”SENKIN SYVIMMÄN KARZAHNIN SKARRARRARRARIN PERSTEKNIKKO!” Seinä, jolla ZMA:n kuva oli hetki sitten näkynyt, räjähti palasiksi. ”25”, Guardian huomautti. ”No perhana”, Manu sanoi ja raapi uutta leukaansa. ”Miksi autoin teitä? Miksi näytin teille tämän paikan? Tein sen ja nyt ME KAIKKI KUOLLAAN!” Matoran huusi. Manu otti hänen niskastaan kiinni ja nosti hänet viereisellä seinällä roikkuvaan koukkuun.
”20 sekuntia”, Guardian vinkaisi epätavallisen kimeästi. ”Miksette jo juokse?” Manu sanoi ja näytti mietteliäältä. ”Todennäköisimmin tuo ryökäle piilotti pomminsa…” Manu alkoi tutkia ruumistaan. ”Aha. Ei sitten. Toiseksi todennäköisin paikka.” Guardian käänsi katseensa pois. Miten tässä näin kävi? ”Ei siellä. Kolmas.” ”Aika kuluu, Manu.” ”TIEDÄN.” ”Älä huuda.”
”Eijeijeijei.” ”Eipä.” ”ME KUOLLAAN.” ”HILJAA, APINA.” ”OLE ITSE.” ”Onko meillä aikaa tähän?” ”EI.” ”HILJAA.” ”MIKÄ SE OLI?” ”KYMMEN SEKUNTIA.” ”Auts.” ”Tämä ei pääty hyvin.” ”Minä en pidä. En yhtään.” ”ME KAIKKI KUOLLAAN.” ”Voiko nanopommi olla suutari?” ”Miksi lähdin koko matkalle.” ”Ei. Ei. En usko. Ehkä se pommi on bluffia.” ”Mikä tuo tikitys sitten on.”
Sitten: ”Sain idean. JUOSKAAAAAA!” Manu huusi, minkä jälkeen hän romahti palasiksi. Guardian katseli sekunnin murto-osan tyrmistyneenä, sieppasi sitten Matoranin ja pyrähti niin nopeaan juoksuun, kuin pystyi. Pommi räjähti. He eivät ehtineet pakoon. Räjähdys saavuttaisi heidät ajatusta nopeammin. He kuolisivat. Ei. Guardian ei halunnut antaa sen tapahtua. Hän ehti juuri ja juuri huoneesta ulos ja tarrautui oveen. Räjähdys heitti paksun metallioven irti seinien räjähtäessä ympärillä. Kaikki tuhoutui.
Seinät menivät pirstoiksi. Katto samoin. Lattiakin musertui räjähdyksen voimasta. Useat käytävät ja huoneet, jotka olivat ympäröineet varastoa, olivat nyt poissa. Raunioita ja kivimurskaa lojui ympäriinsä. Metallinen kappale lensi raunioiden keskelle ja jäi siihen. Pahasti vääntyneen oven alta näkyi sininen raaja. Guardian keräsi kaiken voimansa heittääkseen oven päältään. Sitten hän yritti vielä nousta istumaan. ”Auts.” Sininen Skakdi katseli ympäriinsä ja yritti selvitellä päätään.
Sitten hän äkkäsi pienen ruumiin. Matoran makasi maassa muutaman metrin päässä hänestä. Guardian tärisi. Hän yritti siirtyä Matoranin luo, mutta ponnistus sai hänet lyyhistymään maahan. Hänellä oli vakavia palovammoja enemmän kuin tarpeeksi. Luita oli murtunut, ja hän huomasi raajoissaan useita haavoja. Olemme sentään elossa… Guardian olisi hypännyt viiden metrin korkeuteen säikähdyksestä, ellei olisi ollut puolikuollut vammojensa takia. ”Mitä missä miksi miten?” Guardian änkytti. Sitten hän huomasi, että hänen panssarinsa alta ryömi esiin pienen pieni vihreä ja musta mato. Guardian tuijotti sitä äimistyneenä. ”Sinä. Mato.” Älä viitsi muistuttaa siitä. ”Tuo oli oikeastaan aika nerokasta.” Tarvitsen massaa. ”Ilmeisesti. Mutta…” Guardian yritti uudelleen nousta. Tällä kertaa hän onnistui, tosin tuskallisesti. Hän käveli Matoranin luokse. Pordok ei liikkunut. Guardian nosti kuolleen Matoranin käsivarsilleen. Pienet silmät eivät enää katsoneet mihinkään. Kanohi oli pahasti palanut, samoin muu ruumis. ”Kuollut”, Guardian kuiskasi. Ehkä meidän pitäisi lähteä etsimään Tongua ja muita. Guartsu nyökkäsi hitaasti. Ei taida olla aikaa haudata häntä. Arsesteinin joukot voivat olla täällä milloin tahansa. ”Totta”, Guartsu huokaisi ja laski maahan Pordokin ruumiin. ”Miksi tässä piti käydä näin.” Syyllinen on se pirullinen Skakdin penikka. Kostakaamme hänelle. Guardian nyökkäsi jälleen ja lähti kävelemään pois raunioista. Jokainen askel sattui yhä enemmän. Eikä pelkästään ruumiillisten vammojen vuoksi. Makuta Nui roikkui mukana Guardianin olkapäällä ja katseli pienillä silmillään Matoranin loittonevaa ruumista. Hitaasti se katosi näkyvistä, kun raunioituneet kivikasat ja metalliesineiden vääntyneet jäännökset tulivat näkymän tielle. Hitaasti.
Guardian otti esiin vartijan kiväärinsä. Se ei ollut kärsinyt räjähdyksessä; pinta vain oli hieman nokinen. Muidenkin Matoranien ruumiita näkyi ympäriinsä. Myös Avhrak Vaiden musertuneita jäännöksiä pystyi huomaamaan ympäristössä. Ilmeisesti Arsestein ei pyrkinyt säästämään omia joukkojaan tai työvoimaansa. Guardian ei vastannut. Hän katseli järkyttyneenä pienten Matoranien murjoutuneita ruhoja. Ei, hän ajatteli. Minä olen tottunut sotaan. Muutaman sivullisen uhrin kuoleman ei pitäisi vaikuttaa minuun. Siihen ei voi tottua, kaikui Makutan ääni hänen päässään…