"Laavazone"
Karu, eloton maasto levittäytyi Troopperin silmien edessä. Ilma haisi rikille ja muille kaasuille, joita purkautui halkeamista maassa, jotka edelleen johtivat maan alle suuriin laavaluolastoihin. Troopperi istahti kivelle, joka näytti siltä, kuin maailman huonoin kivenveistäjä olisi heittänyt aluksi typpihapossa viikon uitetun tuntemattoman Toan kuvansa puoleksi vuodeksi Manun johonkin mönjäaltaaseen, jossa elää pieniä, sinisiä kontiasia, jotka syövät marsipaanilla ja selluloosalla kuorrutettuja pelikortteja aamiaseksi, ja sitten hyljännyt sen keskelle autiomaata, josta kukaan ei sitä löytäisi. Troopperi totesi mielessään että hän ei kuulu tuohon "kukaan", ja vetäisi kartan esille. Hän oli nyt tämän alueen eteläpäässä, ja olisi vielä joidenkin päivien matka hänen kohteeseensa. Troopperi oli juuri nousemassa kiveltä, kun hän kuuli ääniä. Hän hyppäsi kiven taakse.

Näkyviin huurujen keskeltä tuli kymmenkunta nazorakia. Niillä oli energiakonepistooleja ja jokaisella oli pieni sapeli vyöllä.

"Mitä me teemme tässä kurjassa loukossa?" yksi sihisi.

Ilmeisesti porukan johtaja vastasi: "Etsimme täältä erästä esinettä, jota johtaja haluaa."

"Ja mikä se mahtaa olla? Meille tavan sotilaille ei kerrota koskaan mitään."

"Informaatio on ainoastaan kersanttia ylemmille, sotamies 1548."

Yllättäen idän suunnasta kuului huuto.

"Me löysimme sen!"

Joukkio lähti liikkeelle huudon suuntaan, ja katosi taas huuruihin. Troopperi lähti varovasti seuraamaan sitä.