Metsä, klaanin saari

Sade piiskasi tätä metsän reunaa, jossa ei ruohokaan tohtinut kasvaa. Nazorakit olivat pumpanneet tänne kaikkia aseteknologian sivutuotteina tulleita jätekemikaaleja, jolloin metsä oli alkanut kuolla ja kuristaa itse itseään. Surullinen, valkomusta zyglak istui pienen, saastuneen puron luona katsellen omaa kuvajaistaan. Hän oli nimeltään Flygel ja hänet oli karkotettu lajinsa parista.

Kaikki oli alkanut siitä kun Flygel oli palannut kotiinsa, kotarakennelmalle. Zyglakien koko sisämaakylä oli vaurioitunut pahoin. Vedenalainen tulipalo suuressa kirkossa ja vesivoimalan täydellinen tuhoutuminen olivat olleet kova takaisku jo muutenkin universumin vihatuimmaksi lajiksi kutsutuille zyglakeille.

Taistelu kahta klaanilaista vastaan oli saanut aikaan nämä vahingot, mutta silminnäkijöiden mukaan Flygel oli ollut vastuussa näistä tihutöistä. Pääpapilla oli muutenkin paljon hampaankolossa tieteisiin nojaavaa Flygeliä vastaan, joten tämä oli vain hyvä tekosyy saada kansan mielipiteet tiedemiestä vastaan. Pappi oli pakottanut Flygelin kirjaamaan Rhak'elakkin pyhiä tekstejä ylös, joka oli todella kauhea rangaistus Flygelille, koska hän ei pitänyt vihaan perustuvasta uskonnosta, jonka perimmäinen tarkoitus oli vain johtaa harhaan tyhmiä ja heikkoja.

Ei kestänyt kauaakaan kun Flygelille alkoi riittää tämä kaislapaperille ja kivitauluille kirjoittaminen. Flygel pakeni vankilastaan ja häntä ei enää päästetty zyglakien pariin. Elämä erakkona odotti, mutta niinhän Flygel oli aina ollut, erakko ilman ystäviä tai rakkaita...

Klaanin sairasosasto

Umbra heräsi valkoisessa ja puhtaassa sairaalapedissään. Hän katseli ympärilleen. Valkoiset verhot peittivät kaiken näkyvyyden. Moderaattori mietti kuinka kauan hän oli oikein ollut täällä. Nimda oli jotain liian suurta, jopa hänen kaltaiselleen valon toalle. Miten jokin esine yksinään pystyi sisältämään näinkin suuria voimia. Jos joku yhdistäisi nämä palaset yhdeksi, minkälainen voima näistä oikein tulisi, jos yksikin siru voi olla näinkin voimakas...

Umbra mietti sitä miksi hän ei ollut ollut Linnoituksessa silloin kun linnoitukseen hyökättiin. Yö Kauhussa monet menettivät henkensä ja tapahtui mitä kauheimpia asioita, kaikeasta Umbrakaan ei ollut saanut kuulla. Tästä eteenpäin Umbra ei enää lähtisi Helryxin reissuille, sen hän lupasi. Koko ritarikunta oli vain suuri hörhöjen poppoo.

Äkkiä jokin kosketti Umbran mieltä. Jokin toinen mieli, joka tuntui samalla niin tutulta ja samalla niinkin etäältä. Kuin hänen veljensä mieli, tämäkin tuntui aika hämmentävältä.

Umbra nousi istumaan. Moderaattori avasi veti vasemmalla kädellään verhon syrjään. Hän hyppäsi lattialle, horjuen vähän aikaa. Lepo oli vienyt häneltä tasapainon vähäksi aikaa. Keltamusta soturi nousi ja lähti tallustamaan ympäri käytävää, oudon mielen johdattaessa häntä luokseen.

Sairaanhoitajia tuli Umbraa vastaan ja hänelle vilkutettiin ja tervehdittiin iloisesti. Ei ollut jokapäiväistä nähdä moderaattoria täällä sairasosastolla.

Mieli alkoi voimistua kun Umbra käveli eteenpäin osastoa. Umbra lähestyi ja lähestyi kohdettaan. Viimein hän tuli perimmäisen pedin luokse. Mieli oli suurin tässä kohtaa osastoa.

Umbra kysyi hiljaa: "Kuka siellä on?"
Ei vastausta. Moderaattori lähestyi valkoista verhoa. Verho avautui Umbran edessä ja hän näki edessään heikohkon suht isokokoisen violettimustan Matoranin, joka oli kytkettynä laitteistoihin.

"Olen Umbra, olemmeko tawanneet?" Matoran sanoi.

...