Bio-Klaani

Hai asteli pitkin Klaanin käytäviä. Punainen kokolattiamatto tuntui mukavalta jalkojen alla. Pienen kävelyn jälkeen haluttu huonenumero tuli vastaan. Hai otti taskustaan avaimen ja avasi oven.
Hän kiepautti selässään olleen repun työpöytänsä viereen ja rojahti nojatuoliinsa työpöydän takana.
Hetken levättyään Hai otti reppunsa, avasi vetoketjun ja etsi sieltä kirjan. Kirjan kannessa luki "BK/S Hildemar, lokikirja"

Hai nosti kirjan pöydälleen ja alkoi selata sitä.
Toinen päivä merellä
Ostin muonavarastoomme sinappia siltä turagalta ja palasimme merelle. Saimme tutkaamme yhden vihollisen sukellusveneen, mutta se katosi ensimmäisen syvyyspommin jälkeen. Loppupäivä oli hiljainen, lukuunottamatta Orkelin tippumista veteen. Onneksi hänet saatiin nostettua takaisin kannelle. Merkol on varsinainen suursyömäri. Lepäämisen ohessa hän ei muuta koko päivänä tuntunut tehneenkään.

Kolmas päivä merellä
Kohtasimme pintaan nousseen sukellusveneen. Lignok on erinomainen cordak-ampuja. Vahingoitimme sukellusvenettä ja
se todennäköisesti upposi. Korek on haka puhdistamaan aseita ja huomasi myös Turkasen käyvän kiväärinpuhdistukseen. Merkol oli tänään kannenkuuraajana. Nyt tiedän senkin, että se matoran voi nukkua vaikka seisaaltaan.

Neljäs päivä merellä
Eräs sukellusvene yritti vallata laivamme nousemalla huomaamatta laivan viereen, mutta onneksi Korek huomasi ohimennen kulkiessaan katsoa tutkaa. Otin mukaan Olkarin, Korekin ja Gefelin, ja yritimme vallata aluksen. Vastarinta oli melko kovaa heti kun nazorakit toipuivat yllätyksestä. Olkar haavoittui lievästi juostessaan suorin tein erään kulman taakse. Saimme saaliiksi ammuksia ja nazorakien radiolähettimen. Korek murtaa parhaillaan lähettimen koodia, jonka avulla voisimme saada tärkeää informaatiota.

Viides päivä merellä
Tänään palaamme Klaaniin. Kohtasimme heti aamusta pari lentotorakkaa, mutta Orkelin melko tarkka, vähintään innokas tulitus pudotti molemmat ennen kuin ne ehtivät Tahtorakia sanoa. Klaanin satama näkyy jo.

Mukava olla taas turvassa.


Hai sulki taas kirjan, ja aloitti taas löhöilyn nojatuolissaan. Hän nappasi kirjahyllystä sarjakuvalehden ja alkoi lukea sitä. "Alfred Ussal. Mainio tämä lehti," Hai ajatteli.
Tunnin lukutuokion jälkeen Hai avasi kaappinsa ja otti pölyyntyneen laatikon. Hän laski sen varovaisesti pöydälle avasi laatikon. Laatikko oli täynnä ties minkälaista komponenttia ja hilavitkutinta. Hai purki aina rikkinäiset laitteet ja yhdisteli niiden osia, luoden kummallisia vekottimia. Hän löysi laatikosta myös pari vanhaa laitettaan, mukaanlukien mekaanisen kilpikonnanpuhdistimen.
Hai alkoi yhdistellä osia päämäärättömästi.

Tuntien näpräyksen jälkeen Hailla oli kauko-ohjattava kelluva pilailuevä, konepesussa räjähtävä pierutyyny ja epämääräinen kuukkelinpää joka räpytti silmiään.
Hai päätti mennä kahvioon juomaan kaakaon ja syömään jotakin. Hai tervehti kahviossa muutamia vanhoja tuttuja, osti makkaravoileivän ja kupin kaakaota ja istahti erääseen pöytään. Hän söi sapuskansa ja palasi huoneeseensa. Yhtäkkiä kuului outoa moottoriääntä. Jossakin tärähti ja Hai kaatui lattialle. Hän nousi ja kuuli ilmahälytyssireenin.

[spoil]700 viestini, näemmä[/spoil]