Bio-Klaani, ranta

Hai nojasi aitaan jonka takana kuohui meri. Hai katsoi aaltoihin. Lähistöltä kuului korjaajamatoranien hyörintää. Pommitus oli tehnyt paljon tuhoa. Hai oli rättiväsynyt. Hän oli ensin juossut yöllä useita tunteja sammuttamassa paloja ja myöhemmin kuljettanut haavoittuneita ja auttanut korjaustöissä. Hänen kätensä olivat rutistuneen oloiset. Elementtienergia oli levon tarpeessa.
Meri tyrskyi. Jos merestä ottaa ämpärin vettä, meri paikkaa itsensä. Ja aika ajoin tulevat sateet, jotka jälleen vahvistavat sen. Niin Klaaninkin täytyisi tehdä. Meri pystyi tuhoamaan ja pelastamaan. Meri oli vahva. Meri oli tuhoutumaton.

Aurinko oli laskemassa. Vesi värjääntyi oranssihtavaksi ja lokkirahi liiteli erään tolpan nokkaan. Se koputteli tolppaa nokallaan ja katseli hupaisan näköisesti ympärilleen. Sitten se pyrähti lentoon, kiisi korkelle ja lähti kuin putoamaan. Se koukkasi suoraan vedenpinnasta napaten itselleen kalansaaliin, jota se lähti lentäen kuljettamaan.
Hai oli uppoutunut syvälle ajatuksiinsa. "Mitä se uni pommituksen alussa tarkoitti. Miksi Hain mieleen oli palautunut juuri kotisaaren Toinen Sisällissota. Se, jossa hän oli toiminut kiväärimiehenä. Se, joka lopulta päättyi onnellisesti. Onnellisesti. Sota ei koskaan päättynyt onnellisesti. Sodissa ei ole voittajia. Sodissa ei ole niitä jotka ovat oikeassa.
Sota ei anna armoa. Sota ei pyydä armoa. Sota on pahuus.

Ilta-auringon kajossa Hai säpsähti yhtäkkiä kalan polskaistessa vedenpinnassa. Olisi ihanteellinen sää ongintaan. Mutta nyt ei ollut aikaa. Piti huoltaa Hildemar.
Hai käveli sataman hieman syrjempään kolkkaan ja huomasi Hildemarin varaston oven olevan raollaan. Hai vetäisi miekkansa esiin. Siellä saattaisi olla mitä vain. Hai oli kuullut että Klaanin sisässä oli yhä Nazorakeja. Hai astahti kissamaisin liikkein oven taakse ja pyörähti sisään. Hän puristi miekkaansa, kun laivan sisältä kuului kummallista naputusta. Hai hypähti laivan kannelle ja astui varovasti kannen alle. Ääni kuului radiohytistä. Hai asteli ovelle ja kuuli jonkun olevan sisällä. Hän hypähti sisälle, valmiina listimään mahdollisen uhan. Tuolissa istunut Korek kiljahti. "Korek? Mitä sinä täällä teet?" Hai hämmästyi. "Murran Nazorak-sukellusveneestä saatua koodia, Kapteeni," Korek vastasi. "Selvä. Tulin huoltamaan aluksen. Jatka vain rauhassa."
Hai poistui radiohytistä ja alkoi öljytä ja puhdistaa aseita.

Korek kuunteli kuulokkeistaan Nazorakien signaalia. Nakutus kuulosti yhä hieman kummalliselta, mutta Korek oli jo selvittänyt yhden kirjaimen. Hän kokeili paperille eri vaihtoehtoja. Hän sai murrettua kaksi kirjainta kerralla ja väläytti terävän hymyn. Hai laittoi aluksen täyteen toimintakuntoon ja lähti Klaanin Kahvioon syömään jotakin. Sen jälkeen lepoa. Kaivattua ja ansaittua lepoa.

Hyvin, mutta väsynein mielin Hai lähti kohti Klaania, jättäen Korekin murtamaan koodia.

Satama, yön pikkutunnit

Korek hymyili. Viimeinen koodikielen aakkonen murrettu. Hän kuunteli yhä nakutusta kuulokkeistaan. Monta tuntia siihen oli mennyt, mutta nyt homma oli valmis. Sataman edustalla toimivien Allianssin sukellusveneiden koodikieli oli murrettu. Tästä lähtien reissut olisivat paljon helpompia.

Korek lähti astelemaan yön pimeyteen, kohti asuntoaan.