Luminen metsä eteläisellä saarella, ranta

Purifierin tehtävä oli onnistunut täydellisesti. Hänet lähetettiin hakemaan palasta, mutta hän saikin kaksi. The Shadowed One olisi varmasti tyytyväinen hänen suoritukseensa.
Purifierin pitkät koivet mahdollistivat hänen nopean liikkumisensa ja ranta häämötti jo hänen edessään.

Yllättäen, Purifier kuuli taistelun ääniä ja piiloutui läheisen puun taakse.
Hän näki kolme kaukaista hahmoa, joista yksi seisoi ja kaksi muuta oli maassa, tämän lisäksi, hän näki kauempana yhden rähjäisemmän ruumiin.

Purifier lähti kiertämään ryhmää. Hän ei halunnut herättää huomiota. Kyyti olisi saapuva pian.
Hiipiessään puitten takaa, hän tajusi, että hänen reittinsä veisi suoraan kolmikon ohi, halusi hän tai ei.

Musta hahmoista huomasi hänet ensin. Purifier kuitenkin lähti täyteen juoksuun.

"Kas, lisää halpamaista porukkaa. Olen pahoillani, mutta minulla ei ole aikaa leikkiä teidänkin kanssanne".
Musta hahmo oli selkeästi oudoksunut tästä tilanteesta: "Mitä pirua."

Purifier juoksi minkä jaloistaan pääsi ja vihdoin vesirajaan päästyään, jokin tarttui häneen ja nosti tämän ilmaan.

"Mukava nähdä Airwatcher", Purifier käkätti häntä tiukassa otteessa pitävälle olennolle.

Tämä ruskea siivekäs olento katsoi tarttumaansa Purifieriin.
"Saitko sen?"

"Sen?" Purifier nauroi, "Ne, sanoisin".

Naurunkäkätyksen saattelemana kaksikko katosi lopulta horisonttiin.

***

Luminen metsä eteläisellä saarella

Killjoy ja Guardian kiisivät nyt jo puitten latvojen yllä. Vauhti oli huumaava ja Guardianin ote meinasi livetä koko ajan.

"Hidasta hieman, en tahdo pysyä kyydissä", Guardian huusi tuulen huminan läpi.

Juuri sillä hetkellä vauhti todella hidastui ja kunnolla.

Killjoy katsoi monitorejaan huolestuneena: "Meillä on pieni ongelma."

Kaksikon vauhti pysähtyi lopulta kokonaan ja molemmat aloittivat kivuliaan matkan kohti maata.

*Plush*

Guardian laskeutui onnekseen suoraan valtavaan lumikinokseen ja väänsi itsensä siitä ylös, pudistellen lunta päältään. Killjoy sen sijaan oli tarttunut erääseen oksaan, joka kuitenkin katkesi hänen altaan ja hahmo tippui ryminällä maahan.

Guardian veti Killjoyn salamannopeasti ylös. Heillä oli vanha ongelma, mutta aivan uudella asteella.
Vain noin sadan metrin päässä, heitä lähestyi matoraneja sininen hohde silmissään, mutta tällä kertaa ne juoksivat ja ne juoksivat kovaa ja ne juoksivat suoraan kohti kaksikkoa.

Pako jatkui jälleen.