Nazorak-pesät

006 heräsi mitä epämiellyttävimmällä tavalla: kapteeni 666 oli kumartuneena hänen ylleen ja hönkäili kuumaa ilmaa hänen kasvoilleen. Ruumiin lemu sai tohtorin melkein oksentamaan.
”Mmmitä sinä teet?” 006 parkaisi.
”Minut lähetettiin hakemaan sinut”, toinen vastasi pahansuovasti. ”Tule mukaan. Sinulle on töitä.”
006 pakottautui nousemaan sängystään. Hän oli nukkunut vasta kaksi tuntia tehtyään vuorokauden ajan töitä.
”Mitä te haluatte?” hän sopersi 666:lle, joka käveli jo pois huoneesta.
”Pue jotain yllesi, tieteilijä”, kapteeni sanoi välinpitämättömästi ja jäi ovelle. 006 otti tuolin päältä työtakkinsa ja veti sen huolimattomasti unenpöpperössä päälleen. Sitten hän raahautui mustan Nazorakin perään.

He kävelivät käytäviä pitkin, kunnes tulivat huoneeseen, jonka 006 tunnisti Abzumon uusiksi tiloiksi. Tämä oli saanut yhden valtaisimmista huonetiloista, mitä pesästä saattoi löytää. Se sisälsi valtaisan suuren salin ja muutaman pienen huoneen. Tämä oli yksi pienistä.
”Odota hetkinen”, 666 sanoi. Sitten hän katosi seuraavasta ovesta. 006 katseli ympärilleen. Yksi öljylamppu valaisi huoneen, jossa hädin tuskin mahtuisi olemaan kolme henkilöä. Se oli vain välitila käytävän ja huoneen välillä. Orgaaninen katto ja seinät näyttivät elävältä. Metallitukirakenteet huojuivat hieman samassa tahdissa kuin seinät.

Sitten 666 saapui takaisin.
”Tule”, hän tiuskaisi viittoen kädellään tohtoria siirtymään eteenpäin. Tämä kompuroi seuraavan oven kynnyksen yli. Kun hän kohotti katseensa, hän toivoi koko sydämellään ja sielullaan, mikäli hänellä sellainen oli, ettei olisi katsonut.

Huone oli avara, mutta silti aika pieni – ehkä kymmenen metriä joka suuntaan. Neljä pilaria piteli huonetta osaltaan pystyssä, ja lattialla oli vettä. Joka oli punaista.
Seinällä roikkui viiden Matoranin päätön ruumis. Lisää ruumiita oli lattialla, ja ne olivat vuodattaneet verensä lainehtimaan 006:n jalkojen senhetkiseen sijaintiin. Katosta roikkui kettinkien varassa muutama ruumis lisää.
666 hymyili ilkeästi.
”Eikö ole kaunista”, hän sanoi lumoutuneena näystä. 006 oli oksentaa siihen paikkaan. Hän ymmärsi hyvin kapteenista lähteneen ruumiin hajun.
”Mmmmitä sinä teit?” hän kysyi epäuskoisena.
”Älä oksenna, tohtori”, 666 sanoi nähtyään toisen ilmeen. ”Sinun pitää pitää oma aineksesi erillään tästä kaikesta.”
”Kuinka niin?” 006 kysyi ottaen tukea pylväästä. Veri oli värjännyt hänen jalkansa tumman punaisiksi. 666 hymyili nyt hänelle erittäin innostuneena.
”Sinä tutkit jokaisen ruumiin. Otat DNA-näytteet ja toimitat ne labraan.”
”Mmmmiksi?”
”Siitä minulla ei ole aavistustakaan, ystäväiseni. Teen vain työtäni.”
”Ja hyvää työtä ssssssinä teetkin”, kuului kolmas ääni 006:n takaa. Tämä kääntyi hitaasti katsomaan taakseen.

Makuta Abzumo seisoi suoraan hänen takanaan niin, että hän olisi pystynyt koskettamaan tätä kädellään. Makuta katsoi suoraan alaspäin 006:ta, joka vapisi.
”Hei, Sssstephen”, Abzumo sanoi pirteästi. ”Kuulitko jo tehtävänantossssi?”
006 nielaisi ja nyökkäsi sitten kerran. Abzumon naamalle levisi virne.
”Hienoa, hienoa. Tulehan, Christopher”, hän jatkoi. 666 poistui ovesta. ”Pidä hausssskaa, Sssstephen.”

006 jäi yksin. Hän ei tiennyt, mitä tehdä. Mistä hän saisi välineet työhönsä? Miten kauan hänen pitäisi olla ruumishuoneella, joka oli täynnä Matoraneja? Mistä nämä olivat peräisin?
Miettien näitä asioita 006 kiiruhti yhdelle huoneessa olevista ovista – näitä oli kaikkiaan kaksi sen yhden lisäksi, josta hän oli tullut sisään. Yhdestä sivuhuoneesta näytti löytyvän välineistöä ja toisesta tietokoneisto.
006 huokaisi. Hänen olisi parasta alkaa hommiin. Hän käveli tietokonehuoneeseen, istahti tulille, käynnisti koneen ja oksensi sen taakse.

Christopher…