Bio-Klaani, käytävä

Guardian nousi istumaan. Oli säkkipimeää, mutta Klaani oli kaaoksessa. Jossain päin alakertaa taisteltiin. Guardian oli oppinut tunnistamaan Zamorien ja Kanoka-kiekkojen äänet näinkin kaukaa.

Kukaan ei nähnyt sitä pimeydessä, mutta Guardian otti plasmakiväärinsä käsiinsä. Hän ei tarvinnut valonlähdettä ladatakseen sen ja säätääkseen oikean tähtäystilan, sillä tämä kivääri oli ollut hänellä niin kauan kuin hän muisti.

"Yökatse. Päälle."

Guardian näki heti paremmin, mutta ei ollut silti täysin varma, mistä avunhuudot, räjähdykset ja petomainen karjunta kuuluivat. Äänet ympäröivät häntä pyörien kuin jonkinlainen tuhon ja kuoleman karuselli.

"G!" joku huusi Guardianin takaa. Kesti hetken, että Guardian tunnisti puhujan Kepeksi. "Varo!"

"Varo mitä?" Guardian ehti sanoa kääntyen katsoakseen Kepeä. Se ei ollut välttämättä hyvä siirto.
Jotain mustaa hyppäsi Guardianin rintaan ja tönäisi hänet maahan. Se alkoi kietoutua hänen ympärilleen jatkuvasti pitenevillä limaisilla raajoillaan. Guardian tarttui limaiseen mustaan olentoon vasemmalla kädellään ja yritti repiä sitä irti kaikilla voimillaan. Tämän seurauksena olento kuitenkin sai kiinni Guardianin kädestä ja vangitsi senkin kiinni itseensä vahvalla otteellaan.

Guardian ei ollut ihan varma, kuuliko hän oikein, mutta olento vaikutti hihittävän todella kimeästi.

"Hmm", hän sanoi yllättävän rauhallisena. "Tämä on uutta."
Silloin olento avasi ensimmäistä kertaa suunsa. Sen hampaat olivat pienet, mutta erittäin terävät. Olennon silmät olivat jokseenkin epäloogisessa paikassa, sillä ne näkyivät pääasiassa silloin kun se yritti syödä Guardianin päätä.
Guardian huolestui hieman enemmän.

"Kepe!" hän huusi. "Toivon että sinulla on joku todella fiksu idea!"