[spoil]http://www.youtube.com/watch?v=7AlEvy0fJto[/spoil]

Klaanin ilmatila

Lohrakit olivat jo ilmassa. Kone kolme oli lähtenyt kiertämään muureja, koneet yksi ja kaksi matkustivat samaa matkaa kohti Adminien asuintiloja.

Ykköskoneen lentäjä Ornu asetteli lentokakkuloitaan paremmin silmilleen. Hän oli pienen lentoaluksen ohjaamossa vipujen ja vitkuttimien keskellä kuin kotonaan. Pari metriä häneen takanaan istui Tuthak, vanttera Onu-Matoran pelkääjän paikalla ampumasyvennyksessä. Tuthakin sormet lepäsivät vastaasennettujen Cordak-konekivääreiden liipaisimilla. Niiden lisäksi koneessa oli hätävaralla Kanoka-laukaisin. Kiekot olivat kuitenkin arvokkaita, joten jokaisessa aluksessa oli niitä vain kaksi. Tämän aluksen varustuksiin kuului teleporttaamisen ja kutistumisen kiekot.

Yhtäkkiä Ornu huomasi jotain Admin-tornin vieressä olevalla kujalla. Siellä oli kaksi suurta, sylinterinmallista asiaa. Niistä toinen puristi käsillään kahden Matoran-paran pääkoppia entisiksi.

Näky veti Ornun hiljaiseksi. Hän oli kuitenkin tunsi velvollisuutensa ja sanoi viestintälaitteistoon:

"Tuthak, kone kaksi. Vihollisia. Mennään."

Koneet lähtivät syöksyyn kohti Feterroja. Konekiväärit lauloivat. Ne eivät kuitenkaan jättäneet jälkeäkään Feterrojen panssarikuoreen. Matoran-pilotit nostivat koneensa ylös tiukassa kurvissa ja väistivät vain täpärästi Feterran plasma-ammusta. Matoranien ruumiit putosivat toisen Feterran kourista.

"Mitä Karz-" Toisen koneen pilotti Kemur aloitti. Hän joutui kuitenkin tekemään taas täpärän väistöliikkeen. Toisen Feterran plasma-ammus osui aluksen siivekkeeseen ja sai sen savuamaan.

"Ylös", Ornu karjahti viestintälaitteeseen. Aluksen suuntasivat ylös. Feterrat alkoivat nousta perässä, mutta alusten höytymoottorit olivat nopeampia.

"Sinuun osui. Palaa telakalle. Kerro Tehmutille ja hälytä laivasto. Täällä on täysi sota käynnissä. Olemme voimattomia. Käsky."

"Umf", Kemur myhähti, ja suuntasi sitten täydellä nopeudella pois Admin-tornista ja metallisista kauhuista.

Feterra nousi. Se alkoi ampumaan. Ornu nosti aluksen ja aloitti sitten epätoivoisen syöksyn kohti Feterraa. Moottorit ulvoivat. Puolitoista metriä ennen Feterraan hän painoi suurta messinkistä nappia kojelaudassa.

Teleportaation kiekko syöksyi ulos laukaisimesta. Edes Feterran haavoittumaton panssari ei voinut mitään Kanokan alkuvoimalle. Feterra katosi jäljettömiin.

Alus syöksyi kadun kivipinnoitukseen räjähtäen. Toinen Feterra nappasi Ornun ja Tuthakin metalliseen otteeseensa. Silmissä pimeni.