Torakkain päämaja

Abzumo käveli läpi tunneleiden komentohuoneeseen. 001 odotti häntä. Hän seisoi selin Makutaan, joka saapui ovesta. Sitten hän käänsi kasvonsa kohti Abzumoa ja sanoi:
”Sinä epäonnistuit, rakas ystävä.” Hän hymyili pirullisesti Makutalle. Tämä irvisti.
”Makuta Nui on kiero olento, sssssinähän tiedät ssssen, etkö vain, 0001?”
”Älä kutsu minua siksi.”
”Mikssssssi en?”
”Koska nimeni on 001.”
”Sssssssh.”
”Sihinä vaietkoon. Minulla on parempaakin tekemistä kuin kuunnella vähä-ä-”
”Niiiiin? Minkä?”
Älä menetä hermojasi, 001 ajatteli. Miksi hän yrittää saada sinut suuttumaan?
Ihan omaa piruuttaan. Eikö sssssse olekin ilkeä?
Kenraali katsoi Makutaa. Makuta tuijotti takaisin. Äärimmäisen häijysti.
”Olkoon”, 001 sanoi lopulta.
”Olkoot”, Makuta vastasi. Kumpikin käänsi katseensa isoon näyttöruutuun, jossa näkyi kuva pommitukselta suojautuneista klaanilaisista.

”Minä kossssstan tämän vielä tänään”, Abzumo sanoi.
”Varmastiko?”
”Kyllä.”
”Toivon mukaan he eivät pääse keskustaan asti.”
”Niin. Toivoa sssssopii.”
Kumpikin oli hiljaa. Klaanilaisilta alkoivat loppua piilopaikat. Kumpikin ilkeistä juonittelijoista katsoi tyytyväisinä torakoiden tuloksia. Klaanilaiset olivat ansassa.