Hautausmaa

Kaatuneiden omaiset jäivät vielä uusien hautojen luokse seremonian päätyttyä. Muut tunsivat velvollisuudekseen poistua ja jättää heidät suremaan rauhassa. Guardian ja Tawa lähtivät kävelemään kohti linnoituksen länsisiipeä, jolloin Killjoy pyysi Kapuraa viemään hänet heidän luokseen.

Sade jatkui edelleen ja Adminit eivät edes pysähtyneet Killjoyn saapuessa Kapuran avulla paikalle. Hiljainen nelikko jatkoi matkaansa kohti länsisiipeä katsomatta toisiinsa.

"Viime yö oli osoitus siitä, että olemme haavoittuvaisia. Meidän tulee toimia nopeasti", Killjoy aloitti aneemisen tulevaisuuden omaavan keskustelun. Guardian hymähti ja Killjoy huomasi hänen kätensä hipelöivän ajoittain zamor-pistoolinsa vartta.

"Radiak lupasi saada minut kuntoon kolmessa päivässä. Lähden Xialle välittömästi sen jälkeen", Killjoy jatkoi.

"Tajuat kai, että emme voi jättää asiaa vain sinun varaasi Killjoy. Meille osoitettiin juuri, kuinka isokin joukko Klaanilaisia joutuu joskus taipumaan. Saatika sitten yksinäinen soturi", Tawa sanoi vakavana.

Killjoy laski päänsä ja näytti selkeästi hieman alentuvalta. Kapura ei ollut uskoa silmiään nähdessään tämän eleen ja pysähtyi hetkeksi, mutta kiri adminit taas nähdessään Killjoyn vihaisen katseen.

"Kerään itselleni tiimin", Killjoy myöntyi ja elehti Kapuran pysähtymään. Adminit nyökkäsivät ja lähtivät kävelemään kohti tuntematonta määränpäätään.

"Kiitos", Tawa sanoi ja Kapura ja Killjoy jäivät katsomaan kahta kaikkoavaa hahmoa.

Sade rummutti kaksikon kasvoja ja he päättivät kääntyä takaisin kohti sairaalaosastoa. Matkallaan Kapura miltei jyräsi isohkon hämähäkin, joka hämmentävästi näytti, kuin se olisi heristänyt nyrkkiä.