Kummitusten Suo

”Ei ole totta!” yksi kolmesta Zyglakista parahti. Heitä vakoillut matoran lennähti tiehensä gukollaan siinä silmänräpäyksessä, kun matelijat olivat hänet nähneet. Partiota johtava raskasrakenteinen Zyglak tihrusti poiskiitävän linnun perään.
”Ei muuten ollut Klaanilainen. Taitaa kuulua saaren muun asutuksen piiriin.”
”Onko sillä väliä?” sinipunainen lisko ärähti. ”Vakooja on vakooja! Eikö meidän kuuluisi ajaa sitä takaa?”
”Kita kiinni nyt, meillä on muutakin tekemistä.”
”Tämän suon vartijointi?”
”Aivan.”

Keskustelu päättyi siihen, vaikka protestoinut Zyglak ei selvästikään ollut tyytyväinen lopputulemaan. Häntä ei huvittanut mädäntyä tällä karmivalla suolla.


Trooppinen saari, Nazorakien tukikohta

Nazorak-partio piti erehtymättömän tunnistettavaa, rytmikästä ääntä marssiessaan aukion poikki. Etsintäpartioiden toiminta oli selkeästi vaisumpaa kuin muutamia kymmeniä minuutteja sitten. Snowman oli tästä kiitollinen, ja katseli matalan pensaan suojista loittonevia torakoita.

Tämä ei kyllä auta millään tasolla, lumiukko ajatteli voimistuvasta päänsärystään. Tila alkoi jälleen huolestuttaa häntä, Snowmanilla ei ollut aavistustakaan, mistä kipu johtui. Ainoa johtolanka tuntui olevan kivun tuntemus, jokin hänen karmeassa olossaan oli samaa kuin Avdeksi itseään kutsuneen olennon läsnäolo. Snowman oli kyllä alun pitäenkin epäillyt varjoista univierastaan osasyylliseksi, muttei millään keksinyt, kuinka se visiitti olisi aiheuttanut tämän.

Lumiukko puristi silmänsä tiukasti kiinni uuden huimausaallon iskiessä. Eipä tässä mitään, on sitä huono olo ollut ennenkin. Mutta jotenkin hänestä tuntui, että hän ansaitsi tämän tavallista enemmän. Pään sisäinen tuska ajoittui aina samoihin aikoihin, kun Snowman kyseenalaisti lojaaliuttaan Klaanille.

Mutta tämä on naurettavaa! Olen aina ollut Klaanille uskollinen. Paitsi nyt, kun hylkäsin tehtävän. Tai en hylännyt, siirsin hieman tuonnemmas. Ja jätin Ämkoon hoitamaan sitä yksin. Mutta hän itse oli kärsimätön, varmasti jonkinlainen kompromissi olisi keksitty, jos admin ei olisi niin pian poistunut. Mutta minä aloitin huutamisen! En ole huutanut Klaanilaisille, en sillä lailla. Koskaan ennen.

Lumiukko koetti havahtua mietteistään, hän oli keskellä vihollisten tukikohtaa. Yksin. Koska hän oli hylännyt ystävänsä. Ystävä oli hylännyt hänet. Koska hän oli huutanut. Ei Ämkoo ollut tällaisissa tilanteissa niin herkkä, ei se huutamisesta johtunut. Vaan siitä, että hylkäsin Klaanin. Hah, ei se mikäään hylkääminen ollut. Autoin vain hädässä olevia. Ja jätin ystäväni hätään.

Silloin Snowman oikeasti havahtui. Äänet hänen päässään. Ne eivät kaikki kuuluneet hänelle. Hän tahtoi pian päästä joko Kepen tai ammattipsykologin puheille.

[spoil]Heh, tuli muuten hassusti Manun kanssa vähän samankaltainen osa. Ette silti pääse syyttämään palgioinnista, kirjoittelimme samaan aikaan.[/spoil]