Trooppinen saari

”… ja kaikki ssssaaren Matoranit on rekissssteröitävä. Tuotte minulle ssssitten luettelon”, Abzumo päätti puheensa. Visorakit kumarsivat ja lähtivät teltasta. Teltta oli pystytetty saaren keskelle. Teltan ympärillä parveili Rahksheja. Koko saari oli vallattu. Abzumo istui mukavasti pehmeässä tuolissa keskellä telttaa. Pöydällä hänen edessään oli kasa aarteita, jotka oli varastettu temppelistä. Hän katseli niitä hetken. Sitten hän nousi ylös ja lähti ulos teltasta.

Vähän matkan päässä teltasta oli vasta pystytetty teline, josta roikkui ketjuilla Matoranien ruumiita jaloista kiinnitettyinä.
Jos en löydä sitä palasta, koko kylä saa luvan kuolla, pirullinen Makuta ajatteli. Sen jälkeen koko saari saa painua meren pohjaan. Hetken kuluttua hän tuli siihen lopputulokseen, että kaikkien olisi hyvä kuolla, vaikka siru löytyisikin.

Leirin reunalla oli hyvin vartioitu häkki. Häkissä olivat kaikki saaren Ath-koron soturimunkit. Isä Bartax nosti katseensa häneen, kun hän saapui. Hän näytti äärimmäisen väsyneeltä. Kidutus saattoi olla osasyy tähän. Tai ehkä se johtui heinänuhasta. Kukapa tietää.

”Ath langettakoon pahimman kirouksensa yllesi, kerettiläinen”, apotti kähisi, kun Makuta tuli kuuloetäisyydelle.
”Ssssoo sssoo, on rumaa olla epäkohteliasssss.”
Makuta avasi häkin oven, joka oli katossa, heitti viiden, kuolleen soturimunkin päät häkkiin ja sulki sitten oven.
”Ssssiinä on teille lisää. Etteköhän te pian ala laulaa.”
Matoranit tärisivät pelosta ja vihasta. Muutama itki hiljaa. Makuta käveli pois heidän luotaan. Ja pian eräs Visorak pihisti yhden munkin häkistä saadakseen ruokaa.