Nazorakein tukikohta, trooppinen saari

”Sssiissss. Täälläkö oli bioklaanilaissssia – ja te päässssstitte ne karkuun?” Abzumo kysyi epäuskoisena. Torakat matelivat hänen edessään kertoessaan huonoja uutisia.
”Sssaavuin tälle ssssaaarelle etsimään erästä tärkeää esinettä, joka mitä luultavimmin on juuri täällä. Ja ne klaanilaiset etssssivät juuri sssssitä ssssamaa asiaa, ssssiitä olen varma!”
”Anteeksi, herra Makuta”, sanoi torakoiden sillä hetkellä korkein elossa oleva päällikkö, ”mutta emme tienneet mistään esineestä…”
”Ei ole teidän asssssianne tietääkään. Mutta nyt, kun tiedätte, te etssssitte sssssen minulle.” Torakat vilkuilivat toisiaan hämmentyneenä.
”Saanko kysyä, mikä tämä esine on?” johtaja sanoi.
”Sssse on vain metallisssssiru. Tuotte ssssen minulle, kun sssse löytyy.”
”Mutta… missä sssse… se on?” johtaja takelteli.
”Minähän juuri kässssskin teidän etssssiä sssen.”
”Mutta sehän voisi olla missä tahansa.”
”Niin voissssssi.”
Torakat näyttivät epätoivoisilta. Makuta hermostui.
”TUTKITTE KOKO SSSSAAAREN, KÄÄNNÄTTE VIIMEISSSSENKIN KIVEN YMPÄRI.”
Torakat tekivät kunniaa, kun Makuta hiippaili pois heidän näköpiiristään. Tämä tehtävänanto oli hullu; jos siru voi olla missä tahansa, se saattoi olla vaikkapa haudattuna viiden kion syvyyteen maahan…

Höyryvene

Manu oli laulutuulella. Guardian ei pitänyt siitä.

Hän yritti sulkea korvansa.

Mutta irstaat ja groteskit sanoitukset tunkeutuivat hänen päähänsä.

Tästä tulisi pitkä matka…