GK:n päässä pyöri sitä ja tätä, juuri nyt hän näki päässään, Abzumon huoneen oven pöydän jolla makasi musta toa ja joku tuli avaamaan ovea. Näky keskeytyi. GK heräsi Umbran äänekk''seen kuorsaukseen.
"Toivon totisesti, että tuo on vain unta."
Huomenna he pääsisivät jo perille. Mutta näky vaivasi GK:tä
Nazorakien luola. Jonkin aikaa aikaisemmin.
Eversti 106 käveli pitkin nazorak luolastoa, huhujen mukaan Abzumon huoneessa olisi jotain mielenkiintoista.
"Abzumo on typerys, kunhan vain olisi jäänyt tänne niin tästä ei tulisi mitään ikävää hänen kannaltaan."
Turvallisuutensa vuoksi hän ampui kamerat ja lähestyneet nazorakit tämän jälkeen. Eversti 106 avasi oven, hän halusi päästä ulos tästä läävästä, olla oman elämänsä herra. Nazorak löi oven rikki ja stui sisään. pöydällä oli lappu ja musta toa.
"Tämä on menolippuni ulos näistä saastaisista pikku käytävistä!"
"Mutta miten tämän saa päälle!" Torakkaheitti toan ruhon lattialle, jotakin tapahtui, sen elämävalo käynnistyi, se oli musta. Silmät avautuivat, toa setvi päätään.
"Kertokaa minulle!" Toa räjäytti pöydän ja heitti palaset everstiä päin, joka vain vaivoin onnistui väistämään itsensä kuolemalta.
"Kertokaa!", toa huusi.
"Rauhoitu!", Eversti 106 karjaisi.
Toan silmien punainen leisku himmeni ja ne muuttuivat normaaleiksi.
"Minä jakelen käskyt, sinä senkin ötökän kuvatus, missä. Minä. Olen!"
Leisku alkoi taas nousta ja Torakan piti olla varovaisempi sanoissaan.
"Olet Nazorakien luolastossa.".
"Ahaa. te olette Nazorakeja. Abzumon ja Makuta Nuin luoma laji, mutta minä. Minä olen heidänkin johtajansa!",Toa karjaisi hälyyttäen samalla nazorakeja paikalle."
Joukkoja kerääntyi oven taakse, he olivat valmiita ampumaan.
"Ymmärrätkö, kaikki tottelevat minua, itse Mata Nui kumartaa minua, joku päivä!" Torakka pysyi hiljaa. sitten hän hän heitti metallinpalasen, joka lukitsi toan kiinni seinään.
"Jaa... sinäkö yritätä päihittää minut. Olen kuulolla ruojake.", Toa sanoi ivallisesti. Ja riuhtaisi itsensä irti.
"Jokin sekoittaa pääni." Aivan kuin en olisi yksin tässä maailmassa, aivan kuin joku toinenkin olisi täällä." Toan sisäinen Makuta aisti sen.
"Kerää sinä pari onnetonta torakkaa, ne tulevat mukaani! Ja minä totta suurimman pahuuden nimeen tapan sen, joka häiritsee minua!"
