Meri

Pohjalla oli kylmää ja pimeää. Muutama isosilmäinen kalaa muistuttava irvokas elämänmuoto tarkkaili kiinnostuneena hetki sitten uponnutta mittavaa merialusta. Kuplia sieltä sun täältä nostattava metallirohjake vaikutti kaikin puolin säälittävältä.

Säälittävä oli myös meno aluksen sisätiloissa. Ämkoo ja Snowie paikkasivat parhaillaan Marionetin iskun aiheuttamaa reikää eikä kumpikaan oikein tuntunut onnistuvan.

"Tosi hienoa", Ämkoo aloitti jo hetken aikaa jatkuneen hiljaisuuden jälkeen. Snowie kääntyi tämän puoleen.
"Olemme varmaan aika syvällä", ilman Toa jatkoi. "Mitään suunnitelmia sen suhteen, kuinka pääsemme pois?"
"Uimalla?", Snowie aloitti toiveikkaasti. "Luot vain ilmakuplat päidemme ympärille ja sitten me..."
"Ei", Ämkoo pysäytti. "Et tainnut nähdä mitä tein hetki sitten? Se pyörremyrsky ja lentely söi nimittäin voimiani. Ja lisäksi..."

Ämkoo käänsi katseensa alas. Snowie vilkuili kumppaniaan hetken, kunnes huomasi muutoksen Ämkoon kehossa.

"Sinä mustuit", Lumiukko totesi ja tuijotti Toaa. Ämkoon vielä aiemmin päivällä kultaisina hehkuneet panssarit olivat vaihtaneet värinsä tummiksi. Pääosa Toan vartalosta oli pysynyt vihreänä, mutta kokonaisuus toi silti jotenkin mieleen Ämkoon aiemman olomuodon.

"Jep", Mäksä vastasi. "Ja tämä ei ole hyvä asia."
"Kuinka niin?"
"Kun sain Marionetilta selkääni, käytin valtavasti Makuta-energiaa. Luulin jo, että Makuta katosi kokonaan sisältäni, mutta... Niin ei ole."
"Mutta eikö se ole hyvä asia?"
"Tilanteemme kannalta ei. En saa yhteyttä sen voimiin, mutta se kuitenkin vaikeuttaa elementtivoimieni käyttöä. Tuskin kykenisin ylläpitämään ilmakuplia siihen pisteeseen saakka, että pääsisimme edes lähelle pintaa..."

Snowie ei ymmärtänyt puoliakaan, mutta Mäksän pointti tuli kuitenkin jossain määrin selväksi. Lumiukko huokaisi.

Jostain kaukaa kuului rapinaa. Kaksikko asteli ihan vain mielenkiinnosta katsomaan, mitä oli tekeillä.

"Snörf."

Tapiiri oli löytänyt ruokakätkön. Se pisteli parasta aikaa poskeensa etovan näköisiä, mutta kuitenkin nähtävästi syömäkelpoisiam nazorakien valmistamia matkapöperöitä.

"Jahas", Mäksä sanoi. "Jätä vähän meillekin."
"Snörf."

Snowie hyökkäsi ruokien kimppuun, ryösti ne äärimmäisen epäreilusti (Tapiirin mielipide) niiden kärsäkkään löytäjän edestä ja nosti ne sitten käytävän yläpuolella avautuvalle verkkotasanteelle.

"Meidän pitää säännöstellä näitä", Lumiukko selvitti.
"Meinaat, että olemme täällä pitkäänkin?"
"Voimmeko muuta? Ja sitäpaitsi, meidän molempien täytyy varmaan levätä. Yritetään siinä samalla kehitellä pakokeinoa."

Ämkoo nyökkäsi, tarttui yhteen ruokapussukkaan ja lähti sitten oudonlaisia rapeita ja suolaisia lastuja napostellen seuraamaan takaisin aluksen etuosaan astelevaa Lumiukkoa. Tapiiri törähti ja lähti kaksikon perään.

Pian värikäs joukkio makoili laiskanlaisesti ohjaamon takana avautuvalla käytävällä. Tapiiri oli onnistunut anelemaan Ämkoolta muutaman makupalan vetistävällä katseellaan, ja nyt kärsäkäs olio kuorsasi onnellisena hieman kauempana klaanilaisista. Snowie ja Ämkoo istuskelivat toisiaan vastapäätä.

"Jutellaanko jostain?", Snowie kysäisi yrittäen kuulostaa positiiviselta.
"Meillä kahdella onkin paljon puhuttavaa", Ämkoo vastasi kuivasti, heiluttaen puolityhjää pussia kädessään.
"Kolmella", Snowie korjasi.
"Tapiiri ei puhu."
"En tarkoita tapiiria."
"Eh?"
"Terveisiä Visokilta."

Ämkoo tuijotti Snowien otsaa hetken. Sitten ilman Toa loi kasvoilleen tavaramerkkivirneensä.

"Hauska kuulla sinustakin, Visokki."
"Visokki käski kertoa samoin."

Käytävällä vallitsi taas hetken aikaa väsähtänyt hiljaisuus. Snowien katse harhaili jossain päin kattoa, kun taas Ämkoo laski silmänsä varovasti kiinni. Toa ei nukkunut, vaikkakin siltä saattoi vaikuttaa.

Snowie ei pitänyt hiljaisuudesta, ainakaan tällä hetkellä. Kaikin puolin kulahtaneen näköinen alus natisi uhkaavasti ja käytävälle levittäytyi jossain määrin ikävä haju.

"Snörf snörf snörf", tapiiri mutisi unissaan.
"Ettäs kehtaat", Snowie tuhahti kärsäolennon suuntaan ja kääntyi sitten taas Mäksää kohti.

"Kuule", Snowie kysäisi ja kimmautti käytävän pohjalta poimimansa pienen kiven Ämkoon naamiota kohti.
"Au", Mäksä vastasi.
"Meillä tosiaan on puhuttavaa", Snowie ilmoitti. "Lupasit kertoa siitä aseesta."
"Ah", Ämkoo sanoi ja kaivoi esiin jostain syystä pelastamansa palasen. Kolmiteräviikatteesta oli jäljellä enää pätkä vartta.

"Alkuperäinen Toa-aseeni", Ämkoo valisti. "Käytin tätä hyvin kauan sitten."
"Miksi kannoit sitä mukanasi... Tuolla lailla?"
"Tahdoin pitää sen lähelläni."
"...Aaa."

Hetken hiljaisuus. Snowie koitti keksiä lisää puhuttavaa.

"Sinä olit siis Toa?", Snowie kysäisi, mutta tajusi oitis kuinka typerä kysymys oli. Ämkoo ei vastannut.
"Missäpäin?", Lumiukko jatkoi. "Ja milloin? Toimitko yksin?"

Mäksän kulmat kurtistuivat.

"Tietäisitpä, mitä utelet", Ämkoo vastasi.
"Öh. Anteeksi?", kuului Lumiukon hämmentynyt vastaus.
"Jos haluat noin kovasti tietää menneisyydestäni, voin toki kertoa sinulle. Olemme täällä kuitenkin nähtävästi aika pitkään."
"Se voisi olla mukavaa"
"Ei, ei se ole."

Ämkoo otti paremman asennon ja alkoi puhua. Snowie kuunteli.