Sukellusvene

Snowie oli palannut sukellusveneen käytävällä nuokkuvan Mäksän luo. Lumiukko istahti silmänsä sulkeneen ilman Toan viereen ja tapitti tätä odottavan näköisenä. Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Ämkoo avasikin silmänsä.

"No?"
"Aiotko jatkaa?"
"En."
"Kiiiiltti."
"Hmph."

- - -

Sateen pahoinpitelemä kallioiden ympäröimä savimaa osoittautui hyvin upottavaksi. Vihreä Toa asteli varovasti pitkin kuramaasta pilkottavia kiviä, pysytellen täten upottavan maan ulottumattomissa. Välillä ilman Toa oli vähällä liukastua, sillä kiviä ei ollut lainkaan helppo havaita iltahämärän laskeutuessa maaston ylle.

"Herka, olen täällä!", Ämkoo huusi pimeyteen. Vastausta ei kuulunut.

Ämkoo kirosi hiljaa mielessään. Typerä tulipää oli haastanut hänet kaksintaisteluun, vaikka lopputulos oli jo selvä. Ja missä Herka edes oli? Kaksintaistelupaikaksi sovittu ikivanha louhos epäilytti Ämkoota siinä missä myös vastustajan puuttuminenkin. Jokin oli vialla.

Äkkinäinen jyrähdys sai Ämkoon miltei horjahtamaan nurin. Toa ehti juuri ja juuri väistää takaansa hyökänneen valtavan rahin iskun. Kuma-nui syöksyi Toaa kohti valtaisan hammasrivistönsä kera.

Ämkoo karjahti ja keskitti elementti-iskun suoraan kohti rahin suurta päätä. Olento ei kuitenkaan välittänyt iskusta vaan paiskasi Toan maata vasten. Sitten Kuma-nuin eturaajat painoivat Ämkoon rintapanssaria, saaden Toan uppoamaan koko ajan syvemmälle saveen.

"Kas, sinä tulit", kuului Herkan ääni kallioiden päältä.
"Kiroan sinut, saasta!", Ämkoo sai sanotuksi pistävän kivun vallatessa vihreän Toan kehon. Kuma-nui valmistautui syömään saaliinsa.

Herka ei vastannut. Kateuden rappeuttama tulen Toa katseli ilmeettömänä valtavan rahi-pedon toimia.

- - -

Lumiukko tuijotti Mäksää ihmeissään.

"Menikö hän niin pitkälle?"
"Meni", Ämkoo vastasi ja laski katseensa lattiaan.
"Mitä sitten tapahtui?"

- - -

Ämkoo taisteli kaikin voimin suuren rahin voimia vastaan. Ihme kyllä, Toa sai toisen kätensä vapaaksi ja vei tämän nopeasti miekkansa kahvalle.

Herka ei ollut uskoa silmiään kun Ämkoon miekka upposi syvälle rahi-pedon kaulaan. Olento karjui raivoissaan ja syöksähti sitten pois Ämkoon päältä. Ilman Toa nousi seisomaan huohottaen äänekkäästi.

"Noniin", Ämkoo aloitti. "Tule tänne."

Herka ei ehtinyt vastata. Ämkoo ampaisi juoksuun ja pääsi pitkällä elementtienergian siivittämällä loikalla Tulen Toan vierelle.

- - -

Herka toipui nopeasti järkytyksestä ja taisteli raivoisasti minua vastaan. Olin hänelle kuitenkin liian vahva vastustaja, huolimatta Kuma-nuin minulle aiheuttamista vammoista. Lopulta paiskasin tulen Toan samaan saviloukkoon johon tämä oli itse hetki sitten minut huijannut.

- - -

Herka sai juuri ja juuri henkeä pudottuaan korkean jyrkänteen huipulta suoraan upottavaan savivelliin. Toa rimpuili ja karjui, yrittäen epätoivoisesti nousta ylös. Herkan liikehdintä kuitenkin vain nopeutti uppoamista.

Silloin Kuma-nui tuli taas esiin. Haavoittunut rahi näki maassa rimpuilevan olennon, syöksyi tätä kohti ja käytännössä katsoen talloi tämän hengiltä. Toan karjunta hiljeni ja päättyi lopulta kokonaan.

Ämkoo ei vaivautunut edes katsomaan. Hän oli jo hetki sitten kääntynyt loitommas ja lähtenyt kävelemään sinne, missä oletti muiden tiimiläisten olevan.

- - -

Leiriin päästyäni sain huomata, että kaksi tiimiläistäni eivät olleetkaan siellä. Sateen pehmittämään maahan jääneet jäljet antoivat olettaa kaikista pahinta. Seurattuani niitä hetken aikaa löysin Atyan ja Tharkonin sieltä, missä olin juuri itsekin ollut.

- - -

Tharkon polvistui maassa makaavan ruumiin vierelle ja katseli tämän saamia vammoja. Useat miekan aiheuttamat viillot kertoivat oitis, että Toan kuolema ei ollut pelkästään Atyan juuri surmaaman rahin syytä.

Atya kääntyi katsomaan louhoksen laidalle ilmestynyttä hahmoa. Ämkoo katsoi johtajaansa suoraan silmiin.

"Miksi?", Atya kysyi kylmästi. Ämkoo ei ollut varma, mitä vastaisi.
"Se oli hän. Hän haastoi minut ja-"
"Miksi sinä suostuit?"
"Minä-"
"Anna miekkasi."
"Mitä?"

- - -

Atya teki minulle hyvin selväksi, että en ollut enää osa ryhmää. Olin hänen mukaansa väärinkäyttänyt voimiani, enkä siksi ollut enää kelvollinen kantamaan turagan minulle lahjoittamaa miekkaa, taikka edes kuulumaan Atyan johtamaan Toa-tiimiin.

- - -

Snowien ilmettä oli vaikea määritellä. Lumiukon pään sisällä vallitsi Ämkoon arvion mukaan tällä hetkellä jonkinlainen hyvin hämmentävä ja ristiriitainen tunnetila.

"Tiedän tehneeni väärin", Ämkoo sanoi lopulta.
"Tuota... Miekkahan oli yhä sinulla?", Snowman kysyi hieman epäröivällä äänellä.
"Ah, niin. Minä en totellut."

- - -

En antanut miekkaa takaisin, vaan pakenin. Atya ja Tharkon eivät saaneet minua pysäytettyä, sillä olihan minulla ilman elementtivoiman lisäksi käytössäni yhä vieläkin kantamani kanohi Miru. Pakenin saaren rannalle ja loittonin sitten merelle veneellä, jolla yleensä taitoimme yhdessä matkaa.

Samalla kun elementtikykyni puhalsivat tuulta veneen purjeisiin, mietiskelin ankarasti tulevaisuuttani koskevia asioita. Mitä tekisin? Käytännössä katsoen murhasin entisen tiimitoverini, minut erotettiin ryhmästäni ja kaiken lisäksi varastin legendaarisen aseen. Oliko minulla edes oikeus elää?

Päiväkausia matkattuani olin tehnyt päätökseni. Vaikken enää ollut osa Atyan ryhmää, saatoin silti tuoda maailmaan vielä paljon oikeutta. Aloin kiertelemään eri saarilla ja mantereilla, auttaen matkani aikana useita matoran-tahoja. Näiden matkojen aikana sain myös itselleni läjäpäin uusia vihollisia, joista merkittävin...

- - -

"Makuta?", Lumiukko arvasi. Ämkoo virnisti.
"Niin", ilman Toa vastasi. "Vietin pitkän ajan eräällä saarella, joka kärsi paikallisen Makutan hirmuvallasta. Moneen kertaan onnistuin kuin ihmeen kaupalla vesittämään tämän suunnitelmat ja pelastamaan paikalliset matoranit. Vihollisuutemme huipentui lopulta kaksintaisteluun."
"Silloin sait haarniskasi?", Snowie jatkoi arvailuaan. Mäksä vastasi nyökkäämällä.
"Siitä taistelusta riittäisi tarinointia pitkäksi aikaa. En kuitenkaan aio syventyä nyt siihen, vaan kerron mitä sen jälkeen kävi..."

- - -

Kanohi-haarniska. Makutan kanssa tapahtuneen yhdistymisprosessin aikaansaama keho, joka mahdollisti kuuden kanohi-kyvyn samanaikaisen hallinnan. Uudet voimani kartuttivat mainettani pitkin maailmaa ja lopulta Atya sai kuulla tästä.

Lienee selvää, että entinen johtajani ei pitänyt kuulemastaan. Seurasi viikkojen mittainen ajojahti, ja lopulta Toa Atya haastoi minut kaksintaisteluun saarella, joka sattumalta sijaitsi aivan Klaanin saaren lähettyvillä.

Taistelin vastahakoisesti entistä johtajaani vastaan. Atya sen sijaan taisteli tappaakseen, olinhan sentään hänen mukaansa tappanut Herkan ja ryöstänyt jotain mittaamattoman arvokasta. Pitkä taistelu jatkui jatkumistaan, eikä Atya saanut surmattua minua.

- - -

Saaren kylmä ja kivikkoinen ranta sopi loistavasti lohduttoman taistelun tapahtumapaikaksi. Päättäväinen veden Toa nousi yhä uudestaan epätoivoiseen hyökkäykseen, jonka Ämkoo sai kuitenkin torjuttua. Makuta-voimat hidastivat Ämkoon väsymistä, ja useat kanohi-voimat tekivät hänestä muutenkin vahvan vastustajan väsyneelle nais-Toalle. Edes Atyan valttikortiksi muodostuneet miekkatekniikat eivät auttaneet Ämkoota vastaan, sillä olihan ilman Toa käynyt aikoinaan saman taistelukoulutuksen kuin Atya.

"Lopeta!", Ämkoo karjui maassa makaavalle siniselle Toalle. "Et voi voittaa minua!"
"Lopetan vasta kun kuolen", Atya sanoi raskaalla äänellä ja pakottautui seisomaan. Toa syöksi Ämkoota kohti mittavan vesipyörteen, jonka Ämkoo kuitenkin väisti vauhdikkaalla loikalla.
"En halua tappaa sinua", Ämkoo murisi ja laski asettaan. "Minulla ei ole mitään sinua vastaan."
"Tapoit jo yhden meistä. Mikä minun surmaamisessani sitten olisi niin vaikeaa?", vastasi Atya kitkerään sävyyn ja kohotti katanansa. Sitten tämä syöksyi vielä kerran Ämkoota kohti ja iski.

Miekat kalahtivat yhteen ja löivät sinistä kipinää. Pian sen jälkeen Ämkoon tähtäämä potku heitti Atyan kauemmas, ja Toa putosi mataliin ranta-aaltoihin. Atya jaksoi tuskin nousta seisomaan, ja nainen huohottikin kiivaasti polviasennossa, sulkien silmänsä.

"Olkoon sitten niin", Atya sanoi.
"Mitä?", Ämkoo ehti vastata, mutta hiljeni sitten silkasta järkytyksestä.

Veden Toa Atya survaisi miekkansa läpi oman rintakehänsä. Nainen huusi, kiskoi miekkaa ylemmäs ja repäisi sen sitten irti rintapanssaristaan. Toan veri värjäsi rantakivet tummemmiksi samalla kun Atya katsoi Ämkoota viimeisen kerran.

"Mitä sinä...", Ämkoo sai sanotuksi, mutta sanat juuttuivat Toan kurkkuun."
"Sovitan rikoksesi, jos sinä et itse sitä kerran tee", Atya vastasi ja yskäisi verta.

Ämkoo tuijotti kun Atya lakkasi hengittämästä. Naisen ruumis kaatui hitaasti maahan ja sitten oli aivan hiljaista.

- - -

Lumiukko ei osannut sanoa mitään. Snowie vain tuijotti Ämkoota, jonka surumielinen ilme oli Snowien silmissä jotain aivan uutta.

"Hän tappoi itsensä", Ämkoo toisti. "Minun takiani."
"Öh", Lumiukko sai sanotuksi, yrittäen keksiä jotain lohduttavaa tai filosofista. Hän ei kuitenkaan keksinyt mitään.
"Niin", Mäksä sanoi. "Sen pituinen se."

Ilman Toa nousi seisomaan ja taitteli hetken niskaansa. Sitten tämä lähti tarpomaan kohti aluksen peräpäätä, ilman mitään sen kummempaa syytä.

"Tharkon haki Atyan ruumiin pois", Ämkoo totesi jostain kauempaa. "Emme vaihtaneet sanaakaan, enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen."

"Hän siis elää?", Snowie sai kysytyksi.
"Ehkä", Mäksä vastasi ja katosi sitten sukellusveneen syövereihin.

[spoiler=Spöilerssön]Tätä minä kutsun hätiköidyksi viestiksi.[/spoiler]