Skakdien sukellusvenetukikohtahärveli, lähellä hautasaaria

"Ollaanko pian perillä" Tummanpunainen Skakdi orähti laiskahkosti toiselle, joka selvästi ohjasi sukellusvenettä ruostuneella ruorilla.

"Pyöreät kolme tuntia, noin. Käy vaikka kannella kävelyllä, pääset puhumaan kaloille" Punertava skakdi vastasi, selvän sarkasmin sävyllä.

"Heko heko, vitsiniekka" vihertävä skakdi örähti takaisin närkästyneenä.

Aluksella tosiaan oli yksi vitsiniekka, mutta se ei ollut kumpikaan näistä skakdeista, eikä yksikään niistä lukuisista muista tuolla samalla aluksella. Vihertävä skakdi käveli hämärää käytävää pitkin ruumassa, ja yskähteli välillä kaikesta pölystä jota hänen askeleensa ilmaan lennättivät. Eräästä huoneesta kuului kolahdus, ja skakdin pää kääntyi reaktionomaisesti ovea päin. Kuului pieni nirskahdus, ja kuristuksen ääni. Skakdi otti reidestään pistoolia muistuttavan, nelipiippuisen pyssyn käteensä, ja huusi: "Onko siellä joku? Ja jos on, vastaa ennen kuin rei'itän kasvosi", ja vastaukseksi kuului pieni narahdus.

Skakdi hämmentyi tästä suuresti, nosti aseensa, ja suuntasi sen pimeän huoneen avautunutta ovea kohti. Yhtäkkiä sieltä lensi sinertävä skakdin pää, josta läiskähti verta hänen jaloilleen. Skakdin kasvoille nousi inhon ilme, ja hän heitti huoneen keskelle pienen soihdun, joka oli tarpeeksi valaisemaan koko huoneen.

Skakdi asteli itsevarmana huoneeseen osoittaen aseella ympäriinsä, tarkistaen joka nurkan, ei mitään. Ei yhtään mitään. Skakdi oli nyt erittäin hämmentynyt, ja vilkaisi taakseen. Siellä se pää vielä lojui, ei se ollut näky. Hän tunsi sen kolahtavan polveensa. Hän kääntyi katsomaan takaisin huoneeseen, ja siinä samassa ovi kolahti kiinni. Skakdi kääntyi ovea päin säpsähtäen, ja hetken päästä kuului polkaisu, ja soihtu sammui. Skakdi vilkuili ympärilleen pelon vallassa, kunnes näki pienen, vihreän pisteen huoneen päässä.

*Chink*

Kapteeni katseli tyynesti ohjaamon ikkunasta ulos. Vain pikkukaloja, ja muutama rapu siellä täällä. Sitten lasiin tuli iso määrä verta, joka peitti koko lasin hetkeksi, mutta pyyhkiytyi veden paineesta nopeasti pois. Jäljelle jäi vihertävän skakdin ruumis. Juuri sen, jolle kapteeni oli puhunut aiemmin.

Kapteeni kauhistui näkemästään, mutta ennen kuin ehti kuuluttaa alukselle tunkeilijasta, hänen rinnastaan tuli läpi terä.

Skakdijoukkio oli kerääntynyt sukellusveneen ruumaan tutkimaan ääniä mitä sieltä oli aiemmin kuulunut. Ennen kuin he ehtivät tutkia asiaa tarkemmin...

Alus räjähti.

Tummanpuhuva hahmo ui pintaa kohden pinetä vihertävää venetta kohti, virnuillen, samalla kun skakdialuksen hylky upposi syvemmälle ja syvemmälle.