Jossain

KGBio avasi silmänsä hitaasti, hänen päätänsä kivisti. Hän nousi ylös ja katsoi ympärilleen. Kaikkialla oli pimeää. Hän ei muistanut mitään, ainoastaan kuka oli. Pimeässä oli ainoastaan yksi valonlähde, korkealla yläpuolella pienen pieni rako, josta suodattui valoa juuri sen verran että KGBio erotti paikan reunat. Paikka jossa KGBio oli oli muutaman metrin leveä ja useita kymmeniä metrejä pitkä, päähän asti ei valo edes enää yltänyt. KGBio selvittii päänsä ja lähti tarpomaan pitkin käytävämäistä onkaloa.

Hetken tarvottuaan KGBio kuuli ääntä edestä. Edestäpäin paistoi myös hieman valoa. KGBio kuunteli ja hiipi hiljaa eteenpäin. Lopulta hän saapui äänen- ja valonlähteen luo. Hän katsoi nurkan takaa ja näki lauman zyglakeja. KGBio istuutui nurkan taa miettimään, mitä tekisi.