”On synkkä muttei kovin myrskyinen yö. Pakkasta on kaksi astetta. Kello tikittää puolenyön jälkeen. Tunnelma on rauhallinen. Minä olen Iunatu Kam ja tämä on Ustraug&Iunatu show. Seuraavana vuorossa kappale nimeltä Give Your Life for Rock ’n’ Roll.”

Skakdit katselivat Manua, joka piteli juomapulloa kuin mikkinä suunsa edessä. Jotkut näyttivät kummastuneilta, toiset pyörittelivät silmiään. Kolmannet näyttivät ärsyyntyneiltä.

Warrek kittasi kymmenennettä tuoppiaan karhuhaita, kunnes sammui. Guardian katseli paikkaa, jossa he olivat. Se oli pienempi kuin Kuollut Ruki mutta myös rauhallisempi. Sitten Manu yhtäkkiä kysyi:
”Saanko laboratorion?”
”Laborator- mitä?”

”Manuseni”, Guardian sanoi ja joi pienen kulauksen tuopistaan. ”Uskallanko kysyä, miksi?”
Manu hymyili pahaenteisesti.
”Haluan jatkaa… harrastustani. Muistahan, että minulta evättiin jo yksi.”
Guardian vakavoitui.
”Älä vain sano, että…”
”Tawa ei antanut minun tuoda urkupillejä sisään!” Manu keskeytti.
”Hmm. Miksiköhän ei. Hienot urut.” Guardian ryyppäsi jälleen lasistaan. ”Mutta laboratorio. Sinä ja geenimuuntelu, sehän on ollut aiemminkin niin hyvä yhdistelmä?”
”Jos viittaat siihen pinkkiin jänikseen, olin tuskin mukana.” Manu irvisti. Skakdit pelasivat nyt vaihteeksi korttia. Manu pidättäytyi menemästä mukaan peliin. Häviäminen ei ollut Skakdien mielestä hyvä asia. Sitä se ei ollut myöskään Makuta Nuin mielestä.

Guardian kohotti kulmaansa ankean näköisenä. Hän näytti ikään kuin pettyneeltä siitä, että Manu ei ollut ymmärtänyt täysin. Sitten hän siirsi molemmat kätensä suunsa ympärille ja muodosti sormillaan hyönteismäiset leuat. Guardian irvisti ilkeämielisesti ja teki parhaan mahdollisen imitaationsa Nazorakin sotahuudosta. Manu naurahti hieman, käänsi sitten katseensa Guardianiin ja sanoi:
”Kerronko, mitä tapahtui todella?”
”Voi, kaikin mokomin.”

Ensimmäinen muna kuoriutui. Olimme erittäin tyytyväisiä.
”Kyllä. Täydellissä”, sanoi Abzumo ja otti munan käteensä.


”Lopeta nauraminen, jos haluat kuulla, perhana”, Manu sanoi. Guardian hykerteli hetken, mutta jatkoi sitten kuuntelemista.

”Sen nimeksi tulee ’0001’”, sanoin minä. ”Me järjestämme tämän armeijan niin, että toisena syntynyt torakka on ’0002’ ja niin edelleen.”
”Ei”, Abzumo vastasi. ”Hänen nimensä on Steve.”
”…”
”Kylläh.”
”Miksih. Mehän suunnittelimme, että organisoimme tästä armeijan, joka valloittaa koko universumin.”


”Hei, viekää pois tuo sammunut käppänä. Se vie tilaa tuosta penkiltä”, huusi baarimikko. Manu ärsyyntyi keskeytyksistä. Guardian huojui hieman nostaessaan Warrekin jalat ilmaan. Manu tarttui Warrekin käsistä, ja he raahasivat sitten Warrekin huoneeseen, jonka he olivat varanneet pubin yläkerrasta. He nostivat Warrekin resuiselle sängylle ja istahtivat omille punkilleen. Siinä he vain istuivat kumpainenkin ajatellen omiaan. Sitten Makuta jatkoi. Tai olisi jatkanut, ellei Guardian olisi nukahanut sängylle. Makuta huokaisi ja meni myös itse makuulle.
Mitähän Klaaniin kuuluu? hän ajatteli itsekseen. Sitten hän päätti vilkaista. Hän oli säilyttänyt mielensisäisen linkin kaikkiin tiimiläisiinsä, jotka olivat olleet mukana nazoraktukikohtaan tunkeutumisessa. Nyt Makuta Nui otti yhteyden Matoroon. Hän oletti tuntevansa Klaanin, mutta tunsikin jotain aivan muuta. Hän tunsi vuosisatojen takaisen pimeyden, synkkyyden, joka huokui kivisistä seinistä ja tummanpunaisista ja -vihreistä, himmeistä lampuista.

Matoro, missä sinä olet?
… Mitäh?
Sinä et ole Klaanissa. Minne olet itsesi raahannut?
Matoro tunnisti äänen päänsä sisällä Manuksi. Hän ei ollut tosiaankaan odottanut kuulevansa sitä.
Mitenhän tämän nyt selittäisi. Olen... Destralilla.
”DESTARILLA?” Manu huusi ääneen. Guardian hätkähti hereille ja veti aseen sänkynsä vierestä. Hetken hän katseli ympärilleen huohottaen. Warrek kuorsasi edelleen lattialla, jonne kaksikko oli hänet jättänyt. Makuta Nui seisoi sänkynsä vieressä selvästi järkyttyneenä.

MITÄ PIRUA SINÄ TEET SIELLÄ?
Se on pitkä juttu. Etsiskelen tietoja Makutasta nimeltä Itroz. Koetan pysyä hengissä. Tämän paikan sisustus on muuten harvinaisen tylsä.
Se ei olekaan niin helppoa. Sinä luultavasti kuolet sinne.
No, tähän mennessä on mennyt ihan hyvin...
Ketä muita olet ottanut mukaasi tapattamaan itseään?
Semmoiset heput kuin Xxonn ja KooGeeBee. Jälkimmäinen on käynyt täällä kerran ja siitä viisastuneena jäi veneeseen, Matoro ajatteli. Mutta hei, haluaisitko helpotata hommaani ja tehdä dramaattisen paljastuksen siitä, että olet Itrozin elämänkerturi?
Minä tuskin tunsin häntä. Kaikki, mitä hänestä tiedän, on suurin piirtein asuinpaikka ja kuolinsyy.
Asuinpaikkaa minä tässä etsiskelen. Tai siis stereotyyppistä "pahan tiedemiehen salaista laboratoriosaarta".
Eikä mieleesi juolahtanut, että olisit voinut odottaa minun paluutani sen sijaan, että tapattaisit itsesi paikassa, josta ei voi selvitä hengissä ellei ole Makutain veljeskunnalle uskollinen MAKUTA?

Guardian katseli Manua ihmeissään. Mitä tämä puuhasi? Hän käveli tämän luokse. Manu vilkaisi häneen yhdesti ja hieroi otsaansa. Guardian istahti hänen sängylleen ja jäi odottamaan.

No siis, ensinnäkin, olen selvinnyt jo kerran Destralilta. Toiseksi, en osaa odottaa. Kolmanneksi, olet ties missä kadonneena ilman varmuutta elossa olemisestani, Matoro sanoi. Manu aikoi sanoa jotain, mutta Matoro ehti ensin:
"Elossa" tarkoittaa tässä yhteydessä asiallisessa ruumiissa olemista.
Viimeksi, kun selvisit Destralilta, sinulla oli mukanasi kaksi Toaa, jotka olivat myös erittäin kokeneita. Nyt sinulla on mukanasi… Matoran?
Matoro ei vastannut. Hän ei ollut oikeastaan sen kummemmin ajatellut, mitä Destralilla odottaisi. He olivat nyt tulleet edellisiä synkempään käytävään. Siellä ei ollut valoa juuri ollenkaan. Edellisten käytävien valoa kajasti sinne hieman, mutta muuten se oli aivan pimeä. He kulkivat varovaisesti.

Seinä näytti epäilyttävästi pimeyttäkin mustemmalta. Se tuntui hyllyvän, kuin se olisi valmistettu limasta. Musta, limainen seinä, josta valui jotain mustaa. Yhtäkkiä seinästä syöksähti kymmeniä lonkeroita, jotka tarttuivat sekä Matoroon että Xxonniin. Kaksikko yritti pyristellä vastaan, mutta seinä veti heitä itseään kohti. Lonkerot tunkeutuivat heidän suihinsa. Ne kiertyivät heidän ympärilleen. Pian seinä otti heidät omakseen.

Yhteys katkesi. Makuta nui jäi seisomaan pöllämystyneenä sänkynsä viereen. Guardian katsahti häneen. Hän istui sängylle ja näytti siltä, kuin olisi nähnyt juopuneen Matoranin lakana yllään kadulla.
”Mitä tapahtui?” Guardian kysyi.
”Matoro”, Manu vastasi. Guardian katsoi häntä kysyvästi. ”Matoro on Destralilla. Ja jokin juuri tunkeutui hänen mieleensä ja katkaisi mieliemme välisen yhteyden.”
Guardian pohti tätä hetken. Sitten hän sanoi:
”Selviävätkö he?”
”En… tiedä. Luultavasti eivät.”
Guardian nyökkäsi surumielisenä. Heidän täytyisi vain toivoa.