Monien tuntien ja kauheiden tapahtumien jälkeen, Moderaattori Same viimein pääsi istahtamaan työpöytänsä ääreen ilman valitusta. Hän huokaisi väsymyksestä ja lupasi itselleen ettei koskaan olisi mukana missään samankaltaisessa ilman pistoolejaan, veitsiään ja kunnon savuketta. Suuri paperisota oli käynnissä Selakhilaani Moderaattorin edessä, jonka hyökkäyskomentajana toimi hän. Taistelu oli pitkä ja raivokas, eikä loppua näkynyt. Same merkitsi ja allekirjoitti useita asiapapereita ja raportteja väsymättömästi. Musteen haju täytti Moderaattorin sieraimet ja papereita oli kaikkialla hänen ympärillään. Sotaveteraani piteli kynää tiukasti kädessään. Sota vaati uhreja.
"Moderaattori Same, teille on vieraita", Matoralainen sihteeri astui sisään ovesta ja ilmoitti Selakhilaanille.
Tuli taantui.
"Kutsu heidät sisään", Samen käheä ääni kuului. Viisi Toaa saapui heti toimiston sisälle. Same tunnisti heti ketkä Toat olivat kyseessä.
"Palasimme tehtävästämme", punainen, Hauta kantava tiimin johtaja ilmoitti. "Palasittepa aika myöhään, Takama ja Angorangerit", Same huomautti työpöytänsä takaa ja nousi seisomaan Toien edessä. "Niin noh, meillä oli hieman erimielisyyksiä... Ja, noh...", Takama vastasi hieman vaivautuneena. "Tehtävä epäonnistui", Bokrujuh sanoi hyvin suorasti mutta syyllisyyden tuntuisena. "Saimme pelastettua suurimman osan kylän asukkaista, mutta pahoin pelkäämme ettei kylästä itse ole enää mitään jäljellä", Maan Toa Kowambra lisäsi.
Same hieroi kasvojaan. "Kolmas kerta. Miten se voi olla mahdollista?", Same puhutteli masentavasti. "No jos tiimi olisi kuunnellut minua, tätä ei olisi käynyt. Jos minä sanon, niin kunnia oli-", Painovoiman Toa Pohak sanoi kerskuilevasti, mutta lopetti Bokrujuhin iskiessään tätä olkapäällään.
"Sori", Takama pyysi alakuloisena. "Pelkkä anteeksi ei tuo sitä kylää takaisin", Same vastasi hyvin ankarasti. "Ilman sopivaa teemaa ryhmällemme emme pysty taistelemaan yhtä hyvin kuin ennen", tulen Toa selitti. "Ja kuten on kerran sanottu: “Yhdessä seisomme, jakautuneena me putoamme”", Kowambra lisäsi Takaman perään, "Meidän Yhtenäisyytemme ei pysy kasassa jos emme pysty päättämään yhteisesti teemaa jota käyttäisimme tai saada uutta".
"Niinkö?", Moderaattori sanoi yhtä käheästi, "Jos näin asiat ovat, joudun valitettavasti erottamaan teidät viroistanne kunnes keksitte uuden teeman". "Selvä, ymmärsimme...", tulen Toa vastasi elottomasti ja hiipui pois Toa-tiiminsä kanssa, "hyvää päivänjatkoa teille".
Moderaattori istui takaisin tuolilleen ja keskittyi paperitöihinsä. Sotatantere oli yhtä kaaottinen kuin se oli, eikä varmaa voittoa ollut odotettavissa. Mutta ennen kuin Moderaattori valmistautui taisteluasemiin, hän muisti jotain. Nopeasti hän kaappasi pöydän lokerostaan pienen kommunikaattorin ja puhui.
"Tietotornin Pojat ja Tytöt, kuuluuko?"
"Kyllä kuuluu, päällikkö-Same!"
"Hienoa, minulla olisi tehtävä. Etsikää kaikki Vihreänmustan Adminimme Veljeskunnan opetuksista, tyylistä ja sen sisäisestä taistelulajeista. Lähettäkää tiedot Toa Cendai Angorangereille."
"Selvä, päällikkö-Same!"
Same sulki kommunikaattorin ja palasi takaisin sotatantereelle.
"Taistelukentällä, kekseliäisyys on yhtä tärkeä kuin aseen luoti."
Merellä
Auringot alkoivat laskea ja päivä alkoi hämärtyä pikkuhiljaa. Taivaan kirkkaan sininen väri vaihtui oranssin väri-spektrumin dominoimaksi värimaailmaksi. Veitsivalas veti yhä väsymättä venettä, joten alus jatkoi yhä matkaansa Zakaziin päin.
Aluksen matkustajat eivät puhuneet toisilleen, he pysyivät hiljaa koko matkan aikana. Jos Domek ei kääntänyt katsettaan veneen takaosaan päin, hän olisi kokonaan unohtanut Matoralaisen olemassaolon. Valon Toa tunsi oloaan hieman vaivautuneeksi, joten hän päätti keksiä keskusteluaiheen.
”Joten siis, mitä sinä teet työksesi?” Valon Toa päätti kysyä. Kesti hetken ennen kuin Pegghu vastasi Toan kysymykseen. ”Olen kaupungin vartija”, hän vastasi innottomasti, ”Parisen vuotta olen tehnyt samaa työtä jo”.
”Ahaa”, Domek teeskenteli kiinnostunutta mutta ei enää keksinyt mitä sanoisi seuraavaksi.
Hetken hiljaisuus.
”... Olitko paikalla silloin...” Pegghu kysyi, ”silloin kun ”ne” hyökkäsivät?” Domekin ilme muuttui paljon vakavemmaksi.
”Kyllä, kyllä olin.”
”Mitä sinä teit?” Pegghu jatkoi.
”Miten niin?”
Pegghu ei sanonut mitään.
”Taistelin niitä Olentoja vastaan”, Domek päätti vastata.
”Feterra”
”Mitä?”
”Avhrak Feterra”, Pegghu toisti, ”niiden nimi on Avhrak Feterra”.
”Mistä tämän sait tietää?” Domek kohotti yhden silmäkulmastaan kiinnostuksesta.
”Ne tappoivat hyvän ystäväni”, Pegghu sanoi piittaamatta kysymyksestä.
”... Olen pahoillani”, Domek vastasi kuten kaikkien oli aina tapana vastata, mutta suurimmaksi osaksi siksi koska hän ei tiennyt mikä muu olisi kelvannut vastauksesi. ”Ei tarvitse”, Pegghun ääni hiljeni entisestään, ”se oli minun syytäni. Minun ei olisi pitänyt...” Matoralainen hiljeni eikä jatkanut. Toa yritti keksiä jotain mikä voisi lohduttaa matkustajaansa. ”Kuule”, hän aloitti, ”mitä ikinä tapahtuikaan epäilen, että se on sinun syytäsi”. Pegghu ei vastannut. Domek päätti lopettaa yrityksensä, koska pelkäsi vain pahentavan tilannetta.
Auringot laskivat horisontissa.
Päivä oli päättymässä. Taivaan kirkkaat oranssit ja punaiset muuttuivat hienovaraisesti ja huomaamattomasti illan tummaksi siniseksi. Kuu valaisi pilvien seassa sinistä merta, joka kimalsi valon alla kuin jalokiviä. Valon Toa katseli tätä maisemaa ja huokaisi syvään. Hän pysäytti veneen ja antoi veitsivalaan levätä. Aluksen vetäminen on uuvuttanut sitä.
”Hei, onko meillä valokiviä?” Pegghu viimein sanoi jotain ja nousi seisomaan, ”olisi aika sytyttää ne”. Tietyillä, uskovaisimmilla Matoralaisilla oli tapana aina sytyttää vähintään yhden valokiven iltaisin. Valokivet on sanottu olevan osa Suurta Henkeä ja suojaisi omistajiaan Raheilta ja Makutan katseelta. Useimmiten tämä on vedenpitävä, mutta useimmat kaupungeissa asuvat Matoralaiset eivät ole yhtä uskovaisia ja eivätkä sytytä valokiviä öisin. Siksipä Domek yllättyi hieman, että Pegghun kaltainen kaupunkilainen ehdottaisi tätä.
”Kyllä, se on tuon arkun sisällä”, Valon Toa osoitti toista arkkua, joka oli veneen keskiosassa. Ta-Matoralainen avasi arkun ja näki heti ensimmäiseksi lierihatun muiden tavaroiden päällä.
”Onko tämä hattu sinun?” hän kysyi ottaen valokiven hatun alta ja laittoi sen pieneen jalustaan. ”Kai se teknisesti on”, Toa vastasi lakonisesti.