Xiantoksen koti

Kongu ja Peelo kävelivät Xiantoksen mökin korjattuja rappuja pitkin sisälle. Xiantos istui nurkassansa vapisten ja hihittäen. Hänellä oli myös reppu sylissä, josta hän piti lujan otteen.

"Mikä ihme häntä vaivaa?" Peelo kysyi ihmetellen.
"En ole yhtään varma", Kongu vastasi.
"Nazorakeja...", Xiantos kertoi vapisten, "Tunnelissa... Ne rikkoivat seinäni."

Toa ja androidi katsoivat alas.

"Eihän täällä mitään ole", Kongu totesi.
"Ei tämä seinä edes rikki ole", Peelo jatkoi.
"NE OVAT SIELLÄ!", palkkoinmetsästäjä huusi saadakseen sanan selväksi, "MINÄ OLEN AIVAN VARMA! KATSOKAA EDESSÄNI!"
"Mitä hiivattia?" Peelo kysi.
"Hän on aivan tolaltaan", Kongu jatkoi toteilemista.

Toa katsoi aukinaiseen reppuun mitä Xiantos piti tiukasti kiinni. Siellä oli vieläkin kynnet, mutta pohjalla kiilsi jokin. Jokin mistä Kongu ei ollut varma. Hän otti sen. Se oli jonkinlainen kortti, kiintolevy tai jotakin.

"Mikä tuo on?" Peelo uteli.
"Jokin kortti", Kongu arveli.
"Mikä tuo ääni on?" Pikimusta hahmo kysyi ja otti ranneteränsä esiin.
"Tämä laite pitää jonkinlaista ääntä", Kongu vastasi epävarmana ja kysi perään "Mitä teemme Xiantoksen suhteen?"
"En ole varma", kyborgi sanoi, "mutta hänellä on hieno hattu."
"Jep."
"Miten muuten siedät vielä tuota palkkionmetsästäjää, kun hän puukotti sinua vatsaan?" Peelo kysyi, mutta Kongu vaikeni.

Kongu otti repun ja pisti sen selkäänsä kirveen eteen. Mukana oli repussa kynnet ja kortti. Toa käveli tunnelia kohti ja Peelo seurasi perässä. Kongu aavisti, että hän löytäisi sieltä jotakin. Hän myös löysi. Tohtorin huoneessa oli aivan samanlainen kortti kuin repun pohjalla.

"Tämä menee jo pelottavaksi", Kongu sanoi.
"Pelottavaa et ole nähnyt tai kuullutkaan", Peelo totesi pelottomana.