Pegghu veti venettä rantahiekan päälle. Domek seisoi rannikon reunalla ja katseli kuivaa, kasvitonta maisemaa joka näytti kiehuvan lämpöaaltojen keskellä. ”Yleensä rannat ovat paljon rehevämpiä”, Domek selitti Matoralaiselle, joka oli saanut veneen rantautumaan. ”Puhun kokemuksesta”. ”Mutta tämä onkin Zakaz”, Pegghu vastasi hieman näsäviisaasti. Tai ainakin Toa ajatteli tämän vastaavan näsäviisaasti. Toa kääntyi ottamaan veneen päällä olevan arkun, jossa hänen hattu oli, ja kantoi sen selkäänsä laatikon kantohihnoilla.
”Minne siis menemme?” Pegghu kysyi. ”Päätetään se matkalla”, Domek marssi erämaata kohti. Matoralainen oli vähemmän kuin tyytyväinen tähän vastaukseen ja huokaisi.
Kaksikko kävelivät ruskeankeltaisella aavikolla. Auringot paistoivat huomattavasti paljon ankarammin kuin merellä. Hiki valui molempien otsalla, kumpikaan heistä eivät olleet tottunut erämaan olosuhteisiin. Puista arkkua kantava Domek ei erityisesti pitänyt matkasta, mutta yritti kestää sitä. Pitäähän aavikkomatkojenkin hänen joskus koeta elämässään.
Pegghu kesti kaupunkilaiseksi yllättävän hyvin sillä hetkistä tilannettaan.
Mutta vähitellen molemmat alkoivat väsyä kävelystä rankassa kuumuudessa.
”Hei, olet kai nyt päättänyt minne olemme kävelemässä?” Pegghu kysyi viimein.
”Etsimme jonkun, joka saattaisi tietää eräästä ketä etsin”, Domek vastasi.
”Ja tämä joku on missä?” Pegghu alkoi väsymyksen takia kysellä entistä kärsimättömästi. ”... Minä en tiedä”, Domek myönsi. ”Eli me kävelemme täällä keskellä aavikkoa, emmekä edes tiedä minne?” Pegghu vastasi ärsyyntyneesti.
”Kuule, minä tiedän täysin mitä minä teen”, Domek vastasi hieman äkkipikaisesti. Kuumuus ei selvästikään auttanut hänenkään mielialaa.
”Puhutko tätä taas kokemuksestasi?” Pegghun kärsivällisyys alkoi niuketa. ”Ja mitä jos puhunkin?” Domek vastasi ivallisesti ja kääntyi Matoralaiseen päin. Molemmat pysähtyivät paikoilleen.
”Anteeksi, mutta minulla päin eksyminen keskellä erämaata ei ole kovinkaan hääppöinen kokemus”, Pegghu vastasi takaisin. ”Jahas, no yritä itse keksiä parempi tapa”, Valon Toan kärsivällisyys alkoi nollata.
”Olisit pitänyt kysyä tuota ennen kuin seisomme täällä keskellä ei-mitään” ”No voi anteeksi, koska sinähän tunnetusti olet kokenut näissä asioissa”, Domek haastoi sarkastisella äänensävyllä.
”Hyvä sinun on sanoa”, Pegghu vastasi.
”Pidä sinä vain se-”
Kesken riitelyn kiväärin pauke kuului heidän takaapäin. Kaksikko lopettivat kiistansa ja kävivät maalle vaistonomaisesti. He ryömivät viereisen isonkokoisen kiven taakse.
Valon Toa kurkisti kiven takaa laukauksen mahdolliseen suuntaan. Toinen laukaus kuului ja Toa tunsi kuinka aseen luoti lensi pelottavan lähellä hänen päänsä yli, hän piiloutui heti takaisin kiven taakse.
”Näitkö kuka ampui meitä?” Pegghu pysyi tiukasti kiven suojassa.
”En tiedä, en ehtinyt nähdä”, Domek vastasi. Kolmas laukaus kuului, tällä kertaa luoti osui kiven reunaan.
”Hetkinen, tunnen tuon aseen”, Pegghu ilmoitti itselleen, eikä Domek tiennyt miten tämä auttoi heidän tilannetta mitenkään. Neljäs laukaus, tällä kertaa luoti osui maahan, missä Domekin käsi lojui äsken. Pegghu otti kiekonheittimensä esiin ja kurkisti kiven takaa.
Kaukana hän näki pienen, puun mökin jäännöksen joka pilkisti horisontilla. Matoralainen päätteli, että laukaukset kuuluivat sieltä.
”Domek, voitko pitää selustaani?” Pegghu kääntyi Toaa päin, joka yritti pitää jokaisen ruumiinosansa kiven takana. ”Hieman vaikeaa kun kannan selässäni puuarkkua, mitä sinä yrität?” Domek vastasi, mutta huomasi ettei Matoralainen ollut enää paikalla hänen vastatessaan.
Pegghu juoksi majaa kohti. Mökkiä ympäröi useita syviä kuoppia, jonne Matoralainen suojautui tulituksista.
Domek viimein päätti hetken harkinnan jälkeen tulla esiin kiven takaa. Toa loi itselleen kiinteästä valosta kilven itselleen, ennen kuin hän juoksi myös majaa kohti. Kilpi suojasi tarpeeksi hyvin aseen luodeilta, mutta sekään ei kestänyt tarpeeksi.
Toa sukelsi nopeasti kuoppaan suojautuakseen luodeilta, hän henkäili helpotuksesta ettei yksikään luoti ole ehtinyt osua häneen. Juostessaan hän oli kerkesi nähdä tarkasti ampujan suojapaikkaa.
Mökillä ei näyttänyt olevan ehjää kattoa, sen kyljet olivat mustuneet ja seinän keskellä oli suuri reikä, jonka kautta ampuja tulitti.
Hän ei nähnyt tarkasti kuka ampuja oli, mutta arveli tämän olevan Skakdi.
Majaan oli vielä enää muutaman metrin etäisyys, joten Domek päätti sinetöidä tapauksen ja nousi kuopasta. Kova valon välähdys leimahti Toan kädestä ja hän juoksi taas mökkiä päin. Toa hyppäsi sitä päin ja viimein näki ampujaansa tarkasti. Se oli ruskeanoranssi naispuolinen Skakdi.
Sillä oli aurinkolasit.
”Ei hiivatti.”
Skakdi nappasi ilmassa olevan Toan jaloista, heittäen hänet mökin ehjään seinään vasten ja osoitti kiväärillään häntä päin. Skakdi otti aurinkolasinsa pois ja heitti sen viereiselle pöydälle.
Domek oli enemmän kuin tyytymätön ja yllättynyt tästä käänteestä.
Mutta juuri silloin toinen ase osoitti ampujaa takaapäin. Pegghu seisoi itseään paljon korkeamman nais-Skakdin takana kiekonheitin kädessään. Ruskeankeltainen Skakdi silmäili selän takana olevaa Matoralaista.
”Älä liiku”, Pegghu käski, ”luovuta aseesi”.
”... Ja mikä estäisi minun ampuvan ystäväsi juuri nyt?” nais-Skakdi vastasi. Domek ei pitänyt keskustelun suunnasta.
”Se, että kiväärisi pitää ladata joka viidennen laukauksen jälkeen. Kulutit juuri viidennen luotisi”, Matoralainen vastasi hyvin päättäväisesti.
”Ja mistä tiedän, ettet yritä valehdella?” naispuolinen Skakdi kysyi.
”Asuin ennen tehdaskaupungilla, jossa noita aseita taottiin”, Pegghu vastasi, ”ja kiväärin laukaisulla on myös parin sekunnin viive”.
”Ei koskaan kannata luottaa ohikulkeviin asekauppiohin”, hän lausui itselleen hiljaisesti. Skakdi laittoi kiväärinsä maahan ja kätensä pään taakse.
”Teidän kaltaisia ei näy täällä usein”, Skakdi sanoi vakavalla sävyllä, ”sanokaa, mitä te haluatte?”
”Oikeastaan”, valon Toa nousi ylös maasta, ”meillä olisi hieman kysyttävää”. ”Tosin, olisi ehkä parempi jos emme uhkailisi toisiamme pyssyillä”, Toa käski Pegghun laskemaan aseensa, ”Olen Domek”.
Naispuolinen Skakdi silmäili Toaa epäröivästi hetken, mutta päätti luottaa häneen hetkeksi.
”Zaiggera”, hän vastasi ja laittoi kätensä alas. ”Joten Zaiggera”, Domek yritti kuulostaa luonnollisemmalta, mutta sai vain itsensä näyttämään vielä epäilyttävämmältä, ”tiedätkö mitään ”ZMA”:sta?”
Zaiggera kohotti kulmansa.
”Mitä haluat tietää Zorakistä?”
Verstas
”Hei, Kepe? Oletko siellä?” Samen ääni kuului oven takaa, ”tarvitsen sinua näiden raporttien kanssa”.