Elpogasin kylä, yö, Nimdasaari
Umbra ei saanut unta muhkuraisella lattialla. Neljän Toan seurue oli löytänyt hylätystä Samolin kotikylästä sopivan kokoisen matoranien talon, johon seurue asettui yösijoille. Pienen kupolitalon keskellä sijaitsevassa nuotiopaikassa, kekäleet hehkuivat yhä oranssia valoaan. Samol tuhisi tyytyväisenä kivisellä patjallaan, kun toan vieressä olevat Deleva ja toinen olkapää siteessä oleva Nurukan olivat myös silmät kiinni.
Umbra ajatteli, ajatteli ja ajatteli. Hänen mielensä seikkaili mitä ihmeellisimmissä asioissa. Klaani, matkoilla tavatut veden, mielenvoimien ja salaman toat, hyvä ystävä, Matoro, skakdi ninjat jotka hyökkäsivät joukkion kimppuun metsässä, Avra Nui ja KraUmbra. Nyt Umbran mieli harhaili ties missä…
KraUmbra. Avra Nui…
Mitä kaikkea teinkään saarella… Kaikki olikin vain Suurta Suunnitelmaa. Ja Minä olin kohteena. Miksi, miksi kaikki menikin näin hassusti. Minkä takia Kohtalon piti mennä näin… Oliko moraalisesti oikein tuhota syyntakeeton, väärän ja oikean, valon ja varjon sekoittanut vainoharhainen olento, joka halusi vain hallita yhdessä ruumistani, ajatuksiani, mieltäni ja tunteitani. Hän järjesti tämän mittavan sotilasoperaationsa vain että saisi Helryxin lähettämään Minut kohtaamaan hänet, KraUmbran, Veljeni, kloonini, kaksoseni.
Kyllä. Hän oli makuta. Tai no ei aivan. Puoliverinen. Hän teki kauheuksia, mutta ymmärrän miksi. Hän halusi tehdä kuten kaltaisensa, hänen lähes koko valonsa oli imetty pois eikä hänellä ollut yhtään ystävää, tai ketään kuka rakastaisi häntä. Makutat sanoivat häntä ensin kaltaisekseen, sitten pilkkasivat häntä mielensisäisillä ivahuudoilla, kuten puoliverinen, Makuta-toa, Mutranin koe… He eivät nähneet yhtään KraUmbran inhimillisyyttä, tai ainakaan nostaneet sitä pintaan. Viimein veljeni lähti saarelle jota Makuta Bitil oli joskus yrittänyt ottaa komentoonsa.
En voinut muuta kuin mielten taistelussa, imeä hänet itseeni, samalla saaden sisäisen tasapainoni ennalleen. Nyt valo ei enää sokaisisi minua ympäröivältä pimeydeltä. Makutan imeminen, vihan, negatiivisten tunteiden ja erilaisten tietojen saanti muutti minua, osaltaan, taas. Eivätkö nämä muodonmuutokset lopu ikinä?
Ei. Se on Mata Nuin ja Suurten olentojen tahto. Kohtaloaan ei voi muuttaa, sanovat viisaat Turagat. Nurukan kertoi minulle, ettei Kohtaloaan voi paeta, muuttaa tai siltä voi piiloutua. Se mikä tulee tapahtumaan, tapahtuu.
Umbran ajatukset lensivät taas hurjaa vauhtia seuraavaan aasinsiltaan. Kohtalo. Varhainen, kadotettu, unohdettu muisto. Kuolleiden Makuta. Hopeinen Kuula. Artakhan käsi. Erilaisia mietteitä nousi keltamustan valon soturin mieleen. Mitä kaikki tämä tarkoitti? Joku oli tiennyt Umbran tulevaisuudesta… Ja tapahtumista joita hän tulisi kokemaan. Lukuisat muodonmuutokset, hallitsemattomat ajatukset…
Raah! Miksi kaikki on niin sekavaa?! Joku on pelleillyt minulla, koko tämän ajan. Joku joka asetti tämän muodonmuutoksien täytteisen Kohtalon minulle. En edes tiedä mikä olen enää. Olenko Toa, Matoran vaiko Makuta? Sekavaa. Missään ei ole oikein järkeä. Järki… Matoro… Ystävä…
Mitäköhän Matoro the Blacksnowlle kuuluu? Hyvä ystäväni, Jään Toa Matorosta ei ole kuulunut mitään. Tai no minusta ei ole kuulunut, hän on varmaan joutunut moniin seikkailuihin klaanilaisten kanssa. Miksi edes lähdin Klaanista? Se typerä Helryx. Typerä Ritarikunta, joka kiristää minua menneisyydelläni. Menneisyydellä, joka ei edes ole syytäni… Ne Matoranit eivät kunnioittaneet minua…
Miksi? Klaani on minulle paljon tärkeämpi kuin joku homeinen, vanhahko Ritarikunta, joka väittää olevansa Mata Nuin asialla. Kuinka kahtiajakoista. Me olemme oikeassa, Makutat ja Metsästäjät ovat väärässä, siksi pahiksia. Myönnän tosin että ritarikunta on näistä kolmesta se vähiten paha… Mutta silti, Klaani on minulle se Oikea.
Mitäköhän Guardianille, Summerganonille, Visokille, Tawalle, Matorolle, Kapuralle, Domekille, The Snowmanille, Kepelle ja Keetongulle oikein mahtaa kuulua nykyisin..? Toivottavasti he ovat kunnossa. Minun olisi pitänyt olla klaanissa koko Avra Nuilla viettämäni aika. Kuka välittää muutamasta Matoranista, jos ystäväsi voivat olla vaarassa? Ja Qewa, rakas Fikouni… Mitäköhän hän tuumaa siitä että olen ollut näin kauan poissa? Raukka on ihan yksin huoneessani, ilman mitään tekemistä ja vailla isäntää… No toivon että hän selviää, onhan hän lemmikkini…
Lemmikeistä tuli mieleen merililjat ja merililjoista merirokot. Merirokoista taas Zyglakien laivat… Zyglakit… Zyxax puhui jotain Allianssista ennen kuolemaansa… Mikä ihmeen Allianssi? Liittyyköhän se jotenkin Klaaniin? Allianssi… Kuulostaa joltain järjestöltä… Toivottavasti se ei ole mitään uhkaavaa….
Uhkaavuudesta tulee mieleen ne ihmeelliset Skakdi-Ninjat, jotka kävivät kimppuumme metsässä. Onneksi onnistuin harhauttamaan sotureita valovoimillani, muuten olisimme vainaita, kaikki…
Kaikki… Tästä sanasta tulee mieleeni ne oudot unet, joita koin Avra Nuin reissullani. Unet kertoivat valkoisen soturin ja violettimustan soturin seikkailuista metsässä ja Zyglakien linnoituksessa, havumetsäisellä saarella… Havumetsiä… Niitähän on Klaanin saarella! Miten ihmeessä näin Unia Klaanin saaresta? Tämä on epäilyttävää, mutta tiedän että se merkitsee jotain.
Merkitys… Mikä merkitys sotimisella oikein on tässä maailmassa? Väkivallan tarkoitus on vain vähentää populaatiota, ettei ruoka lopu kesken. Mutta taistelemme paljon suuremmista asioista kuin ruuasta. Taistelemme elämisen tuskasta… Joskus ihmetten, miten minusta, Av-Matoranista, tuli tämmöinen taistelukone. Ehkä se liittyy siihen Destralin tapaukseen, kun fuusiokeihäs yhdisti minut kanuunani kanssa, tai ehkä se on jotain enemmän… Syvemmällä, unohdetussa, peukaloidussa menneisyydessä.
Menneisyys… Sitä seuraa aina Tulevaisuus… Nykyisyys on vain harha. Kaikki mitä teemme, on pikosekuntien kuluttua menneisyyttä… Menneisyyttään ei voi muuttaa, sanotaan. Sanotaan myös ettei sitä pidä hävetäkkään. Ihmiset sanovat kaikenlaista. Minulle on sanottu että olen suuri soturi, mutta taistelen silti sisäistä taistelua jok’ikinen päivä. Taistelua, jonka olen pian voittanut. Mielen sisäistä taistelua itsensä kanssa…
Mieli… Jokaisen olennon tärkein osa… Minun mieleni oli pirstaleina. Nyt se on aika kokonainen. Mielestä tulee mieleen muistot… Muistoja meillä jokaisella on paljon. Itse olen alkanut nähdä unissa erilaisia flashbackeja menneisyydestä, tapahtumia joita en ole oikeasti kokenut. Ehkä tämä on vain seurausta siitä että muutuin kokonaiseksi. Minun pitää ymmärtää veljeni muistot, kokea ne unissa. Vain siten pystyn taas olemaan Minä.
Joskus tämä on hankalaa, koska unet voivat olla aika raskaita. Sitten muistan, että olen vahva ja minulla on Velvollisuus Klaania kohtaan, Kohtalo joka pitää suorittaa ja Klaani jonka kanssa minun pitää tulla Yhtenäiseksi.
Umbra ei jaksanut enää miettiä asioita. Hän tarvitsi unta, sillä seuraavista päivistä voisi tulla aika tapahtumarikkaita. Valon Toa sulki silmänsä. Hän näki taas unia Veljestään, ja niistä kauheuksista mitä hänelle tehtiin…
Muista menneisyys… Muista Kohtalosi…