Lisko rahi kieriskeli maassa. Vihreänmusta toa saapui sen luokse.
”Tuollahan on lisko, hmm”, toa sanoi ilkeä hymy kasvoillaan.
”´Läkh!”, lisko huudahti kun käsi tarttui sen jalkaan ja roikotti sitä ilmassa.
”Hehee”, Toa ivaili nähdessään kuopan maassa, Ämkoo myhäili ja katseli nälkäistä hämähäkkiä kuopan pohjalla.
”AAAAAAAAAAAAARGGH!”
GK heräsi sängystään, nousi ja tiiraili ulos, kaikki oli normaalisti. Gekko rauhoittui hetkeksi kunnes sattui katsomaan ikkunasta.
Musta piste leijui taivaalta rakennusta kohti ja lähestyi aina vain.
”Mitä Karzahnia!”, Gekko huusi ja hyppäsi ikkunasta kun esine näytti olevan vain kilometrin päässä. Valkoinen toa ehti juuri ja juuri pientareelle kun huomasi Mustan pallon osuneen klaaniin, koko rakennus joutui valtavan laatikon sisälle, joka räjäytti kaiken sen sisällä pienenpieniksi hiukkasiksi.
”Mitä tämä kaikki on, en herää unesta vaikka kuinka yritänkin, se yrittää saada minut kiinni ja hengiltä, mutta miksi?”
”Vastaus on helppo, mutta täältä et voi saada sitä selville, mutta piristy. Nyt sinulla on aikaa miettiä elämääsi, kaikkea sitä missä olet onnistunut”, kuului ääni hänen takaansa.
Siellä seisoi vihreän hopeassa haarniskassa häntä itseäänkin suurempi olento, Artakha.
”Tunnenko minä sinut jostakin?”
”Loin sinut, poikaseni. Olet kaukana kotoa, sinun täytyy vain odottaa.”
”Olet vain mieleni luoma kuvitema, et sinä minua kehittänyt, et varmasti.”
”Loin, tiesin, että jos universumi vallattaisiin, se olisi mahdollista uudelleenkin. Minä loin sinut sitä varten, estämään sen. Tuhoamaan sen joka yrittää sitä.”
”Se on siis totta, en vain muista niitä tapahtumia...”
”Kyllä, mutta sinulla on tehtävää täällä, et ole valmis. Ja universumisillasi on aikaa odottaa, voit aivan rauhassa tehdä sen sitten kun sinulla on mahdollisuus.
Artakaha alkoi himmentyä.
”Ei, älä mene!”
”Jää hyvin poikani.”
Artakaha katosi siinä silmänräpäyksessä ja Gekko mietti hetken kaikkea kuulemaansa. ”Minulla on mahdollisuus totta vie kontrolloida omaa untani!”
Klaani ilmestyi hiljalleen näkyviin ja näytti siltä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
”Minun pitää sopeutua tähän”.
Mieli on tämän maailman vaarallisin ase.
Lattia alkoi rakoilla ja koko linnoitus sortui synkkyyteen.
"Mitä tämä on!", hän huusi kun huomasi, että vain linnoitusta ympäröivä maa alue oli jäljellä.
Toa yritti pitää henkensä kaupalla kiinni reunasta, mutta pimeydestä ilmestyneet lonkerot veivät tämän mukanaan synkkyytteen.
Hän sulki silmänsä nähdessään sen mitä alhaalla odotti.
***
Klaani
Liekihtivä kaaos harppoi läpi klaanin Tawan ottaessa esille aseitaan, hän totisesti saattaisi tarvita apua tässä, makutan kellistäminen ei ole erityisen helppoa.
Tawa huomasi pian kun joku huusi hänen ovensa ulkopuolelta.
”Tuollaisia sekopäitä tässä kaivattiinkin”
Tawa avasi oven ja näki aina yleensä iloisemman valkoisen suurikokoisen toan, joka oli tulessa. Ja aivan kuin se olisi elämään kyllästyneenä vain tuijottanut häntä, silmillään joissa ei ollut mitään erityistä katsetta, vain se punainen hohde.
”Nyt sinä kuolet!”, Olento huusi kurkkusuorana aivan kuin se olisi muuttanut tilannetta mihinkään suuntaan.
Se alkoi näyttää siltä kuin se olisi suurinpiirtein räjäyttämässä Tawan.
Zairyh käveli Klaanin käytävillä. Makuta Itrozista ei löytynyt tärkeää tietoa. Ei olinpaikkaa. Ei sitä, oliko Makuta edes elossa. Zairyh päätti, että lattian sisällä kulkeminen ei toiminut, vaan kasvatti itselleen pienen kehon juurista. Muutama Matoran kääntyi käytävällä ympäri jouduttuaan Zairyhin mielensisäisen iskun uhriksi.
Täydellistä. Minua ei ole edes huomattu kunnolla.
"Mitä ihmettä sinä yrität!"
Keltaisen, naispuolisen Toan huuto keskeytti Zairyhin ajatukset. Hän taisteli Toan näköistä Makutaa vastaan.
Saasta.
Zairyh painui takaisin lattian alle. Tawa potkaisi Makutaa sääreen ja katsoi hölmistyneenä kun palava valkoinen makuta lensi ulos ikkunasta Zairyhin ansiosta.
Tuo tunari ei ollut ainakaan Itroz.[/i]
Makuta paiskautui maahan ja kirosi.
[spoil]Kapura väkersi tuon Zairyhin pari juttua tuosta, pikkuisen korjailin, mutta ei muuta.[/spoil]