Kolme matorania käveli soratietä klaanista länteen. Foope, punaoranssi ja kaikin puolin stereotyypisen näköinen ta-matoran jolla on maskina Kakama. Samqpa, Akakua maskinaan pitävä oranssin sekä violietin värittämä Onu-matoran joka on selvästi joukon pisin, muttei jämerin. Tämä titteli menee Oknasisevelle, kuka on joko kolmikon harteikkain matoran. Väritykseltään hän on sininen ja vihreä eikä hänen kansallisuudestaan oikein voi mennä sanomaan mitään.
Kolmikko oli matkalla tosiaankin länteen, matorankyliä kohti tapaamaan Geretiä. Hänestä josta Foope oli Hallanyönä kertonut tarinaa kahdelle muulle hänen mukanaan liikuvalle matoranille. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Samqpa tokaisee hieman ujohkosti: ”E-e-e-eikös me-me-me meidän pitänyt ol-la-la-la... Te-te-te-tekemässä hommia Klaanin linnoituksessa juuri nyt?” Foope on hetken hiljaa miettien ja vastaa sitten reippaasti ” Noh äeiköhän nuo osaappi hoitaa hommasa ihan yksin siellä... Ei kukaa huomaa et mye ollaa edes kateissa.” Oknasisev vain käveli hiljaa ryhtisuorassa kuten hänellä oli tapana, kun Foope ja Samqpa jutustelivat enemmän ja vähemmän mukavia Geretistä ja Ratsuttomasta päättömästä ratsumiehestä.
Matka sujui aika verkkaasti vaikka kolmikko ei liikkunut mitenkään huimalla vauhdilla. Pian he olivatkin jo perillä yhdessä rantaa lähellä olevassa matorankylässä. Silloin Foope tokaisi omaan tapaansa erittäin reippaalla äänellä ”Nooh sen heebon talo tais ol' tuel päe...” Hän osoitti vasemmalle omituisesti oikealla kädellään.
Matoran-rantakylä: Geretin rantamökki
Foope asteli erityisen ryhdikkäin askelin kohti Geretin rantamajan ovea ja etesi koputtamaan sitä ilmaisee asiansa Geretille erityisen mukavalla äänellä ”Joo totanoin... Et sää varmaa enää oo vihane siitä pokeri pelistä ethä´?” Ja ennen kuin oventakaa ehti kuulua mitään hän jatkoi ”Et? No sepä hyve... Mye tullaa sisille sitte okke?... Okke...” Tämän jälkeen Foope suorastaan ryntää sisälle Samqpan ja Oknasiseven seuratessa häntä.
Mökki oli yhtäsotkuinen kuin viimekerrallakin hänen käydessään siellä, Mutta jotain oli muuttunut. Mökki oli aavemmaisen kylmä ja hämärä. Kaikki ikkunat olivat teljetty sisältäpäin. Tämä ei kuitenkaan ollut nähtävissä ulkopuolelta taloa.
Kolmikko eteni suhteelisen varovaisin askelin kohti mökin keittiötä missä Gereti Fooopen sanojen mukaan viettää suurimman osan ajastaan ollessaan kotona. Heidän astuessaan keittiöön siellä odottaa suorastaan hyytävä näky. Gereti makasi maassa ja hänen vielä toistaiseksi palava sydänvalo oli todella himmeä. Geretin ruumis suorastaan höyrysi. Foope kummasteli tätä kylmettävää näkyä tarkemmin ja tökkäisi ruumista hieman. ” SE ON JÄÄKYLMÄ!?” Foope huudahtaa jokseenkin hämmästyneenä ja pinkaisi ylös melkein kolauttaen päänsä pöydänreunaan. Pöydältä hänen silmiinsä sattui kirja. Se oli apposen auki keskellä pöytää. Kirjan vieressä oli vasara ja umpijäätynyt ja puoliksi hajonnut taltta. Samqpa änkyttää säälittävästi ”Mi-mi-mimitä tä-tätätämä on?”
*****
Samarxxan, Uhkaavasti Klaaninsaarta kohti lipuva necropolis.
Tohtori Ocsid käveli stereotyypisen pahiksen tapaan edestakaisin Samarxxan ruttosiivessä. Kädet selkänsä takana puuskassa. Hän odotti jotain, Tai pikemminkin jotakuta. Astellen ympäri ruttosiipeä Ocsid tarkasteli samalla ympäristöään. Tuttua, mukavaa, kotoisaa, mutta ennenkaikkea ihanan veristä, apeaa, ja kalpeaa näkymää joka ympäröi ruttosiiven häkkejä sekä suhtkoht suuria myrkyn... Tai sanotaanko ruton vihreää hohkaavia kanistereita.
Ocsid hieroi leukaansa edeten pitkin Ruttosiipeä kohti necropoliksen keskustaa ja samalla tämän kyseisen laitteen hermokeskusta. Siellä istui ratsunsa selässä aina niin ankean näköinen Uumes. Surmanritarien kaartin kenraali. ”Uumes... Onko sitä kirottua skaaakdia vielä näkynyt?” Murahti Tohtori, Uumekselle. ”Ei ole” tokaisee Uumes kylmällä ja hitusen kaikuvalla äänellään. ”No voi hyvä ihme... Olemme odottaneet sitä kirottua kyynistä rupusakkia jo kovin pitkän tovin... Joudumme pian aloittamaan projekti RUTON! Ilman niinsanottua 'lastenvahtejamme' ” Ocsid naurahtaa ylimielisesti. Uumes ei vastaa tähän mitään vaan jatkaa ankeasti istumistaan ratsunsa selässä.
Tohtori Ocsid palaa takaisin Ruttosiipeen helpottunut ilme kasvoillaan. Hän hieroo käsiään ajatellessaan ääneen. ”Tämä suunitelma on niin suuri voitto Ylilordin suunitelmissa, että hänen on pakko ylentää minut. Silloin pääsen palojon parempaan asemaan rutonlevityksessä... Strateegisesti puhuen. Samalla nappaan tuolta saarelta kaikki sen pienet primitiiviset asukkaat osaksi loputonta epäkuolleiden ARMEIJAAANIIIH! ARHARHARHARHAAAA!” Tohtori Ocsid nauraa hieman liiankin stereotyypisesti kävellessään Ruttosiiven läpi ties kuinkamonetta kertaa.
Samaan aikaan Sotilas-siipeä kohti matkaava Uumes keskustelee yhden uskollisen kannattajansa kanssa... ”Kultistit aistivat saarelta yhden Surmanritarin. Sen on pakko olla karkulaisemme.” Uumeksen kätyri sanoo kylmällä ja tunteetomalla äänellä esimiehelleen. ”Ja kuinka varmoja olette, että se on hän.” Uumes huokaa mulkoillen mustaan kaapuun sonnustautunutta matorania vierellään. ” Sen on pakko olla... Kultistit eivät aisti saarelta kuin yhden taikaa käyttävän yksilön. Taikaessansi on liian vaha ollakseen minkään primitiivisen shamaanin tai maagikon.” Uumeksen uskollinen alamainen vastaa omalla kylmällä ja ilmeetömällä äänellään. Uumes vetäisee suurehkon riimumiekan tupista. Se ei kuitenkaan ole hänen omansa. Hän silvelee miekan terää myhäillen. ”Me loimme hänet... Me annoimme hänelle kaiken.. Ja ME suojelimme häntä, Mutta mikä on kiitoksemme? Ensin hän aloittaa kapinan, Tuhoaa Salaxxen, Murskaa Yliloodrin suunitelman, Mutta ei enään! Tänä yönä hän saa kuolla. Oman riimumiekkansa terästä!”