Pieni luoto
Ilmaraptori 1




Toinen auringoista oli nousemassa. Sen punertava valo paistoi horisontista ja alkoi jo häikäistä pienellä luodolla lojuvan ilma-aluksen matkustajia. Viidessä hahmossa oli havaittavissa pientä väsymystä minimaalisten yöunien takia.
Metalli kalahteli ja hiki virtasi, kun onu-matoran Ontor ja tämän toveri Ternok paiskoivat pienillä lapioilla innokkaasti hiiliä tuliseen pätsiin. Kohta tulikuuma höyry suihkusi, kun rautaisen konelinnun moottori kehräsi Muakan lailla.
Keetongu makasi ilma-aluksen valtavan siiven päällä tehden viimeisiä varmistuksia. Keetongu nyppäsi muutaman naulan hampaidensa väleistä ja nuiji ne kiinni siipeen. Kuka tahansa muu olisi saattanut tarvita vasaraa.
Guardian käveleskeli luotoa pitkin käsissään koko joukko aluksen hansikaslokerosta kaiveltuja karttoja. Sininen skakdi tiiraili taivaan tähtien kosmista tuiketta ja auringon noususuuntaa. Sitten hän teki muutamia merkintöjä karttoihin sulkakynällä. Arvio luodon sijainnista alkoi tarkentua.
Makuta Nui puolestaan istuskeli kivellä ja keskittyi tuijottelemaan horisonttiin. Kun kiveä, sen päällä istuvaa makutaa ja hyvin tyyntä mertä katseli, olisi voinut luulla ajan pysähtyneen täysin. Kukaan ei tiennyt, mitä makutan mielessä liikkui. Olennon puhtaan punahehkuisten silmien hohdossa oli pieni hippunen ikiaikaista viisautta ja hetkellisiä välähdyksiä mielestä, joka oli maksanut järkensä vain nähdäkseen totuuden.

Monen tarkistuksen jälkeen alus alkoi näyttää jo lähtövalmiilta. Tulikuumana hehkuva moottori lämmitti aluksensisäistä ilmaa. Höyry suihkusi aluksen takaosasta kuin kuumasta lähteestä. Sähköjärjestelmät napsahtivat varoittamatta päälle ja tuulilasinpyyhkijät näyttivät ilman erillistä komentoa, mihin pystyivät.
Aluksen kaikkien sisäänkäyntien sulkeuduttua viisihenkinen miehistö asettui paikoilleen lentoonlähtöä varten. Makuta Nui rojahti tuolille silmissään iloa. Vaikka istuin ei ollut varsinaisesti mukava, se ainakin peittosi juomatelineen.

Lopulta Keetongu asettui aluksen ohjaamoon valtavalle tuolilleen. Keltainen jättiläinen henkäisi syvään tyytyväisenä ja puristi siirtolohkaremaisen kouransa suuren vivun ympärille.
Nopea ja väkevä riuhtaisu laukaisi Ilmaraptori 1:n peräosasta valtavan höyrypilven, joka peitti kokonaan pienen luodon alleen ja pelotteli sillä asustavat merilinnut kirkuen lentoon.
Valtavan lähtölaukauksen räjähdettyä ilmoille Ilmaraptorin pohja halkoi hopeisen meren pintaa kymmenien sekuntien ajan. Sitten se nousi.

Valtava alus nousi kymmeniä metrejä sekunneissa. Se lähestyi taivaan ja ulkoavaruuden rajaa hitaasti mutta varmasti elegantissa kaaressa. Aluksen takaa pohjoisesta nouseva ja meren ja taivaanrannan oranssiksi värjäävä aurinko alkoi myös tavoittelemaan taivaita. Käytännössä pilvetön oranssi taivas oli aivan omanlaisensa näky.
Kestäisi vielä kaksi tuntia ennen kuin toinenkin aurinko nousisi horisontista.

"Hyvät matkustajat", Keetongu sanoi veikeästi aluksen nousun tasoituttua. "Voitte irroittaa turvavyönne."
Guardian hymähti. "Hei, pirun hyvää jälkeä tunnissa", sininen skakdi sanoi siirtäen katsettaan aluksen nurkasta toiseen. "En olisi välttämättä uskonut tämän edes lentävän enää."
"Pikku kaverit tekivät parhaansa", Keetongu sanoi näyttäen vasemman kätensä peukulla taaksepäin. Guardian ja Makuta Nui kääntyivät ja näkivät, kuinka Ternok ja Ontor kuorsasivat äänekkäästi penkeillään. Ternokin pään alle tyynyksi kelpasi näemmä jopa Ontorin jalka, kun Ontor taas roikkui paljon isommalle olennolle tarkoitetun istuimen käsinojalla. Ainoa, mikä esti häntä rojahtamasta alas tuolilta oli Ternokin painavan pään tuoma tasapaino. Ontor nukkui kuorsaten suu auki, kun Ternokin hengitys taas rahisi flunssaisesti. Näyssä oli jotain huvittavaa.

"Kääpiöt saavat nukkua aivan rauhassa", Keetongu sanoi hymyillen, "ei matkaa taida enää kauan ollakaan."
"Ei arvioideni mukaan", Guardian sanoi sormi kartalla. "Koska auringot nousivat tulosuunnasta, kuljemme etelään. Arvioisin, että olemme Steltin lähellä."

"Pysyttäisinkö kaukana sen ilmatilasta?" Makuta Nui sanoi vainoharhaisesti. "Minulla on siellä... vanhoja ystäviä."
"Ystäviä kuten se makuta torakkapesissä?" Keetongu kysyi varoen.

"Ei, ei ollenkaan samanlaisia", Manu sanoi nojaten syvälle tuoliinsa ja ristien sormensa. "Nämä tyypit minä vain murhaisin."
Guardian päätti jättää kysymättä, mitä Manu halusi Abzumolle tehdä.

Keetongu hymyili ja kiihdytti alusta. Ilmaraptori halkoi taivasta niin sutjakasti ja tasaisesti, että oli entistä vaikempaa uskoa, että se oli kone. Höyrymoottorin voimakasta ääntä lukuunottamatta alus tuntui valtavalta linnulta.
Guardian nojasi aluksen seinään ja katsoi ulos ikkunasta. Aallot liikehtivät rauhallisesti ja linnut lensivät matalalla. Aamu oli kaunis, mutta se ei poistanut pientä epävarmuuden tunnetta, joka vaivasi koko kolmikkoa. Se oli epävarmuutta siitä, että tilanne ei olisikaan täysin hallinnassa. Se oli tietämättömyyttä siitä, mitä Klaanille olisi voinut tapahtua niinä kahtena viikkona, jotka tämä matka oli kokonaisuudessaan vienyt.

Ternok ja Ontor nukkuivat autuaan tietämättöminä.
Hyvä, että toiset osaavat rentoutua, Guardian ajatteli.