Klaanin linnoituksen muuri

Toisen maailman asukki, Matoran Umbra katseli lumoutuneena allaan levittyvää, lähes lehdetöntä metsää, joka muodosti saaren suurimman ympäristön. Metsän puut olivat varistaneet melkein kaikki lehtensä ja vain havupuut erottuivat joukosta, pitäen itsepintaisesti kiinni vihreistä neulasistaan. Maisema oli kuin tilkkutäkki, havupuiden ollessa komeimmillaan, lehtipuut olivat kuin kuolleet rangat. Maiseman rujo kauneus kosketti ystävämme tunnetiloja ja hän oli iloinen siitä ettei asunut enää laboratoriossa, jossa oli koko elämänsä asunut.

Oli siitä Makutan hyökkäyksestä jotain hyötyäkin... Matoran tuumi. Hän mietti mitä omalle maailmalleen oli tapahtunut nyt kun Varjojen ja Tuhon ja Tyhjyyden ruumiillistuma oli saanut kaikki voimat itselleen. Oliko kotiin turvallista palata? Oliko Mata Nui kaatunut ja kaikki menetetty? Näihin kysymyksiin hän ei uskonut saavansa kovinkaan kattavaa vastausta. Kotiinpääsyn ainoa keino olisi löytää jokin ulottuvuuksien välistä matkustamista tukeva laite, mutta kyseinen teknologia oli kovin vierasta tälle maailmalle.

Ehkä on vain parempi että koetan tehdä tästä maailmasta sellaisen, jossa voi elää ja jossa muutkin voivat elää ja antaa kotini olla... Matoran ajatteli, kyyneleen vierähtäessä hänen pakarinsa silmäreiästä, valuen naamion uurteeseen. Klaanilaiset ovat ystäviäni ja haluan puolustaa heitä Allianssilta ja kaikilta uhilta mitä vastaan tulee. He ovat antaneet minulle syyn olla olemassa, vaikka olenkin paradoksi itsessäni. Matoran jolla on elementaalivoimia, vielä kaksin kappalein ja joka on vain sielultaan samanlainen kuin tämän maailman vastineensa. Klaani, tuo kummajaisten kokoontumismesta. Tuo ystävyyden ja rauhan järkkymätön linnoitus. Tuo surulle ja traumoille rakennettu härveli.

Matoran muisteli seikkailujaan tässä maailmassa. Matka tähän maailmaan oli ollut kivinen ja heti hän oli päätynyt keskelle Yön Kauhuja. Tappajarobotit tappoivat hänen ensimmäisen ystävänsä koko hänen elämänsä ajalta ja sitten yön jälkeen hän matkasi Gekon kanssa metsässä muutamien viikkojen ajan. Valon toa oli niin kömpelö ja huono suunnistaja että matka oli venynyt perin pitkäksi ja kaiken lisäksi tällä oli paha veli...

Tämän jälkeen hän loukkasi Zyglakien uskontoa, räjäytti näiden voimalarakennelman ja taisteli väärinymmärrettyä tiedemieszyglakia vastaan. Kaiken lisäksi tykki meni rikki ja jotenkin hän päätyi Klaaniin. U ei vieläkään tiennyt mikä punainen otus hänet oli Klaaniin tuonut, mutta ehkä sille löytyisi joskus selitys. Pääasia oli se että hän oli nyt täällä ja puolustaisi tätä universumin hienointa asiaa henkensä uhalla ja omistaisi elämänsä klaanille. Klaani. Klaani. Tuo rauhan puolustaja. Klaani. Klaani. Tuo suvaitsevaisuuden tyyssija...