Valkoinen Nazorak avasi silmänsä. Hän näki edessään aseistautuneita Nazorakeja. He seisoivat ryhdikkäästi rivissä, pitäen tiukasti konekiväärejä käsissään. ”Teloituskaarti…” Jäätutkija ajatteli.
Hän yritti liikuttaa käsiään. Ne olivat sidottu hänen selkänsä takana olevan puisen puomin taakse. Hänet oli sidottu myös rinnan kohdalta ja nilkoista. 273 yritti vielä liikuttaa käsiään, mutta tajusi sitten. Hänen Alinolla-Hanskansa oli viety. 273 katsoi ympärilleen. Hänen oikealla puolella oli myös tolppaan sidottu kivenhakkaaja 16754. Hän näytti pelokkaalta ja piti silmiään tiukasti kiinni. 16754:n oikealla puolella oli taas 2844, kirjanpitäjä. Hän jopa itki pelosta. 273:n vasemmalla puolella taas oli sidottuna 16765. Hän ei näyttänyt yhtään pelokkaalta kuin kaksi toveriaan. Hän oli täynnä vihaa ja yritti urheasti kiemurrella irti köysistä. Hän puri hammasta ja raapi jalkojensa kynsillä allansa olevaa maata. 16765:n vasemmalla puolella oli loput kuusikosta, kivenhakkaaja 16755 ja vammautunut sotilas 6532.
273 siirsi katseensa tovereistaan ympäristöönsä. He olivat Nazorak-pesässä olevalla taisteluareenalla. Nazorakien keskuudessa taisteluiden seuraaminen oli suurta hupia. Tapahtumissa vastustaja yleensä kuoli. Mutta nyt ei ollut gladiaattoritaistelu. Koko valtavan areenan katsomo oli täynnä vihaisia Torakoita. He huusivat ja heiluttivat nyrkkejään halveksivasti. ”Kuolema pettureille!” he huusivat. ”Hiljaisuus!!” Kuului äänenvahvistimen kautta vihainen määräys. Yleisö hiljeni hetkessä. 273 käänsi katseensa puhujaan. Areenan toisessa päässä, muusta katsomosta korkeammalla olevassa johtaja-aitiossa, istui koko Nazorakien ylin johtoporras. Puhujapöntön takana seisoi itse Nazorak-hierarkian ylin johtaja, Kenraali 001. ”Hyvät Nazorakit. Tämä on poikkeuksellinen tilaisuus. Olemme kokoontuneet tänne rankaisemaan niitä pelkureita, jotka yrittivät jostain käsittämättömästä syystä nousta kapinaan Nazorakien johtoa vastaan. Pitävien todisteiden valossa, nämä kuusi petturia ovat syyllisiä Tiedustelun johtajan 007:n, epäonnistuneeseen, salamurhaan”.
007 istui hänen vieressään. Vaikka aitio oli kaukana, saattoi hän nähdä silmälappuisen Nazorakin ainoassa silmässä halveksivan katseen. 273 sulki silmänsä. Oli käynyt juuri niin kuin hän oli pelännyt. He olivat epäonnistuneet. 16765 oli ollut niin varma, että he eivät voisi jäädä kiinni. Mutta jokaisessakin suunnitelmassa on epäonnistumisen vaihtoehto. ”Korkein kenttäoikeus on tehnyt päätöksensä. Kapinan johtaja 16765, kivanhakkaajat 16755 ja 16764, sotilas 6532, kirjanpitäjä 2844”, 001 julisti mikrofonin kautta ”ja Jäätutkija 273. Teidät tuomitaan kuolemantuomioon. Tuomionne pistetään täytäntöön. Heti”. 273 oli tyrmistynyt. Hän oli vaihtanut pienen ja onnellisen elämänsä Mt.Ämkoon rinteellä koston himossa kuolemaan, oman kansansa johdosta. ’Oi miksi? Miksi minä typerys menin mukaan tähän?!’
Teloituskaarti seisoi ryhdikkäästi asennossa odottaen käskyä. ”Ladatkaa!” 001 määräsi. Epätasaisessa tahdissa kuuluvat naksahdukset viestittivät vääjäämättä lähestyvästä kuolemasta, kun kaarti latasi tuliaseitaan. Tuomittu kuusikko alkoi hätäisesti tähyillä ympärilleen. Katsomossa istuva yleisö huusi ja solvasi heitä. Jäätutkija kääntyi peloissaan katsomaan 16765:ttä. 273 kai vielä toivoi, että kapinanjohtaja voisi vielä jotenkin pelastaa heidät. Mutta se oli turhaa. 16765 yritti vieläkin epätoivoisesti päästä irti köysistä. 273 sulki silmänsä. Hän ajatteli itsensä istumassa vuoristotukikohdan päärakennuksen katolla, yhdessä 2905:n kanssa, katsomassa auringonlaskua. Hän ja Juippi olivat aina olleet erilaisia: 273 oli rauhallinen, viisas, hyvin käyttäytyvä, hieman kunnianhimoinen, korkea-arvoinen tiedemies. Juippi taas oli rämäpäinen, helposti ärsyyntyvä, sääntöjä rikkova, hieman yksinkertainen, tavallinen mekaanikko, joka laittomasti tuotti viinaa ja juopotteli. 273 ei tiennyt, miksi hän oli niin ystävystynyt tämän, niin itseään erilaisen, Nazorakin kanssa. Ehkäpä juuri siinä se syy piilikin: Erilaisuudessa. Erilaisuudellaan he täydensivät toisiaan. 273 toivoi, että voisi vielä kerran nähdä auringon punertavan horisontissa. Tuntea Juipin hopeisen taskumatin huuliaan vasten ja kotipolttoisen kirpeä maku suussaan. Nauraa yhdessä parhaan ystävänsä kanssa. Mutta niin ei kävisi. Hän kuolisi, kaikkien pilkkaamana.
”Tähdätkää!” 001 huusi. Teloittajat nostivat kiväärinsä ampuma-asentoon. Kansa katsomossa huusi. 273 kääntyi katsomaan 16765:ttä. Hän veti henkäisi syvään ilmaa keuhkoihinsa. 007 hymyili. 16765 aukaisi suunsa huutaakseen jotain.
”TULTA!” Teloittajat painoivat liipaisimia. Aseet laukesivat paukahtaen. 273 sulki jälleen silmänsä. Hän ei kuullut, mitä 16765 oli huutanut. Eikä saisi koskaan tietää.
Ammunnan pauke loppui. Myöskään vihaiset Nazorakit eivät huutaneet. Oli aivan hiljaista. 273 raotti varovasti toista silmäänsä. Hän ei ollutkaan kuollut. Valkoinen Nazorak avasi toisenkin silmänsä ja katsoi ympärilleen.
Nazorakit katsomossa olivat kadonneet. Johtajien aitiokin oli tyhjä. Teloituskaarti oli poissa. Jäätutkija katsoi sivulleen. Hänen kumppaninsa olivat myös kadonneet. Sitten kuului naksahdus. 273 kääntyi katsomaan eteensä. Hän ei ollutkaan yksin. Hänen edessään, ruskea Nazorak oli ladannut kiväärinsä ja nostanut sen ampuma-asentoon. 273:n silmät lasittuivat. Hän tunnisti, kuka ampuja oli.
Ampuja virnisti. ”Terve, Lumihiutale”.
PAM!!
***
273 heräsi. Hänen herätyskellonsa pirisi pöydällä. Valkoinen Nazorak oli yltäpäältä hiessä. Hän huohotti kiihdyksissä ja piteli kädellään rintaansa. Saatuaan rauhoitettua hengityksensä, hän katsoi ympärilleen. 273 oli jälleen omassa huoneessaan. Hänen valkoinen työtakkinsa riippui lilan solmion kanssa naulakossa ja aurinko paistoi huoneeseen pienestä ikkunasta.
Oliko se vain unta?, valkoinen Nazorak ajatteli. Se painajainen oli tuntunut niin todenmukaiselta. Hän ehti jo luulla kuolevansa. 273 nousi ylös sängystään ja sammutti herätyskellonsa. Hän oli pistänyt sen herättämään myöhemmin, kun oli illalla valvonut hieman myöhään sinikopioidensa kanssa. Tiedemies puki takkinsa päälleen sulkematta vetoketjua ja laittoi solmionsa löyhästi kaulaansa ja istuutui kirjoituspöytänsä ääreen. Hän vain istui tuolilla ja tuijotti pöydällään lepääviä piirroksia ja koetuloksia kehittelemistään aseista. Hänen suuret siniset verkkosilmänsä olivat vielä uniset. Pöydän vieressä olevassa kirjahyllyssä oli monia tiedekirjoja ja kansioita eri Nazorak-tiedemiesten tekemistä tutkielmista. 273 oli illalla lukenut erään kollegansa kirjoittamat paperit elementaalivoimista. Jäätutkija oli halunnut tietää miten elementaalikivet syntyvät. Silloin hän olisi voinut alkaa tekemään muunneltuja versioita Alinolla-Hansikkaasta. Mutta ilmeisesti Nazorakien tiedemiehet eivät olleet onnistuneet tutkimaan elementtikiviä, tai kukaan ei ollut katsonut tarpeelliseksi tutkimaan niitä. 273 tarttui kynään pöydällä ja aikoi jatkaa erästä luonnostaan, mutta hänen ajatuksensa seisoivat paikoillaan. Hänen unensa jäi vaivaamaan häntä. Johtuiko uni vain hermostuneisuudestani operaatiostamme? Vai oliko se jonkinlainen merkki? Olemmeko liian itsevarmoja onnistumisesta ja vähättelemmekö epäonnistumisen riskin kanssa? valkoinen Nazorak mietti itsekseen. 273 ravisteli päättään. Hän yritti lopettaa unensa miettimisen. Hän nojautui lähemmäs paperiaan keskittyäkseen ja piirsi pari viivaa kuvassa olevaan Zamor-pistoolin koneistoon. Mutta sitten hänen ajatuksensa alkoivat taas polkea paikoillaan. Hän tuijotti vain paperia miettien. ”Ärh!” hän viimein myönsi ”Ei tästä tule nyt mitään.” Tiedemies nousi ylös, sulki työtakkinsa, kiristi solmionsa ja lähti ulos huoneestaan.
2905 käveli vuoritukikohdan päärakennuksen käytävillä. Hän oli varhaisen työpäivän jälkeen päässyt vapaalle. Ilmatyynyalukset alkoivat olla viimeisiä säätöjä vaille valmiit. Hän oli menossa rakennuksen katolle tuhlaamaan aikaansa, niin kuin aina työpäivän jälkeen. Juippina tunnettu Nazorak kaivoi selkärepustaan hopeisen taskumattinsa. Hän vilkaisi molemmille puolille käytävää. Ketään ei tullut. Hän oli juuri hörppäämässä, kun kuuli musiikkia. Juippi hämmästyi. Jostakin kuului pianon soittoa.
Juippi kurkisti käytävän oikealla puolella auki olevasta ovesta sisään. Huone oli avara lepo- ja kokoushuone ylempiarvoisille kersanteille, mutta suurin osa vuoristotukikohdan komentajista olivat komennettu tärkeämmille sotatantereille. Huoneen seinät oli tehty paksusta tummasta teräksestä. Ovesta katsottuna oikean seinän peitti kaksi suurta karttaa. Toinen kartta oli koko saaresta ja toinen Mt.Ämkoosta. Vuoren karttaan oli piirretty tarkasti kaikki tutkitut rinteet ja rotkot. 273 oli kauan sitten ollut mukana vuoren kartoittamisessa. Huoneen vasemmalla seinällä oli iso tietokoneen näyttö, joka oli tarkoitettu kommunikoimiseen Pesän ja vuoritukikohdan välillä ja tukikohdan lähialueiden valvomiseen. Tilassa oli vain yksi ikkuna tuomaan luonnonvaloa, kalsea hehkuisten putkilamppujen lisäksi, huoneen perimmäisellä seinällä. Ikkunasta tuli vinosti valoa suoraan ikkunan alla olevaan pianoon, jonka kersantit olivat hankkineet piristykseksi hiljaisina aikoina. Pianon ääressä taas istui 273. Hän liikutteli siroja ja tarkkoja sormiaan soittimen näppäimistöllä. Valkoinen Nazorak soitti keskittyneesti, silmät kiinni ja kaikkia käsiään käyttäen, sävelmää. 273 piti tämän instrumentin kauniista äänestä erittäin paljon ja hän välillä uppoutui huoneeseen soittamaan, kun töiltään ja 2905:n kanssa olemiseltaan ehti. Hän oli jopa säveltänyt pari kappaletta itse. Suurin osa oli inspiraatiota vuoren jylhistä maisemista ja kauniin punertavista auringonlaskuista. 273 oli keskittynyt sävelmäänsä, ettei huomannut yleisöään ovensuussa. Tiedemies lopetti kappaleensa. Hän hätkähti, kun Juippi alkoi taputtamaan huoneen toisessa päässä.
[spoil]Mutta musiikin voi kuunnella loppuun :>[/spoil]
”Etkös sinä yleensä tähän aikaan ole vetäytynyt laboratorioosi?” mekaanikko kysyi virnistäen. Jäätutkija nousi ylös tuoliltaan. ”Ajattelin pitää tänään vapaapäivän. Luomistyö ei oikein etene,” hän selitti toverilleen ”mutta mennäänkö ylös?” Kaksikko kipusi korkean rakennuksen portaita ylös, kunnes tulivat metalliselle ovelle, josta pääsi katolle. Tiedemies ja mekaanikko istahtivat katon reunalle. Kaukana Mt.Ämkoon lumisten rinteiden takana avautui näkymä vihreään kuusimetsään. Aurinko ei ollut vielä laskemassa. Vieno tuulenvire puhalsi etelästä. Se tuntui hieman lämpimämmältä tässä kylmässä ilmastossa. 273 uppoutui taas mietteisiinsä. 2905 kaiveli selkärepustaan tuttua hopeista taskumattiaan. ”Sinun tilauksesi alkaa olla valmis,” Juippi kertoi. ”Mmm…” tiedemies mumisi hajamielisesti. Hän ei edes kuullut mitä mekaanikko sanoi. Sitten molemmat olivat hiljaa. Juippi odotti että 273 sanoisi jotain. ”Onko jokin huonosti?” Juippi lopulta katkaisi hiljaisuuden ”Olet jotenkin hiljainen tänään.” ”Ei minulla mitään. Näin vain yöllä painajaista,” 273 sanoi. ”Millaista?” Juippi kysyi. Hän tarjosi taskumattiaan 273:lle. Hän otti siitä huikan. ”Ei mitään erikoista,” tiedemies kierteli kysymystä. ”Ei mitään erikoista?” ”Niin, eipä sen ihmeenpää. Puhutaan jostain muusta.” ”Joo. Annapa sitä taskumattia taas tännepäin.”
Juippi heiluttaa taskumattia ylösalaisin, jolloin siitä tippuu yksi pisara. ”Hei Juippi,” valkoinen Nazorak kääntyi katsomaan ystäväänsä ”Oletko muuten miettinyt, miksi me olemme ystäviä, vaikka me olemme eriarvoisia?” ”Hmm, enpä oikeastaan tiedä,” 2905 myönsi. 273 oli hiljaa. Hän käänsi taas katseensa kaukaisuuteen. Hänen ilmeensä muuttuivat hieman surumielisiksi ”Miksi me Nazorakit olemme erinarvoisia?” Valkoisen tiedemiehen kysymys jäi leijumaan ilmaan. Juippi mietti hetken. ”Tuohon kysymykseen minun on vielä vaikeampi vastata,” hän lopulta myönsi ”siksi että johtajat määräävät niin?” ”No mutta mikä tekee johtajista parempia kuin meistä?” 273 kysyi hiljaa. Hän nojasi kumarasti omiin jalkoihinsa. Juippi mietti taas hetken. ”Öhh, siksi että he ovat ensimmäisiä Nazorakeja?”
273 huokaisi. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla. Jonkin linturahi kirkaisi kaukana jossain kaukana ja sai ruskean mekaanikon säpsähtämään. ”Jos sinulle tarjottaisiin tilaisuus muuttaa monien elämää paremmaksi, mutta samalla vaarantaisit omasi, tarttuisitko siihen?” 273 esitti uuden kysymyksen.
Juippi oli hetken hiljaa. Hän mietti jälleen valkoisen tiedemiehen kysymystä. ”Enpä tiedä. Se riippuu kuinka isosta teosta on kyseessä” Juippi mietti samalla kun penkoi selkäreppuaan ”Miksi kysyt?” 273 oli vuorostaan hiljaa. ”Eikö sinustakin olisi hienoa, jos me kaikki Nazorakit, niin työläiset ja kenraalit, eläisivät yhdessä ilman säätylajittelua ja syrjintää? Että jokainen voisi vaikuttaa omiin asioihinsa ja elää niin kuin haluaa? Voisimme kaikki elää rauhassa ilman sortoa,” Nazorak virkkoi. ”Voisimme kaikki istua katsomassa auringonlaskua ja juoda. Heh heh,” 2905 nauroi ja löi 273:a selkään niin, että tämä oli horjahtaa alas. 273 kuitenkin säilytti tasapainonsa ja mekaanikon iloisuus alkoi lopulta tarttua häneenkin. ”Heh, niin. Ja ehkä jokainen voisi alkaa tekemään viinaa ja sinulta menee työt alta!” 273 nauroi ja töni vuorostaan Juippia. Jäätutkija oli iloinen. Oli käynyt juuri niin, kuin hän oli unessaan toivonut: Hän istui katsomassa aurinkoa ja nauramassa ystävänsä kanssa. Vielä kerran. He jatkoivat puhumista vielä pitkään.