Bio-Klaanin saari, Lehu-metsän eräät, kenties pohjoiset osat

”Sinä pidät sitä karttaa väärin päin”, Kepe huomautti. ”Ihan tiedoksesi.”
Snowie mutristi suutaan. ”Hmmmm. Niin.”
Valkoinen klaanilainen pyöräytti kartan toisin päin.

”Eikun sillain toisessa suunnassa väärin”, tiedemies vielä oikaisi.
”Änh.”

Koko aamupäivän metsässä vaellettuaan kaksikko oli onnistunut harhautumaan syrjään polulta ja kadottamaan itsensä kartalta. Hetki sitten Snowman oli ikään kuin paikantanut heidät, mutta ilmeisesti ei ollutkaan. Nyt he istuivat paksulla ja näennäisen ikivanhalla kannolla tekemässä uutta kartoitusta. Istuimeksi se oli muuten oikein hyvä, mutta se oli pahuksen kostea. Muutenkin metsässä oli hieman hiostava tunnelma, eikä tuuhean kuusikon takia sinne edes paistanut kunnollista auringonvaloa. Lisäksi kaikkialla oli ihmeen hiljaista.
”Jos kokeilisin navigaattoria vielä kerran? Josko signaali toimisi paremmin?” Kepe ehdotteli kovasti. Taas. Vastauskin oli sama.
”Eeei. En tahdo enää yhtään ainutta keltaisia, punaisia, karhuhainkirjavaa tai minkään muunkaan väristä katua.”
”Niinnojoo.”
Kepe oli melkein jo ehtinyt kaivaa pienen kämmenpiipittimensä esiin, mutta lopetti reppunsa penkomisen. Koska olihan se ihan kamala laite. Se oli johdattanut heidät useamman kerran harhaan, kerran he olivat eksyneet matkalla linnakkeelta telakan näyttelylle. Vain koska he olivat tahtoneet testata laitetta.
”Ja Paacokaan ei vastaa?” Snowie varmisti.
”Ei vastaa ei. Katsos, radioni on edelleenkin viritetty käyttämään Valvojaa tukiasemana, mutta ei tämä saa siihen yhteyttä.”
”Heei, mitä sille muuten kuuluu?”
”...Paacolle? Mistä minä-”
”Eikun Valvojalle.”

Siitä oli aikaa, kun Snowie oli viimeksi kuullut Valvojasta. Kepen rakentama Verstaan supertietokone oli ollut viime aikoina ihmeen hiljainen.
”Jaa Valvoja. Se valvoo puolisilmällä Iggyä, mutta pääosin se on ollut virransäästöllä järjestelmäpäivityksen takia.”
”...monta viikkoa? Tai peräti kuukautta tai jotain?”
”Se on iso tietokone.”

Snowie oli juuri olemassa ihan …, kun Kepe jatkoi.
”Entäs sinä sitten?”
”Ei, minua ei voi päivittää, olen pahoillani.”
”No heh heh.”
”heh”
”...”
”...”

Kepe pudisti päätään, mutta yritti vielä.
”Sinulla on johdatuksen naamio, Mata Nuinen aika sentään. Mikset sinä... johdata?”
”Eeh.”
”Tiedän, että se näyttää porkkanalta, mutta naamio se on silti, huolestuttavaa kyllä, kasvojesi alla.”
Lumiukko näpelöi nenäänsä. ”Kenties se ei toimi? Tai se johdattaa minut voittoon jokaisessa argumentaatiomittelössämme?”
Kepe oli ei-huvittunut.
”Jos se ei toimi, voisit käyttää jotain hyödyllistä Kanohia.”
”Mnjah.”
”Äh, luovutan”, Kepe huokaisi ja keskittyi karttoihin. Hetken sitä tutkailtuaan ja vertailtuaan lähiympäristön pinnanmuotoja, tiedemies nousi seisomaan. ”Uskoisin, että tuo on oikea suunta.”
Snowie nappasi reppunsa ja laukkunsa maasta, sulloi puoliksi syödyn patongin tärkeään patonkisäiliöönsä, jonka kiinnitti laukkunsa kylkeen ja nousi hänkin. Vailla erityistä tarmoa duo lähti matkaamaan kohti metsän siimeksiä.

Ja löysi viimeöisen leiripaikkansa.
”...olenko ainoa, josta tuntuu, että tämä ei etene...”