"Taas olen alakuloinen. Surullinen. Masentunut. Vetäytyvä. Mitä vielä?"
Hän halusi lähteä. Pois. Kauas pois. Ajattelemaan. Häntä mietitytti. Häntä suretti.
Toa ei tiennyt kuka oli. Hän ei tullut Gulz Nuilta. Hänellä ei ollut Toa-tiimiä. Mutta pari asiaa Toaa ihmetytti. "Mistä sain nämä laatikot? Tai miksi siedän vettä ja uin?"
Se muistinaattori, minkä Toa oli tehnyt, oli yhä hänellä. Hän voisi muokata sitä vähäsen. Sen toimintakykyä. Ja niin Bloz teki sen. Alkoi rakentaa siitä sellaista, että hän voisi paeta oman mielensä sisälle.
Siellä voisi parhaiten ajatella. Miettiä. Surea. Häntä ei nyt vähään aikaan tarvittu.
Vähän ajan päästä, Toa testasi sitä. Ja onnistui. Hän nukahti ja herätessään istui tuolilla.
Mieli
Se oli valkoinen huone. Jossa oli monia punaisia ovia. Toa avasi yhden. Ja näki itsensä pelastamassa Nutua rotkosta.
Kyyneleet valuivat Toan poskilla. Hän päätti sulkea oven.
"Se oli vain muisto. Voit vain katsoa sitä, et elää." Tulen Toa ajatteli.
Bloszar avasi toisen oven. Se oli kamala. Hän näki itsensä Bio-Klaanissa, taistelemassa Nazorakeja vastaan, Nutun kanssa.
Ja sitten, kuului räjähdys, Bloz ei halunnut katsoa. Ja avatessaan silmänsä, hän näki itsensä, Nutun ruumiin kanssa.
Nyt niitä kyyneleitä varsinkin tuli. Mutta Bloz ei ymmärtänyt. Miksi hän katsoi sitten sen?
Toa sulki oven ja meni takaisin penkille.
[spoil]musiikki loppuu nyt, jos se vielä soi[/spoil]
Ilmaraptori
Matoro kierteli käytvillä yövahtina ja kompastui.
"Mitä..." Matoro sanoi ja huomasi Bloszarin kuorsaavan maassa.
"..."
Mieli
Bloz istui tuolissa yhä, nojaten käsiin. Aina kun hän oli katsonut johonkin oveen, Toa oli nähnyt yhden surkean muiston.
Toa nostettua päätä hän näki yhden mustan oven. Varovasti Bloz avasi sen ja kompastui..
Hän oli viidakossa ja jostain syystä, Tulen Toasta tuntui, että piti juosta. Mutta miksi. Ja vastaus olikin selän takana.
Kävelevät siniset hait, joilla oli kädet ja niissä miekat, jahtasivat häntä.
"..."
Ja niin Toa lähti juoksuun.
Esteitä oli kyllä. Piti hyppiä onkaloiden yli, väistellä juuriita, ja haiden tikareita.
"Rakettisaappaita pyydän joululahjaksi..."
Hetki meni, mutta Toa tunnisti saaren. Se oli Voya Nui.
"Missä Nutu on?"
No, se vastaus oli vuorostaan oikealla. Pieni laavahaukka oli joutunut onkaloon.
Bloz juosi suoraan sitä päin ja auttoi Laavahaukan ylös. Paikalla oli muita laavahaukkoja, jotka nokkivat.
Toa otti Nutun syliinsä ja lähti taas juoksuun.
"Tämä ei ollut surullinen muisto. Ihme."
Hait tekivät outoja sotahuutoja.
Mutta yhtäkkiä Toa kuuli iloisen äänen.
"Hei Bat, mitä kuuluu?"
"Tronie?" Toa ajatteli.
Se oli uskomatonta. Bloz näki Tronien nyt vasemmalla puolella, leijailemassa.
"Tämä on uskomatonta..."
[spoil]musiikki loppuu nyt, jos se vielä soi[/spoil]
Ja hänen eteensä tuli valkoinen ovi, johon Bloszar törmäsi ja kompastui taas.
Valkoinen ovi oli kadonnut.
Mutta Bloz oli nyt iloisempi, kuin oli ollut pitkään aikaan. Hän oli nähnyt kaksi parasta ystävää, ehkä unessa, mutta silti. Ja voi nähdä ainakin toisen vielä uudestaan.
Kun hän oli lähtemässä pois mielestään, hän oli aivan varma, että oli kuullut:
Se oli lahja
Ilmaraptori
Toa heräsi tyytyväisenä. Iloisena ja energisenä, mutta...