Bio-Klaanin saari, Lehu-metsä

Flygel, tuo valkomusta Zyglak käyskenteli metsässä aivan oman kotiluolansa edustalla. Laskevan auringon valo värjäsi Ämkoo-vuoren rinnettä kauniin kellertäväksi, osa puista oli sitä jo luonnostaan. Oli tulossa syksy ja Flygel keräsi talvivarastoja luoliinsa. Luolat, joista oli tullut hänen kotinsa olivat huokoista kiviainesta jota oli helppo kaivertaa ja kaivaa kivityökaluilla joita hän oli itse veistänyt. Pienillä insinöörintaidoillaan hän oli myös rakentanut alkeellisen kiviuunin ravinnon lämmittämiseen ja metallien sulattamiseen.

Flygelistä, tuosta tiedemiesotuksesta, oli tullut eräjorma. Elämä ilman sivistystä ja muita hänen lajinsa edustajia oli perin yksinäistä, mutta samalla rauhoittavaa. Elämään oli tullut taas pientä seikkailua kun pääsi tappelemaan luolien mörköjen kanssa, kuten limapallojen ja isojen hämähäkkien kanssa. Nyt Flygelillä oli myös aikaa tehdä tutkimuksia Bio-Klaanin saaren eläimistöstä ja asukkaista. Yksi zyglakin päämääristä oli myös kartoittaa alueen mineraalipitoisuudet siltä varalta että ne voisivat osoittautua hyödyksi hänelle itselleen ja muille hänen mahdollisille liittolaisilleen jos sille tielle mentäisiin.

Tosin tällä konkreettisella tiellä ei näkynyt mitään niin väkivaltaista: Pieni polku metsän siimeksessä oli reunattu ruskeilla sienillä ja niitä syövillä hyönteisillä. Ainoa muu merkki Raheista oli kivenheiton päässä aluskasvillisuuden joukosta erottuva vaatimaton linnunpesä. Zyglak painoi sijainnin mieleensä mahdollisia tulevia ravinnonhankitareissuja varten. Hänellä oli tehokas mieli, ja yksi sitä viimeaikoina askerruttaneista asioista oli rinnakkaismaailmojen luonne. Hän oli vieläkin vähän pyörällä päästään siitä paljastuksesta että kaikki teot tekevät rinnakkaismaailman joka on hiukan erilainen kuin lähtökohta ennen päätöstä. Flygelin mielessä pyöri mitä erilaisimpia visioita siitä minkälaisia vaihtoehtoiset Flygelit olivat. Ja olivatko ne edes hänen kaltaisiaan? Ja mitä valinta tarkoitti? Oliko hän saanut valita osaansa tässä konfliktissa?

Juuri kun tiedemiehen mieli oli sukeltamassa syvemmälle vapaan tahdon saloihin, valloitti hänen päänsä ajatus illan lähestymisestä. Aikaa ei ollut tuhlattavaksi asti ja potilas vaati hoitoa. Flygelillä oli viime päivinä ollut kova kiire ja paljon töitä käsissään. Kaikista askareista kenties eniten aikaa oli vienyt viestin saaminen Zyglakien luo. Toisin kuin Nazorakit, meriliskot uskoivat yksilöllisyyteen. Siinä oli kuitenkin ongelmallisuutensa, sillä yhteen tiettyyn henkilöön oli aina vaikeampaa ottaa yhteys kuin lukemattomien torakoiden parveen. Varsinkin, jos viesti oli arkaluontoinen.

Mutta nyt Flygel ei voinut muuta kuin toivoa parasta. Hän toivoi viestin kulkeneen oikeiden Zyglakien käsiin ja sitä kautta määränpäähänsä. Potilaan tapaus saattaisi väärissä käsissä aiheuttaa epätoivottua liikehdintää, oikeissa taas se olisi pieni välähdys paremmasta. Mutta välähdys tai ei, toistaiseksi Flygel saattoi vain pitää potilastaan hengissä, edes herättäminen ei tullut vielä kysymykseen. Lisko suuntasi kulkunsa kohti kotiluolaansa tultuaan siihen lopputulokseen, että ruokaa oli riittävästi heille molemmille, ja oli muutamassa minuutissa perillä.

Luolan suu oli suuren lehtipuun takana, niin että sattumanvarainen kulkija sitä tuskin huomaisi. Zyglak kumartui paksujen oksien alitse ja astui luolaan.Tuttu näky odotti häntä: Kiviuunin tapaisessa oli tuli päällä, tosin toistaiseksi lähinnä valaisemassa, huonekaluina toimivat puunkappaleet olivat paikoillaan ja Guechex makasi tajuttomana havuvuoteella.

[spoil]Kiittäkää Uuta, varmaan yli puolet on hänen tekelettään. Omalta osaltani tämä on vähän tällainen pakollinen juonenkuljetuspätkä, olen pahoillani siitä.[/spoil]