Yö, Klaanin linnoituksen käytävät

Umbra, klaanin moderaattorien pomo, käveli sekalaisessa mielentilassa klaanin öisiä käytäviä. Käytävillä ei ollut öisin niin paljon porukkaa kuin päivisin, siksi Umbra pystyi olemaan rauhassa ajatuksissaan ja kävelemään mietteissään kohti oman huoneensa sijaintia. Yö oli ollut todella kammottava, ainakin Umbran mielestä, vaikka hän olikin toa ja nähnyt mitä moninaisempia kauheuksia ja tehnytkin niitä.

Ne Zyglakit. Minun tekee hiukan sääli niitä liskomiehiä... Umbra ajatteli, muistellen mitä oli nähnyt pihamaalla. Näyn muistelo sai Umbran voimaan pahoin, mutta hän pidätteli oksennusrefleksiään urhoollisesti. Toa muisteli samalla niitä kauheuksia mitä oli kuullut Arsteinista ja Sheelikasta, tästä klaanin karkoitetusta jäsenestä.

Umbraa harmitti ettei hän ollut ollut puolustamassa klaania hopeisten tappajakoneiden hyökätessä kauhujen yön aikaan, mutta hänen piti suojella omaa nahkaansa, koska jos hän ei tottelisi Helryxin käskyjä, ritarikunta antaisi hänelle ilomielin paikan järjestön tarkkaan vartioidussa vankilassa, Tyrmässä.

Onneksi olen tehnyt nyt päätöksen ja lähettänyt erokirjeen Helryxille. Ritarikunta saa pärjätä nyt ilman minua, sillä Klaani on kotini enkä kuulu muutenkaan Mata Nui fundamentalisteihin toa ajatteli, katsellen väsyneillä silmillään valokiviä ja soihtuja jotka valaisivat hänen tietään muuten synkässä kivilinnoituksessa. Käytävä tuntui jatkuvan jatkumistaan, eikä loppua tuntunut näkyvän missään.

Viimeaikaiset tapahtumat olivat olleet Umbran elämässä aikamoisia käänteitä. Valon toa oli tavannut itsensä toistesta maailmasta, kohdannut veljensä ja voittanut tämän mielten taistelussa ja palannut klaaniin, ensin pelastaen Matoron hengen tämän Parannuskivellä ja tuoden mukanaan kaksi ystäväänsä Umbran menneisyydestä.

Umbra alkoi kavuta mietteissään kierreportaita kohti huonettaan. Joskus toa toivoi ettei olisi hankkinut huonetta kovin korkealta näköalan takia, koska kapuaminen ylös tuntui yöllisten tapahtumien ja stressin jälkeen usein raskaalta.

Valon toa kipusi ylätasanteelle, pelotellen haukottelullaan muutamia yöperhosia saalistavia biomekaanisia lepakoita lentoon. Toa ei välittänyt näistä lentävistä koirista vaan päätti kömpiä piakkoin petiinsä.

Umbran huoneen ovi oli jätetty auki ja sisältä kuului kuorsausta. Hänen toisen maailman vastineensa, painovoimaa ja valoa hallitseva matoran kuorsasi Umbran huoneessa. Kaksikko jakoi nykyisin tämän perin sekavahkon huoneistojärjestelmän yhdessä Kahu-linnun ja Qewa Fikoun kanssa. Oli oikeastaan hyvä että matoran Umbra huolehti näistä rahilemmikeistä kun moderaattori oli hoitamassa töitään klaanin käytävillä.

Valon toa käveli huoneensa tuulikaappimaista eteistä pitkin, katsahtaen tietokonehuoneeseensa, jossa paloivat jos jonkinlaiset valot. Isot tietokoneruudut olivat osa Umbran työtiloja, mutta kukaan ei ollut kunnostanut niitä Sheelikan sabotoidessa päämoderaattorin tiloja. Hän sulki oven perässään, jatkaen matkaansa edessään levittäytyvään olohuone/makuuhuone kompleksiin. Toa katsahti ympärilleen, Matoran Umbra kuorsasi Qewa sylissään säkkituolissa, kasa elementaali energian naamioita lojui lattialla Umbran yöpöydän lähellä. Umbran huomio kiinnittyi kuitenkin hänen rakkaaseen sänkyynsä, joka oli viikattu ja laitettu kuntoon, tehden etäisyyttä sekalaiseen ja sotkuiseen huoneen yleisilmeeseen.

Valon toa sammutti kanuunansa vahinkolaukausten varalta, otti repun pois selästään ja rojahti sängylleen. Hän veti peiton korvilleen, sulki silmänsä ja vaipui uneen...



Umbra matkasi unessaan hänen alkuperäiseen kotiinsa, josta monet muistot olivat jo pyyhkiytyneet pois. Universumin keskus, Karda Nui, kaikkien av-matoranien koti oli suuri maailma itsessään. Jättiläismäiset vesiputoukset halkoivat vehreää ja valontäytteistä iloisuuden ja valon kotia jossa varjoilla ei ollut sijaa. Täällä valon matoranien laji eli kauan sitten.

Sankarimme muisteli kuinka hän oli ystävystynyt monien matoranien kanssa. Hänen menneisyytensä ystävät muistuttivat aivan Toa Avraxeja, jotka olivat käytännössä kuolleita. Toia joista tuli sankareita hänen takiaan ja jotka uhrasivat henkensä hänen takiaan...

Muistot matoraneista, joiden nimiä Umbra ei muistanut, vain kasvot, tai siis naamiot pyörivät ympyrää Umbran mielessä. Oli paljon asioita joita historia oli unohtanut ja joita aivot eivät muka tarvitsisi. Mutta Umbra ei halunnut unohtaa, vaan muistaa elämäänsä.

Umbra oli kertonut joskus kauan sitten joitain kokemuksiaan universumin keskustasta mutta nämä hänen tarinansa oli kuitattu vain tarinoina, ei todellisuuteen pohjautuvilla tarinoilla. Uni kuitenkin jatkui matoranien tanssiessa yhdessä Umbran kanssa Suuren hengen tanssia... Oli iloista ja meluisaa, aika riemun,,,

Umbra hymyili sängyssään. Unet joita hän näki olivat täynnä riemua ja lämpöä, sekä valoa, asioita joita oli harmittavan vähän valon toamme elämässä ja tässä, ilkeässä, kylmässä ja pimeässä maailmassa...