Harmaanmustan tooan raskas haarniska paukkasi itseään vasten tämän kävellessä ohutta, vuorenrinteelle syntynyttä polkua. Hän käänsi päätään vasemmalle, Siellä häämötti suuri horisontti jota koristi laakea metsä. Tooan katse kääntyi hieman alas. Alhaalla taasen häntä odotti silmitön pudotus, kuskainen loppu, jos ei olisi varovainen. Ei sillä, että hänellä omasta mielestään olisi mitään hävittävään, Ei hän silti pitänyt pudottautumista järkevimpänä vaihtoehtona.
Tooan oikea hartiasuoja hankasi kallionseinämää vasten, jättäen siihen naarmuja. Hän ei kuitenkaan tuntunut välittävän tästä, vain jatkoi taivaltaan polkua pitkin.
Varoen, harteikkaan hahmon perässä kulki muaka. Jo hieman pentua isompi, mutta vielä aikansa päässä täysikasvuisuudesta. Se ei tuntunut tietävän lainkaan määränpäätä. Vain seurasi somaa isähahmoaan. Nähden toivon pienokaisen tulevaisuudessa Blezer, antoi paran seurata. Olihan hän sentään päätänyt tämän äidin elämän.
Kapea polku alkoi levenemään samalla sen noustessa yhä vain jyrkemmin ylös. Pian kaksikko saapui avaralle kielekkeelle. Tuolla kielekkeellä oli selvästi leiriydytty aijemminkin. Blez veti syvään henkeä, istahti alas ja katsoi kämmeniään. ”En tiedä kauanko ruumiini enään kestää tätä. Ruumista ja sielua ei ole tehty erotettaviksi toisistaan.” Hän huokaa ja katsahtaa muakan poikasta. ”Mutta ethän sinä moista ymmärrä.”
Blezer pyyhkäisee kyyneleen alun silmäkulmastaan ja nousee ylös. ”Ei... Minun täytyy jatkaa... On pakko selvitä huipulle.” Toan turtuneet jalat raahasivat loppua tämän ruumiista ylös vuoren rinnettä. Hänen jo valmiiksi väritön ulkoasu oli muuttunt entistä tummemmaksi, Jopa maskinsa oli nyt täysin harmaa.
Alkoi satamaan lunta. Hiutaleet laskeutuivat Blezerin harteille. Hän ei ollut eläessään pitänyt pieniä lumen hiutaleita painavina. Vuoren huippu ei enään ollut kaukana, Vain muutama askel ja hän olisi määränsä päässä.
Blezer huohotti tasaiseen, mutta nopeaan tahtiin. Hänen voimansa olivat aivan viimeisillään.
Kumartuen kohti lumista kraateria hän piirsi hankeen kuvion ulkomuistista. Toa astui sen keskelle ja lähes äänettömästi kuiskasi sanaparin. Tämän jälkeen hangen päältä alkoi nousta jäinen usva kohti Blezerin päätä, jäädyttäen tämän ruumiin. ”On suuri sankari sinulle pelastuksen tuova.” Hän sanoi juuri ennen kuin hän sulki silmänsä ja jäätyi päälakeaan myöten. .