Bio-Klaanin saari, Mt.Ämkoon pohjoisen puoleinen rinne, Nazorakien vuoritukikohta

Yö oli pimeä. Taivas oli pilvessä, ettei kuuta näkynyt. Yön hiljaisuudessa musta hahmo käveli rantaniityllä. Hän kantoi mustaa hupputakkia. Hän oli vetänyt hupun kasvoillensa. Hän pysähtyi mäen nyppylälle katsomaan edessä loistavaa kaupunkia. Kaupunki oli oikea suurkaupunki, monia kerrostaloja ja baareja. Siellä asui Matoraneja, Vorttixeja ja muita lajeja.
”Aah. Vihdoin perillä.” hahmo sanoi. Hän asteli kaupungin portista sisään suurelle aukiolle, josta hän jatkoi pääkatua pitkin syvemmälle äänekkääseen yöhön.
Paljon nuoria oli liikkeellä yöllä. Monet olivat tulossa tai menossa yökerhoihin ja baareihin, jotka tässä kaupungissa olivat ilmeisen suosittuja. Katua pitkin, jota hahmo kulki, oli monia baareja ja musiikin jytinä kuului niistä ulos asti.
”Noin, nyt tuntuu kotoisammalta” Muukalainen ajatteli kuunnellessaan musiikin pauhetta. Musiikin yli kuului kuitenkin kova naisäänen kiljunta. Hupputakkia pitävä hahmo pysähtyi. Hän huomasi kun kolme miespuolista Steltinpeikkoa yritti repiä hemaisevaa Vorttix naista mukaansa. Miehet olivat vihaisia ja juovuksissa. Yksi tarttui neitoa ranteesta.
”Irti minusta!” Nainen käski, mutta miehet nauroivat.
”Eikö teille ole kerrottu, että naista pitää kohdella hellästi?” Tulija kysyi. Steltiläiset kääntyivät katsomaan häneen ihmeissään. Hupputakkisen hahmon ääni oli pehmeä ja runollinen. Tulija oli yhtä pitkä kuin hekin.
”Mitä tämä sinulle kuuluu, muukalainen?” Yksi mies Steltiläinen kysyi.
”Ajattelin vain muistuttaa pölkkypäitä ’hyvistä tavoista’.” Mies sanoi.
Steltiläiset eivät pitäneet että tuntematon pilkkasi heitä. Vorttix katsoi hämmästyneenä tulijaa.
”Ei ole viisasta alkaa soittamaan suuta meille!” Yksi gorilloista sanoi.
Kaikki kolme Steltiläistä ottivat teränsä esiin. Muukalainen ei tehnyt elettäkään paetakseen. Yksi Steltiläinen otti muutaman askeleen häntä kohti ja muutaman nopean harppauksen, ollen aivan muukalaisen vieressä. Hän kohotti teränsä lyödäkseen hupputakkista miestä. Mutta tulija oli nopeampi. Yhtäkkiä, ennen kuin kukaan ehti räpäyttää silmiään, Steltiläisen terää kannatteleva kämmen makasi irrallaan maassa. Steltiläisen silmät laajenivat, kun hän vielä piti verta vuotavaa kättään edelleen lyönti asennossa. Hänen toverinsa hätkähtivät. Muukalainen piti kädessään pitkää, veitsen terävää viikatetta.
”Pistäkääpä pojat nuo teräaseet pois.” Hän sanoi ivallisesti ”Joku voi vielä loukkaantua.”
Hyökännyt Steltiläinen karjaisi, osittain tuskasta, osittain raivosta.
Kaksi muuta gorillaa syöksyivät muukalaista päin heiluttaen teriään, aikoakseen kostaa toverinsa loukkaantumisen. Toinen oli taas iskuetäisyydellä. Mutta tulija oli taas nopeampi.
Steltiläinen oli juuri lyömässä, kun tunsi viiltävän kivun vatsassaan. Hän hajosi kahtia. Veri purskahti, kun Steltiläisen yläruumis leikkaantui irti vatsan kohdalta, hupputakkisen miehen viikatteen iskusta.
Kolmas Steltiläisistä älysi pysähtyä nähdessään kaverinsa kohtalon. Hän astui pelokkaasti taaksepäin ja juoksi pakoon. Hupputakkinen tulija kääntyi katsomaan Vorttix naista joka seisoi kauhusta kankeana.
”Anteeksi, arvon neiti. Ei ollut tarkoitusta säikäyttää. En halunnut, että nämä törkyläiset häiritsevät teitä.” Tulija sanoi pehmeällä äänellään.
”Kuka sinä olet?” Nainen kysyi.
Pilvet yölliseltä taivaalta alkoi väistyä. Niiden takaa paljastui suuri ja kirkas kuu. Tulija otti takkinsa hupun hitaasti pois päästään. Sen alta paljastui pitkät vaaleanpunaiset hiukset ja hän kantoi kasvoillaan vaaleanpunaista Jaloa Kanohi Mirua. Hänen silmissään oli osaksi lempeä, osaksi ylimielinen katse. Hän otti hellästi taskustaan ruusunsa.
”Nimeni on Marlun…”

***

273 laski kirjan pöydälleen. Hän oli istunut rennosti laboratoriossaan lukemassa lempi kirjaansa. Tämä oli aika erikoista, sillä kirja oli Matoranin kielinen ja se oli joskus saatu ryöstösaaliina jossakin Nazorakien kahakassa. Hmm, pitänee palata töihin, hän ajatteli.
Hän otti kirjan pöydältä ja laittoi sen pöytänsä piironginlaatikkoon ja lukitsi sen avaimella. Mitähän muut ajattelisivat, hän mietti. Siitäpä syntyisi taas vitsin aihetta.
273 palasi taas mielessään ajassa taaksepäin. Kuinka useat olivat nauraneet hänelle, kuinka usein hänen keksintöjään oli vähätelty, kuinka useasti häntä oli kutsuttu ”Lumihiutaleeksi”. Valkoinen Nazorak heräsi ajatuksistaan. Piti palata töihin.

Hän palasi tutkimaan tekemiään tutkimustuloksiaan ja sinikopioita. Seuraavat päivät tulisivat olemaan kiireellisiä Tiedustelun johtajan 007:n tilauksen takia. Jäätutkija oli käskenyt vuoritukikohdan työläis-Nazorakeja rakentamaan ilmatyynyaluksia. He olivat kokeneita mekaanikkoja ja siksi 273 oli heidät valinnut. Tämän kaltaisen tilauksen suorittamisessa ei olisi varaa epäonnistumiseen. Lisäksi tämä oli 273:n tilaisuus päästä arvostetuksi tiedemieheksi.
Koko halli kuhisi Nazorakeja alusten kimpussa.

”Hmm, jos liittäisin lämpöskannerit kelkkakypärään, niin ne pysyisivät paremmin päässä.” Hän mietti itsekseen miten parannella lämpölasejaan, joita 007 oli moittinut. Mutta sitten 273:n huomio kiinnittyi muualle papereistaan. Hän katsoi viereisellä pöydällään hyödyttömänä makaavaa teräksistä hanskaa. Sitten hän palasi tutkimuspapereihinsa. Hän yritti lukea niitä, mutta hänen mielenkiinto niihin oli poissa. Tiedemies kääntyi uudestaan tuijottamaan hanskaansa. Hän huokaisi syvään. 237 nosti hanskan pöydältä ja pyöritteli sitä käsissään.
”Se teoriassa toimisi, mutta sitä perkuleen virtalähdettä ei ole!” Hän sanoi vihaisena. Mutta sitten hän sai ajatuksen. ”Hmm, ellei sitten…”
Valkoinen Nazorak käveli nopeasti pois laboratoriostaan. Hän käveli pimeätä käytävää pitkin ulko-ovelle. 273 painoi oven viereisessä seinässä olevaa kytkintä, joka avasi raskaan metallioven. Oven avautuessa sen takaa puhalsi valtava viima ja kova lumituisku. Oli taas yksi Mt.Ämkoon voimakkaista lumimyrskyistä. 273 asteli lumeen tehtyä kävelypolkua pitkin viereiselle rakennukselle. Hän piti kättään kasvojensa edessä estääkseen enimmän lumen ja tuulen puhaltamasta hänen silmiinsä. Tiedemies tuli rakennuksen ovelle, jota kaksi vartijaa vahtivat. He tekivät sotilastervehdyksen valkoisen Nazorakin nähdessään.
”Lepo, miehet” Hän sanoi sotilaille ja avasi metallioven. En kyllä haluaisi seisoa tuolla ulkona tällaisessa tuiskussa, hän ajatteli. Rakennus, johon hän oli tullut, oli varasto. Sinne Nazorakit toivat kaiken tarpeettoman myöhempää käyttöä varten. Koska 273 oli tiedemies, hänellä oli pääsylupa käydä siellä.
Varasto oli aika huonossa kunnossa. Tarpeetonta roinaa makasi lattialla pinoittain, kun viereisissä hyllyissä ei ollut enää tilaa. Metalliesineitä, rikki menneitä aseita ja muuta tarpeetonta. Siellä ei varmaan pitkään aikaan ollut järjestelty. Katossa loisti vain muutama räpsyvä loisteputki.
Tämähän on oikea läävä! Pitääkö kaikki täällä tehdä itse?!, tiedemies ajatteli. Hän alkoi tutkimaan hyllyissä olevia tavaroita. Nazorakit olivat sulloneet roinaa vain summamutikassa hyllyihin. 273 kierteli hyllyjen välissä etsien jotain.
”Hm?” Hän kuuli jotain viereisestä rojukasasta. Kuin sähkön sirinä olisi kuulunut. Valkoinen Nazorak kaivoi pinoa roinaa. Sitten hän löysi äänen aiheuttajan. Kuluneella metallisella alustalla oli outo kone. Laitteessa oli itsestään pyörivä mäntä, joka tuotti hitaasti virtaa rikki menneeseen hehkulappuun. Se oli iän vanha ikiliikkuja.
273 katsoi konetta. Koneen mäntä pyöri itsekseen. Nazorak katsoi edelleen konetta. Männän kirske ja rikkinäinen lamppu aiheutti ärsyttävää ääntä. Tiedemies katsoi edelleen konetta. Sitten hänellä naksahti päässä. Hän kohotti kapistuksen käsillään korkealle ilmaan ja sitten heitti masiinan täysillä lattialle. Kone meni ihan säpäleiksi.
”Miten täältä on tarkoitus löytää mitään!!?” 273 huusi vihaisena. Sitten hän hieroi otsaansa ja jatkoi etsimistään.

Jonkin aikaa varaston tavaroita tutkittuaan 273 oli ihan rakennuksen toisessa päässä. Hän penkoi taas lattialla olevia tavaroita. Ei siellä ollut kuin vanhoja Zamor-pistooleja. Sitten hänen katseensa kiinnittyi johonkin. Viereisessä kaapissa olevasta pahvilaatikon kannen alta pilkisti outo hohde. Tiedemies nousi lattialta ja otti laatikon hyllystä.
”Mitäs täällä mahtaa olla?” Hän mietti ja avasi laatikon kannen. Samassa pahvilaatikosta nousi kirkas sininen hohde. Varaston hämärässä nurkassa hohde valaisi hyvin. 273 hämmästyi. Hän työnsi kätensä laatikkoon ja nosti hehkun aiheuttavan esineen. 273:n silmät laajenivat. Hän piti kädessään sinistä kiveä. Se oli aivan kuin kristallia. Kivi oli aivan jääkylmä.
”Elementaalikivi…” Tiedemies sanoi. Hän oli kyllä kuullut puhuttavan niistä, muttei koskaan itse nähnyt. 273 laittoi kiven tutkimustakkinsa povitaskuun ja käveli takaisin ulko-ovelle.

273 laski Elementaalikiven laboratorionsa pöydälle ja penkoi nopeasti kaappejaan. Viimein hän löysi tutkimusraportin, jonka hän oli joskus saanut toiselta Nazorak-tiedemieheltä. Hän luki sen nopeasti läpi. Hmm, kyllä… Se on Jään Elementaalikivi. Hän otti teräksisen hanskansa. Valkoinen Nazorak avasi sen ranteessa olevan kannen ja teki pieniä muutoksia siihen. Sitten hän liitti johdot kiveen ja asetti kiven hanskan sisällä olevaan koteloon.
”Valmis…” Hän sanoi hieman jännittyneenä. ”Mutta toimiiko se?” 273 työnsi varovasti oikean kätensä hanskan sisään. Sitten hän tarttui hanskan kämmenen nivelkohdassa olevaan rullaan. Hän väänsi sen ympäri ja rullasta hanskasta kuului naksahdus. Hanskan kämmenen pohjassa olevassa sinisessä ympyrässä, joka toimi laukaisimena, alkoi kipinöidä. 273 otti taistelu asennon, juoksi seinän viereen ja löi kämmenensä seinään. Silloin laukaisimeen kerääntynyt energia vapautui ulos hanskan kämmenestä. Kuin sininen sähkövirta lennähti ulos seinään. Hämärä huone valaistui hetkessä sinisestä Jääenergiasta syntyvään valoon. 273 hämmästyi hanskan suuresta tehosta. Sitten hanskan energia loppui. Valkoinen Nazorak katsoi seinää. Iso alue seinästä oli jään peitossa. Hän katsoi sitä hieman lähempää.
”Hmm, kyllä. Se on jäätä.” Hän sanoi.Sitten hän painoi nappia hanskan ranteessa. Hanskan yliääni-toiminto pirstoi seinässä olevan jäät siruiksi. Ääni oli niin korkea, että sitä ei tavallinen Matoran kuule, Mutta 273 kuuli sen pienenä vikinänä tuntoelimissään. Hänen kasvonsa venyivät suureen hymyyn. Hän katsoi uutta luomustaan. Hän tunsi ylpeyttä, kun oli viimein ratkaissut pulmansa. Tämä hanska oli kyllä hänen suurin keksintönsä. Hm, mutta… tästä tuskin kannattaa ilmoittaa johtaja 007:lle. Elementaalikiviä on harvassa. No, tuskin hän pahastuu, Hän ajatteli. Hän koukisti sormiaan hanskan sisällä. Sormien nivelet pitää vain rasvata.
Hän katsoi vielä hanskaansa hymyillen. ”Sinun nimesi olkoon… Alinolla-Hansikas…”

[spoiler=Kheh heh]Halusin, että teille kaikille lukijoille tulee tuosta kursivoidusta alusta wtf-fiilis.
Vitsi, vitsi :3[/spoiler]