Informaatiota
[spoil]
Mihin aikakauteen MUn historiassa tämä Rope perustuu? Mietin vain että voinko tulla tähän mukaan koska olen ollut oman aikajanani mukaan Toa vasta 3000 vuotta.
Sanotaanko että tämä sijoittuu juuri Suuren Mullistuksen jälkiaikoihin, siis about 1000 vuotta sitten.
Kaiketi voin pistää toisen hahmon tiedot suoraan tähän, nopeampaa kuin Yyveellä sählääminen:
1. Gaggulabio
2. Kivi-Skakdi, kypärä näyttää kanohi Garailta
3. Skakdi
4. Keltaruskea, hieman mustaa, lihaksikas, lyhyt, kypärä
5. Ahne, vallanhimoinen, suoraviivainen
6. Miekka
7. Johtaa pientä Skakdi-yksityisarmeijaa. Eniten maksavan puolella
Klaanin saari, Bio-Klaani
Matoro loikoilee rauhassa oman huoneensa parvekkeela olevassa aurinkotuolissa. Hänen huoneistonsa on valkoinen ja avara, suuria ikkunoita ja tottakai hyvä ilmastointi. Klaanissa elo on kaikin puolin rauhallista, ei ole ollut mitään pahempaa pitkiin aikoihin. Pari päivää sitten joku pillastunut Kane-Ra pelotteli matoraneja, lähinnä sen tasoisia hommia klaanilaislla on...
Umbran kanisteri törmäsi räjähtäen Klaanin rantaan, räjäyttäen Umbran osina ilmaan, jolloin keltavihreitä kappaleita lenteli ilmassa ympäri rantaa. Umbra oli paennut Destralilta, koska oli ollut Helryxin käskystä vakoilemassa Makutoja näiden tukikohdassa. Makutat olivat aistineen valon läsnäolon, vaikka Umbra olikin käyttänyt häivetekniikan voimiaan pysyäkseen piilossa varjoissa.
Jokatapauksessa Klaanin rannalla oli kymmeniä pieniä paloja jotka alkoivat mystisesti etsimään oikeaa kohtaa Umbran kehossa. Pienet hammasrattaat naksuivat samalla kun kuppiosat laittoivat nivelet paikoilleen.
Hieman kauempana, pieni oranssisininen olento, joka oli varustettu poran ja kirjurin sauvan yhdistelmällä katseli kuinka Umbra alkoi nousta hiekasta. Kultainen valo välähti kun Toa nousi hiekasta.
Olento oli Orton, Matoranien lajista eronnut olento, nimeltään Relef. Relef hallitsi Tyhjiön voimia, jotka antoivat hänelle kyvyn elää vedenalla ja avaruuden tyhjiössä sekä imeä ilmaa ja ainetta. Näitä hän ei voinut kuitenkaan käyttää rajattomasti, koska hän voisi ylikuumentua.
Olento nousi hiekkakumpareen takaa ja meni tervehtimään Umbraa.
"Kuka olet, suuri Toa?" Orton kysyi.
"Olen Umbra, tämän saaren moderaattori", Umbra sanoi ystävällisesti olennolle. "Voitko auttaa minua Klaanin linnoitukseen? Siitä on näes aikaa kun olen ollut täällä ja minulta on pyyhitty muisti useaan otteeseen.."
Orton nyökkäsi ja lähti viemään Umbraa suurelle rautaportille, jonka päällä komeili Suuri Hau ja Ussal-rapu.
"Kiitos ystäväiseni", Umbra sanoi. "Minä jatkan nyt tästä", hän lisäsi, laittaen repussaan olevan kolikon, joka oli varustettu sinisellä haulla ja valkoisella pohjalla, kolikon mentävään aukkoon, jolloin ovi avautui kitisten. Umbra oli nyt taas Klaanin linnoituksessa.
TBS= Laitoin Gaggulabion pahoihin, OK?
Umbra= Lähetä YV:llä hahmojen tiedot:
*=Pakollinen
1. Nimi*
2. Naamio ja elementti (Jos on)
3. Laji*
4. Ulkonäkä
5. Luonne
6. Aseet*
7. Historia* (Ei tarvitse olla pitkä)
Klaanin linnake
Matoron oveen koputettiin. Matoro nousi aurinkotuolistaan ja meni ovelle, jossa häntä odotti Kapura.
"Mitä nyt?" Matoro kysyi. "Raheja?"
"Ei." Kapura sanoi. "Umbra on eteisessä."
Matoro lukitsi ovensa ja juoksi Kapuran kanssa eteiseen.
Juu, Gaggu on pahis.
"Terve, Umbra. Missäs sinä olet ollut? Hillumassa maailmalla?" Matoro kysäisee kun näkee Umbran eteisessä.
"Eh, se on pitkä tarina." Umbra vastaa. Kolmikko on tulossa juuri sisälle kun joku matoran ryntää heidän luo ja huutaa isosta, rumasta Kuma-Nuista joka hyökkäsi matorankylään.
Tyypillisiä rahi-ongelmia, Matoro ajattelee. "No, mennääs sitten pistämänä se otus Karhuhain ruoaksi."
Jossain kaukana, Skakdi nimeltä Gaggulabio nousee laivaan ja lähtee merelle.
Matoro ja Umbra lähtevät saaren tiheisiin viidakoihin, joissa Kasvillisuuden Matoranit asuvat. Kaksikko saapuu kylään ja ottaa aseensa esille, siltä varalta että Kuma Nui on vielä kylässä.
Talsittuaan hylätyssä kylässä, Matoro ja Umbra kyllästyvät odottamiseen.
"Missä se Karzahnin Kuma-Nui-rotta on?" Umbra kiroaa kun Rahia ei näy missään.
Samassa jotain alkaa kuulua Maan alta ja suuri rotta nousee maan lennellessä pitkin maita ja mantuja.
Matoro ottaa nopeasti Energiateränsä ja Sähkösäilänsä esiin ja valmistautuu iskemään Rahia elementaalienergioillaan...
Valtava Rahi ulvaisee kun siihen osuu aalto sähköä sekä energiaa.
Ei tapeta, ei liikaa voimaa Matoro ajattelee.
Kuma-Nui iskee kaulanvenytysiskulla Matoroa rintaan ja Jään toa lentää puuta päin. Umbran valoisku sokaisee rahin hetkeksi. Sokeutunut Kuma-Nui hoipertelee ja jyrää alleen matorantaloja ja puita. Se huitoo sokeana ympäriinsä. kapura hyppää yrittäen tainnuttaa rahin päähän kohdistuvalal iskulla, mutta tarkalla kuulollaan rotta huitaisee Kapuraa ilmasta, tämäkin toa lentää sivuun.
Kapura heikentää Rahin painovoimaa viimeisillä voimillansa.
"Pitäkää kiirettä! En pysty jatkamaan tätä kauan!" Kapura parkaisee.
Matoro nousee ja juoksee Rahia päin. Umbra tekee samoin. Kuma-Nui kuitenkin tottuu uuteen painovoimaansa odotettua nopeammin, ja iskee Matoroa kynsillään. Matoro kaatuu mutta nousee nopeasti yläs. Umbra pistää Rahia miekallaan. Kapura ei jaksa enää ylläpitää Rahin painovoiman muutosta, ja lepää hieman. Rahin painovoima muuttuu jälleen; Matoro käyttää tilaisuutta hyväkseen ja vangitsee puolet Kuma-Nuista jäähän.
"Tuo hidastaa sitä hieman." Matoro sanoo, mutta jää alkaa jo halkeilla. Umbra sokaisee sen jälleen.
"Täältä pesee!" Levännyt Kapura huutaa ja ampuu tulta. Jää sulaa, mutta väsymys ja äkkinäinen lämpätilan muutos ovat liikaa Rahille. Se kaatuu väsyneenä maahan.
Klaanin saaren viidakko, kylä
"Phuh, siinä oli hommaa kerrakseen", Matoro totesi ja pisti miekkansa syrjään. Kapura ja Umbra tutkivat rottaa kierrellen sen ympärillä. Erityisesti Klaanin päämoderaattori näytti mietteliäältä. "Sidotaan se ja vapautetaan saaren laitamille, pyydetään Keetongulta alus sen kuljettamiseen."
Matoro oli juuri esittämässä mielipidettään asiaan, kun ilmasta yhtäkkiä lensi suuri kirves, joka halkaisi rahin pään tappaen tämän. Kapura säpsähti taaksepäin veren roiskahtaessa hänen päälleen samalla kun punamusta haarniskoitu hahmo tiputtautui puusta kolmikon eteen.
Matoro kihisi kiukusta ja aloittikin huudonsekaisen saarnaamisen paikalle ilmestyneelle soturille: "Miksi hitossa sinä tapoit sen? Se oli vain vauhkoontunut eläin. Me emme tapa niitä!"
Killjoy veti kirveensä irti kuolleesta olennosta ja repäisi sitten olennon jalasta jotain. Pala osoittautuu kappaleeksi Matoran-panssaria. Muut joukosta haukkovat henkeään. "Tämä pirulainen on syyllinen sen viimeviikkoisen Matoranin katoamiseen. Löysin loput sen ruumiista muutaman kilometrin tästä länteen pienestä kuopasta. Tämä olento ei ansainnut elää", Killjoy murisi.
Umbra ei tuntunut olevan selitykseen täysin tyytyväinen, vaan loi erittäin pahan katseen kohti entistä pimeyden metsästäjää. "En ymmärrä sinua Killjoy", Umbra tuhahti, "Saat tuosta hyvästä warnia ja rutkasti, Adminit eivät tule pitämään kuulemastaan."
Killjoy vilkaisi kohti Umbraa, kallisti päätään ja tuhahti neutraalisti: "Tee miten haluat."
Matoro kääntyi kohti kuollutta rottaa raapien päätään. "Killjoy saisi haudata ruumiin, kun kerran sen tappoikin. Killjoy? Killjoy?" Mutta metsästäjä oli jo kadonnut.
"Vihaan sitä kun hän tekee tuota", Matoro tuhahti.
Kolmikko kävelee metsätietä pitkin kohti Klaania. Ruhon siirtäminen kauemmas oli hankala ja rankak homma, ja nyt he ovat leponsa klaanissa ansainneet. Aurinkokin on laskemassa.
Matoranin palaset kuopassa...? Matoro pohtii.
Kuma-Nui tuhoaa, syö koko ruumiin. Se ei jätä paloja.
Täytyy keskustella asiasta Killjoyn kanssa..., Matoro pohtii.
Kaukana, Eteläisen mantereen takana, pienellä Orto Nuin saarella, yksi suuri, vihreä, Zyglak odottaa lähettiään, pientä linturahia, jonka hän oli lähettänyt vakoilemaan Bioklaanin saarta.
"Sen rahin kuvatuksen olisi pitänyt jo saapua", Zyxax mutisi itsekseen, heittäen kiviä veteen, jolloin vedenpinta väreili.
Zyxax oli suht ison Zyglak-lauman johtaja, joka oli valloittanut kymmeniä tuhansia vuosia sitten Matoranien asuttaman Orto Nuin saaren ja voittanut saaren kuudesta Toasta kuuluvan Toa-tiimin.
Pian pieni harmaa ja riutunut lintu lensi Zyxaxin luokse ja toi mukanaan pienen kameran, josta näkyi kuinka Kuma-Nui kuoli Killjoyn iskuun. Tämän jälkeen lintu oli tallentanut vain keskustelua jota Klaanilaiset olivat käyneet Kuma-Nuin jättämien Matoranin rippeiden takia.
"Kirotut Klaanilaiset", Zyxax murahti. "He ovat arvanneet jonkin olevan vialla. No täytyypä tästä lähettää jotain muuta kivaa heidän kiusakseen, sillä tästä päivästä lähtien he eivät saa rauhaa!"
Zyglak heitti linnun pois kallionjyrkänteeltä, jolloin se alkoi liitää hennoilla siivillään ilmavirrassa.
Zyxax lähti muiden Zyglakien luokse keskustelemaan mitä he tälläkertaa tekisivät Bioklaanin jäsenten kiusaksi...
Bioklaanin saarella...
"Sen oli pakko olla jokin kuin pelkkä Rahin hyökkäys", Killjoy sanoi kun nelikko käveli pois kohti Bioklaanin linnoitusta.
"Mutta kuka olisi voinut lähettää Kuma-Nuin hyökkäämään Matoranien kylään?" Umbra kysyi muilta.
"Tämäpä mysteeri", Matoro aloitti kun joukkio huomasi maassa epäilyttäviä jälkiä. Jäljet johtivat läheiselle Kummitusten rämeelle, jossa tapahtui kaikenlaista outoa ja jännittävää.
"Tulkaa! Seurataan noita jälkiä!" Kapura sanoi ja muut nyökkäsivät, lähtien upottavalle suolle jossa oli paljon sammakoita ja muita otuksia...
Kaja-Wahi, Killjoyn mökki
Killjoyn pieni kivijalkainen tönö nökötti keskellä tuhkaista kenttää Kaja-Wahin tyhjillä erämailla. Erakoituneen Pimeyden Metsästäjän uskollinen Gukko-lintu suki höyheniään lieassaan mökin takapihalla. Isoon puiseen oveen kalahti koputus ja juuri kypärän päästään saanut metsästäjä löntysteli avamaan. Oven takana seisoi hintelähkö Po-Matoran käärö kädessään.
"Tuota... her... herra Killjoy. Tä...tässä olisi teille tä... tällainen kirje."
Killjoy katsoi jaloissaan tutisevaa matorania tuimasti, nappasi käärön tämän käsistä ja sulki oven. Metsästäjä leväytti käärön yhdellä riuskalla otteella auki ja luki:
Hei, Killjoy.
Matoro, Umbra ja Kapura ovat matkalla kohti kummitusten rämettä. Sen merkkaaminen tason kuusi vaaralliseksi alueeksi ilmeisesti jäi heiltä huomioimatta. Fikou-ongelma niillä paikkein on edelleen vakava. Haluatko käydä varmistamassa, että heillä on tarpeeksi tulitukea? Sinähän taidat partioida siellä päin muutenkin.
Ystävällisin terveisin: Summerganon.
Killjoy hymähti hieman tyytymättömästi ja laski kirjeen eteisensä puiselle tasolle. Muutamalla isolla askeleella hän harppoi olohuoneeseensa, nappasi kypäränsä ja asteli ulos kohti Gukkoaan. Ei mennyt kuin hetki ja punamusta soturi kiisi jo pitkin taivaita, suuntanaan Kummitusten Räme.
Kummitusten räme
"Tuota...Eikö adminit tiedoittaneet joku aika sitten että tänne ei saisi tulla?" Matoro miettii ääneen heidän kävellessään synkässä metsässä.
"Me vain käväisemme nopeasti suolla vilkaisemassa minne jäljet päättyvät, ei mitään pahaa voi sattua." Umbra rohkaisee.
Kolmikko kävelee kuolemanhiljaisessa metsässä. Tai nyt synkkä metsä muuttuu pikkuhiljaa kostammaksi, pettävämmäksi ja rämeisemmäksi. Puista roikkuu liaaneja ja aluskasvillisuutat on paljon. Aina pitää katsoa minne astuu ettei jää suonsilmään.
Matorolla on samanlainen tunne kuin silloin kun hän käveli suoraan Pimeyden Metsästäjien leiriin öisellä Odinalla. Siis ei-kiva.
"Jäljet muutuvat kokoajan epäselvemmiksi ja niitä alkaa olla jo vaikea erottaa. Tästä taitaa tulla hukakreissu.", Umbra toteaa.
"Käännytään takaisin", sanoo Kapura
"Kannatan ehdotusta...Yksi ongelma vain.", Matoro sanoo.
Kolmikko kääntyilee ympäriinsä.
"...Käännytään minne?" Matoro lopettaa lauseensa.
He tajuavat että suo näyttää samalta joka suuntaan - synkkiä puita ja loputtomasti oksia ja lehtiä peittämässä auringon.
"Mennään tätä tietä." Umbra sanoi. "Jos menemme suoraan, päädymme ennen pitkää ulos."
"Jaa." Matoro sanoi ja tunnusteli kepillä suon pohjaa. "Minusta tuntuu, että jos menemme liian syvälle metsään, voimme tormätä upottaviin kohtiin. Ainut vaihtoehto olisi palata takaisin, mutta emme tiedä mistä tulimme."
"Tietääkä kukaan Klaanilainen minne menemme?" Kapura kysyi.
"Pelastajatkin luultavasti jäisivät loukkuun." Matoro sanoi.
"Tämä tästä puuttuikin." Umbra sanoi ja osoitti vasemmalle. Suo täyttyi sumusta.
Harhailtuaan suolla muutaman tunnin Toat pysäthtyivät lepäämään. Yhtäkkiä Matoro kuuli omituista, matalaa ääntä.
"Tänne päin... Tänne päin..."
"Kapura?" Matoro kysyi. "Umbra?"
"Tänne päin... Tänne päin..."
"Ei naurata! Kapura?" Matoro huusi. "Umbra!"
"Tänne päin... Tänne päin..."
Matoro katsoi ympärilleen. Sumu oli sankentunut, eikä hän enää nähnyt Toia. Pieni liekki syttyi äänen suuntaan.
"Tänne päin... Tänne päin..."
"Kapura!?" Matoro huusi ja lähti juoksemaan liekkiä kohti. "KAPURA!"
Juostuaan muutaman minuutin ajan Matoro pysähtyi. Liekki ei tuntunut lähestyvän ollenkaan.
"Tänne päin... Tänne päin..." äänet kuuluivat joka puolelta.
Kummitusten Räme
Killjoyn Gukko liiteli majesteettisesti rämeen yllä. Sumu alhaalla oli sankkaa, eikä Killjoy täten havainnut pienintäkään liikettä märkivässä kasvustossa. Killjoyn käskystä Gukko lähti syöksykiitoon suoraan alaspäin, laskeutuen hurjapäisesti suon läpi kulkevan polun viereen. Polkusta kykeni erottamaan useita tuoreita jalanjälkiä. Killjoy oli menossa oikeaan suuntaan.
Metsästäjä kääntyi Gukkoaan kohti, kaivoi esiin käärön tämän satulan tarvikepussista ja alkoi kirjoittaa:
Summerganon.
Matoro, Umbra ja Kapura ovat menneet suoraan ytimeen. Lähden perään välittömästi. Lähetä Gukkoni takaisin perinteisen asepakettini kanssa. Viimeaikaiset tapahtumat huomioon ottaen on parempi varustautua kunnolla. GS osaa kyllä tuoda ne perille.
Lisäksi. Sinun olisi aika hankkia jo ihan oikea kommunikaattori. Kirjeenvaihto on niin viime vuosituhatta.
- Killjoy
Killjoy sulki käärön ja sitoi sen tiukasti Gukkonsa kaulaan.
"Vie se, vie se Summerganonille", Metsästäjä murahti, silittäen samalla uskollisen lähettinsä päätä.
GS katsoi hetken Killjoyta, kääntyi sitten ja nousi lentoon. Killjoy seurasi lintunsa liitoa hetken ja kääntyi sitten kohti jälkien osoittamaa suuntaa.
"Hmph."
Matoro on täysin eksyksissä. Ketään ei enää näy missään.
Olisipa minulla nyt vanha naamioni..., hän ajattelee.
Jostain kaukaa kuuluu outoja ääniä. Mukavaa vaihtelua hiljaisuudelle.
'Mennään vain katsomaan minne jäljet johtavat ja palataan takaisin', taisi Umbra sanoa. , Matoro miettii.
Matoro istahtaa tukin päälle miettimään.
Täältä ei ole mitään mahdollisuutta saada yhteyttä ulos suolta. Radiolaitteet eivät toimi, Rahit eksyvät kuten mekin...
Silloin Matoro näkee jotakin punaista teleskooppisilmällään.
Lämpökamera näkee punaisen kohteen puiden lomassa.
Elämää., Matoro ajattelee ja zoomaa teleskooppisilmäänsä.
Olento on humanoidi muodoltaan. Mahdollisesti Klaanilainen. Korkea, kävelee hitaasti ja varoen.
Matoro vaihtaa teleskooppisilmäänsä yökiikariin. Pusikoiden takana näkyy musta-oranssi, pitkä hahmo.
...Onko se Killjoy?, Matoro miettii. Hän lähtee juoksemaan varoen askeliaan. Hän näkee nyt Klaanilaisen selvästi. Vain vajaassa sekunnissa olento katoaa, Matoro astuu tyhjään ja putoaa.
Umbra ja Kapura katsovat hetken muualle ja Matoro on poissa. Pian kaksikko alkaa huutelemaan ystävänsä perään.
"Matoroo! Matoroo! Missä sinä olet?!" Kapura huutaa. Umbra käyttää samaan aikaan valovoimiaan usvaiseen suoilmastoon, että he voisivat saada jonkin vihjeen Matoron olinpaikasta.
Valon ja Tulen Toa kävelevät pientä polkua pitkin joka erottaa kaksi suurta vesiallasta toisistaan. Upottava mätäs kantaa juuri ja juuri kaksi Toaa. Kaksikko tulee pian tienhaaraan, jossa on aika päättää minne lähteä.
"Minä lähden oikealle, lähde sinä vasemmalle", Umbra sanoo Kapuralle ja kaksikko eroaa ja matkaa syvemmälle synkän suon syövereihin. He eivät huomaa heidän ympärillään tapahtuvaa puiden ja veden sekä liejun liikettä...
Kummitusten Räme
Killjoy eteni, mutta hitaasti. Metsästäjä kahlasi polviaan myöten paksussa vetisessä liejussa. Harmaat kasvot metsästäjän kypärän takana paistoivat inhoa. Punamustan soturin ajatukset keksivät kilpaa epämiellyttäviä tapoja kuvailla tilannetta.
"Vettä, miksi vettä? Kaikista maailman paikoista ne älyn jättiläiset päättivät mennä suolle. Ja äh... minä ruostun."
Killjoy saapui pienelle aukealle ja huomasi, että hänen seuraamansa jäljet jakautuvat nyt kaikki eri suuntiin. Killjoy ei voinut enää peittää turhautumistaan.
"Miksi halvatun halvatussa te nyt noin muka tekisitte? Ihan kuin te tahallanne etsisitte hankaluuksia."
Hetken tilannetta punnittuaan Killjoy päätti lähteä keskimmäisten jälkien perään, askeleet hetki hetkiltä raskaampina. Metsästäjän motivaatio toien perässä juoksemiseen ei ollut korkeimmillaan.
"Tästä tulee pitkä päivä."
Matoro herää. Hän tippui jonnekkin, muttei ollenkaan tiedä minne.
Jonkinlainen kuoppa. Ei, sivulle lähtee tunneli. Paljon puiden juurakoita ja kasvillisuutta. Himmeää valontapaista kajastusta näkyy sieltä missä pitäisi olal taivas, tällä alueella horisontin ovat vallanneet sumu ja puut.
Matoro koittaa päästä kuopasta ylös mutat reunat pettävät ja ovat korkeat. Ei onnistu.
Hän tutkailee kuoppaa. Sieltä lähtee pimeä tunneli eteenpäin. Matoro tähyilee teleskooppisilmällään luolaan eikä näe mitään.
Hetken harkinta.
Jään Toa lähtee ryömimään tunnelia pitkin. Se on kostea ja täynnä kasveja, Matoro joutuu käyttämään miekkaansa ahtaassa tilassa sitkeimpien kasvien niittoon.
Hän ryömii edelleen.
Valoa kajastaa kaukaa.
Matoro tuntee pienen toivonkipinän heräävän. Hän lähtee vauhdilla eteenpäin, ja saapuu pieneen käytävään jossa on valokivi.
Täällä on pakko olla älyllistä elämää...
Käytävä haarautuu kahteen suuntaan.
Samaan aikaan piikkihaarniskainen kiven Skakdi kävelee kahden sotilaansa kanssa kivistä käytävää pitkin. Outo, kuusiraajainen vartija avaa heille oven.
"Tulin neuvottelemaan siitä suunnitelmasta..." Skakdi sanoo kelmeä virne naamallaan. Hän istahtaa kivisen pöydän eteen.
Nazok-torakka häntä vastapäätä heittää pöydälle saaren kartan jossa näkyy olevan punaista väriä, viivoja ja nuolia.
"Tuossa on suunnitelma.", olento sanoo.
"Matoro!" Umbra huutaa. Matoro on jo toista tuntia kadoksissa. Kapura ja Umbra harhailevat suossa etsien Matoroa.
"Hei!" Kapura huutaa. "Sumu alkaa hälventyä..."
Suurin osa sumusta on jo haihtunut. Kasvillisuus alkaa vähentyä.
"Olemme varmaan oikealla tiellä." Umbra toteaa.
"Entä Matoro?" Kapura kysyy. "Entä jos hän on jo läytänyt takaisin?"
"Emme voi tietää." Umbra vastaa. "Meidän on pakko palata takaisin... Vaikka tuonne en mielelläni menisikään."
"Kuka tuo on?" Kapura sanoo ja osoittaa heitä kohti kävelevää hahmoa. "Killjoy?"
"Aivan." Killjoy murahtaa. "Missä on Matoro?"
Samaan aikaan Skadi ja Nazok-torakka jatkavat salaperäisen suunnitelman kertaamista.
"Soluttautujat..." Skadi murahtaa. "Ei mitään tietoa."
"Välitän tiedon, muutama Klaaniin pääsevä Matoran on puolellamme." Nazok-torakka toteaa.
"Koko suunnitelma riippuu soluttautujista! Ilman heidän apuaan emme pääse linnoitukseen!" Skadi raivoaa. "Odotin edes jonkinlaista tietoa heille, mutta ei! Sen sijaan he ovat epätietoisia kaikesta!" Skadi jatkaa ja ryntää ulos. Torakka seuraa perässä.
Matoro kulkee hiljaa ahtaassa tunnelissa. Sen on rakentanut joku älykäs valokiven perusteella. Toa irroitti valokiven ja valaisee sillä nyt tietään.
***
Gaggulabio ja Nazorakien johtaja kävelevät kivisessä salissa, Skakdi ei löytänyt ulospääsyä.
"Odotamme vielä erästä joka tekee operaatiomme mahdolliseksi.", Toarkka aloittaa.
"...Kuka?", Gaggulabio ihmettelee.
Ovesta tulee korkea, tummanpuhuva matelijamainen olento.
Zyglak.
"Halusitte tavata minut?", Zyxax sanoo matalalla äänellä.
"Kyllä.", Torakka sanoo. "Meitä kolmea yhdistää jokin. Me kaikki haluamme murkata Bio-Klaanin tieltämme. Me halamme elintilaa. Te..." Torakka osoittaa Zyxaxia, "...Haluatte koston. Gaggulabion Skakdit haluavat Klaanin aarteet ja omalla tavallaan kostaa heille."
***
Matoro näkee nyt lämpökamerasilmällänä jotakin. Kaksi kohdetta tunnelin päässä. Eläviä, kuusiraajaisia. Ruumis moniosainen.
Nazorakeja! Toivottavasti en tullut niiden pesään, Matoro ajattelee.
Hän kurottaa naamiollaan toisen mieleen.
Toinen torakka muuttuu sekavaksi. Sen tärisee ja yhtäkkiä iskee keihään toverinsa rintaan. Sitten se kaatuu maahan tutisevana rauniona.
Kanohi Cencord on taas näyttänyt mahtinsa. Nostan hattua niille Makutoille jotka tämän suunnitteli., Toa ajattelee.
Umbra, Kapura ja Killjoy talsivat suolla etsien Matoroa, kun veden pinta värähtää jolloin suuri olento hyökkää heidän kimppuunsa. Pienet osaset yhdistyvät kolmikon silmien edessä ja muodostavat jättiläismäisen krokotiilia muistuttavan olennon, joka väreilee ja iskee jähmettynyttä kolmikkoa sähköiskulla.
"Mikä Karzahnin otus tuo on!" Kapura huutaa, hieroen kipeää rannettaan.
"Se on Weretaea, suuri krokotiilirahi joka pystyy purkamaan itsensä ja iskemään sähköiskuja. Tuo on vielä Iso yksilö. Sekä koiras!" Umbra huutaa, etsien miekkaansa joka lensi upottavaan suohon Rahin hyökätessä.
Killjoy on kestänyt sähköiskua paremmin ja ottanut yhteen Weretaean kanssa. Killjoy iskee kirveellään krokotiilia, joka lyö klaanilaisen kirveen suohon.
"Tästä ei hyvää seuraa..." Killjoy sanoi itselleen katsoen kuinka tuhansia hampaita sisältä kita lähestyi häntä...
Kapura nousee yläs etsien miekkaansa. Sitä ei läydy. Hän nostaa Rahin henkiläkohtaista painovoimaa hidastaakseen sitä. Umbraa läytää miekkansa ja ryntää lähitaisteluun.
"Tuolla!" Kapura huutaa ja osoittaa Killjoyn kirvestä. Killjoy nappaa kirveensä ja juoksee Umbran avuksi.
Weretea puree Killjoyn kirveen poikki. Killjoy kiroaa. Samassa Gukko-lintu lentää paikalle ja ojentaa Killjoylle kaksi tulikatanaa ja muutaman miekan. Sillä on mukanaan pieni viesti:
Sain viestisi. Lähetin Gukon mukana muutaman ylimääräisen aseen. Saatatte tarvita niitä.
Summerganon
Killjoy heittää yhden miekan Kapuralle ja toisen Umbralle. Kapura lopettaa Rahin vaihtuneen painovoiman ylläpitämisen, jotta voisi taistella paremmin.
Matoron yllä katto tärisee. Siellä tapahtuu jotain. Kova paino siirtyy ylös ja alas. Toa menee seinää vasten refleksinomaisesti. hän kuulee askelia, ja ennekuin ehtii reagoida, zamor-kuula osuu häntä rintaan. Kuulan rikkoutuessa siitä alkaa tulla outoja ötököitä ulos. Pikkutorakoita?
Matoro kääntyy ja ampuu jäälatauksen suoraan torakkaa naamaan. Hänen rinnassaan tuntuu pistävää kipua pikkuotusten toimesta. Toinen Nazorak-torakka hyökkää päin pitkän tikarin kanssa, Matoro kokeneena veistää sivuun ja nopealla miekanviillolla katkaisee sen asekäden. Potku torakkaa rintaan heittää sen Zamor-torakkaa päin. Kaksi vartijaa lentävät seinään.
Tärähdys kun kaksi kehoa osuu seinään.
Tärinää.
Lisää.
Pikkutorakat yrittävät pureutua panssariin mutta parannuskivi MAtoron rinnassa parantaa sitämukaa panssaria.
Ylhäällä suuri rahi lyödään maata vasten, heikentynyt katto sortuu ja iso kasa maata, kasveja ja suovettä syöksyy tunneliin. Mukana muuatam Klaanilainen ja iso, vihainen rahi.
Rahi rysähti kömpelösti keskelle tunnelia. Killjoy, Umbra ja Kapura nostivat itsensä ylös. Punamustan metsästäjän huomio kiinnittyi ensimmäisenä Matoroon.
"Kyllä teitä on saanut etsiä."
"Olen pahoillani, törmättiin tuttuihin...," Matoro lausui ja lähetti lisää jääsäteitä lähestyviä nazorakeja kohti.
"Mutta toit näköjään itsekin vieraan", hän jatkoi.
Killjoy kohotti miekkansa ilmaan ja vastasi ennen taisteluun liittymistä: "Sentään vain yhden."
Kapura ja Matoro hoitelivat Nazorakeja, joita tulvi nyt joka kolosta. Killjoy vilkaisi Umbraan ja sitten rahiin.
"Minulla on suunnitelma, hämää rahia sen verran, että saan rannepommini toiminaan, yritetään syöttää se sille."
"Pommi?" Umbra ihmetteli. "Mistä sinä sellaisen olet saanut?"
"Lakkaa kyseenalaistamasta ja toimi!", Killjoy karjahti taistelun metakan ylitse. Umbra tarttui tuumasta toimeen.
"Tule tänne pösilö, tänne!"
Rahi lähti juoksemaan Umbraa kohti, mutta toa väisti tämän nopealla hypyllä.
Killjoy oli kyyristynyt irroittamaan rannepanssariaan, saaden sen lopulta irti. Killjoy heitti irronneen räjähteen valtavalla voimalla kohti rahin suuta, mutta osuikin petoa suoraan silmään, kimmottaen pommin maahan.
Rahi mylväisi korviahuumaavasti ja lähti vauhkoontuneena juoksemaan tunnelia listien samalla useita Nazorakeja alleen. Tilanne rauhoittui ja sankarit laskivat huojentuneena aseensa. Killjoy ei kuitenkaan edelleen rauhoittununt.
"Tuota, meillä on ongelma."
"Miten, niin? Mehän juuri voitimme tappelun." Kapura ihmetteli.
Killjoy osoitti maassa olevaa pommiaan, jonka ajastin näytti parhaillaan kahtakymmentäkolmea sekuntia. Tunnelin sortuminen oli johtanut kaikkien ulospääsyreittien katkeamiseen. Sankarien tulevaisuus näytti räjähtävän ankealta.
20 sekuntia.
Neljä klaanilaista miettii keinoja ankarasti.
15 sekuntia.
Kuoppa on jyrkkä ja seinämät pettäviä, niitä ei voi kiivetä. Kuopan pohjalla on jonkun verran vettä. Iso rahinraato on yhdessä kulmassa. Neljä Klaanilaista toisessa.
10 sekuntia.
Pommi on turhan painava heitettäväksi. Sitä ei voi sammuttaa kunnolla.
Killjoy ottaa pommin syliin ja heittää sen rahin taa.
5 sekuntia.
Pommi painetaan veteen ja märkään multaan.
3 sekuntia.
Klaanilaiset heittäytvät kuopan toiseen nurkkaan.
2 sekuntia.
Matoro luo jäävallia pommin ympärille.
BOOOOOOOOOOOMMMMM
Kuoppa savuaa. Rahinraato räjähti, samoin puoli kuoppaa, paljastaen tunneleita lisää. Ketään Klaanilaista ei pahemmin sattunut. Märkä maa vaimensi pommia tehokkaasti.
"Huh.", toteaa Umbra. "Selvittiimpä siitäkin."
Jostain kuuluu kohinaa.
***
Nazorkait ovat suolla avanneet suuren tekemänsä padon. Se patoaa yhden järven niin, ettei se tunkeudu heidän tunneleihin. Nyt suuri hyökyaalto on virtaamssa pimeällä suolla, kohti kuoppaa jossa Klaanilaiset ovat.
Zyxax, Gaggulabio ja Nazorak-johtaja istuvat pöydän ympärillä. pöydällä on useita saarta esittäviä karttoja sekä pieniä puisia nappuloita.
"Me olemem valmistelleet kaiken. Saaren villi osa on meidän aluetta, murskaamme surkean Klaanin ja otamme parhaat maat takaisin..." Torakka sähisee
"Zyglakit hyökkäävät mereltä. Minulla on joukot valmiina parin päivän päsätä.", Zyxax selittää
"Tauko, tyypit!", gaggulabio sanoo ja ottaa ryypyn taskumatista. "Emme pääse linnoitukseen sisään ilman niitä soluttautujia. Muurit ovat liian vahvat murrettaviksi ilman järeää aseistusta."
"Hoidamme kyllä asian. Muutama matoran kyllä suostuu pettämään Klaaninsa meidän pienen...Taivuttelun jälkeen.", nazorakkien pomo puhuu.
Vettä alkaa virrata luolaan nopeaa vauhtia. Nelikko hätääntyy.
"Mitä me teemme nyt!?" Kapura huutaa kun hänen polvensa korkeudella on vettä.
"Meidän on pakko päästä pois täältä jotenkin!" Umbra huutaa ja yrittää taistella virtausta vastaan. Äkkiä virtaus tulee niin voimakkaaksi että tempaa sankarimme mukaansa ja ajelehtivat virran mukana syvemmälle tunneleihin kohti Ma Wetin tunneliverkostoa...
Mutta he eivät joudukaan tunneleihin, sillä virtauksen voima on niin suuri että se lennättää joukkion karun vuoren juurelle. Joukkio on matkannut virran mukana pitkän matkaa ja he ovat uupuneita, märkiä ja kylmissään suuren Mt. ÄmKoon juurella.
"Mitä teemme seuraavaksi?" Umbra aloittaa etsien asettaan.
Niinkin epäloogiselta kuin se kuulosti, hyökyaalto hetti klaanilaisnelikon kallioille, suon reunalle. Tosin nyt kenelläkään heistä ei ole enää mitään tietoa missä ovat. Joka suunanssa näkyy edelleen vain sumua.
He kävelevät sumammutkiassa johonkin, kallioerämaa muuttuu pikkuhiljaa avonaisemmaksi ja he näkevät sumun seasta peräti taivaan ja lisää kiveä.
Etäistä vihreää utua näkyy alaviistossa, sitten merensinistä. He ovat vuorilla, ja suhteellisen korkealla. Lisäksi näkyy punaisia pisteitä, kiveä, jotain puuntynkiä...
Hetkonen, punaisia pisteitä?, Matoro miettii.
Kristallikiipijoitä.
Tiivis ja suuri lauma niitä, kiipeää loivaa kalliota. Klaanilaiset ovat ilmeisesti tulleet vahingossa niiden pesäpaikan luo ja nyt Rahit tulkitsevat heidät kilpailijoiksi...
"Olkaamme rauhallisia, jos emme tee mitään, Rahit eivät hyökkää kimppuumme", Umbra sanoo muille, kun joukko Raheja alkaa lähestyä heitä.
"Hah. Vai annamme heidän hyökätä ensin!" Killjoy huutaa ja heittää miekkansa kohti yhtä Kristallikiipijää. Se osuu Rahiin ja Rahi horjahtaa kalliolta kohti varmaa kuolemaa. Kristallikiipijät alkavat lähestyä verenhimo silmissään joukkiota. Niillä on nyt syy hyökätä Klaanilaisten kimppuun, kosto.
Yksi Kristallikiipijä juoksee kovaa vauhtia Umbraa kohti, mutta valon Toa luo valoseinämän johon Kristallikiipijä törmää. Matoro ja Kapura tarttuvat omiin aseisiinsa ja alkaa armoton taistelu Kristallikiipijä lauman ja Klaanilaisten kesken.
Killjoy heitteli Raheja rotkoon ja iski niiden päitä aseellaan. Hän ei huomannut takaansa tulleita uroksia jotka iskivät hampaillaan ja kynsillään häntä selkään.
"Klaanilainen maassa!" Killjoy huusi muille kun Rahit olivat hänen oäällään.
Muut Klaanilaiset rynnivät ajamaan Raheja pois, ampuen elementaalienergiaa säikyttääkseen olentoja. Valitettavasti Killjoy oli ehtinyt haavoittua Rahien takia.
"Sait mitä haitkin. Kärsimystä", Matoro sanoi, katsoen kuinka Kristallikiipijät alkoivat pikkuhiljaa perääntyä. Mutta se ei johtunut Klaanilaisten voitosta vaan jostain aivan muusta. Jostain pahaenteisestä, joka lähestyi klaanilaisia...
"Kannattaako aloittaa tappelu alueella missä voi sattua lumivyöryjä?", Matoro sanoo tuskastuneena muille. Talven lumethan ne sieltä ovat tulossa alas kovaa vauhtia, isona lumivyörynä. Mahtavaa.
Matoro vilkaisee ympärilleen: Sivuilla on avoinaista kalliota, takana rotko. Sumu on onneksi hälvennyt ja nyt näkyy selkeästi se, että he ovat korkeilla vuorilla, viidakkoa alla.
"Nopeasti!" Tiedän mitä teemme!", Matoro huutaa, ollen jopa hieman iloinen siitä että se on sentään vain lunta eikä laavaa.
Matoro hyppää suoraan kalliolta alas.
Muut ovat jossain paniikin ja hämmennyksen rajamailla. Matoron ääni kuuluu: "Hypätkää alas!"
Jään Toa seisoo pystysuoraa kalliota vasten, hän on ampunut toisen robottikätensä tarttumakoukun kallioon ja toisella kädellä pitää miekkaa jonka on iskenyt kallioon.
"Jääkää kallioon roikkumaan, antaa lumen mennä ylitsemme!", Matoro huutaa kovaa lumivyöryn kohinalta.
***
Kolme Klaanin tuhoa vannovaa johtajaa istuvat neuvottelupöydässä. heidän edessään on paljon karttoja, lappusia ja laskelmia.
Yksi Nazorak saapuu pöydän viereen.
"Emme löytäneet uhrien ruumiita. He saattavat olla vapaalla jalalla, tosin erämaassa kaukana Klaanista.", se raportoi.
"He ovat sitkeämpiä kuin luulin. No, heidät täytynee hoidella toisin.", Nazorakien johtaja sanoo.
Tuntematon saari etelässä:
Rannalla oli hiljaista. Ainoastaan ruoasta taistelevat linnut rikkoivat pienen jäisen saaren kylmän ja karun hiljaisuuden. Pilvinen taivas peitti pienimmätkin auringonsäteet. Aaltoja ei ollut ja veden pinta oli täysin tasaista. Sitä olisi voinut kauempaa katsottuna luulla jäätyneeksi, ellei sininen hahmo olisi täysin odottamatta noussut veden alta.
Kaksi biomekaanista lintua hiljenivät ja tuijottivat hämmentyneenä tätä deus ex machinan lailla ilmestynyttä sinistä hahmoa. Hahmo tarkkaili saarta vasemman silmänsä tilalla olevalla kiikarilla. Sen selässä oli painava happisäiliö, jonka paksut putket johtivat hahmon irvistävillä skakdi-kasvoilla olevaan läpinäkyvään naamariin.
Putkista kuului voimakas hengityksen ääni kunnes hahmo otti naamarin pois.
"Kyllä", Guardian sanoi linnuille. "Ne lähettivät minut matkaan uiden. Nyt lopettakaa tuijottaminen tai näytän teille kuinka taitava olen siipikarjan grillaamisessa."
Linnut tottelivat käskyä ja jatkoivat taisteluaan. Guardian pudotti happisäiliön maahan ja otti vyötäröltään turvakseen Zamor-pistoolinsa.
Tästä ei tulisi helppoa.
* * *
Neuvottelupöytä
Huoneen pimeys peitti kaiken. Liittolaiset näkivät juuri ja juuri toisensa, mutta se oli tarpeeksi. He eivät halunneet tulla liian tutuiksi.
"He ovat sitkeämpiä kuin luulin. No, heidät täytynee hoidella toisin.", Nazorakien johtaja sanoi karkean hyönteismäisellä äänellään.
"Te aliarvioitte Klaanin", sanoi ääni pimeydestä.
Pöydän ympärillä istuvat katsoivat pimeyteen. He eivät tienneet, mitä olisi pitänyt etsiä, sillä he eivät nähneet ketään.
Nazorak-johtaja nousi seisomaan. "Paljasta itsesi!" hän sanoi vankasti.
Pimeydestä kuului vain naurua. Nauru kaikui ympäri huonetta pitkään loppumisenkin jälkeen.
"Mutta tehän näette minut, ettekö näekin?" pimeys sanoi.
Yhtäkkiä kaikkien pöydän ääressä istujien shokiksi tapahtui jotain sanoinkuvaamatonta. Ilmaan, pimeyden keskelle, ilmestyi jotain. Oli kuin pimeys olisi auennut.
Keskellä pimeyttä oli yksinäinen punahehkuinen silmä.
Ääni puhui jälleen.
"Te ette tiedä, kenen kanssa olette tekemisissä", se sanoi halveksuen. "Te ette tiedä, mihin Bio-Klaani pystyy kun heitä työntää tarpeeksi. Yhtenäisyys, se on kaunis asia. Jotain, mihin te ette pysty. Kaunis, ja niin, niin naiivi asia."
Toinenkin silmä ilmestyi voimakkaan hengityksen saattelemana. Tai se ainakin kuulosti hengitykseltä.
"Vakoojia?" halveksuva ääni sanoi. "Soluttautujia? Nauraisin jos tämä ei olisi niin säälittävän ennalta-arvattavaa."
Silmiä ilmestyi lisää ympäri pöytää. Kaikki niistä tuijottivat sen keskipistettä sieluttomasti kuin se olisi vain arkipäiväinen asia.
"Minulla on toinen idea, uudet ystäväni."
Muut seuraavat Matoroa. Kapura yrittää hidastaa lumivyäryä Painovoimalla. Toivotonta. Lumi vyäryy Klaanilaisten päältä, kaikki pitävät henkensä edestä kiinni. Kuluu minuutti. Toinen. Viimein lumivyäry loppuu.
"Mitäs nyt?" Kapura kysyy roikkuessaan.
"Pystytkä nostamaan meidät takaisin?" Umbra kysyy Kapuralta ja ravistelee lunta naamiostaan. Killjoy murahtaa ja vaihtaa otettaan.
"En." Kapura vastaa. Kuuluu epäilyttävää kitinää.
"Pakko keksiä jotain!" Matoro sanoo. Ase liikkuu hieman. Matoro tiukentaa otettaan.
Pystysuora kallio, Mt. Ämkoo
Neljä Klaanialista roikkuvat aseidensa varassa kalliossa, erittäin mukavassa asennossa.
"Kaikki rauhallisesti, muistan kuinka eräs Matoran-kaverini putosi vastaavssa tilanteessa hätällessään...Se ei ollut kaunis näky.." Matoro neuvoo, tottuneena vuorikiipeilyyn.
"...Miten meinaamme päästä ylös?", epäilevä Kapura kysyy.
"Sitä minäkään en erityisen varmaksi tiedä.", Matoro sanoo. Hän kelaa pikkuhiljaa tarttumakoukkuaan ja tukee miekalla nousua.
Hän iskee Energiaterän kiveen pienen elementaali-iskun avittamana. Hän nousee pikkuhiljaa ylöspäin, muut liikkuvat myös varovasti ylöspäin.
Pian joukko on päässyt takaisin kielekkeelle. He tutkivat lumen aiheuttamia vahinkoja.
"Killjoyn minulle antama miekka putosi lumen mukana alas", Umbra sanoo muille kun he keskustelevat vahingoista. Muuten olen kunnossa. Muut eivät ole menettäneet mitään tärkeää, paitsi voimiaan ja lämpöään.
"Olen aivan poikki", Kapura aloittaa. "Voisimmeko leiriytyä tähän?" Tulen Toa jatkaa.
"Mainio ehdotus", Matoro sanoo ja alkaa Umbran kanssa rakentamaan jääkalikoita joista tehdä iglu. Silläaikaa Killjoy katselee miekkaansa nojaten horisonttiin.
"Jotain on tapahtumassa. Aistin sen. Eikä se ole mitään mukavaa", hän mutisee itsekseen, kun Kapura tulee hänen luokseen.
"Tuletko auttamaan meitä leirin tekemisessä, Killjoy?" Tulen Toa kysyy häneltä.
"Tulenhan minä, ihan pian", Killjoy vastaa ja katselee hetken alla levittäytyää maisemaa ja menee sitten auttamaan ystäviään.
Leiri oli pystyssä ennen kuin Kapura ehti Karzahnia sanoa. Tulen toa oli myös saanut pienen leiritulen aikaiseksi.
"Killjoy, kertoiko Summerganon enempää? Täällä tapahtuu vähän turhan paljon minun makuuni. Apujoukkoja luvassa?"
Killjoy pudisti päätään.
"Ei mitään. Ganonin viesti kertoi vain oleellisen. Tosin kuulin kyllä muutamalta matoranilta, että Mt. ÄmKoolle oltaisiin lähettämässä tutkimusryhmää rahijahtiin, mutta he ovat todennäköisesti jo tulleet ja menneet."
"Lähdetään jatkamaan matkaa aamulla", Umbra totesi haukotellen, "On parempi ettemme liiku öisin, emme edelleenkään tiedä mitä kaikkea täällä kuhisee."
"Mutta meillä on isompi ongelma", Matoro sanoi, "Minä olen jään toa, joten kestän kylmyyden hyvin, mutta entäs te?"
Umbra naurahti: "Älä minusta huoli, olen tottunut kylmään."
"Näetkö tämän puvun? Tällä sisällä on ikuinen helleaalto", Killjoy murahti.
Kapura ei ollut aivan samoilla linjoilla. Hytisevä toa yritti mumista jotain vastaukseksi.
"Täällä on kylmä! Minua ei ole tehty tällaisiin paikkoihin."
Tärisevän toan lause kuitenkin keskeytyi, kun taivaalta, kohti leiriläisiä, syöksyi tuttu Gukko-lintu.
"GS! Hyvä tyttö, sinä löysit meidät." Killjoy "leperteli", taputtaen Gukonsa päätä.
Gukon kaulasta tipahti kirje. Se oli Summerganonilta.
(Jotain asiaan liittyvää: Voiko nuo Post-icons-kohdan poistaa? Ne keltanaamat ovat himputin ärsyttäviä.)
Matoro nappaa kirjeen ja lukee.
"Lähdemme etsimään teitä suolta. Koittakaa näyttää jotakin merkkiä jonka avulla partiomme löytää teidät. Jos tiedätte missä suunnassa Klaani on, tulkaa sinnepäin.
Ja ennekaikkea, älkää kuolko."
"...Hidasta kirjeenvaihtoa. He lähtevät etsimään meitä suolta. Meidän pitää antaa joku merkki.", Killjoy toteaa.
Gukko raakkuu jotakin kylmästä kankeana.
"Sähkökiven käyttö vie paljon enemmän energiaa jääkylmässä. Meille voi tulla suuria ongelmia, erityisesti öisin.", Matoro selittää kokeneena jäätikkömetsästäjänä. "Mutta nyt suosittelen että nukumme tämän yön kunnolla."
Jään toa kömpii yhteen heidän pukäämistä igluista, ottaa hyvän asennon ja koittaa nukkua. Muutkin ovat vetäytyneet igluihin.
Matoro ei saa unta. Hänestä tuntuu siltä kuin jotakin olisi pahasti pielessä - ei, eivät he - vaan jotakin suurempaa. Klaanissa.
Pimeä laskeutuu Mt. Ämkoon ympärille.
Kukkulainen alue
Troopperi katsoo alas kukkulalta. Hän näkee sumussa vain pienen valon. "Tuolla pitäisi olla sen ukon mökki" hän ajattelee. Troopperi oli saanut joltain Turagalta Klaanin saaren sisäosissa kirjeen, jossa hän tarvitsee hänen apuaan. Muuta ei ollut. Toana Troopperi tietenkin suostui avunpyyntöön, ja alkoi taivaltaa kohti Turagan mökkiä. Sinne oli noin 80 kiota Klaanista luoteeseen. Troopperi oli matkannut ison kukkulaisen alueen halki jo muutaman päivän ajan. Matkaa olivat hidastaneet sankka sumu, ja oudot Rahien hyökkäykset. Troopperi kuuli läähätystä. Hän vetäisi hetkessä kiiltävän miekkansa esiin. Se leimahti tulipunaiseksi, ja alkoi hehkua. Mutta hän laittoi miekan takaisin. Sillä hän näki nyt, että läähättäjä oli Hikaki. Naarashikaki, jolla oli jotain kynsissään. "Hikka, mitä sinä olet löytänyt?" Se oli hänen lemmikkinsä Hikka, jonka oli ottanut mukaan. Hikka tiputti pienen kiven maahan. Se hohti himmeästi merensinistä valoa. "Outoa, tälläisia kiviä löytyy vain Klaanin rannikolta. Olemme monta kymmentä Kiota sisämaassa. Troopperi laittoi kiven olkalaukkuunsa. He alkoivat taivaltaa kohti mökkiä. Luultavasti sankka utu vääristi vaikutelmaa matkasta, sillä sinne oli paljon pidempi matka kuin Troopperi oli alrvoinut. Maa vietti loivasti alas. Yllättäen maasto muuttui kallioseksi, ja vaikeakulkuiseksi. "Tämä tästä vielä puuttiukin. Tämä hidastaa matkaa." Puolen tunnin kuluttua he saapuivat mökille. Valo tuli pienestä lyhdystä, joka oli ripustettu kivisen majan oven ylle. Troopperi avasi oven, ja sitten kaikki pimeni.
Aamu.
Uuden päivän alku. Uusien mahdollisuuksien alku.
Kolea aamutuuli puhaltaa vuorella. Matoro miettii tulevaa päivää.
Lähdemme matkaan kallion reunaa pitkin etsimme kohdan josta pääsee laskeutumaan turvallisesti alas - kohdan josta me tänne sumussa tulimme. Kuulostaa helpolta..., Hän ajattelee.
Kolme muutakin klaanilaista ovat kömpineet ylös. Kapura lämmittää itseään pitämällä luomaansa liekkiä kädessään.
***
Kaksi maastokuvioituihin viittoihin pukeutunutta Skakdia hiippailee pusikoissa. He ovat vaarallisesti aseistautuneita, sisällissodan karaisemia tappajia, kenraalinsa Gaggulabion käskyläisiä.
Tällä hetkellä ne kävelevät metsikössä suht lähellä Klaanin linnoitusta. He ovat asemissa, vakoilemassa Klaanista sisämaahan menevää päätietä. Siinä liikuskelee erinäisiä matoraneja raheineen ja reppuineen.
"Kyttäystehtävä", toinen murahtaa ja he painuvat kasvillisuuden sekaan ja asettavat sarjaenergiakiväärin asemiin heidän eteensä.
Turagan mökki
Troopperi heräsi potkuun. Hän näki kaksi natsitorakkaa. Toinen oli potkaisut häntä, toinen seisoi ase kädessä lähellä. Sen vieressä nauroi musta Turaga.
"Sinä cheattasit! Troopperi huusi. "
"Ei, pyysin vain apua. Tullessasi tänne siepattavaksi autoit minua."
Toinen natsitorakka iski häntä nyrkillä. Troopperin sappi alkoi kiehua. Hän yritti lyödä, mutta natsitorakka otti hänen nyrkistään kiinni ja piti häntä otteessaan. Se potkaisi häntä. Troopperi hyppäsi pystyyn ja oudolla potkaisi hänestä takkaa pitelevää natsitorakkaa. Se kaatui laiitikkonn, jossa oli halkoja. Toinen ampui energiapulssin aseestaan. Se paiskasi Troopperin seinään. Troopperi otti miekkansa ja sulatti torakan aseen poikki. Se otti veitsen, ja iski Troopperia vatsaan. Isku jostain kumma syystä lävisti Troopperin vatsapanssarin, ja iskeytyi häneen. Toinen torakka nousi hänen takanaan, ja löi Troopperia halolla. Se katkesi hänen päähänsä, niin kovaa torakka iski. Troopperi nosti toisen torakan ilmaan vaivalloisesti, sillä sillä oli raskas panssari, ja heitti sen toistä päin. Molemmät lensivät latialle. Troopperi kääntyi Turagaan.
"Sinä."
Turaga ampui sauvastaan jonkin oudon säteen, joka iski Troopperin seinän läpi. Turaga hyppäsi ikkunasta ja pakeni usvaan.
Troopperi otti veitsen irti. Se oli kuin tavallinen veitsi, mutta silti lävisti panssarin. Troopperi mietti:
"Vien tämän Klaanille Nämä voivat aiheuttaa vaaraa. Yllättäen kuului karmiva huuto. Troopperi näki kaukana kaksi punaista silmää, jotka lähestyivät. Ne kuuluivat suurelle olennolle, joka näkyi sumussa mustana hahmona. Tarkemmin ajattelematta, Troopperi lähti Hikan kanssa juoksuun kohti mökin takan siintävää Mt. ÄmKoota, ja sen lumisia rinteitä.
Neuvottelupöytä
Pimeys oli päättymätön. Ainoa valo huoneessa oli neuvottelupöydän päällä. Pöydän ympärillä istuvat hahmot tarkkailivat sen keskipistettä.
Heidän takanaan pimeydessä tuijotti satakunta punaista silmää. Ne eivät liikkuneet eivätkä edes räpsähtäneet. Ne vain tuijottivat. Ikuisesti.
Torakkojen johtaja oli tyytymätön. Kuka tai mikä tämä olento oli olevinaan? Mitä asiaa hänellä oli?
Hän olisi halunnut pistää joukkonsa puhkomaan joka ikisen pimeydessä tuijottavista silmistä, mutta päätti olla hiljaa. Muukalaisella oli jotain mielessään. Oli toinen asia, pystyikö häneen luottamaan.
"Minulla on toinen idea, uudet ystäväni", pimeyden kylmä ääni sanoi jokseenkin ironisesti.
"Anna palaa, muukalainen", torakkakenraali sanoi. "Näytä meille onko sinusta johonkin."
Pimeyden kylmä nauru kaikui huoneessa taas, mutta se vähäinen tunne, joka siinä oli aiemmin ollut, oli valunut vähitellen pois. Jäljellä oli vain pelkkää ääntä syvyyksistä. "Tiesin, että olisitte yhteistyökykyisiä", ääni sanoi. "Mutta teitä ei varmaan haittaa, jos otan... hahmon, jossa minua on hieman helpompaa katsoa silmiin."
Yhtäkkiä kaikki silmät sulkeutuivat. Oli taas vain pimeää.
Sitten pimeys aukeni jälleen. Oli kuin varjoissa itsessään olisi ollut ovi, josta astui pieni hahmo.
Hahmo oli matoran. Sen vartalo oli tummanpunainen ja se piti kasvoillaan sinistä Pakaria. Matoran katsoi pöydän ympärillä istuvia epäuskoisia liittolaisia hymyillen vaimeasti, kuin se ei olisi tottunut hymyilemään. Hahmolla oli silmät kuin millä tahansa matoranilla, mutta niissä ei ollut eloa. Ei pienintäkään sielua.
"Tervehdys."
Hiljaisuus oli piinaava hetken ajan.
"...Matoran?" Gaggulabio sanoi hörähtäen. "MATORAN?"
Skakdi alkoi nauraa. "Huijasit meitä hyvin, ipana. Kiva valoshow. Nyt ulos täältä."
Skakdi ei varmaankaan osannut odottaa, mitä tapahtui seuraavaksi. Punainen Matoran nosti kättään hienovaraisesti ja noin sekunnissa tämän takana olevasta varjosta sinkoutui käsi. Käsi oli musta, luonnottoman pitkä ja liikkui niin letkeästi, että siinä ei vaikuttanut olevan ollenkaan luita.
Käsi siirtyi varjon lailla Gaggulabion suun päälle.
"Tiesitkö, ystäväni, ei ole kohteliasta keskeyttää puhujaa?" Matoran sanoi.
Gaggulabion ilme oli näkemisen arvoinen. Hän päätti olla kohtelias ja antaa muukalaisen puhua.
"Kiitos", punainen Matoran sanoi. "Nyt, uudet ystäväni, tiedättekö, mikä on klaanilaisten pahin vihollinen? Voima, jota vastaan he eivät voi voittaa? Pahin hirviö, jonka he tulevat koskaan kohtaamaan?"
Oli hetken hiljaista.
"Sinä, arvatenkin?" torakkakenraali sanoi pilkkaavalla äänensävyllä.
Matoran hymyili maireasti. Sen silmät pienenivät viiruiksi. "Hyvä arvaus, rakas ystävä, mutta ei ihan."
"Me emme ole ystäviä", torakkakenraali kuiskasi hiljaa itsekseen halveksuva katse silmissään. Se ei keskeyttänyt "Matorania", joka nosti jälleen kättään.
Matoranin takana olevassa varjossa aukesi lisää ovia. Niistä jokaisesta käveli varjomaisia siluetteja. Kun ne tulivat tarpeeksi lähelle neuvottelupöydän valoa, ne oli tunnistettavissa.
Siinä seisoivat Klaanilaiset. Tawa, Matoro The Blacksnow, Guardian, Troopperi ja muut, kaikki olivat tunnistettavissa. Yhdelläkään siluetilla ei ollut silmiä.
Matoran napsautti sormia ja silueteille tapahtui jotain. Niiden tyhjiin silmäkuoppiin syttyi punainen valo ja jokaisen suusta kuului raivokas huuto, kun ne tarttuivat toisiinsa ja ryhtyivät repimään toisiaan brutaalisti kappaleiksi. Lopulta vain yksi siluetti seisoi ruumiskasan keskellä ennen kuin haihtui takaisin pimeyteen.
Torakkakenraalin katse nousi. Hän näytti ymmärtäneen.
"He itse?"
Matoran hymyili maireasti ja nyökkäsi. "Ystävä on pahin vihollinen. Me etsimme heikon lenkin. Me korruptoimme hänet. Hän syövyttää heidät sisältäpäin, kunnes jäljellä on vain...varjo entisestä Klaanista. Sitten murskaamme heidät kuin lasin."
"Tuossahan on järkeä", Gaggulabio sanoi. "Mutta mitä sinä haluat itsellesi, Matoran? Minä ja soturini haluamme Klaanin aarteet. Nazorakit haluavat heidän saarensa. Zyglakit haluavat vain tappaa heidät, kostoksi tai jotain. Mitä sinä haluat?"
"Voi, en mitään noin ylevää", Matoran sanoi. "Minä autan teitä ja te annatte minulle vain yhden asian Klaanin linnoituksesta. Sirun. Arvokkaan sirun, jota Klaanin neljä johtajaa suojelevat. Työnantajani haluaa sen takaisin, sillä on hänelle... tunnearvoa."
Liittouman katseet olivat skeptisiä, mutta he eivät sanoneet mitään Matoranin ehdotusta vastaan.
"Tehkäämme sitten yhteistyötä", kenraali sanoi. "Mutta 'ystäväni', mikä ja kuka sinä edes olet?"
Matoran käveli kohti liittoumaa ja nosti kätensä. Yhtäkkiä pimeydestä ympäriltä syöksyi joukko mustia, lonkeromaisia käsiä. Niitä oli tarpeeksi jokaiselle johtajalle ja soturille. He kättelivät niitä epävarmasti.
Sitten Matoran puhui. Mutta kun hän puhui tällä kertaa, ääniä ei ollut enää vain yksi. Kymmeniä erilaisia ääniä puhui täysin samaan aikaan joka puolelta pimeydestä.
"Me olemme Avde", demoninen kuoro lausui. "Hauska tutustua."
Mt. ÄmKoolla klaanilaisten leiri on herännyt. He kuulevat ääntä ylhäältä. "Mikä se on?" Kysyy Matoro. "En tiedä", vastaa Kapura. Ylhäällä näkyy ilmalaivan hahmo. Ääni kuuluu ylhäältä: "SE ON LINTU, SE ON LENTOKONE, EI SE ON JAKE!" Jake laittaa ketjut kiinni isoon sarjatuliaseeseensa ja hyppää alas. Laskuvarjo aukeaa. Jake laskeutuu höyhenenkevyesti maahan. Hän lataa ison aseensa. "Mitä meidän siis pitää tehdä...?" Jake kysyy. "Mrmhmm... Mitä sille ilmalaivalle tapahtui?", kysyy Killjoy. "No se lähti, tottakai..." Jake vastaa. "Meidän.. Piti päästä pois... TÄÄLTÄ." Umbra toteaa äreästi. "Joo, jaa, en tiennyt... Nyt siis... Olemme eksyksissä...?" Jake kysyy. "NIIN", Matoro vastaa. "Ja sehän on ikävää. Luulin että tiedossa olisi pahisten lahtausta... Aiheutan aina ongelmia..." Jake mutisee. "No, lähdetään sitten Klaania koti, se on vissiin tuolla päin.", Jake osoittaa oikealle.
Matka-aikomukset keskeytyivät jo kolmannen lentävän objektin saapuessa klaanilaisten tykö. Punamusta, pienen hyönteisen kokoinen robotti surahteli Killjoyn eteen ja yhdellä ketterällä syöksyllä kiinnitti itsensä saumattomaksi osaksi punamustan metsästäjän haarniskaa.
"Ja missä sinäkin olet ollut... luulin jo sinut kadonneeksi."
Valot välkkyivät Killjoyn kypärän sisällä ja muut seurasivat sivusta, kuinka Killjoy analysoi pienen vakoojansa tuomaa tietoa. Metsästäjä päästi huolestuneenkuuloisen murahduksen ja kääntyi sitten kohtaamaan toverinsa.
"Jatkakaa matkaanne. Minä ja GS lähdemme etelään. Minun täytyy käydä tapaamassa vanhaa ystävää."
Umbra nyökkäsi ja muutkin näyttivät hyväksyntänsä. Jake kuitenkin oli ihmeissään.
"Sinulla on Gukko! Tehän olisitte voineet lentää pois milloin vain."
.
"GS ei jaksa kantaa kuin yhtä kerrallaan. Matka täältä pois olisi niin pitkä, että loput ehtisivät paikalle nopeammin jalan", Killjoy huomautti kärkkäästi.
Matoro astui esiin lähtöä tekemästä ryhmästä ja veti Killjoyn sivummalle: "En tiedä mitä yrität tai etsit, mutta toivon, että tiedät mitä teet. Jotain on tapahtumassa Killjoy ja meidän täytyy pitää rivimme ehyenä."
"En sano mitään, ennen kuin tietoni on varmaa. En jaa mitään virheellistä, se vain hukkaisi kaikkien aikaa."
"Kerro jotain, jotain mikä antaa meille osviittaa."
Killjoy madalsi ääntään etteivät muut kuulisi: "Rahien viimeaikainen outo käytös ei ole sattumaa. Ne ovat osa luontoa, joten luonnossa tai maaperässä on tapahtumassa suuri mullistus. Luulen, että kuka ikinä onkaan Nazorakien aktiivisuuden takana tietää tästä jotain ja aion ottaa selvää, mitä."
Matoro kääntyi takaisin muiden luo, jotka olivat jo valmiita lähtöön.
"Onnea matkaan siis, Killjoy."
Killjoy nousi GS:n selkään ja valmistautui jättämään loput klaanilaisista taakseen.
"Kulkekaa vahvoina."
Ja yhtä gukkomaista suhahdusta myöhemmin, metsästäjä kiiti kohti taivasta.
Mt. Ämkoo
Matoro miettii tulevaisuutta ja sitä kuinka oudoksi kaikki meni yhdessä vuorokaudessa. Hän katsoo Killjoyn kiitävän Gukollaan ja katoavan pilviverhon taa.
Sitten hän katsoo taakseen. Umbra ja Kapura odottavat lähtöä nuotion ääressä, Jake ihmettelee koko tilannetta kallion reunalla.
"No, lähdetään etsimään reittiä alas. Emmehän halua kuhnia täällä nimeämispäivään saakka.", Jään toa ilmoittaa. Nelikko lähtee kävelemään lumista kallionreunaa pitkin, aikomuksenaan löytää kohta laskeutua vuorelta.
Kuluu aikaa.
Tylsää aikaa.
Kallio on ja pysyy jyrkkänä, parista kohdasta he ovat onnistuneet laskeutumaan jokusenkymmentä metriä. Juuri kun he ovat sitä mieltä etä löytävät hyvän kohdan jossa ei ole sadan metrin pudotusta, lumimyrsky alkaa nousta taas. He hakuetuvat suojaan läheisen kallion taa.
Odotettuaan muutaman tunnin Toat päättivät lumimyrskyn laantuessa lähteä laskeutumaan hitaasti. Muutamaan tuntiin mitään ei tapahdu. Ei mitään. Ei raheja, torakoita tai muuta.
"Eikä tämä hiljaisuus ala olla jo epäilyttävää?" Umbra kysyi.
"Emme ole kyllä nähneet Rahin varjoakaan muutamaan tuntiin..." Kapura myänsi. "Mutta voihan se olla sattumaa. Enemmän olen huolissani torakoista."
"Lumimyrsky piti torakat pois täältä." Matoro sanoi. "Siitä puheen ollen, lumimyrsky voimistuu jälleen."
Matoro oli oikeassa; Näkyvyys huononi koko ajan. Kapura valaisi liekillä ympäristää.
"Ehkä olisi sittenkin pitänyt jäädä sinne luolaan." Jake sanoi.
"Jäädään tähän hetkeksi." Matoro ehdotti. "Tuskin pystymme kiipeämään jos myrsky vielä pahentuu, ja tämä vaikuttaa hyvältä paikalta lepäämiseen.
"Tarkistan, onko täällä luolaa." Jake sanoi.
Keetongu Sep 10 2010, 05:59 PM
Klaanin ilmalaivatelakka
Keetongu katseli vierestä, kun joukko Klaanin ulkopuolelta tulleita Onu-Matoraneja viimeisteli erään höyryilmalaivan moottorin korjausta. Alusten koneistojen putket piti putsata aika ajoin, eikä Klaani olisi pärjäisi ilman ulkoista työvoimaa.
Keetongu jätti Matoranit korjaamaan alusta ja käveli Klaanin kahvioon. Se oli tyhjä lukuunottamatta kahta tylsistyneen näköistä klaanilaista, jotka lätkivät kortteja pöytään. Keetongu nappasi päivän Klaanilehden sen normaalilta paikaltaan ja vilkaisi kanteen.
"Hei! Tämähän on ainakin viikon vanha! Missä uusin lehti on?" Keetongu huudahti.
"Päätoimittaja on ollu poissa ainaski viikon, samoin kourallinen normaalisti aktiivisia tyyppejä", toinen klaanilainen totesi hajamielisesti.
"No pahus", Keetongu sanoi. "Ei ihme, että nämä ovat tylsiä aikoja".
Troopperi oli juossut. Juossut, kunnes väsyi. Hikka ilmestyi hänen vierelleen läähättäen.
"Taisimme karistaa sen" Troopperi sanoi. Hän katsoi ympärilleen. He olivat Mt. ÄmKoon kallioisilla rinteillä. Lumiraja häämötti noin puolen kilometrin päässä edessä. Troopperilla ei ollut aikomustakaan palata takaisin, se Rahi oli ehkä yhä siellä, ja petturituraga on varmasti hälyttänyt lisää natsitorakoita. Jos kaksi oli jo kova pala, entä sata? Troopperi päätti lähteä kiertämään vuoren länsipuolta, idässä oli liian jyrkät rinteet. Hän joutui nousemaan vaikeiden kallioden takia ylemmäs, kohti lumirajaa.
Lopulta, hän oli lumen verhoamalla alueella. Lunta sateli hiljalleen, mutta lumisade koveni hiljattaen myrskyksi. Troopperi tallusti vaivalloisesti lumessa, sitä oli vyötäröön asti. Näkyvyys oli surkea. Hikka painautui kylmissään Troopperia vasten.
"Hikka kylmettyy. Se tarvitsee lämpöä" Troopperi kaivoi lumeen luolan, jonne hän ja Hikka painautuivat. Siellä hän tuulen suojassa pystyi luomaan varovasti liekin, vältellen katon sulamista. Troopperi yllättäen muisti sinisen kiven. Hän kaivoi laukkuaan. Torakat eivät ilmeisesti olleet tutkineet sitä, ja hän löysi himmeästi hohtavan sinisen kiven. Se oli tasainen ja soikea. Hauraan näköinen, mutta kova. Siitä heijastuva valo muistutti aaltoilevaa merta.
"Tämä kivi on kaunis. Se on varmasti harvinainen. Troopperi silmäili sitä. Se oli kostea, vaikka se oli ollut kuivassa laukussa monta tuntia.
Yllättäen sää selkeni. He tulivat luolasta ulos. Lumimyrsky oli mennyt ohi, se liikkui samaan syyntaan kuin hän aikoi. Tuuli hiljalleen etelästä, suoraan hänen etenemissuuntaansa.
"Hienoa, tuuli ei hidasta." Lunta oli paljon, mutta Troopperin onneksi, ilma oli kylmennyt, ja lumi oli kovaa. Hän pystyi kulkemaan sitä pitkin.
Aurinko paistoi kirkkaasti. Troopperi oli matkannut toista tuntia, kun hän pysähtyi. Hän istahti kiven päälle lepäämään. Troopperi kuuli puhetta, joko tuuli teki tepposet, tai joku oli lähellä. Hän kurkisti rinteeltä alas. Noin kahdenkymmenen metrin päässä alapuolella, hän näki Toia. Hän alkoi huutaa heille jotta he huomaisivat. Yllättäen kuului pahenteinen jyrähdys. Hän kääntyi. Ylhäällä, vuorella näkyi liikettä, ja jyrinä voimistui ja läheni.
"Voi ei. Lumivyöry" hän ehti sanoa ennen kuin valtavat lumimassat vyöryivät hänen ylitseen.
Mt. Ämkoo (nyt alatte merkkaamaan aina viestinne alkuun missä tapahtuu)
Vaikka on keskipäivä ja aurinko on korkealla, vuoristossa on kolea ilma. Aurinko kyllä paistaa myttei lämmitä kunnolla.
Vuoristossa kaikuu kova ääni, jäämassat lähtevät taas liikkeele ja hautaavat lumivyörynä yhden laakson alleen.
Matoro on matkannut hieman kauemmas Jaken löytämältä luolalta jossa muut Klaanilaiset ovat.
Hän tutkii aluetta, pikkuhiljaa he ovat tulleet vuoren länsipuolelle. Rinteet loivenevat edessäpäin, tästä voisi hyvinkin mennä alas. Sitten on kukkulaista ylänkömaastoa ja metsää rannikkoon asti, rantaviivaa pitkin Klaaniin.
Hän näkee kun Klaanilaisten leirin alueen jyrää lumivyöry ylhäältä, se syöksyy kalliolta alas valtavaa vauhtia. Ilmeisesti luola jossa toivon mukaan Jake, Umbra ja Kapura olivat, selvisi täysin kun lumi tippui tasanteelle ja siitä edelleen alas. Sensijaan hän näkee lämpökamerasilmällään kaksi punaista kohdetta Klaanilaisten yläpuolella!
Matoro ampaisee juoksuun. Tarkempi lämpökamerakatselu paljastaa toisen Toamaiseksi, toisen jonkin sortin rahimaiseksi otukseksi. Jään Toa kertoo muille Klaanilaisille mitä näki ja nelikko etsii loivemman kohdan ja kiipeää kalliolle. Matoro paikantaa lumen alle haututuneet olennot ja he aloittavat kaivamisen.
Mt. ÄmKoo
Troopperi heräsi kun hänet nostettin pois lunikasasta. Hän yski. Hikka tuli hänen viereensä. "Kas, päivää vaan". Troopperin sanoi huomatessaan Matoron ja kumppanit.
"Kiitos kun kaivoit minut esiin."
"Huomasin lumivyöryn, ja näin lämpökameralla, että siellä on eläviä olentoja. Hikakisi löytyi ensin."
"Miksi tulit tänne" Kapura kysyi.
"Olin matkalla erään Turagan luo. Hän Sieppasi minut kahden torakan kanssa. Pakenin vuorelle, ja lumimyrsky yllätti. Sitten tuli vyöry. Mitä te täällä?"
"Yritämme etsiä tietä pois." Umbra sanoi.
Troopperi kertoi, että hän näki ylhäältä alaspäin loivasti viettävän kurun. "Se voisi olla hyvä reitti"
"Mutta vaarallinen" Jake huomautti.
"Sen reunoille on lumimyrskyn jälkeen kasaantunut lunta, ja jos ne putoaisivat päällemme..." Matoro sanoi.
"En haluaisi kokea tuota uudestaan." Troopperi sanoi. "On toinenkin reitti."
Mt.ÄmKoon rinne...
Umbra, Jake, Troopperi, Kapura ja Matoro katselivat alla olevaan laaksoon jonne he aikoivat lähteä. Pakkanen alkoi kiristyä kun vuorella yleisesti tavattavat jääpyörremyskyt alkoivat kerätä voimiaan.
"Meidän pitää päästä pois täältä, tai ainakin alemmalle", Matoro sanoi. "Jääpyörremyrskyt ovat niin voimakkaita että voimakkaimmatkin Toat jäätyvät", jään Toa lisäsi.
"Miksei ryhmässämme ole Sään hallinnan Toaa..." Umbra mutisi, potkaisten jääkalikan alas rinteeseen. Kalikka liukuu rinnettä pitkin osuen johonkin kovaan ja metalliseen.
"Mikä Tuo on!?" Kapura huutaa kun vähän lunta putoaa hökötyksen päältä.
"En tiedä, mutta koetan saada sen esiin lumen alta", Matoro sanoo, alkaen imeä lunta ja jäätä pois metallisen koneen päältä.
Suuret lumimassat lentävät Matoron käsiin jotka Jään Toa heittää alas vuorelta. Pian hän on saanut härvelin esiin ja se paljastuu klaanilaisten vanhaksi Steampunk-laivaksi.
"Toimiiko tuo vielä?" Jake kysyy muilta. Kapura ja Umbra koettavat laittaa koneen päälle mutta kuuluu vain pieni pihahdus ja kone hajoaa osiin.
"Voisimmekohan tehdä tuosta itsellemme kelkan?" Umbra ehdottaa.
"Hyvä ajatus!" Matoro innostuu ja pian Klaanilaiset ja Hikka alkavat rakentaa aluksen osista ja Matoron luomasta jäästä kelkkaa, joka on sininen.
Jonkun aikaa huhkittuaan, Kelkka on valmis.
"Se on aika näppärän näköinen", Troopperi sanoo " Mutta kantaako se meidät kaikki?"
"Kohta sen näemme", Kapura sanoo ja hyppää kelkan kyytiin. "Tulkaa!"
Pian Klaanilaiset viilettävät alas vuoren rinnettä rakentamallaan kelkalla...
Mt. Ämkoon rinne
Koko viiskko plus yksi rahi laskee kovaa alas metallista ja puusta tehdyllä kelkalla.
"Öh, oletteko varma että tämä pysyy kasassa? tuosta irtosi juuri lauta?", Matoro huutaa melun läpi. Kukaan ei kuule kunnolla, Jake ilmeisesti huutaa kurkku suorana jotain. Kelkka osuu jääluiskaan ja suistuu kontrollista, se lentää hieman ylöspäin ja kovaa alas pyörien. On täysi työ pysyä kyydissä pyörivässä hökötyksessä. Kelkka törmää lopulta kiveen joka irroittaa toisen jalaksen. Kova tömähdys, kulkuv'line kääntyy sivuttain ja suistuu alas jyrkempää rinnettä. Klaanialiset kieirskelevät laspäin kovaa kivirinteessä ja kun viimeinenkin heistä tippuu laakson pohjalle, he huokaisevat helpotuksesta.
"Huoah...Sepäs oli menoa. Ainakin pääsimme alas vuorilta.", Matoro selittää päätään pidellen.
Edessäpäin aukeaa kivierämaa, lukuisia kallionkukkuloita ja kanjoneita.
Klaanin saaren eteläinen rannikko.
GS liihotti rantakalliolle ja punainen metsästäjä sen selässä hyppäsi omille jaloilleen. Killjoy tähyili alas vesirajaan ja hänen silmänsä tarkkailivat pientä kivistä mökkiä, jonka alla kohoavaa kalliota aallokko röykytti tauotta.
Mökin sisällä pieni punainen matoran sulatti jotain valtavassa, ratisevassa, hammasrattaita täynnä olevassa koneessa. Matoran kääntyi ovea kohti ja ihmettel, miksi se oli yllättäen auki. Hän meni sulkemaan oven, jolloin hänen takaansa kuului matala mekaaninen ääni:
"Pitkästä aikaa, Creedy."
Creedyksi kutsuttu matoran sävähti ja kääntyi nähdäkseen Killjoyn nojailevan hänen takkaansa.
"Killjoy! Hyvänen aika, mikä suo minulle tämän... tämän kunnian?"
"Älä mielistele Creedy, sinä tiedät miksi olen täällä."
Creedy nyökkäsi ja käveli mökin kauimmaiseen nurkkaukseen ja painoi kätensä yhteen kivistä seinässä. Sen seurauksena koko nurkan seinä nousi ylös paljastaen suuren valikoiman aseita.
Killjoy käveli asevarastolle ja alkoi valikoimaan. Hän kiinnitti vyölleen liitti ranteisiinsa useita pieniä laitteita, jotka Killjoyn haarniska tunnisti ja siirsi ne itsensä sisään. Vähän aikaa touhuttuaan Killjoy lopulta asteli takaisin Creedyn luo.
"Ja nyt vielä se viimeinen."
Creedy kaivoi mattonsa alta ruskean vanhan kirjekuoreen ja ojensi sen sisältä vapisevin käsin pienen avainkortin Kiljoylle, joka asetti sen sille sopivaan koloon haarniskansa sivussa.
Creedy pudisteli merkillisen muotoista, kanohitonta päätään huolestuneena
"Minä luulin, että et koskaan aikonut kaivaa niitä esiin?"
Killjoy käveli hitaasti matoranin ovelle, mutta kääntyi vielä kerran.
"Vanha tuttuni on lähtenyt liikekannalle ja teidän tuttunne ovat jo liikkeellä ja kuhisevat jo Mt. Ämköön juurella. Jos invaasio tulee, Klaani tarvitsee armeijan."
"Tietävätkö muut?", Creedy tiedusteli varovaisesti.
"Eivät, eivätkä saakaan tietää, ennen kuin olemme varmoja. Ja mitä tulee minun tuttujeni puuhiin... ninun täytyy löytää eräs. Häntä täytyy varoittaa."
Creedy kääntyi takaisin töidensä pariin.
"Luulin, että et pitänyt Guardianista, sen jälkeen mitä hän teki sinulle."
Killjoy kääntyi takaisin ovelle.
"En pidäkään... mutta erikoiset tilanteet vaativat erikoisia toimia."
"Olemmeko tasoissa Killjoy? Minä säilytin tuota pirulaista vuosikymmeniä.", Creedy kysyi, jättäen huomiotta Killjoyn selostuksen.
"Olemme."
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Killjoyn Gukko ylitti Creedyn mökin. Creedy katsoi näkyä ikkunastaan, kunnes Killjoysta ei näkynyt enää kuin kaukainen piste taivaalla.
"Minä todella toivon, että tiedät, mitä teet. Onnea matkaan."
Mt. Ämkoon juurella
"Huh huh. Matkaa on vielä runsaasti.", Umbra laushtaa kun tähystelee korkean kukkulan laelta. Hän näkee lähinnä kukkuloita ja kauenpana metsikön. Metsän takana olisi Klaani.
"Lähdetään", Kapura ilmoittaa ja viisikko taivaltaa hitaasti mutta varmasti kukkulalta toiselle.
Askeleita kuuluu sorassa. Matoro katsoo taaksepäin, totea sen olleen vain joku rahi.
Ei ollut. Se oli yksi Gaggulabion eliitti-Skakdi-ryhmän jäsen. Ryhmää sanotaan NINJA-ryhmäksi. Harmaa Skakdi nostaa päätään sorasta. Se odottaa että sitä ei enää nähdä ja nousee hitaasti esiin. Se hiippailee Klaanilaisten vieressä olevan kukkulan takana.
Salamurhaaja ottaa kiväärinsä selästään. Nämä erikoiskiväärit tiivistävät mitä tahansa ainetta luodeiksi, nytkin hän laittaa kiviä lippaaseen.
"Minulla on huono tunne tästä", Matoro sanoo ja kiihdyttää vauhtia päästäkseen muiden Klaanilaisten rinnalle.
"Mikä on ongelma, Matoro?", Jake vastaa hänelle.
"En tiedä. Olen kai vain jäänyt liian moneen väijytykseen elämäni aikana. Eritoten tilanteissa joissa ei pitäisi tapahtua mitään.", Jään toa vastaa hiljaa.
"M-Mitä? Onko tuo se ärsyttävä Matoro joka on tuhonnut Gaggulabion suunnitlemat useinkin?", Skakdi miettii kuultuaan Matoron äänen. Tämä Jään Toa on pilannut suuren johtajan suunnitlemat liian usein. Hän saa kaiketi jonkin mitalin tai jättipalkkion hoideltuaan tuon Toan.
"Kohteet oikeassa paikassa n. 30 sekunnin kuluttua!",ääni Skakdin kuulokkeissa sanoo. "Ole valmiina."
Toinen Skakdi väijyy edempänä.
Klaanilaisjoukko kävelee edelleen. Yhtäkkiä kuuluu sihinää. Nopea vilkaus jalkoihin, shokkiaalto ja valonväläys.
Valoräjähde heittää joukon maahan ja kaksi Skakdia hyppäävät kukkuloiden harjalle tähdäten puolisokeita Klaanilaisia.
Kukkula Mt. ÄmKoon juurella
Klaanilaiset kompuroivat sokeina maassa. Skakdit laskeutuivat kukkuloilta tähdäten koko ajan klaanilaisiin.
”Hyvä saalis”, sanoi toinen. ”Tämä jään toa tässä on sotkenut johtajan suunnitelmat monesti. Minä tapan hänet ja saan mainetta.”
”Etkä muuten tapa, minä haluan mainetta aivan yhtä paljon”, toinen murahti haastavasti.
Ehkä saan ne tappelemaan keskenään, jos hieman ärsytän niitä, Matoro ajatteli. Hänen näkönsä alkoi palautua. Hän huomasin lämpökamerasilmällään muiden kömpivän kauemmas tappelevista skakdeista. Jos hän toimisi oikein, muut pääsisivät pakoon.
”Kumpi teistä on voimakkaampi? Kumpi pystyy tappamaan minut paremmin?” hän sanoi.
”Hiljaa, Toa!” toinen skakdi karjaisi. ”Emme ole niin typeriä, että tappelisimme ja antaisimme teidän siten päästä karkuun.”
”Tuota noin…” toinen skakdeista sanoi ja katseli ympärilleen. Klaanilaiset olivat kadonneet kukkuloiden taakse. Toinenkin skakdi katseli joka puolelle ja sai raivokohtauksen, minkä johdosta hän iski nyrkillään toista naamaan. Tämä kaatui kuin kuolleena, ja hetken Matoro luuli tämän kuolleen, mutta hetken kuluttua skakdi kuitenkin nousi.
”Senkin typerä kinloka! Päästit ne karkuun!” toista lyönyt skakdi räyhäsi.
”Sinähän se päästit, kun halusit vain valtaa ja kunniaa, älä minua syytä.”
”Sinä halusit yhtä lailla!”
”Älä nyt huuda ja päästä tätäkin karkuun. Haluathan palkintosi. Minua ei enää kiinnosta, kun päästit muut karkuun. Mutta pitäisi kai meidän yrittää näyttää siltä, ettemme ole mitään helposti huijattavia typeryksiä!”
Matoro ei pitänyt asioiden saamasta käänteestä. Skakdit raahasivat hänet kukkuloiden taakse leiriinsä, joka oli metsässä. Se ei ollut Klaanin lähimetsiä vaan itse asiassa hyvin kaukana Klaanista, jotta kukaan klaanilainen ei löytäisi sitä kovin helposti. He kävelyttivät Matoroa tunteja. Leriin oli hänen mielestään aivan liian pitkä matka, ainakin kädet sidottuna. Ihme kyllä, hänen silmiään ei sidottu, ja hän uskoi pystyvänsä palaamaan Klaaniin, jos onnistuisi vapautumaan.
Leiri oli melko aukealla paikalla. Toinen skakdi sytytti tulen nuotioon; toinen sitoi myös Matoron jalat ja heitti hänet vasten barrikadia, joka skakdeilla oli leirin ympärillä. ”Leiri” rajoittui resuiseen telttaan ja toisen skakdin sytyttämään nuotioon. Matoro vääntelehti ja yritti päästä köysistä, mutta ei onnistunut. Ne olivat liian kireällä ja ne oli valmistettu jostain materiaalista, jota ei niin vain muserrettu rikki.
Ilta oli jo pitkällä, ja oli melko pimeää. Skakdit suunnittelivat seuraavaa siirtoaan. Vaikka heidän johtajansa oli antanut heille tarkat ohjeet, tehtävä oli muuttunut. Tämä teki tilanteesta erikoisen.
”Minusta tuntuu”, toinen skakdeista sanoi, ”että tapan tuon toan ja otan häneltä naamion voitonmerkiksi.”
”Tee, mitä haluat”, toinen tokaisi. ”En saa kuitenkaan siitä mitään. Enkä halua osaa tahrautuneesta maineestasi.”
Ensimmäistä skakdia ärsytti toisen piruilu ja hän päätti kostaa tälle myöhemmin. Hän kumartui Matoron ylle ja alkoi puhua:
”No niin, toa. Matorohan oli nimesi, vai mitä?”
”En puhu sinulle, saasta”, Matoro tuhahti ja sylkäisi skakdin kasvoihin.
”Pian huudat tuskasta ja kuolet”, skakdi ärähti raivostuneena. ”Tästä tulee hauskaa! Nautin tästä!”
”Hauskaa, todella”, sanoi uusi ääni. Skakdi katsoi ympärilleen. Toinenkin näytti aivan yhtä ällistyneeltä. Ääni nauroi julmasti. Nauru tuntui kuuluvan kaikkialta.
”Ettekö näe minua? Ikävääää.” Varjoista ilmaantui käsi, koura, joka puristui skakdin kaulan ympärille. Terävät kynnet tunkeutuivat ninjan panssarin läpi, ja verta purskahti hieman skakdin rinnuksille. Tämä alkoi kiljua, mutta kiljuminen loppui, kun skakdi paiskattiin keskelle nuotiota. Kirkaisten kuin pieni tyttö se hyppäsi pois liekeistä. Toinen skakdi katsoi suu ammollaan toisen sekoilua, kunnes näki jotain.
Varjoista astui hahmo. Siivekäs, musta ja tummanpunainen. Haarniskaa koristavat prototeräspiikit hohtivat nuotion loimussa. Punaiset silmät välähtivät mustan naamion takana. Suuren Kanohi Kraahkanin, Varjojen naamion.
Hahmo kohotti kätensä ja ampui verenpunaisen säteen suoraan maassa makaavan skakdin vatsaan. Säde tunkeutui panssarin – ja koko skakdinretaleen läpi. Skakdi ulvaisi tuskissaan, rupesi sätkimään rajusti punaisen energiavirtauksen ravistellessa hänen hermosolujaan, ja lysähti sen jälkeen ruohikkoon. Toinen skakdi yllättyi toverinsa kuolemasta ja kävi raivoisaan hyökkäykseen. Mutta mustan hahmon vatsan kohdalta singahti varjoenergiasta koostuva käsi, joka sieppasi skakdin ja veti sekä sulautti hänet makutan ruumiiseen.
Matoro katsoi tätä kaikkea uskomatta silmiään. Kääntyikö onni? Hahmo käveli hänen luokseen ja katkaisi hänen siteensä.
”Tervehdys, Matoro Mustalumi”, Makuta Nui tervehti ja virnisti häijysti.
Keskellä ei-mitään Klaanin saaren metsässä
Tämä oli jälleen kerran päivä jolloin milloin mitkäkin melkein saivat kiinni Matoro The Blacksnowin. Mutta kuten tyypillistä, ei onnistunut tälläkään kertaa. Matoro ajattelee kuinka onnekas hän oikein onkaan.
"Tämäpä oli onnekas yhteensattuma. Mitäs sinä täällä oikein toimitat? Tuuraat suojelusenkeliä?", Jään Toa kysyy pelastajaltaan.
"Olin metsästämässä.", kuuluu vastaus.
Matoro ei välttämättä halua tietää mitä Manu oli metsästämässä.
"Seuraava siirto? Ei sinulle karttaa sattunut?", Matoro jatkaa.
"Öh, ei ole karttaa mutta Klaanin metsästysmaja on ihan tässä lähellä. Parin kilometrin matka."
"Mainiota!"
Kaksikko kävelee metsäpolkua Matoranien joskus hylkäämälle majalle. Matoro kertaa koko tarinansa siinä matkalla.
Maja on tukeva hirsistä rakennettu talontynkä metsäaukiolla. Seinässä roikkuu erilaisia keihäitä ja paketillinen hätäraketteja.
Oven päällä Kane-Ran pää. Sisältä löytyy täytetty Visorak.
Matoro katsoo nopeasti pödällä olevaa karttaa. Täältä on vain vajaa kymmenen kilometria Klaaniin!
Jossain Bio-Klaanin saaren alla
Gaggulabio tutkailee Klaanin saaren karttaa kammiossa. Hänen toverinsa ja Skakdien varakomentaja, Metorakk seisoo vieressä.
"Tämä 'Avde' siis suunnittelee murtavansa Klaanin sisältäpäin. Mainio suunnitelma...", Gaggulabio puhuu. Hän puristaa kädessään olevan puukepin katki. "...Mutta päilen ettei tuollaiseen tyyppiin voi luottaa. Miksi hän auttaisi meitä saadakseen vain yhden kiven?"
"Se ei haittaa meitä, johtaja. Lähdemme täältä heti kun olemme saaneet aarteet, jos hän yrittää jotain petosta, siitä kärsivät Zyglakit ja Nazorakit. Emme me.", Metorakkin karhea ääni sanoo.
"Tuo on kyllä totta, Metorakk. Täysin totta.", Gaggulabio vastaa kelmeällä hymyllä. Miksi muka heidän pitäisi noudattaa kaikkia sääntöjä? Skakdit häipyvät palkkionsa saatuaan heti, ilman varoitusta. Liittolaisista ei ole hyötyä enää voiton jälkeen.
Mt. ÄmKoon kukkulat...
Klaanilaiset juoksivat lähes sokeina alas kivistä rinnettä. Skakdit olivat tehneet täydellisen yllätyshyökkäyksen ja vanginneet Matoron. Ryhmän ilmapiiri oli synkkä jonka seurauksena Jake koetti kertoa ouroja vitsejään.
Umbra katseli ympärilleen. He olivat tulossa pieneen metsään, josta olisi salainen Moderaattorien ja adminien tuntema tie Klaaniin. Katsellen ympärilleen erilaisia Raheja vilisevässä metsässä, Umbra huomasi maassa Haun muotoisen kiven. Hän otti panssarinsa alta keltaisena hohtavan modekivensä ja asetti sen Hau-kiveen. Suuri valonvälähdys sokaisi ihmettelevät Klaanilaiset ja maa heidän allaan avautui. Kiviset portaat kohti Klaanin linnoitusta olivat heidän edessään.
"Miten sinä tuon teiti?" Kapura ihmetteli suu auki. Trooperi ja Jake ihmettelivät samoin.
"Tämä on niitä moderaattorin erikoisvoimia", Umbra sanoi, alkaen johdattaa ryhmää kohti Klaanin linnoitusta...
Klaanin itäportti
Killjoyn Gukko liisi taivaalta suoraan Klaanin linnoituksen porttien eteen. Killjoy jätti uskollisen lintunsa liekaan ja astui porteista. Toisella puolella portinvartija pysäytti hänet.
"Tunnukset!"
"Killjoy, ID 190", metsästäjä sanoi ja jäi odottamaan tarkistusta listoista.
"Pääsy sallittu. Tervetuloa herra Killjoy! Sinulle on 27 uutta viestiä."
"En vastaa, en viivy kauaa", Killjoy mutisi ja astui sisään linnoituksen pihamaille.
Killjoy käveli suoraan asuntoloiden tiskille ja alkoi puhuttelemaan naispuolista, jokseenkin hehkeännäköistä Toaa.
"Etsin Kepeä. Mistä löydän hänet?"
Toa osoitti kohti edessä aukeavaa käytävää.
"Hän saapui aivan hetki sitten. Käytävän päähän ja hissillä kolme kerrosta tästä alas. Hänen pajansa löytyy sieltä."
Killjoy lähti kävelemään käytävää pitkin, välittämättä muminasta ja paheksuvista katseista, joita hän sai osakseen. Hän astui hissiin ja meni kolme kerrosta alapäin, aivan kuten häntä käskettiin. Lopulta hissin ovi aukesi ja valtava verstas mitä ihmeellisimpine vimpaimineen avautui hänen eteensä. Lopulta hän löysi etsimänsä.
"Killjoy! Mitä ihmettä sinä täällä teet?", Kepe huusi hallin toisesta päästä ja heitti hitsauslasinsa pöydälle. "Sinua ei kovin usein täällä nähdä, itseasiassa viimeksi taisin nähdä sinut..."
"...lehdistökokouksessa neljä kuunkiertoa sitten. Tiedän. Kaikki eivät tunnu pitävän läsnäolostani."
Kepe vaikutti hieman vaivaantuneelta. "Nooh, täällä liikkuu sinusta kaikenlaisia huhuja, varsinkaan nyt, kun Umbra kertoi sinun tappaneen jonkun rahin."
Killjoy hätkähti. "Ovatko he jo palanneet?"
"Umbra lähetti viestiä pian tapahtuneen jälkeen, mutta he kirjautuivat järjestelmään hetki sitten. Törmäsin heihin tuolla portilla", Kepe selitti. "Mutta mitä asiaa sinulla oli?"
Killjoy asteli ympäriinsä tutkien eri laitteita, mutta lopulta kääntyi Kepeä kohti ja sanoi: "Sinä olet osavastuussa klaanin tehtäväraporteista, etkö olekin? Sinun täytyy löytää minulle eräs."
Kepe yskäisi toivottoman näköisenä. "Älä viitsi Killjoy, sinä tiedät etten voi tehdä sitä. Ylläpito ei salaa näitä asioita ihan turhaan. Meillä kaikilla on salassapitovelvollisuus."
Killjoy tuijotti jään ja kasvillisuuden toaa tuimasti.
"Minulla on tietoa. Guardianin täytyy saada ne tietoonsa välittömästi... jonka lisäksi hän varmasti haluaisi tietää jotain.. hänen päätään koskevaa."
Kepe haukkoi henkeään. "Tiedät, ettei Guardiania... erityisesti Guardiania, saa häiritä salaisten tehtäviensä aikana."
"Tämä on vielä salaisempaa ja vielä tärkempää! Haluatko ottaa riskin, että ylivarovaisuutesi takia koko Klaani murtuu? Guardian tulee löytää! Ja juuri minun toimestani! En usko tätä tietoa kenenkään muun kannettavaksi!"
Kepe tuntui miettivän ankarasti, mutta astui lopulta Killjoyn kanssa takaisin hissiin. "Hyvä on... hyv'ä on. Mutta minä en sitten auttanut sinua. Emme ole tavanneet toisiamme sitten sen kokouksen. Selvä?"
"Sopii. Tämän täytyy pysyä ehdottomasti meidän välisenämme. En halua kenenkään olevan tielläni."
Kaksikko nousi päärakennuksen viidenteen kerrokseen, jossa hissin ovi aukesi. Käytävän päässä sijainneen toimistohuoneen työpöydän lukko kolahti auki, kun Kepe käänsi siinä messinkistä avaintaan. Kepe ojensi Killjoylle pahvitaustaiseen muistioon kirjatut koordinaatit ja metsästäjä näppäili ne rannetietokoneeseensa.
Killjoy nyökkäsi ja lähti siirtymään takaisin käytävälle ja kohti hissiä. Kepe jäi tuijottamaan vähäsanaisen metsästäjän poistumista, punniten mielessään myöntymisensä viisautta.
Kepe jäi toimistoon, kunnes kuuli avoimesta ikkunasta, kuinka gukko-linnun siipien humina oli ylittänyt linnoituksen, lukitsi työpöydän laatikon, huoneen oven ja lähti takaisin kohti verstastaan.
Klaanilinnake
Jake kävelee eräällä käytävällä. Hän katsoo eteensä ja miettii sitä kamalaa päivää kun hänet muutettiin tällaiseksi. Jake menee asevarastoon ja jättää lokeroonsa tykkinsä ja ketjut. Hän menee huoneeseen missä haarniskansa voi vaihtaa. Jake vaihtaa kevyempään varustukseen. Hän ottaa naamionsa pois ja laittaa sen puhdistukseen. Kohta se on puhdistunut ja hän laittaa kanohin päähänsä. Hän kävelee pois ja menee asehuoneelle.
Klaanilinnake, toinen kerros
Snowman kyyristyi huoneessaan, valmiina vastaanottamaan syliin loikkaavan rahin, Napon.
"No niin pikkukaveri, mennään respaan", Snowman puheli pienelle sammakolle, ja poistui huoneestaan rahi sylissään.
Hän käveli pitkin Klaanin pitkiä, sinimattoisia käytäviä, ja laskeutui alakertaan. Askeleet kaikuivat tyhjissä käytävissä, kaikkialla oli hiljaista. Snowman mietti, että saattaisi mennä pitkäänkin, ennen kuin hän kävelisi tällä samalla matolla uudelleen. Hän oli yllättävänkin haikeana, vaikkei sitä monikaan hänen tavallisen hymynsä takaa olisi nähnytkään. Hän asteli vastaanottotiskille, jossa yleisesti varsin kauniina pidetty toa jo odottelikin häntä. Sopimuksen mukaisesti Snowman antoi pienen lemmikkinsä toan hoitoon, ja lähti kohti seuraavaa määränpäätään.
Pian hän jo talsikin varsin tuttuun Kepen verstaaseen. Kaikki laitteet piippasivat tuttuun rytmiin, ja valot välkkyivät eri värisinä. Snowman odotti innoissaan, mistä löytäisi luotettavan väittelykumppaninsa.
"Ohoi kuoma, oletko täällä jossain?" Snowman tiedusteli.
Ilmeisesti Kerosiinipelle oli asioilla, joten Snowman istahti tuolille odottelemaan. Kovasti hänen olisi tehnyt mieli hieman tutkailla kaiken maailman laitteita, mutta tiesi kokemuksesta sen olevan hyvin huono idea. Kuitenkin vihreän ja valkoisen värinen, pienehkö toa tallusteli verstaalleen, ja Snowman hypähtelikin heti hänen luokseen, ja puhui iloisesti:
"Rätsie, moi! Mites, oletko valmis?"
"Juuh, enköhän" Kepe vastasi miettien "Missä se on?"
"Keetis sanoi hakeneensa sen varastosta, nyt sen pitäisi olla satamassa paikalla J-32."
Siitä kaksikko sitten lähtikin Klaanin satamaan, ja pian löysivät etsimänsä.
"Gah, se on vielä vanhempi ja ruosteisempi kuin muistinkaan" Kepe päivitteli laiturissa kelluvaa venettä. "Väität sen olevan merikelpoinen?"
"Luulisin. Toivoin sinun osaavan vähän paremmin perehtyä moottorin toimintaan, itse kun en oikein ole mekaniikkaan erikoistunut."
Kepe myöntyi tutkimaan kulkupelin sisälmyksiä. Snowman odotteli vieressä, katseli pilvien liikettä ja kuunteli laineiden liplatusta. Hän tiesi ylireagoivansa, hän saattaisi tulla piankin takaisin. Mutta Snowman ei voinut olla herkistymättä miettiessään tätä yhteisöä, joka oli ottanut hänet vastaan vaatimatta mitään, antanut vain olla. Ja nyt, ensimmäistä kertaa aikoihin, hän oli poistumassa.
"No siis" Kepe aloitti "teoriassa tuolla voi kyllä taittaa pitkäkin matkoja. Tehojen säätely toimii, ja ohjattavuus on kelvollinen. "
"Ihanaa!" Snowman hymähti, ja hyppäsi vanhan kulkupelinsä kyytiin.
"Kuitenkin" Kepe aloitti Snowmanista hieman ikävään äänensävyyn "Tuo lennon aktivointi. Tässä veneessä on kaikki lentämiseen tarvittava, et siis tosiaan aio korjauttaa sitä?"
Snowman piti käsiään ohjaustangolla. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän tunsi jalkansa tukien päässä, ja selkänsä tukeutuvan selkänojaan. Hän vetäisi yläkautta suoraan selkänojaan kiinnittyvän lentäjänlasikypäränsä päähänsä, ja näki maailman taas tuttujen lasien läpi.
"En" hän vastasi itselleen epätyypillisen itsevarmasti. "Muistat kai, mitä viimeksi kävi, kun käytin sitä."
Kepe hymyili. Hän muisti vallan hyvin sen kerran. Itse asiassa se oli ensimmäinen kerta, kun hän tapasi Lumiukon. Kepe oli ollut Klaanin rantakallioilla tähtiä katselemassa, kun hän oli huomannut oudon näyn tutussa maisemassa. Se oli pikku hiljaa kasvava valopilkku taivaanrannassa. Kepe ei meinannut tunnistaa mikä se oli, vaikka kaukoputkellaan tiirailikin. Kuitenkin, kun valo sammui, hän tunnisti lentävän esineen. Se näytti jonkin sortin kulkupeliltä, jonka kyydissä oli valkoinen hahmo. Pian hahmo kuitenkin putosi ajoneuvon kyydistä villisti huitoen mereen, ja lennokki jatkoi matkaansa kovasti humisten Kepen yli kohti saaren sisämaata.
Kepe lähti ripeästi uimaan tippuneen, ja ilmeisesti meren pintaan paiskautessaan tajunsa menettäneen hahmon luo. Tasaisin vedoin hän polski vedessä, kunnes pääsi vajoavan hahmon luokse. Kepe muisti ajatelleensa, että onpa painavan näköinen kaveri, ja koska hän itse ei ollut toaksi aivan siitä fyysisesti vahvimmasta päästä, hän jäädytti voimillaan mereen jäälautan, ja sai viskattua sukeltamansa hahmon sen päälle.
Nyt, vuosien kuluttua Kepe tunsi varsin hyvin, kuinka Snowman oli paennut rahi-petoja lentävällä veneellään, ja ymmärsi kyllä tämän vastahakoisuuden sen käyttämisestä. Hän myös tiesi, että Snowman tunsi hänelle edelleenkin kiitollisuuden velkaa siitä, että hän oli pelastanut tämän Klaaniin. Myönnettäköön, että he olivat jatkuvasti väittelemässä kaikesta ja joskus kovastikin ärsyttivät toisiaan, mutta Snowman oli kiitollinen. Kyllähän Kepe sen ymmärsi.
Ja siinä he nyt olivat, kaksikko saman meren äärellä.
Hiljaisuuden rikkoen Snowman kysyi: "Tahdotko tulla koeajelulle?"
Kyllä, se on pitkä. Ja oikestaan tämä on vain osa siitä, mitä minun piti alunperin kirjoittaa. Heh. Ja jep, minulla on lupa liikutella Kepeä näinkin paljon.
Makuta Nui ja Matoro olivat saapuneet linnaan. Matoro meni pian Kapuran, Umbran ja Jaken luokse; he olivat aulassa, vasta saapuneet. Makuta Nui jatkoi eteenpäin. Hänellä oli hieman asioita selviteltävänä. Hän meni alas, Kerosiinipellen verstaalle.
"Kepe? Oletko täällä?" Ei vastausta. Pahus, Makuta ajatteli, Kepe on jossain poissa. Noh, täytyy pärjätä ilman.
Umbra oli menossa huoneeseensa, kun Makuta Nui ilmaantui hissistä. Hän käveli nopeasti ulos ovesta. Umbra mietti, mitä tämän mielessä oli.
Makuta nousi lentoon heti ulos päästyään - ja suuntasi Killjoyn talolle. Pian hän laskeutui pihalle. Mökki näytti autiolta. Makuta katsoi sisään ikkunoista. Ei mitään. Hän koputti oveen ja odotti. Oli pitkään hiljaista. Pian hän luovutti, Killjoy ei ollut sisällä.
Manu palasi linnoitukseen.
"Missä on herra Ilonpilaaja?" hän kysyi nopeasti.
"Hän lähti jonnekin Gukollaan jo kesken pelastusretken", sanoi Kapura.
"Hitto soikoon", Manu kirosi. "Miksi kaikki ovat poissa?"
Seuraavaksi Makuta liiteli Summerganonin huoneen ikkunalle. Huone oli tyhjä. Hän vilkaisi vielä Summerganonin lempiajanviettokohteet. Ei mitään. Hän meni vielä Sugan ovellekin koputtelemaan, vaikka ikkuna näytti tyhjän huoneen. Kun hän saapui ovelle, huomasi hän lapun, joka oli kiireessä kirjoitettu:
"Olen rämeellä pelastamassa tyyppejä."
Manun pään täytti turhautuminen. "Tyypit" oli jo pelastettu. Hän laski kymmeneen, meni ikkunalle ja avasi sen. Hän heittäytyi ulos ja avasi siipensä. Pian hän liiteli ilmassa ja muutti muotoaan; hänestä tuli kuin suuri siivekäs lepakko, lyhyet raajat, siipipoimu eturaajojen ja kylkien välissä, naamioon kasvoi terävät hampaat, raajojen päihin terävät kynnet - vaikkakin hänellä oli jo ennestään käsissään sellaiset. Tämä uusi ilmestys lähti liihottelemaan kohti saaren keskustan syvää viidakkoa.
Pienen pieni saari Klaanin rannikolla, luola
Oli noussut myräkkä, ja Snowman ja Kepe olivat menneet pienelle saarelle odottelemaan sen laantumista. Snowman oli hieman ahdistunut. Tähänkö tämä nyt jäi, ensimmäinen tehtävä, jolla hän oli pitkään aikaan, ja se näytti tyssäävän jo alkumetreillä. Hän kertasi vieläkin hänen ja Guardianin jonkin aikaa sitten käymää keskustelua.
"Pian lähtöni jälkeen alat suunautua sinne sijaintiin. Tehtäväsi on olla sillä saarella ottamassa minua vastaan. En tiedä vielä, milloin itse pääsen sinne, mutta kun pääsen, tahdon olla aivan varma siitä, että olet siellä ottamassa minua vastaan. Oletan, että voin luottaa sinuun täysin?" Guardian oli sanonut, eikä lainkaan omaan tapaansa. Hän oli ollut poikkeuksellisen vakava.
"Totta kai" Snowman oli vastannut, hieman hämillään tehtävänannosta. Mielellään hän auttoi Klaania, hän nyt vain oli harvoin kenttätöissä, varsinkaan etelän suunnalla. Sitten Guardian vielä lisäsi:
"Ymmärtänet varmaan myös, että tämä on osana salaista tehtävääni, joten et saa kertoa tästä kenellekään."
Kaikki oli alkanut hyvin. Matkajärjestelyt hän oli hoitanut. Mutta kun hän viimein oli saanut vahnan kulkupelinsä alleen, oli Snowman hieman kokeillut sitä, ja nyt hän oli jäänyt myrskyn tähden luolaan jumiin. Tai ei hän oikeastaan jumissa ollut, myrsky ympäröi lähinnä Klaanin saaren rannikkoa. Hän olisi vaikka heti voinut lähteä Guardianin määrämälle, pikkuriikkiselle saarelle etelässä, mutta hän oli vailla varusteitaan. Eikä hän oikein Kepeä kehdannut tänne pikku luolasaarellekaan jättää.
"Snowman" Kepe aloitti "Ryhdyin tänään aiemmin miettimään ensimmäistä kohtaamistamme."
"Niin, mitä siitä?"
"Olin siellä kalliolla kaukoputkeni kanssa katsomassa tähtiä. Se oli aika moinen urakka, yleensä pidän astrologisia varusteitani tornissa. Kuitenkin Klaanin valot hieman häiritsevät, tahdoin edes yhden kerran saada täydellisen näkymän Klaanin tähtitaivaasta."
"Aivan, olen tästä perillä."
"Ei siinä vielä mitään, että raahasin kaukoputkeä paikasta toiseen. Mutta sinä päivänä hissikin oli poissa toiminnasta. Olisiko ollut joku Domekin hupitempaus, mutta jotain se aiheutti hissille. Se oli aika valtava urakka kuljettaa putki koko kierreportaikko alas."
Snowman kuunteli hiljaa, ja Kepe jatkoi:
"Mietin vain, mitä olisi käynyt, jos olisin jättänyt urakan sikseen, vastoinkäymisten vuoksi."
Hetki hiljaisuutta.
Sitten Snowman asteli luolan suulle, hyppäsi kiiturinsa selkään ja huuri Kepelle: "Hyppää kyytiin!" Snowman lähti ohjastamaan venettään etelään. Ilman varusteita. Ylimääräisen matkustajan kanssa. Vastoinkäymisistä huolimatta.
Klaanilinnake Jake lähti kävelemään. Hän halusi palata takaisin entiselleen. Se ei kuitenkaan onnistuisi. Hän tarvitsisi Ignikansa takaisin, mutta se oli tippunut sulaan laavaan. Ainoa keino olisi löytää suuret olennot, mutta se oli turhaa. *KLONK*
...Kaikki pimeni.
Jake löysi itsensä oudosta huoneesta. Huoneen perällä seisoi matoran, tai ainakin jotain sen näköistä, matoranin varjo näytti oudon epäluonnolliselta...
Jossain keskellä merta, Klaanista etelään
Matka oli sujunut vailla sen kummempia käänteitä jo hyvän aikaa. Alkumatkasta Snowman ja Kepe olivat keskustelleet paljonkin, ja olivat tavalliseen tapaansa eri mieltä jokseenkin kaikesta. Mutta kunnon väittely piristää aina.
Nyt he istuivat Snowmanin vanhassa veneessä vaiti, kulkien tasaisesti kohti määränpäätään. Jo pitkän aikaa horisontti oli ollut melko tyhjä, mutta nyt vastaan tuli jotain yllättävää. Valtava, valasmainen rahi nousi pintaan kivenheiton päässä kaksikon edessä.
"Snowman?" Kepe kysyi hieman huolissaan tuosta edessä olevasta, valtavasta lihamuurista.
"Ei mitään hätää" Snowman vastasi Kepeä huolestuttavaan, tuttuun, huolettomaan äänensävyyn veneen vain kiihdyttäessä elikkoa kohti. Sitten hän jatkoi: "Olen minä tämän tehnyt ennenkin."
"Tämän?"
Snowman työnsi ohjaustankoa lujasti eteenpäin, ja veneen etuosa hörppäsi vettä. Pian koko kulkupeli oli pinnan alla, ja Snowman laittoi vauhdin maksimiinsa. Pieniä akrobaattisia vedenalaisia kierähdyksiä ja pyörimisiä myöhemmin vene nousi valaan toisella puolella pintaan.
"Oliko tuo nyt tarpeellista?" Kepe tiuskaisi Snowmanille, yhä yskien vettä. "Eikö kiertäminen olisi ollut yksinkertaisesti helpompi ratkaisu?"
"Noh" Snowman vastasi "Tuo oli ainakin paljon hauskempaa. Siitä on sitä paitsi ihan liian pitkä aika, kun olen tehnyt tuon viimeksi."
Pian tämän jälkeen moottori rupesi pitämään huolestuttavaa ääntä, ja savua nousi kovasti.
"Snowman" Kepe aloitti "Huomaatko sinäkin tuon?"
"Juu, ei tässä ole mitään hätää. Niin kauan, kun kaikki osat ovat paikallaan, niin tämä vene kulkee."
Pian tämän jälkeen moottorista tippui pieni pala.
Tämän jälkeen toinen.
Ja tämän jälkeen Snowmanin oli pakko pysäköidä vene pienen pienelle kallioluodolle keskellä merta.
"Tyytyväinen?" Kepe kysyi.
"Hei, sinä se muistaakseni sanoit moottorin kestävän."
"Mutta en käskenyt tekemään veneellä turhia kikkailuja."
"Älä jaksa."
"Älä itse jaksa."
"..."
"..."
Siinä he sitten istuivat, moottorivikaisen veneensä kanssa.
Tuntematon saari etelässä
Kaksi biomekaanista lintua seisoivat rantakiveyksellä vatsat pullollaan. Rauha rikkoontui yllättäen, kun tyyneen rannikkoveteen tiputtautui ylilennon tehneen gukon selästä punamusta hahmo. Hahmo pärski vettä kypäränsä raoista ja kapusi rannalle. Killjoy alkoi poistamaan vettä kehostaan, lintujen tuijottaessa häntä hämmentyneen näköisenä.
"Äh! tämä ruostuu... mistä lähtien sihtini on ollut näin huono... ja mitä te oikein siinä tuijotatte? Lopettakaa tai näytän miten taitava olen siipikarjan sinkoamisesta toiseen galaksiin."
Linnut tottelivat ja jatkoivat ruokalepoaan.
Killjoy käveli eteenpäin tutkien rantaa. Yllättäen hän äkkäsi happisäiliön lojumassa. Hän tutki sitä hetken ja nopeasti äkkäsi siitä klaanin leimoja. Killjoy oli oikealla saarella.
Tuntematon saari etelässä, metsä
Guardianilla oli kylmä. Kankainen huivi hänen suunsa ja kaulansa ympärillä ei auttanut paljoa. Se oli kuitenkin parasta, mitä hänellä oli.
Guardianin hengitys oli hidasta ja raskasta ja kylmyyden takia. Siitä ei olisi haittaa jos hän ei ylipäätään olisi pyrkinyt sillä hetkellä huomaamattomuuteen.
Lumi narskui hiljaa Guardianin jalkojen alla hänen kävellessään metsän läpi. Oli ilmeisesti niin kylmää, että äänikin jäätyi.
"Lämpö", Guardian ajatteli. "Päälle."
Kiikarisilmän valon väri vaihtui tutusta punaisesta hieman oranssimmaksi. Guardian sulki oikean silmänsä ja pian maailma esitti itsensä sinisen, keltaisen, oranssin ja punaisen loistossa. Tämä metsä oli kuitenkin suurimmaksi osaksi sininen.
Joidenkin puiden sisällä oli pieniä punaisia lämpöjälkiä. Guardianin oma hengitys levisi keltaisena näkökenttään.
Jossain kauempana näkyi vähän punaista.
"Lämpö. Pois."
Maailma oli jälleen edes suhteellisen normaali Guardianin yhden ja puolen silmän edessä. Hän yritti tihrustaa lämpöjäljen suuntaan ja näki liikettä, mutta se oli liian kaukana.
"Skanneri. Päälle."
Guardian sulki jälleen oikean silmänsä ja kiikarin punainen valo muuttui sinertäväksi. Nyt Guardian näki kohteen. Se oli Matoranin kokoinen, mutta oli vaikea sanoa, oliko se Matoran, sillä harmaa kaapu peitti sen koko vartalon. Skanneri ei aistinut muita kohteita.
"Skanneri. Pois."
Guardian kyyristyi puun taakse. Hän ei ollut varma, näkikö kohde hänet.
Sillä hetkellä jokin päästi piippauksen hänen ranteestaan. Se oli Kepen prototyyppiversio telekommunikaatiovälineestä.
"Ai. Hienoa, että kohde ainakin kuulee minut."
Guardian painoi kommunikaatiolaitteen vastausnappia Skakdi-kasvoillaan ilme, joka ei viestinyt hänen olevan erityisen huvittunut.
Toisessa päässä puhui Tawa.
"Guartsu."
"Tawa."
Tämä ei ollut eloisin tervehdys, jonka he olivat jakaneet.
"Sinulla oli ilmeisesti jotain asiaa", Guartsu sanoi.
"Ei, päätin muuten vain soittaa", Tawa sanoi täysin vakavasti. "Miten loma on mennyt?"
Guartsu oli hiljaa.
Tämän seurauksena Tawakin oli hiljaa.
"On minulla jotain asiaakin", hän sanoi. "Killjoy kuulemma lähetettiin juuri perääsi. Haittaako pieni kenttätuki?"
"Ei muuten, mutta näiden kommunikaatiovermeiden piippausta voisi varmaan vähentää", Guartsu sanoi happamasti.
Tawa piti yhden tavaramerkkihiljaisuuksistaan ennen kuin jatkoi. "Ai miksi?"
Guartsu katseli ympärilleen hiljaisena. Kuusi huppupäistä matoranin kokoista vartijaa tähtäsi häntä keihäillä.
"Tunkeilija, tulet mukaamme", yksi sanoi.
Tämä ei ole parhaita päiviäni.
* * *
Linnake
Jake rullaili kohti pimeyttä. Hänen katseensa oli lukittunut sen keskellä seisovaan Matoraniin.
Matoranin takana oleva varjo liikkui, vaikka se itse pysyi täysin paikallaan. Varjoissa olevat muodot tanssivat itsekseen omaa luonnonvastaista valssiaan. Jaken katse huomasi, että varjo matoranin takana alkoi kasvaa.
Tilannetajuisena miekkosena Jake päätti katsoa, löytäisikö hän tiensä ulos tästä huoneesta. Käännyttyään ympäri hän huomasi takanaan olevan vain pimeyttä. Pimeyttä, joka katsoi häneen.
Jake kääntyi katsomaan Matorania.
"...terve?" hän sanoi. Ääni tuli ulos paljon hiljaisempana kuin hän oli yrittänyt.
Matoran oli hiljaa. Se käveli Jakea kohti, mutta varjot eivät liikkuneet sen mukana. Niiden tanssi jatkui jatkumistaan.
Sitten pimeys puhui hänelle.
"Kerro minulle", pimeys sanoi monella äänellään. "Mitä pelkäät?"
Sillä hetkellä Jake tunsi jonkin kylmän tarttuvan kyljestään kiinni. Hän tunsi, että se liikkui, mutta ei voinut olla aivan varma,
elikö se.
Jake mietti hetken ennen kuin vastasi. "Pelkään varjokäsiä, jotka tarttuvat torsooni."
Matoranin kasvojen neutraali ilme muuttui astetta lähemmäs sadistista virnettä. Lisää käsiä syöksyi pimeydestä ja tarttui kiinni Jaken raajoista. Jalkojensa alta Jake kuuli useita ääniä. Se oli naurua. Jaken hengitys muuttui raskaammaksi. Hän olisi halunnut sulkea silmänsä tai edes katsoa poispäin varjojen tanssista, mutta hän ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään sitä.
Jake ei itsekään huomannut, että avasi suunsa ja sanoi puhtaan, valheettoman totuuden.
"Muutosta", hän sanoi raskaan hengityksensä alta. "Pelkään muutosta. Haluan...että kaikki olisi niinkuin ennen. Että... minä olisin niinkuin ennen."
Matoranin takana olevat varjot muodostivat hahmoa. Kesti hetki, ennen kuin Jake tajusi, että se hahmo näytti täsmälleen samalta kuin hän itse silloin ennen.
Silloin kun hänellä oli vielä jalat pyörien sijasta.
Varjo-Jake käveli häntä kohti hitaasti ja varmasti. Kun se oli aivan hänen kasvojensa edessä, se tarttui väkivaltaisesti hänen kaulaansa.
"Kuinka paljon haluat sitä, ystäväiseni?" varjo sanoi Matoranin äänellä.
Jake katsoi itseään silmiin hetken, mietiskellen. Hänen ajatuksensa olivat sekavia. Olisiko tämä sen arvoista?
Hän oli hiljaa hetken ennen kuin vastasi.
"Ei, en voisi pettää ystäviäni", hän sanoi hermostuneena. "Voisin tehdä kaiken muun paitsi sen."
Varjomainen Jake päästi irti hänen kaulastaan. Se katsoi oikeaa Jakea silmiin hetken anovana ennen kuin haihtui ilmaan.
Varjoissa seisovan Matoranin hymy hyytyi. Sen takana olevien varjojen tanssi vaimeni hiljaisesti.
"Ymmärrän", Matoran sanoi. "Mutta ehkä sinun on joskus kysyttävä itseltäsi... ketkä ovat oikeita ystäviäsi."
Sanottuaan sen Matoran hymyili kylmästi. Sillä hetkellä Jake tunsi elottomien käsien päästävän irti itsestään. Kun Jake katsoi kohti lattiaa nähdäkseen ne, oli jo liian myöhäistä. Ne olivat kadonneet.
Matoran seisoi edelleen samassa paikassa, mutta sen varjo oli tavallinen. Se kääntyi poispäin Jakesta ja lähti kävelemään nopeaa mutta painavaa askeltaan.
"Kerro minulle, jos muutat mielesi", Matoranin ääni sanoi jostain Jaken sisältä.
Klaanilinnake
Matoro käveli käytävällä. Väkeä kulki ohi. Hän tunsi itsensä hyödyttömäksi. Hän ei pystyisi täältä tekemään mitään auttaakseen ketään. Hän ei tiennyt, minne muut hänen ryhmästään olivat menneet. Hän vaelsi linnoituksen itäosiin ja istahti pehmeälle sohvalle yhdessä oleskeluhuoneessa. Hän lopulta hän nukahti.
Tunneilta tuntuneen ajan kuluttua hän heräsi. Hän haukotteli ja katsoi kelloa. Hänen olisi parasta mennä omaan huoneeseensa nukkumaan. Mutta sitten - hän näki ikkunasta ulos katsoessaan Makuta Nuin lentävän ohi. Hänen perässään lensi suuri joukko nazorakien jetpack-jääkäreitä. Matoro jäykistyi paikoilleen. Hän näki, kuinka lepakkomainen hahmo lensi kohti saaren sisäosia.
Matoro mietti ankarasti. Lopulta hän teki päätöksen.
Saatan vielä katua tätä, mutta...
Matoro avasi ikkunan ja hyppäsi ulos. Hän sattui olemaan kahdeksannessa kerroksessa. Hän pelastui luomalla jäisen laudan itselleen. Hän surffasi sillä alempien kerrosten katoilla kohti metsää, jonne Manu johdatti torakoiden laumaa. Ne saavuttivat häntä uhkaavasti. Matoro sai jalkansa maan pinnalle ja juoksi perään. Pian hän oli metsässä ja menetti näköyhteyden. Hänet valtasi epätoivo.
Hän juoksi. Lopulta hän saapuikin aukiolle, josta hän näki jotain valtaisaa: Makuta Nui taisteli kaikkien torakoiden kanssa. Matoro katsoi hetken epätoivoista sotaa. Hänen mieleensä alkoi muotoutua suunnitelma.
Metsä lähellä Klaania
"Mitä Karzahnia Manu tekee täällä?", Jään Toa miettii hetken. Hän tutkii tilannetta: Torakoita on toistakymmentä, mielenhallinnan alaisina muutama. Tässä tarvitaan nyt nopeaa ja tehokasta ratkaisua tuholaisongelmaan.
"Manu! Suojakilpi!", Matoro huutaa. Hänen Energiateränsä hehkuu keltaisena. Musta hahmo ei ehtinyt miettiä, hän aktivoi suojakenttien Rahkshi- voimansa ja vajaassa sekunnissa koko metsäaukio kylpee keltaisessa valossa.
Matoro oli vapauttanut energiaräjähdyksen miekastaan, sillä seurauksella että osa torakoista oli nyt tajuttomana maassa. Valitettavasti niiden kuori oli vahvempi mitä hän oli arvioinut ja edelleen tolpillaan on vajaa kymmenen torakkaa. Ne huomasivat Jään Toan ja hyökkäävät myös hänen kimppuunsa.
Huono idea., Matoro ajattelee.
Jossain päin samaa metsää
Skakdi ottaa pienen radion ja ilmoittaa tukikohtaan nähneensä tiedustelupaikastaan valonväläyksen ja taistelua metsässä sekä kaksi Klaanilaista. Gaggulabio sai viestin. Joukko Skakdeja valmistautuu lähtöön paikalle, vaikka hänen ninjansa epäonnistuivat taannoisessa yrityksessään, tämä onnistuu.
Kivinen luoto ei ollut kovinkaan iso, vain muutamia neliömetrejä. Se oli ainoa vedenpinnan yläpuolinen kappale niin pitkälle kuin silmä kantoi. Meri oli rasvatyyni, ja taivaalla oli vain muutamia pilviä. Kaksi lintua oli ilmestynyt jostakin, ja ne kaartelivat luodon yläpuolella pilkkaavasti kaakattaen.
Kepe ja Snowman olivat istuskelleet saarentapaisella jo jonkin aikaa, molemmat hiljaa, mitään sanottavaa keksimättä. Kumpikin käsitteli mielessään eri keinoja päästä pois tältä kyseiseltä kiveltä. Kepe oli jo monesti tonkinut veneen sisuskaluja; moottori oli käyttökelvoton. Mäntä oli pudonnut ja nukkui kalojen kanssa merenpohjassa. Sama tilanne oli myös sytytystulpalla ja eräällä nimettömällä, mutta ilmeisen tärkeällä osalla.
Veneestä ei löytynyt mitään muuta, mikä olisi voinut toimia jonkinlaisena työntövoimanlähteenä. Oli siellä eräs Snowmanin salainen vimpain, joka ehkä olisi soveltunut tähän tarkoitukseen, mutta se olisi vaatinut veneen painon radikaalia pudottamista, eikä pehmustetuista istuimista voinut mitenkään luopua. Tai ehkä olisi voinut, mutta silti vene ei olisi ollut tarpeeksi kevyt.
He istuivat kahdella, kuin istumiseen tarkoitetulla kivellä, jotka luodolla nököttivät. Luoto oli juuri sellainen, joka oli luotu haaksirikkoutuneita ajatellen. Mitä nyt ruokailut, yöpyminen ja terveydenhuolto olivat vähän retuperällä.
Kepe teki sitä, mitä teki aina, kun hänellä oli tylsää. Hän pyrki keksimään jotain fiksua ajateltavaa ympäristöstä. Hän pani merkille, että luoto koostui kahdesta osasta. Kahden kallionpalan välissä oli aivan ohut kaistale mutaa, jossa kasvoi muutama ruohonkorsi. Snowmanin kivi oli toisella puolella tätä luonnon luomaa rajaa. Veneen keula puolestaan oli osunut pieneen, halkaisijaltaan noin metriseen lahteen. Sen reunoilla kasvoi jotain leväntapaista.
Muutama tunti aiemmin Snowman oli kokeillut, miten pitkälle veteen luodolta pystyi kävelemään. Luoto oli oikeastaan suurempi kuin mitä pinnalla oleva osa antoi kuvitella, kuin jäävuori. Snowman käveli viitisen metriä vedessä ennen kuin hänen jalkansa lipesivät kallionpinnalta ja hän tipahti äkkisyvään veteen, jonka juurimainittu syvyys jäikin mysteeriksi. Pahojen muistojen aiheuttaman epämuodollisen paniikkikohtauksen jälkeen hän onnistui hilautumaan maihin ilman sen suurempia ongelmia.
Muutaman tunnin kuluttua Kepen mieleen juolahti ajatus, eikä kovin rohkaiseva sellainen. Veneessä ei ollut ankkuria, ja se oli julmetun pieni kahden käyttää majapaikkana. Ja nyt oli laskuvesi. Mitä tapahtuisi nousuveden tullessa? Ilta alkoi jo hämärtää, ja tämä kummallisten luonnonvoimien ilmiö alkaisi vaikuttaa heidän olotilaansa epämukavasti jo parin tunnin sisällä.
"Hei", Kepe aloitti. "Tuli tässä mieleen... me uppoamme kohta."
"Häh?"
He päättivät, että nyt olisi korkea aika alkaa etsiä keinoa täältä poispääsyyn.
Tuntematon saari etelässä, ranta
Oli jo ilta. Killjoy istui pienen nuotion ääressä kauempana rannalla. Hän oli laskenut tarkaan, ettei nousuvesi yllättäisi häntä, sillä hän uskoi, että hän joutuisi viipymään leirissään hetken. Kaukaisuudessa siintävä metsä ei houkutellut yöllisiä vierasilijoita.
Killjoy oli aidosti huolestunut. Hetkeä metsästän rantautumisen jälkeen klaanista oltiin otettu yhteyttä pitkän matkan kommunikaattorien avulla. Kepen omatunto oli pettänyt ja nyt klaanista monitoroitiin Killjoyn liikkeitä. Toistaiseksi kukaan ei kuitenkaan ollut käskenyt häntä vetäytymään.
Mutta samalla, tämä oli ensimmäinen kerta, kun Killjoy olisi vapaaehtoisesti tekemisissä Guardianin kanssa, jos hän siis löytäisi tämän. Killjoy ei kuitenkaan näyttänyt hermostumistaan ulkoisesti, vaan istui jo kolmatta tuntia paikallaan tuijottaen luomaansa tulta. Hänen katseensa kiinnittyi pian kuitenkin mekaaniseen haarniskaansa ja sen pieniin värähtelyihin, jotka olivat suoraan sidoksissa hänen hengitystään sääteleviin koneistoihin.
"Hän teki tämän minulle..."
Metsä lähellä Klaania
Taistelu oli jatkunut jo pitkään. Pari torakkaa oli kuollut, suurin osa tajuttomista taas herännyt. Matoron voimat alkoivat olla lopussa. Makuta Nui iski nopealla miekan viillolla kahdelta Nazorakilta pään irti. Vielä neljätoista oli jäljellä. Viisi ahdisteli Matoroa, ja loput olivat Makutan kimpussa.
Matoro jäädytti muutaman torakan. Makuta Nui päätti absorboida kaksi kappaletta. Ne olivat niin lähellä toisiaan, että hän nappasi ne helposti samalla kertaa. Punainen varjokäsi veti ne Makutan luo ja sulautti ne hänen ruumiiseensa. Heikot mielet yrittivät pysyä hengissä, mutta Makuta Nuin mieli musersi ne.
Torakoita oli kuitenkin vielä kymmenen jäljellä. Manu ja Matoro yhdistivät voimansa jää-varjoiskuun, joka tuhosi muutaman torakan hiukkasiksi.
Seuraavaksi he keksivät käyttää uudenlaista tekniikkaa: Matoro jäädytti torkana ja Makuta Nui murskasi heti jään ja sen sisällä olevan torakan. Pian kaikki torkat oli voitettu.
"Mehän muodostaisimme hyvän taisteluparin", Makuta myhäili.
"Mitä sinä teet täällä?" Matoro puuskutti.
"Minä... tuota..." Makuta näytti miettivän hetken vastaustaan. Matoro odotti. Lopulta Makuta sanoi: "Sinun on nyt parasta tulla minun mukaani. Kaikki selviää sinulle pian."
Mitä tämä on? Matoro ihmetteli. Lähtisikö hän Makuta Nuin matkaan?
Sama mettä edelleen.
Matoro lähtee epäluuloisena seuraamaan pitkää Makutahahmoa. Normaalioloissa hän ei olisi näin hyväuskoinen Makutoille, muttakun kyseessä on Klaanilainen niin tuskin mitään pelättävää on. Kaksikko etenee metsässä edelleen pitemmälle.
"Kuolleita torakoita", Metorakk murisee.
"Nämä ovat kuolleet elementti-iskuihin. Se energiaräjähdys tuli varmasti täältä.", joku riviskakdi sanoo.
Metorakk on pitkä, tummanharmaan ja sininsen väriseen panssariin pukeutunut Skakdi- sotalordi. Hänellä on vyössä ikävän näköinen tikari sekä piikkimoukari. Itsevarmat silmät tutkailevat ympäristöä. Yhdessä kohtaa pusikkoja näkyy kävelyjäljet. Siitä on menty juuri vähän aikaa sitten.
Metorakk komentaa kuusi Skakdi-soturia mukaansa ja he lähtevät kohti synkempää metsää.
Eteläinen saari, metsä
Guardian nojasi takanaan olevaa kylmää puunrunkoa vasten skannaten katseellaan rauhallisesti noita kuutta kaapuun verhoutunutta hahmoa. Häntä osoitettiin keihäillä. Niiden teräksiset kärjet olivat jäisessä huurussa.
Nuo kuusi hahmoa tarkkailivat Guardiania kaapujensa pimeydestä täysin värähtämättä.
"Hyvää iltaa, herrasväki", Guardian sanoi naama peruslukemilla siirtäen samalla kättään vähitellen kohti selkänsä taakse piilotettua Zamor-pistoolia. Nämä olivat luultavasti vain matoraneja, Guardian ajatteli. Pari nopeaa osumaa riittäisi neutraloimaan uhan. Ei olisi minkäänlaista tarvetta käyttää tappavaa voimaa.
Guardian yritti pitää tiukan katsekontaktin suoraan edessään olevan Matoranin kanssa. Oli pidettävä huomio mahdollisimman kaukana aseesta.
"Älä yritä mitään", yksi matoraneista sanoi tiukasti kaapunsa pohjalta. "Nämä eivät ole ihan perinteisiä keihäitä."
Guardian pysähtyi täysin. Ne olivat huomanneet pistoolin. Oli keksittävä jotain muuta.
"Näen kyllä, että kärkiä ei ainakaan kannata nuolaista", Guardian sanoi tuijottaen hyytävän kylmää metallia.
Joku Matoraneista naurahti kuivasti. "Vitsiniekka", se sanoi.
Guardian oli hiljaa. Hän mietti kuumeisesti, huomaisivatko Matoranit heittoveitsiä hänen panssarinsa sisällä.
"Nämä keihäät ovat karzahnilaista tuotantoa, Piraka", keskimmäinen Matoran sanoi. Guardian olisi halunnut heittää jotain takaisin Matoranille Piraka-sanan käyttämisestä, mutta tiesi, että se ei olisi tässä tilanteessa kovin älykästä. Nämä olivat ehkä vain matoraneja, mutta niillä oli aikuisten lelut.
"Nämä ovat pitkän matkan keihäitä", keskimmäinen matoran sanoi. "Yksi ammus ja happoryöppy syövyttää kasvosi muistuttamaan erittäin rumaa savipatsasta."
Tämä aloitti pienen esittelykierroksen, jossa Matoranit pyrkivät näyttämään omistavansa kaikin puolin paremmat aseet.
"Minun keihääni lähettää kimppuusi parven tappavan myrkyllisiä hyönteisiä."
"Minun keihääni luo pienikokoisen singulariteetin sisällesi."
"Minun keihääni sekoittaa molekyylirakenteesi erilaiseksi."
"Minun keihääni nostaa kaikki aistisi niin voimakkaiksi, että tunnet, näet ja kuulet kaiken. Se on erittäin nopea tapa tulla hulluksi."
Guardian katseli Matoraneja ja näiden aseistusta kasvoillaan ilme, joka viestitytti suurta happamuutta ja osittaista kunnioitusta.
"Entä sinä?" Guardian kysyi viimeiseltä Matoranilta teeskennellen kiinnostunutta.
Viimeinen Matoran oli hiljaa pitkään. Se katsoi ensiksi keihästään ja sitten Guardiania. Seurasi toinen hiljaisuus.
"Minun keihääni aiheuttaa epämiellyttävää syyhyä joka puolella kehoasi", Matoran sanoi epävarmasti.
Guardian oli täysin hiljaa.
Hän päätti vain nostaa kätensä ylös.
"Viekää minut johtajanne luo, pikkumiehet", Guardian sanoi. Onnistuihan tehtävä näinkin.
Tuntematon saari etelässä, Ranta
Punainen metsästäjä istui edelleen leirissään, vajonneena mietteisiinsä. Hiljaisuus rannalla oli rikkumaton. Pian Killjoyn huomio kiinnittyi taivaalle, kun taivaanrannassa alkoi siintää jotain. Killjoy nousi ylös ja seurasi kohteen lähestymistä. Lopulta Killjoyn Gukko, GS lensi hänen ylitseen ja tiputti pienen ruskean nyytin metsästäjän jalkoihin.
Killjoy avasi nyytin ja kääri sen sisälle käärityn kääreen auki. Sotkuinen käsinkirjoitettu numerosarja siirtyi nopeasti paperilta metsästäjän kämmentietokoneeseen. Valot Killjoyn kypärän sisällä alkoivat välkkymään ja pian yhteys Klaaniin oli muodostettu. Tuttu ääni ilmestyi Killjoyn korviin.
"Pitkästä aikaa, Killjoy. Toivottavasti en keskeyttänyt mitään."
Ääni kuului Visokille. Killjoy hymähti.
"En ole lomailemassa. Kartta olisi hyödyllinen."
"Hetki vain", Visokki vastasi ja pian Killjoyn Hudille ponkaisi jo tutkan muodostama karkea kuva Killjoyn ympäristöstä.
"Kiitän, mutta nyt, mistä löydän Guardianin?", Killjoy mutisi ja katseli ympärilleen.
Naisääni toisessa päässä naurahti: "Heh, uusi koordinaattorisi kertokoon sen."
Metsästäjä ei ehtinyt kyseenalaistamaan visorakin ilmoitusta, kun uusi ääni oli jo ilmestynyt Killjoyn korviin.
"Miten menee, Killjoy?"
Ääni kuului Creedylle.
Kivinen luoto, aina vain pienempänä
Snowman ja Kepe nostivat molemmat kaikin voimin veneen rungon kummastakin päästä. Yhteistuumin he saivat heivattua sen Kepen jäävoimilla kyhäämän jäälautan päälle, ja istuivat sille pienelle osalle luotoa, joka vielä oli veden pinnan yläpuolella lepäämään. Vene oli vielä insinööri-toan järjestelmällisen pengonnan jälkeen hieman palasina, ja he laskelmoivat sen kasaamiseen menevän niin kauan, että nousuvesi huuhtoisi heidät jo tiehensä.
”Okei, mutta tuo on vain tilapäisratkaisu. Pois pitäisi silti päästä, enkä usko jään pitävän kovin kauaa, tuo paattisi on aika painava” Kepe sanoi. Toistaiseksi paras pakosuunnitelma oli huitoa villisti ja toivoa pelastamista. Sikäli he siis olivat vielä melkoisissa vaikeuksissa, kenenkään ei tiedetty seilaavan näitä vesiä säännöllisesti.
”Missä, missä on Paacs kun häntä todella tarvittaisiin?” Snowman valitteli ääneen. ”Hän hallitsee biomekaniikkaa, kai hän tämän saisi kuntoon.”
”Loistoajatus, eli mitä, otamme häneen telepaattisen yhteyden?” Kepe vastasi.
”Sinunhan se fiksu piti olla.”
”Ja sinulla piti olla se ”johdatuksen naamio”.”
”...”
”..”
Aikaa kului, ja hekin siirtyivät jäälautalle. Veneen he saivat kasattua ongelmitta, mutta moottori oli yhä epäkunnossa. Luoto ei kohonnut enää lainkaan merenpinnan yläpuolelle. Jäinen pikku lautta kelluskeli laineiden mukana, sulaen kiihtyvällä vauhdilla kohti olemattomuutta. Kun se oli aivan viimeisillään, Snowman ja Kepe kapusivat veneeseen istua nököttämään. Ja miettimään, kuinka ihmeessä he pääsisivät liikkeelle.
Vene seilasi keskellä ääretöntä merta. Merivirta oli saanut siitä otteen, ja kuljetti sitä kohti tuntematonta määränpäätä. Etanan vauhdilla, kuitenkin.
"Tarvitsemme lisää työntövoimaa", Kepe sanoi.
"Mutta mistä me sitä saamme?" Snowman kysyi.
Juuri silloin tuuli alkoi nousta. Kumpikin heistä sai ideanpuolikkaan, joista sai muodostettua yhden kokonaisen.
Kepe rakensi jäästä kaksi mastoa veneen kummallekin reunalle. Kiitos hänen eriskummallisten voimiensa, Snowman-niminen improvisoitu purje sidottiin niiden välille merilevällä, jonka Kepe oli rajallisilla kasvillisuusvoimillaan manannut merestä.
"Kiristäkää purjeet!" Kepe huusi. Snowman näytti siltä, kuin olisi toivonut roolien olevan toisinpäin.
Kepe viritti hieman naamionsa skooppia, joka oli tarkoitettu lähinnä kenttämikroskoopiksi. Se kävi kelvollisesti kuitenkin myös teatterikiikareista.
"Hei, onko tuo musta juttu tuolla saari?"
"Taitaapi olla. Ja näymme olevan matkalla suoraan sitä kohti."
Kotitekoinen purjevene ratsasti kohti kirkkaanoranssia auringonlaskua.
Eteläinen saari
Guardian asteli hangessa. Kuusi huppupäistä Matorania kävelivät hänen perässään osoittaen häntä keihäillään ja tarkkaillen hänen jokaista liikettään.
Guardian ei ollut ihan varma, kenen olisi pitänyt olla hermostunut tässä tilanteessa. Hän päätti rikkoa hiljaisuuden viheltelemällä päässään soivaa erittäin tarttuvaa kappaletta.
"Tin-titidin tintin tintin. Tin-titidin tintin tin. Tin-titidin tintin tintin, tin, titi-"
Vihreä happoryöppy syöksähti hänen olkapäänsä yli. Se osui yhteen jäisistä puista ja sai sen sihisemään ja porisemaan kuin paistettuna.
"Vanki ei hyräile", yksi Matoraneista sanoi.
Tämä on täysin typerää, Guartsu ajatteli. Ei näin pienille olennoille ole järkevää antaa näin raskasta aseistusta. Se on nöyryyttävää.
Seitsemän hahmon joukko jatkoi matkaansa metsässä täysin äänettömästi.
"Päädymmekö johtajanne luolaan joskus pian, muksut?" Guardian kysyi vaitonaisesti. "Vai aiotteko vain lenkkeilyttää minua loppupäivän?"
Yhtäkkiä takaa kuului naurua. Aluksi vain yksi Matoran nauroi, mutta vähitellen ääniä kuului enemmän. Lopulta kaikki kuusi nauroivat kovaäänisesti ja halveksuvasti.
"Muksut?" happokeihästä kantava Matoran kysyi pidätellen nauruaan. "Muksut? Sotamies luulee, että sota tekee sotamiehestä viisaamman. Sotamies ei oikeasti tiedä, että siinä vaiheessa kun sotamies oli vain joukko molekyylejä, joista Suuret Olennot alkoivat luoda, me Matoranit olimme jo olemassa. Kävelimme tässä maailmassa kauan ennen sinua."
Guardian hiljeni ja lopetti kävelyn. Hän kääntyi kohti matoraneja ja katsoi vakavalla naamalla.
"Minä en nauttinut siitä sodasta", Guardian sanoi vakaasti. "Tein siellä asioita, joita en tule antamaan anteeksi itselleni, mutta luulen, että..."
Hän hiljeni hetkeksi ja nosti kätensä. Matoranit ottivat vankemman otteen keihäistään ennen kuin tajusivat, että hän nosti kättään kohti kiikarisilmäänsä.
Guardian tarttui kiikarisilmäänsä. Hän painoi sen kyljessä olevaa nappia ja pieni loksahdus ilmaisi, että hän avasi lukituksen. Sitten Guardian veti kiikarin irti.
Matoranit vavahtivat nähdessään, että siinä kohtaa, missä Guardianin vasemman silmän olisi pitänyt olla, oli vain musta, palanut kuoppa.
"Luulen", Guardian jatkoi. "Luulen, että olen saanut rangaistukseni."
Guardian kytki mekaanisen kiikarisilmän takaisin. Maailma näytti heti kolmiulotteisemmalta.
Se ei silti koskaan näyttäisi enää samalta kuin ennen sisällissotaa.
"Sinä olet viimeinen Vartija, etkö olekin?" happokeihästä kantava Matoran kysyi. Guardian ei yrittänyt kieltää. Matoran hihkaisi voitonriemusta.
"Vartija!" Matoran huusi iloisesti. "Olen kuullut sinusta. Johtaja tulee olemaan todella tyytyväinen, kun näkee sinut. Luulimme sinua vain yhdeksi Metsästäjistä tai jotain yhtä saastaista. Aito Vartija ei ansaitse tällaista kohtelua. Mutta sanopa...oletko tekemisissä Klaanin kanssa?"
Matoran oli hyvä arvailemaan. Guardian ei tiennyt, oliko muuta tehtävissä kuin totuuden kertominen.
"Olen", hän sanoi vaiteliaasti. Guardian ei ollut varma, oliko vastaus Matoranien näkökulmasta oikea vai väärä. Jos se oli oikea, tehtävästä tulisi helppo. Jos se oli väärä, Guardian voisi teoriassa sytyttää Matoranien kaavut tuleen ja toivoa, että se ostaisi hänelle tarpeeksi aikaa.
Hän voisi myös toivoa, että Killjoy ilmestyisi paikalle pelastamaan päivän juuri oikealla hetkellä, mutta kaikki tiesivät, että niin tapahtui vain tosi hupsuissa jatkotarinoissa.
Happokeihästä kantava Matoran mietiskeli hetken aikaa hiljaisuudessa. Hän jakoi katseita muiden Matoranien kanssa. Hiljaisuus oli piinaava.
Sitten koko joukko päätti yhtäkkiä laskea huppunsa. Guardian näki vihdoin Matoranien naamiot. Naamiot olivat muuten aivan perinteisiä jaloja naamioita, mutta niihin oli maalattu punaisella kuvioita, jotka muistuttivat jonkinlaista vanhaa kirjoitusmenetelmää.
Matoranit hymyilivät hänelle. He osoittivat keihäänsä poispäin.
"Klaanilainen, ystävä, tervetuloa Ath-Koroon!" happokeihästä kantava mustaa Hauta käyttävä Matoran sanoi innokkaasti. "Tämä oli vain hämäystä, emme halua vihollisia saarellemme. Minä olen johtaja, ylipappi Gunei ja me olemme Ath-Koron soturimunkit."
Gunei nosti pienen mustan kätensä kohti Guardiania. Guardian tarttui siihen isolla kourallaan. He kättelivät.
"Minä olen Guardian", Guardian sanoi. "Edustan Klaania. Olen yksi sen johtajista."
Gunein ja hänen toveriensa silmiin nousi kunnioitusta. "On kunnia saada näin korkea-arvoinen klaanilainen joukkoomme!" Gunei sanoi. "Seuraa meitä, viemme sinut kylään!"
Matoranit lähtivät juoksemaan innokkaasti aivan eri suuntaan.
Guardian tunsi itsensä todella helpottuneeksi, mutta jokin tässä tuntui oudolta. Tämä äkillinen vieraanvaraisuus epäilytti häntä.
Guardian päätti pitää varansa. Hän lähti kävelemään Matoran-joukon perään, kohti kylää.
Pieni asutettu saari
”Ei onnistu, senkin pullukka!”
”Pätkä, älä ala tähän leikkiin kanssani!”
Kepe seurasi sivusta Snowmanin ja pienen oranssin matoranin kiivasta sanaisten säilöjen mittelöä. Kepe itse oli niin lukemattomat kerrat väitellyt Snowmanin kanssa oikeastaan kaikesta mieleen tulevasta, ettei hän oikein osannut ottaa Lumiukkoa todesta. Mutta pakko hänen oli silti ihailla ystävänsä sitkeää inttämistä, Snowmanilla oli kyky vääntää joka asiasta suorastaan loputtoman pitkä kiista.
Mutta nyt hän tuntui löytäneen vertaisensa. Tämä pieni matoran jaksoi tosiaan väittää vastaan Lumiukolle ilmeisen loputtoman pitkän ajan. Keskustelu oli lähtenyt siitä, kun Snowman oli kysynyt ilmaista korjausta veneen moottoriin, ja siitä se oli siirtynyt moraalin, yksilönvapauksien ja yleisen filosofian kautta inttämiseen ja ilmeisesti nyt myös nimittelyyn. Kepe alkoi saada tarpeekseen tästä saarenrääpäleestä, jonne he olivat kotikutoisella purjeveneellään päässeet, ja kiskaisi Snowmanin sivummalle.
”Hei, mitä nyt, tuo heppu oli selvästi suostumassa korjaukseen! Sitä paitsi...” Snowman aloitti, mutta Kepe keskeytti nopeasti: ”Ei, eikä ollut. Tuolla et saa mitään aikaiseksi. Tarvitsemme uuden lähestymistavan.”
”Hmm, ehkä. Mutta ei veneessä ole mitään, mikä olisi minkään arvoista. Kaupankäynti ei onnistu.”
”Kieltämättä on ikävää, kun emme saaneet mukaan varusteita. Vähän käteistä, ja tätäkään ongelmaa emme kohtaisi.”
”Kysyn pikkukaverilta, josko hän keksisi jotain vaihtamisen arvoista.”
Snowman oli jo kääntynyt kannoillaan, mutta Kepe pysäytti hänet: ”Kenties on parempi, jos minä kysyn?”
Kuitenkaan Kepen kohtelias tiedustelukaan ei tuottanut toivottua tulosta, heillä ei ollut mitään, mitä matoran olisi kaivannut. Kepe käveli hermostuksissaan laiturilla, johon he olivat veneen kiinnittäneet.
”Tästä ei tule mitään” hän aloitti ”Tiedät, etten yleensä lannistu vähästä, mutta tämä on jo hieman epätoivoista.”
”Hei, älä nyt. Okei, on meillä ollut matkalla pikku pulmia, ja joo, tilanne on nyt hieman kiusallinen, mutta on meillä ollut hyvääkin onnea matkassa. Pääsimme kuitenkin saareen, ja täällä on sentään huoltoasema, mitä nyt pitäjä on hieman pihi.”
Lyhyt hiljaisuus, jonka jälkeen Snowman jatkoi:
”Pakko kysyä, mitä tapahtui matoraneille, jotka kunnioittivat toia?”
”He ryhtyivät liikealalle?”
Hetken hiljaisuuden jälkeen kahden Klaanilaisen kasvoille levisi väsynyt hymy, ja molempien olo vapautui hieman. Snowman alkoi lauleskella itsekseen, ja Kepe meni vielä kerran sörkkimään moottoria.
Muutaman hetken kuluttua Kepe kuuli pienen matoranin huoltoaseman suunnalta musiikkia. Hän kertoi havainnostaan Snowmanille, ja he lähtivät tallustamaan kohti rakennusta. Nurkan taa päästyään he huomasivat jotain samanaikaisesti todella viihdyttävää, ja todella häiritsevää. Joukko paikallisia matoraneja soitti iloista musiikkia, ja joku lauloi lavalla. Ei siinä vielä sinänsä mitään, mutta lavan vieressä oli kangas, jossa luki ”laulukilpailu”. Palkinnoksi se lupasi kasan käteistä. Riittävän ison kasan. Snowman loi Kepeen merkitsevän katseen.
”Älä, Snowman, älä. Tiedät, ettet ole niin hyvä laulaja.”
”Jos se tulee sydämmestä, se ei voi olla väärin.”
”Niin, mutta...”
Kepe luovutti suosiolla, hän tiesi, että Lumiukko aikoisi yrittää. Ja ehkä niin olikin hyvä, jotain täytyi kokeilla. Lyhyen ilmoittautumisprosessin jälkeen Snowman sai luvan nousta lavalle kilpailemaan palkinnosta. Kepe katsoi hieman huolissaan sivusta, tämä ei luultavasti päättyisi kovin hyvin.
Sitten, aivan yllättäen, hän sai idean. Se ei välttämättä ollut aivan parhaasta päästä ideoiden historiassa, mutta se saattaisi toimia. Juuri kun Snowman oli aloittamassa performanssinsa, Kepe kapusi lavalle, ja kuiskasi jotain toverilleen. Snowman nyökkäsi kylmän rauhallisesti, ja Kepe loikkasi pois estradilta. Hän kirmasi sisään huoltoaseman myymälään. Kuten hän oli olettanutkin, se itsepäinen pieni matoran ei ollut paikalla.
Kepen suunnitelma oli yksinkertainen, ja saattaisi jopa toimia, Snowman ajatteli. Ainakin rooli oli Lumiukolle sopiva. Hänen piti vain ”nostaa show uudelle tasolle” ja toivoa, että se pieni ärsyttävä matoran pistäisi jonkun tuuraamaan itseään myymälään samalla, kun itse tulisi katsomaan, että mitä kummaa pihalla oikein tapahtui. Se perustui siihen karuun faktaan, että hommat delegoitiin työnantajalta työntekijälle aina, kun jotain tekemistä kiinostavampaa ilmaantui. Joten ehkäpä pieni oranssi matoran, joka ilmeisesti johti puljua, lähettäisi jonkun yhteistyöhaluisemman työntekijän palvelemaan Kepeä.
Sillä välin myymälän puolella Kerosiinipelle kilkutti nappulaa tiskillä, toivoen saavansa asiakaspalvelua joltakulta muulta kuin pieneltä oranssilta matoranilta. Hänen onnekseen nurkan takaa tiskin toiselle puolelle ilmaantui vihreä Kakamaa kantava matoran, joka näytti olevan hieman harmissaan siitä, että missasi Snowmanin esityksen. Äänestä päätellen Lumiukko pisti parastaan.
Hetken kuluttua, kun esitys oli päättynyt, Snowman käveli toiveikkaana satamaan, Kepen luokse. ”No?” Lumiukko kysyi ”Saitko ilmaisen mootorinkorjauksen?”
”Kylläpä vain, vaikka parastani piti pistää. Jouduin oikein tosissaan kuvailemaan tehtäväämme eeppisenä taisteluna pahaa vastaan.”
”Niinhän se onkin.”
”Luulin Guartsun valinneen sinut hakemaan hänet, koska olet ainoa, joka jaksaa odotella jollain kalliopahasella täysin virikkeettä tuntemattoman pitkän ajan.”
”Kuka näitä tietää, maailma on täynnä mysteerejä.”
”...”
”Mitä muuten pidit laulustani?”
”Aika kamalaa, mutta hyvänä harhautuksena se toimi.”
”No, jos se tulee sydämmestä, se ei voi olla väärin.”
”...”
Keskustelukammio
Hänen nimensä oli Kenraali 001 ja hän oli ensimmäinen. Kukaan ei seisoisi hänen tiellään.
Torakkaimperiumin ensimmäinen mies tutkiskeli kammion keskellä olevan pöydän päällä lojuvia karttoja. Kartat olivat vanhoja ja pölyisiä, mutta niistä sai tarpeeksi hyvän kuvan Klaanin linnakkeen kokoonpanosta.
"Täytyy olla jokin aukko", kenraali mutisi itsekseen. "Puolustus täytyy murtaa, jotenkin."
Kenraalin ajatukset harhailivat. Hän mietti kaikkia mahdollisia toimintatapoja ja kaikkia mahdollisia strategioita ja vertaili niitä toisiinsa päänsä sisällä. Hän kykeni näkemään omin silmin pienten sotilaiden juoksevan ja lentävän erilaisissa muodostelmissa sisään. Hän pystyi päättelemään potentiaaliset vaarapaikat ja otti ne huomioon.
Kenraalin kasvoilla ei ollut minkäänlaista liikettä, mutta hänen päässään oli sota.
Kun kenraali sulki silmänsä ja keskittyi sisimpäänsä, hän kykeni kuulemaan tykkien pauketta. Hänen sotilaansa huusivat raivokkaasti. Vihollinen karjui tuskissaan.
Kenraalin tavallisesti tyynet kasvot muodostivat hetkeksi onnellisen hymyn.
Avden ääni keskeytti kenraalin hetken.
"Voinko tulla sisään, ystäväiseni?" matoran-hahmoinen olento kysyi. "Vai onko sinulla jotain kesken?"
Kenraali avasi silmänsä ja kääntyi. Avde seisoi oviaukossa, mutta hänen varjonsa ei poikkeuksellisesti yrittänyt tappaa pieniä eläimiä.
"Ei", kenraali sanoi yrittämättä edes piilottaa halveksumistaan. "Onko sinulla asiaa?"
"Vain se, että pyydän sinulta apua, ystävä hyvä", Avde sanoi maireasti. "Tarvitsen sotilaitasi."
Kenraali näytti epäuskoiselta.
"Mihin?"
"Olen menossa eteläiselle mantereelle", Avde sanoi. "Erääseen pieneen kauppasatamaan rannikolla. Olen kuullut, että siellä on jotain, joka..."
Avde hiljeni. Kenraali nautti saamastaan parin sekunnin hiljaisuudesta täysin rinnoin.
"...kiinnostaa minua", Avde jatkoi. "Jotain, joka voi auttaa meitä vihollistemme murskaamisessa. Teen vain pientä kenttätyötä sillä aikaa kun sinä... meditoit täällä."
Kenraali kääntyi ympäri ärtyneen näköisenä.
"Miksi tarvitset siihen Nazorakeja?"
"Tarvitsen henkivartijoita", Avde vastasi. "Sinun joukkosi saavat riittää."
"Miksi sinä muka tarvitset henkivartijoita?" kenraali kysyi skeptisesti.
"Älä kysele liikaa, ystäväiseni", Avde vastasi. "Tee vain pieni palvelus. Voin jopa järjestää asiaankuuluvan maksun, jos asia on siitä kiinni."
"Hyvä on. Saat kolme. Sen luulisi riittävän."
Avde nosti vasemmasta kädestään kaksi sormea pystyyn.
"Kaksi vain."
Kenraali oli pöllämystyneen näköinen. "No, jos se on noin tarkkaa. Ota pari eliittiä."
"Kiitos, ystävä", Avde sanoi poikkeuksellisen pirteästi ennen poistumistaan. "Yritän tuoda heistä takaisin mahdollisimman paljon."
Ovi sulkeutui. Oli taas hiljaista, mutta kenraali ei pystynyt enää keskittymään. Hän katsoi karttoja, mutta ei pystynyt jättämään huomiotta huoneen pimeää nurkkaa.
Kenraali katsoi nurkkaa. Liikettä ei näkynyt, mutta hän ei tuntenut oloaan enää yksinäiseksi.
Pöydän päällä oleva lyhty heijasti kenraalin varjon seinälle. Hän katsoi sitä hetken.
Hän otti kommunikaatiovälineen vyöltään ja painoi puhenappia.
"Luutnantti", hän sanoi virallisesti mikrofoniin. "Tarvitsen lisää valoja huoneeseen."
"Kuinka paljon, herra kenraali?" torakkamainen ääni kysyi toisessa päässä.
Kenraali tuijotti pimeää nurkkaa.
"Niin paljon, että täällä ei ole varjon varjoa", hän sanoi korottaen ääntään huomaamatta sitä itse.
Kenraali sulki yhteyden. Hän istui pöydälle ja katsoi lattiaan. Sitten hän katsoi takaisin varjoihin. Ja nyt takaisin lattiaan.
"Polvenkorkuinen saasta", hän sanoi rotunsa kielellä.
Ilmeisen loputon meri
”Tässähän on meininkiä” Snowman kommentoi päivtettyä moottoriaan veneen kiitäessä tasaisesti halki merenpinnan. ”Vaikka vanhasta pidinkin, niin onhan tämä meno sulavampaa. Ja matka taittuu hieman nopeammin.” Kepekin oli tyytyväinen, vaikka moottorissa olikin kuulemma muutamia ”epäammattimaisuuksia” tieteellisestä näkökulmasta katsottuna. Vaikka he olivatkin matkalla ilman varusteita ja tuntemattomilla merillä, olivat he matkantekoonsa tyytyväisiä.
Sää näytti huononevan. Suurimman osan matkasta he olivat saaneet painaltaa varsin kauniiden kelien vallitessa, mutta nyt tuuli tuntui yltyvän ja pilviverho synkkenevän. Vettäkin rupesi satamaan. Pitää varmaan ajaa jonnekin saareen suojaan, jos sää tästä vielä pahenee, Snowman ajatteli. On sitä kurjemmassakin säässä ajettu, mutta turhaan sitä luonnonvoimia uhmaamaan.
”Kepsukka!” hän huusi ”Missä päin on lähin saari?”
Kepe kaivoi tuolinsa alta vanhan karttakirjantapaisen, ja aloitti selaamisen.
”Paha sanoa, nämä kartat eivät ole aivan ajan tasalla. Eikö löydy uudempia?”
Snowmanin oli vaikea kuulla Kepeä alkavan myrskyn melun yli.
”Mitä? Kuuluvuus on vähän huono!”
Vastauksesta Snowman ei enää saanut mitään selvää, ja sade alkoi jo haitata ajamista. Hän viittoi Kepeä tulemaan luokseen veneen takaosaan, jotta he kuulisivat toisensa. Jään ja kasvillisuuden toa nousi, ja lähti voimakkaasti keikkuvassa veneessä lähestymään Lumiukkoa. Kepe tarttui veneen laidasta, ja kumartui Snowmanin puoleen:
”Mitä sanoit?”
”Ei, mitä sinä sanoit?”
”Mitä?”
”Niin juuri!”
”Täh?”
”Ai täh mitä?”
Tässä vaiheessa vene pompahti aallokossa niin paljon, että Kepe kaatui veneen lattialle, ja onnistui pitämään karttakokoelman vain niukin naukin kädessään. Hän yritti märältä lattialta käsin saada selvää heidän sijainnistaan, ja selasi karttoja kuumeisesti.
Snowman katsasti horisonttia etsien jonkinlaisia maamerkkejä. Sateen vuoksi oli vaikeaa nähdä kunnolla eteensä, ja tuuli vain ulisi korvissa. Hän katsahti viereensä veneen lattialle, ja näki Kepen huitovan villisti, ja osoittaen kello yhteentoista. Snowman ei nähnyt siellä päin mitään muuta kuin aallokkoa ja sadetta, mutta samaa se oli joka suunnassa. Toveriinsa luottaen hän käänsi veneen kokkaa muutaman asteen vasempaan, ja laittoi täyden nopeuden päälle.
Nyt tästä vasta pitkä tulikin. Hupsista. Ja anteeksi, että liikutin sinua näin paljon, Matoro, mutta se oli vähän pakko, kun tulit mukaani.
Metsä ei niin lähellä Klaania
Makuta Nui kulki tiheässä kasvillisuudessa erittäin nopeasti. Matoron oli hankala pysytellä mukana. Makuta oli sulauttanut siipensä pois, hän oli muuttunut muotoon, jossa hänen oli helppo kulkea aluskasvillisuudessa. Viidakosta kuului ääniä; rahit ääntelivät melko paljon. Sen huomasi, kun keskittyi kuuntelemaan. Välillä puiden välistä saattoi vilahtaa eläimiä, välillä jokin saattoi jopa juosta Matoron edestä. He tarpoivat metsässä varmaankin tuntikausia, tai siltä se ainakin Matoron mielestä tuntui. Hän ihmetteli, minne Makuta mahtoi johdattaa häntä. Tämä tuntui vain kiihdyttävän vauhtiaan.
Pitkältä tuntuneen ajan kuluttua jotain tapahtui: metsästä syöksyi rahi Matoron kimppuun. Matoro kaatui maahan eläimen painosta. Liian myöhään hän huomasi, että se oli Tuhon kyy. Kuusipäinen käärme sihisi ja katsoi Toaa julmasti. Makuta näytti jo kadonneen lehvästöön. Matoro oli kauhuissaan, olihan tämän rahin hengitys tappava. Matoro huomasi Makutojen sadistisen luonteen tässä asiassa. Millainen henkilö loisi rahin, jonka hengitys voi tappaa minkä tahansa eläimen tai kasvin? Käärme laski yhden päistään kohti Matoroa. Matoro yritti välttää sen suuta. Se sihisi hänelle. Suurin osa päistä kääntyi nyt hänen suuntaansa. Se valmistautui tappamaan.
Juuri silloin viidakosta syöksyi jotain. Se jokin iski pitkällä miekalla ja sivalsi käärmeen kaikki päät irti. Ruumis retkahti rennoksi Matoron päälle. Hän työnsi sen inhoten pois päältään. Makuta Nui seisoi hänen vierellään laittaen miekan pois.
”Vältä kuolemista”, Makuta lausui.
”Minne itse katosit, kun tarvitsin apua?” Matoro ärisi.
”Minähän autoin sinut taas pulasta.”
Matoro ei keksinyt tähän vastausta. Kaikki hänen mielessään olevat vastaukset tuntuivat liian turhilta. Makuta harppoi jo viidakkoon. Matoro seurasi kiireesti.
Taas erittäin pitkältä tuntuvan ajan jälkeen he saapuivat vesiputoukselle. Matoro arvasi jo, että he menisivät sen taakse. Se tuntui niin itsestään selvältä. Hänen uskomuksensa hieman horjui, kun vesiputouksen takana ei näyttänyt olevan minkäänlaista oviaukkoa, mutta kun Makuta Nui painoi jotain salaista kytkintä, seinään avautui mustana ammottava aukko. He menivät sisään. Käytävä oli aivan pimeä. Pian Makuta Nui kuitenkin sytytti jonkinlaisen sähköä säilövän lampun salamavoimillaan. Matoro huomasi, että he olivat jonkinlaisessa risteyskohdassa. Lamppu oli keskellä avaraa tilaa. Joka suuntaan lähti käytäviä. Lamppu valaisi melko kauas käytäviin. Makuta mietti hetken, ennen kuin lähti johdattamaan heitä syvemmälle. Matorolle alkoi jo tulla melkoisen kuuma.
Matka kesti vieläkin. Matoro arveli, että he olivat nyt jo meren pinnan alapuolella. Ja vielä matka jatkui yhä syvemmälle. Käytävä vietti hieman alaspäin, ja koko ajan tuli pimeämpää. Ei mennyt kuitenkaan enää kauan, kun he jo tulivat uudelle ovelle. Ovessa oli ilmeisesti jonkinlainen koodilukko; Makuta syötti koodin, ja ovi aukesi. He menivät sisään.
Matoro katseli hämmentyneenä ympärilleen. He olivat ilmeisesti syvemmällä, kuin Matoro oli osannut arvioida. Kutakuinkin valtaisan salin keskellä oli suuri laava-allas, johon valui laavaa suurena virtana katossa olevasta reiästä. Ilmeisesti tämä oli maanalainen laavavirtaus, eli he olivat erittäin syvällä maan alla. Altaasta laava valui pieninä ”puroina” uusiin luoliin seinissä olevista aukoista. Luolan seinät olivat hiekanharmaat ja täynnä kaiverruksia, seinämaalauksia ja kirjoitusta. Myös muutama raskas, kivinen ovi oli näkyvissä, mutta jokainen oli suljettu. Huoneessa oli myös suuri määrä ylellisiä huonekaluja: sohvia, nojatuoleja ja pöytiä oli yhdessä kohtaa huonetta, suurimmalla laavavirtojen erottamalla maakappaleella. Makuta istua rojahti yhteen tuoleista.
”Ole kuin kotonasi”, hän tokaisi. Matoro katseli yhä ällistyneenä paikkaa. Hän istahti sohvalle vastapäätä Makutaa.
”Mikä tämä paikka on?” hän kysyi.
”Hmm… Voisinkohan kutsua tätä pesäkseni?” Makuta Nui vastasi. ”Olen tehnyt täällä pieniä valmisteluja tällaista hetkeä varten jo hyvinkin pitkän ajan.”
”Mitä valmisteluja?”
”Ensinnäkin: aseita. Voit löytää yhdestä huoneesta kokonaisen asevaraston. Toiseksi: luolastostani löytyy huone, jossa sijaitsevat kaikki jähmetysputkeni. Olen sullonut luomuksiani niihin. Niitäkin on tässä ajan mittaan kertynyt jonkin verran. Kolmanneksi: tietoa. Olen arkistoinut tärkeätä tietoa vihollisistani ja ystävistänikin. Kääröistä löytyy tietoa myös omasta elämästäni, kohtaamistani ja luomistani raheista sekä Bioklaanista.”
”Tämä… on uskomatonta”, Matoro sanoi. Hän mietti tätä kaikkea.
”Keitä tarkoitat ’vihollisillasi’?”
Makutan kasvoille oli levinnyt vastenmielinen hymy.
Viidakossa Metorakk Skakdeineen oli tullut vesiputouksille. Vesi oli hukuttanut kaikki jäljet. Metorakk kirosi huonoa tuuriaan.
Makuta Nuin luola
Matoro tutkailee ympärilleen.
Hän astelee koehuoneeseen. Paljon erilaisia aineita lasisesta ptorodermiksestä tehdyissä laseissa. Elämän aineita, näillä luodaan Raheja. Matoro muistelee että hänenkin naamionsa, mielen naamio, syntyi erään Makutan kokeessa.
Hän jatkaa kiertelyään. Hyllyköllä on runsaasti rulalle kierrettyjä papereita kategorioituna. Asevarastossa on lähes kaikkea mitä vaan aseena voi käyttää. Täydellinen kokoelma.
"No, tässä on varmaankin hyvä hetki kysäistä pari kysymystä. Mitä tarkoitat 'tällaisella hetkellä' ja miten ylipäätään sait ne torakat kimppuusi?", jään Toa utelee Makutalta.
Vesiputous lähellä luolaa
Metorakk on pistänyt joukkonsa tutkimaan kaiken mahdollisen mistä Klaanilaiset olisivat voineet mennä. Hän murisee voimattamossa vihassaan ja raportoi asiasta Gaggulabiolle. Joukko tekee lähtöään.
Klaanilinnake
Kapura meni ulos kävelemään, ja päätti mennä Matorankylälle. Perillä hän näki muutaman Zyglakin hajottamassa Matoranien asumuksia.
'En pärjää niille yksin, mutta ehkä voin houkutella ne muualle' Kapura ajatteli.
"Hei Zyglakit!" Kapura huusi ja ampui hieman tulta. Luonnollisesti, elementtivoimat eivät tehoa Zyglakeihin, mutta Kapura sai houkuteltua ne peräänsä.
Tuntematon saari etelässä, metsän reuna
"Millä eväillä sinut päästettiin koordinaattorin puikkoihin?", ihmetteli Killjoy, joka edelleen tutkiskeli ympäristöään karttansa avulla.
"Käyntisi jälkeen päätin mennä vierailemaan Klaanissa. Käytävällä kuitenkin kuulin, että olit jo lähtenyt ja menin välittömästi Tawan puheille, jos saisin olla jotenkin avuksi, joten hän keksi tämän pikku idean."
"Lopeta höpinät Creedy ja mene asiaan. Mistä löydän Guardianin?", Killjoy tivasi.
"Ah, tosiaan. Takanasi pitäisi näkyä kaksi polkua, joista tuoreemmat lämpöjäljet ovat oikeanpuolimmaisella. Hahmo on ollut suurinpiirtein sinun kokoasi, joten on syytä epäillä, että Guardian on kulkenut tästä muutamia tunteja sitten."
"Tunteja? Hmph, tästä tulee siis pitkä reissu."
"Onneksesi voin kuitenkin sanoa, että analyysi kertoi alueen ainakin toistaiseksi olevan hyvin kuivaa, joten tuli-tyypin iskut tehoaneevat täällä hyvin... jos siis joudut hankaluuksiin.", Creedy selitti samalla, kun toistuva näppäimistön nakutus kaikui Killjoyn kuulokkeissa.
Killjoy lähti matkaan reippain askelin, pitäen koko ajan ympäristönsä tarkkailussa. Creedy ohjeisti häntä mutkien ja risteysten tullessa eteen. Metsä oli rauhallinen, liiankin rauhallinen. Killjoy piti miekkansa koko ajan käsillään, valmiina vetämään ne esiin vaaran uhatessa. Mutta mikään ei häntä nyt uhkaisi, ei tällä kertaa...
Meri
Aallokko ei enää kasvanut, mutta oli silti huolestuttavan korkea. Rankkasadekaan ei ollut hellittänyt lainkaan. Jonkin sorttinen saari oli kuitenkin jo tullut näkyviin, ja Snowman arveli heidän pääsevän sinne ennen, kuin veneelle kävisi mitään vakavaa.
Kepen ajatukset pyörivät jossain huonon olon ja märkyyden välimaastossa. Ei hänellä mitään pikku merimatkaa vastaan ollut, mutta liika on aina liikaa. Kirottu sää.
Vene hyppi aaltojen mukana melkoisesti. Toivotaan, että sen oranssin pikku matoranin kaupasta ostettu moottori on lujaa tekoa, Snowman pohti. Uusi moottorivika tästä vielä puuttuisikin. Niin paljon kuin pikkukaveri oli häntä ärsyttänytkin, niin pätevän puodin hän kuitenkin tuntui omistavan. Tuskin tässä mitään hätää on, Snowman uskoi. Tai ainakin halusi uskoa.
Valtava hahmo istui pienessä mökissä, ja luki hyvää kirjaa. Nuotio rätisi kotoisasti huoneen nurkassa, ja seinäkello raksutti turvalliseen, verkkaiseen rytmiinsä. Kirja toi hänen mieleensä muistoja ajoilta, jolloin hänen elämänsä ei ollut aivan yhtä onnellista. Ajoilta, jolloin hän oli työskennellyt orjana Steltillä. Jatkuvaa uurastamista ylemmän kastiluokan hyväksi. Hän oli kuitenkin ystäviensä avulla onnistunut pakenemaan sieltä ilmalaivan kyydissä, maannut päiviä paikallaan tavaratilassa. Mutta nyt hän asui erakkona pienellä saarella, ja vietti mieluisaa, rauhallista elämää.
Kohottaessaan katseensa hän huomasi ikkunansa takaa veneen. Veneen, joka näytti tulevan kohti hänen saartaan.
Makuta Nuin luola
Makuta oli aivan hiljaa. Hän käveli ympäri huonetta. Lopulta hän puhui:
"Tällainen hetki. Oletko miettinyt sitä?"
"Mitä...?"
"Ajattelitko, että Nazorakien ja Skakdien samanaikainen hyökkäys olisi sattumaa?"
"Minä... tuota..."
"Aivan. Ja epäilen havaintojeni perusteella vahvasti, että samaan aikaan saarelle aikoo hyökätä myös Zyglakeja. Ajattele, mitä tapahtuisi, jos nämä kolme osapuolta liittoutuisivat."
"Kuulostaa pahalta."
"Sitä se onkin. Ja pahenee koko ajan. Oletko ihmetelly, missä Guardian on?" Makuta sanoi.
"Toki. Kaikkihan sitä miettivät. Hän vaikuttaa kadonneen kuin tuhka tuuleen."
"Ilmeisesti tämä 'katoaminen' liittyy tähän ongelmaamme. En voi sanoa mitään varmaa, mutta minulla on epäilyksiä."
Hetken aikaa oli aivan hiljaista. Sitten Matoro rikkoi hiljaisuuden:
"Miten sait torakat perääsi?"
"Ah, se vasta onkin mielenkiintoinen tarina", Makuta Nui sanoi maireasti. "Kerronpa sen sinulle, jotta mitään ei jäisi epäselväksi."
Makuta aloitti tarinansa.
"Puhuin sinulle aiemmin metsästysretkestäni. Satuin olemaan metsässä juuri silloin, koska olin havainnut Skakdien hiiviskelevän Klaanin ympärillä. Kun sitten lähdin seuraamaan eräitä niistä, huomasin, kuinka ne melkein vangitsivat teidät kaikki. Mutta sitten hämäsit niitä ja vain sinä jäit vangiksi. Siinä vaiheessa, kun he aikoivat tappaa sinut, minun oli puututtava asioiden kulkuun.
Kun olimme saapuneet turvallisesti Klaaniin, yritin etsiä herra Ilonpilaajaa. Hän on ilmeisesti lähtenyt kuten Guartsukin. En ehtinyt saada häntä käsiini. Niinpä menin tapaamaan Kerosiinipelleä. Ja tietysti hänkin oli poissa. Yritin löytää Summerganonin, hänellä saattaisi olla tietoja. Mutta ei. Hän oli vieläkin etsimässä teitä suolta. Lieneekö vieläkään palannut.
No, jouduin lähtemään uudelle metsästysretkelle ilman seuraa. Näistä mainitsemistani henkilöistä olisi syntynyt loistava tiimi; heihin luotan eniten. Klaanilaisista en tunne muita niin hyvin. Sinut opin kyllä tuntemaan." Makuta myhäili salaperäisesti.
"Siispä", hän jatkoi, "lähdin matkalleni. Pian sain huomata, että Skakdeja ei enää liikkunut paikalla. Kun olin tappanut niitä kaksi kappaletta, ne ilmeisesti varoivat nähdyksi tulemista hieman enemmän. Kiertelin ympäri saarta. Lopulta väsyin ja jäin rantakalliolle lepäämään hetkeksi. Silloin näin sen. Nazorakien laiva purjehti saaren ohi. Menin sitten veteen. Uiskentelin siinä laivan vieressä ja kuuntelin keskusteluja. En kuullut sinne alas paljon mitään, joten päätin nousta ylös laivaan. Niin hiljaa kuin pystyin hiippailin veneeseen.
Kuuntelin jonkin aikaa Nazorkaien puhetta. En ymmärrä niiden matoranin-sekaista kieltään tarpeeksi hyvin, että olisin voinut tajuta kaiken, mutta sain selville tarpeeksi. He puhuivat jotain Klaaniin hyökkäämisestä. Tietysti jostain saapui joku rivitorakka ja huomasi hiljaisen läsnäoloni. Pako oli täpärällä; niitä oli paljon. Ne lähtivät perääni. Ne eivät ole kovin hyviä lentäjiä, mutta tarpeeksi nopeita, jotta voisivat ajaa minua takaa."
Hetken aikaa oli taas hiljaista.
"Ja sinä tiedätkin loput", Makuta sanoi.
"Ovatko Nazorakit siis niitä 'vihollisiasi', joista puhuit?" Matoro uteli. Makuta Nui hymyili.
"Eivät oikeastaan. Ne ovat yhteisiä vihollisiamme. Mutta minulla on ollut muitakin vihollisia elämäni aikana, ja pelkään, että yksi heistä on tulossa saarellemme. Hän on Makuta, kuten minä. Ja hänen nimensä on Abzumo."
Vesiputous
Matorakk painaa korvansa putouksen takana olevaa kiviseinää vasten. Veden kohinalta on vaikea erottaa ääniä.
"Onko Nazorakien käytäviä lähellä putousta", hän puhuu pieneen radioonsa. Alhaalta vastataan myöntävästi.
Hienoa., siniharmaa Skakdijohtaja myhäilee.
"Tulemme sinne. Epäilen vahvasti, että heti putouksen takana on käytävä."
Skakdijoukko menee alas Torakkojen lähimmästä käytävästä.
Joku luola
"Sir, tämä kohta on vasta rakennuksessa. Sortumisvaara on suuri. Emme ole kartoitatneet tätä aluetta.", työnjohtajatorakka inisee.
"Kuinka kauan menee vielä? Johtaja Gaggulabio haluaa välittömästi tunnelin kyseisen vesiputouksen alle.", Metorakk melkein huutaa.
"Kylläkyllä, me teemme sen minkä voim-", torakka vakuuttelee.
"Ja enemmän.", lopettaa Metorakk.
Joukko torakoita koventaa kaivuuvauhtiaan. Maata kärrätään pois ja toiset asettelevat valokiviä sopivin välimatkoin. Jotkut vahvistavat seinämiä.
Seinä puhkeaa, ja huomataan että putouksen takana on tunneli.
Metorakk Skakdeineen menee sisään ja lähtee pimeää tunnelia alemmas. Joukko Nazorakeja jää viimeistelemään kaivuu-urakkaansa.
Pienehkö saari
Snowman ohjasti veneensä laituriin, ja nousi Kepen kanssa maihin. Saari oli pieni, ja sitä hallitsi jyrkkärinteinen kukkula. Hieman rannasta sisämaahan oli puinen mökki, jonka savupiipusta kiemurteli savuvana. Snowman sanoi iloisesti: ”Mennään kysymään, josko kaksi Toaa saisivat lepopaikan, jossa odotella myrskyn laantumista.”
Suuri hahmo katsoi ikkunastaan ulos sateeseen. Myrskystä lähestyi kaksi hahmoa, jotka eivät olleet mitään matoraneja. Hahmo huolestui. Kukaan ei käynyt hänen mökillään, paitsi postin tuova matoran. Hän nousi tuolistaan, asteli raskaasti kaapilleen, ja kaivoi sieltä vanhanaikaisen mutta silti hyvin toimivan Cordak-laukaisimensa.
”Tai siis, mikä voisi mennä pieleen, kuka nyt ei haluaisi tämmöistä kahta hilpeää kaveria vieraakseen pitämään vähän sadetta?” Snowman puheli tarpoessaan polkua mökille.
Hahmo latasi asettaan, ja vilkuili ikkunasta ulos. Viimeksi, kun jotain tällaista oli käynyt, oli ovella ollut Steltiläinen sotilas hakemassa karkuria takaisin.
”Olemme ihan harmittomia. Plussaa myös siitä, että minulla on näin kaunis hymy” Snowman jatkoi monologiaan.
Mökin asukki pysähtyi ulko-ovelle. Hän antaisi vieraiden koputtaa ensin.
”Sitä paitsi, mitä muutakaan voimme?” Snowman tokaisi, ja koputti oveen kolme kertaa. Oven avasi suuri, roteva ja oikeastaan melko groteski hahmo, joka osoitti heitä pirun isolla tykillä suoraan naamaan.
”Öh, tässä on nyt varmaan sattunut pieni väärinkäsitys” Snowman aloitti, mutta hahmo ei näyttänyt kuuntelevan, vaan laukaisi aseensa. Molemmat Klaanilaiset onnistuivat heittäytymään sivuun, ja kaksikosta nopeampana Kepe pääsi ensin jaloilleen. Hän jäädytti Cordak-laukaisimen tilapäisesti, ja jäi odottamaan körilään seuraavaa siirtoa. Hyökkääjä heitti Kepeä aseellaan, mutta tämä väisti täpärästi. Hahmo rynnisti Kepen kimppuun, vain saadakseen Snowmanin hyppäämään selkäänsä. Lumiukko tuli kuitenkin melko vaivatta heitetyksi pois selästä, vaikka painava olikin.
Kepe yritti tapansa mukaan keksiä nokkelaa ratkaisua tilanteeseen. Toistaiseksi fiksuimmalta tuntui kuitenkin potkaista möhkälettä naamaan ja kiinnittää huomio pois maassa retkottavasta Snowmanista. Hahmo ei kuitenkaan ollut potkusta moksiskaan, vaan tarttui Kepeä nilkasta, ja nosti roikotettavaksi. Saman hän teki Snowmanille.
Siinä kaksi Klaanilaista nyt sittten roikkuivat, valtavan hahmon kourissa.
Hetken hiljaisuuden jälkeen saaren asukki avasi suunsa: ”Mutta tehän olette toia!” Sitten hän laski kaksikon maahan, ja ojensi kätensä Kepelle ja Snowmanille: ”Minun nimeni on Kapher.”
Klaanilaiset tuijottivat hahmoa epäuskoisesti, mutta pian Snowman vastasi: ”Olen Snowman, ja tuo tuossa on hyvä ystäväni Kerosiinipelle, kavereiden kesken Kepe, minä kutsun häntä kyllä välillä myös Spinnyksi tai Rätsieksi.”
Hetken kuluttua kolmikko istukin jo mökissä selvittelemässä väärinkäsitystä lämpimän kupposen äärellä.
”Juu, pahoittelen äskeistä” Kapher sanoi, ja selitti, miksi oli niin epäluuloinen muukalaisia kohtaan. Snowman ja Kepe hyväksyivät selityksen, niin humaaneja kun olivat. Siitä eteenpäin jutustelu siirtyikin leppoisampaan sävyyn, ja äskeiselle pikku nahinalle/päänräjäyttämisyritykselle naureskeltiin jo.
Sama pienehkö saari
Kepe ja Snowman pysyivät saarella Kapherin vieraina jonkin aikaa, sillä myrsky kesti yllättävän pitkään. Kapher oli mielissään siitä, että sai juttuseuraa. Hän kertoi kaksikollemme jopa puhelleensa "näkymättömälle ystävälleen" pahimpina aikoina. Ihmisiä, joiden kanssa keskustella, hän näki varsin harvoin, kun postinkantajamatorankin jätti viikon lehden yleensä laiturille.
Ennen pitkää myrsky alkoi laantua, ja Kepe ja Snowman päättivät jatkaa matkaa. Myrsky oli kuitenkin napannut veneeseen unohtuneet kartat ja viskonut ne ympäri saarta. Niiden keräämiseen kului taas aikaa, ja Kepe alkoikin jo miettiä itsekseen, miten paljon aikataulusta jo jäljessä oltiin.
Kun he nousivat veneeseen, Kapher kiiruhti vielä rantaan, sillä hänellä oli vielä jotain tärkeää asiaa.
Klaanilinnake, Kepen verstas
Kepen varasto oli pilkkopimeä. Pahvilaatikoilla täytettyjen hyllyrivien viidakon keskeltä kuitenkin paistoi yksinäinen, keltainen valo. Valo oli peräisin lyhdystä, jota kantoi sangen kummallinen otus. Joku olisi sanonut sen olevan hirviö tuhannen jalan syvyydestä meren pohjasta, jonkun toisen mielestä se taas näytti ylikasvaneelta lelufiguurilta. Tämän otuksen nimi oli Dox.
Dox asteli varovaisesti äänettömässä pimeydessä. Hän kurkisti joka nurkan taakse varmistaakseen, ettei siellä ollut ketään. Pari kertaa hän hätkähti oman lyhtynsä luomaa varjoa. Hän vannoi mielessään, ettei Verstaan Vaanija saisi häntä kiinni.
Eräällä hyllyllä oli taas lupaavan näköinen laatikko. Hän nosti sen alas, ja huomasi, että se oli avattu vastikään. Pölyssä oli muutamia tunnistamattomia sormenjälkiä. Hän aukaisi kannen ja manasi mielessään. Sisältö oli jo viety, vain pakkauspehmusteet olivat jäljellä. Hän jatkoi turhautuneena matkaansa.
Pian hän saapui varaston seinustalle. Sivuhuoneeseen vievässä ovessa oli lupaavan näköinen kyltti. Hän tarttui kahvaan ja käänsi. Ovi aukesi kivuliaasti naristen.
Hän astui huoneeseen. Siellä leijui tuoksu. Hänen voittonsa, saaliinsa tuoksu. Hän huomasi laatikon hyllyllä, otti sen, ja laski lattialle. Hän avasi sen, ja huomasi, ettei vaivannäkö ollut turhaa. Hän nosti esineen ja ihaili sitä hetken. Mikä muotojen harmonia, mitkä värit, mikä kulttuurillinen rikkaus.
Juuri silloin pimeästä kantautui selkäpiitä karmiva, syvä karjaus. Hän nousi salamannopeasti ja kääntyi etsimään sen lähdettä. Hänen sydämensä miltei pysähtyi, kun lyhdyn valaiseman alueen reunalle laahusti pimeästä karmaiseva ja nälkäinen hahmo.
"Hattuuu..." vaikersi Ignika.
Ath-Koro
Kylässä oli paljon lämpimämpää kuin muulla saarella. Se ei silti tarkoittanut, että siellä olisi ollut lämmintä.
Guardian seurasi Ath-Koron kylän läpi marssivaa Guneita ja tämän perässä seuraavia soturimunkkeja. Kylä ei ollut suuri, mutta Matoraneja oli paljon.
Monenväriset ja monenkokoiset Matoranit joko hakkasivat puolijäisiä puuklapeja osiin, syöttivät puolijäisiä puuklapeja suuriin nuotioihin tai istuivat mahdollisimman lähellä suuria nuotioita nautiskellen ruokahetkestä. Kylän pienten puumökkien sisällä työskenneltiin ahkerasti.
Kylän keskellä oli suuri, valkoinen teräsrakennus, jonka sisäänkäyntiä koristivat suuret kivipylväät. Oli sanomattakin selvää, että rakennus ei näyttänyt sopivan muuhun kylään.
Rakennuksen valkoisille seinille oli maalattu kuvioita punaisella värillä. Kuviot olivat samoja kuin Gunein ja soturimunkkien naamioissa.
"En tunnista kirjakieltänne", Guardian sanoi varovaisesti. "Luulin ensiksi, että käyttäisitte Voya Nuin kirjoitustyyliä, mutta kun yritän lukea sitä, saan pelkää sanasotkua."
Gunei hymähti. "Kielemme on vanhaa", hän sanoi. "Se, mitä näet Suuren Temppelimme seinillä, on ollut olemassa kauemman aikaa kuin sinä tai lajisi."
"Ymmärrän", Guardian sanoi. "mutta mitä temppelissänne lukee?"
Gunei pysähtyi ja näytti tulkitsevan kieltä mielessään ennen kuin vastasi.
"Minä olen Ath, rakastava isäsi", hän sanoi kunnioittavalla äänensävyllä. "Työskentelevä Matoran on onnellinen Matoran."
Guardian tutki temppeliä katseellaan. Se ei ollut millään tapaa samanlainen kuin yksikään temppeli, jossa hän oli ollut elämänsä aikana. Sen kliininen valkoisuus sai hänet epäilemään, että rakennus ei ollut aina ollut temppeli. Rakennus muistutti enemmänkin jonkinlaista tehdasta tai tutkimusasemaa.
"Ath", Guardian sanoi ääneen kuin olisi maistellut sanaa. Suuri joukko kylässä työskenteleviä Matoraneja kääntyi häntä kohti. "Minä jo luulin, että kaikki Matoranit pitivät Mata Nuita Suurena Henkenä."
"Me emme palvo kuolleita jumalia", Gunei sanoi hiljaa.
Guardian päätti olla vastaamatta ja seurasi kulkuetta. Raskaasti aseistetun ja taisteluun koulutetun soturimunkkijoukon uskonaiheen pilkkaaminen ei olisi erityisen loistelias idea.
Lopulta he saapuivat valkoisen temppelin juurelle. Sen suuren oviaukon edessä seisoi kuusi kaapuihin verhoutunutta hahmoa, jotka olivat tarkalleen Toan kokoisia. Hahmot eivät vaikuttaneet liikkuvan ollenkaan, vaan seisoivat kuin jäätyneinä. Ainoa merkki siitä, että ne olivat eläviä oli höyrystynyt hengitys, jota tuli ulos kaapujen sisältä.
Miksi niitä on aina kuusi, Guardian mietti katsoessaan Toamaisia hahmoja. Hahmot eivät liikkuneet temppelin suuaukolta ennen kuin Gunei käski.
Jos mahdollista, temppelissä oli vielä valkoisempaa kuin ulkopuolella, mutta ennen kaikkea siellä oli lämmintä. Soturimunkkeja oli kymmeniä. Jotkut heistä rukoilivat ja jotkut taistelivat keskenään harjoituksenomaisesti.
Gunei kääntyi.
"Ystävä, klaanilainen", hän aloitti. "Nyt, kun emme enää ole metsässä, jossa kaikella on korvat tai kylässä, jossa työväki voi kuulla asioista, joilla sen ei pitäisi päätään vaivata...kerro asiasi."
Guardian ei vastannut. Hän käänsi katsettaan ja tarkkaili ympärillään olevaa temppeliä.
Röntgen. Päälle
Kiikarisilmän valo muuttui valkoiseksi ja Guardian sulki jäljelle jääneen silmänsä. Hän päätti skannata temppelin täysin nähdäkseen potentiaaliset salakuuntelijat, mutta tajusi hämmästyksekseen, että katse ei läpäissyt seiniä.
Röntgen. Pois. Skanneri. Päälle.
Skanneri sai tietoa vain Matoraneista. Sen keskittäminen kohti seiniä ei antanut mitään. Kyseessä ei ollut edelleenkään tavallinen temppeli.
Skanneri. Pois.
Guardian katsoi Guneita silmiin.
"Voisimmeko käydä tämän keskustelun kahden kesken?" hän sanoi. "Jossain, jossa seinilläkään ei ole korvia."
Klaanin linnake, komentohuone
Tawan takana oli tuoli, mutta hän ei istunut. Klaanin johtajan, tuon naispuolisen sähkön Toan sinisten silmien edessä oli suuri joukko näyttöjä, joista linnakkeen tapahtumia kykeni tarkkailemaan, mutta hän ei keskittynyt niihin.
Tawan kädessä oli kommunikaatioväline. Se oli pieni ja metallinen, ja sen voimanlähteenä toimi pieni sininen kristalli.
"G", hän sanoi laitteeseen. "Kuuletko minua?"
Vastausta ei tullut. Joko Guardianin kommunikaatiolaite oli rikki tai hän oli paikassa, joka esti signaalin kulkua.
Tawa heitti laitteen turhautuneena maahan ja kirosi vaimeasti.
"Sinun pitäisi oikeasti pitää tauko", telepaattinen naisääni sanoi. Tawa kääntyi.
Punainen Visorak katsoi ovenraosta komentohuoneeseen.
"Visokki, pärjään kyllä ihan hyvin", Tawa sanoi vanhalle ystävälleen hymyillen. Visokki osasi Matorania paremmin kuin yksikään toinen nelijalkainen, mutta kaikki ymmärsivät, että sanan "Bio-Klaani" lausuminen Visorak-suulla kuulostaisi uhkaukselta tappaa joku sirkkelillä.
"Hyvä kuulla", Visokki sanoi. "Mutta vaikka Guartsuun ei saisi yhteyttä, en usko että hänen tapauksessaan kannattaa olla kovin huolissaan..."
Pieni hopeinen Ussal-rapu käveli Visokin jalkojen alta. Visokki nosti sen selkäänsä. Se vihelsi innostuneesti.
"Tulisitko pienelle kävelylle?" Visokki kysyi Tawalta. Tawa nyökkäsi ja lähti seuraamaan Visorakia.
He kävelivät pitkin käytäviä.
"Tawa?" Visokin telepaattinen ääni sanoi Tawan pään sisällä. "Pidetään tämä keskustelu päässäsi, eikö? Se olisi turvallisinta."
"Onko se pakollista?"
"En tiedä, mutta se on turvallisinta. Minusta tuntuu, että joku tarkkailee meitä. Olen Rahi, me tunnemme nämä asiat."
"Minuakin epäilyttää tämä koko juttu. Torakoita, Zyglakeja, Skakdeja. Ei voi olla sattumaa."
"Kyllä, mutta jokin osa minussa aistii jotain suurempaa. Taustalla on liikkeellä voimia, jotka ovat liian suuria meille. Tunnen jotain..."
Visokin ajatus katkesi. Sekä Tawa että Visokki pysähtyivät ja katsoivat toisiinsa. Molempien alitajunnassa oli hetkellinen hiljaisuus.
"Jotain alkukantaista", Visokin ääni sanoi telepaattisesti. "Jotain pimeydestä."
Tawa katsoi parasta ystäväänsä pitkään. Hän ei ymmärtänyt, mitä Visokki tarkoitti, mutta kykeni tuntemaan sen päänsä sisällä, koska heidän mielensä olivat yhteydessä.
"Et nyt ajattele pimeyttä", Tawa ajatteli. "Mielessäsi on ajatus, joka on paljon pelottavampi. Paljon lopullisempi."
Tawa ja Visokki katsoivat suoraan eteenpäin vavahtamatta. Sillä hetkellä molempien mielissä oli yksi ja ainoa sana. Kun he ajattelivat sitä, he kykenivät hetkellisesti kuulemaan mielissään matalan sydämentykytyksen.
"Tyhjyys."
Visokin selkä
Myös Nöpö ajatteli vain yhtä sanaa.
"Nälkä."
Pienehkö saari, laituri
"En voinut olla huomaamatta, kuinka vähin varustein olette matkalla. Sallikaa minun antaa teille tämä, nämä ovat vaarallisia vesiä" Kapher sanoi, ja kaivoi esiin vanhan Cordak-laukaisimensa. Siinä oli uuden mallin sijasta vain neljä piippua, ja siinä oli pitkä, puusta tehty perä. Piippu oli koristeltu kiemuraisin kuvioin. Kepe otti aseen vastaan kiittäen, ja katsoi suurta hahmoa silmiin. Kapherin katseessa ei näkynyt tippaakaan epärehellisyyttä, pienten silmien takaa loisti pyyteettömyys.
Klaanilaiset hyvästelivät uuden ystävänsä vielä kerran kavutessaan veneeseen, ja Snowman työnsi kaasuvipua. Rannan jäädessä taakse hän hymyili tyytyväisenä.
"Nyt meillä on sentään molemmille aseistusta, jos joudumme vaikeuksiin."
"Niin" Kepe myönsi, ja samalla hänen mieleensä nousi kysymys, joka hänen oli pitänyt esittää jo aiemmin: "Se meidän toinen aseemme, toisin sanoen vanha painetykkisi, miksemme pyytäneet sitä matorania korjauttamaan sitäkin? Se on vanha, eikä sitä ole käyetty aikoihin, pieni virittäminen olisi voinut tehdä hyvää."
"Samasta syystä kuin pidän sitä visusti katseilta piilossa täällä veneessä, runkoon kätkettynä. Se ei ole ainoastaan äärimmäisen laiton, vaan se yhdistetään erääseen pahamaineiseen skakdi-ryhmään, joka murhasi puoli saarellista matoraneja."
"Miksi ihmeessä sitten pidät moista mukanasi?" Kepe oli hämillään.
"Sain sen eräältä vanhimmista ystävistäni. Hän oli käyttänyt kahta tuollaista pelastaakseen henkensä kyseisiltä konnilta. Minä sain varakappaleen, ja pelastin sillä henkeni. Oikeastaan pidän sitä muistutuksena siitä, että apu harvoin tulee siltä taholta, mistä sitä odottaa. Tunnettuna murha-aseena pidetty tykki saattaa auttaa pelastamaan kokonaisen saaren populaation omien, symbolisten toa-aseiden sijasta. Samoin kiero mutanttiskakdi saattaa pelastaa kylällisen väkeä, ja toa kavaltaa ystäviensä hengen vallan tähden."
Kepe tiesi, että kun Snowman puhui noinkin henkeviä, kannatti yleensä antaa hänen puhua keskeytyksettä. Aallot löivät veneen keulaa vasten sen kiitäen tasaisesti etelään.
Tuntematon saari etelässä, metsä
Killjoyn askeleet olivat ainoa ääni, joka metsässä kaikui. Puiden oksatkaan eivät liikkuneet, ilma oli niin tyyni.
Killjoyn päässä ei ollut niinkään hiljaista, Creedy oli nukahtanut valvomonsa ääreen ja Killjoyn korvissa kuului koko ajan ärsyttävä kuorsaus.
Killjoy pyähtyi ja karjaisi: "Creedy, herää! Tuo kuorsaaminen ottaa hermoille!"
Toisesta päästä kuului ihmeellistä meteliä, kuin tavaroita olisi tippunut lattialle.
"Äh mitäh? Ai anteeksi, torkahdin. Missä mennään?"
"Olen kohta metsän isolla aukeamalla. Minne minun tulee jatkaa?"
Creedy alkoi naputtelemaan päätteellään. "Hetki vain, minä tarkistan viimeisimmät lämpöjäljet."
Killjoy pysähtyi, kun yhtäkkiä hän kuuli pienen piippauksen kypärästään ja salamannopeasti metsästäjä heittäytyi maahan, kun musta suuri pallo viuhahti hänen päänsä ylitse, tuhoten läheisen puun kappaleiksi.
Killjoy nousi seisomaan miekat esillä, katsoen kuka hyökkääjä oli.
Hän näki edessään mustanpuhuvan, hyvin itsensä kaltaisen, mutta pitkäraajaisemman olennon, joka osoitti Killjoyta kädessään olevalla tykillään.
"Killjoy, Killjoy, Killjoy... niin varomaton kuten aina. Laske aseesi tai posautan mukavan reiän kallisarvoiseen haarniskaasi."
Killjoy seisoi suorana tykin edessä, mutta salaa latasi käteensä suurta magmalatausta. Salamannopeasti Killjoy laukaisi sen vahingoittaen hahmon kättä, saaden tykin epäkuntoon.
"Pitkästä aikaa Purifier", Killjoy sanoi ja nosti miekkansa valmiusasentoon leveä virne kypäränsä takana.
Klaanilinnake
yhtääkkkiä kylän keskelle tipahti jotain, kuin tyhjästä, räsyisen näköinen toa, repaleisessa viitassa, Nyrkkiraudan ja miekan kanssa. Matoranit ja Kapura menivät katsomaan lähempää, samaan aikaan, kun Zyglakit perääntyivät kauemmas. Toa, mikä se ilmeisesti oli, nousi seisomaan, haavoittuneena räsyisenä ja murjotun näköisenä, mutta kuitenkin hengissä, ja hän sanoi: "Ei voi olla totta, laskeudun johonkin kivikasaan, kun minun pitäisi olla jossain muaalla tärkeämmissä hommissa!" Sitten toa pyörtyi.
Valkoisen temppelin rukouskammio
Gunei sulki ovet. Vain hän ja Guardian olivat huoneessa.
Huone oli tiivis ja turvallinen. Ilma-aukkoja tai ikkunoita ei ollut ollenkaan. Nurkassa oli pieni pöytä, jonka päällä oli useita pieniä lyhtyjä ja laatta, johon oli kaiverrettu jotain samalla tuntemattomalla kirjaintyylillä.
"Vannon, että kukaan ei kuuntele, Vartija", Gunei sanoi nyökäten. "Nyt, kerro asiasi."
Guardian katseli ympäristöään. Hän ei pitänyt itseään vainoharhaisena, mutta asia, jota hän aikoisi käsitellä oli yksinkertaisesti vaarallista.
Guardian otti vyötäröltään pienen nahkapussin. Hän avasi sen ja veti ulos metallisen sirun.
Hän näytti sitä Guneille lyhdyn valossa. Siru oli täysin valkoinen, mutta käännettäessä se vaihtoi väriään. Sirun keskellä oli aukko, joka oli juuri ja juuri silmän kokoinen.
"Tiedätkö, mitä pidän kädessäni?" Guardian kysyi.
Gunei katsoi haltioituneena. Hän juoksi äkkiä kohti nurkkapöytää ja tarttui sen päällä olevaan laattaan.
Hän käänsi laatan ympäri ja avasi pienen luukun sen kääntöpuolella.
Sisällä oli toinen samanlainen metallinsiru.
"Arvelinkin", Guardian sanoi. "Arvelinkin, että teillä olisi yksi niistä. On eräitä osapuolia, jotka haluavat käsiinsä kaikki siruista. Osapuolia, jotka tappaisivat saadakseen nämä."
Gunei ei näyttänyt kuuntelevan. Hän katsoi kiiltävää sirua kädessään ja vertasi sitä Guardianin omaan. Hänen Matoran-kasvoillaan kiilsi pelkkä puhdas ilo.
"Nimda", hän sanoi haltioituneena. "Ath ko relthe Nimda. Nimda."
Guardian oli pöllämystyneen näköinen.
"En tiedä, mitä puhut, mutta kuulostaa hyvältä", hän sanoi. "Asia on kuitenkin niin, että aiomme kerätä nämä kaikki, kuinka paljon niitä sitten onkaan-"
Gunei keskeytti Guardianin innokkaasti.
"Kuusi!" hän huudahti virne kasvoillaan. "Kaikki kuusi! Kaikki kuusi! Pyhä Nimda! Isä Athin rakkauden merkki!"
Guardianin katse oli epäuskoinen. Hän rypisti otsaansa.
Miksi niitä on aina kuusi, Guardian mietti.
Hän päätti palata aiheeseen.
"Gunei", hän sanoi riemukkaasti tanssahtelevalle Matoran-papille. "Kuuntele minua. Ymmärrän, että tällä osalla on suurta tunnearvoa sinulle ja kyläläisillesi, mutta et tajua vaaraa. Jos joku, kuten vaikka esimerkiksi Pimeyden metsästäjät tai Makutain veljeskunta saisivat tietää, että piilottelette yhtä osista, he eivät säästäisi ketään. Ajattele kansaasi."
"Nimdaaaa..."
"Gunei", Guardian yritti vielä kerran. "Anna osa meille. Me tuomme joukon vahvimpia klaanilaisia suojelemaan kyläänne ja auttamaan teitä pääsemään paremmin jaloillenne. Kansasi ja koko maailmamme on parempi ilman tätä kirottua esinettä. Me keräämme kaikki osat ja tuhoamme ne tulivuoressa."
Se ei ollut järkevin sanavalinta, jota Guardian olisi voinut käyttää.
Gunein lämmin hymy viileni äkkiä. Sitten tapahtui jotain, johon Guardian ei ollut missään nimessä varautunut.
Kovaäänisen "Nimda"-kirkaisun säestämänä Gunei hyppäsi kohti seinää kuin tykistä ammuttuna ja ponkaisi seinästä salamannopeasti Guardianin naamaan.
Matoran-jalat eivät ole isoja, mutta kovaa lentävän ja hyvin koulutetun Matoran-soturimunkin potku päin kasvoja ei ollut mukavimpia kokemuksia Guardianin pitkässä elämässä.
Hetken aikaa oli sumeaa, mutta Guardianin muut aistit toimivat. Ennen kun hän huomasikaan oli valkoinen siru kadonnut hänen kädestään.
Näkönsä selventyessä Guardian näki innokkaan Gunein pitelevän kahta osaa molemmissa käsissään. Hän katsoi niitä haltioituneena ja palvovana.
Sitten hän siirsi niitä toisiaan kohti. Gunei käänteli osia löytääkseen oikean yhdistelmän. Osien reunojen välille iskeytyi sähköinen juova, joka sihisi voimakkaasti. Gunein kasvoilla oli puhdasta iloa.
"Ne haluavat yhteen", hän sanoi. "Ne kuuluvat yhteen. Isä Ath tulee olemaan tyytyväinen ja kansamme ei tarvitse enää koskaan, koskaan nähdä nälkää. Ne kuuluvat yhteen. Ne haluavat yhteen."
Guardian juoksi Guneita kohti niin nopeasti kuin pystyi. Hän oli valmiina tarttumaan osiin ja vetämään ne mahdollisimman kauas toisistaan.
Juuri silloin, kun Guardian tarttui toisesta osasta kiinni, Gunei onnistui iskemään ne yhteen.
Hetken aikaa oli hiljaista. Oli kuin aika olisi pysähtynyt. Guardian piti kiinni osista, mutta kun hän yritti käskeä käsiään repimään ne toisistaan irti, mitään ei tapahtunut. Gunei katsoi osia kuin jäätyneenä.
Sekunnin ajan Guardian kykeni kuulemaan voimakkaan sydämenlyönnin. Sitten räjähti.
Sininen aalto heitti sekä Gunein että Guardianin päin huoneen seiniä voimakkaalla vauhdilla. Guardian olisi halunnut huutaa kivusta, mutta tilanne oli niin nopeasti ohi, että hän ei ehtinyt. Kova teräksen repeämisen ääni täytti huoneen.
Guardian makasi lattialla. Hän näki vain sinisen valon. Sokaisevan kirkas valo täytti huoneen ja teki näkemisen mahdottomaksi. Sinisen valon alkulähde vaikutti olevan se kohta huoneesta, jossa osat oli yhdistetty.
Guardian sulki jäljelle jääneen silmänsä. Hän ei halunnut tulla täysin sokeaksi.
Lämpö. Päälle.
Lämpöskanneri oli hyödytön. Guardian näki pelkkää punaista. Lämpimin kohta vaikutti olevan edelleen osien yhdistämispiste.
Skanneri. Päälle.
Skannerikaan ei auttanut. Se sai analysoitua valoa ja ilmaa, mutta viestit olivat kirjainsotkua, jossa ei ollut järkeä.
Guardian nousi istumaan ja mietti. Yökatse ei auttaisi. Kiikari ei olisi kovin järkevä vaihtoehto. Plasma olisi huonoin mahdollinen.
Jäljellä oli vain yksi vaihtoehto.
Röntgen. Päälle.
Maailma muuttui mustavalkoiseksi, mutta vihdoin Guardian näki. Hän näki yhdistettyjen palojen leijuvan ilmassa edessään. Ne tanssivat ilmassa epäluonnollista tangoaan ja rikkoivat kaikkia mahdollisia fysiikan lakeja.
Gunei makasi maassa. Guardian lähestyi häntä ja huomasi helpotuksekseen, että ylipapilla oli vielä elonmerkkejä.
Skannattuaan läpi muun temppelin Guardian huomasi, että kaikki soturimunkit olivat maassa tajuttomina. Aalto ei kuitenkaan ollut levinnyt rakennuksen ulkopuolelle. Lisäksi puisen pääoven läpi näkyi, että portin Toankokoiset vartijat olivat vielä tajuissaan. Kyläläisetkin vaikuttivat olevan kunnossa.
Guardian kääntyi. Hän ei ollut täysin varma, mitä oli tapahtunut, mutta yhdistetyt osat piti ainakin piilottaa.
Hän tarttui levitoivaan metallinpalaan ja laittoi sen nahkapussiin tarvikevyössään. Se osoittaui yllättävän vaikeaksi, kun palat tuntuivat noudattavan omaa painovoimaansa.
Nyt, ulos täältä, Guardian ajatteli.
Ath-Koro
Kylässä oli levotonta. Kaikki Matoranit olivat huomanneet sokaisevan sinisen valon ja korviaraastavan äänen Suuren temppelin suunnalta ja nyt kaikki miettivät yhdessä, mitä oli tapahtunut.
Temppelinvartijat eivät tapansa mukaan vastanneet. Matoranit olivat hämillään ja paniikissa. Kukaan ei tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä.
Yhtäkkiä jokaisen Matoranin päässä syntyi samanaikaisesti sama ajatus. Matoranit katsoivat kaikki kohti temppeliä mielessään sama asia. Asia, jonka jokin ulkopuolinen voima oli asettanut heidän mieleensä.
"Nimda", yksi Matoraneista sanoi robottimaisesti.
"Nimda", joku muu jatkoi aivan yhtä tunteettomasti.
"Nimda", ensimmäinen Matoran sanoi uudelleen.
Pian koko kylä toisteli samaa sanaa uudelleen ja uudelleen. Matoranit alkoivat marssia kohti temppeliä. Heidän silmänsä hohtivat sinisempinä kuin taivaan tähdet.
Joka ikisessä pienessä mielessä oli sama ajatus. Nimda. Jokainen pieni mieli tiesi, minne piti mennä.
Joka ikisessä pienessä mielessä kuului raskas sydämentykytys.
"Nimda", Matoranit sanoivat yhteen ääneen marssien.
Metsä Ath-Koron reunamilla
Killjoy hyökkäsi. Purifierin tuntien Killjoy osasi väistää vaarallisesti heiluvia luurankomaisia käsiä. Nopein sivalluksin Killjoyn miekka viilsi Purifierin panssaria.
Purifier yritti käristää Killjoyn liekinheittimillään, mutta Killjoyn täysin tulenkestävä panssari imi kaiken tulen ja Killjoy laukaisi sen energian kämmenistään kaataen Purifierin maahan.
"Purifier, milloin sinä opit, että minun kanssani ei pelleillä. Kiusaat minua viimeistä kertaa", Killjoy karjahti ja heilautti miekkaansa valmiina viimeiseen iskuun.
Juuri sillä hetkellä sininen valo huokui metsän siimeksestä. Valo sokaisi Killjoyn ja hän kaatui maahan sen lamauttaessa hänen haarniskansa järjestelmät.
Purifier ei kuitenkaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, vaan lähti juoksuun kohti siintävää valoa, jättäen Killjoyn makaamaan maahan puoliksi tiedottomana.
"Killjoy? Killjoy? äsh... Tawa älä häsellä tiedän kyllä mitä teen. Uudelleenkäynnistys... noin!"
Killjoy näki taas ja tunsi taas. Kokeillen niveltensä toimintaa, hän varovaisesti nousi ylös. Hänen kuulokkeestaan kuului puhetta enemmän kuin Killjoy ehti seurata. Hän kuitenkin erotti Tawan äänen sorinan keskeltä: "Killjoy, raportoi!"
"Olen kunnossa, olen kunnossa. Törmäsin tuttuihin. Mikä se valo oli?"
Tawa hiljeni mystisesti. Hälinä taustalta oli kadonnut. Creedy puhkesi puhumaan.
"En tiedä, kaikki skannauslaitteet pimenivät kun se ilmestyi. Vaikuttaa siltä, että se kajastaa edelleen, mutta sain säädettyä näkökenttäsi jättämään sen huomiotta."
Killjoy lähti juoksuun kohti paikkaa, josta valo oli kajastanut. Hänen täytyisi löytää Purifier. Hän ei päästäisi tätä karkuun, ei tällä kertaa.
Lopulta Killjoy saapui kylään täynnä matoraneja. Kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa. Oikeastaan, mikään ei ollut kunnossa.
Matoranit kävelivät kuin zombiet ja hokivat yhtä sanaa: "Nimda."
Suodattimista huolimatta Killjoy näki jälleen valon. Se tuli suuresta temppelistä kylän keskustassa. Juuri, kun Killjoy alkoi kulkemaan sitä kohti, valo katosi ja samalla hän huomasi sinisen Skakdin ryntäävän yhdestä temppelin ovesta ulos, vain joutuakseen kulman takana vaanineen Purifierin yllättämiseksi.
Kaaos otti vallan kylästä.
"...ja niin, ainahan se on niin että..."
"..."
Snowmanin monologi jatkui jo toista tuntia. Kepe ei enää kiinnittänyt siihen paljoa huomiota, mutta oli huomannut muutamaan otteeseen Snowmanin puhetavan aalloittaisen vaihtelun. Vaikka sisällöltään tämän puheesta ei käsittänyt pääasiassa mitään, välillä tämän itsevarmuus tuntui kohoavan jopa ylimieliselle tasolle ja välillä vajoavan jopa surkeaan itsesääliin. Hänen laskujensa mukaan kumpikin ääripää oli saavutettu tähän mennessä jo kolmesti.
Paatti jatkoi tasaista vauhtiaan eteenpäin, eikä mitään keskeytyksiä ilmennyt. Kepe oli tämän reissun aikana jo kokenut paljon vastoinkäymisiä ja toivoi loppumatkan sujuvan rauhallisesti. Vai toivoiko? Miksi hän ylipäätään lähtenyt matkalle mukaan? Snowmanin ylivertaisten suostuttelutaitojen (jotka pahimmillaan olivat karusti töksäytetty "ystävänpalvelus" päin naamaa) ansiosta vai jostain muusta syystä? Seikkailuja kokemaan, pitkästä aikaa? Laastaroidakseen oudon jotain tärkeää on vielä tekemättä -tunteen?
Tämän tunteen ajattelu toi mieleen toisen tunteen. Nyt olen unohtanut jotain tärkeää -tunteen. Hän kuitenkin huojentui muistaessaan ettei se ollut mitään sen vakavampaa, kuin että hän oli epähuomiossa lukinnut lähtiessään Doxin ja Ignikan varastoonsa. Eivätköhän he siellä selviäisi sulassa sovussa vähän aikaa. Kunhan eivät vain rikkoisi mitään.
Kepe siristeli silmiään. Oliko tuo musta piste taivaalla auringon vieressä lintu vai jokin muu?
Hänelle tuli nyt on jotain pahasti pielessä -tunne.
Makuta Nuin luola
”Abzumo”, Matoro toisti epäuskoisesti.
”Kyllä”, Makuta vakuutteli. Matoron mielestä nimi kuulosti typerältä, mutta eipä ollut hänen asiansa, miten Suuri Henki nimesi Makutansa ennen kuin nämä pettivät hänet.
Hetken aikaa oli taas hiljaista. Makuta istui hiljaa tuolissaan. Hänen silmänsä näyttivät sammuneen. Matoro katsoi vielä kerran paikkoja. Hän käveli Makutan näön ulottumattomille tuolin takaista huonetta kohti. Sitten Makuta yhtäkkiä puhui:
”Minulla on sinulle pyyntö.” Matoro hätkähti.
”Niin?”
”Minä suunnittelen erästä retkeä.” Matoro katsoi Makuta Nuin tuolin selkänojaan.
”Ja miten se liittyy minuun?” Matoro kysyi kummastuneena. Makuta huokaisi.
”Ajattelin, että voisin tarvita ’tiimin’, kuten te Toat sanotte. Parhaiten tuntemani klaanilaiset ovat poissa, joten ehkä sinä voisit kerätä meille kuuden hengen ryhmän.”
Matoro seisoi hetken hiljaa.
”Miksi aina kuusi…” hän mutisi.
”Anteeksi…?” Makuta rykäisi.
”Kyllä, suostun pyyntöösi”, Matoro sanoi hymyillen leveästi.
Luolasto
Metorakk sotilaineen hiiviskeli käytävissä. Skakdit olivat koko ajan varuillaan; he olivat vihollisen maaperällä. He tulivat ensimmäiseen risteykseen.
”Mihin suuntaan?” joku Skakdeista kysyi. Metorakk pysähtyi kuuntelemaan. Kaikki käytävät näyttivät samanlaisilta. Lopulta he joutuivat valitsemaan yhden.
Aika kului. He kävelivät käytävää pitkin. Se tuntui yhä vain menevän syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta he saavuttivat käytävän pään. Metorakk oli aivan pöllämystynyt, sillä tunneli päättyi seinään. Se oli umpikuja. Sitten tapahtui jotain vielä arvaamattomampaa: lattia sortui. He putosivat entistä syvemmälle. Pudotus oli hyvin korkea. Kesken pudotuksen lämpötila alkoi nousta huimasti. Metorakk katsoi alaspäin ja näki – laavaa. Hän melkein hätääntyi, mutta sai säilytettyä itsehillintänsä. Hän tarkasteli ympäristöä. Hän sai tartuttua kiinni seinässä olevasta halkeamasta. Muutama Skakdi putosi sulaan laavaan ja paloi hengiltä. Loput selvisivät Metorakkin tavoin. Hitaasti he lähtivät kiipeämään takaisin ylös.
Keskustelukammio
”Kenraali, kutsuitte?”
Nazorakien johtaja kääntyi oviaukolle, josta kylmä ääni oli kuulunut.
”Aivan oikein. Pyysin sinut tänne aivan erityisestä syystä.”
Oviaukolle saapunut hahmo asteli verkkaisesti johtajansa luokse. Kenraali oli huoneeseen saapunutta torakkaa lähes kaksi päätä lyhyempi, mutta kaikesta näki, että Kenraali oli silti se ylempi auktoriteetti. Tulija oli epätavallisen harmaa nazorakiksi, ja hänen ulkokuorensa oli tavanomaista rakeisempi.
Kenraali pyysi tulijaa huonen nurkassa olevan pienen näytön luo, ja painoi sen vieressä olevaa nappia. Kuvaruutu heräsi eloon, ja näytti sumeaa kuvaa merestä. Molemmat torakat tuijottivat silmä kovana näyttöä, ja siitä erottui pieni piste kiitämässä veden halki. Tarkemmin tutkailtuna pitkä torakka tunnisti sen veneeksi, jonka kyydissä oli kaksi hahmoa.
”Tämä tallenne on kahden päivän takaa, mereltä hieman Klaanista etelään.” kenraali valaisi.
Pitkä torakka tunsi hyvin nazorakien suunnitelman lähettää kauko-ohjattavia vakoojakameroita etsimään Klaanista ilmeisesti kadonnutta johtohahmoa, Guardianiksi kutsuttua skakdia. Torakka jopa tiesi tämän etsinnän tarkoituksen, ja sitä tietoa ei monille oltu uskottu. Nyt hänessä jo heräili toivo siitä, mikä hänen roolinsa tässä kaikessa olisi.
Kenraali jatkoi: ”Nuo kaksi hahmoa veneessä eivät selvästikään kumpikaan ole Guardian, edes valeasussa. Kuitenkin he ovat paras johtolankamme: he lähtivät jopa muilta Klaanilaisilta salassa, joten he saattavat hyvinkin olla osana jossain salaisessa tehtävässä. Sellaiselle oletamme Guardianin kadonneen.”
Nyt pitkää nazorakia jo suorastaan kihelmöi. Tämä vaikutti todella lupaavalta.
”Myrskyjen takia olemme kuitenkin menettäneet yhteyden kameraan. Tarvitsemme jonkun jäljittämään noita kahta, selvittämään heidän matkansa tarkoituksen, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan...” Kenraali piti tauon. ”Vangitsemaan Guardianin, jat tuomaan hänet minulle. Päätin lähettää tehtävään parhaiten soveltuvan miehen asialle, joten päädyin sinuun, yliluutnantti 955.”
Luonnollisesti, pitkä torakka ajatteli. Jotakin hänestä kertoi jo se, että Kenraali oli lähettämässä häntä tälle tehtävälle yksin.
Jossain päin merta. Edelleen.
Kepe tarkensi naamionsa vasemman puolen silmän linssejä. Snowmanin taivaalta alas ampuma, savuava möhkäle ei ollut enää aivan huippukunnossa, mutta melko paljon hän siitä silti uskoi saavansa selville.
”Öh” hän aloitti vakuuttavasti ”Tämä on selvästi jonkinlainen kamera. Ja näyttää siltä, että se olisi seurannut meitä pidempäänkin, ainakin koordinaattilevykkeen tietojen mukaan. Kuitenkin tämän signaalin lähettimen virtalähde näyttää olevan oikosulussa...”
”Hei, Rätsie” Snowman keskeytti. ”Tiedät, että minulle puheen solina on musiikkia parhaasta päästä, huomaahan sen jo siitä, etten osaa pitää naamaani kiinni, mutta haluat kenties hieman padota tuota tiedehöpinää, se kuuluu vain ymmärtämättömille korville.”
”Olkoon. Varmana voisin tästä laitteesta sanoa lähinnä sen, että se on vakoillut meitä jo pidemmän aikaa, onnistumatta kuitenkaan lähettämään pariin päivään mitään dataa.”
”Isoveli valvoo?”
”Tavallaan.”
”Ahdistavaa.”
”Eikö vain olekin.”
Nazorakien asevarasto, se tarkimmin vartioitu osasto
Yliluutnantti 955 tunsi outoa mielihyvää katsellessaan edessään olevan haarniskan ranteesta lähteviä teriä, niiden sulavia, tappavia sivalluspintoja. Ja se muodon harmonia, jonka puvun toisen käden brutaalit tykit muodostivat. Hän tuijotti nazorakien prototyyppivoimahaarniskan kypärän elottomiin silmiin, ja tuli suorastaan iloiseksi.
”Siinä on kaikki edellytykset tehtävääsi varten” Kenraali selitti. ”Se mahdollistaa nopean liikkumisen niin maalla, merellä kuin ilmassakin, ja kykenee uskomattoman nopeaan informaation analysointiin jäljitystä varten. Luonnollisesti se myös tehostaa kykyjäsi tappajana uskomattomamissa määrin, panssari on kevyttä mutta äärimmäisen vahvaa. Puku on suunniteltu imemään siihen kohdistuvat elementaalihyökkäykset, joten toista ei pitäisi olla liiemmälti vaivaa. Jopa makutat on otettu huomioon, varsinkin, kun yksi työskentelee Klaanille. Jos se kourankuvatus tarttuu sinuun, pystyt hetkessä irrottamaan osan, johon käsi on iskeytynyt, ja vältät imaistuksi tulemisen.”
Yliluutnantti 955 nyökkäsi vastaukseksi. Hän tiesi vallan mainosti, miksi Kenraali oli valinnut hänet tehtävää varten. Se ei johtunut hänen ylivertaisista taidoistaan taistelussa. Se ei johtunut siitä, että hän oli uskomattoman älykäs. Se ei johtunut hänen kyvyistään jäljittää lähes mitä tahansa missä tahansa, vaikka ilman näitä uusia apuvälineitäkin. Se ei johtunut hänen äärimmäisestä lojaaliudestaan nazorakeille. Se johtui siitä, että hän rakasti työtään, rakasti sitä enemmän kuin yksikään toinen torakka. Ja tämä tehtävä sai hänet aivan erikoisen hyvälle tuulelle, onnellisemmaksi kuin vuosiin. Hän melkein hymyili.
”Oletan tietenkin, että tahdot hieman koeajeluttaa sitä ennen varsinaista tehtävää?” Kenraali kysyi, tietäen vastauksen jo ennen kuin se tuli.
”Tästä pitäisi tulla hauskaa.”
Kävellessään pois huoneesta Kenraali toivoi hartaasti mielessään uskollisen eliittisotilaansa onnistuvan tehtävässään. Hän ei luottanut ”liittolaisiinsa” pätkän vertaa, ja Klaanin johtohahmo vankina osoittautuisi varmasti hyväksi pelimerkiksi.
Makutan kammio
Matoro on sisi saanut tehtäväkseen hankkai kuuden Klaanilaisen tiimin.
"Hei, minkäsortin retki on kyseessä? Onko täällä luolassasi syötävää?", Matoro kyselee. Hän on huomattavasti piristyneempi nyt kun tietää miksi on täällä.
"Tiimi toimii... Iskuryhmänä.", Makuta Nui sanoo ja iskee silmää.
Matoro päättää sitten häipyä Klaaniin. Hakemaan niitä neljää muuta heppua.
Pitänee käväistä samalla Chat-kahviossa syömässä.
Matoro kääntyy ovelle ja lähtee vaeltamaan tunneliverkostoon.
Tunneli
Matoro kävelee rauhassa pimeää tunnelia. Hän toivottavasti osaa takasin. Jään Toa huomaa paljon jälkiä käytävässä. Puheensorinaa.
Skakdien ääniä!, Matoro ajattelee. Hän näkee epämääräisen hahmon hoippuvan pimeydessä, sivutunnelin päässä. Kattoon kajastaa punaista valoa laavasta.
Mitä he täällä tekevät? Pitää harhauttaa ne pihalle..., Matoro tuumaa. Hän iskee miekan lappeella kiviseen seinään.
"Hei, täällä on joku!", kuuluu käytävästä. Matoro odottaa muutaman sekunnin ja pingahtaa (Onko tuo edes sana) juoksuun. Äääniä kuuluu takaa, jotkut lähtevät juoksuun.
Metorakk pääsee ylös ja lähtee kovaa Toan perään, katsoen ensin selustansa.
Matoro tajuaa että edessäpäin on sivutunneli josta tulee pari Nazorakia. Jään Toa vilkaisee taakseen, hänen perässään on Skakdeja. Nazorakit ottavat sapelinsa ja keihäänsä, Matoro lähestyy ja miettii mitä tehdä.
Upea aika kehittää suunnitlema...
Mustavalkoinen Toa ottaa askelia sivuun, koulutetut vartijatorakat tietävät tämän merkitsevän syöksyä vastakaiseen suuntaan, heidän yli. Matoro ponnistaa ja hyppää.
Nazorakit heilauttavat aseensa heille opetetulla tavalla, ja niiden pitäisi lävistää yli hyppäävän Toan rintakehä. Ennekuin ne ehtivät tajuta, Matoro on hypännyt suoraan niiden yli, luolan seinää viistäen. Nopea aseenkorjausliike melkein osuu Matoroon joka laskeutuu ja ampuu jäätä nopeasti Nazorakjoukkoon.
Jään Toa jatkaa kiitoaan, toivoen putouksen luona olevan oven aukeavan sisältä.
Upeaa!, Matoro ajattelee kun näkee seinässä jonkinsortin skannerin, joka kysyy Klaanin tunnusta. Matoro asettaa jäsenkorttinsa lukijaan ja ovi aukeaa.
Putous näkyy suoraan hänen edessään.
"Hei, kiusankappale! Olet piiritetty!", Metorakk huutaa. Skakdijohtaja on pystähtynyt vajaan sadan bion päähän muutaman Skakdin ja Nazorakin kanssa. Matoro näkee teleskooppisilmällään ison ketjun Nazorakeja putouksen toisella puolella.
"Onnittelut, Gaggulabion kaveri.", Matoro aloittaa ivallisella sävyllä. Metorakk ei pidä nenäkkäistä vangeista.
"Te muistatte tämän päivän päivänä, jolloin melkein nappasitte Matoro The Blacksnow'n!", Matoro laushtaa, laukaisee ranteesta harppuunan ylöspäin, iskuhaka tarttuu kallioon ja Matoro vetäisee itsensä tyylikkäästi putousta ylöspäin, kadoten luolassa katsovien silmistä. heittäytyy ylhäältä kalliolle putouksen sivulle ja jäädyttää veden väliaikaisesti. Jään Toa lähtee, joskin märkänä, mutta erittäin pirteänä ja itsevarmana kalliolle. Nazorak-kehä pitänee kiertää.
Klaanin linnake
Troopperi istuu kahviossa ja hörppää kahvistaan. Hän miettii missä Matoro on. Yllättäen Hikka tulee hänen viereensä. Se kantaa suussaan samaista kiveä, jonka se löysi kukkuloilta. Troopperi vilkaisee kiveä. Hän vilkaisee sitä. Yllättäen hän huomaa sinä jotain.
Halkeama
Troopperi ottaa kiven käteensä tutkiakseen sitä.
Kuuluu ritinää. Halkeama kasvaa. Hikka ihmettelee vieressä.
"Ei se Hikan hampaista tule. Tämä on saanut kovempiakin iskuja" hän sanoo muistellessaan hetkiä natsitorakoiden kanssa tapellessaan Turagan majassa. Yllättäen kuuluu kova räsähdys. Kivi hajoaa sirpaleiksi. Kaikki kahviossa olijat havahtuvat ääneen. Räsähdys kuulosti erittäin voimakkaalta. Troopperi kerää sirpaleet lattialta ja menee Klaanin labraan.
Laboratorio
Valkotakkinen Matoran vilkaisee sirpaletta mikroskoopilla. Hän Viittaa Troopperille. Troopperi kurkistaa mikroskooppiin. Sirpaleessa näkyy pieni metallinkappale. Nopea zoomaus. Ei epäilystäkään. Se on pala Nazorakin veitsestä. Troopperi ottaa veitsen laukustaan, ja vilkaisee sitä. Kärjestä on lohjennut pala. Troopperi älyää, että jos pala veistä olisi katkennut häneen, se olisi ollut tuhoisaa. Troopperi antaa veitsen Matoranille ja sanoo:
"Tee tällä kokeita. Selvitä ainakin sen materiaali" Matoran nyökää, ja siirtyy töihin. Troopperi poistuu huoneesta miettien, mitä vaikutuksia samasta metallista taotut aseet voisivat aiheuttaa.
Suo
Summerganon samosi yhä suolla... Ketään ei näkynyt eikä mistään kuulunut yhtään mitään. Usvaa ei ollut paljoa, mutta Summerganonista tuntui, että hän olisi pimeyden ja sumun saartama ja aivan ulottumattomissa. Mutta hän jatkoi silti. Edessäpäin alkoi näkyä puita. Ensin niitä oli vain harvakseen, mutta hyvin pian eteen avautui kunnon metsä. Summerganon kuuli jo ääniä. Ne tuntuivat etäisiltä, mutta äänien kuuleminen antoi Summerganonille virtaa ja hän pisti oitis juoksuksi.
Näköpiiriin ilmestyy kalliota ja Summerganon kuulee vesiputouksen äänen. Ja askelia... ne lähestyvät. Summerganon piiloutuu suuren kiven taakse laittaa käden miekalle. Askelten äänet kovenevat. Puiden välissä näkyy hahmo... Summerganon ei tunne pelkoa eikä jännitystä, vaan on jopa hieman huvittunut ja ikäänkuin aavistaa jotain... jotain, mikä ei ole pahaa. Syy tälle paljastuukin pian: hahmo paljastuu Matoro The Blacksnowiksi. "Viimein tuttuja...", Summerganon sanoo huokaisten.
Matoro selittää nopeasti tilanteen: Iskuryhmä, Nazorakit...
Summerganon hymyilee ja tuntee taas olevansa vireessä ja innoissaan.
"Jos iskuryhmässä on tilaa, olisin mielelläni mukana..." hän sanoo hymyillen.
Metsä
Yliluutnantti oli hänen sotilasarvonsa, 955 tunnuslukunsa. Hänen oikean nimensä pystyi lausumaan vain hyönteisen suulla. Ei sillä, että hän olisi tarvinnut nimeä, hän oli tyytyväinen päästessään tekemään työtään.
Nyt hän odotti puun oksalla kahta lähestyvää hahmoa. Tämä puku on yllättävänkin kevyt, hän ajatteli. Silti uskomattoman kestävä. Harvinaisen laadukasta jälkeä suunnitteluosastolta. Torakka oletti olevansa hyvässä piilossa, eikä ainoastaan paljaalta silmältä. Puku piilotti hänen ruumiinlämpönsäkin. Yliluutnantti kyyristyi, valmiina hyppäämään kohteensa kimppuun.
Alla Matoro The Blacksnow käveli ripeästi kohti Klaanin linnaketta. Tyypilliseen tapaansa hän tarkkaili ympäristöään, ja pysyi varuillaan. Viimeaikaiset tapahtumat ainoastaan rohkaisivat häntä pysymään entistä varovaisempana. Summerganon käveli Matoron perässä, muutaman metrin jäljessä, hänkin olkansa yli vilkuillen. He kuulivat lehtien havinaa yläpuoleltaan.
Yliluutnantti putosi jaloilleen, muttei kohteensa päälle, kuten oli tahtonut. Hän huomasi vastustajiensa olevan tavallista tietoisempia ympäristöstään. Torakka syöksähti eteenpäin ranneteriensä kanssa, muuta kokeneena miekkailijana Matoro ohjasti iskun vasemmalle puolelleen, ja vastasi nopealla kierrepotkulla. Toa hyppäsi sen jälkeen nopeasti hyökkääjän yli, kääntyi, ja laukaisi energia-hyökkäyksen suoraan torakan selkään. Summerganon keskitti voimansa miekkansa kautta jäähyökkäykseen.
Yliluutnantti myhäili mielessään. Puvun energianimemistoiminto ainakin toimi mallikkaasti. Toain hyökkäykset eivät tehneet häneen lainkaan vahinkoa. Seuraavaksi 955 päätti kokeilla pukunsa tykkiä. Hän kohotti laiskasti kätensä, ja laukaisi pienoisohjusryöpyn Summerganonin kimppuun, nauttien tilanteesta suuresti.
Summerganon heittäytyi täpärästi sivuun, ja mietti pikaisinta poistumista taistelusta. Hän ymmärsi vastustajansa olevan kyvykäs taistelija, eikä tahtonut joutua taistelemaan todennäköisyyksiä vastaan. Matorolla oli jo suunnitelma mielessään. Hän sivalsi miekallaan puusta suuren oksan irti, ja se tippui muutaman metrin syvyisessä kanjonissa virtaavaan jokeen.
955 ajatteli kokeilla taas uutta pukunsa ominaisuutta, tämä oli hänestä hyvinkin nautinnollista. Hän kaivoi vyöltään pienen pommin, ja sinkaisi sen kohti Summerganonia. Toa menetti tasapainonsa paineaallon vaikutuksesta. Torakka astui vastustajaansa kohti, ja kokeili jälleen uutta kikkaa. Hän laukaisi käsivarrestaan vaijerin, joka sitoi Summerganonin maahan kiinni. Matoro kuitenkin syöksähti torakan ja Klaanilaisen väliin, ja katkaisi säilällään vaijerin. 955 huitaisi kädellään Matoron syrjään, ja tämä lensi kaaressa monta metriä.
Summerganon vastasi tähän nopealla taklauksella, ja torakka kaatusi selälleen. Jään toa koetti kiinnittää hyökkääjän maahan elementaalivoimillaan, mutta haarniskoitu Nazorak vain nousi jaloilleen ja hypähti taaksepäin.
Eiköhän tämä ollut tässä, 955 mietti. Kaksikko selvästikin osasi taistella, eikä tahtonut heidän oppivan liikaa hänen aseistuksestaan. Nyt hän odottaisi heidän seuraavaa siirtoaan.
Klaanilaiset loikkasivat Matoron huudosta joen mukana vauhdikkaasti virtaavaan tukkiin roikkumaan. Edessä oli suurehko koski, mutta sen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia tällä lautantapaisella. Sitäpaitsi joki virtasi Klaanin linnaketta kohti. Summerganon osasi odottaa Matoron seuraavaa huudahdusta:
"Valitan, herr torakka, mutta valitettavasti tämä jää muistiin päivänä...."
955 keskeytti tylysti lauseen laukaisemmalla ranteestaan uuden liudan ohjuksia, tällä kertaa kohti kanjonin seinämää. Kallionlohkareet romahtivat ilmeisesti Klaanilaisten päälle, mutta 955 arveli heidän jääneen henkiin, mahdollisesti tajuihinsakin. Kuitenkin hän totesi lähdön hetkensä koittaneen. Puvun muitakin ominaisuuksia olisi hyvä testata, ja ennen pitkää varsinaiselle tehtävällekin täytyisi lähteä.
Aktivoidessaan pukunsa rakettimoottorit Nazorak mietti vielä mielessään kokemuksen olleen harvinaisen virkistävä, tusken aiheuttaminen oli aina yhtä tyydyttävä kokemus. Vaikka hän myönsikin tällä kertaa tyytyneensä lähinnä uusien vempaimiensa testailuun. No, ehkä ensi kerralla sitten, hän tuumi.
Luola
Matoron lähdettyä Makuta Nui istui hetken tuolissaan aivan hiljaa ja liikkumatta. Hän ajatteli asioita jonkin aikaa. He tulisivat kohtaamaan jotain kammottavaa.
Lopulta hän nousi. Hän käveli erääseen huoneeseen, jonka ovi oli aina lukittu koodilla, jonka vain hän itse tiesi. Hän näppäili koodin ja astui sisään. Sisällä oli pimeää. Makuta sytytti suuren violettia valoa hohkaavan, katosta riippuvan pallon. Huoneeseen tuli hieman enemmän valoa. Siellä hän säilytti erästä asiaa, joka pääsisi pian käyttöön: hän kutsui sitä Omega-haarniskaksi. Hän katsoi sitä ja hymyili. Keltamustat panssarit ja erittäin makutanuimaiset piikit kiinnittivät huomion ensimmäisenä. Myös muutamat ketjut, jotka roikkuivat sieltä täältä, olivat hienoja yksityiskohtia. Haarniskaan kuului kaksi mittavaa sapelia, jotka hän oli takonut aikoja sitten.
Pian Makuta Nui oli siirtynyt uuteen haarniskaansa. Hän kokeili sitä hieman, totuttautui siihen. Lopulta hän marssi ulos huoneesta. Hän kuuli meteliä käytävistä. Muutama Skakdi saapui luolaan. He katsoivat Makutaa uhkaavasti. Tämä katsoi takaisin ja virnisti. Oli aika hieman leikkiä.
Luola
Yliluutnantti katsoi ranteensa pientä näyttöä. Sen mukaan tätä luolaa oli vähän aikaa sitten käyttänyt makuta. Klaanille työskenteli makuta. Klaanilaisia oli torakoiden kannalta hyvä pahoinpidellä. Plus tämän haarniskan kanssa harjoittelu on aina hyödyksi. Ja se on todella nautinnollista.
Jonkin aikaa luolastossa kuljettuaan Nazorak kuuli edestään taistelun ääniä. Hän aloitti nopean, mutta varovaisen etenemisen kohti melun lähdettä. Pian hän huomasikin, mistä äänet lähtivät. Klaanille työskentelevä makuta pisti halki, poikki ja pinoon ryhmän Skakdeja. Ja vielä melko nopeasti. Yliluutnantti tarkkaili varjoista. Hän analysoi makutan jokaisen liikkeen, mihin tämän huomio kulloinkin keskittyi, miten hän rytmitti iskunsa. Kun Skakdeista ei ollut enää yhtään jäljellä, Yliluutnantti katsoi asiakseen astua esiin.
"Kuka siellä?" Makuta Nui kysyi nähtyään hahmon varjoissa. "Paljasta itsesi!"
Ei vastausta.
"Minulla on lämpönäkö. Piilottelu ei auta."
Yllätyksekseen Makuta ei kuitenkaan nähnyt mitään tai ketään skannatessaan luolansa seiniä.
Yllättäen Makuta Nui tunsi kovan iskun selässään. Hän miltei menetti tasapainonsa, ja kääntyi ympäri. Hänen takanaan seisoi jonkinlainen haarniskoitu hahmo, osoittaen häntä ranteestaan lähtevillä tykeillä. Hahmo puhui: "Tämä on siis pelätty Makuta Nui, Klaanille työskentelevät makuta. Miksen ole kauhuissani?" Makuta nui ei vastannut sanoin, vaan kädestään singotulla heikennyssäteellä.
955 Kyllä tunsi säteen, mutta piti sitä enemmänkin huvittavana kuin tuskallisena. Hän päätti kokeilla erästä hauskaa temppua, ja painoi nappia ranteessaan. Kiinnittääksen huomion muualle, hän hyökkäsi makutan kimppuun sarjalla nopeita sivalluksia ranneterällään. Makuta Nui torjui iskuja minkä ehti, mitä nyt muutama raapaisi häntä rintaan. Makuta teki vastaiskun potkun muodossa, ja lennätti Nazorakin luolan halki, kovaa vauhtia kallioseinään. Hänen yllätyksekseen torakka kuitenkin nousi vaivatta taas jaloilleen. Manu kuitenkin päätti käyttää erästä voimakkaimmista hyökkäyksistään Nazorakia vastaan. Hän lähetti suuren, punamustan käden rinnastaan nappaamaan otteen vihollisestaan.
Aivan kuten toivoinkin, 955 ajatteli. Käden tarttuessa hänestä, torakka irrotti haarniskanosansa, johon makuta oli tarrannut. Makuta veti puvunpalan osaksi haarniskaansa, arvaamatta siinä piilevää yllätystä. Torakan ansa oli toiminut, Klaanilainen oli vetänyt pommin osaksi haarniskaansa. 955 räjäytti sen, ja makuta lennähti voimakkaasti vastakkaiseen seinään.
Manu nousi seisomaan ottaen seinästä tukea, ja katsoi rintapanssariaan. Se oli melko lailla tuhoutunut. Mikä likainen temppu, Makuta Nui ajatteli. Tästä voi tulla rumaa
Yliluutnantti lähetti ranteestaan ohjuksia kohti makutaa, joka kuitenkin käytti väisämisvoimaansa. Makuta Nui käytti tätä voimaansa hyväksi, ja pääsi aivan hyökkääjän lähituntumaan. Hän nosti torakan ilmaan, ja paiskasi laava-altaaseen. Klaanilaisen järkytykseksi Nazorak kuitenkin nousi sieltä, vieläpä melko haavoittumattoman näköisenä. Manu hyökkäsi sähköllä, joka kuitenkin tuntui imeytyvän torakan haarnisakaan.
Yliluutnantti katsahti pikaisesti kättään. Laavassa uinti oli lähes tuohonnut hänen vasemman kätensä haarniskan. Hmm, pitäisi luultavasti lopettaa taistelu piakkoinkin. Tämä alkaa käymään turhan vaaralliseksi, hän ajatteli. 955 ponkaisi rakettimoottoreidensa työntämänä itsensä kohti makutaa, lävistäen tämän ruhjoutuneen rintahaarniskan ranneterillään. Hän käänsi aseita haavassa väistäen samalla makutan vimmaisen vastahyökkäyksen. Manu näki torakan silmissä hullaantuneen katseen, kun tämä keskittyi Manun ruhjomiseen sisältäpäin. Sitten 955 tunki tykkinsäkin rintapanssariin repimäänsä reikään, ja laukaisi ohjuksia. Makuta huojui, ja kaatui selälleen keskelle lattiaa. Juuri kun Manu oli nousemassa, torakka harppoi pois lähettäen ohjuksia luolan kattoon.
Kaikkialla alkoi täristä, kun Manu pääsi jaloilleen. Vielä hän lähetti muutaman räjäytyssäteen Nazorakin perään, muttei uupumukseltaan osunut. Silloin luolan katto sortui hänen päällensä.
Yliluutnantti oli kaiken kaikkiaan tyytyväinen pukunsa kenttätestaukseen. Pienillä vaurioilla hän oli juuri kukistanut makutan. Mikä voisi mennä pieleen?
Metsä
Matoro ja Suga yrittivät väistää kiviryöpyn, ja siinä he osin onnistuivatkin, tosin Matoron jalka jäi kivien alle. Hetken kuluttua he pääsivät vapaaksi kivikosta ja jatkoivat matkaansa metsässä, joka muuttuu jatkuvasti valoisammaksi ja avoimemmaksi.
"Mikä ihme se torakka oli?", Summerganon ajattelee ääneen kävellessään.
"Olisiko joku torakkojen supermies? Siihen ei vaikuttavan tehoavan mikään.", Matoro vastaa ja oikoo selkäänsä.
"Klaaniin pitää ainakin ilmoittaa.", Suga jatkaa.
Pusikosta kuuluu rapinaa. Matoro pelkää pahinta.
Summerganon ottaa meikkansa, pusikosta hyppää punaruskea olento kovalla vauhdilla, iskien hampaansa Klaanialisen rintaan. Matoro ampuu nopeasti jääisen säteen rahiin, joka paljastuu Kinlokaksi. Se vetäytyy hieaman ja murisee.
"Kinloka. Syö kaikkea.", Matoro, kävelevä tietosanakirja diagnosoi.
"Ihan sama mikä se on, miten siitä pääsee eroon?", Suga ilmoittaa ja sohii olentoa miekallaan.
"Se syö kaikkea. Loputtomasti. hankitaan sille jotain muuta syötävää, ja sitten häivytään.", Matoro sanoo, ottaen askelia taaksepäin. Kinlokan Kanoka-keikko osuu Jään Toaan, ja hän tuntee voimiensa heikkenevän, liikkeidensä hidastuvan... Matoro kaatuu maahan.
Suga miettii mitä tehdä, hyppää nopeasti Kinlokan yli, sen päälle ja ottaa sieltä Kanoka-kiekon hännästä. Klaanilainen tunkee hidastavan kiekon Kinlokan omaan suuhun, Rahi nielaisee sen itseasiassa mielellään, kunnes tajuaa hidastuvansa. Matoro ja Suga lähtevät poispäin, ennekuin kiekon vaikutus lakkaa.
Pitkähkön kävelymatkan jälkeen kaksikko näkee jo Klaanin tornit.
"Okei, haemme siis kolme muuta mukaamme.", Matoro sanoo ja he astuvat sisään suureen, harmaaseen linnakkeeseen.
Merellä taas kerran, ohoi
Kamerahökötyksen pudottamisen jälkeen Kepe ja Snowman olivat varuillaan. Nyt he tiesivät jonkun seuraavan heitä. Jonkun, joka tahtoi samaan päämäärään kuin hekin. Jonkun tuntemattoman pahan.
Kepe oli pannut oudosta laitteenromusta, joka edelleen oli vaarattomaksi todettuna veneen kannella, merkille joitakin kummallisia piirteitä. Se ei ollut perinteistä, ahjossa taottua metallia, vaan pikemminkin... kasvatettua. Siinä oli jotain orgaanista ja... hyönteismäistä.
Kepestä tuntui, että tämän matkan etenemisen teille tulisi vielä monta estettä ennen lopullista määränpäätä, finaalista destinaatiota.
Hän hätkähti. Oliko hän kuullut oikein? Korkea, hänen naamionsa sensoreiden nappaama ääni. Snowman ei näyttänyt huomanneen mitään.
"Hei, pysähdytään hetkeksi", Kepe sanoi.
"Selvä. Mutta miksi?" uteli lumenvalkea ukko.
Ääni voimistui. Se oli signaali... Mutta signaali mille?
Kamerahökötykselle.
"Var..." Kepe aloitti ehtien sanoa vähemmän kuin kissan kun laite räjähti. Sen paineaalto heitti heidät miltei laidan yli. Vene värjäytyi tuhkasta mustaksi ja sen pohjaan aukeni reikä kalojen valtakuntaan.
"Siinä oli joku kätketty mekanismi. Ja minä kun luulin kolunneeni sen läpikotaisin", Kepe sanoi.
Snowman asetti ruumiinsa korkiksi reiän päälle. "Jollakulla on tosiaan jotain meitä vastaan."
"Signaali räjäytti laitteen, mutta ehtiköhän se lähettää viime hetkellä tietoa sijainnistamme?" Kepe ihmetteli. "Ja se kuka meitä valvoo: tahtooko hän seurata meitä... vai tuhota meidät?"
"..."
"..."
Kumpikin heistä mietti vaihtoehtoja.
Kepen verstas
Dox oli onnistunut pakenemaan, mutta vain täpärästi. Saaliinsa hän oli saanut turvaan päässään kuljettaen, mistä hän oli iloinen. Hän oli miettimässä, mitä tapahtuisi, jos hän yhdistäisi sen varhaisemman saaliinsa kanssa, kun ääni keskeytti hänet.
Hän istui leirissään verstaan päähuoneen nurkassa. Huoneesta lähti kolme ovea: yksi Kepen huoneeseen, yksi ulos (se oli lukossa ja niin raskaasti panssaroitu ettei sitä saanut murrettua. Tai ehkä olisi, mutta Kepe ei ehkä olisi tykännyt siitä) ja yksi varastoon. Tämän oven hän oli parrunnut tiukasti umpeen pitääkseen pahat voimat sisällä.
Huoneessa oli pimeää, kuten varastossakin. Valoa tuli tosin sisään yhdestä ainoasta ikkunantapaisesta, joka oli katonrajassa yhdessä seinustalla. Pieniä merkkivaloja paloi myös tietokonelaitteistoissa, joiden takaa tapettia ei meinannut nähdä. Yhdestä näistä laitteista kumpusi ääni.
"Tästä tulee jotain suurta. Todellakin. Jotain suurta. Kunhan vain pysyisivät hengissä."
"Wut?" ihmetteli Dox.
Pieni matorankylä Klaanin saarella
Yliluutnantti hymyili sisäisesti. Hän kierteli savuavassa, ja nyttemmin täysin hiljentyneessä kylässä, pienten talojen joukossa. Hän käveli avoinesta oviaukosta sisään mökkiin. Tai oikeastaan mökin puolikkaaseen, kaksi seinää olivat romahtaneet harmaaksi kivimurskaksi. Pöytä oli nurin, ja tavarat olivat suurimmalta osin tiessään. Vai on näillä raukoilla ollut ihan aikaa pakata tavaroitaankin, hän ajatteli. No, mikäs siinä. En minä mikään pahainen Skakdi-ryöväri ole.
Sitten Nazorak siirtyi suurempaan, osittain kallionseinämää vasten rakennettuun rakennukseen. Se huokui arvokkuutta ja perinteitä. Tai ei ehkä enää, nyt patsaat olivat säpäleinä ja taljat revenneinä. Lamput olivat kaatuneet pitkin lattioita ja suuri pöytä huoneen keskellä oli kahtia. Jossain nurkassa taisi maata matoranin eloton ruumiskin.
Tyytyväisenä kättensä jälkeen Yliluutnantti asteli pois kylästä. Olisi aika käydä vielä korjauttamassa puvun saamat vauriot, ja varsinainen tehtävä voisi alkaa.
Merellä. Ei muuta.
Snowman alkoi saada tarpeekseen tulppana olemisesta. Hän tiedusteli, josko lähistöllä näkyisi saaria, jossa paatin voisi korjata. Kepe ilmoitti hilpeästi matkan varrella olevan metsäisen saaren, jahka kokematon merimies saisi venosen sinne ohjastettua.
Lyhyen merimatkan ja töyssyisän rantautumisen jälkeen kaksi Klaanilaista kapusivat rantaan. He katselivat ympärilleen, ja näkivät joka suunnassa vehreää metsää. Kaipa niistä jonkinmoisen tukkeen saisi kyhättyä.
"Kepe?" Snowman aloitti "Kasvivoimien käytön paikka?"
"Selvästi."
Kepe katkaisi erään puun elementaalivoimillaan, ja muovasi vielä jäästä sahat kaksikolle. Metsurinhommat voisivat alkaa.
Siinä rungosta oksia karsiessaan Kepe pohti vielä ääneen, mikä se kamera oli ollut. Erityisesti teknologian hyönteismäisyys karmi häntä.
"Meinaatko, että sen takana olisivat Nazorakit?" Snowman vastasi toverinsa pohdintoihin.
"Mitään varmaa en voi sanoa, mutta eikö kameran pinnassa ollutkin samanlaista tuntua kuin torakoiden kuoressa?"
"Uhkaava ajatus."
"Eikö vain olekin."
"On."
"Yleensä tuohon ei vastata."
"Ei niin."
"Hyvä kun tiedät."
"Eikö vain olekin."
"..."
"..."
Jake löysi itsensä klaanista. Hän käveli ympäriinsä ja mietti. Avde oli antanut hänelle mahdollisuuden muuttua takaisin entiselleen, mutta mitä Jaken pitäisi tehdä? Avde saattaisi käskeä Jakea tekemään mitä vaan, vaikka tappamaan jonkun ystävistään. Mutta Jake ei tekisi mitään sellaista.. Vai tekisikö...? ...Ei. Hän ei haluaisi pettää heitä eikä varsinkaan tappaa.. Jake ajatteli ajattelemistaan mutta lopulta lopetti. Hän ajatteli että voisi teettää itselleen uuden, hieman aerodynaamisemman haarniskan ja uuden miekan, hän ei ollut sopeutunut raskaiden aseiden puolelle. Jake otti maasta pienen rahi-olennon. Hän katsoi sitä. "Onpa kaunis..." Sitten Jake murskasi sen. "...Mutta kaiken kauniinkin täytyy kuolla..."
Klaanin linnake
Matoro hyräilee kävellessään Klaanin rauhallisilla käytävillä. Hän etsii käsiinsä muutaman Klaanilaisen ja lähtee takaisin MaNun luo.
Matoro tilaa ensin Chat-kahviossa ruoan, nauttii sen nopeasti ja menee lähellä olevaan hangaariin. Suuressa metallihallissa kohoaa valtavana puinen Steampunk- laiva. Jään Toa vilkuilee ympärilleen ja havaitsee Keetongun yhden aluksen kannella.
Matoro kiipeää köysitikkaita kannelle.
"Onko sinulla jotain kesken?", hän aloittaa.
Keltainen hahmo nousee.
"Ei, ei mitään. Onko sinulla jotain erityistä?", Keetongu kysäiee.
"Makuta Nui tarvitsee Klaanilaisia johonkin hommaan. Onko sinulla luppoaikaa, voit tulla mukaan?"
Luolat
Makuta Nuin luola on sortunut. Täällä olleet "luomukset" ja rahi-kemikaalit ovat nyt sekoittuneet, ja elossa olleet Rahit päässeet pois.
Joku pieni rahi on sihisevän Makuta-viruskalvon alla ja muutat pikkuhiljaa muotoaan. Olennon päälle kaatui paljon erilaisia Makutojen kemikaaleja.
Nazorak-kaksikko katsoo entistä suuaukkoa Makutan luollalle. Nyt siinä on röykkiö kiveä ja maata. Kuuluu outoa kolinaa, toinen torakka tarkentaa kuuloaan. Silloin valtava kivi iskeytyy torakkaa päähän, koko muu kroppa litistyi lattiaan samalla. Nazorakeista toinen vetää miekkansa, odottaa mikä juuri avautuneesta aukosta tulee...
Olennossa on vaalenapunaista ja valkoista, sillä on pitkät ylöspäin sojottavat korvat, yksi psykoottisen näköinen silmä, turkki, kaksi kättä, kaksi jalkaa, pieni hännäntynkä. Se on noin kahden Toan korkuinen, ja Nazorak ei ole ikinä nähnyt moista. Olennon suusta roikkuu tunnistamattomia rahin kappaleita.
Se näkee torakan, osoittaa tätä töppökädellään ja hyönteisen pää pimenee lopullisesti.
Keetongu Sep 30 2010, 05:27 PM
Klaanin linnake
"Hmm, voisinpa tullakin. Voisimme käyttää näitä lentopelejä, ne voittavat kyllä patikoinnin. Kuulin reissustanne. Jotain samantapaista kaiketi tulossa?"
"Ehkäpä", Matoro vastasi. "Onko sinulla mitään, millä voi liikkua maalla?"
"Juu, ruumissa on erilaisia käveliöitä, minun itseni suunnittelemia, niillä pääse aika pitkälti mihin tahansa niin kauan kuin vettä ja polttopuuta on saatavilla. Ilmoita tai käske jonkun ilmoittaa kun olette valmiita."
Klaanin linnake
"Ai, että kun sattuu päähän, missäköshän minä olen", toa näki ympärillään vain Kapuran, joka tuijotti häntä tyrmistyneenä, matoranien kanssa.
Zyglakit eivät enään olleet pelästäytyneitä ja valmistautuivat uuteen hyökkäykseen "Juuri kun pääsen taistelusta joudun heti uuteen, aina sama juttu, no antaa tulla liskopuolet!"
Ath-Koro, valkoisen temppelin sivuovi
Niskaan hyppäävä pimeyden metsästäjä ei ollut ensimmäinen asia, jota Guardian odotti juostessaan ulos Ath-Koron temppelin sivuovesta. Punamustaan haarniskaan sonnustautunut hahmo hyppäsi hänen selkäänsä ja riuhtaisi hänet painiotteella voimakkaasti päin Ath-Koron temppelin valkoista seinää. Guardian murahti kivusta.
Pian metallinen käsitykki osoitti suoraan Guardianin kasvoihin. Sitä pitelevän pitkäraajaisen Pimeyden metsästäjän kasvoilla oli illkeä virnistys.
Guardian katsoi metsästäjää suoraan silmiin tämän aseen ohi.
"Olemmeko me tavanneet?" Guardian kysyi metsästäjältä ironisen kohteliaasti, kun otti huomioon hänen vihaisen ilmeensä.
"Emme vielä", punamustan jätin matala ääni sanoi. Se naurahti psykoottisesti.
Guardianin katse viileni.
"Niin, tietenkin", hän sanoi sarkasmia tihkuvalla äänensävyllä. "Olisin varmasti muistanut viehättävät kasvosi. Millä yliampuvalla koodinimellä sinut on siunattu, metsästäjä?"
Punamusta jätti hymyili pirullisesti. Sitten se liikautti olkapäitään hienovaraisesti. Pian äänekkään roihahduksen myötä metsästäjän selästä lennähti polttavia liekkikaaria.
"Purifier", metsästäjä sanoi innokkaasti. "Sisäistä se, pian et nimittäin muuta enää koskaan sisäistäkään."
Guardian tarkkaili vihollistaan miettien tarkasti kaikkia mahdollisia skenaarioita. Hän oli tällä hetkellä ansassa ja kykeni näkemään, että Purifierin liipaisinsormi oli nopea. Tavallinen hyökkäys pysähtyisi kuin...seinään, kyllä.
Oli pelattava aikaa ja mahdollisesti myös metsästäjän hermoja.
"Nättiä", Guardian sanoi sellaisella äänensävyllä, että hitaimmatkin tajuaisivat, mitä hän oikeasti tarkoitti. "Oletko harkinnut uraa pyroteknikkona tai nimeämispäivän viihdyttäjänä? Luulen, että ne olisivat lähempänä kyvykkyytesi tasoa."
Purifierin virne ei kadonnut. Hänen tykkinsä sisällä syttyi jokin. Metsästäjä naurahti.
"Ainoa viihdyke, jota sinä tulet saamaan, on katsoa oman ruumiisi palavan", metsästäjä sanoi äänessään häiriintynyttä intoa.
Guardian katsoi suoraan tykin piippuun. Se oli tarpeeksi lähellä, mutta hän ei ollut täysin varma, osaisiko Purifier varautua kaikkeen. Hän ei myöskään ollut täysin tietoinen, millä Purifier oli ampumassa häntä kohti. Toisaalta taas ase vaikutti latautuvan joka sekunti, joten jotain oli tehtävä.
Guardian kurtisti kulmansa ja kohdisti katseensa tykin piipussa hehkuvaan ammukseen. Hän tunsi oikean silmänsä kuumentuvan. Se oli valmis. Nyt kaikki oli kyse vain ajoituksesta.
"Plasma", Guardian ajatteli. "Päälle."
Sekunnin kymmenesosan ajan Guardian näki molemmissa silmissään pelkkää punaista ja tunsi lämmön kasvoillaan. Plasmasäde välähti suoraan tykin sisään ja loput sekunnista Purifier ehti ihmetellä, mitä oli juuri tapahtui.
Guardian hyppäsi sivuun. Voimakas räjähdys heitti Purifierin taaksepäin ja tulinen myrsky levitti käsitykin osasia joka suuntaan. Purifier lensi kohti syvää kinosta ja upposi siihen. Katsottuaan tarkemmin Guardian huomasi, että hanki oli sulanut metsästäjän alta.
Guardian otti pistoolinsa esiin. Hän latasi sen ja tähtäsi kuopan suuntaan tasaten hengityksensä.
Kuopasta sinkoutui liekkejä ylöspäin. Purifier huusi raivokkaasti.
"Sinä", metsästäjä karjaisi äänellä, joka muistutti voimakasta metsäpaloa. "Senkin!"
Voimakkaan äänen säestämänä Purifier hyppäsi kuopasta selkäliekit roihuen. Hän laskeutui Guardianin eteen ja karjui vihaisesti.
Purifier hyökkäsi täydellä voimalla Guardianin kimppuun ja tuliryöpyt sulattivat lähialueen kinoksia vauhdikkaasti. Guardian vastasi tuleen pistoolillaan.
* * *
Matoranit marssivat kohti temppeliä. Niiden sinisenä hohtavat silmät näkivät kahden hahmon taistelevan keskenään temppelin toisella puolella, mutta siitä ne eivät välittäneet. Matoranit tiesivät, että toisella hahmoista oli jotain, joka ei kuulunut hänelle.
Valtava armeija marssi kohti temppelin sivuovea. Matoranien kädet vääntyivät nyrkeiksi samanaikaisesti.
Tunkeilijoiden täytyisi palaa.
"Nimda."
* * *
Ties kuinka monenteen kertaan korjatussa veneessä keskellä merta ties kuinka monetta kertaa, matkalla kohti alati lähenevää määränpäätä.
Kun veneen pohjaan ilmestynyt, Nazorakien luotaimen spontaanin itseräjäytyksen tuottama reikä oli korjattu, matka jatkui taas. Ilma alkoi selvästi kylmetä, ja se tuntui jopa jään toasta ja lumesta koostuvasta samanlaisesta epäluonnollisen kalsealta. Kumpikin heistä tiesi matkan pikku hiljaa lähenevän loppuaan, mutta pahimman olevan vasta edessä. Ehkä koko tarinan lopullisen lopun.
"Kuinka pitkä matka tästä on maaliin", Kepe kysyi. Snowman vastasi mitäänsanomattoman ympäripyöreästi, kuin salaten jotain. Tehtävän salaisuus ja sen todellisen tarkoituksen mysteeri alkoi taas korostua.
Saaria alkoi näkyä ympäristössä yhä enemmän, ja aava meri oli pikku hiljaa jäämässä taakse. Taivas oli harmaiden, aavemaisten pilvien peitossa. Ilmapiiri oli hyvin uhkaava. Jos tämä olisi ollut elokuvaa, tässä kohdassa olisi soinut kaukaista ja mystistä sotarummutusta. Oli kuitenkin aivan hiljaista. Kuin edes tuuli ei olisi uskaltanut puhaltaa.
Läheiseltä saarelta, joka oli metsän peitossa, kaikui värisyttävä huuto. Parvi yönmustia lintuja lehahti ilmaan. Huudon aiheuttajasta ei ilmennyt muuta merkkiä.
Entä jos se olikin vain heidän mielikuvituksensa tuote? Kuvitelmaa? Niin he ainakin toivoivat.
Pikkuhiljaa luonnoton sumu alkoi luoda peittoa heidän ylleen. Veneen vauhti hiljeni selittämättä. Vesi liplatti, moottori hurisi hiljaa. Muuten oli aivan hiljaista.
Mihinkään suuntaan ei nähnyt kymmentä metriä pidemmälle.
Luonnottoman sumun ylle lankesi luonnoton varjo, joka karmi kummankin urhean sankarimme selkäpiitä. Varjo tuntui syövän ympäristöä, vaikka oli vasta keskipäivä. Kumpikin heistä pysyi hiljaa, huolestuneita silmäyksiä toisiinsa luoden.
Vene pysähtyi. Oli aivan hiljaista.
Kepe tarkkaili ympäristöä. Yhtäkkiä Snowman tarttui häntä hihasta sen näköisenä kuin olisi nähnyt aaveen ja osoitti kokan suuntaan.
Vedenpinnan yläpuolella leijui muodoton, musta varjo, joka haki olemusta pitkillä, mustilla nauhoilla.
Verstas
Dox kuunteli, mitä äänellä oli sanottavanaan.
"Vuokraaja ja Viitoittaja ovat kohdanneet Vihollisen, ja se viivästyttää heitä matkalla Vartijan luokse. Veistäjä ja jopa itse Varoittaja tulevat vielä puutumaan asioihin."
Dox nielaisi. Valvoja oli puhunut.
Torakkain asevarasto
”Emme saaneet vasemman kätesi liikkuvuutta aivan normaaliksi. Haarniska kärsi laavakylvyssä kuitenkin sen verran pahoja vaurioita.”
Yliluutnantti kuunteli tyynesti insinööritorakan raporttia haarniskansa korjauksesta.
”Entä tykki, se kuitenkin toimii normaalisti?”
”Kyllä, aivan oikein.”
Mainiota, Yliluutnantti ajatteli. Hän siveli taistelupuvun pintaa käsillään, kävi sen läpi vaihe vaiheelta. Kaikki muodot tuntuivat hyviltä, vaarallisilta. Kun hänen sormensa lopulta hipoivat teriä, 955 tunsi olonsa hyvinkin nautinnollikeksi. Tämä oli eräs parhaista apuvälineistä, joita torakka voisi toivoa.
Juuri sopivasti Kenraali saapui huoneeseen, merkitsevä hymy kasvoillaan. Yliluutnantti tiesi, mitä tämä tarkoitti. Operaatio voisi alkaa.
Sumun keskellä veneessä
"Niin", varjo jatkoi. "Teidän - ei pidä tästä kulkeman."
"Mutta sinulla ei ole mitään konkreettista syytä estää meitä", Snowman intti.
Snowman oli kerännyt rohkeutensa ja kävi kiivasta väittelyä saaristoa riivaavan henkiolennon kanssa. Kepe huomasi varjon alkavan pikkuhiljaa kalveta. Se ei enää ollut pimeydenmusta, vaan hämäränharmaa, mutta ei vielä kuitenkaan yhtä valkoinen kuin tämän kasvoilla leijuva Pakari. Sen tahdonvoima ei näyttänyt olevan kovinkaan vahva. Toisaalta sillä ei ilmeisesti ollut ollut väittelykumppania vuosisatoihin.
"Me palaamme - vielä asiaan - me palaamme", se mylväisi ja haipui pois. Sen lähtöä saatteli pettynyt henkäys.
Sumu alkoi hälvetä, ja pian lähiympäristön saaret alkoi jo erottaa.
"Sepäs oli virkistävää", Snowman sanoi.
Vene jatkoi matkaansa. Pian heidän päämääränsä näkyi jo horisontissa. Se oli lumivalkoinen, suuri saari. Omituinen sininen valo hohti sisämaasta.
"Siinä se nyt on. Matkamme määränpää."
Vene pysäköitiin suojaisaan lahteen, ja kaksikko astui maihin. Vaikka sumu oli kadonnut, kolea ilma leijui edelleen ympäristössä. Jos tämä olisi ollut elokuvaa, olisi paikalla soinut "varokaa heikkoa jäätä" -musiikki.
"Minne tästä", Kepe kysyi.
"Eteenpäin", Snowman vastasi.
"Missä suunnassa on eteenpäin?" Kepe kysyi, Snowmanin pyöriessä ympyrää.
"..."
"..."
Leppoisa veneretki muuttui tarpomikseksi polvensyvyisessä lumihangessa.
Pikku hiljaa lumihiutaleita alkoi putoilla heidän päälleen. Pikku hiljaa se yltyi myrskyksi.
Verstas
"Niin... Minä olen siellä. Minä olen täällä. Minä olen enemmän kuin minä."
Klaanin Linnake
"Juu, jos sinulla on tässä helposti saatavilla jonkun sortin kävelijää niin pistäppä valmiiksi. Tulen ilmoittamaan kun lähdemme.", Jään Toa ilmoittaa ja lähtee pois hallista. Matoro vilkaisee Chat-kahvioon, Mahriking istuu pödän ääressä lukemassa viimeviikkoista Klaanilehteä. Matoro istahtaa vastapäätä tätä Klaanilaista, ja aloittaa tervehtimällä. Make nostaa päänsä lehdestä, tarjoaa makkaraa sekä kysyy mitä asiaa.
"Tuotanoin, MaNu tarvitsee Klaanilaistiimiä johonkin hommaansa. Tehtävä sisältää todennäköisesti taistelu-", Matoro selittää tilannetta.
"JEE! Tulen heti, täällä on tylsää.", Mahriking innostuu.
"...Minne menemme?", hän jatkaa, nyt hiljempaa.
"Haemme vielä yhden tyypin, sitten lähdemme Keeton meille hankkimalla ajoneuvolla Manun luo, hän on viidakossa.", Matoro selventää.
MaNun luola
Vaaleanpunainen jänismäinen hirviö kävelee hitaasti synkkää käytävää. Se silmäilee yhdellä punaisella silmällään seinämiä, ja havaitsee Torakan, joka jähmettyy paikalleen. Keihäs lentää, iskeytyy Rahin rinnasta läpi, mutta olento ei siitä hätkähdä, osoittaa kädellään Nazorakia, joka kaatuu kuolleena maahan: Rahi pystyy tohamaan heikkomielisten tajunnan.
Metorakk on palaamassa tunneleiden kautta tukikohtaan. Hän oli miehineen etsimässä Matoroa metsästä, muttei löytänyt. Skakdi jähmettyy nähdessään hieman itseänsä pidemmän, kahdella jalalla kulkevan olennon.
Suuri Rahi osoittaa Skakdia kädellään, Metorakk tuntee kosketuksen mielessään. Skakdijohtajan pää täyttyy kivusta, mutta se kestää Rahin voimat.
Pienissä aivoissaan otus miettii alkavansa syömään kun on hoidellut tämän saaliin.
"En tiedä mikä sinä oikein olet, mutta taidan tehdä sinusta selvää... Kokeilit jonkunnäköistä mielihyökkäystä, mutta epäonnistuit.", karhea ääni sanoo, ja Skakdi lähtee hyökkäykseen. Rahi on kummissaan, nostaa kätensä huitaisee Metorakkia. Kova lyönti vavisuttaa Skakdi panssaria, mutta hän pysyy pystyssä, ja iskee tikarin Rahiin. Se mylväisee, mutta pian unohtaa ja huitaisee Metorakkin maahan. Otus painaa itseään kaatuneen uhrinsa päälle, painaen jalkansa tämän rintaan. Murskaava voima kohdistuu Skakdiin. Metorakk pitää kuitenkin pään kylmänä, ja iskee moukarillaan olentoa polveen. Vaalenpunainen rahi karjaisee, Metorakk kierähtää pois jalan alta ja lyö moukarilla kohdettaan selkään. Raji kääntyy ja lyö kohti Skakdia, tämä kierähtää, mutta sitten Rahin terveen jalan potku osuu kohdettaan leukaan. Metorakkin kypärästä lentää siruja itse kypärän ja suusuojan irrotessa paloiksi, hampaita lentää ja Skakdi lentää kovaa vauhtia käytävän reunaan, verta vuotavana.
Rahiotus on varma voitostaan. Metorakk ottaa viimeisenä keinonaan Zamorinsa, lataa siihen piikkikuulan ja tähtää.
Tämän on osuttava, Skakdi tuumii ja puristaa liipaisinta. Piikeillä höystetty kuula lähtee lentoon, lentää kohti olennon päätä, ja iskeytyy suoraan olennon yhteen silmään. Piikkinen kuula lävistää silmän, iskeytyy pään läpi voimalal ja osuu seinään Rahin takana. Se kaatuu maahan, tunneli alkaa tosin vavista ja ilmeisesti sortuu tärähdyksestä.
Metorakk lähtee haavoittuneena äkkiä pois luolasta, ja takana alkaa jo rymistä, kiviä putoilee.
Ath-Koro
Killjoy ryntäsi valtavalla vauhdilla kohti taistelevaa kaksikkoa. Guardian suojautui muutaman kiven taakse, tulittaen samalla pistoolillaan ympäriinsä riehuvaa Purifieria.
Purifier ei odottanut Killjoyn seuranneen häntä, joten Killjoy onnistui tekemään täydellisen taklauksen ja rysäytti Purifierin suoraan pienen mökin seinän läpi. Killjoy kapusi ylös, mutta Purifier onnistui massiivisella kädenheilautuksellaan iskemään Killjoyn takaisin ulos, hypäten itse perään.
Killjoy peruutti, kunnes huomasi seisovan aivan Guardianin vieressä.
"Hyvä ajoitus."
"Pahoittelen viivästystä, ystävämme hidasti hieman matkaani", mutisi Killjoy ja veti miekkansa esiin.
Purifier puhkui taisteluintoa ja tanssahteli mielipuolisena ympäriinsä, pärskien tulta ympärilleen.
"Kas Killjoy! Mukavaa, että liityit seuraamme", Purifier käkätti.
Guardian loi merkillisen silmäyksen Killjoylle: "Tunnetteko?"
"Vanha tuttu", Killjoy tuumasi ja kohensi asentoaan.
Tilanne oli kaksi yhtä vastaan. Edes Purifier ei olisi tarpeeksi tyhmä käydäkseen molempien kimppuun.
"Meitä on kaksi", Guardian aloitti.
"Kammottavaksi", Killjoy jatkoi.
"Sinä olet yksin."
"Sinulla ei ole asetta."
"Meillä on aseet."
"Haluatko harkita jotain uudelleen?"
Purifier oli hämmentynyt tästä odottamattomasta vuoropuhelusta ja peruutti muutaman askeleen, Killjoy odotti tämän perääntyvän, mutta äkisti Purifier teki valtavan spurtin kaksikkoa kohti ja kaatoi nämä molemmat maahan.
Metsästäjä sähähti Guardianille ja jatkoi sitten kaksikon yli juoksuun kohti metsää.
Killjoy oli aikeissa lähteä prään, kunnes Guardian pysäytti hänet.
"Meillä on tällä hetkellä isompiakin ongelmia"
Killjoy hätkähti ja tajusi, että heidät oli piiritetty. Sadat matoranit kulkivat ympyrämuodostelmassa heitä kohti, sininen hohde silmissään.
"Nimda."
Guardian hätkähti ja alkoi penkomaan tarvikevyötään. Nahkapussi oli kadonnut.
"Voi hitto. Voi hiton hitto."
Killjoy loi kysyvän katseen Guardianiin.
"Ystäväsi vei sen, mitä tulin hakemaan täältä. Sen asian, jota nämä pikkukaverit haluavat tällä hetkellä", Guardian tilitti, matoranlauman lähestyessä hetki hetkeltä.
"Nimda."
"Meidän tulee siis raivata tiemme ja löytää hänet", Killjoy totesi ja alkoi lataamaan käsiinsä sähköpurkauksia.
"Ei. Muista se yksi sääntö, jota emme koskaan saa rikkoa. Viattomia ei saa vahingoittaa", Guardin toppuutteli.
"Nimda."
"Missä kohtaa viattomuuden spektriä raivokkaat aivopestyt Matoranit ovat?", Killjoy mutisi.
"Nimda."
"Missä kohtaa viattomuuden spektriä ME olemme?", Guardian jatkoi matoranlauman ollessa jo pelottavan lähellä.
"Tartu kiinni!", Killjoy huusi matoranlauman ollessa enää kahden metrin päässä heistä.
"Nimda."
"Mitä?", Guardian ihmetteli.
"Nimda."
"Äkkiä nyt!", Killjoy huusi matoranien ollessa miltei kosketusetäisyydellä.
Guardian tarttui kiinni Killjoysta ja samalla hetkellä Killjoyn jalkapohjista aukesi kaksi aukkoa, jotka paljastuivat suihkumoottoreiksi.
Kaksikko ampaisi tuhatta ja sataa kohti taivasta, jättäen hölmistyneen matoranlauman ihmettelemään kohteidensa katoamista.
"Nimda?"
Eteläinen saari, metsä
Matoran seisoi hangessa. Se odotti jotakuta suojaten itseään kylmyydeltä viitalla.
Matoranin vaaleansininen Pakari oli ilmapiiristä johtuen huurussa ja vaikutti kaukaa katsottuna enemmänkin valkoiselta. Naamio ei ollut uusi ja tulisi kaipaamaan kunnostustöitä erittäin pian.
Matoran katsoi kohti Ath-Koron kylää, joka näkyi juuri ja juuri puiden takaa. Kyläläisiä oli liikkeellä laumoittain ja Suuren temppelin sivupuolella taisteltiin.
Matoran kuuli askelia takaapäin. Jäinen lumi rutisi ja naksahteli äänekkäästi ja tarkasti kuuntelemalla Matoran pystyi kuulemaan hengityksen.
Hän kääntyi. Yksi Suuren temppelin Toan kokoisista vartijoista katsoi häntä kaapunsa sisältä. Matoran katsoi vartijaa hetken kauhistuneena ennen kuin tajusi, kuka hupun sisällä oikeasti oli.
"Olet myöhässä", Toan vakava ääni sanoi hupun sisältä.
"Nöyrimmät anteeksipyyntöni", Matoran sanoi vankasti. "Kuinka kauan olet ollut vartiossa?"
"Liian kauan", Toa sanoi. "Muut vartijat epäilevät taatusti jo jotain."
"Mitä teit kuudennelle?" Matoran kysyi lähestyen Toaa.
Toa oli hetken hiljaa. Hän kääntyi ympäri ja tähysti hetken kauemmas.
"Kolmas puu vasemmalta", Toa sanoi vaatimattomasti.
"Aika ihailtavaa", Matoran sanoi kunnioittavalla äänensävyllä.
"Et usko, kuinka vaikeaa on sitoa puuhun jotain, joka osaa sytyttää haarniskansa tuleen", Toa vastasi rauhallisesti.
Matoran katsoi taakseen kohti temppelin sivureunaa. "Yhteinen ystävämme näyttää pärjäävän hyvin", hän sanoi. "Ehkä hän ei tarvitse apua juuri nyt."
Matoran kuuli Toan vetävän aseensa esiin.
"Hän pärjää", Toa sanoi. "Mutta rannalla on jotain, joka vaatii kaiken huomioni. Suonet anteeksi, joudun poistumaan pian."
Matoran laittoi kätensä viittansa sisään ja kaivoi jotain esiin. Hän ojensi kuluneen paperinpalan Toalle.
"Muista antaa tämä yhteiselle ystävällemme", Matoran sanoi hieman varovaisemmin ja hiljaisemmin. "Tämä on elintärkeää meille kaikille."
Toa katsoi paperinpalaa kaapunsa syvyyksistä. Se tarttui siihen ja piilotti palan kaapuunsa.
"En kysy", Toa sanoi. "Nyt, minulla on kiire. Hyvästi."
"Näkemiin", Matoran sanoi kylmästi katsoessaan Toan juoksevan kohti rantaa.
Komentokammio
Nazorakien johtaja, Kenraali 001 seisoi täysin valaistussa huoneessa tutkien edessään hohtavaa karttanäyttöä. Lähialueen saaret näkyivät siinä tarkasti ja pienen punaisen pisteen liike hangaarista kohti pientä eteläistä jääsaarta erottui kauas.
"Herra Kenraali", yksi huoneessa työskentelevistä komentotorakoista sanoi virallisesti. "955 lähestyy kohdetta. Mitkä aseet valtuutamme?"
Kenraali vastasi salamannopeasti.
"Kaikki."
"Mutta herra Kenraali", toinen komentotorakka sanoi äkkinäisesti mutta kunnioittavasti. "Eikö tarkoitus ollut vain vangita kohde?"
"Kaikki".
Komentotorakka nielaisi.
"Kyllä, herra Kenraali", se vastasi vaitonaisesti ja avasi kommunikaatiokanavan. "955. Täysi arsenaali." Linjan toisesta päästä kuului innokasta naurua.
"Herra Kenraali", komentotorakka aloitti jälleen. "955 havaitsee suuren kerääntymän eläviä kohteita. Suositeltu toimintaperiaate?"
Kenraali puristi kätensä nyrkkiin. Hän tarttui komentotorakan kädessä olevaan kommunikaatiovälineeseen ja puhui suoraan yliluutnantti 955:lle.
"Ei silminnäkijöitä", hän sanoi vankasti. "Eikä todisteita käynnistäsi. Puhdista koko saari."
Jossain meren yllä yksi Nazorak oli hetken iloisempi kuin kukaan muu tässä maailmassa.
Pohjoinen manner, Tren Kromin niemimaa
Illan viimeiset auringonsäteet värjäsivät taivaan verenpunaiseksi. Ilma oli kylmä ja kuiva. Vuorien välissä sojottavien kristallipiikkien väliin tuleva valo taittui valaisten hieman rinteitä. Kolea viima puhalsi epämiellyttävästi. Mikään ei liikkunut. Myrkyllisellä alueella ei edes kulkenut raheja. Joskus paikalla oli Nui-Ramoja, mutta nekään eivät juuri saaneet saalista vaarallisilla kallioilla. Hiljaisuus vallitsi lähestulkoon aina, kun oli hiljaista.
Kuinka ristiriitainen ajatus, luolasta ulos hiippaileva Vortixx ajatteli. Hän oli matkalla tapaamiseen.
Hän alkoi kiihdyttää askeleitaan; ulkona oli sen verran kylmä, että hänen ei tehnyt mieli jäädä sinne. Hän näki jo suuren laivan, joka ajelehti kohti niemimaata. Vortixxin rakentama satama – mikä ei tosiaankaan ollut hääppöinen – nökötti vähän matkan päässä. Hän käveli sen luo ja odotti. Pian laiva saapui. Melko ohut mutta pitkä lankku laskettiin alas. Sitä pitkin käveli hahmo alas laivasta. Tämä hahmo oli pitkä, Toaa pidempi. Hänen haarniskansa oli violetin ja hopean värinen, hänen harteillaan roikkui musta viitta. Hänen kasvoillaan oli violetinmusta Kanohi Avsa, Nälän naamio. Vortixx nielaisi. Hän ei olisi halunnut olla itse tekemisissä Makutan kanssa, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja: palkkio, joka hänelle oli ilmoitettu, oli liian houkutteleva. Hän saisi itselleen koko Matoran-orjakaupan suurimman lastin ikinä.
Vortixx vapisi, mikä ei johtunut kylmästä. Makutasta huokui pelottavuutta. Kun hän työnsi kasvonsa aivan Vortixxin lähelle, tästä tuntui, kuin hänen kaikki positiiviset emootionsa olisivat poissa. Mielialakin alkoi vaihtua synkemmäksi. Makuta saattoi käyttää naamiovoimaansa Vortixxiin; tai sitten tunne johtui siitä, että tämän oli piirittänyt joukko visorakeja. Makuta kumartui entistä enemmän hänen puoleensa ja kuiskasi: ”No niin, Vortixxssh. Kerrohan minulle, misssä sse on.”
Vortixx vapisi. ”Mi-mikä-kä?” Makuta vetäytyi kauemmas.
”Sinä tiedät ssen, sssaasssta”, hän sanoi Vortixxille. Tämä ajatteli, että ei voisi enää pelata aikaa.
”Bi-bi-bioklaani…” hän mutisi. Makuta nyökkäsi hitaasti.
”Se… se on…” Vortixx jatkoi, ”se on… jossain mantereiden välissä.”
”Hieman tarkemmat tiedot lienevät paikallaan, vai mitä sssanot?”
Vortixx alkoi saada jo hieman itsehillintäänsä takaisin.
”Minulla on kartta, joka näyttää sijainnin.”
”Hienoa, pikkuinen”, Makuta sanoi hymyillen erittäin häijysti. ”Sinä saat pian palkintosikin.” Vortixx luuli tämän jäävän hänen viimeiseksi hetkekseen. Mutta Makuta ei tappanut häntä, kuten hän oli epäillyt.
”Merkitsse tähän karttaan Nazorakien, Sskakdien ja Zyglakien liittouman tukikohta. Minä teen ssinne pienen visiitin.” Vapisevin käsin Vortixx piirsi pienen rastin. Makuta vetäisi kartan pois ja laittoi sen viittansa alle.
”Palkintosi toimitetaan piakkoin”, Makuta sanoi ja kääntyi lähteäkseen, ”Makuta Abzumo kiittää tiedoistasi.”
Vortixxin päähän nousi kummallinen ajatus: Onpas typerä nimi. Hänen ajatuksensa alkoivat virrata. Hän oli tavannut Makutan ja selvinnyt jopa elossa hyvän kaupan lisäksi. Makuta näytti lähtevän pois päin, mutta sitten hän yhtäkkiä vetäisikin esiin miekkansa. Hän heilutteli sitä ympäriinsä, teki taidokkaita liikkeitä, pyöritti päänsä ja ruumiinsa ympäri, yhdellä ja kahdella kädellä. Sitten, yhdistelmän viimeisenä liikkeenä, miekka suhahti sopivasti Makutan olan yli ja lävisti Vortixxin pään; terä sujahti onnettoman olennon silmien väliin kuin kuuma veitsi voihin. Vortixxin silmät pullahtivat ulos, hän ei ehtinyt edes kiljaista. Makuta työnsi miekkansa vielä syvemmälle. Se oli nyt kahvaansa myöten Vortixxin pään sisässä. Makuta väänsi sitä vielä kierroksen. Visorakit katsoivat vieressä tätä sadistista miekkaesitystä. Lopulta Makuta veti hitaasti terän ulos. Vortixxin päässä oli suurehko aukko. Visorakit syöksyivät syömään ruumiin. Makuta katseli, kuinka hänen palvelijansa mässäilivät typeryksen lihalla.
Kukaan, Makuta ajatteli, ei pilkkaa nimeäni.
Bio-Klaanin linnake
Matoro on astellut ulos linnakkeesta, menossa Klaanin "takapihalle", hiakkarannalle jossa sijaitsee myös Matorankylä. Alempaa, vesirajasta kuuluu aseiden kalinaa, epämääräisen huudon, Zyglakin sähinää. Matoro juoksee, näkee heikkadyyniltä Kapuran ja Glatoriankingin taistelemassa muutamaa Zyglakia vastaan. Toat näyttävät olevan pahasti alakynnessä. Matoro ottaa energiateränsä ja hyppää alas, lisko-otukset huomaavat hänet heti. Samoin Klaanilaiset.
"Matoro! Mitä sinä täällä?", Kapura ihmettelee, ja väistää liskon iskun.
"Hoidellaan nämä otukset, puhutaan sitten.", Matoro toteaa ja hyppää ilmaan, Zyglakin yli, iskien tätä miekalla selkään. Zyglak huitaisee Matoroa kohti, Toa iskeytyy kovaa maahan.
"Ehkä teihin ei tehoa elementti-iskut, mutta maastoon tepsii", Jään Toa puhuu itsekseen ja ampuu miekastaan energiasäteen Zyglakin jalkojen alle. Hiekka kuumenee, olento karjaisee kun sen jalkaa polttelee. Zyglak kaatuu, Matoro tainnuttaa sen miekan lappeen iskulla takaraivoon.
Jonkun ajan kuluttua loputkin otukset on hoidettu. Matoro aloittaa keskustelun parivaljakon kanssa.
"Hei, ehtiikö jompikumpi auttamaan Manua jossakin pikkujutussa?", Matoro kysäisee ja tutkailee tajutonta Zyglakia.
"Minä en voi, minun pitää tehdä sarjakuvaa ja vaikka mitä täällä Klaanissa.", Kapura selittää. Glatorianking on taasen innoissaan asiasta.
Matoro menee Glatoriankingin ja Mahrikingin kanssa Keetongun pajalle, siellä odottaakin jonkinnäköinen hopeinen Nöpö- walkeri. Keetongu näkyy ohjaimissa.
"Ilmoitin Summerganonille, että lähdemme kohta. Pitänee odottaa vielä häntä...", Matoro päivittelee.
Bio-Klaanin linnake
Glatorianking katselee rapumaista kojetta, joka näyttää siltä, kuin Se olisi hakattu ja korjattu useampaan kuin viiteentoistakertaan, "Oletko ihan varma, että tämä "Nöpö walkeri" kestää, Keetongu?
"Mitä, kyllähän tämä kestää," Keetongu päivittelee: "Osat on haettu Bio-Klaanin B-luokan kaatopaikasta vaivaisella viitosella, et kai tosissasi usko, että tinasta tehty pohja irtoaisi, mädistä puuruuveista?"
"Eeh, kunhan vain mainitsin, mutta menen ehkä ihan jalkapelillä ellemme sitten rupea lentelemään, ehkä silloin voisin olla kyydissä.
"Pelottaako sinua?" Mahriking kysyi epäilevästi.
"Eih, ei minua pelota mennään vain..."
Odotamme vielä hetken Summerganonia ja sitten lähdemme", keetongu sanoi närkästyneenä.
"Tosi on Minä en enään tässä kovin kauan jaksa istuskella", Matoro sanoi Harmistuneesti".
Jossain Klaanin ulkopuolella, tuntemattomalla saarella
Domek istui ruohikon päällä. Hän tuijotti kiven palasta hänen edessä ja kuunteli kuinka linnut lensivät hänen yläpuolella ja kuinka tuuli ulvoi hänen takana. Hän vilkaisi hetken harmaan jyrkänteen alla pystytettyä tumman vihreää teltaansa ja käänsi päänsä takaisin kivipalan puoleen ilman minkäänlaista ajatuksenkiertoa.
Hän ei kestänyt enään.
Domek oli saapunut saarelle viiko sitten. Hän oli ollut matkustanut Klaanin ulkopuolella katselemaan maailmaa, jolloin hän samalla luki itäisien kylien Matoralaisten kirjoja ja novelleja, joita hän vieläkin piti laukunsa sisällä. Tarinat olivat inspiroineet häntä yrittämään taas piirtämistä ja kirjoittelemista, joten hän päätti asettua saarelle saadakseen yksityisyyttä. Suurinosa Domekin töistä jäivät kesken tai hän ei keksinyt mitä olisi voinut tehdä niillä, mikä tietenkin ärsytti häntä erittäin pahasti.
Mutta jos oli mitään, mitä ärsytti häntä enemmän tai yhtä paljon kuin Kirjailijan Seinä, niin se oli saarella oleskelu.
Domek saapuessaan saarelle puiden lehtiä oli hyvin runsaasti vaikka olivatkin hyvin keltaiset. Sää oli aurinkoinen ja lämpötila suotuisa.
Valitettavasti, kolmantena päivänä sää kylmeni ja lehdet alkoivat pudota. Neljäntenä päivänä alkoi nousta sumua ja viidentenä päivänä lehdet ovat pudonneet kokonaan ja usva näytti kuin se olisi niellaissut koko saaren. Näky oli hyvin karu ja aavemainen.
Joka ilta Domek olisi asettanut viisi valokiveä telttansa ympärille ja aseensa kätensä ulottuvilla. Hän nousi aina kesken iltaa jos sattui kuulemaan ääniä, asetti valokivet aina suoraksi niiden kaatuessaan ja palasi telttaansa niin nopeasti kuin pystyi.
Mutta viime iltana asioille tuli muutos. Viime iltana Domek kuuli hyvin äänekkään ja muukalaisen äänen. Se kuulosti metalliselta, teolliselta ääneltä, mutta myös hämmentävän orgaanisen tuntuinen; aivan kuin hyönteinen. Hän nousi tavallista tapaa ja kurkisti teltasta ulos, jolloin hän huomasi jokaisen valokiven kadonneen telttansa ympäriltä. Hän ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut ja sytytti valon lieskan kädestään. Hän katseli hätäisesti ympäristöään ja piteli hilpariaan tiukasti käsissä eikä pystynyt kuin istumaan teltan sisällä nukkumatta.
Silloin hän päätti viimein, ettei enään pysyisi saaressa. Se oli viimeinen pisara. Hän päätti lähteä heti pois aamunkoitolla.
Domek viimein nousi ylös ruohikolta. Hän venytteli raajojaan, laittoi lierihattunsa ja huivinsa päähän, pakkasi tavaransa ja tarkisti piirustuksiaan yksitellen. Hän käveli rannalla olevaa kaislikkoa päin, jossa hän oli piilottanut puuveneensä. Hän raivasi itselleen kaislikosta polun pidellen laukkua veden yläpuolella ja työnsi puuveneensä avoimille vesille, nousten samalla veneen päälle ja tarkisti laukunsa sisältöään ottaen sisältään kompassin, kartan ja pienen mustekynänä.
Hän katsoi hetken kompassiaan ja merkitsi rastin kartalle mustekynällä. Hän vilkaisi saarta päin jota voi tuskin hahmottaa paksun usvapilven läpi ja nosti purjeet.
"Hiivatti, unohdin kokonaan piirtää kuvan tuosta kalliosta", Domekin ääni kaikui usvameren keskellä.
Summerganon suuntaa kohti linnaketta, jotta tehtävä saataisiin käyntiin. Vaikka hän oli rauhallisella mielellä, tunsi hän silti pientä jännitystä. Mutta hän oli onnellinen. "Jälleen menossa mukana.", hän ajatteli ääneen.
Matoro ja kumppanit kuulevat askelia. "Summerganon saapuu.", toteaa Mahriking ja on aivan oikeassa: Summerganon ilmestyy paikalle.
"Odotitteko pitkäänkin?"
Klaanin linnakkeen piha
Viisikko istuu mukavasti Nöpö- Walkerin penkeillä. Tai pikemminkin neljä istuu mukavasti ja Glatorianking panikoi siitä, kestääkö "mokoma romu" mitään.
Keetongu kiertää avaimesta moottorin päälle, vanha höyrymoottori käynnistyy ja alkaa syytämään taivaalle suurta savupatsasta. Kuusi jalkaa iskevät maata vuorotellen, ja valtava robotti alkaa liikkua. Keetongu on rauhallisena ja keskittyneenä ohjaamossa.
"Hei, Gekko, ei tämä räjähdä!", Matoro selventää tuohtuneena Glatoriankingille.
"En minä räjähdysystä pelkää, veikkaan että tästä katkeaa jalka tai putoaa pohja tai mitä tahansa yhtä kauheaa. Tämä hajoaa vielä matkalla...", hopeinen Toa selittää.
"Nääh, tuskin. Keetongu osaa asiansa, luotan häneen.", Matoro sanoo ja kääntää penkkinsä toiseen suuntaan, katsomaan pienestä ikkunasta villin saaren äärettömyyteen. Hän on merkannut Tongun karttaan MaNun luolan sijainnin, nyt he ovat menossa sinne.
"Hei, kuka haluaa makkaraa?", Make huudahtaa. Hän on paistanut eväsmakkaroitaan höyrykattilan pinnan päällä. Kukaan ei vastaa.
Suuri Nöpö- walker astelee, ei välttämättä niin kovin tasiasesti, mutta varmasti läpi metsän. He ylittävät joen, ja Matoro näkee tutun putouksen. Mukavia muistoja herättää tuo putous. Siellä hän jallitti taas kerran itseään tyhmempiä.
"Hyvät naiset ja herrat, olemme perillä.", Keetongu sanoo, pysäyttää ajoneuvon ja taittaa jalat ylös, laskien rungon maahan. Viisikko astuu ulos.
"Manu on putouksen takana olevassa luolassa. Varokaa, viime kerralla siellä oli myös Nazorakeja sekä Skakdeja.", Matoro sanoo ja astelee putouksen läpi pimeyteen...
Meren yllä, lumisesta saaresta huolestuttavan vähän pohjoiseen
Yliluutnantti 955 tiesi pääsevänsä kohta tositoimiin. Rannan tuntumassa oli kaksi toamaista hahmoa, juuri ne samat kuin videokuvassakin, ja tämä oli selvästikin heidän määränpäänsä. Nyt hän eliminoisi silminnäkijät, ja etsisi Guardianin käsiinsä.
Vaikka toisaalta, ei nazorakin matka ollut suinkaan ollut tylsä. Kohokohta oli ollut, kun hän oli päässyt kuulustelemaan jonkinsorttisen matoran-huoltoaseman työntekijöitä. Erityistä mielihyvää 955 oli saanut oranssin, itsepäisen matoranin puhuttelusta. Pikkukaveri oli taistellut viimeiseen asti. Lisäksi tästä naamiosta tulee hieno koriste, hän ajatteli katsoen kädessään olevaa, kahti halkaistua oranssia naamiota.
Sitten hän vielä varmisti aseistuksensa toimivuuden, kaksi kohdetta näkyivät jo paljaalla silmälläkin. Vasemman käden pientä laavavammaa huomioimatta koko haarniska toimi Klaanilaisten kannalta suorastaan huolestuttavan hyvin.
Luminen metsä eteläisellä saarella, aivan rannan tuntumassa
"Okei, tämä taitaa olla hyvä paikka leirille" Kepe ilmoitti tyytyväisenä seisoessaan pienellä aukiolla. Hän tiesi, että he saattaisivat joutua odottelemaan hyvinkin pitkään, joten he tarvitsivat kunnollisen leiripaikan. Snowman kyhäsi kinoksista jonkinmoista igluntapaista, kun Kepe näki taivaalla jonkin pienen liikkuvan esineen. Hän kiinnitti toverinsa huomion, ja sanoi:
"Katso tuonne! Meitä kohta tulee jotakin. Ja kovaa."
"Totta. Mikä se oikein on, uusi vakoojakamera?"
"Ei" Kepe sanoi tarkentaessaan naamionsa optisella apuvälineellä. "Tämä on jotain huolestuttavampaa."
Siinä samassa Snowmanin ja Kepen eteen laskeutuikin jonkinsorttinen haarniskoitu hahmo. Yliluutnantti ei tahtonut suin päin rynnätä taisteluun, vaan päätti ensin oppia vastustajistaan jotain, Klaanilaisetkin olivat samoilla linjoilla. Oli hiljaista, osapuolet tuijottivat toisiaan. Lopulta Snowman aloitti puhumisen:
"Kukas kumma se sinä olet?"
"Nimeni ei taivu teidän kielillenne" haarniskoitu hahmo vastasi kalseasti.
Hmm. Nazorak, Kepe ajatteli kuunnellessaan tulijan puhetta.
"Okei" Snowman tyytyi vastaukseen. "Et tainnut tulla vain sanomaan tuota meille?"
"Aivan oikein."
Puvun vasen käsi tuntuu olevan hieman epäkunnossa, Kepe pohti tutkiessaan katseellaan tarkasti edessään seisovaa haarniskaa. Ilmeisesti muutamat osat ovat sulautuneet toisiinsa.
Snowman jatkoi: "Voinen olettaa, että tällä visiitilläsi on hyvinkin tarkoin määritelty tarkoitus?"
"Oikeassa jälleen."
Hetkinen, Kepe ajatteli. Kuuluuko tuo naamiolla roikkuva kahtia isketty naamio sille huoltoaseman pikku jääräpäälle? Kepe puristi kätensä nyrkkiin.
"Ja vielä tähän loppuun..." Snowman vielä puheli. "Mikä ihmeen draamakuningatar oikein luulet olevasi, kun noin taivaalta tupsahdit? Eikö vähemmän dramaattinen sisääntulo olisi riittänyt?"
Yliluutnantti ei tiennyt, yrittikö valkoinen, tukeva toa ärsyttää häntä, vai oliko hänellä vain outo maailmankuva. Kuitenkin torakka kohotti äkisti kätensä, ja ryöpytti kahden toan kimppuun joukon pienoisohjuksia.
Kepe onnistui vaivatta hyppäämän hyökkäyksen tieltä sivuun, kömpelömpänä Snowman kuitenkin kaatui heittäytyessään. Kepe huomasi ystävänsä olevan maassa, ja päätti harhauttaa hyökkääjää. Hän sinkosi käsistään jäähyökkäyksiä kohti Nazorakia, joka ei kuitenkaan reagoinut millään lailla. Haarniskoitu torakka potkaisi maassa makaavaa Snowmania kovaa, ja tämä huudahti tuskissaan.
Kepe päätti kokeilla toista strategiaa. Hän kaivoi esiin vanhan Cordak-laukaisimen, ja tähtäsi sillä nazorakia päähän. Ammukset osuivat maaliinsa, ja torakka horjahti taaksepäin. Samanaikaisesti Snowman nousi istumaan, ja vetäisi esiin painetykkinsä, jonka oli ottanut saareen mukaan. Hänkin ampui torakkaa, joka kaatusi paineen vaikutuksesta.
Yliluutnantti huomasi, että vastustajat eivät suinkaan luottaneet pelkkiin elementaalivoimiin. No, sopii minulle, hän ajatteli. 955 nousi seisaalleen ja loikkasi Kepen luokse. Torakka tarttui Klaanilaisen aseeseen vasemmalla kädellään, ja oikean käden ranneterillä huitaisi kohti Kepeä. Toan oli pakko päästää aseestaan irti, ja hypätä taaksepäin. Sitten torakka kääntyi salamanopeasti, ja sihtasi Cordak-ammuksen Snowmanin aseeseen, joka lennähti pois hölmistyneen lumiukon käsistä. Lopulta Yliluutnantti heitti vielä Cordak-laukaisimenkin pois aukiolta. Näin, hän ajatteli, pääsemme taistelemaan ilman pyssyjä. Terän uppoamisesta saa aina enemmän tyydytystä.
Kepe huomasi Klaanilaisten taistelevan selvää ylivoimaa vastaan, nyt piti olla tarkkana. Tosin paras idea, jonka hän keksi, oli iskeä ilmeiseen heikkoon kohtaan, vasempaan käteen.
"Snowman!" Kepe huusi. "Vasen käsi!"
Samassa Kepe koetti harhauttaa torakkaa, ja potkaisi haarniskoitua hahmoa naamaan. Vaikka torakka ei ollut moksiskaan, osti se riittävästi aikaa. Snowman heitti suurehkon osan itsestään nazorakin vasempaan käteen, ja lumi meni käden panssaroinnin sisään.
Yliluutnantti oli hämillään vain silmänräpäyksen. Pian hän kuitenkin irrotti vasemman kätensä haarniskointia, poistaen siten Snowmanin hallitseman lumen itsestään.
"Pois kädestäni, kummajainen." Hän tokaisi Snowmanille.
Lumiukko kuitenkin vastasi nopeasti: "Mutta kuinka nyt meinasit pärjätä? Huomaatko, kuinka jouduit myös pudottamaan oman tykkisi?"
Yliluutnantti ei kieltämättä olisi halunnut menettään kätensä ohjustenlaukaisinta, mutta viallinen haarniska teki pienempien osakokonaisuuksien poistamisen mahdottomaksi.
"Ei mitään nokkelaa palautusta?" Snowman sanoi hymyillen.
Yliluutnantti kuitenkin vain puhkesi nauramaan. Sairasta, kovaäänistä naurua kesti hetken. Sitten torakka syöksähti luonnottoman nopeasti kohti Kepeä, ja upotti ranneteränsä tämän vatsaan.
Snowman katsoi kauhun vallassa, kuinka hänen ystävänsä liikkumaton ruumis valahti maahan. Sitten torakka kääntyi kohti lumiukkoa, ja avasi suunsa: "Mitä, ei nokkelaa palautusta?"
Snowmanin oli helppoa piiloutua kinokseen. Vasta nyt hän kunnolla ymmärsi, millaista vihollista vastaan taisteli. Hyökkääjä ei ainoastaan ollut äärimmäisen hyvä taistelemaan ja tappavasti aseistettu, torakka selvästi rakasti joka hetkeä. Ja jos joku tulee sydämestä, se ei voi olla väärin.
Yliluutnantti huomasi vihollisensa piiloutuneen hyvin. Hän suhtautui tilanteeseen kuitenkin rauhallisesti, ja tutkaili kinoksia järjestelmällisesti. Snowman keräsi rohkeutensa, ja syöksähti hangesta vihollisensa selkään. Lumiukko kohdisti nopean potkun torakan polvitaipeeseen horjuttaen tämän tasapainoa, ja hyppäsi koko painollaan nazorakia kohti. Torakka kaatusi maahan. Snowman istui torakan selän päällä, ja hakkasi haarniskoitua päätä maahan hampaitaan kiristellen.
Yliluutnantti kuitenkin kierähti ympäri, tarttui Snowmania kurkusta ja nosti tämän ilmaan. Lumiukon silmissä pimeni.
Luminen metsä eteläisellä saarella, rannan tuntumassa
Yliluutnantin silmissä kiilteli sairas mielihyvä tämän nostaessa lumiukon miltei elottoman oloisen ruumiin korkealle ilmaan. Taistelu oli ollut lyhyt ja epätasaväkinen. Seikoista ensimmäinen harmitti yliluutnanttia hieman, jälkimmäinen taas sai tämän myhäilemään tyytyväisenä. Kaiken kaikkiaan tämä oli ollut varsin mukavaa.
Juuri kun torakka oli kiristämässä otettaan lumiukon kurkusta, koki tämän ilonpito häiriön.
"Hei."
Torakka irrotti otteensa Snowmanin kurkusta ja lumiukko putosi maahan epämääräisen tömähdyksen ja lumen pöllähdyksen saattelemana. Yliluutnantti kääntyi ympäri…
…ja yllättyi.
Yliluutnantti korjasi asentoaan ja arvioi tulijaa katsellaan, mutta turhaan. Lumen päällä seisovan hahmon kaapu peitti nimittäin kaikki yksityiskohdat. Hahmon kasvoja taikka naamiota oli käytännössä katsoen mahdotonta erottaa valtavan hupun alta. Tulija oli jopa hirviömäisen torakkasoturin mielestä hieman aavemainen ilmestys.
Hahmon huppu kääntyi katsomaan kahta maassa makaavaa klaanilaista. Kuului tuhahdus.
"Huonoa jälkeä."
"Mitä?"
"Kun kohde saadaan kiinni, tämä tapetaan välittömästi. Molemmat uhreistasi ovat vielä elossa. Olet huolimaton."
Torakkayliluutnantti katseli puhujaa hetken hölmistyneenä yrittäen ottaa selvää tämän äänensävystä ja alkoi sitten nauraa jo tavaramerkikseen muodostunutta ilkeää nauruaan. Sitten tämä avasi suunsa.
"Huolimatonta? Voi anteeksi, korjaan virheeni välittömästi."
Siinä samassa torakan vielä panssaroidusta kädestä singahti esiin aiempiakin ilkeämmän näköinen terä. Terä heilahti kerran ilmassa ja syöksyi sitten kohti lumiukon ruumista.
Terä ei osunut kohteeseensa vaan upposi valkeaan kinokseen.
Torakkayliluutnantti ei jäänyt hämmennyksestään huolimatta aikailemaan vaan kiskaisi terän nopeasti irti maasta. Yliluutnantti katseli tarkasti ympärilleen koittaen samalla keksiä äskeiselle katoamistempulle jonkinlaista loogista selitystä.
Snowman avasi silmänsä. Hän makasi vielä hieman tokkuraisena lumihangessa, Kepe elottoman tuntuisena hänen vieressään. Lumiukko katseli toveriaan järkyttyneenä.
"Olen pahoillani. Taisin vähän myöhästyä."
Snowman huomasi vieressään seisovan kaapuhahmon tunnistaen tutun äänen. Hän yritti kysyä jotain hänet hetki sitten maahan laskeneelta puhujalta, mutta hahmo ei kuunnellut vaan lähti varmoin askelin kauempana ihmettelevän vihollisen tykö.
Torakka ei pitänyt tilanteesta. Sitä ei pelottanut, mutta tulijan teleportaatiokyky vaikutti ongelmalliselta. Tässä tilanteessa jo menetetty tykki olisi ollut mitä mainioin lähestymistapa mystisen hahmon kykyjen selvittämisen kannalta, mutta nyt täytyi keksiä jotain muuta.
Teleportaation lisäksi yliluutnanttia häiritsi hahmon itsevarmuus. Tämä ei osoittanut pienintäkään pelon merkkiä astellessaan kevein askelin torakkaa kohti. Yliluutnantti aavisti, että tämä taistelu tulisi kestämään äskeistä kauemmin.
Hahmo pysähtyi muutaman metrin päähän luutnantista ja alkoi taas puhua.
"Et osunut."
Torakka ei vastannut. Mystisen hahmon mitäänsanomattomuus ja omituinen asenne alkoivat muuttua äärimmäisen ärsyttäviksi. Yliluutnantti kohotti kättään.
"Muutin mieltäni. Hoitelen sinut ensin."
Sitten alkoi tapahtua. Torakan panssarikäden uumenista lähti lentoon painoin varustettu raskas ketju. Ketju osui suoraan kaavun peittämään kohteeseensa ja teki tämän liikkumisen mahdottomaksi. Torakka myhäili ja lähti liikkeelle. Pian torakan tappavan näköisillä terillä koristeltu käsi lävisti kaapuhahmon.
Tai no, ainakin kaavun.
Raskaasta kankaasta valmistettu kaapu hajosi kappaleiksi yliluutnantin edessä. Tarkkakuuloinen torakka kuuli takaansa hiljaista naurua. Torakka käänsi päätään ja näki vastustajansa kunnolla ensimmäistä kertaa.
Hahmo näytti toalta, ainakin kokonsa puolesta. Tämän muuten mustaa vartaloa koristivat myrkynvihreät jalkaterät, kämmenet ja Miru nuvaa ulkomuodoltaan muistuttava naamio. Toa-hahmon punaisena hehkuvissa silmissä oli jotain äärimmäisen väärää, mutta torakka ei osannut sanoa mitä. Nämä tuntomerkit riittivät torakan pikaiseen analyysiin. Nyt hän tiesi kenen kanssa taisteli.
"ÄmKoo, mikä kunnia", yliluutnantti totesi yrittäen kuulostaa ivalliselta.
"En pidä siitä, että kaltaisesi tuntee minut", vastasi ÄmKoo.
Torakka naurahti. Tilanne muuttui oitis mielenkiintoisemmaksi. Vastassa oli aiempia vaativampi vastustaja, mutta mitä sitten? Tämän kukistamisesta yliluutnantti tulisi nauttimaan huomattavasti enemmän.
ÄmKoo tarkkaili vihollistaan. Torakan panssarointi näytti vahvalta, eikä tämän asearsenaalikaan voinut olla millään tapaa vaatimaton. Tätä taistelua ei voitettaisi raa'alla voimalla. Lisäksi ÄmKoolla oli kiire. Hänen hieman kauemmas siirtämänsä klaanilaiset olivat vielä hengissä, mutta silti jossain määrin huonossa kunnossa. Erityisesti toinen. Oli aika aloittaa.
Torakkasotilas hyökkäsi. Tällä kertaa se ei kuitenkaan rynnännyt suoraan vastustajaansa kohti vaan lähti kiertämään tätä vasemmalta. Sitten se ampui kädestään uuden, entistä pidemmän ketjun tarttuen itse sen toisesta päästä. ÄmKoo ohitti ketjun sulavalla väistöliikkeellä ja loikkasi hieman etäämmäs. Torakka pani merkille, että ÄmKoo ei ollut tällä kertaa vain kadonnut iskun tieltä.
ÄmKoo kyyristyi maahan valmistautuen uuteen väistöliikkeeseen. ÄmKoon panssareihin valetun kanohi Kualsin piti antaa latautua hetken aikaa. Pikasiirtyminen oli siis toistaiseksi mahdoton ajatus. Sama ei onneksi pätenyt muutamaan muuhun naamioon…
Torakan seuraava liike oli vielä aiempaakin harkitumpi. Yliluutnantti syöksähti ensin suoraan ÄmKoota kohti, loikkasi sitten hallitusti ilmaan ja pudottautui kädet ojossa vihreänaamioista vastustajaansa kohti. Samalla torakka tulitti kätensä uumenista sarjan teräviä heittoveitsiä. ÄmKoo ehti juuri ja juuri siirtää katseensa taivaalta lähestyvää torakkaa kohti, mutta terävät heittoaseet upposivat syvälle vihreään naamioon.
Torakka tarttui saman tien kiinni ÄmKoon kurkusta ja kohotti tämän nauraen ilmaan. Oli sen vuoro pilkata vastustajaansa.
"Kutsutko tätäkin huolimattomuudeksi? Ei hätää, aion murskata sinut varsin perusteellise-"
Torakka pudotti käsistään kasan lunta. Siinä samassa torakka tunsi voimakkaan iskun alaselässään ja horjahti yllättyneenä paksuun kinokseen.
Kanohi Mahiki oli tehnyt tehtävänsä. Äkkiä luomansa illuusion turvin ÄmKoo oli onnistunut väistämään valtaosan iskusta ja ainoastaan yksi terävä veitsi oli päässyt kohteeseensa saakka. ÄmKoo sähähti ja kiskaisi syvään uponneen teräaseen irti olkapäästään. Sen jälkeen ÄmKoo veti miekkansa esiin.
Yliluutnantti nousi muristen pystyyn ja katsahti ÄmKoota kohti. Tämän taistelutekniikka alkoi valjeta torakkasotilaalle.
"Nuo ovat naamiovoimia."
"Terävää."
"En ole nähnyt naamiosi vaihtuvan kertaakaan."
ÄmKoo virnisti.
"Meillä on molemmilla kovin kätevät haarniskat. Pian selvinnee, kummasta on enemmän hyötyä."
Tilanne alkoi valjeta yliluutnantille. ÄmKoon haarniska mahdollisti siis jollain tavalla usean naamiovoiman käytön yhtäaikaisesti. Mutta mitä kaikkia naamiovoimia ÄmKoolla oli hallussaan? Kuinka kauan tämä kykeni käyttämään niitä? Torakka pani merkille myös ÄmKoon miekan. Kyseessä näytti olevan kevyehkö yksipuolinen lyömämiekka vailla mitään erikoisempia koristeita. Ase näytti varsin hyödyttömältä - juuri se teki siitä äärimmäisen vaarallisen oloisen. ÄmKoon kaltainen taistelija tuskin olisi ottanut esille asetta josta ei olisi mitään hyötyä.
"Pidätkö siitä?" ÄmKoo kysyi. "Tämän miekan kautta moni sinuakin vaarallisempi olento on menettänyt henkensä. Tulet pian ymmärtämään miksi."
Torakka ei ehtinyt valmistautua siihen mitä seuraavaksi tapahtui. ÄmKoo heilautti miekkaansa aivan liian nopeasti samalla kun tämän ruumis suoritti monia vaikeasti hahmotettavia liikkeitä. Liikehdintää seurasi sarja salamannopeita iskuja. Torakka sai väistettyä osan, mutta muutama viilloista iskeytyi kohteeseensa. Yliluutnantin rintapanssari säröili.
Yliluutnantti ei voinut jäädä odottelemaan. Torakkahaarniskan jaloista kuului voimakas pamaus ja torakka lensi taivaalle. ÄmKoo katseli kun torakkasotilas putosi vähän matkan päähän, siististi jaloilleen.
Yliluutnantti ei pitänyt ÄmKoon miekasta. Terä oli juuri tehnyt teknisesti ottaen vahingoittumattomaan haarniskaan muutaman selvästi näkyvän halkeaman. Jos taistelu jatkuisi tällä lailla, haarniska olisi pian kappaleina.
ÄmKoo heilautti miekkaansa tottuneen oloisesti ja pyöräytti sen sitten sivuun. Miekan voimilla oli ollut juurikin toivottu vaikutus. Torakkasotilas näytti nimittäin epäröivän. Se ei ollut selvästikään osannut odottaa katanan yliluonnollisia leikkuuominaisuuksia.
Ongelmaksi koitui ainoastaan torakan nopeus. Kualsi ei ollut vielä täysin latautunut, eikä ÄmKoo ollut onnistunut eliminoimaan vihollisen haarniskassa piileviä suihkumoottoreita. Tilannetta ei parantanut lainkaan se, että ÄmKoon haarniskassa piilevien kykyjen limiitti alkoi lähestyä. Mitä enemmän ÄmKoo joutui turvautumaan taistelussa fyysisiin ponnisteluihin, sitä hitaammin haarniskassa piilevät naamiovoimat latautuivat. Jos torakka saisi ÄmKoon kiinni ennen sitä, kualsin tai minkään muunkaan naamion tuomasta pelastuksesta olisi turha haaveilla…
Torakka lähti liikkeelle juosten ÄmKoota kohti. Sen panssaroidun käden uumenista kohosi esiin ilkeän näköinen sirppi, ilmeisesti ÄmKoon miekan vastavoimaksi.
ÄmKoo valmistautui ottamaan hyökkäyksen vastaan yrittäen keksiä parhaiten tilanteeseen sopivaa siirtoa. Kualsi ei ollut vieläkään käyttövalmis.
Torakka käynnisti suihkumoottorinsa ja lähti kiitämään yhä nopeammin ÄmKoota kohti.
Suihkumoottorit.
Torakka lähestyi ja ojensi aseistetun kätensä.
Tosiaan. Suihkumoottorit. ÄmKoo sai hullun idean.
Yliluutnantin yllätykseksi ÄmKoo ei edes yrittänyt väistää vaan antoi torakan paiskautua itseään kohti. Kaksikko lensi lumista maastoa pitkin eteenpäin torakan suihkumoottoreiden aiheuttaman nopeuden turvin. Molemmat pitivät toisistaan tiukasti kiinni. Torakka koitti mukautua tilanteeseen ja käänsikin kulun taivasta kohti, aikeenaan pudottaa ÄmKoo kyydistä.
"Kanohi Felnas", ÄmKoo sanoi ja riuhtaisi itsensä irti.
Yliluutnantin aivot raksuttivat hetken tämän analysoidessa ÄmKoon sanoja. Felnas? Mikä sen naamion voima taas olikaan? Mitään ei näkynyt tapahtuvan, joten kyseessä ei voinut olla mitään kovin vakavaa.
...Häiriön naamio, sehän se oli. Hetkinen.
"Voi ei", yliluutnantti totesi kiitäessään kohti taivaita.
ÄmKoo ei yrityksistään huolimatta onnistunut hallitsemaan putoamistaan vaan tömähti selälleen lumiseen maastoon. Hän nousi kuitenkin äkkiä seisomaan ja käänsi katseensa taivaita kohti. Vihollinen oli menettänyt täysin suihkumoottoreidensa hallinnan ja lenteli pitkin taivasta näyttäen alhaalta katsottuna psykoottiselta kärpäseltä. Sitten suihkumoottorit pettivät.
Taivaalta kuului räjähdys. Torakka putosi.
Yliluutnantti makasi maassa putoamisensa aiheuttaman lumipilven keskellä. Se oli raivoissaan. Aiemmat ÄmKoon miekan aiheuttamat halkeamat rintapanssarissa olivat levinneet pitkälle äskeisen putoamisen aiheuttaman iskun seurauksena.
ÄmKoo huomasi vihollisen saamat vauriot tarkkaillessaan tätä muutaman metrin päästä. Hän lähestyi torakkasotilaan liikkumatonta ruumista varovasti ja saapui tämän vierelle.
"Mitä pidit lentomatkasta? Toivottavasti maisemat olivat nautinnolliset."
Torakka ei vastannut. ÄmKoo otti muutaman askeleen lähemmäs.
"Sääli, että leikkimme loppui tähän. Olisin mielelläni pahoinpidellyt sinua vielä vähän enemmän, kiitokseksi siitä mitä teit kumppaneilleni.
Torakka ei vastannut. ÄmKoo potkaisi tätä kylkeen.
Potku ei tosin mennyt perille. ÄmKoon yllätykseksi torakan käsi otti iskun vastaan ja tarttui ÄmKoon jalkaan. Torakan silmät avautuivat ja tämä naurahti voitonriemuisesti.
Sitten räjähti.
ÄmKoo lensi monen metrin matkan korkeassa kaaressa ja upposi ensimmäistä kertaa lumihankeen. Yliluutnantti nousi hitaasti ylös ja nauroi.
"Kuka nyt oli huolimaton?", se nauroi. "Seuraavaksi tuhoan loputkin raajasi!"
ÄmKoo nousi pystyyn. Torakan yllätykseksi äsken räjähdyksestä osuman saanut raaja oli vielä ehjä, joskin se savusi hieman. ÄmKoo kykeni seisomaan, vaikka äskeinen isku oli selvästi tehnyt vahinkoa.
Torakka tuijotti vihollistaan pettyneenä. Äskeinen isku oli uhrannut toisenkin käden panssaroinnin eikä jäljellä ollut enää mitään erityisen vahvoja aseita. Suihkumoottoritkin olivat poissa pelistä, joten seuraava hyökkäys tulisi suunnitella tarkoin. Ja millä ihmeen konstilla ÄmKoo oli onnistunut välttämään äskeisen iskun pahimmat vauriot? Ja miksi ihmeessä yliluutnantti kuuli rapinaa…
ÄmKoo virnisti.
Yliluutnantti irvisti.
Torakan haarniska hajosi osiksi ja rapisi maahan. Yliluutnantti tuijotti järkyttyneenä tajuamatta mitä oli tapahtunut.
"Kanohi Jutlin", ÄmKoo selitti. "Turmelemisen naamiovoima."
Yliluutnantti ymmärsi. ÄmKoo oli kaiketi käyttänyt naamiovoimaa samalla hetkellä kun haarniskan käsi oli räjähtänyt. Jo valmiiksi kärsinyt haarniska ei ollut kestänyt naamiovoiman vaikutusta. ÄmKoo lähestyi.
"Normaalisti naamion käyttäjä kykenee syövyttämään elottomia asioita näköpiirissään. Haarniskani tuo naamiovoimille kuitenkin tiettyjä rajoituksia, joten tarvitsin voiman käyttämiseen kosketuskontaktin."
Torakkasotilas ei vastannut. Se tarkkaili näköpiiriään ja huomasi maassa räjähtäneestä haarniskan käsioasta irronneen pitkän terän. Torakka otti terän ja osoitti sillä ÄmKoota kohti.
"Ai, aiot vielä taistella? Kuinka ihastuttavaa."
"Revin sinut kappaleiksi vaikka paljain käsin, jos on pakko."
"Sopii yrittää."
Torakka hyökkäsi. ÄmKoo väisteli iskuja ja vastasi niihin huitomalla miekallaan. Normaalitilanteessa teräasein käytävä lähitaistelu olisi väistämättä koitunut ÄmKoon eduksi, mutta haavoittunut jalka hidasti merkittävästi ÄmKoon liikkeitä. Osittain siitä syystä hän ei ehtinyt väistää torakan voimakasta potkua. ÄmKoo sai osuman keskiruumiiseensa ja lensi iskun voimasta kauas taaksepäin.
Snowman seurasi tilannetta tuntien itsensä kovin unohdetuksi. Loppujen lopuksi unohdetuksi tuleminen ei kuitenkaan hirveämmin häirinnyt häntä. Kauempana tapahtuva taistelu ei nimittäin näyttänyt lainkaan sellaiselta tilanteelta johon hänen olisi tehnyt mieli liittyä. Lumiukkoa kuitenkin huolestutti hänen ystävänsä tilanne…
ÄmKoo nousi pystyyn. Torakka tuijotti häntä ilkeästi virnistäen ja valmistautuen seuraavaan iskuun. Silloin ÄmKoo huomasi jotain. Valmis, hän totesi itsekseen.
Yliluutnantti ei osannut odottaa ÄmKoon seuraavaa siirtoa. Tämä heitti miekkansa yliluutnanttia kohti. Tämä vaikutti tilanteen huomioiden äärimmäisen surkealta siirrolta, sillä jos torakka kykeni väistämään tämän, tulisi ÄmKoo olemaan ilman asetta ja täysin yliluutnantin armoilla.
"Nautit nähtävästi riskien ottamisesta", torakka tuumi. Tuumailua seurasi pikainen väistöliike. ÄmKoon katana viuhahti torakan ohi tämän vasemmalta puolelta.
"Aliarvioit minut!" torakka huusi nauraen. Vain huomatakseen puhuvansa tyhjyydelle.
Seuraavaksi torakka otti muutaman epämääräisen askeleen eteenpäin ja katsoi rintakehästään ulos työntyvää terää.
"Ei. Sinä aliarvioit minut", sanoi ÄmKoo, kiskaisten miekkansa irti vihollisestaan. Torakka kaatui hiljaa koristen maahan.
ÄmKoo huokaisi ja lähti kävelemään hieman ontuen haavoittuneiden kumppaneidensa tykö, jättäen elottoman vihollisensa makaamaan lumihankeen. Kualsin voima oli latautunut käyttökuntoon juuri sopivasti.
[spoil]Pahoittelen mahdollisia asiavirheitä. Olen ihan ymmärrettävistä syistä vähän pihalla tästä hommasta, mutta tein kuitenkin parhaani. Ja juu, teksti on kielellisesti aivan hirveää luettavaa. Koittakaa antaa se minulle anteeksi.[/spoil]
Luminen metsä eteläisellä saarella, ranta
Purifierin tehtävä oli onnistunut täydellisesti. Hänet lähetettiin hakemaan palasta, mutta hän saikin kaksi. The Shadowed One olisi varmasti tyytyväinen hänen suoritukseensa.
Purifierin pitkät koivet mahdollistivat hänen nopean liikkumisensa ja ranta häämötti jo hänen edessään.
Yllättäen, Purifier kuuli taistelun ääniä ja piiloutui läheisen puun taakse.
Hän näki kolme kaukaista hahmoa, joista yksi seisoi ja kaksi muuta oli maassa, tämän lisäksi, hän näki kauempana yhden rähjäisemmän ruumiin.
Purifier lähti kiertämään ryhmää. Hän ei halunnut herättää huomiota. Kyyti olisi saapuva pian.
Hiipiessään puitten takaa, hän tajusi, että hänen reittinsä veisi suoraan kolmikon ohi, halusi hän tai ei.
Musta hahmoista huomasi hänet ensin. Purifier kuitenkin lähti täyteen juoksuun.
"Kas, lisää halpamaista porukkaa. Olen pahoillani, mutta minulla ei ole aikaa leikkiä teidänkin kanssanne".
Musta hahmo oli selkeästi oudoksunut tästä tilanteesta: "Mitä pirua."
Purifier juoksi minkä jaloistaan pääsi ja vihdoin vesirajaan päästyään, jokin tarttui häneen ja nosti tämän ilmaan.
"Mukava nähdä Airwatcher", Purifier käkätti häntä tiukassa otteessa pitävälle olennolle.
Tämä ruskea siivekäs olento katsoi tarttumaansa Purifieriin.
"Saitko sen?"
"Sen?" Purifier nauroi, "Ne, sanoisin".
Naurunkäkätyksen saattelemana kaksikko katosi lopulta horisonttiin.
***
Luminen metsä eteläisellä saarella
Killjoy ja Guardian kiisivät nyt jo puitten latvojen yllä. Vauhti oli huumaava ja Guardianin ote meinasi livetä koko ajan.
"Hidasta hieman, en tahdo pysyä kyydissä", Guardian huusi tuulen huminan läpi.
Juuri sillä hetkellä vauhti todella hidastui ja kunnolla.
Killjoy katsoi monitorejaan huolestuneena: "Meillä on pieni ongelma."
Kaksikon vauhti pysähtyi lopulta kokonaan ja molemmat aloittivat kivuliaan matkan kohti maata.
*Plush*
Guardian laskeutui onnekseen suoraan valtavaan lumikinokseen ja väänsi itsensä siitä ylös, pudistellen lunta päältään. Killjoy sen sijaan oli tarttunut erääseen oksaan, joka kuitenkin katkesi hänen altaan ja hahmo tippui ryminällä maahan.
Guardian veti Killjoyn salamannopeasti ylös. Heillä oli vanha ongelma, mutta aivan uudella asteella.
Vain noin sadan metrin päässä, heitä lähestyi matoraneja sininen hohde silmissään, mutta tällä kertaa ne juoksivat ja ne juoksivat kovaa ja ne juoksivat suoraan kohti kaksikkoa.
Pako jatkui jälleen.
-||-
Kepen tajunta huomasi yllätyksekseen olevansa elossa. Hän ei kuitenkaan ollut iloinen tästä, ottaen huomioon äärimmäisen kivuliaan olotilansa.
Hänelle tuli halu painaa "Lääkintämies!"-näppäintä, mutta sitten tajusi, ettei oikeaa elämää (?) kontrolloida näppäimistöllä. Hän jännitti äänihuuliaan ja korautti ulos: "Jelppiä, kamut?"
Tämän pään sisällä kaukainen ääni kommentoi: "Mikä harmillinen takaisku, eikö niin, Viitoittaja?"
Vesiputous
Metorakk kannettiin paareilla pois vesiputouksesta. Hän oli huonossa kunnosa pinkin hirviön pahoinpideltyä häntä, mutta ainakin hän oli saanut otuksen tuhottua. Luolaan täytyisi lähettää enemmän tutkijoita. Toisaalta suurikokoinen torakka oli poistunut luolasta hyvin tyytyväisenä. Ehkä Metorakk saisi parantua rauhassa kerrottuaan asioiden kulusta Gaggulabiolle…
Meri mantereiden välissä
Laiva matkusti julmalla nopeudella eteenpäin. Missään ei näkynyt saaria, mutta Makuta Abzumo suunnisti muiden maamerkkien mukaan; suuria kiviluotoja näkyi välillä kartassa, ja Makutan laiva matkusti luonnon vastaavien muodostumien perusteella. Hän istui suurella valtaistuintyylisellä tuolillaan kapteenin hytissä tarkkailemassa kulkua suuresta ikkunasta, kun eräs Visorak tuli tuomaan huonoja uutisia. Edessä oli kurimus. Valtava sellainen. Mutta se ei voinut mitään Makutalle! Hän kiersi kurimuksen. Kuinka nerokasta.
Luolasto
Tunneli oli sortunut melkein kokonaan. Matoro johdatti joukon varovasti läpi murskaantuneiden luolien. Häntä alkoi epäilyttää, sillä missään ei näkynyt Skakdin Skakdia. Edes työskentelviä torakoita ei enää näkynyt. Rikkoutunut tunneli vietti alaspäin, kuten aina ennenkin, mutta tunnelin päässä heitä odotti yllätys: se oli melkein tukossa. Matoro oli järkyttynyt. Mitä täällä oli tapahtunut?
”Matoro, mitä tämä on?” kysyi Summerganon.
”En… en tiedä”, vastasi Matoro hämmästyneesti. ”Ei tämä ollut tuhoutunut, kun viimeksi olin täällä.” Sitten he huomasivat käytävän lattialla kuolleiden Skakdien ja torakoiden ruumiita. Muutamat näyttivät jopa koskemattomilta, aivan kuin ne olisivat vain kuolleet, mutta suurin osa Skakdeista näytti tapettaneen erittäin tuskallisesti.
”Ehkä meidän pitäisi mennä tutkimaan?” ehdotti Keetongu. He menivät. Aluksi he kaivoivat hieman kiviä tunnelin suulta, jotta mahtuivat sisään. Sisällä he katselivat paikkoja. Kaikki oli raunioina. Seinän hienot kaiverrukset olivat suurimmaksi osaksi tuhoutuneet, laavavirta oli tukkeutunut niin, että noin neljäsosa huoneesta oli laavan peitossa. Ne kohdat, jotka eivät olleet, olivat korkeammalla, mutta saattaisivat peittyä, jos laavan tuloa ei pysäytettäisi.
He raivasivat huoneiden ovien edestä tavaraa mahtuakseen sisään. Paikoittain koko seinä saattoi olla sortunut niin, että oven avaamista ei tarvittu. Kaikki jähmetysputket olivat pirstaleina; muutamia mutanttiraheja juoksenteli välillä näkyviin jostain koloista vain, jotta voisivat piiloutua taas. Suurimmat rahit olivat jo poistuneet kuolonloukusta, mutta pienet eivät välttämättä päässeet tai uskaltaneet.
Matoro tutkaili virusten ja erilaisten kemikaalien jäänteitä lattialla; särkyneitä pulloja makasi ympäriinsä, ja lasinsiruja oli levinnyt pitkin poikin. Keetongu katseli rikkoutuneita artefakteja kiinnostuneena, rakentajainsinööri kun oli. Glatorianking löysi pian jotain kiinnostavaa.
”Hei, kaverit, tulkaa katsomaan!”
Muut menivät hänen luokseen. Kyllä vain, Makuta Nuin haarniskan palasia. Häntä ei näkynyt missään. Heitä alkoi jo hieman pelottaa. Mitä sellaista olisi voinut tapahtua, että Makuta olisi kuollut luolaansa? Matoron päässä raksutti:
”Se torakka…” Hän katsoi Summerganoniin. Tämän silmät suurentuivat. Kumpikin näytti järkyttyneeltä.
”Mitä nyt? Mitä se on?” kysyi Glatorianking. Makekin näytti hämmentyneeltä. Matoro ja Summeganon selittivät, kuinka olivat joutuneet kohtaamaan supervoimakkaan ja superilkeän Nazorakin, jolla oli ollut überhaarniska. Muut kuuntelivat tarkkaavaisesti.
”Ilmeisesti Manu ainakin taisteli”, Keetongu tuumaili.
He alkoivat raivata kiviä siinä toivossa, että niiden alta löytyisi jotain. Ja jotain he löysivätkin: Kanohi Kraahkanin, Suuren Varjojen naamion. Makuta Nuita ei edelleenkään näkynyt. He lopettivat hetken kuluttua etsintänsä. Muuta ei löytynyt. Matoro istahti kivelle ja huokaisi. Muutkin levähtivät hetkeksi. Sitten heidän edestään kuului ääni:
”Kas, kas, kas. Mitäs meillä täällä onkaan.” Lihaksikas, keltaruskea kiven Skakdi oli saapunut ovensuuhun seuranaan kaksi eliittisoturiaan.
”Nimeni on Gaggulabio, ja minulla on hyvä päivä”, Skakdi myhäili. ”Nimittäin saan nyt hoideltua viisi klaanilaista yhdellä iskulla.”
Luolasto
Matorolle ei tule mieleen yhtään huonompaa paikkaa taistelulle, kuin puoliksi sortunut, kemikaaleja ja ilkeitä raheja täynnä oleva luola josta löytyi myös laavaa. Lisäksi uloskäyntejä oli vain yksi, ja senkin edessä oli Gaggulabion haarniskoitu ruumis ja hänen kaksi henkivartijaansa taustalla.
"En olisi uskonut että niin kehutut Klaanilaiset jäävät näin yksinkertaiseen ansaan. Eikö teille ole opetettu että vihollisen maaperällä, umpikujassa sijaitsevaan pienioviseen luolaan ei kannata mennä?", Skakdi-lordi puhelee kylmällä äänellä, sivellessään kädessään piikikästä miekkaa.
"Meitä on viisi, teitä kolme. Onko kovin järkevää hyökätä, muistat kyllä että olemme selvinneet pahemmistakin tilanneista.", Matoro sanoo tiukaksi vastalauseeksi.
"Kuinka niin viisi? Me saamme tänne koska vain lisää väkeä, emme vain viitsi tunkea pieneen luolaan kovin montaa soturia.", Gaggulabio vastaa rennosti. "Niin, olette toivottomassa tilanteessa. Taisteletteko vai antaudutteko?"
"Mikset sinä antaudu?", Matoro lohkaisee.
Gaggulabio ei pitänyt tästä vastauksesta.
Skakdi-lordi ryntää kylki edellä ja iskee kovaa Matoroa, tämä torjuu miekallaan mutta iskun voima kaataa Toan maahan ja heittää tämän miekan pois. Hyökkäys jatkuu miekanheilautuksella Summerganonia kohden, kokenut soturi kuitenkin onnistuu väistämänä sen ja torjumaan. HenkivartijaSkakdit lähtevät hyökkäykseen, toinen hyppää ilmasta Glatoriankingin yli, iskien tätä miekalal selkään. Toa kääntyy nopeasti, kivusta välittämättä lyö miekalla kohti Skakdia. Keetongulla on ongelmia vältellä kahdella miekalla aseistautuneen Skakdin lyöntejä. Mahriking juoksee katsomaan Matoron tilaa. Hän auttaa Jään Toan ylös.
Tila on ahdas taistelulle, eikä asiaa yhtään helpota huoneiston perällä oleva laava-allas ja seinän raosta virtaava laava. Lisäksi oviaukossa näkyy Nazorakeja.
"Meidän pitää päästä tästä huoneesta pois, nopeasti...", Matoro sanoo ensimmäiseksi Mahrikingille. Yhtäkkiä Tulen Toa iskee keihäänsä suoraan Matoron pään yli, torjuen torakan naginatan iskun. Matoro heittäytyy pois välistä, katsellen kaaoksessa minne hänen miekkansa on lentänyt.
Matoro näkee sen, syöksyy torakan ohi ja kiertää yhden taitelun. Hän syöksyy nopeasti nähdessään miekkansa vierivän hitaasti kivikossa kohti laavaa. Syöksy, nappaus aseen kahvasta. Suuri, kolmikynsinen jalka iskeytyy miekan terän päälle.
"Pääsitpä pahaan paikkaan.", Gaggulabio sanoo ilkeästi hymyillen Matoro näkee Skakdin verisen, piikikkään miekan ihan naamansa edessä.
Glatorianking on alakynnessä, selkä haavoilla, kuitenkin Hän yrittää taistella parhaansa mukaan, mutta viilto vaatii, veronsa ja hän pyörtyy.
"Matoro tämä on loppusi ystäväsi ovat mennyttä, katso nyt kaatuvat yksitellen, ja pian on sinun vuorosi.",Gaggulabio, osoittaa sormelaan makavaa Glatoriankingiä.
Eteläisen saaren metsä
Guardian ja Killjoy juoksivat kovempaa kuin vuosiin. Tai olisivat juosseet, jos metsän lumi ei olisi ollut heidän pahin vihollisensa.
Nuo kaksi entistä pimeyden metsästäjää upposivat juostessaan joka epätoivoisella askeleella vain syvemmälle lumeen. Lopulta juokseminen muuttui enemmänkin uinniksi. Guardian ja Killjoy kauhoivat molemmin käsin läpi kinoksen. He repiytyivät sen läpi kaikin voimin, raapien ja kauhoen aggressiivisesti.
Välillä toinen heistä katsoi taaksepäin tarkistaakseen, missä matoranit olivat. Se ei ollut erityisen mukava näky.
Aiemmin robottimaisesti tasatahtiin marssinut matoran-armeija oli muuttunut täysin. Nyt matoranit juoksivat kuin lauma nälkäisiä villipetoja turvautuen välillä etenemisessä jopa neljään raajaan. Tunteettomien "Nimda"-lausahdusten kuoro oli muuttunut epätasaiseksi kiljunnaksi. Aina välillä Killjoy ja Guardian kykenivät erottamaan muutaman tutun sanan Matoranien huutojen joukosta, mutta suurimmaksi osaksi heidän korviinsa kantautui vain vihan ja pelon täyttämää laumaeläinten ääntä.
Matoranit etenivät päättäväisesti ja aggressiivisesti. Ne pomppivat toistensa päältä ikään kuin kilpaillen keskenään. Jos joku kaatui lumihankeen, hänen päälleen astuttiin. Ja kaiken tämän keskellä kykeni erottamaan Matoranien sinisenä hohtavien silmien muuttuvan aina vain tummemmiksi.
"Tämä on liian hidasta!" Killjoy huusi hengityksensä alta. "Ne saavat meidät kohta kiinni. Sulatetaan lumi edestämme!"
Guardian tutki hankea hetken kiikarisilmänsä tarkennuksella. Hän mietti kuumeisesti juostessaan.
"Ei", Guardian sanoi tiukasti. "Raivaamme vain tietä niille."
"Mitäköhän ne edes tekevät, jos saavat meidät kiinni", Killjoy kysyi.
"Mielenkiintoinen kysymys", Guardian sanoi. "Jättäisin mieluiten sen vain sairaan mielikuvitukseni vastattavaksi."
He jatkoivat etenemistään. Lumi alkoi tiheytyä ja välillä siinä pystyi juoksemaankin kunnolla, mutta Guardian ja Killjoy upposivat siihen edelleen.
Matoranien raivo tuntui vain kasvaneen. Ne etenivät entistä ripeämpää vauhtia läpi metsän.
"Hei", Guardian sanoi. "Aivan."
"Mitä nyt?" Killjoy kysyi.
Guardian vilkaisi lumeen, jossa juoksi. Hän sulki oikean silmänsä.
"Skanneri. Päälle".
Kiikarisilmän valon muututtua siniseksi Guardian tiesi, mitä oli tehtävä. Skanneri analysoi lunta mekaanisen piipityksen säestämänä. Osa hangesta oli selvästi paksumpaa ja kestävämpää ja pehmeä lumi vaikutti muodostavan alueelle jonkinlaisen luonnon oman miinakentän.
"Äkkiä", Guardian huusi. "Seuraa askeliani!"
Guardian ja Killjoy hyppivät läpi metsän. Välillä he arvioivat hyppynsä väärin ja menettivät muutamia sekunteja, mutta heidän vauhtinsa nopeutui kaikin puolin. Matoran-lauman petomainen joukkomieli ei kyennyt ymmärtämään eroa pehmeän ja kovan lumen välillä ja jatkoi uimista läpi hangen. Killjoyn ja Guardianin pakovauhdin nopeutuessa ath-korolaisten silmissä ja äänissä oleva raivokkuus nousi huippuunsa.
Hetken juoksemisen jälkeen Guardian ja Killjoy saapuivat rantaan.
"Skanneri. Pois."
Rannan vedet olivat yhtä tyynet kuin Guardianin saapuessa, mutta itse rannalla oli taisteltu. Savuavia metallinpalasia lojui ympäri rantaa ja niiden suurimmassa keskittymässä makasi suurta Nazorakia muistuttava ruumis. Sen keskivartalo oli lävistetty jollain.
Rannassa oli myös pakoajoneuvoksi tarkoitettu vene, mutta Guardian ja Killjoy eivät havainneet kuljettajaksi tarkoitettua Snowmania itse veneessä.
Kepe ja Snowman olivatkin rannalla savuavan metallinkasan takana. Guardian ja Killjoy juoksivat heitä kohti. Pian he huomasivat, että Kepe makasi maassa tiedottomana vatsapanssarissaan suuri halkeama. Snowman oli polvillaan ja tuo suuri valkoinen Toa piteli kiinni kaulastaan yskien. Pieniä lumihippuja lensi hänen suustaan.
Snowmanin ja Kepen seurassa oli tumma hahmo, joka käytti vihreää naamioita. Hän oli kääntynyt Snowmania kohti ja näytti keskustelevan tämän kanssa.
Snowman käänsi katseensa kohti lähestyvää Guardiania ja Killjoyta. Hän yski edelleen, mutta lumiukon kasvoille ilmestyi pieni hymy.
"Isot hiton sankarit saapuvat", hän sanoi kurkku käheänä. "Terve."
Guardian ja Killjoy tervehtivät nopeasti. Toan kokoinen vihreänaamioinen hahmo kääntyi kohti heitä.
Guardian ja hahmo jakoivat katseen.
"Ai, sinuakin näkee", Guardian sanoi. "Terve, Ämkoo."
"Terve, Guardian."
Killjoy katsoi hämmentyneenä sivusta.
"Olenkin...kuullut sinusta", hän sanoi kunnioitusta äänessään. "Mitä teet täällä?"
"Ehkä kerron, kun olemme veneessä", Ämkoo vastasi. "Nyt on pieni kiire. Nämä kaksi pitää saada äkkiä hoitoon ja luulen, että ette juosseet metsän halki ihan vain lenkkeilymielessä."
Guardian ja Killjoy katsoivat toisiaan.
"Hyvä arvaus", Guardian sanoi. "Vilkaise metsään."
Pian Ämkoo havaitsi matoran-lauman, jonka silmät hohtivat tummansinisinä ja joka eteni läpi kylmän metsän raivaten tiensä läpi lumen ja huutaen vertahyytävästi.
Vaadittiin paljon, että Ämkoon kasvoille sai reaktiota, mutta tämä oli ilmeisesti tarpeeksi. Hän kurtisti kurmiaan ja avasi suunsa epäuskoisen näköisenä.
"Mitä hittoa", hän kysyi jäisesti. "te olette menneet tekemään."
Guardian ja Killjoy vilkaisivat taaksepäin.
"Jos jakaisimme kuulumiset veneessä?" Guardian kysyi.
Pian kaikki viisi olivat veneessä. Snowman sijoittui peräosaan. Vaikka hän oli pahasti vahingoittunut, oli hän edelleen joukon paras ohjaaja.
Pian teräksinen paatti syöksyi läpi aaltojen. Se jätti saaren jälkeensä ja kukaan veneessä istujista ei katsonut taaksepäin.
Matoran-lauma pääsi metsän reunaan. Sitten sen raivokas ryntäys pysähtyi kuin seinään.
Matoranit jäivät seisomaan rannan ja metsän väliselle rajalle tuijottaen horisontissa kiitävää venettä siniset silmät loistaen. Niiden kasvoilla oli havaittavissa surua ja alakuloa.
Yksi Matoran avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta se lopetti kesken. Oli liian myöhäistä.
Ranta
Yliluutnantti 955 avasi silmänsä. Hän oli ollut tajuttomana jo hetken aikaa.
"Minä", yliluutnantti sanoi pakottaen kivuliaasti jokaisen sanan torakkamaisesta suustaan. "Tapan. Sen."
Yliluutnantin keskiruumis oli tuskissa. Ämkoon miekka oli läpäissyt kaiken, mutta sydän oli vielä toimiva, vaikka sen lyönti hiipui vähitellen. Torakan silmissä alkoi hämärtää.
Yliluutnantti pakotti yhden käsistään ylös ja löi itseään raivokkaasti rintaan. Hän ei kuolisi tänne.
Torakka katseli ympärilleen. Hän makasi keskellä metallirojua. Mikään ase ei toiminut eikä haarniskaa saanut tästä toimintakuntoiseksi ilman taitavaa insinööriä.
Torakka yritti nousta pystyyn, mutta silloin hän tajusi, että jalat eivät vastanneet.
Yliluutnantti katsoi haavaa keskivartalossaan. Sitten hän katsoi jalkojaan. Torakka karjaisi raivokkaasti kohti taivaita.
"Tämä ei ole mitään sellaista, mihin genetiikkaosasto ei pystyisi", 955 sanoi vihaisesti. "Nyt, liikuta yläruumistasi.
Yliluutnantti siirsi kättään. Hän yritti vetää raskasta ruumistaan käsillä kohti haarniskan irronnutta kypäräosaa. Kommunikaattorin täytyisi olla vielä kunnossa.
Jostain syystä torakka muisti toukka-aikansa kömpiessään kohti kypärää.
"Minä. Tapan. Sen."
Juuri kun 955 oli saamassa kiinni kypärästä, pieni sininen matoran-jalka astui sen päälle.
Yliluutnantin kasvoille muotoutui ilme, joka viesti puhdasta vihaa. Se nosti katseensa kohti Matoranin kasvoja.
Sininen matoran katsoi tummansinisenä hohtavilla silmillään suoraan yliluutnanin sieluun. Matoran piti käsissään oranssin naamion kahta kappaletta. Matoranin silmillä oli alakuloa. Se yritti käsiensä hitailla liikkeillä yhdistää kahta naamion palasta.
"Ystävä", matoran sanoi hiljaa katsoen naamion palasia. "Ystävä."
Torakka oli ärtynyt. "En ole", se sanoi vihaisesti. "Mene pois."
"Ystävä", matoran toisti.
Yliluutnantti suuttui tosissaan. Se tarttui oikealla kädellään vyötäröllään olevaan hätäpistooliin ja tähtäsi sillä sinisen matoranin kasvoihin.
"Tässä on minun paras ystäväni", yliluutnantti sanoi hymyillen raivonsa keskellä pirullisesti. "Se ei pyydä liikoja ja voin luottaa siihen aina."
Laukauksen ääni kaikui rannalla. Sininen matoran kaatui maahan. Oranssin naamion palaset putosivat lumeen. Yliluutnantti hymyili. Hän kurkotti kätensä kohti kypärää uudelleen.
Hänet keskeytettiin taas. Tällä kertaa musta matoran-jalka astui hänen asekätensä päälle.
"Ystävä", musta matoran sanoi osoittaen oranssia naamiota ja sen vieressä makaavaa sinistä matorania.
"Ystävä", toinen matoran sanoi alakuloisesti vierestä.
Pian hajanainen kuoro toisti sanaa "ystävä" joka puolelta. Yliluutnantti katsoi ympärilleen. Hänet oli piiritetty. Matoranien tummansiniset silmät katsoivat häneen syyttävästi. Sitten koko joukon kädet nousivat petomaiseen taisteluasentoon.
"Ei", yliluutnantti sanoi hiljaa katsellen oranssia naamiota ja omaa kypäräänsä. "Ei."
"Ystävä."
"Ei."
"Ystävä."
"Ei."
"Ystävä."
Silloin koko matoran-joukko tarttui yliluutnanttiin samanaikaisesti.
Hänen huutonsa kaikui kylään asti.
Sitä kesti noin kymmenen minuuttia.
Sen jälkeen oli vain hiljaista.
Luolasto
Matoro silmäilee otsaansa osoittavaa miekan kärkeä kauhuissaan. Hänen elämänsä vilisee hänen kiikariisilmänsä dokumenttitoiminnon avustuksella. Skakdisotalordi sujauttaa yhden varpaistaan jään Toan miekan alle potkaisten sen suoraan ilmaan, jolloin Skakdi nappaa sen asevapaaseen käteensä. Hän tarkasteli miekkaa, melko ivallisen näköisenä.
"Luulitko voviasi paloitella minut tällaisella metallisella hammastikulla", Skakdi lausahtaa ivallisesti, "Nyt, näytän sinulle, miten vihollinen silvotaan OIKEALLA tavalla, OIKEALLA miekalla". Isokokoinen Skakdi ojentaa kättään hieman taaske, pitäen miekkansa suorassa, kärki kohdistuneena keskelle Toan otsaa. Matoro halvaantuu. Hän on kauhusta jäykkänä. Hän sulkee silmänsä, Skakdi tökkää miekkansa eteen päin...
Matoro avaa silmänsä. Mitä hitoa tapahtui? Miten hän oli vielä elossa? Hän korotti katseensa maasta. Skakdi seisoi yhä paikallaan, muttei omasta tahdostaan. Keetongu seisoi hänen takanaan, pidellen tämän kädestä kiinni, estäen kuolettavan piston Matoron otsaan. hetken ihmeteltyään Matoro yritti nousta ylös hypätäkseen myös sotalordin kimppuun, mutta Skakdi oli nopeampi. Tämä potkaisi jään Toaa leukaan, jolloin tämä lensi muutaman metrin taakse päin. Tämän jälkeen Skakdi tarttui takanaan olleseen soturiin vapaalla kädellään, tarttuen tätä kurkusta ja paiskaten tämän läheistä seinää vasten. Seinällä oli terävähkö kiveen naulattu naula, joten isku keetongun takaraivoon oli varsin kivulias. "Tästä kuolet!", Skakdisotalordi huudahti, valmiina viiltämään tämän rinnan auki...
Pimeys. Varjo. Tummaa muodotonta massaa. Se valuu ylitseni. Se tuntuu kylmältä. Paitsi, että en tunne mitään. Kaikki näyttää mustalta. En tosin näe mitään. Vai näenkö? Jos on säkkipimeässä, ei näe mitään, koska valonsäteet eivät osu silmiin. Tämä on kuitenkin erilaista pimeyttä. Jos muunlaista nyt on koskaan ollutkaan olemassa.
Missä olen? Näen vain varjoja. Epäselvää, häilyvää. Hiljaisuus. Mistään ei kuulu äänen ääntä. Jostain ilmestyy värittömiä kuvia, hahmoja. Muodot alkavat erottua. Silti varjot vain lipuvat ohitseni.
Mitä olen? Minulla ei ole ruumista, ei lainkaan minkäänlaista olomuotoa. Mutta koska ajattelen, olen, eikö totta? Mitä siis olen? Lordi Voldemort…? En. Jotain muuta.
Milloin olen? Ajantajuni on kadonnut tyystin. Olen tuiki tuntemattomassa ajassa. Millä vuosisadalla elän? Onko tämä jokin vaihtoehtoinen ulottuvuus? Miksi en sitten muista mitään siitä?
Mitä minä oikeastaan muistan? Millaisessa maailmassa olen elänyt?
Päässäni pyörii kysymyksiä. Se on havainnollistus siitä, että ajattelen. Tai ehkä olenkin illuusio. Vaiko alluusio? Ne eivät taida kuulua samaan aihepiiriin. Mitä minä ajattelen? Kammottavaa. Vihreää. Limaa. Mitä. Hittoa.
Jostain kantautuu ääni; varjojen läpi se sulloutuu tajuntaani tunkeutuen, kuin miekka, joka lävisti vatsani. Muistan sen. Mutta missä se tapahtui? Ja milloin? Ja miksi?
Hyvä uutisteksti vastaisi noihin kysymyksiin. Mutta täällä ei ole paperia. Miksi? Missä siis olen? Tylsässä vaihtoehtoismaailmassa vaiko oman pääni sisällä? Veikkaan, että minulla ei ole päätä. Se on hämmentävä ajatus.
Ahaa-elämys. Kuinka ihanaa. Minulla ei ole päätä. Se tosin on itsestäänselvyys, jos minulla ei ole ruumista.
Varjojen tanssi kiihtyy. Ääniä tulee enemmän. Mistä ne tulevat? Otanpa selvää. Vai onkohan se sittenkään niin hyvä idea? Ehkä ei. Mutta en halua jäädä tännekään. Pakko valita. Ei jaksaisi. Pakko. Hmm… pakko on vain kuolla. Mutta olenko kuollut? Se torakka tappoi minut. Mrr… Kosto!
Miten kostan, jos olen kuollut? Herään henkiin tietysti, mikäs siinä. Mutta mehän elämme vain kuollaksemme. Kannattaako siis elää, kun kuitenkin lopulta kuolee? Ehkä voimme tehdä jotain elämillämme. Minulla oli kuusi, mutta kuolin ne pois. Surullista, eikö?
Mutta nyt en keskity enää varjoihin, jotka ovat tarttuneet minuun. Minä on melko laaja käsite. Minäkäsitykseni lienee siis laajentunut. Hauskaa. Psykologinen leikki saa riittää: ne nostavat minut tietoisuuden uudelle tasolle. Koen valaistuksen. Mitä se oli? Uuno Turhapuro. Eikun. Korppi. Se puree minua. Tekee mieli tappaa se. Tapan sen, koska pystyn. Pystynkö? Hoo, taas uusi ahaa-elämys. Ne ovat jänniä. Tappaminen on kivaa.
Viehättävää. Verta on kaikkialla. Punaista ja paksua. Sitä valuu päälleni. Se on kuumaa. Poltan kieleni. Tai ainakin jonkin ulokkeen. Se on vihreä. Auts. Miksi se on vihreä?
Avaan silmäni. Siinähän olen minä. Miksi syön kookospähkinää? En ole ennen maistanut kookospähkinää, ehkä se on hyvän makuista-ta-ta. Ta. Ta. Tuli. Niin juuri, poltan tuon kopion itsestäni. Ajattelemallahan se hoitui, olen kuollut jälleen. Nyt voin nousta. Avaan silmäni uudelleen. Mitä se on? Laavaa. Se polttaa. Ei hyvä. En pidä laavasta, jos se polttaa minua. Äkkiä pois. Tuolla tapahtuu jotain. Se on taistelu. Iso Skakdi tappaa pian Matoron. Enkö minä tappanut Skakdeja vasta äsken? Vai oliko se vuosituhansia sitten? Ei, tuo oli eri Skakdi.
Näen ruumiin. Se on iso ruumis. Mutta tuollahan on vielä isompi. Jännää.
Käytin juuri puhekielen ilmausta. Sekin on jännää. Nää. Hoo! Siellä on kaikkein isoin ruumis! Mutta se on pinkki, hyi olkoon. Noh, se on iso. Otan sen. Tunnen eläväni. Mutta päähän sattuu. En näe mitään. Täytyy suunnistaa kuulon perusteella. Seinän läpi paiskautuminen EI ole kivaa. Mutta sekin on parempi kuin kuolema. Taas.
Typerää. Kävelen. Uusi ruumis ei tottele hyvin. Miksi se on pinkki? Hyijyi. Ja karvainen. Argh! Nälkä. Nyt kuulen ääniä. Ooh, taidan tappaa vähän lisää Skakdeja.
Luola
Matoro katsoi luolan suulle. Sieltä saapui pinkki, karvainen hirviö, jonka pää oli selvästi lävistetty. Gaggulabio karjaisi. Hän huomasi, että tämä otus vastasi Metorakkin kuvausta pinkistä jänishirviöstä. Hän ampui sitä. Se tarttui häneen ja laittoi hänet suuhunsa. Se nielaisi hänet. Gaggulabio oli raivoissaan. Kukaan ei nielaisisi häntä. Pinkki otus tarttui toisesta henkivartija-Skakdista kiinni ja repi siltä pään irti. Viimeinen Skakdi antautui, mutta pinkki jäniksenkuvatus repi hänetkin kahtia. Skakdi rääkäisi viimeisillä voimillaan.
Kukaan ei huomannut, että Gaggulabio leikkasi tiensä ulos otuksen vatsasta; kaikki olivat keskittyneet otukseen, joka tuijotti heitä lävistyneellä silmällään. Gaggulabio hiippaili ulos luolasta. Klaanilaiset katsoivat pelokkaina olentoa. Se avasi suunsa vajaamielisen näköisenä ja sanoi:
”Pöö.”
Moni hätkähti. Sitten otus virnisti ja nauroi Makuta Nuin äänellä.
Luola, again.
Matoro on hämmästynyt tapahtumien kulusta. Pinkki örghelimörgheli, joka paljastui Manuksi, tuli sisään ja hoiteli Skakdit.
Nazorakit ovat melko hämääntyneinä huoneen yhdessä nurkassa.
Valitettavasti vihreää kaasua nousee ylös pinkisät olennosta.
"Manu, sinä vuodat.", Matoro huomauttaa etsiessään miekkaansa.
"Ei, ei taas.", Makuta sanoo. Hänen mielensä valuu pikkuhiljaa ulos ruumiin haavoista.
Piikikäs terä iskeytyy suuren olennon rinnan läpi. Terä on piikikäs ja verinen, ja kun takana oleva Gaggulabio alkaa repiä sitä pois, ei välttämättä halua olla kuulolla. Terän väkäset raastavat lihaa ja katkovat kylkiluita. Pinkki olento kaatuu maahan, ammottava aukko silmänsä lisäksi myös rinnassa.
"Pikku ystävänne taisi kaatua.", Gaggulabio sanoo kylmän rauhallisesti. Hänellä on kädessä entistä verisempi miekkansa.
"Otetaanko tämä uusiksi?", hän ehdottaa.
"Tuotanoin... Minä kannattaisin kuitenkin sitä, että häivymme tästä huoneesta yhteiselle teehetkelle. Mistä teestä sinä pidät? Voimme hankkia myös pikkuleipiä teen kanssa. Laava nimittäin nousee.", Matoro viisastelee tuttuun tapaansa.
"Hmm. Sopii minulle, menen tosin yksin.", Gaggulabio hymyilee ja sähisee jotain epämääräistä, ilmeisesti torakan kieltä.
Skakdi astuu pari askelta ulos luolasta, ja Nazorakit oven sivuilla kankeavat valtavan kiven ovensuulle. Kuuluu vain tömähdys, pölyä ja Klaanilaiset ovat lukittuna kammiossa. Laava on vallannut ja yli puolet huoneesta.
THE Cave, again?
Glatoriankin gnousee pystyyn, mutta kun hän luuli kaiken olevan jo hyvin, no asiat olivat vain pahentuneet entisestään.
"Auh selkään sattuu hieman, mutta muuten olen kunnossa, hetkinen miksi täällä on yhtääkkiä näin hämärää, "Se ei ole pääasia katso kivi on tukkinut tiemme ja laava...", Matoro huohahti, "Laava?" Glatorianking katsoi taakseen, "LAAVAAAAA!" Glatorianking ryntäsi isollekivelle ja rupesi hakkamaan sitä miekallaan, hän hädin tuskin sai mitään vahinkoa aikaan, mutta, jotakijn oli tehtävä. "Toivotonta, myönnän olen liian usein paniikissa, mutta tämä tilanne näyttää oikeasti aika toivottomalta, nyt en juuri jaksa ajatella, mitään, päässäni ei ole yhtään ideaa, mutta hetkinen, oletteko ajatelleet, että voisimme olla jonkin sulamattoman päällä ja porata tiemme ulos täältä kai jollakin on tunnelipora"?
Klaanilinnake, tiedät kyllä että olen siellä.
Jake käveli ympäriinsä. Hän mietti, missä Avde oli ollut, mihin hän oli vienyt Jaken. Hän käveli klaanin arkistoihin ja kysyi: "Mm... Onko järjestelmäämme kirjautunut punaista matorania jolla on sininen Pakari, viime viikolla?" Arkistonhoitaja meni katsomaan tietoja ja tuli takaisin. "Ei, viime viikolla moniakaan ei ole kirjautunut takaisin, ja jos etsit tuntematonta niin uusia jäseniä järjestelmäämme ei ainakaan ole kirjautunut." "Selvä, kiitos." Jake sanoi ja lähti pois. Kuka matoran oli ollut? Mistä se oli tullut? Ja tärkeimpänä: Mikä se oli...? Jake ei viitsisi tehdä sopimuksia klaanin pettämisestä muutenkaan, mutta tuntemattoman kanssa, mahdottomalta kuulosti. Kuitenkin tarjous houkutteli... Jake tiesi sisimmässään ettei ole se ainoa, hän oli varma että matoran, tai mikä lieneekään oli houkutellut muitakin. Mutta mistä Jake tiesi oliko tuo puhunut totta. Ehkä oli, ehkä ei...
Merellä
Domek istui rauhassa veneensä päällä ja katseli kartaansa ja kompassiaan. Hän yritti löytää itsensä kartasta ja mietti samalla minne voisi mennä seuraavaksi. Hän ajatteli hetken Klaaniin palaamista, mutta päätti sitä ennen käydä vielä kerran itäisille Matoran-kylille. Siellä hän olisi ostanut itselleen kulhollisen lihakeitta ja lisää piirrostarinoita. Itäisillä kylillä oli yksi piirrostarina-sarja mistä hän piti erittäin paljon. Se kertoi yksinäisestä naispuolisesta plasman Toasta, joka taistelee kotisaarensa tuhonneen Kanohi-Lohikäärmeen ja hänen hyönteismäisiä liskoarmeijaa vastaan. Se oli hyvin toiminnallinen ja jännittävä sarja. Domek ei koskaan myöntäisi haluavansa joskus tavata tämän Toan ja ostaa hänelle luumumehun. Sellainen saisi paljon outoja katseita muilta jäseniltä, mistä hän ei kovinkaan pitänyt.
Mietiskelleen tätä ideaa hetken, Domek päättikin nukahtaa veneensä päällä. Hän ei saanut nukuttua saarella kovinkaan hyvin, joten ajatteli voivansa viimeinkin olla rauhassa meren päällä. Domekin mieleen ei sinä hetkenä juolahtanut mahdollisuus joutua Zyglakien tai minkään muun meressä elävän vaaran uhkaamaksi. Hän sulki silmäsä ja laittoi hattunsa silmien eteen.
Sitten kaikki hiljeni.
Lokit katosivat.
Mereen ilmestyi uhkaava varjo..
Suuri aallokko huuhtoi venettä.
Jokin ilmestyi veneen eteen.
Domek avasi silmänsä ja otti hattunsa pois.
Hän toivoi ettei olisi koskaan tehnyt sitä.
Klaani, edelleen, miksi tämä pitää kirjoittaa?
Jake mietti. Ehkä hänen piti unohtaa. Mutta silti hänen piti saada tietää kuka se oli. Guardian osaisi auttaa, ehkä, mutta missä hän oli, sitä Jake ei tiennyt. Sen kohtalokkaan tapahtuman jälkeen Jake oli ollut viikkoja eristäytyneenä ja yksin, meditoimassa ja miettimässä, hän ei uskaltanut puhua kenellekkään, hän vain halusi tietää kuka ja mikä se matoran oli ollut. Toivottavasti Guardian palaisi kohta, Jakesta tuntui että hän kokeneena ja entisenä pimeyden metsästäjänä osaisi ajatella kuten pahis ja ehkä jopa tuntisi matoranin.
Merellä
Snowman ei oikeastaan kuunnellut Guardianin ja ÄmKoon hiljaista keskustelua tehtävästä, sen syistä ja seurauksista. Hän oli huolissaan enemmänkin Kepen tilasta, vaikka Guardian olikin taitojensa mukaan tätä parantanut vähäisten ensiapuvälineiden turvin. Lisäksi lumiukko oli itsekin heikossa tilassa, ja veneen ohjastaminen vei hänen kaiken keskittymiskykynsä.
Juuri kun ÄmKoo oli valaisemassa tarinaansa muillekin, Killjoy huomasi jotain. Kaukana horistontissa, Snowmanin veneestä itään, näkyi liikettä. Punamusta hahmo viittoi muille veneessä istuville havaintonsa suuntaan, ja Klaanilaiset käänsivät katseensä. Kukaan heistä ei erottanut, mikä se oli, mutta sillä oli lonkeroita, se ui ja sen keskeltä lähti äärettömän kirkas valo.
"Mennään katsomaan lähempää" Guardian sanoi muille, ja katsoi Klaanilaisten ryhmää. Kaksi oli vakavasti haavoittuneita, mutta muuten heillä oli siinä varsin kykenevä viisikko.
Guardian mietti hetken.
Hän katseli ympärilleen, ja laski veneessä olijoita päässään.
Guardianin kasvoille levisi hymy. Viisi.
Kepekin heräsi heidän lähestyessään taivaanrannan muljuilevaa juttua.
"Mitä olen missannut? Muistan Guartsun antaneen minulle jotain lääkettä, mutta sen jälkeen muistuu pelkkää mustaa."
"Lepää kaikessa rauhassa" ÄmKoo vastasi. "Olet edelleenkin huonossa tilassa."
"Voi jäädä lepääminen vähemmälle" Killjoy murahti vakavana ja osoitti nyt jo tunnistettavaa kiinnostuksen kohdetta.
Veneestä vähän matkan päässä oli valtaisa, sysimusta jättiläismustekala, joka oli hyökännyt toisen pienen veneen kimppuun. Hyökkäyksen kohteena olevan veneen kannelta lähtevä kirkas valo tuntui pitävän vesien petoa loitolla, mutta tilanne näytti silti pahalta.
"Mitä siellä oikein tapahtuu?" Snowman ihmetteli. "Mistä tuo valo tulee?"
"En tiedä, otetaa selvää." Guardian vastasi kääntyen ryhmänsä puoleen. "ÄmKoo..."
Mustavihreä toankokoinen hahmo oli kuitenkin kadonnut. Hetken ympärilleen pälyiltyään G huomasi hänen jo seisovan hirviön kohteena olevan veneen kannella.
"Joskus hän kyllä vetää tuon ninjailunsa illan pitkälle..."
ÄmKoo nosti kätensä silmiensä suojaksi lähestyessään valon kohdetta. Hän huomasi sen lähtevän toasta, jonka elementti oli mitä ilmeisimmin valo.
"Anteeksi? Emme voineet olla huomaamatta tätä tilannettasi, ja... Hetkinen. Domek, mitä sinä nyt taas olet tehnyt?"
"ÄmKoo?" valoa hohkaava hahmo kysyi.
"Ei, olen Guartsun sairas pila, mitä muutakaan."
Domek lopetti säteilyn, ja kätteli omalaatuisella tavallaan vanhaa toveriaan.
"Hauska nähdä sinua, senkin vanha höyrypää!"
"Sitä samaa."
Kepe tihrusti Snowmanin veneestä, mitä kummaa toisen venhon kannella oikein tapahtui. Ainakin säteily oli lakannut. Merihirviö näytti sen myötä innostuvan, ja pyyhkäisi lonkerollaan toisen veneen kannen. Mutta mitä tapahtui kyydissä olijoille? Hän kuitenkin kuuli takaansa tutun äänen.
"Katsokaa, kenet löysin tuolta lonkeroiden keskeltä."
Snowmanin veneeseen kuin tyhjästä saapuneesta kaksikosta Domek oli se, joka yllätti Kepen. Mutta toisaalta, ei hän valon toia kovin montaa tuntenutkaan. Guardian katseli yllättyneenä ja ilahtuneena tämän Klaanilaisen löytymistä. Mutta pian hänen hymynsä hyytyi. Viisi plus yksi, hän laski mielessään.
Tätä "riemuisaa jälleennäkemistä" ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, kun lonkeroiden peittämä merihirviö huomasi kohteenaan olevan veneen tyhjentyneen matkustajista. Pahaenteisesti se vajosi vedenpinnan alle, ja kaikki Klaanilaiset siirtyivät veneensä reunoille, yrittäen tähystää, minne se oli kadonnut.
Lämpö. Päälle.
"Snowman, pakita täyttä vauhtia!" Guardian huusi, ja lumiukko totteli käskyä.
Vene liukui juuri ja juuri ajoissa pois veden pinnan rikkovan, hirviömäisen kidan tieltä. Meripeto näytti nyt naamansa, ja hyvänen aika, se oli ruma. Klaanilaiset katsoivat tyrmistyneinä valtavan hirviön limaista kitaa ja mahtavia lonkeroita.
"Eli" Domek virnuili "Hieno pelastusoperaatio."
"Kiitos."
Valtava lonkero huitoi Klaanilaisia mereen, ainoastaan veneen pohjalla makaava Kepe ja muista erillään ohjaajan paikalla istuva Snowman pysyivät kyydissä. Lumiukko joutui ottamaan veneellään hirviöön etäisyyttä, kun se kohotti muutaman lonkeron, valmiina murskaamaan kulkupelin. Kepe tavoitti kädellään mukaan otetun vanhan Cordak-laukaisimen, nosi istumaan, ja aloitti tulituksen kohti hirviön ammottavaa suuta. Jollain sen huomio pitäisi saada pois meressä uivista Klaanilaisista, rypäs ohjuksia kohti naamaa saattaisi jops toimia.
Killjoy nousi pintaan, ja katseli ympärilleen. Hän näki Domekin ja Guardianin, hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin hän itse. Killjoy ui kahta kohti, ja mietti parasta toimintaa tässä tilanteessa. Raaka voima tuskin tekisi lihavuorelle mitään, ja sillä oli ikään kuin kotikenttäetukin.
Domekin hän tavoitti, mutta valtava lonkero sieppasi Guardianin puristukseensa, ja vetäisi korkealle ilmaan.
"Hyppää selkääni." Killjoy sanoi Domekille. "Haemme skakdimme takaisin."
Kaksikko nousi vedestä rakettimoottorein, kohti lonkerokasaa. Killjoy toivoi hiljaa mielessään moottoreidensa toimivan tällä kertaa hieman paremmin kuin viimeksi.
Manun luola
Tilanne oli kieltämättä erittäin paha. Ensinnäkin, tiimi on sinetöidyssä luolassa. Toiseksi, laava nousee. Kolmanneksi, lattialla on vielä jonkun sortin kemikaaleja ja joitain raheja.
Matoro katsoo luolaa - entinen oviaukko on tukittu valtavalla kivellä. luolan takaosa on laavan peitossa, ja seinässä on halkeama josta laavaa valuu. Yhdessä seinässä on rikkoutuneita jähmetysputkia ja kemikaalipurkkeja. Vihreänä hohkaavalle lattialle ei tee mieli astua.
Huoneessa on Matoron lisäksi Keetongu, Mahriking, Summerganon ja Galtorianking. Sekä muutamia Nazorakeja, Skakdin ja pinkin otuksen raadot, sekä Manun Antidermis.
Jään Toan aivot raksuttavat. Ei sillä, etteikö muiden, mutta koska hän on päähahmoni, keskityn hänen ajatusmaailmaansa.
Noniin, suunnitelmia?
Hmm, ei oikein.
Ei täältä pääse edes pois. Muttei tänne voi jäädäkkään.
Huone on sinetöity.
Haluan jäätelöä.
hetkonen, onko tämä täysin sinetöity?
Niin, halkeama mistä tulee laavaa. Laiha lohtu.
Siitä tosin mahtuisi Toan kokoinen heppu.
Hetkonen, pääsisikös siitä?
Laava tosin on bropleema.
Haluan edelleen jäätelöä. Täällä on kuuma.
Hmm, epäilen että tämän luolan hengitysilma ei ole erityisen raikasta.
Olisikohan kellään ilmanraikastinta?
Nääh, turha kysyä. Tuskin.
Niin - siis, laavahalkeamasta voisi päästä läpi.
"Hei, emmekö voi jähmettää laavan ja koittaa hipsiä pois tuosta halkemasta? Täällähän on kaksi jäävoimaista ja yksi tulta käyttelevä. Kaikki pystyvät alentamaan lämpötilaa.", Matoro keksii.
"Hmm. Emme tiedä mitä tuon halkeaman toisella puolen on, mutta en keksi myöskään parempaa ideaa.", Mahriking ajattelee ääneen.
Sillävälin Summerganon on luonut jäästä purkin jossa Manun antidermis on. Jos se haihtuu ilmaan, on ongelmia. Hän heitti purkin Glatoriankingille.
Matoro alkaa kylmentää Sugan kanssa laavan lämpötilaa. Mahriking iskee aseensa lähelle laavaa ja imee siitä lämpöä. Laavan hehkuminen hyytyy pikkuhiljaa. Se muuttuu ensin tummanpunaiseksi, sitten jähmettyy kokonaan mustaksi tulikiveksi. Tosin vain osittain. Kolmikko kävelee eteenpäin jähmettäen laavaa. Pian huoneen laava on jäähdytetty. Kolmikko katsoo kohti vinottaista, noin kolmen bion korkuista halkeamaa josta virtaa laavaa. Railo näyttää olevan pitkä ja näyttää häilyvän tummanpunaiselta oranssin laavan hehkuessa sen pohjalla.
Matoro nielaisee.
"No, eipä tässä mitänä menetteävääkään ole.", hän toteaa ja astuu jäähdyttäen laavaa railoon kaksi muuta perässään.
Nelikko etenee ahdakkossa railossa, hitaasti mutta varmasti. Glatorianking piteli kädessään lasipurkkia, jossa manun antidermishenki oli. Matoro ja Make kävelevät etummaisina, jähmettäen laavaa hitaasti tieltään. Keetongu, joukon perimmäisenä kävelevä, erotti jonkin matkan päästä hylätystä laboratoriohuoneesta liekkejä. Ilmeisesti huoneeseen jätetyt ruumiit olivat syttyneet palamaan. pahemmassa tilanteessa tuskin voisi olla.
"Okkei, tunneli alkaa jatkua aika suoraan", Matoro toteaa, "voin kokeilla zoomata naamiollani onkalon perälle". Muut kuulivat pieniä mekaanisia ääniä Matoron säätäessä naamionsa kanssa. Hetken hiljaisuus... "No, näkyykö mitään?", Glatorianking kysähtää. Matoro on mykkä. "No, näkyykö perää?", Make kysyy pian Glatoriankingin jälkeen. "Ööh, kyllä, mutta äsken ei", Matoro vastasi vaisusti. "Mitä tuo nyt meinaa?", Keetongu kysyi epäuskoisena. "Siis, jokin liikkui tuolla edessä, joten siellä on varmaan oltava avointa tilaa". "No horrioppia sitten!", Keetongu huusi jonon perältä, hänen tilansa alkoi käyd ahtaaksi, hän kun oli isokokoisempi kuin Toat.
Viimeisten hitaiden ponnistusten jälkeen he ahtautuivat railosta pienehköön, mutta avoimeen tilaan. Huoneen molemmilla puolilla oli tunnelit. "Tämä lienee osa jotain jännää tunneliverkostoa", Keetongu totesi. "Nähtävästi, mutta ei ole aikaa, meidän on päästävä pois täältä", Matoro sanoi kääntyen vasemman puoleisen tunneli nsuuntaan, nähdäkseen terävän keihään osoittavan otslleen. Matoro hätkähti nähdessään keihästä pitelevän olennon... Zyglak.
Eeppinen laavaluolasto suoraan Bio Klaanin saaren syvyydessä Mt. Ämkoon alla
Huone jossa he ovat, on vain valtavan laavajoen sivukäytävä. Kauempana heidän vasemmalal puolellaan maan uumenista pulppuaa laavaa joka ryöppyää kallioita pitkin eri suuntiin, yhdestä suunnasta juuri tänne missä he ovat, jähmetetyn laavan päälle.
Zyglak ja Matoro ovat laavan tasolla olevalla kivisellä tasanteella. Tämä on ilmeisesti osa Nazorakien luolastoa, kenties he hankkivat energiansa suurella maalämpöpumpull- ei mitään.
"Saastat, mitä teette täällä!", Zyglak huutaa pitäen ryhmyistä keihästää Jään Toan silmien alla.
"...Eh, kaunis päivä tänään?", Matoro sanoo vaivautuneena. Hän tajuaa sen olevan melko huono keskustelunaloitus maan alla.
"En välitä mitä ylhäällä on. En pääse enää ikinä päivänvaloon", Zyglak selittää, kääntäen katseensa maahan.
"Tänne kammioon vangitaan Nazorakien johtajaa ärsyttävät, ei-torakka-tyypit. Torakat ammutaan heti."
Zyglak laskee aseensa.
Klaanilaiset ovat hämmentyneitä. He tekivät tämän kaiken, vain tullakseen toiseen vankityrmään.
"Olemme siis samalla puolella? Yritämme kaikki pakoa?", Summerganon sanoo Zyglakille.
"Yleensä en ole tälläisen roskasakin, en kenenkään Mata Nuin luomuksen kanssa, mutta tämä on poikkeus..."
Kuusikko katselee ympäri luolaa. Kaikki miettii mielessään eri pakoteitä.
Luola on laaja, korkeakattoinen. Noin puolet siitä on kivitasannetta joka on laavan yläpuolella, toinen puoli virtaavaa laavaa. Laavaa pulppuaa vielä syvemmältä tunneleista, ja sitä menee ulos noin neljästä halkeamasta seinämissä. Matorolle tulee, ironista kyllä, kylmät väreet laavavirrasta. Heidän jähmettämänsä laava alkaa taas nesteytyä.
"Millä vangit laitetaan tänne? Miksei täällä ole ketään sinun lisäksesi?", Glatorianking kyselee Zyglakilta.
"Nazorakien teleporttauslaitteisto. Ei vastaanotinta, vaan siihen laitetaan tämän paikan sijainti. Jos olento tajuaa olevansa tuomittu ikuisesti, ja vieressä on laava-allas, mielen valtaa halu lopettaa oma kärsimyksensä. Minä olen täällä edelleen koska haluan kostaa, tuhota saastaiset Nazorakit. Tuhota muut Zyglakit jotka jättivät minut heille. Tappaa sitten kaikki muutkin Mata Nuin luomukset!", vaahtoaa Zyglak.
"Hei, sain idean, muttete välttämättä pidä siitä. Osaatteko surffata?", Mahriking huudahtaa laava-altaan viereltä.
"Ei, ei tuo on itsemurha...", Matoro hätääntyy
"En edes sanonut mitä aion!", Make vastaa.
"Mutta ajattelit.", Matoro sanoo ja koputtaa naamiotaan (It's Kanohi Cencord, Mielen naamio)
"Hei, tuo saattaisi toimia. Tuota laavajokea pystyy laskemaan, tuo yksi halkeama on tarpeeksi iso. hankitaan iso kivipaasi jolla laskemme alas.",Summerganon aloittaa, vaikeki tosiaan erityisesti odota kokemusta.
"Mutta - minne luulette meidän päätyvän? Klaanin saarella ei ole pinnalla laavajokia tai vastaavia. Lisäksi olemme maan alla, laskeudumme siis aina vain alemmas.", Matoro listaa.
"Mutta muistanette laavakentät tällä saarella? Niiden alla menee yksi iso luola, joka voi hyvin olla yhteydessä tähän. Laavavirta. Täällä hyppäisimme laavajoen sivuille, kiipeämme luolaa ylös matoranien näköalatasanteelle luolassa, ja pääsemme pois.", Mahriking luennoi, ilmiselvästi tuntien asiat.
"En silti kannata ideaa", Matoro sanoo tiukakna., Hän ei pidä laavasta.
"Hei, tuo voisi toimia. Eihän meillä ole parempaakaan ideaa?", Keetongu, joka ei tosiaankaan pidä ideasta, sanoo.
Manu tuntee itsensä unohdetuksi. Hän haluaa ruumiin, ja vähän äkkiä.
Antidermis alkaa liikkua pois pullostaan.
Klaanilaiset seuraavat ihmeissään. Vihreä kaasu valtaa Zyglakit. Olento huutaa oudosti, sen silmät pyörivät ympyrään, kehossa on outoja pakkoliikkeitä. Sydänkivi välähtelee.
"AAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRGGGHHHHHHH-hhhhh!!!", Zyglak karjuu kun Makutan mieli murskaa tämän omaa. Juuri nyt Zyglak haluaisi hypätä laavaan, muttei voi koska hänen jalkansa eivät liiku.
Huuto lakkaa. Tulee kuolemanhiljaisuus. Klaanilaiset seurasivat varjojen peittämää ruumista, ja pikkuhiljaa Antidermis imeytyy sen sisään.
"Terve. Lainaan tätä vähän.", Manun ääni sanoo Zyglakista.
Kuusikko sinetöi Maken suunnitelman.
He päättävät yrittää laavasurffausta vapauteen.
Keetongu Oct 7 2010, 04:53 PM
Laavaluolasto
Kukaan ei pitänyt ideasta. Toisaalta, ketään ei kiinnostanut luolaan jääminenkään. Keetongu yritti saada viestilaitteistollaan turhaan yhteyttä ulkomaailmaan, sillä kallio oli liian paksua ja Nazorakit olivat kaiketi asentaneet tehokkaan häirintälaitteiston pitääkseen vangit poissa ulkomaailmasta.
Zyglak-Manu ja Summerganon irrottivat paaden laavakivestä ja kumppanukset raahasivat sen laavavirran viereen.
"Se virtaa nopeasti", Matoro sanoi.
"Laavakivi sulaa varmasti alatamme", GK voihkaisi.
"Minun ja Matoron on koko ajan jäähdyttettävä sitä", Summerganon vastasi.
"Tämä on silti huono idea", Keetongu sanoi.
"Mennään", Zyglak-Manu örvähti.
He kellistivät paaden laavaan ja hyppäsivät kyytiin. Zyglak-Manu ja Keetongu menivät painavimpina keskelle ja pitivät kiveä paikoillaan, Glatorianking ja MahriKing tulivat heidän viereensä, Matoro meni eteen ja Summer perään. Heidän tehtävänään oli jäähdyttää kiveä ja hidastaa vauhtia jähmettämällä laavaa tarpeen vaatiessa.
"Tuonelan joki", Matoro sanoi synkkänä.
"Eipä jes", Keetongu kuittasi. Kivi lähti liikkeelle. Edessä näkyi vain punaista hehkua.
Eeppinen laavaluolasto suoraan Bio Klaanin saaren syvyydessä Mt. Ämkoon alla, tarkasti sanottuna noin viiden Bion pituinen laavakivinen paasi laavavirrassa
No, kuten jo ylempänä mainitsin, sankari-kuusikko ovat nyt siis ison kivipaaden päällä, laavavirrassa. Oikein ihanaa.
Kukaan heistä ei erityisesti pidä tilanteesta. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa.
Virta viettää loivasti alaviistoon. Katosta irronneita kiviä kelluu vähän aikaa laavassa kunnes ne hajoavat. Sankareiden oma pysyy kasassa jäävoimilla.
Jyrkemmästä laskusta paatti hieman tömähtää. Ilmaa on vaikea hengittää ja on todella kuuma. Mahriking imee kuumuutta itseensä.
Matoro tähystää teleskooppisilmällään eteenpäin. Laavaa - tummanpunaista kajoa - kiviseinämä - suoraan edessä!
Matoro tajuaa tilanteen. Edessä tunneli jakautuu kahteen. Vasemmalla on laavaputous, oikealla joki jatkuu normaalina. He ovat ajautumassa putoukseen.
"Kääntäkää!!!", Glatorianking huutaa paniikissa.
"Miten?", Manu tokaisee.
"Pakko meillä on olla joku keino...", Mahriking pohtii ankarasti.
Matoro jäädyttää laavaa keulan edestä mahdollisimman nopeasti. Vauhti hidastuu.
"Hei, minulla on idea!", Keetongu huudahtaa ja iskee Zyglakilla olleella veitsellä Manun hännän poikki. Makuta-Zyglak karjaisee kivusta ja luo murhaavan katseen Keetonguun.
Keetongu sitoo veitsen häntään, vääntää silkalla voimalla sen terän koukuksi ja heittää laavakiviseen seinään kiinni. Koukku tapailee hetken kalliota kunnes tarttuu kahden kiven väliin.
"Mahtavaa, Keetongu! Voisin syleillä sinua!", Mahriking huutaa innostuneena. He vetävät paattinsa kiinni seinämään hännän (köysi-koukun) avulla ja kääntävät kivipaatensa normaaliin jokiuomaan.
Matoro on peräti onnellinen siitä, että he ovat taas laavajoessa. Vaikka ilma onkin tulikuumaa ja hänen voimansa heikkenevät, Matoro tuntee olonsa erittäin turvalliseksi - olosuhteisiin nähden.
Summerganonin tunsi helpotusta, mutta jotain tuntui olevan yhä vialla. Summerganonilla oli aavistus, että heidän eteensä heitettäisiin taas jotain. Hän piti käden miekalla. Kaikki olivat helpottuneita, mutta valppaita. Heikoista elementtivoimistaan huolimatta hän oli onnistunut Matoron kanssa siinä, että kiven ja laavan välissä oli jotain... Mutta kuumuus alkoi kyllä jo vähän painaa.
Edessä näkyi onkalon seinässä oleva painauma ja tarkemmin katsoen, siellä saattoi olla myös pienehkö luola. "Saisimmeko pysäköityä tuohon, tarvitsemme hetken lepoaikaa.", Summerganon ehdotti. Virtaus tosin vei heitä väkisin sitä kohti, joten valintaa ei juuri tarvinnut tehdä. He antoivat lohkareen "rantautua" ja Summerganon ja Matoro TBS tekivät melkoisen ponnistuksen jähmettämällä sen alustavasti kiinni. Pieni luola oli tosiaan niin pieni, kuin miltä se oli laavajoelta näyttänyt. Mikäli normaali toa olisi sinne päässyt, olisi poistuleminen ollut työn ja tuskan takana. Mutta sitten kuului ääniä.
"Zyglakeja...", Mahriking totesi. Muut lopettivat juttelunsa ja kääntyivät kohti onkaloa. "Eivätkö ne koskaan lopu...", Glatorianking murahti. "Pitäisikö meidän jatkaa jotenkin matkaa..?", hän jatkoi. Lohkare alkoi irrota "laituristaan", joten vaihehtoja ei ollut. Ponnistelujen jälkeen ryhmä sai sen jälleen virtaukseen, joskin heistä alkoi tuntua, ettei se kauaa kestäisi... Zyglakit laajensivat omalla, tuhoisalla tavallaan edellä mainittua onkaloa ja yrittivät hypätä ryhmän perään, mutta kaksi putosi laavaan ja kolmas yrittäjä pääsi jo lohkareelle, mutta Summerganonin nopea sivallus haavoitti sitä ja se putosi horjuen laavaan.
"Taas sitä mennään." Keetongu totesi. Mutta nyt edessä näkyi jotain muuta, kuin levähdyspaikka...
Joku varmaan osaa heittää jotain jatkoa.
Kiven päällä laavassa
Glatorianking katselihmeissään, kuului melua ja se kuulosti Zyglakeilta, mutta se olikin kylä, kylä täynnä zyglakeja, muita teitä ei ollut pitäisi jatkaa jalkaisin.
Zyglakit närkäistyivät nähdessään Toa joukon, joka tunekutui heidän kyläänäs ja ottivat heivät, ei ystävällisesti vastaan, Glatorianking hyppäsi kiven päältä ja yritti puhua, järkeä, että päästäisivät läpi suuri osa alkoi perääntä puheen jälkeen, mutta jotkutuppiniskaisemmat halusivat heittää Tunkeilijat laavavirtaan.
Keskellä merta
Snowman katsoi suihkumoottoreilla varustetun, valonsäteitä sinkoilevan kaksikon koettavan tavoittaa Guardiania pitelevää lonkeroa merihirviön kymmenien muiden raajojen joukosta. Kepe hänen vieressään ei näyttänyt olevan taistelukunnossa, mutta pystyi vallan mainiosti käyttämään Cordak-laukaisinta veneestä käsin.
"Räts, ei sinulla mitään mahtavaa suunnitelmaa olisi valmiina?" lumiukko tiedusteli.
"Ei oikeastaan, tuo möhkäle on sen verran iso, etteivät perinteiset keinot oikein auta. Pakeneminen tässä ensinnä tulisi mieleen." Kepe vastasi, ja arvioi meripedon nopeutta. Kaikesta päätellen se saisi lumiukon veneen kiinni, mutta nyt ei ollut sen murehdinnan aika.
"Ensinnä pitäisi varmaan vapauttaa Gurttuisa ystävämme tuon olennon niljaisesta otteesta."
Ääni kuului ÄmKoolle, joka oli ilmestynyt veneeseen kuin tyhjästä.
"Aivan, mutta mikä tässä auttaisi?" Snowman mietti ääneen.
Samaan aikaan Domek piteli kovasti kiinni Killjoyn haarniskasta kaksikon koettaessa väistellä joka suunnassa viuhuvia lonkeroita. Hän toivoi myös hartaasti, ettei hänen tyylikäs hattunsa lentäisi ilmavirran mukana.
"Suoraan edessä!" Killjoy huusi tuulen huminan ja meren pauhinan yli.
Domek katsoi kello kahteentoista, ja huomasi sinisen hahmon lonkeron otteessa. Hän sinkaisi kädestään valonsäteen kohti kyseistä raajaa, mutta se ei osunut.
"En osu näin kaukaa, liitele likemmäs!"
Killjoy nosti korkeutta, ja kierähti pikaisesti vasemmalle väistäen taas yhden lonkeron.
Guardian pysyi tajuissaan silkan tahdonvoimansa ansiosta. Hirviön ote oli juuri niin tiukka, kuin pienen saaren kokoiselta elukalta voisi olettaakkin.
"Oletko aivan varma, että pystyt siihen?" ÄmKoo ksysyi Kepeltä, jonka nyökkäys riitti vastaukseksi. He tarttuivat toisiaan kädestä, ja huomasivat olevansa Domekin veneen kannella, aivan hirviön tuntumassa. ÄmKoo otti vauhtia, ja suoritti huiman loikan, laskeutuen eräälle olennon lonkeroista. Siitä hän ponnisti seuraavalle, ja siitä seuraavalle, loitontuen aina vain kauemmaksi Domekin veneestä, hyppien taidokkaasti alati mukautuvassa lonkeromyllerryksessä. Kepe ei jäänyt vain katselemaan, vaan lähetti molemmista käsistään jäähyökkäyksiä suojatan siten mustavihreän toverinsa etenemistä.
Snowmanille tuli suorastaan nostalginen olo, kun hän kaarsi yksin veneellään, kiertäen hirviötä. Hän oli ensimmäistä kertaa vuosiin matoranin kokoinen, mutta tämä oli välttämätöntä. Loput kehostaan lumiukko oli muovannut ulkoiseksi tukirangaksi pitämään Kepen tolpillaan tämän auttaessa ÄmKoota. Nyt Snowmanin tuli vain ajaa vene jonnekin lonkeromyllytyksen keskelle, ja olla valmiina ottamaan muut Klaanilaiset tarvittaessa vastaan.
Meri
Killjoy joutui käyttämään kaiken ketteryytensä väistelläkseen hirviön viuhuvia lonkeroita.
Domek yritti valohyökkäyksillään osua Guardiania pitelevään lonkeroon, mutta hyökkäykset menivät ohi kerta toisensä jälkeen. Killjoy huomasi Snowmanin lähestyvän veneellään, jolloin hänellä välähti.
"Domek, tiputan sinut Snowmanin veneeseen. Siellä, yritä tähdätä valohyökkäyksesi suoraan sen silmiin", Killjoy huusi pauhun yli ja valmistautui tiputtamaan Domekin. "Yrittäkää kinnittää sen huomio, että pääsen kiertämään sen taakse. Ainiin ja valmistautukaa ottamaan kiinni putoava skakdi."
Killjoy tiputti Domekin ja tämä alkoi heti tuumasta toimeen, saaden hirviön huitomaan vinhemmin, mutta sokaisten tämän samalla. Killjoy avasi yhteyden Klaaniin.
"Creedy, avaa yhteys ÄmKoohon. Hän on tässä aivan lähellä", ja hetkeä myöhemmin, hän kuuli ÄmKoon huohotuksen korvissaan.
"ÄmKoo, tajusin juuri: Pallosalama."
"Osaatko tehdä sen?" ÄmKoo ihmetteli.
"Osaan, mutta se vaatii minuutin latausajan. Häiriköikää hirviötä tarpeeksi kauan. Menen sen selän taakse, niin pääsen hyökkäämään rauhassa. Sähköiskun pitäisi kärventää tuo otus."
"Entä Guardian?"
"Kun sähköisku iskee, tulisi lonkeroiden raueta, jolloin Guardian tippuu. Toivokaamme vain, että Snowman osaa ohjata venettään hyvin."
Killjoy lensi suoraan hirviön taakse ÄmKoon ja Domekin häiriköidessä sitä parhaansa mukaan. Hän jäi ilmaan leijumaan ja loi käteensä pienen sähköpallon, joka alkoi hiljalleen kasvaa.
"Yksi minuutti."
Merellä
Kepe katsoi Domekin veneen kannelta tapahtumia, ja oivalsi mitä oli tekeillä. Killjoy latasi jonkinsorttista voimakasta hyökkäystä, ja muut hämäsivät parhaansa mukaan. Kepe käytti kasvivoimiaan, ja nostatti merestä merilevää. Hän kieputti siitä alkeellisen verkon, ja alkoi pyörittää sitä päänsä yläpuolella aina kiihtyvällä vauhdilla. Tämän pitäisi ostaa lisäaikaa, hän mietti, ja uuden Snowman-tukirankansa mahtavan väkevyyden turvin linkosi verkon tarkasti erästä lonkeroa kohti. Toinen lonkero takertui siihen, ja pian solmukohtaan sitoutui useampia hirviön raajoja. Kepe oli tuuminut oikein todetessaan, että meripedon koordinaatiokyky ei voinut olla kovin suuri kaikilla lonkeroilla, ja että solmun muodostaminen ei voisi olla kovin vaikeaa.
"Snowman!" Domek huusi lähettäessään valopallon merihirviön ruumiiseen. "Nuo lonkerot tuolla näyttävät muodostaneen jonkinlaisen solmun, niiden tiimoilla lienee turvallisempaa."
Lumiukko kurvasi veneensä kohti liikkumarajoitteisia raajoja, välttäen täpärästi tulemasta murskatuksi.
"Puoli minuuttia" Killjoy sanoi radioitse ÄmKoolle.
Mustavihreä hahmo silpaisi katanallaan yhden lonkeron kahtia, ja sen sisuksista ryöppysi kellertävänvihreää tahmaa kaikkiin ilmansuuntiin. "Selvä. Täällä pärjäillään ihan hyvin, Gurttukin taitaa olla tajuissaan" hän vastasi Killjoylle ja katsoi puristuksessa joka suuntaan potkivaa skakdia. Sitten ÄmKoo haihtui niiltä sijoiltaan, ja aineellistui vähän matkan päähän, toisen raajan päälle. Hän mutisi itsekseen hirviölle:
"Lonkerosi katkeaminen ei näemmä huolestuta sinua? Kipupisteesi taitavat olla hieman muualla."
ÄmKoo hyppäsi, ja kierähti ilmassa leikaten taas yhden lonkeron, ja laskeutui kevyesti hirviön alahuulentapaisen päälle. Siitä hän silpaisi palan pois säilällään, ja peto karjaisi voimaakkaasti.
"Sitä minäkin."
Kepe katsoi tarkasti Killjoyn lataamaa valopalloa. Se näytti melko valmiilta, ja huusi Snowmanille ja Domekille: "Tulkaa hakemaan minut, kohta taitaa välähtää!"
"Kunhan täältä keretään, on vähän muljua välissä!"
Snowman mutkitteli veneellä Domekin karkottaessa valovoimillaan hyökkääviä lonkeroita.
"Hittolainen, jonkun pitäisi tehdä tästä elokuva!" valon toa huudahti, ja sai vastaukseksi lumiukon hyväksyvän mutinan.
"Kaikki hyvän B-luokan actionpätkän ainekset: toimintaa, seikkailua, suuria egoja ja... Okei, neitomme pulassa ei ehkä ole aivan siitä hehkeimmästä päästä, mutta kuitenkin."
"Ainakin hänellä on heleä lauluääni."
"Oikeasti?"
"Ei, mutta hyvät naurut sitä kuunnellessa saa."
"Vauhtia nyt!" Kepe huusi kärsimättömänä kuunnellessaan lähestyvän kaksikon jauhantaa. Hänestä tämä ei ollut paras mahdollinen hetki.
Guardian tunsi hirviön otteen hieman höllenevän, luultavasti sen kiinnittäessä huomionsa muualle. Hän sai ajatuksiaan kasaan.
Plasma. Päälle.
Hyökkäys kohdistui merihirviön kasvojen alueelle, ja se näyttikin selvästi kärsivän. Ei riittävästi vapauttaakseen Guardianin, mutta riittävästi kiinnittämään pedon jakamattoman huomion siniseen skakdiin.
Alhaalla, hirviön hämmennyksen turvin Snowman sai poimittua niin Kepen kuin ÄmKoonkin veneensä kyytiin. Siitä hän ohjasti paattinsa suunnilleen Guardianin alle, ja he jäivät odottamaan.
"Nyt!" Killjoy huusi, vapauttaen massiivisen hyökkäyksensä. Pallosalama osui suoraan maaliinsa, ja tuskissaan merihirviö vapautti otteensa Guardianista, ja painui pinnan alle. Klaanilaiset saivat otettua skakdinsa vastaan, ja Killjoykin lennähti uupuneena veneeseen. Kaikki istuivat hiljaa paikoillaan, kuunnellen hiljaisuutta. Hiljaisuutta ja voimistuvaa huminaa.
Snowman lähti ajamaan venettä täyttä vauhtia pohjoiseen, kuullen merenpinnan rikkoutuvan takanaan.
"Oho, sehän toipui pikaisesti" Domek tuumi.
"Niin näkyy. Mutta eikö mokoman luulisi jo oppineen, ettei meikäläisiä kannata hätyytellä?" Snowman pohti ääneen.
Kaikki katsoivat taaksensa jäävää hirviötä. Se ei näyttänyt tekevän minkäänlaisia hyökkäyksen merkkejä, tuijotti vain takaisin.
Lämpö. Päälle.
Guardian katsoi, mitä pinnan alla tapahtui, ja ainoana oivalsi hirviön todelliset motiivit. Valtavan meripedon ympärille kerääntyi pienempiä lonkerokasoja, ilmeisesti saman lajin edustajia. Koko tilanne näytti jonkinlaiselta perheen ryhmähalilta. Tämäpä somaa, Guardian ajatteli mielessään.
Paatti
Tämän välikohtauksen jälkeen sekä fyysisesti että henkisesti vakaaseen tilaan palautunut Kepe mietiskeli, kuten teki aina ollessaan hiljaa. Hän myös teki taas usein yllättävän hyödyllisiä huomioita ympäristöstä.
Ensinnäkin kolminkertaistuneen matkustajalastin ansiosta vene ui syvemmällä vedessä, ja siksipä isompien aaltojen iskeytyessä sen kylkeen se hörppäsi hitusen vettä. Ei kuitenkaan vakavasti. Istumapaikoistakin oli pienimuotoista pulaa, mutta improvisoimalla löydettiin monia uusia sovellutuksia. Kepe sai suostuteltua Snowmanin muovaamaan itsensä tuoliksi.
Toiseksi hän toipui yllättävän nopeasti G:n maagisten taikarohtojen ansiosta, jotka paikkasivat aukiraastettua panssaria mystisillä voimillaan. Tuolta urhealta sankarilta, suurelta johtajalta, isolta egolta ja kaikkien isäukolta eivät koskaan loppuneet temput kesken.
Eikä oikeastaan keneltään muultakaan veneen kyydissä olleelta klaanilaiselta. Vaikka klaanilaiset olivat erittäin sekalainen ja epätodennäköinen joukko, he kaikki osasivat luonnostaan puhaltaa yhteen hiileen ja yhteistyö pelasi kuin shakkisimulaattori itseään vastaan. Mutta entä sitten kun kaikki nappulat olisi syöty laudalta?
"Jos laudalle jää viimeisinä kaksi kuningasta, kumpikaan ei voi syödä toista shakkaamatta ensin", ääni sanoi yhtäaikaa Kepen pään sisällä sekä eräässä pimeässä huoneessa erään kaukaisen linnakkeen pohjalla.
Nazorakein tukikohta
Kenraali, numeroltaan 001, kaikkien torakoiden johtaja, käveli synkkää käytävää pitkin. Seinät olivat koruttomat ja valoja oli juuri ja juuri niin paljon, että näki eteensä. Hän pääsi käytävän loppuun, ja astui pieneen huoneeseen, jonka ainoa torakka nousi ja teki kunniaa.
”Lepo” Kenraali sanoi kylmästi. ”Ovatko pian valmiita?”
”O-olemme täysin aikataulussa” alempiarvoinen nazorak änkytti. ”En kuitenkaan suosittelisi menemään sinne.”
Kenraali tuijotti jäätävästi toista torakkaa, ja avasi suunsa: ”Luulin sinun sanoneen, ettei mitään ongelmia ole?”
”E-ei ongelmia, tämä on aivan normaalia. Joskus se pitää vain jättää rauhaan. A-antaa olla ilman valvontaa.”
Oli hetken hiljaista. Kenraali kuitenkin hyväksyi selityksen, ja asteli poispäin, kohti saapumissuuntaansa. Sitten hän vielä lisäsi olkansa yli: ”Kunhan päästät minut kulkemaan läpi seuraavan kerran, kun saavun tänne. Tämä erä on harvinaisen tärkeä.”
Niine hyvineen Kenraali poistui huoneesta. Siitä ovesta, jossa ei lukenut ”000”.
Meri, yllättävää
Guadian tuijotti pinnan alle lämpökatseellaan. Muut veneessäolijat odottivat aseet valmiina pidätellen hengitystään.
"Snowman", Guardian sanoi pitäen katseensa yhä suurimmassa lonkeropedossa. "Nosta vauhtia. Mieluiten varovaisesti."
Snowman totteli. Veneen vauhti nopeutui asteittain.
Guardian piti katsekontaktin suurimmassa meripedossa. Jos hän kääntyisi, peto ja sen suloinen perhe tajuaisivat tilanteensa koittaneen.
Meripedon naama oli, kuten aiemmin ilmaistiin, ruma. Jos sanaa "ruma" ei olisi ollut olemassa, se oltaisiin keksitty juuri tätä olentoa varten. Olennon pää oli pilaantuneen hedelmän muotoinen ja näköinen lihamöykky, jonka useat silmät oli sijoiteltu ympäri päätä juuri niin sekalaisesti, että oli kuin luontoäiti olisi tarkoituksenmukaisesti pyrkinyt täydelliseen epäsymmetriaan. Silmät olivat pieniä ja ne sijaitsivat rujoissa kraatereissa. Olennon iho oli täynnä paksuja paiseita, suuria arpia ja pieniä raajoja, joille ei aina välttämättä löytynyt järkevää toimintoa.
Joissakin kohdissa olennon muinaista ihoa törrötti suuria harppuunoita tai keihäitä. Se ei vaikuttanut välittävän niistä.
Olennon vastenmielisyydestä huolimatta Guardianin täytyi myöntää, että sen poikaset olivat jollain luonnottoman rumalla tavalla erittäin hurmaavia.
Jonkin ajan kuluttua vene oli niin kaukana, että olentoja ei näkynyt. Guardian kääntyi kohti veneessäistujia. "Hyvää työtä, kaikki", hän sanoi.
Vene jatkoi matkaansa vauhdikkaasti. Välillä juuri ja juuri tolpillaan pysyvä Kepe joutui tutkimaan merikarttoja varmistaakseen, että Snowman ei liikkunut muiden potentiaalisten sushi-alueiden lähistöllä, mutta muuten oli rauhallista. Killjoy istui etupäässä tuijotellen merta kohti uppoutuneena ajatuksiinsa. Domek lojui erittäin epäkäytännöllisessä asennossa yrittäen luonnostella kuvaa yläpuolella olevasta pilvisestä taivaasta. Snowman pyöritteli ruoria vihellellen satunnaisesti.
Ämkoo ja Guardian istuivat takaosassa uppoutuneena keskusteluun. He tuijottivat molemmat horisontissa vielä juuri ja juuri näkyvää jääsaarta.
"Voit varmaan kertoa, miten eksyit tuonne juuri sopivasti", Guardian sanoi kysyvästi.
Ämkoo mietti hetken ennen vastaamista. "Minulla on lähteeni", hän sanoi. "Eräs vanha ystävä, jolle olin kiitollisuudenvelassa. Hän lähetti minulle viestin, jossa vihjasi, että saattaisit tarvita apua."
"Ymmärrän", Guardian sanoi. "mutta oletko varma, että ystäväsi pelaa meidän maaliimme?"
"En kysynyt", Ämkoo vastasi vaitonaisesti ja antoi sanattomasti ymmärtää, että hänen luottamuksensa ystäväänsä kohtaan oli suuri. "Hänellä on muuten asiaa sinulle."
Guardian kääntyi katsomaan Ämkoota kysyvästi. Ämkoo ojensi Guardianille pienen kellertävän paperinpalan. Guardian tarttui siihen ja avasi sen. Paperilla oli pitkä numerosarja, jota Guardian luki hiljaa ääneen päässään monta kertaa.
"Koordinaatit, kenties?" Guardian kysyi laittaessaan paperinpalaa talteen.
"Mahdollista", Ämkoo vastasi. "Nyt, jos sinäkin valaisisit, mitä varten olit eksynyt tuonne."
"Olen talviurheilun suuri ystävä, tiesitkö sen?"
"Ai, ymmärrän."
"Ei, siis oikeasti", Guardian sanoi. "Klaaniin rantautui joitakin viikkoja sitten pieni ryhmittymä rikollisia. He uhkasivat omistavansa 'vaarallisen aseen' ja tappavansa kaikki matoranit, jos eivät saisi haluamaansa."
"En ole kuullut tästä.Mitä tapahtui?"
"Tiedätkö ne xialaiset miinat, jotka jäivät jostain vanhasta Zyglak-hyökkäyksestä rannalle?"
"Niin?"
"Normaalisti tässä ei olisi mitään hauskaa, mutta se oli hienoin ilotulitus hetkeen. Jälkisiivouksessa kuitenkin löysimme aseen, josta ryhmä oli puhunut. Se oli pieni metallinen siru, jonka pinnassa oli hologrammimaisia ominaisuuksia." Kertoessaan tätä Guardian piirsi sormellaan ilmaan sirun muotoa.
"Joidenkin testien jälkeen tajuttiin, mitä rikollisryhmä olisi voinut saada aikaan", Guardian jatkoi. "ja sirun mukana oli kartta, jossa oli merkittynä kaksi saarta. Toinen oli tietenkin Klaani ja toinen tämä pieni eteläinen jääloukku."
Ämkoo hiljeni pohdiskelemaan.
"Oletan siis, että meillä on nyt kolme palaa", hän sanoi.
Guardian huokaisi. Hän ryhtyi selittämään, kuinka kaikki muuttujat eivät osuneet saarella aivan täysin yhteen. Pimeyden metsästäjillä oli nyt kaksi osaa ja kartan mukaan Klaanin sisällä sijaitsevaa ei oltu vielä suurista etsinnöistä huolimatta löydetty.
"Entä torakat", Ämkoo kysyi. "Oliko se panssaroitu köriläs hakemassa yhtä näistä...osista?"
Guardian ravisti päätään. "En usko", hän vastasi. "Kitiinikuoriset ystävämme halusivat oletettavasti minut. Nazorak-, Zyglak- ja Skakdi-hyökkäyksiä on ollut lähiaikoina niin paljon, että luulen kyseessä olevan jonkinlainen liittouma. Aavistan pahaa."
"Jos voin auttaa jotenkin, kerro vain", Ämkoo sanoi. "Tarvitsette kaiken avun, jonka voitte saada."
Guardian katsoi Ämkoota. Hän hieroi suurta sinistä leukaansa ja väänsi kasvonsa ovelaan virneeseen.
"Luulen, että keksin jo jotain", Guardian sanoi. Hän kuiskasi jotain tämän korvaan. Pian Ämkookin jakoi samanlaisen virneen.
"Pidän tästä", hän sanoi.
Snowman päätti vaihteeksi liittyä keskusteluun, sillä ei ollut hänen tapaistaan olla hiljaa näin pitkään.
"Anteeksi, jos keskeytän jotain tosi tärkeää", hän sanoi kuiskaten. "mutta viitsisittekö kertoa, mitä Kepsukalle on tehty. Se hänen vammansa oli aika paha."
Guardian kääntyi ympäri.
"Pientä kenttäapua vain", hän sanoi. "pari trikkiä, jotka opin sisällissodassa. Ne auttavat tämän matkan ajan, mutta perillä antaisin hänet Radiakille."
"Eli käytännössä..." Snowman aloitti. Hän pelkäsi vastausta.
Guardian otti pienen pullon varustevyöltään. Sen sisällä oli vielä pieni tilkka läpinäkyvää nestettä.
"Kredipselleeniä", Guardian sanoi. "Sisällissodassa tätä käytettiin kaasumaisessa muodossa. Se sai viholliset näkemään harhoja. Pieni annos sai Kepen todella rentoutuneeksi ja filosofiseksi."
Snowman kurtisti kulmiaan. "...ja..."
"Pistin hänet käyttämään omia voimiaan", Guardian vastasi. "Hänen keskivartalossaan oleva haava on jäädytetty ja sidottu umpeen köynnöksillä. Hän itse luulee, että annoin hänelle taikalääkettä, joka vain korjasi hänet. Niin on ehkä parempi. Ja hän on muuten iloisempi, kohteliaampi ja positiivisempi kuin vuosiin."
Snowman nyökkäsi ja hymyili väkinäisesti.
Meri
Hiljaisuutta oli kestänyt jo jonkin aikaa. Kaikki olivat väsyneitä, ja miettivät maailman menoja. Nyt oli tekeillä jotain suurta, kaikki aistivat sen. Domek oli kuitenkin harvinaisen hyvä keventämään tunnelmaa, ja alkoikin Snowmanin kanssa keskustelmaan heidän mahtavasta elokuvaprojektistaan. Nekin heistä, jotka pitivät ajatusleikkiä tyhmänä, osallistuivat keskusteluun. Se sai heidän ajatuksensa pois kaikista raskaista ajatuksia, jotka myhivät heidän päissään, ja tarjosi mukavaa vaihtelua.
"Teistä en tiedä" Killjoy innostui "Mutta minä ainakin haluaisin sen aulassa työskentelevän hehkeän toan näyttelemään jotain roolia."
Idean vastaanotto oli yleisesti hyväksyvä. Killjoy ei aluksi tahtonut myöntää itselleenkään, että oikeasti viihtyi Klaanilaisten seurassa. Hänessä oli vielä paljon Pimeyden Metsästäjää, vaikka Klaanilaisten kanssa työskentelikin.
Keskustelu oli kaikin puolin lennokasta, ja hyppi nopeasti aiheesta toiseen. Nyt oltiin päästy kummitustarinoihin asti, kenties pimenevä ilta oli osasyynä tähän. ÄmKoo tapansa mukaan teki hyvää työtä järkyttäessään muita, ja se olikin kyseisessä porukassa jo aika kova saavutus. Jopa "kovapintainen skakdien sisällissodan veteraani" tunsi kylmiä väreitä kuunnellessaan ÄmKoon juttuja.
"Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tuossa jutussa oli harvinaisen vähän järkeä" Kepe analysoi "Mutta vallan tunnelmallinen se silti oli."
"Heh" Snowman naurahti "Kyllähän sinun Spinnyliini pitäisi nykyään tietää, että tärkeintä ei ehkä olekaan logiikka, vaan sielu. Kaikin puolin toimiva kokonaisuus voi lopahtaa sielun puutteeseen, oli se kuinka teknisesti virheetön hyvänsä."
"Taasko alamme?" Kepe vastasi jo etukäteen valmiina argumentointiin.
Guardian hymyili sisäistä hymyään. Hän tiesi kaksikon väittelevän aiheesta kuin aiheesta, vaikka olisivatkin samaa mieltä. Kuinka kaksi muutoin niin asiallista keskustelukumppania saattoivatkin keskenään muuttua niin huvittavaksi katsottavaksi.
Domek oli siirtynyt hieman muista syrjemmälle. Hän istui yksinään veneen etuosassa luonnostelemassa tulevaa mestariteostaan, jalkaa taiteellisesti reunan yli roikottaen. Toisella kädellään Domek loi valoa koko porukalle, oli jo pimeää. Hän lupautui jäämään valvomaan, jos muut kävisivät nukkumaan.
"Muuten hyvä" Killjoy huomautti "Mutta meillä ei ole ankkuria, ja Mata Nui yksin tietää, kuinka syvää tässä on. Ellemme pysy liikkeellä, saatamme ajautua oikeastaan mihin vain."
"No" Snowman aloitti "Eiköhän ystävämme Domek melko pian opi ohjastamaan tätäkin venhoa, jos vähän opastan."
Niin valon toa sitten siirtyikin veneen takaosaan, ja lumiukko näytti hänelle veneellään navigoinnin perusteita.
Kepe pohti mielessään, kuinka koko sakki meinasi mahtua nukkumaan pienessä veneessä, mutta huomasi pian ratkaisun olevan oletettua yksinkertasempi. Läjässä. Toisaalta, hän ajatteli, miksi ei? Kai tämäkin täytyy kokea. Niinpä hän kömpi epäkäytännöllisesti jonkinmoiseen sikiöasentoon Guardianin jalkopäähän.
Pian Klaanilaiset olivat käyneet nukkumaan, ainoastaan Domek ruorissa ja veneen reunalla istuva ÄmKoo olivat hereillä. Mustavihreä hahmo oli päättänyt pitää huiviin pukeutuvalle toalle vähän aikaa seuraa. Siinä he sitten rupattelivat illan pimetessä, ja totesivat matkaavansa harvinaisen mainossa seurassa.
Pieni saari lähellä Klaania
Zyxax katseli auringonlaskua. Monet ajattelisivat auringonlaskun olevan kaunis. Mutta Zyglak halveksui kaikkea kaunista. Hän halusi tuhota kaiken kauniin.
Hän polkaisi maahan pienen kukkasen jalkojensa juuresta ja tuhahti.
Saastaa, hän tuhahti. Mitä me Zyglakit hyödymmekään tästä yhteistyöstä? Kosto. Saamme kostaa Bio-Klaanille. Mitä Skakdit hyötyvät? He saavat rikkauksia. Nazorakit saavat elintilaa. Mutta. Mitä Avde hyötyy? Hän haluaa palasen jotain kristallia. Olisiko siitä hyötyä Zyglakeille? Mitä sillä tekee. Pitäisikö asiasta ottaa selvää?
Zyglakin pohdinta keskeytyi, kun Gaggulabio tuli ulos läheisestä bunkkerista. Klaanisaarta ja lähisaaria yhdistivät Nazorakien tunnelit. Liitouma oli rakentanut tukikohtia erinäisille pikku saarille ympäri Klaania, jotta heillä olisi hyvä asema. Tällä hetkellä Zyxax ja Gaggulabio olivat Klaanisaaresta pohjoiseen päin.
Gaggulabio myhäili itsekseen.
”Tapoin juuri kuusi klaanilaista.”
Zyxax murahti väheksyvästi. Gaggulabio jatkoi monologiaan:
”Jätin ne luolaan, jonne valuu laavaa.” Vieläkään hän ei saanut minkäänlaista kunnollista vastausta. ”Suljin oven kivellä.” Zyglak oli hyvin passiivinen. Gaggulabio murjotti hetken. Sitten Zyxax yhtäkkiä puhui:
”Otitko huomioon, että luolassa saattoi olla pakoteitä?”
”Öh”, Skakdi ähisi, ”ei kai siellä ollut muita kuin se laavan sisääntuloreikä.”
”Onko mukana jään Toia?”
”On?”
”Sitten he päässevät pakoon.”
”Päässevät?”
”Unohda, Skakdi. Sinä et näytä ymmärtävän aivan kaikkea, mitä sanon sinulle.”
Gaggulabio näytti loukkaantuneelta. Mutta sitten kenraali 001 saapui.
”Tervehdys, otukset”, hän sanoi tekopirteästi. Muuta vain nyökkäsivät. Kumpikin katseli valtaisaa laivaa, joka lipui aavemaisesti kohti saarta. 001 tuli myös katsomaan. Hän asetti käden silmiensä päälle lipaksi ja katsoi laivaa. Sen keulakuva oli verinen nais-Toa, jonka ruumis oli silvottu. Purjeet olivat repaleiset, airot soutivat heikosti kaikuvan rummun tahdissa.
Orjakaleeri? Nazorak mietti.
Pian laiva oli aivan saaren vieressä. Ankkuri – joka näytti sen pienen hetken näkyessään ilmassa hyvin koukeroiselta – jysähti meren pohjaan. Liittolaiset menivät lähemmäs katsomaan. Maihin laskettiin laskusilta, jota pitkin käveli tumma hahmo Visorakeja seuranaan. He huomasivat tämän olevan Makuta.
”Tervehdysss, yssstävät”, Abzumo lausui sihisten omituisella tyylillään. Se kävi torakan herkkiin korviin.
”Kuka olet ja mitä haluat?” tiukkasi Gaggulabio. Abzumo hymyili.
”Olen Makuta Abzumo ja minulla olisssi teille hieman lisää joukkoja ssssotaan Bio-Klaania vassstaan.”
”Okei”, Skakdi sanoi, ”mutta miksi puhut noin oud-” Hänen puheensa keskeytyi, kun Zyglak tukki hänen suunsa kädellään.
”Mitä joukkoja olet tuonut mukanasi?” Nazorakien johtaja kysyi.
”Ah, minulla on Visssorakeja, sekä Exo-Toia. Muutamia Rahkssshejakin on, mutta niitä voi luoda lisää. Sitten kaleeristani löytyy Matoran-orjia yllin kyllin.”
”Vaikuttaa hyvältä”, sanoi Skakdi vapauduttuaan Zyglakin otteesta. ”Mitä sinä hyödyt liitosta meidän kanssamme, Makuta?” Abzumo hymyili edelleen.
”Minulla on hieman… henkilökohtaisia kaunoja. Tahdon kossstaa.”
”Kenelle?”
”Koko Bio-Klaanille. Sekä muutamalle yksityishenkilölle.”
Makuta tutustui paikkoihin, ja hänen armeijaansa kotiutettiin saarille. Zyxax ajatteli yhä kristallinpalasta. Makuta ei tiennyt siitä tai Avdesta. Mitä tapahtuisi, kun nämä kaksi persoonaa kohtaisivat? Sitten Zyglak kuuli päässään äänen:
Avde?
Hän katsoi Makutaa. Tämä virnisti hänelle. Hän käänsi katseensa pois.
Lieneekö tämä sittenkään niin hyvä idea? hän ajatteli kulkiessaan tunneleita pitkin omien joukkojensa luokse.
Nukkuvilla klaanilaisilla täytetty pienehkö merialus
Domekin kanssa käymänsä varsin filosofisen ja monitulkinnallisen rupattelutuokion jälkeen ÄmKoo asteli varovaisesti veneen etuosaan, väistellen askelillaan parhaansa mukaan nukkuvia kumppaneitaan. Tästä seurasi muutama varsin akrobaattinen liikesarja. Lopulta ÄmKoo onnistuikin pääsemään veneen etuosaan ja istahti alas kääntäen katseensa taivaalle.
Pilvet lipuivat verkkaiseen tahtiin pitkin tähtien kirkastamaa taivasta. ÄmKoo huokaisi.
"Enpä olisi uskonut päätyväni heidän seuraansa takaisin näin pian", tummanpuhuva Toa-hahmo ajatteli. ÄmKoo oli jo vuosikausien ajan mennyt ja tullut oman tahtonsa mukaan. Siinä missä hän oli tiivis osa Klaanin historiaa, hän tunsi olevansa myös yksi joukon ulkopuolisimmista henkilöistä. ÄmKoo kantoi mukanaan tietynlaista mystisyyden painolastia, eikä hän osannut hankkiutua siitä eroon.
"Voisin tietenkin jäädä Klaaniin tällä kertaa vähän pidemmäksi aikaa", hän pohti itsekseen, miltei ääneen. ÄmKoo tiesi kuitenkin, että se tuskin olisi mahdollista. Klaanin käytävät eivät kotoisuudestaan huolimatta vetäneet häntä puoleensa. Lämminhenkisen kommuunin seinien sisällä hän tunsi itsensä häkkilinnuksi. Hänen luontonsa veti häntä pois, tietämättömille teille.
Uusi huokaus. Vilkaisu kuorsaavia kumppaneita kohtaan. Katse takaisin taivaalle.
Nyt ÄmKoo ei kuitenkaan aikonut kadota aivan heti. Guardian oli tehnyt mielenkiintoisen ehdotuksen, josta ei yksinkertaisesti voinut kieltäytyä. Tiedossa olisi vaarallinen ja jännittävä seikkailu.
ÄmKoo otti paremman asennon aluksen reunalla ja kurkotti kädellään kohti veden lainehtivaa pintaa. Pienehkö valoa tuottava mustekalahirviön pikkuserkku yritti tehdä tuttavuutta hänen sormiensa kanssa.
"Klaanilaiset. En tunne heistä montaakaan kunnolla", ÄmKoo jatkoi pohdiskeluaan. "Uusia on varmasti tullut jo paljon lisää, kenties vanhoja on myös lähtenyt. Kuinka moni heistä enää tuntee minut? Kuinka moni luulee tuntevansa? Monelleko olen vain häilyvä tarina?"
ÄmKoo kääntyi jälleen vilkuilemaan veneessä lepäilevää joukkiota. Sitten hän vilkaisi pikaisesti Domekia. Valon Toa vilkaisi takaisin ja nyökkäsi. ÄmKoo ei ollut aivan varma syystä, mutta nyökkäsi kuitenkin tavan vuoksi takaisin, virnistäen samalla.
"Tämä on hyvä joukko", ÄmKoo totesi itselleen. Sitten hän istahti veneen pohjalle, etsi jotain mihin nojata ja rentoutui. Ei, hän ei nukkuisi. ÄmKoo ei nukkunut koskaan. Hän päätti kuitenkin sulkea silmänsä ja levätä, kuunnellen samalla veneen hiljaisen lipumisen aiheuttamia ääniä. Veneen pohjan kylmyys kuitenkin vaikeutti tätä rentoutumisoperaatiota.
"Istuitko tarkoituksella päälleni?", Snowman kysyi varovasti.
"En", kuului uutta istumapaikkaa hakevan ÄmKoon vastaus.
Meri
Killjoyn piirit aktivoituivat. Kypärän navigointijärjestelmät syttyivät ja lihasten virtapiirit toimivat jälleen. Killjoy ihmetteli, mikä oli keskeyttänyt lepohetkensä. Sitä ei kuitenkaan tarvinnut hakea kaukaa.
"Killjoy! Creedy tässä. Sain sen valmiiksi."
"Minkä?", Killjoy ihmetteli vielä pöpperössä unestaan.
"Uusi päivitys. Tein uuden ohjelmiston pukuusisi, latasin sen juuri, testaa sitä", Creedy puhkui innosta ja olipa hänen ääneensä eksynyt ripaus ylpeyttäkin.
Killjoy nousi ylös ja aktivoi loputkin järjestelmistään. Hän alkoi selaamaan ominaisuuksia. Kun hän oli käynyt läpi uuden tarkemman kohdelukituksen, liikeratasäätimen ja lämmönjakajan, nousi kypärän takana lepääville kasvoille hymy:
"Sähkökeho."
"Kyllä vain. Optimoin pukusi siten, että se kestää sähköä miltei täydellisesti. Voit esimerkiksi lentoon noustessasi kerätä sähköä yläruumiiseesi ja syöksyessäsi alas kohteeseen, tulee sinusta käytännössä yksi valtava salamaohjus", Creedy selitti, "Miten muuten, oletko saanut asiat sovittua Guardianin kanssa?"
"En vielä, odotan hetkeä, jolloin saamme puhua kahden. En välttämättä halua kaikkien tietävän asiasta."
"Selvä, ilmoita minulle, kun asia on hoidettu", Creedy sanoi ja yhteys katkesi.
Oli vielä täysin pimeää ja muut hänen ympärillään nukkuivat, lukuunottamatta Domekia, joka nuokkui ruorin ääressä selkeästi valmiina nukahtamaan. Killjoy laukaisi pienen sähköpurkauksen Domekiin, joka havahtui välittömästi.
"Ai juu, anteeksi", Domek säpsähti ja jatkoi ohjaamista.
Killjoykin vaipui takaisin veneen laitaa vasten.
"Virta, pois."
Klaanilinnake
Kapura sulki Klaanin ruokailuosaston oven ja lähti kävelemään huonettaan kohti. Aula oli hiljentynyt. Muutama Klaanilainen oli tehtävällä jossain kaukana. Kapura ei pitänyt siitä, koska olisi itse halunnut auttaa. Kapura lähti kävelemään ylös portaikkoa tähyillen samalla ympärilleen. Jokin tuntui olevan väärin. Mutta tämähän oli Klaanilinnake. Mitä täällä voisi tapahtua?
Kapura avasi huoneensa oven. Hän pysähtyi nähdessään Matoranin tai ainakin jotain, joka muistutti Matorania. Merkillinen hahmo oli kääntänyt kasvonsa poispäin Kapurasta. Kapura aikoi sanoa jotain, mutta hahmo ehti ensin.
"Ystävä", hahmo sanoi kylmällä mutta vahvalla äänellään. "Mitä pelkäät?"
Kapura vilkuili ympäriinsä. Huone, jossa hän oli alkoi vähitellen pimentyä. Pienet valonlähteet heikkenivät itsekseen ja oli kuin pimeys olisi syönyt niitä.
Valonlähteet heijastivat Matoranille pitkän varjon. Varjo alkoi laajentua itsekseen. Se hajosi moneen osaan ja muistutti pian suuren puun oksia.
Silloin Kapura tajusi, mitä näki.
Oksamaiset varjot tarttuivat hänen jalkoihinsa. Ne alkoivat kiertyä hänen ympärilleen hitaasti, mutta niiden ote puristi tiukasti. Pieniä kuihtuneita lehtiä ilmestyi systimustiin oksiin. Yrittäessään irrottaa oksia jaloistaan Kapura havaitsi kauhukseen, että oksilla oli silmät.
Matoran naurahti tunteettomasti.
"Älä pelkää, ystävä", se sanoi. "Minulla ei ole syitä tappaa sinua, haluan vain pyytää palvelusta."
Sen sanottuaan Matoranin varjon peittämään takaraivoon ilmestyi punainen silmäpari. Se tuijotti suoraan Kapuraan ja pian Kapura tiesi jossain sisällään, mitä hahmo halusi.
"En petä heitä", Kapura sanoi kuulostaen hiukan itsevarmemmalta kuin todellisuudessa oli.
"Naamiosi..." Hahmo kuiskasi, mutta Kapura kuuli sen erittäin hyvin. "Se ei toimi kunnolla..."
"Shan, elementtivoimien naamio, joka luo satunnaisia elementtihyökkäyksiä. Ei sitä kukaan pysty hallitsemaan", Kapura sanoi kuulostaen jälleen hieman itsevarmemmalta.
"Mieti, jos voisit", hahmo sanoi ja käänsi päätään hitaasti Kapuraa kohti. Juuri silloin, kun Kapura olisi nähnyt olennon silmät, se oli poissa.
"Mieti." Sanat kaikuivat Kapuran päässä.
[spoil]G kirjoitti osan tästä, suurimmaksi osaksi Avdea.[/spoil]
Bio-Klaanin saaren alla laavluolastossa sijaitseva Zyglakien kylä
Ensinnäkin, Matoro on tajunnut että he eivät voi jatkaa pakoa laavavirtaa pitkin. Uusi putous.
Toiseksi, viisikko pistettiin vankiselleihin. Manu tekeytyi tavalliseksi Zyglakiksi.
Matoro tutkailee paksujen kivisten kaltereiden - ei, pilareiden, lävitse kylää. Tämä on suuri sivutunneli laavaluolassa. Paljon räsyisiä, laavakivestä ja panssareista tehtyjä talontynkiä sekä seinässä olevia luolia. Heidän vankilansa oli luola, jossa oli vain katossa aukko.
"Zyglakit asuvat täällä. Heillä pitää olla suhteellisen yksinkertainen reitti pois.", Matoro ajattelee ääneen.
"Juu. Kenties joku luola?", Keetongu ehdottaa.
"Hei, haluatte varmaan tietää että Zyglakit meinaavat heittää teidät laavaan auringonnousun aikaan", kalterien taa tullut Manu-Zyglak sanoo.
"Mitä kello on?", on ensimmäinen kysymys sellistä.
"Zyglakien mukaan aamuyö. Aurinko nousee parissa tunnissa.", Manu sanoo. "Koitan hankkia teidät pois. Niin juu, ja uloskäynti on laavajoen yllä, katossa menevä köysirata."
"Erittäin hyvä tieto. Pystyskö harhauttamaan kun me pakenemme omin avuin?", Matoro kysyy.
Manu lähtee poispäin nyökäten.
"Miten meinaat että häivymme?", Glatorianking kysyy.
"Jäädytetään - haurastetaan yksi pilari. Sitten sen saa kaadettua.", Matoro sanoo ja vinkkaa Keetongulle.
Matoro laskee kätensä kiviselle pilarille.
Vaalenasinistä kohmetta leviää kiven pintaa pitken Matoron kädestä. Kuuluu räsähdyksiä kun kivi muuttuu sisältäpäinkin jääksi. Jään Toa kumartuu kun Keetongu lyö kovaa kivipaatta. Se iskeytyy puoliksi ja viisikko on vapaa.
He lähtevät hipsimään ulos sellistä. Kauempaa kylästä kuuluu huutoja ja näkyy savua. Pari taloa on syttynyt palamaan.
Kiitos Makuta Nui.
Hännätön Zyglak juoksee suoraan heidän luo. Manu osoittaa vankilan yllä olevaa tasannetta, josta lähtee köysirata.
"Millä me tuonne pääsemme?", Mahriking kysyy.
"Portaat. Vankilanne sivulla.", Manu ohjeistaa ja he lähtevät juoksuun portaille.
Oudonkielinen huuto kuuluu heidän takaansa. Joukko Zyglakeja huomasi heidät ja hälyttää muutkin.
Klaanilaisjoukko kiipeää portaat.
"Pysähtykää!", tasanteella oleva vahti huutaa ja osoittaa heitä varsijousella.
"Öh, emme.", Glatorianking sanoo, heittäytyy maahan, potkaisten Zyglakia jalkaan. Tämä horjahtaa, ja melkein tippuu laavaajokeen.
"Saasta!", se karjaisee ja potkaisee hopean Toan maahan. Keetongu ryntää ystävänsä avuksi ja lyö kohdetta suoraan kasvoihin. Manu tulee mukaan ja saa iskettyä Zygkailta aseen pois. Summerganon jäädyttää vartijan.
Portaista kuuluu melua. Matoro hyppää ensimmäisenä puiseen "koriin" joka roikkuu köysien varassa. Make tulee heti hänen taakseen.
"Kahta Toaa enempää ei näihin mahdu!", Manu sanoo ja ohjaa muita taaempiin koreihin.
Summerganon työntää jääkuutio-Zyglakin suoraan ahtaisiin portaisiin hyökkääjien tielle. Hän sinkoaa muutaman jäästäeen portaikkoon ja hyppää köysiradan vaunuun Keetongun kanssa.
Manu heittää ylimääräisen vaunun päin Zyglakeja. Glatorianking juoksee viimeiseen vaunuun. Manu vääntää seinässä olevaa vipua joka vapauttaa vaunut ja eeppisellä hidastuksella hyppää viimeiseen vaunuun Glatoriankingin viereen.
Kolme vaunua lähtevät kiitämään köysirataa pitkin allaan laavajoki.
Valitettavasti Zyglakeilla oli toinen "vaunu-asema", josta he lähtivät pakenijoiden perään. Se onkin sitten ihan seuraavan kirjoittajan tehtävä.
Merellä, veneen päällä
Domek hieroi silmiiänsä hetken. Killjoyn äskeinen sähköpurkaus ei ollut hänestä elämän mukavempia asioita, mutta hereillä se kyllä piti. Hän katui päätöstään ilmoittautua yövartijaksi, koska oli nukkunut erittäin huonosti viime aikoina. Domek sytytti sormillaan valon lieskan tarkistaakseen huivinsa ja hattunsa. Molemmat olivat suhteellisen hyvässä kunnossa, mikä sai hänet paljon tyytyväisemmäksi. Hän päätti ajankuluksi ottaa laukustaan kirjan luettavaksi, ettei hän tylsistyisi ja nukahtaisi taas, mistä seuraisi uusi sähköpurkaus.
Sitten Domek kuuli jotain.
Se oli metallinen ja hyvin hyönteismäinen ääni, juuri sama minkä hän kuuli saaressa.
Domek laittoi heti hattunsa päähän ja otti heti lyhyemmän hilparinsa esiin. Hän katseli ympäriinsä ja vaihteli taisteluasentoaan jokaisen kulman kohdalla varoen samalle ettei herättäisi muita klaanilaisia turhaan. Hänellä on ollut kokemusta muiden klaanilaisten herättämiseen aistiessaan jotain, vain saadakseen tietää muilta sen olevan vain vainoharhaa. Yö alkoi pimetä entisestään, eikä hän pystynyt näkemään kovinkaan hyvin ilman valoaansa.
Ääni kuului taas, tällä kertaa idältä (tai mikä Domekin mielestä pitäisi olla itä). Se oli tällä kertaa paljon matalampi ja uhkaavampi.
Domek nielaisi ja käveli hitaasti veneen reunaa päin. Hetken epäröinnin jälkeen hän työnsi päänsä reunan yli ja katseli alla olevaa merta valolieskansa kanssa. Hän ei nähnyt mitään muuta kuin alltoilevaa vettä.
Domek huokaisi hetken helpotuksesta ja ajatteli sen olevan vain omaa vainoharhaa. Hän käveli pois aluksen reunalta ja päätti nukkua koko päivän heti auringon noustua.
Juuri kävellen vain muutamia askeleita, ääni kuului taas. Tällä kertaa se kuului hyvin läheltä ja vaarallisen hyvin. Domek käänsi itsensä nopeasti takaisin reunaa kohti ja näki vain kirkkaan vihreän valonsäteen osuvan omaan kehoonsa.
Domek kaatui kannelle eikä tuntenut mitään. Kaikki pimeni hänen edessä.
Sitten se nousi kannelle. Hyökääjä lähestyi Domekia päin. Se äänehti ja liikutteli mekaanisia raajojaan Domekia kohti. Se skannasi hänen jokaista ruumiinosaa tarkasti kylmillä silmillään. Sen valaisevat silmät ja metallinen hohto oli ainoa mitä siitä olisi voinut hahmottaa.
"Kuka siellä!?"
Killjoy huusi hyökkäjää päin. Hän oli herännyt kun hänen virtapiirinsä havaitsivat vahvan energian lähistöllä. Hyökkääjä ampui Killjoyta päin, tällä kertaa tappavan punaisen värisen säteen. Killjoy väisti nopeasti sen ja heitti tulipallon hyökkääjää päin. Hyökkääjä ei yrittänyt väistää sitä ja vain antoi tulen osuvan häneen.
Ja siinä samassa hyökkääjä katosi, jättäen jälkeen vain Domekin ruumiin ruorissa.
Killjoy herätti melkein vaistonomaisesti muut klaanilaiset ja meni tarkistamaan Domekin ruumista. Hän oli elossa, mutta tajuton.
Guardian alkoi katselemaan ympäriinsä mekaanisella silmällään. Hän ei nähnyt muuta kuin rajaton määrä suolavettä.
Laavaluolastossa
Zyglakien takaa-ajo alkaa raivoisasti. Aivan kuin silkka viha antaisi niiden vaunuille lisää vauhti. Klaanilaisten päättäväisyys ei horju, vaan he menevät koko ajan eteenpäin..
Ilma on tunkkaista ja kuumaa. Zyglakit eivät ole hellittäneet, vaan viilettävät klaanilaisten perässä. Edessä näkyy jälleen luolantapainen. Se on suuri... "Tuolta voimme päästä ulos!", Glatorianking huutaa. Muut eivät uskalla veikkailla, mutta He alkavat kuulla jopa edestäpäin Zyglakien meteliä. "Ne ovat joka puolella!", Mahrikinh karjaisee. "Meidän pitää hypätä!", Matoro TBS huutaa ja sen he tekevätkin. Luolan suu aukon lähellä oleva kieleke pelastaa klaanilaiset ja he loikkaavat sinne. Kaikki makaavat kasassa hetken, mutta kuullessaan Zyglakien lähestyvän, täytyy heidän jatkaa. Luolasta tuntuu huokuvan raikasta ilmaa... He pääsisivät ulos. Mutta sieltäkin alkaa kuulua meteliä. "Ne tulevat.", sanoo Keetongu.
"Emme pääse ulos!", Summerganon toteaa ja jatkaa: "...mutta päästivät he tai eivät, me taistelemme ulos."
Zyglakeja rynnistää luolasta, mutta ensimmäiset kaatuvat Summerganonin miekkaan ja MahriKingin keihääseen, mutta rynnistys sen kuin jatkuu ja muut liittyvät taisteluun. Luolasta ei pääse ahtaalle kiellekkeelle yhtäkään Zyglakia, kiitos klaanilaisten horjumattomuuden, mutta suu aukko on tukkeessa niistä. Ne änkevät väkisin läpi. Köysirataa pitkin saapuu lisää Zyglakeja, mutta ensimmäiset hyppääjät lentävät päistikkaa alhaalla näkyvään rotkoon ja ne jotka pääsevät kielekkeen kohdalle seivästyvät takalinjoja varmistavien klaanilaisten aseisiin. Yhden kohtaloksi koituu vastaanottaa Keetongun lyönti ja lentää vastakkaista seinää päin ja pudota sieltä laavaan. Mutta jopa ahtaita, kuilun seinämillä olevia pieniä polkuja pitkin yrittää Zyglakeja, mutta urheasti klaanilaiset ne torjuvat. "Niitä tulee jatkuvasti, meidän on pakko puskea läpi!", Manu sanoo ja muut nyökkäävät. Klaanilaisten raivokas rynnäkkö puhkaisee tunnelissa olevian Zyglakien rivistöt ja klaanilaisten onneksi luola avartuu lähes heti sisäänkäynnin jälkeen, joten he saavat tilaa taistella. Hieman laavatunneleita raikkaampi ilma antaa lisää tahtoa. Ensimmäinen hyökännyt Zyglak-aalto on lähes kaatunut. Summerganon lävistää yhden miekallaan ja Makuta Nui, tuttavallisemmin Manu antaa isän kädestä muutamalle. Ensimmäinen aalto on maassa, klaanilaiset hengähtävät.
"Niitä tulee lisää... ja niillä on jotain vahvaa mukanaan.", Keetongu sanoo synkästi. "Meidän on pakko jatkaa.", Mahriking toteaa ja niin he lähtevät juoksemaan luolaa eteenpäin. Se tuntuu koko ajan suuntaavan ylöspäin, joten ehkä he pelastuisivat. Mutta niin kauan ovat Zyglakit vuoren uumenissa olleet, ettei yksikään kolkka ole heille pääsemättömissä. Klaanilaisten huomamaattomissa olleista sivutunneleista alkaa tulla lisää vihollisia ja takaapäin kuuluu askelia. Ainoa vapaa tie on ylöspäin. He juoksevat viholliset kannoillaan. Siellä täällä on laavauomia. Klaanilaiset päätyvät avaraan kammioon, jonka keskellä on silta valtavan rotkon yli ja toisella puolella portaat ylös. Silta on keskeltä katki, mutta hyppääminen on aiempien ponnistusten rinnalla pikku juttu.
Mutta zyglakien viimeinen, voimakkain aalto tulvii joka raosta ja klaanilaiset huomaavat olevansa joka puolelta piiritettyjä. Luolasta, josta he tulivat, kuuluu askelia ja huutoa. Ne tulevat. Heitä piirittävät Zyglakit käyvät päälle. Ensimmäiset kaatuvat helposti, mutta jatkuva päällekäyminen tuottaa tulosta: Summerganon katuu kolmen Zyglakin rynnistäessä päälle ja vaikka Manu onnistuu ne hoitelemaankin, ovat klaanilaiset joka puolella vaikeuksissa. Zyglak on haavoittanut Summerganonia hieman ja ylösnouseminen on tuskallista. Hän näkee kolmen Zyglakin juoksevan kohti muiden selustaa. Vihollisia on enää vähän, mutta sitäkin sitkeämpiä ne ovat. Summerganon nostaa miekkansa ja juoksee noita kolmea päin. Yhdeltä hän sivaltaa pään pois, toinen saa kohtalokkaat osumat lähes joka puolelle ja kolmas perääntyy kauhuissaan ja horjahtaa rotkoon. Juuri, kun klaanilaisten vääntö näyttää kääntyneen voitoksi, kuuluu luolasta jälleen meteliä. Ei paljoa askelia, mutta jotain normaalia Zyglakia vahvempaa taitaa olla tulossa...
Xian sisämaa, komentotorni
Airwatcher tiputti Purifierin suoraan tornin ikkunasta sisään, aiheuttaen ketjureaktion, jonka seurauksena Purifier löysi itsensä portaiden alapäästä ison rompekasan kanssa.
Purifier sadatteli kovaan ääneen ja mutisi, kuinka surkeat taidot Airwatcherilla oli ja kuinka hyvin hän suoriutuisi, jos osaisi itse lentää.
Purifier heitti rojut päältänsä ja lähti kävelemään portaita ylös, kunnes saapui ylimpään kerrokseen ja valtavien metalliovien äärelle. Ovet aukesivat, kuin itsestään ja Purifier astui sisälle. Huone oli täysin pimeä, lukuunottamatta kahta oranssina hohtavaa silmää huoneen toisessa päässä.
Purifier polvistui silmien edessä ja otti hiljattain varastamansa nahkapussin ja ojensi sen kohti silmiä.
"Olen täyttänyt tahtosi, herrani."
Jokin tarttui pussiin ja hitaasti avasi sen. Sininen hehku täytti koko huoneen ja paljasti hahmon valtavaksi viittaan pukeutuneeksi, sauvakätiseksi lordiksi. Hymy levisi hahmon kasvoille ja tämä sulki pussin. Oli taas täysin pimeää.
"Olet onnistunut paremmin, kuin odotin Purifier. Tekosi tullaan palkitsemaan avokätisesti."
"Kiitos herrani", Purifier mutisi, "Mutta minulla on myös huonoja uutisia: Killjoy on elossa ja tuntuu työskentelevän Guardianin kanssa."
"Vanha ystävämme on siis mukana kuvioissa. Hän oletettavasti tulee etsimään sinua, joten me viritämme hänelle ansan. Mutta meidän tulee olla varovaisia, jos Killjoy on Guardianin kanssa, voi koko Klaani olla liittynyt soppaan."
"Kaikki, jotka julkeavat lähestyä meitä, tuhotaan varmasti, oi Shadowed One. Varmasti."
Laavatunneliston eräs kammio Mt. ÄmKoon alla, Zyglakien ruumiiden keskellä
Tunnelin melu vain yltyi yltymistään. Klaanilaisilla oli kiire, luolasta saattaa tulla mitä tahansa, ainakin melkein. Matoro ja Make päättävät yrittää sinetöidä oven, mikä kuuluu Jään ja Tulen elementtien yhdistettyihin voimiin. Samalla Keetongu ja Summerganon arvioivat kuilun pituutta ja hyppäämismahdollisuutta. Aika on vähissä. MahriKingin ja Matoron sinetti on melkein valmis. Samassa kuitenkin eräästä luolan railosta ilmestyy yksi Zyglak. Galtoriankin ja Manu valmistautuvat teurastamaan sen, mutta otus vain juoksee hädissään heidän ohitseen, hypäten suoraan laavakuiluun. Kaikki ovat ihmeissään. Saman tien muutama Zyglak ilmestyy otisista aukoista ja hyppää myös suoraan laavaan. Hetken ajan Klaanilaiset huomaavat nissä pakokauhua. "Mitäs hittoa?", Manu kysähtää ääneen. Samassa Zyglakin sätkivä käsi ilemstyy tunneli naukon sinetöimättömästä kohdasta, Make hätkähtää säikähdyksestä. Pian sinetti kuitenkin peittää viimeisetkin railot, jättäen Zyglakin kädestään jumiin. Muutkin tilaan johtavat aukot päätetään sinetöidä. "Jos meillä olisi kuusi eri elementtistä Toaa, voisimme luoda Protodermistä ja tehdä tämän helpommaksi", Make sanoo turhautuneena ja väsyneenä.
Summerganon ja Keetongu pohtivat.
"Emme ehkä voi hypätä yli, kuilun yllä oleva aktto on liian matala tarpeeksi korkeaan hyppyyn", Keetongu teorioi.
"Minulla saattaisi olla idea, mutta se on aika riskialtis.", Summerganon vastasi. "Eli..?", Keetongu kysyi, odottaen vastausta. Summerganon käveli Zyglakien ruumiiden luo, tutkien heidän niiltä pudonneita keihäitä. Ne näyttivät melko vahvarakenteisilta, ne sopisivat hyvin. Summerganon poimi mahdollisimman monta keihästä ja käveli ne kainalossaan takaisin Keetongun luo. Hän iksi yhden keihään kuilun vasemman puoleiseen seinään. Pian hän roikkuikin keihään varassa laava-altaan yllä. Hän iski toisen keihään hieman edemmäs, hypäten pian roikkumaan siihen. Tämä toistui joitakin kertoja, kunnes Summerganon oli kuilun toisella puolella, ja oli pystyttänyt muille kivan kipeilyradan. "Alkakaahan tulla!", Toa huusi kuilun toisella puolella oleville. Pian kaikki olivatkin toisella puolella, valmiina jatkamaan matkaa kohti vapautta...
Zyglakien kylä oli melkein mennyttä. Talot ovat murusina, asukkaiden aseet sulametallia, kyläläiset itse... noh, tiedätte kyllä. Aseistettuja Nazorakeja juoksenteli sinne tänne, ikään kuin riemuissaan teekmästään työstä. Keskellä tuhoa seisoi hahmo, joka ei tosin ollut täysin torakkamainen, sillä oli mekaaninen oikea käsivarsi ja vasen jalka, kasvojensa vasen puoli hänellä oli melkein kokonaan metallin peitossa ja toinen tuntosarvi oli kuin ohut, taivunut radioantenni. Kehossaankin hänellä oli paljon metallisia paikkauksia. Hahmo painaa vasemman korvansa kohdalla olevaa nappia. Kuuluu pinetä piipitystä, hahmo aloittaa puhumisen: "Sir, tässä 437, lähes koko kylä putsattu", hahmo aloitti, lopettaen pian puhumisen, muuttaen mekaanisen kätensä laserkonekivääriksi, ampuen näkemänsä Zyglakin yhdellä kuolettavalla laukauksella pään läpi. "Kylä putsattu", torakkakomentaja jatkaa, "olemme vallanneet vuoren alatuneliston. Aloitamme pian uuden asetuotantolan rakentamisen". "Erinomaista", kuului hahmon käyttämän radion toisesta päästä, "pian koko saaren ala-alue on hallinnassamme, jolloin voimme vallata koko saaren sisältä käsin...". Radiosta kuului hetken ajan innokasta naurua...
Torakkojen biomekaaniikan tutkimuslaitos, maan alla
Hei, tärkeää asiaa. Kesikverto Zyglak on immuuni elementti-iskuille sekä fyysisesti Toaa vahvempi. Niitä ei voi tappaa tuollaisia massoja. Eikä niitä myöskään ole tuollaisia massoja. Tavalliset Toarkat ymmärtää, muttei Zyglakeja. Joten jatkossa vähennämme Zygyjen määrää ja lisäämme tehoa.
Toinen juttu, Klaanin saaren kartta: link link
Nazorak n. 1 kävelee Gaggulabion, Metorakkin, Zyxaxin sekä Abzumon kanssa synkkää, joskin isoa käytävää eteenpäin.
Torakkojen johtaja näppäilee oveen tunnusluvun ja he saapuvat suureen saliin täynnä jähmetysputkia, tutkijatorakoita ja monimutkaisia laitteita.
"Täällä", Nazorak-johtaja aloittaa. "Teemme parhaista Torakoista huipputehokkaita tappajia."
He kävelelevät jonkun mekaanisen laitteen ohi, ison pöydän ääreen.
Nazorak-johtaja näpäyttää seinässä olevan näytön päälle. Se kajastaa saliin kelmeän sinistä valoa, ja siihen ilmestyy ensin valkoinen torakan kuva.
"Katsokaa tarkkaan."
Nazorakin ympärille alkaa ilmestyä harmaita osia. Ohjuksenheittimet. Puukko. Ranneterät. Pistooli. Rakettimoottorit. Panssarointi erittäin kevyt mutta äärimmäisen kova. Silmiin vihreät linssit joissa on lämpönäkö sekä skanneri.
"Täydellisen tappajan arsenaali yhdistettynä mahtaviin taistelutaitoihin sekä ketteryyteen.", Nazorak-johtaja puhuu.
"Vaikuttavaa, Kenraali.",Makuta Abzumo myhäilee. Tällä kertaa hänellä on suhteellisen hyviä liittolaisia.
"Hmm, saako noita muillekkin kuin torakoille?", Metorakk kysyy kiilto silmissään.
"Voimme tehdä yhden panssaroinnin muunlaisellekkin olennolle. Yhden tälläisen teko vie noin kolme päivää.", Nazorak-johtaja vastaa Skakdille.
Zyxaxilla on ontto olo. Hän aavistelee jotain.
Zyglakeille on vuosien saatossa kehittynyt valtava epäluulo Mata Nuin luomia kohtaan.
Tuhottu Zyglak-kylä
Eversti "Badass" 437 astelee tuhotussa kylässä. Hän on väkisinkin ylpeä itsestään.
Hänet määrättii puhdistamaan kyseinen kylä, koska Zyglakeja pidettiin turhan onnettomuusalttiina. He eivät ole sataprosenttisen luotettavia sodassa Klaani vastaan. Siinä pienikin moka koituu kaikkien kohtaloksi.
Hänen joukkonsa tehtävänä on likivoida jokainen Zyglak maan alta. Torakat haluavat saaren alaosat kokonaan hallintaansa.
Nyt hän nappaa Klaanilaiset.
Eversti 437 on saanut lisänimen "Badass" siitä, että hän on selvinnyt AINA. Hän pakeni kahdesti Klaanin vankilasta. Selvisi tulivuoren purkauksesta ja Katapulttiskorpionin hyökkäyksestä. Hän selvisi haaksirikkouduttuaan keskelle ei mitään merelle. Torakat sanovatkin että Badassia ei voi tappaa.
Hän on yksi taisteluhaarniskan ansainneista eliittitorakoista. 437:a on osittain kyborgi, puolet hänen päästään ja toinen käsi on kokonaan metallia. Toinen tuntosarvi on antenni. Harmaasta haarniskasta ei tosin tätä kyborgiutta huomaa.
Eversti "Badass" 437 viittaa muille torakoille. He kippaavat Zyglakien ruumiita laavajokeen ja romuttavat taloja. Torakkojen pioneeripataljoona saapuu paikalle.
Kuusi Klaanilaista. Hajoita ja hallitse., Eversti 437 ajattelee ja lähtee lentoon kohti paikkaa jonne Klaanilaiset menivät.
Tunneli, ihan lähellä maan pintaa.
Kuusikko ylitti viimeisen esteensä, laavavirran onnistuneesti. Nyt heillä on enää muutamia kymmeniä metrejä raikkaaseen ilmaan.
Kylmä ilma tuntuu hyvältä Matoron kasvoilla. hän astuu ensimmäisenä luolasta mustalle maalle. Ilma on suht kylmää jakosteaa. Auringonnousu alkaa juuri kohta.
Asioiden tärkeyden tajuaa vain kun menettää ne., hän ajattelee.
Koko kuusikko on nyt maan pinnalla. He ovat Klaanin saaren entisellä tuliperäisellä alueella. Seutu on mustaa laavakiveä olevaa tasankoa jossa tuulee kovaa mereltä käsin.
Killjoyn mökki näkyy etäisesti kaukana. Matorankylän valot hehkuvat toisessa suunnassa.
Aurinko nousee horisontista.
Vene
Oli hiljaista. Guardian skannasi kiikarillaan venettä ja sen ympäristöä. Äskeinen hyökkäys oli herättänyt kaikki nukkuvat ja tällä hetkellä ainoastaan Domek makasi veneessä. Muut katselivat ympäriinsä hämmentyneinä.
"Mitä se oli?" Kepe kysyi. Hän oli herännyt viimeisenä ja hieroi silmiään turtana väsymyksen ja lääkkeen yhteisvaikutuksesta.
"Näkikö joku?" Guardian kysyi korottaen ääntään. Hän tarkensi ympäristöön, veneeseen ja vedenpintaan kiikarikatseellaan, mutta koska Domek oli ollut veneen pääasiallinen valonlähde, hän ei nähnyt paljoakaan.
"Yökatse. Päälle."
Muiden silmissä Guardianin pimeydessä hehkuva punainen silmä värjääntyi muutamassa sekunnissa tummanvihreäksi. Suljettuaan oikean silmänsä Guardian näki koko maailman vihreän sävyissä. Se auttoi häntä tajuamaan, että hän seisoi osittain Kepen jalan päällä, mutta mystisestä hyökkääjästä ei ollut merkkiä.
"Näin jotain hetkellisesti", Ämkoo sanoi veneen takaosasta. "Kun Killjoy osui siihen, näin sen takaapäin hetken ennen kuin se katosi."
"Miltä se näytti?" Killjoy kysyi.
"En ole täysin varma", Ämkoo sanoi. "Liikehdinnästä oletan, että se oli mekaaninen. Se oli noin Skakdin kokoinen."
Guardian käveli varovaisesti kohti takaosaa. "Sinä ammuit sitä", hän sanoi osoittaen Killjoyta ja kääntyi kohti Ämkoota. "ja sinä näit sen. Missä kohtaa kohde oli ennen katoamistaan?"
Killjoy ja Ämkoo nostivat kätensä ja osoittivat. Heidän näkökulmansa olivat hieman ristiriitaiset, mutta piste oli suurin piirtein sama.
Guardian katsoi tarkasti yökatseensa läpi. Hän ei huomannut hyökkääjän jättäneen jälkeensä mitään.
"Lämpö. Päälle."
Lämpökatseellaan Guardian näki paremmin, mutta se ei auttanut paljoa. Hyökkääjän katoamiskohdassa oli vielä pieni häilyvä jälki Killjoyn hyökkäyksestä, mutta Guardiania kiinnosti enemmän isompi jälki, joka leijaili ilmassa.
"Luulen, että hyökkääjämme päätti siirtyä ratkaisevalla hetkellä", Guardian sanoi muille klaanilaisille. "mutta se, kuka tai mikä kyseessä oli jää spekuloitavaksi."
"Se oli mekaaninen, eikö?" Snowman sanoi. "Nazorakit?"
Guardian pudisti päätään. "Nazorakit eivät hallitse kaukosiirtymistä", hän sanoi. "Se on yksi niistä naamiovoimista, joita ne eivät ole voineet pystyä toistamaan teknologialla. Tämä on jotain kehittyneempää."
Hetken ajan oli hiljaista.
"Pitäisiköhän meidän huolestua?" Snowman kysyi.
"En usko", Ämkoo sanoi. "Aurinko on nousemassa pian. Jos hyökkääjämme ei kykene näkymättömyyteen, sen on turha yrittää mitään."
Guardian nyökkäsi. "Ja olemme parin tunnin sisällä Klaanissa", hän sanoi. "Olisi typerää hyökätä kimppuumme näin lähellä. Nyt, toivokaamme, että Domek toipuu shokistaan pian."
* * *
Valkoinen huone
Domek tunsi suurta kipua päässään herättyään. Kun hän avasi silmänsä, hän näki vain valkoista.
Hän kääntyi ympärilleen. Pelkkää valkoista kaikkialla.
Domek nosti kätensä kasvojensa eteen. Hän helpottui huomatessaan, että edes hän itse ei ollut valkoinen.
Mutta silti. Valkoista. Kaikkialla.
Domek katseli ympäriinsä. Hän oli ärtynyt.
"Hiivatti", Domek sanoi. "Ei taas."
Domek nousi seisomaan. Se ei auttanut. Oli edelleen valkoista.
Hän lähti kävelemään eteenpäin, mutta se ei auttanut, sillä tämä tylsän valkoinen erämaa ei muuttunut yhtään vähemmän valkoiseksi, vaikka sitä katsoisi mistä kulmasta.
Joskus Domek ihmetteli, miten hänen oma mielensä oli näin tylsä paikka.
Domek käveli hetken. Välillä hän huomasi tuttuja kuvioita valkoisessa hiekassa, jonka läpi hän vaelsi, mutta muuten oli aivan liian valkoista. Välillä hän törmäsi idiinsä ja totesi tämän olevan ärsyttävä tyyppi, jolle pitäisi antaa rauhoittavia ja heti. Välillä hän löysi oman superegonsa ja totesi tämän olevan ärsyttävä kaikkitietäväinen näsäviisastelija, joka pitäisi vaientaa. Domek kuitenkin osasi oppia arvostamaan omaa egoansa siitä hyvästä, että tämä kykeni käyttämään molempien hyviä puolia.
Hetken kävelyn jälkeen Domekin eteen tuli seinä. Se oli poikkeuksellisesti musta. Domekin olisi pitänyt innostua vaihtelusta, mutta tuijotettuaan mustaan kiviseinään hetken hän alkoi epäilemään, että kaikki ei ollut täysin kunnossa.
Seinä halkeili. Halkeamista valui mustaa nestettä, joka alkoi levitä lattiaa pitkin. Domek ei ollut aivan varma, kuuliko hän oikein, mutta hän luuli seinän nauravan hänelle.
Epäilykset loppuivat siinä vaiheessa kun seinä avasi silmänsä. Ne olivat punaiset ja niiden alla oleva halkeama alkoi muistuttaa hymyilevää suuta.
Ja silloin seinä puhui Domekille.
"Tervehdys, unikeko", seinä sanoi matalalla äänellä.
Domek huusi. Hän kaatui selälleen.
Ase. Ase. Jostain oli saatava ase. Ainoa asia hänen mielessään sillä hetkellä oli ase.
Pian Domek huomasi pitelevänsä keihästä kädessään. Hän osoitti mustaa seinää sillä.
"Mikä", Domek sanoi huohottaen. "sinä olet?"
Seinä hymyili. Kun se ryhtyi jälleen puhumaan, sen matalan äänen joukkoon liittyi useita erilaisia ääniä, jotka puhuivat Domekille yhtenä kuorona. "Samantekevää. Kun kerran olemme sinun päässäsi, haluaisin keskittyä sinuun. Pyydän anteeksi, että ystäväni käsittelivät sinua hieman...kovakouraisesti."
Domek nousi istumaan. Hän tutki mustaa seinää. Sen halkeamista valuva musta neste oli valunut lattialle. Nyt se liikkui vähitellen kohti häntä, peittäen alleen alitajunnan valkoisen lattian.
"Mukavaa tuo vähättelysi", Domek sanoi sarkastisesti.
Seinä hymyili edelleen. Nyt sen punaisten silmien alla olevasta hymyä muistuttavasta halkeamasta alkoi valua punaista nestettä.
"Jos meillä olisi ollut toinen, vähemmän brutaali tapa sammuttaa valosi, olisimme taatusti käyttäneet sitä, mutta tämä oli nopeinta", pimeä seinä sanoi. "Meillä ei ole paljoa aikaa, sillä aurinko on kohta nousemassa."
"Et vieläkään vastannut, kuka olet. Miksi haluat tavata minut ja kuka on tämä kaverisi?"
"Kaikki ajallaan, hohtava ystäväni", seinä sanoi. "Tiedolla 'kaveristani' et tee mitään. Halusin tavata sinut, koska minulla on sinulle pieni...työtarjous. Ja minä? Minä itse?"
Punaiset silmät sulkeutuivat. Pian seinän suuna toiminut halkeama alkoi laajentua. Seinä säröili entistä raskaammin ja säröistä valui lisää punaista nestettä. Sitten yhtäkkiä särö räjähti auki.
Suuresta halkeamasta työntyi jotain mustaa ja pitkää. Se liikkui sulavasti läpi ilman ja pysähtyi suoraan Domekin kasvojen eteen.
Pian Domek tuijotti suoraan mustan Avohkiita muistuttavan naamion tyhjiin silmäkuoppiin.
"Minä olen joko paras ystäväsi tai pahin painajaisesi", se sanoi. "Se on valinta."
Domek mietti hetken. "Ja... ja miten minä hyötyisin jos olisin ystäväsi?"
"Tässä suuressa ja pimeässä universumissa sinä, ystäväni, olet vain pieni sekunnin tuhannesosan välähdys", seinä puhui. "Entä jos valosi hohtaisi kauemmin?"
"En välitä vallasta tai maineesta. Miksi ottaisin tarjouksesi?"
Varjo hymyili. "En puhu vallasta tai maineesta. Sinun valosi voi auttaa tuhansia. Miten on?"
"Lopetin harkitsemisen heti silloin kun ilmestyit."
Varjon hymy hyytyi.
"Sinä olet valon Toa, ystäväni", se sanoi. "Yksi harvoja asioita, joista en ole täysin varma on se, pystyisinkö oikeasti tappamaan sinut tähän paikkaan. Mutta jos haluat nähdä asian näin...no, luulen, että tästä tulee ainakin mielenkiintoista." Avohkiita muistuttavat kasvot alkoivat perääntyä. Ne vetäytyivät vähitellen mustaan kiviseinään, joka alkoi haihtua. Pian sen takana olisi taas valkoista.
"Aikani alkaa loppua. Tavataan, ystäväni."
Sen jälkeen oli taas valkoista. Pian Domek kuitenkin näki, kuinka kullanhohtoinen valo repeytyi läpi hänen alitajuntansa ja tämän sairaan unen.
Aurinko oli nousemassa.
Laavazone
Aurinko nousee kauniisti horisontista merta vasten. Päivän ensimmäiset säteet herättävät luonnon taas henkiin, ja pyyhkivät pois yön painajaiset.
Kuusi Klaanilaista ovat lähteneet tarpomaan Klaaniin. Manu haluaa mahdollisimman nopeasti itselleen kunnon ruumiin.
"Hei, minä käyn tuolla Killjoyn mökillä katsomassa onko hän kotona. Menkää te edeltä Klaaniin.", Matoro ehdottaa. He tarpovat laavakivisellä maaperällä eteenpäin, ja Matoro kääntyy sivuun. Killjoyn mökki näkyy parinkymmenen Bion päässä.
Matoro syöttää Klaanin jäsenkortin oven viereen ja ovi aukeaa.
"Killjoy, oletko täällä?", Matoro huhuilee. Hänellä olisi ollut asiaa tälle.
Matoro huomaa ison kaapin jonka ovessa lukee matoran-aakkosilla "Donitseja". Jään Toan päivä saa heti valoisamman käänteen. Hän avaa kaapin ja ottaa alkajaisiksi parikymmentä donitsia. Hän astuu ovesta ulos, iloisena donitseista mutat pettyneenä siitä ettei löytänyt Killjoyta.
Joku potkaisee matoroa niskaan talon katolta, jään Toa lentää suoraan naama edellä tuhkaiseen maahan. Matoro potkaisee heti ylöspäin, osuen päälle hypänneeseen kohteeseen. Se kaatuu kyljelleen. Matoro ponnistaa käsillä ylös, mutta saa potkun mahaansa.
Kuka tämä vihollinen on?, Matoro miettii. Hän ei ole saanut kunnon katsekontaktia kohteeseensa.
Jään Toa kierähtää maassa, nousee ja hyppää. Hän ponnistaa Killjoyn talon katon reunasta. Hän tuntee jalaknsa osuvan johonkin, sitten hän iskeytyy kovaan maahan. Refleksinomainen jääsäde iskeytyy ylöspäin, hän vetäisee miekkansa esiin. Ohjus vie jalat Matoron alta ja tämä lentää kovaan maahan.
"Luulin sinua kovemmaksi, Toa.", Eversti 437 lausuu vertahyytävällä äänellä. "Tämä taistelu päättyy nyt. Jos liikahdat, ammun sinut. Jos et liiku, ammun sinut. Sinulla ei ole vaihtoehtoja,", se sanoo ja osoittaa renneohjukseneheittimiellä kohdettaan.
"Onhan, voit aina antautua", sutkauttaa Matoro.
"Olet vitsikkäällä tuulella.", Metallitorakka sanoo. Se valmistautuu painamaan liipaisinta.
Torakan metallinen, ohut sormi kiertuu liipasimelle, painaen sitä. Liipasin ei liiku. Hän painaa kovemmin, se pysyy ylä-asennossa.
"Opetus numero yksi: jäädytetty liipasin ei toimi", Matoro ilmoittaa, hyppää ilmaan, vetäisee miekkansa ja ampuu siitä energiasäteen Torakan rintaan.
Badass vetäisee lonkallaan olevan hopeisen laserpistoolin, laukaisee. Matoro väistää ammuksen, hyppää kierteellä ja iskee miekalla kohti torakkaa. Tämä iskee ranneteränsä miekkaa vastaan.
Matoron kierre pysähtyy kun miekka ottaa kiinni torakan teriin. Badass tekee nopean ranneliikkeen, saaden Matoron Energiaterän hänen ranneteriensä väliin, jumiin.
Se riuhtaisee ja Matoron miekka lentää kauas omistajaltaan. Potku kaataa Jään Toan maahan, mutta vastapotku maasta kaataa Torakan.
Torakka iskee toisen käden ranneterän Matoron rintaan. Jään Toa parkaisee ja tavoittelee vyöltään toista miekkaansa, tai oikeammin tikaria. Tämä kakkosase on pelastanut hänet monesti. Hän saa Sähkösäilän käteensä ja iskee sen ylöspäin. Torakan teräksisen panssarin läpi iskeytyy valtava määrä sähköä ja yksi prototeräksinen terä. Matoro kierähtää alta pois. Eversti Badass repii tikarin karjuen pois ja heittää sen maahan, tavoittaen Matoroa. Hän painaa ohjuslaukaismen liipaisinta, se on jo sulanut. Sarja pieniä nuolenkärkiä iskeytyy Matoroa päin, ja ne heittävät Jään Toan kauemmas.
Matoro tajuaa olevansa nyt aseeton.
Eversti "Badass" 437:alla taasen on koko arsenaali käytössä.
Jään Toa lähtee juoksuun, heittäytyen Killjoyn talon takaikkunan lasin läpi, taloon sisään. Torakka menee taloon ovesta, joka oli jäänyt Matorolta auki.
"Voi pikkuinen, etkö tajua että et voi voittaa tätä. Piilottelu ei auta.", Torakka lausuu.
"Opetus numero kaksi: suojaa aina selustasi", Matoron ääni kuuluu. Energiasalama lähtee matoron valkoisesta miekasta taloon sisään, iskeytyen kuin seinä torakkaa päin. Tämä lentää suoraan Killjoyn 80-tuumaisen teleruudun näyttöön.
Badass ampuu ohjuksia, Matoro väistää taitavasti, mutta seinän läpi lentävä lasersäde osuu Matoroa jalkaan.
Vihainen torakka syöksyy suihkumoottorin voimalla kohti Jään Toaa, iskeytyy tätä päin kovaa ja nostaa korkeutta.
"Haluatko nähdä maailmaa? Tiputtaisinko sinut kenties Coliseumiin, tai vaikkapa Karzahnille, saasta?", 437 karjuu. Matoro pääsisi helposti pois, mutta on toinen juttu kannattaako se.
Torakka lentää ylöspäin.
"Hyvästi, mikä nimesi lieneekään", Eversti Badass murahtaa ja irroittaa otteensa. Edes Prototeräksinen panssari ei kestä iskua maahan näin korkealta.
"Hei, odota. yksi asia vielä.", Matoro sanoo kohteliaasti. Liian myöhään. Hän tippuu alaspäin, tuulee kovaa. Aamuaurinko sokaisee.
"Opetus numero kolme: Tämä tullaan muistamaan päivänä, jolloin melkein hoideltiin Matoro The Blacksnow!", hänen huutaa tuuleen. Seuraava miete, miten itseasiassa hän selviytyy.
Jään Toa keksii keinon joka saattaa toimia. Hän ampuu jalkojensa suuntaan alaviistoon elementaalienergiaa, saaden hänet kiitämään alaviistoon, kohti merta. Edelleen yläilmoissa oleva Eversti Badass 437 tajuaa Matoron yrittävän laskeutua mereen. Hän ottaa vyöstään hopeisen pistoolin. Vihreä kyborginen torakansilmä katselee kohdetta. Helppo osuma hänelle.
Hänen torakankäsi puristaa jo aseen liipaisinta. Punainen välähdys, ja kuolettava säde lähtee liikkeelle valon nopeutta.
Matoroon osuu.
Tyytyväinen Torakka lähtee katsastamaan loppujen Klaanilaisten sijaintia.
Nazorakein tukikohta
Kenraali 001 piti kädessään raporttia viime päivien tapahtumista, eikä ollut varma, tulisiko pitämään lukemastaan.
Ensinnä oli laivaston tiedote. Ominaiseen tapaansa Amiraali 002 oli delegoinut raportin kirjoittamisen muille, hän ei harrastanut "turhien kirjeiden" raapustelua. Kenraali ei oikeastaan ollut lainkaan yllättynyt huomatessaan raportin olevan pitkälti täynnä tyhjää, torakoiden laivastolla hieman harvemmin oli erityisen kriittisiä velvollisuuksia, tulivoimaisuudestaan huolimatta.
Maavoimien johdolta saatu viesti oli pidempi, ja 003 oli henkilökohtaisesti kirjoittanut sen. Toistuva teema raportissa oli, kuinka "torakoita oli menetetty, mutta mitään ei saatu aikaiseksi". Mutta siinä nyt ei ollut mitään uutta eikä ihmeellistä. Kenraali kuitenkin myhäili mielessään, asiain laita tulisi muuttumaan. Hän luki raporttia eteenpäin, ja katsoi, mitä haarniskoiduille eliiteille kuului. Ainoastaan kyborginen 437 oli suorittamassa tehtävää, muut odottivat reservissä. Mitään menetyksiä ei tässä joukossa ollut.
Seuraavat raportin osat Kenraali kävi läpi hyvin nopeasti, hän tahtoi pikaisesti päästä tiedeosaston tekstiin. Siinä se oli, tutkimusten johtajan, 006:n, kirjoittama teksti. Siinä oli hänen varsin hyvin tiedostamansa Yliluutnantti 955:n valitettava kuolema. Mutta niin etevä sotilas kuin hän oli ollutkin, kriittisempää oli saatu tieto prototyyppivoimahaarniskasta. Siitä, joka oli aivan eri kaliiperia, kuin muiden torakoiden käytössa olevat haarniskat. 955:n puku oli uniikki, ja myös voimallisempi kuin muut. Mutta nyt se oli tuhoutunut.
Salaisen palvelun johdossa olevan 007:n raportti oli tiivis paketti, josta kuitenkin kävi hyvin selville, kuinka vakoojakamerat toimivat jopa odotettua paremmin. Ainoastaan myrskyt aiheuttivat toimintahäiriöitä.
Kenraali 001 vei raportin arkistoijalle, ja lähti astelemaan huoneeseensa. Pieniä takaiskuja huomioimatta operaatio sujui hyvin.
[spoil]Joo, en ole yksin suunnitellut Nazorakein johtoporrasta. G on toiminut pääinsinöörinä.[/spoil]
Laavakentät
Makuta Nui käveli. Hänen uusi ruumiinsa ei sopinut hänelle. Hän vihasi Zyglakeja. Hänellä oli niistä huonoja kokemuksia: kerran eräs Zyglak oli varastanut hänen hattunsa. Se oli tosin ollut ainoa kerta, kun Makuta Nui oli käyttänyt hattua.
Killjoyn mökiltä ei kuulunut mitään. Matoroa ei näkynyt. Muut alkoivat jo epäillä jotain. He olivat jo laavakenttien reunalla; metsä oli melkoisen lähellä. Silloin jokin iski. Harmaa pyörre viuhahti heidän keskelleen. Maa räjähti. Kraatterista nousi jotain. Makuta Nui katsoi sitä tarkasti: se oli torakka. Mutta ei mikä tahansa torakka, se oli suurimmaksi osaksi mekaaninen. Se hymyili pirullisesti. Manulle tuli kylmiä väreitä. Tämä ei selvästikään ollut torakka haarniskassa, se oli torakkahaarniska. Haarniska ei kuitenkaan näyttänyt samanlaiselta, joten tuskin sitä oli massatuotettu. Ja tämähän oli kyborgitorakka.
Klaanilaiset kömpivät pystyyn ja katselivat tulokasta. Se hymyili edelleen julmasti. Sitten se yhtäkkiä syöksähti kohti Summerganonia ja huitaisi tätä jonkinlaisella terällä. Summerganon ehti jotenkuten väistää niin, että pään irrottamiseen tarkoitettu isku osui käteen. Käsipanssari esti terää uppoamasta kovin syvälle, mutta syvä haava hänelle silti tuli.
Keetongu hyppäsi paikaltaan ja yritti murskata torakan alleen. Eversti suhahti nopeasti pois alta ja potkaisi Keetongua jalkaa saaden tämän kaatumaan. Hän hyppäsi jälleen klaanilaisten keskelle ja julisti:
”Olen eversti 437! Teidän aikanne tämän maan päällä on päättynyt!”
”Mikä sinä olet mitään sanomaan, näytät itsekin muinaisjäänteeltä. Tai ainakin se osa sinusta, joka on jäljellä”, Makuta Nui vastasi pilkallisesti. Torakka ei raivostunut.
Joudun siis kohtaamaan Zyglakin, vai? hän ajatteli.
Et, joudut kohtaamaan Makutan, jolla on kokemusta torakoiden tappamisesta.
Eversti hätkähti ja katsoi Zyglakia, joka piti sisällään Makutan antidermistä.
”Vai Makuta”, hän tuhahti. ”Joudut nyt menettämään ruumiisi – taas.”
”Saa nähdä”, Makuta vastasi. Sitten hän sanoi klaanilaisille: ”Keetongu, Gekko ja Make viekööt Sugan turvaan, hän ei voi taistella. Minä hoitelen tämän tuholaisen.”
”Hah.”
”Kyllä.”
Torakka hyökkäsi. Makuta sai kehonsa hyppäämään voltin taaksepäin. Se oli tosin surkea siinä, mitä teki. Aivan jäykkä ja liian suuri helppoon lähitaisteluun.
Tästä tulee mielenkiintoista, Manu ajatteli.
Hän hyppäsi kohti torakkaa ja iski nyrkillään. Torakka väisti helposti ja ampui ohjuksia kohti Makutaa. Makuta päätti käyttää yhtä tässä ruumiissa toimivista voimistaan. Hän aiheutti torakan pitelemässä terässä molekulaarisen häiriön. Terä sulautui kiinni torakan käteen. Torakka katsoi sitä hetken hämmentyneenä. Katselu loppui, kun suuri Zyglakin ruumis paiskautui hänen päälleen. Torakan vielä orgaanisista keuhkoista kaikkosi ilma, kun hänen vartalonsa litistyi musertavan massan alle. Hän ei kuitenkaan joutunut paniikkiin: uusi terä otettiin käyttöön ja pistettiin Makutan jalkaan. Makuta ponnahti nopeasti pois torakan päältä. Zyglakin ruumis oli todellakin hyödytön. Täytyi käyttää makeita supermakutavoimia.
Eversti 437 ei pitänyt Makutan magnetismivoimista. Ne aiheuttivat liikaa kipua. Häntä oli heitelty ympäriinsä liikaa. Hän päätti ottaa ohjuksensa käyttöön. Hän ampui tusinan ohjuksia kohti Makutaa, joka ei ehtinyt väistää. Ilmeisesti hän ei ollut aivan kotonaan tuossa ruumiissa. Torakkaeversti juoksi suoraan päin Zyglak-ruumista ja puski kyborgisella päällään tätä vatsaan. Tämä kaatui selälleen maahan. Torakka alkoi polkea vastustajaansa maahan suorastaan väkivaltaisesti. Makuta ei jaksanut sietää sellaista vaan potkaisi Nazorakin pois päältään ja hidasti tätä hitausvoimillaan. Voimien käyttö alkoi olla raskasta. Torakan nopeuden täysi riistäminen oli jo kovan luokan työtä. Makutan nerokkaat aivot työskentelivät ongelman parissa. Hänellä ei ollut voimia tuhlattavaksi asti, ja pian murhanhimoinen torakka pääsisi hänen kimppuunsa. Makuta päätti juosta karkuun. Hän heitti torakan magnetismillaan vielä kerran kauemmas ja lähti kipittämään kohti metsää. Torakka yllättyi äkillisestä vapautumisestaan niin, että ei ehtinyt varautua maahan paiskautumiseen.
Pian 437 oli kuitenkin Makuta Nuin perässä. Hänellä oli vikkelämmät jalat ja pitkän kantomatkan ohjukset. Makuta sai monta osumaa ennen kuin pääsi metsän reunaan. Hän voivotteli kipeitä ruumiinosiaan hypätessään puuhun. Torakka yritti katsoa, minne Makuta oli mennyt. Hän huomasi tämän loikkivan puusta toiseen hyvin nopeasti. Ei ollut aikaa hukattavaksi; torakka käynnisti taas jet-packinsä. Hän lenteli puiden seassa etsien Makutaa. Hän laskeutui erääseen puuhun katselemaan ympäristöään tarkemmin. Hän huomasi sitten kivirottien jyrsivän puun runkoa. Hän ehti hetken ihmetellä ennen kuin puu kaatui. Hän kuitenkin reagoi lähtemällä taas lentoon. Sitten häneen iski jokin terävä. Se oli Nui-Rama, jonka kynnet olivat uponneet hänen orgaanisiin kohtiinsa kyljissä. Hän vinkaisi. Kipu ei ollut mukava asia, jos sitä ei joutunut juurikaan kokemaan. Eihän se kyllä koskaan ollut.
437 leikkasi Ramalta kädet irti ja putosi puiden latvuksiin. Ne ottivat hänet hyvin vastaan. Sitten Nui-Ramoja tuli lisää. Kokonainen parvi saapui hänen kimppuunsa. Makuta oli ilmeisesti löytänyt pesän käskettäväkseen. Everstin oli pakko pudottautua alemmas tiheän puuston sekaan. Hän ei näkisi täältä mitään. Eipä hänen tosin tarvinnutkaan: Makuta yllätti hänet takaapäin ottamalla hänet kuristusotteeseen niin, että silmissä pimeni.
Torakka laittoi jalkansa puuta vasten, tarttui Makutan käsistä ja heitti hänet alas puusta. Sitten hän hyppäsi itse perään ja otti esiin jälleen uuden terän. Makuta ei pitänyt tästä. Miekkoselta löytyi aivan liikaa erilaisia teräaseita. Hän väisteli hetken, mutta lopulta torakka sai lävistettyä hänen kaulansa terällään. Makuta päätti sitten tunkeutua torakan mieleen. Se oli hyvin vahva, liian vahva revittäväksi kappaleiksi. Joten Makuta Nui käytti häirintää.
Torakasta tuntui, kuin jokin olisi kutittanut hänen päänsä sisällä. Sitten hän huomasi, että Makutan antidermis oli valunut ulos. Suurin osa siitä oli jo kadonnut viidakkoon. Hämäys oli tehonnut. Torakka paiskasi raivoissaan Zyglakin ruumiin menemään. Mutta ensin hän rei’itti sen niin, että ainakaan Makuta ei saisi sitä takaisin.
Makuta Nui valui kasvillisuuden seassa. Valuminen on juuri oikea sana kuvaamaan tapahtumaa. Leijuminen oli osittaista. Sitten Makuta huomasi jotain kiinnostavaa: hänen ja Matoron vanha tuttu makasi vielä kasvillisuuden seassa.
Miksihän kukaan ei ole tehnyt ruumiista selvää? Makuta pohti. Haaskansyöjillä on ollut muuta puuhaa? Hän sai uuden ruumiin. Torakalle tulisi kuumat oltavat – ja Makuta Nuille hauskaa.
437 yritti vielä hetken etsiä antidermistä. Lopulta hän luovutti, olisi parasta etsiä muut klaanilaiset. Ehkä he eivät olleet vielä ehtineet karkuun. Sitten hän kuuli takaansa ääniä. Hän katsoi selkänsä taakse ja näki jotain pelottavaa. Suuri Tuhon kyykäärme katseli häntä valmiina puraisemaan. Rahin silmien takana näkyi Makuta Nuin voitokas ilme.
Torakoiden tukikohta
Abzumo käveli maanalaisia käytäviä pitkin. Hänellä oli asiaa tälle liittouman ”hyväntekijälle”: tämä vaikutti mielenkiintoiselta. Hän näki Skakdin nukkuvan vartiopaikallaan erään oven luona. Hän meni tämän luokse ja potkaisi lujaa. Skakdi parahti. Hän katsoi tulijaa pelokkaasti. Makuta kysyi:
”Missstä löydän tämän Avden?”
”Hän… hän viihtyy… toisessa siivessä, siellä on vähemmän valaistusta.”
”Selvä, kiitosss yssstävä.”
Pian Abzumo olikin toisella puolella tukikohtaa. Hän tutkiskeli ovia. Niitä oli monta. Jokainen oli musta, harmaa seinä oli täynnä mustia nelikulmioita. Ei, ei suorakulmioita. Jotkut kyllä olivat, mutta eivät kaikki. Hän katseli ovien alta tulevaa valoa. Hän valitsi sen, josta kajasti vähiten. Ilmeisesti tämä olento ei pitänyt valosta.
Oven avattuaan hän näki vain pienen Ta-Matoranin seisovan yksin huoneessa. Tämä katseli jotain, mutta Abzumo ei nähnyt, mitä. Hän näytti vain tuijottavan hymyillen jonnekin kauas. Jostain kuuluu ääni:
”Kappas. Olemmeko me tavanneet?” Matoran ei edes katso Abzmoa. Hänellä oli kummallinen tunne. Kuin joku katsoisi häntä. Yksinäinen silmä.
Pelkkä Matoran? Abzumo ajatteli. Hän katsoi taakseen. Siellä todella oli silmä. Punainen silmä. Ehkä se tarvitsisi enemmän unta.
”En ehkä osaa lukea ajatuksia, mutta osaan lukea sinua, ystäväni. Näen, että et luota potentiaaliini.”
”Oletko aivan varma? Minua on vaikea lukea.” Avden varjo alkoi muistuttaa jotain tuttua. Makuta ei tiennyt, mitä. Epävarmuuden tunne kasvoi. Varjo alkoi muistuttaa Abzumoa itseään.
”Voi, ehkä jollekulle muulle. Mutta minä tiedän mielet. En voi väittää ymmärtäväni niitä, mutta tiedän ne.” Hän kääntyi katsomaan Abzumoa yhä hymyillen samaa, tyhjää hymyään. Se oli kammottavaa.
”Mieli itsessään on tämän maailman vaarallisin ase”, hän jatkoi. Nyt Abzumokin hymyili.
”Tosiaankin. Minulla on kokemusta siitä.”
”Kerropa, ystäväni. Kun katsot silmiini, mitä näet minussa? Mitä näet mielessäni?”
Tämä oli uutta. Kukaan ei ollut koskaan pyytänyt Abzumoa lukemaan ajatuksiaan.
Hän katsoi Matoranin tyhjiin silmiin. Hän kurkotti tämän mieleen. Hän näki jotain kummallista. Mustan keskellä oli punaisia silmiä. Mustat lonkerot tarttuivat häneen, vetivät häntä pimeyteen. Abzumo avasi silmänsä näkemättä, mitä sen jälkeen tapahtui. Avde hymyili yhä leveämmin. Abzumo hymyili takaisin.
”Vaikuttavaa. Yleensä ajatustenlukijat eivät ymmärrä suojata omaa mieltään tarpeeksi hyvin kontaktin aikana. Sinä muistit. Kuinka monta olet murskannut sisällesi, Makuta?” Hän käänsi päätään kallelleen. Hän olisi näyttänyt vajaamieliseltä tyhjine silmineen, ellei olisi ollut niin kammottava. Tietoisuus vaikutti pelottavalta. Abzumo hymyili edelleen, mutta hänen sydämensä oli jäätä. Tämän olennon kanssa ei paranisi leikkiä – hän saattaisi olla jopa Makutain voimien veroinen.
”Olenhan minä elämäni aikana ehtinyt jokusen tappaa. On mukavaa, kun ruumis saa lisää massaa. Valitettavasti halutessani pienemmän muodon minun on jätettävä osa massasta taakseni. Silloin muutama elämä voi tuhlaantua, mutta sillehän ei voi mitään.” Avde nyökkäsi hitaasti.
”Mutta kysyin, kuinka monta. Oletko edes laskenut?”
”Miksi olisin? Mitä tekisin sillä tiedolla? Toisten elämällä on toisarvoinen sija omaani nähden. Kyllähän sinä sen tiedät, kun minua luet niin hyvin.” Makuta hymyili maireasti. Avde ei ollut ainoa, joka taisi sanaleikit.
”Hyvä vastaus”, Avde sanoi nostaen kätensä kohti Abzumoa. ”Minä olen, tai tilanteesta riippuen me olemme Avde.”
"Me?" Siihen Avde vastasi erittäin veikeästi:
”Minusta on moneksi.” Se oli jo liian veikeästi sanottu – jopa kammottavan veikeästi. Tuollaisesta olennosta ei pitäisi lähteä sellaista ääntä.
”Nyt, ystäväni. Annoin ymmärtää, että en kuullut nimeäsi.”
”Nimeni on Abzumo. Olemme ilmeisesti tästä lähtien liittolaisia.”
”Luulen niin. Edustatko Veljeskuntaa vai itseäsi?”
”Minä? Itseäni. Ehdottomasti itseäni. Veljeskunnan linja on… sietämätön. Ja käsittämätön. En ole varma, miksi se typerys, Terry, johtaa sitä yhä. Vaikka eipä Miserix ollut paljon parempi. Tiedän kyllä, kuka johtaisi veljeskuntaamme parhaiten. Ja sinäkin tiedät, ketä tarkoitan, eikö totta?”
Avden silmät muuttuivat pelkiksi viiruiksi. Hänen hymynsä levisi, mutta Abzumo mietti, oliko se vieläkään saavuttanut äärirajojaan. Näkyä olisi voinut kuvailla irvokkaaksi. Mutta pienen Matoranin suulla hymystä ei tullut niin groteskia kuin olisi ollut mahdollista Makutan suulla.
”Katsotaan, mitä voimme tehdä tämän asian suhteen.”
Jake käveli linnakkeessa. Hän mietti, missä Guardian oli. Monia klaanilaisia oli ilmeisesti tehtävällä, luultavasti hakemassa Guardiania. Jake käveli eteenpäin. Yhtäkkiä kaikki muuttui sumuiseksi ja taas selkeni. Hän oli eri paikassa kuin äsken. Se oli outoa karua vuoristoa, varmaankin klaanin saaren ulkopuolella, hän näki Turagan kävelemässä eteenpäin. Turagan panssarointi oli valkoista, mutta hänellä oli pääosin mustanharmaa vartalo. Hänen naamiotaan Jake ei kuitenkaan nähnyt. Turagalla oli musta sauva jonka päässä oli pora. Jake huomasi turagassa jotain oudon tuttua, aivan kuin hän olisi nähnyt sen aiemminkin. Jake käveli eteenpäin ja näki turagan naamion. Se oli tummanharmaa matatu, jossa oi valkoinen raita. Se oli täysin samanlainen kuin Jakella. Yhtäkkiä kaikki taas muuttui sumuiseksi ja oli taas klaanissa. Hän oli erittäin hämmentynyt. Mitä tämä tarkoitti...?
Vene
Aamuaurinko häikäisi taivaanrannassa ja viesti uuden päivän olevan alkamassa. Snowman oli ottanut takaisin paikkansa ruorin takana ja nyt teräksinen paatti kiisi läpi aaltojen kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Kukaan ei ollut nukkunut erityisen hyvin ja siksi keskustelu alkoi hieman jähmeytyä.
Guardian tuijotti horisonttiin. Tarkennettuaan kiikarilla hieman hän huomasi, että Klaanin päämaja alkoi hahmottua auringonsäteiden alla.
"Snowman", Guardian sanoi pitäen katseensa saaressa. "Kuinka pian oletat, että olemme perillä tällä vauhdilla?"
"Minä olen vain ohjaaja, kysy Kepeltä", Snowman sanoi väsyneenä.
"Kepe, kuinka pian olemme perillä?" Guardian kysyi.
"Noin kahdenkymmenen minuutin päästä", Kepe sanoi väsyneempänä rapistellen karttoja. Syystä tai toisesta Guardian päätti lisätä päässään Kepen antamaan lukuun kymmenen minuuttia saadakseen hieman realistisemman arvion.
Matka jatkui ja määränpäänä oleva saari suureni horisontissa. Veneessä pitkään leijaillut hiljaisuus rikkoutui viimeistään silloin, kun Domek heräsi. Kaikki kääntyivät kohti veneen lattialla makaavaa valon Toaa, joka siristeli silmiään poissaolevan näköisenä ja etsi vaistonomaisesti hattuaan ympäriltään kädellään. Ämkoo ojensi sen hänelle ja Domek tarttui hattuun refleksinomaisesti vetäen sen syvälle päähänsä. Kukaan ei tulisi Domekin ja tämän hatun väliin.
"Huomenta", Ämkoo sanoi. "Miten voit?"
Domek katseli ympärillä olevia klaanilaisia pitäen yhä kiinni hatustaan tiedostamattomasti. "Pääni", hän sanoi hieroen otsaansa. "Au. Hiivatti. Mitä. Tapahtui."
"Mekin haluaisimme kovasti tietää", Killjoy sanoi. "Mutta ne ovat poissa."
"Miksi aina pää", Domek kysyi ärtyneenä.
Hetken hiljaisen kiroamisen jälkeen Domek aloitti pitkästä aikaa keskustelua veneellä. Klaanilaiset miettivät nyt yhdessä lähiaikojen tapahtumia ja yrittivät yhdistellä asioita toisiinsa. Villiintyneet Rahit, Nazorakien joukkojen kasvaminen ja Pimeyden metsästäjien paluu kuvioihin aiheuttivat veneessä paljon keskustelua ja teorioita. Guardian liittyi mukaan keskusteluun vain satunnaisesti, vaikka hänellä olisi ollut taatusti paljon sanottavaa. Sen sijaan hän keskittyi kopeloimaan kommunikaattoriaan.
Kommunikaattori oli pieni ja metallinen ja siinä ei näyttänyt olevan ulkoista vikaa. Lähettimenä toimiva siru kommunikaattorin sisällä oli täysin ehjä, eikä muitakaan ilmiselviä vikoja löytynyt, mutta kun Guardian yritti yhdistää Tawalle tai Visokille komentohuoneeseen, hän sai vain epämääräistä särinää. Vene oli jo niin lähellä Klaanin päämajaa ja niin kaukana häiriösignaalin potentiaalisesta lähtöpaikasta, että yhteyksien olisi kaiken järjen mukaan toimittava.
"Guardian kutsuu, saavumme pian", Guardian sanoi välillä hiljaa laitteeseen, mutta vastausta ei tullut. Hän kokeili parin minuutin välein, mutta särinä vain paheni. Guardian laski kommunikaattorin veneen lattialle ja katsoi sitä mietiskelevänä. Edes sähkömagneettisen pulssin ei pitäisi rikkoa laitetta, sillä sen tekninen puoli oli melko vaatimaton, mutta hyvin suojattu. Killjoyn kommunikaatiolaitteiden viat kuitenkin antoivat ymmärtää, että sirujen yhdistäminen oli lähettänyt jonkinasteista sähkömagneettista häiriötä.
Guardianin kommunikaattorin oli kuitenkin sotkenut jokin muu. Klaanin johtajien kommunikaatiolaitteet eivät olleet sähköisiä. Paacon ja Kepen yhteistyö Visokin kanssa oli saanut toistettua jotain, joka oli lähempänä telepatiaa kuin radioaaltoja. Se, että jokin signaali oli saanut sotkettua tämänkin laitteen huolestutti Guardiania suuresti.
Guardianin ajatukset keskeytyivät, kun kommunikaattori päätti yhtäkkiä puhua hänelle.
"...'allo", kommunikaattorista tuleva ääni sanoi suorastaan hurmaavasti. "Kuulin, että olette tulossa visiitille. Kuinka monta teitä on?"
Veneessä oleva keskustelu pysähtyi hetkellisesti. Kaikki katsoivat kommunikaattoria hämmentyneenä. Guardian poimi pienen laitteen lattialta ja nosti sen kaikkien ulottuville.
"Meitä on kuusi", Guardian vastasi laitteelle. "Kaksi vakavasti vahingoittunutta, kerro Radiakille ja lääkintäosastolle. Mukava kuulla kaunis äänesi, Paaco."
"Samoin sinun", Paaco sanoi naurahtaen. "Laitteissa oli häikkää, joten minut päästettiin korjauspuuhiin. Nyt koko hoito toimii entistä paremmin. Ja olen kuulutushuoneessa ja minulla on mikrofoni!"
Paaco naurahti. Guardian ja Snowman katsoivat toisiaan pitkään. Heidän ei tarvinnut sanoa sanaakaan, mutta molempien päässä pyöri mahdollisia kauhuskenaarioita.
Hei. Tässä on Paaco kuulutushuoneesta. Toivottavasti nautitte äänestäni yhtä paljon kuin minä itse. Pienellä lisämaksulla voitte saada äärettömästi Paacoa ilman keskeytyksiä...
Molemmat päättivät ravistaa kyseisen ajatuksen pois päästään.
"Mutta", Paaco sanoi pitäen pienen tauon. "Keitä siellä on? Ja ketkä tarvitsevat ensiapua?"
"Guartsu", Guardian sanoi.
"Snowman", veneen kuskina toimiva lumiukko sanoi. "ja minä kai tarvitsen vähän ensiapua."
"Kepe", Kepe sanoi häiritsevän pirteästi. "Ja minä olen aivan kunnossa!"
"Hän ei ole", Snowman sanoi.
"Olenpas", Kepe vastasi.
"Etpäs".
"Joopas".
"..."
"..."
"Killjoy", mekaaninen pimeyden metsästäjä huudahti veneen kärjestä.
"Domek", valon Toa sanoi.
"...ja Ämkoo, terve", Ämkoo sanoi viimeisenä.
Kukaan ei tiennyt, mitä Paacon suussa oli sillä hetkellä, mutta äänistä päätellen hän oli juuri tukehtumassa siihen. Yskimistä kesti kymmeniä sekunteja ja veneilijät kuuntelivat sitä piinaavan hiljaisina.
"Mitä minä nyt tein", Ämkoo kysyi katsellen muita. Guardian vastasi pienellä olankohautuksella. Pian Paaco onneksi lopetti yskimisen ja rikkoi veneessä syntyneen hämmentävän hiljaisuuden.
"...niin", hän sanoi. "Kiva kuulla, paria teistä ei ole näkynyt hetkeen. Rantautukaa mahdollisimman lähelle lääkintäsiipeä. Voin pistää Radiakin ja pari muuta ottamaan teidät vastaan. Heti kun olen tehnyt hänelle pienen källin. Ette usko, kuinka paljon täällä komentohuoneessa saa aikaiseksi."
"Sinä olet ihana heppu", Guardian sanoi naama peruslukemilla.
"Kiitos samoin, kulta", Paaco sanoi ja vaikka kukaan ei nähnyt hänen kasvojaan, kykenivät kaikki kuvittelemaan niillä olevan virneen. "Voisi ehkä myös päästää Doxin ja Ignikan ulos Kepen varastosta. Kun nyt näin kiltiksi tunnen itseni."
Paaco hiljeni hetkeksi. Äänistä päätellen hän oli jo töissä. Ennen linjan sulkeutumista hän kuitenkin sanoi vielä jotain.
"Tiimi odottaa teitä viidessä minuutissa. Tervetuloa takaisin."
Kaikki veneilijät kiittivät Paacoa vuorollaan. Snowman päätti innostuksissaan nostaa kulkuneuvon vauhtia.
"...mutta", Paaco sanoi. "Pieniä ongelmia vain. Torakoita. Pari skakdia. Matoro ja muut. Voitte varmaan ojentaa auttavan käden?"
Guardian nyökkäsi, vaikka Paaco tuskin kykeni näkemään sitä. Hän latasi pistooliaan jo valmiiksi.
Laavakenttien läheinen metsä
Torakka nro. 437 ja Manun ohjaama valtava monipäinen Rahi tuijottivat toisiaan, ikään kuin toijotuskilpailussa. manu oli tosin hieman huolissaan, Rahin keho saattoi olla jo aika heikossa kunnossa maattuaan metsässä jo pidempään. Manu päätti kuitenkin yrittää. Hän työnti Rahin päätä eteenpäin, suu auki. Torakka kuitenkin antoi Rahin puraista mekaanista titaanikättään. Manu usko itehneensä vahinkoa, muttei torakalle. Kesti hetken ,ennen kuin hän tajusi Rahin leukojen terävien, mutta haurastuneiden hampaiden katkenneen. Torakkaluutnantti kaivoi pistoolin selässään olevasta varustekotelosta, ampuen Rahiruumista päähän, jolla hänen käteensä oli isketty, kohdisten sen vasempaan sieraimeen. Laukaus. Manu äännähti, ikään kuin tuskissaan. Pian Manu huomasi antidermiksen valuvan Rahin päästä, paljonkin. Hän päätti siirtää mielensä viereiselle päälle, yksi oli pois pelistä. Manu ei kuitenkaan hetinyt reagoida, ennen kuin kyborgitorakka ampu tohjoksi raadon muutaman muun pään, leikaten myös yhdeltä kaulan, joten enää yksi pää olisi jäljellä, eikä ekän varmaan enää kauan. Manu päätti olla kärsivällinen, pään tuhouduttua hän ei voisi enää juuri kontrolloida Rahiraadon kehoa hyvin, joten piti varoa, ettei sekin tuhoutuisi. MAnu ei ehtinyt miettiä kuvaakaan, kun torakka iski kyborgisen käaensä Rahin otsaan. Pian manu huomasikin olevansa vankina, pienessä lasisäiliössä, erittäin ahtaassa pienessä lasisäiliössä. Torakka vetäisi säiliön pois oudoksi aseeksi muunnetusta kädestään. Torakka nosti purkin kasvojensa tasalle. "Pidätkö uudesta kodistasi?", torakka kysähti ivallisesti ja jatkoi; "Tiesin, että saisin Makutan vastaani, joten otin mukaani pienen kaasuja imevän aseen, joka tepsii myös Makutojen olemukseen". Torakka ripusti lasisäiliön vyötärölleen.
"Sinusta tulee oiva näyte-esine pieneen galleriaamme", 437 kuiskasi säiliölle, "Nyt,Klaanilaismetsästys voi alkaa...". Torakkakyborgi nousee ilmaan selkäsuihkumoottoriensa avulla, laittaen mekaanisen silmänsä lämpösensoriasrtukselle. Samalla hän tuli katsahtaneeksi merelle, huomaten melko korkearuumiinlämpöisiä olioita kulkevan kovaa vauhtia kohti rantaa joidenkin kilometrien päässä. Hän vaihtoi silmäänsä päälle kiikaritoiminnon, tunnistaen venessä istuvat hahmot. Tai, osan heistä. Ainakin viiden hahmon hän tunnisti hepuiksi, joiden oli kerrottu osallistuneen erään arvoisan torakan kuolemaan. Koston aika olisi nyt... Kyborginen käsi muttuu pienssä hetkessä kuolettavaksi kanuunaksi. Samaksi, jola hän oli hoidellut Matoron, joten se tepsisi varmaan hyvin kuuteen Klaanilaiseenkin. Ainakin, jos osuisi räjhtävällä laserpanoksella veneen moottoriin. Siitä tuskin olisi huolta, hän oli tarkka-ammunnan veteraaneja. Torakkaluutnantti ampuu nopean laserammuksen kohti venettä...
Vene
Killjoyn olkapäiden pienet tykit reagoivat itsestään ja ampuivat kohti venettä lähestynyttä sädettä. Säde räjähti suoraan ilmassa, havahduttaen koko seurueen.
Katseet käännähtivät salamannopeasti ja Killjoy näki ilmassa leijuvan eliittinazorakin. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Killjoy astui toimiin:
"Minun heiniäni."
Killjoyn rakettimoottorit rävähtivät käyntiin ja hän kiisi taivaalle taklaten nazorakin suoraan ilmasta. Killjoy piti otteensa ja molemmat kiisivät kohti rantaa, rysähtäen kuuluvasti hietikolle.
Nazorak hypääsi ylös ensimmäisenä ja laukaisi pieniä ohjuksia kohti Killjoytä. Ohjukset osuivat kohteeseensa ja Killjoy lensi iskun voimasta useita metrejä.
Killjoy oli kuitenkin valmistellut tulipurkausta jo hetken ja nazorak joutui tekemään epäluonnollisen nopean liikkeen väistääkseen sen. Maahan osuessaan nazorak laukaisi verkon, joka sitoi Killjoyn, mutta sähkövoimillaan hän sulatti sen ympäriltään.
Nazorak otti askeleen taaksepäin hämmentyneenä. Tällä vastustajalla tuntui olevan vastine hänen jokaiseen hyökkäykseensä.
Killjoy huomasi tämän ja naurahti:
"Hah, ja taas yksi halpaan menevä. Pukuni on täysin samaa teknologian haaraa, kuin teidänkin ja omani osaa laskelmoida tekemisenne tarkalleen. Suosittelen luovuttamaan, kun vielä voit."
Torakka katsoi Killjoyta epäuskoisena ja pudotti merkillisen purnukan maahan, muuntaen kätensä samalla valtavaksi tykiksi, joka ampui ison räjähteen kohti Killjoyta. Killjoy oli kuitenkin noussut ilmaan ja lensi suoraa vauhtia kohti nazorakia. Hän otti miekkansa esiin ja laskeutuessaan leikkasi nazorakin yhden käden irti.
Nazorak ulvaisi ja yritti tehdä vielä yhden hyökkäyksen, mutta Killjoyn käsistä luoma paineaalto lennätti tämän kauas hänestä. Killjoy valmistautui jo viimeistelevään iskuun, kun nazorak yllättäen räjäytti maan ympäriltään ja savun turvin lensi karkuun.
Killjoy sulki asejärjestelmänsä, sillä ne olivat päässeet ylikuumenemaan pahasti nazorakin hyökkäysten takia.
Juuri silloin hän muisti vihollisensa pudottaman purnukan ja lähti tutkimaan sitä.
Metsä, torakkatunnelin salainen sisäänkäynti
Kapteeni 666 astui ulos salaisesta tunnelista. Torakka tiesi sen olevan niin hyvin piilotettu, että kukaan ei voinut löytää sitä tietämättä, missä se sijaitsi. Hän hymyili itsekseen. Muutama Nazorak-sotamies ryömi ulos hänen jäljessään.
Torakka oli yksi parhaista taistelijoista koko armeijassa. Hänen haarniskansa, toisin kuin Nazorakeilla yleensä, oli musta. Hänellä oli rintapanssarissaan verenpunainen raita, joka ulottui oikeaan reiteen asti, ja olkasuojuksissaan piikkejä. Hän myös kantoi kilpeä, johon oli maalattu Nazorakien tunnus. Hänen miekkansa oli prototerästä.
Sitten metsästä kuului epämääräistä rapinaa. Torakat valmistautuivat yhteenottoon. Yksi peitti salakäytävän sisäänkäynnin. Silloin eversti 437 ilmestyi pusikosta. Hänen toinen kätensä oli rikki. Kapteeni naurahti.
”Mitä teille on tapahtunut, eversti ’Badass’?”
”Älä naura siinä, typerys. Päästä minut sisään. Guardian seurueineen on palannut. Mene tappamaan ne saman tien, jos itse uskot pystyväsi siihen.”
Kapteeni katsoi everstin menoa huvittuneena. Sitten hän katsahti miehiinsä ja sanoi hymyillen:
”Lähtekäämmepä nyt sitten saalistamaan klaanilaisia.” Verenjano silmissään hullu torakka lähti juoksemaan rantaa kohti nopeammin kuin rahi.
Ranta
Killjoy laskeutui purkin luokse. Mutta yhtäkkiä hänen päänsä täytti suuri ajatus:
VAPAUS!
Hän hätkähti tätä. Sitten hän katsoi purkkia; sen sisältö, vihreää limaa, valui hiekalle. Se nousi ilmaan kuin kaasu konsanaan ja lähti luikertelemaan kohti venettä. Killjoy seurasi sitä.
Manu pääsi veneelle, joka oli juuri rantautunut, ja ylitti reunan. Kaikki katsoivat sitä kummissaan. Sitten heidän päihinsä ponnahti ajatus: Pöö! Kaikki hätkähtivät.
”Tosi hauskaa, Manu”, Guartsu sanoi ärtyneenä. ”Olisimme voineet tappaa sinut.”
Ette olisi, Makuta Nui vastasi. Kukaan ei tapa minua. Se hullu torakka mechahaarniskassaan ei pystynyt, toinen hullu torakka kyborgiruumiineen ei pystynyt eikä Zyglak-laumakaan pystynyt.
”Saanko kysyä, kuka tämä limainen kaasu oikein on?” ÄmKoo keskeytti tähän väliin.
Saat, Makuta Nui vastasi. Olen Makuta Nui. Harmi, että näet minut näin avuttomassa tilassa. Jotain naurun tapaista välittyi heidän mieliinsä.
Olen kuullut sinusta, ÄmKoo, Makuta jatkoi, olet entinen admin, jonka muistoksi on rakennettu muistaakseni jopa temppeli. Klaanisaaren vuori on nimetty uudelleen sinun mukaasi.
Guardian katsoi antidermistä vihaisesti, ÄmKoo näytti hämmentyneeltä.
Mitä te odotatte? Eipä jäädä aikailemaan. Linnaan siitä, mars mars. He lähtivät kävelemään kohti Klaanilinnoitusta.
SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva
Amiraali 002 katsoi ylellisen hyttinsä ikkunasta ulos kohti panssarilasin toisella puolen aukenevaa merta. Hän oli nojautunut hieman eteenpäin, ja näytti mietiskelevän jotain. Nazorakin kasvoilla oli hyönteismäisen suun johdosta vallan epämieluisan näköinen hymy.
Tämä torakoiden laivaston johtaja suoristi ryhtinsä, ja asteli huoneensa ovelle. Amiraali oli tänään harvinaisen hyvällä tuulella. Toisin kuin suurimmalla osalla torakoista, hänellä oli kunnianhimoa. Ja eilen illalla hän oli kuullut hyvät uutiset: Kenraalin auktoriteetin suoranainen kyseenalaistaminen joukkojen toimesta. Protestoivat torakat olivat olleet johtajansa epäonnistumisia vastaan: osa torakoista ei tuntunut kuuntelevan johdon ohjeita ylipäänsä. Voimakkaat soturit 437 ja 666 eivät toimineet ohjeistuksensa, vaan vaistonsa varassa. Se ei ollut torakoiden kaltaista, he eivät olleet mitään skakdeja. Lisäksi kaikkein voimallisimmalla haarniskalla varustetun Yliluutnantti 955:n kuolema oli aiheuttanut melkoisen moraalin laskemisen rivitorakoiden joukossa. Kenraalin harmiksi suurimmalle osalle Nazorakeista ei voitu kertoa mitään salaisesta suunnitelmasta, joka olisi luonnollisesti muuttanut rivitorakkain asenteita. Mutta ei se minua häiritse, Amiraali ajatteli. Kenraalin suosion laskiessa minä saan osakseni aina vain enemmän arvostusta.
002 käveli ripeästi mutta arvokkaasti laivan käytäviä pitkin. Edestäpäin kuului metallin kalketta. Ilmeisesti rakennustyöt oli siis jo aloitettu. Amiraali varmistui tästä saapuessaan laivan
suurimpaan, suorastaan valtavaan halliin. Tykkejä raahattiin vaijereilla pois, väliseiniä pystytettiin ja metallikehikoita hitsattiin. Ylpeänä torakkana Amiraali ei pitänyt siitä, mitä Kenraali teki hänen laivalleen, mutta ymmärsi kyllä toiminnan tarpeellisuuden. Mutta, jälleen Amiraalin onneksi ja Kenraalin epäonneksi, suuri massa rivitorakoita ei ollut perillä suunnitelmasta.
Bio-Klaanin saaren ranta
Snowman oli jäänyt itsekseen vielä kiinnittämään veneensä rantaan, ja harppoi nyt kovaa kyytiä tavoittaakseen muut. Lumiukon askeleet painautuivat rannan mutaan suurina ja selkeinä. Jalkaterien asento oli hänelle ominaisen harottava, ja Kepe olikin joskus sanonut tunnistavansa valkoisen toverinsa pelkän hupaisan kävelytyylinsä perusteella matkojenkin päästä.
Poikkeuksena normaaliin Snowman kuitenkin käveli melko ripeää vauhtia: vaikka hän tunsikin olevansa Klaanin saarella kotonaan ja viihtyi siellä, tiesi hän myös saaren olevan täynnä vaaroja. Pian hän kuitenkin kiri muun seurueen, ja liittyi joukkoon kirjavaan.
Miksi ykkösviestin "Nazorakit"- spoiler-tagi ei aukea?
Metsä, lähellä laavazonea ja rannikkoa.
Matoro on matkannut rantaviivaa pitkin kohti metsää ja Klaania. Enää hän ei huomaa naamiollaan ajatuksia. Jään Toa on päättänyt lähteä Klaaniin, hän ei välttämättä halua olla paljoa yksin näiden ihmetorakoiden takia. Matoro on hyvin varuillaan ja tähystelee lämpökameralla pusikoita.
Metsäaukiolla Matoro huomaa pitkän käärmemäisen olennon maassa. Ei, se on Tuhon Kyykäärme, jolta puuttuu kaikki päät!
"Minulla on ikävä tunne tästä...", Matoro puhuu itsekseen hiljaa. Hän tutkailee ympärilleen.
Vaikka aurinko paistaa kirkkaana ja lämpimänä taivaalla, metsä nostaa Toalle kylmät väreet. Ei sillä, että metsä olisi jotenkin pelottava, se on kaunis ja avara luonnonmetsä vielä näin lähellä rantaa. Epätietoisuus sen aiheuttaa. Täällä on jokin vahva olento, jos on saanut tapettua Tuhon Kyykäärmeen näin.
Matoro lähtee juoksuun, hän haluaa mennä mielummin rantaa pitkin. Metsässä liikkuminen ei houkuttele.
Hän saapuukin rantatielle ja jatkaa rauhallisesti matkaa sitä pitkin.
SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva
437 oli siirtynyt laivan kannen alapuolella siatsevaan pieneen huoltohuoneeseen viimeistelettämään mekaanisten osiensa huollon. Hän istui huoneen keskellä olevassa tuolissa huoltotorakoiden säädellessä hänen mekaanisten raajojensa kanssa. Hän mietiskeli itsekseen. Viime aikoina oli tapahtunut kaikenlaista, mikä ei ollut Nazorakeille juuri eduksi. Eniten häntä mietitytti heidän taisteluparhaimmistoonsa kuuluvan yliluutnantti 955:n kuolema. Kyborgitorakka oli tosin arvellut joitakin kertoja hänen joskus kaatuvat omaan ylivoimaisuuteensa ja ylpeyteensä. Voisko hänelle itselleen käydä samoin? Ajatukset kiipivät väkisinkin hänen kohtaamaansa suureen, punamustaan soturiin, jonka taistelutaidot vetivät melkein vertoja hänen omilleen. Samalla hän tunsi suurta mielenkiintoa tätä henkilöä kohtaan. Hänen haarniskansa näytti sisältävän enemmän varusteita ja laitteita, kuin Nazorakien parhaimpien insinöörien suunittelema linkkuveitsi, ja se oli jo paljon. Hän tulisi varmasti kohtaamaan tämän hahmon vielä useaan kertaan, ja siitä tulisi kiintoisaa...
Eräs huoltotorakka sääteli 437:n vasenta, kyborgista silmää, mutta kyborgitorakka pystyi silti syventymään täysin metteisiinsä. Nämä työläiset työskentelivät esimerkillisen häiritsemättömästi, minkä takia he olivatkin 437:n henkilökotainen huoltoryhmä, näiden ympärillä hääräily oli kaikesta huolimatta lähes huomaamatonta.
"Sir.", kyborgisen luutnantin tuolin vierelle tullut Nazorak tokaisi. Hän piti toisessa kädessään lehtötä ja toisessa kynää, hän oli mitä ilmeisemmin yksi kirjanpitäjistä. Nazorak jatkoi puhumistaan, "mekaanisten osienne korjaaminen velottaa budjettiamme melko rankasti, pitäisikö painostaa enemmän uusien aseiden tuotantoon?". Hetkessä kirjanpitäjä huomasi luutnattinsa mekaanisen raajakkeen pitelevän häntä kurkusta, se oli mitä ilmeisemmin saatu kuntoon juuri sopivasti. Huoltotorakat perääntyivät hieman, katsellen työnsä tulosta hieman ylpeinä, hieman jännittyneinä, kirjanpitäjätorakan ilmeestä päätellen tämän kaulavaltimo oli juuri rusentumassa kasaan. Kyborgiluutnantti piti katseensa tiukasti edessä, toisen kurkun kuristaminen ei ollut hänelle mikään uusi kokemus. Kirjanpitäjä alkoi sopertaa "S-s-s-s-selvä...". Kyborgiraaja päästi uhrinsa irti. Ainoastaan kirjanpitäjän halu näyttää jämerältä luutnattinsa edessä esti häntä painumasta löllöksi lattialle. Luntantti nuosi tuolistaan ja käveli huoneesta ulos, yhä mietteissään. Hän voisi vangita hänet melkein päihittäneen olennon ja kopioimaan tämän haarniskan teknologian itselleen. Ja sen hän myös tulisi tekemään...
Jos tässä viestissä on jotain mistä et pidä, kerro YVllä.
Bio-Klaanin linnoituksessa, Umbran huoneessa, pieni hologrammikone pyöri ikiaikaista kiertoaan. Umbra oli tallentanut koneeseen sanoman lähdostään, jos se jotakuta kiinnostaisi.
Hologrammikone puhui tyhjälle seinälle Umbran äänellä näin:
"Hyvät Bio-Klaanin jäsenet. Joudun jättämään teidät, koska kopioni on valtaamassa viatonta saarta. En tiedä kuinka kauan kestää ennen kuin palaan, jos edes palaan. Pitäkää paikka kasassa"
Sininen hologrammi sammui virran loppuessa. Huone jäi tyhjäksi. Mikään huoneessa ei liikkunut, paitsi vanhan aurinkokellon viisarin valonsäde, johon ikkunasta paistava auringonvalo osui.
Orto Nuin saarella
Zyglakien johtaja Zyxax katseli kuinka VarjoUmbra asteli hänen linnoitukseensa mukanaan Hyönteisten Toa Bititax sekä Varjo-Matoran Gelt. Kolmikko oli tullut saarelle keskustelemaan liittoutumisesta Mystery Nuin asukkaita vastaan.
Zyxax päätti jättää Bio-Klaanin rauhaan, koska ajatteli hyötyvänsä enemmän Mystery Nuin sotaretkestä ja teki liiton VarjoUmbran kanssa. Zyxaxia ei enää nähty koskaan Bio-Klaanin saarella...
Toisaalla, jossain pienellä luodolla Bio-Klaanin saarella.
Sähköä säkenöivä tumma kanisteri kaivautui maan läpi, luoden valtaisan pyörteen veteen ja maahan, sähköistäen koko lähitienoon vedet. Valtaisat määrät kaloja nousi kuolleina pintaan, kun kanisteri räjähti auki.
Kanisterin sisältä kömpi puoliksi mustan ja puoliksi sinivalkoisen värinen Salaman Toa, joka kantoi mustaa Hunan muotoista naamiota. Toan ruumiissa ja käsissä risteili tummia salamoita, jotka levisivät lähiympäristöön.
"Bio-Klaanin aika on tuhoutua koska minä, Sheelika, olen palannut!"
Ranta
666 ja hänen sotilaansa juoksivat metsiköstä rannalle. Aallot iskivät hiekkaiseen rantaan voimakkaasti. Ketään ei ollut paikalla. Vain veneenromu makasi hietikolla, ja jokin rapu-Rahi kipitti sen rungolle. 666 nosti suuren aseensa, mahtavan zamor-konekiväärinsä, ja tulitti. Rapu kuoli jo ensimmäisestä osumasta. 666 oli turhautunut. Ei mitään. Tyhjää. Klaaniin ei kannattaisi hyökätä. Heillä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin lähteä takaisin tukikohtaan.
Bio-Klaani
Matoran nimeltä Helmeka käveleskeli Bio-Klaanin puutarhassa lähellä eteläistä porttia. Kuinka kaunis päivä olikaan. Hän hiipi ulos portista. Muutama Matoran oli myös kävelyllä; Urnip ja Peluk kävelivät hänen edellään tietä pitkin poispäin.
Kuinka ihanaa, Helmeka ajatteli, linnut laulavat, kukat kukkivat… Nui-Rama sieppasi Urnipin… Helmeka raapi päätään ja ajatteli hetken. Ehkä hänen tulisi tehdä ilmoitus asiasta.
Silloin hän näki jotain: olentoja käveli metsästä häntä päin. Hän katsoi tarkasti. Ensimmäinen tulijoista oli Skakdi.
”APUA!” Helmeka huudahti ja yritti juosta karkuun. Skakdi sai kuitenkin hänen olkapäästään otteen ja veti hänet takaisin. Helmeka katsoi kauhuissaan Skakdia. Metallinen kiikarisilmä katsoi häntä punaisena hohtaen. Guardian.
”Oho”, Matoran sanoi, ”Guartsu palasi.”
”Hienoa, että huomasit sen”, Guardian sanoi happamasti ja laski Matoranin alas. ”Menisimmekö takaisin sisään?”
Helmeka katsoi muita tulijoita. Mr.Killjoy, joka oli aina pelottanut häntä, tallusteli Guardianin jäljessä, ja vihreää ainetta lillui hänen vanavedessään. Kerosiinipelle ja Snowman tulivat heidän jäljessään. Viimeisenä marssi Ämkoo. Helmeka järkyttyi niin, että ei ollut pysyä pystyssä.
”Ämkoo!” hän huudahti innoissaan ja alkoi pomppia adminin ympärillä. Tämä yritti estää Matorania pomppaamasta päälleen.
He kävelivät sisään portista. Yllättäen Tawa juoksi heitä vastaan.
”Guartsu, oletteko kunnossa?”
”Totta kai”, Guardian vastasi. ”Miksi emme olisi?”
”Yhteys katkesi. Paaco otti teihin yhteyttä, mutta…”
”Mutta?”
”Emme saa enää yhteyttä Paacoon. Hänenhän piti tulla teitä vastaan”, Tawa sanoi huolissaan.
”Asialle täytyy tehdä jotain”, Guardian vastasi. ”Muuten… tarvitsisimme jonkinlaisen yleiskokouksen. Voisitko järjestää kaikki klaanilaiset, jotka kykenevät tulemaan, suureen saliin ”lehdistötilaisuutta” varten?” Tawa kurtisti kulmiaan.
”Lehdistötilaisuuden?”
”Niin… no… ei”, Guardian sanoi vaivaantuneena, ”en keksinyt parempaakaan sanaa.”
”Okei…” Tawa huokaisi. ”Toivottavasti asiasi on tärkeä.”
”Äärimmäisen tärkeä”, Guardian painotti.
Tawa siirtyi seuraavaan kohtaan. Hän tarkasteli Killjoyta hetken.
”En näe pahemmin jutusteltavaa sinun kanssasi”, hän tokaisi. Killjoy jatkoi linnaan kaupungin läpi. Manu yritti lipua hänen perässään, mutta Tawa pysäytti hänet.
”Eipäs mennä mihinkään, senkin limainen mönjä”, Tawa sanoi julmasti. ”Sinulle pitää saada ruumis, etkä varmasti kulje puhtoisen linnani läpi ilman sellaista.”
Pah, en minä valuta, Manu valitti.
”Älä siinä mutise, mene tapaamaan Keetongua. Hän palasi juuri matkalta sinun luoksesi. Ja kantoi loukkaantunutta Summerganonia.”
Kyllä, rouva.
”Älä rouvittele minua, Manu. Minä kyllä tiedän juttusi. Täysi hulluhan sinä olet, mutta et tyhmä. Sinä suunnittelet jotakin.”
Voi kiitoksia, rouva.
Tawa huokaisi ja siirtyi Kepen ja Snowmanin kimppuun.
”Mitä teille on tapahtunut? Olette molemmat palasina. Sairaalasiipeen. NYT. Radiak odottaa teitä, kullat.” Kepe ja Snowman raahautuivat paikalta hyvin kiusaantuneina.
Seuraavaksi Tawa katsoi Ämkoota. Hänen silmänsä kapenivat. Suu vetäytyi vain ohueksi viivaksi.
”Päätit sitten palata.”
”Joo…”
”Oliko hauskaa?”
”Kuinka niin?”
”Aiheutit suurta surua lähtiessäsi.”
”Minulla oli syyni…”
”Niin.”
”…”
”Minun vakiositaattini!”
”Niinkö?”
”On.”
Ämkoo näytti hetken hämmentyneeltä. Sitten Tawa hymyili hänelle.
”Tervetuloa takaisin, jäsen numero 2.”
Lähellä Bio-Klaanin linnaketta
Matoro on kävellyt pitkän matkan, arvioi saapuvansa Klaaniin noin tunnin jäljesä Keetongusta ja muista.
Pieni kuntoilu tekee vain hyvää, mutta mielestäni olen kuntoillut aika runsaasti viime aikoina..., Jään Toa pui mielessään kävelleessään aurinkoisella rantatiellä. Klaanin korkein torni näkyy jo, hän tajuaa.
Hetken kuluttua Matoro on jo portilla, ja syöttää jäsenkorttinsa portin kortinlukijaan. Suuri lukko puuovesta aukeaa. Matoro vilkuilee ympärilleen. Käytävällä ei näy ketään. Hän taitaa vain käväistä chatissa ja mennä nukkumaan vähäksi aikaa huoneeseensa.
"Aa, hei, Tawa!", Matoro yllättyy kun Tawa tulee kulman takaa.
"Mistäs sinäkin oikein tulet?", Admin kysyy tuohtuneena. Miten puoli Klaania on missälie hänen tietämättään.
"Tuotatuota, se on pitkä juttu. Ensin menimme Manun luo, luola romahti, surffasimme laavavirrassa Zyglakeja pakoon, hajotin Killjoyn plasmatelevision ja nyt olen täällä.", Matoro selittää virne kasvoillaan. Hän hipsii eteenpäin käytävää.
Tawa miettii kannattaako juttua uskoa vai ei.
Kunhan potkin tätä hereille. Sait muuten tehtyä Tawasta hienon pirttihirmun, Manu.
Verstas
Verstaan hämärässä Dox tutkiskeli kankaista, punaista esinettä. Se oli kopan mallinen, ja sitä reunusti leveä lieri. Kokonaisuutta täydensi hienosti aseteltu sulka.
Hän säpsähti. Jokin liikkui varjoissa. Hän laski esineen maahan muiden viereen, ja kaivoi soihtunsa esiin. Hän sytytti sen tulitikuilla, ja valaisi pimeyttä.
Ei ketään.
Vainoharhaisuutta mukamas. Ei, joku havitteli hänen saalistaan. Joku ei saisi sitä. Saalis kuului hänelle, yksin hänelle..
Ellei Vaanija suostuisi vaihtamaan esineitä hänen kanssaan? Niin, miksei? Mitä hän tarjoaisi tästä pienestä mestariteoksesta?
Ei, hän ei saisi sitä.
Vai? Dox oli jo pitkään kuolannut erään metallisen puolipallon perään, mutta hän ei löytänyt sitä mistään.
Omahyväinen virne levisi hänen kasvoilleen. Niin hän saisi sen haltuunsa.
Sitten Doxin silmissä pimeni. Tai oikeammin päinvastoin valaistui. Hän sokaistui joka tapauksessa. Kauan, aivan liian kauan sinetöitynä ollut ovi aukesi päästäen sisään kivuliaan massan valoa.
SS Rautasiipi, Nazorakein laivaston lippulaiva
Amiraali 002 katseli suuren hallin viimeistelyä lasikopista komentosillan yhteydestä. Remontti oli lähes valmis, ja halli näytti suurelta labyrintilta. Maalitaulut olivat paikoillaan, ja liikkuvat seinät asennettu. Enää pari hassua työläistä puursi urakan parissa, ja muutama laivaston sotilas olikin jo katselemassa ennen niin tutun hallin uutta ilmettä. Amiraali kääntyi pois, eiköhän kaikki olisi valmista uuden sukupolven varalle.
Eräs Rautasiiven navigoinnista vastaavista nazorakeista käänsi katseensa välkkyvistä kaikuluotausmonitoreista työnantajaansa. Hän jaksoi vieläkin ihmetellä Amiraalin nilkuttamatonta kävelyä, ottaen huomioon tämän toisen jalan olevan mekaaninen. Nytkin 002 asteli tasaisen varmasti komentosillan toisessa päässä sijaitsevalle, suurelle ulosaukeavalle ikkunalle vailla mitään tietoa tästä viasta.
Silloin huoneen ovelle saapui vaarallisen näköinen hahmo.
"Aah, hei 437" Amiraali tervehti. "Korjaus sujui hyvin?"
"Kyllä."
Kyborgitorakka käveli 002:n viereen, ja katsoi hänkin ulos ikkunasta. 437 avasi suunsa:
"Luulet Kenraalin suunnitelman toimivan?"
"Virallisestihan en saisi kyseenalaistaa ylemmän auktoriteetin johtoa..."
"Aivan, mutta eikö hän pääsisi helpommalla, jos vain kertoisi siitä meille kaikille? Tämä salailu saa monet levottomaksi. Onko tämä viisasta?"
Amiraali hymyili sisäisesti. Normaalisti ehkä olisikin.
Bio Klaanin linnake, Domekin asuintila.
Hiljaisuus täytti kohtalaisen suurta huonetta. Huone oli koristeltu erillaisilla maalauksilla ja monen muotoisilla huonekaluilla, jotka mukailivat sen viinin punaisia seiniä.
Valon Toa makasi omassa sängyssään. Hän ei keskittynyt ympäristöönsä ja katseli vain seiniä ajattelematta mitään. Tässä kohdin Domek olisi yleensä noussut pois sängystään ja alkanut vaeltamaan taas ties minne. Mutta tällä kertaa hän alkoi miettiä synnyinpaikkaa, hän alkoi miettiä Degoh Nuita, sitä kaupunkia jota hän oli suojellut kauan sitten. Kaikki nuo ihmiset ja kaikki nuo rakennukset, kaikki olivat ennen hänen ja muutamien muiden Toien vastuulla. "Matoralaiset ovat Kaikki", niin hänelle sanottiin.
Hän alkoi ajattelemaan mitä kaikille heille oli tapahtunut hänen lähdettyään. Mitä he ajattelivat? Olivatko he vihaisia? Alkoivatko he seurata hänen mallia? Huomasivatko edes poissaoloaan?
Domek alkoi muistamaan myös Toa-tiimiään. Kaikki olivat hyvin mukavia mutta etäisiä ihmisiä. Hän pohti johtuiko se hänestä itsestään. Silloin hän muisti samalla yhden Toan. Toa, joka oli erillainen kuin muut ja joka oli osallisena siitä mikä hän nyt on.
Mutta juuri silloin Valon Toan päähän osui taas muisto siitä. Siitä, josta hän ei halua koskaan puhua kenellekään. Hän ei halunnut enään muistaa sitä; hänen päätä alkoi särkeä. Toa yritti rauhoittaa itseään, nousi sängystä ja käveli punaisen huoneensa vesialtaan luo. Hän pesi naamansa ja vilkaisi hetken tyhjää. Häntä hämmennytti. Miksi hän alkoi muistelemaan kaikkea tätä? Miksi juuri nyt?
"Hiivatin varjoseinä. Hiivatin tekopyhä virnistelijä", Domek lausui itselleen.
Sen jälkeen hän otti hattunsa ja huivinsa ja lähti ulos kävelemään. Ainoa asia mitä hän yritti miettiä oli seuraavan suosikki-kirjasarjan jatko-osaa
Killjoyn mökki
Killjoy asteli kohti mökkiään. GS:n lieka oli tyhjä. Killjoy oletti tämän lähteneen jälleen pitkällisille ruoanhakureissuilleen. Lähestyessään mökkiään, hän huomasi jonkin olevan pielessä. Ovi oli saranoiltaan...
Killjoy veti miekkansa esille ja astui sisään. Mökki oli tyhjä, mutta harmikseen hän näki 80-tuumaisen näyttönsä musertuneen lattialle. Vähän matkaa sen vieressä lojui kaksi miekkaa, joista toinen oli lyhyempi ja kepoisempi kuin toinen.
Päästäen muutaman mojovan kirosanan ja murahtaen sanan: "Matoro", hän asteli kaapilleen löytääkseen vain tyhjiä donitsirasioita. Hän sysäsi ne sivuun kaivaen pienen, 12-tuumaisen pikkunäytön esille ja liitti sen seinänsä verkkokaapeliin.
Guardianin lehdistötilaisuus alkaisi muutaman minuutin kuluttua, eikä hän halunnut olla ison joukon keskellä, kun Klaanissa hänellä oli muutenkin huono maine. Oli siis turvallisempaa seurata sitä kotoa...
Tilaisuuden alkuun olisi vielä hetki, joten Killjoy päätti korjata ovensa. Puuhaillessaan, hän alkoi ajattelemaan viimeaikaisia tapahtumia.
Hän löysi Guardianin, mutta Purifier oli vienyt ne palaset... mitä sitten olivatkaan. Purifier tulisi löytää, jos Guardian piti niitä palasia niin tärkeinä, olisi sen pakko olla jotain tärkeää. Ja hyvällä tuurilla, hän saisi vihdoin vuosia kaipaamansa koston.
Klaanin linnoitus, Matoron huone
Matoro istuu puisen kirjoituspöytänsä takana. Hänellä on Klaanissa monia projekteja kesken muttei hän millään jaksaisi tehdä niitä. Chat-kahviossakaan ei ole paljoa väkeä, ei sinnekkään jaksa vaivautua.
Matoro muistaa hänen miekkansa, jotka jäivät Killjoyn mökille.
Ne miekat ovat palvelleet ikuisuuden eikä hän hylkää niitä. Matoro nostaa pöydän kulmalta jonkun puhelimen tapaisen ja näppäilee Killjoyn nimen. Toivottavasti hän on jo kotona, Matoro ajattelee.
*Beeb... Beeb... Beeb...*
"Haloo?", Killjoy vastaa.
"Täällä Matoro. Oletko kotonasi?"
"Kyllä.", Killjoy sanoo kylmästi. Matoro muistaa television.
"Öh, tuota, oli tuholaisongelmia. Ei kai haittaa? Viitsitkö tuoda miekkani Klaaniin kun piipahdat täällä ensi kerran?"
"...Saat myös laskun televisiosta..", Killjoy vastaa ja sulkee yhteyden.
Noniin, yksi asia hoidettu pois päiväjärjsetyksestä. Mitä seuraavaksi?, Matoro ajattelee.
Matoro katsoo oven vieressä olevaa jatkuvasti päivttyvää tietokonenäyttöä, joka näytää Klaanin uudet tapahtumat.
"Hmm, Adminit pitävät jonkunsortin tiedoitustilaisuuden kohta. Pitääpä pysyä kuulolla."
Bio-Klaanin linnoitus, Makuta Nuin huone
Makuta Nui odotti. Odotti ruumista. Ruumista, jossa hän voisi olla. Olla, kunnes saisi uuden, paremman. Paremman siinä suhteessa, että se olisi viimein Makutahaarniska. Makutahaarniska pitäisi teettää Nynrah-haamuilla. Nynrah-haamuilla, joita ei Klaanissa ollut.
Huone oli sisustettu Makuta Nuin maun mukaan. Jokainen voi kuvitella mukavia pieniä yksityiskohtia, joita huoneesta voisi löytää. Väriskaala pyöri verenpunaisessa ja mustassa. Katosta roikkui ketjujen varassa mitä kummallisimpia esineitä ja asioita. Pöydätkin roikkuivat katosta ketjuilla sen sijaan, että olisivat seisseet lattialla jalkojen varassa. Pöydillä oli erinäisiä kemikaaleja. Huoneen perällä oli suuri, koristeellinen antiikkitakka. Sen ympärillä oli koristeellisia (verenpunaisia) sohvia ja nojatuoleja. Yhdellä näistä oli purkki, jossa Makuta Nuin olemus oli.
Sitten sisään ovesta, joka sattui sillä hetkellä olemaan lukitsematon, astui - Ämkoo.
"Terve, Manfred", hän sanoi iloisesti.
Mitä hittoa... Makuta Nui ajatteli.
"Sinulle tuodaan ruumis tässä pian", Ämkoo jatkoi.
Hyvä on. Ja miksi vaivaudut itse kertomaan tästä?
"No, minä ajattelin, että ehkä teen sen mieluummin itse, kuin annan tuon sekopään Matoranin tehdä sen."
Sisään pomppi pinkinruskea Matoran, joka alkoi hyppiä Ämkoon ympärillä.
"Aloillasi, Helmeka. Hus. Mene pois."
Makuta Nui katsoi Matorania kummissaan.
"Hän on seurannut minua koko ajan ollessani Klaanissa ja halunnut toteuttaa jokaisen pikku asian, josta mainitsen."
Ämkoo lähti huoneesta Matoran kannoillaan. Pako oli selvästi tavoittelemisen arvoinen.
Bio-Klaani
Ämkoo, Guardian ja Tawa kävelivät läpi Klaanin hallintosiiven käytävien. Ämkoo oli joutunut karkoittamaan ykkösfaninsa joitakin minuutteja sitten, mutta muuten kukaan muu hallintosiivessä ei näyttänyt edes huomioivan heitä. Kaikki klaanilaiset olivat valmistelemassa tulevaa tiedotustilaisuutta kiireisesti. Koska kaikki adminit olivat paikalla ensimmäistä kertaa kuukausiin, jokaisen klaanilaisen mieleen oli hiipinyt vaivihkaa ymmärrys siitä, että jotain suurta ja tärkeää oli tapahtumassa. Klaanilaisten työ oli vauhdikasta ja organisoitua.
Tawa, Guardian ja Ämkoo silmäilivät ympärilleen sanomatta mitään toisilleen. Ämkoo kuitenkin rikkoi kolmikon keskinäisen hiljaisuuden avaamalla suunsa.
"Hyvinhän tämä on pysynyt kasassa", hän sanoi. "mutta joku voisi sanoa tuolle Helmekalle pari valittua sanaa."
"Mitä, etkö pidä faneistasi?" Guardian kysyi vaitonaisesti.
"Asia on enemmänkin niin, että en pidä ajatuksesta, että minulla on faneja", Ämkoo vastasi. Guardian hymähti hiljaa.
Kolmikko saapui pian hallintosiiven osastoon, joka oli sallittu vain admineille ja moderaattoreille. Normaalisti teräksinen ovi olisi vaatinut avaimen, mutta nyt se oli jo valmiiksi auki. Valoisassa oviaukossa näkyi nelijalkaisen Rahin siluetti, jonka viirusilmät hohtivat vihreinä. Pian Tawa, Ämkoo ja Guardian tunsivat jotain mielessään. Oli kuin jokin voima olisi tunkeutunut heidän alitajuntojensa suojien läpi. Se ei kuitenkaan tuntunut heistä erityisen poikkeukselliselta, sillä adminien joukko oli tottunut Visokin telepatiaan kaikkien näiden vuosien aikana.
Visokki kykenisi aiheuttamaan pelkällä mielelläänkin valtavaa vahinkoa ja tunkeutumaan muiden adminien mielten syvimpiin salaisuuksiin, mutta hän ei tehnyt niin. Punaista Visorakia kohtaan tunnettiin suurta luottamusta.
"Tervehdys", Visokin naispuolinen ääni kaikui Tawan, Guardianin ja Ämkoon mielissä. "Palasit, Guartsu. Mukava nähdä pitkästä aikaa, Ämkoo."
"Samoin", vihreä Toa vastasi suullaan, vaikka hänen ja Visokin välillä oli mielten linkki. Suu vain yksinkertaisesti tuntui loogiselta tavalta kommunikoida.
"Koko johtoryhmä koossa jo?" Tawa sanoi Visokille kysyvällä äänellä.
Visokin vihreät silmät katsoivat Tawaan. "Melkein", hän vastasi. "Kuulitte varmaan jo Umbran viestistä, että hänellä on velvollisuuksia muualla."
"Entä Paacs?" Guardian kysyi. "Mehän menetimme kontaktin häneen, eikö niin?"
Visokki pyöritti silmiään. Jos Visorakin kasvoille voisi muodostua sarkastinen hymy, se olisi jo nähtävissä.
"Väärä hälytys", Visokin ääni sanoi. "Paaco huomasi, että komentohuoneen erilaisista napeista sai aika tarttuvan rytmin. Ja vähän juuttui, jep..."
"Koomista", Ämkoo sanoi tyynesti.
"Niin kai", Visokki vastasi.
Oli pieni hiljaisuus. Adminit katselivat toisiaan hetken ja nyökkäilivät hitaasti. Sitten he päättivät kaikki astua samanaikaisesti sisään oviaukosta. Metallinen ovi sulkeutui automaattisesti takana.
Bunkkerimaisessa strategiahuoneessa oli adminien saapuessa jo viisi henkilöä. Pääteknikko Paaco seisoi rivissä ensimmäisenä. Hän yritti vaikuttaa hillityltä, mutta hänen jalkansa vipatti rytmikkäästi. Paaco oli epävirallisesti ottanut moderaattoriryhmittymän komennon Umbran poistuttua omalle tehtävälleen. Hänen takanaan seisoivat entinen merten sotaherra Dox, valkoinen Makutaa muistuttava jättiläinen Same, harvoin nähty mutta työssään uuttera teräshaarniskainen Skakdi BV ja juuri nimitetty moderaattorikokelas MahriKing, joka ei ollut vielä välttämättä ottanut osakseen moderaattoriuden täyttä vastuuta, mutta oli erittäin yritteliäs. Vaillinainen moderaattorijoukko tervehti admineita.
"Helei, ystävät", Tawa sanoi. "Tiedän, että olette olleet toimettomia hetken, mutta se muuttuu. Nyt töihin."
Bio-Klaani, Suuri sali
Bio-Klaanin linnoituksen suuressa salissa oli pitkästä aikaa äänekästä. Useimmiten salia käytettiin taistelu- ja taktiikkaharjoituksissa, mutta nyt se oli täytetty klaanilaisilla, jotka istuivat tuoleilla tai lattialla odottaen tiedotustilaisuutta. Harva klaanilainen tiesi, mitä oli tapahtumassa ja siksi kaikki kyselivät ja arvailivat. Puhemerestä pystyi ajoittain erottamaan yksittäisiä usein toistuvia sanoja. Näihin lukeutuivat "Zyglak", "Nazorak" ja "Ämkoo". Oikeastaan kenelläkään ei ollut selvää kuvaa tilanteesta, mutta klaanilaiset kykenivät itsekin yhdistämään asioita toisiinsa. Useimmiten he olivat väärässä.
Jossain päin takariviä istuivat Kepe ja Snowman. Tämä erottamaton kaksikko oli etelän tapahtumien johdosta edelleen vammautuneen näköinen, mutta heitä vahtiva lääkintämies, Radiak, oli tehnyt parhaansa. Taisteluhaavat eivät edes näyttäneet vaivaavan kaksikkoa.
"Aika äänekästä", Snowman sanoi.
"Sinä et ole erityisen hyvä tuomitsemaan tuolla saralla", Kepe vastasi.
"Mitä, etkö nauti intellektuaalisista huomautuksistani, Räts hyvä?" Snowman sanoi kysyvästi.
"Tietysti nautin, Snowman", Kepe sanoi. "Tietysti nautin."
Lähellä heitä istui keltainen Rahi-jättiläinen, insinööri Keetongu. Normaalisti pirteän näköinen Tongu tuijotti vaihteeksi vakavana alaspäin. Hänen vieressään istuva Toa, Summerganon oli hiljaa ja epäröi hetken, ennen kuin avasi suunsa. Tämä oli Tongulle arka paikka.
"Se..." SG aloitti, mutta etsi hetken oikeita sanoja. "Se oli oikein hieno alus. Ja sinä olet oikein hyvä rakentamisessa."
Tongu tuijotti käsissään olevaa metallista kouraa. Se muistutti suuresti täysin mekaanisen Ussal-ravun kättä.
Keetongu murahti hiljaa.
"Sitä ei olisi vain kannattanut jättää metsään", Summerganon sanoi epäröiden. "Vaikka emme tietenkään voineet arvata, että lähellä olisi Nazorakeja. Ja ehkä meidän olisi pitänyt antaa sinulle vielä hetki aikaa viimeistellä rapusi, ehkä valmis versio ei olisi räjähtänyt yhtä helposti raskaassa Zamor-tykityk-"
Keetongu keskeytti Summerganonin avaamalla suuren suunsa.
"Minä murskaan ne", yleensä rauhallinen jättiläis-Rahi sanoi poikkeuksellisen vihaisesti. "Minä viillän ne auki kurkusta nivusiin kuin Rukit. Sitten minä pistän ne osiin. Sitten minä rakennan niiden osista todella ison ja ruman patsaan, jonka väriskaalalla ei voitettaisi mitään taidekilpailuja. Sitten minä..."
Summerganon hymyili väkinäisesti. Hän taputti Keetongua selkään sanomatta mitään.
Pian koko sali hiljeni. Tilaisuus oli alkanut.
Neljä hahmoa käveli varjoista lavalle ja kaikki tunnistivat hahmot heti admineiksi. Adminien takana seisoi viisi moderaattoria ja monet yleisössä kysyivät kuiskaten, missä kuudes oli.
Tawa seisoi lavan keskellä virallisen näköisenä ja Ämkoo ja Guardian olivat hänen molemmilla puolillaan. Visokki seisoi Guardianin vieressä, mutta oli melko selvää, että hän ei tulisi puhumaan tässä tilaisuudessa paljoakaan. Puhuakseen Visokki joutuisi käytännössä käyttämään koko satapäistä yleisöä telepaattisena verkkona kuljettaakseen saman viestin kaikkien mieliin. Hän pystyisi siihen, mutta se oli liian raskasta ja voimia kuluttavaa jopa Visokin tasoiselle telepaatille.
Tilaisuus alkoi vihdoin. Tawa puhui. Naispuolisen Toan yleinen vaiteliaisuus ja epävirallisuus siirtyi kokonaan sivuun ja hän muuttui hetkellisesti todella karismaattiseksi puhujaksi.
"Hyvät klaanilaiset", Tawa aloitti. "Olemme sodassa."
Tawan aloitus hiljensi koko salin pienimmätkin kuiskaukset. Kaikki vain tuijottivat.
"Valtaushaluiset Nazorak-joukot ovat mitä todennäköisimmin liittoutuneet lähialueiden yhdistyneiden Zyglak-joukkioiden kanssa. Kaikesta päätellen tämä joukkio on myös palkannut Skakdi-sotaherra Gaggulabion palkkasoturiarmeijan meitä vastaan. Lisäksi tämä Allianssi on saattanut ottaa joukkoihinsa muitakin vihollisiamme, sillä niitä meillä riittää."
"Ehdotin nimikkeeksi 'Pahuuden pahaa liigaa', mutta noille muille ei kelvannut", Guardian sanoi nopeasti väliin. "Joten mennään Allianssilla."
"Tilanne on kriittinen", Tawa jatkoi. "Vihollistemme yhdistetty Allianssi omistaa enemmän joukkoja ja liittolaisia kuin me, ja pelkään pahoin, että he yrittävät korruptoida ystäviämme meitä vastaan."
"Varautukaa siis mahdollisiin pettureihin", Guardian sanoi. "En uskoisi kenenkään klaanilaisen olevan helposti korruptoitavissa, mutta en ole aina oikeassa. Jos saan tietooni, että sinä olet petturi, sidomme sinut kahteen eri Mukauhun rautaketjuilla ja pelottelemme ne juoksemaan eri suuntiin."
Kaikki adminit olivat hetken hiljaa. Ämkoo nyökkäsi hitaasti. Muuta ei tarvittu. Pian Tawa katsoi asiakseen jatkaa.
"Parannamme puolustusta ja lähetämme piakkoin useamman klaanilaistiimin erityisille tehtäville. Mutta ikävä kyllä parin vihollisen liittouma ei ole ainoa asia, josta meidän täytyy huolehtia."
Joku moderaattoreista painoi nappia ja salin katonrajassa oleva näyttö käynnistyi. Pian holonäytöllä näkyi kuusi epämääräistä metallisirua, jotka pyörivät itsekseen. Niiden pinnan väri muuttui välillä siniseksi.
Guardian astui askeleen eteenpäin.
"Tämä tässä", hän aloitti. "On Nimda. Me emme tiedä, mikä se on. Me emme tiedä, mitä se tarkoittaa. Mutta olemme nähneet sen voiman jo kahdesti käytössä ja tiedämme, että joku vihollisliittoumassa, Pimeyden metsästäjissä ja ehkä jopa Makutain veljeskunnassa haluaa nämä osat käsiinsä. Kyseessä on käytännössä yksi tuhoisimpia aseita, mitä maailmaamme on luotu."
"Meidän täytyy löytää se ennen vihollisiamme", Tawa sanoi. "Löytää ja tuhota." Silloin Tawa piti pienen tauon ja antoi klaanilaisten nieleskellä kuulemaansa.
"Tiedotustilaisuus loppuu tähän", hän sanoi vielä. Sen jälkeen adminit kävelivät pois lavalta, jättäen hiljaisen satapäisen joukon miettimään.
Laiva Nazorakien satamassa
Pieni lintumainen rahi liiteli meren yllä. Se näki laivan satamassa pikkuisella saarella. Se laskeutui kaiteelle. Sitten se istahti odottelemaan. Pian ulos hytistä tuli Makuta. Tämä otti linnun sisään hyttiin. Lintu kertoi tietonsa, ja se päästettiin pois. Se lensi. Lensi kauas. Uudelle vakoiluretkelle.
Abzumo oli tyytyväinen. Hänen tietonsa olivat saaneet vahvistuksen. Törrödäx ei saisi Nimdan siruja ennen häntä. Mutta tietenkään muu osa liittoumasta ei saisi tietää siruista. Avde oli… ongelma. Hänen aikeistaan ei Abzumo tiennyt mitään, mutta luultavasti ne liittyivät siruihin.
Bio-Klaanin linnoitus, puutarha (taas)
Helmeka käveli jälleen puutarhassa.
”Oih, Ämkoo. Minun täytyy keksiä hänelle jokin yllätys. Olenhan hänen ykkösfaninsa”, Matoran ajatteli ääneen.
Pensaassa oleskelevat Nazorakit kuulivat joka sanan. He päättivät siepata sisäpiirin Matoranin. Tietoa kyllä irtoaisi.
Helmeka ei ehtinyt edes kirkaista, kun hän oli jo säkissä ja matkalla Nazorakien tunneleihin.
Bio-Klaani, Suuri sali
Snowman istui takarivissä pohdiskellen kuulemaansa. Hän oli kyllä tiennyt suunnilleen, mitä oli tekeillä, mutta tilanteen mittakaava alkoi hahmottua hänelle vasta nyt. Hänen vieressään Kepe avasi suunsa:
"Tule, mennään verstaalle. Olisi varmaan hyvä tehdä muutamia turvajärjestelyjä tilanteen takia."
"Itse asiassa" Snowman aloitti "En tule. Minulla on asioita hoidettavana. Tällä kertaa jopa ihan oikeita, ei 'niitä tavallisia'".
"Ymmärrän. No, nähkäämme piakkoin."
Snowman poistui salista tapojensa vastaisesti ensimmäisten joukossa. Hän harppoi käytävien halki portaikkoon, ja askelmat ylös päästyään lähti kävelemään huoneelleen. Oven takana odotti tuttu makuuhuone riippukeinuineen. Tällä kertaa Lumiukko kuitenkin suuntasi raskaalle, lukitulle kaapilleen. Yhdistelmälukko aukesi tutulla tavalla hassusti naksahtaen, ja Snowman vetäisi liukuovet syrjään. Hän otti kaapista kaksi suurta hakkuaan, ja testasi niiden mekaanisten osien toimivuutta. Tällä kertaa hän ottaisi aseistusta mukaan. Tehtävillä oli tapana onnistua sulavammin, kun oli varustusta mukana.
Snowman mietti, oliko ollut hyvä ajatus lupautua Ämkoon avuksi tälle tulevalle tehtävälle. Mustavihreä admin oli pyytänyt lumiukkoa 'tärkeälle tehtävälle', vähän niinkuin Guardian ennen venereissua. Asiat saisivat tällä kertaa mennä hieman sulavammin, hän ajatteli, ja se taas puolestaan voi olle hieman vaikeaa. Viime yrittämällä olin sentään täysissä voimissani, nyt olen vielä hieman toipilas.
Viime päiviä lukuunottamatta Snowman ei ollut suorittanut kenttähommia aikoihin, eikä muutenkaan omannut mitään kovin kummoisia kykyjä tai voimia. Kaikesta huolimatta hän ymmärsi vielä mieltää itsensä mielessään sankariksi: kerran hän oli pelastanut kokonaisen saaren orjuudelta ja riistolta. Tosin hän ei ollut tehnyt sitä yksin, ja päivän tapahtumat pyörivät hänen mielessään vielä näinä päivinäkin.
Snowman oli huomannut sen saaren suurimpaan kylään saapuessaan matoran-ystävänsä makaavan pienen kiven takana kauhusta kankeana.
"Oletko kunnossa?" Snowman oli huohottanut toverilleen. Pieni matoran oli kohottanut katseensa lumiukkoon, sanomatta kuitenkaan sanaakaan. Taistelusta huolimatta Snowman oli tuntenut oleellisimmaksi rohkaista matorania, mutta se oli tuntunut kaikin puolin vaikealta. Eikä vähiten sen takia, että tämä matoran, Weltey nimeltään, oli eräs urheimmista lumiukon tuntemista henkilöistä. Hän oli etsivä, eikä ollut ainoastaan taistellut mitä vaarallisimpia petoja vastaan, hän oli myös uskaltanut toimia koko saaren yleistä mielipidettä vastaan aiheuttaen itselleen mitä huonoimman maineen. Kuitenkin Weltey oli lopulta ollut avaintekijänä saaren todellisen pahan paljastamisessa.
Snowman oli onnistunut rohkaisemaan ystäväänsä tuona epätoivon hetkenä, ja yhdessä he olivat liittyneet taisteluun. Jälkikäteen lumiukko, hänen ystävänsä veden toa Elgen, sekä paikallisen toatiimin johtaja olivat yhteistuumin naureskelleet Snowmanin onnistuneen rohkaisussaan ehkä vähän liiankin hyvin: Weltey piti mahtipontista puhetta ja poseerasi kukistetun vihollisen päällä.
Toinen kyseisen päivän tapahtuma, joka oli jäänyt Snowmanin mieleen harvinaisen hyvin, oli hänen yllättävä liittolaisensa. Tai pikemminkin 'vihollisen vihollinen', mutta silti lumiukosta oli tuntunut harvinaisen hämäävältä työskennellä yhdessä arkkivihollisensa kanssa. Valkoinen toa ja sinivihreä mutanttiskakdi olivat yhdistäneet voimansa, ja lyöneet näin kaikkia uhkaavan pahan. Yhteistuumin he olivat myös todenneet sen olleen virkistävää. Ja kun skakdi oli lopulta poistunut paikalta, tällä kertaa poikkeuksellisesti koettamatta murhata Snowmania, oppi lumiukko viimeistään silloin, kuinka apu tulee aina odottamattomalta suunnalta.
Kuitenkin riippumatossaan makaavan Snowmanin mieltä vaivasi yksi asia: Olisiko hänen roolinsa tällä Ämkoon tehtävällä 'apu odottamattomalta suunnalta' vaiko 'sankari, joka kuitenkin tiukan paikan tullen jäätyy'?
Suuri huone. Valkoinen. Sen seinien vierustat ovat täynnä pöytiä, joilla lojuu kemikaaleja viruskalvoja. Huone on suuri laboratorio. Ovi aukenee. Kaksi tummaa hahmoa astuu sisään. He ovat valmiina luomaan.
Aineita yhdistellään epämääräisesti. Räjähdykset kuumentavat lattioita. Taustalla soi urkumusiikki. Kuka lienee laittanut päälle. Limainen, inhottava otus on syntynyt. Se ei ole toivotunlainen. Se heitetään ulos linnoituksen ikkunasta kaatopaikalle, Destralin synkimmälle osalle.
Uusi yritys. Siitä tulee jotain hyvin epämuodostunutta. Toinen hahmoista kiroaa. He ovat jo kuluttaneet paljon aikaa.
Seuraava luomus on jotain suurta. Se on iso. Se on valtava. Se karjuu luojilleen. Se iskee toista luojistaan niin, että tämä lentää seinän läpi. Toinen hahmoista nauraa julmasti. Limainen jättiläinen alkaa tuhota paikkoja.
Paikalle saapuu Exo-Toia kahlitsemaan olennon suurilla ketjuilla. Luojat ovat onnistuneet luomisessaan. Seuraava vaihe voi alkaa.
"Manu?" Matoro palautti Makutan takaisin maan pinnalle. Lehdistötilaisuus oli ohi. Heidän olisi aika poistua. Makuta Nuin väliaikainen ruumis oli hänen omasta mielestään äärimmäisen ruma. Ajatus katkesi myös inhottavasti.
"Kyllä, kyllä. Ja kaikki tämä vain, koska Killjoy on suuri olento", tämä vastasi.
"Öh."
"Siis ei Suuri Olento. Hän on tietääkseni olento ja melko suurikin vielä."
"Ööh."
"Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää. Pääasiahan on, että minua ei kutsuttu niihin puutarhajuhliin."
"Öööh."
"Se oli Rasva-Apinan syytä."
"..."
"..."
"Mitä ovat Suuret Olennot?"
"Hmm. Uskoakseni olentoja. Ja varmaan ovat suuria nekin."
"Okei..."
"Tiedätkös, pelaamme nyt erän Simpukkashokkia."
Riippukeinussaan makaavan, menneitä muistellessaan nukahtaneen Snowmanin mieli, eräs suurehko saari vuosia sitten
Matoranin kokoiseksi itsensä muokannut Snowman käveli saaren suurimman asutuskeskuksen katuja pitkin. Tarkoituksena oli etsiä saaren matoranvoimien Kapteeni Ryhtinä tunnettu päällikkö, ja saada tämä ymmärtämään, että hänellä oli väärät henkilöt vankilassa. Kaduilla vaelsi tottuneen oloisesti matoraneja sinne tänne. Pian lumiukko löysi matoranvoimien päämajan. Hän koputti oveen, ja jäi odottamaan rauhallisesti. Hän oli hermostunut, mutta onnistui silti säilyttämään tyyneytensä. Kului hetken aikaa. Snowman katseli olkansa yli. Oliko jotain tapahtunut?
Lopulta oven kuitenkin avasi ko-matoran, joka hieman töykeästi kysäisi: ”Mitä asiaa?”
Snowman mietti sopivinta lähestymistapaa. Hän ei kuitenkaan keksinyt siihen hätään mitään erityisen fiksua: ”Viekää minut johtajanne luo.”
”Hah” hopeinen matoran naurahti ”Meillä on kädet täynnä hommia muutenkin, viimeaikaisten tapahtumien johdosta.”
”Oikeasti, minun täytyy saada puhua Kapteeni Ryhdille.”
”Kiitos, ja näkemiin.”
Ko-matoran oli jo sulkemassa ovea, kun Snowman vielä huudahti: ”Kylän siivooja on terroristi!”
Hetken hiljaisuuden jälkeen ko-matoran aloitti: ”Nuo ovat vakavia syytöksiä. Onko sinulla esittää perusteluja väitteillesi?”
Matoranin kokoisenakin Snowman oli melko vahva, ja kiskaisi ko-matoranin ovesta ulos, ja veti tämän syrjään kahden talon väliin. Lumiukko tukki matoranin suun ja sitoi tämän kädet ja jalat löytämällään köydellä. Tänään ei ollut Snowmanin paras ”puhu itsesi ongelmista” -päivä.
Siitä hän tallusti suoraan sisään ja Ryhdiksi kutsutun matoranin huoneeseen. Kapteeni katsoi tulokasta hämillään:
”Kuka olet?”
”Se ei ole nyt tärkeää, vaan se, että sinulla on kaksi syytöntä henkilöä vangittuina, kun taas syyllinen kauheuksiin on yhä vapaalla jalalla!”
”Selitä minulle, miksi nämä kaksi 'syytöntä' juuri pakenivat vankilasta?”
Tätä Snowman ei ollut kuullutkaan, ja vetihän se kieltämättä melko sanattomaksi. Nämä paenneet vangit olivat kuitenkin Snowmanin mittavan henkilökohtaisen kokemuksen mukaan sitä tyyppiä, jotka eivät jää istuskelemaan vaaran uhatessa. Kapteeni Ryhti jatkoi:
”Tahdotko, että hälytän toat hakemaan sinut pois?”
”Älkää hätiköikö, Kapteeni. Ystäväni tässä on täysin kunnollinen” sanoi ovesta sisään asteleva matoran rauhalliseen äänensävyyn.
Snowman pysähtyi miettimään kuullessaan äänen. Tämä ei nyt ollut oikein, jotain kaavaa rikottiin. Jokin oli pahasti pielessä, ja... Hetkinen. Tämähän on unta, Snowman ymmärsi. Tämä on unta vuosien takaisesta seikkailustani! Mutta siinä tapauksessa, kuka tuo on? Snowman katsoi hämillään tulokasta.
”Kuka sinä oikein luulet olevasi?” Ryhti tiedusteli kulmat kurtussa huoneeseen saapuneelta, sinipunaiselta matoranilta. Tämä ei kuitenkaan vastannut, heilautti vain sormeaan. Samassa matoranin varjo muuttui valtavaksi kouraksi, joka tarttui Kapteeniin, ja heitti tämän seinään. Ryhti lysähti tajuttomana lattialle. Huoneeseen tullut matoran kääntyi Snowmaniin päin, ja sanoi: "Yleensä olen joko 'ystäväsi' tai 'vihollisesi'. Kun olen oikein hienolla päällä, olen 'Punainen Mies'. Tai 'Syvä Nauru'. Tällä kertaa voisin kuitenkin olla ihan vain... Avde."
Snowmanille tuli outo olo. Hän tiesi tämän olevan unta, mutta silti se tuntui todelta. Tai ei ainakaan unelta. Huoneeseen tulleessa hahmossa oli sitä paitsi jotain pahasti vialla. Snowman toivoi kovasti heräävänsä pian.
”Hyvä on, 'Avde'” hän aloitti. ”Mitä haluat, ja mitä ihmettä teet unessani?”
”Erittäin hyviä kysymyksiä, Snowman. Erittäin hyviä” hahmo vastasi ”Minulla on sinulle pari lisää.”
Lumiukosta tilanne meni hetki hetkeltä huolestuttavammaksi. Mistä tuo tiesi hänen nimensä, ja miksei hän voinut herätä? Avde jatkoi: ”Tämä on unesi. Tämä on mielesi. Miksi kysyt jotain itseltäsi, kun jossain sisimmässäsi tiedät jo vastauksen?”
Snowman ahdistui enemmän ja enemmän. Oliko tämä enää unta?
”Mistä olet varma, että minä en ole sinä?” Avde jatkoi hymyillen vaimeasti. Silloin hänen varjonsa alkoi vääntyä Snowmanin näköiseksi.
”...eikö tämä ole jo aika absurdia?” lumiukko sai sanotuksi, eikä ollut varma, oliko se viisasta.
”Tämähän on unta, rakas ystävä.” Nyt Avden hymy kävi todella huolestuttavaksi. Huone vääntyi kaikkien luonnonlakien vastaisesti aivan kieroon, ja Snowman alkoi melkein voida pahoin. Avde jatkoi: "Ja sinulla on todella, todella absurdi mieli, ystäväni. Kaikella kunnioituksella."
”Jos tämä on kerran unta, niin miksen voi herätä? En väitä olevani mikään aamuvirkku, mutta tämä menee jo huolestuttavan pitkälle.” Snowman kysyi.
Avden hymy leveni entisestään. Snowman huomasi yllätyksekseen sen olevan mahdollista.
”Unikaasu huoneessasi auttaa siinä.” Avde valaisi.
Snowman ymmärsi olevansa todellisessa pulassa. Hän kyllä muisti saaneensa paketin, jota ei ollut vielä ehtinyt avata. Avde jatkoi: "Okei, tunnustan. En ole alitajunnastasi. Olen ystäväsi. Ystävä, jonka visiittiaika riippuu suuresti siitä, kuinka valveilla olet."
”Huumasit minut? Aikamoinen ystävä. Tohdinko kysyäkään, mitä seuraavaksi?”
”Voi, tohdit kyllä. En pyydä sinulta paljoa. Kun yö tulee, päästät minut sisään.”
”Silkasta ystävien pettämisen riemusta?”
Avde naurahti kolkosti. Kaikki huoneen ikkunat paiskautuivat kiinni, ja varjo alkoi täyttää huonetta. Snowman huomasi punaisten silmien avautuvan ympärillään.
”Sinä et petä ystäviäsi, Toa. Sinä pelastat heidät” Avde aloitti ”Jos päästät minut sisään, kaikki tulee olemaan ohi. Saan haluamani. Allianssi hajaantuu”
Snowman kuunteli vaitonaisena, kun Avde jatkoi puhettaan: ”Sinä tiedät, että te ette voita tätä sotaa.”
Snowman ei sanonut mitään, kuunteli vain Avden sanoja.
”Nazorakit. Zyglakit. Skakdit. Metsästäjät. Veljeskunta. Ihan liikaa, eikö?”
Lumiukko mietti kuulemaansa, sanaakaan sanomatta.
”Klaanin lattia tulee lainehtimaan ystäviesi verestä. Se ei tee niin, jos sota loppuu ennen alkuaan.”
Avde piti tauon, ennen kuin jatkoi: ”Mikä on sinulle tärkeintä?”
"Eh, minä... En oikein ole hyvä tekemään päätöksiä omillani. Tämä on todella tärkeä asia, en minä ole oikea henkilö tähän..." Snowman vastasi epävarmana.
”Voi, sinä olet juuri sopiva, Snowman. Juuri sopiva.” Avde asteli kiusallisen lähelle lumiukkoa, ja lisäsi: ”Ja enkö minä muka näytä luotettavalta?”
"...oikeasti, tahdot ehkä kääntyä jonkun muun puoleen, olen se heppu, joka istuu kahviossa ja syö patonkia..."
Hetken oli aivan hiljaista.
"Tiedätkö, että Ämkoo olisi tuskin voittanut sen saastaisen torakan ilman sinun ja ystäväsi toimia?"
Snowman tuijotti hiljaisena Avdea silmiin, joka jatkoi:
"Olet pieni lumipallo, mutta vieriessään alas mäkeä voi siitäkin tulla jotain suurta."
”Mutta...”
”Niin...?”
Snowman ei keksinyt mitään sanottavaa.
Samassa Avde kuitenkin haihtui huoneesta. Tai oikeastaan koko huone haihtui. Snowman avasi silmänsä, ja huomasi olevansa turvallisesti omassa riippukeinussaan.
[spoil]Spoilereista suurin, G kirjoitti Avden osat. Mikä yllätys.[/spoil]
BIO-KLAANI
Glatorianking juoksi ulos salista hän oli saanut eräänlaisen paniikkikohtauksen, "jokin siinä törmäyksessä sai minut pelkurimaiseksi", hän ajatteli tisekseen tähyillen porraskäytävässä,"Minun on saatava urheuteni takaisin, "muuten olen lähesvarmasti yksi niistä pettureiksi saatavista", Glatorianking mietti itsekseen ja käveli horjuen rappusista kompastellen, jokin hänen päässään oli oolut vialla törmäyksestä lähtien hän ei tuntenut itseään.
Glatorianking astui ulos porteilta ja lähti selvittämään pelkuruutnesa syytä, paikkaan jonne oli rysähtänyt, Matoranit kertoivat toisilleen pelästyneinä kuulemiaan uutisia Adminien puheesta.
"Naamioni ei toimi täällä en voi teleportata, mutta minusta tuntuu, että se aukko johon jouduin omassa universumissani, sekoitti minut, tosiaan jouduin mustaan aukkoon, mutta nythän vasta olenkin sekaisin, mitä minulle on tapahtunut, niin... epäonnistuin tehtävässäni ja nyt minun naamiovoimani... Aseeni, ja jopa mieleni muuttunut, Ja istuttanut päähäni tämän paikan niinkuin olisin täällä aina ollut... Mikä enään on todellisuutta ja mikä mitäkin, olen aivan sekaisin, mutta minusta tuntuu, että nämä molemmat ulottuvuudet ovat erilaisia. Voi Karzahni puhunko tosiaan jotain tällaista... Minun on nyt vain löydettävä jokin keino saada voimani takaisin, muttae n voi jättää muita täällä pulaan heitä on myös autettava".
Klaanin linnake, Ämkoon huone
"Tästä kaikesta pölystä päätellen täällä ei ole tainnut käydä ketään lähtöni jälkeen. Mikä sotku."
Ämkoon katse harhaili hylätyn oloisen työhuoneen pimeydessä. Minkäänlaista valaistusta huoneessa ei ollut. Valokatkaisija saattaisi toki löytyä jostain, mutta Ämkoo ei kaivannut valoa. Pimeänäkö kun sattui olemaan yksi Makuta-voimien mukanaan tuomista eduista.
Ämkoo asteli peremmälle huoneeseensa ja sulki oven perässään. Hän nosti nuhjuisella pöydällä lepäävän heittoveitsen käteensä ja pyöritteli sitä sormiensa ympärillä mietteliäänä.
"Tuntuu oudolta ajatella, että olen täällä. Vielä hetki sitten vaeltelin aivan toisaalla ja nyt olen palannut. Onneksi klaanilaiset ovat ottaneet minut ihan suopeasti vastaan..."
Sulava heittoliike. Heittoveitsi törrötti huoneen seinässä.
"...mutta vihaan sitä matorania. Voisin vaikka suolistaa sen."
Ämkoo asteli ikivanhan näköisen puisen kaapin tykö. Hän avasi oven hillityllä eleellä ja poimi kaapin kätköistä mytyn mustaa kangasta.
"No jaa, turha huolehtia... En edes viivy täällä kauaa. Toimitan nyt vain tehtäväni ja sitten voin tehdä mitä sitten ikinä haluankaan..."
Ämkoo ravisti kangasmyttyä kunnes se alkoi saada muotonsa. Ämkoo puki siistin mustan viitan ylleen.
"Vai voinko? Mitä jos minua tarvitaan vielä sen jälkeen? He pitävät minua edelleen yhtenä heistä. Olenko velvollinen auttamaan heitä?"
Ämkoon tumma käsi kiskaisi heittoveitsen irti seinästä.
"No jaa..."
Ämkoo käveli valtavan ikkunan tykö ja avasi sen. Sitten hän suoritti voimakkaan heittoliikkeen. Heittoveitsi lennähti hänen kädestään kadoten korkealle taivaisiin.
"Haha."
Ämkoo hyppäsi ikkunasta.
- - - -
Erään Klaanin linnakkeen varastorakennuksen katto
"Ain raataen työtäs tee...", totesi iltamyöhään töissään uurtava katonkorjaaja-matoran. Hänen nimensä oli Bob.
Bob ei pitänyt työstään.
"Katsos, ongelmana tässä on se...", Bob aloitti puhumaan, luultavasti itselleen, "...että mitään ei koskaan tapahdu. Yhtään mitään. On vain katto. Sitten on reikä. Sitten reikää ei ole, koska minä tulen kuvioihin. Sitten on taas katto ja katossa taas sellainen hemmetin reikä ja..."
Siinä samassa Bob päästi elämänsä ikävimmän rääkäisyn. Pienen matoranin sydän hyppäsi kurkkuun tämän väistäessä kohti kiitävää mustaa viittahahmoa. Hahmo oli tosin jo poissa.
Ämkoo ilmestyi Kualsin voimasta muutaman sadan metrin päässä sijainneen savupiipun huipulle. Sitten hän otti vauhtia ja loikkasi viereisen talon katolle. Katolla juostessaan hän vilkuili tuon tuosta taivaalle, etsien katseellaan kiiltävää pistettä.
Siinä se oli.
Teleportaatio.
Ämkoo nappasi veitsen käteensä ja pudottautui alas, jaloilleen.
Sitten hän nauroi. Ääneen.
"No jaa... Ehkä minun on parasta olla heille hyödyksi", hän mietti kääntyen ympäri.
Ämkoo heitti veitsen takaisin taivaalle. Harjoitus jatkui.
[spoil]Tässä ei ollut mitään pointtia. Kunhan fiilistelin.[/spoil]
Adminien salakokous - Klaanin bunkkeri, 5 kerrosta kahvion alapuolella.
Betonisen huoneen keskellä olevan puisen, pyöreän pöydän ääressä istui kaksi hahmoa. Kolmas, hämähäkkimäinen hahmo riippui seinällä vähän heidän takanaan.
Hahmot olivat selkeästi keskustelleet jo jonkin aikaa. Puheenvuoro oli naispuolisella keltaisella Toalla.
"Tiimit siis tarkistavat sektoreita moderaattorien johdolla. Asennamme kameroita jokaiseen pisteeseen", Tawa selvitti.
Guardian nyökkäili.
"Kyllä, näin varmistamme, ettei meille tule ikäviä yllätyksiä. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että varastetut palaset ovat meille yhtä iso huolenaihe."
Silloin kuitenkin pimeästä nurkasta kuului tuttu ääni ja Killjoy astui esiin.
"En usko, Guardian, asioille on tullut uusi tärkeysjärjestys."
Tawa ja Guardian nousivat seisomaan ja Visokki tiputtautui maahan louskutellen leukojaan ja aloittaen telepaattisen saarnauksen:
"Killjoy, tunkeutuminen adminien kokoukseen on pahemman luokan rike!"
"Miten edes pääsit sisään huomaamattamme?", Guardian tivasti.
Killjoy napautti kypäräänsä.
"Tunnistaa admin-kivien lämpöjäljet ja nämä ilmastointikanavat ovat muuten mukavan tilavia."
Adminien katse kiinnittyi katossa auki repsottavaan ilmastointikanavan luukkuun. Killjoyn katse taasen kiinnittyi Guardianiin.
"Teidän tulee kuulla, mitä olen saanut tietää", Killjoy sanoi vakavana ja odotti, kunnes adminit olivat jälleen istuneet alas.
"58 tuntia sitten, hieman ennen Matoron ja Umbran retkikunnan eksymistä Kummitusten rämeelle, yksi vahtidroideistani sai kaapattua informaatiota Nazorakien radioviesteistä ja tiedot kuultuani menin tarkistamaan tilanteen. Lensin alueen yli Gukkoni selässä ja reissu vahvisti tiedon.
"Minkä tiedon?", Tawa kysyi katse naulittuna Killjoyn punaisena hohtavaan kypärään.
"Vihollistemme yhdistyminen on huomattavasti laajempi kuin osasimme kuvitella. Vihollinen on koonnut jo usean tuhatta Nazorakia, arviolta sadoissa laskettavan määrän Zyglakeja ja jokaista joukko-osastoa johtaa jokin eliittinazorakeista tai Skakdeista. Määrä kuitenkin lisii koko ajan."
Adminit haukkoivat henkeään. Guardian näytti epäuskoiselta.
"Millä voit todistaa tietosi?"
Killjoy heitti pöydälle ilmasta ottamiaan valokuvia, jotka olivat tummanaan nazorakien rivistöjä.
"Tuo ei ole vain sotajoukko, tuo on valloitusarmeija. Mukana on teknologiaa ja laitteistoa, jollaista emme ole koskaan ennen kokeneet", Killjoy jatkoi.
"Sellainen joukko... Klaani ei mahda mitään", Visokki huokaisi ja romahti maahan.
"Klaani saisi tukijoukkoineen ja apulaisineen kokoon maksimissaan tuhannen yksikön puolustusjoukot, mutta se ei riitä. Klaanilla ei ole armeijaa millä taistella tätä joukkoa vastaan."
Killjoyn lause päättyi kuin kesken ja Guardian avasi suunsa:
"Mutta?"
Killjoy käänsi katseensa Skakdiin:
"Minulla on."
Adminit olivat totaalisen hämmentyneitä, joten Killjoy päätti valaista heitä.
Hän kohotti kämmenensä ja se muodosti Klaanin johtokunnan eteen kolmiuloitteisen hologrammin. Hologrammissa pyöri toan kokoinen raskaasti aseistettu ja panssaroitu hahmo, jonka taustalla näkyi skorpionin hännän muotoinen logo.
"Specterit. Armeija täysin mekaanisia sotatoimiin erikoistuneita Vahkeja, jonka lisäksi mittaamaton määrä arvokasta sotakalustoa, suunniteltu ainoastaan minun komentooni ja minun hallitsemani teknologian oheen."
Guardian nyökytti.
"Se ei siis ollutkaan taru. Sinä siis annoit ne alunperin TSO:lle."
"Tavallaan kyllä, mutta poistuttuani viime kerralla Odinalta, osasin varautua joukkojen laajamittaisempaan väärinkäyttöön. Lukitsin joukot pomminvarmaan halliin maan alle, paikka on edelleen koskematon, mutta matkassa on pieni mutta: halli vaatii kaksi avainta, minulla on niistä vain yksi."
"Ja toinen?", Guardian kysyi.
"Liekehtivä ystävämme on vienyt sen minulta vuosia sitten, luultavasti tietämättä, mikä se todella on."
"Purifier", Guardian mietti, "Jälleen yksi syy löytää hänet."
"Purifierin tukikohta sijaitsee Xialla ja tunnen paikan kuin omat taskuni. Lähden hänen peräänsä huomenillalla ja haen samala reissulla sekä avaimen, että palasesi."
"Et selviä moisesta matkasta yksin", Tawa ilmoitti, "Tarvitset tiimin."
"Työskentelen yksin, en halua muiden tulevan tielleni. Minulla on omatkin syyni löytää Purifier, hän kuuluu minulle."
Guardian tiesi, ettei tästä asiasta kiisteltäisi, joten hän vain iski Tawalle tervettä silmäänsä ja jatkoi:
"Kaksi viikkoa Killjoy. Aikaa ei ole paljoa."
Killjoy nyökkäsi. Visokilla oli kuitenkin epäilyksensä. "Ja miten sinä ajattelit siirtää kokonaisen armeijan metsästäjien alueelta ilman, että saat puolta heidän sotavoimista perääsi.
"Se on murhe, josta huolehdimme myöhemmin", Guardian puuttui, "Toivotan sinulle onnea matkalle, meidän tulee silti hoitaa Klaanin puolustus ja tässä tilanteessa ehdotan, että alamme evakuoida koko saaren kyliä Klaanin muurien sisäpuolelle."
Muut adminin nyökkäilivät.
"ÄmKoo on mitä ilmeisimmin lähdössä hoitamaan puuttuvien palasten etsintää, sillä aikaa, me alamme valmistaa Klaania pahimpaan. Emme voi luottaa suunnitelmasi varmuuteen Killjoy", Guardian sanoi, ryhdistäen samalla selkäänsä.
Killjoy nyökkäsi ja kääntyi kohti ovea.
"Keskustelemme huomenna lisää, minun täytyy hoitaa vielä asioita Klaanissa."
Niine hyvineen Killjoy kääntyi ja asteli pois. Tawa hautasi kasvonsa käsiinsä, näyttäen murheelliselta.
"Klaani on valtavassa vaarassa ja me laitamme luottamuksemme henkisesti epävakaan mekaanisen hullun ohuen suunnitelman varaan."
"Siksi emme päästäkään Killjoyta yksin. Lähetän tiimin hänen mukaansa vähän lähtönsä jälkeen. Meidän täytyy maksimoida onnistumisprosenttimme", Guardian sanoi ja istuutui takaisin pöydän ääreen.
"Kokous jatkukoon siis."
Verstas
Verstaan läpäisemätön teräsovi aukeni taas, ja kaksi hahmoa astui pimeyteen. Toinen heistä oli ympärilleen pälyilevä, sininen otus kuin vanhasta tieteiselokuvasta, toinen taas valkovihreä toa.
Toa heilautti kättään hohtavan levyn edessä. Eteishuoneen kattoon syttyi valo. Valo, joka ei ollut ollut päällä viikkoihin.
Toa katseli ympärilleen, tunnistaen tutun tilan. Tila ei kuitenkaan ollut aivan siinä kunnossa kuin hänen lähtiessään. Suurimman osan huoneen keskustasta kattava projektipöytä oli hattupinojen peitossa. Pöydän alle oli tuoleista ja peitteistä rakennettu jonkinlainen epäsiisti leiri.
Varastoon vievä ovi oli laudoitettu umpeen viisituumaisilla nauloilla. Ovessa oli ammottava aukko, kuin joku olisi väkivalloin puskenut siitä läpi.
Toa vilkaisi otukseen, joka katsoi anteeksipyytävästi.
"Sinulla lienee tälle joku todella hyvä selitys", Kepe sanoi Doxille.
Tämä näytti vaivaantuneelta. "But i just wunted sum haz."
Kepekin vaihtoi tähän koodikieleltä kuulostavaan puhetilaan. "but how culd u ddi all dis?", hän kysyi vallitsevaa kaaosta osoittaen.
"Se oli Amazong", Dox protestoi Ignikaan viitaten.
"Missäs hän muuten on?" Kepe kysyi.
"Ei ole näkynyt tuon... murron jälkeen", ääni sanoi huoneen toiselta laidalta. Valvoja oli herännyt ja huomannut kahden henkilön läsnäolon.
Kepe näytti ilmettä, joka kertoi tulevan, valitettavan mutta pakollisen siivoustehtävän vastenmielisyydestä.
"En tiedä ketä teistä neljästä syyttää", hän kohdisti sanansa Doxille, Valvojalle sekä kateissa olevalle Ignikalle ja Paacolle, jolla oli paikan vara-avain.
"Wants to bui Ellis cap?" Dox kysyi, yrittäen luoda aasinsiltaa.
"En, edellisestäkin oli vaikea päästä eroon."
"Just one Zephaniahs greed?"
Kepe kaivoi esiin avaimen, jolla avasi toisen panssaroidun oven. Kyseinen ovi johti hänen privaattitiloihinsa. "Kun palaan, tämän sotkun on paras olla siistitty", hän virnisti Doxille ovenraosta. Samalla Ignika ryömi esiin jonkun pöydän alta hyvin pöllämystyneen näköisenä.
"Wut did ai mis?"
"fail", Dox kommentoi.
Kepe sulki oven perässään. Tähän pimeään huoneeseen hän ei valoja sytyttäisi, yleisen turvallisuuden nimissä. Aavemainen kuraus kuului jostain nurkasta, mutta Kepe vain hymähti sille tietävästi.
Hän kulki huoneen läpi toiselle ovelle, jonka avasi, astui sisään ja sulki perässään. Tähän huoneeseen hän sytytti valot. Se oli huippusalaisten projektien huone.
Huone oli pienehkö, mutta täynnä tavaraa. Pöydällä istui tietokone ja sen vieressä pino levykoteloita. Nurkassa möllötti kokeellinen, toimimaton taisteluhaarniska. Joitain aseentapaisia roikkui seiniltä. Eräässä nurkassa oli kierreportaat. Niitä ylös kulkiessa pääsi salaoven kautta suoraan linnakkeen eteishalliin, alas kulkiessa vielä synkempiin ja salaisempiin linnakkeen syövereihin.
Saavuttuaan Klaaniin Kepe oli vallannut kellarin tyhjän varaston itselleen. Sieltä käsin hän pystyi salaisten mekanismien sun muiden avulla kulkemaan Klaanin sisällä kätevästi ja valvomaan joka paikkaa. Eräs mielenkiintoinen historiallinen detalji oli se, etteivät kaikki järjestelmät olleet hänen tekosiaan. Joku oli jo aiemmin käyttänyt varastoa johonkin. Tästä kielivät myös Verstaaksi ristityn paikan muut salaisuudet, jotka Kepe oli jo oppinut tuntemaan.
Linna oli jo vanhentumassa eikä sen muureissa ollut enää alkuaikojen jykevyyttä. Kepe alkoi siksi rakentaa jotakin, jolla voisi täyttää oman roolinsa Klaanin puolustuksessa vihollisia vastaan.
Bio-Klaanin saaren ranta
Pieni joukko matoraneja astui pois teräksenharmaasta veneestä. Heidän seurassaan oli muutamia, raskaasti aseistettuja Steltiläisiä, joilla oli pitkät viitat. Seurue asteli hiekkarannan poikki sanaakaan sanomatta, kohti Klaanin linnaketta. Pian heitä vastaan tuli vihreän värinen matoran. Tämä pikku klaanin saaren asukas kysyi muukalaisilta, keitä he olivat.
”En koskaan käytä liikeasioissa oikeaa nimeäni” vastasi ryhmän ensimmäisenä kävelevä harmaa matoran hieman ylimielisesti. ”Olemme tulleet koko matkan Nynrahilta, ja täkäläisellä makutalla on kuulemma meille töitä.”
Nazorakein tukikohta
Itse Kenraali 001 oli tarkkailemassa, kun huoneen, jonka ovessa luki 000, oven takaa saapui suurehko joukko nazorakeja kantaen metallisia säiliöitä. Jokaista syväjäädytyssäiliötä kohden oli neljä torakkaa kantamassa. Kenraali asteli joukkion ensimmäisenä kuljetettavan säiliön luo, ja katsoi sen kyljessä olevasta läpinäkyvästä luukusta. Kaikki näytti normaalilta.
”Kuljettakaa koko erä SS Rautasiivelle, siellä annetaan lisäohjeita” 001 käski. Torakat lähtivät kuuliaisesti kantamaan raskasta taakkaansa.
Bio-Klaanin linnake, kahvio
Snowman oli valmistellut kaiken tehtäväänsä varten, ja istui nyt kahviossa. Se oli melko tyhjillään, ja vähäiset keskustelijat puhuivat melko hiljaa, ja äänensävyt olivat paljon tavanomaista vakavampia.
Snowman kävi kuumeista keskustelua Keetongun kanssa Klaanin laivastosta. He olivat yhtä mieltä siitä, että se oli aivan liian pieni. Aivan liian pieni kohtaamaan nazorakien ja zyglakien yhdistetyn laivaston.
”Ja vaikka zyglakit laskettaisiinkin pois, jäämme silti selvästi suppeammaksi osapuoleksi” Keetongu mietti. Hän oli alkanut asennuttaa Klaanin höyrytoimiseen laivastoon lisää panssarointia ja tulivoimaa, mutta se ei silti tuntunut millään riittävän.
”Mutta emmekö voisi olettaa, että vihollisemme joukkojen pääpaino on jalkaväessä? Ehkä emme joudu kohtaamaan heitä meritaistelussa lainkaan?” Snowman ehdotteli optimistisena.
”Ei toimi noin” vastasi Keetongu asiantuntevasti ”Nazorakeilla on liian tulivoimaisia laivoja. He saattaisivat hyvinkin käyttää sitä tulitukena linnaketta vastaan. Niiden kantomatka ja tarkkuus mahdollistavat hyvinkin täsmällisen pommituksen, ja pelkään pahoin, että maavoimamme lytättäisiin jo senkin takia.”
”Eli jotain olisi kehitettävä.”
”Aivan. Vielä kun keksisi, että mitä.”
Keskustelun jatkuttua vielä hetken melko hedelmättömänä kaksikko hajaantui omille teilleen. Snowman jatkoi pihalle, ja aikoi mennä auttamaan eri puolelta saarta evakoitujen matoranien majoittamisessa.
Valtava lentokonehalli, Klaanin linnake
Klaanin linnakkeen läntisellä laidalla sijaitsevassa lentokonehallissa kuhisi kun kymmenet matoranit puuhasivat ahkeran oloisina harmaanpunaisen lentoaluksen kimpussa.
"Kiillotitteko propellit?"
"Kyllä!"
"Ovatko laskutelineet varmasti kunnossa? Entä vasen siipi?"
"Kyllä! Molemmat!"
"Onko ohjaamo varmasti imuroitu kunnolla? Te tiedätte kyllä kuka siinä tulee matkustamaan!"
"Imuroimme sen viidesti!"
Ämkoo katseli yli-innokkaiden matoranien touhuilua hieman etäämmältä yrittäen parhaansa mukaan vaikuttaa huomaamattomalta.
"Voi luoja", Ämkoo tuhahti.
Siivouspataljoonan komentaja huomasi Ämkoon ja tervehti tätä yliampuvin elein. Ämkoo asteli varovasti matoranin tykö väkinäinen virnistys kasvoillaan.
"Tuo härveli ei sitten putoa, eihän?"
"Annan siitä sanani!"
Matoranjoukon rakastama viittasankari asteli lentokoneen luo ja tutkiskeli alusta sieltä sun täältä. Sitten Ämkoon katse kiinnittyi koneen kyljessä komeilevaan kuvioon.
"Tuossa on lehmä", Ämkoo totesi.
"Mata Nui Lehmä, herra Ämkoo!"
"Lehmä."
"Kyllä!"
"LEHMÄ."
"...se tuo onnea!"
"A-haa."
Ämkoo hyppäsi istumaan koneen ohjaamoon. Istuin vaikutti yllättävän mukavalta eikä rattikaan ollut turhan jäykkä. Valtava nappula- ja vipurivistö hieman huolestutti koneen tulevaa hallitsijaa, mutta hän ei suostunut myöntämään sitä ääneen.
"Pärjäättehän, herra Ämkoo?", siivouskomentaja kysyi huitoen kädellään sankarinsa suuntaan. Ämkoo vastasi ilkeällä katseella.
"Mietimme vain, jos tarvitsette vielä jotain", matoran jatkoi katseesta piittaamatta. Ämkoo tuijotti tätä hetken.
"Hei, naamiosi."
"Anteeksi?"
"Naamiosi. Eikös tuo ole Komau?"
"On se! Suuri Komau, herra Ämkoo! Sain sen aikoinaan..."
"Anna tänne."
"Mit-"
"Haluan katsoa sitä."
Matoran tuijotti Ämkoota säikkynä, mutta nieli pelkonsa. Hän irroitti naamion varovaisesti kasvoiltaan ja kurottautui tarjoamaan sitä idolilleen.
"Kiitos", Ämkoo totesi ja piteli naamiota käsissään sulkien silmänsä. Matoranit tuijottivat tilannetta kuin hypnoosissa.
"Mitä luulet, että hän tekee?", uskaltautui yksi matoraneista kysymään toiselta.
"Luulen, että hän keskittää siihen voimiaan", totesi toinen. "Se tuo varmaan naamion kantajalle voimia tai jotain."
"Kyllä, niin sen on oltava. Toivottavasti hän tekee noin minullekin."
"Ja minulle!"
"Minulle myös!"
"Mennään kaikki jonoon niin... Hei, missä se naamio on?"
Matoranit tuijottivat Ämkoota ällistyneinä. He olivat juuri todistaneet mitä hämärintä katoamistemppua. Ämkoo oikoi käsiään ja vilkaisi matoraneja virnistäen. Sitten hän sanoi:
"MENKÄÄ POIS."
Kanohi Komaun voima toimi heti. Matoranien heikko mieli ei riittänyt vastustamaan ankaraa naamiovoimaa vaan nämä kipittivät kauhuissaan tiehensä. Ämkoo hymyili lähestulkoon ylpeän näköisenä ja nousi ylös ohjaamosta.
"Onneksi Snowie ei ollut näkemässä", hän totesi ja istahti lentokoneen siivekkeen päälle odottamaan. Lumiukko oli myöhässä.
[spoil]HAHAHAHAHAHA.[/spoil]
Nazorakeja kuhisevan mäen laki
Ilmavoimien komentaja 004 oli äreällä päällä.
"ASENN-TOH"
Tämä johtui lähinnä nazorakien ilmavoimien vajaalukuisuudesta. Torakat 001-003 eivät olleet koskaan osanneet arvostaa lentämisen hienoutta.
004 vilkaisi Nazorakien Torakallisiin Ilmavoimiin. Kourallinen lihaksettomia ja pulskia kuhnureita, joiden selässä olevat, uusinta teknologiaa kuvastavat rakettireput menivät täysin hukkaan.
"Lentoon!"
Vain kolme torakkaa nousi ilmaan, ja hekin vain metrin korkeudelle. Loppujen ruhoja rakettireput eivät jaksaneet nostaa maasta.
004 huokaisi. Ja näistä pitäisi koulia Bio-Klaanin lennostoa vastaava valiojoukko kahdessa viikossa. Mutta ylpeä nazorakjohtaja ei luovuta koskaan.
Allianssin komentokammio
Kenraali seisoi ylväänä suunnittelupöydän edessä. Hän oli suunnattoman vihainen, mutta ei näyttänyt sitä. Oikea johtaja ei antaisi tunteiden sekoittaa ajatuksiaan.
Skakdi-johtaja Gaggulabio istui kauempana pöydästä pienellä tuolilla ja tarkkaili pöydän päällä olevia karttoja ja papereita. Gaggulabio ei perustanut paljoakaan kartoista ja sotasuunnitelmista. Istuminen tunkkaisessa komentohuoneessa ja karttojen tutkailu ei ollut voittanut sisällissotaa hänelle. Sodat voitettiin tappamalla viholliset mahdollisimman perusteellisesti.
Tämä näkemysero ei lämmittänyt Kenraalin ja Gaggulabion jo valmiiksi huonoja välejä erityisen paljoa. Toisaalta taas kaikki, mitä Kenraali 001:n ja Gaggulabion välisestä suhteesta tarvitsi tietää oli se, kenellä valuutta oli, kenelle se annettiin ja kuka hakattiin kuoliaaksi.
Uudella haarniskalla varustettu Metorakk seisoi johtajansa vieressä lojaalina. Suunnittelupöydän vastakkaisella puolella seisoi Makuta Abzumo ja jossain tämän takana varjoissa sijaitsi kaikella todennäköisyydellä Allianssin "yhteinen hyväntekijä". Kaikki olivat hiljaa.
"En tiedä teistä, mutta tämä tappioiden putki alkaa vähitellen kyllästyttää minua", Gaggulabio sanoi kärkkäästi. "Antakaa vain minun ja poikieni näyttää pahimpamme."
Kenraali kääntyi viileän näköisenä kohti Gaggulabiota. Hänen kasvonsa olivat tyynet, mutta torakan äänen aggressiivisuus paistoi läpi.
"En maksa sinulle puhumisesta. Sinä ja joukkosi voitte aivan vapaasti yrittää tunkeutua yksin tuon linnoituksen teräksisten seinämien läpi, jos se on noin helppoa."
"Ssssotaisalla kivipäällä on kuitenkin pointti", Abzumo sanoi. "Terästorakkanne on mennyttä. Klaani on täyssssin tietoinen tilanteesssta. The Shadowed Onen sssssaaastaiset kriminaalit odottavat nurkan takana. Kaiken huipukssssi Zyxax on poisssa ja jäljellä on vain hajanainen joukko Zyglakeja."
"Jos saan muistuttaa, niin Zyxax nimitti ennen lähtöään varajohtajan tälle operaatiolle", Metorakk sanoi varovaisesti johtajansa vierestä. "En kyllä edes muista nimeä. Joku nyhverö. En usko kestävän puolta viikkoa."
Kenraali nojasi pöytään. Hän tuijotti tarkasti siihen, mutta ei keskittynyt näkemäänsä. 001 oli ollut paljon vaikeammissakin tilanteissa ja tuhonnut paljon isompiakin vastustajia, mutta jokin tässä tilanteessa veti hänen tajuntansa lukkoon.
"Avde", Kenraali sanoi korottaen ääntään. "En kuule sinun ehdottavan mitään."
Oli hetken hiljaista. Joku olisi voinut luulla, että Avde ei ollut huoneessa, mutta Kenraali, Abzumo ja Skakdit haistoivat toisin. Avde oli kuitenkin hiljaa pitkän hetken, ennen kuin vastasi.
"Voi voi", Avden pilkkaava ääni sanoi. "Siirsitte mustan tornin liian aikaisin. Se on hyödyllinen yksikkö. Nyt valkoinen lähetti söi sen. Huono siirto. Ja nyt oma lähettimme on poissa laudalta."
Gaggulabio nousi seisomaan. Hänen ilmeensä oli poikkeuksellisen vihainen.
"Lopeta tuo lautapelisaasta ja sano vaihteeksi jotain hyödyllistä!"
Abzumo kääntyi kohti Gaggulabiota.
"Kivipää. Vaikene."
"Mutta..."
"Vaikene."
Gaggulabio päätti istua varovaisesti. Abzumo kääntyi takaisin pimeyteen päin.
"Niin? Olit sssssanomasssa?"
"Syödessään tornin lähetti otti perin suuren ja rohkean askeleen alueellemme", Avde sanoi. "Seuraava siirto? Syödään lähetti."
Sen jälkeen Avde ei sanonut mitään. Abzumo kääntyi kohti Kenraalia. He tuijottivat toisiaan sanattomasti. Metorakk hieroi leukaansa ymmärtäväisen näköisenä. Gaggulabio oli lievästi hämmentynyt, mutta kiinnostunut.
Kenraali katsoi Abzumoa silmiin. Sen jälkeen hän nyökkäsi ja otti kommunikaattorin vyötäröltään.
"Agentit 019 ja 020", Kenraali sanoi. "Komentohuoneeseen kohde 175:n kanssa."
Kesti hetken, että komentohuoneen järeä ovi aukesi. Kaksi yönmustaa Nazorakia käveli sisään. Niiden ihon ja panssarin väri sulautui varjoihin täydellisesti eikä edes kiiltänyt silloin kun nämä tulivat todella lähelle huoneen valonlähdettä. Torakoiden haarniskat oli myös suunniteltu niin, että mikään ei hidastaisi niiden liikkeitä tai aiheuttaisi enemmän ääntä kuin olisi sopivaa. Kaiken kaikkiaan torakat olivat niin virtaviivaisia, että niitä tuskin huomaisi edes kaikuluotaimella.
Torakoiden silmien päällä oli tumma lasinen visiiri, joka suojasi ja piilotti niiden silmät. Ainoat asiat, jotka torakoiden ruumiissa eivät olleet yönmustaa olivat niille kirurgisesti rakennetut mekaaniset kädet, joiden tummansininen sävy erottui hieman paremmin pimeydestä. Käsien mekaanisuus oletettavasti mahdollistaisi nopeammat refleksit ja vaikeuttaisi torakan tunnistamista.
Sinisissä käsissään torakat raahasivat Matoranin kokoista hahmoa, jonka värit erotti pimeydessäkin vaaleanpunaiseksi ja ruskeaksi. Hahmo oli tajuton, mutta elossa. Sen pään yli oli vedetty musta säkki.
Agentit heittivät tajuttoman Matoranin lattialle Abzumon eteen. Makuta tuijotti Matorania hetken pohdiskelevan näköisenä ennen kuin väänsi irvokkaat kasvonsa pirulliseen hymyyn. Lähetin syömiseksi oli ehkä uhrattava sotilas, mutta se olisi sen arvoista.
Glatoriankingin putoamispaikka
Glatorianking katsoi pientä mustaa aukkoa maassa ja kaiveli sieltä jotain löytämättä mitään, hetken Mietiskeltyään, hän Käveli läpi kylän, ranna ja päätyi rantaan...
"Niin minun pitää siis ansaita rohkeuteni, en kyllä keksi parempaa tapaa kuin tämä". Glatorianking nosti ankkurin otti miekan esiin ja lähti kohti merta.
Verstaan eteishuone kiilsi puhtauttaan. Moppiin nojaavat Dox ja Ignika olivat hyvin väsyneen näköisiä urakan jäljiltä. Taustalla aina-niin-rasittava Valvoja höpisi itsekseen jotakin leivänpaahtimien alkeellisuudesta.
Keltainen loisteputki alkoi välkkyä, kuten ne aina alkavat tehdä riittävän kauan palveltuaan. Tämä kuitenkin johtui jostain muusta. Kaikki kattovalot alkoivat räpsyä. Valvoja vaikeni. Seinät alkoivat täristä.
Kepen kammion ovi levähti auki hullun tiedemiesnaurun säestämänä. Itseensä tyytyväisen näköinen Kepe ilmestyi huoneeseen kuvaputkinäytön kokoista ja näköistä esinettä kantaen. Hän avasi ulko-oven ja painui käytävään juoksuaskelin sen enempiä selittämättä.
Dox ja Ignika katsoivat toisiinsa kummastuneina.
Kepe hyppäsi hissiin ja singautti itsensä ja laatikkonsa linnakkeen katolle. Hän astui raikkaaseen ulkoilmaan. Pohjoisessa Mt. Ämkoo kohosi saaren ylle. Tummia pilviä alkoi kertyä taivaalle. Tuuli puhalsi kylmästi.
Hän käveli katon reunalla olleelle antennille. Antenni keräsi tietoa koko saaresta monenmoisten sensorien avulla. Se myös välitti klaanilaisille monia tv-kanavia.
Hän veti laatikon kyljestä pari johtoa ja liitti ne hauenleuoilla antenniin. Kukaan ei ollut varsinaisesti antanut tälle lupaa, mutta mitä haittaa siitä olisi? Hän napsautti laatikkoon virran ja tunsi energian hulmahtavan antenniin. Se sinkosi taivaalle säteen, joka levisi joka suuntaan luoden sateenvarjon linnakkeen ylle. Säteet jatkoivat matkaansa maahan, johon osuessaan ne muodostivat suojakentän Klaanin ympärille.
Kaikkea sitä parilla toisiinsa johdotetulla Haulla ja muutamalla virtapiirillä saakin aikaan, Kepe totesi väkerrelmäänsä ihaillen.
Hän napsautti laitteen pois päältä odottamaan tositoimia.
Klaanilinnake, käytävä
Snowman kirmasi itselleen suorastaan tuulispäämaistä vauhtia kohti Klaanilinnakkeen länsiosia. Aikataulutus ei ollut mennyt ihan odotetulla tavalla: Huoneeseen, tavarat vamiiksi, pihalle auttamaan evakuointihommissa, kirjeen kirjoittaminen ja sitten lentohangaariin. Mutta ei. Ympäri saarta saapuneet matoranit olivat osoittautuneet melko hankaliksi hallittavaksi, vaikka osaisikin rakentaa itsestään jos minkämoista aitaa ja porttia. Kun väenpaljous oli lopulta työn ja tuskan jälkeen muuttunut siisteiksi jonoiksi, oli Snowman kiireesti kirmannut huoneeseensa. Hän oli asettautunut pienen kirjoituspöytänsä ääreen, ja kaivanut esiin paperia ja kynän. Hän oli raapustanut pikaisen kertomuksen unestaan, toivoen siitä olevan apua. Kirjoittaminen oli ollut lumiukolle melko vaikea homma.
Oli ollut hankalaa kirjoittaa aiheesta neutraalisti, hän oli oikeasti miettinyt Avden tarjousta. Jos kaikki olisi oikeasti loppunut siihen? Taisteluilta oltaisiin vältytty, ja... Mutta, ei sekään voinut olla oikein. Lumiukon moraalista tasapainoilua oli helpottanut se tieto, ettei hän edes olisi sinä yönä Klaanissa. Mutta asioista kertomatta jättäminen oli hänen henkilökohtaisten kokemustensa pohjalta hyvin vaarallista, joten hän oli tehnyt päätöksensä ilmoittaa Klaanin johtajille.
Sitten Snowman oli napannut kirjeen, todistusaineistosta käyvän unikaasupaketin ja varustelaukkunsa. Hän oli juossut respan tiskille, ja käskenyt antamaan kirjeen ja paketin Tawalle, heti paikalla. (Myönnettäköön, että käskyjen antaminen ei ollut Snowmanin vahvoja puolia.) Siitä hän oli suunnannut kulkunsa kohti lentohangaaria, ja nyt hän hölkyttikin hengästyksissään halki Klaanin sinimattoisten käytäväin.
Snowman katsahti ikkunoista ulos. Hän huomasi tuulen nousevan, ja pilvirintaman lähestyvän Mt. Ämkoon takaa. Tuskin tuosta mitään myrskyä syntyy, Snowman ajatteli. Ehkä hieman sadetta, mutta emme me Klaanilaiset ole sokerista tehtyjä.
Entäpä lumesta?
"Woah!" Snowman huudahti "Kuka siellä, paljasta its-... Ai, hei Visokki."
Katosta laskeutui lumiukolle hyvin tuttu, hämähäkin kaltainen hahmo.
Sain viestisi. Tawa ei ollut paikalla, otin asiakseni avata paketin.
"Okei, sopii hyvin, ja... Kuinka edes ehdit tänne? Olen juossut pää kolmantena jalkana Klaanin halki, ja sinä vain kirit minut tuosta vain?"
Neljä jalkaa on enemmän kuin kaksi.
"...kiitos tästä."
Ole hyvä. Mutta aiheeseen. Tarkoitat joka sanaa, jonka kirjeessäsi kirjoitit?
"Totta kai."
Siinä tapauksessa tämä saattaa olla hyvinkin vakavaa, ja asialle on tehtävä jotain. Tarvitsen johtolankoja.
Snowmanin silmissä tuntui pimenevän. Hän oli kuulevinaan outoa, etäistä melodiaa, ja kaikki tuntui jotenkin aineettomalta. Seinien sävy muuttui hämmentävän turkoosiksi. Ja yllättäen kaikki olikin taas normaalia.
Kiitos, käyn esittelemässä nämä muistot Tawalle ja Guardianille.
Niine hyvineen Visokki kipitti vikkelästi pois lumiukon näkyvistä.
"Olen aina pitänyt Visokista" Snowman pohti ääneen "mutta nuo mielivoimat ovat jotain hyvin pelottavaa."
Snowman jatkoi juoksuaan kohti hangaaria. Hän ei tahtonut myöhästyä yhtään enempää.
Torakoiden luolasto, kidutuskammio
Helmeka heräsi. Hän ei voinut hyvin. Hän ei tiennyt, missä oli. Hänen päätään särki. Särki. Hän yritti avata silmänsä, mutta luomet tuntuivat hyvin raskailta. Hän sai avattua silmänsä tuskallisten ponnistelujen jälkeen. Maailma näytti sumealta. Hetken katseltuaan hän alkoi jo nähdä jotain. Hän oli pimeässä huoneessa. Joka puolella oli erilaisia tuskallisen näköisiä välineitä, joihin hän ei halunnut katsoakaan. Hänet oli kahlittu – piinapenkkiin. Se oli puinen, ja hänen raajansa olivat kiinni ketjuilla. Ketjut johtivat isoihin rattaisiin. Hän käänsi kauhuissaan katseensa pois.
Sitten yhtäkkiä kitisevä ääni kuului huoneen toisesta päästä. Ovi avautui. Hän pystyi juuri ja juuri näkemään sen. Sisään astui Makuta julma ilme kasvoillaan. Hän hymyili karmeasti Helmekalle, joka ei enää pystynyt hillitsemään itseään, vaan kirkui. Makutan hymy leveni.
”Päivää. Olen Makuta Abzumo. Ja sssssinä olet…?”
”Aaaaa…”
”So, so. Eipäs kiljuta aikuisten kuullen. Se on… epäkohteliasssta.”
Abzumo sinkosi sormestaan pienen salaman, joka sähköisti Matoranin naamiota.
”Meillä on tänään varmasssssti haussskaa.”
”Eii… ei… eiii…”
Seuraavaksi Abzumo teki jotain hyvin inhottavaa: hän irrotti Matoranin ketjuista, ja heitti hänet isoon pataan. Pata oli niin suuri, että Toa olisi mahtunut siihen. Makuta napsautti sormiaan, ja jostain kaadettiin vettä pataan. Padan alle sytytettiin tuli. Pian vesi alkoi kiehua. Matoran taas alkoi kiljua. Aluksi se oli pelkkää voihketta, mutta kivun lisääntyessä huuto alkoi voimistua. Abzumo oli istahtanut suureen nojatuoliin katsomaan ”näytöstä”. Hän nautti suuresti saadessaan katsella typerän pikku olennon kärsivän. Matoranit eivät palvoneet Makutoja vaan ”Suurta Henkeä”. Se ei ollut oikein reilua. Kaikki Makutat halusivat hallita Matoraneja, mutta Abzumolla oli myös hieman erilaisia tavoitteita kuin muulla Veljeskunnalla. Siksi hän edusti aina itseään.
Matoran rukoili heitä lopettamaan. Abzumo vain lisäsi lämpötilaa. Pian pikku Helmeka menetti tajunsa.
”Vähentäkää lämpöä ja herättäkää tuo. Haluan kuulustella.”
Pian Helmeka oli palannut ikävään todellisuuteen.
”No niin, ystäväiseni”, Makuta huokaisi. ”Kerrohan minulle nimesi.”
”E-en…” Makuta läimäisi Matorania kasvoille. Lujaa.
”Harkitsehan uudestaan vastaustasi.”
”Olen… Urnip.”
Makuta läiskäisi uudestaan, voimakkaammin. Matoran parahti.
”Älä valehtele minulle!” Abzumo huusi. ”Olet erittäin tylsä Matoran, Helmeka. Etkö tiedä omaa parastasi?” Matoran vapisi ja kiemurteli tuskissaan. Vesi alkoi taas polttaa.”
Näin ollen Matoran alkoi taas vaikertaa. Pian hän karjui veden ollessa jo lähes tappavaa.
”Ottakaa hänet pois, haluan kokeilla muitakin lelujani.”
Seuraavaksi Matoran pääsi kokeilemaan laitetta nimeltä rautaneitsyt (iron maiden). Se oli oikein mukava ruumisarkun kaltainen vempele, jonka sekä pohjassa että kannessa oli piikkejä. Matoran laitettiin sisään. Kansi sullottiin kiinni. Kaamea parku kuului sisältä vaimeahkosti. Abzumo hymyili maireasti. Hän laittoi päänsä aivan arkun viereen ja kuunteli.
”Anteeksi, en kuullut aivan kunnolla”, Makuta sanoi lepertelevästi ja avasi kannen. Piikit olivat vääntyneet mikä mihinkin suuntaan, suurin osa oli lävistänyt Helmekaa.
”Miksi… teet tämän…?” hän itki. Makuta nauroi sadistisesti ja kumartui aivan Matoranin naaman lähelle. ”Koska pystyn.”
Matoran katsoi apeasti kiduttajaansa.
”Ei hätää, pikkuinen. Sinä et tule kuolemaan täällä. Et ainakaan tänään.”
”Etkö… halua… tietoja?”
”Sinulla ei ole.”
”Onhan.”
”Mutta et halua kertoa.”
”Miksi…”
Minä tiedän.
Matoran alkoi taas nyyhkyttää. Kipu oli valtava.
”Seuraavan vehkeen vuoro!” Makuta julisti.
Pian Matoran roikkui katossa jaloistaan. Ketjut kiristivät, ja jo se aiheutti tuskaa. Mutta kun Helmeka kuuli, mitä hänelle seuraavaksi aiottiin tehdä, hän menetti itsehillintänsä ja sekosi. Hän nauroi ja itki yhtä aikaa, kunnes hänen päätään käristettiin kuumalla raudalla. Se ei ollut vielä kidutusmenetelmä, jonka Abzumo oli hänelle seuraavaksi valinnut; Helmeka sahattaisiin kahtia. Makuta alkoi nauraa sekopäisesti, mutta kun oli tukehtua, lopetti ja oli sen jälkeen varovaisempi. Kaksi torakkaa – sinikätiset, mustat ja salaperäiset – olivat pitelemässä sahaa. Se oli hyvin tylsä saha. Ja ruosteinen. He alkoivat sahata Matorania haarusvälistä. Matoran kirkui minkä kerkesi, mutta inhottavat hyönteiset jatkoivat toimiaan. Abzumo katseli valtaistuimeltaan ja hihitteli. Matoran menetti tajunsa melko pian, mutta hänet herätettiin uudestaan.
Kun melko syvä haava oli aiheutunut olentoparalle, hänet kiinnitettiin uudestaan piinapenkkiin. Hän tosin oli jälleen pyörtynyt tässä vaiheessa.
”No niin, Helmeka rakas. Missä Guardian oli, kun hän oli niin pitkään poissa Klaanista?”
”Hän… hän etsi… jotain. Se oli… Nimda.”
”Kuten arvelinkin. Hienoa, mehän edistymme. Ei tämä enää kauan satu.” Abzumo kiristi ketjuja, Matoran vinkaisi.
”Mistä Ämkoona tunnettu entinen admin saapui?”
Helmeka jaksoi niinkin huonossa tilassaan panna merkille, että Abzumon suhiseva s oli melkein kokonaan kaikonnut.
”Hän… en tiedä.”
”Etkö?” Ketjut kiristyivät. Matoran kiljui jälleen.
”Alat kuulostaa jo tylsältä. Et kai halua, että katselen kuolemaa?”
”Eii… en tiedä. Oikeasti!”
”Hyvä on. Uskon sinua, mutta taidan vielä hieman kiristääää.”
”Eiiiiaaaaaaargh!”
Makuta nauroi taas.
”Viimeinen kysymys – tältä erää: Mitä Klaani suunnittelee? Kuinka paljon he meistä tietävät?”
”He… tietävät, että olette olemassa, ja että teillä on armeija. He…” puhe keskeytyi tuskalliseen korinaan. ”… he aikovat… puolustautua… jotenkin.”
”Miten?”
”En… tiedä.”
”Hyvä on.” Makuta lisäsi reilusti kireyttä, mutta päästi yhtäkkiä ketjut irti.
”Nyt seuraa jotain jännää!” hän hihkaisi. ”Minä ruoskin sinua hieman tällaisella sähköjutulla.”
Matoran menetti nyt tajunsa pelkästä ajatuksesta, joka sisälsi lisää kipua. Makutan hymy hyytyi.
”Pah, eiväthän ne enää kestä edes perusjuttuja. Viekää tuo pois, en enää tahdo leikkiä sen kanssa.” Torakat veivät Helmekan sanomatta sanaakaan.
Voi maailman menoa, Makuta ajatteli.
Bio-Klaani
Makuta Nui oli nyt uudessa ruumiissa ja ruumiin voimissaan. Nyt olisi aika kutsua iskuryhmä kokoukseen. Tehtävä olisi mahdollisesti lyhyt, mutta sitäkin tärkeämpi. Torakoiden aika saattaisi olla lopussa.
Klaania ympäröivä meri
Glatorainking päätti seilata pitkin rannikkoa klaanin ympäri ja samalla hiukan vakoilla mahdollisia suunitelmia, hän käänsi veneen sopivan välimatkan päästä kohti rannikkoa, ja asettui epämääräiselle kivirannalle jossa yllätyksekseen huomasi muutakin kuin kuolleita kaloja, kaksi torakkaa... syömässä kuolleita kaloja... Ja ne juttelivat hyvin äänekkäästi.
"Tiedätkös ihan kuin täällä olisi jotakin", toinen torakka sanoi.
"Ai kuolleen kalan lisäksi?", toinen kysäisi.
"Ei vaan jotakin... isompaa".
"Toa?"
"Niin... toa...".
Sitten molemmat käännähtivät ympäri ja näkivät toan.
"Toa..."
Näytti siltä, että nämä torakat olivat erittäin hidasälyisiä.
"Toa?"
"Niin, toa katso nyt!"
"Niin... toa jolla on miekka jolla voi kukistaa teidät...", Glatorianking lausahti arvoituksellisesti.
"Ai sellainen... toa"
Molemmat katsoivat toisiaan hetken aikaa ja ottivat repustaan jonkin sortin laatikon jossa oli tusina erilaisia aseita heitto ja ampuma aseita.
"No niin... toa, nyt me... ammumme... sinut".
"Illasta tulisi lyhyt... lyhyt ja tylsä...", hän ajatteli.
Hetken kuluttua, torakt pysivätGlatoriankingiltä apua laittaakseen tykin kiinni jalustaan, sillä eivät sitä itse siihen saaneet.
"Kiitos toa, nyt me voi ampua... sinut".
"Eipäs hätäillä!", Galtorianking otti miekkansa ja nyrrkirautansa ja heitti ne niin, että ne kiilautuivat yhteen Nazorakien kauloihin.
"Sinä vielä maksat tästä... toa...", toinen Torakoista sanoi edes jotenkin juhlallisesti.
Glatorianking istahti rauhallisena kivelle ja päätti kuulustella näitä kahta pölkkypäätä,"Kertokaaps jotakin tärkeää sodasta klaania kohtaan..."
"Joku... Makuta vei sellaisen, tiedäthän pienemmän kuin... toa... Johonkin tuonne luolastoon kidutettvaski, mutta älä enää yritä hän on jo... kuollut..."
"Jaahas vain niin."
Sitten pusikosta kuuli ääniä ja kiven takaa ilmestyi muutama Nazorak lisää
"Kas lisää kidutettavaa... Viekää se kidutus kammioon".
Nämä torakat olivat siis jotenkin järjissään.
"Ja vapauttakaa nuo kasksi idioottia minä taka varikoin aseet."
Sitten Glatorianking johdatettiin synkkään luolastoon.
[spoil]Abzumo, Juuhuu... sait lisää kidutettavaa![/spoil]
Valtava lentokonehalli, Klaanin linnake
Ämkoo katsahti lukemansa lehden ylitse kuullessaan juoksevia askeleita. Valkoinen, suurehko hahmo hölkötteli hallin oven suunnalta kohti Ämkoota ja lentokonetta.
"Kas vain, Snowman, saavuitpa sittenkin."
Vastaukseksi Ämkoo sai väsynyttä huohotusta. Ainakin lumiukko oli tullut niin kovaa, kuin oli päässyt.
Tasattuaan hengitystään hetken Snowman näytti varustelaukkuaan, ja alkoi puhua: "Et ollut turhan tarkka tehtävän yksityiskohdista, joten otin mukaani vähän kaikkea. Ok?"
"Aivan vapaasti. Koneessa on aivan hyvin tilaa jos minkä moisille tamineille." Ämkoo vastasi, ja kapusi lentokoneen ohjaamoon.
Snowman kierteli alusta, katsellen sitä hieman huolissaan.
"Tuollako taitamme matkan?"
"Tuolla."
"En mitenkään haluaisi kyseenalaistaa mekaanikkojemme taitoja, ihan pätevältä tuo vaikuttaa..."
"Niin...?"
"En oikein pidä lentämisestä."
"..."
"Siis ei minulla perjaatteessa ole mitään sitä vastaan, mutta tuo näyttää niin... Vauhdikkaalta. Semmoinen rento ilmalaiva olisi enemmän makuuni."
"Koska meillä tunnetusti on aikaa matkustaa ilmalaivalla paikasta toiseen tärkeällä tehtävällä."
"Öh, niin toivoin."
"Optimistisuutesi on ihailtavaa."
Ma Wet, vanhat tunnelit.
Vesipisarat kaikuivat osuessaan Ma Wetin maa lattiaan.
Bio Klaanin saaren pinnan alla oleva tunneliverkosto Ma Wet on tunnettu monien klaanilaisten keskuudessa hämmästyttäväksi toteutukseksi, jossa voi helposti eksyä ja jopa kuolla ellei ole tottunut maan alla elämiseen. Ma Wetin laajuutensa vuoksi ei ole yllättävää, että monet tunneleista käytetään yhä ja yhä vähemmän, joko epäkäytännöllisyyden tai maaperän heikkenemisen vuoksi, kunnes ne kokonaan suljetaan ja niiden tilalle kaivetaan. Mitään Fikou-hämähäkkejä suurempia olentoja ei liiku näissä suljetuissa luolissa.
Ja silti jokin uskaltaa liikkua siellä.
Kolme Toaa korkeampaa konemaista olentoa liikuvat vanhojen ja pitkien tunnelien nopeasti läpi ja kääntyvät hyytävän sulavasti jokaisessa nurkkauksessa. Niiden punaisia valonläikkiä muistuttavat mekaaniset silmät valaisevat sen ympäröivää pimeitä seiniä. Valokivet oli poistettu niistä jo vuosia sitten, mutta se ei estänyt niitä näkemästä. Niiden muotoa on erittäin vaikea hahmottaa luolaston synkkyydessä, mutta se on selvää etteivät nämä ole mikään mitä on tavattu ennen.
Niiden alapuolla ei ollut jalkoja. Ne leijuivat matalasti tunnelin läpi. Kaikuvien vesipisaroiden äänet peittivät matalan huminan mikä syntyi näiden liitäessään tunnelin läpi.
"Hyökkääjä 02, tilanneraportti", ääni kuului niiden kommuunikaatiojärjestelmästä, jonka vain ne kykenivät kuulemaan. Ääni oli hyvin hienostunut ja sulava, mutta samalla hyvin omahyväinen ja uhkaava.
Kuiva ja raskas hengitys alkoi kuulua yhdestä olennoista.
"5 kiota sovittuun sijaintiin", se vastasi.
Olentojen ääni oli hyytävä yhdistys lihaa ja metallia, kuin ruostuneen rautasahan terä nahkan päällä.
"Hienoa. Jatkakaa matkaa, Sheelika on jo saapunut saarelle ja hän odottaakin jo teitä. Siellä odotatte seuraavaan käskyyn saakka. Tuhotkaa jokainen joka näkee teidät", ääni vastasi takaisin. Yhteys katkesi ja olennot jatkoivat matkaa.
Tunnelien toisessa päässä käveli nuori Ortonilainen tunnelinkaivaaja. Sen panssariin upotetut valokivet valaisivat vanhan tunnelin seiniä, mikä sai hänet näyttämään kaukaa katsottuna pieneltä kimaltavalta pisteeltä. Nuori Ortonilainen oli, kuten monet muut nuoret Ortonit yleensä, eksynyt reitiltään ja tietämättään kävellyt vanhoihin tunneleihin.
"Voi ei. Voi ei, voi ei. Pitikin juuri kävellä tänne. Hitto, miksen koskaan opi?", nuori Ortonilainen toisti hiljasti itselleen. Hänen äänensä kaikui osittain luolan läpi. Hän marssi pitkin epätasaista maata ja katseli ympäriinsä yrittäen löytää mahdollisen reitin pois.
"Juuri tänään, juuri uuden "Huudon Vaeltaja"-kirjan julkaisupäivänä", nuori Ortonilainen ajatteli. Muutamien askelien jälkeen hän päätti alkaa miettimään positiivisia asioita helpotakseen oloaansa; kukkien haistelua, auringonlaskuja, hyvin valmistetun luonaan nauttimista, kuinka hän voisi tavata yhtäkkiä suuren mutta hyvin aran Muakan jolta puuttuu vakavasti itseluottamusta, jota hän voisi päihitää ja viedä kylään voittamaan mielitiettynsä sydämen. Nuori Ortonilainen alkoi hymyillä ajatuksesta ja tanssahteli hieman. Silloin hän huomasi punaisia valonläikkiä lähestymässä itseään päin.
"Hei! Kuka siellä!?", Nuori Ortonilainen huusi.
Ei vastausta.
Nuori Ortonilainen, laittoi luolalasinsa päälle nähdäkseen paremmin. Hän ei koskaan nähnyt mitään tuon kaltaista otusta ennen.
"Minä varoitan teitä!", Nuori Ortonilainen huusi lähestyviä olentoja päin. Punaiset valonläiskät alkoivat suurentua ja hän alkoi yhä ja yhä nähdä paremmin olentojen yksityiskohtia. Niiden muoto on lievästi pystysuoraisen kiilan ja kartion muotoisia. Otuksien sivuista erottui olkapäät ja neljä, pitkää raajaa.
Nuori Ortonilainen alkoi hätääntyä. Hän alkoi perääntyä taaksepäin ja yritti vastustaa halua juosta ja huutaa kuin pikkutyttö. Hän tavoitteli selässä olevaa keihäsasettaan ja alkoi karjua olentoja päin.
Ei vieläkään vastausta.
Nuori Ortonilainen viimein luovutti yrityksen ja otti aseensa esiin. Hän otti parhaimman ammattilaiselta soturilta näyttävän asennon. Olennot lähestyivät yhä ja yhä nopeammia ja nuori Ortonilainen näki heidän teknologista ruhoa paremmin kuin koskaan.
Ennen kuin Nuori Ortonilainen olisi huomannut, metallinen koura osui ja peitti hänen kasvonsa. Olennot pitivät kasvoista tiukasti kiinni. Nuori Ortonilainen ei pystynyt huutamaan apua.
Tappavan punainen valo syttyi tunnelin keskellä.
Jokainen mahdollinen ääni peittyi vesipisaroiden kaikuun. Nuoren Ordonilaisen ruumis makasi elottomana karhean kivilattian keskellä. Hänen panssariin upotetut valonkivet oli revitty pois, jättäen jälkeen vain loputtomaan pimeyteen peittämä ruumiis.
Bio Klaanin linnoitus, Vuatan puutarha.
"Ai niin, uusi "Huudon Vaeltaja"-kirja on tullut. Parasta käydä hankkimaan se", Valon Toa Domek julisti itselleen. Hän käveli pienen Kuon-kukkaniityn viereisellä kivipolulla, kuunnellen samalla pienen puron vesipisaroiden ääniä.
"Joskus on parasta kadota hetkeksi poissa maailmasta", Domek julisti toisen kerran itselleen.
Bio-Klaani, kokoushuone 2
”Kutsuin teidät tänne nyt samasta syystä, kuin alun perinkin laitoin Matoron teidät kasaan kokoamaan. Minulla on tehtävä, ja tarvitsen tiimin.”
Koko porukka oli kasassa, lukuun ottamatta Glatoriankingiä, joka vaikutti kadonneen: Matoro, Keetongu, Summerganon ja MahriKing istuivat tuoleissa kuuntelemassa Makutan selostusta.
”Vaikka Gekko on kadonnut kuin Sonicle chatin uumeniin, meidän pitää toteuttaa operaatio pian. Minulla alkaa olla jo kiire tämän kanssa.”
”Mikä tarkalleen ottaen on tehtävä, jos saan kysyä?” Summerganon uteli. Makuta hymyili.
”Me varmistamme, että torakoita ei enää ikinä synny.” Muut huudahtivat hämmästyneenä.
”Miten se olisi mahdollista?” Make kysyi.
”Me tunkeudumme torakoiden luolastoon ja etsimme torakoiden lähteen. Sitten me tuhoamme sen”, Makuta vastasi.
”Miten torakoita syntyy?” Keetongu tivasi. Makuta naksautti kieltään.
”Niin… tuota. Noh. Me menemme paikkaan, jossa niitä syntyy, ja tuhoamme kaiken.”
”Vältteletkö vastausta?” Matoro ihmetteli.
”Ööh. En?”
”Sinä välttelet. Mitä et kerro meille?”
”Minä tuota…” Makuta Nui mietti hetken. ”Ette uskoisi, vaikka kertoisinkin. Ja jos kertoisin, ette lähtisi mukaani.” Hän naurahti ontosti. Muut katsoivat toisiaan hämmentyneinä.
”Varusteita”, Makuta jatkoi, ”tulee ottaa mukaan. Asia selvä?”
”Harvinaisen”, Suga sanoi. ”Mutta. Ööh. Millaisia varusteita tarvitsemme?”
”Tarvitsemme tietysti aseita, mahdolliset kommunikaattorit tietysti, tehokkaan pommin, jolla voimme tuhota paikat. Sitten kaikenlaista sälää, jota keksitte ottaa mukaan maan alle. Minä en keksi enempää.” Hän hymyili epämääräisesti. Muut päättivät ottaa mukaan kaiken, mitä vaaralliselle tunneliseikkailulle Nazorakien luolastossa voisi ottaa.
”Minä hankin kommunikaattorit, järjestätte itse omat tavaranne.”
”Selvä”, muut vastasivat yhteen ääneen.
”Me kohtaamme tässä huoneessa kolmen tunnin kuluttua, ja silloin jokaisella on varusteensa mukanaan”, Manu sanoi, ja avattuaan huoneen oven poistui sen kautta ensimmäisenä. Muut lähtivät kaikki omille teilleen hankkimaan varusteita.
Klaanisaaren alla olevat kaivokset
Muutama Nazorak raahasi Glatoriankingiä kaivoksiin. Häntä oli pahoinpidelty reilusti. Hän katseli ympärilleen löytääkseen pakotien. Sellaista ei ollut. Joka puolella työskenteli Matoraneja, muutamia Toia, joitain Zyglakeja sekä monia Nazorakeja. Ilmeisesti ne joutuivat sinne oltuaan huonoja sotilaita.
Gekko heitettiin kiven päälle kallioseinän viereen. Hänet kahlittiin kallioon prototeräsketjulla. Torakka potkaisi häntä päähän ja nauroi.
”Ilkeä Makuta tulee pian, ja sitten sinua kidutetaan”, torakka hihitti. Toinen potkaisi myös Glatoriankingiä ja sanoi:
”Silloin olet pulassa. Hän saa kaiken, minkä haluaa. Usko.” Glatorianking katseli apean, kun hänen vangitsijansa lähtivät. Hän tosin havahtui päälleen putoavaan hakkuun, jonka työnjohtaja, lihava, vihreähkö torakka, heitti.
Matoron asunto, Klaani
Matoro astui huoneeseensa ja lähti kohti asekaappiaan. Avattuaan kaapin, hän huomasi hämmästyksekseen, että hänen miekkansa olivat ilmestyneet sinne. Hän käännähti äkisti ympäri ja näki Killjoyn nojailevan seinään nurkassa.
"Torakoiden pesään astuminen on itsemurhaa. Vaikka miltei kaikki sotilaat ovat jo jättäneet pesän, on siellä edelleen tuhansia työläisiä. Teitä tarvittaisiin Klaanissa."
Matoro otti teränsä ja alkoi tarkastamaan niiden kuntoa.
"Salakuuntelija... mutta jos onnistumme, sota saattaisi päättyä, ennen kuin se kunnolla alkaakaan.."
"Ei pääty, vaikka lähde tuhoutuisi, en usko, että nazorakien operaatio päättyy siihen. Armeija tulee, oli lähdettä tai ei."
"Hyvin mahdollista, mutta ainakin se laskisi niiden taistelumielialaa ja jos voitamme sodan, ei nazorakeista enää ikinä ole meille vaaraa", Matoro jatkoi ja laski tarkastetut teränsä sänkynsä päälle.
"Olet ehkä oikeassa... mutta pahoin pelkään, että pesässä saattaa olla jotain pahempaa mitä uskotte."
Matoro kohotti katseensa. "Tiedätkö jotain, mitä me emme?"
"En tiedä mitään, arvailen vain... mutta huhut kertovat, että pesässä saattaisi olla jotain, mikä ei ole koskaan ennen nähnyt päivänvaloa."
"Mitä tarkoitat?"
"En tarkoita mitään. Ota huomioon, että kaikki pesää koskevat jutut ovat vain puhtaasti huhuja."
Matoro istuutui ja kiinnitti katseensa nyt asekaappiinsa: "Mikset muuten tulisi muk..."
Killjoy oli kadonnut.
"Vihaan kun hän tekee tuota!"
Matoro asteli kaapilleen mietteliäänä ja alkoi selaamaan valikoimaansa. Yllättäen, hän löysi pienen lapun liimattuna yhteen kilvistään:
"Maksa televisio."
Matoron huone, Bio-Klaani
Television maksaminen on nyt toissijainen asia. Matoro tutkii isoa arkkuaan.
Hän tietää, että matka on vaarallinen. Mutta hei, hän on aina selvinnyt. Miksi tämä olisi poikkeus?
Hän on selviytynyt lukemattomista surmanloukuista, väijytyksitä ja onnettomuuksista. Hän selviää aina.
Toisaalta tällä kertaa on muita mukana. Yksin ei tarvitse odottaa muita. Se vaikeuttaa tehtävää huomattavasti.
Matoro tutkailee varusteitaan. Hänen pitkä päämiekkansa, Energiaterä kiiltelee ikkunasta tulevasta valosta. Jään Toa tekee muutaman liikkeen aseella ja laittaa sen pöydälleen. Hän ottaa sivusta pienen ruuvimeiseelin tapauisen välineen ja kankeaa miekan kahvan tupen auki. Hän sujauttaa sisään jotain, laittaa kahvan normikuntoon ja iskee miekan vyölleen.
Sähkösäilä on hänen lyhyempi vara-ase. Se menee ilman modifointia vyölle.
Matoro tutkailee robottikättään. Iskuhaka, tehokas valo, pieni avattava terä, pullonavaaja (tehtävää ajatellen hyvin tärkeä) ja rannetietokone on yhditetty siihen pienen kontrollipaneelin lisäksi. Toa testaa teleskooppisilmiensä toimivuuden. Lämpökamera, skanneri, kiikari ja hyvin tärkeä yökiikari. Hän lisää teleskooppisilmäpaketin viereen naamionsa kylkeen pienen metallisen osan.
Matoro avaa huoneensa oven ja painuu käytävään. Häntä ei huoleta yhtään tuleva operaatio - sterssi vain pahentaa tilannetta. Klaanilaiset ovat selvinneet, ja selviävät nytkin.
Klaanin lentoalushalli
Matka Manun tiimin kanssa alkaisi pian. Tämä sopi Keetongulle mainiosti, sillä hän ei vieläkään tajunnut, mitä hyötyä oli ollut uhmata kuolemaa laavatunneleissa. Onneksi Manu oli tullut tällä kertaa Klaaniin eikä toisin päin.
Keetongu piti viimeistä neuvonpitoa Klaanin lentoaluksista vastaavien Onu-Matoranien kanssa. Keetongu piti näistä pikku veikoista. Häntä kuitenkin inhotti ajatus lähettää heidät yksin taisteluun, jos hän ei itse kerkisi Klaaniin Suureksi Taisteluksi. Jos sellaista edes tulisi. Ehkä niin kävi vain elokuvissa. Ehkä Klaani vain räjäytettäisiin maan tasalle.
"Kun torakat hyökkäävät, on tärkeää pitää määrätyt ryhmät kasassa. Lohrak-rykmentti hoitaa kevyet ja nopeat alukset, joita on kaksikymmentä kappaletta. Mestari Ornu johtaa Lohrakeja."
Kolmisenkymmentä Onu-Matorania teki kunniaa ja marssi virittelemään höyryaluksiinsa vasta-asennettuja tykkejä. Heitä johti Matoran, jolla oli tummanharmaa Kakama.
"Keskikokoisten alusten sisäisestä operoinnista vastaa Kane-ra-ryhmä. Aluksia on kolmekymmentäkaksi ja vaikka ne ovat kaikkea muuta kuin sotalaivoja, toivon, että niistä on hyötyä taistelussa. Kane-rojen päämies on Mestari Agnes."
Neljäkymmentä Matorania teki kunniaa ja marssi pois johtajanaan Matoran, jolla oli oranssi Hau.
"Suurten alusten sisäisestä operoinnista vastaa Kraawa-ryhmä. Aluksia on kolme. Toivon itse pääseväni komentamaan aluksia lippulaivamme Tahtorakin kannelta. Mutta jos en pääse, Mestari Tehmut ottaa komennon. Toivon kuitenkin saapuvani."
Loput Matoranit poistuivat tehden kunniaa. Heitä johti vanha matoran, jolla oli violetit olkasuojukset ja samanvärinen jalo Huna.
Keetongu katsoi sotakuntoot kiireessä muokattua laivuetta ja lähti kävelemään kohti asuntoaan, josta hänen piti hakea vähät tärkeät tavaransa ennen lähtöä.
Metsäaukiolla
Klaanin saaren sankassa metsässä, joukko Zyglakeja selvitti välejään. Zyxaxin lähtö oli jättänyt saaren Zyglakeille ongelman. Heidän johtajansa katosi kaukaiselle saarelle taistelemaan Makutan kanssa Toa-ryhmää ja Matoraneja vastaan, jättäen heidät yksin tänne viheliäiselle saarelle Nazorakien, Skakdien ja muiden ärsyttävien olentojen kanssa. Nyt joukko Zyglakeja oli kerääntynyt metsäiselle, suurten puiden reunustamalle aukiolle, jota sävyttivät kuolleiden puiden rungot.
"Zyglakien johtajuus kuuluu minulle, koska minä olen voimakkain!" piikikästä kypärää kantava Zyglak sanoi, iskien falanginsa päin taistelutoveriaan, joka otti aseesta kiinni, katkaisten sen kappaleiksi.
"Taisteluita ei voiteta voimalla, vaan taktiikalle", Zyglak sanoi, potkaisten maasta kiven päin vihollistaan, jolloin kivi osuin tätä silmään ja Zyglak kaatui maahan.
Ympärillä joukko Zyglakeja oli seurannut taistelua hiukan ihmetellen. Nämä Zyglakit eivät olleet vallanhimoisia vaan tarvitsivat vain suuren johtajan joka auttaisi heitä listimään Klaanilaiset. Ei sen enempää. Tappaa ehkä muutaman Matoranin samalla.
Maahan kaadettu Zyglak piteli silmäänsä, kun voittaja aikoi iskeä miekallaan vihollisensa pään paikaltaan.
"Tee se mitä teetkin, sillä sinä olet voimakkain", Zyglak sanoi, katsoen kuinka suuri ja kulunut terä välkkyi valossa. Terä olisi viimeinen asia minkä hän näkisi elämänsä aikana.
Iskien miekkansa vihollisensa kaulan lävitse, vihreää nestettä lensi ilmassa ja roiskui hänen päällensä.
Zyglak nousi, jättäen kuolleen vihollisensa maahan ja nosti kätensä ilmaan. Zyglakit alkoivat kerääntyä hänen ympärilleen.
"Kansani, minä johdan teidät vielä moniin voittoihin, sillä en lähde Makutojen tarjousten perässä muita maita valloittamaan. Tästäpäivästä lähtien Kalgyz hallitsee Bio-klaanin saaren Zyglakeja!"
Zyglak joukkion takana, pieni Zyxaxin paluusta unelmoiva joukkio katosi vähin äänin. Tämä kapinaryhmä ei pitänyt siitä että Kalgyz voitti heidän johtajansa, Vylgazin.
Toisaalla. metsässä
Sheelika käveli savisessa metsässä, ampuen sormenpäistään varjosalamoita vastaan tuleviin Raheihin ja kaikkeen mitä näkikään. Puissa olevat salaman kuvat sekä kuolleet kalat ja sammakot puroissa muistuttivat maailmaa siitä että Salaman Toia oli vielä elossa.
Ampuen pienen Kewan alas puusta, Sheelika pysähtyi kuuntelemaan. Joukko Zyglakeja marssi hänen,lähteltään ja he eivät huomanneet Salaman Toaa, koska hän oli piiloutunut puun taakse kuullessaan ääniä.
"Kalzygista ei saa tulla Zyglakien johtajaa"; yksi joukon jäsenistä, joka kantoi piikikästä hopeista kypärää, sanoi muille ryhmän jäsenille.
Sheelika kuunteli tätä sanan vaihtoa mielenkiinnolla. Joukko Zyglakeja, joiden johtaja lähti kaukaiselle saarelle metsästämään Toia. Hän laittoi nämä tiedot muistiin ja alkoi hiipiä pois metsästä.
Tullessaan pienelle lammikolle, suuri Niazesk parvi hyökkäsi Sheelikan kimppuun, mutta hän loi suuren salamaiskun, joka tappoi kaikki inhottavat hyönteiset kerralla. Pieniä kärpäsiä putosi lammikkoon, jossa pienet Ghekulat napsivat niitä innolla.
"Inhoan hyönteisiä, inhoan Raheja, mutta haluan Tawan pään vadilla!" Sheelika puhui itsekseen, seuraten pieniä merkkejä, joita oli maastossa, kohti Bio-Klaanin linnoitusta.
"He eivät osaa piilottaa järjestöään ex-jäseniltä", Sheelika sanoi itselleen, kun löysi pienen polun jolla oli paljon Toan ja Matoranin jälkiä.
Bio-Klaani, Admin-siipi
Guardian tuijotti ulos ikkunasta. Oli ilta ja punaisella taivaalla hehkuva aurinko alkoi lähestyä horisonttia. Guardian katseli Klaanin muurien sisäisiä tapahtumia. Pienet Matoran-työläiset kasasivat sotakoneita ja vahvistivat muurien puolustusta uutterasti muutaman Toan ja steltiläisen auttamina.
Guardian otti hörpyn kädessään pitelemästään kupista. Se oli juuri tarpeeksi kuumaa.
Sininen Skakdi oli juuri pitänyt pieniä keskusteluita muutamien klaanilaisten kanssa näiden tulevien tehtävien luonteista. Ämkoo ja Snowman tutkisivat Guardianille annettujen koordinaattien sijaintia. Makuta Nuin monipäinen tiimi tekisi hallitun iskun Nazorakien pesään. Killjoy lähtisi yksin Purifierin perään. Mikään tehtävistä ei tuntunut Guardianin mielestä erityisen varmalta.
Guardian otti toisen hörpyn. Hänen luottamuksensa klaanilaisiin ei ollut pieni, mutta oli silti vaikeaa ravistaa mielestä ajatusta, että Klaani oli vain pieni kala isossa vedessä.
Kyseisen ajatuksen katkaisi oven aukemisen ääni. Guardian tiesi takuuvarmasti tulijan olevan Tawa, vaikka ei edes kääntynyt varmistamaan arvaustaan. Jos kyseessä olisi Visokki, Guardian kuulisi neljän jalan tasaisen ja nopean kipityksen. Jos kyseessä olisi Ämkoo, Guardian ei kuulisi mitään.
"Terve", Guardian sanoi juomakuppi puoliksi suussa.
"Helei", Tawa vastasi. "Kaikki näyttäisi olevan valmista tältä päivää. Muurien puolustusta on lisätty. Vartiovaloja on myös lisää yötä varten."
"Hienoa kuulla", Guardian vastasi rauhallisesti kääntäen päätään hieman Tawan suuntaan. "Mutta olemmeko me valmiita?"
"Siihen minä en osaa vastata", Tawa sanoi.
Guardian nyökkäsi. "Sota. Ikävä sana."
"Miten niin?"
"Kai se oli täysin korrekti sanavalinta, mutta en pidä sen kaiusta. Minulla ei ole kovin voitokasta sotakokemusta, tiedäthän. Me emme ole armeija."
"Voisimme tietysti hakea apua", Tawa ehdotti. "Killjoyn armeija ei tule olemaan tarpeeksi."
"Apua?" Guardian kysyi epäuskoisena. "Keneltä? Mata Nuin ritarikunnaltako?"
Tawa pudisti päätään. "Ritarikunta ei antaisi meille apua. Paitsi jos luovutamme Manun, Ämkoon ja Visokin heille." Tawa ja Guardian olivat hetken hiljaa. Kummankaan ei tarvinnut sanoa, että kyseessä ei ollut vaihtoehto, jota sietäisi käyttää.
Guardian joi kuppinsa tyhjäksi. Hän kääntyi ympäri, käveli huoneessa olevan kaapin luo ja laittoi kupin pois.
"Taidan lähteä huomenna", Guardian sanoi sulkien kaapin oven.
Tawa nosti kulmaansa yllättyneen näköisenä. "Minne?"
"Etelään. Ja ehkä käyn myös kotona." Guardian katsoi ensimmäistä kertaa keskustelun aikana Tawaa silmiin. "Pari ystävää etelässä ovat minulle kiitollisuudenvelassa. Ja Zakaz, no..."
Guardian ei sanonut loppua, sillä se oli turhaa. Tawa näytti ymmärtäväiseltä.
"Me selviämme hetken", hän sanoi vaitonaisesti ennen siirtymistä uuteen aiheeseen. "Muuten, mitä luulet Nimdan olevan?"
"Henkilökohtaisesti en ole varma, haluanko tietää", Guardian vastasi. "Mutta se on ase, sen verran tiedän. Mutta...jos se on ase, onko meillä oikeus käyttää sitä tässä sodassa?"
Tawa olisi selvästi halunnut vastata jotain, mutta keskustelu keskeytyi Visokin rynniessä sisään. Sekä Tawa että Guardian kääntyivät kohti naispuolista Vohtarakia, jonka vihertävistä silmistä hohti asian vakavuus. Telepaattinen verkko iskeytyi kolmen adminin välille miltei automaattisesti, yhdistäen Tawan, Guardianin ja Visokin mielet yhdeksi kommunikaatioväyläksi. Tällä Visokki ilmaisi muille , että tämä keskustelu tultaisiin käymään ilman sanoja.
Jotain tärkeää, Visokin ääni kaikui vakavana. Joku toi Snowmanille tämän paketin.
Visokki pudotti pihtiensä välissä olevan sinivalkoisen postipaketin, jossa oli Bio-Klaanin leima. Paketin osuessa lattiaan siinä olevasta raosta tupsahti ulos pieni pilvi valkoista jauhoa. Jauho laskeutui lattialle hitaasti leijaillen ja muodosti täydellisen valkoisen ympyrän paketin ympärille.
En tiedä, mitä tämä on, mutta Snowman tainnutettiin sillä, Visokki sanoi. Yksi omistamme kuljetti tämän Snowmanille tietämättä sisällöstä. Sen vaikutus kesti kai parikymmentä minuuttia, eli juuri tarpeeksi sille, että joku tai jokin kävi Snowmanin luona.
Guardian ja Tawa kurtistivat kulmiaan. Molemmat miettivät kiivaasti, mitä Visokki voisi tarkoittaa. Pian punainen hämähäkki vastasi tähän pohdiskeluun puoliautomaattisesti.
Joko kaasussa oli jotain tai sitten vastassamme on telepaatti, Visokki sanoi. Oli miten oli, minulla on tallenne Snowmanin muistoista. Katsokaa tarkkaan.
Etkö voi vain tallentaa sitä myöhemmin katsottavaksi tai jotain? Guardian mietti.
Visokki katsoi häntä vakavana. En ole nauhuri. Keskittykää nyt.
Tawa ja Guardian nyökkäsivät. He sulkivat silmänsä yhteistoimin ja Visokki teki pian samoin. Visokki keskittyi pian koko mielensä voimilla työntämään Snowmanin muiston muiden ajatuksiin. Pian kaikki kuulivat voimakasta sydämentykytystä ja jotain alkoi näkyä.
Muisto ei ollut täydellinen. Siinä oli joitain aukkoja ja kaikki ei tapahtunut takuulla samoin kuin alunperin, mutta hajanaisista muistinsiruista Guardian ja Tawa kykenivät hahmottamaan tasaisen kuvan tapahtumista. Häiritsevintä kuitenkin oli, että muistikuvassa oli paljon sysimustia aukkoja. Aukkoja, jotka vaikuttivat syövän muistoa ympäriltään. Yksi aukoista osui juuri siihen kohtaan, jossa Snowman oli vastaamassa mystiselle "Avde"-nimellä kulkevalle hahmolle.
Kolme adminia avasivat silmänsä. He katsoivat toisiaan pitkään huolestuneen näköisinä. Tawa avasi suunsa ensimmäisenä.
"Luuletteko, että hän-"
"Ei", Guardian sanoi. "En halua uskoa, että hän suostui."
Epämiellyttävä hiljaisuus täytti huoneen. Adminit katselivat toisiaan seinäkellon pitäessä kodikasta tikitystään.
"Toisaalta minä luotin Sheelikaankin", Guardian sanoi katkerana, laskien katseensa lattiaan.
Tawa kääntyi kohti Guardiania. "Sheelika ei ollut petturi!" hän sanoi tiukasti.
"Ei", Guardian sanoi pyöritellen päätään vaimean ironinen hymy kasvoillaan. "Ei petturi. Ihan tavallinen piraka vain."
"Sheelika ei ollut piraka", Tawa sanoi. "Se, mitä hänelle tapahtui oli minun syytäni."
Visokki päätti vaihtaa aihetta vauhdikkaasti.
"Oli meillä petturi tai ei, saimme sentään lisätietoa", hän sanoi tällä kertaa tavallisella telepaattisella viestillä. "Avde. Sanooko mitään?"
Tawa ja Guardian vastasivat kieltävästi. Guardian kyykistyi maahan ja tarkkaili pakettia. Hän käänsi sen ympäri ja pian valkoinen jauhe suihkusi lattialle. Se muodosti valtavan pilven, joka leijaili hitaasti sotkien lattian samalla.
"Älä hengitä sisään", Visokki sanoi. Guardian otti jauhekasasta kourallisen käteensä. Hän tunnusteli jauhetta liikuttelemalla sitä sormillaan ja kaatamalla sitä toiseen käteensä. Guardian nosti vasemman kätensä kasvoillensa ja nuuhkaisi varovaisesti.
"Tämä ei ole kemiallista. Olisimme jo unten mailla."
"Mitä se sitten on?" Tawa kysyi kiinnostuneena.
"En tiedä. Haiskahtaa metallilta. Kepe saa tutkia." Guardian otti postipaketin käteensä ja tutki sitä tarkemmin. "Avasiko Snowman tämän itse vai...?"
"En usko", Visokki sanoi. "Näetkö, se on revitty auki sisältä. Snowman ei avaisi pakettia noin."
"Jokin tuli ulos omin avuin", Tawa sanoi aavemaisesti.
Guardian käänsi paketin ympäri. Tehdessään sen hän huomasi, että lähettäjä oli ollut ystävällinen ja kirjoittanut nimikirjaimensa. Kolme pyöreää kirjainta seisoi paketissa, mutta Guardian ei osannut yhdistää niitä yhteenkään tietämäänsä nimeen. Hän kääntyi katsomaan Tawaa ja Visokkia.
"Kuka on Z.M.A?" hän kysyi hämmentyneenä.
"Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia", Tawa sanoi pistäen kätensä ristiin. "En pidä tästä."
Bio Klaanin linnake, klaanilaisten asuintilasiipi.
Ilta alkoi hämärtyä, yö oli noussut.
Bio Klaanin asuintilojen laajoissa, valkoisissa käytävissä Valon Toa Domek marssi ja tanssahteli tyytyväisesti "Huudon Vaeltaja - Pahuuden Wahi"-kirjansa kanssa, silloin tällöin pysähtyäkseen katsomaan seinien ikkunoista ulos ja laittamaan sen alla olevan kukkaruukun sijoilleen. Kun vastaan tulleet klaanilaiset alkoivat kysyä missä hän oli koko päivän, ainoa vastaus minkä he saivat oli Valon Toa pyyntö ilmoittamaan hänelle välittömästi jos joku saapuu ovelle kysymään kaveria nimeltä "Aarnikotkamies", jotta hänellä olisi aikaa paeta nopeasti ikkunasta. Klaanilaiset ymmärsivät heti, ettei kannata kysyä enempää.
Muutamien askelieen päästä Domek saapui oman asunnon eteen. Hän otti esiin avaimensa ja mietti hetken kuinka mukavaa olisi viimein nukkua päivän päätteeksi.
Mutta juuri silloin hän alkoi tuntea hyvin karmaisevan olon, joka sai hänet tuntemaan hyvin levottomaksi. Valon Toa päätti yrittää olla piittaamatta siitä ja meni sisälle. Hän sytytti valot ja alkoi lukemaan kirjaansa. Puolentunnin kuluttua Domekin päätti, hän menisi nukkumaan aikaisemmin, viimein kun olisi saanut mahdollisuuden.
Mutta hän ei voinut. Valon sammuttaessa, hän alkoi tuntea taas saman karmaisen olon, joka tuntui painavan hänen rintakehää kuin suuri kivenlohkare. Toan päähän alkoi tunkeutua hyvin masentavia ajatuksia ja hän alkoi tuntea kuin joku tai jokin olisi tulossa häntä päin.
Jos maailmassa oli jotain, mikä pelotti Domekia eniten, yksi niistä olisi ollut uhka jota ei voi tunnistaa. Kuten monet Av-Matoralaiset, Domek tunsi itsensä erityisen tukalaksi pimeydessä vaikka olisikin tutussa ympäristössä, koska pimeys usein piillottaa itseensä monia asioita joita se ei halua kenenkään näkevän ja jäävän sen jälkeen elossa kertoa siitä. Siitä syystä Valon Toa myös pelkäsi kuolemaa tietyn verran, koska aivan kuten pimeys, hän ei voinut ymmärtää sitä, eikä kuolema koskaan anna hänen ymmärtävän. Hän makasi vuoteessa unettomana hyvin pitkään, kunnes hän viimein nousi ylös ja sytytti kaikki rauhoitakseen itseään taas.
"... Miksi? Hiivatti, miksi juuri nyt?", Domek mietti, "sama tapaus jo päivälläkin".
Istuessaan hetken vaalean vuoteensa päällä, hän yhtäkkiä muisti hänen aikaansa omassa alitajunnassa, jossa hän oli ollessaan tajuttomana ja tapasi näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa. Mutta siellä hän tapasi myös yhden hahmon, joka ei koskaan pitänyt kuulua paikalle: Avde.
Hyytävä tunne alkoi taas nousta Valon Toan selkäpiitä myöten. Vaikka hän ajatteli hoitavansa asian Avden kanssa erittäin hyvin, häntä silti pelotti mitä Avde saattaisi tehdä.
Siinä hetkessä Domek muisti, ettei jostain syystä koskaan kertonut asiasta Admineille tai kenellekään muulle, vaikka yleensä hän ei epäröisi raportoimaan asiasta ennen. Hän lähti heti ovea päin ja päätti kertoa tästä heti Admineille, vaikka joutuisikin mahdollisesti taas kuulla muilta kuinka tämä on vain hänen vainoharhaa, mutta tällä kertaa Domek oli varma siitä mitä hän näki. On liian sattumanvaraista joutua saman otuksen hyökkäämäksi, mikä on seurannut häntä jo saarella ja sitten tavata alitajunnassaan näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa sekä vastenmielisen varjoseinän. Hän ei jättäisi tätä asiaa ilman minkäänlaista käsittelyä.
Ja juuri Valon Toan ottaessaan kiinni ovenkahvasta, hän tunsi hyvin ahdistuneen olon; hän ei halunnut lähteä ulos huoneestaan ja tavata ketään. Hän ei halunnut kävellä yksin synkissä käytävissä. Kuin noituudella isketty, Domek alkoi sen sijaan perääntyä pois ovesta päin ja istui takaisin vuotensa päälle. Hän ei tosiaankaan tiennyt miksi, mutta jostain syystä hän tunsi ettei hänen pitäisikään puhua asiasta kenellekään. Valon Toa alkoi hätääntyä tästä eikä voinut enään edes kävellä paikallaan edestakaisin rauhallisesti. Jälleen kerran, hän yritti rauhoittaa itseään useilla tavoilla, kunnes hän meni ikkunan luokse ja nosti verhot pois.
Domek katseli ulos. Linnake oli silti valoisa näin myöhään illallakin. Hän katseli ylös rauhallista iltataivasta ja näki useita tähtiä ja Punaisen Tähden koristamassa tummansinistä taustaa, jotka ovat aina rauhoittivat jokaista elämänmuotoa.
Katselleessaan tähtiä, Domek muisti kuinka eräs erittäin tärkeä henkilö on hänelle kerran sanonut:
"Jos minulta kysytään mitään, valo ja varjo ei pitäisi katsoa mitenkään erillaisina. Päinvastoin, valo ja varjo tarvitsevat toisiaan elääkseen, aivan kuten elämä ja kuolema. Valo ei olisi olemassa, ellemme tiedä mikä varjo olisi, samoin kuten emme tietäisi mikä valo olisi jos varjoa ei olisi olemassa. Me saatamme pelätä varjoa, koska emme ymmärrä sitä, mutta olen varma että varjo pelkää myös meitä, koska se taas ei ymmärrä valoa. Todellinen tasapaino saavuttaa vain jos joku ymmärtäisi tämän ja hyväksyisi sen tiedon, ja käyttämäisi molempia voimia hyväkseen. Ainoa asia, mikä erottaa valon ja varjon on sen käyttäjä itse."
Muistellen tämän, Domek viimein rauhoittui ja käveli sänkyynsä nukkumaan. Hän päätti ajatella positiivisesti ja kiitti tätä henkilöä taas hänen avustaan. Siinä hetkessä, Domek vaipui uneen.
Mutta juuri ennen uneen vaipumistaan, yksi pieni ajatus vilahti Valon Toan mieleen:
"Mitä jos hän olikin väärässä?"
Tuntematon sijainti
*brzzt*
"Arstein, olen löytänyt Valon Toan. Hän on Bio Klaanin linnakkeen asuintilasiivessä, kuten olet arvannut. Olen tutkinut saarta ja olen löytänyt useita reittejä jotka voivat olla suunnitelman hyväksi."
"Hienoa. Hyvää työtä, Sheelika rakkaani, hyvää työtä."
"Tosin, paikalliset Zyglakit ovat hyvin levottomia. Heillä on juuri vallankiista meneillään."
"Kas, mikä hieno sattuma. Voimme käyttää tätä tilaisuutta hyväksemme. Ovatko "he" valmiita?"
"Kyllä. Yksi käsky, niin voimme viimein pyyhkiä tämän inhottavan saaren pois kartalta."
"Kaikki ajallaan, rakas Sheelika."
"Mutta emme voi enään odottaa! Tämä on tilaisuutemme, voimme viimein nujertaa Klaanin ja saada Tawan pään vadille! Mitä vielä tarvitsemme!?"
"Jos olisit keskittynyt muuhun kuin sinun omaan verenhimoosi, ymmärtäisit täysin mitä tarkoitan."
"Mutta... mitä... oikein... tarkoitat?!"
"Heheh. Voi rakas Sheelika, olet hyvin naivii. Hahahahahah."
*brzzt*
Klaanin linnoitus
Jään Toa koputtaa suurta puuovea. Siinä roikkuvassa metallilaatassa lukee "Makuta Nui". Ovi avautuu naristen, ja Matoro näkee Makuta Nuin pöydän ääressä syventyneenä ajatuksiinsa.
"Manu.", Matoro lausuu ja kävele sisään.
Makuta havahtuu ja huomaa sisään tulleen Jään Toan.
"Et kertonut kaikkea kokouksessa.", Matoro aloittaa.
"Entä sitten? Näette kaiken ajallaan."
"Tästä ei tule mitään jos me emme pysty luottamaan toisiimme. Tämä ei yksinkertaisesti onnistu näin.", Matoro selittää.
"Vastasin tähän jo kokouksessa, 'Ette uskoisi, vaikka kertoisinkin. Ja jos kertoisin, ette lähtisi mukaani.", Manu vastaa hymyillen.
"Tästä ei tule mitään näin. Meidän kaikkien pitää tietää.", Matoro jatkaa.
(Odotellessa Manun postia...)
Killjoyn mökki
Salaluukun avattuaan ja näppäiltyään salasanan koodikorttiin, portaat aukesivat ja Killjoy asteli niitä alas. Hän tiesi, että tuleva operaatio ei tulisi olemaan mukava, hän ei tehnyt tätä mielellään usein.
Huone näytti isolta verstaalta, jonka yleiskuvaa hallitsivat kuitenkin lasivitriinit, joiden jokaisen sisällä oli taisteluhaarniska.
6 kappaletta haarniskoja, jokainen eri käyttötarkoitusta varten. Killjoy meni ensin vitriineistä tyhjän luokse ja naputteli siihen liitettyllä näppäimistöllä koodin.
Sitten hän asteli täysien vitriinien eteen ja pysähtyi mustaharmaan haarniskan kohdalle. Puku erosi Killjoyn perinteisestä muillakin tavoin, kuin vain väriltään. Tämä puku oli selkeästi nykyistä linjakkaampi ja solakampi. Lisäksi sysimustaa rintapanssaria komisti tummanharmaa logo, jossa oli skorpionin häntä.
Killjoy asteli huoneen päätietokoneen luo ja avasi ääniyhtyden.
"Stealth-puku, täydet patterit FF-9 ammuksia ja ionikatana. Tarkista myös moottorien energiatila."
Tietokone alkoi raksuttaa sanojen johdosta ja seinästä aukesi suuri taso, jolle Killjoy asettui makaamaan.
"Aloita."
Koneet hyökkäsivät katosta Killjoyn haarniskan kimppuun. Ruuvarit, porat ja pihdit alkoivat irroittaa panssaria Killjoyn päältä. Killjoy nytkähti hieman, eräiden pihtien ottaessa kylkipanssarin irti hyvin kovakouraisesti.
Lopulta koneet saivat tehtävänsä tehdyksi ja kypärä irroitettiin Killjoyn kasvoilta puhdistettavaksi.
Killjoy katsoi kehoaan. Kyynärtaipeihin asti sulaneet kädet ja tyngiksi lyhentyneet jalat tuskin liikkuivat itsestään. Killjoy pystyi näkemään omien elintensä toiminnan vielä hyvin ohuen rintakehää peittävän orgaanisen massan alta ja huoneen seinällä oleva peili paljasti sen, minkä Killjoy yritti raskaimmin salata.
Täysin sulaneet ja muodottomaksi vääntyneet harmaat kasvot. Huulten irvistys kuvotti häntä edelleen. Hän näki edelleen vanhan naamionsa kappaleita törröttävän hänen kasvojensa sisuksista, hänen kallonsa oli ohut ja hauras, hänen sulaneet silmänsä oli korvattu punaisilla keinotekoisilla...
Killjoy käänsi katseensa pois, sillä hän ei edelleenkään kestänyt katsoa itseään.
Musta haarniska lähestyi häntä yläpuolelta. Raajat porautuivat hänen hermoihinsa, laatat vahvistivat ruumiin ja usean minuutin huudon ja tuskan jälkeen se oli ohi.
Killjoy hoippui yläkertaan juurivaihdetussa puvussaan. Se pitäisi testata, tämä olisi ensimmäinen kerta, kun sitä käytettäisiin tositoimissa.
Killjoy painoi nappia ja koko hänen ruumiinsa muuttui täysin läpinäkyväksi, miltei näkymättömäksi.
"Täydellistä."
Lentokone
"...ja siis, ei hiiviskelyä voi pelkällä varustepohjalla suorittaa" Snowman jatkoi jo melko pitkään jatkunutta monologiaan. Ämkoo kuunteli vieressään istuvan lumiukon jatkuvaa puhetta puolella korvalla, keskittyen kuitenkin lentokoneen ohjaamiseen. Nappeja oli nimittäin häiritsevän paljon, eikä suuri osa niistä ollut vieläkään paljastanut tarkoitustaan.
"Tunnen monia heppuja, joilla on ollut vaikka mitä näkymättömyysvempaimia, eivätkä ne kenestäkään mitään ninjaa ole tehneet" Snowman jatkoi "Ymmärrän toki varusteiden tarpeellisuuden, mutta sitä pitäisi pystyä pysymään huomaamatta ilmankin."
Ämkoon oli pakko puuttua lumiukon vuodatukseen: "Eivätkö sinun voimasi tavallaan ole aika iso etu hiiviskellessä?"
"Öh, kyllä. Mutta olen silti harjoitellut piilossa pysymistä todella, todella paljon. Enkä vain, koska en pidä taistelusta. On siitä paljon ollut ihan sitäkin varten, että se on melko pakollista, jos ei ole elementaalivoimia tai muuta vastaavaa."
Ämkoo vastasi pikaisella hymähdyksellä. Hänen katseensa kuitenkin keskittyi jatkuvasti ohjaimien tarkkailuun. Snowmankin siirtyi ulos ikkunasta tuijotteluun. Taivas oli pimeä ja pilvinen. Hän ei oikeastaan ollut varma, puhuiko jälleen pääasiallisesti pitääkseen ajatuksensa pois mieltään vaivaavista asioista. Sota, hän mietti. Onko minulle oikeasti tarjottu mahdollisuutta estää se, ja minä olen kieltäytynyt? Häntä ei vaivannut mikään enemmän kuin ajatus siitä, kuinka Klaanin muurit murtuisivat ja hänen ystävänsä siinä mukana. Kunniallisuus ei ikinä ole ollut minun juttuni. Onko mitään järkeä taistella vain periaatteesta, jos kaiken voisi hoitaa ilman väkivaltaa?
Hiljaisuus vallitsi ohjaamossa pienen koneen kiitäessä taivaan halki, Klaanin jäädessä taakse.
[spoil]Kyllä, viestin ensimmäisen puolikkaan tarkoituksena oli piruilla Killjoyn viime viestille. Heh.[/spoil]
Portaikko alas Klaanin kellariin
Kepe kantoi kankaan päällä reunastaan revennyttä laatikkoa. Valkoista, kummallista jauhetta valui sen nurkasta samanväriselle kankaalle, joka esti tomua leviämästä joka paikkaan.
Hän kiiruhti Guardianilta saamansa paketin kanssa portaita alas kohti Verstasta. Päästyään oikeaan kerrokseen hän kääntyi käytävälle, jonka seinustoilla olivat Klaanin ruoka-, naamio-, polttopuu- sun muut varastot. Yksi varasto-ovi oli hieman jykevämpi kuin muut. Siinä oli monta erilaista lukkoa, joista tosin yksikään ei ollut kiinni. Kepe kiskaisi raolleen jääneen oven jalallaan auki.
Hän astui sisään oven perässään kiinni potkaisten. Eteishuoneessa oli pimeää, mutta hän ei raaskinut sytyttää valoja, ettei olisi pelästyttänyt jotakuta Verstaan muista asukeista. Hän suuntasi privaattiovelleen, avasi sen, lukitsi tiukasti jäljessään ja hapuili kätensä laboratoriohuoneen oven kahvalle. Jokin pimeässä nurkassa päästi kurauksen.
Laboratorio toimi samalla myös eräänlaisena valvomona. Klaanilla oli oma valvontakameroihin perustuva turvajärjestelmänsä, jota joku pahaa-aavistamaton matoran jatkuvasti valvoi. Valvoja oli kuitenkin johdottanut itsensä niin tiiviisti Klaanin kaikkiin muihin verkkoihin, että pystyi näyttämään kaikkien valvontakameroiden kuvat laboratorion seinustan monen monituisilla monitoreilla. Plus kuvan, joka näytti edellä mainitun pahaa-aavistamattoman valvojamatoranin. Valvojiakin valvotaan.
Yksi Valvojan näyttöruuduista näytti sen keräämää lokia kaikesta Klaanin tietoverkon tapahtumista. Kepe huomasi sivusilmällä Killjoyn käyttäneen haarniskointilaitteistoaan, muttei kiinnittänyt tähän suurempaa huomiota.
Hän laski paketin pöydälle ja veti hengityssuojaimen kasvoilleen siitä huolimatta, että G oli sanonut sen olevan ainakin nyt vaaratonta.
Hän otti jauheesta pienen näytteen lasilevylle ja asetti sen mikroskoopin alle. Jauhe oli sangen erikoista; se vaikutti rakenteeltaan olevan jotakin muovintapaista. Se kuitenkin käyttäytyi aineena kuin metalli, ja sille ominaisesti myös suli lämmittäessä. Se myös toimi hyvänä säteilyeristeenä, Kepe totesi suojapuku päällään.
Mitenköhän se vaikuttaisi hengitettynä tai syötynä, Kepe mietti, ja päätti testata tätäkin.
"Doo-ox, tulepas tänne..."
Aine ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan koe-eläimeen mitenkään. Se ei mielenkiintosista kemiallisista ominaisuuksistaan huolimatta osoittautunut Snowmanin huumaamiseen kelpaavaksi. Mitä ihmettä se siis oli?
Kepe tallusteli ympäriinsä huoneessa ankarasti miettien ja potkaisi erästä tynnyriä. Se kaatui ikävästi kalahtaen. Naamioita levisi lattialle, niiden joukossa pari Kualsia, Mahiki ja... Rahien hallinnan naamio?
Rah...?
Kepe muisti G:n maininneen jotain paketin reiän oudosta syntytavasta. Kuin jokin olisi möyrinyt sieltä ulos. Jokin eläin tai robotti?
Sellainen olisi taatusti paljastunut Klaanin postin röntgentarkastuksissa. Ellei...
...ellei jauhe ollut tarkoitettu säteilyn eristämiseen. Sen jauhemainen muoto oli ilmeisesti vain hämäystä, jolla oli tarkoitus saada heidät epäilemään sitä huumausaineeksi. Itse syyllinen oli siis päässyt vapaasti temmeltämään. Mutta mikä tuohon pakettiin mahtuva otus olisi voinut saada Snowmanin sellaiseen tilaan ilman yhteyttä hermojärjestelmään?
Kepe tajusi tilanteen, syöksyi sisäpuhelimelle ja painoi näppäimistön G-nappia. Tämän vastattua Kepe täräytti ilmoille erittäin vaarallisen, mutta ikävä kyllä todennäköisen tilanteen.
"Snowmanissa on loinen."
Adminien huone
Guardian seisoi kylmällä lattialla pitäen kommunikaattoria vasemmalla kädellään suunsa edessä. Hänen ilmeensä oli vilpittömästi hämmentynyt.
"Snowman on mikä?"
Kepen ääni huokaisi syvään langan toisessa päässä aiheuttaen äänekästä suhinaa. "Snowmanissa on loinen", hän sanoi selvällä painotuksella. "Ja hän vei sen mukaan lentomatkalle."
Guardianin katse harhaili Visokkiin ja Tawaan, jotka keskustelun sujuvuuden onneksi olivat jo tietoisia siitä, mitä Guardian ajatteli. "Avde" ei ollut koskaan poistunut Snowmanin mielestä, vaan oli siellä edelleen. Erittäin suostuttelukykyisen parasiitin sijainti hyvänkin pilotin lumipohjaisissa aivoissa ei tekisi hyvää millekään lentomatkalle.
"Jos saan ehdottaa, niin heitä pitää käskeä laskeutumaan heti", Kepe sanoi. "ja muuten, jonkun pitäisi kai sanoa Radiakille jotain, Dox sai jonkinlaisen allergisen kohtauksen. Kumma juttu..."
Linja sulkeutui äkkiä. Joku olisi voinut huomata Kepen puheen nopeutuneen loppua myöten.
Guardianin kasvot muuttuivat poikkeuksellisen vakaviksi. "Menen kommunikaatiohuoneeseen.", hän sanoi käytännössä jo juosten kohti huoneen ovea. "Heidät täytyy pysäyttää ennen yötä."
Adminien palaverihuoneen ovi paukahti äänekkäästi kiinni ja sen lukittumisen monimutkainen tikitys hautasi kellon äänen alleen seuraavan kymmenen sekunnin ajaksi. Tawa ja Visokki jäivät huoneeseen kahdestaan. Nurkassa olevan suunnittelupöydän alta kuitenkin kömpi pian hopeinen Ussal, joka katsoi hoitajiansa anovasti. Se asteli mahdollisimman lähelle Tawaa ja Visokkia ja teki pienillä äänillään kaiken, että se huomattaisiin. Tawa ja Visokki onnistuivat kuitenkin jättämään huomiotta Nöpön toistuvat vingahdukset ravinnon perään.
Tawa katsoi ikkunasta pohdiskelevan näköisenä. Taivaan väri oli purppurainen ja tähtiä alkoi jo näkyä himmeinä.
"Pian on yö", hän sanoi. "Eikä pilven pilveä taivaalla. Ei edes tuule." Tawa kääntyi takaisin Visokkiin.
"Liian rauhallista. En pidä tästä."
Visokki pyöritteli silmiään. Hän erehtyi harhautumaan katseellaan hopeiseen Ussal-rapuun, mutta tajusi viime hetkellä katsoa muualle. Tietynlaiseen mielenhallintaan ei edes Visokki olisi varautunut. Nöpö raapi vauhdikkaasti lattiaa jaloillaan ja napsautti saksiaan kiinni ja auki aiheuttaakseen mahdollisimman paljon ääntä. Tawa ja Visokki olivat liian keskittyneitä ajatuksiinsa erehtyäkseen katsomaan sivulle.
"Se Matoran, joka kuljetti paketin Snowmanille vaikutti luotettavalta", Visokki viesti Tawalle. "mutta taidan jututtaa häntä uudelleen varmuuden vuoksi."
Tawa nyökkäsi. "Hyvä idea. Minäkään en kai aio nukkua. Voisi katsaista kontrolli..."
Tawan puhe keskeytyi, sillä hän oli erehtynyt katsomaan kontrollipaneelia. Toisessa nurkassa sijaitsevan metallinhohtoisen ja sinisillä napeilla täytetyn paneelin päällä seisoi hopeinen Ussal-rapu. Visokki oli jälleen kääntymässä, mutta viimeisellä mahdollisella hetkellä hän väisti katseellaan.
Nöpö seisoi paneelin päällä. Se katsoi Tawaa silmiin suurilla, tummilla, kiiltävillä, tärisevillä ja kaikin puolin suloisilla silmillään. Se piti pienellä suullaan hiljaista, mutta kuitenkin niin raskasta hengitystä, että sen tunti kauas. Loppusilaukseksi Ussal päästi niin säälittävän vingahduksen, että Visokki melkein hairahtui katsomaan.
Tawan silmät suurenivat ja hymy leveni. Se oli säälivä hymy, jossa oli kuitenkin pieni hippunen iloa.
"Taidan", hän sanoi hitaasti ja aneemisesti, painottaen jokaisen sanan jokaista tavua aivan omalla tavallaan. "ruokkia ensin Nöpön."
Visokki katsoi Tawaa nyökäten hitaasti. Hän käveli ulos adminien komentokammiosta ja jatkoi iltaisen hiljaisilla käytävillä kohti postinkäsittelyosastoa.
Lentokone
"Mitä puuhaat?" Snowman kysyi lentokoneen matkustajan paikan (Snowman oli julistanut itsensä sopivammaksi pilotiksi, koska "tämähän on melkein kuin veneeni.") ohjauspaneelia ränkläävältä Ämkoolta rikkoen hiljaisuuden.
"Yritän saada tätä radiota toimimaan" mustavihreä hahmo vastasi. "Se tuntuu ilmoittavan viestistä Klaanin suunnalta, mutta en saa vastattua."
"Anna kun minä koitan" Snowman sanoi, ja nappasi johdolla kiinni olevan luurin käteensä, ja painoi sen sitten korvaansa vasten. Hän kuuli vain yksioikoisen äänen: Bleep bleep. Bleep bleep. Lumiukko painoi etu- ja keskisormella vastausnappia, ja kumartui hieman.
"Haloo? Eversti?" Snowman yritti. Vastaukseksi hän sai pelkkää särinää.
Hetkeksi kaksikko jätti radion rauhaan, ja keskittyi olemaan hiljaan. Pian kommunikaattori ilmoitti kuitenkin uudesta viestistä. Bleep bleep. Snowman nappasi luurin, ja kumartui hieman. Yllätyksellisesti hän tällä kertaa sai vastauksen: "Snowman?"
Se oli Guardianin rätisevä ääni, ja videoyhteyskin toimi. Lumiukko näki skakdi-ystävänsä naaman pienellä näytöllä vihreän sävyisenä.
"Eversti! Hienoa kuulla äänesi" Snowman vastasi. Guardianin äänensävy oli vakava, kun hän jatkoi: "Minulla on sinulle tärkeää asiaa."
"Asiaa?"
"Aivan, Snowman, asiaa. Sinussa on lkrättsSshSGGSSSSSSSShhhh..."
Videoyhteyskin katosi kuvan ensin muututtua rakeiseksi. Snowman ja Ämkoo katsahtivat toisiinsa. Todettuaan radion olevan täysin kuollut he luovuttivat toistaiseksi yhteyden muodostamisen.
Ennen pitkää lumiukko alkoi miettiä, mitä se hänessä oleva l mahtaisi tarkoittaa.
"Liikkeentunnistin?"
"..."
"Laulu?"
"..."
"Lakki?"
"..."
"Lohrak?"
"..."
"Larsaus?"
"...mikä se edes on?"
Snowmanin arvaillessa Ämkoon mieleen juolahti muuan huolestuttava ajatus. Mitä jos joku häiritsi heidän signaaliaan tarkoituksella? Joku tiesi heidän lähteneen tälle tehtävälle, tai sitten he olivat kohdanneet täällä taivaalla uuden vihollisen. Hän ilmaisi huolensa Snowmanille, joka koetti suhtautua uutisiin tapansa mukaan positiiviesti: "Mutta kuka täällä taivaalla, keskellä ei mitään, tahtoisi meille pahaa? Kuka tekisi tällaista? Ei kukaan, vai mitä? Vai mitä?"
Postikeskus
Visokki tuijotti tiskin takana seisovaa Ga-Matorania silmiin. Ga-Matoran oli puhunut kohta jo kolme minuuttia yhteen menoon ja ei näyttänyt merkkejä väsymisestä. Kellonajasta huolimatta Matoran jatkoi puhettaan samalla innostuneella ja kirkkaalla äänellä kuin aikaisemminkin. Matoranin pirteys oli paranormaalia.
Visokki oli oppinut vuosien aikana, että telepatia oli erittäin hyvä tapa keskeyttää sanatulvat, sillä mieleen istutetun viestin huomaisi pakostakin. Hämmennyksekseen Visokki kuitenkin huomasi, että Ga-Matoranin puhetulva esti Visokkia keskeyttämästä jopa tämän mielessä. Astuttuaan pirteän pikkuneidin sokkeloiseen mieleen hän kauhistui sitä, minkälaisen groteskin vesiputouksen hajanaiset ajatukset pystyisivät muodostamaan.
"...niin, ja minä olen tosiaankin uusi täällä, en ole tottunut näihin tapauksiin, sillä viime työpaikassani ei ollut hirveästi näitä 'mörkö paketissa tunkee itsensä vastaanottajan korvasta sisään ja pyrkii tekemään tämän tahtonsa orjaksi'-tapauksia, mutta toisaalta viime työpaikassani pääasiassa pistin hintalappuja tuotteisiin, mikä ei ole yhtä kivaa, koska ei pääse sosialisoimaan näiden kaikkien ihanien heppujen kanssa, sillä kaupanomistaja ei pitänyt siitä, että puhuin asiakkaille ja se omistaja oli muuten tosi hassu oranssi Matoran, miksiköhän senkin värisiä on olemassa, tai no, mitä väliä, ei minulla ole mitään eri värejä vastaan, kaikki ovat Mata Nuin edessä yhtä mahtavia tyyppejä, mutta toisaalta..."
Visokki yritti suojata mieltään hetkeksi. Liikaa infoa. Liikaa infoa. Ihan liikaa infoa.
Hän päätti vaihteeksi yrittää keskittyä Matoraniin itseensä vain pystyäkseen pitämään ajatuksensa kasassa. Sininen pirteä Ga-Matoran nähtävästi totteli nimeä "Dinem", sillä se oli ommeltu hänen olallaan roikkuvaan vihreään kangaskassiin. Kassissa oli myös kukkakuvioita ja joillain kukilla oli häiritsevän pirteä ilme. Dinem-nimeä totteleva Matoran siirteli laukkua levottomasti olalta toiselle.
Visokki mietti hetken, voisiko tämä olla potentiaalinen merkki siitä, että Matoran oli hermostunut ja valehteli. Pieni sukellus Dinemin pään sisään olisi todennäköisesti selvittänyt, valehteliko tämä, mutta Visokki ei tehnyt sitä siinä pelossa, että jäisi mieleen vangiksi ja saisi vastustamattoman halun ommella kukkakuvioita kaikkialle.
"...ja minulla on tällaiset verhotkin, minusta ne ovat todella symppikset, mutta niitä tulee harvoin käytettyä sen jälkeen, kun lemmikki-Gukkoni vatsa oli kuralla-"
Visokki sai voimansa kerättyä ja onnistui vihdoin keskeyttämään Dinemin puhetulvan. Hän hämmästyi itsekin, miten pystyi siihen.
"Eli sinä et tiedä, kuka tämän lähetti?"
Dinem oli hetken hiljaa. Hän katseli pohdiskelevana ja siirsi yhden sormen suunsa alle. Ga-Matoranin leveä hymy ei ollut kuitenkaan muuttunut miksikään.
"En oikein tarkasti", hän sanoi. "Se oli joku Skakdi. Vaikutti kyllä vain lähetiltä, sillä ei ollut niitä rumia sisällissota-arpia. Vaikka ei arvissa mitään vikaa ole, ovathan ne ihan siistejä-"
Kiitos, Dinem, Visokki sanoi matoranin pään sisällä. Tämä riittää tältä kertaa. Puhutaan myöhemmin lisää niistä tosi tosi söpöistä kukkaverhoistasi.
Aluksi Dinem näytti siltä, kuin viesti hänen mielensä syvyyksistä olisi säikäyttänyt Ga-Matoranin oikeasti. Virhepäätelmä korjautui heti Matoranin palauttaessa hymyn kasvoilleen. Visokki oli tyrmistynyt.
"Ole hyvä! Nähdään, Hämis!"
Lentokone
Ämkoo tuijotti radiota hetken, huokaisi ja käänsi katseensa lentokoneen menosuuntaan. Snowmanin epätoivoinen optimistisuus sai hänet ärsyyntyneeksi. Paatuneena pessimistinä Ämkoo olikin jo henkisesti varautunut tuleviin ongelmiin. Häiriösignaali. Sitä tämän on oltava. Mistä sellainen tulisi? Viholliselta tietenkin. Torakkalentokone suoraan edessä? Ehkä. Kenties useampia. Kymmenen. Kuusitoista. Näh, viisikymmentä nyt ainakin.
Ämkoo huokaisi vielä kerran, tietämättä itsekään miksi. Sitten hän siirsi katseensa ohjauslaitteiston vasempaan laitaan ja painoi tummanharmaata nappia.
Lorin lorin lorin.
Sitten hän nosti juuri täyttyneen kahvikupposen suunsa tykö ja kulautti herkullisen juoman nopeasti kurkkuunsa.
"Snowie?"
"Niin?"
"Tiedäthän, että tämä lentokone ei ole kovinkaan raskaasti aseistettu?"
"Emmehän me ole joutumassa taisteluun?"
"Tiedät itsekin, että tuo on toiveajattelua. Lyön vaikka vetoa, että vihollinen tietää jo sijaintimme."
"Mitä tuossa kupissa lukee?"
Ämkoo vilkaisi kahvikuppiaan. Siihen oli kirjailtu teksti "me <3 sinua, mestari!" vaaleanpunertavalla kirjasimella.
Lumiukko ei ollut ihan varma siitä, mitä seuraavaksi tapahtui. Varmaa kuitenkin oli, että Ämkoo tuijotti kuppia hetken, alkoi huohottaa, huudahti, avasi lentokoneen ikkunan puoliväkisin ja heitti kupin menemään. Sitten Ämkoon hengitys tasaantui ja tämä yritti olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.
- - - -
Kalastaminen on hieno harrastus. Tämän pyhän salaisuuden tiesi eräs vihreänkirjava matoran, nimeltään Ognam. Matoran istuskeli pienen metsälammikon rannalla onkivapansa kanssa, vihellellen samalla yksinkertaista, joskin tarttuvaa, sävelmää.
Sitten hänen päähänsä osui taivaalta pudonnut kahvikuppi ja hän kuoli.
- - - -
Ämkoo ja Snowie kamppailivat jälleen radion kimpussa. Radio oli nimittäin juuri päästänyt äänen. Joku oli yrittänyt kommunikoida. Ja vieläpä ihan oikeilla sanoilla.
"Ääni ei kuulostanut tutulta. Olikohan viesti edes meille?", kysyi Snowie. Ämkoo vastasi tympääntyneellä katseella. Molemmat odottivat radiolaitteiston uutta kommunikaatioyritystä.
Heidän odotuksensa palkittiin.
"Brrrzzzzantautubrrzzz heti! Teillä on jotain minkä me halubrrzzz ettekä voi mitenkään pärjäbrrrzzzz meille!"
Snowie ja Ämkoo katsoivat toisiaan.
"Tuo ei ollut meille."
"Ei. Vaihda kanavaa."
"Okei."
Ämkoo oli juuri aikeissa väännellä radiolaitteiston huippujänniä vipuviritelmiä, mutta liike keskeytyi hänen katsoessaan kauas horisonttiin. Snowman teki samoin.
- - - -
Taivaalla räjähteli kahden valtavan ilmalaivan ottaessa mittaa toisistaan. Pienemmän laivan kyljessä komeili Klaanin kauppatavaraliiton mauton tunnus. Mittavamman ja huomattavasti tummemman laivan kylkeä koristi perin ilkeän näköinen skakdi-pääkallo.
Laivan sisällä ei kuitenkaan ollut skakdeja, vaan matoraneja. Mutta hei, matoran-pääkallo ei olisi läheskään yhtä siisti, eihän?
"Kapteeni! Heidän ohjaamonsa taisi saada osuman!", kuulutti ääni piraatti-ilmalaivan ohjaamohuoneessa.
"Mainiota", vastasivat kaksi hattupäistä matorania täysin samaan aikaan.
Kapteenikaksikko vilkuili hetken toisiaan, ottaen samalla hieman etäisyyttä. Sitten toinen heistä tarttui laivan ruoriin.
"Arrrrrrr. Mitä sinä teet?"
"Ohjaan laivaa."
"ARRRR. Kapteeni ohjaa laivaa."
"Niin?"
"Taku! Viimeksi kun tarkistin, MINÄ olin tämän laivan kapteeni!"
Nahkaista kolmikolkkahattua kantava matoran vilkaisi kilpailijaansa. Kapteeni Ghekula oli aikoinaan varastanut laivan häneltä, mutta nyt Taku oli jälleen päässyt mukaan hommiin. Hän aikoi myös ottaa aiemmin menettämänsä viran takaisin.
"Ghekula, ystäväiseni…", kapteeni Taku aloitti. "Tehdään näin: minä kaappaan tuon laivan sinulle. Saat luvan olla sen kapteeni. Sitten voimme hallita taivaita yhdessä!"
Kapteeni Ghekula huokaisi.
"Arrr… Taku, Taku, Taku, ystäväiseni. Olet ampunut tuon saamarin laivan jo täyteen reikiä. Lisäksi se on tätä nykyistä pienempi. Ja kun sinä olet meistä kahdesta lyhyempi, sinun tulisi ottaa se. Aye?"
Kapteeni Taku tuijotti kapteeni Ghekulaa syyttävästi.
"Olet minua pidempi vain, koska sinulla on isompi hattu!"
"ARRRR. NYT NÄPIT IRTI SIITÄ RUORISTA, TAI MINÄ…"
Kapteeni Ghekula erehtyi vilkaisemaan Takun olan yli, suoraan ulos ikkunasta. Horisontissa saattoi erottaa liikettä.
- - - -
Snowman oli onnistunut kaivamaan jostain kiikarit. Ämkoo tuijotti hassun näköistä kiikaroivaa lumiukkoa odottavan oloisena.
"Kerro."
"En ole ihan varma…"
"Kerro nyt mitä näet."
"No siis, tuolla näkyy kaksi ilmalaivaa ja ne tulittavat toisiaan…"
"Ja?"
"No siinä se aika pitkälti o- Hei!"
Ämkoo kaappasi kiikarit itselleen ja vilkuili niillä hetken. Sitten hänen kasvoilleen levisi epämääräinen irvistys. Snowie katsahti häntä kysyvästi.
"Piraatteja."
- - - -
Kapteeni Ghekula tuijotti klaanikaksikon lähestyvää lentoalusta valtavan kaukoputken läpi. Kapteeni Taku hivuttautui hänen viereensä sanomatta sanaakaan. Sitten Taku kaivoi esiin oman, huomattavasti lyhyemmän kaukoputkensa, yrittäen epätoivoisesti saada sitä näyttämään pidemmältä.
Ghekula virnisti, mutta palautti pian kasvoillensa tympeän tavaramerkki-ilmeensä. Silloin ohjaamoon tunkeutui lauma miehistön jäseniä.
"Me nähtiin, että joku tulee", totesi huivipäinen ja varsin raskasrakenteinen matoran.
"Onko niistä vaaraa?", jatkoi toinen, silmälappua kantava matoran.
"Me voitais ampua ne alas", ehdotti kolmas. Tämä matoran oli siinä mielessä erikoinen, että hänen molemmat jalkansa oli korvattu puujaloilla. Tästä syystä hän liikkui pääasiassa ryömimällä.
Kapteenikaksikko tuijotti hetken toisiaan, ja sitten miehistön jäseniä. Sitten Ghekula alkoi puhua:
"Arrrr, valmistautukaa hyökkäykseen! Jos nuo kurjat kehtaavat ampua laukauksenkin upeaa laivaamme kohti, heitä odottaa varrrrrrrma kuolema!"
- - - -
"Mitäs nyt?", Lumiukko kysyi.
"Jospa vaikka ammuttaisiin niitä", vastasi Ämkoo.
[spoil]AHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHA. ...joo, tästä piti tulla pidempi. Ei voi mitään. Kaikki kunnia yökahvittelukirjoittelusessiolle.[/spoil]
Bio-Klaanin linnoituksen lähimaasto
Bio-Klaanin linnoituksen ulkopuolella, puoliksi sinivalkoinen ja puoliksi musta Toa katseli suuren biomekaanisen puun oksalta kiikareillaan Bio-Klaanin linnoituksen elämää. Kiikareissa oli skannerit, lämpöanturit ja niillä pystyi nappaamaan erilaisia ääniaaltoja.
Salaman Toa Sheelika kuunteli mielenkiinnolla mitä Klaanilaiset tekivät linnoituksen sisällä. Linssiensä läpi, Sheelika näki kuinka Visokki lähti Postikeskuksesta kipittämään käytäviä pitkin kohti tuntematonta määränpäätä. Sheelika näki myös kuinka kaksi sääntöjenrikkojaa ampuivat toisiaan tulipalloilla, ja kuinka muutama moderaattori tuli rankaisemaan sääntöjenrikkojia modekiviensä voimalla.
"Eikö tuolla ole mitään mielenkiintoisa..." Sheelika mutisi, puristaen kädessään erään Toan Bio-Klaanin passia, jonka Sheelika oli varastanut muutama tunti sitten. Hän oli kolkannut Toan ja heittänyt hänet yhteen lukemattomista Ma Wetin tunneleista, joiden pohjalla odotti jättiläismäinen Vatuka. Vatuka oli murskannut haavoittuneen ja tajuttoman Toan jolloin Sheelika jätti ruhon oman onnensa nojaan.
Äkkiä Sheelika huomasi jotain mielenkiintoista, Guardian jutteli huolestuneena muutamien klaanilaisten kanssa.
"Se jauhe oli ansa. Jokin häiritsi meidän kommunikointiamme Lumiukon ja Ämkoon kanssa. Tästä ei ole tulossa mitään hyvää", teleskooppisilmäinen Plasman Skakdi selitti kahdelle humanoidille.
"Klaanilaiset alkavat saada suunnitelman selville", Sheelika sanoi, ottaen yhteyttä radiollaan liittolaiseensa "Arsteiniin".
"Pysyttele siellä vakoilemassa ja jos mahdollista, käy tutkimusretkellä Umbran huoneessa. Se Valon Toa on jossain kaukana, eikä hän ole tulossa takaisin pitkään aikaan. Häneltä voi löytyä jotain mielenkiintoisia tarvikkeita, joita tarvitset tehtävässäsi", ääni radiossa sanoi.
"Kyllä, Arstein", Sheelika sanoi, sulkien radionsa, ja laittaen sen kangaslaukkuunsa.
Alkaen systemaattisesti tutkia klaanin salakäytäviä ja tunneleita, Sheelika sai arvokasta tietoa Liittoumalle.
Äkkiä jokin esine sai Sheelikan valppautumaan. Eräässä klaanin tornissa, jossa Umbran huone oli, sijaitsi Umbran holoprojektori joka lähetti taukoamatonta holograafista kuvaa Umbran lähdöstä ja viestistä Klaanilaisille. Kukaan ei ollut käynyt Umbran huoneessa tämän lähdettyä, ja Sheelika päätti lähteä tutkimaan asiaa.
Sheelika laskeutui alas puusta ja lähti häivetekniikan naamionsa avulla hiipimään Bio-Klaanin linnoituksen seinämää pitkin. Muureille vartioivat violetit painovoimaa hallitsevat Ba-Matoranit eivät huomanneet mitään liikettä alhaalla, vaikka ruohon liikkuminen olisi paljastanut Sheelikan sijainnin helposti. Matoranit marssivat jatkuvaa marssiaan ja Sheelika pääsi kuin koira veräjästä.
"Onpa onni että Tawa palkkasi noin huonoja vartijoita", Sheelika myhäili, juosten äänettömästi linnoituksen seinämän viertä. Pienet kivet jotka irtoilivat paikaltaan Sheelikan juostessa olisivat paljastaneet hänet, jos Tawa olisi viitsinyt palkata valppaampia vartijoita.
Viimein Sheelika pääsi tornin lähimaastoon. Ampuen suuren koukun Volo Lutu-laukaisimellaan Umbran ikkunaan, Sheelika alkoi hinata itseään äänettömästi ja katseilta piilossa kohti Umbran huonetta.
Klaani
Killjoy käveli vartiopisteen ohi, ilman, että vartija huomasi tätä. Tämä oli täydellistä. Toki, hän oli vain läpinäkyvä ja puvun ominaisuus heikensi hänen elementaalivoimiaan, mutta tämä olisi ainoa vaihtoehto.
Eihän hän Xialla sitä muuten tarvitsisi, metsästäjät eivät tunteneet hänen uutta kehoaan, mutta The Shadowed Onen linnakeeseen pääsy olisi eri juttu. Puku oli myös varustettu erilaisilla häirintälaitteilla, jotta tutkat eivät näkisi häntä.
Helpointa olisi ilmeisesti vain verhoutua ja lentää suoraan TSO:n ikkunasta sisään...
Killjoy törmäsi etsimäänsä nopeammin kuin oli arvellut. Visokki käveli yhdestä Klaanin pihakäytävistä suoraan hänen eteensä, Klaanin maskotti Nöpö mukanaan.
"Iltaa Visokki."
Visokki säikähti ja Nöpö kiipesi välittömästi tämän selkään peloissaan. Visokki kääntyili ympäriinsä ja yritti löytää puhujaa. Lopulta Killjoy muuttui taas näkyväksi ja hölmistynyt Visokki sävähti.
"Killjoy, mita halvattua sinä oikein puuhaat?"
"Testailin vain pukua, mutta minulla oli sinulle asiaakin", Killjoy mutisi.
Visokki otti puoli-istuvan asennon ja valmistui kuuntelemaan.
"Kun olen lähtenyt, olen ymmärtänyt, että Klaanilla on aika monta rautaa tulessa."
"Olet oikeassa."
"Ensiksi pyytäisin, että Creedy saa jatkaa komentohuoneessa, hänen apunsa on tarpeen."
"Totta kai", Visokki sanoi, "Entä muuta?"
"Toivoisin myös, että voisitte lähettää jonkun vartioimaan mökkiäni, uskon, että haluatte myös samalla painaa siellä lehden."
"Emmeköhän löydä sinne jonkun tuuraamaan."
"Vielä yksi asia."
Killjoy ojensi Visokille pienen kortin.
"Tuo sisältää tiedot kaikista johtamistani taisteluistani Metru Nuilla. Suosittelen käymään sen läpi. Siellä on monia sissitaktiikoita, joista saattaa olla meille hyötyä."
"Kiitos... Toivottavasti sinäkin ymmärrät, että armeijasi ei ole riittävä, sillä ei voiteta", Visokki totesi murheellisena.
"Tiedän... sen tarkoitus on vain yrittää tehdä siitä vähän helpompaa. Oikeastaan, se on vain avain mahdolliseen selviytymiseen, mutta voittoon... ei."
Killjoy kääntyi jo kannoiltaan, mutta Visokki puhui vielä.
"Näen, että käytät taas hänen laitteistoaan."
Killjoy katsoi rinnassaan komeilevaa skorpionin häntää ja puristi sen jälkeen kätensä nyrkkiin.
"Olemme kiitollisia siitä mitä olet tehnyt, sinä pidit lupauksesi, mutta näen, että sinulla on muitakin tarkoitusperiä", Visokki jatkoi.
"Se oli Purifier. TSO:n kätyrit tekivät ison työn lavastaessaan Guardiania syylliseksi hyökkäykseen. Vihdoin minulla on mahdollisuus saada hänet käsiini."
"Jos saat hänet kiinni, mitä aiot tehdä?", Visokki kysyi.
"Sen mikä minun kuuluu."
Killjoy painoi nappia ja katosi yöhön. Visokki jäi pihalle ja jäi katsomaan kohtaa, jossa Killjoy oli hetki sitten ollut.
"Toivon, että tiedät mitä teet Killjoy, minä todella toivon."
Jossain taivaalla, kahden ilmalaivan tuntumassa
Pieni, Klaanilainen lentokone sukelsi villisti väistellen ja väisellen piraatti-ilmalaivan tulitusta. Ilmeisesti se ei ollut arvostanut lennokin ampumaa pikku laukausta. Ohjaamossa Snowman koetti parhaansa mukaan pysyä perillä lentokoneen "sittenkin hieman venettäni vaikeaselkoisemmista" ohjaksista. Hän vispasi ohjaussauvaa, ja lentokone heittelehti suunnasta toiseen. Toistaiseksi Klaanilaisten kulkupeli ei kuitenkaan ollut vielä ottanut lainkaan osumaa.
Ämkoo etsi kuumeisesti lentokoneen ohjauspöydästä jotain, jolla tulittaa takaisin. Toistaiseksi hän oli saanut koneen laskeutumistelineet ulos ja mukitelineen ponnahtamaan iloisesti esiin, mutta tulivoima ei ollut noussut ensinkään. Hän turhautui huomatessaan kaikkien ampumaohjaksienkin olevan lentäjän puolella, ja nosti kiikarit taas käsiinsä, toivoen huomaavansa jotain oleellista.
---
Ilmalaivan kannella kapteenit Ghekula ja Taku huusivat kilvan komentoja miehistölleen.
"Laukaiskaa ty-"
"Laukaiskaa tykit! Arrr!"
"Kääntäkää paapu-"
"Kääntäkää paapuuriin!"
"Tulittakaa kaktuspommeilla!"
"Tulittakaa kaktu... Mitä, ei, älkää tulittako kaktuspommeilla!"
Oli kuitenkin jo myöhäistä. Piraattien ilmalaivan kyljestä avautui kitisten suuri aukko. Esiin ponnahtaneen massiivisen tykin suusta lähti viuhuen ilmaan vihreä ammus, joka hetken kiidettyään ilmojen halki räjähti. Siitä lähti joka suuntaan pienempiä palasia, joista suurin osa iskeytyi matoranryöväreiden omaan alukseen.
"Mikä virka tuolla tykillä on?"
"Kukaan ei tiedä."
"Arrr."
---
Klaanilaiset katselivat pöllämistyneinä piraattilaivan toimintaa. Ja niin yllätävä kuin äskeinen ammus oli ollutkin, Ämkoo huomasi jotain vielä kiinnostavampaa. Ne olivat matoraneja. Eivät skakdeja, eivät steltiläisiä, ne olivat matoraneja. Snowman kommentoi Ämkoon kasvoille kohonnutta outoa ilmettä: "Mitä nyt?"
"Ne ovat matoraneja."
"Mitä?"
"Kuulit kyllä. Matoraneja."
"Mutta enhän minä niitä pikku kavereita tahdo ampua."
"He ampuvat meitä. Tulita takaisin."
"Tuossa on kyllä perää."
Snowman painoi isoa punaista nappia ohjaustangon vieressä, ja pongahti kattoon auenneesta luukusta uskomattomalla vauhdilla istuimineen kohti taivaan sineä. Heittoistuin, Ämkoo ajatteli. Kenen idea oli asentaa tuohon heittoistuin? Hän tarttui koneen ohjaksiin, ja jatkoi väistöliikkeitä.
---
Matorankapteenit ihmettelivät äskeistä. Oliko tuo salainen ase? Kiero suunnitelma heidän päänsä menoksi? Hämäys? Avunpyyntö? Jotain vielä uhkaavampaa?
---
Oho, Snowman mietti. Väärä nappi.
---
Piraatti-ilmalaivan sisätiloissa eräs pahansisuinen matoran käveli käytävää pitkin. Hän kuitenkin pysähtyi kuullessaan jonkin isketyneen aluksen ulkoseinään. Hän meni katsomaan ikkunasta ulos, ja näki ikkunalaudasta roikkuvan, valkoisen toan. Matoran kysyi tuimana: "Kuka olet?"
"Snowman, terve vaan. Entäs sinä?"
"Ryan" matoran vastasi, ja lisäsi vielä merirosvouttaan korostaakseen "Arrrr."
Snowman ei tiennyt miksi, mutta hänelle tuli mieleen, että tuo matoran olisi varmasti hyvin ahne, ja lähestyi kiusallista tilannetta siltä kantilta.
"Kuule, Ryan, jos päästät minut ylös, saat mittaamattomia aarteita."
Matoran katsoi ikkunalaudasta roikkuvaa toaa, ja asetti jalkansa tämän varpaiden päälle.
"Kuinka mittaamattomia?"
"...tiedätkö edes, mitä se tarkoittaa?"
Juuri silloin rysähti, ja Snowmanin ote lipesi. Hän sai kuitenkin napattua kiinni alemmasta ikkunasta, ja kömpi siitä sisään. Käy tämä näinkin, hän mietti katsellessaan ympärilleen pimeässä huoneessa. Mutta Ämkoo voisi vähän varoa lentokoneen ohjaksissa. Hän melkein osui minuun.
Kerrosta ylempänä Ryan lähti juoksemaan kohti ilmalaivan kantta. Kapteenien tulisi kuulla tästä tunkeilijasta.
Umbran huone
Sheelika hyppäsi ketterästi ikkunasta pölyiselle kivilattialle. Kuun valo loi varjoja Sheelikasta lattialle, ja varjoista Sheelika piti. Katsellen ensin ympärilleen Sheelika näki Umbran huoneen koko loistossaan. Keskellä Umbran huonetta oli läjässä kasa elementaalienergian naamioita, joita Umbra oli joskus ostanut Metru Nuilta pilkkahintaan. Niitä Umbra tarvitsi jokaisen tehtävänsä jälkeen, koska tehtävät kuluttivat usein hänen Elementaalivoimiaan suuresti.
Yhdellä seinämällä oli suuri kivestä kaiverrettu kirjahylly, jossa oli Umbran kivitauluille tehtyjä kirjauksia aina hänen Karda Nui päiviltään asti. Sheelika tutkaili näitä ja sai selville asioita Umbran menneisyydestä, kuten sen että hän oli Toiveiden kiven yksi suojelijoista, ja tappanut kylällisen Matoraneja ollessaan Toa Hordika.
"Perin mielenkiintoinen hahmo tämä Umbra", Sheelika puheli itsekseen, luoden terävästä kynnestään varjosäteen seinään. Hän kirjoitti seinään: Siellä missä Salama ja Varjo kohtaavat, vain kuolema korjaa kaiken.
Kaivellen kivitauluja, Sheelika ammensi itseensä tietoja Umbrasta.
"Näistä tulee hyödyllisiä tietoja, joita voimme käyttää Klaania vastaan. Arstein tulee olemaan minusta ylpeä"
Tutkien Umbran sängyn vieressä olevaa yöpöytää, Sheelika huomasi kaiverretun kuvan Umbrasta ja eräästä naispuolisesta Matoranista. Kuvaan oli kirjattu tekoaika: Karda Nui n. 100 000 vuotta sitten.
"Hmm... Umbralla on joku sydänkäpy jossain kaukana... Miehet. Tarvitsevat meitä naisia, vaikka me naiset emme kaipaa muuta kuin valtaa ja hiukan peliä", Sheelika puheli taas itsekseen ja löysi kivisen yöpöydän laatikoista Matoranien mytologiaa käsitteleviä teoksia kuten
Karzahni, myytti vai legenda, Tren Krom, tuhoa vai trikkejä sekä Toa Matat, tietoja ja legendoja sankareista. Heittäen nämä teokset pölyiselle lattialle, pieni pölypilvi pöllähti kirjojen osuessa pölykerrokseen. Salaman Toa piteli nenästään ja koetti olla aivastamatta, pölyn kutittaessa yhä hänen nenäänsä.
Pölyn takia, Sheelika lähti Umbran pienempään, viereiseen huoneeseen, jossa oli paljon kuolleita heiniä ja mädäntyneitä hedelmiä. Täällä Umbran lemmikki Kahu ja Fikou yleensä asuivat, mutta nyt Kahusta ei kuulunut mitään. Umbran Fikou nukkui luomassaan seittipedissä lähellä Kahun ruokintakippoa. Pieni Rahi keinui suloisesti vihreässä seittikeinussaan, tuhisten ja hampaitaan naksutellen. Sheelika päätti olla herättämättä tätä hämähäkkiä, vaan jatkoi tutkimuksiaan.
Lattialta, Sheelika löysi Umbran holoprojektorin, joka lähetti viestiä Umbran lähdöstä Ritarikunnan tehtävälle. Napaten sen käsiinsä, Sheellika laittoi sen kiinni ja hellästi laukkuunsa.
"Tätä Arstein tarvitsee", Sheelika ajatteli heittäen semalla paperista tehdyn Rahi Beasts- oppaan Umbran sängylle. Potkien maassa lojuvia lappuja, Sheelika sai vahingossa esiin Moderaattorien salasanatietoja.
"Tätä me juuri tarvitsemme", Sheelika sanoi, keräten oudolla ja koukeroisella käsialalla tehtyjä Matoraniksi kirjattuja lappuja laukkuunsa.
"Arstein. Olen löytänyt tietoja, joista voi olla hyötyä meille", Sheelika sanoi radioonsa. Arstein kuunteli Sheelikan informaatiot ja vastasi: "Pysy siellä Umbran huoneessa. Voit vakoilla siellä olevasta Moderaattorin taulusta koko Klaania. Ilmoitan sitten kun tarvitsen sinua taas"
Radio rätisi ja ääni sammui. Sheelika lähti tutkimaan Umbran huoneistoa.
Salaman Toa pani merkille ettei Moderaattori pahemmin välittänyt siisteydestä. Pienet köynnökset risteilivät yhdellä seinämällä, ja niissä roikkui Fikoun tyhjiin imemiä Niazeskeja ja perhosraheja. Heilautus Sheelikan kädestä, ja kaikki kuolleet Rahit olivat lattialla.
"Että minä vihaan Raheja", Sheelika sanoi. "Ne pilaavat yleensä kaiken..."
Kävellen Umbran sotkuisessa huoneistossa, Sheelika päätyi lopulta lukolla varustetulle ovelle. Iskien oven hajalle keihäällään, ovi rysähti palasiksi Sheelikan eteen ja hän marssi sen ylitse.
Sheelikan eteen aukeni suuri tietokoneilla ja sähkökaapeleilla täytetty huone, jossa Umbran Moderaattorikomentotaulu oli yhä päällä. Sheelikan astuessa koneen ohjaimiin, hän pääsi vakoilemaan aukottomasti kaikkia Klaanilaisia, tai sabotoimaan heidän tehtäviään.
"Arstein tulee olemaan ylpeä tästä", hän myhäili itsekseen, hymy naamiollaan...
Sheelika ei kuitenkaan huomannut pientä olentoa, joka kipitti hänen takaansa varjoissa kohti linnoituksen portaita...
Kidutuskammio – taas
Glatorianking riuhtoi ja rimpuili yrittäen päästä irti häntä kuljettavien torakoiden otteesta. Kauhu alkoi täyttää häntä, kun hän näki, mihin häntä vietiin. Ensin hänet oli pakotettu tekemään raskasta työtä kaivoksilla, ja nyt hullu Makuta aikoi kiduttaa häntä.
”Elämä potkii, ystävä”, pilkkasi toinen torakoista.
”Joo, emmehän me voi mitään sille, että se sekopää tahtoo ki-” Toisen torakan lause päättyi kesken, kun hänen päänsä murskautui Makutan kynsien väliin.
”Olit ssssanomassssa?” Abzumo sanoi ivallisesti. Torakan raato mätkähti maahan. Toinen torakka hylkäsi vangin ja pakeni paikalta. Abzumo tarttui Glatoriankingin kurkusta ja iski tämän pään seinään. Siihen, missä pää oli iskeytynyt kiveen, oli murtumia. Gekko menetti tajunsa.
Herätessään Glatorianking huomasi olevansa sidottuna isoon, kiviseen telineeseen, joka muistutti ratasta. Hänen kätensä ja jalkansa oli sidottu rattaaseen, jolloin hän ei pystynyt liikuttamaan muuta kuin keskiruumistaan. Hän koetti rimpuilla edelleen, mutta se ei auttanut. Hänen päätään särki. Hänen mieltään siveli jokin limainen ja inhottava. Se tuuditti hänen psyykeään rauhan tunteeseen, mutta hän tiesi, että tämä oli vain illuusiota. Hän katseli hieman ympärilleen. Kauhun tunne palasi nopeasti, kun hän näki kaksi mustaa Nazorakia, jotka pitelivät käsissään pitkiä metallitankoja. Abzumo hymyili vieressä.
Glatorianking halusi kirkua. Hänen päänsä täyttyi epätoivosta, kun torakat valmistautuivat iskemään.
Ei, Toan on oltava urhea, minä kestän, hän ajatteli. Mieli muuttui, kun torakat alkoivat piestä hänen raajojaan tohjoksi pyörän pyöriessä hitaasti ympäri. Kaiken lisäksi hänelle tuli huono olo. Tuska oli mitä kammottavin. Hänen panssarinsa menivät pirstaleiksi, kun niitä oli hakattu muutaman minuutin ajan. Kaikki se tuntui karmealta. Hän ei huutaisi, hänen olisi kestettävä.
Torakat sen kun jatkoivat vain; ne eivät lopettaneet, vaikka aikaa tuntui kuluneen ikuisuus. Glatorianking ei enää tuntenut raajojaan kovin hyvin. Hän oli menettää tajunsa uudestaan, kun torakat yhtäkkiä lopettivatkin. Hänet irrotettiin telineestä. Hän putosi lattialle voihkaisten. Hän ei pystynyt liikkumaan. Hänen raajansa olivat tohjona – lähes kirjaimellisesti.
Abzumo alkoi miettiä, mitä käyttäisi Toaa vastaan seuraavaksi. Hän päätyi silpomaan Toan lihaa irti. Glatorianking ei pitänyt ajatuksesta. Hänet sidottiin jälleen uuteen telineeseen. Pian Abzumo otti esiin veitsen ja alkoi henkilökohtaisesti töihin. Glatorianking katseli kauhuissaan, kuinka Makuta lähestyi häntä pitkä veitsi kädessään. Kun tämä alkoi viillellä sadistisen kiihkon vallassa Glatoriankingin kättä, Gekko tunsi päänsä räjähtävän. Viiltävä kipu viilteli häntä, hänen teki mieli kirkua. Ja sen hän itse asiassa – tällä kertaa – tekikin. Makuta nauroi: viimeinkin hän oli saanut Toan murtumaan. Glatorianking valitti tuskiaan, karjui kuin Tahtorak, joka kärsii tukoksesta. Hänen kätensä olivat aivan täynnä teräviä viiltoja, hän ei pystynyt liikuttamaan niitä. Epämääräistä nestettä valui lattialle suurin mitoin. Gekko ei halunnut muuta kuin pois tästä paikasta. Takaisin rakkaaseen Klaaniin. Irti hullun Makutan kidutusvempeleistä. Hän kiljui taas. Makuta lopetti hetkeksi.
”Kerrohan, minne sinä ja ystäväsi olisitte olleet matkalla?” Abzumo sanoi.
”Minä… en tiedä…”
”Sinä tiedät. Minä tiedän sinun tietävän.”
”Minä en… tiedä, mitä… sinä luulet minun tietävän.” Glatorianking hymyili. Abzumo irvisti. Gekko sai suuren sähköiskun ja kirkui kuin pikkuinen Ga-Matoran.
”Ehkäpä fyysinen kidutus ei saa sinua kertomaan. Mielenhallinta on hankalaa, olet melkoisen vahva – typerästä olemuksestasi huolimatta. Mutta tiedän, mikä saisi Toan kuin Toan polvilleen. Paitsi kaikkein moraalittomimmat. Katsotaan, millainen sinä olet.” Makuta nauroi kaamealla tavalla. Glatorainking mietti, mikä mahtaisi olla karmeampaa kuin tämä, jota hän joutui kokemaan. Hän sai hienoisen hengähdystauon.
Pian Makuta kuitenkin palasi. Ja hänellä oli mukanaan ruskeanpinkki mytty. Glatoriankingin kauhuksi mytty osoittautui Helmekaksi, yhdeksi Klaanin iloisimmista Matoraneista.
”Jos sinua ei saa puhumaan kiduttamalla, saat katsella, kun kidutan pikkuista Helmekaa.” Makuta hymyili irvokkaasti. Glatorianking tunsi viimeistenkin voimiensa katoavan. Matoran heräsi. Hän oli tuskissaan. Glatorianking näki jo nyt, että tästä tulisi kaikista pahinta kidutusta.
Makuta tunki Helmekan samanlaiseen telineeseen kuin Glatoriankinginkin. Sitten hän otti jostain esille pitkiä piikkejä. Helmeka katsoi häntä anovasti.
”Valmisssssta, Helmeka?” Abzumo sähisi. Matoran nielaisi. Sitten hän sulki silmänsä. Abzumo lävisti hänen kätensä piikillä. Matoran parkui tuskissaan, Glatoriankingin korvat särkyivät kuin hauras lasi. Hänen päänsä sisään tunkeutuva ääni sai hänen hermonsa pettämään. Hän alkoi itkeä hiljaa. Matoranin huuto lisääntyi toisen piikin myötä. Abzumo päätti lävistää koko ruumiin suurella piikillä. Matoran kiljui hervottomasti ennen kuolemaansa. Tai niin Gekko luuli. Hän oli todella järkyttynyt näkemästään. Makuta oli mielenvoimillaan pakottanut hänet katsomaan.
Annetaan typeryksen luulla, että Matoran on kuollut, Makuta ajatteli. Ehkä se auttaa minua saamaan hieman tietoja.
”Nyt. Minne olitte matkalla? Minne toiset ovat yhä matkalla?”
”En tiedä”, Glatorianking sanoi hitaasti, pää painuksissa. ”Sitä ei ehditty kertoa minulle ennen sieppaustani.” Makuta oli tällä kertaa ilmeetön.
Puhunee totta, hän ajatteli.
”Hyvä on, Glatorianking”, hän jatkoi. ”Mitä muita tehtäviä Klaani suorittaa päihittämiseksemme?”
”En tiedä”, Gekko vastasi kylmän rauhallisesti. ”En ollut suuressa kokouksessa.”
”Valehtelet.”
”Niin teen.” Gekko, joka luuli Helmekan heittäneen henkensä, oli täysin varma siitä, mitä halusi. Hän ei antaisi Makutan saada tietoja haltuunsa.
”Miksi?”
”Koska en voi antaa sinun saada tietää yhdestäkään. Itse asiassa en edes tiedä mitään.”
”Sinä. Olet typerä.”
”Niin, se voi olla mahdollista, mutta samoin olet sinäkin.” Makuta katseli tyrmistyneenä Toaa, joka kidutustelineeseen sidottuna uhmasi häntä. Lihat oli revitty irti käsistä, luut murskattu. Hänellä ei ollut potentiaalia minkään muunlaiseen vastarintaan kuin verbaaliseen.
”Sinä et taida ymmärtää tilannetta”, Abzumo sanoi. ”Ssssssinä et ymmärrä.”
”Ymmärrän. Minä en anna tietoja, ja sinun on pakko tappaa minut, kuten tapoit hänet.”
”Sinä… et voi… sanoa… noin.”
”Voin. Ja sanon. Sanoin itse asiassa jo.” Makuta kavahti taaksepäin. Hänen kasvonsa vääristyivät vihan irvistykseen.
”SINÄ KUOLET!” hän karjui. Hän otti esiin suuren keihään ja lävisti sillä Glatoriankingin mahan. Gekko vingahti ja sylki vihreää nestettä. Makutan suu vääntyi groteskiin hymyyn.
”Nyt, minun lienee pakko tappaa sinut.” Hän otti esiin viikatetta muistuttavat aseen. Hän kohotti sen iskuun.
Klaanilinnoitus, Makuta Nuin huone
”Tuota noin. En haluaisi kertoa… monestakin syystä…” Makuta Nui sanoi Matorolle.
”Ja ne syyt ovat?”
”Ne paljastavat hieman… asioita, joita en haluaisi paljastettavan.”
”Kuten?”
”Ööh…” Makuta Nui sanoi. Hän mietti hetken. Sitten hän kohautti olkiaan ja teleporttasi itsensä huoneesta. Matoro katsoi hölmistyneenä hetken paikkaa, jossa Makuta oli hetki sitten istunut. Sitten hän kirosi ja lähti huoneesta. Hänen pitäisi vielä kerätä varusteita, mutta Manu ei pääsisi pulasta näin helposti.
Makuta Nui oli jo kerännyt tarvitsemansa tarvikkeet matkaa varten. Hän lähti kohti tapaamispaikkaa.
En voi kertoa ihan kaikkea heille, hän ajatteli, en vielä…
Bio-Klaanin linnoitus, tapaamispaikka
Keetongu käppäili takaisin paikkaan, mistä Manun tiimin oli pian määrä lähteä kohti tuntematonta. Keetongua hermostottutti. Hän ei pitänyt tehtävän laadusta, vaikka hän tieti, että torakat olivat läpeensä pahoja valloittajailkiöitä. He menisivät estämään älykkään rahilajin lisääntymisen ja pelastaisivat Klaanin.
Myös Keetongun älykäs rahilaji oli tuhottu sukupuuttoon. Kokonaan. Keetongu ei tapaisi koskaan lajitovereitaan.
Hermostutti. Keetongu napsutteli sormiaan.
Kidutuskammio
Abzumo pyöritteli viikatetta käsissään hitaasti. Sadistinen Makuta oli heilauttanut teräasetta kohti edessään makaavaa vangittua Toaa jo kolme kertaa ainoastaan pysäyttääkseen iskun ennen osumaa.
Abzumo piti tilanteesta ja olisikin voinut sanoa, että hän nautti jokaisesta sekunnista koko sielullaan, jos hänellä olisi sielu. Makutan kasvoilla oli nautiskelevan pirullinen hymy, joka vain leveni viikatteen jokaisella heilahduksella.
Glatoriankingin kasvoilta ei loistanut enää edes kipu. Toassa oli havaittavissa vain puhdasta pelkoa ja epätoivoa. GK oli alistumassa kohtalolleen ja oli varmaa, että hän kuolisi kidutuskammion tunkkaiseen pimeyteen seuranaan vain sadistinen Makuta, kaksi tunteettomasti tuijottavaa Nazorakia ja omat ajatuksensa. Edellämainituista musertavinta seuraa olivat hänen ajatuksensa.
Mielenlukuun kykenevä Makutakin kuuli GK:n jokaisen ajatuksen. Fyysisellä ja henkisellä tuskalla pehmennetyn Toan alitajunnan oven avaaminen oli Abzumon mielelle luvattoman helppoa. Hän olisi voinut vahvistaa kaikkia tämän negatiivisiä tunteita, mutta sille ei ollut tarvetta. Epätoivo oli ylittänyt tapahtumahorisontin. Paluuta ei enää ollut.
"Toa, muista tämä", Abzumo sanoi heilauttaen viikatetta taaksepäin viimeistä iskua varten. "Tumminta on aina ennen kuin kaikki on sysimustaa."
Silloin Makuta heilautti asettaan. GK vain katsoi viikatetta eikä enää aikonut edes huutaa.
Sitten yhtäkkiä viikate pysähtyi ilmassa GK:n silmien edessä. Hetken aikaa Toa luuli, että tämä oli jälleen vain osa Abzumon pitkään kestänyttä henkistä kidutusta, mutta purppurainen Makuta näytti olevan pysähtymisestä aivan yhtä yllättynyt kuin GK.
"Hänet", tunteeton ja metallinen ääni sanoi jostain Abzumon takaa. Se oli voimakas, mutta oli kuin puhuja ei olisi koskaan aiemmin käyttänyt ääntään. Puhe oli hidasta ja tauotettua ja vaikutti siltä, että puhuja joutui pakottamaan jokaisen sanan ulos suustaan. "On. Säästettävä."
Abzumo päästi irti viikatteesta. Hänen yllätyksekseen se ei pudonnut maahan, vaan jäi leijumaan juuri siihen kohtaan, mihin se oli pysähtynyt. Makuta ja kaksi sinikätistä Nazorak-agenttia kääntyivät ympäri nähdäkseen puhujan.
Kidutuskammion suuri teräsovi oli avattu ja suuri määrä valoa tunkeutui sisään. Oviaukossa seisoi noin Toan kokoinen vaalea hahmo, jonka piirteet eivät olleet näin kaukaa tunnistettavissa.
Oli itseasiassa liioittelua sanoa, että hahmo oli millään tapaa Toan kaltainen. Kyllä, se oli yhtä pitkä ja yhtä leveä kuin Toa, mutta sen anatomia oli erilainen. Hahmon ruumiin mittasuhteet olivat groteskit ja eivät käyneet järkeen. Hahmon pitkä kaula ja raajat saivat sen näyttämään siltä, kuin sen koko ruumista olisi pidennetty venyttämällä väkivaltaisesti.
Näinkin kaukaa Abzumo kykeni näkemään, että hahmon selässä oli pitkä katana. Hahmo piti toista kättään selkänsä takana, mutta toisella se osoitti jonnekin Abzumon taakse. Kun hahmo heilautti sormeaan vaitonaisesti, ilmassa leijuva viikate päätti pudota lattialle kolahtaen rumasti.
"Avde lähetti ssssinut, eikö?" Abzumo sanoi pettyneenä ja halveksivana hahmolle. Hahmo nyökkäsi hitaasti, josta kävi ilmi, että jopa sen liikkeissä oli jotain väärää. Hahmon ruumis liikkui hyppien ja sätkien kuin jonkinlainen groteski marionetti.
"Syvällä Naurulla käyttöä Toalle", se pakotti ulos suustaan. "Saa. Elää."
"Hyvä on", Abzumo sanoi. "Mutta en ajatellut vielä lopettaa."
Groteskin epämuodostuneen vaalean hahmon pää nuokahti kumoon. Abzumo ei ollut täysin varma, oliko tämä liike täysin hallittu.
"Sinulla. Vielä yksi."
Abzumo nyökkäsi ja katsoi Helmekaa. Hänellä ja Matoranilla tulisi olemaan vielä hauskaa ainakin niin kauan kuin Matoran kykenisi tuntemaan jotain pienessä kehossaan.
"Hyvä on. Agentit, sitokaa Toa ja antakaa hänet friikille."
Ilmalaivapiraattimatoranien alus, pimeä huone
Snowman otti metallisesta hyllystä tukea kulkiessaan kohti huoneen oletettua oviaukkoa. Hän ei ymmärtänyt, mistä tämä huimaus oli äkkiseltään iskenyt, mutta pystyssä pysyminen oli kuitenkin vaikeaa. Huono hetki, hän pohti mielessään. Lumiukon edestä kuului narinaa, ja ovi aukesi. Oviaukossa seisoi viisi raskaasti aseistettua matorania. Hyvin huono.
---
Taku katsoi kulmiensa alta, kuinka Ghekula myhäili tyytyväisenä. Se hölmö pikku matoran oli mennyt kysymään tuolta neuvoa tunkeilijan nappaamisessa, Taku mietti katkerana. Olen meistä selkeästi se karsimaattisempi johtaja.
Kuitenkin kummankin matorankapteenin huomio keskittyi kantea vavisuttavaan räjähdykseen. Lentokoneesta oli tehtävä loppu. Ghekula päätti ottaa johdon käsiinsä:
"Arrrr, nostakaa kannen alta ekstralinssit tykkeihin, nyt olisi hyvä hetki ampua tuo pikku pörriäinen alas taivaalta!"
"Ei, perukaa äskeinen! Kaivakaa saman tien esiin tarkkuuskiväärit, ja ladatkaa ne panssarintorjunta-ammuksilla!"
"Perukaa peruminen. Arrr, tykkien tarkkuutta tulee parantaa!"
"Arrrrr!"
---
Snowman haparoi varustelaukustaan hakkua. Toinen käsi otti yhä tukea hyllystä, ja mielessään Snowman pohti, oliko taistelu voitettavissa. Olkoonkin vain matoraneja, hänen oli myönnettävä piraattien kantavan melkoista tulivoimaa, eikä huimaaminenkaan varsinaisesti auttanut asiaa.
"Arrrrr" eräs pikku piraatti aloitti omaperäisesti. "Tahdotko lankulle, ruoja?"
"Ei meillä ole lankkua, Punajalka-Pete."
"Arrrrr, se oli kielikuva!"
"Itse olet kielikuva!"
"Arrrrrr!"
Sillä hetkellä suuri valkoinen toa kuitenkin lysähti varoittamatta "Punajalka-Peten" ja muiden merirosvojen päälle tajunsa menettäneenä.
"Nostakaa tämä pullukka päältäni, niin heitämme hänet tyrmän puolelle!"
---
Ämkoo veti lentokoneen ohjaustankoa rajusti sivulle tehdäkseen väistöliikkeen. Hän huomasi Snowmanin kadonneen ilmalaivan sisäpuolelle. Taivas oli täynnä kaikennäköisiä ammuksia, ja Ämkoo totesi ainoaksi kunnolliseksi vaihtoehdokseen laskeutua ilmalaivan kannelle. Ongelmana oli vain vihainen miehistö ja parisataa ammusta joka suunnalla.
SS Rautasiipi, Nazorakein laivaston lippulaiva
Kapteeni 666 asteli komentosillalle Amiraali 002:n kanssa.
"Hieno puhe" Kapteeni totesi. "Oikein innostava."
"Kiitos. Oli hyvä saada kaltaisesi kokenut soturi nuorukaisille roolimalliksi."
Torakat asettuivat suurehkon hologrammikartan laidoille muutaman tutkijatorakan seuraksi. Eräs näistä valkotakkisista nazorakeista avasi ruman suunsa, ja toi ilmi kaikkia tutkimuspuolen torakoita huolestuttavan aiheen: "Entä jos kiihdytetty ikääntyminen vaikuttaa 'uuden sukupolven' psyykkeeseen radikaalisti? Voimmeko olla varmoja, että he kasvavat normaaleiksi?"
Amiraali mulkaisi tiedemiestä pahasti.
"Olen luovuttanut laivani sitä varten, jotta he saavat ihanteellisen kasvuymäristön. Jossa heidät voidaan kasvattaa pienestä pitäen tehtäväänsä, jossa he voivat koko ikänsä kouliintua mahtaviksi sotureiksi. Mitä muuta vaadit?"
"En mitään, mutta onko tämä varmasti viisasta? Oletteko miettineet tätä loppuun asti?"
Kapteeni 666 katsoi eleettömänä vierestä, kun Amiraali nosti mekaanisen jalkansa. Kuului vaimea 'klik', ja jalasta singahtava harppuuna lävisti suunnitelmaa kyseenalaistaneen tutkijatorakan.
"Asia loppuunkäsitelty" 002 sanoi kylmästi, ja ooistui kohti huonettaan. Yllättävää, 666 mietti. Yleensä Amiraali piilottaa ovelasti tunteensa, ja ratkaisee asiat puhumalla. Ehkä 'Rautasiiven' menettäminen on hänelle kovempi pala kuin luulinkaan.
Umbran huone, portaikko
Pieni limevihreä Fikou kipitti pölyisiä kierreportaita alaspäin linnoituksesta. Jokin oli tunkeutunut sen isännän huoneeseen ja Umbra oli käskenyt häntä ilmoittamaan klaanilaisille tunkeilijoista. Pienet jalat kopisten Rahi viilletti alas synkkää portaikkoa, ohittaen klaanilaisten huoneita.
Juosten liian lujaa, Fikou horjahti, pudoten noin kaksikymmentä porrasta alas, jolloin Rahi törmäsi lopulta erääseen kivipatsaaseen ja pökertyi vähäksi aikaa.
Fikou ei ollut taintuneena kuin hetken, vaan nousi pölyn seasta, lähtien kipittämään lattiaa pitkin etsimään joitain tuttuja klaanilaisia...
Snowmanin huone
Kepe seisoi keskellä Snowmanin huonetta. Se oli laitettu karanteeniin heti, kun mystisen paketin merkitys oli selvinnyt. Kepe oli kuitenkin saanut luvan tulla etsimään johtolankoja, joilla parasiitin luonteen jäljille päästäisiin.
Kepeä harmitti se, ettei Snowmaniin saanut yhteyttä eikä häntä varoitettua hänen päänsä sisäisestä uhkasta. Ei voinut tietää, koska se tekisi hänelle jotain anteeksiantamatonta. Tai ehkä se oli jo tehnyt. Ehkä oli jo liian myöhäistä.
Kuu näkyi leveästä ikkunasta. Sen ääressä oli kirjoituspöytä, jonka päällä oli edelleen jauheen jättämä läiskä. Otus oli kaivautunut ulos paketista Snowmanin nukkuessa. Mutta miksei hän ollut avannut pakettia ennen levolle käymistä? Taas yksi vastaukseton kysymys.
Kepe oli tonkinut paketin pohjia myöten, muttei ollut löytänyt muita jälkiä kuin joitakin kuolleita soluja. DNA-analyysi ei niihin onnistunut, sillä jonkinlainen itsetuhomekanismi oli kadottanut sen. Otus ei selvästikään tahtonut jättää mitään jälkiä itsestään.
Kepe tai kukaan muukaan ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta otuksesta. Se kuitenkin oli äärimmäisen vaarallinen ja heille vihamielisten tahojen käsialaa. Olisiko sen luonut joku makuta? Makutan voisi olettavan luovan jotain tällaista.
Hän kääntyi ja jätti huoneen taakseen. Hänen täytyisi kysyä Manulta asiantuntijan näkemystä ennen kuin tämä ehtisi lähteä.
Bio-Klaanin linnoitus, ”takapiha”
Epämääräinen viiden hengen joukkio hiippaili ulos linnasta. Oli jo melkein täysin valotonta. Makuta Nui johdatti tiiminsä pensaaseen. Ja metsään. He kulkivat pimeydessä lähelle paikkaa, jossa Manu vakuutti sijaitsevan Nazorakien reiän. Muut eivät pitäneet tästä ilmauksesta, mutta lähtivät tietysti mukaan. Pian he löysivät aukon maasta. Se oli peitetty hyvin, mutta muutama Nazorak sattui tulemaan ulos, kun he kököttivät viereisessä puskassa. Keetongu kalautti yhden tajun kankaalle. Loput klaanilaiset hyökkäsivät muiden torakoiden kimppuun. Pian he kiipesivät alas tunnelia pitkin.
[spoil]Blargh. Tämä vie vain tarinaa eteenpäin. Ei muuta pointtia.[/spoil]
Taivaspiraattien ilmalaivan kannella
Kannelle jääneet piraattimatoranit juoksentelivat sinne sun tänne virkkoen samalla mitä epämääräisimpiä merenkävijöille ominaisia voimasanoja. Heidän yläpuolellaan viuhuva kevyehkö ilma-alus ei tehnyt satunnaisella tulituksellaan merirosvojen ryöstöhetkestä lainkaan helppoa. Lentokoneen alas tulittamista vaikeutti vieläpä se seikka, että ilmalaivan kapteenit jakelivat perin ristiriitaisia käskyjä.
Tulittamista vaikeutti myös se, että lentokone kurvasi hurjaa vauhtia suoraan ilmalaivan kantta kohti. Jos kone saisikin osuman, se syöksyisi liekehtien ilmalaivan kannelle - ja vauhdista päätellen tämän läpi.
- - - -
Ämkoo myhäili lentokoneen ohjaamossa. Hän painoi vielä kerran itsellensä kupposen kuumaa, kulautti sen yliluonnollisella vauhdilla suuhunsa ja heitti kahvikupin olkansa yli ohjaamon takaosan lattialle. Hän alkoi varovasti vähentää koneen vauhtia ja painoi laskeutumistelineet esiin. Urheimmat merirosvot uskaltautuivat vielä tulittamaan Ämkoon konetta, mutta lopulta nämäkin ymmärsivät vaarantavansa sillä vain ja ainoastaan oman laivansa turvallisuuden.
Lentokone laskeutui laivan puiselle kannelle. Kone pysähtyi yllättävän nopeasti ( tämän Ämkoo huomasi lyötyään otsansa koneen tuulilasiin pysähdyksen aiheuttaman liikkeen voimasta ) ja pienet matoran-piraatit tuijottivat alusta hyvän matkan päästä varovaisin ilmein. Muutama piraateista tosin makasi koneen laskutelineiden juuressa yrittäen parhaansa mukaan peittää päänsä tärisevillä käsillään. Nämä piskuiset piraatit luulivat kai juuri tulleensa lentokoneen yliajamiksi.
- - - -
Kapteeni Ghekula astui ulos laivan kannelle ihmettelemään juuri saapunutta lentokonetta. Hän lähestyi konetta varmoin askelin ja oikoi samalla hattunsa asentoa. Sitten hän määräsi miehistönsä piirittämään lentokoneen ja jäi odottamaan.
Odotusta ei kestänyt kauan. Ämkoo nousi ulos lentokoneesta ja jäi seisomaan sen vierelle huvittunut ilme kasvoillaan. Hän katsahti kapteeni Ghekulaa ja virnisti tämän massiiviselle päähineelle. Ghekula tuijotti takaisin ja lähti astelemaan Ämkoota kohti.
"Kiva hattu."
"Yarrr."
Samaan aikaan laivan sisätiloissa sijaitsevassa varastohuoneessa itkeskeltiin valtavaa menetystä. Ämkoon ankaran tulituksen aiheuttama reikä oli saanut ilmalaivan varastohuoneen seinän käytännössä katsoen repeämään kahtia ja täten valtaosa huoneen sisällöstä oli päässyt valumaan ulos. Kaksi rosvomatorania ihmetteli tilannetta.
"Rommi... On mennyttä?"
"Kyllä. Rommi on mennyttä."
"Mutta MIKSI rommi on mennyttä!!??!!"
[spoil]Lyhyt ja tylsä. Pahoittelen, mutta nyt ei inspaa.[/spoil]
Pimeys
GK heräsi ja näki vain mustaa.
Sitten hän päätti avata silmänsä. Se ei auttanut. Huone, jonka kylmällä kivilattialla hän makasi oli vailla minkäänlaisia valonlähteitä. Oli myös täydellisen hiljaista ja GK ei pystynyt kuulemaan edes omaa hengitystään.
"Haloo?" hän yritti kokeellisesti puhua pimeyteen. "Onko täällä ketään?"
Toan epätoivoiset huudot kaikuivat takaisin jostain kaukaa antaen kuvan siitä, että huone oli valtava. Kaikumista kesti hetken ennen kuin äänet katosivat pimeyteen.
GK kokeili liikkua ainoastaan tajutakseen, että ei pystynyt siihen. Hän pystyi yhä tuntemaan kaikki raajansa, mutta ne eivät yksinkertaisesti ottaneet vastaan komentoja.
Toan mieleen hiipi häiritsevä ajatus. Ajatus ei ollut sellainen, jota hän olisi halunnut ajatella, mutta sitä ei saanut sulkea pois täysin.
"Ei", joku puhui pimeydestä hiljaa. "Et ole kuollut."
Jos huoneessa olisi ollut valoa, pelästyneen ja helpottuneen ilmeen epäpyhä yhdistelmä olisi ollut havaittavissa GK:n kasvoilla.
"Ku-kuka siellä?"
"Et ole tosiaankaan kuollut, GK", pimeydessä puhuva ääni sanoi sivuuttaen aiemman kysymyksen. "Koska minä olen käynyt toisella puolella ja tiedän, minkälaista siellä on."
Kuusi punaista silmää syttyi pimeyteen suoraan GK:n kasvojen eteen ja niiden muodostaman ympyrän keskellä puhui hirviömäinen, leuaton suu.
"Toisella puolella ei ole edes pimeyttä, poikaseni", suu sanoi etäisesti Matoranilta kuulostavalla äänellään. "Siellä ei ole mitään. Tyhjää. Pohjatonta tyhjyyttä. Ei ääniä. Voit vaikka avata suusi ja huutaa kauhusta, mutta pian sinulle selviää, että sinulla ei ole suuta. Sinulla ei ole suuta ja haluat huutaa."
GK tuijotti silmiä hiljaisena. Hän päätti olla sanomatta mitään.
"Minä ja ystäväni juuri pelastimme sinut sieltä, poikaseni!" kuusisilmäinen olento sanoi ylpeänä. "Toisin kuin yleensä luullaan, Zyglakit ovat aivan yhtä hyviä korjaamaan vammoja kuin aiheuttamaan niitä. Ainoa syy, miksi et voi liikkua on se, että en tahdo sinun liikkuvan vielä. Mutta kohta tarvitsen apuasi, hyvä ystävä."
Kuusisilmäiset kasvot tulivat epämiellyttävän lähelle GK:ta.
"Ja sinähän varmasti autat henkilöä, joka juuri veti sinut takaisin toiselta puolelta?"
Jos leuaton suu kykenisi hymyilemään, se hymyilisi leveästi.
Bio-Klaani, komentokeskus
"Sinussa on loinen, Snowman!" Guardian huusi kädessään olevaan kommunikaattoriin uudelleen ja uudelleen. Hän toisteli sitä puolen minuutin ajan, vaikka Snowmanin kasvot äsken näyttänyt vihreä ruutu näytti vain lumisadetta.
Lopulta Guardian luovutti. Hän heitti kommunikaattorin kädestään seinään ja potkaisi yhden komentokeskuksen tuoleista kumoon karjaisten voimakkaan skakdinkielisen kirosanan.
Joku ilmeisesti kuuli Guardianin karjahduksen, sillä komentokeskuksen ovi avautui naristen. Guardian kääntyi katsomaan. Oviaukossa seisoi Paacona tunnettu vihreä Toa, joka piti ovenkahvasta kiinni kasvoillaan mitä provosoivin ilme.
"Ongelma?" Paaco sanoi.
"Kyllä", Guardian vastasi vielä selvästi hieman äreänä. "Snowman ja Ämkoo ovat lentomatkalla. Snowmanin sisällä on jotain limaista ja ikävää. Heitä piti varoittaa, mutta nämä mahtavat laitteesi eivät toimi."
Paaco käveli huoneeseen ja katsoi laitteita pitkään.
"Oletko kokeillut käynnistää ja sammuttaa uudelleen?" hän sanoi.
"Kyllä?" Guardian sanoi kysyvästi.
"Sitten en voi tehdä mitään."
"..."
"Tai siis. Nämä laitteet kyllä ilmoittaisivat, jos vika olisi tällä puolella. Arvaanpa, että tässä on joku häiriösignaali käytössä."
Paaco nosti Guardianin potkaiseman tuolin pystyyn ja istui sille.
"Anna minulle minuutti", hän sanoi. Guardian vastasi myöntävästi ja käveli ulos komentokammiosta. Hän kääntyi kohti sitä siipeä, jossa hänen oma huoneensa sijaitsi, mutta ei ajatellut kovin tarkasti, minne oli menossa.
Guardian ei jostain syystä ollut tilanteesta kovin huolissaan. Vaikka Paaco ei saisikaan yhteyttä korjattua, tilanne ei vaikuttanut erityisen vakavalta. Ämkoo kyllä huomaisi, jos Snowmanissa olisi jotain vikana.
Ainoa asia, joka vaivasi Guardianin mieltä oli mahdollisuus, että Avde oli jo pistänyt Snowmanin tekemään jotain ennen näiden lähtöä. Pieni ja huomaamaton pommi lentokoneen siiven alla voisi lopettaa tehtävän tehokkaasti ajoissa.
Guardianin sisäinen monologi keskeytyi, kun käytävän kaikki lamput sammuivat. Pimeyttä kesti viisi sekuntia ennen kuin lamput aktivoituivat uudelleen. Guardian pysähtyi ja katsoi ympärilleen.
Hän aavisti pahaa.
Klaanin kahvio
Kapura istuutui tyhjään pöytään. Muutama päivä sitten hän oli kohdannut oudon Matorania muistuttavan olennon, joka oli taivutellut häntä petturuuteen. Kapura ei ollut kertonut kohtaamisesta kenellekkään. Tänään Kapuran huoneeseen oli ilmestynyt eräs lappu...
Tiedät, missä tavata
Avde
Vaikka Kapura ei ollut varma petturuudestaan, hän halusi kovasti käydä katsomassa. Itse asiassa hän oli melko varma, ettei osaisi takaisin huoneeseen, jossa tämä Avde oli häntä puhutellut. Mutta luultavasti ei ollut kyse siitä. Avde oli luvannut hänelle täyden kontrollin naamiostaan...
Kapuran naamio, Shan, loi satunnaisia elementtihyökkäyksiä. Sitä oli vaikeaa, ellei mahdotonta, hallita. Naamio oli pelastanut Kapuran monta kertaa, mutta pessimistinen Toa ei mieluiten luottaisi tuuriinsa.
Kapura nousi pöydästä. Hän halusi palavasti kertoa jollekulle. Mutta kenelle? Ehkä ei kuitenkaan pitäisi. Sitä paitsi hän oli melko varma, että Avde tarkkaili häntä. Jotenkin. Tarjouksen hylkääminen saattoi maksaa hänelle henkensä.
Kun Kapura oli jo melkein huoneensa ovella, hän huomasi jonkin seuraavan häntä. Vaistonvaraisesti hän käännähti ympäri ja valmistautui hyökkäämään... Seuraaja oli Fikou. Eikös Umbralla ollut tuollainen? Rahi hyppäsi ilmaan pari kertaa ja juoksi muutaman metrin. Kapura tajusi seurata Umbran lemmikkiä.
Nazorakien tunneli
Viisi Klaanilaista kävelevät syvän hiljaisuuden vallitessa matalaa käytävää. Tiimin johtaja, Makuta Nui uudessa haarniskassaan hiippailee etummaisena. Hänen punaiset silmänsä loistavat pimeydessä.
"Shh!, tuolla näkyi liikettä", Manu kertoo telepaattisesti tiimiläsille. Jokin liikahti käytävän päässä.
Matoro astuu Makutan takaa esiin. Hänen teleskooppisilmänsä ääntelee pimeydessä.
Yökiikari aktivoituu. Jään Toan teleskooppisilmä (tai oikeastaan yksi kolmesta) muuttuu vihreäksi ja Matoro katsoo eteenpäin.
Matoro näkee kaksi laihaa hahmoa - torakoita. Ne olisivat helppo nakki.
Hän jatkaa tutkimista - seinässä on pieni tietokonepaneeli. Siitä voi todennäköisesti hälyttää jos jokin menee vikaan.
Matoro hiippailee käytävää pitkin. Torakoilla on hyvä pimeänäkö, mutta Manun luoma pimeyden verho estää heitä näkemästä. Pimeydessä vilahtaa nopeasti valkoinen terä, toinen Torakka kaatuu kuolleena maahan. Toinen yrittää tehdä jotain, mutta Manu on jähmettänyt sen. Torakka likvidoidaan nopeasti ja joukko jatkaa etenemistä.
"Tiedättekö kuinka kauas meidän pitää kulkea?", Make kysyy jono hänniltä, keihäs valmiina.
"Torakkapesän keskukseen on pitkä matka. En ole mitään kilometrejä laskenut, mutta useampi tunti menee. Siis ilman ongelmia.", Makuta Nui puhuu.
Neljä muuta ovat melko varmoja siitä että ongelmia tulee.
"Torakoiden pesissä on useita osia. Eri puolilta saarta lähtee erinäisiä, yksittäisiä tunneleita valvontapaikkoineen. Syvemmällä Mt. Ämkoon alla alkaa tulla vastaan valtavia saleja täynnä "kennoja" joissa Nazorakit asuvat. Varastot löytvät myös täältä. Sen syvemmälle ei ole kukaan mennyt ja tullut takaisin...", Matoro lukee puoliääneen ranteensa tietokonenäytöstään. Hän latasi siihen ennen matkaa kaiken hyödyllisen tiedon. Tämä on peräisin eräästä Ortonien tutkimusmatkasta vuosikymmen sitten.
"...Paikasta jonne menemme ei ole siis palannut kukaan?", Summerganon pohtii.
"Itseasiassa eräs uhkarohkea tutkimusmatkaaja ilmeisesti kävi siellä. Joku torakka toi ruumiin Klaaniin.", Manu valaisee.
"Okei, sieltä on palattu, muttei elossa. Ei yhtään lohduttavaa.", Keetongu toteaa yhteenvedoksi.
Viisikko kävelee yhä syvemmälle tunneleita pitkin.
Klaanin linnoitus jossain käytävällä(kö)
Umbran Fikou johdatti Kapuraa kierreportaissa kohti Umbran huonetta. Vikkelä Rahi kiipeili seiniä koristavissa köynnöksissä, hyppien lehdeltä toiselle, jääden aina välillä odottamaan Kapuran nousemista portaissa.
"Hidasta vähän pikkukaveri", Kapura puuskutti. Rahi kiiti niin kovaa vauhtia köynnöksiä pitkin että Kapuran oli hankalaa seurata sitä.
Tulen Toa nousi askelmia askelmien jälkeen, päätyen lopulta Umbran ovelle. Mutta ovi oli lukossa.
Fikou hyppi hänen jaloissaan rauhattomasti. Rahi osoitti eturaajallaan Kapuran välinettä, että tämä hajoittaisi oven.
Umbran huone, Modekomentokeskus
Sheelika tutkaili klaanilaisten tietoja suurelta tietokoneen ruudulta. Hän oli onnistunut syöttämään paperinpalalla olleet salasanat järjestelmään ja päässyt tarkastelemaan salaisia asiakirjoja, jotka koskivat Klaanin operaatiota ja muita tehtäviä.
Kopioiden tiedostoja muistikristalliin, Sheelika otti tietoja ylös Arsteinille.
Uppoutuneena työhönsä, Sheelika ei huomannut Umbran huoneen oven takaansa lentävän auki ja Kapuran sekä Fikoun astuvan Umbran huoneeseen. Kaksikko suuntasi kohti komentokeskusta.
Kaksikko astui huoneeseen jossa Sheelika oli istumassa Umbran tietokoneen ääressä. Umbran Fikou lähti heti juoksemaan kohti Sheelikaa ja naksutteli leukojaan, ampuen seittiä tämän jalkaan.
Sheelika potkaisi Rahin pois nurkkaan ja kääntyi Kapuran puoleen.
"Tulen Toa Varjon ja Salaman Toaa vastaan", Sheelika sanoi pehmeästi, nuolaisten pitkiä kynsiään. Kapuran suu loksahti auki. Sheelika oli käyttänyt viehätysvoimaansa Toaan.
"Ei meidän tarvitse taistella, Kapura", Sheelika sanoi pehmeällä äänellään, kävellen Kapuran ympäri. Kapura laittoi säilänsä reppuunsa ja kuunteli mitä Sheelikalla oli sanottavana.
Sheelikan naamio hohti kun hän sai Kapuran yhä paremmin pauloihinsa. Tämä oli yksi niistä monista Kanoheista, mitkä Sheelika oli Hagah-koulutuksessaan saanut ja vienyt Suvaansa.
Nurkassa, Fikou oli alkanut toipua ja hyökkäsi Sheelikan kimppuun, mutta lumoutunut Kapura käytti painovoimavoimiaan, nostaen Rahin ilmaan. Limevihreä hämähäkki sätki ilmassa, narskutellen hampaitaan.
"Hienoa, Kapura", Sheelika sanoi pehmeästi, kietoen kätensä Kapuran ympäri. Hiki valahti Kapuran naamiolle.
"Nyt, Kapura, voisitko unohtaa tämän vierailuni Umbran huoneeseen", Sheelika sanoi pehmeällä ja viettelevällä äänellä lumoutuneelle Kapuralle, jota pystyi viedä kuin koiraa hihnassa.
Kapuran vastarinta oli pudonnut lähelle nollaa, ja klaanilainen lähti lumoutuneena pois huoneesta, jättäen Umbran Fikoun Sheelikan armoille. Kapuran kädet olivat veltot ja hänen silmissään oli lasittunut tyhjä katse. Sheelika oli yhdistänyt taitonsa hypnoosin naamiovoimaansa, ja se oli tehonnut paremmin kuin hyvin.
Luoden varjoista sähköisen häkin Fikoun ympärille, pieni Rahi jäi vangiksi kiviseen huoneen nurkkaan.
"Pysykin siellä sinä typerä Rahinkuvatus!" Sheelika karjui, vaihtaen äänensävyään yhtä nopeasti kuin tuulen suunta muuttuu. Tämän jälkeen hän jatkoi klaanilaisten tietojen keräämistä.
Kapura asteli lasittunut ilme portaissa. Hypnoosi oli saanut hänet unohtamaan kohtaamisensa Fikoun ja Sheelikan kanssa. Nyt hän vain käveli kohti huonettaan.
Koska Manu oli jo ehtinyt lähteä, Kepe oli suunnannut matkansa Arkistoihin. Hän oli selannut monia makutojen luomuksista kertovia kirjoja, muttei ollut onnistunut löytämään mitään Snowmanin loista vastaavaa.
Hän oli vesiperän vetämisestä harmistuneena palannut Verstaalle. Hän suori suorinta tietä laboratorioon. Jauhepaketti oli yhä pöydällä, mutta löytynyt parasiitinhilse oli kadonnut. Sen sijaan pöydällä oli muutama pieni, musta ja sykkivä kotelo. Niistä kasvoi hiuksenohuita juuria jotka imivät jauhetta ikään kuin ravinnokseen.
Kuinka tämä oli mahdollista? Miten DNA:ttomista soluista voi alkaa kasvaa jotain tällaista, Kepe ihmetteli. Se oli biologisesti mahdotonta. Ja mitä ihmeitä nämä kotelot olivat? Pinnan alta kuulsi jonkinlainen hahmo.
Lisää parasiitteja?
Kepestä alkoi tuntua siltä, kuin loisen olisi luonut jokin makutaakin pahempi. Joku todella syvän pimeyden otus.
Kepe nosti pöytälevyn, jonka päällä jauhe ja kotelot olivat, ja suojasi sen kuvulla. Se olisi vietävä jonnekin asiallisempaan paikkaan. Ja oli päätettävä mitä koteloille olisi tehtävä.
Hän kiiruhti kotelosäiliöineen hissiin, jota ei joutunut odottamaan kovin pitkään. Hän saapui kerrokseen, jossa oletti G:n olevan. Mutta ennen kuin hän ehti löytää tämän jotain odottamatonta tapahtui.
Vankityrmä, piraattimatoranien ilma-alus
"Au" Snowman mutisi noustessaan istuma-asentoon. Hänen päätään särki kovasti, kipu oli vieläkin melko huimaavaa. Hän nosti toisen kätensä otsalleen, ja toivoi tykyttävän kivun lievittävän pian. Hän oli kuitenkin ilkeiden matoranmerirosvojen ilma-aluksen vankityrmässä, ja olisi ehkä ihan hyvä päästä pois.
Lumiukko tutkaili ympäristöään. Hänen sellinsä oli pieni, kalterit eristivät sen muusta huoneesta. Ikkuna oli kaltereiden toisella puolen. Vähävaloisen huoneen ovensuussa istui yksinäinen vartija, ja Snowmanin tavaratkin näyttivät olevan siististi hyllyssä vähän matkan päässä. Jyminän ja tärinän loppumisesta päätellen Ämkoo ei enää pommittanut ilmalaivaa.
"Hei, ei sinulla ruokaa sattuisi olemaan?" Snowman kysyi matoranvartijalta.
"Hiljaa sellissä!"
"Mistä tämä ilkeys?"
"Arrr, hiljaa sellissä!"
"Mutta muista, pikku ystävä, että nöyryys on hyve."
Matoran kääntyi kärttyisänä kohti vahdittavaa vankiaan. Tämä oli hieman liian suulas hänen makuunsa.
"Mitä höpäjät, lihava toa?"
"Sanotaan vaikka" Snowman aloitti, ja piti 'taiteellisen paussin' "Että kohta nähdään kuka komentaa ja ketä."
"Luuletko pelottavasi minua? Olet kaltereiden takan, minä en."
"Mutta ehkä haen tällä jotain takaa, tällä puheen sorinallani, tällä jatkuvalla läpätykselläni?"
"Mitä muka? Tahdot ärsyttää minut antamaan avaimen?"
"Tai ehkä harhautan sinua?"
Snowmanin mielestä tämä pikku juttutuokio oli oikein huvittava. Hän piti siitä, kuinka matoran ei kiinnittänyt mitään huomiota hänen puuttuvaan käteensä. Okei, olihan huone pimeä, mutta silti.
"Toivon, pikku kaveri, että otat tästä opiksi" Snowman julisti, kun hänen toinen kätensä ryömi esiin matoranin takaa, ja kolkkasi tämän.
Ne eivät ikinä odota toan näköisen tyypin osaavan irrottaa ruumiinosiaan. Mutta se on heidän menetyksensä.
Sitten Snowman siirsi itsensä vähä vähältä, pieninä palasina kaltereiden läpi, ja kokosi itsensä toisella puolen uudestaan. Kasattuaan itsensä lumiukko tallusti hyllylle, ja otti varustelaukkunsa.
"Kaikki tallella. Tämäpä mukavaa. Plussaa myös siitä, että päänsärky hellittää hieman" hän höpisi itsekseen, ja raotti ovea varovasti. Hän kurkisti hitaasti ovenraosta, ja huomasi käytävällä olevan muutamia matoraneja. Snowman perääntyi vankilahuoneeseen, ja mietti mahdollisuuksiaan. Okei, äkkiäkös minä heidät selättäisin. Mutta taistelu on aina suunnitelma B. Mikä muu auttaisi? Paitsi tietenkin, jos...!
Hän kaivoi laukusta esiin molemmat hakkunsa, ja iski huoneen pienen ikkunan lasin säpäleiksi. Sitten hän kiipesi ikkunasta ulos, ja heilautti toisen hakun tukevasti laivan ulkoseinään. Ja sitten toisen, hieman ylemmäs. Ja sitten taas toisen. Pian Snowman kiipesikin varustelaukku olallaan ilmalaivan ulkoseinämää ylös, kohti aluksen kantta. Voisin melkein olla vilkaisematta alas, hän tuumi. Mutta toisaalta, maisemat ovat varmaan upeat. Joten miksei? Hän katsahti olkansa yli, ja myönnettäköön, maisemat olivat upeat. Mutta oli hän kyllä mielestään hieman liian korkeallakin. Tästä huolimatta hän kapusi ylös, ja yhyttikin pian laivan kannen korkeuden.
Snowman kurkisti varovasti kannen tapahtumia kaiteen yli. Matoranpiraatit lähentyivät laskeutunutta lentokonetta, koettan kovasti näyttää itsevarmoilta ja hurjilta. Lumiukosta näky oli enemmänkin huvittava, mutta toisaalta. Kuka hän oli kritisoimaan, lumiukon ja toan epämääräinen yhdistelmä, joka roikkui matoranilmalaivan kannen reunalla vakoilemassa. Lisäksi hänellä oli voimistuva päänsärky. Nopeasti voimistuva, huimaava päänsärky.
Ei, ei nyt.
"Apua!"
[spoil]Selviääkö lumiukomme tästä kinkkisestä tilanteesta? Vai murskautuuko hän kuolemaansa? Se selviää ensi jaksossa! TO BE CONTINUED!!!
...anteeksi.[/spoil]
Bio-Klaanin saari, rantakallio
Meri oli hiljainen. Aallot pesivät Bio-Klaanin rantaa pehmeästi ja tähdet muodostivat kosmisia kuvioitaan taivaalla. Kuunsirppi hehkui keskellä yötaivasta ja pieni Matoran katsoi sitä haltioituneena seisoen rantakalliolla. Matoran oli täysin liikkumaton, mutta sen varjo heittelehti levottomasti.
"Pian", Avde sanoi tuijottaen kuuhun ja leventäen jo nyt suurta hymyään. "Pian."
Avde käänsi päätään ja katsoi varjoaan. Varjo heittelehti hallitsemattomasti ja muistutti suurta mustaa säkkiä, jonka sisällä oli jotain elävää. Kun Avde kuunteli tarkkaan, hän melkein kuuli vaimennettuja huutoja varjostaan.
"Odota hetki, poikaseni", Avde sanoi poikkeuksellisen lämpimästi. "Kohta pääset ystäviesi joukkoon ja kohta saat tehdä päätöksen, pelastatko heidät vai et. Sinua ei pakoteta mihinkään."
Tämä puhe ei vähentänyt säkkimäisestä varjosta tulevaa huutoa. Avde pyöritteli silmiään pettyneen näköisenä. Hän lähti kävelemään hitaasti kohti Klaanin linnoitusta raahaten paisunutta varjoaan perässään.
Klaanin linnoituksen muurien suuret vartiovalot häikäisivät Avdea kääntyillessään ja ne eivät jättäneet yhtään pimeää pistettä Klaanin muurin lähiympäristöön. Jos joku yrittäisi hyökätä linnoitukseen, valonheittimiä operoivat vartijat takuuvarmasti huomaisivat tämän ja aloittaisivat hälytyksen. Avde katsoi valokeiloja inhoten suuren kallion takaa. Paljon olisi kiinni vartijoiden huomiokyvystä.
Avde kuuli hiljaisia askelia takaansa. Niitä seurasi monen äänilähteen tuottama samanaikainen matala humina jostain kauempaa.
Avde kääntyi. Hänen takanaan seisoi sinivalkomusta naispuolinen Toa, joka katsoi häntä neutraali ilme kasvoillaan. Toan takana leijui varjoissa joukko metallisia sylinterimäisiä kohteita, jotka humisivat matalasti. Avde ei viitsinyt laskea, montako kohteita oli. Ne tulisivat ajamaan asiansa ja se oli tärkeintä.
Sähkön Toan takana leijuvissa metallisylintereissä syttyi pieniä valoja ja ne päästivät mekaanisia ääniä. Hetken analyysin jälkeen yksi niistä puhui ruosteisella äänellään.
"Kohde tunnistettu. 'Avde'. Tunnettu liittolainen. Laskekaa aseet."
"Tervehdys, Sheelika", Avde sanoi virnuillen pirullisesti. "Herra Arstein ei kertonut sinun olevan mukana operaatiossa."
Sheelika katsoi Avdea. Sähkön Toan neutraaleille kasvoille vääntyi pieni väkinäinen hymy. "Toitko kohteen?"
Avde nosti yhden sormen pystyyn ja osoitti varjoaan, joka sätki entistä kiivaammin. Sheelika katsoi takanaan olevia mekaanisia olentoja ja nyökkäsi.
"Saammeko nähdä hänet?" Sheelika kysyi. Avde vastasi myöntävästi ja löi kämmenensä yhteen.
Silloin Avden varjo paisui. Se tuli ulos maasta ja muodostui kolmiulotteiseksi yönmustaksi kuplaksi, joka kasvoi kasvamistaan. Kun Avde löi käsiään yhteen uudelleen, kuplaan repesi haava, joka muodosti rujon alligaattorimaisen kidan. Kita hengitti raskaasti hetken ennen kuin aukesi kokonaan ja oksensi sisältönsä maahan kuvottavasti kakoen.
Kidasta ruiskuavan mustan nesteen mukana tuli Toa. Hopeinen Avohkiita muistuttavaa naamiota kantava Toa putosi maahan huudahtaen kivusta. Hetken päästä kita sylkäisi Toan miekan tämän viereen.
Vastenmielisen operaation loputtua kita katosi takaisin Avden varjoon, joka oli nyt ensimmäistä kertaa tunteihin hänen itsensä muotoinen.
Sheelikalla oli itselläänkin varjovoimat, mutta hän näytti silti häkeltyneeltä siitä, mitä äsken oli tapahtunut, sillä Toa ei ollut nähnyt edes yhdenkään Makutan tekevän jotain tällaista.
Hopeinen Toa katseli Avdea ja Sheelikaa sanomatta mitään. Hän pyyhki tahmeaa mustaa nestettä päältään inhoten.
"GK", Avde sanoi. "Seuraavaksi astut valonheittimien eteen ja pääset sisään Klaaniin. Sen jälkeen sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Toivon, että valitset viisaamman."
GK nyökkäsi. Hän nousi pystyyn, laittoi miekkansa selkäänsä ja lähti juoksemaan kohti Klaanin linnoitusta. Toan askel oli selvästi ontuvaa sadistisen Makutan kidutuksen johdosta, mutta hän juoksi erittäin kovaa, jos otti huomioon hänen kokemansa tuskat. Avde ja Sheelika katsoivat GK:ta pitkään tämän juostessa.
"Avde hyvä", Sheelika sanoi melkein viettelevästi. "Tämä on oikein hyvä idea, mutta älä sano, että suunnitelmasi perustuu yhden Toan valintaan."
"Ei, Sheelika", Avde sanoi pirullinen hymy vain leventyen. "Ei yhden. Olen kuluttanut tähän kaksi viikkoa. Kuusi marionettia, joiden naruista olen vedellyt, joita olen suostutellut ystävällisesti. Vaikka GK ei suostuisikaan, minulla on vielä viisi kandidaattia. Tänään näemme, kenellä on eniten lojaliteettia ystäviinsä."
"Odotamme kiinnostuksella", Sheelika sanoi.
Hetken oli hiljaista. Sheelikan takana olevien mekaanisten sylintereiden humina voimistui entisestään. Niistä etummaisen valot syttyivät ja se puhui jälleen.
"Pyyntö: Tehtävän kertaus odottaessa."
Avde kääntyi ympäri.
"Kun valot sammuvat, menemme sisään", Avde sanoi yllättävän virallisesti. "Astun sisään ensimmäisenä ja menen kohti hallintohuoneita. Voitte tappaa kaiken näkemänne, mutta jättäkää hämähäkki henkiin. Vartija on ehkä myös hyvä säästää, hän on hyvää kauppatavaraa...tietyille tahoille."
Sheelika näytti innostuneelta. Sähkön Toan silmät aukenivat täysin ja aiemmin teennäinen hymy muuttui aidoksi. Sinertävät sähkönpurkaukset hyppivät Sheelikan sormien välillä.
"Entä...Tawa?" hän sanoi kiinnostuneena.
"Hän on sinun", Avde sanoi kylmästi. "Tee mitä haluat, rakas ystävä."
"Vaatimus: Ei ketään tiellemme", yksi Sheelikan takana leijuvista mekaanisista olennoista sanoi tiukasti. "Mestari Z.M.A vaatii meille täyttä itsenäisyyttä tehtävässä uuden arsenaalin testausta varten."
Avde nyökkäsi. "Tehkää vahinkoa."
Bio-Klaanin linnoitus
Guardian seisoi käytävällä, joka oli ajoittain pimeä ja ajoittain valoisa. Valohäiriö ei ollut ollut vain hetkellinen, vaan se toistui Guardianin laskujen mukaan yhdentoista sekunnin välein.
Guardian otti kommunikaattorin käteensä. Hän paineli näppäimillä Paacon taajuuden.
"Paaco?" hän sanoi kommunikaattoriin. "Onko kyse vain tästä kerroksesta vai onko koko rakennuksessa jotain vikaa?"
Kesti poikkeuksellisen kauan, että Paaco vastasi. Hän ilmeisesti tutki valvontakameroja erityisen tarkkaavaisesti. Silloin kun Paaco vastasi, äänenlaatu oli huonontunut suuresti.
"Se on kaikkialla!" Paaco sanoi paniikinomaisesti. "Valonheittimetkin pätkivät. Kommunikaatio-ongelmamme eivät johtuneet toisen pään tapahtumista, häiriösignaali on Klaanissa!"
Guardian mykistyi. Ainoa tapa, miten signaali olisi voinut päästä sisään oli se, että joku klaanilaisista oli aktivoinut sen. Guardian ei tohtinut ajatella mahdollisuutta.
"Mutta häiriösignaali ei sotke valojamme", hän sanoi. "Se ei kävisi järkeen. Oletko tarkistanut apuvirtageneraattorin?" Tätä kysyttyään Guardian kuuli toisesta päästä pari napinpainallusta.
"Kyllä, generaattorissa on kiinni jotain", Paaco sanoi. "Näyttääpä ihan p-"
Sen enempää Paaco ei ehtinyt sanoa, sillä hänet keskeytti voimakkaalta räjähdykseltä kuulostava ääni, joka tuli jostain apugeneraattorin suunnalta. Paineaalto kaatoi Guardianin maahan ja sai hänet pudottamaan kommunikaattorin kädestään. Samalla valot pimenivät lopullisesti ja jäljellä oli vain pimeys ja kommunikaattorin rätisevä ääni.
Klaanin linnoituksen muuri
Räjähdyksen jälkeen oli pimeää ja hiljaista. Oli vain pimeä linnake, pelästyneiden vartijoiden huudahdukset, Sheelika, tämän mekaaniset ystävät ja Avde.
Avde hymyili.
"Tiesin. Kiitos, ystävä."
Matoran käveli kohti linnaketta pimeyden turvin Sheelika ja tämän mekaaniset ystävät perässään. Mekaanisten sylinterien moninaiset valot syttyivät ja niiden sisäisten moottorien humina voimistui äärimmilleen.
"Mistä ajattelit mennä sisään?" Sheelika kysyi.
"Etuovesta, tietenkin", Avde sanoi. "Tiemme erkanevat varmaan tässä. Pysy hengissä, yhteistyökumppanini pysyy onnellisempana jos tuon sinutkin takaisin."
Sheelika kääntyi katsomaan yhtä linnakkeen torneista. Kyseessä oli torni, jossa Sheelikan kohde sijaitsi. "Sinä et selvästi tunne häntä", Sheelika sanoi itsekseen.
Metallisista sylintereistä kuului aseiden latautumisen ääniä. Ne leijuivat paikallaan kuin odottaen käskyä. Sheelika huomasi tämän.
"Lentäkää, kaunokaiset, lentäkää."
Kuin innostuneina mekaaninen joukkue syöksyi kohti synkkää linnoitusta. Lentäessään ne tuntuivat unohtavan robottimaisen tunteettomuutensa ja huusivat jotain, joka tuli syvältä sydämestä.
"ARSTEIN!"
"ARSTEIN!"
"ARSTEIN!"
Sheelika katsoi lentäviä koneita hymyillen. Sitten hän lähti juoksemaan kohti tornia, jossa hänen kohteensa oli, jättäen Avden yksin.
Avde oli tyytyväinen, sillä vihdoin oli rauhallista ja hiljaista. Hän käveli aivan pääportin eteen. Se oli läpäisemätön ja tiukasti lukossa. Joskus muulloin tämä olisi ollut Avdelle ongelma, mutta nyt oli yö ja hän seisoi valtavan linnoituksen varjossa.
Avde astui hieman taaksepäin. Pienen punaisen Matoranin silmät sulkeutuivat ja se hymyili leveästi. Avde nosti molemmat kätensä ja alkoi liikutella sormiaan. Hän kuvitteli käsiinsä narut vedeltäviksi. Matoranin hengitys muuttui raskaammaksi ja jotain kasautui hänen sisäänsä. Se kerääntyi ja kerääntyi, kunnes kaikki purkautui ulos tulivuorimaisena räjähdyksenä.
Avde nauroi. Se ei ollut hänelle tyypilllistä hiljaista ja varovaista pilkkanaurua. Se oli äänekästä huutoa, joka kaikui kauas. Ja Avden nauraessa jotain nousi hänen jalkojensa alta. Aluksi kyseessä oli vain kaksi mustaa palkkia, jotka kietoutuivat toisiinsa ja kasvoivat kuin puut, kasvattaen suuria oksia, jotka jakaantuivat kymmeniin haaroihin. Pian ne kuitenkin hajosivat useampiin osiin ja muodostivat jotain valtavaa.
Sillä oli raajoja, ulokkeita, käsiä, jalkoja ja lonkeroita suuren Rahi-lauman verran ja jokainen niistä oli mustempi kuin pimeys, joka olentoa ympäröi. Jokaisella olennon nuoren elämän sekunneistä aukesi sen ruumiiseen kymmenen uutta silmää, kaikki tyhjäkatseisia ja punertavia. Yönmusta hahmo kasvatti myös kaksi suurta siipeä selkäänsä, mutta suuruudestaan huolimatta ne olisivat liian pieniä nostamaan olentoa ilmaan. Groteskia mutaatiota kesti minuutteja ja olento kasvoi suuremmaksi kuin ovi, josta sen oli tarkoitus astua sisään.
Kasvunsa loputtua olento avasi suunsa ensimmäistä kertaa ja sen tehdessään se liittyi pienen Matoranin nauruun. Olennon nauraessa viidellä äänellään sen valtava yönmusta kieli tunkeutui ulos suusta ja ahtautui Klaanin teräsporttien väliin. Raivokkaasti huutaen olento väänsi ovet auki ja mateli höllyen sisään pimeään linnoitukseen.
Sinipunainen Matoran jäi seisomaan oviaukkoon jähmettyneen näköisenä, mutta Avde ei. Avde oli jo matkalla ja hän nauroi kovempaa kuin vuosikymmeniin.
Piraattimatoranien laivan kansi
Kapteeni Ghekulan ja Ämkoon välinen tuijotuskilpailu oli jatkunut jo hetken. Ympärillä vahtailevat piraatit alkoivat jo hermostua. Lopulta yksi uskaltautui rykäisemään voimakkaasti ja Ghekula jakoi tämän kanssa pikaisen katseen. Sitten Ghekula käänsi katseensa takaisin Ämkoohon ja puhui:
"Yarr."
"...sinä sanoit sen jo", vastasi Ämkoo pyyhkien hölmön virneen samalla kasvoiltaan. Merirosvokapteenin sanavarasto ei vaikuttanut erityisen mittavalta.
Samoihin aikoihin kapteeni Taku ilmestyi laivan kannelle seuraten yksitoikkoista keskustelutynkää etäämmältä. Taku piiloutui urhoollisesti muutaman tynnyrin taakse ja jäi tarkkailemaan tilannetta.
"Yarrr. Olet väärällä laivalla, poju", puhui Ghekula Ämkoolle.
"Älähän pojuttele, sinä polvenkorkuinen hattuteline", vastasi Ämkoo ottaen askeleen lähemmäs Ghekulaa. Ämkoon ihmetykseksi Ghekula ei kuitenkaan perääntynyt vaan ryhdisti asentoaan.
"Päästän sinut menemään", Ghekula aloitti, oikaisi jälleen hattuaan ja jatkoi: "sillä ehdolla, että jätät tuon lentokoneesi meille. Siitä saa varmaan hyvät rahat, arrr."
"Ja millähän kuvittelet minun sitten häipyvän täältä?", Ämkoo kysyi.
Ghekula irvisti ikävästi.
"Me voidaan tehdä lankku."
"Ahaa. Kauppoja ei tule."
"Arrr."
Kapteeni Ghekula vilkaisi Ämkoon vyötäisille havaiten ikävähkön mittaisen teräaseen. Hänen oma sapelinsa kalpeni mokoman rinnalla. Taistelu Toan näköistä tulokasta vastaan olisi luultavasti muistakin syistä johtuen lyhyt ja epätasaväkinen.
"Kuten varmaan, arrrrr, huomaat, meillä on tässä työt kesken", totesi Ghekula jälleen, koittaen kuulostaa mahdollisimman diplomaattiselta. Tunkeilijasta oli päästävä eroon, taikka kaapattava laiva pääsisi karkuun.
Ämkoo tuhahti ja katseli ympärilleen. Miehistöä oli kannella kymmenen, kaksi- ei, kolmisenkymmentä henkeä. Pääosin miekoin aseistautuneita, joskin muutamalla Ämkoo erotti pienehkön pistoolin. Kertalaukeavia zamor-pistooleja matoraneilla. Mistä lähtien?
"Niin että joko häivyt tai saat selkääsi, yarrr."
Ämkoo ei ollut kuulevinaan kapteenin uhkausta. Hän nimittäin muisti juuri jotain.
"Ei teistä kukaan ole sattunut näkemään ystävääni? Sellainen iso ja valkoinen möykky. Lennähti paattiinne hetki sitten."
"Arrr?"
Siinä samassa kannelle singahti vikkelän oloinen piraattimatoran kauhun vallassa.
"Se valkoinen karkasi häkistä!"
"Arrrr?"
"Sellainen iso ja valkoinen möykky. Nappasimme sen ihan hetki sitten!"
"Arrrr!"
Ämkoo virnuili puhujalle ja kääntyi taas kapteenin puoleen.
"Tuossa olikin kaikki mitä halusin tietää. Etsin nyt ystäväni, jos sopii."
"Arrrrr!"
"Jaa niin. Ennen sitä..."
"Arrr."
Silloin Ämkoo häpäisi kaiken kapteenille tärkeän. Ghekulan maailma repesi kahtia Ämkoon poimiessa vikkelin sormin kapteenin massiivisen lierihatun käteensä ja sovitellessa tätä omaan päähänsä.
"Minä todella pidän tästä hatusta", Ämkoo totesi ja ampaisi juoksuun.
Kapteeni Ghekulan raivo ei tuntenut rajoja. Naama punaisena karjuva kapteenimatoran viskoi käskyjä viidentoista kapteenin edestä tanssahdellen samalla tasajalkaa hysteerisen raivokohtauksen vallassa.
"ARRRRR!!! OTTAKAA SE KIRRRROOTTTU MAAAKRAAPU KIIINNNI!!! JA NAULATKAA SE NIVUSSSISSTAAN MASSSTOOON!!!! JA RIIPUTTAKAA KÖLIN ALI!!! ARRRRRRR!!!"
Samaan aikaan Ämkoo syöksyi pitkin laivan kantta väistellen parhaansa mukaan ohitseen kiitäviä ammuksia ja mitä mielikuvituksellisimpia teräaseita. Ämkoo päätti hyökätä laivan sisäosaan tarkoituksenaan etsiä kadonnut kumppaninsa, mutta siinä oli yksi ihan pikkuinen ongelma. Oviaukon tukki kymmenkunta miekkaansa viuhuttavaa matorania.
Ämkoo vaihtoi suunnitelmaa ja muutti suuntaansa. Hän juoksi aivan laivan kannen reunamille etsien uutta pakoreittiä. Turhaan.
"Jaahas", totesi Ämkoo tuijottaen kimppuunsa syöksyviä pikkuisia piraatteja. Jokainen näistä lähestyi Ämkoota raivotautisen apinan voimalla esitellen juostessaan teräviä aseitaan. Paikoilleen jääminen ei tullut kuuloonkaan, joten Ämkoo päätti tehdä jotain hyvin spontaania. Hän otti tukevan otteen vieressään komeilevasta paksusta köydestä, vetäisi miekkansa esiin ja...
...iski köyden poikki lennähtäen sen mukana korkealle ilmaan.
Snowman roikuskeli yhä laivan ulkoseinustalla yrittäen hälyttää apua. Kannelta kuuluva armoton meteli kuitenkin peitti hänen huutonsa. Lumiukko sulki epätoivoisena silmänsä yrittäen kuvitella olevansa jossain ihan muualla.
Ämkoo syöksyi ilmojen halki köytensä varassa nauraen samalla hysteerisesti. Samalla hän sai huomata, että monet piraattimatoranit olivat ottaneet hänestä mallia. Kymmenkunta matorania nimittäin viuhui hänen perässään äänekkäästi kiroillen. Tai noh, enää kahdeksan. Kaksi onnistui nimittäin sotkeutumaan toisiinsa ja he putosivatkin parasta aikaa parkuen alas.
Kapteeni Taku oli onnistunut kiipeämään maston päähän. Hän hakkasi parasta aikaa yhtä köysistä poikki miekkallaan, hihittäen tyytyväisenä.
Yksi matoraneista oli onnistunut jollain ihmeellisellä tempulla lisäämään vauhtiaan ja ilmestyikin Ämkoon rinnalle. Seurasi mitä omituisin miekkataistelu molempien osapuolten yrittäessä katkaista toisen käyttämää köyttä. Ämkoon onneksi matoran kuitenkin sekosi liikkeissään ja katkoi oman köytensä.
"AAAAAAAaaaaaaarrrrr..."
"Tervemenoa!"
Siinä samassa Ämkoo huomasi putoavansa itsekin. Hän vilkaisi ylös ja näki korkeuksissa vilkuttelevan kapteeni Takun. Ämkoon onneksi hänen ohitseen kuitenkin viuhahti jälleen kerran yksi piraattimatoran, joten Ämkoo onnistui suorittamaan taktisen köydenvaihdon. Jälleen yksi pikkupiraatti lähestyi huutaen laivan kantta.
Snowman alkoi voida pahoin.
Ämkoo huomasi käyttämänsä köyden olevan häiritsevän pitkä. Hän antoikin otteensa livetä hetkeksi ja nappasi köydestä uudelleen kiinni pudottuaan ensin köyden alapäähän saakka. Tämän johdosta Ämkoo viilettikin jo niin matalalla, että hän sai ottaa muutamia juoksuaskelia laivan ulkoseinää pitkin kiihdyttääkseen vauhtiaan...
Kapteeni Ghekula kiroili edelleen. Muutama piraateista yritti epätoivoisesti rauhoitella kapteeniaan, mutta turhaan. Silloin Taku pudottautui köyden varassa Ghekulan tykö mitä ikävimmällä tavalla mairea ilme kasvoillaan.
"Noh noh, ei yksi hattu voi olla noin tärkeä."
"ARRRR."
"Oli miten oli, minulla on idea."
"ARRR?"
"No siis, jos me..."
Kapteenikaksikon keskustellessa suunnitelmastaan Ämkoo viiletti edelleen laivan reunamilla. Köyden varassa tapahtuva matkanteko alkoi vaikuttaa jo hieman puuduttavalta, eikä se ainakaan auttaisi häntä Snowien löytämisessä.
...tai niin Ämkoo luuli, kunnes törmäsi lumiukkoon.
[spoil]La la la. Kukaan ei sitten kysy, miksi Ämkoo ei käyttänyt kertaakaan ihmevoimiaan.[/spoil]
Bio-Klaanin linnake, respan takana oleva makuuhuone
Snowmanin pieni lemmikkirahi Napo heräsi huutoon. Se nousi pienille takajaloilleen, ja nuuhki ilmaa. Kaikki vaikutti normaalilta huoneessa, jossa pieni sammakko oli. Ainostaan kova meteli poikkesi normaalista.
Napo hyppeli ovelle. Se ei nähnyt respan tiskin takaa mitään, ja nuuhki uudestaan ilmaa. Emäntää ei näkynyt missään. Tai siis sitä mukavaa, ja yleisesti hehkeänä pidettyä veden toaa, joka työskenteli tiskillä, ja joka piti Naposta huolta oikean isännän ollessa poissa.
Kuitenkin Napo huomasi jotain poikkeuksellista: normaalien, rauhoittavien valojen sijaan huoneen täyttivät erilaiset välähdykset ja leimahdukset. Kaikkialla kuului huutoa ja räjähdyksiä.
Yllättäen tiskin yli hyppäsi hahmo. Se oli emäntä! Napo hyppi iloisesti tätä toaa vasten, joka ei kuitenkaan millään lailla reagoinut hellyydenosoituksiin. Sen sijaan veden toa kaivoi tiskin takaa kiireesti Kanoka-laukaisimen, ja kävi lataamaan sitä. Yllättäen outo valo kuitenkin keskeytti emännän toimet, ja tämä kaatui lattialle, tiskin taakse. Napo nuuhki emäntää kasvoista.
Nuuh.
Ei reaktiota.
Nuuh nuuh.
Ei vieläkään mitään.
Emännän rinnassa palava valo sammui, ja kiekonheitin putosi kädestä. Paniikki iski pieneen sammakkoon, se tahtoi isännän syliin! Mutta isäntä oli poissa. Emäntä taas oli täysin liikkumaton.
Hädissään Napo lähti viilettämään halki aulan, pujotellen liikkumattomien matoranien ja muutamien toien ruumiita. Kaiken keskellä leijui muutama outo, metallinen laatikko.
"ARSTEIN!"
"ARSTEIN!"
"ARSTEIN!"
Napo loikki paniikissa käytäviä pitkin, mutta sekasorto tuntui leviävän hänen mukanaan. Kaikkialla oli huutoa ja sekaannusta. Lopulta Napo kuitenkin löysi turvallisen tuntuisen paikan: se käpertyi kivisen patsaan taakse, Admin-siipeen johtavalla käytävällä. Pian se kuitenkin havaitsi jotain paljon niitä metallihirviöitäkin järkyttävämpää. Valtava, mustan ja punaisen kuvottava sekamelska rynnisti halki käytävän, hajottaen irtaimistoa ja pitäen hirveää, sielua raastavaa naurua.
Postikeskus
Dinem oli vielä hereillä ja täydessä työssä. Hän lajitteli kirjeitä laatikoihin ja allekirjoitti papereita vuorokaudenajasta huolimatta yhtä pirteänä kuin aiemmin. Muut postityöntekijät olivat menneet jo nukkumaan, mutta Dinem tanssahteli pirteänä läpi toimiston pöytänsä luota lokeroille ja takaisin. Limenvihreää Hauta käyttävä Ga-Matoran ei ollut aivan varma, mitä postikeskuksen ulkopuolella tapahtui. Tämä johtui pääasiassa hänen päässään olevista kuulokkeista, jotka soittivat erittäin tarttuvaa melodiaa erittäin kovaäänisesti.
"Dä-nä-näh dä-näh dänä-näh..."
Dinem keskeytti tanssahtelun vasta havaittuaan, että jonkinlainen hirviömäinen musta juna syöksyi postitoimiston seinän läpi tuijottaen häntä perin epämiellyttävästi ja heitellen huonekaluja ympäriinsä. Se katosi paikalta aivan yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt.
Dinem tuijotti pitkään pimeyteen hiljaa paikallaan. Matoran ei ollut nähnyt koskaan aiemmin mitään näin kammottavaa. Hän vapisi.
Hän joutuisi lajittelemaan osasto viiden kirjeet uudelleen.
Bio-klaani
Jake käveli ympäriinsä. Hänellä oli tylsää. Hän oli juuri menossa chattiin kun iso musta massa jossa oli paljon punaisia silmiä ja muita härpäkkeitä käveli hänen eteensä. Jake ei suuremmin välittänyt. Hän hörppäsi limonaatistaan. "Terve. Mitens menee?", Jake sanoi. Sitten hän huomasi mille puhui ja tiputti limonaatinsa. "Mitäs herra etsii?", Jake kysyi hieman kylmällä äänellä. "Sinä taidat olla se tyyppi joka sai pääni sekaisin, vai mitä?" Jaken äänessään ei ollut pätkääkään pelkoa. Hän kuulosti närkästyneeltä. "Kyllä, niin taisin tehdä. Voitko nyt osoittaa minulle admin-siiven suunnan, pieni ystäväni?", Avde kysyi. "En. Miksi näyttäisin, pilasit kolme viikkoa minun kallisarvoisesta elämästäni",Jake vastasi. "Näytä tai kuolet" ,Avde sanoi. "Seelvä... Jos nyt haluat niin kovasti, ethän sinä kuitenkaan mitään pahaa tee..." ,Jake vastasi ja osoitti oikealle. Avde lähti kävelemään, tai oikeastaan valumaan.
Nazorakein tukikohta
Kenraali 001 käveli pimeää käytävää pitkin. Kylmänkosteaa tilaa valaisivat vain muutamat sähkölamput ja parin metallioven takaa loistava hehku. Katossa kulkevista putkista kuului hiljaista huminaa, mutta muuten oli hiljaista.
Kenraali kääntyi eräästä kulmasta vasempaan, ja lähti nousemaan portaita ylös. Pian käytävä muuttui betonisesta maalattiaiseksi. Hän jatkoi tunnelia pitkin, kunnes saapui avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko, mutta Kenraali ei ollut nyt matkalla itse pesän sydämeen. Hän jatkoi tukikohdan muihin osiin, ja pian maa vaihtuikin taas tukevasti betonin harmaaksi ja tasaiseksi.
Yksikään Klaanilainen ei ollut koskaan selvinnyt valtavan pesäkompleksin näistä osista elävänä, eikä kukaan myöskään tiennyt sen tarkkaa sijaintia. Sen kaikki kuitenkin tiesivät, että tämä nazorakein päätukikohta oli kaukana itse Klaanista, eikä luultavasti ainoastaan syvällä maan alla, vaan myös jossain aivan toisessa ilmansuunnassakin. Mutta jos Klaanilaiset lähtisivät saaren tunneleita pitkin matkaamaan, niin lopulta he kyllä löytäisivät tämän osin teollisen ja osin luolamaisen tukikohdan sydämen. Jos he siis selviäisivät nazorakien puolustuksista elävänä.
Kenraali 001 saapui etsimänsä huoneen ovelle, ja avasi sen. Oven takana sijaitsevassa kokoushuoneessa istuivatkin jo Kenraalin kutsumat vieraat, maavoimien ylin johtaja Kenraaliluutnantti 003 ja ilmavoimien komentaja 004. Molemmat nousivat, ja tekivät kunniaa Kenraalin saapuessa huoneeseen.
"Kutsuin teidät tänne kahdesta syystä. Toinen on tämä" Kenraali sanoi, ja poimi huoneen pöydältä kaukosäätimen. Hän painoi nappia, ja suuri näyttö, joka peitti suuren osan eräästä huoneen seinästä heräsi eloon. Kolme torakkaa istuivat penkeille, ja katsoivat ruudulta näkyvää Bio-Klaanin linnaketta.
"Kyllä, 007 on saanut asennutettua vakoojakameroita hyvin lähelle linnaketta. Hän esitteli tätä jo minulle-" 004 aloitti, mutta Kenraali keskeytti hänet.
"Katso lähemmin." Sitten Kenraali painoi toista ohjainta kaukosäätimessä, ja kuva tarkensi Klaanin linnakkeen oviin. Jotka oli väännetty auki.
"He siis todella tekivät sen?" 004 ihmetteli. "Luulin koko jutun liittolaistemme hyökkäyksestä olevan pelkkiä huhupuheita."
"Ei, se on totisinta totta" Kenraaliluutnantti 003 vastasi ärtyneenä. "Ja ihmettelen edelleen, miksi emme ole mukana siinä. Olen puhunut joukkojen kanssa, he ovat kärsimättömiä. Ei ole mitään järkeä laskea kaikkea suunnitelmasi varaan, olen siitä joukkojen kanssa yhtä mieltä."
Kenraali ryhtyi puhumaan: "Tästä pääsemmekin toiseen asiaani. 004, ylennän sinut. Virallinen numerosi on nyt 003."
"Mit-" Kenraaliluutnantti avasi suunsa, mutta vaikeni, kun kaksi paria sinisiä käsiä tarttui häntä olkapäistä, ja lähti retuuttamaan huoneen ovelle. Hän huusi: "Minne viette minut?!"
"000 riittänee vastaukseksi" Kenraali sanoi kylmästi. "Näin käy, kun kyseenalaistaa auktoriteettini. Olet kritisoinut toimiani liikaa, ja kaiken päälle olet istuttanut kapinahenkeä joukkoihinkin." Seuraavan lauseensa hän kohdisti sinikätisille torakoille: "Viekää tämä niskottelija pois silmistäni!"
Kenraali ja ilmavoimien komentaja, uusi 003 kuuntelivat Kenraaliluutnantin hysteeristä huutoa niin kauan kun se pesän käytäviltä vielä kuului. Sitten kaksi torakkaa keskittyivät taas tarkkailemaan Klaanin linnakkeen tapahtumia.
Klaanin linnake
GK oli kauhuissaan ainoa mikä hänelle antoi voimaa juosta oli se pelko, että Avde palaisi kiusaamaan häntä, hänen jalkansa oli ruhjoutunut pahasti, kädet näyttävät siltä kuin niiden päältä olisi astellut lauma Muakoja joten hän päätti ihan aluksi mennä lääkintä osastolle jotta korjautuisi
Gk juoksi minkä ontuvista jaloistaan pääsi läpi klaanin kunnes pääsi ovelle, mutta kauhistuksekseen hän kuuli sitä hirveää ääntä ja tunsi samaa pimeytti jossa oli viettänyt viime tuntinsa se oli sielua raastavaa naurua naurua jota hän ei enään koskaan olisi halunnut kuulla ehkä se etova olento oli saanut hänet takaisin elämään, mutta oliko hänen ylipäätään pakko joutua kidutukseen.
Mielessään hän ajatteli kirkuvaa Matorania Abzumon kynsissä ja niitä veitsiä, ja muita teräaseita ja sitten sitä hirveää silmäkasaa.
"Avatkaa ovi", GK huusi paiskoen ovea samaan aikaan kun kuuli hirveitä kirkaisuja ja räjähdyksiä.
Radiak saapui ovelle ja näki riutuneen Avohkkin kaltaista naamiota kantavan toan.
"Äkkiä tuole sisään koitan keksiä hätäisesti jotain." Radi sanoi ja auttoi GK:sisään ja lukitsi oven samaan aikaan kun kuului tuskan huutoja ja jotakin teknologiselta kuulostavaa meteliä.
Klaanin linnake
Kepe seisoi käytävällä yllättyneenä valojen räpsymisestä. Jostain kaukaa kuului mekkalaa, rakennus tuntui tärähtävän. Sitten valot ottivat ja kuolivat.
Jokin jyrähti ja kovaa, paineaalto pyyhkäisi läpi linnan. Kepe kaatui, onnistuen pitämään lasisen säiliön juuri ja juuri rikkoutumattomissa.
Tästä toivuttuaan Kepe jatkoi käytävää eteenpäin etsien G:tä, näyttääkseen koteloita ja saadakseen tietää mitä oli tekeillä. Koteloille oli tapahtumassa jotain, ne alkoivat kehittää jonkinlaista kudosverkkoa välilleen. Hän kääntyi nurkalta vasemmalle. Pimeys jatkui joka suuntaan, sähköt näyttivät täysin katkenneen.
Sitten hän näki hahmon käytävällä. Se oli G.
Hän kiiruhti tätä kohti, mutta kompastui johonkin, vaikka käytävällä ei näyttänyt olevan mitään. Hetken hän kuvitteli kuulleensa kolkkoa naurua. Varjo oli kampittanut hänet.
Kotelot olivat miltei yhdistyneet yhdeksi isoksi, ja yhteen niistä aukesi punainen, luonnoton silmä. Se ei näyttänyt katsovan minnekään, mutta silti näytti tietävän mitä oli tekemässä. Säiliön rysähtäessä maahan otus vapautui ja lähti viipeltämään lonkeroillaan G:tä kohti. Kepe oli samalla hölmistynyt että kauhistunut.
Pimeys Klaanin tai sitä ympäröivien merien alla
Manun tiimi oli kävellyt oudolta haisevassa tunnelissa jo tunteja. Viimeisestä välikohtauksesta oli kulunut Keetongun arvioiden mukaan ainakin neljätoista tuntia. Heidän yllään oli yhä Manun luoma turvaa tuova pimeys, mutta se esti tarkan näkemisen useimmilta ryhmän jäseniltä Makutaa ja kiikarisilmäistä kyborgitoaa lukuunottamatta. He olivat lisänneet hieman valoa vain kahden lyhyen tauon ajaksi.
"Tämä on kuin videopelistä. Etenemme käytävässä kohti vihollisen tukikohtaa ja tapamme eteen tulevat kätyrit", Keetongu sanoi.
"Paitsi jos kuolemme, emme palaa takaisin tallennuspaikkaan", sanoi MahriKingin ääni hänen edestään.
"Ei vanhoissa peleissä ollut tallennuspaikkoja."
"..."
He jatkoivat kulkemista hiljaisuudessa, jonka rikkoi vain askelten ääni. Vaikka kaukana ylpuolella olisikin ollut meri, he eivät kuulisi sitä. Keetongun ja Manun raskaampi käynti erottui Toien askelista. Mitään torakkaan viittaavaa ei ollut näkynyt tai kuulunut aikoihin.
"Ne eivät käytä tätä tunnelia. Muuten olisimme kohdannut vastarintaa", Summerganon sanoi.
"Eikö se ole vain hyvä?" Makuta Nui vastasi edestä.
"Mutta se ei ole luontevaa", Summerganon vastasi. Hänen äänessään oli hermoistuneisuutta. Keetongu vaistosi saman.
"Ehkä se on ansa."
Edelleen tunnelit
"C'moon, Tongu. ne eivät tiedä tulostamme. Miten ne olisivat voineet tehdä ansan? Tämä on autio, entinen tunneli. on ihan luonnollista että Torakoita ei ole kaikkialla.", niin yltiöpositiivinen Matoro sanoo.
"Kohta saavumme ensimmäiseen isompaan Nazorak-kammioon. Varokaa.", Manu keskeyttää.
Edestäpäin kajastaa hento valo. Viisikko kävelee hiljaa eteenpäin. Matoro vilkaisee ovesta. Edessä avautuu suuri, soikion mallinen sali, sienät täynnä kennoja. Keskellä on erilaisia rakennuksia. Ja tietysti Torakoita.
Matoro näkee teleskooppisilmällä kaukana kammion toisessa päässä käytävän - se on heidän tavoitteensa. Kammioon tulee myös monia muita käytäviä.
"Pahapaha. Emme pääse kovin helposti läpi.", Suga ajattelee ääneen.
"Taistellen emme pääse. Niitä tulee liikaa. Koitetaanko hipisä varjojen turvin toiselle puolelle?", Make suunnittelee.
Bio-Klaani
"Missä sinä olit?" Radiak kysyi puoliksi raahatessaan Glatoriankingiä ympäri Klaania vältellen mekaanisia olentoja.
"Ei puhuta siitä nyt. Selitän myöhemmin." Glatorianking vastasi.
"Tästä ei tule mitään. Kaikkialla on vihollisia. " Radiak huokaisi. "Parantaisin sinut mieluummin jossain muualla kuin keskellä käytävää, jossa on täysi sota käynnissä."
"Tiedätkö turvallista tietä huoneeseeni?" Glatorianking kysyi, ja Radiakin pudistaessa päätään lisäsi: "Pääsetkö kenenkään huoneeseen?"
"Voin lainata teille omaani!" Ohi juokseva Kapura huikkasi ja työnsi Radiakin käteen huoneen 338 avaimen.
"Kiitos. Tiedätkö turvallista tietä sinne?" Radiak kysyi. Kapura oli hetken hiljaa.
"Seuratkaa." hän sanoi.
Bio-Klaani, Kapuran huone
Radian avasi huoneen 338 oven. Kapura oli juossut takaisin taisteluun. Autettuaan Glatoriankingin Kapuran sängylle Radiak katseli ympärilleen. Seinille oli kiinnitetty iso kasa Smugleaf-julisteita, ja ainoat kalusteet sängyn lisäksi olivat muutama tuoli ja jättikokoinen lipasto täynnä roinaa. Uusin Klaanilehti lojui lattialla.
Kun Glatorianking oli parannettu, Radiak tiedusteli tämän suunnitelmia. Glatorianking mietti. Hänen aikomuksensa ei ollut kertoa Radiakille kaikkea.
"Minulla on juttu tehtävänä." Hän sanoi.
"Tulen mukaan." Radiak sanoi päättäväisenä. Glatorianking mietti tekosyytä.
"Älä, haavoittuneet Klaanilaiset tarvitsevat sinua enemmän kuin minä." Glatorianking keksi. Hetken päästä kaksikko juoksi eri suuntiin Klaanin pimeillä käytävillä.