Guardian nousi istumaan. Oli säkkipimeää, mutta Klaani oli kaaoksessa. Jossain päin alakertaa taisteltiin. Guardian oli oppinut tunnistamaan Zamorien ja Kanoka-kiekkojen äänet näinkin kaukaa.
Kukaan ei nähnyt sitä pimeydessä, mutta Guardian otti plasmakiväärinsä käsiinsä. Hän ei tarvinnut valonlähdettä ladatakseen sen ja säätääkseen oikean tähtäystilan, sillä tämä kivääri oli ollut hänellä niin kauan kuin hän muisti.
"Yökatse. Päälle."
Guardian näki heti paremmin, mutta ei ollut silti täysin varma, mistä avunhuudot, räjähdykset ja petomainen karjunta kuuluivat. Äänet ympäröivät häntä pyörien kuin jonkinlainen tuhon ja kuoleman karuselli.
"G!" joku huusi Guardianin takaa. Kesti hetken, että Guardian tunnisti puhujan Kepeksi. "Varo!"
"Varo mitä?" Guardian ehti sanoa kääntyen katsoakseen Kepeä. Se ei ollut välttämättä hyvä siirto.
Jotain mustaa hyppäsi Guardianin rintaan ja tönäisi hänet maahan. Se alkoi kietoutua hänen ympärilleen jatkuvasti pitenevillä limaisilla raajoillaan. Guardian tarttui limaiseen mustaan olentoon vasemmalla kädellään ja yritti repiä sitä irti kaikilla voimillaan. Tämän seurauksena olento kuitenkin sai kiinni Guardianin kädestä ja vangitsi senkin kiinni itseensä vahvalla otteellaan.
Guardian ei ollut ihan varma, kuuliko hän oikein, mutta olento vaikutti hihittävän todella kimeästi.
"Hmm", hän sanoi yllättävän rauhallisena. "Tämä on uutta."
Silloin olento avasi ensimmäistä kertaa suunsa. Sen hampaat olivat pienet, mutta erittäin terävät. Olennon silmät olivat jokseenkin epäloogisessa paikassa, sillä ne näkyivät pääasiassa silloin kun se yritti syödä Guardianin päätä.
Guardian huolestui hieman enemmän.
"Kepe!" hän huusi. "Toivon että sinulla on joku todella fiksu idea!"
Sheelika seisoi Tawan tornin alla Volo Lutu-laukaisin kädessään. Katsellen aseen tähtäimestä Tawan ikkunaa, Salaman Toa päätti painaa laukaisinta etusormellaan, ja terävä koukku lensi ilmassa, iskeytyen Tawan suureen ikkunaan. Kuului klonk ja koukku jäi kiinni ikkunan kalteriin.
Sheelika alkoi hinata itseään kohti Tawan tornin ikkunaa.
Tawan huone
Tawa säpsähti valvontalaitteistonsa äärestä, kun kuuli lasin rikkoutuvan ja jonkin metallisen kolahtavan jostain huoneensa perukoilta. Hän oli jo alkanutkin ihmettelemään tämän yön outoja tapahtumia, valojen välkkymistä ja outoja räjähdyksiä jotka tärisyttivät Klaanin linnoitusta.
Ottaen keihäänsä seinältä käteensä, Tawa puhui kaulassaan roikkuvaan pieneen mikrofooniin, joka lähetti hätäsanomaa koko linnoitukseen.
"Klaanilaiset, tämä ei ole harjoitus, linnoitukseemme on Hyökätty!" kaikui kaiuttimista ympäri linnoituksen sokkeloita.
Tawa käveli kohti ikkunaa, jossa lasinsirut kimmelsivät heikossa valossa. Ikkunan kaltereissa roikkui hopeinen koukku, jonka takaa kuului hinaamisen ääntä, mutta vaijeria ei näkynyt.
Sinivalkomusta hahmo hyppäsi rikkoutuneesta ikkunasta, rysähtäen Tawan päälle.
"Tapaamme jälleen, Tawa!" Sheelika sanoi, punainen kiilto silmissään, kun näki vihollisensa maassa, tämän keihäs lentäneenä lattialle.
"Kuka olet? Mitä haluat minusta?!" Tawa sanoi hädissään, kurkotellen keihästään, kun Toa otti keihäänsä selästään.
"Etkö muista Minua, Sheelikaa, Tawa-kulta?" Sheelika sanoi, jolloin Tawan mieleen muistui hämärästi eräs klaanin jäseneksi pyrkinyt Toa Hagah, joka rikkoi Klaanin sääntöjä. Klaanilaiset lähettivät hänet Tawan käskystä Makutan veljeskunnalle, eikä hänestä sen jälkeen kuultu.
"Katso mitä He tekivät minulle! Katso minua! Tawa! Katso!" Sheelika huusi, osoittaen arpiaan, polttomerkkejä jalassaan ja loi käteensä varjoa, jossa risteili salamajuovia.
"Olisitko odottanut mitään tällaista?" Varjon ja Valon Toa sanoi, lyöden varjonyrkkinsä Tawan vatsapanssariin. Nyrkki poltti Tawan panssariin Sheelikan nyrkin kuvan ja Tawa puri hammastaan, ettei antaisi viholliselleen yliotetta.
"Tein sen koska minun oli Pakko!" Tawa sanoi lattialta, ostaen aikaa, jatkamalla keskustelua hullun virkasisarensa kanssa.
"Pakko! Pakko! Sinua siskoni ei kukaan pakota mihinkään. Ei Mata Nui, Suuret olennot tai edes mahtava Karzahni! Olet johtaja, jota alaiset kuuntelevat. Ja nyt sinä kuolet!" punaiset silmät palaen Sheelika iski keihäänsä Tawaan, joka otti keihäästä kiinni, luoden sähköiskun Sheelikaan. Tuntien sähkövirran, Sheelika pudotti aseensa maahan ja Tawa sai otteen omasta keihäästään.
"Miten tässä kävikään näin?" Tawa sanoi ärsyyntynyt ilme naamiollaan. Iskien salamaiskun keihäästään kohti Sheelikaa, varjosalaman Toa torjui iskun kilvellään.
Salama kimposi Sheelikan kilvestä päin kattoa, jolloin muutama kivenmurikka putosi alas. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut merkityksellisesti kaksikon taisteluun.
Sheelika nousi kilpensä suojista, kieri lattian poikki ja otti keihäänsä esiin. Tawa oli hiipinyt Sheelikan taakse ja iski keihäällään Sheelikaa selkään.
"Opit varmaan ettei adminia kannata suututtaa", Tawa sanoi, katsoen kuinka Sheelika lensi lattialle. Tawa ei kuitenkaan huomannut Sheelikan laukaisevan varjoiskut Tawan silmiin, jolloin Salaman Toa meni sokeaksi.
"Vanha Makuta-temppu", Tawa sanoi, käyttäen kuuloaan Sheelikan olinpaikan hahmottamiseen. Äänetöntä Toa Hagahia oli lähes mahdoton voittaa, sen Tawa tiesi, mutta ainakaan hän ei häviäisi ilman taistelua.
Sheelika oli etulyöntiasemassa, tosin hiukan haavoittuneena. Eliitti-Toana hän tiesi että nämä haavat eivät haittaisi merkitsevästi taistelua, vaan analysoi Tawan liikkeitä.
Tawa käveli epävarmin askelin pitkin lattiaa, kädet hapuillen esineitä. Tawa ei huomannut Sheelikan kamppavan hänet, ja lensi ilmassa päin lattiaa.
"Ovelaa, Sheelika", Tawa sanoi itselleen, koettaen paikantaa kuulonsa avulla vihollistaan.
Sheelika oli kerännyt aseensa, ja lähti juoksuun kohti Tawaa. Keihäs tanassa ja kilpi suojaamassa Tawan mahdollisilta iskuilta, hän oli valmis kohtaamaan Tawan. Valitettavasti Tawan laukaiseman salaman irrottamat kivenmurikat saivat aikaan pieniä ääniä, jotka Tawa kuuli, ja onnistui ottamaan kiinni keihäästä, jonka oli määrä iskeytyä hänen sydänvalonsa lävitse. Heittäen keihäänteristä pitämällä Sheelikan kaaressa päin lattiaa, Tawa sai vihollisensa taistelukyvyttömäksi.
"Sinä et voittanut minua vielä. Minä palaan vielä Klaaniin!" Sheelika sanoi lattialta. Hänen jalkapanssarinsa olivat murtuneet ja hänen selkänsä oli vääntynyt. Tawa iski salamaiskun äänen suuntaan, ja Sheelikan Kanohi lensi ilmassa lattialle, iskun voimasta. Tällöin Sheelika menetti yhteyden varjoon, ja Tawa näki taas.
Kepen täytyi keksiä jotain groteskin otuksen saamiseksi irti G:stä. Hän tajusi, ettei hänellä ollut muita apuvälineitä kuin lasinsirpaleet, jotka säiliöstä olivat jäljelle jääneet. Käytä lasinsirpaleet -> groteski otus
Ei taida toimia, Kepe ajatteli.
Hänen oli löydettävä jotain muuta. Pimeässä hän haparoi kohti sivuhuoneen ovea. "Odotas, tulen juuri!" Hänellä kesti hetki löytää ovenkahva.
"Voisitko pitää vauhtia? Haluan pitää suurimman osan ruumistani.", G ehdotti.
"Piiiikku hetki."
Sitten hän sai oven auki.
Huoneessa oli kovinkin yllättäen pimeää. Valonkatkaisija ei tietenkään toiminut, mutta hän tunnisti huoneen vara-asevarastoksi ikkunaa vasten näkyvistä hilparinhahmoista. Täydellistä, hän ajatteli.
...Mutta toisaalta, jos G:n piikikäs panssari ei repinyt otusta kebablihoiksi, mikä sen voisi tehdä? Jos hän taas ampuisi tätä Cordakilla selkään mikä takaisi G:n yhtenä kappaleena pysymisen?
Ahaa, Kepe keksi. Poimi -> vaahtosammutin
Hän poimi punaisen putelin seinältä ja syöksyi G:n luokse. Hän suuntasi suuttimen kohti otuksen silmää ja painoi liipasinta. Käytä vaahtosammutin -> groteski otus
Valkoinen, pimeässä hyvin näkyvä aine puski paineella otusta päin. Se vinkaisi ja näytti saavan jonkin allergisen reaktion.
"Menikö vaahtosammutinvaahtoa silmään, peto?" Kepe kysyi toimintaelokuvan sankarilta kuulostaen. Mistäköhän minä tämänkin kikan keksin, hän ajatteli.
Otus hellitti otteensa ja valahti lattialle sätkien.
[spoil]G kirjoitti toisen ja kolmannen repliikin. Pahoittelen myös hänelle mielikuvituksen puutettani.
Joo, ja tästä oli ihan pakko tehdä point'n'click.[/spoil]
Gk meni itse lääkintä huoneeseen ja otti sakset ja leikkeli kankaan paloja pienen lampun kanssa hän ei voisi näyttää jälkiään ilman suurempaa huomiota ja sitoi niitä käsien ja jalkojensa ympärille ja otti jotain metalli esineitä ja iitseasiassa kyseisen operaation jälkeen hän näytti hieman kävelevältä roskapöntöltä joka kantoi miekkaa... tai ehkä roskapönttö on liian raju sana. Kuitenkin tämän jälkeen GK lähti huoneesta lampun kanssa pitkin käytäviä sinne suuntaan mistä ääni ei kuuluisi hän ei halunnut kohdata enään ikinä Avdea uudelleen ilman Avdea koko kidutusta ei olisi ollutkaan, mutta nyt hän oli menemässä selkeästi alemas Chat-kahvio tuntui paikalta jossa hän voisi rauhoittua ajatuksistaan kenties siellä olisi muitakin saman tien valinneita.
"AAAAAAAAAAAAAAHH!" Snowman huusi pudotessaan äskeisen törmäyksen jälkeen hieman liian nopeasti kohti maanpintaa. Sitten hän kiinnitti huomionsa uhkaavaan pikkuseikkaan. Miksei hänen Klaanilainen kohtalotoverinsa liittynyt tähän kiljuntaan? 'Eeppisestä ninjamaisuudestaan' huolimatta tämä olisi ollut harvinaisen hyvä hetki huutaa, varmasti Ämkookin sen myönsi.
Snowman kääntyi ilmassa, ja katsoi tippuvaa toveriaan. Ämkoo oli menettänyt tajuntansa törmäyksessä. Tämäkin vielä, Snowman mietti. Nyt lienee aprikoitava jotain hyvin, hyvin nokkelaa, muuten tehtävämme taitaa päättyä hyvinkin ikävästi.
---
Kapteenit Ghekula ja Taku seisoivat laivansa kannen reunalla, katsoen kaiteeseen nojaten alaspäin.
"He tippuivat?"
"Yarrrr."
"...onko tuo kyllä vai ei?"
---
Snowman toivoi hartaasti, että hänen suunnitelmansa toimisi. Hän irrotti toisen jalkansa, ja alkoi työstää sitä uuteen muotoon. Sitten hän nappasi toisenkin koipensa, ja liitti senkin tekeleeseensä. Hän jatkoi työskentelyään vielä hetken, ja pian ei ollut enää maata kohti huimaa vauhtia tippuvaa Snowmania ja Ämkoota, nyt oli hitaasti maata kohti leijaileva Ämkoo, jolla oli Snowman-niminen laskuvarjo. Myönnettäköön, hyvin hutera laskuvarjo, mutta laskuvarjo kuitenkin.
Laskuvarjo avasi suunsa (kyllä, juuri niin): "Ämkoo. Herätys."
Mustavihreä hahmo ei kuitenkaan vastannut, ja oli liikkumaton.
"Ämkoo! Nyt olisi hyvä hetki herätä."
Snowman alkoi jo huolestua.
"ÄMKOO!"
"Mitähäh?"
"Mata Nuin kiitos, olet hereillä."
---
Ghekula oli masentunut. Hattu oli tiessään. Ainoa ilo oli, että he olivat saaneet uuden lentokoneen. Mutta silti, hattu. Hän käveli synkistellen ilmalaivan keulan yksinäisyyteen. Hattu.
"Tätäkö kaipaat?" Ghekula kuuli äänen takaansa. Hän kääntyi, ja näki sen äskeisen ärsyttävän mustavihreän hujopin, joka kaiken lisäksi heilutteli Ghekulan hattua kädessään.
"Mi-mitä? Kummitus?"
"...aivan, kummitus. Mutta nyt, voimme varmaan poistua tältä paatilta?"
"ARRR, MIEHET, HE OV-"
Ghekulan huuto kuitenkin keskeytyi isoon, valkoiseen nyrkkiin, joka täräytti matoranilta tajun.
"Kiitos, Snowie."
"Ilo auttaa, vaikken pikkukavereita mielellään muksikaan. Ja hei, jäin velkaa äskeisestä pikasiirtymäpelastuksesta. Olisi ollut ikävää jäädä jonnekin keskelle ei mitään vain näiden hemmojen tähden."
"Tuo on totta."
Kaksikko siirtyi lähemmäs kannella olevaa lentokonetta. He piiloutuivat tykin taakse, ja tarkkailivat tilannetta. Kansi oli täynnä piraatteja. Ämkoo oli kuitenkin tällä kertaa se positiivinen: "Ainakin sain tämän hatun."
Kapteeni Taku harppoi lyhyenlaisilla jaloillaan pitkin laivan kantta etsien juuri hetki sitten kadonnutta kapteenikumppaniaan. Yleensä Ghekulan katoaminen olisi ollut Takulle mitä loistavin uutinen, mutta nyt Takun pettämätön piraattivaisto käski tätä olemaan huolissaan.
"Hoi! Ghekula! Ghekulaaa!"
Taku ei saanut vastausta. Hän yritti uudestaan.
"Kapteeni? Hector?"
Siinä samassa Ghekula seisoikin jo hänen takanaan, pidellen käsissään jotain hyvin omituista. Taku tuijotti esinettä hetken hölmistyneenä ja kohotti sitten katseensa kapteenin päälaelle. Sitten hän vielä vilkaisi vielä kilpailevan kapteenin silmiä. Niissä oli jotain väärää.
"Mihin sinä oikein katosit?"
"Minä... Arrr."
"Siis...?"
"Arrr?"
"Okeeeei... Mikä tuo purnukka on?"
Ghekulan yritys piilottaa kantamansa purkillinen maa-ainesta selkänsä taakse epäonnistui. Hän yritti selittää.
"Tämä... on purkillinen multaa. Arrrr."
"Miksi sinulla on purkillinen multaa?"
"Koska... Arrr. Siirry, on vähän kiire."
Kapteeni Ghekula tönäisi kapteeni Takun röyhkeästi syrjään ja alkoi harppoa kohti hetki sitten laivalta pudonneen kaksikon lentopeliä. Taku kuitenkin pysäytti tämän tarttuen Ghekulaa olkapäästä.
"Kuule-"
"ARRRR."
"-olisi-"
"ARRRRRRR."
Ghekula riuhtoi itsensä irti ja jatkoi juoksuaskelin matkaansa. Taku juoksi tämän kiinni.
"-kysymys."
Taku kiskaisi multapurkin itselleen. Purkki teki kuitenkin vastarintaa, putosi, ja jatkoi itsekseen vierien matkaansa lentokonetta kohti. Ghekula ja Taku vaihtoivat hämmästyneen katseen ja alkoivat kilvan kipittää purkin perässä. Ghekula onnistui kuitenkin tönäisemään Takun nurin saaden reippaasti etumatkaa.
Kapteeni Taku nousi rivakasti pystyyn ja katseli Ghekulan ja multapurkin perään. Jokin oli nyt pahasti vialla. Omituisinta heti eloisalta vaikuttavan multapurkin jälkeen oli se, että...
"Miten sinä oikein sait tuon hattusi takaisin?"
Ghekula pysähtyi, kääntyi, tuijotti Takua murhaavasti ja irvisti. Sitten illuusion vaikutus lakkasi.
Taku ja kannella liikuskelleet merirosvot katsoivat järkyttyneinä kun kapteeni Ghekula muutti muotoaan. Pian hänen paikallaan seisoikin hetki sitten piraateille tutuksi tullut mustanvihreä hahmo. Samaan aikaan multapurkki näytti laajenevan luonnottomalla vauhdilla muuntuen samalla epätoivoisesti virnuilevaksi valkoiseksi möykyksi.
"Muita suunnitelmia?", Snowie kysyi Ämkoolta.
"Lentokoneeseen. Nyt.", Ämkoo vastasi ja otti viimeiset juoksuaskeleet lentokonetta kohti.
Snowman sulloi itsensä sisään lentokoneeseen niin nopeasti kuin vain kykeni. Kapteeni Takun johtamat merirosvot juoksivat kohti konetta pelottavalla vauhdilla. Snowman katseli koneen ulkopuolelle kauhuissaan ja yritti hoputtaa Ämkoota.
"Tässä olisi vähän kii-"
"HILJAA."
"Ne ovat ihan tuossa vie-"
"HIIILJAAA."
"Yksi riuhtoo jo ovea au-"
"HILJAAAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAA!!"
Lentokone käynnistyi ja lähti liikkumaan pitkin laivan kantta. Hysteeriset piraattimatoranit suorittivat epätoivoisia väistöliikkeitä. Ämkoo nauroi.
Oikea kapteeni Ghekula oli herännyt. Hän nousi haparoiden pystyyn, kosketteli hetken päälakeaan ja päästi ilmoille kaamean rääkäisyn. Hattu oli yhä poissa. Rääkäisy kuitenkin peittyi ohitse kiitävän lentokoneen jytinän alle. Ghekula ehti juuri ja juuri erottaa ohjaamosta käsin vilkuttelevan tummanpuhuvan hahmon. Ja hatun.
"ÄLLKÄÄ PÄÄSSTÄKÖ NIITÄ PIIRRRUULAISIA KARRKUUUNN!!! ARRRRRR!!!"
"Millä ammumme, kapteeni?"
"LADATKAA KAIKKI KAKTUKSET. KAIIIIKKIIII. ARRRRRR."
Kapteeni Taku katseli kauhuissaan kuinka pikkuiset piraatit tekivät orjallisesti työtä käskettyä. Kaikki kaktustykit ladattiin ja käännettiin osoittamaan pakenevan kaksikon suuntaan.
"ARRRR. TULLLTA."
"EEEEIIIIIII!!!"
Laiva räjähti.
Ohjaamon takana istuskeleva Snowman huokaisi syvään ja kääntyi kahvikupposta nauttivan Ämkoon puoleen.
"Muutit minut multapurkiksi."
"Se tuntui sillä hetkellä loogiselta."
[spoil]Hyvästi, arvon piraatit. Jos jollekulle ei avautunut, niin Ämkoo käytti illuusionaamiota.[/spoil]
Keskiyö.
Jokainen tähti oli kadonnut taivaalta. Varjot ovat peittäneet ennen loistokkaan kuun. Taivaalta katsottuna saari oli melkein näkymätön tumman meren päällä.
Loputon pimeys on niellaissut linnakkeen ylle. Loputtomien Matoralaisten huuto kaikui läpi varjon peittämää kaupunkia. Kaikki juoksivat pois taivaalla leijuvaa mekaanista armeijaa. Ne heittivät useita kiiltävän punaisia säteitä pintaa päin, vieden useiden Matoralaisten elämän jättäen jälkeen vain tuskaan jääneen ja lasikatseisen ruumiin.
Osa mekaanisesta armeijasta laskeutui maahan. Niiden metalliset kehot liikkuivat ikään kuin hyönteiset. Niiden silmät hehkuivat kylmästi ja tarkistivat jokaisen kolkan jättämättä yhtään pimeää nurkkaa. Ne jatkoivat eteenpäin ja tutkivat jokaisen tielleen osuvan rakennuksen ja tuhosivat ne.
"Mata Nui, auta. Pyydän."
Lattiaan käpertynyt Po-Matoralainen kuiskasi itselleen.
Joukko Matoralaisia ovat piiloutuneet yksi Linnakkeen ravintolatilaan. Entinen hempeän punaiset seinät olivat nyt ainoa mikä piti heidät ulkopuolisilta murhaajilta. Seiniin oli kiinnitetty useita valonkiviä, jotka valaisivat hyvin heikosti suurta rakennusta. Puiset pöydät olivat kaadettu ja niistä muodostettu pieni valli Matoralaisten eteen. Tuoleja oli kasattu jokaisen oven eteen ja ikkunat olivat kaikki verhottu kiinni.
Matoralaiset istuivat lattialla tiukasti kiinni toisiaan kohti. Osa Matoralaisista pitivät tiukasti kiinni omista sielunparistaan ja yrittivät rauhoittaa toisiaan niin hyvin kuin pystyi.
Muutamista huolimatta suurinosa Matoralaisista pysyivät hyvin hiljaa ja toivoivat sydämen pohjaa myöten, etteivät metalliset murhaajat löytäisivät heitä.
Pöydästä muodostetun muurin takana seisoi kaksi Klaanin Matoralaista vartijaa, yksi Le-Matoran ja yksi Ta-Matoran, jotka pitivät silmällä puisiin tuoliin hautautunutta ovea.
Ta-Matoralainen vartija: Pegghu ei miettynyt muuta kuin kuinka tulisi suojelemaan kansaansa keinolla millä hyvänsä ja pakenea pois elävänä.
"Olen silti oikeassa, tiedäthän?", sanoi satunnaisesti hänen vieressä oleva Le-Matoralainen vartija: Frottik.
"Frottik, onko aivan pakko?", Pegghu vastasi hänelle kärsimättömästi.
"Noh sinähän itse aloitit puhumaan siitä kuinka-", Pegghu alkoi tuijottamaan vihaisesti Frottikiä päin ennen kuin tämä pysty lopettamaan sanomansa; "Sori", Frottik vastasi hiljaisesti.
Hetken päästä molemmat vartijat päättivät istahtaa viimein ja huokaisivat, joka sai muutaman Matoralaisen hätääntymään hieman jolloin Pegghu joutui rauhoittamaan heitä uudelleen.
Kumpikaan heistä eivät koskaan odottaneet tavanomaista rutiinista iltavuoroaan muuttuvan minuuteissa sodaksi elämästä ja kuolemasta. Juuri tunteja sitten ainoa asia mitä Pegghu teki oli uuden "Huudon Vaeltaja"-kirjan lukeminen ja Frottik Kohliin pelaamista muutaman nuoremmat Matoralaisten kanssa, vaikka olikin hieman huono.
Ulkona kuului toinen räjähdys, mikä vain jännitti enemmän piileskelijöiden hermoja. Vaikka ravintolan seinät peittivät hyvin suurimmanosan ulkopuolisesta kaaoksesta, se ei siltikään helpottanut ketään.
"Löysitkö hänet?", Frottik kysyi Pegghulta hiljaisesti.
"Kenet?", Pegghu vastasi kyseliäästi.
"No tiedät kyllä kenet. Se Ga-Matoralainen sieltä kirjastosta", Frottik vastasi takaisin, mikä sai vain Pegghun hieman ärsyyntyneeksi, "Onko nyt aivan pakko?", mutta Frottik jatkoi "Mutta sinähän itse sanoit, että jos hänet laitettaisiin maatilalle töihin, hänet potkittaisiin heti pois koska tainutti jokaisen Mukau-lehmän raa'alla kauneudellaan ja sanoit ettet lepäisi kunnes tapaisit hänet ja veisit hänet mukavalle illalliselle."
"Niin niin sanoinkin, mutta...", Pegghu vastasi.
"Mutta mitä?", Frottik kysyi. Pegghu hiljeentyi hetken. "Ei, en löytänyt häntä", hän viimein vastasi hieman masentavasti.
"Sori", lausui Frottik hieman syyllisen tuntuisena.
Molemmat istuivat taas hiljaisesti maassa. Toinen räjähdys kuului ulkopuolelta, tällä kertaa läheltä. Matoralaisten hermot vain kireentyivät entisestään ja oli puhdas ihme, ettei kukaan vielä ole menettänyt järkensä ja alkanut juosta ovea kohti.
Pegghu päätti viimein keventää ilmapiiriä hieman ja käänsi päänsä Frottikia päin: "Kuule, mitä jos tämän kaiken jälkeen kävisimme viimein siellä kahviossa josta olet kertonut kokoajan? Siis se jossa jokaisen viikkon erikoisen päälle laitetaan pieni värikäs sateenvarjo?"
"Oikeastiko?", Frottik heti piristyi hieman.
"Juu juu, voisin ehkä myös pyytää hänetkin mukaan. Heh, ehkä voimme jopa välttyä juomarahojen antamisesta", vastasi Pegghu iloisesti.
"Hehe, juu", Frottik huokaisi innokaana.
"Joten mitä sanot? Selviydytäänkö tästäkin?", kysyi Pegghu perään.
"Tietysti."
"Klaanin puolesta?"
"Kahvion puolesta myös."
Matoralaisvartijat paiskoivat kättä.
Juuri siinä samassa ovi räjähti auki. Entisen tuolin osia lenteli pitkin ravintolan pehmeän punaista lattiaa. Tuhkaan ympäröity oviaukko oli paksun savun peitossa.
Pegghu ja Frottik kurkistivat hitaasti pöytien takana sitä päin. He alkoivat kuulla matalan huminaa sieltä ja näkivät savun keskeltä sylinderimäisen siluetin.
Matoralaiset joutuivat kauhun valtaan ja perääntyivät nopeasti taaksepäin, jättäen vain Pegghun ja Frottikin eteen näkemään mekaanisten hirviöiden saapumista.
Savu hälveni ja olennot voitiin nähdä viimein tarkemmin ravintolan heikkojen valojen alla. Matoralaiset hämmentyivät heti; he eivät ole koskaan nähneet samankaltaisia olentoja elämässään.
Olennot olivat hyvin korkeita, noin Skakdin kokoisia ja pystyivät helposti peittämään Matoralaisen varjoonsa. Muodoltaan Olennot olivat oikeastaan myös lievästi kartion muotoisia, erityisesti niiden alaruumisosa. Olennoilla ei ollut jalkoja, vaan nillä oli täysin litteät pohjat ja näyttivät leijuvan. Niiden päänsä olivat pienen kupolin muotoisia jossa oli kolme hohtavaa silmää; Yksi pyöreä keskellä ja sivussa kaksi sivuttaista. Niiden metallirungoista ja johdoista koostuneet kaulat olivat pitkiä ja olivat osittain haarniskan suojassa. Olkapäistä erottui kummastakin kaksi pitkää raajaa, joiden päällä hyvin tutun näköinen, kilpimäinen olkapääsuojus. Niiden rintakehää suojasi myös hyvin tutun näköinen rintapanssari, jossa koristi logo joka näytti kirjaimien "A", "Z" ja "M" yhdistelmältä.
Matoralaiset huomasivat, että moni näiden olentojen piirteistä muistutti heitä jostain, mutta kukaan ei voinut päättää mikä. Ne jotka näyttivät muistavan alkoivat vain parkuivat kauhusta, eikä heistä saanut revittyä enään mitään irti.
Olennot liikahtelivat hieman, mutta eivät näyttäneet aikovan tehdä vielä mitään. Sen sijaan ne näyttivät tarkistavan ympäristöään ja Matoralaisia.
"Se on nyt tai ei koskaan", Pegghu ilmoitti. Hän nousi ylös pöytien takaa ystävänsä pyynnöistä huolimatta ja alkoi juosta olentoja kohti. Hän yritti huutaa uhkaavimman sotahuudon minkä pystyi ja alkoi heilauttaa kädessä olevaa asettaan niin kovaa kuin pystyi lähimpää olevaa Olentoa päin.
Mutta Olento reagoi nopeasti ja nappasi salamannopeasti Pegghun aseseen. Pegghu ei ehtinyt edes luoda sopivaa reaktiota ennen kuin Olento nappasi lopuilla käsillään Matoranin jokaista raajaa ja puristi niitä tiukasti. Pegghu tunsi kuinka kädet olivat murtumaisillaan Olennon voimasta. Tuska oli sietämätön ja se oli nyt ainoa, mikä täytti hänen ajatuksensa.
Silloin Frottikin nousi ylös pöytien takaa ja lähti heti auttamaan ystäväänsä. Hän astui pöytien päälle ja käytti sitä astumakivenä hyppiessään Pegghua pitäävää Olentoa päin, aseensa kädessä valmiina iskemään Olentoa niin kovaa kuin pystyi. Ennen kuin tämä ehti edes päästä kahta metriä Olenntoa, silmänräpäyksessä hänen eteen ilmestyi toinen Olennoista, joka tarttui kiinni Matoralaisen kasvoon. Olento ei kuluttanut aikaa vaan iski heti Frottikin maahan jättäen siihen painauman. Pegghu alkoi huutaa heitä päin kovaa ja epätoivoisesti, kun tämä Olento repi maassa olevan Frottikin naamion irti ja murskasi sen käsillään ilman minkäänlaista vaivaa.
Matoralaiset joutuivat kauhunvaltaan; He eivät voineet edes liikkua millimetriäkään ja vain katsoivat peloissa Olentojen kylmää brutaalisuutta.
Kauhu myös alkoi vallata Pegghua. Hienpisarat alkoivat virrata häntä pitkin samalla kun hän käänsi katseensa raajoistaan pitelevän Olentoa kohti.
"Keitä... Mitä... Te... Olette...?", hän huohotti tuskassa.
Olento alkoi tuijottamaan häntä. Sen hyytävä katse sai Pegghua tuntemaan olonsa vielä pahemmaksi kuin se oli. Olento näytti ajattelevan miten aikoisi vastata kysymykseen. "Vastaus: Avhrak Feterra", se vastasi kylmästi ruosteisen metallisella äänellään.
"Pyydän, ettekö voi... Ettekö voi... jättää meidät rauhaan. Pyy... dän, älkää tappa... ko ...meitä... Mata Nuin tähden... sääli... kää meitä... Emme... emme voi... tais...tella", Pegghua alkoi pyytämään. Hän ei voinut edes muodostamaan lauseita enään. Hän tunsi kuinka pelko ja tuska raastoi hänen mieltä.
"Vastaus: Ei."
Domekin asuintila.
Domekin viininpunainen huone oli täysin pimeä. Ovi oli tiukasti kiinni ja verhot peittivät kaaokseen vallannutta Klaania. Jokainen seinässä oleva maalaus ja erinmuotoiset huonekalut olivat yhä paikoillaan, mutta paikalla ei ollut ketään katselemassa niitä, ei ristin sieluakaan. Oven takaa kuului ryntäilyä ja huutamista. Jotkut ulkona olevista yrittivät avata ovea epätoivosesti, mutta luovuttivat yrityksestä ja joutui sitemmin metallipataljoonan kynsiin.
Silloin ikkuna räjähti. Punainen valonsäde oli osunut siihen. Tuuli alkoi puhaltaa ikkunan läpi vetäen verhon pois tieltään. Samalla tuuli takersi yhteen huoneen esineeseen ja pudotti sen maahan.
Klaanin käytävät (oikeasti onko tämä teksti aivan pakollinen!?)
Gk käeli pitkin käytävää melkein normaalisti, mutta ei aivan jokunen Lentävä botti tuli häntä vastaan silloin tällöin, mutta kumma kyllä tämä "roskapönttö"-panssari suojasi häntä melko hyvin, kahvio alkoi jo häämöttää lampun valossa. Siellä oli muutamia pelokkaita Matoraneja ja toia jotkut piileskelivät pöydän alla ja jotkut tärisivät Samalla kun yrittivät juoda kahvia tai syödä makkaraa. Jokainen heistä vilkaisis tulijaa epäluuloisesti koska harvemmin olivat nähneet toaa metallilaatikossa, ehkä joku hieman hihittikin, mutta sillä ei ollut väliä tilanne oli vakava.
GK otti itsekkin makkaran tosin raakana, kumma kyllä hän pitää raasta makkarasta enemmän, tämäkin sai jokusen hihitystä.
Olkaa hiljaa...
"Selvä..."
Kahvioon pääsi montaa tietä nyt hän kuuli pienenmoisen Pataljoonan lenteleviä lautasia.
Hitto...
GK kaivoi esiin miekkansa ja korjaili nyrkkirautaansa, jonka Nazorakit olivat innostuksissaan vääntäneet, Toa jäi odottamaan... odottamaan sitä mikä sieltä olisi tulossa.
"Hänellä oli kyllä pointti, miksi emme hyökänneet muiden mukana?" ilmavoimia komentava nykyinen 003 kysyi viitaten Kenraaliluutnantin sanoihin.
"Tuo hyökkäys ei tuhoa Klaania. Vaikka se kuinka heikentäisikin sitä, ei se tuhoa Klaania millään, olen tietoinen siitä, että heillä on hätävarajärjestelmiä. Klaanin järjestöä ei yhdessä yössä noin pienillä joukoilla täysin lyödä" Kenraali 001 valaisi. "Meidän kannalta on aina vain parempi, mitä myöhemmin joudumme tekemään suuria hyökkäyksiä. Liittolaisemme heikentäkööt vihollistamme, puutumme peliin myöhemmin. Sitä paitsi, suunnitelmakaan ei ole vielä valmis."
Tämän jälkeen molemmat torakat olivat hiljaa, ja katsoivat näytöltä Klaanin linnakkeen kaoottisia tapahtumia.
Lentokone
Ämkoo ohjasti vuorollaan lentokonetta. Snowmanin päätä särki ja häntä huimasi, joten he olivat yhteistuumin pitäneet viisaampana, jos Ämkoo hoitaisi pilotin hommat toistaiseksi.
Lumiukko nojasi sivuikkunaan mietteliäänä, ja tuijotti taivaan pimeyteen, he lensivät nyt tumman pilviverhon sisällä, eikä missään suunnassa näkynyt oikeastaan mitään. Snowman ei tiennyt, mikä hänen päätään vaivasi. Hän tiesi vain, että sitä koski, ja välillä hän oli lähellä pyörtyäkin. Ämkoollakaan ei ollut vastauksia päänsärkyyn, tai ainakaan hän ei kertonut epäilyksistään Snowmanille.
Lumiukko itse ei kuitenkaan ollut niinkään huolissaan itse päänsärystä. Jokin muu hänen päänsä sisällä vaivasi enemmän: hän oli oikeasti miettinyt Klaanin pettämistä. Mietti edelleen. Mutta se olisi kaikkien parhaaksi. Paitsi että jos olisi, niin miksi en saisi kertoa siitä muille? Ehkä muut eivät näkisi asiaa selkeästi. Mutta miksi minäkään näkisin?
Snowman pudisti päätään. Hänen ajatuksensa kulkivat samoja ratoja ties kuinka monennen kerran. Vaikka sitä ei moni hänen hilpeästä olemuksesta ehkä uskonutkaan, eivät synkät ajatukset olleet lumiukolle lainkaan vieraita. Mutta näissä kyseisissä mietteissä tuntui olevan jotain tavallisesta poikkeavaa. Aivan kuin... Osa ajatuksista ei olisi omiani.
GK odotti sitä, että ovesta rynnistäisi sisään joukko tappajarobotteja tämän tajutessaan muutkin ottivat aseitaan esiin puolustautuakseen, ovi rämähti auki sisään leijaili lentelviä lautasia jotka huusivat jotain kummaa nimeä jatkuvaa tahtia.
Kun näyttivät olevan jossain hurmiossa ne kaikki tusinasta hajaantuivat kenenkin perään, GK sai kaksi ne ampuivat punaisia säteitään samaan aikaan kun Gekko hakkasi niitä taukoamatta miekallaan toinen räshti maahan, koska sen virtapiiristö lojui sotkuna jo lattialla Gekko laittoi äkkiseltään hoitohuoneeestan nammaapnasa tepippirullan ja sitoi sillä lampun kiinni naamioonsa sitten hän hppäsi kattolampun päälle ja robotti leijaili ylöspäin, mutta teki sen liian hitaasti, GK hyppäsi miekka edellä robottia päin ja miekka lävisti sen mekaanisen olemuksen palasiksi muutama Matoran oli haavoittunut, mutta suurempaa vahinkoa ei ollut kukaan saanut.
Sitten jostain kuului taas hirb´veää naurua ja räjähdys oviaukko räjähti ja sen edessä seisoi Jake, kumma kyllä suhteellisen rauhallisena ja viittoi nauravalle varjomöykylle tietä, GK tunnisti möykyn liiankin hyvin, hän pinkaisi heti pois näköpiiristä ja Avde sanoi hänen peräänsä: ”Älä pelkää kuolet, kyllä, mutta vielä ei ole sinun vuorosi.”
Puhe kuului hyytävästä läjästä ulokkeita ja silmiä, GK kuuli tämän vielä, mutta oli jo suunnistamassa ylöspäin olevaan osaan hänen pitäisi varoittaa Muita Menemällä ylläpitäjien luo, Jake oli selvästi joko yllättäen muuttunut idiotiiksi tai sitten hän oli transissa mikä olisikin todennäköisempää.
"Au" Snowman protestoi pientä hypähdystä, jonka johdosta hän oli lyönyt päänsä lentokoneen ohjaamon kattoon, ja herännyt torkuiltaan.
"Anteeksi. En oikein voi ilmakuopille mitään" vastasi Ämkoo.
"No, ainakin heräsin. Mites, kauanko nukuin?"
"Vajaat puoli tuntia. Koeta vain nukkua, matkamme on pitkä."
"Etkö itse tahtoisi nukkua?"
Ämkoo taputteli kädessään olevaa kahvikuppia.
"Ai juu. No, jatka vain ohjastusta" Snowman totesi, ja sulki taas silmänsä. Pian hän uinuikin taas Ämkoon jatkaessa valvomista.
Guardian tähtäsi kiväärillään sätkivää mustaa olentoa pitkään. Hän odotti, että se lopettaisi vastenmielisen yskimisensä ja sätkimisensä ja valahtaisi veltoksi. Kuvottavan varjovanukkaan yskäisyt ja vinkaisut alkoivat vähitellen hidastua ja lopulta sen lonkeromaiset raajat kaatuivat lattialle lässähtäen nestemäisiksi. Guardian tökkäisi mustaa limaa kerran kiväärinsä pistimellä eikä se reagoinut.
G kääntyi kohti Kepeä.
"Kiitos", hän sanoi henkäisten hitaasti. "mutta vaahtosammutin?"
Kepe oli hiljaa hetken ja siirteli painoaan jalalta toiselle. Hän nosti kädessään olevaa tyhjää purkkia päänsä tasolle ja katsoi sitä epävarmana.
"Vaihtoehtoina olivat lasinsirut, Cordak ja tämä", hän sanoi.
"Etkö sinä ole Toa?" Guardian sanoi silmät puoliksi ummessa.
"Joo?"
"Sinä voit jäädyttää asioita ja luoda köynnöksiä."
"...ja?"
"Ja ensimmäinen asia, joka tuli mieleesi, oli vaahtosammutin."
"...minä panikoin, hei. Jotain piti tehdä."
"Ainakin se toimi."
Guardian kytki kiväärinsä varmistimen päälle ja laittoi sen selkäänsä. Hän katsoi maassa olevaa mustaa limaa hetken yökiikarillaan varmistaakseen, liikkuiko se. "Lämpö. Päälle."
Lima oli kylmempi kuin Tawan reaktio parin kuukauden takaiseen kahviojekkuun. Tämä tarkoitti, että lonkeroisen möykyn täytyisi olla kuollut, mutta Guardian ei ollut täysin varma, oliko lima koskaan ollut elossa. "Lämpö pois. Skanneri. Päälle."
Guardianin silmän mikrotietokoneen osoitin lukittui limaan ja kulutti viisi sekuntia sen analysoimiseen pitäen tasaista piipitystä. Piipitys loppui pehmeään "valmis"-ääneen. Skannauksen tulos ja liman ominaisuudet ilmestyivät Guardianin silmäskannerin näytölle.
404. Virhe. Skannatussa kohteessa ei järkeä. Ei. Ei. Ei. Virhe. Virhe. Virhe.
se sattuu
liian pimeää
auttakaa
äiti
Viestin sisällöstä ei ollut selvästi paljoakaan hyötyä Guardianille. Hän päätti vain sulkea skannerin.
"Mitä täällä tapahtuu?" Kepe kysyi huolestuneena.
Guardian harkitsi hetken, mitä vastaisi. Todennäköisesti joku teknisesti taitava oli häirinnyt Klaanin radiosignaaleja ja pommittanut apuvirtageneraattorin. Ei ollut salaisuus, että Kepen tekninen osaaminen olisi viholliselle hyödyllistä.
Kepe olisi kuitenkin yksi niistä harvoista, joilla oli tarpeeksi teknistä tietotaitoa apuvirtageneraattorin korjausoperaatioon. Vaihtoehtoja ei ollut.
"Petturi", Guardian sanoi. "Petturi tapahtuu."
Kepen silmäkulma nousi saaden hänet näyttämään hämmentyneeltä. "Mitä?"
"Joku häiritsi Klaanin sisäisiä radioaaltoja ja vahingoitti apuvirtageneraattoria", Guardian sanoi. "Joku päästi vihollisen sisään."
"Ovatko Nazorakeja vai...?"
Guardian näytti merkillisen ilmeen. "En tiedä. Jotain mekaanista on liikkeellä. Mahdollisesti. Mutta tämä musta möykky ja tuo nauru..."
Sininen Skakdi piti pohdiskelevan hiljaisuuden.
"Kepe", hän sanoi.
"Niin?"
"Herätä kaikki parhaat taistelijat ja hae Paaco. Yrittäkää korjata apugeneraattori parhaanne mukaan. Haluan jotain hiton valoja."
"Miten luulet minun löytävän oikean paikan tässä pimeydessä?" Kepe kysyi skeptisesti. "Toisilla ei ole yökiikaria."
Guardian ei vastannut kysymykseen heti. Hän käveli kaapille, josta Kepe oli juuri kaivanut esiin vaahtosammuttimen. Kepe ei nähnyt mitään, mutta hän kykeni kuulemaan tavaroiden putoilevan seiniltä kolisten, kun Guardian kaiveli hyllyjen läpi kiireisesti.
Pian Skakdi palasi Kepen luo. Guardian ojensi Kepelle jotain pientä ja kevyttä. Se oli neliön muotoinen.
Kepe katsoi kysyvästi.
"Ne ovat tulitikkuja", Guardian vastasi yksiselitteisesti.
Kepen suu aukesi puoliksi. Suusta ulos lennähtävä "mitä" oli niin tunteeton, hämmentynyt ja hidas, että sen oikea kirjoitusasu olisi "Mitä."
"Ei löytynyt muuta", Guardian vastasi. "Noilla vähillä tikuilla löydät tiesi edes Paacon luo. Jossain pitäisi olla hätäsoihtuja, mutta ei näemmä tässä kaapissa."
Kepe oli sanomassa jotain taskulamppujen hyödyllisyydestä, mutta sitten valkovihreä Toa muisti tilanteen vakavuuden. Hän lähti juoksemaan toiseen suuntaan. Pian hän kuitenkin hidasti hieman vain huutaakseen jotain Guardianille.
"Mihin sinä sitten menet?"
"Kuulithan naurun?" Guardian huusi takaisin.
"Niin?"
Guardian kääntyi kohti toista käytävää ja otti kiväärin selästään.
"Se on menossa admin-siipeen."
Admin-siipi
Musta massa syöksyi läpi käytävien ja konferenssihuoneiden villipetolauman tavoin. Se veteli itseään eteenpäin pitkillä ja höllyvillä käsillään, joita oli kymmeniä. Välillä massalla oli pää, välillä se katosi sen satojen raajojen kaaoksen keskelle. Valtavalla rujolla hammasrivillä varustettu suu nauroi edelleen, mutta nyt erilaisia ääniä oli kuusi. Äänet vaihtelivat korkeuksiltaan. Yksi kuulosti Matoranilta, toinen oli käärmemäistä sihinää ja kolmas oli matalaa demonista murinaa, joka tärisytti lasisia esineitä ja ikkunoita Klaanin linnoituksessa. Yksi olennon kuudesta äänestä kuulosti kuitenkin enemmän itkulta kuin naurulta.
Välillä pienet Matoraneilta tai Toilta näyttävät hahmot ilmestyivät mustan massan eteen. Ne nostivat säälittävät aseensa kohti massaa ja vetivät liipaisimistaan. Ammuksia lenteli läpi ilman ja jotkut niistä osuivat, mutta useimmat vain läpäisivät yönmustan hirviön, joka ei näyttänyt merkkejä kivusta vaan vain jatkoi epäluonnollista naurukuoroaan.
Jotkut säälittävistä tinasotilaista eivät ymmärtäneet väistää edes silloin, kun musta massa tuli lähemmäs. Jotkut niistä yrittivät yhä vastarintaa pienillä teräaseilla. Yleensä ne lensivät päin seiniä. Välillä ne lensivät niiden läpi. Jos kaoottisen massan keskellä oli yhä mieli, sen täytti suuri huvittuneisuus.
Musta massa alkoi saapua määränpäähänsä. Syvä Nauru ei ollut tarvinnut aikaisemmin näkemänsä Toan opastusta löytääkseen kohteensa. Ainoa syy, miksi kammottava massa oli antanut Toan opastaa hetken aikaa oli se, että se nautti suuresti pienen olennon sisällä vellovasta pelosta. Syvä Nauru oli jättänyt Toan jälkeensä jo minuutteja sitten.
Tämä punaisen ja mustan sekava yhteensulautuma tiesi, mitä etsi ja tiesi, missä se oli. Kohteen olemus heijastui kauas Klaaniin. Harva kykenisi tuntemaan sen lähettämät aallot, mutta Syvä Nauru haistoi, maistoi, tunti, kuuli ja näki ne.
Ja kyseiset aallot olivat kauneinta, mitä Syvä Nauru oli koskaan nähnyt tuhannella silmällään. Se oli puhdasta ja voimakasta ja se tulisi kuulumaan työnantajalle.
Adminien komentokammio
Visokki seisoi taisteluvalmiudessa pimeässä komentokammiossa. Valot olivat poissa, mutta Visorak kykeni tarkoilla aisteillaan kuulemaan ja haistamaan, että jotain oli tulossa.
Jokin iskeytyi komentokammion paksuun metallioveen. Ovi tärähti voimakkaasti, mutta pysyi kiinni liitoksissaan. Pian ovi tärähti kuitenkin uudelleen.
Hohtava Rhotuka-kiekko alkoi latautua Visorakin selässä.
Se elää yhä. Miksi se elää? Miksi en tappanut sitä, kun olisi ollut mahdollisuus? Kunnianhimo, ahneus, ylpeys. Valta. Voima.
Se elää. Se elää.
Näen itse virheeni joka kerta, kun se osoittaa hedelmällisyytensä tulokset.
Pimeys. Hävitys. Turmio. Tyhjyys.
Pelkkää tuhoa näen ympärilläni.
Kun kuolema saa kaiken.
Minun on korjattava virheeni.
Eikö sssse ole mieluinen? Vieläkään?
Kylläh.
Sssssitten voissssimme tyytyä ssssiihen.
Tietysti. Mutta onko meidän pakko?
Ssssse on paha. Sssse on ilkeä. Ssssse on ennen kaikkea tuottava. Ssssse on tärkeintä. Haluammehan valtaa.
Haluammeko todella?
Sssssinä päätät itsssse. Minä haluan…
Entäpä muut?
En välitä heisssstä. Olemme kumppaneita. Muut sssssaavat nuolla...
… mitä?
Unohda sssse.
Älä yritä. Terry petti jo veljeskunnan johtajan. Miserix on kuollut. Ainakin jos ne vätykset suorittivat tehtävänsä.
On mahdollissssta, että eivät.
Vihjailet jotain?
Mahdollisesssssti.
Sihise itseksesi. Minä en ole kiinnostunut asiasta. Mieluiten tuhoaisin tuonkin.
Eiiii. Sssssitä ei sssssaaa tuhota.
Mitä hyödymme siitä?
Sssssaa nähdä…
Äsh. Minun täytyy ajatella asiaa.
Tietyssssti…
Miksi. Miksi sen piti jäädä henkiin.
Nazorakien tunnelit, suuri kammio
”… Manu!” Matoro kirkui Makutan korvaan.
”Mtähhäh.”
”Mitä me teemme?”
He katselivat suurta salia. Nazorakit eivät olleet vielä huomanneet heitä. Makuta Nui mietti. Pitkään. Muut alkoivat hermostua.
”Voisimme tappaa ne?” Make ehdotti.
”Tuollaista puhetta Modelta”, Keetongu moitti.
”Klaanin koodi ei kiellä tappamista”, Make sanoi kohauttaen olkiaan.
”Mutta se säätää tappamista viimeiseksi vaihtoehdoksi”, Matoro sanoi.
”Älkää nyt, itsekin tapatte kaikki!” Make valitti.
”HILJAA.” Kaikki säpsähtivät. Ääni oli lähtöisin Makuta Nuista.
He katsoivat hiljaa Manua. Tämä katseli ympärilleen. Sitten hän aivan yhtäkkiä lähti kävelemään kohti torakoita.
Muuta juoksivat perässä, hätääntyneinä.
”Mitä luulet tekeväsi?” Summerganon kuiskasi. Makuta ei vastannut. Lopulta torakat näkivät heidät. Ne juoksivat heidän luokseen ja kohottivat aseensa.
”Tervehdys, Nazorakit”, Makuta huudahti iloisesti. ”Tulin tapaamaan johtajaanne.”
Manun tiimi tuijotti häntä ällistyneenä, torakat taas epäluuloisina.
”Mitä ajat takaa, Makuta?” yksi torakoista kysyi.
”Toistan hieman hitaammin, että retarditkin ymmärtävät:
Minä. Tulin. Tapaamaan. Teidän. Rakasta. Johtajaanne. Hän. On. Torakka. Numero. 001. Is that savvy?”
Torakka raapi hetken päätään. Toinen näytti raivoisalta.
”Etkö sinä tajua?” se rääkäisi kumppanilleen. Loput torakat pysyttelivät taaempana. ”Se pilkkaa sinua!”
”Kyllä minä tajusin, ole hiljaa!”
”Hienoa, että saitte viimein kiinni punaisen langan pään”, Makuta hihitti.
”… lanka?”
”Turpa kiinni, idiootti”, toinen torakka sanoi ensimmäiselle ottaen ohjat käsiinsä. ”Tulette mukaani. Vien teidät tyrmiin odottamaan kohtaloanne.”
”Ei”, Makuta Nui vastasi, ”en sanonut niin. Minä tapaan johtajanne.”
”Ei käy.”
”Kyllä se käy.”
”Ei. Te menette tyrmään, tai muut-” Nazorakin lause jäi kesken varjosäteen lävistäessä hänen päänsä. Säde osui kattoon. Kiviä putosi tappavasti joidenkin Nazorakien päälle.
Makutan voimahuuto kantoi hyyyvin pitkälle. Koko muu tiimi seisoi jännittyneenä vieressä.
”Mitä hemmettiä sinä teet?” Make tivasi.
”Huudan?”
”Äh.”
Torakat lähestyivät heitä. Varovasti. Makuta ei välittänyt; hän tarttui yhtä torakoista päästä ja nosti tämän ilmaan. Torakka kirkaisi.
”Missä pomonne on, kultaseni?”
”Eeeeh…”
”Vastaahan.”
”Tiesitkö, että kuulostat melkoisesti Abzumolta?” Makuta Nuin silmät laajenivat.
”Kuinka niin?” Ote Nazorakin päästä tiukkeni.
”No, hän kutsuu meitä torakoita kultasiksi…” Vihreänruskeaa tahmaa lensi ympäriinsä. Lähimmät torakat kastuivat. Makuta itse ei kastunut limasta; hänellä kun oli suojakenttävoima.
Torakat muodostivat saattueen Makutan ympärille. Muiden ympärille muodostui toinen saattue. He lähtivät kulkemaan luolastoon.
”No niin”, Makuta sanoi reippaasti, ”edistystä.”
Pian vastaan tuli risteys. Makuta saatettiin toiseen, muu ryhmä toiseen.
”Minne meidät viedään?” Matoro hätääntyi.
”Luultavasti sinne tyrmään”, Makuta Nui tokaisi. ”Mutta te pakenette. Tapaamme sitten keskellä pesää, okei?”
”Selvä”, Make sanoi. Muu ryhmä ei ollut niinkään varma asiasta. Makuta Nui hymyili itsekseen. Vihdoinkin. Hän tapaisi jälleen ykkösen.
Huoneen ovelta kuului koputusta. Kenraalin tuoli kääntyi kohti ovea, ja hän painoi kaukosäätimen nappia. Ovi aukesi, ja sisään astui lyhyehkö torakka.
"Mitä asiaa?" Kenraali tiedusteli.
"Turvakameroissamme näkyy jotain yllättävää. Suosittelisin kääntämään kamerakanava kahdeksalletoista."
Kenraali käänsi tuolinsa taas kohti näyttöä, ja painoi nappia kaukosäätimestä. Ruutuun ilmestyi kuva pimeästä torakoiden käytävästä, jota kulki muutama Nazorak ja suurempi, haarniskoitu hahmo. Kenraali yllättyi.
"Onko tuo... Makuta Nui?"
"Siltä näyttää, johtaja."
"Viekää hänet tuulikaappiin."
"Selvä."
---
Manun takana kävelevän torakan radiosta kuului puhetta. Hän sai selkeän ohjeistuksen, ja ilmoitti lajitovereilleen uudesta määränpäästä.
Pian seurue saapuikin suurelle teräsportille, jonka ovet aukesivat hitaasti. Nazorakit komensivat Makuta Nuin astumaan sisään. Manu kyllä huomasi jotain epäilyttävää, ei torakoiden pesä ollut vielä näin lähellä Klaania. Mutta juuri kun hän oli astunut sisään, ovet paukahtivatkin nopeasti kiinni torakoiden jäädessä ulkopuolelle. Eräs seinä paljastui suureksi näytöksi, ja siihen ilmestyi kuva harmaata takkia pitävästä, suuressa tuolissa istuvasta torakasta.
"Hauska nähdä, että olet tullut tapaamaan minua. Viime kerrasti onkin niin pitkä aika, makuta."
Manu katseli huuoneessa ympärilleen, ja Kenraali lisäsi: "Tiedän, että sinulla on paljon erilaisia voimia. Älä kuitenkaan edes harkitse teleporttaavasi pois tai mitään, sviittisi on eristetty moiselta."
"Haha! No mutta! Ykkönen. Siitä tosiaan on aikaa. Voi Steve, aika on merkillinen asia. Saanhan kutsua sinua Steveksi?" Manu katseli yhä ympärilleen huoneessa. "Mitäs tällainen teleporttauksen esto on? Ja mihin ovat kadonneet käytöstapasi?"
"Mitä, kakkukahvejako odotit? Ja se teleporttauksen esto, olemme hieman kehittyneet sitten viime visiittisi."
"Ah. Tietysti. Te olette aivan liian älykkäitä minulle. Kuinka nokkelaa, Steve." Tämän sanottuaan Manu vielä hihitteli päälle.
Kenraali mulkaisi Manua pahasti.
"Kuitenkin, mitä haet täältä, makuta?"
"Sinua. Eikö ole mukava tavata vanhaa ystävää pitkästä aikaa?"
"Ei."
"Kuinka töykeää. Etkö oppinut viime kerrasta mitään?"
"Nyt, makuta, lopeta irvailu, ja kerro oikea asiasi!"
"Ah. Ajattelin, että saisin kohdata sinut kasvoista kasvoihin. Tiedäthän, ilman, että välillämme on... väliaineita. Mutta: mitä luulet minun haluavan, kun tunkeudun pesään kuuden hengen iskuryhmä mukanani?"
"Pitäisikö kuuden pelottaa minua? Tiedät kyllä, että minulla on hieman enemmän väkeä komennossani."
"Etkö tajunnut hyvää juttuani? Ehkä se ei ollutkaan niin hyvä, kuin luulin, Steve."
"Makuta, kannattaisi suhtautua minuun vakavammin. Pidä hauskaa karsinassasi, kunnes keksimme sinulle parempaa käyttöä. Näkemiin."
Juuri, kun Kenraali oli sulkemassa yhteyden, hän vielä lisäsi: "Äläkä kutsu minua Steveksi!"
Sitten näyttö sammui, ja Manu jäi yksin pieneen huoneeseen.
[spoil]Kiitos Manulle, joka kirjoitti omat replansa.[/spoil]
Jake oli juuri räjäyttänyt seiniä ja opastanut Avdea, kuolemanpelon seurauksena. Nyt hän tajusi jotain. Hän oli pettänyt klaanin. Täysin vahingossa, tajuamatta tekoaan. Hän ei edes ollut Avden liittolainen tai mitään muutakaan, mutta hän oli silti pettänyt klaanin. Viidessä sekunnissa Jake teki päätöksen. Hän aikoi korjata virheen minkä oli tehnyt, hän aikoi tällä kertaa jättää sen itsesäällissään rypemisen ja auttaa klaania. Tämä olisi se hetki jolloin pitäisi tehdä jotain jos tekisi, koska tämä saattoi olla koko klaanin historian viimeinen hetki. Jake otti aseensa selästään, viritti sen taisteluvalmiuteen, ja lähti liikkeelle.
GK juoksi, juoksi lujempaa kun kokskaan ennen, ilman mitään lisävarusteita. Avde seurasi häntä itseasiassa hän jopa ehkä johdatti Avdea, mutta toisaalta Admin siipeen oli ehdittävä ennen häntä.
Musta massa kuitenkin oli nopea, GK litistyisi sen alle jos ei tekisi mitään.
Hän Hyppäsi seinää vasten ja ritti roikkua nyrkkirautansa kanssa kiinni seinässä, Avde ei selvästikkään välittänyt hänestä jaa kiiti likeltä GK:stä ohi, Gk hakkasi seinää miekallaa ja siitä irtosi pala ja hän tippui seinältä.
Noustuaan hän lähti juoksuun. Kulman takan näkyi Avde jolle ositti vastarintaa Visokki Rhotukoita ampumalla Visorak parka olisi tuhoon tuomittu ilman apua.
[spoil]Epic Avde VS Visokki, GK ja Jake Battle..[/spoil]
Jake juoksi admin-siipeä kohti. Sen portti oli auki, kun Jake käveli eteenpäin, myös komentohuoneen panssariovi oli auki. Itseasiassa se oli rikki. Jake katsoi sisään. Siellä oli Visokki, GK, ja varjo-olento jonka Jake oli nähnyt aiemminkin. Viimeksi Jake ei ollut pelännyt olentoa, koska oli nähnyt sen aiemminkin, mutta nyt reaktio oli erinlainen. Varjomassasta pyrki kokoajan ulos käsiä, jalkoja, lonkeroita ja silmiä. Kolmen äänen sekoitus puhui nyt varjomassan keskeltä: "Nyt, pienet ystäväni, on aika kuolla."
Jake oli jähmettynyt pelosta, mutta hän liikkui eteenpäin. Hän latasi aseensa ja ampui Avdea. Ei tapahtunut mitään, vaikka Jake ampui sarjaa Avdeen ja jokainen luoti osui. NYT oli oikeasti pelon paikka. Jake syöksyi Avdea päin. Hän otti miekkansa, jonka oli takonut itse. Hän iski Avdea kovaa. Mitään ei taaskaan tapahtunut, paitsi että osa Avden varjokäsistä tarrasi Jakea ja heitti Jaken seinään. Sen jälkeen yksi lonkero otti GK:n, ja heitti hänet Jaken päälle. GK nousi. Niin teki Jakekin, Jake yritti käyttää maan ja jään elementaalivoimiaan, hän loi hieman kiveä, ja jäädytti sen. Sitten hän heitti sen Avdea päin. Yksi Avden kourista otti sen, ja heitti sen Jakeen itseensä.
"Sinun on turha yrittää, ystäväni. Olisit nyt tällä puolella huonetta, jos olisit ottanut tarjoukseni vastaan. Etpä ottanut", Sanoi Avde, ja kaksi varjokättä tarttui Jakeen, heilautti Jaken tajuttomalla ruumiilla GK:n maahan, ja heitti molemmat seinään. Kaikki pimeni. Ainoastaan Visokki jäi tajuihinsa, ja hän olisi nyt yksin Avdea vastaan...
Kepe saapui Klaanin keskeisempiin osiin tulitikkujen valaistessa tietä. Viimeinen oli juuri polttamassa hänen sormiaan, kun hän löysi oven, jossa luki "Komentokeskus".
Hän avasi oven ja astui sisään. Huone oli laaja, ja sen seinillä oli monensorttisia monitoreja. Ohjauspöydät peittivät lattian. Tavallisesti monitoreissa olisi näkynyt kuvia ympäri linnaketta ja pöydät olisivat piippailleet merkityksellisesti. Nyt se oli pimeä ja autio. Yksi hahmo näkyi pääkontrollipaneelin edessä öljylampun kanssa.
"Paaco!"
Tämä kääntyi katsomaan. "Kas, terve", hän vastasi ja potkaisi paneelia. Se pysyi vaiti.
"G käski meidät korjaamaan apugeneraattoria", Kepe aloitti. "Sattuuko sinulla olemaan ylimääräisiä valonlähteitä?"
Paaco osoitti laariin huoneen nurkalla. Se oli täynnä soihtuja.
Hetkeä myöhemmin, portaikossa syvyyksiin
Kepe ja "kaikki parhaat taistelijat", Dox, Ignika ja Paaco, raivasivat tietään kohti apugeneraattoria. Konehuone oli kerroksen verran aulasta alaspäin mutta julmetun käytävälabyrintin takana.
Kepe kantoi laatikkoa, joka sisälsi apugeneraattorin kriittisimpien osien varakappaleet. Kaikilla heistä oli soihdut, jotka valaisivat pimeät käytävät kelvollisesti. Askeleet kaikuivat autiossa kerroksessa. Taistelun ääniä kantautui kaikkialta ylhäältä. Jostain kuului jyrähdys, ja katonpalasia tipahteli heidän päälleen.
Dox ja Ignika eivät näyttäneet lainkaan tietoisilta siitä, mitä oli tekeillä. Dox pälyili ympärilleen pelokkaasti, Ignika puolestaan hyppi ympäriinsä yliaktiivisesti. Kepe ei ollut varma, oliko ollut oikein päästää heidät ulos omasta pienestä universumistaan suureen ulkomaailmaan. Paaco kuitenkin yritti parhaansa mukaan selittää heille yön tapahtumia.
He saapuivat suurelle, metalliselle ovelle. Se oli kiinni ja lukossa, mikä oli yllättävää ottaen huomioon generaattorin joutuneen räjäytetyksi. Kepe kaivoi esiin ruosteisen, suurehkon avaimen ja avasi oven. Se kolahti seinään. Huoneeseen syntynyt korkeapaine purkautui ulos puhaltaen sankarien kasvoille ylen suuren määrän savua.
Suuren huoneen täyttävä generaattori oli tuusan nuuskana. Sen turbiinit olivat suurimmaksi osaksi kunnossa, mutta akselit ja teknisemmät laitteistot olivat äärimmäisessä epäkunnossa. Kepe lähetti Doxin ja Ignikan etsimään jotain tolppaa akselinkorvikkeeksi, mutta vasta heidän lähdettyään tajusi, että nämä mitä luultavimmin eksyisivät eikä heitä kuuluisi vähään aikaan takaisin. Hän ja Paaco asettivat mukanaan tuomaa uutta laitteistoa paikalleen.
Abzumo käveli läpi salien, tunneleiden, pesien. Torakoita käveli häntä vastaan vähän väliä. Hän ei kiinnittänyt niihin huomiota: hän oli täysin omissa maailmoissaan.
Avde hyökkää Klaaniin mukanaan lauma robotteja. Mitä me hyödymme tästä? He eivät varmasti onnistu.
Makuta saapui suureen huoneeseen, joka oli täynnä kennoja. Jokaisessa kennossa nukkui torakka. Hän katseli niitä haikeasti. Ruskeat olennot, Nazorakien uusi sukupolvi, jota koulutettaisiin maajoukkoihin.
Ei, meidän täytyy selviytyä. Ollaksemme vahvempia meidän on ensin kärsittävä tarpeeksi. Vasta sitten he voivat tietää, mihin pystyvät; kun ovat saaneet kokea äärirajansa. Ja minä tiedän, että he ovat vahvoja. Minä jos kuka tiedän.
Hän käveli salin päästä päähän.
”Katsotaan, mitä voimme tehdä tämän asian suhteen.” Avden ääni kaikui Abzumon pään sisällä.
Mitä hän haluaa? Nimdan palasia? Mihin hän niitä tarvitsisi? Tietysti se on voimakas ase, mutta sitä hän tuskin tavoittelee. Tiedän sen.
Hän lähti huoneesta. Kävely jatkui kohti pesien keskustaa.
Makuta Nui… missä hän on? Luulisi, että hän yrittää tehdä jotain torakoiden valloitussuunnitelmien kumoamiseksi.
Abzumo saapui sisimpään kammioon. Oli aivan pimeää. Jokin suuri liikahti. Makuta hymyili.
Tuulikaappiin johtava käytävä
Vahdissa oleva torakka kuunteli pelokkaana kopista kuuluvia ääniä: Makuta hihitteli siellä itsekseen. Välillä hän purskahti oikein makeaan nauruun. Muutaman kerran torakka kuuli myös sukkapuikkojen ääntä. Eikä se vielä mitään: torakka oli menettää järkensä, kun kovaääninen torvi tööttäsi.
Mitä se hullu puuhaa siellä? torakka ajatteli. Hän ei tosin uskaltanut avata ovea; jos Makuta ei tappaisi häntä, kenraali tekisi sen kyllä.
Torakan hermot menivät viimeistään, kun Makuta Nui päätti muuttaa muotoaan rumaksi rahiksi ja irvisti tälle. Torakka yritti peittää korvansa, kun Makuta alkoi päästellä imeskelyä ja suutelua muistuttavaa ääntä.
Manulla oli hauskaa. Hän kidutti torakkaa ilman, että kidutti tätä. Mutta leikki saisi riittää. Makuta otti telepaattisen yhteyden tiimiinsä.
Hei. Tulkaapa pelastamaan minut tuulikaapista.
Toisessa päässä Matoro, Keetongu, Summerganon sekä MahriKing hätkähtivät. Saattuetorakat sorkkivat keihäillään heitä. Kyllä, tuulikaapissa. Missä päin maailmaa? Summerganon kysyi. Palatkaa käytävää pitkin takaisin ja tulkaa sinne, minne ne veivät minut. Kiitos.
Tiimi valmistautui lyömään torakat kanveesiin. Tuskin niitä olisi niin paljon lähistöllä, että he eivät voisi päästä pakoon.
Neljä Klaanilaista valmistautuvat hoitelemaan saattueensa ja ryntäämään taaksepäin, Manun vankilaan.
"Kolme.", Matoro sanoo.
"Hiljaa, vanki.", yksi torakoista sanoo kylmästi. Se puristelee ikävää keihästä kädessään.
"Kaksi.", Matoro jatkaa.
"Mitä oikein teet, ääliö? Hiljaa!", sama torakka huutaa.
"Lasken sekunteja maailmanloppuun. Mitä muutakaan?... Yksi.", Matoro ilmoittaa. Siinä silmänräpäyksessä neljä Klaanilaista vetäisee aseensa ja nopeat iskut saavat taisteluun varautumttomat torakat nopeasti maahan.
"Okei, vauhtia!", Matoro huutaa ja lähtee juoksemaan kohti tätä "tuulikaappia" muu joukko kintereillään.
Kaukana heidän takanaan - tai vähän aikaa sitten heidän edessään - on joukko torakoita joiden piti auttaa jos vangit karkaavat. Nyt ne ampuvat Zamor-pistooleilla Klaanilaisia ja muutama lähti juoksemaan heitä kiinni. Yksi karjuu radiopuhelimeen.
"Niitä tulee kohta lisää", Keetongu huutaa joukon viimeisenä. Yksi Zamor osuu häntä jalkaan, kaataen massiivisen hahmon maahan.
Mahriking pysähtyy ja osoittaa keihäällään Tongun yli. Tulen Toa ampuu voimakkaan - ja tulikuuman - laukauksen elementaalienergiaa. Liekkimuuri osuu Nazorakeihin jotka sortuvat hetkeksi maahan. Make auttaa Tongua ylös.
Summerganon ja Matoro ovat ennättäneet kulman taa - he näkevät ison teräsoven jossa lukee "tuulikaappi". Vartija yritti jotain epämääräistä, mutta jääsäde päähän kolkkasi sen. Matoro pääsee oven luo. Nopea vilkaisu - ovi on paksu, sitä ei voi murtaa.
Matoro vetäisee Energiateränsä esiin, hän suuntaa sen terän kohti oven reunaa.
Summerganon juoksee auttamaan Makea ja Tongua.
Matoron miekka alkaa hehkua keltaisena. Toa laukaisee miekasta energiasäteen joka murksaa toisen saranan.
Matoro tekee saman tempun toiselle ja pyytää Manua työntämään ovea.
Matoro siirtyy sivuun kun Makuta syöksyy ovea päin, kaataen sen ulospäin.
"Seuraava siirto?", Matoro kysäise.
"Torakat hankkivat apuvoimia!", hieman kauempana oleva Make huutaa kaksikolle.
Samaan aikaan Klaanin kaaoksen keskellä, monet lautasen muotoiset leijuvat robotit vaeltelivat Klaanin Linnakeen pimeissä kujissa ja heikoilla valokivillä valaistetuissa rakennuksissa. Toisin kuin metallijoukkue, ne eivät olleet mukana tuhoamassa kaiken tieltään, vaan tutkivat jokaista nurkkaa ja seurasivat jokaista klaanilaista varjoissa. Jokainen niiden näkemä liike oli lähetetty kenenkään tietämättä tuntemattomalle päämajalleen.
Aivan kuten olevat Klaanin Linnake sillä hetkellä, päämaja oli hyvin pimeä ja peitti useat yksityiskohdat varjoihinsa. Yksi päämajan huoneissa istui suuri, vaalean sininen näyttö joka koostui useista pienemmistä näytöistä ja valaisi sen ruosteen värisiä, metallisia seiniä. Näytöstä näkyi jokainen mitä lautasmaiset robotit näkivät; Jokaisen käytävän, jokaisen rakennuksen, jokaisen tien ja jokaisen klaanilaisen.
Näytön edessä istui harmaa Skakdi. Hän pukeutui siistiin mustaan takkiin, jossa oli pieni hopeinen pinssi johon kirjoitettiin kirjaimien "Z", "M" ja "A" yhditelmä. Skakdi katseli näyttöä tarkasti ja hymyili hyvin ivallisesti itsekseen.
Hänen viereensä saapui yksi metallipataljoonan olennoita: Avhrak Feterra, joka erosi muista himmeän kultaisesta väristään.
"Tiedotus: Mestari Z.M.A, kolmasosa Klaanin Linnoituksesta neutralisoitu. Vastarinta täysin olematon", Kultainen Feterra kertoi Skakdille ruosteisella äänellään.
"Hienoa. Onko raporttia meidän Toastamme ja Sheelikasta?", Skakdi alkoi kysymään vieressä olevalta metalliolennolta.
"Vastaus: Toan sijainti vielä tuntematon. Kontakti Sheelikaan katkennut", vastasi Kultainen Feterra.
"Täysin odotettavissa häneltä. Yrittäkää löytää Toa ja nappakaa hänet elävältä, keinolla millä hyvänsä", Skakdi alkoi sanomaan vakavemmalla äänellä. Hän keskittyi takaisin suureen näyttöön ja tutki jokaista robottiensa lähettämät kuvat.
Yhtäkkiä pieni osa kuvista alkoi liikkumaan tavallista nopeammin. Tusina näistä vakoilevista roboteista alkoi hyökkäämään raivoisasti vastaan tulijoita päin ampuen punaisia neutralisointisäteitä.
"Mitä tapahtuu?", Skakdi alkoi kysymään Kultaiselta Feterralta. "Vastaus: Avhrak Va:t ovat menettäneet hallinnan ja suorittavat neutralisointioperaatiota", Kultainen Feterra vastasi Skakdille ilman viivästystä.
"Tiedän sen", Skakdi lausui sille takaisin hieman kärsimättömästi, "Mutta miksi?"
Skakdi alkoi painella edessä olevaa näppäimistöryhmää ja kohdisti näytöt ainostaan kontrolloimattomien Avhrak Va:en näkymään. Silloin niiden näkötutkiin ilmestyi siteisiin ja metalliosiin pukeutunut valkoinen Toa. Lautasmaiset robotit alkoivat hyökätä tätä päin, mutta heidät tuhottiin yksi toisensa jälkeen, täyttäen koko suuren näytön lumisateella. "Tiedotus: Kohde tunnistettu: Toa Glatorianking, klaanilainen. Vihollinen. Vakavasti haavoittunut.", Kultainen Feterra tiedotti Mestarilleen.
"Kerro, miksi luulet Va:ien menettävän hallinnan", harmaa Skakdi kyseli piittaamattomana Feterran edellisestä vastauksesta. "Hypoteesi: Mestari Sheelika oli henkilökohtaisesti vastuussa kontrolloimattomista Avhrak Va:ista. Hän on hyvin mahdollisesti muokannut näiden ohjelmointia", vastasi Kultainen Feterra.
"Niinkö on?", harman Skakdin sanoi muuttaen heti äänensävynsä, "Voi Sheelika rakas. Näin kauan etkä vieläkään luota minuun. Fiksu tyttö", Skakdi alkoi sen jälkeen hykertämään hillitysti, "Missä Avde on?" "Vastaus: Liittolainen Avde etenee Bio Klaanin Linnoituksen Admin-siipeä päin", Kultainen Feterra vastasi.
Skakdi hymähti uudelleen, "Käske Feterra-joukko 4:n seuraamaan häntä. Emmehän saa antaa hänen katoa pois silmistämme", Skakdi lausui puoli-ivallisesti. "Vastaus: Tottelen", Kultainen Feterra vastasi.
Harmaa Skakdi näppäili uuden koodisarjan näpäimistöön. Yksi Avhrak Va:sta alkoi leijumaan Admin-siipeä kohti, piilottaen itsensä varjoissa.
"Niin, seuraava siirtomme on...?", Matoro kyselee Manulta.
"Öh, en minä tiedä. Mennään eteenpäin.", Makuta puhelee. Kaksikko juoksee pitemmälle käytävään kolmen muun Klaanilaisen luo.
"Nazorakit odottavat meidän pakenevan johonkin sivutunneliin. Mennään suoraan eteenpäin!", Matoro neuvoo Klaanilaisia.
"Läpi tuosta? niitä on toista kymmentä!", Keetongu ihmettelee.
"Kyllä.", Makuta Nui vastaa. Makuta luo pimeydestä suuren varjokäden, joka iskeytyy Nazorakjoukon läpi. Manu vetää muutaman olennon itseensä, ja viisikko lähtee juoksuun hajaannuksen läpi. Pystyyn nousseet torakat jäävät nopeasti etenijöiden alle. Viisikko pääsee onnistuneesti kapean tunnelin ohi erääseen isoon pääkäytävään.
"Hyvät uutiset; ne eivät seuranneet. Huonot uutiset, olemme valtaväylällä eli täällä on väkeä.", Matoro puhuu lämpimikseen. Monet siviili-torakat lähtevät juoksemaan pakoon, he eivät ole ikinä nähneet mitään pesän ulkopuolelta. Kauempana näkyy joukko aseistautuneita torakoita.
"Varok-" joku Klaanilaisita huutaa, ohjus osuu viisikon keskelle.
Maalattiaan tulee kraateri, viisikko lentelee eri suuntiin ja maata lentää. Torakat lähestyvät uhkaavasti, ja heillä on iso raketinheitinmasiina erään pienen talon katolla.
"Se on ansa!" Keetongu huusi.
"Ei ihmekkään, että Manun vapauttaminen oli niin helppoa", Matoro jatkoi ja hyppäsi pystyyn. Hän veti miekkansa esille. Sotilastorakoita tuli joka suunnasta; ne olivat olleet piilossa ottaakseen koko joukon kerralla kiinni.
"Manu, käytä varjovoimaasi! Torakat lähestyvät!" Make huusi. Makutan varjovoimat olivat pelastaneet sankarimme tuhat kertaa aiemminkin.
Manu ei kuitenkaan vastannut. Nazorakit olivat tähdänneet ohjuksensa juuri Manuun, koska hän oli selvästi joukon johtaja ja pahin uhka. Niinpä Manu vain makasi kuopan pohjalla. Hänen panssarinsa oli yhä ehyt, mutta Makutasta ei olisi taistelijaksi tässä tilassa.
Niinpä MahriKing aloitti itse vastarinnan. Hän teki tulipallon ja sinkosi sen sauvallaan kohti nazorakin raketinheitintä. Räjähdys valaisi koko luolan ja romahdutti talon maan tasalle. Se teki samalla selvää puolesta tusinasta torakoita.
Matoro huitaisi nopeasti miekallaan lähintä torakkaa, mutta sotilastorakka torjui iskun miekallaan ja hyppäsi sivuun. Kuin käskystä koko torakkajoukko lähti hyökkäykseen kohti sankareitamme.
Alkoi taistelu. Summerganon sai kaadettua tappavalla pistoliikkeellä kaksi lähestyvää torakkaa, mutta niiden tilalle tuli oitis kolme lisää. Maken ja Matoron elementtaalienergiat polttivat ja jäädyttivät hyökkääviä torakoita, mutta niitä virtasi yhä lisää. Keetongu nappasi yhden torakan jalasta ja käytti sitä moukarina pitääkseen lähestyvät vainolaiset loitolla.
Sankarimme olivat nyt tiukan saartorenkaan keskellä kaiken avun ulottumattomissa.
Saarto tiivistyi koko ajan vähän, mutta sankareiden horjumattomuus ja rohkeutta uhkuva olemus pelotti torakoita. Joka kerta, kun ne yrittivät iskeä saivat ne niskaansa jäätä, tulta ja Keetongun heittämän torakkatoverin. Teräaseet tekivät lähelle päässeistä selvää. Mutta väsymättömiä sankarit eivät olleeet ja tämän torakat tiesivät. Sankareiden ei auttanut, kuin yrittää puskea läpi. Mutta heidän piti samalla suojata Manua ja saada tämä tolpilleen. Manu tuntui virkoavan hieman, mutta liikkuminen tuotti vaikeuksia ja voimien käytöstä ei tullut mitään. Niinpä sankarit ryhmittyivät kiilaksi. Keetongu rynnisti etummaisena torakoita päin, jotka eivät kestäneet pysytssä raskaan iskun voimasta. Torakoita kaatui dominonappulan tavoin ja Keetongun vieressä, kiilan sivuilla juosseet Matoro ja Mahriking hoitivat horjuvat ja kaatuneet viholliset elementtivoimillaan ja kun selvästi ohentunut vihollismuuri taas tuli eteen, oli aika ottaa aseet esiin. Keetongu raivasi tietä, Matoro ja Make hoitivat hidasteet ja Summerganon huolehti siitä, että Manu pysyi liikkeessä. Tarpeen tullen hän nitisti muutaman päälle karkaavan torakan.
Nazorakeja oli kuitenkin paljon ja vaikka ne olivatkin menettäneet saartorenkaansa, tulvi niitä yhä joka puolelta ja sankarit uhkasivat jäädä taas satimeen ja mikä pahinta, erilleen toisistaan. Sinkoilevat tuli- ja jääsäteet pitivät kuitenkin viholliset sen verran kaukana, etteivät ne päässet murtamaan kiilaa.
Nazorakit alkoivat taas ampumaan ohjuksiaan ja sankareilla oli täysi työ niiden väistelyssä. Manu voi jo hieman paremmin, mutta Summerganon oli vuorostaan vaikeuksissa Mahrikingin kanssa vihollisten iskiessä kiilan, joka murtui samalla hetkellä, selustaan. Keetongu ja Matoro eivät päästäneet ketään Manun luokse, mutta vaikka nazorakit eivät päässeet puusta pitkään aikeissaan listiä sankarit, ei sankareillakaan mennyt niin hyvin. He olivat vihollislauman, joskin selvästi heikentyneen ja rakoilleen sellaisen keskellä ja jollei Manu pian virkoaisi, olisivat he jälleen äärimmäisen tukalassa tilanteessa. Nazorakit alkoivat tiivistää saartoaan ja ne torakat, jotka yhä seisoivat olivat melko voimakkaita. Sankarit kasaantuivat ringiksi, jonka keskellä Manu oli. He olivat päättävisiä ja valmistautuivat jälleen taisteluun. Jos he onnistuisivat murtautumaan vihollismassasta läpi, olisi vihollisista puhdistunut pakotie (nazorakeja oli tulvinut sieltä taisteluun mukaan) heille pelastus.
Saari oli ollut joskus kovin kaunis. Sen kullanhohtoisilla hiekkarannoilla ja rehevillä metsäaukeilla oli aikoinaan saattanut kuulla ainoastaan linturahien rauhallista sirkutusta. Saari oli kuitenkin muuttunut. Muutaman kilometrin päässä rantaviivasta kohosi ilmaan sarja mittavia savupatsaita. Lintujen laulu oli poissa.
Saaren keskustaan oli kohonnut nazorakien tukikohta. Tukikohta oli torakoiden mittapuulla pieni, mutta mittava se oli silti. Olemukseltaan se erosi monella tapaa torakoiden muista tukikohdista. Ympäriltä hakattu metsä oli tarjonnut tukikohdan rakentamiseen paljon puuvaroja, ja niistä johtuen moni tarkasti vartioitujen kivimuurien sisällä oleva rakennus olikin tehty joko osittain tai kokonaan puusta.
Nazorakit eivät olleet tukikohdan ainoita asukkeja. Heidän lisäkseen tukikohdassa toimi useita skakdeja, sekä joukko saarella epäonnekseen asustaneita le-matoraneja. Tuskanhiki valui pitkin pikkuisten matoranien naamioita näiden raataessa tukikohdan alla sijaitsevissa kaivoksissa.
Limevihreää pakaria kantava le-matoran rojahti yskien pimeän kaivoskäytävän lattialle. Hieman haljennutta akakua kantava työtoveri juoksi säikähtäneenä tuupertuneen kumppaninsa luokse.
"Toroma! Nouse ylös!", matoran huusi, yrittäen epätoivoisin elein nostaa toista pystyyn. Toroma vastasi uudella yskäisyllä ja sulki silmänsä.
"Lopeta tuo! Ne lupasivat, että pääsemme täältä jos teemme työmme hyvin! Ne lupasivat! Et voi luovuttaa nyt!"
Nazorak-vartija asteli käytävälle kuulemiensa huutojen perässä. Hän katsoi matoran-kaksikkoa julma ilme irvokkailla kasvoillaan.
"T-toroma vain pyörtyi hetkeksi! Hän jatkaa ihan pian!", matoran yritti selittää nousten seisomaan toverinsa viereltä. Hän ei tiennyt Toroman jo kuolleen rasituksen aiheuttamaan energiahukkaan.
Torakka tuijotti vielä elossa olevaa matorania hetken, kuin pohdiskellen jotain. Sitten tämä kääntyi ja lähti kävelemään sinne mistä oli tullutkin. Matoran huokaisi helpotuksesta ja yritti vielä kerran herätellä ystäväänsä.
"Toroma! Herää! Toroma..!!"
Nazorak pysähtyi, kääntyi nopeasti ympäri ja heitti jotain. Kumartunut matoran ei saanut suustaan edes tuskanhuutoa yrittäessään viimeisillä voimillaan repiä kurkkuunsa uponnutta heittoveistä irti kehostaan. Yritys epäonnistui ja matoran lyyhistyi kuolleena maahan ystävänsä viereen.
Visokki perääntyi hitaasti neljällä pitkällä jalallaan pitäen tarkan katsekontaktin komentokammion oviaukon edessä vellovaan mustaan massaan. Katseen kohdistaminen yhteen paikkaan osoittautui yllättävän vaikeaksi, koska hitaasti itseään raajoilla eteenpäin vetävän massan koko groteski ruumis oli täynnä pieniä silmiä. Tällä hetkellä ne kaikki kuitenkin katsoivat Visokkia punertavina.
Mustan massan keskellä oleva epämuodostunut suu nauroi edelleen. Sen tasaisen valkoiset hampaat erottuivat pimeydessä poikkeuksellisen hyvin. Pieniä kuusisormisia käsiä pullahti välillä ulos olennon suupielistä. Ne tarttuivat olennon turvonneisiin ja painaviin huuliin ja vetivät niitä ylöspäin pakottaakseen hymyn mustan massan keskelle.
Olennon kauhistuttava moniääninen nauru heikensi Visokin taistelumoraalia, joten hän keskitti mielensä kaikki voimat siihen, että ei kuuntelisi sitä. Normaalisti tässä vaiheessa Visokki olisi jo aloittanut telepaattisen pommituksensa kohti vihollista, mutta nyt punaisen Visorakin täytyi keskittyä suojaamaan päänsä sisältö kaikin tavoin.
Visokki oli ammattitelepaatti. Hän tunsi, milloin häntä itseään käsiteltiin. Silloin oli vain pakko suojautua.
Mustan massan ote Visorakin mielestä vahvistui, mutta niin teki myös Visokin sisäinen suojaus.
Ole rauhassa, Visokki sanoi itselleen. Ole rauhassa. Et ole täällä. Olet kaukana. Rauhallinen paikka. Iloinen paikka. Mukava paikka.
Mustan olennon nauru tuntui vain voimistuvan. Silloin Visokki tajusi, että olennon ote hänen mielestään ei ollut telepaattinen, sillä Visorak kykeni tuntemaan hyökkäysaallot muuallakin kuin mielessään. Tämä oli jotain aivan muuta, jotain tuntematonta.
Visokki perääntyi entisestään.
Vähitellen mustan massan kasvava naurukuoro hiljeni. Visokki ehti sekunnin ajan ajatella, että olento luovuttaisi, mutta kyseinen harhaluulo korjasi itsensä välittömästi, kun olento avasi suuren suunsa jälleen.
Tällä kertaa olento puhui vain yhdellä äänellä. Se oli suhteellisen tavallinen Matorania muistuttava ääni, mutta ääni oli uskomattoman karismaattinen. Sen puhetta olisi voinut kuunnella tunteja, jos olisi jättänyt huomioimatta, minkälainen olento äänen tuotti.
Sitten musta massa teki jotain, jota Visokki ei koskaan olisi voinut odottaa. Se lauloi.
"Hämä-hämä-häkki..." olento aloitti laulaen virheettömästi. Sen jälkeen se piti hetken tauon, mutta sen koko musta vaahtomainen olemus alkoi sätkiä hillittömästi. Olennon kymmenet raajat alkoivat sulautua toisiinsa ja sen suureen mustaan kehoon, joka muodostui parin sekunnin kuluessa suureksi, silmättömäksi mustaksi palloksi. Pian muodoltaan melkein täydellinen pallo kuitenkin luovutti osan massastaan muodostaakseen Syvälle Naurulle kaksiosaisen vartalon.
"Kiipes' langalle..."
Olennon yönmustan vartalon etuosasta lennähti kohta kahdeksan pitkää raajaa. Olennon kahdeksan jalan päihin ilmestyi kämmenet, joiden sormien määrää Visokki ei edes yrittänyt laskea. Muodostuttuaan täysin samanlaisiksi nuo kahdeksan raajaa laskeutuivat maahan ja nostivat mustan epämuodostuneen torson ylös.
Silloin Syvä Nauru avasi jälleen silmänsä, mutta kuten tavallista, hän ei tyytynyt kahteen. Eikä edes kahdeksaan.
"Tuli sade rankka..."
Silmiä oli joka puolella hämähäkkimäistä olentoa. Niitä oli jopa sen jalkojen taipeissa ja massiivisessa takaruumiissa. Silmissä oli kuitenkin sama psykoottinen kiilto kuin aiemmin. Olennon häiriintyneen ilmeen viimeisteli se, että se esitteli aina niin kauniin valkoista hammasriviään Visokille. Hampaiden raoista suihkusi mustaa öljymäistä nestettä komentokammion lattialle. Neste sihisi äänekkäästi hetken lattialla ennen kuin haihtui pois. Suuri musta hämähäkkimäinen massa alkoi vähitellen kävellä äänekkäin askelin kohti Visokkia.
"Hämähäkin...vei."
Musta hämähäkki lopetti laulunsa viimeisen sanan täysin poissa melodiasta, eikä edes yrittänyt laulaa sitä tunteella. Siinä samassa yksi sen pitkistä raajoista syöksähti salamannopeasti kohti Visokkia avaten tusinalla sormella ja yhdellä silmällä varustetun kämmenensä.
Käsi ei kuitenkaan osunut Visokkiin, vaan törmäsi komentokammion lattiaan voimakkaasti tärähtäen. Hyönteismäisen Rahin refleksit eivät olleet heikentyneet vuosien varrella. Syvä Nauru joutui hetken tutkimaan, mihin Visokki oli kadonnut, mutta lopulta tajusi Visorakin hypänneen huoneen kattoon. Se roikkui neljällä jalallaan kivisessä katossa erittäin vaivattoman näköisesti.
Musta hämähäkki naurahti jälleen, mutta nyt sen ääni oli palautunut demoniseksi kuoroksi.
"En henkilökohtaisesti pidä tuon laulun lopusta", hyönteismäinen suu sanoi hymyillen leveästi. "Suosittelen sinua pysymään paikoillasi, pieni ystävä. En satuta sinua."
Hyökkäys Visokin alitajuntaa kohti oli heikentynyt ja nyt hän kykeni keskittymään muuhunkin kuin jatkuvaan suojaamiseen. Visokki ei kuitenkaan uskaltanut avata täysivaltaista telepaattista yhteyttä, sillä tämän olennon mielessä oli jotain pahaa. Visokki päätti pitäytyä vain yksittäisissä viesteissä.
"Sinä olet Avde, etkö?"
Tähtien välistä avaruutta pimeämpi hämähäkki naurahti. "Minä. Tai me. Nyt ehkä enemmänkin minä. Se on kuitenkin samantekevää. Nyt, pieni ystävä, ole kiltti ja pysy paikallasi."
Sen sanottuaan Avde sinkosi yhden mustista raajoistaan kohti kattoa. Visokki hyppäsi jälleen salamannopeasti sivuun ja laskeutui tällä kertaa Avdesta katsottuna huoneen vasemmalle seinälle.
"En ajatellut pysyä", Visokki sanoi.
"En aikonut satuttaa sinua, Visokki", Avde sanoi antaen ymmärtää, että ei ollut mitenkään yllättävää, että hän tiesi Visokin nimen. "Haluan vain puhua kanssasi. Kasvokkain."
Visokki ei vastannut. Tottunut mielten tuntija tiesi, että Avde yrittäisi pelata hänen ajatuksiaan ja että pimeyden pedon puhetta ei edes kannattaisi kuunnella. Toisaalta taas Avde tulisi ennen pitkää huomaamaan Visokin selässä hitaasti käynnistyvän Rhotukan, joten huomio olisi siirrettävä muualle.
"Ja siksi yrität liiskata minut?" Visokki sanoi väistäen taas yhden hyökkäyksen nopealla hypyllään.
"Haluan sinun vain pysähtyvän, ystävä", Avde sanoi. "Pysähtyisitkö, että voimme puhua. Tarvitsen linnoituksestanne jotain, joka auttaa minua lopettamaan tämän toivottoman sodan. Jos edes kuuntelisit, voisit muuttaa mielesi."
Visokki pysähtyi hetkeksi maahan suoraan mustan hämähäkkidemonin eteen.
"Ai, sinulle on oikein väliä, mitä mieltä olen?" Visokki sanoi tuijottaen Avdea vihaisin silmin. "Minä näytän sinulle mieleni."
Visorakin silmät syttyivät hohtamaan kirkkaasti pimeydessä ja sen tajunta syöksyi täyteen hyökkäykseen kohti Avdea. Psyykkinen aalto osui mustaan hämähäkkiin ja tunkeutui syvälle tämän sisimpään. Visokki tunsi, kuinka Avden labyrinttimainen ja monimutkainen alitajunta ryhtyi välittömään vastahyökkäykseen. Mustat kädet täyttivät Visokin pään ja tarttuivat vahvasti kiinni hänen ajatuksiinsa, mutta Visokki ei välittänyt. Visokki ei välittäisi, vaikka Avde repisi hänen mielensä pieniksi palasiksi. Tällä hetkellä hän keskittyi pidättelemään hirviötä kaikilla voimillaan paikallaan siihen asti, että Rhotuka olisi täysin ladattu.
Sen jälkeen pitäisi vain luottaa siihen, että Rhotuka toimisi.
Avde huusi. Kaikki hirviömäisen hämähäkin kuudesta äänestä huusivat yhtäaikaisesti puhtaasta tuskasta. Olennon tuskanhuudot olivat melkein yhtä sielua raatelevaa kuunneltavaa kuin sen nauru ja kestikin vain kymmenen sekuntia, että Avden tuskaisat huudot muuttuivat tuskaisaksi nauruksi.
"Kyllä!" Avde huusi naurun joukosta. "Näytä minulle, mistä sinut on tehty! Näytä, mihin kaunis, täydellinen mielesi pystyy! Tuhoa kaikki! Revi, raasta! Älä jätä mitään jäljelle! Ja ennen kaikkea..."
Avde hiljeni. Sekä sen kivun täyttämät huudot että raastava nauru loppuivat. Visokki jatkoi olennon labyrinttimaisen, synkän, hajanaisen ja pelottavan mielen häiritsemistä lähettämillään aalloilla, vaikka hän tiesikin, että oleilu näin syvällä Avden mielessä tulisi vahingoittamaan myös häntä.
Ennen kaikkea, Visokki, pehmeä Matoran-ääni sanoi Visorakin alitajunnasta. Visokin sydän pysähtyi sekunniksi järkytyksestä. Näytä minulle, minkälainen peto oikeasti olet.
Visokin vihainen ilme jäätyi paikalleen. Hän unohti hetkeksi jopa keskittyvänsä Avden pidättelemiseen.
Sinä olet älykäs, Visokki, ystäväni. Mutta olet silti Rahi. Tiedäthän, mitä Rahi tarkoittaa Matoran-kielessä? Olet peto. Lajitoverisi tappoivat Keltaiset Jättiläiset ja kuka tietää, kuinka monta muuta lajia. Ja näin sinä vain yrität esittää rauhanomaista olentoa.
Kylmä hiki valui pitkin Visokin kasvoja.
Entä jos kaikki sisällesi pakkautunut luontainen, eläimellinen viha vain...repeää ulos? Entä jos vahingoitat joskus ystäviäsi?
"Ei", Visokki viesti hymyilevälle hämähäkkipedolle, mutta ei ollut enää varma, luottiko omaan viestiinsä. "Ei ikinä."
On varmasti ikävää olla telepaatti. Siinä mielessä, että tiedät, mitä muut ajattelevat. Varsinkin sinusta, ystäväni. Ovatko ne mukavia ajatuksia...vai onko joillakin vaikeuksia hyväksyä nelijalkaista hirviötä?
Visokin järkyttyneet kasvot muuttuivat vähitellen jälleen vihaisiksi. Visokki ajatteli sisimmässään, että tilanteessa olisi pian pakko siirtyä henkiseen suojaukseen, mutta hän ei enää ollut varma, kykenisikö kontrolloimaan itseään. Ehkä Avde olikin oikeassa.
Juuri noin. Päästä ulos kaikki tuo patoutunut raivo. Näytä minulle, mikä peto olet. Päästä ulos puhdasta, kaunista, hallitsematonta idiä ja suuntaa se minuun.
Tee aivan samoin kuin teit Metru Nuilla.
Se riitti Visokille. Koko punaisen Visorakin mieli suuntautui hyökkäykseen. Se hyppäsi mustan hirviöhämähäkin kasvoille ja puri molemmilla pistimillään tiukasti, pommittaen Avden petollista mieltä samanaikaisesti koko päänsä voimalla.
Avdeen kohdistui täysi henkinen tuska, mutta hän jatkoi nauruaan. Nauru oli tauotonta ja siitä hehkui puhdas riemu. Se oli voitonriemua.
Avden nauru keskeytyi, kun sen mustan hämähäkkimäisen kehon läpi räjähti ammus hehkuvan kuumaa ja käsittämättömän kirkasta plasmaa. Plasma läpäisi hämähäkin täysin ja räjähti liekkiaalloksi vasta osuessaan sen takana olevaan seinään. Osuma keskeytti sekä Avden että Visokin hyökkäykset. Visokki putosi maahan Avden päältä ja käänsi katseensa oviaukkoa kohti. Myös Avden punaiset silmät suuntautuivat katsomaan hyökkääjää.
Oviaukossa seisoi sininen Skakdi, joka piteli kädessään savuavaa kivääriä ja jonka mekaanisen vasemman silmän valo hohti tummanvihreänä. Skakdin vieressä oli keltainen Toa, joka osoitti sähköisesti rätisevällä sauvalla Avdea.
"Miksi keksin siistejä toimintarepliikkejä vasta, kun nämä tilanteet ovat ohi?" Guardian kysyi happamasti ladattuaan kiväärinsä. Tawa ei sanonut mitään, vaan jäi tuijottamaan vihaisena.
Syvä Nauru jäi poikkeuksellisen hiljaiseksi pitkäksi aikaa.
"En ole koskaan välittänyt pahemmin taistelusta", musta massa sanoi. "Toisin kuin luulette, minä en nauti tappamisesta. Teen sitä vain pakon edessä. Haluan mieluiten mahdollisimman monen elävän."
Visokin Rhotuka pyöri nyt täyttä vauhtia. Tawa ja Guardian tähtäsivät Syvän Naurun mustaa ruumista.
"Mitäköhän Klaanissa tapahtuu tällä hetkellä?" Snowman mietti ääneen.
"Jaa" Ämkoo vastasi. "Ei luultavasti ihmeempiä."
SS Rautasiipi, komentosilta
Laivastonsinistä barettiä päässään kantava nazorak katsoi laajan lasisen ikkunan takaa, kuinka suuri lastillinen juuri toukista kehittyneitä nazorakeja tuotiin Rautasiiven suureen halliin. Ne asutettiin omiin pieniin huoneisiinsa, joissa ei kuitenkaan ollut kattoa. Tarkkailu olisi näin helpompaa.
Kaikki muukin oli huolella suunniteltua. Koulutus, psyykkinen valmennus, geneettinen muokkaaminen. Uusi sukupolvi oli kyllä jo käynyt laivalla tutustumassa ja kuuntelemassa puheita muutamaan kertaan, mutta ne olivat toistaiseksi vielä asuneet pesässä.
Tämä torakka kääntyi pois ikkunan luota, ja asteli Amiraalin luo.
"Eikö tuo ole minun juttuni?" Amiraali kysyi.
Hattupäinen torakka meni hämilleen.
"En ymmärrä."
002 pyöräytti silmiään vaihtaen puheenaihetta.
"Eli uusi sukupolvi on täällä nyt sitten pysyvästi?"
"Aivan niin, johtaja. Muutto on suoritettu."
"Mene vielä varmistamaan, että kaikki on hoidettu oikein, 1034."
Sinilakkinen torakka nyökkäsi, ja käveli ripeästi pois huoneesta.
Pommitettu generaattori pyörähti käyntiin huristen. Kepe ja Paaco huoahtivat helpotuksesta. Kattovalot syttyivät, virran aalto levisi läpi linnakkeen puhdistaen pimeyden. Monen monituisen yrityksen jälkeen se vihdoin käynnistyi.
Taistelun ääniä ei enää kuulunut. Jos generaattori ei olisi jyskyttänyt elinvoimaa Klaanille olisi ollut hiirenhiljaista. He miettivät, oliko liiankin hiljaista. He pakkasivat tarvikkeet ja työkalut ja palasivat käytävään. Doxia ja Ignikaa ei näkynyt missään; he olivat kadonneet. Mutta Kepe oli varma, että he kyllä löytyisivät ennen pitkää, kuten aina ennenkin.
Heidän kulkiessaan käytävää ja hetkeä myöhemmin portaita ylös generaattorin ääni vaimeni heidän liikkuessaan siitä kauemmaksi. Hiljaisuus korostui, se tuntui täyttävän ilman.
"Käydään raportoimassa G:lle", Paaco puoliksi ehdotti, puoliksi totesi.
"Joo. Vaikkakin kyllä generaattorin käynnistymisen huomasi", Kepe jatkoi. Heidän puheensa tuntui kovin pakotetulta hiljaisuudenrikkojalta.
He suuntasivat hissille, ja ohjastivat sen kohti adminien siipeä. Se alkoi hitaasti kohota ylöspäin. Pirteä hissimusiikki raastoi heidän hermojaan. Rattaiden narina ja kalke kaikuivat hissikuilussa, jonka pohjalla ulospääsyreittiä etsi kaksi hyvin eksyneen näköistä hahmoa.
Kilahduksen myötä hissin ovet aukesivat. Heidän yllätyksekseen adminsiiven valot olivat yhä pois päältä. Paaco napsautti katkaisijaa. Ei mitään.
Kepe vilkaisi kämmentietokoneestaan kellonaikaa, vaikka tiesi kellon olevan jotain aamukolmen maissa. Tietokoneen näyttö kuitenkin pysyi pimeänä. Kuin joku olisi räjäyttänyt EMP-pommin.
Paaco kaivoi esiin lyhdyn, jonka sytytti perinteisillä tulitikuilla. Se heitti heidän lepattavat varjonsa seinään.
He kulkivat käytävää eteenpäin, kunnes löysivät Klaanin administon ja erään kolmannen osapuolen.
Mäen laki nazorakien alueella
003, entinen 004 oli tyytyväisempi kuin vuosiin. Ylennyksensä myötä hänen ilmanvoimansa olivat saaneet mittavan budjetinkasvatuksen, mikä takasi hänelle vain ensiluokkaisia rakettirepputorakoita. Hän katseli tyytyväisenä torakkarivistöjä, jotka kykenivät lentämään ja jotka olivat täydessä sotavarustuksessa.
Nazorakeja ei pian pysäyttäisi mikään. Ei sillä, että heitä olisi tähänkään asti voitu.
Tunneli on täysin kaaoksen vallassa - monia kymmeniä ruskeakuorisia torakoita hyökkäilee viiden Klaanilaisen kimppuun. Matoro tuntee elementtienergiansa hupenevan ikävän nopeasti.
He olisivat vähän aikaa kuivilla jos pääsisivät murtautumaan Torakkojen läpi eteenpäin.
Matoro väistää yhden iskun torakoilta. Hän pyöräyttää miekkansa ja avaa pientä luukkua miekan kahvasta. On puhdasta tuuria, että mikään ei hyökkää tällä hetkellä Jään Toan kimppuun.
Tämä kyseinen Toa ottaa miekkansa kahvasta pienen kapselin ja iskee sen maahan.
Se alkaa savuta kovaa. Eteenpäin!, Matoro sanoo telepaattisesti Klaanilaisille.
Pieni kapseli aukeaa kokonaan ja suuri määrä paksua kaasua nousee tunneliin.
Kaasu ei vaikuta hengitykseen mitenkään, mutta se peittää kaiken näkyvyyden täydellisesti. Torakat haparoivat savussa, Klaanilaiset lähtevät juoksemaan eteenpäin - tai toivottavasti eteenpäin. Moni torakka ei edes ehdi tajuta mikä heihin iski Keetongun juostessa edellä, "tiejyränä"
Viisikko pääsee pois savusta, he ovat suurinpiirtein räjäytetyn ohjuksenheittimen luona. He vetävät itsensä erääseen sivutunneliin hetkeksi.
"Minne menemme?", Tongu kysyy.
"Osaako joku Nazorakia? Tässä on tunnelikartta.", Summerganon sanoo havaitsessaan suuren kivikartan seinässä.
Manu on jo hieman paremmassa kunnossa. Hän katsoo karttaa.
"Ymmärrän hieman Nazorakia. Tämä näyttäisi... Hmm... Kartan paikka 'ydin' on seuraavasta tunneliristeyksestä oikeaan."
"Mennään.", Make toteaa edeltä. Viisikko lähtee kohti kyseistä risteystä.
Onu-Maroran Tehmutilla oli kädet täynnä töitä. Klaaniin oli selvästi hyökätty, mutta kyseessä ei ollut torakoiden asevoimat. Keetongu ei ollut lähtiessään kertonut, mitä pitäisi tehdä, jos Klaaniin kohdistuisi epä-militaristinen hyökkäys. Onneksi vainolaiset eivät olleet vielä hyökänneet telakalle (ne riehuivat lähinnä siellä, missä oli paljon viattomia siviilejä) eikä sähkökatkoskaan ollut juuri haitannut höyrykoneiden toimintaa. Tehmut kuitenkin päätti, että jotain oli tehtävä.
"Mestari Ornu, kuusi Lohrakia liikkeelle. Ottakaa kolme nopeinta alusta ja menkää tiedustelemaan. Kone yksi suuntaa adminien tornille. Kone kaksi kiertelee yläpuolella ja yrittää määrittää hyökkäyksen suuruutta. Kone kolme kiertää Klaanin muurit ja palaa kotipesään. Kysyttävää?"
"Ei ole, mestari Tehmut", Ornu sanoi ja vetäisi käden lippaan. Hän poistui ja lähti herättelemään asuntolassa nukkuvia urheita, joskin unisia Lohrakeja.
Minä loin sen. Minä tein kaiken tuon todeksi. Ja niin teki hänkin. Hän oli mukanani. Me teimme sen yhdessä. Miksi? Koska halusimme valtaa. Miksi? Koska halusimme hallita. Haluanko sitä enää? Mahdollisesti. Tai sitten en. Voinko itsekään tietää?
Mitä hän haluaa, kumppanini. Miksi hän ei haluaisi yhä? Onko hän täällä? Missä? Siellä? Täällä? Tuolla? Domek sanoisi: ”Hus metsään siitä”. Totelkaa.
Kukkaruukku Nazorakien luolasto
Makuta Nui osasi lukea enemmän Nazorakia kuin antoi ymmärtää. Hän johdatti joukkionsa tunnelien läpi jonkinlaiseen komentohuoneeseen. He tarkkailivat ovenraosta Nazorakeja, jotka tarkkailivat heitä kameroiden välityksellä. Yksi Nazorakeista katsoi kauhuissaan monitoria. Hän näki joukkion menevän ovesta sisään. Siinä samassa suuri terä lävisti hänen tuolinsa selkänojan kaulan kohdalta. Muu osa ryhmästä ei nähnyt mitä tapahtui, mutta Makuta Nuin miekan läpäistyä tuolin selkänojan vihreää nestettä alkoi valua tuolista. Makuta Nui veti miekkansa pois ja kuivasi sen toisen Nazorakin takkiin. Tämä istui kuin jäätyneenä omassa tuolissaan. Pian hän istui jäätyneenä siinä. Matoro nosti kalikan pois tuolista ja istui itse tilalle. Makuta Nui istui toiseen.
”Make ja Suga, pitäkää vahtia. Keetis voisi katsella näitä koneita teknisen kiinnostuksen kannalta”, Manu sanoi. Nämä menivät ovelle. Keetongu alkoi tonkia laitteita. Makuta Nui katseli monitoreja Matoron kanssa. Pian huoneen irtaimistosta oli muodostettu barrikadi oven eteen.
”Nyt”, Manu sanoi, ”suunnittelemme, mitä teemme seuraavaksi.”
Muut nyökkäsivät.
”Meidän pitäisi löytää pesän keskus”, Makuta jatkoi. ”Ehdotuksia?”
”Minusta voisimme katsoa, löytyykö tietokannoista mitään”, Tongu sanoi. He ryhtyivät toimeen. Sattumoisin he löysivät kartan.
”Tämähän on vallan hienoa”, Manu sanoi. ”Tuhotaan paikat ja mennään.”
Ja niin he tuhosivat paikat. Mitään ei jäänyt jäljelle. Seinätkin he kaatoivat. Torakkalaumaa pakoon juostessaan he kulkivat kohti keskustaa. Matka oli vielä äärimmäisen pitkä.
Snowman oli pitkästä aikaa ohjauspuikoissa. Ämkoo oli siirtynyt kartanlukijan paikalle, kun lumiukko oli alkanut voida selvästikin paremmin. Ehkä vähän liiankin hyvin, nyt Snowman lauloi täyttä kurkkua ja hytkyi ohjaimissa rytmikkäästi.
"Todella kaunista" Ämkoo totesi "Mutta nyt saattaisi olla aika hiljentyä. Allamme alkaa kohta taas olla asutusta, kannattanee keskittyä pilviverhossa pysymiseen."
"Selvä homma, Mäksä."
"...selvä homma mikä?"
"Kuulit kyllä. Mutta nyt hiljaa, kannattanee keskittyä pilviverhossa pysymiseen."
"..."
[spoil]Anteeksi, taas lyhyt. Mutta aikataulutus vaati.[/spoil]
Abzumo astui sisään torakoiden kokoushuoneeseen. 001 käveli ärsyyntyneenä ympäri huonetta. Makuta käveli huvittuneena torakan luo.
”Mitä sssssinä ravaat?”
”Mitäkö?” toinen tiuskaisi ärtyneesti. ”Makuta Nui!”
”Mitä hänessstä?” Abzumo sanoi. Hänen mielenkiintonsa heräsi.
”Hän on täällä. Vangitsimme hänet, mutta nyt hän on taas vapaa.”
”Sinä taissssit aliarvioida hänet, eikö totta rakas yssstävä?”
”Älä sinä siinä arvostele minun työtäni. Voit mennä hoitelemaan hänet itse, jos se on niin helppoa.”
”En sssanonut helppoa, ystäväiseni. Ssssanoin vain, että aliarvioit hänet.”
”Hmph.”
”Ssse on melkoinen konssssonanttipino. Kuinka sen voi lausssssua?” Torakka oli aivan hiljaa. Makuta hymyili maireasti.
”Mihin sinä pyrit tällä keskustelulla?” 001 kysyi hitaasti.
”En oikeassstaan mihinkään. Kuinka niin?”
”Sinä ärsytät minua tahallasi, vaikka voisit mennä tappamaan nuo tunkeilijat.”
”No, ssssiitä tulisi kiinnosssstavaa.”
”Menehän siis.”
”Voinhan minä mennäkin. Näemme taassss pian, 0001.”
Kenraali pysähtyi paikoilleen selin Abzumoa päin. Makuta saapasteli ulos huoneesta. Torakka seisoi paikallaan pitkän aikaa.
Tunnelit
Joukko klaanilaisia juoksi labyrinttimaisia käytäviä pitkin kohti määränpäätään. He eivät arvanneetkaan, että tunnelin päässä ennen seuraavaa salia odottaisi joukko Rahskheja.
He räjäyttivät oven sisään. Siinä samassa kaksi Rahkshia selätti sekä Summerganonin että Matoron. Make ja Keetongu vetivät aseensa. Makuta Nui käveli heidän välistään saliin. Abzumo katsoi häntä toiselta puolelta salia. Heidän välissään oli parisenkymmentä Rahkshia.
”Abzumo”, Makuta Nui sanoi kuivasti.
”Makuta Nui”, Abzumo naurahti. ”Ssssiitä onkin jo aikaa. Ja ketässsss muita täällä onkaan. Mahtava insssssinööri, Keetongu, Sssssummerganon, uusssin moderaattori, MahriKing.” Kaikki katsoivat häntä ällistyneenä. Kuinka hän tunsi Manun? Kuinka hän tiesi heidän nimensä. Matoro heitti Rahkshin päältään.
”Ah, vielä yksi”, Abzumo jatkoi. ”Matoro the Blacksnow. Eipä ole nähty sitten… ei ikinä, vai mitä?” Hän naurahti jälleen. ”Tänään te kaikki kuolette. Kivaa?”
”Pääsi on yhä pilvissä, veliseni”, Manu sanoi.
”Älä viitsssi. Sinä tiedät, että olemme Makutoja molemmat. Teemme, mitä tahdomme.”
”Minä teenkin”, Manu sanoi. ”Tänään korjaan yhden virheistäni. Sinut.”
”Anna palaa.”
Rahkshit hyökkäsivät toien ja Keetongun kimppuun. Makutat aloittivat kaksintaistelun. Pelistä tulisi julma.
Plasma-ammukset ja sähkö lentelivät läpi tunkkaisen ilman kuin parvi tappavia hyönteisiä. Rhotukat räjähtivät komentokammion seinille ujeltaen äänekkäästi. Ammusten lentoratojen välissä tanssi musta painajainen, joka väisteli pimeydessä hohtavat hyökkäykset vaivattomasti. Välillä se heilautti lonkeromaisia raajojaan kohti Tawaa, Guardiania tai Visokkia ja hajotti huoneen irtaimistoa. Hajoavien huonekalujen ja kaapeilta putoavien lasiesineiden särkymisen äänet yhdistettynä sähköiseen rätinään, plasmaroihahduksiin ja Rhotukan pyörimiseen muodostivat taistelusta äänellisesti suorastaan melodisen kokonaisuuden.
Avden nauru oli kuitenkin loppunut, mistä huomasi, että musta hirviö oli vakavoitunut. Nyt se keskittyi täysin admineihin.
Ammuttuaan kiväärinsä sarjatulitoiminnolla kohti yhtä Avden suurista silmistä ja väistettyään jälleen yhden valtavan lonkeron osuman Guardian huomasi valoa silmäkulmassaan. Hän kääntyi katsomaan komentokammion oviaukkoa ja tajusi, että valot olivat taas päällä. Jostain taistelun äänien alta Guardian kykeni myös erottamaan apuvoimageneraattorin vaimean hurinan. Guardian hymyili leveästi hetken ennen kuin tajusi jonkinlaisen epäloogisuuden.
"Miksi täällä on yhä pimeää?" hän huusi Tawalle ja Visokille.
"Koska metalliset ystäväni ja Sheelika ovat erittäin taitavia lamppujen lamauttamisessa", Avde myhäili jostain mustan ruumiinsa sisältä.
Tawan kasvoille tuli yllättynyt ilme. Hetken päästä se vääntäytyi vihaiseksi.
"Sinäkö olet tehnyt Sheelikasta...tuon?" Tawa huusi yötä mustemmalle massalle ja keskitti sähkövoimansa keihästään pitkin. Salama osui Avden läpi, mutta sen muodostamaa aukkoa lukuun ottamatta Avde ei tuntunut reagoivan hyökkäykseen.
"Ei, en todellakaan", Avde sanoi monella äänellään, joista yksi alkoi muistuttaa Sheelikan puhetta. Yhdistettynä muuten miehekkäisiin ääniin se muodosti erittäin kieroutuneen kokonaisuuden. "Se olit sinä, Tawa. Sinä loit oman hirviösi."
Tawa ei vastannut mitään. Hän ampui toisen salaman ja väisti Avden mustasta ruumiista ulos työntyvää terävää piikkiä, joka osui lattiaan jättäen ruman reiän.
"Hän anoi sinulle, Tawa", Avde sanoi. "Hän anoi, että et luovuttaisi häntä Makutoille, mutta mitä sinä teit? Sinä kieltäydyit. Nuori tyttö teki yhden virheen ja luovutit hänet hirviöille."
Tawan katse kalpeni. Älkää kuunnelko, Visokki viesti telepaattisesti, mutta ei ollut varma, osuiko viesti maaliinsa.
"Tiedätkö sinä, mitä kaikkea ne tekivät hänelle siellä?" Avde sanoi pirteästi. "Minä voin näyttää, mitä he tekivät. Voi, se oli kamalaa. Herra ZMA oli oikeastaan melkoinen hyväntekijä auttaessaan hänet pois sieltä. Paikasta, jonne sinä hänet työnsit."
Tawan katse oli tyhjä. Hän pysähtyi paikoilleen ja oli laskemassa suojaustaan.
ÄLÄ KUUNTELE.
Sähkön Toa säikähti tarpeeksi, että tajusi väistää Avden torsosta syöksyvää kouraa.
"Ja sinä, Vartija?" Avde sanoi kysyvästi kaatuneen kirjahyllyn takaa tulittavalle Guardianille. "Sinullako on varaa tuomita Sheelika tekojensa takia? Sekö, että taistelitte sodassa vain hieman isompia roistoja vastaan tekee sinusta jalon soturin, jolla on varaa arvostella?"
Avdesta lennähti jälleen suurta metalliketjua muistuttava lonkero, joka väisti maassa makaavan tajuttoman Glatoriankingin ja Jaken liikkumattomat ruumiit ja osui Guardianin suojana toimivaan kirjahyllyyn, heittäen sen sivuun.
"Annan anteeksi muun luonteessa, jopa synnit, hyvät ystävät, mutta tekopyhyyttä en siedä", Avde sanoi lähestyen perääntyvää Guardiania tärisevällä lonkerollaan. "Hyväksykää se, mitä olette."
Guardian perääntyi lonkeroa, kunnes tajusi joutuneensa nurkkaan. Hän tarkkaili pakomahdollisuuksiaan varovaisesti vain huomatakseen niiden olevan vähäiset.
"Tekopyhyys?" Guardian sanoi itsevarmasti. "En halua kuulla saarnaa olennolta, joka kutsuu meitä ystävikseen yrittäessään tappaa meidät."
"Kuka sanoi, että aion tappaa teidät?" Avde sanoi lämpimästi. Sen sanottuaan hän syöksi lonkeronsa äkkinäisesti Guardiania kohti.
Guardian toimi nopeasti. Hän veti yhden heittoveitsistään irti hopeisesta panssaristaan ja irrotti pallomaisen plasmakranaatin kiväärinsä kyljessä olevasta lokerosta. Ripeällä liikkeellä Guardian heitti ensiksi toisella kädellään kranaatin kiinni Avden valtavaan lonkeroon ja seuraavaksi irrotti sen pienen sokan heittoveitsellä, joka lennähti sokka mukanaan yhteen Avden punertavista silmistä. Samassa Guardian pyörähti sivuun.
Punertava räjähdys poltti sätkivän lonkeron pään ja särki yhden komentokammion suurista osumankestävistä ikkunoista. Paineaalto heitti Guardianin voimakkaasti maahan. Tawa käveli nopeasti hänen viereensä ja auttoi Guardianin pystyyn, ampuen samalla taas yhden salaman kohti mustaa massaa. Visokki hyppi kolibrimaisin liikkein pitkin huonetta ja ampui tasaiseen tahtiin Rhotuka-kiekkoja.
"Niin, en ajatellut välttämättä tappaa teitä", Avde sanoi astetta vakavammin. "Mutta rakkaat ystävät, nämä hetket saavat minutkin ajattelemaan päätöksiäni kahdesti."
* * *
Kepe ja Paaco saapuivat pimeään admin-kammioon ainoastaan havaitakseen taistelun olevan käynnissä. Paaco juuttui puoleksi minuutiksi napsuttelemaan sormiaan tasaisten taistelun äänien luoman tarttuvan melodian tahtiin ennen kuin kauhistuneella ilmeellä varustettu Kepe keskeytti hänet tökkäämällä vihreää Toaa olkapäähän ja osoittamalla sormellaan hirviömäistä mustaa hahmoa.
Paaconkin ilme muuttui lievästi.
"Haetaanko..." Kepe aloitti puhumaan hitaasti. "...vähän apuvoimia?"
Paaco oli vastaamassa jotain, mutta moderaattorin puhe keskeytyi, kun mustan massan mustempi raaja tukki Paacon ja Kepen takana olevan oviaukon suuruudellaan.
"Ei enää", Avde sanoi. "Meitä on jo ihan tarpeeksi, en ehdi kohta tutustua kaikkiin. Kepe, Paaco. Aloittakaapa kertomalla, mitä pelkäätte."
"Hehe", Paaco sanoi kauhistuneena tuijottaen vuorotellen Guardiania ja Avden tummaa kehoa. "Jos Snowman olisi täällä, tämähän olisi melkein Yö Kauh-"
Pieni lintu säikähti suuren kiven takaa esiin ilmestyvää rumaa pärstää. Suiposta, teräväpäisestä kallosta tuijotti kaksi punaista, verestävää silmää. Pian koko zyglak laahusti esiin kolmen lajitoverinsa kanssa, ja lintu lehähti äkkiä tiehensä.
Neljä groteskia matelijaa tarkkailivat ympäristöään odottavan näköisinä, mutta alkoivat pian elehtiä kärsimättömästi.
"Missä ne taas viipyvät?" yksi zyglakeista ihmetteli raastavalla äänellään. "Luulisi nyt pystyvän sentään kokouspaikalle saapuvan kaikilla niillä vempaimilla."
Muut murahtelivat hyväksyvästi.
Kuitenkin melko pian mereltä alkoi kuulua moottorin ääniä. Zyglakeista suurin siirtyi kanjonin merta kohti aukeavalle suulle tarkkailemaan. Sieltä saapui nazorakein vene, kannellaan tusinan verran torakoita.
"No niin. Ötökät saapuvat."
Moottorin ääni hiipui, ja vaihtui lukuisten askelten töminäksi. Neljä zyglakia asettautuivat riviksi, ja tuijottivat kylmästi nurkan takaa saapuvaa torakkajoukkiota. Yli kymmenen torakkaa olivat melkein kaikki todella raskaasti aseistautuneita.
Torakoiden asetuttua kahteen riviin astui joukosta esiin sinibarettinen nazorak, joka oli avaamassa suutaan, kun poikkeuksellisen laiha zyglak keskeytti.
"Mikäs teillä kesti?"
Sinilakkinen torakka keräsi itsevarmuutensa vastatessaan kiusallisen lähelle kasvonsa tuoneelle matelijalle.
"Polttoaineen kannalta oli taloudellista saapua juuri nyt, ja-"
"Taloudellista! Itse sovitte tämän tapaamisen, pistätte meidät odottamaan riskialttiissa kanjonissa, ja tulette paikalle useita kymmeniä minuutteja myöhässä!"
Siinä missä sinilakkinen torakka otti peloissaan pari askelta taaksepäin, kaksi hänen vierellään seisovaa suurempaa nazorakia astuivat esiin, ja osoittivat zyglak-joukkiota aseillaan. Muut aseistetut torakat ottivat tästä mallia.
Zyglakit vaikenivat hetkeksi, kunnes sama matelija avasi taas suunsa: "Mikä syy teillä sitten on tälle tapaamiselle?"
"Aluevastuun uudelleenjaottelu." Puhuja oli taas laivastonsinistä barettia päässään kantava nazorak. "Teidän tehtäväksenne tulee lähettää tiedustelijoita Kummitusten Suolle."
"Luuletko, pikku ötökkä," Zyglak sihisi "voivasi noin vain lähettää joukkojamme saaren vaarallisimmille alueille? Luuletko, että meillä riittää miehiä moiseen?"
Takana seisoneet zyglakit tarttuivat jo keihäisiin ja miekkoihinsa, mutta lopettivat toimensa suuren nazorak-joukon uhatessa heitä moderneilla zamor-kanuunoillaan.
Pian torakat poistuivat, jättäen jälkeensä ankean nelikon zyglakeita, joilla olisi huonoja uutisia lajitovereilleen vietäviksi.
Lentokone
Ämkoo tutki vielä hetken karttaa, ja alkoi sitten puhumaan.
"Snowie?"
"Niin?"
"Alamme lähestyä määränpäätämme."
"No hyvä, sinulle riittää kahvia liptettäväksi takaisintulomatkallekin."
Klaanilaiset katsoivat ikkunoista ulos. Hieman heidän edessään levittäytyi trooppinen saari. Se oli metsäisä, ja oli siellä vähän vuoriakin. Ämkoon silmään kuitenkin osui muuannen yksityikohta. Asutusta oli liikaa. Ja se oli aivan vääränlaista.
"Snowie... En usko, että matoralaisten mökit näyttävät aivan tuolta."
Lumiukko kaivoi nopeasti esiin kiikarit ja syöksähti ikkunan ääreen tiirailemaan alas. Hän haukkoi hetken henkeään.
"Niin?", Ämkoo kysyi kuivalla äänellä tarttuen vuorostaan lentokoneen ohjaimiin. Lumiukon säikähtänyt ilme ei lupaillut hyvää. Kiikarit putosivat Snowien käsistä tämän puhuessa.
"Nazorakeja! Siellä on vaikka kuinka paljon nazorakeja!"
"...mitä?"
"Tukikohta on aivan valtava! Miksi me emme..."
"...tienneet tästä. Niin."
"Ovatkohan ne jo huomanneet meidät?"
Ämkoo korjasi asentoaan ohjauspenkillä samalla kun hänen silmänsä ohenivat pelkiksi viiruiksi.
"Emme jää ottamaan siitä selvää. Pois täältä. Äkkiä."
Torakat olivat todellakin huomanneet tukikohdan ilmatilaan siirtyneen aluksen. Joukko ilmatorjuntaan erikoistuneita nazorakeja valmisteli parasta aikaa massiivista tykkiä. Kaksi johtaja-asemassa olevaa torakkaa tarkkaili taivasta kiikareillaan.
"Ulkonäöstä päätellen Klaanin alus."
"Onko tämä hyökkäys?"
"En usko. Lentokoneita on vain yksi. Lisäksi tuo on liian pieni pommikoneeksi."
Tykki oli ampumavalmiudessa. Nazorakit alkoivat laskeskella ammuksen lentorataa. Viholliskone oli saatava alas.
Lentokoneessa vallitsi kaoottinen tunnelma Ämkoon yrittäessä kohota takaisin pilvien sekaan lentopelillään. Tuulet eivät kuitenkaan olleet klaanilaisten puolella ja koneen vauhti oli tuskallisen hidas. Ämkoo kirosi.
Snowman oli sanomassa jotain, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa. Hän ehti erottaa lentokoneen ohi kiitäneen tykin ammuksen aivan liian selvästi. Jossain kaukana yläpuolella räjähti.
"Kohde on yhä taivaalla. TULTA!", torakkajohtaja komensi.
Ämkoo ja Snowman vilkaisivat kauhuissaan toisiaan. Ämkoo puristi lentokoneen ohjaimia lujasti yrittäen epätoivoisesti koota ajatuksiaan.
"Ne ampuvat meitä!"
"Luuletko, että en huomannut!?"
"Tee jotain!"
"Koko aj-"
Lentokoneen vasemmalta puolelta kuului räjähdys. Ämkoo ja Snowie näkivät ikkunasta kuinka vasemman siiven rippeet sinkosivat palaen ympäriinsä.
Kone lähti putoamaan.
Tukikohdan pihalla tapahtumia tarkkailevat nazorakit hurrasivat. Myös muutama skakdi uskaltautui ulos tarkkailemaan tapahtumia. Alas kiitävä lentokone oli useimmille heistä voiton merkki, mutta jokunen torakka oli huolissaan.
"Se putoaa päällemme", totesi yksi ampujista.
"Ampukaa lisää!", komensi johtaja. "Jos se putoaa tukikohtaan tuossa kunnossa, se voi aiheuttaa mittavaa vahinkoa!"
Lumiukon jalat eivät enää kantaneet. Hän rojahti putoavan lentokoneen takaosaan tietämättä mitä pitäisi ajatella. Lopulta hän kuitenkin uskalsi avata suunsa.
"Mitäs nyt?", hän kysyi toivoen, että Ämkoolla olisi jokin mullistava idea tilanteen pelastamiseksi. Snowien kauhuksi Ämkoo oli hiljaa.
Ämkoo käänsi ohjaimia voimakkaasti. Snowman horjahti koneen toiseen laitaan yrittäessään nousta seisomaan. Koneen vauhti kiihtyi.
"Tule tänne", Ämkoo sanoi. Snowie totteli.
"Näetkö tuon ison rakennuksen?"
"Öh, joo?"
"Yritän ohjata meidät sitä kohti. Viemmepähän jotain mukanamme."
"Mutta..."
"Toivon mukaan sen sisälle on varastoitu jotain arvokasta."
"M-mutta..."
Ämkoo tarttui kiinni lumiukon ranteesta. Snowie nielaisi.
Torakat tulittivat putoavaa lentokonetta. Lopulta toinenkin siivistä sai osuman, joskin hieman liian myöhään. Valtaosa koneesta oli tallella ja se suuntasi uhkaavasti suoraan kohti asevarastoa.
"TEHKÄÄ JOTAIN!", torakkajohtaja huusi kauhuissaan, harppoen samalla juoksuaskelin poispäin asevarastosta. Kohta räjähtäisi.
Ja niin myös räjähti. Lentokone putosi suoraan asevaraston katon läpi aiheuttaen voimakkaan ketjureaktion. Erilaisten räjähteiden aiheuttama jysähdysten ja pamahdusten kuoro nostatti taivaalle valtavan tulipatsaan. Se toi mukanaan myös voimakkaan paineaallon joka heitti monet nazorakit kumoon.
Johtaja nousi pystyyn tuijottaen räjähdyksen suuntaan. Kymmenet torakat juoksivat räjähdyspaikkaa kohti sammuttamaan juuri syttynyttä tulipaloa. Johtajatorakka päätti lähteä seuraamaan tilannetta.
Silloin tarkkaan harkittu miekan sivallus kuitenkin sai johtajan pään putoamaan paikoiltaan. Ämkoo seisoi kuolleen torakan vierellä puolikumarassa samalla kun Snowman viimeisteli hieman kauempana seisoneen torakkaparivaljakon. Sammutustöihin rientäneet torakat pysähtyivät ymmärrettyään mitä juuri oli tapahtunut.
Ämkoo nousi täyteen mittaansa ja sivalsi miekallaan kerran tyhjää.
"Me olemme pulassa, Snowie", hän sanoi lähes pilkalliseen sävyyn. Lumiukko vastasi katseella, jota Ämkoo ei osannut tulkita.
Tukikohdan hätäsireenit raikuivat rakennusten seinustoilla. Kaikkialla soi kuulutus: "Varoitus! Klaanilaisia tukikohdassa!"
[spoil]Tästä olisi saanut paljolti paremman, jos olisin kirjoitellut tämän päivällä. No jaa, juoni ainakin kulkee. Pahoittelen kirjoitusasua ja mahdollisia virheitä.[/spoil]
Tähän kohtaan sopisi jokin eeppinen musiikki. Siis jos et ole mukana taistelussa. Taistelussa et ehdi miettiä taustamusiikkeja, on kyse hengestä.
Joo.
Niin, siis. Tuo ei liittynyt tähän mitenkään. Aloitan ropepostin vasta nyt.
Kaksi suurikokoista Makutaa taistelevat luolan perällä, lähellä ovea josta Abzumo tuli.
Muut Klaanilaiset kokevat pienoisia ongelmia "Makutan poikien", Rahkshien kanssa.
Matoro on tyrmistynyt siitä, että Abzumo ei ollut muistanut häntä. Tai tuntenut. Ihan sama. Matoro sen verran häirinnyt Makutan Veljeskunnan operaatioita että jokaisen itseään kunnioittavan Makutan pitäisi tuneta hänet.
Rahkshit ovat kovempia vastuksia kuin Nazorakit. Ne ovat voimakkaampia ja tappavampia. Niitä vastaan pitää olla ovela.
Toisaalta aloitteen saaminen taistelussa on vähän paha avoimella kentällä ylivoimaa vastaan. Jokaista Klaanilaista kohden on noin kaksi rahkshia.
Matoro torjuu miekallaan rahkshin sauvaniskun. Mustakultainen olento pyörähtää ja vetäisee sauvansa mangetismillä Matoron miekan pois. Jään Toa hyppää ja potkaisee ilmasta käsin - tai jaloin - rahkshia päähän. Jään Toa kaataa rahkshin maahan, mutta silloin toinen olento iskee häntä selkään terävällä sauvalla. Matoro vetäisee refleksinomaisesti Sähkösäilänsä ja ampuu vahvan sähköshokin sokkona taaksensa. matoro yrittää hypätä nousseen vihollisen yli, mutta tämä nappaa Toaa jaloista. Matoro iskeytyy suoraan saman rahkshin piikkeihin selkään. Toan painosta vihollinen tosin kaatuu. Matorolla on rinnassa ja selässä verta vuotavia haavoja. Hänen panssarinsa parannuskivi parantaa haavoja pikkuhiljaa. Tuskallisen hitaasti.
Toa kierähtää kuperkeikan maassa ja ampuu jäätä kaatuneeseen mangetismin rahkshiin. Keltasininen hitauden rahkshi puskee jo päälle ja ampuu sauvastaan hidastussäteen Matoroon. Ulkopuolisen silmistä hidastunut voltti ja potku vihollisen purukalustoon saattaisi näyttää ulkopuolisen mielestä kovinkin tyylikkäältä. Tässä ei ehdi ihailla taidokkaita liikkeitä. Matoro pääsee takaisin jaloilleen, mutta hitauden takia saa kaksi iskua olennon sauvasta. Toa kaatuu selälleen kovaa. Hitaussäteen vaikutus alkaa kadota. Rahkshi hyppää kohti Matoroa. Toa tavoittelee maasta jompaakumpaa aseistaan, Hän tavoittaa käteensä Energiaterän nostaa sen nopeasti ja se iskeytyy juuri oikealla hetkellä keskelle rahkshin rintaa - pitkä terä lävisti sen panssarin ja osui Kraataan.
Jään Toa huokaisee. Hän ei ehdi levätä kovin montaa sekuntia ennekuin ensimmäinen rahskhi hyökkää uudestaan.
Kepe katsoi Avdea hämmästyneenä. Mikä kumma tuo oli olevinaan? Sen parasiitin isoveli?
"Öh", hän aloitti. Tilanteeseen sopimattomasti Paaco hihitteli vieressä kummallisesti ja häiritsevästi.
"Ota tämä kohteliaisuutena tai älä, mutta ainakin sangen rujo olemuksesi olisi hyvä pelkäämisen kohde", hän vastasi ei-niin-kovin-Punaiselta Mieheltä näyttävälle massalle tämän kysymyksen kiertäen.
Verstaan ulkopuoli
Dox tuijotti Verstaan ovea. Hänellä nousi pala kurkkuun. Se oli lukossa.
Nazorak käänsi ensin pientä vipua vasemmalle, sitten veti sen taaksepäin, työnsi taas eteen, ja laski oikealle. Kuului hassu 'klik'. Pulttilukkoinen zamor-kivääri oli nyt latingissa, ja se oli ladattu tappavasti sähköistetyillä kuulilla. Aseen etujalakset olivat tukevasti kiinni korkean vartiotornin kaiteessa. Torakka nosti mattapintaisen, tummanharmaan kiväärin perää ylemmäs, ja asetti silmänsä pitkän kiikaritähtäimen kohdalle.
Linssien läpi hän näki tilanteen selvästi. Klaanilainen pakeni tukikohtakompleksin toistaiseksi autiota katua pitkin, jatkuvasti loitontuen nazorakin vartiotornista. Ei se häntä kuitenkaan haitannut, torakka oli kokenut tarkka-ampuja. Hitaasti mutta varmoin ottein hän liikutti asetta, kunnes tähtäimen ristikko oli aivan valkoisen, suurehkon maalitaulun tuntumassa.
Juuri kun hän oli puristamassa liipasinta, alkoi tapahtua. Aivan kuin hänen vartiotorninsa olisi kallistunut. Hän kohotti katseensa tähtäimeltä, ja huomasi oletuksensa osuneen oikeaan. Torni kaatui rymisten, ja torakan viimeisiksi sanoiksi jäivät pari harvinaisen rumaa, nazorakinkielistä kirosanaa.
---
Ämkoo kiri Snowmanin nopeasti, ja kaksikko jatkoi pakomatkaansa halki torakoiden leirin.
"Kiitos tuosta, sen pitäisi ostaa aikaa" Snowman sanoi viitaten Ämkoon torakoiden tielle kaatamaan torniin.
"Ole hyvä vain. Vaikka eivät minua nuo meitä seurannet torakat niinkään huoleta kuin kaikki täällä muualla leirissä olevat."
"Totta, totta. Siitähän tulee mielenkiintoista, kun kaikki heräävät hälytykseen."
"Sitä ennen olisi hyvä vaihtaa maisemaa."
"No, eiköhän se räjäyttämäsi aseva-"
SWOOH.
PAM!
"Mikä se oli?"
Ämkoo ei ollut aivan varma, mitä vastaisi, mutta arveli kuitenkin sen olleen jonkinlainen ammus.
SWOOH.
SWOOH.
PAM!
PAM!
Klaanilaiset kurvasivat lähimmän nurkan taakse turvaan ohjuksilta. Heidän harmikseen he kuitenkin saapuivat suoraan pienelle aukiolle, joka kuhisi torakoita. Molemmat heittäytyivät mataliksi pienen kärryn taakse, rukoillen piilossa pysymista.
Ilmeisesti torakat eivät kuitenkaan olleet huomanneet heidän saapumistaan, vaan juoksivat tasaisessa tahdissa pois. Kun askeleita ei enää kuulunut, klaanilaiset nousivat piilostaan esiin. Snowman kiirehti pienen pensaan luo, ja alkoi irrottaa siitä oksia ja lehviä.
"Mitä sinä teet?" Ämkoo kysyi kulmiaan kohottaen.
"Et uskoisi, kuinka monta kertaa tämä on pelastanut henkeni" Snowman vastasi jatkaen kasvillisuuden keräilyä.
Ämkoo vastasi hiljaisuudella, ja keskittyi tutkailemaan toistaiseksi rauhallista aukiota. Hän arvioi tilannetta. Vastassa oli leirillinen nazorakeja. Heitä oli kaksi, eikä Snowie varsinaisesti täyttänyt parhaimman mahdollisen taistelijan kriteereitä. Mutta ei Ämkoo häntä taistelemaan ollutkaan mukaan ottanut.
Ämkoo tarkensi kuuloaan. Aivan kuin lisää torakoita olisi tulossa. Hän kääntyi Snowmaniin päin, ja oli avaamassa suunsa, mutta hämmentyi tehtyään havainnon. Snowieta ei näkynyt missään. Ämkoo kuuli pienestä pensaasta hihitystä, ja asteli sen luo. Ennen kuin hän ehti perille, osa pensaasta näytti nousevan jaloilleen hihittäen.
"Mitä" Ämkoo ihmetteli.
"Improvisoitu naamiointi" oranssinenäinen pensas esitteli. "Koska minä voin kiinnittää tätä kasvillisuutta kroppaani koostumukseni tähden, saan itsestäni aika helposti huomaamattoman osan kasvillisuutta. Hyödykästä, jos ei oikein pidä taistelusta. Vuosien naamioitumiskokemukseen yhdistettynä tämä on aika toimivaa."
"Joo, hienoa, mutta tuolta taitaa tulla torakoita."
"Ahaa, eli pääsenkin heti testaamaan tätä."
Sulavalla liikkeellä Ämkoo loikkasi varjojen kätköön, ja vähemmän sulavalla liikkeellä Snowman kävi makuulle naamioituen täydelliseksi osaksi pensasta.
Valojen käynnistyminen uudelleen helpotti Dinemin työtä todella paljon. Tämä oli erittäin hyödyllistä, kun otti huomioon, kuinka paljon työtä hänellä oli. Postitoimiston uusi ulkoasu ei ollut limenvihreää Hauta käyttävän Ga-Matoranin makuun pääasiassa siksi, että Dinemin mielestä kaapit näyttivät paremmilta kokonaisina. Kirjeiden uusi horisontaalinen lattiasijoittelutyyli ei myöskään ollut muutos, jota Dinem oli kannattanut.
Hetkittäin Ga-Matoranin kasvoilta kykeni erottamaan hänelle hyvin poikkeuksellista ärtymystä, mutta se oli hyvin häilyväistä. Pirteän hymyn ja ärtyneen virnistyksen vaihtelu Dinemin ilmeikkäillä kasvoilla oli erittäin hysteeristä seurattavaa.
Dinem poimi kirjeitä ja pisti niitä pinoihin parhaansa mukaan. Jos matoranin päässä olevista kuulokkeista tuleva musiikki ei olisi ollut niin tarttuvaa ja piristävää, olisi hän lopettanut yötyönsä tähän paikkaan ja kirjoittanut eroanomuksen heti aamulla.
Dinem piti työnteosta, mutta työt eivät kaikesta päätellen pitäneet hänestä. Kerran Dinem oli ollut töissä jollain eteläisistä saarista poimimassa piikikkäitä mutta erittäin herkullisia hedelmiä erittäin saidalle Vortixxille. Pieni palkka ei ollut haitannut Dinemiä, sillä hän oli nauttinut työstä. Töissä käyminen oli vaikeutunut pääasiassa siksi, että työnantajana toimiva Vortixx ei ollut täysin tietoinen siitä, että kyseiset hedelmät kulkivat nimellä "Madu" ja että niiden sivumakua olisi voinut markkinoida "räjähtävänä". Ilotulitus oli ollut hieno, mutta se oli vaatinut Dinemin työpaikan.
Dinemin työ "hassun oranssin Matoranin" kauppa-apulaisena oli puolestaan päättynyt siihen, että jonkinlaisen liiankin sanavalmiin lumiukon visiitti kaupassa oli saanut ärtyneen kauppiaan irtisanomaan äkkinäisesti kaikki työntekijänsä. Dinem ja varaston höyrykäyttöinen lajittelurobotti olivat olleet erittäin surullisia.
Ennen Klaanin postitoimistoon värväystä Dinem oli työskennellyt pienellä kalastajalautalla lähellä eteläistä Ath-Nuin saarta. Dinem ja kalastajalautan kapteeni olivat arvioineet viimeisenä päivänä verkkonsa koon hieman alakanttiin. Syvyyden niljakas lonkeroinen asukki ei kuitenkaan ilmeisesti pitänyt puheliaista aterioista. Dinem ja lauttalaiset olivat selviytyneet kohtaamisesta, mutta kalastusyhtiön jokainen osakas ja työntekijä oli päättänyt eläköityä välittömästi.
Ja nyt Dinemin työtä häiritsivät toimistojen läpi epäkohteliaasti syöksyvä tuhon ja kuoleman epäpyhä ruumiillistuma ja jonkinlaiset leijuvat huumorintajuttomat suolasirottimet, jotka olivat kyselleet Dinemiltä jotain Klaanin generaattorien sijainneista.
Joskus Dinem mietti, oliko vika hänessä itsessään.
Ajatus pysyi Matoranin päässä siihen asti, kunnes hän löysi musiikkisoittimestaan taas yhden suosikkikappaleistaan.
Kapura väisti Feterran Plasma-ammuksen. Hän ja muutama Toa yrittivät häätää Feterroja Klaanista. Paino sanalle "Yrittivät". Kapura väisti jälleen. Hän ei huomannut takaa tulevaa Feterraa, joka latasi jo plasmatykkiään. Viime hetkellä Kapura kääntyi ympäri ja yritti katkaista Feterran käden Painovoimaterällään. Ei naarmukaan, mutta Feterra oli ampunut ohi. Lähellä kaksi Feterraa ampui toisiaan Ilman Toan väistäessä täpärästi.
Kapura mietti jälleen puolustautumisvaihtoehtojaan. Aseilla ei saisi mitään aikaan ilman suurta Toa-joukkoa, jotka olisivat yhden Feterran kimpussa. Sillä aikaa muut Feterrat tuhoaisivat Klaanin. Tultakin Kapura oli yrittänyt, mutta Feterroilla oli liian hyvät refleksit, ja yhteen Feterraan keskittyminen ei kannattanut. Painovoima oli hyödytön, koska Feterrat pystyivät leijumaan. Jäljelle jäi yksi vaihtoehto.
Kapura aktivoi Shaninsa. Hän tunsi, kuinka naamio kuumeni hieman. Kapura väisti Feterran Plasma-ammuksen. Naamio kuumeni enemmän. Shanin päästä vapautui keltaisia ja liloja säteitä lähimpiin Feterroihin. Ne jäivät toisiinsa kiinni.
"Magnetismi!" Kapura huudahti iloisesti. Shan kylmeni. Kapura huohotti. Naamion käyttö vaati paljon energiaa.
"Hyvä. Nyt voimme-" yksi Toista aloitti. Samassa yksi seinistä rajähti jättäen muutaman Toan kiviseinän jäänteiden alle. Pölypilvi täytti huoneen. Aukosta tuli ilmeisesti lisää Feterroja, koska Kapura näki muutaman Plasma-ammuksen lentävän huoneen halki ja osuvan vastakkaiseen seinään. Loput Feterrat järjestäytyivät ympyräksi Toien ympärille, vaikka sitä olikin pölypilvessä vaikea erottaa. Pieni Toa-joukko ei päässyt pakoon. Heidät oli saarrettu.
"Pyyntö: Avatkaa tuli" kuului Kapuran vasemmalta puolelta.
Gk avasi silmänsä, päähän sattui ja oli muitakin ongelmia sen lisäksi hän kuuli taistelun ääniä, "Herää Jake!" Gk oli taas entistä huonommassa kunnossa hänen ruuminsa ei enään kestäisi pitkään tällaista kuormitusta hän tunsi sen alkavan hajota, Jake oli haavoittunut, hän heräsi, "Uuh... Gekko?" Jake sanoi säikähtyneenä.
"Mennään pois täältä tarvitsen pikaisesti apua jos aion vielä jotenkin pysyä kasassa."
"Minäkään en ole aivan kunnossa ja näyttää siltä, että tilanne on hallinassa", jak sanoi plasmaammuksen lentäessä seinään.
GK ja Jake kävelivät ovelle, tai mitä siitä nyt oli jäljellä ja kävelivät vähän matkaa käytävää naamiossa olevan lampun valossa.
Jaken ääni keskeytti hiljaisuuden, "Hei tuolla on valoa!", siellä tosiaan oli valoa ainoastaan admin huoneisto oli pimeänä.
Gekko ja jake kävelivät mahdollisimman nopeasti jotteivat joutuisi feterrojen näkösälle.
Gk piti tauon, kiristi niveliään ja panssareita.
Kaksikko saapui uudelleen kahvilaan siellä oli pienoinen armija Feterroja, Gk oli Jaken takana ja hän oli edessä, feterrat leijuivat kohti Kaksikkoa.
Gekko kaivoi miekkansa esiin ja Jake koitti pidätellä niitä, mutta hänen huomaamattaan GK oli nostettu ilmaan feterrojen toimesta ja paiskattu lattialle, Glatorianking huusi tuskasta hänen liitoksensa irtosivat ja hän oli lähes kyvytön liikkumaan, Abzumon kidutus, Avden heittoleluna oleminen ja Feterrat olivat murskanneet hänen kehonsa, tilanne alkoi näyttää toivottamalta, tuolla hetkellä valkoinen toa räsyisessä viitassaan ei ajatellut muuta kuin pakoa.
MahriKing väistää sinivalkoisen Rahkshin sauvallapistoyrityksen. Hän hypähtää taakse ampuen tulipallon. Rahksi ol itosin ärsyttävän ketterä väistämään. Makuta Nui kinasi syrjemmällä toisen ilmeisesti tuntemansa Makutan kanssa, haavoittunut Matoro yritti puolustautua yhtä Rahkshia vastaan, Keetis taas yritti repiä toien Rahkshin selkäpanssaria irti poistaakseen Kraatan. Siinä hän tosin taisi onnistuakin, mutta Rahksi, jonka sisäelin kaivettiin ulos, ei ollut kovin nautittava esitys. Rahkshi säntäsi Makea kohti sauva ladattuna sähköllä. Make lähtee vastahyökkäykseen miekkaillen Rahksin kanssa sauvallaan jonkin aikaa. Pian Rahksi joutui kuitenkin ällistymään hänen sauvansa sähkövoimien katoamisesta. Seuraavaksi Maken sauvan kouramaisessa päässä oli leiskuva sähköpallo. Sattumaa? Kenties...
Suuri luolahalli oli täyttynyt taistelusta. Rahkshit yrittivät tappaa kaiken. Makuta Nuin tiimin jäsenet yrittivät selvitä hengissä. Muutama Rahkshi oli saatu maahan, eikä klaanilaisilla ollut vielä kovinkaan pahoja vammoja.
Makutat kävivät omaa taisteluaan katonrajassa. Kumpikin oli kasvattanut viimeistään tässä vaiheessa siivet selkäänsä. Makuta Nui ampui tummanpunaisella varjosäteellä Abzumon päätä kohti, mutta tämä muodosti varjoenergiasta suojakilven. Magnetismivoimillaan Abzumo sitten paiskoi Manua päin seiniä. Manu kuitenkin lennätti seinistä irronneen kiven päin Abzumoa. Tämä oli jäädä muserruksiin suuren massan alle.
”Et ssssinä sssuinkaan pyri tappamaan minua, Makuta Nui?” Abzumo sihisi.
”Voi, tiedät, että pelkkä henkesi riistäminen ei tuota minulle tyydytystä”, toinen vastasi hymyillen. ”Sitä paitsi”, hän jatkoi, ”me kumpikin tiedämme, että Makutan voi tuhota muillakin tavoin.”
”Mikään ei ole pahempi kuin kuolema”, Abzumo sylkäisi.
”Siinä sinä erehdyt”, Makuta Nui vastasi ja ampui tätä ketjusalamoilla. Abzumo lennähti toiselle puolelle huonetta.
Alhaalla klaanilaiset oli piiritetty. Rahkshit sihisivät iloisesti huomatessaan, että olivat saaneet nämä ansaan. MahriKing oli listinyt pari Rahkshia, mutta hän oli maksanut siitä saamalla pahan haavan vatsaansa.
”Olen aina vihannut kaikkea vatsaan liittyvää”, Make sanoi ivallisesti. ”En pahemmin tykkää vatsavaivoista, ummetuksesta tai närästyksestä – vatsahaavoista puhumattakaan.”
”Ei tuo ole oikeastaan vatsahaava”, Summerganon mutisi. Heillä kaikilla olisi ollut mukavampaakin tekemistä.
Olenko johtanut heidät kaikki tuhoon? Makuta Nui pohti. He tulivat vapaaehtoisesti. Tai no… mistä minä tietäisin, vaikka Matoro olisi pakottanutkin heidät… Hän hymyili ilkikurisesti ja sulatti Abzumon käden muodottomaksi mössöksi. Tämä kirkaisi äänekkäästi ja löi Makuta Nuin maan sisään.
Tämä ei tuntunut hänestä yhtään mukavalta. Hän nousi kraatterista, joka oli syntynyt hänen tömähdettyään maahan. Abzumo katseli kättään. Molekyylihäiriövoima oli vaarallinen. Hän alkoi muodostaa kättään uudestaan. Manu ei antanut hänen tehdä sitä loppuun vaan heittäytyi häntä päin, jolloin he molemmat törmäsivät seinään.
Abzumo pääsi ensimmäisenä ylös ja alkoi hakata Manun päätä maahan. Tätä kesti hetken, minkä jälkeen Manu potkaisi Abzumon päältään. Tämä lennähti muutamaa Rahkshia kohti niin, että nämä kaatuivat tämän päälle. Makuta Nui nousi nyt ylös kuopasta ja taputti pölyä pois siipiensä päältä. Hän katseli piiritettyä joukkoa, ja päätti mennä sen luo.
Yhden Rahkshin päähän tarttui käsi. Rahkshin kuori meni lommoille suurentuneen painovoiman vaikutuksesta. Kraata sisällä kiljui tuskasta. Makuta Nui päästi repeilleen kuoren alle myrkkyä. Kraata kuoli.
”Totelkaa mestarianne, saastaiset Rahkshit!” Manu huusi. Kaikki Rahkshit ampuivat häntä kohti. Hän hyppäsi niiden edeltä pois, ja ne osuivat toveriinsa, joka tosin oli jo hengetön. Klaanilaiset ehtivät tässä ajassa jo hajaantua ja iskeä maahan ne Rahkshit, jotka eivät olleet hämääntyneet. Nämäkin nousivat ylös pian. Taistelu jatkui.
Makuta tunsi jonkun tarttuvan siipeensä ja paiskaavan hänet seinään. Abzumo katsoi häntä ylhäältäpäin. Makuta Nui makasi maassa selällään. Abzumo otti esiin pitkän sapelin ja aikoi iskeä. Makuta veti esiin omansa. Vihdoinkin he kävivät miekkataistoon. Kaksi tappavaa terää pyöri viiltävästi ympäriinsä iskien monesti yhteen ja yrittäen löytää heikon kohdan toisen puolustuksessa. Taistelu ajautui taas ilmaan. Abzumo kiepahti Manun taakse ja iski takaapäin. Toinen Makuta ehti kuitenkin torjua tämän pyörähtämällä pää alaspäin.
Taistelu oli ironisuudessaan naurettava. Makuta Nuin magnetismivoimia olisi tarvittu mitä suurimmassa määrin Bio-Klaanin linnoituksessa, kun taas suuresta väkijoukosta olisi ollut hyötyä Rahksheja vastaan taisteltaessa. Rahksheja tuli lisää ovista, joista ei päässyt ulos; Abzumo oli päättänyt romahduttaa jokaisen oviaukon, kun kaikki hänen poikansa olivat päässeet sisään. Kenraali ei ehkä pidä tästä, hän ajatteli ja hihitti itsekseen. Makuta Nuin miekka meni vaarallisen läheltä Abzumon päätä.
Hiukan Matorania suurempi violetti musta, Pakaria kantava hahmo huuhtoutui laineiden mukana rantaan. Matoran oli tajuton ja piteli kädessään mustaa miekkaa, joka oli kulunut taisteluista.
Joukko tummahaarniskaisia, pieniä olentoja, kerääntyi violetin olennon ympärille ja kantoivat hänet syvälle metsään. Olennoilla oli kehoissaan valonlähteitä ja valokiviä ja monet heistä kantoivat välineitä joilla kaivaa maata ja tehdä tunneleita, mutta eihän sinun tätä tarvinnut tietää, eihän.
Olennot veivät Ba-Matoranin metsään, ja jättivät sammalpedille. Sitten pieni Ortonien joukko suuntasi kulkunsa kohti Ma Wetin tunneleita.
Myöhemmin, Ba-Matoran heräsi. Mitä tapahtui? Missä minä olen? Sen tiedän että nimeni on Umbra ja että kohtaloni liittyy jotenkin tähän outoon trooppiseen saareen, mutta muuta hän ei tiennyt. Umbra... Umbra... Tätä nimeäkö siis tottelen, Matoran sanoi, katsoen kolmisormisia käsiään. Musta miekka lojui Umbran vieressä mättäällä. Ottaen miekan käteensä, Umbra tunsi kuinka hänen mielensä yhdistyi säilään, luoden siteen siihen, kuin elävään olentoon.
Heilauttaen säiläänsä, muutama puu lensi kaaressa muutaman bion ja rysähti läheiseen lampeen. Hätääntyneet Ghekulat ja muut Rahit säntäilivät ympäriinsä mudan seassa.
Pudottaen miekan takaisin mättäälle, Umbra katseli ensin kättään, sitten miekkaansa. Hän keskitti voimansa samallalailla kuin säilän kanssa, ja sai lennätettyä joukon kiviä ilmaan ajatuksensa voimalla, jonka jälkeen hän iski kivet maahan.
"Voima on minussa, ei säilässä", Umbra puheli itsekseen, ja sai flashbackin bio-klaaniksi kutsutusta järjestöstä.
"Bio-Klaani. Bio-Klaani. Se ei voi olla kovin kaukana", Umbra puheli itsekseen, lähtien talsimaan Matoranin askeleita syvemmälle metsään.
Synkkä sali jonka ainut valonlähde on valtava valokivi katossa ja lukuisat olentojen silmät ja sydänvalot. Ilma on pölyistä taistelun takia. Lukuisia oviaukkoja on romautettu Abzumon toimesta. Muutama on vielä ehjä, mutta niissä on heräileviä Rahksheja.
Matoro ei ole saanut aikaa käyttää parannuskiveään. Hänellä on pahat haavat selässä ja rinnassaan.
Klaanilaisilla on se etu puolellaan, että selvä enemmistö huoneen väestä on rahksheja. Ne osuvat todennäköisemmin toisiinsa.
Matoro väistää sivuun yhden rahkshin syöksyn. Hän hyökkää kyseisen olennon kimppuun takaapäin, iskien energiaterällään rahkshin selkäterien väliin. Toa lataa elementaalienergiaa miekkaansa, ja täyttää rahkshin sisukset jäällä. Matoro suorittaa taktisen asemienvaihdon ja miettii samalla keinoja saada etu Klaanilaisten puolelle.
Matoro laukaisee ranteestaan harppuunan - terä iskeytyy kovaan kattoon. Hän vetäisee itsensä ylös, väistäen siinä sivussa pari rahkshin osumaa. Toa kiinnittää itsensä katonrajaan, aivan suuren valokiven viereen.
Silloin Matoro näkee rahkshin lentävän suoran häntä kohti - eikä hän saa miekkaansa harppuunan takia.
Punasilmäinen peto lentää jalat edellä suoraan kohden Matoroa. Yhtäkkiä kuitenkin toinen rahkshi lentää sivusta, osuu hyökkääjärahkshiin joka tippuu maahan. Se valmistautuu uuteen hyökkäykseen.
Keetongu huomasi mukavan tavan antaa rahkshien hoitaa hänen työnsä. Heitellä niitä toisiaan päin, tai kuolleita niitä toisiaan päin.
Matoro kiinnittää harppuunan selkäänsä ja saa toisen kätensä vapaaksi. Hän vetäisee miekkansa vyöstä ja iskee sen kattoon.
Matoron Energiaterä alkaa säteillä puhdasta elementaalienergiaa maan ja suuren valokiven väliin. "Menkää pois valokiven alta!", hän viestittää naamionsa välityksellä muille Klaanilaisille.
Energialaukaus kiven ja maan väliin heikentää valokiven kiinnitystä. Kun tämä monen tonnin painoinen kivi jysähtää alas, se tekee selvää monesta Rahkshista. Ja saattaa tehdä pakotien.
Ruskea rahkshi syöksyy taas ilmassa kohti Matoroa. Toa irroittaa nopeasti harppuunansa, ja olento syöksyy sauva edellä päin valokiveä.
Pirstomisen sauva on liikaa suuren kiven kiinnityksille. Valtava valokivi romahtaa alas pehmeään maahan. Epämääräistä karjuntaa ja sihinää kuuluu. Monia rahksheja liiskaantui kiven alle, ja - onneksi - kaikki Klaanilaiset olivat sivussa.
Matoro nousee hitaasti maasta. Hän tavoittelee pudotuksessa jonnekkin lentänyttä miekkaansa. Matoro nappaa miekkansa kahvasta kiinni. Ei liiku.
Jään Toa katsoo ylemmäs. Massiivinen makuta pitää miekan terää jalkansa alla.
"Kukas se siinä?", Abzumo sanoo jäätävästi ja heittää mangetismilla Matoron päin takaseinää ja sitten kattoon. Makuta Nui pääsee teleportaatiovoimaa käyttäneen Abzumon luo ja kaksikko alkaa jälleen taistella.
Matoro on täysin ruhjeilla, melkein tajuttomana huoneen kulmassa.
Aamuyö oli jo pitkällä ja vaillinainen kuu heijasti Skakdin naamaan tyynen meren pinnasta. Skakdi veti pientä venettään vaivalloisesti vesiltä pienen luodon hiekkarannalle ja Skakdin uurastus ja veneen kaivautuminen rantahiekkaan tuottivat enemmän ääntä, kuin Skakdi olisi halunnut.
Skakdi ei ollut voimamies. Tähän asti hän oli selviytynyt parhaiten välttämällä konflikteja ja ruumiillista työtä. Tämä vihreä Skakdi oli välttänyt taistelua jopa Zakazin verisen sisällissodan aikana ja oli koskenut elämänsä aikana oikeaan aseeseen vain kerran.
Kun sisällissodan syttyessä suurin osa Zakazin väestöstä oli alistunut alkukantaiselle taisteluvietille, oli tämä vihreä Skakdi tuntenut toisin. Kenraali Gaggulabion joukkojen taistelussa käyttämä raivokaasu oli kyllä vaikuttanut häneen, mutta tämän vihreän Skakdin mielessä oli herännyt vietti ja tunne, joka oli jopa vihaa ja tappamisviettiä vanhempi. Se oli pelko. Pelko oli ajanut hänet pois Zakazilta, jonne hän ei ollut astunut jalallaan kertaakaan sisällissodan jälkeen.
Vihreä Skakdi totteli nimeä Gerew. Hän oli lähetti ja ei kysellyt kysymyksiä. Jos joku maksoi hänelle jonkin asian kuljettamisesta, hän ei kysynyt kahdesti. Sääntöjä oli vain kaksi. Kohdetta ei saanut kuljettaa Zakazille ja se ei saanut olla liian iso hänen veneelleen. Palkka mitattaisiin kohteen painosta ja siitä, kuinka hankalaan paikkaan se piti viedä. Gerewin viime työtehtävänä oli ollut viedä pieni ja kevyt paketti pohjoisessa sijaitsevan Bio-Klaani-nimellä kulkevan järjestön postikeskukseen. Nyt hän oli palannut luodolle, josta oli saanut työtehtävänsä. Asiakas vaikutti olevan jo paikalla ja Gerew odotti innolla tulevaa palkkaansa, sillä vihreä Skakdi ei ollut syönyt kunnolla viikkoihin ja tämä alkoi valehtelematta jo näkyä.
"Iltaa", Gerew sanoi epävarmasti pimeydessä seisovalle asiakkaalle lähestyen tätä varovaisesti. "Vein paketin paikalleen eilen päivällä."
Asiakas lähestyi, mistä Gerew havaitsi, että se ei seisonutkaan paikallaan, vaan pikemminkin leijui. Se oli osittain sylinterimäinen ja noin Skakdin kokoinen, mutta leijumisen takia sen hohtavilla silmillä varustettu pää katsoi Gerewiä hieman alaspäin.
"Oletus: Haluat palkkasi."
Gerew nyökkäsi ja hymyili pakonomaisesti. Asiakkaan olemus häiritsi ja hämmensi häntä, mutta tämä oli yksi tilanteista, joissa Gerew muisti oman mottonsa. Motto kuului "Se ei kuulu sinulle". Tätä ohjenuoraa noudattamalla Skakdi oli selviytynyt elämässään ilman pahempia sotkuja.
"Varmistus: Et kurkistanut laatikon sisään."
"En", Gerew sanoi. Se ei kuulunut hänelle.
"Hyvä on. Mestari ZMA kiittää yhteistyöstäsi. Kysymys: Palkkasi suuruus?"
Gerew nielaisi. Tämä oli potentiaalinen vaarakohta, mutta hän oli onnistunut välttämään sen jokaisella aiemmalla kerralla. Jotkut asiakkaat yrittäisivät keplotella itselleen pienempiä hintoja, mutta silloin Gerew selittäisi heille rauhallisesti ottaneensa hinnasta jo alennusta työn helppouden takia. Hän vetoaisi kilpailijoidensa hintoihin ja omaan taloudelliseen pärjäämiseensä ja lupaisi halvempia hintoja ensi keikkaa varten.
Gerew oli onnistunut aina, mutta suuri onnistumisten määrä ei ollut vähentänyt hermostuneisuutta, jonka hän koki jokaisella kerralla. Hän keräsi hieman itsevarmuutta sisäänsä ja avasi suunsa. Gerew pakotti itsensä hymyilemään leveämmin.
"Se tekee kolmesataakaksikymmentä."
Leijuva metallisylinteri oli hiljaa hetken ja liikkui hyvin vähän. Jostain sen takaa leijaili pienempi metalliolento. Tällä lentävällä lautasella oli vain yksi silmävalo ja sen pohjassa oli pieni koura, jolla se kantoi suurta kangassäkkiä. Säkki kilisi kuin se olisi täynnä pieniä kelloja.
"Saat 250", suurempi metallisylinteri sanoi tunteettomasti.
Gerewin hymy hyytyi. Juuri tähän hän oli varautunut ja tiesi, mitä tehdä.
"Saaren turvatoimien ja paketin painon takia koen oman hintani olevan ihan järkeenkäypä. Lisäksi minä annan oikeastaan jopa vähän alennusta, oikea hinta olisi 350, joten lisäalennukset eivät-"
Gerew keskeytti puheensa alettuaan huutaa tuskissaan, kun asiakkaan toisesta olkapäästä suihkuava hohtava säde osui häntä jalkaan. Säde läpäisi jalan pitäen sihisevää ääntä ja aiheuttaen polttavaa kipua. Gerew kaatui maahan ja piteli jalastaan kiinni voivotellen.
"250 ja en ammu toiseen jalkaasi. Erimielisyyksiä?"
Gerew ei ollut lopettanut huutoa, mutta hän nyökkäsi. Tämän sanattoman käskyn seurauksena suuren metallisen sylinterin pienempi ystävä avasi kouransa ja pudotti raskaan säkin maahan Gerewin eteen. Gerew tuijotti säkkiä hetken yrittäen hillitä vapisevaa jalkaansa.
"Ki-kiitos. Oli mu-mukavaa asioida kanssanne. Hy-hyvää illanjatkoa."
"Vastaus: Kiitos samoin."
Sen sanottuaan metallisylinteri pienine apureineen kääntyi ympäri ja lähti leijailemaan pois maassa istuvasta ja valittavasta Gerewistä. Ennen näköpiiristä katoamista se kuitenkin pysähtyi vielä kerran, käänsi mekaanisen päänsä ympäri ja puhui.
"Pyyntö: Lopeta vikiseminen. Omistat kaksi jalkaa."
Gerew nyökkäsi tuskasta ja ylitsepursuavasta kuolemanpelostaan huolimatta. Hän oli eri mieltä, mutta joskus se tarkoitti sitä, että oli oltava samaa mieltä.
Niin hän selviytyi elämässään.
Kaksi mustaan pukeutunutta hahmoa saapuu syrjäkadulta keskusaukion laidalle. Kaupankäynti on vilkasta ja Xian perinteiseen menoon liittyen, myös Zamor-pistoolien laukauksia kuuluu väen seasta. Kaksi hahmoa jäävät seisomaan syrjäkadun suulle, eikä aikaakaan, kun kolmas näitä kahta huomattavasti suurempi hahmo liittyy joukkoon.
Kolmikko kääntyy kadulle ja pysähtyvät vasta tullessaan umpikujaan. Kuin tyhjästä, yksi hahmo löytää kuitenkin pikkuruisen kahvan seinän sisältä ja vetää, saaden koko seinän halkeamaan keskeltä, kuin liukuovet. Kolmikko astuu sisään ja betoniset ovet sulkeutuvat heidän takanaan.
Valot syttyvät ja paljastavat hahmojen tulleen valtavaan varastoon, täynnä aseita.
Zamor-pistooleja, miekkoja, kanuunoita ja mitä merkillisimpiä vempeleitä. Isoin hahmoista tutki hyllyrivejä mielenkiinnolla, mutta kaksi muuta keskeyttivät tämän.
"Onko sinulla se?"
Isoin hahmoista kaiveli viittansa sisuksia ja veti sieltä pienen mustan kortin, johon oli painettu kolmion sisälle kuva mustasta kämmenestä. Hahmo ojensi kortin ja toinen otti sen vastaan ja asetti sen pieneen pidikkeeseen, jonka hän tunki oman viittansa sisuksiin.
"Musta Käsi ottaa takaisin sen, mikä sille kuuluu. Onko sinua tietoa toisen olinpaikasta?"
Iso hahmo kääntyy jälleen aseita kohti, mutta vastaa silti käheällä äänellään.
"Kenraali on tulossa tänne, pian."
Kaksi muuta hahmoa katsoi toisiinsa ja nyökkäsivät.
"Kiitämme yhteistyöstä, olet vapaa ottamaan mitä haluat."
Iso hahmo nyökkäsi ja kaksi muuta poistuivat paikalta.
Iso hahmoista meni tutkimaan isointa pistoolia, jonka näki, pudotti hupun päästään ja virnisti. Ja samalla kun hän virnisti, tulenlieskat purkautuivat hänen selästään.
Bio-Klaani, komentotorni
Creedy katui päätöstään jokaisella olemuksensa säikeellä. Tawa oli vain yhtäkkiä ilmestynyt hänen mökilleen ja pyytänyt häntä koordinoimaan Killjoyn operaatiota. Vastapalvelukseksi hän oli luvannut Klaanin varastoista mielin määrin uusia osia hänen projekteihinsa. Suostuessaan pyyntöön, hän ei kuitenkaan odottanut joutuvansa keskelle sotaa.
Komentotorni oli muuten aivan tyhjä, mutta Creedy kyhjötti nurkassa omatekoinen kirves kädessään, valmiina iskemään, jos joku murtautuisi ovesta sisään. Hän oli nähnyt ison matoranjoukon juoksevan kerrosta hänen alapuolellaan ja oli samalla näkevinään jonkinlaisia robotteja, jotka eivät selkeästi olleet ystävällisiä.
Epätoivo oli vallannut Creedyn jo kymmeniä minuutteja sitten. Hän ei saanut yhteyttä Killjoyyn, sähkökatkos oli aiheuttanut kärähdyksen koordinointilaitteistoissa, eikä hän saanut yhteyttä ulos mitenkään. Ja mikä pahinta, oven takana oli joku ja lommo ovessa kasvoi isku iskulta suuremmaksi.
Paaco ja Kepe katselivat molemmat peloissaan suurta, mustaa massa heidän edessä. Visokki jatkoi taukoamatta Rhotukojen lähettämistä tätä päin, liikkuen ja hyppien suurta huonetta pitkin ilman minkäänlaista rasituksen merkkiä, aivan kuin koko paikka olisi vain suuri tanssilava hänelle.
Jokaisen energiakiekon iskiessään mustan painajaiseen, se vastasi kasvattamalla aina vain lisää lonkeroa ja silmiä. Avde alkoi näyttämään yhä ja yhä ärsyyntyneemmältä jokaisen iskun osuessaan ja alkoi levittämään myös lattiassa olevaa varjoa kuin valuvaa nestettä. Visokin astuessaan lattiaan levinneeseen tummaan aineeseen, lukemattoman määrä käsiä alkoi nousta aineesta ja yrittivät tarrautua häneen. Edes Adminin nopeat liikkeet eivät auttaneet häntä pakenemaan mustista käsistä ja joutui nopeasti niiden taltuttamaksi. Guardian ja Tawa alkoivat vaistonomaisesti juosta auttamaan Visokkia, mutta joutuivat pian myös itsekin Avden käsiin, ja myöhemmin myös Paaco ja Kepe. Avde piteli Klaanilaisia ilmassa. He yrittivät taistella vastaan niin hyvin kuin raajoiltaan kaapattuna pystyi, mutta joutuivat pian luovuttamaan yrityksestä. Viha ja pelko alkoivat vieritä klaanilaisten mielessä, mikä näytti saavan Avdea vain tyytyväisemmäksi.
Silloin Avden miljoonat suut alkoivat huutamaan yhtä aikaa hyvin käsittämätöntä ääntä, mikä raastoi klaanilaisten mieltä. Ääni tuntui kuin se repisi jokaisen verisuonen heidän ruumistaan ja pistäisi miljoonia neuloja sisuksiin.
Sitten se lopetti. Kuin kepillä isketty, Avde yhtäkkiä lopetti huudonsa ja sen valtava ruumis alkoi luhistua kasaan. Lonkerot ja kädet luovuttivat otteestaan ja tiputtivat Klaanilaiset maahan ennen kuin he huomasivatkaan. Avde muuttui takaisin voimattoman näköiseksi Matoraniksi, hyvin ivallinen virne kasvoissaan.
"...Mutta nyt on aika rientää. Pyydän anteeksi, että joudun poistumaan. Ei hätää, ystäväni kyllä pitävät teille seuraa", Avde sanoi yhtä ivallisella äänellä. ennen kuin Klaanilaiset ehtivät koota tarpeeksi hyvän lauseen sitä päin, Avden ruumis peittyi taas mustaaseen aineeseen ja muuttui lattialla olevaksi varjoksi ja alkoi liikkui loishyönteisen tapaan huonetta pitkin käytävääseen, jättäen jälkeensä maanisen naurun kaikumaan huoneen läpi.
Valot syttyivät taas huoneeseen, mutta hyvin heikosti. Useat tuhoutuneet pöydät ja muut huonekalut makasivat lattiaa pitkin ja lasin siruja levisi rikkoutuneen ikkunan alla.
Guardian nousi jaloilleen ja tuijotti hieman hämmentyneesti käytävään johtavaan ovea päin. Pian ilme muuttui vihaksi ja hän puhui itselleen hiljaisesti:
"Se pitää meitä pilkkanaan. Hemmetin Pirakan penikka pitää meitä pilkkanaan."
Syvä raivo alkoi nousta hänen mieleen. Guardian tunsi kuin haluaisi tehdä mitä tahansa saadakseen punaisen matoranin tuntemaan tuskaa. Myös Kepe ja Paaco tunsivat samanlaista raivoa sisällään, mutta ainoastaan Tawa kykeni rauhoittamaan itsensä tästä.
"Mitä vielä siinä seisotte. Meidän on napattava hänet välittömästi, ennen kuin hän karkaa", Visokkin telepaattinen ääni kaikui klaanilaisten mielessä. He heräsivät heti pois mielentilastaan ja alkoivat seurata jo edellä menneen Adminia.
Visokin kadotessaan käytäville, he alkoivat yhtäkkiä kuulla matalan huminan takana, ikkunoiden suunnasta. Juuri silloin klaanilaisten takaa kiisi punainen plasmasäde heidän läpi ja osui oven yläpuolella olevaan kattoon sortaen sen ja peittäen ainoan uloskäynnin kivivyöryn alle.
Klaanilaiset käänsivät katseensa plasmasäteen lähteeseen ja näkivät kahta hieman sylinterimäistä metalliolentoa lasin takana: Avhrak Feterrat. Metalliolennot liitivät sisään ja Klaanilaiset viimein näkivät hyökkääjiensä ulkomuodon valon alla.
Feterrat käyristyivät ja näyttivät tekevän jonkinlaisen taisteluasennon. Klaanilaiset vastasivat tähän tekemällä parhaimman tietämänsä taisteluasennon, mutta Feterrat eivät näyttäneet liikkuvan yhtään. Ne näyttivät odottavan jotain.
"Nuoko ovat hyökänneet linnoitukseemme koko ajan?", Paaco kysyi hiljaisesti.
"Siltä näyttää. Mutta mitä ikinä ne ovatkaan, kaiken sen teurastuksen jälkeen ne eivät lähde elävältä", Tawa lausui hyvin vakavasti ja yllättävän sodanhaluisella äänensävyllä. Guardian tiesi ettei mikään estäisi häntä, ja virnisti hieman tyytyväisen näköisenä.
"Mikä on suunnitelmasi?", hän kysyi rauhallisena ja hieman innokaana. Tawa vastasi viipymättä Guardianin kysymykseen; "Kepe ja Paaco, te hyökkäätte vasemapaa robottia päin. Minä olen vastuussa oikean puoleista. Guardian pitää molempien selustaa."
"Älkää unohtako minua", yhtäkkiä ääni kuului heidän takaa. Killjoy ilmestyi kirjaimellisesti paikalle Stealth-puvussaan. Kukaan ei kysynnyt milloin hän saapui paikalle ja mitä hän teki kokoajan, sillä he tiesivät ettei aikaa ole nyt hukattavissa. "Minä hyökään Tawan kanssa," Killjoy ilmoitti, johon Tawa vastasi myönteisesti.
Avhrak Feterroiden sisällä olevissa kommunikaattoreissa alkoi kaikua niiden odottamansa käsky: "Haluan nähdä miten heidän taitonsa lähitaisteluissa. Jättäkää yksi admineista eloon. Tappakaa loput"
"Vastaus: Tottelemme."
"Nyt!", Tawan käsky kuului.
Klaanilaiset jakaantuivat heti sovittuun kahteen ryhmään ja pitivät huomattavan etäisyyden toisistaan. Guartsu otti plasmakivärinsä esiin ja alkoi tulittamaan Feterroja päin. Feterrat reagoivat vain hyvin lievästi tulitukseen ja alkoivat ampumaan omilla plasma-aseillaaan edessä juoksevia klaanilaisia päin ja jakaantuivat myös samalla lailla. Klaanilaiset väistelivät jokaista lähestyvää ammusta ja aloittivat hyökkäyksen.
Kepe loi itselleen veitsen kaltaisia jäänteriä joita hän heitteli vasemmanpuolista Feterraa, mutta ei pystynyt naarmuttamaan sitä.
Paaco hyppäsi ilmaan ja valmistautui hyökkäämään edessä olevaa Metallihirviötä kahdella hakullaan. Mutta kohde väistyi hänen näköpiiriltään ennen kuin hän ehtikään iskeä ja Feterra sysäsi yhden käsistään Paacoa päin. Paaco väisti Metalliolennon kouran ja iski hakullaa sen kylkeen. Raudan kalskeesta huolimatta Feterra oli naarmutta, jonka jälkeen Feterra käänsi itsensä Paacoa päin ja ampui plasma-asellaan jälleen kerran. Viherkultainen Toa hätkähti tästä ja ehti väistämään säteen, mutta ei ehtinyt väistämään Olennon toista käden iskua ja läimäytettiin maahan. Guardian alkoi tulittamaan mekaanista oliota harhauttaakseen sitä pois Paacosta.
Sillä välin Tawa yritti iskeä keihällä omaa kohdettaan, väistäen sen jokaista plasma-ammusta hyvin akrobaattisesti eikä antanut oman hyökkäyskuvionsa järkkyä. Feterra puolusti jokaista iskua kestävillä käsivarsillaan, mutta Tawa ei lannistunut.
Killjoy yritti sitten myös iskeä ionikatanallaan Metalliolennon sivusta, mutta osui sen sijasta Olennon puolustavaan kyynärvarteen. Toinen Feterran käsistä hyökkäsi Killjoytä päin, mutta Tawa ehti potkaista sen pois keihään avustaman harppauksen avulla ja jatkoi taas hyökkäyskuviotaan Killjoyn kanssa löytääkseen heikon kohdan. Killjoy ei voinut käyttämään näkymättömyytään, koska Olento näytti silti tietävä missä hän on.
Kepe käytti useita jäähyökkäyksiä määrättyä Metallilentoa päin. Valkovihreä Toa loi esiin jäistä tehdyt tikarit joita hän yritti iskeä sen kaulaan, mutta joutui aina perääntymään Olennon ampuessaan plasma-aseillaan. Sitten Kepe loi useita partaveitsen teräviä jääpuikkoja kohteensa ylle, mutta jokainen joutui sen väistämäksi tai murskaamaksi. Hän olisi käyttänyt yksinkertaisimman tavan ja jäädyttänyt kohteensa, mutta ei pystynyt lähestymään sitä plasma-säteiden ja käsien iskujen vuoksi. Kepe väistellessä Metalliolennon plasma-säteitä häntä alkoi kaduttaa, että unohti ottaa oman keihäänsä mukaan taisteluun. Paaco viimein nousi ylös ja lähti heti avustamaan Kepeä.
Metallin kalskeet kaikuivat kammion sisällä. Klaanilaiset alkoivat vähitellen väsymään rasituksesta, mutta tekivät parhaansa ollakseen antamatta periksi.
Feterrat analysoivat Klaanilaisten strategiaa. Ne alkoivat huomata, kuinka tietyt jäsenet hyökkäävät vain tiettyä yksikköä päin. Viimein Tawalle ja Killjoylle määrätty Feterra muutti yhden neljästä raajoistaan energia-aseeksi ja tähtäsi Paacon kehoa päin. Guardian huomasi heti tämän ja ampui plasmakiväärillään Olennon energia-aseeksi muuttunutta raajaa.
Se osui, mutta ei ehtinyt estämään Feterran aseen laukaisua, mikä iskeytyikin Paacon oikeaan käteen sen sijaan. Paaco ähkäisi kivusta, eikä kyennyt tästä ehtimään väistää edessä olevan Feterran käden liikettä, joka tarttui kiinni Viherkultaisen Toan kurkkuun. Paaco tuskin kykeni hengittämään kovan otteen takia.
Kepe kavahti. Hän alkoi kiireesti hyökätä käteen muodostuneella jääkirveellä. Mutta valkovihreän Toa ei ehtinyt huomata Metallihirviön kolmea muuta raajaa, joista yksi niistä paiskasi Kepen seinään päin ilman minkäänlaista vaivaa ja käänsi nopeasti itsensä Guardiania kohti pitäen Paacoa edessä kilpenä ja otti lopuilla metallisilla kourillaan Toan raajoista kiinni kuin sätkynukke. Kylmä hiki alkoi valua siniharmaan Skakdin otsassa. Jos hän ampuisi nyt, Paaco olisi mennyttä, mutta ilman toimeenpiteitä hän olisi silti mennyttä. Tawa ja Killjoy eivät enään voineet keskittyä omaan kohteeseen ja olla huomaamatta. Heidän vastassa oleva Feterra käytti tilaisuutta hyväksi ja tarttui kahdella kädellä Killjoyn asetta pitävään käteen ja kasvoihin ja toisella kahdella Tawan keihääseen ja kurkkuun. Killjoy yritti hätäisesti taistella otetta vastaan, mutta se oli aivan liian voimakas ja pudotti oman aseensa metallikouran kuristaessaan rannettaan. Tawan ajatukset liikkuivat luotijunan vauhdilla. Hän ei voinut ajattelemaan kunnolla kun kolme Klaanin jäsenistä ovat kuoleman ja elämän ohuella rajalla. He olivat pahasti aliarvioineet vihollisensa voiman.
Guardian ei voinut muuta kuin heittää aseensa lattialle.
"Me antaudumme. Päästäkää heidät pois", Guardian sanoi hyvin katkerasti. Tämä oli ainoa loogisin keino, mikä olisi voinut ehkäistä Klaanilaisten raa'an kuoleman.
Feterrat tuijottivat hyvin kylmästi sinistä Skakdita.
"Kysymys: Miksi päästäisimme?", yksi niistä vastasi.
Pimeys alkoi hiipiä Guardianin mielessä. Hän alkoi katua sitä päivää, jolloin koskaan suostui Adminiksi.
Visokki juoksi neljällä jalallaan pitkin alas viettävää käytävää niin vauhdikkaasti, että ei enää ollut täysin varma, mihin suuntaan painovoima veti. Visorakin jalansijan ote seinistä ja katosta oli niin varma, että sen vauhti pysyi tasaisena, vaikka se olisikin juossut väärinpäin.
Jotain oli romahtanut joitakin minuutteja sitten Visokin takana ja hän oli hetken harkinnut tarkistavansa, olivatko muut kunnossa, mutta jostain syystä Visokki ei osannut olla huolissaan. Nyt hän keskittyi vain seuraamaan Avdea. Avde ei saisi päästä pakoon.
Visokki ei enää nähnyt Avdea, mutta tässä heikosti valaistussa kellarikäytävässä se ei ollut ihme. Musta olento syöksyi kaiken aikaa eteenpäin ja Visokki tunsi sen kieroutuneen mielen vaikutuksen jostain kymmenien metrien päästä.
Klaanin päägeneraattorin humina alkoi jo kuulua ja Visokki ja Avde olivatkin jo selvästi lähellä Klaanin tukikohdan ydintä. Ytimessä sijaitseva voimakas reaktori oli hyvin suojattu, mutta kykenisikö Avde tuhoamaan sen? Ja mitä tapahtuisi, jos hän onnistuisi?
Sitä miettiessään Visokki muisti päivän, jolloin joku teknikko oli avannut reaktorin suojakuorta vain hieman vahingossa ja saanut valtavat palovammat. Kukaan ei ollut edes tohtinut ajatella, mitä tapahtuisi, jos koko suojaus avattaisiin.
Visokki kuuli vaimeaa naurua jostain edestään. Hän päätti kiristää vauhtia.
Lohrakit olivat jo ilmassa. Kone kolme oli lähtenyt kiertämään muureja, koneet yksi ja kaksi matkustivat samaa matkaa kohti Adminien asuintiloja.
Ykköskoneen lentäjä Ornu asetteli lentokakkuloitaan paremmin silmilleen. Hän oli pienen lentoaluksen ohjaamossa vipujen ja vitkuttimien keskellä kuin kotonaan. Pari metriä häneen takanaan istui Tuthak, vanttera Onu-Matoran pelkääjän paikalla ampumasyvennyksessä. Tuthakin sormet lepäsivät vastaasennettujen Cordak-konekivääreiden liipaisimilla. Niiden lisäksi koneessa oli hätävaralla Kanoka-laukaisin. Kiekot olivat kuitenkin arvokkaita, joten jokaisessa aluksessa oli niitä vain kaksi. Tämän aluksen varustuksiin kuului teleporttaamisen ja kutistumisen kiekot.
Yhtäkkiä Ornu huomasi jotain Admin-tornin vieressä olevalla kujalla. Siellä oli kaksi suurta, sylinterinmallista asiaa. Niistä toinen puristi käsillään kahden Matoran-paran pääkoppia entisiksi.
Näky veti Ornun hiljaiseksi. Hän oli kuitenkin tunsi velvollisuutensa ja sanoi viestintälaitteistoon:
"Tuthak, kone kaksi. Vihollisia. Mennään."
Koneet lähtivät syöksyyn kohti Feterroja. Konekiväärit lauloivat. Ne eivät kuitenkaan jättäneet jälkeäkään Feterrojen panssarikuoreen. Matoran-pilotit nostivat koneensa ylös tiukassa kurvissa ja väistivät vain täpärästi Feterran plasma-ammusta. Matoranien ruumiit putosivat toisen Feterran kourista.
"Mitä Karz-" Toisen koneen pilotti Kemur aloitti. Hän joutui kuitenkin tekemään taas täpärän väistöliikkeen. Toisen Feterran plasma-ammus osui aluksen siivekkeeseen ja sai sen savuamaan.
"Ylös", Ornu karjahti viestintälaitteeseen. Aluksen suuntasivat ylös. Feterrat alkoivat nousta perässä, mutta alusten höytymoottorit olivat nopeampia.
"Sinuun osui. Palaa telakalle. Kerro Tehmutille ja hälytä laivasto. Täällä on täysi sota käynnissä. Olemme voimattomia. Käsky."
"Umf", Kemur myhähti, ja suuntasi sitten täydellä nopeudella pois Admin-tornista ja metallisista kauhuista.
Feterra nousi. Se alkoi ampumaan. Ornu nosti aluksen ja aloitti sitten epätoivoisen syöksyn kohti Feterraa. Moottorit ulvoivat. Puolitoista metriä ennen Feterraan hän painoi suurta messinkistä nappia kojelaudassa.
Teleportaation kiekko syöksyi ulos laukaisimesta. Edes Feterran haavoittumaton panssari ei voinut mitään Kanokan alkuvoimalle. Feterra katosi jäljettömiin.
Alus syöksyi kadun kivipinnoitukseen räjähtäen. Toinen Feterra nappasi Ornun ja Tuthakin metalliseen otteeseensa. Silmissä pimeni.
Abzumo, ei. Emme me voi jättää sitä henkiin. Se on liian… ööh.
Mitä sssse on?
Se on outo. Ruma. Mitä jos se oikeasti voi tuottaa lisää?
Tessstataanpa.
Et kyllä.
Ja varmasssti testaan.
Minä en ole mukana testeissäsi.
Olit jo. Mehän loimme jo yhden.
Mutta lisää ei tule.
Et voi pyssssäyttää sitä.
Ehkä sitten vain jätän koko projektin jälkeeni.
Sssssiitä vain, pelkuri.
Sano, mitä haluat. Minä en ole tässä mukana.
Nazorakien luolasto
Makuta Nui ei koskaan ollut ollut oikeasti mikään taistelijatyyppi. Hän piti älyllistä puolta tärkeämpänä. Abzumo, vaikka älykäs oli hänkin, piti voimasta ja väkivallasta. Sen pystyi näkemään ulospäin loistavan hyvin.
Abzumo nimittäin hutki Makuta Nuilla seiniä mäsäksi. Kyllä vain. Hän oli tarttunut tätä jaloista ja moukaroi seinään melko suurta reikää. Tämä ei taatusti ollut Manun mielestä mukavaa. Lopulta Abzumo päästi irti, ja toinen Makuta lensi MahriKingin päälle. Make oli ollut – pahasti alakynnessä – taistelemassa kolmea Rahkshia vastaan yhtä aikaa. Nyt hän ja Manu lennähtivät näiden Rahkshien päälle. Rahkshit kiljuivat kasan alimmaisina ja tyrkkäsivät klaanilaiset pian päältään pois.
Abzumo käkätti ilmassa leijuessaan. Siivet löivät raskaasti, kun tämä laskeutui maan tasalle. Manu nousi Maken päältä. Make oli menettänyt tajunsa. Manun aivoissa solisi ajatusten virta, joka yritti ratkaista ongelman: Abzumo lähestyi tappavana.
Hullu idea pälkähti Makuta Nuin päähän. Hän viestitti telepaattisesti ryhmälleen: Unohtakaapa kaikki nyt Rahkshit vähäksi aikaa ja tähdätkää kattoa Abzumon yllä. Välttäkää silti Rahkshien käsiin kuolemista. Tiedän, vaikeaa, mutta yrittäkää. Ampukaa merkistäni. Hän EI väistä tippuvaa kattoa, menen siitä takuuseen.
Abzumo lähestyi Manua.
”Ssssinä kuolet nyt, veljeni.”
”Niinhän ssssssssssssssinä luulet, piruparka”, Manu vastasi ja ampui aallon voimakkainta hitausvoimaa, jota pystyi tuottamaan. Abzumon liike pysähtyi melkein kokonaan. Hänen naamionsa vääntyi hitaasti hämmästyneeseen irvistykseen.
Manun tiimi kuuli päässään mentaalisen huudon NYT. Matoro ampui kattoon suuren energiasäteen. Keetongu heitti suuren kiven. Summerganon oli liian heikkona ampuakseen kummoisia säteitä, mutta hän oli poiminut Matoron miekan maasta ja käytti vähäisiä voimiaan ampumaan siitä energiaa. Make makasi maassa. Abzumo olisi kirkunut, jos olisi ehtinyt.
Koko huone räjähti kahden hahmon energiaiskujen ja yhden suuren kiven osuessa kattoon. Rahkshit katsoivat mestarinsa tappiota nuutuneina. Muutama äänteli korvia raastavasti. Savuverho peitti huoneen. Makuta Nui hoipui yhdelle vielä avonaisista oviaukoista. Summerganon saapui hänen vierelleen. Pahasti haavoittunut Matoro ja tajutonta Makea kantava Tongu saapuivat myös ovelle. Yhdessä he katosivat tunnelien pimeyteen Rahkshien kirkunan säestämänä.
Manu ei kuitenkaan kestänyt tajuissaan kovin kauan. Tongu otti hänetkin kannettavakseen. Matoro nilkutti eteenpäin. Summerganonkin oli pahasti haavoittunut ja hänkin pyörtymisen partaalla. Tongu sentään pystyi vielä kävelemään ja kantamaan kahta tovereistaan. Mutta jokainen oli jotenkin haavoittunut, ja se kostautuisi vielä…
"Manulla on outo taipumus pyörtyillä. Tällä reissulla jo toinen kerta kun hän on täysin pimeplipom.", Matoro mutisee, koittaen rikkoa kuolemanhiljaisuutta.
Nah, älkää sitten vastatko..., Matoro ajattelee kun kukaan ei vastaa.
Hänen panssarinsisäinen parannuskivi on alkanut vaikuttii. Vaalenasininen hohde korjailee pikkuhiljaa monia haavoja ja panssaria.
"Hei, Tongu, annatko Manun panssarista sen kartan?", Matoro kysäisee.
Keetongu kaivelee tajuttoman Makutan vyön kohtaa, ja saa käsiinsä panssarin välissä olleen rulaltun kartan. He hankkivat sen sieltä Nazorakein valvontahuoneesta.
Jään Toa avaa rullatun kartan. Manu on ilmeisesti korjaillut sivussa olevan valvontaraportin kielioppivirheitä jossain välissä.
Matoro koittaa paikantaa heitä kartalle. Hän löytää suuren salin josta he juuri pakenivat.
Se oli eräänlainen paikallisverkoston keskus, josta lähti tunneli kymmeneen suuntaan.
"ETSIKÄÄ JA TAPPAKAA NE!", kuuluu heidän yläpuoleltaan.
Kylmä hiki tulee Klaanilaisten otsalle. Matoro nostaa päätään. Noin kolme biota heidän päistään ylöspäin on vanha metallinen ritilä. Siinä seisoo kolme Nazorakia.
"Hoaahh....Mitä täällä tapahtuu?", Make sanoo kuuluvasti herätessään.
"NE OVAT TÄÄLLÄ HÄLYTYS HÄLYTYS", Torakka alkaa raivoamaan ja kaivaa Zamor-pistoolinsa. Se ampuu alaspäin, mutta kuula rikkoutuu ritilään.
Kolme ja puoli tolpillaan olevaa Klaanilaista lähtevät juoksuun. Make ei edelleenkään tajua missä mennään.
Joukko torakoita juoksee heidän yläpuolella menevälle ritilälle ja asentavat jonkin pommintapaisen siihen.
"Äkkiä, mennään eteepäin ja romautetaan tämä tunneli noilta!", Matoro huutaa.
Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousta ylös. Samalla hän tunsi kivuliaan vihlaisun rintakehässään. Oli ilmeisesti parasta pysyä makuullaan. Mutta, missä hindussa hän oli? Hän taitti niskaansa kääntääkseen päätään hieman eteen päin. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts...
Ga-Matoran käveli hänen luokseen.
"Kas, olet viimein hereillä", Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle.
"Vuoden havainto", Make äännähti ivallisesti. "Missä minä olen?"
"Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Kaikki haavoituitte vakavasti, mutta Radiak onnistui hoitmaan teitä melko hyvin. Olit kuukausia koomassa, tuo haavasi osoittautui melko haasteliaaksi parantaa. Onneksi kuitenkin nyt olet taas tajuissasi."
"Entä Nazorakien hyökkäysoperaatio?"
"Voitimme."
"Ai, miten?"
"En ole ihan varma, muut varmaan osaavat kertoa. Mutta koita nyt levätä."
Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti (ja tuskallisesti) ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
"Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?", Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
"Hiivattiin", Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
"Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!", Ga-Matoran äännähti käskevästi.
"Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä", Make ärähti kävellen ulos ovesta...
Make käveli Klaanin käytävillä. Yllättäen Matoro tuli häntä vastaan. Tällä oli paljon kuivuneita haavoja kehossaan, mutta hän pystyi hyvin liikkumaan tavalliseen tapaansa.
"Make, heräsit siis viimein!"
"Enpäs, olen vain psykoottinen seuraus siitä, kun nielaisit pyyhekumin."
"No, se oli sen arvoista, voitinpahan vedon Killjoyn kanssa TV:n maksuvaatimuksen umpeutumisesta."
"BTW, miten oikein voitimme Nazorakit?"
"Kun Nazorakit olivat rynnistämässä Klaanin muurien läpi, eräs Nazorak kompastui, jolloin sen sinko laukesi ja räjäytti niiden räjähteitä kuljettaneet kärryt tuhoten koko armeijan."
"Jahas, olipa se vaivatonta."
"Mihin muuten olet menossa?"
"Taidan käydä katsastamassa sitä taistelutantereen jäänteitä."
Make jatkoi matkaansa Klaanin pääportille, vinkaten sitä vahtivia Matoraneja avaamaan sen. Portit avautuivat. Suuri niitty pilkisti Klaanin muurien oviaukosta.
"Kaunista, eikö vain?", porttivahtiMatoran kysähti Toalta.
"Joo", Make vastasi hieman hämmästyneen näkoisenä.
"Onneksi tuo istutettiin sen ruman räjähdysalueen peitoksi, sitä työvuorossa katsellessa silmä lepää."
Make asteli eteenpäin niityn nurmen laitamalle. Hän katseli maisemaa häkeltyneenä ja iloisena. Pitkä nurmi ja heinäkorret liehuivat hitaasti tuulessa. Aurinko paistoi kirkkaasti kirkkaan siniseltä taivaalta. Klaanilaisia oleskeli pitkin niittyä. ÄmKoo, Guartsu ja Tawa kirmasivat ympäriinsä käsi kädessä hyppien kuin humaltuneet saukot, ÄmKoon viitta ja Guartsun piikikäs harja liehuivat tuulessa. Umbra ja Paaco painivat leikkisästi pehmeällä ruohikolla. Snowman ja Kepe nuoleskelivat mehujäitä. Visokki kävi tärkää keskustelua murahaisen kanssa. Moni muu Klaanilainen kirmaili kauempana niityllä. Make päätti liittyä mukaan. Hän aukaisi siipensä, joita ei ollut käyttänyt pitkään aikaan. Hän juoksi hähän aikaa nousten pian ilmaan. Hän tunsi viileän, pehmeän tuulen "ihollaan", ja nautti siitä. Hän kiisi sulokkaasti niityn yllä, jonka pinnalla olevat Klaanilaiset vilkutteivat hänelle. Tämä on ihanaa. Tunnen itseni heinäksi neulasuovassa. Tämä on kuin unta...
...voihan pannahinen...
"Koita nyt pysyä tolpillasi", Keetongun kainalossa olevan Maken vieressä liikkuva Matoro huudahti. Pian joukkio kuitenkin pysähtyi kuultuaan yläpuoletaan oudon äänen. Tikitystä...
Nazorakien tukikohta
"Yrittäkää sitten olla sähläämättä niiden sinkojen kanssa", eversti 437 vinkkaisi muutamalle toheloille Nazorakille.
Ilmeisesti kun saan jotain outoa/hullua päähäni, minua ei pysäytä MIKÄÄN!
Nuori vartijatorakka katseli hieman peloissaan Kenraalia. Tämä näytti todella ärtyneeltä tuijottaessaan suurta näyttöä, joka näytti pelkkää lumisadetta. Vaikutti siltä, että toljottaessaan tuota valkoisen ja mustan sähköistä hytinää Kenraalin mielessä kasvoi ilmeisen suunnaton viha tilannetta kohtaan.
Abzumon taistellessa rahksiensa kanssa Klaanilaisia vastaan oli koko alueelta katkennut yhteys muuhun tukikohtaan. Videokamerat eivät toimineet ja radioyhteydet olivat sökönä. Lisäksi Kenraali oli ollut hieman pahalla tuulella Manun kanssa käymänsä videopuhelun jälkeen.
Yllättäen Kenraali kuitenkin kohdisti vihansa viattomaan kaukosäätimeen, joka räsähti hassusti torakan nyrkissä murskautuessaan pieniksi palasiksi.
Nuori vartija katsoi Kenraalin poistumista huoneesta. Hän oli erottavinaan johtajansa suusta sanat "vihaan makutoja."
Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta
Snowman katseli tyynesti pensaasta, kuinka torakkapartio marssi ohi. Tässä hän oli hyvä, ja tunsi olonsa luontevaksi. Kun nazorakein äänet eivät enää kuuluneet, nousi lumiukko pensaasta, ja Ämkookin hyppäsi piilostaan.
"Eli..." Snowman aloitteli "Mitäs nyt?"
"Mietin."
Snowmanin mieleen ei tullut mitään henkevää sanottavaaa, ja hänkin keskittyi pohtimaan. Hän penkoi laukkunsa tarvikkeita inspiraation toivossa, muttei oikeastaan keksinyt mitään, jolla pääsisi pois pahojen nazorakein tukikohdasta. Saati löytäisi mystisen "Nimdan" osaa.
Niin paljon kuin Snowman arvostikin naamiotaan, Kanohi Aixoria, ja sen johdattavaa voima, oli se silti hänestä vähän turhan valikoiva auttamisensa suhteen.
Silloin läheisen rakennuksen perustuksista kuului rapinaa.
Ämkoo tarkensi katseensa, ja täysin liikkumatta havainnoi äänen lähteitä. Snowman taasen avasi suunsa.
"Öh, haloo?"
Rapina lakkasi hetkeksi, mutta pian varjoista astui esiin kaksi lyhyttä hahmoa. Ne olivat matoralaisia, mutta väriä oli vaikea erottaa, kummatkin olivat pukeutuneet tummiin kaapuihin. Klaanilaiset tarttuivat aseisiinsa, ja ottivat taisteluasennontapaiset valmiiksi.
Toinen kaavutetuista matoralaisista otti hupun päästään, ja paljastui Le-Matoraniksi. Sama hahmo näytti kantavan vyöllään Kanoka-kiekonheitintä.
"Ei, ei kai taas..." Ämkoo kuvasti pahoja pelkojaan.
Klaanilaisten onneksi matoran ei kuitenkaan näyttänyt vihamieliseltä, ylimieliseltä, eikä muutenkaan merirosvomaiselta. Sen sijaan pienen hahmon silmistä kuvastui vakavuus, ja kenties alakuloisuuskin. Se viittoi kahta Klaanilaista seuraamaan. Ämkoo ja Snowman vilkaisivat toisiaan, eivätkä oikein keksineet mitään pikku kaverin seuraamista vastaankaan. He kumartuivat pieneen tunneliin, josta matoranit olivat tulleet, ja lähtivät seuraamaan. Ämkoo ei kuitenkaan päästänyt kättään miekaltaan.
Matoro kääntyi ja osoitte pommiaan energiamiekallaan.
Tik ti-ZAP
Tappavan tarkka energialataus osui pommiin ja pysäytti laukaisimen. Klaanilaiset pääsivät nilkuttamaan karkuun. Tunneli muuttui yhä tukikohtamaisemmaksi; vaikka seinät olivat yhä kiveä, tunneli oli tuettu raskaasti rautapalkeilla ja päällekkäin menevien tunnelien välillä oli metalliritilöitä.
Nazorakit, jotka olivat ylemmässä tunnelissa, eivät huomanneet pommin pysähtyneen. He lymyilivät kulman takana suojassa räjähdykseltä ja latailivat sinkojaan. Se antoi Klaanilaisille tärkeän etumatkan.
Tuunneli päättyi raskaalle panssariovelle, jossa ei ollut kahvaa kuin toisella puolella. Ovessa oli kolmikerroksinen panssarilasi-ikkuna ja koodilukko.
Keetongu löi nyrkkinsä läpi lasista ja aukaisi kahvan sisäpuolelta. Klaanilaiset marssivat sisään halliin. Huoneessa oli kaksi ei kovin voimakkaan näköistä virkamiestorakkaa. Klaanilaiset heittivät ne ulkopuolelle ja Keetongu salpasi oven valtavalla jakoavaimella, joka lojui oven vieressä.
Tiimi päätti levähtää hetken, sillä Make ja Manu olivat liian huonossa hapessa jatkaakseen heti. Keetongu tarjosi heille parantavaa salvaa, josta hänen lajinsa oli ollut kuuluisa.
Matoro ja Summerganon katselivat ympärilleen hallissa. Se oli noin 30 metriä pitkä ja sen toisesta päädystä lähti monta suurempaa tunnelia. Tunneleihin johti jokaiseen kolme maassa olevaa pitkää rautapalkkia.
"Rata. Tämä on niiden rautatie", Summerganon totesi. Matoro vilkaisi karttaa. Kyllä, halli oli merkitty karttaan torakankielisellä nimellään. Yksi tunneleista johti selvästi kohti pesää, toinen johti muonavarastolle (ahaa, nekin siis syövät) ja kolmas paikkaan, jonka nimeä kukaan tiimiläinen ei osannut tulkata.
KRA-KAM.
Ovi lensi sisään. Sen tilalla oli joukko torakoita, jotka latasivat uudelleen sinkojaan. Seuraava kuti osuisi Klaanilaisiin.
Tässä tilassa taisteleminen ei käynyt Klaanilaisille. Matoro ja Suga hyppäsivät yksinkertaiseen vaunuun, joka oli pesään vievillä raiteilla. Keetongu heitti Maken vaunuun ja auttoi Manua nousemaan kyytiin. Sitten hän kipusi sinne itse ja potkaisi vauhtia.
Vaunussa oli kaksi vipua, niitä lukuunottamatta se oli pelkkä lava pyörillä. Summer painoi ylhäällä olevan vivun alas ja vaunu sai lisää vauhtia. Samalla toinen vipu nousi ylös. Keetongu painoi vivun alas suurella voimalla ja vaunu kiisi tunneliin.
"Vau. Tätä pitää käyttää kotopuolessa", Keetongu alatteli. He alkoivat painamaan vivuja Summerin kanssa vuorotellen ja Klaanilaiset kiitivät yhä kasvavalla nopeudella kohti pesää.
Mutta Nazorakit olivat jo perässä. Ne käyttivät vaunua vanhasta tottumuksesta. Sinko lauloi. Klaanilaiset kumartuivat ja ammus lensi heidän ylitseen. Se räjähti seuraavassa kurvissa ja teki kolon seinään.
Sinko ladattiin uudestaan. Matoro ampui jääsäteen seuraavan vaunun renkaaseen, mutta kuuma metallirengas suli nopeasti. Niinpä Matoro ampui jääsäteen singon sisän ja teki ampumisen mahdottomaksi.
Sinko räjähti.
Vain muutama torakka pääsi hyppäämään vaunusta turvaan, ja nekin saivat vammoja iskeytyessään kiskoille.
Klaanilaiset kiisivät vaunullaan yhä lähemmäksi päämääräänsä.
"Käännytään vasemmalle, se vei ruokavarastolle!", Matoro hihkaisee. Heidän edessään on risteys kolmeen suuntaan.
"Menemme niiden pesän keskukseen?", Keetongu puhelee.
"Ei, mennään sinne minkä nimeä kukaan meistä ei osannut.", Mahriking ehdottaa.
"Eikö Manu sanonut tuntevansa paikat? Mennään ruokavarastoon.", Matoro puhuu.
"Manu on puolitajuton!", Summerganon huutaa.
"Enten tenten teelika menten hissun kissun vaapula viss-", Mahriking aloittaa.
"KUMMASTA MENNÄÄN?", Tongu huutaa keskeyttäen arvonnan.
He syöksyvät keskimmäisestä enekuin ehtivät väännellä raiteiden sivulla olevia vipuja.
Kylttiä ei osannut kukaan heistä tulkita.
Klaanilaisten vaunu syöksyy kovaa vauhtia pimeyteen, raide viettää alaspäin. Vaunu kiihtyy jatkuvasti, ajaen kovaa kohti tuntematonta määränpäätä. Valokiviä ei näy enää juurikaan, on ihan pimeää.
Seinämässä on kyltti nazorakinkielellä, ja sen vieressä valokivi. Matoro yrittää lukea sen, mutta he ajavat liian kovaa sen ohi.
"Noh, ei se kai ollut mitään tärkeää.", Matoro toteaa. Heidän vaunu jysäyttää läpi vanhan puuesteen.
"Edessäpäin on punaista hohdetta!", Mahriking huutaa.
"Minulla on huono tunne tästä.", Matoro ilmoittaa kuivasti.
"Epäilen että siinä kyltissä luki jotain tyyliin 'vaara - pysähdy heti'.", Keetongu puhelee.
Joukko huomaa parinkymmenen bion päässä, suoraan edessäpäin, syvän rotkon, jonka pohjalla on ilmeisesti laavaa. Paikalla on ollut joskus silta, mutta nyt siitä on jäljellä vain hyppyri suoraan laavaan.
Kiskot jatkuvat rotkon toisella puolella.
Trooppinen saari, matala käytävä Nazorakein tukikohdan alla
Ämkoo kuunteli takanaan vaeltavan Snowmanin yskintää. Hän toivoi sen olevan pelkkää pimeän tunnelin pölyisyyttä, lumiukon yllättävät sairaskohtaukset olivat huolestuttavia.
Kaksi Le-Matorania pysähtyivät, samoin kuin Klaanilaiset heidän takanaan. Käytävä päättyi puiseen luukkuun. Toinen kaavutetuista pikkumiehistä koputti oveen lyhyen, rytmikkään sarjan, ja kaikki neljä odottivat hiljaisuuden vallitessa.
Hetken kuluttua luukku kuitenkin avautui, ja sen takaa paljastui lisää vaatimattomiin kaapuihin pukeutuneita matoraneja. Klaanilaiset katselivat ympärilleen ahtaassa tilassa. Se näytti olevan jonkinlainen varsinaisten huoneiden väliin rakennettu lymyilypaikka, ja siellä olevat matoranit keskeyttivät hiljaisen puheensa Klaanilaisten ja heidän kahden oppaansa astuessa sisään. Eräs matoralaisista nousi seisomaan, ja asteli tulokkaiden luo.
"Kiitos, Ternok" hän sanoi toiselle Klaanilaisia hakeneista matoraneista, ja kääntyi sitten kahden pidemmän tulokkaan puoleen. "Ette näytä pahemmin välittävän nazorakeista?"
"Meillä on omat erimielisyytemme" Ämkoo vastasi katsellen ympärilleen, ja kysyi vielä johtajaksi otaksumaltaan matoranilta: "Mikä tämä paikka on?"
Koko huoneen ilmeisesti ainoa Onu-Matoran levitteli käsiään. "Tämä on operaatiomme tukikohta. Se on vaatimaton tila erään varastorakennuksen sisässä, mutta huomaamaton, ja täältä on hyvät kulkuyhteydet."
Ämkoon epäilevän katseen johdosta mustabeige matoran jatkoi: "Kun nazorak-kaappaajat saapuivat koteihimme ja alistivat meidät tekemään likaiset työnsä, otin johdon käsiini ja aloitimme rakentamaan huomaamatonta tunneliverkostoa. Se oli suhteellisen helppoa, rakensimme muutenkin tämän paikan suurimmalta osin, eivät torakat huomanneet omaa pikku projektiamme."
Ämkoo ei kuitenkaan tuntenut saaneensa kysymykseensä vastausta. "Mutta mikä tämä kokoontumisenne on? Ja kuka sinä olet?"
"Tämä on paikallisten matoranien vastarintaliike. Emme alistu torakkain sortoon ilman taistelua!" Onu-Matoran julisti, ja lisäsi vielä ojentaen kätensä: "Olen Viari."
Snowman vastasi kätellyyn innokkaasti, Ämkoo näytti vieläkin varautuneelta. Sitten Klaanilaiset paikalle tuonut Le-Matoran puuttui keskusteluun: "Ja nyt tarvitsemme apua."
"Ternok on oikeassa" Onu-Matoran aloitti. "Olemme hankkineet veneetkin valmiiksi pakomatkaa ja naapurisaarelle tilapäisesti vetäytymistä varten. Oikeastaan meiltä puuttuu enää hieno nimi, ja operaatiomme ensimmäiset askeleet voidaan ottaa. Tarvitsemme kuitenkin taistelijoita, jotta saamme toverimme vapautettua nazorakien valvovan silmän alta, ja sitten voimme-"
Ämkoo kuitenkin keskeytti matoralaisten puheen: "Onnea yritykseen, meillä on tässä vähän kiire."
Snowman näytti yllättyneeltä, ja katsoi toveriaan.
”Mitä sinä nyt?”
"Guardian antoi meille tehtävän, eikä matoranien auttaminen sisälly siihen. Tiedät kyllä mitä olemme etsimässä."
Snowmanin kasvoille levisi yhä tyrmistyneempi ilme. "Mutta emmehän me vain voi..."
"Me emme ole pelastamassa maailmaa tai mitään."
"Oikeastaan ehkä olemme."
Ämkoo kurtisti kulmiaan ja tuijotti toveriaan. "Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy pysyä suunnitelmassa", hän vastasi happamasti.
"Mutta emme me vain voi hylätä pikkukavereita pulassa" Snowman sanoi päättäväisenä.
Silloin Ternok puuttui keskustelun kulkuun. Hän katsoi Ämkoota suoraan silmiin.
"Pyydän, etkö voisi auttaa meitä? Sinähän olet Toa..." hän vetosi.
"Ei. En ole."
"Aika lähellä kuitenkin. Emmekö me muka voi-" Snowman huomautti väliin, mutta tuli itse Ämkoon keskeyttämäksi: "Me olemme tässä keskellä vihollistukikohtaa ja meillä on kiire!"
"Ja nämä matoranit elävät selvästi ahdingossa! Heitä käytetään säälimättä orjatyövoimana!"
"Meillä ei ole aikaa tähän! Jokainen minuutti jonka hukkaamme näiden matoranien kanssa kiskoo meitä vain kauemmas määränpäästämme. Ja minä lupasin Guardianille, että me tuomme sen palan."
Hetken aikaa Ämkoo ja Snowman tuijottivat toisiaan ääneti. Ämkoo avasi suunsa uudelleen, puhuen painokkaasti ja itsevarmasti: ”Mieti Klaanin tilannetta. Meillä ei ole varaa epäonnistua nyt."
"Enkä voi vain katsoa sivusta, kuinka viattomia, rauhaa rakastavia matoraneja käytetään hyväksi ja tapetaan mielivaltaisesti!" Snowmanin äänensävy oli kireä.
"Jos asia on sinulle noin tärkeä, voimme päästää nuo pikkuiset tuskistaan vaikka heti. Pääsemmepähän sitten jatkamaan työtämme."
Snowmanin katseesta näki, että hän otti sen vakavammin, kuin mitä Ämkoo oli tarkoittanut.
"Asiamme ovat selkeästi eri tärkeysjärjestyksissä." lumiukko totesi itselleen hyvin epätyypillisen jäätävään äänensävyyn. Ämkoon vastaus oli ärtynyt: "Olet vähän turhan pehmeä jopa lumiukoksi."
Silloin Snowman teki jotain, jota hyvin harva Klaanilainen oli koskaan kuullut. Hän huusi vihaisesti.
"Jos sinä et tahdo auttaa pulassa olevia, voit aivan hyvin poistua tehtävää jatkamaan! Minä jään!"
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ämkoo vastasi.
"Hyvä on.”
Hänen äänensävynsä oli pettynyt.
Ämkoo kääntyi kannoillaan, ja poistui tilasta. Ovensuusta hän vielä huikkasi: ”Teidän pitäisi antaa tälle nimeksi 'Operaatio Maata Näkyvissä'.”
[spoil]Kiitän Ämkoota, luonnollisesti kirjoitimme riidan kahteen pekkaan.[/spoil]
Kaapuun verhoutunut hahmo käveli rantahiekassa. Se oli Toan kokoinen, ei päästänyt minkäänlaisia ääniä ja oli juuri saapunut saarelle. Hahmon askeleet olivat rauhallisia ja harkittuja, mutta sen raajojen liikkeissä oli jotain löysää ja sielutonta. Hahmon liikkeet loivat mielikuvan joko valtavasta nukketeatterista tai pysäytyskuva-animaatiolla toteutetusta pelottavasta opetusvideosta. Silti hahmossa oli jotain synkeää päättäväisyyttä, joka antoi ymmärtää, että se tiesi täysin, mitä oli tekemässä.
Kaapu valui vähitellen pois hahmon päältä ja jäi leijailemaan ilmaan kuin valtava lehti. Vähitellen kaapu kulkeutui kohti yhtä rantapalmuista ja ripustautui roikkumaan. Hahmo jatkoi matkaa kuin ei olisi huomannut tätä ilmiötä lainkaan.
Kaavun alla vitivalkoisessa hahmossa oli vielä vähemmän sielua, kun sen todellisen olemuksen näki. Töksähtelevän nukkemaiset liikkeet yhdistettynä hahmoa ympäröivään valkoisen tyhjyyden auraan loivat yhdessä jotain häiritsevää.
Hahmon kävely nopeutui hieman, kun se jätti kaapunsa jälkeensä ja pääsi pois hidastavasta rantahiekasta. Rantaan jääneiden jalanjälkien kohdalla hiekka alkoi pian leijailla aavemaisesti ja sekoittui pieniksi pölypilviksi, joiden jäljiltä hiekka jäi yhtä tasaiseksi kuin ennen hahmon saapumista. Myös nukkemaisen hahmon jalkojen alle tallautuneet ruohonkorret nousivat joidenkin sekuntien päästä tasaisesti pystyyn.
Viidakko oli rehevä ja vaikeakulkuinen. Tai niin olisi voinut sanoa, jos sen läpi kulkeva hahmo olisi ollut Matoran.
Valtavat lehdet, puut, köynnökset ja ruohonkorret suorastaan väistivät valkoista hahmoa. Ne heiluivat itsekseen pois sen tieltä, vaikka saarella oleva tuuli oli hyvin vaimea ja hahmo ei tehnyt pienintäkään näkyvää liikettä siirtääkseen esteitä. Välillä kasvillisuus oli kuitenkin liian tiheää.
Silloin pitkä ja kliinisen puhtaana kiiltävä teräsmiekka lennähti itsekseen hahmon selässä roikkuvasta pidikkeestä ja teki selvää kasvustosta nopein ja huomaamattomin liikkein. Sen jälkeen se pyyhki lehtien jäämät päältään yhteen metsän suurista saniaisista ja leijaili kevyesti takaisin lepopaikkaansa.
Hahmo ei puhunut eikä todennäköisesti edes hengittänyt. Sen ajatuksissakin oli hiljaista, jos ei ottanut huomioon yhtä uudelleen ja uudelleen kaikuvaa viestiä Mestarilta.
Nazorakien luolaston rahtitunneli, kiskot, muutaman metrin pituinen vaunu, n. parinkymmenen bion päässä laava-altaasta
Kaikki vaunulla ratsastavat olivat hädissään, oli pikaisesti keksittävä jotain. Vaunu syöksyisi pian laavaan, sulaen metallimassaksi vieden Klaanilaiset mukanaan. Keetongu mietti kuumeisesti poispääsyä, samalla kun muut yrittivät aseidensa avulla hidastaa vaunua. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Siinä vauhdissa pois hyppääminenkin oli riskialtista. Manu ja Make olisivat voineet pelastaa itsensä lentämällä, mutta he olivat edelleen liian huonossa kunnosa liikkuakseen pesässä kaksin. Vaunu kiisi kovaa vauhtia alamäkeä. Aika loppuisi pian. Ei ollut vaihtoehtoja, oli hypättävä kyydistä. "Okei, kun annan merkin, hyppäämme pois!", Keetongu huusi vaunun metelin yli. Muut eivät oikein pitäneet ideasta, mutta he tiesivät, että se ol iainoa mahdollisuus selvitä hengissä, ainakin osittain...
"Yksi", Keetongu aloitti laskemisen, kaikki ottivat hyvän hyppyasennon ja valmistautuivat loikkaan.
"Kaksi", Keetongu jatkoi. "Ko...". "Hetkinen", Summerganonin lausahdus keskeytti Tongun, "Hyppäämmekö heti kun sanot "kome" vai vasta me-tavulla?" "EI NYT", Tongu karjaisi, "kolm..."
Yllättäen vaunu kuitenkin pysähtyi kuin seinään. Kaikki lensivät vaunun kyydistä, suoraan selälleen, noin metrin päässä kiskojen päästä. Kaikki olivat hämillään. Tongu katsahti ihmeisään vaunua, Make oli yhä siellä. Tongun katsahtaessa Maken oikeaa kättä hän huomasi tämän juuri kääntäneen vipua, joka oli vaunun kyljen alapuolella. Vivun varteen oli liimattu pieni tarra. "Jarru"...
Tukikohdassa kuhisi. Nazorakit olivat järjestäytyneet ryhmiin ja etsivät järjestelmällisesti tukikohtaan pudonneita tunkeilijoita. Jokainen rakennus, kuja, nurkka ja muu piilopaikka tuli vuorollaan torakkapartion tutkimaksi.
Eräs keihäin varustettu partio tutki parhaillaan ahdasta asevarastoa. Hämärän huoneen perukoilta löytyi runsaasti mahdollisia piilopaikkoja, joten torakat astelivat varovaisin askelin eteenpäin, pitäen tiukasti kiinni aseistaan.
"Olkaa varuillanne", yksi torakoista totesi tovereilleen. Toiset nyökkäilivät vastaukseksi ja nostivat keihäänsä hieman koholle.
"Minulle väitettiin...", sama torakka aloitti, "...että toinen niistä on yksi Klaanin johtajista."
Muut torakat pysähtyivät ja kääntyivät säikähtäneen näköisinä puhujaa kohti. Tämä nielaisi äänekkäästi ja jatkoi vielä:
"Sama, joka voitti yliluutnantin."
Huoneeseen laskeutui häiriintynyt hiljaisuus. Torakat katselivat tuon tuosta olkansa yli vaihtaen jatkuvasti painoaan jalalta toiselle.
"Voin tietenkin olla väärässä", puhelias torakka sanoi yrittäen kuulostaa toiveikkaalta. Hän kuitenkin epäonnistui ja sai toiset tuijottamaan itseään tuimin ilmein.
"Ämkoo", taaempana seisonut torakka sanoi. Hän tunsi nimen.
"Makutansurma. Miekkapaholainen. Olen kuullut tarinoita."
Hieman muita raskasrakenteisempi torakka otti askeleen lähemmäs muita ja liittyi keskusteluun.
"Minäkin. Tappanut joskus Makutan."
"Yksinkö? Eihän Toa mitenkään voi..."
"Ei se ole pelkkä Toa, kuulemma."
"Mikä sitten?"
"En minä tiedä. Etsitään se niin voit kysyä."
"Pärjätäänkö me edes sille?"
"No... Onhan meillä keihäät."
Torakat tuijottivat hetken keihäitään ja sitten toisiaan.
"Mutta jos se kerran voitti yliluutnantin... Eikä se ole edes yksin. Onko se toinenkin vahva?"
"Rauhoitu! Me vain etsitään ne. Tehdään hälytys heti jos jotain löytyy. Niitä on vain kaksi ja meitä on... Paljon."
Vielä hetki sitten epäröinyt torakka muodosti iljettäville kasvoilleen ilkeän hymyn.
"Joo."
"Noniin, juttutuokio on ohi. Jatketaan."
Silloin joukon hiljaisin jäsen asteli esiin. Tämä nazorak oli hieman muita tummempi eikä ollut sanonut vielä sanaakaan. Torakka pysähtyi seisomaan muiden eteen ja heitti keihään syrjään.
Silloin illuusionaamion vaikutus lakkasi. Ämkoo seisoi torakkapartion keskellä mairea ilme kasvoillaan.
"Olen otettu. Jopa tuollaiset raukat tuntevat nimeni."
Torakat kavahtivat kauhuissaan taaksepäin. Joukon urhein kuitenkin toipui säikähdyksestä muita nopeammin ja syöksyi huutaen Ämkoota kohti. Mustanvihreä käsi nappasi nopealla liikkeellä kiinni hyökkääjän keihäästä. Seurasi väistöliike ja kierrepotku jonka jälkeen torakan ote keihäästä irtosi. Nazorak kaatui maahan Ämkoon viereen. Tämä koitti nousta ylös, mutta yritys keskeytyi Ämkoon iskiessä torakkaa niskaan tämän omalla keihäällä.
Muut torakat eivät ehtineet tehdä mitään. Ämkoo kiskaisi miekkansa esiin ja pyöräytti sitä muutaman kerran ilmassa. Torakat kaatuivat yksitellen huoneen lattialle.
"En pidä tästä", Ämkoo totesi puoliääneen itsekseen. "En hitto soikoon pidä tästä."
Mikään ei mennyt nyt suunnitelmien mukaan. Ämkoon ja Snowien tehtävään kuului ainoastaan mystisen palan etsintä. Pakkolasku yllättäen matkalle sattuneeseen nazorak-tukikohtaan oli jo itsessään valtava ongelma, eikä Lumiukon käytös parantanut millään tavalla tilannetta. Ämkoo ei ollut osannut odottaa Snowien itsepäisyyttä. Hän tiesi kyllä Lumiukon olevan avulias luonne, mutta tämä meni liian pitkälle.
Ne matoranit. Ämkoo tunsi itsekin sääliä heitä kohtaan, mutta tässä tilanteessa tehtävän onnistuminen tuli asettaa kaiken edelle. Eikä Ämkoo kokenut edes olevansa millään tapaa velvollinen auttamaan matoranien vastarintaliikettä.
Matoranien suojeleminen oli vielä joskus ollut Ämkoon ensisijainen tehtävä, mutta ei enää. Ämkoo ei ollut enää aikoihin nimittänyt itseään Toaksi. Se arvonimi vietiin häneltä kauan sitten.
Klaania Ämkoo oli kuitenkin mielestään velvollinen auttamaan. Hän ei ollut edes varma miksi, mutta niin kuitenkin oli. Tunsiko hän olevansa klaanilaisille jotain velkaa? Kenties.
Ämkoo astui ulos varastorakennuksesta ja aktivoi aineettomuuden naamiovoiman. Yksikään torakka ei ehtinyt nähdä kun Ämkoo haihtui ilmaan ja jatkoi matkaansa kevyen tuulenvireen lailla. Pian tämän jälkeen Ämkoon silpomien nazorakien ruumiit löydettiin.
Troopperi heitti vieheen veteen. Hetken päästä hän nosti vedestä jotain.
"What the...?" Troopperi huusi kun hän katsoi kirjavaa, kyllä kirjavaa Rukia, joka tuijotti silmillään häneen. Hän heitti kalan veteen takaisin.
"Tuo ei näyttänt oikein Rukilta. Muutenkin, se oli pieni. Pitäisikö mennä raportoimaan johonkin tutkimuskeskukseen?"
Troopperi oli ollut kiinnostunut kalastuksesta kun hän aikoja sitten kokeili sitä siinä pikku kylässä, jota kutsuttiin Ga-Koroksi. Tavarat keräten Troopperi lähti vaeltamaan kohti Klaania.
Hän käveli vehreässä metsässä. Kuu "paistoi". Muutama Makika äänteli jossain lähistön lamella. Klaanilla ei ollut käynt outoja asioita aikoihin. Tokihan hän muisti tapahtumat Mt. ÄmKoon luona, ja Matoron katoamisen ja paluun Klaanille, mutta ei itse Klaanilla ollut käynyt mitään erityistä. Troopperi astui ulos kauniista, vehreästä metsästä. Hän näki edessään harmaan linnakken, jonka muurit olivat korkeat. Sen ikkunoita oli hajalla, ja metsän laitaan asti oli sinkoutunut tavaraa. Hän ikiruhti sisään ja syötti porttikoodin. Prototeräksestä taottu portti rämähti äänekkäästi auki. Porttiin oli maalattu teksti "Avde", ja siellä riehui taistelu.
Tässä voi olla huomattavasti asiavirheitä, sillä en ole seurannut tätä topiccia, enkä viitsi käydä tätä monsteria läpi.
"...ja täällä säilytämme aseistustamme" Ternok-niminen Le-Matoran lopetti puheensa.
Snowman katseli melko vaikuttuneena ympärilleen pölyisessä tilassa. Hän katseli hyllyssä olevia aseita: Kanoka-laukaisimia, keihäitä, puukkoja, Zamor-aseita... Tämän kaiken matoranien vastarintaliike oli onnistunut haalimaan nazorakeilta, ja he olivat myös saaneet huomaamatta eristettyä osia tukikohdasta omiksi tiloikseen. Kaikesta huolimatta toiminnassa oli paljon epäkohtiakin, joista Snowman olisi saanut lohkaistua montakin hyvää vitsiä.
Häntä ei kuitenkaan varsinaisesti huvittanut.
Lumiukko ei jaksanut uskoa Ämkoon toimineen niin kylmästi. Hän oli jättänyt nämä matoranit vaille apua. Totta kai Snowman itsekin tiesi tehtävän suorittamisen äärimmäisen tärkeäksi, mutta hänestä olisi silti ollut täysi vääryys hylätä matoralaiset. Sitä paitsi miten Ämkoo muka oli varma, ettei pala olisi yhtä hyvin voinut tulla esille vastarintaliikettä auttaessa?
Mutta ennen kaikkea Snowmania häiritsi hänen oma suuttumisensa. Ämkoo oli vain ajatellut Klaanin parasta, ja Lumiukko oli huutanut toverilleen. Snowman ei ollut tottunut kiihkoilemaan, ja tämä oli todella vaikea tilanne. Varsinkin, kun hän tiesi mahdollisesti riskeeranneensa tehtävän.
Ikkunan ääressä pihalle tarkkaillut matoran viittoi äkkiä kaikkia menemään matalaksi ja olemaan hiljaa. Snowman liimautui lattiaan, ja vilkaisi huoneen katon tuntumassa olevasta ikkunasta ulos. Hän näki torakkapartion marssivan rakennuksen ohi, ja sireeneistä päätellen he yhä etsivät Klaanilaisia.
Nazorakit kuitenkin kulkivat ripeästi ohi, ja Snowman kiitti tästä kellarin naamioitua ovea. Vaaran mentyä ohi lumiukko tallusti taas asehyllylle. Eräs Suurta Komauta kantava matoran esitteli ylpeänä hyllyn pisintä asetta: "Ja tämä tässä on zamor-tarkkuuskivääri. Saimme sen vastikään, kumppanisi tempauksen ansiosta."
Snowman ymmärsi matoranin viittaavaan Ämkoon kaatamaan torniin. Ilmeisesti matoranit olivat sen tähden saaneet käsiinsä tämän aseen. Kivääri näytti sitä pitelevät matoranin kannossa suorastaan koomiselta pituutensa vuoksi, mutta matoran jatkoi: "Ajattelimme antaa sen sinulle kiitoksena."
Snowman oli hieman hämillään. "Öh, kiitos." Hän sanoi, ja otti aseen vastaan. Ilokseen hän huomasi sen piipun olevan kokoon taitettava, ja sai sen tungettua varustelaukkuunsa hakkujen, oman painetykkinsä ja Kapherin vanhan Cordak-tykin seuraksi.
Pian matoranit kutsuivat Snowmanin seuraamaan pieneen tunnelliin josta he olivat tulleetkin. Lumiukko kyyristyi, ja lähti tarpomaan pikkukavereiden perässä kohti pimeyttä.
Massiivista zamorlaukaisinta kantava nazorak kyyristyi ruosteisen peltitynnyrin taakse ja valmistautui ampumaan. Kohde olikin pian tähtäimessä ja ammus lähti lentoon. Nazorakin yllätykseksi ammus kuitenkin lensi suoraan kohteen läpi ja räjähti osuessaan tämän takana olevaan seinään.
Ämkoo kirosi. Aineettomuuden naamiovoima oli kieltämättä kätevä, mutta lyhytkestoinen. Viittasankari ei ollut ehtinyt etsiä uutta piilopaikkaa ja olikin materialisoitunut suoraan torakkajoukkojen nenän edessä. Ämkoon onneksi naamiovoima riitti juuri ja juuri äsken häntä kohti lentäneen zamor-kuulan välttämiseen.
Nazorakit alkoivat ripeästi piirittää Ämkoota. Aukiolle tunkeili jatkuvasti lisää etsintäpartioita, joista osa kantoi keihäitä ja osa miekkoja. Korkeammassa asemassa olevat sotilaat jäivät etäämmälle ampuma-aseidensa kera.
Huomattavan pitkää keihästä kantava torakka käveli Ämkoon yllätykseksi varsin päättäväisin askelin lähemmäs. Torakka pysähtyi muutaman askeleen päähän Ämkoosta ja alkoi puhua.
"Olet piiritetty. Jos antaudut ilman vastarintaa, säästämme henkesi."
Ämkoo naurahti tahattomasti. Torakka jatkoi.
"Kerro missä ystäväsi on", tämä sanoi ja otti paremman otteen keihäästään. Lähitaisteluaseilla varustetut torakat lähestyivät.
"Hieman vaikeaa", Ämkoo vastasi. "En nähkääs tiedä."
Vastaus ei miellyttänyt torakkaa.
"Laske aseesi."
"En ajatellut."
"Omapahan on virheesi."
Nazorakit asettuivat muodostelmaan ja syöksyivät Ämkoon kimppuun aseitaan heiluttaen. Ensimmäisenä kimppuun hyökkäsivät miekoin aseistautuneet torakat. Nämä huomasivat kuitenkin oitis hyökkäyksensä tehottomuuden Ämkoon ripeiden miekaniskujen iskiessä torakoiden miekat kappaleiksi. Taitavan torjunnan jälkeen Ämkoo kierähti torakoiden ohitse, nousi pystyyn ja löi kahta lähinnä seisonutta torakkaa miekallaan. Iskusarjaa seurasi voimakas loikka jonka avulla Ämkoo sai reilusti välimatkaa itsensä ja torakoiden välille.
Tästä huolimatta Ämkoolle ei jäänyt aikaa hengähtämiseen, sillä taaempana odotelleet ampujatorakat laukaisivat oitis aseensa. Ämkoo katosi ammusten aiheuttaman räjähdyspilven sisään ja torakat jäivät tuijottamaan tapahtunutta tarkkaavaisina.
"Saimmeko me hänet..?", yksi torakoista kysyi ääneen.
"Emme", toinen torakka vastasi ja osoitti savupilveä kohti.
Ämkoo astui esiin savun keskeltä. Räjähdys oli sotkenut hänen naamioonsa ja panssareihinsa harmaita tomuläikkiä, mutta muuten hän vaikutti olevan suurin piirtein kunnossa. Ämkoon viitta oli kuitenkin kokenut pahoja vaurioita; sen repaleinen reuna liehui dramaattisesti räjähdyksen jälkivaikutuksien seurauksena.
Massiivista sinkoa kannatteleva nazorak nousi vuorostaan esiin. Tämä huusi jotain kielellä jota Ämkoo ei kyennyt tulkitsemaan. Sitten torakka latasi aseensa ja painoi liipaisinta.
Laukaisuhetkellä tapahtui kuitenkin jotain. Nazorakin ilme vääntyi hyvin epämääräiseksi tämän kääntäessä aseensa vauhdikkaasti muita torakoita kohti. Torakat huusivat järkyttyneinä räjähdyksen keskellä samalla kun Ämkoo etsi katseellaan uutta pakoreittiä.
"Jonain päivänä vielä kiitän sitä rääpälettä tästä komausta", Ämkoo mietti.
Siinä samassa huomattavasti äskeistä voimakkaampi räjähdys heitti Ämkoon syrjään. Ämkoo kierähti nopeasti ylös välittämättä osuman aiheuttamasta polttavasta kivusta ja huomasi aukiolle ilmestyneen taisteluajoneuvon. Valtava panssarivaunu oli ilmeisesti ampunut hieman ohi, mutta se näytti lataavan jo toista ammusta.
[spoil]Kamala kieli und torakkamättö - osa II[/spoil]
Etelä-Zakaz, Warrekin linnake
Sisällissodan kolmas viikko
Ilmassa leijui vahva palaneen käry. Linnakkeen muurilla valtavan kivipaaden takana piilossa seisova Skakdi haisteli ilmaa hetken, mutta vältti ottamasta suurempia henkäisyjä. Hän oli kokenut valtavan kredipselleenimäärän vaikutuksen jo kerran aikaisemmin ja halusi kyseisen kerran jäävän viimeiseksi. Muurin suojissa olevat sensorit eivät kuitenkaan vaikuttaneet käynnistävän korvia riipivää hälytystään, joten oli turvallista hengittää.
Siniseen ja hopeaan verhottu Skakdi kurkisti varovaisesti vasemmalla silmällään kivipaaden taakse ja nosti käsissään olevaa vahvalla kiikarilla varustettua Vartija-kivääriä hieman toimivampaan asentoon. Kivääri hehkui edellisistä laukauksista vielä tulikuumana, mutta ammuksia oli vielä kolmelle pataljoonalle ja laatutyötä oleva Vartija-kivääri kestäisi taatusti pienen kuumentumisen.
Skakdi tarkkaili muurien yli vasemmalla silmällään, jonka hän oli huomannut vuosien saatossa olevan selvästi tarkempi. Kenraali Warrekin linnoituksia lähestyi palavilla ja raatoja täynnä olevilla kentillä marssiva monivärinen Skakdi-armeija. Armeija, jonka joukkoon mahtui myös kymmeniä vetojuhtina toimivia Raheja veti takanaan ketjuilla jonkinlaisia valtavia tykkejä. Niiden ulkoasu oli yksinkertainen ja muistutti vain valtavaa Zamor-laukaisinta, mutta Nektannin insinöörit pitivät tunnetusti terävistä metalliosista. Tykkien kyljet olivat täynnä valtavia teriä, joilla ei vaikuttanut olevan raskaissa kenttäaseissa mitään järkevää toimintoa.
Valtavien tykkien sisällä vaikutti latautuvan jotain vihreää.
"Tiedätkö, miksi ne kutsuvat noita?" tuttu ääni sanoi sinisen Skakdin takaa. Skakdi kääntyi ja näki toisen siniseen ja hopeaan verhotun Skakdin, joka oli häntä lyhyempi, mutta tukevampi ja lihaksikkaampi. Tämän Skakdin vasemman olkapään ympäri oli kiedottu paksu side, mutta se näytti silti pitelevän kyseisellä kädellä omaa Vartija-kivääriään aivan hyvin.
Kivipaaden taakse suojautunut Skakdi ei vastannut, mutta katsoi puhujaa tympeänä. Puhuja vain hymyili hieman ja katsoi asiakseen vastata omaan kysymykseensä.
"Nuo tykit ovat ihan oikeasti 'Nektann-energiakanuunoita'."
Pidempi ja hoikempi Skakdi katsoi puhujaa epäuskoisena. "Oletko ihan tosissasi."
"Kyllä. Nektann-energiakanuuna. Tämä käry on todennäköisesti peräisin siitä, kun yksi osui siipikarja-aitaukseen."
Kivipaaden taakse kyykistynyt tarkka-ampuja kääntyi poispäin puhujasta ja ampui muutaman plasmalaukauksen kohti vihollisia. Toinen Skakdi jatkoi puhumistaan, mutta tarkka-ampuja ei tiennyt, olisiko hänelle pitänyt vastata.
"Kyllä on selvää, mikä vihollisemme synti on", tukevampi Skakdi sanoi äänekkäästi. "Nektannin on ylpeys, eikä hän edes yritä piilottaa sitä. Kohta hän järjestää oman naamansa noihin lippuihinkin."
Puhuja latasi Vartija-kiväärinsä äänekkäästi ja liittyi tuleen, mutta ei hiljentynyt taistelunkaan keskellä. "Toisaalta mitä me olemme puhumaan, kun käytämme samaa koodinimeä kuin kiväärimme. Ja ainoa ero Warrekin ja Nektannin välillä on se, että Warrek maksaa meille."
Tukevamman Vartijan kivääristä viuhahtava tulisen plasmalaukaus syöksyi hiljaisemman Skakdin olkapään yli ja pudotti yhden Nektann-kanuunan ohjaamossa seisovista vihollisista. Musta Skakdi putosi poukkoillen tykin ohjaamoon vieviä siirrettäviä portaita pitkin eikä enää noussut.
"Ja kun Nektann on saasta, joka haluaa olla jumala", taaempana seisova Vartija jatkoi. "on Warrek vain saasta, joka haluaa olla kuningas. Ero sekin."
Aiemmin hiljaisena pysynyt Vartija päätti vihdoin vastata jotain.
"Tahtorakien olisi pitänyt tulla jo puoli tuntia sitten", hän sanoi sivuuttaen aiemman puheenaiheen. "Saatamme joutua turvautumaan panssarintorjuntavälineisiin."
"Hahaa, sehän puhuu!" suurempi Vartija sanoi innokkaana. "Minä olen Roqce. Olemme nähneet aikaisemmin, mutta en koskaan saanut nimeäsi."
Roqce otti toisen kätensä kiväärinsä alta ja tarjosi sitä hiljaiselle Skakdille. Skakdi katsoi kättä hetken epävarmana ennen kuin tarttui siihen.
"Ei nimiä", Skakdi sanoi Roqcelle. "Kaikki Vartijat, joille olen kertonut nimeni ovat kuolleet viikon sisällä. Ensimmäinen ja toinen saivat sirpaleesta ja kolmas ampui itsensä panikoituaan kaasuhyökkäyksessä. Haluaisin katkaista putken."
Roqce hymyili leveämmin ja kätteli hiljaista Vartijaa voimakkaasti. "Kelpaa. Mutta haluan jonkun nimen, jolla kutsua sinua. Sinä olet tästä lähtien Vahtikoira. Vuh vuh."
Hiljaisempi Skakdi katsoi Roqcea hetken tympeänä.
"Miten vain", hän sanoi huolettomasti täyttäessään muurin yli pyrkivän kirvestä heiluttavan Nektannin sotilaan plasmalla.
Panssarivaunun ohjaamossa valmistauduttiin laukaisuun. Äskeinen ammus oli miltei osunut kohteeseen, mutta tämä oli nähtävästi vielä tolpillaan. Seuraavan ammuksen oli osuttava.
"Kohde tähtäimessä!"
"Tulta!"
Nazorakien yllätykseksi Ämkoo ei edes yrittänyt väistää. Hän seisoi keskittyneesti suoraan tankin edessä pidellen tiukasti kiinni päänsä ylle ojentuvasta miekastaan.
Ammus lähti liikkeelle.
Niin myös Ämkoon miekka.
Torakat tuijottivat ihmeissään panssarivaunun ohjaamosta käsin kun huipputerävä katana iski ammuksen kahtia. Irronneet osat ohittivat Ämkoon tämän kummaltakin puolelta ja räjähtivät äänekkäästi jossain tämän takana. Musta hahmo katosi sen jälkeen räjähdyksen aiheuttamaan tomupilveen.
Panssarivaunun tykki oli jälleen ladattu. Torakat odottivat pölyn laskeutumista saadakseen kohteen uudestaan satimeen. Pölyn laskeuduttua torakat kuitenkin pettyivät, sillä Ämkoo oli kadonnut.
[spoil]Seuraavassa tapahtuu ihan oikeasti jotain.[/spoil]
Umbra harhaili sademetsässä etsien sivistystä. Hän ei edelleenkään muistanut paljoa mitään menneisyydestään ja oli vasta oppinut käyttämään voimiaan. Metsän pimeydessä, Umbra oli alkanut tajuta että onnistui luomaan sormeensa pienen valonsäteen ettei kompastuisi pimeässä, tai joutuisi nälkäisen Muakan hampaisiin.
"Mielenkiintoista", Umbra sanoi, luoden sormestaan pienen valonsäteen, joka toimi "taskulamppuna"
Ottaen toisella kädellään miekastaan kiinni, Umbra kanavoi tätä valoenergiaa miekkaansa, mutta mitään ei tapahtunut. Pinnistäen mieltään, Umbra koetti saada hallinnan näihin "uusiin" valovoimiinsa. Harmistuneena, kun mitään ei tapahtunut, Ba-Matoran lähti kohti läheistä puroa, koska tarvitsi nestettä.
Katsoen sormensa valossa puron pintaan, Umbra huomasi että hänen haarniskansa violetit kohdat olivat muuttuneet kellertävän oransseiksi. Pikkuhiljaa sankarimme alkoi tajuta mitä oli tapahtunut, hän oli vaihtanut ruumiinsa värejä.
"Täytyy kokeilla mitä nyt tapahtuu", Umbra sanoi itselleen, ottaen yhteyden miekkaansa, ja keskitti kaiken energiansa säilään. Syntyi suuri annos keltaista energiaa, elementaalista valoa, joka purkautui säilän päästä. Säde osui läheiseen suureen puuhun, kaataen massiivisen puun päin mutaista maata, jolloin turvetta, mutaa ja maa-ainesta lenteli ilmassa, hätääntyneiden Kewojen kirkuessa pelästyneinä.
"Tämäpä perin mielenkiintoista", hän sanoi, hymyillen leveästi Pakarillaan.
Äkkiä Umbra kuuli ääniä. Joukko Zyglakeja oli metsällä. Ne metsästivät yhtä mustan ja limevihreän väristä pientä olentoa, joka hyppi mättäältä toiselle, joukko vainoojia perässään.
"Saamme shinut käsiimme pieni Orton!" yksi mustan ja sinisen kirjava Zyglak sanoi, ampuen liimazamorin Ortonia jalkaan. Olennon matka loppui kuin seinään, kun hän kaatui maahan.
"Emme ole metsästäneet Ortoneja vuosia", Zyglak sanoi, lipoen huuliaan. "Nyt on aika kruunata odottelu", hän sanoi lähestyen joukkonsa kanssa ilmasaksilla huitovaa olentoa.
"Ei! Ette saa! Mitä olen teille tehnyt!" Orton huusi.
Umbra oli piiloutuneena läheisen puun taakse. Hän piteli kolmisormisella kädellään kiinni puusta ja katseli kauhistuneena kuinka barbaariset olennot kohtelivat nappaamaansa Ortonia.
"Nyt tai ei koskaan, minä toimin", Umbra kuiskasi itselleen, nähden vilauksen menneisyydestään, Toana.
Miekka oikeassa kolmisormisessa kädessään, Umbra lähti juoksemaan Zyglakeja kohti, karjuen.
"Antakaa sen Ortonin olla!"
Miekka latautuneena keltaisella valoenergialla, Umbra meni Zyglakien ja Orotnin väliin.
"Mitä sinä pikkuinen Ba-Matoran tulet väliimme mesoamaan. Mene muualle ennen kuin katkaisemme pikku jalkasi kuin hammastikut", yksi Zyglakeista sanoi Umbralle, tämän pidellessä miekkaansa osoittamassa Zyglakeja.
"Pikkukaveri, pakene kun voit", Umbra sanoi Faxonia kantavalle Ortonille. Umbra loi pienen lasersäteen sormestaan, joka poltti Ortonin jalassa olleen tahmean liiman pois ja tämä pääsi jaloilleen.
"Ei. Taistelen yhdessä kanssasi, muukalainen", Orton sanoi uhmakkaasti, ladaten aseensa.
"Kaksi pientä Matorania meitä, joukkoa Zyglakeita, vastaan", harmaata kypärää kantava Zyglak soturi sanoi, nauraen. Muut Zyglakit alkoivat nauraa rämäkkää sihinää sisältävää nauruaan.
Yksi Zyglakeista, limetin vihreän ja harmaan sekoitus, lähestyi Umbraa nauraen, jolloin Umbra iski itsepuolustuksekseen miekastaan valonsäteen päin Zyglakia. Zyglak sokaistui ja ei enää nähnyt toisella silmällään mitään.
Zyglakit katsoivat kuinka Ba-Matoranin miekasta lähti valonsäde joka sokaisi heidän tiiminsä jäsenen. Tämän jälkeen koko joukko hyökkäsi kaksikon kimppuun.
"Oletko valmis kaveri?" Umbra sanoi Ortonille, tämän nyökätessä.
Miekat iskivät toisiaan vasten kun Umbra ja Orton aloittivat taistelun Zyglakeja vastaan. Orton loi tuulenpyörteitä aseistaan, jotka pyörryttivät Zyglakeja, ja Umbra loi valoa sekä painovoimahyökkäyksiä miekastaan. Hän joutui kokoajan vaihtamaan vartalonsa värejä mahdollistaakseen kahden elementin käytön. Zyglakien raaka voima ja suuri lukumäärä sai aikaan sen että taistelu jäi aika lyhyeksi, ja Umbra loi suuren valonvälähdyksen, jonka aikana hän johdatti sokaistuneen Ortonin ja itsensä piiloon.
"Onnistuimme aika hyvin", Orton sanoi viimein piilopaikasta, jonne Umbra oli heidät johdattanut. Piilo sijaitsi hylätyssä Ussalin pesässä hiekkatörmällä.
"Mikä on nimesi, muukalainen", Orton kysyi. "Itse olen Levah, Orto Nuin Ilmavoimien päällikkö, ja nykyisin Ilman Orton."
"Minua on kutsuttu Umbraksi jo kauan, mutten tiedä varmuudella onko se nimeni", Umbra vastasi. "Tiedätkö mistä täältä saarelta löytää sivistystä?"
"Oi kyllä, uljas soturi, Umbra", Levah vastasi, kiillottaen välineitään. "Voisitko muuten himmentää tuota valoasi, se ei tee hyvää silmilleni, koska olen sopeutunut pimeään", Levah sanoi. "Vien sinut Bio-Klaanin linnoitukselle aamunkoitteessa", Orton jatkoi.
"Kiitos, uusi ystäväni", Umbra sanoi, puristaen kolmisormisella kädellään Levahin limevihreää kättä.
Trooppinen saari, pimeä tunneli nazorakein tukikohdan alla
Yhä pensaaksi naamioituneen Snowmanin ja kolmen matoralaisen muodostama joukkio saapui määränpäähänsä. Tunneli avartui hieman suurempaan tilaan, ja jostain pääsi auringonvaloakin sisään.
Eräs matoraneista nosti sormensa suun eteen varmistaakseen muiden pysyvän hiljaa. Hän kohosi puiselle laatikolle ja kurkisti aivan katonrajassa olevasta pienestä reiästä ulos. Kaksi muutakin matorania kohosivat tarkkailemaan ulos, ja Snowman päätti liittyä joukkoon. Hänen ei kuitenkaan täytynyt ängetä laatikon päälle, hän oli muutenkin riittävän pitkä.
Ikkuna tuntui avautuvan suuren puurakennuksen luonnonvaraiselle sisäpihalle.
"Torakat eivät juuri käytä tätä pihaa" eräs matoraneista kuiskasi lumiukolle.
Snowman huomasi aukion olevan melko tyhjillään. "Mikä tämä rakennus on?" hän kysyi.
"Tänne he pakottavat kaikki vangitut ystävämme aina rankan työpäivän päätteeksi. Olimme onnekkaita päästessämme pakoon."
"Eli jonkin sortin vankila?"
"Alunperin se oli pelkkä talli raheille, mutta kyllä. Nyt siellä on myös vangittuja matoraneja."
Erääseen rakennuksen ikkunoista syttyi valo, ja nelikko painautui pois ikkunasta.
"Okei, olet nyt nähnyt kohteemme. Tuolta vapautamme kaikki matoranit."
"Tuolta? Eikö sen luulisi olevan aika tarkasti vartioitu?"
"Usko pois, tulee helpommaksi vapauttaa kaikki veljemme ja sisaremme kerralla, kuin koettaa muiluttaa heitä kesken työpäivän."
Hetken hiljaisuuden jälkeen tähän asti vaitonaisena pysynyt matoran vakavana lisäsi: "Olemme koittaneet."
Sitten matoranit laskeutuivat pois laatikolta, ja lähtivät kulkemaan takaisin matalaan tunneliin. Snowman kyyristyi, lähti letkan jatkoksi ja harmitteli mielessään kipeytyviä niskojaan.
---
Muuan nazorak tyynnytteli karsinassaan olevaa husi-lintua. Mitä se nyt noin pillastui? hän tuumi, tietäen niiden yleensä käyttäytyvän villisti vain vaaran uhatessa. Ehkäpä se kuuli jotain.
Torakka nappasi keihäänsä telineestä, ja katsoi tallin ovesta ulos. Ulkona oli täysi tohina päällä, Klaanilaisia etsittiin vielä. Mutta siihen lintu oli jo tottunut. Sitten torakka asteli sisäpihan ovelle. Sielläkään ei kuitenkaan vaikuttanut olevan mitään.
Mutta juuri kun nazorak oli palaamassa sisään, kiinnitti hän huomionsa ensimmäisen kerran kasvillisuuden vallassa olevan sisäpihan keskellä sijaitsevaan maastonkohoumaan. Se vaikutti kaikin puolin epäluonnolliselta. Hän käveli aivan sen luo, ja tökki sitä keihäällään.
Ei reaktiota.
Sitten nazorak kumartui, ja tutki sitä lähempää. Aivan kuin... Siinä olisi ollut jonkinsorttinen ikkuna-aukko
---
Snowman oli kuulevinaan heidän takaansa tunnelista outoa rapinaa, ja juuri kun hän oli ilmoittamassa havainnostaan muille virheä välähdys keskeytti hänet.
Energiakuula osui erästä kolmesta matoranista jalkaan, ja tämä kaatui lattialle huutaen tuskissaan. Nelikko huomasi heitä takaa-ajavan torakkajoukkion, ja Ternokiksi kutsuttu matoran otti heti johdon käsiinsä.
"Heku, vie Zala turvaan. Minä ja uusi ystävämme hoidamme takaa-ajajat!"
"Hoidammeko?"
Jo silloin torakat saapuivat iskuetäisyydelle, ja niistä ensimmäinen hyökkäsi puukon kanssa Snowmanin kimppuun. Pimeässä ja ahtaassa tunnelissa vääntö oli hyvin epäselvää, mutta väkevämpänä osapuolena Snowman sai heitettyä nazorakin pois kimpustaan. Seuraava torakka kuitenkin iski heti kiinni, ja sekava paini jatkui.
Ternok huomasi toan olevan vaikeuksissa, ja sai idean. Hän ei käytävän ahtauden vuoksi kyennyt Snowmanin takaa taistelemaan torakoiden kanssa, mutta onnistui nappaamaan lumiukon varustelaukusta hassun näköisen Cordak-laukaisimen. Hän latasi sen, ja jäi odottamaan sopivaa hetkeä.
"Menes nyt siitä" Snowman ähkäisi tyrkätessään taas yhden nazorakin etäämmäs, vain saadakseen jälleen uuden taisteluparin. Tämä torakka onnistui haavoittamaan Snowmania rintaan.
"Hei! Matalaksi!" Ternok huusi Snowmanille, ja tämä pienellä viiveellä heittäytyikin maahan.
Vihreä matoran ampui kolme laukausta kohti torakoita, ja viimeisen suuntasi kattoon.
"Tule, toa, tule!" hän huusi Snowmanille, joka raahasi itseään maata pitkin kohti Ternokia. Katonpalasia ropisi tulituksesta nopeasti toipuneiden torakoiden niskaan. Ne onnistuivat viime hetkelle sukeltamaan pois tunnelin romahtamisen tieltä, mutta jäivät auttamatta erilleen takaa-ajettavistaan.
"Nyt toa, mennään" Ternok aloitti "Meidän täytyy varoittaa muita, ja ilmoittaa tämän tunnelin täydestä eristämisestä."
Snowman nyökkäsi myöntymisen merkiksi, ja tunsi suurta kipua rintaansa tulleen viillon tähden. Plus tämä pahuksen tunneli on niin matala, että niskojani tulee vielä kolottamaan oikein kunnolla.
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Hupulla ja kaavulla sateelta suojautunut hahmo asteli mutaista tietä kohti Bio-Klaanin linnoitusta, josta oli kuullut eräältä Umbra-nimiseltä matkalaiselta. Linnake ja sen ympäristön sivurakennukset seisoivat jylhinä rannan yllä. Rannan, jolle hahmo oli saapunut soutuveneellään. Mukanaan hänellä oli vain reppu sekä mystinen, tumma säkki.
Hahmo oli kyllästynyt iänikuisiin seikkailuihin ympäri maailmaa ja etsi itselleen paikkaa, jonne asettua. Artakhalle hän ei palaisi, muut saaret taas olivat ylikansoitettuja. Tämä paikka vaikutti sopivan rauhalliselta. Juuri sellaiselta kuin mitä hän etsi.
Hän saapui suurelle portille, joka heijastui myös maassa olleesta suuresta lätäköstä. Sadepisarat hakkasivat lätäkön pintaa ja korkeammalla linnakkeen kattoa. Se myös kahisutti puiden lehtiä. Sade sai aikaan monia erilaisia ääniä.
Portti näytti tällä koiranilmallakin ystävälliseltä. Hahmo astui siitä sisään toiveikkaana. Hän kulki tyhjän sisäpihan läpi kohti päärakennusta, jonka joka ikkunasta paistoi lämmin valo. Suuri puuovi seisoi jykevänä karun ulkomaailman ja kodikkaiden sisätilojen välillä. Hahmo kolkutti oveen.
Oven avannut ystävällisen näköinen hahmo heti tulokkaan nähtyään kääntyi ja huusi eteishallin kirjavalle väkijoukolle "Saimme vieraita!"
"Liikeneekö teiltä yösijaa matkalaiselle?" hahmo kysyi Bio-Klaanin asujaimistolta. "Nimeni on Kerosiinipelle. Tutkimusmatkailijaksi, tai ehkä tiedemieheksi, minua voisi sanoa." Hän sai myöntävän vastauksen, ja jäi Klaaniin.
Eräänä päivänä, kun hän ajatteli jo lähtevänsä toisaalle, hän löysi jotain linnoituksen pohjalta. Se oli ovi, muttei mikään tavallinen ovi. Se oli raskaasti panssaroitu, eikä siinä lukenut mitään, muiden ovien selkeistä opasteteksteistä poiketen. Se oli kuitenkin lukossa, eikä hän saanut siitä mitään selville. Hän kyseli kaikilta, mutta kukaan ei tuntunut tietävän huoneen sisällöstä pätkän vertaa.
Eräänä yönä, hänen nukkuessaan tähtitornissa, jonne hän oli väliaikaisesti majoittunut, hän heräsi ääneen. Vaikka torni oli typötyhjä Kepe saattoi vannoa kuulleensa askelia ja lattian narahtelua. Ei ollut erikoista, että tähtitornissa oli joku yöllä, mutta tuona nimenomaisena yönä taivaalla sattui olemaan poikkeuksellisen paksu pilviverho, joka esti kaiken havainnoinnin.
Tuolloin tapahtui jotain. Kepellä oli vain hämärä muistikuva hahmosta, tai pikemminkin hahmottomuudesta sekä aavemaisesta kylmyydestä. Seuraavana aamuna hän oli herännyt tornin portaikosta kädessään vanha ja ruosteinen avain. Se näytti niin vanhalta, kuin se olisi ollut itse linnaa vanhempi. Tämä oli hyvin kummallista, sillä avain sopi täydellisesti kumman huoneen oven lukkoon.
Hän värväsi tutkimusmatkalle avukseen Doxina tunnetun moderaattorin, joka ei vielä tuolloin ollut toivoton hattuaddikti. He tutkivat soihtujen kanssa koko huoneen, jos sitä nyt huoneeksi saattoi sanoa. Se oli useiden huoneiden sekä yhä tuntemattoman kokoisten varastojen labyrintti, jonka ei fysiikan lakien mukaan olisi edes pitänyt mahtua linnakkeen sisälle. Kepe sai tämän paikan puolivirallisesti itselleen, ja päätti jäädä Klaaniin. Paikan hän nimesi Verstaaksi, sillä sellaisena sen aiempi asukki oli sitä pitänyt. Hänestä Kepe alkoi käyttää nimeä Verstaan kummitus.
Seuraavat, sangen pitkät ajanjaksot kuluivat sitä kolutessa. Sen syövereistä löytyi monia laitteita ja järjestelmiä, jotka valjastettiin Klaanin käyttöön. Verstas ei kuitenkaan ollut pelkkä siunaus; kerran Dox katosi sen syvyyksiin viikoiksi. Kun hänet viimeinkin löydettiin, kumma kyllä metsiköstä linnakkeen ulkopuolelta, hänelle oli syntynyt pakkomielle hatuista.
Lopulta Kepe eristi Verstaan syvimmät kolkat ja teki siitä yleisen varaston sekä oman tukikohtansa ja työpajansa.
Tämä ja monet muut muistot pyörivät filminä hänen silmiensä edessä.
[spoil]Tein sitten minäkin flashbackin reaaliajan jatkoa odotellessa.[/spoil]
Jake seisoi kahviossa. Hän katsoi eteensä. Hänen edessään oli feterra. Jaken takana taas oli valkoinen toa, Glatorianking. Hän makasi maassa, hengitti erittäin tiuhaan tahtiin, ja hänen raajansa olivat murskana. "Hajosit täysin, tällä kertaa kirjaimellisesti", Jake sanoi. "Tässä ei nyt huumori auta, Jake. Totuus on että me kaksi kuolemme tässä ja nyt", Pihisi Gekko. "Älä kuvittelekkaan, olen sitä mieltä, että..." Jake käveli Gekon luokse ja otti satunnaisesta köydestä kiinni. "Herrat..." Jake sanoi ja kiinitti köyden Gekkoon. Jake laittoi jalkansa pöydälle ja otti samasta köydestä kiinni. "Tulette muistamaan tämän päivänä, jolloin melkein saitte kiinni Jaken ja hänen ystävänsä Glatoriankingin." Silloin Jake ponnisti pöydän kulmasta ja heitti heidät köydessä olleen jännitteen voimalla ikkunasta ulos.
Troopperi oli astunut Klaanin porteista sisään. Sisäpihalla liikkui Feterroja ampuen kaikkea liikkuvaa. Pari Matorania yritti rikkoa yhtä kirveillä, mutta sen kuori kesti, ja plasmasäteet ajoivat Matoranit tiehensä.
"Avde", Troopperi mietti.
Yllättäen häntä alkoi huimata, silmissä musteni. Troopperi tunsi yllättäen kivun, joka tuli hänen päänsä sisältä. Hän polvistui tuskasta maahan. Hän näki vain mustaa.
Yllättäen kuului julma ääni.
"Avde"
"..."
"Avde"
"Avde"
Sana "Avde" toistui Troopperin päässä, kunnes hänen hermonsa pettivät. Troopperi irvisti. Tällaista tuskaa hän ei ollut ennen kokenut. Yllättäen ääni vaihtui julmaksi nauruksi. Troopperista tuntui, että valtavat varjoseinät olisivat puristäneet häntä kasaan. Troopperi ei tiennyt, kuinka pitkään hän siinä tuskissan oli ollut, kun sisäinen kipu hellitti. Kuin valtavat, mustat seinät olisivat liikkuneet takaisin paikoilleen. Troopperi alkoi taas nähdä. Kun hän katsoi ylös portin päälle, punainen teksti oli poissa.
Viisikko on jo suhteellisen tolpillaan. Matoro tutkailee seinämiä teleskooppisilmillään, Summerganon tutkii Maken kanssa karttaa. Keetongu pohtii seuraavaa siirtoa. Manu loikoilee vaunussa.
Raiteet loppuvat laavarotkoon. Raiteiden sivuilla menee synkät, kiviset seinämät. Näillä näkymin ainut avoin suunta on taaksepäin.
Nazorakien komentokeskus
"Ne menivät rahtitunnelitunneli 121B:hen. Tunneli on suljettu ja se on umpikuja.", tärkeän näköinen torakka raportoi paperistaan.
"Umpikuja. Mainiota.", torakkakenraali myhäilee.
"Lähetämmekö joukkoja sinne? Valmiit osastot odottavat valvomossa.", sama torakka jatkaa.
Torakat voisivat lähteä itsekseen nitistämään Klaanilaiset, tai odottaa Abzumon joukkoja.
"Lähetämme joukkoja. Ei lähietäisyyttä, pommittakaa heitä raskailla aseilla.", 001 komentaa.
"Kyllä, sir.", Torakka sanoo ja lähtee kuulutushuoneeseen.
Nazorakien rahtitunneli 121B
"Seinät ovat täysin kiinteät. Ei mitään ovia tai aukkoja. Skannasin ne.", Matoro ilmoittaa.
"Yritetäänkö laavan yli vai käännymmekö takaisin?", Keetongu kysyy.
"Tänne on melko varmasti tulossa torakoita. Emme voi kääntyä takaisin.", Makuta Nui sanoo noustessaan.
"Kaksi meistä osaa lentää. make ja Manu saisivat todennäköisesti kuljetettua meidät kaikki toiselle puolelle.", Matoro analysoi tilannetta.
Kuuluu nopea ujellus ja kranaatti osuu vaunuun, räjäyttäen kiskot ja metallisen vaunun. Paineaalto kaataa suurimman osan Klaanilaisista.
Matoro katsoo nopeasti heidän tulosuuntaan, suuren ylämäen huipulla on torakkojen vaunu jossa on kaksi isoa tykkiä.
"Avatkaa tuli!", heliumääni sanoo ylhäällä hyönteisjoukolle.
Lukuisat konetuliaseet sekä suuret tykit alkavat ampua Klaanilaisia kohden.
Pitkä maanalainen käytävä on tullut päätökseensä ja huppupäiset hahmot astuivat päädyn ovesta sisään. Huone, johon he astuivat oli täysin punainen. Sen räikeys sai tulokkaat peittämään silmänsä käsillään, sillä katossa sijaitsevat lamput saivat huoneen värit polttamaan heidän verkkokalvojaan.
Kun heidän silmänsä olivat tottuneet tilaan, hahmottivat he vihdoin huoneen päätyseinään maalatun mustan kämmenen ja vanhan kyyryselkäisen turagan istumassa pöydän ääressä.
Hahmot kävelivät turagan luo ja kumarsivat. Toinen heistä ojensi kapselin, jonne Purifier oli vähän aikaa sitten antanut mustan kortin. Turaga nosti kortin käteensä ja hymyili.
"Olette tehneet loistavaa työtä, olemme entistä lähempänä tavoitettamme."
Hahmot pudottivat vihdoin viittansa päältään ja niiden alta paljastui kaksi isokokoista Vahkia, jotka tuijottivat turagaa tiiviisti.
"Kenraali on tulossa tänne. Oletamme, että toinen avain on hänellä", sanoi toinen vahkeista.
Turaga nyökytteli tyytyväisenä: "Hienoa. Odotan innolla tapaavani hänet, hän on varmasti iloinen kuullessaan, että suunnitelma etenee."
Vahkit seisoivat hiljaa ja katsoivat, kuinka Turaga asteli kaapilleen ja nosti sieltä pienen valkosinisen pallon, jonka sisällä värisi jokin.
"Kenraalilla on varmasti ollut kiireitä, kun ei ole pitänyt yhtettä näin pitkään aikaan. Kauankos siitä onkaan?"
"438 päivää", ilmoitti toinen vahkeista."
"Ahh, aivan. Kohtalaisen pitkä aika, kyllä, mutta jätti meille aikaa toteuttaa hänen suunnitelmansa", turaga mutisi, "ja olen varma, että hän haluaa saada tämän käsiinsä niin pian, kuin mahdollista", turaga jatkoi osoittaen palloa kädessään.
"Voitte poistua. Jatkamme huomenna radan korjausta."
Vahkit kumarsivat ja poistuivat paikalta. Turaga asetti pallon varovasti takaisin laatikkoon ja laittoi kortin aivan sen viereen. Ennen, kuin turaga sulki laatikon, hän sanoi vielä yhden asian:
Abzumo käveli läpi tunneleiden komentohuoneeseen. 001 odotti häntä. Hän seisoi selin Makutaan, joka saapui ovesta. Sitten hän käänsi kasvonsa kohti Abzumoa ja sanoi:
”Sinä epäonnistuit, rakas ystävä.” Hän hymyili pirullisesti Makutalle. Tämä irvisti.
”Makuta Nui on kiero olento, sssssinähän tiedät ssssen, etkö vain, 0001?”
”Älä kutsu minua siksi.”
”Mikssssssi en?”
”Koska nimeni on 001.”
”Sssssssh.”
”Sihinä vaietkoon. Minulla on parempaakin tekemistä kuin kuunnella vähä-ä-”
”Niiiiin? Minkä?” Älä menetä hermojasi, 001 ajatteli. Miksi hän yrittää saada sinut suuttumaan? Ihan omaa piruuttaan. Eikö sssssse olekin ilkeä?
Kenraali katsoi Makutaa. Makuta tuijotti takaisin. Äärimmäisen häijysti.
”Olkoon”, 001 sanoi lopulta.
”Olkoot”, Makuta vastasi. Kumpikin käänsi katseensa isoon näyttöruutuun, jossa näkyi kuva pommitukselta suojautuneista klaanilaisista.
”Minä kossssstan tämän vielä tänään”, Abzumo sanoi.
”Varmastiko?”
”Kyllä.”
”Toivon mukaan he eivät pääse keskustaan asti.”
”Niin. Toivoa sssssopii.”
Kumpikin oli hiljaa. Klaanilaisilta alkoivat loppua piilopaikat. Kumpikin ilkeistä juonittelijoista katsoi tyytyväisinä torakoiden tuloksia. Klaanilaiset olivat ansassa.
Jake oli jälleen hyödyntänyt Hyllyssään olevaa Hopean meren piraatti-trilogiaa huoneessaan ja heivannut kaksikon turvaan, mutta GK oli edelleen puolustus kyvytön.
"Jake, ota miekkani siihen asti kun saan korjausta... jos saan", Gekko sanoi synkästi.
"Selvä ystävä"
Jake repäisi Miekan GK:n hajonneesta kädestä jossa vain sormet olivat kiinni käsivarressa.
Jake otti miekan ja alkoi kuulla taas Feterrojen hyrinää.
"Mitäs nyt kapteeni Jake?", Glatorianking virnuili.
Tawa yritti toivottomasti saamaan itsensä irti Feterran otteesta, mutta mikään ei näyttänyt onnistuvan kun hänen mielensä täytti pelkästään ajatukset pahimmasta.
Guardian seisoi hyvin lohduttomasti asetelman keskellä. Tämä oli yksi niitä harvinaisia hetkiä, jolloin hän alkoi todella epäilemään rooliaan Adminina. Sininen Skakdin hienpisarat valuivat hänen otsaansa pitkin, hän ei kyennyt keksimään mitään mikä auttaisi heitä tilanteessa enään.
Feterrat alkoivat jännittää otettaan Klaanilaisista. Killjoy tunsi kuinka hänen kypäränsä ja kyborgikehonsa vakautta pantiin todelliselle koetetukselle. Paaco on kokonaan riisuttu aseistaan ja on täysin kyvytön edessä olevaa metallihirvitystä vastaan.
Silloin samaan aikaan huoneen nurkassa, särkyneen panssari-ikkunan vieressä, Kepe heräsi tajuttomuudesta. Hän tuki käsivarsillaan itseään hieman ylös jotta näkisi mitä oli tapahtumassa. Kukaan huoneen muista henkilöistä eivät näyttäneet huomaavan häntä vielä. Ensimmäinen asia minkä valkovihreä Toa näki seistessään oli hyvin lamauttava; Feterrat saivat kiinni Killjoysta, ja Tawastakin ja Guardian seisoi siellä täysin avuttomana.
Kepe alkoi heti miettimään kiireisesti suunnitelmaa, mutta jokainen idea mikä hänen päässään liikkui joutui heti ammutuksi alas kun hän muisti Metalliolentojen kyvyt. Hän vapisi hieman ajatuksista ja hieroi toisella kädellään kasvojaa rahoittaakseen itseään hieman. Juuri silloin hän keksi ajatuksen, joka varmasti toimisi. Mutta sen toteuttaminen saattaisi hyvinkin vahingoittaa häntä itseä ja jopa koitua hänen tuomioksi.
"Ei", Kepe ajatteli, "Klaanilaisten elämä on paljon tärkeämpi. Minun on tehtävä se, vaikka mitä tapahtuisi".
Päätöksen tehtyä valkovihreä Toa alkoi nostamaan itsensä lattialta pois. Vaikka hänen kylkensä ja olkapäänsä olivat vakavasti murtuneet osuessaan seinään, mutta hän silti nousi ylös seisoen lujatahtoisesti.
Kepe asetti itsensä vakaaseen asentoon ja alkoi venytti kätensä molempia Feterroja päin. Hän seisoi ikkunoiden edessä, jonka takana oleva iltataivas näytti kuin olisi voinut ahmaista Toan loputtomaan tyhjyyteen. Hänen naamionsa Friik alkoi hohtamaan ja sai hänet näyttämään valaistetulta esiintyjältä mustan esiripun edessä.
Silloin muut huomasivat viimein Kepen olemassaolon. Klaanilaiset tajusivat heti mitä Kepe oli yrittämässä. Feterrat analysoivat tilanteen ja päättivät sinetöidä työnsä ennen valkovihreän Toan eliminoimista. Paacoa pitelevän Metalliolennon olkapäissä olevat kilven muotoiset plasma-aseet tähtäsivät viherkultaista Toaa päin; Veren punainen hehku alkoi loistamaan niistä. Mutta juuri ennen kuin se kykenikään ampua, sen plasma-aseet alkoivat hitaasti muuttamaan muotoaan ja alkoi taittelemaan kuin muovailuvahaa. Aseiden muovaus aiheutti vakavan toimintahäiriön ja purkautui useisiin sähkönkipinöihin ja lieskoihin, vieden samalla yhden sen mekaanisista raajoistaan mukana, pudottaen Paacon maahan. Kepe oli käyttänyt molekyylihallinnan naamiovoimiaa Olentoa päin. Jokainen naamiovoiman käyttämä sekuntti oli tuskaa Kepelle, mikä oli yksi syy miksei hän käyttänyt naamiota yhtä yleisesti kuin olisi halunnut. Jokainen hetki tuntui kuin häntä lyötäisiin tuhansilla metallitangoilla ja hänen sisältöään raadellaan metallitaltalla. Siitä huolimatta Kepe ei luovuttanut vaan jatkoi naamionsa käyttämistä.
Nyt aseeton Feterra pyrki heti eliminoimaan valkovihreän Toan ensiksi. Guardian ymmärsi heti tilanteen ja nappasi lattialla olevaa Vartija-plasmakivääriään. Hän ehti ampua Kepeä lähestyvää Feterraa päin harhautaakseen sitä. Mutta toinen Feterroista huomasi heti sinisen Skakdin aikomukset ja ampui häntä ja kivääriä olkapäissä olevilla plasma-aseilla. Kivääri tuhoutui plasma-ammuksen iskeytyessään. Guardian ehti väistää ammuksen, mutta kompastui maahan kun hänen jalkansa astui lattialla olevaan huonekalun sirpaleeseen. Mutta juuri silloin Kepe alkoi muovailemaan naamio voimillaan toisen Feterran Tawaa ja Killjoyta pitelevillä raajoilla. Hiki valui hänen ihonsa päällä naamion käytön aiheuttamasta aristuksesta, mutta hän silti yritti pitää itsensä jaloillaan.
Feterran ote alkoi hellitä muovauksesta, jolloin Tawa ja Killjoy päästivät itsensä viimein vapaiksi. Killjoy näki tämän tilaisuuden ja nappasi ionikatanan, iskien sen kaikilla voimillaan Feterran oikeaan puoliseen silmään, käynnistäen miekan sähköenergian täysille.
Silmä rikkoutui. Metalliolento alkoi perääntyä ja liikutti raajojaan satunnaisesti särkyneen silmäänsä päin. Olento näytti kuin vääntelehtisi kivusta. Tawa lähti siinä ajassa auttamaan lattialla makaavaa Paacoa.
Mutta juuri ennen kuin Kepe olisi voinut viimeistää tekonsa, aseeton Feterra nappasi hänestä kiinni ja iski hänet toisen, vielä ehjän panssari-ikkunan läpi, pidellen häntä keskellä ilmaa. Valkovihreä Toa lopetti naamiovoimansa käytön kun Metalliolento puristi hänen kasvojaan. Vaikka kipu oli sietämätön, Toasta se oli helpotus verrattuna naamionsa käyttöön tuomaan aristukseen joka hallitsi hänen koko kehoa. Killjoy ei voinut hyökätä Feterraa päin, peläten että saattaisi aiheuttaa Kepen putoamaan tornin yli vuorovaikutuksena; noin vaarallisella korkeudella ei kukaan selviytyisi.
Ilman plasma-aseitaan Feterra oli silti hyvin vaarallinen. Feterra alkoi iskeä metallisellaa kourallaan valkovihreän Toan rintakehään.
Mutta juuri ennen kuin Olento ehti osuakaan Kepeen, pitkään huiviin pukeutunut hahmo ilmestyi heidän eteen, keinuen pitkän köyden päällä ja potkaisi molemmilla jaloillaan Feterran ja Kepen pois ikkunan laidalta. Hahmo ampui kiiltävän valonsäteen Kepeä pitelevään käteen päin ja sai hänet lipeämään pois Metalliolennosta, jolloin hahmo heitti hänet pois lähettyviltä.
Feterra otti hyökääjästään jalasta kiinni ja heitti tämän pois itsestään. Hahmolta kesti hetken kunnes sai itsensä aloilleen heitosta, jolloin Klaanilaiset viimein näkivät hänet tarkasti lievän valon alla.
Hahmo oli kullanpunainen ja Avohkiin näköinen naamio kasvoissa: Se oli Domek. Klaanilaiset eivät melkein tunnistaneet häntä ilman lierihattuaan päässä. Toisin kuin yleisesti, Domekin ilme oli verrattain paljon vakavempi ja kylmempi eikä näyttänyt haluavan puhua yhtään.
Valkovihreä Toa makasi kylmällä lattialla eri kipujen aiheuttamasta väsymyksestä ja menetti tajunnansa.
"Varasuunnitelmia?", Killjoy kysyi Tawalta.
"Paaco, mene hakemaan Kepe pois, minä ja Guardian pidämme selustaa. Domek ja Killjoy, hoitakaa toinen olennoista!", Tawa käski muille vastauksesi.
Feterrojen sisäiset kommunikaattorit alkoivat taas sihistä ja heidän komentajansa ääni alkoi taas kaikua.
"Se on Valon Toa. Vangitkaa hänet, keinolla millä hyvänsä."
Kommentonsa kuullessa Feterrat alkoivat kohdistaa jokaisen huomionsa takaisin Klaanilaisiin ja lähestyivät nopeasti heitä päin.
Joukko raskaasti aseistautuneina Nazorakeja on linnoittautunut ylämäen huipulle kapeaan tunneliin. Ne pommittavat Klaanilaisia jatkuvasti.
Kymmenien biojen päässä, alamäen juurella ja laava-altaan välissä tykistökeskityksen kohteilla on ongelmia. Kaatunut vaunu toimii jotenkuten suojana. Manu käyttelee suojakenttävoimaa, tosin jos siihen osuu räjähtävä ammus, paineaalto voi heittää Makutan suojakenttineen laavaan.
"Hyviä ideoita?", Matoro kysäisee.
"Eipä erityisesti.", maahan hyppäävä Keetongu huutaa. Nazorakin ammus osuu häntä reiteen.
"Ylitetään tuo rotko! Se on ainut mahdollisuus päästä tästä!", Make huutaa. Hän hyppää taaksepäin, avaa siipensä ja nousee jonkun verran ilmaan.
"...Miten? Tässä on vähän kiire!", Summerganon huutaa vaunun takaa.
Mahriking lataa tulienergiaa ja ampuu yhden palavan aallon Nazorakeihin. Hänen toiseen siipeensä osuu, ja Tulen Toa on lähellä pudota. Hän näkee siipensä reunassa luodinreiän. Se ei vie häneltä lentokykä, mutta heikentää.
Makuta nui keksii mitä tekee, se tosin ei ole välttämättä niin mukavaa muille Klaanilaisille mutta mitä väliä. Hän ampuu mangetismisäteitä laavarotkon toiselle puolelle. Voimakas mangeetti vetäisee kovaa Klaanilaiset (Paitsi teleportanneen Manun) päin kiskoja rotkon yllä.
Matoro iskeytyy kovaa metallikiskoja päin. Hänen selkänsä koki erittäin kovia iskussa. Metallinen vaunu syöksyy häntä päin.
"Argh!", Matoro tokaisee. Hän yrittää nousta, mutta mangetismi estää sen.
"Mangetismi pois! Mangetismi pois!!!", Matoro kiljuu. Metallivaunu putoaa jään Toan jalkojen viereen. Matoro huokaisee.
Kunnes uusi räjähdys osuu Klaanilaisten asemiin. Nyt heillä on ainakin perääntymisreitti.
Makuta Nui raahasi joukkiotaan pitkin tunneleita. Nazorakeja seurasi jonkin matkan päässä. Kenelläkään ei ollut erityisen hyvä olo. Jokaisella oli melko pahoja haavoja. Nazorakeja riitti aina lisää.
Makuta Nuin ajatukset pyörivät torakoissa, niitä oli kaikkialla. Seuraavaksi ne olivat hänen edessään. Manu katseli pöllämystyneenä torakkaa kasvoista kasvoihin. Tunnelin toisesta päästä oli tullut lisää torakoita. Takaa tuli torakoita. Itse asiassa kolmannestakin haarasta – he nimittäin olivat risteyksessä – tuli torakoita. Klaanilaiset valmistautuivat jälleen taisteluun. Tällainen ei ollut mukavaa. Pian heidän onnensa päättyisi. Joku kuolisi.
Makuta Nui käytti jälleen päätään. Loistavia ideoita satoi tyhjästä. Hän istuutui lattialle ja alkoi laulaa. Hän lauloi irvokasta, irstasta laulua, jonka sanoitukset hän veti hatusta. Torakat kuuntelivat ällistyneenä.
Tämän illuusion laulaessa keskellä risteystä oikea Makuta Nui hiippaili yhteen tunneleista. Muuta klaanilaiset hän varoitti pois alta telepaattisella viestillä. Jokainen ryntäsi nopeasti johonkin kahdesta tunnelista; kolmas, josta he olivat tulleet, ei ollut järkevä vaihtoehto.
Manu räjäytti tunnelin katon. Torakat kirkuivat. Eivät siksi, että tunneli romahti heidän päälleen, vaan siksi, että laulu päättyi niin karmeasti. Ehkä en ala harrastaa laulamista, Makuta tuumi. Jospa jätän ne hommat Snowielle.
Manu katsoi ympärilleen. Hän makasi maassa. Hänen vieressään makasi torakka. Manu mietti hetken, pitäisikö hänen räjäyttää torakan pää tuusan nuuskaksi. Sitten hän äkkäsi Maken, joka makasi torakan toisella puolella. Keetongu, Matoro ja Summerganon olivat jääneet toiseen tunneliin. Tai kuolleet, Manu ajatteli. Hän nousi ylös lattialta. Estäessään kaatumisen hän huomasi, että oli kuluttanut loputkin voimistaan katon räjäyttämiseen. Jaha. Ei sitten enää hienoja supervoimia…
Makuta herätti MahriKingin, joka voihkaisi tuskasta. Hänen jalkansa läpi oli mennyt suuri, kivinen piikki. Manu veti sen irti. Torakka heräsi ääneen, joka pääsi Maken suusta. Make tinttasi tämän tajun kankaalle. Manu mietti, olisiko itse tappanut tämän. Ehkä ei sittenkään kannattanut ajatella sellaista. Nyt oli vain yksi tie: tunneliin oli mentävä. Parivaljakko lähti talsimaan mustaan syvyyteen.
Matoro pitelee päätään. Hän nousee hitaasti kaiken tomun ja kiven keskeltä.
Jään Toa saa silmänsä auki ja katsastaa tilanteen.
Kuolleita Nazorakeja. Tai vähintään tajuttomia.
Kivimurskaa. Isoja sortuneita lohkareita. Iso keltainen möykky. Hei, se keltainen möykky onkin Keetongu.
Matoro ryntää - tai liikkuu niin nopeasti kuin äsköisen jälkeen voi liikkua - Keetongun luo. Ison rahin ainut silmä on ummessa.
Matoro koittaa herätellä Tongua. Hän katselee samalla huonetta, paikantaakseen jonkun muun.
Summerganon on yhdessä kulmassa. Ilmeisesti käsi jäänyt kivien alle.
"Toa! Nouse, kädet ylös!" yksi torakka huutaa Matoron takaa. Se osoittelee Zamor-pistoolilla Toaa.
Matoro nousee hitaasti seisomaan, ja nostaa kädet ylös. Hän on selkä torakkaa päin.
"Mistä minut pidätetään?" Matoro kysyy ivallisesti.
Torakka tulee lähemmäs, painaa pistoolin Matoron niskaan ja ottaa tämän pitemmän miekan. Toa potkaisee nopeasti taaksepäin, Nazorakin jalkaan. Torakka kaatuu maahan iskusta, ja Jään Toa nappaa vyöstään lyhyemmän miekkansa ja osoittaa sillä uhrinsa kurkkua.
Hän potkaisee Zamor-pistoolin kauemmas.
"Osat vaihtuivat, torakka", Matoro myhäilee.
"Onko sinulla alueen karttaa?" hän jatkaa.
Hyönteisotus sähisee jotain ja osoittaa vyötään. Matoro nappaa vyön taskusta vihkon ja sitoo torakan neljä kättä vyöllä sen selän taa. Hienovaraisen nuijanukutuksen jälkeen Matoro pujottaa karttavihkon vyöhönsä ja menee katsomaan Summerganonia.
Keetongu tunsi olonsa kurjaksi. Häntä oli äskettäin ammuttu jalkaan, hän oli kuullut karmeinta laulua ikinä ja hänen päälleen oli tiputettu katto.
Hän aukaisi (yhden) silmänsä. Pyöreän näkökentän laidassa hahmo potkaisi toista jalkaan. Hieman lähempänä näkyi hahmon ruumis, jonka Keetongu tunnisti Summerganoniksi. Päässä selveni.
Keetongu nousi hämmästyttävän nopeasti ja potkaisi sidottua ja tajutonta torakkaa päähän. Samaan aikaan zamorin aiheuuttama kipu valtasi jalan ja Keetongu lysähti kumoon.
"Umf."
Matoro käveli hänen luokseen. Suga oli hereillä, mutta hänen kätensä päällä oleva kivi esti hänen nousemisensa.
"Tongu, Summerin käsi on jumissa, voisitko nostaa-" Matoro sanoi, mutta joutui Tongun keskeyttämäksi.
"Matoro, vasen rintatasku."
Matoro työnsi kätensä Keetongun rintapanssarissa olevaan aukkoon. Hän kuitenkin vetäisi sen äkkiä pois, sillä tasku oli täynnä kellertävää tahnaa.
"Yäh!" Matoro huudahti ja hankasi tahnan kiveen.
"Pistä sitä tököttiä jalkani haavaan", Keetongu sanoi. Matoro toimi, joskun vasten tahtoaan. Tahna kuitenkin lievitti kipua ja haava alkoi parantua. Keetongu nousi ja meni auttamaan Summeria. Jalka voi jo paljon paremmin.
Hoikka vihreän kirjava hahmo hyppi puissa. Hänet tunnettiin nimellä "Ninja" ja hän oli Veljeskunnan ninjaklaanin jäsen. Hyppien puusta toiseen, Ninja harjoitteli ninjataitojaan.
"Isken jo nyt yhtä nopeasti kuin tuuli ja katoan kuin varjo, joten miksi tarvitsen harjoittelua", Ninja ajatteli itsekseen, kun kuuli alhaalta ääniä. Ninjataidoillaan, Hunaa kantava Matoran pudottautui puiden runkoja ja liaaneja käyttäen alaspäin metsän pohjalle.
Metsän pohjalla, kaksi olentoa kuorsasivat. Toinen oli mustan ja limetin vihreä, toinen musta ja violetti.
"Keitä olette, muukalaiset", Ninja huusi, herättäen Umbran ja Levahin.
Matoran mulkoili kaksikkoa, jotka heräsivät säpsähtäen.
"Olemme vain Ba-Matoran Umbra ja Orton Levah. Mitä muuta haluat tietää?" Levah vastasi, ottaen maasta yhden ilmasaksensa.
"En tullut tänne vain herättämään teitä, tulin myös varoittamaan teitä oudoista olennoista jotka ovat hyökänneet Bio-Klaaniksi kutsutun järjestön linnoitukseen", Ninja vastasi, peittäen nyrkkirautakädellään suunsa kun puhui.
Tämän kuullessaan Umbra sai välähdyksen menneisyydestään. Hän näki taas Klaanin loiston ja kuinka hän keltaista Rurua muistuttavaa naamiota kantavana Toana käytti Mode-kiveään sääntöjenrikkojiin.
"Meidän pitää lähteä Bio-Klaanin linnoitukselle nyt Levah", Umbra sanoi huolestuneena. Levah pystyi näkemään Umbran surulliset silmät tämän Pakarin takaa.
"Se paikka merkitsee minulle jotain, mutten tarkoin muista mitä. Minun on pakko päästä linnoitukselle mahdollisimman nopeasti"
Levah nyökkäsi.
"Hyvä on Umbra, lähdemme nyt matkaamaan kothi linnoitusta. Ja kiitos näistä tiedoista muukalainen. Saanen kysyä, mikä on nimesi?" Levah vastasi ja kysyi Matoranilta kysymyksen.
"Minulla... Ei ole varsinaista nimeä. Minut tunnetaan vain nimellä Ninja", Hunaa kantava muukalainen sanoi, kadoten varjoihin yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
Umbra ja Levah lähtivät juoksemaan metsän siimeksessä kohti Klaania.
Guardian katsoi tyrmistyneenä plasmakiväärinsä savuavaa raatoa, joka makasi kolmena osana komentokammion lattialla taistelun kaataman tuolin vieressä. Vartija-kivääri oli ollut hänellä niin kauan kuin hän muisti ja pelastanut hänen henkensä niin sodassa kuin sen ulkopuolella. Kivääri oli ollut yksi harvoista kaltaisistaan, sillä sisällissodan jälkeen suurin osa Vartija-luokan kivääreistä oli myyty eteenpäin pääasiassa osina. Guardian oli pitänyt kiväärinsä siitäkin huolimatta, että malli oli auttamattomasti vanhentunut.
Nyt Guardianin toiseksi vanhin ystävä oli kuitenkin pieninä savuavina palasina. Jos tilanne olisi ollut toinen, Skakdi olisi tuntenut syvää haikeutta.
Tällä hetkellä Guardian päätti kuitenkin keskittyä kuolemansa välttelyyn.
Feterran hyökkäystahti oli kiristynyt. Kaikki sen aseet eivät toimineet enää yhtä hyvin, mutta metallinen olento yritti yhä parhaansa mukaan. Verenpunainen plasma-aalto latautui tasaisella huminalla Feterran olkapäässä ja räjähti usein kohti Tawaa tai Guardiania. Välillä Feterra ampui tappavan räjähtäviä plasmalaukauksia, mutta taistelun tahdin nopeutuessa se joutui turvautumaan nopeampaan ja heikompaan plasmatulitukseen ja pitkien luurankomaisten käsiensä päästä lenteleviin pieniin valkoisiin tainnutuslatauksiin.
Tainnutuslataus lensi kohti tällä hetkellä aseetonta Guardiania. Hän heilautti päänsä nopeasti sivuun ja ammus napsahti huoneen lattiaan rätisten sähköisesti. Guardian vetäisi pistoolinsa vyöltään ja täytti sen lippaan vauhdikkaasti. Samalla Feterra oli kuitenkin jo ehtinyt käynnistää toisen kouransa tainnutussäteen ja laukaisi sen kohti sinistä Skakdia.
Akrobaattisesti huoneen läpi loikkiva Tawa ehti tielle ja otti valkoisen tainnutuslaukauksen vastaan keihäällään. Osuman tärähdys sai sähkön Toan melkein pudottamaan keihäänsä ja horjahtamaan taaksepäin, mutta hän onnistui korjaamaan asentonsa juuri ennen Feterran kohtalokkaampaa olkapääsuojuksen tapposädettä. Säde räjähti punaiseksi plasman ja sähköisen energian pilveksi osuessaan Tawan suojaukseen.
Feterra oli jo valmiina uuteen kuolettavaan plasmalataukseen, mutta niin olivat myös adminit. Tawan sähkölataus osui suoraan Feterran päähän ja vaikka tunteeton olento ei reagoinut näkyvästi osumaan, sen tähtäys häiriintyi selvästi. Plasmalaukaukset ainoastaan hipaisivat Guardianin harjaa hienovaraisesti, mutta aiheuttivat silti parin sekunnin ajan kivullista poltetta.
Kun Tawa piteli Feterraa kahdella sähköstä koostuvalla köydellä paikoillaan, Guardian ampui robottia tähdäten kaksin käsin Zamor-pistoolillaan. Pienikokoiset smaragdinvihreät kuulat lensivät aseesta ilman läpi vähäisin äänin ja osuivat Feterran kuoreen jättämättä sisäänmenoaukkoa. Sekunnin päästä haarniskan läpäisevien Zamor-kuulien sisällä olevat pienoisräjähteet kuitenkin aktivoituivat jossain Feterran sisällä ja räjähtivät kumeasti jättäen Feterran panssariin pyöreän ulkonevia lommoja. Feterra ei vastannut mitään, mutta hyökkäys ei ollut selvästi jättänyt sitä täysin vahingoittumattomaksi.
Guardian jatkoi tulitusta Tawan pidellessä mekaanista sylinteriä paikoillaan. Paikallaan leijuva Feterra alkoi jo liikkua Tawan otteessa epätasaisemmin ja sen keskimmäisen silmän valo himmeni hieman.
Guardian oli vaihtamassa lipasta, kun takaa tullut valkoinen säde osui hänen käteensä ja heitti Zamor-pistoolin huoneen toiseen päähän. Toinen valkoinen säde osui pahaa-aavistamattomaan Tawaan, joka kaatui maahan ja menetti otteensa Feterrasta.
Guardian kääntyi hieman ja huomasi, että ammus oli tullut toisesta Feterrasta, jota Domek ja Killjoy yrittivät pidätellä parhaansa mukaan. Sen enempää hän ei ehtinyt tutkia tilannetta, sillä Tawan otteesta paennut hieman lommoinen ja kärpäsmäisen epätasaisesti paikallaan lentelevä Feterra oli ladannut plasmansa jo täyteen voimaan.
Guardian ei ehtinyt miettiä. "Plasma. Päälle."
Feterran ja Guardianin plasmasäteet osuivat yhteen ja räjähtivät sokaisevasti ilmassa levittäen suuren lämpöaallon huoneeseen. Lämpöräjähdyksen alla lojuva rikkinäinen tuoli syttyi tuleen hetkessä ja loi hieman valoa huoneeseen, jolloin Feterran piirteet hahmottuivat entistä paremmin. Nyt Guardian ja Tawa havaitsivat koneen pohjassa olevan moottoria muistuttavan osan kokonaisuudessaan. Nyt he tiesivät, mitä oli hajotettava.
Ongelmaksi osoittautui vain se, että Guardianin pistooli oli huoneen toisessa päässä. Guardianin panssarin heittoveitset eivät olleet tehneet vahinkoa Feterran kuorelle aiemminkaan, joten ne olivat poissa kysymyksestä. Sinisellä Skakdilla oli tietysti yhä silmiensä plasmasäde, mutta sekin oli vain kuumentanut Feterran metallista kuorta.
"Paaco?" Guardian huusi taaksepäin, mutta piti yhä Feterran tiukasti näköpiirissään äkkiliikkeiden varalta. "Ase!"
"Mitä?"
"Jossain takanasi on asekaappi", Guardian vastasi. "Heitä minulle jotain."
Paaco antoi äänimerkin ja heitti jotain Guardiania kohti. Guardian kääntyi nopeasti ja tarttui lentävään esineeseen. Adminin yllätykseksi se muistutti enemmän mekaanikon työkalua kuin oikeaa asetta.
"Tämä on jakoavain!" Guardian huusi Paacolle.
"...ja?"
"Väärä kaappi!"
"Kaikilla meillä ei ole yönäköä. Entä tämä?"
Guardian heitti jakoavaimen maahan ja valmistautui ottamaan vastaan seuraavan Paacon heittämän esineen. Se osoittautui huomattavasti terävämmäksi kuin jakoavain, mutta ei ollut huomattavasti isompi.
"Machete. Parempaan suuntaan."
Guardian kääntyi välillä katsomaan Feterraa ja heitti tätä kädessään olevalla viidakkoveitsellä. Se ei aiheuttanut erityistä vahinkoa, mutta jostain syystä tunteeton robotti alkoi näyttää hieman ärtyneemmältä.
Seuraava Paacon heittämä objekti osoittautui teräskärkiseksi puukeihääksi, joka kuitenkin osoitti pian todellisen kestävyytensä Feterran luurankomaisissa kourissa. Feterra heitti keihään palaset maassa roihuavaan nuotioon vaikuttaen poikkeuksellisen pilkkaavalta. Sen jälkeen se laukaisi tehokkaan sarjatuliryppään kohti admineja. Guardian onnistui väistämään suurimman osan pienistä plasmaluodeista, mutta kymmenkunta niistä raapi polttavasti tiensä läpi hänen haarniskansa. Tawa torjui ammukset poispäin pyörittäen keihästään.
"Haa!" Paaco huusi voitonriemuisena taistelun äänien alta. "Tämä!"
Guardian kääntyi ottamaan vastaan taas yhden lentävän esineen. Ase osoittautui huomattavasti aiempia Paacon heittämiä esineitä suuremmaksi ja raskaammaksi. Guardian oli pudottaa suuren metallikeihään lattialle, kun se mätkähti hänen käsiinsä.
Kun Guardian katsoi kädessään olevaa keihästä, hän hymyili leveästi. Sen kaksi vierekkäistä kärkeä olivat yhtä teräviä kuin aiemmin. Tämän teräksisen keihään kaksi kärkeä kääntyivät myös hieman sisäänpäin pienellä napinpainalluksella, mikä muunsi keihään käytännössä suureksi viikatteeksi.
Tämä oli Guardianin kolmanneksi vanhin ystävä.
Feterran ympärillä akrobaattisesti hyppivä Tawa keskeytti metalliolennon pohjassa olevan lentomoottorin hakkaamisen ja vilkaisi Guardianin keihästä.
"Sinähän et välittänyt lähitaistelusta?"
Guardian kohotti olkapäitään ja näytti merkillisen ilmeen. Sitten hän heilautti kaikilla voimillaan suurta keihästä kohti Feterraa. Sen viikatteen ja keihään yhdistelmää muistuttava kärki kalahti voimakkaasti robotin päähän ja repäisi ruman särön yhteen sen silmistä.
Guardian ei ollut liikkunut paikaltaan. Hän oli lyönyt Feterraa keihäällään samasta pisteestä, josta oli ampunut tätä Zamoreilla.
Guardian katsoi Tawaa ja osoitti toisen kätensä sormella keihästään.
"Näyttääkö tämä sinusta lähitaisteluaseelta?"
Makuta Nui ja MahriKing kävelivät tunnelia pitkin. Autio pimeys oli heidän ympärillään. Mistään ei kuulunut ääntäkään. Silloin tällöin jompikumpi yskäisi.
Tunneli tuntui loputtomalta. Kartta oli jäänyt Summerganonille, joten he eivät tienneet, missä päin luolastoa olivat. Tilanne ei tuntunut mukavalta.
Toisaalla Matoro, Suga ja Keetongu kulkivat toiseen suuntaan tunnelia pitkin. Heidän tilanteensa oli hieman parempi, sillä heillä li kartta. He tosin eivät tienneet, missä päin sitä he olivat.
Heidän matkansa keskeytyi yllättäen: he huomasivat toisesta suunnasta lähestyvät raskaasti aseistettuja Skakdeja. Heillä ei ollut voimia taistella. Heidät oli lyöty.
”Klaanilaiset ovat hyviä ja kulkevat nyt mukanamme torakkain johdon puhuteltavaksi”, sanoi joukkoa johtava Metorakk, ”elleivät he halua kuolla hyvin tuskallisesti. Näin.” Metorakk osoitti aseellaan Skakdi-toveriaan vieressään ja laukaisi. Tämä suli nesteeksi, minkä jälkeen lattia peittyi kuivuvalla tahnalla. Klaanilaiset katsoivat turtuneena. Siitä sait, typerys, Metorakk ajatteli, kun vastustit ylempääsi.
Aikaisemmin tämä Skakdi oli kyseenalaistanut Gaggulabion vallan. Tietysti minä itse olisin sitä ääliötä parempi johtaja. Mutta aika koittaa vielä…
Klaanilaiset marssitettiin valoisaan tunnelinhaaraan. Pian heitä rahdattiinkin kohti ulompia kammioita.
Luolasto on muuttunut "metallikaupungiksi". Tunneleiden seinämiä on päälystetty metallilla ja ne ovat täynnä ovia. Käytävät ovat jo suhteellisen valoisia ja hyvin järjestäytyneet Nazorak-osastot partioivat käytävillä.
Pakeneminen on erittäin vaikeaa.
Metorakk avaa nopealla vedolla ruosteisen teräsoven ja potkaisee Matoron sinne. Skakdit heittävät taaempana Summerganonin ja Keetongun sisään.
Metorakk vetää ovea kiinni.
"Älkää haaskatko voimianne pakoyrityksiin, ette onnistu", sinihopea Skakdijohtaja ilmoittaa vielä ennekuin huoneen ainut valonlähde sulkeutuu.
Matoro on täysin puhki koko operaatiosta. Hän ei näe juurikaan sellissä, ja vain vajoaa lattialle ja nukahtaa.
Läheinen komentohuone
"No, mitä meinaamme vangeillemme tehdä?", Metorakk tiedustelee pöydän ääressä istuvalta 001:ltä ja Abzumolta.
"Tee mitä lystäät. Makuta Nui ja se Klaanin moderaattori ovat edelleen vapalla jalalla. He ovat tärkeämmät.", 001 sanoo kylmästi ja tutkailee pesän kartastoa tietokoneelta.
"Saan siis vapaat kädet?", Skakdi varmistaa.
"Kyllä, mutta älä riko heitä. Saatamme tarvita heitä vielä.", torakka vastaa.
Metorakk lähtee pettyneenä.
Matoron selli
Matoro on herännyt. Hän nukkui vain jonkin aikaa, mutta tuntee itsensä silti hyvin pirteäksi ja rentoutuneeksi.
Painelukon ääni kuuluu seinän sisältä. Avaimen kilinää.
Ovissa on ilmaisesti paineilmavarmistukset peruslukon lisäksi.
Teräsovi aukeaa, Metorakk tulee sisään.
Skakdi on Matoroa päätä pidempi ja uhkaavan näköinen raskaassa metallihaarniskassaan.
"Tulin hieman juttelemaan. Etkös sinä ole se 'Matoro the Blacksnow'?", Metorakk kysyy.
"Jokainen Gaggulabion mies minut tuntee", Matoro vastaa.
"Miksi tulitte tänne?"
"...Tänne Nazorak-pesäänkö?"
"Niin. Miksi? Klaanin salainen operaatio?"
"Itseasiassa en tiedä aivan tarkkaan", Matoro vastaa, puhuen totta.
"Et tiedä? Miten se on mahdollista?", Metorakk kysyy ilkeästi hymyillen.
"Tiedätkö sinä sitten kaikki suunnitelmat missä olet mukana? Tiedätkö tarkkaan Mitä Nazorakit suunnittelevat? Entä se Makuta?", Matoro vastaa takaisin.
Metorakk tajuaa että hänellä ei itseasiassa ole tarkkoja tietoja heidän suunnitelmistaan.
"Se ei ole nyt tärkeää. Mitä te teette täällä?", Skakdi tivaa.
"Enpä tiedä. Meidän piti tunkeutua Nazorakien pesän keskelle tuhoamaan se, mistä niitä tulee lisää. Mitään tarkempaa tietoa ei ole."
"Et siis tuon enempää tiedä?", Metorakk sanoo ärsyyntyneenä.
"Ei minulle ole mitään kerrottu. Tiedäthän, alaisiin ei luoteta."
Metorakk lähtee tylsistyneenä pois sellistä. Hän tietää että Matorosta ei saa mitään irti, joten turha jatkaa. Hän miltei toivoo pakoyritystä, että hän saisi ylemmiltä tahoilta luvan koviin otteisiin.
Troopperi liikui varovaisesti sisäpihan halki. Hän ei nähnyt ulkona eläviä Matoraneja, ja hän toivoi että ne olisivat kaikki sisällä. Hän oli vain muutaman metrin päässä Klaanin päärakennuksen ovesta, ja oli jo vetämässä sisäänpääsykorttiaan, kun hänen vartaloonsa osui plasmasäde. Se heitti hänet suoraan päin pihalla kasvavaa puuta. Puunrunko rusahti hieman Toan paiskautuessa siihen.
"Tehtävä: Toa eliminoitava"
Näkyviin tuli Feterra. Troopperi sai itsensä ylös maasta, juuri kun Feterra ampui uutta sädettä. Troopperi väisti kierähtämällä sivuun, ja vetäisi miekkansa. Hän hyppäsi ilmaan, aikoen halkaista tuon metallisen olion yhdellä iskulla.
Bong.
Troopperin isku ei tehnyt muuta jälkeä kuin pienen lommon Feterraan, joka tulikin siitä, kun Toa melkein rysähti sen päälle. Troopperi tajusi, ettei niitä voi noin vain tuhota. Hän väisti seuraavan säteen nipin napin, ja alkoi kiertää Feterran taa. Sen sensorit kuitenkin (Tai no tietenkin) havaitsivat liikkeen, ja se kääntyi Troopperin mukaan. Troopperi sukelsi (taas) uuden sinisen plasmapurkauksen ali aivan Feterran eteen, ja tönäisi sen puuta päin. Feterran paiskautuessa puuhun, puu katkesi, ja Feterraan tuli koko törmäyksestä vain pieniä lommoja.
Feterra alkoi tulittaa sarjatulta, jota oli Troopperin vaikea väistellä. Moni osui häneen, tehden jälkiä panssariin.
"En kestä enää kauaa", Troopperi tuumi "Täytyy päästä pakoon siltä."
Huone oli vaatimaton ja pieni, mutta se oli tupaten täynnä väkeä. Muita paljon pidempi Snowman kuunteli pienten hahmojen keskustelua hiljaa, ja piti kiinni rinnassaan olevasta viillosta. Edes matoralaisten taitavimmat lääkitsijät eivät olleet osanneet auttaa lumiukkoa tämän oudon anatomian vuoksi.
No, kipu kasvattaa luonnetta enemmän kuin mikään, Snowman koetti uskotella itselleen huonolla menestyksellä.
Matoralaiset olivat jo pidemmän aikaa käyneet kiivasta neuvottelua tovereidensa vapauttamisesta. Paon turvaaminen oli melko selkeää, mutta vihollispartioiden hoitaminen pois tieltä aiheutti ongelman. Matoralaiset olisivat kovasti halunneet käyttää strategiaa "toa menee ja kukistaa pahikset", vaikka Snowman olikin kovasti selittänyt olevansa moiseen täysin kykenemätön.
Pitkään paikoilla junnanneen keskustelun käänsi lopulta uusille urille Ternokiksi kutsuttu matoralainen, jonka Snowman käsitti vastarintaliikkeen jonkinsorttiseksi kenttäjohtajaksi:
"Hyvä on sitten. Otan joukon urheimpia veljiäni ja sisariani, ja luomme harhautuksen vähän matkan päässä. Toa voinee kukistaa jäljelle jäävät vartijat?"
"Öh, toivon mukaan, mutta eikö tuo suunnitelma ole vähän liian-"
"Parempia ideoita?"
"En voi kyllä väittää, että olisi."
Kun matoralaiset siirtyivät yksityiskohtien suunnitteluun, iski Snowmanille taas kova päänsärky. Silmissä sumeni, ja yhdistettynä haavan poltteeseen tunne oli melko sietämätön. Ei tätä, ei taas, lumiukko mietti. Hänen keskittymiskykynsä ja tarmonsa oli muutenkin tiessään. Hän ei enää ahdistunut ajatuksistaan pettää Klaani. Hän ahdistui siitä ajatuksesta, että oli ehkä tehnyt sen jo.
Umbra ja Levah juoksivat kohti Klaanin rikottua linnoitusta. Muutama muuri ja seinä oli kaatunut sisään ja ympäri linnoitusta kuului räjähdyksiä, plasma ja laseraseiden ääniä ja välkkyi elementaalienergiaiskujen valoja. Koko paikka oli sekasorron vallassa ja ilman täytti kauhistuneiden olentojen huudot.
"Tämä paikka tosiaan kaipaa remonttia", Umbra sanoi Levahille kun kaksikko juoksi sisäpihalle. He näkivät kuinka outo sylinterimäinen olento ampui plasmasarjaa kohti Troopperia. Klaanilainen juoksi pakoon sarjatulta.
"Näistä Ninja varmaan varoitti", Levah sanoi, alkaen ladata ilmasaksiaan.
Tuulenvire lähti saksista kohti kartiomaista, nelikätistä olentoa. Olento kääntyi ja alkoi tulittaa Umbraa ja Levahia.
"Olisit odottanut hiukan että keksin suunnitelman", Umbra sanoi, väistäen täpärästi polttavan plasmapallon.
Toisaalla Troopperi juoksi klaanin seinämän viereen. Hän koetti piiloutua varjojen joukkoon oudolta olennolta.
Avrah Feterra lähestyi Umbraa ja Levahia, jotka olivat piiloutuneet pienen suihkulähteen rippeiden taakse. Feterra tulitti pieniä plasmapalloja kohti heitä ja suihkulähde mureni murenemistaan.
"Meidän pitää tehdä jotain eikä antaa kuoleman tulla", Umbra sanoi, hypäten Feterran eteen. Vaihtaen värinsä violetin ja mustan kirjaviksi, Umbra sai käyttöönsä painovoiman elementaalivoimansa.
"Nyt nähdään kumpi on voimakkaampi", Umbra sanoi, paiskaten painovoimalla Feterran päin klaanin muuria. Olento meni muutaman seinän lävitse, ja lähti lentämään kohti Umbraa. Vihaisena.
Umbra juoksi kohti Feterraa miekka kourassaan, ja iski olentoa tämän yhteen neljästä kädestä. Feterra torjui iskun helposti ja lennätti Umbran muutaman bion päähän.
Toisaalla, Levah latasi aseitaan, luoden tuulenpyörteen jonka hän ohjasi kohti Feterraa. Feterra alkoi pyöriä holtittomasti ja sen sensorit menivät hiukan sekaisin.
Umbra nousi, keräsi miekkansa ja huikkasi Levahin luokseen. Kaksikko lähti yhdessä taistelemaan nelikätistä robottia vastaan.
Umbra iski miekkansa Feterran metalliseen käteen ja Levah iski saksensa kiinni kahteen Feterran käteen. Feterra alkoi ravistella käsiään jolloin Levah roikkui kiinni käsissä. Tämän jälkeen robotti alkoi tulittaa plasmatykillään ympäristöä, yrittäen osua raajoissa roikkuvaan kohteeseen.
Plasmaa lenteli ympäriinsä kuin palavaa öljyä öljylähteen palaessa.
Umbra väisteli plasmatulitusta ja kokosi pieniä kiviä maasta suureksi kivimassaksi jonka hän valmistautui iskemään päin tappajakonetta.
Juuri kun Levah päästi saksillaan irti Feterran raajoista, Umbra lennätti suuren kivimassan päin Feterraa. Isku naarmutti yhtä Feterran silmää siten että silmä meni oikosulkuun.
Feterran silmästä alkoi räiskyä kipinöitä kun rikkoutunut silmä alkoi vaikuttaa olennon järjestelmiin.
Feterra latasi aseensa plasma-ammusta lähestyvään Umbraan. Pieni Matoran olisi yleensä ollut helppo vastustaja Feterralle, mutta tämä olento käyttikin hyväkseen painovoiman elementaalivoimia, jotain jota Feterra ei oikein käsittänyt. Iskien ammuksen kohti Umbraa, Umbra kanavoi painovoimaa, lennättäen ammuksen kohti Feterraa. Ammus poltti Feterran plasmakanuunan tohjoksi.
Huomaten tilaisuutensa tulleen, Umbra ja Levah lähtivät juoksemaan pakoon Feterraa linnoituksen sisälle. Umbra joutui lennättämään painovoimavoimillaan suuren oven auki, koska hänen passinsa ja muut henkilötodistukset olivat tuhoutuneet.
"Tästäpä on tulossa outo yö..." Umbra ajatteli.
Linnoituksen sisäpihalla Feterra nousi, lähtien lentämään ja etsimään muuta saalista.
Lommoja ja halkeamia täynnä oleva Feterra leijui paikallaan kalibroiden aseitaan ja tuijottaen Guardiania ja Tawaa. Sininen Skakdi ja keltainen Toa seisoivat koneen edessä pidelleen keihäitään kaksin käsin. He tuijottivat robottimaista hyökkääjää päättäväisinä.
Avrahk Feterran aiemmin järkkymätön sieluttoman sininen katse oli vaihtunut punaisemmaksi. Sen mekaanisen pään oikealla puolella oleva silmä oli täysin pimeänä ja vasemmalta tuijottava säröili ja lepatti epätasaisesti.
Guardian ja Tawa vilkaisivat toisiaan nopeasti ja nyökkäsivät. Sekunnin päästä Tawa loikkasi sähköisten äänten säestämänä paikallaan leijuvan Feterran alle, pyörähti maata pitkin ja hyppäsi pystyyn valmiissa taisteluasennossa. Nyt adminit olivat mekaanisen kuoleman sylinterin molemmilla puolilla. Feterra käänsi päätään ja aseitaan ja yritti saada molemmat adminit näkökenttäänsä, mutta silmävahinkojen takia sen näkö ei ollut tarpeeksi tarkka. Feterran keskimmäinen ja suurin silmä supistui vihaisen näköiseksi. Rikkinäinen silmä rätisi sähköisesti.
Tawa ja Guardian eivät elehtineet. He lähtivät molemmat kävelemään ympäri Feterraa rauhallisesti samaan suuntaan ja pysyen aivan yhtä kaukana vihollisesta. Adminit pitivät keihäänsä matalina ja Guardianin keihään viikatemainen kärki suorastaan raapikin lattiaa pitäen piinaavaa ääntä. Paikallaan leijaileva Feterra kääntyi rauhallisesti kävelevien kohteidensa mukana, mutta siirteli pitkiä ja ohuita käsiään levottomasti erilaisiin asentoihin. Kädessä sojottavat neljä sormea napsahtelivat yhteen ja auki yksitellen ikään kuin testinä ja varmistuksena siitä, että kaikki toimisi. Kirkkaan valkoisia energiapurkauksia hyppi sormesta toiseen. Feterran olkapäät alkoivat punertaa.
"Yksi. Kaksi. Kolme. Nyt."
Tawa ja Guardian iskivät varoittamatta keihäillään samanaikaisesti. Nopearefleksinen Feterra ampui kahdella kädellään yhden valkoisen latauksen kutakin adminia kohti, mutta sekä Tawa että Guardian astuivat sivuun juuri oikealla hetkellä. Molempien keihäät osuivat robottimaisen sylinterin päähän täydellisellä ajoituksella ja viimeinen pieni toimiva osa Feterran vasemmanpuoleisesta silmästä pimeni täysin. Tawa ja Guardian eivät kuitenkaan pysähtyneet siihen, vaan löivät uudelleen ja uudelleen. Adminien aseet osuivat robottimaisen olennon päähän tehokkaalla rytmillä ja vaikka Feterra yrittikin vastata hyökkäykseen tulituksella tai edes napata keihäistä kiinni kourillaan, se ei onnistunut siihen rajallisella näkökentällään.
"Allegro."
Tawa ja Guardian kiristivät tahtiaan. He hyppelehtivät Feterran ympärillä hallitusti ja iskivät keihäillään yhä nopeammalla tahdilla vähät välittäen osumapisteestä. Feterra alkoi ärsyyntyä jo näkyvästi ja ampui punaisia plasmaräjähdyksiä satunnaisesti ympärilleen. Se pyöritti päätään villlisti yrittäen etsiä edes toista hyökkääjistä.
Feterra hidastui hieman. Tawa ja Guardian pysäyttivät iskusarjansa ja vetivät keihäänsä valmiiksi.
"Crescendo."
Silloin adminit sysäisivät keihäänsä kohti metalliolentoa. He eivät osanneet varautua seuraavaan.
Päätään villisti pyörittävä Feterra katosi sekunneissa. Tawa ja Guardian joutuivat tekemään nopean liikkeen, että välttäisivät toistensa seivästämisen. Adminit katselivat ympäriinsä hämmentyneinä olennon äkillisestä katoamisesta. Edes keinotekoiselle teleportaatiolle tyypillistä valonvälähdystä ei ollut näkynyt hetkenkään verran. Olento oli vain kadonnut. Adminit miettivät kuumeisesti minuutteja ennen kuin kuulivat äänen ylhäältä.
"Bravo", erittäin elävältä ja sarkastiselta kuulostava ääni sanoi epäselvän särinän keskeltä. Guardian ja Tawa katsoivat ylös ja näkivät lommoisen Feterran leijuvan suoraan yläpuolella. Puhuva ääni oli kuitenkin aivan liian luonnollinen kuuluakseen Feterralle. Puhuja oli selvästi jossain kaukana mikrofonin takana. "Bravo, bravo. Hieno esitys. Nyt, aplodit."
Mikrofonin takana istuva henkilö taputti yksinään. Feterra päätti hypätä mukaan ja laukaisi kaanonina kaikuvan sarjatulen valkoisia tainnutuslaukauksia Tawan ja Guardianin päälle. Adminit ryntäsivät mahdollisimman kauas Feterran pommituksesta, mutta yksi ammus osui Guardiania olkapäähän ja sai hänet horjahtamaan. Guardianin olkapää valahti liikkumattomaksi ja käsi puutui välittömästi.
"Esirippu."
Jotain punaista ja hehkuvan kuumaa räjähti Tawan ja Guardianin takana. Guardian kaatui maahan paineaallon voimasta eikä kuullut hetkeen mitään.
* * *
Sydän
Visokki seisoi keskellä reaktorihuoneen sinistä valoa. Reaktorin matala humina kuului Visorakin vasemmalta puolelta.
Jokin seisoi yhden reaktorihuoneen suuren pylvään varjossa.
"Mikä valo", Syvän Naurun kuoroääni sanoi. "Niin kirkas. Niin puhdas."
Visokki ei vastannut.
"Älä huoli. En ole tuhoamassa sitä. En edes voisi. Se polttaa. En ole täällä sen perässä."
Visokki lähestyi varjoa.
"Mitä sinä haluat?" hän viesti Avdelle.
Avde hykerteli itsekseen. "Nimdan."
"Miksi?"
"Työnantajani haluaa sen. En kyseenalaista työnantajani tahtoa."
Visokki näytti hetken pohdiskelevalta. Hän katsoi kahta punaista silmää pimeydessä ja imi itseensä varovaisesti yksittäisiä ajatuksia.
"Työnantaja", Visokki viesti mystisesti. "Ja työskentelet Nazorakien kanssa. Ja Tawa kertoi, että Sheelikakin oli täällä. Ja kuka Z.M.A sitten onkaan, hän lienee ystäväsi."
Varjoissa vilahti leveä valkoinen hymy. "Minulla on paljon ystäviä", Avde sanoi ivallisesti.
"Niin on", Visokki sanoi. "Pelaat aika monella kentällä. Kuinka moni 'ystävistäsi' elää vielä, kun tämä kaikki on ohi?"
"Näytät surulliselta", Avde sanoi sivuuttaen kysymyksen. "Haluatko olla ystäväni?"
Visokki käveli lähemmäs varjoa sanattomasti. Hänen avaamansa psyykkinen tietokanava alkoi täyttyä piinaavasta kohinasta.
"Kenet klaanilaisista suostuttelit petturuuteen?" Visokki sanoi painostavana.
"Jos kertoisin, särkisin pienen sydämesi. Hän oli luotettava."
"Kerro."
Varjojen keskellä seisova Avde pudisti mustaa niljaisen ja pitkän kaulan kannattelemaa päätään. "Voin antaa sinulle kuusi nimeä. Tämä ei kuitenkaan tule olemaan ihan niin helppoa, Visokki. Tietoa tiedosta."
Visokki piti saman tiukan kysyvän katseensa. Valtavan sinihohtoisen reaktorin humina melkein peitti alleen jostain muualta linnoituksesta tulevat taistelun äänet.
"Minä annan sinulle nimet", Avde jatkoi. "Ja sinä näytät pääsi sisällön minulle. Tunnen Nimda Zetan jossain täällä, mutta en tiedä, missä se oikeasti on. Olen täysin varma, että olet nähnyt sen joskus. Tarvitsen vain yhden muiston, siinä kaikki."
Avden lievästi Toamainen musta hahmo muuntautui. Sen monet raajat sulautuivat vähitellen yhdeksi mustaksi kasaksi, joka muodosti pylvään takana olevaan varjoon pienen oven. Sysimusta punaisten silmien täyttämä ovi aukesi naristen ja sisällä odotti vain tyhjää pimeyttä.
Visokki astui kohti ovea, mutta hidasti askeltaan mietiskelevän näköisenä. Hän siirsi koko mielensä voiman suojaukseen lähestyessään mustaa oviaukkoa.
"Kuusi nimeä yhdestä muistosta", aukosta tuleva ääni kaikui. "Hyvä tarjous, eikö?"
Jake aj Glatorianking... palasina näkivät Feterrojen suuntavaan heitä kohti, Gkyritti epätoivoissaan ryömiä suojaan ainoan kätensä avulla, pahaksi onneksi Feterrat huomasivat toan.
GK, oli lopen uupunut kaikkeen tähä pakenemiseen ja tunsi elämänsä olevan päättymässä. Jake koitti heitellä GK,n miekkaa Feterroita päin, mutta nämäolivat selvästi uusia, ne jotka Gekko oli kohdannut kahviossa oli jo hakatttu aiemmin.
"Jake... toivon, että päädymme hyvään paikkaan.", GK sanoi murheissaan.
Jake puristi hammastaan kun feterra löi hänenmiekkaansa:Ei, GK, me selviämme tästä ja lupaan, että saat uuden kehon."
Feterrat ampuivat GK:n ironneet palaset tuhkaksi, Glatoriankingin silmästä tipahti kyynel märälle nurmikolle, hän oli oikeasti kauhuissaan, kauhuissaan enemmän kuin Avden sisällä.
Feterra ampui GK:n miekan Jaken kädestä ja Gk kurottautui sen luo.
"Jake. Lupaa minulle ettet kuole.", GK nousi viha silmissään "kyykyyn" ja raahautui kohti Feterroja, ne olivat keskittyneet vain Jakeen.
Jake iski yhden puun katki ja Feterrat hämmentyivät oudosta liikkeestä, "muistatte tämän päivänä kun..." Jake heitti sankarillisesti kepillä Feterraa, joka oli hämmentynyt tapahtuneesta.
Jake otti GK: miekan laittoi sen selkäänsä omansa kanssa, ja otti Gekon harteillensa ja lähti juoksuun.
"Katsos nyt, pidin lupaukseni."
"Et ihan kokonaan, lupasit minulle myös uuden kehon."
"Ai niin."
"Tule GK, mennään."
Kaksikko eteni pusikossa kohti Keetongun pajaa juosten torjuessaan ja väistäessään ohi kiitäviä säteitä.
Troopperi oli juossut Feterraa pakoon sisäpihalla olevan kiven taa.
"Mikä se oli?" hän mietti, "Ainakin vaikea se oli tuhota. Kenen hallinnassa nämä metallioliot ovat, ja miksi ne ovat hyökänneet Klaanille?"
Troopperi kuuli taas Feterran ääniä, mutta tämä ei huomannut häntä. Sen mentyä ohi, Troopperi alkoi liikkua varovaisesti kohti yhtä pärakennuksen salaovista.
Pian hän oli päärakennuksen itäsiiven luona. Troopperi tunnusteli seinää, ja painoi sormellaan kivien väliseen halkeamaan piilotettua nappia. Seinään aukesi aukko, josta Toa puikahti sisälle.
Valot sytytettyään hän huomasi olevansa valkoseinäisellä käytävällä. Käytävän toisella seinällä oli ovia muutaman metrin välein. Täällä ei näkynyt mitään merkkiä vihollisten olemassaolosta. Käytävän toisessa päässä oli ovi, josta pääsi pääaulaan. Troopperi lähti kulkemaan kohti ovea, toivoen tapaavansa aulassa Klaanilaisia.
Sellin ovi avautui. Pakosuunnitelmaa tekevät Matoro, Keetongu ja Summerganon nousivat kohtaamaan tulijat, mutta ovensuuhun ilmestyneet lukuisat Skakdi-aseet saivat heidät nostamaan kätensä kohti kattoa. Metorakk ei halunnut heidän karkaavan tällä kertaa. Hänellä oli mukanaan kymmenkunta häijynnäköistä ja tappavaa skakdisoturia.
"Nyt ulos ja liikettä. Teidät siirretään.", Metorakk murahti. Hänen äänensä oli vakava. Pari Skakdia osoitte heitä ilkeän näköisillä skakdikivääreillä.
Kolmella Klaanilaisella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tanssia Metorakkin pillin mukaan siihen asti, että Make ja Manu lentäisivät pelastamaan heitä. Jos he olivat enää elossa.
Skakdit marssivat vakavana. Matoron aivot raksuttivat. Hän voi jo paremmin, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli skakdien vankina vaihtamassa selliä. Helkkari, tämähän oli rutiinia. Metorakk, vartijoita, pako. Kaikki oli selvää.
"Seuraavan tolpan kohdalla hyppäämme", hän kuiskasi Summerille. Summer viestitti saman Keetongulle.
Tolppa tuli. Matoro pinkaisi skakdikehän läpi juoksuun kuten tuhat kertaa aiemminkin.
Mutta vauhti pysähtyi. Kauimmaisena oleva, erittäin häijynnäköinen sikaria polttava skakdi otti kiinni Matoron käsivarresta, vetäisi salmannopeasti vyöltään yksinkertaisen mutta tehokkaan skakdimutkan ja osoitti sillä Matoron takaraivoa.
"Ei tällä kertaa, Mutalumi... Me emme ole ötököitä."
Skakdinyrkki heilahti. Matoro kaatui tajuttomana maahan.
"Kanna hänet, kasa!" Skakdi karjaisi ja osoitti aseellaan Keetongua. Keetongu nosti maassa makaavan Matoron varovasti. He jatkoivat kulkuaan sieluttomien, metallisten käytävien läpi.
Verstaan ovi aukesi päästäen valon tulvahtamaan sisään. Oviaukossa seisoi hyvin hämmentyneen näköinen otus, joka pyyhälsi sisään kuin koira pakkasesta. Ovi sulkeutui sen perässä, ja valonpuute palasi. Otus läähätti. Valvoja tuhahti tympääntyneenä ja sammutti pienet, välkkyvät valonsa.
Dox huoahti helpotuksesta. Hän sytytti öljylamppunsa, ja tarkisti ettei huoneessa ollut hänen ja Valvojan lisäksi muita. Siellä kuitenkin oli. Hän kuuli takaansa hengitystä ja kääntyi, valaisten pedon kasvoja. Vaanija mylväisi ja huitoi ilmaa käsillään. Se sokaistui, mikä antoi Doxille hetken aikaa reagoida.
Dox lähti juoksuun. Hän syöksyi varaston puolelle, hänelle tutuimmalle alueelle. Hän sammutti soihtunsa ja eteni seiniä tunnustelemalla. Hän vilkaisi taakseen. Kaksi silmää kiilui pimeässä häntä etsien. Se ei kuitenkaan nähnyt nenäänsä pidemmälle. Dox luuli jo pelastuneensa, kunnes Vaanija alkoi nuuhkia ilmaa. Se kävi takaa-ajoon halki pimeiden hyllyrivien.
A4, luki erään hyllyn päässä. A5 seuraavassa. A6. A7. A8. A9... Dox jatkoi juoksuaan henkensä kaupalla. A42, A43, A44, A45... Hän kääntyi oikealle, pois pääkäytävältä, kahden taivaisiin ulottuvan varastohyllyn väliin. B45 luki sen toisessa päässä. C45. D45. E45. F45...
Dox alkoi olla jo syvällä varaston uumenissa. Hän kuuli sydämentykytyksen päänsä sisällä. Hän ei jaksaisi enää kauaa.
Dox saapui kaukana ylhäällä ollutta kattoa kannattelevalle betonipilarille. Sen kylkeen oli pultitettu ruosteiset tikkaat. Hän alkoi väsyneenä kavuta niitä ylös, toivoen Vaanijan hukkaavan hänen jälkensä.
Ei. Se jatkoi takaa-ajoa, kiiveten tikkaita hänen perässään. Hän saapui pienelle tasanteelle, jolla oli laatikko. Erittäin lupaavan näköinen laatikko. Hän vilkaisi alas. Maanpinta oli kymmeniä metrejä hänen allaan. Vaanija oli puolimatkassa ylös. Kuola valui sen suusta noroina, pisarat putosivat alas.
Dox kiskaisi laatikon auki. Ei se ollut laatikko, se oli aarrearkku. Sen sisällä oli kymmeniä kankaisia ja metallisia ihmeitä. Tällaista artifaktikokoelmaa hän ei ollut vielä koskaan nähnyt.
Hän otti käteensä yhden. Se oli metallinen puolipallo, jonka ympärillä kulki nauha. Nauhan alla oli pelikortteja ja tulitikkuaski. Esine oli vieläpä vanha, Suurta Päivitystä edeltävältä ajalta. Sen arvo oli lähestulkoon mittaamaton. Ja kaikki muut esineet arkussa olivat samaa laatutasoa.
Vaanija tarttui Doxin jalkaan. Hänen huomionsa oli herpaantunut liian pitkäksi aikaa. Dox yritti ravistaa olentoa irti, mutta se ei päästänyt.
"Hattuuuhh!" Ignika kuolasi.
Dox vilkaisi esinettä kädessään, näytti hetken hyvin onnettomalta, jonka jälkeen hän alkoi takoa Vaanijaa sillä päähän. Se ulvaisi kivusta ja huitaisi esinettä kädellään. Se putosi alas. Dox katsoi murheellisena sen perään. Hän otti laatikosta toisen, joka näytti korvalääkärin peililtä. Vaanija sai kasvoihinsa kohdistuvaa murjontaa ja päästi otteensa irti Doxin jalasta. Ja samalla myös tikkaista. Se putosi, putosi, putosi, putosi korviaraastavasti ulvoen alla olevaan pimeyteen. Kuului tömähdys, jonka jälkeen oli hiljaista.
Dox riemuitsi. Hän oli päässyt eroon Vaanijasta, ainakin toistaiseksi. Hän hyppi riemusta laatikon ympärillä. Hän ei kuitenkaan huomannut köyttä, johon kompastui. Kompastui, ja tönäisi laatikon alas. Alas tasanteelta. Alas pimeyteen. Pois hänen luotaan.
Tuona yönä Klaanin linnakkeen halki kantautui tuskallinen ulvaisu, jonka vertaista ei siellä koskaan oltu kuultu. Se läpäisi linnakkeen joka ikisen kiven, kantautui sen joka ikiseen kolkkaan. Mutta kukaan ei koskaan saanut tietää, mikä oli saanut noin pienen olennon aiheuttamaan noin suuren äänen.
Komentokammio
Räjähdys heitti Kepen ja Paacon seinään. Sen hiljettyä jostain kantautui huuto, jonka he selvästi kuulivat, vaikka räjähdys oli saanut heidän korvansa miltei kuuroutumaan.
Arkistot
Vaehran oli täysin tietämättömänä linnakkeen tapahtumista, omassa rauhassaan muuraamassa uutta väliseinää Arkistoihin löytämistään ikonisista kivistä. Hän säikähti äkillistä huutoa, joka sai hänet pudottamaan taltan varpailleen.
Trooppinen saari
Snowman oli varma, että oli kuullut erään tutulta kuulostavan äänen. Mutta hän kohautti olkiaan ja laittoi sen päänsärkynsä piikkiin.
Verstas
Dox masentui. Hän oli joutunut eroon suurimmasta aarteesta koskaan. Kyyneleet valuivat hänen silmistään pudoten alas pimeyteen. Tuona hetkenä hän oli onnettomin olento maailmassa, eikä kukaan ollut lohduttamassa häntä.
Hänen mieleensä tulvahti kuitenkin ajatus. Ehkä ylempänä olisi vielä lisää aarteita? Tätäkin mahtavampia, mittaamattoman arvokkaita?
Hän lähti kiipeämään tikkaita ylös, toiveikkaana.
Jonkin ajan kuluttua hän saapui toiselle tasanteelle. Se oli keskellä täydellistä tyhjyyttä. Ei aarrearkkuja ei mitään. Tikkaat eivät jatkuneet enää tästä ylöspäin.
Hän huomasi kuitenkin sillan, joka jatkui kohti kaukana edessä, näkymättömissä, ollutta seinää. Hän astui sille, se narahti. Jos hän olisi voinut valoisammassa ympäristössä nähdä allaan levittäytyvän suunnattoman varaston, hän olisi saanut pahan akrofobisen kohtauksen.
Sillan metallikaiteet tuntuivat kylminä hänen käsiään vasten. Se oli niin kapea, että vain yksi henkilö saattoi kulkea sitä pitkin kerrallaan. Hän jatkoi matkaansa eteenpäin, silloin tällöin ohittaen suunnattomia pylväitä ja taivaasta roikkuvia köysiä.
Hän saapui ovelle. Ovessa ei ollut kahvaa, mutta se aukesi työntämällä. Se narahti kuulostaen siltä, kuin sitä ei olisi oltu avattu vuosisatoihin. Hän löysi itsensä uudesta huoneesta, joka oli huomattavasti edellistä pienempi. Hän tunnusteli seinää. Kaltereita? Kaltereita Verstaassa? Mikä paikka tämä oli?
Doxin käsi löysi valonkatkaisijan. Se sytytti katon loisteputket, joiden epäluonnollinen valo häikäisi hänet, sekä ympäröivien sellien epäsiistit asukit. Hän oli löytänyt salaoven Klaanin tyrmiin. Hän vilkaisi taakseen, ja huomasi oven kadonneen.
Sellien olennot olivat täysin tunnistamattomia raunioita. Ne kalusivat luita likaisilta metallilautasilta ja joivat astioista, joka toimivat samalla toiletteina. Dox oli kuullut kertomuksia paikasta, jonne Bännityiksi kutsutut henkilöt joutuivat. Nyt hän huomasi sen olevan totta.
Viimeisessä sellissä, joka oli lähimpänä raskaasti panssaroitua turvaovea ulos, oli hahmo, joka ei näyttänyt olleen siellä niin pitkään kuin toiset. Se viittoi kohti vartijan vartiopistettä ja sen takana seinällä roikkuvia sellien avaimia.
"jos päästät mut ulos et saa mitään hahahaa läppä saat hatun", hahmo sanoi.
Dox mietti hetken vilkuillen seinällä roikkuvia avaimia hahmon tarjousta. Tyrmien vartija oli näköjään poissa, eikä kukaan ei tulisi varmaankaan koskaan tietämään mitään. Sitä paitsi aarre on aina aarre. Mutta ehkä hänen ei pitäisi. Mutta aarre. Mutta moraali. Mutta aarre.
Hetken kuluttua, katsoessaan ovesta ulos ryntäävää, maanisesti nauravaa hahmoa, Doxille tuli äkillinen syyllisyydentunne.
Verstaan varaston pohjalla
Ignika makasi lattialla. Hän oli kuin unessa. Taivaalta satoi kymmeniä ja kymmeniä hattuja hänen ylleen. Hän tunsi ajan pysähtyneen ja leppoisan musiikin soivan hänen päässään. Hän nappasi ilmasta hatun ja sovitti sitä päähänsä. Hän nappasi muutaman lisää. Hän kieriskeli hatuissa. Hän nauroi.
Umbra ja Levah tutkailivat klaanin linnoituksen tuhottuja käytäviä. Siellä täällä oli kuolleita Matoraneja ja Toia, joiden kehoissa oli jälkiä plasman sulattavasta vaikutuksesta. Ei ollut epäilystäkään että oudot olennot olivat käyttäneet plasmakanuunoitaan näihin onnettomiin olentoihin.
Erään Ilman Toan päässä ollut Komau oli sulanut kasaksi vihreää mössöä ja Toan alla valui vihreää nestettä tämän päästä. Kuolema oli ollut nopea ja tuskallinen.
"Miten voimme voittaa olennot, jotka kykenevät tämmöiseen tuhoon?" Levah kysyi ohimennen, kun Umbra osoitti seinällä olevia Matoranin kappaleita. Hammasrattaita, lihasten ja keuhkojen palasia oli ympäri seinää ja sen lähiympäristöä. Maassa oli Matoranin harmaa pää, jossa oli kolmeen osaan mennyt oranssi Akaku.
Umbra ja Levah kävelivät suuren ikkunan luokse. He näkivät kuinka joukko Feterroja seurasi Glatoriankingin ja Jaken perässä kohti Keetongun telakkaa.
"Mitä nuo kaksi ovat oikein tekemässä!?" Umbra huusi. "Nehän johdattavat robottitappajat kohti Keetongun Steampunk-telakkaa. Sitä en salli"
Äkkiä Levah löi Umbraa saksellaan jalkaan. Orton oli aistinut oudon koneen liikkeet ja Umbra huomasi että heidän perästään tuli varjoista kolme sinistä silmää.
"Taas noit olioita!" Levah huusi, alkaen ladata ilmasaksiaan. Orton vapautti iskun kohti robottia, mutta tuulenvire vaihtoi suuntaansa, osuen seinään, jolloin tiiliä ja muuta tavaraa putosi maahan.
"Hupsista. Nämä eivät aina toimi kunnolla", Levah sanoi, alkaen ladata saksiaan.
Feterra lähestyi kaksikkoa kovaa vauhtia. Ladaten plasmakanuunoitaan ja kohdistaen iskunsa Umbraa ja Ortonia kohti, Feterra ampui plasmaa aseistaan. Umbran onnistuin niukin naukin luoda pysäyttävä suojakenttä, joka vain hidasti plasmapalloja. Suuri plasman ja painovoimaenergian synnyttämä kupla sai aikaan suuren räjähdyksen, joka lennätti Umbran ja Levahin ikkunan läpi kohti ulkopihaa. Räjähdyksen voimasta he lensivät yli vallihaudan ja olivat kovaa vauhtia tulossa törmäykseen maan kanssa. Hajonneen seinämän lähellä, Feterra katseli sensoreillaan kuinka kaksi sen vihollista olivat matkalla kohti tuhoonsa.
Umbra oli räjähdyksen voimasta muuttanut värinsä vastaamaan keltaista eli valominäänsä, ja yritti nyt kuumeisesti kohdistaa voimansa violetiksi muuttumiseen. Hänen vierellään Levah oli tajuton räjähdyksen voimasta.
"Sinulle olisi ollut käyttöä..." Umbra ajatteli, kun sai painovoimavoimansa käyttöön. Hän hidasti painovoimaa hellästi heidän allaan ja kaksikko vältti kuoleman niukasti.
Räjähdyksen seurauksena, Glatoriankingiä ja Jakea jahdanneet Feterrat vaihtoivat suuntaansa ja suuntasivat kohti Umbraa ja tajutaonta Levahia.
"Tästä ei tule mitään hyvää... Ei todellakaan...." Umbra sanoi itselleen, kun joukko tappajarobotteja alkoi lähestyä häntä, ladaten plasmakanuunoitaan ja pyörittäen mekaanisia käsiään...
Paineaalto heitti Domekin maahan ja Killjoy, joka oli juuri ollut Feterran takana horjahti suoraan kohdettaan päin. Feterra reagoi nopeasti ja yksi raajoista paiskasi Killjoyn sivummalle.
Domek sai nostettua itsensä ylös ensin ja veti esiin sauvan, jonka päässä oli iso kultainen terä. Hän iski sillä terä edellä kohti Feterraa, joka kuitenkin ehti väistää ja terä vain hieman raapaisi sen kylkeä.
Feterra asetti raajansa siten, että kaksi kurkotti kohti Killjoyta ja kaksi kohti Domekia. Killjoy onnistui loikkaamaan Feterran seuraavan hyökkäyksen yli ja hänen puvustaan ilmestyi kolme paksua terää käsien kohdalta, joilla hän sivalsi kohti kättä. Efekti oli sama, kuin Domekin iskulla, vain naarmuja.
Domek loikkasi ja iski Feterraa jollain Killjoylle tuntemattomalla valohyökkäyksellä. Kun Feterra hetkeksi keskittyi väistämään Domekin hyökkäystä, Killjoy näki tilaisuutensa ja veti katanansa esiin ja latasi siihen täyden sähköpurkauksen. Killjoy osoitti miekallaan suoraan Feterraan ja päästi sähkön irti. Purkaus osui suoraan Feterran selkään, jolloin se paiskautui suoraan seinän läpi ja sankka pölypilvi ja laasti peitti ilman.
Domek hyppäsi Killjoyn vierelle seuraamaan pölykasaa, johon Feterra oli juuri kadonnut. Kumpikin tiesi ettei se tuhoutunut. He vain odottivat valmiina, odottivat hetkeä, jolloin se syöksyisi aukosta. Sitä ei tapahtunut.
Feterran raaja ilmestyi seinän läpi suoraan heidän takaansa. Se iskeytyi suoraan Domekin vasempaan jalkaan. Domek karjaisi kivusta, kun koura lävisti panssarin ja upposi Domekin jalkaan. Killjoy tarttui Domekiin ja heitti hänet nurkkaan turvaan, sillä hetkellä hän kuitenkin tajusi tehneensä pahan virheen.
Killjoyn kääntyessä hän jo tajusi mitä oli tapahtunut. Feterran koura oli muuttunut energia-aseeksi ja sen laukaistuaan Killjoy oli ollut suoraan edessä. Killjoy tuijotti vasenta kylkeään. Se oli kadonnut. Koko kylki oli haihtunut ilmaan sillä sekunnilla, kun ase oli lauennut ja nyt Killjoyn puolikas keho hoippui ympäriinsä hallitsemattomasti.
Feterra katsoi tätä reaktiota, aivan kuin se olisi ollut kiinnostunut siitä. Killjoyn kylki kipinöi ja reiästä valui epämääräisiä nesteitä. Tekstit alkoivat vilistä Killjoyn HUDissa.
System Failure
Mechanical parts: Damage 45 %
Organic parts: 29 %
Damage critical
System reboot ETA 25 seconds
Killjoy kaatui maahan ja Domek käytti Feterran herpaantumisen hyväkseen ja onnistui iskemään sauvansa yhden Killjoyn sähköpurkauksen aiheuttaman murtuman läpi. Feterra heilahti vaarallisen näköiseksi ja huitaisi kohti Domekia, joka kuitenkin onnistui väistämään.
Killjoyn keho oli sammumaisillaan, kunnes Domek teki viimeisen asian, jonka keksi. Hän otti Killjoyn sähkökatanan ja iski sen suoraan tämän Toa kiveen ruumiinsa keskellä.
Sähkövirta oli tarpeeksi voimakas nostamaan Killjoyn ylös ja kylkeään pidellen, hänen systeeminsä alkoivat vähitellen toimia.
"Vammani ovat kriittiset, en kestä muutamaa minuuttia kauempaa."
Domek nyökkäsi ja katsoi jalkaansa. Vaikka se oli vahingoittunut, hän pystyi silti nipinnapin liikkumaan. Ei kuitenkaan tarpeeksi nopeasti Feterraa vastaan.
Killjoy katsahti kohti huoneen ovea ja mietti, miten sivummalla taistelevat Guardian ja Tawa pärjäsivät. Hän näki ainoastaan yhden keinon. Hän nyökkäsi Domekille ja he ryntäsivät viimeisillä voimillaan kohti ovea ja rysähtivät suoraan keskelle heidän areenaansa Feterra perässään.
Killjoy oli kokenut taistelija, mutta tällaista vastustajaa vastaan hän ei koskaan ollut taistellut. Vastustaja oli liian täydellinen, liian kestävä, liian nopea.
Jake juoksi GK harteillaan pakoon kahta Feterraa, kumma kyllä ne huomasivat jotain läheisessä ikkunassa, GK kuultua hyrinän loittonevan hännäki Feterrat leijumassa kohti kahta hahmoa ikkunassa.
"Jake ne menivät."
Jake käännähti ympäri Feterrat olivat menneet sisään ikkunoista ja samalla kuului taistelun ääniä.
Paja häämötti jo, sieltä GK saisi hätäapua.
Jake avasi oven GK ryömi lattialla ja katseli pukuja ja etsi vähiten silmään pistävän näköistä, monesta tuprusi höyryä jostain kumman syystä.
GK huomasi tukevaksi tehdyn puvun jossa oli alhaalla muhkeat panssarit.
Jake nosti GK:tä ja toa repi jotain sen sisältä mahtuakseen paremmin, sitten hän kiinnitti pöydällä olleet virtajohdot siihen mistä hänen jalkansa olivat alkaneet, toa kykeni nyt kävelemään, sitten hän kaivoi vaivalloisesti rikkinäisellä kädellään panssareita kopa1sta ja kokosi lopulta vasemman kätensä ja panssaroi oikeaa.
hetken kokeiltuaan armoria hän kiristi sen liitokset laittoi viitan päällensä otti miekan käteensä ja löi pöydän jalan poikki, Gekko hymyili, hymyili paremmin kuin koskaan...
Keltamusta Skakdi nimeltään Warrek kittasi jo ties kuinka monetta shottiaan. Hän oli istunut tässä pölyisellä baaritiskillä, jonka alla vilisti kivirottia, ties kuinka kauan. Baarimikko, vihreä Ilman Skakdi, alkoi olla jo ärtynyt Warrekin notkumiseen kuppilassa. Warrek kaatoi shottiaan kuolaiseen, haisevaan kitaansa, jossa näkyi katkenneita keltaisia hampaita ja kaksihaarainen kieli. Pienet happokärpäset lentelivät ympäri tavernaa, jossa oli paljon muitakin Skakdeja. Skakdien sisällissota oli saanut aikaan sen että kuppiloiden pitämisestä oli tullut kannattavaa bisnestä. Traumatisoituneet Skakdit tulivat usein kuppiloihin, kuten Kuolleeseen Ruki-kalaan juomaan traumat pois mielistään.
Kuppilan perällä, muutama Skakdi pelasi korttipeliä, jonka valkomusta silmälappua kantava Skakdi voitti. Tästä keltavihreä ja oranssimusta Skakdi eivät tykänneet, vaan loivat Happolaavahirviön, joka hyökkäsi voittajan kimppuun, polttaen ja sulattaen tämän tuusan nuuskaksi.
Tavernanpitäjä tuli essu pällä ja jalkajousi kädessään sättimään toverinsa tappaneelle kaksikolle. Skakdit evät totelleet, joten Tavernanpitäjä laukaisi muutaman teräspanoksen kohti kattoa, jolloin laastia tippui kaksikon päälle. Skakdien naamoista tuli ihan harmaat ja muut humaltuneet Skakdit alkoivat ilkkumaan heille. Tavernanpitäjä potkaisi nöyryytetyt Skakdit pihalle, muiden Skakdien nauraen äänekästä ja räkäistä naurua.
Warrek tilasi uuden annoksen Tavernanpitäjältä. Hän kulautti sen suuhunsa.
"Yksi wanha muisto unohdettu", Warrek murahti itselleen, kahmaisten hiukan pieniä pähkinöitä kitaansa.
Tawan torni
Sheelika rimpuili kahleissaan. Hänelle oli laitettu suukapula ja hänen jalkansa oli kahlittu yhteen. Tawa oli voittanut hänet helposti ja nöyryyttänyt häntä. Rimpuilu ei auttanut joten Sheelika päätti lopettaa yrittämisen ja taipua kohtaloonsa.
"Kun ne tulevat hakemaan minua vankityrmiin, karkaan..." Sheelika myhäili ja pieni hymynpilkahdus tuli hänen kasvoilleen.
Arkistot
Gahlok Va katseli Arkistorakennuksen ikkunasta Bio-Klaanin linnoitukseen. Linnoituksessa oli tapahtunut paljon räjähdyksiä ja elementaalienergioita oli lentänyt runsaasti viimeisten tuntien ja minuuttien aikana. Nämä räjähdykset olivat havahduttaneet Gahlok Van Rahien luokittelusta ja siirtäneet hänen huomionsa Bio-Klaanin linnoitukseen.
Pieni sinimusta olento nousi, otti keihäänsä ja oli lähtemässä Klaaniin, kunnes muisti ettei paljoa hyödyttäisi jos vain hän lähtisi Klaanille.
"Minun kannattaa ottaa mukaan hyvä ystäväni VezonThunder, alias Vaehran", hän mutisi itsekseen, pyyhältäen arkistojen B-siiven käytävään A 3045. Kirjahyllyjen lomissa, Punahopeinen Tulen Toa muurasi uusia kiviä seinään, kun pudotti talttansa varpailleen. Joku oli kirkaissut, mutta kuka? Sitä ei Gahlok Va tiennyt, mutta nyt hän oli tulossa ystävänsä luokse.
"Bio-Klaanissa tapahtuu jotain kummia. Olen havainnut siellä suuria määriä elementaalienergiahyökkäyksiä, taistelua ja huutoa tämän yön aikana", Gahlok Va selitti Tulen Toalle.
"Sietää tutkia asiaa" Vaehran sanoi, lisäten: "Siitä voisi tulla hyvä lisä Klaanista käsittelevään artikkeliin."
Jättäen taltan ja kipeän jalkansa huomiotta, Vaehran lähti Gahlok Van kanssa kohti Arkistojen etuovea. He pääsivät suht nopeasti puikkelehtimaan Arkistojen käytävillä ovea kohti, koska olivat olleet täällä vuosia lajittelemassa tietoa eri hyllyihin. Muilta arkistoista pois pääseminen olisi voinut viedä ties kuinka kauan, jos henkilö ei olisi kantanut Arthronia tai Suunnistuksen naamiota, Matoria.
Päätyen suurelle kiviovelle, Vaehran laittoi siihen kulkukorttinsa, ja kiviovi alkoi liukua pois naristen. Gahlok Va ja Vaehran puikahtivat oven raosta ulos ja ovi alkoi liukua takaisin paikoilleen.
"Mukavaa tämä Klaanin tekniikka", Gahlok Va sanoi hymyillen, kun he kävelivät kohti linnoitusta.
Neljä jalkaa astui läpi mustan.
Uudelleen ja uudelleen. Ympäri ja ympäri.
Joitakin minuutteja sitten neljä jalkaa oli kävellyt vielä kivisellä lattialla sinisessä valossa, mutta nyt oli vain mustaa.
Jossain kaukana jotain sydämeltä kuulostavaa pumppasi äänekkäästi kolme kertaa. Hetken tauon jälkeen se toisti samat kolme supistusta ennen täyttä hiljaisuutta.
Jokin kuiskasi Visokin pään vierellä ja hämähäkin sydän pysähtyi sekunniksi. "Nimda", kuiskaaja sanoi himoiten. Visokki pyrki kuitenkin pitämään mielialansa ja suojauksensa korkealla.
Pysy vahvana. Älä päästä sitä sisään. Sulje kaikki, kun saat nimet. Pysy vahvana.
Pirullinen nauru kaikui läpi mustan. Visokki alkoi voimaan pahoin. Hän jatkoi kävelyään, mutta ei ollut ollut hetkeen varma, liikkuiko enää eteenpäin. Visorak ei enää edes tuntenut lattiaa jalkojensa alla ja painovoima pimeyden keskellä ei tuntunut olevan itsekään tällä hetkellä varma, mitä halusi.
"Nimda."
"Nimda."
Nimda.
Kaiken tämän keskellä Visokin ajatukset alkoivat harhailla. Hän tiesi sen olevan vaarallista, mutta ei pystynyt estämään. Kokenut telepaatti tiesi ehdottomasti, että tavallinen ajatus on sekä pysäyttämätön voima että läpäisemätön este.
Visokin mieleen hiipi jälleen piinaavia ajatuksia hänen petomaisen Rahi-puolensa pidättelystä ja siitä, mikä oli oikeasti todellista. Pysy vahvana.
Visokki pysähtyi. Hän teki sen vain siksi, että ei enää päässyt liikkumaan. Jossain pimeydessä oli seinä hänen tiellään. Visorak ei kuitenkaan viitsinyt enää miettiä, mihin suuntaan oli liikkunut. Tärkeintä oli se, että jonkinlainen seinä pysäytti hänet.
Musta alkoi rakoilla. Seinään ilmestyi punaisia kirjaimia.
Sielua repivä nauru kajahti jostain kaukaa. Punaisia kirjaimia ilmestyi lisää. Jokaisen raapiutuessa yksitellen pimeyden mustaan todellisuuteen kuului Visokin mielessä entistä voimakkaampi häiritsevä psyykkinen kohina.
k͝a҉pura
"Mistä tiedän, että nämä ovat oikeita?" Visokki viesti. Tällä kertaa hänen ei tarvinnut odotella sekuntiakaan. Pimeys puhui välittömästi.
Kaaos ehti ulottua Linnakeen satamiin. Yleinen öinen merenaaltojen ääni pettyi huutojen ja plasma-aseiden kaikuun. Satama oli melkein kokonaan Feterrojen vallassa. Kaupungin itäisemmälläpuolella, rantakalliolla seisoi suuri majakka. Torni oli täysin pimeä, ei pienintäkään valoa ollut kivisen rakennuksen sisällä. Kaikkialla paitsi kellaritasolla.
Majakan kellarissa oli sytytetty pieni vahakynttilä, mikä valaisi heikosti mutta tarpeeksi hyvin huoneen puisia seiniä.
Huoneen pöydän ääressä istui punavalkoinen, Toaa korkeampi hahmo pitkä, harmaa otsanauha päässä. Hahmo väänteli ja näppäili kärsimättömästi oikealla kädellä pöydässä olevaa lähetin-vastaanotinta yrittäen saada signaalia ja pidelleen kuuloketta toisessa korvassa vasemalla.
Kuulokkeesta ei kuullut muuta kuin staattia.
"Okei Same, sain oven tukittua. Kukaan ei pääsisi sen läpi", harmaa, painavasti haarniskoitu Skakdi käveli paikalle ja ilmoitti pöydän äärellä olevalle punavalkoiselle henkilölle.
"Hyvä, Bladis" Same vastasi hieman kärsimättömästi Skakdille ja keskitti huomionsa takaisin lähettimeensä.
"Karzahnin otukset ovat tosiaan saamassa niskamme päältä", Bladis sanoi happamasti, mutta Same ei piitannut lainkaan.
Mustakeltainen, Akaku naamiota käyttävä Toa käveli sitten paikalle. "Sain tutkittua koko paikan, en löytänyt muita reittiä ulos ja ruokavarastomme riittää noin neljäksi päiväksi", mustakeltainen Toa sanoi. "Mhm hm", Same nyökkäsi hieman vastaukseksi.
"Emmekö tosiaan voi tehdä mitään?", mustankeltaine Toa alkoi kysymään hieman katkerasti, "istummeko me vain tässä sillä välin kun Linnake syttyy liekkeihin?"
"Taguna", Same alkoi viimein vastata, "vaikka tehtävämme on suojella Matoralaisia, emme silti voi vain juosta ulos kirveet käsissämme ja kiljua sotahuutoja. Sinä ja minä emme tällä hetkellä kykene päihittämään heitä, joten yritys vain riskeeraisi sekä meidän, että Klaanin turvallisuutta. Ainoa mitä teemme nyt on selviytyä edes tämän illan yli ja löytää apuvoimia".
Taguna hiljentyi eikä sanonut enään mitään. Same alkoi vääntämään lähetintään yhä ja yhä levottomasti ja näppäili erillaisia kytkimiä jokaisella mahdollisella sarjalla. Kuulokkeista ei silti kuulunut mitään muuta kuin staattia.
"Hemmetin muovijäte! Kelvoton yhteiskuntaroska!", Same alkoi kirota ja löi nyrkillään laatikon muotoista kommunikaattoria, jättäen pienen lommon. Silloin kuulokeesta kuuluvalta lumimyrsyltä alkoi ilmestyä ääniä.
"Hal...o, tää..ä puh... Toa Chakra... K...eeko kukaa...?", ääni kuului staatin keskeltä.
"...Kuka on Toa Chakra?", mustankeltainen Toa alkoi kysymään uteliaasti.
"Hiljaa, Taguna", Same käski kiivaasti ja nappasi heti kuulokkeen takaisin korviin; "Toa Chakra? Kuuletko? Täällä puhuu moderaattori Same, me olemme itäisen sataman majakassa. Ilmoita heti Admineille..."
Ennen kuin Same ehti lopettaa lauseensa, lähetin-vastaanottimesta alkoi taas kuulua; "...lloo, tä...lä Toa Chakra, voi...o t...staa mit... ...anoit... Min...", räjähdys alkoi kuulua staatin läpi, "Kar...hni! Ne löy...ät ...ut! Aika rajuu...". Plasma-aseen laukaisun ääni kuului ja tuskan huuto alkoi kaikua kuulokkeen läpi. Signaali katkesi ja vastaanotin peittyi samaan staattiin.
Same päästi hitaasti kuulokkeen käsistään ja painoi kylmän kätensä omaan kasvoonsa ja huokaisi hyvin raskaasti.
Kiristävä ilmapiiri täytti himmeän kellariin, eikä kukaan hetkeenkään sanonut mitään.
"Ensin Sanoga katosi, sitten Mahrox kuolee, Kissabio räjäytetään kappaleiksi ja nyt tämä", Bladis aloitti aggressiivisella mutta matalalla äänellä.
"... Kissabio?", Taguna toisti hyvin hämmeentyneesti, mutta tiesi jättää asian tällä kertaa kysymättä. "Bladis, mitä luulet näiden hyökkääjien olevan?", Taguna alkoi kysyä vieressä olevalta Skakdilta.
"Sotahulluja Pirakan penikoita ne ovat", Bladis sanoi hyvin kiivaasti.
"... Mutta varsin fiksuja Pirakan penikoita", Same lisäsi päätään kääntämättä hyvin pessimistisellä äänen sävyllä, "Ne tietävät miten taistella ja luoda kipua. Taistelukentällä kivun aiheuttaminen vaikuttaa paljon enemmän kuin kuvittelette".
juuri silloin, kellarin klaanilaiset alkoivat kuulla ääntä yläpuolelta. Metallin kalina kuului, jonka jälkeen matala humina alkoi kuulua; Feterrat ovat majakan sisällä.
Klaanilaiset ottivat aseensa esille ja sammuttivat kynttilän. Huminan ääni saapui yhä ja yhä lähemmäksi. Klaanilaiset yrittivät parhaansa pysyäkseen täysin hiljaa.
Keltamusta Skakdi astelee ripeästi metallikäytävää pitkin. Hän näppäilee panssarioveen turvakoodin ja astuu painelukituksen poistuessa sisään.
Gaggulabio saapuu suureen huoneeseen, jonka keskellä on suuri kokouspöytä. Seinillä ja huoneen kulmissa sijaitsee monia tietokoneita ja monitorjea joista valvotaan koko pesää. Vain noin viikko sitten he tapasivat Avden täällä.
Sittemmin 001 on vaatinut täydellistä valaistusta, ja kammio on täydellisesti valaistu, missään ei näy varjoja.
Skakdijohtaja kääntyy ympäri, toteaa että kenraali ei ole tässä huoneessa ja lähtee pois.
Gaggulabio löytää viimein kenraalin eräästä valvomosta Abzumon kanssa.
"Joukkoni raportoivat oudosta hyökkäyksestä Klaaniin. Mitä on menossa?", Skakdi murahtaa kaksikolle.
Torakkakenraali kääntyy tuolillaan.
"Ystäviä. Avde. Ei ole lopullinen operaatio.", 001 lausuu.
"Miksi minulle ei ole kerrottu tästä?", Gaggulabio tivaa.
"Emme nähneet tarpeelliseksi mainita näin pienestä asiasta. Älä ole huolissasi, kyllä sinä pääset osalliseksi Klaanin murskaamiseen."
"Josss haluat olla hyödyksssi, paikanna joukkoinesssi Makuta Nui ja ssse toinen Klaanilainen. He ovat tärkeämpiä.", Abzumo sanoo kylmästi torakan takaa.
Vankisellit
Matoro, Summerganon ja Keetongu on heitetty uuteen selliinsä. Sen sisäseinämät imevät elementaalienergiaa eikä sinne voi teleportata. Siispä se on kuin "Tuulikaappi", sitä ei voi murtaa kuin ulkoapäin.
GK ryntäsi ulos ovesta ja rupesi hakkaamaan satunnaisia puita Jaken katsellessa vierestä pöllämystyneenä.
"Gekko meillä oli... tehtävää, vain koko klaanin pelastaminen.", Jake sanoi
"Niin, mutta jos ajattelt koko ikänsä tynnrissä kasvannutta matorania, niin miten hän voisi edes kävellä? Minun pitää harjoitella."
Jake lähti takaisin linnakkeeseen, Glatoriankinginjäädessää hakkaamaan ylimääräisiä polttopuita.
Nyt hän oli korkeampi, kestävämpi ja vahvempi ja Keetongu olisi vihainen, mutta se oli tehtävä jos hän halusi elää seuraavaan päivään.
Tässä välissä voin sanoa ettei puiden hakkaaminen ole niin mielenkiintoista luettavaa, siispä siirrymme viisi minuuttia eteenpäin.
Five minutes later
Gekko tunsi olevansa valmis ja päätti ihan aluksi Edes yrittää Feterran tuhoamista GK m1eni sisään Klaanin, mutta näki kauhukseen vain tolkuttoman plasman polttaman läjän ruumiita.
Viha alkoi kasaantua hänen sisäänsä Ja tunteet tulivat pintaan.
GK lähti hyrinää päin klaanin sisällä, huoneesta kuului taistelun ääniä.
Kapura seisoi huoneessa lähes yksin muutaman ruumiin keskellä vain kaksi toaa oli häntä auttamassa kauhistuksekseen GK huomasi, että heitä vastassa oli 5 Feterraa.
GK katsoi höyrysäiliötä ja putkea rinnassaan. GK otti sen irti ja suihkutti Tulikuumaa vesihöyryä ilmaan peittäen huoneen höyrypilveen.
Feterrat olivat yhtä pöllänystyneitä kuin kome toaakin.
Kapura seurasi Glatoriankingin ääntä. Höyry oli yhä sakeaa. Feterrat lopettivat Plasma-ammusten ampumisen. Mutta Kapuralla oli pieni ongelma: Hän oli yhä edelleen Feterrojen saartama. Ulospääsytietä ei ollut. Kapura heitti kiven vasemmalle, tietäen Glatoriankingin olevan oikealla. Feterrat kääntyivät vasemmalle. Kapura painautui maahan, ja tunsi Feterran leijuvan ohitseen. Hän kuuli Plasma-ammuksen. Kapura nousi ylös ja käveli GK:n luo.
"Nopeasti, tähän suuntaan." Glatorianking kuiskasi ja osoitti Feterrojen seinään tekemää aukkoa. Kapura näki sen juuri ja juuri sumussa.
"Ulkona olisi varmaan turvallisinta." Kapura kuiskasi astuessaan tunneliin.
"Näytän sinulle tien. Itse aion auttaa Klaanilaisia." Glatorianking sanoi kävellessään.
"Ei, kyllä minä voin tulla mukaan. Kaksi Toaa taistelee noita juttuja vastaan paremmin kuin yksi. Sitä paitsi-" Kapura aloitti mutta vaikeni. Hetken hänen vatsassaan kouristeli, kun hän ajatteli mitä tapahtuisi, jos Adminit saisivat tietää hänestä ja Avdesta.
Kului muutama minuutti. Se tuntui Kapurasta tunnilta. Mitä jos Avde tulisi paikalle ja olettaisi häneltä petturuutta? Tarjous oli melko houlutteleva. Kenen puolella Kapuran edes kuuluisi taistella? Toisaalta, mekaaniset olennot yrittivät kärventää hänet plasmalla. Tarkoittiko se, että Avde piti häntä vihollisena? Littyikö Avde edes tähän? Ehkä hyökkäys oli jonkun muun tekosia. Kapura oli kuullut Matoranien puhetta mustasta massasta. Eikä hän keksinyt kuin yhden olennon, joka sopisi kuvaukseen.
"Avde..." Kapura mutisi ja puristi kätensä nyrkkiin. Oliko Klaanin tuhoutuminen Avden lupaaman palkinnon arvoista? Glatorianking näytti siltä, että haluaisi sanoa jotain, mutta juuri silloin käytävä loppui.
Troopperi oli saapunut Klaanin pääaulaan. Siellä ei näkynyt ristin sielua. Salin maaluksia oli pudonnut seiniltä, ja lattialla oli kaikeinmoista romua.
"Ovatkohan ne päässeet sisälle?" hän mietti.
Yllättäen, portaita juoksi alas hätäinen Matoran.
"Seis, älä mene ulos!" Troopperi käski.
"Si... sitä en aikonutkaan", selitti pelokas Matoran.
"Oletko nähnyt mitään erityistä sisällä?" kysyi Troopperi.
"Ky... kyllä. Näin mustan olennon. Se... sen muodosta ei voinut saada selvää kuku... kuvaa, koska se näytti muuttuvan aina. Se nauroi julmasti."
"Avde...?" mietti Troopperi.
"Mene turvaan päärakennuksen itäsiipeen, tulin sieltä, ja se oli silloin koskematon", hän jatkoi.
Matoran otti neuvosta vaarin ja lähti.
"Julmaa naurua..." Troopperi mietti, ja lähti ylös portaita...
GK, Kapura ja kaksi muuta toaa kävelivät käytävällä joka loppui ja vastaan tuli ovi, se oli panssaroitu tukevaksi, mutta se aukesi helposti ja ovessa oli kyltti jossa luki... "Guardian"
"Guardian ei ehkä pidä siitä, että piileskelemme täällä, meidän lienee paras mennä jonnekin muualle.
Mutta jos teitä ei haittaa menkää sinne suojaan.
"No..", Kapura sanoi.
"Eli kyllä" Gk sanoi ja löi lukon irti, ovi aukesi helposti, koska se oli... ollut jo auki.
"Maksan sitten lukkosepän"
Kaksi toaa meni huoneeseen ja tukkvati kaikilla löytämillään tavaroilla ovea.
GK jatkoi matkaansa taistelun äänien suuntaan Kapura kannoillaan.
Kaksi olentoa, punahopeinen Toa sekä kasvillisuuden Matoranin ja Gahlok Van fuusio juoksivat kohti Klaanin linnoitusta. He olivat Vaehran, alias VezonThunder ja Gahlok Va, Arkistojen hoitajia, jotka uteliaisuuttaan olivat matkalla kohti Bio-Klaanin uljasta linnoitusta. Ikkunoissa välkkyi plasma-aseiden valot kun kaksikko käveli metsäpolkua pitkin linnoitukselle.
Pian kaksikko päätyi Klaanin ulkopihalle, jossa he huomasivat tumman olennon, joka koetti painovoimahyökkäyksillään voittaa outoja mekaanisia robotteja.
"Näyttää siltä että joku tarvitsee apua", Gahlok Va sanoi, kaivaen repustaan Elementtikeihäänsä. Keihäällä pystyi luomaan käyttäjän elementaalivoimiin perustuvia hyökkäyksiä.
Vaehran puolestaan otti tarvikevyöllänsä roikkuvan miekkansa kouraansa. Kaksikko lähestyi kolmea nelikätistä konetta.
"Hei, tuohan on Matoran, ihan selvästi", Gahlok Va sanoi, muistellen Matoraneista käsittelevää kirjaa. "Miten se voi laukaista painovoima-aaltoja ja hallita koneiden massaa?" hän ihmetteli ääneen.
"Meillä ei oikein ole aikaa mietiskelyyn, vaan joudumme toimimaan", Vaehran sanoi, luoden miekkansa terän tulikuumaksi.
Gahlok Va juoksi robottien luokse, kasvattaen elementtikeihäällään maassa olevaa ruohoa. Ruoho vangitsi kartiomaiset robotit vähäksi aikaa.
"Vaehran, tarvitsen voimiasi!" Gahlok Va huusi, samalla tutkaillen olentoja. Kolme silmää, neljä kättä ja olkapäissä suuret plasmakanuunat. Näistä ei ollut Arkistoissa mainintaa ollenkaan, ja se tuntui Gahlok Vasta oudolta.
Vaehran loi miekastaan tulipalloja, jotka hän kohdisti Feterrojen panssareihin. Lieaskat nuolivat panssareita, mutta mitään jälkeä ei tapahtunut. Teräskuori piti pintansa.
"Mitäs nyt?" Vaehran kysyi, kun maasta noussut Matoran iski yhden robotin kovaa kohti maata, jolloin kivimurskaa lenteli ympäriinsä. Robtti nousi kraaterista vahingoittumattomana ja alkoi ladata plasmakanuunaansa, jonka iskun se suuntasi Gahlok Van luomiin kasveihin, jotka olivat vanginneet sen toverit.
"Ei näitä pysäytä mikään", Gahlok Va sanoi, luoden suuria lonkeroita joilla koetti vangita yhden Feterran. Robotti leikkasi käsillään itsensä vapaaksi lonkeron puristuksesta.
Umbra katseli ystäväänsä Levahia, joka nousi tajuttomuudentilasta hänen viereltään.
"Mitä on tapahtunut?" Orton kysyi, kun Umbra painoi ystävänsä maahan, jolloin plasmapallo lensi ohi.
"Ei paljoa mitään. Kaksi tyyppiä tuli tänne taistelemaan robotteja vastaan. Toinen hallitsee liekkejä ja toinen kasvillisuutta, näemmä," Umbra kertoi.
Vaehran oli juuri iskemässä telekinesialla nostamansa kiven päin suureen juureen köytettyjä robotteja, kun jokin sai Feterrat lleikkaamaan juuren kappaleiksi ja lähtemään ulkopihalta.
"Minne nuo ovat menossa?" Gahlok Va kysyi, kun robotit eivät enää välittäneet hänestä vaan menivät hänen ohitseen.
Arkistojen hoitajat tulivat Levahin ja Umbran luokse. Arkistomestarit eivät tunnistaneet Umbraa.
"Keitä olette?" Vaehran kysyi kaksikolta.
"Olen Orton Levah ja tämä tässä on Umbra", Levah vastasi.
Vaehran ja Gahlok Va eivät uskoneet korviaan kun kuulivat Matoranin nimen. Umbra, noin pienessä kehossa ja painovoiman hallitsija. Kaikkea sitä näkeekin.
"Hrh... En tiennytkään että suosit violettia nykyisin, Umbra", Gahlok Va sanoi matoranille.
Nelikon huulenheitto loppui siihen kun he huomasivat robottien lentävän kohti linnoitusta.
"Meidän täytyy lähteä linnoitukselle", Umbra sanoi ja muut nyökkäsivät. Nelikko lähti juoksemaan kohti tuhottua seinää...
Jake istahti maahan. Miksi hän oli lähtenyt Klaanin pihalta? Glatoriankingistä ei näkynyt jälkeäkään, ja oli toivotonta löytää ulos törmäämättä niihin mekaanisiin olentoihin tai Avdeen.
"Jae?" Glatorianking huudahti lievästi yllättyneenä. "Voitko auttaa meitä yhdessä jutussa?"
"Voin, ei minulla ole parempaakaan tekemistä. Muuta kuin taistella niitä olioita vastaan." Jake vastasi. "Mitä siis tarkoitat?"
"Aiomme tehdä tänne Matoranien evakuointipaikan." Troopperi vastasi. "Hae tänne mahdollisimman monta Matorania. Älä kuitenkaan lähde liian kauas."
"Selvä!" Jake sanoi ja lähti etsimään Matoraneja.
Muut Toat aloittivat piilopaikan tekemisen. Troopperi ja Glatorianking irrottivat seinästä palasia, ja Kapura siirsi painavimmat painovoiman avulla. Hetken päästä, kun piilopaikka oli puoliksi valmis, Jake palasi mukanaan neljätoista Matorania. Hän alkoi auttamaan kolmea Toaa, ja evakuointipaikka oli hetkessä valmis. Toat astuivat ulos, ja siirsivät viimeisen palasen paikoilleen.
"Noin." Troopperi sanoi. "Hajaannutaan ja lähdetään etsimään Matoraneja evakuoitaviksi."
"Sopii. Minä ja Jake menemme tänne." Glatorianking sanoi. "Mene Kapuran kanssa tuohon suuntaan."
"Ottakaa mukaan myös haavoittuneita Klaanilaisia, yritän löytää Kupen jostain." Kapura sanoi.
"Selvä." Jake vastasi. "Kenenkään ei pitäisi päästä sisään ilman painovoiman hallintaa."
"Tavataan täällä viidentoista minuutin kuluttua." Troopperi sanoi.
"Odottakaa, teen vähän höyryä jotta ne mekaaniset oliot eivät varmasti löydä tätä paikkaa." Glatorianking ehdotti. Muut nyökkäsivät. Hetken päästä Toat lähtivät etsimään evakuoitavia Klaanilaisia ja Matoraneja. Kaksi Matorania sijoitettiin vahdeiksi, kaiken varalta.
Labion poistuttua Abzumo ja 001 jatkoivat tarkkailuaan.
”Minulla taitaa olla käyttöä vangeille”, Abzumo sanoi.
”Vie pois, en tarvitse heitä. Haluan vain, että ne kaksi vapaata pysäytetään”, torakka vastasi. Abzumo hykerteli hetken itsekseen ajatellessaan, mitä kaikkea kivaa hän tekisikään vangeilla. Hän saapasteli ulos huoneesta.
001 jäi yksin. Hän katseli Makutan ja sen toisen klaanilaisen, jonka nimeä hän ei pystynyt muistamaan, kulkua pimeässä tunnelissa. Kamerarobotti oli löytänyt nämä kaksi jostain syvyyksistä. Pian se kuitenkin tuli tiensä päähän kaksikon huomattua sen. Kenraalilla oli paha aavistus siitä, mitä pian tulisi tapahtumaan.
Vankityrmä
Matoro vihasi uutta tyrmää. Hän oli yrittänyt jo kaikkea. Summerganon oli myös yrittänyt kaikkea. Keetongukin oli yrittänyt kaikkea. Ja he kaikki vihasivat sitä kaikkea. Elämä ei ollut helppoa.
Sitten he kuulivat askeleita. Makuta Nui ilmestyi nurkan takaa. He olivat ihmeissään.
”Kuinka löysit meidät?” Summerganon kysyi.
”Ja missä Make on?” Keetongu jatkoi.
”Hän on tuolla piilossa. Minulla on avain”, Makuta vastasi.
Hän avasi oven. Siitä he mahtuisivat ulos yksi kerrallaan.
”Matoro, tule ulos ensimmäisenä. Sitten Summerganon, viimeisenä Keetongu, joka on isoin.” Matoro alkoi kiivetä ovesta ulos.
”Pidä kiirettä”, Manu hoputti, ”ne varmassssti tarkkailevat meitä.”
Matoro astui ulos sellistä.
Hänen aivonsa raksuttivat. Varmasssstiko? Illuusio rikkoutui. Abzumo paiskasi oven kiinni, ennen kuin muut ehtivät tulla ulos. Pian Matoro oli kuristusotteessa.
”Meillä tulee olemaan hausssskaa, vai mitä, Blacksssssnow?”
Suga ja Keetis hakkasivat ikkunaa. Tämä ei ollut totta. Heille oli annettu turhaa toivoa ja sitten riistetty se. Pian julma Makuta oli kadottun nurkan taakse. Epätoivo valtasi heidät. He lysähtivät lattialle.
”Ehkä meidän kannattaisi nukkua”, Summerganon ehdotti. ”Olisi hyvä olla hyvissä voimissa, jos pakomahdollisuus koittaa.”
Kumpikin tiesi, että sen koittaminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä.
Pian Summerganonkin haettiin. Keetongu jäi yksin. Hän masentui vielä enemmän. Tosin loppujen lopuksi hänetkin haettiin pois. Se oli melkeinpä helpotus. Hän ei jäisi yksin siihen mahdottomaan selliin. Torakat noutivat hänet. Hän ei taistellut vastaan, niitä oli liikaa. Hänet kuljetettiin – uuteen selliin.
Toinen selli
Summerganon, Zyglakien saattelemana, päätyi uuteen selliin hänkin. Häntä ärsytti erittäin paljon tällainen pelleily. Hän näki, kuinka Matoro raahattiin hänen häkkinsä vierestä. Abzumo hymyily Sugalle ilkeästi. Pian he olivat poissa. Summerganon pystyi vain odottamaan, mitä tapahtuisi. Pian tapahtui jotain julmaa: tuskanhuudot alkoivat.
Suga ei olisi todellakaan halunnut kuunnella ystävänsä kärsimysten ääntä. Kuinka julma otus tuo Makuta olikaan.
”En tiedä mitään!”
”Kyllä sssssinä tiedät.”
”Minä vain värväsin tämän ryhmän kasaan, en muuta.”
”Valehtelet, ruoja.”
”Meille ei kerrottu mitään. Vain se, että tuhoamme torakoiden lähteen.”
Abzumon naama vääntyi irvokkaaseen irvistykseen. Hänen päässään kaikuivat äänet. Hän yrittää tuhota sen. Hän ei saa onnistua. Hän ei saa päästä keskustaan. Eivätkö muuta tiedä, mitä heidät tarkoitettiin kohtaaman?
”Makuta Nui on paha olento, rakas Matoro”, Makuta sanoi. ”Hänen takiaan sinä kärsit tänään.”
Huudot jatkuivat.
Matoroa raahattiin jälleen. Abzumo oli repinyt hänen parannuskivensä irti. Hänen panssarinsa oli murskana. Hän valutti vihreää nestettä käytäville. Vihainen torakka kulki mopin kanssa perässä.
He saapuivat isoon huoneeseen. Huone oli suuri ja pyöreä. Sen lattiassa oli suuri vesiallas. Allas oli täynnä jonkinlaisia pieniä raheja. Jostain kaikui Makutan ääni:
”Tämä ihana pikku rahi on ikioma luomukseni. Sillä on tapana silpoa saaliinsa pieneksi silpuksi. Pienemmät palaset mahtuvat paremmin suuhun, vai mitä?”
Abzumo nauroi julmasti. Matoroa kuljettaneet Skakdit ripustivat tämän ketjuun, joka riippui katossa olevasta vinssistä. Hänet rullattiin ylös. Sotilaat menivät pois. Lattiasta nousi piikkejä. Ovi sulkeutui. Vinssi alkoi hitaasti laskea sidottua Matoroa kohti allasta, joka oli täynnä silpojakaloja. Lattialle heilahtaminen tarkoittaisi kuolemaa piikkeihin. Tai olisi tarkoittanut, mikäli hänellä olisi ollut voimia tai liikkuvuutta heilahtamiseen. Samaan aikaan myös myrkyllistä kaasua pääsi huoneeseen.
”Hyvästi, Matoro Mutalumi. Ei ollut hauska tutustua sinuun, ja onneksi olet kohta poissa. Kuolemasi katseleminen lienee erittäin hauskaa.”
Jossain
Summerganon oli päättänyt nukahtaa huutojen lakattua. Hänen mielenterveytensä vaati sitä. Herätessään hän oli ollut jossain aivan muualla, kuin minne hän oli nukahtanut. Hän oli nimittäin herännyt jostain pienestä, pimeästä paikasta, jossa oli kaksi kalteriovea. Toinen vei johonkin käytävään. Toinen vei ulos avaraan tilaan. Hän kuuli yleisön huutoa. Portti aukesi. Hän oli gladiaattoriareenalla.
Joka puolella katsomossa oli siviili- ja myös sotilastorakoita. Niitä oli satoja. Suurin osa taisi olla melko nuoria. Suga huomasi, että hänellä ei ollut yhtä ainoata haarniskan palasta yllään. Joka ikinen oli revitty irti. Hänen ruumiinsa tunsi suurta tuskaa. Toisella puolella areenaa oli valtava portti. Se oli noin viitisenkymmentä kertaa suurempi kuin hänen omansa. Tämä ei luvannut hyvää.
Ensimmäinen ajatus, joka hänen mieleensä tuli, oli: ”Miten maan alle mahtuu tällainen areena?”
Toinen ajatus oli: ”Tahtorak…”
Matoro roikkuu köytettynä ketjun päässä. Hänen alapuolelaan on Abzumon akvaario ja muualla sellin lattialla piikkejä.
Matoro itse on erittäin huonossa tilassa. Lähinnä fyysisesti, pahinta tässä onkin se, että hän on täysissä tajuissaan.
Matoro kelaa päässään vaihtoehtoja.
Jossain korkeuksissa mekaaninen kela pidentää ketjua hitaasti mutta varmasti. Noin viidessä minuutissa Matoro the Blacksnow olisi historiaa.
Toan naamio toimii erinomaisesti. Mutta mitä Mielen Naamiolla tekee nyt? Ei mitään.
Teleskooppisilmillä ei tee mitään.
Elementtivoima - Hei, se voi toimiakkin!, Matoro miettii.
Hänellä on enää vain vähän elementaalienergiaa jäljellä, mutta sekin olisi tarpeeksi siihen mitä hän yrittää.
Matoron kokonaan robottimainen oikea käsi toimii. Samoin sen harppuuna. Tai harppuuna, jota Matoro ei ole ehtinyt ladata uudestaan. Hänellä on samassa ranteessa myös jonkinlainen avattava linkkuveitsi.
Miekat häneltä on viety. Matoro hankkii Energiateränsä takaisin välittömästi kun pääsee tästä. Hän on paennut lukemattomista surmanloukoista ja näennäisesti pakovarmoista laitoksista. Tosin aina ennen täysissä ruumiin voimissa.
Matoro koittaa liikkua. Hänet on köytetty ties kuinka moneen kertaan. Jalat eivät liiku. Kädet eivät liiku kunnolla. Vain pää kääntyy.
Noin neljä minuuttia.
Matoro kääntää rannettaan hitaasti. Hän taittaa sormeaan sissänpäin, laukauisten robottikäden linkkuveitsenterän. Lyhyt veitsi heilahtaa auki ja katkaisee ranteesta köydet.
Valitettavasti tiukka köysi kyynärpään kohdalla käden liikuttamisen.
Matoro katsoo alaspäin, hän lähestyy allasta lukemattomine repijäkaloineen. Hänen aivonsa käyvät läpi jatkuvasti erilaisia toimintasuunnitelmia.
Hän voisi jäädyttää akvaarion, yrittää rimpuilla pois köysistä, hankkiutua jotenkin piikkien yli ja sitten saamaan järeän panssarioven auki. Tuskin onnistuisi.
Hän pyörittelee robottirannettaan, se ei yltä mihinkään muihin köysiin.
Jään Toa osoittaa kädellään alaspäin ja kutsuu elementaalivoimaansa. Ilma alkaa kylmetä hänen ympäriltään. Hän ei tuhlaa elementaalivoimaansa nopeaan jäädytykseen, vaan aikoo hoitaa homman lämpötilan pudotuksella.
Kylmää selliä ei tarvitse paljoa viilentää, ennekuin veden pintakalvo alkaa kohmettua.
Lämpötila vajoaa jo miinukselle. Allas alkaa jäätyä. Kalat panikoivat ja koittavat uida eri suuntiin estääkseen jäätymisensä.
Huoneen yläosan tasanne
Abzumo katselee korkealta pimeydestä, panssarilasin takaa Matoron pakoa. Hänpä ei hevillä luovuta. Tästä taitaa tulla mielenkiintoisssssta..., Makuta ajattelee.
Selli
Abzumon kuoleman akvaario alkaa olla jo täysin jäässä. Matoro kiemurtelee niin paljon kuin pystyy. Hän miettii miten pääsisi köysistä. Jään Toalle juolahtaa mieleen se, että ranneterän voi myös irroittaa nopeasti. Hän alkaa pyörittää rannettaan selkänsä takana, painaa sormellaan kämmenensä keskiosaa, veitsi irtoaa, lentää yläviistoon, iskeytyen kolmen köyden läpi Toan selkään.
Matoro karjaisee kivusta osumasta, mutta kolmen köyden katkeamisen jälkeen neljäs selkää vangitseva köysi napsahtaa poikki, Toa kaatuu taaksepäin, heilahtaen kovaa pää alaspäin ylävartalon köysien kiialutuessa irti.
Nyt Toa roikkuu pää alaspäin, jalat köysissä, jääaltaan yllä.
Matoro yrittää kiemurrella irti. Hän saa nyt otettua veitsensä selsätään ja viiltää sillä yhden lantion kohdalla menevän köyden.
Pienen teränsä kanssa Matoro katkoo köydet ja tiputtautuu vain parikymmentä senttiä akvaarion jääpinnalle.
Liukas pinta kaataa Toan ensin. Matoro nousee varovasti pystyyn. Hänen jalkansa eivät toimi kunnolla.
Nyt Toa alkaa tutkia huoneen seinämiä teleskooppisilmillään. Yökiikarilla hän ei havaitse mitään.
Lämpökamera näkee jonkin kohteen korkealla ylhäällä.
Skanneri löytää oven ja ikkunan korkealla ylhäällä.
Matoro nappaa ketjusta kiinni ja lähtee vetelemään käsillään itseään ylöspäin.
Huoneen yläosan tasanne
"Halusssit ssssitten kuolla minun kässssiini, etkä rahieni?"
Jään Toa kääntyy tasanteella. Joku tarttuu Matoroa kurkusta.
Abzumo pitelee Toaa kovaa kiinni aivan tasanteen reunalla. Pudotus nyt tappaisi varmasti.
"Olet näemmä ssssittenkin maineesssi veroinen, Mutalumi. Mutta ssse ei riitä Makuta Abzumolta pakenemisssseen."
Kylmä hiki valuu Matoron naamion pinnalle.
Keetongu avasi ainoa silmänsä, mutta huone oli täysin pimennetty.
Hän tunnusteli seiniä. Kiveä, kylmää kiveä. Jostain syystä häntä ei oltu sidottu. Mutta pimey oli täydellistä. Se oli varmaankin Makutan luomaa pimeyttä, se ei ollut pelkkää valon puutetta.
Jostain oli saatava valoa.
Keetongu tutkaili panssariaan. Häntä oli hakattu, mutta ne eivät olleet löytäneet taskuja. Pitivät häntä petona.
Keetongu työnsi kätensä kyljessä olevaan halkeamaan. Kaikki tarvikkeet olivat paikallaan. Taskukokoinen hitsaussetti, joskus askarreltu pikkuruinen kellopeli-kävelijä, ruuvimeisseli ja kaksi mutteria. Ja näillä pitäisi paeta.
Valot syttyivät. Ja Keetongu olisi pitänyt pimeydestä enemmän.
Huone oli täynnä Rahien raadeltuja ruhoja. Olipa seassa muutama Skakdi ja Nazorakin. Ne oli tapettu brutaalisti, niissä oli polttomerkkejä ja ne olivat olleet kuollessaan pahasti aliravittuja ja sairaita. Keetongua puistatti. Hän ei piitannut enää tippaakaan siitä, jäisikö yhtään Nazorakia henkiin.
Sitten tulivat äänet.
Nazorakien huutoja, kannustuksia. Niitä oli tuhansittain.
"KERTOKAA MINULLE VASTAUS."
Keetongu tunnisti valtavan äänen vuosien takaa. Eikä hän pitänyt siitä.
Tahtorak. Niillä oli Tahtorak. Hullu ja huonosti kohdeltu Tahtorak.
Suuri metallilevy aukesi katossa. Siinä oli kuitenkin vielä vankat kalterit.
"KERTOKAA VASTAUS TAI ROMAUTAN KOKO PAIKAN."
Yläpuolella oli valtava luola. Siellä oli Tahtorak.
Sitten hän näki jotain vielä pahempaa. Siellä oli myös Summerganon, panssarittomana ja aseettomana. Taistelemassa valtavalla areenalla Tahtorakia vastaan. Tahtorak oli huonosti kohdeltu ja hullu, se pitäisi lopettaa kuitenkin. Mikään ei kuitenkaan estäisi sitä tappamasta Summerganonia. Se ei erottanut vihollisia muista.
Työkaluja. Kellopeli. Raatoja. Pelasta nyt niillä. Jotain oli kuitenkin tehtävä.
No, tilanne voisi olla huononpikin...
Siellä oli kaksi Kikanalon ruumista, ladottu brutaalisti päällekkäin. Niiden sarvet oli teroitettu ja niiden kyljissä oli syviä haavoja.
Keetongu irrotti molemmilta sarvet. Se ei ollut mukava toimenpide, mutta tilanne vaati. Sitten hän työnsi ruhot kalterikaton alle niin, että hän yletti koskemaan ritilään.
Yläpuolella Summer yritti pitää mahdollisimman matalaa profiilia. Tahtorakin huomio oli kiinnittynyt enemmänkin torakkayleisöön, joskin katsomo oli liian korkealla jopa Tahtorakin kourille.
"Suga! Tänne ja äkkiä!" Keetongu huusi. Selli antoi mukavasti kaikua. Summer kuuli ja ryömi kaltereiden luo.
"Uuuh", Summer huokaisi.
"Ota tämä", Keetongu sanoi ja ojensi improvisoidun miekan Summerille.
"Pärjää sillä vähän aikaa, ja iske haarojen väliin jos on pakko. Yritän keksiä jotain!"
Nazorakien luolasto, metallilevyn takana suojassa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista
"Valppaana, miehet", eräs Zamorpistoolia pitelevä Nazorak kuiskasi kahdelle toverilleen, "Se pommi räjähtää varmasti pian, minä sekunttina tahansa...... miiiinä sekunttina tahansa......"
Amiraali 002 katsoi korkealla olevan aition suuren panssarilasin läpi valtavaa petoa, joka karjui joka suuntaan. Tahrorakissa oli kiinni keihäitä ja pitkiä miekkoja, jotka edelliset areenalle viedyt olivat siihen iskeneet ennen syödyksi tulemista. Ja heillä oli sentään ollut aseet.
Amiraalin vieressä seisoi ympärilleen kiusaantuneena vilkuileva sinistä barettia kantava torakka 1034. Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä mieltä oli pääsystään tänne aitioon seuraamaan ottelua. Oli ollut suuri kunnianosoitus Amiraalilta ottaa hänet mukaan, vain harva nazorak päästettiin näihin erillisiin luksusaitoihin. Mutta ei 1034:stä ollut suurta hupia katsella kenenkään teurastamista. Eihän hahmolla olisi mitään mahdollisuuksia taistella tahtorakia vastaan.
Amiraali istui tyynesti suurella istuimellaan, katse suureen rahipetoon näennäisen keskittyneenä. Hänen mielensä kuitenkin askarteli aivan muualla. 002 oli kovin kiinnostunut siitä, tapaisiko hän Kenraalia henkilökohtaisesti tällä vierailullaan pesään. Hänellä olisi nimittäin asiaa.
"...yritän keksiä jotain!"
Keetongun ääni kaikui Summerganonin päässä, kun hän nosti voipuneena toveriltaan saamansa miekan. Mutta hänen järkensä tuntui terävöityvän Keetongun kehotuksesta. Hän onnistuisi, kyllä Keetongu keinot keksii. Täytyi vain pelata aikaa... Ja se ei ole helppo tehtävä, kun vastassa on Tahtorak. "Toivottavasti pysyt poissa tuon tieltä.", Summerganon sanoi hiljaa, vaikka hän tiesi ettei Keetongu kuullut. Suga totta tosiaan toivoi, että Keetongu keksisi jotain ja onnistuisi pysymään poissa pedon tieltä, sillä vaikka se tuntui olevan kahden vaiheilla ja hämillään, kiitos pauhaavan yleisön ja edessä odottavan saaliin, tekisi se ratkaisunsa nopeasti. Summerganon kohotti Keetongulta saamansa miekantekeleen ja ajatteli, että tämä olisi vain yksi taistelu muiden joukossa. "Tai ei, ei ole. Toverieni vuoksi minun täytyy selviytyä. Itseni vuoksi. Ja minähän selviydyn.", hän uhosi itsekseen ja tunsi itsensä huomattavasti pidemmäksi ja vahvemmaksi kuin vielä hetki sitten. Ilman haarniskaa oli myös helppo liikkua, eihän raskaasta haarniskasta mitään iloa olisi Tahtorakin hampaissa ollutkaan, sitä se ei kestäisi.
Tahtorak näytti saaneensa tarpeeksi katsojien töllistelystä ja kääntyi silmät leiskuen Summerganonia kohti. "Se on meno nyt.", Suga ajatteli ja oli valmiina loikkaamaan pois sen tieltä. Tahtorak karjaisi: "KERTOKAA!" ja lähti huitoen löntystämään Summerganonia päin. Suga otti askeleita taaksepäin, pitäen katseensa jatkuvasti Tahtorakissa. Ja sitten hän teki nopean loikan vasemmalle ja juoksi areenan toiseen laitaan ja sekös Tahtorakia suututti. Äkkinäinen liike ärsytti sitä ja se jatkoi meuhkaamistaan ja säntäsi taas Summerganonia kohti, mutta Suga ei jäänyt neuvottomaksi, vaan lähti juoksemaan sitä kohti miekka ojossa. Tahtorak huitaisi lähestyvää soturia kädellään ja sai miekasta näpeilleen. Isku oli kuitenkin tarpeeksi luja kaataamaan Summerganonin, mutta tämä nousi nopeasti ja säntäsi taas vähän matkan päähän. Tahtorak ei hellittänyt, vaan kävi uuteen syöksyyn. Juoksentelu otti koville, mutta Summerganon jatkoi. Sitten kuului huuto: "SUGA!".
Pauhaavan yleisön meteli tuntui katoavan, kun Summerganon sai uutta toivoa. "Keetongu, pelastatko meidät nyt..?", hän ajatteli ja antoi Tahtorakin rynnistää aivan lähelle. Juuri kun se valmistautui tarttumaan Sugaan, tempaisi Suga Keetongun improvisoimalla miekalla rajun lyönnin Tahtorakin naamalle ja hyppäsi saman tien sivulle ja Tahtorak rojahti rähmälleen siihen, missä Suga oli puoli sekunttia sitten ollut. Se nousi nopeasti, mutta Summerganon oli taas sännännyt pois. Nazorakeja ei enää huvittanut.
Summerin pitäisi kestää vähän aikaa. Suunnitelma muodotui Keetongun päässä. Hän otti hitsauslaitteensa ja kuumensi sillä toisen irrottamansa Kikanalon sarven terää. Se leikkaisi kuuman paremmin.
"KERTOKAA!"
Keetongu nousi ruumiiden päälle kaltereiden alle. Hän heilautti sarven päänsä yli ja löi sillä kalteria niin kovaa kuin pystyi. Ensimmäinen kalteri katkesi ja sen pää jäi tärisemään. Keetongu väänsi sen pois tieltä. Sitten hän löi poikki kaksi muutakin kalteria. Nyt Summer pääsisi ujuttautumaan aukosta, ainakin ilman panssareita.
"SUGA!" Keetongu karjaisi. Hän kurkisti aukosta ja näki Sugan lyövän onnistuneen lyönnin Tahtorakin kasvoille. Se kaatui, mutta nousi. Summer juoksi luukulle ja hyppäsi sisään. Kikanalot pehmensivät pudotusta.
Matoro alkoi menettää tajunsa. Mutta sitten: jotain tapahtui. Jokin syöksähti käytävästä ja iski lattian mäsäksi. Abzumo putosi kirkaisten alas – suoraan läpi jäästä repijärahien altaaseen. Matoro roikkui puolikuolleena reiän reunasta. Hän katsoi ylös. Hän näki Makuta Nuin ja Maken, jotka olivat tulleet käytävästä. Hälytyskellot alkoivat soida. Make auttoi Matoron ylös. Manu katseli alas; piikit olivat poissa. Lattia alkoi täyttyä sisään virtaavista torakoista. Niillä oli raskas aseistus.
”Me häivymme. Nyt”, Manu sanoi kiireesti. ”Juoskaa!”
Torakat tähtäsivät. Jokainen niistä ampui.
”Voi pas-” Make aloitti, mutta Manu tyrkkäsi hänet käytävään. Huoneessa räjähti.
Abzumo nousi pintaan altaassa. Suurin osa kaloista oli jättänyt hänet rauhaan hänen käytettyään rahienhallintavoimiaan. Mutta nyt katto romahti hänen päälleen.
Makuta Nui, MahriKing ja Matoro the Blacksnow juoksivat pitkin käytävää. Joka puolella hälytyskellot kiljuivat heidän korviinsa. Käytäviltä juoksenteli esiin torakoita vähän väliä. Onneksi käytävässä oli paljon mutkia ja sivuhaaroja. Skakdilauma hyökkäsi heidän kimppuunsa suoraan edestäpäin. He päättivät juosta nopeasti takaisin päin. Torakoiden läpi pystyi rynnimään, Skakdien ei. He löysivät itsensä juoksemassa kaikkea pakoon jälleen uudesta sivuhaarasta. Lopulta he tulivat suurehkoon huoneeseen, jossa oli useita ovia. Jokaisesta tuli torakoita ja Zyglakeja. Skakdit ja monet torakat seurasivat heitä.
”Tämä ei jää tähän”, Manu kuiskasi.
Torakat piirittivät heidät.
”TE TOTTELETTE MINUA JA TAPATTE TOISENNE.”
Torakat katsoivat toisiaan. Mitä tämä hullu huusi? Luuliko hän heitä aivottomiksi raheiksi, joita voi hallita Makuta-voimilla?
”Eikö teille kelpaa tämä kohtalo, jota tarjoan?” Makuta kysyi. Hän sai vastaukseksi ärinöiden kuoron.
”Hyvä on sitten. Matoro, vapauta Nova-räjähdys.” Matoron suu loksahti auki.
”Mitä?” hän sanoi peloissaan. ”Oletko tosissasi?”
”Kyllä.”
”Sehän… voisi tuhota koko saaren.”
”Ei voisi. Olet liian heikko.”
”…”
Nazorakein joukossa oli alkanut kuhista. Mikä oli Nova-räjähdys? Skakdit tiesivät sen. Heitä alkoi pelottaa.
”Hoidellaan nuo nyt äkkiä pois, ennen kuin ne ehtivät oikeasti räjäyttää jotain”, joku Skakdeista sanoi.
”Ne bluffaavat”, eräs toinen vastasi. ”Sellainen tuhoaisi kaiken täältä.”
”Mutta jos se oikeasti on niin heikkona, että ei pystyisi? Jos se tuhoaa vain… meidät?”
”Sitten meillä on huono tuuri.”
”Älä viitsi…”
Matoro alkoi ladata vähäisiä voimiaan. Torakat katsoivat pelokkaina. Manu hymyili. Hajota ja hallitse. Make värkkäsi heidän suunnitelmansa viimeistä vaihetta Matoron selän takana.
Matoro huusi kuin viimeistä päivää. Hänen takaansa alkoi nousta savua. Suuri savupilvi lehahti ympäriinsä. Koko luola peittyi savusta. Alkoi kuulua räjähdysten ääniä. Torakat menivät paniikkiin. Skakdit painuivat maahan. Zyglakit ihmettelivät, mistä on kyse.
Pian Manu, Matoro ja Make olivat yhdellä ovista. Temppu oli onnistunut. Make oli räjäytellyt pieniä tuliammuksia ja tehnyt valtaisan savupilven. Matoro oli ladannut elementaalienergiansa ja sitten purkanut latauksen niin, että maahan oli tullut jäinen rengas. Nyt komikko juoksi käytävää pitkin kohti pesän keskustaa.
Taistelu raivosi edelleen. Guardian ja Domek pidättelivät nyt molemmat Feterroita yksinään, kun Tawa veti Killjoyn sivummalle.
"Pysy sivummalla, olet haavoittunut liikaa."
"Ei, kytkin itsetuhon päälle. Pukuni räjähtää neljässä minuutissa ja aion viedä nuo mukanani."
Tawan katse suureni ja hän tarttui Killjoyn olkapäistä ravistellen tätä.
"Idiootti! Noiden takia tapatat itsesi. Etkö yhtään huonompaa hetkeä voinut keksiä?"
Tawan huuto sai Killjoyn havahtumaan taas hetkeksi ja ryhdisti asentoaan.
"Pukuni on suunniteltu siten, että räjähdys suuntautuu ulospäin. Kehoni pitäisi selvitä siitä."
3 minutes remaining
Tawa katsoi Killjoyta, mutta havahtui huomatessaan Domekin olevan ahdistettuna nurkkaan.
"Kun 30 sekuntia on jäljellä, huuda."
Killjoy nyökkäsi ja sulki silmänsä. Hänen tulisi kerätä voimia viimeiseen loikkaan. Tällä aikaa Tawa oli jo hypännyt Domekin ja Feterran väliin.
2 minutes remaining
Killjoy mittaili Feterroja. Guardianin Feterra oli kärsinyt selkeästi enemmän, joten hän valitsisi vahvemman. Tawa ja Domek pidättelivät Feterraa parhaansa mukaan, kunnes Killjoy huusi: "Teidän!"
Tawa nyökkäsi ja veti Domekin kauemmaksi Feterrasta.
1 minute remaining
Killjoy kampesi itsensä ylös. Kylkeen sattui. Hän oli jo unohtanut, miltä oikea kipu tuntuu. Tawan ja Domekin Feterra huomasi pystyyn nousseen Killjoyn ja lähti kulkemaan kohti sitä, mutta Tawa iski sitä keihäällään päähän, jolloin se kääntyi taas heitä kohti.
30 seconds remaining
"NYT!", Killjoy karjaisi ja Tawa ja Domek hyppäsivät mahdollisimman kauas. Killjoy lähti juoksuun kohti Feterraa, jolloin sen kourat tarrttuivat Killjoyyn, aivan kuten viimeksikin. Killjoy laukaisi pukunsa moottorit ja ajoi Feterran seinään.
5, 4, 3, 2, 1, Thank you
Valo välkähti sekunnin ajan sokaisten kaikki tilassa olleet. Hetken ajan näytti, kuin Killjoy ja Feterra olisivat leijuneet ilmassa, kunnes se tapahtui...
Räjähdys oli korviahuumaava. Se hävitti kaiken lineaarisesti kahdeksassa eri suunnassa ja sinkosi Feterran seinän läpi, jolloin se syöksyi suoraan pihamaalle, törmäten rajusti maahan.
Guardian oli peittänyt päänsä käsillään ja hänen Feterransa oli lentänyt kauemmaksi paineaallon seurauksena. Katossa roikkuvat Tawa ja Domek nyökkäsivät Guardianille ja ryntäsivät portaikkoa kohti, suuntanaan pihamaa. Tawa nyökkäsi Guardianille: "Paaco ja Kepe"
Guardian nyökkäsi ja käänsi käänsi askeleensa kohti komentokammiota.
Pihamaalla, tynkäraajainen paljas Killjoy makasi maassa ilman pukuaan. Hän oli menettänyt tajuntansa iskun seurauksena ja silmänsä avattuaan, hän tunsi vain poltteen. Hänen pukunsa oli irronnut hänestä huumaavalla voimalla ja hänen raajansa, tai se mitä niistä oli jäljellä, savusivat.
Hän näki katanansa tippuneen muutaman metrin päähän itsestään. Killjoy päätti kuitenkin olla liikkumatta. Tällä kertaa hän lepäisi kunnolla. Hän ei kuitenkaan huomannut, kuinka juuri ilmestyneestä kuopasta metallinen hahmo nousi ja käänsi katseensa Killjoyyn.
Killjoy havahtui.
"Joko sinä olet jostain muusta maailmasta, tai sinut on kuorrutettu Karzahnin kuivuneella korvavaikulla. Miksi sinä et tuhoudu?"
Oli tullut aika vapauttaa matoralaiset, auttaa heidät veneisiin ja pakoon tästä kurjasta leiristä.
Varsin etevästi mättääksi naamioitunut Snowman tarkkaili uuden zamor-kiväärinsä kiikaritähtäimen läpi matoranien vankilana toimivan sellin edessä seisovia hahmoja. Ampuminen ei tulisi kyseeseen, piilo täytyisi pitää viimeiseen asti. Matoralaisvastarinta oli ollut aivan oikeassa, varsinaisia vartijoita oli vain neljä, mutta lähiympäristössä pyöri erilaisten partioiden muodossa useita kymmeniä vihollisia. Se urhea le-matoran oli sanonut harhauttavansa partiot. Selvä, Snowman tuumi. Minulle jäävät siis varsinaiset vartijat.
Pienieleisesti lumiukko tarkensi kiikariaan. Vaikka Snowman ei ollutkaan Klaanin parhaita taistelijoita, yllätyksen turvin hän kyllä arvioi voittavansa torakan, sopivasti ajoitettuna muutamankin. Mutta varsinaisen ongelman muodostikin se, että yksi vartijoista oli skakdi.
Ei sillä, etteikö Snowmanilla olisi ollut kokemusta skakdien kanssa taistelemisesta. Hänen arkkivihollisensa oli skakdi, mutta se tervakeuhkoinen rääpäle ei ollut mikään oikea vertailukohta. Tämä vartijana toimiva yksilö näytti vahvalta ja kokeneelta taistelijalta. Plus sillä oli kolme torakkaa kavereinaan.
Siksi Snowman olikin kehitellyt päässään suunnitelman. Suunnitelman, jonka onnistumisesta ei ollut mitään takeita, mutta pitihän sitä aina jotain yrittää.
---
Ternok katseli, kuinka muutama matoralainen keräsi esinteitä suureen läjään parin tunnelin luolamaisessa risteyskohdassa. Siihen kerääntyivät yhteen kasaan vastarinnan keräämät Cordakin ammukset, Zamor-kuulat, kaikki mikä saattaisi räjähtää. Kova homma se oli ollut, ja jotkut väittivät tämän olevan tuhlausta. Mutta tässä se oli, nyt tai ei koskaan.
”Muistakaa, veljet, kun yllämme oleva rakennus sortuu päällemme, lähdemme liukkaasti pois. Aivan kuin pelkkä tunnelin romahtaminen ei aiheuttaisi riittävästi riskiä, paikka kuhisee pian varmasti nazorakeja. Pysykää varjoissa, älkääkä pelätkö käyttää näitä” Ternok sanoi, taputtaen Kanoka-kiekonheitintään.
---
Saarella oli suhteellisen hiljaista, kunnes yllättäen korviahuumaava pamaus kuului jostain nazorakein tukikohdan länsilaidalta. Sitten kuului rakennuksen sortumisen ääni yhdeistettynä torakkain huudantaan. Kaikki nämä kaikuivat tukikohdan lukuisista seinistä sekoittuen kamalaksi sekamelskaksi. Partiot rynnistivät kohti räjähdyksen ääntä.
Näinä hetkinä muuan torakka oli kiitollinen siitä, että vartioi tallia. Häntä ei oikein huvittanut juoksennella ympäri tukikohtaa, oli enemmänkin hänen tapaistaan istuskella paikallaan tekemättä erikoisemmin mitään.
Hänen kolme vartiokumppaniaan näyttivät huomattavasti vähemmän tyytyväisiltä. Skakdi ja kaksi torakkaa näyttivät uteliailta, ja kovin turhautuneilta siitä, että olivat ainoat henkilöt monen rakennuksen säteellä jotka eivät saaneet tietää mitä tapahtui.
Silloin kulman takaa tuli näkyviin jotain. Se oli valkoinen matoran, jolla näytti olevan jotain oranssia naamallaan. Se työnsi suurehkoa kärryä edellään, ja sen lastina oli jotain valkoista, joka näytti lumelta. Matoranin käsien liikkeissä tuntui kuitenkin olevan jotain eriskummallista, aivan kuin ne olisivat olleet todella tönköt.
Kun kärrit tulivat lähemmäksi tallia, vartijoista vanhin nazorak pysäytti sen.
”Hoi, mitä kuskaat?”
Torakka ei saanut kysymykselleen vastausta, mutta huomasi jotain. Kärryissä kuljetettava valkoinen mössö näytti liikkuvan. Hän viittoi muut luokseen, ja osoitti skakdia ja toista torakoista ottamaan matorania käsistä.
”Tutkikaa myös, ettei pikku veitikalla ole mitään yllätyksiä” hän lisäsi. Nazorak kierteli pitkillä harppauksilla valkoista matorania ja tämän kärryjä puhuessaan. ”Tiedätkö, mikä tekee vartijan työstä mielenkiintoista?”
Matoran ei vastannut.
”Se on nähdä, kuinka säälittäviä yrityksiä väki tekee vapauttaakseen muita vankiloista.”
Matoran pysyi vaitonaisena.
”Luuletko olevasi ensimmäinen, joka yrittää salakuljettaa asioita aivan nenäni alta? Tiedoksesi, et ole. Ensi kerralla, käske kavereitasi pysymään liikkumatta, kun kohtaatte partion!”
Tämän sanoessaan torakka kohotti keihäänsä, ja iski sillä nopeasti kärryjen lastia. Nazorakin yllätykseksi hän ei kuitenkaan kuullut matoranien kiljuntaa, vaan huomasi kärryn valkoisen sössön väistävän keihään, ja pian lumimassa imaisi torakan sisäänsä.
Samanaikaisesti matorania käsistä pitelevät torakka ja skakdi irrottivat otteensa huomatessaan käsien vetäytyvän matoranin ruumiiseen, paljastaen altaan jotain metallista. Ennen kuin vartijat ehtivät kissaa sanoa, käsien sisältä paljastuneet Cordak-laukaisin ja vanha painetykki laukesivat.
Ei Snowman siinä tähdätä pystynyt, mutta niin lyheltä välimatkalta hän oli varma osumasta. Vartijat hänen molemmilta puoliltaan lennähtivät kovaa kyytiä eri suuntiin, ainoastaan törmätäkseen rakennusten seiniin. Kärryn Snowman työnsi viimeistä nazorakeista kohti, ja samaan aikaan kärryn lumimassa pulpautti ulos Zamor-kiväärin. Snowman nappasi sen ilmasta, ja loikkasi maassa makaavan Skakdin viereen. Ennen kuin palkkasoturi ehti nousta, pamautti matoran-kokoinen lumiukko sitä päähän aivan lähietäisyydeltä muutamia kertoja tainnuttavilla Zamoreilla.
Ei tästä ehkä tyylipisteitä irtoa, Snowman mietti, mutta ainakaan tuo kaveri ei herää muutamaan tuntiin.
Samassa kärryn nurin työntämä Nazorak kuitenkin pääsi jaloilleen, ja kärryyn imaistu torakka vapautui lumesta. Kun vielä kolmaskin hyönteinen tokeni, sukelsi Snowman äkkiä Zamor-tulitukselta suojaan lähimmän nurkan taakse.
Lumiukko mietti tilannettaan. Skakdi oli poissa pelistä. Hieman epämiehisellä tavalla, mutta Snowman olikin aina arvostanut enemmän luovaa toimintaa kuin turhaa sankarimaisuutta. Ongelman muodostivat nyt kolme torakkaa ja se tosiseikka, että suurin osa lumiukon lumimassasta oli kärryssä. Matoranin kokoisena hänellä ei ollut voimaa taistella suoraan takaisin.
Mutta kun eräs torakoista hyppäsi nurkan taakse hoitamaan valkoisen matoranin päiviltä, ei Nazorak yllätyksekseen nähnytkään ketään.
”Se ryökäle on kadonnut!”
”Mitä?”
”Niin niin, se on piilossa tässä jossain.”
”No, hajaannutaan. Ei se kauas ole voinut pötkiä.”
Heti, kun kaksi muuta torakkaa olivat hieman etäämmällä, nurkan taakse kurkistanut torakka tunsi jonkun kuristavan itseään takaa päin. Eräs kadun pensaista oli hypännyt hänen niskaansa, ja pian Nazorak menetti tajuntansa. Snowman oli ylpeä naamioinninkyhäämisnopeudestaan.
Kahdesta jäljellä olevasta torakasta suurempi käveli pimeällä, kapealla kujalla.
”Matoraaan! Tule esiin! Pääsemme kaikki helpommalla.”
Nazorak jatkoi kulkuaan, kunnes huomasi pahvilaatikon. Pahvilaatikon, joka ei selvästikään kuulunut siihen, ulos kadulle.
”Voi pikku matoran, kai minun on nyt lopetettava etsintä. Olet niin hyvin piilossa” torakka sanoi ivallisesti, ja nauroi tyhmästi päälle. Sitten se ampui zamorillaan pahvilaatikon säpäleiksi, mutta ei yllätyksekseen huomannutkaan matoranin kuollutta raatoa.
”Mitähäh?”
Sitten valkoiset kädet tarttuivat Nazorakia takaa päin, erään pernapensaan suunnalta, ja niin oli tämäkin torakka poissa pelistä. Pahvilaatikko oli kevyt varuste, joka oli Snowmanista aina hyvä ottaa mukaan varustelaukkuun.
Pian Snowman olikin siirtynyt tallin edustalle, kaatuneen kärryn viereen. Hän yhdistyi siinä olevaan lumeensa, ja poimi maasta aseistuksensa. Kolme vartijaa hän oli voittanut hiippailulla. Eiköhän yksi torakka hoituisi ihan silläkin, että Snowman oli poikkeuksellisen luihua hyönteistä kahta päätä pidempi ja yli tuplasti painavampi.
Lumiukko kuuli takaansa sen saman torakan äänen, joka hänet oli ensinnä pysäyttänytkin.
”Kas kas, sinähän se ovela kaveri oletkin. Ja huomaan, ettet olekaan mikään matoran.”
Snowman kääntyi ympäri, ja samassa nazorak iski miekallaan. Lumiukko torjui iskun hakullaan, ja vahvempana sai torakan miltei irrottamaan otteen säilästään. Nazorak oli kuitenkin nopeampi, ja teki saksipotkun. Snowman lennähti maahan tiputtaen molemmat lyömäaseensa, ja torakan miekka sivalsi nopeasti. Valkoinen toa kierähti täpärästi sivuun, mutta taas torakan potku löysi kohteensa. Snowman tunsi kyljessään kovaa kipua, ja käpertyi sikiöasentoon suojautuakseen Nazorakin potkuilta.
”Olisit tunkeilija vain pitäytynyt raukkamaisuudessa” torakka julisti kohottaessaan miekkansa valmiina viimeiseen iskuun. ”Taistelijaksi sinusta ei ole.”
Summerganon ja Keetongu yrittivät kuumeisesti keksiä jotain. Tahtorak ei pääsisi heidän luokseen, mutta sen karjunta ei tehnyt heidän oloaan mukavaksi. Ja heidän vihollisensa saattaisivat pahimmassa tapauksessa yrittää napata heitä...
Tyrmässä ei tuntunut olevan mitään erityisen hyödyllistä. He eivät onnistuisi kaivamaan minkäänlaista tunnelia, mutta heitä ei houkuttanut heittäytyä taisteluun Tahtorakia vastaan tuhatpäisen vihollislauman edessä. He katsoivat parhaaksi varustautua taisteluun niin hyvin kuin taisivat, keräämällä teränpalasia ja sen sellaista. Ehkä he onnistuisivat tekemään heittoaseiksi paremman puutteessa kelpaavilla teränpaloilla ja miekoillaan tarpeelliset vahingot Tahtorakiin. Yleisö meuhkasi, mutta näreissään. Se ei pitänyt tällaista enää lainkaan huvittavana. Muutama oli noussut katsomon laidoille seisomaan ja osoittelemaan tyrmää suutuksissaan. Sankarikaksikko näki siinä tilaisuutensa. Nazorakien kiihtyessä he päättivät tehdä jotain uhkarohkeaa ja he säntäsivät takaisin areenalle, sillä Tahtorak oli kiinnittänyt huomionsa katsomon reunoilla meuhkaaviin nazorakeihin. Keetongu väänsi kalterit tieltään ja kömpi areenalle. Summerganon ja Keetongu heittivät molemmat kevyimmät sarvenpalat, jotka he olivat löytäneet kohti reunalla seisovia nazorakeja ja heidän suunnitelmansa toimi: yksi putosi areenalle saatuaan osuman jalkaansa. Yleisö raivostui ja Tahtorak sai ateriansa Summerganonin ja Keetongun kiitäessä kohti porttia. Torakanmokoma ei pedolle riittänyt, vaan se säntäsi hurjan raivon ja himon vallassa sankarien kimppuun ja yhyttikin kaksikon areenan päädyssä, josta lähti pienet tikapuut tasanteelle, jossa oli portti. Peto sai tikapuiden juurella päähänsä syvät vammat kaksikon miekoista ja ne pari sokeaa sekunttia, jotka peto koki, olivat pelastus Sugalle ja Keetongulle, jotka kipusivat peräkkäin tikkaille. Pienelle tasanteelle päästyään he ryntäsivät ovesta käytävään. Käytävä oli pimeä, eikä sieltä kuulunut ollenkaan ääniä. Tämä oli oletettavasti huoltoreitti siltä varalta, että areenalla täytyisi tehdä jotain. Nazorakit tajusivat, että sirkus oli ohi ja takaa-ajon pitäisi alkaa. Summerganon ja Keetongu pistivät juoksuksi, sillä Nazorakit tunsivat epäilemättä tämän paikan kuin omat taskunsa. Tahtorakin karjunta kuului yhä: "KERTOKAA! ja seinät tuntuivat tärisevän.
Summerganon ja Keetongu juoksivat pimeää käytävää jokusen minuutin ajan ja he päätyivät avarampaan käytävään. Alkoi kuulua useiden askelten kaiku. He ryntäsivät eteenpäin ja pian näköpiiriin ilmestyi muutama vihollinen, mutta vapaudenhimoista sankarikaksikkoa ne eivät pidätelleet, vaan jäivät miettimään mikä iski...
Summerganon ja Keetongu tiesivät, että koko luolasto on hälytystilassa, mutta ketään ei näkynyt missään. Takaapäin alkoi kuitenkin kuulua jälleen askelten ääniä, heidän perässään oli massiivinen vihollislauma.
Suga ja Keetongu löysivät käytävän varrelta oven ja siitä astuttuaan he näkivät avaria tiloja. He olivat ilmeisesti seuranneet varastointia ja areenan kunnossapitoa varten tarkoitettua käytäväverkostoa pesän keskustan tienoille. Nazorakit etsivät heitä ilmeisesti aivan muualta tai sitten valtavan väkijoukon kaaosta ei oltu saatu kunnon järjestykseen, vaan vain pieniä ryhmiä oli päässyt takaa-ajoon. Heidän aikaisemmin kuulemansa askeleet voimistuivat. Kaksikko pisti jälleen juoksuksi ja suuntasi kohti keskustaa. He kuulivat aiemmin havaittujen takaa-ajajien lisäksi muidenkin askelia, jotain tutumpaa... Ja ääniä. "Elleivät vaistoni ole erehtyneet pahemman kerran, meillä kävi juuri mahtava tuuri.", sanoi Summerganon iloisesti, vaikka olikin yhä varuillaan. Keetongukin piristyi, sillä keskustaan saapuessan (ja pari vihulaista tyrmättyään) he törmäsivät tovereihinsa keskustassa. Harmi vain, että monikymmenpäinen vihollislauma oli aivan lähellä ja uloskäyntejä varmaan tukittiin koko ajan. Mutta kun Manu, Matoro ja Make olivat siinä ja ryhmä oli jälleen yhdessä, syttyi heihin toivo ja taistelutahto rajummalla liekillä kuin aikoihin. "Tästä se lähtee.", totesi Make. "Me pääsemme ulos.", totesi Summerganon ja niin ryhmä ryntäsi yhtenä rintamana takaa-ajajia päin, joiden suuri joukko ilmestyi keskustaan.
Guardian seurasi katseellaan, kuinka Tawa ja Domek ryntäsivät alas portaita kohti käytävää, joka veisi heidät Klaanin pihamaalle. Pyyhkien Killjoyn haarniskan itsetuhon ympäriinsä heittämää tomua ja laastia päältään ja yskien jotain erittäin kärähtäneen makuista ulos henkitorvestaan sininen skakdi kääntyi ympäri tarkkaillakseen räjähdyksen tekemää tuhoa.
Komentokammion seinämä oli räjähtänyt täysin auki ja paljasti nyt aamuöisellä taivaalla hehkuvan kuunsirpin ja Klaanin sisäpihan. Pihalla oli kaksi savuavaa kraateria, joista kykeni havaitsemaan hienovaraista liikettä. Klaanin muurin valonheittimet olivat juuri aktivoituneet ja nyt yksi niistä kääntyi kohti pihaa valaisten kraaterit.
Sekä Killjoy että Feterra olivat yhä kunnossa. Guardian toivoi, että Tawa ja Domek olisivat nopeita.
"Guartsu", Kepen ääni sanoi jostain takaa. "Luulen, että nyt olisi hyvä hetki keskittyä johonkin muuhun."
Guardian kääntyi. Kepe osoitti Feterraa, joka oli lentänyt räjähdyksen voimasta komentokammion seinän läpi. Nyt lommoja ja naarmuja täynnä oleva mekaaninen painajainen kaivautui vaivalloisesti läpi sisääntuloaukkonsa sätkien kuin lisko-Rahin irtileikattu häntä. Kolme Feterran neljästä kourasta napsahti aggressiivisesti yhteen ja auki, mutta sen neljännen käden sormet olivat irronneet räjähdyksessä. Tämän Feterran yksinäinen silmä oli punainen ja sen pää pyöri hitaasti edestakaisin.
Paaco ja Kepe katsoivat toisiaan ja Guardiania epävarmana. Sen jälkeen Paaco ojensi Guardianille tämän Zamor-pistoolin.
"Pidä siitä parempaa huolta."
Guardian nyökkäsi, mutta ei vastannut. Hän tarkisti nopeasti, että pistooli oli ladattu ja katsoi juuri seinästä irti päässyttä Feterraa pohdiskelevan näköisenä.
"Ideoita?" hän sanoi.
"Pakeneminen olisi varmaan viisainta", Kepe sanoi osoittaen peukullaan uloskäyntiä kohti.
"Kumpaa te pelkäätte enemmän?" Guardian kysyi happamasti. "Teräksistä leijuvaa tuhokonetta vai vihaista Tawaa?"
"Erittäin hyvä pointti", Kepe vastasi.
Feterran punaisen silmän valo voimistui. Sen kommunikaatiokanava aukesi kuten aiemmin, mutta olento vaikutti olevan liian vahingoittunut vastaanottaakseen mestarinsa viestejä. Kommunikaattorin rätisevä ääni jäi soimaan taustalle silloinkin kun Feterra puhui itse.
Sen omakaan kommunikaattori ei vaikuttanut olevan täysin kunnossa.
"Pelkään. Pelkään. Mestari. Mestari, pääni. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Pääni. Sitä ei voi kyseenalaistaa. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Olen pe-loissa-ni . . . "
Feterran puhe hidastui loppua kohti ennen täyttä hiljaisuutta. Parin sekunnin päästä Feterra kuitenkin räjähti uuteen puhetulvaan. Samalla sen kolme ja puoli kättä ryhtyivät tulittamaan valkoisia ammuksia skitsofreenisesti eri suuntiin samalla kun olkapäät laukaisivat kontrolloimattoman sateen pieniä plasmasäteitä.
"Hyvää iltaa, herrasväki. Minä olen Avrahk Feterra malli 2.5, yksikkö 7. Minut käynnistettiin Mestari Z.M.A:n verstaassa noin kuukausi sitten. Luojani, Mestari Arstein opetti minulle runon. Jos haluaisitte kuulla runoni, voin lausua sen teille."
Sen sanottuaan Feterra vaikutti menettävän viimeisenkin ripauksen itsekontrolliaan. Sen mekaaninen pää pyöri nyt kovempaa täysiä kierroksia suristen. Guardian, Paaco ja Kepe juoksivat kohti suojaa päät kumarassa väistellen plasmasäteitä parhaansa mukaan.
"Ympäri ja ympäri ja ympäri ja ympäri", Feterra äänteli uhkaavan monotonisesti.
Päästyään suojaan yhden komentokammion pöydän taakse kolmikko katsoi toisiaan pitkään. Monenlaisia ideoita ja strategioita kehiteltiin sen minuutin aikana, jonka pöytä kesti tulitusta. Suurin osa niistä oli huonoja, mutta jotain oli tehtävä.
Kolmikko nousi pystyyn. Guardian aloitti hyökkäyksen ampumalla kohti Feterraa Zamor-pistoolillaan. Ammukset katosivat panssariin ennen kuin räjähtivät kumeasti Feterran sisällä aiheuttaen uusia ulkonevia lommoja. Feterra käänsi satunnaisen tulituksensa kohti kolmen klaanilaisen joukkoa, mutta ei osannut selvästikään varautua Kepen jäästä luomaan suojaseinämään. Jää kesti juuri ja juuri niin kauan valkoisia latauksia, että Feterran punainen plasma ehti latautua täyteen voimaan. Silloin Paaco, Kepe ja Guardian olivat kuitenkin ehtineet kilven takaa pois.
Kilven tuhoamiseen keskittynyt Feterra katseli hämmentyneenä ympärilleen etsien merkkiä kohteistaan. Se löysi klaanilaiset vasta havaittuaan vihellystä jostain takaapäin.
Feterra kääntyi. Se katui sitä sekunnin päästä, kun sai Zamorin viimeiseen silmäänsä, joka räsähti pimeäksi välittömästi.
"Ongelma: Näkökykyni on heikentynyt. Ratkaisu: Lisää plasmaa."
Silloin Feterra laukaisi olkaplasmansa samanaikaisesti. Se osoittautui huonoksi siirroksi, kun otti huomioon, että Kepe ja Paaco olivat käyttäneet voimiaan äsken. Molekyylihäirinnän naamio ja biomekaniikkavoimat olivat vaivoin yhteisvoimin sulattaneet plasmatykit umpinaisiksi, mikä vaikeutti huomattavasti ammuksen etenemistä.
Kaksi punaista räjähdystä leimahti Feterran molemmilla kyljillä, jonka jälkeen metalliolennon tykeistä oli jäljellä vain kaksi savuavaa raatoa. Feterra oli hiljaa hetken, mutta sen kommunikaattori vaikutti vihdoin korjaavan itsensä.
"7. Peräänny. Tarvitset korjauksia."
"Vastaus: Kyllä, Mestari", Feterra sanoi huomattavasti seesteisemmin. Se laski aseensa ja käynnisti pohjassa olevan moottorin äänekkäästi ennen kuin lensi ulos komentokammion aukinaisesta seinästä.
Guardian, Kepe ja Paaco katsoivat toisiaan hetken ja nyökkäsivät. Sitten he lähtivät juoksemaan joukolla kohti portaita, jotka veivät kohti Klaanin sisäpihaa.
Makuta Nuin tiimi rynnisti torakoiden läpi uudessa voimassaan. Takaapäin ammuttiin, mutta ammukset osuivat aina muihin torakoihin. Kukaan ryhmän jäsenistä ei loukkaantunut enää pahemmin. Pian he olivat käytävässä, joka vei suoraan keskelle pesää. He käyttivät kaikki yhdessä voimiaan tunnelin suun sorruttamiseen. Nyt torakat eivät seuraisi heitä tätä reittiä. Tietysti heillä olisi muita, mutta ne olisivat… muualla.
Klaanilaiset hiippailivat kohti keskuskammiota miettien, mitä se mahtaisi sisältää. He jatkoivat tunnelia pitkin, kunnes saapuivat avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyöreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko. He avasivat sen.
Sisällä oli jonkinlainen lyhyt käytävä. Virkailijatorakka istui pöytänsä ääressä. Hän näki tulijat ja kirkaisi. Pian hänen päänsä lensi kaaressa huoneen poikki. Leikki oli lopussa. Metallikäytävässä oli yksi ainut ovi. Ovessa luki ”000”.
”Tässä se nyt on, pojat”, Manu sanoi. He avasivat oven ja astuivat sisään.
Huone, tai oikeastaan halli oli valtava. Sinne olisi mahtunut monta Tahtorakia. Seinät olivat outoa materiaalia. Ne tuntuivat jotenkin orgaanisilta. Seinillä muhi jotain elävän näköistä. Jonkinlaisia ”lonkeroita” roikkui sieltä täältä. Ne liikkuivat välillä.
Sitten he huomasivat sen. Se oli iso. Se liikkui. Ei paljon, mutta liikkui kuitenkin. Se oli samaa, likaisen ruskeaa väriä kuin Nazorakit. Sillä oli kuusi valtavaa raajaa. Sen paikoitellen hieman piikikäs ulkokuori näytti muinaiselta, ja siihen näytti kasvaneen levää. Se oli kahlehdittu seiniin ja maahan kiinni, mutta liikkumavaraa sillä näytti silti olevan runsaasti. Sen hyönteismäinen pää jatkui pitkulaisena taakse, ja sen kuolaava, terävähampainen suuntapainen aukesi ja sulkeutui ällöttävästi nytkähdellen. Sen peräpää oli paksun liman peitossa, ja aivan alaruumiin kärjestä avautui tasaisin väliajoin reikä, josta työntyi esiin saman tahman peittämä muna. Se oli Nazorakien kuningatar.
Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan tätä irvokasta, limaista, inhottavaa olentoa. Paitsi Makuta Nui: tämä katseli sitä kasvavan säälin ja halveksunnan tuntein. Nyt sen elämän oli päätyttävä.
”Manu…” sanoi Matoro hiljaa. Manu katsoi häneen päin.
”Se on…”
”Kyllä”, Makuta vastasi.
He katsoivat sitä pitkään. Välillä se kierähti toiselle kyljelleen ja korisi epämääräisesti. Se oli reilusti äskeistä Tahtorakia isompi. Se voisi murskata heidät kierähtämällä päälle.
”Tämänkö takia et kertonut meille?” Summerganon kysyi.
”Ette olisi lähtenyt mukaan”, Makuta vastasi.
”Emmekö?” Make kuiskasi.
”Emme…” Matoro sanoi pelokkaasti. ”Se on iso…”
”Niin on. Se pitää tuhota, rakkaat ystävät. Siksi olemme täällä”, Manu sanoi yrittäen kohentaa taistelumoraalia.
Hetken hiljaisuus.
”En olisi aiemmin uskonut Tahtorakin olevan senpäiväisistä vihollisistamme toiseksi isoin ja toiseksi väkevin”, sanoi Keetongu. Summerganon nyökkäsi kalpeana.
”Miten me… tapamme… sen?” kysyi Make.
”Meidän tulee…” Makuta vastasi.
”… niin?” Matoro sanoi.
”En ole itse asiassa ajatellut asiaa.”
”MITÄ?” muut huusivat yhtä aikaa.
”On hieno saavutus, että olemme hengissä täällä asti.”
”Sinäkö siis… toit meidät tänne kuolemaan?” sanoi Keetongu. Raivo alkoi nousta hänen päähänsä.
”Minun oli pakko yrittää tuhota se…” Manu sanoi hiljaa.
”Miksi?” Summerganon kysyi.
”Miksi se on niin tärkeää sinulle?” Make jatkoi.
”Se…”
”Ssssse on hänelle aivan liian tärkeää”, sanoi uusi ääni. Abzumon ääni.
Varjoista astui esiin julma, violettihaarniskainen, mustaviittainen Makuta.
”Ettekö tiedä?” hän sanoi ilkeästi. Makuta Nui katsoi häntä murhaavasti.
”Teidän ihanalla Makutallanne on yhteys torakoihin.”
”Sen voi päätellä kuka hyvänsä”, sanoi Matoro. ”Hän tuntee torakoiden johtajan.”
”Ah, niin”, Abzumo jatkoi. ”Ihanainen 0001. Kuinka kaipaankaan vanhoja, hyviä aikoja.”
”Mistä sinä puhut?” tivasi Suga.
”Minä olin ennen Makuta Nuin työtoveri. Mutta hän jätti minut ja työmme julmasti.” Abzumon kasvoilla oli julma hymy. Suhiseva s oli poissa. Tiimiläiset katsoivat Manua. Tämä oli ilmeetön. Hänen kasvonsa olivat varjossa. Abzumo hymyili yhä leveämmin.
“Siitä on jo kauan…” Abzumo jatkoi. ”Olimme Makutain veljeskunnan jäseniä tuohon aikaan. Kumpikin meistä loi samantyylisiä, ilkeitä, pelottavia – hirviömäisiä raheja. Päätimme luoda yhdessä jotain kammottavaa. Jonkinlaisen älykkään rahilajin, joka osaisi lisääntyä massavasti. Kuningatar loisi meille hienon armeijan näitä olentoja.” Makuta hymyili.
”Pikkuinen 000 ei ollut näin suuri vielä tuolloin.”
”Senkin saasta”, Makuta Nui kuiskasi.
”Minä? Älä viitsi, tämä oli sinun ideasi. Miksi kaduit? Miksi jätit minut tämän armoille? Kun arvoisa torakka numero 0001 oli syntynyt, lähdit pois. Häivyit, pois veljeskunnasta, pois luotamme. Miksi teit sen?”
”Minä en ollut, kuten sinä.”
”Voi, kyllä olit. Muistan selkeästi, kuinka juonimme veljeskunnan tuhoa. Minä jätin heidät tässä äskettäin… Nyt olen palannut rakkaideni luokse. Ja sitten tuhoan Bio-Klaanin. Se on tärkeintä. Ja kosto.”
Kaikki katsoivat Abzumoa. Makuta Nui näytti äärimmäisen synkältä.
”Miksi et kertonut meille?” Matoro sanoi.
”Olet salannut kaiken meiltä…” Make jatkoi. Abzumon nauru kaikui huoneessa pelottavasti. Se tunkeutui heidän päihinsä. Se raastoi heidän hermojaan. Se tappoi heidän kärsivällisyytensä.
”Eikö pikku Manu kertonut teille, että me olemme vanhoja kavereita? Eikö pikku Manu kertonut, että me loimme Nazorakit?” Abzumo käkätti. ”Eikö hän kertonut teille… mitään?”
Kaikki olivat hiljaa. Abzumo hykerteli itsekseen.
”Te ette taidakaan tuntea häntä. Ette ollenkaan.”
Abzumo tunsi valtaisan paineaallon osuvan ruumiiseensa. Hän paiskautui päin seinää kirkaisten kovaa. Makuta Nui seisoi paikallaan käsi eteenpäin ojennettuna, siivet auki.
”Onnitteluni, veliseni”, hän sanoi kylmällä, inhottavalla äänellä, joka tihkui vihaa ja raivoa. ”Sait minut suuttumaan.”
Yhtäkkiä 000 liikkui. Tavallista enemmän siis. Se nousi käsiensä varaan ja käänsi ruman päänsä kohti klaanilaisia.
”Ohoo, lapsi heräsi”, Abzumo sanoi. ”Olet huono isä, Manu. Todella huono.”
”Turpa kiinni, kivirotta”, Makuta Nui sanoi kylmästi ja ampui varjosäteen. Hänen voimansa alkoivat palautua. Viha täytti hänen mielensä. Abzumo väisti iskun täpärästi.
Nazorak-kuningattaren pää oli silmätön. Suuri suu oli täynnä teräviä hampaita. Kuola valui pitkinä noroina lattialle. Se alkoi kääntyillä kohti saalista.
”Pieni torakkavauva lähtee saalistamaan. Ehkä se löytää teidät”, Abzumo ilkkui. Hän nousi ylös ja katosi pian 000:n taakse. Tämä syöksähti klaanilaisia kohti nopeammin, kuin sellaiselta massalta voisi odottaa. Makuta Nui nousi lentoon ja etsi katseellaan Abzumoa. Muut yrittivät pysyä hengissä. Matoro pujotteli torakan käsien välistä toiselle puolelle huonetta. Keetongu yritti avata oven, mutta Abzumo räjäytti sen eteen kiviä jostain korkeuksista. Pian Makutoilla olisi uusi ilmataistelu. Make ja Summerganon yrittivät väistellä 000:aa, joka yritti liiskata heidät. Make ehti kierähtää pois alta, mutta Suga melkein murskautui. Hän ehti kuitenkin tarttua kiinni selälleen kierähtävän 000:n mahasta. Limaisesta ihosta oli vaikea pitää kiinni, mutta Summerganon onnistui hyvin. Nyt hän oli jättimäisen torakan päällä.
Suga tuijotti pedon kitaa vain parin askeleen päästä. Epämuodostuneen leuan pakkoliikkeet kuvottivat häntä. Suusta valuva, pahanhajuinen kuola kuvotti häntä. Koko olento kuvotti häntä.
Summerganon kiepautti miekkaa päänsä yläpuolella, ja samanaikaisesti otti harppauksen eteenpäin. Yhdellä taitavalla liikkeellä hän keskitti sekä oman että miekkansa liike-energian sivallukseen, ja hyökkäsi kohti pedon vasenta alaleukaa. Sugan säilä sivalsi suuren palan irti kuningattaren raajamaisesta leuasta. Purppuraa nestettä ruiskusi villisti joka suuntaan, ja Sugan oli vaikea nähdä eteensä nesteen suihkutessa hänen kasvoilleen.
Kuitenkin hän jatkoi huitomista, ja leuasta irtosi lisää paloja.
Tämä kuitenkin aiheutti kuningattaren karjaisevan tuskissaan, ja pelkkä ääni oli niin kova, että Summerganon tippui olennon vatsan päältä. Maken onnitui kuitenkin lentää toverinsa luo, ja hän nappasi Sugan ilmasta.
Purppuraa ”verta” lensi Matoron päälle. Se alkoi syövyttää hänen panssareitaan. Mitä h-… hän ajatteli, ennen kuin sai päälleen kuningattaren suuren käden. Se puristi häntä maahan. Hän haukkoi henkeään. Abzumo laskeutui hänen vierelleen.
”Onko kivaa, Blacksssssnow?” tämä ilkkui ja aikoi potkaista Matoron naamion irti. Mutta sitten Manu lensi Abzumon päälle tönäisten tämän lattiaan. Abzumo nousi nopeasti ja teki kierrepotkun, joka osui Manun kasvoihin niin, että tämä lensi suoraan 000:n pehmeää ruumista vasten.
”Et ole koskaan ollut mikään lähitaistelija, Manu-parka”, Abzumo sanoi ilkeästi. Makuta Nui nousi ja veti esiin miekan. Abzumo teki samoin.
”Tällainen on tarpeeksi hienostunutta minulle, veliseni”, Manu sanoi ja hyökkäsi. Kummaltakin puolelta jaeltiin iskuja, mutta jokainen torjuttiin. Kumpikin osasi käyttää miekkaansa tarpeeksi hyvin estääkseen toista viipaloimasta itseään. Sitten Abzumo yhtäkkiä lisäsi Manun painovoimaa niin, että tämä rusentui lattiaa vasten. Abzumo heittäytyi koko painollaan miekka edellä Manua kohti, mutta tämä teleporttasi pois hänen edestään. Abzumo huomasi virheensä liian myöhään, hänen miekkansa meni poikki osuessaan lattiaan niin suurella voimalla, ja palanen terästä tunkeutui hänen kätensä läpi. Manu oli nyt hänen takanaan ja huohotti raskaasti.
Kuitenkin, juuri kun Manu oli hyökkäämässä, Kuningattaren valtava raaja heitti tämän kauas Abzumon luota. Hän paiskautui Sugaa kantavaa Makea päin, ja koko kolmikko rysähti hallin lattialle.
Keetongu juoksi kolmen Klaanilaisen luo.
"Oletteko kunnossa?"
Make avasi suunsa ensimmäisenä: "Pernani on kestänyt kovempaakin."
Matoro hyppi ja heitti kuperkeikkoja väistelläkseen 000:n raajojen iskuja. Kuitenkin hänenkin ketteryytensä raja tuli vastaan, ja eräs tälleistä paiskasi Blacksnowin monta metriä ilmaan. Matoro paiskautui hallin lattiaan kivuliaan näköisesti.
Abzumo hyökkäsi ainoan tolpillaan olevan Klaanilaisen, Keetongun, kimppuun. Kaksi vahvaa hahmoa kävi tiukkaa vääntöä, mutta kun Makuta käytti lämpökatsettaan, Keltainen Jättiläinen kaatui maahan huutaen tuskissaan.
Makuta Nui oli pökerryksissä maassa. Matoro lojui toisella puolella huonetta. Keetongu paloi maassa. Summerganon makasi tajuttomana Maken päällä. Abzumo näytti voitonriemuiselta.
”Minä voitin, Makuta Nui ja bioklaanilaiset, minä voitin!” Hän kääntyi katsomaan kuningatartorakkaa juuri parahiksi nähdäkseen tämän iskevän valtaisan takapuolensa häneen. Abzumo lensi kaaressa pesän seinän sisään. Kyllä, sisään. Seinään tuli aikamoinen lovi, ja se alkoi sulkeutua Makutan ympärille.
”Eiiih”, tämä voihkaisi, kun seinä vei hänet sisäänsä.
000 alkoi riehua hullun lailla. Makuta Nui alkoi toeta iskustaan. Hän katsoi kuningatarta.
”Me päästämme hänet irti”, Manu julisti. Muutkin alkoivat heräillä.
”M-mitäh?” Make sanoi. ”Hulluko olet?” Torakoiden kaivuun ääniä kuului kivikasan takaa.
”Ne tulevat”, Manu sanoi. ”Me päästämme hänet irti.”
”Hyvä on”, muut vastasivat.
He kohdistivat kaiken energiansa torakkakuningattaren ketjuihin. Ne olivat äärimmäisen vahvat: 000 ei saisi päästä niistä irti, joten niiden tuli kestää. Tämä muodostikin ongelman, kun torakan oli tarkoitus päästä irti. Mutta kyllähän viisikon yhdistetty voima sai kettingit katkeamaan, kun 000 itse repi ketjuja tehokkaasti. Kuningatar pääsi irti, mikä ei välttämättä ollut mikään paras mahdollinen asia torakoille, jotka pääsivät kivikerroksen läpi; kuningatar söi ne. Torakat alkoivat karjua: ”Hakekaa hoitajat!”
Viisikko karkasi ulos ovesta torakoiden läpi. Pian he olivat käytävänhaarassa, jossa ei ollut torakoita. Niiden kaikki huomio kiinnittyi nyt irti päässeen kuningattaren taltuttamiseen.
Pesässä Abzumo oli päässyt jo irti seinästä. Klaanilaiset olivat poissa. Abzumon sappi kiehui. Erikoisvarusteisia torakoita saapui sisään. Heidän mukanaan tuli kenraali 001.
Kenraali 001 katsoi kylmän viileästi vierestä, kuinka erikoistuneet Nazorakit lähettivät aseistaan tainnutussäteitä kohti Kuningatarta.
Tässä menisi taas kauan, siitä hän oli varma. Viimeksi, kun 000 oli vapaana, oli mennyt lähemmäs kaksi päivää saada se leppymään.
Sitten Kenraali siirsi huomionsa Abzumoon. Makuta näytti turhautuneelta. 001 asteli pitkän, violetin hahmon luo.
"Päästit heidät sitten menemään."
"Näemmä."
"Vaikka olit voittanut heidät jo."
"Sssssssinun lemmikkisssi oli sse, jonka tähden klaanilaisssssset päässssivät pakoon."
Kenraali ei jaksanut väitellä suhisevan kummajaisen kanssa. Hän asteli pois metallipallosta, pois riehuvan Kuningattaren luota. Häntä ärsytti. Abzumo ajatteli raivoissaan, kuinka hänen saaliinsa oli päässyt karkuun – vain, koska 000 oli heittäytynyt hankalaksi. Ja seinä… oli syönyt hänet. Se oli lievästi sanottuna outoa.
Klaanilaiset juoksivat tunnelia pitkin. He olivat juosseet erittäin pitkään, ja jokainen oli väsynyt. Heidän voimiaan oli koeteltu toden teolla, ja nyt heidän oli juostava kilometrikaupalla pimeässä käytävässä. He näkivät ylöspäin menevät tikkaat. Vapaus! Pian he jo kiipesivät tikkaita pitkin kohti raitista ilmaa. Make pullahti ulos ensimmäisenä. Hän haukkoi henkeään, kuin ei olisi hengittänyt tunteihin. Matoro romahti maahan heti päästyään ylös. Keetongu sai raahattua tajuttoman Sugan pihalle ennen kuin istahti hengähtämään. Makuta Nui käveli sivummalle ja istuutui maahan. Kukaan ei voinut edes arvata, mitä hänen päänsä sisällä mahtoi liikkua, mutta mitä tahansa se olikin, se ei varmasti ollut kovin positiivista.
[spoil]Snowie kirjoitti suunnilleen puolet tästä viestistä. Badum-tish. Puolet kunniasta hänelle.[/spoil]
Ämkoo istui pienehkön rakennuksen katolla leikkien huomaamatonta. Hän veti viittansa tiukemmin ympärilleen ja kyyristyi entisestään. Yön pimeys auttoi Ämkoota pitämään itsensä näkymättömissä, joskin hän joutui olemaan jatkuvasti valppaana. Torakat etsivät tunkeilijoita edelleen joten yksikin varomaton liike saattaisi paljastaa Ämkoon sijainnin ja aiheuttaa läjäpäin ongelmia.
Mustanvihreä hahmo lähti hetken kestäneen levähdystuokionsa jälkeen liikkeelle. Ämkoo pudottautui mitä varovaisimmalla liikesarjalla alas rakennuksen katolta laskeutuen pehmeästi ahtaalle kujalle. Kuja johdatti Ämkoon aukiolle, jolla liikkui hajanainen joukko nazorakeja. Ämkoo lähti siitä huolimatta etenemään. Hitain joskin varmoin askelin liikkuva tumma viittasankari onnistui liukenemaan tehokkaasti kaikkiin eteen tulleisiin varjoihin eivätkä torakat ennättäneet huomaamaan häntä.
Silloin jotain tapahtui. Tukikohdan läntiseltä suunnalta kuului voimakas räjähdys keräten kaikkien nazorakien huomion itseensä. Jokainen aukiolla partioivista torakoista kääntyi äkisti räjähdyksen viitoittamaan suuntaan lähtien juoksuun. Ämkoo kuunteli hetken koko ajan kauemmas katoavia nazorakien huutoja ja uskaltautui sitten kohottautumaan täyteen seisoma-asentoon.
Aukio oli tosiaan tyhjä. Hiljainen myös. Ämkoo asteli alueen keskelle, pysähtyi ja käänsi katseensa hetkeksi kohti taivasta.
"Tämä ei ole helppoa", hän ajatteli. "Miten löydän sen saamarin palan jos joudun koko ajan piileskelemään tällä lailla?"
Ämkoo käänsi katseensa takaisin maan tasalle ja vilkuili ympäröiviä rakennuksia. Varastoja? Ehkä. Mitä niiden sisältä mahtaisi löytyä? Aseita, luultavimmin. Tukikohta oli todellakin raskaasti aseistettu. Juurikin siitä syystä huomatuksi tuleminen asetti Ämkoon välittömään hengenvaaraan.
Ämkoo huokaisi.
"Oletkohan vielä hengissä, Snowie."
Lumiukon tilanne huolestutti, eikä Ämkoo voinut kieltää sitä. Kaksikon hajaantuminen oli ollut huono idea. Mutta toisaalta, mitäpä sitä nyt valittamaan. Ämkoo tuskin löytäisi kumppaniaan ihan heti, vaikka yrittäisikin. Paitsi jos...
"Se räjähdys."
Ämkoo pudisti päätään.
"Se ei olisi Snowien tapaista."
Ämkoo korjasi repaleisen viittansa asentoa ja valmistautui jatkamaan matkaansa. Pimeyden luomaa turvaa ei riittäisi loputtomiin, joten nyt kannattaisi pitää kiirettä. Ämkoo katsahti nopeasti ylhäällä kiiltävää tähtitaivasta kuin varmistaakseen, mistä suunnasta oli juuri tullut. Sitten hän kääntyi ympäri, kohotti jalkaansa ja... Pysähtyi.
Hän ei ollut yksin.
Ämkoo tuijotti aukion laidalla seisovaa hahmoa. Hahmo tuijotti takaisin.
Tai ei, ei se tuijottanut.
Sillä ei nimittäin ollut silmiä.
Ämkoo ei ollut koskaan ennen nähnyt mitään sellaista. Muutaman metrin päässä hänen edessään seisoi vitivalkoinen, kasvoton olento. Olennon velttoa ja nukkemaista olemusta korostivat yliluonnollisen mittaiset raajat ja kammottava, pitkä kaula. Olento ei liikkunut.
"En huomannut sinua", Ämkoo sanoi, kätkeäkseen hämmennyksensä.
Olento liikahti. Ämkoo huomasi ensimmäistä kertaa sen selässä roikkuvan aseen. Olento tarttui katanaansa ja toi sen eteensä elottoman oloisesti liikehtien. Sitten olento puhui.
Maan alla, vanhoissa laajoissa betonikäytävissä kaikui askeleiden äänet. Käytävät olivat suhteellisen hyvin, mutta kylmästi valaistettuja.
Käytävällä kävelivät kolme henkilöä jonossa, joista keskimmäinen on kahlittu mustavalko ja sininen naispuolinen Toa joka oli riisuttu naamiosta; Sheelika.
Sheelikan edessä oli häntä korkeampi, hyvin vahvan näköinen titaani ja hänen takana melkein yhtä korkea, kullanhopeinen Toa. He kävelivät hyvin suorassa käytävässä, kääntyen vain silloin tällöin ilmestyvien tienhaarojen kohdalla eri suuntiin. Jokainen askel vei heidät yhä kauemmat Linnakeesta ja yhä lähemmäksi Klaanin maanalaista tyrmää.
Sheelika oli hyvin vihainen. Hän ajatteli, että Adminit olisivat lähettäneet vain Matoralaisia vastaavia märkäkorvaisia Klaanin jäseniä viemään häntä, jolloin hän olisi voinut karata helposti.
Sen sijaan he olivat lähettäneet kahta erittäin voimakkaita melkein titaanin kokoisia vartijoita jotka ovat olleet kauemmin kuin melkein kaikki klaanilaiset joita hän oli tavannut tänä iltana.
"Te todellakin tiedätte kuinka kohdella hyvin vieraitanne", Sheelika iski hyvin sarkastisesti.
"Hiljaa. Vangit puhuvat vain jos vartijat antavat luvan", hänen edessä oleva titaani vastasi hyvin kiivaasti ja vakavasti. Vartija ei selvästikään ollut henkilö jonka kanssa voi heitellä vitsejä.
He jatkoivat marssimista käytävällä. Valot alkoivat himmetä ja käytävä näytti yhä vanhemmilta ja likaisemmilta heidän edetessään yhä syvemmälle maan alle, lähestyen Klaanin tyrmää.
Viimein vartijat pysähtyvät, jolloin Sheelika näki edessä painavasti panssaroidun metallioven ja sen oikeanpuolella olevan pienen metallipaneelin, jotka näyttivät paljon modernisemmalta ja puhtaammalta kuin niitä ympäröivät seinämät. Hänen edessä oleva vartija käveli oven viereiseen metallipaneelin luokse ja avasi sen, paljastaen sen alta pienen näppäimistön, kameran linssin ja äänentunnistuslaitteen. Vartija alkoi painella näppäimistöön pitkän koodisarjan ja puhui äänentunnistuslaitteeseen identtiteetinsä: "BodyGuard, Bio Klaanin kolmen ruutupalkin jäsen. ID. 122151007. Vieressäni Toa Santor..."
"SUPER Toa Santor", Sheelikan takana oleva vartija lisäsi.
"...Super Toa Santor", BodyGuard jatkoi, "Bio Klaanin neljän ruutuplakin jäsen. ID. 1286107 ja yksi vanki".
Hänen lopetettuaan ilmoituksen, panssariovi alkoi avautua. He kävelivät sisään ja portin sulkeutuen heidän perässä. Sisällä Sheelika huomasi paikan olevan vielä vanhempi ja heikommin valaistettu kuin edelliset käytävät. Hän tuskin edes näki vartijoiden yksityiskohtia.
Hetken käveltyä he saapuivat tavanomaisen puuoven eteen. BodyGuard alkoi koputtamaan oveen sillä välin kun Santor piteli tiukasti kiinni Sheelikasta. Oven takaa kuului papereiden ja erillaisten muiden esineiden rysäyksen kun nopeita askeleita alkoi lähetyä oveen päin. BodyGuard yritti koputtaa uudelleen, kunnes ovi viimein avautui ja sen takana ilmestyi hopeavaaleanpunainen, naispuolinen Hauta kantava Toa.
"BodyGuard!", Toa vastasi hyvin iloisesti, "Ja Super-duper Toa Santor! Hei!"
"Terve GT", Santor vastasi takana, "pitkästä aikaan".
"Totta, en muista milloin me viimeksi nähtiin toisemme", GT lausui hyväntuulisena, "Adminit katsos päättivät, että minä toimisin parhaiten täällä tyrmässä huoltajana".
"Ymmärrettävä päätös...", Santor sanoi hieman ivallisesti, mutta GT ei kuunnellut.
Piittaamatta keskustelusta, Sheelika vilkaisi Toan takana olevaa huonetta. Huone oli yllättävän hyvin valaistettu ja tilava, jonka seiniä peitti hyllyt ja kaappit, mutta myös koristi metsästysjousen ja eräänlaisen koira-Rahin patsas. Huoneen keskellä oli työpöytä, joka oli suuremmaksi täynnä papereita joista suurinosa ovat pudonneet lattialle.
Sheelikan vilkaistua GT viimein huomasi hänet ja kysyi: "kuka hän on?"
"Hän on Sheelika, uusi vankimme. Tulimme viemään hänet selliinsä", BodyGuard ilmoitti vakavana.
"Aha", GT vastasi hieman piittaamattomana ja katsoi Sheelikaan päin.
"Hei", hopeanvaaleanpunainen Toa tervehti häntä yllättävän lempeästi ja hymyili häntä päin. Sheelika hämmentyi eikä tiennyt miten vastaisi tähän.
Myöhemmin joukko liikkuivat GT:n johdattamana tyrmän pölyisissä ja synkissä kivikäytävissä. Silloin tällöin he pysähtelivät avaamaan tiehen osuvia turvallisuutta varten asetettuja kaltereita ja teräsovia.
Kuiskauksia, huutoja ja kirouksia kuului vangeilta heidän kävellessään sellien ohi, mutta GT näytti vilkuttavan pirteästi vangeille ja joskus jopa kysyi miten heillä on mennyt. Sheelika alkoi katselemaan viereisiä sellejä. Hän huomasi heidän edetessä kuinka sellien kalterit näyttivät yhä vahvemmilta. Yhdessä sellissä oli hyvin oudon näköinen yksisiipinen olento joka vain tuijotti heitä hyvin vihaisesti.
"Tekopyhät", se kuiskasi, "olette aina väärässä".
Toinen selli mikä pisti eniten silmään oli selli, jonka kalterit olivat peitettynä papereihin joihin on piirretty erikoisia symboleita. Kalterien takana istui pitkä, laiha hahmo jonka kädet olivat suurissa metallikahleissa, hänen silmät ja suut peitettynä huiveihin ja hänen kaulaansa oli ripustettu kyltti jossa ainoastaan luki "Rikon Sääntöjä". Kävellessän ohi Sheelika tunsi jostain syystä hyytävän tunteen, että vanki olisi hymyillyt heille noiden huivien takana heidän kävellessään ohi.
Viimein marsiessaan hetken he saapuivat tyhjän sellin luo. GT avasi portin ja Sheelika astui sisään ilman rimpuilua.
"Ettekö aio päästää hänet kahleista?", GT kysyi viattomana.
"Emme. Hän on aivan liian vaarallinen, sinuna minä en ottaisi riskejä. Meidän työmme on tehty", BodyGuard vastasi ja alkoi kääntymään Santorin kanssa pois. GT käänsi taas katseensa Sheelikaan päin ja hyvästeli positiivisesti ja lähti myös.
Sheelika istui keskellä pimeää selliään eikä voinut tehdä mitään muuta kuin miettiä. Hän yritti ajatella pakosuunnitelmia, mutta mikään ei syntynyt mieleen. Sen sijaan, hän alkoi muistamaan sen hopeavaaleanpunaisen Toan hymy. Se oli nyt ainoa mikä tuli hänen mieleen. Se oli hyvin naivii, hän ajatteli, Toa on aivan liian lapsekas kun käyttäytyi noin ystävällisesti vankejaan päin. Mutta jostain syystä, hän alkoi tuntea jonkinlaisen samaistumisen tähän naiviuuteen päin.
Aivan kuin hän tietäisi tämän tunteen ennekin.
Bio Klaanin Linnoitus, monia vuosia sitten
"... Sheelika, kuunteletko minua oikein?"
Mustaan kaapuun pukeutunut, tumman punaista Pehkuita kantava Toa alkoi kysymään Sheelikalta.
Sheelika yllättyi hieman eikä tiennyt miten vastata. Hän ei ollut kuunnellut mitä Toa oli kertomassa keskittyessään suuren ikkunan takaiseen kaupunkimaisemaan.
"Öh, no...", hän alkoi solista hermostuneesti.
"Et siis kuunnellut mitä sanoin?", Toa kysyi.
"... En. anteeksi herra moderaattori", Sheelika myönsi pahoittelevasi.
Moderaattori huokaisi hieman, "Sheelika, sinun täytyy ymmärtää. Ei Klaaniin liittyminen ole pelkästään se, että kirjoittelet vain pari paperia ja saat muutaman tervettuliaistoivotuksen Tawalta. Jäsenenä sinulle tulee myös ottaa vastuu jokaisen Klaanissa elävän turvallisuudesta ja noudattaa Klaanimme sääntöjä ja lakeja. Et voi vain laiskotella päivät pitkät talojen katolla".
"Selvä, ymmärrän", Sheelika vastasi nöyräästi ja hieman alakuloisesti.
"No, jatketaan tätä huomenna sitten, menehän takaisin uuteen kotiisi lepäämään. Kyllä tämä tästä", moderaattori sanoi.
"Kiitos, herra moderaattori, kiitos", Sheelika alkoi puhumaan heti paljon pirteämpänä.
"Kutsu vain DN:iksi", moderaattori vastasi.
"Kyllä herra moderaattori DN", Sheelika lisäsi ja juoksi henkevänä ulos suurelta rakennukselta.
Sheelika käveli hyvin vilkkaana Linnakkeen teillä. Hänet oli viimein otettu Klaanin jäseneksi, vieläpä Tawan hyväksynnällä! Hän ei olisi voinut olla iloisempi. Kyllä, hän päätti tehdä parhaimpansa Tawan alaisuudessa.
Liikkuessaan hän ei huomannut edessä olevaa Matoralaista joka kantoi kädessään kassillisen kirjoja ja törmäsi häneen.
"Oi, anteeksi", Sheelika lausui hätäisesti ja alkoi auttamaan kaatunutta Matoralaista ylös ja auttoi keräämään maassa lojuvat kirjat.
"Ei se mitään", Matoralainen vastasi hieman välinpitämättömästi ja käänsi katseensa Sheelikaa päin, "hei, oletko sinä se Klaanin uusin jäsen?"
"Kyllä, kyllä minä olen. Sheelika on nimeni, hauska tavata", hän sanoi hyvin innokkaasti Matoralaiselle.
"Ah kuinka sopivasti, olenkin etsinyt sinua kokoajan", Matoralainen vaihtoi äänensävynsä heti, "katsos tarvitsen apua yhdessä asiassa, ja ainoastaan te voisitte auttaa minua..."
"Autan mielelläni! Mitä tahansakin se on, autan mielelläni", Sheelika vastasi. Hän ajatteli, että viimein voisi tehdä jotain hyvää näyttääkseen Tawalle.
"Hienoa", Matoralainen sanoi, "nimeni on Rowash. Olen täällä Kanoka-kiekkojen kauppias"
"Selvä on Rowash. Mitä sinä haluat minun tekevän?", Sheelika kysyi Matoralaiselta.
Rowash hymyili.
"Se on vain pieni palvelus..."
Bio Klaanin Linnake, tyrmä, nykypäivä
"... Se oli vain pieni palvelus", Sheelika puhui itselleen.
Yhä Bio-Klaani
Troopperi oli juossut ylempiin kerroksiin portaita pitkin hetken yksin. Kapura oli lähtenyt joitakin minuutteja sitten omille teilleen. Matoraneja ei juuri näkynyt. Kuolleita vain. Yllättäen hän kuuli huudon.
Troopperi astui eräästä oviaukosta huoneeseen. Seinät olivat täynnä mustia palojälkiä, ja kalustus oli mäsänä. Hajonneen tuolin takana oli Matoran, jota lähestyi Feterra.
Huutaen Troopperi syöksähti Feterraa päin vetäen miekkansa esiin. Feterra kääntyi ja ampui plasmasäteen Toaa kohti. Troopperin Hau pysäytti säteen, ja Troopperi iski Feterraan kättä miekallaan. Kuten yleensä, Feterraan jäi vain pieni naarmu. Troopperi yritti hypätä taaksepäin, mutta Feterra otti hänestä kiinni käsillään, ja toisilla väänsi Troopperin miekan hänen kädestään. Se iski. Tulikuuma miekka lävisti Troopperin vatsapanssarit, ja Feterra pudotti hänet maahan polvilleen.
Troopperi tunsi voimiensa ehtyvän. Feterra oli taas Matoraniin kimpussa. Troopperi nousi hitaasti pystyyn, ja hyökkäsi Feterraa kohti.
Viimeisillä voimillaan Troopperi otti siitä kiinni, ja paiskasi sen seinän läpi alas pihalle. Feterra päästi pudotessaan kylmän naurun, ja laskeutui turvallisesti pihalle moottoriensa avulla.
Troopperi makasi miekkansa lävistämänä lattialla. Hänen tajuntansa hämärtyi, kunnes hän näki vain mustaa.
Voyager käveli hiljaa puiden alla. "Ei mitään moneen tuntiin" Hän ajatteli itsekseen. Yhtäkkiä hän kuuli äänen. "Surrr" Voyager etevänä metsämiehenä kiipesi puuhun ja asetti nuolen jänteelle. "Surrr" Kuului taas. Puitten keskeltä tuli esiin musta, nelikätinen laite(Feterra), joka skannasi ympäristöä. Voyager jännitti jousensa ja tähtäsi Feterraan. Nuoli lensi ja osui, mutta osuma jätti vain pienen jäljen Feterraan. Feterra huomasi Voyagerin ja ampui plasmasäteen häntä kohti. Voyager pyöräytti itsensä oksan ympäri, mutta Feterra ampui jo toisen säteen joka osui. Voyager putosi puusta, ja kierähti maassa. Hän veti miekkansa esiin ja hyppäsi Feterraa päin. Hän iski sitä, mutta se veti vain pienen viillon siihen. Feterra ampui Voyageria, ja osui jälleen. Voyager lensi puuta päin. Hän otti miekkansa maasta, ja Iski sitä käteen. Miekka lensi Voyagerin kädestä, ja ennen kuin hän ehti edes tajuta, Feterra ampui taas. Hän kaatui, Mutta hän sai jousensa käteen ja ampui Feterraa kahdeesti samaan kohtaan. Entisen nuolen synnyttämä jälki heikensi kohtaa, ja toinen lävisti sen panssarin. Se meni oikosulkuun, ja hän sai aikaa. Hän otti miekkansa, ja iski sitä kaikin voimin. Miekka läpäisi panssarin, ja mursi Feterran koneiston. "Surr" Se päästi viimeisen vingahduksen, kunnes se hajosi. "Parasta mennä" Voyager ajatteli, ja lähti.
Viisi Klaanilaista istuskelevat maassa lepäämässä. He pääsivät pesästä elossa pois. Kaikki ovat heikentyneitä ja väsyneitä, mutta he eivät välitä siitä. Nyt pitää päästä vielä Klaaniin.
Joukkio lähtee kävelemään pimeää metsätietä pitkin rannikkoa kohti.
"Mitä luulette Klaanissa tapahtuneen tänäaikana?", SUmmerganon miettii.
"Tuskin mitään ihmeellistä.", Matoro toteaa. Hän tulisi perumaan tämän kohta.
Matoron mieltä kalvaa hänen rakkaitten miekkojensa menetys. Ne olivat palvelleet hänellä vuosituhansia, ja nyt häne menetti ne.
Nazorak-pesä
Metorakk katselee huoneensa asekaappia. Erilaisia nuijia, kirveitä ja teriä roikkuu siellä rivissä. Alempana on tuliaseita, kuten hänen Zamor-pistoolinsa.
Sinihopea Skakdi asettaa pitkän, valkoisen ja suoran miekan hyllyn päälle telineeseen. Miekkaan on upotettu energian elementtikiviä ja varsi koristeltu monimutkaisilla kuvioilla. Metorakk asettaa hopeisen laatan miekan alle.
"Matoro the Blacksnow'n Energiaterä"
Rannikkotie
Klaanilaiset saapuvat näköetäisyydelle Klaanista kohta juuri. He nousevat tietä pitkin rannalla olevalle mäelle, ja avautuva näky on karmaiseva.
Yötaivasta vasten näkyy pimeä Klaanin linnoitus. Erivärisiä välähdyksiä näkyy. Plasmaa.
Matorankylä Klaanin lähellä palaa. Kuuluu henkeäsalpaavaa kiljuntaa. Korkealla Klaanin linnakkeen päätornissa on suuri reikä seinässä.
"Mitä täällä on tapahtunut?" Mahriking huutaa.
"...Sanoit muistaakseni 'tuskin mitään ihmeellistä'", Keetongu sanoo Matorolle.
"Hei, erehtyminen on inhimillistä. Selvitetään mitä täällä tapahtuu", Matoro toteaa.
Viisikko juoksee kohti Klaanin pääporttia. Se on revitty auki väkivalloin. Prototeräksinen portti on katki, se vaatii valtavia voimia.
Klaanilaiset kävelevät Klaanin pihalle. Se on täysin autio, Matoraninruumiita löytyy sieltätäältä.
"Ei punaista mattoa...", Mahriking toteaa.
"Verenvihreää. Älä ole niuho, käy tämäkin", Manu lausahtaa.
Matoro on rutiininomaisesti syöttämässä jäsenkorttiaan oven kortinlukijaan, mutta laitteen sijaan seinässä on vain polttoreikä.
Manu potkaisee oven kumoon.
Sisällä on vielä valtava kaaos. Tuhoutuneita huonekaluja, sortuneita seinä, klaanilasenraatoja. Metallinen sylinteri näkyy kauempana. Kaksi plasma-ammusta lähtee lentoon, Manun suojakenttävoima torjuu ne. Makuta ampuu itsevarmana varjosalamoita kohteeseen.
Ei mitään vaikutusta.
Dox kulki pimeässä käytävässä öljylamppunsa kanssa. Hän oli syvemmällä Verstaassa kuin oli koskaan ennen ollut. Ilma oli täällä tunkkaisempaa ja paksumpaa. Katosta tipahteli vesipisaroita. Aavemaista kolinaa kuului kaukaisuudesta.
Hän kääntyi toiselle käytävälle. Kylmä ilmavirta puhalsi häntä kasvoihin. Tuolla suunnassa oli siis jotain. Kenties aarteita?
Hän asteli eteenpäin, varovaisesti, askel kerrallaan. Hänestä tuntui jatkuvasti siltä kuin joku olisi tuijottanut häntä. Hän vilkuili jatkuvasti hermostuneesti taakseen, odottaen jonkin pimeässä vaanijan hyppäävän hänen niskaansa.
Ei näin syvällä ei pitäisi asua ketään. Kukaan ei ole koskaan käynyt näin syvällä. Ei täällä voi olla mitään.
Pimeys pimeni jatkuvasti, hänen soihtunsa valo ei kantanut enää kuin metrin. Hän saapui huoneeseen, joka oli hieman käytävää leveämpi. Sen keskellä oli pitkä pöytä täynnä tyhjiä, lasisia pulloja. Seinustoilla oli tynnyreitä ja puulaatikoita, joiden sisällöstä hän ei ollut tietoinen.
Uteliaisuudesta hän kurkisti yhteen. Hiekkaa. Hiekkaa? Ei aarretta?
Turhautuneena hän sulki laatikon. Sitten hän huomasi puisen oven seinustalla. Se näytti houkuttelevalta.
Hän avasi oven kurkistaen varovasti sisään. Huone oli pimeä, kuten hän oli odottanutkin. Mutta jotain oli pielessä. Hän erotti tumman, ihmismäisen hahmon pimeyden keskellä. Se örisi kammottavasti. Se kääntyi häntä kohti. Dox näki sen. Sen valkoiset kasvot.
Hän paiskasi äkkiä oven kiinni ja raahasi vieressä olleen tynnyrin sen eteen. Jokin mylväisi huoneen sisällä ja alkoi takoa ovea. Lastut lentelivät, kun ovea hakattiin ja yritettiin saada auki toiselta puolelta. Tynnyri pomppi pikkuhiljaa kauemmaksi siitä.
Musta, monihaarainen, pitkäsorminen raaja iski oven läpi. Silloin Dox lähti juoksuun.
Hän juoksi ja juoksi kauhun vallassa, pois, pois. Huomaamattaan hän syöksyi yhä syvemmälle Verstaaseen. Hän sammutti lampun, jotta olento ei näkisi seurata häntä pimeässä.
Hän löysi suojaisan nurkan, jossa oli muutamia tynnyreitä. Hän siirsi niistä pari sivuun ja piiloutui niiden taakse. Ja rukoili.
Olento ilmestyi aavemaisesti laahustaen kulman takaa. Se katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt mitään. Sitten se alkoi haistella ilmaa.
Se kääntyi hitaasti Doxia kohti. Hänen oli vaikea pysyä äännähtämättä. Hänestä tuntui, kuin hänen sydämenlyöntinsä paljastaisivat hänen sijaintinsa voimakkuudellaan.
Olento hiipi yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Se tönäisi yhden tynnyrin kumoon. Kolahdus kaikui käytävien halki.
Se oli aivan hänen edessään.
Viileä tuulenvire nostatti aukiolle heikon pölypilven. Miekkaansa pitelevä valkoinen olento erottui kuitenkin pölypilven takaa selkeästi. Ämkoo tuijotti tätä yrittäen parhaansa mukaan arvioida vihollisensa olemusta.
Olento näytti oudolta. Ämkoo oli pitkän ikänsä aikana taistellut monenlaisia vihollisia vastaan, mutta yksikään niistä ei ollut näyttänyt näin... Väärältä. Olennon veltto olemus sai tämän näyttämään kaikelta muulta kuin elolliselta vastustajalta. Siinä oli jotain kolkkoa ja kylmää. Kone se ei kuitenkaan ollut, siitä Ämkoo oli varma.
"Vedä miekkasi", olento toisti. Sen ääni oli pakotettu ja monotoninen. Olennon puhuessa Ämkoo kiinnitti huomionsa suun puuttumiseen. Puhe ei selvästikään ollut telepatiaa, joten olennolla oli oltava...
Ämkoo ei ollut varma, hämmästyikö hän huomatessaan liikettä velton vastustajansa vasemman käden kämmenselässä. No, ainakin hän sai selville olennon suun sijainnin.
"Rumaa", Ämkoo totesi ja otti muutaman askeleen oikealle. Vihollinen otti tasan yhtä monta askelta ja vieläpä samaan suuntaan. Kaksikon välimatka ei muuttunut. Ämkoo naurahti.
"Et jätä minulle juurikaan vaihtoehtoja", Ämkoo sanoi ja tarttui miekkaansa. Muinaisaarteeksi luokiteltava miekka kiilsi arvokkaasti kuunvalossa Ämkoon pidellessä sitä harkitusti rintakehänsä edessä. Valkoisen olennon pää kääntyi hieman, kuin se olisi hetken ajan tuijottanut vastustajansa asetta. Sitten se kuitenkin kohotti taas päätään ja lähti astelemaan Ämkoota kohti.
Ämkoo ei kuitenkaan aikonut antaa vihollisensa aloittaa.
Vaehran, Gahlok Va, Umbra ja Levah juoksivat Feterrajoukon perässä klaanin käytävissä. Käytäviltä huomasi kuoleman ja pelon. Seinillä oli olentojen kappaleita, maassa rikottuja ja murskattuja Kanohi-naamioita ja monet seinät olivat täynnä reikiä jotka plasmatulitus oli saanut aikaan.
Urhea joukkio oli onnistunut ajamaan Feterrat pois erään Fe-Matoran varastomiehen kimpusta ja Kuparista Hunaa kantava Matoran oli kiittänyt heitä kovin ja paennut yläkerroksiin.
"Mitä nämä oudot robotit ovat? Ja mikä on Z.M.A?" Vaehran puheli itsekseen, kaivertaen tulisäteellä tietoja roboteista kivitauluun.
"Kuulimme siltä varastomies-Matoranilta, että tänne hyökkäsi myös outo varjohirviö jonka vartalossa oli paljon lonkeroita", Gahlok Va kertoi. "Pitääpä laittaa muistiin tämäkin, hän sanoi, käyttäen elementtikeihästään kivitauluun, jolloin tauluun piirtyi Matoran-kirjaimia.
Juosten seiniä tulittavien robottien perässä eteenpäin käytävissä, Umbra sai tarpeekseen perässä juoksemisesta, ja ampui sivuttaispainovoimahyökkäyksen, joka lennätti kaksi Feterraa kolmesta päin seinää. Kiviseinä sortui olennon osumasta ja loppu porukasta juoksi katsomaan mitä roboteille oli käynyt. Vaehran kirjasi tietoja muistiinsa, mutta hänen takaansa hyökkäsi Feterra, joka iski häntä neljällä raajallaan, lennättäen Skakdista muuttuneen Toan päin seinää.
"Tuo sattui!" VT huusi, ottaen miekkansa esiin ja loi siihen lieskan. Hän iski sen Feterraa käteen, mutta käsi torjui tulikuuman miekan.
"Autetaan kaveria", Levah sanoi, luoden pyörteen aseistaan. Pyörre osui Feterraa, muttei tehnyt vahinkoa. Sen sijaan ilmapyörre kimposi kohteestaan VThen lennättäen hänet lattialle. Miekka lensi muutaman bion päähän osumasta.
Umbra miekkaili yhden seinästä esiin tulleen Feterran kanssa, kun taas Gahlok Va iski kasvatti seinällä kasvavia juuria ja sammalia, yrittäen vangita robotin.
"Ei tämä auta", Umbra sanoi, iskien miekallaan yhtä robotin kättä ja väistäen samalla toista kättä.
"Mikä näihin tehoaa?" Gahlok Va kysyi itseltään, kasvattaen lisää juuria Feterran ympärille, koska robotti poltti juuret plasmapalloillaan.
Hiukan kauempana, Feterra tulitti Levahia kohti, jolloin Orton koetti tuulivoimillaan saada ammukset lentämään muualle. Valitettavasti ammukset osuivat hänen mustaan ruumiiseensa, polttaen hänet täyteen reikiä. Sähköjohdot, hammasrattaat ja lihaskudoksen kappaleet tulivat näkyviin hänen panssarinsa alta kun Orton yski suustaan vihreää nestettä. Hänen Faxoninsa oli osittain sulanut ja naamion alta näkyi hänen punaisena hohtava päänsä.
Robotti katseli uhriaan skannerinsa lävitse. Pieni olento oli vahingoittunut kriittisesti ja olisi kohta yhtä kuoleman kanssa. Feterra oli niin keskittynyt uhrinsa tarkkailuun, ettei huomannut takaansa hyökännyttä Vaehrania, joka iski miekallaan Feterraa päähän, jolloin kuului kolahdus. Mitään vahinkoa ei tapahtunut.
Feterra ampui plasmapallosarjan Ortoniin, joka vain makasi maassa liikkumattomana. Levah kaatui kuolleena maahan, täynnä reikiä. Umbra katseli taistelun tiimellyksestä, kuinka hänen ystävänsä kuollut ruumis joutui Feterran kynsiin ja olento repi Ortonin rippeet kappaleiksi metallisilla käsillään.
Äkkiä Feterrat alkoivat piirittää Umbraa, VTtä ja GVtä. Kolmikko joutui olentojen vangiksi kun nämä muodostivat piirin heidän ympärilleen.
"Mitä teemme nyt?" Gahlok Va kysyi muilta, kun punainen olento juoksi Feterroja kohti, iskien sattumanvaraisia painovoima ja tuli hyökkäyksiä kohti Feterroja.
"Kapura!" Umbra huusi kun tunnisti olennon ystäväkseen. Punaisen klaanilaisen naamiolla oli hikipisaroita, koska hän oli juossut ties kuinka kauan.
Feterrat hajaantuivat ja lähtevät lentämään kohti kuulemiaan ääniä.
"Seurataan noita, etteivät ne tee enempää tuhoa!" Vaehran ilmoittaa, ottaen kivitaulunsa palaset maasta ja laittaa ne reppuunsa, jonka jälkeen hän lähtee juoksemaan muiden, jo lähteneiden poppoon jäsenten perässä Feterrojen perään.
Joukkio saapuu pian taistelupaikalle missä Makuta Nui on haastanut yhden Feterran taisteluun. Matoro, MahriKing, Summer ja Keetongu ovat palanneet Nazorakien luolastoista.
"Tästä tulee mielenkiintoista", Gahlok Va ilmoittaa, kun Manua vastaan hyökänneen Feterran joukkoon ilmestyy kolme lisää. GV kaivaa kivitaulun esiin ja alkaa kirjata asioita muistiin...
Feterra lähestyi Makuta Nuita. Tämä seisoi rauhallisena paikallaan. Sitten se iski nyrkkinsä kohti Makutaa. Tämä teleporttasi sen toiselle puolelle. Mutta Manu ei ehtinyt paljon hyötyä tempustaan, kun Feterran kourat olivat jo tarttuneet häneen. Pian hänet paiskattiin pää edellä maahan.
”Tuo oli ilkeää, robotti”, Manu sanoi. ”Olen voittanut sinua pahempiakin olentoja.” ”He eivät olleet Avrah Feterroja.”
Taistelu alkoi toden teolla. Makuta veti miekkansa esiin. Feterra alkoi ampua plasma-ammuskia kohti häntä. Makuta väisteli niitä ja pääsi tarpeeksi lähelle robottia iskeäkseen tätä miekalla kylkeen. Feterraan tuli pieni lommo.
”Kysymys: Monet ovat yrittäneet. Luulitko olevasi poikkeus?”
Feterra otti kiinni Manun miekasta ja napsautti sen poikki.
”Jaha”, Manu sanoi, ”tämä on taas näitä päiviä.”
Feterra otti kiinni Makutan rintapanssarin piikeistä.
”Voi ei…”
Pian Makuta paiskautui seinän läpi. Ja toisen. Ja kolmannen. Montako hemmetin seinää tässä on tiellä? Manu ajatteli tuskaisesti.
Feterra oli voittanut vastustajansa. Nyt oli aika auttaa muita eliminoimaan loput klaanilaiset. Kolmesta Feterrasta riitti taisteltavaa kaikille paikalla oleville klaanilaisille, mutta kun ne saivat yhden lisää, taistelu ei olisi tasaväkinen.
Feterra lähestyi klaanilaisia plasmaa ampuen. Mutta sitten tummanpunainen varjosäde leimahti sen kyljen vierestä. Klaanilaiset katsoivat Feterraa. Sen kylki oli mustunut. Se näytti ärsyyntyneeltä. Makutaa päin kääntyen se sanoi: ”Kysymys: Miksi et kuole?”
”Minä olen Makuta Nui”, Manu sanoi ja hyppäsi Feterran kimppuun ylhäältä päin. Feterra empui ylös. Manu torjui iskun suojakilvellä ja iski nyrkillään Feterran päätä. Se sattui.
Feterra otti kiinni Manun siivestä ja alkoi pyöriä ympäri. Se pyöritti ja pyöritti. Sitten se päästi irti. Manu lensi taas seinien läpi. Minähän otan turpaani pahemmin kuin siltä hullulta haarniskatorakalta, Manu ajatteli. Feterra lähestyi. Manu hidasti sitä lisäämällä painovoimaa. Se ampui plasmalaukauksia, samoja, joilla se oli tappanut Levahin. Makuta sai siipiinsä reikiä, mutta suojakilpi torjui useimmat. Tämä ottaa voimille. Minun täytyy voittaa ja pian.
”Vahva yksilö. Äärimmäinen vaara.”
Muuta Feterrat jättivät klaanilaiset rauhaan ja hyökkäsivät kaikki Makutan kimppuun.
”Eiii… menkää pois, yhdestä oli jo tarpeeksi harmia”, Manu valitti. Feterrat yhdistivät voimansa ja ampuivat suuren plasmasäteen. Manu ampui myös plasmasäteen. Säteet kohtasivat, ja syntyi valtaisa räjähdys, josta syntynyt paineaalto pyyhkäisi klaanilaiset seinän läpi. Joku suuttuu tästä, Manu ajatteli. Tawa ei taida tykätä siitä, että tuhoamme linnan.
Feterrat olivat melkein kunnossa. Muutamia vammoja lukuun ottamatta ne etsiskelivät Manua täysissä voimissaan. Manu piileskeli rakennuksen takana. Yksi Feterra tuli aivan hänen näköpiiriinsä ja käänsi katseensa häneen. Se tähtäsi kaikki tykkinsä Makutaan. Manu mietti epätoivoisesti. Mitä nämä robotit olivat? Metallia? Millaista metallia?
Hän käytti magnetismivoimiaan ja veti Feterran lähemmäs.
”HOO! Sehän toimii!”
Manu ei saanut kauan nauttia tästä voiton tunteesta, sillä Feterra oli raivoissaan siitä, että sitä vedeltiin ympäriinsä. Se oli vetänyt esiin suuren terän ja lävistänyt sillä Makutan vatsan. Makuta katseli, kuinka terä tuli ulos hänen selästään. Feterran silmissä välkkyi punainen valo. Manu laittoi kätensä Feterran kuoren päälle ja laukaisi sähköisen impulssin. Feterran sätki hetken sähköisenä ja näytti sitten sammuvan. Manu yritti irrottaa terän vatsastaan, mutta sitten Feterra yhtäkkiä heräsi ja laukoi hänet täyteen reikiä plasma-ammuksillaan. Taidan tarvita taas uuden haarniskan…
Piru vieköön. Feterra oli tullut hulluksi. Onneksi suojakilpi- ja haavoittumattomuusvoimat estivät hieman iskujen osuvuutta. Mutta ne voimat alkoivat loppua, ja antidermis alkoi valua ulos ruumiista. Terä oli vieläkin sisällä. Muut Feterrat tulivat esiin. Ne löysivät Manun, jota niiden hullu toveri pahoinpiteli.
”Hän tarvitsee korjausta”, totesi yksi kolmesta Feterrasta. Sitten nekin hyökkäsivät. Aijai… en taida voittaa tätä ottelua, Manu ajatteli. Sitten muut klaanilaiset ilmestyivät. He huomasivat Feterrat ja alkoivat tulittaa elementaalienergiaa. Feterrat kääntyivät takaisin. Sitten Manu keksi. Hän kulutti kaiken voimansa kahteen pikku temppuun. Ensimmäinen, johon hän kohdisti voimistaan suurimman osan, oli tyhjiön luominen. Hän sai sen luotua Feterran alaosan sisään.
Feterra alkoi romahtaa sisäänsä. Manu romahti myös kasaan. Feterra näytti niin tuskastuneelta, kuin tunteeton robotti vain voi. Klaanilaiset katsoivat, kuinka sen alavartalo alkoi luhistua.
Se jäi maahan. Muut Feterrat katsoivat sitä, mutta sitten käänsivät huomionsa klaanilaisten tappamiseen. Muut klaanilaiset olivat turtuneen näköisiä. Yhden Feterran tuhoaminen oli maksanut Manun hengen.
Mutta sitten Feterra nousi. Se oli pahasti vahingoittunut, mutta se nousi. Sen koneiston täytyi olla kunnossa. Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan, miten se liikkui heitä kohti ja alkoi ampua muiden mukana.
Eipä sen kummemmin Manukaan ollut kuollut. Pieni hämähäkkimäinen olento kipitti esiin Makutan osien alta. Hän katseli klaanilaistovereitaan. Pelkkää epäonnistumista. Koko elämäni… En saanut edes yhtä niistä hengiltä.
Klaanilaiset jatkoivat tulittamistaan. ”Olet vahingoittunut. Kommunikaatiovälineesi ovat selvästi vaurioituneet. Mene heti korjaukseen”, yksi ehjistä Feterroista sanoi loukkaantuneelle. Tämä totteli ääneti, silmät pimeänä. Poistuessaan muurien ulkopuolelle se ampui vielä viimeisen plasmasuihkun erääseen rakennukseen, joka sen johdosta kaatui muutaman Matoranin päälle tappaen nämä julmasti.
Kahdeksan Klaanilaista oli seurannut sivusta Manun taistelua Feterroja vastaan. Nyt kolme jäljelläolevaa Feterraa katsovat tätä sekalaista joukkiota voitonvarmoina.
Yksi Feterra alkaa manoveerata Klaanilaisten sivustalle kahden muun avatessa tulen. Klaanilaiset haajantuvat huoneeseen jotta olisivat vaikeampi maali.
Kapura ja Make ampuvat yhdessä tulipatsaan kahta Feterraa kohti. Plasmalaukaus lävistää Mahrinkingin siiven ja heittää tämän maahan.
Vaehran, Umbra ja Gahlok Va ovat joutuneet sivustaan hyökkäävän Feterran tulituksen kohteeksi. Umbra suojaa tovereitaan vetämällä ensimmäiset plasmalaukaukset maahan korottamalla niiden painovoimaa. Gahlok Va iskee kauempaa Elementtikeihäällään metallikartiota, terä ei vaikuta mitenkään kohteeseensa. Hän luo kasvillisuutta kohteensa kasvojen kohdalle ennekuin Feterran nopea käsi nappaa tätä jalasta, heittäen pienen olennon takaseinään kovaa.
Matoro väistää takaperinvoltilla plasmasarjan ja ampuu ohuen jääsäteen Feterran olkapäähän. Se ei vaikuta juuri mitenkään tappajarobottiin joka jatkaa tulitusta. Keetongu syöksyy takaapäin iskien polttavaksi kuumentamansa kikanaloterän Feterran selkään. Rahi vetäytyy nopeasti taaksepäin väistäen Feterran taaksepäinhuitaisun ja hyppää uudestaan potkaisten miekkaa. Se jäi kiinni Feterran panssariin kuumuuden ansiosta.
Kolmennnen Feterran plasma-aalto kaataa Kapuran ja Mahrikingin maahan. Summerganon etsii lattialta jotain kunnon asetta.
Kapura kutsuu Kanohi Shaniaan ja osoittaa kädellään Feterraa. Naamio luo satunnaisen elementti-iskun, ja pieni tornado lähtee matkaan kohti Feterraa.
Matoro löytää suuren asekaapin kulman takaa. Hän viittoo Summerganonin paikalle.
Kaapissa on erilaisia lähitaisteluaseita mutta jotakin vielä kiintoisampaa.
Zamor-konekivääri.
Matoron ilme vääntyy väkisinkin hymyyn. Hän nostaa raskaan konekiväärin, poistaa varmistimen ja asettaa lippaan paikalleen.
Matoro tähtää aseellaan yhtä Feterraa sivusta, hän painaa liipasimen pohjaan. Zamor-kuulia alkaa osua Feterraan, ne vain läpäisevät tämän panssarin ja kumahtelevat. Feterran rungossa alkaa näkyö jo vahinkoja.
Feterra siirtyilee ja tulittaa plasmaa vastatuleksi. Matoron jalkaan osuu ja tämä kaatuu konekiväärinsä alle.
Toinen Feterra ottaa Keetongua kiinni rinnasta. Keetongu luo nappaamallaan tuolilla, mutta se vain murtuu olennon päähän. Feterra saa kovan iskun selkäänsä. Se kääntää päätään 180 astetta. Panssariton Summerganon huitaisee kovaa pikikkäällä moukarilla Feterran metallikuorta. Isku ei kuitenkaan vahingoita juurikaan tappajarobottia, joka alkaa ladata plasmaiskua. Summerganon väistää ensimmäisen ammuksen. Feterra pitää Tongua kiinni kahdella kädellään seinää vasten.
Summerganon pyörittää moukaria kerätäkseen siihen voimaa. Plasma-ammus osuu yhtäkkiä ketjuun, katkaisten sen. Piikikäs metallikuula lähtee lentoon...
Feterra on siirtynyt pois Matoron tulituksesta. Se lataa plasma-ammusta maasta nousevaan Mahrikingiin. Yhtäkkiä kuitenkin se horjahtaa ilmassa ampuen laukauksen kattoon. Piikkimoukarin pää osui tätä suoraan päähän. Mahriking ja Kapura lähtevät juoskemaan kohti hieman haavoittunutta Feterraa.
Metallikäsi puristi häntä päin kiviseinää. Se raapi hänen panssareitaan, mutta Keetongun kehon onkalot sallivat hänen hengittämisen. Tämä oli niitä päiviä, kun kaulattomuudesta oli hyötyä. Ainakaan se ei kuristaisi.
"Matoro, jotain!" Keetongu mylväisi. Matoro lakkasi ampumista ja veti kaapista esineen, joka näytti erittäin kapeateräiseltä miekalta. Siinä näytti olevan jonkinlaisia vipuja ja kytkin. Matoro heitti esineen Keetongulle, sillä kaapista löytyvillä ampuma-aseilla ampuminen tuolta etäisyydeltä olisi ollut kohtalokas virhe.
Keetongu nappasi vapaana olevalla kädellään esineen ilmasta ja painoi kytkintä peukalollaan. Lyhyeen terään syttyi oranssi hehku. Keetongu vetäisi vivusta, ja terään tuli sahalaita. Toinen vivu sai sahalaidan pyörimään terän ympäri.
Ahaa. No, käy tämäkin. Varmaankin Kepen keksintö.
Keetongu iski pienen läpinäkyvän oranssin moottorisahan Feterran silmään. Se sätki hetken. Keetongu rimpuili irti. Feterran kontrolli kuitenkin palasi ja se alkoi ampumaan. Se osui Keetongun käteen ja saha lensi kauemmas.
"Aseemme eivät tehoa tuohon", Keetongu sanoi. "Meitä tarvitaan muualla! Lähden telakalle. Laivasto voi olla kriittisessä tilassa!" Keetongu huusi ja pakeni.
Plasma-ammus osuu Matoron konekiväärin lippaaseen, irroittaen tämän. Toa ei ehdi tehdä mitään ennenkuin toinen ammus aseeseen hajoittaa sen ja kaataa Matoron. Matoro heittäytyy sivuun, väistäen häntä kohti syöksyvän Feterran. Jään Toa kierähtää lisää. Matoro silmäilee jotain kättä pidempää. Feterra nappaa kädellään kiinni Matoron jalasta. Toa ampuu jäätä satunnaisesti metalliseen tappajaan mitään vahinkoa tekemättä. Feterra heilauttaa Matoroa ja iskee tämän kovaa lattiaan. Matoro kurottaa Tongun hylkäämään aseeseen, nappaa sen nopeasti ja pikainen viilto irroittaa Feterran otteen.
Matoro heittää takaperinvoltin, painaa aseessaan olevaa nappia ja terä alkaa hehkua oranssina.
"Oranssi Läpinäkyvä Moottorisaha! Woaa!", Matoro tajuaa. Hän ei aluksi katsonut mitä oli heittänyt Tongulle.
Matoro osoittaa hehkuvalla aseellaan Feterraa. Tällä on edelleen silmässään jälki Tongun hyökkäyksestä.
Matoro tuijottaa olentoa suoraan. Hän yrittää skannata siitä tietoja teleskooppisilmällään, muttei saa mitään tietoja.
Matoro pyörittelee moottorisahamiekkaa käsissään, ja tekee nopean hyökkäyksen, iskien terällä Feterraa rintaan. Ase kipinöi panssaria vastaan, tehden hitaasti jälkeä siihen. Feterra iskee Matoroa kylkeen, Toa heilahta sivaltaen miekallaan tätä käteen. Matoro hyppää juuri ennen Feterran lyöntiä ilmaan, olennon yli. Hän iskee oranssilla läpinäkyvällä moottorisahalla Feterraa selkään. Robotti kääntyy 180 astetta ja lyö Matoron kovaa pois.
"Yhdellä kädellä!", Summerganon huutaa asekaapilta. Hän tulittaa suurella pistoolilla Feterraa kohti. Laukaukset eivät tee suurta fyysistä vahinkoa. Ne saavat kohteensa vain vihaiseksi.
Snowman ei tohtinut avata silmiään, makasi vain siinä odottaen viimeistä iskua. Hän ei ollut kuin Matoro, hän ei tässä tilanteessa pystynyt enää yrittämään jotain improvisoitua pakoyritystä jotain mukamas ovelaa letkauttaen. Hän oli kauhuissaan.
Ja siinä maatessaan hän myös toivoi, ettei olisi eronnut Ämkoosta. Tätä ei silloin tapahtuisi, Ämkoon kanssa ei ollut vaaraa hävitä yhdelle huonosti aseistautuneelle torakalle. Tämä oli vain niin... turhaa.
Paitsi että, hän mietti, olen tässä nyt jo aika pitkään retkottanut kauhulla odottaen. Miksi mitään ei tapahdu?
Lumiukko avasi varovaisesti silmänsä. Hän ei nähnyt miekkaa pitelevää torakkaa.
Snowman nousi seisaalleen katsellen pöllämistyneenä ympärilleen. Nazorakista ei tosiaan näkynyt merkkiäkään. Ainoa hahmo oli kadun toisessa päässä seisova matoran, joka viittoi Snowmania luokseen. Valkoinen toa poimi varusteensa kadulta ja lähti talsimaan kohti pientä hahmoa.
"Mitä tapahtui?" Snowman ihmetteli päästyään puhe-etäisyydelle. Ruskea matoran vastasi esitellen kädessään olevaa Kanoka-laukaisinta: "Tason 9 teleportaatiokiekko. Harvinaisia, mutta hyödyllisiä."
SS Rautasiipi
Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.
Eräs Rautasiiven navigoinnista huolehtivista lukuisista torakoista terästi kuuloaan.
Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.
Amiraalin metallijalasta lähtevä metallinen kolina oli helposti tunnistettavissa. Torakka valmistautui tekemään kunniaa, samoin kuin kaikki muutkin huoneessa ollevat nazorakit. Pian komentosillan ovi avautuikin, ja laivaston johtaja asteli viitta liehuten sisään. Amiraali askelsi ala-arvoisempien nazorakien pokkuroinnista piittaamatta suuren ikkunan luo, ja asettui tuijottamaan merelle.
"No" eräs komentokeskuksen vanhimmista ja luotetuimmista torakoista aloitti. "Mites pesässä?"
Amiraali mulkaisi olkansa yli tuimasti puhujaa. Kysymyksen esittänyt torakka arveli 002:n ilmeen olevan kannanotto hänen toverilliseen puhetapaansa, mutta odotti silti saavansa vastauksen.
"Siellä oli yhtä tunkkaista kuin aina ennenkin" Amiraali totesi. "Ja se ottelu, johon minut kutsuttiin meni täydeksi kaaokseksi. Jostain syystä en ole yllättynyt. Mutta sain ilmoitettua Kenraalille suunnitelman etenemisestä."
"Hän oli tyytyväinen?"
"Totta kai. Olemme ilmeisesti koko yhdyskunnan ainoat nazorakit, jotka hoitavat tehtävänsä kunnolla."
Tämän sanottuaan Amiraali kääntyi kannoillaan, ja lähti astelemaan kohti huonettaan.
Warrek kulautti yön viimeisen tuoppinsa kellertävää nestettä, jonka yksi viehkeistä Skakdi-naaraista, joita tässä kaupungissa oli, oli kaatanut hänen lasiinsa. Alkoholi oli alkanut vaikuttaa Warrekin elimistössä ja ex-sotalordi päätti lähteä kotiinsa, selvittääkseen päätään. Warrek maksoi drinkin ja lähti kohti ulko-ovea.
Warrek hoippui ovelle, ohi sammuneiden Skakdien joiden päällä lenteli kärpäsraheja ja joiden suusta valui kuolaa. Tavernanpitäjä oli tehnyt valomerkin ja tämän vartijat alkoivat heittämään sammuneita Skakdeja katuojaan. Tarjoilu oli loppunut tältä yöltä.
Warrekin onnistui hoippua portaat ylös ja tämän zakazlaisen kaupungin yöhön. Ilmassa haisivat jätteet joita lojui maassa. Jätteet houkuttelivat kivirottia ja kinlokoita jotka söivät melkein mitä tahansa.
Warrek pujahti pienelle sivukujalle, hoippuen ja laulaa tirauttaen outoja skakdikielisiä sävelmiä kuten "Erakken kaakazak werraaken Skakdi Hik" joka tarkoitti "On hauskaa olla Skakdi Hik"
Warrek kaatui odottamatta yhteen talojen vierustavalla olleeseen nurin menneeseen roskapöntöön ja hänen naamansa osui mutalätäkköön, jossa oli pienten eläinten luita ja hukkuneita muurahaisraheja.
"Phyrryr", Warrek sanoi, syljeksien mutaa suustaan ja heiluttaen sarvekasta päätään, jolloin mutaa lensi ympäriinsä.
Warrek ei huomannut että hänen takaansa nousi kaksi nuorempaa Skakdia. Molemmilla oli huivi suun ympärillä ja kädessään elementtipistooli, joka luo käyttäjän elementaalivoimasta luoteja, joita voi ampua viholliseen.
"Anne meille rahas juoppo!" ruskea Skakdi sanoi, osoittaen puukollaan ja pistoolillaan Warrekia. Warrek kääntyi, otti miekkansa vyöltään sekä pisoolinsa.
"Napero, ei näin hoideta asioita!" Warrek huusi, laukaisten Zamorpistoolistaan tulikuuman zamorammuksen. Isku meni ohitse ja toinen kahdesta ryöstäjästä, se valkoinen, lähestyi häntä tikari ja pistooli käsissään.
"Et tainnut osua, wanhus", valkoinen Skakdi sanoi ivallisesti, iskien jääsäteen Warrekiin. Warrek torjui iskun niukin naukin miekallaan, ja otti taskumatisaan huikan, jolloin hänen silmiensä valo syttyi kirkkaamman punaiseksi. Hän oli saavuttanut sen humalapisteen, joka vaikutti häneen positiivisesti, tehden hänestä mahtavan soturin.
Warrek loi salamaiskun miekastaan, ja se osui ruskean Skakdin puukkoon, lentäen maahan. Skakdit alkoivat ampua Warrekia pistooleillaan, mutta sotalordi torjui iskut, ampuen kaksikon pistoolikäsiin, jolloin aseet putosivat maahan ja lippaat lähtivät irti.
"Häivytään! Ei me tuolta ukolta saada mitään!" valkoinen skakdi huusi, lähtien juoksemaan kujalta, väistellen lätäköitä, kaverinsa kanssa jonnekin yön pimeyteen.
Warrek oli tyytyväinen. Hän keräsi maasta kaksikon jättämät aseet, laittaen ne vyöllään oleviin taskuihin. Sitten hän siemaili pitkän tovin taskumatisaan.
"Taas yksi muisti unohdettu, mutta sainpas hienot lelut", Warrek puheli itsekseen, jatkaen kujaa pitkin kotiinsa.
Tuntematon toahahmo käveli klaanilinnakkeen ulkopuolella kietoutuneena mustaan viittaan. Hän käveli klaania kohti.Hahmosta ei erottanut muuta kuin punaisena hehkuvat silmät ja sen, että hänen viittansa päällä selän kohdalla oli keltamusta miekka. Tämä hahmo ei ollut hyvä. Sen näki typeräkin jo päältä päin. Hahmo käveli klaanin portille, kun portinvartija kysyi hänen nimeään, hahmoa ei enään ollutkaan. Hän oli päässyt sisään. Hän etsi erästä klaanilaista. Klaanilaista nimeltä Jake.
Valkoinen olento kääntyi oitis ympäri huomatessaan Ämkoon katoamistempun. Olento heilautti miekkansa vauhdikkaalla liikkeellä selkänsä taakse vastaanottamaan vastustajansa yllätyshyökkäyksen. Miekkojen terät iskivät sinistä kipinää iskeytyessään yhteen.
Olento ei jäänyt odottelemaan. Se painautui miekkaansa päin työntyen kohti Ämkoota. Se painoi Ämkoon miekallaan seinää vasten ja kohotti sitten toisen kätensä.
Ämkoo ei aikonut ottaa selvää siitä, mitä olento aikoi. Uusi katoamistemppu. Ämkoo ilmestyi jälleen valkean vihollisensa taakse ja iski miekallaan.
Torjunta.
"Tuo ei nähtävästi tehoa sinuun", Ämkoo totesi kylmästi ja hyppäsi korkeassa kaaressa taaksepäin. Hän kumartui hieman, vei miekkansa päänsä ylle ja ja valmistautui uuteen hyökkäykseen.
"Mahiki."
Neljä Ämkoota. Valkoinen olento tarttui kaksin käsin miekastaan ja otti askeleen taaemmas. Sitten se joutui kuitenkin vastaamaan ensimmäisenä kimppuun hyökänneen Ämkoon iskuun. Torjunta osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä tämä Ämkoo katosi.
Toinen Ämkoo hyökkäsi vasemmalta, kolmas oikealta. Olento hyppäsi korkealle ilmaan väistäen täten molemmat iskut. Se laskeutui pehmeästi matalan varastorakennuksen katolle ja katsoi alas. Molemmat hyökkääjistä olivat kadonneet.
Rapinaa.
Olento ennätti juuri ja juuri kääntyä ympäri torjumaan Ämkoon voimakkaan iskun. Vihreänmusta miekkamies iski kaikin voimin pidellen katanaansa kaksin käsin. Miekat kuitenkin iskeytyivät jälleen kerran toisiinsa eikä hyökkäys tehnyt vahinkoa.
Ämkoo ei kuitenkaan lopettanut.
Voimakas elementaalienergialla aikaansaatu paineaalto heitti Ämkoon nukkemaisen vihollisen alas varaston katolta. Ämkoo loikkasi putoavan vihollisensa perään, oikaisi asentoaan ja löi.
Silloin tapahtui jotain yllättävää. Vaikka aukiolla ei juurikaan tuullut, maasta nousi sankka pölypilvi joka peitti näkyvyyden lähes täydellisesti. Ämkoo hyppäsi saman tien takaisin katolle.
Pölypilvi ei osoittanut laskeutumisen merkkejä. Se leijaili aavemaisesti paikallaan, kunnes se lopulta hajosi pienemmiksi pilviksi ja katosi.
"Telekinesiaa", Ämkoo sanoi puoliääneen kurtistaen kulmiaan. Tätä vihollista ei tulisi aliarvioida. Mitä muita kykyjä sillä oli? Mikä se edes oli? Ja miksi se...
Ämkoo karjaisi ja kierähti kauemmas. Sitten hän laukaisi uuden, hallitsemattoman oloisen tuulenpuuskan taakseen ilmestynyttä vihollistaan kohti. Olennon hyökkäys keskeytyi, mutta tällä kertaa isku ei saanut sitä putoamaan katolta.
Olennon hyökkäys ei ollut onnistunut täydellisesti, mutta sen miekka oli kuitenkin osunut. Ämkoo irvisti katsahtaessaan kylkeensä ilmestynyttä haavaumaa ja käänsi sitten katseensa viholliseensa.
Vihollinen asteli rauhallisesti Ämkoota kohti, pidellen katanaansa valkoisen kehonsa oikealla puolella. Olennon pitkän kaulan päässä roikkuva kasvoton pää heilui verkkaiseen tahtiin puolelta toiselle sen lähestyessä Ämkoota uhkaavasti.
Ämkoo vilkuili ympärilleen ja nousi sitten täyteen mittaansa. Viittasankari tuijotti hetken varastorakennuksen vierellä kohottautuvaa huomattavasti korkeampaa rakennusta, ponnisti ja hyppäsi. Hyppy ei aivan riittänyt viemään Ämkoota rakennuksen katolle vaan hän jäi roikkumaan miekkansa varassa sen seinustalle. Pienen ponnistuksen jälkeen Ämkoo kuitenkin onnistui pääsemään katolle saakka, katsellen samalla, josko vihollinen seuraisi.
Pieni huone oli tupaten täynnä torakoita. Kenraali 001 istui yksin suuren, kartan peittämän pöydän ääressä, muut nazorakit seisoivat tiiviisti pöydän toisella puolella. Eräs seisojista kumartui pöydän ääreen, ja alkoi selostuksensa: "Kenraali, tukikohdan laajennukset ovat hyvällä alulla. Tunneliverkosto on katkeamaton ja hyvin vartioitu. Olemme levittäneet pesäämme näille saarille." Hän naputteli sormellaan muutamaa kohtaa kartassa.
"Hyvä" Kenraali vastasi. "Meidän on tärkeää saada pian se viidakkosaaren asevarasto valmiiksi ja turvatuksi."
Seurasi kiusaantunut hiljaisuus. Muutamat huoneessa seisovista nazorakeista vilkuilivat toisiaan hermostuneina, mutta suurin osa piti katseensa tiukasti harmaassa lattiassa. Eräs torakka sai rohkaistua itsensä: "Johtaja... Me..."
"Me olemme saaneet tiedon, että Klaanilaiset ovat sabotoineet kyseisen tukikohdan rakennustöitä" toinen, hieman tukeva nazorak päätti lauseen. "Aikataulumme viivästyy monella viikolla, ellei peräti kuukaudella. Huhutaan, että itse Ämkoo olisi siellä."
Seurasi täydellinen vaiteliaisuus. Huoneessa seisovat upseerit katsoivat, kuinka Kenraalin käsi tärisi holtittomasti. Jos 001:llä olisi ollut silmälasit, tämä oli sellainen hetki, että hän olisi varmasti ottanut ne pois päästään. Tukahdutetun vihan selkeästi värittömällä äänellä Kenraali kehotti kaikkia, jotka olivat tekemisissä Pesän Ulkopuolisten Laajennustöiden Komitean kanssa poistumaan huoneesta välittömästi.
Ainoastaan kolme upseeria jäi seisomaan Kenraalin eteen, ja he kaikki olivat jähmettyneet paikalleen epävarmoina. Silloin Kenraali päästi ilmoille sellaien torakankielisen vimman ja solvausten syöksyn, että kukaan muista nazorakeista ei kehdannut nostaa katsettaan kengänkärjistään. Huoneen ulkopuolelle jääneet torakat kuulivat huudon oven läpi, ja eräs heistä jopa nyyhkytti hieman.
Kun Kenraali suuttui, kellään ei ollut kivaa.
[spoil]...anteeksi. Mutta minulla oli hauskaa.[/spoil]
Viitassa kulkeva toa oli pysäyttänyt ajan. Tällä hetkellä jokainen paikalla ollut klaanilainen ei tiennyt mistään mitään, ja elivät sitä hetkeä, missä oli tämä toa saapunut. Toa käveli jäsenlistaa kohti. Hän otti sen, katsoi sitä, rutisti sen ja heitti sen pois. "Olet siis vieläkin täällä...", Toa mumisi.
Yhtäkkiä jossain muuallakin näkyi liikettä. "Mitä", Toa ihmetteli. "Juuri sitä, Atama. Luuletko että sinun aikavoimasi toimivat MINUUN fuusiomme jälkeen?" Jake sanoi. "Me olemme tulleet toistemme elementeille immuuneiksi." Toa katsoi Jakea. "Mutta minun on nyt mentävä", Sanoi Jake ja lähti juoksemaan. Atama lähti perään, kun hän oli rymissyt klaanin oven ohi, hän lopetti voimansa käytön, ja klaani palautui taas aikaan. Jake oli ehtinyt jo pitkälle, laavajärven eteen, mutta kun hän katsoi taakseen, hän näki langenneen toan takanaan. "Unohdit, että minä pystyn myös teleportata", Atama sanoi. Molemmat toat seisoivat ohuella sillalla, jossa ei ollut kaiteita. Molemmilla puolilla oli laavaa, joka tappaisi hetkessä sinne putoavan. "Tämä on viimeinen taistelu meidän välillämme, Atama. Toinen meistä kuolee", Jake sanoi kylmästi ajan toalle. "Tiedän sen, Jake", sanoi Atama. Jake otti miekkansa esiin. Niin myös Atama. Jake aloitti taistelun lyömällä Atamaa joka väisti hyppäämällä takaperinvoltin taaksepäin. Atama lähti agressiivisesti taisteluun iskien Jakea kolmeen kohtaan, osuen. Jaken Naamio halkesi kahtia. Jake iski Atamaa selkään, jolloin Atama horjahti ja kaatui. Jake käveli Ataman eteen miekka osoitettuna tuohon päin. "Jo toisen kerran, Atama, sinä tulet häviämään minulle", Jake sanoi Atamalle. "En ihan. Hämäykseni onnistui kutakuinkin täydellisesti", Atama sanoi ilkeä virne kasvoillaan. Kohta Jake huomasi takanaan toisen ajan toan, joka oli kivestä koostunut patsas. "Unohdit, että olen myös kiven toa. Aika on vain toinen elementtini", Atama sanoi. Patsas ja Atama piirittivät Jaken keskelle. Ei ollut enään pakoonpääsyä. Atama heilautti miekkaansa, Jake horjahti, ja tippui sillalta. Patsas mureni hiekaksi joka valui sillalta alas. "Tällä kertaa minä voitin, ystäväni", Atama sanoi ja käveli pois.
Bio-Klaani...
Kylmä tuuli liikutti huoneen rikkinäisen ikkunan repaleisia verhoja. Troopperi tunsi raikkaan tuulen kasvoillaan.
"Mitä...?"
"Olet elossa!" kuului jostain lähettyviltä ääni. Troopperi nousi istualleen. Hän ei nähnyt juuri mitään välittömästi, mutta sitten hän alkoi nähdä paremmin. Hän oli yhä samassa huoneessa, missä lyhyt ja tappiollinen taistelu Feterraa vastaan oli käyty, ja hänen "pelastamansa" Matoran oli hänen edessään. Troopperi katsoi kylkeään. Matoran oli hakenut sidetarvikkeeita, ja tyrehdyttänyt verenvuodon. Miekka oli läpäissyt panssarin, mutta ei hänen vartaloaan, ja iskeytynyt hänen ihoonsa. Matoran oli ottanut miekan varovasti, ja laittanut sen lattialle.
"Miten voin olla yhä elossa?" Troopperi ihmetteli.
"Ensiksi, minä olen lääkärinä, osaan hoitaa vammoja", sanoi Matoran.
"Mutta eihän..."
"Toiseksi, miekka ei aiheuttanut vakavia vahinkoja sisäelimillesi, kun se osui kylkeesi, ja kolmanneksi..." hän sanoi puhdistaessaan Troopperin miekan terää verestä, "Olet tulen Toa. Sinuun iskettiin omalla miekallasi, joka oli yhä kuuma, joka auttoi asiassa. Tuli ei sinua helposti tapa."
"Olen todella kiitollinen sinulle," Trooperi riemuitsi.
"Pelastit henkeni, minä sinun." Matoran vastasi.
"Tule, minun pitää viedä Matoraneja turvaan, ja etsin muitakin Matoraneja: haluatko turvaan heti, vai seuraatko minua vielä?"
"Minä seuraan sinua, katson että pysyt kunnossa. Olet heikossa kunnossa, ja autan sinua tarvittaessa."
”Woooaaaaaah!” Snowman huusi liukuessaan jyrkkää katonharjannetta alas. Hän näki, kuinka matoralaiset hänen edessään ponnistivat, ja loikkasivat juuri ajoissa seuraavalle katolle. Lumiukko teki perässä, lensi ilman halki, laskeutui, ja säilytti tasapainonsa niukin naukin. Sitten hän jatkoi pikkuväen perässä juoksemista.
Matoralaiset olivat kertoneet suunnitelman menneen hienosti, Snowmanin taistellessa vangit oli saatu käytäviin kohti rannassa odottavia veneitä. Pahaksi onneksi nazorakit olivat kaivautuneet läpi aiemmin löytämästään tallin sisäpihan tunnelista, ja päässeet perille koko vastarintaliikkeen maanalaisesta tunneliverkostosta. Nyt matoralaiset, niin orjatyöstä vapautetut vangit kuin vastarintatiimikin oli siirtynyt ”suunnitelma B:hen.” Toisin sanoen villi kirmaus ennakolta sovittuja ja ansoitettuja reittejä pitkin halki tukikohdan. Viidakossa he olisivat käytännössä selvillä vesillä, suurimmalta osin Le-Matoraneista koostuvaa tiimiä eivät torakat millään saisi kiinni metsässä.
Snowman vain toivoi, ettei parkoreitti olisi ollut ”tällaista ihmeen telinejumppaa” hyppiessään katolta toisille ja heilahdellen milloin mistäkin tukirakenteesta ja palkista.
Juuri, kun lumiukko pelkäsi jääneensä matoralaisista lopullisesti jälkeen, huomasi hän muutaman pikkukaverin odottavan varjoisassa suuaukossa.
”Tänne päin!” he kuiskasivat.
Snowman katsoi takaansa tulevaa torakkapartiota, ja sukelsi sisään.
Kirmaus jatkui suurehkon, mutta tyhjän hallin läpi. Kun nazorakit rymistivät sisään zamorit laulaen, työnsi varjoihin vetäytynyt matoran vivusta. Kattoon kiinnitetyt tukit ja laatikot romahtivat takaa-ajajien päälle kammottavasti rymisten, mutta ovesta puski sisään lisää torakoita, ja meno jatkui.
Snowman ja matoranit juoksivat ulos mutaiselle kadulle, ja eräs vihreä pikkumies jäi taas kyttäämään pimentoon. Torakoiden tullessa hallista muuan vivu tuli vedetyksi, ja tunneli kadun alla romahti vieden mutaisen kulkutien mukanaan. Nazorakit putosivat kadun mukana parin metrin pudotuksen, ja lähtivät kammottavasti kiroten kapuamaan ylös. Jahti jatkui.
Aikansa taas juostuaan matoranit tulivat puiselle lauta-aidalle. He ottivat läheisestä kaiteesta tukea, ja heilauttivat itsensä jalat edellä puuaidan alla olevasta ohuesta raosta.
”Öh?” Snowman reagoi maan ja aidan väliin jäävää pienen pientä tilaa, ja otti vauhtia. Hän heittäytyi olka edellä ohueksi toivomaansa aitaa vasten, ja se räsähtikin rikki. Matoralaiset auttoivat lumiukon jaloilleen, ja Snowman mutisi jotain sekavaa oikoteistä.
Siitä päästyään joukkio huomasi päässeensä tukikohdan rajamuurille. Matoralaiset kiskoivat auki naamioidun luukun, ja hyppäsivät esiin tulleesta reiästä sisään. Snowman teki perässä. He kulkivat enää lyhyen pätkän tunnelia, kunnes eteen tuli tikkaat. Yksi kerrallaan he kapusivat ylös, ja viimeisenä ylös tullut Snowman pällisteli ympärilleen sademetsässä, muurin toisella puolella.
”Kiitos, toa. Toivattavasti näemme vielä” eräs matoraneista sanoi lumiukolle, ja niine hyvineen koko matoralais-joukkio viiletti sademetsän suojiin. Snowman teki vakiotemppunsa, kiinnitti valkean ruuminsa täyteen kasvillisuutta ja heittäytyi pensaikkoon, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Nazorakit tulivat juuri luukusta ylös, ja lähtivät painamaan viidakkoon. Snowman tiesi, että matoranit olivat jo käytännössä laivoilla.
Hän oli tehnyt sen. Hän oli auttanut matoralaiset vapaiksi. Sitten seurasikin se vaikea osuus. Piti etsiä ninjasoturi hälytyksessä olevasta vihollistukikohdasta, ja sitten paikantaa mystinen Nimda-siru. Ja poiskin olisi kiva päästä.
Keetongu juoksi kohti telakkaa. Hän oli hengästynyt, mutta huoli pienistä Matoran-tovereista ajoi häntä eteenpäin.
Keetongu poistui Klaanin keskustasta. Telakka oli jo näkötäisyydellä. Mutta hän näki pelkkää höyryä. Se oli hyvä merkki. Tehmut oli varmaankin antanut käskyn päästää höyryä ilmaan telakan peittämiseksi. Aluksilla oli tärkeä osa Klaanin vahvuudessa tänä synkkänä aikana, eikä niitä saanut menettää.
Keetongu sukelsi sumuun. Hän osasi telakan ovelle vaikka sokeana. Ovi oli lukittu. Sisältä ei kuulunut ääniä.
"Ehh... Huhuu?" Keetongu sanoi ja kolkutti messinkivahvisteiseen puuoveen.
Ovi avattiin raolleen. Siitä pisti ulos kanoka-kiekonheitin. Se kuitenkin vedettiin heti pois, sillä ovea vartioiva oranssia Mahikia kantava tunnisti pomonsa.
"Se on hän! Keetongu on palannut!" Matoran huusi. Ovi avattiin. Keetongu astui sisään.
Sisällä oli paljon höyryä, mutta näkyvyys oli selvästi parempi kuin ulkona. Mestari Tehmut, joka oli komentanut laivastoa Keetongun matkan aikana, juoksi häntä vastaan ja veti käden lippaan.
"Komentaja! Klaaniin on hyökätty." Hän sanoi.
"Huomasin", Keetongu totesi.
"Menetimme yhden koneen ja kaksi uljasta lentäjää. Päätimme vetäytyä ja piilottaa telakan, sillä aseemme eivät tehonneet niihin. Outoja lieriöitä! Onneksi ne eivät löytäneet tänne. Kaksi Klaanilaista kävi täällä aiemmin. Toinen oli erittäin pahasti haavoittunut. Hän otti sen parin vuoden takaisen höyrypuvun prototyypin. Emme vastustelleet, komentaja.", Tehmut raportoi.
"Synkkiä uutisia, mutta pahemminkin voisi olla. Kaksi outoa, lentävää lieriötä hyökkäsi meidänkin kimppuun, mutta pääsin pakenemaan. Tunnistitteko Klaanilaiset? Entä ketkä olivat tämä kuolleet sotasankarit?" Keetongu vastasi.
"Mestarit Ornu ja Tuthak," Tehmut vastasi.
"Kuolleiden muistolle on aikaa myöhemmin. Minun on levättävä. Herättäkää minut, jos saatte uutisia tei tänne hyökätään! Ja käskekää kaikkia aluksia vetäytymään, jos niitä on ilmassa", Keetongu sanoi. Hän paineli asuntoonsa Telakan pohjoissiipeen.
Killjoy makasi tyhjällä ruohikolla avuttomana. Hän ei olisi mitenkään voinut tässä tilassaan hakea ionikatanansa ajoissa ja puolustaa itseään lähestyvältä Feterralta. Yön varjossa Metalliolento näytti erityisen painajaismaiselta.
Vaikka Metalliolento liikkuikin vielä yhtä hyvin kuin aluksikin, se oli selvästi vahingoittunut hänen panssarin itsetuhosta syntyneestä räjähdyksestä. Joko siitä tai sen lentämisestä Klaanitornin kovan Protodermis-seinän läpi ja osuesaan pihamaalle. Näin korkealta putoaminen mikä tahansakin olio olisi vahingoittunut edes jonkin verran.
Killjoyn putoamisen oli helpottanut hänen kasvoihin sulaneet Mirun palaset, jotka hän sai ihmeen kaupalla toimimaan hetken, sekä korkea puu joka vastaanotti hänet oksillaan.
Metalliolento alkoi levittämään luurankomaisia raajojaan Killjoyta päin. Hän ei halunnut kuvitella miltä tuntuisi joutua tämän teräksisen kouran repimäksi.
Mutta pian kuin hän huomasikaan, hän ei enään tarvinnutkaan. Kirkas valon luoti osui Feterraan selkään, aiheuttaen yllättävän kivun relfleksin Olennolle, samalla kun Tawa hyppäsi sen eteen ja alkoi iskemään sitä keihäällään pitääksen sen pois Killjoysta, antaen hänelle aikaa raahata itsensä pois taistelukentältä. Tawa ja Domek ovat ehtineet paikalle kuin ihmeen kaupalla.
Domek seisoi pihamaan portilla hyvin jännittyneenä. Hän oli juuri joutunut putoamaan hissin kuilun läpi ehtiääkseen paikalle. Hän yritti muistaa miksi koskaan keksikään tämän idean.
Tawa viskoi ja heilautti keihästä Feterran murtuneeseen haarniskaan vasemmalta ja oikealta, mutta Olento torjui melkein jokaisen iskun metallikyynervarteella, luoden kovia kalskahduksia pihamaan läpi. Tawa laukaisi kädestään sähkön purkauksen Metalliolennon rintapanssariin, mutta Olento ei reagoinut tippaakaan.
Feterran yrittäessä viiltää Sähkön Toaa kynsillään, Domek loikkasi Metalliolennon taakse, heittäen valon luodin sen hyökkääviin raajoihin, antaen Tawalle mahdollisuuden iskeä Olennon oikeaan silmään. Feterrat eivät langenneet samaan temppuun toisen kerran; sen teräksinen käsivarsi puolusti salkoaseen. Tawa ei antanut tämän yllättää häntä ja sivalsi voimakkaasti keihäänsä vihollisen rintahaarniskaan.
Pieni halkeama syntyi yllättävästi keihään osuessa. Kaikki pahoinpitely Olennon kuoreen on selvästi alkanut vaikuttamaan siihen, mutta sen läpäiseminen olisi silti vielä hankalaa.
Domek ampui kädestään vahvan valonsäteen Olennon selkään päin. Feterra työntyi eteenpäin, jolloin Sähkön Toa väistyi sivuun ja iski keihäänsä Olennon takaosaan. Toinen halkeama, tällä kertaa paljon laajempi ja syvempi kuin edellinen.
Feterra analysoi tilannetta. Tätä menoa molemmat Toat ovat piankin voitolla. Mutta molemmat Toat ovat tärkeitä ja heidät pitää tuoda Mestari Z.M.A:lle elossa, eikä sen paralysointia varten olevat plasma-aseet ole enään toiminta-kunnossa.
Mutta mitä jos heitä ei tarvitse tuoda elossa yhtenä kappaleena?
Tawa iski keihäänsä uudestaan Feterran selkäosaan, mutta melkein silmänräpäyksessä Metalliolento kääntyi Sähkön Toaa päin ja tarttui salkoaseeseen ennen kuin tämä osui. Feterra taittoi yhdestä käsistään energia-aseeksi ja ampui Toan toiseen niveleen, halvaannuttaen kohteensa.
Tawa ähkäisi kivusta, mutta yritti pitää itsensä pystyssä keihänsä avulla. Domek hätkähti heti ja hyppäsi Olennon eteen, sytyttäen nopeasti kämmenestään kirkkaan valon väläyksen sokaistaen kohteensa ja ampui toisen valonsäteen Feterraan päin, työntäen sen pois heistä.
Domek lähti heti auttamaan Tawaa pois pihamaalta suoraan portille, mutta juuri silloin Feterra ampui takaapäin energia-säteen, joka osui Valon Toan vasempaan käsivarteen. Domek murahti.
Feterra kiisi salamannopeasti heidän eteen ja tarttui Valon Toan kurkkuun ja tähtäsi energia-aseensa Tawaa päin, estäen mahdollisen vastarinnan. Domek yritti taistella vastaan, mutta ote oli aivan liian voimakas eikä hän kykenyt käyttämään elementtivoimiaan. Metalliolento tuijotti häntä yhtä kylmästi kuin jokaisen kohteensa, mutta ei näyttänyt aikovan hyökätä. Tämä ei kyllä helpottanut Domekin oloa. Tuhansittain ajatuksia alkoi seikkailemaan hänen mielessä, eikä yksikään niistä halunnut tulla hänen käsiksi.
Silloin Feterra alkoi puhumaan.
"Käsky: Valon Toa. Sinä. . ."
Mutta juuri ennen kuin se lopetti lauseensa, jokin yhtäkkiä keskeytti Feterran puhumisen.
Killjoy oli polvillaan Metalliolennon takana, pitäen molemmissa käsissä ionikatanaansa, mikä on lävistänyt Olennon takaapäin. Sen haarniska oli kaikkien pahoinpitelyjen jälkeen viimein haljennut tarpeeksi kestävän teräsaseen läpäisemiseksi.
Silloin Feterra alkoi sätkiä kuolevan hyönteisen kaltaisesti, pudottaen Domekin sekä kaataen Killjoyn takaisin maahan ja alkoi huutamaan tuskasta. Se oli täysin erillaista kuin Klaanilaiset olivat odottaneet vielä äsken tunteettomalta Metalliolennolta, mikä vain järkytti heitä entisestään. Huuto oli sanoinkuvaamaton sekoitus metallisia ja epäluonnollisia ääniä, joka silti kuulosti tietyssä tasossa karmaisevan inhimilliseltä, kuin jonkinlainen sairas, kieroutunut vitsi.
Tawa silti päätti tehdä mikä oli parasta Klaanille ja keräsi kaiken voimansa nostamalla itsensä toisella jalalla ylös ja iski keihäänsä suoraan Feterran rintapanssariin, ja alkoi keskittämään kaiken sähköenergiansa siihen.
Huuto alkoi kaikua koko pihamaan läpi ja eteni jopa portin käytäville asti. Feterra sätki ja yritti taistella Sähkön Toaa, mutta jokainen liike vain aiheutti enemmän kärsimystä Olennolle. Huuto oli korvia raastava.
Energian purkauksia, lieskoja ja savua purkautui ja halkeili Feterran metalliruumiin ympärillä ja sisuksissa. Sähkön Toa jatkoi siitä huolimatta hyökkäystään, kunnes Feterran kouristukset viimein alkoivat hilliintyä jolloin hän viimein päästi irti keihäästä.
Feterra alkoi liikkumaan. Olennon silmät alkoivat välkehtiä satunnaisesti ja se liikkui eri suuntiin kuin hämmentynyt Rahi. Se viimein käänsi itsensä Klaanilaisiin ja liikkui heitä päin. Klaanilaiset näyttivät hätkähtävän tästä hieman, mutta eivät näyttäneet tekevän enään muuta kuin katsella.
Feterra nosti yhden raajoistaan ja näytti yrittävän tavoitella heitä.
Silloin sen silmät menivät tyhjiksi ja Metalliolento lopetti liikkumisen.
Epäinhimillistä karjuntaa kuuluu raunioituneeseen pohjakerrokseen. Se kuuluu selvästi pihalta, eikä kukaan Klaanilaista ole koskaan kuullut mitään senkaltaista.
Matoro kääntää päänsä ulko-ovelle. Se oli virhe, sillä sekunnin murto-osassa Feterra ampuu plasma-aallon Toaan, heittäen tämän seinään. Matoron mustassa panssarissa on suuria palaneita uria plasmasta.
Feterra kääntyy nopeasti, tähtää plasma-aseellaan ja yksi hyvin tähdätty laukaus räjäyttää seinällä olevan asekaapin. Sen vieressä ollut Summerganon kaatuu maahan paineaallon vaikutuksesta.
Hieman kauempana Umbran ja Arkistojen ylläpitäjäkaksikon taistelu metallirobottia vastaan on liikkunut erään painovoima-iskun takia sivuunpäin, eräälle käytävälle. Taistelu liikkuu puolin ja tosin, mutta Umbra onnistuu voimillaan tekemään tilanteesta melkein tasaisen.
Kolmas Feterra taistelee Makea ja Kapuraa vastaan. Näin vain kertauksena.
Jään Toa koittaa liikkua. Plasma-ammus vaurioitti pahasti hänen vatsaansa, polttaen panssarin kokonaan rikki. Metallinen kuolema todennäköisesti ampuu hänet ihan pian.
Matoro koittaa nousta, mutta tajuaa että hänen jalkansa eivät liiku. Hän nostaa katseensa eteenpäin, jossa olento keskittyy taas häneen Summerganonia kohden tulituksen jälkeen.
Matoro pohtii vaihtoehtojaan. Jää hidastaisi sitä vain hetken.
Matoron mieleen juolahtaa hämärä idea. Hänen harppuunansa on nyt ladattu, joten hän voisi paeta kattoon sillä.
Matoro nostaa kättään hitaasti. Hän painaa robottikädestään pientä näppäintä, jolloin prototeräksinen iskuhaka lähtee kovaa lentoon yläviistoon, se iskeytyy ylhäällä olevan parven kaiteeseen ja voimakas kelain lähtee käyntiin. Matoro syöskyy ilman halki, Feterra kääntyy silmänräpäyksesssä, ampuu ja vaijeri katkeaa. Matoron tippuessa hänen selkäpanssarieihin osuu plasma-ammus. Hän putoaa kovaa alaspäin johtavaan, romua täynnä olevaan portaikkoon. Matoron tuskanhuuto olisi kuulunut ellei plasma-ammuksesta sortuvan parven maahantulosta aiheutunut ryminä olisi peittänyt sitä.
Metallinen kartio pysähtyy hetkeksi. Se vaikuttaa miettivän jotain, surisevan ja nostavan korkeuttaan. "Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut."
Se lähtee lentoon yläikkkunasta, pimeyteen.
Kaksi muuta Feterraa lähtevät myös. Klaanilaiset jäävät ihmettelemään tilannetta.
[spoil]Joo, Feterrojen häippäisy myötäilee tulevaa G:n viestiä. Ei ollut omaa sooloiluani.[/spoil]
Jotain mustaa asteli ylös pitkää porraskäytävää, joka vei kauemmas Klaanin linnoituksen sinihohtoisesta reaktorista. Mustalla olennolla oli kuitenkin tällä kertaa poikkeuksellisesti vain kaksi jalkaa. Valkoiset ja suorat hampaat näyttäytyivät pirullisen hymyn myötä keskellä mustan humanoidin päätä ja silmiä oli sama määrä kuin aiemmin. Yksikään silmistä ei tosin sijainnut olennon päässä.
Käytävän valot olivat vihdoin syttyneet uudelleen, mutta niiden harvalukuisuus ja heikkous mahdollisti sen, että Avde kykeni liikkumaan itselleen mukavimmalla tavalla.
Avde hymyili. Hän ei liikkunut yhtä terhakkaasti kuin astuessaan linnoitukseen, mutta oli tyytyväinen. Hän kuiskaili jotain hiljaa itsekseen edetessään läpi käytävän.
Pian Avde näki jotain. Pieni hohtavalla silmällä varustettu metallinen lentävä lautanen liikkui läpi käytävän skannaten aluetta yksinäisellä silmällään. Tämä Avhrak Vaksi kutsuttu mekanismi pysähtyi nähtyään Avden varjoissa. Avdekin lopetti kävelyn ja tervehti pientä olentoa heiluttaen aavemaisesti kädellään.
Pienen olennon silmä suureni ja se päästi lyhyitä piippauksia ja naksahduksia. Pian se lopetti skannaamisen ja avasi jonkinlaisen kommunikaatiokanavan.
Mikrofonin toisessa päässä istuva Arsteiniksi kutsuttu henkilö tuhahti äänekkäästi. "Ah, mikään ei karkaa sinun silmistäsi", hän sanoi ylimielisesti.
"Olen saanut melkein kaiken haluamani", Avde sanoi, "ja aamu on pian täällä. Voisimme poistua."
"Voi rakas Avde, mutta iltahan on vasta nuori", Arstein lausui sarkastisesti. "Mikset hoitaisi työtäsi loppuun ennen lähtöä?"
"Tiedän, missä kuudes on. Mutta emme pääse siihen käsiksi tällä kalustolla."
Joku kuulosti pyörivän tuolillaan linjan toisessa päässä.
"Ah, aina yhtä neuvokas, rakas Avde. Aina yhtä neuvokas."
"Kiitos kovasti", musta olento vastasi. "Kutsu Sheelika ja rautakasasi niin lähdemme."
Arstein huokaisi. "Pelkään pahoin, ettei Sheelika palaa takaisin vielä pitkään aikaan."
"Valitettavaa. Minun on kuitenkin poistuttava. Pärjäähän tyttösesi?"
"Klaani on aivan liian lempeä antaakseen hänen kuolla. Kyllä hän tulee pärjäämään."
Pihamaa
Guardian, Kepe ja Paaco saapuivat Killjoyn ja Feterran kraatereille vain joitakin sekunteja myöhässä. Tuhoutuvan Feterran hallitsematon kuolevaa hyönteistä muistuttava sätkiminen oli päättynyt tuskanhuutoon, jonka kaltaista Guardian ei ollut koskaan kuullut. Nyt Feterran savuava metallinen raato lojui nurmella yskivän Killjoyn vieressä eikä enää liikkunut.
Guardian käveli lähelle Feterraa ja työnsi varovaisesti keihästään kohti metallista tappokonetta. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti osua siihen, Tawa tarttui keihääseen.
"Se on kuollut", Tawa sanoi.
"Ei mikään voisi selvitä tuollaisesta", maassa makaava Killjoy sanoi huohottaen. Muut olivat järkyttyneitä siitä, miltä entinen pimeyden metsästäjä näytti ilman haarniskaansa, mutta kukaan ei viitsinyt katsoa häntä liian pitkään. Tämä oli Killjoylle arka asia.
"Taidat tarvita uuden haarniskan?" Kepe uskaltautui sanomaan varovaisesti.
"Jättäkää se Creedylle", Killjoy torjui Kepen tarjouksen nopeasti. "Creedy osaa. Creedy tietää." Entinen metsästäjä yskäisi jälleen.
Paaco kyyristyi hieman Killjoyn viereen ja aktivoi voimansa ensiapukäyttöön niin hyvin kuin osasi. Muut katsoivat Feterraa vielä hetken.
"Jos on näin vaikea tuhota edes yksi..." Domek aloitti. Guardian keskeytti hänet parhaansa mukaan.
"Heeeeeeeeei. Domek, missä hattusi on?"
Valon Toa nosti kätensä päänsä korkeudelle ja hieroi päälakeaan. Hän tunsi itsensä hyvin kaljuksi.
"Kadotin sen", Domek sanoi tunteettomasti. Kankainen päähine oli tässä tilanteessa toissijainen asia.
Guardian kääntyi kohti Tawaa. He olivat sanomassa selvästi molemmat jotain, mutta Guardian päätti antaa Tawan puhua ensiksi.
"Ne voi tappaa", Tawa totesi puoliääneen.
"Ehkä", Guardian sanoi. "Mutta en tiedä, pärjäämmekö näin vähin joukoin."
"Luulen, että pärjäämme", Tawa sanoi. "Hyökkäysraportteja ei tullut paljoakaan ennen kuin Sheelika hyökkäsi kimppuuni." Guardianin silmäkulma nousi kun Sheelika mainittiin. Tawa kuitenkin jatkoi: "Mitä nämä sitten ovatkaan, niitä ei ole paljoa. Tämä ei ole sodanjulistus."
Guardian näytti pohdiskelevalta hetken. Sitten hän tajusi.
"Se on harhautus."
"Avde", Tawa sanoi. "Hän meni reaktoria kohti."
"Ja Visokki seurasi. Mitäköhän hän-"
Guardian keskeytettiin jälleen. Feterran savuavasta raadosta kuului jälleen ääniä. Feterra ei enää liikkunut, mutta sen kommunikaattori toimi yhä.
Viileän rauhallinen ääni puhui jälleen omasta komentoluolastaan. Se painotti jokaista sanaansa tehokkaasti.
"Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut."
Tämän jälkeen oli hiljaista, mutta viesti toistui pian. Kepe katsoi himoitsevana vastaanottimena toimivaa kaiutinta, joka pilkisti Feterran murtuneesta kuoresta.
Laite hiljeni Klaanin taitavimman teknikko-Toan tehtyä jotain sanoinkuvaamatonta. Pian kuuden klaanilaisen joukkio kuitenkin ymmärsi, että ääni ei kuulunut vain tästä yhdestä Feterrasta. Se kaikui ympäri linnoitusta.
Kahvila
Pegghu oli jo sulkenut silmänsä. Hän oli alistunut kohtaloonsa. Avhrak Feterraksi itsensä nimittänyt olento latasi lämpimiä säteitä olkapäässään.
Se kuitenkin keskeytyi, kun joku puhui jostain kaukaa.
"Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut."
Pegghu ei tiennyt, miten reagoida. Sitten joku puhui taas, mutta tällä kertaa Matoran-vartija tunnisti äänen.
"Ehdotus: Saat elää tällä kertaa.
Pegghu ei uskaltanut avata silmiään ennen kuin Feterran etäinen leijumisen ääni oli kadonnut kauas. Kun hän kuitenkin avasi ne, hän näki parhaan ystävänsä makaamassa maassa liikkumattomana. Naamion sirpaleita lojui kaikkialla. Matoranin sydänvalo oli himmeä.
"F-Frottik?"
Majakka
"Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut."
Feterrat tottelivat ja poistuivat ikkunoista.
"Mitä?" joku huudahti vihaisesti rikkoen pimeyden hiljaisuuden. "Ne murhaavat meitä joukolla ja sitten kun yksi niistä-"
"Sinä", Same sanoi. "Hiljaa tai lähdet niiden mukana. Se on ohi."
Sellit
Juuri selliin vangitulta Sheelikalta takavarikoituja varusteita parhaillaan tutkiva Santor oli tottunut siihen, että vangit yrittäisivät räjäyttää hänet johonkin piilotetulla kranaatilla.
Tällä kertaa ei käynyt niin. Santor ei ollut ihan varma, milloin vangin varusteet olivat viimeksi puhuneet hänelle.
"Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut."
Santor katsoi uusinta vankia kysyvänä. Tämä ei vastannut.
Bio-Klaanin linnoitus, korkealla
Valonheittimet heijastivat valokiilansa ilmassa leijuviin metallisylintereihin. Avhrak Feterrat nousivat hitaasti ylöspäin ja kerääntyivät taivaalle linnoituksen korkeimman tornin yläpuolelle. Ne eivät liikkuneet enää yhtä nopeasti ja hyökkäävästi kuin ennen. Nyt metalliset olennot olivat sulkeneet kätensä ja niihin kuuluvan aseistuksen kiinni vartaloihinsa, sammuttaneet näkyvät valonsa ja leijuivat ylöspäin suorastaan melankolisesti. Klaanin linnakkeen muurien tykit ampuivat viimeisiä laukauksiaan kohti Feterroja, mutta olennot eivät näyttäneet edes huomaavan.
Parinkymmenen Avhrak Feterran mukana leijaili sekalainen sadan pienemmän Avhrak Van joukko, joka muodosti jonkinlaisen ohuen voimakentän Feterrojen ympärille. Sen turvissa rautainen joukkue nousi aina vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes mitään ei enää näkynyt.
Vaara oli ohi. Jossain alapuolella Klaanin lääkintäosastolla sytytettiin punainen hätävalo.
Jossain muurien ulkopuolella Syvä Nauru kohtasi jälleen Punaisen Miehen. Pian taas punaisen Matoranin hahmossa liikkuva Avde käveli varovaisesti suurten kallioiden taakse piiloon Klaanin vartijoilta. Hän liikkui kohti rantaa.
Avdella olisi vielä asiaa Klaanin linnoitukseen. Kuudes siru sijaitsi yhä jossain sisällä, mutta nyt ei ollut aika sille.
Vene olisi jo valmiina. Nihilisti odottaisi. Ja jos kaikki oli mennyt hyvin, myös Marionetti olisi ehtinyt paikalle.
Avde ei pitänyt veneilystä, mutta tällä hetkellä se oli varmin tapa liikkua huomaamatta. Avdella oli hieman asiaa Arsteinille.
[spoil]Domek kirjoitti tästä enemmän kuin haluan myöntää.[/spoil]
Amiraali oli juuri tuijottamassa huoneensa ikkunasta ulos, kun hänen työpöydällään oleva sisäpuhelin soi. Hän otti muutavan askelluksen kohti pöytäänsä, ja painoi puhelimen välkkyvää nappulaa.
”Haloo?”
”Herra Amiraali, tukikohdasta on juuri tullut tieto, että Kuningatar on saatu taltutettua. Se on toistaiseksi tajuton, mutta kahleet on kiinni ja niitä on vahvistettu.”
”Vai niin” 002 vastasi, ja sulki yhteyden. Hänen ei tiennyt, oliko millään tasolla hämmästynyt Klaanilaisten naiiviudesta. Hyökätä niin pienellä joukolla Kuningatarta vastaan. Nazorakeilla kului joka kerta sen taltuttamiseen kymmeniä miehiä, ja Klaanin väki oli lähettänyt viisi soturia.
Amiraalista se oli säälittävää, muttei uhrannut asialle enempää ajatuksiaan. Hän askelsi pois huoneestaan, ja lähti kulkemaan käytävää pitkin. Tämä oli yksi niistä harvoista Rautasiiven käytävistä, joilla oli matto. Joidenkin mielestä se johtui 002:n turhamaisuudesta, toiset väittivät niiden olleen paikallaan jo ennen nykyisen Amiraalin virkaansa tuloa.
Amiraali saapui kierreportaikkoon. Hän laskeutui ne hieman hitaasti, joka toisen askelen kolahtaessa äänekkäästi. Seuraavaa käytävää reunustivat melko vanhanaikaiset lamput, ja kaikki seinällä roikkuvat taulut esittivät erilaisia torakoiden laivoja.
Käytävän puolesta välistä alkoi suuri portaikko, ja sen laskeuduttuaan Amiraali pääsi nopeasti suuren hallin pääoville. Niiden auettua hitaasti vastaan tuli papereita kädessään kantava sinistä barettia päässään kantava nazorak 1034, joka aloitti heti kunniaa vaivalloisesti paperinipun kanssa tehtyään puheensa.
”Herra Amiraali, koulutus sujuu aikataulussa. Peruskurssi on jo oikeastaan saatu suoritettua.”
002 ei vastannut mitään, keskittyi vain katselemaan täsmälleen samassa tahdissa lähitaistelua harjoittelevien torakoiden toimintaa.
Kummitusten Suo
Kolmen Zyglakin muodostama partio asteli mättäillä tarkkaillen koko ajan ympäristöään. Sinisen ja punaisen värinen matelija aloitti keskustelun ärtyneenä.
”Kerro vielä kerran Asza, miksi meidän täytyy olla tällä kammottavalla rämeellä 'partioimassa'. Sen koommin Klaanilaiset kuin muutkaan saaren asukit eivät käytä tätä suota kuin poikkeustapauksissa. Miksi hitossa meidän muka täytyy vahtia tätä, he ymmärtävät aivan yhtä hyvin kuin mekin, että tämä paikka on saaren vaarallisimpien rahien koti.”
Joukkiota johtava, raskasrakenteinen Zyglak mietti hetken vastaisiko enää tähän kysymykseen. Hän kuitenkin lopulta päätyi selittämään.
”Koska eräs Nazorakien pesän vaikeiten vartioitavista sisäänkäynneistä sijaitsee tämän suon laidalla.”
”Ja miksi ötökät pistävät meidät omille asioilleen?”
”Naama umpeen, molemmat!” kolmas, hopean ja tummanvihreän värinen kumara Zyglak sähähti. ”Minusta tuntuu, että meitä tarkkaillaan.”
Hän osoitti koukkusormellaan pienen tiheikön suuntaan, ja kaikki kolme näkivät varjoissa kiiluvat viirusilmät.
Jaken ruumis makasi laavan keskellä, silpoutuneena, mustana, tuhoutuneena. Jake oli kuollut. Mitään toivoa ei enään ollut. Ataman tekemä vahinko ja laavaan tippuminen yhdessä olivat aiheuttaneet täydellisen tuhoutumisen. Jotain kuitenkin tapahtui. Pieni valonkipinä. Pieni valonkipinä, joka sai laavan purkautumaan. Laavajärven laavat lensivät yhtäkkiä ylöspäin, ja kuolleen Toan ruumis olisi kohta lopullisesti tuhoutunut. Kun laava oli tulossa takaisin alas, se pysähtyi ilmaan ikäänkuin suojakentäksi. Se valui suojakentän reunoja pitkin takaisin maahan, ja kun laava oli valunut, outo hahmo oli täysin kuivalla kivipinnalla pitelemässä energiakenttää kasassa. Tällä hahmolla ei ollut kuitenkaan jalkoja. Se oli Jake. Laava oli muodostanut jostain kumman syystä Jakelle uuden kehon, paitsi jalat, joista ei ollut jäänyt mitään jäljelle. Hän ei ollut enään toa. Jake nousi hiljalleen ilmaan kun se oli voimakenttänsä kanssa laavan päällä, se haihdutti voimakentän pois, ja siirtyi maalle. Jake oli elossa.
Kauhujen Yö alkaa olla lopuillaan. Liekit lepattavat pimeydessä sortuneen linnoituksen ympäristössä. Pitkin aluetta löytyy haavoittuneita Klaanilaisia ja Matoraneja ruumiiden joukosta.
Pimein hetki on aina juuri ennen auringonnousua.
Kaksi matorania tarttuvat ison puupalkin molemmista päistä ja heittävät sen pois. Umbra ja muutama muu siirtelee suuria sortuneita metallipalkkeja sivuun.
Vähän aikaa sitten Matoro putosi alas kellariin johtavaan portaikkoon, ja Feterra sorrutti yllä olevan parven ja osan kattoa portaikkoon.
Suurin osa haavoittuneista on viety sairaalaosastolle. Kaikki kynnelle kykenevät sammuttavat tulta ja pelastavat haavoittuneita.
Pelastajat löytävät pahasti vahingoittuneen Jään Toan romun seasta. He nostavat Matoron lähellä oleville leijuville paareille ja tämä kiidätetään erääseen Matoran-taloon joka on tällä hetkellä tilapäissairaala.
Kaikkialla vallitsee sekavat ajatukset. Mitä ne olivat? Mitä ne tahtoivat? Miksi ne tulivat? Ja ennekaikkea, miksi ne lähtivät niin nopeasti?
Klaanin ulkoportti oli suorastaan jyrätty - siihen ei pystyisi edes plasma. Jokin paljon robotteja voimakkaampi, synkempi olento oli myös käynyt Klaanissa.
Matoro avaa silmiään hitaasti saatuaan piristävän ruiskeen. Hänen alavartalossa ja selässä on suuria aukkoja panssaroinnissa. Yksi teleskooppisilmistä on särkynyt, niin että entisen skannerin läpi näkyy vain sekavaa lumisadetta ja mustaa.
Jään Toa pitelee päätään. Hän tutkailee ympäristöä. Matoron ympärille avautuu pienehkö huone puisilla seinillä. Katossa on iso aukko ja mustunutta puuta, ilmeisesti tulen sammutuksen jäljiltä.
Seinällä on pieni pöytä täynnä erilaisia rusikuja ja muita tarvikkeita lattialla olevasta laukusta. Perällä on tyhjä, avoin kaappi.
Katossa kimaltelee valokiviä. Ne luovat himmeän loisteen mökkiin. Kynttilä palaa pöydällä.
Vihersininen jaloa Matatua kantava matoran saapuu huoneeseen.
"Olet näemmä herännyt. Lepää", matoran sanoo ohimennen, pakkaa pöydän tarvikkeet laukkuun ja lähtee taas pois.
"Eräs matoran lensi kolmen lasiseinän läpi Chat-kahvion seudulla. Hänessä on muutama tuhat lasinsirua, pitää mennä.", matoran kertoo ja lähtee.
Matoro jää hämärään mökkiin.
Taistelu tuntematonta vastaan oli ohi. Savuavat rauniot ja haavoittuneet klaanilaiset olivat lohduton näky. Mutta Kepe tiesi, että he selviäisivät tästä ja paikkaisivat tuhot. Ennen pitkää. Kaikki jäljet tästä yöstä eivät kuitenkaan koskaan katoaisi. Jokaisen mieleen ja muistoihin oli jäänyt tästä haava, joka ei paranisi siinä missä fyysiset vammat.
Hän katsoi merelle. Aurinko nousi horisontin takaa. Paksu pilvipeite oli väistymässä. Aamu oli tullut. Koko saari voisi hengähtää.
Klaanilaiset alkoivat organisoida häthätää alkaneita pelastustoimia. Kepe, tekniikan ihmelapsena, otti asiakseen paikata linnakkeen fyysisiä vammoja ja korjata järjestelmiä.
Läheisen, taistelulta välttyneen matorankylän asukkaat tulivat sankoin joukoin heidän avukseen.
Linnakkeen portti oli jyrätty. Joku taitava seppä saisi valmistaa uuden, entistä ehomman. Kuin ihmeen kaupalla portin saranat olivat kunnossa, mikä säästi töitä. Pikkuhiljaa hahmottui muitakin vastaavia tapauksia; vauriot eivät suurimmaksi osaksi olleet niin pahoja kuin miltä näyttivät.
Ongelmia tuottivat satunnaiset häiriöt sähkönjakelussa. Päägeneraattoria miettiessään hänelle tuli mieleen Visokin poissaolo. Ehkä jonkun pitäisi lähteä hänen peräänsä? Visokin puute alkoi pikkuhiljaa hahmottua muillekin. Tämä herätti levottomuutta läsnäolleiden joukossa.
Kepe antoi muutamalle avuliaalle matoranille ohjeet kuljettaa tuhoutunut Feterra Verstaalle tutkittavaksi. Siitä voisi saada irti paljon tietoa heidän vihollisistaan. Ja ehkä jopa selville lähestulkoon tuhoutumattoman vihollisen heikot kohdat.
Jake ryömi maassa käsillään. Hänellä ei ollut jalkoja, eikä mitään millä voisi ottaa yhteyttä klaaniin, Jake oli vielä vuorokausi sitten ollut kuolleena keskellä laavaa silpoutuneena, mutta jotain oli tapahtunut. Kukaan ei tiedä mitä, mutta jotain. Jake oli jo näköetäisyydellä klaanista - vuorokauden ryömiminen oli tuottanut tulosta. Kuitenkin näky oli kauhistuttava. Klaani oli tuhoutunut melkein täysin. Jake näki ruumiita ja palanutta romua linnakkeen ympärillä. Jake näki tumman hahmon lähestyvän häntä. Kun se oli jo näköetäisyydellä Jakeen, hän näki että se oli matoran. Matoran tuntui myös näkevän Jaken. "Kuka oletkaan, haen apua, odota hetki", Matoran huusi Jakelle ja lähti takaisin linnakkeeseen päin. Sitten kaikki pimeni.
Bio-klaani
Jake herää. Hän on klaanissa. Hän yrittää liikkua. "Hmm...?", Jake yllättyy. Hän voikin liikkua. Ja kaiken lisäksi hallitusti. Kuitenkin hän tuntee että jalkoja ei ole. Hän katsahtaa hitaasti siihen, missä ennen nukahtamista ei ollut jalkoja. Siinä ovat nyt...
Pyörät. Hän huomaa pyörät. "Selvvä...", Jake sanoo erittäin hämmentyneenä. "Jaah, heräsit sitten lopulta, vai?" Tuttu ääni sanoo. Jake katsahtaa eteensä. Hän näkee keltaisen isokokoisen rahin. "Keetongu. Kiitos. Tämä helpottaa elämääni erittäin paljon. Juuri tässä vähän aikaa sitten ryömein 26,5 tuntia päästäkseni laavajärveltä klaaniin", Jake vastaa. "Joo, ei tarvi kiitellä. Muuten, et ole enään toa, jos huomasit, tai ainakaan et näytä sellaiselta", Keetongu toteaa Jakelle. "Jep, mielestäni näytän vähän niinkuin joltain ankkarahin ja auton fuusiolta, hallitsenkohan vielä jäävoimat?" Jake vastaa. Sitten hän yrittää jäädyttää ämpärissä olevaa vettä. Se ei onnistu. Itseasiassa vesi rupeaa kiehumaan ja ämpäri palaa.
"Et taida enään hallita jäätä, luulisin."
"Niin minäkin luulen. Tämä vaikuttaa jotenkin enemmän tulelta."
"Mielenkiintoista... Erittäin mielenkiintoista.. Ehkä mutaatiosi syy voidaan selvittää, tule, mennään."
WWWRRRRRROOOOOOOMMMM - Ja Jake huristeli Keetongun perään.
Matoro on päässyt jo ylös. Hänellä on toistaisesksi siteet haavojensa päällä, ja vasta niiden parannuttua hänelle laiteteaan panssarointi.
Matoro tutkailee aikansa kuluksi mitä Klaanissa on tapahtunut. Tai siis, kaikkihan tietävät mitä tapahtui mutta kaikki muu onkin sitten avoinna.
Hyökkäys teki suuria tuhoja. Darack ja kylmiön pojat ovat keränneet ruumiit ja selvittäneet Klaanin tappiot. Mahroxin ja vajaan kahdenkymmenen matoranin, mm. Frottikin ja Levahin ruumiit on löydetty eri puolilta aluetta. Laivastosta kuoli kaksi soturia, Ornu ja Tuthak. Kissabion kappaleita on löytynyt ties mistä.
Haavoittuneita on valtavasti. Moni Klaanilainen on haavoittunut pahasti, vakavimmat ongelmat on Toa Chakralla ja Killjoylla.
Kymmeniä Matoran-taloja on tuhoutunut täysin, ja tulipalo on vahingottanut suurta osaa rakennuksista. Itse linnake on kärsinyt suuria vahinkoja, esimerkiksi useita seiniä on romuna.
Oli aikainen aamu. Kukaan ei ollut nukkunut.
Tawa ja Guardian tarkkailivat Klaanin linnoituksen tämänhetkisiä korjausoperaatioita. Välillä Kupen johtama ensiapuryhmittymä kantoi ulos ruumiita. Osa ruumiista liikkui, mutta välillä melankolisesti liikkuvien hoitaja-Matoranien kantamien hahmojen sydänvalot olivat mustia.
Guardian ja Tawa eivät puhuneet keskenään. He katselivat linnoitusta, joka oli kärsinyt hyökkäyksessä.
"19 kuollutta", Guardian sanoi hiljaa.
"Älä", Tawa kuiskasi. "Ei nyt."
"Suurin osa Matoraneja", Guardian jatkoi. "Tiedätkö, että harva niistä edes taisteli vastaan?"
Läheisellä kivellä istui yksi Matoran-vartijoista. Se piteli kädessään vihreän naamion sirua ja katseli jonnekin merelle.
Guardian ja Tawa olivat taas hetken hiljaa.
"Visokkia ei ole näkynyt", sininen skakdi aloitti. "Luuletko, että Avde-"
Tawa keskeytti Guardianin. Guardian ei ollut koskaan kuullut Tawan yleensä lempeää ääntä näin vihaisena.
"Ei! Älä."
Guardian katsoi Tawan visiirin takaa katsoviin silmiin hetken sanomatta mitään. Silmissä oli vihaisuutta, mutta keltaisen nais-Toan kasvoilta paistoi myös huolestuneisuus. Hän tiesi, mitä Guardian oli sanomassa, mutta ei halunnut kuulla sitä.
Guardianin katse laskeutui maahan, vaikka Tawa katsoi häntä yhä.
"Hänet löydetään kyllä", Guardian rauhoitteli ilman, että oli varma sanomastaan. "Ne löytävät aina."
Tawankin katse laskeutui jonnekin alas.
"Ja hän on aivan kunnossa", Guardian sanoi hiljaa perään. "Olen varma siitä."
* * *
Apuvoimageneraattorin luona oli vilkasta. Suuri osa klaanilaisista oli auttamassa vahingoittuneiden hoitamisessa ja linnakkeen korjaustöissä, mutta tämä pieni sekalainen joukkio keskittyi etsimään johtolankoja öisen sähkökatkoksen aiheuttajasta.
Valkoinen titaani, moderaattori Same oli kyyristynyt räjähdyspaikalle aivan generaattorin viereen. Hän pyyhki pölyä ja tutki alkuperäisen sähkökatkoksen aiheuttaneen pommin sirpaleita. Moderaattori nosti niitä silmiensä tasolle ja tutki tarkemmin.
"Bladis", Same sanoi takanaan toimettomana seisovalle hopeiselle Skakdille. "Tule katsomaan."
Terävällä haarniskalla varustettu Skakdi käveli Samen viereen ja kyyristyi hieman.
"Mitä löysit?"
Same näytti BV:lle vasemmassa kädessään olevaa sirua. Mustaksi kärähtäneessä ja puoliksi sulaneessa metallinpalassa oli kiinni jotain siniseltä lasilta tai muovilta näyttävää.
Hopeisen Skakdin silmät aukenivat ymmärtäväisen näköisenä. Jotenkin yllättävästi hän kuitenkin kohautti olkapäitään ja irvisti perin skakdimaisesti.
"Ei. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä katson. Kerro minulle."
Same näytti pettyneeltä.
"Mikä tämä sitten onkaan, se loi jonkin sortin elektromagneettisen pulssin", Same sanoi. "Vihollinen pisti varman päälle."
BV tuijotti sinistä palaa kiihkeästi. "Kuka marsusäteilyn nimessä on M.A.Z?" skakdi sanoi osoittaen pommin osassa olevaa kolmen kirjaimen yhdistelmää.
Same käänsi palaa itseään kohti ja katsoi tarkemmin.
"Luulen, että sen pitäisi olla A.M.Z", hän sanoi siristellen punaisia silmiään, "mutta ei tuosta järjestyksestä voi olla varma." Sen sanottuaan valkoinen moderaattori kutsui jokseenkin lyhyen steltiläisen luokseen ja ojensi pommin osan tälle.
"Vie jollekin tutkijoistamme."
BV kaiveli kovakouraisesti läpi pommin osien kasan ja suorastaan haisteli yksittäisiä osia löytääkseen jotain uutta. Kasan äsken huolellisesti järjestänyt Same katsoi hieman ärtyneenä vierestä.
Pian BV pysäytti kaivamisen. Hänen ilmeensä jäätyi yllättyneeksi.
"Same", Skakdi sanoi varoen, "et tainnut huomata jotain."
"Mitä?"
BV nosti kasasta kanisterimaisen, läpinäkyvän ja huomattavasti kärähtäneen esineen ja ojensi sen Samelle. BV katsoi Samea silmiin ja nielaisi äänekkäästi.
"Se Z.A.M:n tai M.Z.A:n tai Z.M.A:n tai minkälie sähköaaltopulssiverme oli ihan oma juttunsa", BV aloitti. "Itse pommi taas tuli...no..."
Same kallisteli mustaksi palanutta kanisteria ja mustan kemikaalin viimeiset tipat valuivat hänen valkoisille käsilleen. Same katsoi kanisteria pitkään.
Siinä luki "Verstas".
Nazorakien pesä
Kenraalimajuri 014 -koodinimellä tunnettu tummanruskea torakka tarkkaili panssarilasin läpi, kun kaksi yönmustaa Nazorak-agenttia teki jotain sanoinkuvaamatonta joukolle rivisotilaita. Lasin takana olevan pimeän huoneen tapahtumista ei saanut selvää, mutta välillä agenttien käsissä välähti jotain sinistä. Jokaisen välähdyksen jälkeen yksi torakka käveli ulos huoneesta harvinaisen poissaolevan näköisenä.
Kukaan ei pitänyt Sinisistä Käsistä. Aina kun joku sai tietää jotain sotilasarvonsa yläpuolelle ulottuvaa, tämä hiljainen kaksikko yksinkertaisesti ilmestyi paikalle. Kädet saivat töitä etenkin nyt, kun viiden klaanilaisen joukon hyökkäys pesään oli selvittänyt rivisotilaille joukon Nazorakien syvimpiä salaisuuksia. Agentit 019 ja 020 tulivat paikalle ja sen jälkeen kukaan ei muistanut mitään.
Kenraalimajuria tämä ei olisi haitannut, jos hän ei olisi ollut seuraavana vuorossa.
Torakkajohtajaa ei raivostuttanut se, että hänet muutettaisiin käytännössä toukan tasolla olevaksi työläiseksi. Paljon enemmän 014:ta ärsytti se, että muistinpyyhkäisyn tekisivät alempiarvoiset.
Sinisen välähdyksen jälkeen 0014:n mieli keskittyi vain kuningattaren munien lämmittyslaitteiden kunnossapitoon.
He eivät ehtineet puolustautua. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Kukaan ei osannut odottaa hyökkäystä temppeliin. Suuri lauma Visorakeja saapui paikalle, niitä suorastaan virtasi sisään joka aukosta. Matoranit, jotka rukoilivat temppelissä, olivat kauhuissaan. Monet Matoranit tapettiin tai mutatoitiin. Isä Bartax piiloutui peloissaan suuren jumalpatsaan taakse. Sitten kaikki pysähtyi. Kuului askeleita. Joku astui temppeliin.
”No niin, pikkuinen. Kessskussstelkaamme hieman yhden esssineen olinpaikasssta”, kuului ääni. Kylmä. Sihisevä. Julma.
”Olet luvatta astunut pyhän Athin temppeliin, pakana!” Veli Ghor yritti siis vieläkin epätoivoisesti puolustaa temppeliä.
”Olen luvatta teidän Athinne temppelissssä, ssssillä teillä on jotain, mitä tahdon.”
”Häpäiset Athin pyhyyden! Häivy temppelistämme!” Julmaa, hiljaista naurua alkoi kuulua. Bartax uskaltautui kurkistamaan patsaan takaa. Pitkä hahmo, joka levitti varjonsa temppeliin, seisoi oviaukon edessä. Se oli pukeutunut mustaan viittaan, joka liehui sisään tulevan ilmavirran voimasta. Auringon viimeiset säteet kehystivät tämän pelottavan hahmon.
Veli Ghor seisoi alttarin takana vähän matkan päässä patsaasta. Alttari oli keskellä huonetta, patsas sijaitsi seinän vieressä. Temppelissä ei ollut varsinaista ovea; vain oviaukko oli keskellä etuseinää. Temppelin seinät olivat hiekan väristä kiveä, johon oli kaiverrettu koriseita ja kuvauksia jumalallisista asioista, joita paikallisen Ath-koron asukkaat yrittivät päivittäin tulkita. Alttarin takana oli suuri Athia esittävä patsas, mutta pienempiä patsaita – kuten tämä, jonka takana Bartax piileksi – sijaitsi ympäri huonetta.
Kylläpä veli Ghor on urhea, isä Bartax ajatteli. Suuri hahmo lähestyi Ghoria. Ghor pysytteli alttarin takana ja otti esiin hänelle liian pitkän, koristeellisen lyömämiekan. Makuta nosti kätensä ja osoitti punaista Ta-Matorania. Miekka lensi tämän kädestä, ja tämä kaatui polvilleen lattialle. Ghorin ylle lankesi varjo. Hän kohotti katseensa ylös. Violetinmustan Kanohi Avsan silmäaukoista tuijottivat punaisena hehkuvat silmät. Hampaat näyttivät teräviltä.
”Kerrohan minulle, Ghor: miltä tuntuu olla marttyyri?” Ghor katsoi Makutaa kauhuissaan. Kyynel vierähti hänen naamiolleen. Makuta oli kyykistynyt Matoranin puoleen ja silitti tämän päätä pitkäkyntisellä kädellään.
”Älä huoli, pikkuinen”, hän tyynnytteli. ”Ei se satu – kovin paljon.”
Matoran tuijotti Makutan julmaa hymyä järkyttyneenä. Makuta oli juuri rusentanut Athin patsaan painovoimavoimillaan keskeltä aivan kasaan. Toinenkin yksinäinen kyynel tipahti maahan. Makuta nousi taas seisomaan. Bartax sulki silmänsä ja kätki kasvonsa käsiinsä samalla kyyristyen patsaan taakse vielä paremmin. Hän ei uskaltanut katsoa.
Kuului tuskallinen parkaisu, joka tuntui jatkuvan ikuisuuteen. Sitten kuului sihinää, kuin jotain höyrystyisi. Jotain nestettä valui lattialle. Sitten jotain selvästi purskahti ja huuto päättyi. Mutta kaiku jatkoi edelleen.
Bartax avasi silmänsä. Hän nosti epätoivoisesti päänsä. Lattialla oli punaista tahmaa. Ghor oli poissa. Makuta katsoi leviävää ainetta tunteettomasti. Sitten toinen elossa olevista munkeista paiskattiin alttariin, jonka takana Ghor oli hetki sitten seissyt, ja joka nyt oli osittain punaisen tahman peitossa.
”Kerro, minulle, Peluk: missssä on Nimdan ssssiru?”
”En… tiedä… Kunpa tietäisinkin…”
”Sinä valehtelet”, mairea ääni vastasi.
”E-en. Se on o-ollut kateissa jo vu-vuosisatoja…”
”Hyvä on, pappi.” Bartax katsoi, kuinka miekka lennähti huotrastaan. Sitten pää lensi kaaressa alttarin yli ja tarttui punaiseen tahmaan. Nyt aine värjäytyi vihreäksi nesteestä, jota valui lattialle.
”Etsikää loput munkit ja vangitkaa kyläläiset koteihinsa. Tahdon sen sirun. Ja sen myös saan.” Bartax pelkäsi entistä enemmän. Hän kyyristeli patsaan takana. Pian patsasta ei ollut, sillä Visorakit siirsivät sen.
”Kassss… Mitäs meillä täällä”, Makuta virnuili. ”Itse isä Bartax, tämäpä hienoa.”
Bartax katsoi kuolemaa silmiin lannistuneena.
”Meille tulee hauskaa vielä tänään”, Makuta sanoi. Visorakit raahasivat isän pois. Temppeli oli tyhjä. Athin patsaan silmien alla oli vihreitä kyyneleitä.
Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousi ylös. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts...
Ga-Matoran käveli hänen luokseen.
"Kas, olet viimein hereillä", Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle.
"Vuoden havainto", Make äännähti ivallisesti. "Missä minä olen?"
"Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Onneksi kuitenkin pääsitte elävinä ulos ja takaisin Klaaniin. Pyörryit sen robttitaistelu naikana, onneksi olet taas tajuissasi."
"Ja voitimme vissiin taistelun Nazorakinvaasiota vastaan?"
"Häh?"
"Ooh, ei mitään."
"Noh, koita nyt levätä."
Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
"Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?", Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
"Hiivattiin", Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
"Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!", Ga-Matoran äännähti käskevästi.
"Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä", Make ärähti kävellen ulos ovesta. Samalla hän tunsi pienen déjá vun mielessään. Ihan kuin tämä olisi koettu jo aikaisemmin...
Make käveli Klaanin käytävillä. Rakennus oli melko selkeästi remontin tarpeessa. Joissain käytävissä tajuttomia Matoraneja, joita muut Matoranit nostelivat hitaasti paareille. Eräässä seinässä oli iso reikä, josta näkyi ulos. Maisema oli karu, Klaanin piha ei ollut sillä hetkellä ihan mitä kauneimmillaan. Asia tuskin tästä tosin mököttämällä paranisi. Toivottavasti kahvio ei ollut kärsinyt pahasti. Maken ohi huristi pieni jonollinen paareja kantavia Matoraneja, huolimatta siitä, että jotkut paareilla makaavista tyypeistä olivat melko isokokoisia. Pian koko jono olikin huispannut kulman taakse, Make oli kuulevinaan pienen elefanttimarssin kuiskauksen erään Matoranin suusta. Make saapui kahvion eteen, ovi oli suht huonossa kunnossa, Maken huonoksi onneksi myös huoneen sisätilat. Myös kahvion ikkunassa oli reikä, josta näkyi pihalle, sama karu maisema näkyi myös kahvion huoneesta. Make päätti olla menemättä ulos, siellä oleskelu olisi liian masentavaa.
Make ei huomannut nelikouraisen, metallisen, kolmisilmäisen metalliotuksen nousevan sortuneen katon osien alta katsoen häntä murhaavasti. Feterra leijaili hiljaa hänen taakseen. Make kuitenkin huomasi attiaan taittuvan varjon, jolloni huomasi puolituhoutuneen koneolennon takanaan. Make oli kauhuissaan. Ei taas... Juuri kun olento oli tarttumassa Makeen pihdeillään, outo lasersädeirroitti yhden sen kourista. Feterra sekä Make katsahtivat säteen tulosuuntaan. Ilmassa leiuva, keltapunasävuinen Matoran, jolla oli viitta, katsahti Feterraan turhautuneesti. "Luulin jo hoidelleeni sinut." Matoran syöksähti koneolentoa päin, lävistäen sen rintakehän osittain. Make perääntyi. Ilmassa edes takaisin psykoottisen sudenkorennin tyyliin lentävä Matoran lenteli Feterran ympärillä, iskien sitä jokaisella ohilennollaan, jolloin siitä irtosi jokunen osa. Sama toistui muutaman kerran, kunnes vuorossa oli otuksen pää. Omaperäisen naulakon tapaiseksi rakenteeksi riisuttu Feterra kaatui kolahtaen lattialle. Make katsoi ruhon yllä leiailevaa Matorania, jonka viitta liehui melkein olemattomasta tuulesta huolimatta. "Ei hätää, kansalainen", Matoran lausahti ylevästi, "Se tuskin nousee tuosta enää". Matoranin rannekkeessa oleva valo alkoi piipata. "Täytyy mennä." Matoran lennähti ulos seinän reiästä huudahtaen ilmoille hämärän lausahduksen; "SUPERMATORANIT, MATKAAN!" Muutama samalla lailla kaksiväristä Matorania viittoineen nousi Klaanin pihalta lentoon, kadoten horisonttiin, jälkeensä he jättivät oudon kaasumuodostelman. Make seisoi äimistyneenä keskellä ränsistynyttä huonetta. Tämän on pakko olla unta...
Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Mitähän äsken oli juuri tapahtunut. Make nousi istumaan sairaalavuoteestaan. Äskeisestä unijaksosta poiketen hänellä ei ollut haavaa tai sidettä rintakehässään. Samalla hän katsahti ympärilleen. Hän ei ollut Klaanin sairaalaosastolla, oikeastaan paikkam uistutti rähjäistä kylpyhuonetta. Hänen sänkynsä vieressä oli pieni TV, joka avautui. Make näki teeveestä oudon, klovnimaiseksi maskeeratun hahmon. Hahmo tuotti hetken kameraa ja aloitti puhumisen; "Tervehdys, Make, tahdotko pelata peliä?"
ZUAAAAARGH.......
Make nousi hätkähtäen ylös sängystään. Huh, se olikin vain unta... Make katsahti eteensä. Violetti, vihreä, keltainen ja punainen olento katselivat häntä hymyilevin kasvoin.
ZUAAAAARGH.......
Make nousi hätkähtäen ylös sängystään. Huh, se olikin vain unta... Make katsahti eteensä. Hän huomasi olevansa jälleen Klaanin sairaalahuoneessa. Hän huomasi kuitenkin pian leikkaushaavan vatsassaan. Ga-Matoran käveli hänen luokseen. "Make, olet jo herännyt? Oli tosi jaloa luovuttaa pernasi sitä tarvitsevaslle Kikanalolle!"
ZUAAAAARGH.......
Make nousi hätkähtäen ylös sängystään, tuntien kuitenkin pisteilään kivun rintakehässään. Hän katsahti alas, hänen rintakehässään oli jälleen side, jonka alta pilkotti isohko haava. Ei kai taas... Ga-Matoran käveli hänen luokseen. "Kas, oletkin hereillä", Matoran sanoi yllättyneesti. "Älä yritä mitään, senkin hallusinaatio", Make karjaisi äänekkäästi. Hän nappasi sänkynsä vieressä olevan tulin, joka löi Matorania päähän. "Hei!", Matoran huudahti lyöden Makea takaisin jonkin sorttisella kirurgivälineellä. "Auuu", Make ulvahti. "Hetki, tuohan teki kipeää... Olen siis hereillä?" "Ni mitäs muutakaan", päätään hierova Matoran huudahti. "Sori", Make lausahti, tosin hieman ironiseen sävyyn. Hän alkoi löntystää hitaasti ulos huoneesta. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, monista vartalon osista siteillä sidotun olevan Summerganonin, joka hörppäsi pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
"Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?", Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
"Hiivattiin", Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
"Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!", Ga-Matoran äännähti käskevästi.
"Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä", Make ärähti kävellen ulos ovesta... Huh, déjá vu...
[spoil]Joo, Make on expertti "mahdollisimman pitkissä visteissä jotka eivät vie juonta eteenpäin millään lailla"[/spoil]
Bio-Klaanin linnake
Matoro painaa seinästä hissinkutsuntanappia.
Liukuovi aukeaa.
Liiskaantunut matoran näkyy hissin lattialla. Katto on sortunut sen päälle.
"Hissikuilussa yksi kuollut lisää..." Matoro ilmoittaa tylsistyneesti radioon.
"Nyt sitten tuli täysi kaksikymmentä täyteen. Tulemme hakemaan sen.", Darack vastaa toisesta päästä.
"Miksi minulle tuli yhtäkkiä tunne, etten halua mennä hissillä?", Matoro toteaa itsekseen. Hän lähtee kävelemään portaita ylöspäin.
Jään Toa syöttää jäsenkorttinsa huoneensa oven vieressä sijaitsevaan kortinlukijaan. Ovi pihahtaa auki ja Matoro sytyttää valot.
Ensimmäiseksi hän heittäytyy sängylleen selälleen. Matoro kelaa teleskooppisilmänsä dokumenttitoiminnon avulla tapahtunutta.
Vain vähän aikaa sitten hän lähti Nazorakien luolastoon. He selvisivät lukemattomista ongelmista suhteellisen hyvässä kunnossa. He taistelivat tätä Makuta Abzumoa vastaan vähintään kolmesti. He pääsivät Torakoiden kaikista varjelluimman salaisuuden luo. Ja sitten he... Luovuttivat.
Sitä Matoro ei voinut käsittää. Heillä olisi ollut vielä hyvä mahdollisuus 000:n tuhoamiseen, näin jälkeenpäin ajatellen.
Pesä oli kaaoksessa. Heillä olisi ollut TÄYDELLINEN tilaisuus huijata 000 johonkin asevarastoon ja räjäyttää se.
"Ja sitten luovutimme..."
"Ja sen takia menetin molemmat miekkani ja parannuskiveni..."
Sitten, kuin tilanne ei olisi ollut tarpeeksi turhauttava, Klaaniin oli hyökätty ja paikka oli raunioina.
Matoro istuu pöytänsä ääreen. Hän vetäisee yhdestä laatikosta setin erilaisia linssejä ja osia. Oikeasti teleskooppisilmät eivät ole kiinteä osa naamiota, ne on lisätty erikseen. Matoro ottaa keskimmäisestä teleskooppisilmästä kiinni ja kierittää varovasti rikkinäisen linssin irti. Hän asettaa tilalle uuden skannerilinssin.
"Hmm. Parannuskiviä löytyy vain Xialta. Pitää poiketa siellä jossain välissä.", Matoro pohtii.
Hän lähtee Klaanin alakertaan auttamaan korjaustöissä.
[spoil]Muistakaa laittaa ne singinne hiivattiin![/spoil]
Glatorianking seisoi pihalla masentuneen näköisenä hän oli mennyt pihalle kenenkään huomaamatta Hörypilvenaikana. Hän päätti ettei ole tekemisissä uhrien kanssa vaan auttaa korjaamisessa, Gekko hyppäsi rikkoutuneiden seinien avulla katolle ja siellä hän kuuli taukoamatonta paukutusta.
Matoran hakkasi lautoja ja ties mitä kiinni kattoon, tuntui kun hänen palkkansa olisikaksinkertaistunut jokaisella naulalla, sillä hän oli aina vain innokaampi.
"Hei", Glatorainking sanoi varovaisesti.
Matoran juoksi rakennustarvike kasan luo ja halasi sitä.
"Aarteeni!".
"Okei... hoida sinä se."
Glatorainking hyppäsi alas ja päätti mennä auttamaan kahvioon.
Kahvion ikkkuna oli irti ja matoranin ruho roikkui sieltä poikittain,
"Glatorianking koitti vältellä katsomasta sitä laittaessaan kylttejä paikalleen. Sitten hän vielä loppusilaukseksi laittoi ison taulun seinälle jossa oli pilapiirros Feterrasta, tämä napautti Matoranin ruhon seinän toiselle puolen.
Glatorianking alkoi järjestelemään kahvikuppeja ja ruokaa kaappeihin ja järjesti tuolit. Sitten hän meni ulos ja haki Matoranin, joka oli... herännyt.
"Ups.", Hän sanoi kun Matoranin elämävalo alkoi hehkua kirkkaamin ja tämä hieroi päätään.
"Olitkin vain pyörtynyt, vien sinut lääkintäosastolle. "Keittiö Matoran" Otti hänet ja laittoi pedille. GK meni katsomaan huonettaan, itseasiassa sen paikalla oli syvä reikä seinässä, vain ovennuppi oli jäljellä "..."
Troopperi oli kerännyt porukan Matoraneja vietäväksi turvapaikkaan, ja käveli vaivalloisesti eräällä käytävällä, kun hän kuuli mutkan takaa äänen:
Yksi teistä on kuollut...
Matoranit pelästyivät, ja Troopperi liikkui niin hiljaa kuin pystyi nurkalle. Hän kurkisti varovaisesti, ja näki pari Feterraa leijailevan ikkunasta ulos pois.
"Ne siis lopettavat."
Jonkin ajan päästä
Aamu koittaa Klaanilla. Troopperi astui pääovista pihamaalle. Matoranit olivat lähteneet omille teilleen korjaamaan rakennuksia. Paljon väkeä olikin korjaamassa hajonneita taloja, linnakkeen seiniä ja piharakennuksia. Troopperi päätti hakeutua jonnekkin hoitoon, hänellä oli yhä vakava vamma.
Killjoy makasi sängyssään avuttomana ja kylki sidottuna. Hänen ympäriltään oli kadonnut porukkaa suurella tahdilla ja niin toat, kuin matoranitkin olivat edes vähän levättyään jättäneet osaston. Killjoy oli vangittuna tälle osastolle, hän ei voinut lähteä kävelemään kuin muut, hän ei voinut kuin maata omien ajatustensa kanssa. Lisäksi hän tunsi itsensä valtavan alastomaksi ilman pukuaan.
Ensimmäiset kaikonneet potilaat olivat kaksi matorania hänen vierestään. He eivät kuulema saaneet nukuttua Killjoyn hengityksen rahistessa vieressä. Killjoy kuitenkin tiesi, että he olivat lähteneet vain hänen rujon ulkomuotonsa takia. Hän näki sen heidän katseistaan heti kun heidät tuotiin paikalle.
Hänen Xia-reissunsa myöhästyisi nyt parilla päivällä. Hänen lääkityksensä oli vahva, mutta Radiak oli sanonut, että hän on liikuntakykyinen vasta kolmen päivän päästä. Heti sen jälkeen hänen tulisi palata mökilleen ja vaihtaa takaisin tavallinen pukunsa. Killjoy oli harmissaan stealth-pukunsa menettämisestä, mutta Creedy sanoi voivansa muokata hänen glide-puvustaan uuden, Killjoyn Xian matkan aikana. Creedy oli myös kertonut ainakin hänen itsensä mielestä hurjan tarinan, kuinka hän oli piileskellyt komentotornin ylimmässä kerroksessa, kun yksi Feterra oli tullut aivan oven taakse kolkuttelemaan.
Nämä olivat vain osa Killjoyn huolista. Guardian oli käynyt aiemmin tapaamassa Killjoyta ja oli kertonut Visokin kadonneen. Siitä hetkestä lähtien Killjoyta oli suututtanut vielä enemmän se fakta, ettei hän voinut tehdä mitään. Ei kerrassaan mitään...
Järkyttyneen näköinen matoran seisoi erään korkeahkon rakennuksen katolla. Se katseli ympärilleen heikosti täristen kunnes lopulta lyyhistyi kasaan.
"K-kaikki työ... Turhaan..."
Toinen matoran taputti pikkuista katonkorjaajaa olkapäälle.
"Noh noh, Bob. Ryhdistäydy. Urakka ei koskaan valmistu, jos et aloita nyt."
Bob nousi heiveröisesti pystyyn, hapuillen epätoivoisesti työkalupakkiaan. Linnakkeesta tuskin löytyi yhtäkään kattoa, joka ei vaatisi huoltotöitä. Tämä oli kauheaa.
"Ai niin", toinen matoran aloitti. "Pomo sanoi, että emme voi maksaa sinulle ylityölisää. Sori."
Bob pudotti työkalupakin, polvistui, käänsi surkeat kasvonsa kohti taivasta ja huusi:
"EEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIII...!!!"
Kapura maleksi Klaanin käytävillä, suunnaten kohti työpaikkaansa pohjakerroksessa: Aseidentakojan pajaa. Kapura oli joskus Mata Nuilla oppinut aseiden takomisen jalon taidon. Jouduttuaan Klaaniin Kapura oli aloittanut työnsä pajalla, ja nopeasti kehittynyt yhdeksi Klaanin parhaista takojista.
Hän saapui pajan koristeellisen sisäänkäynnin luo. Oveen oli kaiverrettu Matoran takomassa Hauta. Kapura varmisti että ketään ei ollut näkyvissä, ja painoi hellästi Matoranin Hunan vasenta silmänreikää. Salaovi avautui.
Kapura miltei juoksi alas portaita. Kellarin rakentaminen pajaan oli ollut raskasta työtä, mutta sen arvoista. Seinille oli ripustettu Kapuran takomia miekkoja. Keskellä huonetta oli suuri pöytä, jonka alle oli kätketty työkaluja. Kapura napsautti valot päälle. Tilaukset olivat sikin sokin tärkeän näköisessä arkistokaapissa. Kapura asteli arkistokaapin luo ja avasi ylimmän lokeron. Tilauksia oli viisi.
Kahden tunnin työn jälkeen arkistokaapin tilauslokero oli tyhjentynyt, ja viisi uutta lähitaisteluasetta oli työnnetty "Valmiit"-lokeroon pöydän alle. Kapura ajatteli lähtevänsä huoneeseensa ja kutsuvansa juoksupojan, mutta jotain tapahtui.
Yksi ruosteisisessa katossa roikkuvista punaisista lampuista sytti. Pieni luukku, joka johti pajan ulkopuolisille varattuun tilaan aukesi. Toinen punainen valo syttyi.
Kapura jännitti lihaksensa.
Tilauslomake putosi luukusta.
Kapura nappasi tilauslomakkeen käteensä ja luki sen. Se oli Matorolta. Kapura luki lapun.
Kapura ryhtyi työhön. Ensin hän valitsi käytettävät metallit ja sulatti ne uunissa. Tämän jälkeen Kapura ryhtyi takomaan miekkaa muotoonsa. Sen jälkeen Kapura asensi moottorisahaterät ja kaiversi kahvaan koristeellisen Bio-Klaanin vaakunan. Hän oli tyytyväinen työhönsä, ja päätti siksi viedä miekan Matorolle henkilökohtaisesti.
Gekko piteli kädessään nuppia ja katsoi alas. Seinät, ja lattia olivat maassa hänen tavaroidensa kanssa, Osa oli murskana, mutta osa oli käytännössä korjattavissa tai ehjiä. Gekko etsi jostain ison laatikon ja roikkui apianimaisesti pihalle "huoneeseensa".
Toa keräsi Pahvilaatikkoon seinällä olevia kuvia ja muuta. Hän meni Guardianin puheille ja pyysi uuttahuonetta selitettyään tilanteen.
"Saat olla toistaiseksi Matatun entisessä huoneessa."
Astuttuaan huoneeeseen hän näki kuvia luistelevista kaniineista ja otti ne seinältä, pakkasi laatikkoon, ja heitti ulos ikkunasta. Glatorianking järjesti uutta huoneettaan ja tunsi kuinka spämmärin henki painoi hänen niskaansa. Tai sitten se oli Matatun rahinaa pitävä mussiikkivempain.
Gekko yritti nukkua.
Kaneja.. ne luistelevat. Ne trollaavat... Ne ottavat sinut mukaan jäälle. Ne luistelevat kanssasi. Ne ovat taitavia. "TROLROLLOLOOLOLOLLOLOLOLOLOLO-"
"AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGHH!"
Glatorianking nousi sängystään. Hän näki kanijulisteita seinillä. Pahvilaatikko oli sisällä ja se oli auki.
Matoro näkee Kapuran kävelevän häntä kohti. Hän arvaa saavansa uuden miekkansa.
"Matoro! Tässä olisi tilauksesi", Kapura ilmoittaa ja vetäisee miekan vyöstään.
"Woaah. Eihän sinulla mennyt kuin parikymmentä minuuttia"
"Noh, sanoit sen olevan kiireellinen", Kapura sanoo tyytyväisenä.
Matoro mittailee miekkaa käsissään. Kahvassa on koristeellinen Bio-Klaanin tunnus. Terä ei ole erityisen pitkä, mutta sitä sekä terän pyöreää päätä kiertää pienet "kynnet". Napinpainalluksessa terä alkaa hohtaa oranssina ja moottorisahaosa käynnistyy.
"Upeaa työtä jälleen kerran.", Matoro ilmoittaa ja heittä Tulen Toalle pussillisen kolikoita.
Matoro asettaa uuden aseensa vyöhänsä ja lähtee vihellellen poispäin.
Matoro vilkaisee ikkunasta. Upea ilma. Klaanikaan ei ole enää niin masentavan näköinen.
Jään Toa astuu ulos ovesta.
Alkaa sataa kaatamalla.
Satoi kaatamalla. Se auttoi viimeistenkin tulipalojen kanssa, mutta sai Klaanin näyttämään vieläkin masentavammalta.
Kotipuolessa korjaustyöt olivat alkaneet heti. Jake oli tullut henkihieverissä, herättänyt huonosti nukkuneen Keetongun ja pyytänyt renkaita.
Keetongu oli hakenut varastosta kaksi vankkaa rengsta ja yhdistänyt ne Jaken alavartaloon. Ne näyttivät toimivan Jaken uusilla tulivoimilla ja reisilihasten tyngillä.
Nyt Keetongu käveli sateessa takaisin Telakkaa kohden. Hän oli saattanut Jaken Klaaniin mahdollisten konevikojen takia. Oli vielä paljon tehtävää. Heidän piti löytää kahden kuolleen lentäjän ruumiit ja haudata heidät Telakan taakse perustetulle sankarihautuumaalle.
Keetongu todella toivoi, ettei hautuumaa kasvaisi. Mutta sota ei ollut vielä edes kunnolla alkanut.
Keetongu oli säilinyt tiimistään parhaiten matkasta. Hänen kehossaan kehittyvät parantavat eritteet olivat jo tukkineet haavat ja Keetongu pystyi liikkumaan kivuttomasti. Henkinen rasitus oli huomattavasti suurempi. Manu ei ollut kertonut, miten tehtävä oli onnistunut. Keetongun piti vain luottaa häneen. No, ainakaan kukaan matkalaisista ei kuollut.
Keetongu saapui Telakalle. Sade oli laskenut loputkin sitä piilottavasta höyrystä. Keetongu astui sisään. Apeat Onu-Matoranit valmistautivat hakemaan sankarivainajia Darackilta kylmiöstä.
Suuri kulkue käveli sateen läpi. Vihreä ruoho oli märkää ja roikkui maassa lannistuneena. Sade pesi niityn läpi kävelevien klaanilaisten haarniskoja ja kasvoja ja lätisi tasaisesti kahteenkymmeneen arkkuun, joita kannettiin läpi raskaan sateen.
Klaanin soturit kantoivat erikokoisia arkkuja kohti niiden tulevaa lepopaikkaa yrittäen parhaansa mukaan peittää kasvonsa.
Pienimpiä arkkuja oli eniten ja niitä kantoivat Matoranit. Joukossa oli myös muutama hieman isompi arkku parin Toan käsissä. Klaanin suurimmat soturit katsoivat arkunkantajia ja halusivat ojentaa auttavan kätensä, mutta tiesivät, että se ei kävisi. Arkunkantajina toimivat arkkujen sisällä makaaville tärkeimmät henkilöt.
Adminit ja moderaattorit kävelivät kulkueen keskellä, mutta juuri nyt heitä ei erottanut tämän joukon johtajiksi. Tawa käveli kaiken keskellä suojaten itseään ja pientä Ussal-rapua sateelta viitalla. Guardian marssi Zamor-pistooli selvästi vyötäröllään ja katse arkuissa.
Jossain taaempana Kapura työnsi siteisiin piilotettua Killjoyta pyörätuolilla. Killjoy ei vaikuttanut nauttivan tilanteesta erityisen paljoa.
Jossain kauempana kulkueesta pieni ja antidermikseltä vahvasti tuoksahtava hämähäkki yritti pysyä tahdissa mukana. Sekään ei nauttinut tilanteesta suuresti.
Arkkujen määränpää alkoi jo näkyä. Klaanin aiemmin melko tyhjällä hautuumaalla oli nyt kaksikymmentä kuoppaa kahdellekymmenelle arkulle. Jokaisen edessä oli erilainen hautakivi, johon oli kaiverrettu nimi ja kuva naamiosta. Kivissä oli myös vaihtoehtoisesti kuva joko kolmen hyveen tunnusmerkistä tai Ath-uskon kolmikulmaisesta silmästä.
Joukko ampuma-aseita kantavia klaanilaisia järjestäytyi hautakuoppien viereen ja Guardian asteli jonon päähän. Arkkujen kantajat lähestyivät hautakiviä ja siirtyivät oikeiden kuoppien eteen. Kantajat pysähtyivät paikalleen odottamaan käskyä.
Guardian ja hautojen vieressä odottava joukkio ottivat aseensa esiin ja latasivat ne. Aseiden märät piiput tähdättiin kohti harmaan pilvistä taivasta.
Ensimmäinen arkku vietiin varovaisesti kohti hautaa. Kantajien joukossa oli useita tuttuja klaanilais-Toia, mutta joukkoon mahtui myös yksi sinivihreä Matoran. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kukaan oli nähnyt Dinemin kasvoilla toisenlaisen ilmeen kuin hymyn.
"Toa Hime", jonkun ääni lausui kovaa, mutta kovan sateen takia puhujaa ei tunnistanut. Arkunkantajat lähestyivät hautapaikkaa hieman. "Ilahdutit meitä nopealla työlläsi ja kauniilla hymylläsi. Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo."
Näiden sanojen jälkeen Guardian antoi äänettömän merkin muille ja joukkio ampui taivasta kohti kolmesti. Samalla arkku laskettiin hautaan ja joku alkoi lapioida sateesta märkää multaa sen päälle.
"Matoran Le...", puhuja aloitti taas, mutta keskeytti korjatakseen sanomansa, "Orton Levah. Taistelu rauhan puolesta vaatii kaikkien panoksen."
Arkunkantajat lähestyivät. Heidän joukossaan oli Matoran, joka näytti kaikkien mielestä erittäin paljon Umbralta. Kukaan ei tosin kyseenalaistanut tämän moderaattorin äkillistä muodonvaihdosta, sillä harva pysyi enää perässä Umbran kaikista olomuodoista.
Nyt hautajaiskulkueen mielessä oli kuitenkin jotain muuta.
"Sinun panoksesi oli suurin, mitä yksi meistä voi antaa", Turagaksi paljastunut puhuja sanoi. "Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo."
Kolme laukausta.
* * *
[spoil]Joku voisi sanoa, että olen katsonut Watchmenin liian monesti.
Hän olisi väärässä.[/spoil]
"Mahrox", Turaga puhuu.
"Moni meistä ei ehtinyt tuntea sinua ennekuin olit jo poissa. Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo."
Suurempi arkku lasketaan hautaan. Sadepisarat ropisevat maahan jatkuvasti.
Kolme laukausta.
Matorankolmikko alkaa lapioida multaa.
"Matoran Frottik", puhuja sanoo kuuluvasti. Matala ääni ei tahdo kuulua sateen läpi.
"Hän antoi kaikkensa tovereilleen - meille. Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo."
Pieni arkku lasketaan kuoppaansa. Puisen arkun pintaan on poltettu matoranien vartiokeihäs.
Kolme laukausta ilmaan. Erästä Gukkoa osuu. Se putoaa metsään.
"Kissabio"
"Hän...hän.... Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo." "Oli?", pieni hämähäkkiotus tahtoo sanoa. Ajatus tulee ulos piipityksenä. Manu on ryöminyt puunrungon alle turvaan sateelta.
Jälleen pieni arkku lasketaan kuoppaan. Se ei ole pieni siksi, että vainaja olisi pieni, vaan siksi, että noin puolet vainajasta räjähti taivaan tuuliin.
Kolme laukausta ilmaan. Ammukset katoavat sateeseen.
"Matoran Ornu ja Tuthak", Turaga sanoo sateen läpi.
He taistelivat urheasti Laivastossa ja pääsivät nyt Mata Nuin luo ylös. Rauha heille. Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo."
Keetongu laskee puuarkut vierekkäisiin kuoppiin. Niiden pintaan on kaiverrettu Bio-Klaanin laivaston tunnus ja jalojen sotureiden nimet juhlallisilla kirjaimilla.
Laukaukset.
Tuuli ravistelee läheistä lehtipuuta. Sadepisarat läiskähtelevät sen lehtiin.
Monta laukausta ja liian monta nimeä kuluu.
Kun viimeinenkin arkku lepää maan uumenissa hautakivien alla, märät hahmot alkavat liikkua kohti linnoitusta kuolemanhiljaisuuden vallitessa.
Jokainen tietää että tämä oli vasta alkua.
Kaatuneiden omaiset jäivät vielä uusien hautojen luokse seremonian päätyttyä. Muut tunsivat velvollisuudekseen poistua ja jättää heidät suremaan rauhassa. Guardian ja Tawa lähtivät kävelemään kohti linnoituksen länsisiipeä, jolloin Killjoy pyysi Kapuraa viemään hänet heidän luokseen.
Sade jatkui edelleen ja Adminit eivät edes pysähtyneet Killjoyn saapuessa Kapuran avulla paikalle. Hiljainen nelikko jatkoi matkaansa kohti länsisiipeä katsomatta toisiinsa.
"Viime yö oli osoitus siitä, että olemme haavoittuvaisia. Meidän tulee toimia nopeasti", Killjoy aloitti aneemisen tulevaisuuden omaavan keskustelun. Guardian hymähti ja Killjoy huomasi hänen kätensä hipelöivän ajoittain zamor-pistoolinsa vartta.
"Radiak lupasi saada minut kuntoon kolmessa päivässä. Lähden Xialle välittömästi sen jälkeen", Killjoy jatkoi.
"Tajuat kai, että emme voi jättää asiaa vain sinun varaasi Killjoy. Meille osoitettiin juuri, kuinka isokin joukko Klaanilaisia joutuu joskus taipumaan. Saatika sitten yksinäinen soturi", Tawa sanoi vakavana.
Killjoy laski päänsä ja näytti selkeästi hieman alentuvalta. Kapura ei ollut uskoa silmiään nähdessään tämän eleen ja pysähtyi hetkeksi, mutta kiri adminit taas nähdessään Killjoyn vihaisen katseen.
"Kerään itselleni tiimin", Killjoy myöntyi ja elehti Kapuran pysähtymään. Adminit nyökkäsivät ja lähtivät kävelemään kohti tuntematonta määränpäätään.
"Kiitos", Tawa sanoi ja Kapura ja Killjoy jäivät katsomaan kahta kaikkoavaa hahmoa.
Sade rummutti kaksikon kasvoja ja he päättivät kääntyä takaisin kohti sairaalaosastoa. Matkallaan Kapura miltei jyräsi isohkon hämähäkin, joka hämmentävästi näytti, kuin se olisi heristänyt nyrkkiä.
WWWWWWWWWWWRRROOOOOOOOOMMMM - Näin kirmasi Jake. Hautajaiset olivat loppuneet ja uusi päivä oli koittamassa, niin kuoleille kuin elävillekkin. Kevät oli tullut. Tsirp. Niin lauloi lintu, ja niin kirmasi Jake. Hän unohti käydä hautajaisissa, koska hän kirmasi. Lopulta Jake kuitenkin kyllästyi kirmaamiseen. "Blah. Tylsää. Olenpa ollut tyhmä", Sanoi Jake. Kuitenkin hän jatkoi kirmaamista. "WIIIIII", Huuteli Jake ja kirmaili ympäri klaania. Kuitenkin oli pelottava fakta, että Jake kuuli outoa musiikkia ympäriltään. Silti oli nyt kauhujen yö ohi ja haudatut haudoissaan. Aurinko paistoi. Paist paist.
[spoil]Tämä oli nyt vähän rennompi viesti, iloisempi. Älkää säihkähtäkö tuota outoa musiikkia.[/spoil]
Glatorianking heräsi, tällä kertaa hän oli edes nukkunut, nukkunut hautajaisten yli.
"Ehkä niin onkin paremmin.", hän sanoi herättyään.
Muut kävelivät klaanin käytävillä korjaillen seiniä ja muuta. Glatorainking katseli vieläkkin sateenkastelemaa käytävää. Vahingoittuneet olisivat joko kuolleet tai lepäämässä huoneessaan. Ei ollut enään tarvetta auttaa.
Glatorianking katseli rikkinäistä seinää, hän päätti mennä hakemaan sementtiä.
Käytävältä kuului merkillistä meteliä. Aivan, kuin joku olisi ajellut käytävää edestakaisin jollain moottoroidulla vekottimella. Killjoy kuunteli hetken ääntä ja nosti kätensä. Jos hän oli laskelmoinut oikein, kohde oli oven takana jokaisen 5,7 sekunnin välein. Killjoy latasi käteensä sähkölatauksen ja laukaisi sen.
"Wrooooo-uaaaagghhhhhh!"
Killjoy hymyili nähdessään panoksensa tekevän reiän oveen ja singotessaan sen toisella puolella olleen kohteen ikkunan läpi. Vihdoin hiljaista. Radiak juoksi paikalle räjähdyksen saattelemana ja nosti vihaisen katseen kättään yhä koholla pitävään Killjoyyn.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Radiak oli lopettanut saarnansa ja Killjoyn ympärillä oli taas hiljaista. Sairasosasto oli häntä lukuunottamatta jo täysin tyhjä. Killjoyn kylkeen sattui edelleen, mutta sen vuotaminen oli sentään saatu jo loppumaan.
Pitkät tunnit sängyssä antoivat Killjoylle aikaa miettiä. Hän ei ottaisi Xialle mukaan montaa. Ehkä kaksi tai korkeintaan kolme. Kaikkien täytyisi olla kokeneita taistelijoita, sellaisia, jotka pystyisivät taistelemaan suuria massoja vastaan, sillä niitä olisi luvassa ja paljon.
Killjoyn katse kääntyi pöydällä hänen vieressään makaavaan ionikatanaan. Siinä oli edelleen jäänteitä Feterrasta. Killjoy oli oppinut yhden asian edellisyöstä. Hän ei koskaan haluaisi kohdata sellaista uudestaan.
Domek tuijotti ikkunasta ulos. Valon Toa makasi hyvin valaistetussa valkoisen, tyhjän sairaalahuoneen sängyssä, hänen vasen jalkansa ja käsivartensa sidottuina siteillä.
Ulkona satoi. Taivas oli hyvin harmaan ja melankolinen, aivan kuin Suuri Henki itse olisi surrut tänään.
Domek kuunteli kuinka oven ulkopuolella yksi tohtoreista yritti kertoa potilaan menehtymisestä läheisilleen.
"Olen erittäin pahoillani, hän ei selviytynyt leikkauksesta..."
Matoralaisen itkua alkoi kuulua oven läpi. Domek yritti parhaansa olla kuuntelematta ja vakuuttaa itselleen, ettei tämä ole hänen syytä.
Silloin ovi avautui, ja sen takana seisoi yksi sairaalan hoitajista, joka piteli kädessään lehtiötä.
"Hyvää päivää Toa Domek", hoitaja tervehti ja käveli Toan sängyn viereen.
"Joo", Domek vastasi hieman elottomana.
"Hyväksi onneksi, jalkasi ei ole haavoittunut liian vakavasti, joten se tulee parantumaan yhdessä tai parissa päivässä", hoitaja ilmoitti, "Tosin, kätesi valitettavasti joutuu olemaan siteessä paljon pidempään aikaan."
"Selvä", Domek vastasi
Hoitaja nyökkäsi ja jatkoi taas matkaansa sulkien oven.
Domek makasi taas yksin valkoisessa huoneessa. Hänen mielensä oli täysin tyhjä ja hän alkoi vähitellen vaipumaan pois ympäristään.
Bio Klaanin Linnoitus, monia vuosia sitten
"Mutta Sheelika kulta, yritähän nyt ymmärtää..."
"Suu kiinni! En halua kuunnella!"
Nuoren Sheelikan ääni kaikui varastohuoneen läpi. Hänen edessä istui pieni Matoralainen puupöydän äärellä, hänen vieressään toinen, paljon vahvemman näköisempi Matoran kiekonheitin kädessään. Pieni valokivi Matoralaisen pöydässä oli ainoa valonlähde koko varastohuoneessa.
"Sheelika, kuuntelehan nyt...", Matoralainen alkoi puhua ylimielisesti ja teennäisesti.
"En kuuntele!, Sheelika huusi Matoralaiseen päin, "Sinä huijasit minua, Rowash! Sinä tapoit ne kauppiaat! Sinä...".
"Kuunteles nyt, neitiseni!", Matoran Rowashin ääni nousi, "Sinun olisi pitänyt tietää vallan hyvin ettei muukalaisia auteta. Sinä veit sen paketin heille. Luulitko tosiaan, että se pahvilaatikon sisällä oli vain "pieni lahja"? Sinä olet vastuussa tästä".
Sheelika hiljentyi, hän ei tiennyt miten enään olisi voinut vastata.
"... minä", Sheelika alkoi puhumaan heikommin, "minä en välitä. Minä lähden, en halua tavata sinua". Sheelika alkoi kääntymään pois.
"Luuletko tosiaan voivasi kävellä pois noin vain, neitiseni?", Rowash sanoi perään, "muista, sinä murhasit ne kauppiaat. Ennenmin tai myöhemmin, Klaanilaisten nuuskijat tulevat tietämään kuka sen teki. Luuletko, että Adminit tulevat olemaan iloisia kuullessaan kuinka heidän oma jäsenensä on tämän takana?"
Sheelika seisoi hiljaisena paikallaan.
"Jos haluat vielä pysyä Linnakeen sisällä, voin auttaa sinua. Kunhan teet vain parin pienen palveluksen minulle lisää, niin voin lopettaa vainukoirien etsiskelyn ja taata, että he unohtavat tämän pikku tapauksen nopeammin kuin tulet huomaamaan", Rowash jatkoi.
"... Mitä haluat minun tekevän?", Sheelika viimein alkoi vastaamaan katuvasti.
Pöydän takana istuva Matoralainen alkoi hymyilemään hyvin tyytyväisesti.
Troopperi asteli käytävällä. Tultuaan huoneelle, jossa oli ovessa luku 223, hän astui sisään. Se oli Troopperin huone. Troopperi istahti sängyllensä lepäämään. Hän mietiskeli asioita, ja sitten hän keksi tehtävää. Troopperi avasi tietokoneen huoneessaan, ja alkoi kirjjoittamaan raporttia omista kokemuksistaan. Kun se oli valmis, hän kirjoitti toisen tekstin:
"Hyvät Klaanilaiset. Se hyökkäys oli kauhea. Emme tiedä juurikaan hyökkääjistä, mutta nämä metallioliot olivat kauheita, niiden tuhoaminen mahdotonta tai äärimmäisen työlästä, ja vahingot suuria Klaanille. Siispä ehdotan, että keräisimme tietämystämme yhdessä, kirjoittaisimme tietoja, mitä yöllä kullekkin tapahtui, ja kirjaisimme omia havaintojamme yhteiseksi kokonaisuudeksi. Tämän avulla voisimme pystyä vastustamaan vihollisiamme paremmin, ja varautumaan uusiin hyökkäyksiin.
Troopperi"
Tämän kirjoitettuaan Troopperi astui huoneesta ulos, jä vei ilmoituksen ilmoitustaululle.
Ilta oli jo alkanut hämärtämään. Killjoy oli sytyttänyt pienen puunkappaleen palamaan ja laittanut sen lasipurkkiin. Pöydänkulmasta revityt palaset loimusivat ja loivat Killjoyn yöpöydälle pienen lepattavan valon.
Killjoy oli kammennut itsensä istumaan ja nyt hän kirjoitti paperille viestiä. Kaksi päivää jäljellä. Killjoylla oli nimet kasassa. Kolme soturia, kolme Klaanilaista, jotka olivat nousseet ylitse muiden. Hän oli joutunut tekemään kompromisseja, kaikki halutut eivät olleet saatavilla, mutta loppujen lopuksi, hän oli listaan tyytyväinen. Hän pitäisi seuraavana päivänä nopean kurssin, jos siis listan henkilöt suostuisivat pyyntöön. Hänen tulisi kertoa vihollisten osaamistaso, niiden määrä, maasto ja kohteet.
Häntä osattaisi odottaa, mutta metsästäjät tuskin uskoisivat Killjoyn ottavan ketään mukaan. Se ei ollut hänen tapaistaan. Postimatoran saapui paikalle Killjoyn pyynnöstä.
"Nimet ovat päällä, toimita ne ennen aamua."
Matoran vilkaisi nimiä ja nyökkäsi.Hän kääntyi kannoillaan ja poistui sairasosastolta.
Aamulla kolmea soturia odottaisi kirje. Nyt Killjoyn vain täytyisi odottaa.
Illalla Troopperi katseli parvekkeelta. Aurinko laski punaisena meren taa. Klaanilla oli hiljaista. Troopperin kylki oli kipeä, joten hän päätti mennä lepäämään.
"Pääsinpäs sairaalaosastolta aikaisin, heiltä saa tehokasta hoitoa", hän ajatteli itsekseen.
Yöllä, Troopperi näki levottomia unia. Hän tunbis samaa kuin Klaanin portilla ollessaan, ja kuuli synkkää naurua.
"Ei, älä", hän hoki unissaan. Hän tunsi taas samaa kipua kuin sinä yönä Klaanin portilla. Varjoseinät puristivat häntä. Yllättäen, kuului vaimeaa koputusta, ja seinät hellittivät. Troopperi heräsi, ja käveli ikunalle. Hän avasi ikkunan, kun kuuli koputuksen sieltä. Sisään hyppäsi vihreänmusta Toa, jolla oli selässä jousi ja nuoliviini.
"Ehtoota, Troopperi", Voyager sanoi.
"Kas, Voyager", Troopperi vastasi.
"Mitä on tapahtunut, Klaanin rakennuksia on hajalla, tulin sisään muurin aukosta."
"Se on pitkä juttu, kerron aamulla, mene nyt omaan huoneeseesi siitä."
Voyager lähti ovesta käytävälle pois. Troopperi vajosi taas uneen.
Matoro herää huoneestaan. Aurinko paistaa hellästi ikkunasta. Se on jo suhteellisen korkealla. On kulunut vuorokausi yön kauhuista.
Ensimmäinen asia jonka hän näkee, on kirje oven alla. Jään Toa kumartuu ja ottaa kirjeen. Hän avaa valkoisen kuoren jossa on Bio-Klaanin postinjakelukeskuksen leima.
Matoro, viimeaikaisten tapahtumien varjolla olen tehnyt päätöksen valita kolme soturia mukaani Xian-matkalle. Kuten varmasti jo tiedät, tavoitteenani on löytää Purifier ja hankkia takaisin kaksi hänen varastamaansa Nimda-palasta. Keskustelin adminien kanssa ja tulin siihen tulokseen, että otan mukaan apuvoimia. Jos suostut pyyntöön, lue kirje loppuun jos et, palauta kirje välittömästi postinjakelukeskuseen, jotta tiedän kysyä jotain muuta.
Matoro on oikeastaan iloinen että hän pääsee taas tehtävälle. Klaanin nykyinen ilmapiiri yön jälkeen on masentava.
Tehtävämme on yksinkertainen ylihuomenna illalla, lähdemme matkaan neljän Gukko-linnun avulla, lento Xialle kestää noin kaksi päivää ja kaksi yötä. Sinne päästyämme, meidän täytyy löytää tiemme Xian asuntolakeskukseen, jossa meidän tulee löytää Purifierin olinpaikka. hankimme palaset, päihitämme Purifierin ja palaamme Klaaniin. Meidän tulee toimia nopeasti, huomaamattomasti ja tehokkaasti.
Tule huomenna kello 20.00 Klaanin kokoustila 3:een. Tapaat siellä muut ryhmän jäsenet.
~Mr.Killjoy
Vuorokausi yön jälkeen Kapura heräsi huoneessaan ja päätti lähteä töihin, mutta huomasi kurjekuoren.
Kapura, viimeaikaisten tapahtumien varjolla olen tehnyt päätöksen valita kolme soturia mukaani Xian-matkalle. Kuten varmasti jo tiedät, tavoitteenani on löytää Purifier ja hankkia takaisin kaksi hänen varastamaansa Nimda-palasta. Keskustelin adminien kanssa ja tulin siihen tulokseen, että otan mukaan apuvoimia. Jos suostut pyyntöön, lue kirje loppuun jos et, palauta kirje välittömästi postinjakelukeskuseen, jotta tiedän kysyä jotain muuta.
"Kyllä toiminta kelpaa." Kapura mietiskeli. "Sitä paitsi, jos Avde yön aikana vilautti nimeni jollekkin, olisi parempi todistaa uskollisuuteni Klaanille jotenkin."
Tehtävämme on yksinkertainen ylihuomenna illalla, lähdemme matkaan neljän Gukko-linnun avulla, lento Xialle kestää noin kaksi päivää ja kaksi yötä. Sinne päästyämme, meidän täytyy löytää tiemme Xian asuntolakeskukseen, jossa meidän tulee löytää Purifierin olinpaikka. hankimme palaset, päihitämme Purifierin ja palaamme Klaaniin. Meidän tulee toimia nopeasti, huomaamattomasti ja tehokkaasti.
Tule huomenna kello 20.00 Klaanin kokoustila 3:een. Tapaat siellä muut ryhmän jäsenet.
~Mr.Killjoy
Luettuaan kirjeen loppuun Kapura piilotti sen sänkynsä alle ja lähti Pajaa kohti.
Summeranon saapui huoneistoonsa pitkähkön kävelylenkin jälkeen. Hän näkee kirjeen...
Summerganon, viimeaikaisten tapahtumien varjolla olen tehnyt päätöksen valita kolme soturia mukaani Xian-matkalle. Kuten varmasti jo tiedät, tavoitteenani on löytää Purifier ja hankkia takaisin kaksi hänen varastamaansa Nimda-palasta. Keskustelin adminien kanssa ja tulin siihen tulokseen, että otan mukaan apuvoimia. Jos suostut pyyntöön, lue kirje loppuun jos et, palauta kirje välittömästi postinjakelukeskuseen, jotta tiedän kysyä jotain muuta.
Tehtävämme on yksinkertainen ylihuomenna illalla, lähdemme matkaan neljän Gukko-linnun avulla, lento Xialle kestää noin kaksi päivää ja kaksi yötä. Sinne päästyämme, meidän täytyy löytää tiemme Xian asuntolakeskukseen, jossa meidän tulee löytää Purifierin olinpaikka. hankimme palaset, päihitämme Purifierin ja palaamme Klaaniin. Meidän tulee toimia nopeasti, huomaamattomasti ja tehokkaasti.
Tule huomenna kello 20.00 Klaanin kokoustila 3:een. Tapaat siellä muut ryhmän jäsenet.
~Mr.Killjoy
Summerganon lukee kirjeen tarkasti ja hymy hiipii Summerganonin kasvoille. Tehtävän vakavuudesta huolimatta hän on iloinen päästessään taas mukaan toimintaan. Summerganon on kuullut Mr. Killjoylta Purifierin pirullisuudesta, joten hän laittaa raskaanpuoleisen haarniskan valmiiksi ja kaivaa varastostaan myös toisen miekan ja pienen kirveen, kaiken varalta. "Onpahan sitten lainata kaverille kättä pidempää, jos ei näistä muuhun ole.", hän tuumii. Summerganon istuu alas ja suuntaa katseensa seinän vieressä huomista odottaviin varusteisiin. Hän ei ollut käyttänyt niitä pitkiin aikoihin ja vaikka taannoinen luolastoseikkailu olikin ollut melko rasittava, tunsi hän olevansa jälleen elämänsä vireessä.
[spoil]Kirje on luonnollisesti Mr. Killjoyn omaa käsialaa.[/spoil]
Oli aamu. Guardian käveli Klaanin selliosaston läpi yksin. Sellien sängyillä makaavat vangit havahtuivat hieman ymmärtäessään, kenet näkivät. Pian vangit alkoivat huutamaan. Toiset pyysivät kohteliaasti mutta erittäin läpinäkyvästi lupaa päästä ulos ja lupailivat parantavansa tapansa. Jotkut vangeista eivät edes yrittäneet päästä ulos vaan halusivat vain huutaa. Guardian teki parhaansa siivilöidäkseen pois vankien alistuvat pyynnöt ja veriset loukkaukset.
Ainoastaan kolmesta sellistä ei kuulunut mitään. Yksi niistä oli tyhjä, toisen asukkia ei suositeltu edes katsomaan silmiin ja kolmannessa istui henkilö, jota Guardian oli tullut tapaamaan.
"Hiljaa selleissä!" samalla käytävällä Guardiania vastaan kävelevä vartija huusi ärtyneenä. Kaikesta päätellen tämä Toa ei erityisesti nauttinut aamuvuorostaan. Ainoa asia, joka piristi vartijaa oli se, että Domek oli suostunut ottamaan seuraavan vuoron.
Santor-nimellä kulkeva vartija vaikutti suorastaan säikähtävän Guardiania ja veti selkänsä välittömästi suoraksi. Toa hymyili leveästi ja veti toisen kätensä sotilastervehdykseen.
"Hyvää iltaa, herra Guardian!"
"Heipä hei", Guardian vastasi rennosti. "Sinähän olit Toa San..."
Santor keskeytti Guardianin välittömästi, mutta vaikutti sen jälkeen pyytävän sanattomasti anteeksi töykeyttään: "Super Toa Santor, palveluksessanne!"
Guardian nyökkäsi. Hän ei pitänyt tällaisista asenteista, sillä ne muistuttivat häntä sisällissodasta.
Ainakaan Guardiania ei kutsuttu erityisen usein everstiksi.
"Anteeksi suuresti, herra Guardian!" Santor sanoi alistuen. "184 pääsi yöllä pakoon."
"Eiköhän hän tule parissa päivässä takaisin häntä koipien välissä", Guardian sanoi kohauttaen olkapäitään. "Kunhan ei olisi ehtinyt...niin."
Guardian piti hetken tauon.
"En ole kyllä täällä puhumassa pikkurikollisista."
Santorin silmät laajenivat.
"Ai. Tietty. Hän on viimeisessä sellissä."
Guardian käveli käytävän läpi. Hän ohitti kaksi sellien vakioasukkia, mutta päätti jättää heidät huomioimatta. Yksisiipinen Toan kokoinen olento ja pirullisesti hymyilevä ja tiukasti sidottu hahmo katsoivat Guardiania pitkään.
Guardian kääntyi katsomaan viimeistä selliä. Sellissä istui jalat ristissä sinivalkomusta nais-Toa, joka yritti aiheuttaa sähkönpurkauksia oikealla kädellään, mutta sellin voimakkaiden elementtirajoittimien takia hän sai vain aikaiseksi pientä staattista sähinää.
Toa kääntyi katsomaan Guardiania.
"Hei, Guardian", Sheelika sanoi lämpimästi hymy kasvoillaan, mutta lämmön alta pilkisti jäinen viha. "Pitkästä aikaa."
Guardian ei hymyillyt. "Niinpä. Sinua ei ole näkynyt sen jälkeen, kun karkoitimme sinut."
"Niinpä, mutta nyt olen palannut."
Guardian siirsi päänsä kalterien väliin. "Mitä osaa lauseesta 'sinut on karkoitettu' et tajunnut, Sheelika?"
Sheelika ei vastannut kysymykseen. Hänen hymynsä hyytyi.
"Tiedätkö, mitä kosto tarkoittaa?"
Guardian nyökkäsi ja katsoi poispäin Sheelikasta.
"Liittolaisesi tappoivat 20", Guardian sanoi ilme täynnä vihaa. "Hyvä homma. Tyydyttikö tämä verenhimosi?"
Sheelika oli ilmeetön. "En voi vastata Arsteinin teoista. Pahoittelen, jos joku sinulle tärkeä potkaisi tyhjää, en koskenut yhteenkään heistä." Sheelikan kasvoille hiipi jälleen pieni hymy.
"Tämä ei ole kostoni, Guardian, mutta kyllä minä sen vielä saan", Sheelika sanoi. Guardianin ilme oli vihainen, vaikka hän yritti turhaan piilotella sitä.
"20 kuollutta, kamalaa", Sheelika sanoi. "Sheelika on murhaaja, Sheelika on piraka. Viekää minut vain jonnekin asevarastojen taakse ja ampukaa. Kukaan ei surisi."
Guardian nielaisi. "Me emme menettele täällä niin ja sinä tiedät sen."
Sheelika kääntyi poispäin ja katsoi sellinsä seiniä.
"Mutta kuitenkin luovutitte minut Makutoille. On se kumma."
Guardian jätti vastaamatta ja yritti siirtyä toiseen aiheeseen. Hän koputti yhtä sellin kaltereista saadakseen Sheelikan huomion.
"Ole välillä hyödyllinen, niin voimme harkita tuomiotasi uudelleen", Guardian sanoi. "Kuka tai mikä on Avde, Sheelika. Mitä ovat Feterrat. Kuka on Z.M.A?"
"Avde?" Sheelika sanoi yllättyneenä. "Kertoisin, jos oikeasti tuntisin hänet. Hän on todella hurmaava tuttavuus. En luota häneen tippaakaan. Feterrat? Ne ovat jotain kaunista. Arstein?"
Sheelika kääntyi jälleen kohti Guardiania.
"Hän on joko elämäni valo tai suurin hirviö, jonka tunnen", Sheelika sanoi huomattavasti pirteämmin. "En ole vielä päättänyt, kumpi."
Guardian nyökkäsi. Hän tiesi, että tässä oli kaikki, mitä Sheelika kertoisi tänään.
Klaanin admin poistui selliosastolta sanomatta sanaakaan.
Nazorakein trooppinen tukikohta, valtavan vartiotornin katolla
Ämkoo oli kiivennyt niin ylös kuin vain kykeni, hankkiaksen itselleen aikaa. Valtavan, erilaisista puuosista rakennetun vartiotornin kattorakenteille päästyään hän kuitenkin lopetti kiipeämisen ja kääntyi katsomaan alas, eikä ei tahtonut uskoa silmiään.
Marionetti seurasi. Ei kiiveten. Se käveli tornin pystysuoraa seinämää pitkin ja ilmaantui lopulta itsekin tornin huipulle.
Ämkoo laukaisi saman tien kehostaan voimakkaan energia-aallon, mutta sama temppu ei toiminut viholliseen toistamiseen. Valkea olento vain seisoi paikallaan, kuin valtava tuulenpuuska ei olisi vaikuttanut siihen lainkaan.
Sitten Marionetti lähti liikkeelle. Se hyppäsi korkeassa kaaressa Ämkoota kohti ja heitti miekkansa. Ämkoo väisti, kierähti, hyppäsi vuorostaan ilmaan ja joutuikin jo torjumaan vihollisensa seuraavan iskun. Kaksikko putosi katolle ja vaihtoi muutaman nopean viiltoyrityksen. Kumpikaan ei kuitenkaan ottanut osumaa.
"Taidokas pirulainen", Ämkoo mietti. "Minulla ei taida olla vaihtoehtoja."
Ämkoo otti muutaman askeleen kohti epätasaisen puukaton reunaa.
Ämkoo hyppäsi alas ja lähti putoamaan kohti alempia rakennuksia. Jos Marionetilla olisi ollut kasvot, se olisi luultavasti näyttänyt hämmentyneeltä. Nyt se kuitenkin vain seisoi hetken paikallaan ja pudottautui veltolla eleellä Ämkoon perään.
Ämkoo sulki silmänsä.
- - -
Sinä. Herää.
Herää.
Huutoa.
Tarvitsen sinulta jotain.
Vain vähän.
Huutoa. Riuhtomista.
Ei, et sinä pääse irti. Et ikinä.
Anna nyt minulle se, mikä minulle kuuluu.
Minä peittosin sinut. Se on nyt minun.
Noniin. Jatka untasi.
- - -
Vihreänmusta miekkamies avasi verenpunaisina hehkuvat silmänsä.
Glatorianking muurasi seiniä vapaaehtoisesti ilman palkkaa ja tämä sai muut korjaajat vihaisiksi. To asiirtyi sivummalle otti sementtiä ja lätkäisi sen rääkyvän matoranin naamalle.
"On ainakin hiljaa"
Kun seinä oli valmis hän siirtyi kahvilaan korjaamaan rappeutumia.
Kahvilassa, joku valitti vedosta, joka tuli Nazorak taulun läheltä. Matoranit menivät tutkimaan sitä ja näkivät aukon.
"Kuinka törkeää", toinen sanoi.
GK muurasi sienän umpeen kuin olisi tietämätön taulusta ja reiästä.
Seuraavaksi hän siirtyi pihamaalle kunnostamaan portteja.
"Ei tästä tule mitään, pitää hankkia uusi portti", Matoranit sanoivat tunnin aherruksen jälkeen. Aurinko alkoi paistaa.
"Olemme kohta rehkineet 12 tuntia putkeen.", yksi niistä sanoi.
GK päätti olla välittämättä ja päätti mennä rakentamaan entistä huonettaan. Aukosta olisi vaikea aloittaa.
"Pitää mennä alas rakentamaan tukipilarit ensin. Kaunista se ei ole, mutta pakko."
Glatorianking meni takaisin pihamaalle ja rupesi rakentamaan pitkiä rautatolppia, ja kiinnittine maahan.
"Katsotaas..."
[spoil]Ja nyt kaikkia askarruttavaan kysymykseen: Kyllä, olen syönyt sieniä.[/spoil]
Keetongu palasi surullisen Onu-Matoran-joukon kanssa Telakalle. Vainajat makasivat nyt vapaan Klaanin mullissa. Oli aika ryhtyä hommiin.
Valtava, avokattoinen päähalli oli suljettu valtavalla, monen hehtaarin kokosella pressulla, joka oli kiinni monissa höyrykäyttöisissä robottikäsissä. Hallin piti olla valtava, sillä viidensadan metrin pituisen komentoalus Tahtorakin piti mahtua laskeutumaan sinne. Ruskean ja messingin värinen alus seisoi nyt satojen laskeutumisjalkojen varassa päähallin keltaisten lamppujen hohteessa. Muut alukset olivat huonommassa tai paremmassa järjestyksessä sen varjossa.
Ulkomaanmatkailu riitti Keetongulle vähäksi aikaa. Kaikki laivastossa tiesivät, että todellinen sota olisi vielä edessä. Keetongu oli nähnyt pesän vahvuuden heidän toimistaan huolimatta, eikä se ollut mukava näky.
Keetongu halusi olla mukana seuraavassa taistelussa. Hän tiesi, ettei olisi voinut estää kahden lentäjän kuolemaa. Keetongu olisi luultavasti tehnyt samoin kuin Tehmut.
Laivasto oli ainakin periaattessa taisteluvalmiudessa. Matoranit olivat saaneet asennettua aseet ja panssarit aluksiin jo ennen pesän tehtävää.
Keetongu lähti kiipeämään Tahtorakin komentosillalle. Puolen tunnin kuluttua hän oli perillä.
Mustaan lieriömäiseen kypärään sonnustautunut Vahki juoksi pitkin käytäviä, kuin helvetin tulet olisivat olleet hänen kannoillaan. Vahkin kainalossa oli rullalle kääritty paperi. Lopulta Vahki saapui tuttujen ovien taakse. Se koputti oveen kolmesti ja astui sisään.
Turaga istui siellä jälleen. Kädet poskillaan, ilme vakavana hän tuijotti sisään rynnännyttä vahkia. Vahki kumarsi ja aloitti selityksensä.
"Herra, muutama minuutti sitten keskustietokoneemme havaitsi yksikön 2 stealth-mallin puvun tuhoutuneen. Käyttäjä oli puvun sisällä tämän tapahtuessa."
Turaga nousi pystyyn järkyttyneenä.
"Kenraali!"
Vahki nyökkäsi: "Tämän jälkeen tukikohta 8 ei ole ylläpitänyt yhtään elämää. Kenraali ei ole ollut läsnä." Vahki ojensi paperikäärön Turagalle, joka uppoutui siihen välittömästi.
"Tämä sanoo... Kenraali tuhosi puvun itse...", Turaga sanoi mietteliäänä.
"Tapahtumat ovat edelleen hämärän peitossa herra. Meillä ei ole mitään lisätietoja tapahtuneesta", Vahki jatkoi.
"Mutta herra. Kymppi on valttikorttimme, hänet täytyy pitää tääl-"
"Lähetä yksitoista myös", Turaga keskeytti ja päästi läpitunkevaan katseen Vahkiin.
"Ykkösprioriteettimme on saada kenraali tänne turvallisesti ja jos hänelle on sattunut jotain täytyy meidän välittömästi selvittää asia."
Hiljaisuus vallitsi hetken, kunnes Vahki kumarsi ja poistui huoneesta.
Samaan aikaan kaksi ovea aukesi käytävällä juuri kyseisen huoneen alla. Kaksi tummaa hahmoa käveli ovista ulos ja tapasi toisensä käytävällä.
"Ilmaa, en muistanutkaan millaista se oli."
"Hiljaa, Aizen! Nyt ei ole aikaa maisemille. Me etsimme kenraalin ja me etsimme hänet nyt!"
Manu istui yksinään kalliolla lähellä Klaania ja tuijotti merelle. Meri kuohui ja löi aaltonsa vasten kalliota säännöllisesti. Taivas oli synkän harmaa ja mustumaan päin. Tuuli puhalsi niin, että ruoho taipui melkein vaakatasoon asti. Alkoi tihkuttaa vettä.
Makuta istui siinä. Ja tuijotti tyhjyyteen. Hänen väliaikaisruumiinsa oli koottu pienistä vihollisten palasista. Makutan pää oli täynnä epämiellyttäviä ajatuksia. Kurkistus Makuta Nuin mieleen saattaisi olla mielenterveydelle haitallista. Tosin niinhän se oli aina ollut. Tämä oli masentava ajatus.
Pimeys otti vallan maailmasta. Klaani vaipui yön syvyyksiin. Yhä vain aallot löivät pimeydessä. Sade piiskasi karua kalliota, tuuli puhalsi kylmästi pitäen samalla aavemaista ujellusta. Yhä vain musta hahmo istui, läpimärkänä ja kylmissään.
Missään ei näkynyt elävää sielua. Pimeyden kätköissä vain istui pimeys itse. Kukaan ei tiennyt hänen olevan täällä, kukaan ei kaivannut häntä. Kukaan ei muistanut hänen poissaoloaan, pieni hämähäkki oli vain livahtanut ulos linnasta hautajaisten jälkeen. Killjoy oli menossa operaatiolleen Xialle. Klaanin korjaus jatkui. Hänestä ei olisi hyötyä kenellekään.
Manu katseli yhä vain merta. Nazorakeilla oli yhä kuningatar. Tehtävä oli epäonnistunut. Mutta oliko kukaan odottanut sen onnistuvan?
Kyllä. Hänen tiiminsä oli odottanut sitä. Ja hän itsekin. Vai oliko? Ei, ei hän ollut.
”Ei ole totta!” yksi kolmesta Zyglakista parahti. Heitä vakoillut matoran lennähti tiehensä gukollaan siinä silmänräpäyksessä, kun matelijat olivat hänet nähneet. Partiota johtava raskasrakenteinen Zyglak tihrusti poiskiitävän linnun perään.
”Ei muuten ollut Klaanilainen. Taitaa kuulua saaren muun asutuksen piiriin.”
”Onko sillä väliä?” sinipunainen lisko ärähti. ”Vakooja on vakooja! Eikö meidän kuuluisi ajaa sitä takaa?”
”Kita kiinni nyt, meillä on muutakin tekemistä.”
”Tämän suon vartijointi?”
”Aivan.”
Keskustelu päättyi siihen, vaikka protestoinut Zyglak ei selvästikään ollut tyytyväinen lopputulemaan. Häntä ei huvittanut mädäntyä tällä karmivalla suolla.
Trooppinen saari, Nazorakien tukikohta
Nazorak-partio piti erehtymättömän tunnistettavaa, rytmikästä ääntä marssiessaan aukion poikki. Etsintäpartioiden toiminta oli selkeästi vaisumpaa kuin muutamia kymmeniä minuutteja sitten. Snowman oli tästä kiitollinen, ja katseli matalan pensaan suojista loittonevia torakoita.
Tämä ei kyllä auta millään tasolla, lumiukko ajatteli voimistuvasta päänsärystään. Tila alkoi jälleen huolestuttaa häntä, Snowmanilla ei ollut aavistustakaan, mistä kipu johtui. Ainoa johtolanka tuntui olevan kivun tuntemus, jokin hänen karmeassa olossaan oli samaa kuin Avdeksi itseään kutsuneen olennon läsnäolo. Snowman oli kyllä alun pitäenkin epäillyt varjoista univierastaan osasyylliseksi, muttei millään keksinyt, kuinka se visiitti olisi aiheuttanut tämän.
Lumiukko puristi silmänsä tiukasti kiinni uuden huimausaallon iskiessä. Eipä tässä mitään, on sitä huono olo ollut ennenkin. Mutta jotenkin hänestä tuntui, että hän ansaitsi tämän tavallista enemmän. Pään sisäinen tuska ajoittui aina samoihin aikoihin, kun Snowman kyseenalaisti lojaaliuttaan Klaanille.
Mutta tämä on naurettavaa! Olen aina ollut Klaanille uskollinen. Paitsi nyt, kun hylkäsin tehtävän. Tai en hylännyt, siirsin hieman tuonnemmas. Ja jätin Ämkoon hoitamaan sitä yksin. Mutta hän itse oli kärsimätön, varmasti jonkinlainen kompromissi olisi keksitty, jos admin ei olisi niin pian poistunut. Mutta minä aloitin huutamisen! En ole huutanut Klaanilaisille, en sillä lailla. Koskaan ennen.
Lumiukko koetti havahtua mietteistään, hän oli keskellä vihollisten tukikohtaa. Yksin. Koska hän oli hylännyt ystävänsä. Ystävä oli hylännyt hänet. Koska hän oli huutanut. Ei Ämkoo ollut tällaisissa tilanteissa niin herkkä, ei se huutamisesta johtunut. Vaan siitä, että hylkäsin Klaanin. Hah, ei se mikäään hylkääminen ollut. Autoin vain hädässä olevia. Ja jätin ystäväni hätään.
Silloin Snowman oikeasti havahtui. Äänet hänen päässään. Ne eivät kaikki kuuluneet hänelle. Hän tahtoi pian päästä joko Kepen tai ammattipsykologin puheille.
[spoil]Heh, tuli muuten hassusti Manun kanssa vähän samankaltainen osa. Ette silti pääse syyttämään palgioinnista, kirjoittelimme samaan aikaan.[/spoil]
Aamu alkoi sarastaa ulkona. Killjoy oli nukahtanut, se oli hänelle harvinaista. Pukunsa ansiosta hänelle oli tarjolla virtaa ympäri vuorokauden, mutta nyt hän tosiaan oli nukkunut, miltei koko yön.
Radiak oli hankkinut Killjoylle sähkökäyttöisen kanoka-kiekolla leijuvan tuolin, jolla hän nyt pystyi liikkumaan paikasta toiseen. Hän suuntasi välittömästi kohti postikeskusta. Paikalla Killjoy näytti virkailijalle passinsa ja pyysi hänelle tulleen postin.
"Olen pahoillani, mutta teille ei ole mitään tänään."
Killjoyn rujoille kasvoille nousi hymynkare. Kaikki olivat siis suostuneet. Virkailija hätkähti hieman tästä, mutta jatkoi kuitenkin töitään. Killjoy leijutti itsensä sairasosastolle, jossa Radiak odotti jo häntä. Radiak tutki Killjoyn haavan ja laittoi tämän jälkeen siteet takaisin.
"Paranemisesi on ollut kohtalaisen nopeaa ja kylkesi on jo umpeutunut miltei kokonaan. Voinen antaa sinulle jo luvan alkaa käyttää pukuasi", Radiak selitti kirjaten kaiken samalla ylös lehtiöönsä.
Killjoy nyökkäsi ja lähti leijumaan kohti ovea.
"Odota Killjoy! Et kuitenkaan saisi liikutella itseäsi liikaa vielä kahteen päivään tai haava saattaa vielä aueta. Siihen asti siis ei taisteluja"
"Matka Xialle kestää kaksi päivää, ei huolta." Niine hyvineen Killjoy lähti osastolta ja samointein Klaanin tiluksilta. Olisi aika lähteä mökille hakemaan uusi puku.
Raskaasti panssaroitu kiven Skakdi katselee näköalatasanteelta Zakazin suurimpaan satamaan.
Hän on juuri selättänyt joukkoineen viimeisen Gaggulabion valtaa vastustavan skakdijoukon saaren etelärannalta.
Sisällissota alkoi tuhansia vuosia sitten, ja se ei ole loppunut koskaan. Kenties Skakdien luonne on sota.
Gaggulabio myhäilee tyytyväisenä katsellen merelle.
Hänestä on tulossa hyvää vauhtia suurtekijä, Nektannin veroinen sotalordi.
Hän nostaa Skakdeille epätyypillisen viinilasin hänen vieressään istuvan Gurrokin, punaisen skakdikomentajan kanssa. (Epätyypillinen koska normaali Skakdi ottaa viinapullon ja juo sen kerralla) Gurrok on Gaggulabion joukkojen kenttäkomentaja ja tunnetaan erinomaisena taktikkona.
"Malja menestykselle.", keltamusta Skakdijohtaja sanoo.
Kuuluu laukaus. Gaggulapion lasi hajoaa kilisten tämän käsiin.
Skakdien sivulta kuuluu ääni.
"Äläs hätäile, Gaggu."
gaggulabio ja Gurrok kääntyvät katsomaan tulijaa. Ruskean kaavun alta ei erota mitään, ainut varma asia on se, että hahmo osoittaa heitä Zamor-pistoolilla.
"Kuka julkenee...", Gaggulabio aloittaa.
"Etkö tunnista vanhaa tuttua?", Matoro sanoo heittäen kaapunsa pois. Nopea syöksy ja potku Gaggulabiota päähän kaataa Skakdin. Jään Toa vetäisee miekkansa.
Gurrek hyökkää takaapäin ja vetäisee Matoron selälleen maahan.
"Etkö rääpäle oppinut mitään? Saan tehdä mikä minua huvittaa!", kiven Skakdi raivoaa ja vetää miekkansa.
"Et, jos se sisältää matoranien joukkoteloituksia!", Matoro ilmoittaa. Nopea kierähdys kaataa Gurrekin.
Gaggulabion mieleen palaa muisto. Eräällä ryöstöretekllä naapurisaaren matorankylään hän oli käskenyt Metorakkin huolehtia vastarintaa yrittäneistä matoraneista. Niiden päät roikkuvat edelleen kyseisen kylän luona.
Matoro huitaisee energiaterällään punaista skakdia jalkaan, Gurrek karjaisee kivusta. Se kaivaa kirvestään vyöstään, mutta Jään Toan nopea potku heittää Skakdin parvekkeen kaidetta vasten. Gaggulabio hyökkää Matoroa kohti. Toa torjuu ensimmäisen iskun mutta toinen iskee häneltä miekan käsistä.
Panssaroitu kiven skakdi syöksyy Matoroa päin, ja tämä iskeytyy kovaa kaidetta päin, kaataen sen. Gurrek putoaa alhaallaolevalle parvekkeelle. Matoro nappaa reunasta kiinni ja vetäisee itsensä ylös, Gaggulabio potkaisee tätä päähän.
Matoro ampuu harppuunan parven takaosaan, vetäisten itsensä kunnolla ylös. Gaggulabion oikea suora iskee Matoron kovaa maahan.
Alempi parvi
"Kukas se siinä?", Metorakk kysäisee. Hän oli nukkumassa rauhassa asunnossaan kunnes jokin tippui hänen parvekkeelleen.
Gurrek roikkuu käsillään kaiteessa. Alas on useita kymmeniä metrejä.
"Sotilas! Kisko minut ylös!", Skakdien kenttäkomentaja huutaa Metorakkille.
"Mietitäänpä. Jos minä autan sinut ylös, mitä saan?"
"Sotilas, kyseenalaistatko auktoriteettisi! Äläkä sinuttele!", tulipunainen Gurrek huutaa.
"Jos nyt pudotan sinut, minä pääsen tilallesi kenttäkomentajaksi ja kuolemasi laitetaan onnettomuuden piikkiin. Tipuit näet Gaggulabion huoneistosta aivan yläältä. Maahan. Minua ei yhdistetä tähän.", Metorakk puhelee pirullinen hymy kasvoillaan.
"Ei. Ei", Gurrek. aloittaa. Metorakk potkaisee metallisella saappaallaan skakdikomentajaa käsille, tämän ote irtoaa ja tämä putoaa.
Gaggulabion parvi
"Miksi tulit tänne, Mutalumi? Et voi voittaa minua ja kaikkia satoja Skakdejani.", Gaggulabio puhuu miekkaillessaan.
"Lähinnä huvikseni. Lisäksi kerron yhden asian.", Matoro sanoo ja väitää ketterästi. Hän on napannut energiateränsä maasta ja nyt kaksikko taistelee parvekkeella.
"Mikähän viesti?"
"Näetkö tuon ryöstösaalisvarastosi?", Matoro kysäisee ja osoittaa nopealla vedolla sataman lähellä olevaa varastohallia.
"...Niin?"
"Sano hyvästi sille."
Taistelu taukoaa.
"Mitä hourit?", Gaggulabio ilmoittaa.
"Asensin sinne juuri pommin. Keskelle varastoa. Laukaisin on tässä vyössäni.", Matoro selittää itsevarmana. Gaggulabion kypärän alta valuu hikipisara.
"Et kuitenkaan pääse elossa täältä pois!", Skakdi koittaa vetäistä viimeisen korttinsa.
"Ahaa. Miten sitten pääsin tänne?"
Gaggulabio vihaa juuri joka ikisellä solullaan tätä nenäkästä Toaa.
"Vähän positiivisuutta! Keräät saman määrän aarteita vuodessa", Matoro ilmoittaa iloisena. Hän hyppää kaiteen yli, iskee miekkansa seinämään ja laskeutuu. Kymmenet Skakdit kääntävät koko sataman ilman tuloksia.
Gaggulabion aarrevarasto räjähtää parinkymmenen minuutin kuluttua Matoron lähdöstä.
[spoil]Tämän pitäisi selvittää Metorakkin luonnetta ja sitä, miksi Gaggulabio vihaa Matoroa.
Ja toinen juttu. Sätissä oli keskustelua siitä, oliko oma hahmoni tässä liian superninja. Noh, tuonne soluttautumista hepottavia seikkoja ovat:
a) Zakaz, joka on hyvin teknisesti kehittymätön
b) Skakdeja, jotka eivät ole kovin järjestäytyneitä
c) Gaggulabio ei odottanut hyökkäystä
Kokoustila 3:n ovi aukesi ja Kapura astui sisään. Matoro ja Summerganon olivat jo siellä, syventyneenä keskustelemaan Klaanin kahviosta saatavaan uuteen juomaan, joka kulki nimellä gölgi. Kaksikko tervehti tulijaa ja he jäivät odottamaan Killjoyta.
Kun kello tuli tasan 20.00, Killjoy astui sisään vanhassa Scorpius-mallin puvussaan. Hän nyökkäsi jo huoneessa oleville ja laski kädestään pienen hologrammigeneraattorin pöydälle. Hän asetti sen heijastamaan seinää kohti ja aloitti selityksen.
”Ensiksi haluan kiittää teitä siitä, että päätitte lähteä mukaan tähän operaatioon. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että kukaan ei kieltäytynyt.”
Kolmikko nyökkäili, kunnes Killjoy aloitti selostuksen: ”Tehtävämme on seuraavanlainen. Gukko-lintujen avulla matkustamme Xian etelärannikolle, yksi meistä menee edellä ja tuhoaa Metsästäjien linnoituksen muurilla sijaitsevat puolustukset. Tällöin muut pääsevät turvallisesti sisään ja voimme aloittaa itse tehtävän.”
Kolmikko kuunteli Killjoyn suunnitelmaa, mutteivät vielä avanneet suutaan. Killjoy näppäili hologrammilaitettaan ja seinälle heijastui Xian kartta, joka zoomautui linnoituksen sisään.
”Tässä vaiheessa ryhmä jakautuu kahtia. Toinen ryhmä suuntaa kohti The Shadowed Onen tukikohtaa, jonne Nimda-palat on oletettavasti sijoitettu. Oletus on, että palasia säilytetään TSO:n säilökammiossa komentotornin toisessa kerroksessa. Pääsy sinne ei liene vaikeaa, mutta ovi on tarkoin vartioitu ja se on suojattu elementaalihyökkäyksiltä, joten jaan sitä varten myöhemmin erityisvarusteita.
Toinen ryhmä jatkaa kohti vuorta. Purifierilla on hallussaan avainkortti, joka on vaadittu, jos haluamme aktivoida säilömäni puolustusjoukot. Tämän avaimen saatuamme meillä on pääsy suureen joukkoon sotavahkeja, jotka on säilötty Odinalle. Nämä Vahkit ovat tärkeitä, jos haluamme edes koettaa selvitä vihollistemme tulevalta suurhyökkäykseltä. Kun molemmat kohteet on noudettu, palaamme rannikolle ja lennämme Gukoillamme takaisin Klaaniin. Kysyttävää?”
Valtava tiedon määrä sai kolmikon aluksi ymmälleen, mutta lopulta Matoro avasi suunsa:
”Alueella on oletettavasti odotettavissa vastarintaa?”
”Kyllä, Pimeyden metsästäjiä, Skakdeja, koulutettuja Rahi-petoja, mahdolisesti jopa Makutoja. Tietoni ovat kuitenkin hieman puutteelliset, sillä edellisestä Xialla käynnistäni on jo aikaa.”
”Oletan siis, että raskas aseistus on tärkeää”, Matoro lisäsi. Killjoy nyökkäsi. Summerganon hymyili kuullessaan tämän.
”Meidän lienee parempi päättää tiimit jo täällä, jotta meillä ei mene aikaa päätöksen tekemisestä siellä”, Kapura ehdotti.
”TSO:n linnoitukseen meneviä tarvitaan enemmän haastavuuden vuoksi, joten ehdotan, että te hoidatte Nimdan. Purifier kuuluu vain ja ainoastaan minulle”, Killjoy sanoi päättäväisesti.
Matoro oli selkeästi sanomassa vastaan, mutta Summerganon keskeytti hänet: ”Ymmärrän ja luulen, että niin on paras.”
Killjoy nyökkäsi Summerganonille ja jatkoi: ”Lähdemme ensi yönä Telakan vieressä sijaitsevalta aukiolta. Jokainen saapuu sinne kello 02.00. Teillä on kuusi tuntia aikaa levätä ja valmistautua. Liikumme öisin, sillä silloin meitä ei huomata niin helposti. Matka kestää arviolta vajaat kaksi päivää taukoineen, joten saapuisimme Xialle juuri hämärtyessä.”
Kolmikko näytti mietteliäältä, kunnes lopulta Matoro nousi.
”Parasta siis lähteä valmistautumaan.” Muut nyökkäsivät ja Killjoy sammutti projektorinsa
Matoro on osittain huolissaan tulevasta matkasta. Viholliset tai tehtävän vaikeus eivät pelota häntä. Vaan Xia.
Xialla ei ole puhdasta vettä eikä raitista ilmaa, eikä edes kasvillisuutta. Luonnosta nauttivalle Toalle tämä on mahdollisimman huono tehtäväympäristö. Lisäksi jään elementtivoimat eivät toimi erinomaisesti saastuneessa ilmassa.
Lisäksi Matoro tuntisi olonsa paljon turvallisemmaksi parannuskiven ja rakkaiden miekkojensa kanssa.
Xialla valmistetaan paranuskiviä. Sellaisen voisi napata mukaan. Kapuran tekemä moottorisahamiekka saa toimia toan pääaseena tehetävällä.
Matoro ottaa mukaansa muutaman savukapselin. Sellainen pelasti Klaanilaisten hengen Nazorak-luolastossa.
Hän napasuttaa vielä äänenvaimennetun Zamor-pistoolin vyölleen vara-aseeksi. Nyt hän on valmis.
Matoro lukaisee Gukolla-lento-oppaan läpi ja sitten lähtee Gukkotallille odottamaan.
Guardian koputti oveen varovaisesti, mutta avasi sen kuitenkin itse, sillä Kapura oli selvästi kiireinen. Punainen Toa kasasi varusteita laukkuunsa jossain suuren verstaan toisessa päässä eikä vaikuttanut kuulevan adminin sisääntuloa.
"Kapura?" Guardian huusi kävellen sisään verstaan tunkkaiseen hajuun. Ilmassa oli myös hieman savua ja yhdellä työpöydistä makasi vielä keskeneräinen punaisena hehkuva rautamiekka.
Kapura yritti kuumeisesti päättää, mitä ottaisi mukaan Xian tehtävälle. Kuullessaan huudon hän kääntyi ympäri ja tervehti Guardiania kävellen työpöydän ääreen.
"Onko...jotain hätänä?" Kapura kysyi hieman huolestuneen ja epäileväisen näköisenä.
Guardianin kasvoilla oli hetken merkillinen pohdiskeleva katse, mutta hän pudisti päätään.
"Ei sinänsä", Guardian vastasi. "Mutta hoidatko sinä myös ampuma-aseita?"
Kapura kohotti kulmaansa ja katsoi Guardian kädessä pitämää säkkiä. Guardian nosti säkin pöydälle ja avasi sen. Sisältä pilkisti Vartija-plasmakiväärin savuava raato.
Kapura nosti kiväärin säkistä ainoastaan huomatakseen, että se oli hajonnut useampaan osaan. Kapura raapi päätään.
"Osaan kyllä", Toa sanoi. "Mutta en nyt ehdi. Killjoy pyysi mukaan Xialle ja on kiire pakkaamisen kanssa."
Guardian nyökkäsi. "Mutta...ehdithän edes tehdä sille jotain? Haluan, että se pysyy edes kasassa Zakazille asti."
Kapura vilkaisi kelloa.
"Kymmenen minuuttia korjausaikaa", hän sanoi.
Jake ajeli adminsiipeä kohti. Hän oli menossa tapaamaan Guardiania. Hän oli noussut aika myöhään, koska oli valvonutkin myöhään.
Jaken ajelu adminsiipeä kohti oli tasaista, mutta häntä häirittiin kokoajan. Kun hän ajoi, eräs vähintäänkin häiritsevän näköinen matoran ajoi pyörätuolilla hänen vieressään hetken aikaan, ja katsoi Jakea pelottavasti. Sitten se iski silmää ja kiihdytti pois. "Just. Näitä uusia jäseniä", Jake jupisi.
Kun Jake oli päässyt Tawan huoneeseen, hän tervehti Toaa.
"Hei, Tawa. Emme olekkaan nähneet aikoihin."
Aikoihin, en ole nähnyt tuota olentoa IKINÄ... Näitä uusia klaanilaisia..
"No hei sinullekkin. ...Kuka muuten olet?", Tawa tervehti hämmentyneenä.
"Olen Jake. entäs sinä?", Jake vastasi.
Mikä tuolla olennolla on? Hän sanoi nimeni alle viisi sekuntia sitten
"Olen Tawa, muuten, tiesit sen jo", Tawa vastasi.
"Mukava tietää", Jake sanoi aurinkoinen hymy kasvoillaan räpäyttämättä silmiään.
"Ehh.. Voisit mennä vakoilemaan jotain vihollisosapuolta, otahan joku mukaasi ja lähde. Hus", Tawa komensi ja Jake lähti.
Umbra katseli linnoituksen muurin harjalta merelle oransseilla hohtavilla silmillään. Hänen saapumisensa tähän maailmaan oli ollut outo. Ensin hän oli pudonnut mereen, jolloin ulottuvuusporttitykki oli kadonnut, esine joka olisi ainoa keino päästä tästä maailmasta kotiin. Tykki oli kai hukkunut jonnekin meren aaltoihin.
Saaren rantaan päätymisen jälkeen hän oli tutustunut Orton Levahiin, josta oli tullut hänen ensimmäinen ystävänsä tässä maailmassa. Valitettavasti Levah oli nyt palasina arkussa...
Umbra pyyhki silmäkulmiaan. Pieniä kyyneliä valui hänen Pakarissaan kun hän ajatteli ystävänsä uhrausta.
Lokkirahit raakkuivat auringon alkaessa painumaan mailleen. Katsellessaan rannalle linnoituksen harjalta, Umbra kaivoi laukustaan löytyneen kiikarin, koska huomasi liikettä muutaman sadan bion päässä rannalla.
Muutama Zyglak oli löytänyt erikoisen tykin, joka muistutti paljon ulottuvuusporttitykkiä, jolla Umbra oli päätynyt tähän maailmaan. Liskomaiset olennot lähtivät viemään sitä metsään, pois rannalta.
"Nuo ovat löytäneet Ulottuvuusporttitykin!" Umbra huusi, tajutessaan aseen olevan kuin se jolla hän oli päätynyt tähän maailmaan. Muutama Matoran-vartija katsahti Umbraan kuin tämä olisi menettänyt järkensä ja jatkoi sitten partiointiaan ja valonheittimien liikuttelua.
Umbra lähti juoksuun, kohti huonettaan, tai sitä minkä oletti hänen vastineensa huoneen olevan.
Juosten portaikossa tuhatta ja sataa, Umbra päätyi huoneelleen. Huoneen ovi oli kaadettu lattialle, ja sieltä oli pengottu tavaroita. Modekomentokeskuksen tietokone oli yhä päällä ja sieltä näkyi selvästi että tietoja oli vuodettu Klaanin vihollisille.
Varoittamatta, Umbran Fikou Qewa, hyökkäsi nurkan takaa tunkeilijan kimppuun, ampuen verkkoja hänen päälleen. Rahi oli hämmentynyt koska tämä tunkeilija muistutti sen isäntää ja samalla se oli niin kovin etäinen, kuin muusta maailmasta tullut olento.
"Tule tänne Fikou. Älä pelkää", Umbra sanoi, kun oli katkonut verkot miekallaan ja alkanut lähestyä nurkkaan piiloutunutta Rahia.
Umbra puhutteli Rahia hellästi ja leperteli kaikkea somaa Rahille. Pian pieni olento tuli ulos seittikääröstään ja alkoi hitaasti lähestyä Umbraa, samalla tunnustellen ympäristöä eturaajoillaan, joissa oli myrkkyrauhaset.
Umbra kumartui Fikoun lähelle kun se oli tullut tarpeeksi lähelle häntä. Hän laski kolmisormisen violetin kätensä Rahin eteen ja Fikou haisteli ilmaa ja tunnusteli raajoillaan ilman väreilyä. Sitten, odottamatta tai ei, se hyppäsi Umbran kädelle, juosten Umbran selkään.
"Onneksi tässäkin maailmassa Umbralla on lemmikki-Fikou", Umbra ajatteli, lähtien Fikounsa kanssa kohti portaikkoa. Guardian pitäisi tavata ennen tutkimusretken aloittamista.
Metsässä
Joukko Zyglakeja tutkaili lahonneella jättiläispuunrungolla löytämäänsä laitetta. Yksi liskoista piteli laitetta käsissään, kun toinen painoi sen sinistä hohtavaa nappia ja laite sinkautti ulottuvuusportin, joka imi sisäänsä yhden joukkion tyhmimmistä Zyglakeista.
"Mitä tapahtui?! Minne Gehrax katosi?" harmaa Zyglak kysyi hätääntyen. Gehrax oli kadonnut hänen viereltään kuin Kinloka Zakazille.
"Tämä laite tekee varmaan jotain hienoa ja tätä pitäisi tutkia tukikohdassa", yksi silmälapulla varustettu Zyglak sanoi, hän vaikutti joukkion aivoilta. "On kai parasta viedä tämä piiloon Klaanilta ja Allianssilta", hän jatkoi. "Emmehän halua että Nazorakit pompottavat meitä taas kuin jotain typeriä Kikanaloja", silmälappuinen valkomusta Zyglak jatkoi.
"Hyvä idea Flygel", yksi turpaansa saanut Zyglak sanoi tutkien laitetta. Flygel otti aseen pois Nazorakeilta turpaansa saaneelta lajinsa jäseneltä ja päätti tutkia sitä tarkemmin.
"Mielenkiintoisia yksityiskohtia", Flygel sanoi, painellen nappuloita ja analysoiden vekotinta.
"Mutta, nyt on aika lähteä tukikohtaan", Flygel ilmoitti, lähtien johdattamaan ryhmää kohti Zyglakien tukikohtaa, joka sijaitsi jossain.
Pieni ryhmä alkoi taivaltaa havumetsikössä kohti tukikohtaa.
”… ja kaikki ssssaaren Matoranit on rekissssteröitävä. Tuotte minulle ssssitten luettelon”, Abzumo päätti puheensa. Visorakit kumarsivat ja lähtivät teltasta. Teltta oli pystytetty saaren keskelle. Teltan ympärillä parveili Rahksheja. Koko saari oli vallattu. Abzumo istui mukavasti pehmeässä tuolissa keskellä telttaa. Pöydällä hänen edessään oli kasa aarteita, jotka oli varastettu temppelistä. Hän katseli niitä hetken. Sitten hän nousi ylös ja lähti ulos teltasta.
Vähän matkan päässä teltasta oli vasta pystytetty teline, josta roikkui ketjuilla Matoranien ruumiita jaloista kiinnitettyinä. Jos en löydä sitä palasta, koko kylä saa luvan kuolla, pirullinen Makuta ajatteli. Sen jälkeen koko saari saa painua meren pohjaan. Hetken kuluttua hän tuli siihen lopputulokseen, että kaikkien olisi hyvä kuolla, vaikka siru löytyisikin.
Leirin reunalla oli hyvin vartioitu häkki. Häkissä olivat kaikki saaren Ath-koron soturimunkit. Isä Bartax nosti katseensa häneen, kun hän saapui. Hän näytti äärimmäisen väsyneeltä. Kidutus saattoi olla osasyy tähän. Tai ehkä se johtui heinänuhasta. Kukapa tietää.
”Ath langettakoon pahimman kirouksensa yllesi, kerettiläinen”, apotti kähisi, kun Makuta tuli kuuloetäisyydelle.
”Ssssoo sssoo, on rumaa olla epäkohteliasssss.”
Makuta avasi häkin oven, joka oli katossa, heitti viiden, kuolleen soturimunkin päät häkkiin ja sulki sitten oven.
”Ssssiinä on teille lisää. Etteköhän te pian ala laulaa.”
Matoranit tärisivät pelosta ja vihasta. Muutama itki hiljaa. Makuta käveli pois heidän luotaan. Ja pian eräs Visorak pihisti yhden munkin häkistä saadakseen ruokaa.
Kymmenhenkinen nazorak-partio juoksi tornin epätasaisesti aseteltuja puuportaita pitkin kohti tornin ylimpiä kerroksia. Tornin päällä tapahtunut rähinä ei ollut jäänyt heiltä huomaamatta ja torakat yrittivätkin nyt parhaansa mukaan kartoittaa tilannetta.
Partion matka kuitenkin keskeytyi tornin laudoitetun seinän räjähtäessä sisään heidän vasemmalla puolellaan. Puusäleiden mukana sisälle lennähti myöskin repaleiseen viittaan pukeutunut hahmo, joka iski hehkuvan miekkansa rutiininomaisesti lähimmän torakan rintakehän läpi. Seurasi muutaman sekunnin mittainen hysteerinen kaaos ja kahdeksan nazorakia pääsi hengestään. Henkiin jääneet torakat vaihtoivat empimättä suuntaansa ja pakenivat jättäen Ämkoon seisomaan silpomansa ruumiskasan keskelle.
"Heikot typerykset", Ämkoo murahti ja vilkaisi tuhoamansa seinän suuntaan.
Näky oli omituinen. Räjähdyksen mukana seinästä irronnut materiaali leijaili ilmassa muodostaen hyvin hataran näköisen laskeutumisalustan taivaalta putoavalle Marionetille. Nukkehirviö pudottautui leijuvien palasten päälle keveän oloisesti ja asteli sitten sisään.
"Hieno temppu", Ämkoo totesi ja otti paremman otteen miekastaan. "Jatkakaamme", hän lisäsi ja lähti hyökkäykseen.
Marionetti huomasi oitis vastustajansa nopeuden kasvaneen. Olento yritti mukautua tilanteeseen vaihtamalla hetkellisesti puolustuspainotteiseen taktiikkaan. Tästä johtuen Marionetti onnistui täpärästi torjumaan Ämkoon vauhdikkaan kierrepotkun ja sitä seuranneen nopean viiltosarjan.
Vartiotornin ympärille oli kerääntynyt useita torakoiden etsintäpartioita. Raskaimmin aseistetut nazorakit marssivat ampuma-aseidensa kanssa sisälle samalla kun perässä asteleva tulenjohtaja jakoi sekavia ennakkokäskyjä.
"Jutlin."
Portaat alkoivat sortua. Naamiovoiman aiheuttama hajoamisreaktion turvin Ämkoo ehti väistää vihollisensa voimakkaan kahden käden lyönnin ja vetäytymään rakennuksen ylempään kerrokseen. Marionetti pelastautui putoamiselta käyttäen jälleen telekineettisiä kykyjään ja loikkasi Ämkoon perään, vain vastaanottaakseen uuden naamiohyökkäyksen.
"Komau."
Marionetin liikkeet hidastuivat sen taistellessa käskemisen naamiovoimaa vastaan. Ämkoo käytti tilaisuuden hyväkseen ja tähtäsi nopean pistoliikkeen vihollisensa rintakehään. Hänen yllätyksekseen valkoinen olento onnistui kuitenkin väistämään, ja siinä samassa naamiovoiman vaikutus raukesi.
Olento hyödynsi vuorostaan Ämkoon hämmennystä ja viilsi miekallaan. Miekka upposi Ämkoon keskivartaloon kuin voihin katkaisten vihreänmustan hahmon kahteen osaan.
Ämkoo virnisti leveästi, haihtui ja materialisoitui Marionetin taakse. Nukkeolento ei ehtinyt torjua Ämkoon nopeaa kierrepotkua vaan horjahti sen voimasta tornin lattialle.
"Ahahahaha!", Ämkoo nauroi voimakkaalla äänellä samalla kun hänen silmänsä hohkasivat verenpunaista valoa entistä kirkkaammin. Viittasankari pudottautui miekkansa kanssa suoraan Marionetin päälle, tosin vastustaja onnistui väistämään hyökkäyksen nopealla kierähtämisellä. Marionetti nousi vauhdikkaasti pystyyn, mutta kaatui saman tien takaisin maahan Ämkoon miekan iskeytyessä tämän selkään.
Ämkoo naurahti uudestaan, joskin nauru loppui lyhyeen. Hän pettyi suuresti huomatessaan, että isku oli onnistunut aiheuttamaan Marionetin selkään vain melko olemattoman oloisen naarmun. Minkäänlaisia merkkejä merkittävästä haavoittumisesta ei näkynyt.
"Mikä sinä oikein olet?", Ämkoo totesi puoliääneen ja kohotti miekkansa päänsä yläpuolelle. Miekan terä alkoi sihistä äänekkäästi samalla kun ilma miekan ympärillä alkoi väreillä. Terän pintaan alkoi ilmestyä tummanpunaisia kuplia, jotka muodostivat lopulta miekan ympärille vaarallisen näköisen auran.
"Katsotaan, mitä pidät tästä", Ämkoo sanoi viholliselleen ja juoksi tätä kohti. Marionetti hyppäsi sivuun iskun alta ja miekka iskeytyi tornin seinään.
Miekan tuhovoima osoittautui huomattavaksi seinän jysähtäessä kappaleiksi. Terän ympäröinyt varjoenergia aiheutti seinään osuessaan punahehkuisen räjähdyksen ja ulkona puhaltava tuuli vei seinän pirstaleet mukanaan.
Torakkapartio ylitti parhaillaan Ämkoon tuhoamaa portaikkoa ja kuuli yläpuolelta kuuluneen jysäyksen. Joukon johtaja komensi muita kiirehtimään.
Ämkoo syöksyi uuteen hyökkäykseen ja tarjosi viholliselleen jälleen kerran nopeaa viiltosarjaa. Hyökkäys meni ohi, mutta Ämkoo ei lopettanut vaan aktivoi kanohi Kualsin. Ilmestyttyään vihollisensa taakse Ämkoo tähtäsi miekkansa Marionetin kaulaan, mutta olento ehti juuri ja juuri väistämään iskun. Marionetti heitti itsensä hyvin häiritsevän näköisellä kärrynpyörällä kauemmas ja nosti miekkansa kasvottoman päänsä tasalle.
Ämkoo oli jo lähdössä uuteen hyökkäykseen, mutta pysähtyi tuntiessaan vahvan sysäyksen jossain rintakehänsä sisällä. Hän kyyristyi maahan ja katsoi vastustajaansa kireä ilme vihreillä kasvoillaan. "Minun on päätettävä tämä nyt", hän mietti yrittäen samalla kehitellä toimivaa strategiaa. "Olen jo nyt tainnut käyttää Makutan voimaa liikaa. Jos jatkan näin, minä..."
Ämkoon ajatus keskeytyi kivuliaaseen pistoon hänen sydänvalonsa kohdalla. Valon sävy muuttui hetkessä paljon tummemmaksi eikä se palautunut normaaliksi.
Marionetti huomasi vihollisensa hyökkäyksen keskeytyneen ja syöksyi vuorostaan Ämkoota kohti. Ämkoo kierähti taaksepäin tähdäten sen jälkeen nopean iskun vastustajansa miekan kahvaan. Marionetti kavahti hetkellisesti taaksepäin, mutta lähti kuitenkin saman tien uuteen hyökkäykseen.
"Liikkumatta!"
Marionetti pysähtyi.
"...loistavaa", Ämkoo kirosi.
Torakat tähtäsivät miekkailevaa kaksikkoa aseillaan. Ämkoo erotti joukosta pääosin pienehköjä zamor-aseita, tosin taka-alalla näkyi myös yksi ilkeän näköinen sinko. Ämkoo nousi varovasti ylös, tarkkaillen samalla sekä nazorakien että valkean vihollisensa eleitä.
"Liikkumatta, sanoin!", huusi torakkajohtaja ja komensi joukkonsa asettumaan riviin. Torakat tottelivat, kunnes yksi ennätti kysymään:
"Entä tuo toinen?"
Torakkajohtaja katseli Marionettia hetken hämmentyneenä. Nazorak ei ollut koskaan ennen nähnyt vastaavanlaista olentoa, joten kyseessä ei johtajan mielestä voinut olla ainakaan liittolainen.
"Tappakaa", hän komensi ja avasi tulen.
Eräs Klaanin lähellä sijaitseva viidakon peittämä saari
Tummanvihreä Akakua kasvoillaan kantava le-matoran syöksyi pitkin viidakon pohjakerrosta väistellen takanaan kiitävän harmaan skakdin ammuksia. Skakdi ei onnistunut saavuttamaan huippunopeaa matorania vaan jäi jatkuvasti enemmän ja enemmän tämän jälkeen. Valtavan hammaskaluston omaava olento kirosi matoranille tuntemattomalla kielellä ja jatkoi ampumista.
Skakdin yllätykseksi matoran pysähtyi äkkinäisesti, kääntyi ympäri ja vetäisi selässään kantamansa lyhyen miekan esiin. Matoran väisti vielä yhden skakdin ammuksen ja hyppäsi sitten korkeassa kaaressa skakdin taakse.
"Säälittävä taapero!", Skakdi nauroi ja käänsi massiivisen aseensa ympäri. Tykin takaa paljastui kolmiteräinen moottorisaha. Skakdi vetäisi sen käyntiin ja iski sen pikkuista le-matorania kohti.
Eikä osunut.
Väistöliikkeen jälkeen matoran kaivoi huomaamattoman kokoisen heittotähden jostain panssareidensa kätköistä ja heitti tämän skakdia kohti. Harmaa hirviö sai osuman jonnekin kaulansa alueelle ja kiskoi heittoaseen irti äänekkäästi kiroten.
"Odotahan kun saan sinut käsiini, kurja rääpäle! Tuollainen naurettava lelu ei riitä tappamaan mi-"
Myrkky alkoi vaikuttaa. Skakdi rojahti maahan eikä kyennyt liikuttamaan muuta kuin silmiään. Sen katse seurasi lähestyvää matorania, joka kohotti piskuisen miekkansa ilmaan ja viimeisteli vihollisensa.
Matoran huokaisi ja puhui naamionsa sisäpuolelle asennettuun viestimeen.
"Enki ilmoittautuu päämajaan. Sijaintini: hieman päämajasta pohjoiseen. Kohde pysäytetty. En haavoittunut."
"Palaa päämajaan. Siivousryhmä hoitelee ruumiin", kuului vastaus rahisevasta viestimestä.
Matoran jatkoi matkaansa syvemmälle metsään. Viidakon rahit eivät olleet huomaavinaankaan tämän liikkeitä, yhtä lukuunottamatta.
"Ai, sinä, hei", matoran sanoi ja pysähtyi huomatessaan valtavan olennon. Huomattavasti tuhkakarhua korkeampi pitkäkärsäinen ja pääosin orgaaninen hirviö tuijotti matoran-soturia suurilla silmillään, muttei äännähtänyt lainkaan. Matoran ei säikähtänyt tätä, vaan asteli rauhallisesti olennon vierelle ja taputti tämän kylkeä varovasti. Olento tuijotti matorania vielä hetken, örähti ja katosi viidakon kätköihin. Oli suorastaan hämmästyttävää, kuinka niin iso olento saattoi kadota näkyvistä niin nopeasti.
Matoran ei jäänyt aikailemaan vaan jatkoi matkaansa. Sitten hän pysähtyi erään puun kohdalle. Puu ei näyttänyt millään tapaa erityiseltä, eikä kuka tahansa olisi voinut erottaa sitä kaikkien muiden viidakon puiden seasta. Matoran tuntui kuitenkin olevan varma etsineensä juuri tätä puuta ja asteli sen vierelle.
"Pyydän lupaa astua sisään", matoran sanoi ja huomaamaton ovi puun kyljessä aukesi. Enki asteli edessään avautuvaan hämärään käytävään ja ovi sulkeutui.
Maan alla avartui laaja tunneliverkosto. Yleensä tällaisessa ympäristössä oletti törmäävänsä onu-matoraneihin, mutta Enkiä vastassa oli ainoastaan le-matoraneja. Vihreänkirjava joukko tervehti saapujaa vähäeleisesti ja jatkoi erilaisia puuhiaan.
Enki asteli tunneliverkoston vasempaan osaan, etsi johtajan oven, koputti siihen ja astui huoneeseen odottamatta vastausta. Sitten hän polvistui johtajansa eteen ja alkoi puhua.
"Saamamme tiedot olivat oikeassa. Klaaniin on hyökätty."
Johtaja, mustavartaloinen ja tummanvihreää mirua kantava matoran ei avannut silmiään vaan istui rauhallisesti jalat ristissä pöytänsä ääressä.
"En ottanut heihin suoraa kontaktia", Enki selitti. "Mutta vahingot olivat selvästi havaittavissa."
Johtaja nyökkäsi ja avasi silmänsä. Sitten hän katsoi Enkiä hetken kysyvästi, kuin olettaen tämän jatkavan.
"Skakdi osoittautui vain satunnaiseksi palkkionmetsästäjäksi. Tuskin edes uskoi löytävänsä tältä saarelta asutusta. Luulen, että..."
Johtaja kohotti kättään ja Enki sulki suunsa oitis.
"En ole kiinnostunut skakdista. Jatka Klaanista."
"He korjaavat linnoitustaan", Enki jatkoi hieman epäröivään sävyyn.
"Ja odottavat kaiketi uutta hyökkäystä."
"Entä hän?", johtaja kysyi.
Enki oli hetken hiljaa.
"Hänet nähtiin kaiketi Klaanin tiedotustilaisuudessa, tai niin ainakin huhutaan", Enki kertoi.
"Ja?"
"Hän suorittanee tällä hetkellä jonkinlaista tehtävää Klaanille. En tiedä siitä enempää."
Johtaja hymähti.
"Mitä me teemme?", Enki uskaltautui kysymään.
"Odotamme", johtaja vastasi.
"Emmekö aio auttaa Klaania? Olen, varma, että hän..."
"Me odotamme."
"Odotamme mitä?"
"Käskyä", johtaja sanoi ja sulki jälleen silmänsä. Enki kumarsi syvään ja poistui huoneesta.
Vartiotorni, nazorakein trooppinen tukikohta
Ämkoo väisteli nazorakien ammuksia parhaansa mukaan turvautuen ajoittain aineettomuuden naamioon. Naamion teho kuitenkin lakkasi pian, joten Ämkoo joutui muuttamaan suunnitelmaansa. Hän muodosti nopeasti epämääräisen illuusion kanohi Mahikin avulla ja syöksyi sen turvin takanaan avautuvaan portaikkoon.
Torakat jatkoivat ampumista kuvitellen Ämkoon olevan yhä tähtäimessä. Samalla ne tulittivat myös edessään seisovaa valkeaa olentoa, joka ei kuitenkaan näyttänyt väistävän ammuksia lainkaan.
Marionettiin ei kuitenkaan osunut. Torakat keskeyttivät tulen ja katselivat olentoa hämmästyneinä. Näytti siltä kuin kaikki ammukset olisivat yksinkertaisesti väistäneet olentoa.
Marionetti kääntyi portaikon suuntaan samalla kun Ämkoon illuusio liukeni pois. Torakat avasivat uudelleen tulen Marionettia kohti lähestyen tätä samalla.
Marionetti tiesi kohteensa pääsevän pakoon. Se tiesi myös, että torakat olivat tähän syyllisiä.
Se tiesi myös, miten asiaan löytyisi ratkaisu.
Marionetti ryntäsi yllättäen nazorakien sekaan ja heilautti miekkaansa muutaman kerran. Torakat yrittivät kauhuissaan tulittaa valkoista hirviötä, mutta yksikään ammus ei suostunut osumaan. Muutaman tarkkaan harkitun sivalluksen jälkeen jokainen torakoista kaatui kuolleena maahan. Marionetti kohottautui täyteen mittaansa ja lähti saaliinsa perään.
Ämkoo oli jälleen kerran vartiotornin katolla. Pistävä kipu Ämkoon sisuksissa ei ollut osoittanut vähenemisen merkkejä - päin vastoin. Kipu raastoi miekkamiehen kehoa yhä enemmän ja enemmän.
Karzahni, Ämkoo manasi ja nojasi miekkaansa.
Silloin Marionetti ilmestyi katolle. Se toi miekkansa kehonsa oikealta puolelta eteensä pidellen siitä kiinni ainoastaan toisella kädellä. Sitten se kumartui hieman, lähti juoksuun ja iski.
Ämkoo kumartui ja onnistui väistämään ensimmäisen lyönnin. Seuraavan hän torjui tuomalla nopealla liikkeellä miekkansa päänsä ylle. Kolmannen iskun Ämkoo väisti kierähtämällä Marionetin jalkojen ohi ja nousemalla sitten pystyyn, vieden vuorostaan oman iskunsa Marionettia kohti.
Valkoinen olento torjui iskun naurettavan helposti ja potkaisi Ämkoon taaksepäin. Viittasankari karjaisi ja kaatui katon reunamalle. Marionetti lähti astelemaan tätä kohti.
Ämkoo ei voinut muuta. Hän sulki silmänsä ja matkusti mielensä syvimmille perukoille.
Matoro taputtelee suurta lintua selälle. Hän on lentänyt tälläisellä vain kerran aikaisemmin. Ja nyt lennettäisiin kaksi päivää meren yllä.
Linnun satulat ovat erikoisrakennettuja ja niissä on suuret tavarapakkaukset sivuilla. Killjoyn mukaan "täysidioottikin pysyy kyydissä".
Yötaivas on kirkas ja tähdet näkyy erinomaisesti. Sää on hyvä.
Kapura ja Summerganon pakkaavat varusteitaan Gukon satulan pakkauksiin. Killjoy tutkii seinässä olevaa Xian karttaa. Hän on jo pakannut. Suurin osa varusteista kulkee haarniskassa itsessään.
"Okei, kello on kaksi. Lähdetään!"
Hän hyppää GS:n selkään ja lintu alkaa nostaa korkeutta.
Kapura, joka on ilmeisesti lentänyt Gukkoa ennekin, nousee ilmaan seuraavaksi. Summerganonin nelisiipinen ratsu nousee myös. Matoro tulee viiemsienä, edelleen hieman epävarmana.
Neljä rahi nousee ilmaan Klaanilaiset selissään. Retki kohta Xiata voi alkaa.
Ja tästä retkestä saattaa riippua Klaanin kohtalo.
Marionetti pysähtyi Ämkoon eteen ja kohotti miekkaansa välittämättä Ämkoon ympärille muodostuneesta punertavasta energia-aurasta. Se käänsi miekkansa ympäri ja iski sen sitten kaksin käsin jalkojensa juuressa makaavaa uhriaan kohti.
Sitten seurasi jotain odottamatonta. Ämkoo tarttui vihollisensa miekan terään paljaalla kädellään ohjaten iskun siten sivuun. Sitten Ämkoo hyppäsi karjuen pystyyn ja löi marionettia omalla miekallaan.
Marionetti kyykisti ja onnistui väistämään iskun. Olento kiskoi oman miekkansa nopeasti irti katosta ja vetäisi sen sitten vartalonsa eteen suojautuakseen Ämkoon seuraavalta iskulta.
Ämkoon miekka näytti palavan. Se hehkui valkeana ja sähähti äänekkäästi osuessaan tornin kattorakenteisiin.
Marionetti päätti hyökätä. Se lähti kiertämään Ämkoon kimppuun vasemmalta puolelta, otti vauhtia ja syöksyi sitten miekkansa kanssa kohti Ämkoon suojaamatonta kylkeä. Ämkoo huudahti raivoisasti, torjui vastustajansa miekan omallaan ja iski nyrkkinsä Marionetin tyhjiin kasvoihin. Valkoinen olento horjui hieman taaemmas ja yritti vastaanottaa Ämkoon seuraavan sivalluksen. Marionetti ei täysin onnistunut yrityksessään ja Ämkoon hehkuva miekka hipaisi hieman tämän rintakehää jättäen jälkeensä selkeästi erottuvan tummentuman.
Marionetti kierähti taaemmas. Se tiesi, että suora osuma vastustajan miekasta olisi jopa sille vaaraksi. Olento korjasi varovasti asentoaan ja lähti lähestymään Ämkoota harkituin liikkein.
"Tapan sinut", Ämkoo murisi ja huitaisi miekallaan varoittavasti Marionettia kohti. Tummanpuhuva miekkamies tiesi vallan hyvin olevansa tällä hetkellä aivan kykyjensä rajoilla, eikä tilanne näyttänyt siitä johtuen lainkaan lupaavalta. Nyt oli kyse sekunneista. Tämä täytyi hoitaa loppuun nyt heti.
Marionetti hyökkäsi. Se lähti juoksemaan Ämkoota kohti. Ämkoo ei jäänyt odottelemaan, vaan ampaisi itsekin juoksuun.
Kaksikko lähestyi toisiaan kohottaen miekkansa. Ämkoo huusi samanaikaisesti sekä raivoaan että tuskaansa. Kipu alkoi muuttua sietämättömäksi.
Marionetti löi ensin.
Lyönti ei osunut. Marionetti loikkasi nopeasti yläilmoihin väistääkseen Ämkoon iskun. Iskua ei kuitenkaan tullut. Nukkeolento pudottautui alas, kääntyi ja näki maassa makaavan vihollisensa. Ämkoo yritti nousta toisen kätensä varassa ylös, kiroten samalla puoliääneen.
Marionetti tiesi tilaisuutensa koittaneen. Se lähti kävelemään Ämkoota kohti.
Tummanpunainen energia-aalto tempaisi Ämkoon pystyyn. Miekkamiehen repaleinen viitta heilui energian aiheuttaneen tuulenvireen voimasta samalla kun Ämkoo yritti kohottaa hehkuvaa miekkaansa. Sitten hän lähti vielä kerran juoksuun vihollistaan kohti.
Marionetti korjasi asentoaan, tähtäsi miekallaan ja löi. Kuului kylmä kalahdus kun miekat iskeytyivät toisiinsa. Sitä seurasivat metallin hajoamisen ja lihasmassan repeämisen äänet.
Ämkoon valkeana hehkuva miekka putosi sihisten tornin katolle. Miekkaa vielä hetki sitten pidellyt käsi putosi aseen viereen samalla kun violetti lihasmassa valui esiin hetki sitten irronneesta ruumiinosasta.
Marionetti kääntyi vielä kerran vastustajaansa päin ja potkaisi, voimistaen näin Ämkoon horjahdusliikettä. Repaleinen viitta tahriutui omistajansa vereen kun Ämkoo lähti putoamaan kohti maata.
Valkoinen olento ei jäänyt katselemaan putoavan vihollisensa perään. Se oli suorittanut tehtävänsä onnistuneesti. Oli vain yksi ongelma.
Olento vilkaisi katkennutta katanaansa. Ämkoon miekka oli tuhonnut aseen täysin ja terä oli nyt käyttökelvoton.
Marionetti oli hetken liikkumatta, kuin miettien. Sitten se asteli vähän matkan päähän, kumartui ja poimi vielä heikosti hehkuvan katanan käteensä tornin katolta. Ongelma ratkaistu.
Glatorianking oli saanut huoneensa valmiiksi sitten hän otti pari ylimääräistä lautaa ja naulasi Matatun huoneen umpeen, mutt taivaalla lensi jotain mikä kiinnitti hänen huomionsa, mutta sen enempää hän ei sitä miettinyt vaan rupesi nukkumaan, uudessa ja isommassa huoneessaan.
Toa nauroi hiljaa pahaenteisesti, nyt hänellä oli isoin klaanin jäsen-huone.
Eräs pieni, vaatimaton ränsistynyt laiva, tai oikeastaan vene purjehti keskellä ei mitään. Laivassa oli ainoastaan yksi henkilö. Tällä henkilöllä oli nahkainen musta kolmikolkka. Tarkemmin katsoen tämä henkilö oli lyhyt. Tämä henkilö oli matoran, jolla oli punainen, rähjäinen hauta muistuttava naamio. Kun laivan mastoa katsoi, huomasi että siellä liehui lippu, jossa oli skadkipääkallo ja kaksi kylkiluuta. Matoran oli merirosvo.
Matoran oli kiivennyt mastoon, hän tähyili kaukoputkellaan eteenpäin, siellä oli saari, jossa näkyi olevan asutusta, se oli klaanin saari. Matoran arveli sen olevan hyvä piilopaikka. Matoran katsoi paattiaan, se oli suurimmaksi osaksi veden peitossa, piraatti laskeutui ja yritti saada vettä pois pienellä puisella kupillaan, se ei kuitenkaan onnistunut, joten matoran kiipesi uudestaan mastoon toivossa että laiva kerkeäisi maihin ennen uppoamistaan.
Flygelin johtama Zyglak joukkio taivalsi sankassa kuusimetsässä kohti heidän edessään levittäytyvää vesialuetta, jonka Zyglakit olivat padonneet veden virtauksen säätelemiseksi ja pystyttäneet suuria puista tehtyjä kehikkoja "linnoituksen" puolustukseksi. Keskellä järveä oli suuria kotarakennelmia vieri vieressä ja päälekkäin, jolloin Zyglakien omalaatuinen "tukikohta" oli melkein kokonaan veden alla. Järven vesi oli muuttunut mutaiseksi Zyglakien muokatessa maan heidän tarkoituksiinsa sopivaksi.
Kävellen mutaista ja tuhottua rantaa pitkin, joukkio päätyi kahden Zyglakin vartioimalle oviaukolle, joka toimi pääporttina. Ympäri hökkelin muurirakennetta oli laitettu verkkoja ja rakennelmat oli yhdistetty luista tehdyillä ketjuilla. Näitä ketjuja oli käytetty myös vedenalaisten kotien yhdistämiseksi massiiviseksi linnoitukseksi, joka oli nostanut veden pintaa ja joka pilkisti vain vähän veden alta.
"Tunnussana", keltainen Zyglak murahti Flygelille. Tämä sanoi jotain Zyglakiksi ja vartija otti keihäänsä oviaukon edestä.
Flygel talsi nopeasti mutaisen maan halki ja astui veteen. Kylmä mutavesi ei haitannut liskomasita Zyglakia, koska tämä oli tottunut vedessä elämiseen ja uimiseen.
Flygel lähti tykki kädessään uimaan kohti kotaansa, jossa sijaitsi hänen tuskimus "laboratorionsa"
Flygel riuhtaisi verkoista tehdyn ovensa auki, jolloin suuri määrä kiinteitä ilmakuplia pääsi vapaaksi hökkelistä. Tämä ei kuitenkaan haitannut, koska Nazorakit olivat rakentaneet Zyglakeille ilmakuplia pumppaavan laitteiston, joka sijaitsi toisella rannalla ja sai voimansa padosta joka oli tehty Matoran kylälle vievän joen haaran tielle.
Flygel astui ilmakuplan sisään.
"Hyrr miksi tämä vesi on näin kylmää", Zyglak sanoi, puistellen vedet lattialle. Hän meni pöytänsä ääreen ja otti suurennuslasin pöydän laatikosta. Hän istahti risuista ja luista tehdylle tuolilleen ja otti suurennuslasin toiseen ja tykin toiseen käteensä. Pieni hämärää valoa tuova Ortonin ruho roikkui seinällä tuottaen valoa tarpeeksi Zyglakin tarpeisiin.
"Tämähän on mielenkiintoista", Flygel puheli itsekseen, samalla kaivaen hampaanväliään Ortonin ruhosta pudonneelta mätääntyneellä sormen kynnellä.
"Esine joka siirsi sen typerän Gehraxin jonnekin Karzahniin on todella voimakas. Tämän avulla me nousemme vielä tämän säälittävän saaren herroiksi. Pitäisi ilmoittaa pomolle tästä. Tai ei. Ei hän kuitenkaan kannata meidän ryhmämme tekemisiä. Hän on liian varovainen johtaja", valkomusta Zyglak puheli itsekseen ja osoitti yht'äkkiä hänen ovensa aukosta ilmestynyttä sammakkorahia. Zyglak painoi tykin liipasinta ja ulottuvuusportti lensi ilmassa, imaisten kohteen kohti tuntematonta.
"Sinne menit pikkuinen, säälittävä Rahi", Zyglak nauroi nauruaan, koska oli onnistunut tekemään jotain.
Flygel tutki laitetta huolella, tunnusteli pitkillä sormillaan sen pintaa ja huomasi sen perässä olevat halkeamat ja sen että sen suojukset olivat osittain rikki.
"Toivottavasti tämä toimii tarpeeksi hyvin", Flygel sanoi, paneutuen vielä ahkerammin laitteen testailuun ja ajatteli näyttävänsä sen tovereilleen kun olisi aika.
Koko tunnettua universumia hallitsee yksi valtameri, Hopeinen meri. Se aaltoilee suhteellisen rauhallisena yötaivasta vasten. Neljä nelisiipistä lintua kiitävät sen yllä tähtitaivasta vasten. Takana näkyy valoja Klaanin saarelta. Jossain sivulla näkyy pieni valopilkku.
Yö on viileä mutta selkeä.
Matoro on tiukasti Gukkonsa selässä. Hän pitää kiinni ohjaksista.
Haukotus.
Hiljainen, tasainen lento unettaa.
...
...
...
"Krää!"
"Krää"
"...?", Matoro ihmettelee. Allaolevalla luodolla on liskomainen otus.
"Hei, tuolla on Zyglak!" Kapura huutaa ja osoittaa luotoa.
Liskomainen olento karjuu pienellä luodolla.
Itseasiassa Zyglak on Gehrax, joka teleportaantui kyseiselle luodolle, jota Kepe ja Snowmankin käyttivät joskus, vahingossa Zyglakien testatessa Ulottovuusporttitykkiä. (Umbran toiseksiedellinen viesti)
"Turha siitä on välittää!", Killjoy ilmoittaa. Nelikko lentää yli.
...
...
...
Tunnelma on kaikkea muuta kuin mukava. Matoro ajattelee jonkin tarkkailevan heitä.
"Hei, oletteko hereillä?", hän sanoo rikkoen hiljaisuuden.
"Joo...", joku vastaa.
[spoil]Löytyy muuten viittaus erääseen Don Rosan tarinaan.[/spoil]
Vartiotornin vierellä kuhisi. Lähestulkoon kaikki lähistöllä partioineet nazorakit olivat tulleet paikalle ihmettelemään hetki sitten tornin katolta pudonnutta ruumista. Maassa makaava käsipuoli hahmo ei liikkunut. Torakat lähestyivät sitä varovasti koittaen arvuutella, oliko tämä vielä elossa.
Hetken kestäneen pähkäilyn jälkeen eräs suurikokoinen torakka uskaltautui ruumiin tykö ja potkaisi tämän ympäri. Torakka kavahti taaksepäin nähdessään purppuraan vereen tahriutuneen vihreän naamion.
"Se on hän", torakka totesi kovaan ääneen muille.
"Taitaa olla kuollut."
Muutama muukin torakka ryhtyi uteliaaksi. Yksi kosketti makaavaa hahmoa varovasti keihäällään ja uskaltautui vasta sitten lähemmäs.
"Kuka sen tappoi?", isokokoinen torakka kysyi katsellen ympärilleen ja sitten ylös.
"Se putosi tuolta", yksi keihäsmiehistä totesi, yrittäen kuulostaa älykkäältä.
"Ei pelkkä putoaminen tee tällaista jälkeä. Sehän on ihan kappaleina."
"Jaa kuinka?"
"Katso nyt. Siltä puuttuu käsi."
"Kappas vaan."
Torakat jatkoivat parveiluaan tietämättä oikein mitä pitäisi tehdä. Heidän tehtävänsä oli ollut Ämkoon etsiminen, mutta kukaan ei ollut odottanut löytävänsä Klaanin adminia kuolleena. Tilanne oli kaikin puolin hämmentävä. Hämmennystä lisäsi entisestään joidenkin torakoiden epämääräiset näköhavainnot valkeaa ja anatomisesti epäkorrektia olentoa koskien. Jotkut torakoista väittivät nähneensä olennon taistelevan Ämkoon kanssa. Mutta mikä olento oli? Mistä se tuli? Missä se oli nyt?
Yhtäkkiä eräs Ämkoon ruumiin tykö kyyristynyt pienikokoinen torakka huudahti ja kompuroi kauemmas. Kauhistunut nazorak osoitti nujerrettua miekkamiestä vapisevalla kädellään ja ulisi:
"S-s-sen silmät!"
Isokokoinen nazorak astui varovasti lähemmäs ja kyyristyi katsomaan. Toden totta, pirulainen oli vielä hengissä. Naamion silmäkuopissa saattoi juuri ja juuri erottaa heikkoa punaista hehkua.
"Typerys sinnittelee", torakka totesi ja suoristi selkänsä.
"Mitä me tehdään sille?", kysyi toinen.
"Johtajat eivät kieltäneet tappamista", isokokoinen torakka totesi virnistäen. Se nautti tilanteesta.
"Tarjotkaas nyt jotain terävää, niin viimeistelen tämän", se sanoi.
"Meikäläisellä olisi tässä keihäs valmiina", ehti toinen väliin. "Jospa minä..."
"Tänne se! Minä hoitelen tämän!", huusi isokokoisempi.
"Haluat vain tulla muistetuksi Ämkoon surmaajana. Tee nyt vain tietä sille, kellä on ase."
"No tuolla sinun tikullasi nyt ei tappaisi edes kärpästä. Tuokaa joku vaikka miekka..!!"
"Nyt kuule..."
"Ghuu..."
Torakat lopettivat oitis riitelynsä ja siirsivät katseensa jalkojensa juureen. Ämkoon ainut käsi oli puristunut nyrkkiin.
- - -
Kapura kaivaa esiin kiikarinsa ja katsoo niillä joka suuntaan. Ei mitään. Killjoy lukee Gukkojen käyttäytymisestä kertovaa opasta. Vaikka reitti ei kulje asuttujen saarien päältä, tiimi haluaa olla varma siitä, että jos joku sattuisi huomaamaan heidät hän voisi luulla heitä ihan tavalliseksi Gukko-laumaksi.
Kapura syventyy Rahien tarkkailuoppaaseen. Valtava merirahi aiheuttaa aallon jossain heidän allaan. Taivas on pilvetön. Jos Gukot ovat edes vähän väsyneitä kuljetusta matkasta, ne eivät näytä sitä.
Muutaman kerran Kapura luulee näkevänsä jotain, mutta se onkin yksinäinen Gukko tai parvi pienempiä Raheja. Kapura selaa Rahien tarkkailu ja tunnistus: Alkeet jokaiselle-kirjaansa, mutta Rahit katoavat jo näkyvistä.
Luettuaan muutaman tunnin Kapura päättää lajitella asevarastonsa. Hän otti mukaansa muutamia aseita, mutta ei suunnittele ottavansa niitä kaikkia mukaan Xialle. Muutaman minuutin jälkeen hän päätyy miekkaan, joka levenee päätä kohti mentäessä ja päättyy kirveenterään.
Tiirailtuaan lähimaisemia puolisen tuntia Kapura päättää yrittää nukkua. Xialle on parempi mennä levänneenä. Eikä Kapura ajattele ainakaan menettävänsä maisemia; tähän asti kiinnostavin juttu oli jonkinlainen luodolle iskeytynyt hylky, jonka päällä parveili Matoraneja. Jotkut Matoranit rakensivat pientä hökkeliä hylyn osista, ja yksi heilutti mustaa merirosvolippua.
Guardian istui pedillään ja tarkasteli kivääriään. Se oli jälleen yhdessä osassa, mutta Kapura ei ollut valehdellut. Tämä hätäisesti yhteen sulatettu kivääriä hienovaraisesti muistuttava metallimöykky oli niin käsittämättömän ruma, että Guardianin teki melkein mieli hypätä veneeseen ja käydä pyytämässä etelän jättiläismustekalalta anteeksi.
Guardian asetti kiväärin huoneensa pöydälle. Se oli ruma ja ei todennäköisesti toimisi kovin hyvin, mutta ainakin ase kestäisi Zakazille asti. Siellä asui tämän maailman ainoa elävä mekaanikko, joka tunsi Vartija-aseet.
Guardian katsoi ikkunasta ulos. Eilisen sateet olivat ohi, mutta päivä oli vielä pilvinen. Venettä valmisteltiin jo satamassa ja pian olisi aika lähteä Zakazille.
Tawa oli moneen kertaan kehottanut Guardiania ottamaan jonkun mukaan turvaksi. Guardian ei ollut aivan varma, pitäisikö hänen kuunnella ohjetta. Ne harvat klaanilaiset, jotka tunsivat Zakazin eivät halunneet palata sinne enää koskaan. Klaanilaiset, jotka suostuisivat tulemaan mukaan eivät olisi valmiita siihen. Linnoitus tarvisi myös tällä hetkellä kaiken mahdollisen tuen, sillä Guardianin lähdettyä Tawa jäisi ainoaksi johtajaksi. Ämkoohon ei saatu yhteyttä ja Visokki oli kadonnut jonnekin yön tapahtumien jälkeen.
Guardian mietti hetken. Jonkinlainen kaava oli muodostumassa. Ehkä joku halusi koko johtoryhmän pois pelistä?
Siinä tapauksessa joku on onnistunut jo puoliksi, Guardian mietti. Hän nosti pöydältä pienen lasin, joka oli täynnä läpinäkyvää nestettä. Guardian joi lasin tyhjäksi nopealla kulauksella ja tunsi piristävän voiman virtaavan kehoonsa.
Tänä yönä nukuttaisiin huonosti.
Guardian katsoi alaspäin. Hän avasi nyrkkiin puristetun kätensä. Kiikarisilmä oli nyrkin sisällä. Sen kiiltävästä linssistä sininen Skakdi näki heijastuksen omista kasvoistaan.
Arpi siinä kohtaa, missä vasen silmä oli ollut ei ollut kadonnut mihinkään. Guardian oli jo oppinut hyväksymään asian. Hän kiinnitti mekaanisen korvikkeen takaisin paikoilleen ja nousi sängyltään.
Oli aika lähteä. Mahdollisimman pian, että kukaan ei huomaisi. Parasta olisi, että mahdollisimman harva tietäisi Guardianin katoamisesta. Petturi oli yhä liikkeellä jossain ja saattaisi vuotaa tiedon Klaanin johtajien vähäisyydestä. Linnakkeen turvatoimia oli tosin tiukennettu yön jälkeen.
Se teki huomaamattomasta poistumisesta hieman vaikeampaa.
Guardian katsoi vielä kerran erittäin rumaa ja epämuodostunutta kivääriään. Hän tarttui siihen ja nosti sen oikeaoppiseen tähtäysasentoon. Ehkä se ei olisi Zakaz-matkalla mukana vain odottamassa korjausta. Ehkä Kapura oli saanut kammiot ja mekanismin toimimaan taas. Vartija-kiväärien korjaaminen ei ollut kuulemma kovin vaikeaa.
Guardian avasi kiväärin takaosan ja työnsi sisään yhden huoneen kirjahyllyllä lojuvista plasmalippaista. Hän käänsi tähtäyksensä kohti ikkunaa, joka oli jo valmiiksi auki. Guardian tarkisti vielä lämpökatseellaan Klaanin pihan, että ei osuisi taas siihen Matoraniin, joka korjasi kattoja.
Tarkistettuaan ammuksen reitin Guardian veti liipaisimesta.
Bio-Klaani, siivousryhmän ei-niin-salainen päämaja
Ruskea jaloa Mahikia käyttävä Matoran istui pöytänsä ääressä väsyneenä, mutta tylsistyneenä. Siivousryhmä oli saanut yli vuorokauden takaisen hyökkäyksen aikana aivan tarpeeksi tehtävää. Kukaan ei ollut erityisemmin nauttinut ruumiiden keräämisestä. Toisaalta kovin moni ruumiista ei ollut onneksi hajonnut kappaleiksi.
Nyt tämä Po-Matoran oli ainoa Klaanin siivoojista, joka ei ollut hermolomalla.
Po-Matoran nosti jalkansa pöydälle. Juuri silloin pöydällä lojuva kommunikaattori pirisi kovaäänisesti. Matoran melkein kaatui tuolillaan.
"...hallooo?" Po-Matoran vastasi epäröiden. "Jotain siivottavaa?"
"Kyllä", sanoi matala ääni linjan toisessa päässä. Po-Matoran tunnisti sen pian Guardianiksi, yhdeksi Klaanin johtajista.
Po-Matoran suoristi selkänsä huomaamattaan.
"Miten voin palvella teitä, sir?"
Guardian yski hieman linjan toisessa päässä. "Haluaisin, että siivoatte huoneeni?"
Matoran nielaisi hieman. "Pahoittelen, mutta aika moni meistä on lomalla, joten siivouksessa saattaa kestää aika kauan..."
"Ei haittaa", Guardian keskeytti. "Poistuin pienelle matkalle, joten en tarvitse huonettani hetkeen."
Matoran nyökytteli.
"Tätä ei sitten levitellä", Guardian lisäsi.
"Ei ei ei", Matoran sanoi tekopirteästi. "Jos saan kysyä, minkälaisesta sotkusta on kyse?"
"Selvä, eiköhän asia hoidu", Po-Matoran vastasi. "Kiitos kovasti ja kuulemiin!" Po-Matoran oli jo sulkemassa puhelua, mutta Guardian sanoi vielä jotain.
"Vielä yksi juttu."
"...?"
"Tuo imuri."
"Tietty. On minulla edes jotain hajua, miten siivotaan."
"Tosi, tosi, iso imuri."
Silloin puhelu suljettiin äkillisesti.
Satamavahti katsoi merelle. Hän näki siellä pienen mustan pisteen. Piste läheni, aika hiljaista vauhtia kyllä. Pieni musta piste oli todellisuudessa erän matoranpiraatin laiva, joka oli jo puoliksi upoksissa, se läheni satamaa kovaa vauhtia. Kun muutamien minuuttien päästä tämä pieni paatti oli satamassa, se oli jo melkein upoksissa. Laiva ei kuitenkaan uponnut kokonaan. Piraatti lähti kävelemään eteenpäin. Hän ehti kävellä kolme metriä kun satamavahti pysäytti hänet. "Laivan kiinnitys maksaa. Onkos teillä rahaa?", kysyi vahti. "Tuo on erittäin hyvä kysymys. Minulla on tällä hetkellä vähän niukka tilanne, olen oikeastaan vararikossa...", piraatti vastasi ja lähti kävelemään. Satamavahti pysäytti hänet uudestaan. "Maksat, tai kuolet ja teet sen", satamavahti uhkasi piraattia. "No ehkä minulla onkin jotain täällä taskussa..", Piraatti kaivoi taskuaan pitkään, ja otti sieltä jotain kultaista. "Ota tämä maksuksi, se on arvokas." Kun matoran oli ojentanut esineen vahdille, hän lähti kävelemään.
Piraatti oli kävellyt jo jonkin aikaa. Sitten hän pysähtyi ja katsoi eteensä. "Minun hattuni. Missä on minun hattuni?", Matoran säpsähti. "Se tippui tietenkin mereen.. No ehkä on parempi olla ilman sitä nyt kun olen paossa, mutta aion hankkia sen vielä takaisin..." Matoran käveli vielä jonkin aikaa ja sitten pysähtyi taas. Se oli Bioklaani, turvapaikka, jonne otettaisiin kuka vaan.
Guardian kurkisti nurkan takaa varovaisesti. Hän ei halunnut tulla nähdyksi. Oli edelleen parasta Klaanin kannalta, että petturi ei tiennyt lähdöstä. Bio-Klaanin linnoituksen aula oli kuitenkin poikkeuksellisen täynnä, mikä vaikeutti huomaamatonta poistumista.
Guardian hengitti syvään, sulki silmänsä ja astui aulaan. Hän voisi yrittää näyttää huomaamattomalta, mutta se ei syystä tai toisesta onnistuisi juuri nyt.
Sitten Guardian päätti vain yrittävänsä näyttää muulta kuin Guardianilta.
Aulassa liikkuvat ja keskustelevat hahmot katsoivat hetken hämmentyneinä pikimustaa Skakdia, joka käveli vihellellen läpi aulan. Moni supisi keskenään. Tästä uudesta jäsenestä ei ollut kuullut kukaan. Monia myös kuvotti Skakdin pahasti hilseilevä iho ja epäsymmetriset silmät, mutta kukaan ei viitsinyt sanoa mielipidettään ääneen. Klaanilaiset olivat ottaneet suojelukohteikseen paljon kuvottavampiakin olentoja.
Musta Skakdi hymyili leveästi ympärillä tuijottaville klaanilaisille kävelleessään läpi aulan. Tarkkailtuaan olennon hymyä hetken ympärillä olevat hahmot päättivät keskittyä taas töihinsä.
Respassa Toa Himen paikalla väliaikaisesti työskentelevä turkoosi Matoran otti jonkinlaisen kommunikaattorin tiskin alta ja kuiskasi siihen jotain. "Siivousryhmä. Rumia jalanjälkiä aulassa. Kiitos."
Guardian jatkoi hymyilyä ja viheltelyä. Hänen sisällään kasvoi vähitellen tunne siitä, että tämä onnistuisi. Mustan tuhkan verhoama Skakdi olisi pian ovella. Sen jälkeen olisi rikollisen helppoa siirtyä satamaan.
Tai olisi ollut, jos nyt pienen Matoranin hahmossa oleva Umbra ei olisi pysäyttänyt Guardianin.
Umbra katsoi pikimustaa Skakdia hetken mietiskelevän näköisenä. Sitten hän tarjosi pientä Matoran-kättään muukalaiselle.
"En olekaan nähnyt sinua täällä", Umbra sanoi. "Toisaalta harva täällä tuntee minuakaan...ja syystä..."
Umbra näytti hetken eksyneemmältä kuin kukaan muu maailmassa. Sitten hän hymyili jälleen.
"Minä olen Umbra, Ba-Matoran!" Umbra sanoi innokkaasti. "Oletko uusi täällä?"
Guardian nyökkäsi ja hymyili leveämmin. Mustaa tuhkaa putoili lattialle hänen päästään.
Sitten Guardian kumartui äkkiä alemmas, tarttui molemmilla käsillään Umbran pieneen Matoran-käteen ja ravisti sitä voimakkaasti.
"TAPAAMME ENSIMMÄISTÄ KERTAA IKINÄ", Guardian vakuutteli kovaäänisesti psykoottinen virne tuhkan peittämillä kasvoillaan.
Umbra nyökkäili hämmentyneenä. "Mikä on nimesi?"
Guardianin hymy hyytyi. Hän tuijotti Umbran olan yli. Aulan ulko-ovi oli vain parin metrin päässä. Jotain oli keksittävä.
"MINÄ USTRAUG", Guardian sanoi. "MINÄ SKAKDI. NYT MINÄ MENNÄ, HEI HEI."
Sen sanottuaan Guardian hyppäsi gasellimaisella loikalla Matoran-Umbran yli ja juoksi aulan oviaukon läpi Bio-Klaanin linnoituksen etupihalle nauraen huolestuttavaa naurua.
Umbra jäi paikalleen räpyttelemään silmiään. Hän katsoi kämmenpohjaansa. Se oli musta.
Makuta Nui kompasteli rantaviivaa pitkin kallioisessa maisemassa. Hän oli äärimmäisen huonolla tuulella. Nynrah-haamuille oli lähetetty viesti melkein neljä päivää sitten, eivätkä he olleet vieläkään vastanneet. Niin ei useimmiten tapahtunut. Yleensä vastaus saapui saman vuorokauden aikana, vaikka välimatka olikin hyvin pitkä. Jotain saattoi olla pielessä.
Pian hahmo oli taas kuivalla maalla. Sitä ennen se oli pulahtanut pinnan alle, mutta tämä oli puhdas vahinko. Eikä vesi ollut lämmintä.
Manu kiskoi itsensä kohti Klaanin porttia. Hänen uusi ruumiinsa reistaili, sillä se ei oikeastaan ollut kovin uusi. Frankensteinin Makuta astui sisään portista. Salama löi hänen takanaan. Muutama Matoran juoksi pelästyneenä taloihinsa. Pah. Miksi ne minua pelkäävät? Ehkä se johtuu Kraahkanista. Tai pelottavasta asenteestani naurista kohtaan.
Tiesithän, että ajatuksesi ovat aika satunnaiset?
Hoh. Miten ne vaikuttavat kehenkään?
Ehkä eivät vaikutakaan. Mutta sinun kannattaisi tutkia mielenterveytesi.
Tiedän jo vastauksen.
Ja niin tiesivät myös muut klaanilaiset, mutta kukaan ei koskaan viitsinyt sanoa mitään.
Manu olisi astunut sisään ulko-ovesta – jos olisi saanut mahdollisuuden. Valitettavasti jokin syöksyi häntä päin. Lujaa.
Trooppinen saari
Bartax suunnitteli kapinaa. Kun Abzumo tulisi, hän yrittäisi luikahtaa pakoon häkistä. Hän tiesi, että se ei onnistuisi, mutta aina kannattaisi yrittää.
Kun Abzumo tuli, hän ei saanut edes mahdollisuutta yrittää; hänet käskettiin raahata Makutan telttaan.
”Et ssssiis ssssssuosssstu kertomaan ssssirun olinpaikkaa?”
”En tiedä sitä.”
”Valehtelija.”
Abzumo oli epätoivoinen, sillä hän tiesi, että Matoran ei tiennyt. Tämä siru oli pakko löytää.
”Sssiis tapan koko ssssaaren kanssssan.” Bartax näytti hätääntyneeltä.
”Älkää, herra”, hän sanoi nopeasti, ”tiedän vain, että se on jollakin lähisaarista.”
”Ahhahaha!” Makuta nauroi innoissaan. ”Kiitoksia tuosta tidosta. Nyt vain sinut ruoskitaan. Ja perheesi myös.”
Pian Matoran oli ruoskittavana. Ja Abzumo valmistautui vaihtamaan saarta. Hän jätti joukoilleen tarkat ohjeet: kukaan ei poistuisi saarelta elävänä. Kaikki viestintäyhteydet oli pidettävä kurissa. Ja Bartax ei enää poistuisi häkistään.
Glatoriankingin huone
Glatorianking oli nipin napin selvinnyt viime hyökkäyksestä, hänen hyvin palvellut miekkansa alkoi jo kulua, mutta sillä oli vahvasti tunnearvoa, toa nosti sen ja mittaili sitä kädellään.
Ehkä minun täytyy modernisoitua.
Glatorainking laittoi miekan selkäänsä.
Tarvitsen jotain miekkani lisäksi, pelkkä kättä pidempi ei enään riitä, Olisi tyhmää kohdata Feterrrat uuudestaan ja vain hakata niitä miekalla, joka oli nyt museokamaa. Tarvitsen käsiaseen ja tästä höyrysäiliöstä on päästävä eroon.
Toa yritti istua tuolille tuloksetta. Hän repäisi säiliön.
"Se ei tainnut ollakaan kuin koriste, mitähän Keetongu oli ajatelllut, sieniä?", Glatorianking hymähti ja istuutui tuolille. seuraavaksi hän otti jostain romukopasta epämääräisiä metalli osia.
Taivaanrannassa oli mennyt jotain säpäleiksi. Snowman oli tarkentanut katsettaan, ja huomannut sen mitä ilmeisimmin olleen tornin seinä. Hän ei ollut millään voinut tietää, oliko Ämkoo siellä, mutta kuitenkin torni oli ollut hänen paras johtolankansa.
Ja oikeaan se hänet toikin. Lumiukko katseli tornin juuressa olevan aukion laidassa makaavaa hahmoa varjoista käsin. Se oli pääosin musta, mutta jalkaterät, kämmenet ja kasvot olivat vihreät. Harmi vain, että Ämkoon ympärillä oli suuri joukko torakoita.
Snowman mietti parhaansa mukaan potentiaalisia toimintasuunnitelmia. Okei, minulla on ihan liikaa tulivoimaa, hän tuumi tunnustellessaan kädellään laukkunsa sisältöä. Torakoita on kuitenkin liikaa, enkä muutenkaan oikein pidä tappamisesta. Lisäksi saattaisin osua Mäksään.
Mielessään hän totesi myös jonkin sortin puolivillaisen harhautuksen toimimattomaksi ideaksi, eivät Nazorakit niin tyhmiä olleet.
Silloin kuitenkin tapahtui jotain. Ämkoon hahmo nousi pystyyn, ja torakat kaikkosivat. Kaikki juoksivat kovaa kyytiä pois aukiolta, muutama jopa tiputti aseensa. Nyt tai ei koskaan, lumiukko mietti. Hän astui aukiolle, vain tullakseen Ämkoon pysäyttämäksi. Viitoitettu hahmo huitoi Snowmania loitommas.
"Mitä nyt?" Lumiukko ihmetteli.
"Pysy kaukana. Pysy ihan hemmetin kaukana." Ämkoo huusi aukion toisesta päästä.
Tai Snowman ei oikeastaan tiennyt huusiko admin, vai kuuluiko hänen äänensä vain todella kovaa. Kuitenkin valkoinen toa katsoi parhaaksi totella. Mäksässä on jotain pahasti pielessä.
Snowman juoksi nopeasti jonkun matkaa toiseen suuntaan. Siellä hän piiloitui varjoissa sijaitsevan puun latvaan, ja kaivoi tarkkuuskiväärinsä esiin. Hän tahtoi ottaa selvää, halusiko nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
[spoil]Ämkoolle suuri kunnia hänen kaikista yhdestä repliikistään.[/spoil]
Aukiolta paenneet Nazorakit eivät olleet huomanneet Snowieta. Niiden huomio oli kiinnittynyt täysin juuri pystyyn nousseeseen hahmoon. Torakat tähtäilivät säikähtäneinä Ämkoota erilaisilla aseillaan, mutta yksikään ei uskaltanut ampua. Rivitorakat vain katselivat juuri ja juuri pystyssä pysyvää hahmoa, odottaen toimintaohjeita.
"Haah... Haah... Haah..."
Massiivinen johtajatorakka kokosi rohkeutensa ja lähti muutaman toverinsa turvin Ämkoota kohti, vetäisten samalla terävän puukon esiin vyötäisiltään. Torakan pienemmät käskyläiset astelivat pelokkain askelin isokokoisen johtajansa perässä.
"Haah..."
Torakat piirittivät Ämkoon. Johtajatorakka astui suoraan käsipuolen hahmon eteen ja tuijotti tämän tahriintunutta naamiota niellen pelkonsa.
"Tappakaa", torakka komensi.
"Ei se mahda tuossa kunnossa enää mitään."
"Ei."
Torakkajohtaja otti askeleen taaemmas. Ämkoo kohotti päätään ja tuijotti nazorakia suoraan tämän hyönteissilmiin. Torakka tuijotti epäröiden takaisin, mutta sai kuitenkin sanotuksi:
"Nyt."
Sotilaat kohottivat keihäänsä ja iskivät. Ämkoo kaatui iskun voimasta maahan, mutta torakoiden yllätykseksi niiden keihäät eivät uponneet Ämkoon mustaan panssariin. Torakat kohottivat keihäänsä johtajansa käskystä uudestaan ja valmistautuivat uuteen iskuun.
"Ei."
"EI."
Verenpunainen energia-aalto iski torakoiden aseet pirstaleiksi ja heitti sotilaat syrjään. Johtajatorakka onnistui juuri ja juuri säilyttämään tasapainonsa ja pysymään pystyssä. Ämkoo nousi hitaasti seisomaan ja tuijotti edessään seisovaa nazorakia.
"Sinä."
Torakkajohtaja ei kyennyt enää peittämään pelkoaan. Sen kasvoille levisi kauhistunut irvistys samalla kun se kääntyi ympäri ja valmistautui ampaisemaan juoksuun.
Ämkoon käsi iskeytyi torakan päälakeen. Käden ote kiristyi ja hetken päästä verisen hahmon sormet pakottivat tiensä huutojen ja rasahdusten saattelemana torakan panssaroidun pään läpi tämän aivoihin. Nazorak nytkähteli hetken hallitsemattomasti ja lopetti liikkumisen.
"Haha. Haahaha."
Ämkoo pudotti torakan velton ruumiin maahan ja otti muutaman askeleen eteenpäin. Kauempana tilannetta seuranneet torakat tuijottivat hysteerisen kauhun vallassa lähestyvää punahehkuista olentoa.
"Tulkaa tänne."
"Tapan teidät."
"Tapan."
Punainen energiaräjähdys repi Ämkoon viitan kappaleiksi, voimistaen samalla tämän silmien kammottavaa hehkua. Ämkoo kyyristyi hetkeksi, nousi sitten nopealla liikkeellä ylös ja päästi ilmoille korvia vihlovan naurunsekaisen huudon. Sitten hän lähti punaisen energiavanan saattelemana juoksemaan etäämmällä kauhusta kankeina seisovien torakoiden suuntaan.
Gukkojen siipien räpyttely alkoi olla entistä harvempaa. Etenkin GS vaikutti jo hyvin väsyneeltä, sillä se oli koulutettu taisteluihin, eikä lentämään pitkiä matkoja yhteen putkeen.
"Pidetään tauko. Gukkojen tulee antaa levätä", Killjoy sanoi ja muut nyökkäsivät. Seurue kaartoi alas kohti lähintä saarta ja he laskeutuivat rauhallisesti.
Päivä oli kirkkaimmillaan, mutta yön jälkeen oli vähitellen alkanut tuulla. Killjoy toivoi, ettei tulisi myrskyä, sillä se käytännössä pysäyttäisi heidän kulkunsa.
Kapura oli luonut pienen nuotion voimillaan ja nelikko istui nyt sen ympärillä saaren rannassa. Saaren kasvillisuus koostui lähes kokonaan heinästä ja Summerganon ihmetteli kovasti, miten niin tasankoinen saari ei peittynyt vedellä.
Jonkin aikaa istuttuaan ja Gukkojaan syöttäen, he törmäsivät paikallisiin matoraneihin. Matoranin olivat ystävällismielisiä ja iloisia, sillä heidän saarellaan vierailtiin harvoin. Yksi heistä kertoi tarinan saaren historiasta, joka oli ilmeisen dramatisoitu, sillä matoran mainitsi muun muassa "makuta-armeijat" ja "matoranin, joka osasi tuhota vuoria aivastamalla".
Kesken matoranin tarinan, Killjoyn sensorit huomasivat yllättävää ja suurta liikettä jostain pohjoisesta ja liike tuli suoraan heitä kohti. Matoro oli ilmeisesti huomannut tämän myös, sillä hänkin oli noussut seisomaan.
"Jotain on tulossa!", Matoro huusi ja Summerganon ja Kapura nousivat myös, tarttuen aseisiin.
Matoranit huusivat kurkku suorana sanaa "FIGGE!" samalla, kun Killjoyn sensorit näkivät kohteen tulevan yhä lähemmäs ja nopeasti. Muut eivät huomanneet sitä sensorien avulla, he huomasivat sen siten, että maa tärisi, se tärisi kovaa.
Jokainen sotureista otti askeleen taaksepäin, kun töminän aiheuttaja paljastui. Heinien yläpuolelle nousi varjo, jonka aiheutti Fikou. Valtavin Fikou, mitä he olivat eläessään nähneet. Hämähäkki oli miltei viisi metriä korkea ja sen leuat louskuivat uhkaavasti Klaanilaisia kohti.
"Takaisin leipätyöhön siis", Summerganon sanoi ja lähti aseet tanassa juoksuun kohti villiintynyttä rahia.
Valtava Fikou ryntäsi kohti Killjoyn porukkaa ja matoraneja. Summerganonin miekka ojossa tekemä vastahyökkäys pysäytti sen ja kun Summerganon otti kirveensä esiin perääntyi peto hieman, valmistautuen paiskaamaan soturin maahan ja aterioimaan. Killjoy, Kapura ja Matoro eivät jääneet toimettomiksi, vaan ryntäsivät mukaan taisteluun. Kapura loikkasi ketterästi Fikoun huitaisut välttäen sen vasemmalle puolelle Killjoyn iskiessä pedon jalkoihin. Matoro tuli tukemaan Summeganonia, joka vältteli pedon kitaa ja etujalkoja parhaansa mukaan pyrkien kuitenkin antamaan sille kirveestä.
Fikou sai paiskattua Summerganonin maahan, mutta Killjoyn ja Kapuran lyönnit estivät sitä nappaamasta kaatunutta soturia. Matoro loikkasi korkealle ilmaan ja alas tullessaan huitaisi kaikella voimalla otusta päähän. Summeganon näki valtavan hämähäkin horjuvan yläpuolellaan ja nousemisen sijaan hän nappasi pitkän maahan lentäneen miekkansa käteensä ja pisti sillä Fikouta sen pään seudulle. Valtava peto perääntyi hieman ja matoranit säntäsivät kauemmas, mutta Kapura oli rähmällään maassa jouduttuaan jättimäisen hämähäkkirahin tönäisemäksi.
"Pysykää lujana!", sanoi Killjoy rauhallisesti. "Tuo ei estä minua pääsemästä Xiaan.", hän mutisi ja syöksyi tovereineen päättäväisesti kohti haavoittunutta ja raivostunutta rahipetoa. "Hoidetaan tämä.", Kapura totesi ja kohotti aseensa valmistautuen antamaan otukselle tulisen iskun.
Marionetti käveli jälleen läpi sademetsän, joka suorastaan väisti valkoista hahmoa. Ensimmäinen tehtävä oli suoritettu. Lähetti oli syöty.
Lähetin violetti veri erottui selvästi aamuyön pimeydessä nukkemaisen miekkatappajan vitivalkoisesta kehosta. Olento ei vaikuttanut edes huomaavan suurta verkkaisesti valuvaa veriläikkää keskivartalossaan.
Nyt Marionetti keskittyi uuteen miekkaansa. Olento piti Ämkoon luonnottoman terävää katanaa pitkällä kädellään kasvojensa edessä. Marionetti olisi takuulla tarkkaillut asetta katseellaan, jos sillä olisi ollut edes yksi silmä.
Jopa ilman silmiä Marionetti kuitenkin huomasi, että kyseessä oli paras katana, johon se oli koskenut. Miekka oli kevyt, mutta sen rakenne oli täydellinen. Tämä katana ei hajoaisi yhtä helposti kuin aikaisempi.
Marionetti käveli kohti läheistä palmua. Se käänteli miekkaa kädessään testiluontoisesti ennen kuin löi.
Terä läpäisi puun kuoren ja tuli ulos toiselta puolelta melkein välittömästi. Siististi poikittain katkennut puu alkoi horjua hieman tuulen suuntaan ennen kuin kaatui alas.
Kuten monet asiat Marionetin ympärillä, katkaistu puu ei totellut painovoimaa. Se pysähtyi ilmassa ja nousi takaisin paikalle, josta se oli leikattu irti. Siistiä viiltoa huolimatta puu oli kuin entinen.
Marionetti löi uudelleen. Sen jälkeen se kokosi puun taas. Sitten se löi. Tätä jatkui hetken.
Kun puusta ei ollut enää paljoakaan jäljellä, Marionetti tarkasteli uutta asettaan. Se tulisi hoitamaan tehtävänsä.
Tehtäviä oli kuitenkin kaksi.
Marionetti päästi irti miekasta. Se pysähtyi ilmaan, leijui nykivästi valkoisen telekineetikon pään yli ja päätyi sen selän taakse. Marionetin selässä törrötti kaksi valkoista nikamaa. Ne kiertyivät tiukasti kiinni miekan kahvan ympärille. Olento tulisi tarvitsemaan asetta taas pian.
Marionetin mieleen palautui taas jotain, mitä Syvä Nauru oli sanonut.
Trooppinen Nazorak-tukikohta, puu aukion laidasta hieman katua pitkin syrjemmälle
Snowman laski kiikaritähtäimen silmältään, ja pyöritti linssinsuojusta paikalleen. Hän ei tahtonut nähdä tarkemmin aukion tapahtumia. Lumiukko taittoi kiikarin saranan kohdalta, ja sulloi sen sitten laukkuunsa.
Ei siinä vielä mitään, että Ämkoolla ei ollut kättä, ja että hän oli aivan verinen. Mutta se silmien hohto. Snowman tiesi, että jotain oli pahasti pielessä.
Ei sillä, oli hän ennenkin nähnyt luotettavien tovereidensa suorastaan villiintyvän. Joskus takavuosina, kun Snowie, Paacs ja Guardian olivat olleet taistelemassa Visorak-laumaa vastaan, oli sininen Skakdi-admin jollain selittämättömällä raivolla vastannut hämähäkkien hyökkäykseen. Snowman muisti lähinnä punaisen välkkeen, ja sen, kuinka Paacs oli miltei menettänyt toisen jalkansa. Se oli kuitenkin ollut täysin eri juttu, Guardian ei ollut muuttunut täysin, suuttunut vain.
Sitä paitsi, oli hänellä aika hyvä syykin suuttua. Hänen oma vanha kotinsa oli ansoitettu, me selvisimme portaikosta hengissä ainoastaan hyvällä tuurilla ja kovilla traumoilla. Lisäksi Visorakien väijytyksen takana oli Guardianin vanha aseveli. Ja vaikka se muistetaankin viimeisenä kertana, kun Guardian otti Klaanilaisia mukaansa Zakazille, naureskelemme kolmistaan jutulle useinkin kahviossa yön pimeinä tunteina.
Tämä ei selvästikään ole niitä juttuja.
Snowman näki ilman kiikariakin, että Ämkoo surmasi taas yhden Nazorakin, vieläpä harvinaisen brutaalilla tavalla. Ehkä lumiukko oli vain ollut poissa kenttähommista liian pitkään, tai sitten hän tosiaan oli liian pehmeä, mutta Ämkoon toiminta kuvotti häntä. Vatsaa väänsi ja päätä särki.
Ei. Taas tätä. Ei!
Synkät ajatukset synkistyivät, ja Snowmanin pää tuntui halkeavan. Näky ystävästä tekemässä noita murhia, kipu, väsymys, yksinäisyys. Lumiukosta tuntui, että hän ei kestäisi enää. Edes hänen positiivinen energiansa ei riittänyt. Silloin hänen päässään pimeni täysin.
Kaikkialla oli mustaa. Ja kohinaa. Lumiukko koetti ymmärtää. Kipu oli tiessään, mutta tässä oli jotain karmivampaa. Tai ei tässä oikeastaan ollut mitään, missään ei ollut mitään. Ja sekös vasta karmikin. Ainoa asia mustuudessa oli kohina. Kohina merkitsi selvästi jotain. Snowman koetti tarkentaa kuuloaan.
Kohin kohin.
Ei auttanut. Mutta jos olen vajonnut pääni sisään, niin miksen ymmärrä mistään mitään? Mitä kohina on? Ja miksi täällä on niin mustaa?
Snowman keskittyi. Keskittyi parhaansa mukaan. Keskittyminen ei oikein ole vahvuuksiani, ainakaan jos sitä oikein yritän. Tämä vain-
Heti, kun Snowman sai sanoista otteen, hänen silmänsä avautuivat. Hän ravisti päätään, koetti virota kunnolla. Hänen päätään särki taas, mutta vain vähän. Enemmän häntä vaivasi tiedottomuus.
Lumiukko piti kyllä mysteereistä. Ne pitivät elämän kiinnostavampana, ja muistuttivat nöyryydestä. Hän ei vain pitänyt niistä mysteereistä, jotka mahdollisesti aiheuttaisivat hänen ystäviensä kuoleman.
[spoil]Kiitän Guartsuliinia noista kryptisistä sanoista kohinan keskellä.[/spoil]
Matoranpiraatti katsoi eteensä. Hän näki mahtavan, suuren linnakkeen. Se oli kilometrejä pitkä, siellä oli paljon torneja, rakennuksia ja kaikkea muuta. Tätä suurta linnaketta suojasivat valtavat muurit. Matoran tunsi itsensä hyvin pieneksi, ja sitähän hän olikin. Piraatti käveli eteenpäin. Hän huomasi että linnake oli vaurioitunut, mutta se oli korjattu jo suurimmaksi osaksi. Matoran jatkoi kävelyään.
Kun piraatti tuli klaanin eteen, hän katsoi jättimäistä muuria, jossa oli iso portti. Matoran käveli portista sisään. Kun iso rautaportti oli ohitettu, matoran jatkoi kävelyään. Kohta hän seisoi klaanin tullissa. "Nimenne?", kysyi virkailija. "Nimeni.. Niin, nimeni...", Matoranpiraatti mietti. "Nimeni on Notfun. Kapteeni Notfun." "Minusta tuo ei ole kovin hauskaa. Kirjaan sinut järjestelmäämme nimellä Notfun. Tervetuloa bioklaaniin, herra Notfun", ilmoitti virkailijarobotti. Notfun käveli muurien sisäpuolelle. "Hitto, nuo saattavat saada nimeni selville.. Tuskin tätä nimeä otetaan vakavasti ainakaan kauaa.."
"Suuri Figge haluaa teidät! Teidän on toteltava!", suuresta majasta ulos tullut Matoran huutaa. Sillä on päässään kuolleesta Fikousta tehty päähine.
"Totelkaa ylipappiamme! Figge haluaa teidät!", Matorankuoro huutaa.
"Voisitteko olla hetken hiljaa, näettekö että taistelemme?", Matoro huutaa takaisin huomoimatta sen kummemmin mitä Matoranit olivat sanoneet.
Hän väistää valtavan, oranssin Fikoun piikikkään raajan iskun.
"Tämä otus näyttää olevan noille Matoraneille jokin jumalolento...", Summerganon ajattelee ääneen väistyessään olennon iskun.
"Viis siitä. Meillä on tärkeämpää tekemistä Xialla, ja tämä otus ei estä sitä!", Killjoy huutaa ja nostaa korkeutta raketeillaan. Hän tulittaa olennon kuorta ja päälakea salamoilla.
Suuri hämähäkki astuu muutaman askeleen taaksepäin rauhoittuen. Se pysähtyy.
Klaanilaiset ihmettelevät tilannetta.
Fikou alkaa äännellä oudosti.
Matoron päätä särkee aina vain kovemmin. Hän tajuaa olennon erittävän jotakin yliääntä joka vaurioittaa aivoja.
"Hiljentäkää se!", Matoro yrittää huutaa. Kaikki neljä Klaanilaista ovat ongelmissa. Kaikilla on sama tunne: pää meinaa räjähtää. Matoranit ovat pyörtyneet jo.
Killjoy säätää puvustaan korvien(tai jonkin vastaavan) kohdalle suojat ja syöksyy kohti Fikouta.
Fikou miettii pähkinän kokoisissa aivoissaan jatkaako äänetlyään jotta Klaanilaiset menettävät tajuntansa vai suojautuuko ylhäältäpäin syöksyvältä haarniskoidulta olennolta.
Se ei ehdi päättää, ennekuin Killjoyn jalat osuvat Fikoun päälakeen. Punamusta soturi jatkaa liikesarjaansa huitaisten liekkimiekallaan Fikouta päähän ja vapautaten vahvan sähköshokin olentoon. Fikoun jalat pettävät alta ja se kaatuu maahan sähköshokin seurauksena.
Matoro, Kapura ja Summerganon nousevat ylös helpottuneina. Matoranien ylipappi, joka oli suojassa majassaan, osoittaa Klaanilaisia ja huutaa "Ne häpäisivät jumalamme! Vangitkaa!"
Samaisesta majasta lähtee juoksemaan sinisessä raskaassa haarniskassa olevia matoraneja suuiren kirveiden kanssa.
"Figge kaarti kostaa teille!", ylipappimatoran huutaa.
"Niin, unissasi!", Matoro huutaa.
"Mitä jos suoritettaisiin taktinen vetäytyminen? En pala halusta hoidella noita Matoraneja.", Summerganon sanoo.
"Mainio idea.", Kapura toteaa. Laskeutunut Killjoy viittoo tietä rannalle Gukkojen luo. Neljä Klaanilaista juoksevat rannalle matoranien heittokirvessateessa. He nousevat nopeasti Gukoillaan ilmaan jättäen heinäsaaren taakseen.
Suunnitelma oli valmis, aseesta olisi tarkoitus tulla hieman isompi kuin pistooli, mutta sen olisi tarkoitus antaa yhtäsuurta tulivoimaa kuin kiväärillä saisi.
Jaahas... tulee iso ongelma tuneka sellainen koneisto tämän sisään...
Kenties voisin... Blaa, blaa, niin sillä lailla se voisi toimia.
Toa etsi jostain romukopasta rikkimenneen kiväärin.
"Keneköhän tämäkin oli ollut (Näin kaikkien tiedoksi kyseessä ei ole Vartijakivääri)".
Glatorianking otti laukaisinlaittteen pois kivääristä ja rupesi rakentamaan aseensa runkoa, sitten häna asetti sen siihen ja lisäsi jotain asioita, mukaan lukien ammussäiliön, joka oli täynnä kellertävää ainetta, sitten hän suojasi sen.
"Valmista!"
Testilaukauksen aika
Toa ampui ampui aseellaan ikkunasta Pihalla olevaan puuhuun, siihen tuli syvä syöpynyt reikä, joka vain jatkoi matkaansa, lopulta puu kaatui ja aine pysähtyi vasta nurmikkoon.
"Ups."
Toa lisäsi aineeseen vettä. nyt se syövytti tarpeeksi hilliintyneesti.
"Hienoa, nyt mahdolliset harhalaukaukaukset eivät ole tappavia."
Kapteeni Notfun käveli bioklaanissa kunnes oli perillä paikassa, josta pystyi varata huoneita. Notfun aikoi varata itselleen asumuksen.
"Haluaisin varata itselleni asunnon tästä linnakkeesta, olisiko se mahdollista?", Piraatti kysyi.
"Kyllä, on se. Sinun pitää näyttää vain jäsenkorttisi", virkailija vastasi.
"Selvä.. Onkos se tämä joka annettiin vastaanotolla?", Notfun kysyi.
"Kyllä, on se se."
Notfun kaivoi taskuaan jonkin aikaa, sieltä tippui luotipussi, pari kolikkoa ja nappi. Notfun nosti ne ja asetti tiskille kortin johon hän oli kaivertanut jokusia asioita ja värjännyt ne punaisiksi.
"Tässä lukee että ammattinne on.. Pirarti..", Virkailija luki.
"Se on piraatti", Notfun vastasi nopeasti.
"...Merirosvo..?", Virkailija sanoi hämmentyneenä.
"Eheh.. Köh.. Niin.. Köh eh.."
"No... Tervetuloa uuteen asuntoonne. Se sijaitsee tämän navigaattorin osoittamassa paikassa. Navigaattori muuten räjähtää kun olet kohteessa", Virkailija kertoi ja Notfun käveli pois.
Gagggulabio istui pienen pöydän toisessa päässä. Huone oli muuten melkein pimeä, pöydän yläpuolella roikkuvaa lamppua lukuun ottamatta. Huoneen ovi avautui. Mustahaarniskainen, kasvomaskia yllään pitävä, vähän Toaa pidempi hahmo astui sisään. Gaggulabio viittoi paria vartiaSkakdia jäämään ulkopuolelle. Ovi suljettiin hahmon perässä tämän astuessa sisään ja istuunnuttua tuolille. Gaggulabio katsoi hahmoa vähän aikaa. Tämän kasvomaskin viiltomaisen visiirin takaa pilkisti punertava hehku.
"Öhöm, tietänet, miksi kutsuin sinut tänne", Gaggulabio aloitti puhumisen.
"Kaipaat palveluksiani, muita syitä minun näkemiseeni ei juuri ole, paitsi jos on turhautunut elämäänsä, tajuat kai", hahmo vastasi, "saanen tiedustella millaisesta tapauskesta olisi kysymys?"
"Kyllä.", Gaggulabio aloittaa. Hän venyttää sormiaan pöydällä ja hymyilee. "Sinun pitää hankkia eräältä minulle tärkeä esine ehjänä."Gaggulabio selaa pöydän papereitaan. Hän näyttää vanhaa paperilappua. "Näet tuon henkilön? Tiedustelumme selvitti että hän saapui juuri Klaaniin. Etsimäni esine on todennäköisesti hänellä. Pieni koeputki. Vihreää nestettä. Oletan että onnistunee?", Gaggulabio sanoo ja ojentaa kuvan vastapäätä istuvalle palkkasoturille. Hahmo tarttui kuvaan mekaanisella kädellään poimien sen pöydältä.
"Ei juuri haastetta. En varmaan saa tietää mikä tuossa putkessa on niin tärkeää", hahmo sanoi tarkasteltuaan kuvaa jonkin aikaa, "tahdotteko saman tien koko hyypän pois päiviltä?"
"Saat täysin vapaat kädet hänen suhteensa. Mutta toivon, että aiheutat kipua.", kultamusta Skakdi sanoo. Hänen suuri purukalustonsa vääntyy hymyyn jälleen.
"Kipuv tuotto ei ole mikään ongelma, sen taakan. Entäs palkkio", hahmo kysyy uteliaalla sävyllä. Skakdi nostaa kookkaan rahasäkin pydälle. Hahmo tuijottaa säkkiä hetken. "Lopetetaan", hahmo lausahtaa vänipitämättömästi. Skakdin hymy haihtui nopeasti. "Tällainen tehtävä on liian mitätön ansioideni mittapuulla", hahmo sanoi ylevästi. Hän käänsi tuoliaan joitakin kummeniä astetia, nostaen jalkansa pöydälle. Hän kaivoi selästään olevasta jemmastaan paperivihkosen, alkaen selailla sitä. "Katsotaampas, keikka Eteläisellä mantereella, palkkio..." Gaggulabio keskeytti hahmon puheen paiskaten toisen, hieman isomman rahasäkin pöydälle. Hahmo tuiotti kahta rahasäkkiä hetken, kääntäen katseensa takaisin vihkoseensa. "Keikka Daxialla..." Kolmas rahasäkki. "Keikka Xialla..." Neljäs rahasäkki. Gaggulapion kärsivällisyys oli lopussa. Hänen kasvoistaan oli erotettavista lievää punotusta. Tumma hahmo oli jälleen kääntämässä katseensa vihkoseensa, kunnes raivon äärirajoilla oleva Gaggulabio heitti pöydälle kolikon... "Milloin aloitan", hahmo kysähti, laittaen vihkon takaisin selkäsäilöönsä.
[spoil]Kirjoitimme Matoron kanssa hahmojen dielogin kaksistaan.[/spoil]
Memuk katseli vieressään pedillä makaavaa kuolevaa Kiven Turaga Onekia, jonka panssari oli jo viikkoja aikaisemmin alkanut murentua ja mekaaniset osat hajota. Turagan hengitys oli vaikeaa ja sydänvalo välkkyi kun kuoleva Turaga pinnisteli tautia vastaan.
Memuk muisteli viimeaikojen tapahtumia. Puolet kylästä oli sairastunut outoon tautiin, joka irroitti panssarit ja mekaaniset osat, jättäen vain lihaskudoksen rauhaan. Ympäri pientä kylää oli sairaita, jotka sairastuttivat heitä hoitamaan tulleet kyläläiset. Memuk arveli että sairaus johtui vedestä jota kyäläiset keräsivät joesta. Hän itse oli terve, koska ei koskaan juonut joen vettä, koska uskoi sen olevan Pahan Hengen kiroama.
Memukin hopeiselta Kirililtä putosi kyyneleitä kun hän katsoi kuolevaa Turagaansa. Turaga köhi metallinkappaleita suustaan ja hänen naamionsa mureni jauheeksi, samalla kun hänen sydänvalonsa valo hiipui ja ruskea Turaga pääsi rauhaan.
Memuk lähti ulos Turagansa mökistä. Olisi aika jättää tämä kylä ja etsiä syy sille mikä oli sairastuttanut hänen veljensä ja siskonsa. Sillä se jokin saisi maksaa ja kalliisti.
Bio-Klaanin linnoitus
Umbra oli etsinyt Guardiania jo kauan muttei ollut löytänyt Plasman Skakdia, sen sijaan hän päätti lähteä Keetongun telakalle kysymään aseita Zyglakeja vastaan.
Umbra asteli tietä pitkin Keetongun telakkaa. Hän marssi rivakasti Fikou Qewan hyppiessä perässä.
Pian kaksikko olikin jo Keetongun verstaan ovella. Kaksi oranssimustaa Onu-Matoran-vartijaa oli vartioimassa ovea.
"Et pääse tästä jos et kerro!" Hunaa kantava aloitti huutamisen.
"Kuulkaa kaverit. Olen Umbra, Bio-klaanin moderaattori", Umbra aloitti kun Hunaa kantava keskeytti.
"Umbra ei ole violetti! Hän on keltainen!" Hunaa kantava kailotti.
"Emme päästä sinua ennen kuin pystyt todistamaan passillasi että olet Umbra!" Mahikia kantava Matoran kailotti.
"Kuulkaa. Minulla ei ole passia tai mode-kiveä tai mitään muutakaan millä voisin todistaa olevani Umbra. Teidän pitää vain uskoa minuun", Umbra sanoi ärsyyntynesti, purren hammastaan. Nämä kaksi yli-innokasta Onu-Matorania olivat käymässä hermoille.
Umbra alkoi ladata pientä painovoimaiskua, joka tainnuttaisi vartijat ja avaisi oven, mutta huutojen herättämä Keetongu tuli ovelle.
"Mitä täällä melskataan!" keltainen kyklooppi kailotti. "Enkö saa edes levätä rauhassa?!"
Onu-Matoranit menivät kalpeiksi kun Keetongu mylvi heille. Kyklooppi katsahti Umbraa.
"Ai terve Umbra. Sinuakin näkee. Aika päheä uusi lookki", Keetongu sanoi. "Mikä tuo sinut telakalle?"
"Tarvitsen jotain mitä sinulla voisi olla. Saanko tulla sisään?" Umbra kysyi, Fikoun hyppiessä Keetongun jalkaa vasten.
Keetongu nosti Fikoun kädelleen ja lähti johdattamaan Umbraa haarniskoidensa luokse.
"Mitä siis oikeasti tarvitset?" Keetongu kysyi, katsoen Umbraa.
"Tarvitsen jotain Zyglakeja vastaan", Umbra kertoi. "He ovat vieneet erään aseen jota kutsutaan Ulottuvuusporttitykiksi. Se on ainut keino päästä takaisin kotiin", Umbra kertoi.
"Kotiin? Eikö Klaani olekaan kotisi?" Keetongu kysyi ihmeissään.
"En ole tästä maailmasta", Umbra kertoi. "Pitkä tarina, jonka voin kertoa joskus. Haluaisin päästä hakemaan tykkiä. Olisiko jotain joka tehoaisi Zyglakeihin jotka menivät sisämaahan?"
"Hmm..." Keetongu mietti ankarasti. Hän oli kuullut että Zyglakeilla oli sisämaassa rakennettuna vedenalainen tukikohta. Jos huhut pitäisivät paikkansa siellä tarvittaisiin vedessä toimivia aseita.
"Olen kuullut että Zyglakien tukikohdat ovat usein veden äärellä", Keetongu aloitti. "ja tiedän että he ovat immuuneja elementaali-iskuille", hän kerto. "Joten tulepas katsomaan tätä."
Keetongu otti keltaisen haarniskan, jonka Umbra laittoi ylleen. Hänen selkäänsä tuli kaksi turbiinia, joiden asentoa pystyi muuttamaan mielen voimalla ja jalkoihin keltaiset suojukset.
"Tämä on Mahri-Mechahaarniska", Keetongu selitti. "Tämä kerää ilmasta vettä ja iskee sitä kovalla paineella, jolla voi tuhota jopa kiviä. Vedenalla tämän avulla pääsee todella kovaa ja tämän laitteistojen avulla puku kerää käyttäjälle ilmaa veden alla. Tähän sisältyy myös linssi."
Umbra koetti liikkua haarniskassa. Liikkuminen oli varsin vaivalloista, koska haarniska painoi paljon, mutta sitten hän muisti painovoiman hallintakykynsä. Keskittäen mielensä haarniskan painon keventämiseen, Umbra sai siitä höyhenen kevyen.
"Mitä sinä teit tuolle että siitä tuli noin kevyt?" Keetongu kysyi Umbralta kun hän alkoikin juosta haarniska päällään ympäri telakkaa.
"Pieniä painomuutoksia", Umbra vastasi. "Hei, tiedätkö sinä muuten ketään joka voisi lähteä kanssani etsimään tykkiä?"
"Glatorianking on usein sanonut haluavansa lähteä Klaanista omaan maailmaansa. Kysyppä häneltä josko hän haluaisi tulla mukaasi", Keetongu kertoi. Umbran Fikou hyppäsi Keetongun kädestä ja lähti juoksemaan Umbran perään kun Umbra huusi kiitokseksi Keetongulle ja lähti telakalta Klaaniin etsimään Glatoriankingiä.
Umbra juoksi nopeasti ovesta, jättäen jälkeensä ne samat Matoran-vartijat jotka huusivat kaiken sanomansa. Umbra juoksi niin kovaa että unohti Mahri-haarniskansa olevan tekokevyt ja voimien vaikutus lakkasi, jolloin Umbra alkoi laahustaa, koska muutos oli nopeaa.
"Pitää muistaa käyttää voimia tähän pukuun aina välillä", Umbra puheli itsekseen, jatkaen juoksemista outo puku päällään kohti linnoitusta. Glatorianking pitäisi löytää.
"Mistäköhän minä löytäisin sen Toan..." hän puheli kun huomasi ikkunasta Glatoriankingin hopeisen Avohkiinmuotoisen naamion. Umbra käytti painovoimavoimiaan keventäen itseään Fikou sylissään ja näytti siltä kuin hän olisi leijunut linnoituksen ikkunattomasta ikkunasta sisään.
"Glatorianking otaksun?" Umbra huikkasi kun hän rymisi lattialle ikkunasta. Glatoriankingin lähellä olleet Matoranit lähtivät kauhuissaan pakoon kun outo hökötys rymisi lattialle Fikou sylissään.
"Olet oikeassa, Umbra?" Gekko kysyi kummastuen. "Mikä tuo sinut tänne?"
"Eräs ase nimeltään ulottuvuusporttitykki, jonka avulla voisin päästä kotiini", Umbra sanoi. "Keetongu kertoi että sinäkin olet halunnut päästä takaisin omaan maailmaasi, joten ajattelin että voisit olla halukas lähtemään etsimään asetta kanssani Zyglakien sisämaatukikohtaan. Tehtävästä on tulossa aika vetinen", Umbra kertoi.
"Voin lähteä mukaasi, sainhan juuri tehtyä tämän hienon aseen", Gekko kerskaili aseellaan, Umbran kiinnittämättä juurikaan huomiota aseeseen.
"Hyvä, nyt lähdetään. Zyglakit ovat voineet saada jo selville aseen käyttötarkoitukset", Umbra sanoi, ottaen Gekkoa kädestä kiinni ja lähti juoksemaan Klaanin käytäviä niin lujaa kuin ilman rullaluistimia tai valonsäteeksi muuttumiskykyä taisi.
On myöhä iltapäivä. Aurinko laskee mereen muutaman tunnin kuluttua.
Neljä Klaanilaista on lentänyt gukkoineen jälleen monta tuntia. Heinäsaaren jälkeen ei ole näkynyt ainuttakaan saarta.
Saaren tapahtumat on kerrattu moneen kertaan. Hullu matoranheimo joka palvoi Figge -nimistä jättiläis-Fikouta. Ei sen erikoisempaa.
Myös suunnitelma Xialle oli käyty monesti läpi. Yksi heistä neutraloisi vastassa olevan Metsästäjälinnakkeen puolustuksen. Killjoy etsii Purifierin ja hankkii avainkortin. Matoro, Kapura ja Summerganon hankkivat Nimdan palat TSO:n linnakkeesta.
Kuulostaa helpolta. Mutta se ei tule olemaan sitä.
Zakaz, vuosituhansia sitten
Jykevä hahmo kävelee rakennusken vaaleilla käytävillä. Hänellä on kädessään lasinen koeputkialusta.
Kanohi Jutlinia kantava olento avaa oven ja astuu vehreään metsään. Makuta poistuu suuresta laboratoriorakennuksesta kohti paikallista Skakdikylää.
Makuta tunnetaan nimellä Spiriah, mutta nimi ei ole vielä epäonnistumisen synonyymi. Tämä Makuta on päättänyt kokeilla erilaisia Makuta-viruksia paikalliseen väestöön. Nössö-Skakdit ovat rauhanomaisia ja voimattomia. Teen niistä tehokkaita sotureita Veljeskunnalle ja saan viimeinkin kunnioitusta!, makuta ajattelee matkalla kylään.
Zakaz, vuosituhansia sitten mutta vähemmän vuosituhansia sitten kuin edellinen.
"Etsikää! Se löytyy vielä!", jokin vihreä Skakdi karjuu kiven päältä. Useita raavaita Skakdeja lapioi ja hakkaa kiveä sekä valkotiilen jäänteitä. Spiriahin laboratorio oli joskus sijainnut täällä. Parin sisällissotavuoden jälkeen paikka oli raunio. Spiriah oli paennut maanpakoon ja Skakdit raunioittavat kilpaa saarta.
Gaggulabio kävelee työmaalle. Aurinko porottaa suoraan taivaalta. Eroosio on kuluttanut maata ja kalliota. Puut ovat kadonneet ja tuuli kuljettaa hiekkaa pitkin saarta.
Skakdijohtaja, tai silloinen kapteeni, pyyhkii hiekkaa otsaltaan ja mittailee paikkaa.
Hän tietää että Spiriahilta jäi saarelle ainetta jolla hän geenimuunteli Skakdeja. Ja se on kaiken järjen mukaan edelleen näissä raunioissa.
Voyager tuli sisään ovesta. Hän heitti aseensa sohvalle ja asettui makaamaan sängylle. "HOHHOHOIJAA".
Aamulla kun hän heräsi, hän kuuli kolauksen. Aamu-Klaani tuli postiluukusta kynnykselle. Voyager nousi vaivalloisesti sängyltä ja haki lehden. Siinä luki: Nazorakien porukka kulkemassa Klaania kohti Mt. Ämkoon itärinteitä pitkin.(Se porukka ei muuten ole mikään pikkuporukka, mutta ei se ole mikään armeijakaan.) "Taidan lähteä sinne". Voyager ajatteli. Hän otti aseensa ja lähti ulos huoneestaan.
Neljän klaanilaisen joukko katsoi gukkojensa selästä, miten auringon viimeiset säteet lankesivat meren ylle. Heidän piti matkata öisin, mutta nyt he olivat jo matkassa Fikou-viivytyksen vuoksi.
Maisema oli kaunis ja heille tuli hetkeksi raukea olo. Mutta tehtävä palasi pian heidän mieleensä. Saaria ei juuri näkynyt, mutta vielä jonkin aikaa lennettyään alkoi pieniä kivisiä luotoja ja kalliosaaria tulla näkyviin. Summerganon suuntasi katseensa kauas eteenpäin ja oli erottavinaan jotain horisontissa. Se saattoi olla saari, tai sitten ei. Se tuntui vain välähdykseltä, mutta Summerganon ja muut tunsivat, että mitä edemmäs he nyt menivät, sitä vartioiduimmille vesille he tulivat. "Laskeudutaan pian jollekin kalliosaarelle, jotta voimme kartoittaa tilanteen ja lepuuttaa ratsuja.", sanoi Killjoy. Määränpää lähestyi ja hänen äänestään saattoi kuulla päättäväisyyden.
He lensivät vielä jonkin aikaa ja laskeutuivat sitten pienelle kalliosaarelle. Oli oudon hiljaista ja kaikki tuntuivat hieman rauhattomilta. "Viimeinen taival alkaa, käydään vielä käytännön asiat läpi ja annetaan vielä viime hetken vinkkejä toisillemme.", Killjoy puhui.
"Viivytyksen vuoksi meidän lienee parasta pitää Xian rannoille päästyämme melkoista vauhtia ja kiirehtiä linnakkeelle mitä pikimmiten.", Matoro totesi ja muut nyökkäilivät.
Hetken vielä keskusteltuaan ja henkeä vedettyään he nousivat gukkojen selkään ja aloittivat viimeisen taipaleen kohti Xiaa.
Umbra ja Glatoriankin taivalsivat metsikössä vaivalloisesti. Matka oli alkanut sillä että he olivat tutkineet maata ja löytäneet Zyglakien jalanjälkiä. Kaksikko oli päättänyt lähteä seuraamana jälkiä määränpäähän, joka mahdollisesti olisi Keetongun mainitsema tukikohta.
"Miksi tykki on sinulle näin tärkeä että lähdet kanssani surman loukkuun?" Glatorianking kysyi Umbralta, kun tämä hyppäsi kaatuneen puunrungon ylitse maahan. Fikou kirmasi ympäri metsän puita, luoden seittejä joita pitkin pääsisi puusta puuhun.
"Tulin sen avulla tähän maailmaan, ja sen avulla aion lähteä takaisinkin", Umbra kertoi, kävellen eteenpäin. Glatorianking juoksi hänen perässään höyryn noustessa mechapuvustaan.
Glatorainking ja Umbra kävelivät läpi metsän kosteat puun lehdet tuntuivat epämiellyttäviltä haarniskaa vasten niinkuin jalkojakin, mutta Gekolla ei ollut valittamista, hänellähän ei ollut "omia" jalkoja
Pieni savu tuprusi kauempana, jäljet johtivat samaan suuntaan. Äkkiä syntyi kuvottava haju ja se haisi-
"Ruumiita.", GK sanoi rauhallisesti.
Leiri alkoi näkyä sitä mukaa kun haju lisääntyi.
"Odotin kyllä punaista mattoa ruumiden sijaan.", Umbra sano nähtyään ensimmäisen ruumiin.
Valkoinen, ruumis jossa ei ollut enään toista kättä ja hän näytti tuijottavan taivaalle, mutta oli vaikeaa sanoa sitä koska toinen silmä puuttui.
Zyglak leiri
Umbra ja GK olivat tulleet haisevaan leiriin. Siellä oli oli lisää ruumiita ja myös ruoan tähteitä.
"Ovat lähteneet vasta vähänaikaa sitten, tähteet ovat melko tuoreita.", Umbra totesi.
"Nuotiokin palaa vielä", GK lisäsi.
Leirissä oli myös pylväitä, niissä roikkui Ortoneita ja Matoraneita lävistettynä.
"En tiedä vihaanko enemmän Nazorakeja vai Zyglakeja", GK lisäsi nähtyään muusiksi hakatun Ortonin.
"Tule jatketaan matkaa seurataan jälkiä niin pääsemme järvelle.", Umbra sanahti.
"Toivon totisesti, että vesi vie pois tämän hirveän hajun, eikä yhtään haittaisi nähdä vaihteeksi jotain elävää... siis jos ei lasketa hyönteisiä.", Glatorianking sanoi katsoessaan Kärpäsraheja jotka pörräsivät ruumiiden ympärillä.
Glatorianking ja Umbra olivat juuri ohittaneet haisevan Zyglakien leirinuotion, jolla liskomaiset olennot olivat syöneet Matoraneja ja Ortoneja joita olivat tappaneet ja paistaneet nuotiolla. Kaksikko oli ohittanut leirin nopeasti koska eivät halunneet olla tekemisissä ruumiiden kanssa.
"Tiedäthän sinä että järvitukikohdalle on matkaa?" Umbra kysyi Glatoriankingiltä, joka vältteli vesilätäköihin astumista.
"Kuinka pitkä matka sinne oikein on?" Valkoinen Toa vastasi, katsahtaen Umbraa. Fikou oli hypännyt kumpareelta Umbran olkapäälle.
"En tiedä tarkkaan, mutta tiedämme olevamme perillä, kun olemme perillä", Umbra vastasi.
Kaksikon kävellessä metsän puut tuntuivat käyvän yhä pahaenteisimmiksi ja pelottavammiksi. Havupuut muodostivat tiheitä ja synkkiä kohtia ja neulaset varisevat märät neulaset tarttuivat kaksikon haarniskoihin.
Kun tuli niin pimeää että kumpikaan ei nähnyt eteensä ja he kompastelivat puiden juuristoissa, Umbra muutti värinsä keltaisiksi ja sytytti etusormeensa valon.
"Tulkoon valo!" Umbra kuulutti ja valo tuli.
Kaksikon suut loksahtivat auki. He olivat päätyneet suuren puun juurelle jonka runko oli täynnä oranssia, läpinäkyvää, ja osin kovettunutta pihkaa.
Se mikä heitä eniten hätkähdytti oli se että pihkassa oli vangittuna joukko Nazorakeja, aseet käsissään ja valmiina sotaan. Jokin oli onnistunut vangitsemaan torakat pihkaan salaman nopeasti ja siihen torakat olivat jääneet. Vangittuina aikakapseliin tulevien sukupolvien ihailtaviksi.
"Jos jokin on saanut noin monta Nazorakia vangittua tuohon pihkaan", Glatorianking sanoi. "En tohdi ajatella mitä se voisi tehdä meille"
Umbran Fikou oli hämmentynyt pihkan hajusta ja alkoi kiipeillä puun runkoa pitkin kohti vastustamatonta oranssia mönjää...
Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.
Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.
"Kohta perillä", lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. "Jäänkö odottamaan?"
"Mieluiten", Avde sanoi. "En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?"
Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. "Ei näy."
"Hmm", Avde äänteli hieroen leukaansa. "Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?"
Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.
Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi.
Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.
Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli.
Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.
Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.
Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin.
Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.
Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.
Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta.
Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.
Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.
"... Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat", Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.
Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. "Missä...'Feterrasi' ovat?" Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.
"Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle", Avde vastasi napsauttaen sormiaan. "Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat."
Avde piti pienen tauon.
"Totta kai, rakas Avde" ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. "Mutta voit kutsua minua 'Zorakiksi'. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia."
Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. "Hyvä on sitten, Zorak. Zorak...Arstein?"
Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.
Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen. "Zorak von Maxitrillian Arstein VIII."
Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä.
"Zorak von Maxitrillian Arstein...kahdeksas?" Zorak hymyili taas.
"No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas", Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, "mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?"
"Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet", Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.
"Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?"
"Milloin en ole tarvinnut?" Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.
"Ehkä Nynrahilta?" Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen.
Avde naurahti hieman. "Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista."
"Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava...tärkeysjärjestykseen."
"Ehkä hän pärjää", Avde sanoi. "Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa."
Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään.
"Tiettyjä... hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti."
"Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois."
Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu'utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.
"Niinkö?" Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. "Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?"
Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. "Oletko pelannut shakkia, Zorak?"
Zorak hymyili taas Avdeen päin. "Paljon enemmän kuin voit kuvitella", hän vastasi.
Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan.
Avde laski laudan pöydälle ja liu'utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti.
"Olen yllättynyt", Avde sanoi, "mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa."
"Se on totta", Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu'utti laudan takaisin Avdelle. "Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä."
Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. "Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa."
"Olet aivan oikeassa, rakas Avde", Zorak sanoi tehden siirtonsa. "Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?"
"Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä", Avde sanoi. "Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak."
Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. "Tässä on Klaani", Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, "ja tässä on Allianssi." Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen.
"Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?"
Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle.
Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.
Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.
* * *
Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti.
Tämä siirto toimi varoituksena "ystävälle". Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.
[spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%.
Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]
Gahlok Va keräsi kokoon silminnäkijähavaintoja Klaanin viimeisimmästä ja historian pahimmasta hyökkäyksestä. Kaksikymmentä olentoa oli saanut surmansa yön aikana kun suuri varjo-olento, Salaman Toa ja joukko mekaanisia tappajarobotteja ja pieniä robotteja oli hyökännyt linnoitukseen.
Vaehranin kanssa kaksikko oli käynyt haastattelemassa vuodepotilaita ja muita klaania asuttavia olentoja, saadakseen kattavan kuvan yön tapahtumista.
Gahlok Van elementtikeihäs loi valkoista energiaa, kun hän kirjoitti kivitauluille tietoja.
"Hmm... Paikka Bio-Klaani, aika muutama päivä sitten... " Gahlok Va mutisi, kirjoittaen tietoja tauluun. Hänen vierellään Vaehran järjesteli kivitauluja jotka kertoivat hyönteisraheista.
"Tuntuuko sinusta että tämä Av-Matoranien tekemä uusi sisustus on todella typerä?" Tulen Toa kertoi GVlle, kun tämä istui lattialla kivitaulu sauhuten.
"En itsekään pidä näistä seinistä", Gahlok Va sanoi, katsahtaen Vaehrania. Tulen Toa oli noussut isoille tikkaille laittamaan kivitauluja hyllykköön, mutta kuinka ollakaan yksi tikkaiden askelmista oli rikki ja punahopeinen Toa putosi alas askelmia ja kivitaulukasa tippui hänen päällensä.
Käyttäen telekineettisiä naamiovoimiaan, Vaehran laski kivitaulut lattialle hänen viereensä, jonka jälkeen hän käytti voimiaan laittaakseen ne takaisin paikoilleen.
"Joskus unohdan että tämä naamiohan on Matatu", Vaehran sanoi hymyillen, hieroen samalla kipeää kyynerpäätään.
Gahlok Valle oli tullut ongelma. Hän ei keksinyt millä nimellä kutsuisi niitä tappajarobotteja, jotka hyökkäsivät Klaanin kimppuun yöllä ja joita vastaan hekin joutuivat taistelemaan.
"Hei Vaehran, mitä nimeä käyttäisin niistä roboteista joiden panssarissa on kirjaimet Z.M.A?" Gahlok Va kysyi, nousten seisomaan lattialta.
"Etkö saanut mitään tietoja olentojen mahdollisesta nimestä?" Vaehran kysyi mutristaen kulmiaan.
"Sain vain kerättyä paljon informaatiota olentojen voimista ja aseistuksesta sekä tietoja olentojen ruumiinrakenteesta. Silminnäkijähavainnot kertovat että isojen robottien mukana tuli pieniä olentoja, jotka oli helpompi voittaa. Nimestä tai siitä mistä nämä robotit tulivat ei ole mitään tietoa", Gahlok Va kertoi.
"Sovitaanko että kutsumme robotteja Rautaisiksi tappajiksi? Se sopisi hyvin olentojen luonteeseen?" Vaehran ehdotti.
"Hyvä on VT", Gahlok Va sanoi, kirjoittaen otsikkoa artikkeliin.
Ma Wetin tunneliverkosto, pieni Ortonien kylä
Pieni kylä maanalla. Kylä jossa asuu joukko Ortoneja, Matoranien kaukaisia sukulaisia. Valokivet ja sienet tuovat valoa tähän pimeään luolaan ja Ortonit hoitavat askareitaan teräkaivajien ja monien muiden maanalaisten rahien avulla. On rauhallista, tai niin rauhallista kuin porien yleensä. Rauhaa ei kuitenkaan kestä kauan.
Tulvavesi syöksyy läpi kylän. Kyläläiset kamppailevat virtaa vastaan, joka vie mukanaan talot, kaivosvälineet, Rahit, kaiken. Muutama sinnikäs kyläläinen koettaa ottaa kiinni maasta ja seinillä kasvavasta sammalesta. Vettä tulee kuitenkin kokoajan enemmän ja kovempaa, joten nämä vahvatkin menettävät otteensa.
Maan pinnalla, lähellä luolan suuta, johon joen virtaus on käännetty.
"Lähtekäämme metsästämään Mata Nuin lellikkejä!" isokokoinen Zyglak ilmoittaa ja nostaa varsijousensa, joka ampuu murtamissäteitä. "Opetetaan heille etteivät he saa rauhaa koskaan, sillä Ortonien päivät ovat luetut", Zyglak jatkaa, lipoen huuliaan. Kohta päästäisiin taas metsästämään näitä säälittäviä kyläläisiä, joiden saaren Zyglakit valtasivat tuhansia vuosia sitten.
Ryhmä Zyglakeja, noin kaksikymmentä pulahtaa virtaavaan veteen. Liskomaiset olennot ovat tottuneet elämään vedessä ja sukeltavat etsimään saalista. Ortonien kylän täyttäminenv vedellä oli hieno ajatus, koska silloin Zyglakit pystyivät yhdistämään kaksi lempi puuhaansa, Ortonien tappamisen ja uimisen.
Harmaa, isokokoinen Zyglak joka kantoi varsijousta on uinut käärmemäisesti Ortonien kylän läpi. Hän on löytänyt kuolleita kyläläisiä lillumasta taloistaan ja saanut hiukan välipalaa. Rikkoen talonrähjän kappaleiksi, Zyglak saa veden samenemaan. Kädenpala suustaan roikkuen, olento lähtee uimaan syvemmälle luolaan, etsimään mahdollisia typeriä eloonjääneitä kyläläisiä.
Hiukan etsittyään Harmaa löytää etsimänsä. Yksi veden Orton on piilossa hohtavien sienien takana. Zyglak ampuu sienen kappaleiksi, jolloin hohtavaa jauhetta lentää ympäri vettä. Orton lähtee uimaan kovaa vauhtia pakoon ja päätyy pieneen ahtaaseen luolaan.
"Kyllä minä sinut vielä saan", Zyglak sanoo, ampuen murtamissäteitä varsijousestaan. Säteet osuvat luolan kattoon, sinetöiden Ortonin pakoonpääsemisyritykset.
"Kuolet sitten sinne", Zyglak naurahtaa, lähtien etsimään jotain muuta riistaa.
Orton alkaa kaivaa kynsillään luolan seinää, joka osoittautuu huokoiseksi kiveksi. Soraa ja savea tulee veteen, joka tekee kaivamisesta vaikeaa. Sinnikäs sinimusta Rauta kantava kyläläinen tekee kaikkensa päästäkseen pois vedestä.
"Pakko yrittää, tai kuolen kuten ystävänikin", Seriana nimeä kantava kyläinen ajattelee, kaivaen yhä kovempaa. Kivi antaa periksi ja lopulta hän pääsee tunneliin, jonka yläpäästä paistaa valoa.
"Olen vapaa!" Orton huutaa kun hän juoksee tunneliin. Tunneli johtaa sankkaan havumetsikköön, jonne Orton katoaa, jättäen jälkeensä vain hohtavan vanan hohtavaa jauhetta.
Ortonien kylässä Zyglakit ovat tuhonneet kaiken. Liskomaiset olennot ovat rikkoneet Ortonien patsaat Toa Ortoneista, kaikki historiankirjoitukset ja muut mitkä muistuttaisivat tässä luolassa olleesta korkeakulttuurista.
Harmaa ilmoittaa joukoilleen että on aika lähteä. Hänen joukkonsa ovat saaneet tarpeeksi ruokaa ja tekemistä eli olisi vähemmän kapinahenkeä luvassa.
Zyglakit nousevat luolan suusta maalle. Padon virtaussuunta ohjataan taas normaaliksi ja joukko jättää tämän kuolleen kylän rauhaan. Taas onnistunut metsästysretki, Zyglakit ajattelevat kun talsivat kohti järvitukikohtaa.
Metsä, jättimäisten kuusten luona
Umbra ja Glatorianking katsovat kuinka Fikou Qewa talsii kohti pihkaa ja jää siihen vangiksi. Pihkaa alkaa erittymään Rahin päälle ja hätääntynyt Hämähäkki vinkaisee.
Pahempaa on tulossa kun Gekko osoittaa taivaalle. Suuret määrät pihkaa on alkanut sataa maahan ja pian Umbra on ihan pihkassa. Glatorianking on juossut pakoon pihkaa.
"Mitä minä teen. Mitä minä teen?" Glatorianking ihmetteli kun oli eksynyt metsään. Hän ei nähnyt mitään eteensä ja ajatteli vain mitä ystävälleen Umbralle oli oikein käynyt. Hän oli jättänyt Moderaattorin raukkamaisesti yksin kun puista putosi vain pihkaa.
Glatorianking kompuroi juurakoissa, kunnes hän törmää pieneen hohtavaan olentoon.
"Kuka olet muukalainen!?" Glatorianking sanoo, osoittaen aseellaan Rauta kantavaa kyläläistä.
"Samaa voisi kysyä sinulta", heleä naisääni sanoo huohottaen. "Nimeni on Setriana ja pakenin juuri Zyglakeja, jotka hukuttivat kyläni tuolla vähän kauempana", Orton sanoo, ojentaen kynsikästä kättään kohti valkoista Toaa.
Glatorianking puristaa Ortonin kättä, joka on yhä märkä. Kylmä metalli ei tunnu kivalta hänen kädessään, joten GK ottaa kätensä irti puristuksesta.
"Olen Glatorianking Klaanista. Ystäväni päälle tippui paljon pihkaa, jolloin lähdin sitä pakoon, koska ajattelin että se voisi olla jotain ikävää", Gekko kertoi. "Nyt en tiedä missä ystäväni on", hän kertoi murheissaan.
"Oi ei! Pihkaa!" Setriana huusi kuullessaan mitä oli tapahtunut. "Äkkiä. Tule näytän sinulle tien!"
Puiden luona
Umbran jalat olivat ihan pihkassa, ja hän ei pystynyt enää liikuttamaan raajojaan. Fikou oli jo peittynyt suuren Pihkamäärän alle ja rahi ei enää liikkunut ollenkaan.
Umbra oli jähmettyneenä pihkan takia, koettaen liikuttaa raajojaan. "Ei onnistu!" Umbra huusi. Vain hänen suunsa enää toimi kun pihkaa ei ollut kasautunut vielä suuhun asti. Äkkiä Umbra alkoi tuntea itsensä voimattomaksi. Puut alkoivat imeä elinvoimaa Umbrasta ja Fikousta.
[spoil]Selviävätkö sankarimme tästä pihkaantumisesta vai tuleeko heistä meripihkakoruja Allianssille? Se selviää kohta.[/spoil]
Ämkoo nosti ainoan kämmenensä kasvojensa tasalle ja yritti katsella sitä. Huoneessa oli kuitenkin niin pimeää, että kättä tuskin erotti. Jostain kuului vesipisaroiden ääniä. Lattia oli kostea ja kylmä.
Kätensä menettänyt miekkamies asteli lyhyen matkan eteenpäin, kunnes seinä tuli vastaan. Paksujen mustien suonien päällystämä seinusta sykki kiivaaseen tahtiin. Seinään uponnut olento karjui ja yritti repiä itsensä irti.
Ämkoo kosketti seinää kädellään ja olennon lonkeromaiset kahleet alkoivat väistyä. Mielensä menettänyt Makuta riuhtoi ilmaa hallitsemattomin liikkein ja tarttui lopulta kiinni edessään seisovaan vihreänaamioiseen hahmoon. Huone pimeni entisestään.
- - -
Nazorakien trooppinen tukikohta
Raivotautisin elein eteenpäin syöksyvä Ämkoo väisteli vaivattoman oloisesti häntä kohti ammuttuja zamor-ammuksia. Nazorakit katselivat pelonsekaisen järkytyksen vallassa kuinka punahehkuinen hirviö kohosi nopealla loikalla korkealle ilmaan ja putosi sitten torakoiden etummaisen rivistön keskelle. Torakat yrittivät perääntyä tehden samalla tilaa lähitaistelijoilleen, mutta yksi pienoiskiväärillä aseistautunut nazorak horjahti eikä päässyt pakoon.
Jotkut olivat kuulevinaan Ämkoon hysteerisen karjunnan seasta naurua. Verellä tahritun naamion ilme muuttui vääristyneeksi virnistykseksi kun Ämkoo tarttui kiinni maasta makaavan torakan ylimpiin raajoihin. Sitten Ämkoo potkaisi torakkaa rintakehään, saaden tämän tutisevat kädet irtoamaan paikoiltaan. Nazorak huusi tuskaansa, mutta hiljeni kuitenkin pian Ämkoon myrkynvihreän nyrkin iskeytyessä torakan pään läpi.
Nazorakit tiesivät vallan hyvin, että tukikohdassa riehuvaa hirviötä ei pysäytettäisi kiväärein ja keihäin. Paikalle siirrettiin parasta aikaa huomattavasti raskaampaa kalustoa. Lopulta useampi kevyehkö panssariajoneuvo kurvasi aukiolle, aloittaen välittömän tulituksen.
Rivisotilaat järkyttyivät entisestään huomatessaan, että paikalle saapuneet apujoukot ampuivat heitäkin kohti. Torakat yrittivät parhaansa mukaan väistää kohti kiitäviä räjähteitä, mutta kaikki eivät siinä onnistuneet. Muutama nazorak upposi Ämkoon mukana räjähdysten nostattamaan sankkaan pölypilveen.
Ämkoo syöksyi ulos pölypilvestä, hieman savuten ja entistäkin raivokkaamman huudon saattelemana. Panssaritykit avasivat tulen oitis uudestaan, mutta varjoenergialla pumpattu raivohullu klaanilainen osoittautui ammuksia nopeammaksi. Torakoiden hämmästykseksi Ämkoo ei kuitenkaan syöksynyt suoraan ajoneuvojen kimppuun vaan kaarsi kohti vartiotornia.
"Se aikoo kiivetä ylös!", yksi torakoista huusi.
"Ei...", aloitti toinen.
Päästyään tornin tykö Ämkoo laukaisi kehostaan voimakkaan energiapurkauksen. Jo aiemmassa taistelussa kärsineen tornin perustukset eivät kestäneet ja korkea rakennus lähti kaatumaan.
Nazorakit kiipesivät ulos vaunuistaan niin nopeasti kuin vain kykenivät, mutta eivät siitä huolimatta ehtineet pakoon kaatuvan rakennuksen alta. Sortuva torni nostatti ilmoille voimakkaan jyrinän lisäksi valtavan määrän tomua samalla kun erilaiset puukappaleet lentelivät suuntaan jos toiseen. Kaiken tämän kaaoksen keskellä saattoi kuulla nazorakien sekavia käskyjä ja muita epäselviä huutoja.
Maata pitkin etenevä kaatuvan tornin aiheuttama paineaalto meinasi heittää Lumiukon alas piilopaikastaan. Snowie piteli kaikin voimin kiinni turvapaikakseen valitsemastaan puusta, kunnes ikääntyneen puun läpimätä runko petti ja puu alkoi kaatua. Snowman huudahti, tosin lumiukon huuto peittyi ympärillä vallitsevaan kaaokseen. Sitten hän alkoi pudota.
Sankan tomupilven keskellä etenevä yksinäinen nazorak asteli haparoivin askelin eteenpäin väistellen samalla taivaalta putoilevaa puutavaraa. Torakka erotti juuri ja juuri tovereidensa kaukaiset äänet ja yritti vastata huutoihin. Kukaan ei tuntunut kuulevan.
Nazorak nytkähti ja pysähtyi. Sitten torakka katsoi alas huomatakseen rintakehästään ulos työntyvän verisen käden. Ämkoo kiskoi kätensä irti pidellen yhä kiinni torakan heikosti sykkivästä sydämestä.
"Ghaa... Ghaa... Haa... Haa... Haargh... Haa..."
Ämkoon sysimusta panssari oli muuttanut väriään. Adminin rinkakehä oli alkanut vihertää ja sen halkeilleessa panssaroinnissa saattoi juuri ja juuri erottaa jonkinlaisia kullan vivahteita. Ämkoon jalat ja kädet olivat vielä mustat, mutta niissä näki selvästi parasta aikaa tapahtuvan muutosprosessin.
Ämkoo rojahti ensin polvilleen, muttei pysynyt edes sen vertaa pystyssä kovin pitkään. Ilman Toa makasikin pian vatsallaan maassa yrittäen pysyä tajuissaan.
"Voi piru", Ämkoo kähisi samalla kun hänen toinen silmänsä muuttui kirkkaanvihreäksi.
Umbran, Glatoriankingin ja Fikoun talsiessa metässä kuusten luota pois, jotain tapahtui Umbralle. Hän jähmettyi paikalleen ja hänen silmänsä alkoivat pyöriä villisti hänen päässään.
"Mitä tapahtui?" Glatorianking kysyi, mutta vastausta ei kuulunut. Umbra oli nyt jossain aivan muualla.
KraUmbran saari lähellä Avra Nuita
Joukko Toia hiipi Makutan linnoituksen käytävillä. Umbran ja Delevan johtama Koneiden Toa Zawista, Säteilyn Toa Ahjekista, Tulen Toa Ruthista, Valon Toa Aksta ja Rahien Toa Ulvakista koostuva tiimi oli lähtenyt etsimään Makutan toisesta maailmasta tuotujen Varjo-Toien kaappaamaa Kallioiden Toa Belekiä. (Nämä oudot elementit johtuivat saaren Turagoiden lähettämistä hätäsingaali Toa-kivistä, jotka muuttivat muutaman Matoranin ympäristölleen sopivaan elementtiin.)
Vankityrmien kosteat käytävät olivat epämiellyttäviä ja niissä vilisi kivirottia ja muita pieniä raheja. KraUmbra säilytti vankityrmissä erilaisia vankeja joita ei viitsinyt antaa Zyglak-armeijansa käsiin.
"Meidän pitää hiipiä nopeasti ohi Kameleontti ja Pikaparannusvoimilla varustettujen Rahkshien", keltaista Rurumaista Kanohia kantava Umbra sanoi muille. Ahjek nyökkäsi ja lähti hiipimään varjoissa Rahkshien kimppuun.
Kameleontti Rahkshi, joka vartioi vankityrmiin vievää metalliseinää, huomasi Ahjekin ja muutti tämän värit pinkiksi. Ahjek ärsyyntyi ja iski suuren latauksen säteilyä, joka teki Kraatalle syövän. Kasvaimia tuli läpi Rahkshin haarniskan ja mato kuoli. Toinen Rahkshi heräsi ja iski sauvallaan Ahjekia jolloin tämän lihaskudos repesi, mutta parani ennalleen.
"Etkö tiedä että voimasi on Pikaparannus?" Ahjek kysyi ilkikurisesti, lyöden piikkipallomoukarillaan Rahkshia, jolloin tämän vatsapanssari murtui. Rahkshi aikoi huutaa apua, mutta Delevan ampuma plasmajousi sulatti Rahkshipanssarin kokoon, jolloin Kraata koetti lähteä paikalta.
Ahjek nosti Kraatan maasta ja heitti sen Ruthille. Mustaa haarniskaa käyttävä Tulen Toa Orton poltti Kraatan tuhkaksi puristaessaan sen nyrkkiin ja luomalla sinne liekin.
"Nyt hakemaan Belekiä", Zaw mutisi, iskien konekourallaan ovea. Ovi kaatui rytisten maahan ja joukko Rahksheja alkoi tulittaa Toia. Zaw otti nopeasti komennon yhdestä Kurahkista ja sai tämän laittamaan Lämpönäön ja Laserkatseen Rahkshit taistelemaan keskenään. Säteet lentelivät ympäri huonetta kun viimein Rahkshit ampuivat toisensa kasaksi tomua.
Umbra hyppäsi Zawin vierelle oviaukkoon, ampuen Exo-kanuunastaan valopanoksen. Panos osui Kurahkia, jolloin Rahkshi muuttui valopatsaaksi. Samaan aikaan Zaw oli tähtäämässä yhtä Suojakenttien Rahkshia, joka torjui Umbran tykistään ampumia murtamissäteitä.
Kaksi muuta Rahkshia seisoivat Suojakenttien Rahkshin suojakentän takana. Hidastamisen ja Elastisuuden Rahkshit. Nämä koettivat käyttää voimiaan oviaukossa seisoviin Umbraan ja Zawiin, mutta voimat eivät tehneet paljoa vaikutusta.
Zaw ampui kivääristään koneidenhallinnan elementaalienergiaa, jolloin se rikkoi suojakentän, jota Rahkshi koetti pitää kasassa. Nyt sen toverit jäivät ilman suojaa ja hyökkäsivät sauvat tanassa kohti Umbraa ja Zawia. Zaw iski kyntensä Elastisuuden Rahksin sauvaan, mutta Rahkshi venyi ja venyi, lopulta kietoutuen Koneiden Toan ympärille.
Umbra taas miekkaili Suojakenttien ja Hidastamisen Rahkshien kanssa. Sauva iski vasten miekkaa kun Umbra torjui ja väisti iskusarjoja, joita Rahkshit saivat aikaan pyörittämällä terällisiä sauvojaan.
Viimein Umbra kyllästyi Rahkshien kanssa leikkimiseen ja latasi miekkansa täyteen valoenergiaa. Hän iski terän päin Suojekenttien Rahksia, jonka sauva ja oikea käsi lähtivät kokonaan irti. Hidastamisen Rahksi iski sauvansa Umbraa selkään, mutta selkäpanssari pysäytti iskun.
"Nyt tuhoudutte", Umbra sanoi, iskien tykistään valonsäteen, joka hajotti suojakenttien Rahksin pään tohjoksi. Hidastamisen Rahksi joutui Zawin nyrkin tielle ja tältä Rahkshilta lähti pää irti. Kone kaatui rymisten lattialle.
Joukko Toia juoksi vankityrmien käytäville ja pian Belek löytyi kahlittuna ilman naamiota ja aseita. Ulvak antoi nämä aseet hänelle ja joukkio lähti pois tyrmistä.
Metsä
Umbran silmät lopettivat pyörimisen. Hän pystyi taas liikkumaan. Glatorianking ja Fikou Qewa ihmettelivät vieressä kun Umbra alkoi taas hengittää.
"Missä sinä olitkaan?" Glatorianking kysyi, Fikoun hyppiessä Umbran ympärillä.
"Jossain kaukana tämän maailman Umbran kanssa..." Umbra kertoi. "Nyt jatkakaamme Zyglakien tukikohdan etsimistä", hän jatkoi.
Kaksikko jatkoi märässä metsässä rämpimistä kohti määränpäätään...
Musta Skakdi ja sekasikiö-Makuta romahtivat kasaksi maahan. Guartsu nousi pian ylös ja pakeni ulos portista. Manu jäi hölmistyneenä maahan istumaan. Häneen oli tarttunut luvattoman paljon tuhkaa. Kuka hemmetti kehtasi sotkea minut tuhkalla?
Guardian seurasi muuria satamaan päin. Hän ei edelleenkään halunnut herättää huomiota; ja hän oli saanut sitä jo aivan liikaa. Kallioinen ranta ei antanut paljon suojaa, mutta ketään ei näkynyt. Guardian puhdisti itseään tuhkasta.
”Pyssyni tosiaan tarvitsee parempaa huoltoa”, hän sanoi itselleen. Pian hän saapui satamaan. Se oli aivan tyhjä. Ketään ei näkynyt. Laivojakaan ei juuri ollut. Muutama hassu vene kellui laiturien vieressä ketjuilla kiinnitettyinä.
Siellä oli kuitenkin paatti, jollaisen Guardian halusikin: höyrykäyttöinen, soutuvenettä jonkin verran isompi vene. Vaikka se olikin noin soutuveneen kokoinen, siinä oli silti miehekäs höyrykone. Ohjaajan paikka oli pienen katoksen alla. Luultavasti vene oli Tongun kädenjälkeä. Guartsu hiippaili veneen luokse ja alkoi irrotella ketjua. Hän laittoi koneen päälle.
”Minne ajattelit lähteä aivan yksinäsi?” kysyi joku. Guardian hätkähti ja katsoi ympärilleen. Katoksen päällä istui Makuta Nui. Hän ei näyttänyt juurikaan itseltään, mikä oli tosin odotettavissa sen perusteella, että hän oli ollut pieni hämähäkki vähän aikaa sitten. Hän näytti koostuvan monista erilaisista pikku osista. Kraahkan oli tämän ruumiin kasvoilla yhtenä tuntomerkkinä. Guardian toki tunnisti myös hänen äänensä. Makutan yllä oli musta hupullinen viitta.
Guardian hymyili pettyneesti.
”Makuta Nui. Tai Manu, siitähän nimestä sinä pidät.” Makuta kohautti olkiaan.
”Kiva uusi haarniska. Onko se Nazorakia?” Guartsu jatkoi osoittaen hieman mustalla sormellaan Manun haarniskaa.
”Suurimmaksi osaksi”, Makuta sanoi ja hyppäsi alas veneen katolta.
”Söpöä”, Guardian sanoi tutkien Manun jokseenkin groteskia haarniskaa silmänsä skanneritoiminnolla, ”mutta ei varmaan erityisen kestävää. Kävisikö, että juoksisit jo Klaaniin kirjoittamaan viestiä Nynraheille?”
Makuta naurahti kummallisesti.
”Tiedän, että yrität päästä minusta eroon ja lähteä yksin kaikessa hiljaisuudessa. Mutta tiedätkös, minä olen lähettänyt viestin. Tein sen jo neljä päivää sitten. Eikä vastausta kuulu.”
Guardianin katse vakavoitui hieman. ”Kummallista. Nynrahit ovat paljon tuota tehokkaampia. Ei niillä yleensä kestä näin kauaa.” Guardian astui veneeseen. ”Onkohan niille käynyt jotain...”
”Niin epäilen”, Manu sanoi. ”Älähän karkaa”, hän jatkoi nähtyään Guartsun pakoyrityksen. ”Minne sinä olet matkalla?”
Guardian katsoi häntä vaivaantuneena. ”Zakazille.”
”Miksi?”
”Ajattelin jututtaa erästä tuttuani. Ja korjauttaa aseeni.”
”Kuinka kummallista. Minä haluaisin kyydin Nynrahille.”
”Ja kerrot tämän minulle, koska…?”
”Haluan kyydin”, Makuta toisti.
Guardian katsoi häntä epäuskoisena. ”Sehän on toisella puolella universumia.”
”Niin on”, Makuta vastasi, ”mutta tuskin sinäkään haluat matkustaa yksin.”
”En yleensä, mutta en ottaisi ketään klaanilaista mukaan Zakazille. Lupasin sen itselleni.”
”Minusta tuntuu, että on aika rikkoa lupauksesi.”
Guardian oli hämmästynyt Makutan röyhkeydestä. ”Haluatko bännit?” hän kysyi närkästyneenä.
”Et sinä minua bänni.”
”Enkö?”
”Et.”
”…”
”Aivan.” Manu istahti veneen perään. Sitten hän heitti Guartsulle samanlaisen viitan kuin hänellä itsellään oli yllään.
”Tarvinnet sitä Zakazilla. Tai ainakin siitä on hyötyä.”
”Kiitän”, Guardian vastasi.
”Kun minä nyt tulen seuraksesi Zakazille, voisit sinä puolestasi tulla kanssani Nynrahille.”
”Miksi ihmeessä kuvittelet niin? Sinähän se haluat tulla minun mukaani.”
”Eikö sinua kiinnosta, mitä Nynrahille on mahtanut tapahtua?” Manu kysyi ilmeettömänä. ”Minusta tuntuu, että se liittyy kiinteästi meidän tilanteeseemme Klaanissa.”
”Voit olla oikeassa”, Guartsu myönsi. ”Hyvä on.”
”Lähtekäämme siis”, Manu sanoi pirteästi ja potkaisi heidät irti laiturista. Guartsu tarttui ohaimiin ja he lähtivät kohti Zakazia höyrykäyttöisellä venheellään.
Kova tuuli puhaltaa Xian suunnalta kohti edelleen eteneviä sankareita. Pieniä, happamia pisaroita tuiskuaa gukkoja ja Klaanilaisia kohti. Nelikko lentää silti edelleen kohti tehdassaarta.
Matoro tiirailee kiikarisilmällään gukkonsa selästä kaukana horiontissa siintävää kallioista saarta. Itseasiassa saaren eroittaa paremmin suuresta savupatsaasta ja valtavasta, pahamaineisesta Vuoresta.
"Xialle viisitoista minuuttia. Lasketaan korkeutta. Radiohiljaisuus viimeiset viisi minuuttia. Killjoy kuittaa", Killjoy ilmoittaa hiljaa mikkiin.
Kolme muuta vastaavat lyhyesti ja ohjaavat gukkonsa alemmas. Matoro on näkevinään pimeässä meressä vivahteen myrkynvihreästä.
"Nuo Xialaiset pitävät tosi hyvää huolta luonnostaan...", Matoro sanoo hiljaa. Meressä kelluu lautoja ja epämääräsitä mönjää.
Taivas on harmaa ja savuinen, tähtiä ei näy. Xian tehtaat levittävät ilmansaastetta yhtä tehokkaasti kuin kauppalaivat Xialaisia laatuaseita.
Matoro tiirailee kiikarilla. Edessäpäin näkyy suuri kivinen muuri, joka kattaa koko saaren etelärannan. Muurilal on erilaisia puolustuksia, kuten aseita ja vartijoita. Sen takana näkyy suuri, korkea linnoitus.
Snowman ryömi vaivalloisesti kaatuneen puunrungon alta, ja kohotti katseensa kohti romahtanutta tornia. Paksun pölypilven keksellä hän ei nähnyt yhtäkään tolpillaan olevaa hahmoa. Lumiukko otti varovavaisesti muutaman askelen kohti puisen romun peitossa olevaa aukiota. Missään ei näkynyt liikettä. Hänen omat askeleensa olivat ainoa äänen lähde.
Valkoinen hahmo rohkaistui, ja asteli aukiolle ripeästi. Missään ei näkynyt vieläkään mitään tornin romun joukosta. Ainoastaan puusäleitä ja vääntyineitä nauloja. Snowman kumartui maan tasolle lähempää tutkimusta varten. Maassa oli tahmaa, jonka hän tunnisti Nazorakin vereksi. Mutta kaikki merkit Ämkoosta olivat yhä kateissa.
Kai hän täällä jossain on, Snowie tuumi. Tuskin hän olisi poistunut noin vain. Mutta toisaalta, hänessä oli jotain vailla. Aivan kuin hän ei olisi ollut se Ämkoo, jonka tunnen.
Lumiukon mieleen juolahti kuitenkin aate. Hän oli kuullut huhuja Ämkoon 'pimeästä puolesta'. Että hänessä olisi paljonkin makutaa, jonka kanssa hän oli joskus yhdistynyt. Villeimmät tarinat kertoivat siitä, että Ämkoo voisi antaa pahan hengen hallita itseään, ja saisi silloin käyttöönsä uskomattomat voimat. Mutta Snowman oli aina luullut niitä vain liiotelluiksi kertomuksiksi hänen taistelutaidoistaan, pelkiksi synkän historian inspiroimiksi saduiksi.
Nyt lumiukko huomasi saapuneensa harvinaisen monen torakan kuolinpaikalle. Käytännöllisesti katsoen hän kahlasi ruumiissa. Onneksi yksikään silvottu torso ei kuulunut Ämkoolle.
Haahuiltuaan hetken pölypilvessä Snowman huomasi tutun Klaanilaisen. Ämkoon käsi pilkisti lautakasan alta.
"Ämkoo?" hän huhuili. "Oletko kunnossa?"
Snowie ei saanut vastausta, joten hän keskittyi työntämään lautoja pois ystävänsä päältä. Hänen järkytyksekseen kasan alta ei paljastunutkaan Ämkoota, vaan käsi oli irrallinen. Snowman hätkähti, ja melkein kompastui maassa makaavaan puuromuun, mutta rohkaistui kuitenkin poimimaan käden. Hän kietoi sen liinaan, ja asetteli tupaten täynnä olevaan laukkuunsa.
Melko karmivaa, mutta Mäksä saattaa vielä kaivata kättään.
Silloin Snowman huomasi taas jotain, joka muistutti hänen etsimäänsä Klaanilaista. Hän meni tutkimaan lähempää maassa retkottavaa vihreää hahmoa. Snowie käänsi Ämkooksi olettemansa hahmon selälleen, mutta alkoi heti huolestua. Tutun mustan haarniskan sijaan hahmo olikin kullan ja vihreän sävyinen. Naamio kuitenkin oli tuttu Miru Nuva, eikä Snowie oikein tiennyt, mitä ajatella. Käden puuttuminen olisi kuitenkin viitannut siihen, että hahmo oli Ämkoo.
Silloin Snowmanin edessä makaava vihreä hahmo kuitenkin avasi silmänsä, ja pian sen jälkeen myös suunsa: "Jaa, Snowie... Mitenkäs ne... Matoranisi?"
Snowmanin suu vääntyi iloiseen hymyyn, kun hän huomasi hahmon olevan tuttu Klaanilainen, ja tämän olevan elossa, vaikkakin todella huonossa kunnossa.
"Ämkoo!"
"Minulla on ollut tosi hauskaa ilman sinua" Ämkoo aloitti, ja jatkoi "Nyt... Hoida meidät pois täältä."
Sitten Ämkoo kuitenkin taas menetti tajuntansa, ja Snowman jäi tuijottamaan maassa makaavaa toveriaan hölmistyneen näköisenä.
Hyvä ohje, vanha veikkoinen, mutta kuinkas sen teen?
Ympäriltä alkoi kuulua etäistä moottoreiden pauhua ja torakkaimasta puhetta. Uusi partio oli lähetetty paikalle. Snowman hätääntyi hieman, ja koetti muodostaa päässään toimintasuunnitelmaa. Nyt olisi tärkeintä päästä pois, ja vähän äkkiä.
Lumiukko heilautti Ämkoon tajuttoman ruumiin olkansa yli. Hän oli kiitollinen siitä, että viittasankari ei ollut erityisen painava, ja lähti pikaisesti pölyiseltä aukiolta pois, kohti matoraneiden rakennuttamaa tunneliverkostoa. Hän toivoi, että vaikka torakat olivatkin löytäneet sen, he tuskin olosuhteiden tähden olisivat sitä ehtineet täysin tutkia.
Lumiukko löysi lähimmän muistamansa tunneliverkoston sisäänkäynnin, ja lähti etenemään pimeydessä, toivoen muistavansa oikean suunnan.
Lattia oli yhä kylmä ja kostea. Vesipisaroiden äänet olivat kuitenkin lakanneet. Oli täysin hiljaista.
Ämkoo otti tukea lonkeroiden ja verisuonten peittämästä mustasta seinästä ja huohotti. Vihreä Toa nosti varovasti päätään ja katseli ympärilleen.
Huone ei ollut enää samaan tapaan pimeä kuin aiemmin, vaan enemmänkin hämärä. Ämkoo erotti ahtaan tilan jokaisen epämuodostuneen seinän varsin selkeästi.
Ämkoo ei jaksanut kannatella itseään pystyssä vaan valahti istuma-asentoon. Toa painoi kämmenensä mustaa seinää vasten ja tunnusteli.
Trooppinen saari, tunneliverkosto Nazorak-tukikohdan alla
Snowman kulki pimeässä tunnelissa Ämkoo olallaan, ja koetti parhaansa mukaan muistaa, mitä kautta pääsi tukikohdan ulkomuureille. Vasen, oikea, vasen, vasen, oikea, oikea... Risteykset muistuttivat kovasti toisiian, eikä Snowiella ollut juuri ollut matoralaisvastarinnan kanssa aikaa opetella tunneleita kunnolla. Hän päätti tarkistaa sijaintinsa kurkistamalla seuraavasta suuaukosta ulos.
Lumiukko pisti päänsä ulos viemäriksi naamioidusta aukosta. Himputti, meillähän kävi tuuri, hän tuumi. Tunnelista pääsi suoraan muurin viereen, ja melko lähelle porttiakin vielä. Kaiken lisäksi portti oli vielä avonainenkin. Ainoan ongelman muodosti jonkinlaisen rahin vetämissä vankkureissa matkaava Nazorak-joukkio.
Nyt, suunnitelma. He tuskin pitävät porttia pitkään auki.
Jopa yleensä hieman verkkainen Snowman tiesi, että nyt oli toimittava nopeasti. Hän tarkkaili ympäristöä, ja mietti kuinka pääsisi torakoiden ohi huomaamatta. Tajuttoman Ämkoon raahaaminen ei varsinaisesti auttanut hiippailutoimintaa.
Silloin Snowie kuitenkin huomasi sen. Vankkureita vetävä rahi ei ollut mikään tavallinen kuormajuhtarahi. Kaikki ne öiset kahviossa vietetyt hetket Säröinen-lehden parissa eivät olleet turhia: kyseinen tapiirilaji (Lumiukko ei osannut olla ajattelematta Keetistä) oli paitsi äärimmäisen sympaattisen näköinen, myös todella vikkelä kintuistaan. Eikä se näyttänyt lainkaan viihtyvän torakoiden vetojuhtana.
Lumiukko kohensi laukkunsa ja Ämkoon asentoja olallaan, ja lähti juoksemaan matalana kohti mustia vankkureita.
Hän oli päässyt aivan tapiirin tuntumaan, ja irrotteli jo sen ikävän piikikkäitä valjaksia kun Nazorakit huomasivat hänet.
"Hitto."
Ennen kuin torakat ehtivät kaivaa aseitaan tai astua ulos vankkureista, kömpi Snowman kantamuksineen tapiirin selkään, ja elikko tajusi, ettei se ollut enää kiinni missään. Tapiiri loikkasi kohti portteja, kohti viidakkoa, kohti vapautta Klaanilaiset selässään.
Snowman koetti parhaansa mukaan pysyä kärsäkkään elikon kyydissä tämän vipeltäessä sademetsään. Vaikeuksia tuotti erityisesti Ämkoon pitäminen mukana, olisi se nyt sentään ikävää tiputtaa admin keskelle metsää.
Silloin lumiukko kuuli takaansa mönkijöiden, jeeppien ja muiden kulkupelien moottoreiden käynnistymisääniä.
Mutran oli saanut käsiinsä melkein valmiin toan kehon, se oli epämiellyttävä koska se tuntui olevan täynnä hyvää.
Antidermis oli Makutan koko olemus ja hän oli sanonut tarvitsevansa seuraajaa. Mutran imi hänestä Antidermistä ja muutti sen nesteeksi ja loi kammion toan sisään ja kaatoi nesteen kammioon."
Mutran lisäsi erilaisia kemikaaleja voidakseen peittää valon elementin ja luoda paikalle tervan elementin .
"Ensimmäinen otus, joka minulle tuotiin enkä tehnyt siitä mitään ällöttävää lentomönkiäistä!", Mutran nauroi sekopäisesti.
Ikunnan lähistöllä oli nazorakeja.
"Abzumo tykkää...", toinen sanoi ja ampui ikkunaan reiän ja haki Toan ulos.
"Mennään, enenkuin kukaan huomaa.", Toinen sanoi kiireesti.
Toa kannettiin veneeseen Nazzorakit soutivat pois Destralilta.
Metsä
Glatorianking säpsähti, jotakin oli tapahtumassa heille molemille, ensinnäkin Glatoriankingin lähtö Destralilta oli toisenlainen, Häntä ei ensinnäkään kaapattu Abzumon luo vaan hän oli jäänyt veljeskuntaan, jkin oli pielessä ,toa pelkäsi pahinta.
Mitä jos kohtaan itseni?
Umbra sanoi, että nämä asiat saattoivat johtua siitä, että he olivat vain kokoajan lähempänä laitetta. Ilmeisesti sillä oli sellaisia vaikutuksia ulottuvuusivierailijoille.
Kaksi sankaria jatkoivat matkaansa metsikössä.
Mitä jos kohtaan itseni...
[spoil]BIO-KLAANI-universumissa on siis nyt KAKSI Glatorainkingiä[/spoil]
Ämkoo istui kosteassa huoneessa tuijottaen tyhjää. Välillä Toa hapuili paikkaa, jossa hänen vahva miekkakätensä oli ennen sijainnut. Ämkoo ärähti kivusta koskettaessaan tyhjää olkapäätään.
Sitten huone alkoi heilua ja tärähdellä epätasaiseen tahtiin. Ämkoo koitti nousta seisomaan, mutta maanjäristystä muistuttava liikehdintä heitti hänet nurin.
"Mitä siellä oikein ta-
- - -
Trooppinen saari, viidakko
"-pahtuu?", Ämkoo sanoi, avaten silmänsä.
"Häh?", kuului Ämkoosta ja ratsun virkaa toimittavasta kärsäeläimestä tiukasti kiinni pitelevän Lumiukon vastaus. Snowie korjasi oitis Ämkoon istuma-asentoon, jääden itse isompana matkustajana taakse. Vihreänkirjava Toa seurasi kaikkea tätä äärimmäisen hämmentyneenä, yrittäen parhaansa mukaan selvittää minkä päällä oikein istui.
Tapiiri röhkäisi epämääräisesti lisäten vauhtia. Se ei tuntunut tietävän mistään mitään. Sitä ei myöskään erityisemmin kiinnostanut, sillä se oli VAPAA.
Torakat eivät aikoneet päästää Klaanilaisia (eivätkä sen enempää arvokasta kuormajuhtaansa) pakoon. Tapiirin perässä huristeli parhaillaan kymmenkunta pientä viidakkomönkijää, joiden perässä ajeli muutama massiivinen viidakko-olosuhteisiin suunniteltu jeeppi. Ajelipa perässä myös muuan yritteliäs panssarivaunu, joskin mokoma jäi kovin äkkiä muiden ajoneuvojen jälkeen, upottuaan ensin viidakon ah-niin-pehmeään mutapohjaan.
"Snowie", Ämkoo aloitti kysyvään sävyyn.
"Niiiiin?", Snowman vastasi, puoliksi huutaen. Tuuli tuiversi kaksikon korvakäytävissä.
"Me ratsastamme...", Ämkoo aloitti, yskäisi suuhunsa kiitäneen trooppisen kovakuoriaisen tiehensä, ja jatkoi "...tapiirilla. Tahdotko selittää minulle, miten tämä tapahtui?"
Lumiukko meinasi pudota kyydistä, kiskoi itsensä parempaan ratsastusasentoon, potkaisi tapiiriin varovasti lisää vauhtia ja vastasi:
"Halusit, että hoitelen meidät pois tuolta. Jouduin vähän soveltamaan. Eikö kelpaa?"
Ämkoo mietti hetken, mitä sanoisi.
"No siis, tästä elukasta loppuu polttoaine hetkenä minä hyvänsä, sanoisin. Kuuntele nyt millaista ääntä se pitää."
"Ja lisäksi...", Ämkoo jatkoi. "...kyyti on aika epätasaista. Ja olen kuulevinani ajoneuvojen ääniä, joten mikset vain voinut varastaa sellaista jaaaaAAAAA VOI LUOJA."
Ämkoo ei ollut puhuessaan kiinnittänyt huomiota edessä kohoavaan esteeseen. Valtava metsään kaatunut puunrunko olisi normaalitilanteessa pysäyttänyt minkä tahansa ajoneuvon, mutta tapiiri loikkasi urhoollisesti röhkien esteen yli jatkaen sitten matkaansa kuin mikäkin kärsäkäs. Ämkoo tasasi hetken ajan hengitystään ja puhui sitten:
"Tämä kelpaa oikein hyvin."
Perässä kiitävä torakkapartio sai pian huomata, että mönkijät eivät pärjänneet loikkimisessa koko ikänsä viidakossa eläneelle kärsäeläimelle. Kymmenestä mönkijästä yli puolet suoritti mitä kauneimman voimakkaalla räjähdyksellä säestetyn ketjukolarin. Tämä toimi jeeppien ohjaajille mitä parhaimpana varoitussignaalina ja nämä ehtivätkin väistää edessä kohoavan esteen.
Torakat kirosivat. Tapiiri sai etumatkaa.
Snowie ja Ämkoo istuivat mitä epämukavimmalla tavalla kumarassa yrittäen väistellä kasvoilleen tuon tuosta lävähtäviä oksia, hyönteisiä ja epäonnisia lintuja. Reilusti ylinopeutta kiitävän tapiirin vauhdille ei tuntunut löytyvän loppua, ja Ämkoo alkoikin epäillä elukan olevan viritetty.
Snowie käänsi päätään ja kuunteli kaukaa kuuluvia ajoneuvojen ääniä. Äskeinen räjähdys oli ainakin toivon mukaan hoidellut muutaman, mutta äänistä päätellen monia oli vielä tulossa. Snowien näköhavaintojen perusteella heillä oli kuitenkin melkoisesti etumatkaa, eikä välitöntä hengenvaaraa ollut.
Snowie käänsi päänsä takaisin menosuuntaa kohti.
Splut. Perhonen.
AAAAH.
Lumiukko huitoi käsillään yrittäen pyyhkiä maailmankaikkeuden viimeisen elossa olevan ruskorääväkehrääjän pois kasvoiltaan. Ämkoo säikähti Snowien äkkinäistä huutoa ja kääntyi ympäri.
"Hei, mitä hittoa sinä oikein-"
"AAAAAAAA. OTA SE POIS."
"Mistä ihmeestä sinä oikein pu- AAAA. Hitto kun on ruma!"
"OTA NYT."
"JOO JOO, PYSY NYT PAIKA- noin."
Snowie katseli kiitollisena kun Ämkoo ryttäsi huippuharvinaisen perhosen nyrkkinsä sisään ja heitti ötökän menemään. Lumiukko oli toden totta säikähtänyt.
Sitten lumiukko alkoi pohtia.
"Hei..."
"No?"
"Mistä sinä pitelet kiinni?"
Ämkoo tiedosti mitä selvimmin yksikätisyytensä sillä kriittisellä hetkellä, jona tapiiri päätti jälleen kerran loikata. Käsipuoli Toa älähti, horjahti ja putosi kyydistä.
"Mäksä! Ei!"
"Snooowiiiieeee..."
Ämkoon ainut käsi tarttui kiinni tapiirien kenties pyhimpään asiaan. Valtava eläin törähti raivoissaan tajutessaan, että joku roikkui sen hännässä. Olento lisäsi siinä samassa vauhtiaan ja lähti viilettämään pitkin viidakkoa niin lujaa, että ympäröivä maisema alkoi vilistä epämääräisenä värisotkuna niin Snowmanin kuin Ämkoonkin silmissä.
Ja sitten kaikki oli eeppistä.
Ämkoon jalat tavoittivat maan. Ilman Toa muisti joskus kokeilleensa vesihiihtoa Klaanin merialueilla eräänä kuumana kesäpäivänä ja se oli tuntunut juuri tältä.
Vaikka pelkkä vauhti itsessään onnistui peittämään lähes kaikki viidakon äänet alleen, saattoi Ämkoo erottaa lähestyvien viidakkojeeppien jytinän. Ämkoo käänsi varovasti päätään katsoakseen taakseen, toivoen samalla, että vauhdin aiheuttama ilmavirta ei veisi hänen naamiotaan mennessään. Niin ei kuitenkaan käynyt ja Ämkoo ehti nähdä kuinka jeeppitorakat avasivat tulen.
Snowie tarrasi tiukemmin kiinni urhoollisesta ratsustaan ja yritti myöskin katsella taakseen. Hän helpottui huomattavasti huomatessaan, että Ämkoo roikkui vielä mukana, vieläpä kirjaimellisesti. Hetken ajan Snowie oli luullut menettäneensä matkakumppaninsa.
Sitten Snowiekin huomasi torakat.
"Ämkoo!", Lumiukko huusi. Vihreä Toa ei vastannut sanoin, vaan käänsi vauhdin voimasta irvistykseen vääntyneet kasvonsa Lumiukkoa kohti.
"Ei minulla mitään, kiva nähdä sinun olevan kunnossa", Lumiukko huudahti vielä ja kääntyi sitten parempaan istuma-asentoon. Toa Ämkoo tuijotti kumppaniaan hetken kysyvänä, sitten nyrpiintyneenä.
Sitten Ämkoo huomasi, että tapiiri valmistautui kurvaamaan. Ämkoo katseli järkyttyneenä, kuinka tapiirin massiivinen peräsin vaihtoi suuntaansa. Sitten fysiikan lait alkoivat vaikuttaa ja tapiirin hännän päässä surffaileva Ämkoo oli pulassa.
Ämkoo huomasi, mitä tapiiri oli tarkalleen ottaen väistänyt. Maahan häiritsevän paljon hyppyriä muistuttavaan asentoon kaatunut massiivinen puu oli ollut eläimen tiellä. Ämkoo liukui tahtomattaan Le-Metrussa valmistetun kilpa-ajokin nopeudella rungon päälle, samalla kun Toan vihreän käden ote viimein irtosi kärsäkkään vauhtipelin hännästä. Ämkoo suoritti kymmenen pisteen hyppyritempun ja lensi taivaalle, ilmoittaen samalla olemassaolostaan naurunsekaisella huudolla.
Jeeppien katoille nousseet aseistautuneet torakat katselivat lentävän ilman Toan perään hetken hämillään ja ryhtyivät sitten parhaansa mukaan tulittamaan tätä kohti. Taivaalla kiitävä vihreä piste vei täysin torakoiden huomion eivätkä nämä ehtineet huomata, että tapiiri katosi jonnekin viidakkokasvien kätköihin vieden Lumiukon mukanaan.
Ämkoo laskeutui saaren halki virtaavan joen äärimmäisen sameaan veteen. Hän menetti täysin käsityksensä pinnan suunnasta, ja pyöri häkeltyneenä ympäriinsä. Lisäksi käden puuttuminen teki uimisesta oikeastaan mahdotonta, joten paniikkiin olisi ollut hyväkin syy.
Vihreä sankari kuitenkin pysyi tyynenä. Joessa vastaan uikin pian kalanomainen olento, joka työnsi kuononsa Ämkoon ruumiin alle, ja auttoi tämän pintaan. Ilman toa katsahti, minkämoinen olento oli pelastanut hänet hukkumiselta. Ja silloin paniikki alkoi.
Snowman kuuli kammottavaa huutoa jostain etuvasemmalta. Hän oli erottavinaan kiljunnan joukosta sanoja 'HYYYYYIIIIIII', 'VIEKÄÄ SE POIIIIS' ja 'SE ON RUMA TAPATAPATAPA'. Lisäksi hän tunnisti äänen Ämkoon omaksi.
Lumiukon ei oikeastaan olisi lainkaan tehnyt mieli nähdä olioa, joka sai itse urhean Ämkoon päästämään moisia huutoja, mutta tapiiri viiletti äänen suunnalle.
WROOOOOOOOOOOOOOOOMMMM, huusivat Nazorakien kulkupelien moottorit. Tai tankin tapauksessa WRRRROOOOtsuhhhh, mutta se olikin poikkeus, muut ajoneuvot kun eivät olleet vajonneet mutaan. Moottoreiden ärjynnän yli torakat huusivat toisilleen epämääräisiä komentoja. Kukaan ei oikeastaan kuullut mitään, mutta se estänyt virkainoisia upseereita.
Eräs torakka kaivoi esiin singon hullunkiilto lentäjänlasiensa takana. Se viritteli asettaan mönkijän takaosassa, toisen Nazorakin ajaessa, mutta laski nopeasti aseensa kuullessaan edestä Ämkoon huudon. Mikä ihme maailmassa aiheuttaisi moisen äänen?
Snowman keikkui tapiirin kyydissä, ja pian huomasikin olevansa joen rannassa. Hän huomasi Ämkoon olevan jonkinmoisen vesirahin kyydissä.
"Mutta mistä tuo huuto johtui?" Snowie ihmetteli.
"En pidä jokidelfiineistä, okei?"
[spoil]...anteeksi. Tämän koko osan puolesta.[/spoil]
"Odottakaa!", Matoro huusi yllättäen. Killjoy oli juuri torumassa tätä liiallisesta äänenkäytöstä, kun Matoro osoitti kohti muureja: "Tuo savu, se ei tule tehtaiden piipuista, se tulee muureista. Ne on tuhottu."
Killjoy käynnisti oman kypäränsä Matoroa huomattavasti heikomman zoom-toiminnon, mutta tajusi tämän olevan oikeassa. Muurista puuttui iso lohkare ja kaikki tykit niiden päällä olivat joko täysin kadonneet tai pahasti savuavat. Muurien päällä makasi selvästi ruumiita, Killjoyn kypärän ominaisuudet eivät kuitenkaan riittäneet niiden hahmottamiseen. Matoro kuitenkin täydensi hänen kysymyksensä.
"Metsästäjiä, Skakdeja, jotain olentoja joita en tunnista. Arviolta parikymmentä kappaletta, kaikki kuolleita, aseet tuhottu. Kuka ikinä tämän tekikään, teki meidän työmme ja teki sen ensin."
Killjoy mietti kuumeissaan tätä uutta odottamatonta käännettä ja hiljeni hetkeksi. Summerganon ja Kapura alkoivat spekuloimaan tilannetta ja sen mahdollista vakavuutta. Summerganon sanoi kuitenkin sananparren, joka sai Killjoyn vakuuttuneeksi seuraavasta liikkeestä:
"Viholliseni vihollinen on ystäväni."
Tämän perusteella Killjoy veti Gukkonsa syöksyyn ja laskeutui aivan muurien edustalle. Varovasti myös loput joukosta laskeutui alas ja alkoi välittömästi tutkimaan ympäristöä.
Kapura nosteli kivenlohkareita ympäriinsä ja kaivoi esille vain lisää ruumiita. Killjoy järkyttyi hetkellisesti nähdessään reiän, joka oli palanut yhden kuolleen Skakdin rintaan, hän nimittäin tiesi tarkalleen mistä se oli tullut.
Käden teknologiaa omistavat henkilöt, ilmoittautukaa!"
Killjoyn sanoessa tämän lauseen, kaksi hahmoa ilmestyi tyhjästä hänen taakseen.
"Käden erikoisyksiköt Kymppi ja Yksitoista ilmoittautuvat palvelukseen!" Nämä kaksi hahmoa olivat polvistuneet nyt Killjoyn eteen ja Killjoy nosti hahmojen viitat näiden päältään. Viittojen alta paljastui kaksi Vahkia. Toinen niistä oli pukeutunut massiiviseen raajat peittävään haarniskaan ja toinen oli aivan tavallisen vahkin näköinen, mutta tämän naurettavan iso miekka sai jopa Killjoyn ottamaan askeleen taaksepäin.
"Meidät asetettiin tehtävälle löytämään sinut, kenraali. Tiesimme tulostasi. Nyt olemme löytäneet sinut ja saaneet sinut turvallisesti Xialle. Voimme nyt viedä sinut takaisin Herran luo."
Killjoy ei voinut käsittää tapahtunutta. Musta Käsi, hänen järjestönsä, hänen entinen kotinsa, ei ollutkaan tuhoutunut. Ja ennen kaikkea, Herra oli elossa...
Tällä aikaa muu ryhmä oli tajunnut uudet tulokkaat liittolaisiksi ja he kävivät parhaillaan kättelykierrosta.
Koodinimi Yksitoista kantoi nimeä Aizen ja koodinimi Kymppi nimeä Saraji. Killjoy käänsi katseensa näihin tulokkaisiin ja pyysi heitä odottamaan hetken.
Killjoy antoi Summerganonille, Kapuralle ja Matorolle jokaiselle oman pienen punaisen puolipallon. Puolipallon päällä oli musta nappi, jossa luki jotain vahkien koodikielellä.
"Nämä ovat alunperin Ko-metrulaisten kehittämiä pikasulattajia. Laita tällainen kiinteään kohteeseen ja se sulaa välittömästi. Nämä tepsivät parhaiten elementalisuojattuihin oviin, jollaisen takana Nimdat todennäköisesti sijaitsevat. Muistakaa, että näitä on rajatusti."
"Ilmeisesti hajaantumisen aika", Summerganon sanoi ja Killjoy huomasi, että hänen lauseessaan oli hieman merkillistä synkkyyttä, jollaista hän ei yleensä Summerilla nähnyt. Killjoy nyökkäsi.
"Kuten sovimme, meillä on kaksi päivää aikaa. Soluttaudumme, murtaudumme ja otamme takaisin sen mikä meiltä on viety." Tapaamme tällä samalla paikalla tasan 48:n tunnin kuluttua.
Muut nyökkäsivät. ja viimeiset onnentoivotukset vaihdettuaan, porukka jakautui kahtia. Matoro, Summerganon ja Kapura lähtivät itään kohti linnoitusta ja Killjoy, Aizen ja Saraji kohti länttä.
"Viekää minut Herran luo. Tarvitsen kaiken mahdollisen tiedon ja avun, joka voi auttaa meitä tehtävässämme."
”Sssiissss. Täälläkö oli bioklaanilaissssia – ja te päässssstitte ne karkuun?” Abzumo kysyi epäuskoisena. Torakat matelivat hänen edessään kertoessaan huonoja uutisia.
”Sssaavuin tälle ssssaaarelle etsimään erästä tärkeää esinettä, joka mitä luultavimmin on juuri täällä. Ja ne klaanilaiset etssssivät juuri sssssitä ssssamaa asiaa, ssssiitä olen varma!”
”Anteeksi, herra Makuta”, sanoi torakoiden sillä hetkellä korkein elossa oleva päällikkö, ”mutta emme tienneet mistään esineestä…”
”Ei ole teidän asssssianne tietääkään. Mutta nyt, kun tiedätte, te etssssitte sssssen minulle.” Torakat vilkuilivat toisiaan hämmentyneenä.
”Saanko kysyä, mikä tämä esine on?” johtaja sanoi.
”Sssse on vain metallisssssiru. Tuotte ssssen minulle, kun sssse löytyy.”
”Mutta… missä sssse… se on?” johtaja takelteli.
”Minähän juuri kässssskin teidän etssssiä sssen.”
”Mutta sehän voisi olla missä tahansa.”
”Niin voissssssi.”
Torakat näyttivät epätoivoisilta. Makuta hermostui.
”TUTKITTE KOKO SSSSAAAREN, KÄÄNNÄTTE VIIMEISSSSENKIN KIVEN YMPÄRI.”
Torakat tekivät kunniaa, kun Makuta hiippaili pois heidän näköpiiristään. Tämä tehtävänanto oli hullu; jos siru voi olla missä tahansa, se saattoi olla vaikkapa haudattuna viiden kion syvyyteen maahan…
Höyryvene
Manu oli laulutuulella. Guardian ei pitänyt siitä.
Hän yritti sulkea korvansa.
Mutta irstaat ja groteskit sanoitukset tunkeutuivat hänen päähänsä.
"The Shadowed Onen linnoitus.", Matoro lausuu ääneen. Kauempana rannasta kohoaa valtava, kivinen linnoitus. Sinne murtautuminen näin nopeasti olisi käytännössä mahdotonta.
Kapura ja Summerganon tähyävät myös eteenpäin. Linnoitus on suurehkon tehdasalueen takana.
Kolmikon sivustalla, usean kilometrin päässä kohoaa valtava Vuori. Sinne kukaan heistä ei halua edes hetkeksi.
"Tehokkain etenemiskeino?", Kapura kysäisee.
"Vortixxit eivät tiedä meitä vihollisina. Käytetään sitä etuna.", Summerganon sanoo.
"Tosiaan, nuo tavalliset Vortixxit eivät välitä meistä. Ellemme törmää metsästäjiin tai heidän palvelijoihin." Matoro selittää.
"Esiinnytään tavallisille xialaiselle Metru Nuilaisina kauppiana. Vortixxit arvostavat ostajia heidän tuotteilleen.", Kapura sanoo.
Kaksi muuta nyökkäilevät. Tällä siis linnakkeelle asti.
He lähtevät puikkelehitmaan tehtaiden välisiä kujia. Matkassa menisi suoraan vain viisitoista minuuttia, mutta kiemuraiset reitit ja mahdolliset esteet hidastavat matkantekoa.
Kolmikko törmää lyhyen ajan kuluttua umpikujaan.
"Tämä tehdasverkosto on kuin labyrintti. Ihanaa.", Matoro päivittelee. Kolmikko siirtyy edellisestä ovesta.
"Hyvää päivää, herrat!", punainen vortixx tervehtii.
"Olemme vain läpikulkumatkalla...", Kapura ilmoittaa ohimennen.
"Hei, onko tämäkin umpikuja?", Matoro toteaa.
"Kaipaatteko neuvoja? Täällä eksyy helposti. Voin tarjota juotavaa samalla.", ystävällinen vortixx puhelee.
Klaanilaiset huomaavat olevansa pienehkössä kahviossa. Siellä on mukavat punaiset sohvat ja pitkät rivit juomia tiskin takana.
"Mitä ajattelette?", Matoro kuiskaa kahdelle muulle Klaanilaiselle.
"Kai me hetkeksi voimme jäädä. Sitäpaitsi voimme pyytää tuolta kartan alueesta.", Summerganon kuiskaa takaisin.
Kolmikko istuu pöytään. Vortixx tuo juomat ja kartan heille.
"Minne olette matkalla?", turhan tuttavallinen baarinpitäjä kysyy.
"Tuota... Olemme Metru Nuilaisia kauppiata.", Kapura aloittaa.
Matoro juo lasinsa kerralla tyhjäksi.
"Matoron minä tunnekin. Eikö totta?", vortixx jatkaa.
"...Kuka sitten olet?", Matoro kysyy oudolla äänellä.
"Et muista vanhaa Radakia?", punainen vortixx lausuu.
Matoro sylkäisee yhtäkkiä muovisen kapselin pöydälle ja kaatuu tuolillaan taaksepäin yskien.
"Ja kiitokseksi niistä vanhoista hyvistä ajoista, sait juuri myrkkykapselin juomaasi.", baarinpitäjä hihittelee tyytyväisenä.
Kapura huomaa lasissaan kelluvan aivan juoman värisen, pienen kapselin. Summerganon ryntää tiskille ja nappaa vortixxia kurkusta.
"Anteeksi, teit MITÄ?", hän kysyy vortixxilta ja painaa tämän takaseinää vasten.
Summerganonin silmät osuvat hyllyllä makaavaan ruskeaan, avattuun salkkuun. Siinä on riveittäin erilaisia kapseleita.
Nopea lyönti iskee baarinpitäjän tajuttomaksi. Suga nappaa salkun ja alkaa tutkia sitä.
Kaksi riviä kapseleita, toinen rivi nimellä "Myrkyt" ja toinen nimellä "vastamyrkyt". Kapseleissa on pieni numero ilmaisemaan mikä kumoaa minkä.
"Kapura, onko sinulla ehjä kapseli?", Suga huutaa. "Mikä sen numero on!"
Samassa ovi postakistaan auki ja kaksi aseistautunutta vortixxia ryntää sisään.
"Liikkumatta!", toinen huutaa. "Täällä on nyt tärkeämpääkin tekemistä kuin teidän totteleminen!", Kapura ilmoittaa ja kaataa toisen vortixxin tulisella aallolla. Toinen lähtee hyökkäykseen.
Keetongu nousi ja venytteli jäseniään. Hän asusti aluksessa, sillä sieltä oli helppo päästä komentosillalle ja sieltä oli hyvät näkymät. Ja Keetongu piti aluksen arkkitehtuurista.
Keltainen kyklooppi putsasi liinalla ainoan silmänsä linssin ja asteli komentosillalle. Laivaston komentajalle oli aina paperitöitä.
Keetongu mietti, mitä Snowman teki. Hänestäkään ei ollut kuulunut aikoihin. No, ei varmaankaan mitään mielenkiintoista. Mies suorittaa varmaankin tuholaistorjuntaa.
Ennen toimistotöihin ryhtymistä Keetongu asteli komentosillan seinustalla olevan mahonkisen asekaapin luo. Se kohosi neljän metrin korkeuteen ja se oli koristeltu tarkasti veistetyillä kiemuroilla. Keetongu kaivoin kylkitaskustaan messinkisen avaimen ja käänti sitä lukossa.
Keetongu ei pitänyt aseista. Hän kuitenkin tajusi niiden strategisen arvon sotatilanteissa.
Siellä oli valtava vasara. Keltainen kyklooppi ei ollut koskaan tappanut sillä ketään. Siitä oli toisaalta ollut usein hyötyä neljänsadan millimetrin naulojen kanssa.
Siellä oli jättimäinen varsijousi. Keetongu oli veistänyt sen karaistuneesta kuusesta, jonka salama oli kaatanut Klaanin lähimetsässä. Jänne oli punottu muutamasta kilometristä hopeakouruhämähäkin seittiä. Se oli täysin erilaista kuin Visorakien seitti: Hopeista ja erittäin kestävää. Varsijousta pystyi pitämään vuositolkulla ladattuna, mutta jänne ei löystynyt ja varsijousi oli aina käyttövalmiudessa. Seitin tilaaminen Metru Nuin punojilta oli maksanut paljon.
Keetongu otti varsijousen kaapista. Sen takana oli kymmenkunta Toan pituista nuolta; osa puisia ja osa metallisia. Niiden ero oli se, etteivät metalliset leimahtaneet ilmalennon aikana liekkeihin.
Keltaisen kykloopin rintalihankset pullistuivat kun hän veti kevyen panssariajoneuvon painoa vastaavan jänteen taakse. Sitten hän otti yhden metallisista ammuksista ja asetti sen jouseen. Keetongu murahti ja pisti varsijousen takaisin kaappiin.
Keetongu oli kokeillut varsijoustaan kerran Klaanin ampumaradalla. Seuraavana päivänä Klaanilehti oli kertonut ufohavainnoista, mutta kuvien tarkka tutkiminen oli paljastanut ne maaliataulun, takaseinän ja Klaanin muurin palasiksi. Keetongu oli myöhemmin löytänyt nuolensa kraaterista puolen kilometrin päästä Klaanista.
Keetongu lukitsi oven ja pisti avaimen takaisin kylkitaskuunsa. Sitä ei kannattanut jättää mihinkään lojumaan.
Keetongu meni päänavigointipöydän luo. Aluksen ollessa maissa se toimi laivaston virallisena toimistona. Paperikerrokset estivät ainakin pölyn kertymisen elintärkeiden mittareiden ja nippeleiden päälle. Keetongu istui pehmustettuun tuoliinsa ja silmäili pöydälle yön aikana saapuneita papereita.
Ensimmäinen oli raportti Tahtorakin uunikoneistovastaava Felokselta. Polttoainettaa uuniin lappavat Onu-Matoranit halusivat siirron siivekepuolelle. Lämpötila oli kuulemma liian korkea kahden valtavan uunin luona. Felos suositteli Keetongua palkkaamaan muutaman Ta-Matoranin huolehtimaan uuneista.
Laivastossa oli pelkästään Onu-Matoraneja. Keetongu ei edes tiennyt miksi. Hän piti heistä: Hauskoja pikku veikkoja, jotka olivat kuitenkin vakaita kuin maaperä. Ja hemmetin taitavia koneiden kanssa.
Mitkään muut Matoranit eivät olleet hakeneetkaan laivastoon. Ehkä he luulivat, että se oli tarkoitettu vain Maan Matoraneille.
Keetongu veti pöytänsä laatikosta rämisevän ja höyrykäyttöisen kirjoituskoneen, jonka hän oli tehnyt sopivaksi suurille sormilleen. Kaikissa painikkeissa oli huomattava iskarikoneisto. Keetongu tunkin paperin sisälle ja aloitti värväysilmoituksen kirjoittamisen.
"Kapselin numero on... Viisi!" Kapura huutaa Summerganonille ja väistää Vortixxin iskun. Vortixxin ase jää kiinni seinään. Summerganon tuo Matorolle kapselin.
"Hei, ei meilläkään ole aseita!" Kapura huutaa ja kuumentaa Vortixxin kädessä olevaa keihästä. Vortixx ähkäisee ja pudottaa keihään maahan. Lihaksikas Vortixx juoksee Kapuraa kohti. Kapura väistää. Vortixx nostaa tuolin ilmaan ja heittää sen Kapuraa kohti. Kapura vetää miekkansa, ja iskee sen tuolin keskelle. Tuoli putoaa maahan.
Toinen Vortixx havahtuu ja juoksee Summeria ja Matoroa kohti. Matoro, joka on juuri toipunut myrkystä, kaataa läheisen pöydän vesilasin maahan ja jäädyttää sen. Vortixx liukastuu. Toinen Vortixx on alkanut viskellä esineitä Kapuraa kohti. Yhdessä pöydässä istuva vanhanpuoleinen Vortixx huutaa.
"Milloin täällä saa palvelua?" Kapuraa vastaan taistelevan Vortixxin harhatuoli osuu vanhusta päähän, ja tämä pyörtyy. Vortixx ei huomaa Matoroa, joka jäädyttää hänen jalkansa kiinni toisiinsa. Harhatuoli lentää ikkunasta ulos rikkoen ikkunalasin.
"Häivytään!" Matoro huutaa ja juoksee Summerganon ja Kapura perässään ulos kahvilasta. Viisi aseistautunutta Vortixxia tulee heitä vastaan.
"Tuolla kahvilassa tapellaan, taitavat olla vielä siellä." Summerganon sanoo ja Vortixxit juoksevat kahvilaa päin.
"Eikös meidän ollut tarkoitus olla herättämättä huomiota?" Matoro sanoo.
"Saitko sen kartan?" Kapura kysyy Matorolta.
"En. Täytyy näköjään harhailla satunnaisesti tai pihistää kartta." Matoro vastaa. Muutama Pimeyden Metsästäjä vilahtaa ohi.
Matoro selvittää edelleen päätään. Kapura ohjastaa hänet ja Summerganonin nopeasti kulman taa. Metsätäjät menevät baariin.
"Täällä oli ulkomaalaisia rauhanhäiritsijöitä! Ne pakenivat ikkunasta!", joku huutaa.
"Eikö täällä edelleenkään saa palvelua!", huutaa toinen.
"Keksikää nopeasti jotain. Umpikuja.", Kapura selittää.
Suga vääntää seinässä olevaa vipua ja hätätikkaat laskeutuvat.
"Ei enää!"
Kolmikko kiipeää nopeasti kahvilan katolle.
"Ne menivät ylös!", huudetaan kahvilan ovelta.
Matoro ottaa miekka-moottorisahansa esiin tikkaiden reunalla. Kaksi metsästäjää ja yksi vortixx katsovat Matoroa.
"Meinasitteko päästä tästä?", jään Toa ilmoittaa vakavana.
Kolme allaolevaa vihulaista nappaavat ampuma-aseet.
"Eh... Oli mukava tutustua ja hyvää päivänjatkoa!", Matoro sanoo, vetäisee tikkaat katki nopealla sahaliikkeellä ja lähtee juoksuun.
Kolme Klaanilaista juoksevat katon poikki ja hyppäävät seuraavalle. Alhaalta kaduilta kuuluu epämääräistä huutoa.
"Taidamme olla hetken kuivilla.", Matoro toteaa.
"Hei, se baarinpitäjä-vortixx vaikutti tuntevan sinut. Kerrotko meillekkin?", Kapura aloittaa puhetta kolmikon kävellessä suuren tehtaan katolla.
"Eräs vanha tuttu. Xialainen salakuljettaja. Hänellä jäi jotakin hampaankoloon, minä muka tuhosin hänen bisnekset.", Matoro selittää.
"Mitä tapahtui?", Suga kysyy.
"Tuota, eräs Toa-ystäväni suuttui tälle ja romutti hänen salakuljetus-sukellusveneen. Myöhemmin kyseinen toa häipyi johonkin ja radak jäi vainoamaan minua.", Matoro selittää. "Mutta se on mennyttä. Keskitytään Nimdan etsimiseen!"
Metsästäjien linnake kohoaa valtavana heidän edessään. Joukkio laskeutuu katolta alas.
"No. Miten aiomme päästä sisään?", Kapura kysyy. Matoron silmät osuvat linnoituksen edessä olevaan Visorak-muurinmurtajaan.
"Jospa vähän lainaamme heidän kalustoaan.", Matoro sanoo kepeästi ja osoittaa muurinmurtajaa, jotta muutkin hoksaavat sen.
"Mainiota.", Kapura iloitsee, mutta jatkaa: "Vaan entä kun pääsemme sisään, millaista vastarintaa kohtaamme?"
"Mitä ikinä kohtaammekaan, ei se meitä pysäytä.", Summeganon sanoo.
"Rynnitään siis sisään, aikaa ei ole hukattavaksikaan.", toteaa Matoro ja tutkii hetkisen muurinmurtajaa. "Minä otan ohjat!", Kapura huudahtaa ja kapuaa ohjauskoppiin. Summeganon ja Matoro kiipeävät sen päälle ja valmistautuvat hyppäämään sieltä mahdollisen vastarinnan kimppuun yllättäen, tai niin yllättäen kuin muurinmurtaja-sisääntulon jälkeen on mahdollista.
Kapura sisäistää ohjauksen nopeasti ja pian alkaa rytistä. Linnoituksen portti saa raskaan iskun ja on hajoamispisteessä, toinen isku murtaisi sen. Linnoituksen ikkunoista alkaa lentelmään zamoreita ja kanoka-kiekkoja heitä päin. Summerganon ja Matoro ovat hätää kärsimässä niitä väistellessään ja portin viimein murtuessa oli työn ja tuskan takana pysyä tärinän takia kyydissä. Kapura hyppää ohjaamosta pois ja Matoro ja Summerganon seuraavat esimerkkiä. He ovat linnoituksen sisällä, aivan oven edessä ja eteishallin vartioväki syöksyy kolmikkoa kohti. Summerganon ottaa kirveensä esiin ja huitaisee sillä kaksi etummaista metsästäjää sivuun. Kymmenen metsästäjää, jotka olivat oletettavasti samat kuin kolmikkoa ikkunoista ampuneet saapuvat myös halliin. Kolmikkoa odotti jälleen taistelu.
Visorak-muurinmurtaja syöksyy tyhjänä etenepäin valtavalla voimalla ja iskeytyy vinosti eteishallin kiviseen pylvääseen, kaataen paaden sivulle. Tiiliseinä seuraavan oven vierestä murtuu pahasti ja kivimurksaa lentelee ympäriinsä.
Matoro hyppää ilmaan ja potkaisee erästä Sidorakin lajia olevaa metsästäjää päähän. Jään Toa jatkaa hyppyään ja huitaisee miekallaan lyhyttä metsästäjää päätä päin. Tämä saa torjuttua, mutta Matoron vapaan käden lyönti iskee olennon maahan.
Kapura keventää painovoimaa hänen edessään olevalta suurkikokoiselta metsästäjältä, joka lentää lyönnin seurauksena kovaa takaseinään.
Summerganon huitaisee kirveellään jotakuta metsästäjää panssariin. Tämä karjaisee ja lyö takaisin. Ganon potkiasee kohdettaan nilkkaan ja hyppää kaatuneen metsästäjän yli.
"Nämä tyypit ovat ampujia, ne ovat paljon helpompia voittaa lähitaistelussa kuin muut.", Matoro informoi väistäessään yhden nyrkiniskun.
"Mennään ohi vain!", Kapura huutaa ja iskee miekallaan yhden vihollisen sivuun.
"Selvä!", kaksi muuta huutavat ja kaikki juoksevat kovaa kohti tolpan murtamaa seinää.
"Ampukaa!", joku heidä takaa huutaa. Summerganon sukeltaa aukosta, Matoro kierähtää nopealla kuperkeikalla kivitolpan taa ja syöksyy seinän aukosta, erilaisten ammusten osuessa seinään.
Kapura laukaisee aallon tulta ampujiin ja livahtaa aukosta.
"Kohteemme oli komentotornin toisessa kerroksessa. Sanokaa jos näette portaat tai hissin!", Kapura huutaa laukausten kaikuessa.
Matoro huomaa seinään kaiverretun linnoituksen kartan.
"Katsokaa! Seuraavasta risteyksestä oikealle on hissi jolla pääsemme komentotornin ensimmäiseen kerrokseen.", Matoro selittää. Joukkio juoksee risteyksestä.
"Olette tuhoon tuomittuja, tunkeutujat! Olen universumin mahtavin olento, minulla on viiden Toan voimat, osaan hengittää tulta, osaan luoda maanjäristyksiä, muuttua eläväksi laavaksi ja herättää kuolleita!", kuuluu kova huuto joukkion takaa. Matoro muistaa tarinat eräästä Metsästäjästä, joka väittää omaavansa loputtoman listan voimia.
"Olen suuri ja mahtava DEVASTATOR!, mustan ja hopeisen värinen, kahden Toan pituinen olento huutaa.
Kolme Toaa tajuavat Devstatorin olevan hissin oven edessä.
[spoil]Oikeasti Devastatorin voimia on vain suuri fyysinen voima, telekinesia ja kyky muuttua hiekaksi.[/spoil]
Ämkoo nousi varovasti pystyyn pitkäkuonoisen vesieläimen selässä ja valmistautui hyppäämään rantaan. Ilman Toan epäonneksi eväkäs olento ei kuitenkaan tahtonut toimia seisoma-alustana kovinkaan pitkään ja pian Ämkoo rojahtikin kohti veden pintaa ja upposi äänekkäästi kiroten syvyyksiin.
Ämkoo avasi silmänsä samalla kun Toan jalat tavoittelivat joen pohjamutaa. Ämkoo katseli hämillään ympärillään uiskentelevia mitä ikävimmän näköisiä kaloja, äyriäisiä ja muutamaa tunnistamatonta otusta. Ohitse lipui myös muuan kilpikonna, joka virnuili Ämkoolle aivan liian omahyväisesti.
Jokidelfiini ei aikonut antaa uuden leikkitoverinsa hukkua ja otus auttoikin varsin vastahakoisen Ämkoon takaisin pintaan. Pienen vastustelun jälkeen Ämkoo suostui lopulta kapuamaan takaisin järkyttävän ruman nokkaolennon selkään, ja katsahti sitten Snowieta.
Lumiukko katseli vuorostaan Ämkoota ja tämän uutta eväkästä tuttavuutta hieman huvittuneena. Tapiiri röhkäisi, eikä ymmärtänyt mistään mitään.
"Tuotanoin, voisimme jatkaa matkaa. Minusta tuntuu, että nazorakit ovat vielä perässämme", Snowie ehdotti kuunnellen samalla kaukaisuudesta kaikuvia moottoriajoneuvojen ääniä. Ämkoo nyökkäsi ja yritti sitten ohjata pitkäkuonoista ohjusta muistuttavan kulkupelinsä kohti rantaa.
Delfiini ei suostunut tekemään yhteistyötä. Ämkoon potkiessa olentoon vauhtia, jokidelfiini ainoastaan innostui ja lähti uiskentelemaan pitkin jokea, päästellen samalla omituisia naksahtelevia ääniä. Ämkoo ei tietenkään tästä tykännyt, vaan kiroili vesieläimelle mätkien tämän päälakea ainokaisella nyrkillään.
Lumiukko huokaisi ja katsahti tapiiria. Kärsänsä päälle laskeutuneeseen sudenkorentoon syventynyt eläin havahtui huomattuaan delfiinin katoamisen. Tapiiria ei tarvinnut käskeä seuraamaan, vaan se lähti tarpomaan pitkin joen rantaviivaa, seuraten keskellä jokea iloiseen sävyyn pomppivaa jokioliota.
Muiden edelle kirinyt torakkajeeppi lähestyi joen rantaviivaa. Jeepin katolla päivystävä nazorak tiiraili ympärilleen ja havaitsi pakenevan kaksikon. Torakka ei ollut uskoa silmiään.
"Tuota."
"Niin?"
"Tuolla ne menevät. Mutta... Tai katso itse."
"..."
Jeeppi käänsi itsensä nopeasti ympäri ja ajoneuvo peruutti joen rantaveteen. Yksi jeepin ohjaamossa istuneista torakoista loikkasi ulos ja syöksähti auton kuormalavalle. Torakka repi vauhdikkaasti kuormalavan päällä olleen suojapressun tieltään ja kiskoi sen alla piilossa olleen vesiskootterin esiin. Nazorak työnsi laitteen veteen, hyppäsi sen kyytiin ja käynnisti skootterin.
Taitavan kuulonsa avulla sameassa vedessä suunnistava jokidelfiini oli jo hetki sitten havainnut taustalla pärisevät nazorak-ajoneuvot, mutta vedessä pulikoidessaan se ei ollut osannut pitää rannalla pauhaavia koneita vaarallisina. Nyt susiruman vesieläimen aivot alkoivat kuitenkin raksuttaa. Jokin on vedessä, sen aivot sanoivat. Vaara. Vaara. VAARA.
Delfiini päästi ilmoille mitä omituisimman rääkäisyn, hyppäsi korkealle ilmaan ja katosi sitten veden alle. Snowie tarkkaili vesiolion outoa toimintaa rannalta käsin ja helpottui huomatessaan, että delfiini ilmestyi pian takaisin pinnan tuntumaan litimärkä ilman Toa mukanaan. Ämkoon sanoinkuvaamaton ilme kohdistui tällä kertaa suoraan eteenpäin.
"Mitä nyt", Ämkoo totesi kylmästi. Toa ei viitsinyt edes huutaa.
Delfiini vastasi ratsastajalleen uudella rääkäisyllä ja lähti kiitämään sitten hurjaa vauhtia pitkin veden pintaa.
Lumiukko katseli kaikkea tätä kummastuneena, kunnes kuuli itsekin kaukana lähestyvän vesiskootterin julman pärinän. Silloin Snowie huomasi myös jeepin, joka lähestyi tapiiria uhkaavalla vauhdilla.
"Hei", Snowie aloitti tuuppien kärsäkästä ratsuaan. "Tuli kiire!"
"Snörk", tapiiri vastasi ja tunki maasta hetki sitten löytämänsä pilaantuneen hedelmän laiskasti suuhunsa. Sitten olento höristi korviaan, tajusi itsekin jeepin olemassaolon ja vauhdikas pakomatka jatkui.
Toinenkin torakoiden jeepeistä saapui lopulta joen rannalle. Tätä seuranneet viidakkomönkijät eivät osanneet odottaa äkkinäistä jarrutusta ja joutuivatkin suorittamaan kovin epäpäteviä väistöliikkeitä ollakseen törmäämättä huomattavasti suurempaan ajoneuvoon. Pääosin tästä syystä mönkijät syöksyivät yksi kerrallaan joen sameaan veteen, kohdaten näin loppunsa.
Jeeppiä ohjannut tummahko nazorak pudisti päätään ja komensi pintaan nousseet sotilaat nopeasti oman ajoneuvonsa kyytiin. Sitten jeeppi lähti seuraamaan rannalla havaittavia varsin sekavia ja sotkuisia jälkiä.
Ämkoo piteli parhaansa mukaan kiinni aivan liian liukkaasta ratsustaan. Jokidelfiini oli todellakin kuin ohjus. Se tuskin edes kosketti joen pintaa kiitäessään eteenpäin. Vihreä Toa teki kaikkensa pysyäkseen otuksen kyydissä, yrittäen samalla kommunikoida maata pitkin vähintään yhtä nopeasti kulkevan toverinsa kanssa.
"Snowie!"
"No?"
"Mitä me nyt oikein- lopeta tuo hemmetin roiskiminen -teemme?"
"En minä tiedä!"
"Okei!"
"Tiedätkö sinä?"
"No, ajattelin, että me... VARO OKSAA!"
"WOAH. Kiitos! Niin?"
"Että me näin alkuun hoitelemme nuo torakat ja mietimme jatkoa vasta sitten!"
"Millä sinä kuvittelet meidän tekevän niin?"
"Öööh..."
Kaksikon valaiseva keskustelu keskeytyi kun nazorak-vesiskootteri ilmestyi delfiiniohjuksen rinnalle. Torakka kohotti kättään aikomuksenaan ampua Ämkoo alas ratsunsa kyydistä.
Samalla kun torakka painoi liipaisinta, Ämkoo keskitti elementaalivoimiensa rippeet tämän ajoneuvoa kohti. Vesiskootteri heilahti ja torakan ammus lennähti kauas viidakkoon.
Eräs mitä suloisin apina torkkui iloisin mielin rehevänlaisen viidakkopuun latvustossa. Apinan unet keskeytyivät vallan ikävästi zamor-ammuksen paiskautuessa päin marakatin kasvoja. Savuava apinanraato putosi alas puusta.
Eräs mitä terävimmillä hampailla varustettu pienehkö kissapeto-rahi päivysti viidakon pohjakerroksessa, astellen äänettömin askelin eteenpäin. Petoeläin ei ollut syönyt päiväkausiin ja se oli suoraan sanoen nääntymässä nälkään. Silloin sen eteen kuitenkin putosi valmiiksi kypsennetty ateria. Kissapeto oli iloinen.
Eräs mitä värikkäin salamanterieläin taapersi päättäväisesti eteenpäin väistellen parhaansa mukaan itseään suurempia olentoja, ja ilmoitellen tuon tuosta myrkyllisyydestään joillekin uhkarohkeille pikkueläimille. Salamanterin matka pysähtyi sen saavuttua maassa makaavan ruokamyrkytykseen kuolleen kissaeläimen tykö.
"Kaikkea näkee", salamanteri ajatteli ja jatkoi kulkuaan.
Eräs mitä omituisimmalla vesipelillä kulkeva ilman Toa teki kaikkensa pudottaakseen vihollisensa tämän ärhäkkään vesiskootterin kyydistä. Ämkoo sai kuitenkin huomata, että mitä enemmän hän uskaltautui käyttämään elementtivoimiaan, sitä harmaammaksi ja sumeammaksi hänen jo valmiiksi hatara näkökenttänsä muuttui. Toa ei lopulta uskaltanut ottaa enempää riskejä vaan painautui lujasti vastenmielistä ratsuaan vasten, toivoen ihmettä.
Samaan aikaan Lumiukko huomasi olevansa pulassa. Rallitapiiri alkoi silmin nähden väsyä ja ylikuormitettu viidakkojeeppi olikin saavuttamassa tätä. Tilannetta ei lainkaan parantanut se seikka, että torakat olivat alkaneet tulittaa.
Lumiukko piteli yhdellä kädellä tiukasti kiinni tapiiristaan, kaivaen toisella kiivaasti laukkuaan. Hetken ajan Snowie luuli löytäneensä sieltä jotain tilanteeseen sopivaa, kiskaisi esineen esiin ja tunnisti sen Ämkoon irtonaiseksi kädeksi. Snowie tunki irtoraajan nopeasti takaisin laukkuun, vilkaisten sivusilmällä Ämkoota. Vihreän Toan ilmettä oli mahdotonta määritellä.
Ämkoon vierellä kiitävä torakka huomasi käyttäneensä kaikki panoksensa. Nazorak kaivoi vyöltään esiin ikävän näköisen veitsen ja lähti sitten skootterillaan lähemmäs Ämkoota. Torakka huitaisi.
Ämkoo onnistui väistämään, mutta jokidelfiini sai osuman. Järkyttynyt vesipeto vinkui ja huitaisi vahvalla pyrstöllään nazorakia kohti. Torakka menetti tasapainonsa ja putosi skootterinsa kyydistä.
Jeepin katolta tilannetta seuraannut torakka ärähti ja kaivoi esiin kevyen kertasingon. Se ei ollut ollenkaan tyytyväinen vettä pitkin kulkeneen kumppaninsa toimintaan ja päättikin hoidella Ämkoon pois päiväjärjestyksestä. Torakka ampui.
Jokidelfiini räjähti. Valtava vesipatsas nosti pitkäkuonoisen eläimen kappaleet korkealle ilmaan, sirotellen ne sitten pitkin jokea. Veden alla päivystäneet piraijat iloitsivat.
Nazorak naurahti ja heitti kertasingon syrjään. Veden laskeutuessa torakka koki kuitenkin pettymyksen huomatessaan, että kaikki ei ollut mennyt ihan suunnitelmien mukaan.
Vesiskootteri pärisi eteenpäin. Ämkoo oli viime hetkellä onnistunut vaihtamaan menopeliään ja nyt käsipuoli Toa istuikin skootterin kyydissä selkä menosuuntaa kohti, kaivellen ajoneuvon pienehköä tavaratilaa.
"Mitä se luulee löytävänsä...", torakka kysyi puoliääneen samalla kun tämän toveri tarjosi tälle uutta kertasinkoa. Nazorak latasi tämän ja valmistautui ampumaan uudestaan.
"No mutta kappas", totesi Ämkoo nostaen löytämänsä kranaatin esiin skootterin tavaratilasta. Ilman Toa käänsi katseensa rantaa kohti ja virnisti.
Torakat vastasivat virnistykseen irvistyksellä.
Viuh. Kolin kolin kolin.
"Eikä", ehti yksi torakka todeta.
Sitten räjähti.
[spoil]HIIHIAHAHAHAHAHA. Tämän pilkutukset menevät ihan miten sattuu. En jaksa korjata. Smääh.[/spoil]
Makutan voimahuuto kantoi hyyyvin pitkälle. Koko muu tiimi seisoi jännittyneenä vieressä.
