Höyrykoneen voimalla pieni vene syöksyi läpi aallokon jättäen ilmaan hienoista pilvivanaa. Guardian pyörytteli puista ruoria verkkaisesti yhdellä kädellä korjaten välillä suuntaa. Ajoittain Skakdi tarkensi kiikarisilmällään jonnekin kauemmas horisonttiin. Meri oli laaja ja sumu peitti näkyvyyttä suurilta osin, mutta joidenkin saarten tummat siluetit erottuivat juuri ja juuri.
Makuta Nui oli kaiken hyvän ja kauniin onneksi lopettanut laulamisen ja yritti nyt makuta-kielellä kiroillen käsitellä neljää eri merikarttaa veneen etuosassa.
"Tuo lienee pohjoismanner?" Guardian kysyi Manulta osoittaen vasemmalla kädellään suurta siluettia, jonka ohi vene oli kulkemassa. Manu vastasi rutistamalla yhden kartoista paperimötöksi silmäkulma nykien.
"#@¤%& TURISTIKARTAT", Manu ärjyi heittäen paperipallon höyrykoneen sisällä polttaviin liekkeihin. Guardian ei tuntenut kirosanoja, joita Manu käytti, mutta ne eivät olleet ainakaan erityisen kauniita. Lisää Guardian pääsi kuulemaan viimeistään silloin, kun meren tuulet nappasivat yhden kartoista otteeseensa ja lähettivät sen pienelle uimareissulle. Kartta saatiin matkan sujuvuuden onneksi takaisin veneeseen Guardianin keihäällä.
Tunti kului. Välillä karttaa moottorin lähellä kuivatteleva Manu korjasi hieman Guardianin kurssia paremmaksi. Manu myös kyseenalaisti välillä Guardianin merikarttojen merkinnät ja lisäykset, mutta Guardian pyysi Makutaa vain noudattamaan niitä.
"...et ole edelleenkään selittänyt minulle, mikä on 'sushivaara'..." Manu sanoi osoittaen pientä punaista rastia, jonka etäisyys Steltin etelärannikosta oli pari kilometriä.
"Jos vain noudatamme sitä varoitusta, okei?" Guardian sanoi kädet ruorissa. "Vaara on vaara on vaara on vaara. Kiersimme sen Zyglak-alueenkin ihan liian läheltä, vaikka mitään ei ole näkynyt."
Makuta Nui kohautti olkapäitään.
"Miiiiten vain."
Oli hetken taas hiljaista. Guardian ja Makuta Nui eivät olleet puhuneet kovin usein keskenään. He tiesivät melko vähän toistensa menneisyyksistä, vaikka olivat taistelleet yhdessä vähintään kerran.
Guardian ei ollut ennakkoluuloinen Makutoja kohtaan, mutta ongelma oli enemmänkin siinä, että hän ei tuntenut yhtään kunnolla. Suurin osa sinisen Skakdin käsityksestä tästä entisestä suojelijarodusta oli pääasiassa kuulopuheiden tuotosta. Asioita levittelevät eivät yleensä olleet erityisen kaunopuheisia, kun Makutat olivat kyseessä.
Guardian päästi irti ruorista ja nousi varovaisesti pystyyn.
"Manu, haluatko kokeilla ohjaamista välillä?"
Makuta katsoi hetken kysyvänä. "Mikäs siinä." Myös Manu nousi pystyyn ja lähti kävelemään varovaisesti kohti ruoria. Kahden matkalaisen ohittaessa toisensa kävi hyvin tuskallisen ilmiselväksi, että Manu oli tämänhetkisessä muodossaan paljon Guardiania lyhyempi. Lyhyt ja musta olento heristi nyrkkiään hienovaraisesti.
Manu istui ohjaajan pallille ja tarttui epävarmana ruoriin. Guardian meni puolimakuulle veneen etuosaan ja selaili karttoja varovaisesti.
"Oletko koskaan ohjastanut venettä?" Skakdi kysyi rentona katse kartoissa.
"Jonkinlainen valas-Rahi lienee lähimpänä", Manu sanoi vaatimattomasti. "Törmäsin Abzumon testiakvaarion seinään ja kastelin koko kammion. Mokoma suhisija oli vihainen."
Manu nauroi vaimeasti.
"Ne olivat niitä aikoja..."
Guardian nosti katseensa kartoista Manuun.
"Makuta Abzumo, eikö?" hän kysyi. "Allianssilaisia?"
Manun kulmat menivät kurttuun. Hän alkoi puhumaan hieman hitaammin.
"Joo-o. Olimme entisiä...työ...tuttuja. Tuttuja."
Guardian laski kartat käsistään ja nousi istumaan.
"Te loitte Nazorakit, ettekö niin."
Manu päästi irti ruorista.
"Kuka kanteli?"
"Joku tiimiläisistäsi. Sillä ei ole väliä."
Kaksikon välillä oli hetken hiljaista. Höyrymoottori ja aallot ääntelivät edelleen tasaisesti rytmissä. Jonkinlaisten lintujen kirkuna kaikui kuorossa todella kaukaa pohjoisen mantereen suunnalta.
"Ilmeisesti ei", Makuta sanoi. Guardian asetteli kartat parempaan järjestykseen ja laittoi ne yhden veneen pohjalaudan alle turvaan tuulelta.
"Nazorakit ovat olleet Klaanin vaivana niin pitkään kuin muistan", Guardian sanoi Manulle. "Ja niiden määrä ja valta on vain kasvanut viime vuosina. Ne eivät ole koskaan suostuneet neuvotteluun."
Guardian katsoi Manua kysyvästi.
"Ei enää salaisuuksia. Miksi te loitte ne?"
Manu kääntyi poispäin Guardianista. Hän katsoi oikealle puolelleen, kohti merta. "Yksinkertaisesti vallan vuoksi."
Guardian nousi istumapaikaltaan ja liikkui hieman eteenpäin istuakseen hieman lähempänä Manua. Hän yritti pitää katseensa Makutan silmissä, vaikka tämä vältteli katsekontaktia.
"Yrititte ilmeisesti kaataa Veljeskunnan", Guardian sanoi. Manu ei vastannut mitään, mutta hän ei vaikuttanut myöskään kieltävän.
"Mutta sitten sinä kieltäydyit", Guardian sanoi. "Miksi?"
"Joku on ilmeisesti selostanut sinulle aivan kaiken, mitä siellä tapahtui", Manu vastasi. "Toisaalta, olihan se ilmeistä."
"Et vastannut kysymykseen, Manu-poju. Nazorakien voima on suurissa määrissä tuhoisa. Jos olisitte tehneet yhteistyötä pidempään, olisitte voineet onnistuakin. Mikä tuli eteen?"
Manu hiljeni taas hetkeksi.
"Meille tuli pieniä... erimielisyyksiä."
Guardianin katse oli kiinnostunut. "Hän yritti kuulemma tappaa sinut Nazorakein pesässä. Aika vahvoja erimielisyyksiä."
Manu naurahti. "Aivan, kuten minäkin hänet. Tämän taustalla on pitkä tarina."
"Ja tämä on pitkä matka." Guardian sanoi nojaten veneen kylkeä vasten kevyesti. "Pääsemme yöhön mennessä ehkä juuri ja juuri Steltille nukkumaan. Joten pyydän, Manu. Takauma."
"Anteeksi mitä?", Matoro kysyy silmät suurina valtavalta Metsästäjältä.
"Saasta, teet pilkkaa minusta!", Devastator örisee.
"En suinkaan. En vain kuullut mitä sanoit.", nenäkäs Jään Toa kommentoi.
"Annan sinulle turpaan, ääliö. Tiedätkö ketä uhmaat!", DEVASTATOR karjuu ja ottaa askeleen kohti Klaanilaisia.
"Anna olla. Et sinä meitä voita."
"Katsotaanko!"
"Mieluusti."
"Matoro, mitä suunnittelet?", Suga kuiskaa Jään Toalle tämän vierestä.
"Kun se syöksyy meitä päin, syöksytään sivuilta hissille", Matoro vastaa. Kaksi muuta nyökkäävät.
"Antaa tulla, köriläs!", Matoro ärsyttää lisää.
Devastator lähtee rynnimään Toa-joukkoa kohden, kolme sankaria väistävät olennon syöksyn sivuille.
Suuri musta olento kääntyy yllättävän ripeästi ja hissin ovi iskeytyy täysillä Matoroa leukaan. Jään Toan pää iskeytyy heti taaksepäin, hänen kaatuessa selälleen. Hänen kanohinsa irtoaa ja lentää pitkässä kaaressa huoneen takaosaan.
Kapura ja Summerganon jähmettyvät. Hissin ovi oli juuri kolkannut Matoron.
"Luulitteko selviävänne DEVASTATORIN telekinesia-voimista!", huoneen peräosasta karjutaan.
Kapura ajatteli huomauttaa että tämä ei maininnut telekinesiaa alkuperäisessä voimalistassaan, mutta kokee fiksummaksi ampua aallon painovoimaa Devastatoriin.
Devastator kaatuu korotetun painonsa vuoksi ja Tulen Toa syöksyy silmänräpäyksessä Matoron naamiota kohti.
Jään Toa nostaa päänsä. Hän on keskellä huonetta selällään. Veren maku suussa.
Matoro käännähtää hitaasti ja huomaa Kapuran.
Suga ampuu heikkoa jäävoimaansa Devastatorin alle, ja jätti kompastuu uudelleen. Matoro saa naamionsa Kapuralta ja kolmikko syöksyy (Tai Kapura ja Suga syöksyy Matoron roikkuessa perässä) avoimeen hissiin.
"DEVASTATOR ON NYT VIHAINEN!", Metsästäjä huutaa ja lähtee syöksymään kolmikkoa kohti. Summerganon käynnistää hissin, mutta Devastator onnistuu suurilla voimillaan pitelemään hissiä suurinpiirtein paikallaan.
Kapura koittaa hakata Devastatorin suuria kouria. Isku tulta saa sen otteen heltiämään hissin alaosasta ja oveton hissi syöksyy ylöspäin.
"KAIKKI AMPUJAT HISSIN 4B OVILLE!", kuuluu tukikohdan kovaäänisistä.
"Eh, meillä ei ole ovea. Ylhäältä tulee avoin aukko joka on täynnä ampujia.", Matoro huomauttaa.
"Eh. Se on pienoinen ongelma." Summerganon pohtii.
Matoro nappaa äkkiä moottorisahamiekkansa ja käynnistää sen. Hän alkaa sahata kattoon aukkoa.
Kaksi nazorakia istuivat veneessä heillä oli mukanaan jotain erityisen arvokasta, josta heidän pomonsa ilahtuisi ja paljon.
"Luuletko, että saamme ylennyksen?", toinen sanoi kiihtyneenä.
"Jos hyvin käy Abzumo ei tapa meitä.", nazorak vastasi vakavasti.
"..."
"Hei tuolla on jotain!"
"Niin, Klaani-saari, mitä siitä?"
"Eikun tuo!", Nazorak ositti aseellaan "naurettavanpientäpaattia" josta kuului Makutan rivoa kielenkäyttöä.
"Jaa vai nuo."
"Meillä on vain nämä surkeat aseet, jätetään heidät rauhaan, "lasti" on saatava perille tai Abzumo kaivaa ruumiimme meren pohjasta ja hakkaa niitä kallioon tai jotain muuta vastaavaa."
Klaani-saaren Nazorak tukikohta näkyi jo sadan metrin päässä.
[spoil]Annan sinulle Manu oikeuden kirjoittaa seuraavan viestin aiheesta, mutta muista, häntä tuoda kidutettavaksi tai sellaista. SAY NO TO TORTURE[/spoil]
Killjoy tunsi olevansa taas elossa. Kaksikymmentä vahkia marssi hänen perässään sysimustia käytäviä pitkin. Hän oli saapunut tukikohtaan. Aizen ja Saraji olivat johdattaneet hänet maan alla sijainneeseen Black Handin tukikohtaan. Tukikohtaan, jota ei pitänyt olla olemassa.
Marssi jatkui. Huoneiden ovet vilisivät ohi, kun Kenraali oli päässyt taas komentamaan hänelle kuuluvia joukkojaan.
Jos vahkikaksikko puhui totta, olisi Herra, Mustan Käden perustaja yhä hengissä ja tässä salaisessa tukikohdassa. Sinne Killjoy nytkin marssi. Aizen ja Saraji olivat myöntäneet Killjoyn komentoon kahdenkymmenen vahkin joukkion. Tämä joukkio oli hoitanut muurien päällä olleet metsästäjien puolustukset.
Nyt nämä vahkit marssivat jälleen. Vahkit, joiden piti olla piilossa, mutta osa niistä oli täällä, paikassa, jossa Killjoy tulisi päättämään vuosia kestäneen piinansa. Keraaminen lattia kolisi joukon marssiessa tasatahtiin. Killjoyn mieli oli verkeämpi kuin aikoihin, hän muisti jälleen Metru Nuin ajat, jolloin tämä oli hänen työtään. Komentaa joukkoja kohti taistelua, marssia eturintamassa kohti ylivoimaista vastustajaa, voittaen joka kerta, tai ainakin melkein.
Ovi oli nyt aivan heidän edessään. Killjoy viittoili vahkit pysähtymään ja astui yksin ovesta sisään. Siellä häntä kuitenkin odotti raju shokki.
Herra oli ennen pitkä ja vahva maan toa, mutta se mitä hänestä oli jäljellä oli vain pieni heppoinen turaga. Turaga astui pimeydestä Killjoyn eteen ja naulitsi palavan katseensa häneen.
"Kenraali, olet vihdoin palannut."
"Herra, olen pahoillani, että minulla kesti näin kauan. Minä en... en tiennyt, että olitte edelleen elossa...", Killjoy mutisi.
"Kaikki tekevät virheitä Kenraali. Minulla kävi tuuri, pääsin palavasta linnoituksesta ulos, mutta kamppaillessani menetin kaikki voimani ja minusta tuli... tällainen", Turaga sanoi kalistellen lattiaa samalla sauvallaan.
Pieni toivonkipinä syttyi Killjoyn sisällä, hän avasi suunsa kysyäkseen kysymyksen, jota ei ollut koskaan uskonut kysyvänsä: "Onko hän elossa? Selvisikö hänkin?"
Matoro, Kapura ja Summerganon syöksyvät hissin mukaan alaspäin, DEVASTATORin jäädessä karjumaan ylös, mutta se löytäisi kolmikon kuilun pohjalta, jos he jäisivät sinne liian pitkäksi aikaa... Niinpä hissin tömähdettyä kuilun pohjalle, vieläpä kolmikon kannalta melko kivuliaasti, lähtivät he samantien liikkeelle ja päätyivät käytävälle. He kuulivat jostain meteliä, mutta ainakaan vielä ei lähistöllä tuntunut olevan mitään. Mutta edes alimmat kerrokset eivät olleet tyhjillään ja hetken aikaa yksitoikkoista, kivistä käytävää käveltyään kolmikko päätyi suureen halliin, jossa oli useita ovia. Keskellä oli jonkinlainen koroke ja Metsästäjien välineitä lojui siellä täällä. Hallin seinustalla oli portaat ylemmille tasanteille, jossa näkyi olevan jonkinlaisia monitoreja.
Kolmikko tutki hallin läpikotaisin, muttei nähnyt jälkeäkään vihollisista. "Ne ovat jahtaamassa meitä toisaalla.", lausui Kapura koko kolmikon ajatukset ääneen ja samalla hetkellä yksi ovi levähti selälleen ja sieltä rynnisti Tracker, ilman kuulua lemmikkiään. "Mokomat nuuskijat! Luulitteko todellakin olevanne niin ovelia, etten löytäisi teitä linnoituksesta, jossa asustan?", metsästäjä puhisi. Summerganon, Kapura ja Matoro katsoivat vihollistaan kylmästi. "Olet meidän ja tehtävämme suorittamisen välissä, joten tästä tulee hiukan kivuliasta.", Matoro sanoi Trackerille ja syöksyi moottorisaha suristen vihollisen kimppuun.
Tracker yllättyi toan asevalinnasta ja perääntyi, antaen Summerganonille ja Kapuralle tilaisuuden hyökätä sivusta ja Tracker olikin pian hätää kärsimässä. Hän huitoi minkä ehti ja Matoro lensi sahoineen maahan, mutta Summerganonin raivokas hyökkäys ja Kapuran tuli-isku suoraan selkään saivat metsästäjän perääntymään nurkkaan. Matoro nousi ja tuli toveriensa luo. "Noniin, hoidetaanpa tämä tuhmeliini." "EI!", huusi Tracker ja löi voimiensa tunnosta ja niin voimakas oli tuo huitaisu, että Summerganon lensi hallin keskustan koroketta päin kaataen lentäessään myös Kapuran. Matoro perääntyi Kapuran kanssa korokkeen luokse. Kolmikko seisoi nyt keskellä hallia, kuullen jostain askelia ja heidän edessään seisoi Pimeyden metsästäjä, Tracker.
"Niin typerältä kuin tämä tuntuukin, emme voi jäädä tänne.", Summerganon toteaa ja hyppää miekkansa kanssa Trackeria kohti. Muut seuraavat esimerkkiä ja he kirjaimellisesti jyräävät Trackerin ja säntäävät ovelle, jossa lukee "porraskäytävä". Tracker nousee oven mennessä kiinni kolmikon perässä ja metsästäjäjoukon rynnätessä ylätasanteiden ovista huoneeseen. "Pakenivatko ne?!", kuuluu jonkun metsästäjän huuto porraskäytävään, jota kolmikko kiipeää ylös. Käytävä vei heidät ylempiin kerroksiin, joissa he juoksivat satunnaisista metsästäjistä yli. Heidän mielessään poltti vain yksi asia: Nimdan löytäminen.
He kulkivat vielä yhdet portaat ylös ja heidän edessään avautui korkea huone täynnä pilareita ja useita portaita ja huoneen päädyssä oli muutaman metsästäjän joukko syventyneenä keskusteluun: "Komentotornin mukaan tunkeilijat ovat kellarikerroksissa.", yksi metsästäjä puhui ja kolmikko, jota ei vielä huomattu vetäytyi pilarien taakse kuuntelemaan. "Ei, keskuksesta ilmoitettiin, että saivat Trackerilta viestin, jonka mukaan tunkeilijat suuntasivat ylöspäin, ovat mahdollisesti jo poistuneet täältä."
"Olet aina niin optimisti, luultavasti ne mokomat piileksivät jossain ja iskevät aina kun vartioinnin silmä välttää. Koko linnoitus on jo kaaoksessa, kun ne tuntuvat vipeltävän kerroksesta toiseen kaataen puolet meidän porukastamme."
"Meidän pitää kai mennä kyselemään komentotorniin lisäohjeita jossain vaiheessa..."
Kolmikko kuunteli metsästäjien keskustelua mielenkiinnolla. Heidän pitäisi pysyä nyt salassa ja löytää jokin kätevä piilopaikka, josta käsin he voisivat sitten tehdä iskunsa komentotorniin, sikäli mikäli heidän kohteensa siellä yhä majaili.
Kolme metsästäjää lähtevät vaappumaan pois salista, jättäen sen kokonaan tyhjäksi.
Kolme Klaanilaista hiippailevat pois tolpan takaa.
"Luulen että meidän pitäisi selventää sijaintimme.", Matoro toteaa.
"Mitenhän se hoituu? Menemmekö kysymään joltakin metsästäjältä neuvoa?", Kapura vitsailee.
Kolmikko tutkii huonetta.
"Hei, tuolla on lattialuukku!", Suga huutaa noteeratessaan heikot ääriviivat lattiassa. Hän ryntää edeltä avaamaan sitä.
"Tuolta kuului ääniä! Ne ovat tuolla!", huudetaan jostain. Kuuluu juoksuaskelia.
Summerganon, Matoro ja Kapura livahtavat lattialuukusta alas.
Joukko Pimeyden Metsästäjiä saapuu saliin.
"Ei mitään.", joku toteaa tylsiintyneenä.
"Mistä ne muka pakenivat?", toinen miettii.
Metsästäjät huomaavat luukun.
"Onko kellään valoa?", Matoro kysyy pilkkopimeässä.
Kapura luo käteensä lieskan joka valaisee kapean käytävän.
Pimeässä käytävässä on tummaa kiveä seinät ja soraa lattia.
Puuluukkua heidän yläpuolellaan hakataan. Joku neuvoo ihan avaamaan sen.
Klaanilaisille tulee kiire. He lähtevät juoksemaan täysillä eteenpäin.
"Tuolla ne menevät!!", joku metsästäjä karjuu.
"Kierreportaat!", Kapura huudahtaa iloisena. Kolmikko lähtee kapuamaan nopeasti metallisia portaita.
"Umpikuja!", huutaa Matoro vähemmän iloisena. Portaiden yläpäästä ei pääse mihinkään.
"Kuka ääliö tekee portaat jotka eivät johda mihinkään?", Suga miettii ääneen kunnes hänen silmänsä osuu kylttiin "siirrettävät huoltoportaat".
"Hidastakaa niitä! Asennan tälläisen Killjoyn antaman sulattimen seinään!", Matoro ilmoittaa ja kaivaa vyönsä kotelosta puoliympyrän mallisen laitteen. Hän kiinnittää sen kiviseinään ja käynnistää sytyttimen. Kapuran aalto tulta pysäyttää Metsästäjien etenemisen hetkeksi.
Kolmikko hyppää hetkeksi alas portailta.
Kiviseinämä sulaa räjähtäen auki.
"Kaiken järjen mukaan tuossa pitäisi olla maa, olemme pohjakerroksessa...", Matoro ilmoittaa ja nousee portaita.
Kylmä vesisade osuu hännen naamioonsa. Hän vilkaisee helpottuneena alaspäin. Merta.
"Vettä?", Jään Toa toteaa ja vetää itsensä äkkiä portaiden yläpäähän.
"Hei, olemme linnakkeen marenpuoleisella sivustalla. Siellä missä on pystysuora kallio mereen.", Matoro huutaa.
Metsästäjät tulevat taas.
"Olkaa hetki hiljaa! Ettekö näe että meillä on hommia!", Summerganon huutaa metsästäjille ja nappaa suuren kirveensä. Kapessa käytävässä ne eivät voi käyttää määräylivoimaa.
Matoro istuu aukkoon pohtimaan, ampuen välillä jääsäteitä kahden muun Klaanilaisen tueksi.
"Hei, idea!", hän huutaa. Vahva kohmetussäde jäädyttää suurimman osan metsästäjistä vähäksi aikaa.
"Tuolla ylhäällä on ikkunankarmi. Koitan osua siihen harppuunallani, kiivetkää sitten köyttä pitkin.", Matoro neuvoo.
"Matkaa on yli viisikymmentä bioa!", Kapura esittää vastalauseena kurkattuaan aukosta ylös.
"Hei, harppuunassani on kaapelia 51 bioa. Ongelma?", Matoro sanoo ja ampuu.
Kuuluu kilaus.
Kaapeli putoaa Matoron ohi alas.
Hän kelaa sen.
"Minusta tuntuu että siitä ei saa kiinni.
"Terävä havainto. Niin minustakin tuntuu.", Matoro ilmoittaa.
Käytävän päähän ilmestyy järeästi aseistautuneita metsästäjiä.
"Jotain. Nopeasti.", Matoro ajattelee ääneen.
Luukusta pudotetaan valtava ohjuksenheitin.
"Jotain. Nopeammin.", Matoro ajattelee edelleen. Hän tähyilee avoimesta luukusta jatkuvasti. Hänen silmiinsä osuu pimeä parveke, ja hän laukaisee harppuunansa. Terä uppoaa puiseen tasanteeseen.
"Mentiin!", Matoro huutaa. Kapura ja Summerganon ottavat kiinni metallisesta vaijerista, ja Matoro tiputtautuu alas. Ohjus lentää ja osuu ovenkarmiin, aiheuttaen valtavan oranssin räjähdyksen ja paineaallon. Kolme Matoron harppuunan kaapelissa roikkuvaa klaanilaista lentävät heilurimaisesti sivulle, kylmän sateen piiskatessa heitä.
"Sinne meni.", yksi metsästäjistä toetaa omahyväisenä.
Heiluriliike heittää kolmikon takaisin oviaukkoon. Metsästäjän ampuvat, mutta Klaanilaiset ehtivät heilahtaa pois.
"Ne eivät kuolleetkaan!", joku sisältä huutaa. Pimeyden Metsästäjät lähtevät kohti aukkoa seinässä.
Kolme Klaanilaista roikkuvat teräskaapelilla korkealla yllä olevasta parvekkeesta kiviseinämää vasten. Alla velloo meri.
"Että minä rakastan tälläisiä tilanteita.", Matoro toteaa kuivasti.
Nazorakit kiinnittivät köyden tolppaan rannalla. He nostivat "toan" ja kutsuivat paikalla olevilta nazorakeilta kärryä jolla kantaa tämä.
Toa nostettiin vanhanaikaiseen puukärryyn ja nazorak lähti kuljettamaan sitä luolastoon, kun samalla kaksi nazorakia marssivat urhoollisesti kärryntakana.
Huoneen edessä oli ruumiita ja... verta,,, paljon verta sekä kyltti jossa luki: "Hiljaa, nero työssään".
Sitten nazorak nosti kylttiä ja katsoi oliko ketään sisällä, oli tyhjää.
he avasivat oven ja kippasivat toan lattialle, sitten he asettivat sen viereen kyltin: "Tapa hänet."
"Hän ajattelee aina päinvastoin tällaiset asiat.", toinen sanoi.
Sitten Nazorakit lähtivät ja Makuta toan ruumiissa jäi lattialle odottamaan Abzumon palaamista.
[spoil]Kyltti ja jotakin muuta olivat Matoron ideoita.[/spoil]
Hopeinen meri, edelleen naurettavan pieni höyrypaatti
Makuta Nui puristi ruoria kaksin käsin. Hänen kasvonsa olivat varjossa.
”Erimielisyyksiä Abzumon kanssa on aina ollut. Se ei ollut syy siihen, miksi häivyin. Ja se, että häivyin, on syy Abzumon vihamielisyyteen.” Hän huokaisi ja vilkaisi sinistä Skakdia, joka istui veneen perässä. Manu vaipui ajatuksiinsa.
Destral, noin 79 100 vuotta sitten
”Petturuutta”, Miserix sanoi. ”Pahempaa kuin petturuutta – typeryyttä. Jos onnistut suuressa suunnitelmassasi, vaarannat koko universumin.”
”Sen riskin”, Teridax sanoi, ”olen valmis ottamaan.”
”Ja millä hyökkäät Suuren Hengen kimppuun?” Miserix kysyi ivallisesti. ”Varjokädelläsi? Rahkshi-ryhmällä? Olet vain hyönteinen Mata Nuin silmissä... ja minun silmissäni.”
Makuta Nui ja Abzumo seisoivat muiden tavoin pöydän ympärillä. Abzumon silmistä loisti mielenkiinto. Teridax hyppäsi huoneen toiselle puolelle kohti Miserixiä ja tarttui tätä kurkusta. Hän heitti toisen Makutan kohti seinää, sitten toista, ja lopulta kaatoi hänet maahan. Ennen kuin Miserix ehti nousta, Terryn ase oli hänen kurkullaan.
”Olet muinaisjäänne”, Teridax sanoi. ”Universumi kuuluu vahvoille, ja valta-asemasi on tehnyt sinusta heikon.”
Miserix tarttui kiinni Teridaxin sauvaan ja antoi sitä pitkin hänelle sähköiskun, mikä sai Teridaxin lentämään taaksepäin. ”Röyhkeä mato”, Miserix sanoi noustessaan maasta. ”Johtaisit veljeskunnan tuhoon ja häpeään!”
”Johtaisin sen... ylivaltaan”, Teridax sanoi. ”Ylivaltaan, joka kuuluu meille.” Hän kääntyi muita. Manusta näytti, tämä olisi katsellut häntä. ”Jätän sen teille... valinnan, ketä seuraatte.”
Gorast ja Bitil, siirtyivät heti Teridaxin puolelle huonetta, Vamprah, Antroz, Chirox ja Spiriah seurasivat heti perässä. Mutrankin hetken epäröityään siirtyi voittajan puolelle.
Makuta Nui ja Abzumo siirtyivät kumpainenkin Teridaxin puolelle. Typeryyttä, Makuta Nui ajatteli. Tässä ei ole järjen hiventäkään. Suunnitelma on epärealistinen, Miserix lienee Teridaxia parempi johtaja, kaikki kannattavat väärää Makutaa.
Krika ja Icarax olivat viimeiset. Muutamat jäivät Miserixin puolelle – hetkeksi. Lopulta kukaan ei ollut hänen kanssaan, sillä viimeisetkin olivat siirtyneet, vaikkakin haluttomasti. Miserix oli jäänyt yksin.
”Otan veljeskunnan johdon kokouksen tahdosta”, Teridax sanoi. ”Suunnitelma etenee. Ensimmäisenä tekonani… minä tuomitsen sinut, Miserix, kuolemaan. Krika, Spiriah, te toteutatte tahtoni.”
”Olette itsetuhoisia ääliöitä, jotka leikkivät universumin järjestyksellä. Ja tämä... mielipuoli ei johda teitä minnekään muualle kuin kuolemaan!” Miserix karjui entiselle veljeskunnalleen. ”Tämä ei ole ohi, Teridax. Tapa minut, levitä jäännökseni täältä Metru Nuille, mutta jonain päivänä... minä saan kostoni.”
Makuta Nui käveli ulos linnoituksesta. Abzumo seurasi.
”Mikä ssssinulla nyt on? Et näytä järin iloissssselta.”
”Tämä veljeskunta on rappiolla.”
”Kuinka niin?”
”Etkö näe? Kaiken maailman hullut saavat kokouksen suosion.”
”Itssssekin sssssiirryit hänen puolelleen.”
”Tavoitteeni oli hengissä pysyminen. Ne harvat, jotka aluksi jäivät Miserixin puolelle, kuolevat pian.”
”Sssse lienee totta.”
”Minusta tuntuu, että en halua olla osa tätä yhteisöä.”
”Mitä sssanoit?”
Manu katsoi toveriaan epämiellyttävästi irvistäen.
”Minä jätän veljeskunnan. Mutta ensin hankin jotain, mitä tahdon. Ja sen saan jostain muualta kuin täältä.”
”Mitä aiot?”
”Yksi sana riittänee: Olmak.”
”Sinä et uskalla.”
”Mihin katossssi sssssssssuhinasssssi, veli?”
”Pilkkaatko minua, rakasssss ysssstäväisssseni?”
”En tietenkään. En vain voi, valitettavasti, osallistua enää Nazorak-projektiin. Enkä halua.”
”Me loimme ne! Et voi vain hylätä niitä!”
”Voin. Ja hylkään. Projekti epäonnistui. Munista ei kuoriutunut kunnollisia toukkia.”
”Ne kasvavat! Niistä tulee jotain suurta!”
”Sittenhän sinä varmasti nautit ajastasi niiden suurimpana herrana.”
Abzumo katsoi Manua vihaisesti.
”Pakene”, hän sylkäisi. ”Häivy, kun vielä voit! Teridax varmasti lähettää perääsi tuhansittain tappajia.”
”Hän ei ole kiinnostunut minusta. En ole niin tärkeä hänen ah, niin suuren suunnitelmansa kannalta.”
Abzumo jäi yksin seisomaan ulos, kun Makuta Nui käveli sisään linnoitukseen.
”MANU!”
”Mitäh?”
”Mitä sinä ajattelet?” Guardian kysyi. Makuta oli ollut kauan hiljaa. Nyt hän hymyili ilkeästi.
”Sinä pyysit takaumaa. Minä koin sellaisen.” Guardian pyöräytti silmiään.
”Viitsisitkö kertoa, mitä tapahtui?”
Ja Manu kertoi.
”Mitä oli se, jota lähdit hakemaan toisesta ulottuvuudesta?” Guardian kysyi. Makuta kopautti naamiotaan.
”Niitä on tehty yksi tässä universumissa. Tämä on vaihtoehtoismaailmasta. Ja sinä tiedät, kuka omistaa tämän universumin Kraahkanin.”
He kumpikin tiesivät. Ja Guardian tiesi myös, että Abzumo olisi erittäin vaarallinen vastustaja.
Domek käveli taas tutuissa, laajoissa valkoisissa käytävissä, kävellen ohi saman kukkaruukun ja ikkunan ohi. Hänen jalkansa oli parantunut tarpeeksi, mutta hänen kyynärvartensa oli yhä siteissä.
Hän ei enään ollut yhtä elävöitynyt arkiseen tapahtumaan kuin olisi ennen. Klaanilaisiakin oli paljon vähemmän kuin yleensä, eivätkä hekään tuntuneet olevan keskittyneitä maailmaansa. Feterrojen hyökkäys oli selvästi vaikuttanut heihin hyvin paljon, eivätkä he tulisi toipumaan siitä niin nopeasti.
Kultapunainen Toa saapui taas asunnonsa eteen, otti avaimensa esiin ja avasi oven. Hän sytytti valot ja ensimmäinen asia minkä hän näki huoneessa oli hänen tumma lierihattunsa joka makasi maassa. Domek otti hatun käteensä ja katseli sitä hyvin tyhjästi.
"... öhm, anteeksi", ääni kuului hänen takana.
Domek säikähti hieman tästä, mutta käänsi katseensa oven eteen jossa seisoi pieni punainen ja keltainen Matoralainen Kiril-naamiolla.
"Ai, terve Nookki", Domek vastasi Matoralaiselle hieman lakonisesti.
"Sinua käsketään tyrmään. Sinun iltavuorosi, katsos", Nookki sanoi hieman veijarimaisella sävyllä.
"Niin, tiedän. Itsehän sinne ilmoittauduinkin", Domek huokaisi.
"Ja löysit näköjään hattusikin. Hieno homma. Sinä erotut aina niin hyvin kaikesta muusta sen kanssa", Nookki lausui.
Toa käveli piittaamatta ovesta ulos ja toivotti Nookkille lähtiessä, pidelleen lierihattua kädessään laittamatta sitä päähän.
Bio Klaanin Tyrmä
Valtavien paperikasojen seassa GT huokaisi tylsyydestä; hän ei keksinyt mitään tekemistä työnsä aikana. Vaikka uusi vanki olikin tuotu paikalle, BodyGuard vahti hyvin tarkasti ja tiukasti, mikä esti GT:n puhumasta vangin kanssa. Hopeanvaaleanpunainen nais-Toa alkoi taitella tyhjistä papereista, joista vain osa näytti muistuttavat jonkinlaista Rahia ja kaikki muut hyvin abstraktia modernitaidetta taidegallerioiden pohjakerroksista.
GT:n huokaistaessaan taas, oveen koputettiin, jolloin hän melkein salaman nopeudella kiisi avamaan sen.
"Hei GT", kultapunainen Toa Domek tervehti.
"Domek! Moi! Sinua en ole nähnyt aikoihin! Mitä sinä täällä teet?", GT vastasi yhtä innokkaasti kuin yleensä.
"Ilmoittauduin tyrmän iltavahdiksi eilen, tulin tänne tuuraamaan Santoria", Domek vastasi hieman innottomasti.
"Ahaa, aiotko olla täällä kauankin?", GT kysyi heti.
"En tiedä, en oikein ajatellut siitä", Domek vastasi, "mutta siis, mitä tietä kautta pääsen erikoisvankien selleihin?"
"Seuraa vain minua", GT sanoi ja lähti Domekin edeltä. "Muuten, miksi et laita hattuasi päähän?", GT kysyi Domekilta samalla.
"En vain taida tänään", Domek vastasi.
Domek vältteli pitämästä silmäkontaktia vankien kanssa. He liikkuivat pölyisen korridorin läpi ja kävelivät useiden eri sellien ohi. Domek ei tottunut kovin hyvin synkkiin kivikäytäviin, mutta kesti sitäkin vähemmän heidän peräänsä heitettyjä vankien kirouksia ja kuiskauksia.
Käveltyään pitkän tovin, he viimein saapuivat Santor luokse, joka seisoi sellien edessä.
"Moi Super Santor!", GT tervehti Toaa, joka vastasi tervehdykseen takaisin.
"Tässä olisi Domek tuurraamaan sinua", GT sanoi hiukan juhlallisesti.
"Selvä", Santor vastasi hieman piristyneemmän kuuloisena ja alkoi marssimaan pois. Liikkuessaan ohi Santor varoitti Domekia tietyistä vangeista. Domek asettui samaan kohtaan sellin eteen, samalla kun GT seurasi Santorin perässä hyvästeli Domekia positiivisesti.
"Mukava tyttö, eikö olekin?", Sinimustavalkoinen nais-Toa Sheelikan ääni kuului sellistä. Domek ei vastannut ja jatkoi vartioimista.
Sheelika käveli lähemmäksi kaltereita.
"Kerrohan, mitä sinun kaltaisesi valon Toa tekee täällä", Sheelika kysyi pehmeällä äänellä.
"Ei ole sinun asiasi", Domek vastasi tunteettomasti, mutta hieman ärsyyntyneisesti.
"Miksi noin salaileva? Emmehän me ole vihollisia", Sheelika jatkoi ja ulotti yhden kädestään kaltereiden välistä ja laittoi Domekin kasvoihin, "voisimme jopa olla parhaimmat ystävät".
Domek käänsi päänsä pois Sheelikan kädestä ja pysyi silti hiljaisena.
Sheelika alkoi tulla kärsimättömämmäksi ja silloin vilkaisi kultapunaisen Toan kädessä olevaan hattuun.
"Hieno hattu sinulla", Sheelika aloitti taas vietteliäästi, "miksi et laita sitä päähäsi?". Sheelika kosketti Domekin päälakeen, "hatun koko on kyllä väärä sinulle, mikset vaihda sitä uuteen? Onko se jonkun tärkeän?".
Sheelika silloin alkoi ulottamaan kätensä lierihattua päin,
jolloin Domek melkein refleksimäisesti tarttui voimakkaasti Sheelikan käteen ja kääntyi häneen päin.
"Pidä likaiset kätesi pois hatusta", Domek käski heti uhkaavammalla äänellä Sheelikaan päin. Nais-Toa ei reagoinut tähän hyvin, mutta yritti hillitä itsensä. Domek päästi irti ja kääntyi taas poispäin Sheelikasta, hänen haavoittunut käsivarteensa sattui liiallisesta rasituksesta.
Sheelika perääntyi takaisin sellin sisälle.
"... Et ollut Klaanissa kun oli vielä jäsenenä, vai mitä?", Sheelika kysyi katkerasti. Kesti hetken ennen kuin Domek vastasi myönteisesti.
Sheelika jatkoi kyselyään: "Kerro, mitä muut klaanilaiset sanovat minusta".
"Sinä tapoit Matoralaisia ja vahingoitit muita klaanin jäseniä. Rikoit Klaanin ensimmäisen säännön", Domek vastasi välinpitämättömästi. "... He saavat sen kuulostamaan niin yksinkertaiselta", Sheelika kertoi, "luuletko, että minä tahdoin sitä?". Valon Toa pysyi vaiti.
"He tuomitsivat minua, kutsuivat minua murhaajaksi, vaikka eivät ymmärtäneet tilanteesta yhtään. Kukaan ei ymmärtänyt, kukaan ei tahtonut. Eivät edes Adminitkaan. Luovuttivat minut Makutoille ja unohtivat minun olemassaolon", Sheelika alkoi puhua yhä ja yhä vihaisemmin, mutta Domek pysyi vaiti. Hän ei halunnut uskoa täysin rikollisen tarinaan, koskaan ei voi olla liian varma.
Silloin askelia alkoi kuulua käytäviltä. Vankien huudot ja kiroukset alkoivat kuulua äännekkäämmin kuin koskaan, hautaen askeleiden kaiun.
Domek käänsi päänsä käytävän puoleen ja näki keltaisen Toan ja korkean titaanin hänen takana; Se oli Tawa ja BodyGuard.
"Ehtoota", Domek tervehti pää-Adminia. Sheelika näytti äärimmäisen murhanhimoiselta, mutta yritti hillitä itseään; hän ei pystyisi taistelemaan kahleet käsissä kolmea klaanilaista.
"Helei", Tawa vastasi saapuen Domekin luokse, "miten kätesi voi?"
"Ihan hyvin, ei paljon muuta", Domek vastasi lakonisesti. Sheelikan suuttumuksen ääni kuului selliltä.
Tawa vilkaisi hieman Sheelikaa päin.
"Hyvä kuulla. Tulin tänne puhumaan Sheelikan kanssa, jos ei haittaa".
"Ei tietenkään", Domek vastasi, "siis täällä vai missä?"
"Kuulusteluhuoneessa. Avaa sellin ovi", Tawa käski Domekia, joka avasi sellin kalterit heti. Nais-Toa käveli ulos sanomatta tai tekemättä mitään.
"Sinun ei tarivtse tulla mukaan", Tawa ilmoitti Domekille ja lähti BodyGuardin kanssa viemään Sheelikan.
Joukon lähdettyä Valon Toa jatkoi vartioimista. Yhdessä paikassa seisominen rasitti hieman Toan jalkoja, joten hän päätti kävellä hieman ja liikkui pois Sheelikan sellin edestä.
Käveltyään vasta kahden metrin, Valon Toa hätkähti saapuessan toisen sellin eteen.
Sellin asukas seisoi oven lähellä; hänen naamansa peitetty huiveihin ja kaulaan ripustettu kyltti. Hän piteli painavasti kahlitut kätensä tiukasti kiinni kaltereista, mutta ei liikkunut yhtään.
Vanki kikatti hyytävästi Toaa päin.
Tawa ja BodyGuard saapuivat Sheelikan kanssa kuulusteluhuoneeseen. Huone oli hyvin pieni, sen keskellä oli työpöytä jossa oli tuoleja vastakkain. Ainoa valonlähde koko huoneessa oli pieni valokivi.
"Voit mennä BodyGuard. Voin hoitaa tämän itse", Tawa vakuutteli titaanille, joka lähti vastahakoisesti mutta tottelevaisena.
Sheelika istui huoneen perässä olevaan tuoliin, kun taas Tawa istui hänen eteen.
Molemmat olivat hiljaa hetken, kunnes Tawa aloitti puhumisen:
"Helei"
Ei vastausta.
"Sheelika. Haluan vain auttaa sinua..."
"Et halua. Haluat vain puristaa minusta tietoa ja lukita minut ikuisiksi ajoiksi", Sheelika vastasi hyvin kiivaasti.
Tawa jatkoi.
"Sheelika, sinun täytyy ymmärtää, ihmisiä on tapettu ja riistetty kodistaan ja omaisistaan..."
"Et ymmärrä mitään", Sheelika jatkoi.
Tawa yritti olla piittaamatta ja jatkoi puhumista:
"... Emme halua kenenkään kuolevan enään. Jos voisit..."
"Kuuntele minua...", Sheelika alkoi sanoa.
"... Kertoa meille miksi..."
"Kuuntele minua."
"... Liittolaisesi tekivät tämän..."
"Kuuntele minua."
"... Tai edes kuka tämän teki..."
"Kuuntele minua."
"... Voisimme ehkä..."
"MIKSI ET KARZAHNI KUUNTELE MINUA EDES KERRAN ELÄMÄSSÄSI!"
Sheelika löi raivostuneesti työpöytää.
Tawa hiljeni.
Hiljaisuus peitti huoneen taas.
"... Tiedätkö, mitä tapahtui kun karkotitte minut Klaanista?", Sheelika aloitti, "tiedätkö läheskään?"
"Makutat ottivat sinut takaisin", Tawa vastasi hyvin syyllisenä.
"Mutta tiedätkö, mitä he tekivät?", Sheelika jatkoi. Tawa ei vastannut kysymykseen ja hänen katseensa alkoi yhä keskittyä pois Sheelikasta.
"Sinä jos kukaan pitäisi tietää, minkälaiset Makutat ovat", Sheelika sanoi, "He eivät pidä siitä, kun yksi alaisistaan eroaa heistä".
Sheelika otti kahlitut kätensä pois pöydän päältä.
"Kun minut karkotettiin pois Klaanista, Makutat lähettivät Rahkshinsa vangitsemaan minut ja viemään takaisin heidän luokseen. Yritin taistella vastaan, mutta tiedät minkälaiset Rahkshit ovat. He saivat minut kiinni ja kolkkasivat minut."
Sheelika lopetti hetken ja veti syvään henkeä. Hänen hengitys vapisi hieman.
"Kun heräsin iskusta, olin keskellä tyhjyyttä. Mustaa mitättömyyttä oli ympärilläni, mutta en pystynyt liikkumaan. En tiennyt missä olin ja yritin vain väittää itselleni tämän olevan vain unta.
Juuri silloin... Juuri silloin, käsiä ilmestyi minun ympärille. Monta mustaa kättä ilmestyi ja tarrautuivat tiukasti kiinni raajoihini. Kädet olivat kuin kiehuva vesi minun ihoni päällä. En voinut huutaa kivusta, mutta mikään ääni ei syntynyt suustani. He eivät antaneet minun huutavan.
Raajani tuntuivat palavan irti ruumiistani. Kipu ulottui luuytimeeni saakka. Silloin kaksi, punaista silmää ilmestyi eteeni. Ne katsoivat minuun, enkä voinut siirtää katsettani pois. Lisää mustia käsiä ilmestyi ympärilleni ja ne kietoutuivat kehoni ympärille. Ne polttivat. Ne polttivat minun ihoni päällä ja tuntui kuin se repisi yksitellen jokaista verisuontani ja raapi niitä.
Lisää silmiä ilmestyi ympärilleni, jokainen heistä keskittivät katseensa minuun.
He olivat ylimielisiä, he tietävät olevansa parempia ja olivat hyvin kylläisiä siitä. Heidän silmien ilmestyessä ympärilleni myös lisää käsiä, jotka nappasivat ja ympäröivät jokaista kehoni osaa, jättäen vain yhden silmästäni näkyville.
Niiden kosketus, se tuntui kuin vastasulatettuja neuloja olisi upotettu minun ruumiini sisään. Kasvoni paloivat niiden käsien alla.
Ja minä vain katsoin. En voinut huutaa.
Kun kipu oli ympäröinyt minun koko kehoni, he alkoivat puhua. Heidän ääni oli korvia raastava. En, en pysty kuvailemaan sitä.
He eivät pelkästään puhuneet; he pilkasivat minua.
He pilkkasivat jokaista minuun liittyvää asiaa.
Minun olemustani, minun tekoni, kaikki. He nauroivat minua päin ja vain tiukensivat otteensa.
Kehoni paloi sisältä päin. Se tuntui kuin kuohuva vesi olisi minun sisälläni.
Tunsin, kuinka hermostoni pureskeltiin ja raavittiin.
Heidän raajoistaan purkautui esiin useita eri Rahien silmiä, jokainen niistä tuijottivat minuun halveksuttavasti.
Minä paloin.
Minä aloin itkemään. Ja juuri sitä he toivoivatkin.
Kyyneleeni tuntui kuin hiekkapaperi olisi hierottu silmiini. Silloin heidän kätensä alkoivat repiä minua. Ne repivät minut sisältä päin ja repivät minut auki. Raajani vedettiin useisiin suuntiin. Ne alkoivat repiä kasvojani.
Ne repivät yhden ainoan silmäni, mikä oli vielä näkyvillä.
En nähnyt mitään. Tuska oli ainoa asia minkä tunsin. Heidän pilkkaukset olivat ainoa asia mitä kuulin. Pimeys oli ainoa asia mitä näin.
Sitten, yksi pitkä ja laiha hahmo ilmestyi eteeni. Se oli heidän herransa, heidän johtaja. En tiennyt mitä tapahtui, mutta minä näin taas. Minä kuulin ja minä tunsin kuinka ilma ympärilläni kosketti minua.
Hän tuijoitti minua.
Hän ei ollut halveksiva, hän ei ollut ylimielinen, hän ei pöyhkeillyt olemuksestaan ja asemastaan.
Hän vain katsoi minuun.
Hänen katseensa, se ei ollut mitään, mikä olisi syntynyt tästä maailmasta.
Se on kaikkea, mitä me emme edusta, mutta oli jokaisessa sydämmessämme.
Se on osa meitä.
Se oli tyhjyys.
Se oli Makuta."
Silloin Tawa nousi tuolistaan ja alkoi kävelemään ovea päin.
"Ja tiedätkö mitä, Tawa?", Sheelika nopeasti lisäsi, "kaukaa katsottuna, hän näytti melkein sinulta."
Varoitus: sisältää lihansyöntiä, paljon lyhyitä lauseita ja mäntyjä
Bio-Klaanin linnoitus (tai mitä siitä on jäljellä), korkea torni, seinästä pullottavan tukipalkin päällä
Make istuskeli palkin päällä, katsellen horisonttia. Alhaalla Matoranit työskentelivät ahkerasti Klaanin linnakkeen korjausten parissa, suruajasta huolimatta. Aurinko oli jo lähes laskenut, ja alkoi olla pimeää. Tämä yö tosin ei vetänyt vertoja sille synkälle yölle, jona hän saapui tähän paikkaan. Silloin, kun hän käyttäytyi kuin mikäkin aivoton Rahipeto...
Klaanin linnakkeen läheinen metsä, joitakin aikoja sitten
On synkkä jä myrskyinen yö. Puut ovat ovat taipuneet aika lailla kovan tuulen takia ja vesipisarat osuvat maahan kuin kaatopaiakn yli lentänyt lintuparvi. Punainen, viirusilmäinen olento lentelee metsän puiden yläpuolella. Tuo otus on Make. Hänen olisi muuten ollut helppo lentää tällaisessakin säässä, mutta hän oli melko väsynyt lennettyään putkeen monia päiviä, etsien rauhasiaa asuinpaikkaa. Täältäkään sitä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän. Täällä häntä eivät jättäeen rauhaan edes liskomaiset, kahdella raajalla kävelevät olennot, jotka olivat melkein oudompia kuin hän itse. Maken voimat alkoivat jo hiipua. Hän huomasi pian melkein osuvansa erääseen mäntyyn, onnistuen väistämään sen täpärästi, osuen kuitenkin toiseen, matalampaan puuhun. Pian hän joutui pujottelemaan ahtaikossa metsässä puiden lävitse, mikä ei ollut ollut hänen elämänsä helpoin tehtävä. Lopulta hän joutui räpyttelemään siipiään hyvin kolibrimaisesti välttääkseen omaperäiseksi pannukakuksi muuttumisen.
Make onnistui vaivoin nousemaan takaisin puiden yläpuolelle. Mutta hänen olisi pakko levähtää. Pian hän huomasi pienehkön kanjonin (tai sen tapaisen). Se näytti hyvältä levähdyspaikalta. Make laskeutui varovaisesti (niin varovaisesti kuin siinä puuskassa pystyi) pienen lammen luokse. Hetken ajan hän ehti katsella ympärilleen, ennen kuin löysi seinään muodostuneen kolon, johon hän hyvin mahtuisi. Ja jos ei mahtuisi, ainakin itkisi ja mahtuisi. Ei siinä mitään, hyvin hän sai sinne ängettyä itsensä. Hän valutti hieman tulta suustaan makuupaikkansa alle mukavuuden lisäämiseksi. Hän asettui kyljelleen, jalat koukkuun, siivet kiedottuna kehonsa ympärille, yrittäen nukahtaa. Ulkona jyrisi ja salamoi. Pian Make kuuli vierestään alapuolelta pinetä vikitystä. Hän raotti vasenta silmäänsä. Suurisilmäinen, pieni nisäkäsrahi katseli häntä anovasti. Make käänsi molempien silmiensä katseen siihen. Rahi katseli Makea hurmaavilla silmillään jonkni aikaa kunnes Make poimi sen eturaajallaan maasta. Ja puraisi sen pään irti, maiskutellen sitä hetken. Puan hän kuitenkin sylkäisi sen ulos päästäen melko häiritsevän ilmeen ja epämieltyneisyyttä kuvaavan äännähdyksen. Maistuu pahalta... Jäänteet hän heitti ulos sateeseen. Takaisin nukkumisyritykseen...
Aamu sarasti. Make heräsi oudon linnun pitämään ääneen. Ääni oli rasittava. Make ampui lintua tulipallolla. Palava linnunraato putosi metsään. Make asteli lammikon luo, päivien lentomatkan jälkeen vesi oli poikaa. Vedessä ui myös kaloja, jotka tosin olivat liian vikkeliä hänen kidalleen. Tämä paikka kuitenkin oli mukavan viihtyisä (kunhan linnut vain pysyvät poissa), tänne hän jäisi. Tämä olisi hänen oma reviirinsä.
Illemmalla, aiemmin alas ampumaansa lintua syödessään hän huomasi pienen, vihreän olennon astelevan hänen mailleen. Make tunnisti olennon ruumiinrakenteen. Se oli yksi niitä pieniä olentoja, joita hän oli ennen auttanut aina kun mahdollista, mutta hänen muutoksensa jälkeen ne kaikki olivat kääntäneet hänelle selkänsä. Make seurasi olennon touhuja hämärästä kolostaan rauhattomana. Olento otti käteensä kepin, josta roikkui jotain, paiskaten sen veteen. Make katseli häiriintyneenä, kuinka tuo olento kehtasi roskata hänen lammikkoaan? Pieni hetki kului, kun olento nosti keppinsä vedestä, kala mukanaan. Tämä alkoi olla jo liikaa Makelle. Hänen kalojaan ei vohkittaisi ilman seurauksia. Make lähti syöksyyn. Olento ei ehtinyt paljon reagoida, ennen kuin löysi itsensä painettuna selkä kiveä vasen, Maken sormet kurkullaan. Make tuijotti olentoa raivoissaan. Hänen riistansa varastaminen oli vakava asia. Make avasi kitaansa. Hänen olisi tehnyt mieli puraista olentoa naamaan. Jostain syystä hän kuitenkin epäröi. Ihan kui nvanhasta tottumuksesta hän ei voisi vahingoittaa tuon pienen rodun edustajia. Make teki siirtonsa. Hän karjaisi kovaa päin olennon naamaa, valuttaen vähän sylkeään tämän päälle. Toimenpiteen jälkeen hän pästi olennosta irti. Ei tapahtunut mitään. Olento vain seisoi hiljaa paikallan. Make päästi vielä sähisevän äänen. Olento pinkoi pakoon maantiekiitäjämäisesti jättäen taakseen paksun pölypilven. make poimi olennon varastaman kalan maasta hampaisiinsa, vieden sen mukanaan koloonsa. Minun kala...
Rauhaa ei kuitenkaan jälleenkään kestänyt kauaa. Sama olento palasi takaisin hänen alueelleen. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut yksin. Sen mukana oli pidempi, vihreän lisäksi kultaisia sävyjä omaava olento. Se pieni olento viittoi maken koloa päin, jolloin pidempi olento alkoi lähestyä koloa. Make päätti ajaa myös tuon toisen tunkeilijan matkoihinsa. Make syöksyi ulos kolostaan olentoa päin, odottamatta kuitenkaan raivokasta vastahyökkäystä...
Maken muistelot keskeytyivät ukkosen jyrinään, mikä sai hänet hätkähtämään. Oli ilmeisesti viisasta siirtyä sisätiloihin...
[spoil]Eipä ollut hahmolleni juuri muutakaan käyttöä...[/spoil]
Gaggulabion vartiolinnakkeen lähellä oleva teltta
Gaggulabion lähettiläsSkakdi astui teltan ovesta sisään. "Hei, sinä, minulla on viesti Gaggulabiolta", Skakdi ärisi. Matalan pöydän edessä, selin sisäänkäyntiä päin oleva tummahaarniskainen hahmo käänsi päätään luoden katsekontaktin Skakdin kanssa. Tuo hetki tosin oli Skakdille melko hämmentävä. Tämän ilme vääny sellaiseksi, että se vasta yhtäaikasita hämmennystä ja pelkoa. Pöydän ääressä istuva hahmo lopetti uusimman proteesivälineensä asetti kasvomaskinsa takaisin päähänsä. "Mitä asiaa?" "Niin, oh, eeh, Gaggulabio halusi kysyä, milloin lähdet suorittamaan tehtävää", Skakdi kysyi hermostuneena ja änkyttäen. Palkkasoturi asteli Skakdin viereen, tuottaen tätä kasvomaskinsa silmäraon lävitse, "Heti." Skakdi nyökkäsi. Samassa hahmo kuitenkin tarttui Skakdilähettilästä kurkusta. Vaikka kasvomaskin silmäraosta ei juuri näkynyt, pystyi Skakdi näkemään hahmon tuijottavan häntä melko murhaavalla katseella. "Et sitten kerro kenellekään mitä näit. Ja olettele koputtamaan", hahmo sanoi hiljaisesti ja tiukasti, päästäen uhrinsa irti, joka valahtu lattialle. Palkkasoturi käveli teltan oviaukosta ulos.
Kapura, Summerganon ja Matoro roikkuvat teräskaapelissa ja pimeyden metsästäjät saapuvat seinässä olevaan aukkoon, valmiina ampumaan kolmikon alas. "Meidän on kiivettävä ylös, pystymme ehkä kipuamaan parvekkeellekin!", Summerganon huutaa tovereilleen, jotka ovat ilmeisesti samaa mieltä, mutta suunnitelman toteutus onkin hankalampi juttu. Kolmikkoa ammutaan taas, mutta Kapura onnistuu sateesta huolimatta laukaisemaan tuli-iskun aukkoa päin, joten metsästäjät perääntyvät taas hetkeksi. Matoro ottaa toiseen käteensä miekan ja ampuu itse jääsäteen aukon suulle, jolloin se tukkeutuu hetkeksi. "Aikaa ei ole hukattavaksi!", Matoro toteaa jäätävän säteensä ampumisen jälkeen ja alkaa kiivetä vaijeria ylöspäin. "Toivottavasti tämä kestää kiinni...", Kapura mutisee ja seuraa Summerganonin kanssa Matoron esimerkkiä. He pääsevät aivan parvekkeen alle ja parilla heilautuksella Matoro saa kiinni parvekkeen reunasta ja kiipeää sen päälle. Samalla hetkellä metsästäjät puskevat jääseinäistä läpi ja yrittävät ammuksillaan joko irroittaa vaijerin, pudottaa Summerganonin ja Kapuran tai jos mahdollista, romahduttaa parvekkeen...
Mutta Summerganon onnistuu torjumaan miekallaan jokusen zamorin ja ne kimpoavat ympäriinsä ja viimein koko kolmikko on parvekkeella, joskin Summerganon sai osuman panssariinsa suojatessaan torjuntaliikkeillään Kapuraa, yhdellä kädellä roikkuessaan. Savuava reikä haarniskassa oli kuitenkin kolmikon murheista pienin, sillä parvekkeeltakin he kuulivat, miten sisällä metsästäjät juoksentelivat, ilmeisesti heitä etsien. "Ne löytävät meidät kyllä täältä.", Kapura toteaa ja on aivan oikeassa. Niinpä kolmikko pitää pikapalaverin ja päättää siirtyä Matoron harppuunaa jälleen hyväksi ja kipuavat sen avulla linnakkeen ylemmästä kerroksesta lähtevän ulokkeen, ilmeisesti tähystyskielekkeen päälle. He ovat nyt muurilla, joka on vielä tyhjillään, mutta heidän juuri taakseen jättämältään parvekkeelta kuuluu meteliä. "Ne livahtivat taas! Mutta ei hätää, alempiin kerroksiin vieviä reittejä vartioidaan, ne eivät pääse enää karkuun.", metsästäjät rääkkyvät.
Sade jatkuu yhä ja kolmikko kyhjöttää linnakkeen merenpuoleisen sivustan korkeimmalla muurilla, odottaen vihollisiaan. "Ei, tämä ei voi mennä näin.", rikkoo Matoro hiljaisuuden. "Taistellaan tiemme läpi.", ehdottaa Kapura ja suuntaa katseensa Summerganoniin, joka seisoo vaiti katsoen merelle. "Piileskely käy kieltämättä hankalaksi. Ehkä piileksimme, teemme suunnitelman. Silloin linnakeen kaikkia alueita varmasti vartioidaan. Tai..."
"...taistelemme nyt tiemme piiloon, kun metsästäjät ovat ilmeisesti vielä hajallaan?", sanoi Matoro, joka luki Summerganonia sillä hetkellä kuin avointa kirjaa. "Heh, aivan. Kumpaa ehdotatte?", Summerganon sanoi hymyillen. Koko kolmikkon valtasi sillä hetkellä pieni hilpeys. He seisoivat linnoituksen sateisella tähystysmuurilla, tietäen että minne he siellä menivätkään, olisi vihollisia vastassa. Mutta se ei heitä estänyt. Kolmikko lepäsi hetken aikaa sisälle johtavan oven katoksen alla, kuulostellen koko ajan vihollisten varalta ja sitten he avasivat oven ja astuivat takaisin sisään, vaaroja pelkäämättä.
"Juoksemme heidät kumoon. Kun me sitten poistumme tältä saarelta Killjoyn kanssa, ovat metsästäjät kokeneet sellaisen löylytksen etteivät uskalla laittaa päätään ulos puoleen vuoteen.", hymisi Kapura ja ensimmäiset vastaantulevat metsästäjät, jotka he kohtasivat suurella käytävällä heti sisään päästyään, saivat ensin niskaansa jäätävät ja tuliset säteet ja heti perään nuo viisi metsästäjää paiskattiin seinille miekkojen väkevien huitaisujen voimasta. Kolmikko kiisi käytävää pitkin melkoisella vauhdilla ja he suunnistivat parhaansa mukaan ylimpiin kerroksiin.
He saapuivat linnakkeen keskushalliin, josta lähti portaita joka suuntaan. Hallissa partioi useita metsästäjiä ja keskellä hallia oli Tracker, lemmikkinsä kanssa. "Hm, näyttää pahalta.", Matoro arvioi tilannetta portaikon yläpäästä, jonne kolmikko oli lopulta päätynyt ja katseli nyt alas keskushalliin, jossa oli myös portit eteishalliin ja sitä kautta ulos. "Meillä on nyt mainio tilaisuus iskeä, voimme niittää noita kuin heinää, jos yllätyskortti toimii parhaalla mahdollisella tavalla.", Summerganon ehdotti tasaisella äänellä, josta oli aistittavissa myös ripaus synkkyyttä ja jopa pelkoa. Sillä vaikka kolmikko oli rohkealla mielellä, ei ajatus siitä, että minne he menivätkään, tiedettiin heitä varoa ja etsiä juurikaan innostanut heitä. Niinpä he katsoivat parhaaksi vaihtoehdoksi hoitaa niin monta vihollista taistelukyvyttömiksi, kuin mahdollista. Summerganon otti miekkansa ja kirveensä esiin ja Matoro ja Kapura aseistautuivat myös. "Tästä se lähtee.", Matoro sanoi ja lähti juoksemaan portaita alas. Kapura ja Summerganon seurasivat esimerkkiä. Kapura valmistautui laukaisemaan tuliaallon, mikäli he joutuisivat saarretuiksi. Summerganon, aseet molemmissa käsissä loikkasi korkealle ja valmistautui tekemään raivokkaimman hyökkäyksensä ikinä.
Ja niin voimakas oli sankarikolmikon yllätyshyökkäys, että ainakin kymmenen metsästäjää lensi kirjaimellisesti ympäriinsä, tietämättä mikä heihin iski. Tracker ryntäsi lemmikkinsä kanssa kolmikon kimppuun, joka valmistautui kohtamaan tuon metsästäjän ja sen vaarallisen pedon.
Kolmikko valmistautui puskemaan tiensä läpi näiden vihollisten, ylimpiin kerroksiin asti, jonne pääsi ilmeisesti hallin vastakkaisella puolella olevasta kierreportaikosta. Heidän edessään oli vain Tracker ja tämän peto. Ja jokunen muu metsästäjä, jotka säntäsivät karkuun ja hakemaan vahvistuksia... ja kolmikon olisi päästävä livohkaan ennen niiden saapumista.
"Teidän vierailunne päättyy tähän.", Tracker sanoi ääni viime kertaisen kohtaamisen epäonnistumisesta johtuvaa inhoa ja raivoa tihkuen. Peto valmistautui taisteluun sarvet ojossa...
Notfun oli omassa huoneistossaan, hän oli päässyt vihdoinkin klaanin päärakennukseen. Hän otti vyönsä pois, ja tyhjensi vyön taskun. Pöydälle oli tippunut pari nappia, kolikko, melkein loppuun poltettu kynttilä, rikkinäiset käsiraudat ja pieni lasinen pullo, jonka sisällä oli vihreää nestettä. Notfun otti pullon käteensä ja katseli sitä. "En tiedä yhtään, mikä tämä on, mutta tiedän että se on tärkeä sille Skadkille.." Tässä kohtaa Notfunin kasvot täyttyivät ärsyttävästä, omahyväisestä virneestä. "Tällähän voisin saada vaikka laivan siltä typerältä Skadkilta.."
Korkea piikkihaarniskoitu metsätäjä seisoo tappavan tehokkaan vainuhärkänsä kanssa Klaanilaisten edessä. Tracker pyöräyttää sahalaitaista miekkaansa valmiiksi.
Matoro kelaa mielessään erilaisia toimintavaihtoehtoja. Härän voimista hänellä ei ole tietoja. Itse Pimeyden Metsästäjä hoituisi oletettavasti parhaiten kolmikon yhteishyökkäyksellä, yhdellä miekalla ei paljoa tee kolmea kohdetta vastaan.
Summerganon syöksyy nopeasti, iskien kierreliikkeellä Trackeria kylkeen. Tämä lyö takaisin, ja Kapurakin hyökkää pitkän metsästäjän kimppuun.
Matoro vetäisee miekkansa ja on astumassa eteenpäin, kunnes yhtäkkiä valkoinen härkä syöksyy Jään Toaa päin. Tämä vetäisee miekkansa nopeasti torjumaan tulevan iskun. Otuksen sarvet osuvat kovaa Matoron miekkaan. Miekka alkaa murentua.
"Mit-", Matoro ehtii sanoa miekkansa hajotessa tomuksi. Nopea hyppy väistää hyökkäystään jatkavan olennon.
"Ikävät sarvet.", Matoro toteaa. Rahi-olento kääntyy ja valmistautuu uuteen syöksyyn.
Hän huomaa sivusilmällään huoneen takaosaan saapuneet metsästäjät. Niitä on paljon.
Iso joukko vihaisen näköisiä muskelikasoja lähtevät kohti klaanilaisia ja Trackeria.
Kapura ja Summerganon kaksin- eh, kolmintaistelevat Trackeria vastaan. Kahden Klaanilaisen yhteistoiminta on heikentönyt huomattavasti metsästäjän asemaa, mutta paikalle rynnistävä lauma kääntää asetelman päälaelleen.
Suurikokoinen metsästäjä hyökkää nuijan kanssa Matoron kimppuun. Toa väistää, vetäisee vyöltään...
"Ei mitään. Pahus!", Matoro kiroaa muistaessaan ettei ottanut vara-asetta. Nuijanisku pamahtaa häntä selkään, iskien Jään Toan maahan pitkälle.
Matoro hyppää korkealle ilmaan potkaisten takakierrepotkulla liaan lähelle tulevaa metsästäjää otsaan. Tämä tavoittelee ilmojen halki lentävää mustavalkoista sankaria jalasta, mutta epäonnistuu. Matoro nappaa katossa olevan kattokruunun reunasta.
Joukko ammuksia lentää ylös. Matoroa osuu jalkaan joku mitätön pikkupaukku. Mustavalkea hahmo kieräyttää itseään kerätäen liikevoimaa hyppyyn.
Punainen ammus viuhahtaa aivan hänen valkoisen naamionsa ohi. Toinen iskeytyy kattoon. Cordakinammuksen synnyttämä paineaalto heittää kattokruunun kovaan liikkeeseen sivulle, ja harhaosuma itse valaisimeen saa tämän irti.
"Voi-", Matoro ehtii todeta ennenkuin keltametallinen kruunu lähtee lentoon liikkeestä.
Matoro pysyy tiukasti kiinni huoneen halki lentävässä kruunussa. Parimetrinen kruunu kalahtaa sienämään, karisten siinä roikkuvan klaanilaisen maahan. Valokiviä täynnä oleva valaisulaite lentää poikittain metsätäjäjoukkoa päin, iskien monet maahan raskaan kruunun alle.
Matoro hymyilee väkinäisesti hetken kattokruunun alle jääviä metsästäjiä.
Kapura ja Summerganon ovat saaneet Trackerista selvän niskalenkin ja tämä tuntuu olevan jo peloissaan, mutta taistelee kuitenkin tehokkaasti vastaan ja Summerganonilla on täysi työ torjua hänen iskujaan. Kapura iskee välillä tulta peliin ja Tracker perääntyy sen voimasta aina jokusen askeleen.
Matoro väistää muutaman metsästäjän lyönnit ja säntää tovereidensa avuksi. Yhdessä he olisivat ehkä voineet kukistaa Trackerin, mutta tämän lemmikkipeto ryntää isäntänsä avuksi, murskaten sarvillaan esteet, kuten kolossimaisten metsästäjien ruhot tieltään. Summerganon ja Matoro väistävät täpärästi Trackerin vastaiskun ja (onneksi) ohi kiitäneen pedon sarvet, mutta aseeton Matoro on nyt kaksistaan Trackerin kanssa, sillä hänen ja toveriensa välissä vaanii peto, jonka sarvien takia Kapura ja Summerganon joutuvat olemaan varuillaan... Heidän täytyy miettiä liikkeensä tarkkaan.
Kapura hoksaa käyttää tulta, sillä siitä peto ei pidä ja saa sen huutamaan tuskasta ja perääntymään hieman. Tämä antaa Summerganonille tilaisuuden viilettää pedon ohi. "Matoro, ota tämä!", Suga huikkaa Trackerin huitaisuja väistelevälle Matorolle ja antaa toverilleen kirveensä. Lainakirveellä aseistettu Matoro ja miekkaa heilutteleva Summerganon ajavat Trackeria nyt nurkkaan ja Kapura, joka ansaitsee Sugalta ja Matorolta suuret kiitokset pedon pidättelemisestä, hätistelee petoa tulellaan. Lopulta peto ja sen isäntä, Tracker on saarrettu hallin keskustaan ja muut metsästäjät ovat joko liikuntakyvyttömiä tai lopullisesti poissa pelistä.
Kolmikko katsoo kylmästi Trackeria, joka on nyt kahdestaan petonsa kanssa sisukkaiden vihollisten saartama. "Ei tämän näin pitänyt mennä.", metsästäjä puhisee ja tämän kärventynyt peto suorastaan uikuttaa vieressä. Trackerin silmät tuntuvat palavan, kun hän tekee raivokkaan ja epätoivoisen hyökkäyksen Summerganonin kimppuun, saaden Sugan miekasta lukuisia vammoja ympäri kehoa. Epätoivoinen ja harkitsematon hyökkäys ei tehoa tovereidensa lujuudesta vaikuttunutta ja itsevarmuutta saanutta soturia, vaan Tracker kaatuu voihkien maahan, mutta yhä hän on raivoissaan. Summerganon ei ehdi edes harkitsemaan, mitä tekisi loukkaantuneelle viholliselle, kun hän huomaa miten Matoro ja Kapura ovat vaikeuksissa pedon kanssa. Se ei tunnu enää välittävän kivusta, vaan haluaa ainoastaan päästää kolmikon päiviltä. Matoro ja Kapura perääntyvät Sugan luokse ja katsovat voihkivaa Trackeria, joka (kolmikon epäonneksi) huutaa lemmikilleen: "PUSKII!"
Peto tekee työtä käskettyä ja syöksyy kohti kolmikkoa, joka alkaa jo hieman väsyä. He väistävät, mutta pedon sarvet osuvat suurta portaikkoa kannattelevaan rautapilariin ja portaikko alkaa huojua. Pylväät kaatuvat ja kiveä putoilee, kun portaikko sortuu rymisten pedon päälle, kolmikon ennättäessä juuri ja juuri pois alta. Peto ei tunnu olevan moksiskaan, vaan vielä korventuneena ja ruhjottunakin sen puskee sortumakasan alta ja valmistautuu lopettamaan soturit. Trackerkin pääsee jaloilleen, vaikka ontuu ja kolmikko valmistautuu jälleen taisteluun...
Portit aukeavat, valtava määrä metsästäjiä rynnii sisään ja tilanne laukeaa. Tracker ja peto yllättyvät liittolaisista ja kolmikko saa sekunnin murto-osan aikalisän, jonka he hyödyntävät sännäten toiselle puoelle hallia, eli kierreportaikkoon, jota he pian kipuavat ylöspäin. He kuulevat Trackerin raivon, metsästäjien pilkan ruhjotulle "toverilleen" ja kuinka takaa-ajo lähtee taas kerran käyntiin. Kolmikko pääsee seuraavaan kerrokseen ja laukaisee alas portaisiin jää- ja tulisäteitä, jotka saavat aikaan dominoefektin ja metsästäjät valuvat ryminällä alas huutaen tuskasta. Kun kolmikko kerran pääsi vauhtiin, päättävät he tehdä työn kunnolla: Kapura pinnistää ja onnistuu väsymyksestään huolimatta, silkalla sisulla luomaan suuren roihun portaikkon puisiin osiin ja pian koko kierreportaikko palaa siellä ja täällä. Matoro kanavoi jäävoimansa Sugalta saamansa kirveen läpi ja luo jääesteitä aivan heidän eteensä, jotta alakerran takaa-ajailla olisi työn ja tuskan takana päästä ylempiin kerroksiin, varsinkin jos tuo oli ainoa tie.
"Kartoittakaamme vähän tilannetta. Missäs me oikein olemme?", Summerganon kysäisi.
"Ja mihin tästä?", Kapura tivasi hengästyneesti.
"Ihankuin minun pitäisi tietää kaikki.", Matoro sanoi huvittuneena, vaikka käsitti kyllä, että kysymykset olivat aika yleisiä. He olivat nyt päässeet pois alimpien kerrosten suurista halleista ja kokoustiloista, nyt heidän pitäisi välttää kiinnijäämistä linnoituksen tornien käytävissä ja löytää määränpäänsä. Ja jos mahdollista, suunnitella ja järjestää pakoreittiäkin. Mutta nyt he eivät ajatelleet aivan niin pitkälle, vaan lähtivät kävelemään käytäville, etsien pientä levähdy- ja piilopaikkaa. Ja omituista kyllä, he kävelivät rennosti vihollisen linnakkeessa. "Olemmekohan olleet täällä vähän liian kauan, kun olemme kuin kotonamme?", Kapura sanoi havaittuaan heidän kepeytensä.
"Kenties, mutta olemme ainakin puhdistaneet tätä paikkaa ihan kiitettävästi.", Summerganon vastasi.
Kolmikko oli seikkaillut ympäri linnaketta, aiheuttaen hämminkiä yllin kyllin. Ja paljon oli vielä edessä, sillä tehtävä oli täyttämättä.
Oli myöhäinen iltapäivä ja taivas oli edelleen paksun pilvipeitteen takana. Guardianin ja Makuta Nuin matka oli kestänyt jo puolet päivästä ja kaksikossa oli havaittavissa pientä väsymystä. Tällä hetkellä Manu käytännössä torkkui veneen takaosassa. Guartsu oli ottanut ruorin takaisin komentoonsa.
Guardian vilkuili välillä Manua miettien, uneksivatko Makutat oikeasti. Hän mietti, pystyisikö jokin niin syvällä pimeydessä käynyt enää sulkemaan silmiänsä ja rentoutumaan. Ja mistä Makutat ylipäätään uneksivat?
Ehkä en kysy, Guardian ajatteli.
Vene kiihdytti. Guardian ja Manu olivat harkinneet hetken oikaisevansa suoraan pohjoisen mantereen kautta, mutta Manun muistettua mantereen eteläosan olevan täynnä happojokia, happojärviä ja happoputouksia kaksikko päätti vaihtaa suuntaa. Tämänhetkinen suunnitelma oli pysähtyä Steltille ja etsiä sopiva majapaikka yöksi.
Myöhään iltapäivällä Guardian ja Manu havaitsivat horisontissa liikettä. Guardianin varmisti kiikarillaan, että pieni vene ei ollut vihollisten. Veneen ainoa matkustaja ei muistuttanut ruumiinrakenteeltaan millään tapaa Nazorakia tai Zyglakia, mutta hahmosta ei kuitenkaan saanut kaukaa tarpeeksi selvää.
Guardianin ja Makuta Nuin vene lähestyi varovaisesti. Pian Makuta ja Skakdi näkivät hahmon tarpeeksi tarkasti.
Hahmo oli jonkin verran Toaa pidempi, mutta ei paljoa. Se oli laiha ja istui veneessään epäryhdikkäästi. Hahmo ei käyttänyt naamiota, mutta sen liskomaisille kasvoille saattoikin olla vaikea löytää sopivaa. Liskon silmistä paistoi vanha ikä, mutta se näytti kaikin puolin rentoutuneelta ja iloiselta.
Vanha Vortixx piteli laihoilla käsillään pitkää onkivapaa ja pureskeli hammastikkua. Se räpsytteli silmiään verkkaisesti ja vilkaisi nopeasti viereen pysähtynyttä Guardianin ja Manun venettä.
"Nomutta 'ltapäevää", vanha kalastaja sanoi ottaen rikkinäiseksi pureskellun hammastikun pois suustaan. Se sylkäisi jotain veneensä lattialle ja laittoi tikun takaisin hampaidensa väliin.
"Heipä hei", ruoriin nojaava Guardian sanoi kalastajalle epävarmana. "Syökö?"
Kalastaja oli hetken hiljaa ja jatkoi hammastikun pureskelua.
"Vähäse. Par' vaivasta rukinruikkua vaan."
Manu ja Guardian katsoivat toisiaan hetken.
"Kehtaisiko siltä pyytää pari kalaa..." Manu kuiskasi.
Guardian kohautti olkapäitään. "Huvittaisi kovasti. Onko sinulla nälkä?"
Manu nyökkäsi varovaisesti.
"Sinähän olet kaasua tai nestettä tai jotain vihreää mömmöä haarniskan sisällä", Guardian sanoi. "Miten sinulla voi olla nälk-"
Guardianin keskeytti ruma murina jostain Makutan Nazorakeista improvisoidun haarniskan sisältä. Manun ilme kertoi kaiken tarpeellisen.
Guardian nielaisi. Hän yritti esittää asiansa mahdollisimman varovaisesti.
"Kalamies", Guardian aloitti. "Mikä sinun nimesi on?"
"Ei mi'ä muista", kalamies sanoi rennosti katse siimassa. "Siit' o nii kaua ku minnuu kutsuttii muuksi ku Kalamiäheksi. Sano Kalamiäs vaa."
"Kalamies", Guardian aloitti taas, tällä kertaa kunnioittavammin. "Me olemme matkalaisia ja meillä on aivan pirun nälkä. Löytyisikö edes kaksi pientä rukinruikkua, että selviämme Steltille asti syömättä toisiamme?"
Manu vilkaisi Guardiania nopeasti. Hyvä Skakdi. Murea Skakdi.
Kalamies sylkäisi hammastikuntyngän taakseen. Sen tehtyään se kaivoi kevyen haarniskansa taskusta toisen esiin.
"Mikäs' siin. Ei miulla ja velipojjalla kuitenkkaa mikkää ravintopula oo."
Vanha kalastaja laski onkensa nojaamaan veneen reunaa vasten ja nosti veneestään kaksi Rukia. Guardianin ja Makuta Nuin hymyt levenivät. Ne levenivät entistä enemmän, kun kalastaja heitti yhden kalan molemmille.
"Kiitos", Makuta Nui sanoi katse ahnaasti kalassa. Makutalla oli nälkä, mutta kalaa ei viitsinyt kohteliaisuuden nimissä syödä ahkeran kalastajan nähden.
"Kiitos kovasti", Guartsu sanoi perässä ja laski kalansa veneen kuumana hehkuvan moottorin päälle.
"Olkaa hyviä", kalastaja sanoi vaatimattomasti. Sen sanottuaan se veti melkein välittömästi onkivapansa ylös vedestä. Siiman päässä oli koukku, joka piteli hyvin ruosteista ja leväistä metallinpalaa. Metallinen esine olisi melkein voinut olla jonkinlainen kivääri, mutta Guardian ja Makuta eivät voineet olla varmoja.
"Pah", kalastaja sanoi pettymystä ilmeessään. "Taas jottaan 'iton natorakkiromua."
Kalastaja otti metallinpalan käteensä ja katsoi vuorotellen Manua ja Guartsua.
"Halluutteko?"
Kaksikko pudisti päätään. Kalastaja hymähti ja heitti ruosteisen Zamor-kiväärin olkansa yli mereen.
"Pyssyis' ny pois miun vesiltä."
Makuta Nui kohotti kulmiaan. "Kalamies, oletko nähnyt niitä tällä alueella? Nazorakeja siis."
Kalastaja nyökkäsi. "Joku 'iton teräsjalkapelle pellottelee miu kalat poies sil sen isolla rumalla oopperatalopaatilla. Ampua pitäis."
Musta Makuta ja entinen Pimeyden metsästäjä eivät keksineet tähän mitään vastattavaa. He nyökkäilivät.
"Tykillä", kalastaja lisäsi.
Kiitettyään anteliasta Vortixx-kalastajaa vielä kerran Manu ja Guardian jatkoivat matkaa raa'an kalan alkuvoimalla.
Metru Nui, noin 20 vuotta suurten sotien jälkeen, Mustan Käden komentokeskus
"Ne ovat tulleet läpi! Portit on murrettu, vetäytykää syvemmälle!"
Punaiset valot välkkyivät ja väkeä juoksi rakennuksen sisällä mielipuolisesti ympäriinsä. Kymmenen vahkin ryhmä ryntäsi aulassa olevasta hissistä ulos ja juoksi kohti rakennuksen ulko-ovea.
Rakennuksen pääkaiuttimista kuului tietokonemaisen naisen ääni:
"Vihollinen on läpäissyt puolustusjärjestelmät. Vihollisia sektoreilla: Kaksi, kuusi, kahdeksan, viisitoista... Torjuntatiimi numero kolme, olkaa hyvät ja edetkää kohti vihollisen etulinjaa. Tiimi kahdeksan, olkaa hyvät ja siivotkaa käytävä numero satakuusitoista. Tiimi viisitoista, olkaa hyvät ja sulkekaa kahvinkeitin, jotta sisemmät puolustusjärjestelmät saavat tarpeeksi virtaa.
Vahkit nostivat aseensa ja juoksivat kohti etuovia, juuri niiden räjähtäessä. Vahkinpalasia lensi ympäri hallia ja siellä juoksentelevat matoranit huusivat kauhusta. Tuhoutuneesta ovesta ryntäsi sisään viisi pimeyden metsästäjää, joista jokainen oli hampaisiin asti aseistettu. Tästä ehkä kaameimpana esimerkkinä yksilö, jonka kasvoja hallitsivat järkyttävän kokoiset piraijamaiset hampaat. Nämä viisi metsästäjää ryhmittyivät oven eteen ja päästivät vielä yhden metsästäjän sisään.
Tämä metsästäjä oli liekinpunainen, kyttyräselkäinen ja tämän selästä purkautui liekkejä tämän kävellessä. Hahmo yski raskaasti ja otti paremman ryhdin, ladaten samalla kädessään olevan valtavan tykin.
"Purifier, tie on avoin ja vastarinta mitätöntä. Minne etenemme seuraavaksi?", yksi metsästäjistä kysyi. Purifier yskäisi pienen liekin suustaan ja käänsi sitten katseensa kohti hissiä.
"Operaatio lohikäärmeen ykkösobjektiivi on tuhota Mustan Käden johtoporras. Etenemme sinne ja tuhoamme kaiken." Tämän sanottuaan kuusikko asteli hissiin ja poistui aulasta.
"Gomentogesgus on gerrogsessa gahd-", miekkahampainen metsästäjä kakoi, mutta keskeytyi yllättäen hissin pysähtyessä kerrokseen viisi. Ovet avautuivat, mutta kuusikko ei nähnyt muuta kuin savua. Sitten, aivan tyhjästä, energia-aseet laukesivat ja neljä metsästäjää kaatui maahan.
Miekkahampainen metsästäjä rääkäisi ja hyppäsi hissitä ulos, mutta pysähtyi välittömästi valkoisen miekan lävistettyä tämän. Nyt seisoi enää yksi metsästäjä, Purifier.
Energia-aseet laukesivat uudelleen, mutta Purifier oli neuvokas ja livahti hissistä ulos, jolloin laukaukset tuhosivat hissin ja saivat sen tippumaan alas kuilua.
Purifier hyppäsi yhden asetta pitelevän vartijavahkin päälle ja murskasi tämän, ampuen samalla kaksi muuta palasiksi yhdellä isolla kanuunanlaukauksella.
Savu alkoi vihdoin hälvetä ja tilanne selkeytyi. Tilanne pysähtyi Purifierin rääkäisyyn.
Valkosininen naispuolinen toa oli silpaissut Purifierin ranteen, jolloin kanuuna tuhoutui ja putosi savuavana lattialle. Huoneessa seisoi näiden kahden hahmon lisäksi pitkä parrakas maan toa ja kolme vahkia, joista yksi kantoi olallaan juuri tuhoutuneen toverinsa ruhoa.
"Ykkösprioriteetti on saada Herra ulos. Menkää!", valkosininen toa komensi ja vahkit nyökkäsivät, raahaten Herraksi kutsutun toan puoliväkisin mennessään. Purifier yritti lähteä perään, mutta toa asettui tielle, jolloin Purifier onnistui repäisemään toan massiiviset panssarit irti.
"Komentaja Niz, me tapaamme jälleen", Purifier ärisi itsevarmasti.
Niz piteli kättään paljastuneella vartalollaan. Hän oli menettänyt haarniskansa yhdestä nopeasta hyökkäyksestä, vaikka vastustajan toinen käsi oli vakavasti vammautunut.
"Sinä et pääse tästä", Niz sanoi ja nosti valkoisena hohtavan miekkansa koholle.
Purifier käkätti ja avasi suunsa. Suusta purkautui valtava magmapallo, mutta Niz oli nopea ja onnistui syöksemään veden elementalivoimillaan vesipurkauksen vapaasta kädestään. Magmapallo haihtui ilmassa ja vesi purkautui suoraan Purifierin ammottavaan kitaan. Purifier tarttui terveellä kädellään kurkkuunsa ja yski epämääräisiä kappaleitaa ulos ammottavasta kidastaan.
Niz painoi päänsä alemmaksi ja hänen kasvoillaan hohtava sininen Ruru sai hänen kasvonsa näyttämään, kuin vesi valuisi hänen kasvojaan pitkin.
"Hän ei tullut koskaan takaisin, komentaja. Hän hylkäsi sinut, hän on nyt yksi meistä", Purifier jatkoi ja nousi nyt täydessä mitassaan, kun Nizin miekkakäsi laskeutui vähitellen, tämän kasvojen nyt todella peittyessä kyynelistä."
"Minä en u-usko s-sinua. Hän ei ikinä, ei ikinä liittyisi metsästäjiin!"
Purifier päästi ilmoille karmeimman naurun, mitä siinä rakennuksessa oltiin koskaan kuultu. Nizin miekka tippui tämän kädestä ja hänen jalkansa pettivät. Hän ei voinut uskoa mitä metsästäjä puhui. Killjoy ei ikinä voisi... mutta hän oli ollut poissa kauan. Huhuja kulki, mutta hän ei uskonut, hän ei voinut...
Purifier seisoi nyt hänen edessään. Hän tiputti Nizin eteen medaljongin. Pyöreän rengasmaisen medaljongin, johon oli merkillisillä kirjaimilla kaiverrettu teksti, jonka Niz kuitenkin selvästi osasi lukea: "Tunteet johtavat"
"Miksi sinä...?"
Niz ei tuntenut enää, ei tuntenut kipua, ei tuntenut luurankomaista kättä, joka tunkeutui hänen lävitsensä, ei tuntenut, kuinka se tarttui johonkin hänen sisällään, ei tuntenut käden repivän tietään ulos hänen rinnastaan, ei tuntenut elämänsä kaikkoamista, ei mitään... ei enää koskaan mitään.
Xia, Mustan Käden komentokeskus
Herra oli päättänyt tarinansa. Punamusta olento hänen edessään oli polvillaan, hänen kypäränsä oli tippunut maahan. Olennon rujo ja sulanut pää oli kostea. Pää kohosi kohti kattoa ja riipivä huuto täytti huoneen...
Snowman ei ollut ihan varma, miksi tapiiri pysähtyi. Takaa kuulunut hervoton jysäys sai kuitenkin kärsäkkään olennon hiljentämään vauhtia ja kääntymään sitten ympäri. Tapiiri katseli hämillään takanaan ilmiliekeissä roihuavaa entistä jeeppiä, väistellen verkkaisin liikkein taivaalta putoilevia palavia torakan kappaleita.
Ämkoo ohjasi vesiskootterin rantaan ja astui maalle. Ilman Toa asteli hieman horjuen kärsäeläimen luo, katsoi sen selässä keikkuvaa Snowieta ja kysyi:
"Mitäs seuraavaksi?"
Lumiukko oli hetken hiljaa.
"Ööh", Snowie aloitti. Ämkoo tuijotti kysyvästi, ja Lumiukko jatkoi:
"Kaipa meidän on vetäydyttävä."
"Snowie, unohdatkohan nyt jotain?", Ämkoo vastasi siristäen silmiään.
"No siis, kyllähän minä tiedän, ett-"
"Se pala, aivan. Nimda. Me emme lähde täältä ilman sitä."
"Mutta sinun kätesi!"
Tapiiri ymmärsi, että tässä menisi hetki. Se heitti Lumiukon alas selästään ja laskeutui maahan lepäämään. Snowman nousi mutisten seisomaan ja väittely jatkui.
"Älä sano sanaakaan kädestäni!"
"Mutta kun kuule, me voisimme..."
"...etsiä sen hemmetin palan! AIVAN!"
"...levätä edes ensin, emme me vain voi..."
"Missäs herra Lumiukko ajatteli levätä? Tässä? Viidakossa? Veden alla? Tiedätkö, nazorakit varmaan huomaavat näillä hetkillä, että meitä ei ole tuotu sidottuina takaisin tukikohtaan. Ne tuskin antavat meidän ottaa päiväunia keskellä viidakkoa vaan-"
"Matoranit", Snowie totesi tuijottaen kaukaisuuteen.
"...ei enää sanaakaan niistä pirulaisista!", vastasi Ämkoo jatkaen:
"Jos et olisi jäänyt auttamaan niitä kääpiöitä, minulla saattaisi kuule olla yhä käsi tallella. Tiedätkö, meillä saattaisi jopa olla se pala ja olisimme jo matkalla kohti-"
"Matoranit", Snowie vastasi, samalla kun ideasta varoitteleva ilme levisi tämän valkeille kasvoille.
"Sano tuo sana vielä kerran niin minä..."
"Matoranit, tosiaan!"
"AAAAAAAAARH"
Tapiiri käänsi kylkeään ja kuorsasi.
Lumiukon kasvoilta paistoi innostus. Snowie potkaisi tapiirin hereille, pakottautui eläimen selkään ja viittoi Ämkoota nousemaan kyytiin.
"Mitä nyt?", Ämkoo kysäisi ottaen askeleen taaksepäin.
"Matoranit pakenivat turvaan saarelle! Jos menisimme sinne ja lepäisimme hetkisen, turvassa torakoilta! Saisit hoitoa vammoihisi, ehkä uuden miekan ja parhaassa tapauksessa saisimme kätesikin korjattua!"
Ämkoo vilkaisi nopeasti Snowien olkalaukun suuntaan, mutta käänsi katseensa pian takaisin Lumiukkoon.
"Okei sitten", Ämkoo totesi kylmästi ja hyppäsi tapiirin selkään. Kärsähirviö törähti epämääräisesti ja lähti tallustamaan joen reunaa pitkin eteenpäin.
Ja aikaa kului.
Tapiirilla ratsastava kaksikko oli jo melkein rannalla. Metsä muuttui hetki hetkeltä harvemmaksi ja kaukaa saattoi erottaa merilintujen ääniä.
"Minua hämää yksi asia", Ämkoo sanoi.
"No?", vastasi Snowman.
"Osaakohan tämä tapiiri uida."
Hetken hiljaisuus.
"Miksi tuollaisia mietit?"
"Minä en ajatellut uida sille matoran-saarellesi. Jos tämä järkäle ei toimi lauttana, me emme pääse sinne ikinä."
Toinen hiljaisuus.
"Tosiaan", Snowie sanoi.
"Et ollut miettinyt tätä?", Ämkoo kysyi.
"En", vastasi Lumiukko tappiollisena.
Kaukaa erottui lokkien kirkunan lisäksi muitakin ääniä. Kaksikko hyppäsi alas röhisevän ratsunsa selästä ja lähestyi rantaa aluskasvillisuuden luoman suojan turvin.
"Oho", Snowie totesi.
"Ihan liian täydellistä", kuului Ämkoon vastaus.
Se oli satama, tai ainakin yritti olla sellainen. Muutaman hätäisesti kokoon kyhätyn puisen laiturin tykönä saattoi erottaa ainoastaan yhden aluksen. Se oli pitkä, ruosteenruskea sukellusvene. Ruman aluksen kannella päivysti vahtivuorossa kaksi zamorein aseistautunutta torakkaa, mutta muuten paikka vaikutti kovin autiolta.
"Mitä luulet niiden tekevän?", Lumiukko kysyi kuiskaten.
"Ilmiselvää, ne odottavat", Ämkoo vastasi.
"Mitäköhän?", jatkoi Snowie kysymystään.
"Katso, ne tuijottavat tuon tuosta merelle. Paikalle on kaiketi saapumassa muitakin aluksia."
Lumiukko nyökkäsi. Ämkoo oli mitä luultavimmin oikeassa. Snowmanin mielessä kävi hetken ajan hullu ajatus. Mitä jos he kaappaisivat sukellusveneen ja jatkaisivat sillä matkaansa? Alus olisi ainakin huomaamaton, jos ei muuta. Mutta ei, millä he onnistuisivat hoitelemaan alusta vartioivat torakat? Ämkoosta ei ollut nykyisessä kunnossa lainkaan hyötyä, ja torakoilla oli kovin järeän oloiset aseet. Lisäksi rannan ja metsärajan välissä oli reilusti tyhjää maa-alaa, joten torakoiden kimppuun hiipiminen...
"Snörf", totesi tapiiri ja lähti astelemaan viidakon läpi kohti rantaa.
"Hyvä idea", sanoivat Ämkoo ja Snowie kuin yhdestä suusta.
"Hei, mikäs tuo...", torakkavartija aloitti. Tämän kumppani oli jo ennättänyt alas sukellusveneen kannelta ja ihmettelikin nyt aluksen tykö ilmestynyttä valtavaa eläintä.
Tapiiri ei ollut kiinnostunut torakoista. Se kierteli hämmentyneenä vesirajaan yltävää alusta ja tapitti sitä sumeanlaisella silmäparillaan.
"Tämä on näitä", toinen torakoista aloitti. "Manaatti tai joku."
"Joo", toinen vastasi.
"Kuskaavat tavaraa tukikohdassa. Tämä on kai sitten karannut."
"Joo", toinen vastasi.
"Me voitaisiin viedä se takaisin."
"Joo", toinen vastasi.
"Tai pitää se täällä."
"Joo", toinen vastasi.
"Tai en minä tiedä, onko nämä niin kalliita. Jos vain päästetään menemään."
"Joo", toinen vastasi.
"Tai hei, eihän tänne vielä ole ketään tulossa. Pistetään hengiltä ja syödään. Noi meidän eväät nyt eivät muutenkaan ole mistään kotoisin."
"Joo", toinen vastasi.
"Kärsä on kuulemma paras osa. Tai niin joku ainakin tukikohdassa kertoi. En tiedä sitten oliko maistanut."
"Joo", toinen vastasi.
"Jaa oli vai?"
"Joo", toinen vastasi.
"Oliko ollut hyvää?"
"Grrrbl", toinen vastasi.
Torakkavartija kääntyi ympäri vain huomatakseen toverinsa sätkivän maassa omituisen valkean mössön nujertamana. Nazorak vei kätensä nopeasti järeän zamor-aseensa kahvalle.
Silloin vartija kuitenkin huomasi, että ase oli kadonnut. Torakka pyöritteli kauhuissaan päätään ja huomasi - aivan liian myöhään - takanaan seisovan käsipuolen Toan, joka hypisteli juuri hetki sitten ryöstämäänsä pyssyä ainokaisella kädellään.
Bäng bäng.
Torakka kaatui maahan, sätki hetken ja vaikutti sitten kovin kuolleelta. Snowie kokosi itsensä ja heittäytyi pois toisen torakan päältä, vieden samalla tämän aseen mukanaan. Nazorak nousi varovasti seisomaan ja tuijotti edessään seisovaa kaksikkoa.
"Viimeisiä sanoja?", Ämkoo kysyi.
"Joo?"
Bäng bäng.
Ämkoo komensi Snowien raahaamaan juuri kuolleet nazorakit piiloon viidakon aluskasvillisuuden sekaan ja läksi itse tutkimaan sukellusvenettä. Ämkoo ahtautui varsin nopeasti veneen sisäosiin ja löysi ohjaamon yllättävän helposti.
"Mitähän tästä tapahtuu?", Ämkoo puhui puoliääneen ja vetäisi vipua. Ulkoa kuului kolahdus, törähdys ja pian tapiirin askeleet kaikuivat jossain sukellusveneen sisäosissa. Ämkoo huokaisi.
Lumiukko käveli kohti sukellusvenettä peitellen samalla huolellisesti jälkiään viuhtomalla niitä poimimallaan palmunoksalla. Lopulta Snowie saapui laitureiden tykö, huomaten aluksen kylkeen avautuneen uloskäynnin. Snowie astui sisään, veti mittavan luukun kiinni perässään ja sulki sen sitten huolellisesti.
"Snörf."
"Ai, sinäkin täällä."
Lumiukko etsiytyi ohjaamoon ja yllätti Ämkoon sorkkimasta erilaisia vipuja ja nappuloita. Ilman Toa kääntyi neuvottomana Lumiukon puoleen ja kysyi tältä:
"Osaisitko sinä ohjata tätä?"
"En", Snowie vastasi. "Mutta voin opetella."
Ämkoo teki tilaa. Snowie istuutui.
"Aloita siis", Ämkoo sanoi ja läksi tutkimaan sukellusveneen taaempia osia. Snowie kuunteli Ämkoon etääntyviä askelia, hymähti ja alkoi tutkia edessään avautuvaa ohjauspöytää.
Ohjaajan penkki piti hassua ääntä, kun selkänojan laski lepoasentoon. Lisäksi ohjauspöytään syttyi värikkäästi välkkyviä valoja, kun napsautti katosta kolmea kytkintä. Mukiteline oli riittävän iso suuremmallekin kupille.
”Alatko jo päästä perille siitä?” Ämkoo kysyi ohjaamon ovensuusta.
”Öh, melkein?”
Ämkoo käännähti jo hieman kärsimättömästi kannoillaan, ja jatkoi aluksen tutkimista. Snowie syventyi jälleen ohjaimiin.
Tämä voisi vaikuttaa matkaamissyvyyteen, lumiukko pohti. Mutta mitä tämä vipu sitten tässä tekee? Ja jos tuolla säädellään nopeutta, niin miksi se liikkuu kolmeen suuntaan?
Ämkoo käveli pää kyyryssä veneen ahdasta käytävää pitkin. Jokainen askel kumahti kuuluvasti peltisellä lattialla. Hän huomasi yhden muutamista koruttomista ovista olevan auki, ja astui soikeasta aukosta sisään. Siirrettyään protestoivan kärsäkkään tieltään, hän istui huoneen keskellä olevaan penkkiin.
Ilman toa vetäisi hieman ruosteisen periskoopin alaosan silmilleen, ja näki merelle. Hän veivasi käsinojan vinssiä, ja tuoli sekä periskooppi pyörivät. Ämkoon linssien ja peilien kautta näkemä alue muuttui merestä ensin hiekaksi, ja sitten metsäksi.
Silloin Ämkoo huomasi metsänrajassa liikettä. Nazorakeja. Hän hypähti tuolistaan ja muutamalla pitkällä askeleella oli ohjaamon ovella.
”Snowie. Pikakurssi loppui nyt. Torakoita.”
”Asia selvä, kippari.”
Lumiukko painoi isoa nappulaa ohjauspöydässä, ja sukellusvene painui pinnan alle. Sitten se osui pohjaan, ja kolahduksen voima kaatoi tapiirin kyljelleen. Sitten Snowie veti metallisesta kahvasta, ja liikkeellelähdön voima sai tapiirin liukumaan lattian halki. Sitten lumiukko vielä pyöräytti ruorintapaista, ja kallistuminen sai tapiirin käännähtämään toiselle kyljelleen.
”Hei, minähän sain tämän liikkeelle.”
”Kiitän sinua siitä. Tiedät siis, minne päin matoralaiset ovat matkalla?”
”Jep.”
”Hienoa.”
”Snörf.”
Sukellusvene loittoni satamaraukasta hieman pohjaa laahaten, ja sen takaosan potkureista nousi tasainen kuplavana. Pari hassua suunnanottoyritystä, kahta kohdevalojen välkkymistä ja yhtä melkein laukaistua torpedoa myöhemmin kulkupeli liikkui tasaisen varmasti kohti matoralaisten suomaa levähdyspaikkaa.
"Hei, tuolta saa syömistä!", Matoro huudahtaa kolmikon kävellessä suuren oven ohi. Ruosteinen kyltti puuovessa on varustettu tekstillä "ruokala".
"...Ajattelet ruokaa nyt?", Kapura tajuaa.
"Sieltä voisi löytyä linnoituksen kartta sekä useita ovia", Matoro puolustelee. Hän ottaa tukevan otteen metallisesta kahvasta ja kiskaisee.
Useat kymmenet syömässä olevat metsästäjät katsovat hölmistyneinä kolmikkoa.
"...Hyvää iltaa.", Matoro sanoo. Mitään muuta ei tullut mieleen.
"Ne ovat ne tunkeilijat! Tapetaan!", kaikuu huuto suuressa salissa. Aseiden kilinää kuuluu ja rosovojoukko lähtee kohti ovea.
Summerganon paiskaa raskaan oven nopeasti kiinni. Kuuluu tömähdys jonkun juostessa sitä päin.
"Mennäänkö jonnekkin muualle?", Kapura ehdottaa.
"Tuolla ne ovat! Tapetaan!", kuuluu raivoisa huuto käytävältä Klaanilaisten takaa.
Summerganon paiskaa oven kovaa auki, ja kuuluu tömähdys jonkun ollessa sen edessä.
Nopean taktisen siirtymisen jälkeen sama toistuu.
Joku ruokalan ulkopuolelta juoksee ovea päin.
Klaanilaiset tajuavat olevansa taas metsästäjiä täynnä olevassa ruokalassa.
Alkaa taistelu, Klaanilaiset pyrkivät tunkeutumaan vihollistensa läpi salin takaosaan.
Matoro huomaa taistelussa monesti kuinka erilaista on taistella kirveen kanssa. Se sopii brutaaliin rynnimiseen ja polttopuiden hakkuuseen, ei eleganttiin taisteluun. Ei tosin moottorisahakaan erityisen elegantti ollut, mutta siinä oli tyyliä!", Matoro ajattelee huitaistessa jonkun metsästäjän käsivarren katki kirveellä. Panssarit napsahtavat ikävän kuuloisesti. Hän heittää kirveensä keskelle taistelua ja kierähtää alakautta, kaataen monta tusinametsästäjää. Hän nousee nopeasti erään steltiläisen metsästäjän eteen, nappaa tätä tämän keihäästään ja potkaisee kohdettaan jalkaan.
Valkomusta toa pyöräyttää pitkää piikikästä keihästä päänsä yläpuolella ja huitaisee kovaa jotakuta panssaroitua metsästäjää mahaan.
Edestäpäin kuuluu karjuntaa. Matoro nostaa päänsä ja näkee vilauksen rumimmasta olennosta ikinä. Se on jonkinlainen rahi, jolla on kaksi jalkaa, neljä kättä, häntä ja se on täynnä epämääräisiä piikikkäitä ulokkeita.
"Hordika-lohikäärmeet", Matoro muistaa. Hän kuuli niistä joskus arkistoissa.
Neljä suurta olentoa tulee hitaasti takaovesta esiin. Noin montaa he eivät voisi voittaa.
"...Nuo lohikäärmeet hyökkäävät!", Kapura huutaa tajuttuaan itsekkin tilanteen.
"Nopeasti! Noihin portaisiin!", Sumerganon huutaa ja osoittaa huoneen reunaa pitkin kulkevia portaita.
Matoro katsoo nopean vilkaisun, portaat johtavat puusta tehdylle parvelle joka kulkee huoneen reunoja pitkin katonrajassa. Ei hääppöinen turva mutta pakollinen jatkoa ajatellen.
Suurikokoiset lohikäärmeet lähtevät hyökkäykseen. Ne ovat kokoisekseen harvinaisen nopeita ja tehokkaita.
Guartsu ja Manu seilasivat kohti Steltin saarta. Oli jo erittäin pimeää. He ehtisivät nukkua Steltillä. Mutta tietenkään asiat eivät olleet niin yksinkertaisia: heitä vastaan purjehti Nazorakien huomattavasti suurempi vene, jolla oli raskas aseistus.
”Karzahni”, Guardian kirosi. Oliko joku sittenkin saanut tietää heidän lähdöstään?
”Toden totta”, Manu virkkoi. Hän latasi toisen mukanaan olevista zamorpistooleista. Guardian teki samoin. Hänkin latasi vain pistoolin, sillä ei aikonut käyttää kivääriään tietystä syystä.
Kapteeni 666 oli hyvillään siitä, että oli sattunut paikalle. Klaanilaisten vene oli heidän tähtäimessään. Heidän suuren tykkinsä tähtäimessä, nimittäin. He olivat olleet tekemässä kauppoja Steltillä, kun tämä aivan mahtava tilaisuus hukuttaa pari klaanilaista ilmaantui.
Guardian huomasi tykin.
”Manu, ongelma.”
”Huomaan. Se pitää tuhota, tai olemme kalanruokaa.”
Tykki ampui. Onneksi se ampui ohi.
Kaksi klaanilaista hyppäsi vihollislaivaan, ja muutama Nazorak lensi yli laidan. Alkoi kuulua mätkähtelyä Guardianin heitellessä Nazorakeja pois tieltään. Manu taas kamppaili 666:n kanssa. Kapteeni oli ottanut hänen viitastaan kiinni ja paiskannut hänet laidan yli, mutta hän oli vetänyt tämän mukanaan. Nazorakeilla ei ole kiduksia. Joten 666 halusi pintaan. Manu ei päästänyt – ennen kuin torakka löi häneltä ilmat pihalle.
Guardian oli maassa, ja hänen päällään oli nyt viisi torakkaa. 666 nousi henkeään haukkoen veneen reunalle. Mutta sitten veneen pohjan lävisti varjosäde. Muutama Nazorak kuoli. Guardian katseli kauhuissaan jalkojensa väliä. Se oli ollut lähellä.
”MANU, TÄHTÄÄ!” Kuului purskahdus. Makuta pääsi pintaan.
”Miten se onnistuisi veneen alta? Nuo hulluthan vetivät minut kölin ali.”
Nazorakit olivat kavahtaneet kauemmas, ja G pääsi nyt hakaamaan lähimmän tajuttomaksi. Sitten 666 yritti halkaista hänet miekallaan, mutta osui vain Skakdin rintapanssariin sapelinsa lappeella. Guardian heilautti pistooliaan, joka osui torakkaa päähän. Musta kypärä putosi veteen, ja torakka lensi veneen pohjalle. Melkein heti se oli kuitenkin ylhäällä.
”Tappakaa Skakdi!” kapteeni karjui, ja Nazorakit ryntäsivät Guartsun kimppuun. Manu tarttui 666:n kurkusta takaa päin.
”Senkin pelkuri”, torakka kähisi yrittäessään vapautua, ”hyökätä nyt noin raukkamaisesti takaa päin…”
”Makutat ovat pelkureita, tiedäthän”, Manu sanoi julmasti ja jatkoi kuristamista. Mutta hän koki saman kuin kapteeni, sillä hänen takaansa eräs Nazorakeista ampui hänen selkäänsä. Sekä Makuta että tämän vanki kaatuivat lattialle.
Yksi alempiarvoisista Nazorakeista oli istunut veneen pohjaan tulleen reiän päälle tukkien sen. Muut olivat työn touhussa joutuessaan Guardianin tai Manun höykyttämäksi. Kaksikko oli jo turhan ruhjoutunut tässä vaiheessa reissua, mutta kumpikaan ei ollut vielä kuollut. Eikä kovin moni Nazorak. Silloin kapteeni 666 ryntäsi kohti tykkiä ja laukaisi kohti klaanilaisten pientä höyrypaattia. Se posahti tuusan nuuskaksi.
”Jos meidän laivamme menee kappaleiksi, niin tekee myös teidän”, sanoi Manu raivoissaan, tinttasi kapteeia turpaan ja tähtäsi tykin lattiaan. 666 lensi taas laidan yli, ja Guartsu piti kauhistuneet torakat pois Manun luota. Veneen pohja halkesi kahtia, ja suurin osa alle jääneistä torakoista kuoli julmasti. Guartsu oli hypännyt yli laidan laukaisuhetkellä. Manu hyppäsi heti laukaistuaan. Palasia sinkoili sinne tänne. Nazorakien ruumiita ajelehti pois. 666 alkoi uida kohti Steltiä. Samoin tekivät muutamat muut henkiin jääneet torakat. Guartsu ja Manukin lähtivät uimaan kohti rantaa; heidän pitäisi hankkia uusi vene – hetikohtapian aamulla kunnon yöunien jälkeen.
Oli yö. Joka puolella oli pimeää. Tarkkanäköinen saattoi nähdä ilmassa pientä lentokonetta muistuttavan esineen. Se syöksyi linnakkeen sisäpuolelle.
Kun tämä esine oli tullut maahan, se muuttui. Sen osat, vaihtoivat paikkaa ja muuttuivat. Siitä tuli erinäköinen. Se oli pieni, ehkä kahden tai kolmenkymmenen sentin mittainen robotti, jolla oli siivet, muttei käsiä. Sillä oli yksi silmä, joka kiilsi punaisena. Se muistutti jonkin verran kiikarisilmää, joka Guardianilla on. Robotti tarkensi silmäänsä eteenpäin, kääntyi, tarkensi taas, ja kääntyi takaisin. Se muuntautui takaisin lentomuotoonsa ja lähti klaanin päärakennusta päin. Päärakennuksen ovella se muuntautui takaisin, meni lukolle ja näytti silmäänsä skanneriin. Skanneri meni sekaisin ja ovi avautui. Robotti lähti kävelemään klaanin tietokantaa kohti...
Ei kovinkaan kaukana Ämkoon ja Snowmanin seikkailuista toisella saarella pimeässä temppelissä oli häkissä isä Bartax. Hän oli jo huonossa kunnossa kidutuksen ja väkivaltaisen kohtelun sekä väsymyksen ja henkisen kärsimyksen jäljiltä. Saari oli nyt Nazorakien vallassa. Abzumo oli asettanut niitä vartioon joka puolelle. Omat joukkonsa hän oli ottanut mukaansa toiselle saarelle.
Huoneeseen saapui luutnantti 789. Hän oli saaresta henkilökohtaisesti vastuussa Abzumolle. Hän katseli hetken ympärilleen ja totutteli huoneen hämärään. Sitten hän äkkäsi Bartaxin. Torakka meni Matoranin luo ja kalautti häkkiä miekkansa lappeella.
”Hoi, haluaisitko olla hieman poikien mätkittävänä? Pääsisit vähän ulkoilemaan.” Hän hykerteli itsekseen omalle nokkeluudelleen. Matoran nosti katseensa häneen.
”Pyydän…” hän sanoi käheällä äänellä.
”Mitä?” torakka ilkkui. ”Etkö halua enää kärsiä?”
”Voisitko… sytyttää kynttilät, jotta voisin… lukea viimeisen rukouksen?”
Torakka alkoi nauraa. Hän suostui pyyntöön pilkaten kuitenkin Matorania ja tämän uskontoa.
”Tiedätkös, Parta-ax”, Nazorak ivasi sytyttäessään kynttilöitä, ”te uskonnolliset katsotte asiat aivan liian mustavalkoisesti. Teidän maailmankuvanne on vääristynyt.”
Hän kääntyi Bartaxiin päin. Kynttilät hänen takanaan alkoivat kasvattaa liekkejään.
”Nazorakit eivät ole paha imperiumi, eikä Ath ole rakastava jumala. Hän on vain kuva, jota palvotte.”
Matoran nosti päänsä voitonriemuisena. Katsellessaan liekkien palamista hän tokaisi luutnantille:
”Eikä tuo keskimmäinen ollut kynttilä.”
Nazorak-komentajan hymy hyytyi. Hän käännähti äkkiä katsomaan kynttilää. Kynttilän ”sydän” oli palanut jo kokonaan, ja liekki kosketti jo vahaa. Hänen kasvonsa vääntyivät epätoivoiseen irvistykseen. Hän yritti rääkäistä kauhusta, mutta räjähdys ehti päästää äänensä ensin. Alttari sinkoutui palasina ympäri huonetta tappaen muutaman häkeissä olevan Matoranin. Bartax katseli ilotulitusta.
Häkin ovi avautui. Ulkoa päin tulleet soturimunkit olivat saapuneet vapauttamaan apotin ja vangitut veljet. 789 makasi vielä elossa huoneen nurkassa. Hän oli menettänyt kaikki raajansa, ja kärsi kovia tuskia. Verta valui joka puolella. Bartax meni hänen luokseen.
”Pyydän!” torakka henkäisi. ”Auta… minu…a…”
Bartax katseli häntä kylmästi.
”Ath kanssasi”, hän sanoi, ja viilsi päänä poikki torakalta. Sen jälkeen hän piirsi ilmaan pyhän Athin symbolin ja siunasi ruumiin.
Nazorakien trooppinen tukikohta
”Ne ssssiissss päässssivät taassssss… pakoon?” Abzumo sanoi. Hän seisoi huoneen perällä selkä viestintuojiin päin.
”Ne… pakenivat… sukellusveneellä…”
”Ja se oli kallis…” sanoi toinen.
Abzumo ei vastannut. Torakat katselivat häntä pelokkaasti. Huoneessa oli niin varjoista, että he tuskin näkivät synkkää Makutaa. Ssssssshhhh… eikö olekin surullisssssta?
Torakat hätkähtivät. Terävät kynnet painautuivat lihaan kummankin olkapäässä. Verta alkoi valua lattialle.
”Menkää…” sanoi hiljainen sihinä, ”ja etssssikää minulle ssssse ssssukellussssvene.”
Torakat pakenivat niin nopeasti kuin pystyivät.
Abzumon ajatukset olivat sirussa. Hänellä ei olisi aikaa jahdata klaanilaisia näin tärkeän esineen ollessa hänen ulottuvillaan.
Ath-koro
”Veljet”, Bartax huusi, ”sisaret!” Hän seisoi uuden alttarin vieressä. Se oli juuri tuotu.
”Tänään me marssimme Makutan joukkojen kimppuun ja tapamme ne VIIMEISEEN VISORKAIIN JA TORAKKAAN!”
Hurrausta.
Bartax alkoi suorittaa pyhää rituaalia.
Hän otti esiin veitsen.
”Oi Suuri ja Pyhä Ath”, hän lausui, ”anna meille voimaa toteuttaa tahtosi ja hankkia takaisin sen, mikä on otettu meiltä pois.”
Hän polvistui alttarille.
”Anna meille siunauksesi siihen, mitä meidän täytyy tehdä.”
Matoranit alkoivat hurrata.
”Anna meille meidän Pyhä, Muinainen Voimamme, jolla me tuhoamme vihollisesi ja kaiken, mikä Nimdaa pitää erossa meidän luotamme.”
Matoranit alkoivat huojua musiikin tahdissa.
”Ota vastaan uhrimme, jonka sinulle annamme saadaksemme siunauksesi jälleen!”
Matoranit huojuivat yhä voimakkaammin. Monet huusivat tahdissa.
Bartax kohotti veitsen. Tähän hän oli valmistautunut koko elämänsä. Hän saisi lopultakin pääsyn Pyhään Paikkaan. Mutta kynnys oli korkealla.
Hän uhrautui. Kansansa puolesta. Nimdan puolesta. Athin puolesta.
Hän ei huutanut. Ei parkunut. Ei kirkaissut. Hän vain kaatui alttarille. Veri valui Athin patsaan päälle.
Matoranien joukosta alkoi kuulua mutinaa:
”Nimda.”
Pian koko joukkio toisti monotonisesti yhtä sanaa:
”Nimda.”
Punahehkuiset silmät katsoivat kohti Nazorakien leiriä.
”Nimda. Nimda. Nimda. Nimda. Nimda.”
Joukko hitaasti huojuvia Matoraneja käveli leiriä kohti. Nazorakit näkivät heidän tulevan. He vitsailivat asiasta, kunnes näkivät joukon lähempää. Heitä alkoi pelottaa, kun punasilmäiset zombien lailla kävelevät Matoranit tulivat heidän luokseen. Eräs Nazorak nosti yhden Matoranin ilmaan ja heitti hänet kauemmas. Muuta saivat torakan kiinni, ja hän tallautui kuoliaaksi pienten jalkojen alla. Nazorakit juoksentelivat suuntaan ja toiseen. Kukaan ei päässyt pakoon. Kaikki kuolivat.
T'haok, Zyglakien elävä meritukikohta, Rhak'eladdin palvontamenot
Suuri sininen ja lähes läpinäkyvä meriotus, T'haok kellui Hopeisella merellä kaukana Bio-Klaanin saaren rannasta. Suuri bio-organismi metsästi myrkyllisillä pyyntilonkeroillaan kaloja ja muita meriraheja, joita se lappoi monista pienistä kidoista muodostuneeseen jättiläisleikkuriin. Sahateräiset hampaat jauhoivat kuolleet Rahit meripedon ravinnoksi ja polttoaineeksi. Olennon jättimäisiin selkäkennoihin, jotka imivät valoa olennon lämmittämiseen, Zyglakit olivat rakentaneet tukikohtansa, hallintorakennelmia, jotka risteilivät olennon selästä aina vatsaan asti. Olennon perässä oli joukko suurempia lonkeroita, joiden avulla otus oli kiinnittynyt merenpohjaan. Imukuppiensa avulla otus pysytteli tässä paikassa, koska juuri tälläkohtaa meren virtaus toi enemmän saalista suoraan T’haokin kitaan.
Olennon sisällä, suuressa salissa jossa ei ollut ollenkaan kattoa, joukko Zyglakeja oli kokoontunut kuulemaan shamaaninsa, Vanhuksen saarnaa Rhak'eladdista, heidän pääjumalastaan sekä tämän sanansaattajasta, tuomionpäivän demonista, R'lkeihista.
Vanha Rhak'eladdin symboli-riipusta, kolmiota jonka kulmissa on kolmen kynnen sarja, keskellä kukannuppua muistuttava Rhak'eladdin pää ja tämän kaikkinäkevä silmä, kantava Zyglak nousi kaapu päällään korokkeelle, ottaen käsiinsä vanhan Zyglakiksi kirjoitetun kivitaulun, alkaen lukea tuhansia vuosia vanhaa tarinaa heidän jumalastaan ja tämän sanansaattajasta, R'lkeihista.
"Rhak'eladd, Suuri Jumalamme, Herramme, kuule meitä kun jaamme taas sukupolvia vanhan tarinan sinusta ja Demoni R'lkeihista, Suuresta Sanansaattajastasi, joka tulee syömään valon ja varjon, antaen täten Universumin herruuden takaisin meille!" Vanhus pauhasi suurelle Zyglak-joukolle. Zyglakit menivät rituaaliin suosittamaan asentoon, muodostamaan ruumiistaan ja hännistään pallon, mikä merkitsi heille Rhak'eladdin silmän symbolia, ympyrää joka pyörii ikuisesti. Muutama Zyglak alkoi pyöriä hiljaa lattialla tehden samalla outoa huminaa. Kohta koko sali oli transsissa ja Vanhus pauhasi Rhak'eladdin tuhoavan kaikki Suurten olentojen luomat olennot, jättäen lopulta vain Zyglakit johtamaan universumia.
”Rhak’eladd nouse ottamaan vastaan tämä lahja, uhrimme jonka kaappasimme mantereelta. Ota vastaan tämä saasta jonka Suuret olennot loivat johtamaan universumia!” Vanhus jatkoi kerrottuaan tarinaansa jonkun aikaa.
Lavalle tuotiin vanki, Matoran, joka katseli peloissaan Zyglakeja, jotka olivat hurmoksessa ja nousseet seisomaan. Joukkio huusi Zyglakien kielellä ”Uhraa vanki! Uhraa vanki!”
Matorania tönittiin eteenpäin ja kahlehdittu naamioton olento katseli itkuisilla silmillään Zyglakeja, olentoja jotka olivat hyökänneet hänen kotikyläänsä, ryöstäneet kaiken ja sen jälkeen sytyttäneet tuleen koko kylän, tappaen pakenijat. Tämä pieni Ta-Matoran oli kylänsä ainut elossasäilyjä. Hän katseli Zyglak-massan punaisia silmiä, jotka vaativat palavasti veriuhria rakkaalle jumalalleen. Pelko ja viha näitä liskoja kohtaan kasvoi Matoranin sydämessä kokoajan, mutta hän tajusi pian että se olisi vain ajan hukkaa. Nämä olennot saisivat haluamansa ja Matoran pääsisi takaisin Suuren Hengen huomaan.
”On tullut taas aika vuodattaa veriuhri Rhak’eladdille!” Vanhus huusi taas, osoittaen känsäisellä kynnellään, jossa oli Rhak’eladdin sinetillä varustettu sormus, kohti uhria jota tönittiin kohti lavaa.
Väkijoukko alkoi taas mylvimään hysteerisesti kun uhria alettiin tuuppia yhä kovakouraisemmin kohti alttaria, jossa Vanhus saarnasi.
”Uhri ! Uhri! Uhri!” väkijoukko huusi, heilutellen häntiään ilmassa, jolloin syntyi outo puistattava ääni. Lähes yhtä aikaa tapahtuva heilutus värisytti ilmaa ja liekkejä, joita oli alttarin soihduissa.
Matoran oli tuotu Vanhuksen luokse. Zyglak osoitti Matorania, lausuen liudan manauksia zyglakiksi. Matoran katseli palavan vihaisena Zyglakia. Tämä vain myhäili. Hän tiesi tarkkaan mitä Matoranin päässä liikkui. Ja se oli Rhak’eladdin tahto.
Kaksi isoa Zyglakia nousi alttarille ja alkoi repiä Matoranin raajoista. Lihakset, verisuonet ja metalliset osat katkeilivat kun kaksi raavasta liskoa alkoi murskaamaan Matorania joka ei huutanut ollenkaan.
Matoran ajatteli ettei antaisi näille hirviöille sitä tuskan huudon kuulemisen nautintoa ja puri hammastaan, samalla kun hänen raajansa irtosivat ruumiista ja vihreää verta lenteli ympäri lattiaa. Matoran näki kuinka Zyglakit keräsivät raajan kappaleet vadille ja Vanhus teki loitsuja ja mutisi kaikkea käsittämätöntä. Tämän jälkeen hän iski kuluneen ja uurteisen, Rhak’eladdin symbolilla varustetun miekan Matoranin sydämeen, jolloin sydänvalo särkyi ja lakkasi välkkymästä. Matoran oli nyt kuollut ja Rhak’eladdin verenjano oli tyydytetty.
”Viekää uhrin kappaleet mereen!” Vanhus huusi kun suoritus oli ohi. Matoranin repijät veivät tarjottimilla ruhon kohti aluksen keulaa, jossa T'haokin suu sijaitsi. Olento veti lonkeroillaan kaksikon tuoman välipalan kitaansa ja mörisi tyytyväisenä, samalla kun sahalaitaiset hampaat alkoivat ensin pilkkoa, murskata ja jauhaa onnetonta olentoa.
Metsä
Umbra ja GK olivat perustaneet leirin pieneen laaksoon, jossa ei ollut paljoa puita. Kaksikko oli juossut päivän mittaa pakoon niin tappavia lihansyöjämuurahaisia, joiden pesän GK oli tuikannut tuleen, luullen sitä risukasaksi, herättänyt Tuhkakarhun uniltaan, joka oli ajanut kaksikon puuhun ja hajottanut lahon puunrungon, joka sattui olemaan tappavien herhiläisten pesä. Kaksikko oli joutunut kokemaan monia vastoinkäymisiä tässä kirotussa metsässä, jonka jokaisella kivellä ja käpylehmällä oli jotain kaksikon matkaa vastaan.
""Olen vähän ajatellut", Umbra sanoi, "että meidän pitäisi lähteä erisuuntiin, sinä kun tahdot tappaa oman kaksoisolentosi ja minä haluan vain päästä kotiin täältä, ja ainoa keino on ulottuvuusporttitykki", Umbra sanoi, sörkkien nuotion liekkejä kepillä. Liekit nostivat ilmaan savupatsaan. joka pudotteli tuleen pökertyneitä hyttysraheja.
”Mutta tarvitsen tykkiä tehtävässäni palata omaan maailmaani, jossa mitään pahaa ei tule tapahtumaan jos onnistun tehtävässäni”, GK intti.
”Hyvä on. Saat tulla mukaan, jos olet kunnolla…” Umbra murisi, painuen nukkumaan lehden alle.
GK:n päässä pyöri sitä ja tätä, juuri nyt hän näki päässään, Abzumon huoneen oven pöydän jolla makasi musta toa ja joku tuli avaamaan ovea. Näky keskeytyi. GK heräsi Umbran äänekk''seen kuorsaukseen.
"Toivon totisesti, että tuo on vain unta."
Huomenna he pääsisivät jo perille.
Mutta näky vaivasi GK:tä
Nazorakien luola. Jonkin aikaa aikaisemmin.
Eversti 106 käveli pitkin nazorak luolastoa, huhujen mukaan Abzumon huoneessa olisi jotain mielenkiintoista.
"Abzumo on typerys, kunhan vain olisi jäänyt tänne niin tästä ei tulisi mitään ikävää hänen kannaltaan."
Turvallisuutensa vuoksi hän ampui kamerat ja lähestyneet nazorakit tämän jälkeen. Eversti 106 avasi oven, hän halusi päästä ulos tästä läävästä, olla oman elämänsä herra.
Nazorak löi oven rikki ja stui sisään. pöydällä oli lappu ja musta toa.
"Tämä on menolippuni ulos näistä saastaisista pikku käytävistä!"
"Mutta miten tämän saa päälle!" Torakkaheitti toan ruhon lattialle, jotakin tapahtui, sen elämävalo käynnistyi, se oli musta. Silmät avautuivat, toa setvi päätään.
"Kertokaa minulle!"
Toa räjäytti pöydän ja heitti palaset everstiä päin, joka vain vaivoin onnistui väistämään itsensä kuolemalta.
"Kertokaa!", toa huusi.
"Rauhoitu!", Eversti 106 karjaisi.
Toan silmien punainen leisku himmeni ja ne muuttuivat normaaleiksi.
"Minä jakelen käskyt, sinä senkin ötökän kuvatus, missä. Minä. Olen!"
Leisku alkoi taas nousta ja Torakan piti olla varovaisempi sanoissaan.
"Olet Nazorakien luolastossa.".
"Ahaa. te olette Nazorakeja. Abzumon ja Makuta Nuin luoma laji, mutta minä. Minä olen heidänkin johtajansa!",Toa karjaisi hälyyttäen samalla nazorakeja paikalle."
Joukkoja kerääntyi oven taakse, he olivat valmiita ampumaan.
"Ymmärrätkö, kaikki tottelevat minua, itse Mata Nui kumartaa minua, joku päivä!" Torakka pysyi hiljaa. sitten hän hän heitti metallinpalasen, joka lukitsi toan kiinni seinään.
"Jaa... sinäkö yritätä päihittää minut. Olen kuulolla ruojake.", Toa sanoi ivallisesti. Ja riuhtaisi itsensä irti.
"Jokin sekoittaa pääni." Aivan kuin en olisi yksin tässä maailmassa, aivan kuin joku toinenkin olisi täällä." Toan sisäinen Makuta aisti sen.
"Kerää sinä pari onnetonta torakkaa, ne tulevat mukaani! Ja minä totta suurimman pahuuden nimeen tapan sen, joka häiritsee minua!"
"Öh, Amiraali?" muuannen kuulokepäinen Nazorak kysyi varovasti. 002 kääntyi hitaasti ikkunansa äärestä.
"Mitä nyt?"
"Olemme menettäneet yhteyden Kapteeni 666:teen, sir."
"Eikö hän ollut kauppaa hieromassa Steltillä?"
"Öh, kyllä oli, sir, mutta ilmeisesti hänen komennossaan olleen laivan kimppuun hyökättiin."
Amiraali oli juuri vastaamassa, kun komentosillan ovi aukesi. Sisään astelivat Eversti 437 sekä sinibarettinen 1034.
"Kokouksen aika, Amiraali?" 437 kysyi kovaan ääneen 1034:n seisoessa hiljaisena vieressä. Amiraali mietti hetken hiljaa, ja lähti sitten Everstin matkaan, huikaten olkansa yli: "Selvittäkää, mitä 666:lle on käynyt."
Sitten kolmikko poistui huoneesta Amiraalin jalan lyödessä kovaäänisesti lattiaa vasten.
"Raportti on siis valmis?" Amiraali tiedusteli hermostuneelta 1034:ltä.
"Ky-kyllä on." lyhyehkö torakka änkytti, ja kaivoi esiin paperinipun.
Amiraali riuhtaisi sen sinilakkisen torakan kädestä, ja selasi sitä pikaisesti.
Kolmikko asteli rautasiiven pienempään ruokasaliin, joka toimitti kokoushuoneen virkaa. Ylellisessä, harvojen ja valittujen käyttöön annettavassa tilassa oli juhlava koristus. Taulut peittivät suuren osan seinää, ja hopeinen kattokruunu keinahteli hieman aaltojen iskiessä laivaan. Erään pöydän ympärillä istui jo muutamia torakoita, ja samaiseen pöytään huoneeseen tulijatkin asettuivat. Amiraali istuutui pöydän päässä sijaitsevaan suurimpaan tuoliin 1034:n jäädessä hänen viereensä seisomaan. 437 asettautui vapaalle paikalle muiden nazorakien välissä.
"Olen kutsunut teidät kaikki tänne arvioimaan laivastomme vahvuutta Klaanin höyrypaatteja vastaan" 002 aloitti, ja läimäytti paperipinon pöydän pintaan. Se liukui hetken puisella pinnalla, kunnes pysähtyi erään kipparinlakkia päässään pitävän torakan eteen.
Vanha Nazorak kumartui hieman eteenpäin, ja nappasi raportin kynsiinsä.
"Tästä ei käy tarkasti ilmi, millainen aseistus Klaanin aluksissa on."
1034 tunsi, kuinka kylmä hiki valui hänen kasvojaan pitkin. Hänen suureksi helpotuksekseen Amiraali kuitenkin avasi suunsa.
"Se on täysin ymmärrettävää. Klaanin alukset eivät ole sotaan tarkoitettuja, aseet on lisätty jälkikäteen, ja suuri osa niistä on kaikesta päätellen aivan viime viikkoina lisättyjä. Kyllähän moisen vanhan merikarhun pitäisi noilla tiedoilla pärjätä."
Kipparihattuisen nazorakin vieressä istuva, karski ja harvinaisen vaalea torakka sieppasi nipun.
"Kymmenen kevyttä, kaksikymmentäkaksi keskirastasta ja kolme raskasta alusta, joista yksi on todella suuri 'Tahtorakiksi' nimetty paatti. Yhteensä 35 alusta."
"Hienosti laskettu, Majuri" Amiraalin vasemmalla puolella istuva, eriskummallisiin huiveihin pukeutunut Nazorak huomautti hivenen ivaa äänessään, ja jatkoi: "Meillä on 76 laivaa taisteluvalmiina, ja niistä jokainen on sotaa varten rakennettu. Raskaampi aseistus ja enemmän panssarointia."
"Aivan" äsken puhunut Majuri keskeytti. "Joten eiköhän ainoaksi kysymykseksi jää, kuinka pian saamme Klaanin laivaston tuhottua."
"Ennen kuin kukaan ehti vastata mitään, Amiraali pamautti jalallaan lattiaa, aiheuttaen kovan kolahduksen. Sitten hän avasi suunsa.
"Juuri tämän takia minä johdan laivastoa, ja te ette. Meillä on enemmän ja tulivoimaisempia aluksia, mutta Klaanin kulkupelit lentävät. Omat laivamme on tarkoitettu meritaisteluun. Sukellusveneet voimme käytännössä laskea pois taisteluvahvuudesta, eikä muidenkaan alusten torpeedoilla tee mitään. Sen sijaan ilmatorjuntatykit nousevat keskeiseen rooliin, ja meidän on ehkä tehtävä tiivistä yhteistyötä Ilmavoimiemme kanssa. Tiedän, minäkään en pidä ajatuksesta."
Hetken ajan kuului vain epämääräistä mutinaa. Sitten Eversti 437 puuttui keskusteluun.
"Entä lippulaivat? Tahtorak on iso kuin mikä, se voi olla ongelma."
Amiraali napsautti sormiaan, ja 1034 kipitti huoneen seinustalle, ja veti sieltä alas valkokankaan. Sitten sinilakkinen torakka painoi kaukosäädintä, ja näytölle heijastui jostain kuva. Siinä olivat Tahtorak ja Rautasiipi, toisiinsa suhteutettuna oikeassa koossa.
Klaanin Tahtorak oli kaikessa komeudessaankin selkeästi Rautasiipeä pienempi. Torakkain lippulaiva oli noin puolitoistakertainen messingin väriseen höyrypaattiin verrattuna. Lisäksi Rautasiiven kansi oli täynnä aseita, erilaisia piippuja sojotti komentotornistakin. Laivan takaosa oli täysin panssaroitu, ja muistutti torakan selkää. Tai oopperataloa, siitä kiisteltiin usein.
"SS Rautasiipi on suunniteltu kestämään taisteluja vaikka itseään isompia sotalaivojakin vastaan. Niin paljon kuin Tahtorak edustaakin höyryvoimaisen rakentamisen täydellistä taitamista, ei sen pitäisi missään olosuhteissa pärjätä Rautasiivellemme. Lisäksi lentämisestä ei ole juurikaan iloa sen kokoiselle alukselle, Tahtorak tuskin kykenee väistelemään oman lippulaivamme ilmatorjuntaa." Amiraali selitti lievä hymy kasvoillaan. "Ja sitä paitsi. Heidän laivastonsa koostu matoralaisista."
Kaikki pöydän ympärillä istuvat torakat alkoivat nauraa. Oli monenmoista hohotusta ja hihittelyäkin, mutta yksikään nauru ei kuulostanut niin kalsealta kuin Amiraalin nauru. Tasaisen kylmää naurua kuunnellessaan huoneen seinustalla hiljaisena seisova 1034 tunsi kylmien väreiden hiipivän selässään. Näinä hetkinä hän meilkeinpä pelkäsi johtajaansa.
Flygel nousi kylmästä vedestä Ulottuvuusporttitykki kätkettynä lumpeenlehtinipun alle. Hän ei halunnut että hänen vähä-älyiset lajitoverinsa olisivat alkaneet palvoa tykkiä lahjana Rhak'eladdilta, heidän hirviöjumalaltaan. Flygel itse oli ateisti, eikä uskonut näihin hömpötyksiin, joita hänen hullut veljensä hänelle tyrkyttivät. Flygel oli matkalla metsikköön, jossa hän voisi harjoitella rauhassa tykkinsä kanssa. Hän oli onnistunut luomaan ulottuvuusportin päin seinää, joka oli romahduttanut hänen oman huoneensa. Nyt sitä korjasi muutama Zyglak-työläinen.
"Tämä tykki tulee olemaan arvokas Zyglakeille Allianssissa", Flygel puheli itsekseen, kävellen mutaisella maalla, kohti metsää, jättäen tukikohdan taakseen.
Talsien jonkinaikaa metsässä, Flygel päätteli että oli päässyt jo tarpeeksi kauas tukikohdasta. Hän heitti lehtinipun maahan, ottaen tykin käteensä. Tykin perään oli painettu kultareunuksinen Kanohi Olmakin kuva ja tykissä risteili Matoralaisten kirjoitusta. Flygel oli jo jonkinaikaa tehnyt kokeita tykillään ja oppinut käyttämään sitä.
"No niin. Nyt pääset tositoimiin", Flygel sanoi, laittaen peukalonsa liipasimella ja tähdäten suurta puuta. Puu katosi ulottuvuusporttiin ja portti sulkeutui.
"Hienoa. Pitäisi vain tietää minne se puu siirtyi", Flygel ajatteli, kun huomasi tykin toimivan lähes moitteettomasti.
Nyt Flygel päätti painella tykin sinisenä hohtavia nappeja, ja ampui ulottuvuusportin päin yksinäistä Nui-Ramaa, joka lensi korkealla puiden latvojen yläpuolella. Portti osui Rahiin ja siirsi sen jonnekin universumissa.
Äkkiä Flygel aisti jotain. Jotain isoa, joka vavisutti maata, oli tulossa häntä kohdin. Puiden kätköistä syöksähti jättiläismäinen lentokyvytön ja biomekaaninen lintu kohti Flygeliä. Lintu aukaisi suuren nokkansa ja rääkäisi koettaen iskeä nokallaan Flygeliä. Zyglak väisti iskun kierähtämällä pois linnun tieltä ja sivalsi lintua jalkaan piikikkäällä piiskahännällään.
Flygel otti nopeasti varustevyöltään luuteränsä, valmistautuen taisteluun lintua vastaan. Sinipunainen lintu rääkäisi, koettaen potkaista Flygeliä suurella kolmivarpaisella ja kyntiellä jalallaan. Isku meni ohi ja lintu hyppäsi ilmassa kohti Flygeliä. Zyglak paineli hädissään ulottuvuusporttitykin nappeja ja laukaisi portin päin lintua, joka katosi porttiin.
"Mistä näitä outoja hirviöitä oikein tulee?" Flygel mutisi, jatkaen tykkinsä testailua kuin mitään ei olisi tapahtunut. Maassa oli kasa linnusta varisseita höyheniä, jotka putosivat taistelun tiimellyksessä.
Kaksikko oli jatkanut matkaansa kohti järveä, lemu alkoi taas kasvaa. Jotakin lehahti ilmassa.
"Kraak", kuului jostain.
"Mitä...?", Umbra säpsähti.
"Lintu.", Gk vastasi.
"Iso lintu."
"Eli siis... pakenemme?" GK sanoi varovaisesti.
"Se voisi olla viisainta".
Lintu lehahti heidän ylitseen, sen siipiväli oli hyvin suuri, pyrstö epätavallisen muotoinen ja se näytti nälkäiseltä.
Kaksikko lähti juoksuun. Lintu oli ollut kauankin ilman ruokaa.
"Mistä hitosta tuo tuli!?", Gekko huusi ihemtyksissään.
Lintu nappasi toan viitasta kiinni.
"Umbra, auta!", GK huusi hädissään, kun lintu yritti mutustaa tämän viittaa.
Umbra heitti miekkansa, joka katkaisi palasen kangasta ja GK tipahti alas.
Lintu ei selvästikkään halunnut tyytyä pelkkään kankaaseen.
Se lähti syöksyyn Umbraa päin.
Ja nappasi Umbran propellista kiinni.
"Ei hätää, ei hätää." Umbra yritti rauhoittaa itseään ja tökkäsi lintua selkään miekallaan, se rääkäisi kivuliaasti ja otti hampaisiinsa GK n vasemman jalan. Jos siellä olisi ollut tuntoa, se olisi varmasti sattunut.Pari johtoa tuli näkyviin jalasta. GK löi miekallaan lintua silmään ja se ilmeisesti sokeutui, lintu hietti molemmat selkäänsä ja liisi kohti järveä.
Lintu oli tuonut heille lisävauhtia, mutta myös tuohoamassa heidän elämänsä. Lintu koitti ravistaa Kaksikon pois selästään, jotta voisi näiden tiputtua noukkia suuhunsa heidän kuolleet ruhonsa. Nouseva tuuli vain pahensi asiaa. Lintu pyöri ympyrää järven rannalla. terävien kivien päällä. GK hyppäsi linnun siivelle ja rupesi repimään höyheniä irti, Umbra teki samoin oikealle siivelle. Linnun vauhti alkoi hidastua ja se äimisteli sitä kunnes tajusi kääntää päätään, se siivet olivat reapleisen näköiset, nyt lintu yritti lyödä siivillään kaksikon pois siivillään. Jotakin oli tehtävä ja pian. Jos he haluaisivat tappaa linnun olisi mahdollista, että hekin kuolisivat. Mutta parempi yrittää kuin vain jäädä kyhjöttämään.
"Hakataan sen kylkiä!", Umbra huusi.
"Mikäs siinä, ei minulla mitään ideaa ole."
kaksikkko rupesi lyömään linnun kylkiä roikkumalla sen siivissä.
Kun kylkiluut alkoivat tulla esiin lintu alkoi olla kypsä tähän kiduttamiseen. Se huitaisi Kaksikon siivistänsä pois ja tipautti alas.
"Hitto!", molemmat karjuivat.
Sitten jokin tarttui heihin, linnnun jalat pitivät heistä kiinni.
Ja puolen kilometrin päässä näkyi sama kivikko.
"Voi Mata Nuin nimeen, ei!", GK huusi, molemmat olivat nyt oikeasti kuoleman vakavissaan.
Nazorak luolat
Eversti 106 oli harmissaan hänen palvelijansa oli juuri nöyryyttänyt hänet, ja tuhonnut hänen suunnitelmansa. Koko luolastossa, suurin puheenaihe oli tämä salaperäinen toa.
Joukot olivat valmiita, lähtö olisi pian. Heidät oli varustettu kivääreillä ja muutamalla mingunilla joukot koostuivat noin 40 nazorakista ja 106 oli määrätty johtamaan sitä.
Joukossa olivat nuo kaksi nazorakia pöllämystyneinä, jotka olivat kuljettaneet toan Destralilta.
Toa komensi joukkoja ne lähtivät kohti metsää missä Makuta tunsi häiriötekijän olevan.
Matka tulisi kestämään yhden päivän. Häirikkö saisi tuta nahoissaan, ettei Makutojen kanssa pelleillä.
"Nyt armaat joukkoni! me menemme tuonne ja tapamme sen, joka minua häiritsee!", toa huusi ja ja tämän jälkeen kuului hurraahuutoja.
Matka kestäisi yhden päivän.
Nazorakit olivat innoissaan, jos tämä syrjäyttäjäisi Abzumon he voisivat saada parnnuksia järjestelmäänsä.
"Tämä alkaa pikku hiljaa syödä miestä, annetaan noille turpiin ja yritetään levähtää.", Summerganon puhisee ja seuraa kuinka lohikäärmeet lähestyvät. Kolmikko odotti, kunnes lohikäärmeet olivat iskuetäisyyellä ja sitten alkoi tapahtua: Matoro ampu jäätä päin lohikäärmeiden näköä ja Summerganon hyppäsi korkealle ilmaan ja tuli alas miekka ojossa. Yksi lohikäärme karjui tuskasta miekan terän lävistäessä otuksen selän. Kapura paini parvekkeella yhden lohikäärmen kanssa, väistellen sen vahvoja iskuja. Matoro säntäsi apuun ja Summerganon jäi pitelemään muita petoja, saaden itse lieviä vammoja ja lohkeamia haarniskaan.
Kapura ja Matoro kaatavat vastustajansa ja se putoaa parvekkeen kaiteen rikkoen alas. Kapura ja Matoro ryntäävät toverinsa avuksi ja yllättävä, ylhäältä tuleva hyökkäys saa lohikäärmeet perääntymään. Yksi lohikäärme on poissa pelissä putouksen jälkeen ja toinen haavoittunut vakavasti Sugan miekan lävistettyä sen, mutta kaksi on yhä jäljellä ja niiden uhkavuus tuntuu vain kasvaneen. Kamppailu saa portaikon rakenteet heikkenemään, sillä kolmikko saa paiskattua raskaan pedon alas ja lohikäärme putoaa rymisten. Tilanne on erittäin sekava, sillä portaiden lisäksi taistelu on levinnyt takaisin alas ja linnake alkaa ilmeisesti heräillä, sillä muutama tiedusteleva metsästäjä saapuu paikalle, mutta katsoo parhaaksi olla sekaantumatta. "Tämä ei voi jatkua näin, meidät otetaan kiinni jos emme pian korjaa luitamme täältä.", Kapura huutaa melskeen läpi. Lohikäärme kaatuu rymisten portaat alas Kapuran ja Matoron yhteiselementti-iskun voimasta Summerganonin lyödessä pedolta jalat alta. Kolme petoa voihkii ja ryömii lattialla, yksi on perääntynyt nurkkaan.
"Nyt on tilaisuutemme. Hoidamme tilanteen, nitistämme muutaman metsästäjän jos niitä ilmaantuu ja jatkamme matkaa ennenkuin metsästäjät järjestäytyvät ja lahtaavat meidät!", Matoro sanoo vakaalla äänellä. He ovat edenneet taistosta taistoon tehtävänsä aikana, mutta kolmikko ei silti tunne pelkoa tai horju, he tulivat tänne auttamaan ystäväänsä Killjoyta ja he hoitaisivat tehtävänsä. Ja pienenä bonuksena he löylyttäisivät metsästäjiä. Niin he tilanteen ajattelivat ja terästäytyivät jälleen. Alhaalla tarkkaileva Hordika lohikäärme oli jopa hieman peloissaan, sillä runnellun huoneen portaikossa seisova kolmikko tuntui periksiantamattomalta.
"Näkyykö pakoreittiä!", mustavalkoinen toa melkein huutaa taistelun äänien yli.
"Ei ole! Ainoat tuolla alhaalla!", Kapura huutaa.
Summerganon kaivaa vyöltään puoliympyän mallisen räjähdepanoksen ja asentaa sen katonrajaan. Hän säätää ajastimen kohdalleen, ja sulatin alkaa piipittää...
"Maahan!", joku huutaa, ja lohikäärmeiden rhotuka iskeytyy joukon keskelle.
Yksi Hordika-lohikäärme yrittää tulla portaita ylös. Yksi Hordika-lohikäärme nousee lajiyksilönsä tueksi portaisiin, mutta painon takia portaat ja osa parvea sortuu olennon painon alle.
Olentojen mylvintä peittyy hetkeksi räjähtävään seinään. Kivisilppua sataa alas ja parvi melkein romahtaa. Kolme hahmoa syöksyvät katonrajassa olevasta reiästä pimeyteen, rhotukojen lentäessä heidän peräänsä. Öisellä taivaalla rhotukojen sähkösäikeet tanssivat kuolettavaa tanssiaan.
"Päästiin sieltä.", Tulen toa huokaisee tyytväisenä. Kolme soturia seisoo paljaalla linnoituksen katolla vesisateen iskeytyessä mustaan kiveen.
Yö on synkimmillään. Tähtiä ei näy Xian savusaasteen vuoksi, on vain loputonta mustaa ja jatkuvaa sadetta.
Alhaalta kuuluu hälinää.
"Eikö tuo ole komentotorni?", Matoro tajuaa katsoessaan vähän matkan päässä kohoavaa tornia, jonka parista ikkunasta paistaa himmeät valot.
"Mistä minä tiedän? En ole täyspäiväinen vierailija täällä.", Suga toteaa.
"Luulen että se on komentotorni. Mennään!", Kapura sanoo ja lähtee kulkemaan märkää, tasaitsa kattoa pitkin kohti tornia.
"Toinen kerroshan se oli?", joku heistä varmistaa.
"Aye.", Matoro sanoo lyhyesti. He seisovat metsästäjien linnakkeen katolla, komentotornin juurella.
"Yksi ongelma vielä... Miten pääsemme ylös?", Kapura kysyy.
Keetongu tarkasteli alempien päälikköjensä kanssa Laivastoon hakevien Matoranien lyhyttä riviä. Keetongu tunnisti erään Onu-Matoranin, joka oli joksus tehnyt hanttihommia pajan puolella, mutta muut olivat tuntemattomia. Siellä oli kahdeksan Onu-Matorania, kaksi Ta-Matorania ja hieman kauempana muista lattiaan tuijottava Ga-Matoran.
Keetongu aikoi ottaa kaikki hakiat laivastoon, tulivathan he kuitenkin vapaaehtoisesti. Sota oli tulossa ja kaikille löytyisi varmasti joku homma, olisi se sitten vaikka putkien puhdistamista.
Onu-Matoranit olivat helpoimpia työllistää. He olivat alusta alkaen kuin kotonaan ja osasivat höyrytekniikan alkeet.
Ta-Matoranit halusivat uunien puolelle hommiin. Vaikka se kuulostikin luontevalta, Keetongu oli salaa yllättynyt. Stereotypiat kun yleensä osottautuivat vääriksi. No, kuulemma tulen Matoranit kestivät kuumuttaa paremmin.
Ga-Matoran oli aika vaisu kertomaan vahvuuksiaan, mutta hän vaikutti älykkäältä henkilöltä. Keetongu pisti hänet hoitamaan laivaston paperitöitä ja kuljettamaan viestejä. Matoranin nimi oli Daiwen. Hän teki hommansa tunnollisesti eikä valittanut.
Kirjanpitäjän hankkiminen tuotti heti hedelmää. Keetongu sai käsiinsä asiakirjan, jonka mukaan Keetongu oli tilannut Nynrah-haamuilta erikoisvalmisteisen ilmalaivan rungon pari kuukautta sitten. Keltainen kyklooppi oli unohtanut koko asian viime aikojen hämminkien takia, mutta kun hän näki paperin, asia nousi takaisin hänen mieleensä. Uusi laiva olisi tärkeä sodassa Nazorakeja vastaan, ja Nynrah-haamujen olisi pitänyt saada se valmiiksi jo viikkoja sitten.
Kylmä sade iskeytyy kiviseen kattoon. Syvällä linnoituksen sisällä kaikki paikalliset etsivät kolmea tunkeilijaa.
Matoro tunnustelee komentotornin seinämää. Se on koottu suurista kivenjärkäleistä. Kiipeäminen voisi onnistua.
Taustalla jyrähtää ukkonen.
"Koitetaan kiivetä tuosta ylös. Meidät löydetään täältä jossain välissä.", jään toa sanoo vilkuillen merelle. Sadepisarat valuvat hänen naamiotaan pitkin.
Summerganon vetäisee suuren miekkansa kahteen osaan ja iskee toisen niistä kahden kiven väliin. Toisen ylemmäs. Uudestaan. Valkohaarniskainen soturi kiipeää hitaasti ylöspäin. Kapura seuraa esimerkkiä.
Metsästäjän pää pistää esiin klaanilaisten räjäyttämästä aukosta.
"NE PAKENEVAT! TÄNNE!", olento huutaa. Matoro ampuu jääsäteen olennon kasvoihin ja potkaisee tämän alas.
"Menkää edeltä! Suojaan!", Matoro huutaa. Aukosta lentää ammuksia taivaalle.
Summerganonin miekka iskeytyy metalliseen ikkunankarmiin ja lasin läpi. Hän vetäisee itsensä sisään komentotorniin ja Kapura tulee perässä.
"Hei! Pysähdy!", piikikäs metsästäjä huutaa ha hyppää aukosta märälle katolle. Matoro potkaisee tätä nopeasti rintaan ja laukaisee harppuunan kohti ikkunaa.
Metallinen iskuhaka osuu ikkunankarmiin ja pysyy siinä. Toa kelaa itsensä suurella nopeudella ylös.
Musta hahmo syöksyy ikkunasta sisään, suoraan Kapuraa päin. Molemmat kaatuvat kivilattialle ikkunan luo.
"Lopettakaas halailu, tuossa on portaat komentotornin toisene kerrokseen...", Summerganon sanoo ohimennen ja lähtee kävelmään metalliportaita ylös.
Kapura ja Matoro nousevat nopeasti ja syöksyvät hänen perään.
Summerganon on pysähtynyt ylimmälle askeleelle ja katsoo kulma takaa. Suuri teräsovi ja monta vartijaa. Tämä on ilmeisesti se elementtisuojattu ovi josta Killjoy puhui.
"Mennään!", joku kolmikosta ilmoittaa.
Matoro syöksyy seinänä vierestä huoneen poikki, taklaten kaksi vartijaa. Summerganonin ka Kapuran syöksy eliminoi useamman metsästäjän. Yksi oven edessä oleva vortixx alkaa tulittaa cordak-laukaisimella sarjatulta, yksi osumista kaataa Matoron maahan. Portaikosta heidän takaansa alkaa tulla lähitaisteluasein aseistautuneita metsästäjiä. Joku tavoittelee miekallaan Matoroa, mutta jään Toa potkaisee selältään tätä kasvoihin, nappaa tämän miekan ja hyökkää vihollisen kimppuun. Summerganon iskee miekkansa lappeella ampujavortixxin tajuttomaksi ja asentaa useamman pommin teräsoveen.
Portaista kuuluu kolinaa ja ähinää, ja pian huoneen päätyyn ilmestyy suuri tykki.
"Mikä älynväläys tuo oli?", Matoro ajattelee ääneen. Tykin räjähtävä ammus osuu maahan ja kaataa puolentusinaa metsästäjää sekä Matoron ja Kapuran.
"Miksei näiden pommien sytyttimet toimi?", Summerganon huutaa.
Hän lukee kotelon ohjetta.
"ei kestä vettä"
Matoron mielestä oven olisi pitänyt jo räjähtää taivaan tuuliin. Mitään ei tapahdu. Hän hyppää ilmaan, väistäen takaseinään osuneen tykinammuksen. Jään Toa laukaisee harppuunansa kattoon, vetäisee itseään hieman ylöspäin ja saa vauhtia. Musta hahmo lentää ilman halki ja panssaroitu jalka osuu ampujametsästäjää kasvoihin.
"Sytyttimet eivät toimi!", Summerganon huutaa panssariovelta.
"Kapura! Tykki!", Matoro huutaa, hänen itsensä lentäessä poispäin tykistä. Hän irroittaa harppuunansa.
Tulen toa syöksyy kahden vartijan läpi portaissa olevan tykin ohjaimiin. Hän kääntelee tykkiä ja ampuu. Ammus osuu lyhyeen pimeyden metsästäjään, joka räjähtää tuhansiksi haarniskanpaloiksi ja vereksi.
"Yh.", Matoro toteaa. Kapura koittaa ampua ovea ilman että mikään metsästäjä änkee väliin.
Hän puristaa liipasinta, suuri kranaatti lähtee liikkeelle ja osuu teräsoveen. Ovi räjähtää valtavalla voimalla, heittäen kaikki huoneessa olijat maahan.
Suuret teräskappaleet lenetelevät huoneeseen.
"Sisään!", Suga ilmoittaa. Kolme toaa saapuvat saliin.
"Matkalaukkuja..?", Summerganon sanoo äimistyneenä. "Mitä hiivattia?", Kapura kummastelee. Sillä sali on täynnä matkalaukkuja. "Ovelaa, minusta tuntuu, että nämä eivät ole ihan... viattomia. Ollaan varuillamme.", Matoro toteaa ja kävelee edemmäs salissa. "Jospa pengotaan hieman.", hän jatkaa ja nappaa satunnaisen laukun. Suga ja Kapura seuraavat esimerkkiä ja kolmikon onneksi laukuista ei paljastu mitään liian epämiellyttävää tai vaarallista. "Vain rojua.", Kapura sanoo helpottuneena. "Ehkä, mutta tässä on kyllä jotain... outoa.", Summerganon sanoo. Koko kolmikko tuntuu olevan samalla mielialalla: puoliksi huvittunut, puoliksi huolissaan ja hämmästynyt. "Kuka olisi arvannut, että päädymme penkomaan metsästäjien matkalaukkuja.", Summerganon jatkaa avatessaan jälleen laukun, joka oli tällä kertaa täynnä erilaisia pieniä kapseleita, joissa ei kuitenkaan ollut mitään. He penkovat vielä jonkin aikaa, kunnes suurin osa laukuista on koluttu. Tarkistettujen laukkujen pinojen alta paljastuu vanannäköisiä, raskaita laukkuja. Matoro on ottamassa yhtä niistä, mutta...
"Ne ovat tuolla..."
"Hetkonen, taisin kuulla jotain!", Matoro sanoo ja jähmettyy. Kapura ja Suga ovat hiirenhiljaa, kuulostellen. He kuulevat jostain askelia. Raskaita askelia.
"Ne tulevat.", Kapura sanoo hiljaa.
He näkivät ovella, josta he tulivat kaksi suurta hahmoa. Huoneen vastakkaisen puoleen toinen ovi täyttyi myös muutamasta suurikokoisen metsästäjän varjosta.
"Me emme pääse ulos..", Matoro voihkaisee.
Kolmikko kasaantuu yhteen hallin keskelle. Matoron löytämä vanha, musta ja merkillisesti kuvioitu laukku on heidän jalkojensa juuressa. Heidän jalkojensa juuressa lojui myös muutama muu laukku, jotka tuntuivat kiehtovan heitä. "Parasta ottaa nämä mukaan.", Summerganon sanoi ja muut nyökkäsivät. Jokaisella kolmikosta oli nyt ksäissään matkalaukku ja he katsoivat miten suurikokoisia metsästäjiä lähestyi kahdelta suunnalta.
"Mitä ihmettä täällä on tapahtunut?", yksi metsästäjä rääkyi nähdessään laukut.
"En minä tiedä, en ole juuri koskaan tutkinut tätä hallia.", toinen vastasi murisevalla äänellä. Kolmikko perääntyi hitaasti kohti seinää, metsästäjien lähestyessä. Matoro yritti ampua kiipeilykoululla yhtä metsästäjää, mutta osuikin mystiseen laukkuun, jonka hän oli kasan alta löytänyt. Metsästäjä huomasi tämän ja laittoi jalkansa laukun päälle. Laukku ei liikahtanut metsästäjän vuoksi ja koukku palasi Matorolle. Metsästäjät luulivat, että Matoro yritti saada laukun ja kiinnostuivat siitä. Muutama suuntasi häijyn katseen kolmikkoon. "Ovatko nuo oikeasti noin tyhmiä...", Summerganon kysyi ja samalla hetkellä metsästäjät riuhtaisivat laukun rajusti auki.
KA-BOOM
Laukku räjähti uskomattomalla voimalla, ja suurikokoiset metsästäjät sinkoilivat sinne tänne ja kiveä ja laukunpalasia lenteli ympäriinsä. Kolmikko oli niin kaukana hallin keskustasta, ettei kärsinyt ja he väistivät täpärästi seinää kohti sinkoutuneen metsästäjän ruhon. "Nopeasti, ovelle!", Kapura huutaa ja kolmikko säntää ovelle, josta he eivät olleet vielä kulkeneet. He jättivät palavan ja räjähtäneen hallin taakseen, mukanaan kolme laukkua. "Toivottavasti nämä eivät räjähdä.", Matoro sanoi kolmikon päästessä pois hallista. He olivat nyt porraskäytävässä. "Ylös.", Matoro sanoi ja lähti kulkemaan edeltä. Summerganon kääntyi vielä kerran katsoakseen palavaan halliin. Liekkien ja savun keskeltä hän erotti, miten oviaukkoon (siihen, josta he olivat halliin saapuneet) ilmestyi suuri ja tumma hahmo.
"Huomaavatkohan he ollenkaan, että kävimme tuolla?", Kapura hymähtää ja säntää sitten Sugan kanssa Matoron perään. Kolmikko pääsisi pian tornin seuraavaan kerrokseen.
"...Ja sillävälin kun ne mäntit jahtasivat sitä kolmikkoa pitkin linnoitusta, minä käskin valmistella vähän sitä holvia. Nyt se on täynnä laukkuja, joista muutamissa on pommi sisällä. TSO:n esineen laukku on pohjalla ja varustettu numerokoodilukolla. Ah, että olen fiksu. Jos ne selviävät holviin asti, löytävät oikean laukun ja arvaavat koodin, olen Makutan veljeskunnan kuningas! Ahahaha!", joku tietokoneella istuva valvojametsästäjä puhelee itsekseen.
"Hei, ne tunkeilijat räjäyttivät holvin ja ryöstivät oikean laukun!", joku metsästäjä tulee ilmoittamaan.
Tietokonetyyppi iskee päänsä näppäimistöön.
Kerros alempana
"Luuletko etteivät ne huomaa sen huoneen räjähtäneen?", Matoro vastaa.
"...Jotkut metsästäjät ovat kyllä niin älykkäitä, että eivät välttämättä huomaisi.", Suga vastaa.
"Tässä kerroksessa ei ole ketään. Tutkitaan nuo laukut.", Kapura ilmoittaa ja laskee suuren laukun maahan.
Hän vetäisee kaksi salpaa auki ja paljastuu numerokoodinäyttö.
"Veikkaan että tämä on oikea.", hän ilmoittaa.
"Numerokoodia kysytään? Pahapaha.", Matoro puhelee.
Summerganon avaa toisen laukun, tyhjää.
"Mikähän on TSO:n puhelinnumero?", Matoro kysyy leikillään.
"Kolminumeroinen koodi. Mahdollisuuksia tuhat.", Summerganon miettii.
"750?", Matoro kysyy. "TSO numeroina."
Kapura kierittleee numerorenkaita oikean asentoon. Ei mitään.
"Keksin.", Kapura ilmoittaa lyhyesti ja kuumentaa miekkaansa. Terä uppoaa metallisen laukun läpi, katkoen salvat.
"...Sisällä ei ole mitään?", tulen Toa jatkaa.
Kaikki kolme kääntyvät vaistomaisesti katsomaan kolmatta laukkua.
"Päivää.", pitkä olento joukon takana ilmoittaa.
"Eliminator on valmis eliminoimaan tunkelijat."
[spoil]Nuh, ei mikään huippuposti mutta posti kuitenkin.[/spoil]
Nazorakpartio katseli merta rannalla. Siellä tapahtui jotain kummallista: merestä nousi Matoraneja. Ne tulivat kuin olisivat kävelleet koko meren läpi. Niiden silmät hehkuivat punaisena, ja aavemaisen kuoron ääni kantautui korkealle muurille. ”Nimda. Nimda. Nimda. Nimda.”
Nazorakit olivat hieman huvittuneita.
”Ampukaa niitä tykeillä.”
Nazorakit ampuivat. Matoran, johon osui, lennähti palasina ilmaan. Muuta jatkoivat etenemistään hitaasti, mutta varmasti. Nazorakit alkoivat kauhistua, sillä Matoranit eivät välittäneet tuskasta. He ammuskelivat kivääreillään, mutta Matoranit vain tulivat täyteen reikiä. Pian joukko torakoita oli kuollut, ja Matoranit jatkoivat kohti Nazorak-tukikohtaa.
Nazorakein trooppinen tukikohta
”Kutsukaa apujoukkoja”, joku muurilla seisovista torakoista huusi, kun kolme Matorania oli hänen kimpussaan. Ne repivät hänen silmänsä irti ja purivat poikki hänen kaulansa. Ne kiipesivät muurin sileää seinää pitkin musertamalla seinään ensi syvän lohkeaman ja kiipesivät niiden avulla.
Torakoita juoksi kauhuissaan ympäriinsä, ja Matoranit tappoivat niitä ehtiessään. Jotkut torakoista olivat tarpeeksi rohkeita ammuskellakseen Matoraneja edelleen, mutta monikaan ei ehtinyt kuolla.
Abzumo tuli asumuksensa parvekkeelle ja katseli hölmistyneenä sekasortoa, joka pihalla vallitsi. Yksi Matoran kiipesi ylös parveketta kohti. Abzumo katsoi sen kulkua julmasti ja ampui varjosäteen, joka hajotti Matoranin palasiksi. Mutta yhä vain niitä tuli ylös.
Suurin osa vartiossa olleista torakoista oli kuollut. Noin puolet Matoraneista oli kuollut. Mutta loput jatkoivat raivokkaasti etenemistään.
Lisää Nazorakeja tuli linnoituksesta. Useampi Matoran menetti henkensä, mutta jäljellä olevat hyökkäsivät raivoissaan vastustajaa päin. Jokainen Nazorak sai itseensä kiinni takiaisen lailla roikkuvan Matoranin, joka raapi, puri ja tappoi kaikin mahdollisin keinoin.
Abzumo katsoi joukkojensa tappiollista taistelua. Tämä ei voinut olla totta. Mistä nämä hullut tulivat?
Guardian veti ruumistaan uupunein käsin ylös soraista rannikkoa. Sinisen Skakdin mekaanisen silmän aukoista valui vettä. Kaikeksi onneksi laite oli ohjelmoitu sammumaan tällaisissa tilanteissa oikosulun välttämiseksi.
Guardian nosti päätään rannasta ja yski voimakkaasti ja kivuliaasti. Katkeran suolaista vettä tuli litrakaupalla skakdin keuhkoista. Guardian hakkasi itseään selkään parhaansa mukaan.
Vesi tuli ulos yllättävän helposti, mutta skakdin keuhkoihin jäi ahdistava halkeamisen tunne. Guardian rojahti rantahiekalle makaamaan poskelleen, sulki ainoan silmänsä ja otti pari rauhallista henkäystä.
"Uiminen on mukavaa, eikö?" Makuta Nuin lievästi uupunut ääni sanoi jostain takaa. Äänessä oli lievä ilkkuva sävy.
"Skrarrrarar", Guardian vastasi sylkien soraa ja hiekanjyviä suustaan. Sana, jota Guardian oli juuri käyttänyt oli yksi skakdin kielen rumimmista kirosanoista. Sen merkitys ei ollut Manulle täysin selvä, mutta hän ei tarvinnut käännöstä. Joidenkin lausahdusten sanoma rikkoi kaikki kielirajat.
Vettä valui paljon myös Manun improvisoidun haarniskan raoista. Kontallaan puoliksi rantavedessä lojuva Makuta ei omistanut keuhkoja eikä käytännössä muitakaan sisäelimiä, mutta noin kilometrin uintireissu käytännössä kaiken aikaa veden alla ei ollut tehnyt hyvää edes Makutan aavemaiselle ruumiille. Manu sai kuitenkin itsensä vähitellen pystyyn ja käveli Guardianin luokse. Guardian kääntyi makaamaan selälleen ja räpytteli silmiään yskäisten kevyesti.
"Seurasivatko ne meitä?" Guardian kysyi Manulta. Manu vilkaisi taakseen, kohti merta.
"En tiedä", Makuta vastasi. "Minä olin luomassa niitä. Eivät ne silloin osanneet uida."
Guardian kohotti päätään. "Entä nyt?"
Makuta Nui kohotti olkapäitään. "Toivottavasti eivät. Mutta pelkään, että niiden halu muokata omaa perimäänsä tarttui niille minulta ja siltä ssssaaamarin sssihisijältä."
Guardian nousi vaivoin seisomaan. Se oli operaationa harvinaisen vaikea, kun skakdin raajat olivat käytännössä puuduksissa. Guardian pääsi kuitenkin vähitellen seisomaan ja ravisti vettä pois harjastaan.
"Eikö se...kapteeni ollut jonkinlainen eliitti?" Guardian kysyi. "Ne muut vain sätkivät pudotessaan veteen."
Guardian ja Manu katsoivat toisiaan hetkellisesti.
"Löytääköhän se karttamme sieltä rojusta?" Manu kysyi.
"Vaikea sanoa", Guartsu vastasi. "Etsitään nyt vain nukkumapaikka jostain yöksi. Tiedätkö yhtään?"
"Mieluiten joku Matoran-taverna. En luota niihin peikkoihin pätkän vertaa."
Kaksikko lähti kävelemään väsyneenä rantahiekkaa pitkin kohti metsää, jonka takaa pilkisti pari savuvanaa. Kylmyys alkoi vähitellen ulottua näille merialueille, joten takat oli hyvä pitää tulessa.
Ilta-aurinko alkoi vähitellen paljastua pilvikerroksen takaa. Se lämmitti hieman Guardiania ja Manua, jotka hytisivät vielä meriveden kylmyydestä.
Nazorakein pesä, geenitutkimuslaboratorio
Huoneen haju oli steriili. Ilmassa leijaileva puhdistusaineiden hienovarainen tuoksu sai ainoan huoneessa olevan Nazorakin oksennuksen partaalle. Edes Nazorakin hyönteismäisen suun päällä oleva läpinäkyvä happinaamio ei estänyt kuvottavan steriilin tuoksun pääsyä sisään. Nazorakin silmiä kirveli hieman.
Nazorakilla oli hyvin vaaleanruskea iho, jonka sävy muistutti enemmän hiekkaa kuin torakoiden tavanomaista tummanruskeaa. Kyseessä olikin yksi varhaisimmin syntyneistä Nazorakeista. Perimän muuntelu oli herättänyt jo pienessä toukassa kiinnostuksen tieteeseen.
006 ei pitänyt päällään erityisen raskasta haarniskaa. Beigen torakan valkoinen suojavarustus oli kevyttä ja osittain läpinäkyvää. Sen todellinen tarkoitus olikin suojata torakkaa kemikaaleilta.
006 keskittyi työhönsä täysillä ja siirteli pinseteillä ja ruiskuilla erilaisia nesteitä petrimaljasta toiseen. Kenraali oli ollut jo viikon erittäin huonolla tuulella ja vaatinut nopeaa edistystä uuden sukupolven torakoiden kehittelyssä. Joku olisi voinut sanoa, että Kenraalin sisäisen ärtymyksen oli vapauttanut jo 955:n kuolema ja erikoishaarniskan tuhoutuminen. 006:ta ja mekaniikkatiimiä oltiin syytetty molemmista.
Joskus 006 kyseenalaisti hetkellisesti johtajansa, Kenraali 001:n pätevyyden. Viime viikkojen ajan Nazorakein tiederyhmän johtaja oli kuitenkin yrittänyt pyyhkiä edes vähäiset vastarinta-ajatukset päästään.
Ajatukset olivat vaarallisia. 007 saattaisi kuulla. Kädet saattaisivat kuulla.
006 nousi tuoliltaan ja huokaisi kevyesti. Kidusgeeni toimi joidenkin harvojen hyvägeenisten eliittien perimässä, mutta tavallisten sotilaiden kehot hylkivät sitä.
Tämä ei olisi ollut ongelma, jos laivastossa ymmärrettäisiin pysyä poissa vedestä. Amiraalin jääräpäisyys oli suorastaan legendaarista.
Tuhottuaan petrimaljan hyödyttömät kromosomipätkät kuvottavan hajuisilla kemikaaleilla 006 sammutti geenitutkimuslaboratorion valot ja poistui. Mekaniikkaosaston seuraava projekti vaati torakan täyden keskittymisen.
Abzumo käveli ruumiiden keskellä. Torakoiden ylivoima oli vienyt voiton pienestä Matoran-ryhmästä. Makutaa kiinnosti, mikä oli saattanut nämä Matoranit sellaiseen taisteluvireeseen. Hän otti muutaman ruumiin tutkimuksia varten. Muutaman kymmentä torakkaa oli kuollut. Niiden toverit raahasivat niitä joukkohaudattavaksi muutaman kilometrin päähän tukikohdasta. Matoranit eivät pystyisi sellaiseen tuhoon. Abzumo oli varma, että tämä liittyi jotenkin Nimdaan.
Väliaikaisena laboratoriona toimivan huoneen ovi avautui Abzumon astellessa sisään. Yksi Matoran paiskattiin tutkimuspöydälle. Makuta otti suuren veitsen ja avasi ruumiin. Sen jälkeen hän mietti, miksi oli niin tehnyt, kohautti olkiaan ja jatkoi puuhiaan.
Matoranista ei selvinnyt mitään mielenkiintoista. Se oli vain ruumis. Aivan tavallinen. Makuta kirosi ja heitti ruumiin ulos ikkunasta. Kaikki meni pieleen. Klaanilaiset pääsivät karkuun, zombi-Matoranit tappoivat joukkoja, eivätkä paljastaneet salaisuuksiaan kuoltuaan, siru oli yhä kateissa.
Stelt
Tumma hahmo hiippaili kohti majataloa. Se luikahti sisään ikkunasta, jonka huoneen asukas oli avannut kuumuuden takia. Pian äänetön murhaaja oli tappanut huoneen asukkaan, että todistusaineistoa ei varmasti jäisi.
Murhaaja hiippaili huoneeseen, jossa tiesi parin klaanilaisen nukkuvan. Hän ei antaisi heidän päästä pakoon tällä kertaa.
Hiippailija avasi huoneen oven vältyttyään nähdyksi tulemisen aulassa. Sängyissä oli jotain. Pimeydessä olento hymyili. Hän meni toisen sängyn luokse ja otti esiin miekkansa. Juuri, kun hän aikoi lävistää sängyllä makaavan hahmon, hänen takaansa jokin iski häntä päähän. Hän pudotti miekkansa.
”Hyvä yritys, 666”, Manu sanoi, ”mutta se ei onnistunut. Olit lävistää tyynyt. Vanha temppu.”
”Makuta, sinä kuolet!” kapteeni huusi ja ryntäsi kohti Makutaa aseetta.
Tämä väisti niin, että 666 ryntäsi suoraan ikkunan läpi.
Guardian tuli pois pimeästä nurkasta.
”Hyvä, että järjestimme vartiovuorot. Ilman olisimme kuolleet.”
”Tosiaan”, Manu vastasi. ”Jospa vaihtaisimme majataloa? Omistaja saattaa sitä paitsi tulla valittamaan ikkunan takia.”
”Hyvä idea tosiaan”, Guartsu tokaisi. He hiippailivat ulos aivan yhtä hiljaa, kuin 666 oli hiippaillut sisään. Paitsi, että he eivät murhanneet steltiläisiä.
Pieni robotti oli muuntautunut taas, nyt se oli hieman isompi, koska se oli täydessä mitassa jaloillaan. Robotti käveli tietokoneen viereen. Yksi sen sormista muuttui kaapeliksi ja kytki itsensä tietokoneeseen, sitten robotti muuntautui muistitikun näköiseksi. Kun se oli ladannut tietoja koneelta, se muuntautui takaisin. Se puhui särisevällä, metallisella äänellä: "Notfun löydetty. Decon kuittaa." Sen sisältä kuului selvästi vastaus, aivan niinkuin radiosta. Sitten robotti muuttui lintumaiseen muotoonsa ja lensi ovelle, jossa se hakkeroi lukon taas auki, ja lensi yön pimeyteen.
Samaan aikaan Notfun heräsi. "Yarr. Tarvitsen rommia", Notfun sanoi itselleen. Hän koputti naamioonsa, ja sieltä tuli pieni ötökkä. "Hae minulle rommia, heti", Notfun sanoi ötökälle. Ötökkä lähti kävelemään huoneesta ulos. Kohta se tuli takaisin kuljettaen rommipulloa. "Hyvä.. Rommia..", Notfun sanoi. Kun hän avasi pullon ja oli juuri kaatamassa tätä ihanaa ainetta kurkustaan alas, hän huomasi että pullo oli muuten tyhjä, lukuunottamatta pientä lappua. Hän otti lapun, avasi sen. "Lähde bioklaanista heti paikalla, sinulla on vuorokausi aikaa kadota, muuten tuhoan sinut", Notfun luki. "Mitä- en tajua tuosta mitään.." Notfun kallisti pulloa, jolloin siitä putosi toinen lappu. "Tuhoan sinut raa-asti", siinä luki. "Seikka on saletti, minä lähden täältä aamun koittaessa.."
Xia, Metsästäjien linnake, komentotornin kolmas kerros
Mustavalkea toa heittäytyy sivuun pimeässä huoneessa, suuri, musta koura iskeytyy maahan hännen kohdalleen. Eliminatorin nimellä kulkeva metsästäjää kunnioitaa varjotkin, näin tarina kertoo.
Kapura suorittaa myös nopean väistöliikkeen, ja Eliminatorin koura osuu Summerganonin valkoiseen panssariin. Musta tappaja suorittaa nopean liikesarjan ja potkaisee Matoroa rintaan.
Summerganon nappaa suuren miekkansa ja ottaa askeleita kohti olentoa, tämä väistää iskun ja onnistuu lyömään kynsillä miekan pois. Kapura ampuu tulta miekastaan, joka slevästi vaikuttaa hieman tähän tappajaan.
Matoro nappaa miekkansa ja huitaisee Eliminatoria. Tämä väistää iskun, mutta Summerganonin seuraava isku osuu kohteeseensa. Eliminator katoaa yhtäkkiä ja ilmestyy varjoista Kapuran taa, iskien tämän kynsillään maahan.
Olennon tyhjät silmät tarkkailevat kolmikkoa. Metsästäjän suuret kynnet alkavat hehkua.
Äärimmäisen nopea käsien kohotus voittaa Matoron ja Summerganonin refleksit ja voimakas salama valaisee hetkeksi koko huoneen. Kapura kääntyy maassa katsomaan, Summerganon makaa savuavana mahallaan kivilattialla. Matoro on syöksynyt takaseinään kevyempänä, ja hänkin on tajuton.
Tulen Toan aivot raksuttavat. Nyt pitää keksiä jotakin, ja nopeasti. Kapura keskittyy kutsumaan naamionvoimaansa.
Eliminator kohottaa kätensä valmiiksi tappamaan maassa makaavan Tulen Toan. Kapuran kanohi Shan alkaa hehkua. Mustan olennon kynnet lähtevät iskuun. Silmänräpäyksessä valtava vesimäärä iskeytyy syyrella paineella korkean metsästäjän rintaan, iskien tämän takaseinään. Kapura hyödyntää saamansa yllätysedun ja keskittyy muuttamaan olennon painovoimaa. Eliminator iskeytyy kattoon ja sitten lattian läpi. Toa nappaa salkun ja ryntää herättelemään kahta toveriaan.
Kaksi nyrkinmuotoista koloa lattiassa peittyivät punamustan hahmon kävellessä niiden yli ja samalla ulos huoneesta. Herra katsoi Killjoyn poistumista ja juuri, kun Killjoy oli avaamassa ovea, puhkesi Herra puhumaan.
"Ennen kuin menet, minulla on jotain mitä tarvitset."
Killjoy kääntyi ja odotti, että Herra käveli hänen eteensä. Herran käsi nousi koholle ja siitä paljastui avainkortti. Kortti, jossa oli Mustan Käden tunnus, kortti, jota Killjoy etsi.
"Miten... miten te saitte sen?"
Herran katse madaltui hieman ja murheellisen oloisena.
"Selviytyäksemme... löytääksemme paikkamme tässä maailmassa... teimme sopimuksen. Rauhansopimuksen... Purifierin kanssa.
Killjoy ei ollut uskoa kuulemaansa. Tämän kädet puristuivat nyrkkiin.
"TE SIIS TEITTE SOPIMUKSEN VIHOLLISEN KANSSA, JOKA UHKAA TUOMITA KAIKKI TEOILLAAN, VEI KORTIN ALUNPERIN MINULTA JA TAPPOI YHDEN OMISTAMME. TE TEITTE SOPIMUKSEN PAHOLAISEN KANSSA?!"
Killjoyn mylvintä täytti huoneen. Hänen karjuntansa oli niin luja, että hänen kypäränsä äänentoistosensorit ylikuormittuivat ja ääni särähteli pelottavan mekaanisesti. Herra otti askeleen taaksepäin ja tiputti kortin maahan peloissaan. Killjoy käveli hitaasti tätä kohti, kihisten raivosta.
Tiedot, joita hän oli tänään saannut kuulla, olivat hänelle liikaa. Musta Käsi ja metsästäjät... kaksi puolta joihin hän kuului, kaksi puolta joita hän kumpikin vihasi. Vain yksi vaihtoehto oli jäljellä. Killjoy antoi äänettömän komennon puvulleen ja teksti alkoi virrata näytölle:
Uusi ykkösobjektiivi, eliminoi Käden johtaja, ota kortti ja poistu paikalta ottaen vahkit komentoosi. Objektiivi kaksi: Löydä Purifier ja eliminoi.
Herran silmät suurenivat Killjoyn ajaessa hänet nurkkaan. Hän sulki silmänsä, pudotti sauvansa ja antautui tilanteelle.
Xia, Metsästäjien linnake, komentotornin kolmas kerros
"Hei, herätkää!", Kapura sanoo kovaa ravistellen tovereitaan. Summerganon avaa silmänsä. "Perhana, vedinkö kauankin sikeitä?".
"Vähän aikaa vain, yritetään saada Matoro jalkeille.", Kapura vastaa ilahtuneena siitä, että Sugalla oli kaikki hyvin. Matorokin nousi pian hyväkuntoisena. "Huh, sepäs oli...", hän mutisee ja kehuu sitten vielä kuuluvalla äänellä Kapuraa. "Hienosti hoidettu!". "Samaa mieltä, kiitos.", Summerganon sanoo hymyilleen.
Kolmikko avaa kaksi laukkua. Ei mitään. Katseet kääntyvät kolmannen laukun puoleen. Heitä jännittää...
"Käydäänpä nyt käsiksi tähän laukkuun. Me tulimme tähän torniin, jotta löytäisimme etsimämme... ja etsimämme on varmasti jossain niistä laukuista, toivottavasti tässä.", Matoro sanoo omaa laukkuaan osoittaen ja kuulostaa määrätietoiselta. Se on sattumalta mukaan tarttunut laukku. Sattumalta räjähdyksestä selvinnyt. Silti se ei tunnu sattumalta.
Laukku avautui. Sieltä paljastui puolet siitä, mitä he olivat tulleet etsimään. Nimdan siru. Kolmikko tuijotti sitä jähmettyneenä puoli minuuttia. Puoli minuuttia, joka tuntui tunnilta. "Toinen pala ei ole täällä.", Summerganon sanoi kuin transsissa. Matoro sulki laukun ja otti sen. "Meidän on siis aika poistua."
"Ne eivät pääse ulos, tapetaan ne."
"Valmistautukaa taisteluun.", Summerganon sanoo.
"Me pääsemme pois, meitä ei estetä.", Kapura kailottaa. Kolmikko uhkuu päättäväisyyttä, kun se vetää yhdessä miekat esiin.
Portaista kuului askelia. Portaiden päähän, kolmikon eteen ilmestyy vähäinen metsästäjä, joka tuntuu murenevan silmissä kohdatessaan horjumattoman kolmikon. Alempi kerros vaikuttaa kuhisevan metsästäjiä, äänistä päätellen, mutta tämä yksinäinen tiedustelija ottaa kirveensä esiin, valmistautuen sen kannalta kenties epätoivoiseen taisteluun.
Kepe asetti nauhuriin kasetin, johon lätkäistyyn maalarinteipinpalaan oli kirjoitettu mustalla tussilla rautakuolemille annettu nimi. Hän napsautti nauhurin käyntiin ja huokaisi.
"Taistelussa tuhoutuneen Feterran tutkimusloki, osa yksi", hän sanoi, ja vetäisi hengityssuojaimen kasvoilleen. Metallinen, kuollut otus makasi monien lamppujen polttopisteessä leikkauspöydällä keskellä pimeää huonetta.
Kepellä oli mennyt pitkään rohkeutensa keräämisessä tätä pientä, kirurgista operaatiota varten. Mutta mikä oli tehtävä oli tehtävä.
Verstaan synkät syöverit
Dox ei tiennyt mistään mitään. Vain että hirviö oli poissa. Se oli kadonnut kuin tuhka tuuleen häneen kajoamatta. Dox katseli pelokkaana ympärilleen. Edes sen jalanjälkiä ei näkynyt pölyisellä lattialla. Hän poimi öljylamppunsa maasta.
Oliko hän kuvitellut kaiken?
Hän vilkuili nurkkien taakse vielä varmistuakseen asiasta. Ei ristin sielua. Jotain kummaa oli tekeillä. Tekeillä paikassa, jossa kukaan ennen häntä ei ollut käynyt.
Hän valitsi käytävän, jota pitkin kuvitteli tulleensa. Se jatkui ja jatkui kiviseinäisenä, kunnes ei näyttänyt enää yhtään tutulta. Hän oli eksyksissä.
Hän tahtoi päästä pois.
Hän tahtoi päästä kotiin.
Mutta mahdollisuudet löytää tie ulos tästä äärettömästä sokkelosta olivat häviävän pienet.
Mitä hän saattoi tehdä?
Hän istahti lattialle epätoivoisena. Kuka voisi pelastaa hänet tästä ahdingosta?
Vastaus tuli pian. Se tuli taskulampun valokeilan muodossa pimeältä käytävältä. Dox huokaisi helpotuksesta, mutta veti huokauksen takaisin huomattuaan mikä taskulamppua kädessään piteli.
Hänen silmissään sumeni.
Hän heräsi leikkauspöydältä kelmeästi valaistusta huoneesta. Häntä ympäröivät lääkärintakkiset hahmot, joista suurimmalla osalla oli hengityssuojaimet.
Hän yritti ensin liikkua, sitten rimpuilla, mutta oli tiukasti kiinni pöydässä vahvoilla siteillä.
Yksi lääkärintakkinen hahmo tuli hänen eteensä.
Hän näki sen torakankasvot.
Hän huusi.
Torakkalekurin viereen tuli musta hahmo, jolla oli uhkaava katse ja siniset kädet.
Hän huusi vielä kovempaa.
[spoil]Guh. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja aktivoitua hieman.[/spoil]
"Paljonko meillä on niitä sulatinsysteemiräjähteitä?", Matoro kysyy nopeasti.
"Ei, Killjoy antoi vain kolme.", Summerganon vastaa.
"Veikkaan että portaikko on niin täynnä vihaisia Metsästäjiä että olisi itsemurha mennä sieltä.", jään Toa jatkaa.
"Veikkaan samaa. Mennään ylöspäin, sieltä voi löytyä jotakin.", Kapura ehdottaa.
Hämmentynyt metsästäjä seisoo vähän matkan päässä kolmikosta.
"Oi, anteeksi. Unohdimme sinut.", Matoro sanoo. Summerganon toteuttaa nopean iskun joka heittää hämmentyneen metsästäjän maahan. Kolme toaa syöksyvät ylöspäin meneviin portaisiin.
Minuutin kuluttua kuuluu raivoavien metsästäjien karjuntaa. Ne ryntäävät portaita ylös.
Klaanialiset saapuvat suureen tietokonehuoneeseen.
"Ei mitään.", Matoro toteaa nopeasti, ja he nousevat viidenteen kerrokseen.
Huone on oikea luksushuone, varmasti TSO:n. Seinillä on kalliita aseita ja maalauksia. Seinät itsessään ovat joko kristallilasia tai jotakin kallista puuta.
"Työnnetään tuo flyygeli portaista alas hidastamaan jahtaajiamme. Sitten lisää ylös.", Kapura ehdottaa nopeasti.
Joukon silmät osuvat mustaan, juhlallisen näköiseen flyygeliin huoneen kulmassa.
"Pidän suunnitelmastasi.", Matoro ilmoittaa. Kolmikko syöksyy työntämään suurta flyygeliä portaikkoon. Hetken pinnistelyjen jälkeen suuri soittopeli sortuu portaikkoon kovaa rymisten. Joku portaiden alapäässä jää alle. Kolmikko livahtaa uusiin portaisiin.
"Täällä ei sää sitten muutu.", Suga toteaa kuivasti joukon saavuttua komentotornin katolle.
"Ei.", Kapura toteaa hiljaa.
"Mitenhän täältä sitten pääsee alas...?", Matoro pohtii ääneen.
Kolmikko tutkii suurta kattoa. Se on, kuten tornikin, ympyrän muotoinen.
"Hei, löysin jotakin.", tulen Toa huutaa ilahtuneena. Hän nostaa katolla olevasta luukusta varjoliitimen.
"...Mahdummeko kaikki tuohon?", Matoro kysyy epäuskoisesti.
"Täällä on toinen. Ilmeisesti näitä on säilötty hätätapauksia varten.", Suga ilmoittaa toiselta puolen kattoa.
Ovi katolle tärisee. Sitä hakataan toiselta puolelta.
Suga pistää liitimen valmiiksi ja lähtee laukun kanssa sateessa ja kovassa tullessa ilmaan.
Matoro hyppää Kapuran kanssa samaan liitimeen ja kaksikko syöksyy pimeyteen.
Kaksi tummansinistä varjoliidintä katoaa mustaan yöhön juuri Metsästäjien syöksyessä katolle.
Joku kiroaa omalla kielellään, toiset nappavat ampuma-aseet ja alkavat tulittaa.
"Mitenhän tätä ohjataan?", Matoro huutaa tuulen ja sateen läpi.
"En minä tiedä!", Kapura vastaa. Kaksikko alkaa testailla laitetta.
Kapura vetäisee tukikahvaa reilusti alaspäin. Kevyt ajonbeuvo lähtee suoraan syöksyyn alaspäin.
"Väännä ylöspäin! Ylöspäin!", Matoro huutaa tulen Toan takaa. Kapura onnistuu oikeisemaan ajokin.
Summerganon on onnistunut pitämään korkeutensa, joka on osittain ongelma. Metsästäjät tulittavat häntä jatkuvasti.
Ammus iskeytyy kankaisen siiven läpi.
Suga kiroaa jotakin. Liidin alkaa menettää korkeutta hitaasti mutta varmasti.
Itse linnoituksen katolle on saapunut ampujia, ja Kapuran liidin on hätää kärsimässä tulituksessa. Perässä roikkuva Matoro yrittää suojata jääsäteillä, mutta kovassa vauhdissa ja sateessa on vaikea tähdätä.
Summerganon saa käännettyä tippuvan liitimensä ympäri, aikomuksenaan päästä toisen liitimen luo.
Räjähtävä ammus osuu liitimeen ylhäältäpäin, katkaisten siipeä tukevan puupalkin. Klaanilainen tippuu laukun kanssa alaspäin, iskien juuri ajoissa miekkansa linnoituksen seinään.
"Suga putosi!", Matoro huutaa mysrkyn läpi.
"Missäpäin maailmaa! En näe tässä myrskyssä!", Kapura huutaa yrittäessään ohjata liidokkia.
Matoro näkee lämpökamerallaan Sutgalta vaikuttavan hahmon roikkumassa seinässä.
"Ohjaa tuonne. Sain idean.", Matoro ilmoittaa. Hän säätää harppuunansa vapaakelaukselle ja vetäisee kaapelia, sitoen sen liitimeen.
"...Tämä laite ei välttämättä kestä painoa...", Kapura ehtii sanoa. Matoro hyppää kaapelin varassa alaspäin.
Jään Toa syöksyy tuulen ja sateen läpi pitkällä liitimen alla. Metsästäjät tulittavat molempia kohteita, kuitenkaan osumatta. Liidokin syöksyessä kaikki muuttuu hetkeksi sinimustaksi sotkuksi, kunnes Matoro havaitsee lämpökamerallaan Sugan etualhaalla. Hän ei näe millään muulla silmällään yhtään mitään.
Tämä tuntuu äärimmäisen eeppiseltä... , Jään Toa ajattelee.
Summerganon havaitsee kovaa syöksyvän kohteen. Hän tajuaa sen olevan Matoro toan iskeytyessä Summerganonia päin. Valkoinen hahmo ehtii napata kaapelista kiinni Nimda toisessa kädessään, ja syöksy jatkuu.
"Kapura! Laskeudu!", Matoro koittaa huutaa myrskyn läpi.
Varjoliidin saa osuman siipeensä, ja pian tämän jälkeen ohjaustankoon. Kapura varjoliitimessä sekä kaapelin päässä roikkuvat jään Toat lähtevät suoraan syöksyyn alaspäin.
Kapura luo suuren tuliräjähdyksen, heittäen liidokin hetkeksi yläviistoon. Tulen toa yrittää keventää laitettaan painovoimalla, mutta tehtävä on kuluttanut jokaisen elementtivoimia liikaa. Sininen liidin lähtee taas syöksyyn alaviistoon pimeydessä. Sade peittää näkyvyyden lähes täydellisesti.
Tulen toa saa vedettyää laitteen taas hetkeksi ylös, ja alhaalla roikkuva kaksikko syöksyy kovaa eteenpäin, melkein hipoen erään tehtaan kattoa.
Musta salkku lipeää Summerin kädestä syöksyssä.
"Nimda! Se tippui!", molemmat yrittävät huutaa Kapuralle.
Matoro ilmoittaa asian Kapuralle naamionvoimallaan, telepaattisesti. Juuri siinä kohtaa jokin ammus räjäyttää toisen siiven liitimestä irti. Ajoneuvo iskeytyy kovaa tehtaan katolle, jään toien osuessa tehtaan seinään vaijerin varassa.
[spoil]Nimda putosi sitten allavirtaavaan jokeen...[/spoil]
Umbra katseli kuinka tumma Glatoriankingiä lyhyempi olento, joka kantoi Avohkiimaista Kanohia ja mustaa miekkaa, käski Nazorakit hyökkäämään hänen ja Glatoriankingin kimppuun. Olento oli noin Toan kokoinen ja sen punaisissä silmissä väreili itse pahuus (aika geneerinen pahishahmo ja varjonkäyttäjä)
Ottaen miekkansa vyöltään, Umbra valmistautui taisteluun. Hänen selässään olevat potkurit työntyivät taisteluvalmiiksi, ja Qewa alkoi äännellä agressiivisesti Nazorakeille.
"Mitä nuo ovat?" Umbra kysyi torakoilta. Maailmassa josta hän oli kotoisin, hän ei ollut kohdannut torakoita.
"Olemme Nazorakeja, tämän saaren todellisia valtiaita ja hallitseva herrarotu!" yksi Nazorakeista huusi, osoittaen samalla zamorminigunillaan Umbraa ja GKta sekä Fikoua joka oli heidän edessään ja loksutteli leukojaan ja levitteli eturaajojaan, samalla suihkuttaen myrkkyä ilmaan. Torakat piirittivät joukkoa aseillaan uhaten.
"Ai että oikein puhuvia torakoita?" Umbra sanoi huvittuneesti. "Toivottavasti että haise liian pahalla ja tapa minua löyhkäänne, mokomatkin ötökät", Umbra naurahti.
Puhunut torakka käveli Umbran eteen, lyöden tätä paljaalla nyrkillään kasvoihin. Isku sai Pakarin vääntymään Umbran kasvoilla ja hän joutui asettelemaan sen takaisin paikoilleen. Torakka kääntyi joukkojensa puoleen ja muut torakat hurrasivat, kun yksi niistä oli onnistunut tekemään jotain "bad-assia".
"Kukaan, ei kukaan koske minun naamioni, mokomakin säälittävä ötökkä!" Umbra karjui, ottaen miekkansa vyöltään. Hän juoksi kohti Nazorakia, iskien miekkansa ötökän läpi, jolloin verta purskahti otuksen sisuksista ja se kaatui kituvana maahan.
Muut torakat alkoivat tulittaa Umbraa ja Glatoriankingiä, mutta kaksikko sai täpärästi torjuttua miekkojensa avulla suurimmat ammukset. Kaksikko poukkoili jonkinaikaa ammuksia väistellen kun Glatoriankingin kaksonen, Glatoriantyranni, käveli Umbran luokse heittäen hänet maata päin ja vangiten Fikoun magnetismilla maahan.
"Tämä taistelu on tarkoitettu minulle ja Glatoriankingille", Toa sanoi, iskien miekkansa yhteen Glatoriankingin kanssa.
Glatorianking oli vakavana Glatoraintyranni pitäisi tappaa, mutta kuinka?
Hänellähän oli Makutan voimat, GK ei ole eläessään tappnut yhtäkään makutaa ja ensimmäiselle kohtaamalleen kokenut nöyryyttävän tappion. Jos hän voittaisi hänellä olisi kokemusta tulevaisuutta varten.
Umbra katseli ihmeissään näkyä kooltaan hän oli taistelussa pienin. (Fikouhan jää aina mainitsematta, heh).
"Hoidetaan tämä hitaasti... ja tuskallisesti." Hoidelkaa te tuo ylikasvanut matoran.
Nazorakit jäivät piiriin Umbran ympärille.
Nopeus on valttia...
GK ampui happo aseellaan toaa käteen, mutta se aiheutti valitettavan vähän vahinkoa.
"Nyt se siis alkoi?", toa sanoi pirullisesti.
"Voisin näin alkajaisiksi yrittää repiä haarniskasi irti".
Toa lähetti varjokäden kohti Gekkoa ja sai kiinni viitasta, joka repesi irti.
"Lähes kaiikki ovat viittaani koskeneet, mutta hengiltä saaminen onkin toinen juttu, etkä sinä tule olemaan poikkeus."
Glatorainking hyppäsi ja koitti iskeä miekallaan, mutta Toa väisti sen nopeasti.
Oikeasti, miten voin tappaa makutan?
Umbra oli ahtaalla Nazorakit olivat piirissä ja kaikki niistä tähtäsivät hänen päähänsä.
"Paha virhe, paha virhe.", Umbra kumartui ja nazorakit laukaisivat, toistensa päihin. Vain Eversti ja toa olivat jäljellä, Umbra hoiperteli läpi nazorak kasan kohtimyhäilevää everstiä.
Eversti käännähti katsomaan Umbraa luullaakseen teloituksen onnistuneen, mutta huomasiksin ruumiskasan.
Eversti raivostui ja kaivoi esiin zamor sinkoa.
Tällä välin Glatorainkingiltä oli revennyt irti vasen käsi. ja Ampuma ase sen mukana.
"Pahoittelen, mutta tuo ei sattunut."
GK kohautti olkapäitään ja löi oikealla kädellään toa päähän aj tämä kaatui maahan.
Sitten se hymyili pirullisesti ja iski Gekon toiseen käteen.
"Aargh!" Toa karjaisi kun miekka upottautui hänen veriseen käteensä.
"Osaa tätä peliäsi muutkin pelata." GK huusi ja laittoi miekan selkäänsä ja otti maassa olevast kädestään happoaseen ja laukaisi sen toan kasvoihin. Naamio suli hänen päähänsä kiinni, se oli hyvin tuskallista. GK lähti juoksemaan kohti linnun raatoa ja nappasi tältä kylkiluun ja heitti tämän toan rintaan, Toa karajisi tuskasta.
"Nyt tämä pelleily saa riittää!" Toa silmien loisto satakertaistui ja se sokaisi GK:ta Everstiä ja Umbraa. Samassa GK tunsi iskun rinnassaan ja se teki todella kipeää Haarniskasoturi kaatui maahan.
Toalla oli mitä pirullisin ilme, se oli jo jotain Avden ilmeeseen viittaavaa.
Eversti laukaisi singon vahingossa Umbran viereen sokasitumisen takia, Matoran lensi kaaressa pusikkoon.
"Jokeen?" Kapura sanoi epäuskoisena ja katsoi alas.
"Jokeen." Matoro vahvisti.
"Jonkun pitää jäädä pitämään vahtia sillä aikaa, kun loput kaksi hakevat Nimdaa." Suga huomautti.
"Minä voin jäädä." Matoro tarjoutui vapaaehtoiseksi.
"Laskeudutaan tämän köyden avulla." Summerganon sanoi, osoitti köyttä ja kiinnitti sen tehtaan savupiippuun. Hän ja Kapura laskeutuivat.
Kului muutama minuutti. Yhtäkkiä Matoro huomaa jonkun lentävän häntä kohti. Hän valmistautuu hyökkäämään.
"Vienpäs sinut TSO:lle, hän ilahtuu!" Airwatcher rääkyy ja ampuu happoa. Matoro väistää. Airwatcher tulee koko ajan lähemmäs. Happoiskujen väisteleminen tulee koko ajan vaikeammaksi.
"Saan varmasti ylennyksen!" Airwatcher rääkyy iloisena ja nappaa Matoron. Matoro pyristelee vastaan, mutta turhaan, ja sitä paitsi, he ovat liian korkealla. Matoro keksii jotain ja jäädyttää Airwatcherin siivet.
"Mitä tämä on?" Airwatcher huutaa ja heiluttaa siipiään entistä kovempaa, mutta vajoaa silti. Tyhmä Metsästäjä ei tajua Matoron, joka jäädyttää siipiä yhä kovemmin, olevan syyllinen lentohäiriöihin. Matoro katsahtaa taakseen Airwatcherin huutaessa kovempaa sitä mukaan, kun kaksikko vajoaa; tehdasta ei enää näy.
"Minulla olisi vähän muuta tekemistä, mäntti!", Matoro huutaa ja lyö nyrkillään metsästäjää leukaan. Airwatcher yrittää vastatoimenpiteitä, mutta silloin kaksikko tippuu suoraan erään tehtaan viereen, sataman lähelle. Taustalla näkyy pahamainen vuori.
Airwatcherin ote Matorosta herpaantuu pudotuksessa. Jään Toa hyppää sivuun, ampuu jäätä Airwatcheriin ja syöksyy tehtaan ohi, suuren metsästäjän vasta miettiessä mitä oikein tapahtui.
Mustahaarniskainen Toa livahtaa suuren rakennuksen kulman taa.
"Päivää, Kuralumi."
Matoro ei usko silmiään. Hopeansinisellä haarniskalla varustettu pitkä Skakdi seisoo hänen edessään, osoittaen jään Toan päätä pistoolilla.
Samanlaisella pistoolilla mikä 437:llä oli, Matoro muistaa.
"Mitä... Sinä täällä teet?", Matoro kysyy hämmentyneenä.
"Minut lähetettiin tänne vakoilemaan tehtäväänne sekä varastamaan se, mitä etsitte.", Skakdi selittää avoimena.
"Mutta kun tuli tälläinen tilaisuus, taidan hoidella sinut ensin."
Metorakk laukaisee aseensa, ja Matoro vetäisee päänsä alas välittömästi. Skakdin käden terä iskeytyy melkein Matoron selkään.
Toa nappaa miekkansa ja yrittää pistoa, mutta Metorakk torjuu iskun.
Jään Toa ei ole edelleenkään täysin perillä tapahtumista ja päättää yrittää päästä takaisin muiden luo.
Matoro väistää skakdin moukarin ja potkaisee tätä jalkaan. Metorakk kiroaa ja ampuu kaksi ohjusta ranteestaan. Tehtaan seinä hajoaa ja Matoro lentää kovaa siitä läpi. Uudella haarniskalla varustettu Metorakk syöksyy Toan perään.
Matoro ampuu jääsäteen skakdiin, ja iskun turvin Matoro saa lyötyä Metorakkin haarniskaan. Siihen tulee vain pieniä naarmuja.
"Olet näemmä hankkinut uuden haarniskan.", Matoro toteaa taistelussa, yrittäen häiritä Metorakkia. Skakdi sihahtaa jotakin ja huitaisee ketjun päässä olevalla moukarillaan. Isku osuu Matoroa jalkaan, kaataen tämän.
Matoro silmäilee nopeasti taisteluareenaa. Ovia tai ikkunoita ei valtavassa tehdasvarastossa näy. Ja silti hänen pitäisi päästä nopeasti muiden luo.
Matoro nostaa miekkansa torjunta-asentoon mutta Metorakkin ampuma ohjus räjäyttää miekan kappaleiksi ja heittää Matoron kovaa puisia laatikoita päin.
Metorakk syöksyy suoraan Jään Toaa kohden, mutta mustahaarniskainen toa väistää ja kierähtää skakdin jalkojen välistä tämän taakse. Matoro tarttuu tämän piikkien lomassa olevaan miekkaan, mutta Metorakk kääntyy juuri ja iskee kyynärpäällään jään Toan pois. Hopea soturi potkaisee toaa, joka lentää suurta metallilaatikkoa päin. Matoro miettii kuumeisena toimintasuunnitelmaa.
Skakdi syöksyy pää edellä Matoroa kohti, jään toa väistää tilanteen salamannopeasti ja Metorakkin terävät piikit lävistävät laatikon. Matoro nappaa skakdin selässä olevan miekan. Matoro katsoo miekaka hetken, ja tajuaa sen olevan oma energiateränsä.
Metorakkin nyrkki iskee Matoron päin puulaatikoita.
"Ei kannata jäädä miettimään keskelle taistelua!", skakdi rääkyy omahyväisenä ja asetata miekkansa Matoron kurkulle.
"Nytkun vielä löytäisi sen tuolta...", Kapura sanoo hiljaa katsoen jokea.
"Ei huolta, se tuskin on lähtenyt virran mukana mihinkään. Sukellan sen tuolta...", Summerganon sanoo ja loikkaa jokeen. Sugan pää ilmestyy vielä pinnalle. Hän katsoo tehtaita kohti. Matoron varjo erottuu eräältä katolta. "Matorolla on seuraa, mene auttamaan, minä etsin Nimdan. Ja ota tämä mukaasi. Sille voi olla käyttöä.", Summerganon kehottaa ojentaen Kapuralle miekan. "Toki!", Kapura sanoo ja pistää juoksuksi.
Summerganon sukeltaa ja löytää laukun joen pohjasta. "Onneksi nämä ovat vesitiiviitä.", Suga puuskuttaa noustuaan pintaan. Hän lähtee märkänä takaisin rakennusten luokse, toivoen, ettei Matorolle ole käynyt kuinkaan.
Ei tämä voi päättyä näin...
Matoro makaa tehdasvaraston lattialla, Metorakkinn miekka kurkullaan. Mutta sitten näkyy leimahdus. Skadin kylkeen osuu Kapuran tuli-isku. Skakdin horjahtaessa kärventyneenä pois Matoron yltä nousee jään toa pystyyn ja katsoo vihollistaan, joka uhkuu raivoa. "Pitikö sinun tulla pilaamaan kaikki?!", se karjuu Kapuralle, joka ojentaa Sugalta saamansa miekan Matorolle. "Hän arvasi, että tarvitset tätä!", Kapura hymähtää. Matoro ryntää uusin voimin vihollisensa kimppuun ja Kapurakin saa töitä, kun seinän läpi puskee kolme metsästäjää. Summerganon juoksee laukun kanssa kohti tehdasta. Hän kuulee taistelun äänet.
Summerganon saapuu tehdasvaraston luokse ja näkee seinässä suuren reiän... ja hän näkee, miten Kapura kamppailee urheasti kolmen metsästäjän kanssa ja Matoro miekkailee julmaa skakdia vastaan. Hän astuu sisään ja hyökkää metsästäjien kimppuun. "Takaa-ajajia ilmeisesti!", Kapura huutaa melskeen yli. "Tehdään niistä selvää ja etsitään joku piilopaikka.", Summerganon puhisee lyödessään yhdeltä metsästäjältä jalat alta. Kaksi muutakin metsästäjää kaatuu pian maahan. "Nuo eivät pääse vähään aikaan liikkelle, riennetään auttamaan Matoroa.", Kapura hoputtaa ja lähtee Sugan kanssa kohti varaston päätyä, jonne Matoro ja Metorakk taistelunsa tuoksinnassa katosivat.
Tapahtumat olivat saaneet uuden käänteen.
Matoro sekä Metorakk ajattelivat näin.
Jään Toa on napannut maasta energiateränsä. Hänen itseluottamuksensa lähtee nousukiitoon vanhan miekan myötä, ja Metorakk yllättyy Matoron nopeaa hyökkäystä, joka tekee uusia naarmuja tämän hopeaan panssariin.
SKakdi ampuu nopealla ranneliikkellä kaksi ohjusta päin Toaa, joka lentää seinän läpi. Hopea hahmo kääntyy, käynnistää suihkumoottorinsa ja syöksyy suoraan salin toiseen päähän, kaaten kaksi muuta Klaanilaista. Metorakk kääntää itsensä nopeasti, potkaisten Summerganonia rintaan ja napaten salkun. Kapura ampuu tulta skakdiin, joka syöksyy raketeilla Nimdan kanssa kohti tehdashallin ovea.
Valkoinen toa ehtii nähdä skakdin livahtavan ovesta. Yhtäkkiä salin valtaa keltainen valo, ja puoli etuseinää räjähtää taivaan tuulii. Palanut laukku lentää laatikoiden sekaan.
Matoro kävelee salin perältä. Jään Toan miekka hehkuu kirkkaan keltaisena.
"Energiaräjähdys. testasin onko miekkani kyvyt tallella. Näyttävät olevan.", hän selittää.
Summerganon nappaa mustan laukun ja avaa sitä vähän.
"...Tämä laukku on tyhjä. Kyljessä aukko.", hän ilmoittaa yllättyneenä, hieman tylsistyneellä äänensävyllä.
"Se skakdi...", Matoro murisee purren hammastaan.
Pahoin palanut Metorakk puristaa pientä valkeaa sirua nyrkissään. Hän lähtee juoksemaan tehtaiden läpi, suihkumoottorit ilmeisesti rikki.
Bio-klaanin lähellä siaitseva pieni kanjoni, joitakin aikoja sitten
Yllättäen kirjas valonsäde sokaisi Maken hetkeksi. Hän ei ehtinyt reagoida kunnes viherkukltainen hahmo potkaisi häntä. Make lennähti taaksepäin osuen kyljestään kiveen. Isku ei kuitenkaan ollut kyllin voimakas aiheuttaakseen juurikaan kipua. Make joutui iravistelemaan päätään hetken tullakseen takaisin tolpilleen. Hänen näkönsä oli vielä hieman vaurioitunut, mutta hän näki tarpeeksi hyvin väistääkseen vastustajansa potkun. Make väisti nousten pian takaisin ilmaan. Hän ja vastustaja olivat muutaman metrin etäisyydellä toisistaan. Molemmat tuijottivat toisiaan. Make huomasi hahmon muistuttavan ruumiinrakenteeltaan melko lailla sitä mitä hän oli joitakin aikoja sitten ollut. Nyt hän kuitenkin oli yhtä Rahien kanssa, ja tuollaiset olennot olisivat hänen vihollisiaan.
Make lenteli ympyrää yrittäen löytää vastustajansa heikon kohdan, mutta tämä seurasi hänen jokaista liikettään. Ilmeisesti suora hyökkäys olisi ainoa vaihtoehto. Make syöksähti vastustajaansa päin. Tämä ehti kaivaa selästään jotain. Make työnsi vastustajansa kalliota vasten. Ja puraisi. Hän huomasi hahmon poimineen selästään oudonmuotoisen terämäisen esineen. Hän huomasi myös iskeneensä hampaansa siihen. Make perääntyi takaisin ilmaan. Maistuu pahemmalta kuin se pikkunisäkäs... Make yrittää iskeä muutamia kertoja uudestaan, mutta vastustaja tyrmää hänen yrityksensä osoitellen terällään melko tarkasti hänen otsaansa.
Make yrittää etsiä heikkouksia vastustajansa puolustuksesta, vaikka helpompaa olisi löytää linnun muna hiekkakasasta. Sitten Make keksii. Hän työntää päätään vastustajaansa päin. Tämä on valmis viiltämään häntä naamaan. Sillä hetkellä Make heittää takaraajansa eteen, napaten varpaillaan vastustajaansa tämän terää pitelevästä kädestä. Hän nousee vastustaja mukanaan ilmaan. Tämä ei voi juuri tehdä muuta kuin sätkiä raajoillaan. Make lentää joidenkin metrien korkeuteen, tiputtaen vastustajansa alas. Make kääntää katseensa alaspäin nähdäkseen vastustajansa osuvan maahan. Vähän matkan päässähahmo kuitenkin onnistuu tarrautumaan kanjonin seinämän yläreunassa olevaan, sivuun tarttuneeseen puunrunkoon, päästen hypähtämään siltä takaisin maahan. Voihan pannahinen...
Make alkaa syöksyä hurjalla vauhdilla kohti vastustajaansa, eturaajat iskuvalmiudessa. Vastustaja ehtii kuitenkin äkätä hänet syöksyen sivuun. Make tekee hätäpysähdyksen välttääkseen liiskaantumisensa. Pian vastustajan terä viuhahtaa läheltä Maken päätä. Make voi tuntea pienestä viillosta lähtevän nesteen valuvan pitkin poskeaan. "Se ei siis ole Makuta", Make kuulee vastustajansa toteavan. Hän ei kuitenkaan ymmärää mistä tämä puhuu. Make ja tämän vastustaja tuiottavat jälleen toisiaan. Tällä kertaa vastustaja syöksyy kohti häntä. Make nousee takaraajoilleen jotta vois iskeä eturaajoillaan, mutta ei ole tarpeeksi nopea. Hänet painetaan kallion seinämää vasten. Vastustaja on asettanut kaikki omat raajansa Maken raajojen päälle, estäen häntä liikkumasta. Tosin nyt vastustajakaan ei voi liikkua estääkseen Maken tulevaa hyökkäystä...
Make avaa suunsa. Hänen kurkkunsa hehkuu oranssin ja keltaisen eri sävyissä. Vastustaja ehtii hetken ihmetellä, ennen kuin asettaa päänsä vasten Maken päätä. Ilmeisesti tämä tietää tappionsa tulleen. Maken ihmetykseksi tämä kuitenkin asettaa otsansa Maken poskelle, kääntäen hänen päätään joitakin kymmeniä asteita. Suuri massa tulta osuu viereiseen kallioseinämään, muuttaen sen pikimustaksi. Makelle alkaa riittää. Hän iskee vastustajan molemmilla siivillään irti itsestään. Vastustajan lentäessä selälleen Make lennähtää tämän ylle, tarttuen tähän raajoillaan.
Make alkaa jälleen kohota taivaisiin, vastustajansa mukanaan. Tämä onnistuu kuitenkin rimpuilemaan itsensä irti. Se ei Makea haittaa, sillä he ovat jo hyvässä korkeudessa. Make tekee siirtonsa. Hän alkaa syöksyä siivet ojossa kohteensa perään. Hän avaa suunsa, päästäen lieskansa virtaamaan ylöspäin läpi ihonsa. Hetkessä hän on kokonaan omien lieskojensa peittämä. Hän alkaa pyöriä ympäri. Vastustaja katsahtaa ylöspäin ja huomaa hyrrämäisen, tulen peittämän otuksen pyörivän häntä kohti. Tämä ei kutienkaan ole päättänyt päätyä ylikärvennetyksi pannukakuksi... Vastustaja tipahtaa maahan, liekkien ympäröimä Make pian hänen jälkeensä...
Taistelua sivusta seurannut pikkuolento yrittää nähdä jotain valtavan höyrypilven lävitse. Pian höyryn keskejtä palajastuu maassa makaava olento, jota toinen pitelee maassa viimeisillä voimillaan. Make ei voi uskoa tätä. Kuinka hänen hyökkäyksensä oli voinut epäonnistua? Viherkultainen vastustaja piteli teräänsä osoitettuna kohti Maken kurkkua. Melko pehmeälehtinen maassa makaava puunraato oli pehmentänyt laskua mukavasti. Maken alle jäänyt lampi oli ikävästi päässyt höyrystymään olemattomiin lähes kokonaan.
Make makasi pienessä jäljelle jääneessä lätäkössä valmiina kohtaamaan kohtalonsa, mikäli vastustaja oli valmiina viimeistelemään työnsä. Maken yllätykseksi hän kuitenkin oli pian vapaa nousemaan ylös. Tömähduksen aiheuttamien kolhujen vuoksi se tosin oli hiemna vaivalloista. Hän katsahti vastustajaansa hämmentyneenä. Tämä seisoi metrin päässä hänestä. Make näki ,että tämä oli lähes yhtä huonossa kunnossa kuin hänkin. Maken mielestä tämä oli ollut taistelua hänen reviiristään, ja hän oli hävinnyt, joten hänen oli lähdettävä. Hän lensi pois metsään. Tai ainakin yritti...
Maken huone
Make lopetti muistelonsa. Hän kiemurteli sängyssään nukkuminen oli melko vaikeaa, johtuen ilmeisesti seinän takaa kuuluvista työkalujen äänistä.
Metorakk juoksee siru nyrkissään. Kolmikko lähtee perään. "Kaiken kokemamme jälkeen tämä tuntuu lähinnä naurettavalta.", Matoro sanoo hieman väsähtäneen kuuloisesti. "Skakdin perässä juokseminen tästä vielä puuttuikin.", Kapura toteaa puolestaan varsin kireästi. Kolmikko on itsevarma, mutta turhautunut ja alkaa jo vähän puutua jatkuvaan ravaamiseen. Metorakk kiitää minkä jaloistaan pääsee, mutta Kapuran näppärä tuli-isku (joka tosin menee huti) pakottaa skakdin vilkuilemaan taakseen uusien iskujen pelossa ja hieman hidastamaan. Matoron ja Suga ottavat melkoisen spurtin Kapuran kiusatessa varasta tulella ja viimein kaksi jään toaa saa vihollisensa kiinni ja ahdistetutta pienen varaston seinää vasten.
Metorakk puristaa sirua kädessään. Summerganon ja Matoro ovat hiljaa. Jostain syystä sirun näkeminen saa heidät aina hiljaisiksi ja mietteliäiksi. Skakdi on suurelta osin kärventynyt, hänen silmissään on silmitöntä vihaa. Matoro lyö skakdia ja nappaa sirun pois. Jostain syystä se kaikki tuntui rutiininomaiselta. Skakdi lysähtää maahan voimattomana, pahoin palaneena. Yhä jatkuva sade tuntuu helpottavan sen tuskia, mutta se kiemurtelee silti maassa. "Mennään.", Matoro sanoo Sugalle ja he lähtevät Kapuran luokse, joka odottaa parin kymmenen metrin päässä. Kun he katsovat vielä kerran taakseen, on skakdi kadonnut.
Kolmikko oli täyttänyt osan tehtävästä. Heillä oli Nimdan siru ja he kömpivät hylättyyn tehtaaseen. Sateen yhä ropistessa peltiseen kattoon (tosin enää ei satanut kovinkaan rankasti) kolmikko istahti penkille. Matoro oli saanut kolhuja ja pieniä ruhjeita. Kapura oli myös sieltä täältä kolhuinen, mutta melko hyvässä kunnossa. Summerganonin haarniskassa oli kyljessä ja rinnassa joitakin reikiä ja vasen olkapanssari oli kokonaan pudonnut. Kolmikko oli synkkä näky. He olivat olleet Xialla melko brutaalejakin, mutta Metsästäjiä ei voinut käsitellä hellästikään. Silkkihansikkaat oli riisuttu. Ja heidän tehtävänsä ei ollut vielä ohi.
"Mitähän Killjoylle kuuluu?", Summerganon pohti ääneen. Muut katsoivat ikkunasta ulos. Ulkona ei näkynyt ketään. Sateen ropinaa lukuunottamatta oli hiljaista.
Turagan ruumis makasi tämän huoneessa, savuava reikä rinnassaan. Ovi oli auki ja sitä seuraavalla käytävällä oli neljä punakaapuista ruumista, jotka osoittautuivat vahkeiksi. Käytävä kääntyi vasemmalle, josta löytyi muutama ruumis lisää. Käytävän päässä seisoi yksinäinen hopeinen vahki, joka puhalteli käsivarsitykkiinsä. Se kääntyi ympäri ja hymähti.
"Valmista. Sektori yksi on tyhjä."
Vahki astui sivuun, juuri, kun marssiva joukko muita vahkeja saapui paikalle. Killjoy käveli joukon ensimmäisenä ja yksinäinen vahki liittyi joukkoon. Killjoyn kädet puristivat hänen toista miekkaansa ja joukko marssi kohti komentohuonetta. Killjoyn kypärän takaa ei voinut nähdä tämän virnettä, mutta joka tämän olisi nähnyt, näkisi myös valtavan huokuvan päättäväisyyden.
Joukko jatkoi marssiaan ja lisää vahkeja liittyi kulkevaan joukkioon. Usean kymmenen vahkin jono seurasi Killjoyta suurimpaan komentohuoneeseen, jossa muutama vahki näpytteli päätteitä. Vahkit kääntyivät, mutta liian myöhään. Kymmenet ammukset iskivät niitä rintaan ja ne lyhistyivät maahan. Killjoy käveli keskusradion luokse, tempaisi mikin käteensä ja aloitti puheen.
"Mustan Käden Xian osaston jäsenet. Täällä puhuu kenraali. Herra on kuollut ja minä olen ottanut komennon Käden toiminnasta. Kaikki vastustavat tullaan eliminoimaan välittömästi.
Minulla on teille tehtävä. Hankikaa minulle välittömästi Purifier-nimisen metsästäjän olinpaikka. Aikaa on yksi tunti. Kenraali kuittaa."
Bio-Klaanin asuntolat
Creedy puhisi. Hänet oli siirretty muihin työtehtäviin pian Killjoyn lähdettyä Xialle. Nyt Creedy kulki lisäämässä ilmoituksia Klaanin ilmoitustauluille. Hän katsoi päivän tehtävälistaansa ja pysähtyi viimein erään oven kohdalle. Hän otti paperilapun laukustaan ja liimasi sen oveen. Lapussa luki seuraavaa:
"Hyvä herra Glatorianking. Olemme saaneet tietoomme, että olette laajentaneet asuntoanne ja muuttaneet kyseisen siiven perustuksia ilman rakennuslupaa. Tämän rikkeen seurauksena Klaanin murskauspallo tuhoaa asuntosi tasan kuuden päivän kuluttua. Sinulla on kuitenkin mahdollisuus vielä pelastaa asuntosi. Ennen murskaushetkeä, tuo keltaiseksi maalattu vihreä kumihanska moderaattorien toimistoon ja ano anteeksiantoa. Jos anteeksianto hyväksytään, murkauspallo tuhoaa vain laajennetun osan asuntoasi. Terveisin. Klaanin rakennusmestari Petex"
Lapun liimattuaan Creedy asteli pois ja jatkoi työntekoa. Seuraavaksi olisi heiteltävä Anti-Guartsu propagandaa Klaanin pihalle.
"Kaikenlaisia toimeksiantoja", Creedy tuhahti.
Xia, Mustan Käden salainen komentokeskus - Kymmenen minuuttia vallankaapauksesta
"Eikö meidän pitänyt alunperin hakea kaksi sirua?", Kapura muistelee.
"Muistaakseni oli niin... Mutta toinen siru on oletettavastu ulottomattomissamme, sitä on turha lähteä etsimään.", mustavalkea toa vastaa.
"Mitään tietoa Killjoyn sijainnista?", Suga puhelee tutkiessaan saaren karttaa.
"Luulen, että fiksuin veto olisi palata gukoille odottamaan.", tulen toa ehdottaa.
Kaksi muuta toaa nyökkäävät.
Laukaus. Summerganon kaatuu maahan välittömästi.
Tehtaan katolla ampuja kiroaa. Osuma meni hieman huti eikä tappanut.
Matoro katsastaa välittömästi katot lämpökameralla, luo miekkaansa jääsäikeen ja ampuu sen kohti olentoa katolla.
Kapura tutkii toverinsa tilaa.
"Jonkinlaisia tainnuttavia aseita...", hän ilmoittaa Matorolle.
"Suojaa häntä, menen katsomaan mikä tuolla on!", jään toa ilmoittaa nopeasti ja syöksyy eteenpäin kuulematta Kapuran kommenttia.
Matoro ampuu ranteestaan harppuunan tehtaan piippuun, ja onnistuu vetämään itsensä ylös. Toa yllättyy huomatesaan katon reunalla "jääkehikon" josta sen vanki on paennut.
Matoro laskeutuu ja irroittaa tarttumakoukkunsa.
"Toa, pudota aseesi.", ilmoittaa mustahopea vortixx. Tämä tähtää Matoroa ikävän näköisellä ampuma-aseella.
Juuri ennenkuin toa on hyökkäämässä, tämä tajuaa naapurikatolla olevan ampujia. Ja toisella katolla. Ja sitä seuraavalla.
"Mitä jos nyt vain antautuisit, niin saisit elää. Haluamme vain sen sirun.", samainen vortixx lausuu itsevarmalla äänellä.
Tapahtumat etenivät nopeasti. Kolme klaanilaista vangittiin ja joku metsästäjä otti sirun. Nimda kuulemma aiotaan viedä parinsa luo Odinalle ilmalaivalla.
Selli
"Noniin, saastat. Kiittäkää minua siitä, että olette vielä hengissä.", matala skakdi-ääni ilmoittaa köytetyille vangeille.
Metorakkin panssari näyttää kuin uudelta. Hän näyttää Nazorak-pesissä Matorolta ryöstämäänsä parannuskiveä.
"Metsästäjät olisivat tappaneet teidät heti. Minulla on parempi suunnitelma.", pitkä skakdi puhuu.
"Päästää meidät vapaaksi?", Matoro ehdottaa.
Hetken hiljaisuus.
"Teidät lasketaan tästä ilmalaivasta Vuorelle. Tiedättehän, paikka jossa sataa tulta, ruoho on happoa ja kivet syövät olentoja.", skakdi lausuu, selvästi nauttien olosuhteiden kuvailusta.
"Olet mainio maantiedon opettaja. Siirrytäänkö seuraavaksi Odinan luontoon?", Matoro vastaa nopeasti.
"En tiedä oletko tyhmä vai uhkarohkea.", skakdi ilmoittaa tylsiintyneenä ja kävelee nopeasti pois sellistä.
"Tulen nauttimaan kuolemanne katselusta.", hän vielä huikkaa oven raosta.
Metorakk saapui ilmalaivan ohjaamoon. Aluksen ohjaimissa istui pari vortixxia ja musta skakdi. Yksi vortixxeista nousi ja ilmoitti Metorakkille heidän olevan kolmen minuutin matkan päässä vuoresta.
"Hienoa, esitys alkaa siis pian." Metorakk istahti lokoisimmalle tuolille ohjaamossa ja etsi itselleen hyvän asennon.
Juuri silloin ohjaamoon astui vielä yksi hahmo. Kyyryselkäinen pitkä metsästäjä, jonka luurankomaiset kädet olivat kietoutuneet viitan ympärille.
"Kas Purifier, mukavaa kun liityit seuraamme." Purifier yski kuuluvasti ja hörähti.
"Enhän voinut kieltäytyä kutsusta päästä katsomaan toien viime hetkiä, senkin vanha karhu."
"Minuutin päässä vuoresta", vortixx ilmoitti. Metorakk näytti tyytyväiseltä.
"Hakekaa vangit."
Ilmalaiva kohtasi pienen tärähdyksen, pian toisen ja kolmannen. Metorakk kurtisti kulmiaan.
"Pieniä ilmakuoppia, hetki vain, niin kierrän ne", Vortixx totesi.
Juuri tämän sanottuaan ilmakuopat loppuivat ja aluksen käynti tasaantui.
Metorakk tajusi jonkin olevan pielessä ja nousi salamana seisomaan.
Hän kääntyi valvontataululle ja näki mitä oli tapahtunut. Kuusi hahmoa oli murtautunut laivaan vankisellien luokse. Metorakk kääntyi kauhistuneena.
Vankisellien luona kuusi vahkia olivat juuri saapuneet vankien luokse. Summerganon reagoi ensimmäisenä ja Matoro ja Kapura pian tämän jälkeen. Kolmikko katsoi toisiinsa hämmentyneenä. Yksi vahki astui eteenpäin.
"Mustan Käden rynnäkköpioneerien kakkosyksikkö palveluksessanne"
Ohjaamossa Metorakk oli juuri huutamaisillaan vartijoita ja etsimässä omia aseitaan, kun tapahtumat ryöstäytyivät lopullisesti käsistä.
Punamusta hahmo hyppäsi suoraan ilmalaivan ikkunan läpi ohjaamoon ja ensi töikseen ampui ohjaavan vortixxin käsikanuunallaan. Musta skakdi juoksi suoraan sisään hypännyttä Killjoyta kohti, mutta Killjoy kumartui ja heitti Skakdin olkansa yli. Metorakk karjaisi ja oli valmis ampumaan tunkeilijaa zamor-pistoolilla, mutta Killjoy oli nopea ja hyppäsi tämän taakse, yksi ammus Killjoyn tykistä osui lattiaan ja paineaalto heitti Metorakkin suoraan ohjaamon ikkunasta ulos, tiputtaen tämän loputtomalta tuntuvaan pudotukseen kohti vuoren juurta.
Luurankomainen käsi heilahti ja Killjoy joutui tekemään hänen puvulleen hieman turhan akrobaattiseen liikkeen väistääkseen sen. Purifier hyppäsi ja taklasi Killjoyn maahan. Killjoy potkaisi Purifierin päältään ja syöksyi välittömästi uudelleen vihollisensa kimppuun.
Purifier väisti, mutta horjahti suoraan kohti ohjaamon ikkunan reikää kohti. Viitta putosi ja sen alta paljastuva rakettireppu käynnistyi. Purifier kiisi taivaalle, Killjoy perässään.
Kaksi hahmoa lenteli ristiin vuoren läheisyydessä. Hahmot iskivät yhteen nyrkein ja jaloin. Purifierin koura nappasi Killjoyn potkun ilmasta ja heitti tämän kohti vuoren seinämää. Killjoyn moottorit pelastivat hänet ja tämä veti esiin molemmat katanansa, ladaten ne täyteen ilman tuliperäistä energiaa. Purifier puhkui tulta selästään ja teki samoin. Tuliperäinen areena kahdelle tuliperäiselle soturille. Kaksikko tuijotti hetken toisiaan ja helvetti pääsi irti.
Kaksi tulen elementalivoimaa pääsi irti, tulen seinämät mittailivat toisiaan ja kietoutuivat toistensa ympäri, työnsivät toisiaan, kahden soturin ohjaillessa niiden kulkua. Yhtä voimakkaiksi osoittautuneet voimat kumosivat toisensa ja Purifier veti esiin miekan, pitkän mustan miekan, joka oli liian pitkä ollakseen oikea. Purifier kiisi suoraan kohti Killjoyta ja iski miekallaan kaikilla voimillaan. Killjoy laittoi omat miekkansa poikittain tielle, mutta se ei riittänyt, paineaalto iskusta heitti Killjoyn taaemmaksi.
Purifier lähestyi uudelleen, mutta nyt Killjoy oli valmiina ja juuri kun Purifierin isku oli tulossa perille, Killjoy kiisi nopeasti ja tykki laukesi. Energia-ammus osui suoraan Purifierin kasvoihin, repien tämän koko oikean posken irti ja jättäen Purifierin leijumaan paikallaan rääkyen.
"Tbhuo, ei mhinua bhysäytä, Killjoy! Sinäh khuolet tänään!"
Killjoy risti miekkansa valmiina seuraavaan hyökkäykseen. Vain toinen poistuisi elävänä...
Ilmalaivan sisällä raivoaa taistelu. Tai pikemminkin verilöyly, sillä aluksen vartijoita kaatuu eliittivahkien tulitukseen kuin heinää.
"Hajaannutaan! Etsitään Nimda!", Matoro ohjeistaa kolmen toan ja kuuden vahkin ryhmää.
Metallinen ovi räjäytetään auki vahkien toimesta yksi toisensa jälkeen. Toat syöskyvät käytävillä etsien jotakin, mikä voisi olla Nimda.
"Mukavaa. Tämä alus on iso, ja siru pieni. Huonolla säkällä tässä menee ikuisuus.", Matoro päivittelee tilannetta.
"Itseasiassa ei mene ikuisuutta. Katsokaa!", Kapura ilmoittaa tyytyväisenä, osoittaen ovea, jonka yllä lukee "erikoisrahti".
Joukko syöksyy oven läpi (Okei, ovi väisti oma-aloitteisesti) ja saapuu hyvin valaistuun huoneeseen, jonka keskellä on lasikupolissa oleva siru.
Liikkeentunnistimet olisivat käynnistäneet hälytyksen ellei hälyttimet soiso jo kuin viimeistä päivää.
"Onneksi tämä ei ole toimintaelokuva. Muuten täällä olisi itsetuhomekanismi kun otamme Nimdan.", Suga päivittelee ja siirtää lasikuvun pois. Hän nappaa sirun nyrkkiinsä.
Jos turvamekanismit toimisivat, teräsovi iskeytyisi kiinni. Klaanilaiset siirtyvät pois huoneesta nopeasti.
"Seuraava ongelma. Miten pääsemme pois?", Kapura kysäisee.
"Osaako joku ohjata tätä?", Suga tekee jatkokysymyksen.
"Ohjata kyllä. Laskeutua en.", toinen jään toa ilmoittaa kevyesti.
"Se ei taida auttaa nyt.", tulen toa vastaa.
"...Ei täällä tarvitse niin tyylipuhtaasti laskeutua.", Matoro puolustelee.
Vuoren juuri, Metsästäjien vartioasema
Vartija-metsästäjä tähyilee taivaalle kiikareilla. Metorakkin ilmalaiva on pysähtynyt ja hetki sitten jotakin lensi ulos ikkunasta.
"Onko siellä joku?", aseman radiosta kuuluu. Metsästäjä parantaa kuulokkeiden asentoa ja vastaa rauhallisesti.
"Mitä, kuka, missä."
"Ampukaa ilmalaiva alas! Se on vallattu!", radiosta kuuluu.
"Tarvitsemme ylemmän tahon luv-"
"MINÄ OLEN YLEMPI TAHO! OLEN METORAKK! NYT AMMUT SEN!"
Metsästäjä tajuaa erehdyksensä ja ilmoittaa vartioaseman katolla oleville metsästäjille. Ne käsittelevät suurta tykkiä rakennuksen katolla, ja alkavat käännellä asetta.
Kaksi hahmoa leijui vuoren ympärillä , lentäen ympyrää, mittaillen samalla vastustajaansa. Purifier tarttui suustaan roikkuvaan veriseen repaleeseen ja repäisi sen irti saadakseen edes hieman puhekykyään takaisin.
"Saastainen vahki!", Purifier huusi ja lähti syöksyyn kohti Killjoyta, miekat kalahtivat yhteen. Purifierin hyökkäys sai Killjoyn vetäytymään hetkeksi, mutta välittömästi tämän jälkeen hän lähti vastaiskuun. Hän aloitti tarkoin harjoitellun kierreliikkeen, jossa hän heilutti molempia miekkojaan ympyrässä ja iski kerta toisensa jälkeen kohti Purifieria. Purifier kiiti ylemmäksi ja tuli miekka ojossa kohti Killjoyn selustaa. Killjoyn liike kuitenkin ylsi hyökkäystä vastaan ja Purifierin isku kalahti Killjoyn katanoihin.
Killjoy päästi miekkojaan pitkin sähköpurkauksen Purifieriin, joka sätkähti, mutta onnistui potkaisemaan salamannopeasti samalla Killjoyn toisen miekan alas. Se putosi suoraan vuoren seinämälle, jossa maa nielaisi sen väittömästi.
Silloin Killjoy tajusi, hänen moottorinsa pitäisivät häntä ilmassa enää viisi minuuttia. Salamannopealla hyökkäyksellä hän ampui yhden tulisäteen suoraan Purifierin rakettireppuun. Se vahingoitti toista moottoria ja Purifier menetti korkeutta. Nyt Killjoyn ei enää tarvitsisi käyttää moottoriensa täyttä voimaa.
Purifier laskeutui suoraan vuorelle, jossa välittömästi ensimmäinen kivi koetti ahmaista hänet, rakettireppu kykeni kuitenkin nostamaan hänet ilmaan ja sen avulla hän nyt loikki valtavia loikkia Vuoren seinämillä. Killjoy seurasi ja nyt kaksi hohtavaa hahmoa törmäili toisiinsa valtavalla voimalla.
Purifier heilautti valtavaa miekkaansa ja Killjoy teki samoin. Kumpikin huomasi toisensa taktiikan liian myöhään. Purifierin miekka lävisti Killjoyn rintakehän samalla kun Killjoyn miekka katkaisi Purifierin miekkaa kantavan käden.
Killjoy hoippui taaksepäin, miekan töröttäessä hänen rinnassaan, Purifierin käsi edelleen roikkuen siitä.
Purifier huusi kätensä perään ja tämän selän pienoistulivuoret päästivät valtavan laavapurkauksen.
Killjoy repäisi miekan irti, tämä ei loppuisi tähän. Hän karjaisi ja hyppäsi suoraan kohti Purifieria, taklaten tämän ja samalla itsensä vuoren alemmalle tasolle. Nopealla kierähdyksellä hän väisti kiven, jonka kita miltei vei häneltä jalan. Purifier oli jo pystyssä ja potkaisi Killjoyta vatsaan, saaden tämän lentämään vuoren reunalle.
Killjoy roikkui nyt sormiensa varassa valtavissa tuskissa Vuoren jyrkänteeltä. Purifier nauroi mielipuolista nauruaan ja tuli katsomaan Killjoyn tuskaa.
"Kenraali Killjoy. Viimein, VIIMEIN!"
"Sinä tapoit hänet...", Killjoy mutisi hiljaa.
"En kuule sinua saasta, puhu lujempaa", Purifier ilkkui.
"Sinä-tapoit-hänet."
"En vieläkään kuule sinua, PUHU KOVEMPAA!", Purifier huusi ja potkaisi samalla Killjoyn toisen käden pois. Nyt Killjoy roikkui yhden kätensä varassa varmasta kuolemasta.
Killjoy keskittyi ja väänsi viimeiset voimansa moottoreihinsa, Killjoyn sisällä kihisevä raivo sai ne hehkumaan, sai koko hänen kehonsa hehkumaan elementaalienergiasta, joka halusi ulos.
"SINÄ TAPOIT HÄNET!"
Moottorit käynnistyivät ja ohjukseksi muuttunut Killjoy nappasi Purifierin otteeseensa. Killjoy lensi, lensi ja lensi, aivan vuoren huipulle ja lensi täydellä voimalla suoraan päin sen huippua.
Pöly täytti ilman, valtavat iskusta irronneet lohkareet putoilivat kohti maata. Pilven laskeuduttua, Killjoyn viimeisen iskun seuraukset näkyivät. Purifierin selkä oli katkennut ja hänen ruhonsa makasi nyt lohkareen päällä epämiellyttävässä asennossa, hänen ruumiinsa valui verta useasta paikasta ja hänen jalkansa olivat hioutuneet pois. Nyt hän makasi siinä ja yski nesteitään ulos, mutta nauroi samalla.
Killjoy oli kuluttanut iskuunsa liikaa ja nyt hän makasi liikuntakyvyttömänä metrin päässä Purifierista. Hänen haarniskansa oli kuoritutunut yläruumiista miltei kokonaan pois ja Purifierin tekemä lävistämä haava näkyi nyt selvästi. Killjoyn kypärä oli puoliksi haljennut ja hänen päälakensa ja vasen silmänsä näkyi nyt Purifierillekin.
Purifier oksensi päälleen ja kakoi sitä ulos rinnuksilleen. Käkätys kuitenkin jatkui edelleen. Vuori oli alkanut purkautumaan.
Tulikiveä tippui heidän ympärilleen, vähitellen sulaa kiveä alkoi valumaan heitä kohti. Purifier nauroi edelleen.
"Ironista eikö totta kenraali. Minä vien ystäväsi ja kun yrität kostaa häntä, vien sinutkin. Sinäkin olit vain yksi tunteellinen ja heikko nilviäinen", Purifier kakisteli.
"En välitä enää, sinä kuolet tänne, niin kuolen minäkin."
Purifierin nauru muuttui entistäkin korviahuumaavammaksi.
"Mutta kumpi menettää enemmän? Minä olen elänyt täysillä, tuhonnut, polttanut, kiduttanut, nauttinut siitä mitä osaan. Sinä olet elänyt ainaisessa pelossa muista. Minä säälin sinua Killjoy."
"Jo viimeisen kahden vuoden ajan, ainoa asia, jota olen halunnut, on nähdä sinun kuolevan, nähdä sinun kuolevan omissa käsissäni. Nyt minä sain sen, minulla on nyt rauha."
Purifier rupesi vielä kerran avaamaan suutaan, mutta ei tehnyt sitä. Hän näki sen tulevan ja sulki silmänsä.
Valtava palava kivenlohkare tippui rinnettä alas, suoraan Purifierin päälle. Se murskasi hänen päänsä ja tippui sen jälkeen pois ja vieri Killjoy ohitse alas maata kohti. Killjoy sulki silmänsä myös. Hän oli täyttänyt tehtävänsä.
Kivenlohkareet tippuivat entistä tiheämmin, ei enää kauaa... Juuri silloin tähän asti isoin vyöry kiviä lahti kulkemaan kohti Killjoyta ja hän tiesi, ettei hän selviäisi tästä.
"Minä tein sen. Kiitos."
Hän valmistautui iskuun, iskuun jota ei tullut. Hän tunsi roikkuvansa, roikkuvansa jostain terävästä. Hän kuuli rääkäisyn, hän tunsi putoavansa...
Kymmenen minuuttia myöhemmin
Killjoy heräsi. Hän avasi silmänsä. Mitä oli tapahtunut? Hän katsoi ympärilleen, hän ei ollut enää vuorella, se kohosi kauempana horisontissa. Hän makasi maassa, jossain tehdasalueella. Hän kampesi itsensä puoliväkisin polvilleen ja näki vastauksensa.
GS oli tullut paikalle viime hetkellä. Se oli seurannut johtajaansa koko ajan ja oli napannut tämän suuhunsa ja kiitänyt alas. Killjoy oli juuri kiittämässä ratsuaan, kunnes huomasi tämän karmeuden. GS:n selkä oli palanut ilmeisesti palavan kiven törmäyksestä. GS oli syöksynyt alas, suoraan tehdasalueelle, jossa maassa olleet rautapalkit olivat lävistäneet sen.
GS ei enää äännellyt, ei enää liikkunut, ei enää koskaan viettöisi aikaa mestarinsa kanssa. Mestarin, jonka se oli viimeisellä teollaan pelastanut.
"Äkkiä!", Matoro huutaa juostessaan käytävää pitkin, kohti ohjaamoa. Vahkeja odottaa siellä valmiina ottamaan klaanilaiset selkäänsä ja lentämään alas.
Alhaalla oleva tykki on tähdätty suoraan ilmalaivan moottoreihin. Skakdipari asettaa massiivista ammusta piipusta sisään.
Kapura syöksyy sirun kanssa yhden vahkin selkään, ja olento lähtee lentoon.
Alta kajahtaa laukaus ja ilmalaivan kaasua täynnä oleva pallo leimahtaa liekkeihin, tulimyrskyn edetessä moottoreista ohjaamoa kohti.
Yksi taaempana ollut vahki sulaa kasaksi protodermistä. Ohjaamossa olevat toat ja vahkit iskeytyvät paineaallon vaikutuksesta ilmaan, ja muutamassa sekunnissa aikaisemmin niin komea ilmojen valtias syöksyy maahan palaen.
Jään toat ja vahkit syöksyvät kovaa kohti vuorta, jossa on ilmeisesti puhjennut tulimyrsky. Matoro on näkevinään jonkun vuoren huipulla.
Yksi vahki iskeytyy vuoren pintaan, jääden tämän valtavan olennon ruoaksi. Kolme vahkia tulittavat ilmasta vuorta, jolloin tämä jättää joukon hetkeksi rauhaan.
Matoro osuu kovaa kiveen, saaden panssarointiinsa useita rikkoumia. Summerganon iskeytyy myös kivikkoon.
Vahkit laskeutuvat hetkeksi.
"Meidän pitää päästä pois vuorelta!", Suga huutaa. Laavaa ja kiveä valuu alas vuorta.
"Kylmennetään lämpötilaa!", Matoro huutaa. Hän kutsuu elementtivoimien rippeitään kylmentämään lämpötilaa laavan yltä. Summerganon tekee samoin, ja laava alkaa hidastua.
Viisikko alkaa kulkea jyrkänteitä alaspäin.
Lisää laavaa ja kiviä jyrisee rinnettä alas. Vuori yrittää imaista jonkun osaksi itseään, mutta kohteet ovat liian nopeita. Olento alkaa nostaa massiivista kiviseinämää pakenevan aterian ympärille.
Kapura katsoo hätääntyneenä ystäviensä ongelmia vuorella. Tämän kuljettanut vahki on valmiina tulen toan vieressä, miettien itsekkin. Se on kuitenkin valmiina ampumaan jokaisen vihollisen joka tulisi häiritsemään heitä.
Kapura kutsuu kanohi Shanin voimia. Hän tietää että satunnaisista elementeistä ei ole juuri hyötyä, sillä vain muutamat, kuten kivi, voisi pelastaa muut Vuorelta. Tulen toa keskittyy naamioonsa, häivyttäen mielestään kaiken ylimääräisen.
Suuri, orgaanisesta kivestä koostuva seinämä nousee hitaasti mutta varmasti vuoren rinnettä pitkin, lukiten toat ja vahkit sen sisään. Maa näiden jalkojen alla alkaa rakoilla, makutojen sairas luomus valmistautuu syömään heidät.
Silloin tapahtui jotakin. Kiviseinämä alkaa vetäytyä, Kapuran lujasti keskittyessä siihen. Joukko syöksyy madaltuneen seinämän yli, juuri ennenkuin maa heidän altaan olisi kadonnut. Tulen toa keskittyy kivimassan hallintaan jatkuvasti. Vaatii kaiken hänen päättäväisyyden pitää Vuori aisoissa.
Muutaman minuutin kuluttua...
"Mitään tietoa Killjoysta?", Matoro kysäisee maassa väsyneenä istuvalta Kapuralta.
"Gukko-lintu pelasti Kenraalin. Se lensi tehdasalueelle."
"Mennään!", Suga ilmoittaa.
"Kapura ei taida jaksaa. Mene sinä parin vahkin kanssa. Jään tänne odottamaan.", toinen jään Toa ehdottaa.
Kaksi kolmesta vahkista lähtee suuren valkohaarniskaisen perään kohti tehtaita.
Tohtori 006 katseli munahautomoa rauhallisin mielin panssarilasin läpi. Työpäivä oli ohi ja Nazorak-tiederyhmän ylijohtaja oli jo riisunut valkoisen suojapukunsa päältään. 006:n oikeassa kädessä oli pieni kuppi, josta torakkajohtaja nautiskeli elimistöönsä kirkkaankeltaista nestettä. Nesteen vaikutus sai 006:n tuntemaan olonsa hieman väsyneeksi. Tohtorin onneksi työpäivä oli kuitenkin jo ohi.
Joku yksinäinen torakkainsinööri työskenteli vielä munanlämmittimien kimpussa lasin toisella puolella. Tämä suhteellisen uusi insinööri ei ollut millään tapaa kovin älykäs, mutta osoittautui erittäin tottelevaiseksi. Insinööri myös muistutti etäisesti erästä torakoiden maavoimien korkea-arvoista upseeria. 006 ei ollut aivan varma, kannattiko kyseisen kenraalieverstin hetki sitten tapahtunutta katoamista kyseenalaistaa.
Tohtori huokaisi. Hän kääntyi ympäri ja käveli kohti omaa työpöytäänsä.
Matkalla beigen värinen torakka erehtyi katsomaan itseään eräästä laboratorion peilistä ja sai välittömästi kivuliaan muistutuksen siitä, miksi ei ollut koskaan joutunut kouluttautumaan taistelua varten. 006:n käsivarret olivat säälittävän laihat ja hänen keskiruumiissaan ei ollut näkyvää lihaksistoa. Tohtori ei myöskään pystynyt juoksemaan kovin montaa minuuttia hengästymättä.
Sillä ei kuitenkaan onneksi ollut väliä. 006:n aivot olivat poikkeuksellisen suuret ja hän ei ollut koskaan joutunut yhteenkään taistelutilanteeseen.
Se ei silti poistanut hänen omaa häpeäänsä. 006 vilkuili hetken itseään peilistä ennen kuin käveli takaisin pukukoppiin ja piiloutui syvälle valkoiseen suojapukuunsa.
006 käveli työpöytänsä ääreen. Hän istahti askeettiselle tutkimustuolilleen ja nosti pöydän laatikosta raporttipinon viime viikkojen edistyksestä.
RAPORTTI #923:
PROJEKTI "ERIKOISHAARNISKA"
TILA: TUHOUTUNUT
Tohtori 006 pyöräytti silmiään ja huokaisi. "Erikoishaarniska", 006 sanoi puoliääneen. Mekaniikkaosastolla ei tunnetusti ollut yhtään mielikuvitusta.
006 laittoi raportin siististi takaisin laatikkoon.
RAPORTTI #1043
PROJEKTI "AVARUUSJUNA"
TILA: HYVIN EPÄONNISTUNUT
Teknikko 129 alennetaan täten upseerista siivoojaksi
006 naurahti kuivasti. "Avaruusjuna", torakkatohtori sanoi karhealla äänellään. "Kuka idiootti antoi tälle projektille suostumuksens..."
Tohtori vaikeni nähdessään oman kädenjälkensä ja allekirjoitetun suostumuksen paperissa. Tohtori taittoi paperin varovaisesti kaksinkerroin ja ajoi sen pöydällään lojuvan silppurin läpi ennen kuin jatkoi raporttien selaamista.
RAPORTTI #1103
PROJEKTI "UUSI SUKUPOLVI"
TILA: KESKENERÄINEN
SYY: Kohde 000:n elimistö hylkii hormoneja
Tohtori 006 laski paperit käsistään pöydälle ja kääntyi tuolillaan kohti panssarilasi-ikkunaa. Hän huokaisi.
000. Kuningatar. Kaikkien Nazorakien luoja. 006 oli yksi kolmesta tiedemiehestä, joiden annettiin koskea kuningattareen.
Johtoporras vaati nopeampaa munantuotantoa. Se ei onnistunut. Johtoporras vaati sotilaiden toukkavaiheen täydellistä ohittamista. Se ei onnistunut. Johtoporras vaati uuden sukupolven kaikkien tunteiden ja alkukantaisten viettien poistamista sotatehokkuuden maksimoimiseksi.
Sekään ei ollut onnistunut.
Torakkatohtori nojasi syvemmälle tuoliinsa avaten hieman työpukuansa. Hän käänsi katsettaan kohti laboratorion panssarilasista ikkunaa ja katsoi sen läpi munanhautomon takana hahmottuvaa suurta teräksistä palloa, jonka sisällä Nazorak-kuningatar oli. Yleensä tähän aikaan 000 nukkuisi jo rauhallista untaan, mutta nyt se karjui. Valtavalle olennolle annettujen hormonien tarkoituksena oli ollut rauhoittaa se, mutta efekti oli ollut täysin päinvastainen. Tiimi torakoita oli yrittänyt jo joitakin tunteja tainnuttaa raivoavaa kuningatarta tainnutussäteillä ja unikaasulla. Ne olivat toimineet, mutta herättyään 000 oli vain jatkanut raivoamistaan.
Ketjuilla kammioonsa vangittu kuningatar ei ollut vain raivoissaan. Se kärsi.
Tohtori 006 käänsi katseensa pois 000:n kammiosta ja yritti olla kuuntelematta kuningattaren huutoja. Nazorak-tiedemies katsoi omia kasvojaan pitkään juomakuppinsa sisältämän nesteen heijastuksesta.
Sitten 006 sanoi kaksi sanaa. Hän ei ollut käyttänyt kumpaakaan kertaakaan elämässään ennen tätä päivää ja suorastaan yllättyi, kuinka luonnollisesti molemmat tulivat ulos.
Oli aamuyö. Makuta Nui makasi sängyllä ja oli Guardianin vuoro vahtia. Kaksikko oli kaiken järjen mukaan kadottanut väkivaltaisen torakkaeliitin perästään, mutta kumpikaan ei pystynyt nukkumaan. Omilla univuoroillaan klaanilaiset pääasiassa teeskentelivät lepäävänsä. Molemmat olivat uppoutuneet ajatuksiinsa.
Steltillä oli kylmää. Viileä merituuli levitti valkoisia lumihiutaleita ympäri rantakylää, jota Guardian katseli majatalon huoneen ikkunasta.
Kumpikin klaanilaisista tiesi, että nukkumisesta ei tulisi mitään. He odottaisivat todennäköisesti vielä Guardianin univuoroa, minkä jälkeen he suuntaisivat kohti rantaa ja vuokraisivat uuden veneen joltain rannan steltiläisistä kauppiaista. Sen jälkeen matka Zakazia kohti jatkuisi.
Guardian tutki lumimyrskyä katseellaan. Se oli jo hellittämässä hieman, mutta tuulet häiritsisivät Manun ja Guartsun venematkaa vielä pitkään.
Huomaamattaan Guardian sulki silmänsä ja nojasi ikkunalasia vasten.
Sillä välin, kun Guartsu nukkui, Manu kävi vuokraamassa heille veneen tietäen, että he tuskin koskaan palauttaisivat sitä. Siinä ei kestänyt kauan. Pian hän jo palasi surkeaan majataloon. Guardian hätkähti hereille, kun ovi paiskautui auki.
”Meillä on vene”, Manu sanoi.
”Okei, lähdetään”, Guardian sanoi vielä hieman unisena.
Venessä Guardian vaipui ajatuksiinsa ja lopulta nukahti uudelleen. Makutakin oli mietteissään ohjatessaan venettä. Se oli rentoa puuhaa niin kauan, kuin kalat eivät käyneet liian häiritseviksi. Nynrahilla oli tosiaan jotain pielessä. Muuan steltiläinen kauppias oli tilannut eräältä Nynrah-haamulta aseita. Tilausta ei ollut toimitettu. Aikaa tästä oli jo viikko. Mitä se voisi olla? Kuka häiritsee yhteyttä?
Laiva seilaili merellä, tosin väärään suuntaan, mutta Guardian ei herännyt ennen kuin Manu oli ehtinyt korjata asian. Sitten Guardian lopulta heräsi. Hän oli hieman virkistynyt.
”Nukuitko hyvin?” Manu sanoi teennäisesti.
”En”, Guartsu vastasi, ”mutta ainakin nukuin.”
”Kerrohan vähän tästä ystävästäsi.”
”Hmm. Hän on entinen Skakdi-sotalordi. Ja juoppo. Eipä hänestä ole enempää kerrottavaa.”
”Ja luulet saavasi häneltä tietoja?”
”Minä saan häneltä tietoja.”
”Selvä.”
Oikeasti Guardian ei ollut niin varma, että Warrek tietäisi kaiken, mitä hän lähti Zakazilta hakemaan. Mutta se oli paras tietolähde, jonka hän pystyi keksimään. Ja todennäköisesti vanha roisto tietäisi sitä sun tätä.
Meren aallot iskivät laivan kylkiin, kylmyys tunkeutui luuytimiin saakka. Lumihiutaleet, terävät sellaiset, pistelivät niitä kohtia ruumiista, joita viitta ei suojannut. Yö alkoi saapua. Heillä oli vielä ainakin kolme samanlaista päivää edessä. Sitä oli ikävä ajatella.
He näkivät pikkuisen luodon.
”Tuonne”, Guardian sanoi osoittaen luotoa käsi täristen. Manu nyökkäsi ja ohjasi veneen luodolle. He kiinnittivät veneen köydellä kantoon, joka olikin luodon ainoa asukki. Vaikka he tiesivät, että kukaan ei siellä heidän kimppuunsa yrittäisi käydä, he asettivat vahtivuorot. Manu meni veneeseen nukkumaan. Guardian vahti venettä ja tarkkaili ympäristöä. Kylmässä.
Hiekka suhahti hiekkamaisesti Ämkoon ja Snowmanin laskeutuessa sukellusveneen katolta sen päälle.
"He sanoivat paenneensa tälle kääpiösaarelle?" Ämkoo kysyi, ja etsi katseellaan metsänrajasta vihjeitä matoralaisten olinpaikasta.
"Jepulis" Snowman vastasi, ja alkoi huutamaan. "Haloo? Minä täällä!"
Lumiukko huitoi käsillään suurin elein ilmaa, ja koetti muutenkin tehdä itsensä näkyväksi. Ämkoo katseli hetken hiljaa, ja huomautti sitten matoralaisten luultavasti jo huomanneen hänet, jos tosiaan olivat rannan tuntumassa. Snowie lopetti toimensa, ja hetken liikkumattomuuden jälkeen viidakon siimeksestä astui kolme vihreää hahmoa. Yhden lumiukko tunnisti vastarintaliikkeen Ternokiksi.
Matoralaiset tervehtivät Snowmania, joka vastasi heille iloisesti. Ämkoo seisoi hieman syrjemmällä lumiukon selittäessä vastarintaliikkeen jäsenille Klaanilaisten tilannetta.
"Selvä asia" Ternok vastasi. "Saatte kyllä lepopaikan, ja tuo toverisi ensiapua. Mutta sinut tahdomme palkita hyvistä töistäsi."
"Voi kiitos?"
[spoil]Öh, lyhyt ja viimeistelemätön. Piti saada valmiiksi ennen lomamatkaani. [/spoil]
"Me voitimme.", Matoro toteaa hiljaa katsellessaan tehdasalueelle. Kapura on jo toipunut edellisestä koitoksestaan ja on valmis toimintaan. Hän on asettanut Nimdan sirun panssareihinsa.
"Emme me vielä ole poissa tältä saarelta. Sitäpaitsi se toinen siru, mitä tulimme etsimään, on kateissa.", tulen toa vastaa. Hänen päänsä on täynnä ajatuksia. Miten sain naamion hallintaani? Toistuisiko se?
"Havaitsin liikettä.", kaksikon lähellä vartioiva harmaa vahki ilmoittaa koneäänellä.
"Mitä..?", Matoro aloittaa. Vahkin kahdesta plasma-aseesta lähtee sarjat tulikuumaa plasmaa rakennusten joukkoon, aiheuttaen jonkin räjähtämisen. Naama nousee rakennustan välistä ja tulittaa jollakin joukkoa kohden. Toat syöksyvät matalaksi.
"...Eikö ne metsästäjät jätä meitä ikinä rauhaan...", jään toa miettii tylsistyneenä.
Vähän matkan päässä, Metsästäjäien vartioaseman katolla steltiläismetsästäjä katselee kaukoputkella tilannetta.
"Kolme yksikköä, tarvitsemamme objektin kanssa. Suoritetaan hyökkäys sivustaan.", olento puhuu.
"Lopeta se sotilastermeillä pelleily, tyyppi.", hänen vieressä oleva olento murhataa ja lyö kyynerpäällään tätä.
"Tehkää jotakin hyödyllistä, menkää edeltä!", heidän taakseen tullut hopeasininen skakdi murahtaa ja tönäisee kaksikon alas.
"TSO maksaa toisesta sirusta niin paljon, että se on pakko saada.", Metorakk murisee ja käskee vartioasemalta lisää metsästäjiä.
"Antautukaa!", joku lyhyt metsästäjä karjuu ja ryntää kolmikkoa kohti. Kapura taklaa olennon maahan, iskien tämän tajuttomaksi.
"Mikseivät nuo ikinä opi huutamaan 'antautukaa' vasta kun on oikea hetki?", Kapura pohtii ääneen.
"Mikset kysy?", Matoro kysäisee kevyesti miekkaillessaan yhtä vastaan.
Silloin alkoi tapahtua. opea ohjussade sivusta osui vahkiin, irroittaen tältä toisen käden ja kaaten olennon. Metorakk syösyy erikoishaarniskassaan paikalle, ampuen lisää ohjuksia Matoroon ja Kapuraan. Metorakk tajuaa ettei ollut pohtinut kummalla toista siru on.
Pikkuvikoja..., skakdi ajattelee ja syöksyy terineen kahden Toan kimppuun. Matoro torjuu taitavalla liikkeellä iskun ja Kapura suorittaa vastaiskun skakdiin. Tämän panssariin ilmestyy viilto. Eliittipanssari ei kestä enää kauaa Xian taisteluita.
Skakdi vetäisee ketjun päässä olevan piikkimoukarinsa ja huitaisee sillä nopealla liikkeellä eteenpäin. Tulen toan punainen panssari saa pahan osuman, toan itsensä lentäessä selälleen maahan. Nimdan siru putoaa maahan.
Metorakk syöksyy, nappaa nyrkkiinsä valkoisen aarteen kouraansa ja nousee. Matoron miekka iskeytyy hyökkääjän olkapäähän, iskien palan panssaria irti. Skakdi karjaisee ja huitaisee kohti toaa. Kaksikko aloittaa nopeatempoisen miekkailun kauemmaksi taistelun polttopisteestä. Kaksikko pitää miekkojaan toisiaan vasten.
Pitkä vihollinen on Matoroa runsaasti pidempi. Se tuijottaa jään toaa punaisilla silmillään kypärän aukoista. Ilkeät skakdinhampaat puristuvat tiukasti yhteen.
Metorakk laukausee ranneohjuksena lähietäisyydelta. Ne osuvat Matoron valkoiseen miekkaan, heittäen tämän kauas taakse. Seuraava nyrkinisku heittää toan kovaa maahan.
(anna musiikin soida vähän aikaa)
Metorakk osoittaa zamor-pistoolilaan aseetonta toaa.
"Tiedän että tämä on erittäin kliseistä, joten en kysy viimeisiä sanoja.", skakdi myhäilee.
"Ei edes ihan pieniä viimeisiä sanoja?", Matoro kysyy, yrittäen saada lisäaikaa.
"Ei.", hopeahaarniskainen soturi murahtaa. Skakdinhampaat vääntyvät hymyyn, joka on kaikkea muuta kuin kaunis.
Matoro suorittaa nopean kierähdyksen maassa, napaten miekkansa. Metorakk astuu taaemmas ja ampuu.
Matoro torjuu ammuksen.
Metorakk tulittaa zamor-pistoolinsa lippaan tyhjäksi. Toa torjuu, torjuu toiseen suuntaan, kunnes yksi ammus osuu Matoroa naamioon. Teleskooppisilmälisäosa repeää irti ja loppu naamio lentää pois. Matoro kaatuu maahan puolitajtuttomana.
Metorakk asettaa pistoolinsa toan sydänkiveä vasten.
Matoro tavoittelee silmät kiinni miekkaansa. Metorakk puristaa liipasinta.
Aseesta kuuluu pelkkä naksahdus. Skakdi iskee ranneteränsä Matoron rintapanssarista läpi, mutta juuri silloin Matoro sivaltaa maasta miekallaan Metorakkin käden irti. Skakdi karjuu tuskasta. Toa koittaa pysyä kaikesta kivusta huolimatta tajuissaan ja lataa energialatauksen miekkaansa, ampuen sen vastustajaansa, kärventäen Metorakkin totaalisesti. Panssari hehkuu punaisena skakdin kaatuessa maahan. Matoro menettää viimein tajuntansa.
Kaksi puolikuollutta ruumista makaa Xian tuhkaisessa maassa. Pieni valkoinen siru hohtaa kaksikon välissä.
Umbra nousi pusikosta vaivalloisesti, hän oli saanut pieniä ruhjeita, mutta ei mitään vakavampaa, eversti selvitti päätään sokaistukselta.
"Sinä et sitten pysy kuolleena, vai?"
Eversti latasi asettaan, tällävälin Umbra iski tätä aseeseen.
Eversti ei ollut kovinkaan voimakas ja häpesi sitä, että joutui käyttämään isoa sinkoa ja tekoniveliä kyetäkseen edes puolustautumaan, eversti tähtäsi singolla toistamiseen Umbraa, Zamor-sinkoa ei ollut tarkoitettu lähitaisteluun se oli valmistettu lähinnä isojen massiivisten joukkojen torjumiseen, Sinko hölskyi everstin kädessä ja tämä laukaisi, Umbra väisti sen helposti.
Glatorianking oli kaatunut maahan pidelleen rintaansa, Glatoriantyranni lähestyi uhkaavan näköisenä.
”Miksi sinä teet tämän minulle?”, Toa köhi maassa.
”Sinä 'pieni' olento et voi sitä ymmärtää ja nyt pysy vain hiljaa niin siistin tämän”. Mustan puhuva toa sanoi ilkeästi ja kohotti miekkansa viimeiseen iskuun.
Eversti oli epätoivoisena ladannut singon nopeasti ja Umbra näki Gekon tilanteen, olisi vain yksi mahdollisuus.
Everstin pitäessä sormeansa liipaisimella, Umbra pamautti nyrkillään sinkoa ja se kääntyi kohti kaksikkoa. Juuri sekuntia ennen laukaisua GK ehti kierähtää sivuun, ammus lensi suoraan kohti Glatoriantyrannin rintaa ja tämä lensi metsikköön.
Häkeltynyt eversti latasi viimeisen panoksen, Umbra löi everstiä päin näköä ja tämä horjahti kumoon pelokkaana.
”Anna se sinko tänne!”, Umbra huusi.
”Siinä on vain y....yksi panos.”
”Se riittää vallan mainiosti.”
”Umbra älä!”, Gekko huusi.
Umbra pamautti Everstin ruhon kohti metsikköä.
”Umbra, et olisi...”
Palava toa näkyi kävelevän heitä kohti se oli rähjääntynyt ja hajonnut, mutta se oli elossa ja käveli edeten hitaasti.
Pieni saari
Kolmen tunnin matka Xialta, monia kuukausia sitten
"Kas päivää Malcirem, sinua ei ole näkynyt aikoihin", vihertävä Vortixx tervehti hyvin rentoutuneesti edessä kävelevää punertavaa Vortixxia.
Joukko heidän lajinsa edustajia olivat saapuneet veneillään punaisen saarelle heidän takana.
"Päivää sinullekin Kelbuuno", punainen Vortixx vastasi apaattisesti.
"Mitä luulet sen Maxitrillianin keksivän tällä kertaa?", vihreä Vortixx kysyi Malciremilta. "Jotain täysin käsittämätöntä, siitä olen varma", hän vastasi. Useat Vortixxit kokoontuivat pölyisen, pienen saaren päälle.
Pieni, lautasen muotoinen kamera saapui Vortixx joukon eteen ja ohjasi heidät yhdestä kalliosta avautuneeseen oviaukkoon läpi.
Joukon käveltyään pitkän ajan portaita alas kylmien korridorien läpi.
"Eikö se Skakdin kuvatus vieläkään luota meihin?", yksi joukon Vortixxeistä mainitsi, "Oletko katsonut peiliin lähiaikoina", toinen Vortixx vastasi, jonka jälkeen muut Vortixxit nauroivat ivallisesti.
Käveltyään tovin he viimein saapuivat sovittuun kokoontumispisteen oven eteen.
Avhrak Va avasti oven Vortixxeille. Huone oli suuri ja keskellä oli pöytä joka otti suurimman osan huoneen tilasta.
Vortixxit istuivat pöydän ääreen yleisiin paikkoihinsa ja alkoivat odottamaan.
Aika alkoi kulumaan enemmän kuin Vortixxit pystyivät sietämään. Yksi heistä naputteli pöytää kärsimättömästi ja toinen haukotteli ja laittoi kyynärpäänsä pöydälle.
Malcirem nousi tuolistaan äkkipikaisena; "Karzhanin Maxitrillian! Minä en tänne jää odottamaan hänen egoistista pärstäänsä täällä näin kauan! Sanokaa, että olen sairaana, sillä minä lähden!", Malcirem huusi ja marssi ovea päin.
"Noh, hyvä Malcirem, minne kiirehdit?", ääni kuului hänen takaa. Harmaa, samettitakkinen Skakdi oli ilmestynyt yhtäkkiä pöydän ääreen istumaan tuolilleen, kun kaikki huoneet olevat Vortixxit keskittivät huomionsa punaiseen lajitoveriinsa. Malcirem palasi takaisin paikalleen sanomatta mitään. On parasta pysyä hiljaa ellei halua lisää hankaluuksia.
"Hyvää päivää hyvät herrat", Maxitrillian aloitti hyvin tekoiloisesti, "Kutsuin teidät kaikki tänne ilmoittaakseen ilouutisen; Projekti: Rautainen Kuolema on läpäissyt jokaisen testin. Se on valmis".
Vortixxit alkoivat heti näyttämään paljon kiinostuneemmalta. Maxitrillian näppäili pöydän alla olevaa ohjainta, joka käynnisti hologrammi-projektorin heidän keskelle.
Joukko keskitti katseensa hologrammikuvaan, jossa esiintyi Projektin viimeisimpien mallien sinipiirrustukset.
"Satojen Toien voima, tuhansien Zyglakien raivo. Panssari, jota ei edes kestävin Prototeräs voi lävistää ja älykkyys, jota suurinkin sotataktikoija ei uskalla haastamaan", Maxitrillian ilmoitti ylistävästi ja nousi seisomaan tuolistaan.
"Hyvät ystäväni: Avhrak Feterra."
Joukko alkoi taputtamaan ylevästi ja onnittelivat Maxitrillianiä ja itseään. Maxitrillian hymyili tyytyväisesti ja käveli hitaasti huoneen ympäri, jolloin jokainen Vortixxit joutuivat kääntämään päänsä pitääkseen katseensa häntä päin.
"Loistavaa työtä Maxitrillian", yksi heistä sanoi. "Hienoa", Kelbuuno lisäsi.
Taputtuksien taantuessa, yksi vanhemmista Vortixxeista jatkoi:
"Tänäänhän on oikea juhlapäivä. Kuvittelkaa, kuinka suuren omaisuuden voimme tienata näistä upeaista aseista, Maxitrillian.
Meistä tulee vuosisadan rikkaimmat ja aseteollisuuspohattat mitä Xia... Ei, mitä koko maailma tulee muistamaan!"
Vortixxit nyökkäsivät tästä toisilleen, mutta Skakdi lopetti kävelynsä heti ja pysähtyi huoneen oven eteen. Hän käänsi katseensa Vortixxeja päin, hymyillen hyvin ivallisesti.
"Teollisuuspohatta vai?", Maxitrillian aloitti hyvin sarkastisella sävyllä ja hykersi itsetyytyväisenä, "Voi hyvät ystävät, onko tuo tosiaan kauaskatseisin unelma mitä teillä on?"
Vortixxien hymyt alkoivat katoa heidän kasvoistaan. Malcirem yritti hillitä itseään lyömästä Skakdia kasvoihin.
"Öh, ai niin. Me tietysti ostamme myös jokaisen tehtaan Xian päällä. Meistä tulee maailman johtavin asetuotannon suuryritys", vanhempi Vortixx alkoi hätäisesti korjaamaan itseään, jottei joutuisi nöyryytetyksi Skakdin ja muiden edessä, mutta Skakdi vain jatkoi hiljaista hykertämistä.
"Voi hyvät ystävät, kuinka naiiveja te olette", Maxitrillian jatkoi.
"No, mitä sinä muka ehdottaisit itse, Herra Maxitrillian sir?", Malcirem vastasi hampaiden välistä.
"Niin, Maxitrillian. Mitä sinä ehdottaisit?", Kelbuuno lisäsi toverinsa perään.
Maxitrillian huvittui hieman ja laittoi kätensä selän taakse.
Oletteko kuulleet Punaisesta Tähdestä?", Skakdi kysyi, jolloin samalla pöydän keskellä oleva projektori näytti hologrammi kuvan tähtien täyttämästä iltataivaasta, jonka keskellä oli punainen pyrstötähti.
Maxitrillian aloitti: "Tuo on Punainen Tähti. Matoralaisten mukaan Tähden osuessaan tietyyn järjestykseen muiden ympäröivien tähtien kanssa, jotain suurta ja merkittävää tulee tapahtumaan, siksipä he käyttävät sitä ennustusvälineenään. Ja tähän asti, kaikki heidän kääntämistä Tähden ennustuksista ovat käyneet toteen yksi toisensa jälkeen.
Heidän legendojensa mukaan, Tähti on itse Suurien Olentojen lähettiläs, joka määrää koko maailmankaikkeuden kulun."
"Ja miten tämä liittyy asiaan mitenkään, Maxitrillian?", Malcirem jatkoi kyselyään.
"Yksinkertaista Malcirem; Minä haluan sen Tähden. Haluan myös jokaisen sitä ympäröivän taivaankappaleen minun käsiini.
Minä haluan komentaa koko luomakunnan tulevaisuuden."
Joukko hiljeentyi eivätkä tienneet miten olisi voinut vastata.
"... Maxitrillian", Malcirem rikkoi hiljaisuuden, "Tuo on rehellisesti sanottuna typerin Karzhanin asia minkä olen koskaan kuullut. Jos tuo on tosiaan mitä suunnittelet, minä en enään jää tänne". Malcirem nousi vihaisesti tuolistaan ja alkoi kävellä Maxitrillianin takana olevaa ovea päin.
Silloin ovi avautui ja takaa ilmestyi nais-Toa. "Anteeksi, mutta sinä et lähde minnekään", nais-Toa sanoi ja osoitti häntä salamakeihäällän.
Vortixxit hätkähtivät ja osa heistä nousivat tuoliltaan.
"Toa?", yksi heistä sanoi, "Mitä Toa tekee täällä? Maxitrillian, mitä tämä tarkoittaa?"
Huoneen katoista ilmestyi kahta automaattista Zamor-laukaisinta, jotka osoittivat Vortixxeja päin.
Sheelika käveli ovesta sisään, Malcirem alkoi perääntymään.
"Mitä tämä on Maxitrillian?", punainen Vortixx kysyi raivostuneemmin, "Oletko seonnut?".
"Sitä haluaisin kysyä teiltäkin!", Maxitrillianin ääni nousi heti, "Te rakkaat säälittävät, kermaposkiset petturit. Luuletteko, etten tiedä mitä teette selkäni takana? Siitä asti kun aloitimme tämän projektin möitte jokaisen sinikopion mitä saitte käsiin säällittävän säkin metallirattaiden takia. Tiedättekö kuinka kauan kesti minun hiljentämään jokaisen ostajanne?". Maxitrillian käänsi päänsä Malciremiin päin, "Rakas Malcirem, kuinka Larekallesi kuuluu? Kelbuuno, luuletko tosiaan yhtiösi tappion olevan vain väliaikaista? Ja te muut... Oletteko muistaneet hyvästellä rakkaimallenne ja yrityksillenne ennen lähtöä?"
Kylmä hiki alkoi valuta Vortixxien päälaella. "Mitä hemmettiä sinä oikein teit...?", Malcirem kysyi hermostuneemmin.
"En vielä mitään, rakas Malcirem", Maxitrillian vastasi ja hymyili taas pilkkaavasti.
"Hyvä jumala, Maxitrillian. Pyydän, älä satuta häntä. Teen mitä ikinä haluat.", Malcirem anoi. Loput Vortixxeista olivat liian peloissaan sanoa mitään, paitsi Kelbuuno joka alkoi vain jaaritella hermostuneesti itselleen.
"Rakas Sheelika, mitä sinä ehdotat?", Maxitrillian kysyi itsetietoisesti nais-Toalta.
"Mitä ikinä sinä haluat, Arstein", Sheelika vastasi.
Skakdin hymy alkoi kadota hänen kasvoistaan. Hän napsautti sormiaan, jolloin Zamor-laukaisimet katosivat takaisin laipion sisään. Samalla huoneen seinistä avautui useita salaovia ja niiden takana seisoi mekaanisia olentoja, jotka tuijottivat Vortixxeja kylmästi ja lähestyivät heitä päin.
"Viekää terveisiä Kohtalolle. Sanokaa, että Zorak Von Maxitrillian Arstein lähetti teidät", Skakdi hyvästeli Vortixxeja ja poistui huoneesta sulkien oven perässä.
Malcirem juoksi ovea päin ja yritti epätoivoisesti avata sen. "Luojan tähden Maxitrillian!", hän huusi, "Teen mitä ikinä tahdot! Päästä minut!".
Metalliolento ilmestyi Vortixxin taakse ja ennen kuin Malcirem huomasikaan, mekaaninen käsi iski hänen päänsä ovea vasten.
Mitä? Missä olen?
Alitajunnassani?
Kuollut?
Hrr. Tuntuu kylmältä.
Nyt muistan. Taistelin sitä Skakdia vastaan.
Mutta miksi kaikki täällä on valkoista?
...
En voi olla kuollut.
En vain voi.
Ei sankarit kuole, eihän?
...
[spoil]Kapura lähti ulos Ropesta joten otan hänen hahmonsa komentooni lopun Xian tehtävän ajaksi...[/spoil]
Xia
Kapura oli suistanut juuri viimeisen metsästäjän maahan tuli-aallolla. Hän katselee nopeasti ympärilleen ja havaitsee muutaman kymmenen bion päässä Matoron ja Metorakin - tosin maassa. Ta syöksyy paikalle nopeasti.
Kapura katsoo Matoron sydänkiveä. Siinä palaa edelleen heikko sininen valo. Hän poimii jään Toan naamion ja rikkinäisen teleskooppisilmälisäosan vähän matkan päästä maasta. Hän oli aina luullut teleskooppisilmien olevan kiinteä osa naamiota.
Harmaa eliittivahki kävelee Kapuran luo. Se on menettänyt toisen kätensä äsköisessä taistelussa, mutta toimii muuten hyvin.
"Viedään hänet Gukkojen luo.", Kapura ilmoittaa ja poimii valkoisen sirun maasta.
Nazorakien pesä
"Älä huoli. Metorakk hankkii ne sirut! Hän on paras näissä hommmissa.", keltamusta skakdikomentaja puhelee torakkakomentajalle.
"Gaggulabio, en niin luottaisi sinun miehiisi. Mukaan olisi pitänyt lähettää joku eliittitorakoistani.", 001 vastaa.
"Epäiletkö Metorakkia? Hän tuo sirut eniten maksavalle. Se on skakdin luonto.", skakdi sanoo.
"... Sitä minä juuri mietinkin. Entä jos ne saastaiset metsästäjät tarjoavat enemmän?", torakka mainitsee.
Gaggulabio pysähtyy.
Hän ei sano sitä ääneen, mutta tietää itsekkin Metorakkin antavan sirut eniten maksavalle.
TSO haluaa sirun, maksoi mitä maksoi.
Keltamusta olento lähtee huoneesta pitkät piikit heiluen. Hän näppäilee radioon Metorakkin Haarniskan koodin ja alkaa odottaa.
Piippauksia.
Lisää.
Gaggulabio paiskaa kuulokkeen raivoissaan maahan. Se särkyy helisten.
Summerganon hiipii kahden vahkin kanssa tehdasalueella. Suuret tehtaat ja niiden valtavat varastohallit tarjoavat kyllä suojaa, mutta paikka tuntuu uhkaavalta. Aivan kuin olisi jatkuvasti jonkin tähtäimessä. Metsästäjiä oli mitä ilmeisimmin lähtenyt linnakkeesta takaa-ajoon jonkin verran, varsinkin kun muutama metsästäjä oli Kapuran, Matoron ja Sugan toimesta "kadonnut" tehdasalueelle. "Saamme pian seuraa, aavistan sen.", Summerganon lausui ajatuksensa ääneen ja mitä ilmeisimmin hän oli oikeassa. Kuului askelia kaukaa.
Summerganon jatkoi kahden vahkin kanssa matkaa ja heidän eteensä avautui pieni aukio, jota ympäröivät lukuisat pienet kontit. Jotain lensi Sugan ja vahkien päiden yli. Se osui konttiin, joka syttyi tuleen. Vahkit ottivat taisteluasennon ja Suga kääntyi salamannopeasti. Kahden kontin välissä näkyi jokunen metsästäjä, joilla oli zamor-laukaisimia. "Viimein.", yksi niistä sanoi ja lähestyi Sugaa ja vahkeja. Metsästäjän kolme toveria alkoivat piirittää. "Kun tänne asti on tultu, en ajatellut antautua.", Suga sanoi inhoa tihkuvalla äänellä ja syöksyi suin päin suoraan edessä odottavan metsästäjän kimppuun. Metsästäjä kaatui yllättävän iskun voimasta. Se oli aliarvoinut toan sisun. Kolme muuta metsästäjää riensivät toverinsa tueksi, mutta vahkit hoitelivat niistä yhden. Summerganon oli ottanut miekkansa esiin ja kamppaili nyt kolmen metsästäjän kanssa, ajatuen nurkkaan ja saaden vaurioita.
Metsästäjät olivat kuitenkin unohtaneet vahkit, jotka iskivätkin yhtä selkään ja kun metsästäjät havahtuivat myös toisesta uhasta, iski Summerganon nopealla iskulla yhdeltä jalat alta. Vahkit lensivät toisen metsästäjän raskaan iskun voimasta konttia päin, joka hajosi pirstaleiksi ja toinen liikuntakykyinen metsästäjä löi nuijallaan seinää vasten olevaa Summerganonia, joka lensi puisen seinän läpi. Maatessan tuskissaan seinän sirpaleiden keskellä, katsoen kuinka metsästäjä lähestyi seinän reiästä, jakoi hän miekkansa kahteen osaan ja heitti kevyemmän osan veitsen lailla metsästäjää rintaan. Metsästäjä kaatui eteenpäin Summerganonin noustessa lattialta ja niin vihollinen rojahti raskaan tömähdyksen saattelemana siihen, missä Suga oli juuri äsken ollut. Vahkeilla oli täysi työ pitää viimeinen metsästäjä turvallisella etäisyydellä, sillä vaikka se oli pienikokoinen, oli se nopea ja iskuissaan kuolettava. Vahkit näkivät Sugan ilmestyvän horjuen seinän aukkoon ja hyökkäsivät täydellä voimalla metsästäjän kimppuun. Metsästäjä vain nauroi, luullen, että toverinsa olisi voittanu Sugan. Vaan se oli väärässä ja napatessaan käsillään vahkien käsistä kiinni, se tunsi valtavaa tuskaa selässään. Terä upposi sen panssarin läpi ja se kaatui. Vahkit rojahtivat maahan, mutta olivat hyvässä kunnossa. Sugalla oli useita ruhjeita ja haarniska oli kärsinyt kovia. Hän katsoi ympärilleen.
Aukion kontit olivat tuhansina palasina ja hän näki nyt ympäristön kunnolla. Rakennuksia seisoi joka puolella, mutta kahden varaston välissä oli leveä tie, joka vie ylöspäin ja sitä ylös katsoessaan Suga näki valtavan mäen, jonka päälle kasaantui valtavasti metsästäjiä, Tracker etunenässä lemmikkinsä kanssa. Ruhjottu Summerganon tunsi, miten tehtävän raskaus painoi ja kuinka kaikki tuntui kuin päättymättömältä unelta. Hän oli taistellut ja taistellut taistelun perään. Pian se olisi ohi (ainakin toistaiseksi), jos he vain löytäisivät Killjoyn ja pääsisivät pois metsästäjien alta.
Suga ja vahkit lähtivät juoksujalkaa pois paikalta jatkamaan Killjoyn etsintöjä ja suuren tehtaan varjossa, kivikkoisen ja ihme kyllä, ruohoa kasvavan maa-alueen päällä hän näki tutun hahmon kumartuneena gukko-linnun ylle. "Killjoy...", Suga sanoi nielaisten.
Metsästäjät, jotka olivat kokoontuneet mäen päälle alkoivat liikkua. Ne jyräisivät vastarinnan hetkessä. Suga ja vahkit lähestyivät kenraalia tietäen, että pitäisi lähteä. Vaan silti Suga haluaisi jäädä ja levätä näkymättömissä, sillä kuten tovereilleenkin, oli Xian tehtävä ollut suuri koettelemus. Mutta lepääminen ei nyt vain käynyt päinsä. Tehtävä oli täällä loppusuoralla.
Kenraali Killjoy nosti katseensa ja näki tutun hahmon seisovan edessään kahden vahkin kera. Ruhjotun, mutta tutun.
Suga horjahataa uupuneena Killjoyn viereen. Hän on juuri sanomaisillaan jotain GS:stä, mutta päättääkin kysyä jotain muuta:
"Purifier, onko hän..."
"...kuollut, on. Hän ei enää vaivaa meitä. Missä muut ovat?"
"Kapura ja Matoro jäivät taaemmaksi, Metorakk."
Killjoy nyökkäsi. Vahkit nostivat heidät ylös ja kannattelivat sankareita.
"Nimdat?", Killjoy kysyi.
"Nimda", Summerganon tarkensi, "TSO on ilmeisesti vienyt toisen pois. Odina on epäilyksissä päälimmäisenä."
"Nyt on tärkeintä hakea muut ja Nimda. Luutnantti, onko vapaita ilmalaivoja?"
Summerganonia kannatellut Vahki ryhdistäytyi: "Ei herra Kenraali, mutta uskon, että Kymppi ja Yksitoista voivat hankkia sellaisen."
Killjoy nyökkäsi ja avasi radioyhteytensä: "Aizen, Saraji. Tarvitsemme A-luokan ilmalaivan tehdasalueen laitamille. Meillä on kaksi varmaa loukkaantumista ja oletettavasti kaksi lisää. Ottakaa kaikki yksiköt, mitä tukikohdasta saatte."
"Kyllä Kenraali. Tiedämme jo mistä saamme sellaisen. Saapumisaika, noin tunti."
Radioyhteys sulkeutui. Tässä vaiheessa Killjoykin huomasi mäeltä vyöryvät metsästäjät, niiden rääkyminen kuului jo, ne saisivat heidät kiinni pian.
"Pitäkää kiinni herrat", Killjoyta kannatellut Vahki sanoi ja sankareita kannattelevat, nipinnapin lentokykyiset Vahkit kiidättivät heidtä kohti tehdasalueen syövereitä, löytääkseen turvapaikan. Killjoy laski viimeisen silmäyksensä kuolleen lintunsa ruumiiseen, kunnes nelikko kiisi jo kattojen päällä, eikä sitä enää näkynyt.
Eikä hän edes ehtinyt kiittää...
"Asia selvä, kenraali. Tulemme sinne.", vahki lausuu radioonsa.
"Mitä oli?", Kapura kysyy. Kaksikko kantaa tajutonta Matoroa kaksin.
"Ilmalaivakuljetus tehdasalueen reunalta.", vahki ilmoittaa. Tulen Toa nyökkää.
Viimeinkin pääsemme täältä..., hän ajattelee.
Yksikätinen vahki näyttää tietä tehtaiden joukossa ja avaa hiljaa erään tehdashallin oven. Sen perällä Killjoy, Suga ja kaksi vahkia odottavat ilmalaivaa.
"Päivää...", Kapura sanoo. Se ol ensimmäinen asia minkä hän keksi.
Hän ja vahki laskevat tajuttoman jään Toan maahan.
Killjoy on kysymässä jotakin, mutta Kapura nappaa panssaristaan pienen valkoisen sirun. Killjoy ottaa Nimdan palan ja puristaa sen nyrkkiinsä.
"Koska kyyti tulee?", tulen toa kysyy.
"Puoli tuntia...", Suga vastaa hiljaa.
Pimeän tehdashallin ilmapiiri on suorastaan masentava. Jälleen alkanut sade ropisee tehdashallin kattoon jatkuvasti. Jokainen Klaanilainen haluaisi vain nukkua, mutta he tietävät että he eivät ole vielä päässeet kuiville.
***
Joukkio nousee varaston taa laskeutuneeseen ilmalaivaan. Aizen ja Saraji tervehtivät kenraaliaan ja osoittavat tien lääkintähuoneeseen.
Metsästäjät ovat huomanneet harmaan ilmalaivan ja alkaneet tulittaa ajoneuvoa kohti erinäisillä aseilla. Vahkien ampuma savukranaatti sammuttaa tulituksen ja alus nousee synkälle taivaalle, kääntyen pois Xialta, kohti avomerta.
Hän mietti hieman elämäänsä. Mitä se oli ollut? Pelkkää samaa tyhjää Matoranien suojelua ja Rahien luomista. Terry-poju petti Miserixin ja ryhtyi hallitsemaan. Manu ei jaksanut enää veljeskunnassa. Se oli rappiolla.
Minä tiedän, kuka olisi paras Makuta johtamaan sitä, Manu ajatteli.
Tietysti. Kukapa olisi parempi. Abzumo julistettaisiin kuolemaan heti, kun paras mahdollinen johtaja olisi vallassa. Mutta huipulle oli pitkä matka. Siihen tarvittaisiin – torakoita. Suuri armeija voisi pysäyttää Makutat. Helposti. Mutta ei siitä mitään tulisi, projekti epäonnistui.
Manu vihasi. Hän vihasi veljeskuntaansa. Hän vihasi Matoraneja, Toia, Turagoita. Ja torakoita. Ja Abzumoa. Sihisijä ei ansaitsisi elää. Ansaitsiko Manu? Ei. Ei kukaan ansaitsisi. Koko Universumi ansaitsi kuoleman.
Kuka oli luonut kaiken?
Kuka oli luonut heidät?
Olivatko he ylipäätään olemassa?
Oliko mitään olemassa?
Miksi tuo kivi yritti kommunikoida hänen kanssaan?
Näiden kysymysten pohtimiseen meni muutama tovi. Ei sillä, että millään olisi ollut mitään väliä.
Itsesääliin sortuminen ei ollut hyväksi. Sitä paitsi pitkittynyt syyllisyydentunne vaikuttaisi negatiivisesti mielenterveyteen. Kukapa sellaista haluaisi?
Kenen mielenterveys oli kunnossa? Eksistoiko mielenterveys?
Typerät kysymykset herättivät vain lisää kysymyksiä. Näin ollen Manu päätti olla pohtimatta Universumia hetkellä, jona Rahkshit olivat piirittäneet hänet eräällä eteläisellä saarella. Ne olivat halpatuotannossa syntyneitä, ensimmäisen asteen Kraatoista tehtyjä haarniskoita. Niitä hallitsevat oliot olivat varmasti yhtä heikkoja.
Ja pian ne olivat kuolleita. Ne eivät mahtaneet mitään Makutoista omaperäisesti parhaimmalle. Tämä oli mielipide, mutta sitä ei toki sopinut kyseenalaistaa. Varsinkaan itse.
Manu keräsi ajatuksensa. Se ei ollut vaikeaa, kun myrsky heitti vettä hänen päälleen. Guardian yritti ohjata venettä ankarien luonnonvoimien yrittäessä tuhota heidät. Manu hymyili hetken, ennen kuin ryhtyi jälleen tähystämään, mitä edessäpäin näkyili.
Pitäisikö minun aloittaa uusi projekti? Manu pohti. Luoda jotain uutta, torakoiden kaltaista?
Hän hymyili.
Tällä kertaa en epäonnistuisi.
”Mitä sinä virnuilet, me kuolemme tänne!”
”Ai, tosiaan. Anteeksi, G.”
Manun jatkaessa tähystämistään hänen aivonsa työskentelivät uuden idean parissa.
Guardian sylki ja yski vettä, kun Manu repi hänet takaisin veneeseen. Takaisin paattiin päästyään Guardian alkoi kakoa suolaista merivettä ulos keuhkoistaan. Hän oli pudonnut jo viidennen kerran yli laidan.
”Vihaan”, Guartsu yski, ”myrskyä. Ja kylmyyttä.”
Hän tärisi kylmästä. Lämpötila oli pakkasen puolella. Ja veteen putoaminen ei tuntunut mukavalta.
”Niin minäkin”, Makuta vastasi. Hänkin oli pudonnut laidan yli jo pari kertaa. Yksi niistä kerroista oli ollut kummallekin yhteinen, mikä oli melkein johtanut veneen menettämiseen. Nyt molemmat matkalaiset olivat sijoittuneet veneessä mahdollisimman lähelle sen kuumana kiehuvaa höyrymoottoria. Kovan myrskyn ja kulkuneuvon takaosaan sijoitetun suuren painon takia veneen etuosa suorastaan törrötti ylhäällä. Moottorin sylkemä höyry levittäytyi epätasaisesti myrskytuulten riepottelemana ja aallot purskauttivat lapiollisia vettä veneen kannelle. Guardian teki parhaansa pitääkseen kannen kuivana säälittävän pienellä kauhalla.
Myrsky alkoi kuitenkin vähitellen tyyntyä. Sateet eivät olleet onneksi kestäneet kovin kauaa ja raivoisa tuuli tuntui menettävän vähitellen energiaansa. Suuren saaren muoto alkoi vähitellen hahmottua vastarannalla.
Guardian pyyhki parhaansa mukaan kiikarisilmänsä linssiä kuivemmaksi ja sulki oikean silmänsä. Hän keskittyi vasemmalla silmällään myrskyn keskellä hahmottuvaan saareen. Punaisena hohtava silmä tarkentui kohteeseensa automaattisesti mekaanisesti siristen. Guardianin ei tarvinnut tutkia saarta kiikaritoiminnolla kauaakaan ennen kuin hän käsitti, mitä katseli. Skakdin sinisille myrskyn piiskaamille kasvoille muodostui vähitellen pieni hymy.
Rannat kuuluivat Zakazille. Siitä ei ollut epäilystäkään. Guardian kääntyi ja nyökkäsi Manulle. Makutan kasvoille levisi huojentuneisuus siitä, että tämän merimatkan kamaluuksia ei tarvisi enää kestää kauaa. Makuta Nui nosti moottoriveneen vauhtia huomattavasti.
Kymmenen minuutin kuluttua Skakdi ja Makuta vetivät yhteistoimin venettä Zakazin synkeälle rannalle. Hieman laantunut myrskytuuli heitti rannalle vielä suuria määriä vettä, joiden mukana rantautui ajoittain märkiä laudanpätkiä. Myrsky oli nähtävästi tuhonnut yhden rannikon laitureista yön aikana.
Guardian sitoi veneen köydellä yhteen harsuuntuneen havupuun runkoon ja nousi täyteen mittaansa. Hän käänsi katseensa pois mereltä ja kohti Zakazia. Siinä oli kestänyt kauan, mutta hän oli taas kotona. Aamuaurinko alkoi nousta jostain mäen takaa. Guardian lähti sanattomasti kävelemään ylös mäkeä ja syvemmälle Zakaziin. Makuta Nui asteli epävarmana perässä tutkien ympäristöä katseellaan.
"Harvennettua kuivaa metsää rannalla", Manu sanoi ääneen. "Ranta-asutus juuri ja juuri pystyssä pysyviä puuhökkeleitä. Pääsimme pois rannalta, mutta hiekkaa jatkuu kauas. Tämä paikka on paljon huonommassa kunnossa kuin luulin."
Makuta piti pienen tauon.
"Ja joskus Spiriah kehtasi vielä kehua paikan maisemia."
Guardian ei vastannut välittömästi. Hän haisteli Zakazin tuulia. Havumetsän raikas tuoksu erottui vain haileasti sisällissodan saarelle tuoman tunkkaisuuden alta. Kaksikon edetessä syvemmälle saareen kävi nopeasti tuskallisen selväksi, miten kaikin puolin epäkunnossa Guardianin synnyinsaaren ilmasto oli. Jäätävä merituuli oli muuttunut suorastaan sekunneissa paahtavaksi puoliaron kuumuudeksi. Pieni oksien ja lehtien yhteenkerääntymä pyöri tuulen mukana Guartsun ja Manun edessä kuin matkustaen heidän kanssaan. Kuivien puiden oksilla raakkui suuria lintuja, jotka seurasivat Makutan ja Skakdin matkaa. Jostain kauempaa kuului kuolonpeipon sirkutusta. Se oli nimensä veroista.
Vähitellen puisten pikkutalojen määrä alkoi kasvaa ja pian makuta ja skakdi kävelivät keskellä jotain, jota kykeni melkein kutsumaan kyläksi. Kahden tolpan päistä ketjuilla roikkuvassa kyltissä luki jotain skakdiksi. Hyvästä kielitaidostaan huolimatta Manu ei kuitenkaan ymmärtänyt lukemaansa. Skakdin kielessä oli jotain perin merkillistä.
"Wekann on paikan nimi", Guardian vastasi vilkaisten Manuun. "Näitä pieniä rannikon kaivoskaupunkeja. Joskus tämä vielä näytti joltain."
Pari skakdia oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta hereillä. Yksi suuri ja lihaksikas skakdi teroitti kirvestään sileällä kivellä hätäisesti kasatun verstaan etupihalla. Toinen laiha ja vanha naisskakdi yritti epätoivoisesti saada ruskeaa kangasta pestyä likaisessa vedessä, jonka pinnalla kellui suuri vaahtomassavuori. Yksi skakdi istui kauppansa etuoven edessä tuprutellen puista piippua ja hieroen teräksistä jalkaproteesiaan merkillinen ilme kasvoillaan. Tämän skakdin vyötäröllä roikkui myös uhkaava zamor-revolveri, mutta kuka tahansa pystyi näkemään, että aseessa ei ollut edes ammuksia.
Jokainen näistä skakdeista vilkaisi kylän läpi kävelevää kaksikkoa nopeasti, mutta ei vaikuttanut kiinnittävän makutaan ja kiikarisilmäiseen skakdiin sen suurempaa huomiota. Yhden pihan porttiin sidottu Mata Nui -lehmä päästi kumisevan "muu"-äännähdyksen.
Kylän keskipisteessä seisoi suuri patsas. Se esitti voitokkaan näköistä skakdia, joka istui vihaisen jättiläistiikerin selässä. Ratkaisevista kohdista patsasta lorisi sen jalustalla olevaan altaaseen erittäin likaista vettä, joka oli kiertänyt samaa rataa arvatenkin jo vuosia.
"Olen varmaan oikeassa, jos arvaan, että nämä eivät voittaneet?" Manu sanoi kysyvänä.
"Mainio päättelykyky", Guardian sanoi lievällä sarkasmilla. "Mutta tiedätkö mikä on surullista?"
Guardian kääntyi kohti Manua ja osoitti vasemmalla kädellään suurta kivipatsasta.
"Olet väärässä", Guartsu sanoi. "Nämä voittivat. Nämä olivat Nektannin puolella. Se jos mikä on surullista."
"Ihan vapaaehtoisesti?"
"Täysin. Tuo patsaskin oli näiden idea. Ja katso, miten Nektannin kannattaminen auttoi näitä."
"Skrarrarrarrarrarr", joku päänsärkyä poteva tavernan edessä makaava skakdi sanoi. Manu luuli tunnistavansa tämän kirosanan ennen kuin huomasi, että siinä olikin yhtäkkiä pari ylimääräistä tavua.
"Ei näemmä paljoa", Manu vastasi. "Älä sano, että hakemamme on täällä."
Guardian pudisti päätään. "Olisikin näin helppoa. Ystäväni luo on tunnin matka."
"Kulkuneuvo voisi auttaa", Makuta Nui sanoi katsellen ympärilleen. "Mutta taidan toivoa liikoja..."
"Niin, niin toivot", Guardian vastasi. "Kerropa, Manu..."
Kaksikko saapui suuren aitauksen eteen. Aitauksen sisällä oli Mata Nui -lehmiä ja Kane Ra -härkiä. Mukana oli myös joitakin suuria nelijalkaisia eläimiä, joita Manu ei tunnistanut.
Guardian hymyili leveästi valkoisella hammasrivillään.
"Koska olet viimeksi ratsastanut?"
* * *
[spoil]Manny kirjoitti pienen pätkän alusta. Löydättekö sauman?
Rannikko häipyi vähitellen näkyvistä ja ikkunasta ulos tuijottava Killjoy käänsi katseensa takaisin sairasosaston seiniin.
Muutama lääkintävahki hääräsi nelikon kimpussa, hoitaen näiden vammoja. Killjoyn rintapanssari oli kokonaan poistettu ja tämän paljas keho oli nyt jälleen siteiden peitossa. Kohta, josta Purifierin miekka oli lävistänyt hänet, vuosi hieman edelleen, mutta Killjoyn onnekseen vanha Feterraa vastaan tullut haava ei ollut auennut.
Kapura lepäsi paareilla Killjoyn vieressä ja Matoro oli jo nukahtanut, kun tämän vammat oli saatu hallintaan. Summerganon saapui sairastuvalle voimistavat juomat käsissään ja antoi yhden sekä Killjoylle, että Kapuralle. Kapura laittoi omansa pöydälle odottamaan parempaa hetkeä. Killjoy avasi kypäränsä ja kittasi juoman yhdellä kulauksella, sulkien kypäränsä heti tämän jälkeen.
Killjoy oli istahtanut lattialle nojaten Kapuran pöytään ja Summerganon istahti nyt tämän viereen, hörppien samalla juomaansa.
"Se oli sen arvoista, olihan?"
Killjoy murahti myöntävästi ja veti tarvikelokerostaan kaksi korttia. Toiseen oli painettu mustan käden muotoinen logo ja toiseen skorpionin hännän varjokuva. Summerganon naulitsi katseensa kortteihin ja nosti sitten katseensa takaisin lasiinsa ja hörppäsi pitkän kulauksen.
Nimda lepäsi nyt huoneessa heidän vieressään. Killjoy oli laittanut kaikki aluksen viisitoista sotilasta vartioimaan sitä. He eivät saisi ottaa riskejä sen kanssa.
Matoron teleskooppisilmä makasi hänen vieressään. Killjoy ei ollut tiennyt sen olevan erillinen osa naamiota.
Killjoyn kypärästä lensi kipinä. Kypärä oli vahingoittunut taistelussa. Vastahakoisesti Killjoy riisui sen ja alkoi tutkimaan sen sisustaa, löytääkseen vian. Kesken puuhailunsa, Killjoy kuitenkin nosti katseensa.
"Miksi me teemme tätä Ganon?"
Summerganon hätkähti Killjoyn äkillisestä kysymyksestä. Hän ei ollut odottanut tätä Killjoylta.
"Kai... koska haluamme puolustaa sitä mikä on meille tärkeää ja heitä, jotka merkitsevät meille. Emme voi antaa voiman, joka haluaa tuhota sen, päästä valloilleen."
"Olet oikeassa, nimenomaan tuota hain. Petin omani jo kerran, en aio antaa sen tapahtua toiste." Killjoy nousi pystyyn ja nosti samalla tyhjän lasinsä pöydälle.
"Miksi sitten kysyit?", Summerganon ihmetteli.
"Ehkä... ehkä me kaikki kaipaamme välillä muistutusta..."
Matoro käännähti paareillaan, hän oli heräämäisillään. Killjoy käveli sairashuoneen ovesta ulos ja huusi ohjeita joillekin Vahkeille ohikulkiessaan. Ovet sulkeutuivat hänen takanaan ja Ganon olisi vaikka voinut vannoa näkevänsä pienen hymynkareen Killjoyn kasvoilla.
"Olenko se vain minä, vai onko Killjoy alkanut pehmetä?", Kapura avasi suunsa täyden hiljaisuuden rikkoen.
Suga nousi pystyyn ja hörppäsi lasinsa tyhjäksi.
"Hän on palannut omiensa joukkoon, hän on siellä minne kuulukin. Ja niin olemme pian mekin..."
Ganon katsoi ikkunasta ulos ja näki nyt vain aavan meren.
He olisivat taas pian Klaanissa. Hyvin pian.
"Kyllä, Killjoy on alkanut pehmetä.", Matoro mainitsi yhtäkkiä.
Hän nosti päätään hieman ylemmäs, katsoen kolmea muuta Klaanilaista. He katsoivat jään toaa, luullen tämän nukkuneen.
Matoro katseli ympärilleen. Hän ei muista koska oli toiminut ilman teleskooppisilmiä.
"... missä olemme?", Matoro kysyi tämän jälkeen.
"Matkalla kotiin, Matoro. Matkalla kotiin.", Killjoy sanoi hieman etäisenä.
Matoro nousee puoli-istuntaan käsiensä varaan ja katselee suurta huonetta. Hän ei näe oikealla silmällään paljoakaan. Se on toinen syy teleskooppisilmän käyttöön.
Tärkeämpi syy on se, että hän haluaa naamioida naamionsa. Se on makutojen vanha koe tehdä naamio, jolla pystyisi hallitsemaan kaikkien mieliä täydellisesti.
Noh, koe ei toiminut täysin, naamiosta ei tullut kyllin voimakas. Tosin sen nykyinen voimatasokin on niin korkealla, että Toalle tuottaa vaikeuksia käyttää sitä. Matoro hankki naamion kauan sitten Veljeskunnalta, ja nämä haluavat kokeensa takaisin.
Matoro mietti menneisyyttään. Kovin moni Toa ei ole kokenut samanlaista elämää kuin hän. Suurin osa Toiasta on elänyt tiiminsä kanssa rauhaisaa elämää matoraneja suojellen.
Suurin osa Matoron tiimistä on kuollut ikuisuus sitten. Hänen saarensa matoranit tapettiin. Sen jälkeen Matoro on yrittänyt epätoivoisesti tehdä maailmasta parempaa paikkaa elää.
Turhaan.
Kaikki ne tarinat "Yhtenäisyydestä, velvollisuudesta, kohtalosta". Mitä Toalle jää niistä, jos tiimiä eikä matoraneja ole.
Kohtaloko vain?
Vai jääkö sitäkään.
Universumi on arvoitus.
***
"Ajattelin että voisimme pysähtyä tuolle saarelle hetkeksi jaloittelemaan.", Killjoy sanoi radioon, katsellessaan ikkunasta alas. Turkoosinsininen, idyllinen meri lainehti vehreän saaren yläpuolella. Paikka näytti idylliseltä.
"Selvä, kapteeni.", kuului vastaus.
Vaalea ilmalaiva alkoi laskeutua kultaiselle hietikolle.
Pari kahu-lintua lenteli sinisellä taivaalla. Aurinko - tai itseasiassa kupolin kattoon kiinnitetyt valokivet, Matoro tiesi, - sädehti kirkkaasti.
Klaanilaiset pystyvät kaikki kävelemään ja ovat saamaansa löylytykseen nähden hyvässä kunnossa. Nelikko päättää viipyä hetken saarella, pitäen kuitenkin vahkit jatkuvasti lähistöllä.
"Mikä paratiisisaari. Olisipa Klaani tälläinen.", Kapura ihasteli.
Matoro käänteli käsissään karttaa, tutkien josko hän löytäisi saaren kartalta.
"Olemme tässä Pohjoisen mantereen kyljessä, lähellä Tren Krom -niemimaata.", Matoro aloitti. "Mutten löydä nimenomaan tätä saarta täältä."
"Tuskin tämä on mikään kannibaalimatoranien hallitsema tulivuorisaari.", Suga sanoi ohimennen.
Käsipuoli Toa potkaisi laiskasti rantahietikolla maannutta kivenmurikkaa. Kivi lensi matalassa kaaressa kauemmas ja vinkaisi. Se ei ollutkaan kivi.
Ämkoo vilkaisi Snowien suuntaan, muttei vaivautunut kuuntelemaan mitä matoraneilla oli asiaa. Ilman Toa tuskin kehtasi edes katsoa yhtäkään matoralaista silmiin, sillä hänhän itse oli ehdottanut avunpyynnön hylkäämistä kun klaanilaiskaksikko aiemmin törmäsi näihin pieniin olentoihin. Ämkoo ei osannut kuvitella, että yksikään näistä matoraneista ajattelisi hänestä mitään kovin hyvää.
"Kuulkaahan, teidän pitäisi varmaan...", aloitti Ämkoon vierelle ilmestynyt vihreää pakari-naamiota kasvoillaan kantava matoran. Ämkoo ei kuunnellut.
Miekka oli poissa. Kuka tahansa muu saattaisi ohittaa tällaisen tilanteen toteamalla, että aseita saa aina uusia, mutta tämän miekan kohdalla asia ei ollut niin. Oli vain Alku ja Ääri.
"Herra, tuo kätenne..."
Näitä miekkoja ei löytynyt jokaisesta asevarastosta. Kahdesta mahtimiekasta toinen oli nyt poissa. Oliko se jäänyt vihollistukikohtaan? Veikö valkoinen olento sen mukanaan? Miten ihmeessä Ämkoo saisi sen ta-
"...vuotaa."
Ämkoo käänsi päänsä pikaisesti tyhjän olkapäänsä puoleen. Kiitos tästä ei kuulunut niinkään matoranin varoittaville sanoille, vaan olkapään alueelta huokuvalle vihlovalle kivulle. Ilman Toa karjaisi ja pudottautui polviensa varaan maahan.
Matoranit eivät jääneet toimettomiksi, vaan useampi näistä juoksi oitis kärsivän Toan luo. Nämä auttoivat Ämkoon pystyyn ja lähtivät miltei väkisin taluttamaan tätä pois rannalta.
"Teidän ei tarvitse auttaa minua", Ämkoo totesi näille vaisusti. Yksi matoran naurahti.
"Ei niin", se aloitti.
"Mutta?", Ämkoo kysyi.
"Teemme sen silti. Kukapa ei auttaisi hädässä kärsivää."
Ämkoo murahti ja vilkaisi puhunutta matorania pisteliäästi. Matoran kuitenkin vastasi eleeseen vain leveällä hymyllä. Ämkoo päätti vastata tähän levittämällä kasvoillensa kivunsekaisen virnistyksen.
Samaan aikaan Snowien edessä avattiin jonkinlaista epämääräistä nyyttiä. Matoranien auttaessa Ämkoota jokunen oli kaivanut esiin Lumiukolle luvatun palkinnon ja nyt matoranit päättivätkin esitellä lahjansa.
"Toivottavasti pidät tästä", Ternok sanoi. "Meillä ei nimittäin ole juuri muuta."
"Ymmärrän", Lumiukko vastasi varovasti nauliten katseensa Ternokin käsissä pyörivään nahkapussukkaan. Ternok työnsi kätensä varovasti pussiin ja kaivoi esiin jotain.
"Oho", Snowie sanoi.
Matoranit eivät olleet vieneet Ämkoota kovin pitkälle, vaan tarjosivat tälle ensiapua erään ikiaikaisen viidakkopuun katveessa. Matoranit tunkivat jopa hieman karuin elein erilaisia voiteita ja viidakosta kaivamiaan aineksia Ämkoon haavaan, saaden aikaan mitä inhottavinta pistelevää kipua.
"Tiedättekös, herra Toa...", pakarikasvoinen matoran aloitti jälleen puheen.
"Ämkoo. Jätä se Toa pois."
"Toa Ämkoo, tämä teidän haavanne on varsin omituista mallia."
"Sanoinhan, että en ole T-"
"Minun silmissäni asiat ovat yleensä sitä miltä ne sattuvat näyttämään. Mutta niin, haavanne. Ette varmaan tahtoisi kuulla mikä siinä hämmästyttää?"
"No?", Ämkoo murahti kiristellen hampaitaan. Pistelevä kipu oli onneksi laantumassa.
Matoran kaivoi esiin pienen peilin ja esitteli haavaa käsipuolelle Toalle sen kautta. Ämkoo tuijotti sitä hämillään.
"Huomaatte varmaan."
"Taidan huomata."
Haavan ympärys oli musta. Väri liikkui sen pinnalla verkkaiseen tahtiin, siirtyili välillä pisaramaisesti kauemmas ja palasi sitten takaisin haavan pariin.
"Vaikuttaa siltä, että osaat parantaa haavasi tiettyyn rajaan saakka ihan itse. Uskallanko kysyä, mikä tämä kyky on?", matoran kysäisi.
"Et", Ämkoo vastasi nopeasti, tarkkaillen yhä haavauman ympärillä erottuvaa mustaa kuviota.
Nelikko jaloitteli kauniilla saarella. He tunsivat olevansa paikassa, jonne mikään paha ei yletä. He tiesivät, että matkaa oli vielä, mutta heillä oli silti se raukea olo, joka tulee aina työn tekemisen jälkeen. Lupa laiskotella. He olivat nyt hiljaa, kukin ajatuksiinsa sulkeutuneina. Xian koettelemukset varjostivat yhä hieman heidän mieltään, mutta he tunsivat myös helpotusta.
Summerganon mietti Killjoyn sanoja ja katsoi Kapuraa, joka oli syventynyt juttelemaan niitä näitä Killjoyn kanssa. Sugasta tuntui, kun vanha tuskainen, mutta seikkailuntäyteinen uni olisi loppumassa uusi uni alkamassa. Kotiinpaluu. Pian se koittaisi.
Matoro lähti kävelemään kauemmas rannasta ajatuksissaan. Tätä saarta ei löytynyt kartasta ja vaikkei saarella mitään erikoista varmaan ollutkaan, sieti sitä hieman tutkia paremman tekemisen puutteessa. He lähtisivät aivan pian, mutta pieni kävelylenkki tekee varmasti terää, ajatteli Summerganon itsekseen ja katseli ulapalle, joka tuntui olevan tänään erittäin kaunis. Hän ei tiennyt miksi, mutta jostain syystä häntä hymyilytti valtavasti.
"Lähdemmekö kohta?", Suga huikkasi melkein naurahtaen.
Snowman pyöritteli lahjaansa käsissään, tyrmistynyt ilme kasvoillaan. Matoralaiskokoinen puolikas sauva, ei sinänsä mitään ihmeellistä. Se oli valmistettu puusta, ja näytti melko vanhalta. Sauvan yläosa oli koristeltu erilaisin helyin, jalometalleja ja lasia. Yksi koriste kuitenkin poikkesi muista, se oli eri sävyinen ja sen pinta tuntui erilaiselta. Snowman tunnisti sen Nimdan siruksi.
”Tiedämme, ettei se ole juuri minkään arvoinen, mutta se merkitsee meille paljon. Lisä-” lahjan antanut matoralainen selitti, mutta tuli pian lumiukon keskeyttämäksi.
”Tuota, kiitos. Tämä... Tämä on oikein hieno. Se....”
Whooooeeeeeeehhh.
Kivun aalto tuntui kulkevan Snowmanin pään läpi. Ei nyt.
Lumiukko tiukensi otettaan sauvasta, ja otti muutaman askelen suuntaan, johon oli nähnyt Ämkoota vietävän. Matoralasilla ei ole aavistustakaan tämän arvokkuudesta, eikä vaarallisuudesta. Minun pitää päästä Ämkoon luo, ei kai hän voi kaukana olla. Ihan tuon mutkan takana...
WHOOOOOOEEEEHHH.
Snowman lysähti polvilleen, ja hänen näkökenttänsä tuntui sumenevan hetki hetkeltä. Ympärille kerääntyvät matoralaiset vain lisäsivät ahdistuksen tunnetta. Kivun pahetessa ja tajunnan sumentuessa lumiukko sai huulilleen muutaman irtosanan.
"Nimda. Ämkoo. Vaara."
Sitten valkoinen hahmo rojahti tajuttomana maahan hölmistyneiden matoralaisten keskelle.
---
Jaahas. Tätäkö taas? Mieleni uuden psyykkisen hyökkäyksen kohteena?
Onpas täällä taas mustaa. Missään ei mitään. Taaskaan. Hiton ahdistavaa. Paitsi että. Liikkuuko tuolla jotain? Ei, sehän onkin vain valoa. Sinne siis.
Hmm, onko tämä ovi? Vai repeämä. Vai mikä. Jos koskisin siihen...
Pieni alus mutaisen joen pohjassa, vuosia sitten
Sekä Snowman että Domek alkoivat turhautua ahtaassa tilassa kykkimiseen. Tilanne ei kuitenkaan lumiukon mielestä suvainnut pintaan nousemista, joten toistaiseksi alus pysyi pohjamudissa. Domek tuijotti vielä hetken pyöreästä ikkunasta ulos, ja kääntyi sitten valkoisen toverinsa puoleen.
"Vihaan tätä. Koko päivä joenpenkassa. Meidän on käytävä toimiin."
"Mutta meidän on mietittävä toimiamme tarkkaan. Tällä kertaa sanat on valittava todella tarkasti..."
"Miten tämän nyt selittäisin... Snowman."
"Niin?"
"Muistatko sen kerran, kun saimme sen matoran-konnan paljastettua vetämällä "hyvä kyttä paha kyttä -rutiinin"?
"Ilman muuta, se oli aika-"
"Tämä ei ole sama asia. Tässä pelkät hoksottimet eivät auta. Tästä emme selviä puhumalla."
Pimeä
Sepäs oli... jotain. Kyllähän minä tuon muistan, olimme Domsun kanssa hänen hattuaan myöten ongelmissa. Mutta kyllä me siitä selvisimme, ei siinä mitääÄÄÄÄÄÄH!
Pimeä huone, vuosia sitten
Ohuet seinät olivat täynnä reikiä, joista siivilöityi tunkkaiseen huoneeseen kirkkaita valonsäteitä. Snowman ja Guardian olivat kumpikin kiinni ruosteisessa, keltaisessa telineentapaisessa. Heidän molempien mustuneisiin rintakehiin oli kiinnitetty kasa johtoja. Huoneessa leijui kitkerä kärähtänyt haju.
Kahden Klaanilaisen edessä tumma hahmo pyöritteli terävän näköistä instrumenttia käsissään. Kiduttamista ammatikseen harjoittava Steltiläinen oli kuitenkin kiusallisessa tilanteessa. Tämmöinen ei käynyt päinsä, mitä pomokin sanoisi?
"En... Aio sanoa... Sitä enää kertaakaan..." Guardian sai suustaan, ja katsahti Snowieen. "Moinen mutkistaa asioita."
"Kenelle? Sinulle?"
"Ihan yleisesti."
"Mitä jos itsAAAAAAAAH!"
Sähkövirta kulki Klaanilaisten läpi, ja molemmat hytkyivät telineissään.
Guardian koetti hieman huvittavan näköisesti pitää vasemman silmänreiän peittävää huivia paikoillaan muljauttelemalla otsansa lihaksia, mutta jatkoi keskusteluaan Snowmanin kanssa.
"Ei minulla ole mitään moista vastaan sääntönä, mutta..." Hän piti pienen tauon ja koetti estää kipua saamasta ylivaltaa. "Mutta sinun niin kutsuttu varustevyö on aivan naurettava ajatus! Änkeä nyt kaikki tavarat niin pieneen tilaan, et sinÄÄÄÄÄÄÄH"
Metsästäjien kiduttajasta tuntui pahalta jo ammatiylpeytensä puolesta. Eivätkö nämä kaksi keskittyisi hetkeksi muuhunkin kuin toisiinsa?
"Et sinä ole mikään pelihahmo. Et saa tungettua kaikkia tavaroita niin pieneen tilaan."
Snowman huohotti, ja sai kerättyä itsensä äskeisen shokin jäljiltä. "Mutta on sinun otettava huomioon, että..."
"Ole nyt hetki hiljaa, niin selitän mikä tuossa on vikana."
Pimeä
Okei, tajuan. Joku pommittaa mieltäni omilla muistoillani. Mutta mitä hän ajaa takaa? En ymmärrä viestiÄÄÄÄÄH!
Pramean laivan sisäosat
Snowmanista tuntui ikävältä, kun hänen suunsa tukittiin haisevalla kankaanpalalla. Ikään kuin siinä ei olisi kylliksi, että hänet oli sidottu käsistä näihin kahteen piippuun. Hänen edessään oleva luihu skakdi räyhäsi sikari suussaan.
"Sinä valkea, hidastempoinen plösö! Eiköhän tuo pidä sinut hetken verran hiljaa. Tämä on suuri voittoni hetki, kerrankin sain sinut, ja nyt kerron kuinka voitin sinut. Kerron suuren suunnitelmani, ja sinä et tajua. Edes tämän kerran, ole hiljaa!
Pimeä
Aivan. Eli siis minun pitää vain... Niin. Aivan.
...
Silloin Snowman kuuli sen. Pimeyden keskeltä.
"Mata Nuin kiitos, luulin ettet koskaan tajua viestiäni ja vaikene. Kuinka luulet kuulevasi mitään, jos olet itse jatkuvasti äänessä?"
Se oli hyvin hiljainen ääni, aivan kuin se olisi tullut matkojen takaa. Se oli myös tuttu ääni.
Eeeppinen taistelu metsän reunassa, järven vieressä
Toa oli järkähtämättömän sitkeä, Mustassa, palavassa haarnsikassaan ja naamio sulaneen ja hajonneena lähestyi heitä.
”Umbra, et sitten ehtinyt olla painamatta?” Surullinen Glatorianking sanoi synkkänä.
”E-ehkä torakka erehtyi”, Umbra yritti takelellen.
Panokset: tyhjä.
Pala nousi Umbran kurkkuun, sinko oli tyhjä.
”Ehkä siinä on virhe, pakko olla virhe!”, Umbra hakkasi singon kojetaulua ja se hajosi.
Sitten hän tähtäsi kohti etenevää tuhoa.
Naks
”Ei laukaise...”, Umbra kohotti singon päänsä yläpuolelle ja paiskasi sen kohti Palavaa toaa.
Toa katsahti hetken sinkoa, sitten hän kohotti kätensä sitä kohti ja se räjähti pirstaleiksi Glatorainkingin anelevien silmien edessä.
”Hyvästi, Umbra tästä olisi tullut mahtava voitto, mutta nyt minä kuolen...”, GK sanoi kyyneliä pidellen, samalaiseen olo tilaan hän oli joutunut kun Abzumo oli leikkinyt hänen päänsäpäällä kirveellä.
Toan ruumis oli ollut raunio, nyt hänen mielensäkkin alkoi muistuttaa sitä.
”GK, lupaan, että onnistumme tässä, luota itseesi, olet toa!”, Umbra huusi sanat sellaisella voimalla, että GK:n onneksi Liekehtivä musta toa katsahti Umbraa kohti.
”Yritä selvitä, kaveri.” ja kyynel vierähti pitkin GK:n Avohkiita.
”Onpas tämäkin olevinaan liikuttavaa.” Musta toa heitti miekan kohti Umbraa ja tämä väisti kauhuissaan miekan viimeisellä hetkellä.
”En olisi odottanutkaan,että olet kömpelö, matoraninkuvatus.”,jos tämän olisi sanonut joku jokseenkin ei selväpäinen Skakdi Umbra olisi toden näköisesti näyttänyt tälle kaapin paikan, mutta nyt tilanne oli täysin erilainen.
”Mitäs pidät jos silvon valkoisen ystäväsi?”, kuului liekehtivän naamion alta.
GK yritti keksiä strategiaa, sillä olisi kiire.
”Umbra, ota tästä.”, GK heitti plasma aseensa Umbralle.
Toa otti miekan selästään ja nosti sen GK pään yläpuolelle, ”Sano hyvästit.”.
Ensimmäisen sanan kuullessaan Umbra painoi liipasimesta ja plasmaa lensi Toan käteen, miekka suli siihen kiinni.
Hämmentynyt toa katsahti Umbran kädessä olevaa asetta.
”Olet säästynyt suurimmilta vahingoilta, anna sinulle pinen lahjan.”
Toa repi Puoliksi irronneen tulisen haarniskan palasen ja heitti sen Umbran kasvoille. Matoran kaatui maahan ja köhi savua.
Umbra otti haarniskan palasen kasvoiltaan.
”Tämä on meidän taistelumme, häivy täältä keskenkasvuinen.”
GK:lla ei ollut suunnitelmaa, mutta jotakin oli yritettävä, ja hän nousi äkillsiesti maasta ja sivalsi toan ase käden irti.
Umbra käytti siitä seuraavaa parkaisua ja tilaisuutta hyväkseen ja ampui GK:n plasmaseella toaa rintakehään.
”Okei, olette johdossa, tapatte minut ja jatkatte pikku piknikkiänne, ei se minua liikuta, minä vain olen.”
”Ja siksi sinut luotiin ihan turhan takia.”
Henkilökohtaiset kysymykset eivät vaikuttaneet tyrannin mielentilaan.
GK sivalsi toisen jalan poikki ja toakaatui maahan.
Umbra laukaisi plasmaa kohti toan rintaa, nestettä alkoi valua ulospäin, vihreää nestettä.
”Antidermistä, se oli suojattu hyvin.”, Umbra sanoi helpottuneena.
”Olisiko vaihteeksi minun vuoroni?”, toa heitti väliin ja löi GK:n jalan poikki.
”Jaa... sekin oli... pelkkää johtosotkua, kiitä onneasi”.
Toa oli liian kiihtynyt huomatakseen vihreän nesteen valuva ulos hänen kehostaan.
Toan katse herpaantui vihreään lätäkköön maassa ja GK sai tilaisuuden iskeä ja sivalti ulos lisää vihreää antidermistä, toa alkoi tuntea sen mielen hajotessa.
”Niin, minä kuolen, mutta varmistan, että te tulette mukaani...”
Toa oli lataamassa energiaansa ja näytti siltä, että hän aikoisi luoda nova-räjähdyksen.
”Ei Mata Nuin nimeen, ei!”, GK huusi ja nousi kiireesti ylös.
”Se tuhoaa, meidät ja suuren osan metsää!”, Umbra kailotti hädissään.
”Umbra, anna ase tänne, jos kuolemme, ei ole syytä syyttää sinua.”
GK laukaisi plasma ammuksen ja se osui tuhoisin seurauksin toan päähän ja tämä kaatui humsiten maahan.
”Onkä hän...”,Umbra sanoi, mutta GK keskeytti, ”En usko.”
Molemmat etenivät varovaisesti kohti savuavaa ja humisevaa toan ruhoa.
Sen silmiin syttyi kiilto.
"Olette voittaneet, oletteko tyytyväisiä?"
”En yllättynytkään tästä.”, GK sanoi jokseenkin voitonriemuisesti.
Toan tajunta oli katoamassa.
Sen silmien loiste hiipui ja ruho kaatui.
Elämä oli kaikonnut.
***
Kesti hetken, että GK sai mekaaniset osat taas paikalleen.
”Voimme kai jatkaa matkaa.”, Hän sanoi helpottuneena, taistelu oli ohi.
"Mennään nyt järvelle, se oli alkuperäinen tarkoituskemme Zyglakit ovat saattaneet jo keksiä jotain korvaamatonta", Umbra sanoi päättäväisenä.
"Hei, odota, tämä jos mikä oli rankkaa...".
Ja kaksikko saapui järven rantaan.
[spoil]Mwahhhaa, se oli siinä, kirjoitin kaiken itse. Luulen, että Umbra sinulla on hyvä mahsollisuus jatkaa tästä.
Tähän ei sitten käytetty R&C, siitä syystä, että olin jo kuluttanut niistä parhaimman, tämä musiiki on Jak 3:sta.[/spoil]
Matoro läveli saaren rantaviivaa pitkin täysin omiin ajatuksiinsa upputuneena. Jokin tässä paikassa kiehtoi häntä. Jokin herätti hänessä muistoja.
Matoro kääntyi kohti trooppista metsää. Hän livahti saniaisten ja herakeke-kukkien joukosta viidakkoon ja vain käveli eteenpäin.
Viimeinkin vapaa.
"...?" Viimenkin olen kotona.
"Kuka puhuu?", Matoro kysyi hölmistyneenä metsän keskellä. Hän kuuli ääniä päässään. Sitten hän tajusi olevansa keskellä metsää.
"Miten olen joutunut tänne?"
Olen tämän saaren hallitsija. Sinun onneton ruumiisi on nyt orjani.
Matoro tajusi tilanteesta van sen, että jokin mielenvoimia omaava olento yritti hallita häntä, ilman että hän pystyi edes suojaamaan mieltään. Makutat lukitsivat minut naamioon. He halusivat, että en ikinä vapaudu.
Hikipisara valuu kanohi Cencordin pintaa. Matoro yritti huutaa, mutta tajusi, ettei pysty hallitsemaan kehoaan kunnolla.
Miten voisit pyristellä mielenvoimiani vastaan? Toit minut saarelleni, täällä minua ei voiteta. Haluan viimeinkin kostaa makutoille vangitsemiseni.
"Anteeksi että utelen... Mutta miten?", Matoro kysyi. Hän ei kontrolloinut enää vartaloaan lainkaan.
"Eijei, tuo on varavirtrepulsori, se syöttää virtaa kypärään vielä senkin jälkeen, kun muu puku on sammuksissa. Tämän avulla se varoittaa minua tuntematomasta liikkeestä, vaikka olisin unessa. Se tuli yllättävän hyödylliseksi venereissullamme..."
Killjoy istui Kapuran kanssa hietikolla kypärä sylissään. Hän oli juottanut johdot takaisin yhteen ja opetti Kapuralle samalla tekniikan alkeita. Killjoy laittoi kypärän takaisin päähänsä ja sen juuressa olevat tapit napsahtivat kaulapanssariin saumattomasti. Killjoy pudisteli päätään ja kokeili sen liikkuvuutta, se toimi taas.
Killjoy päätti jatkaa tarvikkeidensa testausta. Hän nosti ainoan jäljellä olevan miekkansa tai oikeastaan sen kahvan ja painoi nappia. Kokoontaittuva miekan terä nousi pystyyn pala kerrallaan saranoiden avulla.
"Hmm, hieman tummunut, mutta ei muuten pahassa kunnossa."
Killjoyta harmitti miekkansa kohtalo. Hän osaisi kyllä tehdä uuden, mutta tämä kyseinen kadonnut miekka oli se, jonka Niz oli antanut hänelle Metru Nuin paraatissa...
Kapura havahtui yhtäkkiä: "Hei, missäs Matoro muuten on?" Summerganon oli ilmestynyt heidän taakseen: "Mietin aivan samaa, hän oli tässä Äskeeeeenghhh!
Killjoy ja Kapura nousivat salamana seisomaan.
"Se... se on Matoro.. hänen äänensä." Killjoy ja Kapura katsahtivat toisiinsa. Killjoy avasi radioyhteyden alukseen: "Aizen, pystytkö määrittämään Matoron sijainnin, kadotimme hänet?"
"Hetki vain. ... ... Hän on aivan viidakon reunamilla. Teidän kohdastanne luoteessa."
Kolmikko lähti juoksuun, Killjoy kuitenkin kompastui, sillä hänen päässään vihlaisi yllättäen.
"Ois... kaa e is. Ski."
Suga auttoi hänet nopeasti ylös. "Hän koettaa kertoa meille jotain."
Kapura nyökkäsi, sama oli tapahtunut juuri hänellekin: "Puhui jotain maskistaan."
"Tuolla!" Summerganon huusi ja muutkin näkivät sen. Valkomusta hahmo oli polvillaan maassa päätään pidellen.
"Tkaa ois!"
"Matoro, puhu selkeämmin, emme ymmärrä mitä koetat sanoa", Killjoy yritti suostutella, jolloin Matoron suu aukesi puoliväkisin:
"OTTAKAA TÄMÄ HEMMETIN MASKI POIS!"
Salamannopeasti Kapura tarttui Matoron naamioon ja viskasi sen rantahietikolle heidän vierellään. Matoro huohotti päätään pidellen.
"Naamiossani... naamiossani asuu joku.", Matoro selitti nopeasti rantahietikolla istuen.
"... siis mitä?", Suga kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Tämä on kuin huonosta fantasiaelokuvasta.Tuon naamion sisällä asuu joku tai jokin, joka 'vapautui' kun tulimme tälle saarelle.", jään Toa jatkoi.
"Ja se tahtoi Nimdan.", hän sanoi vielä. Paratiisisaari ei tuntunut enää niin paratiisilta.
"Miksi kaikki tuntuu aina kallistuvan näihin pieniin siruihin?", Killjoy puheli, sormeillellen valkoista Nimdan sirua käsissään.
"Ja me emme edes tiedä kunnolla mitä ne ovat.", Kapura lisäsi.
"Lähdetään täältä.", naamioton Matoro ehdotti.
"Kannatan ajatusta.", Suga sanoi. Kolmikko lähti kävelemään rantaviivaa pitkin kohti valkoista ilmalaivaa. Mustavalkoinen toa nappaa naamionsa käteensä ja lähti itsekkin muiden perään.
"Me lähdemme. Moottorit käyntiin, kurssi kohti Klaania. Saimme tästä saaresta tarpeeksi.", Kenraali Killjoy ilmoittaa jämäkästi vahkeille radioitse ja asettuu aluksen oleskelutiloihin muiden kanssa.
Neljä Klaanilaista ovat toipuneet nopeasti, vaikka eivät olekkaan vielä huippukunnossa. Kestäisi kauan ennekuin he olisivat täydellisesti parantuneita.
Matoro näpersi teleskooppisilmälaittensa kanssa.
"Äh, kiinnikkeet ovat murtuneet ja skanneri on rikki. Tämän saa kuntoon vasta Klaanissa.", toa toteaa tylsiintyneenä ja asettaa sydämen muotoisen osan pöydälle.
Muutaman tunnin kuluttua...
Meri
"Kenraali, näemme useita saaria. Tuletteko katsomaan?", radiosta ilmoitettiin. Joy pyöräytti turhautuneena päätään ja astelee aluksen käytäviä pitkin ohjaamoon, jossa kaksi eliittivahkia, Aizen ja Saraji, istuivat. Suuren lasin läpi näkyi vuoristoisia pikkusaaria, ilmeisesti lumen vallassa. Meressä kellui jäävuoria.
"Maasto muuttui aika täydellisesti.", Joy totesi ensin.
"Lämpötila riippuu kupolin valokivien ja valaistavan/lämmitettävän kohteen välisestä etäisyydestä. Olemme nyt Xian ja Pohjoisen Mantereen kupolien taitoskohdassa.", Saraji luennoi metallisella äänellä.
"Selvä. Miksi pyysitte katsomaan?", kenraali kysyi.
Aizen ojensi Killjoylle monimutkaisen näköiset kiikarit ja kehoitti katsomaan tarkempaan.
Joy katsoi laitteen läpi saaria. Hän näki useita moniraajaisia, rumia olentoja.
"Frosteluksia.", toinen eliittivahkeista mainitsi.
"Ne ovat huomanneet meidät. Ensimmäiset ampuivat rhotukoillaan meitä kohti.", se jatkoi.
"Ampukaa ne.", Killjoy antoi yksinkertaisen käskyn.
"Kyllä, ajattelimem tehdä niin, mutta tämä on A-luokan luksusilmalaiva. Ei sota. Tässä ei ole aseistusta."
Kenraali iski kädellään kypäränsä otsaan.
Jotakin osui ilmalaivan kylkeen sihisten.
Kolme muuta Toaa ryntäsivät aluksen sivuikkunoihin, tajuten olevansa Frosteluksia pommituksen kohteena. Nämä älykkätä rahit ovat hyvin reviiritietoisia eivätkä siedä ketään - ei ketään - maillaan.
"Onko tässä aluksessa aseita?", Summer kysyi eräältä vahkilta.
"A-luokan luksusalus. Ei aseita.", tämä vastasi koneäänellä.
"Vahkijoukot: Avatkaa tuli", radiosta komennettiin. Reilu tusina robottia alkoivat ampua aluksen ikkunoista alaviistoon.
"Mitä rhotukoita noilla on?", Kapura kysyi taistelun melskeessä.
"Vähän kaikkia, ja sehän tässä se huono juttu onkin.", Matoro vastaa tulituksen keskellä.
Aluksen pohjaan osunut rhotuka räjäyttää lattiaa irti.
"Tämä alus ei kestä moista menoa!", paikalle syöksynyt Killjoy ilmoitti.
"Moottorit sammuvat!", joku huusi.
"Ah, Myrkkylentäjien rhotuka. Eliminoi kohteen lentokyvyn, oli se sitten biologinen tai mekaaninen taito.", Matoro puheli itsekseen.
"Emme kaipaa biologian luentoa. Keksitään jotain!", Kapura sanoi tulisesti.
"Onko tässä pelastusveneitä? Kelluuko tämä?", Suga kyseli.
"Periaatteessa kyllä, mutta tuo reikä lattiassa.", Joy sanoi, osoittaen isoa reikää.
Troopperi kiipesi vaikeakulkuisilla kallioilla vaivalloisesti ylöspäin. Hän oli lähtenyt Klaanilta tutkimaan saaren pohjoisosia kolme päivää sitten, kun hän tunsi laiskottelevansa vai Klaanilla. Hän oli edennyt monia kymmeniä Kioja Klaanista pohjoiseen, ja saapunut tälle suurelle kallioiden halkomalle alueelle. Maassa kasvoi vain tunturikasvillisuutta; kanervaa, vaivaiskoivuja ja erilaisia varpukasveja. Rahihavaintojakin oli vähäisesti. Taivaalla kaarteli metsästäviä haukkoja.
Noin tunnin päästä Troopperi oli päässyt tämän korkean tunturin huipulle. Taivas oli runsaan pilvipeitteen peitossa, aurinkoa ei näkynyt. Nämä suuret kalliot olivat täynnä halkeamia, joihin varomattomat matkaajat saattoivat pudota. Troopperi tunnusteli sauvalla maata; petollinen kasvusto saattoi peittää tällaisen rotkon suuta. Hän istahti suuren kiven päälle istumaan. Siinä hän katseli ympärilleen. Hän näki idässä korkean lumihuippuisen Mt. Ämkoon kohoavan maanpinnalta, etelässä hän näki alavampia nummia ja metsäisiä seutuja, ja kaukana meren, jonka rannalla Klaanin linnoitus oli. Siinä istuessaan hän unohti varoa, ja alkoi kävellä ympäriinsä. Hän astui varomattomasti pieneen kuoppaan, ja horjahti eteenpäin kohti kalliossa ammottavaa rotkoa. Hän putosi ja jäi roikkumaan pienen pensaan oksasta kuilun ylle. Naps. Oksa katkesi, ja Troopperi putosi syvyyksiin.
"Visokki?" Snowman oli hämillään. Hän oli luullut, että se Avdeksi kutsuttu oli näiden psyykkisten hyökkäysten takana. Ei suinkaan Visokki.
"Minä juuri" hämähäkin ääni vastasi näkymättömistä.
"Sinä... sinäkö minun päässäni olet?"
"En."
"Vaan?"
"Avde on päässäsi. Minä... no, olen hänen kanssaan hieman samankaltaisessa yhteydessä. Hän se sinun mieltäsi riivaa."
"En millään tahtoisi kuulostaa ilkeältä, mutta miksi minä sitten puhun sinulle?"
"Tajusin, että mielesi on taas hyökkäyksen kohteena, ja päätin iskeä väliin. Kerro, koskitko Nimdan sirua?"
Snowmania häiritsi, kun hän ei nähnyt puhujaa, mutta jatkoi silti.
"Tuota, kait minä sitä hipaisin."
"Eli siis sen takia... Aa, tässä on nyt järkeä."
"Tuota... Täh?"
"Nyt ei ole aikaa selittää. Olen täällä varoittamassa sinua."
"Varoittamassa?"
"Avde pääsi sisällä. Hän tietää missä olet, Snowman. Hän tietää missä Nimdan siru on!"
Silloin mustuus väistyi humisten, ja tilalle tuli sademetsä ja auringonvalo. Mutta Snowmanin yllätykseksi hän ei ollut Matoralaisten ympäröimä. Hän näki edessään vain yhden hahmon.
Lumiukko kohottautui ensin istumaan, ja sitten hitaasti seisomaan, koko ajan tarkkaillen hahmoa. Tuntomerkit täsmäsivät. Tuon täytyy olla se Mäksän maintsema miekkamies.
Marionetti osoitti Snowmania miekalla.
Piru vie.
Lumiukko mietti vaihtoehtojaan. Pakeneminen ja piiloutuminen taitavat olla aika lailla poissa laskuista, jos olinpaikkani on tiedossa. Tuo ei näytä varsinaisesti sellaiselta tyypiltä, joka luopuu aikeistaan puhumallakaan. Entäs taistelu? Jos tuo kaveri voitti Mäksän, mitä mahdollisuuksia minulla muka on?
"Valmistaudu."
Valkoisen hahmon ääni karmaisi Snowmania. Se ei kuulostanut luonnolliselta, ja siinä mielessä sopikin hyvin hahmon muuhun olemukseen. Aivan kuin näkymättömät langat olisivat liikutelleet sitä.
"Eh, teillä taitaa nyt olla väärä henkilö, en oikein harrasta tällaisia kaksintaisteluita... Olen enemmänkin semmoi-"
"Valmistaudu."
No hemmetti, ei kai tässä muukaan auta, Snowie tuumi, ja hivutti kättään varustelaukkuunsa. Hän löysi Ämkoon käden alta etsimänsä, ja nosti painetykkinsä esiin.
ShhhhhhklonkPAAUUUM!
Snowman liukui aseensa potkaisun voimasta vähän matkaa taaksepäin, säilyttäen vaivoin tasapainonsa. Muutama puu napsahti poikki, hiekka pöllysi ja kasvillisuus painautui maata vasten paineen alla. Ja Marionetti seisoi hievahtamatta paikallaan.
"Oletkin kova kaveri," Snowman aloitti. "Jonain päivänä sinusta tulee vielä oikea poi-"
Seuraavat sekunnit olivat Snowmanille hyvin epäselvä valkoinen sekamelska, johon liittyi viiltävää kipua, ja lopputulemana hän makasi maassa tuijottaen edessään seisovaa Marinettia tämän miekan vartta pitkin.
"Nimda" se sanoi.
"Hyvähän sieltä miekan kahvapuolelta on puhua, ja.... Onko tuo Mäksän miekka? Sinä senkin-"
"Nimda."
Marionetti liikutti miekan terää Lumiukon kasvoja kohti. Snowman vilkaisi syrjäsilmällä vieressään maassa lojuvaa keppiä.
Se riitti Marionetille, joka yhä miekalla maassa lojuvaa Snowmania osoittaen asteli luonnottamasti sauvanpuolikkaan luo. Valkoinen hahmo kumartui, aivan kuin sen ruumista olisi lähtenyt naru, jota olisi nyt löysennetty. Se nappasi kepin käteensä, ja katosi viidakon siimekseen.
Snowman nousi seisomaan, ja ihmetteli. Se... Sekö antaa minun jäädä henkiin? Mutta miksi? Mitä se merkitsee?
Vesi näytti ensin pysyvän pohjassa ammottavan reiän tuntumassa, mutta juuri, kun tiimi oli huokaisemassa helpotuksessa, alkoi se levitä ja vedenpinta alkoi nousta suurella tahdilla.
Samalla sekunnilla sekä Killjoy, että tilassa olleet vahkit saivat sätkyn ja tarttuivat lähimpiin katossa oleviin putkiin ja jäivät roikkumaan niistä. Matoro, Summerganon ja Kapura olivat ainoat lattialla nyt seisovat ja ennen kuin ehtivät avata suutaan tästä merkillisestä käänteestä, ovi aukesi ja ohjaamoon syöksyi vahki, joka astui märälle lattialle ja pudotti samalla merkilliset kiekot, joita kantoi.
Vahki ei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun vesi ylsi tätä jo polvitaipeisiin ja se alkoi kipinöimään.
"Ei, ei, tämä eighrzzzzz..."
Vahkin kipinäsuihku levisi jalkaa pitkin vartaloon ja oikosulku sai koko sen koneiston räiskähtämään kirkkaasti. Tämän jälkeen vahki rysähti lattialle eikä enää liikkunut, upoten samalla veteen.
Killjoy roikkui nyt katosta entistä tiukemmin ja avasi radioyhteytensä kaikkiin aluksen vahkeihin.
"Varoitus, alus uppoaa ja täytyy parhaillaan vedellä. Lentokykyiset yksiköt, tehkää kattoon reikiä ja auttakaa kaikki yksiköt ja varusteet turvaan, ennen kuin vesi peittää koko aluksen!"
Kapura ei selkeästikään ollut tilanteeseen tyytyväinen ja hänkin tarttui katon paneeleihin ja siirsi katseensa Killjoyyn.
"Sinunkaan pukusi ei varmaan pidä vedestä?"
"Sanotaan, että tämä on kastunut jo kerran. Järjestelmät jouduttiin sammuttamaan sen jälkeen neljäksi tunniksi, jotta vesi valuu pois. Jätän tällä kertaa väliin."
Matoro ja Summerganon astuivat lähemmäksi reikää. "Vesi ei ole meille ongelma, tapaammeko pinnalla?"
Killjoy nyökkäsi ja antoi Aizenille merkin. Tämä latasi kätensä pumpputoimintoisen räjähdepatterin ja amui kattoon valtavan reiän. Vesi ulottui Matoroa ja Sugaa jo vyötäisille.
"Tavataan saarella."
Hahmot katosivat näkyvistä ja Killjoy siirsi huomionsa katon reikään: "Vähempikin olisi riittänyt Aizen." Aizen virnisti ja tarttui Sarajiin, käynnistäen samalla rakettimoottorinsa, samanlaiset, kuin Killjoylla.
Killjoy ja Kapura tekivät saman tempun ja Killjoykin liihotti matkustajansa kanssa reiän yläpuolelle.
"Odottakaa siinä, haemme teidät pian", Killjoy huikkasi ja liihotti taivaalle. Siellä heitä ei odottanut paljoakaan parempaa, sillä Rhotukoita vilisi ympäriinsä ja Killjoy joutui tekemään täyden päivätyön väistelläkseen niitä. Killjoy ja Aizen ainoina lentokykyisinä ohittivat vedessä uivat Matoron ja Summerganonin ja kiidättivät lastilaisensa pienen muurimaisen kiviröykkiön luokse, jonne aluksen kolme jäljelläollutta lentokykyistä pioneeria olivat jokainen tuonut yhden vahkin mukanaan.
Killjoy ja Aizen lasteineen laskeutuivat, samalla heidän luokseen ja painautuivat selkä kiveä vasten, suojautuen jatkuvalta tulitukselta. Ganon ja Matoro nousivat maihin, Matoro tiukasti teleskooppisilmäänsä puristaen. Tämän maski oli nyt jo takaisin hänen päässään.
Killjoy käänsi katseensa kohti uppoavaa ilmalaivaa. Se oli jo miltei kokonaan uponnut, mitään ei ollut enää pelastettavissa. Killjoyn radiosta kuului vain rätinää ja sekalaisia avunhuutoja.
Killjoy iski raivoissaan nyrkillään kiveen. He olivat juuri menettäneen kymmenen sotilasta, useita työskentelijöitä ja kommunikaattoreita plus lääkitsijät.
Nelikon lisäksi heillä oli nyt Aizen ja Saraji, plus kolme lentokykyistä kevyesti aseistettua pioneeria, sotilas, lääkitsijä ja yksi aseistamaton työntekijä...
vastassa kymmenittäin otuksia, joista Killjoy ei ollut ennen tätä päivää kuullutkaan.
Matoro käänsi katseensa epätoivon partaalla roikkuvaan Killjoyyn:
Pölyisien, tuhoutuneiden rakennuksien ja muiden raunioiden seassa Matoralaiset ja monet muutkin Linnoituksen asukkaat yrittivät rakentaa Linnoitusta entiseen veroonsa. Useat työläiset, jotka olivat vasta puoliviikkoa sitten porvareita tai naamion takojia ovat nyt mukana auttamassa muita korjaustöissä. Aurinkojen paisteen alla olo on hyvin tukala, mutta he eivät antaneet tämän lannistavan heitä.
Työläiset olivat jo unohtaneet surunsa tai hautoivat sen ja keskittyivät sen sijaan korjaustyöhönsä.
Domek käveli kaupungin keskellä. Ilman hattua häntä oli vaikea erottaa joukosta, ellei hän olisi ollut Toa ja siten kaikkia Matoralaisia korkeampi, huivista puhumattakaan.
Valon Toa käveli, tai pikemminkin steppaili tien keskellä. Matoralaiset olivat liian työntäytteisiä huomatakseen Toan oudon kävelytavan ja vaikka he olisivat huomanneet, he eivät kunnioituksen ja pelon vuoksi panisi tätä merkiksi.
Eksoottisesta kävelytavasta huolimatta Domekilla itse oli erittäin kankea ja vaivautunut olo. Hän yritti pitää henkensä korkeanaja olla ajattelematta asiasta, mutta myöhemmin luovutti ja alkoi kävelemään taas normaalisti. Valon Toalla oli vaikeaa pitää henkensä ylhäällä.
Käveltyään tovin Toa istui tien reunassa olevaan penkkiin. Hän ei tietänyt miksi. Domek ajatteli hetken, että voisi auttaa Matoralaisia töissä, mutta aavisti näiden vain ilmoittavan etteivät he tarvitse apua.
Valon Toa alkoi vähitellen katoamaan omiin ajatuksiinsa, eikä enään huomannut mitä ympärillä tapahtui.
"Moi Domek!"
Ääni kuului Domekin korvissa. Hän kääntyi äänen suuntaan ja näki kahden Toan seisomassa hänen vieressä.
"Kas, ehtoota Takama", Domek tervehti punamustaa Hau-naamiota kantavaa Toaa, "Ehtoota myös sinulle, Bokrujuh", hän sanoi myös Takaman vieressä olevaan valkosiniseen nais-Toaan.
"Terve", nais-Toa vastasi lakonisesti.
"Teitäkin näkee jossain vaiheessa, missä loput ryhmästänne?", Domek kysyi.
"Olimme suorittamassa tehtävää Samen käskystä Nesdrian saarella", Takama sanoi, "Aika hyvin meni.".
"... Niinpä niin. Kiitos hänen, tehtävä epäonnistui rojaalisesti", Bokrujuh iski kiivaasti.
"Hei, ei se minun syy ollut. Mistä minä olisin tiennyt, että se patsas oli niin hauras?", Takama puolusteli.
"Miksi sitten koskit siihen, idiootti? Olisit voinut sattutaa itsesi", Bokrujuh hiljeni hetken, "... siis... Siis ei sillä, että välittäisin."
Domek väänsi päänsä kaiteen yli. Hän ja Same ja mahdollisesti pari muutakin Klaanilaista olivat ainoita jotka näkivät mitä heidän välillään tapahtuu, vaikka pari ei itse huomaa sitä. Domekia sekä huvitti että ällötti tämä ja irvisti hieman asialle.
"Ette siis olleet paikalla kun Metalliotukset hyökkäsivät?", Domek aloitti keskustelun uudelleen.
"Ei, palasimme tänne vasta äskettäin", Bokrujuh vastasi paljon monotonisemmin, kuten hänen tapanaan on keskustellessaan muiden kuin Takaman tai ryhmäläistensä kanssa, "Teillä ei mennyt oikein hyvin huomattavasti".
"Ei, ei oikein", Domek lausi paljon masentavasti.
"Hemmetti, jos minä olisin paikalla, tämä ei olisi tapahtunut", Takama sanoi ja löi kätensä yhteen, "Voisin antaa opetuksen sille joka on vastuussa itse."
Domek nosti päätään penkin reunalta.
"Mikset sitten mene ja etsi se vastuussa oleva?", Bokrujuh heitti.
"Mutta minulla ei ole johtolankaa jolla voisin tietää missä hän olisi", Takama vastasi.
"Olet toivoton", Bokrujuh huokaisi.
Domek nousi seisomaan penkistään ja kävelemään takaisin päin.
"Hei, minne sinä lähdet?", Takama kysyi perässä.
"Tekemään sitä, mitä minun kuuluu tehdä", Domek vastasi.
Tuntematon sijainti
"Raportti: Projekti onnistunut. Koekappale on assimiloitu."
"Hienoa työtä. Entä... tuontitavaramme?"
"Vastaus: He ovat saapumassa."
"Onko tutkimusryhmä saanut mitään uutta?"
"Vastaus: Ei."
"Hienoa. Mene vartioimaan Kammiota, mehän emme saa antaa tärkeiden raaka-aineiden mennä hukkaan."
"Vastaus: Tottelen. Me aina tottelemme. Kunnes kaikki on Puhdisttettu ja kaikki on Yhtä."
"Frosteluksista on hyvin vähän tutkimustietoa. Väitän tuntevani rahit hyvin, mutta noista otuksista tiedän vain sen, että ne ovat agressiivisia ja Toaa vahvempia.", Matoro selitti nopeasti, silmäillen saarelle uivia raheja.
"Mikähän niihin tehoaisi?", Killjoy kysyi nopeasti.
"Testataan. Veikkaisin että vesirahit eivät tykkää tulesta.", Kapura ilmoitti nopeasti, kutsui elementtivoimiaan ja sai miekkansa hehkumaan.
"Voimme pelata taistelulla vain aikaa.", Saraji mainitsi sivuun.
"Tiedän. Pelaamme aikaa, mietimme pakokeinoa. Ovatkohan nuo tarpeeksi älykkäitä alkeellisten veneiden tekoon?", Joy sanoi.
"Ei, mutta ne purjehtivat jäävuorilla.", Matoro kertoi.
"Idea.", Suga sanoi.
"Koittakaa hidastaa Frosteluksia, minä ja Matoro yritämme murksta ne jäävuorilla."
"Tuo vaatii melkoisesti elementtivoimia, mutta se voisi toimia.", toinen Jään Toa lausui. Hän sulki silmänsä ja alkoi keskittyä elementtivoimiinsa.
Aseistetut vahkit, Joy ja Kapura alkoivat tulittaa kohti olentoja. Osa niistä vain jatkoi eteenpäin juoksua toisten jäädessä rannalle lataamaan Rhotukoitaan.
Summerganonin ja Matoron käyttäessä yhtä aikaa jäävoimiaan, valtava jäävuori ulapalla alkoi liikkua. Toat käyttivät jään manipuloinnin voimiaan ja alkoivat liikuttaa massiivista järkälettä kohti rantaa, kohti raheja.
Rhotuka-pyörittimiä alkoi lennellä taas ilmassa. Niissä oli kaikissa erilaisia voimia, mutta kukaan Klaanilaisista ei erityisemmin halunnut kokeilla mitä niiden kohteeksi joutuneelle tapahtuisi.
Kuusikätisiä raheja alkoi lähestyä yhä enemmän paksussa lumihangessa. Tällöin massiivinen jäävuori iskeytyi kallioisen saaren rantaan, murskaten useita raheja ja lennättäen jäälohkareita pitkälle Frosteluksien riveihin. Saaren ranta peittyi olentojen karjuntaan ja jäänlohkareiden ryminään.
"Suunnitelma toimii!", Killjoy huusi tulittaessaan rannalle. Molemmat Jään Toat olivat istumassa lumessa, leväten hetken edellisestä voimankoetuksesta.
"Mitäs nyt?", Kapura kysyi.
"Öh. Minulla ei ole mitään havaintoa miten jatkamme. Tutkitaan saarta?", Killjoy vastasi.
Silloin paksun lumipeitteen alta syöksyi useita kuusikätisiä raheja. Frostelusten useat terävät kädet hyökkäsivät Klaanilaisten kimppuun, jotka yrittivät parhaansa mukaan puolustautua.
Matoro veti välittömästi meikkansa esiin ja torjui sinisen sävyisen rahin käden iskun. Seuraava iskeytyi häntä olkapanssariin, kaataen toan. Summerganon nousi hangesta nopeasti ja huitaisi valtavalla miekallaan olentoa. Rahi karjaisi menettäessään yhden käden, mutta tämän viiden muun käden isku kaatoi valkoisen toan maahan.
Frostelus syöksyi kahden eliittivahkin kimppuun. Sarajin nopeat miekaniskut torjuivat toistuvia hyökkäyksiä, mutta rhotuka-isku lähietäisyydeltä sai vahkin sivuun. Nopea sivallus katkaisi Aizenin käden. Vahki nosti suuren tykkinsä toiseen käteen, saaden iskun vartaloonsa. Hän laukaisi aseen, räjäyttäen rahin lähietäisyydeltä kappaleiksi. Silloin toisen rahin piikikäs hakkumainen käsi iskeytyi Aizenin selkään, lävistäen vartalon. Asetta vedettiin nopeasti ylöspäin, jolloin se repi vahkin rinnan auki ja siitä eteenpäin murkasi pään. Villisti kipinöivä ruho kaatui lumiseen maahan.
Silloin Killjoyn suuri haarniska syöksyi frostelusta päin. Nopea sivallus irroitti olennon käden ja tykinlaukaus vartaloon kaatoi olennon kitumaan lumeen. Killjoy murskasi punaisella metallinyrkillään rahin pään.
"Tämä on ystäväni taposta!", hän karjui raivokkaasti.
Rahipedot pysähtyivät kuin seinään ja katsoivat, kuinka heidän lajitoverinsa pää rusentui Kenraali Killjoyn nyrkin alle. Killjoy kääntyi ja rahit saivat häneltä vain myrkyllisen katseen. Killjoy lähestyi raheja hitaasti, mutta uhkaavasti. Killjoy huitaisi etummaisen rahin kevyesti sivuun ja se ei siitä enää noussut, mutta jäljelle jääneet luikkivat kauas pois minkä jaloistaan pääsivät.
Summerganon ja Matoro olivat molemmat maassa, mutta nuo kuusijalkaiset ja vahvat rahit eivät silti saaneet toia hengiltä, sillä maatessaankin he pitivät puolensa miekoin. Matoro laukaisi aiemman voimankoetuksen vuoksi melko heikon jääsäteen, tosin vain hidasteeksi tarkoitetunkin päällekarkaavaa rahia kohti ja säteen pysäyttäessä sen etenemisen hetkeksi ehti Summerganon sivaltaa pedolle ammottavan aukon kylkeen. Muutama rahi katseli hieman kauempaa, mutta nähtyään miten heidän toverinsa rusennettiin Killjoyn käsittelyssä, jättivät pedot toat rauhaan. Hieman sivummalla Kapura selätti tiukan taistelun päätteeksi jokusen pedon muutaman vahkin avustuksella.
"Toivottavasti emme kohtaa lisää yllätyksiä.", Matoro sanoi synkästi. Kapura tuli Matoron ja Sugan luokse ja yhdessä nämä kolme katsoivat Kenraalia, joka oli jälleen kokenut menetyksen. Tai oikeastaan he kaikki olivat. Lumen ja jään keskellä elossa selvinneet sankarit kokoontuivat yhteen ja hiljentyivät hetkeksi kaatuneita muistaen.
Ilmalaiva makasi nyt meressä ja Killjoy, Matoro, Suga ja Kapura olivat vahkien kanssa jääsaarelle haaksirikkoutuneena. Tilanne oli synkkä, mutta he pitivät yhä mielensä virkeänä ja järjen terävänä. Killjoy astui päättäväisesti askeleen eteenpäin ja niin tekivät muutkin. Killjoyn porukka ei horjunut, vieläkään. Menetykset painoivat kaikkia raskaasti, eikä vähiten Kenraali Killjoyta, mutta yhdessä he kaikki kävelivät yhä pidemmälle tällä jäisellä saarella.
"Tämä ei ollut vielä tässä", Suga toteaa hiljaa ja Killjoy kääntyy tovereidensa puoleen. "Ei tosiaan. Kärsimyksissä on käsittelemistä, mutta tästä me jatkamme ja pääsemme Klaanin rannoille ja mitä kohtaammekaan, me selviämme".
Jos väsymys jotakuta painoi, ei sitä nyt huomannut, sillä suruissaan, tänä synkkänä hetkenä he talsivat kaikki sisukkaasti lumen ja jään keskellä, Frosteluksian saarella.
"Pääsemme kotiin". Se oli kaikkien yhteinen ajatus.
Summerganon istui valtavan jäästä muodostuneen jyrkänteen reunalla tuijottaen kohti taivaanrantaa. Vahkit olivat järjestäytyneet Matoron ja Kapuran kanssa kertaamaan tilannetta. Killjoy istui sivummalla lohkareen päällä, koettaen epätoivoisesti sulattaa Aizenin piirejä yhteen. Hän ei ollut sanonut sanaakaan taistelun jälkeen.
Saraji irtautui Vahkien joukosta ja veti kaapuaan tiukasti ympärilleen. Hän istui Ganonin viereen ja hetken ajan kaksikko istui täysin hiljaa. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Ganon aloitti keskustelun:
"Olen pahoillani ystäväsi puolesta."
Saraji ei vastannut, mutta Ganon tiesi Sarajin miettivän kuumeisesti viimeisimpiä tapahtumia.
"En tiedä mitä hänelle on tapahtunut... hän on aivan erilainen kuin silloin."
Summerganon näytti hieman apealta ja nyökkäsi: "Niin, hän on... kokenut paljon hiljattain. Olen tosin aina tuntenut tämän Killjoyn. Hän on aina ollut yksinäinen susi, mutta tämä taitaa olla jo hänellekin liikaa."
"Vuosia lähtönsä jälkeen... luulimme, että hän olisi kuollut, luulimme pitkään ja sitten... sitten hän vain ilmestyy. Murjottuna, palaneena, varustettuna laitteistolla jota ei pitänyt olla enää olemassa."
"Lähtönsä?", Summerganon kiinnostui.
"Hän ei ole kertonut vai? Ette tiedä hänen tarinaansa?" Summerganon pudisti päätään ja otti asennon, joka kertoi Sarajille valottaa asioita.
Se ilta oli sateinen. Sodan loppua juhlittiin ympäri Metru Nuita. Kierrokseni päättyi odottamattomalla tavalla. Komentaja Niz tuli ulkoa vaikka hänen olisi pitänyt olla toipumassa edellisestä taistelustaan. Vaikka hän oli likomärkä ulkona pauhaavasta sateesta, kyyneleiden norot erottuivat selkeästi hänen naamionsa pinnalla.
Kenraali oli poissa. Hän oli hyvästellyt Komentajan hetkeä aikaisemmin pihalla ja hävinnyt tämän jälkeen tuhka tuuleen. Komentaja ei koskaan suostunut kertomaan Kenraalin lähdön syytä ja Mustan Käden joukot jäivät yhtä tukipilaria vaille. Sen päivän jälkeen Komentaja ei enää koskaan hymyillyt.
Kaikki ne muistot joita tuo kaksikko oli kokenut katosivat hetkessä. Se vaikutti välittömästi työilmapiiriimme. Koetimme olla vahvoja, hymyilimme väkisin joka päivä. Koetimme piristää Komentajaa, mutta turhaan. Hän oli jo menettänyt toivonsa.
Komentaja masentui pian tämän jälkeen. Jokainen taistelu päättyi hänen kannaltaan entistä huonommin. Lopulta hänen vammansa olivat niin pahat, että hänet vedettiin pois rintamalta. Hän istui yksinäiset tunnit huoneessaan, rakentaen laitteita joista kukaan ei ottanut selkoa.
Muutamaa viikkoa myöhemmin saimme tiedon Kenraalin siirtyneen Xialle. Hän oli pettänyt meidät, siirtynyt riveihin joita vastaan oli vannoutunut taistelevansa. Niz ei uskonut tätä, kieltäytyi kuulemasta mitään häneen viittaavaa. Johtoporras lähetti pienen tutkimusryhmän Xialle ja perustimme sinne pienen tutkimuskeskuksen maan alle. Kenraali oli kuitenkin jo ehtinyt kadota ja jäljet hänestä katosivat lopullisesti.
Vuosia me jatkoimme toimintaamme. Uusia Kenraaleja tuli, mutta heistä jokainen kaatui Metsästäjien uudelleen kasvaneen aktiivisuuden takia. Moni tärkeä kaatui, moraalimme oli murrettu ja oli vain ajan kysymys kuinka kauan kestäisimme menetystemme keskellä. Ja sitten koitti päivä, jota olimme pelänneet. Dume kääntyi meitä vastaan. Metru Nuin johtaja päätti sulkea meidät. Emme suostuneet ja illalla Metsästäjiä tunkeutui tiloihimme, surmaten jokaisen. Niz tuli väliin, kun olimme saattamassa johtajaamme pois. Veimme hänet Xialle, viimeiseen paikkaan josta meitä osattaisiin etsiä. Komentaja Niz kuoli taistelussa urhoollisesti...
Saimme pian viestin, että Metru Nuin Vahkit olivat muuttaneet lojaaliuden kohdettaan, Dume nyt yksin vastasi heidän toiminnastaan. Me olimme ainoat, ainoat niiden tuhannen kadonneen yksikön lisäksi, jota poistuivat rekisteristämme Kenraalin katoamisen yhteydessä...
Hän petti meidät, mutta hän palasi... Hän haluaa korvata virheensä...
Summerganon nojasi nyt käteensä. Hän oli sulkenut silmänsä tarinan ajaksi, mutta avasi ne taas nyt.
"Killjoy siis... jätti kaiken sen, kaiken hänelle tärkeän... miksi?"
Saraji pudisti päätään: "Vain hän itse tietää. Hän katuu, minä näen sen. Niz oli hänelle syy taistella, syy työskennellä ja lisäksi intohimo saada aikaan hyvää. Tuo ei ole se Kenraali, jonka tunsin. Hän ei koskaan satuttanut eläintä, ei koskaan korottanut ääntään, ei janonnut kostoa... Jotain tapahtui hänelle."
Killjoy oli noussut pystyyn etäämmällä. Hän oli luovuttanut ystävänsä korjausyrityksissä ja laski tämän palaset veteen ja jäi seisomaan laskupaikalle. Hänen rintapanssarinsa puuttui kokonaan, koko haarniska oli halkeamilla eikä hän sanonut mitään.
Saraji loi vielä yhden merkitsevän katseen Ganoniin.
"Meidän kaltaisiamme ei ole paljoa."
Ganon ei selkeästikään ymmärtänyt mitä Saraji tarkoitti, jolloin hän tiputti kaapunsa, tarttui rintakehäänsä ja väänsi sen auki, paljastaen hehkuvan kiven sisällään.
"Heitä oli kaksitoista... Kaksitoista olentoa, joille tällainen kivi oli antanut elämän. Yksi on jäljellä..."
Saraji sulki kehonsa, puki viittansa ja istui taas Ganonin viereen. Hiljaisuus vallitsi jälleen, eikä kumpikaan enää puhunut sanaakaan.
Pitkä makuta käveli hiljaa harmaan, metallisen rakennuksen käytävillä. Hän oli tämän trooppisen saaren ainut asukki, hänen luomiensa rahien lisäksi. Niitä ei ollut paljoa.
Olento astui hämärään saliin. Sen sisustusta dominoi pyöreä, puolipallomainen pöytä huoneen keskellä sekä huoneen seinää kiertävät pöydät. Valkoisen sävyinen makuta astui kemikaaliensa ääreen. Pöydällä makasi hopeinen naamionalku ja useita kanoka-kiekkoja. Lattialla on useita rikkinäisiä tai epämuodostuneita naamioita.
Makuta Itroz, tai pilkkakirveiden suissa "naamiontakoja", oli täysin omistautunut unelmalleen. Aseelle, joka murskaisi jokaisen vihollisen hetkessä. Hienostuneelle aseelle joka ei jättäisi jälkiä.
Mielen voimalla tappavalle aseelle.
Kaikki oli alkanut siitä, kun tämä makuta näki legendaarisen 'Nimdan' käytössä. Se oli täydellinen ase, hän ajatteli. Sen jälkeen Itroz kulutti elämänsä täydellisen, mielensisäisen aseen valmistukseen.
Makuta epäonnistui kerta toisensa jälkeen. Aseet olivat joko liian vaarallisia, tehottomia tai muuten vain toimimattomia. Muut makutat alkoivat kyllästyä Itroziin joten tämä muutti tälle kaukaiselle viidakkosaarelle toteuttamaan unelmaansa. Hän näyttäisi muille vielä.
Itroz nosti hetken työskentelyn jälkeen pöydältä naamion. Hopea, pyöreä naamio vain muutamilla yksityiskohdilla. Tärkeintä siinä on sen voima. Mieli.
Jos kaikki olisi tällä kertaa sujunut täydellisesti, Itroz olisi saavuttanut unelmansa. Hän asetti kanohin oman Trynansa päälle ja tavoitteli sen voimaa.
"Iltaa."
"Teridax on kyllässssstynyt odottamaan. Epäonnisssstut jatkuvasssssti.", synkkä ääni sanoi tiedemiehen takaa. Tämä kääntyi ympäri ja kohtasi katseellaan violetin, pitkän hahmon. Se kantoi kanohi Avsaa ja piti käsissään ikävän näköistä viikatetta.
"Tiedätkö miten käy makutoille, jotka eivät tottele Veljeskunnan määräyksiä?", toinen, huomattavasti lyhyempi makuta sanoi.
Itroz aavisteli pahinta. Abzumo ja Gorast, veljeskunnan tehoteloittajat.
"Teridax sssssanoi että hoitelissssssimme sinut. Tehottomissssssta makutoisssssta ei ole hyötyä. Muissssstatko miten Sssspiriahille kävi?", Abzumo lausui vertahyytävästi.
Jääsaari, jyrkänne
Myöhemmin Matoro löysi myöhemmin kanohi Cencordin Destralilta. Tämä naamio riippui tapettujen makutojen seinällä linnoituksessa. Nämä olennot eivät olleet uskoneet toveriinsa eivätkä koskaan testanneet naamiota. Istroz oli onnistunut viimeisellä kokeellaan luomaan toimivan mielen naamion. Joskin sen käyttö vaati valtavasti voimia, että se ei olisi koskaan ollut täydellinen ase.
Matoro tuijotti horisonttiin. Kylmä meri aaltoili silmänkantamattomissa. Kaikialla oli vain merta. Frostelukset olivat paenneet saaren sisäosiin. Koko joukko oli kuitenkin Nimdan ja avainkortin kanssa jumissa tällä saarella.
Jään Toa otti teleskooppisilmät esiin ja asettaa sen oikealle silmälleen. Hän mittailee merta kallioilta kiikarillaan.
"Hei! Laiva!", hän hihkaisi yhtäkkiä.
"Mitä?", Kapura huusi vähän matkan päästä, muiden vahkien luota.
"Tuolla menee laiva. Mikä sattuma!", Matoro riemuitsi ja viittelöi.
"Ei tuo toimi.", jonkin verran piristynyt Killjoy sanoi, nosti Aizenin tykin taivasta kohden ja ampui.
Ne olivat sekä kunnianlaukaukset vainajalle että merkki laivalle.
Snowie makasi hämmennyksen ja hölmistyksen vallassa maassa, tajuamatta nousta pystyyn. Lumiukon utuinen mielentila hälveni kuitenkin nopeasti Ämkoon juostessa tämän tykö.
"Snowie, mitä hemmettiä?"
"En minä tiedä!"
"Matoranit sanoivat, että se..!!"
"Se!!"
"Oliko se tääl-"
"Se vei sirun!" "SIRUN?"
"SE OLI NÄILLÄ MATORANEILLA."
"KOKO AJAN?"
"KOKO AJAN!"
"..."
Paikalle alkoi tulvia taas matoraneja suunnasta, josta Ämkoo oli hetki sitten juossut. Nämä katselivat pelonsekaisen hämmennyksen vallassa vihaisena kiehuvaa ilman Toaa ja tämän valkeaa toveria.
"Me emme päästä sitä pakoon", Ämko totesi tuimaan sävyyn. "Mihin suuntaan se meni?"
"Mitä aiot tehdä? Sehän vei sinulta käden, et mitenkään voi..."
"MIHIN SUUNTAAN SE MENI?"
"EN MINÄ TIEDÄ."
Ämkoo karjaisi turhautuneena ja kääntyi katsomaan paikalle saapuneita matoraneja. Nämä pudistivat pieniä päitään anteeksipyytävään sävyyn. Ilman Toa murahti, otti tukevan asennon ja sulki silmänsä.
Tuulenpuuska heitti matoranit ja juuri pystyyn nousseen Snowien nurin. Elementaalienergia kuohui hetken aikaa Ämkoon kärsineestä kehosta samalla kun Toan naamio alkoi hehkua.
"Miru!"
Kirkkaanvihreä energia keskittyi Ämkoon jalkojen alle ja Toa lennähti uskomattomalla nopeudella korkealle ilmaan. Snowie katsoi taivaalle nousseen ystävänsä perään, kääntäen katseensa sitten maahan. Siinä saattoi havaita verta.
"Tuollainen ei tee sinulle hyvää", Snowie totesi puoli-itsekseen.
Ämkoo pysähtyi ja tarkkaili maisemaa taivaista käsin. Saarella oli paljon metsää, eikä ylhäältä ollut mitenkään mahdollista havaita siellä liikkuvaa olentoa. Ämkoo kuitenkin yritti kaikkensa, käännellen kiivaasti päätään.
Sitten hän näki sen.
Marionetti ei ollut metsässä. Valkea olento käveli kohti meren rantaviivaa ja astui sitten veteen. Olento ei kuitenkaan osoittanut pienintäkään uppoamisen merkkiä, vaan käveli keveästi veden pintaa pitkin.
Ämkoo lausui muutaman harkitsemattoman kirosanan ja laskeutui.
"Näitkö mitään?", Snowie kysyi varovasti Ämkoon tömähdettyä hietikolle tämän viereen.
"Se pirulainen on merellä. Osaa kävellä vetten päällä."
Snowie mietti.
Ämkoo odotti.
Snowie sai idean.
Ämkoo odotti, että Snowie kertoisi ideansa.
Snowie ampaisi juoksuun.
Ämkoo tuhahti ja lähti harppomaan lumiukon perään.
Ämkoo kiri Snowmanin juuri hiekkarantaan saavuttaessa. Hän juoksi toverinsa rinnalle ja pysähtyi.
"Mitä oikein ajat takaa? Se pakenee kävelemällä vetten päällä, eikä edes tuonne suuntaan!" Ämkoo ihmetteli Snowien toimintaa. "Joten mitä ajat takaa täl..."
Ämkoo katsoi, kun lumiukko kapusi sukellusveneen luukusta sisään.
Aivan, totta kai, hän ajatteli seuratessaan valkoista hahmoa kulkupelin sisään.
Ämkoo ahtautui sukellusveneen ahtaan käytävän tukkivan tapiirin ohi.
"Sinäkin täällä."
"Snörf."
Sitten hän kiiruhti ohjaamoon, ja nojasi molemmilla käsillään Snowien valtaamaan ohjauspenkkiin. Lumiukko painoi paria nappulaa, ja käynnistettyään ensin ikkunanpyyhkimet ja laskettuaan juomatelineen vene painui upoksiin.
"Ikävää jättää Matoralaiset näin hyvästelemättä" Snowie pohti ääneen, mutta ymmärsi kyllä, että nyt oli tulenpalava kiire. Nimda oli jo ollut hänen käsissään, vain tullakseen tuon hyypiön viemäksi. Lumiukko työnsi kaasuvivun niin eteen kuin sai, ja tutki ohjauspöytää, tarkoituksenaan löytää oletettujen aseiden ohjakset.
Hän huomasi ison napin, jossa oli punaisella piirretty kuva, joka näytti aika paljon ohjukselta.
"Toivotaan, ettei se ole hyvä väisämään."
Ämkoo neuvoi suunnan, ja Snowie ohjasti veneen sinne päin. Tapiiri söi alukseen eksyneen kärpäsen.
---
Marionetti käveli kohti taivaanrantaa. Vaikka meren aallot kohosivat paikoin metrien mittaiseksi, kaikkialla valkoisen hahmon ympärillä oli täysin tyyntä. Laskeva aurinko värjäsi veden oranssin ja punaisen väriseksi, luoden lämpimän sävyn myös Marionetin vasempaan puoleen. Se eteni omaa nykivää kulkuaan päättäväisesti suoraan eteenpäin.
Sitten Marionetti otti pari askelta vasempaan väisteän pinnan alta syöksyvät ohjukset.
---
"Mitä pirua?" Snowman huudahti. Hän oli varma, ettei sukellusvenettä voinut vielä nähdä näin kaukaa ja syvältä, ja että potkureista lähtevä äänikin oli aaltojen kohinaan verrattuna suorastaan olematonta. Sitä paitsi ammuin aika hyvin.
Ämkoo tarkkaili Marionetin liikehdintää ohjaamosta löytyneiden kiikareiden lävitse. Valkoinen hahmo oli tosiaan juuri kävyesti väistänyt vaivatta täysin yllätyksenä tulleet torpedot.
"Snowie?"
"Hm?"
"Mitä hemmettiä tapahtui?"
"Ei aavistustakaan. Mistä se muka tiesi, että minä tähtään sitä? Senhän... Eikun."
"Jaa toki minullekin."
"Visokki puhui jotain Avdesta päässäni! Että se tuntee liikkeeni! Silloinhan tuo..."
"Visokki?"
"Pitkä tarina. Mutta... Tuon tyyppi tietää ajatukseni, näkee ennalta kaikki toimeni. En minä voi sitä täältä tiputtaa!"
"Aja sitten lähemmäs."
"Mutta-"
"Lähemmäs. Snowie. Aja. Nyt."
"...se tietää ajatukseni, ja sinulla on vain yksi käsi. Mitä me muka-"
"Snowie!"
"Mennään, mennään."
Lumiukon valkoiset kourat napsauttivat katosta kolme kytkintä eri asentoon, ja laskeutuivat sitten ohjaimien päälle. Sukellusveneen potkurit aloittivat pyörimisensä, ja kuplavanat aloittivat heiluvan kyytinsä kohti pintaa. Kiihdytys sai kaikki kolme veneen matkustajaa heilahtamaan villisti taaksepäin. Sukellusveneen vauhti kasvoi ja potkurit pyörivät yhä nopeammin. Muutama kala ja levänpala vilahti nopeasti ikkunasta jääden kuitenkin kauas taakse. Vanha alus natisi hieman liitoksistaan. Kulkupeli kohosi kohti pintaa ja huristi eteenpäin, kirien koko ajan valkoista takaa-ajettavaansa.
"Snowie."
"Mäksä?"
"Valmistaudu nousemaan pintaan."
Marionetti pysähtyi ja kääntyi ympäri. Se erotti vielä toistaiseksi kaukana siintävän sukellusveneen, joka nousi hetki hetkeltä enemmän pinnan yläpuolelle. Valkoisen olennon kasvoton pää nauliutui lähestyvän aluksen suuntaan.
Ämkoo tuijotti sukellusveneen ikkunasta käsin valkoista vihollistaan. Snowie sen sijaan tapitti Ämkoota, yrittäen parhaansa mukaan ymmärtää mitä vihreä Toa suunnitteli.
"Aiotko sinä todellakin taistella?"
"Pakko", Ämkoo totesi ankeasti. "Vai haluatko tehdä sen puolestani?"
"Mutta eihän sinulla ole edes asetta", Snowie vastusteli, mutta lopetti sitten. Lumiukko ei tahtonut saada tilannetta kuulostamaan enää yhtään toivottomammalta.
Ilman Toa otti muutaman askeleen kauemmas huolestuneesta toveristaan ja teki sitten jotain hyvin outoa. Snowie tuijotti hiljaa kun Ämkoo avasi suunsa, käänsi kasvonsa ylöspäin ja päästi hyvin ikävän äännähdyksen. Ämkoon suusta työntyi esiin jotain.
"Mikä tuo...", Snowie aloitti, mutta näky puhui puolestaan. Ämkoo kiskoi metallisen varren kokonaan ulos sisältään, heilautti sitä ja painoi varressa olevaa pientä nappia. Esine venähti oitis pidemmäksi.
"Selitän tämän sinulle joskus", Mäksä totesi ja yritti virnistää.
"Parasta olisi. Oksensit juuri taistelusauvan", vastasi Snowie.
- - -
Marionetti seisoi yhä hiljaa paikallaan, vaikka sukellusvene oli jo aivan tämän vierellä. Aluksen luukku aukesi ja Ämkoo kapusi hitaasti sen kannelle.
"Terve", Ämkoo totesi kylmästi ja katsahti Marionettia. Ilman Toa havaitsi tutun miekan ja kiristeli hampaitaan.
Sukellusveneen nostattamat laineet tyyntyivät nopeasti Marionetin manipuloidessa näitä telekineettisillä kyvyillään. Ämkoon ennen omistama katana leijaili nukkeolennon selästä tämän käteen.
"Valmistaudu", Marionetin kämmenselässä sijaitseva suu sanoi pakotetulla äänellä. Olento lähti astelemaan veltosti kohti sukellusveneen päällä seisovaa Toaa.
"Valmistaudu itse, piru", Ämkoo vastasi ja osoitti kädellään Marionettia kohti.
Marionetti ei osannut odottaa puhdasta elementti-iskua. Valtaisa tuulenpuuska pyörähti käyntiin olennon ympärillä ja pian tämä huomasi kieppuvansa valtavan vesipatsaan sisällä korkealla yläilmoissa. Ämkoo ohjasi pyörremyrskyä kauemmas sukellusveneestä, hajotti sen ja antoi Marionetin sitten pudota veteen.
Ämkoon yllätykseksi olento todellakin upposi. Hetken päästä se kuitenkin nousi aavemaisesti pintaan, kohottautui seisomaan ja lähti jälleen astelemaan Toaa kohti.
Ämkoo heilautti pitelemäänsä sauvaa ainoalla kädellään. Sen toiseen päähän ilmestyi kolme vihreänä hehkuvaa energiaterää. Tämän jälkeen ilman Toa nostatti uuden puhurin ja syöksyi sen voimin vihollistaan kohti.
- - -
Snowie katseli kaikkea tätä hämmästyneenä aluksen ikkunasta. Miten Ämkoo kontrolloi elementtiään tuolla lailla? Eikö sen pitänyt olla mahdotonta? Mikä tuo ase oikein oli? Selviäisikö Mäksä?
- - -
Ämkoo karjui ja iskeytyi viikatteensa kanssa Marionettia kohti. Valkea nukke ei väistänyt, vaan otti iskun vastaan varastamallaan katanalla. Seurasi nopea viiltosarja, jonka Ämkoo onnistui väistämään hyvin täpärästi keskittämällä elementti-iskun ja kohoamalla sen avulla hetkeksi yläilmoihin.
"Miru!"
Ämkoo leijaili hieman veden yläpuolella ja katseli muutaman metrin päässä seisovaa vihollistaan. Ilman Toa laukaisi usean elementti-iskun sarjan Marionettia kohti ja kiidätti itsensä näiden perään uuteen hyökkäykseen. Marionetti loikkasi ilmaan, pudottautui takaisin veden pinnalle ja ennätti ottamaan viikatteen jälleen vastaan miekallaan.
Ämkoo kirosi. Yhden käden turvin taisteleminen ei ollut helppoa, eikä hän ollut käyttänyt tätä asetta ikuisuuksiin. Toa-ajoista oli todellakin kulunut aikaa...
Ämkoo havahtui Marionetin yllättävään liikkeeseen. Nukke huitaisi Ämkoota kohti nopeasti ja haki sitten reilusti välimatkaa. Ämkoo töytäisi itsensä liikkeelle ärhäkän tuulenpuuskan voimin ja lähti valkoisen olennon perään, ihmetellen tämän aikeita.
- - -
Snowie tuntui ymmärtävän, mitä Marionetti aikoi. Lumiukko katseli neuvottomana nukkeolennon syöksyä sukellusvenettä kohti.
- - -
Marionetti saapui aluksen tykö ja iski miekkansa tämän kylkeen aivan liian määrätietoisesti. Kuului epämääräinen sihahdus.
Ämkoo lennähti Marionetin vierelle, mutta liian myöhään. Ilman Toa iski viikatteensa nukkea kohti, mutta olento torjui iskun naurettavan helposti huomattavasti keveämmällä aseellaan.
Kuului katkeavan metallin ääni ja viikatteen terät sammuivat. Ämkoo leijaili ilmassa pidellen hölmistyneenä kiinni mitättömästä varrenpuolikkaasta.
Marionetti kääntyi ympäri.
"Kuole", se komensi elottomalla äänellään ja huitaisi miekkansa ilman Toaa kohti. Ämkoo ennähti leijailemaan korkeammalle, vain huomatakseen mitä taustalla tapahtui. Toa lennähti nopeasti sukellusveneen kannelle, riuhtaisi luukun auki ja hyppäsi sisään.
- - -
Snowie repi erilaisia ohjausvipuja kaikkea muuta kuin määrätietoinen ilme kasvoillaan. Ämkoo kompuroi tiensä ohjaamoon ja alkoi karjua.
"Mitä sinä TEET?"
"Se sen teki! Tämä uppoaa!"
"Koita nyt hemmetti pitää tämä pinnalla tai me-"
"Tämä ei reagoi yhtään mihinkään!!"
- - -
Marionetti tuijotti pinnan alle vajoavaa sukellusvenettä. Aluksen kadottua näkyvistä Marionetti kääntyi ja lähti jatkamaan matkaansa pitkin oudolla tavalla tyyntyvää veden pintaa.
Seurue tuijotti hartaasti taivaalle. Laukausten äänet kaikuivat hetken heidän korvissaan. Aika tuntui pysähtyvän. Huomattaisiinko heidät? Laiva oli sen verran kaukana, etteivät he nähneet, mikäli joku olisi viittonut siellä takaisin, joten heidän täytyi vain odottaa.
Laiva lähestyi. Se olisi varmaan kiertänyt saaren kaukaa, jottei törmäisi jäihin, mutta nyt se tuntui kaartavan pikkuhiljaa kohti. "Tuo taitaa tosiaan noukkia meidät kyytiin...", Kapura myhäili ja muukin seurue riemuitsi. "Jos se ei ole vihollisalus.", huomautti Summerganon, mutta hän uskoi, ettei se ollut. Hänkin riemuitsi.
Laiva lipui jäisen saaren rannikon tienoille, juuri parahiksi, sillä Killjoy oli kuulevinaan frostelusten ääntelyä kaukaa. Ne saattaisivat taas kömpiä koloistaan ja iskeä.
Killjoy astui esiin saarella kyhjöttävien joukosta ja jäisellä kielekkeellä seisoessaan hän tervehti toverit takanaan lähestyvää laivaa.
Ruskea suurehko kauppalaiva rantautui kallioiden tienoille. Siinä oli suuri purje sekä sykkivä moottori, jota käytettiin tyynellïä.
Ramppi laskettiin alas kalliolle, ja suurihattuinen matoran asteli siltaa pitkin maihin.
Matoranilla oli mustan ja vihreän värinen haarniska. Tämän Haun päällä keikkui musta kapteeninhattu. Ghekula suri edelleenkin hienompaa hattuaan, jonka menetti.
"Yarrr. Mitäs nämä maakravut ovat?", kapteeni Ghekula ärisi sekalaiselle joukolle.
"Tuota...", Killjoy aloitti. "Jos teillä on tilaa, voisimme ottaa kyydin jonnekkin."
"Yarr. Onko niillä jotakin arvokasta?", Ghekulan takaa tungeksiva violetti matoran kyseli.
"Voimme maksaa kyytimme kunhan pääsemme Bio-Klaaniin.", Summerganon sanoi matoraneille.
"Paljonko maksatte?"
"Enemmän kuin osaat kuvitella.", Suga kehuskelee.
"Piraatti ei luota muuhun kuin rommiin. Onko teillä antaa jotakin pantiksi?", Ghekula kysyi.
Klaanilaiset katsoivat toisiaan.
"... Nimda?", Kapura sanoi hiljaa.
"Liian vaarallista.", Killjoy vastasi välittömästi.
"Onko meillä jotakin muuta, mikä näyttäisi arvokkaalta?", Matoro kysyi. Kaikki katselivat ympärilleen.
***
Suuri laiva oli päässyt liikkeelle aavalle merelle. Se kiisi myötätuulen ansiosta huimaa nopeutta kohti Pohjoista Mannerta, jossa oli tarkoitus käydä täydentämässä muonavarannot. Sitten matka jatkuisi Klaaniin.
Ghekula istuskeli hytissään - tai omassa puolessa hyttiä. Kapteenin hytin poikki meni väliseinä hienoisten 'johtamisongelmien' takia.
Vihreä matoran sormeili valkoista sirua, jonka oli saanut matkalaisilta pantiksi.
"Ei varmaan minkään arvoinen", hän totesi ja heitti sirun pöydälle.
Neljä klaanilaista ja useita vahkeja oli otettu Ghekulan ja Takun laivan kyytiin. Laiva ei ollut aivan rahtilaiva, toisin kuin ulkonäöstä olisi voinut päätellä. Se oli vain naamioitu kauppalaivaksi. Kannen alla oli ties millaisia tykkejä.
"Mikä tykki ampuu... Kaktuksia?", Matoro pohti itsekseen ruumassa tutkiessaan eri tykkien nimiä.
"Kaktustykki?", Kapura ehdotti.
"Mutta miksi se ampuu kaktuksia."
"Mistä minä tiedän.", Kapura sanoo ja oikeisee asentonsa. Hän makasi puulattialla tykkejä vasten.
Jokin aika sitten näiden 'taivaspiraattien' alus oli räjähtänyt taivaan tuuliin tykkiongelman takia. Sitä ennen kaksi muukalaista oli käynyt aluksella.
Ghekula ja Takun miehet olivat kokeneet oikean onnenpotkun kun lähihisaarelta ankkuroidun rahtilaivan. He ryöstivät sen, ja sen miehistö odotteli varmaan vieläkin sillä saarella. Paattia oli tarkoitus käyttää siihen esti että saataisiin uusi taivaspaatti. Merellä seilaaminen oli Ghekulasta alentavaa. Sittemmin laivasta on tehty kunnon merirosvoille menopeli, joka oli ristitty Yön Timoksi.
Timo on pieni vesirahi, joka teeskentelee kuollutta kellumalla pinnalla, mutta kun 'saalistaja' tulee lähelle, tämä raivoisa rahi hyyökkää sen kimppuun pistäen sitä myrkkypistimillään.
"Miksi tämän laivan nimen pitää olla Yön Timo?", Taku kysyi ärsyttävästi.
"Yarrrr. Koska minä sanon niin.", vihreä matoran vastasi.
"Arrr. Miksei se ole laivan kapteenin, minun, mukaan nimetty?"
"Jotta sinulla olisi jotain kysyttävää", Ghekula vastasi ja kittasi pullon rommia sisäänsä.
Troopperi oli tömähtänyt kuilun pohjalle. Hän nousi vaivalloisesti ylös. Hänen jalkansa oli vääntynyt polvesta omituisesti juuri siihen epäloogisimpaan suuntaan.
"No voihan..."
Troopperin kirous keskeytyi kuin seinään, kun hän kuuli ääniä. Kyllä, ääniä. Ne muistuttivat epämiellyttävän paljon Nazorakien puhetta. Hän katseli varuillaan ympärilleen. Hän oli suuressa, maanalaisessa kammiossa. Valoa tuli vain katon aukosta. Mutta hän näki soihtuja. Ne lähestyivät. Troopperi tempaisi miekkansa esiin. Hän valmistautui taistelemaan. Yllättäen, häneen tartuttiin takaapäin. Kaksi Nazorakia oli hiipinyt hänen taakseen, ja ne ottivat rimpuilevan Troopperin miekan häneltä pois. Eräs, suurikokoinen torakka tuli hänen luokseen, silmäili häntä soihdun valossa ja sylkäisi maahan.
"Tunkeilija. Viedään hänet temppeliin. Päättäkööt ylipappi toimenpiteistä"
Pohjalla oli kylmää ja pimeää. Muutama isosilmäinen kalaa muistuttava irvokas elämänmuoto tarkkaili kiinnostuneena hetki sitten uponnutta mittavaa merialusta. Kuplia sieltä sun täältä nostattava metallirohjake vaikutti kaikin puolin säälittävältä.
Säälittävä oli myös meno aluksen sisätiloissa. Ämkoo ja Snowie paikkasivat parhaillaan Marionetin iskun aiheuttamaa reikää eikä kumpikaan oikein tuntunut onnistuvan.
"Tosi hienoa", Ämkoo aloitti jo hetken aikaa jatkuneen hiljaisuuden jälkeen. Snowie kääntyi tämän puoleen.
"Olemme varmaan aika syvällä", ilman Toa jatkoi. "Mitään suunnitelmia sen suhteen, kuinka pääsemme pois?"
"Uimalla?", Snowie aloitti toiveikkaasti. "Luot vain ilmakuplat päidemme ympärille ja sitten me..."
"Ei", Ämkoo pysäytti. "Et tainnut nähdä mitä tein hetki sitten? Se pyörremyrsky ja lentely söi nimittäin voimiani. Ja lisäksi..."
Ämkoo käänsi katseensa alas. Snowie vilkuili kumppaniaan hetken, kunnes huomasi muutoksen Ämkoon kehossa.
"Sinä mustuit", Lumiukko totesi ja tuijotti Toaa. Ämkoon vielä aiemmin päivällä kultaisina hehkuneet panssarit olivat vaihtaneet värinsä tummiksi. Pääosa Toan vartalosta oli pysynyt vihreänä, mutta kokonaisuus toi silti jotenkin mieleen Ämkoon aiemman olomuodon.
"Jep", Mäksä vastasi. "Ja tämä ei ole hyvä asia."
"Kuinka niin?"
"Kun sain Marionetilta selkääni, käytin valtavasti Makuta-energiaa. Luulin jo, että Makuta katosi kokonaan sisältäni, mutta... Niin ei ole."
"Mutta eikö se ole hyvä asia?"
"Tilanteemme kannalta ei. En saa yhteyttä sen voimiin, mutta se kuitenkin vaikeuttaa elementtivoimieni käyttöä. Tuskin kykenisin ylläpitämään ilmakuplia siihen pisteeseen saakka, että pääsisimme edes lähelle pintaa..."
Snowie ei ymmärtänyt puoliakaan, mutta Mäksän pointti tuli kuitenkin jossain määrin selväksi. Lumiukko huokaisi.
Jostain kaukaa kuului rapinaa. Kaksikko asteli ihan vain mielenkiinnosta katsomaan, mitä oli tekeillä.
"Snörf."
Tapiiri oli löytänyt ruokakätkön. Se pisteli parasta aikaa poskeensa etovan näköisiä, mutta kuitenkin nähtävästi syömäkelpoisiam nazorakien valmistamia matkapöperöitä.
"Jahas", Mäksä sanoi. "Jätä vähän meillekin."
"Snörf."
Snowie hyökkäsi ruokien kimppuun, ryösti ne äärimmäisen epäreilusti (Tapiirin mielipide) niiden kärsäkkään löytäjän edestä ja nosti ne sitten käytävän yläpuolella avautuvalle verkkotasanteelle.
"Meidän pitää säännöstellä näitä", Lumiukko selvitti.
"Meinaat, että olemme täällä pitkäänkin?"
"Voimmeko muuta? Ja sitäpaitsi, meidän molempien täytyy varmaan levätä. Yritetään siinä samalla kehitellä pakokeinoa."
Ämkoo nyökkäsi, tarttui yhteen ruokapussukkaan ja lähti sitten oudonlaisia rapeita ja suolaisia lastuja napostellen seuraamaan takaisin aluksen etuosaan astelevaa Lumiukkoa. Tapiiri törähti ja lähti kaksikon perään.
Pian värikäs joukkio makoili laiskanlaisesti ohjaamon takana avautuvalla käytävällä. Tapiiri oli onnistunut anelemaan Ämkoolta muutaman makupalan vetistävällä katseellaan, ja nyt kärsäkäs olio kuorsasi onnellisena hieman kauempana klaanilaisista. Snowie ja Ämkoo istuskelivat toisiaan vastapäätä.
"Jutellaanko jostain?", Snowie kysäisi yrittäen kuulostaa positiiviselta.
"Meillä kahdella onkin paljon puhuttavaa", Ämkoo vastasi kuivasti, heiluttaen puolityhjää pussia kädessään.
"Kolmella", Snowie korjasi.
"Tapiiri ei puhu."
"En tarkoita tapiiria."
"Eh?"
"Terveisiä Visokilta."
Ämkoo tuijotti Snowien otsaa hetken. Sitten ilman Toa loi kasvoilleen tavaramerkkivirneensä.
"Hauska kuulla sinustakin, Visokki."
"Visokki käski kertoa samoin."
Käytävällä vallitsi taas hetken aikaa väsähtänyt hiljaisuus. Snowien katse harhaili jossain päin kattoa, kun taas Ämkoo laski silmänsä varovasti kiinni. Toa ei nukkunut, vaikkakin siltä saattoi vaikuttaa.
Snowie ei pitänyt hiljaisuudesta, ainakaan tällä hetkellä. Kaikin puolin kulahtaneen näköinen alus natisi uhkaavasti ja käytävälle levittäytyi jossain määrin ikävä haju.
"Snörf snörf snörf", tapiiri mutisi unissaan.
"Ettäs kehtaat", Snowie tuhahti kärsäolennon suuntaan ja kääntyi sitten taas Mäksää kohti.
"Kuule", Snowie kysäisi ja kimmautti käytävän pohjalta poimimansa pienen kiven Ämkoon naamiota kohti.
"Au", Mäksä vastasi.
"Meillä tosiaan on puhuttavaa", Snowie ilmoitti. "Lupasit kertoa siitä aseesta."
"Ah", Ämkoo sanoi ja kaivoi esiin jostain syystä pelastamansa palasen. Kolmiteräviikatteesta oli jäljellä enää pätkä vartta.
"Alkuperäinen Toa-aseeni", Ämkoo valisti. "Käytin tätä hyvin kauan sitten."
"Miksi kannoit sitä mukanasi... Tuolla lailla?"
"Tahdoin pitää sen lähelläni."
"...Aaa."
Hetken hiljaisuus. Snowie koitti keksiä lisää puhuttavaa.
"Sinä olit siis Toa?", Snowie kysäisi, mutta tajusi oitis kuinka typerä kysymys oli. Ämkoo ei vastannut.
"Missäpäin?", Lumiukko jatkoi. "Ja milloin? Toimitko yksin?"
Mäksän kulmat kurtistuivat.
"Tietäisitpä, mitä utelet", Ämkoo vastasi.
"Öh. Anteeksi?", kuului Lumiukon hämmentynyt vastaus.
"Jos haluat noin kovasti tietää menneisyydestäni, voin toki kertoa sinulle. Olemme täällä kuitenkin nähtävästi aika pitkään."
"Se voisi olla mukavaa"
"Ei, ei se ole."
Ämkoo otti paremman asennon ja alkoi puhua. Snowie kuunteli.
Tasaisella aavikoituneella seudulla talsiva Skakdi oli matkalla lähimpään kylään. Se oli kaukana. Hänen kävelyvauhtinsa oli hidas. Hän oli vanha ja turvautui kävelykeppiin. Mutta sitten hän tallautui lehmän jalkojen alle.
Guardian ravasi lehmällään päin suurta kaktusta ja parkaisi.
”Et sinäkään ole tainnut ajella vähään aikaan, G”, Manu naureskeli. Hänen ajokkinsa käveli verkkaisesti juuri sinne, minne hän itse halusi.
”Senkin pirullinen Makuta”, Guardian raivosi. ”Käytät rahinhallintavoimiasi!”
”Niin teen”, sanoi Manu ivallisesti.
”En sittenkään haasta sinua kilpailuun”, Guardian tuhahti. ”Huijaisit.”
”Niin tekisin.”
”…”
”…?”
”Hurr.”
”Anteeksi?”
”Ei mitään.”
”Selvä.”
He tallustivat vielä tunteja. Sitten he pysähtyivät pitämään taukoa. Aurinko porotti kuumasti. Guartsu lypsi heille hieman maitoa.
”Olemmeko vielä kaukanakin määränpäästämme?” Makuta Nui kysyi.
”Emme. Pian olemme itse asiassa perillä. Tuolla kanjonin takana sijaitsee kohteemme.”
”Onhan sinulla jonkinlainen suunnitelma siltä varalta, että jokin menee pieleen?”
”Hmmm-hmm.”
”On?”
”On”, Guartsu sanoi, mutta lisäsi mielessään vielä: … toivottavasti…
Liigan tukikohta
Kuka se oli?
”Mnä… n… tedä… aaargh!”
Kuristettu torakka lensi päin seinää, johon törmätessään se levisi luonnottomasti vihreäksi tahmaksi. Abzumon silmät hehkuivat raivosta.
”Kysyn uudestaan, torakat. Kuka se oli?”
Muut torakat vakuuttelivat häntä syyttömyydestään.
”Minä en usko teitä, saastat! Te tiedätte, ketä täällä kävi!”
Eräs torakka yskäisi heikosti ja alkoi sitten puhua.
”Me emme ole ne, jotka olivat silloin vahtivuorossa.”
”Ette tosiaan”, Makuta tuhahti halveksivasti.
Hän käveli huoneen toiseen päähän ja katseli ruhjoutuneen torakan jäännöksiä. Nazorakista jäänyt tahma valui seinää pitkin. Se näytti erittäin ällöttävältä muiden Nazorakien mielestä. He pelkäsivät Makutaa, eivätkä suotta: tämä oli murhannut jo useamman miehen paluunsa jälkeen. Yksi näistä oli ollut heidän ystävänsä, tai niin ystävä, kuin Nazorakeilla voi olla.
Makuta mutisi itsekseen. Torakoiden silmät seurasivat pelokkaina. Sitten hän yhtäkkiä huudahti:
”Kysyn viimeisen kerran:
KUKA HEMMETTI TUHOSI MINUN HUONEENI?”
Torakat vapisivat.
”Saa-saanemme hake…a vahtivuorossa olleet?” kysyi torakoista sillä hetkellä korkea-arvoisin.
”MENE”, sylkäisi Abzumo.
Pian torakka palasi mukanaan vahtivuorolaisista toinen.
”Teille toimitettiin jotakin, herra”, vartija sanoi ja nielaisi kuuluvasti.
”Ja mitä ssssssssse oli?” Abzumon silmät olivat pelkät viirut. Hänen kielensä lipoi huulia. Torakan polvet tutisivat.
”Teille tuotiin… Toa… joka… tavallaan… pa-pa-pa…”
”Pa-pa-pa?” Makuta toisti halveksuen.
”Pakeni”, torakka parkaisi ja lysähti maahan nelin kontin. Makuta polkaisi hänen päänsä murskaksi.
”Missä toinen on?” hän kysyi säälimättömästi.
”Ehti tehdä itsemurhan, ennen kuin noudin hänet, herra”, torakkakomentaja sanoi. Hän odotti iskua, mutta sitä ei tullut. Makuta mietti.
”Millainen se Toa oli?”
”Emme tiedä, herra”, komentaja sanoi varovasti. ”Tapoitte juuri ainoan tietolähteen…”
”Hiljaa, saasta. En tarvitse neuvojasi!” Torakka värähti ja vetäytyi sivuun, kun Abzumo paiskasi oven saranoiltaan ja poistui huoneesta.
Se on varmasti jokin typerä klaanilainen, joka onnistui toimittamaan itsensä lahjapaketissa. Se oli salajuoni, jonka avulla ne sotkivat huoneeni. Murrrr.
”Tarvitsen viisisataa torakkaa”, Abzumo kajautti saapuessaan 001:n kammioon. Tämä kohotti katseensa papereistaan ja mulkoili Makutaa hämmästyneenä.
”Et saa.” ”Saan.”
”Et.”
”Minä tarvitsen ne. Otan kiinni klaanilaiset ja petturit, jotka juoksentelevat ulkona.”
”Mitä sinä hourailet? Olisimme saaneet ne jo kiinni.”
”Ette näköjään saaneet! Ne ovat tuhonneet minun huoneeni!”
”Jospa sinä nyt häipyisit häiritsemästä puuhiani!”
”Hyvä on, Steve, jos et kerran usko minua.” ”Älä kutsu minua Steveksi!”
Meren pohjaan uponneessa sukellusveneessä parasta aikaa kerrottava tarina
Kyllä, minä olin joskus Toa. Siitä ajasta on kauan, hyvin kauan. Älä kysy paljonko tarkalleen, sillä en ole edes aivan varma. Pieni ikuisuus, luulisin.
En syntynyt Toana, vaan olin sitä ennen matoran. Elin pienehkössä kylässä eräällä jo kauan sitten unohtamallani köyhällä saarella. Kylämme sijaitsi saaren kivikkoisella rannalla ja elimme pääosin kalatalouden varassa. Se oli kaikin puolin ankeaa elämää.
Minä en ollut kylän tärkeimpiä henkilöitä, vaan pelkkä mitätön kartanpiirtäjä. Virkani oli loppujen lopuksi ainoastaan symbolinen, sillä ei kukaan meistä koskaan lähtenyt kylän ulkopuolelle. Mutta jotain tekemistä ne tahtoivat kuitenkin keksiä minulle, jos ymmärrät. Vietin kaikki päiväni hämärässä majassani kylään harvakseltaan eksyneiden kauppiaiden merikarttoja tutkien ja jäljentäen. Silloin kun halusin viihdyttää itseäni, lisäilin karttoihin itse kehittelemiäni saaristoja ja merivirtoja... No, se on oma tarinansa se.
Turhauttava elämäni kääntyi päälaelleen kun kylään saapui kaksi Toaa. Toaa, joiden nimiä en koskaan unohda.
- - -
Hiekkarannalla puhaltava kylmä merituuli sai kalastajamatoranit kiskomaan rääsyiset viittansa tiukemmin ympärilleen. Kyläläiset katselivat hämillään saaren rannalle juuri kiskottua solakkaa purjevenettä.
"Oletko varma, että tämä on oikea saari, Tharkon?", laivasta maalle noussut veden Toa kysyi. Tämän vihreä kumppani nyökkäsi.
"Naamioni antama näky oli poikkeuksellisen selkeä ja tämä ranta näyttää tutulta, vaikken ole koskaan liikkunut näillä vesillä. Sen on oltava tämä."
Toa-kaksikko käveli hietikkoa pitkin köyhän näköiseen kylään välittämättä ympärillään pyörivistä matoraneista ja näiden moninaisista kysymyksistä. Toat eivät selvästikään aikoneet selittää ilmestymisensä syytä kyläläisille.
Vihreää ja kulmikasta naamiota kantava le-matoran istuskeli majansa perukoilla yrittäen parhaansa mukaan ymmärtää epämääräiseen kartanpalaan muotoiltuja kirjaimia ja kuvioita. Niiden piirtäjä oli selvästikin ottanut aivan liian paljon taiteellisia vapauksia, eikä matoran saanut niistä mitään tolkkua.
Silloin majan ovi kuitenkin repäistiin nopeasti auki ja oviaukkoon ilmestyi kaksi hahmoa. Näistä toinen astui sisään majaan, kyyristyi matoranin luo ja kysyi:
"Kuulehan, onko tässä kylässä kellään samanlaista naamiota kuin sinulla?"
"Öh, ei..?", Ämkoo kysyi säikähdyksen valtaamana ja tuijotti edessään olevaa ilman Toaa.
"Kaipa se on sitten hän. Näin juuri tuon naamion näyssäni", Tharkon totesi takanaan seisovalle nais-Toalle ja lisäsi sitten:
"Atya, selvitänkö tilanteen hänelle?"
"Et", Toa Atya vastasi. "Otamme hänet mukaan ja lähdemme."
"Selvä", Tharkon sanoi, viittoi Ämkoota seuraamaan ja astui ulos majasta.
Ämkoo ei seurannut. Le-matoran ei ymmärtänyt yhtään mitä oli tekeillä, eikä suostunut liikkumaan. Tharkon palasi majaan, tarttui matorania niskasta ja kantoi tämän sitten väkivalloin ulos majasta.
- - -
Sain kuulla vasta veneessä, mistä oli kysymys. Tharkonin naamiovoima mahdollisti näyt tulevaisuudesta, ja tämän seurauksena minut värvättiin mukaan Toa-ryhmään. En ollut ainut. Useita matoraneja noudettiin eri saarilta ja lopulta meitä oli alkuperäiset kaksi Toaa mukaan lukien 6.
Miksi aina kuusi? En tiedä. Älä siis kysy.
Me olimme omituinen Toa-tiimi, sillä emme suojelleet mitään tiettyä saarta vaan teimme tehtäviä milloin missäkin. Minulle ei koskaan selvinnyt mistä tehtävämme oikein tulivat, tai saimmeko me niistä kertaakaan pienintäkään palkintoa. Ryhmämme johtaja, Atya, vain kertoi tehtävämme matkan aikana ja sitten teimme ne. Yksinkertaista.
Tätä jatkui pitkään. Ryhmämme jäseniä kuoli vaarallisimmilla tehtävillä, eikä uusia värvätty tilalle. Lopulta meitä oli jäljellä enää neljä; Atya, Tharkon, minä ja eräs tulen Toa. Hänet värvättiin ryhmään hieman ennen minua, myöskin näyn perusteella.
Tämän tulen Toan kanssa en koskaan osannut tulla toimeen. Voitaisiin jopa sanoa, että hän ei sietänyt minua. Hänen epämieluisat tunteensa minua kohtaan kärjistyivät erään tehtävämme loputtua. Olimme eräällä saarella ja...
- - -
Valkomusta turaga asteli ulos bambumajastaan kantaen mukanaan pitkää kangaskäärettä. Turaga laski käärön maahan neljän edessään seisovan Toan eteen ja avasi sen, paljastaen käärön sisällön.
"Alku ja Ääri", turaga Bakmei sanoi. "Ikimiekat."
Turaga nosti toisen miekoista ja tarjosi sitä Atyalle. Veden Toa otti aseen kunnioittavasti vastaan.
"Se ei ole tavallinen miekka", Bakmei aloitti. "Se leikkaa mitä tahansa, jos vain kykenet käyttämään sitä. Yksikään isku ei sitä vahingoita. Se on kevyempi kuin mikään vastaavanlainen ase."
"Tiedän", Atya sanoi. "Oletko valmis antamaan sen minulle?"
"Olet ainut, joka on selvinnyt koulutuksestani hengissä. Se olkoon palkinto siitä."
Atya polvistui valkean Turagan eteen. Turagan naamioon liitetyt viikset heilahtivat, kun tämä kääntyi nopeasti ympäri.
"Mitä aiot pyytää minulta?", Bakmei kysyi.
"Ota itsellesi taas oppilas."
"En."
"Minä pyydän."
Bakmei kääntyi vihaisena ympäri ja huusi:
"Kenen kuvittelet olevan tarpeeksi vahva, jotta tämä selviäisi edes ensimmäisestä kokeestani? Sinä olit poikkeus! Ei ole enää ketään, kuka..."
"Tässä hän on", Atya sanoi noustuaan ylös ja osoitti Ämkoota. "Kouluta hänet. Tapa, jos koet tarpeelliseksi. Vaadin, että kuitenkin yrität."
Bakmei tuijotti hetken kultavihreää ilman Toaa, otti jokusen askeleen lähemmäs tätä ja totesi kuivasti:
"En pidä sen katseesta."
"Herra, olisin hyvin kiitollinen jos...", Ämkoo aloitti, mutta turaga ei vaivautunut edes kuuntelemaan. Ämkoo päätti pysyä hiljaa.
"Hyvä on", Bakmei sanoi Atyalle. "Jos hänessä on ainesta, koulutan hänet ja annan Äären hänelle. Muussa tapauksessa tapan hänet. Tämä sopii sinulle?"
"Jos hän ei selviä koulutuksestasi, hänestä ei ole minulle enää hyötyä elävänä eikä kuolleena", Atya vastasi ja viittoi kahta mukanaan ollutta Toaa lähtemään. Tharkon kumarsi turagalle ja valmistautui poistumaan.
Tulen Toa ei liikahtanutkaan.
"Miksi hän?", Toa Herka kysyi ja kääntäen päänsä Atyaa kohti. "Johtajani, miksi hän?"
"Vaikene", Atya vastasi. "Hän on sinua vahvempi. Selviää suuremmalla todennäköisyydellä."
Herka katsoi johtajaansa hetken epäuskoisena ja jakoi sitten Ämkoon kanssa murhaavan katseen. Bakmei nauroi.
Vietin vuoden turaga Bakmein opissa. Se oli ylivoimaisesti elämäni kamalinta, mutta myös hedelmällisintä aikaa. Hän teki minusta sen Toan, joka lopulta oli valmis kukistamaan jopa Makutan.
"Palasit sitten tiimisi pariin?", Snowie kysyi.
"Jep", Ämkoo vastasi. "Ja sitten alkoi tapahtua."
- - -
Herka ei koskaan antanut anteeksi sitä, että minä olin päässyt Bakmein koulutukseen hänen sijastaan. Kun palasin, voimamme ja taitomme olivat aivan eri tasoilla, eikä tämä ylpeä tulen Toa voinut sietää sitä.
Hän haastoi minut taisteluun. Vihasin tätä Toaa jo valmiiksi, joten en tietenkään kieltäytynyt. Halusin näyttää hänelle.
Kapherin asumuksen seinäkello raksutti turvallisesti. Sade piiskasi kattoa ja takassa loimusi tuli. Oli kaikin puolin sangen kodikasta.
Mökin yksinäisen asukkaan suunnaton olemus oli sijoittunut puiseen kiikkustuoliin, ja Kapher keinutteli siinä rauhakseen. Hän teki näin usein: mikään ei voittanut hyvän kirjan lukemista kaikessa rauhassa oman kodin turvassa. Päästyään pakoon Steltiltä, hän oli keskittynyt asioiden pohtimiseen ja tarpeellisten pikku askareiden parissa puuhailuun, ja oli elämäänsä hyvin tyytyväinen. Väkivaltaan hänen oli täytynyt turvautua vain pari kertaa, viimeksi silloin kun ne kaksi oikein mukaviksi paljastunutta veikkosta olivat käyneet hänen luonaan.
Mitäköhän heille muuten kuuluu, Kapher tuumi, ja rapsutti haaleankeltaista päätään. Ilmeisesti he olivat jollain isolla tehtävällä. Mitenköhän se päättyi?
Pian Kapher kuitenkin laski katseensa taas kirjaan, ja oli juuri aloittamassa lukemisen, kun hänen päähänsä muistui muuannen juttu. Hän ei ollut kuin vain vilkaissut postiaan.
Hän nousi tuolista, ja tömisteli pienen pöydän ääreen. Hän oli laskenut vähäisen postinsa puisen pöydän nurkalle, ja poimi siitä nyt tuhdin lehden.
Sitten hänen ajatuksensa lähtivät jälleen harhailemaan. Entäs se viime lehdestä lukemani havainto makutaksi epäillyn olennon orjakaleerista? Se oli matkalla samoille suunnille kuin mistä ne heput tulivat, kuulemma. Entä jos nämä asiat liittyivät toisiinsa?
Seinäkello raksutti yhä.
Kapher istahti keinutuoliinsa, ja avasi lehden. Enää hän ei kuitenkaan pystynyt keskittymään. Se skakdien sotalaivasto. Sekin oli lehden mukaan matkalla samoille korville! Tässä täytyy nyt olla jotain tekeillä.
Sade ropisi yhä ikkunaan.
Sitten Kapher avasi lehden, ja aloitti selaamisen. Ensimmäiset aukeamat olivat tavalliseen tapaan pelkkää viereisen matoralaissaaren pikku tapahtumia. Mukavaa luettavaa kuitenkin. Sitten tuli säätiedote, mutta se oli tavalliseen tapaansa hieman epävarma. Sataa tai ei sada. Hyödytöntä, mutta kuitenkin aika viihdyttävää. Seuraavana lehdellä olivat naapurisaaren urheilutiedotteet.
Takassa rätisi yhä tuli.
Juuri loppukevennyksen jälkeen Kapherin mieleen kuitenkin juolahti hänen viime lehdestään lukema teoria. Siitä kuinka asiat liittyvät toisiinsa, ja muodostavat siten ikään kuin narun. Kaikki liikuttavat narua, ja naru liikuttaa kaikkia.
Mutta jos nämä tapahtumat, ne kaksi heppua, kaleeri, palkkasoturit, liittyvät toisiinsa... Se ei olisi naru. Sehän muodostaisi jo Köyden.
Sitten Kapher takaisin meni kiikkustuoliinsa ja jatkoi kirjansa lukemista.
Killjoy oli löytänyt piraattilaivasta tyhjän hytin, aivan läheltä laivan perää. Veden loiskunta kuului selkeästi sisälle. Killjoy vain toivoi, että laiva ei joutuisi ongelmiin.
Killjoy nousi hetkeksi puiselta penkiltään ja meni lukitsemaan oven. Hän ei haluaisi, että häntä häirittäisiin nyt.
Killjoy irroitti kypäränsä, se oli suhteellisen hyvässä kunnossa ja hän asettikin sen pienen pöydän sivulle. Tämän jälkeen Killjoy aloitti varovaisen operaarion, jossa hän vähitellen irroitti panssarinsa palasia ja asetti ne huolellisesti pöydälle oikeaan järjestykseen. Hän poisti kaiken panssarinsa lukuunottamatta mekaanisesti korjattuja sormiaan ja jalkaproteesejaan. Panssari oli halkeamilla miltei kaikkialta. Hänen rintapanssarinsa oli jäänyt Xialle, toisaalta sellaisessa kunnossa, ettei sillä olisi tehnyt mitään. Hän katsoi vasenta olkapanssariaan, se oli miltei hajoamispisteessä ja olisi vain rajoittamassa hänen kätensä liikkumista. Killjoy avasi hytin ikkunan ja heitti panssarin siitä ulos. Hän jäi kuuntelemaan, kunnes kuuli molskahduksen, panssarin osuessa veteen.
Killjoy alkoi hitsaamaan haljennutta kylkipanssariaan kuntoon. Hän yhdisti sähkön ja tulen elementtivoimansa sormenpäähänsä ja alkoi sillä sulauttamaan palojaan yhteen. Killjoy tunsi olonsa turhautuneeksi. Tähänkö hänen elementalivoimiensa käyttö on tullut? Pukunsa takia hänen voimansa ovat heikot. Hän ei pysty kanavoimaan niitä kunnolla ulos itsestään.
Killjoy uppoutui jälleen kerran ajatuksiinsa. Korjatessaan pukuaan, hänen katseensa ajautui huoneen vierellä seisovaan peiliin. Hän onnistui juuri ja juuri näkemään itsensä siitä. Kesken hommiensa, hän nousi ylös ja meni kääntämään peilin ympäri. Nyt hän voisi työskennellä rauhassa.
Palatessaan takaisin työpisteellensä, Killjoyn katse kääntyi pöydällä lepääviin reisipanssareihinsa. Hän irroitti niihin liitetyt tarvikelokerot ja avasi ne. Kahden avainkortin ja sekalaisen kolikkokasan lisäksi toisesta kotelosta löytyi pienenpieni laatikko, jonka sivussa oli kirjaimet Z.M.A. Killjoyn täytyisi kysyä arkistoista mitä ne tarkoittivat. Postimatoran oli tuonut laatikon paketissa hänelle hieman sen jälkeen, kun hän oli palannut Klaaniin Guardianin ja kumppaneiden kanssa.
Killjoy istui penkille ja laittoi laatikon eteensä. Hän jäi tuijottamaan sitä hetkeksi ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Lopulta hän kuitenkin rohkaistui ja nyt jo ties kuinka monetta kertaa, hän painoi laatikossa olevaa pientä nappia ja Killjoylle jo tutuksi tullut kaikuva ääni täytti hytin.
Tervehdys, Killjoy. Tämä viesti on nauhoitus, joten älä turhia vastaile.
Et tunne minua. Minä voin kuitenkin sanoa tuntevani sinut. Entinen kenraali. Entinen metsästäjä. Vakuuttava saavutuslista, ystäväiseni. Ja nyt sinä istut keskellä pienen järjestön linnoitusta parannellen palovammojasi.
Valitettava kehityssuunta, mutta myönnän jotain. Klaani ei ole mikä tahansa järjestö. Siksi tarvitsenkin apuasi. Klaanilla on jotain, jota tarvitsen. Tänä yönä olen tulossa hakemaan sen. Sinun on pidettävä huoli, että pääsen sisään. En halua tappaa ketään ystäviäsi, älä huoli. Kun tulen yöllä, haen ainoastaan jotain haluamaani ja poistun välittömästi.
Kuten sanoin, tunnen sinut, Killjoy. Tiedän taustasi. Niitä ei ollut vaikea kaivaa esiin. Tiedän, että olet menettänyt jotain rakastamaasi. Tiedän, että tunnet joka päivä, joka tunti ja sekunti häpeää nykyisestä tilastasi.
Kolme henkilöä tässä maailmassa on vastuussa tilanteestasi. Jos autat minua, tarjoan sinulle heidän päänsä vadilla. Purifier, pimeyden metsästäjä. Vei tärkeimmän asian, joka sinun elämässäsi oli, The Shadowed One, metsästäjien don. Määräsi hänet siihen. Kolmas on vaikein. Oletan, että tiedät, kenestä puhun. Annan sinulle mietintäaikaa. Jos tarjous ei kuulosta tarpeeksi hyvältä, kieltäydy ja tuhoa tämä viesti.
En voi pakottaa sinua mihinkään.
Mutta tiedän, että pelkäät, Killjoy. Pelkäät häntä. Pelkäät heitä. Olet kuluttanut viimeiset vuodet surullisesta elämästäsi pelossa.
Voita pelkosi, ystäväni.
Hiljaisuus vallitsi jälleen hytissä ja Killjoy istui liikahtamatta, miettien jälleen tuon viestin sanoja. Jos hän olisi tiennyt, jos olisi uskaltanut, ehkä se Klaanin kohtalokas yö olisi voitu sivuttaa, mutta Killjoy ei ehkä itsekään osannut vastata, miksi hän edelleen kuunteli tuota ääntä ja nauhoite, kulki edelleen hänen mukanaan...
Yö oli laskeutunut aavan meren ylle. Hopeinen meri aaltoili rauhallisesti purjelaivan likkuessa tasaisesti kohti määränpäätään.
Matoro oli katseli merta pienestä ikkunasta. Hän oli asettunut ruuman yläosaan. Kaktus-tykkien luona ei ollut turvallista nukkua.
Toa ottaa pienen, valkoisen sirpaleen pöydältä. Kapteeni Ghekula oli todennut sen arvottomaksi ja antanut takaisin.
Kuinka paljon tälläisitä pienistä siruista onkaan taisteltu, Matoro mietti.
Toa tarkasteli valkoista ja kulmikasta esinettä käsissään. Se oli metallisen tuntuinen ja hieman kolmion muotoinen.
Tämä on siis surullisenkuuluisa "superase", Nimda, Matoro pohti.
Kukaan ei tosin tiennyt mitä sillä teki.
Matoro laittoi sirpaleen pieneen taskuun hänen panssarissaan. Hänen rintapanssarissaan on edelleen suuri viilto ja ympäriinsä kehoa hänellä olo pienempiä säröjä. Naamion teleskooppisilmät olivat irtonaisina pöydällä.
Toa nappasi valkoiseen käteensä teleskooppisilmät ja nosti ne silmilleen kuin kiikarin. Hän käynnisti yökiikarin ja katsoi merelle, horisonttiin.
"Laivoja?", hän sanoi yhtäkkiä.
Matoro zoomasi yökiikaria. Kolme laivaa uivat kaukana kohti yksinäistä piraattilaivaa. Toa miettii hetken - pitäisikö ilmoittaa kapteenille?
Hetken kuluttua
Matoro koputti punapuiseen oveen. Kello on noin kolme yöllä, hän huomasi.
Oven takaa kuului epämääräistä mutinaa ja Le-matoran avaa oven nuokkuen.
"Arrrrrr. Miksi häiritset minua, liftari?", Ghekula örisi. Hän oli selvästi juonut rommia jonkin verran.
"Näin horisontissa kolme meitä kohti tulevaa laivaa. Ajattelin vain ilmoittaa, en ihmettelisi vaikka ne olisivat tulleet meidän perässä.", jään Toa selitti. Matoran kuunteli turhautuneena.
"Herätys! Ryöstetään nuo kolme laivaa!!", viloetti matoran kiekui mastossa. Taku nosti merirosvolipun mastoon ja tiiraili märssykorista kolmea laivaa.
"Kaikki miehet aseisiin! Yaaarrrrr!", hän jatkoi huutoa.
Kapteeni Ghekula löi itseään otsalleen ja otti hatun naulakosta. Erinäisiä piraattimatoraneja alkoi valua ruumasta annelle.
"Arrr. Miksi meidät herätettiin?", Puujalka-Pete kysyi unisena.
Silloin tykinammus räjäytti kanteen aukon. Alkoi nopea tulitus kolmen metallisen laivan suunnalta.
Matoro ryntäsi kaiteelle.
"Laivat ovat Nazorakien!", hän huutaa.
"Mitä? Miten ne löysivät meidät?", kannelle noussut Kapura kysyi ihmeissään.
"En tiedä, Kapu. Ghekula, pääsemmekö pakoon?", Matoro sanoi nopeasti.
"Arrr. Näyttää pahalta.", vihreä matoran toteaa.
Summerganonkin oli saapunut kannelle, hieman väsyneen näköisenä.
"MIEHET TYKKEIHIN!"
"MIEHET KANNELLE!"
"PERUKAA TUO!"
"PERUKAA PERUMINEN!"
"ARRRRRR!", kaksi kapteenia huusi edestakaisin.
Suurin Nazorak-laiva ampui tykillään piraattilaivaa. Ammus lävisti kapteenin hytin seinät, ja valtava räjähdys valaisi meren. Kyseiset hytit ja komentosilta ruoreineen lensivät puusilppuna taivaan tuuliin, useiden huono-onnisten matoranien mukana.
Killjoy ja usea vahki saapui kannelle viimeistään tässä vaiheessa. Kenraali Killjoy on pukenut haarniskan takaisin päälleen ja juoksee kolmen muun Klaanilaisen luo.
"Kilkka, Nazorakit.", Kapura selvensi nopeasti.
"Mitä.", tämä vastasi. Tykin kranaatin paineaalto kaatoi useita kannellaolijoita maahan.
"Nazorakien sotalaivat ovat todella nopeita. Tuskin saisimme niitä karistettua.", Matoro selitti.
"Tiedän. Eikä missään näy muuta kuin merta. Meidän pitää kätkeä Nimda ja avainkortti varmaan paikkaan."
"Antautukaa, niin teille ei käy kuinkaan!", megafoniääni huusi yhdestä torakoiden laivasta. Kolme laivaa tulittivat jatkuvasti merirosvolaivaa, joka oli juuri saanut tykkinsä kuntoon. Sen tykit eivät kuitenkaan juurikaan tehonneet torakoiden laivoihin.
"Matoro, anna se siru!", Joy määräsi. Neljä Klaanilaista olivat isomaston takana, suojassa pahimmilta osumilta.
Jään Toa ojensi valkoisen sirun Killjoylle.
"Mitä aiot tehdä?", hän kysyi.
Joy nosti tumman rommipullon Klaanilaisten nähtäville. Pullossa näkyi selvästi olevan siru, avainkortti ja pieni mekaaninen laite.
"Jäljitin", Killjoy täsmensi ja oli valmis heittämään suljetun pullon mereen.
Lähelle tulleesta laivasta purkautui laivaston torakoita piraattilaivaan. Tulitaistelu raivosi kannella jatkuvana, enimmäkseen piraattien tappioksi.
"Toivotaan että kaikki menee hyvin.", Killjoy sanoi hiljaa ja pudotti pullon rauhalliseen mereen.
Kaikki, minkä takia he olivat tulleet Xialle putosi nyt tuossa pullossa mereen. Kaikki mitä he olivat saaneet tältä matkalta, oli pudonnut aaltoihin.
"AMPUKAA NIIHIN KAKTUKSIA!", jostain karjuttiin.
Sekä Ghekulan että Takun silmät suurenivat.
"Ei, ei kaktuks-", toinen heitsä on sanomassa, kun kuuluu laukaus. Puinen laiva räjähtää taivaan tuuliin yhden Nazorak-paatin mukana.
Toisaalla
"Taasko ne 'iton natorakkipellet riamuittevat? Toiset tekköövät työt ja ne juhlii. Mokomat.", kalamiäs valitteli kalastusveneessään. Hän oli juuri nähnyt horisontissa suuren valonvälähdyksen.
Jonkin ajan kuluttua
SS-Hürfund
Kapteeni 360 myhäili tyytyväisenä lippulaivansa komentosillalla. Hän oli onnistunut tehtävässään napata Klaanilaiset, joskin oli menettänyt yhden laivan. Hän ei ollut edelleenkään täysin varma siitä, mikä sen räjähdyksen aiheutti.
Klaanilaiset ja muut satunnaiset tyypit oli poimittu merestä Hürfundin vankityrmiin. Kohta heiltä hankittaisiin tiedot. Sitten heidät teloitettaisiin.
Torakka myhäili itsekseen tuolissaan katsellessaan loputonta merta. Hän nousi ja lähti huoneestaan.
Zakaz, sotaherra Warrekin linnake, konferenssihuone
Sisällissodan kuudes viikko
Suuressa salissa oli täyttä. Puisilla penkeillä istui kymmeniä skakdeja, jotka puhuivat toisilleen ja vilkuilivat salin eteläpäädyssä sijaitsevaa lavaa. Lavalla seisoi ryhdikkäästi rivissä kaksitoista eriväristä skakdia, jotka tuijottivat yleisöön päin, mutta katsoivat näiden yli. Viimeisenä rivissä seisoi skakdi, jonka päällä oli sinisen ja hopean värinen haarniska. Yksinäinen Vartija piti ilmeensä mahdollisimman neutraalina.
Yleisön puheensorina keskeytyi, kun keltaiseen ja mustaan haarniskaan verhoutunut skakdi käveli lavalle ja asteli kahdentoista skakdin rivin ohitse, silmäillen näistä jokaista. Tämän skakdin rintapanssarissa oli viisi tähteä. Viimeisen rivissä seisovan skakdin kohdalla kellertävä skakdikenraali hymyili hieman ja kääntyi yleisöön päin.
"Terve vain", kenraali Warrekiksi kutsuttu skakdi sanoi perin epävirallisesti.
"Olemme tehneet edistystä viime viikkoina. Paljon edistystä. Ensiksi Denekk. Sitten murskasimme Nektannin pirulaisten etenemisen kaakossa. Ja nyt, eilisen muurinmurtajien ja Tahtorak-ratsastajien jättihyökkäyksen jälkeen olemme käytännössä vahingoittumattomia, kun taas sen sinisen vinosilmän joukot kärsivät satojen miesten tappioita."
Warrek osoitti rivin viimeisenä seisovaa sinistä skakdia.
"Erityiskiitos Vartija-klaanille, joista yksi on täällä tänään palkittavana."
Yleisön eturivissä oli kymmenen Vartijan joukko. He hymyilivät.
Warrek tuhahti.
"Äh, anti olla. Te mitään ylistyspuheita tarvitse. Kukaan rivissä eikä kukaan yleisössä. Soturi taistelee paremmin, kun pää ei ole täynnä k'otajia."
Warrek kaivoi pienen pullon esiin haarniskansa taskusta ja avasi sen korkin. Hän kaatoi läpinäkyvää nestettä pienen tilkan kuivaan suuhunsa. Kaikille kävi selväksi, että neste ei ollut vettä.
"Mutta kuitenkin. Missä olimme. Ai niin. Nämä kaksitoista soturia ovat osoittaneet olevansa erityisen hyviä vihollisten ampumisen jalossa lajissa ja osoittaneet taktista fiksuutta. Siksipä..."
Warrek käveli taas rivin ohi. Jokaisen skakdin kohdalla hän pysähtyi hetkeksi ja ripusti kullanhohtoisen mitalin roikkumaan haarniskasta.
"...nimitän heidät kaikki eversteiksini. Hyvä homma, pojat."
Yleisö ryhtyi taputtamaan raivokkaasti. Tämä johtui osittain siitä, että he olivat tyytyväisiä kahdentoista aseveljensä saavutuksista ja osittain siitä, että Warrek oli luvannut rommia seremonian jälkeen. Ja kun Warrek lupasi jotain, hän piti lupauksensa.
Tavallista lyhyempi mutta erittäin lihaksikas ja järeä skakdi taputti yleisön eturivissä. Tällä Vartijalla oli sideharsoa olkapäänsä ympärillä. Roqce hymyili.
"Hyvä, Vahtikoira."
* * *
Zakaz, aavikko
Nykypäivä
Makuta Nui ja Guardian ratsastivat armottoman helteen polttamina. Zakazin taivaalla hehkuvat kaksi aurinkoa häikäisivät kaksikkoa ja näiden ratsuja ja sietämätön kuumuus sai molemmat hyvin janoisiksi ja nääntyneiksi. Yksinäinen vesipullo vaihtui ratsastajalta toiselle joka toinen minuutti.
"Mukava koti sinulla", Manu sanoi kesken kaiken. "Oikein vieraanvarainen."
"Jos puhut niistä aavikkorosvoista, en ymmärrä", Guartsu sanoi. "Eivät ne edes ehtineet ampua."
"Eivät niin. Sinä ammuit ensin."
"Hei", Guardian sanoi. "Ne olivat vain polvilumpiot. Limanuljaskat selviytyvät kyllä. Ja sinä sait itsellesi revolverin."
Manu pyöritteli etusormensa ympärillä pikkuruista Zamor-pistoolia. Makuta ei ymmärtänyt ampuma-aseita. Ne olivat tyylikkäitä, mutta hän ei ymmärtänyt niitä.
"Kuinka kauan vielä...sinne, minne haluamme?"
"Puoli tuntia", Guardian vastasi. "Zakazin tasolla suuri kaupunki. Ja jos nyt on keskipäivä, hän on Kuolleen Ruki-kalan tavernassa."
"Miksi hän on siellä keskipäivällä?" Makuta Nui kysyi.
"Hän on siellä aina."
"Ai. Omistaako hän paikan?"
"Ei."
Hetken aikaa molemmat kuuntelivat ainoastaan ratsujen kavioiden kopsahtelua hiekkaan ja kiveen.
"Tulimme siis Zakazille asti tapaamaan juoppoa", Manu sanoi äänensävy matalalla ja ilme happamana. Guardian vastasi vasta kymmenen sekunnin päästä.
"En kiellä."
* * *
Kuolleen Ruki-kalan taverna
Sisällissodan kuudes viikko, keskiyö
Ilmassa oli lievästi sanottuna humalainen tunnelma. Lähiaikojen voitoista ja everstien nimityksestä iloitsevat skakdi-sotilaat heiluivat epätasaisesti edestakaisin ja loiskuttelivat suuria määriä rommia tavernan puulattialle. Huonetta valaisivat ainoastaan kattokruunun kynttilät. Hyvin harva tämän tilan sisällä oli täysin selvin päin. Baarimikkona toimiva vihreä skakdikin oli poikkeuksellisen iloinen ja poikkeuksellisen hitaalla.
Kenraali Warrek liikkui iloisin virnein sotilaidensa joukossa kuin yksi heistä ja hyräili tunnettua zakazlaista melodiaa. Hän kannusti sotilaitaan laulamaan mukana. Ei kestänytkään kovin kauaa ennen kuin tavernassa kuului humalaisen epävireinen mutta vilpittömän iloinen kuorolaulu.
Juuri everstiksi nimitetty Vartija istui tiskillä kädessään lasillinen punaista nestettä. Välillä hän joi sitä pienen tilkan, mutta oli poikkeuksellisen selvin päin, kun otti huomioon tavernan yleistunnelman.
Vartijaa läimäistiin selkään kevyesti ja hän kääntyi katsomaan. Läimäisijä oli Roqce, Vartijan aseveli. Lihaksikas skakdi hymyili väsyneesti.
"Terve, 'herra Eversti'!" Roqce sanoi iloisesti. "Älä kökötä siinä yksin. Liity joukkoon."
Vartija oli hetken vaiti. "En ole oikein koskaan välittänyt tuollaisesta", hän sanoi naputellen pöytää sormillaan.
Roqce hymyili.
"Hi hi. Herra 'Juon-vain-laatuviiniä'."
Vartija hymähti, kääntyi ja läimäisi Roqcea olkapäähän. "No, ehkä sinäkin oikeasti osuisit johonkin kiväärillä, jos et olisi tuollainen juoppo."
Roqce nauroi kovempaa kuin yleensä. Hän pyyhki silmäkulmaansa sormella.
"Vielä minä sinulle näytän..." hän sanoi hiljaa. "mutta oikeasti, onnea. Korkea-arvoisempi kuin minä. En olisi koskaan uskonut. Sinusta kehtaa melkein olla ylpeä, poika."
Roqce käveli poispäin Vartijasta ja heilutti tälle kättään virnuillen. "Siis vain melkein. Kyllä sinussa on vielä paljon korjattavaa. Vuh vuh."
"Vuh vuh", Vartija vastasi tasaisella äänensävyllä.
Kenraali Warrek lähestyi baaritiskiä hoiperrellen epätasaisesti. Hän istui jakkaralle suoraan Vartijan viereen tervehtimättä tätä.
"Yksi", Warrek sanoi vihreänkirjavalle baarimikolle heilutellen kättään. "Jäinen."
Tilauksen toteutumiseen kesti viisi sekuntia. Talo tarjosi, kuten aina. Warrek tarttui jääkylmään tuoppiin ja otti hörpyn. Salaman skakdin ylähuulelle jäi massiiviset vaahtoviikset.
Vartija kääntyi kenraaliaan kohti, katsoi tätä silmiin ja osoitti omaa ylähuultaan teräväkyntisellä sormellaan.
Warrek ei vaikuttanut ymmärtävän pointtia.
"Skakdiksi, poika."
"Viikset", Vartija sanoi hienovaraisesti.
"No skarrarar", Warrek vastasi hilpeänä. "Minähän olen aina halunnut sellaiset!"
Vartija harkitsi hetken, jatkaisiko yrittämistä. Hän päätyi tulokseen, että siitä ei olisi hyötyä.
Warrek kilisteli lasiaan ja vihelteli jotain. Hetken aikaa hän vaikutti olevan täysin muissa maailmoissa, mutta sitten hän yhtäkkiä avasi keskustelun.
"No skarrarar", Warrek sanoi. "Sinä olet se tarkka-ampuja. Uusi everstini." Warrek löi Vartijaa olkapäähän kevyesti. "Mahtavaa."
"Kiitos, kenraali", Vartija sanoi vaatimattomasti.
"Sano Warrek vain. En ole niin humalassa, että pistäisin jonkun kutsumaan minua sotilasarvolla."
"...kiitos, Warrek."
"Ole hyvä vain", Warrek vastasi, "mutta sinun juhlasi tämä on. Ja oikeastaan muidenkin Vartijoiden. Skarrarar, te olette aivan käsittämättömiä. En tiedä, miten linnoitus pysyisi valloittamattomana ilman teitä."
Warrek kääntyi Vartijaa päin ja tarkkaili tätä katseellaan.
"Poju, olemmeko me nähneet ennen?" kenraali kysyi. "Näytät aivan pirun tutulta, mutta en ole varma, mistä hitosta voisin tuntea sinut."
"Anteeksi, kenraali", Vartija vastasi. "Ylivartija Zakran vaatii, että emme paljasta, missä olimme töissä ennen Vartijoita. Meidät on vaikeampi jäljittää näin."
"Ymmärrän", Warrek sanoi, "mutta älä Irnakk vieköön kutsu minua kenraaliksi. Näytänkö minä sellaiselta, joka haluaa nimetä aseita mukaansa?"
Vartija vastasi kieltävästi.
"Hyvä", Warrek sanoi. "Mutta nyt, juota tuo punainen litku vaikka lehmälle. Nyt skarrarararar juhlitaan."
"Tämä on naurettavaa, emme saa näistä mitään irti."
Kuulustelutöihin valittu Nazorak näytti olevan hermoromahduksen partaalla ja hän käveli ympyrää, antaessaan raporttia 360:n huoneessa.
"Nuo hiivatin koneet, ne vain istua tapittivat kuulusteluhuoneessa sanomatta mitään. Tuhosimme niistä yhden, mutta muilla ei raajakaan värähtänyt. Se edistyneempi kone, Sarajiko sen nimi nyt oli... niin, se juuri. Se vain pilkkasi meitä kuulustellessamme ja kun koetimme kiduttaa sitä se pirulainen sammutti itsensä."
"En halua kuullaa niistä koneista, entä ne A-listalla olleet?", 360 alkoi menettää kärsivällisyytensä. Kuulustelija vetää esiin listan, johon on merkattu Klaanilaisten nimiä.
"Noh, A-listan tyypeistä tämä Killjoyksi kutsuttu vaikutti selvästi johtavan näitä mekaanisia olentoja, mutta hänen selityksensä oli, että hän vain sattui olemaan siinä piraattilaivassa. Sanoi olevansa matkalla Steltille joihinkin metsästäjien vuosijuhliin. On kuulema jokin hiivatin ilotulitevastaava. Ja se sen saamarin haarniska... ei lähtenyt sorkkaraudallakaan irti. Kovasti se karjui, mutta irti se ei lähtenyt."
"Vedä henkeä Karzahnin nimeen", 360 karjaisi ja kuulustelija hiljeni hetkeksi.
"Noh, se Matoro oli ilmiselvä toa, ja Klaanin listoilla. Vaikka kuinka yritimme puristaa tietoja, niin emme onnistuneet. Selitti vain jotain sekavaa Skakdien joukkomurhista ja oli muutenkin koko ajan sekava. Summerganon... voi hyvänen aika senkin kanssa. Kaatui heti kuulustelujen alussa tuolillaan ja löi päänsä. Menetti tajuntansa välittömästi. Hänkin on nyt muiden kanssa selleissä. Kapura sensijaan... täysi pöpi. Olivat ilmeisesti vain kaapanneet Klaanista mukaansa. Täysi sekopää. Hoki koko ajan nenästä valuvasta kalasta ja luuli minua isäkseen. Tämä koko joukko on täynnä sekopäitä. Ilmeisesti heitetty Klaanista ulos ihan vain omituisuutensa takia."
360 tuijotti kuulustelijaa silmät tapittaen ja asetti kätensä huolellisesti kasvojensa päälle, tehden Matoranien kansainvälisen häpeäliikkeen.
"Entä ne piraatit? Niitähän napattiin monta kymmentä."
"Turhia, olivat ottaneet ne mokomat kyytiin, kun olivat halunneet Klaaniin. Täysin hyödyttömiä ja mekastaavat selleissä kuin hullut."
"Heittäkää heidät pois, ovat täysin hyödyttömiä. Pitäkää muut täällä, haluan nähdä heidät vielä itse. Oliko heillä aseita?"
"Tällä Sarajilla oli vain se helskutin iso miekka. Tarvittiin viisi tyyppiä kantamaan pelkästään sitä. Matorolla ja Summerganonilla kaikilla miekat. Kapuralla ja Killjoylla ei mitään. Ne mekaaniset olennot sensijaan hampaisiin asti aseissa. Riisuimme heiltä kuitenkin kaiken."
"Menetimme siis kokonaisen laivan roskasakkiin. Viemme heidät saarellemme ja syötämme äidille... Voit poistua."
Vankisellit
Naurunremakka oli täyttänyt vankisellin. Kapura nauroi kippuralla lattialla ja Matoro ja Summerganon hekottivat miltei yhtä kovaa. Jopa Killjoyn mekaaninen hörähtely liittyi kuoroon.
"Olisittepa nähneet sen minun käsittelyni. Se kuulustelija näytti siltä kuin olisi kuollut myötähäpeästä", Kapura nauroi ja haukkoi henkeään.
"Nerokas suunnitelma Ganon, nyt ne pitäävät meitä hulluina ja saamme ilmaisen kyydin takaisin Klaaniin", Matoro virnisti. Killjoy kuitenkin vakavoitui.
"Pullo on nyt tuolla ajelehtimassa. Meidän täytyy toivoa, että Creedy huomaa jonkin olevan pielessä ja saamme jonkun hakemaan sen..."
Porukka hiljeni välittömästi samalla kun selliosaston ovi aukesi ja 360 astui sisään. Matoranien sellien ovet aukesivat ja Nazorak-sotilaat ajoivat ne ulos. Kuului useita molskahduksia ja Matoran-piraattien pulputtavaa kiroamista ja sitten oli taas hiljaista. 360 laski vielä yhden happaman katseensa Klaanilaisiin ja kuolaavaan ja miltei hihittävään Kapuraan ja sulki oven perässään.
"Ansa?", Snowie kysyi jännittyneenä. Lumiukko oli kuunnellut Ämkoon tarinaa tarkkana ja janosi jatkoa.
"Ansapa tosiaan", Mäksä tuhahti ja heittäytyi makaamaan sukellusveneen käytävälle. Tapiiri heräsi tähän tömähdykseen, huitoi kärsäkästä päätään ympäriinsä, rauhoittui sitten ja jatkoi nokosiaan.
"Tiedätkö, minä lepään nyt", Ämkoo totesi ja sulki väsyneet silmänsä.
"...kai jatkat tarinaasi myöhemmin?", Snowie kysyi hieman pettyneeseen sävyyn.
"Saa nähdä", kuului käsipuolen Toan vastaus.
Pian oli hiljaista. Ilman täytti ainoastaan Ämkoon käheä hengitys ja tapiiriolennon vaimeaksi muuttunut kuorsaus. Lumiukko nousi hitaasti seisomaan ja lähti tutkimaan sukellusvenettä hieman tarkemmin.
Notfun oli matkannut surkealla aasilla monia kymmeniä kilometrejä. Pelkän rommin takia. "ONKO. TEILLÄ. ROMMIAAAAAAAAAAARRRGGGGHH??", Notfun karjui majatalon isännän korvaan kun oli astunut sisään. Hän oli menettänyt hattunsa, jälleen, ja Notfunista näki että hänellä oli vieroitusoireita rommin ihanasta mausta. "Nimenne, herra?", Majataloa pitävä skadki kysyi. "NOTFUN. KAPTEENI NOTFUN", Notfun karjui skadkin korvaan. "Herra Notfun. Tämä ei ole mikään Mctohungas jossa myyjälle saa karjua mitä haluaa. Mutta mitä haluatte?", Isäntä kysyi. "ROMMIAARRGGHHH!! Ammun sinut tohjoksi jos sitä ei tule", Notfun karjui. "Notfun. Not gun. Vein piilukkopistoolisi kun nukahdit majatalon eteen", Skadki kertoi ivallisella äänellä. Kun hän oli seurannut puolisen tuntia pienen miehen hyppimistä ja kiroilua, hän vihdoinkin heltyi antamaan tälle rommia. Notfun siirti nurkkapöydän varjoon juomaan rommiansa. "Jarr harr, vihdoinkin rommia.."
Vanha metalliovi aukesi naristen, kun Snowie työnsi sen auki ja astui pimeään huoneeseen. Ilmassa oli paljon kosteutta, mutta valoja tai katkaisijaa ei näkynyt missään. Niin lumiukko sitten päätyi kaivelemaan laukkuaan. Hän löysi pian etsimänsä, ja sytytti tulitikun.
Pienen liekin valaisema huone paljasti sisältönsä. Se ei ollut mitään erityisen jännittävää: pari punkkaa ja muutama metallilaatikko, jotka päälle painettujen tekstien mukaan sisälsivät hätäraketteja.
Noilla olisi varmaan hyvä hälyttää apua, hän tuumi. Jos emme olisi meren pohjassa. Täytynee varautua olemaan täällä hetki.
Snowmanilla ei sinänsä ollut mitään odottelua vastaan. Hän oli yleensä sangen kärsivällinen. Mutta ruosteisessa pikku sukellusveneessä istuskelu meren pohjassa ei varsinaisesti houkutellut. Varsinkaan tällaisen epäonnistuneen tehtävän jälkeen. Yhteyden otto Klaaniin olisi tärkeää.
Visokki? Visokkiii? Snowman koetti ottaa yhteyttä Adminiin, joka oli hänen kanssaan samaan olentoon yhteydessä. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut tälläkään kertaa, joten lumiukko päätti keskittyä metaalilootien avaamiseen.
Siinä vanhaa hätärakettia pidellessään hän tuli siihen johtopäätökseen, että omin avuin heillä ei ollut keinoja pois pääsemiseksi. Avden valkea kätyri oli voittanut heidät, ja nyt heidän piti vain uskoa siihen, että joku tulisi ja pelastaisi heidät.
No, ainakin minulla on kova luotto Klaanilaisiin, Snowie tuumi, ja totesi tahtovansa kuulla jatkoa Mäksän tarinaan. Hän poistui huoneesta, ja ravisteli tulitikun sammuksiin.
"Sekalainen matoranjoukko oli heitetty vähän aikaa sitten jonkin saaren lähettyville. Pahaisille piraateille ei Nazorakeilla ollut aikaa. Eikä pahemmin tälle Klaanista karkoitetulle oudolle joukollekaan. Niiden koneiden tekniikasta sentään saattaa olla hyötyä Nazorak-teknikoille. Saavumme Pesään vuorokauden sisällä.", Kapteeni 360 kirjoitti aluksen lokikirjaan. Hän oli suutuksissaan näin huonosta saavutuksesta.
Kaksi Nazorak-vartijaa olivat juuri luuttuamassa kantta koska eivät tervehtineet ryhdikkäästi.
360 on melkoinen yrmy vihaisena.
"Päivää, kapteeni.", tumma torakka ilmoitti ryhdikkäästi saapuessaan komentosilallle laukku kainalossaan.
"Onko sinulla jotakin asiaa?", kapteeni kysyi ärtyneenä.
"Kyllä. Tutkin tietomme vangeistamme.", torakka vastasi ja avasi salkun pöydälle.
"Kaksi heistä oli mukana Pesään tehdyssä hyökkäyksessä (muistakaa että rivitorakoilta on pyyhitty muisti kyseisen hyökkäyksen lopusta) ja selviytyivät elossa ulos. Everstiluutantti 437 on taistellut kahta heistä vastaan. Hän hävisi sille robottityypille, Killjoylle.", torakka luki rauhallisesti papereistaan.
Hetken hiljaisuuden jälkeen tämä jatkoi.
"Kuinka todennäköistä on, että nuo olisi tulleet hulluiksi tai jotain?"
"Hyyyyvin epätodennäköistä.", Kapteeni 360 lausuu piristyneenä.
"Mitä jos annamme Abzumon puristaa niistä tiedot irti? Hänen kidutustaan ei ole kestänyt kukaan.", torakka ehdotti kapteenille.
"Pidän ajattelutavastasi. Tehdään näin.", kapteeni sanoi.
Vankisellit
"Okei. Kun pääsemme maihin ja meitä aletaan siirtää, häivytään.", Matoro sanoi rennosti. Vaikka hän tiesi että Nazorakeista ei ole juuri vastusta, tilanne on silti paha. Pitäisi hankkia jostain aseet eivätkä he ole parhaassa kunnossa.
"Oletkohan nyt liian optimisti?", Summerganon kysyi. "Ei sillä, että olisin eri mieltä, mutta tuo kuulostaa liian helpolta."
"Hei, oletko koskaan kuullut 'taistelutahdon nostattamisesta' tai jotain?", Matoro kysyi maaten sellin reunalla olevalla alustalla.
"Hyvin tämä menee. Olemme selättäneet pahempiakin vastuksia.", Killjoy sanoi optimistisesti.
Kaksi väsynyttä lehmää käveli – tai pikemminkin laahusti – varjoisan kanjonin poikki. Niiden ratsastajat olivat epäluuloisia kanjonin takia. Se oli erittäin syvä ja varjoisa. Siellä voisi vaania ties mitä salamurhaajia. Nyt oltiin Zakazilla eikä kuulunut asiaan olla varomaton. Ainakaan, jos tahtoi pysyä hengissä.
Guardian tarkasteli kiikarisilmällään ympäristöä koko ajan. Makuta taas hautoi päässään uusia ideoita. He kulkivat pitkän kanjonin pohjalla melko pitkään, sillä pitkä kanjoni oli pitkä. Makuta leikitteli tuolla lausahduksella hetken. Sillä välin Guardian havaitsi jotain kivien takana jonkin matkan päässä.
”Meillä taitaa olla seuraa”, Guartsu sanoi hiljaisella äänellä. Makuta nyökkäsi. Guardianin tilalle asettui pieni illuusio-Skakdi samalla, kun Guardian itse pudottautui erääseen suureen lohkeamaan tiellä.
Makuta jatkoi matkaa kahden lehmän ja illuusion kanssa. Guardian hiippaili halkeamaa pitkin suurien kivien taakse ja lähti kiertämään mahdollisen väijyttäjän taakse. Hän kurkisti varovaisesti oman kivensä takaa väijytyspaikkaa. Siellä piileksi jokin, jonka yllä oli rähjäinen, ruskea kaapu. Kädessään olento piteli suurta tikaria. Guardian hiippaili sen taakse pistooli kohotettuna. Kun hän oli saapunut olennon taakse, hänen teki mieli sanoa: ”Freeze!” Sen sijaan hän sanoikin:
”Laske tikari rauhallisesti maahan ja nosta kätesi ylös, näkyville. Minulla on ase.”
Olento totteli. Se laski tikarin hitaasti ja nousi sitten. Guardian tosin huomasi pistoolinsa piipun olevan olennon kädessä. Olento katsoi häntä punaisilla silmillään. Guardian piteli hyödytöntä metallikappaletta kädessään. Olento paiskasi piipun menemään. Sen hupun raosta ei näkynyt mitään. Pelkkä synkkä, musta varjo näytti tuijottavan Guardianin silmiin. Olento uhkui synkkää voimaa. Guardian tunsi olonsa epämukavaksi. Olento oli nyt kääntynyt kokoaan hänen puoleensa. Se tuntui tuijottavan häntä, vaikka Guardian ei nähnytkään sen silmiä.
”Kuka on ystäväisemme?” kuului ääni kivien takaa. Olento kääntyi. Makuta käveli tätä vastaan – mutta pysähtyi kuitenkin turvallisen välimatkan päässä. Hetken aikaa olento seisoi liikkumatta paikoillaan. Sitten se levitti hitaasti kätensä ja perääntyi varjoisaan nurkkaukseensa. Guardian ja Makuta näkivät sen katoavan pimeään halkeamaan.
Kului hetki. Kului toinenkin. Sitten Guardian puhui.
”Mikä se oli?”
”En tiedä.”
”Sinulla lienee kuitenkin aavistus?”
”On. Mutta en sano mitään tässä vaiheessa.”
”Hyvä on.”
He kääntyivät takaisin lehmien puoleen. Ongelmaksi osoittautui niiden puute; lehmät olivat poissa. Ne näkyivät kauempana: kaksi pientä hahmoa juoksi horisontissa poispäin. Jokin oli ne säikyttänyt.
”Ilmeisesti jatkamme kylään jalan”, Guardian tuhahti. Parivaljakko puki mustan kaavun päälleen ja lähti tarpomaan kohti kylää, joka oli aivan lähellä, kanjonin vieressä. Pian he saapuivat ulos kanjonista. Aurinko oli jo painumassa mailleen. Kylä näkyi matalammalla heidän alaan levittäytyvällä tasangolla.
Notfun istui pöydässä juoden rommia. Hän kuuli kun majatalon ovi paukahti. Sieltä käveli mustaan kaapuun sonnustautunut hahmo. Hahmo käveli isäntätoan luokse ja kysyi tältä jotain, sen jälkeen hän pani merkille Notfunin läsnäolon. Sitten hän tilasi jotain ja meni istumaan Notfunin eteen.
"Ne haluavat sinut takaisin, Notfun. Niin haluan minäkin- Saan nimittäin palkkion jos löydän sinut. Löysin sinut, nyt olisi aika paeta jos aikoo", hahmo sanoin Notfunille. "Amazua, tiedän, että yrität metsästää minua, mutta minulla on oikeastaan muuta menoa juuri nyt, oli kiva tuntea", sanoi Notfun, otti aseen taskustaan ja juoksi ovea kohti. Valitettavasti Notfun oli juuri juonut puoli pulloa vanhaa rommia ja törmäsi oveen. "Kuten jo sanoin.." Notfun ampui ovea ja se räjähti "Hyvästi. Emme nää enään", ja lähti juoksemaan.
Paineovi sihahtaa, ja neljä torakkaa saapui Klaanilaisten selliin. Kullakin torakalla on pitkä sauva, jolla voi antaa kovia sähköiskuja.
"Vangit. Tulkaa.", yksi torakoista sihisi.
Klaanilaiset näyttävät nukkuvan. Nazorak potkaisee Kapuraa kylkeen.
Ei mitään.
Vahvempi potku.
Silloin koko selli täyttyi vaaleansinisestä valosta, ja nazorakit seisoivat täysin jäätyneinä.
"Hyvä, Martti.", Joy lausahti noustessaan. Hän potkaisi kylmyyden haurastaman oven rikki ja astui käytävään muu kolmikko takanaan.
Hälyttimet alkoivat soida välittömästi.
"Okei. Nyt suunnitelman mukaan.", Suga puheli. Hän syöksyi Killjoyn kanssa avaamaan vahkien sellin ovea. Pitkän käytävän päästä kuului hyönteisjalkojen askelia. Vartijoita tulossa.
"Antautukaa tai ammumme teidät!", kärjessä juokseva torakka karjui, osoittaen isolla aseellaan.
Tulen ja jään toat laukaisivat kauan latautuneet elementtivoimansa kohti käytävän suuta. Tulta ja jäätä syöksyi voimakkaasti sihisten torakoiden päälle. Kahden elementin yhdistetyt voimat heittivät vartijoita taaksepäin ja loivat hitaasti sihisten läpinäkyvää sinettiä.
Yhdistetyt elementtivoimat loivat käytävän päähän kestävän sinetin. Temppu oli vienyt suuren osan kahden toan elementtivoimista, mutta he saivat paljon lisäaikaa.
Suurehko joukko kohtasi metallinharmailla käytävillä. Jou ja Suga olivat löytäneet pois otetut aseet eräästä huoneesta.
"Seuraava siirto?", Matoro kysyi.
"Olemmekohan vesirajan alapuolella?", Kapura kysyi vastaan.
"Olemme ruuman ylimmässä kerroksessa. Hieman vesirajan yläpuolella.", Saraji selvensi tilannetta.
"Oletko varma?", Killjoy kysyi.
"Kyllä. Näin aluksen kartan kuulusteluhuoneessa.", vahki vastasi.
"Emme voi siis mennä vain seinästä läpi. Ja luulen, että täällä on kohta Nazorakeja.", Matoro sanoi, raapien otsaansa.
"Luulin näkeväni hätätikkaat tuolempana.", Summerganon kertoi ja viittoi sivullepäin. Joukko lähti juoksuun jään toan osoittamaan suuntaan.
He etenevät Killjoyn johdolla metallisia kierreportaita ylöspäin, ja lopulta saapuvat ylempään kerrokseen.
"Olemme vesirajan yläpuolella!", Matoro ehti riemuita nähdessään ikkunasta satamaa. Silloin vahkien keskellä sattui voimakas räjähdys, joka kaatoi joukon maahan ja tuhosi kaksi vahkia liikuntakyvyttömiksi.
"Pysykää maassa!", singolla aseistautunut nazorak komensi kovaäänisesti. Se ja usea muu torakka seisoi hievahtamatta uuden käytävän päässä.
Niiden takana näkyi portaikko, joka johti kannelle.
Maassa olevat Klaanilaiset pysyvät paikallaan hievahtamatta. Yksikin singonammus saisi tuhottua heidät kaikki, ja nopeasti.
Matoro liikuttaa oikeaa kättään hitaasti eri asentoon.
"Ammumme teidät tässä ja nyt. Olette liian vaarallisia.", Nazorak puhui. Kalpea hyönteissormi puristi liipasinta.
Silloin kuului nopea viuhahdus, kilahdus, rääkäisy ja räjähdys.
Matoro kelasi harppuunansa välittömästi, napaten singon omiin käsiinsä. Hän ampui nazorakien keskelle, ja klaanilaisjoukko syöksyi sinkotorakan vahinkolaukauksen tekemästä aukosta.
"Eeppinen ajoitus.", Killjoy totesi ohimennen Matorolle.
"Se oli.", jään toa vastasi ylpeänä.
Klaanilaisten kvartetti ja vahkit nousevat SS-Hürfundin kannelle. Nopea tilannekatsaus selvittää, että laiva on pääsoin puusta rakennetussa satamassa, ankkuroituna satama-altaaseen. Taustalla näkyy korkea, valkoinen vuori joka ei voi olla mikään muu kuin Mt. Ämkoo.
"Tarvitsemme ajoneuvon, olemme Mt. Ämkoon väärällä puolella.", Summer sanoi. Välittömästi alkoi kuulua tulitusta.
Nazorakit laivan komentosillalla ampuivat sankareitamme. He vastasivat tuleen parhaansa mukaan, saamatta paljoakaan vahinkoa aikaan.
Mustavalkoinen toa ampui harppuunansa, tavoittenaan osua komentosillan tutkaan. Iskuhaka jää metalliin kiinni ja sankari ampaisee ylös, nazorakien konetulivanan saattelemana.
Matoro irroitti vaijerin, syöksyen komentosillalle. Nopea potku ilmasta kaatoi ensimmäisen torakan, ja Matoro jatkaa liikesarjaansa iskien miekalla kaksi ampujatorakkaa maahan. Merijalkaväen sotilaat nappaavat nopeasti miekkojaan vöiltä, kuten myös Kapteeni 360. Matoro ei aikaile vaan hyökkää torakoita vastaan. Ensimmäiset iskut torjutaan, mutta kolmas katkaisee erään torakan asekäden. Jään toa pyörähtää ja jatkaa miekkailuaan montaa torakkaa vastaan.
Toa tajuaa olevansa alakynnessä montaa nazorakia vastaan. Jotain olisi keksittävä.
Toan miekka alkaa hehkua keltaisena tämän mustaa panssarointia vasten. Keltainen energiaräjähdys pyyhkii komentosiltaa, heittäen torakoita kannelle ja mereen. Matoro on juuri kääntymässä, mutta silloin torakkakapteenin miekka pistää häntä selkään. 360 potkaisee Matoroa jalkaan, kaataen toan.
Silloin komentosillan alla räjähtää jotakin voimakkaasti. Koko tasanne alkaa kallistua uhkaavasti. Matoro tajuaa tilanteen ja pudottautuu alas kannelle niin nopeasti kuin se vain on mahdollista verta vuotava haava selässä.
Killjoy oli miehittänyt laivan kärjessä olleen tykkitornin ja juuri ampunut laivan oman komentosillan sillä.
Kanisteri seilaa merellä. Yksinäisyydessä. Keskellä ei mitään. Kunnes kanisteri törmää Bio-Klaanin saarelle, lähelle Lehu-metsää. Kanisteri avautuu. Kanisterin sisältä nousee Toa, joka on menettänyt naamionsa. Hän on Konguboss. KooBee lähtee kävelemään kohti metsää, koska hän on tottunut asumaan metsässä. Hän ottaa puukkonsa esiin, koska epäilee jotain pahaa tapahtuvan. Hän huomaa, että metsässä on elämää ja näkee, että he ovat Matoraneja.
"Iltaa, rääpäleet.", suurihampainen skakdi lausui ivallisesti astuessaan sisään matoran-majataloon.
Skakdi oli haarniskaltaan vaaleanvihreän ja hopean värinen, ja sen piikit nousivat korkeammalle kuin normaaleilla skakdeilla. Puisessa majassa olevien muutamien matoranien huomio kiinnittyi ensimmäisenä tämän skakdin toisessa kädessä olevaan kaksipäiseen miekkaan. Ne kaksi päätä olivat rinnakkain.
"Meillä tuli nälkä. Luulen, että tarjoat mielelläsi meille aterian ja kaikki arvoesineesi?", skakdijoukon johtaja, Werekk lausui. Hän viittoi paria hampaisiin asti aseistautunutta skakdia sisään.
***
"Ai että olen Bio-Klaanin saarella?" Koobee kysyi häntä neuvoneelta kasvillisuuden matoranilta.
"Aivan niin. Bio-Klaanin järjestön linnoitukselle on muutama kio rantaviivaa pitkin", matoran jatkaa.
Silloin viereisestä majasta kuuluu laukaus.
"... mitä?", Konguboss kysyi ääneen. Ilman toa syöksyi ulos majasta, kohti naapurimajaa. Kasvillisuuden matoran juoksi hänen perässään keihään kanssa.
"Werekk, tuolta tulee tyyppejä.", yksi skakdeista mumisi oven luona. Kaksi muuta skakdia tonkivat majatalon kaikki luukut, ja paikan pitäjä makasi lattialla zamor-pistoolin reikä päässään.
"Kiusaatteko te matoraneja?", Konguboss kysyi, hieman tilanteesta ulalla. Hän on aseet käsissä majan oviaukolla.
"Kiusataan? Mikä nyhverö tuo on?", Werekk totesi ivallisesti.
Tulipalo alkoi leviämään Komentosillalta kohti laivan perää. Killjoy hyppäsi pois tykkitornista ja laskeutui kannelle Matoron viereen.
"Kunnossa?"
Matoro piteli selkäänsä ja ähkäisi: "Pärjään."
Tällä aikaa Nazorakit telakalla alkoivat järjestäytyä. Sankarit näkivät, kun isoja tykkejä alettiin koota laiturien lähelle. Saraji ja Summerganon juoksivat paikalle.
"Löysimme ajoneuvoja, seuratkaa."
Nazorakien tulitus jatkui edelleen, mutta kannen suojissa sankarinelikon, Sarajin ja yhden jäljellejääneen Vahkin ryhmä hyppäsi kannen yli, suoraan maahan, jonkinmoisen teltan luokse. Saraji ja Ganon olivat jo aiemmin eliminoineet teltan Nazorakit. Teltta paljastui pieneksi ajoneuvohuoltamoksi. Siellä oli kaksipaikkainen jeeppi tykkipaikalla, moottoripyörä ja moottoripyörä sivuvaunulla.
Summerganon hyppäsi jeeppiin Matoron kanssa, samalla kun Kapura kapusi sen tykin luo. Saraji hyppäsi ensimmäisen mootoripyörän selkään ja Killjoy viittoi viimeistä Vahkia oman pyöränsä sivuvaunuun.
Kolme ajoneuvoa käynnistyi ja valtavan moottorin jylinän saattelemana ja kuusikko kiiti täydellä vauhdilla ulos satamasta.
Kolme ajoneuvoa kiisivät kohti metsää ja siellä kierteleviä mukulakivisiä polkuja. Kaksi Nazorakia jäi sijoilleen, kun sankarit pyyhälsivät ohi. Toinen (se lastenmielisempi) alkoi imitoimaan koneiden ääniä: "WRRROOOO-" Imitointi loppui toisen torakan repiessä tämän väkisin omaan kolmipyöräiseen outoon menopeliinsä ja jahti alkoi.
"Täällä kakkostiimi, jahtaamme kohteita kohti metsää. Kolme ajoneuvoa, kuusi kohdetta."
Pian tämän jälkeen metsän pärinä muuttui huumaavaksi, kun viisi Nazorak-ajoneuvoa liittyi jahtiin ja puikkelehtiminen metsien poluilla epämiellyttävissä nopeuksissa alkoi.
Sarajin mopedi kiisi kevyimpänä ensimmäisenä, Killjoy ja Jeeppi kannoillaan. Nopeus kasvoi kasvamistaan, mutta tästä huolimatta torakoiden laitteiden ääni kuului aina vain lähempää. Kapura tarkisti jeepin konekiväärin ja käänsi sen taaksepäin. Killjoyn sivuvaunussa kököttävä vahki latasi rannetykkiään ja kääntyi myös tulosuuntaa kohti.
Kolmipyörinen ajokki tuli näkyviin ensimmäisenä ja myöhemmin sekalainen joukko moottoripyöriä, outoja leijuvia vekottimia ja pari Buggy-tyylistä kiitäjää.
Sankareiden ajoneuvot hyppäsivät pienen sorasta muodostuneen rampin yli ja jatkoivat kiitoaan. Kun Kapura näki Nazorak-ajokkien hyppäävän heidän perässään hän avasi tulen, mutta niin avasivat Nazorakitkin.
Überspeed ajojahti sai nyt uuden epämiellyttävän käänteen, tulitaistelun ja ilmassa viuhuvat panokset. Killjoyn sivuvaunussa istuva Vahki ampui rannetykillään kohti Nazorakeja, mutta kovan vauhdin takia tähtääminen oli vaikeaa ja panos meni reilusti ohi.
"Kenraali, voisitteko ajaa tasaisemmin, tähtääminen on vaikeaa."
Killjoy kääntyi Vahkia kohti ja tiuskaisi takaisin: "Aja itse."
Yhdellä hämmentävän eeppisellä liikkeellä Killjoy ja Vahki vaihtoivat vauhdissa paikkaa ja Vahkin ohjatessa ja Killjoyn tulittaessa (Ja kököttäessä samalla hyvin epämukavasti Nazorak-kokoon tehdyssä sivuvaunussa), Jahti jatkui. Kapura oli jo osunut yhteen buggyyn, mutta se ei ottanut tarpeeksi vahinkoa ja jahti jatkui muuttumattomana, lukuunottamatta sitä faktaa, että mukulakivi loppui ja polku oli nyt puhdasta maata.
Saraji joutui tekemään töitä pitääkseen mopedinsa hallussa maaston muuttuessa. Yksi Nazorakien moottoripyöristä teki Klaanilaisten silmissä upean kierähdyksen maahan jääden suoraan yhden buggyn murskaamaksi.
Takaa-ajo jatkui läheisen Matoran kylän ohi. Yksi Le-matoraneista oli auttamattoman hidas ja tiputtautuessaan puuasunnostaan, putosi suoraan Matoron ja Sugan väliin jeeppiin.
"Mit-"
"Suu tukkoon ja pidä tiukasti kiinni, meillä on tässä vähän kiire", Matoro vastasi yllätysvieraalle.
Yksi takaa tulittavista Nazorak-ajoneuvoista osui viimein ja lohkaisi epämiellyttävän suuren palasen jeepin sivusta pois. Ganon katsahti Matoroon ja tämä ymmärsi käskyn pitää kiinni, sillä epämiellyttävä vauhti tulisi pian muuttumaan vielä epämiellyttävämmäksi.
Hetkeksi jälkeen jäänyt Killjoy pyyhälsi jeepin rinnalle: "Jollakin teistä on ongelma tuon epämiellyttävä-sanan ylikäytön kanssa. Rajoittakaa!"
Jahti jatkui... epämiel-
"Nyt oikeasti loppui sen sanan ylikäytön kanssa!"
...
Bio-Klaani, komentohuone
Creedy siivosi parhaillaan lattialle läikyttämäänsä gölgiä, kun laitteistot alkoivat piippaamaan. Salamannopeasti Creedy ponkaisi lattilata ja meni tutkimaan monitoreja.
Killjoyn jäljitinsensori oli ilmestynyt Klaanin rajoille. Sen sijainti oli merellä ja se oli tulossa hitaasti kohti Klaanen rantoja, liian hitaasti...
Creedy tajusi jonkin olevan pielessä ja tarttui keskusradioon:
"Tawa, tulisitko komentohuoneeseen, täällä on jotain outoa."
Huojuva Notfun ryntäsi heinää popsivan aasirahinsa luo, irrottaen sen suitset viereisestä puusta. Hän kapusi ratsunsa selkään, huudahtaen lähtökäskyä kuvaavan äännähdyksen. Aasi päästi kyllästyneen "srööt"- äänähdystä muistuttavan hirnahduksen lähtien löntystämään. Matka kuitenkin tyssäsi pian Amazuan vasempaan jalkaan. Kaapuun verhoutunut Amazua tuijotti Mtorania kasvomaskinsa silmäaukon hehkun takaa. Norfun tuijotti takaisin. Tujotuskilpailua jatkui hetken.
"En mielelläni tekisi tätä vaikeimmalla tavalla", Amazua alkoi puhua. "Minulle luvattiin sinusta mittava palkkio, ihan sama mitä sinulle teen, kunhan siihen liittyy kipua. En jaksaisi kuitenkaan käyttää kovin paljon vaivaa sinuun".
"Minähän ihan tutisen", maistissa oleva Notfun ivaili. Selvänä hän olisi varmaan ymmärätnyt tilanteen vakavuuden. Amazua kuitenkin oli hieman huvittunut uhrinsa epäselvästä käytöksestä. Amazua nosti kätensä, jolloin Notfun näki sen olevan kyynärvarren puolesta välistä lähtien kokonaan mekaaninen. Amazua asetti kätensä selkäänsä, vetäisten tavallisen käsiproteesinsa tilalle laserkiväärin. Kiväärin laserthätäin osoitti kohti Notfunin otsaa. "En mielelläni tekisi tätä vaikeimmalla tavalla", hän toisti. Hän ampui. Laserammus osui aasirahin jalkojen juureen, minkä seurauksena otus vaihkoontui. Se noishati takajaloilleen, tiputtaen Notfunin kyydistään. Rahi syöksähti juoksuun, kadoten pian metsään.
Amazua vaihtoi aseensa pian takaisi ntavalliseen käsiproteesiin. Hän tarttui Norfunia päästä, nostaen tämän kasvojensa tasalle. "Kuule, voit selvitä tästä veilä vahingoittumattomana", Amazua jatkoi, "jos et aio suostua yhteistyöhön, et jätä vaihtoehtoja". Notfun katsahti nappaajaansa tuimasti, hän ei suostuisi pompotteluun, minkä Amazua pystyi havaitsemaan. Hän päätti toimia. Notfun pystyi näkemään Amazuan rinnassao levan sydänkiven alkavan hehkua. Oitoa, sädemäistä energiaa alkoi virrata kivestä Notfunin omaa rintaa päin. Notfun oli hämmentynyt. Säteen osumiskohdassa ei tuntunut ollenkaan kipua. Tai ainakaan vain siinä kohtaa. Hän tunsi koko kehonsa olevan kivun vallassa. Kipu tuntui ikävän pisteliäältä, hän kiristeli hampaitaan, voihkien. "Ilmoita, kun olet muuttanut mielesi", Amazua sanoi, kärsivällisenä. Notfun tulisi varmasti murtumaan pian.
Notfun aprikoi. Hän tunsi kivun voimistuvan hitaasti. Tuskallisen hitaasti. Hänen olisi jotenkin livahdettava pakoon...
[spoil]Jake ottakoon minuun yhteyttä ennen kuin jatkaa.[/spoil]
Ilman Toa ottaa kirveensä esiin ja astuu sisään puiseen majataloon. Hän hyökkää Werekkin kimppuun. Werekk tönäisee hänet päin majatalon ulkopuolella sijaitsevaa puuta.
Toa kiipeää vähälehtiseen puuhun. Hän lähtee liitämään, käyttäen Miruansa, kohti Werekkiä. Hän saa otteen Werekkistä. Yksi Skakdeista hiipii KooBeen taakse ja yrittää tappaa hänet, mutta Toa huomaa sen ja ottaa nopeasti esille puukkonsa ja lävistää sen lopettaen Skakdin. Eräs Matoran säikähtää. Werekk tönäisi KooBeen päin seinää, ja lujaa, jolloin hän menetti muistinsa.
Werekk ja toinen Skakdi lähtivät juoksemaan pakoon.
Le-Matoraneja oli mennyt puihin piiloon peloissaan jousipyssyjen kanssa. Werekk juoksi nopeampaa kuin toinen Skakdi.
"Odota!", Skakdi huusi hädissään, "EIII!!"
Le-Matoranit ampuivat Skakdia monesta eri piilopaikasta.
Parisenkymmentä moottoriajoneuvoa kiisi halki metsän valtavalla nopeudella. Erilaisia havu- ja lehtipuita näkyi pari sekuntia ennenkuin ne olivat taas kaukana takana. Esteiden väistely vaati ajajien kaiken taidon.
"Ideoita miten me karistamme nuo!", Matoro huusi moottorien äänien läpi.
"Ei mitään tietoa!", lähellä oleva Joy huusi yhtä kovaa takaisin.
"Mikäs tässä on ollessa!", Kapura huusi sarkastisesti moottorin äänien ja konekiväärinsä papatuksen yli.
Jotain räjähtää kovaa takana. Nazorak-ajoneuvo oli ilmeisesti osunut puuhun.
"EDESSÄ ON JOKI!", Suga huusi yhtäkkiä.
"Mitä teemme!", Kapura huusi vastaan.
"Olemme tuon pohjassa n. puolen minuutin kuluttua.", Matoro puhuu puoliääneen.
"MITÄ SANOIT?", hänen vieressään istuva Suga kysyi.
"Sain juuri niin älyttömän idean, että se voisi jopa toimia!", jään toa huusi. "Joy, Saraji, pyshätykää ettete syöksy jokeen!"
Hän nappasi vyöltään kelan prototeräskaapelia. Samaa, mitä hän käyttää harppuunassa. Matorolla on aina varakaapelia mukana.
Hän sitoo välittömästi kaapelin jeepin alustaan ja asettaa tarttumakoukun ranteensa laukaisimeen. Harppuuna lähtee lentoon korkeiden puiden luo ja kietoituu havupuun runkoon.
Vaijeri kiertyi puuta vasten, kääntäen jeeppiä puun ympäri nopeasti. Neljälle matkustajalle oli täysi työ pysyä ajopelin kyydissä sen käätyessä 180 astetta. Matoro irroittaa vajerin autosta, joka lähtee ajaamaan täysillä kohti takaa-ajajia.
Matoran toien välissä kiljui kurkku suorana. Ajajtkin tajusivat, että he törmäävät tällä menolla joko puihin tai torakoihin. Ennenkuin jään toa ehtii kääntää rattia, jeeppi iskeytyy nokka edellä nazorak-buggyyn. Nazorakien pienempi ajoneuvo pyörähtää ympäri sivusuunnassa, aiheuttaen räjähdyksen osuessaan puuhun. Matoro repi ohjauspyörää välttääkseen törmäyksen puuhun. Koko ajoneuvon etuosa on kärsinyt. Etulasi on ties missä, ajovalot jossakin, puoli konepeltiä vinossa, etupuskuri puoliksi irti.
Joy ja vahkit ovat tällä välin kääntäneet ajokkinsa ja ajavat poispäin joesta. Edessäpäin vallitsee täysi kaaos, kun Nazorakit yrittävät käännellä ajokkejaan puolituhoutuneen jeepin perään.
Umbra ja Glatorianking, sekä Umbran Fikou tutkailivat kuusen latvasta Zyglakien tukikohtaa. Joukkio oli päättänyt päättänyt tutkia ennen kuin hutkia, koska Zyglakit olivat vaarallisia olentoja, ja heillä oli ulottuvuusporttitykki. Umbra oli huomannut erään vakoiluoperaationsa aikana että valkomusta, yksisilmäinen Zyglak, nimeltään Flygel käytti usein tykkiä, muiden huomaamatta. Tämä oli hyvä tieto, koska tykillä ei ainakaan olisi mitään erikoislaatuista vartijointia.
Joukkion alapuolella, muutama Zyglak kiiruhti veteen. Olennot hyppäsivät mutaveteen ja sukelsivat linnoituksen uumeniin. Tätä kolmikon pitäisi soveltaa tehtäväänsä.
Umbra oli pannut merkille Zyglakien vedenpuhdistamogeneraattoripatolaitoksen, joka oli rakennettu toisen laskujoenhaaran eteen. Yhdellä vakoiluoperaatiolla, Umbra oli kohdannut Kirilä kantavan Matoranin, joka oli päättänyt kostaa Zyglakeille, koska nämä olivat saastuttaneet hänen kylänsä juomaveden "puhdistamon" avulla. Matoran oli lähtenyt omille retkilleen, kehittelemään suunnitelmaansa vihollistensa tuhoamiseen.
"Meidän on aika lähteä veteen", Umbra sanoi, hypäten alas puusta. Käyttäen painvoimakykyjään, Matoran sai laskeuduttua ääneti. Qewa laskeutui seittinsä varassa alas puun oksalta ja Umbra käytti voimiaan Glatoriankingiin, joka putosi puun oksalta. Valkoinen Toa putosi hiljakseen maahan, lähes ääneti.
"Kiitos painovoimavoimiesi, en rysähtänyt maahan", Gekko kiitti.
"Ole hyvä vain kaveri. Mutta nyt meillä on kiire. Ties mitä Flygel on saanut selville aseen käyttötarkoituksista", Umbra kertoi ja lähti johdattamaan ystäväänsä veden ääreen.
Muta lätisi kaksikon jalkojen alla kun he kävelivät kohti vettä. Fikou peitti jaloillaan heidän jälkensä, etteivät Zyglakit saisi selville tunkeilijoita.
"Olet ovela pieni Fikou", Gekko sanoi Qewalle, joka hyppi mudassa.
"Nyt tarkkana, Glatorianking", Umbra sanoi. Matoran laski mustan jalkansa mutaiseen ja kylmään järviveteen. Vesi ei tuntunut kauhean houkuttelevalta, mutta mitä muutakaan toivoa hänellä olisi löytää tiensä takaisin kotiinsa.
Ollen pian kaulaansa myöten vedessä, Umbra hoputti Glatoriankingiä tulemaan perässään. Valon Toa laskeutui veteen, katsoen haikeasti metsää. Jos hän kuolisi tänne veden alle, ruumista ei löydettäisi varmaan koskaan.
Fikou hyppäsi viimeisenä veteen. Arasteleva hämähäkki ei ollut mikään Boggarak, joka olisi omiaan vedessä. Seuraten kuitenkin uskollisesti isäntäänsä, hämähäkki hyppäsi veteen. Keltainen hämähäkki sukelsi veteen ja keräsi ilmakuplia päänsä ympärille, jonka jälkeen Rahi kiinnitti ne paikoilleen hienonhienolla seitillään. Tämä riittäisi Rahille joksikin aikaa.
"Seuratkaa minua", Umbra sanoi, sukeltaen pinnan alla oleviin syvyyksiin. Umbra laittoi mechalaitteistonsa päälle, ja ropellit alkoivat käynnistyä. Ne antoivat Umbralle nopean ja äänettömän tavan kulkea vedessä.
Kolmikko ui hiljaa vedessä kohti vedenalaista tukikohtaa. He eivät tajunneet kuinka syvä järvi todellisuudessa oli. Järven todelinen syvyys oli monta sataa bioa ja järven syvimpään kohtaan oli perustettu Zyglakien kotarakennelmista tehty linnoitus, joka ylsi aina järven pintaan asti.
Umbra johdatti ystävänsä vesikasviviidakkoon, jonka suojista he vakoilivat Zyglakeja, jotka menivät sisään linnoitukseen. Oviaukolla oli kaksi Zyglak vartijaa, jotka käyttivät kilpiä ja Zyglakien erikoisuuksia, räjähtäviä keihäitä. Zyglakit myös pitivät sarvekkaita kypäriä.
Umbra mietti. Veden alla taistelu oli jotain mitä hän ei ollut ennen kokeillut. Hän katseli linnoitusta joka oli tehty kallioista, koralleista ja puunrungoista. Ilmakuplat pitivät linnoituksen kasassa ja kotarakennelmia oli kyhätty kasaan köysillä ja valkoisilla ketjuilla.
Umbra alkoi hiipiä mukanaan olevien vesikasvien kanssa pitkin merenpohjaa. Hän oli nostanut painoaan että pystyi kävelemään pohjaa pitkin. GK oli mennyt suureen kotilonkuoreen ja naamioitunut kaksikko lähestyi linnoitusta kokoajan.
Päätyen hiljaa hiipien kallionkielekkeen taakse piiloon, joukkio tutki tilannetta. Zyglakeja ei näkynyt muualla kuin nuo kaksi jotka vartioivat oviaukkoa. Tämä olisi otollinen yllätyshyökkäyksen paikka.
Jeepin vauhti alkoi hidastua ja Sarajin ja Killjoyn mopedit kurvasivat sen vierelle. Äsken valinnut takaa-ajo oli yllättäen muuttunut romuralliksi.
Ajo jatkui, mutta tällä kertaa entistä sekavammissa merkeissä. Ajoneuvot ajelivat ristiin rastiin toistensa ympärillä, kuitenkaan uskaltamatta avata tulta, peläten osuvansa omiin.
Viimein Klaanilaiset saivat rivinsä kuntoon ja ajoneuvot suuntasivat nyt joen myötäisesti. Ongelmaksi koitui jeeppi, jonka vauhti ei enää tuntunut riittävän pitääkseen Nazorakeja kunnolla takanaan. Silloin Matoran, joka oli saanut itsensä koottua, ilmoitti tulevasta:
"Jos satutte tietämään, tuolla edessä on jyrkänne ja ME KAIKKI KUOLLAAN!"
Suga ja Matoro katsahtivat toisiinsa. Kapura roikkui nyt tykkitornista pää alaspäin. "Mitäs nyt sitten tehdään?"
Killjoy ja Saraji kaasuttivat jeepin vierelle, samalla kun Nazorak-ajoneuvot ottivet heidät jälleen kiinni.
"Matoro, onko sinulla vielä kaapelia harppuunaasi?", Saraji kysyi.
Matoro alkoi tutkimaan asiaa ja ilmoitti kaapelia olevan vielä pari metriä.
Nopean sananvaihdon jälkeen sekä Saraji, että Killjoy ja Vahki tarttuivat ei-ohjaavista käsistään jeeppiin ja merkillisen näköinen könttä ajoneuvoja ja matkustajia ajoi kohti jyrkänteen reunaa.
Nazorakit ihmettelivät tätä uutta merkillistä muodostelmaa, mutta jatkoivat päättäväisesti kiihdyttämistä kohti sankareita. Killjoy ja vahki hyppäsivät roikkumaan jeepin rangoista. Killjoy roikkui siitä nyt yhdellä käsikoukulla, voidakseen näppäillä rannepaneeliaan. Lopulta hän irroitti sen ja täräytti sen kiinni jeepin pohjaan. Saraji teki samoin ja nyt Nazorakit saivat väistellä kahta hylättyä moottoripyörää ja jahdata seitsemän henkilön kansoittamaa jeeppiä.
Jyrkänne oli nyt vain enää parin sadan metrin päässä ja Nazorakien jalat alkoivat poistua kaasupolkimilta. Jeeppi kiisi suoraan jyrkänteeltä alas ja muutaman mekaanisen piippauksen jälkeen, se räjähti taivaan tuuliin. Nazorakit katsoivat hölmistyneenä, kun tuhoutunut jeeppi tippui alas laaksoon. Mikään ei olisi voinut selvitä siitä.
Vähän ajan kuluttua naureskelevat ja omahyväiset Nazorakit poistuivat paikalta, napaten hylätyt moottoripyörät mukaansa.
...
"Kapura sinun jalkasi painavat niskaani."
"Ai, anteeksi..."
Matoro roikkui jyrkänteenseinämästä harppuunansa avulla ja roikkui henkensä kaupalla kaapelista. Tämän jaloista roikkuva Summerganon, tämän jaloista roikkuva Kapura, tämän jaloista roikkuva Saraji, tämän jaloista roikkuva vahki ja tämän jaloista roikkuva Killjoy ja tämän olkapäällä kököttävä Matoran koettivat pitää itsensä liikkumatta. Matoron tuskanhuudot saivat porukan havahtumaan.
"En jaksa enää, liikaa painoa."
"Killjoy, sinähän osaat lentää pirkule vie! Miksi sinä tässä roikut?", Kapura huusi.
Killjoy hämmentyi tästä kysymyksestä ja alkoi ihmetellä itse samaa. Hän käynnisti moottorinsa, tarttui vahkiin, josta roikkui ja kuljetti tämän ja Matoranin ylös kielekkeelle.
Vähän ajan kuluttua loputkin tiimistä oli saatu kielekkeelle ja he saivat hetken ihailla maisemia.
"Hyvä että sinulla oli vielä noita pommeja Joy. Nyt ne eivät ikinä saa tietää meidän selvinneen", Matoro naurahti.
"Se oli viimeiseni... ja Klaanilla ei ole oikeita tarvikkeita saada tehtyä noita lisää... olisi pitänyt tajuta hankkia Xialta tarpeita. Onneksi sinulla on tuo kätevä harppuuna... se on palvellut aika isoa osaa tällä matkalla."
"Näettekö, tuolla kaukana, tuo korkea juttu", Kapura keskeytti, "Se on Komentotorni. Klaani on siellä. Olemme miltei kotona."
Summerganon ei voinut olla peittelemättä hymyään, vaan kääntyi muihin päin leveän hymyn kera:
"... tai sitten emme.", Matoro totesi vakavana "Vilkaiskaas uusiksi. Se on majakka tuolla rannalla."
"... miksi majakka on aivan kuin Klaanin komentotorni?", Kapura ajatteli ääneen.
"Ehkä he ovat suuria fanejamme.", Killjoy totesi. Tiimin ilmeet olivat pettyneet, mutta he tiesivät olevansa vielä kaukana Klaanista.
"Alkajaisiksi meidän pitäisi selvittää missäpäin saarta olemme.", Summerganon selosti asiallisella äänellä.
"Ehkä majakassa on matoraneja. Heiltä voisi saada ohjeita.", Kapura ehdotti.
Lyhyen matkan ja kuusikon ylityksen jälkeen kuusikko saapui majakalle. Se oli korkea, harmaan värinen torni, tosin huomattavasti Klaanin vastaavaa pienempi. Kaukaan auringonvalo heijastui kuperaan pintaan, saaden sen näyttämään valkoiselta.
Killjoy etummaisena koputti suureen puuoveen. Hetken hiljaisuuden kuluttua lyhyt olento avasi oven. Se on mustan ja sinisen värinen ja kantaa kanohi Eldaa.
Matoran, tai itseasiassa orton, paljastui majakan pitäjäksi. Tämä neuvoi klaanilaislle reittiä ja ohjeisti matkaamaan rantaa pitkin. Matkaa Klaaniin olisi useammankymmentä kioa.
Tämä tietäisi lisää kävelemistä.
Klaanin saarella ilma oli kerrassaan hyvä. Aurinko paistoi ja tuuli puhalsi leppoisasti hiekkarannalla.
"No hei, selvisimme sentään hengissä koko seikkailun ajan.", Matoro selitti. Muu tiimi ei ollut ihan yhtä puhetuulella kuin hän. Kaikkien päässä liikkui mitä erilaisimpia ajatuksia.
Missähän Nimda on?
Mitä ruokaa Klaanissa on tänään?
Tässä menee vielä ikuisuus...
"No, totta. Meillä oli tuuria kun olemme vielä yhtenä kappaleena.", Killjoy vastasi.
"Hei, tietääkö kukaan minne se yksi matoran katosi?", Suga kysyi yhtäkkiä.
"Olisikohan jäänyt majakalle.", Kapura arveli. "Ei sille kuinkaan käy."
"Klaanin olot ovat muuttuneet valtavan nopeasti. Pari vuotta sitten teimme tämäntyyppisiä tehtäviä pari kertaa vuodesta. Tämä on jo toinen vaarallinen tehtävä lyhyessä ajassa.", Summerganon aloitti puheen.
Matorolle piirtyi mieleen lähiaikojen tapahtumia. Sen valtavan torakka. Sen sihisevän makutan paljastus Nazorakien alkuperästä. Metallikartiot. Kokemukset Vuorella. Outo välikohtaus sillä trooppisella saarella.
"Minusta tuntuu välillä siltä, että joku meitä viisaampi seisoo jatkuvasti taustalla ja siirtelee meitä kuin shakkinappuloita.", Matoro sanoi yhtäkkiä hiljaisuuden jälkeen.
Matoron lausahdusta seurasi tosiaan miettelieäs hiljaisuus. Hetken päästä Kapura totesi jotain sanoakseen, että "olipa hyvin sanottu". Lopulta Killjoy rikkoi hiljaisuuden kunnolla.
"Totta. Kun puhutaan Nimdasta, torakoista ja kaikista välikohtauksista, on ihan selvää, että olemme isoissa ympyröissä. Jotain on tekeillä. Mutta vaikka meitä siirreltäisiin kuin nappuloita, kuten Matoro sanoi, voimme yhä muuttaa 'pelin' kulun. Tuskin se, mikä tämän kaiken takana seisoo, on ajatellut kaikkea tekemäämme etukäteen."
"Puhut viisaita sanoja.", Matoro vastasi ja muut nyökkäilivät. "Niin. Huolimatta siitä, että tässä piilee mahdollsiesti jotain takana, emme voi antaa sen vaikuttaa tekemisiimme. Jos me olemme nappuloita pelilaudalla, olemme me ne nappulat, jotka voittavat. Vain me voimme päättää, mihin päivämme käytämme, sitä ei määrää kukaan ja on selkämme takana kudottu millaisia juonia tahansa, selviämme voittajina...", Suga aloitti.
"...'taistelusta', josta emme oikeastaan pitkällä tähtäimellä paljoa tiedä.", Kapura lopetti Sugan puolesta kepeästi."
Seurue talsi hiljaa rantaa myöten jutellen niitä näitä, lähinnä tavan ja tunnelman ylläpitämisen vuoksi. He tunsivat olevansa turvassa, mutta väsyneitä he olivat. Tulevaisuus ja menneet tapahtumat mietityttivät ja vaikka he olivat omasta mielestään turvassa, oli matkaa vielä taitettavana. Viimeinen taival Klaanin linnaketta kohti, jossa he voisivat istahtaa klaanilaistovereidensa kanssa pöytään nauttimaan virvokkeita, kertomaan seikkailustaan ja lepäämään. Sillä vaikka heissä oli virtaa vaikka linnakkeelliselle sotureita jakaa, alkoivat matkan rasitukset tuntua. Eivät tuskana tai epätoivona tai tarmon puutteena, vaan uneliaisuutena. Vaikka heitä väsytti ja he välillä jopa laahustivat, oli heidän olonsa raukea. Miten hienoa olikaan tuntea inhimmillistä väsymystä kaikkien matkan tuskien jälkeen.
”Auh... pääni, taas jotain...”, GK sanoi raapien hetken päätään.
”Meillä on isompiakin murheita kuin päänsärky”, Umbra vastasi hämmentyneenä.
Qewa katsoi närkästyneenä isäntäänsä.
Fikou hyppäsi Umbran olkapäälle ja sitten kaksi yrittivät hiipiä huomaamatta, parhaansa mukaan.
”Ainut ongelmallinen asia suuressa koossa taitaa tosiaankin olla kova ääni.”, Glatorianking sanoi:
”Mitäs me nyt teemme...
En usko, että nämä ovat mitään verrattuna siihen pahaan kaksoisminääni. Miksi emme siis hyökkää?”.
”Sitä olikin vain yksi, näitä on kaksi ja se ei tosiaankaan suuttunut niin paljon kuin olisi voinut, ehkä siinä oli rajoituksia tai jotain, Zyglakit sen sijaan ovat sellaisia, että yhden kellistäminen vaatii oveluutta, olemme erittäin vaarallisessa paikassa-”, Umbra sanoi, mutta katseet keskeyttivät hänet.
Vartijat äkkäsivät happikuplia ja olivat valmiita katsomaan lähempää, mutta GK napppasi kalan ja ohjasi sen kohti zyglakeja epäilysten välttämiseksi.
”-Miedän pitänee päästä niiden taakse, muuta vaihtoehtoa ei ole. Minä tunnen nämä otukset sinua paremmin, jos minä menen ensiksi niin voit aina yrittää auttaa minua”,Umbra jatkoi.
”Minulla ei ole hajuakaan näistä otuksista ja meillä on suunnitelma, joka ei edes ole suunnitelma, pidän itse suorasta hyökkäyksestä, ennemin tai myöhemmin nuo kuitenkin nappaavat meidät, estämättä.
Viime päivien aikana ajatus Nynrahista ja kuljetusten loppumisesta oli vaivannut Keetongun mieltä. Vaikka tapahtumat torakkarintamalla olivat olleet hiljaisia, laajempi sota oli ilmeisesti tulossa, ja Nynrahin möröiltä tilattu alus olisi tärkeä. Keetongu oli päättänyt ottaa kaksi rohkeaa Matorania mukaan ja lähteä pikamatkalle Nynrahille nopealla, pienehköllä höyryrahtilentoaluksella. Hän oli kutsunut laivaston johdon koolle kertoakseen suunnitelmistaan. Hän esitti, että Tehmut ottaisi väliaikaisjohdon matkan ajalta, mutta Keetongu yrittäisi olla viestintälaitteiden kanssa mahdollisimman paljon yhteydessä Klaaniin.
"Mutta ajat ovat vaaralliset, ja juuri nyt laivastolle on tarvetta. Matoranit tarvitsevat suuremman johtajan, joka nostaa työmoraalia ja hätätapauksissa vaikka taistelumoraalia", Tehmut selitti. Hän oli Matoran kuten muutkin Keetongua lukuunottamatta laivastossa. Hän oli vielä huomattavan pieni Matoran, ja vaikkei hän ollutkaan syntynyt johtajaksi, hän osasi tehdä päätöksiä tiukissa paikoissa. Hän oli myös hyvä taktikko.
"Eikö Toa Hemiljou ollut aikoinaan Laivastossa? Hän olisi hyvä varajohtaja laivastolle! Suuri Toa ja Klaanin Sotien veteraani! Häntä rivimiehet seuraisivat!" selitti Wepon, toinen vastapalkatuista Ta-Matoraneista innoissaan. Hän oli liittynyt laivastoon kolmisen vuotta Hemiljou-välikohtauksen jälkeen.
"Hemiljou? Suuri Toa ja Klaanin sotien veteraani? Hän työskenteli rahtilaivastossa kolme viikkoa, koska oli pahasti veloissa Frakerakk-Skakdille. Sille, joka pitää peliluolaa eräällä Admininaukion sivukujalla.", Tehmut sanoi.
"Minä muistan hänet! Hän pinosi kaikki kontit hutiloiden. Muistan, kun Frakerakk nosti hänet seinälle sen jälkeen, kun "Suuri Toamme" oli käyttänyt palkkarahansa terästettyyn rommiin Keskiuudessa Kievarissa", sanoi vanhempi rahtilastaaja Kormakh.
"Terästettyyn rommiin?" Tehmut kysyi.
"Joo, Keskiuuden erikoinen. Keskiviikkoisin puoleen hintaan. Hyvää, jos et ota liikaa."
"Hemiljouta ei näkynyt sen jälkeen."
"Minä pidän enemmän Vanhasta Kievarista. Sopivan välimatkan päässä Frakerakkin luolasta."
"Frakerakkin pelit on peukaloituja."
"Sinulla on vain huonoa tuuria."
Keetongu nousi seisomaan. Matoranit vaikenivat.
"Selvä sitten. Lähden huomenna."
Hassut pikku Matoranit. Kumpa ei olisikaan mitään sotaa.
Snowie oli palannut sukellusveneen käytävällä nuokkuvan Mäksän luo. Lumiukko istahti silmänsä sulkeneen ilman Toan viereen ja tapitti tätä odottavan näköisenä. Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Ämkoo avasikin silmänsä.
"No?"
"Aiotko jatkaa?"
"En."
"Kiiiiltti."
"Hmph."
- - -
Sateen pahoinpitelemä kallioiden ympäröimä savimaa osoittautui hyvin upottavaksi. Vihreä Toa asteli varovasti pitkin kuramaasta pilkottavia kiviä, pysytellen täten upottavan maan ulottumattomissa. Välillä ilman Toa oli vähällä liukastua, sillä kiviä ei ollut lainkaan helppo havaita iltahämärän laskeutuessa maaston ylle.
"Herka, olen täällä!", Ämkoo huusi pimeyteen. Vastausta ei kuulunut.
Ämkoo kirosi hiljaa mielessään. Typerä tulipää oli haastanut hänet kaksintaisteluun, vaikka lopputulos oli jo selvä. Ja missä Herka edes oli? Kaksintaistelupaikaksi sovittu ikivanha louhos epäilytti Ämkoota siinä missä myös vastustajan puuttuminenkin. Jokin oli vialla.
Äkkinäinen jyrähdys sai Ämkoon miltei horjahtamaan nurin. Toa ehti juuri ja juuri väistää takaansa hyökänneen valtavan rahin iskun. Kuma-nui syöksyi Toaa kohti valtaisan hammasrivistönsä kera.
Ämkoo karjahti ja keskitti elementti-iskun suoraan kohti rahin suurta päätä. Olento ei kuitenkaan välittänyt iskusta vaan paiskasi Toan maata vasten. Sitten Kuma-nuin eturaajat painoivat Ämkoon rintapanssaria, saaden Toan uppoamaan koko ajan syvemmälle saveen.
"Kas, sinä tulit", kuului Herkan ääni kallioiden päältä.
"Kiroan sinut, saasta!", Ämkoo sai sanotuksi pistävän kivun vallatessa vihreän Toan kehon. Kuma-nui valmistautui syömään saaliinsa.
Herka ei vastannut. Kateuden rappeuttama tulen Toa katseli ilmeettömänä valtavan rahi-pedon toimia.
- - -
Lumiukko tuijotti Mäksää ihmeissään.
"Menikö hän niin pitkälle?"
"Meni", Ämkoo vastasi ja laski katseensa lattiaan.
"Mitä sitten tapahtui?"
- - -
Ämkoo taisteli kaikin voimin suuren rahin voimia vastaan. Ihme kyllä, Toa sai toisen kätensä vapaaksi ja vei tämän nopeasti miekkansa kahvalle.
Herka ei ollut uskoa silmiään kun Ämkoon miekka upposi syvälle rahi-pedon kaulaan. Olento karjui raivoissaan ja syöksähti sitten pois Ämkoon päältä. Ilman Toa nousi seisomaan huohottaen äänekkäästi.
"Noniin", Ämkoo aloitti. "Tule tänne."
Herka ei ehtinyt vastata. Ämkoo ampaisi juoksuun ja pääsi pitkällä elementtienergian siivittämällä loikalla Tulen Toan vierelle.
- - -
Herka toipui nopeasti järkytyksestä ja taisteli raivoisasti minua vastaan. Olin hänelle kuitenkin liian vahva vastustaja, huolimatta Kuma-nuin minulle aiheuttamista vammoista. Lopulta paiskasin tulen Toan samaan saviloukkoon johon tämä oli itse hetki sitten minut huijannut.
- - -
Herka sai juuri ja juuri henkeä pudottuaan korkean jyrkänteen huipulta suoraan upottavaan savivelliin. Toa rimpuili ja karjui, yrittäen epätoivoisesti nousta ylös. Herkan liikehdintä kuitenkin vain nopeutti uppoamista.
Silloin Kuma-nui tuli taas esiin. Haavoittunut rahi näki maassa rimpuilevan olennon, syöksyi tätä kohti ja käytännössä katsoen talloi tämän hengiltä. Toan karjunta hiljeni ja päättyi lopulta kokonaan.
Ämkoo ei vaivautunut edes katsomaan. Hän oli jo hetki sitten kääntynyt loitommas ja lähtenyt kävelemään sinne, missä oletti muiden tiimiläisten olevan.
- - -
Leiriin päästyäni sain huomata, että kaksi tiimiläistäni eivät olleetkaan siellä. Sateen pehmittämään maahan jääneet jäljet antoivat olettaa kaikista pahinta. Seurattuani niitä hetken aikaa löysin Atyan ja Tharkonin sieltä, missä olin juuri itsekin ollut.
- - -
Tharkon polvistui maassa makaavan ruumiin vierelle ja katseli tämän saamia vammoja. Useat miekan aiheuttamat viillot kertoivat oitis, että Toan kuolema ei ollut pelkästään Atyan juuri surmaaman rahin syytä.
Atya kääntyi katsomaan louhoksen laidalle ilmestynyttä hahmoa. Ämkoo katsoi johtajaansa suoraan silmiin.
"Miksi?", Atya kysyi kylmästi. Ämkoo ei ollut varma, mitä vastaisi.
"Se oli hän. Hän haastoi minut ja-"
"Miksi sinä suostuit?"
"Minä-"
"Anna miekkasi."
"Mitä?"
- - -
Atya teki minulle hyvin selväksi, että en ollut enää osa ryhmää. Olin hänen mukaansa väärinkäyttänyt voimiani, enkä siksi ollut enää kelvollinen kantamaan turagan minulle lahjoittamaa miekkaa, taikka edes kuulumaan Atyan johtamaan Toa-tiimiin.
- - -
Snowien ilmettä oli vaikea määritellä. Lumiukon pään sisällä vallitsi Ämkoon arvion mukaan tällä hetkellä jonkinlainen hyvin hämmentävä ja ristiriitainen tunnetila.
"Tiedän tehneeni väärin", Ämkoo sanoi lopulta.
"Tuota... Miekkahan oli yhä sinulla?", Snowman kysyi hieman epäröivällä äänellä.
"Ah, niin. Minä en totellut."
- - -
En antanut miekkaa takaisin, vaan pakenin. Atya ja Tharkon eivät saaneet minua pysäytettyä, sillä olihan minulla ilman elementtivoiman lisäksi käytössäni yhä vieläkin kantamani kanohi Miru. Pakenin saaren rannalle ja loittonin sitten merelle veneellä, jolla yleensä taitoimme yhdessä matkaa.
Samalla kun elementtikykyni puhalsivat tuulta veneen purjeisiin, mietiskelin ankarasti tulevaisuuttani koskevia asioita. Mitä tekisin? Käytännössä katsoen murhasin entisen tiimitoverini, minut erotettiin ryhmästäni ja kaiken lisäksi varastin legendaarisen aseen. Oliko minulla edes oikeus elää?
Päiväkausia matkattuani olin tehnyt päätökseni. Vaikken enää ollut osa Atyan ryhmää, saatoin silti tuoda maailmaan vielä paljon oikeutta. Aloin kiertelemään eri saarilla ja mantereilla, auttaen matkani aikana useita matoran-tahoja. Näiden matkojen aikana sain myös itselleni läjäpäin uusia vihollisia, joista merkittävin...
- - -
"Makuta?", Lumiukko arvasi. Ämkoo virnisti.
"Niin", ilman Toa vastasi. "Vietin pitkän ajan eräällä saarella, joka kärsi paikallisen Makutan hirmuvallasta. Moneen kertaan onnistuin kuin ihmeen kaupalla vesittämään tämän suunnitelmat ja pelastamaan paikalliset matoranit. Vihollisuutemme huipentui lopulta kaksintaisteluun."
"Silloin sait haarniskasi?", Snowie jatkoi arvailuaan. Mäksä vastasi nyökkäämällä.
"Siitä taistelusta riittäisi tarinointia pitkäksi aikaa. En kuitenkaan aio syventyä nyt siihen, vaan kerron mitä sen jälkeen kävi..."
- - -
Kanohi-haarniska. Makutan kanssa tapahtuneen yhdistymisprosessin aikaansaama keho, joka mahdollisti kuuden kanohi-kyvyn samanaikaisen hallinnan. Uudet voimani kartuttivat mainettani pitkin maailmaa ja lopulta Atya sai kuulla tästä.
Lienee selvää, että entinen johtajani ei pitänyt kuulemastaan. Seurasi viikkojen mittainen ajojahti, ja lopulta Toa Atya haastoi minut kaksintaisteluun saarella, joka sattumalta sijaitsi aivan Klaanin saaren lähettyvillä.
Taistelin vastahakoisesti entistä johtajaani vastaan. Atya sen sijaan taisteli tappaakseen, olinhan sentään hänen mukaansa tappanut Herkan ja ryöstänyt jotain mittaamattoman arvokasta. Pitkä taistelu jatkui jatkumistaan, eikä Atya saanut surmattua minua.
- - -
Saaren kylmä ja kivikkoinen ranta sopi loistavasti lohduttoman taistelun tapahtumapaikaksi. Päättäväinen veden Toa nousi yhä uudestaan epätoivoiseen hyökkäykseen, jonka Ämkoo sai kuitenkin torjuttua. Makuta-voimat hidastivat Ämkoon väsymistä, ja useat kanohi-voimat tekivät hänestä muutenkin vahvan vastustajan väsyneelle nais-Toalle. Edes Atyan valttikortiksi muodostuneet miekkatekniikat eivät auttaneet Ämkoota vastaan, sillä olihan ilman Toa käynyt aikoinaan saman taistelukoulutuksen kuin Atya.
"Lopeta!", Ämkoo karjui maassa makaavalle siniselle Toalle. "Et voi voittaa minua!"
"Lopetan vasta kun kuolen", Atya sanoi raskaalla äänellä ja pakottautui seisomaan. Toa syöksi Ämkoota kohti mittavan vesipyörteen, jonka Ämkoo kuitenkin väisti vauhdikkaalla loikalla.
"En halua tappaa sinua", Ämkoo murisi ja laski asettaan. "Minulla ei ole mitään sinua vastaan."
"Tapoit jo yhden meistä. Mikä minun surmaamisessani sitten olisi niin vaikeaa?", vastasi Atya kitkerään sävyyn ja kohotti katanansa. Sitten tämä syöksyi vielä kerran Ämkoota kohti ja iski.
Miekat kalahtivat yhteen ja löivät sinistä kipinää. Pian sen jälkeen Ämkoon tähtäämä potku heitti Atyan kauemmas, ja Toa putosi mataliin ranta-aaltoihin. Atya jaksoi tuskin nousta seisomaan, ja nainen huohottikin kiivaasti polviasennossa, sulkien silmänsä.
"Olkoon sitten niin", Atya sanoi.
"Mitä?", Ämkoo ehti vastata, mutta hiljeni sitten silkasta järkytyksestä.
Veden Toa Atya survaisi miekkansa läpi oman rintakehänsä. Nainen huusi, kiskoi miekkaa ylemmäs ja repäisi sen sitten irti rintapanssaristaan. Toan veri värjäsi rantakivet tummemmiksi samalla kun Atya katsoi Ämkoota viimeisen kerran.
"Mitä sinä...", Ämkoo sai sanotuksi, mutta sanat juuttuivat Toan kurkkuun."
"Sovitan rikoksesi, jos sinä et itse sitä kerran tee", Atya vastasi ja yskäisi verta.
Ämkoo tuijotti kun Atya lakkasi hengittämästä. Naisen ruumis kaatui hitaasti maahan ja sitten oli aivan hiljaista.
- - -
Lumiukko ei osannut sanoa mitään. Snowie vain tuijotti Ämkoota, jonka surumielinen ilme oli Snowien silmissä jotain aivan uutta.
"Hän tappoi itsensä", Ämkoo toisti. "Minun takiani."
"Öh", Lumiukko sai sanotuksi, yrittäen keksiä jotain lohduttavaa tai filosofista. Hän ei kuitenkaan keksinyt mitään.
"Niin", Mäksä sanoi. "Sen pituinen se."
Ilman Toa nousi seisomaan ja taitteli hetken niskaansa. Sitten tämä lähti tarpomaan kohti aluksen peräpäätä, ilman mitään sen kummempaa syytä.
"Tharkon haki Atyan ruumiin pois", Ämkoo totesi jostain kauempaa. "Emme vaihtaneet sanaakaan, enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen."
"Hän siis elää?", Snowie sai kysytyksi.
"Ehkä", Mäksä vastasi ja katosi sitten sukellusveneen syövereihin.
Koska minä ja Manu olemme molemmat oman työmme jäljillä ylpeileviä syntisiä piruja(vaikkakin kiitos Umbralle avusta), tästä tuli ropen. Pisin. Viesti. Tähän. Asti.
Varaa aikaa tämän lukemiselle. Hyvä Jumala, VARAA AIKAA. Jos sinulla on nyt kiire, lue tämä vasta kun ehdit oikeasti.
Ja kun luet, keitä itsellesi kuppi kuumaa ja peräänny syvälle nojatuoliisi. Tämä on muuttunut roolipelaamisesta romaanin kirjoittamiseksi viimeistään nyt.
Baari
Warrek oli baarissa. Hän oli siellä lähestulkoon koko ajan, mutta tämä päivä tuntui jotenkin erilaiselta. Hän oli vetämässä jo seitsemättä lasillista paikan vahvinta ainetta. Hän katseli ovelle: siitä oli ilmestynyt sisään epäilyttävän näköinen kaksikko. Tulijat olivat pukeutuneet mustiin kaapuihin, jotka peittivät heidän ruumiinsa niin hyvin, ettei Warrek pystynyt toteamaan edes, olivatko he Skakdeja.
Toinen mustakaavuista istahti rennosti baarin suurimpaan pelipöytään. Skakdit tekivät hänelle tilaa epäluuloisesti. Suurin osa oli humalassa. Mustakaapuinen tulija naksautteli rennosti sormiaan, jotka näyttivät jokainen kuuluvan eri henkilölle. Toinen tulijoista istuutui Warrekin viereen. Tämä katsoi häntä epäluuloisesti ja ryyppäsi kulauksen tuopistaan.
"Mitä olet vailla?"
Kaapuhahmo naurahti huppunsa sisältä ja veti tumman vaatteen päältään. Hän jätti kaavun roikkumaan tuolinsa selkänojalle. Warrekin pupillit laajenivat, kun hän näki kaavun sisältä kuoriutuvan sinisen yksisilmäisen skakdin. Puolihumalainen salaman skakdi räpytteli ja hieroi silmiään hetken hämmentyneenä, kunnes sen suu kääntyi lämpimään virneeseen.
"Kappas vain", Warrek sanoi yllättyneen innokkaana. "Guardian! Suosikkieverstini!"
Guardian hymyili ja nyökkäsi. "Kaikki muut everstisi ovat kuolleet", hän vastasi yllättävän vakavalla äänensävyllä.
Warrek katsoi Guardiania hetken silmiin ja kaatoi sisuksiinsa pienen hörpyn juomalasistaan. Hän hymyili leveää ja terävähampaista skakdin hymyään.
"No silti. Suosikkini. Miten sinulla menee?"
Guardian nojasi rentoutuneesti tuoliinsa. "Oletko ihan oikeasti kiinnostunut vai haluatko vain puhua?"
Warrek tuhahti hiprakkaisena. "Hei, älä puhu kenraalillesi tuolla sävyllä. Vaikkakin..."
Warrek tarkkaili katseellaan Guardianin rintapanssaria. Hän tuijotti pitkään sitä kohtaa, josta Warrekin entisen everstin kunnian tähdet olivat ennen roikkuneet. Niitä ei enää löytynyt.
Warrek nosti jalkansa pöydälle ja katsoi hiljaisena Guardiania silmin.
"Sinä et taida enää olla everstini."
Guardian ei vastannut. Hän silmäili baarin likaista lattiaa.
"Ensiksi Vartijat, sitten metsästäjät ja nyt työskentelet Toan alaisuudessa", Warrek sanoi merkillisesti. "Kamuseni. Onko sinulla juuria missään?"
Guardian näytti kuittaavan kysymyksen olankohautuksella ja kädenheilautuksella ja vaihtoi keskustelun aihetta todella nopeasti. "Vieläkö sinä kulutat aikaasi tässä läävässä?"
Warrek oli hämillään. "Läävä? Näyttääkö kantapaikkani sinusta läävältä?"
Guardian ei vastannut. Hän käänsi katseensa pois vanhasta kenraalistaan ja tutki Kuolleen rukin tavernaa katseellaan ja haisteli tavernan ilmaa. Ilmassa leijailevaa savunhajua heikensi vain se, että tavernan ikkunat olivat aina raollaan ja viilentävää tuulta pääsi sisään. Lievän auringonvalon lisäksi tavernaa valaisi myös paikoittain muutama kynttilä, joiden valuva tali alkoi jo tulvia pöydille.
Lattia oli likainen ja täynnä kolhuja. Varsinkin aivan tiskin edessä lojuvat pitkäjalkaiset metallijakkarat olivat suorastaan kaivaneet rumia jälkiä lattialautoihin. Osa lattiasta oli pyritty peittämään matoilla ja aavikkorahien selkänahoilla.
Moerakk-nimellä kulkeva vihreä skakdi seisoi tiskin takana tyynesti puhdistaen juomalaseja töhryisellä rätillä. Moerakk oli ollut tavernan omistaja jo ennen sisällissotaa ja oli nauttinut työstään silloin huomattavasti enemmän. Tulot olivat olleet vähäisempiä ennen sotaa, mutta ainakin asiakaskunta oli ollut mukavampaa.
Moerakkin takana oli suuria määriä viinitynnyreitä ja monenlaisia pulloja. Yksi entisistä viinipulloista seisoi baaritiskillä kymmenillä lukoilla suojatun kassalippaan vieressä. Tämä pullo oli täynnä vihreää nestettä, jossa uiskenteli jotain liskomaista. Se oli Tahtorakin alkio.
Seinällä tiskin takana oli myös suuri valkoinen kyltti. Kyltissä luki "7 päivää viime tappelusta" ja numeroa kykenisi vaihtamaan nopealla kädenheilautuksella.
Korkealla tavernan itäisellä seinällä oli useita täytettyjen rahipetojen päitä, jotka irvistivät vihaisesti. Myös sirpaleinen kattokruunu roikkui jostain korkealta tavernan katosta, joka oli täynnä luodinreikiä.
Guardian kääntyi takaisin kohti vanhaa ystäväänsä. "Kyllä näyttää", hän vastasi. "Mutta tulin katsomaan sinua silti."
"Sinulla ei ole taaskaan rahaa, eihän?" Guardian vastasi kohottaen oikeaa silmäkulmaansa.
Warrek räpytteli silmiään ja etsi toisella kädellään jotain haarniskansa taskuista. Toinen käsi pysyi tiukasti juomassa. "No eipä oikein. Mutta talo varmaan tarjoaa Warrekin ystävälle."
"Uskotko tuohon."
"Tietty uskon. Minä ja Moerakk olemme vaaanhoja kavereita. Eikö niin, Moe?"
Warrek heilutteli melkein tyhjää lasiaan iloisesti ilmassa ja hymyili baarimikolle. Moerakk oli lopettanut lasien puhdistamisen ja selaili nyt suoraselkäisenä velkavihkoaan. Hän pysähtyi katsomaan yhtä sivua sekunneiksi ennen kuin vilkaisi Warrekia murhaavan hiljaisena.
"Niin, minähän sanoin", Warrek sanoi kääntyen takaisin Guartsuun. "Vanha kunnon Moe."
Guardian suoristi selkänsä. "Warrek. Ihan rehellisesti sanottuna en ole tullut vain juomaan vanhan kamun kanssa."
Warrek vakavoitui hetkellisesti. "Niin, tietty. Sinulla on nykyään ihan oikeaa tekemistä. Klaanijuttuja, eikö."
Guardian nyökkäsi. "Jep. Mutta älä sano sitä noin kovaäänisesti."
Warrek näytti kysyvältä. Guardian kumartui hieman vanhaa ystäväänsä kohti ja laski äänenvoimakkuuttaan.
"Gaggulabiolla on kavereita näillä alueilla, eikö?"
Warrek tuhahti.
"Guartsu hyvä. Mihin skarrararriin sinä olet taas sekaantunut."
* * *
Suuressa pöydässä peli oli täydessä vauhdissa. Uusi, mustakaapuinen pelaaja pelasi erittäin hyvin, ja Skakdit olivat innoissaan saadessaan uuden pelaajan. Tulokas oli voittanut aluksi kolme peliä, pitänyt sitten taukoa pari peliä, ja nyt hän oli taas mukana. Hän oli aloittanut nollasta, laittanut suuret panokset, ja nyt hänellä oli rahaa jo saman verran kuin suurimmalla osalla Skakdeista.
Kaavun alla Makuta Nui hymyili itsekseen. Hän oli pelannut srekajaa ennenkin: kerran Xialla ja toisen kerran Metru Nuilla. Kummassakaan paikassa ei ollut Skakdipelaajia, mutta peli oli lähtöisin juuri Zakazilta ja oli näin ollen skakdinkielinen nimeltään. Pelissä jokainen laittoi aluksi panoksensa, ja jokainen sai päättää, osallistuiko kierrokseen, minkä jälkeen jaettiin kortit. Jokainen sai kolme korttia. Sitten pelaajat korottivat panoksia tai jättivät kierroksen, jolloin he eivät menettäneet enempää rahaa. Korotuskierroksia jatkettiin, kunnes kukaan ei enää ollut valmis korottamaan lisää. Sitten jokaiselle jaettiin kaksi korttia lisää. Sitten laitettiin lisää panosta, minkä jälkeen jaettiin vielä kaksi korttia lisää. Sitten korotettiin vielä kerran. Sitten katsottiin kortit.
Ja Manulla oli ainoa täysikäsi. Kenelläkään ei ollut värisuoraa tai nelosia. Skakdit huutelivat törkeyksiä, ostivat lisää juotavaa ja voivottelivat rahojensa menetystä. Manu kahmi saaliinsa itselleen. Guardian katseli hetken, kuinka Makuta sulloi rahoja kaapunsa taskuihin. Sitten hän kääntyi takaisin Warrekin puoleen.
* * *
Warrek kuunteli tarkkaan ja hiljaisena Guardianin selitystä viimeisten viikkojen tapahtumista. Guardian puhui poikkeuksellisen hiljaa, sillä aihe, jota käsiteltiin oli hyvin arkaluontoinen. Puhe Nazorakeista, Zyglakeista ja Gaggulabion joukoista ei ollut epäilyttävintä, mitä Kuolleessa rukissa saattoi kuulla, mutta tässä tavernassa oli paljon kuulevia korvia. Jutut voisivat kantautua kauas ja sitä Guardian ei nimenomaan halunnut.
Guardian kertoi tapahtumista ystävälleen niin tarkasti kuin uskalsi. Selityksessä kesti useita minuutteja ja Warrek ei kehdannut edes keskeyttää Guardiania. Näin tapahtui harvoin.
Selityksen loputtua Warrek oli hiljaa hetken. Hän joi tuoppinsa tyhjäksi ja pyyhki suupielensä käsivarrellaan.
"Vai niin", Warrek sanoi vaatimattomasti. "Sinä et ollut koskaan kovin hyvä pysymään poissa ongelmista."
Guardian hymyili. "Eip."
"Gaggulabio", Warrek sanoi. "Liittoutui Nektannin kanssa sodan loppuvaiheessa. Olen tainnut tavata hänet... kerran?"
Guardian nyökkäsi.
"Gaggulabio, Relsann, Brunha", Warrek luetteli. "Yhtiä skarrarin pelkureita kaikki. Jos Nektannia ei voi voittaa, unohdetaan kaikki itsekunnioitus ja nuoleskellaan sitä."
Warrek löi pöytää nyrkillä. Pöytä tärähti voimakkaasti ja tuoppi melkein putosi sen reunalta alas.
"Vihaksi pistää", Warrek sanoi tuijottaen tuoppia hieman alakuloisena. Pian hän kuitenkin siirsi katsensa takaisin Guardianin silmiin.
"Sinä tarvitset apuani, eversti", Warrek sanoi. "Etkö vain."
Guardian nyökkäsi. "Jep. Warrek, sinä tunnet monia. Gaggulabion liittolaisia, Zyglakeja, ehkä joitain Nazorakejakin?"
Warrek kohautti olkapäitään. "Minä liikun mielenkiintoisten tyyppien kanssa."
"Niinpä. Voinko kysyä sinulta pari asiaa?"
"Tietty", Warrek sanoi nojaten tuoliinsa rennommin.
"Kiitos", Guardian sanoi innokkaammin. Hän oli jo avaamassa suutaan sanoakseen ensimmäisen kysymyksen, mutta silloin Warrek nosti oikean kätensä etusormen äkillisesti pystyyn. Guardian varautui pahimpaan.
"Muuuuuutta!" Warrek sanoi pirullinen hymy kasvoillaan. "Informaatio ei ole ilmaista, poju!"
Warrek naurahti ja naputti pöytää oikealla kädellään.
"Tuoppi per kysymys."
Guardian huokaisi. Hän tiesi, että Warrekin tapauksessa neuvottelu olisi mahdotonta. Sininen skakdi kaivoi haarniskansa taskusta pienen pussin, joka oli täynnä ratasmaisia kolikoita. Hän nousi tuoliltaan ja käveli kohti baaritiskiä. Hän palasi hyvin pian kädessään uusi tuoppi täynnä kullanhohtoista nestettä. Guartsu liu'utti lasin Warrekille ja istui paikalleen.
"Ensiksi. Nimda. Sanooko nimi mitään?"
Warrek joi puolet tuopistaan ennen vastaamista. "Pari tuttua on joskus puhunut jotain muutaman lasillisen jälkeen."
"Mitä?"
"En muista. Jotain puhetta tyhmistä matoran-taruista. Fedekk oli kokenut jonkin sortin uskonnollisen valaistuksen ja minä yritin puhua järkeä." Sen sanottuaan Warrek joi tuopin tyhjäksi uskomattomalla nopeudella.
"...eli ei mitään konkreettista."
"Ei ainakaan ennen ensi tuoppia. Vauhtia, poika."
* * *
Makuta veti hihastaan hieman lisäkortteja ja vaihtoi niitä käsikortteihinsa. Hän valitsi pienimmän mahdollisen käden sen mukaan, mitä Skahdit ajattelivat. Hän luki kaikkien ajatukset ja pelasi korttinsa.
”Miten tämä on mahdollista?” eräs nuori rumilus huudahti.
”Istu alas, Zuggak”, muut sanoivat. Heitäkin ärsytti tämän uuden hepun voittoputki, mutta häntä ei kannattanut aliarvioida.
”Uusi jako”, sanoi Krghoghtann-niminen Skakdi. Kortit jaettiin. Makuta katseli Skakdeja suorastaan tylsistyneenä pelien helppudesta; Skakdeilla ei tietenkään ollut minkäänlaista suojaa mieliensä ympärillä. Klaanilaisia vastaan pelatessa peli olisi muuttunut heti mielenkiintoisemmaksi, sillä useiden mielet oli suojattu. Hän oli jopa itse suojannut muutaman.
Kortit oli jälleen jaettu. Likaiset liskot pitelivät kynsissään resuisia kortteja. Yksi Skadeista tunnisti pakan päällimmäisen kortin sen ulkonäön perusteella, ja hänet heitettiin ulos. Manu hihitteli hetken tuolillaan. Hän jatkoi Skakdien tarkkailua laitettuaan kaikkien mielestä liian suuren panoksen. Muutamat maksoivat pitkin hampain, mutta ainakin puolet jätti pelin. Krghoghtann, Zuggak ja kolme muuta Skakdia jatkoivat peliä Makutan kanssa.
Toinen kierros alkoi. Manu laittoi lisää panosta, mutta muut maksoivat. Hienovaraisesti ilkiö livahti Zuggakin mieleen ja sai selville, että tällä oli tässä vaiheessa värisuora. Manu järjesti itselleen yhdellä numerolla isomman värisuoran. Zuggak katseli kortteja tyrmistyneenä ja hieroi silmiään epäuskon vallassa, kun kortit paljastettiin. Krghoghtann siveli leukaansa mietiskellen. Manu hymyili ja jakoi kortit.
* * *
Keskustelu oli jatkunut jo hetken ja pöydällä oli jo neljä tyhjää tuoppia. Guardian ei ollut saanut paljoa irti Warrekista. Keskustelun kohokohta oli ollut vihjaus mahdollisesta Zyglak- ja Nazorak-laivastojen yhteisliikehdinnästä etelässä. Guardian alkoi jo menettää toivoaan. Hän kokeilisi vielä kysyä muutamaa asiaa ennen luovuttamista.
"Tämä on muuten aivan Karzahnin hyvää." huomattavasti väsyneemmän näköinen Warrek sanoi hörppien tätä tuopillista rauhallisemmin kuin edellisiä. Warrekin suupielet olivat täynnä vaahtoa.
"Sanovatko kirjaimet Z, M ja A sinulle jotain?" Guardian kysyi.
Warrek laski tuopin pöydälle. "En tiedä. Mitä niiden pitäisi sanoa?"
"Jaa-a. Voisivatko ne muodostaa vaikka jonkun tuntemasi nimen?"
Warrek näytti erittäin pohdiskelevalta. Oli kuin hän yrittäisi epätoivoisesti kaivaa edes pientä muiston sirua niistä mielensä osista, jotka hän oli tietoisesti pyrkinyt unohtamaan.
"Zorak", Warrek aloitti. "...von...Maxitrillian...Arstein?"
Guardian kurtisti kulmiaan. "Toistaisitko."
"Zorak. Von Maxitrillian. Arstein."
Warrekin lausuessa nimen Guardian kaivoi esiin pienen paperinpalan ja kynän haarniskansa taskusta ja kirjasi nimen muistiin.
"Älä väitä, että tunnet oikeasti jonkun tuon nimisen", Guardian sanoi kirjoittaessaan. "Se on taiteilijanimi, eikö olekin?"
Warrek vastasi kieltävästi. "Eipä ei. Semmoinen pöyhkeä neropatti. Tapasin joskus sisällissodassa."
"Neropatti?" Guardian kysyi. Hänen ajatuksensa siirtyivät metallisiin tappajarobotteihin, jotka olivat hyökänneet Klaaniin yön pimeyden turvin. Yksi niistä makasi tällä hetkellä Verstaassa.
"Oliko hän hyvä koneiden kanssa?"
Warrek nyökkäsi. "Niinpä kai. Korjaili työkseen pyssyjä prikaati D:lle. Ei tykännyt juoda. Kaiken sen omahyväisyyden alla kyllä ihan kunnollinen heppu."
"Missä hän on nyt?" Guardian kysyi.
Warrek joi pitkän kulauksen lasistaan. "Tiedätkö ne Nektannin joukkojen panssarin...torjunta...harppuuna...jutut."
"Joo?"
"Ne, joiden terät repivät tankinkin läpi."
"Joo?"
"Ne, jotka räjähtävät ja ampuvat teriä joka suuntaan."
"...kyllä?"
Warrek otti yhä pidemmän ryypyn.
"Hän sai sssellaisen päähänsä."
"Auts."
"Silmien väliin."
"Tajusin kyllä."
"Arvaa, jäikö päästä mitään jäljelle."
Guardian ei vastannut. Hän katsoi nimeä pitkään ja raapi leukaansa kynällä. Avde siis työskenteli kuolleen kanssa. Tätä G ei ollut rehellisyyden nimissä aivan odottanut.
"No, ainakin sen takki oli kunnossa", Warrek sanoi. "Hieno takki kyllä. En ole varma, mitä teimme sille."
Guardian taittoi nimilapun ja työnsi sen takaisin haarniskansa taskuun. Hän kävi hakemassa baaritiskiltä vielä yhden pienemmän tuopin ja laittoi sen pöydälle.
* * *
Manulla oli jo sen verran käteistä edessään, ettei hän saanut tungettua kaikkea sitä taskuihinsa. Hän käväisikin ulkosalla katselemassa aineksia säkkiin. Hän tiiraili pimentyneessä illassa ympärilleen. Lopulta hän näki sammuneen, mustaan ryysyyn pukeutuneen Skakdin. Autiomaassa saattoi olla hyvinkin kylmä öisin. Niinpä Manu meni Skakdin luokse ja repi vaatteet tämän yltä. Skakdi heräsi siihen, mutta Manu tunki hänen päänsä suolakurkkutynnyriin. Sitten hän tyrkkäsi skakdiparan kokonaan sisään ja sulki kannen. Tepastellessaan sisään uusi säkkinsä mukanaan Manu kuuli tynnyristä korinaa:
”Olen allerginen suolakurkuille!”
”Omapa on ongelmasi”, Manu hihitti ja hiippaili sisään.
* * *
Warrek katsoi Guardianin tuomaa viimeistä tuoppia ja näytti siltä kuin haluaisi taputtaa.
"G, tiedätköss", humalainen Warrek sanoi. "Minä olen juonut tänään puoli tynnyrillistä. Luotatko tietoihini näin paljon?"
Guardian tuijotti Warrekin tuoppia. "En pelkää tietojen puolesta. Tätä lienee vaikea uskoa, mutta luotan siihen, mitä sanot."
"Hienoa, sitten meitä on kaksi", Warrek vastasi hilpeästi.
"Ei sillä, että pitäisin siitä, että juot noin paljon", Guardian sanoi. "Muistatko sisällissodan vuosipäivän?"
Warrek vakavoitui sekunniksi, mutta virnisti pehmeästi välittömästi.
"Hei, en tappanut ketään", hän sanoi, "ja Moe hankki sen jutun takia tuon tappelulaskurin."
Guardian vilkaisi laskuria. "On se kieltämättä hieno."
"Eikö vain."
* * *
”Tämä ei ole totta!” Zuggak karjaisi. ”Skarrarrarrarrararararararrrrr!”
”Siisti suutasi, poju”, Manu sanoi nautinnollisesti. ”Tämä on vain peliä.”
”PELIÄ, JOSSA MENETÄN KOKO OMAISUUTENI!”
”Itsepähän laitat sen peliin.”
”Tyyppi on oikeassa”, Krghoghtann sanoi ärtyneenä. Hänkin oli jo pannut peliin koko omaisuutensa, sillä ei voinut sietää sitä, että joku uusi hyypiö voittaisi heidät kaikki. Vain he kolme olivat pelissä. Manu naputteli pöytää tylpillä kynsillään, jotka tavallisesti olivat pitkät ja mahdollisesti raateluun sopivat mutta jotka nyt olivat Nazorakien kynsiä. Tarvitsen sen uuden ruumiin, hän ajatteli. Eihän tässä voi elää.
Krghoghtann laittoi peliin loputkin jämät omaisuudestaan. Hän oli varsin varakas Skakdi, mutta ei pitänyt häviämisestä. Nyt kaikki oli vaarassa. Hän oli vetänyt seitsemän tuopillista karhuhaita muutama tunti sitten ja kärsi nyt hirvittävästä krapulasta. Manu iski pöytään pataässähain. Ja voitti.
”SKARRARRARARARARARRRRR!”
”Siivoa suutasi, vanhus”, Zuggak sanoi omahyväisesti, joskin harmissaan häviöstä. Heidän pitäisi nyt pelata velkapanoksilla. Krghoghtann ei pitänyt siitä, että häntä huomautetaan jostain, mistä hän on vasta huomauttanut huomauttajaa. Niinpä hän tinttasi nuorta Skakdia turpaan melko kovaa. Tämä lensi ikkunan läpi – suolakurkkutynnyriin.
”Peliä”, vanha Skakdi tuhahti ja jakoi kortit. Manu kumartui lähemmäs pöytää. Minähän se alun perin huomautin poika parkaa... hän hihitteli itsekseen.
Hiki valui Krghoghtannin kasvoilta. Mustakaapuinen olento piteli vääristyneen näköisissä käsissään korttejaan. Skakdin kasvoille alkoi levitä hymy; hän oli saanut suurimman mahdollisen herttavärisuoran. Mahdollisuus sille, että tulisi tasapeli, oli naurettavan pieni, ja sille, että tulija voittaisi, vielä pienempi.
Mutta sitten, kun molemmat löivät korttinsa pöytään, Skakdin naama venähti sijoiltaan. Mustakaavulla oli korkein mahdollinen herttavärisuora ja hänellä itsellään oli seitsemän satunnaista korttia.
”Tämä on petosta!” Krghoghtann huudahti ja syöksyi Manua kohti. Skakdi veti Makutan hupun alas ja paljasti tämän naamion. Kaikki peliä seuranneet jähmettyivät paikalleen.
”Sinä… si-si-sinä… o-o-olet…” vanha Skakdi änkytti. Makuta katsoi häntä kylmästi.
Skakdi katsoi Makutaa suoraan silmiin ja hänen järkensä himmeni huomattavasti. Hän tunsi päänsä sisällä jotain ikävää. Makuta hymyili julmasti. Skakdin korvasta alkoi valua jotain sinistä. Muut Skakdit katsoivat tätä kauhun vallassa. Vanha Skakdi kaatui maahan ja jäi siihen.
Oli hetken melkein hiljaista. Moni katsoi pöytää, vaikka muutamat olivat vielä syventyneenä keskusteluihinsa – muiden muassa Guardian ja Warrek. Kului ehkä puolisen minuuttia. Sitten Skakdijärkäle nimeltä Bodyrakk huusi:
”MAKUTAAAAARGH!”
Manu ei ollut täysin varma, mitä tapahtui seuraavaksi, mutta kyseisen tapahtuman seurauksena hän löysi itsensä ilmasta. Tämä oli yksi niistä hetkistä, jolloin hän kaipasi vanhaa haarniskaansa. Pääasiassa sen siipiä.
* * *
Guardian oli kysymässä Warrekilta tämän pitkään kestäneen kuulustelun viimeistä kysymystä. Kysymys kuitenkin keskeytyi, kun jotain mustaa ja ruskeaa törmäsi Guartsun ja Warrekin välillä olevaan baaripöytään. Pöydällä lojuneet tyhjät tuopit singahtivat eri suuntiin satoina terävinä lasinsiruina ja koko baaripöytä petti. Viimeistä tuoppiaan hörppivä Warrek ja tiedonjanoinen Guartsu katsoivat hölmistyneinä paikkaa, jossa pöytä oli ennen seisonut. Makuta Nui päästi lievän tuskankurahduksen maasta.
"Au."
Warrek ja Guardian katsoivat toisiaan. Sitten he kääntyivät ympäri. Kaapin kokoinen skakdiköriläs seisoi vihaisena suunnassa, josta Manu oli lentänyt. Se hengitti raskaasti ja näytti poikkeuksellisen raivokkaalta jopa skakdiksi.
Körilään takana oli pienikokoinen joukkio aivan yhtä vihaisen näköisiä skakdeja. Osalla oli vielä pelikortit kädessä. Baarin muukin puheensorina oli hiljentynyt täysin. Baarimikko Moerakk kuivasi märkää tuoppia rätillä, mutta katsoi rikkinäisen pöydän päällä makaavaa Makutaa tympeästi.
"MURSKAA", Bodyrakk sanoi. "MURSKAA MAKUTA."
Sanan "Makuta" mainitseminen sai skakdit katsomaan maassa makaavaa olentoa erittäin murhaavasti. Makutoiden ja skakdien lajien väliset suhteet eivät olleet mitä lämpimimpiä, sillä Spiriah-nimellä kulkeva Makuta oli käytännössä ollut syyllinen Zakazin sisällissotaan.
"Tuo", yksi skakdeista sanoi aloittaen hiljaisesti, mutta sen äänenvoimakkuus kasvoi puhuessa. "Tuo tuli sisään jonkun kanssa. Kuka. Toi. Makutan. Sisään."
Kukaan baarissa istuvista skakdeista ei ollut täysin varma, minkälainen saastainen petturi oli päästänyt Makutan sisään. Monet ehtivät jo syytellä toisiaan samalla kun he kävelivät lähemmäs maassa makaavaa Makutaa.
Manu nousi vähitellen seisomaan. Hän katsoi ympärille kerääntyvää skakdi-joukkoa virnuillen äärimmäisen tekopirteästi.
"Eh. Anteeksi, olen saattanut erehtyä tavernasta."
Manu vilkuili sivusilmällä Guartsua ja yritti kuiskata tälle jotain niin hienovaraisesti kuin vain kykeni. Guardian teeskenteli, että ei huomannut. Hän kuitenkin nousi pystyyn kaataen samalla tuolinsa ja osoitti syyttävän sormensa erääseen mustaan skakdiin, joka lähestyi Manua.
"Näin sen! Tuo päästi sen sisään."
Musta skakdi näytti siltä, kuin sen maailmankuva olisi sortunut. Se osoitti takaisin Guardianiin.
"Itse päästit! Näin kaapusi!"
Humalainen Warrek pomppasi välittömästi pystyyn ja osoitti mustaa skakdia Guardianin tueksi. Pian mustan skakdin ystävät kuitenkin liittyivät hillittömään osoittelukisaan ja osoittivat kaikki Guardiania. ...ai. No ainakin minulla on Warrek puolellani, hänen sanallaan on jotain väl-
"HEI", Guardian sanoi järkyttyneenä, kun huomasi myös Warrekin osoittavan häntä. Warrek kuitenkin siirsi syyttävän sormensa pian takaisin mustaan skakdiin. Hän näytti pohdiskelevan hetken ennen kuin siirsi sormen takaisin kohti Guardiania.
"Warrek", Guardian sanoi ankeasti. "Mitä sinä teet."
"Pohdin shhhelviytymismahdollisuuksiani", Warrek sanoi tyynen rauhallisesti hymyillen ennen kuin kääntyi osoittamaan sormellaan jälleen mustaa skakdia.
"MURSKAA. MAKUTA."
"Me kyllä tiedämme, että se olet sinä, Guardian", yksi mustaa skakdia tukevista sanoi. "Nimesi kyllä tiedetään. Warrekin ystävä. 'Viimeinen Vartija'."
Jotkut skakdit nauroivat äänekkäästi Guardianin lempinimelle. Guardianin kämmen puristui nyrkkiin.
"Vaikka täytyy myöntää, Vartijat olivat sodassa aika hyviä. Ikävä kyllä olitte väärällä puolella."
"Häviäjäpuolella", Guardian sanoi vihaisesti mutta hymyillen hieman. "En ole vieläkään vakuuttunut, että se oli väärä."
Manu puristi pienet eripariset kätensä nyrkeiksi ja heilutteli niitä edessään. Makutan improvisoidusta haarniskasta johtuen ne eivät näyttäneet kovin uhkaavilta. Myös humalaisesti hoiperteleva Warrek lopetti osoittelun ja heilutteli nyrkkejään edestakaisin muristen uhkaavasti.
Skakdijoukot alkoivat lähestyä kolmikkoa. Osa niistä naksutteli niskojaan tai hakkasi nyrkeillään rintaansa. Muutama otti pöydältä tyhjän viinipullon ja löi sen rikki.
Moerakk huokaisi. Hän keräsi pullot ja lasit baaritiskiltä ja laittoi tiskille pienen kyltin, jossa luki skakdiksi "tarjoilu päättynyt". Sitten hän käveli tyynesti hienon tappelulaskurinsa luo ja nollasi sen. Kuiskauksin kiroten vihreä skakdi käveli baarin takahuoneeseen ja sammutti valot. Hän tulisi ottamaan lomaa.
Vihainen lynkkauslauma lähestyi Warrekin, Guardianin ja Manun muodostamaa kolmikkoa. Osa kohotti jo nyrkkinsä tai aseensa hyökkäykseen. Warrek, Guartsu ja Manu vilkaisivat toisiaan nopeasti ja nyökkäsivät.
Manu heilutti edelleen nyrkkejään. Muutama Skakdi tuli hänen luokseen uhkaavan näköisenä.
”No niin, poijjaat”, Manu sanoi hilpeästi. ”Aika vähän verrytellä.”
Hänen rinnastaan syöksähti suurehko, tummanpunainen varjokäsi, joka mottasi lähimmältä Skakdilta sisukset pihalle. Muuta katsoivat järkyttyneinä, miten tuo kummallinen otus tuuperrutti heidän toverinsa. Sitten he hyökkäsivät Makutan kimppuun.
Guardian antoi selkäsaunaa mustalle Skakdille, joka oli häntä ensimmäisenä osoitellut. Pian tämä anoi armoa kasan alimmaisena. Guardian, joka oli hänen päällään ja näin ollen kasan toiseksi alimmainen, ei pitänyt tilanteesta yhtään sen enempää. Warrek keinahteli muutaman kerran kasan vieressä ja tarkasteli hänen kimppuunsa yrittäviä Skakdeja. Ne lähestyivät Warrekia uhkaavasti. Warrek teki kädellään kutsuvan eleen ja heristi nyrkkiään. Sitten hän hoiperteli hetken ja kaatui ikkunan läpi. Skakdit hätkähtivät ja katsoivat toisiaan. Sitten he kohauttivat olkiaan ja hyppäsivät kasaan.
Manu oli myös kasan alimmaisena. Tosin eri kasan. Ja se oli isompi kasa. Hänellä alkoi olla tukala olo. Mutta sitten hän keksi jotain. Heeheeeheeeeee… illuusio…
Oven eteen ilmestyi violetti Skakdi, joka huusi:
”MINÄ PÄÄSTIN MAKUTAN SISÄÄN!”
Kasa purkautui, kun kaikki yrittivät päästä näkemään, kuka huusi. Manu hiipi pois kasan alta. Sitten hän hiippaili erään vihertävän linnunpelättimen näköisen miekkosen luo, tarttui tämän käteen ja iski sen suoraan viereisen Skakdin mahaan. Sitten hän vetaisi muutaman uuden Skakdin päälleen lattialle.
Kaksi Skakdia katsoi toisiaan. Sitten he hyppäsivät toistensa kimppuun. Tappelu jatkui. Kaikki olivat huomanneet, että violetti tulija oli vain harhaa.
Guartsu oli saanut kerättyä voimansa ja puskettua itsensä kasan alta. Hän etsi katseellaan Warrekia ja Manua. Lattiasta kuului koputus. Guartsu katsahti jalkojensa alla olevien lattialautojen välissä olevaan
reikään. Sieltä pilkisti punainen silmäpari.
"Sinä huijaat", Guardian sanoi tympeästi lattialautojen alla olevalle Makutalle.
Manu hihitti. Guardian oli vastaamassa Makutalle jotain äärimmäisen sarkastista, mutta tämän aikomuksen keskeytti valtava skakdinyrkki, joka osui häntä vatsaan. Guartsu törmäsi baaritiskiin selkä edellä ja joutui tasaamaan hengityksensä.
Nyrkin omistaja käveli Guardianin näköpiiriin. Kyseinen skakdi oli kaapin kokoinen jättiläinen, joka tunnettiin ilmeisesti Bodyrakkina. Se naksutteli sormiaan ja lähestyi Guardiania muristen.
Guartsu antoi ymmärtää olevansa täysin uuvuksissa hetken, mutta rikkoi hämäyksen lyömällä Bodyrakkia suoraan rintaan kolme kertaa. Jättiläismäinen skakdi ei hievahtanutkaan ja Guardianin nyrkit vain läsähtivät vasten Bodyrakkin rintapanssaria.
Skakdi naurahti kumeaa nauruaan.
"Vartija, tappelet kuin lehmipoika!" se huusi riemuissaan.
"Kuinka sopivaa", Guardian vastasi. "Sinä tappelet kuin lehmä."
Bodyrakkin kärsivällisyys loppui ja se huitaisi taas kohti Guartsua. Tällä kertaa sininen skakdi oli kuitenkin varautunut ja Bodyrakkin nyrkki törmäsi baaritiskin läpi. Jossain taaempana Warrek oli hoiperrellut takaisin ikkunasta sisään ja kuritti kolmea skakdia samanaikaisesti kännisellä raivolla.
Bodyrakk lähestyi perääntyvää Guardiania hitaasti.
"Minä. Taitan. Niskasi. Minä ripustan pääsi seinälleni."
Guardian siirsi kätensä vyötärölleen.
"Minulla on pyssy."
Bodyrakkin hymy hyytyi. Pian jätti ulvoi maassa kivusta pidellen polveaan molemmin käsin. Se karjui raakalaismaisesti ja ylitti taatusti omalla "skarrarar"-huudollaan skakdinkielisen kiroilun pituusennätyksen. Guardian laittoi revolverin vyötärölleen ja juoksi kohti tavernan uloskäyntiä, jossa Manu miekkaili vihaisen skakdin kanssa rikkinäisellä lasipullolla ja Warrek kuritti sekä tavernan jakkaroita että häntä kohti hyökkääviä skakdeja.
Guardian ilmaisi sanattomasti Warrekille ja Manulle, että olisi mahdollisesti hyvä hetki poistua tavernasta. Ilmaisua helpotti huomattavasti se, että vihainen seitsemän skakdin joukkio jahtasi Guardiania.
Manu päätti tehdä jotain radikaalia. Lävistettyään vastustajansa käden rikkinäisellä pullolla hän saapasteli baarin takahuoneeseen, jossa Moe oli ryyppäämässä masennukseensa. Hänellä olisi nimittäin pitkä viikonloppu edessä. Makuta käveli välinpitämättömästi baarimikon ohi suoraan juomavarastolle. Moe huomasi liian myöhään, mitä Makuta aikoi tehdä. Siihen mennessä, kun känninen baarinpitäjä oli päässyt jaloilleen, Makuta oli raahannut kaikki tynnyrit ovelle.
”Mitä pirua sinä puuhaat, Makuta? Jätä viinani rauhaan!”
”Sori, pappa. Nyt ei auta muu kuin ottaa kovemmat otteet käyttöön.”
”Eiiii!” Moe kiljui kauhuissaan. Makuta suoritti suuren leikkausoperaation: hän laukaisi suuren varjosäteen, joka halkaisi jokaisen tynnyrin kahtia. Viina valui tappelun keskelle. Moni kastui likomäräksi, Guartsun jahtaajat etunenässä. Warrek oli sammunut ikkunan viereen. Guartsu oli aivan yhtä märkä kuin muutkin, mutta suurin osa alkoholista oli valunut hänen ylitseen. Manu hihitti tynnyreiden vieressä. Moe katseli häntä murhanhimoisena. Sitten hän poistui takaisin takahuoneeseen.
”Olipa siinä”, Guartsu huohotti.
”… paljon viinaa”, Manu täydensi. Guardian nyökkäsi. Moe palasi kirves kädessään. Manu ja G yrittivät paeta samasta ikkunasta. Se ei onnistunut. Moe tuli lähemmäs.
”Keksi jotain”, Guartsu sanoi.
”Sinulla on pyssy”, Manu protestoi.
”Panokset loppu.”
Manu tempaisi aseen Guardianin kädestä ja heitti sen baarimikon naamaan. Tämä kaatui maahan tajuttomana.
”Aika hyvä heitto”, Guartsu sanoi hilpeästi. Tappelu oli jälleen käynnissä. Viina oli piristänyt rähinää.
Kaksikko tunkeutui ulos ikkunasta – tällä kertaa yksitellen. Warrek nukkui maassa kyseisen ikkunan alla. He nostivat entisen sotalordin maasta ja kantoivat hänet baarin taakse. Siellä oli aitaus. Jossa oli Muakoja. Guartsu ja Manu katsoivat toisiaan. Ja virnistivät.
Muuan Skakdi, joka oli juuri menettänyt kolmetoista hammasta, hoipui ulos baarista. Hän meni aitaukselle lähtöaikeissa. Mutta hänen Muakansa ei odottanut häntä.
Notfun katsoi Amazuaa. Hän tunsi lamaannuttavan, pistelevän kivun joka aaltoili koko hänen kehossaan. Tuska, minkä hän koki oli valtava. Hänellä ei ollut enään mahdollisuuksia.
Ainoastaan kuolema tai antautuminen. Hän sulki silmänsä ja toivoi ettei mitään olisi tapahtunut. Hän puristi silmänsä tiukasti yhteen ja oli kohta täysin hiljainen. Yhtäkkiä hän heräsi valkoisessa huoneessa joka oli täysin tyhjä. Hän näki pelkkää valkoista silmänkantamattomiin. Sitten hän kuuli äänen.
"Kuka olet?", Notfun kysyi toiveikkaana. Hän ei tuntenut kipua enään. "Olen eräs.. No nimeni ei ole tärkeä, mutta voin pelastaa sinut tästä pälkähästä missä olet tälläkin hetkellä, tai no itseasiassa en voi, mutta voin tarjota makkaraa. No en sitäkään, mutta ymmärrät pointtini", valkokaapuinen hahmo sanoi.
"...Tälläkin hetkellä? Minähän olen nyt täysin eri paikassa kuin äsken", Notfun huomautti.
"Itseasiassa et. Tämä tapahtuu pääsi sisällä. No kuitenkin, sinun aikasi ei ole koittanut vielä. Kohtaloasi ei olla täytetty", hahmo sanoi. Yhtäkkiä kaikki sumeni ja muuttui erinlaiseksi. Notfun tunsi jälleen kivun jä näki palkkionmetsästäjän yläpuolellaan.
Notfun ponnisti, ja pääsi säteen otteesta. Hän juoksi minkä jaloistaan pääsi, mutta Amazua seurasi häntä... Notfun kuitenkin otti rommipullonsa esiin, hörppäsi sitä, ja lähti juoksuun. Amazua ei enään pysynyt perässä. "AAHAHAHAHA AHAHAHA HAHAHAHAHA AHAHAHAHAH! Kapteeni Notfunia ei noin vain ilman rahaa saada tekemään yhteistyötä! AAAHHAHAHAHAHAHAHAAHHAHA", Notfun nauroi ja jatkoi juoksuaan.
Matoron tummanpuhuva hahmo seisoi rantakivellä tiiraillen kiikarillaan.
Tuuli oli yltynyt aamusta ja se puhalsi viileänä mereltä. Aallot iskivät rantakivikkoon.
"Woaah, kaksi karhuhaita taistelemassa", hän lausahti katsoessaan merelle. Vierellä seisovi Killjoy käänsi kevyesti tönäisten Matoron pään pois mereltä.
"Etsimme Klaania, emme karhuhaita.", hän totesi.
"Luulen näkeväni Klaanin tornin", Matoro lausahti pieni ilon pilke sinisessä silmässään.
"Näytä", Killjoy sanoi välittömästi ja nappasi irtonaiset teleskooppisilmät jään Toalta. Tämä nosti valkoisen kiikarin silmilelen ja zoomasi.
Kiikaria oli harvinaisen epäkätevä käyttää manuaalisesti. Normaalisti se toimi ajatuksen voimalla naamion energialla, mutta nyt sen zoomamiseksi pitää vääntää erästä pientä ratasta laitteen sisältä.
"Admin-torni näkyy tuon metsän takana, lähellä rantaa.", Joy vahvisti Matoron havainnon.
Joukko lähti nopeasti kohti Klaania.
* * *
"Taidamme olla Lehu-metsässä.", Kapura havainnoi ympäristöä. He kävelivät jonossa kapeaa metsätietä. Ympäristössä oli korkeita lehtipuita sekä saniaisia.
"Tämä saari vaikuttaa vallan mukavalta paikalta.", Saraji totesi silmäillessään luontoa. Erilaisia raheja vilahteli metsikössä aina välillä. Taku-ankkojen ominainen tak tak tak tak kuului jostakin.
Suuri tapiiri jolkotti puiden takana.
"Rakastan saaremme faunaa.", Matoro sanoi.
"Ja sivistyssanoja?", Summer kysyi ivallisesti.
"Kaikesta saa fiksumman kuuloista parilla sivistyssanalla. Olen oppinut sen Manulta.", Matoro vastasi.
Matka jatkui leppoisan keskustelun merkeissä. Kuusikko ohitti erään matorankylän, josta kerrotiin matkaa Klaaniin olevan enää pari kioa.
* * *
Klaanin suuri metalliportti aukeni sulavasti. Muurilla seissyt matoran tervehti tulijoita ja sulki massiivisen portin Klaanilaisten jäljessä.
Linnake oli korjaantunut silmissä Yö Kauhun jäljiltä.
Erinäisä matoraneja käveli kaduilla matoran-talojen lomassa. Suuri Bio-Klaanin torni kohosi koko alueen keskustassa. Sen yläosissa oli edellen näkyissä rikkinäinen seinä, josta Killjoy ja se tappajakone olivat pudonneet päiviä sitten.
Neljä klaanilaista syöttivät oven kortinlukijaan tunnuksensa ja astuivat sisään vahkikaksikon kanssa.
"Käväisen tutkimassa Creedyltä missä se pullo on. Luulen, että lähdemme hakemaan sitä huomenna.", Killjoy sanoi aulassa. Hän asteli hissiin kahden vahkinsa kanssa.
Suuren, maanalaisen kirjasto hallin sisällä oli kaksi klaanilaista. Kirjojen täyttämät hyllyt ympäröivät Domekin ja Arkistopitäjä Vaehranin joka askelta hallissa, kerroksessa ja korridoreissa.
Suuntaessaan syvemmälle arkistojen uumeniin, valot alkoivat himmeä vähitellen. Valon Toa pohti, olivatko Klaanin remonttiryhmä kitsaimpia saitureita mitä hän ei ole koskaan tavannut.
"Tässä ollaan; Osasto 7-A. Kaikki uusimmat ja merkittävimmät tietokirjat ovat tässä. Täältä jos mistään pitäisi löytyä sitä mitä etsit. En kyllä lupaa mitään", Vaehran sanoi pysähtyessään suuren kirjahylly rivin eteen.
Valon Toa kiitteli Vaehrania ja Tulen Toa jätti Domekin yksin kirjahyllyjen kanssa.
Domek alkoi heti ottamaan hyllyistä erillaisia kirjoja mitkä näyttivät sopivilta ja selaili niitä.
Yksi nimi, tai pikemminkin lyhenne, oli hänen mielessä: "ZMA". Toa selaili erillaisia kirjoja ja kääröjä ja yritti etsiä minkä tahansa "ZMA":han liittyvän tiedon, mikä auttaisi häntä etenemään. Mutta mistään hän ei löytänyt mitään mikä liittyisi sanaan "ZMA". Zakaz, Zamor, Zadatth, Zivon, Zyglak... Mutta ei "ZMA":ta.
Yhdessä kirjojen takana löydetyssä käärössä oli erillaisia reseptejä ruokiin, jossa käytetään suurimmaksiosaksi Madu-hedelmiä ja Visorakien lihaa. Monet listan ruokalajien nauttimiseen täytyy myös pitää lähettyvillään noin kymmenen gallonaa vastamyrkkyä, lääkeyrttejä ja ruoansulatus-pillereitä.
Toisessa käärössä oli taas Vortixxilaisia rakkausiskelmiä, jonka laulut tuo kaikille ei-Vortixxilaisille myötähäpeää pelkästään siitä, että ovat käärön kanssa samassa huoneessa.
Tunteja tuntui kuluvan, eikä Domek yhäkään löytänyt mitään mikä auttaisi häntä etenemään. Himmeiden valojen vaikutuksesta Domekin alkoi vähitellen väsyä. Ja ennen kuin Toa huomasikaan, hän sulki jo silmänsä ja alkoi vaipumaan uneen.
"Domek."
Erittäin tuttu ääni kuului Valon Toan korvissa. Ääni, jota hän ei kuvitellut kuulevansa enään koskaan.
Domek nousi ylös ja alkoi katsomaan siihen suuntaan mistä hän ajatteli äänen kuuluvan.
Domek näki hänet. Valon Toa ei voinut uskoa silmiään ja laittoi kätensä suunsa eteen. Hän ei ole muuttunut yhtään, hän oli juuri sellainen kuin oli vuosia sitten.
Mutta hän ei näyttänyt yhtä iloiselta. Hän tuijotti Valon Toaa kylmästi. Domek huomasi tämän eikä enään riemuitse.
Henkilö käänsi selkänsä Domekille ja alkoi kävelemään pois. Valon Toa alkoi juoksemaan hänen perään epätoivoisesti, mutta jostain syystä ei pystynyt liikkumaan enään eteenpäin.
Yhtäkkiä Domek tunsi suunnattoman polttavan kivun hänen käsivartensa läpi. Hän käänsi katseensa taakseen eikä käsittänyt mitä näki.
Abstrakti ja suunnaton varjomainen Olento oli napannut hänet monilla tuhansilla raajoillaan Toan käsivarsiin ja samalla kietoi muut raajansa Domekin ympäri.
Valon Toa
Domek ei pystynyt keskittämään ajatuksiaan. Jokin tuntui kuin olisi tunkeutunut hänen mieleensä. Jokainen avunhuuto mikä hänen suustaan ei kuulunut.
Valon Toa yritti välttellä Olennon katsetta, mutta ei voinut. Sen katse oli jotain täysin selittämätöntä ja muukalaista.
Valon Toa
Varjo-käsi läpäisi Valon Toan rintakehän. Valon Toa ei tuntenut mitään.
D o m e k
Domek kaatui taaksepäin kirjahyllyyn, pudottaen kirjoja Toan päälle. Hän tärisi hieman ja hikoili. Valon Toa alkoi tunnustelemaan rintakehäänsä ja raajojaan. Ei haavaa, ei edes pienintäkään naarmua.
Hän tarkasteli jokapuoleen, eikä nähnyt mitään.
Domek nousi jaloilleen ja sytytti kämmeniinsä valon leimahduksen. Ei vieläkään mitään. Domek kaatui takaisin lattialle ja yritti rauhoittaa itseään.
Pian Valon Toa huomasi kirjan hänen jalkojen juurella. Hän nosti sen ja selaili sitä hetken. Se oli kirja Zakazin sisällissodasta, jonka kirjoitti useat sotaveteraanit ennen heidän kuolemaansa.
Yhdessä kohdassa oli henkilötiedot useimmista sodan merkittävimmistä henkilöistä. Useat niistä eivät edes yrittäneet olla neutraaleja.
Warrek
Nektannia vastaan taistellut sodanherra. Suhteellisen hyvä päälikkö, mutta hajamielinen juoppo, joka ei loppujen lopuksi saanut mitään aikaan. Tunnettu sodassa erikoisista taidoistaan ja tempuista. Nykyään hän on mahdollisesti jossain Zakazin baarissa juomassa itseään hautaan."
Zaiggera
"Yksi Warrekin tärkeimmistä luutnanteista. Sotaisa ja helposti raivostuva nainen, mutta erittäin kuuma pakkaus. Yksi kirjoittajista kirjoittajan ystävistä yritti pokata häntä, mutta katkeutti pikkusormensa ja menetti osan hampaistaan.
Nykyään hän asuu yksikseen pienessä mökissä ja ampuu kaikki jotka yrittävät lähestyä maalleen."
Zaktan
"Se Pirakan penikka olisi pitänyt heittää Takea-haille."
Zameckirg
"Urhea Z.S.L. Yrittäjä-laivan kapteeni ja myöhemmin amiraali. Tunnettu taisteluistaan Syväläisiä vastaan ja voitokkaista meriretkistään ja sodistaan. Kuoli uskomattoman laimeasti kun silta putosi hänen päälleen."
Domek haukotteli hieman ja nauroi osalle tekstin sisällölle silloin tällöin. Vaikka hän ei löytäisi koskaan etsimäänsä, oli silti mukavaa lukea jotain vaihteeksi. Toan kääntäessään sivua, hän löysi jotain yllättävää.
Zoorac Makhsitirilien Arsatain AKA. ZMA
Toisin kuin muut sivun henkilötiedot jotka olivat parhaimmillaan noin kolmasosaa sivua pitkä, koko sivussa ei lukenus muuta kuin ZMA:sta.
"Zoorac Mahkhsitirilien Arsatain on sodan alkuaikoina mahdollisesti elännyt hirviömäinen Skakdi soturi, jonka pelkkä olemassaolo taisteluareenalla sai viholliset perääntymään. Ne harvat jotka selviytyivät taistelusta oli usein kuvaillut ZMA:ta lähimmäksi asiaksi oikean maailman Irnakkiin. Erään tarinan mukaan eräässä taistelussa hän kirjaimellisesti raivasi tieltään jokaisen vihollisensa ja värjäsi koko taistelukentän verellä, ilman minkäänlaista naarmua tai väsymystä. Toisen tarinan mukaan hän tappoi oman komentajansakin kun tämä erehtyi seisomaan juuri siinä missä ZMA nousi maasta esiin, eikä kukaan uskaltanut sanoa tästä mitään. Silminnäkijöiden mukaan ZMA:n keho kipinöi salamoita ja hänen kasvonssan puhdasta raivoa, mutta useat kertomukset hänen ulkonäöstään kävivät ristiriidassa toisiensa kanssa.
Useimmat vanhimmat asukkaat olivat väittäneet, että ZMA oli yksi ensimmäisiä Skakdeja, jonka Makuta itse oli luonut soturiksi.
Erään mukaan yksi hänen alamaisistaan oli puukottanut tätä selkään ja heittänyt ruumiin rotkoon.
ZMA:n olemassaolostaan on usein kiistelty, mutta huhujen mukaan
Domek käänsi sivua, mutta vastoin hänen odotustaan seuraava sivu oli peitetty maalilla ja tsen jälkeinen sivu revitty pois. Teksti loppui siihen.
Domek selasi kirjaa uudelleen yrittäessään löytää lisää ZMA:sta, mutta kaikki mitä ylimääräinen tieto minkä hän löysi ei auttanut häntä millään tavalla.
Valon Toa alkoi pohtia lukemaansa hetken. Heillä on siis vastassaan Skakdien Mörkö itse.
Epämiellyttävä ja uskomaton ajatus, mutta se oli ainoa johtolanka mihin voi tarttua.
Domek nousi ylös ja otti kirjan mukaansa.
"Matka Zakaziin siis", Domek julisti itselleen.
Bio Klaanin satama, monia vuosia sitten
"Olemme perillä", Sheelika ilmoitti.
"Kiitos oikein paljon avusta Toa Sheelika", yksi Matoralainen kauppias kiitteli Sheelikaa lämpimästi. Hän oli auttanut Matoralaisia purkaamassa heidän lastiaan satamalle ja kuljettanut ne tavaravarastoon. Muut Matoralaiset järjestelivät viimeiset lastit paikoilleen.
"Ilman sinua näiden purkaamiseen olisi kulunut ties kuinka kauan. Näyttää siltä, että tänään pääsemme kotiin paljon aikaisemmin kuin odotimme", Matoralainen sanoi.
"Ei kestä", Sheelika sanoi hyvin elottomasti, mutta kauppias ei huomannut sitä.
"No niin pojat, eiköhän nyt lähdetä kotiin", Matoralainen ilmoitti kaikille muille. Muut vastasivat myöntävästi ja alkoivat suuntaamaan kauppiaan kanssa ovea päin.
"Eipäs hoppuilla", ääni kuului heidän takaa. Pieni Matoralainen käveli varastohuoneen keskellä lastien takaa, .
Kauppias katsoi häntä päin yllättyneenä. "Rowash, mutta... Mutta...".
"Luuletko etten tiedä mitä teet selkäni takana?", Rowash keskeytti hänet ja käveli Sheelikan viereen, "Kiitos avusta, Sheelika. En tietäisi mitä tekisin ilman sinua."
"Mutta... Toa Sheelika, miksi sinä... Mitä...", Kauppias höpisti eikä pystynyt puhumaan kunnolla.
Sheelika ei vastannut ja siirsi katseensa alas maahan.
Yhtäkkiä varaston sivulla oleva pieni ovi avautui ja sisään käveli useita Kiekonheittimiin aseistautuneita Matoralaisia.
Kauppias ja muut alkoivat perääntymään. "Rowash! Lupaan etten koskaan enään astu tiellesi, pyydän antaudun! Säästäkää meidät!"
Rowash tirskui itsekseen, "Pojat! Näytäkää heille täällä oikein määrää."
Matoralaiset laukaisivat kiekonheittimensä. Ainoa mikä kuului oli Kauppiaiden tuskanhuudot.
Sheelika kaatui polvilleen, "Mitä minä tein. Mitä minä tein."
"Älähän nyt Sheelika rakas", Rowash sanoi itsetyytyväisesti, "Pelkkiä mitättömiä tyhjäntekijöitä".
Aamu sarasti. Keetongu varusteli valitsemaansa alusta, Kirikori II:sta Nynrahin pikamatkaa varten. Alus ei ollut kovin suuri, kolmenkymmentä metriä keulasta peräsimeen, mutta siinä oli voimakkaat potkurimoottorit sivuilla ja päällä. Alus oli tehty suurimmaksi osaksi Ämkoo-vuoren rinteillä kasvavista suurista kuusista, mutta asevarustelun takia siihen oli asennettu rautaiset keula- ja peräpanssarit ja kolme Cordak-sarjatuliasetta, joiden pidennetyt piiput pilkistivät puukuoren aukoista.
Keetongu oli valinnut mukaansa kaksi Onu-Matorania: Ontorin, joka kantoi tuhkanharmaata Pakaria ja Ternokin, jolla oli läpikuultavan violetti Kaukau. Höyryaluksilla ei voinut lähteä matkaan yksin; esimerkiksi jonkun täytyi täytellä uuneja silla aikaa kun kapteeni ohjasi.
Keetongu antoi lähtömerkin. Matoranit heiluttivat merkkilippuja. Telakan rautaovet aukaistiin ja Kirikori II liukui ulos raidetta pitkin.
Tongu käynnisti moottorit. Männät liikkuivat. Potkurin pyörivät. Alus nousi lentoon, ensin hitaasti, mutta kiihdytti sitten ja syöksyi taivaalle. Alus kaartoi meren rannalle ja lähti sitten kohti pohjoista rannikkoa pitkin.
Snowie istui sukellusveneen ohjaamossa. Hän keikutteli hiljakseen tuolillaan, ja tuijotti pimeää ohjauspöytää. Missään ei ollut valoja. Varmaan jo useamman kymmentä kertaa hän oli koettanut saada pitkänmatkan radiolähettimeen virtaa. Hänessä ei kuitenkaan ollut pahemmin sähköinsinöörin vikaa.
Hän nousi, seisoi hajamielisenä hetken paikallaan, ja istui sitten uudelleen. Sitten hän nousi taas seisaalleen, käveli hetken ympyrää, ja istui lattialle. Toimettomuus oli eräs lumiukon mieluisimmista asioista. Mutta nyt olisi pitänyt tehdä jotain.
Snowie kurottui, ja kiskaisi huoneen nurkassa lojuvan kassinsa vierelleen. Tutuin ottein valkoiset kädet avasivat läpän, ja kiskaisivat vetoketjun auki.
Lumiukko levitti lattialle laukkunsa sisältöä.
Sen mukavan erakon vanhahtava Cordak-tussari. Panoksia jäljellä pyöreät nolla, emmekä varmaan pääse merenpohjasta pois räjäyttämällä mitään. Tai no, räjäyttäminen nyt ei ole muutenkaan minun juttuni, mutta mukava muistutus siitä, kuinka avomielisiä ja ystävällisiä tuntemattomatkin voisivat olla toisilleen.
Hän laski puusta ja metallista valmistetun tuliaseen maahan, ja tarttui seuraavaan.
Nazorakein valmistama tarkkuuskivääri. Hienoa mattapintaa, ladattu täyteen tainnuttavilla kuulilla. Matoran-vastarinnan esineistöä oikeastaan. Hienoa, kuinka pitkälle pelkällä päättäväisyydellä ja rohkeudella pääsee.
Tämän pitkän ja siron aseen jälkeinen pyssy muistutti jonkinsorttista tukkoon mennyttä höyryimuria.
Vanha painetykki. Jytyä pitäisi löytyä enemmänkin, mutta ei silti tehnyt naarmuakaan siihen nukkeheppuun. No, väkivalta ei minusta ikinä ole ollutkaan ratkaisu.
Seuraava esine oli huomattavasti pienempi, ja yleisesti ottaen enemmän lumiukon mieleen kuin aseet.
Riipus tuskin on juuri minkään arvoinen, mutta se markkinapäivä... Se se oli jotain. Ensimmäinen kertani Bio-Klaanin markkinoilla. Hyviä aikoja.
Snowmanin kädet siirtyivät kultaisesta ketjusta tummaan nauhaan.
Minulla on tämäkin mukana? Sinänsä hienoa, mutta ikävästi tuo mieleen sen, että tälläkin hetkellä voisin keskustella "Everstille" radion välityksellä, jos tuo halvatun rakkine toimisi.
Lumiukko kietaisi liinan päänsä ympärille ja kiristi. Hän lopetti kassinsa tonkimisen, tiesi, ettei siellä ollut mitään, mikä auttaisi heidät pois meren pohjasta.
Snowie käveli aivan sukellusveneen etuikkunalle, ja katsoi ulos pimeyteen. Merilevääkään ei näkynyt. Lumiukko oli viettänyt elämästään "ainakin vuoden ja kuusi neljästoistaosaa" merten alla, eikä kokenut ikkunan takana näkyvää maisemaa niinkään masentavana. Enemmän häntä ahdisti ikkunaruutuun heijastuva apaattinen hahmo, joka ei näyttänyt lainkaan omalta hilpeältä itseltään.
SS Rautasiipi
Amiraali piristyi hieman nähdessään viereensä heijastuvan hahmon ikkunaruudussa. Nuori Ylikersantti 1034 asteli varovaisesti johtajansa viereen sininen baretti päässään aavistuksen kallellaan. Amiraali kuittasi nuorukaisen kysyvän katseen tylysti.
"Rakkauteen liittyviä ongelmia. Tuollainen kloppi ei niistä ymmärrä mitään."
"Öh, kaikella kunnioituksella herra Amiraali, mutta eikö rotumme-"
"Kuten sanoin, ei ymmärrä mitään. Joten, toit Kenraalin viestin?"
1034 ojensi sinetöidyn kirjekuoren Amiraalille, ja jäi seisomaan odottavan näköisenä. Amiraali tiedusteli, että mitä 1034 oli vailla.
"Ei, en minä mitään, luulin vain, että tuon viestin sisältö koskisi minuakin."
"No, tässä seisoo, että tämä Uusi Sukupolvemme ei ole kyllin hyvä. Kuulemma jotain geenimuunteluun liittyviä ongelmia. Kenraalimme käskee meitä lähettämään koko sakin paria koekappaletta lukuunottamatta uudelleensijoitusosastolle."
Ylikersantti katsoi kauhuissaan.
"Mu-mutta hehän ovat jo-"
"Nyt, poistu häiritsemästä, ellet tahdo itse heittää koko kööriä kohtaloonsa."
1034 teki kunniaa, ja poistui vilkkaasti.
Nuori torakka kulki komentosillan metalliovien läpi Rautasiiven käytäviä pitkin pieneen taukohuoneeseen. Pöytien ääressä istuvat Nazorakit käänsivät katseensa kohti tulokasta.
Ensin tuli hiljaista. Sitten alkoi supina.
Ylikersantti kääntyi kannoillaan, ja aloitti matkan kohti omaa hyttiään. Hän ei kestänyt mainettaan "Amiraalin suosikkina", varsinkaan, kun monien torakoiden mielestä hän ei sopinut hommaan lainkaan. Ja vaikka kukaan ei sitä ääneen sanonutkaan, kaikkien mielestä hän oli liian pehmeä.
Matoro istahti huoneensa nojatuoliin raskaasti. Hän katseli huonettaan. Vaalenaharmaat seinät, työpöytä täynnä papereita, pari kaappia sekä suuri arkku. Pari valokiveä katossa luovat kirkkaan valaistuksen huoneeseen.
Toa nousi hetken kuluttua ja avasi huoneensa ikkunan. Korkealta oli näkymä kauas metsiin ja vuorelle. Viileä tuulenvire tuli avoimesta ikkunasta sisään huoneeseen.
Matoro avasi suuren kaapin ja otti sieltä erilaisia haarniskan paloja. Matoro irroitti rintapanssarinsa ja katsoi siinä olevaa reikää. Myös selkäpanssarista löytyi ikävä viilto. Musta toa heitteli huoneensa nurkkaan rikkinäisiä ja otti kaapista ehjiä haarniskan osia. Joku saisi korjata nuo joskus.
Toa kiinnitti uudet panssarit rikkinäisten tilalle ja katseli itseänsä suuresta peilistä. Puhtaan musta haarniska ilman rikkinäisä paloja. Hänen silmiinsä osuu kuitenkin väkisin hänen naamionsa. Matoro nappasi vyöstään teleskooppisilmät ja irroitti kanohi Cencordinsa.
Toa istahti pöytänsä ääreen ja nappasi muutamia välineitä pöydän hyllyköstä. Matoro käsitteli naamiota valkoisissa käsissään. "Mitä? Tuossa on tekstiä.", hän tajusi. Vasemmansilmän alla oli pienellä matoran-aakkosia. Tämä kohta olisi normaalisti teleskooppisilmän alla.
"Makuta Itroz, Projekti Nimda"
Sen, että kanohi oli makutoiden luoma, Matoro tiesikin. Mutta "Projekti Nimda"? Mitä se voisi tarkoittaa?
Toa käänteli naamiota käsissään muttei löytänyt mitään muuta erikoista. Hän poisti teleskooppisilmän vääntyneet kiinnikkeet ja tunnin näpertelyn jälkeen teleskooppisilmä oli jälleen kiinni naamiossa.
Toa asetti kanohin päähänsä.
"Nimda? Mikä se tarkalleen on?
Miten se liittyy naamioon?
Mitä tämä kaikki tarkoittaa?
Mitä sillä trooppisella saarella oikein tapahtui?
Se olento puhui Nimdasta.
Kaikki ei ole kohdallaan."
Kirikori II kiisi rannikkoa pitkin lähellä merenpintaa. Ämköö-vuori piirtyi taivaaseen oikealla. Keetongu istui ohjaimissa ja katseli kaunista maisemaa. Aurinko nousi vuoren takaa kullaten sen korkean huipun.
Kasvavassa valossa Keetongu näki suurehkon kappaleen merellä lähellä rannikkoa. Se oli laiva, joka oli jättämässä laituria. Keetongu veti kojelaudan lokerosta suuret kiikarit ja katseli laivaa. Se oli Nazorakein sotapaatti.
Ne olivat jo rannikolla. Oliko se jo alkanut? Olivatko pohjoisen kylät kaatuneet ja marssivatko Nazorakit kohti Klaanin muureja?
Pitkään asiaa miettimättä Keetongu otti yhteyden Telakalle.
"Kuuleeko Tehmut? Tässä Kirikori II, Keetongu. Torakanpentujen rautapaatti edessäpäin, Ämkoo-vuoren länsipuolella. Eivät odota minua. Hyökkään. Lähetä kolme keskisuurta ja niin monta pommia kuin on varaa antaa."
"Ei ole järkevää hyökätä kimppuun suin päin! En halua tästä uutta kauhejen yötä!" Kuului vastaus radiosta.
"Ne eivät odota minua. Ja nämä torakat kuolevat helpommin. Me olemme laivasto ja tämä on sotaa."
Keetongu käynnisti aluksen moottorit täyteen tehoonsa ja laskeutui aivan merenpinnan yläpuolelle. Hän lähestyi torakoiden Hürfundia tutkan alapuolelta. Keetongu ei ollut ennen taistellut sotalaivoja vastaan, mutta hän ei odottanut minkäänlaista ketteryyttä alukselta, joka makasi veden päällä.
Päästessään ampumaetäisyydelle Keetongu käynnisti aluksen keulan sivuilla olevat Cordak-tuliaseet. Räjähtävät ammukset puhkaisivat Hürfundin rautakuoren ja sytyttivät sen miehistöhytit palamaan, mutta alus pysyi pinnalla.
Aluksen komentaja Kapteeni 360 huomasin hyökkäyksen ja käski kaikki aseyksiköt pienemmän lentopelin kimppuun. Hän oli menettänyt jo yhden laivan "kaktus-välikohtauksen" aikana, eikä hänellä ollut todellakaan varaa menettää toista.
Hüfundin tykit alkoivat laulaa ja Keetongu pakotettiin kauemmas. Hän sai väistettyä suurimman osan ammuksista, mutta kaksi latinkia osui viistosti aluksen keulapanssareihin, jotka kuitenkin kestivät.
Keetongu kaarsi Kirikori II:n saaren yläpuolelle, pois tykkien kantamalta. Kolme keskikokoista Klaanin laivaston ilma-alusta näkyi jo etelässä; ne tulivat täyttä vauhtia apuun. Keetongu otti niihin yhteyttä ja käski niitä lähestymään tutkan alapuolelta samalla kun Kirikori II, joka oli suurempia aluksia ketterämpi, ohjaisi tykkitulen muualle.
Suunnitelman mukaan Klaanin alusten tullessa Keetongu kävi uuteen hyökkäykseen. Hän sai ammuttua hajalle yhden Hürfundin kansitykeistä, mutta joutui heti pakenemaan tykkitulta. Ketterä alus sai osuman peräsimeen, mutta Keetongu sai ohjattua sen kauemmas.
Ansa toimi. Tehmut oli käskenyt miehiä pakkaamaan aluksiin muutaman niistä vähäisistä ohjuksista, joita Klaanilla oli. Nazorakein alus ei saanut väisettyä ajoissa ja ohjukset osuivat sen kylkiin ja ohjaamoon tappavan tarkasti. Alus upposi Klaanin saaren rannikon pohjamutiin eikä sitä nähty enää koskaan.
Sinä iltapäivänä Keskiuusi kievari oli täynnä juhlivia Laivaston Matoraneja.
Killjoy asteli Klaanin käytävien halki edelleen puolikuntoisena, rintakehä siteissa ja haarniska puoliksi pirstoutuneena. Muutama Matoran juoksi hänen ohitseen, mutta sen sijaan, että he olisivat tapansa mukaan mulkoilleet Killjoyta, he juoksivat iloisesti ohi ja yksi niistä jopa tyrkkäsi Killjoylle pienen uutislappusen, jossa komeili:
Viimeisin tieto: Klaanin laivasto tuhonnut Nazorak-sataman laivoineen länsirannikolla!
Killjoy hymähti, hän oli tyytyväinen nähdessään, ettei Klaani levännyt laakereillaan.
Killjoy asteli nyt tyhjän aulan läpi. Moni aulassa työskennellyt oli saanut surmansa sen kauhean yön aikana. Killjoy astui hissiin ja painoi ylimpään kerrokseen. Komentohuoneeseen saapuessaan, hän näki Tawan kumartuneen päätään pyörittelevän Creedyn ylle.
"En ymmärrä! Killjoy on pysynyt paikoillaan nyt jo ainakin viisi tuntia, eikä hänen pukunsa edes kestä vettä, eikai hän vain-"
"Jos viitsisit tutkia myös muita valvontatauluja, huomaisit, että palasin Klaaniin jo puoli tuntia sitten."
Creedy ja Tawa käännähtivät tutun äänen kuullessaan. Creedyn silmät loistivat.
"Sinä palasit! Olet kunnossa!"
Tawa, joka oli yleisesti hyvin skeptinen Killjoyta kohtaan oli myös saanut hymyn kasvoilleen. "Ovatko kaikki kunnossa?"
Killjoy nyökkäsi: "Toimme jopa pari uutta ystävää mukanamme. Toinen heistä taitaa olla parhaillaankin rekisteröitymässä Klaaniin."
"Nimdat? Kortti? Saitteko te ne?", Creedy kysyi innoissaan.
"Nimda, niitä oli vain yksi. TSO on vienyt toisen Odinalle. Kortinkin saimme. Ongelmana on nyt vain se, että ne eivät ole meillä."
Tawa pisti kätensä puuskaan ja loi Killjoyyn katseen, josta ei tunnetusti seurannut mitään hyvää. Killjoy osoitti valvontataululle:
"Meillä oli pieniä Nazorak-ongelmia. Nimda on kortin ja jäljittimeni kanssa rommipullossa tuossa kyseisessä pisteessä."
Tawa kääntyi kohti taulua: "Ehkä en kysy vielä mitä se tuolla tekee ja miksi, mutta meidän täytyy hakea se."
Killjoy nyökkäsi: "Se ei ole hirvittävän kaukana, hyvällä tuurilla saamme haettua sen jo tänään, se on kuitenkin ajelehtinut kohtalaisen lähelle Klaanin rannikkoa."
"Mutta sinä et mene nyt mihinkään!", Creedy tiuskaisi, "Et tuossa kunnossa. Tuo puku vaatii välitöntä korjausta ja vara-osia."
Killjoy kääntyi takaisin kohti hissiä nyökäten kaksikolle: "Kuten haluat." Killjoy oli tosiaan saanut tarpeeksensa matkustelusta, ehkä olisi hetki aika levätä. Siitä huolimatta häntä kalvoi koko pelko siitä, että pullo olisi kadonnut...
Aulassa Killjoyta juoksi vastaan Saraji, joka näytti olevan innoissaan. Hän piteli kädessään passia, Klaanin passia.
"Minut hyväksyttiin! Minut hyväksyttiin!"
Killjoy hymähti hyväksyvästi: "Olet nyt siis virallisesti osa porukkaa. Mitäs sanoisit, jos kävisimme tuolla kahviossa? En ole itsekään käynyt siellä kuukausiin."
"Heips", Matoro tervehti pirteästi ja istahti punaiseen nojatuoliin.
"Päivää", vastapäätä istuvat Joy ja Sarjai vastasivat melkein samaan aikaan.
"Kävit Creedyllä. Mitään infoa?", Matoro kysyi, asettaen jalat suoraksi pöydälle.
"Nimda on vähän matkan päässä Klaanista, pysynyt pitkään paikallaan.", Killjoy kertoi.
"Selvä. Lähdemmekö hakemaan sitä? Minusta tämä kannattaisi hoitaa mahdollisimman nopeasti.", Matoro kysyi.
"En pääse tulemaan. Mene Sarajin kanssa. Saatte Creedyltä radioitse koordinaatit.", Joy neuvoi.
"Aye", Matoro kuittasi lyhyesti ja lähti eliittivahkin kanssa kahviosta.
* * *
Matoro testaili Creedyltä, Klaanin tekniikkamatoranilta saamaansa headsettiä. Sen kantavuus olisi useita satoja kioja ja sen pitäisi toimia joka säässä. Creedy olisi hyvä ovelta-ovelle-kauppias.
Parivaljakko silmäili Klaanin satamaa. Laiturilla oli rivissä kymmeniä veneitä, joiden kimpussa pörräsi ties millaisia olentoja. Taaempana oli kalaa myyviä kojuja ja rahtikontteja satamarakennusten edessä.
"Miten olisi tuo vene?", Saraji ehdotti ja osoitti metallsiella kädellään punaista moottorivenettä.
Vene kellui satama-altaassa. Se oli kirkkaanpunainen, suhteellisen suuri ja omasi suuren moottorin. Virtaviivaiseen alukseen oli maalattu siniset vauhtiraidat.
Sen kannella istui raskaasti panssaroitu hahmo kalastamssa.
"Päivää", Matoro aloitti. Hauta kantava hahmo kääntyi. Tämä oli punainen ja hopea hahmo, ei selvästikään toa.
"Päivää", Xxonn vastasi hyväntuulisena. Hän laski onkensa veneeseen ja hyppäsi laiturille.
"Miten voin auttaa? Liityin Klaaniin juuri vähän aikaa sitten.", uusi tulokas kertoi.
"Ahaa, olet klaanilainen. Saisimmeko kyydin veneelläsi?", Matoro kysyi.
"Minne olette menossa?", Xxonn kysyi.
"Tuota... Meillä on koordinaatit. Matkaa olisi parikymmentä kioa.", Matoro vastasi.
"Selvä. Saanko udella vielä... mitä menette tekemään?"
"Mitä jos puhutaan siitä matkalla. Rahtikonteillakin on korvat.", Matoro vastasi.
Kolmikko syöksyi veneeseen ja lähtivät avomerelle.
* * *
Meri aaltoili rauhallisen sinisenä. Ulapalla kävi pieni tuuli ja lintuja näkyi taivaalla. Taivas oli pilvetön.
Matoro makoili veneen perällä Sarajin ja Xxonnin ollessa veneen penkeillä.
"Ihana ilma.", Matoro totesi.
"Niin, mitä olemme menossa tekemään?", Xxonn kysyi yhtäkkiä.
"Niin, joo. Tiedätkö mikä on 'Nimda'?", Matoro kysyi, katsoen ajajaa.
"Olen kuullut siitä puhuttavan, mutten tiedä siitä juuri mitään.", toinen klaanilainen vastasi.
"Hyvä, emme mekään. Tiedämme vain settä se on mystinen artekrafti jota etsimme. Jos se päätyy vihollistemme käsiin, olemme ongelmissa.", Matoro aloitti, muuttaen ilmettään astetta vakavammaksi.
"Saimme sen käsiimme Xialla. Pakomatkalla Nazorakit vangitsivat meidät ja heitimme sen mereen pullossa. Koordinaatit kertovat sen nykyisen sijainnin."
"... ahaa.", Xxonn vastasi, vaikka hänen ilmeestään näki ettei hän ollut tajunnut ihan kaikkea.
"Haemme pullon ja palaamme Klaaniin. Se on näemmä jonkin saaren matalikolla.", Saraji selvensi kartanlukijan penkiltä.
"Selvä.", ohjaava Xxonn sanoi ja painoi kaasua. Moottorivene kiihdytti kohti kaukana siintävää saarta.
Valkoinen, kasvoton hahmo asteli tyynen meren pinnalla. Sen laihojen jalkojen askeleet eivät aiheuttaneet pintaan edes väreilyä. Merituulikin oli kadonnut. Kaikki tuntui kuin pysähtyneeltä, mutta valkoinen tabula rasa jatkoi hidasta kävelyään kohti horisonttia. Olennon uusi miekka tärähteli lievästi sen selkää vasten kävelyn tahtiin.
Olennon vasen käsi roikkui löysästi auki sen lantion vieressä, mutta oikea käsi oli kuin lukittunut nyrkiksi. Sormien välistä pilkotti jotain hopeista ja jotain sinistä.
Olento jatkoi matkaansa pohjoiseen. Kului tunteja. Se kulki mahdollisimman kaukana kaikista lähialueiden saarista ja jatkoi matkaansa vain meriteitse. Sätkynukkemainen hahmo halusi välttää kontaktia kaikkeen elävään.
Marionetti oli voittanut. Se oli saanut Gamman. Mestari olisi tyytyväinen.
Lähetti kuitenkin eli vielä. Se saisi elää vielä.
Marionetti ei taistellut haavoittuneita vastaan. Tämä oli yksi niistä säännöistä, joita se ei antaisi itsensä rikkoa.
Nukkemainen hahmo jatkoi matkaansa tuulettomalla merellä.
* * *
Pimeys
Kyllä.
Sait sen.
Tiesin, että pystyisit siihen, poikaseni.
Tuo se minulle.
* * *
Trooppinen saari, etelä
Kaksi tummanpuhuvaa torakkaa käveli läpi Nazorakien eteläisen tukikohdan metallisten seinien suojaamia käytäviä. Tukikohdan valot oli sammutetttu, mutta Kädet näkivät silti. Agenttien sinisten, mekaanisten käsien molemmissa kämmenpohjissa hohti kirkkaan sininen ultraviolettivalo, joka täytti käytävät ja sai kaiken epäilyttävän ja ulkopuolisen näkymään erittäin tarkasti.
Mattamustien visiiriensä läpi agentit 019 ja 020 tutkivat tukikohtaa sentti sentiltä.
Kun Kenraali oli saanut tietoonsa, mitä trooppisessa tukikohdassa oli tapahtunut, hän ei ollut ollut erityisen tyytyväinen kuulemastaan. Objektiivisesti katsottuna syy tässä tukikohdassa tapahtuneeseen täydelliseen epäonnistumiseen ei voinut olla yksin prikaatinkenraali 457:n, sillä tukikohtaa ei oltu varustettu tällaisia hyökkäysmääriä varten. Paikallisten matoranien äkillinen kapina yhdistettynä tappavan klaanilaistoan hyökkäykseen, raivokkaaseen soturimunkkiarmeijaan ja tuntemattoman kolmannen osapuolen toimiin olivat varmistaneet, että kaikki ei ollut mennyt täydellisesti.
Nyt 457:tä syötettiin parhaillaan pala palalta Äidille, tukikohdan alemmat upseerit vapisivat kauhusta ja tilanteeseen sotkeutunut Makuta Abzumo yritti valehdella parhaansa mukaan Kenraalille, kuinka epäonnistumisella ei ollut yhteyttä hänen joukkoihinsa. Käsille jäi kaksi tehtävää: ne tutkivat ja puhdistivat.
* * *
Zakaz, suolakurkkutynnyri Kuolleen Rukin tavernan ulkopuolella
Skakdi oli huutanut apua kymmenien minuuttien ajan ennen kuin oli tajunnut, että kukaan ei kuunnellut. Tavernaan oli laskeutunut hiljaisuus. Ne, jotka eivät olleet saaneet tuolista päähän ja menettäneet tajuntansa olivat todennäköisesti sammuneet jollekin baaripöydistä.
Kukaan ei tulisi päästämään tätä skakdia ulos ennen aamua. Ja hän oli allerginen.
Oli siis aika ottaa oikeus omiin käsiin. Skakdi laittoi kätensä tynnyrin kantta vasten, sormet edellä. Sitten se löi.
Skakdi parahti kivusta. Kansi ei ollut hievahtanutkaan. Hetken aikaa voivoteltuaan skakdi kuitenkin kasasi itsensä ja yritti uudelleen. Toinen yritys ei ollut yhtään vähemmän tuskallinen, mutta skakdi jatkaisi yrittämistä.
Sen illan aikana jostain tavernan ulkopuolelta kuultiin monen monta skarrararrrr-karjahdusta.
Xxonnin vene saapui pienelle saarelle. Veneestä nousi kolme hahmoa. Saraji, Matoro ja Xxonn.
”Tämä... Nimda, josta puhuitte. Sen kuuluisi olla täällä?”, Xxonn kysyi.
”Uskomme niin”, vastasi Saraji.
”Kiirehditään nyt etsiä sitä. Emme halua, että joku muu tulee ja nappaa sen. Ja saari ei ole kovin iso, joten saamme sen ehkä ennen Salattuja Klaanilaisia” Matoro sanoi.
”Miltä se siis näyttikään?” Xxonn kysyi.
”Se oli pieni metallinen pala pullossa”, vastasi Raj.
”Miten pieni?”
”Voi hyvä Mata Nui!”, Matoro huokaisi turhautuneena.
”Muuten, Xxonn”, Saraji aloitti ”Mikä tuo iso juttu sinun oikeassa kädessä on?”
”Siis tässä?”, Xxonn kysyi ja kohotti vasenta kättään.
”Kyllä minä tajuan, että tuossa on joku miekkaterä. Tarkoitin toista kättä!” Raj sanoi.
”Ai. Sori. En oikein tiedä, missä on vasen ja oikea. Mutta tarkoitit varmaan käsitykkiäni. Asennutin se, kun huomasin etten pysty kantamaan monta isoa tykkiä mukanani”, Xxonn vastasi.
”Minusta meidän pitää hajaantua, että löytäisimme Nimdan nopeammin”, Matoro sanoi.
”Raj, sinä tutkit itäpuolen. Xxonn, sinä tutkit pohjoispuolen. Pystyt varmaan puolustamaan itseäsi tykilläsi. Ja minä tutkin länsi- ja eteläpuolen. Ne eivät näytä kovin laajilta alueilta erillään”
”Mitä me tehdään, jos me löydämme sen?” Xxonn kysyi.
”Toin mukanani radiopuhelimia meille kaikille. Viestikää, jos löydätte sen, tai joudutte pulaan”, Matoro vastasi ja ojensi radiopuhelimet tovereilleen.
Sen sanottua Saraji, Xxonn ja Matoro lähtivät eri suuntiin.
***
Kuljettuaan parikymmentä minuuttia, Matoro astui jonkin päälle ja viilsi jalkansa. Hän nosti jalkansa ja näki, että se oli lasinsiru. Katsottuaan eteenpäin, hän näki enemmän lasinsiruja. Hän myös huomasi suuremman lasiosan, jossa oli paperia. Hän käänsi sen ja näki, että paperinpalanen olikin etiketti.
Isoisän Wanhan Panimon Rommia, Matoro luki. Se samanmerkkinen pullo, johon hän pani Nimdan osasen!
Joku muu siis on ollut täällä Matoro ajatteli. Ja hänellä on ollut jotain tekemistä Beetan kanssa!
***
Xxonnin kuljettua tunnin, hän huomasi maassa jalanjälkiä. Ne olivat tuoreita. Niissä oli pitkät kynnet. Hän päätti seurata niitä. Seurattuaan niitä hän näki monta pientä, violettia ja villiä olentoja kerääntyneinä jonkin ympärille. Hän päätti katsoa, minkä ympärille he olivat kerääntyneet. Hän ei kuitenkaan uskaltautunut tulla kovin lähelle. Vähän ajan kuluttua, yksi ällöttävistä violeteista olioista väistyi ja Xxonn pystyi näkemään jonkun metallisen jutun (kuinka yllättävää). Hän epäili sitä Nimdan Beeta-osaksi. Hän otti radiopuhelimensa ja soitti Rajille ja Matorolle.
”Kaverit”, hän aloitti. ”Luulen, että olemme löytäneet etsimämme”
”Hienoa”, Matoro sanoi. ”Kokoonnutaan saaren keskustaan. Se on kaikkein helpoin löytää....”
”Oikeasti minulla ei ole sitä vielä. Mutta tiedän kenellä se on. Tulkaa te tänne”
”Minne ”tänne”?” Matoro kysyi.
Xxonn kertoi tarkalleen, missä hän on ja Saraji ja Matoro sanoivat tulevansa sinne. Xxonn jäi yksin tarkkailemaan outoja olentoja, kunnes yksi niistä huomasi hänet. Oliot alkoivat karjua ja hyökkäsivät Xxonnin päälle. Xxonn alkoi ampumaan niitä käsitykillään. Hän kuitenkin alkoi väsyä ja violetit oliot saivat otteen häneltä. Kun yksi olioista oli aikomassa viiltää hänen naamansa, julmeton pitkä miekkaterä työntyi hänen ruumistaan. Taistellessaan olioita vastaan, hän ei huomannut, että Saraji ja Matoro oli saapuneet apuun. Matoro oli taistelemassa olioita vastaan yksinään. Xx ja Raj tulivat apuun. Kun violetteja oliotia oli jäljellä enää kourallinen, he pötkivät pakoon. Xxonn huomasi, että maassa lojui heidän etsimänsä Nimba. Matoro otti sen käteensä.
”Hyvää työtä, Xxonn”, Matoro sanoi. ”Tämä on etsimämme Nimba”
Kun he aiokoivat suunnata kotiin, he tunsivat, että maa heidän jalkojensa alla alkoi järistä. Sitten maan alta tuli Tuli yksi violeteista olioista. Paitsi, että hän oli paljon suurempi, kuin muut. Olio nappasi Matoron ja Nimdan ja katosi maan alle.
Matoro raotti silmiään hitaasti.
Pimeää.
Hän tunsi pistävää kipua päässään ja katseli ympärilleen. Hän oli jonkinlaisessa luolassa.
Jostain kuului muminaa. Jään toa tempaisi itsensä pystyyn ja iski päänsä kiviseen kattoon.
"Auh... Tässä on matalaa...", hän jupisi itsekseen ja lähti kävelemään ääniä kohti.
Hän näki kymmeniä violetteja olentoja nuotion ympärillä. Suurin niistä piti valkoista metallisirua käsissään ja mutisi jotakin.
"Yeáàba duarêe Nimdá"
"Nimdáá!"
"Nimdáá!"
Matoro kumartuu suurten kivien taa katselemaan tätä näytöstä. Oudot oliot näyttävät palvovan sirua.
Jään toa tutkii ympäristöä yökiikarillaan. Luolan reunassa on köysitikkaat, luultavasti maan pinnalle. Luola on valaistu useilla soihduilla ja suurella nuotiolla. Seinissä on useita erilaisia aseita ja seinässä roikkuu jokin hahmo.
Matoro miettii parasta toimintavaihtoehtoa. Hän avaa radionsa ja alkaa kuiskia.
"Olen niiden luolassa. Ne näyttävät palvovan sirua"
"Ahaa... Me kaksi hajaannuimme saarelle tutkimaan. Minä löysin sen pullon osien luota sen Killjoyn sinne asettaman jäljittimen ja sen avainkortin siitä kiinni. Vain Nimda puuttuu", Sarajin ääni vastasi Matorolle.
Silloin violettien olentojen äänet lakkasivat. Oli hetki hiljaisuutta, kunnes yksi huusi "KíLAAÂ".
Olennot nappasivat aseet ja lähtivät juoksemaan ympäri luolaa.
Matoro painautuu kivien taa entistä tiukemmin, sulkien radion. Hän asettaa toisen kätensä miekalleen.
Olentojen outo mutina kuuluu suurhekossa luolassa. Matoro kurkistaa nopeasti nuotiolle, suurella olennolla on edelleen siru.
Jään Toan päässä alkoi kehkeytyä suunnitelma.
Eräs violetti olento käveli kohti kiviä, joiden takana Matoron oli piilossa. Sillä oli kädessä verinen tikari, ja violetit muodottomat kasvot katsoivat vertahyytävästi eteenpäin.
Silloin ilmassa kuului viuhahdus ja alkoinen jalka iskeytyi kovaa olennon päähän, kaataen sen. Matoro syöksyi kattoon harppuunan varassa, huitaisten itsensä jalat edellä suurinta violettia olentoa päin. Tämä sai potkun rintaansa ja kaatui, jolloin Matoro syöksyi maahan, kierähti sivuun erään olennon hyökkäykseltä ja nappasi valkoisen sirun maasta. Jään Toa syöksyi sivulle sivaltaen miekallaan yhden olennon asekäden katki.
Violetit olennot huusivat kovaa Nimdaa ja syöksyvät Matoroa kohti.
Jään Toa vilkaisi taakseen, hänen ja köysitikkaiden välissä oli vielä monta vihollista. Toan nopea elementti-isku kaatoi violetteja hirviöitä samalla kuin tumma toa syöksyi pakoon muita. Hän nappasi köysitikkaista kiinni ja lähti kiipeämään.
Toa ehti hypätä juuri ajoissa maan pinnalle; jos hän olisi viivytellyt, kolme heittokeihästä olisivat lävistäneet hänet. Toa lähti kovaa juoksuun metsään.
Domek nuolaisi sormeaan ja piteli sitä ilmassa hetken. Hänen huivinsa liehui väsymättä, tuuli oli selvästikin hyvin kova.
Aaltojen huumaava ääni kävi kilpaa lokkien ulvonnan kanssa. Domek piteli toisessa kädessään lierihattua tiukasti, ettei se karkaisi ilmanvirtauksen mukana.
Ilmansuunta oli oikea.
Valon Toa käveli rannan takana olevaa tiheää pensaikkoa päin. Hän työnsi ja nosti pois kasviston edestään, paljastaen veneen sen alta.
Domek otti veneen päältä lojuvat pyöreät puukepit ja teki nistä radan joka johti aluksen suoraan mereen.
Toa nosti maston valmiiksi ja hyppäsi kannelta pois työntämään venettä veteen.
Domek puski kaikella voimallaan venettä ja sai sen viimein työnnettyä pois pensaiden välistä keppiraiteelle.
Alus liukui yllättävän nopeasti raidetta, jolloin Valon Toa joutui juoksemaan mereen päin kiitävää venettä perään.
Alus pääsi veteen. Domek hyppäsi veneen kannelle ja nosti purjeen esille. Valon Toa otti karttansa ja kompassinsa esiin ja alkoi etsimään sijaintiaan ja kohdettaan. Auringonvalo heijastui kompassista, mutta se ei estänyt häntä. Domek vilkaisi hetken kannella olevaa lierihattuaan ja laittoi sen heti veneen edessä olevaan pieneen laatikkoon turvaan. Sijainnin tarkistettua Domek otti peräsimen ohjauksen ja käänsi sen kello yhteentoista, suuntaen aluksen pohjois-koiliseen päin, suoraan Zakazin saarta.
"Täältä tullaan Zoorac. Ole varuillasi", Domek ilmoitti päättäväisenä.
Bio Klaanin Linnoitus
Tawa katseli ulos Tornin ikkunasta. Alhaalla Klaanin asukkaat olivat siltikin rakennustöiden parissa. Tawa huokaisi ja asettui työpöytänsä ääreen. Visokki oli yhäkin kateissa. Sähkön Toa toivoi parasta ja yritti olla miettimättä asiasta keskityäkseen olennaiseen. Sheelikan kuulustelu ei ole edennyt yhtään. Edes Samen ja Bladiksen "Hyvä kyttä, paha kyttä"-rutiinikaan ei saanut mitään irti.
Tawa mietti hetken Sheelikan kertomusta. Oliko se tosiaan hänen syytä?
Ei, teit vain mitä sinun piti, Tawa mietti itsekseen. Et olisi voinut tietää.
Admin jatkoi paperitöiden raivaamista.
Juuri silloin oveen koputettiin. Sähkön Toa antoi luvan ja sisään käveli Moderaattori Same.
"Domek on kateissa", Same ilmoitti yhtä vakavalla äänensävyllään.
"Tiedän sen", Admin vastasi, "hän jätti tämän viestin". Tawa kaivoi esiin pienen paperilapun ja näytti Moderaattorille, "hän sanoi lähtevänsä pois hetkeksi ja että se on hyvin tärkeää".
"Yksinkö? Mutta eihän voi lähteä yksin matkoille", Moderaattori väitti.
"Tiedän, siksipä käskin Bladen lähettämään jonkun seuraamaan häntä", Tawa kertoi.
Same oli vähemmän kuin tyytyväinen tästä tiedosta.
Domekin veneen päällä olevassa arkussa, jonka päällä Domek istuu juuri nyt
"... Huaah, missä minä olen?"
Tuntematon
Toa Chakra heräsi. Hänen päätä särki erittäin paljon kun hän yritti muistella mitä oli tapahtunut.
Metalliolennot.
Nyt hän muisti mitä tapahtui; Metalliolennot hyökkäsivät Bio Klaaniin ja tuhosivat Linnoitusta. Hän yritti saada kontaktia muille, mutta joutui niiden Olentojen hyökkäämäksi.
Toa Chakra huomasi pian jotain olevan pielessä. Kaikki oli sumeaa ja sinistä ja hän leijui limaisen nesteen sisällä.
"Kas, olet viimein herännyt", ääni kuului ja Toa Chakra näki edessään sumean, mustan siluetin. Toa Chakra ei voinut liikuttaa käsiään ja jalkojaan nesteen sisällä, puhumisesta puhumattakaan.
"Olenkin jo toivonut pitkään tutkia täysiveristä Toaa kuten sinua", siluetti puhui taas, "mahdollisuudet ovat loputtomat".
Samalla Chakran silmiin ilmestyi useita muita, paljon kookaampia siluetteja viereen. "Tiedotus: Mestari Z.M.A, yksi Klaanin ryhmistä ovat palanneet Klaanin saarelle.".
Chakra tunnisti äänen heti. Se oli Metalliolento. Chakra alkoi panikoida.
"Mitä? He ovat jo perillä?", siluetti vastasi yllättyneellä sävyllä, "näyttää siltä, että meidän on kiristettävä aikatauluamme. Onko "Substanssi Kraxi" valmis?" "Vastaus: Kyllä", Metalliolento vastasi.
"Hienoa, tiedät mitä tehdä"
Metalliolennon siluetti katosi Chakran silmistä. Koneiden ääni kuului taustalla ja neste alkoi muuttua.
Hetken päästä, Chakra huusi.
Tietyistä syistä, tämäkin tapahtuu vähän ennen muiden viestejä tai samaan aikaan. Tämä tapahtuisi noin samaan aikaan kuin muut edelliset kaksi viestiäni. Saatatte sanoa, että tämä on päätä särkevää, mutta uskokaa minuun: Se sattuisi vielä enemmän jos en kertoisi.
Iltapäivä oli jo pitkällä, mutta aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Koko saari tuntui kylpevän valossa. Metsät näyttivät hehkuvan vihreyttä, vuorten valkoiset huiput säteilivät valkoista valoa ja meri kimalteli. Jostain kuului lokkien ääntä. Summerganon seisoi Klaanin linnakkeen muurilla ja katseli sen ympärillä levittäytyviä alueita. Saari tuntui suunnattoman kauniilta ja metsät tuntuivat kutsuvan Summerganonia kävelylle, mutta silti hänen katseensa tuntui väkisin kääntyvän merelle. Sillä jossain siellä oli yhä hänen ystäviään. Paljon nähtävää ja koettavaa. Vaikka hän oli levännyt hyvin, tunsi hän itsensä jotenkin likaiseksi ja väsähtäneeksi. Ja kävellessään sisään hän näki heijastuksen itsestään eräässä peilissä. Summerganon näki ruhjotun haarniskansa, tahrautuneen naamionsa ja ne pienet ruhjeet siellä sun täällä. Xialla silkkihansikkaat oli riisuttava, mutta nyt turvallisessa ja kotoisessa Klaanissa Summerganon tunsi säänpieksemän ja hieman kovia kokeneen ulkomuotonsa ja fyysisen vammojen hieman painavan.
Summerganon meni huoneistoonsa ja katsoi seinään nojaavia aseitaan. Ne olivat hyvässä kunnossa, mutta Kapura voisi teroittaa ja huoltaa ne, jos hänellä on aikaa, Suga ajatteli ja uppoutui hetkeksi mietteisiinsä. Hän ajatteli Klaanin kuulumisia. Taistelu Nazorakien laivastoa vastaan oli päättynyt voitokkaasti, mutta Nazorakit kostaisivat vielä. Summerganon halusi auttaa siinä taistelussa sitten joskus. Nyt hän heitti haarniskansa lisäosat pois ja asteli ulos ja käveli rantaa pitkin. Hän ajatteli tulevaisuutta Klaanissa, mutta pian hänen ajatuksensa ohjautuivat häneen itseensä. "Kapura pistäköön ahjonsa kuumaksi, kohta tulee tilaus.", hän sanoi ääneen ja pysähtyi kuin seinään. Suga suuntasikin askeleensa kohti Kapuran pajaa. "Tarvitsen uudeksi taotun kevyen haarniskan.", hän ajatteli kävellessään.
Auringon viimeiset säteet värjäsivät taivaan punaiseksi ja meri kimalteli kultaisena. Siellä jossain oli Matoro Xxonnin kanssa, mutta Summerganonilla ei ollut aavistustakaan siitä, millaiseen seikkailuun he olivat joutuneet. Tai siitä, mitä monet muut urheat klaanilaiset puuhailivat. Sillä samalla kun monet sankarit matkasivat kohti uusia seikkailuja, asteli Summerganon Klaanin rannoilla lepuuttaen itseään ja ajatelleen tulevaa. Summerganon olisi taas pian mukana toiminnassa, ainakin niin hän toivoi lähestyessään Kapuran pajaa auringon laskiessa takanaan.
Konguboss lähti kävelemään etelään väsyneenä Lehu-metsästä kohti linnoitusta. Aurinko oli jo laskenut aikoja sitten. Oli yö. Metsässä oli erittäin sykkää ja hyvä jos näki eteensä. Toa näki. Matoran oli antanut hänelle valokiven, jota Toa voisi käyttää pimeällä.
Konguboss tunsi, että jokin seurasi häntä. Hän ei tiennyt mikä, mutta karmivalta se tuntui. Hänen päässään soi koko aika "I'm coming for you", mutta Toa tiesi, että se on vain hänen päässään soivaa kuvitelmaa. Toa katsoi takanaan oleviin puskiin ja näki, että jokin liikahti. Konguboss säikähti.
"Kuka siellä?" Toa kyseli peloissaan.
Mitään ei kuulunut. Oli aivan hiljaista. Toa jatkoi matkaa. Hän käveli eteenpäin ja huomasi punaiset silmät kurkistavan puskasta. Toa lähti juoksemaan pakoon hädissään. Toa kuuli taas ääniä, tällä kertaa se oli naurua. Toa vapisi pelosta. Hän ei kyennyt juoksemaan paljoa jalkavammansa takia. Hän oli saanut sen tappelussa majatalossa. Pian Toa tiesi saapuvansa Bio-Klaaniin. Hän oli aivan varma.
Pian hän saapui Bio-Klaanin linnoitukselle.
Bio-Klaani
Konguboss ihmetteli, mikä ihmeen jättiportti oli hänen edessään. Toa näki erään Turagan, joka kävili ohitse.
"Anteeksi", Toa kysyi, "miten tästä pääsee sisälle?"
"Et pääse, jos et ole Klaanin jäsen."
"Mikä ihmeen 'klaani'?"
"Anteeksi", Turaga korjasi, "Klaani."
"Isolla kirjaimella?"
"Juu."
"Ahaa", Toa mietiskeli ja huomasi Turagan häipyneen.
Portti aukesi. Portinvartiat Pakua ja Tewku avasivat portin. Toa älysi, että Turaga oli kehottanut vartijoita avaamaan portin. Turaga oli aistinut jotain hyvää ja erityista hänessä. Pakua toivotti Toan tervetulleeksi. Toa lähti etsimään itselleen majapaikkaa.
Keltamusta skakdi käveli rivakasti pitkin synkkää käytävää. Hän piti kynsissään suurehkoa paperinivaskaa joka oli kaikkea muuta kuin siististi järjestelty.
Gaggulabio istahti kiviselle tuolille ja iski paperit pöytään. Hän alkoi käydä niitä läpi kelmeässä valossa.
Metorakk
Tehtävä: tutkia Xian tilanne, eliminoida klaanilaiset
Tehtävän status: tuntematon, todennäköisesti epäonnistunut
Gaggulabio murahti. Hän ei ollut kuullut mitään varakomentajastaan.
Werekk
Tehtävä: tuhota matoranien vastarinta
Tehtävän status: epäonnistunut
Kiven skakdi murahti jälleen. Joku yksittäinen toa oli saapunut paikalle ja tuhonnut kaiken.
Amazua
Tehtävä: Hankkia virus #176
Tehtävän status: suorittamassa tehtävää
Gaggulabion ilme kääntyi hymyyn. Tämä palkkionmetsästäjä osasi hommansa.
NINJA-ryhmä
Tehtävä: siivota Gaggulabion työhuone
Tehtävän status: keskeneräinen
Skakdikomentaja myhäili. Hän oli pistänyt ryhmänsä siivoojiksi usean epäonnistumisen jälkeen.
Gaggulabio iski paperinivaskan pöytään ja lähti huoneestaan. Kun Amazua saisi tehtävänsä suoritettua, kaikki olisi paremmin.
Bio-Klaani
Toa Kapura käveli leppoisasti Klaanin käytävillä. Tulen Toa oli matkalla kohti huonettaan. Koko saari kylpi valossa ja aurinko lämmitti saarta. Rannikolla tosin tuuli oli yltynyt, muttei liikaa.
Kapura avasi huoneensa oven. Hänen huoneensa oli suuri ja puukalustettu. Lattialla oli suuri punainen matto. Suuren ikkunan edessä oli punaiset verhot.
Kapura käveli avaran huoneensa läpi ja avasi tummuneen metallioven. Asepajassa loimusi pienellä liekillä ahjo, ja sen vieressä oli alasin. Huone oli sekava, aseita, aseenpuolikkaita ja metalliharkkoja lojui siellä täällä.
Toa oli napannut tilauksensa oveltaan ja selasi niitä nyt.
Ensimmäisenä listalla oli Summerganonin tilaus; kevyt kokohaarniska.
Tämän jälkeen oli useita matoranien pienempiä tilauksia.
Saari Bio-Klaanin lähellä
Matoro makasi äänettömänä kasvillisuuden seassa. Violetteja olentoja juoksi välillä metsässä eikä hän uskaltanut lähteä liikkeelle.
Toa otti pienen radion vyöstään ja kytki sen päälle.
"Saraji? Xxonn?", hän kuiski radioon.
"Niin?", vastasi Äksän ääni.
"Olen jossainpäin saarta piilossa. Sain Nimdan. Jos teillä on kaikki, käynnistäkää vene ja kiertäkää saarta, koitan päästä rannalle.", Matoro neuvoi.
"Selvä...", kuului vastaus. Sitten radiosta kuului juoksuaskelia.
Aamu oli jo noussut vihreä Toa käveli hassusti ja iloisesti tietä eteenpäin, ehkä vähän helpottuneenakin. Toa kysyi hänen ohitse kävelevältä Matoranilta saako Klaanista majapaikkaa. Matoran opasti Toan respalle.
"Kiitos", Konguboss pyysi, mutta Matoran oli jo häipynyt. Samalla hän ihmetteli mihin kaikki katoavat.
"Hei", respa-täti-2 puhi kohteliaasti, "haluatteko huoneen?"
"Kyllä", Toa vastasi kohteliaasti, "kiitos."
"Huone 169", respa-täti-2 kertoi ja ojensi kortin, "toinen kerros."
Toa kiitti ja lähti kävelemään yläkertaa kohti. Hän nousi rappusia ylös. Samalla hän huomasi erään punamustan pimeyden metsästäjän käveleveän kohti itseään. Konguboss otti puukkonsa esille.
"Varovaisesti kaveri tai käy huonosti", pimeyden metsästäjä varoitti ja jatkoi matkaa.
Toa pisti puukkonsa piiloon ja jatkoi myös matkaansa. Pian hän saapui omaan kerrokseensa ja alkoi etsimään huonettaan. Hän löysi huoneen. Toa avasi oven ja siellä oli televisio päällä, jossa hänet toivotettiin tervetulleeksi Bio-Klaanin linnoitukseen. Hän istuutui huoneessa olevaan säkkituoliin. Pian hän huomasi kirjeen pöydällä.
"Mistäköhän tuo tyyppi oli saanut noin laadukkaan puukon..."
Killjoy käveli portaat ylös kuudenteen kerrokseen. Saraji oli pyytänyt häntä viemään hänen tavaransa tämä uuteen huoneeseen. Seitsemäs kerros, Killjoy kirosi sitä ettei ottanut hissiä.
Saavuttuaan perille, Killjoy avasi oven 600 ja astui sisään. Killjoy hymähti nähdessään Sarajin asunnon. Vain kaksi huonetta, makuuhuone ja olohuone.
Olohuoneessa oli valmiina yksi nojatuoli ja pieni televisio. Killjoy asteli laitteen luokse ja kytki sen päälle. Klaanin ainoalta kanavalta ei kuitenkaan tullut mitään. Killjoy päätteli sen johtuvan Klaanin studion remontista.
Killjoy veti Sarajin pienen tarvikekotelon esiin ja asetti sen tämän pöydälle. Tämän jälkeen hän kääntyi kannoiltaan ja asteli takaisin käytävälle. Hän ei kuullut pienenpientä inahdusta, joka kuului kotelosta Killjoyn poistuessa.
Tällä kertaa Killjoy otti hissin ja palasi takaisin aulaan. Uusi respa-toa oli jo aloittanut työnsä. Ohikulkiessaan Killjoy vilkaisi tämän uuden, selkeästi kokemattoman naispuolisen toan nimilappua.
"Ruki, ne hakemukset menevät suoraan Tawalle. Älä turhaan koeta lajitella niitä."
Ruki nosti päänsä ja katsoi kohti puhujaa, hän sävähti nähdessään Killjoyn puhuvan hänelle.
"K-kiitos ja te olette?"
"Killjoy. Oletko uusi?"
Ruki nyökkäsi. "Minut palkattiin kolme päivää sitten. Tawa sanoi, että tarvitsemme uuden, koska... koska edellinen k-kuo..."
Killjoy nyökkäsi. "Hoidat varmasti työsi hyvin. Muuten, jos tänään puheillesi tulee Saraji-niminen tyyppi, kerrotko hänelle, että tulee Kaja-Wahiin mökilleni. Sinne pääsee suoraan, kun kävelee Gukko-farmilta pohjoiseen."
Rüki nyökkäsi ja kirjasi asian ylös. Hän nosti hymyn kasvoilleen, katsoi suoraan Killjoyyn, selvitti kurkkunsa ja asiallisesti ilmoitti: "Kiitoksia teille ja hyvää päivänjatkoa."
Päivä oli koittanut ja Konguboss oli levännyt huoneessaan rauhassa. Hän päätti lähteä kävelylle. Hän otti korttinsa pöydältä ja lähti kävelemään rappusia alas respaan, jossa hän löysi erilaisia esitteitä Bio-Klaanin saaresta. Konguboss otti niitä mukaansa.
Toa oli myös saanut repun respasta, johon hän voisi laittaa tavaroitansa. Repussa oli tällä hetkellä veitsi, valokivi, vesipulloja ja esitteitä. Hän otti repustaan esitteen, jonka otsikkona oli "Hae Gukkosi meiltä". Toa ajatteli, että se sopisi hänelle. Samalla hän sai takauman, kun hän oli vielä Matoran.
"Hei, Konguboss" Matoran komensi hädissään, "tule alas sieltä heti!"
"Mitä?" Konguboss ihmetteli "Lennän vain Gukkoa."
Takauma loppui ja Toa oli hämillään. Hän lähti matkaan Lehu-metsän halki Gukko-farmille. Metsässä oli tällä kertaa valoisaa ja rauhallista, mutta hän muisti silti yön tapahtumat. Pian hän saapui farmille.
Gukko-farmi
"Tervetuloa Gukko-farmille", ääni kuului.
"Kiitos", Toa pyysi, "haluaisin Gukon."
"Minkälaisen Gukon haluat?" Gukon kouluttaja kysyi.
"Minä haluaisin hyväkuntoisen", hän aneli.
"Meillä on juuri sopiva sinulle", Matoran kertoi, "mutta minulla olisi sinulle tehtävä."
"Minkälainen tehtävä?" Toa kysyi. "Saako siinä lentää Gukolla?"
"Kyllä", Matoran vastasi. "Sinun pitää pelastaa eräs ystäväni, joka ei ole palannut Zylag-luolista. Pelkään, että hän ei voi hyvin. Luolat sijaitsevat poihjoisella puolella saarta, enemmän luoteessa."
"Tottakai minä autan"
"Kiitos", Matoran sanoi, "saat Gukon ilmaiseksi, jos tuot hänet elävänä."
"Tietenkin" Toa vastasi. "En minä ystävää yksin jätä.
"Näkemiin."
Toa kiipesi punertavan Gukon selkään ja lähti matkaan.
Gukko-farmilta luolastoon
Hän lensi komean mount Ämkoon yli. Pian hän saapui ei-kenenkään-maalle. Siellä oli aivan kuivaa ja kuumaa. Vuorelta tuleva kylmä ilma saattoi vähän viilentää aavikolta tuntuvaa paikkaa, mutta silti tuntui kuumalta. Toa ja Gukko väsyivät kummatkin. Väsynyt Toa kaivoi repustaan kaksi vesipulloa. Toisen hän joi itse ja toisen antoi Gukolle. He saapuivat luolaston yläpuolelle. He laskeutuivat.
Zyglak-luolasto
"Minä lähden nyt pelastamaan sen Matoranin ystävän", Toa sanoi Gukolle. "Älä huoli, minä en jätä sinua."
Konguboss kiipesi roikkuvaa narua pitkin alas luolastoon. Hän ihmetteli, että oliko joku täällä. Hän aisti, että hän ei olisi yksin siellä. Hän älysi, että jos Matoranin ystävä olisi kiivennyt natusta alas hän olisi jo palannut.
Toa alkoi kuulla taas samoja ääniä kuin yöllä. Konguboss otti vihreän kirveensä esille. Hän kuuli murinaa ja huomasi jotakin. Hänen edessään oli erittäin suuri Teräkaivaja, jolla oli kirkkaan punaiset silmät. Konguboss ei epäröinyt vaan lähti juoksemaan pakoon laittaen kirveensä takaisin selkään. Onneksi hän oli nopea ja ketterä. Hän juoksi niin lujaa kuin pystyi. Pian hän kaatui. Hän kaatui harmaaseen Kanohiin. Konguboss tiesi, että se oli Hau. Hän pisti sen reppuunsa ja huomasi, että Teräkaivaja suuntasi taas hänen suuntaansa. Toa juoksi pakoon henkensä edestä. Kivet lensivät Kongubossia päin, mutta hän vain väisti ne kuin mitään ei olisi edes suunnannut Toaa päin. Pian hän huomasi pienen tunnelin, johon Rahi ei mahtuisi. Siellä oli valoa ja naamionsa menttänyt Toa.
"Kuka sinä olet?"
"Minä?"
"Sinä"
"Aa", Toa kertoi, "minä olen Troopperi. En ole päässyt täältä pois, koska tuolla on tuo Teräkaivaja. Yhtään Zyglakia en ole vielä nähnyt."
"Hyvä näin", Konguboss totesi, "Toivottavasti ei törmätäkään."
Pian luolastosta kuului taas mörinää. Konguboss ojensi löytämänsä Haun Troopperille.
"Häivytään täältä"
Toat lähtivät juoksemaan isolle aukiolle mistä näkyi valoa. Ilman Toa tiesi, että Gukko pystyisi laskeutumaan sinne. Toa vihelsi, mutta ei tullut heidän luokseen. Konguboss tiesi, että jokin on vialla.
"Oliko se Matoro?", kysyi Saraji.
"Kyllä", Xxonn vastasi, "hän sanoi, että pitäisi mennä veneseen ja kiertää saari"
"Hyvä", Saraji sanoo, "Hän on siis päässyt niitten luolasta ihan yksin"
"Kiiruhdetaan nyt sitten veneeseen"
***
Matoro juoksi violetteja olentoja pakoon. Hän oli kyllästynyt tappelemiseen. Hän vain keskittyi pääsemään nopeammin rantaan. Xxonnin ja Sarajin piti hakea hänet sieltä. Yksi olioista kuitenkin saavutti hänet, ja Matoron oli pakko jäädä tappelemaan.
***
Äksä ja Raj ajoivat nopeasti veneellä saaren toiselle puolelle. He suunnittelivat, miten pelastaisivat Matoron. Saraji kysyi, jos Xxonnilla olisi ampuma-aseita piilossa hänen veneessään. Hän saattaisi tarvita yhden
"Minulla taisi olla jossain piilossa pari", hän vastasi, "otan ne esiin, kun saavutaan perille"
Parin minuutin päästä, he alkoivat kuulla villejä huutoja metsästä. Xxonn pysäytti veneensä ja he katsoivat tarkemmin. He näkivät tumman hahmon juoksemassa takaperin ja viiltelemässä violetteja olioita. Se oli Matoro. Xxonn kävi nopeasti hakemassa yhden aseen ja heitti sen Sarajille. Hän itse otti käsitykkinsä käyttöön.
"Nopeasti, Blacksnow!", Raj huusi, samalla, kun ampui vieläkin-anonyymeja-violetteja-olentoja.
Xxonn hyppäsi veneestä, otti käsiteränsä käyttöön ja alkoi viilellä niitä, samalla kun Saraji auttoi Matoroa veneeseen. Kun Matoro oli veneessä, Äksä hyppäsi myös nopeasti veneeseen, käynnisti sen ja lähti liikkeelle. Veneeseen jäi vielä pari olentoa, joita hän heitti yli laidan.
***
"Oletko kunnossa?", Saraji kysyi Matorolta.
Xxonn ohjasi venettä.
"Jooo. Ihan kunnossa", Matoro vastasi, mutta kun hän yritti nousta, hän tunsi todella viiltävää kipua kehossaan.
"No", Matoro jatkoi, "kaikkein tärkeintä on, että saimme Beetan"
Matoro otti vyöstään pienen metallisen sirun ja näytti sen.
"Mitäs seuraavaksi?", Xxonn kysyi.
"Ensin pitää löytää muut osaset", Matoro vastaa, "ja sitten tuhota ne kaikki"
"Okei....", Xxonn vastasi, vaikka oli vähän ymmällään vieläkin.
"Mutta muiden osien löytämiseen ei kannata nyt uhrhata ajatusta; ainakaan vielä.", Matoro lausahti kevyesti Äksälle. "Mennään vain Klaaniin."
"Selvä.", Xxonn sanoi ja painoi kaasun pohjaan. Punainen moottorivene lähti kiitämään merta pitkin.
"Kun sinua niin se Nimda kiinnostaa, voinhan kertoa mitä siitä tiedän.", Matoro aloitti, nojaten leppoisasti veneen reunaan. Nyt hän oli kartanlukijan paikalla Sarajin istuessa takana.
"Meillä on tiedossamme kolmen sirun sijainti. Yksi meillä, yksi Pimeyden Metsästäjillä Odinalla ja Ämkoo on Snowien kanssa hakemassa yhtä eräältä lähiseudun trooppiselta saarelta.", Matoro aloitti, ottaen luentoäänensä käyttöön.
"Tähän mennessä ainakin Klaaniin hyökänneet metalliolennot ovat puhuneet Nimdasta.", hän jatkoi.
"Ja luulen, että pelissä on henkilöitä joista emme tiedä mitään. Emme tiedä Nimdasta juuri mitään."
Xxonn kuunteli kiinnostuneena. Merellä ei tarvinnut paljoa ohjailla. Muussa tapauksessa he olisivat todennäköisesti jo törmänneet johonkin.
"Tuota, voisitko keskittyä ajamiseen? Koneosani hajoavat täydellisesti vedestä. En halua, että ajamme kariin.", Saraji sanoi Äksälle takapenkiltä huolestuneena.
"Okei", uusi Klaanilainen lausui huolettomana ja keskittyi ajamiseen.
Koneen moottori hurisi kovaäänisesti taustalla meren kohistessa.
Matoro nojasi käteensä veneen laitaa vasten. Hän katseli kauas horisonttiin. Aurinko laskisi sinne parin tunnin kuluttua.
"Hyvä Rahini", tuntematon ääni sanoi, "Lopeta nuo ärsyttävät pienet oliot"
Teräkaivaja syöksyi kohti Troopperia ja Kongubossia. Ilman Toa kiipesi kielekkeellä ja lähti liitäen pelastamaan Troopperin. Toa sai otettua kiinni hänestä, mutta Konguboss ei kuitenkaan kestänyt kantaa toista Toaa pitkään, joten hän joutui tiputtamaan tulen Toan kesken matkan kielekkeelle, jossa hän olisi edes vähän aikaa turvassa.
"Löysitkö muuten köyteni?"
"Ai", Kongbuoss huomasi, "se oli siis sinun"
"Juu", Tulen Toa hymähti.
Ilman Toa väistöi kiveä, joka lensi häntä päin. Samalla hän huomasi Gukon lentävän luolan sisälle. Toa oli helpottunut, mutta jotain tapahtui. Gukko ei ollutkaan ystävällinen vaan lähti lentämään suoraan Toaa päin. Hän ihmetteli mitä ihmettä oli tekeillä. Samalla tulen Toa ampui sähköpulssipistoolilla lintua, jolloin se putosi alas.
"Ette pärjää Raheilleni", ääni kuului.
"Kuka olet?", Konguboss kyseli peloissaan, "Mitä sinä haluat?"
"Rahaa"
"Maksetaanko sinulle?"
"Joo"
"Häh?"
"Joo"
"Häh?"
"Joo"
"Häh?", Konguboss raivostui, "NYT LOPETA TUO PELLEILY!"
"Joo"
Toa otti esiin kirveensä ja alkoi kanavoida elementtivoimiansa. Samalla tunnelista alkoi kuulua outoja ääniä.
"Voi pyhä Mata Nui!" ilman Toa huomasi.
"Samat sanat", tulen Toa yhtyi mielipiteeseen.
"APUUUUUUUUUUUVAAAAAAA!", ääni huusi.
Samalla lauma Zyglakeita juoksi päin Rahia, Toia ja henkilöä, jonka ääni kuului.
He kaikki lähtivät juoksemaan. Jopa Teräkaivajakin lähti pakoon, kun taas Gukko lähti lentoon. Toat menivät koloon, josta Konguboss löysi Troopperin. Pari Zyglakkia seurasivat heitä koloon.
"Tiesitkö, että Zyglakit voivat levittää orgaanista Protodermis-tautia ja he käyttävät tikareita ja keihäitä?" Troopperi kysyi toiselta Toalta.
"Nytkö sitten kerrot tuon?"
"Seuraa tänne", tulen Toa selitti, "Zyglakit eivät mahdu tästä ja saavumme saman kokoiselle aukiolle kuin äsken"
Toat livahtivat koloon ja pääsivät aukoille. Gukko oli lentänyt aukiolle myös.
"En tiennyt, että Gukot ovat näin viisaita", Konguboss oivalsi.
Toat nousivat Gukon selkään ja lähtivät pakoon Zyglakeita.
***
"Rahi jyrää Zyglakit!"
Teräkaivaja lähti jyräämään Zyglakeita, mutta ei mennyt pitkään Rahi kaatui maahan kuolleena. Henkilö, jonka nimeä en ole vielä kertonut teille, lähti juoksemaan pakoon Zyglakeita, mutta yksi tikareista, jonka Zyglak heitti osui häneen. Hän lähti pakoon omalla Gukollansa luolastosta vahingoittuneena. Hän saattoi saada tartunnan.
Keskellä merta, Domekin vene purjehti pohjois-koiliseen päin. Tuuli oli rauhoittunut hieman eikä ulvonnut enään yhtä kovaa kuin lähtiessään ja aallot olivat paljon tyynempiä.
Lokkien äänet kaikuivat veneen ympärillä.
Valon Toa katsoi taakseen Klaanin saareen päin, eikä nähnyt enään muuta kuin noin nyrkin kokoinen läikkä veden päällä.
Domek tunnusteli ilmaa uudestaan sormellaan. Tuuli puhaltaa juuri oikeaan suutaan, Valon Toa päästi kätensä peräsimestä hetkeksi ja nousi ylös puuarkun päältä.
Yhtäkkiä, arkku avautui ja sieltä putkahti Matoralainen. Domek melkein putosi veneestä tästä tapahtumasta.
"Huaah, viimein ulkona!", Matoralainen henkäisi helpottuneena ja hieroi hieman päätä.
"Mitä... Kuka... KUKA HIIVATTI SINÄ OLET?! MITÄ TEET TÄÄLLÄ?!", Domek kyseli kovalla äänellä arkussa olevaa Matoralaista.
"Öhm, anteeksi. Nimeni on Pegghu. Olin, öhm, kävelyllä", Pegghu vastasi hieman hätiköivästi.
"Keskellä iltaa."
"Öh, niin."
"Kaupungin ulkopuolella."
"Palasin serkkuni luolta."
"Matoran kylä on lännessä. Veneeni idässä."
"Minulla on huono suunnantaju."
"Ja silti löysit tiesi serkkusi luokse."
"... Öh, mutta silti nukahdin veneesi arkun sisään"
"Joka oli pensaiden piilossa."
"Löysin sen sattumalta."
"Oli myös mukavaa sinulta piilottaa sen takaisin kasvistoon."
"Öh... katsos..."
"Pois paatistani."
Domek otti Pegghun käsivarsista kiinni. Pegghu alkoi hätäilemään entisestään.
"EI! Älä! Minä olen vain eksynyt Matoralainen! Mitä minä muka tekisin teille?!"
"Jaa-a, ei sitä koskaan tiedä", Domek sanoi välinpitämättömästi ja alkoi pidellä Pegghua veneen yli, "Kai osaat uida takaisin?"
"OKEI! MINÄ TUNNUSTAN!", Pegghu huusi, "Olen vartiomies Klaanista! Moderaattori Blade lähetti minut tarkkailemaan sinua koska lähdit yksin ilman lupaa! En halunnut tätä itsekään! Minä vannon sen!"
"Hienoa, että tunnustit", Domek sanoi ja päästi Pegghun takaisin veneen päälle. Valon Toa laittoi arkun kiinni ja asettui takaisen sen päälle.
"Eli siis", Pegghu aloitti, "minne olemme matkalla? Kuinka kauan ennen kuin olemme perillä"
"Zakaziin", Domek vastasi, "ainakin noin kaksi päivää".
"... Miksi Zakaziin?", Pegghu näytti huolestuneelta.
"Tärkeä asia hoidettava", Domek sanoi ja alkoi katsomaan veneen sivussa olevaan pieneen arkkuun, "hyvin tärkeä asia."
Bio Klaanin Linnoitus
"Hei Same! Tarvitsen sinua keksimään Toa ryhmällemme uusi teema", Takaman huusi Moderaattorin perään.
"Mitä, taas? Vastahan te aloitte käyttämään sitä ajoneuvo-teemaanne?", Same vastasi.
"Niin, mutta olemme jo käyttäneet ajoneuvo-teemaamme jo noin kaksi kertaa peräkkäin. Vaihtelu virkistää."
"Miksette odota kunnes Domek palaa ja keksii teille uuden teeman? Hän on parempi näissä kuin minä"
"Mutta en voi odottaa. En halua käytää tätä saman tyylistä trikoota kaksi kertaa."
"Miksi käytätte niitä naurettavia trikoita? Miten ne muka auttavat?"
"Miten niin?"
"Unohda. Miksette sitten käyttäisi jotain aiempaa teemaanne? Kuten tuota Lintu-Rahi tai taruolento-teemaanne? Minä pidin niistä erittäin paljon ...mikä on hieman uskomatonta."
"Okei, mutta emme tiedä mitä hyvää ryhmäasentoa voisimme käyttää. Itse haluaisin ryhmäasentoa 6-E, mutta Pohakin mielestä 9-B on parempi. Kowabrasta taas 2-C."
"... Miksi teidän on pakko käyttää ryhmäasentoja?"
"Miten niin miksi?"
"Ääh, unohda. Tehkää mitä haluatte, älkää enään kysykö minulta näistä", Same huokaisi, "mutta voisit sentään vähentää noita räjähdyksiä. Ne saattavat vahingoittaa siviilejä".
"En lupaa mitään", Takama sanoi ja lähti pois.
Bio Klaanin Selli
Sheelika kuuli askelien ääniä kaukaa sellinsä sisällä. Harvoin Klaanin tyrmässä oli tarpeeksi hiljaista kuulemaan jonkun askelien äänen toistuvan läpi. Tämä oli yksi niistä päivistä.
Usein tähän aikaan osa tyrmän vangeista olivat ruokasalissa ja toinen osa sellin sisällä nukkumassa. Näin pystyttiin välttämään hallitsemattomista vankilakapinoista.
Riippuen rikoksista, osa vangeista eivät edes pääse ruokasaliin vaan joutuivat syömään likaisista astioista, joita annetaan vangeille pienistä oviaukoista.
Sheelika päätti valita toisen vaihtoehdon.
Vaikka hän olikin Toa, hän ei siltikään halunnut jakaa samaa huonetta sadan muiden vankien kanssa.
Hetken kuluttua, askeleet pysähtyivät ja hopeanvaaleanpunainen Toa GT pilkisti sellin eteen.
"Moi!", Toa tervehti pirteästi. Sheelika ei vastannut.
"Toin muuten evästä tänne jota voisit syödä, jos on nälkä", GT ilmoitti iloisesti, "muuten, mikä olikaan nimesi?"
"... Miksi olet täällä?", Sheelika viimein kysyi, "mitä oikein yrität?".
"Miten niin?", GT kysyi harmittomana.
"Miksi haluat puhua kanssani? Etkö tiedä mitä olen tehnyt?", Sheelika jatkoi.
"En tiedä mitä olet tehnyt", GT myönsi, "mutta näytät ihan mukavalta ihmiseltä, siksi haluan puhua kanssasi."
"Minäkö? Mukava ihminen?", Sheelika toisti hieman ymmällään, "ihmisten ulkonäkö huijaa aina, kuten ihminen itsekin".
"Niin noh, mutta et ainakaan huijaa minua nyt", GT hymyili.
Sheelika hiljeni.
Jake rullasi kahviossa. Killjoy sattui istumaan siellä juuri kahveeta juomassa. Jake pani merkille että se ei ollut kahveeta vaan kuumaksi keitettyä sinolia. "Hei Kilikka, katsoppas tämä", Jake vinkkasi Killjoylle ja rullasi tuolille ja istahti tämän viereen. "No mitäs sinulla on?", Killjoy kysyi. "No minulla olisi tämä", Jake sanoi ja näytti kirjaa Killjoylle. Kun tämä taas katsahti kirjaan, hän mottasi Jakea silmään. "Ai! Mistä hyvästä tuo oli?", Jake kysyi mutta sattui vilkaisemaan kirjaa ja tajusi. "Aaii.. Joo, tuo kuuluu kirjaani. Älä ota henkilökohtaisesti", Jake sanoi. Kirjan takakannessa luki nimittäin "Painu helv*****n". "Selvä. No, mikä teoksen nimi on?", Killjoy kysyi. "Se on Jaken käsikirja ei kellekkään. Se on tällä hetkellä universumimme huonosti myydyin teos, koska a) Se maksaa hitosti ja b) Sen takakannessa lukee "Painu helv*****n", Jake selosti. "Seelvä. Klaanin ylläpito on oikeastaan järjestämässä Kohlii-turnausta, joten jos kopioisit noita iltapäivään mennessä muutamia kymmeniä kappaleita, voisit myydä niitä siellä", Kertoi Killjoy. "Hienoa, sen teen", Jake sanoi ja rullasi pois.
Eräs kapakka merenrannassa
Notfun juosti läähättäen sisään ovesta. "Herrat, olen Notfun. Jos tänne juoksee kaapuhemmo, sanokaa että menin tuonne päin. Jätän tänne naamioni lisäosat ja vähän muuta plus muutan nimeäni, joten jos ette kertoisi sille kaapuhemmolle että kävin täällä", Sanoi Notfun irrottaen maskistaan happiputken reiän, ledvalot ja kompassin. Sitten kanohi mukautui normaaliin muotoonsa, saastuneen haun näköiseksi maskiksi. Notfun otti tiskiltä pullon rommia ja lähti kapakasta samanlaisella ryminällä kuin tulikin.
Xxonnin vene saapui satamaan. Veneen omistaja hyppäsi veneestä laiturille ja solmi sen. Sitten Matoro ja Saraji hyppäsivät myös laiturille. Matkan aikana, Matoro oli ehtinyt toipua kivuistaan.
"Kiitoksia kyydistä, Äksä", Matoro kiitti Xxonnia, "mitä aiot nyt tehdä?"
"No, veneeni on vähän kolhiintunut", Äksä vastasi, "Joten sitä pitää nyt vähän korjailla. Taidan sitten vahata sen lopuksi. Sen jälkeen ehkä pelaan vähän pokeria tavernassa tai sammun sohvalle kotonani"
"Okei", Matoro vastaa.
"Mutta jos lähdette metsästämään toista Nimban osasta, niin silloin voisin auttaa. Soittakaa vain minulle."
"Tehdään niin. Tai jos joku muu aikoo metsästää sitä, niin voin lähettää sinut hänelle."
"Se olisi kivaa", Xxonn vastasi.
"Hyvä on sitten", Matoro sanoi, "Nähdään sitten"
Sen sanottua, Matoro ja Saraji lähtivät poispäin ja Äksä jäi etsimään veneenkorjaamisvälineitään.
Matoro käveli Klaanin laajaa pääkäytävää pitkin. Hän ohitti kymmenittäin puuovia ja laajoja ikkunoita, joista tuli illtapäivän viimeisiä auringonsäteitä sisään käytäville, saaden varjot tanssimaan sinisellä lattiamatolla.
Toa asteli avoimesta ovesta sisään Admin-oveen. Hän katsoi seinän ilmoitustaulua.
"Ahaa, vain Tawa paikalla. Mihinhän se Gurkkukin on kadonnut?", Matoro totesi ja koputti Tawan työhuoneen oveen.
Matoro avasi oven varovaisesti ja otti pienen valkoisen sirun vyöllään roikkuneesta pussista.
"Päivää, tässä on se siru.", Matoro aloitti kohteliaasti ja ojensi Nimdan palan Tawan työpöydälle.
"Kiitos, Matoro.", naispuolinen salaman Toa vastasi ja otti sirun itselleen.
"Tämä löytyi eräältä Klaanin lähellä sijaitsevalta saarelta. Siellä oli myös olentoja jotka näyttivät palvoneen tätä sirua.", Matoro kertoi.
Toa aikoi myös mainita naamionsa kirjoituksesta, mutta päätti olla vielä hiljaa. Hän käveli ulos työhuoneesta jonne Tawa jäi yksin. Hän oli huolissaan Klaanista, ja se näkyi.
Myöhemmin Matoro antoi myös Nimdan kanssa haetun Avainkortin Sarajille, ja pyysi tätä viemään kortin Killjoylle.
VERSTAAN LOKI
Toisena päivänä helmikuuta Suuren Hengen vuonna...
...Feterraksi kutsutun olennon panssaria on mahdotonta saada auki ruumiinavauksen suorittamiseksi. Olen kokeillut metallista vipuvartta (sorkkarautaa), sähkövirtaa ja jopa räjähteitä; mikään ei ole saanut sitä edes raolleen...
...luovuttaa. Tarvitsemme lisää tietoa näistä olennoista ja niiden heikkouksista. Sitä voisimme saada kuoren sisältä, mistä päädymmekin umpikujaan. Kuten sanottua, on mahdollista että joissain tietyissä, tarkkanrajatuissa olosuhteissa voisi saada...
...rosiinipelle, Verstas.
---
Sinisten Käsien luona ja/tai Verstaassa
Dox tuijotti pimeyttä. Hän tunsi lukemattomat kourat, jotka möyrivät hänen aivoissaan. Siniset kourat... Tuntosarvet...
Hänen teki mieli huutaa.
Valo.
Valo syttyi pimeyteen.
Hän kulki sitä kohti.
Hän oli huoneessa. Tai ei se oikeastaan ollut huone, se oli tila. Ääretön, valkoinen, tyhjä tila. Aivan tyhjä se ei kuitenkaan ollut; sillä oli lattia. Lattiaa ei kuitenkaan tahtonut erottaa ympäröivästä valkeudesta.
Lattia tuntui kylmältä hänen jalkojensa alla. Hän tähysti horisonttiin.
Missä hän oli?
Missään ei ollut mitään. Ei yksinkertaisesti mitään.
Dox istahti maahan ja mietti, mitä nyt tekisi. Miten pääsisi kotiin. Ja mitä ne torakoidit tahtoivat?
Vastaus tähän kysymykseen tuli hänen itsensä suusta, sitä tiedostamattaan:
"Nimda."
...Nimda?
"Nimda."
Dox ei ehtinyt ihmetellä tätä sen enempää kun taivaanrantaan ilmestyi jo jotain outoa. Jonkin oudon ilmestyminen vaikutti hyvin kummalliselta, sillä niiden olisi pitänyt näkyä jo paljon pidemmästä matkasta kuin jossa ne nyt olivat.
Ne olivat tummia, erikorkuisia hahmoja, suuri lauma. Ne olivat selvästikin tulossa häntä kohti, sillä ne näyttivät pikkuhiljaa kasvavan.
Niiden korkeus vaihteli noin metristä kymmeneen metriin. Toiset liikkuivat huojuen kahdella jalalla, kun taas osa kulki useammalla.
Lähemmäksi tultuaan ne saattoi tunnistaa mekaanisiksi olennoiksi.
Dox ei tiennyt mitä ajatella.
[spoil]Comeback. Pyrin nyt aktivoitumaan taas ropessa. Huomenna lisää.[/spoil]
Summerganon astui sisään hämärään, ahjojen tulien heikosti valaisemaan pajaan. Pajan punainen valo ja avonaisesta ovesta näkyvä punertava iltataivas saivat koko maailman näyttämään katoavan hetken ajan punaiselta ja hämärältä, mutta kun aurinko viimein laski ja taivas tummeni, jäi Paja punertavaksi valopilkuksi rauhallisen ja valottoman illan keskelle. Toki Klaanin ikkunoista näkyi valon kajo, mutta se ei tuntunut kovin vahvalta.
Pajan punaisessa hehkussa näkyi Kapuran varjo, joka oli vielä työn touhussa, näpertämässä jotain. Kapura, tuo taitava takoja, taistelussa sisukas ja mahtava tyyppi kääntyi tulijaan päin.
"Kas, hei Suga! Mitäs sinä?", Kapura kysyi.
"Hei vain. Eipä tässä mitään kummempia, ihan hyvää kuuluu. Miten itse jakselet?", vastasi Summerganon.
"Hyvin minäkin. Pikku näpertely ja Klaanin suorastaan parantava rauhallisuus ja kotoisuus tekevät ihmeitä matkasta rasittuneelle.", kuului Kapuran vastaus.
"Tulin pyytämään pientä palvelusta, korvausta vastaan tietenkin. Asia koskee aseistustani, joka... no, ei ole ihan parhaassa terässä Xia-reissun jälkeen.", Summerganon puhui ja antoi katseensa kiertää Pajan tulen valaisemilla seinillä. Monenlaisia työkaluja siellä roikkui ja joitakin Kapuran takomia aseita.
"Ahaa. Ymmärrän. Teroitan aseet käden käänteessä. Ja panssarisikin kaipaisi huoltoa, vai?", sanoi Kapura virne kasvoillaan.
Summerganoniakin hymyilytti, sillä Kapura oli osunut oikeaan. "Jep, jos siitä ei ole liikaa vaivaa. Sillä vaikka nyt on rauha jonkin aikaa maassa, on minulla tunne, että jossain vaiheessa hyväkuntoiset aseet ja pätevä panssarointi nousevat arvoon arvaamattomaan.", hän sanoi ilahtuneena siitä, että Kapura vaikutti suostuvaiselta.
Kapura katsoi hetken Sugan hieman kolhiintuneita välineitä, joita hän oli mukanaan tuonut. "Juu, haarniskankin korjaus onnistuu. Ja katsotaan sitä korvausta myöhemmin, ehkä palvelus palveluksesta.", sanoi Kapura välineitä tarkastellen.
"Jos niin tahdot. Näkemiin sitten!", Summerganon sanoi ystävällisesti ja kiitteli vielä lämpimästi. Ja sitten hän käveli ovesta pimenevään yöhön. Ja lisäsi vielä ovelta: "Älä pidä kiirettä, minulla ei ole mikään hoppu vihollisia listimään, ainakaan vielä."
Kapura nyökkäsi hymyilleen ja siirsi Sugalta saamansa tavarat, haarniskanpalaset ja kaksi miekkaa työpöydälle. "Hm, Sugan kirves joutui jonnekin Xialla, joten tekaisenpa sellaisenkin.", Kapura mutisi, mutta ei käynyt vielä työhön. Se saisi odottaa yön yli, sillä Kapura asteli ovesta ulos ja suuntasi katseensa Klaanin kauniiseen ympäristöön, joka tuntui nukkuvan rauhallista unta. Oli hiljaista ja rauhallista, mutta Klaanin valppaus ei nukkunut, vaan piti yhä silmällä linnaketta ja jossain seikkaili tälläkin hetkellä Klaanilaisia, vaaroja uhmaten.
”Viitsishitkö lopettaa?” Warrek sanoi. ”Lauluäänesi on karmaiseva.”
Manu näytti loukkaantuneelta.
Guardian pudisti päätään heidän vieressään.
He istuivat kivellä kaukana baarista ja katselivat tähtiä. Sitten Manu sanoi yhtäkkiä:
”Olen ollut kuukauden ilman saunaa… Sellainen syö miestä.” Skakdit olivat hiljaa. Hetken kuluttua Warrek sanoi:
”Guardian”, *hik*, ”en olisi uskonut, että liikut Makutan seurassa. Luulin sinun olevan itseään kunnioittava Skahdi.”
”Skahdi…” Manu mutisi. Guardian oli hiljaa. Lopulta hän sanoi:
” Warrek. Sinuna en puhuisi huonossa seurassa liikkumisesta.”
”Et kai shinä suinkhaan vihjaile mitään, Guartsu, ystäväiseni?”
”En toki”, Guardian sanoi kylmästi. Manu päätti ottaa tilanteen haltuunsa.
”Mitä, jos minä tarjoaisin sinulle ryypyn jossain toisessa baarissa?” hän ehdotti Warrekille. Tämä katsoi häntä epäluuloisena, mutta näytti selvästi harkitsevan.
”Montako tuoppia?”
”Montako juot?” Warrek näytti ponnistelevan ajatellessaan tilannetta.
”Liian hyvä tarjous”, Warrek tuhahti. Manu hymyili. Warrek lähti saapastelemaan kohti asutusta Manu kannoillaan. Guardian huokaisi ja seurasi.
Nazorakien luolasto
Makuta Abzumo ei ollut mielissään vakoojiensa tiedoista. Sekä Avde että kenraali salasivat jotain häneltä. Hän halusi mieluiten pitää kaikki langat kynsissään, mutta hänen kumppaninsa eivät olleet luotettavia. Oli aika alkaa etsiä seuraavaa Nimdan sirua. Ilmeisesti klaanilaiset olivat saaneet Nazorak-tukikohdan sirun.
Makuta saapasteli jälleen 001:n toimistoon. Tämä murahti ja kääntyi hänen puoleensa.
”Mitä nyt olet vailla?”
”Minä tahtoisin… tehdä pieniä kokeita.”
”Anteeksi?”
”Minä olen luoja.”
”…”
”Kyllä vain. Ja minä luon. Lisää.”
”…?”
”Steve, älä kyseenalaista.”
”Minä olen kenraali 001.”
”Ei, Steve. Minä olen isäsi.”
”Mitä pirua?”
”Käytän siis hieman labraa, jos sallit.”
”Käytä”, 001 tuhahti. ”006 ei ole saanut mitään aikaan koko viikkona.”
Abzumo hymyili ja katosi sitten ovesta. 001 kääntyi takaisin papereihinsa. Siniset kädet olivat saaneet työnsä päätökseen trooppisessa tukikohdassa. Hienoa, 001 ajatteli. Nyt minulla on aikaa keskittyä polttavampiin asioihin.
Abzumo käveli kohti tunnelin päätä, joka sijaitsi eräällä pienellä saarella kymmenisen kilometrin päässä pääsaaresta. Hän nousi ylös kivisen rakennuksen sisällä. Muutama torakka nukkui vartiossa. Abzumo katseli paikkaa. Kiviset, rumat seinät olivat matalat – Abzumo löi päänsä kattoon. Torakat olivat töhrineet seinät täyteen graffiteja luullessaan, että kukaan ei juuri koskaan käyttänyt sitä uloskäyntiä. Mutta juuri nyt Abzumo tarvitsi sitä, ja torakat saivat maksaa hengellään.
Hetken Makuta odotteli. Sitten hän kuuli ulkoa askelia. Kolme vaimeaa koputusta kuului puisen oven takaa. Makuta avasi sen. Lyhyt, punainen Skakdi, joka pukeutui mustaan, hupulliseen viittaan, seisoi oven takana.
”Anteeksi, että myöhästyin tämän pienen hetken, herrani”, Sakdi sanoi. Makuta hymyili.
”Ei se haittaa, Moltraz, jos sinulla on haluamani tieto.”
”Tietysti.” Skakdi kaivoi pienestä repustaan paperikäärön, jonka hän sitten ojensi Makutalle. Tämä otti käärön Moltrazilta ja alkoi lukea sitä. Moltraz odotti kärsivällisesti. Luettuaan koko tekstin Makuta hymyili ja yhtäkkiä käärö liehahti mustiin liekkeihin. Moltraz hätkähti.
”Saat seuraavan tehtävän, ystäväiseni”, Abzumo sanoi edelleen hymyillen.
Suuri merihirviö, yksi ensimmäisistä Raheista ja äärimmäisen nälkäinen olento, T'haok lillui meressä imien planktonpitoista vettä jättimäiseen kitaansa. Olennolle kelpasi ravinnoksi niin korallit, kalat kuin kasvitkin ja se lappoi pyyntilonkeroillaan ruokaa moniosaiseen ja alati liikkuvaan kitaansa.
T'haok piti elämästään Zyglakien aluksena. Nämä oudot liskot huolehtivat hänen puhtaudestaan, ja pitivät poissa tunkeilijat jotka pystyisivät vahingoittamaan häntä. Zyglakit myös toivat aina välillä Matoran-kyläläisiä T'haokin kannelle, uhrasivat niitä jumalalleen Rhak'elakkille ja antoivat sitten T'haokille ruuaksi. T'haok piti Matoraneista, ja paljon pitikin.
Tämä aamu oli erikoislaatuinen, sillä T'haok oli aistinut pienen kalastaja-aluksen lähellä yhtä pyyntilonkeroaan. Alus keinui hitaasti aallolta toiselle, jolloin kapteeni, wanha Po-Matoran kalastaja, nosti verkkojaan ja varmisti että onkensa oli oikeassa paikassa. Kalastaja ei osannut aavistaa että saisi elämänsä saaliin.
Kalastaja, jota kutsumme Arskaksi, oli jo wanha ja kokenut merenkävijä. Hän oli lähtenyt tänään aikaisin töihin kalastuspaatilleen, Takealle ja oli mennyt alueille joilla kalastajia ei yleensä ollut.
Valitettavasti Arska oli havainnut että kaloja ei alueella ollut yhtään, ja meressä oli pitkä vana kalanruotoja ja jätteitä. Kuka roskaisi avomerta, oli Arska ajatellut, mutta jättänyt sitten tämän huomion omaan arvoonsa.
Nyt jokin kuitenkin nyki, tai pitemminkin veti kohoa. Jokin iso ja valtaisa.
Arska kiiruhti ongelleen. Onki oli alkanut taipua kohti vedenpintaa ja Arska joutui taistelemaan kaksinkäsin pitääkseen saaliin aisoissa.
"Et nyt karkaa!" hän huusi, hikikarpaloiden tippuessa pitkin Arskan Rurua.
Saalis alkoi kiskoa venettä pitkin merta, jolloin alus meni nopeampaa kuin koskaan ennen. Tämä tuli yllätykseksi Arskallekin, joka ei koskaan uskonut että hänen veneensä yltäisi näihin nopeuksiin.
Lopulta T'haok kyllästyi, ja riuhtaisi lonkerollaan jolloin Arska lensi veteen. Pyyntilonkeron imukupit iskeytyivät Matoraniin ja alkoivat vetää onnetonta merikapteenia läpi meren kohti T'haokin kitaa.
"Mata Nuin nimeen, minä pyydän, pelasta minut", Arska rukoili pärskien samalla merivettä suustaan. T'haokin lonkeron myrkky oli alkanut vaikuttaa Matoranin hermostoissa ja kalastaja vaipui ikiuneen. Tämä tuli hyvään paikkaan, koska T'haokin suu ja partaveitsenterävät hampaat lähestyivät kokoajan.
Lopulta kuului vain OMNOMNOM ääni kun T'haok raastoi moniosaisella kidallaan uuden saaliinsa kappaleiksi.
Tämän jälkeen T’haok jäi lepäämään meren aaltoihin. Sen verenjano oli tyydytetty, vähäksi aikaa.
Takea-alus jäi yksin seilaamaan merelle, ilman miehistöään tai mitään. Se liittyi kapinallisten veneiden järjestöön ja koki uskomattomia seikkailuja ulapalla.
Järven pohja
Umbra ja Glatorianking vilkuilivat kivimuodostelman takaa kahta Zyglakia jotka partioivat järvitukikohdan porttia. Kaksikko katsoi Zyglak-vartijoita, jotka uhmakkaanoloisina seisoivat sisäänkäynnin edessä, keihäin ja kilvin varustautuneina.
Umbra näki kuinka kaksi karhuhaita, verenhimoista ruskeaa petokalaa, uivat saastuneessa vedessä. Ne olivat jääneet vangiksi tähän Zyglakien tekemään tekojärveen, ja olivat stressaantuneet ja halusivat vain kotiinsa, mereen.
Karhuhait uivat levottomasti edes taas, kun Umbra muisti vanhat tietonsa verenhimoisista tappajakaloista.
”Nyt keksin idean, Gekko”, Umbra sanoi, keskittäen voimansa miekkansa läpi. Umbra sai vangittua rahit paikalleen, ja siirsi ne tahdonvoimallaan kohti linnoituksen suuaukkoa, suoraan Zyglak-vartijoiden sekaan.
Syntyi raivokas taistelu Zyglakien ja petokalojen välillä, kun verenhimoiset, ärsyyntyneet Rahit repivät jättiläismäisillä torahampaillaan Zyglakit kappaleiksi, murskaten niiden luut leuoillaan, ja retuuttaen ruumiita pitkin järven pohjaa. Taistelusta jäi todistamaan suuri verivana, joka levisi ympäröivään mutaveteen, josta näki jo muutenkin todella hyvin ja muutamia aseiden ja panssarinkappaleita, joita Rahit eivät halunneet syödä itse.
Karhuhait lähtivät pois metsästyspaikaltaan, asettuen läheiseen luolaan nukkumaan.
”Tule nyt Gekko”, Umbra huikkasi, lähtien johdattamaan ystäväänsä kohti nyt vapaaksi tullutta oviaukkoa, joka johtaisi suureen linnoitukseen.
Kävellen kivisellä, ja mutaisella järven pohjalla, kaksikko onnistui pysyttelemään veripilven suojissa, jos vaikka jokin Zyglak onnistuisi näkemään heidät.
”En pidä tästä, menemme veressä. Veressä!” Gekko huusi, Umbran tukkiessa hänen suunsa merilevällä.
”Hiljaa, ystäväiseni”, Umbra sanoi, johdattaen Gekkoa puusta ja savesta tehdylle sisäänkäynnille, jota koristi ruostuneesta metallista tehty Zyglakin pää. Sahalaitaisissa hampaissa roikkui levää ja merirokkoa, Zyglakit olivat varmaan tuoneet sen jostain muualta, ehkä Orto Nuilta, Umbra ajatteli.
Hiipien linnoituksen sisään, Umbra ja Glatorianking, sekä Qewa, huomasivat että linnoitusta valaisi aavemainen valo, joka tuli vihreistä meduusoista, joita oli häkeissä pitkin seiniä. Meduusat liikkuivat sulavasti häkeissään, tuoden tätä aavemaista valoaan ympäri linnoitusta.
Umbraa ja Glatoriankingiä pelotti hiukan tämä tehtävä, mutta se oli elintärkeä kummallekin. Kaksikko lähti kävelemään puisia kierreportaita ylöspäin.
”Jossain täällä on pakko olla ilmatasku”, Umbra sanoi, huomaten että hänen ja Gekon happikuplat olivat alkaneet huveta.
Konguboss ja Troopperi saapuvat takaisin Gukko-farmille, jonne Konguboss jättää Gukkonsa. Ilman Toa vie Troopperin Matoranin luokse, joka oli lähettänyt hänet hakemaan ystävänsä.
Yhtäkkiä, EI AINAKAAN NINJOJA!
Ilman Toa lähtee takaisin Bio-Klaaniin. Hän kävelee mietiskellen ääntä, mikä kuului tunnelissa. Toa oli kävellyt jo tunnin metsässä eikä saapunut vieläkään Klaaniin. Hän oli turhautunut, joten matka tuntui pidemmältä kuin yleensä. Pian hän saapui takaisin Klaaniin.
Bio-Klaani
Pakua päästi Toan sisään tervehtien häntä. Toa tervehti takaisin. Konguboss käveli respan läpi rappusiin ja rappusista huoneelleen. Toa avasi oven ja meni sängylle pitkälleen.
Mt. Ämkoo, salainen luola
Henkilö kiiruhti tohtorinsa luokse, koska epäili saaneensa tartunnan. Tohtori alkoi tutkia häntä.
"Miltä olosi tuntuu, Xiantos?"
"Ei ainakaan mitään oireita ole tullut vastaan vielä"
"Selvä", tohtori vastasi, "Minun pitää kuitenkin tarkistaa, että te ette varmasti ole saanut tartuntaa. Kerta oireitakaan ei ole vielä ilmennyt voisin antaa sinulle vastamyrkkyä."
Tohtori pistää isolla neulalla Xiantosia.
"Vastamyrkyllä saattaa olla myös haittavaikutuksia"
"Mitä esimerkiksi?"
"Nukahtelua, hallusinaatioita, kylmiä väreitä jne", tohtori kertoi "Parempi näin kuitenkin, kuin kuolisit tautiin"
Palkkionmetsästäjä lähti kävelemään poispäin luolasta.
Troopperi kiiruhti käytäviä pitkin. Reissu luoteeseen oli vienyt enemmän aikaa kuin oli tarkoitus. Onneksi Konguboss oli pelastanut hänet. Troopperi tuli ovellensa. Oveen oli kiinnitetty suuri, keltainen paperi. Troopperi repäisi paperin irti, ja luki sen:
"Hyvä Troopperi. Meillä on sinulle tehtävää. Tapaat yhteyshenkilösi chatista. Hänellä on karvalakki päässään.
-Adminit"
Troopperi meni aluksi huoneeseensa, ja heitti varusteensa lattialle. Sitten hän meni chatiin.
Chatissa oli väkeä. Troopperin epäonneksi siellä oli karvalakkisten Matoranien vuosikokous, ja tietenkin kaikilla oli karvalakit päässä...
”Hmm... jos meiltä meinaa loppua happi näin nopeaan tahtiin, niin miten kummassa pääsemme etenemään, kun vähän väliä joutuisimme etsimään happea?”-Gekko sanoi mietteissään.
”Tuurilla”-Umbra vastasi tyylikkäästi.
”...”
”Hei, tuolla on jonkinlainen luola!”-Gekko meni lähemmäksi, kun Umbra oli varoittamassa häntä.
”Karhuhaiden koti”-Umbra sanoi rauhallisesti.
”...”
”Jatketaan siis etsintöjä?”-Gekko kysyi.
”Mikä ettei”- Umbra sanoi tyynesti vaikka oli itsekkin melko hermostunut, siitä, että vähän ajankuluttua he olisivat tajuttomina liejumössössä.
”Luin jostain kerran Mahritoraneista, salaisesta kansasta merenpohjassa, he keräsivät happea levistä.”-Umbra sanoi pohdiskellen.
”Mitä jos vain menisimme-”, Quewan köhiminen keskeytti Glatoriankingin.
”Voi sinua, tarvitset sinäkin lisää happea.”-Umbra sanoi silittäessää lemmikkiään.
”...Jos menisimme pintaan.”, mutta Umbra keskeytti Gekon, riemukkaalla huudahduksella: ”Hei, katso tuonne!” Kallio muodostelmiin oli jäänyt kiinni metallinen alus varustettuna Nazorakien logolla.
Quewa hyppi riemusta pienen tovin.
”Kaksikko ui vinhaa menevän Quewan perässä kohti hylkyä.
Hylky
He astuivat sisään reiästä, joka laivassa oli. Se ei ollut mikään ylisuuri sotalaiva niinkuin voisi olettaa, hieman isompi kuin normaali purjevene.
Quewa näytti tietävän mistä löytäisi ilmaa ja ui vieläkin ylemmäs, tai tässä tapuksessa ruumaan. Umbra ja Gekko seurasivat perässä. Huone oli täynnä ilmaa, GK otti säiliönsä irti ja avasi sen. Jostain kumman syystä hän välttämättä halusi repiä naamion kasvoiltaan hetkeksi, sitä hän ei ollut juuri koskaa tehnyt. Karmea haju leimahti päin hänen kasvojaan ja hän pisti sen mielellään takaisin, Quewa kyhäsi epäämäräistä happihäkkyrää ympärilleen, samalla kun Umbra täydensi varastoja.
”Otin vähän varalta näitä pulloja, kaksi meille molemille, ota koppi.” Umbra sanoi ja heitti pullon Gekolle, hetken näpertelyn jälkeen toa oli saanut yhdistettyä pullojen happikanavan. Kaikki oleilivat hylyssä hetken aikaa ja Gekko päätti lähteä pienelle tutkimusmatkalle, huoneen toiseen päähän. Siellä oli hieman mätä kaapisto, sisältä löytyi epämääräinen nippu papereita, ne alkoivat mureta heti kosketuksesta ja Gekko sai muutaman pelastettua ja tunki ne hätäisesti vyöllänsä olevaan lokeroon.
”Ei näitä täällä voi lukea, hajoavat tohjoksi tässä myrkyssä, sitten hän ui kohti Umbraa joka oli pienessä ekstaasissa puhtaasta hapesta.
”Harmi, niissä olisi voinut olla jotain kiinnostavaa, meidän täytyy näemmä palata vielä klaaniin ennen kuin olemme päässeet käyttämään ulottuvuusporttitykkiä.”, Umbra sanoi niinkuin olisi nähnyt Gekon antamassa ne Kepelle ja mennessään pois kuulleen ison ”Ahaa”.elämyksen Kerosiinin suusta.
”Taitaa olla aika jatkaa matkaa, nämä riittänevät toviksi, mennään.”
Järvi
Laitettuaan happilaitteiston päälle he sukelsivat syvyyksiin.
”Kuule, mistä kummassa tiedämme missä näistä hökkeleistä on tuo tykkisi?”-Gekko kysyi oudoksuen.
”Tiedätkö mitä, minulla ei ole hajuakaan, täytyy toimia... randomilla.”-Umbra vastasi virne kasvoillaan.
”...”
”Moni hökkeleitä juu, yhdessä tykki, toisessa kuolema, ja jossakin jotain vielä hirveämpää.”-Umbra sanoi mietteissään.
Gekko sanoi katsellessaan kelluvaa karhuhain raatoa:”Onko meillä mitään mahdollisuutta liikkua, kylän ”yläpuolella”, voisimme helposti välttää taistelun, ei tarvitsisi käppäillä pitkin tuota muta lammikkoa.”
[spoil]Klaanin ropen johtoporsiasto saa päättää, mitä paperit sisältävät, toivomukseni vain on, että niissä on jotain oikeasti oleellista tietoa.[/spoil]
Eräs vihreä matoran ryntäsi kapakkaan, joka näytti olevan täynnä rikollisia, merirosvoja ja Skadkeja. Hän kirmasi baaritiskille ja kysyi baarimikolta erästä nimeä. Baarimikko osoitti erääseen kulmapöytään ja Matoran käveli sinne.
"Herra, eräs Matoran nimeltä Notfun on saapunut kaupunkiin. Hän käski ilmoittaa että tapaatte tässä pöydässä kello 23 tänä iltana", Vihreä Matoran sanoi. "Onko kapteeni Notfun kaupungissa..?", isokokoinen Matoran kysyi. Tämän kasvoista saati maskista ei näkynyt muuta kuin alaosa, koska hän istui varjossa. "Kyllä, herra, matoran nimeltä Notfun on saapunut kaupunkiin", Matoran sanoi, sitten hänen ilmeensä muuttui ja hän kuiskasi varjossa istuvalle: "Onko hän SE Notfun..?" "Kyllä, poju, juuri hän on Notfun, kaikkien kolmen ja puolen meren kauhu", Varjossa istuva Matoran sanoi.
Sama paikka, kello 23, ilta
Lyhyt mustanruskea hahmo käveli kapakkaan. Hän otti hatun päästään ja jätti sen baarimikolle. Matoran käveli nurkkapöytään. "Hei Notey. Mitäs sinä täällä?", Kysyi matoran joka oli istunut tuntikausia varjopöydässä juoden rommia ja poltellut piippua. "No tarina on pitkä, mutta olen täällä pakomatkalla. Eräs kaaputyyppi jahtaa minua, ja hän vaikuttaa melko ilkeältä", Notfun selitti ystävälleen, "Sinä muuten kuolit, miten olet nyt muka täällä?" Matoran katsoi Notfunia kummissaan. Sitten hän tajusi. "Notfun, paljon tapahtui sen jälkeen kun Zyglakit tappoivat miehistösi. Osa meistä selvisi, ja olen odottanut paluutasi", Matoran selitti. "Aahaa. Tämäpä hienoa. Jos kokoaisit minulle uuden että voisimme matkata Zakazille hakemaan aarteemme takaisin. Minä nimittäin oikeasti tarvitsisin sitä kultaista Pakaria", Notfun sanoi. "Toki, Kapteeni. Tule tänne viiden tunnin päästä samaan aikaan niin esittelen miehistön".
Ovi aukesi narahtaen, heijastaen valokolmion pimeälle käytävälle. Kello tikitti pikkutunteja ja käytävät ammottivat tyhjyyttään.
Toa astui ovesta käytävään. Normaalisti hän liikkuisi kuin varjo, mutta nyt hänen liikkeensä olivat kömpelömpiä ja hitaampia.
Matoro käveli hiljaa pitkää käytävää pitkin. Hän meni portaista pari kierrosta ylöspäin. Askeleet kaikuivat pimeydessä.
Kortinlukija luki jäsenkortin ja paineovi aukesi sihisten.
Turvahuoneessa säilytettiin asioita, joita ylimääräiset eivät saaneet käyttää. Pääsy oli vain Klaanilaisille.
̵̷̟̖̮̯ͮͩͨ̓͝nͫ͌ͭ̔҉̢҉̠̮̘ͅi͖̥͈͕̩̘͍̊̄̇͑ͨͥͧ͒̅m̲̩̭̣͍̮͋̑ͅḑ̎̾̋̊҉̳͈̙̯͈̭̭̣a̢͓̱̪̩̖̜̓ͩͧ̉̓͞
͉̤̥̥͇̣̻̻̒ͮ̂ͩ̍̃̾͜͠
Matoro yritti hallita ruumistaan. Jokin hänen mielessään häiritsi häntä.
Matoron mielessä pyöri vain yksi sana.
̢̼͇͇͙͓̗͉̬̬͆͒ͥ͋͂ͧ̚
̧̣̣̅̂͊́N̯͓̰͋̊̎ͦͪͫ̉͆͢I̍̌͊ͫ́҉̭̪̖͈̤͡M̰̭̲̌͐̄͗ͤ͊̀́͜͡D̛̫̥̯͊̑̔͛̒͗͡Ȃ͏̛̳̬͇̙̀
Toa katseli väkinäisesti ympärilleen. Hänen silmänsä osuivat lasikupuun jonka alla valkoinen sirpale lepäsi.
Hän käynnisti infrapunan teleskooppisilmänäsä ja väisti liikkeentunnistin-laserin. Toa nousi kömpelösti jalustan tasalle ja siirsi lasikuvun pois. Hänen liikkeensä eivät näyttäneet normaaleilta sulavilta. Ne olivat hitaita ja epätarkkoja.
Lasikupu laskeutui metallilattialle ja Toa nosti valkoisen sirun käsiinsä.
Matoro kurkotti mieltään kaikkialle kehoonsa. Hän kamppaili outoa tunkeilijaa vastaan. Se halusi Nimdan.
͉̤̥̥͇̣̻̻̒ͮ̂ͩ̍̃̾͜͠
͓̳̟͕͍͔͙͉̮̉̋n̆͑̐͏̴̪͕î̸̮̖͇͉̲̊ͤ̌̇͌ͯ̈ͪm̷̯͍̝̰ͯ̽ḑ̷͎̣́̅͒͊͌̀a̷͒̾͂͆҉̳
Matoro tuntee käsiensä puristavan sirua yhä kovempaa. Hikipisaroita valuu hänen ihollaan. Hän tuntee ruuminsa yrittävän lähteä, mutta Matoro kamppailee pitääkseen ruumiinsa komennossaan. Jokin voimakas yrittää hallita hänen kehoaan. Toa keskittää kaiken mielensä olentoa vastaan.
̢̼͇͇͙͓̗͉̬̬͆͒ͥ͋͂ͧ̚
̧̣̣̅̂͊́N̯͓̰͋̊̎ͦͪͫ̉͆͢I̍̌͊ͫ́҉̭̪̖͈̤͡M̰̭̲̌͐̄͗ͤ͊̀́͜͡D̛̫̥̯͊̑̔͛̒͗͡Ȃ͏̛̳̬͇̙̀
Matoron kämmen aukesi, pudoitaten metallinsirun maahan. Hän horjahtaa selälleen lattialle huohottaen. Hänen ruumiinsa toimii taas kunnolla.
Idiootti, hän kuuli hiljaa mielessään lähtiessään pois huoneesta, Nimda siististi lasikuvun alla kammiossa.
Bioklaani, eräs käytävä joka on varustettu maanalaisella käytävällä jossa kukaan ei ole koskaan käynyt mutta kohta Jake tippuu sinne ja sillain
Jake rullasi eräällä käytävällä joka oli varustettu maanalaisella käytävällä jossa kukaan ei ollut koskaan käynyt mutta kohta olisi. Hän käveli luukulle ja katsoi sisään avattuaan sen. "Tämähän on se käytävä joka on varustettu maanalaisella käytävällä jossa kukaan ei ole koskaan käynyt mutta kohta minä käyn siellä", Jake sanoi. Sitten hän tippui maanalaiseen käytävään. "Onpas tämä pehmeä tyyny", Jake sanoi ja ihmetteli omia sanojaan. Sitten hän kuuli äänen. Sitten hän kuuli Kung Fun äänen.
Ämkoon askeleet kolisivat sukellusveneen metallilattiassa hänen saapueassaan ohjaamoon. Saapuessaan sisään hän näki toverinsa retkottamassa veltosti ohjaajan tuolilla.
"Snowie?"
"Mhmhm?"
"Edistystä radion kanssa?"
Lumiukko työnsi jalallaan tuolin ympäri, ja katsoi Ämkoota harvinaisen apaattisesti.
"Ei niin mitään. Enkä saa enää yhteyttä Visokkiinkaan. Enkä varsinkaan saa tätä venettä käynnistettyä. Olemme oikeasti aika pahassa jamassa."
Ämkoo kumartui ohjauspöydän ääreen, ja tarkkaili radiota hetken. Se kuitenkin pysyi pimeänä, ja hän suoristui pian ryhtiinsä. Snowman jatkoi puhettaan näyttäen epätoivoiselta.
"Et löytänyt paatin takaosista mitään hyödyllistä?"
"Sikäli kun emme aikoneet järjestää kaalifestivaaleja, niin en."
Lumiukko väläytti pienen, väsyneen hymyn, ja alkoi taas radion törkkimisen.
"Aina on kuitenkin yritettävä. Eikö?"
Ämkoo poistui ohjaamosta hymyillen hieman itsekin.
Skakdien sukellusvenetukikohtahärveli, lähellä hautasaaria
"Ollaanko pian perillä" Tummanpunainen Skakdi orähti laiskahkosti toiselle, joka selvästi ohjasi sukellusvenettä ruostuneella ruorilla.
"Pyöreät kolme tuntia, noin. Käy vaikka kannella kävelyllä, pääset puhumaan kaloille" Punertava skakdi vastasi, selvän sarkasmin sävyllä.
"Heko heko, vitsiniekka" vihertävä skakdi örähti takaisin närkästyneenä.
Aluksella tosiaan oli yksi vitsiniekka, mutta se ei ollut kumpikaan näistä skakdeista, eikä yksikään niistä lukuisista muista tuolla samalla aluksella. Vihertävä skakdi käveli hämärää käytävää pitkin ruumassa, ja yskähteli välillä kaikesta pölystä jota hänen askeleensa ilmaan lennättivät. Eräästä huoneesta kuului kolahdus, ja skakdin pää kääntyi reaktionomaisesti ovea päin. Kuului pieni nirskahdus, ja kuristuksen ääni. Skakdi otti reidestään pistoolia muistuttavan, nelipiippuisen pyssyn käteensä, ja huusi: "Onko siellä joku? Ja jos on, vastaa ennen kuin rei'itän kasvosi", ja vastaukseksi kuului pieni narahdus.
Skakdi hämmentyi tästä suuresti, nosti aseensa, ja suuntasi sen pimeän huoneen avautunutta ovea kohti. Yhtäkkiä sieltä lensi sinertävä skakdin pää, josta läiskähti verta hänen jaloilleen. Skakdin kasvoille nousi inhon ilme, ja hän heitti huoneen keskelle pienen soihdun, joka oli tarpeeksi valaisemaan koko huoneen.
Skakdi asteli itsevarmana huoneeseen osoittaen aseella ympäriinsä, tarkistaen joka nurkan, ei mitään. Ei yhtään mitään. Skakdi oli nyt erittäin hämmentynyt, ja vilkaisi taakseen. Siellä se pää vielä lojui, ei se ollut näky. Hän tunsi sen kolahtavan polveensa. Hän kääntyi katsomaan takaisin huoneeseen, ja siinä samassa ovi kolahti kiinni. Skakdi kääntyi ovea päin säpsähtäen, ja hetken päästä kuului polkaisu, ja soihtu sammui. Skakdi vilkuili ympärilleen pelon vallassa, kunnes näki pienen, vihreän pisteen huoneen päässä.
*Chink*
Kapteeni katseli tyynesti ohjaamon ikkunasta ulos. Vain pikkukaloja, ja muutama rapu siellä täällä. Sitten lasiin tuli iso määrä verta, joka peitti koko lasin hetkeksi, mutta pyyhkiytyi veden paineesta nopeasti pois. Jäljelle jäi vihertävän skakdin ruumis. Juuri sen, jolle kapteeni oli puhunut aiemmin.
Kapteeni kauhistui näkemästään, mutta ennen kuin ehti kuuluttaa alukselle tunkeilijasta, hänen rinnastaan tuli läpi terä.
Skakdijoukkio oli kerääntynyt sukellusveneen ruumaan tutkimaan ääniä mitä sieltä oli aiemmin kuulunut. Ennen kuin he ehtivät tutkia asiaa tarkemmin...
Alus räjähti.
Tummanpuhuva hahmo ui pintaa kohden pinetä vihertävää venetta kohti, virnuillen, samalla kun skakdialuksen hylky upposi syvemmälle ja syvemmälle.
Aurinko nousi merestä, aloittaen värileikkinsä taivaalla. Horisontti värjäytyi punaiseksi, violetiksi, kellertäväksi ja siniseksi auringon noustessa. Säteiden osuessa Klaaniin mereltä ne tunkeutuivat jokaisesta ikkunasta sisään, valaisten pienet käytävät ja auringonpuoleiset huoneet.
Matoro nousi hitaasti sängystään. Aurinko paistoi suoraan ikkunasta häntä kasvoihin.
Jään Toa nousi istumaan ja kokeili päätänsä kädellään. Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja hänen päätänsä särki.
Ikkuna revähti auki ja viileä aamuilma syöksähti sisään huoneeseen. Matoro seisoi suuren ikkunan edessä katsellen eteenpäin. Hänen huoneestaan näki suoraan ensin Klaania, sitten metsää, Mt. Ämkoon reunaa ja meren. Toa huokaisi nojaten ikkunlautaan. Viileä ilma piristi häntä huomattavasti.
Matoro lähti huoneestaan kävelemään pitkin Klaanin käytäviä. Hän kulki pari kerrosta alemmas hissillä ja saapui lasiseinäiseen Chat-Kahvioon. Tämä Klaanilaisten suosittu ajanviettopaikka oli sisustettu suurilla punaisilla sohvilla ja pöydillä sekä tiskillä, jossa matoran hoiti tilaukset.
Seinällä oli taulut neljästä administa sekä useita muita kuvia. Ne piristivät kylmiä, harmaita ulkoseiniä. Kahvion sisäseinät olivat käytännössä lasia, joten sieltä näki hyvin käytävään.
"ELKOM!", tiskin takana istuva ga-matoran tervehti pirteästi. Kukaan ei tiedä mistä tämä tervehdys tulee, mutta se on vakiintunut käyttöön kahviossa.
Matoro tervehti takaisin vähemmän pirteästi ja istahti syvälle punaiseen sohvaan.
"Miksi täällä ei ole ketään näin aamuisin?", hän mietti.
[spoil]Mielenkiintoinen fakta about tästä on se, että minun oma aamuni oli tismalleen samanlainen.[/spoil]
Zakaz, Kuolleen Ruki-Kalan Tavernan takapiha
Urhea skakdi iski jatkuvasti hänen puisen vankilansa kantta. Vaikka hänen voimat alkoivat uupua, eikä sen puoleen suolaliemessä uiskentelukaan hyvää tehnyt, hän löi yhä varmemmin tietään ulos. Puinen kansi antoi joka iskulla pari milliä periksi ylöspäin, mutta kestäisi vielä pitkään ennekuin se irtoaisi.
"Näitkö kenen mukaan se juoppo meni?", mustanpuhuva skakdi kysyi toveriltaan. Keltaisen ja vaaleansinisen värinen salaman skakdi katseli erikoisilla kiikareillaan dyynejä.
"Kaksi kaapuheppua ottivat Warrekin mukaansa.", tämä sanoi. "En nähnyt tarkempaan mihin he menivät."
"Me siis kadotimme ne!", musta skakdi huudahti äreissään. Hän potkaisi seinän nojalla olevia kymmeniä tynnyreitä.
"Pitäisikö meidän ilmoittaa Kenraali Gaggulabiolle?", maan skakdi kysyi.
"En tiedä vielä. Tämä voi olla joko aivan turhaa tai sitten jotakin hyvin tärkeää.", nais-skakdi vastasi. Hänet tunnettiin siitä että kukaan, kuka on hänet suututtanut, ei ole selvinnyt ehjänä.
"Etsimmekö heidät uudestaan ja varjostamme?", lähinnä gorillana toimiva maan skakdi kysyi.
Sanaakaan sanomatta salaman skakdi lähti. Toinen lähti juoksemaan kömpelösti tämän perään.
Suolakurkkutynnyri vieri vinhasti alas kivikkoista mäkeä joka alkoi heti Tavernan takana. Skakdilla oli suuria ongelmia hengittämisessä, sillä suolalimi heittelehti edestakaisin, eikä se jättänyt erityisen paljao tilaa. Skakdi oli kuullut jotakin Gaggulabion agenttien puhetta, mutta hän ei välittänyt nyt siitä.
Tynnyri osui isoon kiveen. Skakdi kiljaisi törmähdyksessä. Puinen tynnyri suoritti ilmalennon ja osui kovaa kivikkoon mäen alapäähän.
Suolalientä valui jostakin pienestä murtumasta pois. Skakdin sisällä syttyi pieni toivonkipinä - jos tynnyri on rikki jostakin, sitä voisi rikkoa lisää. Skakdi aloitti taas paukuttamisen.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pitkään kävellyt Summerganon olisi varmaan paahtunut, ellei viileä merituuli olisi raikastanut ilmaa hieman. Summerganon oli lähtenyt aikaisin aamulla matkaan, rannikkoa myöten, tavoitteenaan päästä eteläiseen matorankylään.
Sillä Summerganon oli nähnyt yöllä unen. Unen, jossa hän seisoi autiolla, heinää kasvalla saarella, yksinäisellä kalliolla, johon meren aallot löivät. Taivas oli ollut harmaa ja Summerganonilla oli ollut kaksi seuralaista: kullanväriseen, joskin kiiltoaan jo hieman menettäneeseen haarniskaan sonnustautunut Selecius, joka tuntui loistavan harmauden keskellä, ja Gorath, tuo harmaaseen viittaan kääriytynyt säänpieksemä soturi, jonka tumma panssari oli monet taistelut nähnyt. Kolmikko katsoi laakeiden, vain korkeaa heinää kasvavien niittyjen yli ja näki jossain niiden takana suuren hahmon. Alcarin, petturin, joka yhä kai vaelsi jossain kaukana villien petojensa kanssa. Vaikka välimatka Alcariin oli ollut valtava, oli Summerganon tuntenut tämän katseen unessa. Ja herännyt. Herännyt siihen, kun Alcarin vihaa leiskuva katse oli hänet tavoittanut.
Unessa Summerganonilla oli ollut sininen viitta ja siksi hän lähtikin matkaan. Hän halusi etsiä kutojan matorankylästä, käsityöläisen, sillä Summerganon tunsi palavan tarpeen saada jälleen tuo sininen viitta niskaansa. Summerganonista tuntui, että hänen täytyi parsia ulkoinen olemuksensa jälleen kasaan tulevaisuutta varten. Varusteet Kapuran avulla, viitta matoranien. Koko kävelymatkansa ajan Summerganon oli muistellut kahta toveriaan, joiden kanssa hän oli matkustellut ja auttanut matoraneja syrjäisillä seuduilla. Samantapaisilla saarilla, kuin se jonne he olivat Killjoyn, Kapuran ja Matoron kanssa joutuneet. Hän mietti, missä nuo kaksi toveria, Selecius ja Gorath mahtoivat nyt olla.
Missä he ovat, missä? Ovatko ystäväsi eksysissä?
Koittaako vielä heidän paluunsa hetki?
Käykö vielä joskus Alcarin luokse retki?
Noita kysymyksiä Summerganon mietti mielessään. Sillä vaikka hän oli Klaanin "turvasatamassa", kaukana Alcarista, joka tuntui Klaanin murheisiin verrattuan pieneltä uhalta, oli tuo turmeltunut toa yhä jossain kylvämässä kauhua turvattomassa ympäristössä elävien matoranien keskuuteen. Ja vaikka Summerganon oli saanut Klaanista mahtavia ystäviä, muisti hän toki vanhoja tovereitaankin, jotka olivat kenties hekin löytäneet jostain paikkansa. Mutta uni oli tuntunut erityiseltä. Kuin muistutukselta.
Summerganon katsoi taivaalle. Se ei ollutkaan harmaa, vaan aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Hän piristyi hieman ja jatkoi matkaansa. Tietämättään, että jossain hänen vanhat toverinsa katsoivat samaa aurinkoa, Sugaa muistaen.
"Matoro? Onko hetki aikaa?", hopeamusta Skakdi kysyi, puolijuosten käytävää pitkin.
"On, miten niin?", Matoro vastasi. Bladevezon otti toaa olkapäästä kiinni.
"Sinun pitää nähdä eräs asia.", mode vastasi.
"... selvä.", jään toa vastasi ihmeissään. Pian Matoro oli johdatettu yhteen Klaanin monista valvomohuoneista.
Huone oli melko tumma ja sen seinillä oli usieta monitoreja. Suuren ikkunan läpi näkyy Klaanin pääsali.
Bladevezon, hopean ja mustan värinen skakdi, näpytteli modetunnuksensa koneelle ja sai sen auki. Hän istui pyörivälle tuolille ja avasi yhteen monitoreista yön kamerakuvaa.
"Unohdetaan hetkeksi että olemme kavereita. Osaatko selittää mitä teit Nimdan luona yöllä?", mode kysyi katsoen jään toaa suoraan silmiin.
"... yöllä?", Matoro kysyi hölmistyneenä. Hänen katseensa siirtyi monitoriin, jossa hänen hahmo käveli pimeydessä Nimdan luo.
"Niin.", Bladis vastasi. "Niin tämä kamera näyttää."
"Eh. Minä en tiedä mitään.", Matoro sanoi. Hän koitti kaivella yön tapahtumia. Hän ei muistanut muuta kuin yhden sanan; Nimda.
"Et siis tiedä mitä tuolla tapahtui?"
Matoro tarkensi katsettaan valvontakameran nauhaan. Siitä ei kuulunut juurikaan ääniä.
"Otat Nimdan jalustaltaan, olet hetken paikalalsi, laitat sen takaisin ja katoat", Bladevezon selitti.
"Minulla on teoria.", Matoro sanoi, nostaen katseensa pois näytöstä.
"Mitenkä tämän nyt muotoilisi... Siis, Xian matkallani jokin käytti minuun jonkinlaista mielenhallintaa ja yritti tavoittaa Nimdaa. Epäilimme että se oli naamion vika. En tosiaan muista mitään yön tapahtumista."
"Hmm. Naamiosihan on mielen naamio? Mistä olet hankkinut sen?", Bladevezon vahvisti.
"Tämä oli kuulemma Makutoiden koe. Löysin tämän Destralilta.", Matoro kertoi. Hän mietti pitäisikö naamiossa olleesta tekstistä kertoa.
"Makutoja. Pirullista.", skakdi totesi.
"Tämä on kovin erikoista.", hän jatkoi.
"On.", Matoro vastasi myötäilevästi.
"Luulen että sinun kannattaisi vaihtaa naamiota.", mode ehdotti.
"Enpä sitten tiedä. Tämän mielensuojaus on hyödyllinen Manua vastaan korttipelissä.", Matoro vastasi.
"Tuota. Katsotaan sitten myöhemmin lisää", Bladevezon sanoi ja syventyi koneensa ääreen. Matoro katosi valvomosta.
Matoron olo oli kaikkea muuta kuin selvä. Nyt hänen päässään oli rutkasti enemmän kysymyksiä kuin aamulla herätessään.
Ämkoo palasi aluksen ohjaamoon seikkailtuaan taas epämääräisen mittaisen ajanjakson ajan jossain sukellusveneen sisuksissa. Tapiiri oli huomannut tämän ja seurasikin Ämkoota nyt ruokapalan toivossa.
Ämkoo yllättyi huomatessaan, että aiemmin niin kovin väsyneeltä vaikuttanut Snowie hääräsi nyt täyttä häkää rikkinäisen kommunikointilaitteen kimpussa.
"Läpimurto?", Mäksä uskaltautui kysymään toiveikkaana.
"Tavallaan!", Snoukka huudahti aivan liian innostuneen kuuloisesti.
Ilman Toa tiiraili ympärilleen. Snowie oli levittänyt koko laukkunsa sisällön pitkin ohjaamoa. Lumiukko oli nähtävästi purkanut osan aseistaan ja käytti niiden osia parasta aikaa laitteen korjaamiseen.
"Satuin muistamaan, että näin kerran Kepen tekevän näin ja..."
Ämkoo ei kuunnellut. Toa nosti maahan pudonneen kuivahtaneen irtoraajan käteensä.
"Ja kerran kun olimme venereissulla, Kepe..."
Ämkoo tuijotti entistä kättään.
"Hänen mukaansa asia menee aina niin, että..."
Ämkoo irvisti.
"Ja kaikenhan saa aina kuntoon jos..."
Ämkoo heitti irtokäden niin kauas kuin ahtaassa sukellusveneessä kykeni. Tapiiri huomasi tilaisuutensa ja syöksyi kätösen perään.
Tunteja kului.
Niin ihmeelliseltä kuin asia vaikuttikin, radiolaite toimi. Snowie ja Ämkoo tuijottivat rahisevaa laitetta pelonsekaisen innostuksen vallassa.
"Nyt vain sitten yhteys Klaaniin, eikös?", Snowie totesi pirteästi. Ämkoo ei uskaltanut vielä hihkua, vaan nyökkäsi.
Tunteja kului.
"En ymmärrä mikä siinä on", Snowie totesi kaikkea muuta kuin pirteästi. Ämkoo tuijotti laitetta.
"Olemmeko me liian kaukana tai jotain?"
"Voi olla."
"Annas tänne."
Tunteja kului.
"No?", lattialle istahtanut Snowie kysyi hölmönä. Lumiukko ei ollut ihan varma siitä, mitä Mäksä oikein yritti. Lumiukko lähestyi Ämkoota ja hämmästyi.
"Et sinä ainakaan tuolla tavalla saa yhteyttä Klaaniin, sen minä sa-"
"Hiljaa."
Silloin laitteen rahina lakkasi. Hetken ajan oli aivan hiljaista, kunnes Ämkoo puhui.
"Täällä johtaja. Salasana: Alku ja Ääri. Saatteko viestini? Kuuntelen."
- - -
Viidakkosaari, salainen tukikohta
Tukikohdassa kuhisi pitkästä aikaa. Erilaiset käskyt kaikuivat maanalaisen tukikohdan käytävillä kun le-matoranit ryhtyivät kokoamaan meripelastuspartiota.
Hetken kuluttua pelastuspartio nousikin siivilleen ja lähti kohti radioviestin määrittelemää sijaintia.
Kaksi matoralaista istuivat pienen pöydän eri puolilla, ja pelasivat lautapeliä. He olivat ainoat henkilöt koko näköalatornissa.
"Hans?" toinen, haaleanvihreä matoralainen aloitti.
"Hm?" hänen pelikumppaninsa vastasi, kohottamatta kuitenkaan katsettaan pelilaudasta. Hän liikutti pientä mönttiä muutaman ruudun kohti laudan keskustaa.
"Eikö... Eikö tämä sotatila tosiaan huoleta sinua?"
Hopean ja oranssin värinen matoralainen katsoi keskustelukumppaniaan silmiin.
"Totta kai huolettaa, Plaploo, totta kai."
"Niin, mutta-"
"Sinun vuorosi."
Hetken matoralaiset jatkoivat peliään kaikessa rauhassa. Nappulat pomppivat ruuduilla ja noppia heitettiin. Sitten kuitenkin tapahtui jotain. Molemmat kohosivat äkkiä seisaalleen säikähtäneinä, ja katsoivat toisiinsa.
"Sinäkin kuulit sen?"
"Mikä se oli?"
"Ei aavistustakaan."
"Se kuului kaiuttimista, eikö?"
"Joo."
[spoil]Eivät muuten ole minun keksimiä nimiä.[/spoil]
"Montako teitä on?", radiolaitteesta kuuluva matoranille kuuluva ääni kysyi.
"Kaksi Toan kokoista ja... isohko rahi", vastasi Ämkoo.
"Rahi? Sukellusveneessä?"
"Kerron koko tarinan myöhemmin. En suostu jättämään sitä tänne."
Tapiiri kurkisti sisään ohjaamon oviaukosta. Kärsäeläimen onneksi Ämkoo ei ehtinyt huomaamaan sen suusta pilkottavia sormia.
- - -
Snowie huomasi torkahtaneensa. Ämkoo istui tiukasti radiolaitteen edessä, jaellen sinne harvaan tahtiin satunnaisia käskyjä ja komentoja. Vaikutti siltä, että Ämkoo piti yhteyttä saapuviin pelastajiin ihan vain tavan vuoksi.
"Saanko kysyä...", Lumiukko aloitti.
"Niin?"
"Ketä sieltä on oikein tulossa?"
Ämkoo vastasi kevyellä naurahduksella, muttei suostunut selittämään. Radiolaite särähti jälleen ja tällä kertaa huomattavasti kirkkaamman ja selkeämmän kuuloinen ääni ilmoitti:
"Taidamme olla kohdalla. Tarkistamme."
"Kaikin mokomin", Ämkoo vastasi ja painautui ikkunaa vasten. Snowie toimi samoin.
Mitään ei näkynyt. Tummahko merivesi peitti näkyvyyden vallan tehokkaasti. Kaksikko tuijotti meren pimeyteen pettyneenä.
Silloin vihreä akaku-kasvoinen matoran uiskenteli ikkunan eteen. Matoran virnisti, kiskaisi vyötäisilleen sidotusta köydestä ja katosi sitten näkyvistä.
Snowie tuijotti yhä eteensä, eikä sanonut sanaakaan. Ämkoo syöksyi takaisin radion kimppuun.
"Taisitte löytää meidät."
"Niin todellakin teimme. Tulkaa ulos sieltä. Otamme teidät mukaan seuraavalla sukelluksella. Kai kaverisi osaa pidättää hengitystään?"
Ämkoo vilkaisi Snowieta, joka tuijotteli yhä hämillään ulos ikkunasta.
"Parasta olisi", Ämkoo murahti laitteeseen ja syöksyi aluksen pimeälle käytävälle.
- - -
Meren yllä liiteli kymmenkunta linturahia. Valtaosa näistä edusti jonkinlaista haukkaa muistuttavaa nopealiikkeistä lajia, ja nämä linnut kiljahtelivat toisillensa tasaiseen tahtiin samalla kun näiden selässä istuskelevat vihreät matoranit jakoivat komentoja toisilleen. Petolinnut jäivät kuitenkin kokonsa puolesta kevyesti itseään moninkertaisesti suuremman valtavan merimetson varjoon.
Lintu oli valtava. Sen pitkä kaula työntyi veltosti esiin olennon solakasta ruumiista. Suurella nokallaan se oli viime sukelluksen aikana napannut mukaansa epäonnisen vasarahain, jota lintu nyt nieleskelikin omahyväisesti.
Merimetson selässä istui Enki. Vihreä akakua kantava matoran Ilmoitti yllään leijaileville kumppaneilleen käsimerkillä aikeensa sukeltaa uudestaan. Enki kaivoi varustevyöltään alkeellisen näköisen hengityslaitteen samalla kun merimetso sulki siipensä ja ojensi kaulansa suoraksi. Linturahi pudottautui veteen ja lähti uimaan huimalla nopeudella kohti pohjaa.
Ämkoo ja tapiiri odottivat lumiukkoa aluksen sivuovella. Snowie syöksyi pian itsekin oven tykö hätäisesti pakkaamaansa tarvikelaukkua kantaen. Lumiukko näytti hieman jännittyneeltä, joskin tämä ei siitäkään huolimatta voinut olla hymyilemättä.
"Millainen alus heillä on?", Snowie kysäisi kun Ämkoo avasi oven turvalukon.
"Sellainen iso ja kaakattava", Mäksä vastasi ja kiskaisi oven auki.
Vesi hyökkäsi sisään sukellusveneeseen. Ämkoo tarttui ainoalla kädellään kiinni Snowmanin ranteesta ja kiskaisi tämän mukanaan ulos sukellusveneestä. Tapiiri lähti epävarmoin liikkein seuraamaan kaksikkoa kylmään meriveteen.
Snowie ei ollut varma siitä, mitä seuraavaksi tapahtui. Jokin yksinkertaisesti tarttui kolmikkoon ja lähti sitten kiskomaan näitä miltei väkivalloin kohti pintaa. Kesti hetki, toinen ja sitten Lumiukko haukkoikin henkeä merenpinnan tuntumassa.
Ämkoo nauroi ääneen samalla kun veteen loikanneet matoranit auttoivat mestarinsa yhden haukkarahin kyytiin. Samaan aikaan Enki sitoi köyttä hämmentyneesti röhkivän tapiirin ympärille. Takaisin merimetson kyytiin noustuaan Enki heitti Snowielle köyden jonka turvin Lumiukkokin pääsi valtavan linnun selkään.
"Vau", Snowie totesi puoliääneen katsellen ympärilleen.
"Nimi on Enki. On ilo tavata", totesi Snowien edessä istuva vihreä matoran samalla kun merimetso nousi lentoon muutamalla laiskalla siiveniskulla.
Snowman katseli alla kiitävää merimaisemaa haltioituneena. Aamuauringossa kiiltelevät aallonharjanteet jäivät ohi yhdessä vilauksessa, vain tehdäkseen tilaa yhtä syvänsinisille veljilleen. Silloin tällöin horisontissa vilahti pieni saari, mutta pääosin pilvettömän taivaan alla oli vain merta.
Sanoinkuvaamaton oli myös tunne, jonka lumiukko koki raikkaan merituulen iskiessä kasvojaan vasten. Istuttuaan ahdistuneena siinä pienessä peltipurkissa mikään ei tuntunut tätä mukavammalta. Olihan se totta, että tehtävä oli mennyt huolellisesti pieleen. Nimdan siru oli sen valkoisen nukkesankarin matkassa, ja siihen päälle Mäksä oli vielä menettänyt kätensäkin. Mutta pienemmistäkin asioista kuin merenpohjasta pelastumisesta on iloittu, hän tuumi.
Merimetso teki pienen korkeudenmuutoksen, ja sekä lumiukko että Enki hypähtivät muutaman sentin ilmaan.
"Monenmoiselle kulkupelillä olen matkoja taittanut" Snowie aloitti "mutta tämä vie kyllä voiton useimmista. Onko sillä nimi?"
Enki kääntyi katsomaan taaksepäin.
"Vanha kunnon Repekk. Hienompaa lintua saa hakea."
"Kieltämättä. Se on aika kaunis."
"Kiitos, hän on silmäteräni."
Snowie käänsi katseensa kohti Ämkoota. Klaanin Admin näytti nauttivan oloistaan suunnattomasti viilettäessään haukahtavalla olennolla taivaan sinessä. Hänen kasvoistaan loisti Ämkoon naamalle harvinaista lapsenomaista hymyä.
"Hitonmoinen haukkapilotti tuo Mäksä. Yhdellä kädellä tuommoista menoa" Snowie puheli hymyillen.
Enkin hyväksyvän leveä virne riitti hyvin vastaukseksi.
Viileän merituulen virkistävä vaikutus näkyi iltapäiväisen Klaanin kaduilla. Matoranit ja muut Klaanin asukkaat liikuskelivat rivakasti paikasta toiseen hoidelleen asioitaan. Niin teki myös eräs työkseen kattoja korjaava matoralainen, joskaan hän ei liikkunut niinkään kadulla, vaan enemmänkin... No, katolla.
Bob huokaisi, nousi seisomaan ja venytteli uupuneita käsiään. Aamupäivä oli ollut työnteon puolesta harvinaisen rankka ja uuvuttava. Onnekseen Bob oli kuitenkin sopinut illaksi tapaamisen erään oikein viehättävän ga-matoranin kanssa, joten jotain hyvää oli sentään tiedossa. Bob virnuili itsekseen, tarttui työkalupakkiinsa ja etsi katseellaan tikkaita.
Silloin taivaiden halki kiitävä kärsähirviö tuuppasi Bobin nurin. Epäonninen matoran-työläinen kieri huutaen pitkin rakennuksen juuri korjattua harjakattoa ja jäi roikkumaan aivan liian lyhyillä nauloilla kiinnitettyyn ränniin.
"Me taidamme lentää vähän turhan matalalla!", Snowie huudahti edessään istuvalle matoranille. Enki nyökkäsi ja komensi Repekk-linnun lisäämään korkeutta.
- - -
Hetkeä myöhemmin linturaheilla ratsastava partio laskeutui eräälle Klaanin aukiolle. Joukko matoran-vartijoita viiletti rutiininomaisesti tutkimaan saapujia, joskin näille oltiin jo ilmoitettu mistä oli kyse. Ämkoo oli nimittäin matkan aikana ottanut veljeskunnan radiojärjestelmällä yhteyden Klaaniin ja selvittänyt tilanteen.
Repekk laskeutui ja Snowie loikkasi alas valtavan merilinnun selästä. Enki liukui myöskin alas, ja siirtyi sitten vapauttamaan vielä hetki sitten itseään lentokykyiseksi luullutta tapiiria tämän ympärille sidotuista köysistä. Tapiiri pyöritteli hetken ajan kärsäänsä potkurinomaisesti, pettyi ja rupesi sitten kävelemään ympyrää. Tapiiri ei tiennyt yhtään missä se oli, eikä se myöskään tiennyt minne mennä. Tällä hetkellä nämä kysymykset eivät kuitenkaan vaivanneet sen pieniä aivoja, sillä se tahtoi vielä kerran kokeilla lentämistä.
Snowie katsahti Ämkoota. Ilman Toa kävi lyhyen keskustelun Enkin kanssa, joka sitten teki käsieleellä johtajalleen kunniaa ja valmistautui poistumaan paikalta. Ämkoon ilme ei ollut enää läheskään niin hilpeä kuin lentomatkan aikana, ja tämä huolestutti hieman lumiukkoa.
"Se oli hieno reissu", Snowie sanoi luokseen kävelleelle Mäksälle.
"Olisi voinut tietenkin mennä vähän paremmin", sanoi virnuileva vihreä Toa. Snowie nyökkäsi ja virnisti itsekin. Sitten kaksikko lähti liikkeelle, välittämättä ympärillään pyörivistä Klaanin roskalehdistöön kuuluvista matoraneista.
Tapiiri katseli pettyneenä ilmaan nousevia linturaheja. Se röhkäisi surumielisesti ja käänsi katseensa maahan. Sitten se huomasi maassa lepäävän tallotun omenan, söi sen ja lähti sitten seuraamaan lumiukon ja Mäksän koko ajan kauemmas siirtyviä hahmoja.
Käytävä ristesi kahteen eri suuntaan. Ämkoo ja Snowman katsoivat toisiaan.
"Selitä sinä Tawalle. Tiedät, että aion lähteä."
"Tiedän."
"Snowie."
"Mäksä?"
"Nähdäänkö taas joskus?"
"Ilman muuta."
Ämkoo lähti kävelemään käytävän vasenta haaraa, loitoten koko ajan Snowmanista. Lumiukko katsoi toverinsa perään muutaman hetken, ja aloitti sitten itse matkansa kohti Admin-siipeä.
Koko pitkän matkan ajan Snowie ihmetteli ympärillään olevia remonttitöitä. Ämkoo oli kertonut saaneensa radion välityksellä tietoja, että Klaaniin oli heidän matkansa aikana hyökätty, ja että vahingot olivat mittavat. Ja vaikka suurin osa vaurioista olikin jo korjattu, oman kodin näkeminen hyökkäyksen jälkeen oli shokki.
Snowie ei oikeastaan tiennyt, mitä ajatella. Olisiko hän tahtonut olla täällä hyökkäyksen aikana? Mikään ei tuntunut hirveämmältä, kuin olla poissa Klaanista sen tarvitessa apua, mutta minkä hän olisi mahtanut?
Tutut siniset matot kuitenkin peittivät lattioita, kuten aina ennenkin, ja siellä täällä näkyvät Matoralaiset olivat melko normaalin oloisia. Olivatko kaikki jo toipuneet?
Snowie oli myös hyvin kiitollinen Mäksän läimäytettyä oven kiinni sellaisella voimalla, että reportterijoukkio oli ymmärtänyt lopettaa seuraamisen. Hän ei tosiaan kaivannyt suurta ryysistä ympärilleen, vaikka kaipasikin Klaanilaisia.
Varsinkin tätä yhtä, lumiukko ajatteli koputtaessaan Tawan huoneen oveen.
Pian pariovet avasikin tuttu koko Klaanin johtaja.
"Snowman? Helei. Sin... Tule sisään. Mutta, missä Ämkoo on?" Tawan kasvoilta loistivat samanaikaisesti sekä ilo siitä, että hän sai todisteita silmiensä eteen kaksikon turvallisesta paluusta, että valtava määrä kysymyksiä.
Snowie astui ovista sisään, ja saapui Tawan työhuoneeseen. Sähkön Toa kuitenkin johdatti kaksikon vieläkin taaempaan huoneeseen Snowien vastatessa.
"Hän lähti."
Kaksikko asettui pienen pyödän eri puolille pehmeille sohville. Tawa avasi suunsa ensin.
"En oikeastaan ole yllättynyt. Pahoillani, mutta yllättynyt. Nyt kun Guartsu on poissa ja Visokki kateissa, niin-"
"Ai niin. Visokista."
Tawan ilme muuttui entistä kysyvämmäksi.
"Minulla on jokin... telepaattinen juttu... joka. Öh, Nimdaan se kai liittyi, mutta sain yhteyden Visokkiin tai jotain."
"Mata Nui, mitä minä ajattelen! Kepe tutki saamaasi pakettia. Sen mukana tuli... jotain. Meidän on saatava lääkäri tänne hetimmiten. Toivottavasti Kupe on päivystämässä."
Tawa nousi, ja meni jonkinsorttiselle sisäpuhelimelle. Samalla Snowie nojautui eteenpäin ottaen kyynärpäillä pöydän puisesta pinnasta tukea. Päätä oli särkenyt jo pitkään, mutta tässä hiljaisuuden vallitessa se tuntui tavallistakin pahemmalta. Mutta nyt oltiin Klaanissa, täältä täytyi löytyä apua.
"Hienoa" Tawa sanoi. "Lähettävät jonkun, ja saadaan sinut kuntoon."
"Kiitos."
"Eli, mitä Visokista?"
"Öh, se on pitkä tarina. Ehkä minun on aika kertoa kaikki lähdöstämme lähtien..."
Ämkoo painoi huoneensa oven hitaasti kiinni ja lähti sitten läksimään kohti lähtintä uloskäyntiä. Käytävillä hääräävät matoranit väistivät nopeaan tahtiin harppovaa Toaa, jonka juuri noutama musta huppuviitta peitti kantajansa kokemat taisteluvauriot varsin tehokkaasti. Ämkoo ei halunnut puuttuvan kätensä tai heikentyneen vartalonsa herättävän kysymyksiä.
"...herra Ämkoo!"
Ikävä kyllä muutama reportteri oli jo ehtinyt havaita Ämkoon muutoksen. Ilman Toa heitti muistilehtiötä kantavan matoranin syrjään pienellä elementti-iskulla ja jatkoi sitten matkaansa. Ruskea reportterimatoran jäi katselemaan Ämkoon perään säikähtäneenä.
Ulos päästyään Ämkoo lisäsi vauhtia entisestään ja saapui lopulta Klaanin sisäpihan reunamille. Siellä häntä odotti sinivihreää pakaria kantava matoralainen.
"Lähdemmekö heti?"
"Kyllä."
Matoran vihelsi ja yläilmoissa odotellut gukko-lintu laskeutui Ämkoon vierelle. Toa ja matoran nousivat linnun selkään ja lintu nousi takaisin lentoon.
"Voit siis lähteä ihan noin vain?", matoran kysyi johtajaltaan kaksikon noustessa yhä ylemmäs.
"Voin", vastasi Ämkoo. "Eivät nämä voi minua määrätä."
"He ovat kuitenkin ystäviäsi. Kuulin myös, että täällä on taisteltu. Eikö sinua tarvita täällä?"
Ämkoo oli hetken hiljaa.
"Minä palaan tänne kyllä", Toa sanoi lopulta, ja jatkoi: "Ja kun palaan, minusta on heille paljon enemmän apua."
Matoro juoksi kovaa pimeällä käytävällä. Kiveä vasten oli ohut vesikerros, joka oli nyt jäätä. Sen takia juosseet Exo-Toat ovat nyt jääneet jälkeen. Hän oli Destralilla, ja hänellä oli perässään useita rahksheja.
Matoro väisti luistellen yhden rahkshin salamaketjun, käänsi itsensä ja ampui miekastaan jäätä taakse. Hän luisteli taitavasti olentoja pakoon, mutta Makutan matelijamaiset kätyrit olivat nopeampia.
Edessäpäin oli synkkänä vellova meri, sillä hän oli Makutan veljeskunnan satamassa. Hän oli joutunut eroon tovereistaan pian Destralin linnoituksessa. Matoro oli tullut kahden toverinsa kanssa pelastamaan erästä Mata Nuin Ritarikunnan jäsentä; tuolloin hänen toa-tiiminsä teki vielä töitä Ritarikunnalle.
Käytävän pää - ja siitä alkava meri- tulivat nopeasti vastaan. Toa syöksyi kalliolta kohti merta, laukaisi harppuunan taaksepäin ja vetäisi itsensä kaaressa edellisen rakennuksen sivulle.
Rahkshit luulivat voittaneensa.
Matoro katsoi kumarassa saarta. Sen keskellä kohosi valtava Makutojen linnoitus, jossa hänen toverinsa olivat. Tällä tehtävällä ei voinut taistella suoraan.
Suuri Exo-Toa osoittaa voimatykillään Maan Toa Karaxia suoraan päähän. Tämän aseen laukaus räjäyttäisi koko Toan pitkin Destralia.
Hopeamusta toa oli jähmettyneenä paikalleen. Vähän matkan päässä lattialla oli Muodonmuuttajana tunnettu Ritarikuntalainen sekä Rali-niminen salaman toa vankeina jähmetyskentässä.
Maan toa mietti mitä tehdä. Exo-Toan takana seisoi Gorastin lyhyt mutta erittäin uhkaava hahmo.
Karax keskittyi naamionvoimansa käyttöön. Hänen naamionsa sädehti muutamia sekunteja, ja silloin Exo-Toan tykki räjähti taaksepäin, irroittaen olennon käden. Maan elementin räjähdys heitti haarniskan Makutaa päin, jolloin jähmetyskentät aukesivat.
Kolmikko syöksyi yhdestä ovesta summamutikassa ulos.
Todennäköisyyden naamio oli jälleen kerran auttanut heidät pulasta.
Käytävä oli koristeltu makutojen naamioilla sekä aseilla. Kunkin naamion alla luki nimi sekä "pettänyt kaiken" matoraninkielisillä aakkosilla. Epäonnistuneiden Makutojen seinä..., Matoro ajatteli. Hän katseli naamioita ja ajatteli että jostakin niistä saattaisi olla hyötyä. Hänen itsensä silmillä oleva Suunnistuksen kanohi takasi täydellisen liikkumisen oudoissa paikoissa, mutta Toa nappasi valkoisen, pyöreän kanohin jonka alla luki "Makuta Itroz, Kanohi Cencord".
Silloin käytävän pää räjähti voimakkaasti, lennättäen kivimurskaa kaikkialle. Kaksi Toaa syöksyi aukosta retuuttaen Ritarikuntalaista mukanaan. Hän oli kokomusta hahmo keltaisella Kirlillä. Nimi "Muodonmuuttaja" tuli siitä että hän, noh, kirjaimellisesti, muutti muotoa. Miksi vain.
Hän oli kuitenkin tällä hetkellä puolitajuton.
"Matoro, siinähän sinä. Mennään takaisin veneelle!", Maan Toa huudahti syöksyessään Jään Toan ohi. Melkoinen joukko rahksheja ja muita olentoja oli juoksemassa heidän perässään.
Matoro lähti myös juoksuun.
Neljä pakenijaa kääntyivät avaraan laboratoriohuoneeseen. Lasipulloja putoili ja niiden sisältämät kemikaalit sihisivät maassa. Matoro oli näkevinään nopeassa takaa-ajossa laatikon jossa luki jotakin "Projekti: Nimdan" suuntaan.
"Löysin ajoneuvon!", Salaman Toa Rali huudahti. Valkokultainen nais-toa oli juossut etummaisena seuraavaan kammioon.
"Makeeta! Moottoripyörä!", Karax huusi rimastuneena, veti Muodonmuuttajan ja Matoron "Destralin pyöränä" tunnetun ajoneuvon päälle ja käynnisti laitteen.
Väkivahva moottori pärähti käynttiin ja jätti rahkshit taakseen. Neljällä henkilöllä tosin oli vaikeuksia pysyä kunnolla kyydissä kovassa vauhdissa, ja joku heistä meinaisikin pudota matkalla.
Useasta kymmenestä vihreästä matoranista koostuva joukkio teki saapuneelle johtajalleen kunniaa. Ämkoo tuijotti alaisiaan ääneti, laski sitten katseensa eteensä polvistuneen Enkin tykö ja kysyi:
"Miten olette pärjänneet?"
"Hyvin, herra. Saarella on vieraillut vain satunnaisia palkkionmetsästäjiä ja epäonnisia seikkailijoita. Kukaan näistä ei ole kaiketi ollut edes tietoinen olemassaolostamme."
"Hyvä", kuului Ämkoon lyhyt vastaus. Ilman Toa istui luokseen tuodulle istuimelle ja viittoi alaisensa jatkamaan puuhiaan.
"Mitä aiot seuraavaksi?", Enki kysyi.
"Jaa", Ämkoo vastasi ja kurtisti hetkeksi kulmiaan.
"Jos haluat, voimme avustaa Klaania. Uskon, että he tarvitse-"
"Ei, ei vielä."
"Miksei?"
"Vielä ei ole sen aika."
Enki tuijotti johtajaansa. Ämkoo oli hetki sitten riisunut matkaviittansa ja entisen miekkakäden tilalla paistavan rujon arven saattoi erottaa selvästi. Enki ei voinut myöskään olla huomaamatta, että Ämkoon panssarit muuttuivat hetki hetkeltä tummemmiksi.
"Taisit törmätä aika vahvaan viholliseen", Enki uskaltautui sanomaan. Ämkoo nousi ylös.
"Ei", Toa vastasi. "Minä vain olin heikko."
Enki tuijotti johtajaansa kysyvästi.
"Seuraavalla kerralla asia saa luvan olla toisin", Ämkoo vastasi. "Varustakaa minulle ratsu."
- - -
Tunnin kuluttua Ämkoo lähti matkaan. Veljeskunnan tukikohdan piilosisäänkäynnin luona odottanut valtava rahiolento tapitti omistajaansa valtavilla silmillään ja töksäytti tätä sitten kärsällään tuttavallisesti. Ämkoo paijasi suurta norsupäästäistä hetken, nousi sitten sen selkään ja aloitti matkansa.
"Mitäköhän vanha turaga mahtaa sanoa nähdessään minut tässä kunnossa", kysäisi Ämkoo puoliääneen itseltään. Norsupäästäinen lisäsi vauhtia.
Odottakaa muuten kunnes musiikki soi kun se ilmestyy ja lopettakaa se kun seuraava ilmestyy.
Täällä kertaa teillä kaksi musiikkivalintaa mitä voitte kuunnella kun "se" tapahtuu.
*= Power Rangers
**=Super Sentai
Valinta on teidän.
Avomerellä
"Ei hiivatti", Domek katkaisi hiljaisuuden ja tunnusteli ilmanvirtausta sormellaan uudelleen, "Hiivatin hiivatti, ei".
"... Miten niin?", Pegghu kysyi Valon Toalta, "Onko jotain vialla?".
"Tuuli on kääntymässä", Domek sanoi osoittaen veneen purjetta Pegghulle. Se on totta, vene liikkuu paljon hitaammin kuin aikaisemmin ja purje ei enään työtynyt eteenpäin yhtä vahvasti.
Valon Toa otti kompassinssa esiin.
"Tuuli virtaa kaakkoon, Nynrahiin päin", Domek hieroi otsaansa turhautuneineena.
"Mutta mitä me sitten teemme?", Pegghu kysyi ja nousi ylös istumapaikastaan levottomana.
Valon Toa pysyi vaiti. Pegghu alkoi miettimään.
"Onko meillä airoja?", Matoralainen etsi ympäriltään samalla.
"Ei", Domek vastasi.
"Entä moottori? Onhan tämä moottorivene?"
"Tiedätkö kuinka paljon sellainen maksaa?"
"Mitä me sitten teemme?"
"Odotetaan kunnes tuuli kääntyy."
Pegghu istui takaisin paikalleen odottamaan Valon Toan kanssa. Domek veti purjeet alas. Häntä kadutti hieman ettei ottanut mitään ajanvietteeksi, koska ei odottanut tarvitsevan sitä reissullaan.
Tuntematon määrää aikaa kului veneen päällä, aurinko paistoi yhtä korkealla kuin lähtiessään. Pegghu alkoi voimaan pahoin; kaupunkilainen Ta-Matoralainen ei ole tottunut matkustamiseen veneen päällä. Valon Toa piteli kompassiaan kädessään, jota hän silmäili silloin tällöin. Domek alkoi ummistamaan silmiään hieman, jolloin hän kuuli yhtäkkiä veden roiskeen hänen vasemmalta päin. Hän suuntasi katseensa sinne ja näki useita olentoja uimassa meren keskellä.
"Veitsivalaita", Valon Toa päätteli.
"Veitsivalaitako? Missä?", Pegghu kääntyi katsomaan.
Tosiaan, useita Veitsivalaita olivat kokoontuneet paikalle juuri pari metriä heidän etäisyydestä.
"Aika harvinaista nähdä niitä täällä tähän aikaan vuodesta", Pegghu havannoi.
Pegghu käänty takaisin paikalleen, mutta Domek piteli katsettaan Veitsivalasparvea päin. Toa alkoi hymyilemään viekkaasti.
Idän Matoran-kylä
Kylä oli pakokauhun vallassa. Yksi Allianssin Skakdi-joukoista ryöstelivät ja kylvivät tuhoa ja kaaosta kylän läpi. Matoralaiset juoksivat minkä pystyivät paetakseen hyökkäykseltä.
Ryöstöä johti kyborginen kenraali Rlorzedt, joka seisoi kylän vieressä olevan kukkulan päällä.
"Kyllä! KYLLÄ! Tuhotkaa kaikki! Ryöstäkää heidän omaisuudet! Näyttäkää kuka täällä on pomo!", Rlorzedt huusi alamaisilleen ja iski valtikallaan maata, myhäillen tyytyväisenä kaaokseen minkä hänen sotilaansa loivat.
Poikkeuksellisesti, Rlorzedt ruumis oli peitetty kyborgisiin metalliosiin ja hänen kasvossaan metallinaamari tuntemattomista syistä. Hänen ruumiinmuoto sai hänet näyttämään vähemmän Skakdilta ja enemmän Steltin Aristokraatilta.
Epätavallisesta ulkomuodosta huolimatta hänellä oli hyvin pommittava, vallanhimoinen ja suurellinen persoonallisuus, mikä sai paljon epäsuosiota muiden Skakdien keskuudessa, jonka takia häntä ei koskaan otettu mukaan taisteluihin tai edes puhuttu muiden keskuudessa.
Tästä syystä hän päätti hyökätä luvatta Itäiseen kylään, todistaakseen voimansa.
Rlorzedtin myhäillessään, yksi hänen soturistaan saapui mahtipontisen kenraalinsa luo. Hän oli Selakhilaani, mikä oli hyvin harvinaista minkä tahansa armejoiden paitsi Selakhilaanien kesken.
"Kenraali Rlorzedt! Kaappasimme kylää suojelevan Klaanilaisen!", Selakhilaani-soturi ilmoitti.
"Tuokaa hänet tänne!", Rlorzedt käski.
Kaksi Skakdita toivat kenraalin eteen panssaroidun mutta erittäin haavoittuneen Klaanilaisen ja laittoivat hänet polvilleen kenraalin edessä.
"Kas, Schiludomilainen. Kerropa minulle, mikä on nimesi", Rlorzedt kysyi.
Klaanilainen katsoi ylös Kenraalia murhaavasti.
"Hän kutsuu itseään Laosiksi, kenraali Rlorzedt", Selakhilaani-soturi sanoi.
"En kysynyt sinulta mitään!", Rlorzedt karjui pateettisesti alamaistaan päin.
"Niin, anteeksi Kenraali", Selakhilaani-soturi sanoi.
"Sinä et pääse tästä helpolla. Klaani tulee nujertamaan sinut", Laosi uhkasi Rlorzedtiä.
"Mutta kyllä minä voin!", Rlorzedt pöyhkeili klaanilaiselle, "Olen Rlorzedt! Kaikkien ylivaltias! Sinä ja sinun säälittävä Klaanisi ei tule päihittämään minua koskaan!! KRAHAHAHAHAHAHAH!!!"
Juuri kenraali nauraessaan, kylän eteen ilmestyi viisi Toaa.
"Hei Skakdit!", yksi heistä huusi, mikä sai Skakdien huomion.
"Jo oli aikakin", Laosi puhutteli itselleen hiljaisesti.
"Keitä te olette!", Rlorzedt huusi Toia päin.
"Valmiina?", punainen Toa sanoi.
"Öh, mikä olikaan asennomme?", vihreä Toa sanoi.
"Asento 3-B! No niin, valmiina?"
"Valmiina!"
*
**
"Toat, ryhmittykää!", Punainen Toa ilmoitti ottaen esiin oudon käsikonsolin ja teki satunnaisesti asentoja. Muut Toat seurasivat mukana.
Siinä samassa yhtäkkiä heidän päälle ilmestyi erittäin poskettomat asut ja naamiot.
Skakdien leuat loksahtivat auki.
"Jyrisevä Maa!", musta Toa huusi, "Maan Toa Kowambra!"
"Voimallinen Painovoima!", purppura Toa huusi, "Painovoiman Toa Pohak!"
"Viileä Jää!", valkoinen nais-Toa huusi, "Jään Toa Bokrujuh!"
"Elävä Kasvillisuus", vihreä Toa huusi, "Kasvillisuuden Toa Lehatu!"
"Liekehtivä Tuli", punainen ja keskimmäinen Toa huusi, "Tulen Toa Takama!"
Jokainen heistä tekivät outoja asentoja laususessaan nimensä.
"Toa Cendai...ANGORANGER", Toat huusivat ja tekivät naurettavan ryhmäasennon.
Jotain räjähti heidän takana. Ja kovaa.
Skakdit vain tuijottivat Toa ryhmää. Yleensä he olisivat nauraneet, mutta joskus jotkut asiat ovat aivan liian absurdeja heillekin.
Toien puvut olivat jonkinlainen erittäin mauton yhdistelmä räikeitä värejä. Heidän kasvoissaan oli yksityiskohdista huolimatta täysin identtiset naamiot. Naamion mustat linssit pistivät eniten silmään.
Kesti hetken Rlorzedtiltä ennen kuin tajusa komentaa joukkonsa hyökkäämään.
Mutta ennen kuin Skakdi-sotilaat ehtivät tajuta, yhteen heistä potkaistiin kasvoihin.
Avomerellä
"Uaaah!"
Pegghu piteli kiinni veneen reunasta. Veitsivalas ui yllättävän nopeasti Rahiksi joka vetää venettä kuin rekiä. Valon Toa piteli käsissään kestävää köyttä jolla hän ohjasi Veitsivalasta. Vaikka oli yllättävää, kuinka rauhallisena Rahi otti veneen vetäjän rooliaan, itse Rahin ohjaaminen oli silti erittäin hankalaa.
Domek yritti vetää venettä koiliseen päin ja yritti parhaansa olla putoamatta veneen keulasta.
Monien yrityksien ja harha suuntiin uimisen jälkeen Domek viimein sai yleisen käsityksen miten valasta ohjataan.
Valon Toa yritti toisen kerran kääntää venettä koiliseen päin.
"Viimeinkin", Domek sai käännettyä veneen suoraan oikeaan suuntaan.
Pegghu makasi veneen reunaa vasten. Hän päätti ettei koskaan veneilisi Toan tai kenenkään muun kanssa, ikinä.
Idän Matoran-kylä
Skakdeja potkitiin kylkiin ja lyötiin kasvoihin. Toat riitelivät kuinka kaksi heistä pukeutuivat täysin väärään pukuun ja mikä teema olisi sopinut parhaiten.
Hans ja Plaploo seisoivat aution huoneen keskellä, ja olivat hädissään.
"Nyt ihan oikeasti, kuulin sen taas!"
"Mikä se on?"
"Ei aavistustakaan."
"Pitäisikö meidän kertoa jollekin modelle?"
"Kai meidän on pakko."
Matoranit askelsivat varovasti kohti portaikkoa, mutta silloin se kuului jälleen, tällä kertaa hieman voimakkaampana.
"Se... Siinä on rytmi!"
"Mutta mikä se on?"
"En tiedä. Mennään nyt vain jonkun moden puheille."
Flygelin kalmankalpeassa, luista tehdyssä pöytälaatikossa, oli Zyglak tiedemiehen tekemiä kellastuneille papereille tekemiä tutkielmia ja muistiinpanoja erilaisista asioista, mitä Flygel oli alkanut pohtia. Kellastuneet paperit olivat sikin sokin laatikon uumenissa, seuranaan luista ja hampaista tehtyjä kuulakärkikyniä ja muita outoja vekottimia ja härveleitä, joiden pääasiallinen materiaali oli joko luuta tai hammasta.
Päällimmäisenä kasassa oli isoin kirjaimin kirjoitettuna; Tutkielma Matoran-universumin matematiikasta ja numeroiden mystiikasta
Matoran-universumissa, monista numeroista on erilaisia uskomuksia ja muita mystisiä yhteyksiä, joita olen kerännyt tähän tutkielmaan. Tutkielmassa voi olla asiavirheitä ja sitä ei kannata pitää vakavastiotettavana lähteenä, tekijän mielenvikaisuuden takia.
0. Matoranit eivät usein tunnista, tai halua tunnistaa lukua nolla, merkitseehän se tyhjyyttä, johon ei uskota tai haluta uskoa. Tyhjyys taas liitetään Suureen varjoon, joka on legendojen mukaan laskeutumassa, tuoden pelkoa ja tuhoa.
1. Matoranien elämässä, luvulla yksi on suuri merkitys, palvovathan he yleensä yhtä Suurta Henkeä, Mata Nuita, jolla on yksi ilkeä Veli, Makuta. Matoranien legendojen mukaan kolme tai kuusi Matorania, Toaa, Turagaa tai muuta olentoa, kuten Makutaa, voi muuntautua yhdeksi, joko kaidaksi tai nuiksi. Luku yksi liittyy myös Kohtalon hyveeseen, onhan jokaisella universumin asukkaalla vain yksi Kohtalo. Myös yksisilmäisen Rahin, Keetongun silmä on hyvä mainita, näkeehän hän yhdellä silmällään henkilön valon ja varjon tasapainon.
2. Matoranit uskovat että luku kaksi on yksi täydellisyyden luvuista, liittyyhän luku Mata Nuin kaksiosaiseen nimeen ja siihen että universumissa on kaksi voimaa, valo ja varjo, hyvä ja paha jotka taistelevat toisiaan vastaan jatkuvasti. Monet Matoranit näkevät maailman mustavalkoisena, jakaantuneena kahteen leiriin, joko hyvään valon tai pahaan varjon puoleen.
3. Matoranien pyhimpiä lukuja, numero kolme edustaa itse täydellisyyttä, onhan se mukana Kolmessa Hyveessä, jotka ovat Yhtenäisyys, Velvollisuus ja Kohtalo. Matoraneilla on myös Kolme luonnollista kehitysastetta, Matoran-Toa-Turaga ja kolme Matorania, Toaa, Turagaa tai muuta olentoa voi yhdistää mielensä ja ruumiinsa yhtenäisyyden avulla Kaidaksi.
4. Luvusta neljä ei ole juurikaan mainintaa Matoranien mytologiassa, se on vain luku muiden joukossa.
5. Luku viisi on yksi vähiten käytetyimmistä numeroista Matoranien mytologiassa ja sen uskotaan edustavan epätäydellisyyttä.
6. Luku kuusi edustaa Matoranien mytologiassa täydellisyyttä, onhan se Hyveiden määrä kerrottuna kahdella. Luku kuusi edustaa Matoranien maailman kuutta eniten nähtyä elementtiä, joiden mukaan Metru Nuin kaupunki on jaettu osiin. Tästä syystä monet Toa-ryhmät ovat pitäneet sisällä kuusi Toaa ja monissa muissa ryhmissä, kuten Kuuden kuningaskunnanliitossa, on ollut kuusi jäsentä. Kuusi eri elementin Toaa, Matorania, Turagaa tai muuta olentoa voi legendojen mukaan yhdistää mielensä, ruumiinsa ja voimansa, muuttuen Nuiksi kutsutuksi olennoksi, jolla on suuret voimat.
7. Luku seitsemän on Matoranien kirottu luku, ennustaahan luku legendaarisen Seitsemännen Toan, Takanuvan saapumista ja Varjon laskeutumista universumiin. Matoranit karttavat tätä lukua kuin ruttoa, koska uskovat että se johtaa Varjon laskeutumiseen, jolloin maailmaa seuraa pimeyden ja pelon aikakausi. Seitsemän on myös Kraatojen suurin voimataso. Tällä tasolla Kraatat muuttuvat pelottaviksi Varjokraatoiksi.
8. Luku kahdeksan on Matoranien mytologiassa eri Krana ja Krana-Kalien lukumäärä ja se on myös tavallisten Kanoka-kiekkojen suurin voimataso. Kahdeksan muissa yhteyksissä on perin harvinainen.
9. Luku yhdeksän on kuuden Mahtikiekon voimataso ja se oli niistä yhdistetyn Ajan kiekon voimataso. Luku yhdeksän liittyy Legendaarisiin Naamioihin, Vahiin ja Ignikaan siten että se on naamioiden voimataso, jota yksikään toinen naamio ei voi ylittää.
42 Luku neljäkymmentäkaksi on Matoranien mytologian ristiriitaisimpia lukuja, onhan se 2X3X7. Luku kuvaa Makutojen kraata-voimien lukumäärää ja näiden ristiriitaista luonnetta universumin voimakkaimpina olentoina Mata Nuin jälkeen.
Tämän jälkeen kirjoitusta oli lähes mahdotonta lukea, koska erilaiset paperia syövät hyönteiset ja kosteus olivat saaneet lopun kirjoitelman murenemaan lukukelvottomaksi.
Flygel avasi lipastonsa laatikon, kaivaen sieltä jotain. Hän otti paperia ja kirjoitti siihen valkoisella kynällään jotain:
Tutkittuani tätä outoa tykkiä, olen tullut siihen johtopäätökseen että meidän maailmamme ei ole ainoa universumi mitä on olemassa. Tätä tykkiä käytetään ulottuvuuksien väliseen matkustamiseen. Se on jotain mitä olen aina epäillytkin, emme ole yksin tässä maailmassa.
Teoriani siitä että kaikki vaikuttaa kaikkeen on käymässä toteen. Olen tutkinut tätä tykkiä ja huomannut sen olevan vahingoittunut, ehkä merivedestä, ehkä siitä että tykki putosi jostain korkealta. Minua vain häiritsee se kuinka hienoa teknologiaa tämä tykki on ja kuka tykin on tuonut tähän maailmaamme. Seuraava päämääräni on saada tykki korjattua että sillä voi liikkua muuallakin kuin tämän maailmamme sisällä.
Flygel laittoi kynänsä paperille ja alkoi miettiä viimeaikoina sattuneita asioita. Oliko maailma menossa aivan sekaisin vai oliko hän itse tulemassa järkiinsä?
Taverna oli täysin tyhjä, kohta sinne käveli kuitenkin suuri joukko Matoraneja, pari skadkia ja eräs toa. Joukon huippuna oli Matoran, joka oli istunut aiempina iltoina varjopöydässä ja jota Notfun oli eilen puhutellut. Nuo menivät nurkkapöytiin istumaan. Matoran, joka oli joukon johtaja, meni tiskille ja tilasi rommia kaikille. Hän asetti baarimikon käteen pari kulunutta kolikkoa ja ruttuisen setelin.
Tunnin päästä
Baarin asiakaskunta oli edelleen sama. He odottivat. Sitten ovi aukesi. Sieltä astui sisään ruskeanmusta matoran, jolla oli hopeanmusta jalo Huna. Nurkassa istuva Matoran, Notfunin perämies oli juuri huudahtamassa jotakin, mutta sisään astunut ehti ensin. "Ei kun ei. Olen Notfun, mutta joudun kertakaikkiaan vaihtaa maskia kun olen pysytellyt samassa paikassa näin kauan", Notfun selitti ja käveli perämiehensä eteen.
"Jardirt, kerro näitten tarina. Haluan ehdottomasti tietää, miksi joukoissani on toa, Notfun ärisi. "Yarr harr, kapteeni. Matoranit halusivat seikkailua elämäänsä, en kerro heistä enempää. Nämä Skadkit eivät vain istu lähekkäin vaan ovat siiamilaiset kaksoset. Heillä on myös yhteinen nimi, Scheka. Toalta taas vei kissa kielen. Hän on kyllä opettanut Fikounsa puhumaan, siltä kuulimme hänen nimensä. Hänen nimensä on Sandtar", Matoran selitti. "Entä laiva, Jardirt, entä laiva?", Notfun kysyi. "Laiva... No.. Lupaan hankkia sen aamuun mennessä. Lähdemme saarta kohti silloin, tule satamaan kello 5 aamulla", Jardirt sanoi ja Notfun lähti.
Oliolli käveli. Hän katseli ympärilleen. Taaskaan hän ei nähnyt mitään erikoista, vain samaa valkeutta jota hän oli nähnyt jo niin pitkään kuin hän muisti, ainakaan tarkasti. Hänellä oli hämäriä muistikuvia jostakin jota hän oli kutsunut kodiksi, mutta hänen oli täytynyt lähteä sieltä. Hän mietti, voisikohan hän joskus palata? Siitä ei voinut olla varma. Hän ei edes ollut varma löytäisikö hän kotiaan jos hänellä olisi mahdollisuus.
Hän yritti arvioida kuinka pitkään hän oli kävellyt täällä tyhjässä valkeudessa. Hetken mietittyään hän päätyi lopputulokseen: puolisen biljoonaa askelta, arvio joka saattoi hyvinkin heittää sadoilla miljardeilla. Voi myös olla, että hänen laskelmistaan löytyi joitakin nollia vääristä paikoista. Kerrattuaan tulosta hän alkoi olla varma, että niitä oli useampiakin, vaikka hän ei löytänyt niitä.
Tähän mennesä onnistuneesti mennyt matka aalkoi tuntua jo liiankin helpolta, Zyglakien ohi saattoi päästä naurettavan helposti, ongelmia oli tulossa vasta kun alettiin lähestyä tornia joka yltää pinnalle asti, vartio oli melko tiukkaa mitä lähemmäs sitä pääsi, saattoi olla, että torniin yrittäminen yläkautta voisi olla tappiollista. ”Mitäs nyt tehdään?”, Gekko kysyi hämmentyneenä. ”Meidän on mentävä... kylän läpi, monia zyggejä”, Umbra sanoi. ”Olen onnekas kun olen joutunut kahnauksiin näiden kanssa ”maan päällä”, siellä Mt. Ämkoon alapuolella.”, GK sanoi mietteliäänä.
”Onkohan meidän tosiaan pakko mennä rynnäköllä koko hökkelikasan läpi...”, Umbra mietti.
”Minulla ei ole harmainta aavistusta mitä tehdä”, Umbra sanoi mietteissään.
Jossakin päin järveä
Kala ui synkässä vedessä, se tunsi yhtä äkkiä suurta kipua, sitten se rauhoittui. Sen saattoi tunnistaa pieneksi rukiksi, se yritti parhaansa mukaan väistellä karhuahiden hyökkäksiä, kala saavutti järven ehkä synkimmän paikan, jota kutsutaan hautuumaaksi, sinne oli jätetty monia luita, raatoja ja kaikkea muuta kuollutta, se uiskenteli karhuhain luurangon välistä, sitten kala repeytyi ja jotakin valui ulos siitä, kalan vaivuttua kuolleena maahan,luuta alkoivat liikkua, muodostaen ensin pieniä liitoksia, sitten yhdistyen ja lopulta kehiittäen kehon joka oli Karhuahiatakin suurempi, se kasvoi ja ylettyi kahden toan mittoihin, sitten se alkoi muotoutua, Terävät kynnet kasvoivat sen jalkoihin, kahlitun ortonin luurangon ketju kietoutui sen vatsan ympärille, Sille kehittyi kädet, valtaisa häntä ja pää. Juuri syntynyt olento notkautteli niskaansa ja nosti häntänsä pystyyn, valmiina huutamaan korvia särkevästi, Zyglakmainen olento kuitenkin keskeytti sen kun Karhuahai lähestyi tätä, Olento rusensi sen kuoliaaksi, sitten se lähti kävelemään verkkaasti kohti Zyglakien linnoitusta...
[spoil]Keksi oikeasti jotakin Umbra, en osaa jatkaa tuosta.[/spoil]
Dox katseli lähestyviä olentoja. Ne erottuivat yhä selvemmin; ne olivat kaikki robotteja tai biomekaanisia. Ulkonäöltään ne vaihtelivat suuresti; osalla oli kaksi pitkää, huteraa jalkaa joilla ne vaappuivat, toisilla taas oli useita pareja lyhyempiä jalkoja. Kovinkaan monella ei ollut mitään käsiä muistuttavaa, vain joillain yksittäinen tarttumaelin, erinäisillä jopa kaksi. Kooltaan ne vaihtelivat metrisestä yli kymmenmetrisiin. Yksikään niistä ei kuitenkaan näyttänyt miltään, minkä hän olisi tunnistanut.
Ne vaelsivat äärettömässä, valkeassa, tyhjässä tilassa. Mutta miksi? Mitä ne tekivät täällä?
Lauma oli jo lähes tavoittanut Doxin, kun hän tajusi, ettei ollut varma siitä, olivatko ne huomanneet häntä. Hän ei kuitenkaan olisi ehtinyt väistää kummallekin sivulle levittäytyvää suurta joukkoa.
Lauma kuitenkin pyyhälsi hänen ohitseen häneen mitenkään reagoimatta. Dox kuitenkin joutui väistämään erään jättimäisen, koppakuoriaiselta näyttävän olennon jalkaa välttääkseen murskatuksi tulemisen. Tuon väistöliikkeen seurauksena hän puolestaan törmäsi toiseen, pienempään, mutta kuitenkin hieman häntä suurempaan olentoon. Olennolla oli kaksi kättä ja kaksi jalkaa, ja siten näytti muita inhimillisemmältä. Se kantoi kädessään jonkinlaista Toa-välinettä muistuttavaa esinettä, joka näytti kiväärin ja kilven yhdistelmältä. Dox katsahti olentoa kasvoihin ja koetti välittää anteeksipyyntönsä tönäisyn johdosta. Keltaisissa, hopeisten, kanohittomien kasvojen ympäröimissä silmissä ei näkynyt tunteenpilkahdustakaan. Olento ei kuitenkaan vaikuttanut uhkaavalta, vaan jatkoi matkaansa hänestä piittaamatta.
Dox oli hämmentynyt. Todettuaan vielä kerran lauman olevan ainoa kiintopiste, joskin liikkuva sellainen, keskellä tyhjyyttä, hän päätti seurata sitä. Jonnekinhan sekin oli menossa.
Lauman viimeiseksi jäänyt hopeinen humanoidi huomasi tämän ja käännähti ympäri.
",  ", se sanoi kysyvästi.
VERSTAAN LOKI
...tuloksia Feterran suhteen.jätän kohta koko homman sikseen, kunnes saamme lisätietoja näistä olennoista.
- Kerosiinipelle
Kepe laski kynän kädestään, ja kääntyi tuolissaan katsahtamaan Feterraa vielä kerran. Hän peitti sen valkoisella kankaalla ja asteli ulos huoneesta ja koko Verstaasta. Hän oli ensi kertaa auringonvalossa päiväkausiin. Portaat ylös, kohti kahviota.
Tawa laski sisäpuhelimen luurin.
"Hän sanoi tulevansa niin pian kuin pääsee, vaikka harmittelikin jotain 'ensimmäisen kahvitaukonsa päiväkausiin' keskeyttämisestä."
"Hienoa. Eli alamme olla valmiita?" Same kysyi huoneen nurkasta.
"Siltä näyttää. Olisin kyllä halunnut johtoportaasta enemmän väkeä, mutta niillä on mentävä, mitä on." Tawa totesi harmittelevaan sävyyn.
Huoneessa oli kuusi henkilöä, kuten Guardian olisi varmasti noteerannut. Tawan ja Samen lisäksi paikalla olivat jonkinlaisella siirreltävällä sairaalapedillä makaava Snowman, vieressä mittareita tutkailevat Kupe ja muuannen avustava hoitajamatoran, sekä ovensuussa seisova Mahriking.
Snowie irrotti juuri päästään otsanauhaa, ja heitti sen Samelle.
"Osaat käsitellä näitä."
Same nyökkäsi vastaukseksi.
"Tuota... Missä muut modet ovat?" Make ihmetteli.
"Visokki, Guardian ja Ämkoo ovat kaikki muualla. Jonkun täytyy hoitaa käytännön asiat." Tawa selitti rauhalliseen äänensävyyn.
"Selvä homma. Toinen kysymys: Mitä me oikeastaan teemme täällä?"
Tawa mietti sanojaan hetken.
"Vihollisemme on tehnyt Snowielle jotain..."
Lumiukko vilkutti iloisesti.
"...ja me tahdomme tietää tarkalleen mitä. Mitä ikinä onkaan, se liittyy läheisesti Avdeksi kutsumaamme viholliseen, joten tämä saattaa osoittautua hyvinkin kriittiseksi. Kepe on tutkinut asiaa tarkemmin, ja kun hän saapuu, voinemme aloittaa.
"Öh, tyypit?" Kupe nousi ryhtiinsä sängyn säätimien äärestä. "Kepe oli oikeassa. Snowien sisällä elää jotain."
Oli aamu. Hyvin nukutun yön jälkeen Toa Samol huomasi, että he eivät enää olleet kurssissa. "Autopilotti! Mitä sille on käynyt?", Samol huusi. Kuinka ollakkaan, Samol oli yön aikana kierinyt kuin pippuri, ja murskannut autopilotin. "Mitäs sinä melskaat?", Turaga Thowron kysyi.
"Autopilotti hajosi yön aikana. Tässä sitä ollaan keskellä ei mitään." Sanoi Samol. Heidän on otettava uusi kurssi ja äkkiä, sillä ruokavarantoja ei otettu kauheasti mukaan. "No, kuten aina sanon, annetaan kohtalon määrätä tiemme!" Thowron vastasi. "Sinä seniili höppänä ja sinun kohtalosi! Kohtalo on päättänyt että minä murskaan autopilotin, ja nyt olemme keskellä merta! Kohtalosta ei ole kuin haittaa!" Samol ärjyi. He ottivat pikaisesti uuden kurssin, ja toivoivat ettei ruoka lopu. Näin hienosti Samolin päivät merimiehenä alkoi...
Summerganon saapui kävelymatkansa päätteeksi viimein kylään. Matoranit olivat tietysti työn touhussa, kaikki iloisella mielellä. Matoranit nauttivat elämän pienistä asioista ja heidän innokkuutensa ja ystävällisyytensä teki Summerganoniin vaikutuksen. Muutamia puhuteltuaan Summerganon sai selville mistä hän löytää kankaankäsittelyä taitavia kyläläisiä ja suuntasi meren äärelle, ga-matoranien alueelle.
Siellä häntä oli vastassa reipas ga-matoran, joka tervehti ja kysyi ystävällisesti: "Mikä tuo toan tänne suuresta linnakkeesta?".
" Hei vain. Pyytäisin pientä palvelusta. Tarvitsisin sinisen viitan ja etsin sille tekijää täältä.", Summerganon vastasi. "Seuratkaa minua.", matoran huikkasi ja vei Summerganonin aivan veden äärellä sijaitsevan majan luo. "Täällä majailen ystäväni kanssa. Taidamme kankaankäsittelyn ja autamme mielellämme. Tulehan, niin otamme mitat.", matoran touhotti iloisesti ja Summerganonia ilahdutti matoranin iloisuus ja innokkuus työhön. "Kiitos paljon! Korvaan tämän kyllä kunnolla...", Summerganon aloitti, mutta matoranit olivatkin jo mittoineen Sugan kimpussa. "Kyllä me tästä jokusen mutterin veloitamme.", ne sanoivat iloisesti ja etukäteen maksettuaan Summerganon marssi kiitellen pois majasta odottelemaan. Viitan pitäisi olla saman päivän aikana valmis, joten Summerganon jäi kylään tutkailemaan matoranien puuhia ja joitakin hän auttoi tavaroiden kantamisessa ja muussa pikku puuhassa. Rentouttavaa oli Summerganonin tuossa kylässä oleilla, sillä vaikka sieltäkin oli lähtenyt matoraneja Klaaniin ja sen telakalle töihin, ei suurten taistelujen varjo ollut vielä siihen näkyvästi vaikuttanut ja kansa tuntui olevan huoletonta.
Vaikka viime päivät olivatkin olleet rauhallisia, tuntui jokin uhkantapainen leijuvan saaren yllä. Kaikki rauhan päivät tuntuivat autuudestaan huolimatta vastaavan Summerganonin käsitystä sanonnasta "tyyntä myrskyn edellä" ja hänen aavistuksensa olivat yksi syy, miksi hän lähti viittaa teettämänä. Pelkkä Epäähänpistohan se oli, Suga kaipasi vain vaihtelua, mutta hän tuntui koko ajan kuin valmistautuvan johonkin. Johonkin, joka oli pian oven takana. Tai sitten vielä kaukana. Mutta aavistus jostakin oli vaivannut häntä jo pidemmän aikaa, aina Xian matkan jälkeen, jolloin Matoro oli todennut, että kaiken takana on jotain suurta.
Summerganon istui ajatuksiinsa vaipuneena rannalla pitkään ja kun aurinko alkoi viimein laskea, hän havahtui ja lähti takaisin käsityöläisten majaa kohti. Siellä häntä oli vastassa matoraneja, jotka pitelivät kaunista, sinistä viittaa käsivarsillaan. Se oli viikattu vielä paketoitu jonkinlaisella köydellä. Kiiteltyään vuolaasti ja vielä hetken rupateltuaan lähti Summerganon talsimaan Klaania kohti. Kun hän astui ulos kylästä, antoi aurinko vielä viimeiset säteensä sen päivän aikana, saaden kylän kiiltävät koristeet kattojen ja kallioiden päällä hehkumaan hämärtyvän maailman keskellä. Vaivasi maailmaa millainen pimeys tahansa, ei se ollut vielä tähän kylään ehtinyt. Summerganon asteli alkavaan yöhön uusi viittaa kainalossaan, hieman haikeana jättäessään rauhaisan ja huolettoman kylän taakseen.
Oliolli käveli edelleen. Hän ei vieläkään ymmärtänyt mistä kaikki ne ylimääräiset nollat olisivat tulleet hänen laskuihinsa askelten määrästä.
"Menneitä palautuu mieleeni välähdyksinä. Lähimuistini on iän myötä heikentynyt, mutta kaukomuisti sen kuin terästyy" hän mietti. "Menneitä palautuu mieleeni välähdyksinä. Lähimuistini on iän myötä heikentynyt, mutta kaukomuisti sen kuin terästyy" hän mietti uudelleen, jo äskeisen mahdollisesti unohtaneena.
Tämän jälkeen hänen mieleensä pulpahti sana 'arkkitehdin', syistä joita hän ei osannut selittää.
Edessään hän näki liikettä. Hän ei nähnyt tarkasti, alueella oli liikaa sumua. Päästyään lähemmäksi hän tunnisti mikä sumussa oli liikkunut. Ainoa asia, jonka hän yhä muisti kunnolla. Hän oli tavannut sen jo monesti aiemmin, erittäin monesti. Ensimmäistä kertaa noin puoli biljoonaa askelta sitten. Oliolli tiesi, että se oli seurannut häntä kaiken aikaa sen jälkeen. Se tiesi hänestä kaiken. Kaiken. Jo pieni määrä niistä asioista, jotka se tiesi olisivat liikaa, mutta tämä olento tiesi kaiken. Se oli hänen ikiaikainen vihollisensa, ja Oliolli tiesi, ettei se voisi päihittää sitä. Hän tiesi, että jossakin olisi joitain, jotka pystyisivät, mutta jos he tietäisivät Oliollin menneisyydestä edes pieniä ripauksia, he eivät suostuisi auttamaan.
Flygel oli kyllästynyt kirjoittamiseen. Hän avasi huoneensa ulko-oven, jolloin ilmakuplia karkasi veteen. Zyglak hyppäsi veteen, jatkaen kävelyään kotarykelmässä. Joskus kävely piristi hänen päiväänsä. Outo tykki oli osoittautunut vaikeaksi korjattavaksi Zyglakien tekniikoilla, niinpä Flygel päätti lähteä etsimään Skakdeja tai Nazorakeja joilta voisi saada teknologiaa ja korjausvälineitä tykkiin.
Astellen vedenalaisen kylän autioita katuja, Flygel ihmetteli miksi täällä oli näinkin hiljaista. Yleensä kaupungin kaduilla olisi ollut ainakin muutama taistelu kala-apajan tai muun asian omistusoikeudesta tai siitä kuka sai uida missäkin. Flygel kuitenkin muisti että nyt oli erikoinen päivä. Tähdet olivat suotuisassa asennossa Rhak'elakkille ja suurin osa Zyglakeista oli mennyt palvomaan hirviöjumalaa suurimpaan kotaan, jossa he suorittivat palvontamenojaan.
Flygel istahti pienelle penkille, jääden nuokkumaan veden virtauksien tahtiin. Tämä rentoutti Flygeliä niin että hän vaipui uneen, jossa muisteli sitä miksi oli tällainen, hullu...
Orto Nui, tuhansia vuosia sitten
Nuori Flygel katseli erään Zyglakien lippulaivan kannelta kuinka liskomaiset heimolaisensa lähtivät Zyxaxin johdolla taisteluun läheisen saaren alkuperäisasukkaiden kanssa. Saari oli pieni ja se koostui enimmäkseen Matoraneista, joille oli ominaista se että he tekivät taideteoksia valokivillä. Zyglakit eivät kuitenkaan olleet ottaneet huomioon että saarta vartioi kuudesta Toasta koostuva Toa-tiimi, joka oli vannonut suojelevansa kaupunkia ja saarta.
Matoranit olivat nopeasti haivanneet vihollisensa, kun Zyglakit olivat ampuneet alas muutaman Gukko-voimien pilotin, jolloin linnut olivat palanneet tyhjin käsin tukikohtaan. Matoranit olivat tämän jälkeen pitäneet neuvoston hätäkokouksen, jonka seurauksena kaikille saaren asukkaille annettiin elementtiaseet, joita oli säilytetty lukkojen takana, ettei kukaan kävisi väkivaltaiseksi saarella.
Nyt Zyglakit hyppivät laivoistaan rantaveteen. Satamakaupunkiin oli ollut helppo hyökätä ja monet Matoranien alukset ja hökkelit oli sytytetty tuleen. Musta savu nousi taivaisiin kun Matoranien kukoistava dynastia alkoi tuupertua barbaarien ikeen alla.
Kuusi saaren Toaa olivat rientäneet nopeasti taisteluun. Elementtikiviensä avulla Toat olivat saaneet parannettua elementtivoimiensa käyttöä ja voimakkuutta, mutta nämä eivät silti tehneet suurempaa vahinkoa liskoihin.
Zyglakien eturivissä marssi Zyxax, vihreäsininen johtaja, jonka viitta hulmusi taistelun tuoksinnassa. Hän tappoi julmasti vastaansa tulleita Matoraneja, useimmiten lyömällä näiden niskat poikki ja heittämällä näillä ruumiilla matoran-sotureita, jotka lähtivät juoksuun pakokauhun voimalla.
Flygel oli joutunut taisteluun muutaman Toa Ortonin kanssa. Sinikeltainen salaman Toa iski miekastaan salamaa päin Flygeliä. Isku osui Zyglakin ihoon, tehden tuskin nimellistäkään jälkeä. Flygel otti keihäänsä ja riuhtaisi sillä iskun kohti naisToaa, rikkoen tämän olkapanssarin. Toa kaatui haavoittuneena marmorilattialle.
Zyglakien joukot etenivät kokoajan syvemmäs, kohti saaren suurinta temppeliä, jossa saaren päättäjät elivät.
Flygel oli päässyt eroon Toa-sotureista, mutta saanut vastaansa Toista voimakkaimman, Tulen Toa Ruthin, joka iski kahdella porallaan Flygeliä. Tuli-iskut eivät tehneet yhtään vahinkoa Zyglakiin, jolloin Ruth joutui vaihtamaan taktiikkaansa. Hypäten ketterästi ilmaan, Ruth heitti pyörivän poransa päin Zyglakin silmää.
Pora pyöri vimmatusti Flygelin silmässä, Zyglakin huutaessa tuskissaan. Polttavan kuuma ja terävä pora porautui tiukasti Zyglakin kalloon, jolloin Flygel joutui riuhtaisemaan sen irti tuskissaan. Silmästä valui paljon verta jota roiskui marmorilattialle, värjäten kolmea hyvettä kuvaavan mosaiikin punaiseksi.
Maailma Flygelin toisen silmän ympärillä pyöri. Verta valui paljon ja hänen edessään oli itse syyllinen, Tulen Toa joka oli mieltynyt poriin. Poran isku oli vahingoittanut pahoin Flygelin aivoja ja silmän puuttuminen teki asioista mutkikkaampaa, mutta nyt Flygel vannoi tuhoavansa saaren Toat...
Flygel heräsi, kuullessaan ääniä herkillä korvillaan. Hän näki jonkin oudon Zyglakmaisen olennon muotoutuvan keskelle vedenalaista kylää. Punaruskea olento muistutti Zyglakia, mutta oli paljon isompi ja vaarallisemman näköinen.
"Onkohan tuo se olento joka tuli tykin mukana tähän maailmaan?" Flygel sanoi, alkaen hitaasti hiipiä kohti jättiläismäistä olentoa.
Olennon punaiset silmät kiiluivat kun se skannasi ympäristöään voimiensa avulla. Jossain täällä oli pakko olla Glatorianking, olento ajatteli, huomatessaan valkomustan Zyglakin joka lähestyi häntä. Punaisen voiman auran ympäröimä olento skannasi Zyglakin mieltä ja sai tietää ulottuvuusporttitykistä, joka olennolla oli piilossaan.
"Jos haluan saada tuhottua veljeni, joudun tekemään liiton tämän mielenvikaisen tiedemiehen kanssa", olento mutisi itsekseen, tervehtien Flygeliä joka tuli häntä vastaan.
"Oletko sinä tullut toisesta ulottuvuudesta tähän maailmaan?" Flygel kysyi suurelta jättiläiseltä kun oli päässyt tarpeeksi lähelle. Flygel tärisi innostuksesta ja pelosta sillä olento oli iso ja voimakas.
"Olen tykin käyttäjä ja kyllä saavuin toisesta maailmasta", olento valehteli ilmeenkään värähtämättä. Varjo-olento alkoi pikkuhiljaa ottaa kiinteää muotoa itselleen. "Tykkiä on tulossa etsimään kaksi olentoa, valkoinen Toa ja musta isohko Matoran", olento kertoi. "He eivät saa ottaa tykkiä käsiinsä", olento kertoi.
"Tykki on minulla varmassa tallessa, mutta se ei toimi kunnolla", Flygel kertoi. Jostain syystä häntä epäilytti tuo outo olento, mutta liittolainen oli tarpeen jos vastassa olisi Toa ja Matoran jotka olivat tarpeeksi tyhmiä tullakseen tänne.
"Voin auttaa sinua korjaamaan tykin, jos viet minut sen luokse", punainen olento sanoi, jolloin Flygel lähti viemään uutta liittolaistaan mökkiään kohti.
Umbra ja Glatorianking katselivat pilarien takaa Flygeliä ja Glatoriankingin pahaa kaksoisolentoa. Nyt heillä olisi vastassaan kaksi vihollista yhden sijaan, ja ulottuvuusporttitykki oli luisumassa vihollisten syliin.
"Mitä teemme?" Glatorianking kysyi, kun heidän pällensä putosi kolmikulmainen verkko jossa oli kiinni ankkureita. Joukko Zyglakeja ui Umbran ja Glatoriankingin luokse ja otti verkon mukaansa. Zyglakit olivat napanneet heidät helposti ja alkoivat viedä heitä kohti pintaa...
"Menimme ihan liian helppoon ansaan", Umbra mutisi kun oli pää alaspäin pahnan pohjimmaisena ja katseli kuinka hökkelirakennelma loittoni heistä koko ajan. Sinne meni tykki ja tie kotiin, Umbra ajatteli...
KGBio avasi silmänsä hitaasti, hänen päätänsä kivisti. Hän nousi ylös ja katsoi ympärilleen. Kaikkialla oli pimeää. Hän ei muistanut mitään, ainoastaan kuka oli. Pimeässä oli ainoastaan yksi valonlähde, korkealla yläpuolella pienen pieni rako, josta suodattui valoa juuri sen verran että KGBio erotti paikan reunat. Paikka jossa KGBio oli oli muutaman metrin leveä ja useita kymmeniä metrejä pitkä, päähän asti ei valo edes enää yltänyt. KGBio selvittii päänsä ja lähti tarpomaan pitkin käytävämäistä onkaloa.
Hetken tarvottuaan KGBio kuuli ääntä edestä. Edestäpäin paistoi myös hieman valoa. KGBio kuunteli ja hiipi hiljaa eteenpäin. Lopulta hän saapui äänen- ja valonlähteen luo. Hän katsoi nurkan takaa ja näki lauman zyglakeja. KGBio istuutui nurkan taa miettimään, mitä tekisi.
Matoro oli saapunut Klaanin lähettyvillä sijaitseviin Arkistoihin, kirjastoon josta löysi käytännössä kaiken tiedon universumista.
Maanlainen rakennus haarautui kymmeniin sivukäytäviin, ja edes arkistonhoitajat eivät olleet aivan varmoja kaikesta syrjäosiin säilötyistä ikivanhoista dokumenteista, joita Klaaniin oli aikojen saatossa kertynyt.
Mustavalkea Jään Toa oli tullut etsimään tietoa kahdesta asiasta.
Ensinnäkin hän halusi tietää tästä "Makuta Itrozista" joka kaiken järjen mukaan oli hänen naamionsa takoja.
Toiseksi hän halusi selvittää mikä häntä vaivasi. Hän oli jo alkanut kuulla kuiskauksia päässään ja mietti jatkuvasti Nimdaa.
Nopea haku kirjaston erikoisella tietokoneella paljasti vähemmän tietoja mitä Matoro olisi halunnut; "Itroz" löytyi vain muutamasta dokumentistä ja "Nimda" vain parista jos unohdetaan nykypäivän dokumentit.
Matoro käveli himmeästi valaistuja käytäviä, selaten jatkuvasti hyllyjen numeroita.
Pian hänen silmiinsä osui kirja nimeltä "Makutan Veljeskunta ja sen jäsenet". Toa selasi tietokoneen ilmoittamaan sivuun, jossa oli kalpea kuva valkoisen ja mustan sävyisestä Makutasta.
Makuta Itroz oli Makutojen tiedemies ja oli erikoistunut naamioiden ja psyykkisten aseiden kehittämiseen. Hän oli syrjäytynyt ja omistautui täydellisesti projekteilleen. Harvojen tietojen mukaan hän näki erääsn voimakkaan mielensisäisen aseen käytössä jonka jälkeen sulkeutui laboratoriosaarelleen. Projekti ei tietojen mukaan ikinä tullut valmiiksi, sillä Itroz teloitutettiin saamattomana 34 500 vuotta sitten.
Hän tutki vielä muut lähteet aiheesta eikä saanut selville juurikaan mitään uutta. Maininta siitä, että laboratoriosaari oli trooppinen, ei auttanut häntä yhtään.
Matoro selasi lisää kirjoja. Ikivanha opus nimeltä "Myyttiset artekraftit" tiesi jotakin.
Nimdan nimellä tunnettu myyttinen artekrafti on palvottu kohde syrjäseuduilla. Nimdasta ei tiedetä juuri mitään, paitsi että se koostuu useammasta sirpaleesta ja sillä uskotaan olevan myyttisiä voimia.
Ath-Koron soturimunkit palvovat jumalaansa Athia ja Nimdaa.
Ei mitään uutta. Matoro tiesi itse enemmän. Hän halusi selvittää naamionsa mysteerin.
Notfun, pukeutuneena mustanhopeaan jalon Hunan näköiseen maskiin, rähjäiseen nahkaviittaan, kolmikolkkaan ja asevyöhön johon oli kiinnitetty tikari, piilukkopistooli ja vihreää kemikaalia sisältävä putkilo, käveli kohti Rumisgonen kaupungin satamaa. Siellä odotti hänen uusi laivansa, jonka perämies Jardirt oli hankkinut hänelle yön aikana. Laiva oli hieman palaneen ja rähjäisen näköinen, ja siinä oli mustat purjeet. Kylkeen oli kaiverrettu teksti "Yön Timo", laivan nimi. Notfun käveli lankkua pitkin laivaan..
"Haha, tämä nimi on melko vitsikäs. Rasistinen, mutta vitsikäs.. Hienoa työtä, Jardirt. Ota takkini ja kolmikolkkani, heitä ne ruumaan ja mene ohjaamaan laivaa. Menen hyttiini tutkimaan karttoja", Notfun sanoi perämiehelle, ojensi tavaransa tälle ja käveli hyttiinsä. Laiva oli lähtenyt liikkeelle.
Se mitä oli juuri tapahtunut tapahtui melko nopeasti, itseasiassa Glatorianking ei ollut varma mikä tuo jätti zyglak oli, mutta hänellä oli kuitenkin siitä iso aavistus ja aavistus itsessään järkytti häntä enemmän kuin kahden Zyglakin puheet illallisesta: ”Kerrankin jotain muuta kuin iänikuista Ortonia ja Matorania”, toinen sanoi, Zyglakien kuljettaessa kaksikkoa Flygelin luo oli Quewa säikähtynyt ja
joutunut erilleen Umbrasta, Gekon mahan päälle. ”Sitten vielä jokin kiva kastike tuosta hämähäkistä”, zyglakien hymyilessä GK oli hitaasti sahaamassa miekallaan verkkoon reikää, heillä voisi olla mahdollisuus voittaa, nämä koska Toa oli massaltaan näitä hiukan suurempi, Umbra seurasi Gekon esimerkkiä ja puolet köydestä alkoi olla poikki, nopeutta ei olisi hyvä lisätä tai kieltään lipovat otukset huomaisivat sen. Verkon yksi kohta repesi ja zyglakit eivät huomanneet sitä ja Umbran saadessa omansa poikki, Gekko huitaisi miekallaan koko verkon auki, ongelmallista oli, että vedenpinta alkoi jo näkyä, rannalla he olisivat zyglakeille kuin kala ilman vettä. Umbra mietti vain tykkiään, GK halusi lähinnä päästä tuhomaan pahan minänsä lopullisesti ja Quewa: ”Nälkä”.
[spoil]Minua häiritsee kun KGB on aikomassa hutkia Zyglakeja melkein kuin kärpäsiä.[/spoil]
Pieni Matoralainen kaivoi esiin valtavan, kellertävää nestettä sisältävän lääkeruiskun, ja ojensi sen Kupelle. Snowman katsoi sitä epäluuloisena.
”Miksi se on noin iso?”
Kupe hymyili vaisusti.
”Ekstraiso annos. Tämä voi sattua.”
Silloin puiseen oveen koputettiin rauhallisesti kolme kertaa.
”Taitaa olla Kepe.”
Make käänsi messinkisestä kahvasta, ja kaikille tuttu valkovihreä tiedemiestoa asteli sisään.
”Kaipasitte?”
”SPINNYMAN!” Snowie huudahti iloisena. ”Miten olet pärjäillyt?”
”Mitenkäs minä. Sinä se olet, jonka päästä kaivamme parasiittia. Sinun kuulumisia tässä pitäisi kysellä.”
”Loistavaa” Tawa puuttui keskusteluun. ”Nyt kun olemme kaikki täällä... Kepe, mikä Snowien pään sisällä oikeastaan on?”
Kepe astui lähemmäs Snowieta ja näytti tarkkailevan tätä hetken pohdiskelevana naamionsa kiikarisilmän läpi. Valkovihreä Toa raapi leukaansa.
"Totta puhuakseni en tiedä", Kepe vastasi, "mutta näin sellaisen jo aikaisemmin silloin yöllä. Niitä oli ilmeisesti toinenkin siinä paketissa, jonka kautta ensimmäinen päätyi Lumiukon pääkoppaan."
Tawan kasvoille vääntyi kysyvä ilme. "Miltä se näytti?"
"Niljakas. Musta. Paljon silmiä. Paljon raajoja. Lisäksi se näytti olevan harmissaan, kun löin sitä vaahtosammuttimella" Lievät inhonväristykset kulkivat Kepen vartalon läpi. "Olisin tutkinut sitä enemmän, mutta koko klöntistä ei löytynyt aamulla jälkeäkään."
”En tahtoisi olla ilonpilaaja” Same aloitti ”mutta millä saamme sen pois Snowmanista?”
Kukaan ei osannut vastata, mutta Tawan ajatukset olivat astetta valmiimpia kuin muiden.
”Tarkoituksena olisi, että otamme siihen näin alkuun vain yhteyden. Jos ei onnistu, nukutamme Snowien ja yritämme yhteyttä sitä kautta. Onhan sekin jo edistysaskel.”
Kukaan ei keksinyt suunnitelmasta valitettavaa, ja kaikki huoneessa kerääntyivät sairasvuoteen ympärille. Pitkäksi venyvän odottavan hiljaisuuden vallitessa Snowie katseli muita hieman hämillään.
”...minun pitäisi tehdä jotain?”
”Muodostaa yhteys?”
”Tuota, miten?”
”Eh, jos vaikka ajattelisit sitä parasiittia oikein kovasti?”
Snowman sulki silmänsä, ja muut odottivat vierellä. Ei minkään tapahtuessa odottavat ilmeet vaihtuivat pikku hiljaa pettyneisiin.
Tawa kääntyi Kupen puoleen, joka nosti ruiskun kaikkien näkyville.
”Tämä nukuttaa lumiukon, mutta sen pitäisi pitää parasiitti hereillä. Luulisin, että näin saamme sen esiin.”
”Niin, hyvää yötä sitten kaikilleEEAAUH! Tuohan sattuiiiih...” Sitten Snowmanin silmät sulkeutuivat, ja hänen päänsä retkahti taaksepäin.
”Hän on niin soma nukkuessaan.”
Oli hetken hiljaista. Huoneessa olijat tuijottivat Snowmanin velttoa valkoista ruumista jonkin aikaa. Snowmanin ranteeseen kiinnitetty elintoimintoja tarkkaileva laite piippasi tasaiseen tahtiin. Kaikki oli kunnossa, mutta se tilanteessa olikin niin epäilyttävää.
Tawa astui lähemmäs. Hän kumartui aivan Snowmanin pään viereen ja katsoi tätä pitkään.
"Snowman", Tawa sanoi tyynesti. "Kuuletko minua?"
Lumiukko ei vastannut. Hän oli selvästi tajuton.
Huoneessa olevan tiimin yllätykseksi joku kuitenkin vastasi. Snowmanin suu raottui lievästi ja hiljaista hihitystä alkoi kuulua. Ääni ei kuitenkaan kuulunut valkoiselle Toalle. Se oli aivan liian hiljainen ja tunteettoman lohduton.
"Se nukkuu", ääni sanoi Snowmanin suusta. "Se nukkuu. Se uneksii."
Snowmanin silmät aukesivat, mutta niiden katseessa ei ollut sitä varovaista optimismia, josta valkoinen toa oli tunnettu. Katse oli tyhjä ja lasittunut.
"Se näkee painajaista. Mutta se ei herää."
Snowmanin pää kääntyi tuskaisan hitaasti kohti Kupea ja lääkintämatorania. Kaksikko katsoi erikoisen eloisaa potilasta epäuskoisina. Snowmanin tekohymy alkoi olla jo perin karmiva.
"Te ette anna sen herätä."
Kepe katsoi huolestuneena Tawaa.
”Tätäkö me halusimme?”
”En... En tiedä vielä.”
”En tiedä, mikä olet”, Make huudahti oliolle ”mutta tiedän, ettet voi voittaa meitä sotkemalla Snoukan päätä! Lopeta tuollainen, ja näyttäydy:”
Olio hihitti kimeästi Snowmanin suulla hetken. Snowmanin pää nousi pian ylös, vaikka muu vartalo pysyi velttona. Pää kääntyi hitaasti kohti Makea pitäen saman tyhjän tuijotuksensa.
"Kummajainen. Tulilisko. Friikki."
Make näytti hämmentyneeltä. Hän ei keksinyt vastattavaa.
"Näitä sinä kuulet. Ja vaikka et kuulisi, tiedät, että joku ajattelee."
Olento heilutteli Snowmanin päätä edestakaisin kuin testimielessä.
"Sinulla on paljon unia, peto. Paljon painajaisia. Paljon asioita, joita et ymmärrä. Yksinkertainen rahi."
Snowmanin pää kääntyi hitaasti poispäin Makesta. "Ja. Sitäpaitsi. Te sanotte, että me sekoitamme 'Snoukan' päätä. Se ei ole totta. Me. Me näytämme hänelle. Valon.”
”Valon?” Tällä kertaa puhuja oli Same. ”Jos tämä on sitä, kuinka koetat saada meidät epäilemään tekojemme oikeudenmukaisuutta kertomalla asiat omasta kieroutuneesta näkökulmastasi, säästä itsesi vaivalta. Luuletko tosiaan, että saat uskomme Klaaniin horjumaan?”
Tavallisesti niin kurinalaisen Samen ote viikatteestaan kiristyi, ja Tawa laski kätensä pitkän moderaattorin olkapäälle. He vaihtoivat pikaisen katseen, ja keskittyivät sitten taas Snowmaniin.
"Mitä suotta. Teidän uskonne. Se horjuu jo."
Snowmanin pää rojahti takaisin veltoksi pöydälle, mutta pirullinen tekohymy ei kadonnut.
"Joku petti teidät. Ehkä tämä tässä. Ehkä joku muu."
Kupe ja hoitajamatoran katsoivat toisia hämillään.
”Petti? Mitä... mitä tuo tarkoittaa?”
Tawa kääntyi kohti kahta lääkintäeksperttiä.
”Pahoin pelkään, että meillä on joukossamme petturi. Yöllisen hyökkäyksen alku on vieläkin meille kaikille epäselvä, mutta ne eivät olisi päässeet sisään Klaaniin ilman avustusta sisäpuolelta.”
”Sitä paitsi” Kepe puuttui keskusteluun ”generaattorin räjäyttänyt pommi oli Verstaasta.”
”Emme tietenkään ole voineet kertoa kaikille” Same huomautti vastaukseksi kahden lääkintäosaston työntekijän ilmeisiin. ”Jos joukossamme on petturi, ei välttämättä ole kaikista viisain ajatus toitottaa sitä kaikille. Tilanne saattaisi kehittyä arvaamattomaksi.”
”Mutta... mutta...” puhuja oli ahdistuneen näköinen hoitajamatoran. ”Tämähän on kamalaa! Jos emme voi luottaa toisiimme, niin kehen sitten?”
Snowmanin veltosta ruumiista kuului jälleen kimeää hihitystä. Kun olio lumiukon sisällä puhui, se vaikutti yrittävän imitoida hoitajamatoranin ääntä pilkallisesti.
"Tääämääähän on kamalaaaa."
Hoitaja otti askeleen taaksepäin. Loinen puhui jälleen, tällä kertaa omalla lohduttomalla äänellään.
"Hoitsutoran. Pelkkä pikkutyttö. Halusi aina parantaa maailmaa. Halusi näyttää rohkealta. Pelkää enemmän kuin kukaan muu. Hih."
Kupe astui sairaalasängyn ja Matoranin väliin, ja vastasi tuimasti Snowmanin tyhjään tuijotukseen.
”Ajat tällä varmasti jotain takaa” Tawa sanoi katse tiiviistii parasiitin riivaamassa valkoisessa hahmossa. ”Et sinäkään meitä kiusaisi ihan vain piruuttasi, oletan?”
"Ei, neiti", loinen sanoi kohteliaasti. "Tälle on tarkoitus, neiti."
Tawa ei vastannut, tuijotti vain Snowmanin kasvoja.
"Teidät pitää saada pelkäämään, neiti", loinen jatkoi. "Kaikki teistä, neiti."
Tawan täysin neutraali ilme muuttui jonkinasteiseksi hämmennyksen ja ärtyneisyyden välimuodoksi.
"Ehkä koputus lakkaa silloin. Ehkä se lakkaa." Loisen ääni oli huomattavasti hiljaisempi. Kukaan ei keksinyt mitään vastattavaa pitkään minuuttiin. Kokoustilan yksinäisen seinäkellon raksutus ei antanut hiljaisuudelle rauhaa, vaan täytti sen tasaisella äänellään, kuin metronomi. Painostavan kovaääninen hiljaisuus oli matoran-paralle liikaa, ja lopulta hänen hermonsa pettivät.
”Mikä sinä olet!?”
Snowien löysänä roikkuva pää kääntyi hieman kohti hoitajamatorania. Silmien tyhjä katse näytti etsivän jotain, jota se ei tulisi löytämään.
"Minä. Me. Sillä ei väliä. Et ymmärtäisi."
"Joskus en minäkään", parasiitti sanoi suorastaan tunnustavalla äänensävyllä.
Kepe kallisti hieman päätään tuijottaessaan parasiitin hallitsemaa ystäväänsä. Sitten hän käänsi katseensa Tawaan.
”Eikö tämä mene jo aika absurdiksi? Tai siis, onko meille tästä oikeaa hyötyä? Minusta ei ole mieluisaa katsella Snowieta tuollaisena.”
”En usko, että meistä kenestäkään on.” Tawa vastasi pitäen kuitenkin katseensa sairasvuoteella makaavassa hahmossa. ”Kupe, oletko saanut mitään irti?”
Klaanin lääkintäekspertti käänsi katseensa mittareista Tawaan. Hän pudisti päätään.
Mittarin lukemissa ei ollut mitään vikaa. Snowmanin elintoiminnot olivat samanlaisia kuin aiemminkin. Toisaalta lumenkaltaisesta aineesta käytännössä kokonaan koostuvan olennon elintoimintojen tutkiminen ei ollut erityisen helppoa edes Kupelle.
Loinen hihitti edelleen. Nyt se käänsi Snowmanin päätä ja katseli vuorotellen Snowmanin ruumista ympäröiviä klaanilaisia.
"Laboratorion erakko. Sankarin nahkaan pukeutuva hirviö. Pakenija. Te...te kaikki pelkäätte."
Parasiitti väänsi kaikilla voimillaan Snowmanin kasvoille leveämmän hymyn.
"Ehkä siksi hän petti teidät", loinen jatkoi.
Tawa räpytteli silmiään. "Puhutko Snowmanista?"
"Ehkä", loinen sanoi. "Hän on kuitenkin yksi kuudesta. Punainen Mies sanoo, että niitä on viisi muuta."
Normaalisti viileä Same harppoi kohti Snowmanin velttoa kehoa kasvoillaan poikkeuksellisen määrä ärtymystä. Valkoinen moderaattori katsoi Snowmanin silmiin pitkään.
"Sinä olet hänen kehossaan", Same sanoi. "Sinä puhut hänen suullaan. Ja silti kehtaat väittää, että hän petti meidät."
Parasiitti oli taas hiljaa. Se hymyili.
"En minä osaa häntä ohjata", olento sanoi. "Jos Punainen Mies voisi vain ohjata häntä...tai ylipäätään ketään...sotaa ei olisi."
Snowmanin pää nytkähti kohti Samen kasvoja.
"Päätös on aina nuken. Nukke sitoo narunsa. Hihi."
”Mata Nui soikoon, se on Snowman! Vanha, luotettava Snowman!” Maken ääni oli huomattavasti normaalia voimakkaampi. ”Hän ei ikinä tahdo kenellekään pahaa, on yksi meistä harvoista, joka ei meinaa suostua tappamaan edes teikäläisiä. Luuletko meidän todella uskovan, että hän olisi pettänyt Klaanin?”
”Hih. Hih. Ehkä arvonne menevät ristiin. Ehkä hän ymmärsi rauhan arvon Klaanin kustannuksella.” Parasiitti piti paussin, ja kaikki vain tuijottivat ääneti. ”Tai ehkä täällä ei ole enää riittävästi 'Snowieta', ehkä tämä kävi liian ahtaaksi meille kahdelle.”
Tawan silmissä kirkastui, ja hänen ryhtinsä suoristui hetkessä.
”Ei kahdelle. Kolmelle. Snowie sanoi Visokinkin olevan yhteydessä teihin. Hän sanoi yhteyden avautuneen, kun hän oli kosketuksissa Nimdan sirun kanssa! Pian, menk-”
”Olen jo matkalla!” Make huikkasi, levitti siipensä, ja viiletti matalalentoa pois kokoustilasta, ja käytävää pitkin kohti Nimdan säilytystiloja.
Tawa kääntyi taas kohti parasiitin riivaamaa Snowieta. ”No niin. On aika hakea lisää pelaajia areenalle.”
[spoil]Kiitokset Guartsulle, joka kirjoitti tästä varmaan enemmän kuin minä.[/spoil]
KooGeeBee istui seinää vasten miettien mitä tekisi, kunnes yhtäkkiä outo ääni herätti hänet mietteistään. Hän istui vielä hetken hiljaa paikoillaan kuunnellen nurkan takaa kuuluvia loittonevia ääniä. Hän kurkisti nurkan ympäri ja näki juuri ja juuri viimeisen zyglakin katoavan jonnekin. Hänen hetkensä oli koittanut. KooGeeBee nousi ja hiipi nurkan ympäri. Hän nosti selässään roikkuvan kaksipäisen yönmustan miekan selkäpidikkeestään ja puristi sitä pehmeällä, mutta raudanlujalla otteella.
KooGeeBee kulki pitkin heikosti valaistua kiviseinäistä käytävää. Hän hiipi ja hiipi yhä eteenpäin loivasti ylöspäin viettävässä tunnelissa. Kuljettuaan kymmenisen minuuttia hän näki edessään paistavan kirkasta päivänvaloa. Hän paransi nopeuttaan ja hölkkäsi kohti valoa, kunnes huomasi käytävän päässä odottavan zyglak-vartijan. Váhti katseli ulos aukosta, eikä huomannut kun KooGeeBee hiipi sen selkään ja kaatoi sen kuolleena maahan yhdellä tarkasti tähdätyllä lyönnillä.
Hän käveli hitaasti ulos auringonvaloon. "Aaaah, ihanaa valoa, ei keinotekoista kuin sisällä! Ihanaa päivänvaloa! Lämmittää jäseniäni ja näyttää maailman paremman puolen", KooGeeBee ihasteli hetken valossa ennen kuin tunki miekkansa tuppeen ja juoksi pois luolalta. Vähän matkan päässä KooGeeBee näki kirkkaan järven. Hän päätti käydä juomassa ennen kuin jatkaisi matkaansa. KooGeeBee polvistui veden ääreen ja kauhoi muutaman kourallisen suuhunsa kun yhtäkkiä veden pinta alkoi väreillä ja vähän matkan päässä pintaan pulpahti zyglak. KooGeeBee kaivoi teränsä esiin ja valmistautui taisteluun kun zyglakin ympärille ilmestyi kymmeniä muita. KooGeeBee päätti olla leikkimättä sankjaria ja pinkoi karkuun minkä jaloistaan pääsi vihainen zyglaki lauma kannoillaan.
Juostuaan useita kilometrejä putkeen KooGeeBee pysähtyi lepäämään. Zyglakin olivat jättäytyneet jahdista. KooGeeBeeta alkoi ramaista ja hän painautui maassa olevaan koloon nukkumaan puun juurien viereen.
Yö oli laskenut viittansa meren ylle. No, oikeastaan kaiken minkä ylle se voi. Samol ei saa unta, koska hänellä on univaikeuksia. Nämä vaikeudet saattavat tosin myös pelastaa hengen...
"Äh! Tappakaa se! Tappakaa! Auuuuuu!" Thowron huusi unissaan.
"Mitä nyt taas...? Herää! HERÄÄ!" Huusi Samol. "Uah. Missä olen? Näin unta, että jättimäinen kalmari kävi kimppuumme." sanoi Thowron. Samassa, kuin tyhjästä, lonkero oli kiertynyt Thowronin kaulan ympärille. "ÄÄÄÄÄKKK! AUTA TOMPPELI!" Thowron huusi Samolille. "Vai tomppeli... kattia kanssa. No, lämmitelläänpä vähän. Hei! Rumilus! Katsos tänne oikein tarkkaan ja muista nämä kasvot. En kyllä tiedä, kuinka hyvä muisti kalmareilla on? Äh. Taas uppouduin ajatuksiini. Keskity!" Samol höpötteli. Saman tien kun hän havahtui ajatuksistaan, osui hänen ruumiinsa jo veteen kuin kovaan kiveen. Miten käy Samolin? Entä Thowronin? Jatkuu ensi numerossa...
KooGeeBee kuunteli silmät kiinni ympäriltä kuuluvia ääniä ennen kuin nousi ylös. Hän verrytteli kipeytyneitä raajojaan ja katseli ympärilleen, näkyi vain loputtomia puujonoja silmänkantamattomiin. KooGeeBee valitsi sopivan paksun ja kestävän puun ja pomppasi alimmalle oksalle. Hän lähti kiipeämään kohti latvaa nähdäkseen ympäristönsä hieman tarkemmin. Latvaan päästyään hän katseli ympärilleen ja huomasi ihmeekseen taivaanrannassa tutuhkon rakennelman, muttei muistanut mistä. Hän katseli tuota oudon tutuhkoa rakennelmaa ja pinnisteli saadakseen mieleensä, mistä hän tunsi sen.
KooGeeBee ei kuitenkaan onnistunut vaan pudottautui latvasta kevyesti maahan ja lähti tarpomaan kohti tuota rakennelmaa. Käveltyään hetken hän huomasi maiseman muuttuneen. Kaikki oli järjestelmällisempää. Nyt epäjärjestelmälliset puiden jonot olivat vaihtuneet suoriksi ja pitkiksi järjestelmällisiksi jonoiksi. KooGeeBee lähti kävelemään jonojen välistä aukeaa kohti jonkun matkan päässä näkyvää kivistä muuria. Yhtäkkiä hän huomasi puiden välissä tallustelevan matoranin. KooGeeBee kierähti puun lehvästön suojiin ja loi naamiovoimillaan ympärilleen muutaman tarkasti suunnatun varjon piilottaakseen itsensä tuon uteliaan matoranin katseelta.
Varjjoihin kätkeytyneenä KooGeeBee lähti seuraamaan tuota matorania, aurinko laski jo viimeisiä säteitään muurin hajaa pitkin ja loi KooGeeBeen toivomaa hämärää ympärille. KooGeeBee saapui matoranin jäljessä muurin alle ja hiipi hipihiljaa seuraten matorania kohti suurta portin näköistä rakennelmaa kohti. Portin vieressä seisoskeli vartijamatoran joka nähdessään tulijan huusi jotain ja porttiin aukeni ovea muistuttava kolo. Matoran käveli siitä, mutta KooGeeBee jäi ulos odottamaan tilaisuutta hiipiä sisään.
Sellainen saapuikin melko pian. Jonkin ajan kuluttua portin ovi aukesi taas ja ulos talsi toinen matoran, vahdin asussa. Matoranit juttelivat niitä näitä tuijotellen kaukaisuuteen. KooGeeBee näki mahdollisuutensa tulleen ja hyppäsi portin kivisen kaaren takaa kuperkeikalla ovesta läpi kierien toisella puolella odottaviin varjoihin. Kaupunki oli melko valaistu, joka saattoi häiritä KooGeeBeen liikkumista, mutta koordinoidulla hiipimisellä hän onnistui välttämään matoranien uteliaat silmät ja lopulta saapui oudon kivisen tornin juurelle. HÄn lähti kiertämään tornia ja löysi kuin löysikin sopivan paikan. Muutama metri KooGeeBeen pään yläpuolella oli uloke ja kun hän pinnisti hyppynsä äärimmilleen, hän sai otteen ulokkeesta ja punnersi itsensä ylös. Uloke oli jonkin sortin ikkuna ja KooGeeBee livahti siitä sisään.
"Pahus, missä Manfred on kun häntä tarvitaan.", Matoro pohti kävellessään leppoisaa hiekkatietä kohti Klaania. Hän tarvitsisi jonkun Makutan tietoja. Tietoja tästä Makuta Itrozista. Arkistoista ei löytynyt suuremmin tietoja.
Vain se, että Itroz oli sulkeutunut ja yksinäinen makuta joka omistautui projekteilleen.
Hän on mahdollisesti tehnyt Matoron naamion, sillä hänen nimensä löytyi kaiverrettuna naamiosta, sanojen "Projekti Nimda" kanssa.
Tämä Itroz liittyy jollakin tapaa Nimdaan, Matoro oli miltei varma.
Jos hän saisi jostakin tietoonsa Makutan "laboratoriosaaren" sijainnin, asioita saattaisi ratketa.
Ensimmäinen mahdollisuus kyseisen tiedon saamiseksi olisi joltakin Makutalta kysyminen. Toinen vaihtoehto olisi Destralille meno.
Se ei erityisemmin houkutellut Matoroa.
Klaanin suuri portti avautui jään toan kävellessä siitä läpi. Klaania ympäröivien matoranaluiden vilinä oli hiljentynyt mutta joitakin matoraneja, kuten aina-ahkera Bob, työskenteli vielä. Mainitun tapauksessa katonkorjaajana.
Matoro syötti tunnuksensa Klaanin rakennuksen ovenkarmissa sijaitsevaan kortinlukijaan. Paineovi avautui ja hyvin valaistu Klaanin aula sinisine mattoineen paljastui. Matoro asteli salin läpi kohti huonettaan.
Mata Nui, Po-Koro
"HI HI HI", Matoran nauroi ja juoksi innoissaan päin kuollutta puuta.
"Mitä ihmettä sinä teet, Konguboss?"
"HI HI HI"
"?"
"HI HI HI", Konguboss jatkoi nauramistaan ja kysyi "Mikä tämä punainen nappi tässä on?"
"Älä vaan paina sitä"
"HI HI HI", jatkui nauru ja Matoran alkoi pyöriä pölyisessä ja kuivassa maassa.
"Räjäytit juuri jotakin"
"Ööh?" vihreä Matoran ihmetteli, "HI HI HI"
KooGeeBee hiipi sisään ja hakeutui kohti varjoja kuullessaan askelia. KooGeeBee syöksyi ensimmäisestä ovesta sisään hämärään varastohuoneeseen. Hän kuunteli ääniä, muttei kuullut mitään. Tyytyväisenä hän kyhäsi varaston pimeimpään nurkkaan jonkun sängyhtävän kasan ja asettui lepotilaan.
Make lennähti sisään käytävän ikkunasta. Hänestä muutaman sentin päässä seisovat Matoranit hätkähtivät. Make alkoi pian kävellä kohti Klaanin holvia, jonne Nimdan siru oli piilotettu. Pian käytävän täyttävä teräsovi oli hänen edessään. "Mitäs asiaa", vartiaMatoran kysyi. Make irvisti, päästäen kumman karjaisua muistuttavan äänen. Nyt ei ole aikaa vitkasteluun. Matoran hätkähti ja astui sivuun. Make asetti kätensä skannerinäytölle. Skannaus: valmis. Sisäänpääsy: sallittu.
Suuri teräsovi aukesi. Se oli ainakin puolen metrin paksuinen. Hänen eteensä aukesi suuri huone. Huoneen keskellä kökötti jalusta, jonka päällä oli pieni kangaspussi. Make käveli huoneen poikki, napaten pussin ja rynnäten ulos. Hän käveli ikkunan luo, hyppäsi alas, avasi siipensä ja lensi takaisin kohti kokoushuonetta. Symbiootin hänelle lausumat sana pyörivät jatkuvasti hänen mielessään...
[spoil]Snowman pyysi kirjoittamaan nopean Nimdanoutoviestin.[/spoil]
Matoro oli hetken mietinnän kuluttua todennut, että paras tapa ratkaista naamion arvoitus olisi mennä tutkimaan Destralilta tietoja Itrozista. Samalla saattaisi paljastua jotakin Klaaniakin hyödyttävää tietoa Nimdasta.
Makutojen tukikohtaan meno suoraan olisi kuitenkin itsemurha, Matoro tiesi. Tehtävä piti hoitaa kaikessa hiljaisuudessa. Sitä varten olisi hyvä hankkia Volitak, Huna tai jokin muu vastaava naamio.
Hän siis tarvitsisi ensinnäkin hyvin Destralin tuntevan henkilön sekä mahdollisesti jonkin ajoneuvon. Uiminen ei huvittanut.
Toa lähti huoneestaan.
"Hei, terve Matoro!", Xxonn tervehti pirteästi käytävällä Jään Toaa.
Tervehditty pysähtyi, katsoi lihaksikasta hahmoa ja muisti tämän veneen.
"Hei, kiinnostaisiko lähteä eräälle matkalle?", Matoro kysyi, tietäen tämän Klaanilaisen suostuen. Hän oli ollut lievästi sanottuna innostunut edellisellä tehtävällä.
"Tottakai! Koska lähdemme?", Äksä innostui. Kaksikko lähti kohti satamaa.
Kaksikko oli kohta Klaanin hämärässä satamassa. Muutamat matoranit liikkuivat yössä rakennusten lomissa. Useita vettä pitkin kulkevia ajoneuvoja kellui satama-altaassa. "vettä pitkin kulkevia ajoneuvoja" siksi että sana "vene" ei tee oikeutta eräälle jättiläismanaatille joka kelluskeli rauhassa merivedessä.
"... menemme siis Destralille tutkimaan Makutojen tietoja. Saaren sijaintia ei tiedetä tarkkaan, joten tarvitsemme jonkun kuka osaa sinne.", Matoro selitti, kuten oli selittänyt koko matkan.
Musta hahmo varastossa havahti. Joku mainitsi Destralin.
KooGeeBee nousi säkkikasasta ja vilkuili ikkunasta laiturilla olevaa kaksikkoa.
Hän mietti hetken jatkaako uniaan, mutta hän halusi tietää mistä puhuttiin. Makutojen tukikohtasaaresta ei puhuttu muina miehinä.
Sitten hahmo syöksyi ulos.
"Anteeksi, mitä puhuitte Destralista?", hän kysyi yllättävän kohteliaasti. Kaksi klaanilaista ihmettelivät ensin mustaa toamaista hahmoa, mutta sitten Matoro kysyi "Tunnetko tien Destralille?"
"Kyllä, mutten mieluusti palaisi sinne. Minulla on ikäviä muistoja paikasta.", KooGeeBee selitti.
"Tuota. Tarvitsismme jonkun tiennäyttäjäksi.", Jään Toa selvensi.
"Hei, oletko uusi? En ole ennen nähnyt sinua.", Xxonn kysäisi hahmolta.
"Eh, olen uusi. Nimeni on KooGeeBee.", hän vastasi.
"Uusia Klaanilaisia onkin tullut mukavasti viime aikoina.", Matoro myhäili, mutta sitten vakavoitti ilmeensä.
"Olen Matoro ja tämä tässä Xxonn. Tuletko oppaaksi Destralille?"
"Öööh. Eikö sinne mano ole itsemurha?", KooGeeBee kysyi.
"Tottakai on, jos meidät huomataan. Meitä ei huomata.", Matoro vastasi.
"Noh, mikäpä siinä.", KBG vastasi miettien mihin hän oli taas menossa.
Hetken kuluttua joukko oli Xxonnin punaisen moottoriveneen kyydissä, kiitämässä pitkin öistä merta.
Kolmikko ajeli merta pitkin Äksän punaisessa moottoriveneessä.
"Aiotte siis mennä Destralille?", KGB kysäisi, "En aio estää teitä, mutta varoitan teitä: te kuolette"
"Emme välitä", Matoro sanoi äänensävyllä, joka oli kaikkea muuta, kuin huolestunut, "Kaikkein tärkein on Nimdan löytäminen. Ja naamioni alkuperä selvittäminen"
"Omapa on elämänne. Aion jäädä veneeseen odottamaan."
"Hyvä on", Xxonn sanoi, "Muttet sitten pengo tavaroitani!"
"Voitko sitten kertoa meille vähän enemmän saaresta?", Matoro kysyi KGB:ltä vähän ajan kuluttua, "Kuinka pääsisimme sinne ja muuta"
"Aah. Hyvä, että kysyit. Ilman sitä, ette olisi päässeet linnakkesta sisälle."
"Sisäänkäynti on eteläisellä osalla. Mutta jos teillä ei sattuisi olemaan Makutalta näýttävää ruumista, niin ne eivät päästä teitä sisälle hymy huulilla."
"Toinen tapa olisi lentää muurin yli. Sattuisiko tämä vene muuntua lentokoneeksi?"
"Viimeksi, kun tarkistin, ei", Xxonn vastasi. "Mutta saatan olla väärässäkin"
"Voiko sitten päästää jollakin muulla tavalla?", Matoro kysäisi.
"En usko", KooGeeBee vastasi, "Mutta jos joku on räjäyttänyt reiän johonkin, niin se saattaa olla mahdollista. Muttei kannata ottaa riskiä."
"Voisimme sitten käyttää näitä Volitakeja, joita hankin Klaanissa, kun ne olivat alennuksessa", Matoro sanoi ja otti laukustaan kaksi naamiota.
"Siistiä!", Äksä sanoi, "Mikä on niitten voima?"
"Nämä ovat siis Volitakeja ", Matoro vastasi, "Joten niitten voima on tehdä käyttäjästä lähes näkymättömän...."
"Hienoa! Miksi emme ajatelleet tätä jo alussa?", Xxonn sanoi innoissaan.
"Anna minun puhua loppuun.", Matoro sanoi ärtyneenä, "Se silti jättää varjon. Ja meidät voivat nähdä ne, joka käyttävt kanohi Eldaa, Arthronia ja Rodea. Joten vältelkää niitä."
"Ai, joo", KGB sanoi, "Porttti on muuten suljettu, kuin silloin kun joku Makuta hyväksyy, että päästäisi jonkun"
"Miten hitossa me sitten pääsemme sinne?", Matoro kysyi, kuin se olisi ollut maailman ilmiselvin kysymys - kuten se olikin.
"No, siinä on tavallaan sellainen sisäpuhelin. Siihen pitää puhua ja jos Vartioiva Makuta hyväksyy puhujan, hän avaa portit."
"Jos meillä VAIN olisi Mahikeja!", Xxonn sanoi turhautuneena.
Sen jälkeen Matoro jäi miettimään suunitelmaa.
***
Sininen vene saapui pelottavan näköiselle saarelle. Äksä ja Martti nousivat veneestä. KGB jäi yksin veneeseen. Äksä myös otti veneenavainet veneestä. Matkan aikana. Matoro ja Xxonn olivat harjoitelleet Volitakejen käyttöä ja Matoro oli keksinyt suunnitelman. Kaksikko tuli portin eteen.
"Avatkaa portti, likaiset Makutat ta räjäytämme sen!", Matoro karjaisi.
"Eeh. Luulen, että tuota nappulaa pitisi painaa", Äksä sanoi ja osoitti sisäpuhelimessa olevaa nappulaa.
"Ai. Kiitos. Hehe"
Matoro yritti uudestaan:
"Avatkaa portti likaiset Makutat tai me räjäytämme sen! Tämä on hyökkäys!"
"Kuulkaa, herra", Makuta sisäpuhelimella vastasi, "Emme tahtoisi, että yrittäisitte hyökätä. Jos ette aio muuttaa mieltänne, niin pari miestämme tulee ja tappaa teidät. Valinta on teidän"
"Emme muuta mieltämme", Matoro vastasi.
"Omapa on valintanne", sisäpuhelin vastasi.
Matoro ja Äksä käynnistivät Volitakejen voimat. Vähän ajan kuluttua, portti aukesi ja ulos astui neljä Makutaa. He eivät huomanneet kaksikkoa, jotka luisuivat portista sisään.
Kaksikko tuli portista sisään. He yrittivät kulkea seinien lähellä, ettei heiltä jäisi varjoa. He etsivät pientä hylättyä rakennusta, josta KooGeeBee oli heille kertonut matkan aikana, josta he voisivat saada tietoa, heidän etsimästä Makutasta. Yksi Makuta, jolla oli suhteellisen pyöreä Kanohi ja terältä näyttävä terä päälaella ylöspäin osoittaen. Rode. Makuta huomasi kaksikon. Hän päätti tarkkailla, mitä he tekisivät. Kaksikko löysi etsimänsä rakennusta lopulta. He menivät ja yrittivät avata oven ja heidän yllätykseksen, se ei ollut lukossa. He menivät sisälle ja lakkasivat käyttää naamiovoimiaan, voiman säästämiseksi. Siellä oli kaappi, jossa oli entisten Makutojen tiedostoja. Oiva paikka etsiä Itroz sieltä.
KooGeeBee istui hiljaa veneen partaalla ja tuijotti hiljaista merta. Hän mietti oliko mukaan tulo sittenkin virhe, muttei maininnut siitä kummallekaan, istui vain ja tuijotti kaukaisuuteen. Vene kiisi pitkin vedenpintaa kohti kolmikon tuomittua määränpäätä.
"Onko teillä mitään tietoa määränpäästämme? Vai onko kaikki vastuu minulla? Ja kai tiedätte minne suuntaan menemme?", KooGeeBee kyseli miettien kuinka ihmeessä he aikoisivat soluttautua maailmankaikkeuden ehkä vaarallisimpien ja vihamielisimpien otusten vartioiduimpaan linnakkeeseen huomaamatta. Hän yritti olla miettimättä mitä heille kävisi jos heidät huomattaisiin. Kuinka kammottavan tavan tuhota heidät makutat voisivat keksiä?
"No, tuota, kyllä meillä jotain perusinformaatiota siitä paikasta on, mutta siksihän sinä olet mukana, koska tiedät siitä enemmän. Ja ellet aivan väärin paikkaa osoittanut ja aiempi informaatio valehtele, niin kurssi on ainakin melko oikein", Xxonn vastaili.
"Hyvä, mutta pitäkää kurssi tarkasti kohti paikkaa jonka osoitin, sillä se on ainoa paikka josta sille pirun luodolle voi livahtaa huomaamatta", KooGeeBee selitti.
"Kyllä, kyllä, emmehän halua päätyä Makutojen illallispöytään erikoisvieraiksi", Matoro selitti.
KooGeeBee muisteli edellistä kertaansa linnoituksessa. Hän oli ollut nuorempi ja uhkarohkeampi, halusi näyttää muille pystyvänsä mihin vain. Nyt, mitä lähemmäs he määränpäätään saapuivat, sitä suuremmaksi hänen sisäinen pelkonsa kasvoi.
"Herättäkää minut kun lähestymme saarta", KooGeeBee ilmoitti ja etsiytyi sopivaan soppeen ja jatkoi keskeytyneitä uniaan.
Öeeeeeh. KGB ei tainnut lukea edellistä viestiä? Aiheutit juuri hienon aikaparadoksin. Mitä jos sovimme että Äksän viesti tapahtui Koogeebeen viestin jälkeen. Lisäksi tuossa KooGeeBeen viestissä on muitakin ristiriitoja...
No siis, jatkan Äksän viestistä.
Ja hei, käytän tässä vanhaa Youtube playeria koska tämä valitti jotain uutta käyttäessäni.
Destral
Matoro ja Xxonn kyyristelivät Destralin tukikohdan pimeydessä. He olivat juuri tulleet ilmeisesti makutoiden "arkistoihin" jossa he säilyttivät tietojaan.
Kaikki oli toistaiseksi hyvin. Siis hyvin ottaen huomioon että he olivat kaksin Makutojen tukikohtasaarella jonne kukaan ei useinkaan menisi.
Matoro avaa I-kirjaimella varustetun metallilaatikon. Se on ruostunutta metallia ja täynnä papereita.
Varjoissa liikahtaa jokin kaukana ovella. Xxonn havahtuu.
"Matoro!", hän kuiskaa.
"Kohta", Matoro vastasi suoraan ja kumartui enemmän laatikkoon. Hän selasi papereita.
Makuta katseli kaksikkoa varjoista. Se ei tiennyt mitä nämä tunkeilijat tekivät täällä. Vain täysidiootit tulisivat saarelle noin kevyesti varustautuneena.
Yksi nopea liike ja kumpikin heistä makaisi kuolleena maassa.
Pimeä arkistohuone suorastaan henki pelkoa. Ainoat valonlähteet tulivat kahden olennon silmistä ja sydänkivistä sekä sitten Matoron volitakiin asentamasta pienestä lampusta.
Toa selasi papereita ja alkoi tajuta, että Makutoiden kansioita säilytettiin toisaalla. Nämä olivat vain yleistietoa.
"Sitä ei ole täällä.", Matoro kuiskasi.
Silloin Xxonn heittäytyi kovaa Matoroa päin, heittäen kaksikon suoraan nurkkaan. Makuta oli iskenyt arkistokaappiin suurella miekallaan.
Kolme olentoa tuijottivat toisiaan silmänkään värähtämättä.
Matoro tiesi, että tuo Makuta tappaisi heidät, sillä ei voisi aloittaa taistelua. Jos taistelu alkaisi, paikak olisi täynnä rahksheja.
Xxonn tiesi aivan saman asian.
Makuta taasen tiesi tappavansa kaksikon helposti.
Äksä sai idean. Se tosin voisi tappaa heidät molemmat.
Hän ampui nopeasti käsitykillään Makutaa rintaan. Laukaus kuului pitkälle, mutta Makuta horjahti taaksepäin. Seuranneen sekunnin aikana Matoron nopea iskusarja valkoisen tappavalla energiaterällä oli kaatanut pitkän hahmon maahan. Klaanilaiset luulivat hetken onnistuneensa, mutta varjojen olennon voimat heittivät Matoron takaseinään ja Makuta syöksyi ylös, kohti Äksää. Tämä heittäytyi maahan ja kierähti turvaan varjosalamalta.
Matoro kuuli paljon askelia. Huoneeseen oli tulossa joku.
Jään Toa heitti Volitakinsa pois ja nappasi oikean naamionsa. Hän tarvitsisi teleskooppisilmiä.
Huone avautui vihreänä toan katsellessa sitä yökiikarilla. Hän tajusi miten he pakenisivat.
Xxonnilla ei mennyt hyvin Makutaa vastaan; hän oli onnistunut parissa väistössä mutta oli myös saanut muutaman kipeän osuman. Matoro lähti syöksyyn kohti kaksikkoa ja huoneen nurkkaa, potkaisten pitkää vihollista takaraivoon. Toa kierähti Makutan päältä, väistäen tämän iskun. Aalto kylmyyttä kaatoi Makutan maahan sekunteja ennen kuin Makuta ehti aktivoida kylmyyden kestokyvyn.
"Äksä! Kaappien päälle!", Matoro huusi, koittaen hyödyntää aikalisän. Hän oli itse lopettanut hyppynsä kaapeille ja iski miekkansa ohueen metalliin seinän yläosassa.
"Suljettu ikkuna. Näkyi vain yökiikarilla.", Matoro selvensi. Äksän suuri hahmo kiipesi metallisten kaappien päälle.
Silloin heitä kohti alkoi sataa Rahkshien voimasäteitä.
Kaksikko hyppäsi avoimesta ikkunasta alas, tai pikemminkin Matoro hyppäsi ja Äksä roikkui perässä.
Pudotus olisi ollut kymmeniä metrejä suoraan kallioille ellei Matoro olisi laukaissut harppuunaa tukikohdan ylempään seinään. Jään Toan robottikäden moottori kelasi kaapelia nopeasti, vieden samalla kaksikkoa ylöspäin.
"Älä putoa.", Matoro sanoi lyhyesti, koittaen keventää tunnelmaa itsestäänselvyydellä.
Xxonn keskittyi vain pitelemään kiinni Jään Toasta.
Pian kaksikko oli tasanteella Makutojen linnoituksen ylemmässä osassa.
"Siis. Tuolla ei ollut Makutojen omia tietoja.", Matoro selitti kun kaksikko oli turvassa reunalta.
"Seuraava siirto?", Xxonn kysyi.
Matoro mietti. Hän oli käynyt Destralilla ennekin, muttei ollut tosiaankaan saanut käsitystä paikoista. Hän oli vain roikkunut muiden mukana.
Sitten hän muisti laboratorion Epäonnistuneiden Makutojen Seinän lähellä, jossa hän näki Itrozin nimellä varustetun kansion.
"Sain idean.", Matoro sanoi hiljaa.
"No?"
"Epäonnistuneiden Makutojen Seinä. Siellä on laboratorio jossa pidetään tietoja vanhoista Makutoista.", Matoro lausui varmemmin mitä hän oli.
Xxonn ja Matoro olivat päässeet Makutoja pakoon. Nyt he olivat etsimässä Epäonnistuneiden Makutojen Seinän. Sen lähellä pitäisi olla laboratorio, josta he saisivat tietoja Makuta Itrazista, Matoron kanohin luojasta. Yksi ongelma kuitenkin oli: he olivat aiheuttaneet hässäkkää Destralin vanhoissa arkistoissa, ja nyt Makutat ovat varustautuneet, kun he tietävät, että heidän tukikohdassa on tunkeilijoita. Kaksikon onneksi heillä oli kaksi Volitakia, stelthin naamiota. Ainoa huono asia on, että Destralilla on Makutoja, joilla on Rodeja ja Arthroneja.
"Sepä oli läheltä", Äksä sanoi.
"Olen kokenut pahempia", Matoro vastasi.
"Olen myös kokenut paljon, mutten ollut ikinä niin lähellä kuolemaa"
"En kiellä sitä", Matoro vastasi.
"Mikä on se 'Unohdettujen Makutojen Seinä'?", Xxonn kysäisi pienen hiljaisuuden jälkeen.
"Se on sellainen seinä, jonne ripustettaan kuolleitten, epäonnistuneitten Makutojen naamiot ja aseet", Jään Toa vastasi.
"Me siis menemme sen lähistöllä olevaan laboratotioon?", Xxonn varmisti.
"Pitäisi mennä Seinän kautta sinne"
"Hyvä on"
***
Hieman myöhemmin he saapuivat suuren seinän luo. Seinälle oli ripustettu Kanoheja ja voimakkaan näköisiä aseita. Äksä otti ison tykin seinältä, jonka yläpuolella oli Kraahkan ja lyhyt kuvaus "Kenraali Eridoxista, typeryksestä, joka yritti neuvotella rauhaa Zyglagien kanssa".
"Mitä ihmettä sinä teet?!", Matoro kysyi Äksältä.
"Eihän tämä häpäise ketään", Xxonn vastasi, "Tämähän on epäonnistuneitten Makutojen Seinä, eikä kunniakaitten Makutojen seinä."
"Ja muuten, jos joudun tappeluun parisataa Makutaa vastassani, niin millä minä puolustan itseni? Käsitykilläni?"
Matoro pudisti päätän ja sanoi, mitä halusi sanoa:
"Muistaakseni laboratorio oli hieman etelässä. Lähdetään sinne."
Sen sanottua, Xxonn ja Matoro lähtivät laboratorioon, etsimään tietoja Itrazista.
Oliolli oli juuri muistanut jotakin, jotakin joka oli tapahtunut jo noin viisikymmentä miljoonaa askelta sitten.
Oliolli heräsi mudasta tien vierestä. Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, miten hän oli päätynyt siihen. Noustuaan pystyyn hän katseli ympärilleen. Hän tunnisti alueen. Hänen kotinsa oli ollut jossakin lähistöllä. Täällä päin hän oli asunut, ennen kuin jotkin uudisasukkaat oivat muuttaneet paikalle, ja hänen oli täytynyt lähteä. Uudisasukkaat eivät olisi varmastikaan hyväksyneet hänen tekojaan alueella. Joten hän oli paennut kotinsa "takaovesta".
Yhtäkkiä Oliolli muisti myös miten oli päätynyt tähän outoon tilaan.
Hän katseli yhä ympärilleen. Vaikka oli pimeää, hän näki lähistöllä maassa lojuvan kaavun. Mentyään katsomaan sitä lähempää, hän tunnisti sen, se oli hänen oma luomuksensa. Pystyisi peittämään lähes kenen tahansa henkilöllisyyden. Hän puki sen päälleen ja huomasi sitten, että taskussa painoi jokin esine. Hän otti sen sieltä ja katsoi sitä: se oli avain hänen kotiinsa.
Hän lähti kotiaan päin, vain huomatakseen, että uudisasukkaat olivat jääneet asumaan juuri hänen kotinsa kohdalle ja vieläpä rakentaneet jonkin linnoituksenomaisen sen päälle. Tämä linnoitus saattaisi olla ties kuinka sokkeloinen, ja hän arvasi, että jokin näistä uudisasukkaista osaisi tien hänen kotiovelleen paremmin kuin hän itse.
Vähän ajan päästä Oliolli oli päässyt jo linnakkeeseen sisälle. Sinne oli ollut lastenleikkiä livahtaa sisään, näitten uudisasukkaitten pitäisi selvästi parantaa turvatoimiaan. Hän katseli ympärilleen ja tajusi olleensa oikeassa: hän ei voisi mitenkään löytää tietään kotiinsa, joten hänen täytyisi etsiä paikan asukas, joka osaisi tien.
Etsittyään jonkin aikaa hän löysi jonkun. Tämä uudisasukas katsoi häntä, eikä selvästikään osannut päättää mitä tekisi. Oliolli käveli uudisasukkaan luokse, antoi tälle avaimen käteen ja löi tämän tajuttomaksi. Helpompaa kuin luulisi, etenkin kun toinen oli jo valmiiksi hämmästynyt. Tämän jälkeen Oliolli meni piiloon. Aamulla hän seuraisi uudisasukasta, tämä menisi varmasti etsimään ovea johon avain sopi, ilmaan juuri minkäänlaista muistikuvaa Oliollista; hänellä oli sellainen vaikutus useimpiin, samoin hänen kaavullaan.
Aamulla uudisasukas kulki suoraan ovelle, juuri kuten Oliolli oli arvannutkin. Tämä laittoi avaimen lukkoon, väänsi, ja ovi aukesi. Uudisasukas meni sisään, mukanaan tämän ystävä, ja Oliolli seurasi perässä. Oliolli oli kotonaan, mutta niin olivat uudisasukkaatkin. Sille ei voisi mitään, he eivät mitenkään voisi saada selville kaikkia niitä salaisuuksia, joita hänen kotiinsa liittyi. Jotkin niistä olisivat liian voimallisia näille uudisasukkaille.
Tästä eteenpäin Oliolli ei muistanut. Muistelun jatkamisen yrittämisen sijaan hän vain jatkoi kävelyä.
”On synkkä muttei kovin myrskyinen yö. Pakkasta on kaksi astetta. Kello tikittää puolenyön jälkeen. Tunnelma on rauhallinen. Minä olen Iunatu Kam ja tämä on Ustraug&Iunatu show. Seuraavana vuorossa kappale nimeltä Give Your Life for Rock ’n’ Roll.”
Skakdit katselivat Manua, joka piteli juomapulloa kuin mikkinä suunsa edessä. Jotkut näyttivät kummastuneilta, toiset pyörittelivät silmiään. Kolmannet näyttivät ärsyyntyneiltä.
Warrek kittasi kymmenennettä tuoppiaan karhuhaita, kunnes sammui. Guardian katseli paikkaa, jossa he olivat. Se oli pienempi kuin Kuollut Ruki mutta myös rauhallisempi. Sitten Manu yhtäkkiä kysyi:
”Saanko laboratorion?”
”Laborator- mitä?”
”Manuseni”, Guardian sanoi ja joi pienen kulauksen tuopistaan. ”Uskallanko kysyä, miksi?”
Manu hymyili pahaenteisesti.
”Haluan jatkaa… harrastustani. Muistahan, että minulta evättiin jo yksi.”
Guardian vakavoitui.
”Älä vain sano, että…”
”Tawa ei antanut minun tuoda urkupillejä sisään!” Manu keskeytti.
”Hmm. Miksiköhän ei. Hienot urut.” Guardian ryyppäsi jälleen lasistaan. ”Mutta laboratorio. Sinä ja geenimuuntelu, sehän on ollut aiemminkin niin hyvä yhdistelmä?”
”Jos viittaat siihen pinkkiin jänikseen, olin tuskin mukana.” Manu irvisti. Skakdit pelasivat nyt vaihteeksi korttia. Manu pidättäytyi menemästä mukaan peliin. Häviäminen ei ollut Skakdien mielestä hyvä asia. Sitä se ei ollut myöskään Makuta Nuin mielestä.
Guardian kohotti kulmaansa ankean näköisenä. Hän näytti ikään kuin pettyneeltä siitä, että Manu ei ollut ymmärtänyt täysin. Sitten hän siirsi molemmat kätensä suunsa ympärille ja muodosti sormillaan hyönteismäiset leuat. Guardian irvisti ilkeämielisesti ja teki parhaan mahdollisen imitaationsa Nazorakin sotahuudosta. Manu naurahti hieman, käänsi sitten katseensa Guardianiin ja sanoi:
”Kerronko, mitä tapahtui todella?”
”Voi, kaikin mokomin.”
Ensimmäinen muna kuoriutui. Olimme erittäin tyytyväisiä.
”Kyllä. Täydellissä”, sanoi Abzumo ja otti munan käteensä.
”Lopeta nauraminen, jos haluat kuulla, perhana”, Manu sanoi. Guardian hykerteli hetken, mutta jatkoi sitten kuuntelemista.
”Sen nimeksi tulee ’0001’”, sanoin minä. ”Me järjestämme tämän armeijan niin, että toisena syntynyt torakka on ’0002’ ja niin edelleen.”
”Ei”, Abzumo vastasi. ”Hänen nimensä on Steve.”
”…”
”Kylläh.”
”Miksih. Mehän suunnittelimme, että organisoimme tästä armeijan, joka valloittaa koko universumin.”
”Hei, viekää pois tuo sammunut käppänä. Se vie tilaa tuosta penkiltä”, huusi baarimikko. Manu ärsyyntyi keskeytyksistä. Guardian huojui hieman nostaessaan Warrekin jalat ilmaan. Manu tarttui Warrekin käsistä, ja he raahasivat sitten Warrekin huoneeseen, jonka he olivat varanneet pubin yläkerrasta. He nostivat Warrekin resuiselle sängylle ja istahtivat omille punkilleen. Siinä he vain istuivat kumpainenkin ajatellen omiaan. Sitten Makuta jatkoi. Tai olisi jatkanut, ellei Guardian olisi nukahanut sängylle. Makuta huokaisi ja meni myös itse makuulle. Mitähän Klaaniin kuuluu? hän ajatteli itsekseen. Sitten hän päätti vilkaista. Hän oli säilyttänyt mielensisäisen linkin kaikkiin tiimiläisiinsä, jotka olivat olleet mukana nazoraktukikohtaan tunkeutumisessa. Nyt Makuta Nui otti yhteyden Matoroon. Hän oletti tuntevansa Klaanin, mutta tunsikin jotain aivan muuta. Hän tunsi vuosisatojen takaisen pimeyden, synkkyyden, joka huokui kivisistä seinistä ja tummanpunaisista ja -vihreistä, himmeistä lampuista.
Matoro, missä sinä olet? … Mitäh? Sinä et ole Klaanissa. Minne olet itsesi raahannut?
Matoro tunnisti äänen päänsä sisällä Manuksi. Hän ei ollut tosiaankaan odottanut kuulevansa sitä. Mitenhän tämän nyt selittäisi. Olen... Destralilla.
”DESTARILLA?” Manu huusi ääneen. Guardian hätkähti hereille ja veti aseen sänkynsä vierestä. Hetken hän katseli ympärilleen huohottaen. Warrek kuorsasi edelleen lattialla, jonne kaksikko oli hänet jättänyt. Makuta Nui seisoi sänkynsä vieressä selvästi järkyttyneenä.
MITÄ PIRUA SINÄ TEET SIELLÄ? Se on pitkä juttu. Etsiskelen tietoja Makutasta nimeltä Itroz. Koetan pysyä hengissä. Tämän paikan sisustus on muuten harvinaisen tylsä. Se ei olekaan niin helppoa. Sinä luultavasti kuolet sinne. No, tähän mennessä on mennyt ihan hyvin... Ketä muita olet ottanut mukaasi tapattamaan itseään? Semmoiset heput kuin Xxonn ja KooGeeBee. Jälkimmäinen on käynyt täällä kerran ja siitä viisastuneena jäi veneeseen, Matoro ajatteli. Mutta hei, haluaisitko helpotata hommaani ja tehdä dramaattisen paljastuksen siitä, että olet Itrozin elämänkerturi? Minä tuskin tunsin häntä. Kaikki, mitä hänestä tiedän, on suurin piirtein asuinpaikka ja kuolinsyy. Asuinpaikkaa minä tässä etsiskelen. Tai siis stereotyyppistä "pahan tiedemiehen salaista laboratoriosaarta". Eikä mieleesi juolahtanut, että olisit voinut odottaa minun paluutani sen sijaan, että tapattaisit itsesi paikassa, josta ei voi selvitä hengissä ellei ole Makutain veljeskunnalle uskollinen MAKUTA?
Guardian katseli Manua ihmeissään. Mitä tämä puuhasi? Hän käveli tämän luokse. Manu vilkaisi häneen yhdesti ja hieroi otsaansa. Guardian istahti hänen sängylleen ja jäi odottamaan.
No siis, ensinnäkin, olen selvinnyt jo kerran Destralilta. Toiseksi, en osaa odottaa. Kolmanneksi, olet ties missä kadonneena ilman varmuutta elossa olemisestani, Matoro sanoi. Manu aikoi sanoa jotain, mutta Matoro ehti ensin: "Elossa" tarkoittaa tässä yhteydessä asiallisessa ruumiissa olemista. Viimeksi, kun selvisit Destralilta, sinulla oli mukanasi kaksi Toaa, jotka olivat myös erittäin kokeneita. Nyt sinulla on mukanasi… Matoran?
Matoro ei vastannut. Hän ei ollut oikeastaan sen kummemmin ajatellut, mitä Destralilla odottaisi. He olivat nyt tulleet edellisiä synkempään käytävään. Siellä ei ollut valoa juuri ollenkaan. Edellisten käytävien valoa kajasti sinne hieman, mutta muuten se oli aivan pimeä. He kulkivat varovaisesti.
Seinä näytti epäilyttävästi pimeyttäkin mustemmalta. Se tuntui hyllyvän, kuin se olisi valmistettu limasta. Musta, limainen seinä, josta valui jotain mustaa. Yhtäkkiä seinästä syöksähti kymmeniä lonkeroita, jotka tarttuivat sekä Matoroon että Xxonniin. Kaksikko yritti pyristellä vastaan, mutta seinä veti heitä itseään kohti. Lonkerot tunkeutuivat heidän suihinsa. Ne kiertyivät heidän ympärilleen. Pian seinä otti heidät omakseen.
Yhteys katkesi. Makuta nui jäi seisomaan pöllämystyneenä sänkynsä viereen. Guardian katsahti häneen. Hän istui sängylle ja näytti siltä, kuin olisi nähnyt juopuneen Matoranin lakana yllään kadulla.
”Mitä tapahtui?” Guardian kysyi.
”Matoro”, Manu vastasi. Guardian katsoi häntä kysyvästi. ”Matoro on Destralilla. Ja jokin juuri tunkeutui hänen mieleensä ja katkaisi mieliemme välisen yhteyden.”
Guardian pohti tätä hetken. Sitten hän sanoi:
”Selviävätkö he?”
”En… tiedä. Luultavasti eivät.”
Guardian nyökkäsi surumielisenä. Heidän täytyisi vain toivoa.
Musta limamainen massa painoi Jään Toaa joka suunnasta. Matoro kykeni liikkumaan, mutta seinä antoi periksi kuin muovi; se venyi muttei hajonnut. Hän huomasi seinän aukeavan takaa ja sulkeutuvan edestä, liikuttaen vankejaan kohti tuntematonta määränpäätä.
Outo massa tunkeutui Matoron mustan haarniskan jokaiseen aukkoon. Se tuntui kylmänä ja kosteana kaikkialla, eikä Matoro nähnyt mitään.
Xxonn oli huomannut saman. Hänellä oli myös vaikuksia liikkua, mutta hän yritti tavoitella seinältä nappaamansa hehtaaritykin liipaisinta. Se oli paras idea mikä hänen päähänsä tuli.
Matoro koitti käännellä päätään. Massa oli hieman läpinäkyvää, kuin mustaa lasia, ja sen läpi näkyi heikosti toisen Klaanilaisen katoava siluetti.
Jään Toaa alkoi huimata; happi oli loppumassa. Tämä seinä ei saisi häntä hengiltä.
Vaimea laukaus kuului kaempaa seinän sisästä. Säde puhdasta energiaa oli syöksynyt Xxonnin tykistä, ja massan liike oli pysähtynyt hetkeksi. Siihen oli muodostunut reikä.
Matoro tunsi massan hellittävän otettaan hitaasti.
Sitten se alkoi taas puristaa, ja reikä kuroutui kiinni. Pakokauhu alkoi levitä hiljaa Matoron päässä. Hän pyrki kokoamaan ajatuksensa jatkuvaa painetta ja hapenpuutteesta aiheutuvaa päänsärkyä vastaan.
Matoron pää
Mieli Matoron kanohissa mietti myöskin tilannetta. Se halusi Nimdan. Se halusi Nimdaa enemmän kuin mitään muuta.
Jos tämä Toa kuolisi, myös hän kuolisi.
Mieli ei antaisi sen tapahtua.
Lonkeroseinä
Matoro tunsi päänsäryn voimistuvan. Kaikki keinot alkavat olla kokeillut. Hänen viimeisiksi sanoiksi jäisivät selitys siitä miksi hän selviäsi elossa Destralilta.
Käytä naamiota, joku kuiskasi.
Matoro luuli kuulevansa harhoja. Käytä naamiota, mäntti., kuiskaus sätti häntä.
Matoro muisti tämän äänen. Se kuului olennolle joka oli aiheuttanut hänelle vain ongelmia.
Hänellä olisi ehkä muutama sekunti aikaa ennenkuin happi loppuisi totaalisesti.
Hän aktivoi naamionsa.
Matoro ei käyttänyt naamiotaan paljoa, sillä se oli raskas käyttää. Lisäksi hän ei varmaksi edes tiennyt mitä kaikkea sillä voisi tehdä.
Hän aisti seinän yksinkertaisen mielenympärillään. Sitten hän hyökkäsi, keskittyen lujasti.
Siinä meni muutama sekunti. Elävä seinä jäi mielensisäisen hyökkäyksen kohteeksi. Sitten se löystyi ja vajosi kumiseksi massaksi lattialle.
Matoro veti keuhkonsa täyteen Destralin käytävien viileätä ilmaa.
Hän oli selvinnyt jäleen kerran.
Sitten hän juoksi katsomaan Xxonnia, joka makasi mielellä taltuteun seinän massan joukossa.
Matoro ja Xxonn kävelivät pitkää käytävää pitkin. He olivat varuillaan kaikelta. He toivoivat, ettei samanlaista seinähyökkäystä tapahtuisi, kuin vähän aikaa sitten. Sitten he huomasivat seinältä kartan ja pysähtyivät katsomaan sitä.
"Me siis ollaan täällä", Matoro sanoi ja tökkäsi karttaa, "eli meidän siis täytyy kulkea vähän eteenpäin ja sitten kääntyä oikealle."
Matoro nyökkäsi ja jatkoi kulkuaan. He huomasivat edessä Rhahkshin ja painautuivat seinää vasten, ettei se törmäisi heihin. Kun Rhahkshi kulki yli, he jatkoivat menoaan eteenpäin. Myöhemmin he löysivät etsimänsä huonetta, jossa luki laboratorio. Matoro kokeili sitä.
"Lukossa!", hän sanoi.
"Eipäs hätää", Äksä sanoi ja tuuppasi Matoron pois tieltä, "väistä"
Xxonn varmisti, ettei käytävässä ollut ketään, otti käsitykkinsä käyttöön ja räjäytti oven. Matoro meni sisään ja alkoi etsiä Itrozin tiedostoja. Matoro löysi pari arkistokaappia, joissa luki "tiedemiehet ja niitten projektit". Jään Toa löysi kaapin, jossa oli leimattu kirjain I. Hän huomasi, että siinä oli lukko. Hän otti miekkansa, jäähdytti lukon ja rikkoi sen helposti. Kun kaappi oli auki, hän alkoi selailla kansioita.
"Ahaa", hän sanoi lopulta, "Äksä, löysin sen. Lopeta etsiminen ja mennään pois, ennenkuin meitä huomataan"
Äksä katsoi tummaa Jään Toaa, jolla oli kädessään tiedosto. Hän nousi ja alkoi lähteä.
Kun he olivat aikoneet lähteä huoneesta, he huomasivat, että pirstoutuneen oven kautta käveli keltainen Rahkshi. Ensin se ei huomannut tunkeilijoita, mutta sitten se tuli takaisin ja katsoi tarkemmin. Se huomasi heidät. Xxonn otti käyttöönsä kenraali Eridoxin tykin käteensä ja ampui sitä. Osuma kuitenkin aiheutti sellaisen äänen, että lähistöllä vartioivat Rahkshit tulivat katsomaan, mitä oli tapahtumassa.
Matoro rullasi nopealla liikkeellä paperidokumentit vyöhänsä.
"Tänne tulee pian väkeä. Pitä häipyä ja äkkiä!", Matoro sanoi nopeasti, tutkien katseellaan huonetta. Kaksi ovea. Toisesta he tulivat, ja näemmä toisesta he menisivät.
Äksä ampui voimakkaan ammuksen oveen lähettäen sen ilmaan. Hän ampui muutaman suojalaukaukauksen taaksepäin kaksikon juostessa matalaan ovesta. Rahskhien säteitä iskeytyi ovenpieliin ja lattiaan.
Eteen avautui pimeä ja suora käytävä. He olisivat täydellisiä maaleja moisessa paikassa.
"Mitä teemme?", Xxonn kysyi nopeasti juostessaan.
"En tosiaankaan tied-", Matoro yritti vastata mutta jalkaan osunut varjosalama heitti hänet maahan. Jään Toa kierähti taitavasti pystyyn. Hän ampui satunnaisia elementti-iskuja taaksepäin, hidastaen rahksheja.
Kaksikon eteen ilmestyi yhtäkkiä mustaa massaa. Seinämä. Matoro ja Äksä törmäsivät pimeydestä ilmestyneeseen seinämään, mutta tällä kertaa ehtivät siitä pois ennen kuin seinä alkoi vetää. He olivat umpikujassa.
Koko käytävä leimusi mustan ja tummanpunaisen väreissä ja seiniä tuntui tulevan kaikkialle.
Maailma pyöri kaksikon silmissä.
Sitten kaikki pimeni.
"Iltaa, matoset.", mustan ja valkoisen värinen makuta lausui hiljaa.
Matoro alkoi erottaa muotoja pimeyden joukosta. Häntä huimasi taas.
Toa koitti liikkua. Hän ei voinut.
Xxonn kökötti Matoron vieressä. Punaiset jähmetyskentät säikeet kiertelivät kaksikon ympärillä estäen kaikki liikkeet.
Makutan pitkä, luinen pää kääntyi Matoroon. Olennon silmistä paistoi tyhjyys.
"Mikä sai teidät niin epätoivoisiksi että tulitte tänne?", Krika kysyi hitaasti. Makutan valkoiset alueet suorastaan hohtivat varjojen joukosta.
Matoro silmäili huonetta. Ei ollut mitään huonetta.
Vain pimeyttä.
Matoro yritti selventää ääntään. Hän mietti mitä kaikkea kannattaisi kertoa. Nimdasta hän ei mainitsisi mitään.
Samaan aikaan Krika kirosi mielessään. Tällä olennolla oli mielensuojaus.
"E-etsin tietoja Makuta Itrozista...", Matoro pystyi kertomaan.
Krikan demoniset silmät pimeydessä miettivät hetken. Sitten Makuta taas puhui.
"Te pienet toat siis tulette universumin vaarallisimpaan paikkaan vain... kouluesitelmän vuoksi?", Krika kyseli, tavanomainen pilkka äänessään.
Seurasi hiljaisuus.
"Kaikki ovat onnellisia jos tapamme tiedät. Paitsi te, mutta teiltähän ei kysytä.", Krika kertoi. Sitten hän vain katosi.
"Äks," Matoro aloitti.
Vastaukseksi kuului epämääräistä muminaa.
"Oletko kunnossa?"
"En. Emme ole kunnossa.", Äksä vastasi.
Punainen aaltoilu kaksikon kehoilta hiipui pikkuhiljaa Makutan lähdettyä. Se vapautti sankareiden lihakset.
Kentän kadottua kokonaan kumpikin heistä iskeytyi selälleen maahan.
Ei, ei maahan. He leijuivat pimeydessä.
Matoro koitti liikkua. Kaikkialla oli vain pimeyttä. Hän ei tuntenut mitään askelissaan - hän vain käveli pimeydessä.
Hän muisti muinaisen opetuksen Makutasta.
"Mutta Makuta on täällä nyt, näissä palaneissa puissa, tässä kuolleessa maassa. Kaikki tämä on Makutan tuhoamaa eikä puhdistu siitä ikinä. Niin hänestä tulee vahva. Hän tuhoaa asioita."
Jään Toa katseli ympärilleen. Ainut mitä hän näki, oli Äksän hehkuva sydänvalo.
"Tämä taisi sitten olla tässä.", Matoro sanoi masentuneena.
"Sinähän olet normaalisti optimisti. Näet aina asioiden valoisat puolet!", Äksä rohkaisi.
"Näetkö täällä valoisia puolia.", Matoro sanoi.
Hetken hiljaisuus.
"Sitä minäkin. Ainut positiivinen asia täällä on se, että meillä on se kansio tässä vyössäni."
Silloin kirkas valo tuli jostakin takaa, häikäisten kaksikon pimeään tottuneet silmät. Pimeyteen aukesi valoa tännä oleva aukko jota reunusti violetti siluetti.
Kaksikko lähti juoksemaan kohti valoa. Aukko pimeydessä suureni hitaasti.
Matoro hypääsi aukosta pitkän vauhdin jälkeen. Hän iskeytyi kovaa hietikkoon ja iski kätensä kiveen. Äksä lensi häntä päin.
Matoro katsoi nopeasti ympärilleen. Visorakeja. Matoraneja. Raheja.
"... ZIVONIN!!!", kuului kova huuto.
Portista Pimeyden Ulottovuuteen astui ulos hirviömäinen legendojen Visorak - massiivinen Zivon. Sen kymmenmetrinen pistin saalisti vastustajia ja aisteja tuhoavat rhotukat alkoivat lennellä.
Kun olento oli tullut pois pimeydestä, portti sulkeutui sen vanneen Kahgarakin toimesta.
Kaksi klaanilaista tajusivat olevansa keskellä Visorakien ja paikallisten valtavaa taistelua.
Notfun, edelleen päällään hopeanmusta huna, istui hytissään tyytyväisenä. Hänellä oli kädessään rommipullo ja hän luki karttoja. Notfun hörppäsi rommista silloin tällöin. Yhtäkkiä hänen silmänsä laajenivat ja rommipullo tippui kädestä. Tämä tapahtui sen seurauksena, että Jardirt juoksi hyttiin. "Kapteeni, eräs laiva lähestyy meitä. Mitä teemme?", Jardirt kysyi Notfunilta. Notfun katsoi perämiestä epäluuloisena. "...Jardirt, ystäväni", Notfun sanoi ja nousi tuoliltaan. Hän laittoi käteensä matoranin olkapäälle. "Tunsin kerran miehen, jonka kädessä oli koukku. Myöhemmin, hänen päänsä lähti irti ja siihenkin laitettiin koukku", Notfun selitti. "Miten ihmeessä tuo liittyy mitenkään?", Jardirt kysyi. "Ystäväni, se on pointti. Ei mitenkään. Miten tuo laiva liittyy mitenkään mihinkään? Olen nähnyt laivoja ennenkin", Notfun sanoi perämiehelleen. "Oikeastaan ainoa ongelma on, että he tulittavat meitä", Jardirt kertoi kauhistuneena. "Tulittavat vai. Millä?", Notfun kysyi. "Kumiankoilla, kapteeni", Jardirt vastasi...
Matoro ja Xxonn seisoivat tuntemattoman saaren hiekkaisella, Matoranien ja Visorakkien välisessä taistelukentällä. Krika oli juuri siirtänyt heidät Destralilta saarelle.
He eivät ehtineet ajatella kovin kauan aikaa, kunnes iso Rhotuka lensi heitä päin. Jään Toa ja Äksä hyppäsivät pois tieltä. Koska ei ollut paljon järkeä lojua maalla ja odotella kuolemaa, he päättivät taistella. He päättivät auttaa Matoraneja, koska jos auttaisi Visorakeja, saisi palkinnoksi erikoiskutsun heidän illallsipöydän tarjottimelle. Xxonn otti kuolleen Makutakenraalin tykin ja alkoi ampua Visorakeja. Matoro taas ampui energialla miekastaan.
Xxonn huomasi kaukaisuudessa, kuinka pari Visorakkia ympäröi yhden Matoranin, ja kun he lähtivät pois, ainoa, mikä jäi jäljelle Matoranista oli hänen vahvoilla leuoilla pureskeltu ruumis. Äksä olisi halunnut auttaa häntä, muttei voinut, kun hän oli liian kaukana. Kukaan ei voinut olla näkemättä, kun iso Rahi hyökkäsi Zivonin kimppuun, mutta iso Visorak vain tarttui sitä, piteli sitä paikoillaan ja pisteli sitä kuoliaaksi hännällään. Matoro näki, kun 7 Visorakkia hyökkäsi Äksän kimppuun, joten hän riensi apuun. Matoro onnistui käristämään niistä suurimman osan ja Xxonnilla oli voimaa vielä tappaa loput. Äksä ja Matoro lähtivät auttamaan Matoraneja, joitten kimpussa oli kymmeniä Visorakkeja. He tappoivat monia Visokkeja, kunnes yksi niistä pisti Matoroa takaa. Hän karjaisi. Xxonn kääntyi ja katsoi, mitä oli tekeillä. Hän halusi mennä apuun, mutta hänen piti puolustaa itseään. Matoro taas jäi makaamaan maahan. Hän ei pystynyt nousta.
Hänellä vain sumeni näkö.....
***
Matoro yritti avata silmiään.
Hän makasi jollakin, katse ylöspäin. Hän näki kivisen katon.
"Varovasti nyt", joku sanoi, "pyörryit, kun sinut puraisi tuo ilkeä Visokki"
Jään Toa voihkaisi.
"Joo. Yleensä se sattuu"
Matoro käänsi katsettaan ja näki ruskean Matoranin.
"Missä minä olen?", Toa kysyi.
"Olet turvassa", Matoran vastasi.
"Mikä paikka tämä on?", Matoro kysyi voihkaisten, "mikä saari?"
"Tämä saari on Iganata", Matoran vastasi, "Tai ainakin kutsumme sitä sillä nimellä."
"Missä me olemme juuri nyt?"
"Tämä on tukikohtamme. Ainoa piilopaikkamme Visorakeilta. Mutta joskus tulee aika, kun meidän aikamme tulee. Kun ne pääsevät tänne, ja me kaikki kuolemme"
"Miksi minä en ole kuollut?", Matoro kysyi.
"Me nähtiin, kuinka sinä taistelit. Emme voineet jättää sinut kuolemaan. Joten toimme sinut tänne, kun saimme mahdollisuuden. Ajattelimme, että voisit auttaa meitä. Mutta jos haluat lähteä, lähde vain. Luulisimme, että voisit suostua auttaa meitä. Mutta lähteminen ei ole helppoa. Visorakkeja on kaikkialla ympärillä."
Sitten Matoro muisti Xxonnin.
"Muuten, oletteko nähneet sellaista isoa tyyppiä? Sellaisen punaisen, jolla on robottisilmä ja tykki toisessa kädessä."
"Ai, hänet", Matoran aloitti, "Joo. Näimme hänet. Hän taisteli hyvin..."
"Kuoliko hän?"
"Ei. Mutta hän haavoittui todella pahasti. Hän on nyt nukkumassa toisessa kammiossa"
"Voinko nähdä hänet?"
"Riippuu. Pystytkö kävelemään?"
Matoro yritti nousta. Se sattui aluksi ja tuntui epämukavalta, mutta hän pysyi pystyssä.
"Muuten", Matoran sanoi, "En vielä ole esittäytynyt. Nimeni on Irvan"
"Matoro the Blacksnow", Matoro vastasi.
"Mukavaa tavata, Matoro", Irvan sanoi.
"Voitko nyt viedä minut hänen luo?"
Irvan lähti kammiosta. Matoro seurasi häntä. Hän huomasi, että koko huone oli kiveä, paitsi maassa oli hiekkaa. Kun hän lähti kammiosta, hän huomasi, että he olivat maanalaisessa kivisessä tunnelissa. Irvan vei hänet toiseen kammioon. Kammiossa, Xxonn lojui kivisellä "sängyllä". Oikea jalka näytti veltolta ja käsitykki näytti toimimattomalta.
"Jalka on vähän havoittunut", Irvan sanoi.
"Voimme ehkä parantaa sen", hän jatkoi."Pystymme ehkä paikkaamaan luun, jos se johtuu siitä"
"Ettekö siis tiedä, mistä se johtuu?", Matoro kysyi.
"Emme ole vielä tutkineet häntä, mutta ehkä olisi viisainta tehdä se, kun hän nukkuu."
Siinä samassa hän kutsui paikalle kaksi lääkintämisetä. Hän sanoi niille jotain ja he alkoivat sorkkia Äksän jalkaa jollakin välineellä.
"Ehkä heille pitää antaa hieman yksityisyyttä", Irvan sanoi ja ohjasi Matoron pois kammiosta.
Sitten Matoro huomasi, ettei hänen vyöllään ollut Itrozin kansiota Destralilta.
"Kansioni!", hän huudahti.
"Anteeksi?", Irvan sanoi.
"Minun vyölläni oli kansio. Oletko nähnyt sitä?"
"Ai. Sitä. Panimme sen talteen. Haluatko, että esittelen kansani ensin? Silloin voisin viedä sinut kansiosi luo."
"Hyvä on..."
Irvan esitteli paikkoja Matorolle. Tukikohta näytti isolta kiviseltä muurahaispesältä. Hän myös kertoi, kun tappajahimoinen Makuta, nimeltä Iredax tunkeutui saarelle ja alkoi luomaan Visorakkeja, Protodermisluolasta, joka oli saarella. Aluksi he halusivat puolustaa kotimaataan. Kun monet heistä olivat kuolleet, he päättivät hylätä saaren ja paeta. Se ei kuitenkaan onnistunut, kun Visorakit olivat kaikkialla ja tappoivat kaikki, ketkä lähtivät pois. Myöhemmin, he loivat ryhmän, jota kutsuttiin Iganatan Puolustusryhmäksi.
Irvan myös esitteli Matorolle tukikohdan asukkaista.
"Hienoa", Matoro sanoi, "visitko nyt viedä minut kansion luo?"
"Hyvä on", Irvan vastasi ja vei Matoron tunnelia pitkin toiseen kammioon, joka oli vahvasti vartioitui.
"Tuossa se on" hän osoitti.
Matoro näki paksun kansion, ison mustan tykin vierellä. Hän otti sen ja alkoi lukea sitä heti paikalla.
Matoro tunsi olonsa huojentuneeksi. Destralilta hankittu Itrozin kansio oli edelleen tallessa.
Vain kaikki muu oli pielessä. Se oli pieni haitta se.
Matoro käveli hetken yksin kivikäytävillä. Tukikohta oli ankea kivikolossi. Se oli ainut paikka jossa Matoranit elivät. Matoron tunteet käski tekemään jotakin näiden matoranein hyväksi. Järki sanoi toisin.
Lisäksi jokin outo asia tunteiden ja järjen rajamailta käski hankkia Nimdan.
Toa asetteli asioita päässään tärkeysjärjestykseen. Ensinnäkin hän halusi syötävää.
Toisena hän tutkisi dokumentit ja hankkisi Äksän kuntoon. Sitten he tutkisivat missä ovat.
Matoro tuli kiviseen sairashuoneeseen. Eräs hopea matoran lähti samalla huoneesta.
Äksä istui sängyllään jalka sidottuna. Hän selvästi voi jo paremmin.
"Päivää. Mikä on olo?", Matoro kysyi tuttavallisesti.
"Mikäs tässä. En saa rasittaa jalkaani pariin päivään.", Äks vastasi.
Matoro näytti miettivän.
"Hei, lepää sinäkin. Et ole kunnossa.", Xxonn sanoi rennosti Matorollle.
"En osaa levätä tälläisellä hetkellä.", Matoro aloitti.
"Pitäisikö sinusta meidän auttaa näitä matoraneja?", hän kysyi.
"Öööh. Kyllä minusta.", toipilas vastasi sängyltä.
"Noh, katsotaan lisää jossain välissä. Menen tutkimaan sijaintimme ja tämän kansion.", Matoro kertoi ja lähti huoneesta.
Pian matoranit opastivat hänet Irvanin luo sotkusieen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja, aseita, kirjeitä ja muuta epämääräistä. Kaiken keskellä saaren kovia kokenut johtajamatoran mietti tulevaa. Irvanilla oli ruskea haarniska sekä kanohi Miru, josta puuttui pieni pala poskesta. Se myös näytti kovin kuluneelta.
Hän havahtui vieraan tullessa huoneeseen.
"Eh, päivää.", Matoro tervehti. "Onko täällä karttaa tästä ja lähisaarista?"
Irvan kaiveli paperietaan ja heitti kellastuneen kartan Toan eteen pöydälle. Vanhaan karttaan oli piirretty Iganatan saari sekä muutamia saaria sen pohjoispuolella. Etelässä oli kerrottu olevan pelkkää merta.
"Nämä pohjoisessa olevat saaret ovat asumattomia?", Matoro kysyi.
"Emme tiedä mitä niistä on jäljellä visorakien jäljiltä.", Irvan kertoi apeana.
"Missähän suunnassa olisi Metru Nui täältä katsottuna?", Matoro kyseli, aloittaen mielestään tunnetuimmasta maamerkistä.
"Voi, se on kaukana kaukana. Sinne matka kestää ikuisuuksia ja taas ikuisuuksia."
"Ööh. Entäs Eteläinen Manner? Haen ilmansuuntaa."
"Eteläinen Manner - ironista kyllä - on kaukana pohjoisessa.", Irvan kertoi.
Matoro alkoi hahmottaa missä he olivat. Eteläisillä saariketjuilla.
Jään Toa lähti huoneesta pois ja jäi hänelle ja Xxonnille annettuun pieneen puukalusteilla sisustettuun huoneeseen. Hän heitti Destralilta ottamansa kansion pöydälle ja istuutui.
Kannessa luki suurella "Makuta Itroz".
Toa avasi tummanruskean kansion ja mursi Veljeskunnan sinetin. Sen sisällä makasi useita vanhoja paperidokumentteja.
Ensimmäisessä kerrottiin sitä samaa mitä Manu oli kertonut, Makutojen - tai Itrozin esihistoriaa. Matoro mietti olivatko kaikki Makutat eläneet alunperin täysin samalla tavalla.
Sitten tuli useita piirroksia, ensin Makutasta ja sitten tämän raheista. Niissä oli oudointa se, että Itrozilla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka hänen paikallaan kuitenkin oli seinällä. Toa skippasi ne tylysti ja jatkoi penkomistaan.
Sitten hän löysi jotakin kiintoisaa.
Sisäansio nimeltä "Projekti Nimda".
Matoro avasi sen nopeasti. Siinä oli ensin kuvia Nimdan sirpaleista sekä hapertunutta tekstiä niiden alla. Siitä ei saanut mitään selvää.
Sitten tuli pitkä tekstipätkä aiheesta "Tutkimus myyttisitä artekrafteista". Siitä ei paljastunut juurikaan mitään mielenkiintoista.
Sitten tuli tekstiä projektista, jossa pyrittiin luomaan ase joka hyödynsi Nimdan voimaa.
Paperi oli revitty puolivälistä sivua.
Seuraavassa paperissa luki vain "Projekti epäonnistunut" punaisella.
Matoro siirsi alakansion pöydälle ja kävi taas dokumenttien kimppuun. Henkilökuva Makutasta. Lista luoduista Raheista. Teloitussyy.
Matoro avasi viimeisen ja luki sen.
"Teloitettu epäonnistumisessa uskotussa tehtävässä sekä Makutain velvollisuuksien laiminlyönnistä."
Sitten kansio loppui.
Matoro tuijotti tyhjyyteen hetken. Sitten hän ryhdistäyti ja otti kansion uudestaan käsiinsä. Jokainen tavu olisi luettava kaikkien mahdollisten mainintojen löytämiseksi
Meri
Tuuli puhalsi ulapalla, nostattaen korkeita aaltoja. Keltamusta skakdi seisoi rauhassa perämies-skakdin vieressä laivan puisella komentosillalla.
Gaggulabio seisoi lippulaivansa, Akbsklsdflsfldaxin komentosillalla. Hän oli saanut juuri tiedon siitä että Notfun oli lähtenyt satamasta. Hän oli pistänyt Skakdien koko laivaston, kolme alusta, liikkeelle. Laivat eivät olleet kovin hääppöisä, mutta ne riittäisivät Notfunin piraattilaivan tuhoamiseen. Gaggulabio halusi takaisin sen, mitä Notfun oli tältä anastanut.
Kärkimmäinen skakdien puulaivoista oli jo ampumaetäisyydellä Notfunin joukkojen laivasta. Operaatio Kumiankka oli aloitettu.
Joku skakdi oli kysnyt Gaggulabiolta hetki sitten operaation nimen alkuperää. Sama Skakdi oli nyt ladattu tykkiin.
Sitten ne alkoivat räjähdellä. Laivan miehistö juoksi ympäriinsä puolipaniikissa. Sitten alkoi sataa kuulia. Eräs huono-onninen skakdi ammuttiin tykillä purjeeseen.
"EI EI EI EI EI!", Notfun huusi täysillä kaivaen pistooliaan. Kaksi laivaa tulittivat hänen alustaan molemmilta sivuilta ja kolmeas kulki takavasemmalla. Hän tiesi niiden kuuluvan Gaggulabiolle joka halusi häneltä vihreää mönjää.
"Kapteeni! Mitä me teemme!", Jardirt huusi komentosillalle.
Silloin Notfun tarttui ruoriin ja alkoi kääntä äsitä täysiympyröitä. Skakdien sotalaivassa jokainen ihmetteli. Notfunin sotalaivassa jokainen ihmetteli.
Yön Timo muutti hitaasti kurssiaan törmäyskurssille yhden laivan kanssa.
Silloin Matoranien suuremman laivan kylki iskeytyi Skakdilaivan keulaan tuhoisin seurauksin. Matelijamaisen miehistön laiva iskeytyi ensin hieman taaksepäin ja sai sitten täyslaidallisen Yön Timon tykeisetä. Notfunin laivan keula oli kärsinyt tuhoja mutta mielipuolinen kapteeni jatkoi laivan manoveerusta Gaggulabion lippulaiva Akbsklsdflsfldax pääsi tulitusetäisyydelle, ja huono-onninen kurssiltaan puskettu laiva jäi sekä Skakdien että Notfunin laivojen tulitukseen.
"Arrr! Tuhotkaa ne liskoörvelit!", Notfun karjui komentosillalla, ruori toisessa kädessä, rommipullo toisessa. Hän pyöritteli ruoria satunnaisesti eri suuntiin. Joka suunnassa räjähteli kuulien iskeytyessä puisiin kylkiin. Joitakin räjähtäviä kumiankkoja vielä lenteli taivaalla.
Aamu oli koittanut ja aurinko paistoi. Hän otti kylmiöstään vihreää poreilevaa juotavaa. Se oli erittäin raikasta ja virkistävää. Hän avasi oven ja lähti kävelemään kohti rappusia, jossa hän kompastui ja lensi rappuset alas.
"WHEEEE HEEEE!"
"Mitä ihmettä sinä riehut?" ohi kävelevä Toa kysyi.
Ilman Toa astui hotellin pääovesta ulos ja lähti kävelemään kohti Lehu-metsää. Taas.
Lehu-metsä
Hän kiipesi puuhun lepäämään. Ilma Burnak kiipesi samaan puuhun. Toa nukkui ylhäällä. Rahi alkoi nuolemaan Toan naamiota. Hän heräsi.
"WHEEEE!"
Konguboss istuutui Burnakin viereen. Hän hyppäsi puusta alas, hidastaen vauhtia Mirulla, mutta Burnak seurasi häntä.
"Okei", Konguboss mietiskeli, "tiedän että et ymmärrä minua, mutta miksi seuraaat?"
Rahi hankasi päätänsä Toan jalkaan. Hän ajatteli, että ei olisi pahitteeksi, jos hän ottaisi Burnakin omakseen. Toa nimesi sen Burnikiksi, joka muistuttaa vähän nimeä Burnak.
Olet varmaan kuullut monesti tarinoita petollisista Zyglakeista, jotka seilaavat merirokkojen peittämillä aluksilla, ryöstelevät rannikkokaupunkeja ja tappavat niin Toat, Matoranit kuin monet muutkin olennot räjähtävillä keihäillään ja raa’alla voimallaan. Olet myös voinut kuulla siitä kuinka Suuret olennot kirosivat Zyglakit, vahinkolapsinaan. Aina kaikki ei ole ollut näin. Tämä on katsaus Zyglakien historiaan.
Zyglakien tarina alkoi kauan ennen universumin syntymää, kun suuret jumalat, Suuret olennot loivat uusia elämänmuotoja. Heidän epäonnekseen, osasta materiaa muodostui petomaisia Zyglakeja.
Suuret olennot eivät pitäneet Zyglakien ulkonäöstä ja olemuksesta ja asettivat lajille kirouksen, joka tulisi vaikuttamaan Zyglakeihin koko universumissa. Zyglakit pakenivat Matoranien universumiin, ja alkoivat asuttamaan alueita jonne ehtivät ensin asettua. Kaikki meni hyvin jonkin aikaa, ja Zyglakeista tuli hallitseva merimahti nuoressa universumissa. Zyglakien suuret lippulaivat partioivat hopeisen meren ulapoita ja Zyglakien rantakaupungit loistivat ylväinä rannikoilla. Tämä kaikki kuitenkin loppui kun Suurten olentojen suosima laji, Matoranit asettuivat universumiin.
Ensitöikseen nämä jumalten lellikit alkoivat vaatimaan monien muiden lajien asuinalueita itselleen, perusteena oli Mata Nuin tahto. Näissä vainoissa Zyglakit menettivät monta dynastiaansa, ja alkoivat asuttamaan universumin kolkkia joissa moni ei tahtonut elää.
Tällöin Zyglakit keksivät myös perustaa kaupunkeja veden alle ja rakentaa kelluvia saaria.
Zyglakit alkoivat vaatia alueita itselleen, kun oli kulunut jonkin aikaa ja katkerat Zyglak-sukupolvet halusivat oikaista vääryyden jota Matoranit olivat heitä vastaan tehneet. Matoranit vielä kutsuivat Zyglakeja raheiksi ja säilyttivät joitain kaapattuja Zyglakeita Metru Nuin kaupungin Arkistoissa.
Tämä johti siihen että Zyglakit alkoivat toden teolla vihata Matoraneja, ja perustivat tukikohtia Eteläisille saarille, joilla Matoranien tarujen mukaan ei asunut Raheja älykkäämpiä olentoja. Zyglakit saivat asuttaa saaria melko vapaasti, kunnes Kuuden kuningaskunnan liiga nousi valtaan, tuhoten näitä Zyglakien linnoituksia. Zyglakit regeneroituivat ja alkoivat asumaan merenalaisissa kaupungeissaan, samalla palvoen Skakdien Irnakk-tarusta inspiraatiota saanutta Rhak’elakk hirviöjumalaa, joka Zyglakien tarujen mukaan tulee Demoninsa kanssa maan päälle, syöden valon ja varjon, jolloin jää vain tyhjiö, jota Zyglakit hallitsevat. Hirviöjumalan todenperäisyyttä ei ole koskaan todistettu, ja monet suhtautuvat siihen skeptisesti.
Loppu Flygelin muistiinpanosta oli revennyt irti, jättäen jälkeensä ikäviä riekaleita pöytälaatikon pohjalle.
Järvi
Glatorianking ja Umbra sekä Qewa olivat valkoisessa, luista tehdyssä häkissä veden alla, Zyglakien eräässä kodassa. Häkki oli pyöreähkö ja todella ahdas, jolloin Gekko ei voinut edes istua suorassa. Kodan lattialla oli rikkoutuneita Kanohi-naamioita ja erilaisia osia jotka olivat joskus kauan sitten kuuluneet Matoraneille tai Ortoneille. Zyglakit olivat vanginneet kolmikon muutamia tunteja aiemmin, vieneet heidän aseensa ja happilaitteensa ja jättäneet heidät ilman naamioita tänne häkkiin kuolemaan. Zyglak-joukko oli uhannut uhrata heidät hirviöjumalalleen, Rhak’elakkille tulevien päivien seremonioiden aikana.
Umbra mietti kuumeisesti mitä tekisi tässä tilanteessa. Tykki oli nyt Glatoriankingin oudon kaksosen ja hullun Zyglak-tiedemies Flygelin käsissä. Kaksikko olisi vaarallinen yhdessä toimiessaan, mutta Umbra oli saanut kuulla kaksikon vanginneilta Zyglakeilta että nämä eivät tienneet mitään tykistä. Se että muut kuin Flygel eivät tykistä tiedä, voisi tulla Umbralle ja Glatoriankingille arvokkaaksi tiedoksi ja he voisivat käyttää sitä Flygeliä vastaan. Nyt kuitenkin piti keskittyä siihen miten päästä pois täältä vankilasta.
Umbra kokeili ties kuinka monetta kertaa voimiaan. Hän keskitti kaiken energiansa ruumiinsa violetin muuttamiseksi kellertäväksi. Umbran ruumis alkoi hohtaa kellertävää valoa kun isohko Matoran otti yhteyden muinaisiin elementaalivoimiinsa. Laittaen silmät kiinni ja istahtaen lootusasentoon, Umbra heilautti etusormellaan kohti rautalukkoa.
Glatorianking katseli kuinka Umbra koetti ottaa yhteyden elementaalivoimiinsa. Umbra mutisi jotain itsekseen, koettaen samalla tehdä outoja liikkeitä sormellaan. Etusormi liikkui ilmassa, tehden kryptisiä kuvioita veteen.
”Mitä oikein yrität?” Glatorianking kysyi, kun Umbra loi veteen äärettömän lukua. Tämän jälkeen Umbra heilautti kätensä kohti lukkoa.
”Yritän ottaa yhteyden elementaalivoimiini, mutta se on todella vaikeaa ilman Kanohi-naamiota. Olen tulossa heikoksi ilman Pakariani”, Umbra kertoi. ”Toivon todella etten vaivu koomaan naamion puuttumisen takia”, Umbra kertoi.
”Älä vaivu pessimismiin, ystävä”, Glatorianking sanoi, lyöden nyrkillä rautalukkoa. Mitään ei tapahtunut.
Gekko alkoi hakata lukkoa toden teolla, mutta se ei tehnyt paljoa eroa mihinkään.
”Nazorakien tekemiä lukkoja”, Glatorianking sanoi. ”Näitä on perin vaikea murtaa tai tiirikoida”, hän kertoi murheellisena.
Koko vangitsemisaikansa ajan, Fikou Qewa oli kerännyt verkkoihinsa vapaana olevia ilmakuplia, joita oli ympäri häkkiä ja pyydystänyt kodassa olevia ilmataskuja verkkoihinsa. Hämähäkki piti yllä kolmikon happivarantoja pyytämällä lisää ilmaa seiteillään kalterien välistä.
”Olet hyvä lemmikki”, Umbra sanoi Qewalle, joka lassosi juuri uutta ilmakuplaa kodan seinältä. Lasso osui keppiin, joka kaatui kolisten lattialle.
Idea alkoi hahmottua Umbran aivoissa, kun hän tajusi jotain. Hän voisi kyllä lainata Qewan selässä olevaa Kanohi-naamiota ja saada voimansa käyttöönsä, mutta hän tajusi paremman idean vapautumiseen.
”Qewa, lassoa tuo seinällä oleva keihäs!” Umbra huusi, ilmakuplien lentäessä hänen suustaan, kun hän puhui. Glatorianking koetti vetää luukaltereita irti paikoiltaan, mutta huomasi nopeasti että ne olivat liian vahvaa materiaalia. Näissä luissa oli myös jotain tuttua.
”Umbra, tiedätkö mitä luuta nämä kalterit on?” Gekko kysyi ohimennen.
”En, miten niin?” Umbra kysyi, katsellen samalla kuinka Qewa ampui seittiä päin keihästä. Ensimmäinen meni ohi, toinen osui Matoranin raatoon ja katkesi, mutta kolmas kerta onnistui. Vihreä seitti osui Zyglakien räjähtävän keihään varteen, jolloin Umbra ja Qewa alkoivat vetää sitä kohti häkkiä.
”Nämä luut muistuttavat erehdyttävästi Matoranien ja Ortonien luita”, Glatorianking sanoi. Yhdestä luusta saattoi erottaa muutamia lihastenriekaleita, ja monissa luissa oli teräaseiden ja hampaiden jättämiä uurteita.
”Zyglakeilla tosiaan on karmaiseva tyylitaju”, Glatorianking puheli itsekseen, kun Umbra ja Qewa saivat kiskottua keihään lähelle häkkiä.
”Nyt pitää saada vain tuo kärki osumaan häkkiin”, Umbra sanoi, ottaen Qewan selässä olevan Pakarin. Vaikka Rahi rimpuilikin ja pani vastaan naamion lainaamista, Umbra asetteli hopeisen naamion päähänsä, saaden voimansa käyttöönsä. Nopeasti hän otti yhteyden painovoimaan ja muutti keihään painovoimaa sitten että keihään kärki olisi raskaampi kuin muu keihäs. Heilauttaen sormeaan, Umbra sai keihään nousemaan ylös vaakatasossa. Hän liikutteli keihästä kohti häkkiä, muuttaen keihään painovoimaa äkisti, jolloin keihäs iskeytyi voimalla häkin kattoon.
KRAPUUUM! ääni kuului kun keihään kärki räjähti, särkien häkin katon. Luupölyä levisi veteen ja kolmikko paiskautui häkin ovenpuoleiseen seinään.
”Aika lähteä täältä”, Umbra sanoi, alkaen uimaa Qewan keräämien happikuplien vapautuessa ympäröivään veteen. ”Ai niin”, Umbra sanoi, ”Tässä Qewa”, hän lisäsi, asetellen naamion Fikoun selkään.
Kolmikko lähti etsimään piilotettuja aseitaan ja naamioitaan Zyglakien linnoituksen sokkeloista.
Järvi, Flygelin mökki
Flygel oli vienyt tämän oudon muukalaisen kotiinsa katsomaan ulottuvuusporttitykkiä, koska ajatteli tämän voivan korjata tykin. Flygel oli saanut sen kuvan muukalaisesta, että kaikki ei ollut aivan kohdillaan olennon mielessä. Flygel aisti pahan tahdon ja suuren voiman ison soturin olemuksesta ja aisti kuinka jättiläismäistä Zyglakia muistuttava olento tutki koko ajan hänen hullua mieltään, joka oli täynnä sokkeloita ja labyrintteja.
Flygelin epäilykset olennon olomuotoa kohtaan nousivat entisestään, kun jättiläinen vastaili Flygelin kysymyksiin ennen kuin hän oli edes kysynyt niitä, ja kuinka jättiläinen tutki innokkaasti tykkiä, painellen sitä tietämättömänä.
"Ehkä on parempi että minä pidän tykkiä", Flygel sanoi, kun köriläs loi ulottuvuusportin lattialle. Flygel painoi tykin nappia ja portti sulkeutui.
"Pidäkin se tallessa, veljeni ei saa saada tykkiä", olento örisi.
"Veli, oliko se valkoinen tämän olennon veli?" Flygel mietti itsekseen, kun olento mulkoili häntä uhkaavasti. Penkki jolla köriläs istui oli alkanut rutistua kasaan, sillä eiväthän Ortonien luut nyt kaikkea kestä, karzahnin nimeen!
"Kyllä, veljeni Glatorianking haluaa tämän tykkisi päästäkseen omaan maailmaansa", punainen köriläs murahti vastaukseksi kysymykseen jota ei oltu edes esitetty vielä. "Ajatusten luenta on hieno voima, tiesitkös?"
Flygeliä karmi tämä hänen uusi liittolaisensa, mutta tuon oudon painovoimatyypin ja valkoisen soturin voittaminen vaatisi kaiken avun.
Flygel jäi kaksin punaisen jättiläisen kanssa tutkimaan tykkiä ja keskustelemaan jatkosta...
Kyllä niin aivan, G on tässä vähintäänkin yhtä paljon kirjoittajana kuin minä.
Admin-siiven kokoushuone
Make sulki oven perässään, ja ja kääntyi voitokkaana kohti huoneen klaanilaisia. Nyrkissään hänellä oli Nimdan siru.
”Tilauksenne” hän hymähti ojentaessaan pienen metalliesineen Tawalle.
”Kiitos” keltainen Toa vastasi, ja kääntyi kohti parasiitin riivaamaa Snowmania. ”Viimeksi kun Snowie koski tätä sirua, hän sai yhteyden Visokkiin. Miten tällä kertaa?”
Hän nosti Snowmanin kättä, ja asetti sirun sen keskelle. Tawa puristi lumiukon käden nyrkkiin. Kaikki huoneessa katsoivat keskittyneinä sairasvuoteella makaavaa klaanilaista ja odottivat.
Snowmanin kasvojen tekohymy hyytyi hieman. Lumiukon sisällä olevan hahmon äänensävy kuitenkin pysyi samana. Snowmanin ja parasiitin äänen epäpyhä yhteensulautuma nauroi ivallisesti.
"Hihii. Vai niin. Mitä luulette saavuttavanne?"
Tawa ei vastannut loiselle. Muut huoneessa olijat tuntuivat ottavan tämän ikään kuin käskynä olla hiljaa. Snowmanin pää kääntyi klaanilaisesta toiseen löysin liikkein, mutta kaikki tuntuivat välttävän katsekontaktia.
"Hämähäkki pääsi tänne aiemmin juuri ja juuri", loinen sanoi. "Ja se pieni pää melkein käristyi sisältäpäin siinä kontaktissa. Miksi se pystyisi parempaan ny-"
Loisen puhe keskeytyi. Snowmanin kasvot menivät täysin tunteettomaksi.
Same osoitti lumiukon kättä sormellaan. Muut kääntyivät katsomaan. Kämmen puristi Nimdaa tiukasti ja voimakkaasti. Siru hohti sinistä, aavemaista valoa. Vähitellen valo alkoi toistua myös lumiukon silmissä.
"...hei, tyypit?" Snowmanin ääni ehti sanoa, kunnes toinen ääni peitti sen alleen. Snowmanin suulla huudettiin, mutta huutaja oli parasiitti. Se karjui petomaisesti usealla äänellä, mikä sai monet huoneessaolijat peittämään korvansa ja etenkin puolirahi Make näytti erityisen ahdistuneelta. Oli kuin hän olisi kuullut jotain, mitä muut eivät. Epäinhimillistä, sielua riipivää karjumista kesti aivan liian pitkään. Karjunnan alta kuului häiritsevää rikkinäistä radiota muistuttavaa kohinaa, joka pureutui hiljattain Tawan ja moderaattorien päihin.
Pian huuto lakkasi, mutta riipivä kohina jäi häiritsemään kaikkien huoneessaolevien ajatuksia. Yhä pöydällä makaava Snowman räpytteli nyt silmiään ja tiiraili ympäristöänsä. Lumiukko ei näyttänyt tietävän, missä oli, mutta Toan vilpittömästä katseesta kuitenkin näki, että hän oli paikalla. Hän ei ollut enää joku muu.
Tawa katsoi lumiukon kasvoja helpottuneena, mutta helpotuksessa oli pieni ripe epäröintiä. Admin lähestyi vuodetta hitaasti.
”Snowie?”
Lumiukko katseli ympärilleen, huomaten olevansa tuttujen kasvojen ympäröimä.
”Kaverit? Mitä... Mitä tapahtuu?”
”Yritämme selvittää, mitä pääsi sisällä tapahtuu” Kepe vastasi virnistäen. ”Vaikka minusta moinen tutkimus olisi pitänyt aloittaa jo vuosia sitten.”
Lumiukko hymyili takaisin. ”Sinä tiedät, mitä minä sinun mielipitäistäsi ajattelen.”
”Rationaalisia ja tieteellisen näkökulman antavia?”
”Uskottele sinä vain itsellesi noin.”
”...”
”...”
Kupe tarttui Snowien kädestä, ja katsoi tämän ranteeseen kiinnitetyn piippaavan laitteen mittareita.
”En millään tahtoisi keskeyttää rakentavaa juttutuokiotanne..” lääkintätoa aloitti ”...mutta tämä ei oikein lupaa hyvää.”
Kepe ja Snowman kääntyivät katsomaan. Kupe käänsi elintoimintoja skannaavan koneen näyttöä hieman. Snowmanin ruumiinlämpö oli vaarallisen korkealla ja elintoiminnot poukkoilivat hallitsemattomasti.
Lumiukko nielaisi hiljaa. "Ööööh. En ole mikään ekspertti näissä. Voisitteko...selittää?"
Kupe pudisti päätään. Hän nosti kättään varovaisesti ja osoitti sormellaan Snowien käden suuntaan. Kaikki kääntyivät katsomaan.
Snowmanin nyrkki oli puristunut yhä tiukemmin sokaisevan sinisenä hohtavan Nimda-sirun ympärille. Käsi tärisi halllitsemattomasti, vaikka Snowman oli muuten täysin rauhallinen.
"Ööööh."
Sitten tapahtui jotain muutakin. Sänkyyn kiinnitetyn näytön lukemat välkkyivät hetken, ja alkoivat sitten järjestäytyä uudelleen. Kupe, hoitajamatoran ja Kepe syöksähtivät varmistamaan johtojen liitoksia, mutta missään ei tuntunut olevan vikaa. Kupe kääntyi Snowien puoleen, joka vaikutti holtitonta kättään lukuun ottamatta aivan normaalilta.
”Mitä tapahtuu?” Make ihmetteli hieman hätääntynyt ilme kasvoillaan. ”Onko kaikki okei?”
Juuri kun Kupe oli vastaamassa, monitori rauhoittui. Lukemat palasivat mittaamaan lumiukon elintoimintoja, kaikki paitsi yksi.
”A-aivotoimintoja mittaava käyrä...” hoitajamatoran aloitti. ”Miksi se... pysähtyi?”
"Hehe", rehellisyyden nimissä erittäin huolestunut Kepe kuiskasi katsoen Snowieta silmiin. "Minä en ainakaan huomaa mitään ero-"
Kepen puhe keskeytyi, kun Samen valkoinen käsi peitti hänen virnuilevan suunsa. Kaikki tuijottivat mittareita ja havaitsivat kauhukseen Snowien ruumiin kaikkien elintoimintojen hidastuvan. Aivotoimintokäyrä oli jo täysin pimeänä.
"Snowman", Kupe sanoi katsoen elintoimintomittaria huolissaan.
"Niin?", vielä typertyneenä hymyilevä lumiukko kysyi.
"Olethan tosi rauhassa juuri nyt?"
"...ainakin yritän."
"Okei, tosi hyvä että olet rauhassa. Tämä seuraava lause on nimittäin vähän pelottava."
"Antaa palaa."
"Sinun elintoimintosi ovat pysähtymässä."
Snowmanin hymy hyytyi lopullisesti. Hän sanoi "apua", mutta niin hiljaa, että se oli vain luettavissa lumiukon huulilta.
"Mutta..." Tawa aloitti. "Miksi Visokki ei tee mitään?"
"Ehkä hän ei pysty", Snowman sanoi. Kaikki kuitenkin huomasivat, että nyt suusta tulevat sanat eivät olleet lumiukon omia. Lohduttomien äänten kuoro puhui jälleen.
"Hi hi. Ehkä täällä ei ole tarpeeksi tilaa. Hyvä yritys, hämähäkki."
Snowman räpytteli silmiään. Hän avasi suunsa puhuakseen taas, mutta nyt kuului vain hänen oma äänensä.
"Aaaah! Kuka tuo oli? Puhuinko minä juuri?"
Sitten yhdessä silmänräpäyksessä lumiukon ilme muuttui jälleen tyhjäksi ja ääni vaihtui.
"Hiii. En olekaan kokeillut näitä osia hänen päästään aiemmin. Saisinkohan sydämen pysäytettyä jostain kokonaan..."
Ruumiin ohjaus vaihtui välittömästi takaisin Snowmaniksi. Hän ei vaikuttanut kovin iloiselta sanomastaan ja kuulemastaan.
Kupe nielaisi. Hän nyökkäsi lääkintämatoranille ja osoitti laukkua, jossa leikkaustarvikkeet olisivat.
"Same ja Make! Voisitteko pidellä Snowmania paikallaan?"
Moderaattorit tarttuivat tuumasta toimeen äärimmäisen epävarmoina, kun Kupe ja lääkintämatoran valmistelivat leikkausvälineitä.
Loisen ääni hihitti jostain Snowmanin sisältä. Lumiukko itse näytti poikkeuksellisen ahdistuneelta. Lääkintäskannerin hiljenevä piippaus ei auttanut tilannetta yhtään.
"Naiset ja herrat", loinen sanoi lumiukosta, "tänään teemme tieteelliseen kokeen: Voikohan pelkoon kuolla?"
Tawa ja Kepe jäivät ainoina tuijottamaan lääkintäskannerin ruutua.
"Onkohan tämä ihan turvallista?" Kepe kysyi epäröivänä katsellen leikkausoperaation valmistelua. "Parasiitti on kuitenkin vielä täysin kunnossa, entä jos se-"
Kepe vaiennettiin tänään jo toista kertaa. Tällä kertaa käsi kuului Tawalle. "Mmmph rmmmgh?"
Tawa katsoi tarkkaan lääkintäskannerin ruutua. Hän ei ymmärtänyt näkemäänsä aluksi, mutta sitten se valkeni.
Näytölle muodostui sanoja.
Älkää.
Leikatko.
Parasiitti.
Vahva.
”Kaverit? Miksi te hiljenitte?” Snowman oli hämillään, ja huolestuneen näköinen. Sanat jatkoivat ilmestymistään monitorin ruudulle.
Snowman.
Kuolee.
”Heeeei. Mitä tapahtuu?”
Same lois Snowmaniin tylyn katseen, ja lumiukko tajusi vaieta.
”Visokki?” Tawa kysyi hiljaa, pitäen katseensa monitorissa.
Minä.
Oma.
Elegantti.
Itseni.
”Jos emme voi leikata parasiittia isti Snowmanista, niin mitä voimme tehdä?”
Voisitte.
Kuunnella.
Kohinaa.
Klaanilaiset katsoivat toisiaan yllättyneinä, eivätkä oikein tienneet, mitä tehdä. Kaikki koettivat olla hiljaa, ja kuunnella, mutta parasiitti piti huolen, ettei se ollut helppoa.
”Hih. Tein juuri kiintoisan havainnon. Ilmeisesti pelkojen syntymiseen vaadittavia ärsykkeitä voi muovata melko vapaasti.”
Kuunnelkaa.
Kohinaa.
”Mutta mitä tapahtuu” parasiitti jatkoi ”jos niitä ärsykkeitä keksii lisää. Ja lisää. Ja lisää.”
Kohina.
Same sulki silmänsä ja mielensä, koettaen keskittyä aivoissaan kuuluvaan taustameluun. Visokki yritti ottaa heihin yhteyttä, ja parasiitti teki parhaansa estääkseen sen.
Snowmanin hengitys kiihtyi, ja kuulosti kaikin puolin ahdistuneemmalta. Lisäksi hänen katseessaan tapahtui jotain. Asteittan, mutta selkeästi lumiukon silmissä näkyi kauhu.
”Snowman?” Kepe kiinnitti huomionsa vuoteella makaavassa klaanilaisessa tapahtuviin muutoksiin.
”Same! Make!” Tawa korotti ääntään huomattavasti. ”Tiukentakaa otteitanne.”
”Mitä te... Mitä täällä tapahtuu? Miksi-” Snowmanin ääni säröili hieman hänen katseensa harhaillessa ympäri huonetta äkkinäisin liikkein.
”Hän on menossa paniikinomaiseen tilaan” Kupe ilmoitti kohotettuaan katseensa mittareista. ”Parasiitti ei pelleile. Hän näyttää pelkäävän... kaikkea.”
Parasiitti aloitti naurunsa. Se ei kuitenkaan jäänyt vaimeaksi hihittelyksi, vaan siihen tuli lisää ääniä mukaan. Ei kestänyt kauaa, kun hohottamassa oli jo kokonainen kuoro ääniä, jotka eivät kaikessa monipuolisuudessaan kuulostaneet siltä, kuin olisivat voineet lähteä samasta eliöstä. Make ja Same painoivat tosissaan vastaan Snowmanin aloittaessa hätäisen rimpuilun, vaikka Mahrikingin kasvoista näki, että äänet aiheuttivatkin hänessä pahoinvointia. Hoitajamatoran kääntyi selin sairasvuoteeseen ja peitti korvansa koettaen sulkea naurun päänsä ulkopuolelle. Kupe tuijotti silmä kovana näyttöä, ytittäen saada tilanteeseen jotain järkeä.
”Tawa!” Same huusi nauravan kuoron yli. ”Sulje mielesi, meillä on jo yhteys Visokkiin! Se on heikko, mutta on kumminkin.”
Sähkön Toa noudatti vinkkiä parhaansa mukaan. Hän yritti olla keskittymättä nauruun, olla keskittymättä holtittomasti rimpuilevaan klaanilaiseen, tai hiljaa nyyhkyttävään matoraniin. Hän sulki silmänsä, ja painoi päänsä alas. Ja kuuli yhä demonisen kuoron, kuuli hädässä olevat klaanilaiset.
Tawa istuutui lattialle, ja laittoi jalkansa ristiin. Visokki, nyt olisi hyvä hetki, hän sanoi mielessään. Olet hyvä tässä. Klaanin paras. Nyt, tee taikasi, ja sano minulle jotain.
Kohina oli silti liian vaimeaa verrattuna huoneen muihin ääniin. Parasiitti lopetti naurunsa hetkeksi, vain aloittaakseen puheensa.
”Tämähän paljastui oikeaksi pelkuriksi. Ei minun tarvinnut kuin vain vähän nostaa muutamia tunteita pintaan, ja heti tämä meni aivan hysteeriseksi. Miten käykään vihan kanssa?”
”Huono kohde” Kepe vastasi ”Snowie ei ole niinkään kova ärsyyntymään kuin ärsyttämään. En edes muista, milloin olisin nähnyt hänet oikeasti vihaisena.”
”Hih. Kuulehan tiedemies. Sinun lienee parasta pysytellä koneiden parissa jatkossakin, mielen toiminnasta et ymmärrä pätkääkään. Kiltit ja rauhalliset, heitä vasta täytyykin varoa. Mutta ei sinua voi syyttääkään, tiedemies. Eihän sinulla ole kunnollista kontaktia muihin, käytät kaiken aikasi yksin pimeydessä, koneiden parissa.”
Sitten parasiitti vaihtoi taas omaan 'naurava piinallinen kuoro' -repertuaariinsa, ja jätti Kepen tuijottamaan melko mitäänsanomattomana takaisin. Kupen oli pakko kääntyä hoitajamatoranin puoleen, jottei tämä olisi täysin vaipunut epätoivoon. Kaoottisessa tilanteessa moderaattorit saattoivat vain keskittyä rimpuilevan Snowmanin pitämiseen vuoteessa.
Tawa istuutuii huoneen keskelle ja risti jalkansa, koettaen keskittyä telepaattiseen yhteyteen vanhan ystävänsä kanssa. Visokki. Kerää voimasi. Olen kuulolla.
”Kas kas kas” parasiitti puheli. ”Hänellä on kyllä kärsivällisyyttä, myönnetään. Tai ehkä vain vertaan sitä hänen urheuteensa, joka loppui huomattavasti nopeammin kesken.”
Kupe vilkaisi olkansa yli lumiukon elintoimintoja kuvaavia mittareita. Hän ei pitänyt näkemästään.
”Tyypit... Snowien ruumiinlämpö huolettaa minua. Se kohoaa. Nopeasti.”
Tawa koetti olla välittämättä kaikesta ympärillään. Keskittyä vain kohinaan. Keskittyä vain yhteyteen.
Tawa. Visokki? Mata Nuin kiitos, luulin ettei tämä ikinä onnistuisi. Nyt, kuuntele tarkkaan. Saatan tietää, miten saamme Avden parasiitin pois Snowmanin ruumiista.
Tawa nielaisi. Antaa kuulua.
Snowman rimpuili moderaattorien otteessa, mutta silti Make ja Same näyttivät keskittyvän sisimpäänsä mahdollisimman hyvin. Kepekin näytti keskittyneemmältä kuin aikoihin. Se ei kuule meitä nyt, Visokin ääni sanoi. Siksi tarvitsin tämän yhteyden. Tähän asti se on kuunnellut teitä. Se lukee teitä ja käyttää reaktioitanne hyväksi.
Mutta tämä yhteys on sitten turvallinen? Same ajatteli. On. Olen tarkkaillut sitä. Ja en usko sen edes yrittävän tappaa Snowmania.
...mitä tarkoitat? Tawa pohti.
Miettikääpäs. Miksi tuo otus haluaisi tappaa Snowmanin? Mikä taktinen hyöty siitä olisi Allianssille ja Avdelle?
Tuossa on järkeä, Tawa pohti. Jostain kaukaa kuitenkin kaikui yksi Kepen ajatuksista, joka oli harvinaisen pysäyttävä: Entä jos...se on vain sen mielestä kivaa?
Kaikki katsoivat hetken Snowmania, jonka sisällä hihitti jokin. Niin, Visokki ajatteli. En ole ollenkaan varma tästä, mutta jotain on tehtävä! Tawa, luulen, että Snowman ei ole sen oikea kohde.
Tawa pysähtyi hetkeksi pohtimaan. Se...haluaako se minut?
Visokki oli hiljaa hetken. En tiedä. Siinä olisi järkeä. Välillä kuulen, kuinka Avde ja Se puhuvat. Ne...ne haluavat 'syödä valkoisen kuningattaren'.
Tawa ja moderaattorit katselivat toisiaan epäroivinä. Me olemme siis siirtämässä sitä minuun. Nättiä.
Täytyy edes yrittää, Visokki sanoi, mutta olkaa valmiina. Se vaihtaa kohdetta heti kun sinä...avaudut.
...?
Se pääsi Snowien sisään, kun Snowie nukkui, Visokki sanoi. Mielen täytyy olla avoin. Pahaa-aavistamaton. Sinun pitää näyttää pelokkaalta ja anovalta.
Tawa nyökkäsi ja katsoi muita ajatusyhteydessä olevia. He näyttivät ymmärtäneen asian täysin.
Olkaa valmiina, Visokki viesti. Huomaatte kyllä, jos se on tulossa ulos. Mutta teidän pitää olla tosi nopeita.
Entä jos emme ole?, Kepe kysyi, ja sai vastauksensa kirjaimellisesti ajatuksen nopeudella: Sitten se saa Tawan.
Hyvä on, Tawa sanoi. Ei tässä muutakaan voi. Kaikki, olkaa valmiina nappaamaan se heti kun Visokki antaa merkin.
Visokki puhui taas, mutta hämähäkin ääni oli nyt suorastaan epävarma. Anteeksi, Tawa, mutta se ei toimi. Heti kun parasiitin ote Snowmanista ja Nimdasta herpaantuu, en voi puhua teille enää.
Kepe ei pitänyt kuulemastaan. Eli...nappaamme sen fiilispohjalla? Ehhhh.
Tawa kurtisti kulmiaan. Visokki. Ennen kuin katoat lopullisesti, kerro edes missä olet.
En voi. Anteeksi.
Miksi et? Pyydän, kerro!
Visokki tuntui väistävän kysymystä. Hän sanoi vielä vain jotain pientä: Napatkaa se.
Kohina kaikkien mielissä vaimeni. Nyt oli jäljellä enää vain epätoivoisesti rimpuileva Snowman, parasiitin riipivä nauru ja seinäkellon jätättävä ääni.
Tawa nielaisi. Hänen täytyisi olla uskottava. Hänen täytyisi näyttää oikeasti pelokkaalta.
Klaanin pääadmin sulki silmänsä ja keskittyi. Hän kulki ajatuksissaan jonnekin kauas menneisyyteen ja kaivoi esiin sanoja, jotka hän luuli jo unohtaneensa.
Sinä olet turha.
Sinä olet hyödytön.
Sinä olet tyhjä.
Minä voin tehdä sinusta täyden.
Kylmä hiki nousi pintaan. Jotkin asiat oli tarkoitettu unohdettaviksi. Niiden kaivaminen esiin toi myös ylös tuntemuksia, jotka oli haudattu jonnekin syvälle.
Et voi tuhota minua. Minä olen itse tuho.
Sinä? Et mitään.
Tawa avasi silmänsä ja katsoi Snowmania silmiin. Klaanin pääadminin kasvoilla oli jotain, jota kukaan ei ollut nähnyt niillä koskaan aikaisemmin. Se oli pelkoa.
"Pyydän. Jätä hänet rauhaan. Ota...ota minut."
Snowmanin kasvot vääntyivät virneeseen, jossa oli jotain tyhjää. Loinen katsoi sähkön Toan kasvoja.
"Kyllä, neiti", se sanoi, pitäen tyhjän katseensa Tawassa. "Sinä olet parempi, neiti. Sinut haluamme, neiti."
Sitten Snowmanin pää retkahti veltosti taaksepäin, ja oli aivan hiljaista. Tawa, Same, Make, Kupe, hoitajamatoran ja Kepe tuijottivat kaikki ääneti vuoteella makaavaa hahmoa.
Yllättäen lumiukko aloitti hillittömän vapisemisen. Moderaattorikaksikko syöksyi äkkiä paikoilleen pitelemään valkoista hahmoa aloillaan, kun Snowien heiluminen muuttui täysin hysteeriseksi, ja hän alkoi yskiä ja kakoa. Muutkin vuoteen vierellä auttoivat lumiukon paikallaan pitämisessä, ja elintoimintoja tarkkailevat monitorit heittäytyivät aivan villeiksi.
Äkkiseltään se kuitenkin loppui. Snowie jähmettyi paikalleen merkilliseen asentoon, rintakehä eteenpäin työntyneenä. Klaanilaiset irrottivat otteensa hänestä.
Lumiukon vartalo nyki muutaman kerran luonnottoman oloisesti, ja valkoisen rintakehän läpi työntyi jotain mustaa.
Ja mustaa se oli. Lumiukon elastisesta rintakehästä ulos tiensä raapiva olento oli musta kuin pimeys tähtien välissä. Se liikkui letkeästi kuin ilman luiden tai ulkoisen tukirangan tuomaa rajoitetta. Kun tarpeeksi sen mustasta ruumiista oli tullut ulos Snowmanin kehosta, se avasi kaksi verestävän punaista silmää, jotka sijaitsivat pikimustan pään vastakkaisilla puolilla. Ne katselivat ympärillä olevia klaanilaisia liikkuen kuopissaan villisti.
Pian olennon koko pää tuli ulos. Paksu kaula työnsi sen pientä ja pyöreää päätä ulos lumiukon rintakehästä. Keskellä päätä olennon silmien välissä ulkoni terävä nokka, joka napsahteli saksimaisesti auki ja kiinni. Pitkä, pieniä punaisia silmiä täynnä oleva kieli höllyi nokan sisällä.
Klaanilaiset katsoivat vähitellen ulos tunkeutuvaa olentoa epäuskoisina ja hieman kauhuissaan. Kukaan ei tiennyt tarkalleen, miksi olentoa olisi pitänyt kutsua. Kaikille tuli mieleen yksi äärimmäisen sopiva sana, mutta sen käyttäminen olisi liian absurdia.
Olento nousi Snowmanin rintakehään kaivamastaan kuopasta kokonaan. Pyöreän pään alla oli isompi pyöreä vartalo, jossa oli terävä pyrstö. Olentoa kannattelivat pitkät ja laihat jalat, jotka olivat vielä osittain Snowmanin sisällä. Olento käänteli nyt pyöreää ja terävänokkaista päätään ympäri luonnottomasti, tarkkaillen ympäröiviä klaanilaisia.
Lääkintämatoran oli kohdannut tänään jo monenlaisia asioita. Pelottavuudessaan ja absurdiudessaan tämä kuitenkin ylitti kaiken.
"Mi-mi-mi-mik..." matoran aloitti. Hänet kuitenkin keskeytettiin.
Musta ja groteski loinen avasi terävän nokkansa ja puhui kirkkaalla ja pirullisella äänellään. Ääni sai huoneen lasiesineet resonoimaan voimakkaasti.
"Mi-mi-mikä se oooooon", hirviö kirkui pilkallisesti. Sitten sen ruumiissa avautui jotain.
Olento paljasti siipensä. Se avasi ne täyteen mittaansa. Siivet olivat hyvin lintumaiset, mutta niiden molempien sisällä oli kolme verenpunaista silmää, jotka tarkkailivat ympäristöä nykien. Siipien kärjissä oli myös vähän sinistä hohtoa. Se oli ainoa kohta hirviön ruumiissa, joka ei ollut musta tai punainen.
Yönmusta olento kääntyi kohti Tawaa ja räpytteli siipiään kuin valmistautuen lentoon. Se nauroi.
Infernaalisen närhen nauru täytti koko huoneen.
Matoro istui hämärässä huoneessa tutkien vanhoja papereita. Lamppu sädehti pödälle himmeää valoa. Pienestä ikkunasta, joka oli ulkomuodoltaan lähempänä ampuma-aukkoa, kuului öisiä rahien ääniä. Yöllä kukaan ei poistuisi linnoituksesta, ainakaan vapaaehtoisesti.
Hän oli onnellisen tietämätön Klaanin tapahtumista.
Toa raapi päätään. Laboratoriosaaren sijainnista hän ei ollut löytänyt mitään tietoja. Ainut sitä lähelläkään oleva tieto koski Itrozin "valvontasaarta".
Jokaiselle makutalle oli joskus määritelty alue, josta nämä olivat vastuussa ja jonka asioista nämä huolehtisivat. Itrozilla se oli Pohjoisen Mantereen itärannikko. Sijaitsisiko saari sen lähettyvillä?
Matoro oli siirtänyt Nimdasta kertoneen dokumentin pöydän sivuun. Se oli revitty ja sen alaosa puuttui. Joko makuta itse oli melkoisen vainoharhainen tai sitten jotakin muuta oli tapahtunut.
Vainoharhaisuus, paranoia, Matoro mietti. Hänen ajatuksensa harhailivat. Se johtui varmaankin vähästä unesta.
"Ei tästä tule mitään", Matoro totesi ja meni nukkumaan. Suurin osa kaikista tukikohdassa nukkui. Vain pari vartijamatorania valvoi.
[spoil]Lyhyt oli. Minulla on sille toki syynsä. Ensinnäkin, minulla oli veilä vähän kuumettä tätä tekiessäni. Toiseksi, olin liian innostunut tuosta edellisestä viestistä. [/spoil]
"Se mitä Quewa nyt tekee on suureksi avuksi, aliarvioin sen turhan ankarasti", Glatorianking sanoi nolona. Quewa hymyili hänelle, ehkä näiden kahden välit alkoivat
Parantua. Hetken kuitenkin keskeytti Umbran huuto:"Hei, meiltä loppuu pian happi.", Violetti Matoran oli oikeassa, heille alkaisi pian tulla kiire ja he hukkkuisivat
Järveen mistä kukaan ei heitä osaisi etsiä. Gekolla oli puku joka tuotti hänelle sen verran energiaa, että hän ei tarvinnnut naamiota, Umbralla sen sijaan olisi isoja
vaikeuksia. Kaksikon hiipiessä epämääräisen seinän takana, nämä löysivät itsensä Zyglakien kätköstä, siellä oli kaikenlaista rompetta ja roinaa, harmiksi jok'ikinen
Kanohi oli rikki tai vain käyttökelvottomassa kunnossa. Kaksikko kaivoi kuumeisesti kasaa löytääkseen varusteensa, mutta tuloksetta, ainut mitä he löysivät oli
muutamia teräaseita, tällä hetkellä parhain aseistus taisi olla Fikoun seitti. "Ei tässä kai voi muutakaan, ounastelen, että ne on tungettu johonkin syvemmälle
linnoitukseen", Gekko koitti puhua viisaasti. "Meillä tulee joka tapauksessa kiirettä, vähintään nyt-", Umbra keskeytti ja pinkaisi vauhdilla poispäin lähestyvistä
Zyglakeista jotka olivat selvästi valmiita saamaan nämä kiinni keinolla millä hyvänsä. "Pukuni ei pysty korjaamaan välttämättä tulevia vaurioita jos sen pitää tuottaa itsessään pelkkää energiaa.",
GK sanoi nähdessään nämä otukset, otti Fikoun olalleen ja ryntäsi eteenpäin. Zyglakit vaanivat nopeasti kintereillä, kahdella hyvin erikokoisella soturilla oli vain pienet miekat vyöllään.
Gekko aikoi käyttää omansa edes johonkin hyvään tarkoitukseen. Olettaen puun ja muun rakennusaineen olevan heikkoa ja mätäää, hän yritti sorruttaa sitä vastustajiensa päälle, vieressä sattui sopivasti olemaan pieni mökki.
Mökki
Vanhus oli juuri haukkaamassa palan ortonista, kun yhtääkkiä talo rupesi vaappumaan, tavarat rojahtivat hänen häntänsä päälle ja papparainen karjaisi katon iskeytyessä hänen päähänsä, vaivalloisesti tämä selvitti tiensä läpi romujen seasta.
Hän jäi ilman päivällistä ja kaksi zyglakia päättivät elämänsä raunioiden alle.
GK hymyili hetkisen, ja lähti Fikoun kanssa Umbran luo.
Notfun katsoi ylös. Hän näki kumiankkojen putoilevan alas. Kaikki hidastui hetkeksi, mutta vain Notfunin mielessä. Hän mietti. Mitä ne etsivät? Miksi ne etsivät? Ja ennenkaikkea, keitä ne olivat?
Notfun pudisti päätään. Hän käveli Jardirtin luo ruorille. "Jardirt, hattuni", Hän komensi, ja perämies antoi hänelle hatun. "Kuuntele tarkasti, poika. Ensinnäkin, päästä minut ruoriin. Toiseksi, tuo asevyöni. Sen jälkeen käännän laivaa. Kun se on tuota laivaa vastapäätä, laukaiskaa kaikki tykit, eikä vastaväitteitä. Jos kuolemme, teemme sen kunnialla", Notfun karjui metelissä, ja käänteli ruoria. Jardirt lähti matkaan..
Jake katsoi eteensä. Hän näki punasilmäisen orgaanisen olennon, joka katsoi Jakea. "Kuka olet, mekaaninen pyörätuolimies?", olento kysyi Jakelta. "Minä olen Jake. Ketäs te olette?", Jake kysyi ja vastasi. "Olemme maanalaisia taistelumursuja. Olemme hyvin jalo kansa, olemme harjoittaneet Kung Fun jaloa taitoa ja vuosisatoja tämän saaren alla", Mursu vastasi Jakelle..
Pimeys. Sitten Faxadosq näki henkilön. Tai oikeastaan hänen käden. Muut ruumiinosat olivat pimeydessä.
Vaputa se.
Sitten hän näki itsensä sodassa. Hän teki jättimäisen varjoräjähdyksen ja huusi. Sitten oli pimeää, ja hän näki vain tuhoutuneen kaupungin jäännökset. Hän oli tuhonnut planeetan ja tappanut miljoonia viattomia henkilöitä.
"Ei!!!"
Mt. Ämkoo
Sitten hän heräsi. Uni oli painajainen. Mutta se näytti enneunelta. Tuota ei voisi käydä. Ei koskaan. Hän nousi ja katsoi Bio-klaanin saarta. Oliko hän tuhonnut Matoran-universumin unessaan?
Hän lähti rinteestä. Hän päätti selvittää unen tarkoituksen, vaikka mikä olisi.
Paikka tuntematon
Hän odottaa meitä. Hän tulee, kuten Daxkin. Hän tulee.
Toa käveli Burnikin johdattamana Mt. Ämkoota kohti. Toa tiesi, että jotain siellä vuorella oli.
Konguboss ja Burnik saapuivat pian Mt. Ämkoolta löytyvälle polulle. He löysivät sieltä eräänlaisia jalanjälkiä. Ilman Toa muistaa nähneensä samanlaisia pelastaessaa Troopperia.
"Hän on täällä"
Burnak vapisi peloissaan ja meni Toan taakse. Edessä oli terävä kivi, jossa oli kankaan palanen. Se oli samanlainen kuin luolastossa tapaamalla olennolla. Pian Konguboss katsoi ylöspäin kielekkeellä hän näki siellä tumman hahmon, jolla oli fedora päässään. Hahmo lähti juoksemaan pakoon. Toa hyppäsi Burnakin selkään ja lähti laukkaamaan hahmoa kiinni. Rahi sai kampattua mysteerisen hahmon kumoon.
"Kuka sinä olet?"
"Minä olen Xiantos", hahmo jatkoi, "maailman ovelin palkkionmetsästäjä"
Hetken kuluttua palkkionmetsästäjä heitti jonkinlaisen esineen maahan, joka räjähti savuksi. Burnik ja Konguboss alkoivat yskiä. Liian myöhäistä palkkionmetsästäjä oli jo kadonnut.
Hoitopöytä nousi vähitellen ja Killjoy liukui varovaisesti siltä alas. Hän oli riisunut panssarinsa kyberneettisiä jalkojaan ja käsiään lukuunottamatta ja hänen harmaassa karrelle palaneessa rintakehässään näkyi nyt pitkä tikattu viilto.
Creedy istui verisen veitsikokoelman vieressä ja naputteli nyt tietokonetta. Killjoy asteli hiljaa hänen taakseen ja hiljaisuus vallitsi hetken. Creedy oli lopettanut naputtelemisen ja istui nyt vain tuijottaen ruutua. Killjoy astui nyt aivan hänen viereensä, muttei kääntänyt kasvojaan kohti istuvaa Matorania.
"Kuinka kauan?"
Creedy selasi murheellisena koneensa näyttöä ja laski katseensa murheellisena taaksepäin.
"Ehkä kuukausi, hyvällä tuurilla puolitoista. Se pettää pian Killjoy, sitä ei ole tehty kestämään tuollaista kehoa."
Killjoy tunnusteli rintakehässään olevia tikkauksia ja lopulta nappasi pöydältä hänen omassa veressään olevat kirurgin välineet ja heitti ne metalliseen kaukaloon huoneen sivulla.
Creedy kääntyi Killjoyyn päin: "Olen pahoillani. Emme voi korvata tärkeitä elintoimintojasi ylläpitäviä laitteita ja vaikka lopettaisit pukusikin käytön, antaisi se sinulle maksimissaan kuukauden lisää elinaikaa. Kivesi hiipuu, emmekä voi tehdä sille mitään..."
Creedy näytti siltä kuin olisi purskahtamassa itkuun tämän sanottuaan, mutta Killjoy ei näyttänyt hätkähtävänkään, tai ei vain näyttänyt sitä. Hän istui rauhallisesti alas ja alkoi manuaalisesti kiinnittää panssariaan.
"Tiesin, että tämä päivä tulee joskus. Minua varoitettiin tästä... koneistoni on raskas ja nämä kivet eivät kestä tällaista virransyöttöä ikuisesti. Näyttää vain siltä, että arvioihin tuli parin kymmenen vuoden laskuvirhe."
Creedy sulki silmänsä ja pudisti päätään: "Ei tämä voi mennä näin, on oltava jokin keino. Niin paljon on vielä kesken."
"Saraji on täällä, tehtävä siirtyy hänen komentoonsa. Hän perii Kenraalin paikan jälkeeni."
Killjoy käveli huoneen päähän ja veti vivusta, joka avasi portaat ylös mökin oleskelutiloihin.
"Minun täytyy vain tehdä minkä ehdin", Killjoy sanoi ja koetti vääntää rujoille kasvoilleen virnistystä. Nähdessään Creedyn reaktion, hän kuitenkin lopetti äkisti ja meni välittömästi laittamaan kypärän päähänsä.
Creedy jäi istumaan huoneeseen tietokoneensa ääreen ja viittoili Killjoyn menemään edeltä. Killjoy hymähti. Vaikka Creedy oli niin erilainen hänen kanssaan, yksi asia heillä oli yhteistä: Tunteensa, he selvittivät yksin ja vain yksin.
437 seisoi varjoisan metsän suojissa jonkin matkan päässä Killjoyn mökistä. Hän on siis palannut...
Ison metallilevyn suojissa, joidenkin metrien päässä Matoron pysäyttämästä pommista
Kaksi Nazorakia istui seinää vasten aseensa pudotettuina maahan. Kolmas odotti pommin räjähtämistä maltillisena. Hänen kahdella kolleegallaan alkoi olla pikku hiljaa tylsää.
Notfun väänsi ruoria minkä pystyi. Tätä toki haittasi räjähtelevät kumiankat ja rommipullot ympäri kantta.
Silloin tällöin hän karjui miehistölle lyhyitä lauseita kuten:
"LAUKAISKAA NE TYKIT JUMANKAUTA",
"TUO SE ASEVYÖ NYT VÄHÄNKÖ ÄKKIÄ TAI MUUTEN KUOLET", "KUOLINPÄIVÄ SE VASTA ON ELÄMISEN ARVOINEN",
tai mitä hän useimmiten tämän viidentoista minuutin kuluessa oli huutanut: "ROMMI ON LOPPU. TUOKAA ROMMIARGH".
Nyt oli kuitenkin asevyö tuotu, rommi juotu, ja laiva oli oikeassa kulmassa. Notfunin piti vain pitää se siinä niin kauan, että miehistö laukaisisi tykit.
"LAUKAISKAA NE NYT", Notfun karjui metelissä. Tykit laukesivat sekunnin välein, ja osuivat toiseen laivaan.
"HERRAT", Notfun karjui,
"ONNISTUIMME. NYT KAARRAN PAARPUURIIN JA TEEMME SEN UUDELLEEN", Notfun karjui kannelta ja käänsi ruoria.
"TUOKAA SITÄ ROMMIA JA NIIN NOPEASTI KUIN PYSTYTTE!"
'' Maata näkyvissä! '' Kuului maston päästä.
'' Maata? MAATA? Kuinka? Kartassa ei näy mitään!? '' Vastaa Blezer istuessaan navigaatorin paikalla kartta käsissään.
Ääni mastosta huutaa takaisin: '' No tuossa nyt on kuitenkin tuollainen maa pläntti! '' Blezer kävelee laivan nokkaan tutkien karttaa. Hän jää tuijottamaan silmät ammollaan eteensä. Siinä se oli. Saari jota ei kartassa näy. Minkälaisen löydön hän olikaan tehnyt!
Ei mennyt kauaakaan kun Blezerin miehisö rantautui pienemmillä veneillä. '' Varautukaa kaikkeen soturit. Täällä voi olla ihan mitä tahansa.
'' Toan jalat painuivat hiekkaan. Hän ja sotilaat etenivät saarella. Pian hiekka vaihtui Metsäksi.
'' Pysykää ryhmässä. Älkää lähtekö hortoilemaan. Kuten jo sanoin täälä voi olla vaikka mitä '' Juuri Blezerin lopetettua jokin hyppää sotilaiden kimppuun. Silmittömän kokoinen Muaka. Tuo tiikerimäinen otus repi kappaleiksi sotilaita hampaillaan ja kynsillään. Peto oli ehtinyt murskaamaan yli puolet joukoista ennenkuin Kukaan ehti toipua säikähdyksestä. Kaaos levisi ympäriinsä. Hengissä selvinneet soturit juoksivat takaisin veneille ja lähtivät takaisin.
Blezer yritti juosta pakoon petoa, Mutta se oli aivan liian nopea. Hän käätyi kohti sitä. Se laukkasi häntä koti. Toa avasi kirjan joka roikkui ketjulla hänen vyöstäänn ja hän lausui kirjan sivulla olevat sanat '' Arozhn anaro. '' Muakan vauhti hiljentyi aiva vain enemmän kunnes se jäätyi kokonaan paikalleen. Blezer käveli otuksen luo avaten kämmenensä sitä kohti '' Lepää rauhassa peto. '' Hän sulki kämmenensä ja tarttui nujaansa. Blezer otti askeleen taaksepäin ja murskasi Muakan kallon. Heti tämän tehtyään toa huojuen taapertaa puun juurelle luhistuen. Loitsu oli vienyt häneltä paljon voimaa.
Toa juoksi kirjastoon hengästyneenä. Toa oli aivan poikki, koska hän oli juossut vuorelta linnoitukseen asti. Hän kysyi kirjaa, joka kertoisi mysteerisistä olennoista. Kirjostonhoitaja ei löytänyt Toalle kirjaa, joten hän neuvoi hänet Bioarkistoihin.
Metsä
Konguboss istui Burnakinsa selässä ja matkasi kohti arkistoja. Kaksikko saapui joelle, josta he löysivät Matoranin, jolla oli kanootti. Vihertävä Matoran tarjosi kyydin Toalle, mutta Burnak oli liian painava. Toa ja Matoran istuituivat kanoottiin ja Burnak ui heidän perässänsä. He saapuivat joen toiselle puolelle, jossa he hyvästelivät Matoranin.
Faxadosq meni heti Bioarkistoihin etsimään tietoa. Hän etsi sukunsa historiaa. Unessa ollut käsi näytti tutulta. Dax oli joskus kertonut tuollaisesta äänestä. Faxadosq päätti etsiä unen syyn.
"Mitä teet täällä?" kuului ääni.
Toa kääntyi taaksepäin ja näki Turagan.
"Et kuulu tänne. Et saisi olla täällä. Etsit vain tietoa, jotta tulisit vahvemmaksi!"
"En minä..." Faxadosq aloitti.
"Loukkaus!" Turaga huusi ja muutti muotoaan. Hän kasvoi ja panssareihin tuli piikkejä. Hänen suunsa aukeni ja sieltä näkyi karmivat hampaat. Hänen naamio kasvoi ja muuttui eriväriseksi. Se huusi vain jotain pyhimykestä ja loukkauksesta.
Faxadosq näki Kongubossin ja Burnakin kauempana ja päätti suojella Toaa ja Rahia niitten tietämättä.
"Kivä. Tulee sitten tälläinen päivä," Faxadosq ajatteli.
Valtava jyrähdys täräytti koko kivilinnoitusta. Se hajoitti laseja ja puisia huonekaluja sekä kaatoi hyllyjä. Toinen jyrähdys seurasi heti perään.
"HYÖKKÄYS!", oranssi vartijamatoran huusi yläparvelta. "HYÖKKÄÄÄÄYYYYYS!", Caps-niminen ta-matoran jatkoi kiljumistaan. Tukikohta alkoi heräillä. Kukaan ei ollut pystynyt nukkumaan Capsin antaessa ilmoituksen.
Paksu kiviseinä romahti sisäänpäin kolmen Visorakien muurinmuurtajan taottua sitä. Valtavat määrät nelijalkaisia "elämän viejiä" ryntäsi sisään.
Matoro katsoi ylätasanteelta valtavaa visorak-armeijaa. Matoranit eivät selvitytyisi tästä mitenkään. Ei edes toien avulla. Hänen sisäinen sankarinsa valitti jotakin Matoron lähtiessä juoksemaan kohti sairasosastoa ja omaa huonettaan. Hän nappaisi kansiot ja Xxonnin mukaansa ja livahtaisi saarelta. Olisi hyödytöntä kuolla sankarillisesti kaukaisella saarella.
Matoro väänsi parvelta lähtevän oven kahvaa nopeasti ja veti puuoven auki. Yhtäkkiä rhotuka osui häntä jalkaan ja heitti paineaallolla hänet päin kaidetta. Toa nappasi nopeasti käsillään kaiteesta. Puinen vanha kaide notkui herkästi, ja juuri kun Toa ajatteli selviytyneensä, kaide romahti.
Matoron selkä osui kovaa johonkin kylmään. Hän kierähti osuman voimasta ja lensi kyljelleen kylmään maahan. Visorak hyppäsi hänen ylitseen. Hän oli pudonnut alas asti taistelun keskelle. Miekanisku piti kauempanan hyökänneen hämähäkin. Toa mietti pakokeinoa tilanteesta. Lattia oli täynnä erivärisiä hämähäkkejä, joiden huomio alkoi kiinnittyä toaan.
Toa mietti hetken ja ampui harppuunansa kattoon, väistäen juuri ja juuri yhden Vohtarakin sakset. Matoro kelasi itseään nopeasti ylöspäin, tavoitteenaan heilauttaa hänet takaisin yläparvelle. Silloin harppuuna irtosi ilmeisen lahosta puisesta välikatosta ja toa lähti taas putoamaan. Hän osui valloittajien muurinmuurtajan kattoon ja iski olkapäänsä siniseen kaiteeseen.
"Auts.", Toa totesi lakonisesti usean tiputuksen jälkeen. Hän potkaisi nopeasti muurinmurtajan päällä olleen visorakin alas.
"Mitähän tässä sitten kannattaisi tehdä.", hän mietti. Edessä avautui taistelu, tai pikemminkin visorakien suorittama teurastus. Hän seisoi yhden katapultin katolla katapultin vieressä. Sinisiä, hämähäkkien vetämiä vaunuja kulki yhteensä kolme aurassa.
Jokunen hämähäkki oli huomannut tunkeilijan ja kiipesi vaunun reunoja pitkin ylöspäin.
Matoro keksi pakosuunnitelman puolessa minuutissa. Katapultin mekanismin harjoitteluun kului sama määrä. Hän amui itsensä suurella katapultilla parvelle, pakoon visorakeilta. Sitten hän syöksyi ovesta sisemmälle tukikohtaan.
Matoro haki syliinsä kansiot huoneestaan ja eteni Äksän huoneeseen. Koko rakennus oli kaaoksessa ja hyökkääjät tunkeutuivat pohjakerroksessa jatkuvasti eteenpäin.
"Hii-op!" Domek piteli ohjia käsissä. Veitsivalas oli hyvin vahva rahi ja veti venettä yllättävällä nopeudella.
Pegghu oli alkanut vähitellen tottumaan huonoon oloonsa ja katseli ympäröivää mereä. Harvoin hänen kaltaisensa kaupunkilainen Ta-Matoralainen olisi koskaan nähnyt tuota kirkasta, sinistä vesiallasta mikä peitti valtaosan heidän maailmaansa.
Auringot paistoivat kimaltelevan veden yläpuolella ja lämmitti veneilijöitä, joita viileä merituuli puhalsi.
Usein tielle osuneet isot aallokot kastelivat veneilijöitä vesipisaroihin.
Pegghu tunsi olonsa hyvin virkistäväksi merisairaudestaan huolimatta, mutta hän ei siltikään unohtanut sitä päivää.
Se päivä, jolloin Metalliolennot tappoivat Frottikin.
Domek yritti keskittyä veneen ohjaamiseen eikä ajatellut mitään muuta. Jos hän ei olisi vilkaissut veneen taakse, Valon Toa ei olisi edes muistanut Matoralaisen olemasaoloa.
Domek vilkaisi hetken kompassiaan ja karttaa uudestaan. Hän alkoi kääntämänä suuntaa hieman itään päin.
Molemmat veneilijät eivät sanoneet mitään.
Bio Klaanin Tyrmä
Koputusta kuului Sheelikan sellille. Ääni tuli hänen viereisestä sellistä. Se oli hiljainen, mutta kuului tarpeeksi herättääkseen nais-Toan huomion.
Aluksi koputuksella näytti olevan jonkinlainen rytmi, mutta vähitellen se rytmi katosi ja koputus oli pelkän satunnaisuuden varassa.
Jostain syystä, Sheelika muisti Arsteinin. Silloin koputuksen rytmi vaihtui. Se muistuttutti häntä erästä musiikkikappaletta, mitä Arstein soitti hänen kosketinsoittimellaan.
Sheelika muisti kuinka yllättynyt hän oli kuullessaan Arsteinin soittamista. Vaikka hän olikin Skakdi, hän oli selvästi lahjakas musiikissa.
Kappale oli hyvin intensiivinen, mutta samalla hienostunut ja omalla tavallaan kaunis.
Sheelika mietti nykyistä tilannettaan.
"Tähänkö kaikki on päätynyt? Miten hän päätyi tänne?" Nais-Toa mietti.
Pääsisikö hän koskaan ulos täältä? Sheelika on jo istunut sellissä enemmän kuin hän pystyi kestämään.
Arstein tiesi tämän, mutta miksei hän tullut takaisin hakemaan häntä?
Mitä jos Arstein ei koskaan palaakaan? Mitä jos hän ei koskaan pääsisi pois täältä? Mitä jos hän joutuu istumaan tässä sellissä ikiajoiksi?
Viereltä tuleva koputus taantui. Matala hykerrys kuului sen sijaan.
Tuntematon
Hiljaisuus.
Metalliolennot olivat transsissa. Mikään ei liikkunut.
Himmeät, vihreät valot olivat ainoita valonlähteitä koko huoneen sisällä. Metalliolentojen silmät olivat pimeitä ja niiden mieli tyhjä.
Lukuisia Metalliolentoja olivat rivissä huoneen keskellä, useita johtoja kiinitettynä. Kennomaiset koneet oli sijoitettu Metalliolentojen keskelle, mikä erotti ne toisistaan.
Juuri silloin, yksi Metalliolento alkoi liikkua hieman. Sen ristiin laitetut kädet liikahtivat. Sen sormet ja kaula taipuivat.
Olento ei ollut transsissa. Sen mielensä alkoi liikkua. Vähitellen sen silmät valaisivat.
Kuten edellinen viestinikin, tämä tapahtuu vähän jälkeen edellistä mutta samaan aikaan tai ennen muiden ropeviestejä. Liikkuu siis kokonaan omassa ajassa.
"Haluat siis paeta?", Xxonn kysyi Matorolta. He olivat etsimässä uloskäyntiä Matoranien linnoituksesta, joka ei ollut Visorakkien takia tukossa.
"Mitä muuta tekisimme?", Matoro vastasi.
"Ehkei paljon mitään. Mutta jos selviydymme rannalle, niin miten me pääsemme Klaaniin takaisin? Uimalla, vai?"
"Keksimme kyllä jotain"
Sitten Matoro huomasi Po-matoranin etsimässä jotain. Hän ei taistellut, niin kuin muut Matoranit. Hän tunnisti Matoranin Irvaniksi. Jään Toa tönäisi Äksää, katsomaan. Irvan ei tainnut huomata kaksikkoa. Hän oli liian keskittynyt etsimiseen. Silloin hän taisi löytää etsimänsä.
"Toivoin, etten ikinä joutuisi tekemään tämän", Irvan kuiskasi itselleen.
Hän otti kivestä kovaa kiinni ja veti sitä todella kovaa alas. Silloin kahden metrin leveä seinä nousi ylös ja Irvan kävei sisään. Huone oli pienehkö, jonka keskellä oli hieman Äksän pienemi vene, karttoja ja siellä myös seisoi Hau:ta kantava fe-matoran.
Matoro katsoi Irvanin vetämää kiveä tarkemmin. Se oli, kuin olikin vipu.
Irvan ja Fe-matoran keskustelivat jostain asiasta.
"Mitä te teette?", Matoro keskeytti.
Po- ja Fe-matoranit pelästyivät, kun he huomasivat Xxonnin ja Matoron.
Irvan yritti keksiä jotain, mutta päättikin kertoa totuuden.
"Jo kymmenen vuotta olin taistellut tolkuttomasti nelijalkaisia, haisevia hämähäkkejä vastaan. Joka kerta monia sotilaista kuoli. Joka kerta pelkäsin, että minä olisin seuraava. Ja nyt, minä ole positiivisen varma siitä. Joten ei olisi järkeä kuolla tänne muitten mukana. Haluaisin nähdä maailman, tämän aavikkosaaren ulkopuolelta."
"Ottaisitteko meidät mukaan?", Matoro kysyi.
"No, emme tiedä muuta paikkaa, minne mennä. Joten jos ohjaatte meidät Klaaniin, josta kerrot, niin kyllä."
"Hyvä on, mutta meidän pitäisi vielä käväistä Destralilla."
"Hyvä on. Voitteko auttaa minua tämän työntämisessä? Lähdetään, ennen kuin tämä paikka täyttyy Vissorakeilla."
Irvan lähti huoneen toisen päähän, veti toisesta vivusta, jolloin seinä avautui suoraan rannalle. Xxonn, Matoro ja Irvan alkoivat työntää venettä ja Seran-niminen Hau:ta kantava Matoran istui ratin edessä. Kun vene oli vedessä, Po-matoran, Jään toa ja Äksä hyppäsivät veneeseen, ennen kuin se lähti liikkeelle.
Kun vene oli vähän kauempana, Irvan katseli surullisena, kun Visorakit peittivät tukikohdan. Hän erotti, kuinka harvat Matoranit pötkivat pakoon aavikkoon.
"Haluan kysyä", Matoro sanoi, "Jos olisit voinut paeta tällä tavalla jo alusta asti, niin mikset tehnyt niin?"
"Suoraan sanottuna, en oikeastaan halunnut luopua siitä saaresta. Halusin puolustaa sitä, kuin omaa kotiani. Mutta nyt, minä tajusin, etten voisi jäädä sinne puolustamaan sitä ja jäädä eloon, yhtä aikaa."
Matoro nyökkäsi. Hieman pitkän ajan päästä, hän väsyi, meni makuulle ja nukahti.
Xiantos muisteli menneitä kovalla sängyllänsä. Menneitä, kuinka hän oli löytänyt tiensä Makutan luokse. Makuta oli houkutellut hänet pahalle puolelle. Hän saisi paljon krediittejä, jos tappaisi erään Toan. Palkkionmetsästäjä mietti tekeekö hän oikein.
Xiantos käveli ovestansa ulos katsomaan auringonlaskua. Lääkääri tuli hänen luokseen.
"Voitko hyvin?"
Vastausta ei kuulunut.
"Olen ollut ystäväsi jo vuosia, emmekö me voisi vain jutella?"
Lehu-metsä
Xiantos lähti kävelemään asuntosa rappusista alas kohti Lehu-metsää.
Hän käveli rannalle, jossa hän sai tällin päähänsä ja pyörtyi.
"Maksan sinulle hyvin rahaa, jos tapat erään Toan"
"Sopii", Xiantos vastasi, "Kerro nimi"
"Hänen nimensä on Choco"
Xiantos heräsi minuutin kuluttua ja lähti kävelemään pitkin rantaa.
Notfun ja Jardirt istuivat hytissä. Notfun oli käskenyt erään miehistön jäsenen ruoriin, ja kutsunut perämiehensä hyttiin.
"Jardirt. Me emme selviä tästä. Tai no, me selviämme, mutta ne eivät selviä. Miehistömme siis. Me pakenemme", Notfun sanoi, otti kartat, hattunsa ja vyönsä. Sen jälkeen hän ja Jardirt poistuivat hytistä. He kävelivät ruumaan, jossa oli kankaan alla höyryvoimalla toimiva koneisto, joka piti veden ulkona. Sen vieressä oli orgaanisen näköinen vesieläin, jonka Jardirt tunnisti manaatiksi. Molemmat astuivat tämän jalon eläimen selkään ja lähtivät liikkeelle. Höyryä alkoi tulvia pumpuista heidän paetessaan.
Notfun mietti vielä. Oliko tämä oikein. Jättää miehistö kuolemaan, ja rakas laiva heitteille. Tämä manaatti ei kestäisi kauan. Sitten hän sanoi perämiehelleen: "Jardirt. Oletko koskaan miettinyt, jos olisimmekin ottaneet sen steampunk-sukellusveneen joka oli tämän manaatin vieressä? Luulen, että olisimme päässeet pakoon hieman.. No, kätevämmin.."
"No, minkäs voi kun se älyvapaa Ko-Matoran korvasi sukellusveneen manaatilla.", Jardirt vastasi kapteeniaan myötäillen.
Notfun katseli apeana kuinka Yön Timoa tulitettiin kahdesta suunnasta. Yksi hyökkääjälaiva sentään oli upotettu. Hänen ja Jardirtin uiva manaatti eteni hyvää vauhtia alloissa kohti kaukana siintävää Klaanin rantaa.
Silloin manaatti räjähti.
"Minnes te yritätte, Kapteeni?", ikävän näköinen skakdi kysyi halveksivasti toisesta soutuveneestä. Vene oli uponneen Skakdilaivan pelastusveneitä. Veneen takaosassa istuskeleva tummanpuhuva, robottikäsinen hahmo myhäili. Sen toinen käsi oli valtava kranaatinheitin. Amazua vaihtoi kätensä normaaliin. Pian kaksikko oli köytettynä veneen perällä, ja heitä vietiin Gaggulabion lippulaivalle Akbsklsdflsfldaxille.
Akbsklsdflsfldax
Keltamusta skakdi myhäili itsekseen. Notfun istui takamaston juurta vasten, täysin köytettynä. Jardirt makasi tämän vieressä.
"Päivää, kapteeni.", Gaggulabio tervehti. Hänellä oli päässään suuri kaksikolkka. Väliaikainen meritehtävä oli antanut hänelle syyn retostella Kapteenina. Amazua seisoi takavasemmalla seuraamassa tilannetta. Hän oli hankkinut Notfunin tänne ja saisi palkkion.
Notfunin laukku makasi pengottuna nurkassa. Vihreä skakdi käänteli epämääräisesti ruoria. Akbsklsdflsfldax ja toinen skakdien laiva kuitenkin jatkoivat sivutoimena toisen laivan tulistusta.
Skakdi iski kädellään matorania tämän kanohiin.
"Missä se on?!", skakdijohtaja huusi Notfunille hyvin läheltä.
"... ai mikä?", Notfun kysyi esittäen tyhmää. Se oli monesti toiminut.
"Tiedät kyllä.", Gaggulabio raivosi.
"Se virus, jonka ryöstit seitsemänkymmentä vuotta sitten. Haluan sen."
"Kamoon, siitä on kauan aikaa. Unohdetaan menneet.", Notfun yritti.
"Se ei ollut laukussasi. Missä se on?"
"Mitä jos sanon että se on laivallani?", Notfun kysyi, hymyillen ikävästi.
"Pakenit laivalta. Olit kuljettamassa sitä pois, eikö niin?"
"Tai sitten käytän sinuun käänteispsykologiaa. Uskottelen, että en olisi ottanut pulloa laivaltani, jolloin sinä ajattelet että otin."
"Tai sitten käytät tuplakäänteispsykologiaa; sinä uskottelet minulle että pullo on laivassa koska uskottelet että se on laivassa ja luulen sen olevan sinulla.", Gaggulabio selitti. Hän ei ollut itsekkään tajunnut puoliakaan sanoistaan, mutta pitihän hänen näyttää älykkäämmältä kuin pahaisen matoranin.
"Tai sitten käännettyä tuplakäänt-", Notfun aloitti, mutta sai suunsa eteen kiven skakdin käden.
"Ole nyt jo hiljaa. Kerro missä se on!", Gaggulabio huusi raivoissaan.
"Pomo. Se oli kätkenyt pullon pistooliinsa.", takana oleva veden Skakdi kertoi tutkiessaan Notfunin varusteita. Matorankapteenin ilme muuttui toivottomaksi.
Gaggulabio otti pienen vihreän pullon käsiinsä ja katseli sitä.
"Vihdoinkin..."
"Hei, kerrotko minulle mitä tuossa itseasiassa on? Minulle ei koskaan selvinnyt muuta kuin se, että sinä halusit sen.", Notfun papatti.
"Hyvä on. Kerron.", Gaggulabio sanoi ja otti luentoäänensä.
"Tunnetko makutan nimeltä Spiriah?", hän aloitti.
"Makuta joka teki Skakdeilla kokeitaan. Loi meille elementaalivoimat. Käytti siinä Makuta-Viruksia niin kuin kaikki makutat.", Gaggulabio kertoi ja hiveli vihreää koeputkea.
"Tätä virusta käytettiin voimien tuomiseen. Sillä saa luotua olennoille, kuten Skakdeilla kokonaan uusia voimia."
"Alan tajuta pirullisen ovelaa suunnitelmaasi. Aiot käyttää ainetta Klaanin saaren lehmien muuttamiseen omiksi supervoimakkaiksi kätyreiksisis, joilla valloitat universumin! Olet todella paha, paha mies.", Notfun selitti.
"Kuuntelitko sinä minua yhtään.", Gaggulabio kysyi turhautuneena. Hän kääntyi hetkeksi ruoriin päin, tiedustellen perämieheltä lankusta.
Silloin Notfun tempaisi pystyyn köysistä ja kaappasi koputken Skakdin kämmenestä. Jardit oli saanut kaikessa hiljaisuudessa kaiverrettua köyden rikki taskussa maannella rommipullon sirpaleella.
Gaggulabio kääntyi nopeasti ja veti miekkansa. Notfun kaatui aseen lappeen iskusta puisille laudoille komentosillan kaidetta vasten.
"Sinulla on vahva mieli, pentu. Haluatko jälleen kipua?"
Amazua lähestyi tummanpuhuvana matorania, mutta Skakdijohtaja viittoi tämän pois nähdessään tilanteen.
"Mietihän hetki ennen kuin uhkailet sen hommelisi kanssa", Notfun aloitti. Hän piti koeputkea laidan yllä, valmiina pudottamaan sen mereen.
Gaggulabio kalpeni yhdessä muutaman muun aseistautuneen skakdin kanssa.
"Nyt voinemme keskustella tasaväkisesti", Notfun aloitti. "Minulla on omia vaatimuksiani."
"Huomasin juuri että kärsin laivapulasta. Jos saan toisen laivoistasi, mukavan määrän rommia ja vakuudet siitä, että voin purjehtia rauhassa pois, saat pullon. Jokaisessa muussa tapauksessa pudotan tämän korkki auki mereen.", Notfun kiristi. Hän tunsi saaneensa niskalenkin Gaggulabioon.
Voimaton viha kasvoi skakdin sisällä. Hän ei voisi muuta kuin suostua.
Amazua alkoi mielessään jo arvostaa hieman tätä matorania. Uhkailisi suoraa ja törkeästi kuuluisaa sotalordia.
"Ärh, olkoon. Minä suostun.", Gaggulabio totesi ärtyneenä laskettuaan aineen arvon sekä laivan arvon päässään.
Notfunin valtasi onnistumisen ilo. Enää puuttui vain rommia.
Akbsklsdflsfldax purhjehti toisen skakdilaivan rinnalle. Gaggulabio komenteli vihaisena merisotilaansa sieltä pois. Notfun piti pulloa edelleen laidan yli.
Jardirt ohjasi merellä olevia pelastusveneitä, Yön Timon miehistöä, laivaan.
"Nyt se puteli.", Gaggulabio sanoi vihaisena.
"Aivan, toki. Olen sanani mittainen mies.", Notfun vakuutteli ja ojensi pullon Gaggulabiolle. "Ei olla vihamiehiä enää", piraatti ehdotti.
Silloin Amazua nappasi matorania olkapäistä je veti säkin tämän pään ympärille. Gaggulabion Akbsklsdflsfldax lähti täyteen vauhtiinsa avomerellä. Amazua vei kiljuvan piraatin hämärään ruumaan. Se kiljui petoksesta ja sioista.
Moggel-niminen Skakdi saapui Bio-Klaanin saaren rantaan. Hänen olisi pitänyt mennä Gaggulabion kanssa Akbsklsdflsfldaxille, mutta hän päätti kokeilla hyökkäystä. Hän päätti olla Makutojen puolella, eikä minkään Gaggulabion. Jos hän pääsisi Bioarkistoihin, hänen kaikki ongelmansa katoaisivat.
"Mihin matka?" eräs Steltiläinen kysyi.
Moggel kääntyi taaksepäin ja huomasi Sidorakin lajiin kuuluvan henkilön ja toisen Skakdin, joka oli mutatisoitunut.
Hän ampui plasmaa kaksikkoon, mutta toinen Skakdi torjui sen ja ampui silmistään Lämpösäteitä, mikä osui Moggeliin.
"Minä hyökkään. Olette mukana tai ette."
"Olen Steltiläinen, ja haluan maksun, tai saat maistaa kirvestäni."
Skakdi katsoi ihmeissääm Steltiläistä ja ampui jälleen Lämpösäteitä Moggeliin.
"Tuo alkaa ärsyttää!"
"Minä olen Gilwecniec ja tuon Skakdin nimeä en tiedä, mutta työskentelemme Makutain veljeskunnalle. Joten häivy täältä, ennen kuin kutsun Rahkshi-armejiamme."
Moggel huomasi saaneensa liittolaisia. Pian taivaalta lensi jotain. Se oli tummanpunainen ja musta kyborgi-Toa, jolla oli Hau Nuva ja miekka. Hän lensi suoraan Moggelin eteen.
"Toia vai? Tiedän paikan, missä on yksi Toa. Tämän voisi lähettää sinne," Gilwecniec sanoi.
"Olipa terävä koukku," Faxadosq mumisi ja näki Gilwecniecin ja Moggelin.
Hän ampui Valoa Steltiläiseen, heitti Skakdin mereen ja löi Moggelia.
"Tervetuloa ja hyvästi," Toa sanoi.
Moggeli lensi myös mereen ja toisen Skakdin söi hyvin nopeaa lohikäärme.
"Duogro! Hyvä poika," Fax sanoi. Steltiläinen otti veneensä, millä oli tullutkin ja lähti. Moggel, veden Skakdina, ui perässä Destralille.
"Mennään perään, Duogro," Fax sanoi ja kaksikko lähti Destralille.
Vene oli muutaman metrin pituinen vanha puuvene. Se oli värjätty kuluneella tummanvihreällä maalilla joka oli rakoillut monesti. Laitteen puolivälissä oli pieni pressu joka vastasi aluksen "sisätiloja".
Kevyt polttomoottori hurisi veneen takaosassa kiidättäen venettä hitaasti mutta varmasti. Sen kylkeen oli kirjailtu laitteen nimi, Seilaava Manaatti.
Kaukaa aavikkosaarelta hehkui punaista valoa. Tukikohta paloi.
Irvan katseli ajatuksiinsa uppoutuneena saarta sen kadotessa hitaasti savuun ja yöhön. Fe-Matoran Seran käänteli peräsintä istuen sivuttain takaosan penkillä. Matoro loikoili veneen kärjessä ja Äksä istui keskipenkeillä.
Tunnelma oli kaikin puolin raukea.
Taivaanrannassa jyrähti. Linnoitus oli ilmeisesti sortunut kokonaan kasaan.
Irvan, vanha veteraani, tunsi menettäneensä jotakin tärkeää. Jotakin minkä vuoksi hän oli elänyt ja melkein kuollut.
Vanhaan elämään ei nyt ollut paluuta.
Seran ohjaili venettä hiljaa. Hänkin oli täynnä ajatuksia. Jo toinen suuri elämän muutos jonka hän kokisi. Hänet nimittäin oli karkoitettu Nynrahin Haamujen joukosta sillä hän ei pitänyt metallitöistä. Hän halusi gukkopilotiksi. Sittemmin hän oli harhailtuaan joutunut tänne saarelle, jossa Irvan oli auttanut eksynyttä.
Äks mietti kuinka pitkä matka Klaaniin oli. He olivat aika täydellisesti eksyneet Destralin matkallaan. Ei sillä, että hän haluaisi takaisin Destralille.
Häntä häiritsi hieman että he olivat suoraan paenneet saareta, vaikka he eivät olisikaan voineet auttaa matoraneja kunnolla.
Seran kumartui ja tutkaili kanohi Haunsa läpi pressun alla olevaa laatikkoa. Hän nosti sieltä kompassin ja kartan.
Sitten Fe-Matoran alkoi selvittää heidän sijaintiaan ja seuraavaa saarta.
Saari paljastui toiseksi, miltei tuntemattomaksi aavikkosaareksi pohjoisessa. Sieltä tunnettiin vain pieni matorankylä rannikolta. Matkaa sinne olisi muutamia tunteja.
Blezer nousi seisomaan puunjuuresta. Hän oli levännyt jo pitkään. Blezer tiesi, että miehistönsä olisi jo tullut etsimään häntä elleivät he olisi lähteneet. Hänen hopeinen panssarinsa kimalsi puiden välistä tulevasta valosta. Valonsäteet houkuttelevat jotain esiin pusikosta. Se oli pienen pieni Muakan poikanen. Blezer tuijotti sitä ihmeissään kunnes älyää, että tämä kyseinen pentu on mitä varmemmin hänen tappamansa pedon poikanen.
Blezer lähestyy pentua. Hänen panssarinsa kimmeltää edelleen. Pentu seuraa yhtä valonsäteistä ja on liian keskittynyt huomaamaan toaa kunnes tämä astuu varjoon ja valon säteet katoaa. Sillä sekunnilla pentu kääntyy katsomaan tuota hopeista jättliäistä. Pentu alkaa murista Blezerille, mutta hän vain jatkaa etenemistään pentua kohti lopulta kurottaen sitä kädellään. Pienokainen ärähtää ja puraisee toaa kädestä. Puruvoima oli erittäin suuri verrattuna otuksen kokoon. '' AAH! Piruvie sinä puret kovaa! '' Blezer yritti irroittaa poikasta kädestään heiluttamalla sitä, mutta epäonnistuen. Hän tiputtaa aseensa maahan ja nappaa pentua niskasta oikean puolimmaisella kädellään. Pienoinen alkaa vikistä ja vinkua päästäen samalla irti Blezerin kädestä. '' Rauhassa nyt pienoinen. Minä pidän sinusta huolta. ''
'Kaksikko' jatkaa matkaansa syvemmälle metsään. Muakan poikanen oli jo ehtinyt nukahtaa enemmän ja vähemmän vapaaehtoisesti. Blezer oli laittanut vasemman kätensä jäiseen pakettiin jotta pureman kipu helpottaisi. Hän kantoi muakan poikasta olkapäällään raahaten nuijaansa perässään. He olivat ehtineet kulkea jo kilometrejä ilman elonmerkkejä. Toa ja muaka olivat nyt eksyksissä keskekkä metsää jonka paikalliset tuntevat nimellä: Lehu-metsä. Blezer lysähtää polvilleen. Hänen voimat ovat aivan lopussa. Toa ottaa pennun ja laskee sen mättäälle viereensä ja lösähtää makuulle.
Seilaava Manaatti ajoi puisen laiturin viereen. Irvan nousi ja köytti veneen laiturille. Kun köysi oli tiukasti kiinni laiturissa ja veneessä, muut veneessä olijat nousivat myös. Saari oli pieni aavikkosaari, jossa oli puu- ja kivitaloja. Erilaiset matoranit kävelivät ympäriinsä. He näkivät, kun kauempana satamasta, jotkut möivät Maheja ja muita eläimiä. Tämä saari näytti hieman viihtyisämmältä, kuin Iganata.
"Toivottovasti tämän saaren asukit eivät ole murhanhimoisia Matoraneja, jotka eivät ole ikinä nähneet itseään suurempia olentoja", Matoro sanoi.
Nelikko alkoi kävelemään ympäri, katselemaan, mistä saisivat karttoja, tai muuta, jota he tarvitsisivat.
"Etsitään siis joku, joka myisi karttoja, jotta saisimme tiedon, mistä saisimme tiedon, missä Destral on, hieman ruokaa", Matoro sanoi, "Ja ehkä voisimme yöpyä jossain hotellissa yhden yön."
Sitten Matoro, Xxonn, Irvan ja Seran alkoivat etsiä Matorania, joka voisi auttaa heitä.
[spoil]Melko lyhyttä tekstiä. Tiedän. En keksinyt paljoa. Mutta Matoro voisi sitten jatkaa tästä.[/spoil]
Ränsistynyt satama sijaitsi kukkuloiden ympäröimän lahden rannoilla. Kukkulat samalla suojasivat että haittasivat sataman asukkaita; ne pitivät ulkosaaren rahit kaukana mutta torjuivat sadepilvet tai keräävät niitä, tehden monsuuni-ilmaston.
Juuri nyt kuivuus jatkui toista kuukautta.
Neljä henkilöä käveli yön pimeydessä kadulla. He silmäilivät kadun varrella olevia rakennuksia, yrittäen löytää majatalon.
Pian he näkevät vanhan puurakennuksen jonka oven yllä lukee "Inn".
He astuvat sisälle.
Kynttilät paloivat puutolpissa. Hämyisen huoneen perillä vihreä matoran nuokkui puisen tiskin takana. Matoran haukotteli ja luki epämääräistä lehteä ennenkuin huomasi joukkion.
"Päivää", Irvan tervehti tekopirteästi.
Le-matoran huokaisi. Taas näitä älypäitä.
Tervehtinyt matoran tajusi että "päivää" ei kuulosta järin järkevältä aamuyöllä.
"Niin... Me haluaisimme huoneen. Neljälle.", Seran tuli esiin.
Le-Matoran vilkaisi seinän lappusia ja sitten joukkoa. Kaksi toalta näyttävää henkilöä.
"Meillä on vapaana kaksi huonetta. Kolmen ja kahden.", matoran kertoi.
Nelikko kääntyi hetkeksi toistensa puoleen. Lyhyt keskustelu.
"Otamme molemmat.", Irvan ilmoitti.
"Maksatte sitten viidestä paikasta!", Le-matoran vaati tiukasti.
"Selvä selvä", Irvan sanoi tylsästi, ollen haluton tinkimään aamuyöllä.
Nelikko raahasi itsensä hetken kuluttua portaita ylös.
Huone oli pieni ja puinen. Pieni ikkuna oli likainen ja puulattialla oli pölyjä. Yksinäinen lyhty valaisi kolmen hengen huonetta katossa.
Matoro tutki nopeasti sängyt ja romahti siihen. Hän heitti kansion kainalostaan pienelle yöpöydälle. Xxonn käveli perässä ja yritti ahtautua matoranien sänkyyn. Pian pitkä Axonnin lajilainen oli raahannut kaksi sänkyä vierekkäin.
Notfun oli perunasäkissä ja valitti kantajilleen. Amazua ja Gaggulabio kuulivat välillä erinlaisia fraaseja piraatin suusta, kuten:
"Älä kolhi minua, rommi menee pitkin säkkiä"
"Ollaanko jo perillä? Ollaanko, ollaanko?"
"Näin kerran miehen, jolla oli kaksi puujalkaa"
Ja paljon muuta.
Lopulta Notfun kuitenkin laskettiin säkissään alas, tai oikeastaan tiputettiin ruumaan. Notfun näki edessään Amazuan ja keltaisen Skadkin, Gaggulabion.
"Mitäs tämä nyt on? Teimme reilun kaupan, ja te hullut pistätte minut perunasäkkiin. Kaiken lisäksi, en voinut syödä niitä perunoita. Ne olivat homeessa", Notfun valitti.
"Sinähän olet merirosvo, kapteeni", Gaggulabio aloitti sarkastisella äänensävyllä, "Et itsekään taida olla kovin reilu, ja muutenkin, ne perunat olivat tuoreita, poimittu Zakazilta kymmenen vuotta sitten".
Notfun nousi seisomaan, käveli tuolin luokse, veti sen alleen, ja istahti sille. Hän katsahti sieppaajiinsa ärsyyntyneenä, mutta hänen ilmeensä muuttui ärtyneestä hyväntuulisen hermostuneeksi hetkessä. Hän aikoi alkaa selittää jotain perätöntä. Sillä hän oli ennenkin selvinnyt.
"Herrat", Notfun aloitti, "Olen nähnyt elämäni aikana monia, ja kun sanon monia, tarkoitan kahta asiaa, jotka ovat olleet erittäin outoja. Toinen oli se, kun jätin pihvini erään baarin savupiipun päälle".
"Ja mitä sen jälkeen tapahtui?", Amazua kysyi.
"Linnut veivät sen, söivät sen, ja kun palasin takaisin, laatikko oli palanut", Notfun kertoi, "Haluatteko kuulla toisen oudon asian?"
Skadki vastasi myöntävästi.
"Hyvät viholliseni", Notfun aloitti, ja nosti jalkansa ruumaan vievän köysiviritelmän puuosan päälle, "Te, jotka olette minut siepanneet, tulette muistamaan tämän päivänä, jona melkein saitte kiinni kapteeni Notfunin", Notfun selitti, otti aseen taskustaan, ja pamautti köyteen, jolloin puuosa nousi ylös mastoon, Notfun hyppäsi kannelle, sulki ruuman kannet, otti pelastusmanaatin ja lähti kohti entistä Akbsklsdflsfldax-laivaa, jonka hän aikoi ristiä Yön Timo II:ksi.
Outo tila, josta lienee jo käyneen selväksi, ettei se ole Verstas
Dox seurasi hopeista olentoa ja muita olentoja halki laukeuksien. Aikaa tuntui kuluneen ikuisuus. Häntä alkoi pikkuhiljaa väsyttää. Olennot kuitenkin jatkoivat matkaansa väsymättä, edes tahtiaan hidastamatta.
Jotain alkoi kuitenkin pikkuhiljaa tapahtua. Tai oikeastaan mitään ei tapahtunut. Ympäristö vain muuttui. Ensin Dox vain huomasi jalkapohjiensa kylmenevän. Sitten hän alkoi kuulla joka askeleella lätinää. Jonkin ajan kuluttua hän tajusi seisovansa vedessä kantapäätään myöten.
Vettä oli ilmestynyt jostain. Hän päätteli, että joko sen pinta nousi koko ajan, pikkuhiljaa, tai sitten maanpinta oli huomaamattoman pienen asteluvun verran vinossa ja he kulkivat jonkinlaista järveä tai merta kohti.
Seuraavana aamuna, Matoro heräsi kovaan rysäykseen ja Xxonnin rajuun kiroiluun.
Hän aukaisi silmänsä ja katsoi, mitä oli tapahtumassa. Siinä hän näki Äksän seisovan sängyn vieressä, jonka yksi jaloista oli mennyt rikki.
"Mitä tapahtui, Äks?", hän kysyi.
Äksä kirosi.
"Minä vain nukuin, kunnes vierin enemmän vasemman sängyn puoleen. Selvisikin, että tälläiset Matoran-sängyt eivät sitten kestä minua. Rasismia-minä sanon!"
Matoro voihkaisi.
"Mielummin nukkuisin Seilaavassa Manaatissa"
"Mmm... Manaattia...", Matoro sanoi unessa.
Äks murisi ja ajatteli, millä voisi paikata jalan, etteivät majanomistajat huomaisi sitä.
Vajaan tunnin päästä, Matoro heräsi. Äks selasi kirjoja kirjahyllystä.
"Tule, Äks", hän sanoi, "mennään syömään aamiaista"
He menivät hakemaan Irvanin ja Searnin toisesta huoneesta. Irvan oli innoissaan sängystä, jossa oli patja. Tukikikohdassa kun oli pelkkiä kivisiä sänkyjä.
Alakerrassa oli ruokailuhuone, jossa oli pari Matorania syömässä jotain.
"Kun saadaan ruokaa, mennään sitten hankkimaan karttaa", Jään Toa sanoi.
Matoro ja kaksi Matorania istuutuivat pyöreän pöydän ympärille, mutta Xxonn oli liian iso sellaiseen tuoliin. Joten hän istuutui lattialle.
"Mitä poijille saisi olle?", tarjoilijamatoran kysyi.
"Anteeksi", Xxonn sanoi, "Olisiko täällä hieman... isompaa tuolia?"
"Valitan, muru, mutta täällä on astioita/huonekaluja vain normi-ihmisille", tarjoilija vastasi tylysti.
"Millaista ruokaa?", Matoro yritti kuulostaa kohteliaalta.
"Päivän erikoinen olisi Mahipaistos. Saisiko olla?"
"Anna tulla vain.", Matoro vastasi.
Hetken päästä, tarjoilija toi neljä lautasta, jossa oli Mahinlihasta tehtyjä pihvejä.
"Päivän erikoinen. Pyh!", Irvan sanoi, "Se on varmaan lojunut varastossa vuosia!"
Kun he olivat syöneet pihvit, he menivät huoneisiinsa, ottivat tavarat, jotka he eivät olleet jättäneet Seilaavaan Manaattiin ja lähtivät kiertelemään satamakaupunkia.
"Päivää", Irvan sanoi Matoranille, "tietäisittekö, missä myytäisiin karttoja?"
Punainen Matoran osoitti pientä kojua.
"Kiitoksia", Matoro vastasi.
Kojun yläpuolella oli laatta, jossa luki "KARTTOJA". Kojun takana istui Po-matoran.
"Päivää", Irvan sanoi Matoranille.
"Kas", Matoran sanoi, "Asiakkaita!"
"Mitä saisi olla?"
"Etsimme karttaa", Matoro vastasi.
"Karttaa. Tulitte oikeaan paikkaan!"
"Kiva tietää", Irvan vastasi tylysti.
"Millaista karttaa etsitte?"
"Sellaisen, jossa olisi naapurisaaria ja tietoja niistä", Matoro vastasi, "Ja sitten kartan koko maailmasta"
Myyjä ojensi Irvanille kartan ja Irvan ojensi myyjälle rahat.
"Kartan koko maailmasta? Minne matka?"
"Ei minnekkään kauas. Vain Destralille", Matoro vastasi.
"Destralille? Miten luulette pääsevänne sinne? Lentämällä lentävälla manaatilla?"
"Ei nyt lentävällä, mutta samantapaisella", Äks vastasi.
"Kyllä me keksitään jotakin", Matoro sanoi, samalla kun alkoi katsomaan karttaa, "Kunhan vain- Mitä hemmettiä??!!"
Hän huudahti, kun näki, miten pitkällä Destral oli heidän olinpaikastaan.
"Klaanista, Destralille on tähän verrattuna vain kivenheiton matka!!", Matoro huudahti, "Emme pääse Seilaavalla Manaatilla sinne asti"
"Mitäs minä sanoin", kauppias vastasi.
"Hyvä on. Myydäänkö täällä veneitä?", Matoro kysyi.
"Mitä luulisit, idiootti? Jos meillä olisi hyviä veneitä, olisimme häipyneet läältä roskasaarelta jo aikoja sitten!"
"Hyvä on", Matoro sanoi ja lähti.
He menivät tavernaan, jossa he voisivat syödä ja suunnitella lähtöään.
Eräs manaatti kulki vettä pitkin, valon nopeutta kulki tämä manaatti, tai siltä se ainakin näytti. Ehkä. Mutta kukaan ei ole varma tästä.
Jos katsoi tarkkaan, erotti että sen selässä oli joku. Se oli Notfun. Jardirt katsoi kaukoputkella kannelta, ja tajusi kapteeninsa olevan pelastusmanaatin selässä. Jardirt jhaki äkkiä köyden ja heitti sen mereen.
"Jardirt, heitä köysi mer- Jaa, heititkin jo. Hienoa työtä", huusi Notfun manaatista, ja nousi köyttä ylös. Jardirt odotti kannella.
"Miten pääsit niiden kynsistä, kapteeni?", matoran kysyi.
"Se on pitkä tarina. En jaksa kertoa siitä muuta kuin, että paluumatkalla kävimme manaattini kanssa eräällä saarella, jolla asui eräs peikko. Se nimitti saarta banaanisaareksi, ja siellä ei edes ollut banaaneja..", Notfun kertoi ja otti hattunsa Jardirtin päästä, "Se peikko sanoi outoja asioita. Oletko itse kuullut koskaan peikon sanovan: Ota chillisti, rahita villisti?"
"Itseasiassa en", Jardirt vastasi.
"Sitä minäkin ajattelin, se peikko oli kuulemma joskus käynyt siellä linnakkeessa, mistä tulin viikko sitten", Notfun kertoi, "Jardirt, pysy ruorissa, menen avaamaan ruuman, jotta manaatti voi uida tänne".
Jardirt ihmetteli. Miksi ihmeessä Skadkit olivat ostaneet pelastusmanaatin myös. Toki oli mahdollista, että ne olivat ostaneet omansa samalta kauppiaalta, mutta ei siellä ollut muita kuin erikoisen isohampainen, keltainen matora-, Jardirt tajusi, että se oli ollut Gaggulabio. Samalla perämies tajusi myös, että Labio oli tyhmin elämänmuoto mitä hän oli ikinä nähnyt..
Viileä aamu oli muuttunut tuskallisen kuumaksi päiväksi. Polttavat auringot käristivät satamaa kahdesta suunnasta.
Tämä oli näemmä niitä saaria, jotka osuivat kahden muun saaren aurinkojen taitteeseen. Oikeastaan ne auringot olivat massiivisia valokiviä, mutta Matoro ei katsonut fiksuksi aloittaa tieteellistä pädentää täällä.
Hän, Xxonn ja kaksi matorania olivat suunnitelleet lähtevänsä pian seuraavalle saarelle. Matoro oli tutkinut karttoja ja saanut selville että saariketju oli ties kuinka pitkä.
Ilma oli hiostava. Jään Toa pyyhkäisi otsaansa ja katsoi toista aurinkoa nopeasti.
"NE TULEVAT! SUOJAAN!", joku huusi kovaa sataman majakasta. Huutaja oli majakanvartija Lock, kauan kadonneena olleen Capsin veli.
Kukaan ei voinut olla huomaamatta huutavaa Lockia.
Kaupunki alkoi vilistä. Kirkuvat Matoranit juoksentelivat rakennuksiin. Joku tönäisi Seranin maahan.
Pölyä nousi kylänraitilta. Matoro yski hiekkapölyä ja ihmetteli kaaoksen syytä.
Silloin Jään Toa huomasi etäällä merellä laivan. Sen mastossa heilui kokopunainen lippu.
"Merirosvoja-", Xxonn totesi nopeasti.
"Mennään piiloon hetkeksi.", Matoro sanoi. Nelikko juoksi viimeisenä varastoon raskaat reput selässään. Heillä oli mukanaan kaikki tavaransa. Majataloon ei uskaltanut jättää mitään.
Laiva lipui satamaan. Irvan näki ovenraosta kuinka laivan keula painoi Seilaavan Manaatin aalonmurtajaa vasten murskaten sen.
Sekalaista väkeä alkoi virrata laivasta kylään. Joku huuteli komentoja ja hampaisiin asti aseistautuneet matoranit ja muut olennot alkoivat availla rakennusten ovia.
Manaatti kiisi kuin rasvattu salama pitkin aallokkoa. Äks istui sen suurella pinnalla pitäen kiinni olennon päästä.
Klaanilaisella roikkui panssarissa kiinni Matoron tarttumakoukku, ja Toa itse hoippui vesisuksilla kaukana takana. Manaatin suuri nopeus kiidätti helposti kaksikkoa eteenpäin, kohti ulapalle ehtinyttä piraattilaivaa.
Matoron tarkoitus oli päästä vesisuksilla laivaan hakemaan tarvikkeet ja mahdollisesti napata vene matoraneille.
Kaiken piti onnistua.
Notfun istui hytissään. Hänen hattunsa oli asetettu naulakkoon, ja hän laski paperilla jotain karttoihin liittyen vieressään harppi, viivotin ja mustekynä. Yhtäkkiä kapteeni ikäänkuin jähmettyi paikoilleen. Sitten hän nousi ylös ja käveli kannelle perämiehensä viereen.
"Jardirt, kerropa, paljonko on kuusi kertaa yhdeksän", Notfun komensi perämiestään.
"Se on neljäkymmentäkaksi, kapteeni", Jardirt vastasi.
"Totta, hyvin hoksattu. Saat palkankorotuksen", Notfun kehui.
"Itseasiassa, meillä ei ole palkkaa, kelläkään meistä. Emme ole vielä ryöstäneet mitään", Jardirt sanoi.
"Totta. Siksi saatkin palkankorotuksen. Tuon laskun myötä nimittäin pääsemme käsiksi suurempaan saaliiseen huomisen aikana", Notfun kertoi, ja käveli takaisin hyttiinsä. Hän katsoi karttaa, ja aukinaisesta ovesta näkyvää aurinkokelloa, he olisivat perillä pian.
Pian, ei kuitenkaan niin pian, että olisimme jo huomisessa.
Notfun oli kutsunut miehistönsä koolle kannelle. Siiamilaiset Skadkiset, kieletön toa, ja lukuisat matoranit seisoivat kannella rivissä. Myös laivan apina, Apina nimeltään, oli rivissä. Jardirt seisoi hieman erillään rivistä. Notfun käveli meihistön takana.
"Herrat, en tarkoita pelkästään noita siiamilaisia kaksosia, kun sanon herrat, tarkoitan myös teitä muita. Paitsi tuota toaa, tai no itseasiassa tarkoitan häntäkin, mutta pyrin loukkaamaan häntä, jotta hän tuntisi itsensä syrijytksi, ja työtahti olisi nopeampaa koska hän haluaisi saavuttaa meid-", Notfun keskeytti, "Krhm. Olemme huomenna pääsemässä apajille. En tarkoita vielä, että pääsisimme jo saarelle, jonne pyrimme, mutta pääsemme erääseen rikkaaseen kaupunkiin. Valmistautukaa siis".
"Kuitenkin, haluaisin puhua manaateista. Olen viime aikoina pelastunut manaatin avulla kaksi kertaa. Eli olen näille ihanille eläimille kaksi henkeä velkaa. Tämä siis tarkoittaa, että kaksi teistä syötetään manaatillemme. Otatte nyt kivi-paperi-sakset-turnauksen, ja kaksi voittajaa syötetään ihanille eläimille. Jardirt toimii tuomarina", Notfun ilmoitti, ja käveli hyttiinsä.
Manaatti kiisi, kuin tuuli, saavuttaen piraattien laivan, Tuhoajan. Sen päällä istui Xxonn. Matoro oli kiinnitettynä Äksään tarttumakoukulla ja hän itse oli vesisuksilla kaukana takana. Hänen piti päästä laivan kyytiin suksista. Manaatti kuitenkin sukelsi pinnan alle yllättäen, kun Matoro oli aikonut hypätä sen kylkeen ja kiivetä ylös.
"Paha manaatti!!", Äks oli huutanut, "Ylös! Ylös!"
Se ei kuitenkaan auttanut. Manaatti oli kuivunut auringon kuumuudesta ja halusi mennä pinnan alle. Xxonn irottautui manaatista ja Matoro vesisuksista. Tuhoajalla, kapteeni oli kuitenkin humannut kaksikon, ratsastamassa manaatilla.
"Yarr", se karjaisi, "tuo iso, punainen maakrapu, se näyttäisi hyvält'"
Nopean katsauksen jälkeen oli selvinnyt, että tyhjä huone ruumassa oli täynnä hyllyjä ja tyhjiä, lukittuja laatikoita. Laatikot olivat kaikki avattu. Ovi ja seinät olivat vahvistettu teräksellä ja pieni ikkuna oli kalteroitu. Jos siitä meinasi läpi, putosi mereen laivan takaosasta.
Lisäksi oven murtaminen aiheuttaisi suuren kohun, eikä heillä ollut aseita.
Ainoat varusteet mitä heillä oli, oli Äksän käsitykki, Matoron tarttumakoukku ja pieni terä sen sisästä.
"Eikö tuosta ikkunasta mahdu matoran ahtautumaan läpi?", Matoro kysyi.
"Luulen että mahdun, jos siinä ei olisi kaltereita.", Seran vastasi mittaillen pyöreää ikkunaa.
Matoro astui kalteroidun ikkunan eteen. Hän asetti kätensä sitä vasten ja kutsui elementtivoimaansa.
Jäänsiniset säikeet kiertyivät metallitankojen ympärille huokuen kylmyyttä. Jään elementtienergia katosi metalliin.
Äksän nyrkinisku hajoitti kalterit mereen. Matoro työnsi päänsä pienestä ikkunasta läpi, katselleen ympärilleen. Alla vellohti meri ja takana näkyi aavikkosaaren siluetti. Ikkuna oli laivan takaosassa. Kapteenin hytti näytti olevan suoraan yllä. Tai sen ulkoseinä.
Matoron tähystäessä Fe-matoran Seran oli saanut veistettyä Matoron pienellä veitsellä hyllyistä irrotetuista puutolpista teroitettuja hakoja. Hän asetti niitä vyöhönsä, jossa roikkui myös nippu Matoron harppuunan varakaapelia.
"Ser, oletko valmis?", Matoro kysyi, vetäen päänsä pois ikkunasta. Hau-kasvoinen matoran nyökkäsi ja hyppäsi ikkunankarmille.
Matoro työnsi kätensä ulos ja ampui tarttumakoukun laivan kylkeä myöten ylöspäin. Se kilahti kiinni puiseen kaiteeseen korkealla ylhäällä. Toa kelasi koko kaapelin ulos harppuunastaan ja vetäytyi ikkunasta. Seran nappasi ohuesta langasta kiinni ja ahtautui ikkunasta.
Raudan Matoran horjahti köyden varaan kovaan tuuleen. Hän kiinnitti kaapelin vyöhönsä ja iski puisen piikin laivan kylkeen kovaa. Hän alkoi liikutella itseään sivusuunnassa. Pitäisi löytää toinen ikkuna, joku kalteroimaton. Sitten pitäisi hakea avain ja avata ruuman ovi.
Seran liikkui kylki menosuuntaan seinää vasten. Kaapeli hänen hyössään antoi periksi ylävisitoon, joten matoran nousi itsekkin siihen suuntaan. Hän jo näki yhden ikkunan.
Fe-Matoran ahtautui sisään pienestä, pyöreästä ikkunasta. Matoran tajuaa, että parin metrin päässä on pitkä korttipeluupöytä kymmeninen merirosvoineen.
"Oho", Seran totesi.
Pari merirosvoa lähti juoksemaan kohti ikkunaa. Ne iskeytyivät kovaa ikkunankarmiin matoranin pudottautuessa kaapelin varaan.
Seran putosi hetken aikaa nopeasti, kiristi kaapelin sekä syöksyi takaisin kohti vankilansa ikkunaa. Matoran irvisti. Ikkunasta sateli satunnaisia laukauksia laivan kylkeä pitkin.
"Minä osuin ikkunalle, jossa ne olivat!", Seran selitti nopeasti. Luulen, että marirosvot tulevat selliimme!", hän jatkoi.
Matoro tajusi suunnitelman menneen pieleen.
"Äks, räjäytä ulkoseinä!", hän huusi lopulta kääntäen punaisen titaanin kättä.
Klaanilainen ihmetteli hetken mutta sitten ampui. Ikkunaseinä räjähti kovaa, lennättäen puutavaraa mereen. Matoro nappasi roikkuvasta kaapelista ja lähti kiipeämään ylöspäin. Pian Irvan hyppäsi myös kiipeämään. Äks ampui pari laukausta kohti ovea ja hyppäsi Seranin mukaan kiipeämään kaapelia pitkin.
Piraaatteja rynnisti kovaa selliin Äksän voimakkaiden laukausten jäljiltä. Merirosvot ihmettelivät hetken minne vangit olivat menneet, kunnes joku vilkaisi ammutusta ikkunasta ylöspäin. Joukkion oli kiipeämässä komentosillalle.
Dox jatkoi kulkuaan lauman perässä. Puolisääreen ulottuva vesi alkoi jo häiritä askelia kuin harvinaisen löysä tahma. Mistä kummasta vesi oikein oli peräisin? Entä oliko se edes vettä?
Se oli kirkasta, nestemäistä ja läpinäkyvää. Hän uskalsi maistaa sitä; se ei maistunut miltään. Ehkä hieman suolaisemmalta kuin klaanilainen kraanavesi.
Laumaa vesi ei näyttänyt haittaavan. Se eteni tasaista vauhtiaan kohti vieläkin tuntematonta määränpäätään. Doxille alkoi olla jo vaikeaa pysyä sen perässä ja vauhdissa.
Jonkin ajan kuluttua vesi ylsi jo ahdistavasti polviin saakka. Hän vaihtoi juoksuvaihteelle ja saavutti joukon. Vain hopeinen humanoidi reagoi tähän; hän vilkaisi Doxin suuntaan, vain ohimennen.
Pian maastossa näkyi ensimmäinen muutos sitten veden ilmestymisen. Hän näki sen jo pitkästä matkasta, koska oli kiivennyt erään suuren ja nelijalkaisen selkään. Tämä ei näyttänyt olevan moksiskaan.
Se oli musta viiva, joka halkoi valkeuden vasemmalta oikealle. Se oli noin puolen metrin levyinen, sileä ja siisti jälki maassa. Sillä ei näyttänyt olevan mitään merkitystä ennen kuin he ylittivät sen.
Dox tunsi paineaallon valahtavan itsensä läpi.
"Nimda."
Kuiskaus kaikui hänen päässään.
Jonkin ajan kuluttua ilmestyi toinen viiva, veden yltäessä jo sitä kohtaan välinpitämättömän humanoidin kaulaan. Musta suora näkyi lainehtivan veden läpi kuin uimahallin lattia. Tämä viiva oli hieman kapeampi kuin edellinen.
Matoron nopea potku kaatoi laivan perämiehen ruoria vasten. Arrar- niminen sidorakin lajia oleva perämies karjaisi nimensä ja nappasi toan jalasta kiinni. Matoro loi jäästä elementti-iskun joka jäädytti olennon rintaa. Se irroitti toan jalasta, ja sai itsensä tajuttomaksi nopean potkun saattelemana.
Matoro nappasi perämiehen vyöstä pistoolin ja heitti sen vyölleen. Äksä syöksyi hänen viereensä kolkattuaan kapteenin kabinetin ovella seisseet vartijat. Kaksi matorania odottivat peräkannella.
Nyt haettaisiin nopeasti se kansio ja kaikottaisiin paatilta vaikka pelastusveneillä.
Kaksi sankaria syöksyivät kapteenin huoneen taidelasiseinän läpi (kyllä, aivan jok'ikisessä laivassa pitää olla taidelasiseinä). Matoro laskeutui kevyesti suuren flyygelin päälle, tulittaen pistoolista laukauksia kolmea merirosvoa päin. Yksi piraateista veti pöydän joukon eteen suojaksi, mutta Äksän hehtaaritykki repi sen pirstaleiksi.
Matoro syöksyi polvilleen lipastojen juurelle ja repi auki laatikoita. Kapteenilla oli uskomattoman paljon erilaista romua kaapeissaan. Viimein Toan käsiin osui ruskea kansio, jonka sisältä pursusi Itrozin papereita.
"Sain sen!", Matoro ilmoitti nopeasti, tavoitellen toveriaan katseellaan.
Silloin kuului outo hajoamisen ääni ja valtava paine tarttui toaa kaikkialta kehosta. Hän syöksyi kovaa mustaa flyygeliä päin, ja soitin jatkoi matkaansa syöksyen puuseinän läpi pääkannelle. Hetken kuluttua Äks lensi korkeassa kaaressa lasiseinän läpi ja osui mastoon.
"Painetykki", yksi piraateista aloitti. Mustan värinen toalta näyttävä olento poimi maasta mustan kolmikolkan. "Harvinainen ase, joka ampuu painetta."
Pitkä, musta viittaan pukeutunut kapteeni asteli hitaasti kannelle. Matoro näki heikosti laudanpätkien joukosta ja tunsi pyörtyvänsä pian.
"Olen kapteeni Manos. Joko te antaudutte?", hän kuuli äänen. Tämä painetykkiä pitelevä tummanpuhuva hahmo nauroi.
Matoro ei tuntenut maata jalkojensa alla. Hän nosti päätään, joka tuntui painavan tuhansia kiloja. Sitä se kovat iskut päähän teettää, hän ajatteli huvittuneesta.
Silloin vasta hän tajusi roikkuvansa köytettynä Äksää vasten. Ilmassa.
Nopea panikoitunut vilkaisu ympärille; hänet oli tosiaan köytetty Äksään selkä selkää vasten. Köysi heilui tuulessa aina välillä. Alhaallapäin oli pelkkää sinistä ja pitkä puutolp - hetkonen. Hän roikkui pää alaspäin.
Alla vellohti merta.
Jokin olento liikahti aaltojen alla.
"Tällä laivalla on yritetty kapinaa tai hyökkäystä ennenkin.", kapteenin ääni kajahti. Kymmeniä piraatteja seisoi laivan kannella katselemassa tuhoonsa tuomittua kaksikkoa, jotka roikkuivat pää alaspäin köytettynä meren yllä.
"Se ei ole onnistunut kertaakaan."
"Kerta se on ensimmäinenkin", Matoro sanoi hammasta purren. Piraattijoukko puhkesi nauramaan.
"Sanokaa hei pikku ystävälle!" samainen kapteeni Manos huuteli kannelta.
Matoro katsoi ylöspäin - tai siis alaspäin - ja näki ikävän hammasrivistön kurkistavan vedestä.
Kala avasi suunsa ja paljasti tuhansia pieniä violetteja silmiä kitalaestaan. Se ie kuitenkaan ollut suurin ongelma. Eniten toaa huoletti lukuisat sahalaitaiset hampaat.
"Laskekaa hitaasti!", Manos komensi. Piraatti laivan mastossa alkoi kelata hitaasti suurta puolaa.
Matoron ja Äksän laskettiin heidän kuolemaansa. Ison lihansyöjäkalan kitaan. Sellaisen, joka pystyisi hotkaisemaan heidät molemmat yhdellä ainoalla puraisulla. Sitten Matoro keksi. Hän ampui jäätä kädestään narulle, joka piteli heidät.
"Yarr", kapteeni karjaisi, "Mit' se tekee?"
"Näyttää siltä, että hän jäähdyttää narun", perämies Arrar vastaa.
"En salli sitä. Ampukaa heidät!"
Piraatit alkoivat ampua heitä, mutta he alkoivat heiluttaa köyttä.
"Oletko varma, että tämä on viisasta?", pahoinvoiva Äksä kysyy.
"Luota minuun", Matoro vastaa.
Sitten yksi piraattien luoti osui jäähdytettyyn naruun. Naru meni katki ja kaksikko alkoi pudota pedon kitaa kohti. Matoro kuitenkin ampui harppuunaansa mastoon. Kaksikko pysähtyi hieman ennen kuin osuivat pedon kitaan. He kiipesivät nopeasti ylös kannelle. He yrittivät myös vältellä piraattien ampumia luoteja. Kaksikko hyppäsi kannelle ja nappasivat kansiot ja aseensa (kapteeni vain viskasi ne sivuun, kun halusi tehdä kaikesta nopeampaa). He sitten juoksivat hakemaan Matoranit, jotka olivat köytettyinä kauempana.
Sitten he näkivät, kun vedessä uiskenteli sinivalaan kokoinen olento. Se ei kuitenkaan ollut sinivalas. Se näytti enemmän manaatilta. Manaatti alkoi kohota vedestä ilmaan. Matoro päätti, että he pystyisivät pakenemaan piraateilta manaatilla.
"Hypätkää manaatin päälle!", hän huudahti.
Hän, Äks ja kaksi Matorania hyppäsivät jättiläismanaatin päälle, kun se aina vaan kohosi enemän ilmaan, kunnes se oli pilvien korkeuksissa.
"Destraliin päin!", hän huudahti, manaatti kääntyi ja he lensivät Destralille, sillä välin, kun piraatit karjuivat nelikon perään.
Guardian heräsi hätkähtäen salaman iskuun. Manu istui ikkunan vieressä ja katseli ropisevaa sadetta. Guartsun katsoessa kelloa tämä hyppäsi alas ikkunalaudalta.
”Ne tulevat. Ne etsivät meitä.”
Skakdi katsoi Makutaa kysyvästi.
Tämä avasi oven ja osoitti hänelle viereistä huonetta. Guardian raahasi Warrekin mukanaan toiseen huoneeseen. Manu asetteli tyynyjä vuoteille peittojen alle. Sitten hänkin hiippaili toiseen huoneeseen. He sulkivat oven. Huone oli samanlainen kuin heidän omakin huoneensa, paitsi että se oli tyhjä. Guartsu heitti Warrekin sängylle ja istahti itse toiselle. Manu katseli ulos ikkunasta.
Hetki kului. Sitten kuului hiljaisia askeleita, jotka juuri ja juuri erottuivat sateen äänten alta. Kuului oven narahdus viereisestä huoneesta. Sitten ääni, kuin miekkoja olisi vedetty huotristaan. Sen jälkeen alkoi kuulua sivallusten ääniä. Raivon karjahduksia. Manu kääntyi pois ikkunasta ja sulki verhot. Nopeita askeleita. Sitten ne olivat poissa.
”Nektannin palkkamurhaajat”, Manu sanoi hiljaa. Guartsu nyökkäsi. Heidän ei ollut enää turvallista jäädä Zakazille. Yhtäkkiä Warrek heräsi.
”M-mitäh?” hän mumisi. Guardian nosti pöydällä olevan vesikannun ja tyhjensi sen sisällön entisen sotalordin naamalle. Warrek pärski hetken ja iski sitten nyrkillä Guardiania naamaan. Tämä mätkähti maahan.
”Auts”, Guartsu sanoi noustessaan ylös. ”Minähän vain herätin sinut.”
”Ei olisi tarvinnut”, Warrek sanoi kiukkuisesti.
”Aamu sarastaa pian. Tarvitsemme veneen”, Makuta Nui sanoi. Warrek ravisti päätään. Vettä roiskui ympäriinsä. Guartsu heitti hänelle pyyhkeen. He alkoivat tehdä lähtöä.
Noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua kolmikko oli ulkona. He lähtivät kulkemaan kohti satamaa, josta he voisivat etsiä sopivan venekauppiaan tai -vuokraajan.
Alkuhuuman jäljiltä neljä manaatin selässä roikkuvaa sankaria tajusivat ongelmansa - ensinnäkin, manaatti ei totellellut käskyjä. Etelän taikamanaatit lensivät omia reittejään eikä niitä voinut komennella.
Toiseksi, manaatin selässä pysyminen oli välillä varsin tuskallista.
Kolmanneksi, joukkio ei tiennyt missä manaatti parhaillaan lensi.
"Tota tota. Ideoita, seuraava siirto?", Matoro ajatteli ääneen roikkuen manaatin niskassa kiinni.
"Ei ideoita. Odottaa täällä selässä vaan?", Äks ehdotti.
"Hei, tämä man-", Seran oli sanomassa, kun ääni peittyi kovaan huminaan ja matoranin huutoon. Manaatti syöksyi äärimmäisen jyrkässä kulmassa miltei suoraan alaspäin, kohti merta.
Vesi iskeytyi vasten lentävän manaatin tönkön muotoista päätä, lennättäen pärskeitä valtavasti ilmaan. Suuri olento lipui nopeasti vedenpärskeiden läpi, antaen seinämän vettä iskeytyä tämän selässä matkustaneisiin vapaamatkustajiin.
Hetkessä koko tilanne oli ohi, ja nelikko yritti pysyä pinanlla vahvassa aallokossa.
"Olett-", Matoro huusi jotakin, mutta aalto iski hänet hetkeksi veden alle, katkaisten sanan.
Jään Toa koitti zoomata kiikarisilmäänsä kauemmas aaltojen lomassa. Hän nosti päänsä pinnalle pärskien vettä.
Nopea vilkaisu ympärille paljasti sen, että lähistöllä ei ollut saaria, ei luotoja, ei mitään.
Äksä ja kaksi matorania näkyivät kamppailevan veden varassa takanapäin.
Matoro otti pari nopeaa vetoa, pyrkien uimaan aallokossa. Hän piti itseään suhteellisen hyvänä uimarina, mutta kova merenkäynti esti kaiken harkitun liikkumisen.
Toa kelasi päässään toimintavaihtoehtoja. Niitä oli tasan kaksi.
Tehdä jotakin tai olla tekemättä.
Ensimmäisessä tuntui olevan huomattavasti suuremmat pelastumisen mahdollisuudet.
Konguboss penkoi Bioarkistojen kirjahyllyä. Hän löysi paksun kirjan, jossa kerrotaan kaikkien mysteeristen ja tuntemattomien olentojen kyvyt, ulkonäko, luonne, elinympäristö, jne. Toa etsi kirjasta pitkään näkemäänsä outoa olentoa. Hän ei löytänyt mainintaakaan kirjasta. Konguboss käveli ulos Arkistoista.
Jossakin
"Minä tiedän kuka sinä olet, Konguboss", Xiantos sanoi, "I know where you live"
Hän oli ilmestynyt tyhjästä Bioarkistojen suurelle pääsisäänkäynnille.
"Mikä sinä olet?"
"Saat tietää sen joskus"
Konguboss yritti napata ruskea takkisesta olennosta, mutta tämä oli liian nopea.
"Missä Burnik?" Toa hätääntyi, "Tämä ei ole hauskaa"
Konguboss lähti kävelemään pohjoiseen päin. Hän huuteli lemmikiänsä, Burnikia. Hän käveli tiheän metsän läpi katkoen puita kirveellänsä.
Hän saapui alueelle, joka oli tuhkaa ja laavakievä. Hänen jalkojansa alkoi polttamaan. Ilman Toa lähti juoksemaan eteenpäin. Hänen jalkojansa poltti. Kovasti. Pian hän huomasi talon, mutta juoksi sen ohitse. Toa näki vuoren nousevan lännestä. Sen oli pakko olla Mt. Ämkoo. Vihreä Toa lähti taas juoksemaan sinne päin. Pian hän saapui kuuman lähteen luokse. Hän ei kestänyt kuumutta ja pökertyi.
