Nimdan saari
Luolastot

Jardirt mietti hetken. Hän oli täällä kahdeksan miehistönsä jäsenen, ja erään klaanilaisen kanssa pimeässä luolastossa, hänen kapteeninsa oli kuollut, hänestä oli tullut itse kapteeni, ja sitten kapteenia johtava henkilö oli kadonnut. Nyt suoraansanoen ketutti.

"Yarr. Lopettakaa kitiseminen, lähdemme nyt eteenpäin, vaikka luolasto lahoaisi niskaamme, me aiomme poistua täältä", Jardirt komensi.

"Kapteeni.. Emme ole kitisseet", Eräs sinimaskinen Karzahnitoran vastasi.


"No.. Tuota.. Yarr. Olkaa hiljaa myös vastaisuudessa", Jardirt sanoi.

"Aye", Miehistö vastasi, ja he lähtivät kävelemään.


Miten Jardirt oli joutunut tähän tilanteeseen, kaikki alkoi Mata Nuilla kauan sitten, kun hän oli tippunut suurelta kalliolta, menettänyt toisen jalkansa, ja maskinsa. Hänen jalkansa korvattiin perus Po-matoranin jalan sijaan erään kuolleen veden turagan jalalla, ja maskiksi hän sai melko oudon näköisen vihreän happinaamarin.

Myöhemmin, kun Jardirtista oli tullut melko pelätty, ja varkaana pidetty matoran, hän istui eräällä rantakalliolla. Silloin hän oli nähnyt laivan nimeltä "Yön Timo" ensimmäistä kertaa. Notfunin myöhemmin saamat laivat ovat kaikki nimetty samalla nimellä, mutta tämä oli ensimmäinen. Piraatti oli pyytänyt Jardirtiä miehistöönsä, ja sinä päivänä hänestä tuli Kapteeni Notfunin perämies.

"Hmh. Nyt hän on kuitenkin kuollut..", Jardirt mutisi.

"Hänestä on tulossa toinen Notf-", toiselle matoranille kuiskaava miehistön jäsen keskeytti puheensa nähdessään että Jardirt katsoi häntä pistävästi.

* * *

Nimdan saari
Pyhä kammio

Välittömästi, kun Matoro oli syöksynyt oven ali tähän huoneeseen, hän oli ampunut suuren kerroksen jäätä peittäen koko oven. Nukke oli jäänyt toiselle puolelle.

Matoron hengitys tasaantui hitaasti. Hän nojasi pimeyden keskellä kiviseen seinämään ja mietti.
Parhaassa tapauksessa tässä huoneessa olisi pääsy Nimdakammioon, ja tuo nukke ei saisi jäädytettyä ovea auki. Pahimmassa tapauksessa tämä oli umpikuja ja nukke saisi oven auki.

Jos hän pääsisi täältä elossa, mielellään ystäviensä ja Nimdan kanssa, häntä ei voittaisi enää mikään. Matoro ei voinut kuvitella tuota valkoista olentoa parempaa taistelijaa. Se oli liian nopea, liian kestävä, liian kuolematon.
Toan ajatukset palautuivat turagaan. Häntä puistatti edelleenkin silmissä välkkyvä kuva elävästä kuolleesta ruumista. Se puhui toisesta puolesta.

Toinen puoli. Kuolema. Ovatko nuket toiselta puolelta?
Matoro ei ihmettelisi yhtään, vaikka olisivat.

Hän oli miettinyt monesti kannattaisiko vain jäädä Klaaniin viettämään rauhallista elämää. Hylätä taistelukentän melske ja vaaralliset tehtävät.
Hän oli yrittänyt sitä joskus. Ei ollut pystynyt.
Jos riskinottoon ja kuolemanvaaroihin voisi kehkeytyä riippuvuus, Matorolla olisi se pahanlaatuisena. Hän ei enää edes tiennyt montako kertaa oli paennut kuolemaa viimeisillä sekunneilla. Enää juuri mikään ei yllättänyt Toaa.
Nuket olivat kuitenkin osoittaneet, että hän ei itseasiassa ollut kokenut yhtään mitään. Ei mitään, mitä voisi verrata nukkeihin.

Toa alkoi nyt vasta katsella ympärilleen huoneeseen.

Se oli samanlainen kuin edellinenkin. Patsas vain oli erilainen.
Se oli pitkä, humanoidimainen olento. Sen siivet nousivat korkealle hipoen kattoa, ja sen kaiverruksia täynnä olevasta naamiosta nousi sarvet. Valtava kirves ja punaisin valokivin koristeltu ylävartalo loivat uhkaavaa tunnelmaa.
Sen jalustassa luki “Atheon.”

Ainut ovi oli se, minkä hän oli jäädyttänyt umpeen.
Pakokauhu velloi Toan sisällä, vain odottaakseen hetkeä vapautua. Matoro tunsi itsensä heikoksi matoraniksi naapurihuoneessa odottavaa valkoista olentoa vastaan.

Ehkä ei olisi koskaan kannattanutkaan lähteä tälle matkalle. Ehkä ei olisi koskaan pitänyt liittyä Klaaniin. Ehkä ei olisi pitänyt mennä Metru Nuille puolustamaan oikeutta, mennä sotaan. Ehkä hän eläisi edelleenkin rauhallista elämää matoraniensa ja Toa-ryhmänsä kanssa. Ehkä aurinko paistaisi ja Kirikori -heinäsirkat sirittäisivät rauhassa ruohikossa. Ehkä elämä olisi rauhallista.

Matoro vaelsi muistoissaan kauas menneisyyteensä, aikaan ennen sotaa.
Se saari oli kaunis ja idyllinen. Rauhallinen.
Sininen meri aaltoili lämpimänä hiekkarantaan. Matoranit ahkeroivat töissä lintujen laulaessa. Matoro istui rantakalliolla Ralin kanssa katsellen merelle.

Sitten hän tajusi olevansa keskellä pimeyttä vailla pakotietä.

* * *

Killjoyn huone, Klaani

Kypärä oli tipahtanut lattialle kipupiikin iskiessä. Feterraa vastaan ruhjoutunut kylki oli alkanut vihoittelemaan ja Killjoy joutui tahtonsa vastaisesti ahmaisemaan kolme kipulääkettä kerralla. Haittavaikutuksena näissä lääkkeissä oli kuitenkin uneliaisuus, eikä mennyt kauaakaan kun metsästäjä ummisti silmänsä ja päätyi unien epämiellyttävään maailmaan. Epämiellyttävään juuri hänelle.

Hän eli menneisyytensä uudestaan, eli hetket joita ei halunnut muistaa. Eli sodat, surun hetket, muttei ikinä niitä pieniä iloja. Killjoyn alitajunnan pettymykseksi, tämäkään uni ei tarjonnut poikkeusta.

Metru Nui, hyvin kauan sitten - sotatila

Kokous venyi jälleen, eikä tilannetta auttanut Kapteeni Aizenin raportin pituus. Kun tuo valtava liirumlaarum Po-Metrun tuppukylän vahingoista oli ohi, päästiin vihdoin asiaan. Herra oli ottanut Onu-Metrun puolustuksen henkilökohtaiseksi tehtäväkseenja tämä antoi Killjoylle unelmatilaisuuden päästä johtamaan Ta-Metrun osastoa itse. Oveen iski koputus ja sinivalkoinen hehkeä Toa astui sisään.

”Kas, Komentaja Niz, hienoa että pääsit tulemaan.” Herra viittoili paikkaa komentajalle, hänen ja Killjoyn viereen. ”Vastaava kuusikko on siis paikalla, kerrassaan erinomaista. Kenraali Killjoy voi varmaankin valaista sinua kokouksen jälkeen juuri käymistämme asioista.”

Killjoy nyökkäsi ja virnisti tuoreelle vierustoverilleen. Hän kävi katseellaan läpi nyt täyttyneen kuusikon. Valtavan pyöreän pöydän ympärillä istui monenmoista johtoaseman henkilöä. Mustan Käden johtaja Herra istui massiivisuudessaan ovea lähimmässä tuolissa, sivelleen pukinpartaansa mietteliäänä, hänen vieressään istuivat komentaja Niz ja kenraali Killjoy itse. Asespesialisti Aizen istui Killjoyta vastapäätä ja pöydän toisessa päässä istui lisäksi erikoisjoukkojen johtaja Saraji sekä pelottava piikikäs Firingu, joka tunnettiin nimellä Hitsu. Tämä oli osoittanut voimansa pysäyttämällä yhdellä ainoalla jään elementaali-iskulla kokonaisen Metsästäjien joukko-osaston, nousten pian Ko-Metrun joukkojen päälliköksi.

Killjoy siirsi katseensa pian takaisin puheenvuoroaan aloittavaan Herraan. Keskustelu pöydän ympärillä hiljeni lopullisesti.

”Arvoisat johtokunnan jäsenet, Mustalle Kädelle on myönnetty lupa osallistua sotatilaan, vahvistamaan Toa Lhikanin johtamaa joukkoa. Kuten jo varmasti tiedätte, esimerkiksi Le-Metru, sekä Onu-Metru ovat tälläkin hetkellä hyökkäyksen alla. Siksi kiitänkin suuresti, että erikoisjoukkojen johtaja Saraji pääsi liittymään seuraamme.”

Mustaan kaapuun pukeutunut Firingu nyökkäsi ja taputteli hiljaa vieressään lepäävää naurettavan kokoista miekkaa. Killjoy ei tiennyt tästä kaverista vielä paljoa. Hänkin oli toa-kiven voimistama vahki, mutta ainut asia jonka Killjoy tästä tiesi, oli tämän huhuttu nopeus. Le-Metrussa joku oli nähnyt tämän liikkuvan niin nopeasti, että silmä näki hänet seisovan kahdessa paikassa samaan aikaan. Killjoy ei tätä tohtinut itse uskoa, sillä kaverin miekka näytti painavan enemmän kuin Saraji itse. Hän haluaisi nähdä sen omin silmin. Herran puhe kuitenkin herätti Killjoyn mietteistään ja hän hätkähti tajutessaan missaneensa puheesta kenties liiankin paljon.

”...ja kuten todettua, kenraali Killjoy ottaa paikkani Ta-Metrun puolustuksessa, minun suojatessani arkistoja. Onko kysyttävää?”

Killjoy huokaisi, hän ei ollut missannut mitään tärkeää. Hän kirosi mielessään omaa herpaantumistaan ja ryhdisti asentonsa. Tätä seuranneet tapahtumat kuitenkin päästivät Killjoyn todistamaan omin silmin herpaantumisensa mietteitään. Ikkunalasin rikkoutuminen räsähti joukon korvaan, mutta kun sirpaleet vielä helisivät lattialle, Saraji oli jo maassa, pidellen sinne kaatunutta Hitsua. Kukaan ei ollut nähnyt tämän edes poistuvan istuimeltaan.

Kun nuo huumaavat sekunnin murto-osat olivat kadonneet, tajusi mu joukkio vetää aseitaan esiin. Killjoy sen sijaan tuijotti maassa makaavaa Hitsua, eikä saanut sanaa suustaan. Hän tajusi pöydän lainehtivan veressä ja siinä missä ennen oli Hitsun pää, sojotti nyt valtava räjähdepäällä varustettu nuoli. Killjoy katsoi alas ja tajusi keskivartalonsa olevan Firingun pään kappaleissa, jolloin kenraalin henki salpautui lopullisesti.

”Evakuoikaa rakennus, meillä on tarkka-ampuja!” Herran huuto kaikui Killjoyn korvissa kun hän silmäisi vielä viimeisen järkyttyneen katseensa lattialla makaavaan toveriinsa. Killjoy tarttui Nizin ranteesta ja lähti vetämään tätä ulos huoneesta. Tällä kertaa sota olisi oikea, tällä kertaa vihollinen ampuisi takaisin... hän ei tiennyt ilmoittautuneensa tällaiseen.

Yltäpäältä hiestä, metsästäjä heräsi, haukkoen henkeään. Tämän takia hän ei pitänyt nukkumisesta, ei ollenkaan...

* * *

Nimdan saari
Metsä

Joukko Toia talsi metsässä. Toat olivat nimeltään Nurukan, joka hallitsi Maan elementaalivoimaa, Kiven elementaalivoimaa hallitseva Samol, Plasmavoimilla varustettu, puoliksi täysin mekaaninen Deleva ja valon voimilla varustettu Umbra. Joukkio taivalsi metsän halki kohti Nimda-temppeliä, joka oli Samolin väen pyhä paikka.

”Mitä järkeä meidän on edes mennä tälle Nimda-temppelille?” Deleva kysyi Samolilta, lyhyenlännältä keltaruskealta kiven toalta.

”Väkeni voi olla temppelillä harjoittamassa Athin palvontamenoja”, Samol kertoi. Hänen puinen heimonaamionsa hymyili kun toa puhui.

”Jee. Uskovaisia”, Deleva mutisi, laittaen kädet puuskaan. Plasman Toa ei pitänyt uskovaisista. Niistä oli vain harmia.

”Älä ole noin tuomitseva ja ennakkoluuloinen”, Nurukan sanoi vanhalla, muinaisella äänellään. Mustahaarniskainen toa oli väsynyt plasman Toan nurinoihin. ”Älä valita, ole mies”, hän sanoi, mulkaisten punavalkoista toaa vihreällä silmällään.

Umbra oli jäänyt vähän jälkeen muusta joukkiosta. Hän oli muissa maailmoissaan, ajattelemassa veljeään ja kohtalon konseptia.

”Mikä järki kaikessa on jos joku on tehnyt sinulle Kohtalon, jota et voi paeta?” Umbra kysyi itseltään. ”Minun kohtaloni oli näemmä muuttua, muuttua, muuttua, jakaantua ja yhdistyä. En pidä tätä ihan tavanomaisena kehityskulkuna. Yleensähän se on niin että Matoranista Toa, Toasta Turaga ja Turagasta Legenda. Olenko minä sitten legenda? Nää. En voi olla. Minulla on makutojen tietoja ja Toien hyvyyttä. Lisäksi minulla on klaanilaisten sydän. Heh. En ihmettelisi jos joskus tulevat sukupolvet kertoisivat kylätulien ympärillä tarinoita minusta ja seikkailuistani. Niistähän saisi kokonaisen kirjasarjan tehtyä”, Umbra puhui itsekseen.

Äkkiä kaikki muuttui. Laukauksia. Nurukan ja Samol maassa. Mitä Karzahnia?

* * *

Nynrah, paha tappajarobottitehdas

Keetongu hiippaili kaksi Matorania olkapäillään ja ilmasta ilmaan –konetuliase kädessään Takomon raudanhajuisilla käytävillä. Hän etsi Qinfatheous-Matorania, vanhaa kontaktiaan Haamujen ja laivaston välillä. Q-mies, kuten Tongu häntä kutsui, oli toimittanut Laivastolle paljon tärkeitä osia, kun Laivasto oli siirtynyt vesiajoneuvoista ilmojen valtiaaksi.

Vuosia sitten, nurmikenttä Klaanin lähistöllä

Klaanin pääadmin Tawa seisoi kumpareella ja katsoi muutaman sadan metrin päässä olevaa Bio-Klaanin Kauppalaivaston uutta telakkaa. Hänen mukanaan oli moderaattori DarkNorik sekä kourallinen Matoraneja sekä Klaanin linnoituksesta että Kauppalaivastosta.

Admin oli kutsuttu tilaisuudentapaiseen, sillä Klaanilta oli herunut poikkeuksellisen paljon avustusrahoja sen uusimpaan hankkeeseen. Projekti oli kestänyt nelisen vuotta ja nyt se oli ainakin teoriassa valmis. Sitä ei ollut johtanut Klaanin saaren kauppakiltojen Matoran-neuvosto, vaan suhteellisen uusi Klaanin jäsen, iso keltainen Rahi, joka oli päässyt nopeasti korkeaan virkaan nopeasti mekaanikontaitojensa takia.

Nyt heillä oli kuulemma satojen metrin pituinen lentoalus, joka leijui höyryllä. Tawa oli sanonut uskovansa kun näkee.

Ja nyt hän oli täällä.

Yhtäkkiä kova ääni täytti sähkön Toan biomekaaniset korvakäytävät. Telakan avattava, valtava pressukatto aukesi hiljalleen suurten höyrykoneiden avittamana. Sadat erikokoiset potkurit ja propellit käynnistyivät Telakan jalkapallastadionmaisen päärakennuksen kehässä. Tuhannet venttiilit aukesivat ja päästivät höyryn esilämmitetyistä kattiloista turbiineihin ja mäntiin.

Kauppalaivaston lippualus Tahtorak nousi ilmaan valtavan melun saattelemana.

Komeaa ilmestystä katsellen Tawa kaivoi radiopuhelimen esiin onnitellakseen Kauppalaivaston väkeä. Hänen näppäilynsä kuitenkin keskeytyi valtavaan räksähdykseen. Ilmalaivan toiseksi suurin propelli oli lakannut pyörimästä ja alus oli rojahtanut takaisin telakkaan.

Korjauksissa kestäisi aikansa, mutta Tahtorak oli nouseva uudestaan.

* * *

Nynrah
Takomo

Guardian oli mietteissään.
Mitenköhän Tongulla menee?
Tämä retoriseksi tarkoitettu kysymys sai vastauksen melkein välittömästi.
En tiedä, Gurvana hyvä, mutta ainakaan hän ei ole LAUTANEN.
Sinistä skakdia olisi huvittanut naurahtaa, mutta tässä tilanteessa se ei tuntunut järkevältä siirrolta. Hän tyytyi hymyilemään itsekseen.

Avhrak Va -robotit leijuivat eteenpäin geometrisen tarkassa pallomuodostelmassa. Niiden sinihohtoiset silmät kääntyilivät suuntaan ja toiseen, skannaten valtavaa tehdasrakennusta. Yksi, muita hieman lommoisempi Va kohdisti katseensa tasaisin väliajoin taaksensa, mutta siirsi sen kuitenkin hätäisesti muualle.
Mene kauas, Manurahk Va sähisi hiljaa Guardianin mielessä, jolloin sininen skakdi pyörähti takaisin varjoihin ja sammutti mekaanisen silmänsä. Parin metrin päässä robottirykelmästä hiiviskelevä Guardian liikkui pitkin suuren takomohuoneen vähiten valaistuja alueita ja hyppäsi lähimmän polttouunin tai työpöydän taakse piiloon aina kun Makuta Nui lähetti varoitusviestejä muiden Va-lautasten liikehdinnöistä. Välillä skakdi joutui odottamaan pitkiäkin aikoja. Polttouunien ja koneiden suuri lämpö sai Guartsun läkähtymään ja hikoamaan, mutta hän ei voinut liikkua ennen lautasmaisen Manun erillistä varmistusta.

Kammioissa oli uhkaavan hiljaista. Yksikään matoran ei ollut työpöytänsä tai koneensa ääressä.
Guardian puri huultaan. Aaveet. Minneköhän ne ovat pinkoneet?
Skakdin näköpiiristä poistuneen lommoisen metallilautasen sisältä kaikui ajatuksia kuin vastaukseksi.
...tai mitä niille on tehty?, Manu pohti. Guardian ei keksinyt vastausta. Hän yritti olla ajattelematta asiaa.
Erään työkaluja ja luurankomaisia robottikäsiä täynnä olevan työpöydän vieressä oli suuri laatikko. Piilouduttuaan ensiksi pöydän alle joiksikin minuuteiksi Guartsu joutui jäämään uuteen piiloonsa pitemmäksi aikaa, sillä muut Avhrak Va:t alkoivat näkyvästi aavistamaan jotain ja jäivät partioimaan lähialuetta Manu mukanaan.

Metallilautasen sisällä leijaileva Makuta ei vaikuttanut olevan tyytyväinen. Hän ilmaisi suuttumustaan täysin tuoreella tavalla.

01010011010010110100000101010010010100100100000101010010, Manu ärjyi Guardianin päässä.
Kiitos, Guardian ajatteli pidättäen hengitystään. Mutta...en tiedä, yritä vaikka suostutella ne muualle?

Metallisten lautasten sähköinen sirinä ja tietokonemaiset piippaukset lähestyivät yksi kerrallaan Guardianin piilopaikkaa. Usean eri valonlähteen sininen hohto heijastui pöydän alta näkyvälle lattialle.
...ja hei, vaikka en ole kiireen ystävä, 'kohta nyt heti skarrararr' on ihan hyvä vaihtoehto.

Manun äänensävy kiristyi. Odota. Kaikki hallinnassa. Tämä kuuluu vahvuuksiini. Linguistiikka ja robotiikka ovat oikein mielenkiintoisia aiheita.

Skeptisyys vyöryi skakdin tajunnan läpi hyökyaallon lailla. Guardianin otsa kurtistui äärimmilleen. Yksi Avhrak Va -lautasista kuulosti piipittävän toisia äänekkäämmin ja pian Guardian näki, kuinka se lenteli muodostelmasta ulos kärpäsmäisesti pysähtyen jokaisen lautasen kohdalla ikään kuin suostuttelemaan sitä.
Yksi viesteistä erehtyi menemään osittain myös telepaattiseen kanavaan ja Guardian kuuli sen. Se ei varsinaisesti auttanut häntä pysymään rauhallisena.
Huomio: Havaitsemamme liikehtivä kohde on todennäköisyysprosessorini useiden laskutoimituksien mukaan vain todella suuri ja todella sininen kivirotta.
Jostain syystä Va:t eivät pysähtyneet, vaan lähestyivät työpöytää verkkaisesti. Guardian käänsi päätään hitaasti nähdäkseen siniset valojuovat. Pöydän alta ei näkynyt mitään muuta kuin pari lattialle pudonnutta mutteria ja yksi puinen ja melkein tyhjä laatikko, jossa oli joskus varastoitu Aaveiden valmisaterioita.
Minusta tuntuu, että tuo ei toiminut, Makuta Nui viesti kuulostaen pettyneeltä.
Guardian kiristeli hampaitaan. Näkevätkö ne minut?

Eivät vielä, mutta-, Manu sanoi mutta joutui keskeytetyksi.

Harhautapa niitä. Minulle käy heti.

Makuta teki työtä käskettyä ja iski Va-parven mekaanisiin mieliin sellaisen määrän kohinaa ja häiriötä, että ne hämääntyivät ja sammuttivat kamerasilmänsä pariksi sekunniksi. Hän joutui kuitenkin lopettamaan mahdollisimman pian, sillä robotit yrittivät välittömästi paikallistaa häiriösignaalin lähteen. Ne eivät ehtineet, sillä signaali katosi jonnekin pimeyteen.
Va:t yrittivät etsiä kamerasilmillään pöydän alta matorania tai vihollisvakoojaa. Niiden skannerit eivät paikallistaneet kumpaakaan, joten ne yrittivät löytää edes valtavaa kivirottaa. Sitäkään ei löytynyt.
Robottien parvi jatkoi pian matkaa. Ne eivät kuitenkaan huomanneet, että työpöydän vieressä oleva valmisaterialaatikko oli väärin päin. Huoneen muun kaaoksen huomioon ottaen tämä ei ollut mitenkään erityistä.
Tämän vähitellen Va-parven perässä lipuvan laatikon sisältä kuului kuitenkin vaimeaa rouskutusta.

Makutan telepaattinen ääni oli helpottunut, mutta närkästynyt.
...sinulla ei ole enää mitään lupaa haukkua minun suunnitelmiani.

Guardianin suu oli täynnä. Tämä keskustelu ei onneksi vaatinut sen avaamista.
Tämä ei ole muuten erityisen hyvää, skakdi pohti.
En minäkään uskoisi sen olevan.
Ulos päästäni.

Muutaman hetken päästä Guartsu uskalsi nousta pois laatikon alta. Vat olivat jälleen menossa. Guartsu jatkoi niiden seuraamista. Hän päätti kuitenkin ottaa pahvilaatikon mukaan. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Muutaman minuutin kuluttua Manulta saapui telepaattinen viesti, joka neuvoi Guardiania pysähtymään. Hän kyykistyi pahvilaatikkonsa alle. Sitten hän teki siihen silmäreiät nopeasti leikaten pienellä veitsellä, joka kuului hänen peruskalustoonsa.

Edessä näkyi Matoran. Se oli kyyristynyt pimeään nurkkaan piiloon. Avhrak Vaiden infrapunakatseilta se ei tosin päässyt piiloon. Pahvilaatikko nytkähteli hieman eteenpäin.

Pitäisikö meidän auttaa? Manu kysyi.
Jos onnistut, hänestä voi olla hyötyä, Guartsu vastasi. Pian hän huomasi, että lommoinen Avhrak Va oli alkanut pitää erittäin korkeaa ääntä. Nyt äänet vaihtelivat eri korkeuksilla. Pieni robotti alkoi myös vilkuttaa värikkäitä valoja ja mitä ilmeisimmin myös lähettää radiosignaaleja muille Avhrak Vaille – ainakin siitä päätellen, että nämä yrittivät nyt käydä Manun kimppuun. Manu lähti nopeaan syöksyyn toiseen käytävään. Tai itse asiassa hänen ruumiinsa lähti. Avhrak Vaiden lähdettyä takaa-ajoon Guardian huomasi vihreää nestekaasu lillumassa lattialla.

Hiih. Sehän toimi.
Siltä näytti, Guartsu vastasi. Sitten hän äkkäsi yhden Van, joka oli jäänyt ahdistelemaan Matorania. Se raahasi ainoalla kourallaan pientä Huna-päistä Fe-Matorania samaan suuntaan, kuin minne muut olivat juuri pyyhältäneet. Guardian nousi pahvilaatikkonsa alta ja ampui kiväärillään robottia. Se lensi päin seinää, leijaili törmäyksen jälkeen vielä hetken ja putosi sitten maahan. Manu käytti tilaisuuden hyväkseen ja ryösti sen ruumiin itselleen.

Matoran selvitti päätään lattialla. Hän katsahti Guardianiin.
”Skakdi, pelastit minut hetkellisesti. Kuka olet?”
”Sillä ei taida olla väliä”, Guardian sanoi tylysti. ”Mitä täällä on tapahtunut?”
”Se Arstein”, Matoran tuhahti noustessaan lattialta ja pyyhkiessään pölyt päältään. ”Se valtasi koko laitoksen. Sitten se pakotti meidät töihin. Me olimme jo lähestulkoon muutenkin Makutojen alaisuudessa. Tarvitaanko vielä lisää tyranneja meitä käskyttämään?”
Kuka tämä Arsestein on?
Matoran hätkähti kysymystä.
”Kuka se oli?”
”Se oli. Ystäväni”, Guardian sanoi virnistäen. ”Hän on Makuta. Sattuisiko teillä olemaan ylimääräisiä haarniskoja hänelle?”
Sitä vartenhan me tänne tulimmekin.
”Haarniskoja”, Matoran pohti. ”Kyllä meillä taitaa olla. Mutran teki tilauksen jonkin aikaa sitten. Varmasti ihmettelee, miksi hänen tilauksensa ei saavu perille. No, mikään ei saavu perille, kun se Skakdi hääräilee.”
Guartsu ja Manu katsoivat toisiaan merkitsevästi. Tai Guartsu katsoi Manua ja Manu surisi, kuin olisi räjähdyspisteessä.
”No, tulkaa. Voimme väittää, että haarniskan tuhosivat nämä robotit”, Fe-Matoran sanoi.
Voin kuvitella Mutranin ilmeen, kun hän kuulee tästä! Manu hihitti. He lähtivät seuraamaan Matorania, joka asteli jo pitkin samaa käytävää, jonne Avhrak Vat olivat juuri kadonneet.

Guartsu piti aseensa koko ajan valmiina siltä varalta, että heidät huomattaisiin ja yritettäisiin pysäyttää. Mitään ei kuitenkaan sattunut. He kävelivät läpi pimeiden käytävien ja saapuivat kammioon, jossa säilytettiin ilmeisesti Aaveiden luomuksia. Jossain nurkassa sitten löytyi noin Toan kokoinen, musta-vihreä haarniska. Guartsu ei voinut olla huomaamatta, kuinka hänen vieressään lipuvasta robottilautasesta huokui ajatus: Vihreää. Miksi vihreää. Tuo värihän näyttää ihan Nazorakin sisuskaluilta…
”Mikäs on muuten nimesi, Matoran?” Guardian kysyi. Puhuteltu kääntyi Skakdiin päin ja hymyili.
”Sinäkään et kertonut omaasi, kamu.”
”Höh. Minä olen…”
Hän on Gurvana.
”… juu.”
”Eli siis Gurvana?” Matoran varmisti. ”Minä olen Pordok.”
”Selvä, Pordok. Kiitos avustasi”, Guartsu sanoi.
”Eipä kestä. Tehän kuitenkin saavuitte vapauttamaan meidät, ettekö vain?”
”Öhm. Tuota noin. Me…” Guartsu mumisi.
Hyperbolaa, Guartsu.
”Mitä?” Matoran ihmetteli.
Minulle tulee mieleen se yksi kohtaus silloin kerran…
”Kohtaus. Mikä”, Guartsu ähkäisi.
Se oli melko pian sen jälkeen, kun olin liittynyt Klaaniin. Kyllä. Niin se oli.
”Miksen minä muista sitä?”
”Mistä te puhutte? Klaani? Oletteko te Bio-Klaanista?” Matoran huudahti.
”No nyt sinä sen paljastit, Manu. Kyllä, Pokdor. Olemme bioklaanilaisia.”
”Olen Pordok.”
”Ai, niin tietysti.”
Se oli ensimmäinen ”tehtäväni”. Muistan sen selvästi.
”Taitaa olla myöhäistä pysäyttää se”, Guardian kuiskasi kummastuneelle Matoranille.
Hurr. Aivan. Niin se meni. Minut oli lähetetty toisen uuden jäsenen, Toan nimeltä Boletus, kanssa pelastamaan erästä kolmatta Klaanilaista, jonka nimeä en kyllä tähän hätään muista.
”Minä en muista koko juttua”, Guardian tuhahti.
Sääli. Ai niin, Ämkookin oli siinä mukana.
”Oliko?”
Kyllä. Muistaakseni te olitte niin epäluuloisia minua kohtaan, että laitoitte adminin kyyläämään minua. Tietysti tarinalla on surullinen loppu.
”Haluan kuulla sen”, Pordok sanoi.
”Muistinvirkistys tosiaan voisi olla paikoillaan…” Guartsu sanoi ja istahti läheiselle tuolille. Pordok oli kellahtanut lattialle istumaan.

No niin. Aikana ennen tuloveroa ruokaetikkaa Killjoyta –
”Mitä jos menisit suoraan asiaan?” Guartsu sanoi ärtyneenä.
Hyvä on, hyvä on…


Muistan kuin eilisen. Lähdimme Klaanin pihalta lentoaluksella. Aluksen kyljet olivat tapiirinharmaat, ja Mäksä sitä ohjasi. Lisäksi minulla oli epämiellyttävä olo.
Haarniskani oli täysissä voimissaan. Se oli verenpunaisella höystetty musta haarniska, joka oli panssaroitu prototeräksellä, kuten yleensä. Piikikäs olkapanssarini oli yhtä kaunis kuin ennenkin – aina siihen asti, kun se mokoma torakka heitti minut laavaan ja kuolin. Melkein siis. Siipiä minulla ei sillä hetkellä ollut, eiväthän ne olisi edes mahtuneet olemaan koko aluksessa.

Mäksä päätti, että minulle ja Boletukselle on mukavaa aiheuttaa paha olo. Minä onneksin kestän vuoristoratoja yleensäkin hyvin, mutta Boletus-parka ei tainnut. Mäksä nimittäin laittoi lentokoneen alaspäin aukeavan paraabelin muotoiselle radalle, jolloin olo tunti hyvin pitkälle vuoristoratamaiselta.

Siinä liitelimme taivaiden halki. Kauan me liitelimme. Kunnes sitten saavuimme määränpäähämme: melko iso, puoliksi aavikoitunut saari Xiasta itään päin näkyi edessämme. Laskeutumisesta tuli vaikeaa, olimmehan vihollisten maaperälle laskeutumassa. Pimeyden metsästäjät olivat siepanneet siis klaanilaisen. Kuka hän oli, sitä en muista, mutta ilmeisesti hän oli pelastamisen arvoinen.

”Höm”, Guartsu keskeytti. ”Kaikki Klaanin jäsenet olisivat pelastamisen arvoisia.”
Sheelika.
”Ei ole jäsen enää.”
Ei. Tietenkään ei…


Noh, laskeuduttuamme löysimme leirin jäännökset. Siellä ei ollut mitään hyödyllistä, mutta päätimme jäädä yöksi ja lähteä jäljittämään metsästäjiä heti aamunkoitteessa. Pystytimme leirin. Boletus haki puita nuotiota varten. Minä viihdytin meitä laulutaidoillani, kunnes Mäksä puhalsi minut kumoon. Hän ei ilmeisesti pitänyt verenpunaisesta lauluäänestäni. Hän oli pukeutunut mustaan viittaan. Huppu peitti hänen kasvonsa. Eihän hän koskaan ollut mikään julkisuudenhakuinen, joten hän halusi piilottaa itsensä julmalta maailmalta. Tai jotain sinne päin.

No, hän sitten otti maasta kiven. Ja puhui.
”Mikä sinut toi Klaaniin?”
”En ole aivan varma. Ehkä tarvitsin paikan, minne mennä?” vastasin.
”Se olisi loogista.”
”Minä yritän olla mahdollisimman rationaalinen ja looginen. Tosin joskus se ei oikein onnistu, ja minun täytyy yrittää olla mahdollisimman epälooginen ollakseni epäarvattava, jotta – ”
”Puhut paljon.”
”Niinkö?”
”Kyllä.”
”Entiset kollegani sanoivat välillä samaa. Puhuin kuulemma väärään aikaan.”

Hetken ajan oli hiljaista. Sitten Boletus palasi. Päätimme käydä nokosille ennen jahdin alkua.

”Ja mitä sitten tapahtui?” Pordok kysyi haltioituneena. Guardian pohti paraabelin muotoa.

Yö kului hitaasti. Muurahaiset nimittäin valtasivat telttani. Muuten kaikki sujuikin kohtuullisen hyvin.

Aamulla pakkasimme kamppeet, Mäksä lukitsi aluksen ja lähdimme liikkeelle. Kuljimme ripeästi autiomaiden halki, metsikön läpi, muuallekin, mutta ei, minä en aio kertoa matkasta enempää. Koska en jaksa.

”On siinä meillä hieno tarinankertoja”, Guartsu hörähti.
Vaiti, sinä kurja.

”Saitteko ne kiinni?” Matoran kysyi.

Saimmepa hyvinkin. Minä ikään kuin ehdin matkan aikana jutustella Mäksän kanssa kaikenlaisista… voisin siitäkin kertoa vaikka kuinka mahdottomasti, mutta ehkäpä en juuri nyt. Tännehän voi ilmaantua koska tahansa vaikka sellainen metallihirviö. Voi, Boletus-parka. Hän meni yksin tutkimaan läheistä laaksoa sillä välin, kun minä ja Ämkoo juttelimme mukavia.

”Kuka oli Makuta, jonka nielaisit? Minua kiinnostaisi tietää”, sanoin.
”Mitä sinä sillä tiedolla?”
”Olet saattanut tehdä minulle palveluksen.”
”Jos tein, se tapahtui kauan aikaa sitten.”
”Palvelus mikä palvelus.”
”Vai niin. Miten sinun tieteelliset kokeesi sitten edistyivät?”
”Kirjoitin erään kasvin DNA:n puhtaaksi viime viikolla.”
”Et sitten ole kukkakauppiaan alaa harkinnut?”
”Oletpa sinä tänään hauskalla tuulella. Tuo kysymyskin oli täysin puhtaasta mielenkiinnosta kysytty, eikö?”
”Ironiaa ei ole olemassa.”
”Ei niin.”
”Juu.”
”HYPERBOLA!”
Mäksä hätkähti.
”Ahaa?” hän sanoi kysyvästi.
”Kyllä. Hyperbolasta tuleekin mieleeni hyperbeli. Josta tulee mieleeni kaliiberi. Josta taas…”
”Tajunnan virtaa. Annatko useinkin ajatustesi ottaa vallan?”
”Ajatukseni ovat minä. Minä olen ajatukset.”
”Minulla oikeastaan ei ole varaa antaa tietyille ajatuksille valtaa. Jotkin ajatukset ovat niin ikäviä.”
”Tunteidenko sitten pitäisi hallita?”
”Ei missään nimessä. Olen huomannut…”
”… että niistäkin on pelkkää haittaa.”
”Juuri niin.”

Sitten kuului räjähdys. Ilmeisesti ystävämme oli löytänyt metsästäjät.
”Ja räjäyttänyt oljytankkeja, huomaan ma”, Mäksä huokaisi.
”Pitäisi kai mennä auttamaan.”
”Ilmeisesti.”
Ja me menimme. Sen jälkeen kaikki muuttui sekavaksi. Muistan paikalla olleen ainakin Gathererin ja Subterraneanin. He hyökkäsivät kimppuumme jo, ennen kuin ehdimme pudottautua alas kalliolta. Boletus taisteli kymmentä metsästäjää vastaan. Hän oli tietysti reilusti alakynnessä. Mäksä mäiskäisi kahtia erään tyypin, joka taisi muuten olla minulle velkaa. Hän ei kyllä ehtinyt maksaa sitä. Raadollinen taistelu syttyi nopeasti, mutta päättyi tylsästi siihen, että minä piilouduin kiven alle, Mäksä putosi mereen ja Boletus vangittiin. Ne olivat houkutelleet meidät ansaan.

”Nyt. Sinulle on suunniteltu hieno kohtalo”, Subterranean sanoi Boletukselle. Tämä nielaisi. Sitten hän näki panttivangin. Klaanilainen oli kuollut. Häneltä oli leikattu pää irti. Verta oli joka puolella. Roikkuessaan kahleissaan puutelineessä entinen klaanilainen näytti kuin patsaalta, joka oli maalattu hyvin mutta jonka pää oli rikottu irti. Boletus suuttui siitä todella. Hän yritti rimpuilla vapaaksi, mutta metsästäjät repivät raadon irti kahleista ja kiinnittivät hänet tilalle. Sitten he hakivat sahan.

En pitänyt tapahtumien saamasta kulusta, joten päätin muuttaa sitä hieman. Räjäyttämällä sen metsästäjän pään, joka piteli Boletusta. He kaikki sotkeentuivat erilaisista nesteistä, joita pään sisällä oli virrannut. Itse asiassa tilanne oli aika huvittava. Subterranean katseli järkyttyneenä entistä toveriaan, ja minä käytin tilaisuuden hyväkseni hiippaillen hänen taakseen ja iskin häntä hermoon. Hän pyörtyi välittömästi. Sillä välin Boletus oli päässyt raivoamaan. Hän oli tyrmännyt loputkin metsästäjät, ennen kuin sain hänet rauhoittumaan.

Sitten Mäksä päätti nousta merestä. Hän oli kuin sankareista suurin. Kuin. Hän ei ollut. Sankari. Minä olin. Kuten aina. Hän vain saapui ja sanoi, että teimme hyvää työtä.
”Ai. Luulin, että sinä teit kaiken työn, oi herra”, sanoin hänelle. Hän mulkaisi minua.
”Niin minäkin, Manfred”, hän sanoi sitten hymyillen.
Manfred…



Hautasimme kaatuneen mereen. Pidimme pienen hiljaisen hetken. Se oli tylsä, mutta ainakin sain aikaa miettiä abc-konjektuuria. Kun hiljainen tilaisuus oli ohi (en ollut ehtinyt ratkaista ongelmaani), Mäksä julisti, että veisimme vangit Klaaniin. Kaikki metsästäjät nimittäin olivat jääneet vangiksi. Boletus oli ollut hiljaa koko ajan. Ämkoo päätti lähteä takaisin alukselle lähettämään viestiä Klaanille. Vangit eivät mahtuisi pieneen alukseen. Sitten hän lähti juosten nopeasti. Hän olisi perillä muutamassa tunnissa.

Boletus istui kivellä hiljaa, syttyrässä. Minä päätin istua alas meditoimaan. Kun Ämkoo oli kadonnut horisonttiin, Boletus toimi. Hän veti esiin miekkansa. Hän käveli hitaasti vankien luokse.
”Te murhasitte ystäväni. Minä murhaan teidät.”
Yllätyin hyvin suuresti. Hän katkaisi pään ensimmäiseltä metsästäjältä, nuorelta Skakdilta. Sen jälkeen seuraavalta. Nousin ja menin hänen luokseen.
”Lopeta, sekopää. Mäksä varmasti tapattaa sinut tästä hy-”
En ehtinyt sanoa enempää. Pääni lensi irti.
Se ei tuntunut kivalta.

Kaaduin maahan. Boletus oli lyönyt minua. Hän jatkoi metsästäjien teurastusta. He katsoivat kauhistuneen hurjaa klaanilaista, joka silppusi heitä.
”KUKA TEISTÄ TAPPOI HÄNET?” Boletus huusi. Kukaan ei myöntänyt. Hän otti yhden heistä käsittelyynsä. Leikkasi kädet. Jalat. Repi suolet mahasta. Viilsi pään kahtia. Silpoi ruumiin pieniksi, pienen pieniksi palasiksi…

”Lopeta”, Guardian sihahti.
Matoranin poskelle vierähti kyynel.

Mäksä saapui liian myöhään. Kaikki olivat kuolleet. Kaikki, paitsi Subterranean ja Gatherer. He oliavat päässeet pakoon sillä välin, kun Boletus oli tappanut muita. Kun Ämkoo sitten käveli hiljalleen tapahtumapaikalle raskain askelin, hänen ilmeensä muuttui kauhistuneeksi. Boletus istui maassa ja piteli päätään. Ämkoo meni hänen luokseen. Hän nousi ylös ja katsoi epätoivoisena adminiin.

”En minä… aikonut…”
”Sinä…” Ämkoo kuiskasi. ”… sinä et ole klaanilainen.”
Boletus painoi päänsä. Kun hetki oli ohi, annoin heidän kuulla itsestäni. Mäksä otti minut peltipurkkiin. Kumpikaan meistä ei sanonut Boletukselle sanaakaan.

Hiljaisuus.
”Mitä… mitä tapahtui”, Pordok kysyi. ”… mitä tapahtui… Boletukselle?”
”Hänet karkotettiin”, Guardian sanoi hiljaa.

Se oli ensimmäinen kerta, kun haarniskani meni rikki Klaanin asioiden vuoksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun olin tekemisissä Mäksän kanssa. Se oli ensimmäinen kerta, kun tunsin sääliä Pimeyden metsästäjiä kohtaan.

* * *

Bakmein tykönä

Valkea turaga istui kaikin puolin seesteinen ilme kasvoillaan suunnattoman kokoisen vesiputouksen juurella pidellen toisessa kädessään bambusta valmistettua onkivapaa. Bakmein silmät seurasivat tarkkaavaisesti pinnan alla liikkuvia ahvenia, jotka tutkivat koukun päähän kiinnitettyä syöttiä epäilevän näköisinä.

"Urrrr..."
"Vaiti. Säikytät kalat."

Ämkoo istui ristiasennossa vesiputouksen alla. Korkeuksista putoava vesimassa pakotti miekkamiehen kyyryyn, eivätkä ajoittain veden mukana putoilevat kivenmurikat taikka ajopuut tehneet Toan olosta yhtään mukavampaa. Oli kulunut tuntikausia siitä kun Bakmei oli komentanut Ämkoon meditoimaan vesiputouksen tykö, eikä vanhus selvästikään aikonut päästää Ämkoota pois vielä vähään aikaan.

Ämkoon korvissa raikaava veden tasainen solina nosti Toan mieleen muistikuvia. Ämkoo päätti uppoutua niihin siinä toivossa, että vanhojen asioiden muistelu auttaisi edes hetkeksi unohtamaan putouksen painon aiheuttaman piinaavan tuskan.

- - -

Klaani, kauan sitten



Vesisade pahoinpiteli ulos kerääntyneiden matoran-asukkaiden kasvoja näiden seuratessa hiljaisen jännityksen vallassa puhujainkorokkeen virkaa toimittavan korkean kivenjärkäleen päällä tapahtuvaa seremoniaa. Lähestulkoon piinaavan jännityksen rikkoi ainoastaan kauempaa kuuluva ukkosen mahtipontinen jytinä.

Visokki seurasi tapahtumia Klaanin Toa-soturien ja muiden matoraneja kookkaampien asukkien kanssa myöskin alhaalta käsin, joskin hieman sivummalta. Hämähäkin silmät hohkasivat kirkkaina iltahämärässä tämän tuijottaessa kiivaasti ylös noussutta virkasiskoaan.

"Rakkaat Klaanilaiset", Tawa aloitti ja tuijotti paikalle kokoontunutta väkijoukkoa lempeä ilme kasvoillaan. "Minulla on teille iloisia uutisia."

Matoranit vilkuilivat toisiaan. Jokunen uskaltautui kuiskaamaan jotain, mutta pian kaikki tapittivat taas johtajaansa jännittyneinä, miltei pelokkaina.

"Kuten me kaikki tiedämme, Klaanin voima perustuu joukkomme yhtenäisyyteen. Kohotamme linnoituksemme tälle saarelle yhteisvoimin, ja yhdessä me myös sitä olemme puolustaneet, ja tulemme puolustamaan. Tätä tehtävää edesauttaaksemme olen yhdessä Visokin kanssa päättänyt, että..."
"Mene suoraan asiaan."

Matoranit hätkähtivät, ja niin teki myös Tawa. Keltaisen Toan vierelle ilmestynyt mustaan viittaan kietoutunut hahmo laski hupun päästään ja naulitsi punahehkuisten silmiensä katseen tuleviin alamaisiinsa.

"Eikö sinulla ole lainkaan käytöstapoja?" Tawa kysyi hieman närkästyneenä.
"Riippuu", kuului Ämkoon vastaus. Tämän vihreille kasvoille levisi ilkikurinen hymy.

Tawa yskäisi, pyyhkäisi sadevedet naamionsa pinnalta hillityllä kädenliikkeellä ja jatkoi sitten puhettaan.

"Pidemmittä puheitta, olen nimittänyt Toa Ämkoon Klaanin adminiksi. Jos joku haluaa nostaa sanansa päätöstä vastaan, tehkööt hän sen nyt."

Matoranit olivat entistäkin hiljempaa. Vaikutti miltei siltä, että linnoituksen pienet asukit eivät uskaltaneet edes hengittää.

Visokki venytteli saksileukojaan ja naurahti varovasti. Klaanilaisten ensireaktio ei tullut visorakille lainkaan yllätyksenä, mutta hän ei itse osannut pelätä. Hän uskoi päätöksen olleen oikea.

Ämkoo astui Tawan eteen, heitti viitan yltään ja antoi sen pudota maahan. Matoranit katselivat pelonsekaisen ihailun vallassa Toan kirkkaanmustia panssareita, jotka kiiltelivät myöhäisillan vähäisessä valaistuksessa sadepisaroiden särkyessä sitä vasten.

Tawa painoi kätensä Ämkoon olkapäälle ja sai tumman hahmon kääntymään takaisin puoleensa. Tawa ojensi Ämkoolle punaisena hehkuvan nahkanyöriin sidotun adminkiven, jonka vihreäkasvoinen soturi pujotti arvokkaasti kaulaansa. Sitten Ämkoo kääntyi uudemman kerran matoranien puoleen, kohotti toista kättään ja huusi:

"Pelätkää minua, kammotkaa minua, ihan miten vain tahdotte! Mutta kuulkaa, tämän minä teille vannon..."

Ämkoo kiskaisi yllättäen miekkansa esiin. Katanan valkea terä näytti hehkuvan alati hämärtyvän illan pimeydessä, ja matoranit tuijottivat miekan terää kuin hypnoosin vallassa.

"...jos Klaania tai yhtäkään teistä uhkaa vaara, tämä miekka ei lepää!"

Ja silloin matoranien keskuudessa vallinnut hiljaisuus viimein särkyi. Klaanilaiset huusivat ja hurrasivat, taputtivat ja vihelsivät. Ämkoo iski miekalla kerran tyhjää, palautti sen huotraansa ja nauroi sitten ääneen. Sitten tuore admin kääntyi, astui sanaakaan sanomatta Tawan ohitse ja lähti kävelemään pois.

"Odota", Tawa sanoi. "Minulla on sinulle asiaa."
"Oikeastaan... Niin minullakin", vastasi Ämkoo.

- - -

Väkijoukon hajaannuttua kolme adminia seisoivat keskellä aukiota. Ämkoo oli nostanut hupun takaisin päähänsä ja nyt hän vilkuili vuoroin Tawaa, vuoroin Visokkia.

"Asiasi?", Ämkoo lopulta kysäisi ja vilkaisi keltaista johtajaansa. Tawa nyökkäsi ja alkoi puhua.
"Kuten oli jo aiemmin puhe, aion antaa Klaanin puolustuksen ainakin toistaiseksi sinun vastuullesi. Saat asian suhteen täysin vapaat kädet, joskin tahdon sinun luonnollisesti raportoivan tekemisistäsi meille."
"Ha ha."
"Mikä nyt on hauskaa?"

Ämkoo nosti kaksi sormea suuhunsa ja vihelsi. Pimeyden kätköistä juoksi esiin arviolta kolmenkymmenen vihreän matoranin joukko, joka asettautui siistiin rivimuodostelmaan adminien eteen. Matoranit polvistuivat.

"Heitä on enemmänkin", Ämkoo mainitsi ja hymyili kenties maailman epäilyttävintä hymyä. Miekkamies kuitenkin yllättyi huomatessaan, että Tawa ei vaikuttanut lainkaan hämmentyneeltä. Klaanin johtaja hymyili takaisin.

"Tervetuloa tiimiin", Tawa totesi ja kääntyi lähteäkseen. Keltainen Toa otti muutaman askeleen kauemmas, vilkaisi vielä kerran taakseen ja sanoi:
"Helei."

* * *


Klaani
Sairastupa

Umbra katseli ympärilleen mustan Pakarinsa silmärei’istä. Hän muisteli vanhoja asioita, todella vanhoja. Bateh-koron tiedemieskaupunkia ja omaa maailmaansa. Vaihtoehtoismaailmat… Universumin hikkoja, joita syntyy jatkuvasti ja tahattomasti. Mitä tarkoitusta tämäkin ajan sivuvaikutus tekeekään? Ei siinä ole oikein järkeä. Kuka oikein määrää sen mitä tapahtuu, jos sitä edes joku määrää? Onko Mata Nui jumala vai onko hän vain Matoranien typerä taru hengestä, joka pitää yllä universumia? Onko kaikki vain jonkun tylsistyneen tyypin kirjoittamaa satua? Tai suuren valmistajan tilaamaa tarinaa?

Koti… Olisi mukavaa olla kotopuolessa. Siellä voisi olla parannus tähän tautiin. Klaanilaiset olivat kyllä saaneet taudin etenemisen pysäytettyä ja
protodermislaitteistot auttavat selviytymään, mutta tämä käy voimille. Mitäköhän minulle tapahtui tässä maailmassa, kun olen kuulemma päämoderaattori ja Toa..? Toa… Toathan ovat sankareita, jotka hallitsevat elementaalivoimia ja mahtinaamioita. Minäkin olen Toa, tavallaan, hallitsenhan minäkin elementaalivoimia… Elementaalivoima…

Umbra keskitti voimansa ja sai yhteyden painovoiman elementaalivoimaansa. Hän nosti kevennetyllä painovoimalla verhon syrjään, muutaman hoitaja-matoranin katsellessa häntä epäuskoisesti. Valkoinen verho lensi ilmassa, kuin haamu konsanaan. Umbra leikki painovoimalla, saaden kankaan nykimään luonnottomasti. Kangas lensi korkealle ilmaan, putosi alas maahan, nousi taas ilmaan ja niin edelleen. Nykivä tanssi sai monet hoitajat katsomaan epäuskoisesti hymyilevää, pakarinaamioista matorania, joka leikki etusormellaan kapellimestaria.

Muutama hoitaja pyörtyi nähtyään kummituksen, jolloin heidät kuskattiin paareilla muualle toipumaan. Muutamia jäi katsomaan tätä Umbran showta ja he alkoivat taputtaa tälle tanssille.

* * *

Bio-Klaanin saari, Ko-Huna-Koro, keskusmökki

Snowie oli jo miltei torkahtanut. Lumimyrskyn pauhatessa ulkona ja takan rätistessä suuressa puuhallissa kaikki oli vain niin kotoisaa. Snowman oli viettänyt koko päivän jutellessa niitä näitä paikallisten Matoralaisten kanssa ja tuli porukan kanssa hyvin juttuun. Kepe oli hoitanut kirjoitusten tutkimiset käytännössä yksin, mutta lumiukko arveli, ettei olisi työpanoksellaan niinkään auttanut kuin ollut tiellä.

Nyt Snowie retkotti mukavasti eräänlaisella säkkituolilla, ja katseli uusia ystäviään.

Mukavaa porukkaa. Harmi, että joudumme lähtemään niin pian. Jäähyväiset eivät oikein ole koskaan olleet juttuni...

Pieni Matoran-ravintola, yläkerta, monia, monia vuosia sitten

Ainoastaan yksi ahtaan huoneen muutamasta pöydästä oli varattu. Sen ympärillä istui kolme hahmoa ja pöydän ympärillä tassutteli pieni musta sammakkorahi.
”Odottakaa, otan tämän ensin pois” juuri istuutunut sininen, melko raskaaseen haarniskaan pukeutunut hahmo sanoi. Kyseistä sinistä soturia ei olisi juuri Toaksi tunnistanut, panssarointi oli muodottomuudessaan melko groteski näky, eikä hahmo pitänyt kasvoillaan naamiota, vaan sukelluskypärää, josta lähti paksu letku vasemman käden suureen happisäiliöön.

Nyt Toa kuitenkin irrotti kypärän letkuista ja nosti koko rakkineen sitten päydälle. Kovia kokeneen kypärän alta paljastuivat kovia kokeneet, mutta silti yllättävänkin sievät kasvot.

Toaa vastapäätä istuvan solakkarakenteisen hyönteisen kasvoille vääntyi velmu ilme.
”Et sitten ole vieläkään löytänyt itsellesi Kaukauta?”
Sininen hahmo mulkaisi puhuttelijaansa.
”Tämä suojaa päätä paremmin. Kanohi jättäisi suuren osan päästä alttiiksi iskuille.”
”No” hyönteinen vastasi ”minä pidän silti tästä.” Hän kiristi silmien alueen peittävää kangasnaamariaan.

Kolmas pöydän ympärillä istuvista hahmoista oli Snowman.
”Hankin meille jotain vähän poikkeuksellista. Ne eivät ole mitenkään hienoja tai mitään, mutta...”
Hän kääntyi tuolillaan ympäri, ja kaivoi selkänojassaan roikkuvasta kassista jotain.
”Krhm. Niin.” hän sanoi ja laski kolme metallista putkiloa pöytään.
”Hienoa hei,” hyönteinen totesi häivähdys sarkasmia äänessään. ”Mitä ne ovat?”

Esineet olivat keskenään identtiset, hieman nyrkkiä suuremmat lieriöt, joiden kyljissä oli muutama nappi.

Toa ja hyönteinen poimivat kumpikin yhden esineen käsiinsä, ja sininen hahmo nosti sen kasvojensa korkeudelle.
”Miksi näissä napeissa lukee 'Alvog, Riktete ja T-K'?” hän kyseenalaisti.
”...eh, kuvitelkaa, että ne ovat 'Elgen, Buginoid ja Snowman',” lumiukko vastasi. ”Kaiverruttaminen olisi varmaan ollut tyyristä.”

Veden Toa Elgen oli painamassa yhtä nappuloista, mutta Snowie otti hänen kädestään kiinni.
”En oikein tiedä, kuinka monta kertaa nämä toimivat” lumiukko selitti. ”Joten en käyttäisi turhaan.”

Vastatakseen seuransa kummaksuviin katseisiin, hän jatkoi: ”Näillä laitteilla meidän on tarkoitus saada toisiimme yhteys, missä ikinä olemmekaan. Koska, niin, no.”

Kaikki kolme katselivat toisiaan hiljaisina.
”Tien päässä taidetaan olla” Buginoid sanoi hiljaa.
Elgen ei reagoinut mitenkään, Snowie nyökytteli.

”...kukaan meistä ei varmaan pidä puhetta tai mitään?” lumiukko mutisi ja katsoi Elgeniin ja Buginoidiin.
”Ei” molemmat vastasivat, pöydän pintaa tuijottaen.

Kolmikko istui vielä hetken hiljaa, kukaan ei osannut oikein sanoa mitään. He olivat olleet yhdessä kauan. Ja nyt kukaan ei keksinyt mitään sanottavaa.

Musta sammakkorahi Napo torkkui pöydän alla.

Hiljaisuuden rikkoi Elgen. Hän teki jotain, mitä moni ei moisesta karusta soturista uskoisi. Hän alkoi laulaa, yllättävän kauniistikin vielä.

”Vie rakkaani, vie maani
Vie minut pahimpaasi
Piittaa en, et saa vapauttain
Et voi sä viedä taivastain”

Snowie ja Buginoid tunnistivat välittömästi kappaleen ja liittyivät lauluun.

”Vie minut pois, kohti tuntematonta,
vaikka takaisin ei oo teitä monta
Polta maa, pilaa meri vain
et voi sä viedä taivastain

Ei ole paikkaa mulle nyt
kun oon tyyneyden löytänyt
Mutta et voi sä viedä taivastain”

Laulun loputtua kaikki hymyilivät leveästi, mutta vain hetken. He olivat siltikin yhteisen tiensä päässä.

Tuntematon

Gekko heräsi pöydältä, hän tunsi olonsa jotenkin pieneksi ja oli kahlittu pöytään, sitten hän tajusi missä hän oli. Abzumo saapui ja toisti kaiken juuri niin kuin Gekko oli muistanutkin, mutta tällä kertaa Avde ei saapunut paikalle juuri sillä ratkaisevalla hetkellä ja Gekko tunsi sen pienen hetken kun kirves iskeytyi hänen kalloonsa.

"Missä minä olen", Gekon ääni kaikui synkkyydessä. Gekko käveli harhaisesti eteenpäin ja törmäsi seinään jossa oli veristä tekstiä.

"Unesta ei ole pakotietä, unessa olet YKSIN".

Kylmät väreet nousivat hänen selkäänsä. hän jatkoi kävelemistään.

"Unesta et herää". Teksti vain pahensi toan mielialaa, mutta hän ei osannut odottaa sitä mitä seuraavaksi tapahtui. Musta haarniskainen, punasilmäinen olento nousi tyhjyydestä ja tuijotti avohkii kasvoillaan toaa.

"Sinä, sinun takiasi olen täällä! Mitä sinä olet mennyt tekemään!", Gekko karjui tunnistaessaan hahmon.

"Mistä minä tietäisin, olen sinun pääsi tuote enkä mitään muuta, tapa nyt sitten minut kun kerta sitä niin paljon haluat, vaikka ehkä saatan tällä kertaa pistää jotain vastaankin".

Gekko otti esiin miekkansa, miekan joka ei ollut koskaan jättnyt häntä, eikä se taatusti jättäisi nytkään.

Klaanin piha

Kun makuta oli aikansa kironnut, tämä meni takaisin porteille ja näytti Gekolta anastamaansa passia, Tawa teki nopean hyökkäyksen heti ovella, joka passitti makutan pihamaalle.

"Tuletko ulos kanssani?", se kysyi tekolempeästi ja Tawahan tuli juosten kohti makutaa ja oli lyömässä tätä, mutta tämä käytti mielenvoimiaan ja sai Toan matalaksi.

"Et tiedä kenen kanssa olet tekemisissä".

"No tutustutaanko?"

"Tutustu sinä keihääseeni".

Makuta lennähti sähköpurkauksesta metrien päähän ja alkoi kävellä kohti Tawaa.

"Minä en pidä rukkasista".

makuta otti raskaan miekan selästään.

Luola

Nimetön hahmo seisoi yhä. Vanha, metallinen laite oli jo hiljentynyt.
"Mene", hahmo sanoi. Yksi huoneen varjoista liikahti.

Varjo lähestyi nimetöntä hahmoa hitaasti. Se muistutti etäisesti Matorania. Kävellessään hahmoa kohti varjo vähitellen sai muotoa. Se piteni. Se kasvatti siivet. Se piteli kädessään kirvestä. Eikä se ollut enää pelkkä varjo.

"Mene", huoneen toinen henkilö toisti ja katsoi ainoata asiaa huoneessa joka muistutti häntä ajasta, jolloin hänet tunnettiin vielä nimellä Jouera. Ja Gande, hänen lajinsa mytologinen jumalhahmo, työntekijän turva ja työttämän tuhoaja seisoi hänen edessään.

"Tiedät, ketä etsiä", entinen Jouera sanoi ja katsoi lievästi vapisten hahmoa, jota hänet ja kaikki muut oli opetettu pelkäämään. Gande jatkoi matkaansa ja katosi hiljalleen, jättäen jälkeensä vain Matoranin varjon. Varjo katosi seinän läpi. Nyt yksin luolamaisessa huoneessa seisova henkilö vaipui ajatuksiinsa.

Kumpa voisin unohtaa.

Bio-Klaanin linnoitus

"...Ja sinä löysit hänet käytävältä?" epäuskoinen hoitajamatoran toisti. Summerganon nyökkäsi.
"Tilanne on aika vakava", hoitajamatoran toisti hiljaisena. "Elimet saamme kyllä korvattua, öh... jotenkin. Voi olla, että joudumme siirtymään mechapukuun. Mutta en puhu siitä. Kehossa ei vaikuta olevan... ketään. Elintoiminnot yrittävät epätoivoisesti toimia. Mutta jotain mätää tässä on."

Summerganon katsoi ulos hoitajamatoranin leikkaussalin ikkunasta.

"Se pahuksen saari."

[spoil]Toivottavasti Sugaa ei haittaa hänen hahmonsa käyttö.[/spoil]

Nimdasaaren pyhä kammio

Notfun hyppelehti väistellen nukkea. Matoro oli saanut itsensä turvaan, eristyksiin nukesta, mutta katsos kuinka, piraatti oli jäänyt ulkopuolelle väistelemään täydellisen taistelijan iskuja. Notfun väisteli nuken iskuja hengästyneenä, ja mietti, mitä voisi tehdä.

"Hei.. Tyyppi, mitä jos liittoutuisimme ja hallitsisimme maailmaa yhdessä?", Notfun ehdotti hengästyneenä väistellen iskuja.

Nukke ei vastannut.

"Entä jos vaikka sitten tuota.. Joisimme rommia yhdessä..?", Notfun kysyi väistellen miekaniskuja.

Ei vastausta. Taaskaan.

"Unohda sitten koko juttu, minä menen nyt lohkareen alta Matoron luo", Notfun sanoi, ja hyppäsi.


"Se oli tuota... Yllättävän helppoa", Notfun huohotti.

[spoil]JAKEEEERGH! Minä olin jäällä sinetöidyn oven toisella puolella. Noh, sovitaanko että tuo sinun viestisi tapahtui juuri ennen tonnipostia? Silloin ei synny mitään outoa.

Joo, sovitaan. Hyvä.[/spoil]

Nimdan saari
Atheonin kammio

Suuri kammio oli hyvin tyhjä. Sen keskustaa hallitsi Atheonin valtava patsas, mutta muuten huone oli kalusteeton.
Matoro mietti kuumeisesti mitä tekisi. Notfun oli ehtinyt sisään juuri ennen kuin hän oli sulkenut oven jäällä. Nukke pääsisi tänne pian.

"Mistä ihmeestä sinä tänne ilmestyit?" Matoro kysyi hermostuneena kävellessään pitkin huonetta.
"Öööh. Jumaljuttuja. Ulottovuusportti", Notfun selitti jotakin ja koitti pysyä Toan perässä.
"Unohda että edes kysyin", Matoro mutisi ja katseli ympärilleen. Hän huomasi yökiikarillaan huoneen perällä kivisen kaapin, ja syöksyi sinne katsomaan.
Ruosteinen lukko irtosi helposti. Kaapissa oli Athin kirja, paljon muita kääröjä ja kirjoja sekä rivi eripituisia seremoniamiekkoja.

Matoro mutisi jotain ja huokaisi. Hän siirtyi pois kaapilta ja kohdisti katseensa kattoon.

Hetken mietittyään hän kuitenkin nappasi varuille yhden pitkän miekan ja pujotti sen vyöhönsä Energiateränsä viereen.

Atheonin punahehkuisen patsaan yllä näkyi katossa epämääräisiä viivoja. Se näytti luukulta.

Hymy nousi Jään Toan suulle ja hän alkoi miettiä etäisyyttä. Riittäisikö harppuuna tästä vai pitäisikö kiivetä ensin patsaalle.

Silloin kivinen ovi iskeytyi jään sirpaleiden kanssa kovaa patsaan jalustaan. Kivitomun takaa käveli täysin eleettä valkoinen nukke.

Punaisten valokivien ja ilmassa leijuvan pölyn aikaansaama efekti sai Marionetin näyttämään entistäkin karmeammalta sen kävellessä rauhallisesti patsaan ohi. Olento piti Äärtä pystyssä päänsä sivulla.

Matoro astui askelia taaksepäin. Hän otti Energiateränsä eteensä puolustusvalmiuteen.

"Häivy täältä, jotenkin. Toimin paremmin yksin", Matoro kuiskasi äreästi Notfunille. "Koita päästä luukulle", Matoro jatkoi viitaten kattoon. Matoran mietti hetken ja syöksyi patsaan toiselle puolelle.

Marionetti pysähtyi muutaman metrin päähän Matorosta. Punaiset valokivet patsaan jalustassa saivat taistelijat aavemaisen punaiseksi.

Atheonin kammio, Nimdasaarella siis. Ymmärrätte kyllä.

"Mrhh.. Hipit. Arh. Vihaan niitä. Ja tuo valkohujoppi. Mitä se luulee miekkailevansa..", Notfun mutisi hyppiessään kivillä kohti luukkua.

Matoro ja Marjonetti taistelivat, nukke tuntui hetken olevan alakynnessä, mutta se hyppäsi ylös, ja tasoitti tilanteen.

"Matoro.. Minun pitää kertoa jotain", Notfun selitti.

"Ärhh.. Etkö nää, että minulla ei ole aikaa?", Matoro ärähti.

"No kuitenkin. Oikeasti tässä ei ollut kyse mistään ulottuvuusportista.. Yarr. Vaikka se tuntuukin vaikealta kertoa, menetin tajuntani, ja heräsin hieman sekavana", Notfun selitti taistelevalle Toalle.

"Hei. Nyt ei ole oikeasti aikaa. Muutenkin, arvasin tuon jo ennestään", Matoro ärisi, ja pääsi taistelussa niskan päälle.

Notfun oli nyt tarpeeksi korkealla, ja veti luukun kahvasta. Hän pääsi ulos.

"Matoro, tämä on auki jos haluat joskus tulla", Notfun huusi, ja otti kulauksen rommipullostaan.

Nynrah, Takomo

Q-miestä ei ollut vielä löytänyt. Yleispätevästä huipputeknologiatehtaasta nopeasti tappajarobotteja valmistavaksi liukuhihnalabyrintiksi muutetussa tilassa yhden pienen Matoranin löytäminen tarjosi haasteensa. Toisaalta kaikki se roju ja käytöstä pakon edessä pois tuupatut koneet tarjosivat jopa konetuliaseetta ja kahta Matorania kantavalle jättikykloopille paljon piilopaikkoja. Avhrak Vat olivat leijuneet ohi tasaisin väliajoin, mutta tähän mennessä Laivaston edustajilla oli käynyt tuuri. Keetongu tunnistaisi kyllä Q-miehen hänet nähdessään, olihan insinööriaave käynyt Klaanissa joskus vuosia sitten. Tongun muistikuvien mukaan Matoran oli poikkeuksellisen pitkä ja hänellä oli keltainen Komau.

Keetongu kiersi yhden teollisuussalin liukuhihnakompleksin reunaa Matoranit olkapäillään. Viisi silmää näkisi enemmän kuin yksi. Hallin reunalla näkyi joukko levähdysparakkeja. Niissä oli jykevät rautaovet ja pienet, likaiset ikkunat. Parakkien eteen oli kasattu kaikenlaista roinaa johtokimpuista suuriin sammioihin.
”Yhdessä ikkunassa on valo”, Ontor huomautti. Tongu kääntyi, varmisti reitin selvyyden ja käveli parakkien luo. Hän kumartui ja kurkisti ikkunasta sisään. Ikkunat sotkeneesta ruskeasta tahnasta huolimatta kyklooppi tunnisti ainoalla silmällään etsimänsä henkilön.
”Bi-bibibibingo.”

Ovi näytti olevan lukittu koodilukolla, joten Tongu potkaisi sen sisään. Se kävi yllättävän helposti ottaen huomioon oven paksuuden, mutta toisaalta saranat olivat melko ruosteiset. Qinfatheous lensi työtuolistaan selälleen kun ovi lennähti sisään. Pitkällä Matoranilla on laiha, mustapunaninen keho ja, kuten Tongu oli muistanut, keltainen Komau. Hän kuitenkin huomasi, ettei kyseessä ollut Rautainen Kuolema, ja veti työkakkulansa takaisin naamionsa päälle.
”Lukitsivat minut tänne”, hän totesi.

”Jaahas, joo. Tuota, Keetongu Bio-Klaanista, saatat muistaakin. Ehkä tuo ovi pitäisi..” Tongu vastasi.

”Ovi, tosiaan. Näytähän tuota D-88-Cordakia,” Q-mies sanoi. Matoranit hyppäsivät maahan Tongun olkapäiltä, ja keltainen kyklooppi laski aseensa maahan ja asetti oven takaisin paikoilleen. Q-mies alkoi tutkimaan hävittäjäkoneesta irrotettua raskaan sarjan sarjatuliasetta.

”Kolmosrummussa taitaa olla ylikuumenemisongelma? Saisit korjattua sen kääntämällä kulmasitojaa 90 astetta ja tekemällä koko johdinjärjestelmän pienenpään tilaan. Jos minulla olisi työkaluni, voisin yrittää korjata sen, mutta se perhanan Arsteini sotkee kaiken”, Q-mies vastasi.

Tongu kumartui asetta tutkivan Matoranin viereen ja tutki asettaan. Ontor ja Ternok menivät tutkimaan pöydällä olevia papereita.

”Ostin nämä aseet vasta vähän aikaa sitten enkä ole juuri tutkinut niitä, mutta havaitsin kyllä ongelman. Mutta tosiaan, olemme kuoleman tehtaassa… Käyvätkö ne robotit täällä usein? Miksi sinut edes lukittiin tänne?”

”Öh, ne Arsteinin robotit… Nerokkaita luomuksia, mutta väärässä tarkoituksessa. Nelikätisiä ei ole näkynyt täällä päiviin. Lautaset käyvät tarkastamassa muutaman kerran päivässä ja tuovat tarvittavat ravinnon. Pistivät minut tekemään kaavoja toisarvoisiin projekteihin. Energian kulutus kasvoi liian suureksi, ja jouduimme patoamaan joen.”

”Meidän kannattaisi varmaan jättää tämä paikka, kaikkien Matoranien ja muiden siis. Tiedätkö hyvää pakoreittiä tässä teknologialabyrintissa? Katselin ympärilleni, mutta sinulla lienee paremmat tiedot tästä kaikesta… Mukanani on sitten korkea-arvoinen veteraaniskakdi ja Makuta, joka etsi itselleen kehoa. He kyllä poikkesivat omille teilleen…” Keetongu sanoi. Paikka oli epämiellyttävä.

”Mutta nythän me menemme aivan asioiden edelle, Keetongu hyvä”, Q-mies vastasi, ”Tiedän, miksi tulit tänne. Tilauksesi, uusi aluksen runko. Olen todella pahoillani viivästyksestä. Se on valmis, ollut jo pitkän aikaa, mutta sitten se Skakdinkuvatus tuli ja sotki ihan kaiken. Eivät antaneet lähettää vanhoja tilauksia. Uskoisin, että meidän on annettava sinulle alennusta, tiedäthän, Haamujen kunnia… Sitä säilytetään varastossa 9C joenuoman toisella puolella.”

”Mmm-m. Se taitaa olla nyt pienimpiä ongelmiamme. Vaikka toisaalta, lautaset ampuivat vanhan alukseni alas. Jos aiomme poistua saarelta lentäen, meidän täytyy korjata se tai hankkia kokonaan uusi alus. Mutta niin, oliko sinulla karttaa tai vastaava?”

Q-mies käveli pöytänsä luo, aukaisi yhden laatikon ja otti sen pohjan pois. Välipohjan alla oli pieni salalokero. Qinfatheous kaivoi sieltä kirjasen, pienen jakoavaimen ja tehtaan lyijykynällä ja punaisella musteella maalatun pohjapiirroksen.

”Muistikirja, ensimmäinen työkaluni ja kartta. Tässä kaikki mitä tarvitsen”, hän sanoi ja aukaisi kartan. ”Meidän on parasta käyttää tätä huoltotunnelia, se lähtee muutaman kymmenen metrin päästä. Kun pääsemme valimoon, tähän näin, voimme edetä rautasiltoja pitkin alueen yli. Se on epämiellyttävä paikka: Sulia metalleja ja valtavia uuneja. Sitten pääsemme pois tehtaasta täältä, ja voimme ylittää padon kapeaa siltaa pitkin ja hakea aluksesi varastosta.”

”Eiköhän mennä”, Tongu sanoi, otti kolme Matorania hartioilleen, Cordak-tykkinsä käteen ja potkaisi oven ulos.



Lajinsa viimeinen kyklooppirahi-Matorantrio-ilmasta ilmaan-asekombinaatio juoksi parakeilta hallin toiselle puolelle huoltotunnelin luukun luo. Q-mies neuvoi Tongulle luukun aukaisumekanismin ja rypäs hyppäsi tunneliin. Keetongu työnsi vielä luukun eteen käytöstä poistetun sahauslaiteen seuraajien harhauttamiseksi. Tunneli oli onneksi tarpeeksi suuri, mutta Tongun piti hölkätä kyyryssä. Tunnelissa haisi ummehtuneelle ja ruosteelle ja se haarautui välillä. Vasemmalla olkapäällä istuva Q-mies toimi kartanlukijana ja neuvoi uljasta ratsuaan mutkissa. Pian he olivatkin alittaneet kaksi suurinta takomohallia ja pääsivät Valimolle.

Huoltotunneli nousi ja muuttui pian portaikoksi. Se puhkaisi Valimon lattian ja nousi rautakehikkoportaikkona ylös. Valimossa on tukalan kuuma ja sen yläpuolella risteili, kuten Qinfatheous oli kertonut, rautasiltojen verkosto. Salissa risteili hypnoottisen tanssin tapaan nostureissa kiikkuvia rautasammioita, sähkömagneetteja, kouria ja muita teollisia värkkejä.

Sankarirypäs kiipesi siltojen tasolle ja Tongu juoksi taas Q-miehen kertomaa reittiä salin yläpuolella. Sillat eivät tarjonneet minkäänlaista suojaa robottisilmien katseilta, ja Tongu päätti luottaa yksinkertaisesti nopeuteen. Tukahduttava kuumuus kuitenkin hidasti juoksemista kovin ja Keetongun piti pysähtyä hengähtämään.

Muutaman sadan metrin päässä lentävä lautanen huomasi joukkion. Se raportoi Valimon sisäänkäynnillä valvovalle Feterralle.

Keetongu nousi ja jatkoi juoksemistaan. He olivat jo salin puolessa välissä, ja alhaalla näkyi suuria sulan metallin altaita. Tämä oli paikka, josta ei tosiaankaan halunnut pudota. Keetongu mietti, miten saisi yhteyden Guartsuun ja Manuun, oliko Manulla jo oikea ruumis ja olivatko he edes hengissä.

Matka edessä lyheni ja lyheni. Nostokurjet jatkoivat hypnoottista tanssiaan. Sillan pää ja salin takaovi lähenivät. Enää pari sataa metriä, ja he pääsisivät ulos tästä kauheasta teollistumisen irvikuvasta.

Sitten, voiton ja toivon huuman keskellä, vanhat painajaiset palasivat.

Avhrak Feterran kiiltävä nelikätinen hahmo ilmestyi kymmenen metrin päähän sankareistamme ja asetti olkapäidensä plasma-aseet hyökkäysasentoon. Sen robotintarkat aistit vastaanottivat informaatiota tunkeilijoista. Sen kylmistä silmistä paistoi piittaamattomuus ja kuolema. Keetongun sydän oli pysähtyä. Hän käänsi Cordak-aseensa varovasti leijuvaa robottia kohden, mutta tiesi, että räjähtävät panokset vahingoittaisivat häntä itseään enemmän kuin robottia tältä etäisyydeltä.

Qinfatheous ei kuitenkaan aikaillut. Kun Feterra analysoi kyklooppia ja sen isoa pyssyä, Nynrah-aave hyppäsi lähellä olevan nosturin tikkaille ja kiipesi nopeasti ohjaamoon. Parilla vivun väännöksellä hän kiepsautti nostokurjen roikuttaman vahvan sähkömagneetin Rautaisen Kuoleman yläpuolelle ja painoi kytkintä.

Valimohallin pohjalla olevassa sammiossa muhiva sula, nestemäinen rauta vastasi sähkömagneetin kutsuun. Yhtenä hohtavan oranssina suhauksena sen pyyhki tieltään rautasillanpätkän olemattomiin ja veti Feterran mukanaan ylös. Rautainen Kuolema päästi korvia ja sydäntä vihlovan huudon kun sula metallimassa pyyhki sen lähes olemattomiin.

”Kuinka mahtava onkaan magnetismin maaginen voima oikeissa käsissä”, Q-mies tokaisi mietteissään ja hyppäsi Keetongun selkään. Keltainen Rahi tuijotti äimänä sillassa olevaa aukkoa, jonka päät hohtivat oranssina ohi kiitäneen lämpöaallon jäljiltä.

Nimdasaari, käytävä

Jardirt ja miehistö kävelivät eteenpäin. Jardirtiä harmitti edelleen Notfunin kuolema.

"Yarr. Pysähtykäämme, ja viettäkäämme hiljainen hetki Notfunin muistoksi", Jardirt julisti, ja otti kapteeninhattunsa pois päästä.

Sitten lattialuukku aukesi. Hetkinen. Ei auennut, ainakaan siellä, missä Jardirt ja miehistö talsivat, koska tämä lattialuukku johti Atheonin temppelin siivouskomeroon.


SAMAAN AIKAAN ATHEONIN KAMMIOSSA

Notfun yritti nykiä luukkua auki, mutta se ei auennut.

"Hitto. Miksei tämä aukea. Vihaan hippejä. Paljon. Rommia. Nyt. Hipit. Kuolkaa", Notfun mutisi...

Tuntematon

Kaksi olentoa, jotka olivat kuin toistensa peilikuvat alkoivat armottomaan taisteluun.

Miekat kalahtivat toisiaan vasten.

"Minä voin voittaa sinut. Helposti", Gekko sanoi pidellen miekkaansa.

"Jos viittaat edellisiin kertoihin olet väärässä, sillä Itroz. Et voi uskoakkaan kuink viisas hän on."

"Mitä oletkin sanomassa se on valetta!", Gekko huusi ja tönäisi vastustajansa kumoon.

"Ei, poikaseni. Se ei ollut valetta, silllä minä olen osa mieltäsi, ajatus joka haluaa tappaa sinut ja arvaa vain kuka sen iskoisti 'päähäsi'", musta toa sanoi rauhallsiesti ja nousi ylös ja kohotti miekkansa, mutta Gekko sai väistettyä ajoissa.

"Me, sinä ja minä, olemme hyvin samanlaisia, meissä on vain hiuksenhieno ero. Sinä olet 'positiivista antidermistä', sinä olet juuri tällä hetkellä vain kasa mönjää, joka näkee unta. Kenties ikuisesti, ja kenties muuttuu varmaksi jos et saa minua hengiltä", Musta olento virnisti päin jo valmiiksi järkyttynenn toan naamaa.

"Mutta tiedätkös, minä en ole vielä kertaakaan hävinnyt sinulle käsirysyssä sinua vastaan".

"Ai, kuules. Minustakin pimeys on aika tyyyylsäää... tulkoon valo".

Koko alue kirkastui ja GK erotti tutun maiseman, klaanin.

"Miksi sinä veit minut tänne!", Gekko huusi.

"Onko sillä välttämättä edes merkitystä?", makuta sanoi rauhallisesti ja nosti oven ilmaan ja oli heittämässä sitä. Gekko syöksyi makutan vierestä tämän ilmassa kannattelevan oven ohi ja huitaisi makutaa jalkaan ja tämä menetti otteensa ja ovi rojahti päälle.

"Nyt sinä vasta mukamas tempun teit".

Tällainen on mielenhaaskausta.

Säde iskeytyi mustaan toaan ja tämä alkoi huutamaan korvia särkevästi samalla kun yksinkertaisesti räjähti ilmaan.

Tule, puhutaan.

Gekko noukki maasta pudonneen pimeän miekan ja laittoi talteen.

Ääni neuvoi häntä kulkemaan eteenpäin.

Klaanin piha

"Tämä kveri alkaa käydä tosi kuumana, tulkaa välittömästi!", Tawa huusi kohti linnoitusta ja sai pari toaa avukseen.

"Nyt tuhotaan tuo pirulainen!", Tawa huusi ja kaksi toaa lähtivät hyökkäykseen.

"Kuum-", makuta sanoi mutta keskeytti saadessaan miekasta päähänsä ja alkoi hoiperella taaksepäin,

"Arvon... admin. m-mitä te hyödytte tapostani?"

"Asiahan ei sinulle kuulu.", Tawa löi keihäällään ja heitti makutan parin metrin päähän.

"Katso nyt tätä haarniskaa! Katso nyt tätä kehoa! Se on ihan räjähtääntynyt ja lähes käyttökelvoton. Ajattele mitä se sanoo kun näkee tämän tällaisessa kunnossa!"

"Luulen, että hän ei halua sitä kun sinun kaltaisesi saasta on olllut siinä".

"No siinä tapauksessa-", makuta keskeytti ja kiipesi kovaa vauhtia katolle.

"Te kaksi, heti. Tulette kanssani hissiin".

Hissiin, heh.

"Grr", Tawa ajatteli itsekseen.

Pimeys

T̶ämä̢n͘ ͡h͠e̕ ̡t̴éki͞v͞ä҉t҉ ̵minulle͞

H̦̜͓̗a̳͙̳̼ͪ͞l͓ͦͨ̽u͕̞͍̼̮̰̖̾̓͋ͩ̕a͈̰̼͓̬̅̓̄ͭtͣ̂͐͊ͣ͒ͅk͈̲̻̦ͧ͗̚o͏͙̦̬ ̞̩̼̗̱̝ͧ̾̾ͤ̿̅͌ͅs̆͆̏͏̞ͅa̸̿m̶̜ͪ͒̏̉̈́̈́ͅa̘̒ͥ͆ͪ̈́͛͂͘n̴͕̝͍̦͈ͫ͋̈́̆͂̈́ ̦̻̥ͭ͂ͦ́ͫ͜k̻͉̫̬ͬ̾̌̎͋̋́̚o̎ͫ̾̕h̗͓̘ͅta̡̬̦͚̻̿̑̈l̝͎̜̺̣ͅͅo̾͘n̛̘̺͍͊͐ͣ̊̓

K̶̨̼̜ͩ͛ͫ̏̉̊ě̸̱̗̳̻͎̝̐̓ͅh̜͉͚͖̾̐͊̄̂ͮ͌e̡͎̫͕ͧ̈͛̓͐͗̀n̶͓̻̹͍̯̺̳͍͆ͥ͛̓k̸̮̼̯̞̋̆̃̆͗ä̤̳͕̩̲͉ͮ͒̍äͭ̍ͧ̇͏̬̩̩ń̢͓̪͖̳̩̱͇̱ͮ̌̑̉ͮ ̰̳̳͔̤̞̠̉ͭͧͨ̋̐̂͋ḙ̵͉͉̹̞̳̻̥ͫ͋̏̇̔͛̌̓͗͠͠i͉̤̟̗͍̳̳̞͕̊̓́ͮ͌̄ ̰͙͈͕̳̐̅͋̈́̀͊̚͘͡v̸̟̦̩̹ͪ͊ͪ͝ǫ̫̗͍͍̰ͪ̓ͯͭ̿̿̀ị̶̞̰̈ͥ ̉̆̿͏͏̦̞͍̹̭̭̺͎̮l̢͕͇ͫ̓͛ͪ̍͢ų̶̼̲͈͕̂̉̅̏o̭̙͎̠̥͙̔͂̃̈́͒̒ͥͨţ̙̈́̓ͬ̿́̆͛̓̕͞ͅt̷͓̠͊̑͌a̢̮͔̝̽͋ͪ́ͧ̄͐̚å̴̘̖͎̭̝̥̗͇ͧͅ

Û̵̩͎͈̙̗͍̲͉̼̙̒ͫ̓ͤ̎ͭ̃̊̏ͧ̓̅ͣ̇͐͞h̵̶̨̠͇͙̫͓̭̱̳̭͉͇͇̗̯̫́̋͑͆̏̔̀ͅr̴̵̭̯̙̻̩̭̲̦̰̦͚͓̳̖̖͇͔̮͆̓͌̉̍ͯͧͪ̀͒̓̆̆̃̄ͥͦ̒̎aͧͮ͊̓ͧ͐̂ͮͫ́̏͐̂͏̡̫̤̙͓͈̺̘͟͡a̷̼͙̘͔̲̤̯̼̺̰̓̌̒͒ͭ̾̌ͣ͑̆̏̐̕͟͞ͅͅ ̡̛̛̙͙̠͇̰͔̙ͫ̈̈́ͭ̂͊͌͆̏ͣ̊ͭ̒́V̸̸̦̠͉̭̘̟͍͉̖̓ͪ̄͋ͨ̒͌ͨ͝͞͡a̴̢̛͇̙̲̼ͮ́̓̌͋p̨̡͚̻̬͓̥̀ͣͪ̋̉͜a̶̋̿̈̊ͫͪ̄̀̈́̌̚̕͘͡҉̹̲̩̬̻͖̫͕̜̘̝̥̳̼̳̤̩ͅa̢̖͓̖̯̼̘ͫ͊̓ͬ̆̀͡m̵̶̡̗͈͎͙̦̼͔̞̭͓̖ͮͫ͐ͤ̒͗ͩ͛ͦ̌̿͐ͭͤ̏̈́̈̚ủ̦̟̪̮̰̲͈̓̿̍́̋̏ͫͪ̀̚̕͢u̡̹̝̹̳͖̦̙̫̰̼̟͑ͥ̋̃͆̍͐̉͞͝͞r̶̶̩̪͖͉̄ͤͦ̽̃ȧ̵̸̟̼̼̰̞͉̬̳̳̥͛̀̑̅ͥ̓͗ͨ͋͊̃ͩ̽͒ͩ̈́͟ͅr͓̲͇̞̅̽̽͋̄̅̏̆ͥ͆̏ͪ̋̔̕͝ï̴̷̷̟̯̮̣͚̹̟̩̝̫̦̱͉͙̠͔̟̬̅̇̎͋


Meri

Zairyh matkasi merta pitkin tyytyväisenä siitä, ettei häntä oltu huomattu. Aurinko paistoi. Zairyh käänsi silloin tällöin katsettaan. Mitään ei näkynyt. Tyytyväisenä siitä hän uppoutui jälleen ajatuksiinsa. Ensin oli löydettävä jotain elämää. Tutkittava muistoja. Vaihdeltava saarta. Kunnes löytyisi hyödyllistä tietoa Makuta Itrozista. Joueraa kukaan tuskin tuntisi. Mutta jos Itroz oli elossa, hän tietäisi todennäköisesti jotain mielispesialistin olinpaikasta.

Lautan ohi liitävä varjo keskeytti Zairyhin ajatuksen. Zairyh katsahti ylös odottaen näkevänsä linnun. Sitä ei näkynyt. Hän katsahti taakseen.

Sata viittaan pukeutunutta hahmoa leijui veden päällä.

Zairyhiin iski paniikki. Olennot eivät hyökänneet. Zairyh tunnusteli niiden mieliä. Ei epäilystäkään. Jokainen oli suojattu täsmälleen samalla tavalla kuin Joueran. Joueraa ei kuitenkaan näkynyt joukossa.

Joukko aloitti hyökkäyksensä. Mielensisäisiä hyökkäyksiä sateli joka puolelta. Olennot leijuivat ja muodostivat piirin Zairyhin ympärille.

Zairyh jatkoi epätoivoisena olentojen tutkimista hyökkäysten pommittaessa häntä. Tätä taistelua Zairyh ei voittaisi taistelemalla. Olentojen suojauksesta oli pakko löytyä reikä.

Zairyh tunsi pientä kipua. Hän yritti torjua hyökkäyksiä. Hyödytöntä. Zairyh sai yhtä hyökkäystä pidäteltyä muutaman sekunnin, mutta siinä samassa toinen jo iski häneen tarkassa muodostelmassa.

Tarkassa muodostelmassa. Zairyh keskitti kaikki voimansa iskujen heikentämiseen ja tarkasteli niitä. Jokainen olento lähetti vuorollaan hyökkäyksen. Seuraava olento. Mielensisäinen isku. Seuraava. Isku. Seuraava. Isku. Miksi ne eivät hyökänneet samaan aikaan?

Kipu yltyi. Zairyh lopetti iskujen heikentämisen ja keskitti voimansa muualle. Kipu vain paheni ja paheni.

Eri värisiä viittoja kantava joukko ei osoittanut voitonriemua.

Zairyh keskitti viimeiset voimansa valtavan iskun luomiseen ja odotti oikeaa hetkeä. Se tuli.

Zairyh lähetti mielensisäisen iskun kohti tummanpunaista viittaa kantavaa hahmoa, joka oli seuraavana hyökkäysmuodostelmassa.

Olento ei ehtinyt purkaa iskua vaan lähetti sen eteenpäin toiselle olennolle. Toinen olento, kirkkaankeltaista viittaa kantava, ei hänkään ehtinyt tuhota iskua hyökkäysmudostelman vuoron liikkuessa häntä kohti vaan lähetti sen jälleen eteenpäin.

Zairyh odotti. Hyökkäysmudostelmaan tuli muutamia säröjä silloin tällöin olentojen lähettäessä hyökkäystä toisilleen, mutta se vain jatkui.

Epätoivo valtasi Zairyhin.

Yhtäkkiä Zairyh vaistosi iskun osuneen johonkin pahasti. Toiveikkaana hän nosti katseensa kohti hiljaista sotajoukkoa.

Sotajoukko lopetti hyökkäykset, mutta yksikään ei ollut vahingoittunut.

Mihin hyökkäys oli sitten osunut?

Zairyh haravoi alueen tarkasti. Sitten jotain löytyi.

Mieli oli pieni ja heiveröinen. Ei yhtään muistoja. Ei monimutkaisia suojauksia.

Mikä tämä kummallinen ilmestys oli? Zairyh ei edes nähnyt mitään mielen kohdalla. Viittaan pukeutuneet olennot eivät jatkaneet hyökkäystä. Zairyh skannasi mieltä. Se oli niin heikko, että skannaus onnistui loistavasti. Mieli ilmeisesti lähetti refleksinomaisesti yhtä viestiä.

Auta.

Viittaa kantavat olennot hävisivät Zairyhin suureksi hämmästykseksi. Matoranin varjo liiti hiljaa kohti horisonttia.

Nynrah
Takomo

Guardian istui teräksisen laatikon päällä kuunnellen Makuta Nuin tarinaa mietteliäänä. Nynrah-haamu Pordok istui lattialla ja räpytteli silmiään vilkkaasti. Hän yritti keksiä jotain sanottavaa, mutta siinä kesti hetken aikaa.
"Miltä...tarkoitan...miltä", matoran aloitti epävarmasti. "Tarkoitan...haarniskathan ovat makutoille kuin kehoja. Miltä haarniskan menettäminen tuntuu? Se, kun se vahingoittuu?"
Matoranin ja skakdin edessä leijuvan Avhrak Va:n sininen silmä pätki. Luoti oli repinyt sen kylkeen aukon, josta näkyi vihreää ja mustaa nestekaasua, joka leijaili robotista ulos ja takaisin sisään.
Haarniska on ruumiimme, Makuta Nui sanoi. Ainoa ruumis, joka meillä on koskaan ollut. Ilman sitä en tunne asioita samalla tapaa. En tässä robotissa, en suloisessa väliaikaiskehossani. Kun olen haarniskassani, minä...öh. Tunnen kaiken. Myös sen kivun, joka tulee sen tuhoutuessa.

Guardian puri hampaansa yhteen. Hän mietti kaikkea sitä vahinkoa, jonka hän oli nähnyt Manun erilaisille haarniskoille tapahtuneen. Makuta kuitenkin vaikutti ottavan kehonsa tuhoutumisen suhteellisen kevyesti, joten skakdin mielessä kävi hetken ajatus, että ehkä kipu ei ollut niin suuri.
Tai ehkä makutat olivat yksinkertaisesti jo tottuneet vartalon täydellisestä tuhoutumisesta aiheutuvaan kipuun. Guardian katsoi Avhrak Va:n sisällä olevaa vihreää kaasua mietteliään näköisenä.
Voiko sellaiseen koskaan tottua, skakdi mietti.

Eli kyllä, Manu sanoi. Se sattuu. Yllättävän paljon. Senkö vain halusit tietää?
Matoran ei uskaltanut katsoa Avhrak Va:n ainoaa silmää. Se tyytyi nyökkäämään varovaisesti.

"Mutta Manu hyvä", Guardian sanoi vaitonaisesti. "Eikö se, että ei tunne mitään ole pahempaa kuin mikään kipu?"

Avhrak Va käänsi sinisen robottikatseensa Guardianiin ja katsoi skakdia pitkään. Telepaattinen kanava oli täysin hiljainen. Vihreä nestekaasu liikehti yhä samalla tapaa.
Hiljaisuutta kesti pitkään. Makuta ei vaikuttanut tietävän itsekään, mitä vastata.
Niinpä, se aloitti hämääntyneen kuuloisena. Niinpä...kai.

Guardian nojasi takanaan olevaan seinään ja piti katsekontaktinsa sinisessä kamerasilmässä. Hän otti selästään pienen kangaslaukun, johon oli ommeltu Klaanin laivaston kankainen tunnus. Laukussa oli jotain isoa. Guardian avasi napit ja näytti laukun sisältöä Avhrak Va:lle.
Laukussa oli musta, metallinen naamio.
"No mitä sitten odotat?" Guardian sanoi keveä hymy kasvoillaan.

Tummanvihreä ja musta makuta-haarniska seisoi ylväänä Makuta Nuin takana. Katosta ja seinistä roikkuvat ketjut ja vaijerit pitivät Toan kokoista haarniskaa juuri ja juuri pystyssä. Pitkien, vihreän ja mustan väristen laihojen raajojen päissä oli teräväkyntiset kädet ja jalat. Suuret, mustat lepakonsiivet sojottivat haarniskan selkäosasta, mutta ne oli suljettu tilankäytön vuoksi. Joitakin teräksisiä varaosia lojui haarniskan jaloissa.
Lommoinen Avhrak Va leijui aivan Mutranin haarniskan edessä. Sininen kamerasilmä hohti ja tuijotti suoraan sisälle haarniskaan. Sitten se kääntyi takaisin Guartsun puoleen ja katsoi kangaskassin sisällä olevaa naamiota.

Jos Va olisi voinut hymyillä, se olisi tehnyt niin juuri nyt. Sininen silmä räpsähti sammuksiin.
En. Mitään.

Teräksinen lautanen kolahti lattialle tyhjänä. Aavemaisesti leijuva vihreä ja musta nestekaasu lensi ulos sen sisältä. Se kierteli ja kaarteli läpi ilman, liikkuen kohti tummanvihreää haarniskaa kuin tuulen puhaltamana. Kaasussa ja sen liikehdinnässä oli jotain äärimmäisen epäluonnollista. Sen sisältä kuului hiljaisia, epäinhimillisiä ääniä. Vähitellen kaasu imeytyi päättömän ja kaulattoman Makuta-haarniskan sisälle, pois näkyvistä. Haarniskan aukoista hohti vihreä kajo kuin toisesta maailmasta.
Makutan ääni oli innostunut, mutta hidastempoinen.
Minun...ruumiiini. Minun ruumiini.

Guardian nousi seisomaan ja nosti molemmin käsin kangaskassista pikimustan ja teräksisen naamion, jonka pinta oli kylmän jäinen. Hän katsoi naamiota sen tyhjiin silmäaukkoihin hetken ja otti askeleen kohti vihreänhehkuista haarniskaa.
"Olen kanniskellut tätä ihan tarpeeksi kauan", Guardian sanoi. "Ja en yhtään pidä siitä, miltä tämä näyttää. Mutta pidän siitä, kun keskustelukumppanillani on kasvot."

Makuta-haarniskan käsi nousi yhtäkkiä tönkösti ja elottomasti ylös ja kohottautui kohti Guardiania.
Minun.
Guardian ojensi mustan naamion makutan käteen. Se tarttui siihen tiukasti petomaisilla kynsillään ja asetti haarniskan verkkaisesti siihen kohtaan, missä pään olisi pitänyt olla. Vihreä nestekaasu syöksyi haarniskan sisältä suoraan naamioon, muodostaen kaasusta eräänlaisen kaulan. Silmäaukoissa syttyi välittömästi punainen hohde ja kylmän metalliseen naamioon repesi suuaukko.
Suu puhui ensimmäiset sanansa välittömästi innokkaalla äänensävyllä. Sanoista ei vain ikävä kyllä sattunut saamaan selvää.

"Arrrar ghfjlyk grrrrruaaah", suu karjahteli Manun tutulla äänellä. Äänessä oli järjettömästä sisällöstä huolimatta innokkuutta. "Suusi uu. Usiusiu. Siu uus. Suuuuuuusshhh!"
Vihreän kaasun ympärille muodostui jokseenkin groteskisti kaula, joka rakentui osa osalta haarniskasta kohti päätä, joka alkoi muodostua naamion alle. Pikimustat lonkerot ja jänteet yhtyivät toisiinsa ja pian antidermis ei enää hohtanut mistään aukosta.

Haarniska natisi uhkaavasti. Sen sisällä liikehti jotain ja koko haarniska heilahteli voimakkaasti puolelta toiselle. Ketjut ja vaijerit eivät kestäneet, vaan napsahtivat kaikki keskeltä poikki, vapauttaen haarniskan.
"Haha ha. Ha ha ha. HA HA AAAH."
Makuta köhäisi. "Suusi uu. UUSI SUU. Noin."

Guardian kohotti kulmaansa. "Vaikeuksia?"
Makutan pää kääntyi naksahdellen ja tutut silmät katsoivat Guardiania tuttu lämpimän punainen kiilto sisällään. "Oletko koskaan joutunut opettelemaan käyttämään uutta suuta?" Makuta kysyi. Se ilmehti kasvoillaan hämmentävästi samalla. "Oho, uusi naama. Tai oikeastaan tuttu naama, mutta...en osaa."

"Tiedätkö, mitä sanotaan Muakalla ratsastamisesta?" Guardian sanoi hymyillen.

"Se, että se on epätasaista ja ratsu haisee pahalle", Manu sanoi psykoottinen virne naamallaan. Guardian oli sanomassa, että hän ei tarkoittanut aivan tätä. Hänen puheensa keskeytyi, kun Makuta Nui päätti pyöräyttää päänsä kokonaan ympäri.
"Ai, tällä niskalla voi tehdä näinkin", Manu sanoi innostuneena, kääntäen päänsä pöllömäisesti takaisin oikein päin. "Tämä niska on hyvä. Minä pidän."

Sitten Makuta liikautti jalkojaan varovaisesti. Hän otti pari pientä askelta eteen ja taakse. Sitten hän napsautti teräväkyntiset sormensa petomaiseen asentoon ja liikutteli käsiään edestakaisin.
"Oooh, jalat. Jalat. Ja kädet. Minä pidän. En ehkä väristä, mutta..."

Manun "ihon" läpi myllersi inhottavan näköinen värähtelevä aaltoliike, joka vaihtoi jokaisen vihreän kohdan siniseksi. Oli kuin makuta olisi luonut nahkansa kuin käärme. Aaltoliike toistui pian ja hetkessä haarniskan siniset kohdat olivat verenpunaisia. Verenpunainen vaihtui pian kuitenkin takaisin alkuperäiseksi vihreäksi.
"...se on korjattavissa."

"Minusta vihreä kyllä sopii sinulle", Guardian sanoi, vaikka ei ollut ihan varma, ymmärsikö näkemäänsä täysin.

"Ai, sehän mukavaa", Manu sanoi katsellen uusia raajojaan. "Onkohan tässä vielä jotain..."

Tapahtumaa suu auki tarkkaillut matoran Pordok nosti kätensä ylös ja päätti vihdoin puhua. "Siivet, herra makuta. Olin mukana kokoamassa noita Mutranin mittojen muk-"
Matoran keskeytyi Makutan huudahdukseen.
"Siivet!"
Sillä sekunnilla suuret, lepakkomaiset siivet räjähtivät auki kuin kaksi mustaa sateenvarjoa ja saivat makutan näyttämään huomattavasti kookkaammalta ja uhkaavammalta. Siipien kärjet osuivat joihinkin varaston seinillä roikkuviin työkaluihin ja varaosiin ja ne putoilivat lattialle. Makuta sulki ne takaisin kiinni selkäänsä ja otti muutaman askeleen.
"Kävelyä pitää vielä vähän harjoitella", Manu sanoi. "Mutranilla on tyhmät jalat. Mutta...ööö...kiitos kovasti, pikku matoran."

"O-o-ole hyvä", matoran sanoi varovaisesti.

Guardian tarkisti parhaillaan kiväärinsä lippaita ja tarkkaili varastohuonetta, jossa kolmikko oli. Seinillä oli paljon erilaisia aseita ja työkäluja. Jossakin lojui Exo-Toan pää ja jossakin sen tykki. Seinissä erottui useita erikokoisia Makuta-haarniskoja varten luotuja syventymiä, joissa oli kaikissa ketjuja ja vaijereita haarniskojen pystyssä pitämiseen. Ainoastaan yhdessä syventymässä oli kuitenkin ollut haarniska.
Guardianin ilme oli pohdiskeleva.

"Hei", hän sanoi katse seinissä. "Matoran. Pordokhan sinä olit?"
"...niin?"
"Sinä olet ollut vastuussa tämän huoneen huoltamisesta, etkö?"
"Kyllä, herra Gurvana", matoran sanoi.
"Täällä säilytetään makuta-haarniskoja, eikö?"
"Kyllä?"
Guardian kääntyi kohti matorania. "Missä kaikki muut haarniskat sitten ovat?"

Matoran nielaisi. "Se...Arstein piti näkemästään. Ei haarniskoista, vaan niiden metallista. Sulatti ne kaikki osaksi sitä seosta, josta se tekee niitä...'Feterroja'. En voi väittää ymmärtäväni..."
"Miksi tämän kaverini tässä haarniska ei sitten kelvannut hänelle? Onko se tehty eri materiaalista?"
Matoranin ilme oli hämmentynyt. "Öööh, ei?"

Guardian nousi välittömästi seisomaan ja katsoi Manun haarniskaa tiiviisti.
"Miksi se jätti tänne yhden haarniskan."

Makuta avasi suutaan. Hän oli sanomassa jotain, mutta sitten hän ymmärsi.
"Haarniskassani on jotain."
Makuta ja sininen skakdi katsoivat toisiaan silmiin. Molempien katse oli jäätynyt.
"Voi", Manu aloitti.
"Skarrarararr", Guardian jatkoi.



"Aivan!" innokas, omahyväinen ja matala miesääni kaikui metallisesti koko huoneen läpi. Vaikutti siltä, että se tuli tehdasrakennuksen yleiskaiuttimista. "Olen positiivisesti yllättynyt, rakkaat ystäväni. Ymmärsitte, että tämä on ilmiselvä ansa."

Guardianin ilme vääntyi vihaiseksi. Valkoiset, terävät hampaat pilkistivät skakdin suusta.
"Zorak von Maxitrillian Arstein, otaksun", skakdi sanoi vihansa läpi.

"Zorak von Maxitrillian Arstein", ääni kaikui täsmälleen samalla sävyllä kuin Guardian oli puhunut, mutta lisäsi: "Kahdeksas. Ja te taas olette käsittääkseni...Pordok, ahkera matoran. Guardian, viimeinen vartija. Makuta Nui, saastainen hirviö."
Arsteinin äänensävy katkeroitui huomattavasti, kun hän puhui Manusta. Manu olisi halunnut räyhätä Arsesteinille hieman, mutta nyt oli ilmeisesti parempi keskittyä kuuntelemaan.
"Asiakas- ja työntekijätiedot löytyivät yllättävän helposti. Aaveet ovat perin järjestelmällisiä. Mutta, menkäämme asiaan."

Lattialla lojuva Avhrak Va:n romu käynnistyi. Sen sininen silmä heijasti nyt huoneen seinälle suoraa videokuvaa. Jonkinlainen skakdi istui tuolillaan hämärässä huoneessa, jonka metalliset seinät olivat tummat, mutta kellertävää väriä. Huone ei vaikuttanut olevan tehdasrakennuksista. Se muistutti enemmänkin jonkinlaista ohjaamoa.
Skakdin piirteitä ei hahmottanut huonon kuvanlaadun ja vähäisen valaistuksen takia, mutta sillä vaikutti olevan jonkinlainen peittävä vaate hartioillaan. Guardian veikkasi jonkinlaista viittaa.

"Asia on perin yksinkertainen ja kerron sen nopeasti, että pääsen tarkkailemaan, mitä tämä sekasorto toisessa tehtaassa on. Makutanne haarniskassa on kolmekiloinen Kralekus 4 000 -luokan nanoräjähde. Saatatte tietää, että se on xialaista tuotantoa."

Pordok oli jäätynyt paikoilleen kauhusta. Guardian puri hampaansa yhteen ja katseli Manun haarniskaa, yrittäen päätellä, missä kohtaa pommi voisi olla.

"En ole vielä aktivoinut räjähdettä, koska...no, minä arvostan työkykyisiä matoraneja. Minä arvostan myös sinua suuresti, Guardian. Olen kuullut kaikesta tekemästäsi, ja täytyy sanoa, kuulut harvinaiseen ryhmään."

Zorak von Maxitrillian Arstein VIII nojasi syvemmälle tuoliinsa. "Meidän kaltaisiamme skakdeja ei ole enää paljoa. Siksi annan sinulle täyden mahdollisuuden selviytyä tästä."

Makuta Nuin ilmeessä oli sekä hienoista paniikkia että vihaa. "Ai, ja entäs minä sitten?" hän kysyi happamasti.

"Sinä olet makuta. Se riittäköön vastaukseksi. Kun aktivoin räjähteen, aikaa räjähdykseen on tasan kolmekymmentä sekuntia. Minua tavallaan kiinnostaa, ehditkö irroittaa tai edes löytää räjähdettä siinä ajassa."

Arstein naurahti. Guardianin käsi puristui nyrkkiin.
"Aika alkaa nyt. Hei hei, matoran. Hei hei, vartija. Hei hei, makuta."

Lattialla lojuva Avhrak Va:n romu sammutti kaikki valonsa ja seinälle heijastettu videokuva katosi näkyvistä. Jokin alkoi piippaamaan hiljaa Manun haarniskan sisällä.

Jossain...

Amazua seisoi paikallaan. Kakkialla häntä ympäröi olemattomuus ja tyhjyys. Hän oli yksin. Mutta silti onnensa kukkuloilla. Miten siis olla onnellinen? Ehkä juuri siksi... Amazua alkoi kävell äeteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti. Lähestyessään määränpäätään hän kiristi tahtiaan. Hän ponnisti. Lankku hänen allaan vääntyi hieman alaspäin vetovoiman ja kannatellun voiman yhteisvaikutuksesta. Amazua ponnisti. Hän työnsi kehoaan eteenpäin. Hän levitti raajakkeensa pudotessaan alaspäin. Tunne oli suorastaan ältsi. Estääkseen kivuliaan mätkähdyksen hän kohdisti vartalonsa kohtisuoraan alas, kädet ristissä edessään.

Hän sukelsi. Suoraan mereen. Kolikkomereen... Muutamakymmen kolikko lennähti ilmaan, kunnes putosivat takaisin muiden kolikoiden sekaan kuin neula heinäsuopaan. Kolikoista muodostuvan loputtomiin ulottuvalta tuntuvan meren pinta oli tyyni. Amazua nousi takaisin pintaan. Hän pyyhki viimeisetkin kolikot pois naamaltaan. Hän heittäytyi selälleen, jääden lillumaan kauniin meren pinnalle. Suustaan hän sylkäisi ulos kolikoita, jotka muodostivat ilmaan perin omaperäisen suihkulähteen. Ama jatkoi kellumista. Hän lainhethti hiljaa ja rennosti kolikkomeren hellässä huomassa. Tätä onnellisempi ei voisi olla. Hän ei tarvinnut ketään. Paitsi nämä pienet, ujouttaan mykät loputtomat kumppaninsa. Hän alkoi uida. Kroolia, selkä-, rinta-, perho-, alkeisselkä- ja vesipallouintia, jopa koiraa. Hän tuns itsens ävapaammaksi kuin koskaan...

Amazua jouti katkerana jättämään haaveensa sikseen ja jatkamaan seinien tutkimista. Ne olivat täynnä merkkejä. Jossain oli oltava jokin merkki Nimdasta. Tähän mennessä hän oli kuitenkin törmännyt vain outoihin synboleiihn ja vieraaseen hippikirjoitukseen. Hän mottaisi rautaisella nyrkillään seinää. Turhautuneena. Klaanilaisista hän ei nyt jaksanut välittää. Taistelu ei selkeästi jaksanut nyt kiinnostaa kumpaakaan osapuolta...

[spoil]Roope Ankka- sarjakuvalla ja Smurfiilimonadipullolla ei sitten ollut osaa eikä arpaa tähän viestiin...[/spoil]

Nynrah, Takomo



”SENKIN SYVIMMÄN KARZAHNIN SKARRARRARRARIN PERSTEKNIKKO!”
Seinä, jolla ZMA:n kuva oli hetki sitten näkynyt, räjähti palasiksi.
”25”, Guardian huomautti.
”No perhana”, Manu sanoi ja raapi uutta leukaansa.
”Miksi autoin teitä? Miksi näytin teille tämän paikan? Tein sen ja nyt ME KAIKKI KUOLLAAN!” Matoran huusi. Manu otti hänen niskastaan kiinni ja nosti hänet viereisellä seinällä roikkuvaan koukkuun.

”20 sekuntia”, Guardian vinkaisi epätavallisen kimeästi.
”Miksette jo juokse?” Manu sanoi ja näytti mietteliäältä. ”Todennäköisimmin tuo ryökäle piilotti pomminsa…”
Manu alkoi tutkia ruumistaan.
”Aha. Ei sitten. Toiseksi todennäköisin paikka.”
Guardian käänsi katseensa pois. Miten tässä näin kävi?
”Ei siellä. Kolmas.”
”Aika kuluu, Manu.”
”TIEDÄN.”
”Älä huuda.”

”Eijeijeijei.”
”Eipä.”
”ME KUOLLAAN.”
”HILJAA, APINA.”
”OLE ITSE.”
”Onko meillä aikaa tähän?”
”EI.”
”HILJAA.”
”MIKÄ SE OLI?”
”KYMMEN SEKUNTIA.”
”Auts.”
”Tämä ei pääty hyvin.”
”Minä en pidä. En yhtään.”
”ME KAIKKI KUOLLAAN.”
”Voiko nanopommi olla suutari?”
”Miksi lähdin koko matkalle.”
”Ei. Ei. En usko. Ehkä se pommi on bluffia.”
”Mikä tuo tikitys sitten on.”



Sitten:
”Sain idean. JUOSKAAAAAA!” Manu huusi, minkä jälkeen hän romahti palasiksi. Guardian katseli sekunnin murto-osan tyrmistyneenä, sieppasi sitten Matoranin ja pyrähti niin nopeaan juoksuun, kuin pystyi. Pommi räjähti. He eivät ehtineet pakoon. Räjähdys saavuttaisi heidät ajatusta nopeammin. He kuolisivat.
Ei. Guardian ei halunnut antaa sen tapahtua. Hän ehti juuri ja juuri huoneesta ulos ja tarrautui oveen. Räjähdys heitti paksun metallioven irti seinien räjähtäessä ympärillä. Kaikki tuhoutui.

Seinät menivät pirstoiksi. Katto samoin. Lattiakin musertui räjähdyksen voimasta. Useat käytävät ja huoneet, jotka olivat ympäröineet varastoa, olivat nyt poissa. Raunioita ja kivimurskaa lojui ympäriinsä. Metallinen kappale lensi raunioiden keskelle ja jäi siihen. Pahasti vääntyneen oven alta näkyi sininen raaja. Guardian keräsi kaiken voimansa heittääkseen oven päältään. Sitten hän yritti vielä nousta istumaan.
”Auts.”
Sininen Skakdi katseli ympäriinsä ja yritti selvitellä päätään.



Sitten hän äkkäsi pienen ruumiin. Matoran makasi maassa muutaman metrin päässä hänestä. Guardian tärisi. Hän yritti siirtyä Matoranin luo, mutta ponnistus sai hänet lyyhistymään maahan. Hänellä oli vakavia palovammoja enemmän kuin tarpeeksi. Luita oli murtunut, ja hän huomasi raajoissaan useita haavoja.
Olemme sentään elossa…
Guardian olisi hypännyt viiden metrin korkeuteen säikähdyksestä, ellei olisi ollut puolikuollut vammojensa takia.
”Mitä missä miksi miten?” Guardian änkytti. Sitten hän huomasi, että hänen panssarinsa alta ryömi esiin pienen pieni vihreä ja musta mato. Guardian tuijotti sitä äimistyneenä.
”Sinä. Mato.”
Älä viitsi muistuttaa siitä.
”Tuo oli oikeastaan aika nerokasta.”
Tarvitsen massaa.
”Ilmeisesti. Mutta…” Guardian yritti uudelleen nousta. Tällä kertaa hän onnistui, tosin tuskallisesti. Hän käveli Matoranin luokse. Pordok ei liikkunut. Guardian nosti kuolleen Matoranin käsivarsilleen. Pienet silmät eivät enää katsoneet mihinkään. Kanohi oli pahasti palanut, samoin muu ruumis.
”Kuollut”, Guardian kuiskasi.
Ehkä meidän pitäisi lähteä etsimään Tongua ja muita.
Guartsu nyökkäsi hitaasti.
Ei taida olla aikaa haudata häntä. Arsesteinin joukot voivat olla täällä milloin tahansa.
”Totta”, Guartsu huokaisi ja laski maahan Pordokin ruumiin. ”Miksi tässä piti käydä näin.”
Syyllinen on se pirullinen Skakdin penikka. Kostakaamme hänelle.
Guardian nyökkäsi jälleen ja lähti kävelemään pois raunioista. Jokainen askel sattui yhä enemmän. Eikä pelkästään ruumiillisten vammojen vuoksi. Makuta Nui roikkui mukana Guardianin olkapäällä ja katseli pienillä silmillään Matoranin loittonevaa ruumista. Hitaasti se katosi näkyvistä, kun raunioituneet kivikasat ja metalliesineiden vääntyneet jäännökset tulivat näkymän tielle. Hitaasti.

Guardian otti esiin vartijan kiväärinsä. Se ei ollut kärsinyt räjähdyksessä; pinta vain oli hieman nokinen. Muidenkin Matoranien ruumiita näkyi ympäriinsä. Myös Avhrak Vaiden musertuneita jäännöksiä pystyi huomaamaan ympäristössä.
Ilmeisesti Arsestein ei pyrkinyt säästämään omia joukkojaan tai työvoimaansa.
Guardian ei vastannut. Hän katseli järkyttyneenä pienten Matoranien murjoutuneita ruhoja.
Ei, hän ajatteli. Minä olen tottunut sotaan. Muutaman sivullisen uhrin kuoleman ei pitäisi vaikuttaa minuun.
Siihen ei voi tottua, kaikui Makutan ääni hänen päässään…

Kaukana Klaanista, kauan sitten

Magnetismin rahkshi korahti ja lyyhistyi maahan jo hetki sitten nujerrettujen lajikumppaneidensa viereen. Sen selkäkuori halkesi auki huipputerävän samuraimiekan iskun voimasta ja haarniskan sisällä piileskelleen kraatan veri levisi luolansuun kiviselle pohjalle.

Violettien valokivien heikosti valaiseman tippukiviluolan perällä avautuvassa salissa istui valtaistuimellaan saaren Makuta. Pimeyden herran ruskeanmusta haarniska kiilteli kelmeän kuunvalon loistaessa sisään luolan kattoikkunasta. Voimakas varjo-olento oli jo hetken ajan tuijottanut salin oviaukkoa, odottaen.

Makutan odotus palkittaisiin pian. Haastajan askeleet kaikuivat jo jossain luolan käytävillä. Silloin tällöin askeliin sekoittui pitkän teräaseen sivallusten vihellyksiä, Makutan epäonnisten palvelijoiden tuskanhuutoja ja maahan rojahtavien ruumiiden ääniä.

"Tiedätkö lainkaan kuinka suuren riskin otat tullessasi tänne yöllä?" Makuta kysyi noustessaan seisomaan. Salin ovelle astellut mustaan huppukaapuun pukeutunut hahmo heilautti tottuneesti miekan kehonsa edelle ja lähti sitten kohti Makutaa itsevarmoin askelin.

"Se ei pelaa joka pelkää", Ämkoo sanoi naurahtaen kevyesti. "Sovitaan vaikka, että annan sinulle tällä tavalla hieman tasoitusta."
"Et tunne paikkaasi, vähäpätöinen hölmö", Makuta murahti vastaukseksi ja kohotti kätensä kohti luolan kattoa.

Pimeys tiivistyi varjojen herran käden ympärillä, ja pian Ämkoo erotti Makutan kädessä lepäävän sysimustan miekan. Raskas varjoterä sihahti materialisoituessaan omistajansa haarniskoituun kouraan. Makuta laski aseensa alas.

"Hieno miekka", Ämkoo totesi ja pitäen katseensa kiinni Makutan aseessa.
"Tiedän, että tämä ei vedä lainkaan vertoja omallesi", kuului Makutan vastaus. "Mutta sillä ei ole väliä."

Kaksikon katseet kohtasivat samalla kun nämä kävelivät avaraa kehää pitkin salin sammaloitunutta lattiaa. Salin seinustoilla kirkkauttaan hohkaavat valokivet himmenivät.

Ämkoo pysähtyi, käänsi vasemman kylkensä kohti Makutaa ja palautti sitten kasvonsa tätä kohti. Toan miekka kohosi tämän kasvojen korkeudelle oikean käden kannattelemana, samalla kun vasen käsi ojentui kohti Makutaa.

"Show alkakoon", Toa lausui hiljaa ja pinkaisi juoksuun.

Makuta reagoi hyökkäävään Toaan salamannopeasti. Punaisena hehkuva varjokäsi irtautui nauravan varjohengen rintakehästä ja yritti tarttua lähestyvään Ämkoohon. Toa kuitenkin kyyristyi pois käden tieltä, väisti tämän vasemmalta puolelta ja upotti sitten teränsä puhtaaseen varjoenergiaan.

Makuta yllättyi huomatessaan, että valkeaa valoa ympärilleen levittävä katana leikkasi varjokättä kuin voita. Energiakäsi välähti kadotessaan olemattomiin samalla kun vihreä Toa lähestyi huimalla vauhdilla.

"Kuole!" Makuta karjui ja heilautti miekallaan hyökkääjää kohti. Makutan barbaarimainen miekkatekniikka ei kuitenkaan riittänyt osumaan taistelutaitonsa äärimmilleen hioneeseen miekkasankariin, ja Ämkoo väistikin iskun vaivattomasti. Sitten naamio Toan kasvoilla vaihtui Hauhun, ja Toa torjuikin Makutan seuraavan iskun suojakentän voimin.

Ääri käväisi hälyttävän lähellä Makutan kaulaa samalla kun Toan naamio palautui takaisin alkuperäiseksi. Makutan tummanruskea keho kavahti taaksepäin Ämkoon loikatessa iskunsa jälkeen yläilmoihin. Ilman Toa hyödynsi naamiovoimaansa ja kohosi nopeasti Makutan pään korkeudelle.

Voimakas potku oli vähällä iskeytyä Makutan kasvoihin, mutta varjoelementaali saikin otteen Ämkoon jalasta. Voimakas riuhtaisu heitti Ämkoon maahan, mutta eipä aikaakaan kun Toa oli taas jaloillaan.

Oli kraata-voimien vuoro. Makutan silmissä välähti ja pian Ämkoo huomasi kuinka salin painovoima kasvoi kasvamistaan. Ämkoo pakotti itsensä pysymään pystyssä, mutta murskaava voima painoi häntä hitaasti salin lattiaa kohti. Makuta ei jäänyt odottelemaan vaan laukaisi ketjusalaman edessään pyristelevää Toaa kohti.

Naamio Ämkoon kasvoilla ehti kuitenkin vaihtua jälleen. Teleportaation naamiovoima sai Ämkoon ilmestymään Makutan taakse ja Toa sivalsi miekkansa välittömästi kohti Makutan voimakkaita niskalihaksia.

Ämkoo kirosi hiljaa huomatessaan, että Makuta ehti viime hetkellä aktivoida rajoittuneen haavoittumattomuuden kraata-voiman. Miekka ei uponnut kovinkaan syvälle Makutan niskaan, joten varjo-olento ainoastaan naurahti ja kääntyi ympäri. Ruskeanmusta nyrkki iskeytyi maata kohti putoavan Ämkoon rintakehään ja heitti Toan kauemmas. Makuta ampui silmistään lasersäteen seinää vasten paiskautunutta miekkamiestä kohti.

Toa onnistui torjumaan säteen suurimmilta osin tarunhohtoisella miekallaan. Ämkoon vasen olkapanssari mustui hieman, mutta soturi ei tästä välittänyt. Ämkoo nousi urheasti takaisin seisomaan, heilautti miekkaansa kerran ja lähti jälleen juoksuun.

Eipä aikaakaan kun Ämkoo oli jälleen hyökkäysvalmiudessa Makutan edessä. Toa pisti miekallaan Makutan kylkeä kohti, mutta vastustaja torjui hyökkäyksen hyödyntäen osumatarkkuuden voimaa. Ämkoo ei kuitenkaan jättänyt hyökkäystään siihen, vaan keskitti Makutaa kohti tiheän iskusarjan.

Jokusen nopean sivalluksen jälkeen Makutan miekkakäsi sai osuman. Varjojen herra huusi tuskaansa parin verestävän irtosormen pudotessa salin lattialle. Ämkoo käytti tilaisuuden hyväkseen ja upotti miekkansa seuraavaksi Makutan ranteeseen.

Silloin Makuta teki jotain odottamatonta. Hiljaa nauraen se muutti muotoaan, haihtui ja katosi salin varjoihin.
"Pelkuri", Ämkoo murahti ja heilautti asettaan. Toa otti varovasti askeleita taaemmas, koittaen alati vahtia selustaansa. Salissa kaikui Makutan nauru.

Ämkoo ei ehtinyt reagoida pimeyden keskeltä syöksähtäneeseen sähköiskuun. Toa karjaisi saadessaan osuman valkeankeltaisesta salamasta ja kaatui sitten maahan.

Sitten näytti kuin kaikki salin varjot olisivat heränneet henkiin. Ne kietoutuivat joukolla Toan ympärille estäen tämän liikkeet, tarttuivat kourien lailla Ämkoon raajoihin ja puristivat tämän voimakkaaseen otteeseensa. Ämkoo kiristi otettaan miekkansa kahvalla samalla kun varjot pakottivat Ämkoon seisoma-asentoon.

"Olet vahva Toaksi, mutta sinun ei olisi silti kannattanut luulla itsestäsi liikoja", Makutan ääni ilkkui. Varjo-olennon haarniskoitu keho ilmestyi Ämkoon eteen ja kohotti haavoittunutta kättään.
"Onnistuit kuitenkin haavoittamaan minua..."
Varjokäsi irtosi jälleen Makutan ruumiista.
"Nyt saat maksaa siitä."

Energiakoura tarrautui Toaan ja alkoi kiskoa tätä Makutan luokse. Sillä samaisella hetkellä Ämkoo kuitenkin keskitti kaikki elementtivoimansa ja synnytti ympärilleen voimakkaan tuulenpyörteen.

"Turhaa!" Makuta mylvi omahyväinen ilme kasvoillaan. Se tiesi, että varjokäden ote ei irtoaisi voimakkaasta elementti-iskusta huolimatta.
Ämkoon naamio välähti samalla kun kaksikon kehot aloittivat fuusioprosessin.

Varjoenergian hehku värjäsi Makutan yllättyneet kasvot verenpunaisiksi samalla kun tämä käänsi yllättyneen katseensa kohti luolan sortuvaa kattoa. Täysikuun valo hyökkäsi sisään salin pimeyteen vieden samalla valtaosan Makutan elementtiedusta mukanaan. Tilannetta pahensi Makutan kannalta entisestään korkeuksista kilvan putoilevat kivenjärkäleet. Makuta saikin muutamasta osuman ja kaatui kiroten polvilleen. Samalla tämä tunsi rinnassaan käsittämätöntä kipua.

Kivisateen loputtua Makuta otti maasta tukea kädellään. Heti tämän jälkeen olento huusi kauhusta huomatessaan kämmenensä värimuunnoksen.
"Mitä tämä on? Mitä tapahtuu?! Mitä sinä tee- ghkh!!"

- - -

Makutan mielen seinät olivat mustat ja verisuonien peittämät. Suonet sykkivät nyt kiivaammin kuin koskaan ennen, sillä huone vaihtoi parasta aikaa omistajaa.

"Sinä et voi tehdä näin! Minä olen Makuta! Sinua voimakkaampi! Nujerran sinut!", epätoivoinen olio karjui syöksyessään piinaavan tuskan saattelemana Ämkoota kohti.
"Mutta minä voin", Ämkoo nauroi samalla kun huoneen seinät hyökkäsivät Makutaa vastaan.

Verisuonet käyttäytyivät lonkeroiden lailla tarttuessaan Makutan haarniskaan. Väri varjo-olennon panssareissa hälveni ja erinäisten tuskanhuutojen sarja levisi pitkin tilaa Makutan silmien punaisen hehkun kadotessa. Seinä kiskoi Makutan omakseen, upotti olennon sisäänsä ja särki tämän naamion.

"Minä en ottanut riskiä hyökätessäni yöllä. Toisin kuin sinä, joka luotit sokeasti pimeyden mukanaantuomiin voimiisi."
"Tuo ei selitä mitään! Miten sinä..!!"
"Minulla ei ole syytä selittää."
"Kurja saas-"
"Vaiti."

Makuta huusi viimeisen kerran upotessaan suonikkaaseen seinään. Kuului rusahdus ja kitinää. Sitten oli hiljaista.

- - -

Illuusion naamio hälveni Ämkoon kasvoilta. Toa ähkäisi ja kiskoi miekkansa irti upouudesta rintakehästään. Harhanäyn langettaminen Makutaan oli tarjonnut Ämkoolle tilaisuuden herpaannuttaa vihollisen mieltä juuri ratkaisevalla hetkellä...

Toa yskäisi verta ja pakottautui seisomaan. Hetken ajan Ämkoo ihaili uutta haarniskaansa, yskäisi sitten uudemman kerran ja lähti astelemaan kohti uloskäyntiä. Haava tulisi hoidattaa pian, mutta saaren matoranit varmasti auttaisivat siinä tehtävässä kuultuaan ensin hirmuhallitsijan kuolemasta.

- - -

Vesiputous, Bakmei

"Kuuletko sinä?", turagan ärsyyntynyt ääni kysyi samalla kun tämä nuiji Ämkoon päälakea sauvallaan. Muistoihinsa uponnut Toa horjahti istuinsijaltaan ja katosi hetkeksi veden alle.
"Äh, anteeksi. Minä... mietiskelin asioita", Ämkoo sopersi anteeksipyytävästi kohotettua ensin päänsä esiin kuohujen seasta.
"Kyllä minä sen tiedän. Tule nyt syömään."

Ämkoo kohosi ylös ja astui rantaan. Bakmein paistama kala-ateria odotti.

Nazorak-pesät, sotilaiden parakkikahvio

1836 istuutui viiden hengen pyöreän pöydän ainoaan vapaaseen paikkaan. Hänellä oli ollut rankka päivä; hän oli vain nipin napin selvinnyt elossa klaanilaisia vastaan käydystä taistelusta, hukannut eväspakettinsa ja saanut luodista jalkaansa. Nyt hän haki turvaa ruokapaikan seurapiireistä.

Ympärilleen katsoessaan 1836 huomasi, että kahvilassa oli tavallista vähemmän väkeä. Hänen pöytänsä lisäksi vain viisi muuta pöytää oli varattu. Tyhjiä pöytiä oli kymmenisen kappaletta. Useimmiten kahvio oli täpötäysi. Seuraavaksi Nazorak vilkaisi seuralaisiaan: yleisessä suosiossa oleva 1234, ikääntyneen puoleinen 1119, yli-innokas 1989 ja vielä joku, jota 1836 ei tuntenut.
”No mitä jätkät”, 1836 huokasi väsyneenä.
”Se hullu laittoi taas viisi kaveriani kuolemaan”, 1234 sanoi pyöritellen silmiään. ”Ei minkään näköistä kunnioitusta tai elämän arvostamista…”
”Joo, totta puhut”, 1836:lle tuntematon torakka sanoi. ”Minäkin olin vähällä kuolla, mutta pääsin ’pakoon’.”
”Kuinka?” 1836 kysyi.
”Noh”, torakka jatkoi, ”ikään kuin en koskaan mennytkään paikalle, kun se pyysi.”
”Eikö tämä tarkoita”, 1119 kysyi, ”että sinä kuolet pian, kun et mennyt?”
”Minä en aio kuolla”, toinen yski. ”Minä olen vielä nuori torakka enkä aio haaskata koko uraani vain yhden sekopäisen Makutan takia.”
”Minä en oikeastaan tajua, mitä te tarkoitatte”, 1989 sanoi. ”Minä en ole edes tavannut koko tyyppiä.”
”Hyvä, jos et ikinä tapaakaan”, 1936 huokaisi. ”Hän on sekopää. Arvaamaton. Ei kukaan tiedä, mitä hän aikoo. Ja hän antaa meille nimiä. Kummallisia nimiä.”
”Kuulitteko jo, kuinka herra kapteenimme on päässyt suosioon?” kysyi 1234. ”Hän nuolee sen Makutan takamusta oikein urakkapalkalla.”
”Karkeaa kielenkäyttöä”, 1989 kauhisteli.
”Sellaista tämä elämä on, pikku mies. Jos et kestä kuunnella, painu takaisin sinne toukkaosastolle”, 1119 hörähti. 1989 ei näyttänyt tyytyväiseltä, 1836 huomasi sen helposti. Sitten hän sanoi:
”Eikö 666:lle ole siis tapahtunut mitään ikävää sen Makutan seurassa?”
”Ei, ei mitään. Häntä pidetään arvossa, koska hän on niin julma paskiainen”, 1234 murahti. ”Kukaan meistä ei ole tainnut olla hänen komennossaan?”
”Ei tosiaan ole tainnut”, 1836 vastasi.
”Minä olen”, torakka, jota 1836 ei tuntenut, sanoi.
”No, kerro meille. Millaista se oli?” 1119 uteli.
”Eipä se paljon poikennut kenen tahansa upseerin johtamana olemisesta. Paitsi, että suuttuessaan 666 tappoi aina jonkun. Ja vihollisille ei annettu armoa. Jokainen surmattiin hitaasti ja tuskallisesti. He huusivat apua, kituivat kuin… torakat…”
”Älä käytä tuollaista kielikuvaa”, 1119 irvisti. ”Vihaan sitä.” Toinen kohautti hartioitaan.
”En minä nyt tiedä, mitä tässä sanoisi.”
”Älä sitten sano mitään, tyyppi”, 1836 mutisi.
”Anteeksi, pelle, mutta minulla on numero. Olen 1473.”
”Sitähän minä en tiennyt”, 1836 ärähti.

Hetken aikaa oli täysin hiljaista. Tiskin takana myyjä kiillotteli oluttuoppia.
”666 saisi painua hornan kattilaan”, 1473 sanoi.
”Niin, kukapa häntä ei vihaisi”, 1234 huokaisi.

”Voi, minäpä tiedän, kuka”, kuului ääni heidän takaansa. Kapteeni 666 seisoi aivan 1234:n takana.
”Ajattelitteko te pojat haukkua koko päällystön lyttyyn tässä pikku rupattelutuokiossanne vai pelkästään minuako täällä haukutaan?” hän sanoi julmalla äänellään.
”Emme me…” 1836 kimitti. 666 siirsi katseensa häneen rusauttaen samalla rystysiään. Alempiarvoinen torakka hiljeni heti.
”Te saastat siis puhutte pahaa ylempienne selän takana? Tiedättekö, mitä minä ajattelen sellaisista sotilaista?”
Kahvilan henkilökunta näytti kaikonneen. Muiden pöytien väki oli hiljentynyt ja istui liikkumattomana paikallaan.
”Nazorakien yhteiskunta toimii tietyllä tavalla”, kapteeni jatkoi. ”Tietyt asiat kuuluvat tietylle ryhmälle. Nazorak syntyy tiettyyn rooliin ja siinä myös pysyy. Ikuisesti. Tai sitten hänelle ei ole paikkaa yhteiskunnassa. Kapinahenki poljetaan hengiltä, ennen kuin se ehtii edes näyttäytyä ilman verhoa, joka peittää sen yleisöltä. Johtoporras tekee päätökset, te tottelette.”
”Johtoporsas…” 1119 kuiskasi hiljaa. Hänen päänsä lensi kaaressa. Kukaan ei ollut nähnyt kapteenin vetävän miekkaansa, mutta nyt se oli hänen kädessään, ja 1119 oli kuollut. Päättömän ruumiin kaulan tyngästä räiskyi verta muun seurueen päälle.

”Masokisti”, 666 sanoi hyvin hiljaisella äänellä, niin hiljaisella, että sen ei olisi uskonut kuuluvan pitkälle. Vaan silti kaikki huoneessa kuulivat sen.
”Sadisti”, hän jatkoi. ”Se koskee teitä kaikkia. Minulta siedetään minkälaista johtamistapaa hyvänsä, kunhan tulokset ovat halutut. Ja nehän, piru vieköön, ovat!”
Muut Nazorakit katsoivat kauhuissaan kapteenia. Tämän musta haarniska kiilteli baarin himmeiden lamppujen kajastuksessa. Punainen raita erottui selvästi hänen kypärästään. Musta viitta lehahti, kun 666 ojensi kätensä ja sormensa osoittaakseen 1119:n ruumista.
”Tämä on se, mitä tapahtuu niille, jotka eivät osaa käyttäytyä minun seurassani. Kuka hän oli?”
”Hän oli… 1119, sir”, 1473 sanoi varovasti.
”Te olette anarkisteja. Haluatte tuhota järkevän järjestelmämme. Fasismi… ei. Me olemme järjestäytynyt armeija, joka valtaa tämän saaren ja tekee, mitä haluaa.”
666 hyppäsi pöydälle.
”Demokratia”, hän huudahti, ”teillä ei ole valtaa. Kansa ei päätä mistään, sillä se ei tiedä omaa parastaan. Byrokraatit ovat syntyneet byrokraateiksi, joten totta kai he tietävät, mitä tekevät. Onko teidän asianne käydä heitä arvostelemaan?”
1836 oli laskenut katseensa alas. Häntä hävetti oma käytöksensä.
”Realistejako te olette?” 666 huudahti. ”Se ei koske teitä! Teidän todellisuutenne on se, mitä me käskemme. Te uskotte siihen, mihin me teidät käskemme uskomaan. Ateisteja? Ei, teidän jumalanne on johtoporras, joka antaa teille kaiken, mitä te omistatte, mitä olette, mitä teistä tulee. Teidän tulevaisuutenne, menneisyytenne ja nykyisyytenne riippuu meistä.”
1234 nosti päänsä uhmakkaasti.
”Vapaus”, hän sanoi. ”Veljeys. Tasa-arvo.”
”SE EI KOSKE SINUA!” 666 kirkui. Toinen pää lensi kaaressa, tällä kertaa baaritiskin taakse.
”Kärsi”, 666 kuiskasi. 1989 hytisi. 666 käänsi katseensa häneen.
”Mitä sinä siinä täristelet?”
”En minä mi-mitään, herra…”
”Se sattuu”, 666 sanoi sulkien silmänsä, ”ja se koskee sinua.”
Sitten hän hyppäsi alas pöydältä, laittoi miekan huotraan ja lähti astelemaan ulos ovesta.

Tuntematon

Niin monta asiaa, niin monta kysymystä, mutta niin surullisen vähän vastauksia.

Klaanin rakennuksen katto

Makuta oli kiivennyt katolle ja katseli alhaalla hänen perästään tulevia toia.

"Voih, minäkin osaan olla epäreilu".

Varjo purkaus lähti makutan kädestä rusauttaen yhden toista maahan siihen kuntoon, että hän ei vähään aikaa ylös kiipeäisi.

*Teko ilkeää naurua*

makuta lähti sulavast hyppimään pitkin rakennuksen kattoja, Tawa oli itseasiassa ihan melkein tiennyt mitä tämä typerys aikoisi tehdä.

"Etumatkasi ei nyt oikein auta, se vain on oikeastaan paha asia", Tawa sanoi ja lähetti sähköpurkauksen Makutan jalkojen alle ja makuta lysähti katosta läpi.

"Tiedätkös, neiti jos nyt tapat minut niin ette koskaan löydä sitä omahyväistä ja outoa ulottuvuus sekoilijaa.

Tawa hyppäsi makutan selän päälle aukosta katosta, matoranit olivat juoseet pois paikalta. "Sähkön käyttötarkoitus on harvemmin tappava".

"Mitä sinä...!", Tawan ase kipinöi hetken ja sammui. "Helei, tarvitsen jotain millä kuljettaa tämä sairastuvalle", Tawa sanoi rauhallisesti vain, että ei aiheuttaisi yleistä paniikkia.

Hoitaja matoran saapui juosten ja katsoi hetken tavan osoittamaa möykkyä lattialla.

"Ahaa..."

***

"Missä... minä olen", punaiset silmät avautuivat ja makuta yritti nousta, mutta ei pystynyt.

"Ahaa... tekö vangitsitte minut".

"Itseasiassa kyllä", Same vastasi: "Sinä haiskahditkin vähän muullekin kuin saaste vedelle, mutta tätä en silti odottanut."

Paaco seisoi vieressä katsoen kahlittua olentoa, joka ei kykenisi tekemään enään mitään.

"Jos et kerro joudut tähän likaiseen purkkiin".

"Ööh..."

"Okei, on meillä muitakin keinoja".

Tuntematon

Kymmenkunta holografisia ruutuja valaisi pientä, terässeinäistä ohjaamohuonetta. Moniväriset valot heijastuivat ohjaustuoliinsa rennosti nojaavan Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen kelmeän harmaille kasvoille. Skakdin kasvoilla oli vaitonainen hymy, mutta se alkoi vähitellen muuttua vakavammaksi. ZMA hieroi leukaansa ja siirteli katsettaan monitorista toiseen, yrittäen muodostaa kokonaiskuvaa tilanteesta.
Monitorien kuvamateriaali tuli suoraan Nynrahilta. Useissa huoneissa matoranit ja ikuisesti työskentelevät koneet jatkoivat yhä Feterra-teräksen tuottamista ja sulan materian muokkaamista robottien haarniskan osiksi. Valimon alueella oli kuitenkin lievä kaaos. Useita koneita oli vakavasti epäkunnossa ja yksi Avhrak Feterra, numeroltaan 11 ja tunnukseltaan Za, oli kuollut tulisen kuoleman.
"Täytyy sanoa", Arstein sanoi itsekseen, pieni hymyn jäännös suullaan. "Nämä matoranit pystyvät enempään kuin osasin odottaa."

Zorak von Maxitrillian Arsteinin oikea käsi puristui vaivihkaa nyrkkiin. Hän kiristeli hampaitaan hieman. Skakdin sisällä velloi viha, mutta hän kuitenkin päätti hengittää syvään ja suoristaa siistiä takkiaan.

Kolme sinistä valoa heijastui Arsteinin silmiin monitoreista.
"Varmistus: Vartija ja makuta ovat kuolleita, herra?", Feterra sanoi. Sen mekaaninen ääni kaikui läpi pohjavesissä kulkevan suuren teräksisen ajoneuvon.
Toivottavasti ei, Arstein ajatteli napsauttaen sormiaan. Se olisi...liian helppoa.
"Lähetä Va-partio tutkimaan alue. Siirrä videokuva monitoreille."

"Vastaus: Tottelen."

Ei kestänyt kauaa, ennen kuin Feterra sai kontaktin Va-partioon neljä. Kuvamateriaalia ei kuitenkaan riittänyt jokaiselle ohjauspaneelin valvontaruudulle, sillä osa nelospartion Va-lautasista oli jostain syystä signaalin tavoittamattomissa.
Neljälle ruudulle ilmestyi videokuvaa neljästä eri lähteestä. Entinen makuta-haarniskojen varasto näytti jokaisesta kuvakulmasta aivan täysin tuhoutuneelta. Kralekus 4000 -pommit eivät yleensä jättäneet kaunista jälkeä, mutta nyt jäännökset eivät näyttäneet siltä, että kukaan olisi voinut selviytyä.
Romun keskeltä pilkisti kärähtänyt matoranin käsi.

Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen sisällä velloi ristiriitaisia tunteita. Hän oli samaan aikaa tyytyväinen tilanteen kulusta ja pettynyt siitä, kuinka helppoa kaikki oli ollut. Tämä oli skakdille uusi tunne.
Hän ei ehtinyt perehtymään siihen, sillä kaksi Avhrak Va -kameroiden lähettämistä videokuvista pimeni aivan selittämättömästi ja kolmannessa vilahti punertava käsi ennen kuin oli täysin mustaa.
Viimeinen näkyi yhä selvänä.

Sininen palovammainen ja ontuvasti kävelevä skakdi käveli kuvaan. Sillä oli kädessään zamor-revolveri, jonka piippu savusi. Skakdi nosti aseensa hitaasti kohti kameraa - ja Zorakia.



"Tarkenna!" Zorak huudahti takanaan olevalle Feterralle, suoristaen ryhtiään tuolilla. Skakdin suulle vääntyi leveämpi hymy.
Guardian ei hymyillyt. Skakdi tähtäsi edessään leijailevaan Avhrak Va -robottiin kasvoillaan haudanvakava ilme, jossa oli ripaus vihaa.
"Arstein."

"Tiesin, että pieni nanoräjähde ei sinua pysäyttäisi, rakas Guardian!" Zorakia olisi huvittanut taputtaa, mutta hän hillitsi itsensä. "Olen...yllättynyt. Sinä olet tosiaan maineesi arvoinen."

Guardian piti tähtäyksensä vakaana kohti Avhrak Va:ta. Hän ei vaikuttanut reagoivan siitä kaikuvaan ylistyspuheeseen.
"Missä olet?"

"Istun henkilökohtaisessa sukellusveneessäni", Zorak sanoi heilauttaen kättään rennosti. "Olen tulossa. Enhän voi jättää väliin tämänkaltaista yhdenvertaisten tapaamista."
Guardianin kämmen puristui tiukemmin revolverin kahvan ympärille. Jotain naksahti aseessa.
"Haluamme sinun muistavan kaksi asiaa, Arstein.
"...'haluamme'? Et siis ollut ainoa selviytyjä?" Arstein hieroi leukaansa kiinnostuneen näköisenä.
Siinä samassa Makuta Nui käveli ruutuun. Varjojen olennolta puuttui vielä yksi käsi, mutta se oli muodostanut itselleen jo tilkkutäkkimäisen parin jalkoja ja yhden käden. Puuttuvan käden paikalla heilui pikkuruinen, niljakas ja musta lonkero. Makutan kasvoilla oli vihainen ilme.
"Heeeeei, Arsestein."
Pian Zorak jakoi saman vihaisen ilmeen.
"...mitkä kaksi asiaa?"

Guardian avasi terävähampaisen suunsa ja pakotti sanat ulos raivonsa läpi.
"Ensiksi. Hänen nimensä oli Pordok. Muista se."
"Ja?"
"Me tulemme luoksesi."
Siinä samassa Guardian veti liipaisimesta ja viimeinenkin ruutu pimeni täysin.
Zorak nousi tuoliltaan. Skakdin kalpeilla kasvoilla oli käärmemäisen velmu ilme. Hän kääntyi katsomaan takanaan odottavaa sinihohtoisilla silmillä tuijottavaa neljän metalliolennon ryhmää. Skakdi siirsi tuolin sivuun, nappasi vasemmalla kädellään seinää vasten nojaavan kävelykepin ja asteli Feterrojen välistä pyöritellen keppiä rennoin ranneliikkein.
"Valmistautukaa, kaunokaiseni. Show on alkamassa."

* * *

Guardian ja Makuta Nui juoksivat läpi hyvin valaistujen tehdaskäytävien. Manu juoksi edellä paiskoen ovia auki ja irroittaen erilaisia lukkojärjestelmiä telekineettisellä mahdillaan. Guardian vilkuili vasemmalla silmällään taaksepäin kaiken aikaa ja jakoi kiväärillään harhalaukauksia takana seuraavaa Avhrak Va -parvea kohti. Lentävät lautaset putoilivat tasaisesti, mutta jostain niiden takaa leijaili kolmisilmäinen, nelikätinen painajainen. Punaisena hehkuva plasma loisti sen olkapäistä.

"Vauhtia!" Guardian karjui vaihtaen sarjatulitoimintoon.
"Yritän, mutta...en...en tiedä koodia."
Plasmakiväärin raskas konetulijyske täytti ilman. Ammukset tuntuivat vain kimpoavan Feterran metallikuoresta. Vielä kaukana oleva robotti puristi luurankomaiset kämmenensä nyrkkeihin kuin vihaisena.

"Arvaa!" Guardian karjui heilauttaen itsensä sivuun, jolloin Avhrak Va -lautasten tainnutussäteet lensivät hänen ohitsensa.
Manu katseli koodinäppäimiä hetken hiljaa. Sitten hän paineli sen nappeja.
"Yksi-yksi-yksi-yksi."
Tylsistynyt valmiiksi nauhoitettu "väärin"-ääni kaikui ruman tööttäyksen säestämänä. Guardianin ilme oli epäuskoinen.
"Ai", Manu sanoi yllättävän rauhallisena. "No...yksi-yksi-yksi-kaksi."
Ääni toistui. Kylmä hiki valui sekä Guardianin että Makuta Nuin otsalta. Feterra leijui aina vain lähemmäksi.

"Ovatko Tongu ja muut varmasti tässä suunnassa?" Guardian kysyi huolestuneena.
"Pitäisi. Lähetin hänelle viestin kun kovistelit Arsteinia."

* * *

"POIS PÄÄSTÄNI."
Keltaisen jättiläisen päähän sattui. Se kuitenkin tiesi, minne oli mentävä.
Toivon mukaan Manfred ja Gurvana vain pysyisivät mahdollisimman elävinä siihen asti.

* * *

Feterra oli lähes huoneessa. Se ei puhunut sanan sanaa. Verenpunainen hohto alkoi tuntua jo kuumuutena Guardianin ja Makuta Nuin lähellä.
"Yksi-yksi-yksi-kol-"
"Ei."
"Se voi toimia!"
Uusi kiväärin lipas niksahti paikalleen.
"Ei."

Huoneen lattialla lojui useita teräksisiä osia. Osa niistä muistutti maalaamattomia Feterra-panssareita ja pari ilmiselvää päätäkin löytyi.
Joukossa makasi yksi puolivalmis, luurankomainen robottikoura. Guardian kyykistyi vauhdikkaasti, tarttui käteen ja heitti sen Makuta Nuille.
Makuta tuijotti kouraa useita sekunteja. Sitten se vilkaisi säälittävää lonkeroa toisen kätensä paikalla. Manun kasvoille muodostui virne.

Makuta siirsi kädentyngän kohti lonkeroa. Musta lonkero kurouttautui Feterra-käsivartta kohti ja kietoutui sen ympärille, vetäen sen tiiviisti kiinni Makutan kehoon.
Epäluonnollinen, viherhehkuinen antidermis kulkeutui vielä löysänä roikkuvaan käteen ja pian se alkoi liikkua. Luurankomaiset sormet aukeilivat ja sulkeutuivat. Kämmenpohjassa oleva sädease hohti valkoisena. Guardian ja Manu käänsivät molemmat katseensa takaisin Feterraan. Nyt he molemmat tähtäsivät sitä.

Klaanin saari, luola

Viisi Zyglakia oli kerääntynyt kartan ympärille. Kaikki katselivat keskittyneinä monimutkaista tunneliverkostoa ja painoivat taas ties kuinka monetta kertaa mieleensä sen mutkia ja kiemuroita. Punainen ja harteikas Guechex kurtisti kulmiaan erityisen ankarasti. Hän oli suostunut sopimukseen sen metallihirviön edustaman Skakdin kanssa, joten luonnollisesti hän tunsi myös olevansa vastuussa operaation onnistumisesta.

Pian olisi lähdön hetki ja Guechex loi kartaan vielä viimeisen katseen. Kyseinen paperi oli äärimmäisen arvokas. Se hologrammissa virnuileva Skakdi oli väittänyt kartan vievän vanhoja Ortonien tunneleita pitkin Klaaniin. Ja pieni vertaileva tutkimus oli osoittanut tämän todeksi: jos kartan tunneliverkosto tosiaan piti kutinsa, pitäisi Zyglakien päästä sitä pitkin iskemään suoraan Klaaniin. Guechex mietti kovasti, mistä tämä Z.MA. oli kartan saanut käsiinsä. Skakdi ei ollut kertonut.

Punainen Zyglak katseli ympärilleen luolassa. Hän ja reilu tusina lajikumppaneitaan olivat pakanneet varusteet, aseistautuneet ja tulleet tänne viime yönä, ja tämän päivän he olivat odottaneet kärsivällisesti.

Kärsivällinen odottaminen ei ehkä ole lajini parhaita piirteitä, Guechex mietti. Mutta ainakin olemme siinä parempia kuin ne skakdit. Kärsimättömät olennot. Tai ne ötökät, niistä ei ole tehokkaaseen toimintaan, liikaa byrokratiaa.

Ilta kuitenkin tummui jo ja pian oli aika iskea. Todistaa Allianssille Zyglakien mahtavuus. Tälle epäreilulle liittoumalle on asetettava rajat.

Guechex ei ehkä pitänyt liittolaislajeistaan, mutta ymmärsi strategisen edun. Hän tahtoi syrjityn kansansa parasta, ja oli tarpeen tullessa valmis menemään vaikka paljon tätä liittoumaa pidemmällekin. Mutta tämä ei ollut oikein, muut osapuolet ajoivat Zyglakeja alas oikein urakalla. Siksi Zyglakit eivät olleetkaan kertoneet muulle Allianssille tästä iskusta.

Tällä kertaa me saamme kunnian.


Kapteenin hytti

Taas näitä harmaita päiviä.

Harmaa Aine odotti kärsivällisesti.

Nynrah, käytävä, FETERRA TULLOO ARRAR RAR



”Nyt sitä mennään.”

Sininen Skakdi ja vihertävä Makuta tulittivat Avhrak Feterraa, joka lähestyi uhkaavasti. Kaikki ammukset kimposivat sen panssarista ja lensivät päin seiniä, joista ne kimposivat edelleen niin, että käytävässä alkoi olla tukalaa. Feterra lähestyi.

”En pidä. En pidä yhtään”, Manu sanoi ärsyyntyneenä.
”En minäkään, mutta onko muita ehdotuksia?” Guartsu murahti takaisin.

Feterra lähestyi. Guardianin oli pakko lopettaa ampuminen, koska Feterra oli enää metrin etäisyydellä hänestä. Seuraavaksi Guartsu huomasikin, että Feterra piteli häntä kurkusta. Hän nousi puolen metrin korkeudelle ilmaan, kun Feterran kuristava käsi nosti hänet. Hänen aseensa putosi lattialle.
Sitten se loppui, yhtäkkiä. Feterra alkoi vetäytyä taaksepäin. Guardian, joka oli pudonnut lattialle, näki hetken pelkkää mustaa, kunnes riittävä hapensaanti palautui. Hän hieroi kaulaansa ja katsoi, mitä oli tapahtumassa:

Punainen varjokäsi veti Feterraa kohti Manun ruumista. Makuta näytti voitonriemuiselta.
”HAH HAH HAH NYTPÄ TULI LOPPU TÄLLEKIN ROSKAIJAIJAIJAIJAIJAI!”
Useita teriä upposi Makutan vartalon läpi. Varjoenergiasta muodostunut käsi hajosi hitaasti katoavaksi punaiseksi usvaksi. Makuta lähti juoksemaan toiseen suuntaan käytävää pitkin.
”EI ENÄÄ KOSKAAN UUDESTAAN”, Manu huusi Feterran lipuessa perässä erittäin nopeasti. Se ammuskeli plasma-aseellaan, mutta Manu, joka käytti paljon energiaansa pysyäkseen haavoittumattomana, kimmotteli ammuksia pois.
”Kaipaisin hieman apua!” hän huusi. Guardian nousi seisomaan ja katsoi ympärilleen. Nyt piti keksiä jotakin fiksua. Sitten hän huomasi katossa kulkevan putken.
Mitähän sen sisällä on? Guartsu ajatteli.
Ota selvää. Houkuttelen sen sinne, Manu viestitti. Guardian ei enää edes hätkähtänyt, vaikka yllättyikin aina jonkin verran, kun Makutan ääni kaikui hänen päässään.

Makuta oli nyt käytävän päässä. Hän huomasi, että ovesta ei ollut pääsyä ulos; Feterra oli hitsannut sen kiinni.
”Voi pas-” Manu aloitti, mutta Feterra saavutti hänet.
”No niin, romukasa. Nyt nähdään, mistä sinut on tehty”, hän uhosi Feterralle.
”Kysymys: Eikö sinut tapettu jo kerran?”
”Vähän niin kuin joo”, Manu vastasi.
”Kuole uudestaan.”
”En taida. Ei kuulosta mukavalta.”
Sitten Manu sulautui varjoon. Feterra oli hetken täysin liikkumatta paikallaan, mutta alkoi sitten tulittaa joka paikkaan. Seinät tulivat täyteen koloja. Guardian, joka roikkui katossa olevasta putkesta pää alaspäin, ei pitänyt siitä, että häneen melkein osui lähes koko ajan. Makuta ilmaantui Feterran taakse ja muodosti varjoenergiasta käteensä verenpunaisena hehkuvan pallon.
Triviaa: Tämänkin pallon muodostamiseen tarvitsin pallon yhtälön kolmiulotteisessa koordinaatistossa, Manu viestitti Guartsun päähän.
Kiitos tästä. Ja mitä minä teen tällä tiedolla?
Et SINÄ tee sillä mitään. Minä teen.
Aha.
Joko valmista?
Kyllä, tuo se tänne.

Manu työnsi energiapallonsa Feterran keskivartaloon. Se rätisi epämiellyttävän kuuloisesti ja jätti mustan jäljen Feterran panssariin. Feterra ei pitänyt. Se tarttui äkkiarvaamatta Manuun käsillään, nosti hänet ilmaan ja heitti koodilukittua panssariovea kohti. Sitten se lähti itse perään. Guardian odotti ja odotti. Hän toivoi, että Feterra ei ollut huomannut, mitä hän puuhasi. Hän oli valmiina katkaisemaan kaasua sisältävän putken, kun Feterra sitten ampui hänen päänsä vireen niin, että putki halkesi. Hänen naamalleen syöksyi tulikuuma kaasupurkaus.

Tuskissaan kiljaisten Guartsu päästi irti putkesta ja putosi suoraan Feterran syliin. Rautainen kuolema alkoi hakata sinisen Skakdin päätä seinään. Rajusti.
Manu huomasi, mitä oli tapahtumassa. Guardian ei selviäisi hengissä kovin kauan. Niinpä Manu sitten alkoi tehdä uutta hyökkäystä. Hän keräsi elementaalienergiaa huoneen varjoista ja alkoi muodostaa energiaa käsiinsä. Hän laittoi jalkansa tukevaan asentoon, asetti kätensä oikean kylkensä vierelle, kuin hänen käsiensä välissä olisi ollut pallo, ja itse asiassa siinä olikin energiasta muodostuva pallo. Sitten hän aloitti.
”Kaaaaaaaa-meeeeeeeeeee-haaaaaaaaaaaa-”
”MANUUUUUAAAAARGH!” Guardian karjui. Manu päätti jättää huudon kesken ja ampui mustan säteen Feterraa kohti. Feterra väisti viime hetkellä, mutta säde raapaisi sen kylkeä, josta lähti palanen irti. Guadian oli pudonnut lattialle. Hänen naamansa oli aivan mustelmilla.

Feterra poimi Guartsun maasta ja heitti hänet Manua päin. Makuta ei ehtinyt väistää vaan skakdi osui häneen, jolloin kumpikin klaanilaisista lensi lukittua ovea päin. Siinä he makasivat hetken Feterran lipuessa heitä kohti.
”Ilmoitus: Te kuolette nyt.”
”No skarrarrar”, Manu huokaisi. Sitten klaanilaiset katosivat. Feterra jähmettyi paikalleen. Minne ne menivät?

”Teleporttausvoima, ja miksi vasta nyt?” Guardian raivosi.
”En minäkään kaikkea voi ottaa huomioon. Sitä paitsi teleporttaus vie hirvittävän määrän energiaa, enkä minä ole missään loistokunnossa.”
”Mutta oven toiselle puolelle!”
”No hei, se on sentään paksu ovi. Minä en ole kanohi Olmak. Teleporttaukseen vaaditaan sama määrä energiaa kuin siihen, että tunkeutuisimme suoraan läpi.”
”Ai”, Guardian sanoi hieman happamana. ”No, ehkä minä sitten ymmärrän…”
”Ja sanon vain, että minä tuskin jaksan enää kävellä metriäkään.”
”No, onneksi se Feterra –”
Kuului ikävä räsähdys. Feterra oli tunkeutunut oven läpi.
”Nyt taitaa olla pakko juosta”, Guartsu sanoi hiljaa.
”Joo, niin taitaa.”

Pikku saari Klaanisaaren lähettyvillä, ranta

Abzumo oli rentoutumassa riippumatossa, joka oli sidottu kahden palmun välille.
Stephen kykenee hoitamaan asiat, hän ajatteli. Aurinko paistoi miellyttävästi lämmittäen, mutta palmun varjo suojasi Zumon kasvoja. Visorak tarjoili Makutalle virvoittavaa porkkanamehua. Lisäksi pari muuta visorakia istui löyhyttelemässä palmunoksaa viilentäen Makutan oloa.

Sitten rantaa pitkin heidän luokseen asteli uusi Visorak, jolla oli jotain sanottavaakin. Se mutisi omalla kielellään Toain korvaan käsittämättömiä, mutta Makuta ymmärsi kyllä.
”Ai, Aine tahtoo tavata? No lähetä tänne.”
Lisää mutinaa.
”Mitä se siellä hytissä.”
Visorak painautui maahan.
”Ai, minäkö sen sinne lähetin. No, käske silti tänne.”

Kuuliainen Visorak kääntyi ympäri ja kipitti takaisin rantaviivaa pitkin.

Abzumo muutti hieman asentoaan riippumatossa ja mietti, mitä asiaa Harmaalla Aineella mahtoi olla. Tai mitä sillä edes voisi olla.

Ei kai niitä soluja nyt niin paljon ole, että se mitään omaa kehittelisi.

Hetkisen odoteltuaan Abzumo huomasi Visorakin tulevan takaisin rannalta. Tällä kertaa sillä oli mukanaan hieman Exo-Toan näköinen hahmo, joka liikkui kummallisen näköisesti. Abzumo hihitti mielessään omalle tyylitajulleen, kun Harmaa Aine rullaluisteli hänen eteensä.

Kaunis luomukseni.

Harmaa Aine oli Exo-Toasta muokattu ja raskaasti panssaroitu haarniska. Pelkkä suurien, harmaiden panssarilevyjen peittämä keskiruumis näytti kolmen Toan painoiselta. Pienillä renkailla varustetut jalat ja äärimmäisen hienostuneet kämmenet eivät olleet niin järkälemäisiä, vaikka raajatkin olivat liki kahden Toan reiden paksuiset. Panssaroidut kaulukset piilottivat päänä toimivan lasisen kuvun, niin että siitä näkyi vain pieni osa.

”Tahdoit tavata?” Makuta kysyi laiskasti luomukseltaan, ja nousi istuma-asentoon riippumatossaan.
”Odotin laivassa, kuten käskit” massiivinen haarniska vastasi oudolla äänellään. Harmaan Aineen puheesta oli hyvin vaikea sanoa, kuuluiko se robotille vai elävälle olennolle. Pientä hienostuneisuutta äänessä kuitenkin oli.
”Ja se onkin oikein hienoa että odotit. Mutta oliko sinulla jotain asiaakin?”
”Rahkshi-partio saapui ja ilmoittautui minulle suunnitelman mukaan. Olivat löytäneet etsimänsä.”
”Aaah, tämäpä hienoa. Onneksi jätin sinut Rakhshi-ryhmän komentoon. Hienoa työtä. Nyt, takaisin kaleeriin siitä.”

Harmaa Aine oli juuri kääntymässä ympäri, kun Abzumo vielä avasi terävähampaisen suunsa.
”Olet Rakhsheille korvaamattoman tärkeä, sinulla kun on tuota aivokapassssssssiteettia.”

Makuta alkoi nauraa sihisevää nauruaan ja koputti huvittuneesti Harmaan Aineen päänä toimivaa kupua, jonka alta näkyivät irtonaiset aivot.

”Ja kuka antoi teille luvan lopettaa tuulettamisen?” Abzumo kivahti palmunlehtiä suussaan kantaville Visorakeille, jotka kävivät heti hätäisesti nöyrään työhönsä.


[spoil]Pisteitä Manfrediukselle, kirjoitti ison osan tästä.[/spoil]