Group: Jäsenet
Posts: 666
Member No.: 397
Joined: 26-November 09
Notfunin mieli, laiva täynnä Notfuneja
"Pitäisikö minun vähän ottaa rommia..?", Kysyi eräs Notfuneista.
Koko laiva oli täynnä pelkkiä Notfuneja. Tämä olisi mitä luultavimmin Matoron pahin painajainen.
"Älä edes kuvittele, se on minun rommin-", erään Notfunin puhe keskeytyi, kun toinen ampui sen takaapäin.
"Sinne meni osa aivosoluistani.. Kiitos, Notfun", Notfun sanoi.
"Ei se mitään, Notfun, otatko rommia?", Notfun, joka oli ampunut Notfunin tarjosi.
"Selvä.. Mutta hei.. Ei täällä ole rommia", Notfun valitti.
"Onpas. Kaikkialla. Katso, meri täynnä rommimanaattirommimursua"
"Mitä hittoa?"
"Älä minulta kysy."
"Rommi."
"Minä pesen käteni tästä sotkusta, herrat", Notfun sanoi, ja hyppäsi laivasta.
Notfun käveli ympäri laivaa, joka oli sangen mielenkiintoista, koska koko laivaa ympäröi suuri meri täynnä rommimanaattirommimursua.
Sitten Notfun joi siemauksen sitä rommimanaattimitälie, jonka jälkeen hän heräsi. Notfun oli menettänyt tajuntansa hakatessaan luukkua ja pudotessaan portailta.
"Arr. Harmi että se uni loppui. Minä pidin siitä. Saakelin hipit", Notfun ärisi.
Group: Jäsenet
Posts: 1,939
Member No.: 338
Joined: 22-April 09
Klaanin kahvio
Tiskin takana eräs Mokel-niminen tulenpunainen Matoran kuurasi juomalaseja innokkaana. Kahvio oli Mokelin ylpeys vaikkei kukaan oikein ollutkaan varma, kuka sen itse asiassa omisti. Siitä huolimatta Mokelin elämäntavoite oli tarjota Klaanilaisille paikka, josta löytyi aina juttuseuraa, ruokaa ja muutama korttipakka. Valitettavasti metallisten tappokoneiden hyökkäys oli tuhonnut Mokelin hedelmävarastot lähes kokonaan.
"Heitä banaani, Mokel!" eräs sininen Matoran huikkasi eräästä pöydästä, jossa oli käynnissä korttipeli. "Ei ole banaaneja", Mokel vastasi. "Mitä sitten on?" "Hihihi, omena. Hihihi." "..."
Juuri silloin kahvion ovi kolahti auki. "Katsoppa tätä, Mokel!" Kapura sanoi innoissaan ja vetäisi esiin vanhalle paperille piirretyn taulukon, jossa oli pientä tekstiä. "Taisin löytää jotain tärkeää." "Näytä", Mokel sanoi ja otti taulukon, johon oli merkitty Adminien kahviotilauksia viikon ajalta. "Mitä sait selville? Sen, että Guardian pitää Turkasesta?" "Ei. Katso nyt. Adminit lähettävät selvästi salaviestejä täytetty patonki-koodilla." "Kapura on nyt TEORIOINTIMIES." "..."
"...Siis, oliko sinulla muita havaintoja?" Mokel kysyi Kapuralta. "Itse asiassa on", Kapura sanoi ja kumartui lähemmäs Mokelia, jotta muut eivät kuulisi. "Sinulla on kontakteja Klaanin ulkopuolelle. Kenties Allianssiin."
"Ja mistäs niin päättelet?" Mokel, joka oli jo oppinut olemaan välittämättä siitä, että Kapura spekuloi kaikkia ja kaikkea kaikin mahdollisin tavoin, kysyi.
"Olen varjostanut sinua", Kapura totesi. "Häviät joka keskiyö johonkin."
"Työaikani päättyy keskiyöllä", Mokel sanoi. "Sitä paitsi menen vain tapaamaan tätiäni. Oletko kuullut hänen uudesta miesystävä-"
"Ah, tädilläsikin voi olla kontakteja ulkomaailmaan", Kapura sanoi välittämättä Mokelin puheesta. "Jos olen oikeassa teoriani suhteen, hän viestittää sen hammaslankamyyjän kanssa salakielellä."
Kapura nousi tiskin äärestä ja huusi vielä ovelta: "Ja koska teoriani eivät ole olleet oikeassa?"
"Niinpä niin", Mokel mumisi ja huomasi harmikseen, että pöydän kuusi korttipeli oli päättynyt siihen, että korttipakka oli lentänyt ulos ikkunasta erään vihreän Matoranin toimesta.
Group: Mafia
Posts: 3,024
Member No.: 41
Joined: 28-March 07
Nynrah, Takomo
Manun mielilinkin häivähdys vahvistui Takomon käytävällä hiipivän keltaisen kykloopin mielessä. Hän oli lähellä. Tongulla oli ollut onnea. Häntä ei ollut huomattu, joskin hän oli joutunut murskaamaan muutaman vakoilulautasen Cordak-tykkinsä varrella takaapäin.
Hiljaisuuden rikkoi paukaus. Joku iskeytyi vierellä olevaan rautaseinään. Hälytyssireeni alkoi soida.
Keetongu juoksi hieman kauempana seinässä olevalle ovelle ja painoi päänsä sitä vasten. Kyklooppi raotti päänsä aistielimiä suojaavia iholevyjään kuuluvuuden parantamiseksi.
”Miten tämän sanoisi. Jos pitäisi juosta, hankalaksi käy.” ”Hankalaksi käy muutenkin, sillä ovi on yhä kiinni.” ”Pudotin sentään Feterran lattian läpi. Paitsi, että…” ”… ne osaavat…” ”… lentää.” PANG. RÄKS. MUKS.
Tongu oli löytänyt ystävänsä. Äänistä päätellen heillä ei mennyt kovin hyvin, joten kyklooppi naksautti aseensa varmistimen pois räjäyttääkseen jykevän rautaoven tieltään. Sitten hätäsiirenin ujellus loppui ja kaiuttimista kuului väsynyt Matoran-ääni.
”Hätätila alue 72C:llä. Tason neljä kaasuvuoto. Evakuoikaa alue välittömästi. Puutumme tilanteeseen mahdollisimman pian.” Keetongu kuuli äänestä, ei tilanteeseen ei oltu todellisuudessa edes puuttumassa ainakaan Nynrah-haamujen puolesta. Nyt myöskään oven räjäyttäminen ei käynyt päinsä: Cordak-ammuksen räjähdys ja vaaralliset kaasut eivät olisi ollenkaan kiva yhdistelmä Manulle ja Guartsulle. Lähistöllä ei näkynyt sopivia lyömäaseitakaan.
Keetongu lasi aseensa syrjään, meni oven eteen ja painoi pajavasaramaiset sormensa oven reunoihin. Sormet taivuttivat metallia ja Tongu sai pitävän otteen. Hän veti kaikilla voimillaan, mutta jykevä rautaovi pysyi paikallaan. Saranat ja lukko olivat liian lujat. Keetongu yritti työntämistä, mutta ovi pysyi paikallaan. Uusi yritys. Ei mitään. Tongu nosti jalkansa oven molemmille puolille roikkuen seinällä pitäen yhä kiinni ovesta. Terävät varpaat upposivat seiniin. Ovessa roikkui nyt noin tonnikaupalla Rahia.
Ovi irtosi saranoistaan ja Tongu lensi selälleen ovi päällään.
Huoneessa olevat kolme vammautunutta hahmoa kääntyivät katsomaan kohtaa, missä ovi oli sijainnut. Guartsu makasi lattialla bensahöyryjen seassa. Manu yritti puolustautua kulmassa ja yritti sammuttaa tulta. Feterra kääntyi ovelle, mutta ei nähnyt tulijaa.
Sitten siihen osui jykevä rautaovi, joka lensi komeassa kaaressa huoneen sisään. Ovi heitti tappajarobotin suoraan vastakkaiseen seinään, mutta edes se ei tuhonnut Feterraa täysin. Se kuitenkin riitti siihen, että Tongu pääsi hyppämään huuruiseen huoneeseen ja nappaamaan henkihieverissä olevat ystävänsä mukaan.
”Pystyttekö juoksemaan?”
”Gruh”, Manu murahti hiljaa. Guartsu hytisi Tongun olkapäällä.
”Jaha,” Keetongu sanoi, ”Onneksi minulla menee paremmin. Parasta kantaa teidät turvaan.” ”Se tulee”, Guartsu houruili katsoessaan kemikaalivarastoon. Tongu kääntyi katsomaan. Vaurioitunut Feterra oli saanut kammettua oven päältään. Sen käsi oli mennyttä, ja se oli hyvin hyvin vihainen. Keetongu perääntyi muut olkapäillään muutaman metrin päähän huoneesta.
”Aaargh. Aika sinetöidä hauta, rautaäpärä”, Guardian murahti ja otti yhä kykloopin olkapäällä roikkuen kiväärinsä esiin ja ampui plasmalatauksen turhia tähtäämättä kemikaalivarastoon.
Group: Moderaattorit
Posts: 3,489
Member No.: 3
Joined: 5-February 07
Nimda-saari
Sininen hahmo hiipi metsässä, tai oikeastaan vaani. Hän oli nimeltään Metorakk ja hän metsästi Toia. Eräs Toa, nimeltään Matoro The Black Snow, oli Metorakkin mustalla listalla, mutta paremman puutteessa muutkin toat kelpasivat skakdi-komentajalle. Käyttäen tarkkaa kuulo- ja hajuaistiaan, Veden skakdi oli huomanut joukon Toia vähänmatkan päässä ja päättänyt nujertaa Toat, koska ainoa hyvä Toa oli kuollut Toa. Hyvällä tuurilla näillä Toilla oli yhteyksiä klaaniin, siihen sekalaisten pellejen joukkoon, joka mainosti olevansa hyvän puolella.
Metorakk päätti hiipiä pahaa-aavistamattomien uhriensa taakse ja ampua heitä zamor-pistoolillaan, jossa oli tähtäinlaitteisto. Veden skakdi käytti tällä kertaa pääasiassa punaisia ammuksia, jotka uhriin osuessaan halvaannuttavat uhrin toiminnot.
Veden skakdi hyppäsi tähystämään kallioiselle mättäälle. Hän katsoi pistoolinsa tähtäimestä Toa-joukkoa. Keltamusta, keltaruskea, musta ja valkopunainen, mutta puoliksi hopeinen Toa laahustivat metsässä. Skakdi päätti hiipiä lähemmäs.
”Minulla on huono tunne tästä,” Nurukan sanoi, katsoen ympärilleen. Metsäretki oli ollut liian rauhallinen. Äkkiä veteraani-toa näki jotain vihreillä silmillään. Jokin sininen hyppi ketterästi, käyttäen jonkinlaisia turbiineja hyppyjensä vauhdittajina, kohti Toia. Olento piilotteli puiden katveessa, lähestyen toia.
”Mitä nyt taas, vanhus?” Deleva murahti. Häntä välillä ärsytti Nurukanin huomautukset. Mutta oli ymmärrettävää että jotain oli vialla kun ei ollut tapahtunut toimintaa metsäretken aikana.
”Paljonko Nimda-temppelille on vielä matkaa?” Umbra kysyi seuruetta johtavalta Kiven Toa Samolilta.
”Nimda-temppeli on ihan pienen kivenheiton päässä”, heimonaamiota kantava Toa sanoi. Kiven Toa osoitti sormellaan eteenpäin, jolloin pilkahdus Nimda-temppelistä näkyi viidakon kätköistä.
”Hyvä, jatkakaamme siis matkaa”, Umbra sanoi, kun laukauksia kuului lähistöltä. Punaisia zamoreita lensi ilmassa kohti Nurukania ja Samolia. Toat kaatuivat nopeasti maahan. Delevan onnistui torjumaan ammuksia plasmakilvellään, jota Toa piteli mekaanisessa kädessään. ”Valmistaudu, Umbra”, Plasman Toa sanoi, kun sininen olento lähestyi heitä paraikaa. Umbra ei ajatellut muuta kuin ”Mitä karzahnia juuri tapahtui”, ja otti miekkansa selästään vasempaan käteensä.
Olento tulitti Toia jonkin aikaa, heittäen sen jälkeen tarkan heittoveitsensä kohti Umbran keltaista miekkaa. Miekka putosi keltamustan Toan kädestä, kun veitsi palasi takaisin kohteelleen, paljastaen hyökkääjän siniseksi, hopeista kypärää kantavaksi skakdiksi, jolla oli hopeinen kiiltävä haarniska ja ilkeä virne kasvoillaan.
”Tervehdys, Toat”, Metorakk sanoi ottaen hopeisen, pitkän miekan selästään. ”Valmistautukaa tuhoonne, isot Matoranit”, Skakdi sanoi, ampuen pistoolillaan Umbraa. Valon toa torjui ammuksen tykillään, heittäen samalla miekan lentämään kohti Metorakkia. Keltainen miekka pyöri vauhdilla kohti skakdia, osuen Metorakkin hopeiseen mahapanssariin. Pieni sininen kivi tipahti iskusta maahan, Skakdin jalkoihin. ”Miksi hyökkäät kimppuumme, typerä Skakdi?” Umbra kysyi Skakdilta, kun miekka palasi ilmalennoltaan takaisin Toan käteen. Skakdi vain hymyili, eikä vastannut mitään.
”Hän on skakdi, eivät skakdit anna vastauksia ilman taistelua”, Deleva sanoi, ladaten jousensa ja ampuen sillä panoksen kohti skakdia. Kuumennettu nuoli lensi ilmassa kohti Metorakkia, joilloin skakdi torjui iskun miekallaan, lennättäen panoksen päin suurta puuta, sytyttäen sen tuleen. ”Jalot Toat eivät mielellään sytytä metsäpaloja, eiväthän?” Skakdi murahti. ”Siksi tuomitsenkin teidät, Toat, kuolemaan metsäpalon aloittamisesta. Ai niin, te kurjat. Ette sattuisi tietämään mitään Matoro Kuralumesta?”
Ajatukset risteilivät Umbran päässä. Oliko Matoro tällä saarella? Jos oli olisi hienoa löytää kauan kadoksissa ollut ystävä, joka oli aina tien päällä.
”Mitä tiedät Matorosta, sinä Skakdin rumilus, joka ei ole paljastanut edes nimeään?” Umbra murahti, osoittaen keltaisella, valolla ladatulla miekallaan Skakdin kurkkua. Ilmekään ei värähtänyt Metorakkin kasvoilla, kun skakdi sanoi. ”Ota miekkasi pois, niin kerron sinulle. Olen Metorakk, Gaggulabion skakdi-joukkojen komentaja ja olen täällä Nimda-sirun ja Matoro TBS:n perässä”, Skakdi sanoi, Umbran laskiessa miekkaansa pois skakdin reviiriltä.
Menneisyys palautui Delevan mieleen, kun hän kuuli nimen ”Metorakk”. Viha täytti toan sydämen kun Toa muisti mitä Metorakk-niminen skakdi oli tehnyt hänelle menneisyydessä. ”SINÄ! Sinä siis teit minusta tällaisen, puoliksi mekaanisen Plasman Toan!” Deleva huusi vimmastuneena, silmät loistaen kostonhimoa ja nyrkit kuumentuneina plasmavoimista. ”Nyt minä vihdoin saan kostoni, kuten Metsästäjät minulle opettivat!”
Kipinät lensivät ilmassa, kun Deleva viittoi Umbran väistymään syrjään Metorakkin edestä. ”Tämä taistelu on minulle, olen sitä odottanut vuosituhansia”, Deleva sanoi iskien kuumennetulla kilvellään Metorakkia. Metorakkin haarniska suojasi Skakdia pahemmilta palovammoilta, kun Skakdin onnistui harkitulla niskalenkillä heittää Deleva päin yhtä metsän puuta, liekkien nuollessa puun juuria. Plasman Toa pudotti aseensa maahan, kaatuen tajuttomana maahan, punaisen Kakaman pudotessa heinikkoon.
”Nyt on sinun vuorosi, Toa Umbra”, Metorakk sanoi, iskien miekkansa kohti Umbraa. Keltainen miekka torjui iskun, mutta kestäisikö Umbra kauaa koulutetun Skakdi-sotajohtajan iskuja, varsinkin kun hänen elementaalivoimansa olivat todella heikot ja mieli täynnä kysymyksiä, muttei vastauksia…
Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07
Nimdan saari Atheonin kammio
Luola oli täydellisen hiljainen. Valokivien punainen kajo loi aavemaista tunnelmaa varjojen tanssiessa seinillä. Suuri patsas seisoi huoneen keskellä varmana. Pieni matoranin siluetti tasapainoili patsaan päällä tavoitellen katosta jotakin.
Sitten hiljaisuus rikkoutui, kun miekat osuivat toisiinsa. Matoro hädin tuskin väisti ensimmäisen iskusarjan, kun marionettinukke jo hyökkäsi uudelleen. Toa väisti patsaan jalan taa ja koitti hyökätä. Nukke väisti helposti iskun ja pisti miekalla eteenpäin. Matoro väisti, mutta miltei kaatui selälleen maahan. Hän tunsi kuinka väsymys vaati verojaan. Ihan kuin nukke ei olisi yksinään liian paha vastus.
"Ei aukea!" kuului huuto yläilmoista. Notfuninkin äänestä oli havaittavissa epätoivoa. Valkoinen olento hyppäsi ja iski nopean sarjan Matoroa kohti. Jään Toa sai haavan ranteeseensa, mutta torjui päähän suunnatun iskun. Musta hahmo heittäytyi ketterästi patsaan toiselle puolelle.
Matoro keskittyi naamionvoimaansa. Heti kun hän aisti jonkun naapurihuoneessa olijan mielen, hän lähetti viestin.
Se toinen huone.
Hän toivoi, että Äks tai piraatit saisivat pääoven auki. Sitten Ääri iskeytyi aivan Jään Toan pään viereen. Toa kierähti alas ja koitti potkaista Marionettia, mutta valkoinen olento näytti horjahtavan pois tieltä. Aivan kuin nukke tietäisi jokaisen Matoron liikkeen ennalta.
"Not! Ovelle!" Matoro huusi iskiessään miekallaan Marionettia. Viimeinen oljenkorsi olisi se, että Äksä ja muut saisivat oven auki ulkoa. Merirosvo lähti kiipeämään vaivoin alaspäin. Intensiivinen miekkailu jatkui. Nopeatempoisia iskuja sateli suuntaan jos toiseenkin, mutta yleiskaava oli selvä. Marionetti voittaisi, ellei jotain tapahtuisi.
Sillä hetkellä Matoro ampui harppuunan patsaan päähän. Hän lähti kelaamaan valtavan nopeasti pimeyden halki, pyrkien edullisempaan asemaan. Yhtäkkiä Toa tunsi kovan poltteen ja sitten tajusi harppuunan olevan poissa. Toa tarttui refleksinomaisesti patsaan käteen miekkakädellään juuri ennen kuin olisi pudonnut. Energiaterä sensijaan putosi jonnekin pimeyteen, ja Matoro yritti pysyä tasapainossa. Hän näki kelmeässä punaisessa valossa mitä oli tapahtunut. Hänen oikea kätensä oli katki ranteesta. Se vuoti verta kivisen patsaan pinnalle. Kipu yritti lamaannuttaa Toan, mutta se ei onnistunut. Matoro pakotti itsensä patsaan käden päälle juuri ennen kuin Marionetin miekka iskeytyi patsaaseen. Marionetti seisoi patsaan kyljessä uhmaten painovoimaa.
Jään Toa nousi varovasti seisomaan Atheonin käden päälle. Hän taisteli kipua ja väsymystä vastaan yrittäessään tasapainoilla kivellä. Marionetti löi, mutta Toa hyppäsi patsaan olkapäälle. Marionetti nousi kädelle, mutta aseeton Matoro ehti jälleen hypätä pois kuolettavan terän iskualueelta ja sai vasemmalla kädellään kiinni katon kahvasta.
Toa alkoi heilutella kehoaan eteen ja taakse roikkuen toisella kädellään kahvassa kiinni. Hän ei tiennyt täysin, mitä aikoi, mutta jotain olisi tehtävä. Valkoinen olento hyppäsi kevyesti patsaan pään päälle. Se kohotti miekkansa. Samalla hetkellä luukun salvat pettivät ja se heilahti kovaa 90 astetta alaspäin.
Matoron jalat iskeytyivät Marionetin rintakehään. Patsaan päällä seissyt olento ei ehtinyt reagoida myöhästyneen miekaniskunsa jälkeen. Ääri syöksyi huoneen pohjille ennen kuin Nukke ehti tajuta sitä. Marionetti näytti hyppäävän hidastetusti alaspäin, ja silloin Matoro tunsi hetkensä koittaneen. Hän heilautti pari kertaa itseään voimakkaasti. Sitten hän päästi irti.
Toa lensi C-kirjaimen mallisessa kaaressa luukusta ylös ja siitä kiviselle lattialle. Välittömästi hän kurkotti kahvaan, kiskaisi luukun ylös ja jäädytti sen paikalleen.
Matoro hengitti syvään maatessaan kivisellä lattialla. Hän ei ole ollut koskaan tällaisessa tilanteessa. Sydän tuntui hyppäävän rinnasta ulos ja pulssi oli taivaissa. Toinen käsi sädehti kipua.
Hengitys tasaantui pikkuhiljaa. Matoro nousi varovasti istumaan kivilattialle ja loi katsauksen huoneeseen.
Se läpinäkyvistä levyistä tehty kupoli meren - ei, vaan järven - pohjassa. Saaren keskelle levittäytyvä järvi näkyi kirkkaana joka suuntaan. Korkean rantatörmän huipulla näkyi siluetti Nimdan pyhätöstä. Huoneen ainut kaluste oli reunassa oleva suuri kaukoputki.
Matoron ilme kirkastui. Hän rikkoisi lasin ja uisi ylös. Sitten hän muisti Nimdan. Ja muut klaanilaiset. Voisiko hän asettaa oman henkiinjäämisensä Klaanin ja ystäviensä edelle? Olisiko Toan kunniasta mitään sen jälkeen? Kuitenkin valittavana oli nyt joko varma kuolema tai pako... ja ystävien kuolema. Ei, ei Toa toimisi niin, Matoro vakuutteli itselleen. Hän halusi paeta, muttei halunnut pettää ystäviään. Hän halusi elää. Jokin ääni Matoron päässä käski häntä lähtemään.
Hän ei kuolisi. Ei tänään. Ei koskaan.
Hän tiesi, että se olisi mahdotonta. Kaikki kuolisivat joskus. Mutta ainahan voisi ajatella, ettei kuolisi. Olla optimisti.
Matoro veti selästään alhaalta poimimansa seremoniamiekan ja kohotti sen. Miekan terä iskeytyi läpinäkyvään seinään. Se teki kapean viillon. Sitten Toa tutki tarkemmin lasia. Teleskooppisilmän skanneri sanoi sen olevan timanttia. Sen läpi ei pääsisi.
Sitten Toa murtui lattialle. Ei hän voisi kuolla näin. Loukussa oudolla saarella. Kukaan ei saisi tietää Klaanilaisjoukon kuolemasta. Kukaan ei löytäisi ruumiita. Kukaan ei tulisi haudalle tuhannen vuoden kuluttua muistelemaan sankaria.
Matoro ei ollut edes ilmoittanut Klaaniin mihin oli lähtenyt.
Hän pakotti itsensä pysymään koossa. Tunteille ei saisi antaa valtaa. Pitäisi pyrkiä rationaaliseen ja selkeään ajatteluun jos hän haluaisi pois.
Sitten epätoivo valtasi hänet taas. "Ei tämä ole mahdollista", Matoro sanoi itselleen. Hän puristi hampaitaan yhteen. Hän ei halunnut uskoa tätä todeksi. Matoro the Blacksnow'n taru on lopussa.
Group: Moderaattorit
Posts: 3,489
Member No.: 3
Joined: 5-February 07
Nimda-saari
Umbra seisoi keltainen miekka kourassaan, ja oikean käden musta exo-kanuuna ladattuna Sinisen Skakdin edessä. Valon Toan ja Skakdin lähellä oli maassa kolme Toaa ja metsäpalon alku oli taustalla, tuomassa maailmanlopun tunnelmaa tähän kahden kolossin kohtaamiseen.
Miekka iski vasten miekkaa, kun kaksikko otti mittaa toisistaan. Umbra laukaisi tykkinsä lähietäisyydeltä kohti kohdettaan, Metorakkin lentäessä vähän matkaa taaemmas. Skakdi käynnisti jalkojensa turbiinit, lentäen täysillä päin Umbraa ja samalla viiltäen miekallaan Umbran vatsapanssariin syvää naarmua.
Umbra parahti, ampuen tykillään lentävän skakdin selkään, jolloin Skakdi putosi kivun voimasta maahan. Selkä ei ollut niin hyvin panssaroitu kuin skakdin muu ruumis.
Metorakk oli nelin kontin maassa, nousten karikosta pystyyn. Skakdi oli vihainen, sen näki oranssista silmistä ja siitä kuinka skakdi puristi aseitaan kourissaan.
"Mitä järkeä meidän edes on taistella?" Umbra sanoi, väistäen skakdin toisen heittotikarin ja ottaen kiinni toisen, jonka Toa heitti päin Metorakkin leukaa. Tikari viilsi veden skakdin leukaan uurteen, josta alkoi tihkumaan verta.
"Allianssi on Klaanin vihollinen, ehkä siksi, typerä Toa", Metorakk murahti, pyyhkien veripisarat hopeiseen kämmeneensä. Skakdi paiskasi oikealla kädellään hopeisen miekan kohti Umbraa, jolloin keltamusta soturi joutui torjumaan iskun omalla miekallaan. Uupumus näkyi Umbran kasvoilta ja olemuksesta, kun Metorakkin onnistui taivuttamaan Umbraa kohti maata.
"Olet häviöllä, Toa. Kun olen hoidellut sinut, tapan kylmänviileästi ystäväsi", Metorakk sanoi, lyöden iskusarjan Umbraa kohti. Toisella kädellään skakdi iski tikariaan kohti Toaa, toisella miekkaansa. Umbra oli alakynnessä, hänen pitäisi saada voimansa taas käyttöönsä.
Kirkas valonsäde sokaisi Metorakkin, kun Umbran kanohi Mordus päästi pienen henkäyksen voimistaan. Metorakk koetti saada silmänsä nopeasti auki ja otti pistoolinsa toiseen käteensä.
"Sinä kirottu Toa, et pelannut reilulla pelillä", Metorakk murahti, ampuen sokkona Umbraa zamoreilla. Umbra väisteli hyökkäyksiä perin akrobaattisesti, jota ei olisi uskonut Umbran ruumiinrakenteesta.
Umbra käytti jalkojensa turbiineita, lentäen Metorakkin taakse. Skakdin kuulo oli kuitenkin tallessa jolloin sininen skakdi huomasi yllätyshyökkäyksen, sattuen kääntymään juuri sopivasti päin Umbran ammusta. Metorakk lensi läheiseen puuhun, mennen tajuttomaksi.
Voitokkaana, Umbra noukki Metorakkilta jääneen sinisen kiven maasta, laittaen sen rintapanssariinsa. Kiven energiaa siirtyi Umbraan, korjaten hänen kudosvaurioitaan.
"Tämä kivi on jotenkin tutunoloinen, se parantaa..." Umbra mutisi. Sitten Toa muisti "Tämähän on Matoron parannuskivi!"
Umbra päätti käyttää kiven energioita muiden herättämiseen, ja sai perin nopeasti ystäviään hereille. Toat nousivat maasta, katsellen hyökkääjää, joka makasi puun alla. Pieni metsäpalon alku oli alkanut nuolla muita metsän puita ja kasvustoa.
"Saanko hoitaa tämän metsäpalon alun?" Deleva kysyi, alkaen imeä liekkien lämpöä itseensä. Puoliksi mekaaninen Toa täyttyi lämpimästä energiasta, jolloin Deleva alkoi hohtaa oranssia valoa ja lämpöä. Pysykää kauempana, Toa sanoi, osoittaen käsillään kohti taivasta. Suuri annos kuumaa energiaa lähti toan käsistä muodostaen ison patsaan taivaalle.
"Tämä pitää vapauttaa aika nopeasti, muuten meille tulee vieläkin tukalammat paikat", Deleva mutisi, kanavoiden yhä lämpöenergiaa kohti taivasta.
Viimein energia Delevan sisältä loppui ja Toa palasi normaaliksi. Uupuneet Toat päättivät siitäkin huolimatta, että olivat uupuneita, jatkaa matkaansa kohti Nimda-temppeliä ja Matoro TBSn olinpaikkaa.
Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07
Nimdan temppeli Nimdan kammio
"Se toinen huone", Äks sanoi yhtäkkiä. "Mitä?" kysyi Jardirt hämmästyneenä hiljaisuuden rikkomisesta. "Sain päähäni ... viestin", punainen titaani jatkoi. "Se toinen huone?" Jardirt varmisti. "Joo- Matoro", Xxonn tajusi ja syöksyi kammion läpi kohti sen ovean. Katon piemdyessä roikkuneet neljä nukkea eivät olleet tehneet elettäkään, ja merirosvojoukko oli päättänyt tutkia paikkaa tarkemmin. Äks syöksyi oviaukosta ja iski nyrkkinsä sen vieressä olevaan, kiviseen oveen.
Äks otti kirveensä ja iski ovea. Paksu kivi ei saanut kuin joitakin naarmuja. Klaanilainen puri hampaitaan yhteen ja iski uudestaan. Oven toiselta puolelta kuului huutoa ja lyöntejä. Äks painoi nopeasti korvansa kiviovea vasten ja kuunteli.
Äks hymähti väkisin ja huusi oven läpi "Notfun!" "Hääh kukamitä! AVATKAA OVI!" "Avausmekanismi on kai sillä puolella!" "Eikä ole!" "..." "Matoro tarttee apua!" "Koitamme saada oven auki", Äks vastasi huuaten ja huusi sitten piraatteja apuun.
Nimdan temppeli Merikammio
Metallinharmaa terä iskeytyi kevyesti paksun puuluukun ja jääkerroksen läpi. Ääri leikkasi tiensä auki kuin vettä vain. Sitten Marionetin kasvoton pää nousi aukosta. Se veti itsensä kupolin malliseen huoneeseen sisään ja katsoi nopeasti huoneen läpi. Ainut, minkä takana voisi olla piilossa, on suuri teleskooppi. Olennon liikettä ei ehtinyt edes tajuta ennen kuin kaukoputki sortui kahteen palaan.
Matoro pudottautui katosta vähän matkan päähän nukesta. "Hei, rumilus", Matoro aloitti näennäisen kevyesti. Toa oli aseeton, haavoilla ja toinen ranne puuttui. Se ei näyttänyt uhkaavalta ennen kuin Matoro kuljetti ehjän kätensä selkänsä takaa.
Siinä sädehti kipinöivä pallo vaaleansinistä energiaa. Siinä oli kaikki Matorolla jäljellä ollut elementaalienergia.
Matoro ampui sen kädestään. Se ei osunut Marionettiin, vaan iskeytyi seinään tämän takana. Sillä hetkellä koko huone peittyi valkoiseen valoon kilinän ja kohinan saattelemana. Timanttiseinä Marionetin takaa oli pettänyt iskun voimasta, ja vesimassat syöksyivät valtavalla paineella sisään. Matoro hyppäsi nopeasti luukusta alas Atheonin patsaan päälle Marionetin iskeytyessä paineen voimasta vastapäiseen timanttiseinään. Sitten vesi syöksyi valtavalla paineella luukusta Atheonin kammioon.
Notfun kuuli rusahduksen ja sitten kohinaa. Hän mietti hetken ääntä, kunens tajusi sen olleen vettä. Pakokauhu nousi pintaan Notfunin sisällä. Jos hän ei saisi ovea auki, hän hukkuisi. Hukkuisi maan alla. Kapteenin pitäisi upota laivansa mukana, ei näin. Tosin hän ei ollut sitä kapteenityyppiä. Hän pistäisi jonkun muun uppoamaan laivansa mukana ja hankkisi itse uuden paatin.
Kaikkea alkoi olla jo kokeiltu ovea vastaan. Se ei vain liikahtanut senttiäkään. Näytti siltä, että se olisi hitsattu umpeen. Äks oli hakannut kaikilla voimillaan ovea kirveensä kera, ja niin olivat myös muut. Oli koitettu ampuma-aseita ja patsas-muurinmurtajaa.
Matoro oli aliarvioinut veden voiman murtaessaan lasin. Atheonin kammiossa oli jo metrin syvyinen kerros vettä, sillä uloskäynti oli kivien tukkima. Siitä pääsi vain vettä läpi. Matoro oli alhaalla kammion pohjilla kahlamassa. Hän yritti siirtää kiviä pois uloskäynnin luota, mutta ne tuntuivat olevan liian raskaita. Vesi nousi nopeaan tahtiin ja kohina häiritsi keskittymistä. Pimeys haitatsi näköä ja vesipärkseet tuhosivat näkyvyyden yökiikarin kautta. Matoro pystyi pitämään hengitystään suhteellisen pitkään, mutta haavoittuneena ja väsyneenä toimiminen oli huomattavasti hankalampaa.
Toa haukkoi henkeään ja sukelsi jälleen. Hän yritti tarrata kiviin ja saiksin yhtä siirrettyä, mutta veden imu oli turhan voimakas. Hän joutui pian palaamaan pintaan haukkaamaan happea. Hän mietti oliko Marionetti kadonnut kuvasta kokonaan, mutta siirsi taas ajatuksensa hengissä pysymiseen. Vesi helpotti kipua hänen toisessa kädessään, mutta siitä vuosi silti verta ikävän näköisesti veteen.
Matoro huokaisi noustessaan pintaan. Vettä oli jo nelisen metriä ja katoo läheni koko ajan. Hän päätti uida vaivalloisesti Atheonin patsaan luo, ja ottikin kiinni sen ainoasta veden päällä olevasta osasta, päästä. Hän koitti saada ajatuksiaan toimimaan, mutta kaikki oli liian sekavaa.
Toa yritti ladata käteensä elementti-energiaa, mutta huomasi käyttäneensä kaiken ylhäällä. Hän keskittyi imemään ympäristöstä kylmyyttä voimakseen, ja veden lämpötila nousi nopeasti kuumaksi. Toa keräsi saamaansa voimaa käteensä ja sukelsi. Matoro ui ovea kohti, ja ampui elementaalienergiallaan kivikkoa.
Sitten jotain liikahti hänen takanaan. Matoro tunsi poltteen ja näki miekan telvan mahansa läpi. Toan suu avautui väkisin tuskanhuutoon hänen yrittäessä pintaan, mutta miekka liikkui nopeasti ylöspäin lävistäen Matoron vartalon rintaan asti. Toan liikkumaton ruumis irtosi Marionetin miekasta kuin hidastettuna ja veri muutti veden hitaasti sameaksi.
Group: Jäsenet
Posts: 1,635
Member No.: 9
Joined: 6-February 07
Tuntematon
Meren alla, sakean veden sisällä jokin häiritsi kalaparvien ja useiden muiden merenelävien rutiinia. Keltainen, metallialus sukelsi synkän vesimassan läpi. Sen valokeilat skannasivat ympäristöä ja sen jokaista yksityiskohtaa. Aluksen sisällä oli heikko, mutta tarpeeksi selkeyttävä valaistus. Ulkonäöstä huolimatta alus oli yllättävän tilava, jossa jopa kolme ihmistä riveittäin voisivat marssia käytävissä ilman mitään ongelmaa. Luotaimen piipitys ja moottoreiden kalskeet olivat ainoita ääniä mitkä kaikuivat koko aluksen sisällä
Mikään elävä olento ei liikkunut. ”Tiedotus: Mestari Z.M.A, olemme saapumassa Nynrahiin noin alle tunnin päästä”, yksi aluksen Feterroista ilmoitti.
”Hienoa”, Zorak vastasi. Mustaan pukeutunut Skakdi istui komentosillalla mitään tekemättömästi. ”Aloittakaa aluksen nousu pintaan päin”
Koneiden kalskeet kuuluivat kovemmin sukellusveneen läpi. Vesi muuttui kirkkaammaksi komentosillan lasien takana eivätkä aluksen himmeä valaistus ollut enää sen ainoa valonlähde. Zorak ei malttanut odottaa klaanilaisten tai heidän raatojen tapaamisen henkilökohtaisesti. Mutta kesken Skakdin mietiskelyn, yksi Feterroista saapui hänen viereen ja ilmoitti vähemmän kuin tyydyttävän viestin.
”Tiedotus: Mestari Z.M.A, menetimme juuri yhteyden malli 2.5 yksikkö 4:än” Zorakin omahyväinen ilme alkoi rakoilla hieman. ”Onko jokainen parviäly-yhteys muihin yksikköihin katkaistu?” Arstein kyseli närkästyneesti mutta hillitsevästi. ”Vastaus: Kyllä Mestari Z.M.A” ”Käskekää jokainen Feterra perääntymään ja odottamaan seuraavaa käskyäni”, Zorak käski Metalliolentoa, joka lähetti heti viestin jokaiselle Nynrahin Feterroille. ”Käskekää myös jokainen Avhrak Va tiukentamaan valvontaansa.”
Juuri silloin sukellusvene nousi viimein merestä esiin. Taivas oli harmaiden pilvien peitossa, mutta oli silti huomattavan kirkkaampi kuin meren alla. Tehtaiden valtaama saari näkyi horisontilla. Zorak nousi ylös tuolistaan ja katseli saarta päin, tohkeampana kuin koskaan ja hymyili omahyväisesti itselleen.
”Tiedotus: Mestari Z.M.A, olemme nousseet meren alta” ”Kyllä, kiitos huomautuksesta”
Tuntematon, kauan sitten
Iltataivas oli langennut entisen valoisan ja varjottoman maan ylle. Jokainen puu ja kivenlohkare olivat vain muodottomia, mustia siluetteja tummansinisen taivaan edessä. Kaksi matkalaista kävelivät tasaisella ruohikolla. Jokainen askel märän ruohon päällä tuntui kuin se voisi herättää minkä tahansa olennon, joka lepää juuri varjojen sisällä.
Yksi matkalaisista, Valon Toa, oli vielä hieman väsynyt kun oli joutunut kävelemään koko päivän taukoamatta laaksojen ja kallioiden läpi, mutta silti seurasi toisen, lierihattuisen Toan perässä. Lierihattuinen Toa käveli väsymättömästi, mikä sai Valon Toan jatkamaan. Mutta Valon Toan ajatukset harhailivat muualla.
”Mitä sinä oikein mietit, Loiste?” Lierihattuinen Toa kysyi, hän huomasi kuinka hänen seuralaisensa ei näyttänyt keskittyvän kävelymatkaan. Valon Toa ei odottanut kysymystä, mutta päätti vastata siihen. ”Ajattelin vain... Ajattelin mikä tekee meistä Toia?” Lierihattuinen Toa pysähtyi ja käänsi päänsä Valon Toan suuntaan.
”Ajattele asiaa näin”, Toa aloitti, ”päivällä taivaan valaisee auringot, jotka pitävät varjon loitolla. Mutta mitä illalla on?”
Toa osoitti taivasta kohti. Valon Toa katsoi ylös.
Yötaivasta peitti lukemattoman määrä tähtiä, jotka valaisivat pimeyden keskellä. Ne näyttivät olevan ainoa syy miksi he näkivät ylipäätänsä mitään illan aikana.
”Oletko koskaan katsonut tähtien täyttämälle iltataivaalle ja ajatellut kuinka kauniita ne ovat? Kuinka ne poistavat pelon ja epävarmuuden olon? Kuinka ne tuovat turvallisuuden ja toivon sinulle? Ja kuinka ne näyttävät kuin suojaisivat meitä pimeydestä?
Sopivasti, jokainen tähti on niin kauan olemassa kuin Toan elämä. Ja jos jokainen Toa katoasi maan päältä, maailma olisi niin paljon pimeämpi ja niin paljon synkempi. Jäljelle jäisi vain pelko ja epätoivo, jota yksikään muu valo maailmassa ei pystyisi korjaamaan.
Group: Mafia
Posts: 1,780
Member No.: 367
Joined: 21-July 09
Tuntematon sijainti
”Ei riitä, Kernok, että me lähetämme ne pirulliset olennot kadotukseen, vaan heidät täytyy…” Kernok odotteli. Hän halusi kuulla. ”… heidät täytyy uhrata Atheonille.” ”Mitä…?” Kernok voihkaisi. Bartax nyökytteli hänelle päätään. ”Näin asia valitettavasti on.” ”En saata uskoa…” Kernok sanoi. ”Eivät he niin pahoilta vaikuta.” ”Voi, kyllä he ovat”, Bartax tuhahti. ”Etkö muista, mitä Gunein väelle tapahtui. Heidän sirunsa vietiin. Ja muistatko, mitä tapahtui meidän saaremme sirulle. Sekin katosi mystisesti!” ”Mutta eikö se ollut alun perinkin…” ”Vaiti, Kernok. Ath rakastaa meitä ja oikeuttaa meidät tekemään mitä hirveimpiä tekoja, jotta pyhä Nimda saataisiin jälleen kokonaiseksi.” ”Mutta Atheonhan on hänen täysi vastakohtansa!” ”Voi, Kernok, etkö ole ikinä ajatellut”, Bartax sanoi, ”mitä varten Atheon on olemassa?” ”Minä…” ”Niin, Kernok. Atheon rankaisee kaikkia niitä, jotka yrittävät tehdä meille pahaa. Tai Nimdalle.” Kernok hytisi. Isä Bartax otti viittansa ja laittoi sen toisen Matoranin hartioille. ”Nyt, Kernok”, hän sanoi hellästi, ”mene lepäämään. Tämä päivä on ollut rankka, emmekä me halua, että sinä menetät sisäisen tasapainosi.” ”Kyllä, isä. Teen, kuten haluatte.” ”Hienoa, veli. Menkää siis.” Kernok meni, ja Bartax jäi yksin pimeään huoneeseen. Huoneen ainoa valonlähde oli vihreä lamppu, joka hohti myrkyllisen väristä valoaan. Voi. Gunei. Mikä kauhu. Eikö se lopu. Murhaajia. Pian ne saavat kuolla. Niin. Pian. Aivan pian. Ne tulevat. Ne näkevät kaiken. Nimda. Bartax tärisi hetken itsekseen. Elämäni… vain, koska halusin Nimdan pelastuvan. Te otitte uhrini vastaan. Minä maksan takaisin. Ath, suojele minua. Anna minulle voimaa pelastaa sinuun uskovat äläkä anna Atheonin viedä meitä. Tuomitse pirulliset pakanat, jotka varastavat sinun omasi. Pelasta meidät.
Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07
Tuntematon
Kaikki oli valkoista.
"Keho ilman mieltä on tyhjä kuori, Matoro. Se voi kuolla, mutta jos mieli ei mene mukana..."
"Mmmitäh?"
"Matoro. Minä haluan sen Nimdan. Siksi autan sinua näin."
"... sinähän olet se olento naamiostani?"
"Nyt sinä olet olento samalla tavalla naamiossa. Sinun piti löytää Nimda, mutta tuhosit ruumiisi. Sinä epäonnistuit tehtävässäsi."
"E-en ymmärrä. Olenko naamiossani? Kuka sinä olet?"
"Ah, niin. En ole esittäytynyt. Olen Makuta Itroz, naamiosi luoja."
"Ja sinä haluat Nimdan. Miksi olettaisit, että hankkisin sen sinulle?"
"Voi Matoro, ehkä siksi koska et voi muuta. Ajattele asiaa seuraavalla tavalla: Mitä jos, ihan vain jos, sinä olisit ikäänkuin tarkoitettu jonkun sinua suuremman... ruumiiksi?"
"Minä muutuin Toaksi tiimini kanssa normaalisti."
"No, mitä tapahtui välissä josta et muista mitään? Miksi haarniskasi muuttui mustaksi ja tiimisi hajosi?"
Matoro olisi tuntenut kylmää, jos mieli olisi voinut tuntea mitään. Hän tunnusteli noita mieleensä tulleita sanoja yksi kerrallaan.
"Ei", hän sanoi.
"Ei se ole mahdollista! Sinä tulit naamiooni vasta Destralilla!"
"Nyt. Kuuntele. Minä haluan sen Nimdan kostaakseni muille Makutoille. Sinä hankit sen minulle ennen kuin Ne saavat sen."
Sitten oli aivan hiljaista. Matoro ei tuntenut kenenkään mieltä lähistöllä.
Nimdan temppeli Pyhä kammio
"Se aukeaa!" "Vetäkää!"
Sekalaiset huudot kaikuivat kammion eteisessä. Kiveä oven alta oli tuhottu, ja nyt alle oli saatu täysirautainen seremoniakeihäs eräältä patsaalta. Ovi kankeutui hitaasti ylöspäin, ja jotkut matoranit heittelivät kiviä oven alle pitämänä sen ylhäällä. Notfun yritti oven alta toiselle puolelle, mutta aukko ei ollut vielä tarpeeksi suuri.
Matalat vesivanat valuivat kapteenin jalkoihin. Atheonin kammion oviaukko oli pettämässä, sillä vettä tuntui tulevan koko ajan enemmän.
Ovi nousi tuskallisen hitaasti. Notfun alkoi olla varma Matoron kuolleen naapurikammioon, ja nyt heidän pitäisi pelastaa itsensä. Kun kaikki olisivat turvallisesti toisella puolella, ovi suljettaisiin.
"Hei! Mitä te haudanryöstäjät teette!" kuului huuto jostain. Keihäs lävisti yhden merirosvon vatsan kohdalta. Jardirt kääntyi joukkonsa keskellä ja huomasi käytävän katossa olevasta luukusta tulleet soturimunkit. Valkoinen ja hopea matoran olivat pudottautuneet käytävälle ja ylhäällä näkyi lisää matoraneja.
"Te olette häpäisseet pyhän Nimdan rauhan ja nyt yritätte saada auki palvontakammioita", matoran selitti rauhallisesti.
"Tappakaa ne", hän jatkoi.
"EI! Yritämme pelastaa ystäväämme toiselta puolelta! Täällä ei ollut Nimdaa!" Jardirt miltei huusi. Hän huitaisi yhdeltä merorosvolta pistoolin alas.
"... ei Nimdaa?" munkki sanoi tyrmistyneenä.
"Ei Nimdaa?", muut munkit toistivat.
KRA-KAM
Veden paine ylitti kiven kestokyvyn. Oviaukon suma repesi ja lähti liikkeelle valtavan vesimuurin syöksyessä saliin. Äks kankesi oven nopeasti enemmän auki, ja silloin aalto vettä iskeytyi koko joukkoon, Notfuniin, kaikkeen irtaimeen ja paiskasi heidät päin käytävän seinää, Sankareiden onneksi fysiikan lait sulkivat oven välittömästi Äksän rautakangen kadotessa sen alta.
Siinä pitkin huonetta makasi nyt toistakymmentä matorania sekä yksi Toan veroinen Klaanilainen kaiken kivisen roinan ja muun materiaalin seassa metrin syvyisessä vedessä.
Sitten Äks järkyttyi. Hän näki Matoron elottoman ruumiin kelluvan vatsallaan lähellä ovea.
"BBQ? Mikä on BBQ?", Jardirt kysyi maassa makaavalta kapteenilta.
"En tiedä. Jotakin. Ehkä. Monta minua.", Notfun soperteli.
"..."
"Joo. Kuitenkin. Äks. Ota Matoron ruumis mukaan. Vaikka. Saamme siitä makoisat paistit illaksi, tai hyvällä tuurilla poika on vain menettänyt tajuntansa. Huomaatte varmaan myös, että täällä nousee vesi, joten jos vaikka juostaisiin tuota.. Ylöspäin", Notfun komensi.
Piraattimatoranjoukko ja Äksä jolla oli kuollut Matoro olallaan juoksivat ylös Notfunin avaamaa reittiä. Valonkajo näkyi, mutta vesi tuli perässä kovaa vauhtia. Heidän pitäisi olla nopeita. Hyvin nopeita. Ihan hiton nopeita vallan. Muuten he kuolisivat, ja kivikäytävään hukkuminen ei olisi mukavin mahdollinen kuolintapa.
Group: Jäsenet
Posts: 1,782
Member No.: 60
Joined: 29-May 07
Klaanin saari, luola
Guechex katsoi iskuryhmäläisiään, jotka kaikki pakkasivat viimeisiä kamppeita reppuihinsa. Zyglakit olivat varustautuneet kevyesti mutta tehokkaasti. Tehtävän luonne ei sallinut äänekkäitä tai liian raskaita aseita tai apuvälineitä, oli liikuttava nopeasti, tehtävä johtoportaasta mahdollisimman tehokkaasti selvää ja poistuttava paikalta.
Guechex ei ollut ainoastaan karismaattinen johtaja, vaan myös hyvä sotastrategi, eikä määrällisesti ylivoimainenkaan vastustaja ollut hänen laskuissaan mahdoton tehtävä. Se oli vain haaste, joka vaati uuden lähestymistavan. Klaanin poikki liikuttaisiin ripeästi ja äänettömästi, yli kymmen Zyglakin joukkio repisi yllätetyn vastarinnan helposti kappaleiksi.
Mutta vaikka Klaanin johtajien luokse päästäisiinkiin nopeasti, oli valmistauduttava äärimmäisen kovaan taisteluun. Pelkkä Tawa oli paikalla Bio-Klaanin legendaarisesta johtajanelikosta, sikäli kun huhuihin oli luottaminen. Guechex oli tästä kiitollinen, ei ainoastaan pienemmän vihollismäärän vuoksi, sekin oli helpottava tieto, että he kohtaisivat Toan. Zyglakien luonnollinen immuniteetti elementaalihyökkäyksiä vastaan olisi iso valttikortti, eikä taitavinkaan Toa mahtaisi yli kymmenelle Zyglak-sotilaalle.
”Gue?” kuului ääni Guechexin selän takaa. Hän kääntyi ympäri, ja näki edessään hyvin hintelärakenteisen naaraspuoleisen Zyglakin. ”Mei? Mitä sinä täällä? Tiedät hyvin, ettet saisi-”
Guechexin lause kuitenkin jäi kesken, kun pienempi ja tummemmanpunainen Zyglak halasi häntä. ”Gue, en tahdo että lähdet!” Meiksi kutsuttu lisko sanoi yllättäen pitäen pitäen käsivarsiaan tukevasti Zyglak-ryhmän johtajassa. ”Mei, minä...” ”Minä vain tiedän, että tämä ei pääty hyvin. Minä aavistan niin.” ”Mei, kaikki hyvin,” Guechex sanoi rauhoittavaan äänensävyn, ja pienempi Zyglak irrotti otteensa. ”Minun täytyy tehdä tämä. Zyglakien täytyy tehdä tämä. On tä-” ”Zyglakien täytyy tehdä sitä ja Zyglakien täytyy tehdä tätä, mutta entä perheemme? Entä Alinnel? Entä minä?” ”Minä... Sinä... Mei, sinä tiedät, että sinä ja Ali olette minulle tärkeämpiä kuin kukaan muu.” ”Miksi sitten lähdet?” ”Mutta... Äh, Alinnel, tule tänne.”
Musta, parhaillaan hajotuskeihäällä ilmaa keskittyneesti huitova musta naaras-Zyglak keskeytti toimensa ja kääntyi katsomaan puhuttelijaansa. Alinnel käveli kohti kaksikkoa. ”Mei, sinä olet niin nuori... Zyglakit ja perhe ovat yhtä ja samaa.” Mustan liskon matala ääni oli rauhallinen.
Mei käänsi katseensa Guechexista Allinneliin, muttei vastannut mitään. Musta Zyglak jatkoi puhettaan. ”Jonain päivänä ymmärrät.” Hän laski kätensä äidillisesti Mein olkapäille, ja katsoi tätä silmiin. Sitten Alinnel lääntyi kohti Guechexiä ja tarttui tätä käsistä. ”Ymmärrät varmaan, että meidän on viivästytettävä operaation alkua. Mei täytyy lähettää takaisin muiden luo.” ”Totta kai, rakas, totta kai. Odota kun kerron miehille. Yritä sinä saada tyttö uskomaan, ettei hän voi hiipiä leiristä meidän mukaamme.”
Abzumon mahtipontinen laiva
Jotain voisi tapahtua, Harmaa Aine tuumi.
Pieni mökki luodolla
Onneksi mitään ei tapahdu, Kapher myhäili mielessään.
Ko-Huna-Koro
Make, Kepe ja Snowie seisoivat miltei lantioon ulottuvassa nietoksessa kylän suurimman mökin ulkopuolella. Öinen myrsky oli jättänyt jälkensä, ja nyt paikalliset Matoralaiset hyvästeltyään klaanilaiset huomasivat matkansa kohti saaren sisäosia jatkuvan sangen kahlaushenkisissä tunnelmissa. Lisäksi Make hytisi kylmästä. "Eh, tarvitsisitko jotain lämmikettä?" Kepe huolesteli toverinsa puolesta. "Onhan täällä aika viluisaa," Make vastasi. "Se, että aurinko paistaa ei riitä tulen olennolle näissä korkeuksissa." "Onkohan minulla mitään ylimääräistä," Kepe mutisi tonkiessaan reppuaan. Snowie kuitenkin jo iloisesti hymyillen ojensi paksun, laukustaan kaivamansa kaavun kiitokseksi nyökkäävälle Makelle.
Kepe oli jo aloittamassa kävelyn, mutta pysähtyi sitten kesken ensimmäisen askeleensa. "Hetkinen, eikö tuo kaapu ollut minun?" "Oli." "Se oli sinun laukussasi." "Jepulis." "Jonka sinä pakkasit huoneessasi?" "Näin juuri." "Eh?" "Eh." "..." "..."
Kolme klaanilaista lähtivät talsimaan/kaivautumaan halki puhtaana kiiltelevien nietosten.
Group: Jäsenet
Posts: 3,068
Member No.: 150
Joined: 6-January 08
Paksun metallilevyn suojissa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista
1308 erehtyi räpäyttämään silmiään hetkeksi, havahtuen pian takaisin seuraamaan pommiaan. Hänen kaksi perin tylsistynyttä kolleegaansa viettivät aikaansa juttelemalla kiville.
Group: Jäsenet
Posts: 727
Member No.: 61
Joined: 30-May 07
Maatila lähellä klaania
Hai oli väsynyt. Hän oli juuri palannut lomamatkaltaan. Hän asteli, askel askeleelta lähemmäs kotiaan. Hän omisti maatilan Bio-Klaanin lähistöllä. "Pitänee käydä moikkaamassa klaanilaisia" -Hai pohti.
Hän asteli ajatuksissaan kotiportilleen. Hai nosti päätänsä. Talo oli raunioina. Porkkanapenkki oli myllätty sekaisin. Vaikka Hai oli sinivalkoinen veden ja jään toa, hänestä tuli sinä hetkenä punainen. Paikalla alkoi hiljainen lumisade, ja pian tontilla oli käynnissä pieni lumimyrsky. Hai oli raivoissaan. Ja surullinen.
Hain poskella valui kyynel. Jos biomekaaninen olento yleensä voisikaan itkeä, etenkään kyyneliä. Kertoja on laiska, eikä jaksa pohtia, mitä Toa voisi itkeä. Mutta sanotaan että kyyneliä.
Hai murskasi talon rauniot painevedellä. Haios, hänen elementaalia vahvistava kanohinsa alkoi taas toimia. Hän oletti että pihamaalle aiheutuisi pieni tulva, mutta vesi valui pois talon jäänteiden kanssa.
Hai asteli lähemmäs paikkaa, jossa talo oli ollut. Perustuksien kohdalla ammotti valtava kolo. Se oli kyllin suuri kuljettavaksi. Vaikka Hai oli pitkä, hän joutui vain vähän kallistamaan päätään mahtuakseen kulkemaan tunnelissa. Hän palasi matkalaukulleen. Hän kaivoi laukusta Craon 3000 Classic-pitkämiekan. Sitten hän hyppäsi koloon.
Hän päätti liikkua hiljaa. Hän ei tiennyt, mitä vastassa oli. Hiljaisuus oli aavemainen. Käytävässä kuului vain hiljaista naksutusta jostain kaukaa. Yhtäkkiä, erään mutkan takaa hyppäsi esiin jonkinlainen rahiolento. Hai ei miettinyt asiaa lainkaan, vaan halkaisi sen suoralla lyönnillä. Hai oli hyvä halkaisemaan asioita.
Hän oli nähnyt tarpeeksi. Hai putsasi raadon erääseen koloon. Toivon mukaan yksikään niistä ei huomaisi. Hai lähti takaisin. Hänellä olisi asiaa klaaniin.
Hän asteli klaania kohti. Enää yksi kukkula esti näkyvyyden sinne. Kun hän näki klaanin, hän mykistyi. Osa linnakkeesta oli raunioina. Hai asteli sisään ja joutui heti turvatarkastukseen. Hetken päästä hän pääsi sisään, ja suunnisti muistin perusteella kahvioon. Siellä oli hieman hiljaista monilla oli vammoja. Hai tiedusteli asiasta, ja sai vastauksen. Klaaniin oli hyökätty, Nazorakit vilistivät maan alla ja Klaani oli sotatilassa. "Veikkaan, että kohtasin nazorakeja..." -Hai pohti. Hän alkoi miettiä omaa kosto- ja sotasuunnitelmaansa...
Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07
Nimdan temppeli
Tunneli oli kaaoksessa. Oven alta valui vettä, ja merirosvot yrittivät munkkien kanssa päästä ylös meneviin portaisiin. Samoihin, joista munkit olivat tulleet. Valkohopea matoran oli vielä hetki sitten hallinnut tilannetta. Nyt se oli riistäytynyt käsistä, eivätkä munkit kyenneet tekemään mitään järjestäytynyttä. Kaikki yrittivät pakokauhun vallassa kapeaan kierreportaikkoon. Äks ampui suurella käsitykillään pari laukausta ilmaan. “Tässä ei ole mitään paniikkia! Emme huku, vettä ei tule tarpeeksi nopeasti. Pääsemme kaikki pois hyvässä järjestyksessä!” hän yritti sovitella.
Kaikki oli hetken hiljaa. Xxonn luuli onnistuneensa, mutta sitten hänkin havaitsi sen, mikä oli muita pelottanut.
Parin valokiven valaisemana näkyi Po-Matoran piraatinvermeissä ja naamio halki. Tämä matoran, Pegeg nimeltään, oli kuollut pudottuaan Trollaajamadon kuoppaan. Nyt se seisoi rentona muun joukon edessä. Jokin musta piti matoranista kiinni takaa. Notfunin oikea silmä nyki. Kylmä hiki valui merirosvokapteenin naamiota pitkin ja sen alaleuka vapisi. "Pogeg?" Notfun sanoi, pakotettu hymy kasvoillaan. "Eheh. Pogeg, vanha juomakamu ja...tosi...tosi...epähippi heppu. Älä nyt ota tätä mitenkään vakavasti, mu-mu..."
Rusentuneen, mutta paikallaan seisovan matoranin suu aukeili veltosti ja sanoja tuli ulos. Ne eivät olleet hänen sanojaan. "Niin, kapteeni?"
Notfun kalpeni ja nielaisi niin äänekkäästi, että kammiossa kaikui. "...sinä olet kuollut. Ei...ei millään pahalla." Pogegin suulla naurettiin ja kuollut matoran otti pari ontuvaa, löysän nukkemaista askelta eteenpäin. Monesta osasta vakavasti vahingoittuneen ja kaikin puolin selvästi kuolleen matoranin löysät kädet heiluivat puolelta toiselle sen astellessa. Polvilumpiottomat jalat kestivät viisi askelta, mutta kuudennella raato rojahti eteenpäin. Se ei kuitenkaan kaatunut maahan, sillä jokin jäi pitämään sitä ylhäällä. Musta, suorastaan lonkeromaisen letkeä käsi piti neljällä pitkällä sormella kiinni Pogegin päästä. Matoranin silmät hohtivat aavemaisesti kuin kaksi pientä kynttilää.
Mustan käden omistaja käveli pois varjoista ja aavemaisesti hohtavien silmien valoon. Notfunin sekalaisesti kuiskaileva miehistö vaikeni lopullisesti nähdessään, mikä piteli kiinni Pogegin päästä.
Pogegin suu nauroi kylmästi ja sieluttomasti. "Hi. Hi. Hi."
Nukke oli yönmusta, mutta sen iho ja haarniska olivat jonkinlaista kiiltävää materiaalia. Merirosvojen ja Xxonnin epäuskoiset kasvot heijastuivat olennon rintakehästä. Olento oli pitkä, mutta sen löysän ryhdin takia sen pää oli Toan korkeudella. Sen pikimusta vartalo oli kaukana minkäänlaisista ihannemittasuhteista. Olennon hartiat olivat käsittämättömän leveät, mutta sillä oli ohut ja suorastaan siro vyötärö. Hirviön kädet olivat uskomattoman pitkät muuhun vartaloon verrattuna. Toinen piti tiukasti kiinni kuolleen matoranin halkeilevasta päästä ja toinen roikkui löysästi paikallaan, ylettyen helposti olennon omiin polviin. Nuken jalat olivat melko tasaista Toa-kokoluokkaa, mutta käsiin verrattuna ne vaikuttivat lyhyiltä. Kun olennon epäsuhtaista anatomiaa tarkasteli, vaikutti siltä, kuin se olisi kursittu kasaan kymmenistä kuolleista olennoista.
Groteski ja vääristynyt, nukkemaisesti mutta jäykästi edestakaisin liikkuva yönmusta vartalo kantoi olkapäillään ellipsimäistä, liikkumattoman ja hieman etukenossa roikkuvan kaulan huipussa olevaa päätä. Kyseinen pää oli aivan oma lukunsa. Mustan, ellipsimäisen ja kiiltäväpintaisen pään keskellä oli vitivalkoiset kasvot.
Kasvot olivat kiiltävää, puhdasta ja elotonta posliinia. Hahmottomassa ja kylmässä posliinissa oli pieniä kulumajälkiä ja haaleita tahroja. Orgaanisen näköiset, mutta pupillittomat, täysin aukinaiset ja kuvottavan kuivat silmät pyörivät kiiltäväpintaisten kasvojen silmäkuopissa kuin tarkkaillen merirosvoja ja Xxonnia. Oli kuitenkin mahdotonta sanoa, mihin silmät katsoivat. Silmien alla oli posliiniin muotoiltu, leveähampainen hymy. Hampaat olivat epätodellisen valkoiset ja hymyilivät Nuken edessä olevalle joukolle. Hymyssä ei kuitenkaan ollut mitään aitoa, vaan sen laskelmoitu tekoystävällisyys karmi koko joukkoa. Suuren, leveästi hymyilevän suun molemmilla puolilla oli punertavat posket. Punainen väri näytti kuitenkin enemmän kuivuneilta veritahroilta kuin oikealta lämmöltä.
Jostain olennon sisältä kuului radioaaltomaista kohinaa. Kohina ei kuulunut selvästikään olennon suusta, vaan pikemminkin jostain syvältä sen sisältä. Välillä kuulosti siltä, kuin kohinan seasta erottuisi kirkkaita, lapsellisia ääniä.
Matoron liikkumatonta ruumista kantava Xxonn kalpeni. Hän kalpeni entisestään tajutessaan, että tekokasvoinen nukkeolento keskitti katseensa Äksän ystävän liikkumattomaan ruumiiseen. Kylmä tunne hiipi läpi titaanin selkärangan. "Ku-kuka olet", hän yritti kysyä vahvana.
Posliinikasvoisen painajaisen pää retkahti sivuittain, jolloin selvisi, että pää ei ollut kovin tukevasti kiinni vartalossa. Pää jatkoi heilumista hetken aikaa, mikä sai sen näyttämään ontolta ja kevyeltä.
Olento näytti siltä, että se olisi halunnut vastata. Se osoittautui kuitenkin vaikeaksi ilman suuta. Nuken kourassa kiinni oleva matoran avasi suunsa ja puhui kylmästi. "Suu." Oli hetken hiljaista. Sitten se jatkoi. "Tuon viestin."
Äksä nielaisi. Hän hengitti raskaasti. "Jään sotilas kaivautui liian syvälle." Hirviömäisen vatsastapuhujan pää retkahti toiselle puolelle. Tyhjä, aavemainen posliinihymy pysyi samana. Xxon katsoi olallaan lojuvaa ystäväänsä. Alakulo ja pelko hiipi urhean näköisen jättiläisen kasvoille. "Älkää tehkö hänen virhettään." Pogegin ruumis rojahti lattialle ja sen silmävalot sammuivat. Posliinikasvoinen painajainen käveli takaisin pimeyteen täysin äänettömästi. Radioaaltojen kaltainen kohina ja siitä erottuvat lapsenomaiset äänet joutuivat vähitellen pimeyden syömiksi.
[spoil]Gurkku teki tästä ison osan. Krediitit siihen suuntaan.[/spoil]
Group: Jäsenet
Posts: 1,939
Member No.: 338
Joined: 22-April 09
Klaanin piha
Kapura käveli Klaanin pihassa, varoen sitä, että hänet nähtäisiin. Vaikka hän oli tarkkailujensa aikana kokenut suurimman osan Klaanilaisista melko luotettavasti, koskaan ei voinut olla liian varovainen. Kapura istahti erään harvinaisen ison puun taakse niin, että häntä ei nähtäisi Kapuran odottaessa tapaamista.
Auta.
Puun takaa näkyvä Matoranin varjo keskeytti Kapuran tulevaan tapaamiseen kohdistuvat ajatukset. Kapura nousi hiljaa ylös ja painautui puuta vasten.
"Tänään en saa tulla nähdyksi", Kapura mutisi ja kohotti Painovoimateränsä ilmaan. Sen vasta hiottu terä kimmelsi auringonvalossa. Kapura valmistautui hyppäämään puun taakse ja kanavoimaan painovoimaa vakoilija-Matoraniin.
Mutta mitään vakoilija-Matorania ei näkynyt.
Hämmästyneenä Kapura tajusi, että vakoilija oli siirtynyt puun toiselle puolelle. Koska puun varjo lankesi puun toisen puolen alle, vakoilijan varjo ei näkynyt.
Harmistuneena siitä, että moinen ninja pystyisi vakoilemaan häntä Kapura asteli hitaasti taaksepäin. Vakoilijan oli ennen pitkää tultava pois. Ja Kapura oli valmiina.
Kapura erotti jälleen hieman vakoilijan varjoa. Se näytti olevan Hauta kantava keskikokoinen Matoran, joka seisoi liikkumatta.
Sitten varjo asteli Kapuraa kohti, mutta sen omistaja -jos sitä oli olemassakaan- ei ollut mukana. Kapura perääntyi. Voisiko tällainen olento olla Matoran ensinkään? Se tuntui mahdottomalta, ellei Matoranilla ollut näkymättömyyden mahdollistavaa teknologiaa tai naamiota.
Varjo muutti muotoaan hiljaa. Se kasvatti lonkeroita ja hiljalleen menetti Matoranin hahmonsa. Mutta silloin se ei enää ollut pelkkä varjo.
Kapura päästi hämmästyneen älähdyksen, kun tajusi, mikä hänen edessään seisoi. Morbuzakh. Mutta ei Zairyh.
Kapuran valtasi pelko, mutta sitten hän pysähtyi ajattelemaan asiaa. Miten Morbuzakh olisi päässyt Klaaniin? Ja miten se pystyisi naamioitumaan Matoranin varjoksi?
Morbuzakh ei näyttänyt tekevän mitään. Kapurakin seisoi hiljaa. Se oli virhe, sillä Morbuzakhin juuret lukitsivat hänen jalkansa maan sisältä.
Kapura kirosi ja teki ainoan loogiselta tuntuvat vaihtoehdon: vapautti Morbuzakhia kohti kulkevan liekkimeren.
Liekkien nuoliessa ruohoa ja Morbuzakhia Kapura käytti tilaisuuden hyväkseen ja hakkasi juuret poikki Painovoimaterällä. Voitonriemuisena hän käänsi katseensa jälleen Morbuzakhiin.
Raivokas liekkimeri ei ollut tehnyt sille mitään.
Auta.
Immuuni elementtivoimille? Kapura ajatteli uusien juurien vangitessa hänet. Nyt lähitaistelu oli mahdotonta.
Mutta kuka sanoi, että aseita voi käyttää vain lähitaisteluun?
Kapura heitti Painovoimateränsä kohti mutanttikasvia. Juuri ennen kuin se osui, Morbuzakh hävisi ja sen varjo muistutti taas Matoranin varjoa. Kapura huomasi juurten hänen jalkojensa ympäriltä hävinneen.
Painovoimaterä jäi kiinni ilmaan siihen kohtaan, missä varjon omistaja olisi.
Siltä kohtaa kuului voimakas huuto, joka pakotti Kapuran maahan.
Huuto ei ollut raivokas. Se ei ollut kuolemanhuuto. Se ei myöskään ollut totaalisen pelon huuto. Se oli sekoitus kaikkia noita, mutta silti se kuulosti epäinhimmilliseltä ja oudolta. Kapura tärisi maassa. Hän näki asioita. Kamalia asioita.
Group: Jäsenet
Posts: 666
Member No.: 397
Joined: 26-November 09
Matoro lähetti minulle tämän viestin otsikolla sgoreytryuiiyr. Koska tämä on Matoron viesti, minut lienee oikeutettu tuplapostaamaan.
Nimdan pyhättö Ranta
Umbra ei uskonut silmiään. Järven pinta oli laskenut hetkessä monta metriä. Aivan kuin amme, jonka pohjasta olisi poistettu korkki. Deleva ja Nurukan tulivat Valon Toan perässä rannalle. Samol oli juossut parinkymmenen metrin päässä olevaan Nimdan pyhättöön katsomaan, olisiko matoranit siellä. Sitten kivinen luukku nousi hiekasta ja punamusta matoran syöksyi ylös. Heti sen perään luukusta änki ylös harteikas olento, jonka Umbra tunnisti Axonnin lajiksi. Olennolla oli olkapäällään - Matoron ruumis. Umbra järkyttyi ja syöksyi luukulle. Nyt alhaalta tuli sekalaista joukkoa merirosvoilta näyttäviä matoraneja sekä valkoasuisia, siistejä matoraneja. “Mitä karzahnia täällä tapahtuu?” Umbra ihmetteli ääneen. Äks juoksi nopeasti sivuun väkijoukosta ja heitti Matoron ruumiin hiekalle ja tarkisti pulssin. Ei mitään. Klaanilainen yritti unohtaa sisällään vellovan pelon, muttei kyennyt siihen.
Sinä hankit sen minulle.
“Hei, oletteko te klaanilaisia?” Umbra syöksyi Äksän viereen ja kysyi. “Olemme…”, Äks mumisi hiljaa, antaen äänen kadota ilmaan. Valon Toa katseli Matoron ruumista. Hän ei suostunut uskomaan, että Matoro olisi kuolleena hänen edessään. “Mitä on tapahtunut?” Umbra kysyi. Äks ei vastannut. Rinnan lävistyshaava puhui karua kieltään.
Teet sen, koska et voi muutakaan
Kaikki tuntui hidastuvan Umbran ympärillä.
Sitten hän kuuli tutun äänen.
Olen elossa
Umbra olisi pudonnut tuoliltaan, jos olisi istunut.
“Matoro?” hän kysyi. Äks katsoi Umbraa hämmästyneenä.
Olen naamiossa
Umbra horjahti maahan. Mielensisäisiä viestejä.
Parannuskivi
Valon Toa puristi nyrkissään Metorakkilta saamaansa sinistä kiveä. Täydellinen ajoitus.
Umbra kumartui ruumiin ylle. Hän ei ollut aivan varma, miten kiveä käytettiin kunnolla, mutta se näytti toimivan jollain tasolla itsekseen. Hän asetti sinisen kiven Matoron sammuneen sydänkiven päälle. Siniset säikeet lähtivät lentoon haavoja kohti, mutta sitten kiven hohde sammui. Keltainen toa ihmetteli tapahtunutta. Tarvitsiko kivi ulkoista energiaa, vai pitäisikö sen latautua? Umbra asetti kätensä kiven päälle ja loi säteen elementaalivoimaansa kiveä kohti. Valonsäde imeytyi siniseen kiveen, joka alkoi taas hohtaa.
Toa alkoi syöttää elementaalienergiaansa kiveen. Siniset kipinät lentelivät kivestä, joka muutti elementtienergiaa voimaksi kudosvaurioiden korjaamiseen. Umbra syötti lisää ja lisää elementaalivoimaa, kunnes se yhtäkkiä loppui kuin seinään. “Hei! Sinä! Axonnin lajilla on elementtivoimia. Käytä niitä kiveen”, Umbra määräsi nopeasti. Äks näytti neuvottomalta. “En minä osaa niitä käyttää kunnolla”, hän vastasi. “Yritä!” Umbra sanoi ja syöksyi väkijoukon halki etsimään muita Toia.
Äks kumartui ruumiin ylle ja koitti loihtia käsistään energiaa. Hän muisteli vanhalla kotisaarellaan saamiaan opetuksia.
“Keskity”, hän mumisi.
Deleva syöksyi Äksän takaa mustan ruumiin luo. Plasman Toa kumartui Umbran viereen ja alkoi kanavoida plasman elementaalivoimaa siniseen kiveen. Ruumiin vammat alkoivat kadota näkyvistä sinisten kipinöiden iskeytyessä niihin. Deleva keskittyi ja kanavoi viimeisetkin voimansa ruumiiseen.
Mitä aiot, Makuta?
Herättää sinut henkiin.
Sinä kykenet hallitsemaan mieltäni. Mikset ole ottanut ruumista hallintaani?
Miksi olla maalitaulu, kun voi ohjata muita kuin marionettinukkeja?
Matoro alkoi tajuta mihin kaikkeen Itroz oli vaikuttanut. Sama Makuta kykeni ohjaamaan hänen ja kaikkien hänen ympärillä olevien mieliä.
Mutta valitan, nyt sinun on mentävä. Hankkimaan Nimda minulle.
Matoro tunsi putoavansa kylmyyden läpi.
Ruumis puhkesi huutoon. Kovaan huutoon. Matoro kouristeli oudosti ja tunsi samalla kivun kaikista ruumiinsa osista valtavana poltteena. Matoro näki sumeana usean henkilön olevan kumartuneena hänen ylleen. Hän koitti liikuttaa ruumistaan, muttei onnistunut. Toan päässä kiisi yksi ajatus.
Nimda.
Matoro ravisteli päätään. Hän huokaisi helpotuksesta kun huomasi ympärillään tuttuja - Xxonn, Umbra. Taivas oli sininen ja leppoisa tuuli kävi rannan läpi. Hän nosti itseään vaivoin istuma-asentoon. “M-mitä on tapahtunut?” hän kysyi tokkuraisena, muistamatta mitään.
TÄSTÄ ALKAA JAKEN POSTI
Kun Äksä, Umbra ja Jardirt olivat kumartuneet Matoron ympärille, Notfun käveli ympäri rantaa. Hän oli huomannut jotain erittäin huolestuttavaa.
"Jardirt. Et ikinä arvaa mitä huomasin", Notfun huusi perämiehelleen.
"Yarr. Kerro", Jardirt huudahti takaisin.
"Yön Timo kolmas on viety. Ne veivät sen. Ne. Hipit. Taikka se kaapumies", Notfun ärisi.
Seurasi syvä hiljaisuus laivan muistolle, jonka jälkeen Notfun alkoi kiertää miehistöä joka seisoi rivissä.
"Tehtävänne on rakentaa meille uusi laiva. Ja sinä, Matoro, nouse ylös. Sinäkin saat auttaa", Notfun komensi, "Laivan nimeksi tulee jotain omaperäisempää kuin aiemmin.. Miten olisi.. ..Yön Timo neljäs?"
Tässä kohtaa tapahtuu naamapalmu.
Äläpäs tuplapostaa. -MK Muttakun toinen on Matoron posti. Se ei ole minun postini. Nyt ne sekoittaa. Laita ne takaisin. -Jake Ainakaan Modeilla ei ole mahista siihen. Ja mikä tuossa muka niin sekaisin menee? -MK
Group: Admin
Posts: 8,388,607
Member No.: 5
Joined: 5-February 07
Nynrah Takomo
Guardian heräili vähitellen. Heräämistä auttoi hieman se, että häntä läpsittiin kovakouraisesti molemmille poskille. "Ylös siitä", Makuta Nuin ääni köhi. Guardian avasi silmänsä ja huomasi vähitellen nojaavansa kylmää tehtaan seinää vasten. Ilmassa haisi kaasu ja savu. Skakdin selkään sattui. Mustelmia ja ruhjeita täynnä oleva Manu seisoi hieman kumarassa ja naksautti niskaansa ruman kuuloisesti. Hän köhi voimakkaasti. Keltainen jättiläinen, Keetongu seisoi seinän vieressä ja naputteli sormiaan vasten valtavaa mutta keskeneräistä Exo-Toan käsivartta, joka nojasi seinään. Keetongun takana hahmottuivat tehtaan kemikaalivaraston liekehtivät jäänteet. Oviaukko oli repeytynyt monta metriä suuremmaksi ja näytti nyt enemmänkin suurelta luolan suuaukolta.
"...oho", oli Guartsun ensireaktio. Keetongu hymyili, mutta hänen yksinäisessä silmässään oli pientä tympeyttä. "Kahdenkymmenentuhannen rattaan edestä kemikaaleja." Makuta Nuin silmät pyöristyivät suuriksi ja hän raotti liskomaista etuhammashymyä. "No... ainakin se kuoli?" "Mikään ei selviytyisi tuosta", Guartsu sanoi yskäisten. Kemikaalihuoneen kaasut maistuivat yhä hänen suussaan. Päätä särki.
Tunto palaili vähitellen Guardianin raajoihin ja hän huomasi, että puristi vieläkin tiukasti Vartija-kiväärinsä liipaisinta. Sarjatulitoiminnon kytkin oli ylhäällä ja lipas naksahteli tyhjyyttään. Vartija kurotti varovaisesti kättään varustevyölleen täyttääkseen kiväärin uudella. Pettymyksekseen hän huomasi, että lippaita oli jäljellä enää vain kolme. Guardian kurtisti kulmiaan. "Voi skarrararr. Minulla on vain kolme lipasta jäljellä."
Makuta Nui piteli kyljestään kiinni. Hän huomasi, että jokin liikkui irtonaisena hänen rintakehänsä sisällä. Varjojen olennon katse vääntyi kivuliaaksi ja se puristi kylkeänsä molemmilla käsillään. Jokin naksahti inhasti takaisin paikoilleen. "ARGH", Manu ärähti, mutta muutti ilmeensä pian pirulliseksi hymyksi. "Luodit loppuvat, kun niillä ampuu", hän sanoi sarkastiseen sävyyn. Guardianin ilme oli hapan. "Viholliset kuolevat, kun niitä ampuu", hän sanoi aivan yhtä sarkastisesti.
Keetongu hymyili. Hänenkin äänensävynsä tihkui sarkasmia. "Loppupäätelmä taitaa siis olla, että...", rahi aloitti. "...vihollisia kannattaa ampua." Guardian nauroi. Hän lopetti nauramisen huomatessaan, että hänen rintakehäänsä iski pistävä kipu. Skakdi huohotti ja piteli rintakehästään kiinni.
Keetongu havahtui ja siirsi kätensä pois seinään nojaavalta Exo-Toan raajalta. "Kaikki kunnossa, Gurvana?" Guardian nyökkäsi valheellisesti purren hammasta. Hän siirsi kiväärinsä selkäänsä, mutta piti oikean kätensä rintakehällään. Guartsu nosti vasemman kätensä ylös. Makuta Nui asteli kohti skakdia, tarttui tämän kädestä ja auttoi hänet pystyyn.
"Kiitos", Guardian sanoi hiljaa. Kipu rintakehässä alkoi kadota, mutta ei kokonaan. Hän siirsi katseensa takaisin liekkehin. "Poistatan sarjatulitoiminnon. Vie liikaa ammuksia. Kukaan ei sitten...kerro Zaiggeralle." "Mmmm-hm", Makuta Nui vastasi, kääntyen itsekin liekkejä kohti. "No, ainakin Arsesteinin lelu on rikki." Manu naurahti hiljaa ja ivallisesti. Tasan sekunnissa Nynrahin tehtaiden ilmoitusradiokanava aukesi kohinalla. Kohinan päätyttyä Zorak von Maxitrillian Arsteinin ääni kuului jälleen äänekkäästi ja kristallinkirkkaana.
"Voi, Makuta!" Zorak lausui juhlavasti. "Sinun jos jonkun olisi pitänyt oppia jo, että kaunokaiseni on suunniteltu loppuun asti." Makutan ilme täyttyi ärtymyksellä. Hän etsi katseellaan huoneen katonrajasta mahdollista valvontakameraa ja pohti ruminta tietämäänsä käsimerkkiä. Pohdinta kuitenkin päättyi lyhyeen, sillä liekkien joukosta kuului ääniä.
Äänet olivat mekaanisia. Jotain naksahteli. Joku puhui. Koko kolmikko käänsi katseensa tuleen. Liekeissä käveli joku.
"Mitä", Guardian aloitti. Manu jatkoi innokkaasti. "Hel-"
Liekehtivästä oviaukosta asteli jokin, joka oli ilmiliekeissä. Sen metallinen pintakerros oli tahrittu tummilla kemikaaleilla, jotka paloivat napalmin lailla. Feterrasta ei ollut jäljellä paljoakaan, mutta se liikkui. Puolet sen alaruumiista oli räjähtänyt irti ja mukana oli kadonnut sen lentomoottori - tai mikä sen sitten ilmassa pitikään. Se ei kuitenkaan estänyt Feterramaista metalliraatoa liikkumasta. Pitkiä, luurankomaisia käsiä oli jäljellä vain kolme ja nekin olivat halkeamispisteessä. Monista puuttui sormia, mutta se ei etenemistä hiljentänyt. Mekaaniset nytkähtelyäänet ja sähköinen särinä täyttivät huoneen, kun liekehtivä raato käveli kohti kolmikkoa huterien käsiensä varassa. Ilmiliekeissä olevan ja hämähäkkimäisesti lattiaa pitkin juoksevan Avhrak Feterran haarniska oli revennyt täysin auki monesta kohtaa ja sisältä valui jotain mustaa. Se, mitä päästä oli jäljellä pyöri ympäri kuin karuselli. Vaikka Makuta Nui oli saanut metalliolennon silmäaukot umpeutumaan, oli kemikaaliräjähdys repinyt sen naaman auki ja kaksi heikosti särisevää silmää roikkui kiinni pään jäänteessä juuri ja juuri. Kolmas oli jäänyt matkalle.
Feterra yritti vielä puhua jotain, mutta sai aikaiseksi vain yksittäisiä sanoja. Tunteettomat lausahdukset olivat epäselviä eivätkä liittyneet mihinkään. "K-k-k...KäSkY: k-uoL-E. K-k-k-k-EhoTuS. k-YS-ymyssss." Satunnaisten mekaanisten lausahdusten alta kuuluva voimakkaampi ääni kuulosti tuskaisalta huudolta. "vALOn t-t-t-Toa. Z-M-A. Z-M-A. Z-MA. Z-M..." Vielä yksi silmä putosi irti Feterrasta. Olento jatkoi yhä nopeaa etenemistä käsiensä varassa. Guardian haparoi vielä hieman puutuneilla käsillään revolveriaan vyötäröltään ja Makuta Nui tähtäsi hämähäkkiraatoa omalla Feterra-kourallaan. Keetongu katsoi ainoalla silmällään omaa tykkiään, joka lojui vielä lattialla. Hän ei ollut aivan varma, ehtisikö sen luokse.
Kävelevä, palava ja sulaneella metallilla päällystetty raato pysähtyi kahden metrin päähän kohteistaan ja horjui hetken kolmella luurankomaisella jalallaan. Se näytti valmistautumaan ponnistamaan ilmalentoon. Ennen hyppyään Feterran päästi vertahyytävän rääkäisyn, jossa ei ollut enää merkkiäkään mekaanisuudesta. Sitten se ponnisti. "MOLEMMAT ALAS!" Keetongun kumea ääni karjaisi raivokkaasti. Guartsu ja Manu hätkähtivät ja tottelivat välittömästi.
Kun Keetongun heilauttama irtonainen Exo-Toa-raaja kohtasi hämähäkkimäisen Feterra-romun kasvot, syntyvä metallin rusentumisen ääni oli korviahuumaava. Kahden irtonaisen käsiraajan jäännöksiä ja useita satunnaisia ja hyvin liekehtiviä metallikappaleita kolahteli huoneen lattialle ja seiniin. Feterran yksikätinen jäännös lensi takaisin liekkeihin.
Sen käsi jatkoi yhä psykoottista sätkimistä. Keetongu pudotti pahasti lommoutuneen Exo-Toa-raajan lattialle ja Guartsu ja Manu nousivat varovaisesti pystyyn. Feterran raato liikkui yhä kituvasti. Kolmikko päätti juosta.
* * *
Sukellusvene Vartin päässä Nynrahista
Zorak von Maxitrillian Arstein tarkkaili Nynrahin valvontakameroiden kuvamateriaalia intensiivisesti pystyasennosta. Tuoli seisoi tyhjänä hänen takanaan Zorakin nojatessa hieman näyttörykelmän ohjauspaneelia kohti. Harmaa skakdi paljasti koko hammasrivistönsä virneeseen, kun hän löysi oikean kameran. Pitkän tehdaskäytävän läpi juoksivat revolverilla tähtäilevän Guardianin perässä Feterra-kouransa käyttöä harjoitteleva Manu ja suurta tykkiä kaksin käsin kantava Tongu. He eivät vaikuttaneet huomioivan käytävän valvontakameraa. Zorak tarttui radiopuhelimeen ja painoi linjan auki. "Sektori 5", hän kuiskasi.
* * *
Ampiaisparven lailla syöksyvät Avhrak Va -lautaset täyttivät käytävän, mutta satunnaiset revolverin osumat pudottivat niitä. Keetongu räjäytti jykeviä Cordak-ammuksia saadakseen parven hajaantumaan, mutta huoneeseen virtasi vain lisää. Manu kamppaili käytävän päässä olevan turvaoven lukitusjärjestelmän kanssa jonkin aikaa ennen kuin turvautui lateraaliseen ajatteluun ja lainasi Keetongun tykkiä. Kolmikko jatkoi juoksuaan seuraavan huoneen läpi.
"Jännittävää. Tuossa huoneessa ei ole kameroita. Antakaa hetki, tutkin pohjapiirustuksia..."
"Eli...kerrataan!" Guardian läähätti ampuen satunnaisia laukauksia perässä roikkuviin lautasiin. Hän laski äänenvoimakkuuttaan huomattavasti, että ZMA ei kuulisi. "Meidän pitää...pysäyttää näiden ja Feterrojen tuotanto."
Suuri räjähdys tuhosi kokonaisen Va-parven. Keetongu huusi äänen alta. "Minulla on idea!"
"Mahtavaa", Manu sähisi. "Mutta meidän pitäisi varmaan selviytyä myös hengissä." "Yritetään", Guartsu sanoi. "Ja pelastaa matoranit?" Manu kohautti olkapäitään ja kyykistyi Va:n energia-ammuksen alta. "Ei kai niin vaikeaa." "Ja murtaa jokainen luu 'herra ZMA:n" ruumiissa", Tongu sanoi irvistäen. "Oikein mielelläni!" Makuta Nui naurahti.
"Tutkin vähän pohjapiirustuksia, ystäväiseni. Olisitte voineet valita paremmankin huoneen.Ja niin, niistä luista..." Zorak von Maxitrillian Arstein piti uhkaavan tauon. Sitten hän karjahti rauhalliselle mielentilalleen epätyypillisesti. "YHTÄKKIÄ, MURSKAIN."
Huoneen seinästä valtavan rysähdyksen säestämänä syöksyvä murskain pysähtyi, kun Keetongu otti sen kahdella kädellä vastaan. Keltaisen jättiläisen nyrkit kaivautuivat metalliseinämään, joka yritti musertaa kaikkia kolmea klaanilaista. Vahva rahi siirtyi vähitellen taaksepäin, mutta onnistui kuitenkin pidättelemään murskainta tarpeeksi kauan, että kolmikko pystyi vetämään itsensä pois sen edestä. "Mi...mitä", Manu inahti. "Ihmettelette varmaan, miksi käytävään on asennettu tehokas metallinmurskain." "Tavallaan", Keetongu jyrisi huohottaen. "Myös ystävänne Q kyseenalaisti muutokseni pohjapiirustuksiin. Vastaus teille: samasta syystä kuin tuohon toiseen seinään." Jotain rysähti.
* * *
Jotain rysähti. Zorak seisoi paikallaan pidellen tiukasti kiinni kommunikaattoristaan. Tavallaan hän toivoi onnistuneensa, mutta harmaa skakdi ei halunnut menettää Guardianin tasoista vastustajaa ennen tämän näkemistä silmästä silmään. ZMA:n mielessä oli ristiriitaisia tunteita. "Kuolitteko, ystäväiseni?" hän sanoi kommunikaattoriin. "Kuolitteko?"
Hetken oli hiljaista. "Suunnitelmissasi oli yksi aukko", Keetongun ääni sanoi. Zorakin ilme oli merkillinen. "...niin mikä, jättiläinen?" "Cordak-tykki." Zorak von Maxitrillian Arsteinin toinen kämmen puristui nyrkkiin. "...ah. Niitä siis...valmistetaan vielä." "Jep." "No...pysykää siinä, missä olette, niin kaunokaiseni vain...vangitsevat teidät.." "Emme ajatelleet." Toisesta päästä kuului jälleen juoksuaskelia.
Group: Jäsenet
Posts: 743
Member No.: 223
Joined: 28-October 08
Klaanin Kahvio
Bang.
Troopperi tajusi hakkaavansa päätänsä pöytään. Hän mietti, mikä järki siinä oli. Jos hänellä olisi ollut hattu, siinä olisi viitosen seteli musikaalisen nautinnon tarjoamisesta eräälle asiakkaalle, jonka naamataulu muistutti maustekurkkua. Hatun sijasta viitosen seteli lillui hänen kahvikupissaan. Troopperi otti setelin sieltä pois, ja puristi sen kuivaksi. Setelissä olevaan moderaattorin kuvaan, tuli kahviläiskä. Troopperi ryysti höyryävää kahvia. Maustekurkkunaamainen asiakas olisi antanyt hänelle rahaa taas hienosta musiikista, ellei olisi minuuttia sitten tuhlannut kaikkia loppuja rahoja apteekissa laksatiiviin ja muovipäihin.
Troopperia vastapäätä istui pöydässä karvalakkipäinen matoran. Matoran näytti siltä, kuin olisi käynyt punttisalilla. Hän alkoi selittää Troopperille:
"Nyt kun lopetit musisoimisen, voisin kertoa sinulle jotain."
Troopperi kohensi ryhtiään. Hänet oli kutsuttu tänne jotain päiviä sitten tapaamaan karvalakkipäistä Matorania. Ikävä kyllä paikalla oli lauma karvalakkipäisiä Matoraneja, joilla oli kokous. Troopperi ei vieläkään tajunnut miten oli voinut tuhlata monta päivää kahviossa.
"Muistanet sen Turagan, joka vangitsi sinut silloin kerran?"
"Kyllä."
"Minulla on sinulle tehtävä koskien häntä. Eräs Matoran oli nähnyt hänet saaren pohjoisrannikolla erään majan pihalla parin Nazorakin kanssa jonkin laitteen kimpussa. Ota selvää mikä, se on, ja varmista, ettei hän juonittele Nazorakien kanssa."
"Eli siis minun pitää mennä sinne, ja tutkia hänen vehjettään?"
"Kyllä", Matoran sanoi kiinnittämättä mitään huomiota Troopperin omituisesti ilmaisemaan asiaan. "Olemme huolestuneet etenkin siitä, että laitteessa lukee "atomi pomi"."
"Atomi pomi? Oikeinkirjoituksen tasosta kuulostaa siltä, että Turaga todellakin juonittelisi Nazorakien kanssa. Manu pitäisi tästä tehtävästä."
"Tuossa on vielä kartta, johon on merkitty talon sijainti."
Matoran poistui kahviosta.
Troopperi päätti lähteä huoneeseensa hakemaan tarpeellisia varusteita. Hän lähtisi tänä iltana matkaan. Kartan perusteella hän arvioi matkaan kuluvan nopeudesta riippuen 4-8 päivää. Parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui kiertää Mt. Ämkoon itäpuolelta.
Matkalla Troopperi vaivautui ostamaan lehden, jotta tajuaisi jotain siitä, mitä viime aikoina on tapahtunut.
Group: Mafia
Posts: 1,780
Member No.: 367
Joined: 21-July 09
Nynrah, Takomo
”Miten hemmetissä me pääsemme tuon yli.” Manu ei ollut tyytyväinen tilanteeseen. He olivat saapuneet isoon saliin, joka kuitenkin oli kohtalaisen täynnä metalli- ja lasiputkia. He olivat suurella metallikorokkeella. Pronssinväriset seinät hohkasivat kuumuutta. Korokkeen ympärillä oli tasainen, kupliva, vihreä happomeri, joka jatkui muutaman kymmenen metriä eteenpäin, kunnes vastaan tuli toinen koroketaso. Se oli seinän vieressä, ja seinässä oli ovi. Ovi oli pyöreä ja pronssinen, kuten muukin huone.
”Minä en tiedä”, Guardian sanoi ymmällään. He eivät olleet odottaneet tulevansa… ”… pannuhuoneeseen?” Keetongu sanoi kysyvästi. ”No jos sitä voi kutsua siksi”, Manu sihisi. Jostain pääsi kuuma höyrypurkaus. ”No, emme me tähän voi jäädä”, Guardian sanoi reippaasti. ”Vaan?” Manu äyskäisi. Guardian ei ollut kuulevinaan. Hän tutki heidän vieressään olevaa laitetta. Keetongu taas tutkaili avointa lasiputken päätä, joka oli tasanteen reunalla. Putki kiemurteli heidän ylleen ja katosi jonnekin muiden sekaan.
Makuta Nui kyllästyi odottamiseen ja yritti lentää. Hän kuitenkin sai höyrypurkauksen naamalleen ja oli pudota happoon. Keetongu auttoi tasanteen reunalla roikkuvan Makutan ylös. ”Jos happopinta olisi ollut parikin metriä ylempänä, olisit puoliksi vainaa”, Tongu sanoi. ”No, puoliksi”, Manu huokaisi.
Guardian tuli heidän luokseen. ”Tuossa putkessa on melkoinen imu”, hän virkkoi, ”ja taidan nyt tietää, mitä tuo laite tekee.” ”Ja?” Tongu ja Manu sanoivat yhteen ääneen. ”Tulepas Manu vähän tännepäin”, Guardian sanoi viekoittelevasti. ”Ööh?” Guardian käveli laitteen luokse Manu käsipuolessaan. Sitten hän äkkiarvaamatta nosti Makutan ilmaan ja heitti hänet laitteen päällä olevaan suppiloon. Kiljaisten Makuta katosi laitteen sisään. Kuului kolinaa, ja pian laitteen alareunassa olevasta putkesta vieri esiin tölkin näköinen esine, joka oli suunnilleen sen kokoinen, että Toa mahtuisi sen sisään tiukasti pakattuna.
”Ei minulle voi tehdä tällaista! Olen varjojen herra, ilkeä tiedemies, pimeyden valtias! Ei minun arvolleni sovi tällai-” Guardian oli jo vierittämässä Manua pois laitteen luota. Skakdi työnsi Manun lasiseen putkeen, ja vetävä voima sieppasi purkin mukaansa. Kuului karjumista ja kolinaa, kun purkki liikkui putken sisällä. Nyt sekä Guartsu että Tongu tarkkailivat toista tasannetta. Hetken kuluttua sen yllä olevasta lasiputken avoimesta päästä putosi metallipurkki tasanteelle. Purkin kansi rikkoutui Makutan käden lävistäessä sen. Kiroileva Makuta Nui nousi ulos aivan liian ahtaasta purkista ja katseli sitten hetken ympärilleen. Guardian hymyili. Manu heristi nyrkkiään hetken ja väänsi sen jälkeen vipua oven vieressä. Haposta nousi metallisilta tasanteiden väliin. Klaanilaisparivaljakko käveli sillan yli Makutan luokse. ”Ja mikähän idea tuo, piru vieköön, oli olevinaan?” ”No, ainakin se toimi”, Guardian sanoi virnistäen. Tongukin hymyili.
He kulkivat ovesta. Käytävä oli niin ikään pronssinen, mutta sitä valaisivat vihreät lamput. Ritilälattian alla kiehui vihreä happo. ”Mitähän ainetta tuo on?” Manu pohti. ”Se ei näytä miltään tuntemistani hapoista. Yleensä ne ovat värittömiä tai –” ”Jooospa jättäisimme kemian oppitunnin ja keskittyisimme ongelmaamme”, Tongu äyskähti. He olivat nimittäin tulleet toiselle ovelle, joka näytti olevan lukossa. Tongu yritti vääntää pyöreää kahvaa, mutta se ei liikahtanutkaan. ”Minulla on ikävä tunne…” Manu aloitti ja kääntyi katsomaan taakseen – juuri sopivasti nähdäkseen Avhrak Van sulkevan sisäänkäynnin. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n ääni alkoi kaikua käytävässä: ”Tämä on jälleen naurettavan helppoa, pojat. Menette tavalliseen kaasuansaan.” ”Ai, ei oikein teidän majesteettisen koreutenne tapaista”, Manu sanoi, ”järjestää näin tavanomaista ansaa.” Kaasu alkoi virrata eräistä rei’istä huoneen seinissä. ”Ei niin. Olisin oikeasti halunnut säästää teidät nähdäkseni, mutta en todellakaan voinut olla kokeilematta, millainen olisi kaasuansa yhdistettynä happoansaan.” Hänen puhuessaan ritilälattian alla olevan hapon pinta alkoi kohota uhkaavasti. ”Senkin sairas sekopää!” Keetongu huusi. ”Otan tuon kohteliaisuutena sinulta, ystäväiseni. Nyt, paetkaa. Haluan kuitenkin loppujen lopuksi nähdä teidät elävinä.” Manu pyöritteli silmiään.
Tilanne alkoi olla tukala. ”Mitä, jos vain kuolisimme tänne? Ei saisi tavata meitä”, Manu ehdotti. Guardian pudisti päätään. Hän yritti keksiä ratkaisun. Keetongu yski. Hän oli pisin, joten häneen kaasu vaikutti ensimmäisenä. ”Neurotoksiinia. Pyh”, Manu hymähti. Sitten hän istahti lattialle ja alkoi meditoida. Kaikki yrittivät ahdistuneena etsiä ulospääsyä tilanteesta.
Kun happo oli saavuttanut ritilälattian ja klaanilaisille tuli entistä tukalampi olo, Manu nousi seisomaan ja sanoi: ”No niin, antakaapa vanhan Manfredin pelastaa tilanne.” Guardian katsoi kysyvästi Manua, ja Keetongu kaatui tajuttomana lattialle. Manu tarttui kiinni katossa olevista putkista ja repi niitä irti. Lisää kaasua alkoi vapautua. ”Mitä sinä teet!” Guardian, joka tunnusteli Tongun pulssia, ähkäisi epätoivoisena. ”Lisään kaasua”, Manu vastasi seesteisesti ja jatkoi putkien repimistä. Hän repi jokaisen putken irti. Kaasua tuli huoneeseen jo niin paljon, että oli hankala hengittää. ”Nyt – hengittämättä pari sekuntia, kiitos”, Manu ilmoitti ja veti syvään henkeä. Guardian teki samoin. Ei sillä, että välttämättä selviäisimme hengissä tästä, mutta kannattaahan jotain yrittää, Manu viestitti. Guardianin keuhkot olivat tyhjentyä hätkähdyksen voimasta. Keetongu ei hengittänyt. Hänen tapauksessaan tilanne oli paha.
Kului hetkinen. Sitten ovet räjähtivät ulospäin. Guardianin korvat soivat voimakkaasti, mutta muuten hän oli jokseenkin kunnossa. Kaasu pääsi nyt ulos kummastakin ovesta. ”Mitä sinä teit?” Guartsu huusi Manulle. ”Älä huuda!” Manu huusi takaisin. ”ANTEEKSI”, Guardian karjui takaisin. ”KAASUN TILAVUUS KASVOI ISOMMAKSI KUIN HUONEEN TILAVUUS. OLISIMME IHAN HYVIN VOINEET KUOLLA PURISTUKSIIN, MUTTA OVET MENIVÄT RIKKI ENSIN.” ”HUUTAMINEN TEKEE SINUSTA HIENON KUULOISEN.” ”AI? IHANKO TOTTA?” Keetongu avasi silmänsä, sen ainoan. Sitten hän katsoi huutavaa kaksikkoa. ”Voi elämä.” Hän huomasi, ettei kuullut omaa ääntään kovin hyvin. ”AI, NYT SINÄKIN HERÄ-” Tongu tukki Manun suun toisella kädellään samalla, kun piteli toisella päätään. Kaasu alkoi poistua elimistöstä. ”Ja mitäs nyt?” Guardian sanoi hiljempaa. ”Tulette tapaamaan minua, veikkoset rakkaat.” Guardian katsoi ylleen: Avhrak Feterra ja kymmeen Vata leijuivat heidän yllään aseet tähdättynä heihin.
1 User(s) are reading this topic (0 Guests and 0 Anonymous Users)