NimdatemppeliOMGTUKSUWTFLOL

"Mitä hittoa. Kuka. Miksi. Mitä. Kuka. Hipit. Saakeli. BBQ", Notfun sopersi.

"BBQ? Mikä on BBQ?", Jardirt kysyi maassa makaavalta kapteenilta.

"En tiedä. Jotakin. Ehkä. Monta minua.", Notfun soperteli.

"..."

"Joo. Kuitenkin. Äks. Ota Matoron ruumis mukaan. Vaikka. Saamme siitä makoisat paistit illaksi, tai hyvällä tuurilla poika on vain menettänyt tajuntansa. Huomaatte varmaan myös, että täällä nousee vesi, joten jos vaikka juostaisiin tuota.. Ylöspäin", Notfun komensi.

Piraattimatoranjoukko ja Äksä jolla oli kuollut Matoro olallaan juoksivat ylös Notfunin avaamaa reittiä. Valonkajo näkyi, mutta vesi tuli perässä kovaa vauhtia. Heidän pitäisi olla nopeita. Hyvin nopeita. Ihan hiton nopeita vallan.
Muuten he kuolisivat, ja kivikäytävään hukkuminen ei olisi mukavin mahdollinen kuolintapa.

Klaanin saari, luola

Guechex katsoi iskuryhmäläisiään, jotka kaikki pakkasivat viimeisiä kamppeita reppuihinsa. Zyglakit olivat varustautuneet kevyesti mutta tehokkaasti. Tehtävän luonne ei sallinut äänekkäitä tai liian raskaita aseita tai apuvälineitä, oli liikuttava nopeasti, tehtävä johtoportaasta mahdollisimman tehokkaasti selvää ja poistuttava paikalta.

Guechex ei ollut ainoastaan karismaattinen johtaja, vaan myös hyvä sotastrategi, eikä määrällisesti ylivoimainenkaan vastustaja ollut hänen laskuissaan mahdoton tehtävä. Se oli vain haaste, joka vaati uuden lähestymistavan. Klaanin poikki liikuttaisiin ripeästi ja äänettömästi, yli kymmen Zyglakin joukkio repisi yllätetyn vastarinnan helposti kappaleiksi.

Mutta vaikka Klaanin johtajien luokse päästäisiinkiin nopeasti, oli valmistauduttava äärimmäisen kovaan taisteluun. Pelkkä Tawa oli paikalla Bio-Klaanin legendaarisesta johtajanelikosta, sikäli kun huhuihin oli luottaminen. Guechex oli tästä kiitollinen, ei ainoastaan pienemmän vihollismäärän vuoksi, sekin oli helpottava tieto, että he kohtaisivat Toan. Zyglakien luonnollinen immuniteetti elementaalihyökkäyksiä vastaan olisi iso valttikortti, eikä taitavinkaan Toa mahtaisi yli kymmenelle Zyglak-sotilaalle.

”Gue?” kuului ääni Guechexin selän takaa. Hän kääntyi ympäri, ja näki edessään hyvin hintelärakenteisen naaraspuoleisen Zyglakin.
”Mei? Mitä sinä täällä? Tiedät hyvin, ettet saisi-”

Guechexin lause kuitenkin jäi kesken, kun pienempi ja tummemmanpunainen Zyglak halasi häntä.
”Gue, en tahdo että lähdet!” Meiksi kutsuttu lisko sanoi yllättäen pitäen pitäen käsivarsiaan tukevasti Zyglak-ryhmän johtajassa.
”Mei, minä...”
”Minä vain tiedän, että tämä ei pääty hyvin. Minä aavistan niin.”
”Mei, kaikki hyvin,” Guechex sanoi rauhoittavaan äänensävyn, ja pienempi Zyglak irrotti otteensa. ”Minun täytyy tehdä tämä. Zyglakien täytyy tehdä tämä. On tä-”
”Zyglakien täytyy tehdä sitä ja Zyglakien täytyy tehdä tätä, mutta entä perheemme? Entä Alinnel? Entä minä?”
”Minä... Sinä... Mei, sinä tiedät, että sinä ja Ali olette minulle tärkeämpiä kuin kukaan muu.”
”Miksi sitten lähdet?”
”Mutta... Äh, Alinnel, tule tänne.”

Musta, parhaillaan hajotuskeihäällä ilmaa keskittyneesti huitova musta naaras-Zyglak keskeytti toimensa ja kääntyi katsomaan puhuttelijaansa. Alinnel käveli kohti kaksikkoa.
”Mei, sinä olet niin nuori... Zyglakit ja perhe ovat yhtä ja samaa.” Mustan liskon matala ääni oli rauhallinen.

Mei käänsi katseensa Guechexista Allinneliin, muttei vastannut mitään. Musta Zyglak jatkoi puhettaan.
”Jonain päivänä ymmärrät.”
Hän laski kätensä äidillisesti Mein olkapäille, ja katsoi tätä silmiin. Sitten Alinnel lääntyi kohti Guechexiä ja tarttui tätä käsistä.
”Ymmärrät varmaan, että meidän on viivästytettävä operaation alkua. Mei täytyy lähettää takaisin muiden luo.”
”Totta kai, rakas, totta kai. Odota kun kerron miehille. Yritä sinä saada tyttö uskomaan, ettei hän voi hiipiä leiristä meidän mukaamme.”


Abzumon mahtipontinen laiva

Jotain voisi tapahtua, Harmaa Aine tuumi.


Pieni mökki luodolla

Onneksi mitään ei tapahdu, Kapher myhäili mielessään.


Ko-Huna-Koro

Make, Kepe ja Snowie seisoivat miltei lantioon ulottuvassa nietoksessa kylän suurimman mökin ulkopuolella. Öinen myrsky oli jättänyt jälkensä, ja nyt paikalliset Matoralaiset hyvästeltyään klaanilaiset huomasivat matkansa kohti saaren sisäosia jatkuvan sangen kahlaushenkisissä tunnelmissa. Lisäksi Make hytisi kylmästä.
"Eh, tarvitsisitko jotain lämmikettä?" Kepe huolesteli toverinsa puolesta.
"Onhan täällä aika viluisaa," Make vastasi. "Se, että aurinko paistaa ei riitä tulen olennolle näissä korkeuksissa."
"Onkohan minulla mitään ylimääräistä," Kepe mutisi tonkiessaan reppuaan.
Snowie kuitenkin jo iloisesti hymyillen ojensi paksun, laukustaan kaivamansa kaavun kiitokseksi nyökkäävälle Makelle.

Kepe oli jo aloittamassa kävelyn, mutta pysähtyi sitten kesken ensimmäisen askeleensa.
"Hetkinen, eikö tuo kaapu ollut minun?"
"Oli."
"Se oli sinun laukussasi."
"Jepulis."
"Jonka sinä pakkasit huoneessasi?"
"Näin juuri."
"Eh?"
"Eh."
"..."
"..."

Kolme klaanilaista lähtivät talsimaan/kaivautumaan halki puhtaana kiiltelevien nietosten.

Paksun metallilevyn suojissa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

1308 erehtyi räpäyttämään silmiään hetkeksi, havahtuen pian takaisin seuraamaan pommiaan. Hänen kaksi perin tylsistynyttä kolleegaansa viettivät aikaansa juttelemalla kiville.

Maatila lähellä klaania

Hai oli väsynyt. Hän oli juuri palannut lomamatkaltaan.
Hän asteli, askel askeleelta lähemmäs kotiaan. Hän omisti maatilan Bio-Klaanin lähistöllä.
"Pitänee käydä moikkaamassa klaanilaisia" -Hai pohti.

Hän asteli ajatuksissaan kotiportilleen. Hai nosti päätänsä. Talo oli
raunioina. Porkkanapenkki oli myllätty sekaisin. Vaikka Hai oli sinivalkoinen
veden ja jään toa, hänestä tuli sinä hetkenä punainen.
Paikalla alkoi hiljainen lumisade, ja pian tontilla oli käynnissä pieni lumimyrsky. Hai oli
raivoissaan. Ja surullinen.

Hain poskella valui kyynel. Jos biomekaaninen olento yleensä voisikaan itkeä,
etenkään kyyneliä. Kertoja on laiska, eikä jaksa pohtia, mitä Toa
voisi itkeä. Mutta sanotaan että kyyneliä.

Hai murskasi talon rauniot painevedellä. Haios, hänen elementaalia vahvistava
kanohinsa alkoi taas toimia. Hän oletti että pihamaalle aiheutuisi pieni tulva,
mutta vesi valui pois talon jäänteiden kanssa.

Hai asteli lähemmäs paikkaa, jossa talo oli ollut. Perustuksien kohdalla ammotti
valtava kolo. Se oli kyllin suuri kuljettavaksi. Vaikka Hai oli pitkä, hän joutui vain vähän
kallistamaan päätään mahtuakseen kulkemaan tunnelissa. Hän palasi matkalaukulleen.
Hän kaivoi laukusta Craon 3000 Classic-pitkämiekan. Sitten hän hyppäsi koloon.

Hän päätti liikkua hiljaa. Hän ei tiennyt, mitä vastassa oli. Hiljaisuus oli aavemainen.
Käytävässä kuului vain hiljaista naksutusta jostain kaukaa. Yhtäkkiä, erään mutkan takaa
hyppäsi esiin jonkinlainen rahiolento. Hai ei miettinyt asiaa lainkaan, vaan halkaisi
sen suoralla lyönnillä. Hai oli hyvä halkaisemaan asioita.

Hän oli nähnyt tarpeeksi. Hai putsasi raadon erääseen koloon. Toivon
mukaan yksikään niistä ei huomaisi. Hai lähti
takaisin. Hänellä olisi asiaa klaaniin.

Hän asteli klaania kohti. Enää yksi kukkula esti näkyvyyden sinne. Kun
hän näki klaanin, hän mykistyi. Osa linnakkeesta oli raunioina.
Hai asteli sisään ja joutui heti turvatarkastukseen. Hetken päästä hän pääsi sisään,
ja suunnisti muistin perusteella kahvioon. Siellä oli hieman hiljaista
monilla oli vammoja. Hai tiedusteli asiasta, ja sai vastauksen. Klaaniin
oli hyökätty, Nazorakit vilistivät maan alla ja Klaani oli sotatilassa.
"Veikkaan, että kohtasin nazorakeja..." -Hai pohti. Hän alkoi miettiä omaa
kosto- ja sotasuunnitelmaansa...

Nimdan temppeli

Tunneli oli kaaoksessa. Oven alta valui vettä, ja merirosvot yrittivät munkkien kanssa päästä ylös meneviin portaisiin. Samoihin, joista munkit olivat tulleet.
Valkohopea matoran oli vielä hetki sitten hallinnut tilannetta. Nyt se oli riistäytynyt käsistä, eivätkä munkit kyenneet tekemään mitään järjestäytynyttä. Kaikki yrittivät pakokauhun vallassa kapeaan kierreportaikkoon.
Äks ampui suurella käsitykillään pari laukausta ilmaan.
“Tässä ei ole mitään paniikkia! Emme huku, vettä ei tule tarpeeksi nopeasti. Pääsemme kaikki pois hyvässä järjestyksessä!” hän yritti sovitella.

Kaikki oli hetken hiljaa. Xxonn luuli onnistuneensa, mutta sitten hänkin havaitsi sen, mikä oli muita pelottanut.

Parin valokiven valaisemana näkyi Po-Matoran piraatinvermeissä ja naamio halki. Tämä matoran, Pegeg nimeltään, oli kuollut pudottuaan Trollaajamadon kuoppaan. Nyt se seisoi rentona muun joukon edessä. Jokin musta piti matoranista kiinni takaa.
Notfunin oikea silmä nyki. Kylmä hiki valui merirosvokapteenin naamiota pitkin ja sen alaleuka vapisi.
"Pogeg?" Notfun sanoi, pakotettu hymy kasvoillaan. "Eheh. Pogeg, vanha juomakamu ja...tosi...tosi...epähippi heppu. Älä nyt ota tätä mitenkään vakavasti, mu-mu..."

Rusentuneen, mutta paikallaan seisovan matoranin suu aukeili veltosti ja sanoja tuli ulos. Ne eivät olleet hänen sanojaan.
"Niin, kapteeni?"

Notfun kalpeni ja nielaisi niin äänekkäästi, että kammiossa kaikui. "...sinä olet kuollut. Ei...ei millään pahalla."
Pogegin suulla naurettiin ja kuollut matoran otti pari ontuvaa, löysän nukkemaista askelta eteenpäin. Monesta osasta vakavasti vahingoittuneen ja kaikin puolin selvästi kuolleen matoranin löysät kädet heiluivat puolelta toiselle sen astellessa. Polvilumpiottomat jalat kestivät viisi askelta, mutta kuudennella raato rojahti eteenpäin.
Se ei kuitenkaan kaatunut maahan, sillä jokin jäi pitämään sitä ylhäällä. Musta, suorastaan lonkeromaisen letkeä käsi piti neljällä pitkällä sormella kiinni Pogegin päästä. Matoranin silmät hohtivat aavemaisesti kuin kaksi pientä kynttilää.

Mustan käden omistaja käveli pois varjoista ja aavemaisesti hohtavien silmien valoon. Notfunin sekalaisesti kuiskaileva miehistö vaikeni lopullisesti nähdessään, mikä piteli kiinni Pogegin päästä.

Pogegin suu nauroi kylmästi ja sieluttomasti.
"Hi. Hi. Hi."



Nukke oli yönmusta, mutta sen iho ja haarniska olivat jonkinlaista kiiltävää materiaalia. Merirosvojen ja Xxonnin epäuskoiset kasvot heijastuivat olennon rintakehästä.
Olento oli pitkä, mutta sen löysän ryhdin takia sen pää oli Toan korkeudella. Sen pikimusta vartalo oli kaukana minkäänlaisista ihannemittasuhteista. Olennon hartiat olivat käsittämättömän leveät, mutta sillä oli ohut ja suorastaan siro vyötärö. Hirviön kädet olivat uskomattoman pitkät muuhun vartaloon verrattuna. Toinen piti tiukasti kiinni kuolleen matoranin halkeilevasta päästä ja toinen roikkui löysästi paikallaan, ylettyen helposti olennon omiin polviin.
Nuken jalat olivat melko tasaista Toa-kokoluokkaa, mutta käsiin verrattuna ne vaikuttivat lyhyiltä. Kun olennon epäsuhtaista anatomiaa tarkasteli, vaikutti siltä, kuin se olisi kursittu kasaan kymmenistä kuolleista olennoista.

Groteski ja vääristynyt, nukkemaisesti mutta jäykästi edestakaisin liikkuva yönmusta vartalo kantoi olkapäillään ellipsimäistä, liikkumattoman ja hieman etukenossa roikkuvan kaulan huipussa olevaa päätä.
Kyseinen pää oli aivan oma lukunsa. Mustan, ellipsimäisen ja kiiltäväpintaisen pään keskellä oli vitivalkoiset kasvot.

Kasvot olivat kiiltävää, puhdasta ja elotonta posliinia. Hahmottomassa ja kylmässä posliinissa oli pieniä kulumajälkiä ja haaleita tahroja. Orgaanisen näköiset, mutta pupillittomat, täysin aukinaiset ja kuvottavan kuivat silmät pyörivät kiiltäväpintaisten kasvojen silmäkuopissa kuin tarkkaillen merirosvoja ja Xxonnia. Oli kuitenkin mahdotonta sanoa, mihin silmät katsoivat.
Silmien alla oli posliiniin muotoiltu, leveähampainen hymy. Hampaat olivat epätodellisen valkoiset ja hymyilivät Nuken edessä olevalle joukolle. Hymyssä ei kuitenkaan ollut mitään aitoa, vaan sen laskelmoitu tekoystävällisyys karmi koko joukkoa.
Suuren, leveästi hymyilevän suun molemmilla puolilla oli punertavat posket. Punainen väri näytti kuitenkin enemmän kuivuneilta veritahroilta kuin oikealta lämmöltä.

Jostain olennon sisältä kuului radioaaltomaista kohinaa. Kohina ei kuulunut selvästikään olennon suusta, vaan pikemminkin jostain syvältä sen sisältä.
Välillä kuulosti siltä, kuin kohinan seasta erottuisi kirkkaita, lapsellisia ääniä.

Matoron liikkumatonta ruumista kantava Xxonn kalpeni. Hän kalpeni entisestään tajutessaan, että tekokasvoinen nukkeolento keskitti katseensa Äksän ystävän liikkumattomaan ruumiiseen.
Kylmä tunne hiipi läpi titaanin selkärangan.
"Ku-kuka olet", hän yritti kysyä vahvana.

Posliinikasvoisen painajaisen pää retkahti sivuittain, jolloin selvisi, että pää ei ollut kovin tukevasti kiinni vartalossa. Pää jatkoi heilumista hetken aikaa, mikä sai sen näyttämään ontolta ja kevyeltä.

Olento näytti siltä, että se olisi halunnut vastata. Se osoittautui kuitenkin vaikeaksi ilman suuta.
Nuken kourassa kiinni oleva matoran avasi suunsa ja puhui kylmästi.
"Suu."
Oli hetken hiljaista. Sitten se jatkoi.
"Tuon viestin."

Äksä nielaisi. Hän hengitti raskaasti.
"Jään sotilas kaivautui liian syvälle."
Hirviömäisen vatsastapuhujan pää retkahti toiselle puolelle. Tyhjä, aavemainen posliinihymy pysyi samana. Xxon katsoi olallaan lojuvaa ystäväänsä. Alakulo ja pelko hiipi urhean näköisen jättiläisen kasvoille.
"Älkää tehkö hänen virhettään."
Pogegin ruumis rojahti lattialle ja sen silmävalot sammuivat. Posliinikasvoinen painajainen käveli takaisin pimeyteen täysin äänettömästi.
Radioaaltojen kaltainen kohina ja siitä erottuvat lapsenomaiset äänet joutuivat vähitellen pimeyden syömiksi.

[spoil]Gurkku teki tästä ison osan. Krediitit siihen suuntaan.[/spoil]

Klaanin piha

Kapura käveli Klaanin pihassa, varoen sitä, että hänet nähtäisiin. Vaikka hän oli tarkkailujensa aikana kokenut suurimman osan Klaanilaisista melko luotettavasti, koskaan ei voinut olla liian varovainen. Kapura istahti erään harvinaisen ison puun taakse niin, että häntä ei nähtäisi Kapuran odottaessa tapaamista.

Auta.

Puun takaa näkyvä Matoranin varjo keskeytti Kapuran tulevaan tapaamiseen kohdistuvat ajatukset. Kapura nousi hiljaa ylös ja painautui puuta vasten.

"Tänään en saa tulla nähdyksi", Kapura mutisi ja kohotti Painovoimateränsä ilmaan. Sen vasta hiottu terä kimmelsi auringonvalossa. Kapura valmistautui hyppäämään puun taakse ja kanavoimaan painovoimaa vakoilija-Matoraniin.

Mutta mitään vakoilija-Matorania ei näkynyt.

Hämmästyneenä Kapura tajusi, että vakoilija oli siirtynyt puun toiselle puolelle. Koska puun varjo lankesi puun toisen puolen alle, vakoilijan varjo ei näkynyt.

Harmistuneena siitä, että moinen ninja pystyisi vakoilemaan häntä Kapura asteli hitaasti taaksepäin. Vakoilijan oli ennen pitkää tultava pois. Ja Kapura oli valmiina.

Kapura erotti jälleen hieman vakoilijan varjoa. Se näytti olevan Hauta kantava keskikokoinen Matoran, joka seisoi liikkumatta.

Sitten varjo asteli Kapuraa kohti, mutta sen omistaja -jos sitä oli olemassakaan- ei ollut mukana. Kapura perääntyi. Voisiko tällainen olento olla Matoran ensinkään? Se tuntui mahdottomalta, ellei Matoranilla ollut näkymättömyyden mahdollistavaa teknologiaa tai naamiota.

Varjo muutti muotoaan hiljaa. Se kasvatti lonkeroita ja hiljalleen menetti Matoranin hahmonsa. Mutta silloin se ei enää ollut pelkkä varjo.

Kapura päästi hämmästyneen älähdyksen, kun tajusi, mikä hänen edessään seisoi. Morbuzakh. Mutta ei Zairyh.

Kapuran valtasi pelko, mutta sitten hän pysähtyi ajattelemaan asiaa. Miten Morbuzakh olisi päässyt Klaaniin? Ja miten se pystyisi naamioitumaan Matoranin varjoksi?

Morbuzakh ei näyttänyt tekevän mitään. Kapurakin seisoi hiljaa. Se oli virhe, sillä Morbuzakhin juuret lukitsivat hänen jalkansa maan sisältä.

Kapura kirosi ja teki ainoan loogiselta tuntuvat vaihtoehdon: vapautti Morbuzakhia kohti kulkevan liekkimeren.

Liekkien nuoliessa ruohoa ja Morbuzakhia Kapura käytti tilaisuuden hyväkseen ja hakkasi juuret poikki Painovoimaterällä. Voitonriemuisena hän käänsi katseensa jälleen Morbuzakhiin.

Raivokas liekkimeri ei ollut tehnyt sille mitään.

Auta.

Immuuni elementtivoimille? Kapura ajatteli uusien juurien vangitessa hänet. Nyt lähitaistelu oli mahdotonta.

Mutta kuka sanoi, että aseita voi käyttää vain lähitaisteluun?

Kapura heitti Painovoimateränsä kohti mutanttikasvia. Juuri ennen kuin se osui, Morbuzakh hävisi ja sen varjo muistutti taas Matoranin varjoa. Kapura huomasi juurten hänen jalkojensa ympäriltä hävinneen.

Painovoimaterä jäi kiinni ilmaan siihen kohtaan, missä varjon omistaja olisi.

Siltä kohtaa kuului voimakas huuto, joka pakotti Kapuran maahan.

Huuto ei ollut raivokas. Se ei ollut kuolemanhuuto. Se ei myöskään ollut totaalisen pelon huuto. Se oli sekoitus kaikkia noita, mutta silti se kuulosti epäinhimmilliseltä ja oudolta. Kapura tärisi maassa. Hän näki asioita. Kamalia asioita.

ei

älkää

auta

auta

Matoro lähetti minulle tämän viestin otsikolla sgoreytryuiiyr. Koska tämä on Matoron viesti, minut lienee oikeutettu tuplapostaamaan.

Nimdan pyhättö Ranta

Umbra ei uskonut silmiään. Järven pinta oli laskenut hetkessä monta metriä. Aivan kuin amme, jonka pohjasta olisi poistettu korkki. Deleva ja Nurukan tulivat Valon Toan perässä rannalle. Samol oli juossut parinkymmenen metrin päässä olevaan Nimdan pyhättöön katsomaan, olisiko matoranit siellä.
Sitten kivinen luukku nousi hiekasta ja punamusta matoran syöksyi ylös. Heti sen perään luukusta änki ylös harteikas olento, jonka Umbra tunnisti Axonnin lajiksi. Olennolla oli olkapäällään - Matoron ruumis.
Umbra järkyttyi ja syöksyi luukulle. Nyt alhaalta tuli sekalaista joukkoa merirosvoilta näyttäviä matoraneja sekä valkoasuisia, siistejä matoraneja.
“Mitä karzahnia täällä tapahtuu?” Umbra ihmetteli ääneen. Äks juoksi nopeasti sivuun väkijoukosta ja heitti Matoron ruumiin hiekalle ja tarkisti pulssin. Ei mitään. Klaanilainen yritti unohtaa sisällään vellovan pelon, muttei kyennyt siihen.

Sinä hankit sen minulle.

“Hei, oletteko te klaanilaisia?” Umbra syöksyi Äksän viereen ja kysyi.
“Olemme…”, Äks mumisi hiljaa, antaen äänen kadota ilmaan.
Valon Toa katseli Matoron ruumista. Hän ei suostunut uskomaan, että Matoro olisi kuolleena hänen edessään.
“Mitä on tapahtunut?” Umbra kysyi. Äks ei vastannut. Rinnan lävistyshaava puhui karua kieltään.



Teet sen, koska et voi muutakaan

Kaikki tuntui hidastuvan Umbran ympärillä.

Sitten hän kuuli tutun äänen.

Olen elossa

Umbra olisi pudonnut tuoliltaan, jos olisi istunut.

“Matoro?” hän kysyi.
Äks katsoi Umbraa hämmästyneenä.

Olen naamiossa

Umbra horjahti maahan. Mielensisäisiä viestejä.

Parannuskivi

Valon Toa puristi nyrkissään Metorakkilta saamaansa sinistä kiveä.
Täydellinen ajoitus.

Umbra kumartui ruumiin ylle. Hän ei ollut aivan varma, miten kiveä käytettiin kunnolla, mutta se näytti toimivan jollain tasolla itsekseen. Hän asetti sinisen kiven Matoron sammuneen sydänkiven päälle.
Siniset säikeet lähtivät lentoon haavoja kohti, mutta sitten kiven hohde sammui.
Keltainen toa ihmetteli tapahtunutta. Tarvitsiko kivi ulkoista energiaa, vai pitäisikö sen latautua?
Umbra asetti kätensä kiven päälle ja loi säteen elementaalivoimaansa kiveä kohti. Valonsäde imeytyi siniseen kiveen, joka alkoi taas hohtaa.

Toa alkoi syöttää elementaalienergiaansa kiveen. Siniset kipinät lentelivät kivestä, joka muutti elementtienergiaa voimaksi kudosvaurioiden korjaamiseen.
Umbra syötti lisää ja lisää elementaalivoimaa, kunnes se yhtäkkiä loppui kuin seinään.
“Hei! Sinä! Axonnin lajilla on elementtivoimia. Käytä niitä kiveen”, Umbra määräsi nopeasti. Äks näytti neuvottomalta.
“En minä osaa niitä käyttää kunnolla”, hän vastasi.
“Yritä!” Umbra sanoi ja syöksyi väkijoukon halki etsimään muita Toia.

Äks kumartui ruumiin ylle ja koitti loihtia käsistään energiaa. Hän muisteli vanhalla kotisaarellaan saamiaan opetuksia.

“Keskity”, hän mumisi.

Deleva syöksyi Äksän takaa mustan ruumiin luo. Plasman Toa kumartui Umbran viereen ja alkoi kanavoida plasman elementaalivoimaa siniseen kiveen. Ruumiin vammat alkoivat kadota näkyvistä sinisten kipinöiden iskeytyessä niihin. Deleva keskittyi ja kanavoi viimeisetkin voimansa ruumiiseen.


Mitä aiot, Makuta?

Herättää sinut henkiin.

Sinä kykenet hallitsemaan mieltäni. Mikset ole ottanut ruumista hallintaani?

Miksi olla maalitaulu, kun voi ohjata muita kuin marionettinukkeja?

Matoro alkoi tajuta mihin kaikkeen Itroz oli vaikuttanut. Sama Makuta kykeni ohjaamaan hänen ja kaikkien hänen ympärillä olevien mieliä.

Mutta valitan, nyt sinun on mentävä. Hankkimaan Nimda minulle.

Matoro tunsi putoavansa kylmyyden läpi.


Ruumis puhkesi huutoon. Kovaan huutoon. Matoro kouristeli oudosti ja tunsi samalla kivun kaikista ruumiinsa osista valtavana poltteena. Matoro näki sumeana usean henkilön olevan kumartuneena hänen ylleen. Hän koitti liikuttaa ruumistaan, muttei onnistunut. Toan päässä kiisi yksi ajatus.

Nimda.

Matoro ravisteli päätään. Hän huokaisi helpotuksesta kun huomasi ympärillään tuttuja - Xxonn, Umbra. Taivas oli sininen ja leppoisa tuuli kävi rannan läpi.
Hän nosti itseään vaivoin istuma-asentoon.
“M-mitä on tapahtunut?” hän kysyi tokkuraisena, muistamatta mitään.

TÄSTÄ ALKAA JAKEN POSTI

Kun Äksä, Umbra ja Jardirt olivat kumartuneet Matoron ympärille, Notfun käveli ympäri rantaa. Hän oli huomannut jotain erittäin huolestuttavaa.

"Jardirt. Et ikinä arvaa mitä huomasin", Notfun huusi perämiehelleen.

"Yarr. Kerro", Jardirt huudahti takaisin.

"Yön Timo kolmas on viety. Ne veivät sen. Ne. Hipit. Taikka se kaapumies", Notfun ärisi.

Seurasi syvä hiljaisuus laivan muistolle, jonka jälkeen Notfun alkoi kiertää miehistöä joka seisoi rivissä.

"Tehtävänne on rakentaa meille uusi laiva. Ja sinä, Matoro, nouse ylös. Sinäkin saat auttaa", Notfun komensi, "Laivan nimeksi tulee jotain omaperäisempää kuin aiemmin.. Miten olisi.. ..Yön Timo neljäs?"

Tässä kohtaa tapahtuu naamapalmu.

Äläpäs tuplapostaa.
-MK
Muttakun toinen on Matoron posti. Se ei ole minun postini. Nyt ne sekoittaa. Laita ne takaisin.
-Jake
Ainakaan Modeilla ei ole mahista siihen. Ja mikä tuossa muka niin sekaisin menee?
-MK

Nynrah
Takomo

Guardian heräili vähitellen. Heräämistä auttoi hieman se, että häntä läpsittiin kovakouraisesti molemmille poskille.
"Ylös siitä", Makuta Nuin ääni köhi. Guardian avasi silmänsä ja huomasi vähitellen nojaavansa kylmää tehtaan seinää vasten. Ilmassa haisi kaasu ja savu. Skakdin selkään sattui.
Mustelmia ja ruhjeita täynnä oleva Manu seisoi hieman kumarassa ja naksautti niskaansa ruman kuuloisesti. Hän köhi voimakkaasti.
Keltainen jättiläinen, Keetongu seisoi seinän vieressä ja naputteli sormiaan vasten valtavaa mutta keskeneräistä Exo-Toan käsivartta, joka nojasi seinään. Keetongun takana hahmottuivat tehtaan kemikaalivaraston liekehtivät jäänteet. Oviaukko oli repeytynyt monta metriä suuremmaksi ja näytti nyt enemmänkin suurelta luolan suuaukolta.

"...oho", oli Guartsun ensireaktio.
Keetongu hymyili, mutta hänen yksinäisessä silmässään oli pientä tympeyttä. "Kahdenkymmenentuhannen rattaan edestä kemikaaleja."
Makuta Nuin silmät pyöristyivät suuriksi ja hän raotti liskomaista etuhammashymyä. "No... ainakin se kuoli?"
"Mikään ei selviytyisi tuosta", Guartsu sanoi yskäisten. Kemikaalihuoneen kaasut maistuivat yhä hänen suussaan. Päätä särki.

Tunto palaili vähitellen Guardianin raajoihin ja hän huomasi, että puristi vieläkin tiukasti Vartija-kiväärinsä liipaisinta. Sarjatulitoiminnon kytkin oli ylhäällä ja lipas naksahteli tyhjyyttään. Vartija kurotti varovaisesti kättään varustevyölleen täyttääkseen kiväärin uudella. Pettymyksekseen hän huomasi, että lippaita oli jäljellä enää vain kolme.
Guardian kurtisti kulmiaan. "Voi skarrararr. Minulla on vain kolme lipasta jäljellä."

Makuta Nui piteli kyljestään kiinni. Hän huomasi, että jokin liikkui irtonaisena hänen rintakehänsä sisällä. Varjojen olennon katse vääntyi kivuliaaksi ja se puristi kylkeänsä molemmilla käsillään. Jokin naksahti inhasti takaisin paikoilleen.
"ARGH", Manu ärähti, mutta muutti ilmeensä pian pirulliseksi hymyksi. "Luodit loppuvat, kun niillä ampuu", hän sanoi sarkastiseen sävyyn.
Guardianin ilme oli hapan. "Viholliset kuolevat, kun niitä ampuu", hän sanoi aivan yhtä sarkastisesti.

Keetongu hymyili. Hänenkin äänensävynsä tihkui sarkasmia.
"Loppupäätelmä taitaa siis olla, että...", rahi aloitti. "...vihollisia kannattaa ampua."
Guardian nauroi. Hän lopetti nauramisen huomatessaan, että hänen rintakehäänsä iski pistävä kipu. Skakdi huohotti ja piteli rintakehästään kiinni.

Keetongu havahtui ja siirsi kätensä pois seinään nojaavalta Exo-Toan raajalta. "Kaikki kunnossa, Gurvana?"
Guardian nyökkäsi valheellisesti purren hammasta. Hän siirsi kiväärinsä selkäänsä, mutta piti oikean kätensä rintakehällään. Guartsu nosti vasemman kätensä ylös.
Makuta Nui asteli kohti skakdia, tarttui tämän kädestä ja auttoi hänet pystyyn.

"Kiitos", Guardian sanoi hiljaa. Kipu rintakehässä alkoi kadota, mutta ei kokonaan. Hän siirsi katseensa takaisin liekkehin. "Poistatan sarjatulitoiminnon. Vie liikaa ammuksia. Kukaan ei sitten...kerro Zaiggeralle."
"Mmmm-hm", Makuta Nui vastasi, kääntyen itsekin liekkejä kohti. "No, ainakin Arsesteinin lelu on rikki." Manu naurahti hiljaa ja ivallisesti.
Tasan sekunnissa Nynrahin tehtaiden ilmoitusradiokanava aukesi kohinalla. Kohinan päätyttyä Zorak von Maxitrillian Arsteinin ääni kuului jälleen äänekkäästi ja kristallinkirkkaana.

"Voi, Makuta!" Zorak lausui juhlavasti. "Sinun jos jonkun olisi pitänyt oppia jo, että kaunokaiseni on suunniteltu loppuun asti."
Makutan ilme täyttyi ärtymyksellä. Hän etsi katseellaan huoneen katonrajasta mahdollista valvontakameraa ja pohti ruminta tietämäänsä käsimerkkiä. Pohdinta kuitenkin päättyi lyhyeen, sillä liekkien joukosta kuului ääniä.

Äänet olivat mekaanisia. Jotain naksahteli. Joku puhui.
Koko kolmikko käänsi katseensa tuleen. Liekeissä käveli joku.

"Mitä", Guardian aloitti.
Manu jatkoi innokkaasti. "Hel-"



Liekehtivästä oviaukosta asteli jokin, joka oli ilmiliekeissä. Sen metallinen pintakerros oli tahrittu tummilla kemikaaleilla, jotka paloivat napalmin lailla.
Feterrasta ei ollut jäljellä paljoakaan, mutta se liikkui. Puolet sen alaruumiista oli räjähtänyt irti ja mukana oli kadonnut sen lentomoottori - tai mikä sen sitten ilmassa pitikään. Se ei kuitenkaan estänyt Feterramaista metalliraatoa liikkumasta.
Pitkiä, luurankomaisia käsiä oli jäljellä vain kolme ja nekin olivat halkeamispisteessä. Monista puuttui sormia, mutta se ei etenemistä hiljentänyt. Mekaaniset nytkähtelyäänet ja sähköinen särinä täyttivät huoneen, kun liekehtivä raato käveli kohti kolmikkoa huterien käsiensä varassa.
Ilmiliekeissä olevan ja hämähäkkimäisesti lattiaa pitkin juoksevan Avhrak Feterran haarniska oli revennyt täysin auki monesta kohtaa ja sisältä valui jotain mustaa. Se, mitä päästä oli jäljellä pyöri ympäri kuin karuselli. Vaikka Makuta Nui oli saanut metalliolennon silmäaukot umpeutumaan, oli kemikaaliräjähdys repinyt sen naaman auki ja kaksi heikosti särisevää silmää roikkui kiinni pään jäänteessä juuri ja juuri. Kolmas oli jäänyt matkalle.

Feterra yritti vielä puhua jotain, mutta sai aikaiseksi vain yksittäisiä sanoja. Tunteettomat lausahdukset olivat epäselviä eivätkä liittyneet mihinkään.
"K-k-k...KäSkY: k-uoL-E. K-k-k-k-EhoTuS. k-YS-ymyssss."
Satunnaisten mekaanisten lausahdusten alta kuuluva voimakkaampi ääni kuulosti tuskaisalta huudolta.
"vALOn t-t-t-Toa. Z-M-A. Z-M-A. Z-MA. Z-M..."
Vielä yksi silmä putosi irti Feterrasta. Olento jatkoi yhä nopeaa etenemistä käsiensä varassa. Guardian haparoi vielä hieman puutuneilla käsillään revolveriaan vyötäröltään ja Makuta Nui tähtäsi hämähäkkiraatoa omalla Feterra-kourallaan. Keetongu katsoi ainoalla silmällään omaa tykkiään, joka lojui vielä lattialla. Hän ei ollut aivan varma, ehtisikö sen luokse.

Kävelevä, palava ja sulaneella metallilla päällystetty raato pysähtyi kahden metrin päähän kohteistaan ja horjui hetken kolmella luurankomaisella jalallaan. Se näytti valmistautumaan ponnistamaan ilmalentoon.
Ennen hyppyään Feterran päästi vertahyytävän rääkäisyn, jossa ei ollut enää merkkiäkään mekaanisuudesta. Sitten se ponnisti.
"MOLEMMAT ALAS!" Keetongun kumea ääni karjaisi raivokkaasti. Guartsu ja Manu hätkähtivät ja tottelivat välittömästi.

Kun Keetongun heilauttama irtonainen Exo-Toa-raaja kohtasi hämähäkkimäisen Feterra-romun kasvot, syntyvä metallin rusentumisen ääni oli korviahuumaava. Kahden irtonaisen käsiraajan jäännöksiä ja useita satunnaisia ja hyvin liekehtiviä metallikappaleita kolahteli huoneen lattialle ja seiniin. Feterran yksikätinen jäännös lensi takaisin liekkeihin.

Sen käsi jatkoi yhä psykoottista sätkimistä. Keetongu pudotti pahasti lommoutuneen Exo-Toa-raajan lattialle ja Guartsu ja Manu nousivat varovaisesti pystyyn.
Feterran raato liikkui yhä kituvasti. Kolmikko päätti juosta.

* * *

Sukellusvene
Vartin päässä Nynrahista

Zorak von Maxitrillian Arstein tarkkaili Nynrahin valvontakameroiden kuvamateriaalia intensiivisesti pystyasennosta. Tuoli seisoi tyhjänä hänen takanaan Zorakin nojatessa hieman näyttörykelmän ohjauspaneelia kohti.
Harmaa skakdi paljasti koko hammasrivistönsä virneeseen, kun hän löysi oikean kameran. Pitkän tehdaskäytävän läpi juoksivat revolverilla tähtäilevän Guardianin perässä Feterra-kouransa käyttöä harjoitteleva Manu ja suurta tykkiä kaksin käsin kantava Tongu. He eivät vaikuttaneet huomioivan käytävän valvontakameraa.
Zorak tarttui radiopuhelimeen ja painoi linjan auki.
"Sektori 5", hän kuiskasi.

* * *

Ampiaisparven lailla syöksyvät Avhrak Va -lautaset täyttivät käytävän, mutta satunnaiset revolverin osumat pudottivat niitä. Keetongu räjäytti jykeviä Cordak-ammuksia saadakseen parven hajaantumaan, mutta huoneeseen virtasi vain lisää. Manu kamppaili käytävän päässä olevan turvaoven lukitusjärjestelmän kanssa jonkin aikaa ennen kuin turvautui lateraaliseen ajatteluun ja lainasi Keetongun tykkiä. Kolmikko jatkoi juoksuaan seuraavan huoneen läpi.

"Jännittävää. Tuossa huoneessa ei ole kameroita. Antakaa hetki, tutkin pohjapiirustuksia..."

"Eli...kerrataan!" Guardian läähätti ampuen satunnaisia laukauksia perässä roikkuviin lautasiin. Hän laski äänenvoimakkuuttaan huomattavasti, että ZMA ei kuulisi.
"Meidän pitää...pysäyttää näiden ja Feterrojen tuotanto."

Suuri räjähdys tuhosi kokonaisen Va-parven. Keetongu huusi äänen alta.
"Minulla on idea!"

"Mahtavaa", Manu sähisi. "Mutta meidän pitäisi varmaan selviytyä myös hengissä."
"Yritetään", Guartsu sanoi. "Ja pelastaa matoranit?"
Manu kohautti olkapäitään ja kyykistyi Va:n energia-ammuksen alta. "Ei kai niin vaikeaa."
"Ja murtaa jokainen luu 'herra ZMA:n" ruumiissa", Tongu sanoi irvistäen.
"Oikein mielelläni!" Makuta Nui naurahti.

"Tutkin vähän pohjapiirustuksia, ystäväiseni. Olisitte voineet valita paremmankin huoneen.Ja niin, niistä luista..."
Zorak von Maxitrillian Arstein piti uhkaavan tauon. Sitten hän karjahti rauhalliselle mielentilalleen epätyypillisesti.
"YHTÄKKIÄ, MURSKAIN."

Huoneen seinästä valtavan rysähdyksen säestämänä syöksyvä murskain pysähtyi, kun Keetongu otti sen kahdella kädellä vastaan. Keltaisen jättiläisen nyrkit kaivautuivat metalliseinämään, joka yritti musertaa kaikkia kolmea klaanilaista. Vahva rahi siirtyi vähitellen taaksepäin, mutta onnistui kuitenkin pidättelemään murskainta tarpeeksi kauan, että kolmikko pystyi vetämään itsensä pois sen edestä.
"Mi...mitä", Manu inahti.
"Ihmettelette varmaan, miksi käytävään on asennettu tehokas metallinmurskain."
"Tavallaan", Keetongu jyrisi huohottaen.
"Myös ystävänne Q kyseenalaisti muutokseni pohjapiirustuksiin. Vastaus teille: samasta syystä kuin tuohon toiseen seinään."
Jotain rysähti.

* * *

Jotain rysähti. Zorak seisoi paikallaan pidellen tiukasti kiinni kommunikaattoristaan. Tavallaan hän toivoi onnistuneensa, mutta harmaa skakdi ei halunnut menettää Guardianin tasoista vastustajaa ennen tämän näkemistä silmästä silmään. ZMA:n mielessä oli ristiriitaisia tunteita.
"Kuolitteko, ystäväiseni?" hän sanoi kommunikaattoriin. "Kuolitteko?"

Hetken oli hiljaista.
"Suunnitelmissasi oli yksi aukko", Keetongun ääni sanoi.
Zorakin ilme oli merkillinen. "...niin mikä, jättiläinen?"
"Cordak-tykki."
Zorak von Maxitrillian Arsteinin toinen kämmen puristui nyrkkiin.
"...ah. Niitä siis...valmistetaan vielä."
"Jep."
"No...pysykää siinä, missä olette, niin kaunokaiseni vain...vangitsevat teidät.."
"Emme ajatelleet."
Toisesta päästä kuului jälleen juoksuaskelia.

"Omapa on valintanne", Zorak sanoi virnuillen.

Klaanin Kahvio

Bang.

Troopperi tajusi hakkaavansa päätänsä pöytään. Hän mietti, mikä järki siinä oli. Jos hänellä olisi ollut hattu, siinä olisi viitosen seteli musikaalisen nautinnon tarjoamisesta eräälle asiakkaalle, jonka naamataulu muistutti maustekurkkua. Hatun sijasta viitosen seteli lillui hänen kahvikupissaan. Troopperi otti setelin sieltä pois, ja puristi sen kuivaksi. Setelissä olevaan moderaattorin kuvaan, tuli kahviläiskä. Troopperi ryysti höyryävää kahvia. Maustekurkkunaamainen asiakas olisi antanyt hänelle rahaa taas hienosta musiikista, ellei olisi minuuttia sitten tuhlannut kaikkia loppuja rahoja apteekissa laksatiiviin ja muovipäihin.

Troopperia vastapäätä istui pöydässä karvalakkipäinen matoran. Matoran näytti siltä, kuin olisi käynyt punttisalilla. Hän alkoi selittää Troopperille:

"Nyt kun lopetit musisoimisen, voisin kertoa sinulle jotain."

Troopperi kohensi ryhtiään. Hänet oli kutsuttu tänne jotain päiviä sitten tapaamaan karvalakkipäistä Matorania. Ikävä kyllä paikalla oli lauma karvalakkipäisiä Matoraneja, joilla oli kokous. Troopperi ei vieläkään tajunnut miten oli voinut tuhlata monta päivää kahviossa.

"Muistanet sen Turagan, joka vangitsi sinut silloin kerran?"

"Kyllä."

"Minulla on sinulle tehtävä koskien häntä. Eräs Matoran oli nähnyt hänet saaren pohjoisrannikolla erään majan pihalla parin Nazorakin kanssa jonkin laitteen kimpussa. Ota selvää mikä, se on, ja varmista, ettei hän juonittele Nazorakien kanssa."

"Eli siis minun pitää mennä sinne, ja tutkia hänen vehjettään?"

"Kyllä", Matoran sanoi kiinnittämättä mitään huomiota Troopperin omituisesti ilmaisemaan asiaan.
"Olemme huolestuneet etenkin siitä, että laitteessa lukee "atomi pomi"."

"Atomi pomi? Oikeinkirjoituksen tasosta kuulostaa siltä, että Turaga todellakin juonittelisi Nazorakien kanssa. Manu pitäisi tästä tehtävästä."

"Tuossa on vielä kartta, johon on merkitty talon sijainti."

Matoran poistui kahviosta.

Troopperi päätti lähteä huoneeseensa hakemaan tarpeellisia varusteita. Hän lähtisi tänä iltana matkaan. Kartan perusteella hän arvioi matkaan kuluvan nopeudesta riippuen 4-8 päivää. Parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui kiertää Mt. Ämkoon itäpuolelta.

Matkalla Troopperi vaivautui ostamaan lehden, jotta tajuaisi jotain siitä, mitä viime aikoina on tapahtunut.

Nynrah, Takomo



”Miten hemmetissä me pääsemme tuon yli.”
Manu ei ollut tyytyväinen tilanteeseen. He olivat saapuneet isoon saliin, joka kuitenkin oli kohtalaisen täynnä metalli- ja lasiputkia. He olivat suurella metallikorokkeella. Pronssinväriset seinät hohkasivat kuumuutta. Korokkeen ympärillä oli tasainen, kupliva, vihreä happomeri, joka jatkui muutaman kymmenen metriä eteenpäin, kunnes vastaan tuli toinen koroketaso. Se oli seinän vieressä, ja seinässä oli ovi. Ovi oli pyöreä ja pronssinen, kuten muukin huone.

”Minä en tiedä”, Guardian sanoi ymmällään. He eivät olleet odottaneet tulevansa…
”… pannuhuoneeseen?” Keetongu sanoi kysyvästi.
”No jos sitä voi kutsua siksi”, Manu sihisi. Jostain pääsi kuuma höyrypurkaus.
”No, emme me tähän voi jäädä”, Guardian sanoi reippaasti.
”Vaan?” Manu äyskäisi. Guardian ei ollut kuulevinaan. Hän tutki heidän vieressään olevaa laitetta. Keetongu taas tutkaili avointa lasiputken päätä, joka oli tasanteen reunalla. Putki kiemurteli heidän ylleen ja katosi jonnekin muiden sekaan.

Makuta Nui kyllästyi odottamiseen ja yritti lentää. Hän kuitenkin sai höyrypurkauksen naamalleen ja oli pudota happoon. Keetongu auttoi tasanteen reunalla roikkuvan Makutan ylös.
”Jos happopinta olisi ollut parikin metriä ylempänä, olisit puoliksi vainaa”, Tongu sanoi.
”No, puoliksi”, Manu huokaisi.

Guardian tuli heidän luokseen.
”Tuossa putkessa on melkoinen imu”, hän virkkoi, ”ja taidan nyt tietää, mitä tuo laite tekee.”
”Ja?” Tongu ja Manu sanoivat yhteen ääneen.
”Tulepas Manu vähän tännepäin”, Guardian sanoi viekoittelevasti.
”Ööh?”
Guardian käveli laitteen luokse Manu käsipuolessaan. Sitten hän äkkiarvaamatta nosti Makutan ilmaan ja heitti hänet laitteen päällä olevaan suppiloon. Kiljaisten Makuta katosi laitteen sisään. Kuului kolinaa, ja pian laitteen alareunassa olevasta putkesta vieri esiin tölkin näköinen esine, joka oli suunnilleen sen kokoinen, että Toa mahtuisi sen sisään tiukasti pakattuna.

”Ei minulle voi tehdä tällaista! Olen varjojen herra, ilkeä tiedemies, pimeyden valtias! Ei minun arvolleni sovi tällai-”
Guardian oli jo vierittämässä Manua pois laitteen luota. Skakdi työnsi Manun lasiseen putkeen, ja vetävä voima sieppasi purkin mukaansa. Kuului karjumista ja kolinaa, kun purkki liikkui putken sisällä. Nyt sekä Guartsu että Tongu tarkkailivat toista tasannetta. Hetken kuluttua sen yllä olevasta lasiputken avoimesta päästä putosi metallipurkki tasanteelle. Purkin kansi rikkoutui Makutan käden lävistäessä sen. Kiroileva Makuta Nui nousi ulos aivan liian ahtaasta purkista ja katseli sitten hetken ympärilleen. Guardian hymyili. Manu heristi nyrkkiään hetken ja väänsi sen jälkeen vipua oven vieressä. Haposta nousi metallisilta tasanteiden väliin. Klaanilaisparivaljakko käveli sillan yli Makutan luokse.
”Ja mikähän idea tuo, piru vieköön, oli olevinaan?”
”No, ainakin se toimi”, Guardian sanoi virnistäen. Tongukin hymyili.

He kulkivat ovesta. Käytävä oli niin ikään pronssinen, mutta sitä valaisivat vihreät lamput. Ritilälattian alla kiehui vihreä happo.
”Mitähän ainetta tuo on?” Manu pohti. ”Se ei näytä miltään tuntemistani hapoista. Yleensä ne ovat värittömiä tai –”
”Jooospa jättäisimme kemian oppitunnin ja keskittyisimme ongelmaamme”, Tongu äyskähti. He olivat nimittäin tulleet toiselle ovelle, joka näytti olevan lukossa. Tongu yritti vääntää pyöreää kahvaa, mutta se ei liikahtanutkaan.
”Minulla on ikävä tunne…” Manu aloitti ja kääntyi katsomaan taakseen – juuri sopivasti nähdäkseen Avhrak Van sulkevan sisäänkäynnin. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n ääni alkoi kaikua käytävässä:
”Tämä on jälleen naurettavan helppoa, pojat. Menette tavalliseen kaasuansaan.”
”Ai, ei oikein teidän majesteettisen koreutenne tapaista”, Manu sanoi, ”järjestää näin tavanomaista ansaa.” Kaasu alkoi virrata eräistä rei’istä huoneen seinissä.
”Ei niin. Olisin oikeasti halunnut säästää teidät nähdäkseni, mutta en todellakaan voinut olla kokeilematta, millainen olisi kaasuansa yhdistettynä happoansaan.”
Hänen puhuessaan ritilälattian alla olevan hapon pinta alkoi kohota uhkaavasti.
”Senkin sairas sekopää!” Keetongu huusi.
”Otan tuon kohteliaisuutena sinulta, ystäväiseni. Nyt, paetkaa. Haluan kuitenkin loppujen lopuksi nähdä teidät elävinä.”
Manu pyöritteli silmiään.

Tilanne alkoi olla tukala.
”Mitä, jos vain kuolisimme tänne? Ei saisi tavata meitä”, Manu ehdotti. Guardian pudisti päätään. Hän yritti keksiä ratkaisun. Keetongu yski. Hän oli pisin, joten häneen kaasu vaikutti ensimmäisenä.
”Neurotoksiinia. Pyh”, Manu hymähti. Sitten hän istahti lattialle ja alkoi meditoida. Kaikki yrittivät ahdistuneena etsiä ulospääsyä tilanteesta.

Kun happo oli saavuttanut ritilälattian ja klaanilaisille tuli entistä tukalampi olo, Manu nousi seisomaan ja sanoi:
”No niin, antakaapa vanhan Manfredin pelastaa tilanne.”
Guardian katsoi kysyvästi Manua, ja Keetongu kaatui tajuttomana lattialle. Manu tarttui kiinni katossa olevista putkista ja repi niitä irti. Lisää kaasua alkoi vapautua.
”Mitä sinä teet!” Guardian, joka tunnusteli Tongun pulssia, ähkäisi epätoivoisena.
”Lisään kaasua”, Manu vastasi seesteisesti ja jatkoi putkien repimistä. Hän repi jokaisen putken irti. Kaasua tuli huoneeseen jo niin paljon, että oli hankala hengittää.
”Nyt – hengittämättä pari sekuntia, kiitos”, Manu ilmoitti ja veti syvään henkeä. Guardian teki samoin.
Ei sillä, että välttämättä selviäisimme hengissä tästä, mutta kannattaahan jotain yrittää, Manu viestitti. Guardianin keuhkot olivat tyhjentyä hätkähdyksen voimasta. Keetongu ei hengittänyt. Hänen tapauksessaan tilanne oli paha.

Kului hetkinen. Sitten ovet räjähtivät ulospäin.
Guardianin korvat soivat voimakkaasti, mutta muuten hän oli jokseenkin kunnossa. Kaasu pääsi nyt ulos kummastakin ovesta.
”Mitä sinä teit?” Guartsu huusi Manulle.
”Älä huuda!” Manu huusi takaisin.
”ANTEEKSI”, Guardian karjui takaisin.
”KAASUN TILAVUUS KASVOI ISOMMAKSI KUIN HUONEEN TILAVUUS. OLISIMME IHAN HYVIN VOINEET KUOLLA PURISTUKSIIN, MUTTA OVET MENIVÄT RIKKI ENSIN.”
”HUUTAMINEN TEKEE SINUSTA HIENON KUULOISEN.”
”AI? IHANKO TOTTA?”
Keetongu avasi silmänsä, sen ainoan. Sitten hän katsoi huutavaa kaksikkoa.
”Voi elämä.” Hän huomasi, ettei kuullut omaa ääntään kovin hyvin.
”AI, NYT SINÄKIN HERÄ-”
Tongu tukki Manun suun toisella kädellään samalla, kun piteli toisella päätään. Kaasu alkoi poistua elimistöstä.
”Ja mitäs nyt?” Guardian sanoi hiljempaa.
”Tulette tapaamaan minua, veikkoset rakkaat.”
Guardian katsoi ylleen: Avhrak Feterra ja kymmeen Vata leijuivat heidän yllään aseet tähdättynä heihin.

Bio-Klaanin Linnoitus

Linnakkeen foorumi oli yllättävän tyhjempi kuin se yleensä on. Yleensä aukiossa olisi ollut linnakkeen aktiivisimpia ja tärkeimpiä sijainteja, joissa olisi useita erilaisia tapahtumia ja hyvin paljon ihmisiä kokoontuneena, mutta Kolmannenkuun festivaalin jälkeen asukkaat mieluimmin lepäävät kotona kaiken juhlimisen jälkeen.

Klaanilainen nimeltä Nookki oli yksi harvoista joka oli aukiolla. Matoralainen istui tylsistyneenä foorumin penkeillä ja yritti keksiä jotain hauskaa tekemistä sillä välin kun kaikki muut olivat joko kodeissaan tai suorittamassa tehtävää Klaanin ulkopuolella.

Silloin paikalle saapui hyvin tuttu vanha kasvo.

”Terve”, keltavalkoinen, viittaan pukeutunut Toa saapui Matoralaisen eteen ja tervehti häntä.

”Kas Axel, päiviä”, Nookki vastasi heti paljon innokkaampana ja hyppäsi penkistään tapaamaan vanhaa Klaanilais-ystäväänsä. ”Miten olet pärjäillyt?”
”Oikein hyvin, kiitos. Oliko hienot Kolmannenkuun festivaalit?” Axel sanoi yhtä ystävällisesti.
”Tietysti! Joten, mitä sinä olet tehnyt viime aikoina?”

Mutta ennen kuin Axel ehti aloittamaan, toinen vanha Klaanilainen käveli paikalle.

”Moi”, mustaharmaa Toa, jolla oli valkoinen Kanohi tervehti Klaanilaisia.
”Oho, terve Timikaki”, Nookki ja Axel vastasivat äänen Toalle. ”Pitkästä aikaan”
”Totta tuo”
”Missä Kyberi ja Reteloki on?” Axel kysyi, mutta ennen kuin Timikaki ehti vastata, kolmas Klaanilainen saapui paikalle, tällä kertaa panssaroitu Sciludomilainen.

”Laosi, moi”
”Joo, terve”, Laosi vastasi paljon innottomasti verrattuna muihin. ”Tekin siis saitte viestin?”
”Kyllä vain”
”Juu-u”
”Mikä viesti?” Nookki kysyi hämmentyneenä.
”Kävin juuri äsken Adminin puheilla, hän sanoi ettei hän lähettänyt mitään viestiä Linnoituksen ulkopuolella oleville Klaanilaisille koko viikon ajan”, Laosi selitti muille Klaanilaisille, jotka hämmentyivät vielä enemmän kuin Nookki.
”Hetkinen, mutta minä sain tämän viestin juuri toissa päivänä”, Axel huomautti
Laosille.
”Tarkoitatko ettei nämä viestit ole Adminien lähettämiä?” Timikaki veti johtopäätöksen, mikä sai myöntävän vastauksen Laosilta. Timikaki otti esiin aukinaisen kirjekuoren ja näytti sen muille. ”Mutta tässä kirjeessä on Adminien leima.”
”Mitä tämä oikein merkitsee?”
”Minä en tiedä”, Laosi vastasi hieman synkästi.

Nookki tunsi itsensä taas poissuljetuksi ja tylsistyi taas.


Zakaz

”Lähin kylä täältä on suoraan luoteeseen päin. Kylä on rakennettu jyrkänteen viereen, ette erehdy paikasta.”
Oven edessä Valon Toa Domek katseli kompassiaan hetken ja käänsi itsensä Zaiggeran ohjaamaan suuntaan. Pegghu seurasi Toan mukana.
”Domek”, Valon Toa kääntyi Zaiggeraan päin kuullessaan hänen nimensä. ”Vie terveiset Solkaille”.
Domek hymyili ja hyvästeli Skakdi naista. Vierailijat poistuivat Zaiggeran puumökiltä, Pegghu hyvästellen Skakdeja myös. Warrek vilkutti kevytmielisesti takaisin.
”Olivatpas mukavia veikkoja nuo tyypit, eikö vain luutnantti?” Warrek hymyili Zaiggeraan päin vierailijoiden kadotessaan kauaksi horisonttiin. ”Mitä sanoisit jos...?”
”Ei, kenraali”, Zaiggera keskeytti Warrekin heti ja palasi takaisin majaansa.
”No voi skarararar”

***

”Hei Domek”, Pegghu sanoi seuratessaan Valon Toaa kylää päin.
”Niin?” Valon Toa vastasi kääntämättä päätään ja jatkoi kävelemistä.
”... Ei mitään, unohda”, Matoralainen kuitenkin vastasi. Domek kohotti kulmaansa, mutta päätti jättää huomioimatta ja keskittyä matkaan.


Klaani saari, luola

Monivärinen Zyglak-joukko aterioivat kostean luolan sisällä.
Toisin kuin olisi voinut odottaa, ruokailu oli yllättävän rauhallinen ja suhteellisen sivistynyttä. Ruoka oli jaettu kaikille yhtä paljon eikä kukaan riidellyt annetusta määrästä. Selviytymisen vuoksi oli hyvin tärkeää, että ravintoa riitti kaikille ja pysyisivät hengissä.

Luolan seinää vasten istui mustaharmaa Zyglak, Welsix. Welsix kuului joukon vanhimpiin ja kokeneimpiin jäseniin ja on aina ollut monissa tapahtumissa mukana. Hänen kanssa istui yhtä iäkäs ja kokenut, tummanvihreänvalkoinen Zyglak; Olthal.

”Aina inhonnut tätä muhennosta”, Welsix valitti, ”ei koskaan tarpeeksi mausteita”.
”Kyllä, kovin. He eivät enää tee näitä kuin ennen vanhaan”, Olthal vastasi myöntävästi.
”...Joten, mitä ajattelet Guechexistä, vanha kuoma?”
”On huonompiakin ollut. Nuorukaisella on kyllä tarmoa.”
”Sangen.”
”No, pari hiomatonta kulmaa siellä täällä, mutta ei huonompi.”
”Operaatiota on kuulema viivästetty hieman, jotta hänen perhe ehtisi lähettää turvaan.”
”Sanoisin, aika turhan suojaava.”
”Ainakin nuorukainen yrittää.”
”Kyllä, kovin.”
”Ja mitä kauemmin tämä venyy, sitä parempi. En oikein luota siihen karttaa tarjoavaan veikkoon. Z.M.A, eikö ollut?”
”Z.M.A se oli. Totta, epämiellyttävä mies.”
”Ja se metallikone? En ole nähnyt mitään sen kaltaista vuosiin.”
”Sanoisin, silloinkin ne olivat perin kömpelöitä ja hitaita. Tekniikka on kehittynyt vuosien varrella pelottavasti.”
”Sangen. Jokin noissa on kyllä jotain tuttua, en kyllä muista tarkalleen mitä.”
”Ikä tuo vitsauksia muistille.”
”Varsin.”
”Muuten, oletko kuullut..."

Kauan aikaa sitten Zairyhin saarella

Desable astui ulos Elämänmuotojen muokkaamisen osaston ovesta. Projekti Peur I eteni hyvin: kiitos Mielenvoimien osastolle siirtyneen Joueran, projektin onnistuminen oli periaatteessa turvattu täydellisesti. Jouera oli onnistunut saamaan paljon vaikutusvaltaa, ja Mielenvoimien osaston johtamisen hänellä oli siteitä myös Elämänmuotojen muokkaamisen ja Elämänmuotojen luomisen osastolle. Huhuttiin, että Jouera oli käyttänyt vaikutusvaltaa ja suostutellut hiljattain valtaan astuneen Diereuen aloittamaan kolmen osaston yhteisprojektin. Varmaa oli kuitenkin vain se, että lähipäivänä julkistettaisiin Mielenvoimien osaston tärkeä projekti. Se oli niin tärkeä, että epäonnistumisesta jopa vaikutusvaltaisinkin työntekijä saattoi menettää nimensä ja sen myötä kaiken vaikutusvaltansa. Desable ei kuitenkaan tiennyt projektista muuta kuin sen, että sen tarkoitus oli kuulemma vahvistaa lajin mieltä. Tähän johtopäätökseen oli tultu sen nimen, Suoja I:n perusteella.

Tavallisia liikeratojaan pitkin kulkevien työntekijöiden läpi kulki Desablea kohti Jouera, joka näytti innokkaalta. Tunteiden näyttäminen oli perinteen mukaan vain vaikutusvaltaisempien yksilöiden oikeus. Desable arveli, että Jouera halusi tietää entisen osastonsa projektin edistymisestä.

"Kerro Projekti Peur I:n edistymisestä", Jouera sanoi. Desable piti pienen tauon.

"Projekti edistyy normaalia vauhtia. Aloitamme koehenkilön testaamisen lähipäivinä", Desable sanoi lopulta. Jouera ei näyttänyt, mitä uutinen merkitsi hänelle.

"Haluan olla läsnä testauksessa", Jouera sanoi.

"Pidän huolta asiasta henkilökohtaisesti", Desable sanoi. Kumpikin kääntyi palatakseen työhönsä. Desable työnsi Elämänmuotojen muokkaamisen osaston oven auki ja suuntasi kohti ovea, johon oli kirjoitettu "Peur I". Desable astui sisään ja tarkasteli koehenkilöä.

Klaanin piha, nykyaika

Kapuran ajatukset palasivat nykyhetkeen. Hänen vieressään oleva olento ei enää huutanut, mutta Painovoimaterä leijui vielä ilmassa.

"Miksi näytit tämän minulle?" Kapura kysyi. Ei vastausta. Sen sijaan Matoranin varjo, jonka päällä Painovoimaterä yhä leijui, alkoi hitaasti liikkua poispäin Kapurasta.

"Jätä edes aseeni", Kapura huusi. Ei vastausta. Hetken päästä olento oli jo kadonnut.

Kapura katsoi hämmentyneenä olennon perään. Tästä olisi raportoitava tapaamisessa.

Mt. Ämkoon rinteet

Kummallinen, joskaan ei kummallisin vuoren näkemä trio tallusteli vuoren rinnettä. Heidän määränpäähänsä, kylään, jonka nimeä Kepe ei muistanut, oli vielä pitkä matka.

Kepe ja Snowie askelsivat keulassa, Make hieman taaempana, ehkä hieman ulkopuolisen oloisenakin. Hänelle täytyy keksiä jotain tekemistä, Kepe ajatteli. Hänen mieleensä ei kuitenkaan sillä hetkellä tullut mitään.

Matka jatkui usean, suhteellisen hiljaisen tiiman ajan. Lopulta he pysähtyivät ruokatauolle erään suuren kallionlohkareen viereen.

"Kuulkaas. Mietin tässä jotain", Kepe aloitti muovipaketista kaivettua kolmioleipää jauhaen. "Että jos tämä maailma jossa olemme ei olekaan totta."

"Ai missä mielessä", Snowie kysyi.

"Jos tämä onkin vain jonkin sairaan mielen päässään luoma seikkailukertomus. Että me olemme vain yksittäisiä hahmoja, mahdollisesti sivuosissa, jossain fiktiivisessä tarinassa. Jota tuskin on edes nidottu kirjaksi, vaan se on julkaistu jossain hämärässä tietoverkossa."

"Eikö olisi vielä pahempi jos tämä olisi jonkinlainen roolipeli. Että meitä kaikkia ohjaisi joku meitä itsiämme vastaava tyyppi."

"Mieti millaiset tyypit meitä ohjaisivat."

"Huhhuh."

"No, onneksi se on mahdotonta. Mehän tiedämme hyvin olevamme tässä. Ajattelen, siis olen ja niin edelleen. Heh."

"Heh."

"Mutta entä jos juuri nyt joku tuolla jossain hymyilee itsekseen laitettuaan meidät sanomaan tällaisia asioita. Hymyilee sille, että me epäilemme hänen olemassaoloaan, vaikka hän onkin olemassa ja voi vaikuttaa ajatuksiimme niin, että koko ajan ajattelemme hänestä jotenkin väärällä tavalla."

"Aika kaukaa haettua."

"Mutta täysin mahdollista. Et voi kiistää."

"Vai voinko."

"..."

"..."

"Jatketaan matkaa."

Outo tila

Doxista tuntui siltä kuin hän olisi tuijottanut tuon itseään kopioivan Toan sinisinä leimuaviin silmiin iäisyyden.
Tämä syöksyi häntä kohti, valmistautuen lyömään häntä aseellaan.

Dox väisti luonnottomalla liikkeellä sivulle ja iski veitsensä, Ikuisen palkkionsa Toan takaraivoon. Tämä kaatui maahan kuin hidastettuna. Sillä hetkellä, kun tämän naamio koski maata, sininen tuli sammui. Toien kasvoton kopioarmeija katosi.

Ristiretkeläiset kokosivat jäljelle jääneet joukkonsa ja iloitsivat. Taistelu oli voitettu.

Dox henkäisi syvään.

Jostain kaukaa kantautui ääni kuin tuulen tuomana.

" ,

Nimda."

Kolmannen kuun festivaalin juhlapaikkana käytetyn laivan yläkansi

Joukko ruskeita kinttuja asteli laivojen välille asetettua lankkua pitkin laivan yläkannen hienolle, tasaiseksi hiotulle ja kiiltäväksi lakatulle lattialle. Festivaalien juhlamenot olivat tyssänneet kuin sienään. Koko juhlaväki oli seisahtunut seuraamaan juhlapaikkana toimineen paatin viereen seisahtunutta, metallista, raskaasti aseistettua alusta.

Jännittyneen festivaaliväen ja kuokavieraiden välissä seisoi mystinen, tummaan kaapuun sonnustautunut hahmo, jota kutsuttiin Amakaksi. Tämän selän takana seisoi pari isokokoista, jonkinlaisin ampuma-asein varustautunutta vartijaa. Tunnelma oli varsin hiljainen. Ainoa ääni lähti kannen laittalta ruoanjämiä etsivistä linnuista. Amaka siirsi katsettaan vihollisesta toiseen. Nämä näyttivät jonkin sortin torakoilta. Näihin verrattuna torakat kuitenkin olivat söpöjä pinkkejä pandoja nauttimassa eukalyptusta. Otuksia oli astunut laivalle ainakin parisenkymmentä. Monet niistä olivat melko identtisiä keskenään, jotkut taas olivat hieman isokokoisempia. Amakaa kiinnitti erityistä huomiota mauttomaan siniseen hattuun pukeutunutta yksilöä, joka oli hieman muita alamittaisempi. Oli ilmeisiesti hieman vastahakoinen. Porukan isoin oli muita ainakin yli puolet pidempi. Tämän lisäksi sillä oli melkoinen lihaksisto. Tai sitten se oli syönyt enemmän pekonia kuin pystyi sulattamaan. Yksi niistä taas oleskeli hieman kumarassa, hieroen käsiään yhteen. Varsin kirjava joukko. Amakaa aprikoi. Vieraat olivat aseistautuneet erilaisin asein. Ampuma-aseiden määrä tosin oli yllättävän vähäinen. Viereisen laivan kannella tilannetta seurasi lukuisia yksilöitä lisää.

Pian torakkajoikon takaa alkoi kuulua outoja askeleita. Torakat asettuivat tasalukuisesti lankun edestä molemmille sivuille. Amakaa hermostutti. Muita hieman pidempi, isokokoisimman rinnalla kuitenkin kalpeneva torakka astui kylmän viileästi lankkua pitkin kohti puisen paatin kantta. Sen metallinen tekojalka kolahti puiselle kannelle. Se ehti kävellä muutaman askeleen ennen pysähtymistään muutaman metrin päähän Amakaasta. Se oli erilainen kuin muut. Olisiko sitä pitänyt muiden tapaisena otuksena vaiko koneena. Kaksikko tiiraili toisiaan silmästä silmään. Amakaa alkoi olla yhä hermostuneempi.

"Keitä olette", Amakaa rikkoi hiljaisuuden kysymällä varovasti.
"Hyvää iltaa", puolimekaaninen torakka aloitti pian määrätietoisen puhumisen, "Sallikaa meidän esittäytyä. Voitte kutsua minua Eversti 437:ski. Olemme pienellä tiedusteluristeilyllä. Ilmeisest iolette eksyneet hieman väärille vesille."
"Kuinka niin", Amakaa kysyi. Hän alkoi hermostua.
"Koska aivonne raksuttavat hieman vajaavaisesti, sallinette demonstraation; meidän joukkomme esiintyvät juopuneina merimiehinä...", 437 lausui viittoen mekaanisella kädellään Nazorakien suuntaan. Pian hän osoitti kätensä kohti juhlijoita. "...ja te taas olette jokidelffiininpoikasia. Jaaaaa käy."

Hetkessä 437:n rinnalla seissyt torakka lähti nopeaan kiitoon. Pian se seisoi erään konfliktia eturivistä seuranneen olennon eteen. Tämän selkäranka taittui pian melko epäluonnoliseen asentoon ennen tämän kaatumista elottomana maahan. Koko juhlaväki tuijotti näkyä järkyttyneinä. Kaikki perääntyivät hirmuteo nsuorittaneen Nazorakin läheltä.
"Ja poikki", 437 tokaisi viileästi. Vanha kunnon sotilas teki jälleen hienoa jälkeä.
"M-mitä meistä haluatte", Amakaa yritti kysyä järkytyksensä läpi. Hänen olisi pysyttävä vahvana, jotta festivaalilaiset välttyisivät paniikilta.
"Satuimme olemaan pikku risteilyllä ja havaitsimme että tämä alus olisi täydellinen alus - mitä skamaharaa luulette", 437 kysyi hieman ärtyneenä.
"Laivamme? Ruokamme?", Amakaa yritti miettiä kaikkea varastamisen arvoista.
437 kurtisti silmäkumpiaan. Hän tokaisi juuri hyökkäyksen suoirittaneelle Nazorakille; "0388, tee pari lisää."
"Pari lisää?"
"Pari lisää."

Hetken päästä pari muuta tyyppiä koki saman, kivuliaan kohtalon. "Oikein hyvä, 0388", 437 kehui torakkaa. Tämä vetäytyi takaisin kyborgitorakan viereen. Amakaa oli lievästi sanoen järkyttynyt. Nuo otukset tappoivat viattomia pelkästään huvin vuoksi/pelotellakseen. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Näiden tyyppien kanssa piti varoa. keskustelu piti hoitaa kylmän viileästi.
"P-pyydän. Älkää harmistuko...", Amakaa aikoi yrittää sovittelevia neuvvotteluja.
"Oih, minä en harmistu", 437 keskeytti lähes välittömästi. Hänen kanssaan oli turha yrittää neuvotella. "Minulla on miehiä tekemään se puolestani. 0278?", 437 käänsi katseensa körilästorakan vieressä seisovaan torakkasotilaaseen. Tämän esille ottama ase sai Amakaan juhlaväkineen entistä suuremman kauhun valtaan... konekivääri.

Nimdasaari, ranta

Laivaa vahtimaan jääneet piraatit olivat yrittäneet tappaa aikaa parhaansa mukaan. Uusi kapteeni pienine ryhmineen oli viipynyt matkalla jo ehkä liiankin kauan.
"YARRRR", keulaan asettunut päivystävä piraatti karjahti. Koko piraatti joukko säntäsi keulaan seuraamaan retkikunnan paluuta. Pian kaikki joutuivat palaamaan hommiinsa suorastaan pettyneinä. Ainoa laivaa kohti talsiva hahmo oli heidän uusi, mystinen, tummahaarniskainen kapteeninsa. Päivystäjä asteli hiekalle ottamaan kapteenin vastaan. Aarteiden ja/tai tovereiden menetys oli tuttua kauraa. Päivystäjä huomasi kapteenissa jotain outoa. Tämä ei ollut kylmän viileä ja mystisen rauhallinen kuten aiemmin. Hän vaikutti hermostuneelta, ehkä jopa pelästyneeltäkin. Kapteeni kulki hänen vierelleen .

"Ei tainnut mennä hyvin?"
"No ei."
"Kuolivat?"
"Ilmeisesti."
"..."
"..."
"Jokin... hätänä?"
"Miksi olisi?"
"Tuotaah. Vaikutatte hieman hermostuneelta."
"..."
"..."
"Lokki." Amazua nosti sormensa havaitsemansa vesilinnun suuntaan. Piraatti kääntyi hetimmiten katsomaan kyseistä otusta. Amazua asteli hyttiinsä. Hän muisteli kammiosta lähtemisensä jälkeen tapahtunutta. Mitä ihmettä se oikein oli...?

Tuntematon



Sinä, sinä tiedätkö miten paljon pidän siitä kun säntäät taisteluun ja mitä useimmin hoidat sen tuolla miekallasi, okei onhan sinulla toki kiehtova menneisyys ja niin edespäin, mutta tarkoitukseni ei ole nyt jäädä jaarittelemaan tähän. Pääasiani nyt oli, että minä päästän sinut ”ulos” täältä.

”Ulos... minä siis tosiaan olen tällä hetkelle vain ainetta, tai jotain mönjää astiassa”, Gekko sanoi miettiväisenä tuntemattomalle äänelle.

Olet rohkea toa, jos sinua voi siksi kutsua. Olet ensimmäinen vihamiehistäni joka ylipäätänsä on kohdannut minut tällä tavalla ja jäänyt henkiin.

”Visokki... sinä teit jotain hänelle...”

Ystävä, se ei ole sinun ongelmasi.

Mieti tarjoustani, sinusta olisi suurta hyötyä ja olet minulle palveluksen velkaa, jo toisenkin.
Voisin jopa päästää sinut omaan maailmaasi...

”Oma maailmani. Minä en tiedä haluanko palata, nyt ei ole aika...

Ole kärsivällinen, vain minä saan sinut ulos täältä ja sen teenkin, minä en pakota sinua mihinkään. Nyt vain, odota... odota...

”Mitä jos tämä kaikki onkin vain unta ja minua ei enään ole...”

Vastausta ei kuulunut.

Nynrah
Takomo

Keetongu, Guardian ja Makuta Nui eivät epäröineet, vaan osoittivat aseitaan heitä ylempää tähtäilevään Feterraan ja sitä ympäröiviin Va-lautasiin. Mekaaniset olennot eivät vaikuttaneet reagoivan kolmen klaanilaisen liikehdintään.
"Feterra", Keetongu kuiskasi. "Vain yksi Feterra. Ja...lautasiakin on vain kymmenen. Minulla on seitsemän Cordak-ammusta jäljellä..."
Manu tiiraili pitkään Feterra-kättään. Sen kämmenpohjan valkoinen valo hohti vielä kirkkaana. "Tässä riittää vielä..." makuta kuiskasi karjumisesta käheällä äänellään. "Virtaa? Elementtienergiaa? En tiedä."
Keetongu käänsi päätään varovaisesti Guardiania kohti, mutta piti katseensa ja tähtäyksensä yhä tiukasti Feterrassa. "Guartsu?"
Guardian käpälöi harkitsevasti molempia ampuma-aseitaan. Hän teki laskutoimituksia ja mietti todennäköisyyksiä päässään. Rintakehään sattui vielä vähän ja skakdin korvat soivat, mutta hän ei pystynyt keskittymään siihen.
"Kaksi lipasta Vartijassa", hän sanoi siirtäen katsettaan Va:sta toiseen. Hän kokeili revolveriansa vasemmalla kädellään ennen kuin kokeili vyötäröllänsä roikkuvaa panoskoteloa. "Pari tusinaa zamoria revolveriin. Voisimme ehkä voittaa tämän."

Guardian katui pikaisesti sanomaansa. Pannuhuoneen ovista leijui rauhallisesti sisään vielä kolme Avhrak Feterraa ja pienimuotoinen legioona Avhrak Va:ita. Kaikkien aseet osoittivat kohti kolmen klaanilaisen joukkoa.
"Sinun piti sitten mennä sanomaan", Keetongu sanoi hampaidensa väleistä. Hän heilautti aseensa kohti oviaukkoa ja sieltä lähestyviä Feterroja.

Neljä Feterraa napsuttelivat sormiaan yhteen. Valkoiset energialataukset hehkuivat niiden kämmenpohjissa. Noin kolmekymmentä robottilautasta kierteli kolmikkoa tutkaillen heitä kamerasilmillään.
Ja hetken päästä joku astui sisään oviaukosta, josta Feterrat olivat tulleet. Se oli Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas.
Hän taputti.

"Bravo", Zorak sanoi hymy leveänä taputtaen kämmeniään yhteen verkkaisesti ja melkein pilkkaavasti. Kainalossaan harmaaihoinen skakdi piti pitkää, metallipintaista kävelykeppiä, jonka päässä oli musta nuppi. "Olette päässeet todella pitkälle ja saaneet paljon aikaiseksi. Mutta nyt, rakkaat klaanilaiset, on aika laskea aseet ja tulla mukaani."
Guardian ei epäröinyt tai miettinyt Zorak von Maxitrillian Arsteinin sanoja hetkeäkään, vaan kääntyi häntä kohti ja veti liipaisimesta. Vaikka Zorakin ja klaanilaisten välille huomaamattomasti muodostunut sinihohtoinen voimakenttä pysäytti Guartsun kiväärin ammuksen, Zorak hätkähti hieman taaksepäin hämillään. Hämääntyneisyys muuttui kuitenkin taas sekunneissa pirulliseksi hymyksi.
Feterrojen luojan suora murhayritys ei saanut metalliolentoja näyttämään erityisen huvittuneilta. Ne lähestyivät klaanilaiskolmikkoa hitaasti.

"Ha ha ha...oikeasti?" Zorak nauroi. "Luulitteko, että tuo toimisi? Luulitteko, että teillä olisi tässä tilanteessa minkäänlaista mahdollisuutta tappaa minua?"
Guardian laski tähtäyksensä pois Zorakista. Hänkin hymyili. "Ilmeestäsi päätellen sinä ainakin luulit."
Pitkää takkia käyttävä skakdi yritti parhaansa mukaan näyttää rauhalliselta ja onnistuikin siinä. Hän siirsi toisen kätensä selkänsä taakse, otti toisella metallinmustan kävelykepin kainalostaan ja pamautti sen kärjen lattiaa vasten, mutta ei nojannut siihen.
"Voi Guardian, olet kyllä nokkela", Zorak sanoi pyöritellen kävelykepin päätä. "Mutta sinun suurin heikkoutesi on uhkarohkeus ja... jääräpäisyys."
Kävelykepin pyöreä pää aukesi ja paljasti useita pieniä nappeja ja kytkimiä sen nupin sisällä. Zorak painoi yhtä nappia.
Guardian ei osannut varautua seuraavaan. Häntä lähimmän Avhrak Va:n panssarissa aukesi pieni luukku, josta tuli pieni putkilo. Ennen kuin Guartsu ehti kääntyä ampuakseen Va:n alas, putkilosta syöksyi suuri pilvi harmaata kaasua suoraan hänen kasvoilleen.
Sininen skakdi muuttui kuolevan kalpeaksi. Hän pudotti Vartija-kiväärinsä jalkojensa juureen aivan huomaamattaan. Skakdin kädet vapisivat ja hän siirsi ne hitaasti silmiensä eteen. Guardianin silmäkulmat vapisivat.
"Ei...ei...ei..."
Sekä Makuta Nui että Keetongu kääntyivät katsomaan johtajaansa ja ystäväänsä. Sininen, tavallisesti urhea ja huumorintajuinen skakdi vapisi nyt hillittömästi ja hänen kalpeiden kasvojensa katseessa oli pelkkää pelkoa ja epätoivoa.
Guardian tarttui kiinni päästään. Hän huusi.
"Ei! Ei! Ei!"

Keetongun katse oli järkyttynyt. Hän puristi tiukasti Cordak-tykkiään molemmin käsin ja aseen metalli alkoi hieman vääntymään jättiläisen tiukasta otteesta. "Mitä...sinä..."
Zorak osoitti päästään kiinni pitävää, tärisevää ja kauhunhuutoja päästävää Guardiania kävelykepillään. "Ah, vanha kunnon kredipselleeni. 'Credox Sellenium'. 'Hulluuskaasu'. 'Kauhukaasu'. Yksikin henkäys voi aiheuttaa kahden minuutin hallusinaatiot."
Zorak heilautti kävelykeppinsä nojaamaan olkapäälleen. "Voi, hän toipuu kyllä. Hän toipuu varmaan nopeasti, koska on kokenut tämän aikaisemminkin."
Guardian oli kyyristynyt maahan. Hän hengitti raskaasti ja suorastaan puristi päätään. Oli selvästi nähtävissä, että hän yritti taistella hallusinaatioita vastaan, mutta se olisi kenelle tahansa vaikeaa.
"En ole itse hengittänyt tuota ainetta koskaan", Zorak sanoi kasvoillaan kieroutunut kiinnostus. "Vaikka kieltämättä minua kiinnostaa, minkälaista tunnetta voi kutsua 'elämän pahimmiksi kahdeksi minuutiksi'..."

Keltaisen jättiläisen ilmeessä oli tynnyrillinen rahimaista taisteluraivoa. Tongu murisi ja tähtäsi aseellaan suoraan kohti ZMA:ta. Arstein katsoi Keetongua.
"Voi jättiläiseni hyvä. Sanoit sen itse. Seitsemän Cordak-ammusta. Sinulla ei ole varaa tuhl-"
ZMA pääsi hätkähtämään taas, mikä oli poikkeuksellista uudelleen saman päivän aikana. Tällä kertaa hätkähdys johtui siitä, että Keetongun heittämä Avhrak Feterra kolahti voimakkaasti vasten Zorakia ympäröivää voimakentää. Törmäys aiheutti korvia riipivän äänen, jonka myötä Keetongun sormien puristusjäljellä signeerattu Feterra kimposi kauas suojakilvestä. Arstein horjahti taaksepäin, mutta otti tukea kävelykepillään. Harmaan skakdin ilme oli hieman hapan.
"En halua tappaa teitä", Zorak sanoi, "en vielä. Laskekaa yksinkertaisesti vain aseenne, niin juttelemme hieman."
Keetongu ei näyttänyt olevan juttelutuulella. Zorak otti Rahin ilmeen vastauksena ja painoi toista nappia kävelykepissään.

Nyt Keetongukin pudotti aseensa lattialle ja piteli päästään kiinni. Tämä ei kuitenkaan johtunut kaasusta, sillä sitä ei ollut. Keltainen Rahi yritti peittää korvansa parhaansa mukaan.
Makuta Nui katseli vihaisena mutta hieman avuttomana valtavan toverinsa kärsimystä. Hän oli jo kysymässä jotain, mutta Zorak ehti vastata.
"Kolme Avhrak Va:ta lähettää tässä huoneessa aivan erityistä signaalia. Tämä on ääni, joka on niin korkea, että vain Rahi-ystäväsi kuulee sen. Ja hän...hän kuulee sen erittäin hyvin, kuten arvata saattaa."
Zorak von Maxitrillian Arstein VIII otti muutaman itsevarman askelen suojakuplansa sisällä. "Voisimmeko nyt vain jutella?" hän kysyi Makuta Nuilta.

Makuta Nui virnuili demonisesti hullunkiilto ja viha silmissään. "Jutellaan vain. Haluatko jutella kylpyhuonesisustuksesta, avaruusgeometriasta vai siitä, miten mitätön ja säälittävä sinä olet universumin isommassa mittakaavassa?"
Feterra-koura muuttui turhaksi, kun Makuta Nui vapautti sisälleen piilotetun voiman. Oli totta, että hän ei ollut kummoinen taistelija edes parhaassa makuta-haarniskassa. Hän oli kuitenkin makuta, ja sen oli pakko tarkoittaa jotain.
Mustia, varjomaisia lonkeroita työntyi esiin raoista Manun haarniskassa. Niiden päissä oli teräväkyntisiä käsiä ja veitsimäisiä teriä. Uudet, pimeyttä ja tyhjyyttä hehkuvat raajat kiemurtelivat niljakkaasti ja olivat valmiina iskemään.

"Ah, makutat", Zorak von Maxitrillian sanoi hipelöiden kävelykeppinsä nuppia. "Luulette olevanne jumalia."

Manun silmät hehkuivat punaisina. "Tai entä jos pidät sen turpasi välillä kiinni tai saatan jopa laulaa."

"Ja tässä kohtaa minulla onkin ongelma", Zorak sanoi. "Sinä, ystäväni. Miten vangita sinut? Hulluuskaasun ja ärsyttävän äänen vaikutukset ovat...no, juuri sitä, mitä sinä aiheutat itseäsi ympäröiviin ihmisiin."
"Otan tuon kohteliaisuutena."
"Ja kaiken lisäksi sinulla on antidermiksesi", Zorak sanoi jättäen Manun sanoman kokonaan vaille huomiota. "Ei ole kovin montaa häkkiä, josta et pääsisi pakoon kaasuna. Onneksi minulla on ratkaisu. Kallis sellainen, mutta silti ratkaisu."

Makuta Nui iski pikimustilla lonkeroillaan kohti Feterroja ja Avhrak Va -lautasia, jotka ympäröivät häntä. Poikkeuksellisesti robotit eivät kuitenkaan ryhtyneet hyökkäykseen vaan pysyivät puolustuksessa ja väistöliikkeissä. Manu alkoi aavistaa pahaa.
Hänen aavistuksensa nousivat huippuunsa, kun huoneeseen leijui oviaukosta Zorakin takaa esiin vielä yksi Feterra. Tämä yksilö piteli neljällä kädellään pitkää, raskasta ja sokaisevan vaaleaa ketjua. Manu katsoi sitä pitkään ja hartaasti.

"Kristallisoitua protodermistä."
"Terävä havainto", Zorak vastasi. "Kaksisataa kiloa puhdasta Toa-energiaa kuudelta yhtenäiseltä Toalta. Täydellinen vankila."
"Miten karzahnissa sinulla on kristallisoitua protodermistä?"
"Sanon vain, että se ei ollut halpaa. Eikä helppoa."

Manu naurahti. "Mutta miten ajattelit pidätellä minua paikallaan, Arsestein hyvä? En minä ole vain ojentamassa käsiäni-"
Ennen kuin Manu keskeytettiin, hän ojensi käsiään kohti Zorakia kuin antautuakseen. Tämä pilkallinen ele osoittautui aivan liian sopivaksi, kun makutan koko ruumis lamaantui tähän asentoon. Paikalleen jäätyneellä makutalla kesti hetki huomata, että koko hänen ruumiinsa oli ammuttu täyteen pyhällä hohteellaan polttavia valokiviä.
"Voi skarrarar."

Ketjua kantava Feterra leijui verkkaisesti voimakentän ohi ja kohti Manua.
"No, ystäväni", Zorak sanoi voitokkaana. "Jutellaanko nyt?"

[spoil]Mitä on tapahtunut kun saan aikaiseksi näin paljon tekstiä ilman itseni kiduttamista. Oikeasti.[/spoil]

Killjoyn mökin rauniot

Vartioon jätetty Nazorak naukkaili zane-juomaansa ja pyyhki leukojaan päätettyään tähän asti pisimmän kulauksensa. 3543 hölskytteli pulloa ja laski hieman kapeita aurinkolasejaan nähdäkseen sen sisällön. ”Hoi, tämäkin pullo tyhjeni!”

Raunioiden takaa hyppäsi tällöin toinen tuntosarveton ja hämmentävän kiiltäväkuorinen Nazorak, joka kantoi pitkää heihästä. ”Hiivatin imbesilli! Enkö minä sanonut sinulle ettet saa juoda kaikkea yksin, minä maksoin tuon pullon.”

”Älähän uhittele siinä 4443, olemme olleet vartiossa jo kohta kolme päivää eikä täällä ole tapahtunut mitään. Pitäähän minunkin saada jotain virikkeitä.” 3543 hikkasi päälle ja nousi hitaasti seisomaan.

4443 asteli nyt eteenpäin keihäs tanassa osta punaisena. ”Taistelemmeko sitten uudestaan, jos kerran virikkeitä halajat?”

3543 nappasi maahan isketyn valtaisan pitkän lihakirveen maasta ja nosti sen olalleen. ”Antaa tulla vain, häviäjä ostaa seuraavan pullon!” Tämän sanottuaan 3543 hyppäsi yhdellä kevyellä loikalla pienen romusta kasautuneen kukkulan päälle ja loi katseensa tulevaan vastustajaansa.

”Vai otat taas ylämaaston, eikö viime kerta opettanut ettei se auta keihästäni vast-” 4443:n puhe keskeytyi siihen paikkaan ja tämän hyönteisensilmänsä laajenivat kauhusta. 3543 alkoi tivaamaan oliko tämä jokin temppu, sillä 4443 tuijotti suoraan sinne missä 3543 parhaillaan seisoi. Lopulta tämäkin kuitenkin tajusi kääntyä ympäri ja salamannopeasti hyppäsi toverinsa viereen, sillä maa kukkulan takana oli yllättäen alkanut kohota. Kivenlohkareet lohkesivat irti, kun valtava metallinen pää nousi kohonneen maan keskeltä.

Nazorakit puristivat aseitaan tiukemmin kuin olisi kenties pitänyt ja 4443 onnistui vangingossa katkaisemaan oman keihäänsä. Nyt he molemmat katuivat ottaneensa mukaan vain lähitaisteluaseita.

Metallinen jättiläinen oli saanut valtavat kouransa maan pinnalle ja veti itseään nyt ylös. Sen ruumis muistutti ylikasvanutta Laava-apinaa, jollaisia kaksikko kammosi jo aivan tarpeeksi. He löysivät itsensä perääntymästä vasten seinää. Jättiläinen oli vääntänyt itsensä jo seisoma-asentoon ja sen silmiin syttyi pienet punaiset valot. Metallihirmu lähti täyteen juoksuun kohti kaksikkoa ja näiden kahden huutaessa kurkku suorana, ainakin kymmenmetrinen jättiläinen vain juoksi näiden yli, huomaamatta kumpaakaan.

”Mä en enää koskaan juo...”

Bio-Klaanin metsikkö

Puut katkesivat metallisen hirmun repiessään itselleen tietä metsän läpi. Sen sisällä olevalla matoranilla oli vain yksi tavoite: Päästä Klaaniin ja löytää ystävänsä, oli tämä sitten elävä tai vain eloton ruumis.

Nimdan saari
ranta

Pieni sinivalkoinen matoran vaelsi lakeuksilla. Kaikkialla näkyi valkoista lumiaavikkoa. Taivas oli yönmusta, ja tuhannet tähdet hohtivat puhdasta kirkkauttaan. Matoranilla oli kylmä, mutta hänellä oli hyvä olla. Hän sai tehdä sitä mitä halusi. Nauttia kauniista luonnosta ja tyydyttää seikkailunhalunsa.

Matoran hyppäsi selälleen lumeen. Hän katseli sinisen Akakunsa läpi ääretöntä taivasta. Niitä tuhansia tähtiä. Hän toivoi, että saisi olla joskus niiden joukossa. Hän tahtoi nimensä tähtiin. Hän halusi, että hänet muistettaisiin.

Lämmin tuuli kävi läpi saaren. Se nosti ilmaan hiekkaa ja kuivia lehtiä.
Polttava aurinko porotti armottomasti jostain. Päivä oli kääntymässä illaksi, mutta oranssi laskeva aurinko oli silti kuuma.

Valkoisen ja sinisen värinen Jään Toa nojasi puiseen kaiteeseen. Syystuuli puhalsi hänen kasvojaan vasten, ja taustalta kuului iloisten matoranien hälinää.
Matoro katseli pilvistä yötaivasta. Tähdet eivät hohtaneet kuten tavallisesti. Palmut huojuivat navakassa tuulessa. Puinen vartiotorni natisi luonnon alla, mutta kesti.

"Mitä luulet", toa aloitti.
"Että jatkuuko tämä ainiaan?"
Karax käänsi hopeista päätään. Maan Toa katsoi ystäväänsä hetken.
"Jos se meistä riippuu, niin jatkuu", hän vastasi matalalla äänellä.

"Mietin vain. Muistan kuinka joskus kauan sitten halusin olla Toa. Olla kunnioitettu matoranien keskuudessa. Okei, olen saavuttanut sen. Silti minusta tutnuu siltä, että elämällä on paljon enemmän annettavaa", Matoro puhui.

"Meidän velvollisuutemme on varjella tätä saarta. Me teemme sen, koska olemme sen velkaa Zokolle", Karax puhui rauhallisesti. Hän lausui turagan nimen kunnioittavasti.

"Joo, tiedän. Minä vain haluaisin seikkailua ja toimintaa enemmän. Olen ollut paikallani liian pitkään."

"Sammuiko tuo taas?"
"Matoro! Matoro!"
Umbra ravisteli toveriaan lujaa olkapäistä. Toa mumisi jotain, muttei vaikuttanut hereillä olevalta.

Kun sininen kristallinterävä keihäs iskeytyi muskelikasta olentoa valtimoon, Matoro irvisti. Verta roiskusi kaikkialle. Jään Toa hyppäsi taaksepäin. Räjähti. Tomua ja ruumiiden silppua lenteli. Toa pyyhki Pimeyden Metsästäjän verta naamiostaan inhoa täynnä.

Tomupatsas kohosi ilmaan. Kuului vaimea tärähdys, ja suuri halli romahti. Jään Toa syöksyi kohti vihreää toa-kumppaniaan, mutta sortuva kivimassa hautasi toan raa'asti alleen. Kuului papatusta. Sinivalkean toan haarniska oli aivan tummunut. Hän hyppäsi kivien taa ammusten kaikuessa taistelutantereella. Toan ilme oli järkyttynyt ja pahoinvoiva. Hän ei kestäisi tätä helvettiä yhtään pitempään.

"Noniin, kaatakaa nuo puut! Te haette noita liaaneja! Te pistätte leirin pystyyn! Te grillaatte turskaa!"
"Aye" kuului monelta suunnalta yhtä aikaa.
Hiekkaranta peittyi jäljellä olevien piraattien vilinään. Kaikki heistä olivat järkyttyneitä viimeaikaisista tapahtumista, ja nyt vain alkoholi ja muu tekeminen piti heidät tolpillaan.

"Mitään viimeisiä sanoja, Mustalumi?" vortixx sihisi.

Matoro istui päättäväisenä tuolissa, kädet ja jalat sidottuna sen taa. Sinikeltainen lihaskasa kierteli kylmän rauhallisesti Toaa ympäri, osoittaen tätä jatkuvasti zamor-pistoolilla.

"Et koskaan opi, Radak", Matoro sanoi hiljaa. Punamusta vortixx kauempana nyökkäsi.
"Åke, ammu"

Kuului laukaus ja sinikeltainen hahmo iskeytyi taaksepäin. Mustan ja valkoisen värinen hahmo hyppäsi korkealle ilmaan ja tarttui johonkin katossa.

Radak ei ollut uskoa mitä oli tapahtunut. Ritarikunnan agentin köydet olivat katkenneet, ilmeisesti elementtivoimien takia.
Vortixx veti vyöstään agentilta takavarikoimansa zamor-pistoolin ja vaihtoi tainnuttavat kuulat tappoon.

Sitten mustavalkea hahmo syöksyi voltilla päin Radakia. Kierrepotku osui salakuljettajaa rintaan, ja Matoro napapsi aseensa. Hän tähtäsi salamannnopeasti päin syöksyvään lihaskasaan, Åkeen.

Laukaus.

"Me tulimme siis hakemaan Nimdan sirua tuolta temppelistä", Äks selitti kuunteleville Toille. "Kaikki kääntyi huonosti parin ansan jälkeen. Saimme tietää Nukeista."
Viimesiessä sanassa kuului pelko.
"Matoro meni eri huoneeseen kuin me. En tiedä, mitä siellä tapahtui, mutta se teki pahaa jälkeä. Me emme löytäneet sirua pääsalista"

Umbra kuunteli kiinnostuneena ja samalla hieman pelokkaana. Äks kertoi vielä tarkemmin nukeista sekä erityisesti Vatsapuhujan tarkka kuvailu loi kylmiä väreitä Valon Toan selkään.

Lumi sädehti auringon valossa. Sää oli kirkas ja raikas. Matoron musta hahmo katseli lähes pystysuoran jyrkänteen laelta jäätikköä.

Matoro tunsi olonsa tyytyväiseksi ja vapaaksi. Kaikkien tapahtumien jälkeen hän oli vapaa. Ei enää saarensa kahleissa, ei enää Ritarikunnan kahleissa. Hän sai matkata ja jakaa oikeutta. Hän sai tehdä sitä, mistä nautti. Nauttia elämästä.

Matoron silmät aukesivat rävähtäen. Hän tunsi pistävän kivun ensin rinnassaan ja sitten kädesään. Toa tipahti paarientapaiselta hiekkaan irvistäen.

Hän hieroi päätään ja katseli ympärilleen. Ranta alkoi hämärtyä, ja oranssi aurinko horisontissa loi punaista kajoa.

Matoro huokaisi. Ketään ei näkynyt kahden hätäisesti kasatun teltan lähellä. Jossain ritisi nuotio ja kuului puheensorinaa.
Matoro tunsi lämpimän henkäyksen kasvoillaan ja nukahti.

[spoiler=Alkuun]Arvoisat lukijat: Keetongu on lomaillessaan lähettänyt minulle tarinaan jatkoa käsinkirjoitettuna postissa ja minä skannasin ne ja postaan nyt tänne Tongun puolesta. Skanneri sekoili, joten jouduin lisäämään otsikon itse. Mukana myös erinomainen liite Klaanin laivastosta. Löydätte tämän kaiken spoiler-tagien alta. Nauttikaa.[/spoiler]

[spoiler=Posti][/spoiler]

[spoiler=Liite][/spoiler]

Yön Timo, kapteenin hytti

Hytti oli lähes pimeä. Ainoa valo tuli seinällä olevasta, pienestä, ympyräisestä ikkunasta. Lasiovinen rommikaappi komeili vastakkaisella seinällä. Se oli kuitenkin lähes tyhjä. Huoneen muu kalusto koostuikin lähinnä pienestä pöydästä eräässä nurkassa, jota koristi kirjoituskone. Amazua makasi sängyllä. Hän ei saanut nukuttua. Osittain siksi, että hänen säärensä ja kyynärvartensa ulottuivat sängyn rajojen ulkopuolelle, ja toiseksi siiksi, ettei hän edes yrittänyt nukahtaa. Nimdakammion tunnelin tapahtuma painoi hänen mieltään jatkuvasti.

Nimdasaaren maanalainen tunneli, tunteja aiemmin

"Missä se on!?", Amazua piteli kammioon ilmestynyttä munkkia kurkusta. Turhautuneisuus ja viha pursuivat hänestä. Nimda ei ollut kammiossa . Tuo pikkumies ei voinut olla niin yllättynyt asiasta kuin uskotteli. Jonkun täytyi tietää sirusta jotain. Ilmeisesti täll ätyypillä riitti pokkaa salata tietonsa. Amazuan kärsivällisyys oli melkein huipussaan. Tämän sydänkivestä lähtevä säde sai Matoranin kipuhermot ylikierroksille. "Minulle kerrottiin Nimdan olevan täällä. Näetkö tuon jalustan tuolla? Mitä siellä on? EI MITÄÄN! Tulin siis tänne asti ei minkään vuoksi!? Jonkun on tiedettävä missä se hilavitkutin on!" Amazua yritti olla puristamatta lujaa, jotta munkki pystyisi edes joten kuten puhumaan.
"Sssse on phoissa", Matoran onnistui kähisemään tuskansa läpi. Hänen äänensä kuulosti riutuneelta ja käheältä.
"Nyt kukaan ei voi käyttää sitä omiin, itsekkäisiin tarkoituksiinsa. En thieedä missä se on, mutta se on hyvä. Luulit olevassshi lähhellä phäämäärääshi, mutta kaikki valui pöntöshthä alash. Shinä et näe ssshitä shirua ikinä." Ama tiukensi puristusotettaan. Matoranin silmät alkoivat pyöriä tämän Kanohin silmänrei'issä.
"Et. Ikhinä..."
Amazua karjahti. Munkki lennähti suoraan päin kammion seinää. Tämä onnistui joten kiten hengittämään. Yksiminen kuitenkin vaikeutti sitä huomattavasti. Hänen sydänkivensä vilkkuili.
"Et sinä kuole", Amazua lausahti, "Ainakin pyrin siihen." Palkkasoturi poistui huoneesta tunneliin, josta Matoran oli ilmestynyt. Hän ei huomioinut katossa roikkuvia otuksia. Niitä oli jäljellä kolme...

Amazua kulki pimeässä, synkässä tunnelissa, etsien ulospääsytietä. Pieni soihtu valaisi käytävää jonkin matkaa. Hän ei voinut ymmärtää. Kaikki vihjeet. Kaikki tiedot. Kaikki informaatio. Kaikki oli pelkkää ****aa. Amazua päätti vimein kiroilla kuin kunnon merimies. Pian hän kuitenkin äkisti pysähtyi huomatessaan kaapuun pukeutuneen hahmon.

Toan kokoa oleva hahmo seisoi hiljaa tummanharmaan kaapunsa sisällä munkkimaisessa asennossa. Se piti käsiään puuskassa niin, että kaavun hihat yhtyivät, jolloin käsiä ei näkynyt. Olennon pään ja kasvot peitti huppu, jonka reunuksissa oli punaisia rukoustekstejä tuntemattomalla kielellä.
Amazua hiljeni. Sitten hän ymmärsi, että hahmo oli seurannut häntä jo jonkin aikaa. Hän oli havainnut askelia takanansa, mustia, häilyviä varjoja näkökenttänsä reuna-alueilla ja jotain, joka oli kuulostanut kuiskailulta. Tummanpuhuva palkkasoturi oli tähän asti uskonut kuulevansa harhoja. Nyt hän ei kuitenkaan enää tiennyt, mitä uskoa.

"Kuka olet?" Amazua huudahti hänestä muutaman metrin päässä seisovalle kaapuhahmolle. Kaapuhahmo ei vastannut, mutta se otti askeleen eteenpäin. Raskaan askeleen voimakas mutta ontto kajahdus kaikui läpi temppelin.
Hahmo otti toisen askeleen. Se otti kolmannen.
Ei kestänyt pitkään ennen kuin se oli aivan Amazuan silmien edesssä. Palkkasotilas näki vihdoin hupun sisään.

Hänen näkemänsä oli jotain kylmää ja liikkeetöntä. Amazua näki täydellisen heijastuksen omasta naamiostaan hupusta häämöttävien kasvojen peilinkirkkaassa, mutta teräksisen kylmässä ja kuluma- ja viiltojälkien täyttämässä pinnassa. Syvät, pään sisälle asti työntyvät ja pelkän pimeyden täyttämät silmäkuopat katsoivat Amazuaan. Vasemmanpuoleisen silmäkuopan alla oli yksi pienikokoisempi, mutta yhtä syvä, kyynelen muotoinen aukko.
Silmien välistä ja aivan kasvojen keskeltä kulki täysin suora viilto, johon nähden kasvot olivat hyvin symmetriset. Vain kyynelmäinen kuoppa rikkoi symmetrian.
Näytti siltä, kuin liikkumattomilla kasvoilla olisi joskus ollut suu. Nyt sen kohdalla oli kuitenkin vain karu hitsaussauma.

Tyhjät silmäkuopat katsoivat suoraan Amazuan sieluun. Amazuaa hermostutti. Mutta hän ei aikoisi antaa sen häiritä itseään. Hän kaivoi aseproteesinsa selästään...

"KELLO 01:00, KAIKKI HYVIN!" Amazua havahtui ulkoa kuuluvaan huutoon. Ilmesti joku piraatti halusi tuntea itsensä tärkeäksi... Hän kyllästyi alimittaisessa sängyssä makoiluun. Hän pimi viittansa naulasta, astellen laivan kannelle.

[spoil]G kirjoitti tuon nuken olemuksen.[/spoil]