Klaanin linnake

"Ai, että kun sattuu päähän, missäköshän minä olen", toa näki ympärillään vain Kapuran, joka tuijotti häntä tyrmistyneenä, matoranien kanssa.
Zyglakit eivät enään olleet pelästäytyneitä ja valmistautuivat uuteen hyökkäykseen "Juuri kun pääsen taistelusta joudun heti uuteen, aina sama juttu, no antaa tulla liskopuolet!"

Ath-Koro, valkoisen temppelin sivuovi


Niskaan hyppäävä pimeyden metsästäjä ei ollut ensimmäinen asia, jota Guardian odotti juostessaan ulos Ath-Koron temppelin sivuovesta. Punamustaan haarniskaan sonnustautunut hahmo hyppäsi hänen selkäänsä ja riuhtaisi hänet painiotteella voimakkaasti päin Ath-Koron temppelin valkoista seinää. Guardian murahti kivusta.

Pian metallinen käsitykki osoitti suoraan Guardianin kasvoihin. Sitä pitelevän pitkäraajaisen Pimeyden metsästäjän kasvoilla oli illkeä virnistys.

Guardian katsoi metsästäjää suoraan silmiin tämän aseen ohi.
"Olemmeko me tavanneet?" Guardian kysyi metsästäjältä ironisen kohteliaasti, kun otti huomioon hänen vihaisen ilmeensä.

"Emme vielä", punamustan jätin matala ääni sanoi. Se naurahti psykoottisesti.

Guardianin katse viileni.
"Niin, tietenkin", hän sanoi sarkasmia tihkuvalla äänensävyllä. "Olisin varmasti muistanut viehättävät kasvosi. Millä yliampuvalla koodinimellä sinut on siunattu, metsästäjä?"
Punamusta jätti hymyili pirullisesti. Sitten se liikautti olkapäitään hienovaraisesti. Pian äänekkään roihahduksen myötä metsästäjän selästä lennähti polttavia liekkikaaria.
"Purifier", metsästäjä sanoi innokkaasti. "Sisäistä se, pian et nimittäin muuta enää koskaan sisäistäkään."

Guardian tarkkaili vihollistaan miettien tarkasti kaikkia mahdollisia skenaarioita. Hän oli tällä hetkellä ansassa ja kykeni näkemään, että Purifierin liipaisinsormi oli nopea. Tavallinen hyökkäys pysähtyisi kuin...seinään, kyllä.
Oli pelattava aikaa ja mahdollisesti myös metsästäjän hermoja.

"Nättiä", Guardian sanoi sellaisella äänensävyllä, että hitaimmatkin tajuaisivat, mitä hän oikeasti tarkoitti. "Oletko harkinnut uraa pyroteknikkona tai nimeämispäivän viihdyttäjänä? Luulen, että ne olisivat lähempänä kyvykkyytesi tasoa."

Purifierin virne ei kadonnut. Hänen tykkinsä sisällä syttyi jokin. Metsästäjä naurahti.
"Ainoa viihdyke, jota sinä tulet saamaan, on katsoa oman ruumiisi palavan", metsästäjä sanoi äänessään häiriintynyttä intoa.

Guardian katsoi suoraan tykin piippuun. Se oli tarpeeksi lähellä, mutta hän ei ollut täysin varma, osaisiko Purifier varautua kaikkeen. Hän ei myöskään ollut täysin tietoinen, millä Purifier oli ampumassa häntä kohti. Toisaalta taas ase vaikutti latautuvan joka sekunti, joten jotain oli tehtävä.
Guardian kurtisti kulmansa ja kohdisti katseensa tykin piipussa hehkuvaan ammukseen. Hän tunsi oikean silmänsä kuumentuvan. Se oli valmis. Nyt kaikki oli kyse vain ajoituksesta.
"Plasma", Guardian ajatteli. "Päälle."

Sekunnin kymmenesosan ajan Guardian näki molemmissa silmissään pelkkää punaista ja tunsi lämmön kasvoillaan. Plasmasäde välähti suoraan tykin sisään ja loput sekunnista Purifier ehti ihmetellä, mitä oli juuri tapahtui.
Guardian hyppäsi sivuun. Voimakas räjähdys heitti Purifierin taaksepäin ja tulinen myrsky levitti käsitykin osasia joka suuntaan. Purifier lensi kohti syvää kinosta ja upposi siihen. Katsottuaan tarkemmin Guardian huomasi, että hanki oli sulanut metsästäjän alta.
Guardian otti pistoolinsa esiin. Hän latasi sen ja tähtäsi kuopan suuntaan tasaten hengityksensä.

Kuopasta sinkoutui liekkejä ylöspäin. Purifier huusi raivokkaasti.
"Sinä", metsästäjä karjaisi äänellä, joka muistutti voimakasta metsäpaloa. "Senkin!"
Voimakkaan äänen säestämänä Purifier hyppäsi kuopasta selkäliekit roihuen. Hän laskeutui Guardianin eteen ja karjui vihaisesti.
Purifier hyökkäsi täydellä voimalla Guardianin kimppuun ja tuliryöpyt sulattivat lähialueen kinoksia vauhdikkaasti. Guardian vastasi tuleen pistoolillaan.

* * *

Matoranit marssivat kohti temppeliä. Niiden sinisenä hohtavat silmät näkivät kahden hahmon taistelevan keskenään temppelin toisella puolella, mutta siitä ne eivät välittäneet. Matoranit tiesivät, että toisella hahmoista oli jotain, joka ei kuulunut hänelle.

Valtava armeija marssi kohti temppelin sivuovea. Matoranien kädet vääntyivät nyrkeiksi samanaikaisesti.
Tunkeilijoiden täytyisi palaa.

"Nimda."

* * *

[spoiler=Ja vielä yksi juttu.]...ai niin, ja Killjoy oikeastaan kirjoitti puolet tämän dialogista. Kiitos hänelle.[/spoiler]

Ties kuinka monenteen kertaan korjatussa veneessä keskellä merta ties kuinka monetta kertaa, matkalla kohti alati lähenevää määränpäätä.

Kun veneen pohjaan ilmestynyt, Nazorakien luotaimen spontaanin itseräjäytyksen tuottama reikä oli korjattu, matka jatkui taas. Ilma alkoi selvästi kylmetä, ja se tuntui jopa jään toasta ja lumesta koostuvasta samanlaisesta epäluonnollisen kalsealta. Kumpikin heistä tiesi matkan pikku hiljaa lähenevän loppuaan, mutta pahimman olevan vasta edessä. Ehkä koko tarinan lopullisen lopun.

"Kuinka pitkä matka tästä on maaliin", Kepe kysyi. Snowman vastasi mitäänsanomattoman ympäripyöreästi, kuin salaten jotain. Tehtävän salaisuus ja sen todellisen tarkoituksen mysteeri alkoi taas korostua.

Saaria alkoi näkyä ympäristössä yhä enemmän, ja aava meri oli pikku hiljaa jäämässä taakse. Taivas oli harmaiden, aavemaisten pilvien peitossa. Ilmapiiri oli hyvin uhkaava. Jos tämä olisi ollut elokuvaa, tässä kohdassa olisi soinut kaukaista ja mystistä sotarummutusta. Oli kuitenkin aivan hiljaista. Kuin edes tuuli ei olisi uskaltanut puhaltaa.

Läheiseltä saarelta, joka oli metsän peitossa, kaikui värisyttävä huuto. Parvi yönmustia lintuja lehahti ilmaan. Huudon aiheuttajasta ei ilmennyt muuta merkkiä.

Entä jos se olikin vain heidän mielikuvituksensa tuote? Kuvitelmaa? Niin he ainakin toivoivat.

Pikkuhiljaa luonnoton sumu alkoi luoda peittoa heidän ylleen. Veneen vauhti hiljeni selittämättä. Vesi liplatti, moottori hurisi hiljaa. Muuten oli aivan hiljaista.
Mihinkään suuntaan ei nähnyt kymmentä metriä pidemmälle.
Luonnottoman sumun ylle lankesi luonnoton varjo, joka karmi kummankin urhean sankarimme selkäpiitä. Varjo tuntui syövän ympäristöä, vaikka oli vasta keskipäivä. Kumpikin heistä pysyi hiljaa, huolestuneita silmäyksiä toisiinsa luoden.

Vene pysähtyi. Oli aivan hiljaista.

Kepe tarkkaili ympäristöä. Yhtäkkiä Snowman tarttui häntä hihasta sen näköisenä kuin olisi nähnyt aaveen ja osoitti kokan suuntaan.

Vedenpinnan yläpuolella leijui muodoton, musta varjo, joka haki olemusta pitkillä, mustilla nauhoilla.


Verstas

Dox kuunteli, mitä äänellä oli sanottavanaan.

"Vuokraaja ja Viitoittaja ovat kohdanneet Vihollisen, ja se viivästyttää heitä matkalla Vartijan luokse. Veistäjä ja jopa itse Varoittaja tulevat vielä puutumaan asioihin."

Dox nielaisi. Valvoja oli puhunut.

Torakkain asevarasto

”Emme saaneet vasemman kätesi liikkuvuutta aivan normaaliksi. Haarniska kärsi laavakylvyssä kuitenkin sen verran pahoja vaurioita.”

Yliluutnantti kuunteli tyynesti insinööritorakan raporttia haarniskansa korjauksesta.
”Entä tykki, se kuitenkin toimii normaalisti?”
”Kyllä, aivan oikein.”

Mainiota, Yliluutnantti ajatteli. Hän siveli taistelupuvun pintaa käsillään, kävi sen läpi vaihe vaiheelta. Kaikki muodot tuntuivat hyviltä, vaarallisilta. Kun hänen sormensa lopulta hipoivat teriä, 955 tunsi olonsa hyvinkin nautinnollikeksi. Tämä oli eräs parhaista apuvälineistä, joita torakka voisi toivoa.

Juuri sopivasti Kenraali saapui huoneeseen, merkitsevä hymy kasvoillaan. Yliluutnantti tiesi, mitä tämä tarkoitti. Operaatio voisi alkaa.

Sumun keskellä veneessä

"Niin", varjo jatkoi. "Teidän - ei pidä tästä kulkeman."
"Mutta sinulla ei ole mitään konkreettista syytä estää meitä", Snowman intti.

Snowman oli kerännyt rohkeutensa ja kävi kiivasta väittelyä saaristoa riivaavan henkiolennon kanssa. Kepe huomasi varjon alkavan pikkuhiljaa kalveta. Se ei enää ollut pimeydenmusta, vaan hämäränharmaa, mutta ei vielä kuitenkaan yhtä valkoinen kuin tämän kasvoilla leijuva Pakari. Sen tahdonvoima ei näyttänyt olevan kovinkaan vahva. Toisaalta sillä ei ilmeisesti ollut ollut väittelykumppania vuosisatoihin.

"Me palaamme - vielä asiaan - me palaamme", se mylväisi ja haipui pois. Sen lähtöä saatteli pettynyt henkäys.
Sumu alkoi hälvetä, ja pian lähiympäristön saaret alkoi jo erottaa.
"Sepäs oli virkistävää", Snowman sanoi.

Vene jatkoi matkaansa. Pian heidän päämääränsä näkyi jo horisontissa. Se oli lumivalkoinen, suuri saari. Omituinen sininen valo hohti sisämaasta.
"Siinä se nyt on. Matkamme määränpää."

Vene pysäköitiin suojaisaan lahteen, ja kaksikko astui maihin. Vaikka sumu oli kadonnut, kolea ilma leijui edelleen ympäristössä. Jos tämä olisi ollut elokuvaa, olisi paikalla soinut "varokaa heikkoa jäätä" -musiikki.
"Minne tästä", Kepe kysyi.
"Eteenpäin", Snowman vastasi.
"Missä suunnassa on eteenpäin?" Kepe kysyi, Snowmanin pyöriessä ympyrää.
"..."
"..."
Leppoisa veneretki muuttui tarpomikseksi polvensyvyisessä lumihangessa.

Pikku hiljaa lumihiutaleita alkoi putoilla heidän päälleen. Pikku hiljaa se yltyi myrskyksi.


Verstas

"Niin... Minä olen siellä. Minä olen täällä. Minä olen enemmän kuin minä."

Klaanin Linnake

"Juu, jos sinulla on tässä helposti saatavilla jonkun sortin kävelijää niin pistäppä valmiiksi. Tulen ilmoittamaan kun lähdemme.", Jään Toa ilmoittaa ja lähtee pois hallista. Matoro vilkaisee Chat-kahvioon, Mahriking istuu pödän ääressä lukemassa viimeviikkoista Klaanilehteä. Matoro istahtaa vastapäätä tätä Klaanilaista, ja aloittaa tervehtimällä. Make nostaa päänsä lehdestä, tarjoaa makkaraa sekä kysyy mitä asiaa.
"Tuotanoin, MaNu tarvitsee Klaanilaistiimiä johonkin hommaansa. Tehtävä sisältää todennäköisesti taistelu-", Matoro selittää tilannetta.
"JEE! Tulen heti, täällä on tylsää.", Mahriking innostuu.
"...Minne menemme?", hän jatkaa, nyt hiljempaa.
"Haemme vielä yhden tyypin, sitten lähdemme Keeton meille hankkimalla ajoneuvolla Manun luo, hän on viidakossa.", Matoro selventää.

MaNun luola

Vaaleanpunainen jänismäinen hirviö kävelee hitaasti synkkää käytävää. Se silmäilee yhdellä punaisella silmällään seinämiä, ja havaitsee Torakan, joka jähmettyy paikalleen. Keihäs lentää, iskeytyy Rahin rinnasta läpi, mutta olento ei siitä hätkähdä, osoittaa kädellään Nazorakia, joka kaatuu kuolleena maahan: Rahi pystyy tohamaan heikkomielisten tajunnan.

Metorakk on palaamassa tunneleiden kautta tukikohtaan. Hän oli miehineen etsimässä Matoroa metsästä, muttei löytänyt. Skakdi jähmettyy nähdessään hieman itseänsä pidemmän, kahdella jalalla kulkevan olennon.
Suuri Rahi osoittaa Skakdia kädellään, Metorakk tuntee kosketuksen mielessään. Skakdijohtajan pää täyttyy kivusta, mutta se kestää Rahin voimat.
Pienissä aivoissaan otus miettii alkavansa syömään kun on hoidellut tämän saaliin.
"En tiedä mikä sinä oikein olet, mutta taidan tehdä sinusta selvää... Kokeilit jonkunnäköistä mielihyökkäystä, mutta epäonnistuit.", karhea ääni sanoo, ja Skakdi lähtee hyökkäykseen. Rahi on kummissaan, nostaa kätensä huitaisee Metorakkia. Kova lyönti vavisuttaa Skakdi panssaria, mutta hän pysyy pystyssä, ja iskee tikarin Rahiin. Se mylväisee, mutta pian unohtaa ja huitaisee Metorakkin maahan. Otus painaa itseään kaatuneen uhrinsa päälle, painaen jalkansa tämän rintaan. Murskaava voima kohdistuu Skakdiin. Metorakk pitää kuitenkin pään kylmänä, ja iskee moukarillaan olentoa polveen. Vaalenpunainen rahi karjaisee, Metorakk kierähtää pois jalan alta ja lyö moukarilla kohdettaan selkään. Raji kääntyy ja lyö kohti Skakdia, tämä kierähtää, mutta sitten Rahin terveen jalan potku osuu kohdettaan leukaan. Metorakkin kypärästä lentää siruja itse kypärän ja suusuojan irrotessa paloiksi, hampaita lentää ja Skakdi lentää kovaa vauhtia käytävän reunaan, verta vuotavana.
Rahiotus on varma voitostaan. Metorakk ottaa viimeisenä keinonaan Zamorinsa, lataa siihen piikkikuulan ja tähtää.
Tämän on osuttava, Skakdi tuumii ja puristaa liipaisinta. Piikeillä höystetty kuula lähtee lentoon, lentää kohti olennon päätä, ja iskeytyy suoraan olennon yhteen silmään. Piikkinen kuula lävistää silmän, iskeytyy pään läpi voimalal ja osuu seinään Rahin takana. Se kaatuu maahan, tunneli alkaa tosin vavista ja ilmeisesti sortuu tärähdyksestä.
Metorakk lähtee haavoittuneena äkkiä pois luolasta, ja takana alkaa jo rymistä, kiviä putoilee.

Ath-Koro

Killjoy ryntäsi valtavalla vauhdilla kohti taistelevaa kaksikkoa. Guardian suojautui muutaman kiven taakse, tulittaen samalla pistoolillaan ympäriinsä riehuvaa Purifieria.

Purifier ei odottanut Killjoyn seuranneen häntä, joten Killjoy onnistui tekemään täydellisen taklauksen ja rysäytti Purifierin suoraan pienen mökin seinän läpi. Killjoy kapusi ylös, mutta Purifier onnistui massiivisella kädenheilautuksellaan iskemään Killjoyn takaisin ulos, hypäten itse perään.

Killjoy peruutti, kunnes huomasi seisovan aivan Guardianin vieressä.

"Hyvä ajoitus."

"Pahoittelen viivästystä, ystävämme hidasti hieman matkaani", mutisi Killjoy ja veti miekkansa esiin.

Purifier puhkui taisteluintoa ja tanssahteli mielipuolisena ympäriinsä, pärskien tulta ympärilleen.

"Kas Killjoy! Mukavaa, että liityit seuraamme", Purifier käkätti.

Guardian loi merkillisen silmäyksen Killjoylle: "Tunnetteko?"

"Vanha tuttu", Killjoy tuumasi ja kohensi asentoaan.
Tilanne oli kaksi yhtä vastaan. Edes Purifier ei olisi tarpeeksi tyhmä käydäkseen molempien kimppuun.

"Meitä on kaksi", Guardian aloitti.
"Kammottavaksi", Killjoy jatkoi.
"Sinä olet yksin."
"Sinulla ei ole asetta."
"Meillä on aseet."
"Haluatko harkita jotain uudelleen?"

Purifier oli hämmentynyt tästä odottamattomasta vuoropuhelusta ja peruutti muutaman askeleen, Killjoy odotti tämän perääntyvän, mutta äkisti Purifier teki valtavan spurtin kaksikkoa kohti ja kaatoi nämä molemmat maahan.
Metsästäjä sähähti Guardianille ja jatkoi sitten kaksikon yli juoksuun kohti metsää.
Killjoy oli aikeissa lähteä prään, kunnes Guardian pysäytti hänet.

"Meillä on tällä hetkellä isompiakin ongelmia"
Killjoy hätkähti ja tajusi, että heidät oli piiritetty. Sadat matoranit kulkivat ympyrämuodostelmassa heitä kohti, sininen hohde silmissään.

"Nimda."

Guardian hätkähti ja alkoi penkomaan tarvikevyötään. Nahkapussi oli kadonnut.

"Voi hitto. Voi hiton hitto."

Killjoy loi kysyvän katseen Guardianiin.

"Ystäväsi vei sen, mitä tulin hakemaan täältä. Sen asian, jota nämä pikkukaverit haluavat tällä hetkellä", Guardian tilitti, matoranlauman lähestyessä hetki hetkeltä.

"Nimda."

"Meidän tulee siis raivata tiemme ja löytää hänet", Killjoy totesi ja alkoi lataamaan käsiinsä sähköpurkauksia.

"Ei. Muista se yksi sääntö, jota emme koskaan saa rikkoa. Viattomia ei saa vahingoittaa", Guardin toppuutteli.

"Nimda."

"Missä kohtaa viattomuuden spektriä raivokkaat aivopestyt Matoranit ovat?", Killjoy mutisi.

"Nimda."

"Missä kohtaa viattomuuden spektriä ME olemme?", Guardian jatkoi matoranlauman ollessa jo pelottavan lähellä.

"Tartu kiinni!", Killjoy huusi matoranlauman ollessa enää kahden metrin päässä heistä.

"Nimda."

"Mitä?", Guardian ihmetteli.

"Nimda."

"Äkkiä nyt!", Killjoy huusi matoranien ollessa miltei kosketusetäisyydellä.

Guardian tarttui kiinni Killjoysta ja samalla hetkellä Killjoyn jalkapohjista aukesi kaksi aukkoa, jotka paljastuivat suihkumoottoreiksi.
Kaksikko ampaisi tuhatta ja sataa kohti taivasta, jättäen hölmistyneen matoranlauman ihmettelemään kohteidensa katoamista.

"Nimda?"

[spoiler=Hoblaa]Guardian kirjoitti suurimman osan reploista, eli kunnia hänelle.[/spoiler]

Eteläinen saari, metsä

Matoran seisoi hangessa. Se odotti jotakuta suojaten itseään kylmyydeltä viitalla.
Matoranin vaaleansininen Pakari oli ilmapiiristä johtuen huurussa ja vaikutti kaukaa katsottuna enemmänkin valkoiselta. Naamio ei ollut uusi ja tulisi kaipaamaan kunnostustöitä erittäin pian.

Matoran katsoi kohti Ath-Koron kylää, joka näkyi juuri ja juuri puiden takaa. Kyläläisiä oli liikkeellä laumoittain ja Suuren temppelin sivupuolella taisteltiin.

Matoran kuuli askelia takaapäin. Jäinen lumi rutisi ja naksahteli äänekkäästi ja tarkasti kuuntelemalla Matoran pystyi kuulemaan hengityksen.
Hän kääntyi. Yksi Suuren temppelin Toan kokoisista vartijoista katsoi häntä kaapunsa sisältä. Matoran katsoi vartijaa hetken kauhistuneena ennen kuin tajusi, kuka hupun sisällä oikeasti oli.

"Olet myöhässä", Toan vakava ääni sanoi hupun sisältä.
"Nöyrimmät anteeksipyyntöni", Matoran sanoi vankasti. "Kuinka kauan olet ollut vartiossa?"
"Liian kauan", Toa sanoi. "Muut vartijat epäilevät taatusti jo jotain."
"Mitä teit kuudennelle?" Matoran kysyi lähestyen Toaa.

Toa oli hetken hiljaa. Hän kääntyi ympäri ja tähysti hetken kauemmas.
"Kolmas puu vasemmalta", Toa sanoi vaatimattomasti.
"Aika ihailtavaa", Matoran sanoi kunnioittavalla äänensävyllä.
"Et usko, kuinka vaikeaa on sitoa puuhun jotain, joka osaa sytyttää haarniskansa tuleen", Toa vastasi rauhallisesti.

Matoran katsoi taakseen kohti temppelin sivureunaa. "Yhteinen ystävämme näyttää pärjäävän hyvin", hän sanoi. "Ehkä hän ei tarvitse apua juuri nyt."
Matoran kuuli Toan vetävän aseensa esiin.
"Hän pärjää", Toa sanoi. "Mutta rannalla on jotain, joka vaatii kaiken huomioni. Suonet anteeksi, joudun poistumaan pian."

Matoran laittoi kätensä viittansa sisään ja kaivoi jotain esiin. Hän ojensi kuluneen paperinpalan Toalle.
"Muista antaa tämä yhteiselle ystävällemme", Matoran sanoi hieman varovaisemmin ja hiljaisemmin. "Tämä on elintärkeää meille kaikille."
Toa katsoi paperinpalaa kaapunsa syvyyksistä. Se tarttui siihen ja piilotti palan kaapuunsa.
"En kysy", Toa sanoi. "Nyt, minulla on kiire. Hyvästi."

"Näkemiin", Matoran sanoi kylmästi katsoessaan Toan juoksevan kohti rantaa.


Komentokammio


Nazorakien johtaja, Kenraali 001 seisoi täysin valaistussa huoneessa tutkien edessään hohtavaa karttanäyttöä. Lähialueen saaret näkyivät siinä tarkasti ja pienen punaisen pisteen liike hangaarista kohti pientä eteläistä jääsaarta erottui kauas.

"Herra Kenraali", yksi huoneessa työskentelevistä komentotorakoista sanoi virallisesti. "955 lähestyy kohdetta. Mitkä aseet valtuutamme?"

Kenraali vastasi salamannopeasti.
"Kaikki."

"Mutta herra Kenraali", toinen komentotorakka sanoi äkkinäisesti mutta kunnioittavasti. "Eikö tarkoitus ollut vain vangita kohde?"

"Kaikki".

Komentotorakka nielaisi.
"Kyllä, herra Kenraali", se vastasi vaitonaisesti ja avasi kommunikaatiokanavan. "955. Täysi arsenaali." Linjan toisesta päästä kuului innokasta naurua.
"Herra Kenraali", komentotorakka aloitti jälleen. "955 havaitsee suuren kerääntymän eläviä kohteita. Suositeltu toimintaperiaate?"

Kenraali puristi kätensä nyrkkiin. Hän tarttui komentotorakan kädessä olevaan kommunikaatiovälineeseen ja puhui suoraan yliluutnantti 955:lle.
"Ei silminnäkijöitä", hän sanoi vankasti. "Eikä todisteita käynnistäsi. Puhdista koko saari."

Jossain meren yllä yksi Nazorak oli hetken iloisempi kuin kukaan muu tässä maailmassa.

Pohjoinen manner, Tren Kromin niemimaa

Illan viimeiset auringonsäteet värjäsivät taivaan verenpunaiseksi. Ilma oli kylmä ja kuiva. Vuorien välissä sojottavien kristallipiikkien väliin tuleva valo taittui valaisten hieman rinteitä. Kolea viima puhalsi epämiellyttävästi. Mikään ei liikkunut. Myrkyllisellä alueella ei edes kulkenut raheja. Joskus paikalla oli Nui-Ramoja, mutta nekään eivät juuri saaneet saalista vaarallisilla kallioilla. Hiljaisuus vallitsi lähestulkoon aina, kun oli hiljaista.
Kuinka ristiriitainen ajatus, luolasta ulos hiippaileva Vortixx ajatteli. Hän oli matkalla tapaamiseen.

Hän alkoi kiihdyttää askeleitaan; ulkona oli sen verran kylmä, että hänen ei tehnyt mieli jäädä sinne. Hän näki jo suuren laivan, joka ajelehti kohti niemimaata. Vortixxin rakentama satama – mikä ei tosiaankaan ollut hääppöinen – nökötti vähän matkan päässä. Hän käveli sen luo ja odotti. Pian laiva saapui. Melko ohut mutta pitkä lankku laskettiin alas. Sitä pitkin käveli hahmo alas laivasta. Tämä hahmo oli pitkä, Toaa pidempi. Hänen haarniskansa oli violetin ja hopean värinen, hänen harteillaan roikkui musta viitta. Hänen kasvoillaan oli violetinmusta Kanohi Avsa, Nälän naamio. Vortixx nielaisi. Hän ei olisi halunnut olla itse tekemisissä Makutan kanssa, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja: palkkio, joka hänelle oli ilmoitettu, oli liian houkutteleva. Hän saisi itselleen koko Matoran-orjakaupan suurimman lastin ikinä.

Vortixx vapisi, mikä ei johtunut kylmästä. Makutasta huokui pelottavuutta. Kun hän työnsi kasvonsa aivan Vortixxin lähelle, tästä tuntui, kuin hänen kaikki positiiviset emootionsa olisivat poissa. Mielialakin alkoi vaihtua synkemmäksi. Makuta saattoi käyttää naamiovoimaansa Vortixxiin; tai sitten tunne johtui siitä, että tämän oli piirittänyt joukko visorakeja. Makuta kumartui entistä enemmän hänen puoleensa ja kuiskasi: ”No niin, Vortixxssh. Kerrohan minulle, misssä sse on.”

Vortixx vapisi. ”Mi-mikä-kä?” Makuta vetäytyi kauemmas.
”Sinä tiedät ssen, sssaasssta”, hän sanoi Vortixxille. Tämä ajatteli, että ei voisi enää pelata aikaa.
”Bi-bi-bioklaani…” hän mutisi. Makuta nyökkäsi hitaasti.
”Se… se on…” Vortixx jatkoi, ”se on… jossain mantereiden välissä.”
”Hieman tarkemmat tiedot lienevät paikallaan, vai mitä sssanot?”
Vortixx alkoi saada jo hieman itsehillintäänsä takaisin.
”Minulla on kartta, joka näyttää sijainnin.”
”Hienoa, pikkuinen”, Makuta sanoi hymyillen erittäin häijysti. ”Sinä saat pian palkintosikin.” Vortixx luuli tämän jäävän hänen viimeiseksi hetkekseen. Mutta Makuta ei tappanut häntä, kuten hän oli epäillyt.
”Merkitsse tähän karttaan Nazorakien, Sskakdien ja Zyglakien liittouman tukikohta. Minä teen ssinne pienen visiitin.” Vapisevin käsin Vortixx piirsi pienen rastin. Makuta vetäisi kartan pois ja laittoi sen viittansa alle.
”Palkintosi toimitetaan piakkoin”, Makuta sanoi ja kääntyi lähteäkseen, ”Makuta Abzumo kiittää tiedoistasi.”

Vortixxin päähän nousi kummallinen ajatus: Onpas typerä nimi. Hänen ajatuksensa alkoivat virrata. Hän oli tavannut Makutan ja selvinnyt jopa elossa hyvän kaupan lisäksi. Makuta näytti lähtevän pois päin, mutta sitten hän yhtäkkiä vetäisikin esiin miekkansa. Hän heilutteli sitä ympäriinsä, teki taidokkaita liikkeitä, pyöritti päänsä ja ruumiinsa ympäri, yhdellä ja kahdella kädellä. Sitten, yhdistelmän viimeisenä liikkeenä, miekka suhahti sopivasti Makutan olan yli ja lävisti Vortixxin pään; terä sujahti onnettoman olennon silmien väliin kuin kuuma veitsi voihin. Vortixxin silmät pullahtivat ulos, hän ei ehtinyt edes kiljaista. Makuta työnsi miekkansa vielä syvemmälle. Se oli nyt kahvaansa myöten Vortixxin pään sisässä. Makuta väänsi sitä vielä kierroksen. Visorakit katsoivat vieressä tätä sadistista miekkaesitystä. Lopulta Makuta veti hitaasti terän ulos. Vortixxin päässä oli suurehko aukko. Visorakit syöksyivät syömään ruumiin. Makuta katseli, kuinka hänen palvelijansa mässäilivät typeryksen lihalla.

Kukaan, Makuta ajatteli, ei pilkkaa nimeäni.

Bio-Klaanin linnake

Matoro on astellut ulos linnakkeesta, menossa Klaanin "takapihalle", hiakkarannalle jossa sijaitsee myös Matorankylä. Alempaa, vesirajasta kuuluu aseiden kalinaa, epämääräisen huudon, Zyglakin sähinää. Matoro juoksee, näkee heikkadyyniltä Kapuran ja Glatoriankingin taistelemassa muutamaa Zyglakia vastaan. Toat näyttävät olevan pahasti alakynnessä. Matoro ottaa energiateränsä ja hyppää alas, lisko-otukset huomaavat hänet heti. Samoin Klaanilaiset.
"Matoro! Mitä sinä täällä?", Kapura ihmettelee, ja väistää liskon iskun.
"Hoidellaan nämä otukset, puhutaan sitten.", Matoro toteaa ja hyppää ilmaan, Zyglakin yli, iskien tätä miekalla selkään. Zyglak huitaisee Matoroa kohti, Toa iskeytyy kovaa maahan.
"Ehkä teihin ei tehoa elementti-iskut, mutta maastoon tepsii", Jään Toa puhuu itsekseen ja ampuu miekastaan energiasäteen Zyglakin jalkojen alle. Hiekka kuumenee, olento karjaisee kun sen jalkaa polttelee. Zyglak kaatuu, Matoro tainnuttaa sen miekan lappeen iskulla takaraivoon.

Jonkun ajan kuluttua loputkin otukset on hoidettu. Matoro aloittaa keskustelun parivaljakon kanssa.
"Hei, ehtiikö jompikumpi auttamaan Manua jossakin pikkujutussa?", Matoro kysäisee ja tutkailee tajutonta Zyglakia.
"Minä en voi, minun pitää tehdä sarjakuvaa ja vaikka mitä täällä Klaanissa.", Kapura selittää. Glatorianking on taasen innoissaan asiasta.

Matoro menee Glatoriankingin ja Mahrikingin kanssa Keetongun pajalle, siellä odottaakin jonkinnäköinen hopeinen Nöpö- walkeri. Keetongu näkyy ohjaimissa.
"Ilmoitin Summerganonille, että lähdemme kohta. Pitänee odottaa vielä häntä...", Matoro päivittelee.

Bio-Klaanin linnake

Glatorianking katselee rapumaista kojetta, joka näyttää siltä, kuin Se olisi hakattu ja korjattu useampaan kuin viiteentoistakertaan, "Oletko ihan varma, että tämä "Nöpö walkeri" kestää, Keetongu?

"Mitä, kyllähän tämä kestää," Keetongu päivittelee: "Osat on haettu Bio-Klaanin B-luokan kaatopaikasta vaivaisella viitosella, et kai tosissasi usko, että tinasta tehty pohja irtoaisi, mädistä puuruuveista?"

"Eeh, kunhan vain mainitsin, mutta menen ehkä ihan jalkapelillä ellemme sitten rupea lentelemään, ehkä silloin voisin olla kyydissä.

"Pelottaako sinua?" Mahriking kysyi epäilevästi.

"Eih, ei minua pelota mennään vain..."

Odotamme vielä hetken Summerganonia ja sitten lähdemme", keetongu sanoi närkästyneenä.

"Tosi on Minä en enään tässä kovin kauan jaksa istuskella", Matoro sanoi Harmistuneesti".

Jossain Klaanin ulkopuolella, tuntemattomalla saarella

Domek istui ruohikon päällä. Hän tuijotti kiven palasta hänen edessä ja kuunteli kuinka linnut lensivät hänen yläpuolella ja kuinka tuuli ulvoi hänen takana. Hän vilkaisi hetken harmaan jyrkänteen alla pystytettyä tumman vihreää teltaansa ja käänsi päänsä takaisin kivipalan puoleen ilman minkäänlaista ajatuksenkiertoa.
Hän ei kestänyt enään.
Domek oli saapunut saarelle viiko sitten. Hän oli ollut matkustanut Klaanin ulkopuolella katselemaan maailmaa, jolloin hän samalla luki itäisien kylien Matoralaisten kirjoja ja novelleja, joita hän vieläkin piti laukunsa sisällä. Tarinat olivat inspiroineet häntä yrittämään taas piirtämistä ja kirjoittelemista, joten hän päätti asettua saarelle saadakseen yksityisyyttä. Suurinosa Domekin töistä jäivät kesken tai hän ei keksinyt mitä olisi voinut tehdä niillä, mikä tietenkin ärsytti häntä erittäin pahasti.

Mutta jos oli mitään, mitä ärsytti häntä enemmän tai yhtä paljon kuin Kirjailijan Seinä, niin se oli saarella oleskelu.
Domek saapuessaan saarelle puiden lehtiä oli hyvin runsaasti vaikka olivatkin hyvin keltaiset. Sää oli aurinkoinen ja lämpötila suotuisa.
Valitettavasti, kolmantena päivänä sää kylmeni ja lehdet alkoivat pudota. Neljäntenä päivänä alkoi nousta sumua ja viidentenä päivänä lehdet ovat pudonneet kokonaan ja usva näytti kuin se olisi niellaissut koko saaren. Näky oli hyvin karu ja aavemainen.
Joka ilta Domek olisi asettanut viisi valokiveä telttansa ympärille ja aseensa kätensä ulottuvilla. Hän nousi aina kesken iltaa jos sattui kuulemaan ääniä, asetti valokivet aina suoraksi niiden kaatuessaan ja palasi telttaansa niin nopeasti kuin pystyi.
Mutta viime iltana asioille tuli muutos. Viime iltana Domek kuuli hyvin äänekkään ja muukalaisen äänen. Se kuulosti metalliselta, teolliselta ääneltä, mutta myös hämmentävän orgaanisen tuntuinen; aivan kuin hyönteinen. Hän nousi tavallista tapaa ja kurkisti teltasta ulos, jolloin hän huomasi jokaisen valokiven kadonneen telttansa ympäriltä. Hän ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut ja sytytti valon lieskan kädestään. Hän katseli hätäisesti ympäristöään ja piteli hilpariaan tiukasti käsissä eikä pystynyt kuin istumaan teltan sisällä nukkumatta.
Silloin hän päätti viimein, ettei enään pysyisi saaressa. Se oli viimeinen pisara. Hän päätti lähteä heti pois aamunkoitolla.

Domek viimein nousi ylös ruohikolta. Hän venytteli raajojaan, laittoi lierihattunsa ja huivinsa päähän, pakkasi tavaransa ja tarkisti piirustuksiaan yksitellen. Hän käveli rannalla olevaa kaislikkoa päin, jossa hän oli piilottanut puuveneensä. Hän raivasi itselleen kaislikosta polun pidellen laukkua veden yläpuolella ja työnsi puuveneensä avoimille vesille, nousten samalla veneen päälle ja tarkisti laukunsa sisältöään ottaen sisältään kompassin, kartan ja pienen mustekynänä.
Hän katsoi hetken kompassiaan ja merkitsi rastin kartalle mustekynällä. Hän vilkaisi saarta päin jota voi tuskin hahmottaa paksun usvapilven läpi ja nosti purjeet.

"Hiivatti, unohdin kokonaan piirtää kuvan tuosta kalliosta", Domekin ääni kaikui usvameren keskellä.

Summerganon suuntaa kohti linnaketta, jotta tehtävä saataisiin käyntiin. Vaikka hän oli rauhallisella mielellä, tunsi hän silti pientä jännitystä. Mutta hän oli onnellinen. "Jälleen menossa mukana.", hän ajatteli ääneen.

Matoro ja kumppanit kuulevat askelia. "Summerganon saapuu.", toteaa Mahriking ja on aivan oikeassa: Summerganon ilmestyy paikalle.

"Odotitteko pitkäänkin?"

Klaanin linnakkeen piha

Viisikko istuu mukavasti Nöpö- Walkerin penkeillä. Tai pikemminkin neljä istuu mukavasti ja Glatorianking panikoi siitä, kestääkö "mokoma romu" mitään.
Keetongu kiertää avaimesta moottorin päälle, vanha höyrymoottori käynnistyy ja alkaa syytämään taivaalle suurta savupatsasta. Kuusi jalkaa iskevät maata vuorotellen, ja valtava robotti alkaa liikkua. Keetongu on rauhallisena ja keskittyneenä ohjaamossa.

"Hei, Gekko, ei tämä räjähdä!", Matoro selventää tuohtuneena Glatoriankingille.
"En minä räjähdysystä pelkää, veikkaan että tästä katkeaa jalka tai putoaa pohja tai mitä tahansa yhtä kauheaa. Tämä hajoaa vielä matkalla...", hopeinen Toa selittää.
"Nääh, tuskin. Keetongu osaa asiansa, luotan häneen.", Matoro sanoo ja kääntää penkkinsä toiseen suuntaan, katsomaan pienestä ikkunasta villin saaren äärettömyyteen. Hän on merkannut Tongun karttaan MaNun luolan sijainnin, nyt he ovat menossa sinne.

"Hei, kuka haluaa makkaraa?", Make huudahtaa. Hän on paistanut eväsmakkaroitaan höyrykattilan pinnan päällä. Kukaan ei vastaa.

Suuri Nöpö- walker astelee, ei välttämättä niin kovin tasiasesti, mutta varmasti läpi metsän. He ylittävät joen, ja Matoro näkee tutun putouksen. Mukavia muistoja herättää tuo putous. Siellä hän jallitti taas kerran itseään tyhmempiä.

"Hyvät naiset ja herrat, olemme perillä.", Keetongu sanoo, pysäyttää ajoneuvon ja taittaa jalat ylös, laskien rungon maahan. Viisikko astuu ulos.
"Manu on putouksen takana olevassa luolassa. Varokaa, viime kerralla siellä oli myös Nazorakeja sekä Skakdeja.", Matoro sanoo ja astelee putouksen läpi pimeyteen...

Meren yllä, lumisesta saaresta huolestuttavan vähän pohjoiseen

Yliluutnantti 955 tiesi pääsevänsä kohta tositoimiin. Rannan tuntumassa oli kaksi toamaista hahmoa, juuri ne samat kuin videokuvassakin, ja tämä oli selvästikin heidän määränpäänsä. Nyt hän eliminoisi silminnäkijät, ja etsisi Guardianin käsiinsä.

Vaikka toisaalta, ei nazorakin matka ollut suinkaan ollut tylsä. Kohokohta oli ollut, kun hän oli päässyt kuulustelemaan jonkinsorttisen matoran-huoltoaseman työntekijöitä. Erityistä mielihyvää 955 oli saanut oranssin, itsepäisen matoranin puhuttelusta. Pikkukaveri oli taistellut viimeiseen asti. Lisäksi tästä naamiosta tulee hieno koriste, hän ajatteli katsoen kädessään olevaa, kahti halkaistua oranssia naamiota.

Sitten hän vielä varmisti aseistuksensa toimivuuden, kaksi kohdetta näkyivät jo paljaalla silmälläkin. Vasemman käden pientä laavavammaa huomioimatta koko haarniska toimi Klaanilaisten kannalta suorastaan huolestuttavan hyvin.


Luminen metsä eteläisellä saarella, aivan rannan tuntumassa

"Okei, tämä taitaa olla hyvä paikka leirille" Kepe ilmoitti tyytyväisenä seisoessaan pienellä aukiolla. Hän tiesi, että he saattaisivat joutua odottelemaan hyvinkin pitkään, joten he tarvitsivat kunnollisen leiripaikan. Snowman kyhäsi kinoksista jonkinmoista igluntapaista, kun Kepe näki taivaalla jonkin pienen liikkuvan esineen. Hän kiinnitti toverinsa huomion, ja sanoi:
"Katso tuonne! Meitä kohta tulee jotakin. Ja kovaa."
"Totta. Mikä se oikein on, uusi vakoojakamera?"
"Ei" Kepe sanoi tarkentaessaan naamionsa optisella apuvälineellä. "Tämä on jotain huolestuttavampaa."

Siinä samassa Snowmanin ja Kepen eteen laskeutuikin jonkinsorttinen haarniskoitu hahmo. Yliluutnantti ei tahtonut suin päin rynnätä taisteluun, vaan päätti ensin oppia vastustajistaan jotain, Klaanilaisetkin olivat samoilla linjoilla. Oli hiljaista, osapuolet tuijottivat toisiaan. Lopulta Snowman aloitti puhumisen:
"Kukas kumma se sinä olet?"
"Nimeni ei taivu teidän kielillenne" haarniskoitu hahmo vastasi kalseasti.
Hmm. Nazorak, Kepe ajatteli kuunnellessaan tulijan puhetta.
"Okei" Snowman tyytyi vastaukseen. "Et tainnut tulla vain sanomaan tuota meille?"
"Aivan oikein."
Puvun vasen käsi tuntuu olevan hieman epäkunnossa, Kepe pohti tutkiessaan katseellaan tarkasti edessään seisovaa haarniskaa. Ilmeisesti muutamat osat ovat sulautuneet toisiinsa.
Snowman jatkoi: "Voinen olettaa, että tällä visiitilläsi on hyvinkin tarkoin määritelty tarkoitus?"
"Oikeassa jälleen."
Hetkinen, Kepe ajatteli. Kuuluuko tuo naamiolla roikkuva kahtia isketty naamio sille huoltoaseman pikku jääräpäälle? Kepe puristi kätensä nyrkkiin.
"Ja vielä tähän loppuun..." Snowman vielä puheli. "Mikä ihmeen draamakuningatar oikein luulet olevasi, kun noin taivaalta tupsahdit? Eikö vähemmän dramaattinen sisääntulo olisi riittänyt?"

Yliluutnantti ei tiennyt, yrittikö valkoinen, tukeva toa ärsyttää häntä, vai oliko hänellä vain outo maailmankuva. Kuitenkin torakka kohotti äkisti kätensä, ja ryöpytti kahden toan kimppuun joukon pienoisohjuksia.

Kepe onnistui vaivatta hyppäämän hyökkäyksen tieltä sivuun, kömpelömpänä Snowman kuitenkin kaatui heittäytyessään. Kepe huomasi ystävänsä olevan maassa, ja päätti harhauttaa hyökkääjää. Hän sinkosi käsistään jäähyökkäyksiä kohti Nazorakia, joka ei kuitenkaan reagoinut millään lailla. Haarniskoitu torakka potkaisi maassa makaavaa Snowmania kovaa, ja tämä huudahti tuskissaan.

Kepe päätti kokeilla toista strategiaa. Hän kaivoi esiin vanhan Cordak-laukaisimen, ja tähtäsi sillä nazorakia päähän. Ammukset osuivat maaliinsa, ja torakka horjahti taaksepäin. Samanaikaisesti Snowman nousi istumaan, ja vetäisi esiin painetykkinsä, jonka oli ottanut saareen mukaan. Hänkin ampui torakkaa, joka kaatusi paineen vaikutuksesta.

Yliluutnantti huomasi, että vastustajat eivät suinkaan luottaneet pelkkiin elementaalivoimiin. No, sopii minulle, hän ajatteli. 955 nousi seisaalleen ja loikkasi Kepen luokse. Torakka tarttui Klaanilaisen aseeseen vasemmalla kädellään, ja oikean käden ranneterillä huitaisi kohti Kepeä. Toan oli pakko päästää aseestaan irti, ja hypätä taaksepäin. Sitten torakka kääntyi salamanopeasti, ja sihtasi Cordak-ammuksen Snowmanin aseeseen, joka lennähti pois hölmistyneen lumiukon käsistä. Lopulta Yliluutnantti heitti vielä Cordak-laukaisimenkin pois aukiolta. Näin, hän ajatteli, pääsemme taistelemaan ilman pyssyjä. Terän uppoamisesta saa aina enemmän tyydytystä.

Kepe huomasi Klaanilaisten taistelevan selvää ylivoimaa vastaan, nyt piti olla tarkkana. Tosin paras idea, jonka hän keksi, oli iskeä ilmeiseen heikkoon kohtaan, vasempaan käteen.
"Snowman!" Kepe huusi. "Vasen käsi!"
Samassa Kepe koetti harhauttaa torakkaa, ja potkaisi haarniskoitua hahmoa naamaan. Vaikka torakka ei ollut moksiskaan, osti se riittävästi aikaa. Snowman heitti suurehkon osan itsestään nazorakin vasempaan käteen, ja lumi meni käden panssaroinnin sisään.

Yliluutnantti oli hämillään vain silmänräpäyksen. Pian hän kuitenkin irrotti vasemman kätensä haarniskointia, poistaen siten Snowmanin hallitseman lumen itsestään.
"Pois kädestäni, kummajainen." Hän tokaisi Snowmanille.
Lumiukko kuitenkin vastasi nopeasti: "Mutta kuinka nyt meinasit pärjätä? Huomaatko, kuinka jouduit myös pudottamaan oman tykkisi?"
Yliluutnantti ei kieltämättä olisi halunnut menettään kätensä ohjustenlaukaisinta, mutta viallinen haarniska teki pienempien osakokonaisuuksien poistamisen mahdottomaksi.
"Ei mitään nokkelaa palautusta?" Snowman sanoi hymyillen.

Yliluutnantti kuitenkin vain puhkesi nauramaan. Sairasta, kovaäänistä naurua kesti hetken. Sitten torakka syöksähti luonnottoman nopeasti kohti Kepeä, ja upotti ranneteränsä tämän vatsaan.

Snowman katsoi kauhun vallassa, kuinka hänen ystävänsä liikkumaton ruumis valahti maahan. Sitten torakka kääntyi kohti lumiukkoa, ja avasi suunsa: "Mitä, ei nokkelaa palautusta?"

Snowmanin oli helppoa piiloutua kinokseen. Vasta nyt hän kunnolla ymmärsi, millaista vihollista vastaan taisteli. Hyökkääjä ei ainoastaan ollut äärimmäisen hyvä taistelemaan ja tappavasti aseistettu, torakka selvästi rakasti joka hetkeä. Ja jos joku tulee sydämestä, se ei voi olla väärin.

Yliluutnantti huomasi vihollisensa piiloutuneen hyvin. Hän suhtautui tilanteeseen kuitenkin rauhallisesti, ja tutkaili kinoksia järjestelmällisesti. Snowman keräsi rohkeutensa, ja syöksähti hangesta vihollisensa selkään. Lumiukko kohdisti nopean potkun torakan polvitaipeeseen horjuttaen tämän tasapainoa, ja hyppäsi koko painollaan nazorakia kohti. Torakka kaatusi maahan. Snowman istui torakan selän päällä, ja hakkasi haarniskoitua päätä maahan hampaitaan kiristellen.

Yliluutnantti kuitenkin kierähti ympäri, tarttui Snowmania kurkusta ja nosti tämän ilmaan. Lumiukon silmissä pimeni.

Luminen metsä eteläisellä saarella, rannan tuntumassa

Yliluutnantin silmissä kiilteli sairas mielihyvä tämän nostaessa lumiukon miltei elottoman oloisen ruumiin korkealle ilmaan. Taistelu oli ollut lyhyt ja epätasaväkinen. Seikoista ensimmäinen harmitti yliluutnanttia hieman, jälkimmäinen taas sai tämän myhäilemään tyytyväisenä. Kaiken kaikkiaan tämä oli ollut varsin mukavaa.

Juuri kun torakka oli kiristämässä otettaan lumiukon kurkusta, koki tämän ilonpito häiriön.

"Hei."

Torakka irrotti otteensa Snowmanin kurkusta ja lumiukko putosi maahan epämääräisen tömähdyksen ja lumen pöllähdyksen saattelemana. Yliluutnantti kääntyi ympäri…

…ja yllättyi.

Yliluutnantti korjasi asentoaan ja arvioi tulijaa katsellaan, mutta turhaan. Lumen päällä seisovan hahmon kaapu peitti nimittäin kaikki yksityiskohdat. Hahmon kasvoja taikka naamiota oli käytännössä katsoen mahdotonta erottaa valtavan hupun alta. Tulija oli jopa hirviömäisen torakkasoturin mielestä hieman aavemainen ilmestys.

Hahmon huppu kääntyi katsomaan kahta maassa makaavaa klaanilaista. Kuului tuhahdus.

"Huonoa jälkeä."
"Mitä?"
"Kun kohde saadaan kiinni, tämä tapetaan välittömästi. Molemmat uhreistasi ovat vielä elossa. Olet huolimaton."

Torakkayliluutnantti katseli puhujaa hetken hölmistyneenä yrittäen ottaa selvää tämän äänensävystä ja alkoi sitten nauraa jo tavaramerkikseen muodostunutta ilkeää nauruaan. Sitten tämä avasi suunsa.

"Huolimatonta? Voi anteeksi, korjaan virheeni välittömästi."

Siinä samassa torakan vielä panssaroidusta kädestä singahti esiin aiempiakin ilkeämmän näköinen terä. Terä heilahti kerran ilmassa ja syöksyi sitten kohti lumiukon ruumista.

Terä ei osunut kohteeseensa vaan upposi valkeaan kinokseen.

Torakkayliluutnantti ei jäänyt hämmennyksestään huolimatta aikailemaan vaan kiskaisi terän nopeasti irti maasta. Yliluutnantti katseli tarkasti ympärilleen koittaen samalla keksiä äskeiselle katoamistempulle jonkinlaista loogista selitystä.

Snowman avasi silmänsä. Hän makasi vielä hieman tokkuraisena lumihangessa, Kepe elottoman tuntuisena hänen vieressään. Lumiukko katseli toveriaan järkyttyneenä.

"Olen pahoillani. Taisin vähän myöhästyä."

Snowman huomasi vieressään seisovan kaapuhahmon tunnistaen tutun äänen. Hän yritti kysyä jotain hänet hetki sitten maahan laskeneelta puhujalta, mutta hahmo ei kuunnellut vaan lähti varmoin askelin kauempana ihmettelevän vihollisen tykö.

Torakka ei pitänyt tilanteesta. Sitä ei pelottanut, mutta tulijan teleportaatiokyky vaikutti ongelmalliselta. Tässä tilanteessa jo menetetty tykki olisi ollut mitä mainioin lähestymistapa mystisen hahmon kykyjen selvittämisen kannalta, mutta nyt täytyi keksiä jotain muuta.

Teleportaation lisäksi yliluutnanttia häiritsi hahmon itsevarmuus. Tämä ei osoittanut pienintäkään pelon merkkiä astellessaan kevein askelin torakkaa kohti. Yliluutnantti aavisti, että tämä taistelu tulisi kestämään äskeistä kauemmin.

Hahmo pysähtyi muutaman metrin päähän luutnantista ja alkoi taas puhua.

"Et osunut."

Torakka ei vastannut. Mystisen hahmon mitäänsanomattomuus ja omituinen asenne alkoivat muuttua äärimmäisen ärsyttäviksi. Yliluutnantti kohotti kättään.

"Muutin mieltäni. Hoitelen sinut ensin."

Sitten alkoi tapahtua. Torakan panssarikäden uumenista lähti lentoon painoin varustettu raskas ketju. Ketju osui suoraan kaavun peittämään kohteeseensa ja teki tämän liikkumisen mahdottomaksi. Torakka myhäili ja lähti liikkeelle. Pian torakan tappavan näköisillä terillä koristeltu käsi lävisti kaapuhahmon.

Tai no, ainakin kaavun.

Raskaasta kankaasta valmistettu kaapu hajosi kappaleiksi yliluutnantin edessä. Tarkkakuuloinen torakka kuuli takaansa hiljaista naurua. Torakka käänsi päätään ja näki vastustajansa kunnolla ensimmäistä kertaa.

Hahmo näytti toalta, ainakin kokonsa puolesta. Tämän muuten mustaa vartaloa koristivat myrkynvihreät jalkaterät, kämmenet ja Miru nuvaa ulkomuodoltaan muistuttava naamio. Toa-hahmon punaisena hehkuvissa silmissä oli jotain äärimmäisen väärää, mutta torakka ei osannut sanoa mitä. Nämä tuntomerkit riittivät torakan pikaiseen analyysiin. Nyt hän tiesi kenen kanssa taisteli.

"ÄmKoo, mikä kunnia", yliluutnantti totesi yrittäen kuulostaa ivalliselta.
"En pidä siitä, että kaltaisesi tuntee minut", vastasi ÄmKoo.

Torakka naurahti. Tilanne muuttui oitis mielenkiintoisemmaksi. Vastassa oli aiempia vaativampi vastustaja, mutta mitä sitten? Tämän kukistamisesta yliluutnantti tulisi nauttimaan huomattavasti enemmän.

ÄmKoo tarkkaili vihollistaan. Torakan panssarointi näytti vahvalta, eikä tämän asearsenaalikaan voinut olla millään tapaa vaatimaton. Tätä taistelua ei voitettaisi raa'alla voimalla. Lisäksi ÄmKoolla oli kiire. Hänen hieman kauemmas siirtämänsä klaanilaiset olivat vielä hengissä, mutta silti jossain määrin huonossa kunnossa. Erityisesti toinen. Oli aika aloittaa.

Torakkasotilas hyökkäsi. Tällä kertaa se ei kuitenkaan rynnännyt suoraan vastustajaansa kohti vaan lähti kiertämään tätä vasemmalta. Sitten se ampui kädestään uuden, entistä pidemmän ketjun tarttuen itse sen toisesta päästä. ÄmKoo ohitti ketjun sulavalla väistöliikkeellä ja loikkasi hieman etäämmäs. Torakka pani merkille, että ÄmKoo ei ollut tällä kertaa vain kadonnut iskun tieltä.

ÄmKoo kyyristyi maahan valmistautuen uuteen väistöliikkeeseen. ÄmKoon panssareihin valetun kanohi Kualsin piti antaa latautua hetken aikaa. Pikasiirtyminen oli siis toistaiseksi mahdoton ajatus. Sama ei onneksi pätenyt muutamaan muuhun naamioon…

Torakan seuraava liike oli vielä aiempaakin harkitumpi. Yliluutnantti syöksähti ensin suoraan ÄmKoota kohti, loikkasi sitten hallitusti ilmaan ja pudottautui kädet ojossa vihreänaamioista vastustajaansa kohti. Samalla torakka tulitti kätensä uumenista sarjan teräviä heittoveitsiä. ÄmKoo ehti juuri ja juuri siirtää katseensa taivaalta lähestyvää torakkaa kohti, mutta terävät heittoaseet upposivat syvälle vihreään naamioon.

Torakka tarttui saman tien kiinni ÄmKoon kurkusta ja kohotti tämän nauraen ilmaan. Oli sen vuoro pilkata vastustajaansa.

"Kutsutko tätäkin huolimattomuudeksi? Ei hätää, aion murskata sinut varsin perusteellise-"

Torakka pudotti käsistään kasan lunta. Siinä samassa torakka tunsi voimakkaan iskun alaselässään ja horjahti yllättyneenä paksuun kinokseen.

Kanohi Mahiki oli tehnyt tehtävänsä. Äkkiä luomansa illuusion turvin ÄmKoo oli onnistunut väistämään valtaosan iskusta ja ainoastaan yksi terävä veitsi oli päässyt kohteeseensa saakka. ÄmKoo sähähti ja kiskaisi syvään uponneen teräaseen irti olkapäästään. Sen jälkeen ÄmKoo veti miekkansa esiin.

Yliluutnantti nousi muristen pystyyn ja katsahti ÄmKoota kohti. Tämän taistelutekniikka alkoi valjeta torakkasotilaalle.

"Nuo ovat naamiovoimia."
"Terävää."
"En ole nähnyt naamiosi vaihtuvan kertaakaan."

ÄmKoo virnisti.

"Meillä on molemmilla kovin kätevät haarniskat. Pian selvinnee, kummasta on enemmän hyötyä."

Tilanne alkoi valjeta yliluutnantille. ÄmKoon haarniska mahdollisti siis jollain tavalla usean naamiovoiman käytön yhtäaikaisesti. Mutta mitä kaikkia naamiovoimia ÄmKoolla oli hallussaan? Kuinka kauan tämä kykeni käyttämään niitä? Torakka pani merkille myös ÄmKoon miekan. Kyseessä näytti olevan kevyehkö yksipuolinen lyömämiekka vailla mitään erikoisempia koristeita. Ase näytti varsin hyödyttömältä - juuri se teki siitä äärimmäisen vaarallisen oloisen. ÄmKoon kaltainen taistelija tuskin olisi ottanut esille asetta josta ei olisi mitään hyötyä.

"Pidätkö siitä?" ÄmKoo kysyi. "Tämän miekan kautta moni sinuakin vaarallisempi olento on menettänyt henkensä. Tulet pian ymmärtämään miksi."

Torakka ei ehtinyt valmistautua siihen mitä seuraavaksi tapahtui. ÄmKoo heilautti miekkaansa aivan liian nopeasti samalla kun tämän ruumis suoritti monia vaikeasti hahmotettavia liikkeitä. Liikehdintää seurasi sarja salamannopeita iskuja. Torakka sai väistettyä osan, mutta muutama viilloista iskeytyi kohteeseensa. Yliluutnantin rintapanssari säröili.

Yliluutnantti ei voinut jäädä odottelemaan. Torakkahaarniskan jaloista kuului voimakas pamaus ja torakka lensi taivaalle. ÄmKoo katseli kun torakkasotilas putosi vähän matkan päähän, siististi jaloilleen.

Yliluutnantti ei pitänyt ÄmKoon miekasta. Terä oli juuri tehnyt teknisesti ottaen vahingoittumattomaan haarniskaan muutaman selvästi näkyvän halkeaman. Jos taistelu jatkuisi tällä lailla, haarniska olisi pian kappaleina.

ÄmKoo heilautti miekkaansa tottuneen oloisesti ja pyöräytti sen sitten sivuun. Miekan voimilla oli ollut juurikin toivottu vaikutus. Torakkasotilas näytti nimittäin epäröivän. Se ei ollut selvästikään osannut odottaa katanan yliluonnollisia leikkuuominaisuuksia.

Ongelmaksi koitui ainoastaan torakan nopeus. Kualsi ei ollut vielä täysin latautunut, eikä ÄmKoo ollut onnistunut eliminoimaan vihollisen haarniskassa piileviä suihkumoottoreita. Tilannetta ei parantanut lainkaan se, että ÄmKoon haarniskassa piilevien kykyjen limiitti alkoi lähestyä. Mitä enemmän ÄmKoo joutui turvautumaan taistelussa fyysisiin ponnisteluihin, sitä hitaammin haarniskassa piilevät naamiovoimat latautuivat. Jos torakka saisi ÄmKoon kiinni ennen sitä, kualsin tai minkään muunkaan naamion tuomasta pelastuksesta olisi turha haaveilla…

Torakka lähti liikkeelle juosten ÄmKoota kohti. Sen panssaroidun käden uumenista kohosi esiin ilkeän näköinen sirppi, ilmeisesti ÄmKoon miekan vastavoimaksi.

ÄmKoo valmistautui ottamaan hyökkäyksen vastaan yrittäen keksiä parhaiten tilanteeseen sopivaa siirtoa. Kualsi ei ollut vieläkään käyttövalmis.

Torakka käynnisti suihkumoottorinsa ja lähti kiitämään yhä nopeammin ÄmKoota kohti.

Suihkumoottorit.

Torakka lähestyi ja ojensi aseistetun kätensä.

Tosiaan. Suihkumoottorit. ÄmKoo sai hullun idean.

Yliluutnantin yllätykseksi ÄmKoo ei edes yrittänyt väistää vaan antoi torakan paiskautua itseään kohti. Kaksikko lensi lumista maastoa pitkin eteenpäin torakan suihkumoottoreiden aiheuttaman nopeuden turvin. Molemmat pitivät toisistaan tiukasti kiinni. Torakka koitti mukautua tilanteeseen ja käänsikin kulun taivasta kohti, aikeenaan pudottaa ÄmKoo kyydistä.

"Kanohi Felnas", ÄmKoo sanoi ja riuhtaisi itsensä irti.

Yliluutnantin aivot raksuttivat hetken tämän analysoidessa ÄmKoon sanoja. Felnas? Mikä sen naamion voima taas olikaan? Mitään ei näkynyt tapahtuvan, joten kyseessä ei voinut olla mitään kovin vakavaa.
...Häiriön naamio, sehän se oli. Hetkinen.

"Voi ei", yliluutnantti totesi kiitäessään kohti taivaita.

ÄmKoo ei yrityksistään huolimatta onnistunut hallitsemaan putoamistaan vaan tömähti selälleen lumiseen maastoon. Hän nousi kuitenkin äkkiä seisomaan ja käänsi katseensa taivaita kohti. Vihollinen oli menettänyt täysin suihkumoottoreidensa hallinnan ja lenteli pitkin taivasta näyttäen alhaalta katsottuna psykoottiselta kärpäseltä. Sitten suihkumoottorit pettivät.

Taivaalta kuului räjähdys. Torakka putosi.

Yliluutnantti makasi maassa putoamisensa aiheuttaman lumipilven keskellä. Se oli raivoissaan. Aiemmat ÄmKoon miekan aiheuttamat halkeamat rintapanssarissa olivat levinneet pitkälle äskeisen putoamisen aiheuttaman iskun seurauksena.

ÄmKoo huomasi vihollisen saamat vauriot tarkkaillessaan tätä muutaman metrin päästä. Hän lähestyi torakkasotilaan liikkumatonta ruumista varovasti ja saapui tämän vierelle.

"Mitä pidit lentomatkasta? Toivottavasti maisemat olivat nautinnolliset."

Torakka ei vastannut. ÄmKoo otti muutaman askeleen lähemmäs.

"Sääli, että leikkimme loppui tähän. Olisin mielelläni pahoinpidellyt sinua vielä vähän enemmän, kiitokseksi siitä mitä teit kumppaneilleni.

Torakka ei vastannut. ÄmKoo potkaisi tätä kylkeen.

Potku ei tosin mennyt perille. ÄmKoon yllätykseksi torakan käsi otti iskun vastaan ja tarttui ÄmKoon jalkaan. Torakan silmät avautuivat ja tämä naurahti voitonriemuisesti.

Sitten räjähti.

ÄmKoo lensi monen metrin matkan korkeassa kaaressa ja upposi ensimmäistä kertaa lumihankeen. Yliluutnantti nousi hitaasti ylös ja nauroi.

"Kuka nyt oli huolimaton?", se nauroi. "Seuraavaksi tuhoan loputkin raajasi!"

ÄmKoo nousi pystyyn. Torakan yllätykseksi äsken räjähdyksestä osuman saanut raaja oli vielä ehjä, joskin se savusi hieman. ÄmKoo kykeni seisomaan, vaikka äskeinen isku oli selvästi tehnyt vahinkoa.

Torakka tuijotti vihollistaan pettyneenä. Äskeinen isku oli uhrannut toisenkin käden panssaroinnin eikä jäljellä ollut enää mitään erityisen vahvoja aseita. Suihkumoottoritkin olivat poissa pelistä, joten seuraava hyökkäys tulisi suunnitella tarkoin. Ja millä ihmeen konstilla ÄmKoo oli onnistunut välttämään äskeisen iskun pahimmat vauriot? Ja miksi ihmeessä yliluutnantti kuuli rapinaa…

ÄmKoo virnisti.

Yliluutnantti irvisti.

Torakan haarniska hajosi osiksi ja rapisi maahan. Yliluutnantti tuijotti järkyttyneenä tajuamatta mitä oli tapahtunut.

"Kanohi Jutlin", ÄmKoo selitti. "Turmelemisen naamiovoima."

Yliluutnantti ymmärsi. ÄmKoo oli kaiketi käyttänyt naamiovoimaa samalla hetkellä kun haarniskan käsi oli räjähtänyt. Jo valmiiksi kärsinyt haarniska ei ollut kestänyt naamiovoiman vaikutusta. ÄmKoo lähestyi.

"Normaalisti naamion käyttäjä kykenee syövyttämään elottomia asioita näköpiirissään. Haarniskani tuo naamiovoimille kuitenkin tiettyjä rajoituksia, joten tarvitsin voiman käyttämiseen kosketuskontaktin."

Torakkasotilas ei vastannut. Se tarkkaili näköpiiriään ja huomasi maassa räjähtäneestä haarniskan käsioasta irronneen pitkän terän. Torakka otti terän ja osoitti sillä ÄmKoota kohti.

"Ai, aiot vielä taistella? Kuinka ihastuttavaa."
"Revin sinut kappaleiksi vaikka paljain käsin, jos on pakko."
"Sopii yrittää."

Torakka hyökkäsi. ÄmKoo väisteli iskuja ja vastasi niihin huitomalla miekallaan. Normaalitilanteessa teräasein käytävä lähitaistelu olisi väistämättä koitunut ÄmKoon eduksi, mutta haavoittunut jalka hidasti merkittävästi ÄmKoon liikkeitä. Osittain siitä syystä hän ei ehtinyt väistää torakan voimakasta potkua. ÄmKoo sai osuman keskiruumiiseensa ja lensi iskun voimasta kauas taaksepäin.

Snowman seurasi tilannetta tuntien itsensä kovin unohdetuksi. Loppujen lopuksi unohdetuksi tuleminen ei kuitenkaan hirveämmin häirinnyt häntä. Kauempana tapahtuva taistelu ei nimittäin näyttänyt lainkaan sellaiselta tilanteelta johon hänen olisi tehnyt mieli liittyä. Lumiukkoa kuitenkin huolestutti hänen ystävänsä tilanne…

ÄmKoo nousi pystyyn. Torakka tuijotti häntä ilkeästi virnistäen ja valmistautuen seuraavaan iskuun. Silloin ÄmKoo huomasi jotain. Valmis, hän totesi itsekseen.

Yliluutnantti ei osannut odottaa ÄmKoon seuraavaa siirtoa. Tämä heitti miekkansa yliluutnanttia kohti. Tämä vaikutti tilanteen huomioiden äärimmäisen surkealta siirrolta, sillä jos torakka kykeni väistämään tämän, tulisi ÄmKoo olemaan ilman asetta ja täysin yliluutnantin armoilla.

"Nautit nähtävästi riskien ottamisesta", torakka tuumi. Tuumailua seurasi pikainen väistöliike. ÄmKoon katana viuhahti torakan ohi tämän vasemmalta puolelta.

"Aliarvioit minut!" torakka huusi nauraen. Vain huomatakseen puhuvansa tyhjyydelle.

Seuraavaksi torakka otti muutaman epämääräisen askeleen eteenpäin ja katsoi rintakehästään ulos työntyvää terää.

"Ei. Sinä aliarvioit minut", sanoi ÄmKoo, kiskaisten miekkansa irti vihollisestaan. Torakka kaatui hiljaa koristen maahan.

ÄmKoo huokaisi ja lähti kävelemään hieman ontuen haavoittuneiden kumppaneidensa tykö, jättäen elottoman vihollisensa makaamaan lumihankeen. Kualsin voima oli latautunut käyttökuntoon juuri sopivasti.

[spoil]Pahoittelen mahdollisia asiavirheitä. Olen ihan ymmärrettävistä syistä vähän pihalla tästä hommasta, mutta tein kuitenkin parhaani. Ja juu, teksti on kielellisesti aivan hirveää luettavaa. Koittakaa antaa se minulle anteeksi.[/spoil]

Luminen metsä eteläisellä saarella, ranta

Purifierin tehtävä oli onnistunut täydellisesti. Hänet lähetettiin hakemaan palasta, mutta hän saikin kaksi. The Shadowed One olisi varmasti tyytyväinen hänen suoritukseensa.
Purifierin pitkät koivet mahdollistivat hänen nopean liikkumisensa ja ranta häämötti jo hänen edessään.

Yllättäen, Purifier kuuli taistelun ääniä ja piiloutui läheisen puun taakse.
Hän näki kolme kaukaista hahmoa, joista yksi seisoi ja kaksi muuta oli maassa, tämän lisäksi, hän näki kauempana yhden rähjäisemmän ruumiin.

Purifier lähti kiertämään ryhmää. Hän ei halunnut herättää huomiota. Kyyti olisi saapuva pian.
Hiipiessään puitten takaa, hän tajusi, että hänen reittinsä veisi suoraan kolmikon ohi, halusi hän tai ei.

Musta hahmoista huomasi hänet ensin. Purifier kuitenkin lähti täyteen juoksuun.

"Kas, lisää halpamaista porukkaa. Olen pahoillani, mutta minulla ei ole aikaa leikkiä teidänkin kanssanne".
Musta hahmo oli selkeästi oudoksunut tästä tilanteesta: "Mitä pirua."

Purifier juoksi minkä jaloistaan pääsi ja vihdoin vesirajaan päästyään, jokin tarttui häneen ja nosti tämän ilmaan.

"Mukava nähdä Airwatcher", Purifier käkätti häntä tiukassa otteessa pitävälle olennolle.

Tämä ruskea siivekäs olento katsoi tarttumaansa Purifieriin.
"Saitko sen?"

"Sen?" Purifier nauroi, "Ne, sanoisin".

Naurunkäkätyksen saattelemana kaksikko katosi lopulta horisonttiin.

***

Luminen metsä eteläisellä saarella

Killjoy ja Guardian kiisivät nyt jo puitten latvojen yllä. Vauhti oli huumaava ja Guardianin ote meinasi livetä koko ajan.

"Hidasta hieman, en tahdo pysyä kyydissä", Guardian huusi tuulen huminan läpi.

Juuri sillä hetkellä vauhti todella hidastui ja kunnolla.

Killjoy katsoi monitorejaan huolestuneena: "Meillä on pieni ongelma."

Kaksikon vauhti pysähtyi lopulta kokonaan ja molemmat aloittivat kivuliaan matkan kohti maata.

*Plush*

Guardian laskeutui onnekseen suoraan valtavaan lumikinokseen ja väänsi itsensä siitä ylös, pudistellen lunta päältään. Killjoy sen sijaan oli tarttunut erääseen oksaan, joka kuitenkin katkesi hänen altaan ja hahmo tippui ryminällä maahan.

Guardian veti Killjoyn salamannopeasti ylös. Heillä oli vanha ongelma, mutta aivan uudella asteella.
Vain noin sadan metrin päässä, heitä lähestyi matoraneja sininen hohde silmissään, mutta tällä kertaa ne juoksivat ja ne juoksivat kovaa ja ne juoksivat suoraan kohti kaksikkoa.

Pako jatkui jälleen.

-||-

Kepen tajunta huomasi yllätyksekseen olevansa elossa. Hän ei kuitenkaan ollut iloinen tästä, ottaen huomioon äärimmäisen kivuliaan olotilansa.

Hänelle tuli halu painaa "Lääkintämies!"-näppäintä, mutta sitten tajusi, ettei oikeaa elämää (?) kontrolloida näppäimistöllä. Hän jännitti äänihuuliaan ja korautti ulos: "Jelppiä, kamut?"

Tämän pään sisällä kaukainen ääni kommentoi: "Mikä harmillinen takaisku, eikö niin, Viitoittaja?"

Vesiputous

Metorakk kannettiin paareilla pois vesiputouksesta. Hän oli huonossa kunnosa pinkin hirviön pahoinpideltyä häntä, mutta ainakin hän oli saanut otuksen tuhottua. Luolaan täytyisi lähettää enemmän tutkijoita. Toisaalta suurikokoinen torakka oli poistunut luolasta hyvin tyytyväisenä. Ehkä Metorakk saisi parantua rauhassa kerrottuaan asioiden kulusta Gaggulabiolle…

Meri mantereiden välissä

Laiva matkusti julmalla nopeudella eteenpäin. Missään ei näkynyt saaria, mutta Makuta Abzumo suunnisti muiden maamerkkien mukaan; suuria kiviluotoja näkyi välillä kartassa, ja Makutan laiva matkusti luonnon vastaavien muodostumien perusteella. Hän istui suurella valtaistuintyylisellä tuolillaan kapteenin hytissä tarkkailemassa kulkua suuresta ikkunasta, kun eräs Visorak tuli tuomaan huonoja uutisia. Edessä oli kurimus. Valtava sellainen. Mutta se ei voinut mitään Makutalle! Hän kiersi kurimuksen. Kuinka nerokasta.

Luolasto

Tunneli oli sortunut melkein kokonaan. Matoro johdatti joukon varovasti läpi murskaantuneiden luolien. Häntä alkoi epäilyttää, sillä missään ei näkynyt Skakdin Skakdia. Edes työskentelviä torakoita ei enää näkynyt. Rikkoutunut tunneli vietti alaspäin, kuten aina ennenkin, mutta tunnelin päässä heitä odotti yllätys: se oli melkein tukossa. Matoro oli järkyttynyt. Mitä täällä oli tapahtunut?
”Matoro, mitä tämä on?” kysyi Summerganon.
”En… en tiedä”, vastasi Matoro hämmästyneesti. ”Ei tämä ollut tuhoutunut, kun viimeksi olin täällä.” Sitten he huomasivat käytävän lattialla kuolleiden Skakdien ja torakoiden ruumiita. Muutamat näyttivät jopa koskemattomilta, aivan kuin ne olisivat vain kuolleet, mutta suurin osa Skakdeista näytti tapettaneen erittäin tuskallisesti.

”Ehkä meidän pitäisi mennä tutkimaan?” ehdotti Keetongu. He menivät. Aluksi he kaivoivat hieman kiviä tunnelin suulta, jotta mahtuivat sisään. Sisällä he katselivat paikkoja. Kaikki oli raunioina. Seinän hienot kaiverrukset olivat suurimmaksi osaksi tuhoutuneet, laavavirta oli tukkeutunut niin, että noin neljäsosa huoneesta oli laavan peitossa. Ne kohdat, jotka eivät olleet, olivat korkeammalla, mutta saattaisivat peittyä, jos laavan tuloa ei pysäytettäisi.

He raivasivat huoneiden ovien edestä tavaraa mahtuakseen sisään. Paikoittain koko seinä saattoi olla sortunut niin, että oven avaamista ei tarvittu. Kaikki jähmetysputket olivat pirstaleina; muutamia mutanttiraheja juoksenteli välillä näkyviin jostain koloista vain, jotta voisivat piiloutua taas. Suurimmat rahit olivat jo poistuneet kuolonloukusta, mutta pienet eivät välttämättä päässeet tai uskaltaneet.

Matoro tutkaili virusten ja erilaisten kemikaalien jäänteitä lattialla; särkyneitä pulloja makasi ympäriinsä, ja lasinsiruja oli levinnyt pitkin poikin. Keetongu katseli rikkoutuneita artefakteja kiinnostuneena, rakentajainsinööri kun oli. Glatorianking löysi pian jotain kiinnostavaa.
”Hei, kaverit, tulkaa katsomaan!”

Muut menivät hänen luokseen. Kyllä vain, Makuta Nuin haarniskan palasia. Häntä ei näkynyt missään. Heitä alkoi jo hieman pelottaa. Mitä sellaista olisi voinut tapahtua, että Makuta olisi kuollut luolaansa? Matoron päässä raksutti:
”Se torakka…” Hän katsoi Summerganoniin. Tämän silmät suurentuivat. Kumpikin näytti järkyttyneeltä.
”Mitä nyt? Mitä se on?” kysyi Glatorianking. Makekin näytti hämmentyneeltä. Matoro ja Summeganon selittivät, kuinka olivat joutuneet kohtaamaan supervoimakkaan ja superilkeän Nazorakin, jolla oli ollut überhaarniska. Muut kuuntelivat tarkkaavaisesti.
”Ilmeisesti Manu ainakin taisteli”, Keetongu tuumaili.

He alkoivat raivata kiviä siinä toivossa, että niiden alta löytyisi jotain. Ja jotain he löysivätkin: Kanohi Kraahkanin, Suuren Varjojen naamion. Makuta Nuita ei edelleenkään näkynyt. He lopettivat hetken kuluttua etsintänsä. Muuta ei löytynyt. Matoro istahti kivelle ja huokaisi. Muutkin levähtivät hetkeksi. Sitten heidän edestään kuului ääni:
”Kas, kas, kas. Mitäs meillä täällä onkaan.” Lihaksikas, keltaruskea kiven Skakdi oli saapunut ovensuuhun seuranaan kaksi eliittisoturiaan.
”Nimeni on Gaggulabio, ja minulla on hyvä päivä”, Skakdi myhäili. ”Nimittäin saan nyt hoideltua viisi klaanilaista yhdellä iskulla.”

Luolasto

Matorolle ei tule mieleen yhtään huonompaa paikkaa taistelulle, kuin puoliksi sortunut, kemikaaleja ja ilkeitä raheja täynnä oleva luola josta löytyi myös laavaa. Lisäksi uloskäyntejä oli vain yksi, ja senkin edessä oli Gaggulabion haarniskoitu ruumis ja hänen kaksi henkivartijaansa taustalla.

"En olisi uskonut että niin kehutut Klaanilaiset jäävät näin yksinkertaiseen ansaan. Eikö teille ole opetettu että vihollisen maaperällä, umpikujassa sijaitsevaan pienioviseen luolaan ei kannata mennä?", Skakdi-lordi puhelee kylmällä äänellä, sivellessään kädessään piikikästä miekkaa.

"Meitä on viisi, teitä kolme. Onko kovin järkevää hyökätä, muistat kyllä että olemme selvinneet pahemmistakin tilanneista.", Matoro sanoo tiukaksi vastalauseeksi.

"Kuinka niin viisi? Me saamme tänne koska vain lisää väkeä, emme vain viitsi tunkea pieneen luolaan kovin montaa soturia.", Gaggulabio vastaa rennosti. "Niin, olette toivottomassa tilanteessa. Taisteletteko vai antaudutteko?"

"Mikset sinä antaudu?", Matoro lohkaisee.
Gaggulabio ei pitänyt tästä vastauksesta.

Skakdi-lordi ryntää kylki edellä ja iskee kovaa Matoroa, tämä torjuu miekallaan mutta iskun voima kaataa Toan maahan ja heittää tämän miekan pois. Hyökkäys jatkuu miekanheilautuksella Summerganonia kohden, kokenut soturi kuitenkin onnistuu väistämänä sen ja torjumaan. HenkivartijaSkakdit lähtevät hyökkäykseen, toinen hyppää ilmasta Glatoriankingin yli, iskien tätä miekalal selkään. Toa kääntyy nopeasti, kivusta välittämättä lyö miekalla kohti Skakdia. Keetongulla on ongelmia vältellä kahdella miekalla aseistautuneen Skakdin lyöntejä. Mahriking juoksee katsomaan Matoron tilaa. Hän auttaa Jään Toan ylös.

Tila on ahdas taistelulle, eikä asiaa yhtään helpota huoneiston perällä oleva laava-allas ja seinän raosta virtaava laava. Lisäksi oviaukossa näkyy Nazorakeja.

"Meidän pitää päästä tästä huoneesta pois, nopeasti...", Matoro sanoo ensimmäiseksi Mahrikingille. Yhtäkkiä Tulen Toa iskee keihäänsä suoraan Matoron pään yli, torjuen torakan naginatan iskun. Matoro heittäytyy pois välistä, katsellen kaaoksessa minne hänen miekkansa on lentänyt.

Matoro näkee sen, syöksyy torakan ohi ja kiertää yhden taitelun. Hän syöksyy nopeasti nähdessään miekkansa vierivän hitaasti kivikossa kohti laavaa. Syöksy, nappaus aseen kahvasta. Suuri, kolmikynsinen jalka iskeytyy miekan terän päälle.

"Pääsitpä pahaan paikkaan.", Gaggulabio sanoo ilkeästi hymyillen Matoro näkee Skakdin verisen, piikikkään miekan ihan naamansa edessä.