Klaani - KAIKKI ON KUNNOSSA -> Klaanon Roolipeli: Osa I

Klaanon Roolipeli: Osa I, By Makuta Nui

Track this topic | Email this topic | Print this topic

Makuta Nui	Posted: Jul 13 2011, 06:23 PM
Mestari Group: Mafia Posts: 1,780 Member No.: 367 Joined: 21-July 09	Nynrah, Takomon piha Makuta Nui astui ulos Takomon ovesta ja tarkasteli ympäristöään hieman tarkemmin, kuin metallisen panssarioven takaa oli voinut nähdä. Rakennusten yläpuolelle kohoavat puut notkuivat, ja osa oli edelleen liekeissä. Usealta suunnalta virtasi savua taivaalle, joka näytti erittäin violetilta. Aurinko, joka sekin oli näkyvissä, ei juurikaan valaissut, mitä nyt loi violettia hehkuaan. Violetti ei miellyttänyt Makutaa. Se toi hänen mieleensä Abzumon. Kiviset ja metalliset rakennelmat seisoivat paikoillaan uhkaavina. Manu mietti, mitä tehdä seuraavaksi. Hmm, jonkun on evakuoitava Matoranit. Hän lähti kävelemään kohti parakkeja, joissa oletti Nynrah-haamujen asustelevan. Ketään ei näkynyt; Feterrat olivat luultavasti menneet muualle, mistä Manu oli todella tyytyväinen. Hiljaa hän hiippaili aukion poikki parakin ovelle. Sisältä ei kuulunut ääntäkään. Hän avasi hitaasti oven ja kurkisti sisään. Sitten joku löi häntä paistinpannulla päähän. Hän suoristautui täyteen mittaansa ja katsoi, kuka uskalsi tehdä sellaista. Yhtäkkiä Matoran-joukko oli hänen kimpussaan. Hänet kaadettiin maahan ja häntä hakattiin mitä eriskummallisimmilla asevalinnoilla, kuten jakoavaimella, taikinakulholla, sienipuimurilla ja suolistoimurilla. Makuta Nui ei aikonut sietää sellaista. Hän vapautti kehostaan energia-aallon, joka paiskasi pikku miehet ympäri huonetta. Sitten hän nousi nopeasti ylös. ”Kukaan ei liiku!” hän karjaisi. Matoranit jähmettyivät paikoilleen. Manu oli tyytyväinen. ”Minä en suinkaan ole vihollisenne, vaan ystävistänne paras.” Matoranit vilkuilivat toisiaan ja sitten häntä epäluuloisena. ”No, ehken paras… ainakaan paras mahdollinen… mutta tuota…” ”Mitä tahdot, Makuta?” sanoi joku. ”Minä. Hmm. En ole varma. Mikähän oli syyni tulla…” ”Etkö tiedä?” Matoran kysyi hämmästyneenä. ”Minä unohdin”, Manu myönsi. ”…” ”Ai niin. Juu, minun piti evakuoida teidät.” ”Me emme kaipaa evakuointia”, tiuskaisi joku joukon keskeltä. Muut nyökyttelivät. ”Kaipaattepa”, sanoi uusi ääni, ovensuulla seisova Matoran. Hän oli Q. ”No olipa sinulla aika saapua”, Manu huikkasi. ”Miten Gurvanaattori ja Kielimies pärjäävät?” ”Ovat elossa”, Q totesi. ”Q, miksi vehkeilet tämän Makutan kanssa?” sanoi yksi haamuista, Komauta kantava Matoran. ”Siksi, koska hän auttaa meitä. Hän on Bio-Klaani jäsen.” ”Niin, ruojat. Olen Klaanista. Kuunnelkaa johtajaanne.” ”Mikä saa sinut uskomaan, että hän on johtajanne, Makuta?” sanoi joku uhkarohkea. Matoranit kavahtivat taaksepäin. ”Noin on parempi”, Manu sanoi myhäillen. ”Nyt. Mitä meidän pitäisi tehdä?” ”Meidän on jätettävä saari joksikin aikaa oman turvallisuutemme tähden”, sanoi Q. ”Ei!” huusi joku. ”Emme voi jättää saartamme!” ”Hiljaa, Elte. Meidän on ajateltava henkeämme”, Q tokaisi. ”Kuunnelkaa häntä, jos ette minua”, Manu sanoi. Q istahti tynnyrille, jonka muut olivat raahanneet esiin. Manu katseli huonetta. Seinät olivat karun harmaat ja koko huone tyhjä lukuun ottamatta muutamaa tynnyriä ja laatikkoa. ”Oletteko täällä piilossa?” Manu kysyi. Q nyökkäsi. ”No, mitä nyt tehdään”, Makuta jatkoi. ”Eikö sinulla ollut suunnitelmaa?” Elte tivasi. Manu hymyili. ”No onhan minulla toki. Höm höm, tehän olette kuolemanvaarassa.” ”Niin?” Elte tiuskaisi. ”Tulkaapa kaikki tänne niin minä absorboin teidät. Teidän ei tarvitse kärsiä enää Avhrak Feterrojen käsissä, ja minäkin hyödyn.” Hiljaisuus laskeutui. ”Ei ehkä ole ihan hyvä aika vitseille”, Q kuiskasi huolestuneena. ”Ei se mikään vitsi ollut vaan kehotus.” ”Nyt tehdään näin”, Q sanoi, ”että te kaikki lähdette ja vähän äkkiä livohkaan täältä. Makuta voi hälyttää apua jostakin tuolla seinässä olevalla puhelimella.” ”Ah, rakastan puhelimia”, Manu sanoi sarkastisesti. ”Niillä voi soittaa, kuten rakkailla uruillanikin.” Q alkoi evakuoida Matoraneja. Makuta Nui katseli hetken toimitusta ja asteli sitten puhelimelle. Se oli vanhanaikainen ja varmaankin käytöstä poistettu. Makuta katsoi sitä inhoten ja otti luurin varovasti käteensä. Puhelin oli mitä ilmeisimmin joskus ollut tehtaan sisäisessä käytössä, joten sillä ei ehkä voisi soittaa ulkopuolelle. Mutta pian sillä voisi. Makuta hymyili omalle pirullisuudelleen. Hän ei ollut mikään mekaanikko, mutta hän oli aikoinaan laittanut Metru Nuin Turaga Dumen ajanvarauspalvelun puhelinnumeron ohjautumaan Chiroxin yksityiseen puhelimeen. Chirox oli ollut raivoissaan monta vuotta siitä hyvästä, mutta Manulla oli ollut hauskaa. ”Hmm, katsotaanpa…” hän mutisi itsekseen. Q heitti häneen vilkaisun. Manu alkoi hihittää itsekseen. ”Tuosta tuo johto tuonne, jos muistini ei petä, ja eihän se koskaan… ja sitten tämä tuonne…” ”Tuollainen käytös on minusta erityisen infantiilia, Q”, eräs haamu ilmoitti. Q huokaisi. ”Menehän sinäkin, jo.” Manu sai ainakin jotain toimimaan, sillä nyt luuri piippasi tyhjää. ”Ei teillä sattuisi antennia olemaan?” Manu huikkasi Q:lle, joka oli ainoana jäljellä rakennuksessa. Q ei vastannut vaan käveli ulos ovesta. Manu näytti hetken pettyneeltä, huokaisi ja heitti puhelimen lattialle. Sitten ovesta lensi sisään antenninpätkä. Manu katsoi ovensuussa seisovaa Matorania kiitollisena ja otti antennin. Hetken sählättyään hän päätti olevansa valmis ja painoi yhtä nappuloista. Sitten hän nosti luurin korvalleen ja nosti peukaloaan Q:lle. Haloo? ”Tuota noin, tänne Nynrahille on hyökätty ja me tarvitsisimme vähän apua”, Manu sanoi puhelimeen. Mitä? Nynrahilla? ”Kyllä, kyllä. Etkö sinä kuuntele, kuka lienetkin.” Ihanko hyökkäys? ”Hyökkäyspä hyvinkin. Invaasio. Devastaatio. Korporaatio. Tai siis…” Odottakaa. Lähetämme Rahkshi-partion. Manu oli hiljaa. Q katsoi häntä kysyvästi. Puhelimeen vastannut sulki oman puhelimensa ja luuri piippasi tyhjää. ”Kenelle minä juuri soitin.”

Toa Hai	Posted: Jul 13 2011, 09:02 PM
Korkein Group: Jäsenet Posts: 727 Member No.: 61 Joined: 30-May 07	Bio-Klaani, vähän siellä ja täällä Hai pohti, kuinka maksaa nazorakeille takaisin porkkanamaan ja maatilan menetys. Hän kierteli ympäri klaania ja oleili vanhassa huoneessaan jonka oli taas ottanut tukikohdakseen. Huone oli aikoinaan sisustettu juuri Hain toiveiden mukaan. Siniset seinät, valkoinen lattia. Kanohi Rauta muistuttavat ikkunat toivat huoneeseen valoa ja pimeämmällä laavakattolamppu valaisi huoneen. Hai katsoi seinälle. Kuva jossa hän oli matoran, vieressään veden ja jään Toa Kalem. Niin kauan. Niin kauan... Hai muisteli. Kaukainen saari tuntemattomalla merellä. Nimettömän matorantyypin kylä. Kolmen Kylän Armeijan hyökkäys. Todella ruma skakdi taistelemassa Kalemia vastaan. Kuolemaa tekevä Kalem ojentamassa Toa-kiven. Hain kadonnut Toa-tiimi. Niin kauan... Huone oli ollut hieman pölyinen, mutta Hai siivosi sen pikaisesti. Veden elementin hallinnassa on siivouspäivinä puolensa. Hän makoili sängyllään ja mietti. Inspiraatio ei iskenyt. Hai päätti lähteä satamaan Hai kierteli satamassa. Lokkirahit liitelivät ja ääntelivät typerästi.Hai vihasi lokkeja.Muutamat laivat olivat yhä liikkeessä, vaikka nazorakeilla oli sukellusveneitä. Hän huomasi pienen puisen varastolta näyttävän ladon jonka ovet olivat auki. Hai kurkisti sisään. Sisällä oli upea mustakeltainen laiva, jonka vieressä nyyhkytti matoran. "Miksi itket?"-Hai kysyi "Eräs laivasto tilasi, minulta laivan jonka tekoon kaikki rahani menivät. Mutta he eivät halunneetkaan ostaa sitä. Nyt olen rahaton." matoran vastasi Hai tarkasteli alusta. Se oli kaikin puolin tyylikäs. Se oli rungoltaan kiiltävänmusta. Kansi ja hytti olivat keltaiset. Etukannella oli ladattu cordak-tykki ja laiva takaosassa oli kiinteä zamor-laukaisin ilmatorjunnaksi. "Paljonko se maksaa?" Hai kysyi Matoran kohotti päänsä käsistään ja katsoi Haita hämmentyneenä. "Paljonko se maksaa?" matoran toisti "Haluatko ostaa sen?" hän jatkoi välittömästi "Noh, ainakin mieti-" "Hintaa on 2000 kolikkoa, mukana tulee uimaräpylät ja puutarhasakset." -Matoran vastasi salamannopeasti. Hai pohti. Laiva olisi täydellinen torakanmetsästykseen. Hänellä oli 5000 kolikkoa. "Selvä, tehdään kaupat. Mikä laivan nimi on?" "Hildemar." "Hildemar... Olkoot BK/S Hildemar. Tässä kolikot." Hai vastasi. Hai ei sinä hetkenä ymmärtänytkään, kuinka suuren päätöksen oli tehnyt. Laiva voisi muuttaa hänen loppuelämänsä. "Tiedätkö, mistä voi värvätä hyvää miehistöä?" -Hai vielä kysyi. "Tuolla lähellä on eräs kapakka. Sieltä saa melko luotettavan miehistön." -Matoran vastasi. Syrjäinen paikka satamassa Vanhanmallinen puinen ovi sataman syrjäseudulla. Tuuli hiljaa. Puinen kyltti "Liitävä lokki" roikkui oven vieressä. Ovi näytti siltä kuin se johtaisi perunakellariin. "Heh," Hai ajatteli. "Useat asiakkaat lienevät älyllisesti perunan tasoa. No, syteen tai saveen." Hai avasi oven. Hän asteli kuluneita puuportaita pitkin alas kapakkaan. Hän katseli sivusilmällä muita kapakassa olevia. Useat olivat päästä jalkoihin aseistautuneita. Riitaa ei kannattanut haastaa. Hai käveli kylmänviileästi baaritiskille. Baaritiskin takana hääräsi musta nuhjuinen matoran. "Mistä saisin miehistön?" Hai kysyi. Matoran ei ollut huomaavinaankaan. "Mistä saisin miehistön?" Hai kysyi kovemmalla äänellä. Matoran ei ottanut huomatakseen. Hai löi baaritiskiin pussillisen kolikoita ja huudahti: "Mistä saan miehistön?!" Matoran hätkähti. Osa väestä toljotti tiskille, loput olivat liian humalassa ymmärtääkseen, missä tiski oli. Hai katsoi olentoihin ja seurasi piinaava hiljaisuus. Lopulta eräs Le-matoran viittilöi Hain istumaan pöytäänsä. Hai istui kyseiseen pöytään. Baarissa vallitsi vielä hetken hiljaisuus. Sitten puheensorina ja örvellys jatkuivat tavanomaisesti. Le-matoranin lisäksi pöydässä istui 4 muuta matorania. Lopulta Le-matoran aloitti. "Minä olen Olkar. Kuka sinä olet? Mihin tarvitset miehistöä? Kenen puolella olet? Miksi..." Kysymysten tulvasta ei näyttänyt tulevan loppua. Hai keskeytti: "Tarvitsen miehistöä höyrylaivaan." "Kai se käy. Oletko muuten kuullut..." Olkar hölpötti, mutta lopetti kun huomasi myös pöydässä istuvan Ta-matoranin murhaavan katseen. "Mutta mitä te muut sanotte?" Olkar kysyi varovaisesti muilta pöydässä istuvilta ja jatkoi: "Kertokaa myös nimenne tälle Toalle. Oletko Toa?" Olkarista näki että tuotti vaikeuksia puhua niin vähän. "Merellä on vaarallista. Laiva voi upota," Onu-matoran Lignok kommentoi laahaavalla äänellä. "Päättäkää te," Po-matoran Merkol sanoi laiskasti. "Me näkisimme maisemia, voisimme purjehtia ja saisimme palkkaa," selvästi Lignokia optimistisempi Ko-matoran Korek lopetti. Ta-matoran Gefel näki jonkinlaista valveunta jossa kai pieksi jotakuta. Unen päätti jämäkkä koukku joka kalahti Olkarin leukaan. Le-matoran vajosi pöydän alle. Kun Olkar oli saatu virvoitettua ja miehistö palkattua, kirjava seurue lähti vajalle jossa BK/S Hildemar oli. Kahdensadan metrin kävelymatka ilmeisesti uuvutti täysin Merkolin, joka valahti torkuille läheiseen nurkkaan. "Selvä. Kun paikalla ei ole ylimääräisiä korvia, voin kertoa, mihin teitä tarvitsen. Tiedättehän, että merellä parveilee valtavasti Allianssin sukellusveneitä. Minä kuulun Bio-Klaaniin. Haluan teidät metsästämään sukellusveneitä ja puolustamaan Klaanin kauppareittejä." Gefelin kasvoille vääntyi leveä hymy. Nazorakien kanssa hän ei ollutkaan paininut. Lignok valitti vaaroja. Korek oli hiljaa. Olkar roikkui laivan kajuutan katolla, ehkä leikkien apinaa. Tai jotain. Merkol heräsi ja hänelle selostettiin asia. Matoranit kokoontuivat rinkiin supattamaan. Lopulta matoranit järjestäytyivät riviin ja Olkar astui askeleen eteenpäin. "Olemme päättäneet hyväksyä asian, Kapteeni kukalie." "Hienoa. Ja nimeni on Hai." Hai vastasi, ja mietti. Ennen olin Toa Hai. En ole oikeutettu siihen arvonimeen. Seuraavan kahden päivän aikana BK/S Hildemar kunnostettiin merikelpoiseksi, muonavarat täydennettiin ja laivaan lastattiin tarvikkeita. Lopulta koitti lähtö. Laiva laskettiin vesille ja sai neitsytmatkansa. Koneet käynnistyivät. Siitä oli vuosia aikaa kun Hai oli viimeksi ohjannut laivaa, mutta sen minkä oppii, sitä ei unohda. Paatti puksutti ulos satamasta. Vauhti nousi. Hai tunsi taas laivan ohjaamisen upean tunteen. Meri-ilma tuoksui suolaiselta ja laiva totteli jokaista ruorin kääntöä, kuin se olisi ollut osa kapteenistaan. Hai teki kurveja, silmukan ja nautti vauhdista. Lignok työnsi päänsä ämpäriin ja kuului lotinaa. Merkol nukkui miehistön tiloissa, Gefel rentoutui kannella, Korek avusti Haita ohjauksessa ja Olkar seisoi laivan keulassa, nauttien. Laivaa pyyhkäisi rento merituuli. Hai imaisi keuhkonsa täyteen ilmaa, henkäsi sen pois ja sulki silmänsä unelmoiden. Unelmoinnin keskeytti radion rätsähdys. "Mayday, mayday! Nazorak-hyökkäys! Lastinamme on sinappia ja määränpäänä Bio-Klaanin saari! Tarvitsemme nopeasti apua, olemme muutaman kilometrin päässä Klaanin satamasta!" Radio rätsähti toisen kerran ja pysyi taas hiljaa. "Miehistö valmiiksi!" Hai huudahti. "Gefel ottaa cordakin, Olkar zamorin, Korek avustaa minua ja lopuille käsiaseet! Täysi vauhti!" BK/S Hildemarin vauhti alkoi taas nousta ja miehistö hääräsi kannella valmistautuen. Yhdestä laatikosta löytyi sopiva määrä kevyitä kiväärejä ja raskas sinko. Olkar kantoi pienen laatikon zamoreita ja Gefel haki kelpo ryppään cordak-ammuksia. Piakkoin laiva ilmaantui näkyviin. Hai ei jäänyt katsomaan laivaa, vaan ympärillä parveilevia lentäviä nazorakeja. Kannella oli nazorakeja, muutama matoran, ja yksi turaga joka pieksi nazorakeja sauvallaan. "Emme voi ampua kannelle raskain asein. Yksi kivääri tarkka-ampuu kannen nazorakeja. Loput tulittavat lentäviä. Cordak ei tee vielä mitään. Seuraavan laivan liikkeen jälkeen zamor aloittaa tulituksen." Hai tunsi pitkästä aikaa itsensä päättäväiseksi. Kolme lentävää nazorakia kääntyivät kohti laivaa. Hai kiepsautti ruoria jolloin laiva kääntyi sivuttain. Zamor tulitti ensimmäisen sarjan. [spoil]Huh huh. Viimeisimmän parin viikon tulos.[/spoil] -------------------- Täälä ovat mocini. Arvostelu ei ole kielletty.

Makuta Nui	Posted: Jul 13 2011, 11:29 PM
Mestari Group: Mafia Posts: 1,780 Member No.: 367 Joined: 21-July 09	Daxia, vuosia sitten Joku puhalsi torveen. Soitin kajahti voimakkaasti äänen halkoessa ilmaa ja kiiriessä linnoitukseen. Mata Nuin ritarikunnan sotilaita ryntäsi ulos linnoituksesta. Kaksi hahmoa juoksi linnoituksen pihaa pitkin vailla varsinaista päämäärää. Heidät oli huomattu. He eivät tunteneet saarta kovinkaan hyvin eikä kumpikaan ollut suostunut tehtävälle, koska olisi ollut erityisen mielissään päästessään tekemisiin Mata Nuin ritarikunnan kanssa. Kummallekin heistä oli myrkkyä olla mokomien kanssa tekemisissä. Kaksikko katosi sisään ikkuna-aukosta, joka oli heidän päänsä yläpuolella kivisessä seinässä. Kumpikin hahmo oli pukeutunut mustaan viittaan ja piti huppua päässään, jottei heitä tunnistettaisi. Toinen hahmoista otti esiin köyttä ja heitti sen pään tikariin sidottuna ikkunasta. Tikari upposi kiviseinään kuin veitsi voihin, ja hahmot kiipesivät ylös juuri ajoissa välttyäkseen paikalle ryntäävien sotilaiden huomion. Jälkimmäisenä sisään kiivennyt katsoi vielä kerran alas sotilaisiin ja kihisi vahingonilosta. Ämkoo otti hupun päästään. ”Manfred, tule pois sieltä ikkunalta.” Toinenkin hahmoista otti huppunsa alas. Makuta Nui katsoi Ämkoon vihreää Miru Nuvaa, joka virnisti hänelle. ”Hm, minua epäilytti alusta alkaen koko tehtävä, ja nyt meidät on huomattu.” ”Sellaista on elämä, Manny.” ”Ei ehkä olisi pitänyt suostua.” ”Olen samaa mieltä, mutta turha enää on valittaa.” Makuta nyökkäsi ja istuutui lattialle. Käytävä oli kivinen ja pimeä. Vain ikkuna valaisi hieman. ”Minut lähetettiin tälle matkalle”, Manu sanoi hiljaa. ”Minä hyväksyin. Mutta miksi sinä halusit mukaan?” ”Sanotaan vaikka, että tulin katsomaan taas perääsi”, Ämkoo vastasi salaperäisesti. ”Eikö viime kerta riittänyt?” ”Viime kerta oli totaalinen epäonnistuminen meidän molempien osalta…” ”Niin.” Hetken oli hiljaista. Kumpikin ajatteli Boletusta, joka oli karkotettu Klaanista tämän tekemien murhien takia. ”Halusitko sinä puhua siitä?” Manu kysyi. Ämkoo pudisti päätään. ”Enpä oikeastaan. Mutta ehkä olisi syytä. Se oli hyvin ikävä päivä.” ”Jatkakaamme matkaamme.” Makuta lähti kävelemään käytävää pitkin. Ämkoo huokaisi ja kiirehti perään. He olivat koko ajan varuillaan, sillä mistä tahansa saattoi hyökätä ritarikunnan agentti. ”Minä en ikinä antanut hänelle anteeksi”, Mäksä myönsi heidän kävellessään. ”Minä en edes harkinnut. Piru vieköön, hän silpoi ne metsästäjät palasiksi. Vaikka täytyy myöntää, että pystyisin itse samaan”, Manu sanoi. ”Pystyminen ja haluaminen ovat kaksi eri asiaa.” ”Minä en ole kostonhimoinen Klaanilaisten suhteen. Heidän joukossaan minulla ei tosin ole monia ystäviäkään.” ”Olemmeko me ystäviä?” ”Minä en tiedä.” ”Oletko aina noin kireä ja vakava?” ”Sitä sietää miettiä, arvoisa administraattori.” ”Älä kutsu minua noin.” ”Hyvä on sitten.” Pimeys oli väistynyt, he näkivät edessään valoa. He saapuivat pyöreään huoneeseen, jonka kiviseinissä oli kymmenkunta kalteriovea. Kalterien takana istui muutama vanki, mutta suurin osa selleistä oli tyhjillään. Mikseivät nämä ole Tyrmässä, Manu pohti. ”Mikseiväthän nämä ole Tyrmässä”, Ämkoo sanoi ääneen. ”Jaa-a.” He kulkivat kohti sitä ainoaa ovea, joka oli tehty puusta. Hetken oven takana kuunneltuaan Ämkoo avasi varovasti sen. Ketään ei näkynyt. Vangit olivat tulleet katsomaan, mitä tapahtui. Manu saapasteli yhden sellin luokse ja iski nyrkkinsä keskelle vangin naamaa, jolloin tämä kaatui maahan kuin kivi. ”Miksi noin teit?” Ämkoo tivasi. ”Minä pidin huolta, ettei se tee hälytystä. Näistä ei koskaan tiedä.” Sanottuaan sen hän iski toisenkin sellin vangin tajuttomuuteen. Ämkoo urahti. Hänen oli hyväksyttävä Makutan toimintatapa, koska se ei sotinut mitään hänen tietämäänsä Klaanin sääntöä vastaan. Kaksikko käveli puisesta ovesta ja veti sen perässään kiinni. Sitten he tarkastelivat käytävää hieman tarkemmin. Käytävä oli muutaman kymmenen metrin pituinen ja sen toisessa päässä oli samanlainen ovi. Käytävän kiviseinät olivat osittain levän peitossa, ja jostain tuli palaneen käryn lemahdus. Ämkoo nyrpisti nenäänsä. Makuta mulkaisi häntä. ”Ottaako haju päähän, vai?” ”Hiljaa siinä.” ”Ehkä olenkin, mutta sitä ennen sanon toki, mitä aion.” ”Taisit tehdä sen jo. ”Niin tein.” ”Yritätkö ärsyttää matkakumppaniasi ja johtajaasi?” ”Sinä et edes halua olla johtajani, tiedät sen itsekin.” Ämkoo pysähtyi kesken askeleen. Makuta Nui jatkoi kävelyään. Ämkoo kokosi ajatuksensa ja kiiruhti hänen kannoilleen. ”Sinä pirulainen luet ajatukseni!” ”Sinä pirulainen osaat itse samanlaisia asioita.” ”En samalla tavalla kuin sinä.” ”Me olemme kaikki erilaisia.” ”Ehkä niin, mutta sinun on silti toteltava minua. ”No tottahan toki, Ylhäisyytenne.” Ämkoo pudisti päätään toivottomasti. Sitten hän raotti käytävän toista ovea, jolle he olivat saapuneet. Varovasti hän kurkisti siitä sisään. Ei ketään. Hän viittasi Makuta Nuille kädellään ja astahti uuteen huoneeseen. Se oli myös pyöreä, mutta siellä ei ollut ainuttakaan selliä. Katossa oli puinen, pyöreä ristikko, jonka kaltereiden välistä olisi mahtunut Matoran, mutta ei kumpikaan heistä. Seinässä oli kaksi oviaukkoa, jotka kumpikin veivät omiin käytäviinsä. Avoimien käytävien päissä näkyi kaksi uutta puuovea. Heidän takanaan oleva ovi oli ainoa puinen siinä huoneessa. ”Minne nyt?” Manu kysyi. ”Te menette Tyrmään, arvon herrat”, sanoi ääni, jonka he olivat kuulleet aiemminkin. He käännähtivät katsomaan taakseen. Ovesta, josta he olivat juuri tulleet, oli tullut joku muukin heidän jälkeensä. Punaiseen ja violettiin panssariin verhoutunut ritarikunnan agentti tuijotti suoraan heihin. Manun mielestä hän näytti panssareineen kovin paljon lakastuneelta kukalta. Suurta kanohi Volitakia hänen kasvoillaan vääristi irvistys. ”Saastat”, hän sylkäisi. ”Mitä te kuvittelitte tekevänne tullessanne meidän täydellisen hyvin vartioidulle ja piilotetulle saarellemme?” ”Olipa hyvin piilotettu. Emme tainneet löytää sitä”, Manu letkautti. ”Mene pois, Marloden”, Ämkoo sanoi kylmästi. ”Et voi voittaa meitä kahta.” ”Ehkä en minä yksin, mutta me voimme.” Siinä samassa käytävien päiden ovet räjähtivät auki ja suuri joukko ritarikuntalaisia marssi sisään. ”Ette saa hämähäkkiänne”, Marloden sanoi halveksien. ”Me tulimme noutamaan Visokin takaisin ja sen me myös teemme”, Ämkoo sanoi uhkaavasti. Marloden ei edes hätkähtänyt hänen vihaa uhkuvaa ääntään. ”Meillä on käyttöä teidän telepaatillenne, älkää huoliko. Emme me häntä tapa. Vielä.” ”Tiedän, millainen Makutain veljeskunta on”, Manu sanoi, ”mutta en tiennyt ritarikunnassa olevan näin paljon samaa sen kanssa.” ”Pidä sinä saastaiset veljeskuntasi!” Marlodenin haarniskan väriskaala muistutti ikävästi Makuta Nuita hänestä itsestään ja Makuta Abzumosta. Ja heidän yhteistyöstään. ”Minä en kuulu Makutain veljeskuntaan.” ”Ehkäpä me sitten luovutamme sinut heille, kunhan olemme teurastaneet ystäväsi”, Marolden käkätti. Makuta heristi sormeaan hänelle kuin pienelle lapselle, joka oli tehnyt tuhmasti. ”Te ette tapa yhtikäs ketään.” Ritarikuntalaiset latasivat kuitenkin aseensa. Kaikki tähtäsivät huoneen keskellä seisovaan kaksikkoon. ”Emmekö?” Marloden sanoi ivallisesti. ”Minusta tuntuu, että tapamme. Yhteiseksi hyväksi.” Makuta osoitti häntä sormellaan ja kirkui: ”Sinä et tiedä yhteisestä hyvästä mitään! Sinun ei pitäisi edes kuulua koko ritarikuntaan, mokoma saastainen Helryxin rakki!” ”Manu, ehkei tuo ole viisasta”, Ämkoo kuiskasi. ”Vai viisasta? Vieläkö minä en osaa ottaa tilannetta vakavasti, Mäksä? Sanopa se!” Marloden vilkaisi kaksikkoa ja hymyili pahansuovasti. ”Minun merkistäni”, hän sanoi joukoilleen. Makutan sormi osoitti yhä häntä, ja tämä käänsi katseensakin häneen. ”Marloden, minä olen kuitenkin Makuta, ja sehän tarkoittaa jotakin, eikö.” Makutan sormesta sinkoutui ohut, purppuranpunainen säde, joka osui suoraan Marlodenin otsaan aiheuttaen valtaisan kipunameren. Koko huone täyttyi punaisesta valosta ja aika tuntui hidastuvan. Jokainen, joka oli kääntänyt katseensa Marlodeniin ajoissa, näki, mitä tälle tapahtui. Ritarikuntalaisen pää halkesi. Halkeama haarautui monta monituista kertaa, ja pian koko pää oli halkeamien peitossa. Hetken hän näytti leijuvan ilmassa. Sitten pää räjähti pienen pieniksi palasiksi. Aivokudos räjähti pitkin seiniä, kallonpalat lensivät sotilaiden päälle. Koko huone värähti voimakkaan shokkiaallon iskeytyessä heidän lävitseen. Ämkoo ei ikinä jäänyt toimettomaksi. Hän oli käyttänyt tämänkin tilanteen hyväkseen. Hän oli sinkauttanut puisen kalterikaton tiehensä ja hypännyt reiästä katolle. Telepaattisesti hän saattoi Manun tilanteen tasalle, ja pian tämä hyppäsi perässä. ”Ritarikuntalaiset toipuivat hemmetin nopeasti”, Manu sanoi. Kuin hänen sanojensa vahvistukseksi kattoreiästä ammuttiin kymmeniä laukauksia. Kaksikko lähti juoksemaan kattoa pitkin. Pian heidän perässään juoksevat sotilaat ampuivat heitä päinä ja he saivat väistellä luoteja ja lasersäteitä. He juoksivat, minkä kintuistaan pääsivät, mutta niin tekivät ritarikuntalaisetkin. Makuta Nui suoritti pienen muodonmuutoksen: hänen yläruumiinsa surkastui ja jalkansa vahvistuivat ja luultavasti saivat kestävyyttäkin lisää. Hullunkurisen näköiseksi muuttunut Makuta sieppasi Ämkoon kyytiinsä ja rynnisti nopeasti eteenpäin. Ritarikuntalaiset jäivät taakse, ja Manu hyppelehti katolta toiselle. Lisää ritarikuntalaisia löytyi rakennusten välistä. Jotkut alkoivat heitellä kranaatteja. Pommituksen keskellä yksi kranaateista osui heidän eteensä ja sinkosi heidät korkealle ilmaan. Manu muuttui ilmalennon aikana siivelliseksi, mikä sai hänen koko muun ruumiinsa näyttämään surkastuneelta, sillä hänellä ei ollut ollut siipiä pitkään aikaan ja massasta oli puutetta. Ämkoo sai kiinni hänen jalastaan, ja kaksikko kiisi kohti suurta tornia, joka kohosi muita rakennuksia korkeammalle. He eivät ehtineet tornille asti, sillä heidät ammuttiin alas. Manun siivet reikiintyivät ikävästi, ja he menettivät korkeutta, kunnes törmäsivät torniin. Pudottuaan alas Manu sulautti siivet itseensä ja oli jälleen järjellisen näköinen. Yhtäkkiä he huomasivat olevansa ritarikuntalaisten piirittämiä. Esiin astui valkoinen hahmo, jolla oli yllään punaisia ja sinisiä panssareita – sekä karisman naamio. ”Tervehdys, Trinuma”, Ämkoo sanoi happamasti. ”Hei vain, Ämkoo, luopio”, Trinuma vastasi. ”Hei täältäkin”, Manu sanoi. Trinuma ei vaivautunut vastaamaan. Puhuta sinä sitä, niin keksin jotain, Manu viestitti Ämkoolle. ”Mikä sinut tuo meidän kimppuumme?” Ämkoo tiuskaisi. ”Te tapoitte ystäväni.” ”Sekopää se oli”, Manu ei voinut olla sanomatta. Ämkoo potkasi häntä nilkkaan. ”Minun tehtäväkseni siis lankesi teidän pidättämisenne”, Trinuma jatkoi ponnettomasti. ”Ahaa”, Ämkoo sanoi aprikoiden. ”Etkö aiokaan tappaa meitä?” ”Minua on kielletty tappamasta teitä.” ”Oliko Marlodeniakin? Sillä siihen hän pyrki.” ”Minä en tiedä, mitä hän aikoi tehdä kanssanne. Tiedän vain, että otan teidät kiinni ja pidätän.” ”Ahaa?” Siinä samassa sekä Ämkoo että Makuta Nui putosivat alempaan kerrokseen katon pettäessä heidän allaan. Manu oli salakavalasti leikannut heidän ympäriltään katon irti silmäsäteellään. Kaksikko oli taas juoksussa käytävää pitkin. Trinuma hypähti reiästä muutaman sotilaan kanssa ja lähti takaa-ajoon. Edestäpäin avautui ovi ja sisään rynni ritarikuntalaisia Ämkoon ja Makuta Nuin tielle. Sehän ei heitä hidastanut, vaan Mäksä veti miekkansa ja Manu loi sellaisen kädestään. He raivasivat sotilaita edestään ja välttivät ammuksia. Jokun kranaattikäsi lipesi, ja suurin osa vartijoista kuoli räjähdyksessä. Manu ja Ämkoo olivat siinä vaiheessa jo toisella puolella ovea. He olivat jälleen tulleet käytävälle, joka haarautui viiteen eri suuntaan. Heidän tulokäytävänsä oli kuudes. ”Ja mihin nyt”, Ämkoo tokaisi enemmän itselleen kuin Manulle. ”Tämä koko paikka näyttää olevan pelkkää käytävää”, Makuta huokaisi. ”Kuten kaikki muutkin pahislinnoitukset.” ”Oletko varma, ettemme me ole niitä pahiksia tällä kertaa?” Ämkoo virnisti. ”Mitä, jos olemmekin? Ehkä pahistelu on kivaa.” ”Tai jos ei.” ”No, minä olin pahis muutaman tuhatta vuotta. Kukaan ei pitänyt minusta.” ”Ei millään pahalla, mutta kukaan ei edelleenkään pidä sinusta.” ”Siksikö, kun räjäytin Marlodenin pään?” ”Ei…” Heidän takaansa kuului melua. Vartijat saapuisivat hetken kuluttua. Ämkoo paiskasi puisen oven kiinni ja Manu hitsasi sen kiinni kiveen. Tai ainakin yritti. Puu syttyi palamaan ja kivi vain mustui. Puuoven roihahtaessa voimakkaasti Manu joutui hyppäämään kauemmas. Sitten, yhtäkkiä, heidän mieliinsä saapui heikko viesti. Ämkoo? Sinäkö? Ei. Vain kurja Makuta, Manu vastasi. Pää kiinni, Manu. Kyllä, Visokki. Minä täällä. Ja Makuta Nuikin näemmä, Visokki viestitti. Jee, minä. Missä olet? Ämkoo kysyi. Olen testihuoneessa numero 23. Pitäkää kiirettä, ne voivat vielä palata. Mitähän mahtoivat olla ne? ”Ja missähän se huone numero 23 on…” Manu murahti. Ämkoo kohautti hartioitaan. Heidän takanaan liekehtivä ovi pirstoutui. He juoksivat sattumanvaraiseen käytävään. Toisessa päässä oli jo tutunnäköiseksi käynyt puinen ovi. He juoksivat läpi sen kummemmin varomatta – suoraan vihollisparven keskelle. Ritarikuntalaiset näyttivät häkeltyneiltä, mutta sitten useat tarttuivat aseisiinsa. Manu ehti nähdä huoneesta vain sen, että siellä oli puisia pöytiä ja pöydillä ruokaa. Nälkä. JUOKSEEEEEH! Ämkoo kiljui hänen päässään. He palasivat takaisin, ja yllättyneet takaa-ajajat kärsivät tappion uudestaan. Trinuma ehti väistää Makuta Nuin piikittelevää kättä ja syöksähti pyöreän huoneen reunalle. Manu juoksi toiseen käytävään ja Ämkoo toiseen. Kummankin perään lähti lauma sotilaita, jotka ammuskelivat ja räjäyttelivät ympäriinsä. Manu juoksi seuraavan oven läpi jättäen Makutan muotoisen reiän puuhun. Seuraava huone oli tyhjä. Siellä oli vain ovi kolmeen muuhun huoneeseen ja oviaukot kahteen uuteen käytävään. Huoneiden yllä kylteissä luki ”19”, ”20” ja ”21”. Manu katseli kiinnostuneena kahta käytävää. Kumpaan hänen pitäisi jatkaa? Sillä välin Ämkoo oli joutunut käytävään, joka kiersi mutkan kautta sinne, mistä oli alkanutkin. Sotilaat olivat melkein kiinni hänen takapuolessaan hänen yrittäessään uudestaan karkuun. Tämä ei todellakaan kuulunut suunnitelmiini… Makuta Nui oli valinnut oikein. Hän oli löytänyt toisesta käytävästä huoneen numero 23 ja piiloutunut siihen. Sotilaat olivat menneet tutkimaan muita huoneita. Manu katseli ympärilleen. Huone oli hyvin valaistu. Keskellä seisoi leikkauspöytä, johon Visokki oli sidottu avuttoman näköisesti. Tämä käänsi katseensa häneen, ja hän meni leikkaamaan siteen poikki. Kiitos, Makuta Nui, Visokki huokaisi hänen mielessään. Missä Ämkoo on? ”Sano Manu vain”, Makuta tokaisi ja avasi huoneen oven. Sen edessä seisoi sotilas. Hän paiskasi oven nopeasti kiinni. ”Ehkä menemme ikkunasta”, hän sanoi, eikä voinut mitään itselleen, vaan hihitti vähäsen. Visokki kohotti kulmiaan. Sitten he tunkeutuivat pienen lasisen ikkunan läpi, mikä oli hankalahkoa Visokille. Ovi, joka oli kalahtanut lukkoon, oli pian tiessään sotilaiden raivatessa tietä. He ehtivät ampua Manua, joka meni ikkunasta Visokin jälkeen. Hän kiljaisi luodin osuessa hänen takamukseensa. Visokki oli jo liikkeellä. Hän oli matkalla pois rakennuksien luota. Sain Visokin, tule pois sieltä, Manu viestitti Mäksälle. Yritä itse minun tilanteessani! Aha, eli tulen apuun? Siinä samassa Ämkoo syöksyi ilmiliekeissä – kirjaimellisesti – ulos ikkunasta lähellä heidän sijaintiaan. Ikkunalasin pirstaleet liekehtivässä panssarissaan hän juoksi kohti Makuta Nuita ja Visokkia, jotka katsoivat hölmistyneinä tavallisesti niin rauhallista Ämkoota. Toisaalta, kukapa ei riehuisi, kun housut ovat tulessa, Manu pohti. Ämkoo kieri hetken maassa sammuttaakseen liekit ja jäi siihen läähättämään. Manu potkaisi häntä. Mäksä nousi ylös ja pudisteli itseään. ”Hyi, mitä porukkaa”, hän sylkäisi. ”Sanopa muuta”, Manu myönsi. Pidetään kiirettä, Visokki pyysi anelevasti. Niinpä kolmikko lähti vuorille päin, kohti klaanilaisten alusta, joka odotti piilotettuna. Viimeiseen asti sotilaat jahtasivat heitä, mutta he pääsivät pakoon lentoaluksella turvallisesti. ”Pirullisen ovela juoni Mata Nuin ritarikunnalta”, Mäksä huokasi, kun he olivat turvallisesti ilmassa. Heitä ei pitäisi aliarvioida, Visokki sanoi. ”Mitä ne tekivät sinulle?” Manu kysyi. Yrittivät selvittää, miksi pystyn, mihin pystyn, Visokki sanoi väristen. Manu ymmärsi. Joka Visorakilla ei ollut telepaattisia kykyjä. ”Pidä kiirettä, ruoja!” Manu äyskähti pilotti-Matoranille, joka oli odottanut aluksella. Tämä ei noteerannut Makutaa, sillä oli tottunut moiseen jo tulomatkalla. Kolme Bio-Klaanin jäsentä palasivat takaisin saarelleen jälleen yhden onnistuneen retken jälkeen. [spoil]He, sori Mäksä, että käytin hahmoasi vähän kuin luvatta, mutta takaumahan tämä.[/spoil]

Toa Kapura	Posted: Jul 14 2011, 12:21 PM
Mestari Group: Jäsenet Posts: 1,939 Member No.: 338 Joined: 22-April 09	Meri Nareu. Se oli olennon nimi. Vai oliko? Olento rääkkäsi aivojaan ja käytti viimeiset oman tahtonsa rippeet muistaakseen, mitä tuon kohtalokkaan tapaamisen Diereuen kanssa tapahtui. Laboratorio. Hän muisti laboratorion. Se oli maan päällä. Se oli lähes tyhjä. Tyhjiä, jättimäisiä lasikupuja. Niissä oli kylttejä. Kylttejä. "Projekti Suoja II (Ei aloitettu)". Kyllä, hän oli varma siitä. Sitten Nareu oli... Koeh nk lö J uer let o v rma e ä T l v ä ist mi e K e k l A L I R D N Pr k i P r Saari Eräst Le-Matoran pyyhki hikeä otsaltaan ja katsahti jälleen marjapuuhun. Matoranin monen tunnin uutterasta työstä huolimatta se oli vielä pulloillaan marjoja. Matoran huokaisi ja laskeutui tikkailta toivoen, että pomo ei jälleen laskisi palkkaa. Raadanta marjaviljelmillä oli jo tarpeeksi kamalaa ilman huonoa palkkaakin. Kävellessään kohti kyläänsä Le-Matoran huomasi tien keskellä kuopan. Miksi kukaan kaivaisi kuopan keskelle kävelytietä? Ärtyneenä Matoran päätti kiertää kuopan, mikä onnistui helposti, koska se oli vain muutaman metrin leveä. Matoran katsahti vahingossa kuopan pohjalle. Se oli virhe. Kuopan pohjalla oli jotain, mitä oli mahdotonta kuvailla. Se peitti koko pohjan. Matoran tarkensi katsettaan ja näki marjapuun, tikkaiden ja pomonsa osia kuopan pohjalla. Hämmentyneenä Matoran meinasi jo juosta karkuun, muttei voinut. Kohde kuopan pohjalla muutti muotoaan. Värejä. Muotoja. Asioita, jotka hän tunnisti ja asioita, joita hän ei tunnistanut. Kirkaisua muistuttava ääni halkoi ilman, kun Matoran imeytyi massaan.

The Snowman	Posted: Jul 15 2011, 04:38 PM
Ansaitsin tämän Group: Jäsenet Posts: 1,782 Member No.: 60 Joined: 29-May 07	Bio-Klaanin linnake, foorumi Aukiolla seisoi reilun tusinan verran erikokoisia- ja näköisiä hahmoja riviksi järjestäytyneinä. Kirjavaan joukkoon kuului Matoralaisia, pari Toan kokoista hahmoa sekä joukko isompia otuksia. Rivissä oli edustettuna melkein kaikki sateenkaaren värit, mutta jonkinlaista yhtenäisyyttä toivat sinisellä koristellut, valkoiset rintapanssarit, jotka eivät näyttäneet istuvan oikein kenellekään. "Öh, eiköhän joku sepistämme saa noita vähän istuvimmiksi" rivin edessä seisova Bladis sanoi joukkiolle. "Kapurasta en tiedä, mutta ainakin Pehhak, Judis ja pari muuta ovat käytettävissänne." Vastaukseksi moderaattori sai huojentunutta muminaa. Bladis kääntyi ympäri ja katsoi seuraavan kontin sisältöä. Kanoka-laukaisimia. Pitänee antaa Matoralaisille, pikkuiset tuskin ovat hyödyllisimmillään etulinjassa, moderaattori aprikoi. Vaikka toisaalta, osa noistakin on aika tulisia luonnoltaan. Ehkä vain kysyn halukkaita, kuka minä olen heidän puolesta päättämään. Bladis oli ajatellut vapaaehtoisten varustelun sotaa varten olevan huomattavasti heppoisampaa kuin paperitöiden, ja pitikin itseään onnekkaan päädyttyään kyseiseen työnjakoon Samen kanssa. Skakdi oli kuitenkin saanut huomata, että panssareita, aseita ja varusteita oli liian vähän, ne olivat vääränkokoisia, huonosti huollettuja, huonolaatuisia, tai muuten vain skakdilaisittain ilmaistuna skarrarrar. Lisäksi Allianssin merivoimat saartoivat Klaanin saarta melkoisen tehokkaasti, eikä kaupanteko ja uuden välineistön hankinta meinannut onnistua. Satamassa näkyi joka päivä aina vain enemmän tyhjiä laituripaikkoja. Joten ehkä Same sittenkin veti pitemmän korren, Bladis tuumi mielessään. Bio-Klaanin linnake, Samen työhuone Moderaattori huohotti väsyneenä pöytänsä ääressä. Kyniä, kumeja ja klemmareita lojui pitkin poikin. Sota alkoi viedä veronsa. Lisäksi kiireellisten papereiden pino näytti paksummalta kuin aamulla. "Hittolainen", Same mutisi. -------------------- "gangster: shdgshhdujey7ty673t64732"

keetongu	Posted: Jul 16 2011, 03:43 PM
Steampunkero Group: Mafia Posts: 3,024 Member No.: 41 Joined: 28-March 07	Nynrah, Takomo, huoltokuilu Keetongu juoksi Takomon pimeitä teollisuuskujia pitkin Ternok ja Ontor hartioillaan ja Cordak-tykki kädessään jälleen kerran. Hänellä oli pato murrettavana. Manu oli luultavasti saanut jo Möröt evakuoitua, sillä Tongu oli juossut jo jonkun aikaa; tehdas oli hyvin suuri. Matkanteko oli kuitenkin ollut edellistä huomattavasti helpompaa, sillä Manu oli houkutellut rautalieriöt mukaansa ja Zorakilla oli hommansa Guartsua vastaan. Tehdashalli odotti kohtalon iskua. Viimein keltainen kyklooppi saapui sähkölaitoshallin kulman takaa kuivuneen joen betonivahvisteiselle tormälle. Loppumatka oli ollut helppo suunnistaa, sillä mädän kalan löyhkä pisti nenään jo teollisuusviidakon sisällä. Keetongu katsoi rautavahvisteista patovoimalaa ja sen betonisia muureja kuin strategi taistelukenttää. Sitten hän katsoi Cordak-tykkiä. Seitsemän räjähtävää ammusta odotti rummussa. ”Minun pitää tehdä tehtaanpuoleiseen valliin reikä, jos haluan veden virtaavan sinne”, Tongu mutisi, ”Eikä tämä muuten juuri auta. Siihen menee ainakin kolme panosta. Jos haluan tuhota padon kunnolla neljällä panoksella, minun pitäisi seisoa keskellä patoa. Lappeella osuvat panokset eivät tee tarpeeksi tuhoa. Mutta en voi olla uomassa, kun pato murtuu!” ”Yksinkertaista: teet ensin valliin reiän, kierrät padon toiselle puolelle ja ammut sen sieltä. Hieman kauempana ylävirralla on huoltosilta. Q sanoi, että sitä käytettiin ennen padon rakentamista,” Ontor sanoi ja osoitti ylävirtaan. Huoltosilta jäi suuremman padon taakse, eikä Tongu nähnyt sitä täältä. Hän kuitenkin luotti Matoranin sanaan ja ampui kolme panosta yksittäislaukauksina törmään. Räjähdykset kaikuivat seinistä ja kivenmurikat lensivät ilmaan. Savuavan aukko oli parin kymmenen metrin levyinen, ja sen takana maa laskeutui alaspäin. osa vedestä virtaisi varmasti sitä kautta tehtaisiin, sillä alauoma ei ollut juuri sitä leveämpi ja patoaltaaseen oli talletettu pientä järveä vastaava vesimäärä. Tongu kiipesi Matoranit olallaan patosillalle ja hyppäsi sen vastakkaisen kaiteen yli törmälle. Vesi oli aivan laajennetun altaan reunalla ja huoltosilta alle puolen metrin korkeudella vedenpinnasta. Silta oli ollut ennen korkeampi, ja raaka-aineita ja tuotoksia vievät laivat olivat päässeet jokea pitkin sen ali. Keetongu käveli sillan keskivälille. Pato oli nyt viidentoista metrin päässä. ”Onneksi Cordak-panokset toimivat myös veden alla”, Tongu sanoi ja tähtäsi. ”Varro! Veden pintajännitys voi räjäyttää panoksen ennen kuin se ehtii maaliin. Ammu veden alta!” Ternok sanoi. Kyklooppi otti neuvosta vaariin, kumartui ja upotti aseensa veden alle. Jättiläisen valtavilla käsivarsilla se olikin helppoa. Tongu otti varmistimen pois suurella kahvalla ja ampui., Vapautuvat veden voima yllätti hänet ja Matoranit ennen kuin hän ehti ajatellakkaan asiaa. Liikkeelle lähtevät vesimassa murskasi heti lopunkin padosta ja kun aukko suureni, se vetäisi tykin Keetongun yhä veden alla olevista käsistä. Jätti pomppasi pystyyn ja juoksi muutamalla loikalla pois sillalta. Ajatus oli sekunnin murto-osasta kiinni, kun virta huuhtoi sillan tolppineen päivineen mukaansa. Pauhu peitti kaiken muun alleen. Suurin osa siitä virtasi pääuomaa pitkin mereä kohti ja vetäisi uoman rannoilta puut juurineen, mutta huomattava määrä virtasi Keetongun räjäyttämästä aukosta tehdasalueelle. Ensimmäiset hallit romahtivat ja vesi virtasi valimoihin ja pannuhuoneisiin. Höyryt täyttivät ilman. ”Guartsu ei varmaan ollut tuolla kun se romahti”, Ontor sanoi, kun yksi rakennelmista luhistui veden vaikutuksesta. ”Eversti on sitkeää tekoa”, Tongu sanoi. ”Mistä lähtien sinä olet kutsunut häntä ”Guartsuksi”, Ternok kuiskasi Ontorille vähän ajan päästä. Ontor virnisti.

Domek the light one	Posted: Jul 16 2011, 06:09 PM
Mestari Group: Jäsenet Posts: 1,635 Member No.: 9 Joined: 6-February 07	Klaanin saari, luola Vanhukset Welsix ja Olthal korjasivat ja hoitivat Zyglakien aseita pöydän ääressä. Harvat Zyglak joukosta osasivat käsitellä aseitaan yhtä hyvin kuin Welsix ja Olthal jotka olivat hyvin kokeneita erilaisten aseiden kanssa, joten moni heistä jättivät aseensa heidän huoltoon. Vanhukset tekivät työtä ilomielin, sillä heillä oli muihin Zyglakeihin verrattuna paljon enemmän vapaa-aikaa ikänsä takia ja jokin harrastus ajanvietoksi on aina plussaa. ”He eivät tee näitä kivääreitä kuin silloin ennen” ”Ei niin. Liian keveitä, tuntuu kuin leikkisi leluilla.” ”Ja erittäin rujo käsityö. Ote ei ole yhtä hyvä verrattuna niihin mitä me käytimme silloin ennen.” ”Sangen. Muistatko myös ne elegantit, hienosti hiotut puuviimeistelyt?” ”Hyvin elegantteja.” ”Oletko muuten tavannut nuoren johtajan vaimoa?” ”Olen, varsin vaisu tyttö.” ”Varsin, ei lainkaan tavallisen Zyglak-naisen tapaista, mutta mitä voi sanoa.” ”Sangen.” ”Siitä puheen ollen, miten sinun pojan kanssasi menee? Yhä siellä suolla rämpimässä?” ”Jos se on mitä poika tahtoo, ei sille voi oikein mitään. Poika on yhä yhtä villi kuin silloin poikasena. Lapsenlapsia näkee kyllä harvoin eivätkä vanhat luuni kannata minua pitkissä matkoissa enää yhtä hyvin.” ”Samaten. Pojantyttöni on saanut kiintymyksen Selakhilaanilaisiin sotamaalauksiin” ”On hyvä, että tytöllä on terveellinen harrastus” ”Kyllä, kovin. Vien niitä aina tuliaisiksi hänelle. Luuletko, että Klaanissa olisi paljon niitä?” ”Olen kuullut, että kaupungissa asuu monia Selakhilaaneja, yksi niistä jopa moderaattori.” ”Hei, mitä te täällä istutte vielä?” Mutta ennen kuin Olthal ehti vastata, kahden vanhuksen keskeytti heitä nuorempi, mutta silti verrattain kokenut nais-Zyglak, Vasell. ”Teidän kuuluisi olla kokoontumispisteessä ilmoittautumassa viisitoista zeliä sitten.” ”Ah, paljon anteeksi”, Welsix vastasi rauhallisena, ”aika aina tahtoo kulua nopeammin keskustelussa.” ”Niin, puhuimme juuri äsken Selakhilaanilaisista sotamaalauksista”, Olthal lisäsi. ”Miten vain”, Vasell vastasi välinpitämättömästi, ”nouskaa nyt ylös siitä.” ”Noh noh, eipä olla kärsimättömiä. Eihän tässä mitään kiireitä”, Welsix nousi ylös Olthalin kanssa hyvin huolettomasti ja alkoi kävellä kokoontumispisteeseen Vasellin kanssa. Zakaz Kaksi matkalaista jatkoivat matkaa Zakazin kuumalla erämaalla, Zaiggeran osoittamaan suuntaan. ”Kertoiko hän kuinka kaukana kylä vielä on?” Pegghu kysyi Domekilta ohimennen. ”Muistaakseni ei maininnut”, Valon Toa vastasi ja silmäili viereistä jyrkkää, kivien täyttämää mäkeä satunnaisesti eikä yrittänyt aloittaa keskustelua. ”Hei Domek?” ”Niin?” Domek vastasi hyvin keveästi. ”Kenen huivi se on?” ”Minun tietenkin”, Valon Toa vastasi huolettomasti ja löysensi huiviaan hieman. ”Ei vaan, Zaiggeran huivi. Kenelle se kuului?” Valon Toa oli hiljaa. ”Anteeksi jos-” ”Ei, ei se mitään”, Domek vastasi paljon alakuloisemmin mutta yritti pirteämmältä jottei toisi syyllisyyden tunnetta Matoralaiselle. ”Ei se mitään...” Valon Toan puhuessa hän kuuli yhtäkkiä ääniä kaukaa ja pysähtyi paikalleen. ”Mitä nyt?” Pegghu kysyi, mutta pian kuuli itsekin ääniä kaukaa. Ääni kuului yhä ja yhä kovemmin ja selkeästi. Se oli moottoriajoneuvojen ääni ja se lähestyi heitä. He kääntyivät äänien lähteen suuntaan ja näkivät kaukana heidän takaa joukko Skakdeja moottoripyörien selässä, jotka ajoivat heitä kohti. Pian kuin he huomasivatkaan moottoripyöräilevät Skakdit ovat piirittäneet heidät. Domek yritti pysyä rauhallisena samaten myös Pegghu, mutta vain pitäessään aseensa kätensä lähettyvillä. Skakdit huutelivat ja räyhäsivät ajellessaan ympyrää, mikä vaikeutti Domekin yritystä seurata piiritystä valppaana. Skakdien moottoripyöräjengi viimein pysähtyi paikalleen, antaen viimein matkalaisille mahdollisuuden nähdä piirittäjänsä paljon tarkemmin. Jokaisella heillä oli päällään musta nahkatakki, johon oli kuvioitu palava Skakdi pääkallo aurinkolaseilla. Osalla moottoripyöräilijöillä on samanlaiset aurinkolasit, mutta muuten jokainen näyttää täysin erilaiselta toistensa kanssa. Moottoripyörät itse ovat hyvin vanhanaikaisia risteilypyöriä. Pyöräilijöiden joukosta käveli matkalaisten eteen isokokoinen, lihaksikas Skakdi jolla oli naurettavan näköinen ja kokoinen kolmioaurinkolasit päässä ja pukeutunut turkkikaulusteiseen nahkatakkiin. ”Hei sintit”, kolmioaurinkolasinen Skakdi puhui hyvin mörisevällä äänellä ja katseli heitä alas, ”tiedättekö kenen maalla te olette?” ”Niin! Tiedättekö missä te olette!” yksi pyöräilijöistä huusi perään paljon kimeämmällä äänellä, mutta toinen Skakdi hänen vieressä läpsäytti häntä ohimoon. ”Turpa kiinni kun pomo puhuu.” ”Anteeksi jos olemme tunkeilleet ilman lupaa”, Domek yritti keplotella heidät eroon tilanteesta, mutta pysyi silti valppaana. ”Niin, emme tee tätä toisten”, Pegghu seurasi mukana, mutta ase silti kätensä lähettyvillä. Kolmioaurinkolasinen jengin pomo kumartui hieman heitä päin. ”Ketä Karzahnia luulet meidän olevamme...?” ”Pomo, potkitaan näiden hampaat irti!” yksi moottoripyöräilijöistä huusi. ”Ei, heitetään ne Syväläisille!” toinen huusi. ”Ei, haudataan hiekkaan ne kaulaan saakka!” ”Ei, nipistetään niiden olkapäitä!” ”Suu kiinni Lekuri” Pegghu piti aseen otteesta paljon tiukemmin. ”Moottoripyöräilijöitä...?” Domek vastasi. Jengin pomo otti lasinsa pois ja tuijotti heitä hetken. Yhtäkkiä hän alkoi nauraa erittäin huvittuneena. ”Hyvä vastaus, sintti!” Muut Skakdit nauroivat mukana, mutta matkailijat yrittivät päättää pitäisikö heidän nauraa mukana vai ei. ”... Mutta ei aivan”, jengin pomo sanoi hilpeästi, ”Hessu! Lekuri! Sam! Kharlinn-siskot!” Kuusi Skakdita nousivat moottoripyöristä. Domek ja Pegghu palauttivat otteensa aseisiinsa. Skakdit ottivat erilaiset soittimet esiin. ”Hetkinen, mitä?” ”Soita se, Sam” Jengin pomo otti takistaan mikrofonin. Kolme nais-Skakdita tekivät samoin ja muut alkoivat soittamaan soittimiaan. Jengin pomo alkoi nauramaan mikkiin. "HAHAHAHAHA! OLEN ROTAKK, RIKOLLISUUDEN KUNINGAS!" Sitten kolmiolasinen Rotakk, moottoripyörä jengin pomo, alkoi laulamaan... ~~~ 00:17 Skakdijengi koko Zakazin mahtavin ryöstää kylät, tappaa kansan, on kammottavin. Matoranit, Toat, Xian Vortixxitkin peloissansa alleen laskeen ilomielin kun Pirut Irnakkin hyökkää ja ottaa minkä tahtoo, haluaa ja tarvitsee, kun Pirut Irnakkin tappaa, ryöstää, riistää, sieppaa, murhaa, kaiken saa. Rotakkin armeija pirullinen, vaarallinen hallitsee koko saaremme täydellisen ja ryöstää, murhaa, riistää, tappaa, hirttää, kaiken murskaa tieltään. Skakdijengi koko Zakazin mahtavin valtaa pitää, rankaisee ja vie sinapin. Matoranit, Toat, Xian Vortixxitkin pakenevat kun pyörä moottorisin esiin ajaa, kaiken ryöstää, talot polttaa, kaiken ottaa minkä haluaa tai tarvitsee. Esiin ajaa Irnakkin Pirut, karkoittaa pelkurit ja saa minkä ansaitsee. ~~~ 01:40 Osa jengiläisita nousivat moottoripyörästään ja alkoivat tanssia selvästikin hyvin kauan pitkään kehitettyä, harjoiteltua ja koreografittua tanssirutiinia. ~~~ 01:48 Pakenevat vätykset me tuhoamme. Pyörillämme niiden yli ajelemme. Kaikki jotka meitä kehtaavat vastustaa, heidän ruuminsa hautaamme hiekkaan. Palasina, kuolleina, makaavat ikuisuuden kunnes Suuri henki unohtaa. Riekaleina, sirpaleina, ohuina suikaleina autiomaassa saavat palaa. Rotakkin armeija pirullinen, vaarallinen hallitsee koko saaremme täydellisen ja ryöstää, murhaa, riistää, tappaa, hirttää, kaiken murskaa tieltään. ~~~ ”Teidän vuoronne!” Rotakk huusi matkalaisiin päin lopettaessaan viimein tanssiahtelunsa. ”Mi-mitä?” Domek ja Pegghu vastasivat yhtä aikaa. Kumpikaan heistä eivät kyenneet käsittämään mitä juuri tapahtui ja miksi. ”Minä kerroin meistä, joten kertokaa te nyt teistä”, Rottakk sanoi ja heitti mikrofoninsa heille. ”Jos te haluatte elää vielä.” ”Mi-mitä?” Domek päätti tarttua mikkiin. Tässä vaiheessa ei enää ollut paljon menetettävää. ”Öhm”, Valon Toa aloitti, vaikka ei tiennyt miten pitäisi. ”Nimeni on Toa Domek, Valon Edustaja...? Eh, nimi kuin... Ehlek? Mutten silti ole... Ehlek?” ”Pojat, hoidelkaa heidät” "Ei hiivatti." [spoiler=Lue tämä heti, senkin piru]Laulun säkeistön kirjoitti Makuta Nui, joten paljon kiitoksia hänelle[/spoiler]

The Snowman	Posted: Jul 17 2011, 01:08 AM
Ansaitsin tämän Group: Jäsenet Posts: 1,782 Member No.: 60 Joined: 29-May 07	Bio-Klaanin saari Ei hiivatti kun laulattaisi, Snowman aprikoi. Harmi, ettei lauleskelusta ole hyötyä taistelussamme Klaanin puolesta. Linnut lauloivat, heinät heiluivat tuulessa ja aurinko kapusi horisontin takaa. Snowie katseli edessään vaappuvia Makea ja Kepeä ja koetti pysyä reppunsa ja laukkunsa kanssa heidän perässään. Ottaa kohta kunnon päälle, Snowie tuumi. Nämähän ovat pahempia kuin Guartsu. Hän mietti sanojaan tarkemmin. No eivät nyt sentään.

Don	Posted: Jul 17 2011, 01:32 AM
Kaikkien kummisetä Group: Admin Posts: 778,198 Member No.: 2 Joined: 4-February 07	Ämkoon veljeskunnan saari Jäsenmääränsä puolesta kiivasta tahtia vähenevä kaksitasosiipitorakkain parvi hyöri epämääräisesti metsän yläpuolella samalla kun piristeitä nauttineen marakatin tavoin torakan selästä toiseen loikkiva vihreänkirjava Matoran Kaita repi vihollistensa lentovermeitä kappaleiksi. Parin pään verran normaalia matorania kookkaampi hahmo nauroi lujaan ääneen pudotellessaan huutavia torakoita yksitellen viidakon siimekseen. Yllätyksen suomasta edusta huolimatta Ämkoon veljeskunnan valttikortti ei kuitenkaan ehtinyt pysäyttämään kaikkia lentäjänazorakeja. Yksi jo kertaalleen siipeensä osuman saanut torakkalentäjä päätti käyttää äkkinäisesti syntyneen kaaoksen hyväkseen ja laski kulkunsa kohti viidakon kattokerrosta. Pian torakka kiitikin oksien seassa väistellen parhaansa mukaan puita ja muita esteitä. Matoran Kaitan armoille jääneet torakat koittivat parhaansa mukaan järjestäytyä vastaiskuun, mutta vastustajan taistelutekniikka tuntui tekevän ajatuksenkin mahdottomaksi. Jonkinlaisen elementtivoiman avuin tuulispään lailla torakoiden kimppuun aina uudestaan ja uudestaan hyökkäävä kolmoismatoran oli jo hetki sitten kohottanut esiin valtavan viikatteen ja ketjuaseen muotoisen aseensa, ja nyt ketjuviikate sekä sitoi että silppusi lentäviä torakoita miltei luonnottomalla nopeudella. Lähitaistelu tällaista vihollista vastaan oli yksinkertaisesti mahdotonta. Norsupäästäisellä ratsastava kolmikko huomasi saaneensa apujoukoista huolimatta yhden torakan peräänsä. Ämkoo murahti jotain puoliääneen, painosti ratsuunsa lisää vauhtia ja kehotti matoraneja pitämään tiukasti kiinni. Norsupäästäinen yritti uupumuksesta ja lihaskivusta huolimatta tehdä työtä käskettyä ja loikki päättäväisin mielin pakosalle. Torakka alkoi kuitenkin tulittaa. Nopea rahi onnistui kuin onnistuikin väistämään ammukset, mutta Ämkoo tiesi vallan hyvin tilanteen koituvan ennen pitkää kolmikon tappioksi jos asiaan ei tulisi muutosta. "Hypätkää kyydistä", Ämkoo komensi äkkiarvaamatta matorankumppanejaan. "Mit-", Otlek aloitti, mutta teki työtä käskettyä Enkin kiskaistua tätä olkapäästä. Matoranit katosivat äkkinäisesti viidakon kätköihin samalla kun Ämkoo pakotti ratsunsa vaihtamaan suuntaa. Torakka ei osannut odottaa tilanteen äkkinäistä muutosta. Kaikesta huolimatta nazorak kuitenkin naurahti. Olihan sillä sentään siivet. Maan tasolla matkaansa taittava kummallinen rahi ei ratsastajansa kanssa pärjäisi lentäjätorakalle alkuunkaan, sillä eihän maasta käsin voinut edes hyökätä... Tai niin torakka ainakin luuli. "Hyppää!" Ämkoo komensi päästäistään ja pian valtava kärsäpeto sinkosi itsensä ylipitkien takaraajojensa avulla taivaalle. Loikan aikana Ämkoo tarttui erääseen puuhun heittäytyen sen oksalle ja jättäytyen täten ratsunsa kyydistä. Suuret verenpunaiset silmät omaavan röhkivän eläimen matka taivaalle kuitenkin jatkui, ja Norsupäästäinen lähestyikin torakkaa uhkaavasti. Nazorakin itsevarmuus koki kolauksen suurten silmien ja törisevän kärsän tullessa hetki hetkeltä lähemmäs. Torakka nielaisi ja ampui räjähtävän ammuksen kohti ilmojen halki kiitävää hirviötä. "Käytä kärsää!" kuului käsky viidakkopuun oksalta. Silloin nazorak pääsi todistamaan Norsupäästäisen kenties toiseksi erikoisinta kykyä. Päästäisen kärsä otti lähestyvän ammuksen vastaan, kuului puolityhjän pillimehun ääni ja energia-ammus yksinkertaisesti katosi eläimen sisälle. "Puske se alas!" komensi Ämkoo seuraavaksi. Torakka onnistui viime hetkellä väistämään, eikä Norsupäästäinen onnistunut tönäisemään vihollistaan alas taivaalta. Voitonriemuisesti virnuileva torakka latasi aseensa ja valmistautui ampumaan kohti rahia, joka lähti painovoiman vaikutuksesta putoamaan takaisin kohti maata. Torakka painoi liipaisinta ja uusi energia-ammus lähti matkaan aseen piipusta. Silloin putoavan päästäisen kärsä törähti äänekkäästi ja rahin hetki sitten nielaisema energiapallo lähti lentoon. Kaksi ammusta räjähtivät ilmassa osuessaan toisiinsa ja räjähdyksen aiheuttama tuulispää heitti huutavan torakan alas. Viidakon eri kerrosten läpi kivuliaasti putoava torakka vaikeroi ja tömähti lopulta viidakon pohjalle. Nazorak nousi viimeisillä voimillaan pystyyn, yski savua ja katseli hädissään ympärilleen vain nähdäkseen viereensä ilmestyneen ja vaarallisesti tuijottavan kärsäeläimen. "Kehopusku", Ämkoo komensi puun oksalta käsin.

MahriKing	Posted: Jul 17 2011, 01:45 AM
Spammer's Devil Group: Jäsenet Posts: 3,068 Member No.: 150 Joined: 6-January 08	Bio-Klaanin saaren pohjoisosa, Nazorakien satama Maisema oli klassisen sumuinen. Muutama suuri laiva kellui paikallaan sidottuna kiinni kahteen suuriin, betonisiin laitureihin. Muutama muu laituri oli autio. Kaikenkokoisia puulaatikoita oli kaikkialla. Muutama niistä nostettiin massiivisen nosturin avulla yhden laivan kannelle. Lastaus oli lähes suoritettu. Vain parisen kymmentä torakkaa oli työskentelemässä. Loput joko vartioivat tai laiskottelivat. Muutama Nazorak istui pienien laatikoiden päällä erään suuremman laatikon ääressä. Heillä oli käsissään jonkin sortin pelikortteja. Laatikon päällä oli kainelaisia juomatölkkejä ja patukoita. Pienikokoisin, pipomaiseen päähineeseen pukeutunut torakka iski korttinsa pöytään. Ne nähtyään kolme körilästorakkaa laskivat omansa kyrsiintyneinä. Riemuitessaan voittajatorakka ei huomannut pelitovereidensa huomanneen hattunsa alta pilkottavaa korttia. Isokokoisin, ankkuritatuointia olkapäällään kantava torakka lähestyi häntä uhkaavasti... Eräs Nazorak istui yksin vartiotornin huipulla siaitsevassa pienessä rakennelmassa. Se katseli tylsistyneenä ikkunalasien läpi satamaan. Ilman sumua näköala olisi luultavimmin ollut erittäin nautinnollinen. Torakka naputteli pöytäänsä sormenpäillään. Pöydällä lojui kaikenlaisia papereita, kolkon pöytälampun valaisemana. Tämä päivä oli ollut tylsä. Torakka päästi kyllästyneen huokauksen, kääntäen tuolinsa ympäri. Antaen jaloillaan vauhtia, tämä rullasi tuolillaan huoneen toisessa päässä siaitsevalle jääkaapille, avaten jääkaapin oven, ja ottaen sieltä juomatölkin. Oven suljenttuaan torakka rullasi takaisin työpöytänsä ääreen. Tämä naksautti tölkin auki. Muutama juomapisara jennähti pöydälle. Torakka imaisi ainakin puolet tölkin sisäälöstä kerralla. Siemausta seurasi komea röyhtäisymäinen äännähdys. Torakka nojasi vasemmalla kyynärpäällään pöytään. Tällä kertaa sormien naputtelun kohteeksi joutui juomatölkki. Nazorak oli valmiina uuteen siemaisuun, huomaten kuitenkin jotain merellä. Torakka laittoi tölkin sivuun, avaten työpöytänsä ylälaatikon. Pian tämä sai kahmittua käteensä kiikarit. Se suuntasi kiikarinkatseensa näkemäänsä kohteeseen. Laiva. Se ei näyttänyt yhdeltäkään rekisteröidyltä Nazorakien laivalta. Sitä oli kuitenkin vaikea hahmottaa kokonaan, koska sumu. Torakka havaitsi punaista kirjoitusta laivan vasemmassa kyljessä. Laiva alkoi tulla paremmin esiin sumusta. Laiva näytti kovasti siltä, jonka Skakdit olivat ilmoittaneet kaapatuksi. Torakka heitti kiikarit pöydälle, syöksyen ylös tuolistaan kohti seinällä olevaa isoa, punaista nappia. Pian hälytyskellot pirisivät pitkin satama-aluetta. Korttihuijaritorakka välttyi täpärästi siltä, että hänen leukansa olisi vedetty niskaan. Kaikki aseen omaavat lähitorakat vetäisivät ne esille, siirtyen pian laiturin luo. Pian laiva ilmestyi kaikkien näköpiiriin. Se liikkui ihan kuin se olisi ajelehtinut. Laivaan oli maalilla ja pensselillä sutaistu teksti "Yön Timo II". Hitaasti mutta varmasti paatti asettui laiturin viereen. Tunnelma oli jännittynyt. Kaikki olivat hiljaa. "Aluksen miehistö, astukaa ulos paatistanne kädet ylhäällä ja tunnistautukaa, tai avaamme tulen", johtohahmotorakka huudahti. Pian mustaan kaapuun sonnustautunut hahmo astui laiturille. Nazorakit kohdistivat aseensa piiput tiukasti tähän. Äksen puhunut torakka viittoi hahmoa nostamaan hupun päästään. Kaavun alta ilmestyi tumma käsi, joka laski hahmon hupun alas niskaan. Torakat laskivat aseensa pettyneenä tunnistaessaan Amazuan. "Yarrrrr", Amazua nosti hupun alta toisenkin kätensä. Siinä oli iso koukku. "Amazua", äskeinen torakka totesi, "sinuakin näkee". Torakka puhui palkkasoturille melko tuttavallisesti, vaikka tätä ei Nazorakien alueilla paljon oltu nähty. Hermostuneet Matoranpiraatit astuivat esiin kapteeninsa perässä. Amazua asteli päättäväisesti laiturin pään portaita ylös. "Yhteys Skakdien päätukikohtaan", palkkasoturi tokaisi Nazoraksotilaalle. "Entäs nuo", torakka kysyi palkkasoturin perään. "He ovat... "kumppaneitani". Kohdelkaa heitä hyvin." Nazoraksotilaat loivat Matoraneihin ihmettelevän katseen. Amazua asteli kohti viestintäpistettä. Hänestä itsestään hänen äskeiset sanansa kuulostivat vastenmielisiltä. Kumppanuus... pah. -------------------- YouTube Flickr Steam Brickset Olen löytänyt sisäisen Savolaiseni...

Kerosiinipelle	Posted: Jul 17 2011, 05:06 PM
Sinä postaat aivan liikaa,tiesitkö? Group: Moderaattorit Posts: 2,791 Member No.: 57 Joined: 24-May 07	Ruohoinen rinne Mt. Ämkoon eteläpuolella Kolmikko laskeutui loivaa, auringon kellastaman ruohon peittämää mäkeä. Ämkoon lumihuippuinen ja -rinteinen vuori oli heidän takanaan. Tuuli puhalsi heitä vastaan jokilaaksosta, jonka niittyjen ja satunnaisten puiden keskeltä paistoi heidän määränpäänsä, Nui-Koro. Joen varrelle rakennettu Nui-Koro oli suurin asutuskeskus Klaanin linnakkeen lähiympäristön ulkopuolella. Muurien ja vartiotornien ympäröimän kaupungin kymmenet olki- ja harvemmat tiilikattoiset talot olivat kuin sikoja karsinassa. Kaiken tämän keskellä kohosi emakko, suuri katedraali, jossa kaupungin pormestari piti majaansa. Katedraalin yhteydessä oli myös pieni varuskunta, jonka lipputangossa liehui Bio-Klaanin sinivalkoinen lippu. Klaanin linnakkeen korkeimmat tornit näkyivät pieninä tikkuina utuista taivasta vasten kaukana edessäpäin. Heillä oli vielä runsaasti matkaa taitettavana. He saapuivat valtatielle. Täälläpäin valtatiekin oli oikeastaan vain muutamien metrien levyinen hiekkatie, jolla heinillä lastatut kärryt köröttelivät verkkaisesti. Nui-Koro, saaren suurin kaupunki Linnakkeen jälkeen Pian kaupungin kiviset muurit kohosivat heidän edessään. Suuri puuportti oli kiinni alituisen nazorak-uhan vuoksi. Klaanin tunnuksilla varustettua haarniskaa kantanut vartija päästi kuitenkin järjestön jäsenet passejakaan kyselemättä sisään. Kaupungin keskusaukion vilkkaudesta päätellen oli markkinapäivä. Kymmenet matoranit, vortixxit sun muut värikkäät olennot kävivät kiivasta tinkimä-inttämistä toistensa kanssa monenlaisista tavaroista ja elintarvikkeista. Auringonpaisteelta suojasivat torikojujen raidalliset katokset, joita jatkui silmänkantamattomiin. Trio raivasi tietään läpi meluisan torin. Tavaraa tyrkytettiin, kolikot kilisivät, biomekaaniset pulut nokkivat ruuantähteitä maasta ja taapersivat päätään nytkyttäen pakoon kun niitä lähestyi. Paistettujen, biomekaanisten muikkujen rasvainen käry leijui ilmassa. Joku tuli kysymään lanttia alkoholijuomaa varten. Jotkut tuijottivat kummallisen näköistä kolmikkoa, varsinkin eriskummallista Makea, kuin eivät olisi ennen heidänlaisiaan olleet nähneet. No, harva varmaankin oli. Torin keskellä oli suunnaton vesiallas. Se oli täysin pyöreä, ja varmaan puolipallon mallinen pohjakin sillä oli. Neljättäkymmentä metriä oli sen halkaisija. Sitä ympäröivä kivijalka oli niin matala suhteessa mukulakiviseen aukioon, että altaaseen saattoi kompastua helposti, ja se luultavasti myös tulvi sateella. Sitä ympäröi neljä lipputankoa, joissa liehuivat värikkäät viirit. Kolmikko saapui pian goottilaismalliselle (vaikka sitä sanaa ei tässä universumissa käytetäkään) katedraalille, joka oli läheltä vielä suurempi ja vaikuttavampi kuin miltä se muurien ulkona vaikutti. Se langetti varjonsa viilentämään kolmannesta koko suuresta torista. Puista pariovea vartioi pari Toia. Heille ilmeisesti maksettiin palkkaa liikkumattomana ja mykkänä pysymisestä. Make tökkäsi toista sormellaan. "Patsaita." "Kaupungin kirjasto on tässä katedraalissa", Kepe kertoi. "En tosin ole varma päästetäänkö sinne ketä tahansa. Meidän täytyy anoa audienssia pormestarilta." Hän oli juuri astelemassa koputtamaan ovea kun huomasi siihen naulatun paperin. "Suljettu sunnuntaisin", siinä luki. Kepe hakkasi ovenkarmia päällään. "Ei kai auta kuin etsiä majatalo", Snowie ehdotti. Suunnitelma pantiin täytäntöön.

Makuta Nui	Posted: Jul 18 2011, 11:09 PM
Mestari Group: Mafia Posts: 1,780 Member No.: 367 Joined: 21-July 09	Saari Abzumo ja harmaa aine vaeltelivat labyrintissä etsien tietä ulos. Kahdesti Makuta oli kuulevinaan askeleita takaansa, mutta ei kääntyessään nähnyt ketään tai mitään. Kiviset seinät näyttivät joka paikassa samoilta. Aika ajoin Abzumo raivostui ja murskasi seiniä tieltään, mutta käytävät eivät tuntuneet loppuvan. He olivat vaeltaneet jo tunteja, kun käytävän päästä alkoi kajastaa valoa. He kävelivät – tai itse asiassa Aine luisteli – kohti kajastusta. ”Minä kävelen jälleen päin tunnelin päässä olevaa valoa”, Abzumo totesi puoliääneen. ”Herra?” ”Unohda.” He astuivat raikkaaseen ulkoilmaan. Abzumo tajusi vasta nyt, kuinka tunkkaista sisällä oli ollut. Hän vilkuili ympärilleen ja havaitsi, että he eivät olleet samalla sisäänkäynnillä, josta olivat astuneet sisään. He olivat kivisessä luolassa, jonka suu aukesi saaren viidakkoon. Viidakko tosin oli matalammalla kuin he, ja se näkyi kaukana. Heidän edessään aukesi jyrkkä mäki, joka vietti alas viidakkoon. ”Hm. Missä me olemme?” Abzumo tivasi. Aine kohautti olkiaan välinpitämättömästi. ”No, ei parane odotella. Mennään alas”, Zumo jatkoi. Harmaa Aine pohti, pääsisikö pian räjäyttämään jotain. He päätyivät kahlaamaan kulmikkaiden kivien kasassa. Paikalla oli joskus ollut rakennuksia, mutta nyt ne olivat pelkkää kiviromua ja tuhkaa. Kasvillisuus verhosi niitä hyvin suurelta osin. Luolan katto oli jo väistynyt, mutta kallionseinät estivät yhä näkemisen sivuille. Vain edestäpäin vihreyttään hohkaava viidakko houkutteli heitä kutsuvasti kiviraunioista. Abzumo jäi tutkimaan ehjänä säilynyttä seinän palasta, jossa oli kirjoitusta. Harmaa Aine potkaisi tiiliskiven syrjään, mikä oli hankalahkoa rullaluistimet jalassa. Tiilen väistyttyä kivinen lattia paljastui. Aine pohti, mitä järkeä oli ollut rakennuttaa lattiaa kivirakennelmien alle. Olihan niillä omatkin lattiansa. Sitten hän yhtäkkiä havaitsi halkeaman lattiassa. Se oli pitkä ura, joka kiemurteli heidän taakseen. Se oli varmaankin ollut siinä jo vuosisatoja, mutta Ainetta alkoi epäilyttää. ”Kuule, pomo, minulla on vähän ikävä tunne…” ”Vaiti.” Abzumo murskasi seinänpalan jalallaan ja lähti kävelemään jälleen eteenpäin. Aine seurasi huolestuneena. Sitten alkoi kuulua narinaa. Abzumo seisahtui kuuntelemaan. Aine katseli maata. He eivät ehtineet edes huutaa hämmästyksestä tai järkytyksestä, kun lattia heidän allaan romahti ja he sekä kivimurska putosivat pimeään tyhjyyteen.

Guardian	Posted: Jul 19 2011, 12:07 AM
Tuomari Group: Admin Posts: 8,388,607 Member No.: 5 Joined: 5-February 07	Nimdan saari Päiviä aikaisemmin Vesi liikehti temppelin pimeällä käytävällä. Sitä valui ja virtasi sisään ja ulos kivisten seinien väleistä, oviaukoista ja ansakuopista. Jokainen temppelin käytävillä astellut soturimunkki tai merirosvo oli joko hukkunut tai paennut henkensä edestä. Pari rotanraatoa kellui pinnalla. Temppelissä ei ollut enää mitään elävää. Elämän määritelmä oli kuitenkin hyvin joustava. Vesikerroksen rikkoutumatonta pintaa pitkin asteli puhtaan valkoinen hahmo. Sen askeleet eivät aiheuttaneet vedessä edes pienen pientä aaltoa. Sieluttoman sätkynuken kuin toisesta maailmasta tuotu miekka oli veren tahrima, mutta vesi oli haalentanut veriläikkiä hieman. Viimeisetkin valokivet sammuivat, kun luuttomin, löysin liikkein asteleva miekkademoni pääsi käytävän päähän. Marionetti saapui kammioon, jota vesi ei ollut vielä saanut tulvimaan. Muinaisen kammion keskellä oli tyhjä jalusta, jota koristi kirjain delta. Oli kuin valkoinen olento olisi tutkaillut sitä hetken. Harhakuva rikkoutui, kun jalusta kaatui lattialle itsestään hajoten kappaleiksi. Edes valkoinen kämmen ei ollut nytkähtänyt. Sätkynukke ei voinut katsoa ylös eikä sen olisi edes tarvinnut. Olento nosti silti päänsä yläasentoon ikään kuin vanhasta tottumuksesta. Kivisestä katosta roikkui pää alaspäin kolme pitkää hahmoa. Jokaisen mittasuhteissa oli jotain pahasti pielessä, jotain epäsopivaa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt itse hahmoista, koska ne oli kääritty muumiomaisesti koristeellisiin mutta tummasävyisiin ja uhkaaviin munkkikaapuihin. Ensivilkaisulla hahmot näyttivät suurilta lepakoilta. Suurilta ja hyvin elottomilta lepakoilta. Katossa oli kolmen hahmon lisäksi kolme terävää, ruosteen ahmimaa koukkua. Kahdesta niistä roikkui tumma kaapu. Hiljaisen radiokohinan myötä huoneeseen astui toinen hahmo. Se oli hirviömäistä sätkynukkea lyhyempi. Sillä oli myös kasvot. Se ei juurikaan korjannut asiaa. Radiokohina voimistui, kun posliiniset hymykasvot liikehtivät esiin varjoista. Jostain oli kuuluvinaan lapsen nauruääni. Mustan hahmon pupillittomat silmät liikkuivat kuopissaan villisti ja epätasaisesti katsomatta varsinaisesti mitään. Sen pää nousi kuvottavan naksahtelun ja vanhan oven narinan äänin hitaasti pystyasentoon, jolloin kumarassa liikkuva musta nukke näyttäytyi paljon pidempänä. Lopulta sen pää kääntyi yläasentoon, jolloin pupillittomat silmät näkivät kolme kaapuhahmoa. Vielä yhdestä ovesta asteli huoneeseen kolmas hahmo. Se käveli munkkimaisessa asennossa kädet tummanpuhuvan kaapunsa sisällä. Sen jalkojen raskas askel kaikui onttona kammiossa. Olennon kaavun sisällä kiilsi jokin. Se pysähtyi seisomaan jäykkänä oviaukkoon. Musta olento vilkaisi kahta muuta huoneessa seisovaa olentoa liukkaasti liikehtivillä silmämunillaan. Sitten se keskitti katseensa takaisin kolmeen roikkuvaan kaapuhahmoon. Mustan olennon toisesta pitkästä kädestä roikkui jotain, jonka se oli raahannut mukanaan huoneeseen. Se ei ollut kaunista ja suurin osa siitä oli jäänyt matkan varrelle. Se, mitä oli vielä jäljellä muistutti erehdyttävästi päätä ja jonkun ylävartaloa. Analyysi vaikeutui hieman, kun käsiä tai silmiä ei ollut löydettävissä. Pienen ja rujon mytyn suu aukesi ja jotain syttyi siinä kohtaa, missä sillä oli joskus ehkä ollut silmät. "Herätys", suu sanoi levittäen pölyä lattialle. "Leikkitunti alkaa." Kolme viimeisinä katossa roikkuvaa kaapukäärettä laskeutuivat alas aavemaisen rauhallisesti painovoimaa uhmaten. Ne kääntyivät hitaasti ympäri kunnes olivat jaloillaan. Kuusi olentoa seisoi paikallaan ja pimeys katsoi heihin. Kun Allianssin skakdien Ninja-erikoisryhmä tutki kammiota tunteja myöhemmin, se oli tyhjä.

Matoro TBS	Posted: Jul 19 2011, 02:25 PM
Sinä postaat aivan liikaa,tiesitkö? Group: Mafia Posts: 2,602 Member No.: 10 Joined: 6-February 07	Nimdan saari Skakdien leirissä saaren pohjoispäädyssä vallitsi kireä tunnelma. "Hittolainen, eikö saarella tosiaan ole ainuttakaan purjehduskelpoista alusta?" skakdi puheli tuohtuneena leirinuotion ääressä. Toinen skakdi huikkasi jotakin epämääräistä juomaa ja kirosi itsekseen. Gaggulabiolle oli lähetetty radiolla viesti tilanteesta ja sieltä oli luvattu, että kyyti saapuisi parissa päivässä. Se aika olisi vain odotettava. "Kammiossa ei ollut sirua", musta-asuinen skakdi aloitti puheensa. Sinihopea skakdi istui hänen edessään vihreän teltan sisällä. Teltassa oli kuuma, mutta silti viileämpi kuin ulkona. Jokin ötökkä pörräsi ilmassa. "Mitä siellä oli?" Metorakk kysyi. "Lähinnä ruumiita", ninja kertoi. "Merirosvoja ja paikallisia munkkeja. Tutkimme ne kammiot, jotka eivät olleet täynnä vettä" Metorakk iski nyrkkinsä puiseen pöytään. Pöytä romahti. "Klaanilaisilla on Nimda", hän murisi. "Ja te päästitte ne pakoon" Ninja nro. 1 katsoi viisaimmaksi lähteä teltasta. Hän livahti kuumaan helteeseen pienempään telttaan, jossa muut ninjat olivat suojassa auringolta. Bio-Klaanin saari Sataman vartiotorni "Hei, onko tuo Gaggulabion lippu?" Pyytoj kysyi toveriltaan. Ko-Matoran ojensi kiikareita kaverilleen, joka myös katsoi alusta. "Mata Nui, se on vihollisalus!" toinen panikoi. Komaukasvoinen Ko-Matoran syöksyi alkeelliseen radiolaitteeseen. Hän katsoi hetken tornista käsin kaukana lipuvaa mustaa alusta, joka ei näyttänyt merkkiäkään vihamielisyydestä. Hän tarttui kuulokkeeseen ja napsautti päälle toiminnon, joka etsii yhteyden kyseisen laivan radioon. Hän pisti varmuuden vuoksi hätäviestin Laivastolle. Radiolaite tuuttasi. Lopulta kuului kohinaa ja joku vastasi. "Olette Bio-Klaanin aluevesillä, skakdit. Kehoitan teitä kääntämään kurssinne, tai aluksemme upottavat teidät", Pyytoj käski ääni hieman väristen. Hän ei osannut olla tiukan määräilevä. Toisessa päässä oli hiljaista. "... skakdit? Mitä hippiä?" "... teidän laivanne mastossa liehuu Gaggulabion joukkojen lippu" Toisessa päässä oli jälleen hiljaista. Kuulokkeesta kuului etäisesti vihaisen matoranin karjuntaa miehistölleen. Kiikareilla näkyi, kuinka lippu putosi mastosta. Radiossa puhuva ääni vaihtui. "Haloo, olemme Klaanilaisia. Täällä puhuu Matoro, mukana on moderaattori Umbra ja jäsen Xxonn sekä muita Klaanin liittolaisia. Palaamme epäonnistuneelta tehtävältä. Selitämme aluksemme satamassa" "Ah, okei. Tulkaa satamaan", Pyytoj sanoi ja sulki radion. Hän ilmoitti vielä Laivastolle sen olleen väärä hälytys.

Makuta Nui	Posted: Jul 19 2011, 08:33 PM
Mestari Group: Mafia Posts: 1,780 Member No.: 367 Joined: 21-July 09	Saari Abzumo heräsi. Tukahduttava massa hänen päällään oli saatava pois, joten hän pinnisti voimansa ja vapautti energiapurkauksen. Kivimurskaa ja järkäleitä lensi pois hänen päältään niin, että hän pääsi nousemaan ylös. Abzumo ei nähnyt juuri mitään, sillä paikassa, jossa hän oli, oli niin pimeää. Silmät tottuivat pian, ja Makuta huomasi olevansa jälleen uudessa luolassa. Hän katsoi ylös; luolan seinät jatkuivat loputtoman näköisinä ylöspäin. Valoa ei kajastanut alas asti. Seuraavaksi Abzumo alkoi etsiä Harmaata Ainetta. Tämä oli hautautunut jonnekin kivikasan alle ja hänet oli löydettävä. Kukaan ei voinut elää ikuisesti, ja Abzumo tiesi, että Aine ei ehkä selviäisi tällaisesta iskusta. Hän raivasi hieman kiviä pois tieltään, mutta Ainetta ei näkynyt. Makuta murisi harmiintuneena. Oliko hän menettänyt tärkeimmän palvelijansa? Yhtäkkiä kuului kolinaa. Abzumo päätti imeä itseensä hieman alueen varjoa saadakseen lisävoimia ja valaistakseen luolaa. Mitäpä muuta pimeys olikaan kuin valon puutetta? Ei se ole niin yksinkertaista, Zumo ajatteli. Ei valoa synny pimeyttä vähentämällä. Sitten Harmaa Aine astui esiin kivien takaa. Makuta huojentui hieman. ”Mikä tämä paikka on?” rullaluisteleva androidi kysyi. ”Ilmeisesti putosimme jonkinlaiseen luolaan.” ”Luolaa luolan perään”, Aine voihkaisi. ”Mitä teemme nyt?” ”Jatkamme eteenpäin. Emme me voi muutakaan.” ”Voisimme lentää ylös?” ”Hmm…” ”En kylläkään näe valoa ylhäällä.” ”En minäkään. Jatkakaamme nyt vain eteenpäin.” He lähtivät kulkemaan luolaa pitkin eteenpäin. He kävelivät jonkin aikaa – kenties minuutteja tai ehkä tunteja, sitä he eivät tienneet. Aika ei tuntunut merkitykselliseltä tuossa paikassa. Abzumo huomasi himmeän punaisen hehkun edessään. Hän osoitti sitä sormellaan, ja Ainekin huomasi sen. He kävelivät sitä kohti ja ollessaan tarpeeksi lähellä huomasivat, että se tuli reiästä kalliossa. Reikä oli Toan mentävä, kuin oviaukko. Aivan lähelle tultuaan Abzumo huomasi sen todella olevan sellainen. Oviaukko oli samanlainen kuin ylhäällä labyrintissäkin oli ollut, ei epäilystäkään. Samat olennot olivat tehneet tämänkin oven. Ovesta he pääsivät käytävään, jossa punainen hehku paljasti jo seinämaalauksia. Käytävä oli suora ja kulmikas, selvästi louhittu kallioon. Aine oli kompastua kynnykseen. Käytävä päättyi kuin seinään. Ovi oli korkealla kallionseinässä, eikä sen jälkeen ollut mitään. Siitä ei päässyt mihinkään, ei sillalle, ei käytävälle, ei minkäänlaiselle korokkeelle. Aivan kuin joku olisi päättänyt louhia reiän korkealle seinään ilman, että sinne pääsee alhaalta tai sieltä pääsee alas, ainakaan turvallisesti. Heidän eteensä avautui suunnaton näky: maanalainen laavaluola. Se oli valtaisa, ainakin sata metriä korkea ja useita kertoja niin leveä. Laava, joka pohjalla odotti putoajaa, virtasi seinien pienistä rei’istä ulos luolasta. Oviaukko oli seinässä lähellä luolan kattoa, kymmenisen metrin päässä siitä. Se näytti olevan ainoa asia, joka oli varta vasten rakennettu luolaan. Eikä ovesta päässyt muualle kuin alas laavaan – ellei osannut lentää. Kumpikin oli lumoutunut näkymästä, joka oli avautunut heidän eteensä. Hiekan värisen kiven ja laavan hehkun sekoitus kiehtoi heitä. Sitten Abzumo terästäytyi. Heillä oli tekemistä. Hän etsi katseellaan toista oviaukkoa. Kenties samanlainen ovi, kuin jossa he juuri nyt seisoivat, löytyisi vastapäisestä seinästä. ”Etsssi toissssta ovea”, hän kuiskasi Aineelle. Hänen äänensä hukkui putoavan laavan solinan alle, mutta Aineen ei tarvinnut kuulla sitä. Hän tiesi, mitä hänen isäntänsä etsi katseellaan. ”Onko tämä magmaa vai laavaa?” Abzumo sanoi pikemminkin itselleen kuin Aineelle. ”Magmaa, sanoisin”, Aine vastasi. ”Me kai olemme maan alla.” Abzumo nyökkäsi. Sitten Aine löysi jotain: yhdellä aukoista, josta laava virtasi ulos, oli samanlainen ovenkarmi kuin sillä ovella, jonka äärellä he seisoivat. Kuin joku olisi tehnyt magmalle uuden uloskäynnin seinään ja koristellut aukon. Aine osoitti Makutalle löytönsä, ja tämä taputti häntä selkään. ”Miten me pääsemme sinne? Kumpikaan meistä ei kestä laavan kuumuutta.” ”Josss emme voi kävellä lattialla”, Abzumo sanoi virnistäen, ”me kävelemme katossssa.” Harmaa Aine näytti hetken täysin pöllämystyneeltä, mutta tointui äkkiä. ”Minä en taida pystyä”, hän myönsi. ”Minun olisssi pitänyt ssssuunnitella ssssinulle parempi varusssstus”, Abzumo harmitteli. ”No, sinun täytyy sitten… roikkua minusssssa.” Hän alkoi muuttaa muotoaan. Hänen raajansa vetäytyivät sisään, samoin pää. Pian hän oli täysin pallon muotoinen. Sitten pallo jakautui kahteen osaan, eturuumiiksi ja takaruumiiksi. Takaruumis paisui eturuumiin kutistuessa niin, että takaosa oli pian etuosaa kaksi kertaa suurempi. Sitten eturuumiin pallerosta kasvoi kahdeksan karvaista ja pitkää koipea, ja eturuumiin massa pieneni entisestään. Seuraavaksi Makutan kanohi pulpahti esiin eturuumiin etuosaan. Hämähäkki oli valmis. ”Kiipeäpässss selkään”, Abzumo virkkoi. Aine ei jaksanut yllättyä. Hän oli työskennellyt mestarinsa kanssa vuosikymmeniä. Hän kiipesi hämähäkin selkään, ja kaksikko lähti kiipeämään seinää pitkin. Hämähäkin jalat tarttuivat hyvin kallion pintaan. Abzumo suunnisti kohti vastapäisen seinän oviaukkoa varoen samalla laavaputouksia. Hänen täytyi hypätä muutaman kerran, ja Aineen oli vaikea pysyä kyydissä. Lopulta he pääsivät ovelle, ja Abzumo jatkoi sisään. Hän käveli kattoa pitkin, jolloin Harmaan Aineen täytyi tosissaan pitää kiinni kaikilla raajoillaan pysyäkseen kyydissä. Alla odotti kuuma kuolema. Kuten he olivat olettaneetkin, käytävä oli suoraksi louhittu. Laava virtasi heidän allaan eteenpäin, ja he seurasivat laavavirtaa. Sitten laava alkoi viettää alaspäin käytävän katon jatkaessa vaakasuorana. Käytävä aukesi toiseen luolaan, pienempään sellaiseen, jossa oli lisää aukkoja laavan virrata ulos. Tällä kertaa yhteenkään ei mahtunut kivirottaa suurempi olento, ellei halunnut uida laavassa, mutta luolan takaseinässä oli tasanne ja uusi ovi. Aine huokaisi helpotuksesta. Enää ei olisi vaaraa. Abzumo käveli kattoa pitkin tasanteelle, antoi Aineen pudottautua ensin alas ja tuli lopulta itse perässä. Sitten hän muutti muotonsa takaisin normaaliksi. ”Ssssepä oli… virkisssstävää”, hän naurahti. Aineen selkäpiitä karmi. Uusi käytävä oli pimeä. Valoa ei tullut muualta kuin takaa, joten Abzumo joutui luomaan pienen pallosalaman valaisemaan heille tietä. He kulkivat hetken aikaa eteenpäin käytävällä. Seinien kaiverrukset ja maalaukset esittivät nyt Matoranien raakoja kuolemia. Aine katsoi niitä epäillen. Mikä tämä paikka mahtoi olla? Sitten he saapuivat risteykseen. Risteys jakoi käytävän kahtia niin, että kumpikin käytävistä lähti viistosti erkanemaan alkuperäisestä, toinen vasemmalle, toinen oikealle. Kummassakin käytävässä alkoi portaat ylöspäin vähän matkan päässä. Kaikista hätkähdyttävin seikka oli seinällä palava soihtu. Kuka sen oli sytyttänyt? Abzumo sammutti salamansa. Soihtuja oli tästä lähtien sytytettynä koko käytävän verran kummassakin käytävässä, tosin jokseenkin harvakseltaan. ”Mutta mitäpä tuo haittaa”, Abzumo totesi itsekseen. ”Mikä?” ”Ssssoihtujen vähyysss. Näemme kulkea. Kumman sssuunnan ottaisssimme?” Aine mietti hetken. Heillä oli viimeksi epäonnea oikenpuoleisen käytävän kanssa. ”Mennään vasempaan.” ”Hyvä on”, Abzumo vastasi, ja he lähtivät vasemmanpuoleiseen käytävään. Portaat odottivat. Ne nousivat jyrkästi ylöspäin. Ylhäällä ei näkynyt valoa. He nousivat pimeyteen.

MahriKing	Posted: Jul 20 2011, 04:24 AM
Spammer's Devil Group: Jäsenet Posts: 3,068 Member No.: 150 Joined: 6-January 08	Mustien Nazorakien maanalainen tukikohta Useat valonheittimet ja loisteputkivalot valaisivat suuren, kivisen, ympyräisen huomeen seinistä ja katoista käsin. Kaikkialla huoneen reunoilla oli laatikkomaisia tietokoneita litteine näyttöineen. Mustia Nazorakeja hääräsi pitkin poikin erilaisten laitteiden ja papereiden kimpussa. Huoneen toisessa päässä oli pienempi avonainen tila, jossa siaitsi muutama tunneli, jotka johtivat laajempiin verkostoihin. Erästä pientä mineraaleja kuljettavaa ajoneuvoa ajavaa torakkaa käskettiin viemään lastinsa käsiteltäväksi. Lähetti juoksi portaikkoa pitkin huoneen toisessa päässä olevalle tasanteelle. Muuhun huoneeseen verrattuna se oli melko vähänvalaistu. Tasanteen keskellä, kivisellä situimella istui eräs lähes mustan puhuva Nazorak. Tämän vieressä seisoi toinen. Tämä osoitteli sormellaan erilaisia paikkoja pienellä pöydällä olevaa kartastoa. Pieni valaisin päydän reunalla toimi valonlähteenä. "Sortumisvaara on suuri", seisova assistenttitorakka osoitti punaisella merkittyä pistettä. Kivisellä istuimella oleskeleva torakka hieroi leukaansa. Hän aprikoi. "Keskeyttäkää työt väliaikaisesti. Vahvistakaa tunnelin rakenteet. Myöntäkää käytettäväksi niin paljon teräspalkkeja kuin on tarpeen. Mikä on sektori 17:n tunnelin 34 H:n tilanne?" Tasanteelle kavunnut lähettitorakka tömisti jalallaan saadakseen huomiota. Se asettui niin suoraan ryhtiin kuin pysty, tehden kunniaa. "Herra komentaja. Kontaktimme kyseisen tunnelin työläisiin katkesivat eilen. Lähetimme toisen ryhmän tarkistamaan tilannetta. Ryhmä löytyi tunneliverkoston ulkopuolelta. Kuolleina." Komentajatorakka havahtui hieman. "...kuolleina?" Lähetti nyökkäsi vaimeasti, jatkaen raporttiaan: "Heidät oli hoideltu melko väkivaltaisesti ja raa'asti. Porayksikkö selvisi lievin vaurioin." Komentaja käänsi katseensa suora eteensä, nousten tuolistaan. "Etsikää vapaa ryhmä. Myöntäkää kaivuri 5 heidän käyttöönsä suorittamaan kyseisen tunnelin kaivuutyöt päätköseen. Käskekää heidän ottaa myös pari teknikkoa mukaansa huoltotöitä varten. Toimikaa", komentaja viittoi vasemmanpuoleisen torakan suuntaan. Tämä otti pöydällä olevan kartan mukaansa, käärien sen rullalle, astellen pian portaikkoa alas. Komentaja asteli hitaasti tasanteen reunalle. Tämän hieno, krominen poraproteesi kiilsi kattovalojen alla. Proteesilla varustetun oikean käden kyynärvarsi oli lähes kokonaan koneistojen peitossa. Erääseen proteesin paneeliin oli kirjattu kuluneilla kirjaimilla kolme numeroa: "418". "Klaanilaisia?" "Mitä ilmeisimmin", lähetti vastasi komentajalleen tietäväisesti. [spoil]Mitä?? 418 on kokonaan Tongun suunnittelema. Proteesia myöten.[/spoil]

Matoro TBS	Posted: Jul 20 2011, 07:32 PM
Sinä postaat aivan liikaa,tiesitkö? Group: Mafia Posts: 2,602 Member No.: 10 Joined: 6-February 07	Nazorak-luolat Gaggulabion toimisto Skakdipomo istui hienossa, ruskeanahkaisessa toimistotuolissaan. Hänen edessään oli puinen pöytä, täynnä kaikenlaisia papereita. Hän ei kuitenkaan nyt kiinnittänyt niihin yhtään huomiota niihin. Huone oli hieman pimeä. Takaseinällä oleskeli pari isokokoista, aseistettua vartijaskakdia, jotka kuitenkin osasivat pysytellä huomaamattomina. Pöydällä oli hienosti kuvioitu, tummanruskeita sikareita sisältävä laatikko. Sikareita oli laatikossa ainakin parisenkymmentä. Muutama oli ilmeisesti jo poltettu. Sikarin pää muuttui hetkeksi hehkuvan oranssiksi Gaggulabion siemaisun aikana. Pian se läähtyi jälleen harmahkoksi. Sikarin päällyslehdessä oli hieno, kullanvärinen merkki. Siinä luki jotain Skakdien kielellä. Gaggulabio puhalsi suustaan hienon savurinkulan. Hän asetti sikarin pöydän päälle, töpötellen sitä muutamaan otteeseen pikkusormeltaan. Hieman lisää tuhkaa leijui alas tuhkakuppiin. Skakdi suoritti uuden imaisun. Hieno atomipommin räjähdystä muistuttava savupatsas leimahti ulos tämän huulten välistä. Se hetki tuntui siltä kuin koko maailmassa ei olisi ollut huolen häivää. Pian alkoi kuulua piippaava ääni. Labio kääännähti tuolillaan tyylikkäästi. Hän painoi pöydällä lepäävän vastaanottimen nappia. Ääni lakkasi. "Mitä asiaa?", Gaggulabio lausui värkkiin kiinnitettyyn telineeseen asetettuun mikrofoniin. "Minä täällä." Kaiuttimesta kuului matalahko, pienen rosoisuuden säestäm äääni. Skakdipomo tunnisti tämän heti. "Ahh, Amazua. Olenkin odotellut uutisiasi jo hyvän aikaa. Toivottavasti tehtävä oli menestys." "Oikeastaan ei ihan. Sirua ei ollut." Pian Amazua alkoi kuulla omasta kommunikaattoristaan yskivää, suorastaan vinkulelumaista ääntä. Henkivartijaskakdi antoi Gaggulabiolle muutaman näpäkän läppäisyn selkään. Sammunut, limaisen nesteen peittämä sikari pompahti ulos hänen nielustaan. Labio piteli kurkkuaan yskien hetken. Tämä väänti kasvoilleen teennäisen hymyn. "köh Khuulehan. Tiedän että olet kiusoittelevaa tyyppiä, mutta köh thämmöinen on jo aika ilkeää. Sen kun kerrot kuinka revit sirun vastustajiesi kylmistä, elottomista raajakkeista." Hiljaisuus laskeutui. Skakdin hymy vääntyi hitaasti raivoa kuvaavaan irvistykseen. "S-sinä... sinä et saanut sitä?" Gaggulabio sanoi hitaasti, kuin jokaisen sanan sanominen olisi aiheuttanut valtavaa tuskaa. Henkivartijasta kenraali näytti olevan aivan räjähtämäisillään. "Kukaan ei saanut. Sirua ei ollut saarella", Amazua korjasi kylmän rauhallisena. "SINÄ EPÄONNISTUIT, SKRARARAR! SINÄ YLIHINTAINEN PALKKASOTURINHYVÄKÄS! SINÄ EPÄONNISTUIT!" Gaggulabio iski mikrofonin täydellä voimallaan kivilattiaan. Herkkä, Nazorakeilta saatu laite hajosi tuhansiksi sirpaleiksi pitkin hämärän kammion lattiaa. Gaggulabion raivokohtaus alkoi laantua voimattomaksi vihaksi ja itsesääliksi. Skakdinkielisiä kirosanoja tulvi hänen suustaan kuin haukia ylävirtaan konsanaan. Kaksi vartijaa katselivat pelokkaina huoneen takaosassa. Gaggulabio kääntyi heitä kohti ja alkoi raivota epäonnistumisesta ja siitä että hän tarvitsi uuden radion. Vartijoiden poistuttua Gaggulabio heitti työpöytänsä ylälaatikon auki ja otti sieltä lasipullon. Hän joi pullon suoraan tyhjäksi. Pian uusi laite tuotiin pöytään, ja se viritettiin pian Amazuan laitteen taajuudelle. Kesti hekten ennen kuin palkkasoturi sai kerrottua raportin koko matkastaan. Siitä, kuinka siru oli yllättäen ilmeisesti siirretty muualle. Siitä, kuinka hän oli onnistunut saamaan joukoikseen pienen ryhmän piraatteja. Myös mystisistä kammiossa roikkuneista olennoista. Lopulta sammuneen Skakdikenraalin pää kopsahti pöytää vasten. Palkkasoturi sulki kommunikaattorinsa, kävellen ulos teknisten laitteiden valtaamasta teltasta. Erään asian hän oli kuitenkin jättänyt kertomatta... Amazua muisti sen aikaiset tuntemuksensa liiankin hyvin. Hän ei ollut tuntenut mitään vastaavaa tuskin koskaan. Ahdistusta... pelkoa... kauhua... Pian kaikki palasi hänen mieleensä. Kaapuhahmo lähestyi lähestymistään. Se oli pian katsekontaktissa. Se katse... Palkkasoturi tunsi jälleen olonsa hermostuneeksi. Niitä kasvoja hän ei unohtaisi. Amazua painautui kauhuissaan seinää vasten. Tuntuu kuin hänet olisi painettu sitä vasten. Todellisuudessa hahmo ei ollut minkäänlaisessa fyysisessä kontaktissa hänen kanssaan. Hahmo katsoi häntä tyhjillä, mustilla silmillään. Hahmo ei vaikuttanut elolliselta olennolta. Se oli kuin tyhjä, elävä haarniska. Amazuasta tuntui hetken kuin hän olisi tuojottanut itseään. Hahmo nosti kätensä... [spoil]Make kirjoitti ison osan tästä.[/spoil]

Guardian	Posted: Jul 24 2011, 07:11 PM
Tuomari Group: Admin Posts: 8,388,607 Member No.: 5 Joined: 5-February 07	Nynrah, Takomo Liukuhihna "Sinä et tosiaan tiedä, milloin luovuttaa", Zorak von Maxitrillian Arstein VIII naurahti. Guardian vastasi tähän pääasiassa ilmehtimällä vihaisesti. "En haluaisi tappaa sinua liian aikaisin, rakas Guardian. Näen aivan hyvin, minkälaista potentiaalia sinusta huokuu." https://www.youtube.com/watch?v=vgRVJksQocM Guardian ja Zorak horjuivat molemmat vähitellen pystyyn, mutta aina vain nopeutuvan liukuhihnan tahti ja tärinä vaikeuttivat seisomista ja liikehdintää. Zorakin kämmen puristui tiukasti kävelykepin nupin ympärille ja hän otti muutaman varovaisen askelen taaksepäin. Guardian seurasi perässä askel askeleelta pitäen katsekontaktin tiiviisti harmaassa skakdissa. Liukuhihna vei kaksikon pian matalaan tunneliin, jolloin molempien piti kumartua hieman. Tunnelissa oli pimeää ja liukuhihnan jyrinää lukuunottamatta hiljaista. Hiljaisuutta ei kestänyt. Valtava mekaaninen koura törmäsi keskelle liukuhihnaa, murskaten ison joukon liukuhihnalla lojuvaa hukkametallitavaraa. Guardianille jäi alle sekunti aikaa hypätä sivuun, mutta Zorak oli varautunut paremmin. Harmaatakkinen skakdi asteli tunnelissa liukuhihnalla rauhallisesti. Hän tiesi, missä jokainen murskain ja lajittelukoura sijaitsi ja oli valmiina väistämään jokaisen. Guardian tajusi pian, että selviytyäkseen hänen oli seurattava Zorakin askelia. Se osoittautui vaikeaksi. Zorakin askelkuvio oli kuin jonkinlainen monimutkainen tanssi, joka oli suunniteltu väistämään kaikki mahdolliset vaarat. Guardian oli menettää päänsä useammin kuin kerran. Toinen liukuhihna ilmestyi vierelle. Zorak loikkasi sille vaivattomasti ja Guartsu seurasi parhaansa mukaan perässä. Koneiden sotaisa jyrinä peitti alleen kaiken, mitä kaksikko yritti huudella toisilleen. Ääni toi Guardianin mieleen tankkipataljoonan ja koneistoista leijaileva öljyn, metallin ja savun haju vain vahvistivat mielikuvaa. Tunnelin hämäryys myös vaikeutti minkään näkemistä, mutta tunnelin päässä oli valoa. Kun liukuhihna vei taistelukumppanit tunnelin päähän, näkivät molemmat valtavan kammion. Kymmenkunta liukuhihnaa jyrisi ja vei Feterra-metallia eri tunneleihin. Kammiossa oli suorastaan kaupunkimainen vilinä. Suuri, teräskourainen nostokurki vahti koko kammiota korkeuksista. Guardian näki jotain tuttua kulkevan yhdellä kauemmista liukuhihnoista. Hän sulki oikean silmänsä ja tarkensi kiikarinsa siihen. Se oli zamor-revolveri. Se oli hänen hetki sitten kadottamansa zamor-revolveri. Guardian vilkaisi Zorakin suuntaan ja havaitsi, että tämä oli hypännyt taas uudelle liukuhinalle. Skakditiedemies oli pääsemässä pakoon. Guardian ei aikaillut. Hän loikkasi liukuhihnalta toiselle. Jos hän olisi liian hidas, revolveri voisi ehtiä metallisulattoon asti. Liukuhihnat kulkivat erilaisilla nopeuksilla ja eri suuntiin, joten hypyt oli ajoitettava täydellisesti. Kerran Guardian oli horjahtaa kohtalokkaasti ja pudota liukuhihnojen väliseen aukkoon, mutta hän onnistui tasapainottamaan askelensa. Sininen skakdi oli aivan lähellä asettaan. Hän pystyisi pian tarttumaan siihen. Guardianin yritys kuitenkin loppui lyhyeen, kun valtaisa tuska iskeytyi hänen ristiselkäänsä ja levisi läpi koko skakdin selkäytimen. Tuska oli huumaava, mutta sitä kesti vain sekunteja ennen kuin tunto lähti. Pian hetkellisen tuskan ja tunnottomuuden aalto oli raivannut tiensä läpi koko skakdin kehon. Kivun voimasta karjaisten sininen skakdi kaatui liukuhihnalle ja kierähti selälleen. Hän ei pystynyt liikkumaan. Hän pystyi vain katselemaan. Zamor-revolveri lojui kahden metrin päästä hänestä. Vähitellen Guardiania ja asetta liikuttava liukuhihna hidastui ja pysähtyi paikalleen, mutta muut jatkoivat vauhtiaan. Aina yhtä omahyväisesti virnuileva Zorak seisoi liukuhihnakeskittymän ympäröimällä tasanteella. Hänen toinen kätensä oli vielä vivulla, jolla hän oli pysäyttänyt liukuhihnan. Toisella kädellään hän pyöritteli kävelykeppiä. "Mitä sanoin siitä herrasmiesmäisyydestä, rakas Guardian?" Zorak laskeutui tasanteelta huoltotikkaita pitkin ja asteli pysäyttämäänsä liukuhihnaa pitkin Guardianin luokse. Guardian hengitti raskaasti ja hänen suussaan maistui veri. "Gahh... hhh... mitä... sinä..." Zorak pysähtyi aivan maahan lamautuneen Guardianin eteen. Hän nosti kävelykepittömällä kädellään toisen käden hihaa. Zorakin ranteen ympärillä oli pieni metallinen koje, josta sojottavan piikin päässä himmeni energialataus. "Suoraan selkäytimeen. Nopea, suhteellisen tuskaton tapa lamauttaa vastustajansa." Guardianin silmät hehkuivat raivosta, mutta hän ei pystynyt liikuttelemaan suutaan kunnolla. "Selkään. Sinäkö... muka herrasmies." Zorak ei vastannut, vaan tyytyi laskemaan hihansa alas ja hymyilemään. "Olen pahoillani, että tämän täytyi loppua näin. Kiitän sinua kuitenkin lämpimästi siitä, että olit arvoiseni vastustaja." Zorak kiersi toisella kädellään kävelykeppinsä nuppia. Hyvin terävä pistin työntyi esiin kävelykepin toisesta päästä. Zorak siirteli kävelykeppiä kädestä toiselle ja asteli kohti lamaantuneena makaavaa Guardiania. "Kiikarisi..." Zorak aloitti varovaisesti tutkaillen Guardianin mekaanista silmää, "hienoa tekoa." Hän tökkäsi sitä varovaisesti kävelykeppinsä terävällä päällä. "Aitoa anidiumia. Kestää lämpötilat ja iskut. Hieno valinta. Mutta Guardian rakas, eikö sinua häiritse tuo... epäsymmetria?" ZMA siirsi kävelykepin pistinpäätä hitaasti kohti Guardianin oikeaa silmää. Sinisen skakdin hengitys raskautui. "Sinä... sinä..." "Voin kyllä korjata asian", Zorak sanoi pirullisesti. Piikki lähestyi hitaasti Guardianin silmää ja oli jo melkein koskemassa sitä. Guardian hengitti voimakkaasti. Hänen olisi pakko päästä liikkeelle jotenkin. Sekä Zorakin kävelykepin liike että Guardianin pohdiskelu keskeytyivät, kun Zorak sattui katoamaan yllättävästi liukuhihnalta. Katoamiseen saattoi liittyä valtavan nostokurken koura, joka heilahti harmaata skakdia kohti. Siihen saattoi myös liittyä Makuta Nui, joka roikkui kourasta kiinni. "AAAAaaaaAAAAARRRSEESSSTEEEIIIIIIIIIN!" Zorak ei ehtinyt reagoida, kun tummanpunainen, musta ja lievästi mielenvikaisesti äännähtelevä pimeyden olento mätkähti hänen kehoaan vasten. Sekä skakdi että makuta lennähtivät törmäyksen voimasta. Zorakin kävelykeppi lensi kauniissa kaaressa ja putosi yhdelle vielä liikkeessä pysyvistä liukuhihnoista. Hetkessä kävelykeppi oli poissa kammiosta. Zorak horjahti itse alas liukuhihnalta, mutta sai kädellään kiinni sen reunasta. Manu putosi liukuhihnalle aivan Guardianin viereen ja tarttui tämän käteen. "Ylös siitä, senkin vätys!" "Manu, mitä tämä..." "Jotain fiksua. Meillä on kuitenkin tosi tosi tosi tooosi kiire, jos emme halua ikään kuin kuolla hitaasti ja tuskaisasti käytännössä voittamattoman vihollisjoukon käsissä." Tunto oli palautunut vähitellen Guardianin raajoihin. Manun avustuksella sininen skakdi sai itsensä pystyyn, mutta seisominen ei ollut helppoa. Guardian seurasi noustessaan katseellaan metallikouraa, joka roikkui valtavasta nostokurjesta ketjulla. Nostokurjen ohjaimissa oli Q ja kymmenkunta Aaveita. Q näytti Guardianille ja Makuta Nuille peukkua suojalasin takaa hymyillen kevyesti. Guardian hymyili matoran-joukolle ja nosti kätensä lippaan. Sitten hän kuitenkin kääntyi takaisin kohti Manua. "Etkö sinä jo houkutellut ne Feterrat kauas?" "Öööh, kyllä." "...mutta?" "Ensinnäkin, ne ovat varmaan palaamassa...ja..." "...ja mitä?" Makuta Nui nielaisi. Hänen silmänsä liikkuivat villisti kuopissaan. "Ei mitään. Kaikki on kunnossa." Guardianin katse oli hapan. "Kaikki on kunnossa, mutta meidän täytyy paeta kohta." "Aivan. Entä jos... ikään kuin... selitän myöhemmin." Guardian nyökkäsi epävarmana ja hoiperteli Zamor-revolverinsa luokse. Hän kumartui ja tarttui tiukasti sen kahvasta. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII oli noussut takaisin liukuhihnalle ja suoristi takkiaan. Tainnutussädeasetta lukuunottamatta hän oli kuitenkin käytännössä katsoen aseeton. Guardianin revolveri ja Makuta Nuin Feterra-sädease osoittivat suoraan harmaan skakdin päähän. Zorak siirsi katsettaan klaanilaisesta toiseen ja sitten ylös nostokurjen luo. Hänen ilmeensä oli pettynyt. "Matoranit. Aina sekaantumassa asioihin, jotka ovat... liian isoja niille." "Et tainnut kuulla heidän ääntään tarpeeksi selvästi", Guardian sanoi vihaisella mutta voitonriemuisella ilmeellä. "Tänään sinut ja hirviösi heitetään pois tältä saarelta." "Ihailtavaa optimismia", Zorak sanoi napittaen takkiaan. "Heh heh heh", Makuta Nui sanoi niin pirteästi, että paljasti koko hammasrivistönsä. "Et tainnut osata varautua kuitenkaan aivan kaikkeen, Arsestein." Zorak pysyi hetken hiljaa katsellen Guartsun revolveria ja Manun asekättä. Sitten hän hymyili. "Annan anteeksi muut virheenne. Mutta rakkaat ystävät, tässä on tärkein vinkki, jonka tulette kuulemaan koko loppuelämänne aikana. Vaikka mainittu loppuelämä tuleekin olemaan harmillisen lyhyt." Guardianin hymy hyytyi. Hän ei ollut enää varma etulyöntiasemastaan. "Mitä... sinä..." "Vinkki on tässä. Älkää koskaan, koskaan aliarvioiko minua." Guardian ja Makuta Nui vilkaisivat toisiaan epävarmoina. Sininen skakdi otti muutaman askeleen kohti Arsteinia. Kohta hän oli niin lähellä, että pystyi koskettamaan tämän otsaa revolverinsa piipun päällä. Zorak vilkaisi asetta hetkellisesti hymyillen. "Ei viisain siirto, minkä olet tehnyt, rakas Guardian." "Entä jos ammun sinut siihen paikkaan?" Zorak hymähti pohdiskelevasti. "Todennäköisesti tappaisit minut. Saisit olla tyytyväinen siitä saavutuksesta. Et tosin kovin kauaa." Manukin asteli kohti Zorakia. Hän oli jo melkein tottunut Feterra-kätensä käyttämiseen aseena, mutta lievästä epävarmuudesta oli havaittavissa, että hän ei vielä aivan täysin hallinnut sitä. Valkoinen energialataus ilmaantui kämmenpohjaan ja Manu virnisti hieman. "Sinulla ei ole mitään selviytymismahdollisuuksia. Et tainnut osata varautua ihan kaikkeen?" Zorak käänsi päätään Makuta Nuita kohti välittämättä Guardianin revolverin kylmästä kosketuksesta. "Luulitte siis tosiaan, että jättäisin jotain virheen varaan? Luulitte tosiaan, että olisin valmis likaamaan omat käteni ja vaarantamaan kaikki suunnitelmani?" Guardian ja Manu eivät keksineet mitään vastattavaa. Sininen skakdi sulki suunsa ja nielaisi hiljaisesti. "Ei, rakkaat klaanilaiset", Zorak sanoi. "Miksi olisin jättänyt minkäänlaista virhemarginaalia? Tämä on ollut vain... leikkiä." Jotain hurisi hiljaisesti. Guardian ja Manu pitivät tähtäyksensä yhä tiukasti ZMA:ssa, mutta siirsivät katseensa hurinan tulosuuntaan. Hurina kantautui liukuhihnojen välisistä aukoista. Jotain alkoi nousta synkistä väleistä. Sen ääni oli hiljaista ja vaikea erottaa tehtaan paukkeen joukosta, mutta äänilähteen näki hyvinkin selvästi. Kultaisen, nelikätisen konehirviön syyttävillä sinisillä silmillä varustettu pää nousi ensimmäisenä esiin. Punainen, tulikuuma plasma hehkui sen olkapäissä ja ei jäänyt millään tapaa epäselväksi, mihin tykit tähtäsivät. Guardian sulki silmänsä ja henkäisi syvään ulospäin. Neljä muuta Feterraa nousi esiin kullanhohtoisen Feterra Xa:n takaa, kuin sen käskystä. Kaikkien plasma oli valmiina ampumaan ja valmiina tappamaan. Hyönteismäiset raajat olivat jäätyneet uhkaavaan asentoon, mutta sormet napsahtelivat jäykästi auki ja kiinni. Makuta Nuin voitonriemuisa virne muuttui vähitellen synkemmäksi. Viimeisenä toivonaan makuta vilkaisi varovaisesti ylhäällä häämöttävää nostokurkea. Q-mies ja muut Nynrahin matoranit seisoivat ohjaamossa antautuneen näköisinä, kädet selkien takana. Vielä yksi Feterra oli ohjaamossa heidän takanaan. Matoranit eivät edes vaivautuneet katsomaan sen suuntaan. Guardian siirsi katseensa takaisin Zorakiin ja Zorak Guardianiin. Ilman erillistä lupaa harmaa skakdi siirtyi pois Guardianin revolverin piipun edestä ja lähti astelemaan kauemmas. Hän käänsi Guartsulle jopa selkänsä täysin huolettomasti. "Kiitos, kaunokaiseni", Zorak sanoi hiljaa. Feterrat eivät reagoineet tähän mitenkään, mutta ne leijuivat vähitellen lähemmäs Guardiania ja Makuta Nuita. Klaanilaiset olivat täysin hiljaa. Tilanne ei antanut paljoakaan liikkumavaraa. Kylmä hiki valui pitkin Guardianin selkärankaa. "Ampukaa", Zorak sanoi tunteettomasti.

Makuta Nui	Posted: Jul 24 2011, 11:05 PM
Mestari Group: Mafia Posts: 1,780 Member No.: 367 Joined: 21-July 09	Nynrah, Takomo, liukuhihna Guardian laski aseensa masentuneena. Feterrat valmistautuivat ampumaan. Zorak käveli pois heistä päin edes vilkaisematta taakseen. Tilanne vaikutti pahalta. ”Idiootti”, Manu tuhahti. ”Minä voisin haukkua häntä vaikka koko päivän, mutta mitä se hyödyttäisi”, Guardian vastasi heikolla äänellä. Manu käänsi katseensa häneen. ”Tarkoitin kyllä sinua.” Guardian katsoi häneen kysyvästi. Manu jatkoi: ”Minä olisin ampunut tuon ääliön pään tohjoksi, kun vielä oli mahdollisuus, kun kuolemme nyt muutenkin.” Guardian katseli häntä hölmistyneenä suu auki hetken. Sitten tulitus alkoi ja kumpikin alkoi väistellä parhaansa mukaan plasma-ammuksia. Feterrat lentelivät muodostelmissa heidän ympärillään, ja oli vain ajan kysymys, kun jompikumpi heistä saisi surmansa. Guardian juoksi pysähtynyttä liukuhihnaa eteenpäin vastakkaiseen suuntaan Zorakin kanssa ja Manu oli hypännyt toiselle, liikkuvalle hihnalle ja yritti kimmottaa ammuksia lähimmällä metallikouralla juosten samalla paikallaan kuin juoksumatolla. He onnistuivat väistelemään hetken. Sitten Manu sai osuman jalkaansa, joka suli irti, ja Makuta putosi reunan yli. Hän sai juuri ja juuri kiinni liukuhihnan reunasta, ja hänen sormensa jäivät rullien väliin rutisten ikävästi. Seuraavassa hetkessä Avhrak Feterra Xa lähestyi häntä tähdäten kaikilla aseillaan tuhoon tuomittua Makutaa. Sillä välin Guardian oli pudonnut koneistoon yrittäessään väistää kaikkien muiden Feterrojen yhtäaikaista hyökkäystä. Koneistot eivät olleet hänen onnekseen käynnissä, joten hän ei silpoontunut liikkuvien osien väliin. Xa oli liitänyt noin metrin päähän Makuta Nuista. Se painoi tykkinsä Manun kasvoille ja aikoi ampua. Makuta katseli metallisen parven kaiteen takana astelevaa Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta murhanhimoisesti. Oli viimeisen iskun aika, eikä Zorak selviäisi siitä. Manu päästi irti reunasta, josta piti kiinni ja laukaisi energiasäteen kohti Zorakia, mutta Xa lensi väliin, ja säde kimposi jonkin laitteiston ohjaimiin. Guardian sai pian selville, mihin se oli osunut: koneisto, jonka sisään hän oli käpertynyt robotteja piiloon, oli käynnistynyt valmiina tekemään hänestä selvää. Manu yritti vetää toisen koneiston sisään murskaantunutta jalkaansa irti. Hän kirosi tuuriaan; tämän jälkeen hänellä ei olisi jalkoja ollenkaan. Sitten tapahtui jotain, mikä kiinnitti Avhrak Feterrojen huomion: kuului valtaisa räsähdys. Feterrat kääntyivät päin niiden takana olevaa betoniseinää. Siihen oli ilmaantunut halkeama. Halkeaman läpi tihkui vettä. Toinen räsähdys kaikui huoneessa seinän musertuessa rikki vedenpaineen kasvettua liian suureksi. Vesi tulvahti sisään valtaisana hyökyaaltona, ja Feterrat olivat nopeasti liitämässä karkuun sitä pakoon. Manu katsoi aaltoa järkyttyneenä. Miten heidän oli tarkoitus selvitä siitä hengissä? Guardian, jonka ruumis oli vääntynyt koneiston sisällä, tuumaili samaa. Oliko tämä loppu? Oli hauska tuntea, Manu viestitti Guardianille. Kiitos samoin. Vesi syöksähti Manun yli ja veti tämän mukanaan irti koneistosta. Guardiankin joutui veden pyöreisiin, ja koneistot hukkuivat massan alle. Kaikki oli yhtä hullunmyllyä, eikä kumpikaan tiennyt, mitä tapahtuisi. Sitten Manu näki jotain: merimiina oli aivan hänen vieressään. Se vilkkui aktivoituneena. Kauhistunut Makuta yritti virrata toiseen suuntaan epätoivoisesti. Miina räjähti. Avhrak Feterroista jokainen ehti pois huoneesta tulvan ottaessa vallan, ja ne päätyivät katsomaan ulkoapäin, kun koko Takomo räjähti ja sortui virtaavaan veteen. Q heräsi. Hän ja hänen Matoran-toverinsa olivat ajelehtivalla metallikappaleella, joka ei ollut tuhoutunut joen raivon iskiessä heitä ja ajelehtinut vähän matkan päähän saaresta. Olisi helppoa soutaa takaisin käsivoiminkin. Kolmasosa heistä, jotka olivat jääneet auttamaan klaanilaisia, oli kadonnut, luultavasti hukkunut, viime näkemältä. Q huokaisi ja onnitteli itseään hengissä pysymisestä. Heidän tarvitsisi vain rantautua ja selitellä Makutain veljeskunnalle, mikä oli tuhonnut heidän Takomonsa. Tuskallisesti Q nousi istuma-asentoon. Feterra oli ollut taittaa hänen kätensä poikki paetessaan ja tönäistessään hänet takaisin koppiin. Hän katseli muita selviytyjiä ja mietti, mitä klaanilaisille oli mahtanut tapahtua. Makuta Nui heräsi aivan toisenlaisessa paikassa kuin Q-mies. Hän katsoi ympärilleen ja näki olevansa yhä saarella. Kaukana hänen sijainnistaan näkyivät Takomon rauniot, ja nyt oikealla paikalla virtaava joki oli ottanut sijainnin hallintaansa. Hän ei nähnyt Feterroja missään lähistöllä ja oli huojentunut. Seuraavaksi hän tarkisti ruumiinsa saamat vahingot. Ne olivat yllättävän vähäiset: hänen kummatkin jalkansa olivat poissa, mikä olikin ollut odotettavissa. Hänen ruumiinsa kaikki koristeelliset piikit olivat kadonneet. Ne olivat käytännössä turhia, mutta aina oli mukavampi, kun näytti hyvältä. Elämälle ne eivät olleet tärkeitä. Hän lyhensi ruumiinsa Toaa lyhyemmäksi ja kasvatti itselleen heiveröiset jalat. Hän otti massaa myös käsistään, joista tuli myös yhtä heiveröiset kuin uusista jaloista. Perhana, tarvitsen lisää massaa, hän ajatteli katkerana. Sitten hänen mieleensä pulpahti ajatus: Guartsu? Mihin admin oli joutunut? Manu nousi uusille jaloilleen ja lähti etsimään muutaman palaneen puun sekaan. Hänen ei tarvinnut etsiä kauan: pian hän löysi maasta kasan metallista tavaraa ja Guardianin sen keskeltä. Tämä roikkui metalliputkesta. Ei käsillään. Eikä jaloillaan. Putken katkennut ja teräväksi repeytynyt pää oli lävistänyt hänen ruumiinsa kyljen kohdalta. Manu puri huultaan, jottei olisi älähtänyt. Guardian avasi silmänsä. ”Kuinka paha se on?” hän kysyi. ”Tuota… eihän se kovin.” ”Eli minä kuolen?” ”Eh…” Sininen Skakdi pudisti päätään kivualiaasti. ”Kun palaat Klaaniin, sano, miten minä kuolin.” Manu ei ottanut moista kuuleviin korviinsa. ”Sinähän skarrarrar tulet skarrarrar minun mukaani skarrarrar! En minä sinua siihen jätä.” ”En minä tästä selviä, mene sinä ilman minua. Feterrat voivat palata milloin hyvänsä.” ”Ja Makutain veljeskunnan Rahkshi-joukotkin”, Manu lisäsi voihkaisten. Guardian vilkaisi häneen kysyvästi ja sulki silmänsä. ”Minä ikään kuin soitin ne paikalle”, Makuta selitti. ”Mene nyt ja jätä minut!” Guartsu karjaisi niin lujaa kuin pystyi. Manu hätkähti ja otti askeleen taaksepäin. Sitten hän pudisti päätään. ”Sinä tulet mukaan. Minä tarvitsen sinua.” Guardian oli hiljaa. Sitten hän sanoi: ”Toistaisitko tuon uudestaan?” ”Minä tarvitsen sinua”, Manu sanoi hiljaa. ”Me tarvitsemme. Tongu ei voi lentää alusta ilman tarpeellista määrää miehistöä.” Guardian katsoi Manua hetken ja purskahti sitten hysteeriseen nauruun. ”Hyvä on”, hän sanoi ja sylkäisi maahan. Verta pulppusi hänen kyljestään ja sitä kihosi hänen huulilleen. ”Kai minun on pakko tulla pitämään teistä huolta.” Hän irrottautui kivuliaan näköisesti. Ääni, joka syntyi, kun liha vedetään metallia vasten, oli vastenmielinen. Guardian lankesi maahan päästyään irti, ja verinen piikki jäi törröttämään maasta kuin irvokas hammastikku, joka on työnnetty lihapalaseen. Skakdi nousi maasta ja otti tukea Makutasta. Jälkimmäinen alkoi taluttaa edellistä pois paikalta, kun he näkivät ne: Rahkhsit lensivät saarta kohti. Niitä oli ainakin kaksikymmentä kappaletta, aivan tarpeeksi tekemään selvää kaksinkertaisesta määrästä Toia. Kun ne saisivat tietää, mitä saarella odotti, ne epäilemättä kutsuisivat apujoukkoja. Manu epäili, että Feterrat johtajineen lähtisivät käpälämäkeen ja jättäisivät saaren. Heidän tehtaansa oli mennyttä. Manu asetteli Guardianin lepäämään puun runkoa vasten. Sitten hän otti palasen kangasta, jota löytyi metalliosien kasasta ja teki siitä tälle siteen. Seuraavaksi hän kiipesi puuhun tarkastelemaan tilannetta. Rahkshit olivat laskeutuneet raunioiden luokse. Manu oli huolissaan siitä, että Rahkshit saattaisivat tulla heidän kohdalleen, mikä olisi kohtalokasta. Hän hypähti alas puusta ja istahti Guardianin viereen. ”Mitähän Zorakille mahtoi tapahtua?” hän mietti. ”Joko kuoli, tai sitten Feterrat pelastivat hänet”, Guartsu spekuloi ja yritti unohtaa kivun. ”Epäilen hänen kuolemaansa, Feterrat eivät varmaankaan antaisi hänen menehtyä.” ”Ehkä niin. Mutta ainahan sitä saa toivoa.” Manu nyökkäsi synkeänä. [spoil]Tongu laittoi minut silpomaan loppukohtausta hieman.[/spoil]

Don	Posted: Jul 25 2011, 06:31 PM
Kaikkien kummisetä Group: Admin Posts: 778,198 Member No.: 2 Joined: 4-February 07	Ämkoon veljeskunnan tukikohta Ahtaalla ja mullankatkuisella käytävällä parveilevat vihreät matoranit tekivät oitis tietä huomatessaan käytävää pitkin astelevan tumman hahmon. Johtaja Ämkoo oli viimein saapunut paikalle, ja vakavoitunut admin harppoi kiireesti kohti maanalaisen piilotukikohdan kokoushuonetta. Otlek ja Enki olivat jääneet adminin jälkeen, toinen hoitamaan Ämkoon ratsua ja toinen kätkemään juuri käytettyä tukikohdan salaista sisäänkäyntiä. Kokoushuoneen ovi pamahti auki Ämkoon kiirehtiessä sisään. Hatarin lautaseinin varustetussa kynttilöiden valaisemassa huoneessa jo hetken odottaneet kolme matorania nousivat arvokkaasti seisomaan Ämkoon nähdessään, kumarsivat kevyesti ja istahtivat sitten takaisin alas. Niin teki myös Ämkoo. Sitten miekkamies uppoutui tutkimaan tämän ja kolmen matoranin välissä sijaitsevan pöydän päälle levitettyä karttaa ja siihen tehtyjä merkintöjä. "Niitä tuntuu olevan paljon", Ämkoo murahti ja kurtisti kulmiaan. "Näkyvät valloittavan saarta järjestelmällisesti rannalta käsin. Ovat lähettäneet tiedustelijoita joka suuntaan", selvitti keskimmäinen, Johtajana tunnettu matoran. Mustan kehon omaava vihreää naamiota kantava veljeskuntalainen kuulosti vierellään istuvien palvelijoidensa mielestä pahoittelevalta. "Oletteko jo ilmoittaneet tästä Klaanille?" Ämkoo kysyi ja katsoi Johtajaa suoraan silmiin. "Emme", matoran vastasi. "Ajattelin, että tahdot tehdä sen itse." "Oletan, että olette kuitenkin tehneet valmistelut." "Luonnollisesti", Johtaja sanoi ja viittoi kädellä toisen apurinsa suuntaan. Johtajan vasemmalla puolella istuva Kaukau-kasvoinen turkoosi matoran oli koko tämän ajan pidellyt sylissään tiheäreikäistä mustaa häkkiä. Nyt matoran nosti häkin pöydälle, avasi sen ja nosti pöydälle häkin sisällä levänneen nyt äänekkäästi sirkuttavan olion. "Kiitäjälintu", Ämkoo sanoi ääneen katsellessaan eteensä nostettua olentoa. "Fiksu valinta." Pöydällä eestaas hyppelehtivä harmaa lintu oli muodoltaan kuin pieni ohjus. Siipiä sillä oli yhteensä kuusi, ja sen peräsintä koristi pieni äänenvaimentimella varustettu suihkumoottori. Rahin virtaviivainen vartalo päättyi verrattain pienikokoiseen päähän, jota koristivat tiukalla hihnalla kiinnitetyt lentäjänlasit. Linnun matala joskin leveä nokka avautui ja sulkeutui tasaisesti sen haukkoessa innostuneen näköisenä henkeä. Johtajan oikealla puolella istuva mustaa Kakama-naamiota kantava keholtaan vaaleanvihreä matoran tarjosi Ämkoolle pienikokoisen nauhurin. Ämkoo nyökkäsi matoranille, otti nauhurin vastaan ja painoi sen reunaan sijoitettua pientä nappia. Sitten hän alkoi sanella. - - - Eipä aikaakaan kun viestillä varustettu kiitäjälintu lähetettiin matkaan tukikohdan edustalta. Ämkoo katseli mietteliäästi yli kolmensadan kilometrin tuntinopeudella taivaalle katoavan viestilinnun perään, kääntyi sitten takaisin kohti maan alle vievää käytävää ja lähti auttamaan valmisteluissa.

1 User(s) are reading this topic (0 Guests and 0 Anonymous Users)

1 Members: keetongu

« Next Oldest | Klaanon | Next Newest »

Free Forums. Reliable service with over 8 years of experience.
Learn More · Register for Free