Sukellusvene, matkalla Veljeskunnen saarelle

Gekko ei välttämättä ollut mielissään Peelon huudahduksesta, he olivat juuri paenneet torakoiden hyökkäystä ja nyt he joutuisivat tosien sellaisen keskelle. Gekko katseli hyllyä jossa oli vielä muutama ase ja ajatteli: "On ihan reilua varmaan jos nappaan tuosta yhden, minulta sentään puuttuu käsi". Gekko nappasi happoaseensa kaveriksi jonkin tavallisen haulikon tapaisen. Samaan aikaan aluksen syövereistä kantautui lievää kiroamista, ja ääni ei kuulostanut näppinsä polttaneelta ga-matoranilta, jotka toimivat kyökin puolella. KB kiinnostui älähdyksestä ja päätti lähteä katsomaan.

Juuri silloin veneen moottorit vaimentuivat, ranta taisi olla parin metrin päässä.

Klaanin linnakkeen sisämuuri

"BADABIMPELIBIMBULIBÄNG", muurinharjalla tykin vieressä seisova Matoran Kuna huudahti mielissään. Muutama pudotettu viholliskone ei ollut paha Nro. 13:ksi kastetulla kuusipiippuisella ilmatorjuntatykillä. Matoran asetti aseen tähtäimen alas, laskeutuen sen takaosassa olevalta istuimelta. Hän loi katseen Klaanin kyläalueille. Vahinkojen korjaus tulisi kestämään. Monissa linnakkeen osissa roihusi edelleen. Jotkut lieskat tuntuivat kuitenkin kadonneen kuin itsestään. Tässä porukassa se ei kuitenkaan ollut mitään oudointa, mitä hän oli koskaan nähnyt. Matoran taputti uskollisen aseensa sivupaneelia helpottuneena. Uhka oli ainakin tällä kertaa ohi.

Matoran oli juuri astumassa alas muurilta, kun huomasi silmäkulmassaan jotain. Muutaman metrin portin päässä seisoi punainen, leimahteleva hahmo. Kuna oli näkevinään hahmon oransseissa silmissä leimuavan katseen, joka kohdistui suoraan portin lukkoon. Hahmon vieressä makasi sidottu, ruskea, kuusiraajainen otus, ilmeisesti yksi niistä hyökkääjistä. Sidottu Nazorak piti katseensa Matoranin tavoin punaisessa rahimiehessä. Tämän terävät hampaat erottuivat selvästi hahmon hengittäessä raskaasti.

Lopulta Maken voimat antoivat periksi. Moderaattori lyyhistyi maahan...

Bloszarin oli vaikea olla rauhassa, kun ulkona vielä taisteltiin.

"Minä lähden nyt, kiitos kaikesta", Blozi sanoi Matoranille ja lähti pihalle.

Taistelu ei enää ollut niin raju, muutama syöksypommittaja oli vain ilmassa, Lohrakien kanssa. Toa mietti mitä hän voisi tehdä. Hän päätti ajankulukseen mennä tutkimaan Bio-Klaanin linnoitusta. Pian huomasi alaspäin vievän tien. Blozi seurasi sitä ja huomasi todella ison panssaroidun oven.

"Tälläistä en ole ennen nähnytkään," Bloszar sanoi itsekseen. Ovi oli todella vanha, mutta siinä näkyi myös, että joku oli ollut siellä. Toa sai avattua oven ja meni sisään. Siellä näytti olevan pieniä sokkeloita ja pian hän pääsi isoon huoneeseen. Siellä oli todella pimeää ja silloin Blozi toivoi, että hänellä olisi Pimeännäön naaamio.

"Tulkoon valo", kuului jostain ääni.

Toa näki vihdoinkin mitä paikassa oli. Hän oli ihmeissään .Siellä oli todella paljon kaikenlaisia aseita, haarniskoita ja muita tegnologian asioita. Hänestä tälläinen paikka oli todella hieno.

Äkkiä, Toa tajusi jotain. Joku oli täällä.

"Kuka siellä?" Blozi kysyi.

Pian hän näki hahmon.

"Olen Valvoja, ja olet Verstaassa", hahmo sanoi. Bloszar muisti silloin kuulleensa joskus Valvojasta, joka asui Verstaassa.

"Taidan lähteä," Toa sanoi ja meni pois Verstaasta. Sitten hän pelästyi, kun ovi vaikutti menevän itsestään kiinni.

----



Bio-Klaanin linnoitus

Bloszar palasi pian huoneeseen ja otti kaukoputkensa esiin, minkä Nutu oli löytänyt joskus Voya Nuilta. Toasta tuntui jälleen surulliselta. Hän oli vähän aikaa sitten haudannut Nutun. Kukaan, eikä mikään ikinä korvaisi hänen ystäväänsä. Häneltä tuli vähän kyyneleitä. Hän laittoi kaukoputken taskuunsa ja nousi. Vähän masentuneena, hän lähti jälleen ulos.

Käymään Nutun haudalla.

Bio-Klaani, Hain huone

Hai lopetti tulituksen. Hän nosti päätään nähdäkseen paremmin ikkunastaan ulos. Suojametalleissa ikkunan ympärillä oli vain vähän vauriota, mutta Hai ei ollut saanut pudotuksiakaan. Yhtä alusta hän oli vaurioittanut, mutta se oli kadonnut näköpiiristä. "Aseen kaliiperi on liian pieni nykyaikaisia pommittajia vastaan. Pitää vielä hienosäätää asetta," Hai ajatteli. Hän siveli konekiväärinsä pintaa, joka oli melko sileä. Ase ei ollut kuumentunut juuri ollenkaan. Se oli tämän erikoisaseen hienouksia. Hai katseli tyhjiä ammuslaatikoita, joita oli 5. Suurin uhka oli poistunut. Hai oli nähnyt kuinka Koi räjähti. Hai oli nähnyt kuinka loputkin pommittajista olivat tuhoutuneet. Hai oli nähnyt palavat rakennukset. Veden toalle olisi tarvetta.

Hai veti kookoonsa suojaan ja kiiruhti kaduille. Hai juoksahti läpi tuhottujen katujen sammutustöihin.
Hän näki useita matoraneja, toia, turagoita ja useita muita lajeja sammuttamassa tulipaloja, viemässä haavoittuneita turvaan, taistelemassa Nazorak-hyökkäyksen rippeitä vastaan. Kaduilla makasi kymmenittäin kuolleita, vaurioituneita ja vahingoittuneita. Osa olisi saanut traumoja, osa fyysisiä vammoja. Nyt Laivaston Lohrakit vartioivat yläilmoissa. Voitto se oli. Mutta millä hinnalla.

Hai juoksi yhdelle palopaikoista. Hai alkoi nopeasti syöstä käsistään vettä tuleen. Palanut ruumis tuli näkyviin. Hai käänsi katseensa pois näystä ja jatkoi sammutustöitä.

Kuinka tuhoisaa sota onkaan.

Nazorak-pesä
Komentokammio

Hiljaisuus oli vallannut Nazorak-pesän metallisen sydämen. Edes insinööri-Nazorakit eivät enää naputelleet näppäimistöjään eikä yksikään upseeri komentanut radioyhteydellä hyökkäysjoukkoja. Kaikki Kenraalia myöten olivat keskittyneet tarkkailemaan suurinta näyttöä, jolla tapahtui suurin taistelu Nazorak-laivaston tähänastisessa historiassa.
Paljon olisi tästä kiinni. Keskittyneessä hiljaisuudessa ei monikaan uskaltanut edes hengittää. Kenraalia lähimpänä istuvat nazorakit olivat lievästi hermostuneita, sillä he näkivät ylimmän johtajansa kasvot. Kenraalin ilmeestä ei pystynyt päättelemään mitään.

Keskittynyt hiljaisuus katkesi, kun Koi sai viimeisen osumansa. Räjähdykset levisivät läpi aluksen, repien sen sisältäpäin kappaleiksi. Lopulta ennen mahtava ilmalaiva musertui surumielisesti kasaan hopeisen, öisten sateiden halkoman merenpinnan yläpuolella upoten lopulta aaltoihin.

Valtavan ruudun reunassa oleva aikalaskuri pysähtyi ja suurentui koko näytön kokoiseksi.

Neljä tuntia, 12 minuuttia ja 32.6 sekuntia.
Niin kauan oli Klaanin Laivastolla kestänyt upottaa mahtava Koi.

Kenraali katsoi tulosta pitkään ja harkitsevasti. Yksikään nazorak kammiossa ei uskaltanut sanoa sanaakaan. Kaikki odottivat Kenraalin arviota.
Lopulta punaiseen viittaan verhoutunut, taisteluita nähnyt torakka avasi hitaasti suunsa.
"Välittäkää vetäytymiskäsky syöksypommittajille", Kenraali 001 sanoi äänessään pelottavaa rauhallisuutta. "Kehottakaa 003:a keskittämään kaikki resurssit viidakkosaaren haltuunottoon."

Hermostunut hiljaisuus ei katkennut. Vasta nyt muutama insinööritorakka uskaltautui palaamaan työhönsä. Pian komentokammion vähitellen täytti jälleen voimakkaalta sateelta kuulostava naputus. Harva uskaltautui silti puhumaan.
001 kääntyi poispäin komentoruudusta verenpunainen viitta liehuen. Pian torakkajohtaja asteli ripeästi komentosiltaa pitkin, kohti komentokammion ovea.
Kenraali kuitenkin pysähtyi yllättävästi oviaukon eteen ennen siitä astumista. Hän avasi suunsa vielä kerran.
"Hyvää työtä, kaikki. Na Zora."
Kenraalin lausahdus sai vaisun vastauksen komentokammiossa yhä työskenteleviltä. Upseerit olivat iloisia edes siitä, että tulisivat pitämään päänsä hartioillaan.


* * *

Kenraali 001 marssi kahden raskaasti aseistetun henkivartijan kanssa läpi Nazorak-pesän terästä ja orgaanista massaa sekoittavan käytävän. Vaikka lattialaatat kalahtelivat metallisina 001:n alla ja tukikohdan seinissä ja katoissa pyöri tasaisesti pieniä kameroita, oli teknologian invaasio muuten alkeelliseen pesään vasta alkumetreillään. Nazorakinruskeissa, orgaanista lihamassaa muistuttavissa seinärakenteissa sykki valtavia suonia ja pintakerroksen huokosista erittyi pihkamaista nestettä. Koko pesä eli ja hengitti niin kuin sen mestari halusi.
Käveltyään joitakin kymmeniä metrejä henkivartijoiden saattamana 001 viittoi kahdelle jättitorakalle kehotuksen jättää hänet yksin. Samalla käytävän toisesta päästä asteli vastaan hiljaisin askelin yönmustaa haarniskaa kantava silmälappupäinen Yliagentti 007. Pitkä ja laiha torakka pysähtyi Kenraalin eteen ja osoitti käsillään kevyen ja äänettömän kunnianosoituksen.

"Miten hyökkäys sujui, Kenraali?" 007 sanoi äänellä, jossa ei ollut varsinaista vilpitöntä kiinnostusta. Yliagentin äänessä harvoin oli.

"Neljä tuntia, 12 minuuttia ja 32.6 sekuntia", 001 vastasi. "Aivan kuten oletinkin. Siviileihin iskeminen sai jopa säälittävät matoranit taistelemaan... raivokkaammin."
"Ymmärrän, herra Kenraali", 007 sanoi asialliseen sävyyn.

"En ole antamassa saastaisille väärää verta kantaville matoraneille minkäänlaista kunnianosoitusta", Kenraali 001 sanoi inhoa äänessään, "mutta kuulitko, että yksi Laivaston aluksista uhrasi itsensä tuhotakseen Koin?"
001:n hyönteiskäsi nousi kuin itsestään ja puristui nyrkkiin. "Se uhrautuvaisuus. Siinä on oikeaa sotilaskunniaa."

001:n kasvoilla oli merkillinen, mietiskelevä ilme. Torakkakenraali ei pystynyt ajattelemaan Koin pudotusta pelkkänä häviönä. Oikealle sotilasjohtajalle mikään ei ollut häviö. Kaikesta voisi hyötyä. Kaikkea voisi käyttää aseena.
Suru oli heikkous. Empatia oli heikkous. Viha oli heikkous. Kaikki näistä olivat täysin toimiva aseita Klaania vastaan tässä sodassa.

001 katsoi Yliagentti 007:ää hetken tämän ainoaan silmään. Vaikka hän kuinka yritti, hän ei pystynyt lukemaan yliagenttinsa reaktioita.
"Sota ei liene erikoisalaani, Kenraali", yliagentti 007 myönsi hitaalla ja matalalla äänellään. "Emme varmaan puhu siitä tänään."

"Emme, 007", Kenraali vastasi. "Olet varmasti varmistanut, että seinillä ei ole korvia?"
"Loppuun asti, Kenraali."
"Hyvä. Halusin puhua Koodi Sinisestä."

Bio-Klaani

Troopperi kapusi ylös. Räjähdys oli vaurioittanut tykkiä, ja paineaalto oli paiskannut hänet maahan niin kovin, että vieläkin tuntui. Troopperin oikea käsi oli aivan tunnoton, vasen oli jäänyt tämän melko kookkaan Toan kyljen alle.

Auts. Siinä oli ytyä.

Hän otti tukea vasemmalla kädellään eräästä ammuslaatikosta. Maassa oli sirpaleita ja kivenkappaleita. Troopperin silmään pilkisti jokin hieman erilainen kappale, jonka hän tunnisti pomminsirpaleeksi. Hän kyykistyi vaivalloisesti, ja vilkaisi torakoiden logolla varustettua harmaata palasta. Hän nousi, ja kohteliaasti tallasi jalallaan juuri torakkamerkin päälle.

Kiivettyään tornista alas, sinne oli ilmaantunut joukko taas niin urhealla tuulella olevia lääkintämatoraneja. Yksi tyrkytti hänelle jotain mönjää, joka oli olevinaan kipulääkettä. Toiset halusivat viedä hänet sairasosastolle.

"Minulla on nyt muutakin puuhaa, ettekö te tajua?"

"Mutta velvollisuutemme on auttaa haavoittuneita."

"Minulla on omiakin velvollisuuksia, ja voin todeta, että saadaan parempaa jälkeä aikaan, kun molemmat auttavat muita, eivätkä häiritse toisiaan turhanpäiväisillä askareilla. Minä voin muutenkin aivan tarpeeksi hyvin, ainakin toistaisesti."

Troopperi lähti harppomaan kohti erästä sortunutta rakennusta, jonka raunioista pilkotti Matoranin käsi, ja jätti Matoranit vänkäämään keskenään ja huutelemaan hänen peräänsä. Troopperi nykäisi kättä varovasti. Se oli irrallinen.

Minä niin inhoan sitä kun ne jättävät tavaransa levälleen.

Klaanilaisten sukellusvene

Ulkomuodoltaan tuoretta patonkia muistuttava merialus oli pysähtynyt saaren rantaan. Peelo oli matkan loppumetreillä siirtynyt ohjaamoon ja neuvonut aluksen ohjaajaa viemään sukellusveneen aivan rannan tuntumassa olevaan äkkisyvään kohtaan. Täten sukellusvene pysyi juuri ja juuri näkymättömissä rannalta käsin, vaikka kallioiseen rantaan olikin matkaa enää vain jokunen metri. Koskaan ei voinut olla liian varovainen.

Klaanilaiset eivät jääneet miettimään turhia. Ei ehtinyt kulua kuin jokunen minuutti ja sukellusveneen hatara laskusilta rämähti rantakalliolle. Ensimmäisenä rannalle kipitti kymmenkunta matorania, ja näiden perässä Peelo.

"Tulkaa sieltä", Peelo komensi ja katsoi perässään astelevaa Äksää ja Gekkoa. Hieman epäröivän näköinen kaksikko vilkuili tarkkaavaisena pimeyden harmaaksi värjäämää kallioista rantakaistaletta, jonka molemmilla puolilla levittäytyi mittava rantahietikko. Kymmenen metrin päässä alkoi sankka viidakko, jonka kätköissä saattoi piileksiä ties mitä vaarallista.

"Kiva metsä", tokaisi lääkintävahkin kanssa viimeisinä rantaan noussut Koobee yrittäen keventää tunnelmaa. Kukaan ei kuitenkaan vastannut, ja ilman Toa jäi vilkuilemaan ympärilleen tympääntyneenä.

"Muu miehistö jää pitämään alustamme lähtökunnossa", yksi matoraneista selvitti. "Olen saanut sellaisen käsityksen, että lähdemme täältä oitis kunhan vain saamme pelastettavat mukaamme."
"Kyllä", kuului Peelon vastaus. "Ei jäädä turhaan pitämään torakoille seuraa."

"Miten me oikein löydämme heidät?" Gekko kysyi kyyristyen hieman itseään reippaasti lyhyemmän Peelon suuntaan. "Tiedämmekö me edes mihin suuntaan lähdemme?"

Peelon ilmeettömän kaasunaamarin taakse levisi kevyt virne.

"En tiedä Ämkoon veljeskunnasta paljoa", Peelo aloitti. "Mutta vähän tietämäni perusteella... He tulevat löytämään meidät."

"Mutta tällä saarellahan on kokoa vaikka millä mitalla, eivätkä ne voi edes tietää mihin rantauduimme..." selitti Gekko puoliääneen.

"Ei kai auta muuta kuin lähteä metsään", Äksä murahti ja lähti ensimmäisenä kohti tummanpuhuvaa metsärajaa.

- - -

Sillä välin viidakossa

"Kolme etsintäpartioistamme haravoi parasta aikaa pohjoista ja luoteista rantametsää", Leiter selvitti savimaahan hätäisesti piirrettyä karttaa tutkailevalle Ämkoolle.
"Hyvä, hyvä", Ämkoo mutisi. "Klaanilaiset saattavat jo olla täällä, eikä meillä ole varaa hukata aikaa. Ovatko välinevarastot jo tyhjät?"
"Kyllä", vastasi Leiter. "Kaikki on pakattu valmiiksi kuljetusta varten."
"Hienoa", Ämkoo vastasi ja nousi seisomaan. "Entä linnut?"
Tavoistaan poiketen Leiter hymyili.
"Et kai kuvitellut, että emme olisi kouluttaneet niitä myös tällaisia tilanteita varten? Suurin osa siivekkäistämme osaa seurata meitä Klaanin saarelle kunhan niille vain antaa suunnan. Ratsastaminen ei tosin tule kysymykseen, sillä..."
"Se ei jäisi torakoilta huomaamatta, tiedetään", Ämkoo keskeytti tehden samalla tilaa vieressään juoksenteleville matoraneille. Veljeskunta piti tällä hetkellä majaa yhden maanalaisen tukikohdan piilosisäänkäynnin kohdalla, ja matoranit kuljettivat parasta aikaa kaikkea mahdollista tukikohdan materiaalia ulkosalle. Samalla muutama veljeskuntalainen puuhasi sisällä räjähteiden parissa. Torakoille ei annettaisi mahdollisuutta höytyä maanalaisesta luolastosta.

- - -

Nazorak-ilmalaiva

Tulikärpänen kuhisi nazorak-sotilaiden valmistautuessa laskeutumaan yksi toisensa jälkeen maan pinnalle. Samalla Tulikärpäsen aseistusta valmisteltiin ottamaan vastaan mahdollisia hyökkääjiä. Ilmavoimien komentaja ei ollut vieläkään päässyt perille viidakosta peräisin olevan vastarinnan laadusta, mutta 003 ei aikonut jättää mitään sattuman varaan. Jos suora hyökkäys tapahtuisi, vihollinen otettaisiin vastaan täydellä tulivoimalla.

003 istui tällä hetkellä erään pöydän takana siistissä nahkatuolissa pyöritellen samalla sormiaan mietteliäänä. Komentaja ei pitänyt vastapuolen taistelutavasta. Salamyhkäiset ja täysin sattumanvaraisilta vaikuttavat iskut eivät noudattaneet lainkaan selkeää kaavaa ja niiden oli kenties tarkoitus peittää jotain paljon ilmiselvempää. Jos näin oli, mitä oli tekeillä? Puuhattiinko saarta valloittavien nazorakien selän takana jotain? Asiasta oli otettava selvää.

003 rykäisi ja viittoi yhden luottoapulaisistaan luokseen. Hyvin hillityn näköinen torakka harppoi nopeasti johtajansa tykö ja jäi sitten odottamaan käskynantoa.

"Kutsukaa eversti tänne. Minulla on hänelle töitä", ilmavoimien yliherra lausui ja jakoi sitten pitkän katseen palvelijansa kanssa. Apulaistorakka näytti hetken ajan miltei säikähtäneeltä, käännähti sitten kuin väkisin väännettynä ja lähti sitten miltei juoksuaskelin toteuttamaan komentajan antamaa käskyä.

Tämän kohdan on kirjoittanut Matoro.

Auringon ensimmäiset säteet valaisivat ankeaa taistelutannerta. Ilma oli koleaa mutta taivas oli kirkas, kuin vastapainona öiselle tulihelvetille.
Hopeinen Meri lainehti rauhallisena vaaleansinisen taivaan alla.
Hieman punertava aamu-aurinko helli lämmöllään ja valollaan pitkästä yöstä selviytyneitä voittajia. Vain hetki sitten viimeinen pommikone oli paennut, ja nyt oli käynnissä taistelun jälkipuinti.

Tawa katseli surumielisenä huoneensa lasiseinien läpi avautuvaa näkymää alas. Lukuisat rakennukset olivat kärsineet. Kadut olivat täynnä kivimurskaa ja laudankappaleita. Arviot kuolleista pyörivät viidenkymmenen yläpuolella. Loppujen lopuksi ei kestäisi kovin kauaa, ennen kuin Klaani toipuisi aineellisesti tästä. Se, mikä oli lopullisesti mennyttä, oli turvallisuudentunne.


Tämän Bate.

Ketään kaatunutta ei voisi korvata. Monet urheat sotilaat, jotka olivat olleet valmiita puolustamaan Bio-Klaania, oli vahingoittunut tai sitten kaatunut. Jälleen oli tapahtunut Yön kauhun, ellei pahempikin tapahtuma. Tästä ei helposti jatkettaisi. Olisi vaikea arvata, milloin 001 hyökkää jälleen. Tawa huokaisi ja lähti kävelemään.

Toisaalla

Kyyneleitä tippui maahan. Toa istui haudan edessä, hipihiljaa. Hänestä tuntui, että sanoja ei vain tulisi.

"Otan osaa," kuului ääni Blozin takaa.

"Kiitos", Tulen Toa vastasi ja nousi. Tulia oli Matoro.

"Vaikka Laavahaukkasi onkin poissa, se ei tarkoita, etteikö elämä jatkuisi. Tämän jälkeen elämäsi tuntuu nyt varmasti tyhjältä ja haluaisit purkaa vihasi johonkin. Mutta sen sanon, että se on turhaa. Sei ei tuo ystävääsi takaisin, enkä usko, että kosto auttaa sinua mitenkään", Jään Toa sanoi.

"Kiitos. Jälleen", Blozi sanoi ja jatkoi matkaa.

***

Blozi palasi Klaanin rakennukseen, nyt valmiina etsimään jotain, joka voisi auttaa häntä. Toa halusi tietää varmaan syyn, miksi Nazorakit olisivat hyökänneet. Hän tiesi, ettei kostaminen toisi Nutua takaisin, mutta jos Toa saisi selville, mitä Klaanissa on, jota Nazorakit haluaisivat, hän voisi tehdä sillä tiedolla jotain. Jotain mikä auttaisi todella paljon Klaania. Sillä Toasta tuntui, että se oli nyt hänen perhe. Nutu oli mennyt, mutta nyt hänellä oli jotain muutakin.

Blozi lähti sellejä päin, siellä voisi olla joku, joka osaisi kertoa jotain Nazorakeista. Hän avasi sellin oven. Siellä oli pimeää ja likaista. Toa sytytti tulipallon, jotta voisi nähdä jotain ja jatkoi matkaa. Pian Toa huomasi sellissä toisen oan. Hän oli osaksi valkoinen ja osaksi musta. Toa oli todella vihainen.

"Päästä minut pois täältä, sinä klaanilainen", Toa sanoi.

Bloszar huomasi, että kyseessä on Salaman Toa, mutta hän ihmetteli hänen musta kättä ja jalkaa.

"Olet siis Sheelika? Se petturi, joka työskentelee Allianssille?" Blozi kysyi.

"Ai, olet aikamoin neropatti. No, päästäpä minut ulos, niin kuolemasi ei ole niin kivulias", Salaman Toa vastasi.

"Kerropa ensin, mitä arvokasta Klaanissa on?" Tulen Toa kysyi.

"Mitä se sinua liikuttaa?"

"Nazorakit hyökkäsivät tänne Yön kauhun aikana. Ja vähän aika sitten uudestaan. Minua kiinnostaa miksi?"

"En ole ääliö Tulen Toa. Tiedän tuon kaiken, enkä kerro, koska tiedän, etten hyödy siitä mitään."

Bloszar poistui sen jälkeen sellistä.

* * *

Tuon jälkeen, Tulen Toa huomasi, ettei vangit ole aina niin sympaattisia, kuin hän luuli. Mutta hän halusi tietää Nazorakien seuraavan liikkeen.

"Tarvitsen apua jostain", Toa ajatteli...

Killjoyn huone

”- ja sinä oikeasti heräsit komerosta? Onneksi olet sentään kunnossa, yksi pommi osui aivan tornin viereen.”

Killjoy makasi nyt selällään, jälleen omassa huoneessaan. Huoneen ikkuna oli mennyt säpäleiksi pommituksen myötä, mutta muuten asunto oli selvinnyt lähinnä pölyisillä lattioilla. Tawa seisoi Killjoyn vuoteen vieressä kädet puuskassa, ihmetellen Killjoyn merkillistä löytösijaintia. Hätääntynyt Matoran oli yrittänyt mennä Killjoyn loukkokomeroon piiloon, mutta koki entistäkin pahemman järkytyksen verisen Metsästäjän mätkähtäessä tämän päälleen. Myös Saraji oli huoneessa, tuijotellen jalkojaan hyvin vaivaantuneen oloisena. Killjoy ei edes vaivautunut kyselemään mitä kaikkea oli tapahtunut.

Vasta huoneeseen saapunut Tawa nosti Killjoyn sängynpäätyyn kiinnitetyn tietolomakkeen ja alkoi tutkimaan sitä: ”Näyttää siltä, että sinä onnistuit reväyttämään jokaisen kehossasi olleen sisäisen vamman tuon juoksulenkkisi ansiosta. Mikset sinä yksinkertaisesti voinut kutsua minua paikalle?”

Killjoy piteli oikeaa suunpieltään puhuessaan: ”Visokki halusi tiedon kulkevan heti, minulla ei ollut hajuakaan olinpaikastasi. Noudatin vain suoraa käskyä.”

Tawa tuntui hätkähtävän Visokin nimen ilmestyessä keskusteluun ja Toa loikin nopean katseen Sarajiin, joka automaattisesti meni varmistamaan, että huoneen ovi oli kunnolla suljettu. Vahki nyökkäsi ja Tawa madalsi ääntään, aloittaen keskustelun: ”Lista, mistä voin tietää, että sen sisältö on varma?”

”Visokki ei antanut sijaa kyseenalaistamiselle, hän on listasta satavarma, ei hän muuten olisi riskeerannut yhteydenotossa.” Tawa katsoi Metsästäjää ja puhui nyt jo melkein kuiskaten: ”Kysymys kuuluukin... voinko minä luottaa sinuun?” Killjoy käänsi katseensa hetkeksi maahan, mietti sanomisensa ja nyökkäsi: Visokki luotti tietonsa minulle, minä vannoin hänelle valan liittyessäni Klaaniin. Minä en koskaan tekisi hänen tahtonsa vastaisesti.”

Tawa suoristi taas selkänsä ja nyökytteli: ”Niin, niin tietenkin”, Tawa huokaisi, ”Ehkä sinun sitten... tulisi kertoa loput.” Killjoy hymähti myöntävästi: ”Niin taitaa olla.”

Kahvion auki räjähtänyt seinä, pienen veriläiskän itäpuolella, pahoinvoivan veden toan läheisyydessä

Rukia pyörrytti ja nyt Creedy yritti taluttaa veden Toaa kauemmaksi kahviosta. Hyökkäyksen sattuessa kaksikko oli edelleen istunut pöydässään ja pakokauhun sattuessa, he olivat jääneet massaan sisään loukkuun. Kun evakuointi oli saatu tarpeeksi pitkälle, Ruki joutui todistamaan, kun Kahvion romahtava seinä litisti pienen Matoranin alleen, saaden aikaan groteskin reaktion, johon liittyi orgaanisen aineen pursoutumista kivikon välistä. Kaksikko piiloutui tunneiksi kahvion juomakellariin, jossa Creedy oli yrittänyt epätoivoisesti tarjota Rukille rauhoittavaa juotavaa.

Lopulta Ruki oli käytännössä järkyttänyt itsensä väsyneeksi ja nyt Matoran yritti epätoivoisesti kannatella puolitajuttoman Toan kehoa. Lääkintämatoranit säntäilivät ympäriinsä, hoitaen kuitenkin jokainen vakavammin loukkaantuneita. Creedy nielaisi nähdessään valkoista lakanaa vedettävän taas yhden epämääräisen hahmon päälle. Hän kykeni vannomaan nähneensä lakanan alla vain epämääräistä mössöä.

Creedy päästi Rukin valumaan käytävän reunalle lepäämään ja istahti itse viereen. Matoran kolautti takaraivonsa seinään ja kirosi. Sota oli hänelle tuttu, ennen se vain ei tullut hänen kotiinsa.

Ruki availi silmiään, yrittäen päästä tolpilleen. Toa loi katseen vieressään istuvaan Matoraniin ja huokaisi, yrittäen heti päästä tilanteen hermoille mukaan. ”Tavallaan... minä kahdehdin sitä helkutin Vahkikaksikkoa...” Creedy hymähti epäluuloisena: ”Sen kaksikon elämässä ei kyllä ole mitään valoisaa, miksi ihmeessä?” Pienen hiljaisuuden jälkeen Ruki sai sanotuksi: ”Heille kärsimys on vain sodan sivutuote... he eivät järkyty, he vain... tekevät parhaansa voidakseen tehdä asialle jotain.”

Creedy vilkaisi käytävän päässä avautuvaan vastaanottoon. Zilla makasi siellä edelleen, keho puoliksi betonin sisässä. Matoran nousi pystyyn ja käveli muutaman askeleen sitä kohti, pysähtyen kuitenkin. ”Tiedätkö, olet oikeassa, mutta unohdat yhden asian: Heidät luotiin sotaan, me... noh, me emme ole sotilaita.”

Ruki niiskaisi ja haparoi itsensä jaloilleen: ”Niin... olet oikeassa.” Creedy kuitenkin keskeytti Toan puheen ja jatkoi kävelemistä kohti Zillaa: ”Mutta mikä estää meitä silti tekemästä osaamme?”

Creedy astui aulaan ja alkoi tutkimaan seinään mäsähtänyttä jättiä. Ruki seisoi edelleen käytävässä, nyt hymyillen. ”Odota minua... emmeköhän keksi keinon saada se ulos sieltä.” Creedy ei voinut peitellä virnistystään, ei vaikka kädetön ohi kulkenut Turaga mulkaisi tätä harvinaisen happamasti.

”Nuoriso...”

Killjoyn huone

Tawa oli nyt istahtanut jakkaralle. Toa oli ristinyt jalkansa ja kuunteli Killjoyn tarinaa. Hän ymmärsi nyt, ymmärsi enemmän, ymmärsi mitä Snowien kanssa oli tapahtunut. Mutta kuten Killjoyllakin, uudet kysymykset ottivat ratkaistujen paikan.

Saraji seisoi edelleen oven edessä, kuunnellen tarinaa. Hänelle kysymyksiä oli paljon enemmän. Hän ei tiennyt Visokista oikeastaan mitään, hänellä oli edelleen epäselvä käsitys mikä Feterra on ja Punainen mies oli tuttu hänelle vain Killjoyn raportista Klaaniin liittymisensä yhteydessä. Killjoy oli lopettanut ja antoi läsnäolijoiden nyt sisäistää kuulemaansa.

Tawa nojasi nyt päällään takanaan olevaan hyllyyn ja mietti kuumeisesti. ”Tuo Visokin mainitsema Umbran tilanne... luulen tietäväni mitä tapahtui. U kertoi raportissaan, että hänet oli pelastanut jokin punainen Rahi... se ei voi olla vain sattumaa.”

Killjoy pudisteli päätään: ”Tämä siis tarkoittaa, että Visokki on vapaalla jalalla. Tiedämme myös syyn miksei hän tule tänne... mutta tehän onnistuitte auttamaan Snowmania, luulisin hänen tietävän, että voimme yhtä hyvin auttaa häntäkin.”

Tawa mumisi: ”Visokki on kuitenkin telepaatti, ehkä loinen on suunniteltu sellaiseen, ehkä se ei ole niin yksinkertaista.” Tawa mietti ylhäällä tornissa lepäävää listaa. Killjoy tunnisti tämän ajatuksen Tawan ylöspäin suuntautuneesta katseesta. ”Mitä aiot tehdä petturin suhteen?”

”Ehdokkaat ovat hajautuneena ympäriinsä, emme saa yhteyttä heihin kaikkiin. Ensimmäiseksi haluan kuitenkin juttuttaa heitä keitä voin. Katsomme miten tilanne etenee sen jälkeen.”

Killjoy nyökkäsi, Tawan nousessa samalla jakkaralta. Toa käveli ovelle, tunnustellen selkäänsä, hän oli jättänyt viittansa torniin. Hän pysähtyi kuitenkin puhumaan vielä: ”Kiitos, en tiedä mitä muuta voisin sanoa.”

Metsästäjä tuijotti lähtöä tekevän Toan takaraivoa, kääntäen sen jälkeen itseään enemmän makuulle. ”Kiitä Visokkia kun löydät hänet, minä toimin vain viestinviejänä.” Tawa käänsi päänsä vielä kerran kohti makaavaa Killjoyta: ”Minulla on vielä yksi pyyntö, itsekäs, mutta ehkä voisit auttaa minua... Kun olet kunnossa, kun jaksat taas toimia, autatko minua etsimään hänet?”

”Luonnollisesti.”

Tawa nyökkäsi ja hymyili. Hän avasi oven ja astui käytävän puolelle. Killjoy kuitenkin huikkasi häntä kuuntelemaan vielä hetken. ”Tuota... tuli vain mieleeni, pidätkö sinä kukista?” Tawa pysähtyi tämän hämmentävän kysymyksen tullessa, mutta päätti kuitenkin lähteä mukaan. ”No tuota... kyllähän minä, mutta miksi kysyt?”

Killjoy kakoi sanoja ulos kuin puoliväkisin: ”Et sinä satu tietämään, mitä ne sellaiset Petuniat oikein ovat?” Tawa katsoi metsästäjää hämmentyneenä, pudistellen päätään: ”En ole koskaan kuullutkaan.” Killjoy tyytyi vastaukseen ja huokaisi: ”Kiitos silti, jaksamisia hommiin, niitä taitaa taas riittää.”

Tawa alkoi sulkemaan ovea perässään ja huikkasi mennessään: ”Käänteinen helei ja pikaisia paranemisia.”

Tawan pää oli täynnä monenlaista hänen kävellessään asuntolalta jälleen kohti Klaanin tiluksia... hän ei enää ikinä murehtisi, jos asiat menisivät huonosti. Kokemus oli nyt näyttänyt hänelle jo liian monta kertaa, että ne voivat siitä mennä vain huonompaan suuntaan...

”...jälleen kerran.”

[spoiler=Infoa]Tawan taustapiruilu ulottui vielä tämänkin postin puolelle, kunnia myös Gurvanalle tämän juonikuvion alkuperäissuunnittelusta.[/spoiler]

Nazorak-pesien sisäänkäynti



Abzumo astui rantaan pienellä saarentapaisella lähellä Bio-Klaanin saarta Harmaa Aine käsissään. Hän suuntasi suoraan kohti pesän paikallista sisäänkäyntiä, mutta torakkavartija yritti estää hänen kulkunsa.
”Pahoittelen, sir, mutta teidän täytyy odottaa. Vain tiettynä hetkenä tunnista saa mennä sisään, jotteivät klaanilaiset löytäisi yhtäkään sisäänkäyntiä. Kenraalin määräys.”
”Pois tieltäni.”
Päätön Nazorak lensi sivuun, ja Makuta astui tunneliin.

Saavuttuaan asuintiloihinsa hän asetti Harmaan Aineen pöydälle.
”Lähetän jonkun hakemaan sinut pian”, Abzumo tokaisi ja lähti huoneesta jättäen Aineen toimettomaksi pöydälle. Tämä pystyi vain tuhahtamaan.
Seuraavaksi Abzumo suuntasi kohti komentokammiota. Hän paiskasi ovet auki ja astui huoneeseen. Nazorakit, jotka työskentelivät yhä tietokoneidensa ääressä, hätkähtivät rajusti ovien paukahtaessa auki.
”Huomenta, olennot”, Zumo sylkäisi. ”Mitäs tänne kuuluu?”
Joku huoneessa paikalla olevista upseereista astui askeleen lähemmäs Makutaa, joka marssi portaat ylös korokkeelle.
”Huomenta, sir!” Nazorak sanoi ja teki kunniaa.
”Mitä täällä tapahtuu?” Abzumo tiukkasi. Hän asetti kätensä lantioilleen odottavan näköisenä.
”Hyökkäys epäonnistui, ja Koi pudotettiin, sir.”
”Ahaa. Kaikkea te ehditte tuhota silloin, kun olen hetkenkin poissa. Mitä tekisssssittekään ilman minua.” Abzumo nyökkäili omille puheilleen hitaasti ja sivuutti upseerin, joka jäi seisomaan paikalleen. Hetken ajan Makuta tarkkaili näyttöjä ja edelleen suurimpana näkyvää pysähtynyttä laskuria. Sitten hän huokaisi ja virkkoi:
”Missähän Stevie mahtanee olla?”
”Anteeksi, sir?” upseeri kysyi kääntyen Makutaan päin.
”Missä on perhanan kenraalinne, ruoja!” Abzumo karjaisi. Upseeri oli lentää lattialle, mutta säilytti sijaintinsa vaivoin.
”Hä-hän… hän meni… tuonne…” torakka sanoi osoittaen ovea. Abzumo pyöräytti silmiään ja tyrkkäsi toisen pois tieltään marssien takaisin käytävään.
Makutan mentyä upseeri päästi ryhtinsä lysähtämään ja hytisi. Eräs insinööreistä päätti sitten avata suunsa:
”Johtuuko se minusta, vai oliko tuolla Makutalla hermot kireällä?”

Abzumo marssi suoraan 001:n toimistolle. Tämä istui tuolillaan lukemassa eräitä raportteja. Hän kohotti katseensa sisään astuvaan Makutaan paperiensa yli ja tuhahti.
”Steve”, Abzumo sanoi.
”Minun nimeni on 001.”
”Minä en pidä siitä nimestä. Joka tapauksessa, minun pitäisi lainata 666:ta hieman. Kai se sopii?”
001 kohotti vasenta kulmaansa.
”Mihin sinä oikein häntä tarvitsisit?”
”Minulla on suunnitelmani. Korvaan toki vahingot, josss hän kuolee. Mikä on epätodennäköistä.” Torakkakenraali hiveli leukaansa oikealla kämmenellään ja pyörähti tuolissaan.
”Siitä vain”, hän sanoi lopulta. Abzumo nyökkäsi pikaisesti ja nousi poistuakseen. Sitten hän pysähtyi ovella ja – selin kenraaliin päin – kysyi hunajaa äänessään:
”Milloin on Allianssin johtoportaan seuraava kokous?”
”Piakkoin.”
”Kuulin, että pudotitte Koin.”
”Näin valitettavasti kävi”, 001 sanoi ivaa tihkuvalla äänellä. Abzumo nyökkäsi ollen yhä selin kenraalia päin.
”Toivottavasti tiedät, mitä teet, Stevie, toivottavasti tiedät.”
Sitten hän astui kynnyksen yli, ja ovi sulkeutui hitaasti. 001 irvisti ja jatkoi töitään.
Abzumo marssi takaisin kohti huonettaan.

Hän oli saanut 001:ltä, mitä oli halunnut.
Seuraavaksi olisi vuorossa Avde.

Arkistot
Bio-Klaani

Arkistot olivat erittäin hiljaiset. Matoro taisi olla peräti ainut henkilö koko luolastossa; kaikki olivat tekemässä oman osansa Klaanin auttamiseksi.
Matoronkin pitäisi periaatteessa olla auttamassa, mutta hän halusi saada omaa rauhaa yön jälkeen. Muistot pommituksesta olivat sameaa massaa, yksittäisiä asioita toinen toisensa perään. Hän ei ollut nukkunut silmällistäkään, kuten ei suurin osa muistakaan Klaanilaisista.

Koko yö oli juostu pelastamassa toisia ja torjumassa pommikoneita. Se repi kenet tahansa hermoraunioksi.

Jään Toa yritti keskittyä siihen mitä oli tekemässä. Hän oli tullut Arkistoihin etsimään kaiken mahdollisen tiedon Kapteeni Arupakista, päästäkseen taas Deltan jäljille. Keskittyminen ei vain tahtonut onnistua, sen varmisti unen puute ja liiat tapahtumat.

Toa, jolla on Mielen Naamio, ei kykene hallitsemaan edes omia ajatuksiaan, hän ajatteli. Kohtalon ivaa.

Kirkas loisteputki paloi katossa puisen pöydän yllä. Toa istui tuolilla, takanaan pitkiä rivejä A-kirjaimella alkavia kansioita.

Lopulta ikuisuuksia vieneen kansionselkämysten lukeminen tuotti tulosta, hän löysi Arupakin. Klaanin Arkistot jaksoivat aina hämmästyttää sillä, miten pikkutarkkaa tietoa niistä löytyi, lähes mistä tahansa.
Oli sinänsä luonnollista, että Klaanin kaltaiseen paikkaan oli kasautunut niin paljon tietoa. Saarille saapui olentoja kaikkialta, kaikista lajeista. Ahkerat, hieman työnarkomaanihtavat, arkistohoitajat hoisivat tietojen keräämisen kaikkialla, ja jokainen sai itse tietoa lisätä.

Jään Toa otti ainoalla kädellään kansion ja laski sen pöydälle. Sen sisällä oli vanha valokuva pakarikasvoisesta, ruskeasta matoranista selvästi poseeraamassa kaiken maailman merirosvonvermeissä.
Kuvan lisäksi kansiossa oli vain yksi arkki tekstiä.

Kapteeni Arupak on maineikas Po-Matoran merirosvo.

Arupakin alkuperäisen ammatin tiedetään olleen kaivertaja.

Tapahtumat, jotka johtivat hänen valintaansa ryhtyä merirosvoksi, ovat tuntemattomia.

Matoran-Sisällissodan aikoihin hän toteutti ensimmäisen iskunsa Ga-metrulaiseen satamaan. Myöhemmin häntä nähtiin kaikkialla Pohjoisilla merillä, aina Mantereille ja Steltille asti.

Arupakin merirosvokapteenin ura katkesi tuntemattomista syistä, ja häntä ei nähty pitkään aikaan. Eräs Ko-Metrulainen psykologi kuitenkin löysi Arupakin sattumalta mökistä Pohjoisenb Mantereen vuorilla, ja huomasi tämän sairastavan paranoiaa sekä kärsivän hallusinaatioista, epäluuloista ja sekavasta ajatuksenjuoksusta. Arupak kuljetettiin tarkempia tutkimuksia varten Ga-Metruun Omsin-Ebenin mielisairaalaan.

Matoro tunsi voitonriemun kumpuavan sisuksistaan. Jos Arupak olisi elossa, hän tietäisi mistä tämän löytäisi. Ja kaiken järjen mukaan Arupakilla olisi Delta.

Toa laittoi nopeasti muistilapulle mielisairaalan nimen, laittoi kansion takaisin hyllyyn ja lähti mutkittelevaa hiekkatietä takaisin Klaaniin.
Aamuaurinko paistoi kuumana ja lempeänä. Leppoisa tuulenvire humisutti tien varrella olevia sekalaisia puita.

Matoro kelasi mielessään, mitä kaikkea pitäisi tehdä ennen matkaa Metru Nuille. Uusi harppuuna oli ykkössijalla. Hänellä oli huoneessaan alkuperäisen harpppuunan piirustukset, ainakin toivon mukaan, ja niiden perusteella joku taitava teknikko saisi tehdä laitteen. Osat hän tilaisi Kapuralta.
Toisella sijalla oli niinkin yleiskäytännöllinen laite kuin miekka. Matoro tiesi kokemuksesta, että hän veti ongelmia puoleensa. Ne ratkesivat yleensä harppuunalla ja miekalla.

Harppuuna ja miekka. Mitä sitä muuta hyvien aivojen lisäksi tarvitsi.

Veljeskunnan saari, metsä


Gekko tarpoi Äksän kanssa joukon edellä raivatakseen tietä heitä pienemilleen, toa päätti testata happoasetta ja laukaisi sillä kantoon, Jonkun verran sitä suurempi ääni voisi hälyttää Nazorakit heidän kimppuunsa.

"Hetkinen, mistä he tietävät olla tappamatta meitä, tuskin he tuolta pusikosta erottavat Nazorakia norsupäästäisestä?", Gekko kysyi. "Kenties joku meistä saa kivestä päähänsä, mutta luoti nazorakeilta olisi silti pahempi, jatketaan siis matkaa", Äks heitti vastaukseksi.

Gekko tunsi päässään oudon jomotuksen, mitä lähempänä he olivat sitä kamalammalta se tuntui.
Hetken päästä hän ei enään kestänyt ja pakotti itsensä kyyristymään.
"Mikä sinun on?", Äks vieressä kysyi.
Gekko tutki hetken mieltään ja tajusi jotain. Jotain jota hän ei voisi kertoa. Hän nousi seisomaan. Taivaalla lehahti lintu, hetken ajan hänen mielessään oli ampua se alas, rääkäisy olisi takuulla saanut torakat paikalle. Toa kuitenkin jätti asian pelkkään aseen lataamiseen ja nousi ylös, huomaten jomotuksen olevan poissa.

"Johtui vain kädettömyydestäni, varmaan... ei yhtään mitään muuta.", Gekko laittoi aseen vyölleen ja jatkoi matkaa, muun porukan katsellessa tämän perään.

"Tulkaa.", valkoinen toa sanoi vaimeasti. Joukkio jatkoi matkaansa.

Bio-Klaani

Klaania ympäröivän kylän pääkatu oli vielä toistaiseksi täynnä roinaa. Suurin osa ruumiista oli korjattu jo pois, mutta rakennusten rauniot olivat edelleen makaamassa maassa. Moni puutalo oli palanut kokonaan, mutta kiviset rakennukset olivat kestäneet paremmin. Itse sydän-Klaani oli julkisivultaan raunioina, mutta sisälle tullessa huomasi, että vain seinien ulkopinta oli kärsinyt vahinkoa. Vain hyvin harvassa paikassa Klaanin seinät tai katto oli sortunut.

Matoro ohitti Klaanin raunioituneen aulan. Hieman ennen hyökkäystä jonkinsorttinen robotti oli äneknyt sisään ja tuhonnut kalustuksen.
Taivaansininen matto oli pölyn peitossa ja rikki, mutta kun käveli kierreportaita ylöspäin, Klaani ei näyttänyt enää lainkaan taistelutantereelta. Valtaosa sisätiloista oli täysin vahingoittumattomaton, ikkunoita vain oli säpäleinä. Chat-kahvio oli ehkä pahimman iskun saanut paikka itse Linnakkeessa.

Matoro käveli valkokivistä käytävää pitkin huoneistoonsa ja syöksyi kirjoituspöytänsä ääreen. Hän repi laatikot auki ja selasi niiden sisältöä.
Paperia, muistiinapanoja ja muuta roskaa oli kaikesta mahdollisesta. Lopulta hän löysi alkuperäisen harppuunan piirustukset ja avasi moneen kertaan taistellun paperin pöydälleen.

Paperin päiväys vei hänet ajassa taaksepäin. Joskus kauan sitten, hän oli ostanut eräältä kiertelevältä kauppiaalta prototeräksisen harppuunan, jonka mukana hän sai piirustukset sen huoltoa varten. Hankinta oli osoittautunut upeaksi, ja hän kiintyi harppuunaansa nopeasti.

Matoro pudisti ajatukset päästään ja keskittyi kuvaan. Siinä oli kuvaa monimutkaisesta laitteesta joka suunnasta, sekä erikseen tarkat kuvat ammuksista.

Harppuunan koneisto oli noin viisi senttiä leveän mustan laatikon sisällä. Koneisto sisälsi erittäin voimakkaan laukaisimen sekä kelan, johon mahtui suurimmillaan 75 metriä erittäin ohutta mutta kestävää teräskaapelia. Tämän lisäksi laitteessa oli muutaman napin kontrollipaneeli, joka liitettiin erikseen kämmenen panssariin. Yksinkertainen laite ampui, kelasi kahteen suuntaan sekä irroitti vaijerin aina tarvittaessa.

Koko laitteen suurin ylpeys olivat kuitenkin nuolet. Pienet, noin viisi senttiä pitkät prototeräksiset nuolet lävistivät valtaosan maailman aineista, mutta niiden ulostaittuvat väkäset estivät nuolta irtoamasta kohteestaan. Väkäset sai säädettyä auki tai kiinni terien takaisinottoa varten, mutta käytännössä nopeissa tilanteissa ei ehtinyt teriä keräämään takaisin. Siksi Matorolla olikin aina mukana useampi kymmenen terää sekä lisäkaapelia.

Toa nappasi piirustukset ja lähti toimittamaan niitä Kapuran pajalle, toivoen että tämä ottaisi tilauksia vastaan näin taistelun jälkeenkin. Lisäksi hän luonnosteli lapulle muutokset, jotka hän toivoi harppuunaan.

Bio-Klaani

Matoranit olivat alkaneet poistua pommisuojista. Aamu sarasti jo kirkkaana, eikä Nazorakkien hävittäjiä näkynyt maahan pudonneiden lisäksi. Sortunutta muuria katselevat Matoranit huomasivat jonkin kulmikkaan ja kirkkaan liitävän nopeasti. Kaikki kuitenkin uskoivat kyseessä olleen vain tämän hirveän yön jälkeinen harha.

Hyur, Ta-Matoran, Mahdey, Plasman Matoran ja Tery, Onu-Matoran olivat päättäneet korjata Klaanin pohjoispuolen muurin, kamalan taistelun jälkeen. Kaikki ohjasivat puskutraktoreita. Blozi, Tulen Toa katseli ikkunasta. Hän halusi auttaa heitä korjaamaan Klaania, mutta oli lääkintä-Matoranin mukaan liian heikossa kunnossa. Blozi ei ollut ainoa, joka oli vahingoittunut pahasti. Muitakin oli. Nyt hän yritti levätä, jotta jaksaisi.

Matoranit yrittivät korjata niin nopeasti ja hyvin, kuin osasivat. Osa heistä oli kuollut taistelussa, mutta he toivoivat, että saisivat sen korjatuksi mahdollisimman pian, että Bio-Klaanin linnoitus olisi valmis seuraavaan hyökkäykseen.

Kolme Matorania korjasvat puskutraktoreillaan muuria nopeasti ja olivat ottaneet kisan. Pian olisivat valmiita, mutta heidän korjaama osa olisi vain viidesosa koko Pohjoispuolen muurista. Aikaa oli, mutta kukaan ei tiennyt kuinka paljon. 001 joukot olivat paljon suurempia. Joten miksi hän oli hyökännyt. Oliko kyseessä ollut vain testi. Klaanilaiset olivat onnistuneet pudottamaan Koin, yhden Nazorakien ilmalaivoista. Se oli johtanut niiden tappioon, mutta Huyr pelkäsi, että hyökkäys tapahtuisi uudestaan pian, silloin koko Allianssin voimalla.

* * *

Blozi ei voinut levätä vieläkään. Hän päätti jälleen lähteä kävelylle. Hänen mielensä oli hyvin sekalainen. Niin monet ajatukset ja kysymykset häiritsivät Tulen Toaa. Sheelika ei ollut antanut pienintäkään vinkkiä Allianssin liikkeistä, joten Bio-Klaani oli omillaan. Blozi vain halusi tietää, milloin Allianssi hyökkäisi seuraavan kerran ja kuinka suurella joukolla. Klaani oli menettänyt jälleen menetyksiä, eivätkä ne olleet kovin pieniä, muttei kovin suuriakaan. Mutta jos Allianssi hyökkää seuraavalla kerralla kaikella voimalla, voisiko Klaani silloin voittaa? Mitä he seuraavaksi menettäsivät?

Tulen Toa päätti lähteä etsimään vastauksia. Mutta mistä?

Viidakkosaari



Viidakon kätköissä elävät sinivihreinä hohtavat hyönteiset nousivat yksi kerrallaan ilmaan tultuaan klaanilaisten häiritsemiksi. Pienten olentojen kirkas valo valaisi pienen joukkion matkaa syvällä metsässä samalla kun klaanilaiset tekivät kaikkensa vaikuttaakseen mahdollisimman huomaamattomilta.

Hetki sitten oli klaanilaisten yli lentänyt siipilaitteella varustettu lentäjänazorak. Metsän yllä partioiva torakka ei ollut kuitenkaan huomannut nopeasti aluskasvillisuuden kätköihin kadonnutta seuruetta, ja Klaanin soturit olivat saaneet huokaista helpotuksesta. Välikohtaus oli kuitenkin tehnyt heistä entistäkin varovaisempia.

Matkaajista väkevin Äksä liikkui tällä hetkellä seurueen ensimmäisenä karsien sankkaa kasvustoa kumppaneittensa tieltä. Toisinaan hänen ohitseen kuitenkin ennätti Koobee, joka liikkui ilman Toana taitavasti trooppisen kasvuston seassa, loikkien välillä jopa puiden rungoilla roikkuvien liaanien varassa kauas muusta seurueesta. Koobeen toimintaa hieman närkästyneenä seurannut Gekko kehotti vihreää Toaa useampaankin kertaan lopettamaan, mutta KB ei ottanut neuvoa kuuleviin korviinsa.

Äksän rinnalle kirinyt Peelo ei antanut yön pimeyden häiritä tarkkaa katsettaan. Kaasunaamionsa takaa ympäröivää metsää tutkiva laiha klaanilainen uskoi kuulleensa jotain ja komensi toverinsa pysähtymään. Äksä, Gekko ja Koobee ympäröivät Peelon Vahki 7:n jäädessä joukkion mukana liikkuvien matoranien kanssa hieman taaemmas.

"Meidät on huomattu", Peelo sanoi tuijottaen joukon menosuunnassa levittäytyvään sankkaan pimeyteen.


- - musiikki poikki - -

Nazorak-ilmalaiva



"Metsässä on jotain. Mene sinne, ota asiasta selvää ja nujerra mahdollinen vastarinta."
"Mielelläni."

Yksi 003:n apulaisista seurasi hieman kalpeana edessään käytävää keskustelua. Ilmavoimien komentaja oli hillitystä olemuksestaan huolimatta omalla tavallaan pelottava hahmo alamaistensa keskuudessa. Yhtä lailla pelonsekaista kunnioitusta herätti komentajan edessä seisova väkevä soturi, jonka ulkomuoto sai useimmat torakkasotilaat tuntemaan itsensä surkeiksi piipertäjiksi.

Apulaistorakka miltei sääli metsässä piileskelevää mystistä vihollista. Nazorak 003:n juuri antama käsky pitäisi huolen siitä, että saaren vastarintalaiset tulisivat pian katumaan sitä, että olivat koskaan syntyneet.

Eversti 437 lähti matkaan.

- - musiikki poikki - -

Viidakossa



"Teitä ei tarvinnutkaan kauaa hakea", metsän kätköistä esiin noussut vihreä matoran virnuili ja kohotti kättään tervehdyksen merkiksi.
"Voisin sanoa samaa", kuului Peelon vastaus tämän kävellessä lähemmäs veljeskuntalaista. Matoranin takaa nousi esiin kolme tämän vihreänkirjavaa kumppania, ja näistä kumpainenkin tervehti klaanilaisia.

"Ilmoitan mestari Ämkoolle oitis, että teidät on löydetty", veljeskuntalainen totesi saaden vastaukseksi hieman kysyvän ilmeen. Sanaakaan sanomatta kaivoi matoran viittansa alta esiin pikkuruisen siivekkään, joka hetken sirkutettuaan nousi öiselle taivaalle. Gekko katseli tapahtunutta hetken kummissaan ja kohautti sitten olkapäitään.

"Seuratkaa", yksi veljeskunnan matoraneista viittoi ja sai seurueen muuttamaan hieman suuntaansa. "Saatte auttaa varusteidemme kantamisessa. Ja uskokaa, tavaraa on paljon. Millaisella kulkupelillä te muuten saavuitte?"

- - -

Syvemmällä viidakossa tarttui matoran Leiter taivaalta luokseen laskeutuneeseen lintuun. Veljeskunnan johtomatoran tarkisti linnun jalkaan merkityn värikoodin ja kertoi sitten vierellään odottavalle Ämkoolle mistä suunnasta klaanilaiset olivat tulossa. Ämkoo nyökkäsi, tarttui maahan laskemaansa miekkaansa ja nousi ylös.

Meri

Zairyh oli jo luopumassa toivosta.

Joueraa oli miltei mahdoton löytää ilman minkäänlaisia suuntaohjeita. Zairyh oli kierrellyt ympäri saaria varoten joutumasta kenenkään havaittavaksi. Aina kun se oli ollut mahdollista, Zairyh oli tunkeutunut jonkun mieleen ja etsinyt merkkejä oudoista tapahtumista. Etsintä ei ollut koskaan tuottanut tulosta.

Jouera tuntui hävinneen täysin. Eräs kontakti Klaanissa oli raportoinut muutamasta oudosta asiasta, mutta Joueraa ei ollut näkynyt.

Entä Itroz? Makutan etsiminen oli mahdotonta. Oli lisäksi suuri mahdollisuus, että tämä oli jo kuollut.

Zairyh kääntyi takaisin Klaanin saarta kohti. Vielä oli yksi keino jäljellä.

Klaani

Kapura katsoi takanaan seisovaa, pahasti kärsinyttä Klaanilinnaketta ja tuhahti. Tuhojan korjaaminen edistyi, mutta Toan mielestä Nazorakit olivat aiheuttaneet liian suurta tuhoa. Yllätyshyökkäys kuten Yö Kauhu tai ilmapommitus teki liian suurta vahinkoa.

Itse taisteluun Kapura ei ollut osallistunut. Kenties siksi, että Klaanin kasassa pysyminen ei liikuttanut häntä ollenkaan. Kenties siksi, että hän oli paennut metsään lähinnä erään tapaamisen jälkeen.

Paja oli onneksi kunnossa. Tilauksiakin oli. Käytyään aamuisella tarkastuskierroksella Kapura oli melkein jäänyt taivaalta putoavan Toan alle. Se kertoi paljon siitä, oliko Klaanilinnake vielä turvallinen.

"Olet aikaisessa", sanoi ääni Kapuran takaa. Kapura hymyili ja avasi suunsa.

"Tiedän, miten vetoan häneen. Kaikki on selvää."

Tosiaan, kaikki oli selvää. Teoriointimies-nimityksen saanut Toa koki harvoin tällaisia hetkiä. Mutta nyt oli sellainen. Joskus sitä vain tunsi selvittäneensä maailman kaikki mysteerit. Tietenkään näin ei ollut, mutta se oli mukava tunne.

Kapura katsoi metsän pimeydessä piileskelevää hahmoa tarkemmin ja hymyili entistä enemmän. Enää ei haitannut se, mitä Klaanille tapahtuisi. Allianssin ja Klaanin välinen sota ei merkinnyt mitään. Nimda oli lähinnä asia, jolla ohjata ihmisiä. Yksikään Klaanilainen ei ollut tarpeeksi luotettava. Mitä siis merkitsi se, mitä näille kävisi?

Kapura ajatteli yhtä lausetta. Se kyseinen lause oli sellainen, jota Kapura ei usein ajatellut.

Minä tiedän.

Pimeys

Naurua.

"Minä tulen, Jouera."

Joueran luola

Jouera hymähti nurkan koneen piippausten vaimennessa. Hän asteli muutaman askeleen eteenpäin. Huoneen painostava pimeys laajeni.

Projekti Suoja I. Täysi fiasko. Peur I, toimiva mutta melko hyödytön. Projektin tuotos oli nimittäin kadonnut. Suoja II. Se, joka tuhosi kaiken.

Ja nyt siivottiin jäljet.

Zairyhin saari, kauan aikaa sitten

"Se on ohi. Diereue kuoli."

Joueran lajiin kuuluva puhuja kuulosti osin helpottuneena katsellessaan maanpäälisen laboratorion ympäristöä. Muille oli aina ollut arvoitus, miksi Jouera oli kadonnut tänne maanalaisesta turvapaikasta. Nyt se oli selvää. Tilaa hallitsevat lasiset putkilot levittäytyivät ympäri koko huonetta. Oli ilmiselvää, että Joueralla oli omia projekteja.

"En välitä", Jouera sanoi. "Hän oli pääsylippuni menestykseen ja se, joka sai syyn niskoilleen."

Tämän sanottuaan Jouera viittoi kohti huoneen ovesta katsottuna kaukaisinta nurkkaa. Siinä oleva lasinen putkilo oli kaikkia muita suurempi. Sen sisällä saattoi erottaa jonkin nesteessä kelluvan asian, ilmeisesti jonkinlaisen kasvin.

"Projekti Suoja II onnistuu."

Ranta



Pieni bambuvene rantautui Bio-Klaanin saarelle. Pyöreään, olkiseen riisihattuun ja ohueen mustaan viittaan pukeutunut Matoran astui rantahiekkaan. Hän katsahti kauempana siluettina näkyvään Bio-Klaanin linnoitukseen, raahasi sitten veneensä pidemmälle rantaviivan yli ja lähti astelemaan linnoitusta päin. Hän löysi tien, joka johti kaupunkiin ja lähti seuraamaan sitä aluskasvillisuuden läpi. Matkalla hänen ohitseen kulki uteliaan näköisiä Klaanin asukasmatoraneja. He katsoivat tulijaa kummaksuen tämän pukeutumista ja sitä, kuinka tämän naamio ei näkynyt suurialaisen kartiohatun alta. Useinkaan Klaaniin ei saatu vieraita, jotka eivät olleet kauppa-asioilla, ja kun saatiin, he olivat yleensä jotain muuta kuin Matoraneja.

Saavuttuaan Klaanin porteille, joilla oli nykyisin tiukempi vartiointi kuin ennen, Matoran kumarsi vartijoille ja käveli portista. Vartijat katsoivat epäilevästi, mutta eivät pitäneet Matorania uhkana ja antoivat tämän mennä. Matoran jatkoi Klaanin sisäosiin kansalaisten asuinrakennusten ohi kohti linnoitusta. Kiviset talot olivat kärsineet ja puutalot monilta osin palaneet poroksi. Kaikkialla asukkaat korjasivat vahinkoja, joita oli yöllisessä hyökkäyksessä tullut.

Tulija käveli vastaanottoon, jossa Ruki otti hänet vastaan.
”Tervehdys”, Ruki sanoi väsyneesti.
”Hyvää huomenta”, Matoran vastasi hiljaisella äänellä. ”Pyytäisin audienssia jonkun klaanilaisen kanssa, ellei siitä olisi liikaa vaivaa. Mieluiten adminin kanssa, mutta he lienevät kiireisiä.”
”Tosiaan, kukaan admin ei voi sinua ottaa juuri nyt vastaan, Tawaa ei saa häiritä ja muut… eivät ole paikalla. Mutta katson, olisiko joku nyt valmiina.”
”Kiitokset. Ja etuovien vartiointia on syytä kiristää. Minut päästettiin läpi ihan noin vain. On hyvä tietää, että pienikin voi olla vaaraksi.”
Ruki kohotti kulmiaan.
”Muistutan siitä jollekulle, jolla on valtaa vaikuttaa asiaan.”
Sitten Matoran kumarsi ja käveli odotustilaan, istahti penkille ja otti laatikosta Klaanilehden, jota sitten alkoi lukea. Ruki katseli hämmentyneenä, ja soitti sitten Matoron huoneeseen.
”Olisiko sinulla hetki aikaa?”

Respa
Bio-Klaani

Matoro oli saapunut Klaanin aulaan heti Rukin puhelun jälkeen. Hän oli kysynyt lyhyesti respan takana puuhaavalta Rukilta asiaa, ja hänelle oli selvinnyt, että muuan matoran halusi puhua jonkun Klaanilaisen kanssa.

"Hmm, oletko sinä se... matoran, joka halusi puhua Klaanilaisten kanssa?" Matoro kysyi pistävästi joukosta erottuvalta riisihattuiselta matoranilta.
"Minäpä juuri. Hauska tavata. Nimeni on Sadje", vastasi penkillä viimeisinät Klaanilehteä lukenut matoran.
"Päivää, olen Matoro. Mitä asiasi koski?", toa aloitti asialliseen sävyyn.
"Asiani on... arkaluontoinen. Olisiko mahdollista, että menisimme johonkin vähän rauhallisempaan paikkaan? Korvillakin on seinät, jos tiedät, mitä tarkoitan", Matoran aloitti hiljaa.
"Hmm... selvä. Tässä lähellä, toisessa kerroksessa on yksi vapaa kokoushuone. Mennään sinne", Matoro ehdotti. Kaksikko lähti nopeasti portaita pitkin ylempään kerrokseen. Sadje kulki rivakasti Matoron perässä kokoushuoneeseen, eikä kumpikaan sanonut mitään.

Kokoushuone #3
Bio-Klaani

Huone oli vaaleanharmaa ja pitkänomainen. Sen päädyssä oli kuusikulmion mallinen ikkuna, josta avautui näkymä Klaanin kauppatorille.
Itse kokoushuoneen kalustus oli yksinkertainen: suuri puinen pöytä, jonka ympärillä oli lukuisia tuoleja sekä muutama seinien värinen hyllykkö tavaroiat varten.

Kun ovi oli lukossa, Sadje alkoi puhumaan.



"Tämä teidän Klaaninne on erittäin mielenkiintoinen paikka."
Hiljaisuus.
"Taidat olla hiljaista sorttia, Matoro?"
"En nyt niinkään, odotan vain asiaasi. Olet herättänyt mielenkiintoni", Matoro vastasi.
"Niin olen tainnut. Näytin herättävän mielenkiintoa Matoranienkin silmissä.", naurahti matoran.
"Saattaa johtua hatusta"
"Jos menisin itse asiaan. Olen Ath-uskonnon päälahkon edustaja. Olet ehkä kuullut meistä. Todennäköisesti olet kuullut meistä", Sadje sanoi heti vakavampaan sävyyn.
"Mmhh, kyllä. Olen kuullut teistä, varmaan enemmän kuin arvaatkaan", Matoro vastasi hieman vaivautuneena. Hän ei pitänyt Athinpalvojista juurikaan.
"Ehkäpä minäkin tiedän teistä enemmän kuin sinä arvaat, rakas ystävä. Tuon viestin uskonlahkomme Mestarilta."

Kokoussalin hiljaisuus oli käsinkosketeltava.

"Me olemme ajatelleet, että teihin voi mahdollisesti luottaa. Saattaisimme olla halukkaita siirtämään Nimdan sirun Klaanin huostaan."
"Siinä te kyllä teette oikean ratkaisun. Näkisitpä täällä olevan sirun turvatoimet", Matoro mainosti.

"Minä näin, millaiset turvatoimet ulkona oli, ja minua alkoi arvelluttaa. Mutta tiedän kyllä, mitä olette kokeneet lähiaikoina, joten uskon sinua, Matoro. Joka tapauksessa, sirun siirtäminen on nyt ajankohtaista. Saimme juuri tietää, että eräs Makuta tunkeutui Epsilonin temppeliin ja varasti siellä olevan sirun. Onneksemme olimme jo vaihtaneet sirun väärennökseen, ja oikea siru on meillä piilossa. Sen siirtämiseen haluamme ryhmän luotettavia klaanilaisia", Sadje selitti nopeaan mutta asialliseen tahtiin.

"... selvä juttu. Se kyllä hoituu. Monenko henkilön ryhmää tarvitsette?" Matoto kysyi. Uusi tehtävä vaikutti mielenkiintoiselta, ja hän olisi valmis lykkäämään Metru Nuin -reissuaan sen takia.
"Onko luku kuusi tuttu?", matoran kysyi.
"... miksi aina kuusi?"
"Kuusi on meille - ja monille muillekin Matoraneille - tärkeä, jopa pyhä luku. Kuusi olisi juuri suotuisa määrä, ja kuusi Toaa voi muodostaa Toa Nuin."
"Ja haluat siis, että kerään ryhmän ja autamme sirun siirtämisessä?" Matoro varmisti.
"Haluan - tai siis Mestari haluaa - ryhmän äärimmäisen luotettavia klaanilaisia. Olemme kuulleet siitä, että joukossanne saattaa lymyillä petturi. Onko se totta?"
"Ikävä kyllä, näyttää että se on totta."
"Emme voi ottaa riskiä, että siru päätyisi Allianssin käsiin. Jotkut sen jäsenistä näyttävät tietävän, mitä siruilla voi tehdä ja saisivat hirveätä jälkeä aikaan siruja käyttäessään."
"Ei huolta, vaikka yksi kuudesta olisi petturi, viisi muuta pystyy suojaamaan Nimdaa. Tiedämme, mitä Nimdan joutuminen Allianssille merkitsisi."
"Ei, ette te tiedä. Kiitoksia tästä keskustelusta. Oletan, että saan jäädä Klaaniin, kunnes olemme valmiit lähtemään. Toimin oppaananne ja vien teidät kohtaamaan Mestaria."
"Selvä. Koska haluat että lähdemme?"
"Kiirettä ei ole ainakaan näillä näkymin, mutta eiköhän muutama päivä riittäisi? Olisitko itse lähdössä matkaan? Vaikutat siltä, että voisit jopa ymmärtää mielen mysteereistä hieman enemmän, ja olisit juuri sopiva ryhmään."
"Noh, alunperin suunnitelmissa oli yhden sirun etsinnän jatkaminen, mutta kun tälläinen tilaisuus tulee, totta kai olen mukana."
"Hienoa. Toivottavasti pääsen puhumaan Admin Tawalle jossain vaiheessa. Nyt olen väsynyt matkasta ja kaipaisin lepoa."
"Selvä. Kysy Rukilta vapaita huoneita, täällä on kyllä tilaa matkalaisille."
"Kiitos", matoran sanoi vielä lopuksi. Vain hetken kuluttua hän oli muualla. Matoro jäi huoneeseen miettimään keitä pyytäisi ryhmään.

[spoil]Manf kirjoitti matoranin osuudet.[/spoil]

In the jungle, the mighty jungle

Kolme veljeskunnan matorania johdatti klaanilaispitoista joukkoa pitkin viidakon pohjalla kiemurtelevaa polkua. Sinertävät tulikärpäset olivat jääneet hetki sitten taakse ja nyt kulkua valaisi ainoastaan yhden matoran-ninjan pitelemä vaimea valokivi. Kiven keltainen valo värjäsi matoranin vihreän naamion kullanhohtoiseksi.

Matkaa oli kulunut jo tovi ja veljeskuntalaiset olivat sivistäneet klaanilaisia näiden tehtävän luonteesta. Klaanilaisten tulisi siirtää veljeskuntalaisten materiaali sukellusveneelle mahdollisimman huomaamattomasti. Operaatio tulisi olemaan hankala ja riskialtis, sillä tehtävää suoritettiin kirjaimellisesti aikaa vastaan. Torakat saattaisivat keskeyttää kuljetusoperaation hetkenä minä hyvänsä, eikä se tekisi veljeskuntalaisten evakuoinnista ainakaan yhtään helpompaa.

"Lähestymme leiriä", vihreä matoran huomautti ja jäi hetkeksi odottamaan loitompana matkaavia seuralaisiaan. Klaanilaiset tavoittivat hänet ja katselivat sitten hetken toisiaan.
"Kaikki hyvin tähän asti", Peelo sanoi. Gekko ja Äksä nyökkäsivät kommentille.
"Ei kuitenkaan iloita vielä", veljeskuntalainen jatkoi. "Torakat saattavat tavoittaa meidät hetkenä minä hyvänsä."
"Ja pah", Koobee tuhahti. "Eivät ne varmaan edes näe näin pimeässä. Hoidetaan homma tämän yön aikana ja kaikki sujuu hyv-"
"Hetkinen", lääkintävahki keskeytti. "Kuuletteko te tuon?"

Porukka pysähtyi kuin seinään. Kaikki olivat hiiren hiljaa. Veljeskuntalaiset kuulustelivat ympäristöään tarkkaan. Kaukainen, konemainen ääni kaikui siellä täällä. Kaukaisen äänen siivittämä ahdistava hiljaisuus keskeytyi jonkin tömähtäessä maahan kumaraiseen asentoon. Olento nousi pian pystyyn. Klaanilaiset tunnistivat sen pian nazorakiksi. Ninjamatoranit asettuivat tottuneesti taisteluasentoon samalla kun 437 silmäili sekalaista joukkoa objektiivisella silmällään. Ei epäilystäkään. Klaanilaisia. Hetkessä torakan mekaaninen käsi vetäytyi sisäänpäin, antaen tilaa kiväärimäiselle aseelle.



Pian vasemmalla sivulla oleskellut ninjamatoran sännähti eteenpäin torakkaa kohti. Ninjajoukon etummainen yritti huudella jotain tämän perään. Eversti osasi reagoida nopeasti ja painoi liipaisinta. Muutama ammus melkein murjoi taaperoninjan panssaria. Ollessaan noin kahden metrin päässä Nazorakista matoran ponnahti ilmaan. Nazorak ampui muutaman laukauksen lisää. Eräs hipaisi ninjan olkapäätä, kuitenkaan hidastamatta tämän vauhtia. Hetkessä veljeskuntalainen kaivoi laukustaan muutaman terävän esineen, heittäen ne. Eversti ei ehtinyt ragoida kunnolla ja pian hänen rintakehänsä sai osuman useammasta heittoaseesta. Yhden hän kuitenkin sai torjuttua mekaanisella raajallaan. Nazorak ehti vain hetken ihmetellä ennen kuin mustanvihreä Matoran oli melkein tarttumassa häneen terä kädessään. Nopeasti torakka asetti tykkinsä uudelleen kohteeseensa, joka kuitenkin refleksinomaisesti ehti iskeä puukkonsa pään everstin aseen koneistoon.

Pamaus.

Tumma savupilvi muodosti melkein kuin seinän polun poikki. Hetkessä likainen ja vuotava matoran lennähti korkeassa kaaressa osuen lopulta maahan. Pölyä nousi ilmaan. Pari muuta veljeskuntalaista sekä loukkaantuneen havainnut lääkintävahki ryntäsivät loukkaantuneen luo. Toinen matoraneista antoi tukea toverinsa pään taakse.
"Idiootti..."
Vahki analysoi vammat nopeasti.
"Lähinnä pintanaarmuja, kuitenkin todennäköisesti myös sisäisiä vammoja." Matoran aukaisi silmänsä varovaisesti. Hänen katseensa harhaili kolmikossa hetken. Pian tämä kuitenkin suuntasi katseensa savun keskeltä ilmestyvään hahmoon.



Toinen matoraneista tarttui hetkessä omiin aseisiinsa. Pian hän kuitenkin huomasi torakan pitelevän äskeisiä heittotähtiä käsissään, vetäisten sormillaan viimeisenkin niistä pois. Poppoo oli tyrmistynyt. Ei verta, saati sitten haavoja. Nazorak pudotti tähdet maahan. Ne olivat pysyneet täysin puhtaina.
"Mikä tuo oikein on...?", taisteluvalmis matoran ajatteli itsekseen. Torakka nosti oikeassa kädessään vielä äsken sijainneen aseensa savuavat jäänteet esille.
"Tuo ei ollut kovin kilttiä", eversti oli sarkastisen närkästynyt. "Nämä eivät ole halpoja."
Torakka heilautti kättään sivulle. Erilaisten tiksuttavien äänien saattelemana tykin jäännökset irtosivat mekaanisesta raajasta, kalahtaen maahan.

Siinä samassa toa Koobeen elementti-isku oli kaataa everstin kumoon. Ilman Toan vikkelä hyökkäys jatkui voimakkaalla kirveeniskulla, jonka eversti kuitenkin väisti rivakasti. Eliittinazorak heilautti kertaalleen nyrkkiään ja ilman Toa sai raskaan osuman suoraan kasvoihinsa. Koobee kaatui huudahtaen maahan ja pudotti aseensa. Eversti lennätti Toan suunnilleen parin metrin päähän tujulla mekaanisella potkulla joka osui Toaa kylkeen. Koobee voihkaisi tarttuen kipeään kylkeensä.

Lääkintävahki kiinnitti katseensa hetkeksi ilman Toaan. Tässä tilanteessa ei ilmeisesti säästlety lääkintätarvikkeita. Vahki pisti maassa makaavaa Matorania nopeasti kipua lievittävällä ensiapuaineella. Maahan polvistunut matoran laski ystävänsä pään hellästi takaisin maahan.
"Koeta kestää", matoran sanoi ja palasi taisteluun.
Hetkessä kaksi terin ja muunlaisin teräasein varustautunutta ninjaa valmistautui hyökkäykseen. Vasemmanpuoleinen ninjoista lähti kiertämään eliittitorakan taakse. Eversti seurasi katseellaan lähestyvää matorania, mutta ymmärsi tämän sitten toimivan ainoastaan hämäyksenä. Samalla kun matoran oli lähtenyt juoksemaan nazorakia kohti, oli toinen loikannut pimeän metsän aluskasvillisuuden sekaan ja tehnyt katoamistempun.

Eipä aikaakaan kun torakka sai väistellä joka puolelta lenteleviä pienikokoisia heittoaseita. Hyökkäystä siivitti tilanteen kaoottisuudesta toipuneiden klaanin matoranien tarjoama suojatuli ja Äksän ampuma tehokas ammus. Voimakas räjähdys kätki eversin taakseen ja hetken ajan ilmassa leimuavat lieskat valaisivat lähimetsän. Ninjamatoranit kirosivat hiljaa huomatessaan, että isku ei ollut osunut. Eversti 437 oli viime hetkellä hypännyt ilmaan, tarttunut yläpuolellaan leviävään oksistoon ja kiepauttanut itsensä yhdelle alaoksista. Nazorak naurahti ja tähtäsi aseellaan klaanilaisia kohti.



"Väistöliikkeitä!" Äksä karjahti kuuluvan käskyn ilmoille. Hetkessä klaanilaiset juoksivat ympäriinsä väistellen nazorakin nopeaa tulitusta. Vahki poimi vammautuneen matoranin varovaisesti maasta, Peelon puolestaan auttaessa Koobeen pystyyn. Ninjamatoran valmistautui iskemään puun takaa, päätyen kuitenkin melkein reikäjuustoksi. Tuon vihollisen reaktiokyky oli ärsyttävä.

Maassa hyökkäystä seurannut ninja kaivoi varustelaukustaan pitkän teräsketjun ja heitti sen toverilleen. Puuhun juuri kiivennyt ninja otti ketjun kiinni ja loikkasi sitten 437:n ohi yrittäen saada tämän satimeen. Torakka huomasi matoranien suunnitelman, yritti tarttua ketjuun mutta matoranit onnistuivat kerrankin olemaan tälle liian nopeita. Pian le-matoranit kiskaisivat yhteisvoimin puun oksalla seisoneen soturin alas. 437 laskeutui kuitenkin jaloilleen ja karjahti kiskoessaan itsensä väkivalloin irti matoranien ketjuotteesta. Siinä samalla torakka ehti myös väistää toisen matoranin heittämän myrkkynuolen. Le-matoranit kirosivat tapahtumaketjua puoliääneen ja hyppäsivät samaan aikaan kauemmas vastustajastaan.

Tilanne seisahtui. Vaikka Klaanilaiset yrittivät mitä, puolimekaanisella torakalla tuntui olevan jatkuvasti vastahyökkäys valmiina. Äksä pohti tarkoin.
"Onhan se riskialtista, mutta täytyy yrittää..."

Hetkessä Klaanilainen suunnisti katseensa Peelon lähellä kompuroivaan Koobeehen. "Koobee, taktiikka 15", Äksä uuhdahti Toa-toverinsa suuntaan. Koobee ihmetteli hetken, nyökäten pian myöntävästi.

437 ehti ihmetellä hetken, ennen kuin Äksä suuntasi kanuunansa piipun tätä kohti. Eversti ehti analysoida tilannetta hetken. Jätti kenties aikoi yrittää ampua harhautustulta jotta muut voisivat paeta metsän suojiin. Torakka suuntasi pian oman aseensa kohti Äksää. Klaanilainen kuitenkin kohdisti aseensa alas, ampuen maahan useita laukauksia. Suuri pölypatsas kohosi Äksän eteen.

Koobee toimi. Yhdellä aseen heilautuksella pölyvuori suuntasi eliittitorakkaa kohti. 437 hätkähti sankan pölyn ympäroidessä hänet.

"Liikkuu, liikkuu!", Äksän ääni kuului pölyn seasta. Matoranit ilmestyivät pölyn seasta klaanilaisten luo, aikeinaan avustaa hietä pääsemään piiloon metsään. Toimet kuitenkin keskeytyivät korvia raastavan metallisen äänen kulkeuduttua metsikön läpi.

Joukkio suuntasi katseensa osuman saaneeseen lääkintävahkiin. Sen käsi kolahti maahan. Sen jälkeen vahkin poikkileikattu ylävartalo valui pois muun torson päältä, tipahtaen maahan. Huojuva ja veltto alaruumis läsähti elottomasti kumoon. 437 astui esiin romukasan vierestä. Tämä oli aseistanut kätensä pitkällä, suoralla terällä. Hänen vastustajansa jäätyivät paikoilleen.

Äksä kirosi itsekseen. Tämä liike oli ollut virhe...

"Jos en joutuisi terminoimaan teitä, saisitte siivota tämän sotkun", 437 kuulutti. Tämä leikki oli jo kestänyt kyllin kauan. Torakka otti askeleita kohti joukkiota. Nämä tajusivat olleensa ikään kuin ahdistettuna nurkkaan. Torakan naamalla oli mielihyväinen hymy.

"Kenet teistä paloittelen seuraavaksi?" eversti naurahti ja tarkkaili joukkiota omahyväisenä. Torakka osoitteli joukon jäseniä terällään vuoron perään, päättäen lopulta kohteensa. "Sinä", nazorak sanoi osoittaen Koobeetä. "Valmistaudu kohtaloosi."
Eversti otti muutaman askeleen eteenpäin pölypilven yhä haitatessa tämän ja klaanilaisten näkyvyyttä. Yhtäkkiä nazorak kuitenkin pysähtyi äkisti, ja kääntyi kannoillaan.
"Hetkinen, mitä..." nazorak aloitti, mutta torjui sitten viime hetkellä takaansa iskeytyneen samuraimiekan salamannopean sivalluksen.



Ämkoo loikkasi hämmentyneen torakan yli, iski ilmasta käsin miekallaan kuin kokeillakseen vielä kerran torakan refleksejä ja laskeutui sitten pehmeästi maassa makaavien lääkintävahkin jäännösten tykö. Ämkoo kumartui vahkin paloiteltujen osien luo, tunnusteli sormenpäillään vielä hetki sitten ehjänä olleen panssarin siististi leikattua pintaa ja sanoi sitten: "Vaikuttavaa."

Eversti 437:n ilme vakavoitui Ämkoon noustessa takaisin pystyasentoon. Nazorak-eliittisotilas katseli edessään seisovaa Klaanin adminia, joka piteli valkeana hohkaavaa katanaansa ainoassa kädessään. Eliittisotilas päästi pakotetun naurahduksen, ja sanoi sitten:
"Klaanin admin, pelastamassa alamaisiaan kuten kunnon johtajan kuuluukin. Mutta eikö ole hieman uhmakasta liittyä taisteluun raajapuolena? Miten mahtaa entiseltä miekkamestarilta onnistua miekkailu ilman toista kättä."

"Voi, se ei ole ongelma", Ämkoo murahti ja vilkaisi klaanilaisia. "Kiva nähdä teitäkin, mutta nyt... menkää."
Yksi veljeskunnan matoraneista tuijotti paikalle äkisti saapunutta johtajaansa voitonriemuisesti, mutta tämän ilme muuttui hämmentyneeksi Ämkoon esittäessä perääntymiskäskyn.
"Teistä ei ole tuolle vastusta", Ämkoo selitti. "Jos jäätte tänne, olette vain tiellä. Teillä on myös tehtävänne, joten alkakaa painua."

Tyrmistyneet klaanilaiset nyökkäsivät varovasti. Käskyn saaneet ninjat kaivoivat kukin esiin savukranaatin, heittivät ne maahan ja pian sysimusta savu teki tilanteen seuraamisesta mahdotonta.

Ämkoo pyöräytti hetken kuluttua miekkaansa tottuneesti ilmassa ja savu alkoi hälvetä. Nazorak-sotilas katseli adminia vakavana ja huomasi sitten klaanilaisten kadonneen.

"Teet virheen haastaessasi minut yksin, miekkapiru", 437 sanoi ja nosti teräaseensa kasvojensa tasalle.
"Tunnut tuntevan nimeni", Ämkoo vastasi ja kohotti myöskin asettaan. "Kerro toki omasi, jotta voin kirjoittaa sen hautakiveesi."
"Eversti 437", nazorak sanoi raskaalla äänellä. "Tosin mitäpä pian kuoleva hölmö tuolla tiedolla tekee."

Mäksä virnisti ja lähti astelemaan lähemmäs vastustajaansa.

[spoiler=Spoileroink]Tämän viestin teille tarjosivat MK & MK[/spoiler]

Nazorak-pesä, kokoushuone

Ylikersantti 1034 tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin, kun Kenraali 001 katsahti häntä hymyillen. Tuo ohimenevä hymy oli tuntunut todella väärältä Kenraalin kylmillä kasvoilla, ja tilanne ei tehnyt siitä yhtään rauhoitavampaa: 001 ja Amiraali kävivät kiivasluonteista neuvottelua Uuden Sukupolven johdosta. Kokoustilan ainoalla kokonaan epäorgaanisella seinällä oli suuri näyttö, jossa oli kuvattuna erilaisia torakkasotureita sarjanumeroineen. Väittelyn viimeiset minuutit olivat kuluneet Amiraalin monologin parissa tämän perustellessa Eversti 437:n olevan ilmiselvästi paras valinta.

Kenraali ei kuitenkaan katsonut jo hieman ärtyneeseen keskustelukumppaniinsa, vaan laivaston johtajan takana seisovaan sinibarettiseen 1034:n, ja sekös nuorta torakkaupseeria hämmensi, pelottikin. Nyt kuitenkin Kenraali käänsi katseensa Amiraaliin, ja avasi torakanleukansa.
"Olen harvinaisen toista mieltä."
Amiraali tuijotti Kenraalia epäuskoisesti. "Et voi olla tosissasi..."
"Näytänkö minä siltä, että lasken leikliä? En tahdo, että 437 kokee saman kohtalon kuin Yliluutnantti 955."

Amiraali katsoi Kenraalia kalseasti. Hän kyllä tiesi, mitä Kenraali ajoi takaa, mutta ei voinut olla unohtamatta, että 955 oli sentään kukistanut makutan.

Tästä huolimatta Kenraali jatkoi: "Opimme siinä kantapään kautta, mitä tapahtuu, kun annamme vääränlaiset välineet kokeneellekin soturille."
"Vääränlaiset? Yliluutnantin käyttämä prototyyppihaarniska oli aivan omaa luokkaansa, paljon väkevämpi kuin muut haarniskamme."
"Ja sitä kautta aivan erilainen kuin muut haarniskamme. Hän oli aivan liian tottunut vanhoihin metodeihin, eikä siksi säilyttänyt arviointikykyään päästessään voimahaarniskan ohjaksiin. Tilanne olisi vielä katastrofaalisempi 437:n tapauksessa, hänen haarniskansa on osa hänen kehoaan. Olisi naurettavaa laittaa hänet käyttämään mitään muuta kuin omaa kyborgista kehoaan, jonka kanssa hänen taistelunsa hipoo täydellisyyttä."

Pitkiin viittoihin, toinen verenpunaiseen ja toinen laivastonsiniseen, pukeutuneet hahmot tuijottivat toisiaan ääneti neuvottelupöydän eri puolilta. 1034 ei miltei uskaltanut hengittää jännittyneessä tilanteessa. Yht'äkkiä Amiraali kuitenkin totesi kuivasti Kenraalin olevan oikeassa, nousi pöydästä ja lähti linkuttamaan huoneen ovelle. 1034 kipitti mahdollisimman huomaamattomana perässä.