Arkistot
Bio-Klaani

Arkistot olivat erittäin hiljaiset. Matoro taisi olla peräti ainut henkilö koko luolastossa; kaikki olivat tekemässä oman osansa Klaanin auttamiseksi.
Matoronkin pitäisi periaatteessa olla auttamassa, mutta hän halusi saada omaa rauhaa yön jälkeen. Muistot pommituksesta olivat sameaa massaa, yksittäisiä asioita toinen toisensa perään. Hän ei ollut nukkunut silmällistäkään, kuten ei suurin osa muistakaan Klaanilaisista.

Koko yö oli juostu pelastamassa toisia ja torjumassa pommikoneita. Se repi kenet tahansa hermoraunioksi.

Jään Toa yritti keskittyä siihen mitä oli tekemässä. Hän oli tullut Arkistoihin etsimään kaiken mahdollisen tiedon Kapteeni Arupakista, päästäkseen taas Deltan jäljille. Keskittyminen ei vain tahtonut onnistua, sen varmisti unen puute ja liiat tapahtumat.

Toa, jolla on Mielen Naamio, ei kykene hallitsemaan edes omia ajatuksiaan, hän ajatteli. Kohtalon ivaa.

Kirkas loisteputki paloi katossa puisen pöydän yllä. Toa istui tuolilla, takanaan pitkiä rivejä A-kirjaimella alkavia kansioita.

Lopulta ikuisuuksia vieneen kansionselkämysten lukeminen tuotti tulosta, hän löysi Arupakin. Klaanin Arkistot jaksoivat aina hämmästyttää sillä, miten pikkutarkkaa tietoa niistä löytyi, lähes mistä tahansa.
Oli sinänsä luonnollista, että Klaanin kaltaiseen paikkaan oli kasautunut niin paljon tietoa. Saarille saapui olentoja kaikkialta, kaikista lajeista. Ahkerat, hieman työnarkomaanihtavat, arkistohoitajat hoisivat tietojen keräämisen kaikkialla, ja jokainen sai itse tietoa lisätä.

Jään Toa otti ainoalla kädellään kansion ja laski sen pöydälle. Sen sisällä oli vanha valokuva pakarikasvoisesta, ruskeasta matoranista selvästi poseeraamassa kaiken maailman merirosvonvermeissä.
Kuvan lisäksi kansiossa oli vain yksi arkki tekstiä.

Kapteeni Arupak on maineikas Po-Matoran merirosvo.

Arupakin alkuperäisen ammatin tiedetään olleen kaivertaja.

Tapahtumat, jotka johtivat hänen valintaansa ryhtyä merirosvoksi, ovat tuntemattomia.

Matoran-Sisällissodan aikoihin hän toteutti ensimmäisen iskunsa Ga-metrulaiseen satamaan. Myöhemmin häntä nähtiin kaikkialla Pohjoisilla merillä, aina Mantereille ja Steltille asti.

Arupakin merirosvokapteenin ura katkesi tuntemattomista syistä, ja häntä ei nähty pitkään aikaan. Eräs Ko-Metrulainen psykologi kuitenkin löysi Arupakin sattumalta mökistä Pohjoisenb Mantereen vuorilla, ja huomasi tämän sairastavan paranoiaa sekä kärsivän hallusinaatioista, epäluuloista ja sekavasta ajatuksenjuoksusta. Arupak kuljetettiin tarkempia tutkimuksia varten Ga-Metruun Omsin-Ebenin mielisairaalaan.

Matoro tunsi voitonriemun kumpuavan sisuksistaan. Jos Arupak olisi elossa, hän tietäisi mistä tämän löytäisi. Ja kaiken järjen mukaan Arupakilla olisi Delta.

Toa laittoi nopeasti muistilapulle mielisairaalan nimen, laittoi kansion takaisin hyllyyn ja lähti mutkittelevaa hiekkatietä takaisin Klaaniin.
Aamuaurinko paistoi kuumana ja lempeänä. Leppoisa tuulenvire humisutti tien varrella olevia sekalaisia puita.

Matoro kelasi mielessään, mitä kaikkea pitäisi tehdä ennen matkaa Metru Nuille. Uusi harppuuna oli ykkössijalla. Hänellä oli huoneessaan alkuperäisen harpppuunan piirustukset, ainakin toivon mukaan, ja niiden perusteella joku taitava teknikko saisi tehdä laitteen. Osat hän tilaisi Kapuralta.
Toisella sijalla oli niinkin yleiskäytännöllinen laite kuin miekka. Matoro tiesi kokemuksesta, että hän veti ongelmia puoleensa. Ne ratkesivat yleensä harppuunalla ja miekalla.

Harppuuna ja miekka. Mitä sitä muuta hyvien aivojen lisäksi tarvitsi.

Veljeskunnan saari, metsä


Gekko tarpoi Äksän kanssa joukon edellä raivatakseen tietä heitä pienemilleen, toa päätti testata happoasetta ja laukaisi sillä kantoon, Jonkun verran sitä suurempi ääni voisi hälyttää Nazorakit heidän kimppuunsa.

"Hetkinen, mistä he tietävät olla tappamatta meitä, tuskin he tuolta pusikosta erottavat Nazorakia norsupäästäisestä?", Gekko kysyi. "Kenties joku meistä saa kivestä päähänsä, mutta luoti nazorakeilta olisi silti pahempi, jatketaan siis matkaa", Äks heitti vastaukseksi.

Gekko tunsi päässään oudon jomotuksen, mitä lähempänä he olivat sitä kamalammalta se tuntui.
Hetken päästä hän ei enään kestänyt ja pakotti itsensä kyyristymään.
"Mikä sinun on?", Äks vieressä kysyi.
Gekko tutki hetken mieltään ja tajusi jotain. Jotain jota hän ei voisi kertoa. Hän nousi seisomaan. Taivaalla lehahti lintu, hetken ajan hänen mielessään oli ampua se alas, rääkäisy olisi takuulla saanut torakat paikalle. Toa kuitenkin jätti asian pelkkään aseen lataamiseen ja nousi ylös, huomaten jomotuksen olevan poissa.

"Johtui vain kädettömyydestäni, varmaan... ei yhtään mitään muuta.", Gekko laittoi aseen vyölleen ja jatkoi matkaa, muun porukan katsellessa tämän perään.

"Tulkaa.", valkoinen toa sanoi vaimeasti. Joukkio jatkoi matkaansa.

Bio-Klaani

Klaania ympäröivän kylän pääkatu oli vielä toistaiseksi täynnä roinaa. Suurin osa ruumiista oli korjattu jo pois, mutta rakennusten rauniot olivat edelleen makaamassa maassa. Moni puutalo oli palanut kokonaan, mutta kiviset rakennukset olivat kestäneet paremmin. Itse sydän-Klaani oli julkisivultaan raunioina, mutta sisälle tullessa huomasi, että vain seinien ulkopinta oli kärsinyt vahinkoa. Vain hyvin harvassa paikassa Klaanin seinät tai katto oli sortunut.

Matoro ohitti Klaanin raunioituneen aulan. Hieman ennen hyökkäystä jonkinsorttinen robotti oli äneknyt sisään ja tuhonnut kalustuksen.
Taivaansininen matto oli pölyn peitossa ja rikki, mutta kun käveli kierreportaita ylöspäin, Klaani ei näyttänyt enää lainkaan taistelutantereelta. Valtaosa sisätiloista oli täysin vahingoittumattomaton, ikkunoita vain oli säpäleinä. Chat-kahvio oli ehkä pahimman iskun saanut paikka itse Linnakkeessa.

Matoro käveli valkokivistä käytävää pitkin huoneistoonsa ja syöksyi kirjoituspöytänsä ääreen. Hän repi laatikot auki ja selasi niiden sisältöä.
Paperia, muistiinapanoja ja muuta roskaa oli kaikesta mahdollisesta. Lopulta hän löysi alkuperäisen harppuunan piirustukset ja avasi moneen kertaan taistellun paperin pöydälleen.

Paperin päiväys vei hänet ajassa taaksepäin. Joskus kauan sitten, hän oli ostanut eräältä kiertelevältä kauppiaalta prototeräksisen harppuunan, jonka mukana hän sai piirustukset sen huoltoa varten. Hankinta oli osoittautunut upeaksi, ja hän kiintyi harppuunaansa nopeasti.

Matoro pudisti ajatukset päästään ja keskittyi kuvaan. Siinä oli kuvaa monimutkaisesta laitteesta joka suunnasta, sekä erikseen tarkat kuvat ammuksista.

Harppuunan koneisto oli noin viisi senttiä leveän mustan laatikon sisällä. Koneisto sisälsi erittäin voimakkaan laukaisimen sekä kelan, johon mahtui suurimmillaan 75 metriä erittäin ohutta mutta kestävää teräskaapelia. Tämän lisäksi laitteessa oli muutaman napin kontrollipaneeli, joka liitettiin erikseen kämmenen panssariin. Yksinkertainen laite ampui, kelasi kahteen suuntaan sekä irroitti vaijerin aina tarvittaessa.

Koko laitteen suurin ylpeys olivat kuitenkin nuolet. Pienet, noin viisi senttiä pitkät prototeräksiset nuolet lävistivät valtaosan maailman aineista, mutta niiden ulostaittuvat väkäset estivät nuolta irtoamasta kohteestaan. Väkäset sai säädettyä auki tai kiinni terien takaisinottoa varten, mutta käytännössä nopeissa tilanteissa ei ehtinyt teriä keräämään takaisin. Siksi Matorolla olikin aina mukana useampi kymmenen terää sekä lisäkaapelia.

Toa nappasi piirustukset ja lähti toimittamaan niitä Kapuran pajalle, toivoen että tämä ottaisi tilauksia vastaan näin taistelun jälkeenkin. Lisäksi hän luonnosteli lapulle muutokset, jotka hän toivoi harppuunaan.

Bio-Klaani

Matoranit olivat alkaneet poistua pommisuojista. Aamu sarasti jo kirkkaana, eikä Nazorakkien hävittäjiä näkynyt maahan pudonneiden lisäksi. Sortunutta muuria katselevat Matoranit huomasivat jonkin kulmikkaan ja kirkkaan liitävän nopeasti. Kaikki kuitenkin uskoivat kyseessä olleen vain tämän hirveän yön jälkeinen harha.

Hyur, Ta-Matoran, Mahdey, Plasman Matoran ja Tery, Onu-Matoran olivat päättäneet korjata Klaanin pohjoispuolen muurin, kamalan taistelun jälkeen. Kaikki ohjasivat puskutraktoreita. Blozi, Tulen Toa katseli ikkunasta. Hän halusi auttaa heitä korjaamaan Klaania, mutta oli lääkintä-Matoranin mukaan liian heikossa kunnossa. Blozi ei ollut ainoa, joka oli vahingoittunut pahasti. Muitakin oli. Nyt hän yritti levätä, jotta jaksaisi.

Matoranit yrittivät korjata niin nopeasti ja hyvin, kuin osasivat. Osa heistä oli kuollut taistelussa, mutta he toivoivat, että saisivat sen korjatuksi mahdollisimman pian, että Bio-Klaanin linnoitus olisi valmis seuraavaan hyökkäykseen.

Kolme Matorania korjasvat puskutraktoreillaan muuria nopeasti ja olivat ottaneet kisan. Pian olisivat valmiita, mutta heidän korjaama osa olisi vain viidesosa koko Pohjoispuolen muurista. Aikaa oli, mutta kukaan ei tiennyt kuinka paljon. 001 joukot olivat paljon suurempia. Joten miksi hän oli hyökännyt. Oliko kyseessä ollut vain testi. Klaanilaiset olivat onnistuneet pudottamaan Koin, yhden Nazorakien ilmalaivoista. Se oli johtanut niiden tappioon, mutta Huyr pelkäsi, että hyökkäys tapahtuisi uudestaan pian, silloin koko Allianssin voimalla.

* * *

Blozi ei voinut levätä vieläkään. Hän päätti jälleen lähteä kävelylle. Hänen mielensä oli hyvin sekalainen. Niin monet ajatukset ja kysymykset häiritsivät Tulen Toaa. Sheelika ei ollut antanut pienintäkään vinkkiä Allianssin liikkeistä, joten Bio-Klaani oli omillaan. Blozi vain halusi tietää, milloin Allianssi hyökkäisi seuraavan kerran ja kuinka suurella joukolla. Klaani oli menettänyt jälleen menetyksiä, eivätkä ne olleet kovin pieniä, muttei kovin suuriakaan. Mutta jos Allianssi hyökkää seuraavalla kerralla kaikella voimalla, voisiko Klaani silloin voittaa? Mitä he seuraavaksi menettäsivät?

Tulen Toa päätti lähteä etsimään vastauksia. Mutta mistä?

Viidakkosaari



Viidakon kätköissä elävät sinivihreinä hohtavat hyönteiset nousivat yksi kerrallaan ilmaan tultuaan klaanilaisten häiritsemiksi. Pienten olentojen kirkas valo valaisi pienen joukkion matkaa syvällä metsässä samalla kun klaanilaiset tekivät kaikkensa vaikuttaakseen mahdollisimman huomaamattomilta.

Hetki sitten oli klaanilaisten yli lentänyt siipilaitteella varustettu lentäjänazorak. Metsän yllä partioiva torakka ei ollut kuitenkaan huomannut nopeasti aluskasvillisuuden kätköihin kadonnutta seuruetta, ja Klaanin soturit olivat saaneet huokaista helpotuksesta. Välikohtaus oli kuitenkin tehnyt heistä entistäkin varovaisempia.

Matkaajista väkevin Äksä liikkui tällä hetkellä seurueen ensimmäisenä karsien sankkaa kasvustoa kumppaneittensa tieltä. Toisinaan hänen ohitseen kuitenkin ennätti Koobee, joka liikkui ilman Toana taitavasti trooppisen kasvuston seassa, loikkien välillä jopa puiden rungoilla roikkuvien liaanien varassa kauas muusta seurueesta. Koobeen toimintaa hieman närkästyneenä seurannut Gekko kehotti vihreää Toaa useampaankin kertaan lopettamaan, mutta KB ei ottanut neuvoa kuuleviin korviinsa.

Äksän rinnalle kirinyt Peelo ei antanut yön pimeyden häiritä tarkkaa katsettaan. Kaasunaamionsa takaa ympäröivää metsää tutkiva laiha klaanilainen uskoi kuulleensa jotain ja komensi toverinsa pysähtymään. Äksä, Gekko ja Koobee ympäröivät Peelon Vahki 7:n jäädessä joukkion mukana liikkuvien matoranien kanssa hieman taaemmas.

"Meidät on huomattu", Peelo sanoi tuijottaen joukon menosuunnassa levittäytyvään sankkaan pimeyteen.


- - musiikki poikki - -

Nazorak-ilmalaiva



"Metsässä on jotain. Mene sinne, ota asiasta selvää ja nujerra mahdollinen vastarinta."
"Mielelläni."

Yksi 003:n apulaisista seurasi hieman kalpeana edessään käytävää keskustelua. Ilmavoimien komentaja oli hillitystä olemuksestaan huolimatta omalla tavallaan pelottava hahmo alamaistensa keskuudessa. Yhtä lailla pelonsekaista kunnioitusta herätti komentajan edessä seisova väkevä soturi, jonka ulkomuoto sai useimmat torakkasotilaat tuntemaan itsensä surkeiksi piipertäjiksi.

Apulaistorakka miltei sääli metsässä piileskelevää mystistä vihollista. Nazorak 003:n juuri antama käsky pitäisi huolen siitä, että saaren vastarintalaiset tulisivat pian katumaan sitä, että olivat koskaan syntyneet.

Eversti 437 lähti matkaan.

- - musiikki poikki - -

Viidakossa



"Teitä ei tarvinnutkaan kauaa hakea", metsän kätköistä esiin noussut vihreä matoran virnuili ja kohotti kättään tervehdyksen merkiksi.
"Voisin sanoa samaa", kuului Peelon vastaus tämän kävellessä lähemmäs veljeskuntalaista. Matoranin takaa nousi esiin kolme tämän vihreänkirjavaa kumppania, ja näistä kumpainenkin tervehti klaanilaisia.

"Ilmoitan mestari Ämkoolle oitis, että teidät on löydetty", veljeskuntalainen totesi saaden vastaukseksi hieman kysyvän ilmeen. Sanaakaan sanomatta kaivoi matoran viittansa alta esiin pikkuruisen siivekkään, joka hetken sirkutettuaan nousi öiselle taivaalle. Gekko katseli tapahtunutta hetken kummissaan ja kohautti sitten olkapäitään.

"Seuratkaa", yksi veljeskunnan matoraneista viittoi ja sai seurueen muuttamaan hieman suuntaansa. "Saatte auttaa varusteidemme kantamisessa. Ja uskokaa, tavaraa on paljon. Millaisella kulkupelillä te muuten saavuitte?"

- - -

Syvemmällä viidakossa tarttui matoran Leiter taivaalta luokseen laskeutuneeseen lintuun. Veljeskunnan johtomatoran tarkisti linnun jalkaan merkityn värikoodin ja kertoi sitten vierellään odottavalle Ämkoolle mistä suunnasta klaanilaiset olivat tulossa. Ämkoo nyökkäsi, tarttui maahan laskemaansa miekkaansa ja nousi ylös.

Meri

Zairyh oli jo luopumassa toivosta.

Joueraa oli miltei mahdoton löytää ilman minkäänlaisia suuntaohjeita. Zairyh oli kierrellyt ympäri saaria varoten joutumasta kenenkään havaittavaksi. Aina kun se oli ollut mahdollista, Zairyh oli tunkeutunut jonkun mieleen ja etsinyt merkkejä oudoista tapahtumista. Etsintä ei ollut koskaan tuottanut tulosta.

Jouera tuntui hävinneen täysin. Eräs kontakti Klaanissa oli raportoinut muutamasta oudosta asiasta, mutta Joueraa ei ollut näkynyt.

Entä Itroz? Makutan etsiminen oli mahdotonta. Oli lisäksi suuri mahdollisuus, että tämä oli jo kuollut.

Zairyh kääntyi takaisin Klaanin saarta kohti. Vielä oli yksi keino jäljellä.

Klaani

Kapura katsoi takanaan seisovaa, pahasti kärsinyttä Klaanilinnaketta ja tuhahti. Tuhojan korjaaminen edistyi, mutta Toan mielestä Nazorakit olivat aiheuttaneet liian suurta tuhoa. Yllätyshyökkäys kuten Yö Kauhu tai ilmapommitus teki liian suurta vahinkoa.

Itse taisteluun Kapura ei ollut osallistunut. Kenties siksi, että Klaanin kasassa pysyminen ei liikuttanut häntä ollenkaan. Kenties siksi, että hän oli paennut metsään lähinnä erään tapaamisen jälkeen.

Paja oli onneksi kunnossa. Tilauksiakin oli. Käytyään aamuisella tarkastuskierroksella Kapura oli melkein jäänyt taivaalta putoavan Toan alle. Se kertoi paljon siitä, oliko Klaanilinnake vielä turvallinen.

"Olet aikaisessa", sanoi ääni Kapuran takaa. Kapura hymyili ja avasi suunsa.

"Tiedän, miten vetoan häneen. Kaikki on selvää."

Tosiaan, kaikki oli selvää. Teoriointimies-nimityksen saanut Toa koki harvoin tällaisia hetkiä. Mutta nyt oli sellainen. Joskus sitä vain tunsi selvittäneensä maailman kaikki mysteerit. Tietenkään näin ei ollut, mutta se oli mukava tunne.

Kapura katsoi metsän pimeydessä piileskelevää hahmoa tarkemmin ja hymyili entistä enemmän. Enää ei haitannut se, mitä Klaanille tapahtuisi. Allianssin ja Klaanin välinen sota ei merkinnyt mitään. Nimda oli lähinnä asia, jolla ohjata ihmisiä. Yksikään Klaanilainen ei ollut tarpeeksi luotettava. Mitä siis merkitsi se, mitä näille kävisi?

Kapura ajatteli yhtä lausetta. Se kyseinen lause oli sellainen, jota Kapura ei usein ajatellut.

Minä tiedän.

Pimeys

Naurua.

"Minä tulen, Jouera."

Joueran luola

Jouera hymähti nurkan koneen piippausten vaimennessa. Hän asteli muutaman askeleen eteenpäin. Huoneen painostava pimeys laajeni.

Projekti Suoja I. Täysi fiasko. Peur I, toimiva mutta melko hyödytön. Projektin tuotos oli nimittäin kadonnut. Suoja II. Se, joka tuhosi kaiken.

Ja nyt siivottiin jäljet.

Zairyhin saari, kauan aikaa sitten

"Se on ohi. Diereue kuoli."

Joueran lajiin kuuluva puhuja kuulosti osin helpottuneena katsellessaan maanpäälisen laboratorion ympäristöä. Muille oli aina ollut arvoitus, miksi Jouera oli kadonnut tänne maanalaisesta turvapaikasta. Nyt se oli selvää. Tilaa hallitsevat lasiset putkilot levittäytyivät ympäri koko huonetta. Oli ilmiselvää, että Joueralla oli omia projekteja.

"En välitä", Jouera sanoi. "Hän oli pääsylippuni menestykseen ja se, joka sai syyn niskoilleen."

Tämän sanottuaan Jouera viittoi kohti huoneen ovesta katsottuna kaukaisinta nurkkaa. Siinä oleva lasinen putkilo oli kaikkia muita suurempi. Sen sisällä saattoi erottaa jonkin nesteessä kelluvan asian, ilmeisesti jonkinlaisen kasvin.

"Projekti Suoja II onnistuu."

Ranta



Pieni bambuvene rantautui Bio-Klaanin saarelle. Pyöreään, olkiseen riisihattuun ja ohueen mustaan viittaan pukeutunut Matoran astui rantahiekkaan. Hän katsahti kauempana siluettina näkyvään Bio-Klaanin linnoitukseen, raahasi sitten veneensä pidemmälle rantaviivan yli ja lähti astelemaan linnoitusta päin. Hän löysi tien, joka johti kaupunkiin ja lähti seuraamaan sitä aluskasvillisuuden läpi. Matkalla hänen ohitseen kulki uteliaan näköisiä Klaanin asukasmatoraneja. He katsoivat tulijaa kummaksuen tämän pukeutumista ja sitä, kuinka tämän naamio ei näkynyt suurialaisen kartiohatun alta. Useinkaan Klaaniin ei saatu vieraita, jotka eivät olleet kauppa-asioilla, ja kun saatiin, he olivat yleensä jotain muuta kuin Matoraneja.

Saavuttuaan Klaanin porteille, joilla oli nykyisin tiukempi vartiointi kuin ennen, Matoran kumarsi vartijoille ja käveli portista. Vartijat katsoivat epäilevästi, mutta eivät pitäneet Matorania uhkana ja antoivat tämän mennä. Matoran jatkoi Klaanin sisäosiin kansalaisten asuinrakennusten ohi kohti linnoitusta. Kiviset talot olivat kärsineet ja puutalot monilta osin palaneet poroksi. Kaikkialla asukkaat korjasivat vahinkoja, joita oli yöllisessä hyökkäyksessä tullut.

Tulija käveli vastaanottoon, jossa Ruki otti hänet vastaan.
”Tervehdys”, Ruki sanoi väsyneesti.
”Hyvää huomenta”, Matoran vastasi hiljaisella äänellä. ”Pyytäisin audienssia jonkun klaanilaisen kanssa, ellei siitä olisi liikaa vaivaa. Mieluiten adminin kanssa, mutta he lienevät kiireisiä.”
”Tosiaan, kukaan admin ei voi sinua ottaa juuri nyt vastaan, Tawaa ei saa häiritä ja muut… eivät ole paikalla. Mutta katson, olisiko joku nyt valmiina.”
”Kiitokset. Ja etuovien vartiointia on syytä kiristää. Minut päästettiin läpi ihan noin vain. On hyvä tietää, että pienikin voi olla vaaraksi.”
Ruki kohotti kulmiaan.
”Muistutan siitä jollekulle, jolla on valtaa vaikuttaa asiaan.”
Sitten Matoran kumarsi ja käveli odotustilaan, istahti penkille ja otti laatikosta Klaanilehden, jota sitten alkoi lukea. Ruki katseli hämmentyneenä, ja soitti sitten Matoron huoneeseen.
”Olisiko sinulla hetki aikaa?”

Respa
Bio-Klaani

Matoro oli saapunut Klaanin aulaan heti Rukin puhelun jälkeen. Hän oli kysynyt lyhyesti respan takana puuhaavalta Rukilta asiaa, ja hänelle oli selvinnyt, että muuan matoran halusi puhua jonkun Klaanilaisen kanssa.

"Hmm, oletko sinä se... matoran, joka halusi puhua Klaanilaisten kanssa?" Matoro kysyi pistävästi joukosta erottuvalta riisihattuiselta matoranilta.
"Minäpä juuri. Hauska tavata. Nimeni on Sadje", vastasi penkillä viimeisinät Klaanilehteä lukenut matoran.
"Päivää, olen Matoro. Mitä asiasi koski?", toa aloitti asialliseen sävyyn.
"Asiani on... arkaluontoinen. Olisiko mahdollista, että menisimme johonkin vähän rauhallisempaan paikkaan? Korvillakin on seinät, jos tiedät, mitä tarkoitan", Matoran aloitti hiljaa.
"Hmm... selvä. Tässä lähellä, toisessa kerroksessa on yksi vapaa kokoushuone. Mennään sinne", Matoro ehdotti. Kaksikko lähti nopeasti portaita pitkin ylempään kerrokseen. Sadje kulki rivakasti Matoron perässä kokoushuoneeseen, eikä kumpikaan sanonut mitään.

Kokoushuone #3
Bio-Klaani

Huone oli vaaleanharmaa ja pitkänomainen. Sen päädyssä oli kuusikulmion mallinen ikkuna, josta avautui näkymä Klaanin kauppatorille.
Itse kokoushuoneen kalustus oli yksinkertainen: suuri puinen pöytä, jonka ympärillä oli lukuisia tuoleja sekä muutama seinien värinen hyllykkö tavaroiat varten.

Kun ovi oli lukossa, Sadje alkoi puhumaan.



"Tämä teidän Klaaninne on erittäin mielenkiintoinen paikka."
Hiljaisuus.
"Taidat olla hiljaista sorttia, Matoro?"
"En nyt niinkään, odotan vain asiaasi. Olet herättänyt mielenkiintoni", Matoro vastasi.
"Niin olen tainnut. Näytin herättävän mielenkiintoa Matoranienkin silmissä.", naurahti matoran.
"Saattaa johtua hatusta"
"Jos menisin itse asiaan. Olen Ath-uskonnon päälahkon edustaja. Olet ehkä kuullut meistä. Todennäköisesti olet kuullut meistä", Sadje sanoi heti vakavampaan sävyyn.
"Mmhh, kyllä. Olen kuullut teistä, varmaan enemmän kuin arvaatkaan", Matoro vastasi hieman vaivautuneena. Hän ei pitänyt Athinpalvojista juurikaan.
"Ehkäpä minäkin tiedän teistä enemmän kuin sinä arvaat, rakas ystävä. Tuon viestin uskonlahkomme Mestarilta."

Kokoussalin hiljaisuus oli käsinkosketeltava.

"Me olemme ajatelleet, että teihin voi mahdollisesti luottaa. Saattaisimme olla halukkaita siirtämään Nimdan sirun Klaanin huostaan."
"Siinä te kyllä teette oikean ratkaisun. Näkisitpä täällä olevan sirun turvatoimet", Matoro mainosti.

"Minä näin, millaiset turvatoimet ulkona oli, ja minua alkoi arvelluttaa. Mutta tiedän kyllä, mitä olette kokeneet lähiaikoina, joten uskon sinua, Matoro. Joka tapauksessa, sirun siirtäminen on nyt ajankohtaista. Saimme juuri tietää, että eräs Makuta tunkeutui Epsilonin temppeliin ja varasti siellä olevan sirun. Onneksemme olimme jo vaihtaneet sirun väärennökseen, ja oikea siru on meillä piilossa. Sen siirtämiseen haluamme ryhmän luotettavia klaanilaisia", Sadje selitti nopeaan mutta asialliseen tahtiin.

"... selvä juttu. Se kyllä hoituu. Monenko henkilön ryhmää tarvitsette?" Matoto kysyi. Uusi tehtävä vaikutti mielenkiintoiselta, ja hän olisi valmis lykkäämään Metru Nuin -reissuaan sen takia.
"Onko luku kuusi tuttu?", matoran kysyi.
"... miksi aina kuusi?"
"Kuusi on meille - ja monille muillekin Matoraneille - tärkeä, jopa pyhä luku. Kuusi olisi juuri suotuisa määrä, ja kuusi Toaa voi muodostaa Toa Nuin."
"Ja haluat siis, että kerään ryhmän ja autamme sirun siirtämisessä?" Matoro varmisti.
"Haluan - tai siis Mestari haluaa - ryhmän äärimmäisen luotettavia klaanilaisia. Olemme kuulleet siitä, että joukossanne saattaa lymyillä petturi. Onko se totta?"
"Ikävä kyllä, näyttää että se on totta."
"Emme voi ottaa riskiä, että siru päätyisi Allianssin käsiin. Jotkut sen jäsenistä näyttävät tietävän, mitä siruilla voi tehdä ja saisivat hirveätä jälkeä aikaan siruja käyttäessään."
"Ei huolta, vaikka yksi kuudesta olisi petturi, viisi muuta pystyy suojaamaan Nimdaa. Tiedämme, mitä Nimdan joutuminen Allianssille merkitsisi."
"Ei, ette te tiedä. Kiitoksia tästä keskustelusta. Oletan, että saan jäädä Klaaniin, kunnes olemme valmiit lähtemään. Toimin oppaananne ja vien teidät kohtaamaan Mestaria."
"Selvä. Koska haluat että lähdemme?"
"Kiirettä ei ole ainakaan näillä näkymin, mutta eiköhän muutama päivä riittäisi? Olisitko itse lähdössä matkaan? Vaikutat siltä, että voisit jopa ymmärtää mielen mysteereistä hieman enemmän, ja olisit juuri sopiva ryhmään."
"Noh, alunperin suunnitelmissa oli yhden sirun etsinnän jatkaminen, mutta kun tälläinen tilaisuus tulee, totta kai olen mukana."
"Hienoa. Toivottavasti pääsen puhumaan Admin Tawalle jossain vaiheessa. Nyt olen väsynyt matkasta ja kaipaisin lepoa."
"Selvä. Kysy Rukilta vapaita huoneita, täällä on kyllä tilaa matkalaisille."
"Kiitos", matoran sanoi vielä lopuksi. Vain hetken kuluttua hän oli muualla. Matoro jäi huoneeseen miettimään keitä pyytäisi ryhmään.

[spoil]Manf kirjoitti matoranin osuudet.[/spoil]

In the jungle, the mighty jungle

Kolme veljeskunnan matorania johdatti klaanilaispitoista joukkoa pitkin viidakon pohjalla kiemurtelevaa polkua. Sinertävät tulikärpäset olivat jääneet hetki sitten taakse ja nyt kulkua valaisi ainoastaan yhden matoran-ninjan pitelemä vaimea valokivi. Kiven keltainen valo värjäsi matoranin vihreän naamion kullanhohtoiseksi.

Matkaa oli kulunut jo tovi ja veljeskuntalaiset olivat sivistäneet klaanilaisia näiden tehtävän luonteesta. Klaanilaisten tulisi siirtää veljeskuntalaisten materiaali sukellusveneelle mahdollisimman huomaamattomasti. Operaatio tulisi olemaan hankala ja riskialtis, sillä tehtävää suoritettiin kirjaimellisesti aikaa vastaan. Torakat saattaisivat keskeyttää kuljetusoperaation hetkenä minä hyvänsä, eikä se tekisi veljeskuntalaisten evakuoinnista ainakaan yhtään helpompaa.

"Lähestymme leiriä", vihreä matoran huomautti ja jäi hetkeksi odottamaan loitompana matkaavia seuralaisiaan. Klaanilaiset tavoittivat hänet ja katselivat sitten hetken toisiaan.
"Kaikki hyvin tähän asti", Peelo sanoi. Gekko ja Äksä nyökkäsivät kommentille.
"Ei kuitenkaan iloita vielä", veljeskuntalainen jatkoi. "Torakat saattavat tavoittaa meidät hetkenä minä hyvänsä."
"Ja pah", Koobee tuhahti. "Eivät ne varmaan edes näe näin pimeässä. Hoidetaan homma tämän yön aikana ja kaikki sujuu hyv-"
"Hetkinen", lääkintävahki keskeytti. "Kuuletteko te tuon?"

Porukka pysähtyi kuin seinään. Kaikki olivat hiiren hiljaa. Veljeskuntalaiset kuulustelivat ympäristöään tarkkaan. Kaukainen, konemainen ääni kaikui siellä täällä. Kaukaisen äänen siivittämä ahdistava hiljaisuus keskeytyi jonkin tömähtäessä maahan kumaraiseen asentoon. Olento nousi pian pystyyn. Klaanilaiset tunnistivat sen pian nazorakiksi. Ninjamatoranit asettuivat tottuneesti taisteluasentoon samalla kun 437 silmäili sekalaista joukkoa objektiivisella silmällään. Ei epäilystäkään. Klaanilaisia. Hetkessä torakan mekaaninen käsi vetäytyi sisäänpäin, antaen tilaa kiväärimäiselle aseelle.



Pian vasemmalla sivulla oleskellut ninjamatoran sännähti eteenpäin torakkaa kohti. Ninjajoukon etummainen yritti huudella jotain tämän perään. Eversti osasi reagoida nopeasti ja painoi liipaisinta. Muutama ammus melkein murjoi taaperoninjan panssaria. Ollessaan noin kahden metrin päässä Nazorakista matoran ponnahti ilmaan. Nazorak ampui muutaman laukauksen lisää. Eräs hipaisi ninjan olkapäätä, kuitenkaan hidastamatta tämän vauhtia. Hetkessä veljeskuntalainen kaivoi laukustaan muutaman terävän esineen, heittäen ne. Eversti ei ehtinyt ragoida kunnolla ja pian hänen rintakehänsä sai osuman useammasta heittoaseesta. Yhden hän kuitenkin sai torjuttua mekaanisella raajallaan. Nazorak ehti vain hetken ihmetellä ennen kuin mustanvihreä Matoran oli melkein tarttumassa häneen terä kädessään. Nopeasti torakka asetti tykkinsä uudelleen kohteeseensa, joka kuitenkin refleksinomaisesti ehti iskeä puukkonsa pään everstin aseen koneistoon.

Pamaus.

Tumma savupilvi muodosti melkein kuin seinän polun poikki. Hetkessä likainen ja vuotava matoran lennähti korkeassa kaaressa osuen lopulta maahan. Pölyä nousi ilmaan. Pari muuta veljeskuntalaista sekä loukkaantuneen havainnut lääkintävahki ryntäsivät loukkaantuneen luo. Toinen matoraneista antoi tukea toverinsa pään taakse.
"Idiootti..."
Vahki analysoi vammat nopeasti.
"Lähinnä pintanaarmuja, kuitenkin todennäköisesti myös sisäisiä vammoja." Matoran aukaisi silmänsä varovaisesti. Hänen katseensa harhaili kolmikossa hetken. Pian tämä kuitenkin suuntasi katseensa savun keskeltä ilmestyvään hahmoon.



Toinen matoraneista tarttui hetkessä omiin aseisiinsa. Pian hän kuitenkin huomasi torakan pitelevän äskeisiä heittotähtiä käsissään, vetäisten sormillaan viimeisenkin niistä pois. Poppoo oli tyrmistynyt. Ei verta, saati sitten haavoja. Nazorak pudotti tähdet maahan. Ne olivat pysyneet täysin puhtaina.
"Mikä tuo oikein on...?", taisteluvalmis matoran ajatteli itsekseen. Torakka nosti oikeassa kädessään vielä äsken sijainneen aseensa savuavat jäänteet esille.
"Tuo ei ollut kovin kilttiä", eversti oli sarkastisen närkästynyt. "Nämä eivät ole halpoja."
Torakka heilautti kättään sivulle. Erilaisten tiksuttavien äänien saattelemana tykin jäännökset irtosivat mekaanisesta raajasta, kalahtaen maahan.

Siinä samassa toa Koobeen elementti-isku oli kaataa everstin kumoon. Ilman Toan vikkelä hyökkäys jatkui voimakkaalla kirveeniskulla, jonka eversti kuitenkin väisti rivakasti. Eliittinazorak heilautti kertaalleen nyrkkiään ja ilman Toa sai raskaan osuman suoraan kasvoihinsa. Koobee kaatui huudahtaen maahan ja pudotti aseensa. Eversti lennätti Toan suunnilleen parin metrin päähän tujulla mekaanisella potkulla joka osui Toaa kylkeen. Koobee voihkaisi tarttuen kipeään kylkeensä.

Lääkintävahki kiinnitti katseensa hetkeksi ilman Toaan. Tässä tilanteessa ei ilmeisesti säästlety lääkintätarvikkeita. Vahki pisti maassa makaavaa Matorania nopeasti kipua lievittävällä ensiapuaineella. Maahan polvistunut matoran laski ystävänsä pään hellästi takaisin maahan.
"Koeta kestää", matoran sanoi ja palasi taisteluun.
Hetkessä kaksi terin ja muunlaisin teräasein varustautunutta ninjaa valmistautui hyökkäykseen. Vasemmanpuoleinen ninjoista lähti kiertämään eliittitorakan taakse. Eversti seurasi katseellaan lähestyvää matorania, mutta ymmärsi tämän sitten toimivan ainoastaan hämäyksenä. Samalla kun matoran oli lähtenyt juoksemaan nazorakia kohti, oli toinen loikannut pimeän metsän aluskasvillisuuden sekaan ja tehnyt katoamistempun.

Eipä aikaakaan kun torakka sai väistellä joka puolelta lenteleviä pienikokoisia heittoaseita. Hyökkäystä siivitti tilanteen kaoottisuudesta toipuneiden klaanin matoranien tarjoama suojatuli ja Äksän ampuma tehokas ammus. Voimakas räjähdys kätki eversin taakseen ja hetken ajan ilmassa leimuavat lieskat valaisivat lähimetsän. Ninjamatoranit kirosivat hiljaa huomatessaan, että isku ei ollut osunut. Eversti 437 oli viime hetkellä hypännyt ilmaan, tarttunut yläpuolellaan leviävään oksistoon ja kiepauttanut itsensä yhdelle alaoksista. Nazorak naurahti ja tähtäsi aseellaan klaanilaisia kohti.



"Väistöliikkeitä!" Äksä karjahti kuuluvan käskyn ilmoille. Hetkessä klaanilaiset juoksivat ympäriinsä väistellen nazorakin nopeaa tulitusta. Vahki poimi vammautuneen matoranin varovaisesti maasta, Peelon puolestaan auttaessa Koobeen pystyyn. Ninjamatoran valmistautui iskemään puun takaa, päätyen kuitenkin melkein reikäjuustoksi. Tuon vihollisen reaktiokyky oli ärsyttävä.

Maassa hyökkäystä seurannut ninja kaivoi varustelaukustaan pitkän teräsketjun ja heitti sen toverilleen. Puuhun juuri kiivennyt ninja otti ketjun kiinni ja loikkasi sitten 437:n ohi yrittäen saada tämän satimeen. Torakka huomasi matoranien suunnitelman, yritti tarttua ketjuun mutta matoranit onnistuivat kerrankin olemaan tälle liian nopeita. Pian le-matoranit kiskaisivat yhteisvoimin puun oksalla seisoneen soturin alas. 437 laskeutui kuitenkin jaloilleen ja karjahti kiskoessaan itsensä väkivalloin irti matoranien ketjuotteesta. Siinä samalla torakka ehti myös väistää toisen matoranin heittämän myrkkynuolen. Le-matoranit kirosivat tapahtumaketjua puoliääneen ja hyppäsivät samaan aikaan kauemmas vastustajastaan.

Tilanne seisahtui. Vaikka Klaanilaiset yrittivät mitä, puolimekaanisella torakalla tuntui olevan jatkuvasti vastahyökkäys valmiina. Äksä pohti tarkoin.
"Onhan se riskialtista, mutta täytyy yrittää..."

Hetkessä Klaanilainen suunnisti katseensa Peelon lähellä kompuroivaan Koobeehen. "Koobee, taktiikka 15", Äksä uuhdahti Toa-toverinsa suuntaan. Koobee ihmetteli hetken, nyökäten pian myöntävästi.

437 ehti ihmetellä hetken, ennen kuin Äksä suuntasi kanuunansa piipun tätä kohti. Eversti ehti analysoida tilannetta hetken. Jätti kenties aikoi yrittää ampua harhautustulta jotta muut voisivat paeta metsän suojiin. Torakka suuntasi pian oman aseensa kohti Äksää. Klaanilainen kuitenkin kohdisti aseensa alas, ampuen maahan useita laukauksia. Suuri pölypatsas kohosi Äksän eteen.

Koobee toimi. Yhdellä aseen heilautuksella pölyvuori suuntasi eliittitorakkaa kohti. 437 hätkähti sankan pölyn ympäroidessä hänet.

"Liikkuu, liikkuu!", Äksän ääni kuului pölyn seasta. Matoranit ilmestyivät pölyn seasta klaanilaisten luo, aikeinaan avustaa hietä pääsemään piiloon metsään. Toimet kuitenkin keskeytyivät korvia raastavan metallisen äänen kulkeuduttua metsikön läpi.

Joukkio suuntasi katseensa osuman saaneeseen lääkintävahkiin. Sen käsi kolahti maahan. Sen jälkeen vahkin poikkileikattu ylävartalo valui pois muun torson päältä, tipahtaen maahan. Huojuva ja veltto alaruumis läsähti elottomasti kumoon. 437 astui esiin romukasan vierestä. Tämä oli aseistanut kätensä pitkällä, suoralla terällä. Hänen vastustajansa jäätyivät paikoilleen.

Äksä kirosi itsekseen. Tämä liike oli ollut virhe...

"Jos en joutuisi terminoimaan teitä, saisitte siivota tämän sotkun", 437 kuulutti. Tämä leikki oli jo kestänyt kyllin kauan. Torakka otti askeleita kohti joukkiota. Nämä tajusivat olleensa ikään kuin ahdistettuna nurkkaan. Torakan naamalla oli mielihyväinen hymy.

"Kenet teistä paloittelen seuraavaksi?" eversti naurahti ja tarkkaili joukkiota omahyväisenä. Torakka osoitteli joukon jäseniä terällään vuoron perään, päättäen lopulta kohteensa. "Sinä", nazorak sanoi osoittaen Koobeetä. "Valmistaudu kohtaloosi."
Eversti otti muutaman askeleen eteenpäin pölypilven yhä haitatessa tämän ja klaanilaisten näkyvyyttä. Yhtäkkiä nazorak kuitenkin pysähtyi äkisti, ja kääntyi kannoillaan.
"Hetkinen, mitä..." nazorak aloitti, mutta torjui sitten viime hetkellä takaansa iskeytyneen samuraimiekan salamannopean sivalluksen.



Ämkoo loikkasi hämmentyneen torakan yli, iski ilmasta käsin miekallaan kuin kokeillakseen vielä kerran torakan refleksejä ja laskeutui sitten pehmeästi maassa makaavien lääkintävahkin jäännösten tykö. Ämkoo kumartui vahkin paloiteltujen osien luo, tunnusteli sormenpäillään vielä hetki sitten ehjänä olleen panssarin siististi leikattua pintaa ja sanoi sitten: "Vaikuttavaa."

Eversti 437:n ilme vakavoitui Ämkoon noustessa takaisin pystyasentoon. Nazorak-eliittisotilas katseli edessään seisovaa Klaanin adminia, joka piteli valkeana hohkaavaa katanaansa ainoassa kädessään. Eliittisotilas päästi pakotetun naurahduksen, ja sanoi sitten:
"Klaanin admin, pelastamassa alamaisiaan kuten kunnon johtajan kuuluukin. Mutta eikö ole hieman uhmakasta liittyä taisteluun raajapuolena? Miten mahtaa entiseltä miekkamestarilta onnistua miekkailu ilman toista kättä."

"Voi, se ei ole ongelma", Ämkoo murahti ja vilkaisi klaanilaisia. "Kiva nähdä teitäkin, mutta nyt... menkää."
Yksi veljeskunnan matoraneista tuijotti paikalle äkisti saapunutta johtajaansa voitonriemuisesti, mutta tämän ilme muuttui hämmentyneeksi Ämkoon esittäessä perääntymiskäskyn.
"Teistä ei ole tuolle vastusta", Ämkoo selitti. "Jos jäätte tänne, olette vain tiellä. Teillä on myös tehtävänne, joten alkakaa painua."

Tyrmistyneet klaanilaiset nyökkäsivät varovasti. Käskyn saaneet ninjat kaivoivat kukin esiin savukranaatin, heittivät ne maahan ja pian sysimusta savu teki tilanteen seuraamisesta mahdotonta.

Ämkoo pyöräytti hetken kuluttua miekkaansa tottuneesti ilmassa ja savu alkoi hälvetä. Nazorak-sotilas katseli adminia vakavana ja huomasi sitten klaanilaisten kadonneen.

"Teet virheen haastaessasi minut yksin, miekkapiru", 437 sanoi ja nosti teräaseensa kasvojensa tasalle.
"Tunnut tuntevan nimeni", Ämkoo vastasi ja kohotti myöskin asettaan. "Kerro toki omasi, jotta voin kirjoittaa sen hautakiveesi."
"Eversti 437", nazorak sanoi raskaalla äänellä. "Tosin mitäpä pian kuoleva hölmö tuolla tiedolla tekee."

Mäksä virnisti ja lähti astelemaan lähemmäs vastustajaansa.

[spoiler=Spoileroink]Tämän viestin teille tarjosivat MK & MK[/spoiler]

Nazorak-pesä, kokoushuone

Ylikersantti 1034 tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin, kun Kenraali 001 katsahti häntä hymyillen. Tuo ohimenevä hymy oli tuntunut todella väärältä Kenraalin kylmillä kasvoilla, ja tilanne ei tehnyt siitä yhtään rauhoitavampaa: 001 ja Amiraali kävivät kiivasluonteista neuvottelua Uuden Sukupolven johdosta. Kokoustilan ainoalla kokonaan epäorgaanisella seinällä oli suuri näyttö, jossa oli kuvattuna erilaisia torakkasotureita sarjanumeroineen. Väittelyn viimeiset minuutit olivat kuluneet Amiraalin monologin parissa tämän perustellessa Eversti 437:n olevan ilmiselvästi paras valinta.

Kenraali ei kuitenkaan katsonut jo hieman ärtyneeseen keskustelukumppaniinsa, vaan laivaston johtajan takana seisovaan sinibarettiseen 1034:n, ja sekös nuorta torakkaupseeria hämmensi, pelottikin. Nyt kuitenkin Kenraali käänsi katseensa Amiraaliin, ja avasi torakanleukansa.
"Olen harvinaisen toista mieltä."
Amiraali tuijotti Kenraalia epäuskoisesti. "Et voi olla tosissasi..."
"Näytänkö minä siltä, että lasken leikliä? En tahdo, että 437 kokee saman kohtalon kuin Yliluutnantti 955."

Amiraali katsoi Kenraalia kalseasti. Hän kyllä tiesi, mitä Kenraali ajoi takaa, mutta ei voinut olla unohtamatta, että 955 oli sentään kukistanut makutan.

Tästä huolimatta Kenraali jatkoi: "Opimme siinä kantapään kautta, mitä tapahtuu, kun annamme vääränlaiset välineet kokeneellekin soturille."
"Vääränlaiset? Yliluutnantin käyttämä prototyyppihaarniska oli aivan omaa luokkaansa, paljon väkevämpi kuin muut haarniskamme."
"Ja sitä kautta aivan erilainen kuin muut haarniskamme. Hän oli aivan liian tottunut vanhoihin metodeihin, eikä siksi säilyttänyt arviointikykyään päästessään voimahaarniskan ohjaksiin. Tilanne olisi vielä katastrofaalisempi 437:n tapauksessa, hänen haarniskansa on osa hänen kehoaan. Olisi naurettavaa laittaa hänet käyttämään mitään muuta kuin omaa kyborgista kehoaan, jonka kanssa hänen taistelunsa hipoo täydellisyyttä."

Pitkiin viittoihin, toinen verenpunaiseen ja toinen laivastonsiniseen, pukeutuneet hahmot tuijottivat toisiaan ääneti neuvottelupöydän eri puolilta. 1034 ei miltei uskaltanut hengittää jännittyneessä tilanteessa. Yht'äkkiä Amiraali kuitenkin totesi kuivasti Kenraalin olevan oikeassa, nousi pöydästä ja lähti linkuttamaan huoneen ovelle. 1034 kipitti mahdollisimman huomaamattomana perässä.

Blozi, oli väsynyt. Hänestä tuntui, ettei hänellä ollut enää pahemmin voimia jäljellä. Häntä väsytti ja hän oli vihainen. Jotkin Klaanilaiset saattoivat pitää häntä Allianssin vakoojaana, joka oli liittynyt Klaaniin, saadakseen Nimdan osia. Mutta hänen silmänsä painuivat kiinni ja hän nukahti.

* * *

"Mitä tapahtui? Miksi minut on sidottu?" Blozi ajatteli ja huomasi roikkuvan kettingeistä. Hän huomasi edessään Nazorak-sotilaan.

"Heräsit vai. Onnea. Yksi päivä lisää sinulle."

Tulen Toa huomasi, että Nazorakilla näytti olevan kehittynyt ase. Hän yritti päästä vapaaksi, mutta ei päässyt. Äkkiä, Nazorak tainnutettiin, kun pieni valkoinen huppupäinen hahmo hyppäsi torakan päälle. Hän näytti olevan Turaga, jolla oli valkoinen haarniska. Hänellä oli tikari ja piti sitä juuri heränneen Nazorakin kaulalla.

"Mi-mitä haluat?" torakka kysyi vähän säikähtäneenä.

"Avaimet. Heti", Turaga sanoi. Torakka antoi avaimet ja sen jälkeen, pienellä lyönnillä, Turaga tainnutti torakan jälleen. Hän avasi Blozi lukot ja viittosi seuraamaan.

"Meillä ei ole paljon aikaa. Klaani ei ole enää turvallinen paikka", Turaga sanoi.

Blozi seurasi häntä, vähän epävarmana ja hämmästyneenä. Kaksikon päästessä ulos, Toa huomasi Klaanin vanhan linnoituksen rikkoutuneen ja sen vieressä kokosi jättimäinen ja uusi linnoitus. Toa oli hiljaa ja seurasi Turagaa. Hän vei Blozin Mt. Ämkoolle ja siellä koputti johonkin kallionseinämään. Se avautui ja Turaga meni sisään, Blozi perässään. Silloin hän hämmästyi toden teolla. Vuoren sisällä olevat henkilöt olivat todella, todella tuttuja. Keskellä oli iso pöytä, jonka yhdessä pöydässä istui Kapura, joka oli menettänyt vasemman kätensä ja osan naamastaan. Hänen vieressä istui Troopperi, joka näytti olevan sokea, sekä myös hän oli menettänyt osan oikeasta kädestään. Muitakin Klaanilaisia istui pöydässä, ja muutamia Matoraneja. Osa oli Ämkoon veljeskunnan jäseniä, osa oli vain selviytyneitä.

"Kuka, mitä häh? Mitä on tapahtunut?" Blozi kysyi ihmeissään. Hän katsoi taakseen ja huomasi Turagan olevan Gekko.

"Kuten jo varmaan ehkä tajusit, olemme Bio-Klaanin viimeisiä jäseniä", Gekko sanoi.

"Mitä tapahtui?" Blozi kysyi.

Varjoista astui esiin hahmo. Hänellä oli Kraahkan naamiona. Hän näytti olevan huonossa kunnossa.

"Teridax?" Blozi kysyi ihmeissään.

Kaikki hiljenivät. Makuta katsoi vihaisena Tulen Toaa. "Manu. Ei Teridax." Blozi hiljeni.

"Jos haluat tietää, mitä tapahtui, sen voin kertoa. Kauan sitten, Allianssi hyökkäsi Klaaniin, ja onnistui Nimdan sirujen avulla voittamaan meidät. Avde käski tappaa kaikki Adminit ja Modet, sekä ne Klaanilaiset, jotka olisivat olleet uhka. Moni kuoli meistä, mutta me neljä selviydyimme ja näköjään myös sinä. Matoranit pakenivat pois saarelta, osa jäi taistelemaan. Noin 12 Matorania on enää jäljellä. Olemme yrittäneet käyttää Ulottuvuusporttia, mutta sitä vartioidaan todella tiukasti."

Blozi vaikeni. Allianssi oli voittanut. Mitä seuraavaksi?

Veljeskunnan saari

Äksä juoksi joukon edellä, Gekko tuli perässä, torakka oli muistuttanut siitä minkä hän joutuisi joku päivä kohtaamaan, hän oli pysytellyt takavasemmalla, käsi puolesta ei olisi ollut Kyborgi hirviölle kovaa vastusta lähitaistelussa.

"Kun pääsen perille minulla on mietittävää"

Äksä astui jonkin kolahtavan päälle, joku yritti työntyä ulos maasta, Äks nosti jalkaansa ja kumartuessaan sai luukusta iskun kasvoihinsa. Matoran oli tullut sieltä ulos. "Tulkaa sisään, tänne mahtuu kuitenkin vain yksi kerrallaan", Matoran sanoi ja viittoi maanalaiseen käytävään, Gekko mahtui sisään hankalasti, mutta Äksä joutui kiskomaan suojuksiaan irti. Matoran laittoi luukun sisäpuolelta kiinni. Klaanilaiset olivat vihdoin siällä linnakkeessa.

He nousivat ylös kivisiä portaita pari kerrosta, Gekko pysähtyi hetkeksi yhteen huoneista yhdistelemään ajatuksiaan.

"Yrittääkö hän ottaa minuun yhteyttä, mutta miten. Jonkun tosiaan täytyi sammuttaa ne valot, minä se en ollut, onko hän siis hankkinut muitakin ehdokkaita, pakko. Ei hän voi vain minuun turvautua.

Mutta minä... minä olen velkaa, hän pelasti henkeni kaksi kertaa, ja mitä jos se saadaan selville... voi mitä minä teen..." Gekko painoi kätensä kasvojaan vasten ja näki KB:n joka oli jäänyt katselemaan Gekon ajattelua, "Hi hi, iso mies itkee", KB hihkaisi ja sai nyrkistä kasvoilleen. "Olet niin randomi", KB jatkoi. "Hyvällä tavalla, nyt jos lopetit tuon hihityksen voisimme kai jatkaa matkaa", Gekko sanoi ja nousi takaisin seisomaan.

[spoiler= ... ]BWOOOOOOOOOOONG[/spoiler]

Killjoyn huone

Uusi ilta alkoi lähestymään ja Killjoy näki huoneensa ikkunasta, kun aurinko alkoi laskeutumaan horisonttiin. Hän tutki ulkoisia vammojaan viimeisten auringonsäteiden sihdatessa suoraan huoneeseen. Killjoyn yllätykseksi ulkoiset vammat olivat jo miltei parantuneet, huolimatta edellisöisestä ryntäilystä. Kupe oli käynyt tarkastamassa Joyn päivällä ja oli todennut sisäisten vammojen olevan kuitenkin herkässä tilassa, eikä Killjoy saisi siksi liikkua vielä mihinkään.

Huoneessa ei käynyt pahemmin vierailijoita, tämä sopi Killjoylle mainiosti. Muiden ollessa hoitamassa loukkaantuneita ja korjaamassa rakennuksia, sai Killjoy uppoutua rauhassa puuhiinsa. Joyn puku oli tarkistettu nyt kunnolla ja sekä Creedy, että Killjoy itse tulivat siihen tulokseen, että se ei ole aivan toimintakuntoinen. Useat panssareista olivat vaarallisesti halki ja vasen olkapatteri oli käyttökelvoton. Creedy oli lupautunut tekemään jotain asialle ja tämä olikin ottanut Glide-puvun käsittelyynsä, jos tämä vaikka onnistuisi muokkaamaan tästä hieman raskaamman ja taistelukelpoisemman version.

Nyt Killjoy oli ruuvannut kätensä auki ja korjaili sinne tulleita pikkuvauruoita. Pienen puuhastalun jälkeen Joy sulki ja hitsasi kuoren takaisin paikalleen ja totesi tyytyväisenä etusormensa nivelen toimivan taas kuten pitääkin. Juuri kun Metsästäjä alkoi huokaisemaan ja harkitsemaan pientä lepoa, oveen ilmestyi koputus.

Ovi aukesi ja sininen naispuolinen Toa astui sisään hieman vaivaantuneen oloisena. Tämä otti varovaisen askeleen ovella ja alkoi puhumaan: ”Tuota, ajattelin pistäytyä, en kai keskeyttänyt mitään?” Killjoy kopautti kypäräänsä: ”Pienen aivomyrskyn vain, oliko sinulla asiaa?”

Ruki hymähti ja veti huoneen oven kiinni perässään. Hän asteli eteenpäin kohti Killjoyn sänkyä, mutta pysähtyi osuessaan suoraan ikkunasta sinkoavaan auringonsäteeseen. ”...olen kateellinen, tämä huone on niin hyvällä paikalla.”

Killjoy ei vastannut, vaan tuijotti edelleen huoneeseen astunutta Toaa. Ruki kiersi säteen valaiseman alueen ja asteli Joyn sängyn vierelle. ”Väliaikeinen vastaanottopiste menee taas remontiin, joten sain vapautuksen pariksi päiväksi ja ajattelin, noh... mitä jos sinä tuota... kävisit makuulle?”

”Anteeksi?”

”Tee se, ihan oikeasti. Minulla on sinulle jotain.” Killjoy oli kovin hämillään, tämä kuitenkin tajusi, että kun nainen tuijottaa tuimasti, on parempi totella. Joy koetti etsiä luonnollisen asennon ja jäi selälleen makaamaan sängylle. Ruki polvistui sängyn eteen ja nosti kätensä Joyn ruumiin ylle.

”Nam congue interdum molestie. Fusce et sem non metus porttitor dapibus. In rhoncus faucibus aliquam. ”

Rukin kädet alkoivat hohtamaan sinisenä näiden sanojen jälkeen. Killjoy yritti epätoivoisesti tunnistaa Rukin mumiseman kielen, mutta luovutti tajutessaan, ettei ollut kuullut koskaan mitään vastaavaa. Killjoy vain tuijotti Rukin hohtaviä käsiä, jotka lähestyivät nyt hitaasti Killjoyn rintakehää. Killjoy nielaisi ja lopulta kosketus tapahtui ja Killjoyn kehon ympärille alkoi purkautumaan vettä. Vettä... Killjoyn ruumiiseen. Mutta ennen kuin Killjoy ehti edes valmistautua karjaisemaan tätä ilmiselvää faktaa ilmoille, Ruki alkoi hyssyttelemään.

”Älä huoli, rentoudu.”

Killjoy oli huomaamattaan nostanut yläruumistaan ja vesi alkoi kiertelemään omituisesti hänen ympärillään. Silloin hän kuitenkin tunsi, kuinka hänen Feterran vahingoittamaa kylkeään alkoi pistelemään. Lähempi tarkastelu osoitti, että siinä komeileva massiivinen arpi alkoi höyrystymään ja vähitellen katoamaan. Joy haukkoi henkeään, mutta säikähti uudestaan, veden hulvahtaessa nyt hänen kurkkuunsa. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan edes ehtinyt älähtämään, sillä hän tajusi kykenevänsä hengittämään vedestä huolimatta. Lopulta vesi muodosti eräänlaisen soikiomaisen kuplan Killjoyn ympärille. Kupla oli täynnä tätä omituista vettä, sitä oli hänen sisällään, ulkopuolellaan, kaikkialla.

”Tunnetko sen, mitä se tekee sisälläsi?” Killjoy hymähti tyytyväisenä, sama kihelmöivä tunne, joka oli äsken hänen arvissaan, oli nyt myös hänen sisällään. ”Mikä se on? ...se on jotenkin, maaginen.”

Ruki tirskahti, mutta piti silti kätensä tiiviisti Killjoyn ruumiin yllä, pitäen kuplaa elossa. Joyn ääni kuului kuplan läpi hyvin kumeana, kuin tämän ääni olisi tullut valtavan laakson kaiun mukana. ”Me veden toat olemme yhteydessä luonnon kanssa, voimme käyttää sitä hyväksemme, sillä luonto parantaa omansa.”

”Tuo on... hyödyllinen taito, kuvittelin sinua aina jotenkin... noh, suoraviivaisemmaksi voimienkäyttäjäksi.” Killjoyn sanat saivat Rukin tirskahtamaan uudestaan, Killjoy pyöritteli silmiään ja tämän huomatessaan Ruki vakavoitui parhaansa mukaan. ”...minä en osaa taistella, en ollenkaan. En ole eläessäni käyttänyt yhtäkään asetta, olen aina vain käyttänyt elementtivoimiani, ja niitäkin korkeintaan pakenemiseen...”

Ruki huokaisi syvään ja jatkoi nähdessään, että hänellä oli Joyn täysi huomio: ”Siksi minut erotettiin, karkotettiin Metru-Nuilta, opettajani kuoli, koska en pystynyt tekemään vaaratilanteessa mitään. Tuomioistuin katsoi minun epäsuorasti auttaneen tappajaa. Minulle ei jäänyt vaihtoehtoja.” Rukin murheinen ilme kuitenkin muuttui hymyksi: ”Mutta sitten löysin tänne. Minä liityin välittömästi palvelupuolelle, koska halusin auttaa miten vain pystyin, en halunnut jäädä siksi hylkiöksi, joka ei osaa mitään.”

Pieni hiljaisuus laskeutui ja hiljainen veden solina oli ainoa asia mitä vähään aikaan kuului. Killjoy kuitenkin avasi pian suunsa: ”Siksi sinä autat meitä, siksi valitsit militaristisimman tiimin koko Klaanista. Haluat oppia taistelemaan.”

Ruki käänsi päänsä lattiaan häpeissään. ”Älä käsitä minua väärin, te olette hyviä tyyppejä... en halunnut myöntää aluksi itsekään, mutta... ajattelin että te voisitte auttaa, etenkin sen jälkeen kun autoit minua siellä aulassa.”

”Ruki, se oli vain pieni neuvo, ei sinun tarvits-” Sillä hetkellä Ruki näpäytti sormellaan ja olemattomalta tuntuvan veden paine painoi Joyn suuta suppuun, hiljentäen tämän.

”Tämä vesi... se lähinnä parantaa kosmeettisia vammoja, sulkee haavat ynnä muuta, mutta sisältä... se on hidas. Tästä voi tulla pitkä yö, joten sinun on parasta levätä.”

Killjoy olisi halunnut esittää kuuluvan vastalauseen, mutta se ei onnistunut. Hän tunsi kuinka kipu hänen elimistönsä useista vammoista oli hieman hellittänyt ja vesi hänen ympärillään sai hänen kehonsa muutenkin tuntumaan raskaalta. Joy vilkaisi Rukia, nyökkäsi miten parhaimmillaan pystyi ja sulki silmänsä.

”Virta, pois.”

Bio-Klaani, ranta

Hai nojasi aitaan jonka takana kuohui meri. Hai katsoi aaltoihin. Lähistöltä kuului korjaajamatoranien hyörintää. Pommitus oli tehnyt paljon tuhoa. Hai oli rättiväsynyt. Hän oli ensin juossut yöllä useita tunteja sammuttamassa paloja ja myöhemmin kuljettanut haavoittuneita ja auttanut korjaustöissä. Hänen kätensä olivat rutistuneen oloiset. Elementtienergia oli levon tarpeessa.
Meri tyrskyi. Jos merestä ottaa ämpärin vettä, meri paikkaa itsensä. Ja aika ajoin tulevat sateet, jotka jälleen vahvistavat sen. Niin Klaaninkin täytyisi tehdä. Meri pystyi tuhoamaan ja pelastamaan. Meri oli vahva. Meri oli tuhoutumaton.

Aurinko oli laskemassa. Vesi värjääntyi oranssihtavaksi ja lokkirahi liiteli erään tolpan nokkaan. Se koputteli tolppaa nokallaan ja katseli hupaisan näköisesti ympärilleen. Sitten se pyrähti lentoon, kiisi korkelle ja lähti kuin putoamaan. Se koukkasi suoraan vedenpinnasta napaten itselleen kalansaaliin, jota se lähti lentäen kuljettamaan.
Hai oli uppoutunut syvälle ajatuksiinsa. "Mitä se uni pommituksen alussa tarkoitti. Miksi Hain mieleen oli palautunut juuri kotisaaren Toinen Sisällissota. Se, jossa hän oli toiminut kiväärimiehenä. Se, joka lopulta päättyi onnellisesti. Onnellisesti. Sota ei koskaan päättynyt onnellisesti. Sodissa ei ole voittajia. Sodissa ei ole niitä jotka ovat oikeassa.
Sota ei anna armoa. Sota ei pyydä armoa. Sota on pahuus.

Ilta-auringon kajossa Hai säpsähti yhtäkkiä kalan polskaistessa vedenpinnassa. Olisi ihanteellinen sää ongintaan. Mutta nyt ei ollut aikaa. Piti huoltaa Hildemar.
Hai käveli sataman hieman syrjempään kolkkaan ja huomasi Hildemarin varaston oven olevan raollaan. Hai vetäisi miekkansa esiin. Siellä saattaisi olla mitä vain. Hai oli kuullut että Klaanin sisässä oli yhä Nazorakeja. Hai astahti kissamaisin liikkein oven taakse ja pyörähti sisään. Hän puristi miekkaansa, kun laivan sisältä kuului kummallista naputusta. Hai hypähti laivan kannelle ja astui varovasti kannen alle. Ääni kuului radiohytistä. Hai asteli ovelle ja kuuli jonkun olevan sisällä. Hän hypähti sisälle, valmiina listimään mahdollisen uhan. Tuolissa istunut Korek kiljahti. "Korek? Mitä sinä täällä teet?" Hai hämmästyi. "Murran Nazorak-sukellusveneestä saatua koodia, Kapteeni," Korek vastasi. "Selvä. Tulin huoltamaan aluksen. Jatka vain rauhassa."
Hai poistui radiohytistä ja alkoi öljytä ja puhdistaa aseita.

Korek kuunteli kuulokkeistaan Nazorakien signaalia. Nakutus kuulosti yhä hieman kummalliselta, mutta Korek oli jo selvittänyt yhden kirjaimen. Hän kokeili paperille eri vaihtoehtoja. Hän sai murrettua kaksi kirjainta kerralla ja väläytti terävän hymyn. Hai laittoi aluksen täyteen toimintakuntoon ja lähti Klaanin Kahvioon syömään jotakin. Sen jälkeen lepoa. Kaivattua ja ansaittua lepoa.

Hyvin, mutta väsynein mielin Hai lähti kohti Klaania, jättäen Korekin murtamaan koodia.

Satama, yön pikkutunnit

Korek hymyili. Viimeinen koodikielen aakkonen murrettu. Hän kuunteli yhä nakutusta kuulokkeistaan. Monta tuntia siihen oli mennyt, mutta nyt homma oli valmis. Sataman edustalla toimivien Allianssin sukellusveneiden koodikieli oli murrettu. Tästä lähtien reissut olisivat paljon helpompia.

Korek lähti astelemaan yön pimeyteen, kohti asuntoaan.

Bio-klaani, keskipäivä

Matoro lähti kokoustilasta mietteliäänä. Hänen pitäisi värvätä viisi tyyppiä mukaan, miellelään luotettavimamsta päästä. Hänelle tuli heti mieleen tiimin värväys Manulle.

Kahviosta on varmaan fiksuinta aloittaa... Matoro ajatteli ja lähti portaita ylös. Hissi ei olisi vielä aikoihin kunnossa. Tulisi vielä kymmeniä ja taas kymmeniä kipuamisia Klaanin suuria kierreportaita ylös ja alas.

Matoro yllättyi astuessaan kahvioon. Se oli raivattu yhdessä päivässä miltei kokonaan kuntoon. Ulkoseinä puuttui edelleen, yhtälailla Terassin kanssa. Kahvio toimi nyt tosin melkoisen hienona näköalatasanteena.
Siivotun kahvion kalustus oli samanlainen kuin ennenkin, suuret vaaleat pöydät punaisine sohvineen. Tällä kertaa osa pommituksessa tuhoutuneista sohvista oli korvattu yksinkertaisilla puisilla penkeillä. Seinien vierissä oli pienempiä pöytiä ja niiden ympärillä pienempiä sohvia. Yleensä nurkkapöydät menivät ensimmäisenä, sillä niitä yleisesti pidetiin Kahvion parhaina paikkoina.

Matoro tervehti laiskasti Mokelia ja muita, harvoja paikalla notkuvia olentoja. Suurin osa oli kuitenkin korjaamssa vahinkoja alhaalla kaduilla.

Jään Toa bongasi yhdessä nurkkapöydässä Hain ja Troopperin pelaamassa korttia. Nopeasti Matoro istui pöydän ääreen.

"Terve", hän sanoi pirteästi. Kaksikko tervehti. Hai iski viisi korttiaan pöytään, voittaen taas. Troopperi mumisi jotain.

"Tota, kiinnostaisiko teitä yksi pienoinen tehtävä, liittyen Nimdaan?" Matoro kysyi ensimmäisenä.

"Minkälaisesta jutusta on kyse?" Hai kysyi, silminnähden innostuneena.
"En tiedä tarkkaan. Autamme kuitenkin yhden sirun kuljettamisessa joltain saarelta Klaaniin", Matoro selitti.

"Kuulostaa hyvältä. Jotain vaihtelua tähän Klaanissa oleskeluun", Troopperi sanoi, sekoitellen korttipakkaa.
"Olette siis mukana?" Matoro varmisti.

"Joo", Hai vastasi samaan aikaan Troopperin kanssa.
"Hienoa. Tapaamme ilmeisesti aulassa huomenaamuna", Matoro selvensi.
"Tuletko peliin?" Troopperi kysyi ja alkoi jakaa kortteja. MAtoro vastasi myöntävästi, ja kolmikko jatkoi pokeripeliään.

Bio-Klaani, Mt. �mkoo

�kki� kuului koputusta, pient� ja heikkoa. Blozi otti miekkansa esiin. H�n ei tiennyt, kenet tapaisi seuraavaksi. H�n ei tiennyt edes miss� oli. Manu oli valmiina iskem��n ja Gekko veti tikarinsa esiin. Troopperi valmistautui ampumaan tulipalloja ja Kapura meni oven taakse, miekan kanssa.

"Valmistautukaa iskem��n", Gekko sanoi hiljaisesti. Sitten ovi avautui ja kaikki olivat valmiita iskem��n. Tulija oli musta ja valkoin Toa, jolla ei ollut naamiota ja h�nell� oli kahtia mennyt miekka.

"Matoro!" huusivat viisi Klaanilaista yhteen ��neen ja Troopperi otti kaatuvan Toan vastaan.

"Se... ei ...onnistunut. Vahi... se... heill�", sanoi Toa viimeiset sanansa, sen j�lkeen kaatui. Blozi katsui surullisena yst�v��ns�. H�n meinasi sanoa jotain, mutta huomasi pian kaiken h�nen katoavan.

"�l� j�t� meit�", Kapu sanoi ja sitten Blozi nousi.

Bio-Klaani, sairaalaosasto

H�n oli j�lleen sairaalaosastolla. H�n nousi ja tunsi olonsa paremmaksi, kuin moneen tuntiin. H�n oli j�lleen valmis taistelemaan.

* * *

Matoro k�veli y�ll� k�yt�vill�. H�n oli saanut jo Hain ja Troopperin mukaan Nimdaa hakemaan, mutta h�n tarvitsisi viel� kolme lis��. �kki�, h�n huomasi vastassa hahmon.

"Onko se yksi niist� Nazorakeista", Mato ajatteli ja otti miekkansa esiin. H�n oli valmis hypp��m��n. Juuri kun h�n aikoi hyp�t�, huomasi h�n hahmon k�dess� valaisevan Tulipallon ja veti miekkansa takaisin. Tulija oli Bloszar.

"Kappas Matoro, mit� teet t��ll�?" Tulen Toa kysyi.

"V�rv��n Nimdan hakutiimiin j�seni�. Kuule, kiinnostaisiko tulla mukaan? Tarvitsisimme Klaanilaisia t�h�n hommaan."

Blozi ajatteli sit� maailmaa, jossa Allianssi oli voittanut Klaanin. Sit� ei saisi tapahtua, joten jos he hakisivat Nimdan, ei olisi en�� niin suurta h�t��. Lis�ksi, voisi h�n olla hy�dyksikin.

"Mielell�ni", Blozi vastasi.

"Hyv�, en�� tarvitsemme kaksi", J��n Toa sanoi.

Bio-Klaani

Auringonvalo yritti puskea sinnikkäästi pilviverhon takaa Summerganonin astellessa kahvioon istumaan. Summerganon huikkasi joitakin tervehdyksiä harvoille paikallaolijoille pujotellessaan pöytien ohitse vailla sen erikoisempaa päämäärää ja istuutui lopulta melko keskelle kahviota. Hän loi pikaisen katseen koko saliin ja tilasi lopulta juoman.

Klaanilaiset olivat syventyneet keskusteluihin ja eräässä nurkassa oli käynnissä korttipeli. Summerganon syventyi ajatuksiinsa. Klaanin lukuisat vauriot hyppivät ajatuksiin jatkuvasti. Summerganonin täytti yhtäkkiä suuri kiitollisus vaurioiden korjaamisen parissa uurastavia kohtaan, puhumattakaan Matorosta ja muista, jotka olivat torjuneet Nazorak-alukset taidokkaasti. Summerganon kohotti lasinsa kumman Klaani-ylpeyden tunteen piristämänä.

"Kas, Suga! Sopiiko puhutella?" Kuului tuttu ääni.
Summerganon hätkähti ja juomaa roiskahti hänen viitalleen. Matoro hymähti ja istuutui Summerganonia vastapäätä. "Toki toki", Summerganon sanoi hieman vaivaantuneena, mutta mielissään siitä, että oli saanut seuraa. Samalla hän kuitenkin silmäili viittaansa ilmestynyttä märkää läikkää hieman harmissaan. "Menen pitemmittä puheitta suoraan asiaan; kasaan porukan suojaamaan Nimdan sirun kuljetusta", Matoro sanoi selkeällä äänellä, mutta melko hiljaa. "Olisitko kiinnostunut?" Matoro jatkoi ja kuulosti siltä, että voisi jopa purskahtaa nauruun. Ehkä hän odotti saavansa myöntyvän vastauksen, jonka hän totta tosiaan saikin: "Aivan varmasti!" Huudahti Summerganon, pystymättä peittämään innostustaan.

"Mainiota. Tule huomisaamuna aulaan, sen tarkempaa informaatiota en osaa antaa." Matoro nousi tuolistaan myhäillen, heilautti kättään ja suuntasi omille teilleen. Myös Summerganon nousi siemaistuaan juomansa loppuun ja suuntasi terassille. Pilviverho väistyi viimein ja iltapäivän auringonsäteet tulvivat sisään siitä, missä oli ennen pommitusta ollut ulkoseinä. Terassikin kylpi valossa. Summerganonin värit, eli sininen, hopea ja valkoinen suorastaan välkehtivät auringon paisteessa tämän kävellessä terasille, ihailemaan näköalaa. Mielissään siitä, että hänellä olisi taas tekemistä.

Bio-Klaanin saari
Ranta
Seitsemän kilometriä Nazorak-pesistä



Sade oli puhdistanut ilman savusta, jonka yöllinen taistelu oli ilmakehään nostattanut. Rantavesi oli tyyntä ja lyhyen hiekkarannan takaa häämöttävä nurmikko alkoi jo kuivata varhaisen aamun auringossa. Kevyt syystuuli alkoi vähitellen yltyä.
Pieni puinen vene ajelehti rantaveteen täysin varoittamatta. Tummanvihreää kokovartalokaapua kantava luonnottoman pitkä lautturi laski pitkän aironsa veneeseen ja astui hitaasti veneen reunan yli matalaan rantaveteen. Lautturin raajat natisivat ja naksahtelivat ruosteisesti sen kahlatessa kohti hiekkarantaa.
"Perillä", lautturi sanoi pikaista öljyämistä kaipaavalla ja kuihtuneella äänellä.
"Kiitos, Nihilisti", vastasi veneessä vielä istuva sinipunainen matoran.

Kun Nihilisti ja Avde olivat molemmat astuneet pois veneestä, se upposi.
Useimmat veneet upposivat joskus. Tästä uppoamisesta teki maininnan arvoista täyden selittämättömyyden lisäksi se, että rantahiekkaan tiukasti ankkuroituneen veneen alla ei ollut vettä, johon upota. Hiekkaan ei myöskään jäänyt jäljen jälkeä puuveneen mystisestä katoamisesta.
Oli kuin kulkuneuvo ei olisi koskaan ollutkaan tällä rannalla.

Avde astui vedestä rantahiekkaan kevyesti. Punainen matoran käveli harkitusti ja hitaasti nurmikolle ennen kuin kääntyi hetkeksi kohti vihreäkaapuista lautturiaan.
Matoranin kasvoilla oli hymy. Hän katsoi Nihilistin kaavun sisään.
"Ilmoitan kun tarvitsen sinua", Avde sanoi lämpimällä äänensävyllä. "Nyt sinua kuitenkin tarvitaan muualla. Minulla on kolme ystävää, jotka saattavat kaivata kyytiä hyvinkin pian."
Vihreäkaapuinen hahmo katsoi hetkeen mestariaan hengittäen hiljaa. Kevyt syystuuli riepotteli hahmon kaapua hieman ja myös hahmo itse huojui hitaasti. Hahmon huojumisesta lähti ääni, joka kuulosti vanhojen saranoiden kitinältä.
"Lähetti", Nihilisti sanoi kysyvästi vuosisatoja vanhalla äänellä. "Torni. Sotilas?"
Avde hymyili uskolliselle lautturilleen ja nyökkäsi pitkään. "He. Käsittele ystäviäni hellävaraisesti."
Nihilisti ei vastannut, mutta se ymmärsi.

Punainen Mies kääntyi ympäri. Jäljelle jäivät vain täysi hiljaisuus ja kevyt syystuuli, joka riepotteli lehtiä rannalla ja hälvensi yöllisen ilmataistelun viimeisiä savuja.
Vihreäkaapuinen hahmo kääntyi ruosteisesti natisten ja vinkuen kohti tuulen kulkusuuntaa ja katseli kaukana siintävään horisonttiin kuin pohdiskellen hetken olemassaoloaan.
Silloin kuului hiljainen, vanhalta ovelta kuulostava narahdus ja Nihilisti astui läpi Ikuisen.

Bio Klaanin Linnake, maanalainen käytävä

"Ei tarvetta käyttää voimaa", raudoissa oleva Nazorak yritti rauhoitella takanaan seisovaa titaania, kuitenkin tullakseen vain tönäistyksi eteenpäin. "Vaiti", Bodyguard tokaisi matalalla äänellään. Kullanhopeinen Toa käveli heidän edessään. Nazorak näki edessään tunkkaisennäköisen betonikäytävän. Käytävän valaisivat vain muutamat katosta roikkuvat hehkulamput. Yksi niistä himmeni ja välkkyi vuoronperään. Se ilmeisesti piti vaihtaa. Kaksi vartijaa vankineen alkoi kävellä kalteriseinien täyttämää käytävä äeteenpäin. Nazorak katseli ympärilleen. Oli melko pimeää että sellien sisältö olisi näkynyt juurikaan. Pian Edessä kulkeva Toa Santor pysähtyi. Tämä poimi avaimen käteensä, painaen sen vieressään olevan sellin lukkoon.

*TSIK*

Mustanpuhuva kalteriovi aukesi inisten ja vinkuen. Bodyguard opasti Nazorakin seisomaan avonaisen oven eteen. Pian Nazora ktunsi kuinka käsiraudat poistettiin, tullen pia ntuupatuksi selliin. Toa paukautti sellin oven kiinni. Oven ja kaltereiden kontakti synnytti ikävän kalahduksen.

*TSIK*

Toa lukitsi jälleen sellin oven. Hetkessä molemmat olivat kävelemässä takaisin tulosuuntaan. Nazorak hieroi hetken kaikkia neljää rannettaan. Se loi katseen selliinsä. Seinät olivat värittömiä. Oikealla seinällä roikkui jonkin sortin vuode. Vassemmalla seinällä oli jonkin sortin lavuaari, hana, ja peili. Ikkunita ei ollut. Eipä se ollutkaan ihme näin maan alla. Torakan silmät alkoivat pikku hiljaa tottua pimeään. Se loi siinä samassa katseen vastakkaiseen selliin.

Musta, suurikokoinen hahmo istui veltossa asennossa sellin takaseinää vasten. Jos se olisi seissyt, se tuskin olisi mahtunut selliinsä. Hahmon käsivarret näyttivät oudon ohuilta olkapäihin ja kyynärvarsiin verrattuna. Molemmissa käsissään sillä oli nähtävästi kolme sormea. Hahmon kyynärvarret näyttivät sitlä, kuin niistä olisi revitty jotain irti. Sen mahdollisia kasvoja ei pystynyt havaitsemaan suuren kypärämäisen panssarin synnyttämän varjon takia. Sen selästä tuntui yhtyvän kattoon kaikenlaisia letkuja.

Nazorak asteli ihmettelevänä kohti sellinsä sänkyä.

Ämkoon veljeskunnan saari, metsä

Kevyt tuulenvire havisutti öisen metsän tummanvihreänä levittäytyvää lehtikattoa. Mitään muita ääniä ei kuulunut. Tuntui siltä kuin koko metsä olisi seisahtunut tarkkailemaan alkavaa taistelua.

Eversti 437 tarkensi teknisen silmänsä yönäköä ja tuijotti itsevarman näköisenä lähemmäs kävelevää admin Ämkoota. Eversti pohti, johtuiko vöistä ja torakan mielestä kovin sekalaisista kangaskappaleista koostuvaan asuun pukeutuneen vastustajan itsevarmuus kenties yliluutnantti 955:ttä vastaan käydystä kamppailusta. Eversti oli saanut kuulla yliluutnantti 955:n täydellisestä tappiosta Ämkoota vastaan, eikä eversti aikonut kokea samaa kohtaloa. 955:n itsevarmuus oli varmaankin koitunut tämän tappioksi, mutta 437 koki olevansa toista maata.

"Pyyhin tuon ilmeen pian kasvoiltasi", 437 sanoi ääneen Ämkoon pysähdyttyä alle kahden metrin päähän torakkasotilaasta. Miekkamies vastasi uhkaukseen naurahtamalla ääneen ja kohottamalla miekkansa sitten hieman päänsä yläpuolelle ainoalla kädellään.

"Sopii yrittää", Vihreäkasvoinen klaanilainen sanoi ja hyökkäsi.



Valkean samuraimiekan terä viiletti ilman halki suoraan kohti eversi 437:n päälakea. Nazorak väisti iskun heittäytyen vasemmalle ja ampui sitten käteensä piilotetulla laseraseella Ämkoota kohti. Miekkasankari sai kuitenkin yön pimeydessä kirkkaana hohtavan ammuksen väistettyä helposti. Nazorak ei kuitenkaan antanut tämän lannistaa itseään, vaan 437 heittäytyi vastaiskunsa jälkeen koko painollaan vihollistaan kohti huitaisten samalla mekaanisen kätensä terällä Ämkoota päin.

Torakan yllätykseksi Ämkoo iski miekkansa terän maahan ja otti nazorakin hyökkäyksen vastaan paljaalla kädellään. Kevyen väistöliikkeen jälkeen Ämkoo tarttui kiinni torakan mekaanisen käden ranteesta, kiskaisi nazorak-sotilaan itseään kohti ja tähtäsi sitten tarkan potkun tämän kylkeen. Potku ei ollut tarpeeksi vahva tuottamaan 437:lle juurikaan kipua, mutta isku sai nazorakin kuitenkin kohoamaan ilmaan. Potkun jälkeen Ämkoo päästi irti vihollisensa kädestä ja nazorak lensi korkeassa kaaressa metsään pyörien samalla villisti ilmassa.

437 ei onnistunut laskeutumaan jaloilleen, mutta torakka nousi siitä huolimatta salamannopeasti ylös. Eversti karjaisi, tähtäsi entistä tehokkaammalla laseraseella Ämkoota kohti ja avasi tulen. Ämkoo ehti sitä ennen kuitenkin tarttua miekkaansa ja pian katanan terä ohjasikin punaisena hehkuvat ammukset kauemmas maalistaan.

"Hyvät refleksit", 437 mietti ja valmistautui vaihtamaan taktiikkaa. Torakan mekaanisen käden teräase piteni hieman, muuttuen raskaaksi lyömämiekaksi. Tämän jälkeen 437 ponnisti, loikkasi ilmaan ja tarttui sitten toisellakin kädellään mekaanisen raajan terään vahvistaakseen lyöntinsä voimaa.

Ämkoo toi miekkansa päänsä yläpuolelle ja otti viime hetkellä vastaan nazorakin väkivahvan lyönnin. Adminin jalat upposivat hieman sademetsän pehmeään pohjaan nazorakin ruumiinvoiman painaessa tätä alaspäin. Ämkoo murahti ja heittäytyi sitten väkisin pois iskun alta, saaden kuitenkin väistäessään osuman 437:n nyrkistä.

Ämkoo horjahti, kierähti ja koitti sitten nousta ylös. Nazorak teki kuitenkin yrityksen mahdottomaksi heittäytymällä jälleen Ämkoota kohti ja iskien sitten miekallansa uudestaan. Ämkoo onnistui väistämään miekan kumartumalla maata vasten, mutta torakka vastasi tähän potkulla Ämkoon päätä kohti. Nazorakin jalka oli kuitenkin vähällä saada osuman miekkamiehen teräaseesta ja 437 perääntyi kauemmas.

Ämkoo tumma viitta heilahti klaanilaisen noustessa takaisin seisomaan. Ämkoon hengitys muuttui höyryksi öisen viidakon viileydessä, ja tämä sai adminin näyttämään raivoisalta, miltei pelottavalta. 437:aa tämä ei kuitenkaan hätkähdyttänyt. Näky ainoastaan innosti nazorakia.

Torakan taistelutahto kiteytyi äänekkääseen karjaisuun jonka jälkeen 437 lähti jälleen kerran lähestymään Ämkoota. Miekkamies ei jäänyt paikoilleen, vaan lähti itsekin juoksemaan vastustajaansa kohti. Pian kaksikon terät kohtasivat ja toisiaan hankaavat terät loivat vaaleansinisenä hehkuvan kipinävirran. Valo heijastui vuorollaan kumpaisenkin silmistä saaden kamppailun näyttämään lähestulkoon mielipuoliselta.

Eversti huudahti jälleen ja painoi aseensa kaksin käsin lähemmäs ja lähemmäs Ämkoota. Vihreäkasvoinen miekkasoturi koitti tehtä vastarintaa, mutta yritys osoittautui heikoksi torakan fyysisen ylivoiman ansiosta. Ämkoon ainoa käsi tärisi adminin jännittäessä raajansa jokaisen lihaksen, mutta turhaan. Torakka onnistui painamaan vastustajansa läheistä puuta vasten.

"Olet vahva", eversti 437 aloitti, jatkaen sitten: "Ja samalla typerys. Teit elämäsi viimeisen virheen haastaessasi minut hoitamatta ensin entisiä taisteluvammojasi."
"Hah", kuului Ämkoon lyhyt vastaus tummanpuhuvan taistelijan estäessä viimeisillä voimillaan torakan terää liukumasta kaulansa lähettyville.

Silloin jotain tapahtui. 437 näki silmäkulmassaan jotain välkkyvää, ennen kuin sai mojovan iskun leukaansa. Eliittitorakka lennähti taaksepäin, kaatuen selälleen. 437 nousi puhisten takaisin jaloilleen. Hän pyyhki vasemmalla kädellään pois leualtaan suustaan lennähtänyttä vihreää nestettä. Hän käänsi silmänsä takaisin raskaasti hengittävään Ämkoohon, aukoen ne pian melkein niin suuriksi kuin mahdollista. Adminin oikeasta olkapäästä työntyi esiin tummanpunainen, hohtava, muodoltaan kättä muistuttava massa. Se näytti todella sankalta, värikkäältä savulta.
"Olet todellakin kuullut minusta paljon..."
Mäksä nosti varjoenergiasta koostuvan raajansa poikittaen eteensä.
"...muttet tarpeeksi."
Ämkoo heilautti varjomassan nopeasti oikealle sivulleen. Sumea, aaltoileva aine haihtui sen päältä suoraan ilmaan. Jäljelle jäi tummanpunaisen eri sävyissä hehkuva käsi. Se oli muodoltaan täysin identtinen Toan terveen käden kanssa.

Eversti tuijotti Ämkoon varjokättä tarkasti, miltei haltioitueena. Nazorak oli kuullut tarinoita Klaanin adminin mystisistä varjovoimista, mutta tällaista temppua eliittisotilas ei ollut osannut odottaa. Yhdistyminen Makutan kanssa oli näemmä tuonut Ämkoolle kyvyn josta useimmat eivät voisi edes uneksia.

"Ymmärrän...", 437 tokaisi hiljaa. "Olet melko vaikuttava, asustustasi myöten. En juurikaan ihmettele kuinka mahtava 955 hävisi sinulle."
"Olen imarreltu", Mäksä lausui virnistyksensä läpi.
"Hänen ylimielisyytensä koitui hänen turmiokseen. Mutta tiedoksesi, minä en ole samanlainen."
"Vaadin sanoillesi näyttöä", Ämkoo vastasi ja heitti miekkansa ilmaan ottaen sen sitten kiinni punahehkuisella varjokädellään.
"Antaa tulla", Ämkoo jatkoi. "Näytä minulle, miten muka eroat edesmenneestä toveristasi."
"Mielelläni", eversti vastasi ja hyökkäsi.

Taistelu jatkui.

[spoil][/spoil]