Blozi, oli väsynyt. Hänestä tuntui, ettei hänellä ollut enää pahemmin voimia jäljellä. Häntä väsytti ja hän oli vihainen. Jotkin Klaanilaiset saattoivat pitää häntä Allianssin vakoojaana, joka oli liittynyt Klaaniin, saadakseen Nimdan osia. Mutta hänen silmänsä painuivat kiinni ja hän nukahti.

* * *

"Mitä tapahtui? Miksi minut on sidottu?" Blozi ajatteli ja huomasi roikkuvan kettingeistä. Hän huomasi edessään Nazorak-sotilaan.

"Heräsit vai. Onnea. Yksi päivä lisää sinulle."

Tulen Toa huomasi, että Nazorakilla näytti olevan kehittynyt ase. Hän yritti päästä vapaaksi, mutta ei päässyt. Äkkiä, Nazorak tainnutettiin, kun pieni valkoinen huppupäinen hahmo hyppäsi torakan päälle. Hän näytti olevan Turaga, jolla oli valkoinen haarniska. Hänellä oli tikari ja piti sitä juuri heränneen Nazorakin kaulalla.

"Mi-mitä haluat?" torakka kysyi vähän säikähtäneenä.

"Avaimet. Heti", Turaga sanoi. Torakka antoi avaimet ja sen jälkeen, pienellä lyönnillä, Turaga tainnutti torakan jälleen. Hän avasi Blozi lukot ja viittosi seuraamaan.

"Meillä ei ole paljon aikaa. Klaani ei ole enää turvallinen paikka", Turaga sanoi.

Blozi seurasi häntä, vähän epävarmana ja hämmästyneenä. Kaksikon päästessä ulos, Toa huomasi Klaanin vanhan linnoituksen rikkoutuneen ja sen vieressä kokosi jättimäinen ja uusi linnoitus. Toa oli hiljaa ja seurasi Turagaa. Hän vei Blozin Mt. Ämkoolle ja siellä koputti johonkin kallionseinämään. Se avautui ja Turaga meni sisään, Blozi perässään. Silloin hän hämmästyi toden teolla. Vuoren sisällä olevat henkilöt olivat todella, todella tuttuja. Keskellä oli iso pöytä, jonka yhdessä pöydässä istui Kapura, joka oli menettänyt vasemman kätensä ja osan naamastaan. Hänen vieressä istui Troopperi, joka näytti olevan sokea, sekä myös hän oli menettänyt osan oikeasta kädestään. Muitakin Klaanilaisia istui pöydässä, ja muutamia Matoraneja. Osa oli Ämkoon veljeskunnan jäseniä, osa oli vain selviytyneitä.

"Kuka, mitä häh? Mitä on tapahtunut?" Blozi kysyi ihmeissään. Hän katsoi taakseen ja huomasi Turagan olevan Gekko.

"Kuten jo varmaan ehkä tajusit, olemme Bio-Klaanin viimeisiä jäseniä", Gekko sanoi.

"Mitä tapahtui?" Blozi kysyi.

Varjoista astui esiin hahmo. Hänellä oli Kraahkan naamiona. Hän näytti olevan huonossa kunnossa.

"Teridax?" Blozi kysyi ihmeissään.

Kaikki hiljenivät. Makuta katsoi vihaisena Tulen Toaa. "Manu. Ei Teridax." Blozi hiljeni.

"Jos haluat tietää, mitä tapahtui, sen voin kertoa. Kauan sitten, Allianssi hyökkäsi Klaaniin, ja onnistui Nimdan sirujen avulla voittamaan meidät. Avde käski tappaa kaikki Adminit ja Modet, sekä ne Klaanilaiset, jotka olisivat olleet uhka. Moni kuoli meistä, mutta me neljä selviydyimme ja näköjään myös sinä. Matoranit pakenivat pois saarelta, osa jäi taistelemaan. Noin 12 Matorania on enää jäljellä. Olemme yrittäneet käyttää Ulottuvuusporttia, mutta sitä vartioidaan todella tiukasti."

Blozi vaikeni. Allianssi oli voittanut. Mitä seuraavaksi?

Veljeskunnan saari

Äksä juoksi joukon edellä, Gekko tuli perässä, torakka oli muistuttanut siitä minkä hän joutuisi joku päivä kohtaamaan, hän oli pysytellyt takavasemmalla, käsi puolesta ei olisi ollut Kyborgi hirviölle kovaa vastusta lähitaistelussa.

"Kun pääsen perille minulla on mietittävää"

Äksä astui jonkin kolahtavan päälle, joku yritti työntyä ulos maasta, Äks nosti jalkaansa ja kumartuessaan sai luukusta iskun kasvoihinsa. Matoran oli tullut sieltä ulos. "Tulkaa sisään, tänne mahtuu kuitenkin vain yksi kerrallaan", Matoran sanoi ja viittoi maanalaiseen käytävään, Gekko mahtui sisään hankalasti, mutta Äksä joutui kiskomaan suojuksiaan irti. Matoran laittoi luukun sisäpuolelta kiinni. Klaanilaiset olivat vihdoin siällä linnakkeessa.

He nousivat ylös kivisiä portaita pari kerrosta, Gekko pysähtyi hetkeksi yhteen huoneista yhdistelemään ajatuksiaan.

"Yrittääkö hän ottaa minuun yhteyttä, mutta miten. Jonkun tosiaan täytyi sammuttaa ne valot, minä se en ollut, onko hän siis hankkinut muitakin ehdokkaita, pakko. Ei hän voi vain minuun turvautua.

Mutta minä... minä olen velkaa, hän pelasti henkeni kaksi kertaa, ja mitä jos se saadaan selville... voi mitä minä teen..." Gekko painoi kätensä kasvojaan vasten ja näki KB:n joka oli jäänyt katselemaan Gekon ajattelua, "Hi hi, iso mies itkee", KB hihkaisi ja sai nyrkistä kasvoilleen. "Olet niin randomi", KB jatkoi. "Hyvällä tavalla, nyt jos lopetit tuon hihityksen voisimme kai jatkaa matkaa", Gekko sanoi ja nousi takaisin seisomaan.

[spoiler= ... ]BWOOOOOOOOOOONG[/spoiler]

Killjoyn huone

Uusi ilta alkoi lähestymään ja Killjoy näki huoneensa ikkunasta, kun aurinko alkoi laskeutumaan horisonttiin. Hän tutki ulkoisia vammojaan viimeisten auringonsäteiden sihdatessa suoraan huoneeseen. Killjoyn yllätykseksi ulkoiset vammat olivat jo miltei parantuneet, huolimatta edellisöisestä ryntäilystä. Kupe oli käynyt tarkastamassa Joyn päivällä ja oli todennut sisäisten vammojen olevan kuitenkin herkässä tilassa, eikä Killjoy saisi siksi liikkua vielä mihinkään.

Huoneessa ei käynyt pahemmin vierailijoita, tämä sopi Killjoylle mainiosti. Muiden ollessa hoitamassa loukkaantuneita ja korjaamassa rakennuksia, sai Killjoy uppoutua rauhassa puuhiinsa. Joyn puku oli tarkistettu nyt kunnolla ja sekä Creedy, että Killjoy itse tulivat siihen tulokseen, että se ei ole aivan toimintakuntoinen. Useat panssareista olivat vaarallisesti halki ja vasen olkapatteri oli käyttökelvoton. Creedy oli lupautunut tekemään jotain asialle ja tämä olikin ottanut Glide-puvun käsittelyynsä, jos tämä vaikka onnistuisi muokkaamaan tästä hieman raskaamman ja taistelukelpoisemman version.

Nyt Killjoy oli ruuvannut kätensä auki ja korjaili sinne tulleita pikkuvauruoita. Pienen puuhastalun jälkeen Joy sulki ja hitsasi kuoren takaisin paikalleen ja totesi tyytyväisenä etusormensa nivelen toimivan taas kuten pitääkin. Juuri kun Metsästäjä alkoi huokaisemaan ja harkitsemaan pientä lepoa, oveen ilmestyi koputus.

Ovi aukesi ja sininen naispuolinen Toa astui sisään hieman vaivaantuneen oloisena. Tämä otti varovaisen askeleen ovella ja alkoi puhumaan: ”Tuota, ajattelin pistäytyä, en kai keskeyttänyt mitään?” Killjoy kopautti kypäräänsä: ”Pienen aivomyrskyn vain, oliko sinulla asiaa?”

Ruki hymähti ja veti huoneen oven kiinni perässään. Hän asteli eteenpäin kohti Killjoyn sänkyä, mutta pysähtyi osuessaan suoraan ikkunasta sinkoavaan auringonsäteeseen. ”...olen kateellinen, tämä huone on niin hyvällä paikalla.”

Killjoy ei vastannut, vaan tuijotti edelleen huoneeseen astunutta Toaa. Ruki kiersi säteen valaiseman alueen ja asteli Joyn sängyn vierelle. ”Väliaikeinen vastaanottopiste menee taas remontiin, joten sain vapautuksen pariksi päiväksi ja ajattelin, noh... mitä jos sinä tuota... kävisit makuulle?”

”Anteeksi?”

”Tee se, ihan oikeasti. Minulla on sinulle jotain.” Killjoy oli kovin hämillään, tämä kuitenkin tajusi, että kun nainen tuijottaa tuimasti, on parempi totella. Joy koetti etsiä luonnollisen asennon ja jäi selälleen makaamaan sängylle. Ruki polvistui sängyn eteen ja nosti kätensä Joyn ruumiin ylle.

”Nam congue interdum molestie. Fusce et sem non metus porttitor dapibus. In rhoncus faucibus aliquam. ”

Rukin kädet alkoivat hohtamaan sinisenä näiden sanojen jälkeen. Killjoy yritti epätoivoisesti tunnistaa Rukin mumiseman kielen, mutta luovutti tajutessaan, ettei ollut kuullut koskaan mitään vastaavaa. Killjoy vain tuijotti Rukin hohtaviä käsiä, jotka lähestyivät nyt hitaasti Killjoyn rintakehää. Killjoy nielaisi ja lopulta kosketus tapahtui ja Killjoyn kehon ympärille alkoi purkautumaan vettä. Vettä... Killjoyn ruumiiseen. Mutta ennen kuin Killjoy ehti edes valmistautua karjaisemaan tätä ilmiselvää faktaa ilmoille, Ruki alkoi hyssyttelemään.

”Älä huoli, rentoudu.”

Killjoy oli huomaamattaan nostanut yläruumistaan ja vesi alkoi kiertelemään omituisesti hänen ympärillään. Silloin hän kuitenkin tunsi, kuinka hänen Feterran vahingoittamaa kylkeään alkoi pistelemään. Lähempi tarkastelu osoitti, että siinä komeileva massiivinen arpi alkoi höyrystymään ja vähitellen katoamaan. Joy haukkoi henkeään, mutta säikähti uudestaan, veden hulvahtaessa nyt hänen kurkkuunsa. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan edes ehtinyt älähtämään, sillä hän tajusi kykenevänsä hengittämään vedestä huolimatta. Lopulta vesi muodosti eräänlaisen soikiomaisen kuplan Killjoyn ympärille. Kupla oli täynnä tätä omituista vettä, sitä oli hänen sisällään, ulkopuolellaan, kaikkialla.

”Tunnetko sen, mitä se tekee sisälläsi?” Killjoy hymähti tyytyväisenä, sama kihelmöivä tunne, joka oli äsken hänen arvissaan, oli nyt myös hänen sisällään. ”Mikä se on? ...se on jotenkin, maaginen.”

Ruki tirskahti, mutta piti silti kätensä tiiviisti Killjoyn ruumiin yllä, pitäen kuplaa elossa. Joyn ääni kuului kuplan läpi hyvin kumeana, kuin tämän ääni olisi tullut valtavan laakson kaiun mukana. ”Me veden toat olemme yhteydessä luonnon kanssa, voimme käyttää sitä hyväksemme, sillä luonto parantaa omansa.”

”Tuo on... hyödyllinen taito, kuvittelin sinua aina jotenkin... noh, suoraviivaisemmaksi voimienkäyttäjäksi.” Killjoyn sanat saivat Rukin tirskahtamaan uudestaan, Killjoy pyöritteli silmiään ja tämän huomatessaan Ruki vakavoitui parhaansa mukaan. ”...minä en osaa taistella, en ollenkaan. En ole eläessäni käyttänyt yhtäkään asetta, olen aina vain käyttänyt elementtivoimiani, ja niitäkin korkeintaan pakenemiseen...”

Ruki huokaisi syvään ja jatkoi nähdessään, että hänellä oli Joyn täysi huomio: ”Siksi minut erotettiin, karkotettiin Metru-Nuilta, opettajani kuoli, koska en pystynyt tekemään vaaratilanteessa mitään. Tuomioistuin katsoi minun epäsuorasti auttaneen tappajaa. Minulle ei jäänyt vaihtoehtoja.” Rukin murheinen ilme kuitenkin muuttui hymyksi: ”Mutta sitten löysin tänne. Minä liityin välittömästi palvelupuolelle, koska halusin auttaa miten vain pystyin, en halunnut jäädä siksi hylkiöksi, joka ei osaa mitään.”

Pieni hiljaisuus laskeutui ja hiljainen veden solina oli ainoa asia mitä vähään aikaan kuului. Killjoy kuitenkin avasi pian suunsa: ”Siksi sinä autat meitä, siksi valitsit militaristisimman tiimin koko Klaanista. Haluat oppia taistelemaan.”

Ruki käänsi päänsä lattiaan häpeissään. ”Älä käsitä minua väärin, te olette hyviä tyyppejä... en halunnut myöntää aluksi itsekään, mutta... ajattelin että te voisitte auttaa, etenkin sen jälkeen kun autoit minua siellä aulassa.”

”Ruki, se oli vain pieni neuvo, ei sinun tarvits-” Sillä hetkellä Ruki näpäytti sormellaan ja olemattomalta tuntuvan veden paine painoi Joyn suuta suppuun, hiljentäen tämän.

”Tämä vesi... se lähinnä parantaa kosmeettisia vammoja, sulkee haavat ynnä muuta, mutta sisältä... se on hidas. Tästä voi tulla pitkä yö, joten sinun on parasta levätä.”

Killjoy olisi halunnut esittää kuuluvan vastalauseen, mutta se ei onnistunut. Hän tunsi kuinka kipu hänen elimistönsä useista vammoista oli hieman hellittänyt ja vesi hänen ympärillään sai hänen kehonsa muutenkin tuntumaan raskaalta. Joy vilkaisi Rukia, nyökkäsi miten parhaimmillaan pystyi ja sulki silmänsä.

”Virta, pois.”

Bio-Klaani, ranta

Hai nojasi aitaan jonka takana kuohui meri. Hai katsoi aaltoihin. Lähistöltä kuului korjaajamatoranien hyörintää. Pommitus oli tehnyt paljon tuhoa. Hai oli rättiväsynyt. Hän oli ensin juossut yöllä useita tunteja sammuttamassa paloja ja myöhemmin kuljettanut haavoittuneita ja auttanut korjaustöissä. Hänen kätensä olivat rutistuneen oloiset. Elementtienergia oli levon tarpeessa.
Meri tyrskyi. Jos merestä ottaa ämpärin vettä, meri paikkaa itsensä. Ja aika ajoin tulevat sateet, jotka jälleen vahvistavat sen. Niin Klaaninkin täytyisi tehdä. Meri pystyi tuhoamaan ja pelastamaan. Meri oli vahva. Meri oli tuhoutumaton.

Aurinko oli laskemassa. Vesi värjääntyi oranssihtavaksi ja lokkirahi liiteli erään tolpan nokkaan. Se koputteli tolppaa nokallaan ja katseli hupaisan näköisesti ympärilleen. Sitten se pyrähti lentoon, kiisi korkelle ja lähti kuin putoamaan. Se koukkasi suoraan vedenpinnasta napaten itselleen kalansaaliin, jota se lähti lentäen kuljettamaan.
Hai oli uppoutunut syvälle ajatuksiinsa. "Mitä se uni pommituksen alussa tarkoitti. Miksi Hain mieleen oli palautunut juuri kotisaaren Toinen Sisällissota. Se, jossa hän oli toiminut kiväärimiehenä. Se, joka lopulta päättyi onnellisesti. Onnellisesti. Sota ei koskaan päättynyt onnellisesti. Sodissa ei ole voittajia. Sodissa ei ole niitä jotka ovat oikeassa.
Sota ei anna armoa. Sota ei pyydä armoa. Sota on pahuus.

Ilta-auringon kajossa Hai säpsähti yhtäkkiä kalan polskaistessa vedenpinnassa. Olisi ihanteellinen sää ongintaan. Mutta nyt ei ollut aikaa. Piti huoltaa Hildemar.
Hai käveli sataman hieman syrjempään kolkkaan ja huomasi Hildemarin varaston oven olevan raollaan. Hai vetäisi miekkansa esiin. Siellä saattaisi olla mitä vain. Hai oli kuullut että Klaanin sisässä oli yhä Nazorakeja. Hai astahti kissamaisin liikkein oven taakse ja pyörähti sisään. Hän puristi miekkaansa, kun laivan sisältä kuului kummallista naputusta. Hai hypähti laivan kannelle ja astui varovasti kannen alle. Ääni kuului radiohytistä. Hai asteli ovelle ja kuuli jonkun olevan sisällä. Hän hypähti sisälle, valmiina listimään mahdollisen uhan. Tuolissa istunut Korek kiljahti. "Korek? Mitä sinä täällä teet?" Hai hämmästyi. "Murran Nazorak-sukellusveneestä saatua koodia, Kapteeni," Korek vastasi. "Selvä. Tulin huoltamaan aluksen. Jatka vain rauhassa."
Hai poistui radiohytistä ja alkoi öljytä ja puhdistaa aseita.

Korek kuunteli kuulokkeistaan Nazorakien signaalia. Nakutus kuulosti yhä hieman kummalliselta, mutta Korek oli jo selvittänyt yhden kirjaimen. Hän kokeili paperille eri vaihtoehtoja. Hän sai murrettua kaksi kirjainta kerralla ja väläytti terävän hymyn. Hai laittoi aluksen täyteen toimintakuntoon ja lähti Klaanin Kahvioon syömään jotakin. Sen jälkeen lepoa. Kaivattua ja ansaittua lepoa.

Hyvin, mutta väsynein mielin Hai lähti kohti Klaania, jättäen Korekin murtamaan koodia.

Satama, yön pikkutunnit

Korek hymyili. Viimeinen koodikielen aakkonen murrettu. Hän kuunteli yhä nakutusta kuulokkeistaan. Monta tuntia siihen oli mennyt, mutta nyt homma oli valmis. Sataman edustalla toimivien Allianssin sukellusveneiden koodikieli oli murrettu. Tästä lähtien reissut olisivat paljon helpompia.

Korek lähti astelemaan yön pimeyteen, kohti asuntoaan.

Bio-klaani, keskipäivä

Matoro lähti kokoustilasta mietteliäänä. Hänen pitäisi värvätä viisi tyyppiä mukaan, miellelään luotettavimamsta päästä. Hänelle tuli heti mieleen tiimin värväys Manulle.

Kahviosta on varmaan fiksuinta aloittaa... Matoro ajatteli ja lähti portaita ylös. Hissi ei olisi vielä aikoihin kunnossa. Tulisi vielä kymmeniä ja taas kymmeniä kipuamisia Klaanin suuria kierreportaita ylös ja alas.

Matoro yllättyi astuessaan kahvioon. Se oli raivattu yhdessä päivässä miltei kokonaan kuntoon. Ulkoseinä puuttui edelleen, yhtälailla Terassin kanssa. Kahvio toimi nyt tosin melkoisen hienona näköalatasanteena.
Siivotun kahvion kalustus oli samanlainen kuin ennenkin, suuret vaaleat pöydät punaisine sohvineen. Tällä kertaa osa pommituksessa tuhoutuneista sohvista oli korvattu yksinkertaisilla puisilla penkeillä. Seinien vierissä oli pienempiä pöytiä ja niiden ympärillä pienempiä sohvia. Yleensä nurkkapöydät menivät ensimmäisenä, sillä niitä yleisesti pidetiin Kahvion parhaina paikkoina.

Matoro tervehti laiskasti Mokelia ja muita, harvoja paikalla notkuvia olentoja. Suurin osa oli kuitenkin korjaamssa vahinkoja alhaalla kaduilla.

Jään Toa bongasi yhdessä nurkkapöydässä Hain ja Troopperin pelaamassa korttia. Nopeasti Matoro istui pöydän ääreen.

"Terve", hän sanoi pirteästi. Kaksikko tervehti. Hai iski viisi korttiaan pöytään, voittaen taas. Troopperi mumisi jotain.

"Tota, kiinnostaisiko teitä yksi pienoinen tehtävä, liittyen Nimdaan?" Matoro kysyi ensimmäisenä.

"Minkälaisesta jutusta on kyse?" Hai kysyi, silminnähden innostuneena.
"En tiedä tarkkaan. Autamme kuitenkin yhden sirun kuljettamisessa joltain saarelta Klaaniin", Matoro selitti.

"Kuulostaa hyvältä. Jotain vaihtelua tähän Klaanissa oleskeluun", Troopperi sanoi, sekoitellen korttipakkaa.
"Olette siis mukana?" Matoro varmisti.

"Joo", Hai vastasi samaan aikaan Troopperin kanssa.
"Hienoa. Tapaamme ilmeisesti aulassa huomenaamuna", Matoro selvensi.
"Tuletko peliin?" Troopperi kysyi ja alkoi jakaa kortteja. MAtoro vastasi myöntävästi, ja kolmikko jatkoi pokeripeliään.

Bio-Klaani, Mt. �mkoo

�kki� kuului koputusta, pient� ja heikkoa. Blozi otti miekkansa esiin. H�n ei tiennyt, kenet tapaisi seuraavaksi. H�n ei tiennyt edes miss� oli. Manu oli valmiina iskem��n ja Gekko veti tikarinsa esiin. Troopperi valmistautui ampumaan tulipalloja ja Kapura meni oven taakse, miekan kanssa.

"Valmistautukaa iskem��n", Gekko sanoi hiljaisesti. Sitten ovi avautui ja kaikki olivat valmiita iskem��n. Tulija oli musta ja valkoin Toa, jolla ei ollut naamiota ja h�nell� oli kahtia mennyt miekka.

"Matoro!" huusivat viisi Klaanilaista yhteen ��neen ja Troopperi otti kaatuvan Toan vastaan.

"Se... ei ...onnistunut. Vahi... se... heill�", sanoi Toa viimeiset sanansa, sen j�lkeen kaatui. Blozi katsui surullisena yst�v��ns�. H�n meinasi sanoa jotain, mutta huomasi pian kaiken h�nen katoavan.

"�l� j�t� meit�", Kapu sanoi ja sitten Blozi nousi.

Bio-Klaani, sairaalaosasto

H�n oli j�lleen sairaalaosastolla. H�n nousi ja tunsi olonsa paremmaksi, kuin moneen tuntiin. H�n oli j�lleen valmis taistelemaan.

* * *

Matoro k�veli y�ll� k�yt�vill�. H�n oli saanut jo Hain ja Troopperin mukaan Nimdaa hakemaan, mutta h�n tarvitsisi viel� kolme lis��. �kki�, h�n huomasi vastassa hahmon.

"Onko se yksi niist� Nazorakeista", Mato ajatteli ja otti miekkansa esiin. H�n oli valmis hypp��m��n. Juuri kun h�n aikoi hyp�t�, huomasi h�n hahmon k�dess� valaisevan Tulipallon ja veti miekkansa takaisin. Tulija oli Bloszar.

"Kappas Matoro, mit� teet t��ll�?" Tulen Toa kysyi.

"V�rv��n Nimdan hakutiimiin j�seni�. Kuule, kiinnostaisiko tulla mukaan? Tarvitsisimme Klaanilaisia t�h�n hommaan."

Blozi ajatteli sit� maailmaa, jossa Allianssi oli voittanut Klaanin. Sit� ei saisi tapahtua, joten jos he hakisivat Nimdan, ei olisi en�� niin suurta h�t��. Lis�ksi, voisi h�n olla hy�dyksikin.

"Mielell�ni", Blozi vastasi.

"Hyv�, en�� tarvitsemme kaksi", J��n Toa sanoi.

Bio-Klaani

Auringonvalo yritti puskea sinnikkäästi pilviverhon takaa Summerganonin astellessa kahvioon istumaan. Summerganon huikkasi joitakin tervehdyksiä harvoille paikallaolijoille pujotellessaan pöytien ohitse vailla sen erikoisempaa päämäärää ja istuutui lopulta melko keskelle kahviota. Hän loi pikaisen katseen koko saliin ja tilasi lopulta juoman.

Klaanilaiset olivat syventyneet keskusteluihin ja eräässä nurkassa oli käynnissä korttipeli. Summerganon syventyi ajatuksiinsa. Klaanin lukuisat vauriot hyppivät ajatuksiin jatkuvasti. Summerganonin täytti yhtäkkiä suuri kiitollisus vaurioiden korjaamisen parissa uurastavia kohtaan, puhumattakaan Matorosta ja muista, jotka olivat torjuneet Nazorak-alukset taidokkaasti. Summerganon kohotti lasinsa kumman Klaani-ylpeyden tunteen piristämänä.

"Kas, Suga! Sopiiko puhutella?" Kuului tuttu ääni.
Summerganon hätkähti ja juomaa roiskahti hänen viitalleen. Matoro hymähti ja istuutui Summerganonia vastapäätä. "Toki toki", Summerganon sanoi hieman vaivaantuneena, mutta mielissään siitä, että oli saanut seuraa. Samalla hän kuitenkin silmäili viittaansa ilmestynyttä märkää läikkää hieman harmissaan. "Menen pitemmittä puheitta suoraan asiaan; kasaan porukan suojaamaan Nimdan sirun kuljetusta", Matoro sanoi selkeällä äänellä, mutta melko hiljaa. "Olisitko kiinnostunut?" Matoro jatkoi ja kuulosti siltä, että voisi jopa purskahtaa nauruun. Ehkä hän odotti saavansa myöntyvän vastauksen, jonka hän totta tosiaan saikin: "Aivan varmasti!" Huudahti Summerganon, pystymättä peittämään innostustaan.

"Mainiota. Tule huomisaamuna aulaan, sen tarkempaa informaatiota en osaa antaa." Matoro nousi tuolistaan myhäillen, heilautti kättään ja suuntasi omille teilleen. Myös Summerganon nousi siemaistuaan juomansa loppuun ja suuntasi terassille. Pilviverho väistyi viimein ja iltapäivän auringonsäteet tulvivat sisään siitä, missä oli ennen pommitusta ollut ulkoseinä. Terassikin kylpi valossa. Summerganonin värit, eli sininen, hopea ja valkoinen suorastaan välkehtivät auringon paisteessa tämän kävellessä terasille, ihailemaan näköalaa. Mielissään siitä, että hänellä olisi taas tekemistä.

Bio-Klaanin saari
Ranta
Seitsemän kilometriä Nazorak-pesistä



Sade oli puhdistanut ilman savusta, jonka yöllinen taistelu oli ilmakehään nostattanut. Rantavesi oli tyyntä ja lyhyen hiekkarannan takaa häämöttävä nurmikko alkoi jo kuivata varhaisen aamun auringossa. Kevyt syystuuli alkoi vähitellen yltyä.
Pieni puinen vene ajelehti rantaveteen täysin varoittamatta. Tummanvihreää kokovartalokaapua kantava luonnottoman pitkä lautturi laski pitkän aironsa veneeseen ja astui hitaasti veneen reunan yli matalaan rantaveteen. Lautturin raajat natisivat ja naksahtelivat ruosteisesti sen kahlatessa kohti hiekkarantaa.
"Perillä", lautturi sanoi pikaista öljyämistä kaipaavalla ja kuihtuneella äänellä.
"Kiitos, Nihilisti", vastasi veneessä vielä istuva sinipunainen matoran.

Kun Nihilisti ja Avde olivat molemmat astuneet pois veneestä, se upposi.
Useimmat veneet upposivat joskus. Tästä uppoamisesta teki maininnan arvoista täyden selittämättömyyden lisäksi se, että rantahiekkaan tiukasti ankkuroituneen veneen alla ei ollut vettä, johon upota. Hiekkaan ei myöskään jäänyt jäljen jälkeä puuveneen mystisestä katoamisesta.
Oli kuin kulkuneuvo ei olisi koskaan ollutkaan tällä rannalla.

Avde astui vedestä rantahiekkaan kevyesti. Punainen matoran käveli harkitusti ja hitaasti nurmikolle ennen kuin kääntyi hetkeksi kohti vihreäkaapuista lautturiaan.
Matoranin kasvoilla oli hymy. Hän katsoi Nihilistin kaavun sisään.
"Ilmoitan kun tarvitsen sinua", Avde sanoi lämpimällä äänensävyllä. "Nyt sinua kuitenkin tarvitaan muualla. Minulla on kolme ystävää, jotka saattavat kaivata kyytiä hyvinkin pian."
Vihreäkaapuinen hahmo katsoi hetkeen mestariaan hengittäen hiljaa. Kevyt syystuuli riepotteli hahmon kaapua hieman ja myös hahmo itse huojui hitaasti. Hahmon huojumisesta lähti ääni, joka kuulosti vanhojen saranoiden kitinältä.
"Lähetti", Nihilisti sanoi kysyvästi vuosisatoja vanhalla äänellä. "Torni. Sotilas?"
Avde hymyili uskolliselle lautturilleen ja nyökkäsi pitkään. "He. Käsittele ystäviäni hellävaraisesti."
Nihilisti ei vastannut, mutta se ymmärsi.

Punainen Mies kääntyi ympäri. Jäljelle jäivät vain täysi hiljaisuus ja kevyt syystuuli, joka riepotteli lehtiä rannalla ja hälvensi yöllisen ilmataistelun viimeisiä savuja.
Vihreäkaapuinen hahmo kääntyi ruosteisesti natisten ja vinkuen kohti tuulen kulkusuuntaa ja katseli kaukana siintävään horisonttiin kuin pohdiskellen hetken olemassaoloaan.
Silloin kuului hiljainen, vanhalta ovelta kuulostava narahdus ja Nihilisti astui läpi Ikuisen.

Bio Klaanin Linnake, maanalainen käytävä

"Ei tarvetta käyttää voimaa", raudoissa oleva Nazorak yritti rauhoitella takanaan seisovaa titaania, kuitenkin tullakseen vain tönäistyksi eteenpäin. "Vaiti", Bodyguard tokaisi matalalla äänellään. Kullanhopeinen Toa käveli heidän edessään. Nazorak näki edessään tunkkaisennäköisen betonikäytävän. Käytävän valaisivat vain muutamat katosta roikkuvat hehkulamput. Yksi niistä himmeni ja välkkyi vuoronperään. Se ilmeisesti piti vaihtaa. Kaksi vartijaa vankineen alkoi kävellä kalteriseinien täyttämää käytävä äeteenpäin. Nazorak katseli ympärilleen. Oli melko pimeää että sellien sisältö olisi näkynyt juurikaan. Pian Edessä kulkeva Toa Santor pysähtyi. Tämä poimi avaimen käteensä, painaen sen vieressään olevan sellin lukkoon.

*TSIK*

Mustanpuhuva kalteriovi aukesi inisten ja vinkuen. Bodyguard opasti Nazorakin seisomaan avonaisen oven eteen. Pian Nazora ktunsi kuinka käsiraudat poistettiin, tullen pia ntuupatuksi selliin. Toa paukautti sellin oven kiinni. Oven ja kaltereiden kontakti synnytti ikävän kalahduksen.

*TSIK*

Toa lukitsi jälleen sellin oven. Hetkessä molemmat olivat kävelemässä takaisin tulosuuntaan. Nazorak hieroi hetken kaikkia neljää rannettaan. Se loi katseen selliinsä. Seinät olivat värittömiä. Oikealla seinällä roikkui jonkin sortin vuode. Vassemmalla seinällä oli jonkin sortin lavuaari, hana, ja peili. Ikkunita ei ollut. Eipä se ollutkaan ihme näin maan alla. Torakan silmät alkoivat pikku hiljaa tottua pimeään. Se loi siinä samassa katseen vastakkaiseen selliin.

Musta, suurikokoinen hahmo istui veltossa asennossa sellin takaseinää vasten. Jos se olisi seissyt, se tuskin olisi mahtunut selliinsä. Hahmon käsivarret näyttivät oudon ohuilta olkapäihin ja kyynärvarsiin verrattuna. Molemmissa käsissään sillä oli nähtävästi kolme sormea. Hahmon kyynärvarret näyttivät sitlä, kuin niistä olisi revitty jotain irti. Sen mahdollisia kasvoja ei pystynyt havaitsemaan suuren kypärämäisen panssarin synnyttämän varjon takia. Sen selästä tuntui yhtyvän kattoon kaikenlaisia letkuja.

Nazorak asteli ihmettelevänä kohti sellinsä sänkyä.

Ämkoon veljeskunnan saari, metsä

Kevyt tuulenvire havisutti öisen metsän tummanvihreänä levittäytyvää lehtikattoa. Mitään muita ääniä ei kuulunut. Tuntui siltä kuin koko metsä olisi seisahtunut tarkkailemaan alkavaa taistelua.

Eversti 437 tarkensi teknisen silmänsä yönäköä ja tuijotti itsevarman näköisenä lähemmäs kävelevää admin Ämkoota. Eversti pohti, johtuiko vöistä ja torakan mielestä kovin sekalaisista kangaskappaleista koostuvaan asuun pukeutuneen vastustajan itsevarmuus kenties yliluutnantti 955:ttä vastaan käydystä kamppailusta. Eversti oli saanut kuulla yliluutnantti 955:n täydellisestä tappiosta Ämkoota vastaan, eikä eversti aikonut kokea samaa kohtaloa. 955:n itsevarmuus oli varmaankin koitunut tämän tappioksi, mutta 437 koki olevansa toista maata.

"Pyyhin tuon ilmeen pian kasvoiltasi", 437 sanoi ääneen Ämkoon pysähdyttyä alle kahden metrin päähän torakkasotilaasta. Miekkamies vastasi uhkaukseen naurahtamalla ääneen ja kohottamalla miekkansa sitten hieman päänsä yläpuolelle ainoalla kädellään.

"Sopii yrittää", Vihreäkasvoinen klaanilainen sanoi ja hyökkäsi.



Valkean samuraimiekan terä viiletti ilman halki suoraan kohti eversi 437:n päälakea. Nazorak väisti iskun heittäytyen vasemmalle ja ampui sitten käteensä piilotetulla laseraseella Ämkoota kohti. Miekkasankari sai kuitenkin yön pimeydessä kirkkaana hohtavan ammuksen väistettyä helposti. Nazorak ei kuitenkaan antanut tämän lannistaa itseään, vaan 437 heittäytyi vastaiskunsa jälkeen koko painollaan vihollistaan kohti huitaisten samalla mekaanisen kätensä terällä Ämkoota päin.

Torakan yllätykseksi Ämkoo iski miekkansa terän maahan ja otti nazorakin hyökkäyksen vastaan paljaalla kädellään. Kevyen väistöliikkeen jälkeen Ämkoo tarttui kiinni torakan mekaanisen käden ranteesta, kiskaisi nazorak-sotilaan itseään kohti ja tähtäsi sitten tarkan potkun tämän kylkeen. Potku ei ollut tarpeeksi vahva tuottamaan 437:lle juurikaan kipua, mutta isku sai nazorakin kuitenkin kohoamaan ilmaan. Potkun jälkeen Ämkoo päästi irti vihollisensa kädestä ja nazorak lensi korkeassa kaaressa metsään pyörien samalla villisti ilmassa.

437 ei onnistunut laskeutumaan jaloilleen, mutta torakka nousi siitä huolimatta salamannopeasti ylös. Eversti karjaisi, tähtäsi entistä tehokkaammalla laseraseella Ämkoota kohti ja avasi tulen. Ämkoo ehti sitä ennen kuitenkin tarttua miekkaansa ja pian katanan terä ohjasikin punaisena hehkuvat ammukset kauemmas maalistaan.

"Hyvät refleksit", 437 mietti ja valmistautui vaihtamaan taktiikkaa. Torakan mekaanisen käden teräase piteni hieman, muuttuen raskaaksi lyömämiekaksi. Tämän jälkeen 437 ponnisti, loikkasi ilmaan ja tarttui sitten toisellakin kädellään mekaanisen raajan terään vahvistaakseen lyöntinsä voimaa.

Ämkoo toi miekkansa päänsä yläpuolelle ja otti viime hetkellä vastaan nazorakin väkivahvan lyönnin. Adminin jalat upposivat hieman sademetsän pehmeään pohjaan nazorakin ruumiinvoiman painaessa tätä alaspäin. Ämkoo murahti ja heittäytyi sitten väkisin pois iskun alta, saaden kuitenkin väistäessään osuman 437:n nyrkistä.

Ämkoo horjahti, kierähti ja koitti sitten nousta ylös. Nazorak teki kuitenkin yrityksen mahdottomaksi heittäytymällä jälleen Ämkoota kohti ja iskien sitten miekallansa uudestaan. Ämkoo onnistui väistämään miekan kumartumalla maata vasten, mutta torakka vastasi tähän potkulla Ämkoon päätä kohti. Nazorakin jalka oli kuitenkin vähällä saada osuman miekkamiehen teräaseesta ja 437 perääntyi kauemmas.

Ämkoo tumma viitta heilahti klaanilaisen noustessa takaisin seisomaan. Ämkoon hengitys muuttui höyryksi öisen viidakon viileydessä, ja tämä sai adminin näyttämään raivoisalta, miltei pelottavalta. 437:aa tämä ei kuitenkaan hätkähdyttänyt. Näky ainoastaan innosti nazorakia.

Torakan taistelutahto kiteytyi äänekkääseen karjaisuun jonka jälkeen 437 lähti jälleen kerran lähestymään Ämkoota. Miekkamies ei jäänyt paikoilleen, vaan lähti itsekin juoksemaan vastustajaansa kohti. Pian kaksikon terät kohtasivat ja toisiaan hankaavat terät loivat vaaleansinisenä hehkuvan kipinävirran. Valo heijastui vuorollaan kumpaisenkin silmistä saaden kamppailun näyttämään lähestulkoon mielipuoliselta.

Eversti huudahti jälleen ja painoi aseensa kaksin käsin lähemmäs ja lähemmäs Ämkoota. Vihreäkasvoinen miekkasoturi koitti tehtä vastarintaa, mutta yritys osoittautui heikoksi torakan fyysisen ylivoiman ansiosta. Ämkoon ainoa käsi tärisi adminin jännittäessä raajansa jokaisen lihaksen, mutta turhaan. Torakka onnistui painamaan vastustajansa läheistä puuta vasten.

"Olet vahva", eversti 437 aloitti, jatkaen sitten: "Ja samalla typerys. Teit elämäsi viimeisen virheen haastaessasi minut hoitamatta ensin entisiä taisteluvammojasi."
"Hah", kuului Ämkoon lyhyt vastaus tummanpuhuvan taistelijan estäessä viimeisillä voimillaan torakan terää liukumasta kaulansa lähettyville.

Silloin jotain tapahtui. 437 näki silmäkulmassaan jotain välkkyvää, ennen kuin sai mojovan iskun leukaansa. Eliittitorakka lennähti taaksepäin, kaatuen selälleen. 437 nousi puhisten takaisin jaloilleen. Hän pyyhki vasemmalla kädellään pois leualtaan suustaan lennähtänyttä vihreää nestettä. Hän käänsi silmänsä takaisin raskaasti hengittävään Ämkoohon, aukoen ne pian melkein niin suuriksi kuin mahdollista. Adminin oikeasta olkapäästä työntyi esiin tummanpunainen, hohtava, muodoltaan kättä muistuttava massa. Se näytti todella sankalta, värikkäältä savulta.
"Olet todellakin kuullut minusta paljon..."
Mäksä nosti varjoenergiasta koostuvan raajansa poikittaen eteensä.
"...muttet tarpeeksi."
Ämkoo heilautti varjomassan nopeasti oikealle sivulleen. Sumea, aaltoileva aine haihtui sen päältä suoraan ilmaan. Jäljelle jäi tummanpunaisen eri sävyissä hehkuva käsi. Se oli muodoltaan täysin identtinen Toan terveen käden kanssa.

Eversti tuijotti Ämkoon varjokättä tarkasti, miltei haltioitueena. Nazorak oli kuullut tarinoita Klaanin adminin mystisistä varjovoimista, mutta tällaista temppua eliittisotilas ei ollut osannut odottaa. Yhdistyminen Makutan kanssa oli näemmä tuonut Ämkoolle kyvyn josta useimmat eivät voisi edes uneksia.

"Ymmärrän...", 437 tokaisi hiljaa. "Olet melko vaikuttava, asustustasi myöten. En juurikaan ihmettele kuinka mahtava 955 hävisi sinulle."
"Olen imarreltu", Mäksä lausui virnistyksensä läpi.
"Hänen ylimielisyytensä koitui hänen turmiokseen. Mutta tiedoksesi, minä en ole samanlainen."
"Vaadin sanoillesi näyttöä", Ämkoo vastasi ja heitti miekkansa ilmaan ottaen sen sitten kiinni punahehkuisella varjokädellään.
"Antaa tulla", Ämkoo jatkoi. "Näytä minulle, miten muka eroat edesmenneestä toveristasi."
"Mielelläni", eversti vastasi ja hyökkäsi.

Taistelu jatkui.

[spoil][/spoil]

Bio-Klaani, Blozin kämppä

Bloszar oli mennyt nukkumaan jälleen, sillä hänen päänsä oli täynnä sekavia ajatuksia. Hän oli lähdössä hakemaan Nimdaa aika pian, joten hänen oli pakko nukkua välillä. Viime uni oli ollut sekava, jota hän ajatteli koko ajan. Sitten, hänen silmänsä sulkeutuivat ja hän nukahti.

Kukaan ei voi koskaan tietää, mikä on unta ja mikä totta. Se raja voi joskus olla näkymätön.

Blozi kuuli tuon äänen kaikkialla. Hän käveli pimeydessä. Edessä oli valoa. Hän huomasi käytävän. Vasemmalla hän näki oman kotikylänsä, jossa oli asunut. Hän muisti sen paikan todella hyvin. Zakazista itään päin oleva saari, jossa asui Matoranien ja Rahien lisäksi muutama Skakdi. Saarella oli ollut useita Matoran-kyliä, kunnes se oli tuhoutunut.

Oikealla, Toa näki Bio-Klaanin, jonka Allianssi oli valloittanut. Hän oli viime yönä nähnyt tuon unen.

"Mitä täällä tapahtuu?" ajatteli Toa itsekseen.

Tulen vielä hallitsemaan mieltäsi, nuori Toa... Sitä ennen haluan kuitenkin testata sinua...

Blozi kuuli tuonkin äänen kaikkialla. Hänen mentyä eteenäpäin, huomasi Toa oven. Hän avasi sen ja huomasi olevansa aavikolla, jonka keskellä oli metsää. Siellä oli Matoranien kaltaisia olentoja nukkumassa. Bloszar meni eteenpäin ja huomasi silloin areenan. Keskellä seisoi olento, joka muistutti Blozin entistä tiimitoveria, Salhokia etäisesti. Salhok, joka oli ollut Maan Toa oli kadonnut jäljettömiin, Blozin muun tiimin kuoltua.

"Salhok? Oletko se sinä?" Blozi kysyi.

Olento ei vastannut, vaan lähti hyökkäykseen.

Klaanin yläkerrokset, alkuilta, pommituksenjälkeinen päivä

Maan Toa Nurukan katseli tähtitaivaalle, jossa tuhannet tähdet alkoivat välkkyä merkiksi yön ja pimeyden tulosta. Viime vuorokausi oli ollut myös hänelle erityisen raskas kun hän oli joutunut näkemään taas siviiliuhreja ja sodan tuomia vaurioita. Monet menettivät jotain itselleen arvokasta, muttei hän. Lukuisten taisteluiden veteraanina Nurukan oli päättänyt ettei kiintyisi liikaa mihinkään maalliseen ja piti ystävinään vain joitain harvoja henkilöitä. Deleva ja Umbra olivat niitä harvoja, jotka hän pystyi jopa laskemaan ystävikseen. Maan toa katseli kuinka muutama tähdenlento valaisi yötaivasta. Tähdenlento oli merkki toivosta, sen hän tiesi, sillä jokaisen taistelun jälkeen on vuorossa korjauksien aika. Lopullista taistelua ei koskaan tapahdu, sillä kaikki kiertää kehää.

Nurukan muisteli aikaa, jolloin hän komensi toia Metru Nuilla. Turaga Dume ja the Shadowed One olivat riidoissa keskenään, koska roistomaiset Pimeyden metsästäjät halusivat perustaa tukikohdan Metru Nuille. Siihen yksinvaltiaana toimiva Dume ei tietenkään suostunut ja hän karkoitti metsästäjien Kummisedän diplomaatit kaupungistaan. TSO ei pitänyt tavasta jolla Dume hoiti asioita, aloittaen sodan Legendojen kaupungissa. Lukuisat Toat kutsuttiin taistelemaan kaupungin puolesta, suuren Toa Lhikanin rinnalla. Se oli hienoa aikaa... Nurukan muisteli, mutta silläkin oli varjopuolensa. Sodassa hänet tunnettiin hyvin, nyt kaikki ovat unohtaneet hänen nimensä.

Muisto siirtyi toiseen kun Nurukan sulki silmänsä. Maan toan mielessä hän oli nyt Avra Nuin saarella, taistelemassa Makuta Bitilin hyönteisistä koostuvaa rahiarmeijaa vastaan. Hirviömäiset Weartax-hämähäkit olivat tappavia, mutta mutaatiotykin ja maan elementaalivoimien avulla Nurukan nousi suureksi sankariksi ja häntä palvottiin saarella suurena Toa-päällikkönä. Oli hienoa tuntea itsensä tärkeäksi, vanha maan toa mutisi ja huomasi ettei hän ollut enää oikein samanlaisessa asemassa. Kukaan täällä ei tuntunut tietävän tai muistavan hänen urotekojaan.

Muisto siirtyi toiseen ja Nurukan muisti jotain. Hän oli kirjoittanut kirjan, Metru Nuin sodan aikana, ja lisännyt siihen salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja joita ei enää sodan jälkeen tarvittu. Kirja oli jätetty Onu-Metrun arkistonhoitajille, jotka lupasivat huolehtia kirjasta.

"Kirja voisi olla hyvä lisä Klaanin kirjakokoelmiin", Nurukan mutisi ja ajatteli että tämä voisi olla erään jään toan ja erään valon toan tehtävä, hakea Kirja Legendojen kaupungista...

Nurukanin unelmoinnin keskeytti plasman Toa Deleva, punavalkoinen Toa, jonka toinen puoli ruumista oli täysin hopeinen ja mekanisoitu. Toa oli kokenut sotien varjopuolet. Hän oli menettänyt koko saarensa asukkaat Metorakkin skakdeille, jotka myivät Matoranit orjiksi. Tästä syystä Deleva kantoi kaunaa kaikkia Skakdeja kohtaan. Toa ei ollut kovin hyvin tottunut Klaanin liberaaliin ilmapiiriin, jossa oli mitä moninaisempia olentoja. Hän ei voinut sille mitään että oli niin ennakkoluuloinen skakdeja kohtaan.

"Mitä ajattelet, vanha ystävä?" Deleva viimein sanoi jotain, katsahtaen samalla taivaalle. Punainen tähti loisti kirkkaana taivaalla. Tähti oli kaunis, vaikka Deleva olikin nähnyt sen jo tuhansia kertoja taivaalla. Iltataivaan kauneutta ei voinut edes taistelujen ja elämän koulima toa kiistää.

Nurukan säpsähti ajatuksistaan. Maan Toa katsahti ystäväänsä ja vastasi: "Ajattelin juuri vanhaa, mennyttä aikaa. Eikö se ollutkin hienoa, Delevä?"

Plasman toa ei sanonut mitään. Menneisyys oli hänen osaltaan täynnä arpia ja kipeitä haavoja. Arpia, jotka eivät olleet vielä täysin parantuneet ja tulevaisuus oli vielä täysin avoin.

Kaksikko jäi muurinharjalle ajattelemaan elämän kysymyksiä ja muistelemaan menneitä...

Meri

Pienen purppuraisen soudetuveneen kyydissä istuskeli Matoran. Matoran näytti puhuvan jollekin.

"Sähän halusit Vuata Macan hedelmiä?" kyseli Matoran karhealla äänellään.

"Kuten siinä vanhassa ilmoituksessa mainitsin." Kuului vastaus näkymättömästä lähteestä. Korkealla äänellä, joka oli samalla erittäin kaunis, että turhautunut.

"Tässähän niitä olis. Löysin puun Urojengeilt- äh..." Matoran selitti. "Tiiät kuitenki sen saaren."

"Niin."

"Ehdot ois tässä: heitän tän tynnyrin mereen jos hankin mulle muutaman sataa kalaa." Sanoi Matoran kaivaen kahden litran metallisen tynnyrin esille.

Kului hetki. Vesi alkoi hiljalleen kuplia yltyen lopulta räjähdyksen tapaiseksi loiskahdukseksi. Matoranin oli vaikea pitää venettään pinnalla, eikä hänellä ollut aikaa huomata kuolleiden kalojen nousua pinnan alta. Tynnyri putosi yli laidan ja rupesi uppoamaan syvälle meren pohjaan.

"Mikä sä oot?" Huusi matoran kauhuissaan. Ja kauhu vain yltyi järjettömän pitkän, mustan rahin hypätessä kohti venettä, iskien Matoranin paloiksi.

---

Tapahtumapaikalta oli päässyt pakoon jäätävän sininen, saksikätinen, ankeriasmainen rahi. Hän oli siepannut tynnyrin mukaansa.

"Veliseni on varmasti onnellinen kuullessaan ostoksestani... Missä hän onkaan."

Bio-Klaani, Telakka

Bio-Klaanin Laivaston voitokas päälikkö Tehmut seisoi Telakan kyljestä putkahtavalla parvekkeella ja katseli länteen kohti Klaania ja merta. Laivaston Matoranit toivat paikasta jonne Hydraulinen Vapaus oli tehnyt pakkolaskunsa kärrykaupalla irtotavaraa. Kaikki irronnut raaka-aine tuotiin uusiokäyttöä varten joko Matoranien tai Mahi-vuohien vetämissä kärryissä. Tehmut huokaisi ja katseli kaikkia niitä hajonneita Keetongun leluja. Kahdestatoista taisteluun lähteneestä Lohrakista jäljellä oli viisi ja kestäisi kauan, ennen kuin Laivaston toisiksi suurin ilmalaiva Hydraulinen vapaus saataisiin kuntoon.

Ne kuitenkin olivat jaloa violettia Hunaa kantavan Matoranin mielessä taka-alalla. Laivaston päälikkö yritti miettiä niitä kaikkia hienoja Matoraneja, jotka olivat saaneet surmansa tässä sodassa. Vielä pari päivää sitten he olivat puhdistaneet putkia ja öljynneet koneita. Nyt heidän ääntään ei koskaan kuuluisi. Kuolema ja menetys olivat liian suuria asioita Tehmutin käsitettäväksi, mutta hän teki parhaansa. Ymmärtääkseen. Kaatuneiden kunniaksi.


Parvekkeen ovi aukesi. Ovesta astui Ämtur ja tämän jäljessä suuri nelijalkainen rahi, joka kantoi päänsä päällä teetarjotinta, jossa oli kolme kuppia. Tapiiri laski aterimet parvekkeella olevalle puutarhapöydälle, nousi kahdelle jalalle nojaten paksuilla eturaajoilla pöytään ja alkoi juoda höyryävää juomaa kärsällään. Ämtur ojensi johtajalleen tämän mielikuvituksellisen muotoisin teekupin.

”Voittomme kunniaksi,” Mustaa Akakua kantava Matoran sanoi juhlallisesti.

”En ole oikein juhlatuulella. Me voitimme, niin... Mutta se ei tuo heitä takaisin.”

”Jos olisimme hävinneet, vielä useampi olisi vainaa. Juhlikaamme niiden kunniaksi, jotka antoivat kaikkensa muiden puolesta. He onnistuivat, Tehmut, ja nukkuvat nyt rauhassa. Sinä onnistuit. Sait ne ajettua pois Klaanin linnakkeen yltä tekemästä tuhojaan. Harva tuima Toakaan on pystynyt moiseen.”

”Kiitos”, Tehmut sanoi ja otti kuppinsa. ”En tiedä, Ämtur... Nämä asiat ovat liian suuria meille Matoraneille. Sitä aina toivoo, että Adminit ja Toat hoitavat asiat puolestamme ja me vain kuljetamme tavaraa, rakennamme taloja ja elämme onnellisesti. Niin kai Suuri Henki tarkoitti.”

”Mutta juuri Matoranit hoitivat homman. Edriv teki sen, mihin kukaan Admin tai Toa tai moderaattori ei kyennyt. Hän pelasti Klaanin varmalta tuholta. Hän nosti kansamme korkeampien lajien tasolle. Seuratkaamme hänen esimerkkiään!” Ämtur sanoi, tyhjensi kuppinsa ja laski sen tarjottimelle.

”Tarkoitatko siis, että meidän pitäisi uhrata henkemme suuremman hyvän puolesta?” Tehmut kysyi vakavana.

”En!” Ämtur vastasi hieman kevyemmin. ”Meidän pitää tehdä se, mikä meistä tuntuu oikealta. Sokea uhrautuminen on torakoiden heikkous. Me teemme sen, minkä sydämemme sanoo. Sen, mikä on oikein. Edriv ei pelännyt. Hän on sankari. Mutta hän ei ole ainoa. Kaikki kadonneet pilotit eivät olleet ruumiita! Jotkut vietiin Klaanin lääkintäsiipeen. Meidän kannattaisi mennä katsomaan, miten siellä voidaan. Sitä tulinkin kertomaan.”

”Toivottavasti saamme hyviä uutisia kaiken sodan ja sorron hetkellä”, Tehmut sanoi ja laski kuppinsa. ”Menkäämme siis.”

”Snörf”, Tapiiri kommentoi. Kolmikko jätti parvekkeen ja lähti kävelemään kohti Klaanin linnoitusta, jossa väsymättömät Matoranit tekivät talkootöitä paremman Klaanin puolesta.

[spoil]Jee jeesustelu[/spoil]

Bio-Klaani



Aamu alkoi hiljalleen sarastaa ja valo rupesi jälleen tulvimaan asuntoloiden sisään. Gukko-linnut rääkyivät Klaanin yllä ja aamuvirkut alkoivat jo nousta ylös. Tiluksilla näkyikin jo ensimmäisiä Matoraneja juomassa aamukahvejaan. Rakennustyömiehet istuivat väsyneenää ympäri muureja. Nämä olivat jääneet töihin koko yöksi ja nyt muutamat hyväntahtoiset kantoivat työmiehille ruokaa ja juomaa, palkkioksi ahkerasta työstä.

Killjoyn huoneessa tunnelma oli unelias. Harmaa Pimeyden Metsästäjä makasi selällään sängyllä, auringonsäteiden heijastuessa tämän kypärästä, luoden säkenöiviä valopilkkuja ympäri huonetta. Hahmo makasi täysin liikkumattomana, toisin kuin tämän toveri, joka makasi vääntyneen näköisessä asennossa lattialla, ainoastaan pään levätessä sängyn reunaan. Veden Toan silmät alkoivat värähdellä huoneen valon vähitellen kirkastuessa. Toa siirsi kätensä silmiensä eteen ja mumisi. Vähitellen tämä kuitenkin alkoi väkisin heräämään ja lopulta Toan silmät rävähtivät kokonaan auki.

Ruki väänsi itsensä istuma-asentoon ja vilkaisi haukotellen olkansa yli sängylle, jossa Killjoy edelleen makasi. Ruki hieroi silmiään, katseli hetken nousevaa aurinkoa ja nousi sitten seisomaan, venytellen makeasti. ”Hoi Joy, herää. Nyt on aamu.” Ruki keskeytti venyttelynsä ja jäi tuijottamaan Killjoyn reagoimatonta ruumista. ”Hoi! Herätys! Aamu!”, Ruki huomautti nyt jo kovaan ääneen. Hetken aikaa odotettuaan Ruki kuitenkin totesi, ettei Joy reagoinut edelleenkään mihinkään. Sininen Toa huokaisi syvään ja käveli Joyn sängylle. Ruki sulki kätensä nyrkkiin ja koputti Killjoyn kypärää. ”Hoi unikeko! Herää! Miten monesti minun täytyy vielä se kertoa?”

Sillä sekunnilla kun Rukin nyrkki osui Killjoyn kypärään, alkoivat sähköimpulssit Joyn kehossa hurjaan viestintään, jonka seurauksena tämän ruumis nousi välittömästi istuma-asentoon. Joyn kypärä kailotti kovaäänisesti sanoja: ”Hälytys, tuntematonta liikettä havaittu, aktivoidaan asejärjestpzzzzzzzt... asejärjestelmiin ei saatu yhteyttä... yritetään uudelleeen... uudelleen... uudelleen...”

Virta täytti vähitellen Killjoyn kehon ja muutamien sekuntien päästä hän alkoi saamaan tajuntaansa kasaan. Aamun ensimmäiseksi havainnoksi Killjoy totesi Rukin, joka makasi selälleen maassa silmät sepposen selällään. ”Mmmmitä sinä teet? Säikäytit minut puolikuoliaaksi pomppaamalla noin. Mikset sinä herännyt?”

Killjoy odotti hetken ja antoi virran kulkeutua koko hänen kehoonsa. Hän katsoi sormiaan ja testasi niiden liikkuvuutta ja todetessaan niiden toimivan jo normaalisti, hän kumartui ja jäi katsomaan lattialla nyt risti-istunnsassa oleilevaa Toaa. ”Aaah, anteeksi... olin kovin ajatellut herääväni vasta hieman myöhemmin. Äläkä välitä tuosta mekanismista, sen tarkoitus on pitää tunkeilijat loitolla, jos nukahdan taistelukentälle.”

Ruki tuijotti Joyta suu ammollaan, samalla kun Metsästäjä kampesi itsensä ylös sängystä. ”...nukahdat taistelukentälle? Mit... miksi?” Killjoy tarttui päähänsä ja väänsi sitä sivuille kunnes se rasahti. Pienen niveltarkistuksen tehtyään Joy kopautti rintaansaja päästi sen jälkeen pienen sähkönkipinän sormistaan. ”Virtaa. Toisin kuin teillä sydämellisillä olennoilla, minun kehoni toimii virralla. Keinotekoinen, epävarma tapa elää, kyllä. En voi koskaan täysin ennustaa milloin sen senhetkinen käyttövirta kuluu loppuun. Toa-kivi sisälläni luo minulle sitä lisää ainoastaan kun nukun. Tämän takia minulle saattaa käydä onnettomuus, jossa kehoni sammuu kesken taistelun.”

Ruki meni sanattomaksi saamastaan vastauksesta ja tyytyi vain nyökkäämään hieman nolostuneena. ”Kehosi, miltä se tuntuu? Onko kipu kadonnut?” Killjoy hätkähti, hän ei ollut ajatellut koko asiaa, mutta nyt kun hän ajatteli, hän tajusi kivun kaikonneen. Hän testasi raajojaan uudelleen, hyppäsi ilmaan muutaman kerran ja venytteli lihaksiaan. ”...se on miltei poissa.” Ruki hymyili leveästi: ”Ah, se siis toimii. Parantava vesi. Se vie kivun pois ja hitaasti parantaa vammoja. Onnistuin pitämään hoitoa yllä mukavat viisi tuntia, ennen kuin väsyin liikaa ja jouduin lopettamaan. Luulen, että pari yötä lisää ja olet taas kunnossa. Nyt sinun pitäisi kuitenkin olla kunnossa liikkumaan.” Killjoy katsoi kehoaan ja yllättäen kumarsi syvään. ”Kiitän valtavasti tästä vaivannäöstä, toivon kuitenkin, että ymmärrät, ettei sinun tarvitse tehdä tät-”

”Killjoy, sinun ei tarvitse kiittää.” Rukin keskeytettyä Killjoyn puhe, oli Metsästäjä istahtanut takaisin sängylleen. Kaksikko tuijotti nyt hetken toisiaan, kunnes Ruki yskäisi kevyesti ja asteli Joyn ovelle. ”Niin tuota, jos minä palaan taas illalla.” Killjoy nyökkäsi ja katseli Rukin hitaasti astelevan ovesta ulos. Hän ei halunnut myöntää sitä itselleenkään, mutta Ruki oli hänelle paljon mukavampi, mitä hän olisi itse kenties ansainnut.

Joyn mieleen palasivat edellisillan tapahtumat ja hänen oivalluksensa Rukin päänmäärästä. Hän ei haluaisi kouluttaa taistelijoita, tämä maailma sisälsi niitä jo liikaa. Mutta toisaalta, Ruki oli auttanut häntä, hänen pitäisi maksaa jotenkin takaisin. Joy tunnusteli karheita jalkojaan ja totesi tarvitsevansa rakettitöppösensä takaisin. Hän lähti määrätetoisesti kävelemään kohti Admin-tornia, tietäen Creedyn puuhastelevan jossain siellä. Joyn ei kuitenkaan tarvinnut lähteä kotioveltaan kovinkaan kauan, kun Matoran ja Vahki saapuvat tätä käytävällä vastaan.

”Hei hei hei, sinähän et saisi vielä liikkua!” Creedy huuteli välittömästi, nähdessään Killjoyn tulevan tätä vastaan. Killjoy murahti tilanteen olevan jo parempi ja kiinnittikin huomionsa Creedyn perässä tulevaan kyyryssä laahustavaan Vahkiin. Lähempi tarkastelu osoitti Sarajin valtavan painolastin alla, selässään metallinen pinkki haarniska. Creedy hoputti Sarajia ja virnisti Killjoylle: ”Se puku on valmis, mitäs jos mennään vähän tutustumaan?”

Hetkeä myöhemmin, jälleen Killjoyn huoneessa

Vaaleanpunaisella pohjavärillä maalattu haarniska lepäsi nyt Killjoyn edessä lattialla, samalla kun koville joutunut Saraji lepuutti selkäänsä Joyn sängyllä. Killjoy tuijotti tätä uutta, rakenteeltaan hyvin tuttua pukua. Hän huomasi päällepäin muutamia muutoksia, mutta hänen silmäänsä pisti vain puvun pinkki väri.

”Miksi se on pinkki?”

Creedy oli kuin ei olisi kuullutkaan Killjoyn lausetta ja alkoi innoissaan selittämään puvun ominaisuuksia. ”Okei, ensiksi pääpiirteet. Puvun panssarointi on himpun verran kevyempi normaaliin nähden, joten sinun täytyy kompensoida pienempää kestävyyttä nopeudella, se tuskin tulee olemaan ongelma, koska nämä uudet nivelet auttavat asiaa varmasti paljon.”

”Miksi se on pinkki?”

”Lisäksi, onnistuin säilyttämään vanhan Glide-pukusi siivekkeet, joten voit säästää rakettimoottoridesi toiminta-aikaa reilusti. Puvun pienempi koko tosin valitettavasti tarkoittaa sitä, että olkapäidesi ohjuspattereihin mahtuu enää vain neljä kärkeä per patteri, johtuen puvun pienemmistä ammustiloista.”

”Miksi helkutissa se on pinkki?”

”Sitten, tulee ominaisuus, josta on paljon hyötyä, mutta myös haittaa. Onnistuin voimistamaan elementalivoimasi materialisointigeneraattoria, joten rannekiväärisi panosten läpäisevyys paranee huomattavasti ja sen pitäisi nyt vihdoin tehdä kunnollista vahinkoakin vihollisten panssareihin. Tässä on nyt vain se varjopuoli, että se ei jätä elementäälienergiaa lainkaan enään itsesi käyttöön... joten sinun ei auta kuin luottaa aseistukseesi.”

”NYT HELKUTTI SOIKOON MIKSI SE ON PINKKI?” Creedy keskeytti yli-innokkaan puheensa puvun ominaisuuksista Killjoyn karjaisuun ja hätkähti askeleen taaksepäin. ”Oh, tosiaan. Anteeksi. Katsos, ainoa panssarimaali mitä oli tarjolla oli... noh pinkki. Loput ovat siellä kellarissasi puvun vaihtokoneen sisällä. En voinut muutakaan.”

Killjoyn silmäluomi väreili, hän ei ikinä käyttäisi tuon väristä pukua. Saraji ilmeisesti huomasi tämän ja huomautti, että Killjoyn pitäisi keskittyä enemmän käytännön puoleen, kuin tyylitietoisuuteen. Killjoy kuitenkin tiesi mitä hänen tulisi tehdä. Pukujen vaihtaminen manuaalisesti oli kivulias ja pitkä prosessi. Vaihtoehtoja jöi vain yksi:

”Me menemme mökilleni ja kaivamme sen laitteen ylös. Saraji, vuokaa meille moottoripyörät, en kuuntele vastalauseita.”
Saraji hautasi kätensä kasvoihinsa, mutta tietäen, että Killjoy ei muuttaisi mieltään, hän nousi ylös ja ryhtyi johtamaan joukkoja käytäville. ”Noh, viimeisestä ajelusta taitaakin olla aikaa.”

Bio-Klaanin kyläalueet, eilen

"...kuule, tiedän että olet siellä jossain", Make puhisi itsekseen maassa. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Hänen viimeisetkin voimansa alkoivat hiipua. "JA tiedän että kuulet minut. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta minä todella, todella tarvitsen sinua. Ja tiedän, ettei minun tilani sinua juuri hetkauta, mutta jos minä menen, menet sinäkin." Maken koko lihaksisti veltostui. Se ei kuitenkaan ollut ainoa inhottava asia sillä hetkellä. "Kiltti..." Maken silmät ummistuivat suorastaan väkisin. Ilmeisesti tuli lähdön aika...

Räjähdyksen synnytämä hornankattila nieli lopulta loputkin puisesta pikku rakennelmasta. Perustusten pettäessä suuri asutustalo kaatui maahan korttitalomaisesti. Tyylikkäitä kipinäsuihkuja purkautui sinne tänne. Make makasi tuhon keskellä.

Pian moderaattorin oranssina hehkuva silmä avautui. Tämän sormet pureutuivat tiukasti kovaan maahan puolirahin ponnistaessa hitaasti ylös. Se onnistui lopulta saamaan takaraajansa tukevaan asentoon. Ympäristön tulimassat suorastaan imeytyivät hahmon iholle. Guartsun reaktiolta sokerin loppumiseen kuulostava karjaisu peitti taivaan.

Nasorakpommikone 27:n ohjaamo

"Mitä hemmettiä?" Nazorakpilotti katseli juuri pommittamaansa aluetta silmät suurina.

Bio-Klaani, pommituksen jälkeinen päivä

Make havahtui. Hän huomasi makaavansa valkoiseksi värjätyssä huoneessa. Pehmeät, mukavantuntuiset petivaatteet sulkivat hänet syleilyynsä. Make yritti nousta pystyyn. Hän kuitenkin sai huomata, ettei hänellä ollut energiaa. Onneksi tämä huone oli hänelle hyvinkin tuttu. Ga-Matoran käveli Maken luo.
"Kas, olet hereillä."
"Vuoden havainto", Make tokaisi.
"Sinä se olet sitten uppiniskainen. Henkihieverissä päätit juosta metri kaupalla. Ja raahaamaan sen kuusiraajaisen sontiaisen mukanasi."
Siinä samassa maken mukava tunne katosi. Hän siirsi katseensa takaisin suoraan katon loisteputkivaloon. Matoran katsoi häntä ihmettelevästi.
"...mahdatko muistaa mitään?"
Make oli hetken vaiti. "...en", hän vastasi vaimeasti.
Hoitaja taputti häntä olkapäälle. "Lepäähän nyt. Palaan myöhemmin analyysin kanssa."
Pian Matoran oli poistunut huoneesta.

Maken tunnetila täyttyi epämiellyttävyydestä. Hämäriä muistikuvia tunki hänen silmiinsä.
Kaikki se tuho. Tuska. Hävitys. Hetken Makesta tuntui, kuin hän olisi nauttinut siitä. Kuin hän olisi suorastaan halunnut palavasti jatkaa sitä...
Make pudisti päätään. Hän tekisi niinkuin suloinen hoitaja neuvoi. Hän sulki silmänsä...

Maken mielen sisimmissä osissa

Jos lohikäärmeen suun lihakset olisivat olleet kyllin kehittyneet, se olisi varmaan virnistänyt leveästi...

Blozin mieli

Tulen Toa väisti juuri ja juuri tulleen iskun hirviöltä, joka muistutti Shaldokia, hänen entistä tiimitoveria.

"Shaldok, kuuntele, ei meidän tarvitse taistella", Blozi sanoi.

Olento ei vastannut, vaan jatkoi iskujaan. Blozi huomasi areenalla muutaman kiven, ja heitteli niitä. Hän tarvitsisi idean. Kuinka hän voisi voittaa ystävänsä, joka aikoi tappaa hänet?

Olento ei piitannut kivistä, vaan käveli Blozia kohti. Blozi otti nuijansa esiin ja lähti hyökkäykseen. Hän väisti Shaldokin kourien iskun ja löi sitten nuijalla tätä vatsaan. Samassa, hän hyppäsi, otti teränsä esiin ja löi niillä selkään. Selässä oli piikkejä, jotka antoivat sähköiskun Blozin, joka lennätti hänet kauas.

Odotin sinulta parempaa, kuului jostain ääni. Shaldokin huulet eivät liikkuneet. Blozi ampui Tulella olentoa, mutta ei saanut aikaiseksi suurta vahinkoa. Hän juoksi Shaldokia kohti, hyppäsi oikeassa kohtaa. Hän otti Zamor-plasmakanuunansa esiin ja ampui Shaldokia. Tämä riitti tekemään vahinkoa tarpeeksi, jotta Shaldok kaatuisi. Blozi oli hengästynyt. Hän kävi hakemassa nuijan, mutta silloin tunsi sähköiskun. Hän lensi n. 5 metriä taaksepäin ja osui katsomoon.

"Vai on täällä katsomokin?" Blozi ajatteli. "Onneksi niissä ei ollut ketään."

Olento käveli Tulen Toaa kohti. Blozi sillon kiipesi ylöspäin katsomoa ja ponnisti seinästä. Hän tippui alaspäin, otti Zamor-plasmakanuunansa esiin ja ampui. Shaldokiin osuivat n. puolet ammuksista. Blozi ajatteli koko ajan, miten voittaisi tuon. Se oli hänen tiimitoverinsa, entinen Maan Toa, joka oli ollut häntä vahvempi jo silloin ja parempi taistelija. Nyt tuo oli mutatisoitunut hirviöksi, jolla oli suuret voimat ja yllättävä nopeus. Olento ei puhunut ollenkaan ja Blozi tiesi, ettei sen iskut olleet parhaimpia, mihin Shaldok pystyi. Hän otti teränsä ja liukui Shaldokin jalkojen juuresta hyppäsi ja löi olentoa päähän terillään. Olento huusi, mutta huitaisi Tulen Toan pois niskastaan. Blozi lensi jälleen, ja osui areenan luoteisosaan.

Hän nousi, ja ampui Tulta aseistaan. Hän tarvitsisi suunnitelman ja pian.

Bio-Klaani

Matoro käveli rauhallisesti aamuisen Klaanin käytävillä. Hän pähkäili, kenet nappaisi mukaan kuudenneksi. Lisäksi hänen pitäisi tänään käydä katsomassa, joko Kapura olisi saanut hänelle uuden miekan.

Siispä Jään Toa päätti mennä ensin tapaamaan Kapuraa, jos hän vaikka lähtisi mukaan Nimdansaattotehtävälle.
Klaanin iänikuiset vaaleanharmaasta kivestä kaiverretut kierreportaat alkoivat pikku hiljaa tympiä. Matoro kirosi sitä nazorakia, jonka pommi oli tuhonnut hissiin menevät sähköjohdot.

Aivan liian monen portaan jälkeen Matoro koputti huoneen numero 338 oveen. Kapura avasi ja Jään Toa tuli lyhyesti tervehtien sisään.
"Tota, kaksi asiaa", Matoro aloitti.
"Mennään istumaan", Kapura sanoi väliin. Pian kaksi Toaa istuivat Kapuran huoneiston takkatulen loisteessa.
"Niin, siis. Ensin. Onko miekkani valmis?" Matoro aloitti.
"Ei ole. Myöskään harppuunan osat eivät ole valmiit. Nyt minulla on ollut paljon töitä", Tulen Toa selitti. Klaanin taitavimpana seppänä hän sai hoidettavakseen Laivaston aluksien monimutkaisimmat osat ynnä muut.
"... okei. Sinä tuskin pääset tulemaan eräälle tehtävälle, liittyen Nimdaan?"
Kapura mietti hetken.
"Ei, en pääse", Kapura vastasi lyhyesti. "En välitä pätkääkään Nimdasta"
Matoro jätti kysymättä Kapuran oudosta mielenmuutoksesta. Hänhän oli ollut vain vajaa kuukausi sitten hakemassa Nimdaa Metsästäjien käsistä Xialta.
"Mutta minulla on sinulle yksi asia", Kapura jatkoi. "Runo. Nukeista."

Matoro ei voinut peittää hämmästystään. Miten Kapura tiesi asiasta?
Välittömästi tämän ajatuksen jälkeen Matoron mieleen palasi häilyviä kuvia: verellä kirjoitettu runo, Taripin luuranko, Kezenin elävä ruumis, valkoinen nukke, patsas, vettä...

"Nuk-" Matoro sopersi. "Miks- mit- Miten sinä tiedät?"
"Sanotaanko, että pikkulinnut visersivät, että näit runon. Haluan tietää, mitä siinä runossa sanottiin", Kapura kysyi rennosti.

Matoro yritti tasata ajatuksensa. Yhtäkkiä niin luotettavan ja ystävällisen oloinen Toa vaikutti pelottavalta.

"Saat sen... joku päivä. Nyt minulla on muuta", Matoro yritti siirtää ajatuksensa pois Temppelin tapahtumista. "Mutta niin joo, harppuunani ei siis valmistu ajoissa. Mitä jos... voisitko tehdä jokaista osaa neljä kappaletta?"
"Mitä meinaat?"
"Tee osat neljään harppuunaan"
"Okei, eiköhän se onnistu", keskustelu sujui taas aivan kuin mitään outoa ei olisi tapahtunut.

Noin viidentoista minuutin kuluttua Matoro oli taas Klaanin käytävillä. Hän halusi jotakin tekemistä, joka peittäisi ajatukset Nukeista. Hän ei halunnut ajatella niitä.

Hyvin pian Matoro huomasi myös Killjoyn ja hänen seurueensa kävelevän käytävällä. Matoro otti pari juoksuaskelta.

"Hei, Joy", Matoro huudahti, puoliksi tervehtien, puoliksi kiinnittäen Killjoyn huomion.
Killjoy nykäisi edellä juoksevaa Sarajia olkapäästä, saaden tämän pysähtymään. Joy käski muita odottamaan, samalla kun hän itse asteli takavasemmalta tulleen Matoron luokse.

"Onko sinulla hetki aikaa?" Matoro kysyi, mennen suoraan asiaan.
Joy vilkaisi sivummalle jääneitä tovereitaan, nyökkäsi näille ja kääntyi sitten takaisin Matoron puoleen. "Riippuu, kerro asiasi."
"No siis. Klaania pyydetään apuun yhden Nimdan sirun turvallisessa saattamisessa Klaaniin. Luulen, että tehtävä alkanee tässä parin päivän sisään. Mitäs sanot?"

Killjoy ei voinut olla peittämättä hämmästyneisyyttään. "Siru? Tänne? Miten te oikein järjestitte tämän?"
"Rehellisesti sanottuna minä en tiedä. Tänne saapui eilenn aamulla eräs Ath-munkki, joka kertoi, että he haluavat siirtää yhden sirun Klaaniin. Sain vain tehtäväksi kerätä joukon klaanilaisia suojamaan kuljetusta."

Joy katseli ympärilleen ja varmisti ettei lähettyvillä ollut ulkopuolisia. Tämän jälkeen hän madalsi ääntään, haluten pitää keskustelun mahdollisimman huomaamattomana. "Kuulostaa liian epäilyttävältä. Minkä takia he yhtäkkiä ilmestyvät paikalle tarjoten sirua... en pidä ideasta en yhtään... ja siksi voisin hieman perehtyä asiaan."
"... mitä tarkoitat?" Matoro kysyi, myös hieman matalemmalla äänellä.

"En ole aivan varma. Koko tuo tarjous vain haiskahtaa ja pahasti. Aivan liian hyväntahtoista, aivan merkilliseen aikaan. Minä lähden mukaan. Jos valmistaudumme hyvin ja olemme varuillamme, voimme ehkä saada selville jotain ennen kuin vahinko ehtii tapahtua", Killjoy murahti. Hän alkoi kuitenkin havaitsemaan levottomuutta takanaan. Hän näytti pienellä sormiliikkeellä, että hänellä menee vielä pieni hetki.

"Hmmm... selvä. Nyt kun sanot, se matoran alkaa vaikuttaa hieman epäilyttävältä. Mutta joo, informoin varmaan lisää kun saan tietää lisää. En tiedä vielä koska meidän on määrä lähteä, joten tavoitanko sinut Klaanista lähipäivinä?"
Killjoy nyökkäsi. "Lähden käymään mökilläni, toivon voivani pelastaa sieltä jotakin. Palaan iltahämärissä, löydät minut huoneestani jos asiaa tulee." Tämän sanottuaan Joy kääntyi takaisin Sarajin ja Creedyn luokse, viittoillen näille matkan jatkumisesta. "Ai niin", Killjoy muisti viime hetkellä, "Maksa se televisio."
"..." Matoro ei vaivautunut vastaamaan. Hän lähti takaisin päin, kohti Klaanin aulaa ja Sadjen väliaikaista huonetta kertoakseen, että sai tiimin kokoon.

[spoil]Tein vuoropuhelun Joyn kanssa.[/spoil]

Bio-Klaani
Troopperi istuskeli puisessa tuolissa huoneensa nurkassa, ja veti esiin miekkansa. Hän katsoi sitä hetken. Se oli pitkä, teräksestä taottu kahden käden miekka, jonka väistintä koristivat pronssiset, monimutkaiset kuviot. Hän veti esiin hiomavälineet, ja alkoi teroittaa sitä. Aamu sarasti idässä, ja ensimmäiset valonsäteet tunkeutuivat Troopperin ikkunasta vaaleiden verhojen läpi huoneeseen. Eilen oli Matoro pyytänyt hänet tehtävälle, ja tänä aamuna heidän tuli tavata ja keskustella asiasta tarkemmin. Miekan terä teroittui pikku hiljaa. Terässä oli monia naarmuja, tämä ase oli palvellut Troopperia pitkään, hän muisti kun hän takoi sitä. Sillä Troopperi oli aikanaan ollut seppä, tavallinen Ta-Koron lähellä, palaneen metsän reunoilla asunut työläinen. Hän oli monia aseita takonut, mutta tämä oli ehdottomasti hänen suurin mestariteoksensa. Miekan kahvassa välkehti kirkkaasti pronssi, se ei ollut tummunut ajan myötä. Ajatuksiinsa uppoutunut Troopperi säikähti, kun hänen oveensa koputettiin.

"Hyvää huomenta." Oven takana oli kuriiri. Hänellä oli painava paketti kädessään.

"Tämä tuli aamulla pajalta, se oli määrä tuoda tänne."

Troopperi kiitti, ja otti paketin. Siinä oli Klaanin asepajojen sinetti, kaksi miekkaa ristissä Nöpön kuvan alla. Hän avasi paketin. Se sisälsi useita teräksisiä, punaisilla gukonsulilla sulitettuja vasamia hänen varsijouseensa. Troopperi asteli takaisin pienelle työpajalleen, ja jatkoi valmisteluja. Pian hän oli valmistautunut alustavasti matkalle.

Bio-Klaani, Blozin mieli

Blozi lensi katsomoon viidettä kertaa. Hän oli vahingoittunut pahasti. Hänen vasen kätensä vuosi koko ajan verta, eikä hän pystynyt enää juoksemaan. Vartalossa oli lommoja ja hänen oikea silmänsä oli paisunut. Hänen vastustajansa, Shaldok, ei ollut vahingoittunut juuri yhtään. Se teki tästä hommasta juuri vaikean. Blozin vartalossa oli viiltoja, joista vuoti verta. Shaldokilla näytti olevan todella terävät kynnet. Hän ampui räjähtävän ammuksen katsomoon, n. metrin päähän Blozista. Tulen Toa lensi suoraa olentoa kohti, joka sitten oikealla hetkellä, löi hänet takaisin katsomoon. Blozi tosin lensi tällä kertaa katsomon läpi. Hänestä tuntui, että selkä murtui juuri. Hän nousi jälleen ja mietti mitä tehdä. Joka kerta, kun hän oli onnistunut vahingoittamaan tuota, oli häneen sattunut takaisin 50 kertaa kovemmin.

Hän nousi ja katsoi Shaldokia. Tuo olento, tuo hirviö oli joskus ollut hänen paras ystävänsä. Monet vuodet, olivat he olleet kaveruksia, jotka olivat kohdanneet ties mitä. Nyt hänen pitäisi taistella tuota vastaan.

Miksen voi herätä? Blozi ajatteli. Hän oli yrittänyt monta kertaa, mutta ei onnistunut. Hänestä tuntui, että jokin tai joku piti häntä vankina omassa unessaan.

Oletpas heikko. Heikko... heikko.... heik.... koo....

Tuo ääni kuului joka puolelta.

"Lopeta!" Blozi huusi. Ääntä ei enää kuulunut. Hän huomasi makaavansa. Sängyllään. Hänen selkäänsä särki. Ja silloin. Hän huomasi, että hänellä oli ne samat vammat, täsmälleen samoissa paikoissa, kuin hänen unessa.

"Mitä ihmettä?" Blozi ajatteli. Hän nousi ja huomasi kivun kaksinkertaistuneen. Hän käveli hitaasti. Ja silloin hän tiesi, minne mennä.

Verstas

Blozi avasi Verstaan oven. Hän tiesi mitä hänen piti tehdä. Hänen vanha haarniskansa ei olisi kestänyt enää yhtään iskua. Hän päätti rakentaa v2 haarniskastaan. Avattuaan oven, huomasi hän varjoissa jonkun olennon. Hän oli liian lihaksikas ollakseen Matoran ja liian lyhyt ollakseen Toa. Hänen oranssit silmät olivat pelottavat. Hän näytti kantavan Komauta.

"Mitä teet Verstaassa?" se kysyi, vaimealla äänellä.

"Rakennan paremman version haarniskastani. Tarvitsen uuden", Blozi vastasi.

"Sitten voin auttaa", olento sanoi. "Minulla on vanha haarniska tuolla. Voimme korjata sen ja paranella sitä. Ja näytät tarvitsevan aseita."

Blozi hymyili ja ajatteli, että tapahtuipa hänelle jotain hyvääkin.

"Käydäänpä sitten töihin", Tulen Toa sanoi ja otti jakoavaimen.