Klaani

Kapura varmisti, ettei häntä seurattu ja sulki oven perässään. Vainoharhainen toa puristi kädessään kirjekuorta, joka saattoi olla suunnattoman arvokas. Riippuen siitä, keneltä kysyi.

Pajan maanalainen osio vaikutti yhtä hiljaiselta kuin aina. Kapuran takana oli kiireinen päivä. Tilauksia oli tullut paljon. Mutta nyt ei ollut sen aika.

Kapura istuutui metalliselle tuolille paperilappuja vilisevän pöydän ääreen. Paparilapuissa vilisi hätäisesti kirjoitettuja sanoja sekä lauseita, kuten "Zairyh", "ilmapommitus päättyi", "Yö Kauhu" ja "tunkeutuu Itrozin". Näiden lisäksi pöydällä oli esine, joka kenties olisi vaikuttanut toisten silmissä täysin turhalta.

Se oli liitutaulu.

Vanhan näköinen liitutaulu oli täynnä nimiä. Suurin osa nimistä oli melko hyvin tunnettuja kuten "Guardian", "Matoro" tai "Torakat". Liitutaulusta löytyivät myös harvinaisemmat "Avde", "Zairyh", "Itroz". Kaiken keskellä oli nimi "Kapura", josta johti nuoli erääseen toiseen nimeen.

Kapura tarkitsi vielä kerran olevansa yksin ja avasi kirjekuoren.

Et huutaa saa, et paetakaan
Kun Nuket tulevat hakemaan
Järkesi ovea kolkuttaa
Pian kaikki lukot aukeaa

Runo Nukeista. Kapura luki eteenpäin jännittyneenä.

Nihilisti hiljainen
Soutaa halki merien
Jalka Miehen Punaisen
Astuu läpi Ikuisen

Polttouhri näkee sinut
Näkee kaikki, näkee minut
Valpas hahmo varjojen
Tuntee poltteen liekkien

Vie äänesi, huutosi, itkusi
Vatsastapuhujan nauru soi
Tunteesi, mielesi, sielusi
Ilman suuta et huutaa voi

Rautaneito varjoton
Katse tuskan, turmion
Ja näkökentän takana
Hän aina odottaa

Ja itse Linnunpelätti
Tuo painajaisten lähetti
Se haistaa aina pelkosi
Ja tulee luoksesi

Ja Sätkynukke valkoinen
Ei anna sinun kitua
Käsi Miehen Punaisen
Jo alkaa veri maistua

Luettuaan runon Kapura tajusi ettei vieläkään tiennyt, mitä Nuket itse asiassa olivat. Hän oli saanut tietää Nukkejen olemassaolosta eräältä Klaanin ulkopuoliselta lähteeltä. Nyt piti vain selvittää loput uhkaavan runon avulla.

Teoriointimies sai vallan.

Et huutaa saa, et paetakaan
Kun Nuket tulevat hakemaan
Järkesi ovea kolkuttaa
Pian kaikki lukot aukeaa

Nukeilla oli tietty päämäärä. Ne tulivat hakemaan henkilöitä. Mihin? Se jäi mysteeriksi. Runon alkuosa viittasi myös mieleen. Mielispesialistejä oli aika monta. Avde, Zairyh, Itroz. Kenties moni muukin. Pian kaikki lukot aukeaa viittasi varmaankin siihen, että Nuket ilmeisesti tekevät hulluksi.

Kapura jatkoi eteenpäin.

Nihilisti hiljainen
Soutaa halki merien
Jalka Miehen Punaisen
Astuu läpi Ikuisen

Lautturi. Ilmeisesti epäsosiaalinen sellainen. Toinen rivi voisi viitata siihen, että Nihilisti-niminen hahmo ei paljon muuta tehnyt. Punainen Mies. Ilmeisesti Nukkeja johti joku. Astuu läpi Ikuisen oli kryptisempi tapaus.

Polttouhri näkee sinut
Näkee kaikki, näkee minut
Valpas hahmo varjojen
Tuntee poltteen liekkien

Polttouhri. Uhraaminen. Viittaa ehkä johonkin uskontoon. Näkee kaikki. Tuntee poltteen liekkien, eli ilmeisesti hallitsee tulta tai on tulessa koko ajan.

Kapura tunsi sekoavansa entistä enemmän lukiessaan ja analysoidessaan runoa.

Vie äänesi, huutosi, itkusi
Vatsastapuhujan nauru soi
Tunteesi, mielesi, sielusi
Ilman suuta et huutaa voi

Vatsastapuhuja. Ääni. Mieli. Aiheuttaa ilmeisesti uhreissaan aikamoista paniikkia. Mieli.

Hihihi.

Rautaneito varjoton
Katse tuskan, turmion
Ja näkökentän takana
Hän aina odottaa

Rautaneito. Odottaa aina näkökentän takana. Kuin kuolema. Hihihi. Kuolema. Mieli. Varjoton.

Kapura huomasi takertuvansa lähinnä yksittäisiin sanoihin. Päivä oli ollut pitkä. Ehkä olisi parasta levätä hetki. Mutta jokin runossa pakotti Toan jatkamaan lukemista.

Ja itse Linnunpelätti
Tuo painajaisten lähetti
Se haistaa aina pelkosi
Ja tulee luoksesi

Linnunpelätti. Painajaiset. Pelko. Hihihi. Hakeutuu pelon luo. Pelko. Pelko. Kosto. Uhraa Entinen. Suostuttele Kantaja.

Hihihi.

Ja Sätkynukke valkoinen
Ei anna sinun kitua
Käsi Miehen Punaisen
Jo alkaa veri maistua

Sätkynukke. Ämkoo. Verta. Mieli.

Kuusi. Nimda. Nuket.

Kuusi.

Miksi aina kuusi.

Hihihi.

Kapura seisoi ja katseli ympärilleen. Kaikki olivat paikalla. Avde. Klaanilaiset. Torakat. Zairyh. Jopa Nuket.

Kapura nauroi. Etäisten hahmojen ilmeet olivat vaikeasti tulkittavia.

Hän puukottaisi selkään, valehtelisi ja liittoutuisi.

Kuusi. Nimda. Mieli.

Hihihi.

[b]Klaani, Paja, aamu[/i]

Kapura hätkähti hereille ja huomasi nukahtaneensa Pajan maanalaiseen osaan.

Bio-Klaani, Bloszarin kämppä

Blozi oli pakkailemassa. Hän oli valmis lähtemään hakemaan Nimdaa, ja hänellä oli myös hymyilevä Tronie mukanaan.

Hän oli saanut paljon uusia asetia, kaksi käsiterää, jolla hallita Kiveä. Blozi oli valmistanut ne, ottaen mallia Kivinuijastaan. Hänellä oli myös miekka ja kilpi, sekä viisi ammunta-asetta.

Blozi ei ollut keskittynyt, miten Tronie oli pakannut, mutta Kala näytti vain hymyilevän.

"Mitä mietit? Vaikutat mietteliäältä." Blozi kuuli äänen päänsä sisällä.

"Sitä vain, että en vieläkään pidä siitä, että joudumme odottamaan. Tämä odotus raastaa, sillä ei tiedä, milloin Allianssi iskee. Ja sitten hymyilevä ystäväni, minua mietityttää, miksi Nazorakit hyökkäsivät? Klaanissa olevan Nimdan sirun takia? Se on ainoa syy, minkä keksin tällä hetkellä. Entä jos Nazorakit hyökkäävät meidän kimppuun, kun haemme Nimdan sirua? Entä jos kaikki onkin ansa?"

"Sinusta en tiedä, mutta minä hymyilen silloin", Tronie vastasi telepaattisesti.

Blozi katsoi hymyilevää ystäväänsä ja katsoi pihalle huoneestaan. Ties koska näkisi seuraavan kerran uutta kotiaan.

Zakaz



Moottoripyörät kiisivät Domekia ja Pegghua kohti, mutta he ehtivät hypätä pois tieltä ennen kuin heidät ajettiin yli. Irnakin Pirut kiersivät koko ajan matkalaisten ympärillä, estäen heitä pakenemasta.
Lisää pyöriä hyökkäsi heitä kimpuun.

Domek otti nopeasti aseensa esiin ja iski terättömällä päällä lähestyvän pyöräilijän pois ajokiltaan. Pyörien aiheuttama paksu pölypilvi ohensi Toan näkökenttää huomattavasti, mutta hän ehti väistää viime hetkessä toisen tulevan moottoriajoneuvon.
Pyörien äänen lisäksi niitä ajavat skakdit pitivät melkein yhtä kovaa melua kun yrittivät iskeä rautaketjuillaan matkalaisia. Pegghu otti kiekonheittimensä esiin, mutta pölypilven takia hän ei nähnyt saapuvaa skakdia, joka löi metalliketlingeillä hänen aseensa käsistään ja toinen potkaisi hänet maahan. Osa pyöräilijöistä nousivat ajokeistaan kaatuneen matoralaisen luo kuin haaskalinnut.

Domek huomasi tapahtuman ja juoksi äkkiä auttamaan häntä, mutta Skakdien moottoripyörät estivät häntä etenemästä.
Yksi Irnakkin piruista sai rautaketjuillaan otteen Valon Toan oikeasta käsivarresta ja ajeli ympäriinsä pyörällään saadakseen Toan kaatumaan. Mutta Domek sen sijaan kiskoi rautaketjua voimaakkasti itseä päin, vetäen hätkähtyneen skakdin pois pyörästään ja iski kämmenellään häntä rintakehään.
Pyöräilijät tiivistivät piiritystään vastauksesi odottamattomasta toiminnasta. He eivät silti pystyneet odottamaan Toaa hyppäämään monta metriä ilmaan heidän yli, käyttäen yhtä heistä astinkivenä ja kaatoi skakdin pyörän mukana.
Valon Toa potki yhden Irnakin Piruista tieltään ja kaatoi toiset kaksi ennen kuin nämä ehtivät huomata. Domek auttoi Pegghun takaisin jaloilleen.

Moottoripyörät alkoivat tiivistää piiritystään. Pegghu latasi kiekonheittimensä ja tähtäsi Skakdeja päin.
”Älä tapa ketään”, Domek käski hyvin vakavasti ennen kuin Matoralainen ehtikään ampua. ”Älä edes ajattele sitä vaihtoehtona.”
Pegghu vilkaisi Domekiin päin ja päätti totella. ”Hyvä on, mitä me sitten teemme?”
Valon Toa piteli katsekontaktinsa Skakdin piiriin. Piiritys oli yllättävän paljon organisoidumpi kuin Toa olisi odottanut. Heidän oli mahdotonta juosta läpi ilman parhaissa olosuhteissa mahdollisia vammoja kehonsa joka puolella.

Painosanalla ”juosta”.

Valon Toa nappasi Pegghun kainaloon ja hyppäsi uudelleen skakdien yli. Irnakkin pirut kirosivat siitä, etteivät odotaneet tätä.
Pegghu hätkähti myös hieman tyytyväisesti, koska pääsivät pois skakdien kuolemanympyrältä.
Matkalaiset juoksivat minkä pystyivät karkaamaan Irnakkin Piruilta. Pakoyritys jäi kyllä haaveeksi edessä olevan jyrkänteen takia. Ei myöskään auttanut, että vastustajia oli enemmän ja jokaisilla ajoneuvoja.

Matkalaiset käänsivät takaisin Irnakkin Piruja päin. He vilkaisivat toisiinsa päin ja nyökkäsivät yhteisymmärrykseksi toisilleen.
Domek otti Veden elementin puolustavan taisteluasennon. Pegghu latasi kiekon heittimeensä tavallisen tainnutuskiekon ja otti vartijan miekansa esiin.

”Klaanin puolesta, Domek?”
”Ehkä henkiemme puolesta myös.”

”Mitä te vielä odotatte?!” Rotakk huusi moottoripyöräjengilleen. ”Hyökätkää!”
Moottoripyörät käynnistyivät ja alkoivat taas ajata raivokkaasti matkalaisija päin. Häikäisevä valonvälähdys syttyi yhtäkkiä heidän silmiin. Silmiäsokaisevassa valossa vain osa moottoripyöristä ehtivät jarruttamaan. Toinen osa törmäsi kovaan, kiinteästä valosta tehtyyn seinään, joka esti myös heitä putoamasta jyrkänteeltä.
Näön palatessa Irnakkin pirut yrittivät kiireisesti etsiä vastustajiaan. Ei merkkiäkään heistä.

”Lekuri” tajusi joukon ainoana henkilönä katsoa ylös päin. Matoralaisen varjo oli ilmassa hänen kasvojensa edessä.
Ennen kuin hän ehti reagoida, Matoralainen suoritti lentopotkun ja osui jalanpohjallaan Irnakin Pirua kasvoihin, lennättäen hänet pois pyörältään.

”Pojat! KIMPPUUN!!” Rotakk huusi täydellä voimalla. Skakdit ottivat rautaketjunsa ja metallikeppinsä esiin. Ne jotka törmäsivät valoseinään nousivat takaisin pyöriinsä.

Domek ja Pegghu hajaantuivat, mutta pysyivät tarpeeksi lähellä. Yksi heistä olisi hoidellut Irnakkin Pirut vasemmalta suunnalta, toinen oikealta. Jyrkänteen reunoilla oli paljon vähemmän hiekkaa, mikä paransi matkalaisten mahdollisuuksia.
Pegghu otti pitävän asennon ja ampui aseellaan jokaisen hyökkäävän moottoripyörän. Yksi skakdeista ajoi pyörällään Matoralaista päin ja iski häntä metallitangolla, mutta Pegghu ehti puolustautua hyökkäykseltä laittamalla kiireisesti kiekonheittimensä itsensä eteen.
Skakdi käänsi pyöränsä heti takaisin huomatessaan hyökkäyksensä epäonnistuvan ja yritti iskeä uudelleen.
Pegghu ehti väistyä hyökkäykseltä tekemällä kuperkeikan kello 3:n suuntaan ja samalla iski miekkansa skakdin etupyörään, kaataen koko moottoriajoneuvon ajajansa mukana.

Toisaalla, moottoripyöräjengin ”Hessu” loikkasi pois pyörästään suoraan Valon Toa päälle. Hessu yritti lyödä kaatamaansa Toaa kovalla oikealla koukullaan, mutta Toa ehti torjua tämän. Sen sijaan, Domek iski vapaalla kämmenellään skakdia vatsaan ja lennätti hänet pois päältään.

Sävähdyttävästä näystä huolimatta Irnakkin Pirut eivät luovuttaneet.
Domek juoksi hakemaan maahan pudonnutta hilpariaan takaisin. Moottoripyörä hyppäsi Toaa kohti takaapäin.

Domek nappasi hilparinsa. Hän kääntyi nopeasti ja leikkasi aseellaan pyörän halki.
Tuhansittain metallinosia lensi hänen joka puolelle, pyörä katkesi kahteen osaan.

”Näettekö...”
”... Samaa...”
”... Kuin me?” Kharlinn-siskot sanoivat yksimielisesti lopettaen toistensa lauseenpätkät. Sam vastasi heidän kysymykseen typertyneellä ilmeellä.

Pyöräilijä osui maahan eikä enää uskaltanut nousta takaisin.

Joko Irnakkin Pirut olivat erittäin rohkeita tai erittäin typeriä, kaksi pyöräilijöistä hyökkäsivät yhteisvoimin kimppuun.
Yksi heistä nosti moottoripyöränsä eturenkaan ilmaan ja suunnitteli lyödä sillä vasaramaisesti Toaa. Domek kaatoi pyörän potkaisemalla tämän ilmassa olevaa eturengasta ja Pegghu ampui kiekonheittimellä toisen skakdin pois ajokistaan.

Irnakkien Pirujen ihmisvoima alkoi niukenea. Rotakkin alunperin hieman säälittävä kärsivällisyys vihan kontrolli joutui todelliseen koetukseen.
Matoralainen nosti kaatuneen Irnakkin Pirun moottoripyörän pystyyn ja päätti ratsastaa sitä itse.

Se oli viimeinen pisara Pirujen johtajalle.

Rotakk karjaisi kovalla äänellä, mikä yllättävästi herätti jokaisen skakdin huomion, moottoripyörien ja Pirujen aiheuttamasta kovasta metelistä huolimatta.
Muutamien käskyjen jälkeen Irnakkin Pirut perääntyivät kaikki Rotakkin taakse siistiin riviin.

Domek ja Pegghu seisoivat taas jyrkänteen ja Irnakkin Pirujen välissä.
”Te siellä!” Rotakk osoitti sormellaan matkalaisia. ”Haastan teidät kaksintaisteluun!”
Matkalaiset hieman hämmentyivät pyynnöstä.
”Hoidetaan tämä mies miestä vastaan. Mano-a-mano. Jos yksi teistä pystyy päihittämään minut, saatte lähteä. Jos minä päihitä yhden teistä, te kuuntelette meitä”, Rotakk jatkoi yhtä kovalla äänellä, mikä melkein sai pyynnön kuulostamaan enemmänkin käskyltä.

”Minä hoidan tämän”, Pegghu sanoi päättäväisesti Valon Toalle ja nousi pois moottoripyörästä.
”Mitä? Ei, minä hoidan tämän. Ei huolta”, Domek ehti pysäyttää hänet ennen kuin matoralainen astui areenaan. ”Minähän tämän sotkun aiheutin...”
”Mutta...”
”Se on mitä Toan kuuluu tehdä”, Domek käveli kunnes oli metrien etäisyydestä Rotakkista.
Virne ilmestyi Rotakkin kasvoihin. Hän otti taskuistaan erilaisia veitsiä, jotka hän heitti syrjään. Sitten hän riisui nahkatakkinsa pois ja heitti myös kolmion muotoiset aurinkolasinsa. Domek heitti oman aseensa Pegghulle vartioitavaksi.
”HAAAAAAAARRRGH!” Rotakk karjui sotahuudon pullistaen lihaksiaan Toaa päin. Irnakkin Pirut hurrasivat hänen mukana melkein yhtä kovaäänisesti.
Domek oli hiukan ymmällä mutta myös huvittunut. Hän vastasi ottamalla perinteisen taisteluasennonsa ja karjui oman sotahuudon.
”TOOOOOOOOOOH!”
Toan huutoa seurasi petyttävä hiljaisuus kaikilta. Domek rykäisi hiukan. Pegghu vain katseli tolkuttomasti ja hieroi takaraivoaan hieman turhautuneena.

Kampailijat olivat nyt valmiina. Toa ja skakdi tuijottivat toisiaan intensiivisesti. Taustalla ei kuullut enää muuta kuin tuulivirtaus ja jalanpohjien osuminen ohuen hiekkakerroksen päälle, taistelijoiden seuratessaan hienovaraisesti toistensa sivuaskelia.
Yksikin äkillinen liike voisi koitua suureksi virheeksi.

”Voitakohan pomo?”
”Suu kiinni Lekuri”



Viimein, Rotakk heitti oikean nyrkkinsä Toaa päin. Toa väisti nopeasti oikealle ja hakkasi samalla kädenpohjalla Rotakkin olkapäähän.
Skakdi melkein liukastui liian äkillisen ja epäonnistuneen lyönnin takia. Rotakk yritti kestää Toan iskun ja lievän nöyryytyksen ja kääntyi takaisin häntä päin.
Domek piti asennonsa vakaana.
”Hmph”, heikko virne palasi takaisin Rotakkin kasvoille.
Skakdi käveli Toan ympärillä, mutta Toa seisoi vain paikallaan seuraten hänen liikkeitä.

Skakdi puristi kätensä nyrkkiin ja heitti vahvan vasen koukun. Valon Toa torjui skakdin lyönnit nopeilla käden liikkeillä. Toinen luuvitonen lensi, mutta Toa vältti osuman. Hän iski heti takasin kämmenellä skakdin ylävatsaan.

Rotakk jarrutti jaloillaan ettei kaatuisi ja kesti kivun. Hän palautti katseensa Toaa kohti yhtä kopealla ilmeellä. Skakdi sylki sivulle näyttääkseen välinpitämättömältä.

Ilmapiiri oli taistelijoiden ympärillä kireä.
Pegghu sekä Irnakkin Pirut seurasivat keskittyneesti eivätkä päästäneet yhtään ääntä, mikä oli varsin yllättävää moottoripyöräilijöiden kohdalla.

Domekin näkö alkoi sumenea hivenen, mitä hän arveli johtuneen edellisestä taistelusta. Siitä huolimatta Domek pysyi keskittyneenä ja piti taisteluasennonsa pystyssä.

Rotakk heitti raivokkaasti oikealla koukulla Toan rintakehä kohti. Toa ehti estää iskun, jolloin Rotakk iski heti toisella nyrkillä vyötäröä kohti. Domek torjui lyömällä kädenpohjansa skakdin käsivarteen. Skakdi jatkoi hyökkäystä väkevällä oikeayläkoukulla, minkä Toa pyyhkäisi sivulle käsivarrellaan ja iski uudelleen kämmenellä skakdin oikeaan rintakehään. Rotakk oli kaatua huonon jalansijan takia.

Domek tunsi yhtäkkiä olonsa hieman veltoksi, mutta laittoi senkin väsymyksen piikkiin.

Rotakkin saadessaan takaisin tasapainonsa hän löi uudelleen Toaa päin. Domek puolustautui oikealla kädellä. Silloin skakdi iski heti ankaralla potkulla. Toa suojautui nopeasti toisella kädellä, yllättynyt hyökkäyksen vahvuudesta.
Rotakkin heitti lujasti toisen luunelosensa perään ja osui Toan kasvoihin.

Pegghu hätkähti ja Irnakkin Pirut hurrasivat äänekkäästi. Rotakk käski heidät hiljenemään heti.

Toa pysäytti oikealla jalallaan kaatumisen.
Jos Domek olisi voinut, hän olisi läimäyttänyt itseään siitä kuinka hän ei puolustautunut niinkin yksinkertaiselta iskulta. Rotakkin ego parantui hiukan onnistuneesta iskusta ja hän hymähti.

Domek puristi tiukasti kätensä nyrkkiin. Tämän pitää saada loppumaan nopeasti.
Skakdi hyökkäsi uudelleen, tällä kertaa paljon nopeammin kuin ennen. Domek vältti tämän lyönnit. Skakdi potkaisi uudelleen, Toa käytti molemmat kädet iskun torjumiseen. Skakdi yritti uudelleen osua vasemmalla nyrkillä. Domek suojasi nopeasti kyynärvarrella ja huitaisi skakdin vasemman käden torjumaan hänen omaa oikeaa koukkua. Rotakkin keskivartalo oli nyt vailla suojaa.
Domek iski sarjassa kahden nyrkkinsä skakdin kehoon ja lopetti työntämällä hänet kumoon.

Pegghu hurrasi hiljaa Domekin tuloksellisista lyönneistä.
Mutta Skakdi ei vieläkään pysynyt maassa. Hän nosti itsensä ylös, samalla läimäytäen vihapäissään maata. Hiekantomu kellui ilmassa.
Valon Toan näkö heikkeni vielä enemmän. Kaikki hänen edessä alkoi huojuta. Ei liian paljon, mutta tarpeeksi samaan Toaa voimaan hieman pahoin.
Rotakk nousi jaloilleen ja melkein heti heitti aggressiivisesti nyrkkejään Toaa kohti.
Toa torjui iskut, mikä vain raivostutti Rotakkia enemmän.
Rotakk hyökkäsi voimakkaasti etupotkulla, mutta Toa väisti toiselle puolelle potkua, iskien vastaan sivupotkulla. Siitä huolimatta Rotakk pakotti pysymään silti jaloillaan.

”Valon Edustaja”

Domek kuuli yhtäkkiä äänen kaikuvan hänen korvissaan, mikä hätkähti ja häkellytti Toaa.
Rotakk heitti vahvan nyrkin työntäen melkein kehonsa sen kanssa. Domek ehti juuri ja juuri väistyä ja työntää Skakdin iskun sivulle. Rotakk iski sen jälkeen toisella koukulla Toaa kohti, jonka hän torjui käden pyyhkäisyllä. Domek osui takanyrkillä Rotakkin kasvoihin, kaataen skakdi uudelleen maahan.

”Valon Edustaja”

Yhtäkkiä, kireä aristus alkoi puristaa Valon Toan päätä. Domek yritti lieventää sitä puristamalla kätensä päätään vasten, mutta se ei auttanut paljon.
Irnakkin Pirut ihmettelivät tästä ja Pegghua alkoi vähitellen huolestua.

Rotakk nosti itsensä vähitellen jaloilleen. Hän oli alkamassa viimein väsyä taistelusta.
”No niin”, Skakdi pyyhki suunsa ja huusi Toaa päin. ”Anna palaa, vanhus.”

Rotakk imitoi Toan sivupotkua. Toa torjui hyökkäyksen, mutta ei pystynyt keskittymään enää taisteluun. Skakdi onnistui osumaan Toan vatsaan. Domek yritti iskeä vastaan, mutta Rotakk ehti lyömään hänet maahan ennen kuin hän huomasikaan.

”Valon Edustaja”

”Valon Edustaja”

”Valon Edustaja”

Äänet kuuluivat yhä kovemmin Toan korvissa, samalla hänen päänsä särki yhä enemmän. Hiki valui Toan otsalla. Hän ei enää kyennyt nousta maasta kunnolla. Maailma alkoi huojua Domekin ympärillä hänen yrittäessään pysyä pystyssä, eikä hän kyennyt pitämään katsetta skakdiin.
Rotakk löi uudestaan Toaa, joka hädin tuskin pystyi seisomaan kunnolla. Skakdi sekä riemuitsi että myös erittäin hämmentynyt Toan tilasta, mikä vei huomattavan osan hänen voitonriemusta.
”Mikä hätänä, Toa?” Rotakk kysyi pöyhkeilevästi.

Kaksi hahmoa ilmestyi Domekin silmiin. Hahmot olivat ainoa asia minkä hän näki tarkasti. Hahmot eivät seisoneet maan päällä. Ne ulottivat kätensä Toaa päin.

”Valon Edustaja, tulimme hakemaan sinut”.

Domek huusi. Mitä hän näki oli jotain mitä hän ei koskaan halunnut kohdata uudestaan.

”Domek!” Pegghu juoksi nopeasti Toaa päin auttamaan häntä. Mutta yksi Irnakkin Piruista pysäytti hänet ennen kuin hän pääsi etenemään.
”Sori, taistelun säännöt”, skakdi sanoi matoralaiselle keveästi. Liian keveästi.
Pegghu nappasi Skakdin nahkatakista vetäen hänet alas, kunnes hän pystyi katsomaan skakdia kasvokkain ja laittoi miekkansa hänen kurkun päälle.
Irnakkin Piru päätti olla ottamatta riskiä oman elämänsä kanssa, vaikka vastassa onkin matoralainen, ja päästi hänet menemään lävitse.
”Domek, mikä hätänä?” matoralainen kysyi hätäisesti pelon valtaamalta Toalta. Valon Toa ei katsonut edes Pegghua päin ja löi hänet pois.
Domek ei lopettanut kauhunhuutojaan. Toa tarttui omaan päähänsä ja näytti kuin melkein repii itseään. Toa horjui satunnaisesti, kunnes hän pääsi vaarallisen lähelle jyrkänteen reunaa.
Pegghu nousi äkkiä ylös iskusta huolimatta ja juoksi Toan perään. Hän tarttui nopeasti Domekin huiviin estääkseen Toan putoamasta. Mutta huivi oli liian löysästi Toan kaulassa.

Pian Pegghun käteen ei enää jäänyt kuin Domekin huivi.

Vaikka jyrkänne ei ollut niinkään korkea ja sen juurella oli kivimäki, joka lievensi hieman putoamista, se ei siltikään auttanut liian paljon.
Valon Toa makasi liikkumatta jyrkänteen alla.

”DOMEK!” Pegghu huusi lohduttomasti Toan perään. Irnakkin Pirut saapuivat myös jyrkänteen reunalle.
”Kurja juttu”, Rotakk puhui itselleen ja liitti kätensä rukoilevaan asentoon. ”Toivomme sinun löytävän rauhaa toisella puolella. Olet ollut hyvä vastustaja”.
”Ei, ei hän voi kuolla”, Pegghu vastasi epätoivoisesti. ”Ehkä hän on vielä elossa, meidän on haettava hänet”
”Sori kamu, mutta nyt kuuntelet meitä”, Rotakk sanoi matoralaiselle ja laittoi aurinkolasinsa päälle. ”Sehän oli sopimus.”
”Ei, hetkinen, ette-”, ennen kuin Pegghu ehtikään sanoa mitään, kaikki pimentyi hänen silmissä.

Skakdit ottivat matoralaisen ja kantoivat hänet heidän mukaan, jättäen Valon Toan ruumiin yksin kallion juurelle.


Tuntematon

Kun Guardian heräsi, ensimmäinen tunne skakdin aivoissa oli sotarumpumainen jyskytys. Kivuliaat tömähdykset kaikuivat läpi sinisen skakdin pääkopan yhtenäisenä tahtina, jonka jokainen isku kovensi päänsärkyä entisestään. Silmien avaaminen ei auttanut, sillä häikäisevä, pirullisen valkoinen valo tulvi välittömästi Guardianin näkökenttään. Skakdi sulki silmänsä miltei välittömästi.
"Au", kuului Guardianin kurkusta käheällä, kuivalla äänellä.

Päänsäryn heikennyttyä hieman vanha Vartija alkoi aistia myös muunlaisia tuntemuksia. Kylmä metalli puristi skakdin ranteiden ympäriltä ja pakotti tämän kädet kiinni toisiinsa. Riuhdottuaan molempia käsiään hetken Guardian ymmärsi, että se ei auttaisi juurikaan. Hän oli käsiraudoissa.

Ha ha ha. Hauska jekku, Tawa.
Käsiraudat olivat painavaa ja tiheää metalliainesta. Klaanin admin tulisi ainoastaan lohkaisemaan hampaansa, jos yrittäisi purra ketjua katki.
Skakdeja ei ollut kuitenkaan onneksi siunattu vain kauniilla hammasrivistöllä. Kun Guardian saisi silmänsä kokonaan auki tuskaisasta valkoisesta valosta huolimatta, käsiraudat maistaisivat plasmakatseen sulattavaa ja kaiken läpäisevää voimaa.

Tai ainakin saisivat, jos Guardianilla ei olisi ollut sillä hetkellä vain yksi silmä.
Guardian pudisti päätään ja luetteli mielessään kaikki skakdin kielen rumimmat kirosanat huomatessaan, että hänen vasemman silmänsä korvaava mekaaninen kiikarilaite seisoi pystyasennossa pienellä pöydällä kuuden metrin päässä hänestä. Guardian itse oli kahlittu monin ketjuin jonkinlaiseen tuoliin, jonka yläpuolella olevasta lampusta heijastui muuten säkkipimeään huoneeseen vitivalkoista valoa kuin taivaan portista.

Silloin harmaa, mustaan pukeutunut Skakdi saapui Adminin eteen. Admin ei tarvinnut edes arvata kuka kyseinen henkilö oli.

"Nukuitko hyvin, rakas Admin?" Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n ivallinen ääni kuului.

Guardian yrittää riuhtoa itseään irti, mutta huomaa että ei pysty siihen.
Hän näyttää päänsärkyiseltä. Kaikki on sumeaa. Lopulta hän saa kohdistettua katseensa Arsteiniin.
Admin on aika vihainen.
"Mitä... miten..."
"Turha yrittää paeta. Yksikin väärä liike ja turvallisuusjärjestelmä varmistaa ettet lähde ulos täältä elävänä", Zorak alkoi hymyillä inhottavasti. Admin yritti vältellä suoraa katsekontaktia, jottei mahdollisesti katkettaisi jokaista hermoaan.
Guardian katseli ainoalla silmällään huoneympäristöä pohdiskelevana. Hän yritti muistaa, mitä ilmalaivassa tapahtui.
"Kredipselleeniä", Zorak vastasi kuin olisi tiennyt mitä Gurvana ajatteli.
Guardian kalpeni, kun muistikuvat kaasun vaikutuksista ja harhakuvista sujahtavat pikakelauksena hänen silmiensä ohi. Se ei ollutkaan painajaista.
Kalpeus muuttuu sekunneissa jälleen raivoksi. Terävät skakdinhampaat ovat puristuneet tiukasti yhteen.
Hän yrittää riuhtoa ruumistaan lähemmäs Arsteinia.
"Sinä... sinä pelkuri!" Guardian puhui hampaiden välistä. "Et sitten voinut vain luovuttaa."

"Se onkin minun parempia puoliani. Sitä paitsi, miksi luovuttaa näin aikaisin?" Zorak hykersi hyvin omahyväisesti hieman. "Mutta on myönnettävä, olet aiheuttanut paljon enemmän ongelmia minulle kuin kukaan muu."
"Paljon kiitoksia siitä", Zorak vastasi yllättävän ehtaalla äänensävyllä.
Guardianin ilmeessä on yllättyneisyyttä. Hän tutkii katseellaan Zorakia, joka seisoo edessä ryhti suorana.
"Pidätkö tätä jonkinlaisena pelinä, Arstein?" Admin sanoi hyvin halveksivasti

"Elämä on peliä, rakas Admin. Kaikki jää siihen, miten teet seuraavan siirtosi", Zorak vastasi sanavalmiina. Tämä vain sai Adminin vieroksua häntä entistä enemmän.

"Olemmeko me kaikki sinun silmissäsi vain nappuloita, Arstein?"
Guardian katsoi Zorakia silmiin pitkään räpäyttämättä. Halveksiva ilme ei värähdäkään. "Voitko katsoa yhtään elävää olentoa ilman, että ajattelet, miten voisit hyötyä siitä?"

"Voi rakas Admin. Rakas... Guardian", Zorak vastasi kuin ei olisi edes kuullut Adminin kysymystä. "Et tietenkään ole pelkkä nappula. Sinä olet arvoiseni pelaaja."
Nämä hämmentävän vilpittömiltä kuulostavat sanat sanottuaan Zorak osoitti Guardiania vasemmalla kädellään. Sinisellä skakdilla kesti hetki huomata, että Zorak osoitti hänen Nynrahin tehtaassa vakavasti vahingoittunutta kylkeään.
Valtava haava oli tikitty umpeen hyvin hygieenisesti ja siististi. Kaikesta huolimatta Guardian ei voinut pakottaa itseään kiittämään Zorakia. Halveksuva ilme ei kadonnut sinisen skakdin jämeriltä kasvoilta, mutta siihen tuli pieni häivähdys hymyä.

"Ja ajatella, että joudumme olemaan vihollisia tässä pelissä", Zorakin äänensävy alkoi tasapainotella limaisuuden ja rehellisen vaikuttavuuden rajalla.

"Pelisi on ohi. Tehdas mureni", Guardian keskeytti. "Shakkimatti. Kuningasvärisuora. Ihan miten vain haluat."
Guardian yritti hymyillä, mutta virne oli enemmänkin vihainen.

"Voi rakas Guardian, et voi rehellisesti kuvitella, että minulla ei olisi ässä hihassani", Zorak hykersi huvittuneesti.
"Tehdas on vain yksi osa minun suurta orkesteriäni. Osa, jonka voin vaihtaa milloin haluan"

Guardian näytti pohdiskelevan.
"En niin. En halua myöntää tätä, mutta olet tätä fiksumpi, Arstein", Guardian myönsi hyvin vastahakoisesti.

Zorak hymyili uudelleen. "Aivan oikein, rakas Guardian."

Guardian miettii tiiviisti. Jokin ei vaikuta täsmäävän.
Nynrahin tehtaan ja Feterrojen menetys olivat epäonnistumisia Arsteinille. Mutta mitä skakditiedemies tarkoitti "ässällä"?

Guardianin katse oli lattiassa, Arsteinin jaloissa. Se nousee kuitenkin vähitellen takaisin harmaan skakdin silmiin.
"Nynrah oli harhautus", Admin alkoi selittää itselle. "Sinä... te halusitte meidät pois Klaanista."
Guardianin ainoa silmä hohti punaisena raivosta. "Miksi?"

"Koska kuten olen sanonut: Arvoiseni pelaaja", Zorak vastasi. "Se ja myös, että yksi minun... liiketovereistani katsoo sinua myös hyvin tärkeänä"

"Älä jauha minulle tätä saastaa, Arstein. Sille, että johdit huomiomme Nynrahille oli joku syy", Guardian vastasi entistä ärtyneempänä.
Mitä te haluatte. Mitä sinä haluat?"

Zorakin ilme muuttui paljon määrittelemättömäksi. Guardian yrittää lukea Zorakin ilmettä kuin hän olisi keskellä jonkinlaista uhkapeliä.

"Muistat kai Zakazin sisällissodan?" yhtäkkiä Zorak alkoi puhua vakavammalla äänensävyllä.

Guardianin katse järkkyy hienovaraisesti, kun Zorak mainitsee sisällissodan. Hän pitää katseensa tiukasti harmaan skakdin silmissä ja nyökkää vaitonaisesti.
"Voiko sellaista unohtaa?"

"Muistat kai sen tunteen jolloin sotaveljesi kaatui sinun vieressäsi? Muistat kai kuinka jokainen hetki oli kuin tasapainottelisit kuoleman ja hengen rajalla? Kuinka sinä et enää taistellut kenenkään muun kuin oman henkesi vuoksi?" Zorak pommitti Guardiania kysymyksillä, jotka kaikki osuivat liian lähelle kotia.
"Muistat kai sen tunteet, kun veit jonkun hengen?

Guardian näyttää epäröivältä. Ensimmäistä kertaa keskustelun aikana hänen silmissään on jotain muuta kuin inhoa Zorakia kohtaan. Hän siirtää katseensa hitaasti pois Zorakin silmistä ja katsoo pöydällä lojuvaa kiikarisilmäänsä.
Guardian tuijottaa mekaanista silmää ja puhui hiljaa. "Kenen riveissä taistelit, Arstein?"

Zorakin ilme muuttui selvästi paljon vakavammaksi.
"Onko sillä enää väliä?" hän vastasi hyvin tunteettomasti.

Guardianin katse siirtyi takaisin Zorakiin. Hetkellinen empatian hippunen oli kadonnut.
"Eipä kai."

"Me taistelimme omiamme vastaan, Guardian", Zorak selitti. "Skakdit vastaan Skakdit. Me taistelimme omiamme vastaan kuin saastaisia villipetoja.
Ja sitä Skakdit enää ovat: Pelkkiä villipetoja."

Guardian kuunteli nyökkäillen hiljaa. Yllättävää kyllä, hän ei keskeytä Zorakia kertaakaan.
"Mitä ne tekivät harjallesi?" Admin viimein kysyi Zorakin lopettaessaan puheenvuoronsa.
Kysymys näytti yllättävän Arsteinin, tai ainakin Guardian arveli tämän yllättävän.
"Älä teeskentele, että et tiedä, mistä puhun. Voit peittää selkäsi tuolla takilla, mutta olen nähnyt sen jo pitkään", Admin jatkoi kunnes Skakdi tiedemies viimein vastaisi.

"Villipetojen aikaansaatoksia ne ovat, rakas Guardian", Zorak hymyili lievästi, mutta Guardian ei pystynyt määrittämään mitä tunnetta se esitti. "Et uskoisi mitä he tekisivät saadakseen haluamansa. Tiedätkö mitä idän kenraalit käyttivät kuulusteluissaan?"

"En taistellut siellä. Olen kuullut vain... huhuja", Guardian vastasi kuulostamatta siltä, ettei ymmärtäisi mistä hän puhuu.

Zorak hykersi hieman. "Sanotaan, että olin onnekas kun paikka joutui soluttautujien pommittamaksi."

Zorak avasi takkinsa ensimmäiset napit ja näytti useiden syvien arpien ja palovammojen peittämän rintakehän.

"Nämä jäivät muistoksi siitä päivästä."

Guardian irvistää hieman katsellessaan Zorakin irvokasta rintakehää. Ilme kuitenkin tyyntyy nopeasti. Vanha vartija on nähnyt paljon, paljon pahempaa.
"Olemme kaikki sisällissodan lapsia", Guardian sanoi hiljaa enemmän itselleen kuin Zorakille.

"Me olemme samanlaisia", Zorak sulki takkinsa ja jatkoi keskustelua.
"Olemme molemmat kokeneet sodan turmeluksen. Olemme molemmat oman kansamme luopioita."

Guardianin ainoassa silmässä syttyy tuli. Vaikka Guardianin kasvot ovat näennäisesti rauhalliset, näkyy kauas, minkälaista raivoa skakdin sisuksissa kiehuu. Guartsun kämmenet puristuvat nyrkeiksi.
"Meissä ei ole mitään samaa". Skakdin äänensävy on pelottavan rauhallinen, mutta sen alla sykkii jotain voimallisempaa.

"Minä en ymmärrä mitä tarkoitat, rakas Guardian", Zorak näytti ensimmäisen kerran olevan yllättynyt koko keskustelun aikana.
"Olemme molemmat nähneet kuinka oma kansamme tuhosi itsensä, mutta emme itse ole sortuneet heidän tasolle.

Etkö näe, Guardian?

Muistatko minkälainen kansa Skakdi oli ennen Makutan tuloa?"

Guardian nosti koko kehonsa hitaasti ja rauhallisesti niin lähelle Zorakia, kuin oli kahleiden estosta huolimatta mahdollista.
"Minä muistan. Tiedän myös, että niihin aikoihin ei ole enää paluuta", osa Guardianin ärtyneemmästä äänensävystä palasi hieman.
"Sinä olet irvikuva niistä ajoista. Sisällissodan jättämistä kappaleista epätoivoisesti kasaan kursittu tilkkutäkki.
Sinussa on enemmän sisällissotaa kuin haluat myöntää, Arstein."

Guardianin katse siirtyi hänen omiin jalkoihinsa.
Meissä kaikissa on, hän ajatteli tajuntansa syvyyksissä.

Zorak hieroi otsaansa. Hänen tunteettoman ilmeensä alla piili selvä viha ja turhautuneisuutta.
"Olet väärässä Guardian", Zorak puhui paljon matalammin. Skakdi tiedemies käveli pari askelta Guardiania poispäin.
"Tiedätkö, mitä ymmärsin sodan aikana?"

Guardian hiljeni kuuntelemaan.

"Jos oma kansamme ei kykene palaamaan entiseensä, jonkun täytyy opastaa heitä, inspiroida.
Jonkun pitää ottaa Kohtalosta kiinni ja määrätä itse mitä kuuluisi tapahtua."
Zorak kääntyi takaisin Guardianiin päin.

"Me voimme napata Kohtalon, Guardian."

"Me voimme hallita sitä."

Guardian pureskeli Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen sanoja pitkään. Uupunut admin ei ollut täysin varma, uskoiko skakditiedemies omiin haaveisiinsa vilpittömästi vai paistoikovatko tämän puheista vain sisällissodassa repeytyneen järjen kappaleet.
Katsekontakti Zorakiin ei hiipunut.

"Tiedätkö, mitä minä taas ymmärsin?"

Zorak palautti katsekontaktinsa Guardianiin ja hiljeni.

Guardian pudisti päätään. "Ei ole yhtä jumalaa, joka vahtisi meitä. Ei Mata Nuita. Ei Athia. Ei jotain zyglakien skarrararrin meridemonia."
"Kohtaloa ei ole. Ei ole näkymättömän olennon näkymättömiä kätösiä, jotka ohjaavat kaikkea. Ja vaikka Kohtalo olisikin olemassa, en usko sen olevan hyvä ja armollinen."
Punainen tuli syttyi jälleen Guardianin ainoaan silmään.
"Paholainen on kuitenkin olemassa. Hirviöitä on.

Jonkun pitää taistella niitä vastaan."

Guardian katsoi Zorakia räpäyttämättä silmäänsä. Sininen skakdi vaikutti sulkeneen suunsa lopullisesti.

"Niinkö tosiaan arvelet, rakas Guardian?" Zorak katsoi hetken Guardianiin ja käänsi selkänsä.

"Mutta mistä tiedät, kuka on oikea hirviö?" Zorak jatkoi puhettaan. "Yhtä ja oikeaa hyvyyttä tai pahuutta ei ole, rakas Guardian. On vain peli ja sen nappulat. Ja pelimme jatkuu vielä."

Skakdi tiedemies käveli pois huoneesta, mutta Guardian ei käskenyt häntä takaisin. Koko keskustelu painasi hänen mieltään liian paljon, jotta hän pystyisi aloittamaan sitä uudestaan.

Zorakin kävellessään yksin harmaissa käytävissä, hän alkoi pohdiskella erilaisia asioita. Hän toisti ja käänsi keskustelua päässään ja yritti miettiä mitä tulisi nyt tehdä.

Silloin hänen muisti erään asian, joka oli päässyt unohtumaan. Asia ei ollut hänelle liiankaan tärkeä, joten hän ei ole ajatellut siitä pitkään aikaan.
Hän otti taskustaan pienen kommunikointilaitteen ja loi yhteyden Avhrak Feterra Xa:iin.

"Yksikkö Xa, mikä on Sheelikan tilanne?"[spoiler=Hrm]Kiva megaviesti on kiva.

Erittäin paljon kiitoksia Guardianille ZMa-keskutelun kanssa[/spoiler]

Klaanin keskuskatu

Notfun nilkutti ärtyneen näköisenä keskuskatua pitkin. Kaikki oli hajonnut, Notfunilla oli puujalka, ja häneltä puuttui toinen käsi. Hän mutisi jotai hipeistä, Jardirtista ja Yön Timosta.

Kun Notfun oli vihdoin pitkän, ihme kyllä, täysin rommittoman matkansa jälkeen klaanin kahviossa, hän näki mustavalkoisen jään Toan. Notfun istahti pöytään.

"Matoro. Mitä hittoa täällä on tapahtunut?", Notfun kysyi.

"Olit hyvin pitkään tajuttomana.. Jardirt lupasi viedä sinut asuntoonsa..", Matoro selitti.

"Tämä selittääkin kaiken. Jardirtillä ei ole asuntoa", Notfun ärisi.

"Hehe... Sinuna tarkistaisin tuon uuden merirosvokapakan kadun toisella puolella, joka ilmestyi tuohon matkamme aikana", Matoro sanoi.

Notfun jupisi jotakin, ja lähti kapakkaa kohti.

Veljeskunnan linnake



"Peelo... minä annan tiedon näille muille ja tulen itse sinne"
Gekko juoksahti ylempään kerrokseen "Tänne hyökätään.", hämmentynyt Matoran katsahti Käsipuolta toaa ja lähti levittämään tietoa. Gekko itse suuntasi kaksi kerrosta alaspäin salaluukulle.

Toa nosti varovaisesti kantta ja katseli hetken ennen kuin teki mitään. Pusikosta kuului voimakasta meteliä. "Peelo, missä sinä olet". Toa kysyi radiopuhelin kumppaniltaan. Peelo vastasi: "Täällä puussa, näet minut kun katsot oikealle ja ylös, se pieni musta piste puolen kilometrin päässä." Gekko tähysteli hetken ja näki mustan olennon puunlatvassa joka vilkutti tälle.
Gekko juoksi kohti Peeloa ja kuulusteli samalla rahinaa pusikossa, sitten jotain heitettiin pusikosta.
"Pentele!", Kranaatti sekä sokaisi, että heitti Gekon parin metrin päähän. Toa otti miltei refleksinomaisesti aseen vyöltään ja tähtäsi pusikkoon. Nähtyään Ruskehatavan olennon kasvot tämä laukaisi ja nazorak parahti tuskasta kun hänen päänsä hapottui mönjäksi. Muutama Nazorak hypääsi ulos pusikosta ja alkoi ampumaan Gekkoa, Matoralainen kuitenkin hoiti nopeasti tilanteen heittämällä yhtä näistä silmään heittotähdellä joka pitäisi piruparan hetken paikallaan.

Gekko otti esiin raskaamman oloisen ja teknisemmän vimpaimen, tilanne oli huono, mutta nyt hänellä oli edes hetki aikaa testata sitä. "Hetkinen... mitäköhän jos paina täst-" Luoteja suorastaan alkoi sataa piileskelevien Nazorakien päälle, pari kuului rääkäisevän, mutta näytti siltä, että nyt kaivattiin jotain muuta järeämmän aseen sijaan, Gekko laukaisia happoaseellaan nazorakia käteen jonka käsi suli pois ja oli kelvoton pitelemään asetta. Peelo oli rynnänyt Gekon suuntaan ja iski veitsellään torakan mahan läpi.

"Saamarin miekka kun meni hajoamaan, tarvitsen lyömäasetta tällaiseen...", Gekko mietti itsekseen. Sitten pusikosta ilmestyi kerralla viisi nazorakia. "Nyt lienee parasta vain juosta...", toa lähti juoksuun Nazorakit kintreillään, samalla Gekko yritti puhua Peelolle joka oli pysynyt syrjemällä: "Peelo, meidän pitää harhauttaa ne pois täältä, jos ne vain löytävät sen luukun niin koko linnoitus on kohta mennyttä. Tule, mennään" Peelo hyppäsi ulos piilostaan ja lähti juoksemaan Gekon perään, nazorakeja alkoi ilmestyä vain lisää ja lisää.
Peelo saavutti Gekon joka oli hiljentänyt vauhtiaan tarkoituksella ja Musta olento kysyi: "Gekko, onko sinulla hajuakaan mihin olemme menossa?", toa vastasi tähän: "Tähänasti suunitelmana on vain juosta päättömästi".

"Kunhan ei nyt vain herätettäisi enempää huomiota"
"Niinkin voi toki käydä, mutta nyt... JUOKSE", Gekko huusi ja väisti singon laukasta joka rusensi heidän vieressään olevan puun. Huvittava kahden olennon järjestämä näky jatkoi matkaansa pusikossa.

Veljeskunnan linnakkeen lähistöllä



Peelo ja Gekko juoksivat henkensä edestä raivokasta Nazorak-joukkiota pakoon. Heidän oli saatava Nazorakit mahdollisimman kauas linnakkeen salaisen sisäänkäynnin luota, hinnalla millä hyvänsä. Tästä pitäisi myös selvitä itse hengissä, jotta heistä olisi enemmän apua, mutta hengissä selviämistä hankaloittivat jatkuva luotisade ja Nazorakien laukaisemat raketit, jotka vähän väliä tuhosivat ympäristöä Peelon ja Gekon ympäriltä heidän juostessa pakoon. Peelo hyppäsi isokokoisen Gekon olalle, kaivoi kiväärin selästään ja alkoi tähtäillä takana tulevia Nazorakeja. "Mitä ihmettä si-" "Ole hiljaa ja juokse", Peelo keskeytti hämmentyneen Gekon. Gekko jatkoi juoksemista pitäen vasemmalla kädellään Peelon tasapainossa hänen olallaan.

Nazorakit huutelivat ja kirosivat sitä sun tätä yrittäessään saavuttaa kaksikkoa. Joku muita ylempiarvoisempi jopa kirosi ja sadatti muiden osaamattomuutta. Eräs Nazorak alkoi latamaan sinkoaan ja oli valmiina ampumaan uudelleen. Peelo napautti Gekkoa sormella takaraivoon, saaden Gekon kuulolle. "Yritä olla loikkimatta, nyt on paha paikka", Peelo tokaisi, ja Gekko katsahti hänen kasvoilleen. Hänen ilmeettömästä kaasunaamarista ei voinut päätellä mitään, mutta hänen äänestään suorastaan paistoi omahyväinen itsevarmuus. Taka-alalle jäänyt Nazorak jäi tähtäilemään Gekkoa ja Peeloa singollaan, ja yritti saada lukittua ammuksen heihin. Ja onnistui.

Nazorak laukaisi järeämmänpuoleisen raketin Gekkoa ja Peeloa päin, joka kaarteli epämääräisesti ilmassa yrittäen myötäillä kaksikon liikkeitä. Peelo nosti kiväärinsä, veti syvään henkeä, ja tähtäsi hartaasti. Gekko huomasi tämän, hidasti piirun verran vauhtia, ja yritti juosta mahdollisimman tasaisesti poukkoilematta ympäriinsä. Juostessaan hän vilkaisi taakseen, ja näki lähestyvän ohjuksen. "Ammu se jo!" hän huudahti Peelolla, jolloin Peelo hyssytteli ja jatkoi tähtäämistä. Nazorak huusi edempänä juokseville tovereilleen että väistäisivät, ja he tekivät keskellä tilaa jotta raketti pääsisi lentämään läpi. Raketti lähestyi Nazorakeja, jotka taas olivat kirineet kaksikkoa huomattavan paljon. Peelo naurahti hiljaisesti, ja ampui.

Luoti osui suoraan rakettiin, räjäyttäen sen, ja kaikki Nazorakit sen ympäriltä. Gekko ja Peelo heittivät ylävitosen, jonka jälkeen Peelo ponkaisi Gekon olalta, ja jatkoi itse juoksemista. Muutama Nazorakien joukosta jäljelle jäänyt yksikkö kiiruhti jo hälvenevän savupilven keskelle, ja yksi viimeisiä hengenvetojaan vetelevä ryhmän komentaja tokaisi näille "Älkää päästäkö niitä karkuun idiootit", jolloin hän päästi hiljaisen parkaisun, ja veti veltoksi maahan. Nazorakit nousivat äkkiä pystyyn, kaksi niistä jatkoi juoksemistä, ja kolmas jäi puhumaan radiopuhelimeen. "Tarvitsemme auttavaa kättänne."

Peelo ja Gekko olivat jo turvallisen välimatkan päässä jahtaajistaan, ja pitivät hetken hengähdystauon. Gekko katsahti Peeloa päin, ja nosti kasvoilleen onnittelevan virneen. "Hyvin ammuttu", hän naurahti. Peelo ei sanonut mitään, ja kiipesi lähimmän puun rukoa pitkin ylemmäs tarkkailemaan tilannetta. Ketään ei näkynyt, hyvä näin. Hän loikkasi takaisin alas, ja selitti Gekolle "Jos kierrämme oikealta tuon tiheämmän osan kautta, meillä on paremmat mahdollisuudet päästä takaisin oviaukolle huomaamatta". Gekko nyökkäsi, ja kaksikko lähti tepastelemaan takaisin oviaukkoa kohti.

Jonkun ajan päästä, linnakkeen sisäänpääsyn alueella

Paikalle oltiin lähetetty kolme Nazorakia tutkimaan ympäristöä, ja mahdollisia johtolankoja sisäänpääsyn löytämiseen. Eräs Nazorak tutkiskeli maata, joka oli tiheän kasivillisuuden peitossa. Astellessaan ympäriinsä hän kuuli kolahduksen jalkansa alta, katsahti alas, ja huikkasi kahdelle muulle "Taisin löytää jotain". Kauempana, puiden takana ympärsitöä tutkinut Nazorak oli jo vastaamassa huutoon. "Lähden tulemaan sin-" ja siinä samassa hänen kurkusta pilkisti terä, rajun verenpurskahduksen saattelemana. Peelo väänsi terää oikealle, viiltäen Nazorakin pään melkein irti. Kaksi muuta nostivat aseensa ja lähestyivät nyt kuollutta toveriaan. Ennen kuin he edes ehtivät saada katsekontaktia kuolleeseen toveriinsa, Gekko hyppäsi korkeammalta toisen niskaan, kaataen tämän vatsalleen maahan. Nazorak parahti, ja ennen kuin ehti tönäistä Gekkoa pois selästään, Gekko polkaisi hänen päätänsä väkivaltaisesti, rusentaen sen. Toinen nazorakeista oli jo valmiina tulittamaan, mutta Peelo huitaisi kiväärin pois hänen kädestään, johon Nazorak vastasi oikealla suoralla, jonka Peelo torjui kyynerpäällään. Juuri kun Peelo oli sivaltamassa Nazorakin pään irti, Gekko ampui sitä päähän happoaseellaan, sulattaen sen.

Peelo katsoi kuolevaa Nazorakia, käänsi katseensa kohti Gekkoa, ja tokaisi tympääntyneenä "Se oli minun tappo."

Welcome to the jungle!



Metallinen kalahdus kaikui pitkin öistä viidakkoa kahden miekan iskeytyessä toisiaan vasten. Nazorakien eversti ja ninjaveljeskunnan johtaja jakoivat tiukan katseen keskenään silmästä silmään. Kumpaisenkin taistelijan äärimmilleen jännittynyt miekkakäsi tärisi kummankin yrittäessä työntää toista voimakkaammin kauemmas, molempien painaessa jalkojensa kynnet mahdollisimman jykevästi maahan. Niin Ämkoo kuin 437:kin loi hetkellisen katseen vastustajansa aseeseen. Kumpikin osoitti täydellistä kestävyyttä sekä tehokkuutta. Pian aseiden kontaktissa syntynyt voima kuitenkin vapautui ja kumpikin kamppailijoista lennähti taaksepäin. Huojuva Mäksä joutui tekemään kaikkensa säilytääkseen tasapainonsa. Hänen vastustajansa mekaaninen jalka ilmeisesti ei totellut painovoiman lakeja.

Hiljaisuus laskeutui metsään kummankin soturin ottaessa tukevamman asennon. Ämkoo ja 437 päästivät muutaman äänekkään hengähdyksen.

"Alan päästä jyvälle tuosta tekniikasta", 437 ajatteli ja laski hieman teräänsä. "Klaanilainen luottaa nopeuteensa, muttei pärjää keholleni raa'assa voimassa. Jos saan täyden osuman tuosta miekasta, peli on pelattu. En anna sen tapahtua."

437:n asekäsi päästi kevyen sihahduksen samalla kun kädestä esiin työntyvä miekka lyheni hieman. Samalla kädestä työntyi myös esiin lyhyt kenttäpuukko, jonka Eversti kiskaisi irti ja poimi sitten toiseen käteensä. Kahdella terällä aseistautunut torakka lähti harppomaan Klaanin adminia kohti.

Ämkoo ei jäänyt ihmettelemään, vaan heilautti miekkansa pituussuunnassa kehonsa sivulle ottaakseen vauhtia tehokkaaseen pistoliikkeeseen. Valkea katana välähti kuunvalon loistaessa sen terää pitkin ja eversti sai nähdä vaivaa väistääkseen äkkinäisen iskun. Torakka onnistui varomaan lähestyvää terää heittäytymällä hieman taaemmas ja heittämällä samalla kantamansa puukon klaanilaisen kasvoja kohti.

Silloin miekkapaholainen teki kuitenkin nimelleen kunniaa. Pikainen kiskaisu toi miekan takaisin Ämkoon etualalle torjuen samalla ilman halki viilettävän puukon ohjaten sen kauas metsän pimeyteen. Liike jatkui Ämkoon ottaessa pitkän askeleen edemmäs ja tarttuen samalla miekkaansa kaksin käsin.

Korkeassa kaaressa tapahtuva viilto miltei tavoitti everstin, joka horjahti äkillisen väistönsä voimasta taaemmas joutuen väistämään seuraavan lyönnin kierähtämällä maata pitkin sivuun.

Tottumattomaan silmään Ämkoon seuraava liike olisi saattanut näyttää miltei tanssilta, mutta eversti tunnisti monimutkaisen koreografian. Nazorak katsoi hämmästyneenä kun admin hyppäsi vauhtia otettuaan ilmaan heittäytyen samalla vaakatasoon, pyöri villisti ja jakeli samalla torakkaa kohti useita taitavasti tähdättyjä pistoja. Sitten toinen Ämkoon jalka käväisi maassa ja miekkapiru lennähti miekka ojossa everstiä kohti.

Legendaarinen katana oli vähällä tehdä tuttavuutta everstin rinnuksen kanssa, mutta nazorak ennätti viime hetkellä käynnistää selkäänsä asennetut suihkumoottorit. Lentolaitteella ei ollut aikaa kerätä tarpeeksi voimaa taivaalle nousemiseen, mutta eversti sai suihkumoottoreista kuitenkin juuri tarpeeksi lisäenergiaa hypätäkseen pois huippunopean miekaniskun tieltä. Ämkoon katse seurasi loitommas laskeutuvaa nazorakia.

"Hieno väistö", Ämkoo mainitsi. Nazorak ei ollut varma aistiko tämä Ämkoon äänessä ihailua vaiko ironiaa, mutta sillä ei ollut väliä.
"Minä tunnen tuon miekkatekniikan", 437 puhui. Nazorakin äänestä paistoi hämmennys kun tämä jatkoi:
"Aamuyön muaka. Tuon taitajia ei pitäisi olla enää hengissä."

Ämkoo yllättyi saadessaan näyttöä torakan tiedoista. Pienen yllättyneisyyden päätteeksi miekkamies naurahti, ja vastasi:
"Silti seison tässä edessäsi."

"Valkean turagan oppeja", 437 jatkoi. "Joillekin tuo kaikki on pelkkää legendaa."
"Vanhus elää ja voi hyvin", Ämkoo sanoi ja kohotti asettaan. "Voin viedä tälle kuolinterveisesi."

Eversti nauroi ääneen ja käynnisti suihkumoottorinsa uudelleen. Moottorien ladattua itsensä täyteen voimaansa nazorak ponnisti ja sanoi:
"Ei ole tarvetta."

Sitten torakka lähti syöksymään huimaa vauhtia Ämkoota kohti. Miekkamies yritti väistää laitonta vauhtia kohti syöksyvän eliittisotilaan, mutta eversti kykeni luonnollisesti ohjaamaan lentonsa suuntaa. Edes Ämkoon uhmakas miekanisku ei riittänyt pysäyttämään hyökkäyksen omalla terällään torjuvaa torakkaa ja nazorak pamahti koko painollaan vihollistaan vasten.

Metsässä rymisi Ämkoon lentäessä saamansa iskun voimasta pitkälle paksujen puiden sekaan. 437 ei antanut vastustajalleen aikaa toipua iskusta vaan jatkoi vauhdikasta lentoaan suoraan tätä kohti. Tämä koitui kuitenkin osaltaan myös everstin tappioksi, sillä lähestyttyään Ämkoota tarpeeksi sai torakka kokea tuntuvan iskun loisteellaan metsän verenpunaiseksi värjänneestä varjonyrkistä.

Iskuja sateli puoleen jos toiseen kaksikon kiitäessä rakettimoottorien huimalla vauhdilla pitkin metsän pohjakerrosta. Ämkoo onnistui useaan otteeseen torjumaan miekallaan torakan pitkän teräaseen harkitut lyönnit, mutta jokainen torjunta heitti klaanilaisen taaemmas juuri sillä samalla vauhdilla jolla nazorak kulki. Aluskasvillisuus sai väistyä vimmatusti toisiaan teräasein sohivan kaksikon tieltä samalla kun näiden vauhdikas kulku vei taistelun lähemmäs ja lähemmäs metsän rantapuolta.

[spoil][/spoil]

Viidakkosaari, rantametsä

Viidakon suojissa koko pitkän ikänsä elänyt rupinen lehtisammakko oikoi raajojaan ja nousi varovasti ylös. Öisen metsän pohjalle hetki sitten katkenneelta vakio-oksaltaan pudonnut kostea möngertäjä katseli hämillään ympärilleen, lipoi kieltään ja loikkasi sitten suojaan läheisen mättään taakse. Sammakko ei saanut koskaan tietää mikä sen oli juuri ohittanut.



Muut metsän eläjät tajusivat kuitenkin väistyä ajoissa pois eversti 437:n helvetillisesti jylisevän hahmon tieltä. Torakan selkää koristava suihkumoottoriviritelmä pahoinpiteli metelillään nazorakin korvia, mutta se ei kuitenkaan vienyt everstin huomiota pois tämän edellä loikkivasta ninjasta. Nazorak sai kerta toisensa jälkeen Ämkoon kiinni suunnattomalla vauhdillaan, mutta admin onnistui kuitenkin aina torjumaan torakan väkivaltaisen töytäisyn joko miekallaan tai energiakädellään.

Metsän poikki miltei lentävä Mäksä huitoi miekallaan vinhasti, mutta kuitenkin harkitusti. Oli ainoastaan ympäröivän pimeyden ja nazorakin huiman vauhdin ansiota, että everstin kaula ei ottanut osumaa huippuunsa hiotusta teräaseesta. Iskujen osumatarkkuutta heikensi myös Ämkoon jatkuva tarve varoa metsän oksistoa ja muuta kasvillisuutta. Tämä ei ollut lainkaan helppoa johtuen siitä seikasta, että klaanilaisen vihreänmustat jalat eivät ennättäneet tavoittamaan maata juuri lainkaan.

Vauhdin hurman ja tilanteen yleisen kaoottisuuden nostattama taisteluvimma sai everstin silmät kiilumaan silkasta innosta. Nazorak-sotilaan raivokas nauru raikui suihkumoottorien väkivaltaisen jyminän taustalla, ja eliittisoturi näytti maata viistäen lentäessään kerrassaan hirviömäiseltä. Tästä huolimatta paljolti järkyttävämpienkin näkyjen kovettama Ämkoo ei pelännyt. Yhtälailla taistelun innoittama miekkasoturi purskahti kauhistuttavaan nauruun, ja metsän halki kiitävä teräasein varustettu kaksikko muuttui sillä hetkellä kirjaimellisesti painajaismateriaaliksi.

Miekkojen iskut seurasivat toisiaan. 437 pisti miekkansa kärjellä suoraan kohti Mäksän rintaa, mutta tämä väisti iskun täpärästi mätkäisten torakan miekan omallaan viistämään maata. Mäksä iski toisen jalkansa ohittamaansa oksaan suorittaen täten tyylikkään pyörähdyksen. Samaan aikaan klaanilaisen toisen jalan kantapää osui lähes tarkalleen 437:n mekaaniseen silmään. Mäksä vaihtoi nopeasti jalkaa, suunnaten seuraavan potkunsa torakan metalliseen kylkeen. Yhä valtavalla vauhdilla kiitävä 437 lennähti hieman poispäin vastustajastaan. Hänen mekaanisen silmänsä kuva rätisi.

Mekaanisen silmän virhekuvan hämmentämä nazorak ei ehtinyt väistää ajoissa kohdalle sattunutta ikivanhaa oksankarahkaa. Oksa räsähti kappaleiksi osuessaan epätoivoisen väistöliikkeen suorittaman nazorakin lentopeliin, ja osuman saatuaan toinen suihkumoottoreista päätti lakata toimimasta. 437 ei onnistunut enää kontrolloimaan lentoaan, ja nazorak singahti täysin holtittomasti Ämkoota kohti, vieden tämän mukanaan.

Pian maanläheisen lentoradan omaava pari lennähti ulos metsästä. Nazorakin suihkumoottorit pettivät lopullisesti samalla kun torakka yritti hätäisesti tavoitella jaloillaan maata. Tämä onnistui, ja 437 mätkähti rannan vaalealle hietikolle samalla kun Ämkoo heittäytyi paljon kauemmas. Ämkoon tumma viitta pelmahti adminin epäonnistuttua laskeutumaan jaloilleen, ja hetken kumpainenkin kamppailijoista makasi paikoillaan hämärällä rannalla.

Lopulta äkkinäisen juonenkäänteen sekoittama nazorak onnistui kokoamaan ajatuksensa. 437 avasi silmänsä huomatakseen, että Ämkoo oli jo kohonnut istumaan.



"Olet todellakin arvoiseni vastustaja", 437 tokaisi ja nousi pystyyn suihkumoottorien pettämisen aiheuttaman savun ja tomun keskeltä. "Mutta miekkatekniikkasi ei riitä peittoamiseeni."

Ämkoo yskäisi pölyä keuhkoistaan ja nousi seisomaan nojaten miekkaansa. Miekkasankari vastasi torakan uhitteluun ainoastaan terävällä katseella.

"Sinä et ymmärrä, klaanilainen. Vaikka miekkasi onkin väkevä, se on silti vain miekka. Kun sinut erottaa aseestasi, olet täysin tarpeeton. Mutta katso minua. Vahvin aseeni olen minä itse."

Eversti otti vauhtia ja lähti juoksemaan kauempana hietikolla seisovaa klaanin adminia kohti. Everstin yllätykseksi Ämkoo jäi kuitenkin seisomaan paikoilleen, pidellen miekkaansa veltosti sivullaan.

"Itse et ymmärrä", miekkapaholainen murahti katsoen vakavana lähemmäs syöksyvää torakkaeverstiä. Nazorak kuuli tämän, ja kuvitteli klaanilaisen pitävän tätä suorastaan pilkkanaan.

Eversti karjaisi ja heilautti asekättään kaikin voimin osoittaen sen pisimmällä terällä suoraan vastustajansa vihreitä kasvoja kohti. Ämkoo ei edes yrittänyt kohottaa teräänsä vastaamaan iskuun.

Verenpunaisena välkkyvän energiakouran raaka hohde oli vähällä sokaista everstin kun Ämkoo tarttui kasvojensa tasalla viilettävään nazorak-terään puhtaasta varjoenergiasta koostuvalla nyrkillään. Energiakäden raa'an voiman turvin onnistui admin kiskomaan everstin lähemmäs, potkaisten samalla tätä jalkaan. Nazorak horjahti vastustajansa vierelle, joka yhä piteli kiinni torakan kädestä työntyvästä teräaseesta. Pian Ämkoo päästi kuitenkin irti, kohotti miekkaansa ja iski.

437:n entisen miekan katkaistu terä pyöri villisti ilmassa ja upposi sitten kymmenten metrien päässä kasvavan puun paksuun runkoon. Eversti tuijotti katkenneen teränsä perään, ärähti sitten ja muisti hypätä pakoon uuden iskun pelossa. Ämkoo ei kuitenkaan lyönyt, vaan painoi valkean samuraimiekan huolellisesti huotraansa, tuhahti ja katsoi sitten everstiä.

"Jos voimani olisivat lähtöisin tästä miekasta eivätkä itsestäni, jääsaarella kuollut haarniskoitu toverisi olisi nujertanut minut jo aikoja sitten", Ämkoo puhui ja päästi irti vyötäisillään roikkuvasta aseestaan. "Mutta niin ei ole. Minä selvisin valkean turagan koulutuksesta kauan ennen kuin olin koskenut yhteenkään miekkaan."

Ämkoo kohotti punahehkuisen nyrkkinsä kasvojensa tasalle, avasi sen ja heilautti sitten sormiaan kutsuvasti.

"Ala tulla", Ämkoo sanoi. "En miekkaile aseetonta vastustajaa vastaan. Näytän sinulle turaga Bakmein tyhjän käden tekniikan."

Everstiä ei tarvinnut käskeä. Mielenkiinto paistoi verenhimoisen nazorakin silmistä tämän iskiessä nyrkkinsä yhteen ja lähtiessä samalla astelemaan vahvoin askelin Ämkoota kohti.

[spoil][/spoil]

Nazorak-pesät, yksityinen kokoushuone



”Neljä tuntia. 12 minuuttia. 32.6 sekuntia”, kaikui Nazorak-kenraali 001:n karismaattinen ääni läpi heikosti valaistun kokoushuoneen.

Kenraali 001 asteli ryhdikkäin marssiaskelin kokoushuoneeseen, jossa odotti vain kaksi henkilöä hänen lisäkseen: Makuta Abzumo ja skakdi Gaggulabio. Huoneen takaseinällä oli suuri holografinen näyttö, joka toimi huoneen ainoana valonlähteenä näyttäen videokuvaa nazorakien lippulaiva Koin tuhosta. Itsestään uudelleen käynnistyvässä videokuvassa mahtava ilma-alus räjähti liekehtiviksi kappaleiksi meren yllä uudelleen ja uudelleen valaisten melkein koko synkän kokoushuoneen vaikuttavalla oranssilla hehkulla. Makuta Abzumo istui tuolinsa takana niin, että hänen kasvonsa jäivät täysin varjoon ja vain punaiset silmät hehkuivat pimeyden syvyydestä, jonne holografisen näytön valo ei heijastunut. Gaggulabio oli nojannut tuolillaan tylsistyneenä keskellä kokoustilaa seisovaa pöytää vasten, mutta nousi kenraalin nähdessään salamannopeasti ryhdikkäämpään asentoon.

”Oppikaa tämä, liittolaiseni. Neljä tuntia, 12 minuuttia ja 32.6 sekuntia. Säälittävät matoranit vastaan mahtava Nazorak-imperiumi”, kenraali jatkoi, kävellen kokouspöydän taakse ja kääntäen selkänsä suurelle näytölle. Nazorak-johtajan mainitsema luku vilkkui suuren näytön vasemmassa yläkulmassa punaisilla numeroilla. ”Vihollisen aliarviointi johtaa kuolemaan. Ylpeys on heikkous.”

Kenraali seisoi kokouspöydän edessä hetken ylpeän näköisenä, ja takaseinän videolla uusiutuva räjähdys värjäsi hänen ylvään viittansa oranssiksi muutamiksi sekunneiksi. Gaggulabio lysähti jälleen ryhdittömään asentoon pöydän toisella puolella.

”Teidän ilmaiskussanne ei ollut mitään järkeä", Gaggulabio sanoi äänessään sekä välinpitämättömyyttä että ärtymystä. "Se oli itsemurha.”
Kenraali vilkaisi vihaisena skakdiin. ”Itsemurha, Gaggulabio?” Abzumon silmät kiiluivat varjoista ilmeettöminä.
”Olen eri mieltä", Kenraali jatkoi pohdiskelevana. ”Tohtori 006 kutsuisi tätä… tieteelliseksi kokeeksi”, 001 sanoi ovelasti.
”Jos tämä oli tieteellinen koe, se epäonnistui. Eikö niin?” Gaggulabio mutisi. ”En näe mitään voittoa hyökkäysjoukon täydellisessä tuhossa.”

001 tuijotti Gaggulabiota ilmeettömänä. ”Opetettiinko Zakazin sisällissodassa strategista ajattelua?”
”Zakazilla riitti, että omisti enemmän tulivoimaa kuin vastustaja.”
”Sssskakdit ovatkin aina olleet… barbaareja”, Abzumo naurahti kuivasti.
”Siitä minä heille maksankin”, 001 hymähti melkein hyväntuulisesti, mutta torakkajohtajan ilme kertoi muuta. ”Ja tulivoima on tärkeää, liittolaiseni. Teillä on sitä. Tämä sota tarvitsee sitä.”
001 piti puheessaan hetkellisen tauon ennen kuin kumartui Gaggulabiota kohti, pitäen molemmilla hyönteiskäsillään kiinni kokouspöydästä. Torakkajohtaja yritti piilottaa ärtymystään ammattimaisesti asiallisen ilmeen ja äänensävyn taakse.
”Strategioitasi en taas tarvitse”, 001 lausui artikuloiden hyvin tasaisesti. ”Tämä hyökkäys toi Nazorakien vakoiluyksikölle tuntikaupalla videokuvaa Klaanin Laivaston puolustuksesta.”

Oli pienen hetken ajan hiljaista. Gaggulabio raapi terävällä skakdinkynnellään sotavasaramaista skakdileukaansa ja näytti pohtivan hieman, oliko häntä jotenkin loukattu. Sitten 001 jatkoi: ”Nyt tiedämme, mihin he pystyvät. En halua jättää mitään yllätyksen varaan.”
Skakdikenraali joutui nöyrtymään torakan edessä. Hän tajusi 001:n olevan oikeassa, vaikkei halunnut myöntää sitä.
”Tiedämmekö?” Abzumo kysyi hymyillen maireasti. ”Tiedämmekö yhden hyökkäyksen perusteella, mihin Klaani pysssstyy? Tiedämmekö, mikä on heidän täyssssi puolussstusssvoimansssa, jossss hyökkäämme ssssilloin, kun he ovat toipumassssa ja vajain joukoin paikalla?”
001 kääntyi Abzumon puoleen sotilaallisen jäykästi kuin mekaaninen robotti.
”Samaan aikaan ilmaiskun kanssa 003:n joukot alkoivat vallata pientä viidakkosaarta Klaanin eteläpuolella. Tämä saari on kohta käsissämme”, hän sanoi kireästi, puristaen puoliksi huomaamattaan vasemman kämmenensä nyrkkiin, kuin tarttuen johonkin näkymättömään. Tähän Abzumo vastasi ovelan näköisenä: ”Miksi pieni ssssaari olisssi meille tärkeä?”

”Tämä saari on täydellisessä paikassa puolustaakseen Bio-Klaanin linnoitusta eteläisiltä hyökkäyksiltä. Se on siksi myös täydellinen paikka valtausjoukon piilottamiselle”, 001 vastasi. ”Abzumo, liittolaiseni. Miksi antaisimme Klaanin palautua täyteen puolustusvoimaan? Miksi antaisimme heidän toipua tästä iskusta?”
Abzumo nyökkäsi pitkään ymmärtäväisen näköisenä, vilauttaen pientä käärmemäistä hymyä varjoista.”Steve, entäpä sssaaren asutussss?”
”Mitä olen kuullut, saaren valloitus ei suju lainkaan suunnitellusti. Ilmavoimat eivät hallitse maataistelua”, Gaggulabio pisti väliin omahyväisesti.

Kenraali huokaisi. ”Ymmärrän huolenaiheenne. Voin kuitenkin vakuuttaa, että saari tulee olemaan meidän päivien sisällä”, 001 tuhahti itsevarmana.
Ja jos se ei onnistu, tiedän kyllä, kenestä tulee toukkien aamupalaa ensimmäisenä, hän jatkoi ajatuksissaan.
Abzumo vetäytyi takaisin tuolinsa perälle ja hänen nuolenkärkiä muistuttavat kyntensä riipivät pöydän puiseen pintaan pitkät urat.
”Mutta mitä herra kivipää on sssaanut aikaan koko tänä aikana?” makuta kysyi ivallisesti. ”Missstä Steve on maksanut teille koko tämän ajan?”
Kuullessaan sanan ”Steve” 001 vilkaisi pikaisesti ärtyneenä Abzumoa. Torakkajohtaja ei kuitenkaan vaivautunut keskeyttämään Abzumoa, sillä tämän kysymys kiinnosti myös häntä.
”Tässä on vähän paha tehdä mitään, kun emme saa hyökätä minnekään. Olemme täällä vain, koska palkka juoksee”, Gaggulabio ilmoitti närkästyneenä. Hän ei pitänyt makutan äänensävystä laisinkaan. 001 käänsi katseensa takaisin skakdijohtajaan.
”Kuinka paljon joukkoja sinulla on, Gaggulabio?” hän kysyi kohottaen kulmaansa.
”Kaksisataa skakdia”, Gaggulabio arvioi summittaisesti kalkinvalkoiset hampaat vilkkuen ja äänensävy omahyväisyyttä tihkuen.
”Kuinka tottuneita joukkosi ovat taistelemaan tavallista hankalammassa maastossa?” 001 kysyi.
”Jos kävisit Zakazilla, näkisit koko saaren olevan hankalaa maastoa. Mieheni pärjäävät missä haluavat”, Labio päti ylpeänä.

001 näytti miettivän pitkään. Nazorakit ja skakdit eivät yleensä olleet erityisen hyvä yhdistelmä samalla taistelukentällä. Lajien suhtautuminen taisteluun oli tunnetusti hyvin erilainen. Kun nazorakit suhtautuivat taisteluun suorastaan matemaattisen tarkasti, tapasivat skakdit niin sanotusti antaa tunteiden komentaa.
Tämä näkemysero aiheutti monia hyvin noloja riitoja nazorak- ja skakdi-sotilaiden välillä. Lisäksi niillä oli paha tapa tapattaa puolivahingossa toistensa joukkoja.
”Hyvä on”, 001 sanoi yllättäen. ”Lähetä joukkosi saarelle Klaanista etelään. Varmistakaa, että saamme sen haltuumme.”
”Suonet, että otamme Laivastoltasi ne kuljetusalukset, joita tarvitsemme?” skakdi tiedusteli yllättyneenä saadusta luvasta. Torakkakenraali käänsi katseensa pois Gaggulabiosta ja jäi jälleen katsomaan takaseinän videota.
”Ottakaa, mitä tarvitsette.”

Gaggulabio nyökkäsi tyytyväisenä. Viimeinkin he saisivat tehdä oikeasti jotain. Abzumo näki tilaisuutensa tullen ja virkkoi:
”Kuinka ollakaan, tarvitsssssisssin tilan. Ssssuuren tilan, jossssa suorittaa... toimenpiteitäni.”
Kenraali kääntyi jälleen Abzumoon päin. Hän ei aikonut päästää tätä helpolla näin isossa asiassa.
”Arvostan apuasi Uuden Sukupolven kanssa, Abzumo. Nyt kuitenkin haluan tietää, mitä aiot.”
Abzumo ei sanonut sanaakaan vaan tyytyi tuijottelemaan liittolaistaan.
”Huoneessa ei ole ylimääräisiä korvia. Olen varma siitä”, 001 jatkoi. Gaggulabio vilkaisi ovelle ja hätkähti hieman huomatessaan ensimmäistä kertaa, että puoliksi aukinaisen oven kummallakin puolella ovea seisoi musta, sinikätinen torakka. Skakdijohtaja ei ollut edes kuullut torakka-agenttien saapumista. Siniset Kädet eivät päästäneet ääntäkään. Siniset Kädet eivät ikinä edes puhuneet. Eikä kukaan mennyt heidän ohitseen.
Abzumo sihahti hiljaisen naurun.
”Minä loin uuden sukupolven. Minä hoitelin telomeerit. Minä skannasin joka hemmetin intronin ja eksonin binääridataksi. Minä muotoilin uudestaan entsyymintuotannon. Minä tein lajistanne täydellisssssen. Ja voin sanoa, että 006 oli hyvä apu. Etkä sinä vieläkään, kaiken tämän jälkeen, tahdo luottaa hyväntahtoisssssuuteeni?”
001 katsoi makutaa pitkään silmiin.
”Voin luottaa sinuun silloin kun olet täysin rehellinen kanssani, Abzumo.”

Kenraali napsautti sormiaan, ja vasemmanpuoleinen Sinisistä Käsistä asteli vähin äänin kokoushuoneeseen kantaen jotain vaivattomasti toisella sinihohtoisella robottikädellään. Se heitti kasan valokuvia kokouspöydälle, ja Gaggulabio kääntyi heti niiden puoleen kiinnostuneena. 001 oli edelleen ilmeetön. Torakka-agentti puolestaan marssi takaisin vartiopaikalleen niin hiljaa, että edes sen hengitystä ei kuulunut.

”Taisit unohtaa kertoa minulle tästä, Abzumo hyvä”, Kenraali 001 sanoi tiukasti tuijotellen valokuvia. Gaggulabio näki kuvissa makuta Abzumon ja androidisen olennon marssimassa viidakon siimeksessä kohti tuntematonta. Lopulta Abzumo ja mekaaninen olento katosivat kuvista kokonaan jonnekin metsän syvyyteen. Skakdikenraali kohotti kulmiaan ilmeisen hämmentyneenä.
”Mitä luulit löytäväsi sieltä?” 001 tiukkasi.
Abzumon ilmekään ei värähtänyt. ”Avdeko sinua on informoinut, Steve?”
001 hymähti pitäen katseensa tiiviisti Abzumossa. ”Yhteinen hyväntekijä ei ole ollut linnoituksessa viikkoihin. Enkä usko, että hän ottaisi asiakseen kertoa tästä.”
Hitaasti makuta sulki silmänsä. ”Minä uskoisin, Steve. Minä usssskoissssssin. Sssinä olet siissss varjosssstanut minua, ysssstäväissseni?”
”Mihin me edes tarvitsemme Avdea?", Gaggulabio keskeytti ärtyneenä kuultuaan Avden mainittavan. "Minusta tuntuu, että hän pelaa omaa peliään välittämättä meistä." Gaggulabion tajunnan syvyyksissä pihisi raivo ja hän alkoi vähitellen kaivata rauhoittavaa sikaria. Se pieni punainen rääpäle saisikin pysyä erossa heidän asioistaan.
Abzumo ja kenraali 001 tuijottivat äänettöminä toisiaan silmiin. Hiljaisuus oli piinaava.

”Siinä olet täysin väärässä, ystäväni”, tuttu ääni kuului oviaukosta.

Yhtäkkiä sisään asteli punainen, sinistä Pakaria kantava Matoran. Tämän takana käveli valkoinen, pitkänhuiskea ja laiha olento, joka hirviömäisen luonnottomasta kasvottomuudestaan ja silmättömyydestään huolimatta vaikutti siltä, kuin se olisi tarkkaillut jokaista huoneessa olijaa. Taukoamatta. Laiha ja pitkäraajainen Marionetti ja sen pienikokoinen mestari ohittivat Siniset Kädet, jotka eivät tehneet elettäkään estääkseen kaksikon pääsyä huoneeseen.
Pieni matoran pysähtyi neuvottelupöydän eteen, kun taas tappava sätkynukke jäi seisomaan tästä hieman kauemmas, kuin vartioon. ”Onko teillä ollut ikävä minua?” Avde kysyi hymyillen katse siirtyen Allianssin johtajahahmosta toiseen.

”Ah, Avde. Kuten aina, ssssaapumassa kreivinajan jälkeen”, Abzumo sanoi hunajaisella äänellä.
”Ai, itse taikurikin suvaitsee saapua paikalle?” Gaggulabio lausahti kevyesti ottamatta edes katsekontaktia tulijaan. Avde huomioi Gaggulabion ja Abzumon ivailun hymyillen näille, mutta ei vastannut sanallakaan. Hän viittoili Marionettia pysymään paikallaan katsomatta tämän suuntaan, ja Marionetti totteli mukisematta, kun Avde puolestaan jäi seisomaan matorania muistuttavalle hahmolle hieman liian ison neuvottelupöydän ääreen.
”Viime tapaamisestamme taitaa olla pitkä aika. Pyydän anteeksi poissaoloani ja vähäistä tiedonvälitystä, hyvät ystävät. Olen ollut... kiireinen.”

”Suvaitsetko valaista meille mitä olet tehnyt kaiken tämän ajan?” Gaggulabio kysyi hieman vakavoituneena.
”Kenttätyötä, Gaggulabio hyvä”, Avde vastasi yksinkertaisesti. ”Omien taitojeni lisäksi minulla on teille tarjottavana vain joukko äärimmäisen hyviä ystäviä... ja ystävien ystäviä... ja ystävien ystävien ystäviä.”
Kaikki katsoivat nyt Avdea, joka hymyili. ”Tämä sota ei toimi, jos joku ei ylläpidä jonkinlaista verkostoa.” Hänen hymynsä näytti siltä, kuin hän olisi puhunut rakkaasta ystävästä.
”Tokihan jokaisssella meissstä on jonkinlaisia verkosssstoja, eikö vain?” Abzumo sihisi. ”Ssssinä sssiisss väität keränneesssi joukkoja meidän puolellemme. Ehkäpä ssssinä voit sssiisss selittää, mitä kätyrisssi puuhailivat ssssillä välin. Piilotteletko sssssinä jotain, rakasssssss Avde?”

001 katsoi Abzumoa epäluuloisesti. Hän ei ollut ehtinyt unohtaa äskeistä selkkausta. Ei varsinkaan, kun joukko paljastavia valokuvia Abzumon hämärähommista lojui yhä hänen näkökentässään. Abzumo tuijotti Avdeen hymyillen terävillä hampaillaan ja yrittäen lukea mysteerien peittämää matoran-hahmoa parhaansa mukaan. Telepatiaan hän ei kuitenkaan voinut enää turvautua. Avde käänsi päätään hieman kenoon ja katseli vuorotellen Allianssin eri johtajia kuin arvioiden näitä. Gaggulabion oli jo vaikea saada makutan puheesta selvää. Hän pudisti päätään ja hieroi sormillaan ohimoitaan ärsyyntyneenä. Migreeni teki paluutaan skakdijohtajan otsalohkoon. Hän tarvisi kohta sikaria.

”Minusta tuntuu, että meillä on vahva luottamusongelma”, 001 huokaisi.
”Ihanko totta?” Abzumo hämmästeli sarkasmia tihkuvalla äänellä.
”No haahuileminen maailmalla ei ainakaan auta asiaa”, Labio totesi pistävästi.
”Olen täysin samaa mieltä Kenraalin kanssa”, Avde myöntää. ”Tosiystävät eivät piilottele asioita toisiltaan.” Tämän sanottuaan hän otti kaksi askelta laiskasti nojaavaa Gaggulabiota kohti.

”Eiväthän, Gaggulabio hyvä?” Avde kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen kuin vastauksena Gaggulabion aiempaan huomautukseen.
”Minulla ei ole mitään salattavaa tässä operaatiossa", Gaggulabio sanoi halveksuvasti. "Te saisitte sen sijaan kertoa, mitä puuhaatte, ihan vain edistääksenne meidän ’luottamustamme’.”
Avde hymyili skakdille leveästi. ”Gaggulabio. Ystävä. Minusta olisi hyvä, jos aloittaisimme sinusta.”
Gaggulabio tuijotti pientä, heiveröisen näköistä matorania kummissaan. Hänen suunsa jäi auki.
”On jotain, mitä sinä halusit niin paljon, että tarvitsit kuuluisaa palkkasoturia”, Avde lausui hymyillen. ”Mutta et kuitenkaan voinut käyttää omaa satapäistä palkkasoturiarmeijaasi.”
Skakdi muuttui selkeästi kalpeammaksi hetkessä.
”En halua tehdä mitään oletuksia, hyvä ystävä... mutta ulkopuolisen palkkaaminen ainakin varmistaisi, että toimesi eivät näy nazorakien miellyttävän tarkoissa raporteissa.”
Abzumo tutkiskeli nyt kynsiään näyttäen välinpitämättömältä keskustelua kohtaan. 001 kääntyi hitaasti Gaggulabion puoleen yrittäen kovasti näyttää neutraalilta, mikä oli koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa. Gaggulabio mietti kuumeisesti mitä tekisi. Jos hän kieltäisi kaiken, hän näyttäisi että hänellä olisi jotakin salattavaa. Jos hän taas kertoisi tavoittelevansa Nimdaa, hänellä olisi siltikin jotakin salattavaa.

”Pssssykologisessssti kiehtova tilanne, eikö totta, Kivipää?” Abzumo tirskahti. Gaggulabio mulkaisi vihaisena makutaa ja puraisi huultaan.
”T-tämä on naurettavaa. Palkkasin Amazuan kiinteäksi osaksi joukkojani. Teen kaiken, mistä Kenraali minulle maksaa!” Gaggulabio korotti ääntään ja nousi seisomaan nojaten pöytään kahta isoa graniittimurikkaa muistuttavilla nyrkeillään.
”Oletko aivan varma, että haluat pitää tuon vastauksen, Gaggulabio?” 001 sanoi tuijottaen skakdijohtajaa silmiin.

Gaggulabio oli ansassa. Hänen olisi pakko niellä ylpeytensä.
”Skarrarrar teidän kanssanne, hyvä on! Tavoittelin sitä skarrarrarin Nimdaa ja epäonnistuin siinä! Oletteko nyt niiin skarrarrarrin tyytyväisiä?” Gaggulabio miltei karjui.
001 huokaisi syvään. ”Nimda?” hän sanoi epäuskoisena ja tuijotti Nazorak-pesän orgaaniseen, tasaisesti sykkivään kattoon.
”Edistystä, ystäväiseni”, Avde sanoi Abzumon mielestä epäilyttävän lempeästi. ”Sinulla ei ole mitään syytä hävetä. Nopeuttaaksemme asioita sanon suoraan, että minäkin olen... tutkinut asiaa.”
”Vai olet sinä tutkinut!” Abzumo karjaisi. ”Sinä, piru vieköön, yritit varastaa minun ssssssiruni!”

001 kääntyi nyt kohti Abzumoa. Torakkajohtajan silmäkulma nyki. Hän vilkaisi pöydällä lojuvia vakoilukameran kuvia ja alkoi viimein hahmottaa yhteyden, joka tapahtumalla oli kaikkeen. Abzumo tuijotti nyt Avdeen avoimen vihamielisesti.
”Mitään sirua ei ollut varastettavaksi, eihän?” Avde vastasi nyökäten hitaasti. ”Pyydän kyllä anteeksi siitä, mitä rakas Silmäni teki. Se oli epäkohteliasta ja hän pyytäisi takuulla anteeksi, jos voisi.”
”Aivan, hän oli tavatesssammekin niin monisssanainen”, Abzumo tuhahti.
”Hän ei ole ystäväni puheenlahjojensa takia”, Avde vastasi. ”Minulla on siihen aivan toinen ystävä. Uskon, että pitäisit hänestä.”
”Näin olen kuullut, ystäväiseni. Verkostonsa kullakin.” Abzumo myhäili hampaat vielä vihaisesti yhdessä. Gaggulabio pohti, oliko Abzumo tarkoituksella sanomassa aina viimeisen sanan.
001 tuijotti turtana kaksikkoa. ”Minun kärsivällisyyteni alkaa olla lopussa. Mitä te kaksi olette tehneet?”

”Sinä taidat aika hyvin tietää, mitä minä olen puuhaillut, Steve hyvä. Ja jos tahdot tietää, mitä Avden nukkesotilaat ovat käpälöineet, voit kysyä sitä heidän mestariltaan.”
001 käänsi katseensa Abzumosta jälleen Avdeen, jonka hymy hiipui vain vähän. Kenraali tuhahti ja vilkaisi vielä nopeasti Gaggulabioon.
”Ei”, Avde sanoi myöntyvästi. ”Minusta tuntuu, että hänen ei tarvitse kysyä.”

Kenraali nojasi pöytään tuijottaen Sinisten Käsien tuomia valokuvia. Sitten hän kurtisti kulmiaan ja pudisti päätään epäuskoisena. ”Nimda. Nimda, liittolaiseni? Oikeasti?”
Hän suoristi ryhtiään ja vilkaisi heistä jokaista vuoron perään.
”Abzumo, olet älykäs. Arvostan tieteellistä kyvykkyyttäsi nazorakien puhtaan ja pyhän veren kanssa. Avde, arvostan strategiantajuasi ja yhteyksiäsi, joita tuot tälle liittoumalle. Gaggulabio, arvostan pääasiassa tulivoimaasi ja joukkojesi taistelutaitoa, mutta sinäkään et ole tyhmä. Nimda... on säälittävää matoran-tarustoa”, 001 pihisi äänessään inhoa. ”Pakanallista vouhotusta mielen pyhyydestä ja jumaluuksista. Jotain, mitä köyhät ja heikot käyttävät uskotellakseen itselleen, että heillekin löytyy vielä toivoa.”

001 pudisti päätään pettyneen näköisenä. ”Älkää väittäkö, että uskotte siihen.”

”Minä en itse usko Nimdaan, mutta tiedän, että jotkut rahakkaat tahot uskovat. Haluan Nimdan rahan takia”, Gaggulabio sanoi puolustautuen nopeasti Kenraalin kysymykseltä.
”Mitä ovat nämä rahakkaat tahot, ssskakdiyssstäväisssseni?” tivasi Abzumo silmät kiiluen.
”Metsästäjät, Nektann ja monet muut antaisivat mitä vain edes yhdestä legendaarisesta Nimdan sirusta”, Gaggulabio jatkoi. Häntä alkoi kaduttaa koko kokoukseen osallistuminen. Lisäksi hän kaipasi kipeästi sikaria.
”Missstä he olissssivat sssaaneet kuulla niisssstä, yssstäväisssseni? Ssssain ssssellaissssen kässsitykssssssen, että sssssinä sssssait kuulla koko assssiassssta vassssta kuultuasssssi sssssiitä Avdelta.”
Gaggulabio kuunteli sihinää yrittäen käsittää, mitä ääntelijä tarkoitti sanoillaan.
”Minä en tiedä heidän lähteistään, sihisijä. Se ei ole minun asiani.”
”Kertokaapa minulle, liittolaiseni...” 001 aloitti. ”Miksi? Miksi arvoton muinaisjäänne on sen arvoinen?”
”Ssssteve, josss ottaisssit asioisssta ssselvää”, Abzumo sanoi halveksuntaa äänessään, ”sssaattaisssit sssaada tietää jotakin.”
”Sillä ei ole minulle mitään väliä. Pääasia on, että se on arvokas”, Gaggulabio selitti entistä kiivaammalla puhenopeudella. Avde oli ollut hiljaa jo pitkään, ja hänen ilmeensä oli vakavoitunut hieman.

”Ystävät”, hän sanoi hiljaisella, melkein kuiskaavalla äänellä, joka kuitenkin kantoi huoneen joka nurkkaan asti, ”tietääkö kukaan teistä, minkälaisesta asiasta puhumme?”
”Voi kyllä, minä tiedän, mistä puhun”, Abzumo kuiskasi.

Koko muu Allianssin johto kääntyi katsomaan Abzumoa, joka istui yhä vakavailmeisenä tuolissaan punaiset silmät uhkaavasti kiiluen.
”Kerro siis meille”, 001 sanoi auktoriteettia huokuvalla äänellä ottaen pari askelta kohti Abzumoa. ”Mitä tämä liittouma hyötyy säälittävien matoranien muinaisjäänteestä?”
Abzumo nousi seisomaan. Hän tuijotti heitä kaikkia. Sitten yhtäkkiä hän iski nyrkkinsä puiseen kokouspöytään, johon tuli iskun voimasta suuri halkeama.
”Nimda”, hän sihahti, ”on maailmankaikkeuden voimakkain ase.”

Hetken oli jälleen hiljaista. Sitten Abzumo sanoi: ”Kuvitelkaa, mitä voitte saada aikaan aseillanne.”
001 kohotti kulmaansa.
”Kuvitelkaa, mitä voitte saavuttaa tappamalla, murhaamalla, ryöstämällä, alistamalla fyysisesti.”
Gaggulabio hymyili.
”Se kaikki on turhaa Nimdan edessä.” Abzumo nousi pöydän yltä ja istahti takaisin tuoliinsa.
”Puhut mielenvoimista”, 001 sanoi hiljaa. ”Telepatia. Telekinesia.”
Gaggulabio ryhtyi miettimään, kuinka paljon hän voisikaan saada aikaan tässä kammiossa vanhalla kunnon zamorkonekiväärillä.
”Eräs arvostettu sotastrategikko joukoissamme sanoi kerran, että paras ase on sellainen, jota ei tarvitse edes käyttää”, 001 luennoi.

”Zyxax”, Avde tarkensi hymyillen. ”Zyglakien komentaja. En usko teidän huomanneen hänen täyttä telepaattista potentiaaliaan.”
001 katsoi Avdea silmiin. ”Hän on kuollut nyt. Mitä se kertoo meille?”
Abzumo vastasi kysymykseen. ”Se kertoo meille... että hän oli typerysssss...”
”Ehkä olikin, Abzumo hyvä”, Avde sanoi pohdiskelevasti, ”mutta hän ymmärsi psykologisen sodankäynnin arvon. Hän ymmärsi mielen voiman aseena.”
”Sodankäynnin ymmärtämisestä ei ole etua, jos tietojaan ei osaa käyttää taistelussa”, Gaggulabio pisti väliin.
”Zyglakit, Gaggulabio”, Avde lausui rauhallisesti. ”Zyglakit ja heidän meridemoninsa, Rhak'elakk. Vaikka Zyxax olikin hyvä esittämään muuta, hän ei koskaan uskonutkaan tähän jumalolentoon. Mutta jos ohjaat kansan uskoa…”
”… ohjaat kansaa”, 001 jatkoi kohottaen kulmaansa.
Gaggulabio tyytyi olemaan hiljaa. Hän halusi kuulla, mitä Avde ajoi takaa.
”Ymmärrän, että teidän voi olla vaikea uskoa Nimdan olemassaoloon, ystäväni”, Avde sanoi rauhallisesti – mihin Abzumo vastasi vääntämällä naamansa groteskiin irveeseen, ”mutta se on täysin todellinen. En koskaan halunnut sotkea teitä mukaan, sillä halusin pitää asian minun ja työnantajani välillä.”

”Haluan kuitenkin vakuuttaa, että työnantajani ja minä arvostamme apuanne. Emme jätä velkaanne maksamatta”, Avde lopetti puheensa.
”Sinä autat meitä, Avde”, 001 sanoi tiukasti. ”Ymmärrä paikkasi.”
Gaggulabio katseli Avdea vahingoniloisesti virnistäen. Abzumo istui jälleen tuolinsa perällä niin, että hänen kasvonsa eivät juuri erottuneet varjoisasta massasta.
”Minun puolestani te saatte uskoa vanhoihin taruihin. Te saatte uskoa Nimdaan ja saatte tehdä sillä mitä ikinä haluatte”, torakkakenraali jatkoi määrätietoisella äänellä. ”Mutta hyväksyn sen vain ja ainoastaan niin kauan, kuin se ei haittaa Allianssin ensisijaisten tavoitteiden suorittamista”, torakka puhui nyt käskevämmin.
”Voi, Steve kultaseni”, Abzumo sanoi maireasti. ”Voit olla varma, ettei Nimda haittaa sinun sodankäyntiäsi vielä pitkään aikaan.”
”En pidä äänensävystäsi, Abzumo”, 001 sanoi ärtymystään piilotellen. ”Eikä minua kiinnosta tippaakaan, mitä haluat matoran-muinaisjäänteillä. Minulle on tärkeää, että jatkatte tieteellisiä kokeilujanne Tohtori 006:n kanssa. Minulle on tärkeää, että saatte tuloksia.”
”Jatkan toki kokeilujamme”, Abzumo sanoi pilkallisesti. ”Tieteen puolesta. Mutta haluaisin myös tilat omia erillisiä... tarkoitusperiäni varten. Nazorak-sukulinja ei ole ainoa asia, jota tieteen avulla voi kehittää.”
”Muistat taatusti, että et missään nimessä saa sekoittaa meidän puhdasta vertamme muiden lajien saastaiseen vereen”, 001 sylkäisi inhoa äänessään. Jo pelkkä ajatus sai hänen sappensa kiehumaan.
”Älä huoli, Steve. Miten voisinkaan olla niin julma, että likaisin teidän puhtautenne.” Gaggulabio kiinnitti jälleen huomion siihen, miten Abzumo sanoi viimeisen sanan.

Sitten kenraali kääntyi skakdin puoleen.
”Gaggulabio, en vaadi sinulta paljoa. Haluan sinun ja joukkojesi varmistavan, että trooppinen saari Klaanin eteläpuolella jää tämän liittouman käsiin.”
”Sen voin luvata”, Gaggulabio vastasi jämerästi.
”Lisäksi haluan sinun pistävän Zyglakeihin vähän kuria.”
Hymy nousi skakdin suulle. ”Mitä... tarkoitat?”
”Te skakdit olette parempia sellaisten... eläinten käsittelyssä”, 001 sanoi ääni inhoa tihkuen. ”Luulen, että niiden kyvyt pitää vain valjastaa oikeaan tarkoitukseen.”
”Kyllä... meillä on kokemusta eläimistä”, Gaggulabio vastasi hymyillen ja muisteli miinakenttien paljastukseen käytettyjä kinlokia Zakazin sodan ajoilta.
”Ja Avde, mitä sinuun tulee. Sinä olet osa Allianssia. Ymmärräthän, että liiton toimivuuden vuoksi kukaan ei saisi toimia yksin. Olemme tiimi, Avde. Sinä saat tulevaisuudessa tiedoittaa retkistäsi meille kaikille”, Kenraali puhui tasaisella mutta päättäväisellä äänellä katsoen punaista matorania suoraan silmiin.

”Minusta tuntuu, että olen hyödyllisempi koko liittoumalle omillani, Kenraali 001”, Avde sanoi. ”Mutta myönnän jättäneeni teidät liian pimentoon toimistani. Olettehan sentään osa verkostoani, joten ehkä teidän täytyy tietää.”
Kenraali tunsi pienoista onnistumisen iloa. ”Oletan, että kerrot toimistasi tulevaisuudessa enemmän?”
”Kyllä”, Avde sanoi nyökäten, ”mutta pahoittelen, että kaikkea teille en voi edelleenkään kertoa.”
”Kukapa voissssssi...” Abzumo sihisi omahyväisesti.
”Työnantajani pitää tietynasteisesta... kasvottomuudesta. Ymmärrättehän, rakkaat ystäväni?”
”Ymmärrän sen”, 001 nyökkäsi. Sitten tuli täysin hiljaista. Kukaan ei sanonut mitään. Lopulta kenraali huokaisi.
”Onhan meillä erimielisyytemme”, 001 sanoi nousten seisomaan. ”Mutta jos meitä jokin yhdistää, niin päämäärämme. Bio-Klaani kaatuu.”
Abzumo käänsi katseensa torakkaan. Avde ei yllättäen hymyillyt ja näytti tuijottavan tyhjyyteen pohdiskellen asioita, joiden ajatteleminen ajaisi hieman hidasälyisemmän hulluksi. Gaggulabio kaivoi esiin sikarin ja sytytti sen.

”Kokous on päättynyt. Voitte kukin poistua asioillenne”, 001 julisti. Abzumo nousi ja katosi varjoihin. Skakdikenraali löhösi tuolissaan eikä näyttänyt huomaavankaan, että kokous oli päättynyt, ennen kuin huomasi Avden katselevan häntä. Skakdi poistui kammiosta mutisten jotakin, mitä kumpikaan jäljelle jääneistä ei kuullut. Avde hymyili Kenraalille vielä kerran ja lähti kävelemään hitaasti pois huoneesta. Valkoinen ja kasvoton soturi seurasi tämän perässä.
Vain Kenraali ja Siniset Kädet jäivät huoneeseen. Kenraali sammutti takanaan välkkyvän holonäytön napinpainalluksella ja istahti kokouspöydän päässä olevalle tuolille. Hän nojasi kyynärpäät edellä kokouspöytään pohdiskelevan näköisenä.

Kenraali tuijotti Avdea siihen asti, että matorania muistuttava hahmo oli kaukana. Silloin hän vilkaisi merkillisesti molempia Sinisistä Käsistä.
Niitä ei tarvinnut käskeä erikseen. Ne tietäisivät tehtävänsä ilman sanaakaan.
"... ja kun hän palaa, haluan hänet valvontaan. Haluan vähintään viisi 007:n valvontakameraa seuraamaan sen pirulaisen toimia.

Ympäri. Vuorokauden. Ymmärretty?"

001 nojasi syvemmälle tuoliinsa ja hymähti hieman. Allianssin keskinäinen luottamus oli hyvä asia.

[spoil]Gurputse ja Martini kirjoittivat omien hahmojensa puheen, minä tukin reiät ja Guartsu hioi tasaiseksi. Sitten suoritin kielenhuoltotarkistuksen epämääräisesti lukien koko roskan läpi, joten virheitä voi olla edelleen. Urgh.[/spoil]

Nui-Koro, Pormestarin työhuone

Eeeh, Snowman tuumasi painokkaasti mielessään. Faxonia kantava, siniviittainen Po-Matoralainen oli poistunut kiireellä huoneesta parvekkeen kautta ääniä kuultuaan jättäen sidotun lumiukon makaamaan keskelle lattiaa. Käytävältä kantautuva puheensorina kävivät hetki hetkeltä voimakkaammaksi, ja Snowie ymmärsi pormestarin palaavan, ilmeisesti muutaman muun henkilön kanssa.

Sitten tapahtui jotain ääliömäisen näköistä. Valkoinen tukeva hahmo alkoi kiemurrella ja jakautua pienempiin osiin, ähkien ja puhisten samalla vaivalloisuutta sykkivällä äänellä. Sangen hämmentävän liikesarjan päätyttyä maassa ei enää maannut sidottu lumiukko, vaan laiha ja epämuodostunut valkoinen hahmo, kasa lumennäköistä mössöä ja köysiä.

"Hah!" Snowie äännähti oltuaan köyttä nokkelampi. (Tämäkin vain siksi, että erikoisluonteiset voimat, hän kuuli Kepen äänen mielessään.)

Valkea sankarimme kiinnitti massansa taas itseensä, poimi hätäisesti laukkunsa lattialta, ja oli juuri kompuroimassa ulos parvekkeelle, kun huomasi maassa lojuvan johtorykelmän. Hän arveli siniviittaisen pikkumiehen vehkeen tärkeäksi, poimi sen, sulloi laukkuunsa ja sukelsi parvekkeelle juuri kun pormestari avasi työhuoneensa oven.
"Mitä tääl-" huoneen omistaja hämmästeli, mutta huomasi pian ikkunansa ulkopuolisella ulkonemalla tasapainotaiteilevan valkoisen pullukan. "TAKAISIN, SENKIN KONNA!"

Se oli kuitenkin jo myöhäistä, sillä Snowie oli heittäytynyt alas kadulle, toivoen alla olevan hedelmäkasan olevan yhtä ylikypsyydestä pehmennyt kuin silloin, kun Suga oli yrittänyt viljellä tomaatteja.


Nui-Koro, takakuja

Flzoooooooooooooooooom!
"Aiiih!" toinen mustakaapuisista Matoralaisista huudahti kivusta Kepen käyttäessä silmänsä teleskooppivartta. Hän ZOOMASI PALKKAMURHAAJAA SILMÄÄN ja vetäisi sitten silmämikroskooppinsa irti mustakaapuisen pikkumiehen silmästä. Tämä kiljahteli horjahtaessaan maahan, kaataen samalla kollegansakin. Klaanilainen ymmärsi tilanteensa tulleen, ja kirmaisi lähimmän nurkan taa.

Kepe heitti parhaan osaamansa kuperkeikkaväistöliikkeen (se näytti tahattoman koomiselta) oranssien Zamor-ammusten viuhahdellessa hänen ohitseen.

Vähemmän silmävaurioinen Matoralainen on siis ilmeisesti päässyt sangen piakkoin jaloilleen, Kepe demonstreerasi ällistyttäviä deduktiivisiä kykyjään. Hän yritti hakea suojaa tynnyrin takaa (hajosi ammusten voimasta), penkin alta (hän ei mahtunut) ja valaan vasemmalta puolelta (valasta ei löytynyt). Tiedemies jatkoi juoksuaan kujien poikki, heittellen taakseen satunnaisia jäähyökkäyksiä toivoen niiden edes hidastavan takaa-ajajiaan.

Nui-Koron varhaisöiset kadut

Kepe pinkoi pakoon kahta salamurhaajaa minkä kintuistaan pääsi. Hän yritti parhaansa mukaan suunnata kohti valtaisaa katedraalia, jonne muu ryökälejoukkoo oli suunnannut. Hän puuskutti, salamurhaajat kirivät pikkuhiljaa kiinni, zamor viuhahti ohi, hän jäädytti kadunpintaa, salamurhaajat liukastelivat, sama uudestaan.

Pian hän saapui katedraalin juurelle. Snowieta ei näkynyt missään, mutta onneksi ei myöskään salamurhaajia. Missä Snowie mahtoi olla? Kaukana ylhäällä olevasta ikkunasta paistoi valoa, mutta ei kai...

Läheisestä läjästä hilloa alkoi kuulua ähkintää, ja valkoinen otus kohosi mönjän keskeltä kuin sieni ulkohuussin pohjalta. Hedelmäisen raikkaan tahnan peittämä Snowie muistutti jäätelöannosta. Kepelle tuli nälkä.

Nälkä tosin katosi heti kun melkoisen ylikypsän soseen tuoksu leijaili hänen nenäänsä.

"Vielä hetki sitten nuo olivat kokonaisia hedelmiä. Kehnoa laatua täälläpäin, täytyy sanoa", Snowie totesi tahmaa päältään pyyhkien.

"Sangen. Mitä jos pistetään juoksuksi", Kepe ehdotti viitaten kahteen salamurhaajaan jotka ilmestyivät hänen takaansa. Myös katedraalin ovesta sinkoutui muutama yönmusta, vihamielinen hahmo.

"Hyvä idea."

He juoksivat sivukujalle, joka vaikutti ainoalta avoimelta kulkutieltä. Ahdas kuja ahtautui ahtautumistaan kahden kivitalon välillä. Snowie nappasi kasvoillaan koomisen tahattomasti mukaansa jonkun puhdasta pyykkiä, joka roikkui pään tasalla muuannen ikkunan tienoilla.

Kuja päättyi tiehen. Salamurhaajat tulivat kolmesta suunnasta: takaa sekä oikealta ja vasemmalta. Tälläkin kertaa etenemisvaihtoehtoja oli vain yksi. Suoraan eteenpäin. Suor...

"...aan joen poikki. Pahus."

Snowie perässään Kepe syöksyi joenpenkalle. Taidokkaasti hän pyöräytti hoksottimistaan idean ja ryhtyi pudottamaan veden lämpötilaa. Joen pinta hyytyi lasimaiseksi sillaksi. Kepe ja Snowie liukastelivat kokeneesti sen yli, ja ensinmainittu räsäytti sillankorvikkeen rikki  ensimmäisten salamurhaajien ennätettyä vasta puoliväliin. Rannalle jääneet lähtivät kiertämään läheisen sillan kautta ja jokeen pudonneet polskivat leppymättömästi tarinan sankareita kohti. Kuu möllötti taivaalla. Sudet ulvoivat jossain.

Kaksikko suuntasi Mmöhnä-kapakan suuntaan. Sen epämääräisen loukon rannalla, jonka eteen oli pysäköity huolimattomasti muutama purjevene ja jonka he olivat ohittaneet aiemmin päivällä. Sieltä alati vainoavaiset salamurhaajat eivät heitä osaisi etsiä.

"...eikä siellä ollut kuin tämä hölmö t-paita. Onko tämä tosiaan se aarre..." pussihousuinen matoran valitti kolmelle piraattikonkarille. Kepe ja Snowie istuivat autioon nurkkapöytään. Se olikin koko paikan ainoa autio pöytä; koko sali oli täynnä iloisesti remuavua jokirosvoja grogimukeineen. Kattokruunussa kieppui muuan miekkonen. Heidän naapuripöydässään istui merimiesasuinen, juron näköinen kaappi jonka hatussa luki "Kysy minulta KANGASPUISTA."

"Kuulepa..." Kepe aloitti aloitettuaan tilaamansa kummallisen juoman.

"...onko sinustakin tässä paikassa jotain outoa. Kuin joku olisi yrittänyt sovittaa jonkinlaisen huonon viittauksen tähän hypoteettiseen fantasiakertomukseen, josta taisin joskus mainita."

"Taisitpa juu. Mitä muuten luulet, jos siis elämme tarinassa, voitaisiinko tämän luvun kirjoittaja haukkua lyttyyn neljännen seinän härnäämisestä."

"Aika varmasti. Miksi hän kuitenkaan kirjoittaisi tällaista?"

"Koska hän olisi väsynyt eikä keksisi parempaakaan dialogia meidän suuhumme pantavaksi?"

"Ehkä vähän kaukaa haettua."

"Mutta toimii."

"Emmekö voi kuitenkin aika pitkälti olettaa että tämä on todellisuutta. Tai siis, eikö tällaisen dialogin kirjoittaminen olisi yksinkertaisesti aika tyhmää."

"Mutta täysin mahdollista."

"Jollain tasolla."

"Miksi muuten tätä lukua venytettäisiin tällaisella tekstillä?"

"Koska osa olisi muuten liian lyhyt? Rivikiintiö ei tulisi täyteen?"

"Vähän outoa."

"Mitä pirua näihin juomiin laitetaan?" Kepe tiirasi tyhjentynyttä lasiaan.

Sillä hetkellä kun Kepen lasi pamahti pöytään pamahti myös kapakan ovi auki - ja Snowien lasi lattiaan.

Kolme salamurhaajaa, viiksimies, sävelmä ja se yksi kolmas, astuivat sisään.

Kaksikko vajosi pöydän alle.

Gaggulabion työhuone
Bio-Klaanin saari

Skakdikenraali oli piristyneempi nyt kuin ennen kokousta. Vaikka Nimda-asioiden paljastuminen oli ollut ikävää, Skakdit olivat saaneet jotakin tekemistä.
Keltaruskea skakdi pyyhkäisi nopealla otteella pöydältään kaiken "turhan" alas. Hän nappasi seinältä Klaanin lähisaarten kartan ja hetken tutkittuaan hän löysi nimettömät saaret, joita Ilmavoimat yrittivät parhaillaan valloittaa.
Tunarit, skakdi ajatteli. Ei ollut edes tiedossa mitä saarella oli vastarintana. Silti torakat eivät olleet edenneet juuri mitenkään.
Gaggulabio kelasi suunnitelmaansa mielessään. Pari kuljetusalusta, skakdit maihin, rynnäkkö läpi viidakon ja saari olisi puhdas.

Skakdille tuli mieleen Ninja-ryhmä. Hän oli lähettänyt joukkojaan Nimdan perässä auttamaan Amazuaa. Amazua oli palannut, skakdeista ei ollut kuulunut mitään. Ilmeisesti Amazualla ei ollut ollut edes kontaktia skakdiehin saarella.

Nazorak-tiedustelu oli luovuttanut Gaggulabiolle jokin aika sitten raportin, jossa skakdien alus oli saapunut Klaaniin klaanilaisten ohjastamana.

Käytävästä kuului askelia, kuten tavallista. Skakdi otti sikarin ja ajatteli onnellisena tulevaa valloitusretkeä. Skakdit saisivat taas tehdä sitä mihin heidät on tarkoitettu.

Ovi avautui. Ei, se potkaistiin auki. Gaggulabio jähmettyi nähdessään tulijan.

Skakdi oli hopean ja sinisen sävyinen. Sen kulunut ja paikoin sulanut haarniska näytti hahmon olleen lukuisissa taisteluissa. Vyöltä roikkui lukuisia teriä sekä tuliaseita.

"M-metorakk?" Gaggulabio ähisi.
"Sinä", Metorakk vastasi ja lähti kävelemään päättäväisenä kohti kenraaliaan.
"Sinä skrarrarrarrin peluri! Heit kun minusta ei kuulu, sinä skrarrarrar unohdat minut. Aivan kuin se ei olisi tarpeeksi, olet nimittänyt jonkun skrarrarrarin luuserin paikalleni. Etkö sinä skrarrarrar ole oppinut, että minua ei skrarrar lyödä!" skakdi vaahtosi aivan Gaggulabion edessä.

Gaggulabio oli yllättynyt eikä hänen olonsa ollut mukava. Hän tiesi, millainen Metorakk oli vihaisena. Hän tiesi, että hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia Metorakkia vastaan, ja että hänen joukkonsa olivat uskollisempai Metorakkille kuin hänelle.

"... sinä. Sinä palasit! Hyvä, nyt voinkin potkia sen pellen virastasi! Tervetuloa hommiin, Metty!" Gaggulabio teeskenteli ilahtunutta ja puhui erittäin imelällä ja myötäilevällä äänellä. Oikeasti hän oli ilahtunut Metorakkin paluusta, mutta Skakdin ei sopinut näyttää positiivisia tunteitaan.

"Oi Labio, sinä luulet että kaikki olisi anteeksiannettu tältä seisomalta. Ei, se ei ole. Haluan sinun tietävän, että voin ottaa paikkasi koska itse haluan. Sinun ei siis kannata ärsyttää minua", Metorakk selitti. Hänen äänesä oli palautunut hänelle tyypilliseen matalaan ja kylmään ääneen.

Sitten sininen skakdi kääntyi ja lähti pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Killjoyn mökin rauniot

4443 hieroi otsaansa samalla kun muu osa Nazorak-tiimistä pystytti barrikaadeja mökin ympärille. Metsästäjät olivat kadonneet tunkeutuneiden Klaanilaisten perään pienen tiimin kanssa ja 4443 tajusi siinä heidän mahdollisuutensa. Nyt koko tiimi kasasi haketta, kiveä ja työvälineitä mökin ympärille, asettuen niiden taakse passiin aseiden kanssa. Jos Metsästäjät palaisivat, he olisivat tällä kertaa valmiita.

Yksi alokkaista oli kumartunut mökistä ulos lentäneen kuivausrummun taakse ja tähtäili nyt tarkkuuskiväärillä kohti aavaa laavazonea. Alokkaasta näki, ettei tämä ollut käsitellyt kivääriä paljoa aikaisemmin ja tämän ote olikin jotain naurettavaa, tämän neljän käden yrittäessä pitää kunnon otetta aseesta. Muutama kokeneempi sotilas naureskeli tälle vierestä, puhdistellen samalla omia revolvereitaan.

Alokas vilkaisi tympääntyneenä ylpeilijöitä, mutta sähähti takaisin kiväärin kiikariin, kuullessaan takaansa komentavan äänen. ”Vihollinen voi palata, pidä katse kiikarissa.” Seurasi pieni odottava tauko ja ääni jatkoi: ”Lisäksi, siirrä se oikea käsi taaemmaksi, siten että kyynärpää osuu kylkeesi. Tuo kiväärisi on niin painava, ettet osu mihinkään noin.”

Nazorak teki työtä käskettyä, pitäen katseensa tiukasti kiikarissa. ”Kun vartioit noinkin laajaa aluetta, suosittelen myös, että pidät alemman käsiparisi lippaan edessä, jolloin voit samalla kääntää kivääriä ilman korkeusmuutoksia ja ladata todella nopeasti samaan aikaan. Ja mitä noihin virnuileviin kavereihin tulee, annan sinulle neuvon. Kun hetki koittaa, astele heidän luokseen ja revi heidän selkärankansa irti. Ripusta ne seinällesi voitonmerkkeinä. Usko minua, sen jälkeen sinua ei katsota pahalla, sinua katsotaan kunnioituksella.”

Alokas laski kiväärinsä alas, tuijottaen kuitekin yhä kohti avautuvaa Laavazonea. Nazorak tajusi, että kaikkialla oli täysin hiljaista, se oli outoa. Tarkemmin ajatellen, hän ei edes tiennyt kuka hänelle oikein puhui. Nazorak kääntyi hitaasti ympäri ja pudotti kiväärinsä, nähdessään mitä hänen takanaan seisoi.

Reilusti yli kaksimetrinen, punaiseen haarniskaan pukeutunut hahmo tuijotti häntä kypärän alta hohtavilla silmillään. Tämän roteva ruumis näytti täysin mekaaniselta ja pakettia kruunaavaan kypärään oli maalattu pienet mustat sota-arvet silmien ympärille. Hahmon kädet roikottivat jotain juuri kääntyneen alokkaan edessä. Nyrkit aukesivat ja kaksi Nazorakin selkärankaa tippui maahan ilkeän verisen läsähdyksen kanssa. Alokas käänsi vapisten päänsä sivulle. Siinä missä äsken istui kaksi virnuilevaa Nazorakia, oli nyt kaksi karmaisevaa ruumista. Siinä missä kuuluisi olla selkä oli nyt verinen ammottava aukko, jonka läpi kykeni näkemään vielä kouristelevia elimiä.

Koko Nazorakien osasto tähtäsi nyt vapisten tätä tulokasta. Mökin raunioista noussut metsästäjä katseli ympärilleen ja huokaisi. Tämän haarniska alkoi äkisti surisemaan ja pian Nazorakit saivat syyn kavahtaa vielä entistäkin kauemmaksi. Punaisen puvun olkapäistä nousi koholle laatat, joissa kummassakin sojotti kuusi pientä ohjusta laukaisuvalmiudessa. Hahmon ranteista nousi esille pienet aseen piiput ja koko vasen käsi alkoi vetäytymään sisään, samalla kun esiin työntyi kunnioitusta herättävä kanuuna. Samalla haarniskamiehen oikean käden ranteesta vilahti esille kolme pitkää terää, kun tuo kyseinen käsi veti selästä esille punaisena hohtavaa katanaa.

Hahmon jalkapohjiin kiinnitetyt rakettimoottorit laukesivat ja tämä jäi leijumaan niiden avulla noin metrin maan pinnan yläpuolelle. 4443 katsoi tätä näkyä suu ammollaan, tämän kahden ylemmän käsiparin yrittäessä pidellä kivääriä vapisematta.

”Suosittelen teitä laskemaan aseenne. Jokainen pukuni asejärjestelmistä on täydessä valmiudessa ja te idiootit annoitte minun rauhassa ladata ne kaikki. Voin hävittää teidät kaikki alle kymmenessä sekunnissa, eikä tämä pukuni uusi maalipinnoite edes naarmuunnu. Toistan vielä kerran, laskekaa aseenne.”

Nazorak-tiimin hermot ja moraali olivat maassa, eikä mennyt kauaakaan, kun aseiden putoamisen aiheuttama kolina täytti ilman. Leijuva Metsästäjä tarkkaili tilannetta tyytyväisenä ja käänsi tämän jälkeen huomionsa sivummalla aiemmin touhunneeseen alokkaaseen. ”Kerrohan minulle, mihin suuntaan se takaa-ajava joukkio lähti?” Alokas nosti kätensä ja osoitti Klaania kohti kulkevan valtatien suuntaan. ”Oletko nyt aivan varma?”, punainen soturi kysyi ja Alokas vastasi tähän nyökkäämällä. Metsästäjä hymähti tyytyväisen oloisena ja kääntyi sitten takaisin pääjoukon puoleen:

”Tämä barrikaadi, minä pidän siitä. Jatkakaa hyvää työtä, pitäkää porukka poissa mökiltäni, minä tulen pian tarkastamaan miten pärjäätte.” Tämän sanottuaan Metsästäjän suihkumoottorit alkoivat jylisemään ja salamannopeasti tämä nousi korkealle ilmaan ja kiisi pois paikalta.

Paikalle jääneet vapisevat Nazorakit tuijottivat hetken kuolleiden toveriensa ruumiita, sitten alokasta ja lopulta toisiaan. Joukkorääkäisyn myötä koko joukkio lähti juoksemaan tuulispäänä kohti pohjoista, jättäen shokissa olevan alokkaan istumaan kuivausrummun taakse. Tämä vilkaisi ympärilleen, potkaisi maassa lojuvia selkärankoja ja nosti sitten aseensa maasta, jatkaen vartiointia yksin, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Bio-Klaani, Blozin kämppä.

Bloszar tallusteli Tronie vierellään kohti kämppäänsä. Rakennuksen viidennessä kerroksessa oleva räjähdyksestä syntynyt reikä auttoi muistamaan huoneen siainnin. Tronie katsoi kauniista akavaariostaan Baten juoksentelua käytävillä. Välillä rahi revähti sellaiseen nauruun, että törmäili seiniin. Hän piti törmäilemisestä. Kun he viimein pääsivät Bloszarin ovelle alkoi Toa suuttumaan. "Avaudu, senkin typerä ovi!"

Tronie päätti katsoa Toaa väärinpäin. Se olisi hänen mielestä hauskaa "Miksi noin epäiloinen?" Kuului kysymys ei mistään sekä kaikkialta. Telepatiaa.

"Koska ovi ei avaudu. Ja sana on vihainen."

"Miksi"

"Mistä minä tiedän, miksi juuri vihainen on yhtä kuin epäiloinen ja sitä käytetään enemmän." Huusi Blozi ja ampui laavapallon luotettavalla kivinuijallaan päin ovea. Oveen paloi hetkessä kalan mentävä reikä.

"Viii." Tronie hihkui sujahtaessaan ovesta sisään, mutta joutui sujahtamaan yhtä nopeasti ulos. Huoneessa oli joku.

Valtavan kokoinen Niazesk mursi koko seinän oven ympäriltä. Jostain järjettömästä syystä ovi jäi kuitenkin pystyyn.

Tronie väisti lentämällä päin kattoa juuri kun Niazesk yritti lyödä häntä kynnellään. Samassa Blozi saapui paikalle ja potkaisi Rahin käytävälle. Tulen Toa veti Kivinuijansa esiin ja hyppäsi vasemmalle heittäen samalla kivinuijansa Rahia kohti. Blozi ihmetteli, että miksi tämä yksilö oli noin suuri, vaikka tavallisesti Niazeskit olivat pieniä. Rahiin osui ja Blozi otti miekkansa esille, ruveten ampumaan tulta päin Rahia. Rahi väisti jokaisen liekin ja murskasi lisää seinää Blozin sängyn kohdalta, joka paloi. Tulen Toa raivostui ja juoksi Niazeskiä kohti hypäten ja löi Rahia miekalla päähän. Ase lävisti sen. Niazesk yritti viimeisillä voimillaan kuristaa ja viipaloida Toan, mutta ei pystynyt siihen. Rahi käveli päin reikää seinässä, tarttuen Bloszardiin voimakkaasti ja putosi.

Viidennestä kerroksesta putoaminen olisi sattunut, ellei Blozi olisi ampunut Zamor-Plasmakanuunallaan, jonka oli jotenkin saanut mukaansa. Ammus tuhosi Niazeskin torson, joka auttoi Blozia iskemään miekkansa seinään. Tämä hidasti putoamista. Tulen toa jäi roikkumaan vain alle puolen Bion päästä maan pinnasta.

Niazeskin ruumis näytti epämiellyttävältä sotkulta maassa. Toa ei olisi halunnut hypätä suolien päälle, joten rikkoi ikkunan ja kiipesi taas portaat ylös huoneensa edustalle.

"..." Tronie oli mykistynyt. Hän pystyi esittämään kiitollisuutensa vain omituisella tanssilla.

Bloszar kaatoi pystyyn jääneen oven ja tepasteli katsomaan sänkyään Tronie perässään.

"Hän oli minulle jo ennestään tuttu ystävä.. Onneksi nukutit hänet." Rahi sanoi äänellä, jonka korkeus pomppi asteikossa niin, ettei standardia pystynyt määrittämään. "Minä pidän nukuttamisesta."

"Ei hän nukahtanut. Minä TAPOIN hänet."

"Tapoit?"

"Sinulla on vielä paljon kerrottavaa elämästäsi. Kutsu muutama korjailijamatoran paikalle. Huoneeni on..." Blozi kertoi ja nosti rakasta Laavahaukkaansa esittävän taulun ylös. "...korjauksen tarpeessa."

Hän katsoi sitä ja sitten laittoi sen takaisin seinälle. Hän imi taas huoneessaan olevat liekit pois ja heitti Niazeskin ulos seinässä olevassa reiässä.

"Ja kun saan uuden sängyn, johon voin istahtaa, niin voit kertoa elämänkertasi. Uskon sen olevan mielenkiintoinen", Tulen Toa sanoi ja hymyili, kun näki Tronien tanssivan. Tulen Toa vain ihmetteli, mistä kala oli saanut hatun ja kepin.


Uroijegen

Vedessä lojuvan mustan rahin ruumis alkoi muuttua täysin mustaksi. Jopa pienet neonvihreät valot katosivat näkyvistä. Kaikki ruumiista muuttui mustaksi aineeksi.

Musta aine alkoi muuttamaan muotoaan. Täysin äänettömässä prosessissa.

[spoiler=Hmm...]Blozi kirjoitti osan tästä, kuten voitte huomata. KUNNIA OLKOON HÄNEN.[/spoiler]

Blozin kämppä (joka on korjattu)

"Ja seuraavalla kerralla, kun kutsut jonkun hullun Niazeskin tappelemaan, älä tee sitä minun huoneessani", Blozi sanoi ja katseli huonettansa, joka oli nyt korjattu. Uus sänky ja ovi oli tuotu ja reiän tilalle oli tehty ikkuna. Blozi katsoi Niazeskiä, jonka oli voittanut, mutta Rahia ei näkynyt missään. Hän rupesi ihmettelemään, sillä Niazesk oli kuollut, mutta sitä ei näkynyt silti missään.

"Tronie, kuka tuo Rahi oli? Tunsitko hänet?" Blozi kysyi ja katsoi hymyilevää ystäväänsä.

"Hän oli se Rahi, joka pilasi yhden henkilön kokeen, josta syntyi minä ja eräs toinen", vastasi Tronien ääni, Blozin mielessä.

"Kuka se tyyppi oli, joka teki niitä kokeita? Ja kuka se toinen oli?" Tulen Toa kysyi.

"Se kokeen tekijä oli Lioku ja se toinen oli Negatronie", Tronie vastasi telepaattisesti. Blozia ihmetytti, miten Kala pysyi yhä hymyilemään.

"Kuka on Negatronie?" Blozi kysyi. Hän oli todella kiinnostunut aiheesta.

"Sitä on vaikea selittää. Katsos, minä olen oikeastaan Positronie, mutta minua kutsutaan Tronieksi. Se Negatronie on oikeastaan minun paha puoleni, vähän niin kuin paha kaksonen. En tosin tiedä, missä hän on", Tronie vastasi telepaattisesti.

Blozi tiesi nyt hiukan enemmän ystänsä elämästä. Hän kuitenkin valmistautui nyt matkaan.

"Kuule, voin auttaa sinua selvittämään, missä Negatronie, mihin se Niazesk häipyi ja kuka Lioku on, kun palaamme reissulta", Blozi sanoi ja huomasi Tronien hymyilevän entistä enemmän. "Ja muuten, sinun seurassasi ei voi olla surullinen", Tulen Toa sanoi ja hymyili taas.

Veljeskunnan linnoitus
Gekko ja Peelo olivat palanneet ulkoa, iltakin alkoi jo hämärtää.

Ja veljeskunnan matoran soitti tuoden iltahämärään vähän virkistystä, soihtujen lepattaesssa Gekko ja Peelo rentoutuivat päivän työstä piirissä jossa olivat myös Äksä, KB ja pari muuta veljeskunnan matorania. Gekko aloitti keskustelun vaivaantuneena: ”Oletteko te kuullet. Petturista? Samassa toa sai päähänsä ajatuksen listasta. Ja Killjoysta. Killjoysta jolla oli lista pettureista, kuva hävisi Gekon päästä lähes heti, mutta hän oli jo nähnyt tarpeeksi. Oman nimensä. Äksä ihmetteli kun toa oli äsken ollut valmis puhumaan ja nyt hän ei sanonut hetkeen mitään. Oli kuin Gekko olisi ollut jossain toisaalla pienen hetken. ”Öh... minulla on vain päänsärkyä... tällaisia harmittomia sivuvaikutuksia.
Minä en itse asiassa tiedä petturista yhtään mitään. En niin mitään.”, sitten Gekko vaihtoi nopeasti puheenaihetta: ”Hmh. Minulla ei ole muuten aavistustakaan mitä meidän pitäisi itseasiassa tehdä nyt. Pitääkö meidän odottaa ohjeita Ämkoolta?”. Matoran kohautti olkapäitään.

Meri



Kokenut Maan Turaga, joka nykyisin tunnetaan Merirosvokapteeni Anonymmelinä istui hytissään ja luki raporttia viimeisimmästä salakuljetuksesta yhä uudelleen ja uudelleen.

"Tehtävä epäonnistui... Miehistön jäsen sai surmansa pitkän, mustan ankeriasmaisen rahin hyökkäyksestä... Kauppatavara menetetty..." Tämä kaikki sai Turagan raivostumaan. Hän ei koskaan ollut nähnyt näin huonosti mennyttä tehtävää.

"Pahuksen tunarit!" kuului jälleen huuto kapteenin hytistä. Tämä hytti oli kauniissa tammesta ja nahkealehtisestä puusta valmistetussa laivassa, joka vilisi merirosvoiksi ryhtyneitä Matoraneja. Laivan pituudeksi olisi voinut arvioida viitisenkymmentä Bioa (noin.85m).

Ilta-auringon valossa laiva, jonka kyljeesä luki nimi: "Die Tärtä" näytti erittäin kauniilta. Päivä oli sujunut melko rauhallisissa merkeissä, koska kapteeni huusi yksikseen hytissään eikä uusia asiakkaita tullut. Kuitenkin jokin sai miehistön tuntemaan pelkoa.

Pian kapteeniin hyttiin saapui Le-Matoran, joka oli vähän pidempi, kuin muut lajinsa jäsenet. Hänellä oli kädessään terä ja värinsä perusteella, häntä olisi voinut luulla Varjo-Matoraniksi, isllä hänessä ei näkynyt vihreää juuri ollenkaan. Vain naamiossa ja haarniskan pienissä osissa oli vihreää.

"Kapteeni, onko jotain vialla?" Le-Matoran kysyi.

"On, perämies Un-Tok", kapteeni sanoi. "Olemme menettäneet yhden miehen sekä kauppatavaramme. Tiedätkö sinä mitään syitä miksi näin olisi tapahtunut?"

"En kapteeni", Un-Tok vastasi.

Kapteeni osoitti sormeaan kohti ovea ja Un-Tok poistui ja jätti kapteenin riehumaan.

Muuan Salaman Matoran käveli kannella ja vilkuili merelle. Hän oli nähnyt kaukoputkesta hyvän ystävänsä saavan surmansa ja vielä kirjoittanut sen yksityiskohtaisesti raporttiin. Kuinka hän oli voinut vajota näin alas? Hänen kantamansa Suuri Kanohi Arthronkin oli saatu rikollisin keinoin. Tappamalla naamiota kantava Toa, koska hän ei suostunut myymään sitä. Mata Nui sentään. miten tämä kaikki on päässyt tapahtumaan? Miten olen voinut olla näin ajattematon?

Muistot hetkestä, jolloin sadat zamor-kuulat ammuttiin tykeistä päin Toaa eivät kadonneet Matoranin päästä.

"Pakenen täältä heti seuraavalla rantautumisella. Pakenen Bio-Klaaniin. Sieltä minua ei etsitä", Matoran ajatteli.

Silloin hän tunsi liikettä lähistöltä, jokin suuri lähestyi alusta huimalla vauhdilla. Matoran unohti hetkeksi kaikki painajaisensa huomatessaan saman mustan rahin joka tappoi hänen ystävänsä murskaten koko veneen hammastikuiksi, hyökkäävän kohti laivaa.

"Hälytys! Hälytys! Hyökkäys paapuurista! Kaikki mahdollinen miehistö tykeil-" Muistot Toan murhaamisesta palasivat salamannopeasti Salaman Matoranin mieleen. Ei nyt... hän ajatteli ja löi sireenin käyntiin.

Matoraneja juoksenteli ympäri laivaa. Tykit ampuivat Zamor-kuulia vapaalla tulella. Hyödytöntä. Mikään ei osunut.

Kapteeni astui ulos hytistään hämmennyksen vallassa. Hän ei ollut antanut kenellekään lupaa ampua. "Sinä, joka kirjoitit tämän kirotun raportin!" Hän huusi Salaman Matoranille: "Mikä Skarrarrarin sota täällä on alkanut? Minulta täytyy aina kysyä lupa ennen hyökkäystä! MINÄ!" Turaga oli saanut raivokohtauksen. Hän otti Matorania päästä kiinni ja vei häntä kohti laitaa. Heittäen hänet lopulta aaltoihin.

Un-Tok katsoi sivusta, kun Kapteeni oli heittänyt Salaman Matoranin pois. Hän hymyili ilkeästi ja ajatteli: "Päästiin ainakin hänestä."

Matoran tunsi kylmän veden tulevan tappamaan hänet. Musta, lähes 7 Bioa pitkä ankeriasmainen rahi lähestyi häntä aikoen syödä, mutta muutti mielensä. Rahin avasi suunsa, josta alkoi tulla jotain. Viidennen tason keltavihreä venymisen kraata lähestyi Matoranin Kaikuluotauksen Kanohia infektoimisvalmiudessa, mutta silloin sarja zamor-kuulia osui Rahiin, saaden tämän repeämään kuuteen osaan. Miksi aina kuusi? olivat Matoranin viimeiset ajatukset ennen tämän joutumista täydellisesti Makutain tahdottomaksi orjaksi.

Laivan kannella Maan Turaga Anonymmeli huusi miehistöllä korkealla äänellään. Hän olisi voinut olla tyytyväinen, jos miehistön jäsenet eivät olisi tunaroimalla saaneet ammusvarastoa tyhjäksi zamor-kuulista.

"Eh... A-arvon neiti Kap-kapteeni?" Änkytti violetti Mielenvoimien Matoran. "Eräs asiakas haluaisi tilata kuusi nelijalkaista värikästä rahia, joilla on harja ja jonkillainen leima-"

"Ei sellaisia ole olemassa!" keskeytti Kapteeni raivostuneena, mutta alkoi miettimään asiaa. "Kuka kysyy?"

"Joku Tronie."

Nimi ei kertonut Turagalle mitään, mutta hän voisi sivusilmällä katsoa kuvaillun näköisen rahin perään.

Bio-Klaani

Tronie sammutti akvaarioonsa sisäänrakennetun kommunikaattorin ja kierähti takaisin Blozin viereen.

"Kenelle soitit?" kysyi Tulen Toa uteliaana.

"Jollekin joka kysyy joltain Kapteenilta jotain." vastasi Tronie ja jatkoi omituisten tanssiensa tanssimista.

Bloszar mietti hetken, mutta tuli tulokseen että oli todella väsynyt ja unohtaisi koko asian.

Meri



Rauha vallitsi liejuista kaikkeutta, jossa käveli vain Salaman Matoran. Matoran, joka ei ollut muuta kuin säälittävä zombi.

Hänen takanaan olleet kuusi palasta mustan rahin ruumista alkoivat muuttua jälleen omituiseksi mustaksi aineeksi..

Tätä ei voinut olla huomaamatta edes tynnyrillistä Vuata Macan hedelmiä kuljettava rahi. Rahi seurasi, kuinka musta aine alkoi muuttua jälleen yhdeksi kiinteäksi hahmoksi.

Hahmossa oli jotain tuttua. "Lioku!" Huudahti rahi äänellään, joka kuulosti tulevan kaikkialta sekä ei mistään. "Se olen minä, Lieko, siskosesi-" Lieko lopetti kesken lauseen. Musta aine oli viimein muuttunut takaisin värilliseksi. "Mitä olet mennyt tekemään?"

Sinertävä Liekoksi itseään kutsunut rahi alkoi uida pois muuttuen. Hänen olisi keksittävä parannuskeino tälle kauheudelle mikä oli hänen veljelleen tapahtunut.

Matoran käveli kohti rantaa. Kohti kyliä. Kohti Bio-Klaania.

[spoiler=Kunniaa mainituille!]
Hyvä on. Minä pidän taukoa ropettamisessa ainakin sivullisen verran.

Merirosvoja saa käyttää vapaasti ilman kenenkään lupaa.

Kiittäkäämme jälleen Bloszaria hänen hienosta Matoranista, joka yritti auttaa kapteenia.[/spoiler]

Bio-Klaanin linnoitus, Tawan toimisto



Klaanin juuriadmin katsoi viimeinkin siistiä huonettaan. Viimeisetkin pommituksen aikana tulleet sotkut oli saatu siivottua, ja nyt Tawa istahti mukavalle työtuolilleen. Ergonomia oli kaiken a ja o.
Pian Tawa sai kuitenkin huomata, ettei hän saanut töitä tehtyä. Hän oli liian väsynyt työskentelemään paperien parissa. Niinpä hän päätti lähteä alas kahvioon viettämään vapaa-iltaa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt päästä kuin ovelle saakka tarrautumaan kahvaan, kun oveen koputettiin. Valmiiksi ovella seisova Tawa väänsi kahvasta puisen oven auki ja käänsi sitten katseensa alas, sillä häntä noin puolet lyhyempi riisihattuinen matoran seisoi hänen edessään.
”Hyvää iltaa, Admin-Tawa”, Matoran sanoi vakavasti. ”Minulle sanottiin, että voisin tavata teidät nyt.”
”Kyllä… kyllähän se sopii”, Tawa sanoi häkeltyneenä.
”Kiitoksia.”

Matoran käveli sisään ja istahti Tawan pöydän edessä olevalle tuolille. Tawa itse huokaisi ja käveli takaisin pöytänsä luo, missä hän istahti omalle tuolilleen jälleen. Häntä kiinnosti, mitä matoranilla olisi sanottavanaan, mutta häntä väsytti erittäin paljon, eikä uusi diplomaattinen keskustelu välttämättä olisi paras keino viedä sitä. Tawa sulki silmänsä, hieroi ohimoitaan ja avasi sitten suljetut silmänsä jälleen. Hän katsoi matoraniin, joka katsoi häneen. Sitten hän havahtui Matoranin sanoessa: ”Teillä on kauniit silmät, rouva admin.”
”Oletko sitä mieltä?” Tawa virkkoi ja laski kätensä puiselle pöydälle, jonka pinnalta paperit loistivat poissaolollaan. Täysin sileä puupinta näkyi kokonaan.
”Kyllä olen, aivan rehellisesti”, matoran sanoi äänellä, joka oli jotain pirteän ja synkeän väliltä. ”Minulle kerrottiin, että teillä on tämän kommuunin ylin johto.”
”En haluaisi sanoa, mutta niin se valitettavasti taitaa”, Tawa huokaisi ja nojautui tuolissaan niin taakse kuin suinkin.
”Minä toivoin, että te pystyisitte auttamaan minua, Mestariamme, meitä.”
”Millä asialla sinä Klaanissa olet, pikkuinen?”
”Minä edustan Ath-uskovaisten päälahkoa. Meidän Pyhä Äitimme lähetti minut matkaan kertomaan teille, että aika on kypsä.”
Tawa käänsi katseensa ikkunasta, josta ulos oli katsellut, takaisin matoraniin, joka tuijotti avoimesti Tawan kasvoja. Heidän katseensa kohtasivat, ja Tawasta alkoi tuntua ahdistavalta. Hän halusi katsoa muualle, mutta ajatteli sen olevan epäkohteliasta, joten hän säilytti katsekontaktin.
”Kypsä mihin?” hän kysyi varovasti.
”Me olemme päättäneet, että voimme uskoa Nimdan siruista ainoan jäljellä olevan teidän Klaaninne haltuun”, matoran sanoi hiljaisella äänellä. Tawa ei ollut uskoa korviaan.
”Te… annatte sen meille? Noin vain?”
”Kyllä”, matoran sanoi. ”Näin minun käskettiin kertoa. Minulle annettiin kirje, jossa on Pyhän Äitimme sinetti. Se kirje on osoitettu teille, admin Tawa.”

Matoran ojensi ohuen kirjekuoren viittansa syövereistä Tawalle, joka otti sen varovaisesti vastaan. Hän repi hitaasti kuoren auki ja otti esiin kirjeen sisällön.

Arvoisa Bio-Klaanin admin Tawa,
olemme päättäneet, että on tullut aika pelata uhkapeliä ja luottaa teidän sanaanne siitä, että ette tahdo käyttää Nimdaa saadaksenne valtaa, kunniaa, mainetta, hyötyä. Olemme päättäneet antaa teille tilaisuuden osoittaa, että olette luottamuksemme arvoisia. Pyydämme teitä lähettämään kuuden henkilön ryhmän hakemaan ainokaista jäljellä olevaa Nimdan siruamme teidän huostaanne. Teillä ei ole mitään syytä luottaa teihin – ainakaan sen enempää kuin meillä on teihin, mutta juuri siksi, että me emme voi täysin luottaa teihin, pyytäisin, että toisitte oman Nimdan sirunne todisteeksi siitä, ettette aio vain hyväksikäyttää meidän hyväntahtoisuuttamme ja varastaa pyhää Artefaktia. Haluamme nähdä, missä Nimdaa on säilytetty ja missä kunnossa se on tällä hetkellä. Jos tämä suinkin käy, lähettäkää siru saattueen mukana. Uskollisen Sadjen ei tarvitse vastata mistään, mikäli ette halua. Vaikka ette suostuisikaan lähettämään sirua, lähettäkää edes saattue luotettavia klaanilaisia – ja vain ehdottoman luotettavia – noutamaan sirua. Mikäli ette lähetä mukana hallussanne olevaa Nimdan sirua, emme voi taata, että saisitte Epsilonin mukaanne.
Ath kanssanne,
rakkain terveisin Ath-uskovaisten Mestari

Tawa luki kirjeen loppuun epäluuloisena. Hän katsoi Mestarin sinettiä ja kääntyi sitten sinettiarkistonsa puoleen. Hänellä oli kymmeniä virallisia sinettejä juuri tällaista tilannetta varten: jos joskus täytyi tarkistaa, mikä olisi tietyn henkilön virallinen sinetti, hänellä olisi arkisto sitä varten.
Sadje odotti kärsivällisesti, kuinka salaman toa kaiveli hetken, löysi sitten oikean kohdan ja otti esiin pergamentinpalasen, johon virallinen sinetti oli painettu. Tawa vertasi sinettejä eikä huomannut niissä mitään eroa. Hän totesi sinetin aidoksi, laittoi pergamentin takaisin arkistoonsa ja kääntyi takaisin Sadjen puoleen.
”Minä kokoan teille ryhmän”, hän sanoi vakavasti.
”Ei ole tarvetta”, sanoi Sadje hymyillen. ”Ystävänne – luotettavalta vaikuttava herra Matoro – suostui keräämään kuusipäisen saattueen jo minulle. Nyt puuttuu enää lupa siirtää Nimdan siru.”
Matoranin silmät tuikkivat. Tawa katseli tätä ja pohti, mitä etua hänelle olisi siirtää tai olla siirtämättä sirua.

Jos sirun siirtäisi, olisi aina uhka, että se varastettaisiin. Tämä saattoi olla ansa – juoni Betan varastamiseksi. Mutta sinetti oli aito, joten tottahan kirjeenkin täytyi olla athistien Mestarilta? Sadje vaikutti rehelliseltä, mutta monet rehelliset olivat tuottaneet Tawalle pettymyksen. Lisäksi hyveellisiä voitiin huijata tekemään, mitä julmat olennot tahtoivat. Olisivatko Mestarin aikeet rehelliset?

”En tahtoisi olla epäkohtelias, admin Tawa”, Sadje sanoi ystävällisellä äänellä, ”mutta näytätte hyvin väsyneeltä. Oletteko varmasti kunnossa?”
Tawa liikuttui matoranin sanoista hieman. Hän kohautti olkiaan.
”Uskoisin, että olen, Sadje”, hän huokaisi jälleen, ”ja väsynyt tosiaan olen. Mutta en tiedä, uskaltaisinko antaa sirun teidän haltuunne.”
”Voi, ei teidän tarvitse luottaa minuun. Kunhan luotatte Matoroon ja hänen kokoamaansa ryhmään.”
Matoran hymyili haikeasti.
”Aivan niin”, Tawa hymähti ja hänen luottamuksensa horjui. Oliko tämä Nimdan vaikutusta? Tekisikö se vainoharhaiseksi?
Eihän se ollut edes samassa huoneessa. Tekivätkö hänen ajatuksensa tepposet?
”Minä… harkitsen asiaa.”
”Minä tahtoisin vastaukseni, sillä ajattelimme lähteä niin pian kuin suinkin voisimme.”
”Minä annan vastauksen huomenna, jos sopii.”
”Voi, kyllä. Kiitos, arvoisa rouva.”
”Sano Tawa vain. Rouvittelu saa minut kuulostamaan niin… vanhalta…”
”Anteeksi, admin Tawa, pyydän anteeksi”, Sadje sanoi ja nousi seisomaan. Sitten hän kumarsi niin, että hänen hattunsa reuna osui lattiaan ja hattu putosi hänen päästään. Hän nosti sen takaisin päähänsä ja asteli ovelle.
”Hyvää yötä, admin Tawa.”
Sitten matoran oli poissa. Ovi jäi raolleen ja narisi hieman.

Tawa istui yhä tuolissaan, mietteissään. Hän pohti edelleen eri vaihtoehtoja. Hän oli puun ja kuoren välissä.
Ussalin ja kuoren välissä, Tawa pohti huomatessaan Nöpön kipittävän ovesta sisään. Se oli ollut hieman alla päin koko sen ajan, kun Visokki oli ollut kateissa. Tawa nousi tuoliltaan, meni ravun luokse ja nosti tämän syliinsä alkaen silittää tämän selkää. Ussal käpertyi Tawan syliin ja alkoi nukkua tuhisten. Tawa kääntyi työtasojaan kohti Nöpö yhä sylissään ja katsoi pöydällä lojuvaa kirjettä. Hän nosti sen toisella kädellään ja vilkaisi vielä sinettiä. Sitten hän pusersi paperin tolloksi ja heitti sen roskakoriin. Klaanin admin käveli ovelleen, avasi sen, sammutti valot ja asteli portaisiin jättäen oven ammottamaan aukinaiseen, pimeään huoneeseen.

[spoil]Päätin postata näyttämättä G:lle, mutta se ei haitanne, koska en oikeastaan tehnyt mitään isoa.[/spoil]

Viidakkosaaren ranta



Everstin syvät jalanjäljet painautuivat öisen rannan harmaanvaaleaan hiekkaan nazorakin astellessa silmät kiiluen edempänä odottavaa Ämkoota kohti. Everstin tekninen nyrkki natisi torakan sormien painautuessa tiukasti toisiaan vasten. Ämkoon osoittamista voimista huolimatta oli 437 varma ylivertaisuudestaan aseitta käytävässä kamppailussa, ja nazorak-eliittisotilas odotti innolla tilaisuuttaan pyyhkiä klaanilaisen häiritsevä virne tämän vihreiltä kasvoilta.

Ämkoo seisoi suorassa tarkkaillen lähestyvää vastustajaansa. Klaanin adminin vasen käsi lepäsi koukussa tämän selän takana, kun taas punaisena hohkaava energiakäsi ojentui odottavan näköisenä lähemmäs astelevaa nazorakia kohti. Ämkoo koukisti hieman energiakätensä sormia ja otti samalla jaloillaan tukevamman asennon.

Päästyään tarpeeksi lähelle 437 pysähtyi ja katsoi Ämkoota suoraan silmiin. Kaksikko jakoi pitkän katseen, jonka aikana kumpainenkin oli hiljaa. Ämkoon virnistys laski hieman, mutta ei kuitenkaan kadonnut kokonaan. 437:n oli mahdotonta sanoa, yrittikö Ämkoo ainoastaan ärsyttää tätä vai oliko ilme seurausta ainoastaan siitä, että torakan tavoin myös Ämkoo nautti taistelusta.

Pysähtynyt ilmapiiri lakkasi nazorakin tähdättyä tarkan nyrkiniskun suoraan Ämkoon kasvoja kohti. Klaanilainen tarttui nyrkkiin kevyesti varjokädellään, ohjasi iskun sivuun ja otti askeleen taaksepäin. 437 ei jäänyt ihmettelemään vaan syöksähti vastustajansa perään tarjoten uutta nyrkiniskua. Tämän Ämkoo onnistui väistämään pyörähtämällä nopeasti ympäri.

Eversti oli vähällä saada osuman Ämkoon salamannopeasta kierrepotkusta. Nazorakin rintakehään tähdätty potku ei kuitenkaan päässyt aivan perille, ja eversti tarttui kiinni Ämkoon jalasta. Ämkoo ponnisti itsensä kuitenkin toisella jalallaan yläilmoihin, ja yhä Ämkoon raajasta kiinni pitelevä 437 koki yllätyksen Klaanin adminin tähdätessä potkunsa suoraan torakan kasvoihin. Nazorakin oli pakko päästää irti vastustajastaan torjuakseen ylhäältä päin tähdätyn potkusarjan.

Ämkoo pudottautui viitta hulmuten maahan 437:n taakse. Nazorak käännähti tämän nähtyään adminia kohti ja potkaisi sitten rivakasti tätä päin. Ämkoo kierähti suojaan, ponkaisi itsensä ylös ja heilahti sitten vihollisensa tykö. Ämkoon varjokäsi käväisi hälyttävän lähellä nazorakin leukaa, mutta 437:n refleksit koituivat torakan pelastukseksi.

Oli everstin vuoro nousta ilmaan. Nazorak ponnisti korkeaan loikkaan, heitti ilmassa voltin ja iski sitten ristimänsä nyrkin yhdessä Ämkoon päätä kohti. Miekkapiru todisti varjoraajansa uskomattoman voiman tarttumalla taivaalta iskevään hyökkäykseen pelkällä varjokädellään vähentäen iskun voimaa juuri tarpeeksi. Samalla klaanilainen hyödynsi aukon maata päin putoavan everstin puolustuksessa ja iski terävällä potkulla nazorakia kylkeen. Eversti putosi sivuttain maahan, riuhtaisi kätensä väkisin irti Ämkoon otteesta ja heittäytyi karjahtaen seisomaan.

Ämkoo jakeli useamman korkean potkun lähestyvän nazorakin suuntaan, mutta eversti onnistui väistämään niistä jokaisen. 437 onnistui myös väistämään kasvojensa tasalle kohdistetun punahehkuisen nyrkin, joka osoittautui kuitenkin pelkäksi hämäykseksi. Ämkoo onnistui jälleen potkaisemaan everstiä kylkeen, ja iskun aiheuttaman hämmennyksen jälkeen klaanilainen tähtäsi vasemman nyrkkinsä kohti torakan toista poskea.

437 onnistui kuitenkin toipumaan saamastaan osumasta ajoissa. Nazorak tarttui mekaanisella kädellään kiinni Ämkoon käteen ja riuhtaisi kamppailutoverinsa väkisin itseään kohti. Tehokas polvipotku heitti Ämkoon ilmaan ja eversti valmistautui riuhtaisemaan vihollisensa alas.

Ämkoo onnistui kuitenkin viime hetkellä lukitsemaan everstin väkivahvan käden jalkojensa väliin. Klaanilainen pyöräytti rintakehäänsä puolelta toiselle rikkoen näin vihollisensa tasapainon ja eversti horjahti maahan. Ämkoo laskeutui maahan varjokäsi edellä, heittäytyen tämän voimalla hieman kauemmas. Eversti yskäisi hiekkaa noustessaan ylös, tuijotti Ämkoota verenhimoisesti ja lähti vastahyökkäykseen.

Ämkoo heilautti päätään vasemmalle välttääkseen kasvojensa ja 437:n vasemman nyrkin kontaktin. Nazorakin ilmeestä Toa kuitenkin onnistui havaitsemaan iskun olleen pelkkä hämäys. Everstin rautainen oikea alakoukku sai Mäksän leuan hieman rasahtamaan ja klaanilainen oli vähällä lennähtää taaksepäin. Nazorak kuitenkin tarttui kaatuvan vastustajansa nilkkaan katkaisten tämän ilmalennon. Hetkessä torakka käännähti, iskien Toan maahan. Mäksä yritti epätoivoisesti tarrautua sormillaan kuivaan rantahiekkaan 437:n alkaessa vetää tätä takaisin itseään kohti. Yritys osoittautui turhaksi. Ämkoo lennähti pian matalassa kaaressa vastakkaiseen suuntaan. Heiton suhteellisesta heikkoudesta huolimatta Toa kierähti maassa kerran päätyen selälleen.

Mäksä nousi kyynärpäittensä varassa pystyyn ja pyyhkäisi tumman veritahran poskeltaan. Hiljaa ääneen kiroileva soturi vilkaisi sivusilmällä varjokättään aprikoiden tilannetta. Ämkoo oli jo hetki sitten huomannut kummankin kamppailijoista osoittavan pieniä väsymisen merkkejä. Taistelu oli voimien lisäksi syönyt myös aikaa, eikä sitä ollut hukattavana. Ämkoo ei ollut varma siitä, oliko eliittitorakka ilmoittanut Ämkoon löytymisestä jo tovereilleen, mutta tilanne oli joka tapauksessa huolestuttava. Ämkoo tiesi, että taistelu tulisi päättää pian.

Eversti kohotti silmäkulmaansa nähdessään Ämkoon varjokäden kirkastuvan. Klaanilainen oli mitä luultavimmin pumpannut säkenöivään raajaansa enemmän voimaa, sillä punahehkuinen koura näytti miltei kipinöivän. Nazorak huomasi, että samalla klaanilaisen ilme oli vakavoitunut. Tämän nähtyään 437 naksautteli mekaanisia sormiaan ja jäykisti olkalihaksensa.

Pian punamusta varjonyrkki ja hienoista metallimateriaaleista koostuva nyrkki iskeytyivät toisiaan vasten kummankin taistelijan tarjottua toisilleen voimakkainta lyöntiään. Läheinen kasvusto nytkähti iskujen aiheuttaman tuulenpuuskan ansiosta. Näytti siltä kuin taistelijoiden suunnaton voima olisi kulkenut saaren rannan halki.

[spoil][/spoil]

Blozin kämppä



Blozi heräsi uudessa sängyssään, vähän väsyneenä. Hän huomasi ensimmäisenä Tronien, joka katseli ikkunasta kauas merelle. Kala kääntyi katsomaan Tulen Toaa hymyillen ja Blozi tiesi, että hän saisi taas viettää yhden hymyilevän päivän hymyilevän ystävänsä kanssa.

Hän yritti ottaa kiinni Troniesta, mutta sai vain sähköiskun akvaariosta. "Huomenta hymyilevä ystäväiseni. Lähdemme pienelle aamulenkille", Tulen Toa sanoi.

"Jee! Aamulenkille. Pääsemme taas jonnekkin", Tronie vastasi telepaattisesti.

Blozi avasi huoneen oveensa ja lähti juoksentelemaan aamuöisiä käytäviä alaspäin. Pian hän oli jo pihalla ja hengitti raskaasti raikasta ilmaa. Hän käveli ulos Klaanin linnakkeesta, portista, jossa nuokkuivat väsyneet yövuorolaiset. Tulen Toa oli valppaana, ettei mikään yllättävä Rahi tai Nazorak hyppäisi hänen kimppuunsa. Tronie teki ilmassa voltteja ja nauroi telepattista nauruaan ja Blozi tajusi, ettei hän enää murehtinut niin paljon Nutun kuolemaa. Tronie oli nyt hänen ystävänsä, aina iloinen ja mukavaa juttuseuraa. Olihan Laavahaukan menetys edelleen raskas isku, mutta Tronie osasi aina hymyilyttää.

Die Tärtä

Kapteeni Anonymmeli ei ollut nukkunut räpäystäkään. Hän katseli vain laivastaan kaukana näkyvää Klaanin saarta. Turaga ei uskonut pystyneensä voittamaan Mustaa rahia naurettavalla sarjalla Zamor-kuulia.

Sitkeän otuksen täytyisi kuolla minun miekastani. Vain minun!

Mustan rahin tappamisesta oli tullut hänelle pakkomielle. Hän tulisi tappamaan sen vaikka joutuisi uhraamaan koko miehistönsä.

Kapteeni kääntyi ja käveli nahkealehtisistä puista valmistettua kantta pitkin kohti megafoonia. Puhdisti sitä sormellaan ja huusi: "Jokainen ylös!" Kannen alta alkoi kuulua melua. "Menemme ryöstämään kaikki mahdolliset luotaimet Bio-Klaanin telakalta!"

Kapteeni ei huomannut, kuinka Un-Tak hymyili jälleen ilkeästi. Hänen suunnitelmansa oli jo melkein valmis. Ja toteutettu.

"Kaikki sujuu suunnitelmien mukaan", Le-Matoran sanoi ilkeästi, otti miekkansa esiin ja valmistautui hyökkäämään.

Ranta Bio-Klaanin saarella



Kaksikko saapui rannalle ja Blozi huomasi, että parin metrin päässä oli jotain punaista. Hän juoksi rannalle päin ja pelkäsi olevansa väärässä.

"Miksi sinä kiirehdit? Aamu vasta sarastaa", Tronie sanoi telepaattisesti.

Tulen Toa ei vastannut mitään vaan juoksi, kunnes saapui punaisen haarniskan luo. Siellä oli punainen henkikö, joka näytti Toalta. Hänellä oli punainen viitta, muttei toista kättä. Hän oli suunnilleen Toan kokoinen ja lähistöllä hänestä, oli miekka. Blozi tunsi tämän henkilön.

"Kuka hän on?" Tronie kysyi.

"Punainen Toa. Hän on vastustajani, jonka tapasin pari vuotta sitten, ennen kuin liityin Klaaniin. Hän on immuuni Elementaalivoimille ja omaa teleporttaamisen ja telepatian kyvyt. Hän taitava miekkailija ja satutin käteni, kun viimeksi kohtasin hänet. En ole kuullut hänestä sen jälkeen, ennen kuin nyt", Tulen Toa sanoi.

Tronie katosi tuota Toaa. Hän näytti olevan jonkinlaisessa transsissa.

"Viemmekö hänet Klaanin sairasosastolle?" kuuli Blozi äänen mielessään.

Blozi otti vahvoilla käsillään kiinni Toasta. Kosketus tuntui kylmältä ja tahmealta. Toa oli ajelehtinut meressä viikkoja.

Kaksikko poistui paikalta. Vesi alkoi väreillä ja paljasti Matoranin. Hyvin likaiselta näyttävän Kanohi Arthronia päässään pitävän Matoranin. Ja Kraatan.

Bio-Klaani, Sairaalaosasto

Blozi katsoi tuota Punaista Toaa. Olentoa, joka oli melkein tappanut hänet, makasi nyt melkein kuolleena hänen edessään. Hän lähti pian Tronien kanssa pois ja matkasi rannalle.

"Miksi noin epäiloinen taas?" Tronie kysyi telepaattisesti.

"Sana on edelleen vihainen ja ihmettelen, kuinka tuo Punainen toa oli tänne tullut," Tulen Toa vastasi ja alkoi vilkuilemaan ympäriinsä. Hänestä tuntui siltä kuin joku seuraisi häntä.

Positroniekin tunsi jotain samallaista. Tilannetta tietysti lievensi se, että hän piti seuraajista.

Bloszar säpsähti kuullessaan huutoa läheisestä kaloja myyvästä liikkeestä. Ovi murrettiin auki sisältäpäin ja useat infektoituneet Matoranit kävivät hyökkäykseen kaksikkoa päin.



"Miksi?" Kysyi Tronie äänellään, joka kuuluosti tulevan sekä kaikkialta että ei mistään.

Bate katsoi hetken Akvaariossa uiskentelevaa kalaa ihmetellen ja päätti lopulta vastata: "Koska Zamor-plasmakanuuna."

Kanuunan ammus lensi rakennusta päin romauttaen sen Infektoituneiden matoranien päälle.

"Ah." Vastasi Tronie huomatessaan, että se ei pidätellyt Infektoituneita Matoraneja mitenkään.

"Meidän täytyy löytää infektion lähde!" Selitti Blozi ja lähti juoksuun. Infektoituneet Matoranit perässään.

Matoranit lähtivät perään. Blozi katseli niitä ja ampui niitä jälleen Zamor-plasmakanuunallaan. Matoranit eivät hidastaneet, vain jatkoivat matkaa. Puoli tuntia kului nopeaan ja Blozin voimat alkoivat hyytyä.

"En viitsisi ampua niitä. Onko ideoita?" Bate kysyi Tronielta

"Ei oikein. Ellet sitten ota noita Kraatoja pois niitten naamasta", Tronien ääni vastasi Blozin mielessä.

Tulen Toa hidasti sitten nopeasti ja rupesi katselemaan kalaa.

Hän ampui pienet tulipallot Matoranien päihin, saaden Kraatat syttymään Tuleen. Savun noustua pois, hän huomasi Matoranien kadonneen.

"Et voinut kertoa tuota puoli tuntia aikaisemmin?" Tulen Toa kysyi kalalta. Kala hymyili takaisin, eikä Blozi enää välittänyt asiasta.

"Nyt lähdemme hakemaan Nimdaa Tronie. Ja toivon sydämestäni, ettet aiheuta meille taas ongelmia."

[spoil]Kiitokset Tronielle, joka auttoi minua kirjoittamaan tämän.[/spoil]