Nui-Koron varhaisöiset kadut

Kepe pinkoi pakoon kahta salamurhaajaa minkä kintuistaan pääsi. Hän yritti parhaansa mukaan suunnata kohti valtaisaa katedraalia, jonne muu ryökälejoukkoo oli suunnannut. Hän puuskutti, salamurhaajat kirivät pikkuhiljaa kiinni, zamor viuhahti ohi, hän jäädytti kadunpintaa, salamurhaajat liukastelivat, sama uudestaan.

Pian hän saapui katedraalin juurelle. Snowieta ei näkynyt missään, mutta onneksi ei myöskään salamurhaajia. Missä Snowie mahtoi olla? Kaukana ylhäällä olevasta ikkunasta paistoi valoa, mutta ei kai...

Läheisestä läjästä hilloa alkoi kuulua ähkintää, ja valkoinen otus kohosi mönjän keskeltä kuin sieni ulkohuussin pohjalta. Hedelmäisen raikkaan tahnan peittämä Snowie muistutti jäätelöannosta. Kepelle tuli nälkä.

Nälkä tosin katosi heti kun melkoisen ylikypsän soseen tuoksu leijaili hänen nenäänsä.

"Vielä hetki sitten nuo olivat kokonaisia hedelmiä. Kehnoa laatua täälläpäin, täytyy sanoa", Snowie totesi tahmaa päältään pyyhkien.

"Sangen. Mitä jos pistetään juoksuksi", Kepe ehdotti viitaten kahteen salamurhaajaan jotka ilmestyivät hänen takaansa. Myös katedraalin ovesta sinkoutui muutama yönmusta, vihamielinen hahmo.

"Hyvä idea."

He juoksivat sivukujalle, joka vaikutti ainoalta avoimelta kulkutieltä. Ahdas kuja ahtautui ahtautumistaan kahden kivitalon välillä. Snowie nappasi kasvoillaan koomisen tahattomasti mukaansa jonkun puhdasta pyykkiä, joka roikkui pään tasalla muuannen ikkunan tienoilla.

Kuja päättyi tiehen. Salamurhaajat tulivat kolmesta suunnasta: takaa sekä oikealta ja vasemmalta. Tälläkin kertaa etenemisvaihtoehtoja oli vain yksi. Suoraan eteenpäin. Suor...

"...aan joen poikki. Pahus."

Snowie perässään Kepe syöksyi joenpenkalle. Taidokkaasti hän pyöräytti hoksottimistaan idean ja ryhtyi pudottamaan veden lämpötilaa. Joen pinta hyytyi lasimaiseksi sillaksi. Kepe ja Snowie liukastelivat kokeneesti sen yli, ja ensinmainittu räsäytti sillankorvikkeen rikki  ensimmäisten salamurhaajien ennätettyä vasta puoliväliin. Rannalle jääneet lähtivät kiertämään läheisen sillan kautta ja jokeen pudonneet polskivat leppymättömästi tarinan sankareita kohti. Kuu möllötti taivaalla. Sudet ulvoivat jossain.

Kaksikko suuntasi Mmöhnä-kapakan suuntaan. Sen epämääräisen loukon rannalla, jonka eteen oli pysäköity huolimattomasti muutama purjevene ja jonka he olivat ohittaneet aiemmin päivällä. Sieltä alati vainoavaiset salamurhaajat eivät heitä osaisi etsiä.

"...eikä siellä ollut kuin tämä hölmö t-paita. Onko tämä tosiaan se aarre..." pussihousuinen matoran valitti kolmelle piraattikonkarille. Kepe ja Snowie istuivat autioon nurkkapöytään. Se olikin koko paikan ainoa autio pöytä; koko sali oli täynnä iloisesti remuavua jokirosvoja grogimukeineen. Kattokruunussa kieppui muuan miekkonen. Heidän naapuripöydässään istui merimiesasuinen, juron näköinen kaappi jonka hatussa luki "Kysy minulta KANGASPUISTA."

"Kuulepa..." Kepe aloitti aloitettuaan tilaamansa kummallisen juoman.

"...onko sinustakin tässä paikassa jotain outoa. Kuin joku olisi yrittänyt sovittaa jonkinlaisen huonon viittauksen tähän hypoteettiseen fantasiakertomukseen, josta taisin joskus mainita."

"Taisitpa juu. Mitä muuten luulet, jos siis elämme tarinassa, voitaisiinko tämän luvun kirjoittaja haukkua lyttyyn neljännen seinän härnäämisestä."

"Aika varmasti. Miksi hän kuitenkaan kirjoittaisi tällaista?"

"Koska hän olisi väsynyt eikä keksisi parempaakaan dialogia meidän suuhumme pantavaksi?"

"Ehkä vähän kaukaa haettua."

"Mutta toimii."

"Emmekö voi kuitenkin aika pitkälti olettaa että tämä on todellisuutta. Tai siis, eikö tällaisen dialogin kirjoittaminen olisi yksinkertaisesti aika tyhmää."

"Mutta täysin mahdollista."

"Jollain tasolla."

"Miksi muuten tätä lukua venytettäisiin tällaisella tekstillä?"

"Koska osa olisi muuten liian lyhyt? Rivikiintiö ei tulisi täyteen?"

"Vähän outoa."

"Mitä pirua näihin juomiin laitetaan?" Kepe tiirasi tyhjentynyttä lasiaan.

Sillä hetkellä kun Kepen lasi pamahti pöytään pamahti myös kapakan ovi auki - ja Snowien lasi lattiaan.

Kolme salamurhaajaa, viiksimies, sävelmä ja se yksi kolmas, astuivat sisään.

Kaksikko vajosi pöydän alle.

Gaggulabion työhuone
Bio-Klaanin saari

Skakdikenraali oli piristyneempi nyt kuin ennen kokousta. Vaikka Nimda-asioiden paljastuminen oli ollut ikävää, Skakdit olivat saaneet jotakin tekemistä.
Keltaruskea skakdi pyyhkäisi nopealla otteella pöydältään kaiken "turhan" alas. Hän nappasi seinältä Klaanin lähisaarten kartan ja hetken tutkittuaan hän löysi nimettömät saaret, joita Ilmavoimat yrittivät parhaillaan valloittaa.
Tunarit, skakdi ajatteli. Ei ollut edes tiedossa mitä saarella oli vastarintana. Silti torakat eivät olleet edenneet juuri mitenkään.
Gaggulabio kelasi suunnitelmaansa mielessään. Pari kuljetusalusta, skakdit maihin, rynnäkkö läpi viidakon ja saari olisi puhdas.

Skakdille tuli mieleen Ninja-ryhmä. Hän oli lähettänyt joukkojaan Nimdan perässä auttamaan Amazuaa. Amazua oli palannut, skakdeista ei ollut kuulunut mitään. Ilmeisesti Amazualla ei ollut ollut edes kontaktia skakdiehin saarella.

Nazorak-tiedustelu oli luovuttanut Gaggulabiolle jokin aika sitten raportin, jossa skakdien alus oli saapunut Klaaniin klaanilaisten ohjastamana.

Käytävästä kuului askelia, kuten tavallista. Skakdi otti sikarin ja ajatteli onnellisena tulevaa valloitusretkeä. Skakdit saisivat taas tehdä sitä mihin heidät on tarkoitettu.

Ovi avautui. Ei, se potkaistiin auki. Gaggulabio jähmettyi nähdessään tulijan.

Skakdi oli hopean ja sinisen sävyinen. Sen kulunut ja paikoin sulanut haarniska näytti hahmon olleen lukuisissa taisteluissa. Vyöltä roikkui lukuisia teriä sekä tuliaseita.

"M-metorakk?" Gaggulabio ähisi.
"Sinä", Metorakk vastasi ja lähti kävelemään päättäväisenä kohti kenraaliaan.
"Sinä skrarrarrarrin peluri! Heit kun minusta ei kuulu, sinä skrarrarrar unohdat minut. Aivan kuin se ei olisi tarpeeksi, olet nimittänyt jonkun skrarrarrarin luuserin paikalleni. Etkö sinä skrarrarrar ole oppinut, että minua ei skrarrar lyödä!" skakdi vaahtosi aivan Gaggulabion edessä.

Gaggulabio oli yllättynyt eikä hänen olonsa ollut mukava. Hän tiesi, millainen Metorakk oli vihaisena. Hän tiesi, että hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia Metorakkia vastaan, ja että hänen joukkonsa olivat uskollisempai Metorakkille kuin hänelle.

"... sinä. Sinä palasit! Hyvä, nyt voinkin potkia sen pellen virastasi! Tervetuloa hommiin, Metty!" Gaggulabio teeskenteli ilahtunutta ja puhui erittäin imelällä ja myötäilevällä äänellä. Oikeasti hän oli ilahtunut Metorakkin paluusta, mutta Skakdin ei sopinut näyttää positiivisia tunteitaan.

"Oi Labio, sinä luulet että kaikki olisi anteeksiannettu tältä seisomalta. Ei, se ei ole. Haluan sinun tietävän, että voin ottaa paikkasi koska itse haluan. Sinun ei siis kannata ärsyttää minua", Metorakk selitti. Hänen äänesä oli palautunut hänelle tyypilliseen matalaan ja kylmään ääneen.

Sitten sininen skakdi kääntyi ja lähti pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Killjoyn mökin rauniot

4443 hieroi otsaansa samalla kun muu osa Nazorak-tiimistä pystytti barrikaadeja mökin ympärille. Metsästäjät olivat kadonneet tunkeutuneiden Klaanilaisten perään pienen tiimin kanssa ja 4443 tajusi siinä heidän mahdollisuutensa. Nyt koko tiimi kasasi haketta, kiveä ja työvälineitä mökin ympärille, asettuen niiden taakse passiin aseiden kanssa. Jos Metsästäjät palaisivat, he olisivat tällä kertaa valmiita.

Yksi alokkaista oli kumartunut mökistä ulos lentäneen kuivausrummun taakse ja tähtäili nyt tarkkuuskiväärillä kohti aavaa laavazonea. Alokkaasta näki, ettei tämä ollut käsitellyt kivääriä paljoa aikaisemmin ja tämän ote olikin jotain naurettavaa, tämän neljän käden yrittäessä pitää kunnon otetta aseesta. Muutama kokeneempi sotilas naureskeli tälle vierestä, puhdistellen samalla omia revolvereitaan.

Alokas vilkaisi tympääntyneenä ylpeilijöitä, mutta sähähti takaisin kiväärin kiikariin, kuullessaan takaansa komentavan äänen. ”Vihollinen voi palata, pidä katse kiikarissa.” Seurasi pieni odottava tauko ja ääni jatkoi: ”Lisäksi, siirrä se oikea käsi taaemmaksi, siten että kyynärpää osuu kylkeesi. Tuo kiväärisi on niin painava, ettet osu mihinkään noin.”

Nazorak teki työtä käskettyä, pitäen katseensa tiukasti kiikarissa. ”Kun vartioit noinkin laajaa aluetta, suosittelen myös, että pidät alemman käsiparisi lippaan edessä, jolloin voit samalla kääntää kivääriä ilman korkeusmuutoksia ja ladata todella nopeasti samaan aikaan. Ja mitä noihin virnuileviin kavereihin tulee, annan sinulle neuvon. Kun hetki koittaa, astele heidän luokseen ja revi heidän selkärankansa irti. Ripusta ne seinällesi voitonmerkkeinä. Usko minua, sen jälkeen sinua ei katsota pahalla, sinua katsotaan kunnioituksella.”

Alokas laski kiväärinsä alas, tuijottaen kuitekin yhä kohti avautuvaa Laavazonea. Nazorak tajusi, että kaikkialla oli täysin hiljaista, se oli outoa. Tarkemmin ajatellen, hän ei edes tiennyt kuka hänelle oikein puhui. Nazorak kääntyi hitaasti ympäri ja pudotti kiväärinsä, nähdessään mitä hänen takanaan seisoi.

Reilusti yli kaksimetrinen, punaiseen haarniskaan pukeutunut hahmo tuijotti häntä kypärän alta hohtavilla silmillään. Tämän roteva ruumis näytti täysin mekaaniselta ja pakettia kruunaavaan kypärään oli maalattu pienet mustat sota-arvet silmien ympärille. Hahmon kädet roikottivat jotain juuri kääntyneen alokkaan edessä. Nyrkit aukesivat ja kaksi Nazorakin selkärankaa tippui maahan ilkeän verisen läsähdyksen kanssa. Alokas käänsi vapisten päänsä sivulle. Siinä missä äsken istui kaksi virnuilevaa Nazorakia, oli nyt kaksi karmaisevaa ruumista. Siinä missä kuuluisi olla selkä oli nyt verinen ammottava aukko, jonka läpi kykeni näkemään vielä kouristelevia elimiä.

Koko Nazorakien osasto tähtäsi nyt vapisten tätä tulokasta. Mökin raunioista noussut metsästäjä katseli ympärilleen ja huokaisi. Tämän haarniska alkoi äkisti surisemaan ja pian Nazorakit saivat syyn kavahtaa vielä entistäkin kauemmaksi. Punaisen puvun olkapäistä nousi koholle laatat, joissa kummassakin sojotti kuusi pientä ohjusta laukaisuvalmiudessa. Hahmon ranteista nousi esille pienet aseen piiput ja koko vasen käsi alkoi vetäytymään sisään, samalla kun esiin työntyi kunnioitusta herättävä kanuuna. Samalla haarniskamiehen oikean käden ranteesta vilahti esille kolme pitkää terää, kun tuo kyseinen käsi veti selästä esille punaisena hohtavaa katanaa.

Hahmon jalkapohjiin kiinnitetyt rakettimoottorit laukesivat ja tämä jäi leijumaan niiden avulla noin metrin maan pinnan yläpuolelle. 4443 katsoi tätä näkyä suu ammollaan, tämän kahden ylemmän käsiparin yrittäessä pidellä kivääriä vapisematta.

”Suosittelen teitä laskemaan aseenne. Jokainen pukuni asejärjestelmistä on täydessä valmiudessa ja te idiootit annoitte minun rauhassa ladata ne kaikki. Voin hävittää teidät kaikki alle kymmenessä sekunnissa, eikä tämä pukuni uusi maalipinnoite edes naarmuunnu. Toistan vielä kerran, laskekaa aseenne.”

Nazorak-tiimin hermot ja moraali olivat maassa, eikä mennyt kauaakaan, kun aseiden putoamisen aiheuttama kolina täytti ilman. Leijuva Metsästäjä tarkkaili tilannetta tyytyväisenä ja käänsi tämän jälkeen huomionsa sivummalla aiemmin touhunneeseen alokkaaseen. ”Kerrohan minulle, mihin suuntaan se takaa-ajava joukkio lähti?” Alokas nosti kätensä ja osoitti Klaania kohti kulkevan valtatien suuntaan. ”Oletko nyt aivan varma?”, punainen soturi kysyi ja Alokas vastasi tähän nyökkäämällä. Metsästäjä hymähti tyytyväisen oloisena ja kääntyi sitten takaisin pääjoukon puoleen:

”Tämä barrikaadi, minä pidän siitä. Jatkakaa hyvää työtä, pitäkää porukka poissa mökiltäni, minä tulen pian tarkastamaan miten pärjäätte.” Tämän sanottuaan Metsästäjän suihkumoottorit alkoivat jylisemään ja salamannopeasti tämä nousi korkealle ilmaan ja kiisi pois paikalta.

Paikalle jääneet vapisevat Nazorakit tuijottivat hetken kuolleiden toveriensa ruumiita, sitten alokasta ja lopulta toisiaan. Joukkorääkäisyn myötä koko joukkio lähti juoksemaan tuulispäänä kohti pohjoista, jättäen shokissa olevan alokkaan istumaan kuivausrummun taakse. Tämä vilkaisi ympärilleen, potkaisi maassa lojuvia selkärankoja ja nosti sitten aseensa maasta, jatkaen vartiointia yksin, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Bio-Klaani, Blozin kämppä.

Bloszar tallusteli Tronie vierellään kohti kämppäänsä. Rakennuksen viidennessä kerroksessa oleva räjähdyksestä syntynyt reikä auttoi muistamaan huoneen siainnin. Tronie katsoi kauniista akavaariostaan Baten juoksentelua käytävillä. Välillä rahi revähti sellaiseen nauruun, että törmäili seiniin. Hän piti törmäilemisestä. Kun he viimein pääsivät Bloszarin ovelle alkoi Toa suuttumaan. "Avaudu, senkin typerä ovi!"

Tronie päätti katsoa Toaa väärinpäin. Se olisi hänen mielestä hauskaa "Miksi noin epäiloinen?" Kuului kysymys ei mistään sekä kaikkialta. Telepatiaa.

"Koska ovi ei avaudu. Ja sana on vihainen."

"Miksi"

"Mistä minä tiedän, miksi juuri vihainen on yhtä kuin epäiloinen ja sitä käytetään enemmän." Huusi Blozi ja ampui laavapallon luotettavalla kivinuijallaan päin ovea. Oveen paloi hetkessä kalan mentävä reikä.

"Viii." Tronie hihkui sujahtaessaan ovesta sisään, mutta joutui sujahtamaan yhtä nopeasti ulos. Huoneessa oli joku.

Valtavan kokoinen Niazesk mursi koko seinän oven ympäriltä. Jostain järjettömästä syystä ovi jäi kuitenkin pystyyn.

Tronie väisti lentämällä päin kattoa juuri kun Niazesk yritti lyödä häntä kynnellään. Samassa Blozi saapui paikalle ja potkaisi Rahin käytävälle. Tulen Toa veti Kivinuijansa esiin ja hyppäsi vasemmalle heittäen samalla kivinuijansa Rahia kohti. Blozi ihmetteli, että miksi tämä yksilö oli noin suuri, vaikka tavallisesti Niazeskit olivat pieniä. Rahiin osui ja Blozi otti miekkansa esille, ruveten ampumaan tulta päin Rahia. Rahi väisti jokaisen liekin ja murskasi lisää seinää Blozin sängyn kohdalta, joka paloi. Tulen Toa raivostui ja juoksi Niazeskiä kohti hypäten ja löi Rahia miekalla päähän. Ase lävisti sen. Niazesk yritti viimeisillä voimillaan kuristaa ja viipaloida Toan, mutta ei pystynyt siihen. Rahi käveli päin reikää seinässä, tarttuen Bloszardiin voimakkaasti ja putosi.

Viidennestä kerroksesta putoaminen olisi sattunut, ellei Blozi olisi ampunut Zamor-Plasmakanuunallaan, jonka oli jotenkin saanut mukaansa. Ammus tuhosi Niazeskin torson, joka auttoi Blozia iskemään miekkansa seinään. Tämä hidasti putoamista. Tulen toa jäi roikkumaan vain alle puolen Bion päästä maan pinnasta.

Niazeskin ruumis näytti epämiellyttävältä sotkulta maassa. Toa ei olisi halunnut hypätä suolien päälle, joten rikkoi ikkunan ja kiipesi taas portaat ylös huoneensa edustalle.

"..." Tronie oli mykistynyt. Hän pystyi esittämään kiitollisuutensa vain omituisella tanssilla.

Bloszar kaatoi pystyyn jääneen oven ja tepasteli katsomaan sänkyään Tronie perässään.

"Hän oli minulle jo ennestään tuttu ystävä.. Onneksi nukutit hänet." Rahi sanoi äänellä, jonka korkeus pomppi asteikossa niin, ettei standardia pystynyt määrittämään. "Minä pidän nukuttamisesta."

"Ei hän nukahtanut. Minä TAPOIN hänet."

"Tapoit?"

"Sinulla on vielä paljon kerrottavaa elämästäsi. Kutsu muutama korjailijamatoran paikalle. Huoneeni on..." Blozi kertoi ja nosti rakasta Laavahaukkaansa esittävän taulun ylös. "...korjauksen tarpeessa."

Hän katsoi sitä ja sitten laittoi sen takaisin seinälle. Hän imi taas huoneessaan olevat liekit pois ja heitti Niazeskin ulos seinässä olevassa reiässä.

"Ja kun saan uuden sängyn, johon voin istahtaa, niin voit kertoa elämänkertasi. Uskon sen olevan mielenkiintoinen", Tulen Toa sanoi ja hymyili, kun näki Tronien tanssivan. Tulen Toa vain ihmetteli, mistä kala oli saanut hatun ja kepin.


Uroijegen

Vedessä lojuvan mustan rahin ruumis alkoi muuttua täysin mustaksi. Jopa pienet neonvihreät valot katosivat näkyvistä. Kaikki ruumiista muuttui mustaksi aineeksi.

Musta aine alkoi muuttamaan muotoaan. Täysin äänettömässä prosessissa.

[spoiler=Hmm...]Blozi kirjoitti osan tästä, kuten voitte huomata. KUNNIA OLKOON HÄNEN.[/spoiler]

Blozin kämppä (joka on korjattu)

"Ja seuraavalla kerralla, kun kutsut jonkun hullun Niazeskin tappelemaan, älä tee sitä minun huoneessani", Blozi sanoi ja katseli huonettansa, joka oli nyt korjattu. Uus sänky ja ovi oli tuotu ja reiän tilalle oli tehty ikkuna. Blozi katsoi Niazeskiä, jonka oli voittanut, mutta Rahia ei näkynyt missään. Hän rupesi ihmettelemään, sillä Niazesk oli kuollut, mutta sitä ei näkynyt silti missään.

"Tronie, kuka tuo Rahi oli? Tunsitko hänet?" Blozi kysyi ja katsoi hymyilevää ystäväänsä.

"Hän oli se Rahi, joka pilasi yhden henkilön kokeen, josta syntyi minä ja eräs toinen", vastasi Tronien ääni, Blozin mielessä.

"Kuka se tyyppi oli, joka teki niitä kokeita? Ja kuka se toinen oli?" Tulen Toa kysyi.

"Se kokeen tekijä oli Lioku ja se toinen oli Negatronie", Tronie vastasi telepaattisesti. Blozia ihmetytti, miten Kala pysyi yhä hymyilemään.

"Kuka on Negatronie?" Blozi kysyi. Hän oli todella kiinnostunut aiheesta.

"Sitä on vaikea selittää. Katsos, minä olen oikeastaan Positronie, mutta minua kutsutaan Tronieksi. Se Negatronie on oikeastaan minun paha puoleni, vähän niin kuin paha kaksonen. En tosin tiedä, missä hän on", Tronie vastasi telepaattisesti.

Blozi tiesi nyt hiukan enemmän ystänsä elämästä. Hän kuitenkin valmistautui nyt matkaan.

"Kuule, voin auttaa sinua selvittämään, missä Negatronie, mihin se Niazesk häipyi ja kuka Lioku on, kun palaamme reissulta", Blozi sanoi ja huomasi Tronien hymyilevän entistä enemmän. "Ja muuten, sinun seurassasi ei voi olla surullinen", Tulen Toa sanoi ja hymyili taas.

Veljeskunnan linnoitus
Gekko ja Peelo olivat palanneet ulkoa, iltakin alkoi jo hämärtää.

Ja veljeskunnan matoran soitti tuoden iltahämärään vähän virkistystä, soihtujen lepattaesssa Gekko ja Peelo rentoutuivat päivän työstä piirissä jossa olivat myös Äksä, KB ja pari muuta veljeskunnan matorania. Gekko aloitti keskustelun vaivaantuneena: ”Oletteko te kuullet. Petturista? Samassa toa sai päähänsä ajatuksen listasta. Ja Killjoysta. Killjoysta jolla oli lista pettureista, kuva hävisi Gekon päästä lähes heti, mutta hän oli jo nähnyt tarpeeksi. Oman nimensä. Äksä ihmetteli kun toa oli äsken ollut valmis puhumaan ja nyt hän ei sanonut hetkeen mitään. Oli kuin Gekko olisi ollut jossain toisaalla pienen hetken. ”Öh... minulla on vain päänsärkyä... tällaisia harmittomia sivuvaikutuksia.
Minä en itse asiassa tiedä petturista yhtään mitään. En niin mitään.”, sitten Gekko vaihtoi nopeasti puheenaihetta: ”Hmh. Minulla ei ole muuten aavistustakaan mitä meidän pitäisi itseasiassa tehdä nyt. Pitääkö meidän odottaa ohjeita Ämkoolta?”. Matoran kohautti olkapäitään.

Meri



Kokenut Maan Turaga, joka nykyisin tunnetaan Merirosvokapteeni Anonymmelinä istui hytissään ja luki raporttia viimeisimmästä salakuljetuksesta yhä uudelleen ja uudelleen.

"Tehtävä epäonnistui... Miehistön jäsen sai surmansa pitkän, mustan ankeriasmaisen rahin hyökkäyksestä... Kauppatavara menetetty..." Tämä kaikki sai Turagan raivostumaan. Hän ei koskaan ollut nähnyt näin huonosti mennyttä tehtävää.

"Pahuksen tunarit!" kuului jälleen huuto kapteenin hytistä. Tämä hytti oli kauniissa tammesta ja nahkealehtisestä puusta valmistetussa laivassa, joka vilisi merirosvoiksi ryhtyneitä Matoraneja. Laivan pituudeksi olisi voinut arvioida viitisenkymmentä Bioa (noin.85m).

Ilta-auringon valossa laiva, jonka kyljeesä luki nimi: "Die Tärtä" näytti erittäin kauniilta. Päivä oli sujunut melko rauhallisissa merkeissä, koska kapteeni huusi yksikseen hytissään eikä uusia asiakkaita tullut. Kuitenkin jokin sai miehistön tuntemaan pelkoa.

Pian kapteeniin hyttiin saapui Le-Matoran, joka oli vähän pidempi, kuin muut lajinsa jäsenet. Hänellä oli kädessään terä ja värinsä perusteella, häntä olisi voinut luulla Varjo-Matoraniksi, isllä hänessä ei näkynyt vihreää juuri ollenkaan. Vain naamiossa ja haarniskan pienissä osissa oli vihreää.

"Kapteeni, onko jotain vialla?" Le-Matoran kysyi.

"On, perämies Un-Tok", kapteeni sanoi. "Olemme menettäneet yhden miehen sekä kauppatavaramme. Tiedätkö sinä mitään syitä miksi näin olisi tapahtunut?"

"En kapteeni", Un-Tok vastasi.

Kapteeni osoitti sormeaan kohti ovea ja Un-Tok poistui ja jätti kapteenin riehumaan.

Muuan Salaman Matoran käveli kannella ja vilkuili merelle. Hän oli nähnyt kaukoputkesta hyvän ystävänsä saavan surmansa ja vielä kirjoittanut sen yksityiskohtaisesti raporttiin. Kuinka hän oli voinut vajota näin alas? Hänen kantamansa Suuri Kanohi Arthronkin oli saatu rikollisin keinoin. Tappamalla naamiota kantava Toa, koska hän ei suostunut myymään sitä. Mata Nui sentään. miten tämä kaikki on päässyt tapahtumaan? Miten olen voinut olla näin ajattematon?

Muistot hetkestä, jolloin sadat zamor-kuulat ammuttiin tykeistä päin Toaa eivät kadonneet Matoranin päästä.

"Pakenen täältä heti seuraavalla rantautumisella. Pakenen Bio-Klaaniin. Sieltä minua ei etsitä", Matoran ajatteli.

Silloin hän tunsi liikettä lähistöltä, jokin suuri lähestyi alusta huimalla vauhdilla. Matoran unohti hetkeksi kaikki painajaisensa huomatessaan saman mustan rahin joka tappoi hänen ystävänsä murskaten koko veneen hammastikuiksi, hyökkäävän kohti laivaa.

"Hälytys! Hälytys! Hyökkäys paapuurista! Kaikki mahdollinen miehistö tykeil-" Muistot Toan murhaamisesta palasivat salamannopeasti Salaman Matoranin mieleen. Ei nyt... hän ajatteli ja löi sireenin käyntiin.

Matoraneja juoksenteli ympäri laivaa. Tykit ampuivat Zamor-kuulia vapaalla tulella. Hyödytöntä. Mikään ei osunut.

Kapteeni astui ulos hytistään hämmennyksen vallassa. Hän ei ollut antanut kenellekään lupaa ampua. "Sinä, joka kirjoitit tämän kirotun raportin!" Hän huusi Salaman Matoranille: "Mikä Skarrarrarin sota täällä on alkanut? Minulta täytyy aina kysyä lupa ennen hyökkäystä! MINÄ!" Turaga oli saanut raivokohtauksen. Hän otti Matorania päästä kiinni ja vei häntä kohti laitaa. Heittäen hänet lopulta aaltoihin.

Un-Tok katsoi sivusta, kun Kapteeni oli heittänyt Salaman Matoranin pois. Hän hymyili ilkeästi ja ajatteli: "Päästiin ainakin hänestä."

Matoran tunsi kylmän veden tulevan tappamaan hänet. Musta, lähes 7 Bioa pitkä ankeriasmainen rahi lähestyi häntä aikoen syödä, mutta muutti mielensä. Rahin avasi suunsa, josta alkoi tulla jotain. Viidennen tason keltavihreä venymisen kraata lähestyi Matoranin Kaikuluotauksen Kanohia infektoimisvalmiudessa, mutta silloin sarja zamor-kuulia osui Rahiin, saaden tämän repeämään kuuteen osaan. Miksi aina kuusi? olivat Matoranin viimeiset ajatukset ennen tämän joutumista täydellisesti Makutain tahdottomaksi orjaksi.

Laivan kannella Maan Turaga Anonymmeli huusi miehistöllä korkealla äänellään. Hän olisi voinut olla tyytyväinen, jos miehistön jäsenet eivät olisi tunaroimalla saaneet ammusvarastoa tyhjäksi zamor-kuulista.

"Eh... A-arvon neiti Kap-kapteeni?" Änkytti violetti Mielenvoimien Matoran. "Eräs asiakas haluaisi tilata kuusi nelijalkaista värikästä rahia, joilla on harja ja jonkillainen leima-"

"Ei sellaisia ole olemassa!" keskeytti Kapteeni raivostuneena, mutta alkoi miettimään asiaa. "Kuka kysyy?"

"Joku Tronie."

Nimi ei kertonut Turagalle mitään, mutta hän voisi sivusilmällä katsoa kuvaillun näköisen rahin perään.

Bio-Klaani

Tronie sammutti akvaarioonsa sisäänrakennetun kommunikaattorin ja kierähti takaisin Blozin viereen.

"Kenelle soitit?" kysyi Tulen Toa uteliaana.

"Jollekin joka kysyy joltain Kapteenilta jotain." vastasi Tronie ja jatkoi omituisten tanssiensa tanssimista.

Bloszar mietti hetken, mutta tuli tulokseen että oli todella väsynyt ja unohtaisi koko asian.

Meri



Rauha vallitsi liejuista kaikkeutta, jossa käveli vain Salaman Matoran. Matoran, joka ei ollut muuta kuin säälittävä zombi.

Hänen takanaan olleet kuusi palasta mustan rahin ruumista alkoivat muuttua jälleen omituiseksi mustaksi aineeksi..

Tätä ei voinut olla huomaamatta edes tynnyrillistä Vuata Macan hedelmiä kuljettava rahi. Rahi seurasi, kuinka musta aine alkoi muuttua jälleen yhdeksi kiinteäksi hahmoksi.

Hahmossa oli jotain tuttua. "Lioku!" Huudahti rahi äänellään, joka kuulosti tulevan kaikkialta sekä ei mistään. "Se olen minä, Lieko, siskosesi-" Lieko lopetti kesken lauseen. Musta aine oli viimein muuttunut takaisin värilliseksi. "Mitä olet mennyt tekemään?"

Sinertävä Liekoksi itseään kutsunut rahi alkoi uida pois muuttuen. Hänen olisi keksittävä parannuskeino tälle kauheudelle mikä oli hänen veljelleen tapahtunut.

Matoran käveli kohti rantaa. Kohti kyliä. Kohti Bio-Klaania.

[spoiler=Kunniaa mainituille!]
Hyvä on. Minä pidän taukoa ropettamisessa ainakin sivullisen verran.

Merirosvoja saa käyttää vapaasti ilman kenenkään lupaa.

Kiittäkäämme jälleen Bloszaria hänen hienosta Matoranista, joka yritti auttaa kapteenia.[/spoiler]

Bio-Klaanin linnoitus, Tawan toimisto



Klaanin juuriadmin katsoi viimeinkin siistiä huonettaan. Viimeisetkin pommituksen aikana tulleet sotkut oli saatu siivottua, ja nyt Tawa istahti mukavalle työtuolilleen. Ergonomia oli kaiken a ja o.
Pian Tawa sai kuitenkin huomata, ettei hän saanut töitä tehtyä. Hän oli liian väsynyt työskentelemään paperien parissa. Niinpä hän päätti lähteä alas kahvioon viettämään vapaa-iltaa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt päästä kuin ovelle saakka tarrautumaan kahvaan, kun oveen koputettiin. Valmiiksi ovella seisova Tawa väänsi kahvasta puisen oven auki ja käänsi sitten katseensa alas, sillä häntä noin puolet lyhyempi riisihattuinen matoran seisoi hänen edessään.
”Hyvää iltaa, Admin-Tawa”, Matoran sanoi vakavasti. ”Minulle sanottiin, että voisin tavata teidät nyt.”
”Kyllä… kyllähän se sopii”, Tawa sanoi häkeltyneenä.
”Kiitoksia.”

Matoran käveli sisään ja istahti Tawan pöydän edessä olevalle tuolille. Tawa itse huokaisi ja käveli takaisin pöytänsä luo, missä hän istahti omalle tuolilleen jälleen. Häntä kiinnosti, mitä matoranilla olisi sanottavanaan, mutta häntä väsytti erittäin paljon, eikä uusi diplomaattinen keskustelu välttämättä olisi paras keino viedä sitä. Tawa sulki silmänsä, hieroi ohimoitaan ja avasi sitten suljetut silmänsä jälleen. Hän katsoi matoraniin, joka katsoi häneen. Sitten hän havahtui Matoranin sanoessa: ”Teillä on kauniit silmät, rouva admin.”
”Oletko sitä mieltä?” Tawa virkkoi ja laski kätensä puiselle pöydälle, jonka pinnalta paperit loistivat poissaolollaan. Täysin sileä puupinta näkyi kokonaan.
”Kyllä olen, aivan rehellisesti”, matoran sanoi äänellä, joka oli jotain pirteän ja synkeän väliltä. ”Minulle kerrottiin, että teillä on tämän kommuunin ylin johto.”
”En haluaisi sanoa, mutta niin se valitettavasti taitaa”, Tawa huokaisi ja nojautui tuolissaan niin taakse kuin suinkin.
”Minä toivoin, että te pystyisitte auttamaan minua, Mestariamme, meitä.”
”Millä asialla sinä Klaanissa olet, pikkuinen?”
”Minä edustan Ath-uskovaisten päälahkoa. Meidän Pyhä Äitimme lähetti minut matkaan kertomaan teille, että aika on kypsä.”
Tawa käänsi katseensa ikkunasta, josta ulos oli katsellut, takaisin matoraniin, joka tuijotti avoimesti Tawan kasvoja. Heidän katseensa kohtasivat, ja Tawasta alkoi tuntua ahdistavalta. Hän halusi katsoa muualle, mutta ajatteli sen olevan epäkohteliasta, joten hän säilytti katsekontaktin.
”Kypsä mihin?” hän kysyi varovasti.
”Me olemme päättäneet, että voimme uskoa Nimdan siruista ainoan jäljellä olevan teidän Klaaninne haltuun”, matoran sanoi hiljaisella äänellä. Tawa ei ollut uskoa korviaan.
”Te… annatte sen meille? Noin vain?”
”Kyllä”, matoran sanoi. ”Näin minun käskettiin kertoa. Minulle annettiin kirje, jossa on Pyhän Äitimme sinetti. Se kirje on osoitettu teille, admin Tawa.”

Matoran ojensi ohuen kirjekuoren viittansa syövereistä Tawalle, joka otti sen varovaisesti vastaan. Hän repi hitaasti kuoren auki ja otti esiin kirjeen sisällön.

Arvoisa Bio-Klaanin admin Tawa,
olemme päättäneet, että on tullut aika pelata uhkapeliä ja luottaa teidän sanaanne siitä, että ette tahdo käyttää Nimdaa saadaksenne valtaa, kunniaa, mainetta, hyötyä. Olemme päättäneet antaa teille tilaisuuden osoittaa, että olette luottamuksemme arvoisia. Pyydämme teitä lähettämään kuuden henkilön ryhmän hakemaan ainokaista jäljellä olevaa Nimdan siruamme teidän huostaanne. Teillä ei ole mitään syytä luottaa teihin – ainakaan sen enempää kuin meillä on teihin, mutta juuri siksi, että me emme voi täysin luottaa teihin, pyytäisin, että toisitte oman Nimdan sirunne todisteeksi siitä, ettette aio vain hyväksikäyttää meidän hyväntahtoisuuttamme ja varastaa pyhää Artefaktia. Haluamme nähdä, missä Nimdaa on säilytetty ja missä kunnossa se on tällä hetkellä. Jos tämä suinkin käy, lähettäkää siru saattueen mukana. Uskollisen Sadjen ei tarvitse vastata mistään, mikäli ette halua. Vaikka ette suostuisikaan lähettämään sirua, lähettäkää edes saattue luotettavia klaanilaisia – ja vain ehdottoman luotettavia – noutamaan sirua. Mikäli ette lähetä mukana hallussanne olevaa Nimdan sirua, emme voi taata, että saisitte Epsilonin mukaanne.
Ath kanssanne,
rakkain terveisin Ath-uskovaisten Mestari

Tawa luki kirjeen loppuun epäluuloisena. Hän katsoi Mestarin sinettiä ja kääntyi sitten sinettiarkistonsa puoleen. Hänellä oli kymmeniä virallisia sinettejä juuri tällaista tilannetta varten: jos joskus täytyi tarkistaa, mikä olisi tietyn henkilön virallinen sinetti, hänellä olisi arkisto sitä varten.
Sadje odotti kärsivällisesti, kuinka salaman toa kaiveli hetken, löysi sitten oikean kohdan ja otti esiin pergamentinpalasen, johon virallinen sinetti oli painettu. Tawa vertasi sinettejä eikä huomannut niissä mitään eroa. Hän totesi sinetin aidoksi, laittoi pergamentin takaisin arkistoonsa ja kääntyi takaisin Sadjen puoleen.
”Minä kokoan teille ryhmän”, hän sanoi vakavasti.
”Ei ole tarvetta”, sanoi Sadje hymyillen. ”Ystävänne – luotettavalta vaikuttava herra Matoro – suostui keräämään kuusipäisen saattueen jo minulle. Nyt puuttuu enää lupa siirtää Nimdan siru.”
Matoranin silmät tuikkivat. Tawa katseli tätä ja pohti, mitä etua hänelle olisi siirtää tai olla siirtämättä sirua.

Jos sirun siirtäisi, olisi aina uhka, että se varastettaisiin. Tämä saattoi olla ansa – juoni Betan varastamiseksi. Mutta sinetti oli aito, joten tottahan kirjeenkin täytyi olla athistien Mestarilta? Sadje vaikutti rehelliseltä, mutta monet rehelliset olivat tuottaneet Tawalle pettymyksen. Lisäksi hyveellisiä voitiin huijata tekemään, mitä julmat olennot tahtoivat. Olisivatko Mestarin aikeet rehelliset?

”En tahtoisi olla epäkohtelias, admin Tawa”, Sadje sanoi ystävällisellä äänellä, ”mutta näytätte hyvin väsyneeltä. Oletteko varmasti kunnossa?”
Tawa liikuttui matoranin sanoista hieman. Hän kohautti olkiaan.
”Uskoisin, että olen, Sadje”, hän huokaisi jälleen, ”ja väsynyt tosiaan olen. Mutta en tiedä, uskaltaisinko antaa sirun teidän haltuunne.”
”Voi, ei teidän tarvitse luottaa minuun. Kunhan luotatte Matoroon ja hänen kokoamaansa ryhmään.”
Matoran hymyili haikeasti.
”Aivan niin”, Tawa hymähti ja hänen luottamuksensa horjui. Oliko tämä Nimdan vaikutusta? Tekisikö se vainoharhaiseksi?
Eihän se ollut edes samassa huoneessa. Tekivätkö hänen ajatuksensa tepposet?
”Minä… harkitsen asiaa.”
”Minä tahtoisin vastaukseni, sillä ajattelimme lähteä niin pian kuin suinkin voisimme.”
”Minä annan vastauksen huomenna, jos sopii.”
”Voi, kyllä. Kiitos, arvoisa rouva.”
”Sano Tawa vain. Rouvittelu saa minut kuulostamaan niin… vanhalta…”
”Anteeksi, admin Tawa, pyydän anteeksi”, Sadje sanoi ja nousi seisomaan. Sitten hän kumarsi niin, että hänen hattunsa reuna osui lattiaan ja hattu putosi hänen päästään. Hän nosti sen takaisin päähänsä ja asteli ovelle.
”Hyvää yötä, admin Tawa.”
Sitten matoran oli poissa. Ovi jäi raolleen ja narisi hieman.

Tawa istui yhä tuolissaan, mietteissään. Hän pohti edelleen eri vaihtoehtoja. Hän oli puun ja kuoren välissä.
Ussalin ja kuoren välissä, Tawa pohti huomatessaan Nöpön kipittävän ovesta sisään. Se oli ollut hieman alla päin koko sen ajan, kun Visokki oli ollut kateissa. Tawa nousi tuoliltaan, meni ravun luokse ja nosti tämän syliinsä alkaen silittää tämän selkää. Ussal käpertyi Tawan syliin ja alkoi nukkua tuhisten. Tawa kääntyi työtasojaan kohti Nöpö yhä sylissään ja katsoi pöydällä lojuvaa kirjettä. Hän nosti sen toisella kädellään ja vilkaisi vielä sinettiä. Sitten hän pusersi paperin tolloksi ja heitti sen roskakoriin. Klaanin admin käveli ovelleen, avasi sen, sammutti valot ja asteli portaisiin jättäen oven ammottamaan aukinaiseen, pimeään huoneeseen.

[spoil]Päätin postata näyttämättä G:lle, mutta se ei haitanne, koska en oikeastaan tehnyt mitään isoa.[/spoil]

Viidakkosaaren ranta



Everstin syvät jalanjäljet painautuivat öisen rannan harmaanvaaleaan hiekkaan nazorakin astellessa silmät kiiluen edempänä odottavaa Ämkoota kohti. Everstin tekninen nyrkki natisi torakan sormien painautuessa tiukasti toisiaan vasten. Ämkoon osoittamista voimista huolimatta oli 437 varma ylivertaisuudestaan aseitta käytävässä kamppailussa, ja nazorak-eliittisotilas odotti innolla tilaisuuttaan pyyhkiä klaanilaisen häiritsevä virne tämän vihreiltä kasvoilta.

Ämkoo seisoi suorassa tarkkaillen lähestyvää vastustajaansa. Klaanin adminin vasen käsi lepäsi koukussa tämän selän takana, kun taas punaisena hohkaava energiakäsi ojentui odottavan näköisenä lähemmäs astelevaa nazorakia kohti. Ämkoo koukisti hieman energiakätensä sormia ja otti samalla jaloillaan tukevamman asennon.

Päästyään tarpeeksi lähelle 437 pysähtyi ja katsoi Ämkoota suoraan silmiin. Kaksikko jakoi pitkän katseen, jonka aikana kumpainenkin oli hiljaa. Ämkoon virnistys laski hieman, mutta ei kuitenkaan kadonnut kokonaan. 437:n oli mahdotonta sanoa, yrittikö Ämkoo ainoastaan ärsyttää tätä vai oliko ilme seurausta ainoastaan siitä, että torakan tavoin myös Ämkoo nautti taistelusta.

Pysähtynyt ilmapiiri lakkasi nazorakin tähdättyä tarkan nyrkiniskun suoraan Ämkoon kasvoja kohti. Klaanilainen tarttui nyrkkiin kevyesti varjokädellään, ohjasi iskun sivuun ja otti askeleen taaksepäin. 437 ei jäänyt ihmettelemään vaan syöksähti vastustajansa perään tarjoten uutta nyrkiniskua. Tämän Ämkoo onnistui väistämään pyörähtämällä nopeasti ympäri.

Eversti oli vähällä saada osuman Ämkoon salamannopeasta kierrepotkusta. Nazorakin rintakehään tähdätty potku ei kuitenkaan päässyt aivan perille, ja eversti tarttui kiinni Ämkoon jalasta. Ämkoo ponnisti itsensä kuitenkin toisella jalallaan yläilmoihin, ja yhä Ämkoon raajasta kiinni pitelevä 437 koki yllätyksen Klaanin adminin tähdätessä potkunsa suoraan torakan kasvoihin. Nazorakin oli pakko päästää irti vastustajastaan torjuakseen ylhäältä päin tähdätyn potkusarjan.

Ämkoo pudottautui viitta hulmuten maahan 437:n taakse. Nazorak käännähti tämän nähtyään adminia kohti ja potkaisi sitten rivakasti tätä päin. Ämkoo kierähti suojaan, ponkaisi itsensä ylös ja heilahti sitten vihollisensa tykö. Ämkoon varjokäsi käväisi hälyttävän lähellä nazorakin leukaa, mutta 437:n refleksit koituivat torakan pelastukseksi.

Oli everstin vuoro nousta ilmaan. Nazorak ponnisti korkeaan loikkaan, heitti ilmassa voltin ja iski sitten ristimänsä nyrkin yhdessä Ämkoon päätä kohti. Miekkapiru todisti varjoraajansa uskomattoman voiman tarttumalla taivaalta iskevään hyökkäykseen pelkällä varjokädellään vähentäen iskun voimaa juuri tarpeeksi. Samalla klaanilainen hyödynsi aukon maata päin putoavan everstin puolustuksessa ja iski terävällä potkulla nazorakia kylkeen. Eversti putosi sivuttain maahan, riuhtaisi kätensä väkisin irti Ämkoon otteesta ja heittäytyi karjahtaen seisomaan.

Ämkoo jakeli useamman korkean potkun lähestyvän nazorakin suuntaan, mutta eversti onnistui väistämään niistä jokaisen. 437 onnistui myös väistämään kasvojensa tasalle kohdistetun punahehkuisen nyrkin, joka osoittautui kuitenkin pelkäksi hämäykseksi. Ämkoo onnistui jälleen potkaisemaan everstiä kylkeen, ja iskun aiheuttaman hämmennyksen jälkeen klaanilainen tähtäsi vasemman nyrkkinsä kohti torakan toista poskea.

437 onnistui kuitenkin toipumaan saamastaan osumasta ajoissa. Nazorak tarttui mekaanisella kädellään kiinni Ämkoon käteen ja riuhtaisi kamppailutoverinsa väkisin itseään kohti. Tehokas polvipotku heitti Ämkoon ilmaan ja eversti valmistautui riuhtaisemaan vihollisensa alas.

Ämkoo onnistui kuitenkin viime hetkellä lukitsemaan everstin väkivahvan käden jalkojensa väliin. Klaanilainen pyöräytti rintakehäänsä puolelta toiselle rikkoen näin vihollisensa tasapainon ja eversti horjahti maahan. Ämkoo laskeutui maahan varjokäsi edellä, heittäytyen tämän voimalla hieman kauemmas. Eversti yskäisi hiekkaa noustessaan ylös, tuijotti Ämkoota verenhimoisesti ja lähti vastahyökkäykseen.

Ämkoo heilautti päätään vasemmalle välttääkseen kasvojensa ja 437:n vasemman nyrkin kontaktin. Nazorakin ilmeestä Toa kuitenkin onnistui havaitsemaan iskun olleen pelkkä hämäys. Everstin rautainen oikea alakoukku sai Mäksän leuan hieman rasahtamaan ja klaanilainen oli vähällä lennähtää taaksepäin. Nazorak kuitenkin tarttui kaatuvan vastustajansa nilkkaan katkaisten tämän ilmalennon. Hetkessä torakka käännähti, iskien Toan maahan. Mäksä yritti epätoivoisesti tarrautua sormillaan kuivaan rantahiekkaan 437:n alkaessa vetää tätä takaisin itseään kohti. Yritys osoittautui turhaksi. Ämkoo lennähti pian matalassa kaaressa vastakkaiseen suuntaan. Heiton suhteellisesta heikkoudesta huolimatta Toa kierähti maassa kerran päätyen selälleen.

Mäksä nousi kyynärpäittensä varassa pystyyn ja pyyhkäisi tumman veritahran poskeltaan. Hiljaa ääneen kiroileva soturi vilkaisi sivusilmällä varjokättään aprikoiden tilannetta. Ämkoo oli jo hetki sitten huomannut kummankin kamppailijoista osoittavan pieniä väsymisen merkkejä. Taistelu oli voimien lisäksi syönyt myös aikaa, eikä sitä ollut hukattavana. Ämkoo ei ollut varma siitä, oliko eliittitorakka ilmoittanut Ämkoon löytymisestä jo tovereilleen, mutta tilanne oli joka tapauksessa huolestuttava. Ämkoo tiesi, että taistelu tulisi päättää pian.

Eversti kohotti silmäkulmaansa nähdessään Ämkoon varjokäden kirkastuvan. Klaanilainen oli mitä luultavimmin pumpannut säkenöivään raajaansa enemmän voimaa, sillä punahehkuinen koura näytti miltei kipinöivän. Nazorak huomasi, että samalla klaanilaisen ilme oli vakavoitunut. Tämän nähtyään 437 naksautteli mekaanisia sormiaan ja jäykisti olkalihaksensa.

Pian punamusta varjonyrkki ja hienoista metallimateriaaleista koostuva nyrkki iskeytyivät toisiaan vasten kummankin taistelijan tarjottua toisilleen voimakkainta lyöntiään. Läheinen kasvusto nytkähti iskujen aiheuttaman tuulenpuuskan ansiosta. Näytti siltä kuin taistelijoiden suunnaton voima olisi kulkenut saaren rannan halki.

[spoil][/spoil]

Blozin kämppä



Blozi heräsi uudessa sängyssään, vähän väsyneenä. Hän huomasi ensimmäisenä Tronien, joka katseli ikkunasta kauas merelle. Kala kääntyi katsomaan Tulen Toaa hymyillen ja Blozi tiesi, että hän saisi taas viettää yhden hymyilevän päivän hymyilevän ystävänsä kanssa.

Hän yritti ottaa kiinni Troniesta, mutta sai vain sähköiskun akvaariosta. "Huomenta hymyilevä ystäväiseni. Lähdemme pienelle aamulenkille", Tulen Toa sanoi.

"Jee! Aamulenkille. Pääsemme taas jonnekkin", Tronie vastasi telepaattisesti.

Blozi avasi huoneen oveensa ja lähti juoksentelemaan aamuöisiä käytäviä alaspäin. Pian hän oli jo pihalla ja hengitti raskaasti raikasta ilmaa. Hän käveli ulos Klaanin linnakkeesta, portista, jossa nuokkuivat väsyneet yövuorolaiset. Tulen Toa oli valppaana, ettei mikään yllättävä Rahi tai Nazorak hyppäisi hänen kimppuunsa. Tronie teki ilmassa voltteja ja nauroi telepattista nauruaan ja Blozi tajusi, ettei hän enää murehtinut niin paljon Nutun kuolemaa. Tronie oli nyt hänen ystävänsä, aina iloinen ja mukavaa juttuseuraa. Olihan Laavahaukan menetys edelleen raskas isku, mutta Tronie osasi aina hymyilyttää.

Die Tärtä

Kapteeni Anonymmeli ei ollut nukkunut räpäystäkään. Hän katseli vain laivastaan kaukana näkyvää Klaanin saarta. Turaga ei uskonut pystyneensä voittamaan Mustaa rahia naurettavalla sarjalla Zamor-kuulia.

Sitkeän otuksen täytyisi kuolla minun miekastani. Vain minun!

Mustan rahin tappamisesta oli tullut hänelle pakkomielle. Hän tulisi tappamaan sen vaikka joutuisi uhraamaan koko miehistönsä.

Kapteeni kääntyi ja käveli nahkealehtisistä puista valmistettua kantta pitkin kohti megafoonia. Puhdisti sitä sormellaan ja huusi: "Jokainen ylös!" Kannen alta alkoi kuulua melua. "Menemme ryöstämään kaikki mahdolliset luotaimet Bio-Klaanin telakalta!"

Kapteeni ei huomannut, kuinka Un-Tak hymyili jälleen ilkeästi. Hänen suunnitelmansa oli jo melkein valmis. Ja toteutettu.

"Kaikki sujuu suunnitelmien mukaan", Le-Matoran sanoi ilkeästi, otti miekkansa esiin ja valmistautui hyökkäämään.

Ranta Bio-Klaanin saarella



Kaksikko saapui rannalle ja Blozi huomasi, että parin metrin päässä oli jotain punaista. Hän juoksi rannalle päin ja pelkäsi olevansa väärässä.

"Miksi sinä kiirehdit? Aamu vasta sarastaa", Tronie sanoi telepaattisesti.

Tulen Toa ei vastannut mitään vaan juoksi, kunnes saapui punaisen haarniskan luo. Siellä oli punainen henkikö, joka näytti Toalta. Hänellä oli punainen viitta, muttei toista kättä. Hän oli suunnilleen Toan kokoinen ja lähistöllä hänestä, oli miekka. Blozi tunsi tämän henkilön.

"Kuka hän on?" Tronie kysyi.

"Punainen Toa. Hän on vastustajani, jonka tapasin pari vuotta sitten, ennen kuin liityin Klaaniin. Hän on immuuni Elementaalivoimille ja omaa teleporttaamisen ja telepatian kyvyt. Hän taitava miekkailija ja satutin käteni, kun viimeksi kohtasin hänet. En ole kuullut hänestä sen jälkeen, ennen kuin nyt", Tulen Toa sanoi.

Tronie katosi tuota Toaa. Hän näytti olevan jonkinlaisessa transsissa.

"Viemmekö hänet Klaanin sairasosastolle?" kuuli Blozi äänen mielessään.

Blozi otti vahvoilla käsillään kiinni Toasta. Kosketus tuntui kylmältä ja tahmealta. Toa oli ajelehtinut meressä viikkoja.

Kaksikko poistui paikalta. Vesi alkoi väreillä ja paljasti Matoranin. Hyvin likaiselta näyttävän Kanohi Arthronia päässään pitävän Matoranin. Ja Kraatan.

Bio-Klaani, Sairaalaosasto

Blozi katsoi tuota Punaista Toaa. Olentoa, joka oli melkein tappanut hänet, makasi nyt melkein kuolleena hänen edessään. Hän lähti pian Tronien kanssa pois ja matkasi rannalle.

"Miksi noin epäiloinen taas?" Tronie kysyi telepaattisesti.

"Sana on edelleen vihainen ja ihmettelen, kuinka tuo Punainen toa oli tänne tullut," Tulen Toa vastasi ja alkoi vilkuilemaan ympäriinsä. Hänestä tuntui siltä kuin joku seuraisi häntä.

Positroniekin tunsi jotain samallaista. Tilannetta tietysti lievensi se, että hän piti seuraajista.

Bloszar säpsähti kuullessaan huutoa läheisestä kaloja myyvästä liikkeestä. Ovi murrettiin auki sisältäpäin ja useat infektoituneet Matoranit kävivät hyökkäykseen kaksikkoa päin.



"Miksi?" Kysyi Tronie äänellään, joka kuuluosti tulevan sekä kaikkialta että ei mistään.

Bate katsoi hetken Akvaariossa uiskentelevaa kalaa ihmetellen ja päätti lopulta vastata: "Koska Zamor-plasmakanuuna."

Kanuunan ammus lensi rakennusta päin romauttaen sen Infektoituneiden matoranien päälle.

"Ah." Vastasi Tronie huomatessaan, että se ei pidätellyt Infektoituneita Matoraneja mitenkään.

"Meidän täytyy löytää infektion lähde!" Selitti Blozi ja lähti juoksuun. Infektoituneet Matoranit perässään.

Matoranit lähtivät perään. Blozi katseli niitä ja ampui niitä jälleen Zamor-plasmakanuunallaan. Matoranit eivät hidastaneet, vain jatkoivat matkaa. Puoli tuntia kului nopeaan ja Blozin voimat alkoivat hyytyä.

"En viitsisi ampua niitä. Onko ideoita?" Bate kysyi Tronielta

"Ei oikein. Ellet sitten ota noita Kraatoja pois niitten naamasta", Tronien ääni vastasi Blozin mielessä.

Tulen Toa hidasti sitten nopeasti ja rupesi katselemaan kalaa.

Hän ampui pienet tulipallot Matoranien päihin, saaden Kraatat syttymään Tuleen. Savun noustua pois, hän huomasi Matoranien kadonneen.

"Et voinut kertoa tuota puoli tuntia aikaisemmin?" Tulen Toa kysyi kalalta. Kala hymyili takaisin, eikä Blozi enää välittänyt asiasta.

"Nyt lähdemme hakemaan Nimdaa Tronie. Ja toivon sydämestäni, ettet aiheuta meille taas ongelmia."

[spoil]Kiitokset Tronielle, joka auttoi minua kirjoittamaan tämän.[/spoil]

Blozin kämppä

Blozi vajosi sänkyynsä niin pian, kuin pystyi. Hän rupesi melkein nukkumaan, kunnes hänen mieleensä tuli ne Matoranit. Kuka ne oli lähettänyt? Ja miksi? Tronie näytti katsovan merelle päin ja Blozi ajatteli, että antaa Kalan olla rauhassa.

Hän ajatteli yhä niitä Matoraneja. Ne olivat kadonneet, kun hän oli saanut ne Kraatat pois. Häntä kumminkin väsytti ja hän nukahti.

[spoil]Olen pahoillani lyhyestä viestistä. Viime viestini tuli kahteen kertaan ja tämän muokkasin.[/spoil]

Valtatie 2 – Kohti Klaania



Kaksi Klaanin moottoripyörää kiisi huumaavaa vauhtia samaa tietä pitkin, mitä olivat aikaisemmin tulleetkin. Tällä kertaa toisen pyörän puikoissa olikin Matoran, joka yritti epätoivoisesti pysyä pyöränsä selässä, kuljettajan painon meinatessa lähteä valtaisan ilmavirran mukaan. Kiitävä kaksikko huokaisi hetkeksi ja Saraji hidastikin hieman vauhtiaan, kurkatakseen taakseen. Tästä seurasi ainoastaan entistä pahempi pakokauhu, kaksikon huomatessa takaa-ajajien kiitävän liitureillaan läheisen pellon poikki, suoraan heitä kohti.

Ongelmistaan huolimatta Creedy väänsi lisää kaasua ja ampaisi juuri uudelleen kiihdyttäneen Sarajin perään. Matoran onnistui jo kuulemaan, kuinka Metsästäjät ärjyivät Nazorakeja ajamaan lujempaa. Saraji koetti epätoivoisesti ajaa yhdellä kädellä, samalla kun yritti ampua revolverilla taakseen. Töyssyn miltei heittäessä Vahkin pyörän selästä, ase kuitenkin tippui ja sinkoutui maahan. Vahki ei kuitenkaan saanut tietää, että peremmällä kiitänyt Nazorak iskeytyi aseeseen sen kimmotessa maasta. Torakan rintakehä räjähti tämän osuessa liikkuvaan objektiin käsittämättömällä nopeudella.

Hieman Nazorak-lauman takana ajavat Metsästäjät ärjähtivät nähdessään tapahtuneen ja pian Torakoiden korvat saivat selkeän käskyn: ”Ampukaa tuo likainen Vahki. Emme tee hänellä mitään, estäkää häntä viemästä viestiä eteenpäin!” Nazorakit tekivät työtä käskettyä ja hurinan säestämänä, kiitureiden etuosa kääntyi 180 astetta ympäri, paljastaen koko keulan kokoisen kanuunan. Ensimmäinen ammus viuhahti aivan pakoon ajavan kaksikon vierestä. Saraji ei halunnut sitä myöntää, mutta häneen iski juuri sillä hetkellä käsittämätön pakokauhu, nyt myös räjähdysten alkaessa jahdata heitä.

Yksi panos räjähti Creedyn edessä ja urhean Matoranin ajaessa tulipallon lävitse, tämä vain kiitti onneaan, tajutessaan selviytyneensä sen läpi vahingoittumattomana. Saraji kuitenkin kauhistui nähdessään rinnalla ajavan Matoranin ja Vahki vetäisikin yhdellä rivakalla otteella Matoranin taakseen, tämän huutaessa kurkku suorana tästä hullusta tempauksesta. Syy tälle selvisi kuitenkin pian, savuttavan yksinäisen pyörän leimahtaessa liekkeihin. Pyörä kaatui välittömästi maahan, ajautui siitä hurjiin kieppeihin ja räjähti lopulta kappaleiksi... Creedy kirosi takapenkillä polttoainetankkien olemassaoloa.

Nazorakit onnistuivat väistämään tuhoutuvan pyörän ja kolmikko jatkoi tulittamistaan, myhäilevien Metsästäjein kiitäessä takana. Tilanne sai pian kuitenkin odottamattoman käänteen. Kolmesta tulittavasta Nazorak-kiiturista yhden kuski älysi vilkaista kiituriinsa liitettyä tutkaa: ”Hetkonen, tämä... tämä havaitsee ohjuksia, mutta mistä? Eihän täällä ole edes-” WBWOP!

Pikkuruinen täsmäohjus sinkoutui taivaalta suoraan Nazorakin pyörään, räjäyttäen tämän kappaleiksi, singoten verta ja visvaa takaa tulevien päälle. Takaa-ajava joukkio katseli taivaalle, yrittäen epätoivoisesti selvittää ohjuksen lähdettä. Neljään Nazorakiin ja Metsästäjäkaksikkoon typistynyt joukkio alkoi hiljalleen jättäytymään Sarajin ja Creedyn jälkeen.

”Sieltä tulee!” Yksi Nazorakeista huusi kurkku suorana nähdessään punaisen ison objektin lähestyvän taivaalta. Tarkkasilmäiset Metsästäjät ehtivät tajuamaan objektin olevan todellisuudessa lentävä olento, mutta ajatus katkesi nopeasti sen syöksyessä aivan joukkion edestä, miltei kuopaisten maata mukanaan. Kuusikko hidasti vauhtiaan sen verran, että he kykenivät hallitsemaan ajokkejaan ja vetämään aseitaan esille samaan aikaan. Punainen hahmo kierteli hetken porukan ympärillä ja syöksyi sitten läpi uudestaan.

Zamor-aseilla tuloksetta ilmaan rätkivillä Nazorakeilla ei ollut kuitenkaan toivoakaan osumisesta, kohteen liikkuessa heidän yllään aivan liian nopealla vauhdilla. Lopulta Metsästäjät antoivat käskyn lopettaa tuli ja joukkio väänsi jälleen kaasun pohjaan, pyrkimyksenään ajaa karkuun. Punainen haarniskoitu hahmo laskeutui alemmas ja jalkoihin sijoitettujen rakettimoottoreiden avulla, tämä laskeutui kiihdyttävän joukkion tasolle, aivan kypäriensä takana hämmästelevien Metsästäjien viereen.

”Tiesittekö, minä aioin tappaa teidät, mutta näyttää siltä, että isommat tahot haluavat puuttua peliin. Minulla on muuta tekemistä. Toivotan teille erinomaista loppupäivää...” Mekaanisen äänen lopettaessa, punainen hahmo kuulosti kuin nauraa hörähtävän, jonka jälkeen tämä kiihdytti jälleen ja ampaisi eteenpäin, jättäen kummastuneen kuusikon taakseen. Metsästäjät katsahtivat toisiinsa, toisen miltei horjahtaessa kiiturinsa selästä pois. Aluksi he ihmettelivät tyhjästä ilmestyneen ohjusmiehen puheita, mutta pian joukkion takaa kuuluva jylinä sai jokaisen värähtämään ymmärryksen pelosta.

Kaksi varjoa laskeutui valtatien ylle. Kaksi Klaanin Lohrak-hävittäjän muotoista varjoa. Nazorakit eivät edes uskaltaneet katsoa ylös. Sotaharjoituksista tämä heille kauhua merkitsevä ääni oli tuttu. Metsästäjät eivät tätä ymmärtäneet, vaan kaksikko yritti ärähdellä toisilleen uusia toimintaohjeita.

Yksi syöksy ja Lohrakit onnistuivat tulittamaan kuusikosta viisi pois. Viimeisenä ajanut Metsästäjä katsoi kauhistuneena, kun Klaanin hävittäjien ammukset silpaisivat Nazorakit tieltä, valtaisan räjähdyksen nielaistessa Snatcherin toverin. Sitä itse tajuamatta, Metsästäjä oli päästänyt irti ohjaustangosta. Hän ei osannut kuin odottaa noiden lentävien hirmujen uutta syöksyä... Syöksyä, jota ei tullut. Lohrakit jatkoivat ainoaksi jääneen syöksynsä jälkeen suoraan eteenpäin, kiitäen kohti edessä kohoavaa valtaisaa linnoitusta. Vasta silloin Metsästäjä tajusi, että karkuun ajanut kaksikko oli johtanut heidät ansaan. He olivat miltei Bio-Klaanissa, he olivat tulleet liian lähelle.

Metsästäjän kiituri hiljensi vauhtia ja se putputti eteenpäin nyt enää hieman kävelyvauhtia nopeammin. Kuski ihmetteli edelleen, miksi Lohrakit olivat jättäneet hänet rauhaan. Ehtisikö hän pakoon? Olivatko pilotit jotenkin hämärästi unohtaneet hänet? Eivät, eivät olleet.

Muutamaa sekuntia ennen tulituksen alkamista, Lohrakien pilotit saivat koppeihinsa radioviestin, jonka sisältö oli yksinkertainen: ”Odottakaa, tahdon viimeisen.” Eikä aikaakaan, kun punainen ohjusmies palasi ja tällä kertaa se lensi suoraan kohti.

Klaanin linnoituksen edusta – Valtatie kahden alkupää

Killjoy istui nurmikolla hieman tien vieressä, Sarajin ja Creedyn palatessa paikalle. Karkuun päässyt kaksikko oli jo ehtinyt Klaaniin asti kuullessaan tiedon tien vieressä istuskelevasta Metsästäjästä. Paikalla oli myös toinen Metsästäjä. Tämä oli haarniskaltaan kuitenkin hopeinen ja näytti oudossa makaavassa asennossaan vähemmän eloisalta. Nyt jalan kulkeva kaksikko jäi seisomaan nurmikolla istuvan Killjoyn eteen, tämän naputtaessa sormiaan polviinsa odottavasti.

Saraji yritti luoda Joyhyn kysyvää katsetta ja Creedy vain levitteli käsiään. Kolmikon välillä vallitseva hiljaisuus alkoi olla jo hieman epämukava. Killjoy vastasi hiljaisuuteen yksinkertaisesti asettamalla kätensä kuolleen Metsästäjän sankomaiselle kypärälle ja vetämällä tämän yhdellä rivakalla otteella irti. Alta paljastuva näky sai Creedyn kavahtamaan taaksepäin, Sarajin vain tuijottaessa näkyä miltei lumoutuneena.

Metsästäjän kasvot olivat miltei täysin muodottomat. Sysimustassa sileässä päässä oli kuitenkin yksi iso ongelma, tai oikeastaan kaksi riviä pitkiä teräviä ongelmia. Muuten täysin ilmeetön pää nimittäin omasi totaalisen absurdin kidan. Siistissä rivissä sekä ylhäällä, että alhaalla, irvisti kymmensenttisten järjettömän pitkien, mutta symmetristen hampaiden rivi. Lomittain kärjistään lepäävät hampaat kiilsivät olennon kuolasta, jota tihkui nyt sen kuolleesta suunpielestä. Kahden täydellisen vastakohdan kasvot tuijottivat nyt kolmikkoa, siitäkin huolimatta, ettei niissä ollut silmiä, ainoastaan tuo karmaiseva hammasrivi. Killjoy totesi, että muut olivat nähneet tarpeeksi ja hitaasti, hän antoi vasemman kätensä nyrkin vetäytyä sisään, jolloin kämmenen takana ollut tykki pääsi liukumaan esiin. Yksi oikeassa kulmassa nasautettu laukaus sai pään roiskahtamaan palasiksi pitkin nurmikenttää, jättäen kuitenkin kolmikon panssarit puhtaiksi, rosikahuksen suunnatessa heistä poispäin.

”Tuo... tuo ei ollut Metsästäjä, eihän?” Killjoy katseli savuavaa tykkikättään ja antoi kätensä rauhassa liukua esiin, kunnes hän istahti takaisin nurmikolle ja vastasi Sarajin kysymykseen: ”Kukaan ei tiedä millaisia Metsästäjät ovat ja mihin lajeihin he kuuluvat... mutta ei, tuo ei ollut Metsästäjä, se oli vain naamioitu sellaiseksi.”

Creedy pyöritteli taempana sormiaan, hieman häpeissään siitä, että oli kavahtanut niin pelkkää ruumista. ”Mutta mikä tuo sitten oli? En minä ainakaan ole törmännyt tuollaiseen ennen.” Killjoy oli syventynyt tutkimaan nyt päättömän olennon panssaria, pyyhkien maantien pölyä sen pinnalta. Hän huomasi, että Metsästäjien tehtaan jättämä sarjanumero oli hiottu pois.

”Tärkeä kysymys ei ole, mikä se on, vaan miksi se ja sen toveri halusivat jotain mökistäni. Kuka tahansa heidät lähetti, halusi pitää heidän agendansa salassa. Sääli vain, että minä tunnistan Metsästäjien tehtailut kilometrin päästä.” Joy nyökkäsi kohti poisviilattua sarjanumeroa ja Saraji alkoi kokoamaan mielensisäsitä palapeliään. ”Eli, he ovat Metsästäjiksi naamioituja Ei-Metsästäjiä, jotka pitävät päällään Metsästäjien haarniskaa, joka on yritetty naamioida Ei-Metsästäjän haarniskaksi? Kuulostaa siltä, kuin joku joko yrittää hämätä meitä tai on vain todella huono työssään.”

Killjoy nyökkäsi. ”Tilanne vaatii tutkimista. Tämä tuli täysin odottamatta. Vai mitä sanoo Ruki?”
Saraji ja Creedy vilkaisivat taakseen ja huomasivat Rukin juokseen linnakkeesta maantielle, kuultuaan siellä pidettävästä ”torikokouksesta”. Huohottavan Toan kasvot olivat kuitenkin punaiset jostain aivan muusta kuin rasituksesta.

”Idiootti. Heti kun sinua etsii, niin katoat leikkimään sankaria ympäri saarta. Telakan pojat naureskelivat tuolla. Kuulin, että olivat tulleet vilkaisemaan, kun tutkat huomasivat sinut täällä lentelemässä. Olivat meinanneet ampua sinut, kunnes saivat sen radioviestisi.” Veden toa osoitti puheensa närkästyneelle, edelleen ruohikolla istuvalle Killjoylle, joka tyytyi vain levittelemään käsiään. ”En jaksa selittää, mihin sinä nyt minua yhtäkkiä tarvitsit?”

Ruki huokaisi ja kopautti nyrkillä päätään, kuin ivaillakseen Killjoylle. Minä satuin törmäämään siihen rasavilliin kaveriisi, siihen Matoroon. Sanoi etsivänsä sinua, kun olit lupautunut jollekin reissulle. Reissulle, kun minä yirtän parhaani mukaan kuntouttaa sinua.” Rukin äänestä paistoi halveksiva sävy. Saraji ja Creedy olivat astuneet sivummalle naisellisen marmatuksen tieltä.

Killjoy nousi pystyyn ja pyyhki ruohonkorsia jaloistaan. ”Se reissu, olin melkein unohtanut. Parasta sitten mennä.” Killjoy alkoi lampsimaan tietä pitkin kohti linnoitusta, Saraji ja Creedy perässään. Ruki jäi seisomaan keskelle tietä kädet pystyssä. Toa huuteli edelle kävelleen porukan perään: ”Mutta kun se kuntoutus, ei sitä voi lopettaa yhden kerran jälkeen, olet vielä toipilas!”

Killjoy ei katsonut taakseen, vaan jatkoi matkaansa, huutaen vain peräänsä: ”No tulet sitten mukaan jos on niin kauhean tärkeää.” Ruki jäi sanattomaksi. Hän ei ollut tarkoittanut aivan sitä.

[spoiler=Ja vielä tähän loppuun]Kiitoksia Tongulille luvasta Lohrakeihin.[/spoiler]

Bio-Klaani

Klaanin arki alkoi palautua rutiineihinsa. Iltapäiväinen Kahvio oli jälleen täynnä väkeä, vaikka terassi olikin vielä remontissa. Pommituksen jäljistä näkyvimmät oli saatu korjattua, vaikka vielä moni asuintalo oli raunioina.
Pommituksen aiheuttamista inhimillisistä ja materiaalisista vahingoista huolimatta iskusta oli koitunut Klaanille hyviäkin asioita. Se oli herättänyt kaikki sodan todellisuuteen. Oli tehty väestönsuojia ja lisätty ilmavalvonnan ja vartijoiden määrää. Edelleenkin oli pulaa sotalaitteista, eikä sukellusveneet ainakaan helpottaneet sitä. Klaanin metalliteollisuus kävi täyttä häkää. Nazorak-aluksien tekniikkaa tutkittiin ja niiden metalli otettiin hyötykäyttöön.

Matoro nappasi valkoisesta metallitelineestä uusimman Klaanilehden, tilasi juotavaa ja vilkuili pöytää. Hän suuntasi pöytään, jossa Bloszar vietti aikaa jonkin... asian kanssa. Matoro meinasi pudottaa kuppinsa tajutessaan sen olevan akvaario.
Leijuva, turkoosi akvaario, jonka sisällä oli ankeriasmainen kala, joka hohti valoa.

"Mikä tuo on?" Jään Toa sai suustaan.
"Päivää! Olen Positronie!" kala hihkaisi ennen kuin Tulen Toa ehti reagoida.
"... hauska tutustua. Olen Matoro", Matoro sanoi ja tunsi olonsa tyhmäksi. Hän puhui akvaariokalan kanssa.
"Ainahan se on hauskaa", Tronie vastasi iloisena.
"Löysin Tronien Verstaasta", Blozi selitti.
Matoro istui pöydän ääreen ja hörppäsi juomaansa.
"Tuleeko se... tai sisi hän... mukaan?" Matoro kysyi, ottaen katsekontaktin hopeaa Arthonia kantavaan Toaan.
"Joo. Tronie piristää ilmapiiriä", Bloz vastasi. Sen Matoro uskoi. Outo kala tuntui suorastaan säteilevän hyväntuulisuutta.

"Niin, oli minulla asiaakin. Minä niinkun etsin ryhmän porukoita. Puhuin sen munkin kanssa. Olsii tarkoitus päästä lähtemään huomenna kello yhdeksän maissa", Matoro vaihtoi pikaselitysvaihteelle.
Bloz näytti miettivän. Tronie oli innostunut kaikesta uudesta.
"Millä ja minne matkaamme?" Tulen Toa kysyi.
"Hankin paatin vielä tänään. Päämäärää en tiedä", Matoro vastasi.
"Hei, eikös Hailla ole aika laadukas laiva? Se Hildemar vai mikä?" Bloszar ehdotti.
"Hmm, joo. Pitäisi heti etsiä hänet ja kysäistä, suostuuko kuskaamaan meitä."
"Mitä jos mennään etsimään Hai käsiimme?"
"Mennään", Matoro vastasi ja kolmikko lähti pöydästä kohti satamaa.

Bio-Klaani

Tawa asteli käytävällä nukkuva Nöpö sylissään. Alkuilta oli tavallista hiljaisempi, eikä kahviossakaan ollut juuri väkeä norkoilemassa, kuten tavallisesti. Tawa huokaisi ja istahti erään pöydän ääreen.
Hän tilasi laimean minttuteen ja pohti, oliko hänelle mahdollisesti tulossa nuha.

Hetken juomaansa siemailtuaan hän huomasi Matoron, joka saapui kahvion ovesta sisään. Tämä äkkäsi Tawan, joka istui yksinään, ja käveli tämän pöydän luokse.
”Saanko istua seuraksi?”
”Martti, sinua juuri kaipasinkin”, Tawa sanoi. Matoro istuutui. Hänen perässään seurasi Bloszar ja leijuva turkoosi akvaario.
”Mmmikä tuo on?” Tawa kysyi hämmentyneenä osoittaen sanansa Bloszarille.
”Olen Tronie!” hihkaisi akvaarion asukki. Tawa hätkähti kuullessaan kalan puhuvan ja miltei hyppäsi kattolamppuun.
”Oletko varmasti kunnossa, Tawa?” Matoro kysyi huolestuneena.
”Kyllä, kyllä”, Tawa sanoi ja yritti näyttää vakuuttavalta. ”Minulla olikin teille asiaa.”
”Kävimme juuri hankkimassa menopelin reissullemme”, Matoro selosti. Bloszar nyökkäsi täydentävästi. Tronie teki voltteja akvaariossaan.
”Ahaa”, Tawa sanoi hitaasti. ”Millä te olette lähdössä?”
”BKS Hildemarrilla, Hain laivalla.”
”Mitä asiaa sinulla meille oli, Tawa?” Bloszar kysyi. Tawa näytti vaivaantuneelta.
”Sadje vaatii, että te otatte mukaanne Nimdan sirun. Betan”, Tawa sanoi ahdistuneelta kuulostavasti. Sekä Matoro että Bloszar yllättyivät.

”Ja minä ajattelin”, Tawa jatkoi, ”kysyä teidän asianosaisten mielipidettä.”
Kumpikin oli hetken hiljaa Tawan katsoessa heitä tutkailevasti. Troniekin keskittyi tuijottamaan kaksikkoa.
”No, minun mielestäni”, Matoro sanoi lopulta, ”sirun ottaminen on riski.”
Tawa kohotti kulmaansa.
”Todellako?”
”No… joo”, Martti sanoi punastuen hieman. ”Munkkien taholta asian ymmärtää, mutta jos molemmat sirut katoavat matkan aikana, tilanne on paha. Mutta en usko, että kukaan oikein pystyisi pöllimään sitä sirua meiltä. Joten mikäs siinä.” Sitten Matoro tilasi itselleen luumupiirakan.
”Minä en pidä ideasta”, Bloszar myönsi. ”Jätetään mieluummin tänne.”
”Tokihan, jos sitä voidaan välttää, olisi parempi jättää se tänne”, Matoro sanoi. Tawa näytti mietteliäältä.
”Pitäisikö minun luottaa nyt siihen, että osaatte pitää sen hallussanne.”
”No hei, ne ovat Matoraneja”, Matoro sanoi kohauttaen olkiaan. ”Mitä mahdollisesti voisi tapahtua?”
”Se, että ne eivät ole Matoraneja”, Tawa kuiskasi pahaenteisesti. Matoro katsoi häneen kysyvästi.
”Mitä, jos tässä on koira haudattuna?” Tawa jatkoi. ”Jos joku yrittää kaapata sirun matkan aikana.”
”Sitten me suojelemme sitä”, Matoro tokaisi.
”Niin kyllä teemme”, Bloszar vahvisti, ”jos se siru on mukana.”
”Jätätte minut kahden vaiheille”, Tawa voihkaisi.
”No kysy Hailta ja muilta”, Matoro sanoi hilpeästi. Hän oli juuri nyt hyvällä tuulella saatuaan eteensä ruoka-annoksensa. Hänellä oli nälkä.
”En minä jaksa!” Tawa huudahti. ”Haluan tehdä päätöksen nyt.”
”Siis tee”, Bloszar tokaisi. Tawa raapi vasemmalla kädellään niskaansa ja kurtisti kulmiaan tuskastuneena.

Tawa painautui syvälle tuoliinsa. Hän mieti asiaa monelta kannalta, muttei sanonut mitään. Lopulta hän tyytyi tokaisemaan:
”Viekää se.”
Matoro oli yllättynyt.
”Me siis… otamme sen?”
”Niin te teette. Varmistamme, että saamme Epsilonin. Jos koko juttu on huijausta, minä olen tehnyt virheen.”
Matoro katsoi hetken Tawaa silmiin. Sitten hän nyökkäsi. Bloszar katseli hieman haikeana Nöpöä, joka tuhisi yhä Tawan sylissä.
”Lähdemme huomenna”, Matoro ilmoitti. Tawa nyökkäsi hänelle.
”Toimitan sen sirun teille siis huomenna.”
Sitten Bloszar ja Matoro lähtivät valmistautumaan seuraavaa päivää varten. Tawa jäi yksin kahvioon. Ketään muuta ei siellä enää ollut.

Tawa silitti Nöpön päätä pikku rahin nukkuessa kevyesti. Hänen ajatuksensa kääntyivät häntä eniten huolestuttavaan asiaan.
Visokki, missä olet? Me tarvitsemme sinua.

[spoil]Tawa kirjoitti puolet. Eikun... teki päätöksen Nimdan sirun ottamisesta mukaan.[/spoil]
----

Sijainti tuntematon, valkoinen huone

”Kredipselleeni”, Manu sanoi itsekseen kammiossa, joka oli miltei jo sokaissut hänet. ”Vihaan sitä.” Hän pohti, mitä Keetongulle ja Guardianille oli mahtanut tapahtua, kun ovi aukeni puhtaan valkoisen seinän keskellä ja sisään käveli mustaan pukeutunut skakditiedemies.
”Ah, Arsestein, viimein. Pieni piriste tämän huoneen synkkyyteen”, Manu sanoi ivallisesti painottaen sanoja ”piriste” ja ”synkkyys” nähdessään Arsteinin, joka asteli suoraan hänen luokseen. Zorak ei vastannut Manulle muulla kuin hyvin ylimielisellä hymyllä. Hän puki päälleen valkoisen takin ja käveli Manun vieressä olevalle metallipöydälle, jonka päällä oli kirurgivälineitä. Manu alkoi aavistaa pahaa.

”Oletko varma, että sinulla on oikeanlainen koulutus tuohon hommaan, Perämies?” hän sanoi ilkeästi. Hänellä oli kokemusta epäpätevistä tohtoreista – olihan hän itsekin sellainen.
”Tiedätkö, miksi olet täällä, pikku Makuta?” Zorak sanoi hyvin hiljaisesti päätä kääntämättä Manuun päin.
”Olisiko tällä kenties jotain tekemistä sen kanssa, että kaappasit minut?”
”Puhdistaaksesi itsesi synneistä”, Zorak vastasi kuin Manu ei olisi juuri sanonut mitään. Zorak kääntyi Manuun päin kirurgiveitsi kädessä.
”Vai synneistäni. Sinä olet tämän keskustelun likaisempi osapuoli, jos saan huomauttaa. Sinä olet murhannut varmasti jo satoja pikku matoraneja elämäsi aikana, kun taas minä vain kymmeniä. Ja laita tuo veitsi pois. En pidä siitä lainkaan.”
Makutan kasvojen ilme alkoi olla huolestunut. Zorak alkoi hykertää hieman häiriintyneesti nähdessään Makutan ilmeen.

”Olet murhannut paljon enemmän, kuin kymmentä matoralaista.”
Manu oli hetken hiljaa.
”Voi olla, että olen. Mutta minä en orjuuttanut Nynrah-haamuja ja yrittänyt saada heitä rakentamaan tuomionpäivän koneita, joilla voisi yrittää vallata koko univerAAARGH!”
Zorak työnsi veitsen Makutan rintakehään ennen kuin tämä ehti lopettaakaan. Makuta katsoi tuskaisin ilmein skakdia, joka virnisti hänelle. Sitten hän sylki verta Zorakin päälle. Valkoinen takki likaantui verestä tummaksi.
”Mitä sinä kuvittelet hyötyväsi siitä, että silvot minua? Minua, makutaa, joka pystyy kasvattamaan takaisin raajansa ja ulokkeensa.”
Zorak pyyhki veren päältään. Takki jäi kuitenkin likaiseksi.
”Tyypillistä sinun kaltaiseltasi likaiselta olennolta”, Zorak sanoi ja työnsi veistä vain syvemmälle. ”Vai oletko edes olento?”
Manu irvisti. Sitten hän sanoi niin sarkastisesti kuin kykeni: ”En. Olen hallusinaatiosi sen jälkeen, kun päätit nauttia liikaa kredipselleeniä, jota niin rakastat. Pian muutun satapäiseksi lonkerohirviöksi. Ja pyyhin sinulla takamukseni, rakas Zorak.”
Zorak vain nauroi pilkkaavasti Makutalle. Hän nauroi tämän typeryydelle ja sille, miten tämä ei voinut pitää suutaan kiinni edes tällaisessa tilanteessa.
”Luulet yhä olevasi maailman huipulla, pikku Makuta”, Zorak sanoi inhottavasti osoittaen sormellaan Makutaa ja hymyillen pirullisesti. Manu yskäisi. ”Ja… sinä luulet… että olen päässäsi, niinkö?”
”En”, Zorak vastasi kuivasti. Sitten hän otti toisen veitsen ja viilsi sillä syvän aukon Makutan vasempaan käsivarteen. Manu voihkaisi, mutta yritti tukahduttaa äänensä. Hän epäonnistui.
”Tiedätkö, minkälainen ’olento’ olet, Makuta?”
Zorakin lopetettua seurasi toinen, vaakasuora viilto Makutan käsivarren läpi. Manu ähkäisi tuskasta kuuluvasti, ja Zorakin virne leveni.
”Ja minä luulin olevani sairas”, sai Manu vaivoin sanottua. ”Mitä ajattelit… tehdä, kun olen… vuotanut ulos?”
Zorak hykersi uudelleen.
”Ajattelitko vain seisoa katsomassa… kun… antidermikseni tunkeutuu sieraimiisi ja… suuhusi… korviisi… tukehduttaa ssssinut.”
Zorak nauroi häiriintyneesti Makutalle. ”Sitähän sinä pelkästään olet. Pelkkää kasa vastenmielistä limaa, joka leikkii kaikkien kustannuksella.”

”Luulette olevanne niin paljon korkeammalla kuin kaikki muut”, hän jatkoi pienen tauon jälkeen.
”Sekö sinua riivaa? Se, että… me… olemme teitä… kaikin puolin parempia? Me teimme teidän lajistanne… mitä olette”, Manu vastasi. Zorak käänsi katseensa Manuun päin. Hänen silmissään paloi puhdas viha ja kostonhimo.

Zorak alkoi viiltää ja sivaltaa Makutan kehon läpi ja repi lukemattomia syviä haavoja häneen. Skakdi hengitti raskaasti. Hän alkoi nauraa. Manu yskäisi jälleen. Verta lennähti Zorakin takille uudestaan, mutta tällä kertaa skakdi ei alkanut pyyhkiä sitä pois. Verta valui myös puhtaanvalkealle lattialle. ”Nyt sinäkin näytät todellisen luontosi”, Zorak kuiskasi intohimoisen raivontäytteisellä äänellä.
”Te olette kaikki eläimiä. Eläimiä, jotka me loimme”, Manu sylkäisi takaisin. Lisää yskimistä.
”Tsot tsot, pikku Makuta”, Zorak vastasi ivaten Makutan haavoja. ”Eläinkin puree omistajaansa nurkkaan ajettuna.”
Zorak repäisi toisen aukon Makutan rintakehän läpi.
”Kostonhimo, Arsestein?” Manu kysyi kuiskaten, eikä pystynyt puhumaan kovin pitkiä aikoja kerrallaan. ”Viha? Mitä sinä hyödyt tästä?”
”Monellakin tapaa, pikku Makuta” Zorak vastasi. ”Juuri nytkin minä hyödyn monella tavalla. Myös sinä hyödyt tästä.”
”Kuvitteletko, että tappamalla minut… saat Spiriahin teot tekemättömiksi?” Manu sanoi pilkallisesti. ”Ja minä en käsitä… Zorak… miten minä hyödyn siitä, että… sinä silvot minua.”
Zorak hymyili inhottavasti Makutalle: ”Jotta tiedät paikkasi tässä maailmassa.”
”Minä tiedän paikkani”, sanoi makuta ja väänsi kasvoilleen virnistyksen ja irvistyksen välimuodon. ”Se on sinun yläpuolellasi.”
”Sitten, hyvä Makuta, kerro minulle”, Zorak puhui pilkkaavasti. ”Miksi sitten olet täällä?”
”Ehkä minun… pitäisi kysyä sinulta”, Manu sanoi pyöräyttäen silmiään. ”Miksi… en ole… ilma-aluksessa, jossa olin ennen heräämistäni?”

Zorak hymähti.
”Teidän ’eläimenne’ saattavat olla paljon korkeammalla kuin te luulette.”
Zorak otti pöydästään kahdelta koukulta näyttävän välineen.
”Minä tavallaan toivon, että elän tarpeeksi kauan voidakseni iskeä tuon työkalusi sinuun.”
”On aina hyvä pitää toivoa yllä, vaikka kuinka… epätodennäköistä se olisi.” Zorak työnsi metallikoukut Makutan vasemman käden haavaan ja avasi niillä haavan suuremmaksi. Manu parkaisi ja haukkoi sitten henkeään.
”Epätodennäköisinkin voi tapahtua, sinä iloinen herrasmies”, hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen tuskissaan.

Zorak otti pöydästä jonkinlaisen kemikaalien täyttämän muovipussin ja työnsi siitä ohuen putken läpi. Putken toisen pään hän työnsi Makutan oikeaan käsivarteen. Manu katseli putkea hetken. Sitten hän sulki silmänsä.
”Kemia on erittäin mielenkiintoista, rakas Arsestein, mutta sinun pitäisi valita koehenkilösi hieman tarkemmin.”
”Tiedän, mutta sitten ajattelin… Kuka sinun kaltaistasi tarvitsee?”
Manu naurahti hiljaa. ”Minä itse.”
Huvittunut virne ilmestyi Zorakin kasvoille. ”Minä itse? En tiennytkään, että Makutoilla on yksilöllisyyttä.”
Zorak otti pöydästä suurimman kirurgiveitsen.
Hän laittoi terän keskelle Makutan ruumista, missä sydänvalon olisi pitänyt olla ja alkoi leikata.
”Typerys”, Makuta sylkäisi yhtäkkiä niin, että Zorak hätkähti. ”Sinä et tiedä, mistä puhut.”
Zorak lopetti leikkuun ja katsoi Makutaa silmiin.
”Sinä olet Makuta. Sinä olet osa väistämätöntä pimeyttä. Miten sinä tiedät, ettei sinun minuutesi ole vain harhakuvaa, joka piilottaa totuuden, jota et uskalla kohdata?”
Zorak palautti otteensa veitseen. Manu näytti kuin jäätyneen paikalleen. Hän muisti hallusinaatiot. Hän muisti kredipselleenin vaikutuksen. Hän muisti, mitä oli pelännyt.
Olenko minä osa jostain suuremmasta?
Missä on yksilöllisyyteni?
Ehkä hän on oikeassa. Ehkä minä olen. Ehkä minä olen vain muurahaisyhdyskunnan työläinen, joka tekee, miten kuningatar käskee.
Ehkä minua ei ole. Pimeys. Mitä pimeys on?
Mutta täytyyhän minun olla, jos minä olen tässäkin. En ole veljeskunnan asioilla. Olen omana itsenäni. Minä itse.
Arsestein.
Minua ei niin vain manipuloida. Sitten Manu sanoi skakdille myrkyllisellä äänellä: ”Jos minä olen osa isoa massaa, sinä olet massatuotantoa, skakdiystäväni.” Zorak hyräili.
”Näetkö? Me taidamme sittenkin olla tasoissa.”

Zorak viilsi syvän aukon Manfredin rinnan läpi ja työnsi useita putkia sen sisään.
”Ehkä niin”, Manfred kuiskasi. ”Minä olen sairas murhaaja. Mutta sinä olet sairaampi.”
Skakditiedemies kytki putken toisen pään jonkinlaiseen koneeseen, joka oli yhdistettynä lasitankkiin.
”Nyt haluan osan tuosta minuudestasi.”
”Idiootti”, tuhahti makuta halveksivasti ja irvisti tuskasta. ”Sinä et ole tiedemies. Olet sadisti. Tiede on hauskaa.”
”Anna veresi minulle. Anna minulle Antidermis”, Zorak sanoi piittaamatta yhtään Makutan puheista. Hänen silmiensä kiihko sai Manun voimaan pahoin.
”Mitä sinä saasta kuvittelit sillä tekeväsi?” hän kysyi terävästi, muttei niin terävästi, kuin olisi toivonut pystyvänsä.
”No, kuten itse sanoit.

Tiede on…

hauskaa.”

Zorak käynnisti koneen ja alkoi varastaa Makutan antidermistä. Kun lasinen tankki alkoi hurista hitaasti, Manu alkoi tuntea jonkinlaista imua haavassaan, johon putki oli kiinnitetty. Vihreän sameaa nestettä alkoi virrata hitaasti tankkiin. Samalla hänen kehoonsa alkoi muista putkista virrata kemikaaleja, jotka näyttivät siltä kuin ne lamaannuttaisivat ja jähmettäisivat Makutan veren. Makuta Nui tuijotti herkeämättä skakditiedemiestä silmiin. Sitten hän sulki omansa hitaasti. Sitten Zorak alkoi kuulla naurua, joka tuntui tulevan kaikkialta huoneesta.
”Zzzorak von Maxitrillian Arsssstein. Kahdeksssassssss.”



”Sssinä leikit sssssuuremmilla assssioilla kuin ussssskotkaan.”
Nauru, joka aluksi oli ollut matalaa ja käheää, kiihtyi nyt dissonanssisesti kirkkaaksi ja kimeäksi kirkunaksi, kunnes vaipui hiljaisuuteen. Zorak katseli Makutaa hämmentyneesti. Hän tarkkaili konetta samalla, eikä antanut katseensa erkaantua Makutasta. Kone oli yhä toiminnassa, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
”Täällä on niin valoisssaaaa… kuin olissssime ydinfuussssion kesssskellä. Mitäpä muuta varjo olisssssikaan kuin valon puutetta.”
Makutan värit alkoivat tummentua. Kaiken sotkeva veri alkoi muuttua mustaksi, kuin siihen leviäisi jotain värjäävää ainetta.
”Mutta toissssaalta… mitäpä muuta valo onkaan kuin varjon puutetta.”
Zorak piti itsensä valmiina varmuudenvuoksi. Katossa olevan kristallikynttiläkruunun kynttilät sammuivat huomaamattomasti. Makuta avasi jälleen silmänsä. Punainen hehku oli voimakasta ja melkein kokonaan jo mustaksi muuttuneesta ruumiista hyvin erottuvaa. Silmät vainosivat Zorakia.
”Voit leikkiä pahaa noitatohtoria, Arsssstein, mutta sssssinun on hyvä muisssstaa, kuka on todellinen varjojen messssstari.”
Makutan ruumis oli jo täysin mustaa massaa. Haavoihin johtavat putket jäivät siihen kellumaan kuin säilötty silmämuna etikkaan. Manun ruumiista alkoi kasvaa mustia lonkeroita, jotka alkoivat heilua ympäriinsä hallitsemattomasti. Samalla makutan koko ruumis muuttui veltoksi massaksi ja alkoi pursuta yli pöydän laitojen.
Zorak perääntyi vähitellen taaksepäin ja tarkasteli tilannetta hätkähtäneenä.

Huoneen valot alkoivat himmetä. Tuntui, kuin huoneen keskellä olevalla pöydällä makaava musta massa olisi absorboinut kaiken valon huoneesta. Zorak katseli järkyttyneenä, kuinka musta massa valui alas leikkauspöydältä ja alkoi liikkua häntä kohti. Lonkerot tavoittelivat hänen kurkkuaan. Zorak käynnisti nopeasti huoneen turvallisuusjärjestelmän. Makuta Nui lipui yhä lähemmäs Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:tta, joka oli perääntynyt huoneen ovelle. Makuta oli peittänyt massallaan koko pöydän ja valunut siitä vielä yli. Yhtäkkiä siinä kohtaa, missä oli ennen luultavasti ollut rintakehä, avautui verenpunaisena törröttävä suuri silmä. Valtava pupilli tuijotti skakdia herkeämättä eikä päästänyt katsettaan tästä sillä välin, kun lonkerot lähestyivät Zorakia.

Turvajärjestelmän käynnistämisen seurauksena huoneen seinistä ilmestyi tykkejä, jotka tähtäsivät Makutaa päin ja ampuivat. Makuta ei näyttänyt huomaavan siihen kohdistuneita ammuksia. Itse asiassa ammukset katosivat mustan tahmean massan sisään. Makutan silmä kääntyi yhden tykin suuntaan, ja siitä sinkoutui sokaiseva verenpunainen säde, joka räjäytti tykin kappaleiksi. Sama toistui nopeasti muillekin tykeille, ja seiniin jäi muutama savuava reikä. Zorak tunsi kylmän hien valuvan otsaltaan. Juuri sillä hetkellä Zorak ehti muistaa varmuuden vuoksi hihassaan olevan ässän. Skakdi hakkasi viereistä seinää, jolloin seinä avautui pudottaen suurikokoisen kiväärin hänen kätensä ulottuville.

Arstein nappasi kiväärin ja ampui heti Makutaa. Kivääristä lensi sähköistetty valokivestä muokattu ammus, joka onnistui osumaan varjomassaan. Alkoi kuulua hirvittävää korvia riipivää kirkumisääntä, joka oli tehdä Zorakin kuuroksi. Lonkerot olivat kietoutuneet valokiviammuksen ympärille ja peittäneet sen, mutta se hehkui mustan varjomassan läpi. Ääni vaipui hitaasti hiljaisuuteen, ja musta massa alkoi kerääntyä ammuksen ympärille kuin se olisi imenyt kaiken massan huoneesta itseensä. Massasta muodostui epämääräisen hahmon tukiranka, jonka sisään kaikki vetäytyi. Siinä vaiheessa, kun Zorak pystyi erottamaan Kraahkanin pään kohdalta Makutaa, tämä alkoi nauraa mielipuolisesti. Kun makutan muoto oli täysin palautunut ennalleen, nauru yhä vain jatkui. Kun Zorak uskaltautui menemään lähelle, Makuta Nui jatkoi nauramistaan. Skakdi tarkasteli Makutaa nyt läheltä – kuitenkin turvallisen välimatkan päästä. Lopulta tämä lopetti nauramisen ääni särkyen ja lyyhistyi kasaan valokiven viereen.

Zorak silmäili hetken Makutan kehoa ja sitä, mitä oli jäljellä huoneesta.
Huone itsestään oli hämmästyttävän ehjä, mutta useimmat tavarat huoneen sisällä olivat tuhoutuneet Makutan toimesta. Arstein tarkisti Antidermistä pumppaavan koneen. Lasitankissa ei ollut enää antidermistä, ja mitä ainetta ikinä olikaan sen sisällä, hän oli varma, ettei se antaisi paljonkaan hyödyllisiä testituloksia. Zorak arveli, ettei Makuta tainnut sittenkään olla pelkkää vastenmielistä limaa. Hän katseli hetken Makutan kaatunutta ruumista. Hän oli nähnyt Makutan silmiin. Hän oli nähnyt tämän silmissä tyhjyyden, joka on vastassa kaikkeen, mikä on olemassa.
Zorak päästi heikon hykerryksen.

Skakdi poistui huoneesta ja käski oven ulkopuolella odottavia Avhrak Feterrojaan upottamaan Makutan uudelleen protodermiksen sisään. Sitten hän asteli käytävää pitkin ulos huoneesta hiljaa hyristen.

[spoil][/spoil]

Klaanin tilukset

Eläväisellä keskusaukiolla talsiva nelikko pysähtyi hetkeksi katselemaan, kun pieni Matoran-joukkio veti harvinaisen kovaäänistä ja efektipitoista mainospuhetta. Pyrotekniikalla höystetty lattianpesuaineen mainonta veti väkeä puoleensa, saaden lopulta päätään pudistelevan nelikon jatkamaan matkaansa.

Lopulta se saapuivat pääporteille, jossa he astuivat yksitellen sisään, jatkaen matkaansa kohti aulatiloja. Pian nelikko kuitenkin huomasi mustahaarniskaisen hahmon kävelevän heitä vastaan. Matoroksi tunnistettu hahmo nyökkäsi jo etäisyyden päästä ja outo karavaani pysähtyi siihen paikkaan.

”Sieltähän sinä tulet, melkein luulin jo, että unohdit.” Killjoy hymähti ja virnisti kypäränsä takana: ”Oikeastaan unohdin jo. Onneksi minulla on kävelevä kalenteri mukana.” Ruki murahteli tyytymättömänä taimmaisena, hiljentyen kuitenkin Sarajin luodessa tähän katseen, jota pystyi ehkä parhaiten kuvailemaan sanoilla: ”Jumankauta ole nyt hetki hiljaa.”

”Olen kasannut tiimiä lähtöä varten, alamme olla valmiina. Sinunkin kannattaisi varmaan laittaa itsesi valmiiksi, lähtöön ei ole enää kauaa aikaa”, Matoro ohjeisti. Killjoy kuitenkin napautti vyötäröllään lepääviä tarvikelaukkujaan: ”Minulla on kaikki mitä tarvitsen, voin lähteä jo satamaan odottamaan.” Tämän sanottuaan Killjoy kääntyi taakseen ja huikkasi Rukin Sarajin ja Creedyn takaa. ”Sinä, hae tavarasi ja tule sitten satamaan.”

Matoro kohotti kulmiaan ja katsoi Rukia hieman epäileväisenä. ”Sinä tulet mukaan? Eikö sinulla ole töitä aulassa?” Ruki pudisteli päätään: ”Ei, koko aula on remontissa ja hommiani hoidetaan hieman hajanaisesti muilla tahoilla. Minulla on aikaa pieneen reissaamiseen. Lisäksi tämä teidän mahtava soturinne on mennyt vammauttamaan itseään ja tarvitsee kuntoutusta.”

Killjoy huomasi sanojen ”mahtava soturi” ivallisen äänensävyn ja hoputti Rukin linnakkeeseen pakkaamaan. Muut katselivat hetken, kun Toa juoksi aulaan ja sitä kautta portaat ylös. Matoro ryhdisti selkänsä, valmiina ilmoittamaan vielä viimeisen asiansa. ”Ai joo, ja vielä yksi juttu. Ne Ath-munkit vaativat, että Beta täytyy ottaa reissulle mukaan.”

Killjoyn reaktiona karjaisema ”MITÄ?” kaikui koko pihamaan halki, saaden koko alueen Matoranit vilkaisemaan kohti joukkiota. Killjoy tajusi tämän, vilkuili hieman ympärilleen ja jatkoi sitten, hieman entistä hiljaisemmalla äänellä: ”Tässä ei ole mitään järkeä. Ensin meille tarjotaan tilaisuutta, joka haisee pahemmalle kuin sen kylähullu Kongubossin kokkauset ja nyt ne vielä vaativat tätä. Kai sinäkin nyt tajuat, että tämä on räikein ansa koskaan?”

Matoro pudisteli päätään, ymmärtäen kuitenkin Killjoyn pointin. ”Tawa on tehnyt jo päätöksensä, Beta lähtee mukaan. Ja ota huomioon, he ovat uskovaisia. He ajattelevat pyhiä esineitä hieman eri tavalla kuin me. Tämä on oljenkorsi, jota olemme kaivanneet pitkään. Meidän on pakko kokeilla.” Killjoy ei tuntunut rohkaistuvan asiasta, vaan naputteli hieman hermostuneena nyt panssareitaan. ”Meidän on parempi olla hyvin varuillamme. Sirun täytyy olla koko ajan useamman henkilön vartioitavana. Aseet valmiudessa ja mieli terävänä.”

”Aina ei tarvitse pelätä taistelua tai ongelmia. Entä jos kerrankin asiat menevät kuten suunniteltiin? Meidän tiellemme on osunut viime aikoina niin paljon eri muuttjia, että jossain vaiheessa tilanteen on pakko rauhoittua. Varovaisuus on hyvästä, mutta me emme mene sinne aseet tanassa, kuin joku militaristinen valtio.”

Killjoy hymähti hieman tyytymättömänä, mutta päätti jättää keskustelun tällä kertaa siihen. Hän tiesi, että sos Tawa oli päättänyt jotain, sitä ei muutettu. Joy nyökkäsi Toalle, joka sopi tulevansa satamalle, kun oli saanut asiansa hoidettua. Killjoy lähti jo kävelemään kohti satamaan kääntyvää tietä, kunnes hän muisti Sarajin ja Creedyn ja kääntyi ympäri.

”Te kaksi, pitäkää mökkiäni silmällä. Tämä Metsästäjädilemma on saatava selville. Ne yrittävät jossain vaiheessa uudelleen. Olkaa valmiina ja hankkikaa informaatiota. Liityn joukkoonne kun palaan saattomatkaltani.” Kaksikko nyökkäsi ja pikaisen sananvaihdon myötä jokainen lähti omiin suuntiinsa. Killjoy ei kuitenkaan voinut olla ajattelematta sanojaan:

”Jos palaan...”

Bio-Klaanin saari

Die Tärtä oli hyökkäillyt linnakkeen lähistöllä sijaitseviin Matorankyliin hankkimaan epämääräisiä ammuksia. Kaikki oli kuitenkin tehty niin pienin äänin, että mitään suurehkoa taistelua ei ollut vielä tapahtunut. Vielä. Kymmenet soluttautujapiraatit olivat onnistuneet heikentämään saaren tärkeimmän sataman puolustusta. Mustassa yössä oli helppo varastaa suuria määriä, eikä kukaan Matoran voinut herätä varkauteen. Vielä.

"Avatkaa tuli!" Kuului huuto Maan Turaga Anonymmeliltä.
Sadat sekalaiset ammukset lensivät satama päin. Moottoroidut tai soudettavat veneet rantautuivat merirosvoja kyydissään. Pahinta oli, että kukaan ei yrittänyt vastaiskua.

Un-Tak katseli suunnitelmia enemmän tai vähemmän noudattavaa iskua. "Neiti Kapteeni, uskotteko, että Klaanilla on tarpeeksi laadukkaita laitteita tarkoituksiisi?"
"Jos heillä ei olisi..." Anonymmeli aloitti synkällä äänellä, jonka jälkeen huokaisi. "...kenellä sitten?"
"Ehkäpä Nazorakeilla?"
Turaga katsoi perämiestä kummissaan. "Mitä ne ovat?"
Un-Tok ei vastannut. Hän sieppasi Megafonin ja huusi tykistölle: "Sytyttäkää seuraavat ammukset!"

Jopa puolet Klaanilaisten aluksista olivat tyhjennetty sekalaisista luotaimista ja arvoesineistä. Ympäröivä alue paloi suurehkoissa liekeissä, mutta silloin merirosvojen riemu keskeytettiin. Puolustusvoimat olivat saapuneet.

Un-Tak katsoi joukkoja. Niitä ei ollut monta, eikä Le-Matoran huomannut yhtään Klaanin jäsentä siinä. He olivat vain Matoraneja. Monia eri elementisiä Matoraneja. Osa teki Matoran Nuita, ollakseen vahvempia. Un-Tak katsoi noita Matoraneja.

Hän hyppäsi alas ja lähti juoksuun. Pari Ko-Matorania yritti estää, mutta toiselta Un-Tak löi miekallaan pään irti, toiselta käden, jolloin Matoran jäi makaamaan maahan ja jäi sitten merirosvojen jalkojen alle. Nämä Matoranit eivät ehtineet tehdä enää Matoran Nuita.

Monia piraatteja lähti taisteluun. Osa jäi laivaan valmistautumaan laivan valtaukseen. Osa hyppäsi veteen. Kapteeni Anonymmeli katsoi kummissaan noita Matoraneja. Miten he olivat voineet tulla näin nopeasti. Kapteenilla ei ollut suunnitelmaa tälläistä varten. Mutta Un-Takilla näytti olevan. Kapteeni ihmetteli tuota Le-Matorania.

Matoran Nuit saivat kaadettua monia piraatteja. Kahdeksan Matoran Nuita oli muodostettu ja niistä noin kolme oli kaadettu. Klaanin Matoranien joukkojen määrä oli ollut n. 60 joista 48 muodostanut Matoran Nuin. Loput kaksitoista olivat valmistautuneet ottamaan takaisin Merirosvojen ryöväämät tavarat.

Näistä kahdestatoista oli enää seitsemän jäljellä. Piraatteja oli ollut satoja ja vain muutamia kymmeniä ruumiita oli maassa. Matoranit eivät voineet oikein mitään piraateille, eikä heillä ollut aikaa kutsua muita. He pidättelisivät niin kauan, kunnes muut Klaanilaiset saapuivat.

Maan Turaga ei arvannut ryöstöretken olevan näin helppoa. Pian he saisivat lähteä pois täältä. Mutta Un-Tak oli vielä arvoitus hänelle, jonka Anonymmeli selvittäisi. Sen hän tiesi.

Un-Takin taistelu meni hyvin. Hän oli kaatanut jo yhden Matoran Nuin ja lisää joukkoja saapui koko ajan auttamaan häntä. Pian suurin osa Matoraneista oli kaadettu tai vangittu. Heidät oli pakotettu muuttumaan takaisin Matoraneiksi ja heidät oli viety laivaan. Anonymmeli oli käskenyt miehistönsä viedä pois kaikki kuolleet ruumiit, jotta ryöstöä ei huomattaisi heti. Nämä ruumiit oli viety veden hautoihin.

Anonymmeli lähti nyt miehistönsä kanssa Die Tärtällä kohti merta. Pois Bio-Klaanista. Häntä vain arvelutti ne Nazorakit. Mitä ne olivat?

[spoil]Tämän viestin teki yhteistyössä Tronie ponie ja Blozie. Kunnia heille.[/spoil]

Bio-Klaanin satama
Laituri 6

Oli aikainen aamu. Päivän ensimmäiset uutiset olivat käsitelleet outoa hyökkäystä yhteen Klaanin lähikylistä. Luultavasti merirosvoja, koska varastoista puuttui paljon tavaraa.
"Merirosvoja. Ihan kuin Allianssissa ei olisi tarpeeksi riesaa", Matoro mutisi itsekseen kävellessään painotuore Klaanilehti käsissään. Kello lähenteli seitsemää. Aamu oli kolea ja talvi teki tulojaan. Matoroa viileys ei haitannut, se suorastaan rentoutti.

Pitkällä, puisella satamalaiturilla numero kuusi odotteli jo Klaanilaisia ankkurissa olevan höyrylaivan edessä.
Matoro taittoi Klaanilehden rullaksi ja pujotti vyöhönsä miekkakotelon viereen.
"Huomenta", hän tervehti. Laiturilla odotteli Sadje sekä Troopperi ja Bloszar oudon akvaarionsa kanssa. BKS Hildemarista kuului ääniä. Matoro arveli Hain tai jonkun miehistön jäsenen tarkistavan paikkoja.
Lyhyen mekaanisen tervehdystenvaihdon jälkeen keskustelu tyrehtyi hetkeksi. Kaikki ajattelivat vain edessä olevaa tehtävää.

"Miksi niin hiljaista?" Tronien telepaattinen viesti kaikui paikallaolijoiden päissä.
"Bloz. Mistä sinä löysit tuon akvaarion?" Matoro kysyi suoraan tulen toalta.
"Joku tyyppi verstaassa antoi sen minulle", Bloszar vastasi ennen kuin Tronie ehti viestittää saman asian.
"Niin hei. Sadje. Minne me tarkkaan ottaen olemme menossa?" Matoro kääntyi matoranin puoleen.
"Uskontomme pääsaarelle hieman Eteläisestä Mantereesta länteen. Annan tarkan kartan aluksen kapteenille", Ath-munkki kertoi.

Killjoy saapui punaisessa, uhkaavassa haarniskassaan paikalle Veden Toan kanssa.
"Koska lähdemme?" hän kysyi ensimmäisenä.
"Odotamme pari tyyppiä ja Beetan", Matoro vastasi ohimennen.
Joy aikoi murahtaa jotain Beetasta ja ilmiselvästä ansasta, mutta huomattuaan matoranin ei sanonut mitään.
"Ketä odotamme?" Ruki kysyi.
"Sugaa", Troopperi vastasi lyhyesti.

"Hei tyypit, mitä te siellä satamassa. Tulkaa tutustumaan kaunokaiseeni!", Hai huudahti yhtäkkiä korkealta höyrylaivan komentosillalta. Laiturilla odottava joukkio päätti parin mielipiteenvaihdon jälkeen siirtyä alukseen odottamaan. Sadje oli harmissaan siitä, ettei tiimissä ollut kuutta jäsentä. Ei-kuudella-jaollinen luku tarkoittaa suurempaa riskiä tehtävän epäonnistumiselle. Ath ei olisi välttämättä suotuisa.

Keltamusta alus oli ahtaampi miltä se oli näyttänyt. Tämä johtui pääosin kaikkialla olevista ruoka-, varuste- ja aselaatikoista. Paatilla oli Kapteeni Hain lisäksi viisi matorania. Alus oli onneksi panssaroitu ja yllättävän järeästi aseistettu. Kannen suuren cordak-tykin mallia käytettiin normaalsiti suurissa ilmalaivoissa, joten se kykeni aiheuttamaan suurta vahinkoa kaikelle, mikä hyökkäisi alusta vastaan.

Matoro selasi mielessään kaikkia laivoja joilla oli viime aikoina matkannut. Suurin osa niistä oli enemmän tai vähemmä´n merirosvolaivoja. Matoro tajusi vasta nyt miten paljon oli ollut merirosvojen kanssa viime tehtävillä. Itse asiassa tuntuu siltä, että merirosvoja tunkee joka paikasta Klaanin seutuville.

Valkosininen Toa oli laskeutunut kannelle esittelemään ylpeänä alustaan. Alukseen oli nimenomaan tätä tehtävää varten rakennettu salainen tila ruumaan, Nimdaa varten.

Tuntematon huone

Oli pilkkopimeää.

Pimeys itsessään ei haitannut keltaista kyklooppia, joka makasi sileällä alustalla. Pelottavampaa oli pimeyden tyhjyys, äänettömyys, passiivisuus. Tongu oli ansassa aivojensa kanssa. Eivätkä ne olleet hiljaa.

Normaalisti sekään ei olisi haitannut. Tällaisessa tilanteessa hän olisi normaalisti suunnitellut mielessään jotain aluksen prototyyppiä, yhdistellyt kuvitteellisia rattaita tai miettinyt aivosähköstä koostuvia voimansiirtojärjestelmiä.

Mutta nyt hän oli nähnyt unia. Hirveitä unia. Se takkimies... Feterrat. Sitä kaasua, mitä Guartsu sai köhiä. Tongulla ei ollut hajuakaan aineen nimestä. Se tietämättömyys oli harvoja asioita, jotka olivat nyt hyvällä mallilla.

Kesti tunti. Ehkä kaksi. Ehkä monta.

Oli kuin salama olisi iskenyt. Kymmenet kirkkaat loisteputkilamput syttyivät katossa. Tongu peitti äkillisen valaistuksen leimahtaessa ainoan silmänsä toisella kädellään.

Silmä tottui pikkuhiljaa. Kesti kolme varttia ennen kuin Tongu näki kunnolla.

Huone oli nelikulmainen, seinät olivat vain hieman Tongua pidemmät. Nurkissa oli hiekkaa. Yhdessä oli ruukusta kasvava palmupuu. Se oli muovia. Huone oli myös hyvin korkea. Seinät olivat panssarilasia, mutta niiden takana oleva laajempi huone oli tyhjä paria pömpeliä lukuun ottamatta.

Suuremman huoneen ovi avautui. Sisään asteli liiankin tuttu hahmo. Viimeisten päivien aikana Tongu oli oppinut vihaamaan Zorak von Maxtrillian Arstein kahdeksatta melkein eniten kun mitään muuta tässä universumissa. Melkein.

Arvioimatta sen kummemmin lasin kestävyyttä keltainen jätti nousi ja yritti iskeytyä lasia vasten. Tuhoon tuomittu yritys kuitenkin epäonnistui, kun takeista pitävän Skakdin kädessä oleva pieni kaukosäädin lähetti signaalin Keetongun kehoon asetettuihin pieniin sähköshokkikojeisiin.

Zap.

Se sattui.

Aika lailla.

Kun Tongu oli jotenkuten toipunut shokista –hän värisi ja huojui yhä- Skakdi painoi säätimensä toista nappia. Tongun häkin (Tai no, kokonsa puolesta vitriinin) katosta aukesi luukku. Sieltä tuli kirkasvärinen rengas, muutaman metrin halkaisijaltaan. Sieltä tuli myös mekaaninen käsi, joka piteli banaania. Se jäi renkaan taakse vähän kykloopin päätä korkeammalle.

Banaania. Se saakelin hienohelma pitää minua pilkkanaan.

Tongu nappasi suurilla kourillaan renkaasta vääntääkseen sen rullalle. Hän ei olisi hovinarri tai koulutettu apina pakonkaan edessä.

ZAP.

Tällä kertaa isolla kirjoitettuna. Jättiläisen biomekaaninen pumppu ei kestäisi tällä tahdilla kovinkaan pitkälle. Ei auttanut muu kuin kivuta renkaan läpi. Bio-Klaanin laivaston komentaja ja pääinsinööri tunsi itsensä typeräksi ja voitetuksi, mutta nieli kunniansa. Banaani putosi. Se oli ruskea ja eltaantunut, mutta jätti nieli senkin.

Hedelmää pitänyt mekaaninen käsi palasi katon sisään. Se palasi sytkäri kädessään ja sytytti sirkusrenkaan palamaan. Uusi banaani. Uusi temppu. Tongu puri hammasta. Panssarilasin takana Zorak von Maxitrillian hymyili sanomatta sanaakaan.
Eiväthän elukat ymmärtäneet puhetta.

Tätä kaikkea jatkui kymmenien minuuttien ajan. Zorak hykerteli itsekseen nähdessään suuren ja mahtavan Keltaisen jättiläisen tottelevan käskyjään. Olkoon, että klaanilaiset olivat voittaneet Nynrahilla. Olkoon, että skakditiedemies oli ensimmäistä kertaa lähellä kuolemaa sitten Zakazin sodan. Välillä työn ja tieteen välissä tarvittiin myös viihdykettä.

Kun Zorak von Maxitrillian Arstein VIII kuuli ruosteisen, saranamaisen äänen takaansa ja useita hitaita, onttoja ja lähestyviä askelia, hän tajusi, että viihdykkeen aika oli ohi.
Vielä lievää jalkakipua poteva Zorak kääntyi kokonaan ympäri. Skakdi-tiedemiehen harmaiden kasvojen hymy laantui, kun hän näki pitkän käytävän päässä seisovan vihreäkaapuisen hahmon.

Hahmo otti pitkillä, kaavun peittämillä jaloillaan jäykkiä, vieterimäisesti joustavia askelia kohti Zorakia ja Keetongua. Ruosteinen natina kaikui pitkin huonetta ja olennon nivelet naksahtelivat vanhuuttaan. Jäykästä liikehdinnästään huolimatta hahmo oli kuitenkin muutamassa silmänräpäyksessä aivan Zorakin edessä.
Skakditiedemies katsoi kaavun sisälle. Sieltä tuijotti takaisin jotain muinaista. Jotain elotonta. Kaksi silmää kiilui eleettöminä tummanvihreän kankaan keskellä. Olento hengitti ensiksi raskaasti sisäänpäin ennen kuin henkäisi tuskaisesti ja vihloen ulospäin. Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen kasvoille puhaltui jääkylmää, kuolemalta tuoksuvaa ilmaa.

Zorak katsoi kysyvästi vihreäkaapuisen olennon kiiluviin silmiin. Kesti hetken, että olento sai nostettua skakdista katsottuna vasemman, kaavun hihan peittämän kätensä ja osoitettua sillä suurta keltaista Rahia, joka katseli hämmentyneenä vankisellistään tulijaa. Kaapuhahmon vasen käsi piti noustessaan suuren metallisen jousen virittymisääntä, kunnes pysähtyessään se kuulosti lukittautuvan metallisesti korvia vihloen paikalleen.
Olennon vasen kämmen valahti esiin ja Zorak vilkaisi sitä vaivihkaa. Kämmen oli osittain tummanvihreä ja osittain musta. Tarkemmalla tutkinnalla Zorakille selvisi, että mustat ja vihreät alueet oli kuin neulottu toisiinsa kiinni groteskisti ruskeilla ompeleilla. Olennon luonnottoman pitkät sormet olivat luisevat ja ruosteen värjäämät. Käsi tärisi hieman.

Zorak lakkasi hymyilemästä. Hän tiesi täysin, mitä tämä Nukke oli tullut hakemaan. Hän ei tiennyt, miten se oli päässyt sisään hänen huomaamattaan, mutta asiaa olisi tutkittava.
Ei olisi suotavaa, että Punainen Mies pääsisi Zorakin luo milloin tahansa.

Zorak huokaisi ja lähti astelemaan kohti omaa huonettaan. Sopimus oli tehty ja hänen olisi luovutettava vangit toisiin käsiin. Pian Feterrat kantoivat kolmea sähkön voimin tainnutettua klaanilaista Nihilistille. Olennolle, joka veisi heidät Avdelle.
Guardianin henkiinjättämisestä Zorak oli tyytyväinen, mutta hän ei löytänyt tarvetta muille kahdelle. Kukaan ei olisi surullinen, jos se makuta poistettaisiin tästä maailmasta lopullisesti.
Avde kuitenkin löysi. Hän löysi aina käyttöä kaikelle. Juuri nyt liiketoverin pyyntöihin oli vain myönnyttävä, mutta sitä ei onneksi enää kestäisi kauaa.


Pimeys
Lähetti.
Torni.
Sotilas.

Lähetti. Se, joka astuu mustaa tietä. Se, joka on uhmaava mustaa kuningasta.
Vanha soturi. Sinua tarvitsemme vielä taistelemaan urhoollisesti. Sinua tarvitsemme vielä syötiksi.

Torni. Se, joka suojaa valkoista kuningasta. Se, joka suojaa valkoista kuningatarta. Se, joka suojaa kansaa kuin rautamuuri.
Sinua tarvitsemme vielä puolustamaan itseäsi heikompia.

Sotilas.
Sinua me emme tarvitse nyt.
Mutta aikasi on koittava. Sillä tulee aika, jolloin astut pelilaudan päähän. Aika, jolloin vapautat täyden potentiaalisi.
Sinua tarvitsemme vielä.

[spoiler=* * *]Tongukohdat ovat Tongutuotantoa ja loppu on loletteikinäarvaakukatuotantoa[/spoiler]

Bio-Klaanin saari, luola

Pullea vesipisara tipahti luolan harmaasta katosta lattialle yhtä vauhdikkaasti kuin Guechexin mieliala oli tehnyt viestinviejän kertoessa asiansa. Sateesta märkä, likaisenharmaa Zyglak oli tullut piilotettuun luolaan apea ilme kasvoillaan ja murhe sydämessään. Pelonsekaisin tuntein odotettu oli viimein tapahtunut: Skakdit olivat ottaneet Zyglak-joukot komentoonsa. Kuulemma ainoastaan Nazorakien läsnäolo oli estänyt tilannetta räjähtämästä täysin kahden sotaisan lajin johtoportaiden yhdistyessä.

Ilmeisesti Guechexin johtama, parikymmenhenkinen iskuryhmä oli viimeinen itsenäisesti toimiva Zyglak-joukko. Se tarkoitti, että tämä oli viimeinen tilaisuus todistaa Zyglakien kyvyt. Se tarkoitti, että oli ensisijaisen tärkeää onnistua. Ensisijaiseen tärkeää eliminoida Tawa.

Luolan suurimman tilan toisella laidalla Alinnel katseli lajikumppaneidensa kanssa oman puolisonsa ja lähetin keskustelua kuulomatkan ulkopuolelta. Uutiset eivät selvästikään olleet hyviä, mutta hän huomasi Guechexin suhtautuvan kuulemaansa rauhallisesti, kuten johtajan kuuluikin. Samalla kivi vierähti Alinnellin sydämeltä: Meille ei ollut voinut käydä mitään paluumatkalla muiden luo. Sitä Gue ei olisi ottanut vastaan moisella asiallisuudella, ei edes kaikkien miestensä edessä.


Bio-Klaanin linnake

Pieni sammakkorahi Napo keinutteli takajalkojensa varassa pyöreässä, miellyttävästi valaistussa huoneessa. Siellä oli myös muutama muukin lemmikkinä toimiva pikkurahi, jolle ei ollut erityisen suurta hyötyä sotatilan poikkeusoloissa.

Edesmennyt respa-Toa oli pitänyt sydämen asianaan huolehtia kaikenkarvaisista lemmikeistä omistajien tehdessä jotain kiireellistä, mutta hän oli, kuten mainittua, edesmennyt. Nyttemmin useat vapaaehtoiset hoitivat lemmikki-raheja ehtimistensä mukaan, ja uusimman lemmikinhoitajan vuoro oli juuri alkamassa. Napolla oli nälkä, joten sen mielestä vuoro voisi alkaa tasan nyt.

Ovi aukesikin juuri parahultaisesti, ja sisään astui sininen Matoralainen, joka kantoi kasvoillaan limeä Hauta. Lisäksi hän hymyili liikaa. Ihan liikaa. Napo unohti nälkänsä, ja sen sammakkosieluun iski pelko kuin tuhat tikaria, joihin kaikkiin on kaiverrettu sana ”Dinem”.

Bio-Klaanin saari
Eräs Zyglakien kylä


Taivas oli pilvinen nuhjuisen slummialueelta näyttävän kylän yllä. Tunnistamattomasta puutavarasta tehdyt hökkelit olivat nähneet parhaat päivänsä, tai Zyglakeja ei yksinkertaisesti kiinnostanut kylänsä ulkonäkö. Ei sillä, että skakdit olisivat välittäneet ulkonäöstä.

Klaanin saaren Skakdi-joukkojen johtaja käveli liejuisessa maassa kannoillaan skakdeja. Leveät skakdinjalat kantoivat hyvin kostealla maaperällä. Vasta hetki sitten tilanne kylässä oli ollut livetä täydeksi sodaksi skakdien ja zyglakien välillä, mutta paikalla ollut nazorak-partio sai vaivoin estettyä tilanteen. Kolmen lajin yhteiselo ei selvästikään toiminut kovin hyvin.

Joen ruskea vesi mateli hitaasti kohti merta. Sielä täällä kasvoi yksinäisiä puita. Horisontissa siinsi Mt. Ämkoo, joka ei tuntunut muuttuvan koskaan.

Gaggulabio kiehoi turhautuneisuudesta. Jos häneltä olisi kysytty, hän olisi tapattanut kaikki säälittävät, eläimelliset zyglakit heti, mutta Nazorakit puolustivat näitä jostain käsittämättömästä syystä. Ainut, mikä häntä piristi, oli se, että zyglakit olivat nyt hänen komennossaan. Hän saisi tehdä uusilla lemmikeillään mitä halusi. Ja jos ne kapinoitsisivat, Labio tapattaisi ne. Mitä ilmeisemmin hän ei ollut koskaan perehtynyt zyglakien voimiin.

Kylään oli jäänyt Werekk, joka oli maltillisin - tai vähiten agressiivinen - skakdijohtaja jonka Labio oli joukoistaan löytänyt. Gaggulabio itse henkivartijoineen halusi jättää säälittävän kylän niin pian kuin suinkin.

Skakdien liskomaiset ratsut odottivat puuhun köytettyinä. Rahit olivat harmaanvihreitä ja nelijalkaisia. Niillä oli pitkä häntä ja eteenpäin suippeneva pää.
Gaggulabio ja hänen kätyrinsä hyppäsivät olentojen selkään ja karauttivat metsään. Seuraavana listalla olisi muutaman aluksen takavarikoiminen Nazorak-satamasta ja invaasio oudolle saarelle vähän matkaa Klaanista.