Glatorianking on alakynnessä, selkä haavoilla, kuitenkin Hän yrittää taistella parhaansa mukaan, mutta viilto vaatii, veronsa ja hän pyörtyy.

"Matoro tämä on loppusi ystäväsi ovat mennyttä, katso nyt kaatuvat yksitellen, ja pian on sinun vuorosi.",Gaggulabio, osoittaa sormelaan makavaa Glatoriankingiä.

Eteläisen saaren metsä

Guardian ja Killjoy juoksivat kovempaa kuin vuosiin. Tai olisivat juosseet, jos metsän lumi ei olisi ollut heidän pahin vihollisensa.
Nuo kaksi entistä pimeyden metsästäjää upposivat juostessaan joka epätoivoisella askeleella vain syvemmälle lumeen. Lopulta juokseminen muuttui enemmänkin uinniksi. Guardian ja Killjoy kauhoivat molemmin käsin läpi kinoksen. He repiytyivät sen läpi kaikin voimin, raapien ja kauhoen aggressiivisesti.
Välillä toinen heistä katsoi taaksepäin tarkistaakseen, missä matoranit olivat. Se ei ollut erityisen mukava näky.

Aiemmin robottimaisesti tasatahtiin marssinut matoran-armeija oli muuttunut täysin. Nyt matoranit juoksivat kuin lauma nälkäisiä villipetoja turvautuen välillä etenemisessä jopa neljään raajaan. Tunteettomien "Nimda"-lausahdusten kuoro oli muuttunut epätasaiseksi kiljunnaksi. Aina välillä Killjoy ja Guardian kykenivät erottamaan muutaman tutun sanan Matoranien huutojen joukosta, mutta suurimmaksi osaksi heidän korviinsa kantautui vain vihan ja pelon täyttämää laumaeläinten ääntä.
Matoranit etenivät päättäväisesti ja aggressiivisesti. Ne pomppivat toistensa päältä ikään kuin kilpaillen keskenään. Jos joku kaatui lumihankeen, hänen päälleen astuttiin. Ja kaiken tämän keskellä kykeni erottamaan Matoranien sinisenä hohtavien silmien muuttuvan aina vain tummemmiksi.

"Tämä on liian hidasta!" Killjoy huusi hengityksensä alta. "Ne saavat meidät kohta kiinni. Sulatetaan lumi edestämme!"

Guardian tutki hankea hetken kiikarisilmänsä tarkennuksella. Hän mietti kuumeisesti juostessaan.
"Ei", Guardian sanoi tiukasti. "Raivaamme vain tietä niille."

"Mitäköhän ne edes tekevät, jos saavat meidät kiinni", Killjoy kysyi.

"Mielenkiintoinen kysymys", Guardian sanoi. "Jättäisin mieluiten sen vain sairaan mielikuvitukseni vastattavaksi."

He jatkoivat etenemistään. Lumi alkoi tiheytyä ja välillä siinä pystyi juoksemaankin kunnolla, mutta Guardian ja Killjoy upposivat siihen edelleen.
Matoranien raivo tuntui vain kasvaneen. Ne etenivät entistä ripeämpää vauhtia läpi metsän.

"Hei", Guardian sanoi. "Aivan."
"Mitä nyt?" Killjoy kysyi.

Guardian vilkaisi lumeen, jossa juoksi. Hän sulki oikean silmänsä.
"Skanneri. Päälle".

Kiikarisilmän valon muututtua siniseksi Guardian tiesi, mitä oli tehtävä. Skanneri analysoi lunta mekaanisen piipityksen säestämänä. Osa hangesta oli selvästi paksumpaa ja kestävämpää ja pehmeä lumi vaikutti muodostavan alueelle jonkinlaisen luonnon oman miinakentän.

"Äkkiä", Guardian huusi. "Seuraa askeliani!"

Guardian ja Killjoy hyppivät läpi metsän. Välillä he arvioivat hyppynsä väärin ja menettivät muutamia sekunteja, mutta heidän vauhtinsa nopeutui kaikin puolin. Matoran-lauman petomainen joukkomieli ei kyennyt ymmärtämään eroa pehmeän ja kovan lumen välillä ja jatkoi uimista läpi hangen. Killjoyn ja Guardianin pakovauhdin nopeutuessa ath-korolaisten silmissä ja äänissä oleva raivokkuus nousi huippuunsa.


Hetken juoksemisen jälkeen Guardian ja Killjoy saapuivat rantaan.
"Skanneri. Pois."

Rannan vedet olivat yhtä tyynet kuin Guardianin saapuessa, mutta itse rannalla oli taisteltu. Savuavia metallinpalasia lojui ympäri rantaa ja niiden suurimmassa keskittymässä makasi suurta Nazorakia muistuttava ruumis. Sen keskivartalo oli lävistetty jollain.
Rannassa oli myös pakoajoneuvoksi tarkoitettu vene, mutta Guardian ja Killjoy eivät havainneet kuljettajaksi tarkoitettua Snowmania itse veneessä.
Kepe ja Snowman olivatkin rannalla savuavan metallinkasan takana. Guardian ja Killjoy juoksivat heitä kohti. Pian he huomasivat, että Kepe makasi maassa tiedottomana vatsapanssarissaan suuri halkeama. Snowman oli polvillaan ja tuo suuri valkoinen Toa piteli kiinni kaulastaan yskien. Pieniä lumihippuja lensi hänen suustaan.
Snowmanin ja Kepen seurassa oli tumma hahmo, joka käytti vihreää naamioita. Hän oli kääntynyt Snowmania kohti ja näytti keskustelevan tämän kanssa.

Snowman käänsi katseensa kohti lähestyvää Guardiania ja Killjoyta. Hän yski edelleen, mutta lumiukon kasvoille ilmestyi pieni hymy.
"Isot hiton sankarit saapuvat", hän sanoi kurkku käheänä. "Terve."
Guardian ja Killjoy tervehtivät nopeasti. Toan kokoinen vihreänaamioinen hahmo kääntyi kohti heitä.

Guardian ja hahmo jakoivat katseen.
"Ai, sinuakin näkee", Guardian sanoi. "Terve, Ämkoo."
"Terve, Guardian."

Killjoy katsoi hämmentyneenä sivusta.
"Olenkin...kuullut sinusta", hän sanoi kunnioitusta äänessään. "Mitä teet täällä?"
"Ehkä kerron, kun olemme veneessä", Ämkoo vastasi. "Nyt on pieni kiire. Nämä kaksi pitää saada äkkiä hoitoon ja luulen, että ette juosseet metsän halki ihan vain lenkkeilymielessä."

Guardian ja Killjoy katsoivat toisiaan.
"Hyvä arvaus", Guardian sanoi. "Vilkaise metsään."

Pian Ämkoo havaitsi matoran-lauman, jonka silmät hohtivat tummansinisinä ja joka eteni läpi kylmän metsän raivaten tiensä läpi lumen ja huutaen vertahyytävästi.
Vaadittiin paljon, että Ämkoon kasvoille sai reaktiota, mutta tämä oli ilmeisesti tarpeeksi. Hän kurtisti kurmiaan ja avasi suunsa epäuskoisen näköisenä.
"Mitä hittoa", hän kysyi jäisesti. "te olette menneet tekemään."

Guardian ja Killjoy vilkaisivat taaksepäin.
"Jos jakaisimme kuulumiset veneessä?" Guardian kysyi.

Pian kaikki viisi olivat veneessä. Snowman sijoittui peräosaan. Vaikka hän oli pahasti vahingoittunut, oli hän edelleen joukon paras ohjaaja.
Pian teräksinen paatti syöksyi läpi aaltojen. Se jätti saaren jälkeensä ja kukaan veneessä istujista ei katsonut taaksepäin.

Matoran-lauma pääsi metsän reunaan. Sitten sen raivokas ryntäys pysähtyi kuin seinään.
Matoranit jäivät seisomaan rannan ja metsän väliselle rajalle tuijottaen horisontissa kiitävää venettä siniset silmät loistaen. Niiden kasvoilla oli havaittavissa surua ja alakuloa.
Yksi Matoran avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta se lopetti kesken. Oli liian myöhäistä.



Ranta


Yliluutnantti 955 avasi silmänsä. Hän oli ollut tajuttomana jo hetken aikaa.
"Minä", yliluutnantti sanoi pakottaen kivuliaasti jokaisen sanan torakkamaisesta suustaan. "Tapan. Sen."
Yliluutnantin keskiruumis oli tuskissa. Ämkoon miekka oli läpäissyt kaiken, mutta sydän oli vielä toimiva, vaikka sen lyönti hiipui vähitellen. Torakan silmissä alkoi hämärtää.
Yliluutnantti pakotti yhden käsistään ylös ja löi itseään raivokkaasti rintaan. Hän ei kuolisi tänne.

Torakka katseli ympärilleen. Hän makasi keskellä metallirojua. Mikään ase ei toiminut eikä haarniskaa saanut tästä toimintakuntoiseksi ilman taitavaa insinööriä.
Torakka yritti nousta pystyyn, mutta silloin hän tajusi, että jalat eivät vastanneet.
Yliluutnantti katsoi haavaa keskivartalossaan. Sitten hän katsoi jalkojaan. Torakka karjaisi raivokkaasti kohti taivaita.

"Tämä ei ole mitään sellaista, mihin genetiikkaosasto ei pystyisi", 955 sanoi vihaisesti. "Nyt, liikuta yläruumistasi.

Yliluutnantti siirsi kättään. Hän yritti vetää raskasta ruumistaan käsillä kohti haarniskan irronnutta kypäräosaa. Kommunikaattorin täytyisi olla vielä kunnossa.
Jostain syystä torakka muisti toukka-aikansa kömpiessään kohti kypärää.

"Minä. Tapan. Sen."

Juuri kun 955 oli saamassa kiinni kypärästä, pieni sininen matoran-jalka astui sen päälle.
Yliluutnantin kasvoille muotoutui ilme, joka viesti puhdasta vihaa. Se nosti katseensa kohti Matoranin kasvoja.

Sininen matoran katsoi tummansinisenä hohtavilla silmillään suoraan yliluutnanin sieluun. Matoran piti käsissään oranssin naamion kahta kappaletta. Matoranin silmillä oli alakuloa. Se yritti käsiensä hitailla liikkeillä yhdistää kahta naamion palasta.
"Ystävä", matoran sanoi hiljaa katsoen naamion palasia. "Ystävä."

Torakka oli ärtynyt. "En ole", se sanoi vihaisesti. "Mene pois."
"Ystävä", matoran toisti.
Yliluutnantti suuttui tosissaan. Se tarttui oikealla kädellään vyötäröllään olevaan hätäpistooliin ja tähtäsi sillä sinisen matoranin kasvoihin.

"Tässä on minun paras ystäväni", yliluutnantti sanoi hymyillen raivonsa keskellä pirullisesti. "Se ei pyydä liikoja ja voin luottaa siihen aina."

Laukauksen ääni kaikui rannalla. Sininen matoran kaatui maahan. Oranssin naamion palaset putosivat lumeen. Yliluutnantti hymyili. Hän kurkotti kätensä kohti kypärää uudelleen.

Hänet keskeytettiin taas. Tällä kertaa musta matoran-jalka astui hänen asekätensä päälle.
"Ystävä", musta matoran sanoi osoittaen oranssia naamiota ja sen vieressä makaavaa sinistä matorania.
"Ystävä", toinen matoran sanoi alakuloisesti vierestä.

Pian hajanainen kuoro toisti sanaa "ystävä" joka puolelta. Yliluutnantti katsoi ympärilleen. Hänet oli piiritetty. Matoranien tummansiniset silmät katsoivat häneen syyttävästi. Sitten koko joukon kädet nousivat petomaiseen taisteluasentoon.

"Ei", yliluutnantti sanoi hiljaa katsellen oranssia naamiota ja omaa kypäräänsä. "Ei."
"Ystävä."
"Ei."
"Ystävä."
"Ei."
"Ystävä."

Silloin koko matoran-joukko tarttui yliluutnanttiin samanaikaisesti.


Hänen huutonsa kaikui kylään asti.

Sitä kesti noin kymmenen minuuttia.

Sen jälkeen oli vain hiljaista.

Luolasto

Matoro silmäilee otsaansa osoittavaa miekan kärkeä kauhuissaan. Hänen elämänsä vilisee hänen kiikariisilmänsä dokumenttitoiminnon avustuksella. Skakdisotalordi sujauttaa yhden varpaistaan jään Toan miekan alle potkaisten sen suoraan ilmaan, jolloin Skakdi nappaa sen asevapaaseen käteensä. Hän tarkasteli miekkaa, melko ivallisen näköisenä.

"Luulitko voviasi paloitella minut tällaisella metallisella hammastikulla", Skakdi lausahtaa ivallisesti, "Nyt, näytän sinulle, miten vihollinen silvotaan OIKEALLA tavalla, OIKEALLA miekalla". Isokokoinen Skakdi ojentaa kättään hieman taaske, pitäen miekkansa suorassa, kärki kohdistuneena keskelle Toan otsaa. Matoro halvaantuu. Hän on kauhusta jäykkänä. Hän sulkee silmänsä, Skakdi tökkää miekkansa eteen päin...


Matoro avaa silmänsä. Mitä hitoa tapahtui? Miten hän oli vielä elossa? Hän korotti katseensa maasta. Skakdi seisoi yhä paikallaan, muttei omasta tahdostaan. Keetongu seisoi hänen takanaan, pidellen tämän kädestä kiinni, estäen kuolettavan piston Matoron otsaan. hetken ihmeteltyään Matoro yritti nousta ylös hypätäkseen myös sotalordin kimppuun, mutta Skakdi oli nopeampi. Tämä potkaisi jään Toaa leukaan, jolloin tämä lensi muutaman metrin taakse päin. Tämän jälkeen Skakdi tarttui takanaan olleseen soturiin vapaalla kädellään, tarttuen tätä kurkusta ja paiskaten tämän läheistä seinää vasten. Seinällä oli terävähkö kiveen naulattu naula, joten isku keetongun takaraivoon oli varsin kivulias. "Tästä kuolet!", Skakdisotalordi huudahti, valmiina viiltämään tämän rinnan auki...

Pimeys. Varjo. Tummaa muodotonta massaa. Se valuu ylitseni. Se tuntuu kylmältä. Paitsi, että en tunne mitään. Kaikki näyttää mustalta. En tosin näe mitään. Vai näenkö? Jos on säkkipimeässä, ei näe mitään, koska valonsäteet eivät osu silmiin. Tämä on kuitenkin erilaista pimeyttä. Jos muunlaista nyt on koskaan ollutkaan olemassa.

Missä olen? Näen vain varjoja. Epäselvää, häilyvää. Hiljaisuus. Mistään ei kuulu äänen ääntä. Jostain ilmestyy värittömiä kuvia, hahmoja. Muodot alkavat erottua. Silti varjot vain lipuvat ohitseni.

Mitä olen? Minulla ei ole ruumista, ei lainkaan minkäänlaista olomuotoa. Mutta koska ajattelen, olen, eikö totta? Mitä siis olen? Lordi Voldemort…? En. Jotain muuta.

Milloin olen? Ajantajuni on kadonnut tyystin. Olen tuiki tuntemattomassa ajassa. Millä vuosisadalla elän? Onko tämä jokin vaihtoehtoinen ulottuvuus? Miksi en sitten muista mitään siitä?

Mitä minä oikeastaan muistan? Millaisessa maailmassa olen elänyt?

Päässäni pyörii kysymyksiä. Se on havainnollistus siitä, että ajattelen. Tai ehkä olenkin illuusio. Vaiko alluusio? Ne eivät taida kuulua samaan aihepiiriin. Mitä minä ajattelen? Kammottavaa. Vihreää. Limaa. Mitä. Hittoa.

Jostain kantautuu ääni; varjojen läpi se sulloutuu tajuntaani tunkeutuen, kuin miekka, joka lävisti vatsani. Muistan sen. Mutta missä se tapahtui? Ja milloin? Ja miksi?

Hyvä uutisteksti vastaisi noihin kysymyksiin. Mutta täällä ei ole paperia. Miksi? Missä siis olen? Tylsässä vaihtoehtoismaailmassa vaiko oman pääni sisällä? Veikkaan, että minulla ei ole päätä. Se on hämmentävä ajatus.

Ahaa-elämys. Kuinka ihanaa. Minulla ei ole päätä. Se tosin on itsestäänselvyys, jos minulla ei ole ruumista.

Varjojen tanssi kiihtyy. Ääniä tulee enemmän. Mistä ne tulevat? Otanpa selvää. Vai onkohan se sittenkään niin hyvä idea? Ehkä ei. Mutta en halua jäädä tännekään. Pakko valita. Ei jaksaisi. Pakko. Hmm… pakko on vain kuolla. Mutta olenko kuollut? Se torakka tappoi minut. Mrr… Kosto!

Miten kostan, jos olen kuollut? Herään henkiin tietysti, mikäs siinä. Mutta mehän elämme vain kuollaksemme. Kannattaako siis elää, kun kuitenkin lopulta kuolee? Ehkä voimme tehdä jotain elämillämme. Minulla oli kuusi, mutta kuolin ne pois. Surullista, eikö?

Mutta nyt en keskity enää varjoihin, jotka ovat tarttuneet minuun. Minä on melko laaja käsite. Minäkäsitykseni lienee siis laajentunut. Hauskaa. Psykologinen leikki saa riittää: ne nostavat minut tietoisuuden uudelle tasolle. Koen valaistuksen. Mitä se oli? Uuno Turhapuro. Eikun. Korppi. Se puree minua. Tekee mieli tappaa se. Tapan sen, koska pystyn. Pystynkö? Hoo, taas uusi ahaa-elämys. Ne ovat jänniä. Tappaminen on kivaa.

Viehättävää. Verta on kaikkialla. Punaista ja paksua. Sitä valuu päälleni. Se on kuumaa. Poltan kieleni. Tai ainakin jonkin ulokkeen. Se on vihreä. Auts. Miksi se on vihreä?

Avaan silmäni. Siinähän olen minä. Miksi syön kookospähkinää? En ole ennen maistanut kookospähkinää, ehkä se on hyvän makuista-ta-ta. Ta. Ta. Tuli. Niin juuri, poltan tuon kopion itsestäni. Ajattelemallahan se hoitui, olen kuollut jälleen. Nyt voin nousta. Avaan silmäni uudelleen. Mitä se on? Laavaa. Se polttaa. Ei hyvä. En pidä laavasta, jos se polttaa minua. Äkkiä pois. Tuolla tapahtuu jotain. Se on taistelu. Iso Skakdi tappaa pian Matoron. Enkö minä tappanut Skakdeja vasta äsken? Vai oliko se vuosituhansia sitten? Ei, tuo oli eri Skakdi.

Näen ruumiin. Se on iso ruumis. Mutta tuollahan on vielä isompi. Jännää.

Käytin juuri puhekielen ilmausta. Sekin on jännää. Nää. Hoo! Siellä on kaikkein isoin ruumis! Mutta se on pinkki, hyi olkoon. Noh, se on iso. Otan sen. Tunnen eläväni. Mutta päähän sattuu. En näe mitään. Täytyy suunnistaa kuulon perusteella. Seinän läpi paiskautuminen EI ole kivaa. Mutta sekin on parempi kuin kuolema. Taas.

Typerää. Kävelen. Uusi ruumis ei tottele hyvin. Miksi se on pinkki? Hyijyi. Ja karvainen. Argh! Nälkä. Nyt kuulen ääniä. Ooh, taidan tappaa vähän lisää Skakdeja.

Luola

Matoro katsoi luolan suulle. Sieltä saapui pinkki, karvainen hirviö, jonka pää oli selvästi lävistetty. Gaggulabio karjaisi. Hän huomasi, että tämä otus vastasi Metorakkin kuvausta pinkistä jänishirviöstä. Hän ampui sitä. Se tarttui häneen ja laittoi hänet suuhunsa. Se nielaisi hänet. Gaggulabio oli raivoissaan. Kukaan ei nielaisisi häntä. Pinkki otus tarttui toisesta henkivartija-Skakdista kiinni ja repi siltä pään irti. Viimeinen Skakdi antautui, mutta pinkki jäniksenkuvatus repi hänetkin kahtia. Skakdi rääkäisi viimeisillä voimillaan.

Kukaan ei huomannut, että Gaggulabio leikkasi tiensä ulos otuksen vatsasta; kaikki olivat keskittyneet otukseen, joka tuijotti heitä lävistyneellä silmällään. Gaggulabio hiippaili ulos luolasta. Klaanilaiset katsoivat pelokkaina olentoa. Se avasi suunsa vajaamielisen näköisenä ja sanoi:
”Pöö.”
Moni hätkähti. Sitten otus virnisti ja nauroi Makuta Nuin äänellä.

Luola, again.

Matoro on hämmästynyt tapahtumien kulusta. Pinkki örghelimörgheli, joka paljastui Manuksi, tuli sisään ja hoiteli Skakdit.
Nazorakit ovat melko hämääntyneinä huoneen yhdessä nurkassa.

Valitettavasti vihreää kaasua nousee ylös pinkisät olennosta.

"Manu, sinä vuodat.", Matoro huomauttaa etsiessään miekkaansa.
"Ei, ei taas.", Makuta sanoo. Hänen mielensä valuu pikkuhiljaa ulos ruumiin haavoista.

Piikikäs terä iskeytyy suuren olennon rinnan läpi. Terä on piikikäs ja verinen, ja kun takana oleva Gaggulabio alkaa repiä sitä pois, ei välttämättä halua olla kuulolla. Terän väkäset raastavat lihaa ja katkovat kylkiluita. Pinkki olento kaatuu maahan, ammottava aukko silmänsä lisäksi myös rinnassa.
"Pikku ystävänne taisi kaatua.", Gaggulabio sanoo kylmän rauhallisesti. Hänellä on kädessä entistä verisempi miekkansa.
"Otetaanko tämä uusiksi?", hän ehdottaa.

"Tuotanoin... Minä kannattaisin kuitenkin sitä, että häivymme tästä huoneesta yhteiselle teehetkelle. Mistä teestä sinä pidät? Voimme hankkia myös pikkuleipiä teen kanssa. Laava nimittäin nousee.", Matoro viisastelee tuttuun tapaansa.

"Hmm. Sopii minulle, menen tosin yksin.", Gaggulabio hymyilee ja sähisee jotain epämääräistä, ilmeisesti torakan kieltä.
Skakdi astuu pari askelta ulos luolasta, ja Nazorakit oven sivuilla kankeavat valtavan kiven ovensuulle. Kuuluu vain tömähdys, pölyä ja Klaanilaiset ovat lukittuna kammiossa. Laava on vallannut ja yli puolet huoneesta.

THE Cave, again?
Glatoriankin gnousee pystyyn, mutta kun hän luuli kaiken olevan jo hyvin, no asiat olivat vain pahentuneet entisestään.
"Auh selkään sattuu hieman, mutta muuten olen kunnossa, hetkinen miksi täällä on yhtääkkiä näin hämärää, "Se ei ole pääasia katso kivi on tukkinut tiemme ja laava...", Matoro huohahti, "Laava?" Glatorianking katsoi taakseen, "LAAVAAAAA!" Glatorianking ryntäsi isollekivelle ja rupesi hakkamaan sitä miekallaan, hän hädin tuskin sai mitään vahinkoa aikaan, mutta, jotakijn oli tehtävä. "Toivotonta, myönnän olen liian usein paniikissa, mutta tämä tilanne näyttää oikeasti aika toivottomalta, nyt en juuri jaksa ajatella, mitään, päässäni ei ole yhtään ideaa, mutta hetkinen, oletteko ajatelleet, että voisimme olla jonkin sulamattoman päällä ja porata tiemme ulos täältä kai jollakin on tunnelipora"?

Klaanilinnake, tiedät kyllä että olen siellä.

Jake käveli ympäriinsä. Hän mietti, missä Avde oli ollut, mihin hän oli vienyt Jaken. Hän käveli klaanin arkistoihin ja kysyi: "Mm... Onko järjestelmäämme kirjautunut punaista matorania jolla on sininen Pakari, viime viikolla?" Arkistonhoitaja meni katsomaan tietoja ja tuli takaisin. "Ei, viime viikolla moniakaan ei ole kirjautunut takaisin, ja jos etsit tuntematonta niin uusia jäseniä järjestelmäämme ei ainakaan ole kirjautunut." "Selvä, kiitos." Jake sanoi ja lähti pois. Kuka matoran oli ollut? Mistä se oli tullut? Ja tärkeimpänä: Mikä se oli...? Jake ei viitsisi tehdä sopimuksia klaanin pettämisestä muutenkaan, mutta tuntemattoman kanssa, mahdottomalta kuulosti. Kuitenkin tarjous houkutteli... Jake tiesi sisimmässään ettei ole se ainoa, hän oli varma että matoran, tai mikä lieneekään oli houkutellut muitakin. Mutta mistä Jake tiesi oliko tuo puhunut totta. Ehkä oli, ehkä ei...

Merellä

Domek istui rauhassa veneensä päällä ja katseli kartaansa ja kompassiaan. Hän yritti löytää itsensä kartasta ja mietti samalla minne voisi mennä seuraavaksi. Hän ajatteli hetken Klaaniin palaamista, mutta päätti sitä ennen käydä vielä kerran itäisille Matoran-kylille. Siellä hän olisi ostanut itselleen kulhollisen lihakeitta ja lisää piirrostarinoita. Itäisillä kylillä oli yksi piirrostarina-sarja mistä hän piti erittäin paljon. Se kertoi yksinäisestä naispuolisesta plasman Toasta, joka taistelee kotisaarensa tuhonneen Kanohi-Lohikäärmeen ja hänen hyönteismäisiä liskoarmeijaa vastaan. Se oli hyvin toiminnallinen ja jännittävä sarja. Domek ei koskaan myöntäisi haluavansa joskus tavata tämän Toan ja ostaa hänelle luumumehun. Sellainen saisi paljon outoja katseita muilta jäseniltä, mistä hän ei kovinkaan pitänyt.
Mietiskelleen tätä ideaa hetken, Domek päättikin nukahtaa veneensä päällä. Hän ei saanut nukuttua saarella kovinkaan hyvin, joten ajatteli voivansa viimeinkin olla rauhassa meren päällä. Domekin mieleen ei sinä hetkenä juolahtanut mahdollisuus joutua Zyglakien tai minkään muun meressä elävän vaaran uhkaamaksi. Hän sulki silmäsä ja laittoi hattunsa silmien eteen.

Sitten kaikki hiljeni.
Lokit katosivat.
Mereen ilmestyi uhkaava varjo..
Suuri aallokko huuhtoi venettä.
Jokin ilmestyi veneen eteen.

Domek avasi silmänsä ja otti hattunsa pois.

Hän toivoi ettei olisi koskaan tehnyt sitä.

Klaani, edelleen, miksi tämä pitää kirjoittaa?

Jake mietti. Ehkä hänen piti unohtaa. Mutta silti hänen piti saada tietää kuka se oli. Guardian osaisi auttaa, ehkä, mutta missä hän oli, sitä Jake ei tiennyt. Sen kohtalokkaan tapahtuman jälkeen Jake oli ollut viikkoja eristäytyneenä ja yksin, meditoimassa ja miettimässä, hän ei uskaltanut puhua kenellekkään, hän vain halusi tietää kuka ja mikä se matoran oli ollut. Toivottavasti Guardian palaisi kohta, Jakesta tuntui että hän kokeneena ja entisenä pimeyden metsästäjänä osaisi ajatella kuten pahis ja ehkä jopa tuntisi matoranin.

Merellä

Snowman ei oikeastaan kuunnellut Guardianin ja ÄmKoon hiljaista keskustelua tehtävästä, sen syistä ja seurauksista. Hän oli huolissaan enemmänkin Kepen tilasta, vaikka Guardian olikin taitojensa mukaan tätä parantanut vähäisten ensiapuvälineiden turvin. Lisäksi lumiukko oli itsekin heikossa tilassa, ja veneen ohjastaminen vei hänen kaiken keskittymiskykynsä.

Juuri kun ÄmKoo oli valaisemassa tarinaansa muillekin, Killjoy huomasi jotain. Kaukana horistontissa, Snowmanin veneestä itään, näkyi liikettä. Punamusta hahmo viittoi muille veneessä istuville havaintonsa suuntaan, ja Klaanilaiset käänsivät katseensä. Kukaan heistä ei erottanut, mikä se oli, mutta sillä oli lonkeroita, se ui ja sen keskeltä lähti äärettömän kirkas valo.
"Mennään katsomaan lähempää" Guardian sanoi muille, ja katsoi Klaanilaisten ryhmää. Kaksi oli vakavasti haavoittuneita, mutta muuten heillä oli siinä varsin kykenevä viisikko.
Guardian mietti hetken.
Hän katseli ympärilleen, ja laski veneessä olijoita päässään.
Guardianin kasvoille levisi hymy. Viisi.

Kepekin heräsi heidän lähestyessään taivaanrannan muljuilevaa juttua.
"Mitä olen missannut? Muistan Guartsun antaneen minulle jotain lääkettä, mutta sen jälkeen muistuu pelkkää mustaa."
"Lepää kaikessa rauhassa" ÄmKoo vastasi. "Olet edelleenkin huonossa tilassa."
"Voi jäädä lepääminen vähemmälle" Killjoy murahti vakavana ja osoitti nyt jo tunnistettavaa kiinnostuksen kohdetta.

Veneestä vähän matkan päässä oli valtaisa, sysimusta jättiläismustekala, joka oli hyökännyt toisen pienen veneen kimppuun. Hyökkäyksen kohteena olevan veneen kannelta lähtevä kirkas valo tuntui pitävän vesien petoa loitolla, mutta tilanne näytti silti pahalta.
"Mitä siellä oikein tapahtuu?" Snowman ihmetteli. "Mistä tuo valo tulee?"
"En tiedä, otetaa selvää." Guardian vastasi kääntyen ryhmänsä puoleen. "ÄmKoo..."
Mustavihreä toankokoinen hahmo oli kuitenkin kadonnut. Hetken ympärilleen pälyiltyään G huomasi hänen jo seisovan hirviön kohteena olevan veneen kannella.
"Joskus hän kyllä vetää tuon ninjailunsa illan pitkälle..."

ÄmKoo nosti kätensä silmiensä suojaksi lähestyessään valon kohdetta. Hän huomasi sen lähtevän toasta, jonka elementti oli mitä ilmeisimmin valo.
"Anteeksi? Emme voineet olla huomaamatta tätä tilannettasi, ja... Hetkinen. Domek, mitä sinä nyt taas olet tehnyt?"
"ÄmKoo?" valoa hohkaava hahmo kysyi.
"Ei, olen Guartsun sairas pila, mitä muutakaan."
Domek lopetti säteilyn, ja kätteli omalaatuisella tavallaan vanhaa toveriaan.
"Hauska nähdä sinua, senkin vanha höyrypää!"
"Sitä samaa."

Kepe tihrusti Snowmanin veneestä, mitä kummaa toisen venhon kannella oikein tapahtui. Ainakin säteily oli lakannut. Merihirviö näytti sen myötä innostuvan, ja pyyhkäisi lonkerollaan toisen veneen kannen. Mutta mitä tapahtui kyydissä olijoille? Hän kuitenkin kuuli takaansa tutun äänen.
"Katsokaa, kenet löysin tuolta lonkeroiden keskeltä."
Snowmanin veneeseen kuin tyhjästä saapuneesta kaksikosta Domek oli se, joka yllätti Kepen. Mutta toisaalta, ei hän valon toia kovin montaa tuntenutkaan. Guardian katseli yllättyneenä ja ilahtuneena tämän Klaanilaisen löytymistä. Mutta pian hänen hymynsä hyytyi. Viisi plus yksi, hän laski mielessään.

Tätä "riemuisaa jälleennäkemistä" ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, kun lonkeroiden peittämä merihirviö huomasi kohteenaan olevan veneen tyhjentyneen matkustajista. Pahaenteisesti se vajosi vedenpinnan alle, ja kaikki Klaanilaiset siirtyivät veneensä reunoille, yrittäen tähystää, minne se oli kadonnut.
Lämpö. Päälle.
"Snowman, pakita täyttä vauhtia!" Guardian huusi, ja lumiukko totteli käskyä.

Vene liukui juuri ja juuri ajoissa pois veden pinnan rikkovan, hirviömäisen kidan tieltä. Meripeto näytti nyt naamansa, ja hyvänen aika, se oli ruma. Klaanilaiset katsoivat tyrmistyneinä valtavan hirviön limaista kitaa ja mahtavia lonkeroita.
"Eli" Domek virnuili "Hieno pelastusoperaatio."
"Kiitos."

Valtava lonkero huitoi Klaanilaisia mereen, ainoastaan veneen pohjalla makaava Kepe ja muista erillään ohjaajan paikalla istuva Snowman pysyivät kyydissä. Lumiukko joutui ottamaan veneellään hirviöön etäisyyttä, kun se kohotti muutaman lonkeron, valmiina murskaamaan kulkupelin. Kepe tavoitti kädellään mukaan otetun vanhan Cordak-laukaisimen, nosi istumaan, ja aloitti tulituksen kohti hirviön ammottavaa suuta. Jollain sen huomio pitäisi saada pois meressä uivista Klaanilaisista, rypäs ohjuksia kohti naamaa saattaisi jops toimia.

Killjoy nousi pintaan, ja katseli ympärilleen. Hän näki Domekin ja Guardianin, hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin hän itse. Killjoy ui kahta kohti, ja mietti parasta toimintaa tässä tilanteessa. Raaka voima tuskin tekisi lihavuorelle mitään, ja sillä oli ikään kuin kotikenttäetukin.

Domekin hän tavoitti, mutta valtava lonkero sieppasi Guardianin puristukseensa, ja vetäisi korkealle ilmaan.
"Hyppää selkääni." Killjoy sanoi Domekille. "Haemme skakdimme takaisin."
Kaksikko nousi vedestä rakettimoottorein, kohti lonkerokasaa. Killjoy toivoi hiljaa mielessään moottoreidensa toimivan tällä kertaa hieman paremmin kuin viimeksi.

Manun luola

Tilanne oli kieltämättä erittäin paha. Ensinnäkin, tiimi on sinetöidyssä luolassa. Toiseksi, laava nousee. Kolmanneksi, lattialla on vielä jonkun sortin kemikaaleja ja joitain raheja.

Matoro katsoo luolaa - entinen oviaukko on tukittu valtavalla kivellä. luolan takaosa on laavan peitossa, ja seinässä on halkeama josta laavaa valuu. Yhdessä seinässä on rikkoutuneita jähmetysputkia ja kemikaalipurkkeja. Vihreänä hohkaavalle lattialle ei tee mieli astua.

Huoneessa on Matoron lisäksi Keetongu, Mahriking, Summerganon ja Galtorianking. Sekä muutamia Nazorakeja, Skakdin ja pinkin otuksen raadot, sekä Manun Antidermis.

Jään Toan aivot raksuttavat. Ei sillä, etteikö muiden, mutta koska hän on päähahmoni, keskityn hänen ajatusmaailmaansa.

Noniin, suunnitelmia?
Hmm, ei oikein.
Ei täältä pääse edes pois. Muttei tänne voi jäädäkkään.
Huone on sinetöity.
Haluan jäätelöä.
hetkonen, onko tämä täysin sinetöity?
Niin, halkeama mistä tulee laavaa. Laiha lohtu.
Siitä tosin mahtuisi Toan kokoinen heppu.
Hetkonen, pääsisikös siitä?
Laava tosin on bropleema.
Haluan edelleen jäätelöä. Täällä on kuuma.
Hmm, epäilen että tämän luolan hengitysilma ei ole erityisen raikasta.
Olisikohan kellään ilmanraikastinta?
Nääh, turha kysyä. Tuskin.
Niin - siis, laavahalkeamasta voisi päästä läpi.


"Hei, emmekö voi jähmettää laavan ja koittaa hipsiä pois tuosta halkemasta? Täällähän on kaksi jäävoimaista ja yksi tulta käyttelevä. Kaikki pystyvät alentamaan lämpötilaa.", Matoro keksii.

"Hmm. Emme tiedä mitä tuon halkeaman toisella puolen on, mutta en keksi myöskään parempaa ideaa.", Mahriking ajattelee ääneen.

Sillävälin Summerganon on luonut jäästä purkin jossa Manun antidermis on. Jos se haihtuu ilmaan, on ongelmia. Hän heitti purkin Glatoriankingille.

Matoro alkaa kylmentää Sugan kanssa laavan lämpötilaa. Mahriking iskee aseensa lähelle laavaa ja imee siitä lämpöä. Laavan hehkuminen hyytyy pikkuhiljaa. Se muuttuu ensin tummanpunaiseksi, sitten jähmettyy kokonaan mustaksi tulikiveksi. Tosin vain osittain. Kolmikko kävelee eteenpäin jähmettäen laavaa. Pian huoneen laava on jäähdytetty. Kolmikko katsoo kohti vinottaista, noin kolmen bion korkuista halkeamaa josta virtaa laavaa. Railo näyttää olevan pitkä ja näyttää häilyvän tummanpunaiselta oranssin laavan hehkuessa sen pohjalla.

Matoro nielaisee.

"No, eipä tässä mitänä menetteävääkään ole.", hän toteaa ja astuu jäähdyttäen laavaa railoon kaksi muuta perässään.

Nelikko etenee ahdakkossa railossa, hitaasti mutta varmasti. Glatorianking piteli kädessään lasipurkkia, jossa manun antidermishenki oli. Matoro ja Make kävelevät etummaisina, jähmettäen laavaa hitaasti tieltään. Keetongu, joukon perimmäisenä kävelevä, erotti jonkin matkan päästä hylätystä laboratoriohuoneesta liekkejä. Ilmeisesti huoneeseen jätetyt ruumiit olivat syttyneet palamaan. pahemmassa tilanteessa tuskin voisi olla.

"Okkei, tunneli alkaa jatkua aika suoraan", Matoro toteaa, "voin kokeilla zoomata naamiollani onkalon perälle". Muut kuulivat pieniä mekaanisia ääniä Matoron säätäessä naamionsa kanssa. Hetken hiljaisuus... "No, näkyykö mitään?", Glatorianking kysähtää. Matoro on mykkä. "No, näkyykö perää?", Make kysyy pian Glatoriankingin jälkeen. "Ööh, kyllä, mutta äsken ei", Matoro vastasi vaisusti. "Mitä tuo nyt meinaa?", Keetongu kysyi epäuskoisena. "Siis, jokin liikkui tuolla edessä, joten siellä on varmaan oltava avointa tilaa". "No horrioppia sitten!", Keetongu huusi jonon perältä, hänen tilansa alkoi käyd ahtaaksi, hän kun oli isokokoisempi kuin Toat.

Viimeisten hitaiden ponnistusten jälkeen he ahtautuivat railosta pienehköön, mutta avoimeen tilaan. Huoneen molemmilla puolilla oli tunnelit. "Tämä lienee osa jotain jännää tunneliverkostoa", Keetongu totesi. "Nähtävästi, mutta ei ole aikaa, meidän on päästävä pois täältä", Matoro sanoi kääntyen vasemman puoleisen tunneli nsuuntaan, nähdäkseen terävän keihään osoittavan otslleen. Matoro hätkähti nähdessään keihästä pitelevän olennon... Zyglak.

Eeppinen laavaluolasto suoraan Bio Klaanin saaren syvyydessä Mt. Ämkoon alla

Huone jossa he ovat, on vain valtavan laavajoen sivukäytävä. Kauempana heidän vasemmalal puolellaan maan uumenista pulppuaa laavaa joka ryöppyää kallioita pitkin eri suuntiin, yhdestä suunnasta juuri tänne missä he ovat, jähmetetyn laavan päälle.

Zyglak ja Matoro ovat laavan tasolla olevalla kivisellä tasanteella. Tämä on ilmeisesti osa Nazorakien luolastoa, kenties he hankkivat energiansa suurella maalämpöpumpull- ei mitään.

"Saastat, mitä teette täällä!", Zyglak huutaa pitäen ryhmyistä keihästää Jään Toan silmien alla.

"...Eh, kaunis päivä tänään?", Matoro sanoo vaivautuneena. Hän tajuaa sen olevan melko huono keskustelunaloitus maan alla.
"En välitä mitä ylhäällä on. En pääse enää ikinä päivänvaloon", Zyglak selittää, kääntäen katseensa maahan.
"Tänne kammioon vangitaan Nazorakien johtajaa ärsyttävät, ei-torakka-tyypit. Torakat ammutaan heti."
Zyglak laskee aseensa.
Klaanilaiset ovat hämmentyneitä. He tekivät tämän kaiken, vain tullakseen toiseen vankityrmään.

"Olemme siis samalla puolella? Yritämme kaikki pakoa?", Summerganon sanoo Zyglakille.
"Yleensä en ole tälläisen roskasakin, en kenenkään Mata Nuin luomuksen kanssa, mutta tämä on poikkeus..."

Kuusikko katselee ympäri luolaa. Kaikki miettii mielessään eri pakoteitä.

Luola on laaja, korkeakattoinen. Noin puolet siitä on kivitasannetta joka on laavan yläpuolella, toinen puoli virtaavaa laavaa. Laavaa pulppuaa vielä syvemmältä tunneleista, ja sitä menee ulos noin neljästä halkeamasta seinämissä. Matorolle tulee, ironista kyllä, kylmät väreet laavavirrasta. Heidän jähmettämänsä laava alkaa taas nesteytyä.

"Millä vangit laitetaan tänne? Miksei täällä ole ketään sinun lisäksesi?", Glatorianking kyselee Zyglakilta.

"Nazorakien teleporttauslaitteisto. Ei vastaanotinta, vaan siihen laitetaan tämän paikan sijainti. Jos olento tajuaa olevansa tuomittu ikuisesti, ja vieressä on laava-allas, mielen valtaa halu lopettaa oma kärsimyksensä. Minä olen täällä edelleen koska haluan kostaa, tuhota saastaiset Nazorakit. Tuhota muut Zyglakit jotka jättivät minut heille. Tappaa sitten kaikki muutkin Mata Nuin luomukset!", vaahtoaa Zyglak.

"Hei, sain idean, muttete välttämättä pidä siitä. Osaatteko surffata?", Mahriking huudahtaa laava-altaan viereltä.
"Ei, ei tuo on itsemurha...", Matoro hätääntyy
"En edes sanonut mitä aion!", Make vastaa.
"Mutta ajattelit.", Matoro sanoo ja koputtaa naamiotaan (It's Kanohi Cencord, Mielen naamio)

"Hei, tuo saattaisi toimia. Tuota laavajokea pystyy laskemaan, tuo yksi halkeama on tarpeeksi iso. hankitaan iso kivipaasi jolla laskemme alas.",Summerganon aloittaa, vaikeki tosiaan erityisesti odota kokemusta.

"Mutta - minne luulette meidän päätyvän? Klaanin saarella ei ole pinnalla laavajokia tai vastaavia. Lisäksi olemme maan alla, laskeudumme siis aina vain alemmas.", Matoro listaa.

"Mutta muistanette laavakentät tällä saarella? Niiden alla menee yksi iso luola, joka voi hyvin olla yhteydessä tähän. Laavavirta. Täällä hyppäisimme laavajoen sivuille, kiipeämme luolaa ylös matoranien näköalatasanteelle luolassa, ja pääsemme pois.", Mahriking luennoi, ilmiselvästi tuntien asiat.

"En silti kannata ideaa", Matoro sanoo tiukakna., Hän ei pidä laavasta.

"Hei, tuo voisi toimia. Eihän meillä ole parempaakaan ideaa?", Keetongu, joka ei tosiaankaan pidä ideasta, sanoo.

Manu tuntee itsensä unohdetuksi. Hän haluaa ruumiin, ja vähän äkkiä.
Antidermis alkaa liikkua pois pullostaan.

Klaanilaiset seuraavat ihmeissään. Vihreä kaasu valtaa Zyglakit. Olento huutaa oudosti, sen silmät pyörivät ympyrään, kehossa on outoja pakkoliikkeitä. Sydänkivi välähtelee.
"AAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRGGGHHHHHHH-hhhhh!!!", Zyglak karjuu kun Makutan mieli murskaa tämän omaa. Juuri nyt Zyglak haluaisi hypätä laavaan, muttei voi koska hänen jalkansa eivät liiku.

Huuto lakkaa. Tulee kuolemanhiljaisuus. Klaanilaiset seurasivat varjojen peittämää ruumista, ja pikkuhiljaa Antidermis imeytyy sen sisään.

"Terve. Lainaan tätä vähän.", Manun ääni sanoo Zyglakista.


Kuusikko sinetöi Maken suunnitelman.
He päättävät yrittää laavasurffausta vapauteen.

Keetongu Oct 7 2010, 04:53 PM

Laavaluolasto

Kukaan ei pitänyt ideasta. Toisaalta, ketään ei kiinnostanut luolaan jääminenkään. Keetongu yritti saada viestilaitteistollaan turhaan yhteyttä ulkomaailmaan, sillä kallio oli liian paksua ja Nazorakit olivat kaiketi asentaneet tehokkaan häirintälaitteiston pitääkseen vangit poissa ulkomaailmasta.

Zyglak-Manu ja Summerganon irrottivat paaden laavakivestä ja kumppanukset raahasivat sen laavavirran viereen.

"Se virtaa nopeasti", Matoro sanoi.
"Laavakivi sulaa varmasti alatamme", GK voihkaisi.
"Minun ja Matoron on koko ajan jäähdyttettävä sitä", Summerganon vastasi.
"Tämä on silti huono idea", Keetongu sanoi.
"Mennään", Zyglak-Manu örvähti.
He kellistivät paaden laavaan ja hyppäsivät kyytiin. Zyglak-Manu ja Keetongu menivät painavimpina keskelle ja pitivät kiveä paikoillaan, Glatorianking ja MahriKing tulivat heidän viereensä, Matoro meni eteen ja Summer perään. Heidän tehtävänään oli jäähdyttää kiveä ja hidastaa vauhtia jähmettämällä laavaa tarpeen vaatiessa.

"Tuonelan joki", Matoro sanoi synkkänä.
"Eipä jes", Keetongu kuittasi. Kivi lähti liikkeelle. Edessä näkyi vain punaista hehkua.

Eeppinen laavaluolasto suoraan Bio Klaanin saaren syvyydessä Mt. Ämkoon alla, tarkasti sanottuna noin viiden Bion pituinen laavakivinen paasi laavavirrassa

No, kuten jo ylempänä mainitsin, sankari-kuusikko ovat nyt siis ison kivipaaden päällä, laavavirrassa. Oikein ihanaa.
Kukaan heistä ei erityisesti pidä tilanteesta. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa.


Virta viettää loivasti alaviistoon. Katosta irronneita kiviä kelluu vähän aikaa laavassa kunnes ne hajoavat. Sankareiden oma pysyy kasassa jäävoimilla.

Jyrkemmästä laskusta paatti hieman tömähtää. Ilmaa on vaikea hengittää ja on todella kuuma. Mahriking imee kuumuutta itseensä.
Matoro tähystää teleskooppisilmällään eteenpäin. Laavaa - tummanpunaista kajoa - kiviseinämä - suoraan edessä!

Matoro tajuaa tilanteen. Edessä tunneli jakautuu kahteen. Vasemmalla on laavaputous, oikealla joki jatkuu normaalina. He ovat ajautumassa putoukseen.

"Kääntäkää!!!", Glatorianking huutaa paniikissa.
"Miten?", Manu tokaisee.

"Pakko meillä on olla joku keino...", Mahriking pohtii ankarasti.

Matoro jäädyttää laavaa keulan edestä mahdollisimman nopeasti. Vauhti hidastuu.

"Hei, minulla on idea!", Keetongu huudahtaa ja iskee Zyglakilla olleella veitsellä Manun hännän poikki. Makuta-Zyglak karjaisee kivusta ja luo murhaavan katseen Keetonguun.

Keetongu sitoo veitsen häntään, vääntää silkalla voimalla sen terän koukuksi ja heittää laavakiviseen seinään kiinni. Koukku tapailee hetken kalliota kunnes tarttuu kahden kiven väliin.

"Mahtavaa, Keetongu! Voisin syleillä sinua!", Mahriking huutaa innostuneena. He vetävät paattinsa kiinni seinämään hännän (köysi-koukun) avulla ja kääntävät kivipaatensa normaaliin jokiuomaan.

Matoro on peräti onnellinen siitä, että he ovat taas laavajoessa. Vaikka ilma onkin tulikuumaa ja hänen voimansa heikkenevät, Matoro tuntee olonsa erittäin turvalliseksi - olosuhteisiin nähden.

Summerganonin tunsi helpotusta, mutta jotain tuntui olevan yhä vialla. Summerganonilla oli aavistus, että heidän eteensä heitettäisiin taas jotain. Hän piti käden miekalla. Kaikki olivat helpottuneita, mutta valppaita. Heikoista elementtivoimistaan huolimatta hän oli onnistunut Matoron kanssa siinä, että kiven ja laavan välissä oli jotain... Mutta kuumuus alkoi kyllä jo vähän painaa.

Edessä näkyi onkalon seinässä oleva painauma ja tarkemmin katsoen, siellä saattoi olla myös pienehkö luola. "Saisimmeko pysäköityä tuohon, tarvitsemme hetken lepoaikaa.", Summerganon ehdotti. Virtaus tosin vei heitä väkisin sitä kohti, joten valintaa ei juuri tarvinnut tehdä. He antoivat lohkareen "rantautua" ja Summerganon ja Matoro TBS tekivät melkoisen ponnistuksen jähmettämällä sen alustavasti kiinni. Pieni luola oli tosiaan niin pieni, kuin miltä se oli laavajoelta näyttänyt. Mikäli normaali toa olisi sinne päässyt, olisi poistuleminen ollut työn ja tuskan takana. Mutta sitten kuului ääniä.

"Zyglakeja...", Mahriking totesi. Muut lopettivat juttelunsa ja kääntyivät kohti onkaloa. "Eivätkö ne koskaan lopu...", Glatorianking murahti. "Pitäisikö meidän jatkaa jotenkin matkaa..?", hän jatkoi. Lohkare alkoi irrota "laituristaan", joten vaihehtoja ei ollut. Ponnistelujen jälkeen ryhmä sai sen jälleen virtaukseen, joskin heistä alkoi tuntua, ettei se kauaa kestäisi... Zyglakit laajensivat omalla, tuhoisalla tavallaan edellä mainittua onkaloa ja yrittivät hypätä ryhmän perään, mutta kaksi putosi laavaan ja kolmas yrittäjä pääsi jo lohkareelle, mutta Summerganonin nopea sivallus haavoitti sitä ja se putosi horjuen laavaan.

"Taas sitä mennään." Keetongu totesi. Mutta nyt edessä näkyi jotain muuta, kuin levähdyspaikka...



Joku varmaan osaa heittää jotain jatkoa.

Kiven päällä laavassa

Glatorianking katselihmeissään, kuului melua ja se kuulosti Zyglakeilta, mutta se olikin kylä, kylä täynnä zyglakeja, muita teitä ei ollut pitäisi jatkaa jalkaisin.

Zyglakit närkäistyivät nähdessään Toa joukon, joka tunekutui heidän kyläänäs ja ottivat heivät, ei ystävällisesti vastaan, Glatorianking hyppäsi kiven päältä ja yritti puhua, järkeä, että päästäisivät läpi suuri osa alkoi perääntä puheen jälkeen, mutta jotkutuppiniskaisemmat halusivat heittää Tunkeilijat laavavirtaan.

Keskellä merta

Snowman katsoi suihkumoottoreilla varustetun, valonsäteitä sinkoilevan kaksikon koettavan tavoittaa Guardiania pitelevää lonkeroa merihirviön kymmenien muiden raajojen joukosta. Kepe hänen vieressään ei näyttänyt olevan taistelukunnossa, mutta pystyi vallan mainiosti käyttämään Cordak-laukaisinta veneestä käsin.
"Räts, ei sinulla mitään mahtavaa suunnitelmaa olisi valmiina?" lumiukko tiedusteli.
"Ei oikeastaan, tuo möhkäle on sen verran iso, etteivät perinteiset keinot oikein auta. Pakeneminen tässä ensinnä tulisi mieleen." Kepe vastasi, ja arvioi meripedon nopeutta. Kaikesta päätellen se saisi lumiukon veneen kiinni, mutta nyt ei ollut sen murehdinnan aika.
"Ensinnä pitäisi varmaan vapauttaa Gurttuisa ystävämme tuon olennon niljaisesta otteesta."
Ääni kuului ÄmKoolle, joka oli ilmestynyt veneeseen kuin tyhjästä.
"Aivan, mutta mikä tässä auttaisi?" Snowman mietti ääneen.

Samaan aikaan Domek piteli kovasti kiinni Killjoyn haarniskasta kaksikon koettaessa väistellä joka suunnassa viuhuvia lonkeroita. Hän toivoi myös hartaasti, ettei hänen tyylikäs hattunsa lentäisi ilmavirran mukana.
"Suoraan edessä!" Killjoy huusi tuulen huminan ja meren pauhinan yli.
Domek katsoi kello kahteentoista, ja huomasi sinisen hahmon lonkeron otteessa. Hän sinkaisi kädestään valonsäteen kohti kyseistä raajaa, mutta se ei osunut.
"En osu näin kaukaa, liitele likemmäs!"
Killjoy nosti korkeutta, ja kierähti pikaisesti vasemmalle väistäen taas yhden lonkeron.

Guardian pysyi tajuissaan silkan tahdonvoimansa ansiosta. Hirviön ote oli juuri niin tiukka, kuin pienen saaren kokoiselta elukalta voisi olettaakkin.

"Oletko aivan varma, että pystyt siihen?" ÄmKoo ksysyi Kepeltä, jonka nyökkäys riitti vastaukseksi. He tarttuivat toisiaan kädestä, ja huomasivat olevansa Domekin veneen kannella, aivan hirviön tuntumassa. ÄmKoo otti vauhtia, ja suoritti huiman loikan, laskeutuen eräälle olennon lonkeroista. Siitä hän ponnisti seuraavalle, ja siitä seuraavalle, loitontuen aina vain kauemmaksi Domekin veneestä, hyppien taidokkaasti alati mukautuvassa lonkeromyllerryksessä. Kepe ei jäänyt vain katselemaan, vaan lähetti molemmista käsistään jäähyökkäyksiä suojatan siten mustavihreän toverinsa etenemistä.

Snowmanille tuli suorastaan nostalginen olo, kun hän kaarsi yksin veneellään, kiertäen hirviötä. Hän oli ensimmäistä kertaa vuosiin matoranin kokoinen, mutta tämä oli välttämätöntä. Loput kehostaan lumiukko oli muovannut ulkoiseksi tukirangaksi pitämään Kepen tolpillaan tämän auttaessa ÄmKoota. Nyt Snowmanin tuli vain ajaa vene jonnekin lonkeromyllytyksen keskelle, ja olla valmiina ottamaan muut Klaanilaiset tarvittaessa vastaan.

Meri

Killjoy joutui käyttämään kaiken ketteryytensä väistelläkseen hirviön viuhuvia lonkeroita.
Domek yritti valohyökkäyksillään osua Guardiania pitelevään lonkeroon, mutta hyökkäykset menivät ohi kerta toisensä jälkeen. Killjoy huomasi Snowmanin lähestyvän veneellään, jolloin hänellä välähti.

"Domek, tiputan sinut Snowmanin veneeseen. Siellä, yritä tähdätä valohyökkäyksesi suoraan sen silmiin", Killjoy huusi pauhun yli ja valmistautui tiputtamaan Domekin. "Yrittäkää kinnittää sen huomio, että pääsen kiertämään sen taakse. Ainiin ja valmistautukaa ottamaan kiinni putoava skakdi."

Killjoy tiputti Domekin ja tämä alkoi heti tuumasta toimeen, saaden hirviön huitomaan vinhemmin, mutta sokaisten tämän samalla. Killjoy avasi yhteyden Klaaniin.

"Creedy, avaa yhteys ÄmKoohon. Hän on tässä aivan lähellä", ja hetkeä myöhemmin, hän kuuli ÄmKoon huohotuksen korvissaan.

"ÄmKoo, tajusin juuri: Pallosalama."

"Osaatko tehdä sen?" ÄmKoo ihmetteli.

"Osaan, mutta se vaatii minuutin latausajan. Häiriköikää hirviötä tarpeeksi kauan. Menen sen selän taakse, niin pääsen hyökkäämään rauhassa. Sähköiskun pitäisi kärventää tuo otus."

"Entä Guardian?"

"Kun sähköisku iskee, tulisi lonkeroiden raueta, jolloin Guardian tippuu. Toivokaamme vain, että Snowman osaa ohjata venettään hyvin."

Killjoy lensi suoraan hirviön taakse ÄmKoon ja Domekin häiriköidessä sitä parhaansa mukaan. Hän jäi ilmaan leijumaan ja loi käteensä pienen sähköpallon, joka alkoi hiljalleen kasvaa.

"Yksi minuutti."

Merellä

Kepe katsoi Domekin veneen kannelta tapahtumia, ja oivalsi mitä oli tekeillä. Killjoy latasi jonkinsorttista voimakasta hyökkäystä, ja muut hämäsivät parhaansa mukaan. Kepe käytti kasvivoimiaan, ja nostatti merestä merilevää. Hän kieputti siitä alkeellisen verkon, ja alkoi pyörittää sitä päänsä yläpuolella aina kiihtyvällä vauhdilla. Tämän pitäisi ostaa lisäaikaa, hän mietti, ja uuden Snowman-tukirankansa mahtavan väkevyyden turvin linkosi verkon tarkasti erästä lonkeroa kohti. Toinen lonkero takertui siihen, ja pian solmukohtaan sitoutui useampia hirviön raajoja. Kepe oli tuuminut oikein todetessaan, että meripedon koordinaatiokyky ei voinut olla kovin suuri kaikilla lonkeroilla, ja että solmun muodostaminen ei voisi olla kovin vaikeaa.

"Snowman!" Domek huusi lähettäessään valopallon merihirviön ruumiiseen. "Nuo lonkerot tuolla näyttävät muodostaneen jonkinlaisen solmun, niiden tiimoilla lienee turvallisempaa."
Lumiukko kurvasi veneensä kohti liikkumarajoitteisia raajoja, välttäen täpärästi tulemasta murskatuksi.

"Puoli minuuttia" Killjoy sanoi radioitse ÄmKoolle.

Mustavihreä hahmo silpaisi katanallaan yhden lonkeron kahtia, ja sen sisuksista ryöppysi kellertävänvihreää tahmaa kaikkiin ilmansuuntiin. "Selvä. Täällä pärjäillään ihan hyvin, Gurttukin taitaa olla tajuissaan" hän vastasi Killjoylle ja katsoi puristuksessa joka suuntaan potkivaa skakdia. Sitten ÄmKoo haihtui niiltä sijoiltaan, ja aineellistui vähän matkan päähän, toisen raajan päälle. Hän mutisi itsekseen hirviölle:
"Lonkerosi katkeaminen ei näemmä huolestuta sinua? Kipupisteesi taitavat olla hieman muualla."
ÄmKoo hyppäsi, ja kierähti ilmassa leikaten taas yhden lonkeron, ja laskeutui kevyesti hirviön alahuulentapaisen päälle. Siitä hän silpaisi palan pois säilällään, ja peto karjaisi voimaakkaasti.
"Sitä minäkin."

Kepe katsoi tarkasti Killjoyn lataamaa valopalloa. Se näytti melko valmiilta, ja huusi Snowmanille ja Domekille: "Tulkaa hakemaan minut, kohta taitaa välähtää!"
"Kunhan täältä keretään, on vähän muljua välissä!"
Snowman mutkitteli veneellä Domekin karkottaessa valovoimillaan hyökkääviä lonkeroita.
"Hittolainen, jonkun pitäisi tehdä tästä elokuva!" valon toa huudahti, ja sai vastaukseksi lumiukon hyväksyvän mutinan.
"Kaikki hyvän B-luokan actionpätkän ainekset: toimintaa, seikkailua, suuria egoja ja... Okei, neitomme pulassa ei ehkä ole aivan siitä hehkeimmästä päästä, mutta kuitenkin."
"Ainakin hänellä on heleä lauluääni."
"Oikeasti?"
"Ei, mutta hyvät naurut sitä kuunnellessa saa."
"Vauhtia nyt!" Kepe huusi kärsimättömänä kuunnellessaan lähestyvän kaksikon jauhantaa. Hänestä tämä ei ollut paras mahdollinen hetki.

Guardian tunsi hirviön otteen hieman höllenevän, luultavasti sen kiinnittäessä huomionsa muualle. Hän sai ajatuksiaan kasaan.
Plasma. Päälle.
Hyökkäys kohdistui merihirviön kasvojen alueelle, ja se näyttikin selvästi kärsivän. Ei riittävästi vapauttaakseen Guardianin, mutta riittävästi kiinnittämään pedon jakamattoman huomion siniseen skakdiin.

Alhaalla, hirviön hämmennyksen turvin Snowman sai poimittua niin Kepen kuin ÄmKoonkin veneensä kyytiin. Siitä hän ohjasti paattinsa suunnilleen Guardianin alle, ja he jäivät odottamaan.

"Nyt!" Killjoy huusi, vapauttaen massiivisen hyökkäyksensä. Pallosalama osui suoraan maaliinsa, ja tuskissaan merihirviö vapautti otteensa Guardianista, ja painui pinnan alle. Klaanilaiset saivat otettua skakdinsa vastaan, ja Killjoykin lennähti uupuneena veneeseen. Kaikki istuivat hiljaa paikoillaan, kuunnellen hiljaisuutta. Hiljaisuutta ja voimistuvaa huminaa.

Snowman lähti ajamaan venettä täyttä vauhtia pohjoiseen, kuullen merenpinnan rikkoutuvan takanaan.
"Oho, sehän toipui pikaisesti" Domek tuumi.
"Niin näkyy. Mutta eikö mokoman luulisi jo oppineen, ettei meikäläisiä kannata hätyytellä?" Snowman pohti ääneen.
Kaikki katsoivat taaksensa jäävää hirviötä. Se ei näyttänyt tekevän minkäänlaisia hyökkäyksen merkkejä, tuijotti vain takaisin.
Lämpö. Päälle.
Guardian katsoi, mitä pinnan alla tapahtui, ja ainoana oivalsi hirviön todelliset motiivit. Valtavan meripedon ympärille kerääntyi pienempiä lonkerokasoja, ilmeisesti saman lajin edustajia. Koko tilanne näytti jonkinlaiselta perheen ryhmähalilta. Tämäpä somaa, Guardian ajatteli mielessään.