Snowmanin huone

Kepe seisoi keskellä Snowmanin huonetta. Se oli laitettu karanteeniin heti, kun mystisen paketin merkitys oli selvinnyt. Kepe oli kuitenkin saanut luvan tulla etsimään johtolankoja, joilla parasiitin luonteen jäljille päästäisiin.

Kepeä harmitti se, ettei Snowmaniin saanut yhteyttä eikä häntä varoitettua hänen päänsä sisäisestä uhkasta. Ei voinut tietää, koska se tekisi hänelle jotain anteeksiantamatonta. Tai ehkä se oli jo tehnyt. Ehkä oli jo liian myöhäistä.

Kuu näkyi leveästä ikkunasta. Sen ääressä oli kirjoituspöytä, jonka päällä oli edelleen jauheen jättämä läiskä. Otus oli kaivautunut ulos paketista Snowmanin nukkuessa. Mutta miksei hän ollut avannut pakettia ennen levolle käymistä? Taas yksi vastaukseton kysymys.

Kepe oli tonkinut paketin pohjia myöten, muttei ollut löytänyt muita jälkiä kuin joitakin kuolleita soluja. DNA-analyysi ei niihin onnistunut, sillä jonkinlainen itsetuhomekanismi oli kadottanut sen. Otus ei selvästikään tahtonut jättää mitään jälkiä itsestään.

Kepe tai kukaan muukaan ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta otuksesta. Se kuitenkin oli äärimmäisen vaarallinen ja heille vihamielisten tahojen käsialaa. Olisiko sen luonut joku makuta? Makutan voisi olettavan luovan jotain tällaista.

Hän kääntyi ja jätti huoneen taakseen. Hänen täytyisi kysyä Manulta asiantuntijan näkemystä ennen kuin tämä ehtisi lähteä.

Bio-Klaanin linnoitus, ”takapiha”

Epämääräinen viiden hengen joukkio hiippaili ulos linnasta. Oli jo melkein täysin valotonta. Makuta Nui johdatti tiiminsä pensaaseen. Ja metsään. He kulkivat pimeydessä lähelle paikkaa, jossa Manu vakuutti sijaitsevan Nazorakien reiän. Muut eivät pitäneet tästä ilmauksesta, mutta lähtivät tietysti mukaan. Pian he löysivät aukon maasta. Se oli peitetty hyvin, mutta muutama Nazorak sattui tulemaan ulos, kun he kököttivät viereisessä puskassa. Keetongu kalautti yhden tajun kankaalle. Loput klaanilaiset hyökkäsivät muiden torakoiden kimppuun. Pian he kiipesivät alas tunnelia pitkin.

[spoil]Blargh. Tämä vie vain tarinaa eteenpäin. Ei muuta pointtia.[/spoil]

Taivaspiraattien ilmalaivan kannella

Kannelle jääneet piraattimatoranit juoksentelivat sinne sun tänne virkkoen samalla mitä epämääräisimpiä merenkävijöille ominaisia voimasanoja. Heidän yläpuolellaan viuhuva kevyehkö ilma-alus ei tehnyt satunnaisella tulituksellaan merirosvojen ryöstöhetkestä lainkaan helppoa. Lentokoneen alas tulittamista vaikeutti vieläpä se seikka, että ilmalaivan kapteenit jakelivat perin ristiriitaisia käskyjä.

Tulittamista vaikeutti myös se, että lentokone kurvasi hurjaa vauhtia suoraan ilmalaivan kantta kohti. Jos kone saisikin osuman, se syöksyisi liekehtien ilmalaivan kannelle - ja vauhdista päätellen tämän läpi.

- - - -

Ämkoo myhäili lentokoneen ohjaamossa. Hän painoi vielä kerran itsellensä kupposen kuumaa, kulautti sen yliluonnollisella vauhdilla suuhunsa ja heitti kahvikupin olkansa yli ohjaamon takaosan lattialle. Hän alkoi varovasti vähentää koneen vauhtia ja painoi laskeutumistelineet esiin. Urheimmat merirosvot uskaltautuivat vielä tulittamaan Ämkoon konetta, mutta lopulta nämäkin ymmärsivät vaarantavansa sillä vain ja ainoastaan oman laivansa turvallisuuden.

Lentokone laskeutui laivan puiselle kannelle. Kone pysähtyi yllättävän nopeasti ( tämän Ämkoo huomasi lyötyään otsansa koneen tuulilasiin pysähdyksen aiheuttaman liikkeen voimasta ) ja pienet matoran-piraatit tuijottivat alusta hyvän matkan päästä varovaisin ilmein. Muutama piraateista tosin makasi koneen laskutelineiden juuressa yrittäen parhaansa mukaan peittää päänsä tärisevillä käsillään. Nämä piskuiset piraatit luulivat kai juuri tulleensa lentokoneen yliajamiksi.

- - - -

Kapteeni Ghekula astui ulos laivan kannelle ihmettelemään juuri saapunutta lentokonetta. Hän lähestyi konetta varmoin askelin ja oikoi samalla hattunsa asentoa. Sitten hän määräsi miehistönsä piirittämään lentokoneen ja jäi odottamaan.

Odotusta ei kestänyt kauan. Ämkoo nousi ulos lentokoneesta ja jäi seisomaan sen vierelle huvittunut ilme kasvoillaan. Hän katsahti kapteeni Ghekulaa ja virnisti tämän massiiviselle päähineelle. Ghekula tuijotti takaisin ja lähti astelemaan Ämkoota kohti.

"Kiva hattu."
"Yarrr."

Samaan aikaan laivan sisätiloissa sijaitsevassa varastohuoneessa itkeskeltiin valtavaa menetystä. Ämkoon ankaran tulituksen aiheuttama reikä oli saanut ilmalaivan varastohuoneen seinän käytännössä katsoen repeämään kahtia ja täten valtaosa huoneen sisällöstä oli päässyt valumaan ulos. Kaksi rosvomatorania ihmetteli tilannetta.

"Rommi... On mennyttä?"
"Kyllä. Rommi on mennyttä."
"Mutta MIKSI rommi on mennyttä!!??!!"



[spoil]Lyhyt ja tylsä. Pahoittelen, mutta nyt ei inspaa.[/spoil]

Pimeys


GK heräsi ja näki vain mustaa.

Sitten hän päätti avata silmänsä. Se ei auttanut. Huone, jonka kylmällä kivilattialla hän makasi oli vailla minkäänlaisia valonlähteitä. Oli myös täydellisen hiljaista ja GK ei pystynyt kuulemaan edes omaa hengitystään.

"Haloo?" hän yritti kokeellisesti puhua pimeyteen. "Onko täällä ketään?"
Toan epätoivoiset huudot kaikuivat takaisin jostain kaukaa antaen kuvan siitä, että huone oli valtava. Kaikumista kesti hetken ennen kuin äänet katosivat pimeyteen.

GK kokeili liikkua ainoastaan tajutakseen, että ei pystynyt siihen. Hän pystyi yhä tuntemaan kaikki raajansa, mutta ne eivät yksinkertaisesti ottaneet vastaan komentoja.
Toan mieleen hiipi häiritsevä ajatus. Ajatus ei ollut sellainen, jota hän olisi halunnut ajatella, mutta sitä ei saanut sulkea pois täysin.

"Ei", joku puhui pimeydestä hiljaa. "Et ole kuollut."

Jos huoneessa olisi ollut valoa, pelästyneen ja helpottuneen ilmeen epäpyhä yhdistelmä olisi ollut havaittavissa GK:n kasvoilla.
"Ku-kuka siellä?"

"Et ole tosiaankaan kuollut, GK", pimeydessä puhuva ääni sanoi sivuuttaen aiemman kysymyksen. "Koska minä olen käynyt toisella puolella ja tiedän, minkälaista siellä on."
Kuusi punaista silmää syttyi pimeyteen suoraan GK:n kasvojen eteen ja niiden muodostaman ympyrän keskellä puhui hirviömäinen, leuaton suu.
"Toisella puolella ei ole edes pimeyttä, poikaseni", suu sanoi etäisesti Matoranilta kuulostavalla äänellään. "Siellä ei ole mitään. Tyhjää. Pohjatonta tyhjyyttä. Ei ääniä. Voit vaikka avata suusi ja huutaa kauhusta, mutta pian sinulle selviää, että sinulla ei ole suuta. Sinulla ei ole suuta ja haluat huutaa."

GK tuijotti silmiä hiljaisena. Hän päätti olla sanomatta mitään.
"Minä ja ystäväni juuri pelastimme sinut sieltä, poikaseni!" kuusisilmäinen olento sanoi ylpeänä. "Toisin kuin yleensä luullaan, Zyglakit ovat aivan yhtä hyviä korjaamaan vammoja kuin aiheuttamaan niitä. Ainoa syy, miksi et voi liikkua on se, että en tahdo sinun liikkuvan vielä. Mutta kohta tarvitsen apuasi, hyvä ystävä."

Kuusisilmäiset kasvot tulivat epämiellyttävän lähelle GK:ta.
"Ja sinähän varmasti autat henkilöä, joka juuri veti sinut takaisin toiselta puolelta?"
Jos leuaton suu kykenisi hymyilemään, se hymyilisi leveästi.



Bio-Klaani, komentokeskus


"Sinussa on loinen, Snowman!" Guardian huusi kädessään olevaan kommunikaattoriin uudelleen ja uudelleen. Hän toisteli sitä puolen minuutin ajan, vaikka Snowmanin kasvot äsken näyttänyt vihreä ruutu näytti vain lumisadetta.
Lopulta Guardian luovutti. Hän heitti kommunikaattorin kädestään seinään ja potkaisi yhden komentokeskuksen tuoleista kumoon karjaisten voimakkaan skakdinkielisen kirosanan.

Joku ilmeisesti kuuli Guardianin karjahduksen, sillä komentokeskuksen ovi avautui naristen. Guardian kääntyi katsomaan. Oviaukossa seisoi Paacona tunnettu vihreä Toa, joka piti ovenkahvasta kiinni kasvoillaan mitä provosoivin ilme.
"Ongelma?" Paaco sanoi.

"Kyllä", Guardian vastasi vielä selvästi hieman äreänä. "Snowman ja Ämkoo ovat lentomatkalla. Snowmanin sisällä on jotain limaista ja ikävää. Heitä piti varoittaa, mutta nämä mahtavat laitteesi eivät toimi."

Paaco käveli huoneeseen ja katsoi laitteita pitkään.
"Oletko kokeillut käynnistää ja sammuttaa uudelleen?" hän sanoi.

"Kyllä?" Guardian sanoi kysyvästi.

"Sitten en voi tehdä mitään."

"..."

"Tai siis. Nämä laitteet kyllä ilmoittaisivat, jos vika olisi tällä puolella. Arvaanpa, että tässä on joku häiriösignaali käytössä."
Paaco nosti Guardianin potkaiseman tuolin pystyyn ja istui sille.
"Anna minulle minuutti", hän sanoi. Guardian vastasi myöntävästi ja käveli ulos komentokammiosta. Hän kääntyi kohti sitä siipeä, jossa hänen oma huoneensa sijaitsi, mutta ei ajatellut kovin tarkasti, minne oli menossa.
Guardian ei jostain syystä ollut tilanteesta kovin huolissaan. Vaikka Paaco ei saisikaan yhteyttä korjattua, tilanne ei vaikuttanut erityisen vakavalta. Ämkoo kyllä huomaisi, jos Snowmanissa olisi jotain vikana.
Ainoa asia, joka vaivasi Guardianin mieltä oli mahdollisuus, että Avde oli jo pistänyt Snowmanin tekemään jotain ennen näiden lähtöä. Pieni ja huomaamaton pommi lentokoneen siiven alla voisi lopettaa tehtävän tehokkaasti ajoissa.

Guardianin sisäinen monologi keskeytyi, kun käytävän kaikki lamput sammuivat. Pimeyttä kesti viisi sekuntia ennen kuin lamput aktivoituivat uudelleen. Guardian pysähtyi ja katsoi ympärilleen.

Hän aavisti pahaa.

Klaanin kahvio

Kapura istuutui tyhjään pöytään. Muutama päivä sitten hän oli kohdannut oudon Matorania muistuttavan olennon, joka oli taivutellut häntä petturuuteen. Kapura ei ollut kertonut kohtaamisesta kenellekkään. Tänään Kapuran huoneeseen oli ilmestynyt eräs lappu...

Tiedät, missä tavata
Avde

Vaikka Kapura ei ollut varma petturuudestaan, hän halusi kovasti käydä katsomassa. Itse asiassa hän oli melko varma, ettei osaisi takaisin huoneeseen, jossa tämä Avde oli häntä puhutellut. Mutta luultavasti ei ollut kyse siitä. Avde oli luvannut hänelle täyden kontrollin naamiostaan...

Kapuran naamio, Shan, loi satunnaisia elementtihyökkäyksiä. Sitä oli vaikeaa, ellei mahdotonta, hallita. Naamio oli pelastanut Kapuran monta kertaa, mutta pessimistinen Toa ei mieluiten luottaisi tuuriinsa.

Kapura nousi pöydästä. Hän halusi palavasti kertoa jollekulle. Mutta kenelle? Ehkä ei kuitenkaan pitäisi. Sitä paitsi hän oli melko varma, että Avde tarkkaili häntä. Jotenkin. Tarjouksen hylkääminen saattoi maksaa hänelle henkensä.

Kun Kapura oli jo melkein huoneensa ovella, hän huomasi jonkin seuraavan häntä. Vaistonvaraisesti hän käännähti ympäri ja valmistautui hyökkäämään... Seuraaja oli Fikou. Eikös Umbralla ollut tuollainen? Rahi hyppäsi ilmaan pari kertaa ja juoksi muutaman metrin. Kapura tajusi seurata Umbran lemmikkiä.

Nazorakien tunneli

Viisi Klaanilaista kävelevät syvän hiljaisuuden vallitessa matalaa käytävää. Tiimin johtaja, Makuta Nui uudessa haarniskassaan hiippailee etummaisena. Hänen punaiset silmänsä loistavat pimeydessä.
"Shh!, tuolla näkyi liikettä", Manu kertoo telepaattisesti tiimiläsille. Jokin liikahti käytävän päässä.
Matoro astuu Makutan takaa esiin. Hänen teleskooppisilmänsä ääntelee pimeydessä.
Yökiikari aktivoituu. Jään Toan teleskooppisilmä (tai oikeastaan yksi kolmesta) muuttuu vihreäksi ja Matoro katsoo eteenpäin.
Matoro näkee kaksi laihaa hahmoa - torakoita. Ne olisivat helppo nakki.
Hän jatkaa tutkimista - seinässä on pieni tietokonepaneeli. Siitä voi todennäköisesti hälyttää jos jokin menee vikaan.

Matoro hiippailee käytävää pitkin. Torakoilla on hyvä pimeänäkö, mutta Manun luoma pimeyden verho estää heitä näkemästä. Pimeydessä vilahtaa nopeasti valkoinen terä, toinen Torakka kaatuu kuolleena maahan. Toinen yrittää tehdä jotain, mutta Manu on jähmettänyt sen. Torakka likvidoidaan nopeasti ja joukko jatkaa etenemistä.

"Tiedättekö kuinka kauas meidän pitää kulkea?", Make kysyy jono hänniltä, keihäs valmiina.
"Torakkapesän keskukseen on pitkä matka. En ole mitään kilometrejä laskenut, mutta useampi tunti menee. Siis ilman ongelmia.", Makuta Nui puhuu.

Neljä muuta ovat melko varmoja siitä että ongelmia tulee.

"Torakoiden pesissä on useita osia. Eri puolilta saarta lähtee erinäisiä, yksittäisiä tunneleita valvontapaikkoineen. Syvemmällä Mt. Ämkoon alla alkaa tulla vastaan valtavia saleja täynnä "kennoja" joissa Nazorakit asuvat. Varastot löytvät myös täältä. Sen syvemmälle ei ole kukaan mennyt ja tullut takaisin...", Matoro lukee puoliääneen ranteensa tietokonenäytöstään. Hän latasi siihen ennen matkaa kaiken hyödyllisen tiedon. Tämä on peräisin eräästä Ortonien tutkimusmatkasta vuosikymmen sitten.

"...Paikasta jonne menemme ei ole siis palannut kukaan?", Summerganon pohtii.

"Itseasiassa eräs uhkarohkea tutkimusmatkaaja ilmeisesti kävi siellä. Joku torakka toi ruumiin Klaaniin.", Manu valaisee.

"Okei, sieltä on palattu, muttei elossa. Ei yhtään lohduttavaa.", Keetongu toteaa yhteenvedoksi.

Viisikko kävelee yhä syvemmälle tunneleita pitkin.

Klaanin linnoitus jossain käytävällä(kö)

Umbran Fikou johdatti Kapuraa kierreportaissa kohti Umbran huonetta. Vikkelä Rahi kiipeili seiniä koristavissa köynnöksissä, hyppien lehdeltä toiselle, jääden aina välillä odottamaan Kapuran nousemista portaissa.

"Hidasta vähän pikkukaveri", Kapura puuskutti. Rahi kiiti niin kovaa vauhtia köynnöksiä pitkin että Kapuran oli hankalaa seurata sitä.

Tulen Toa nousi askelmia askelmien jälkeen, päätyen lopulta Umbran ovelle. Mutta ovi oli lukossa.

Fikou hyppi hänen jaloissaan rauhattomasti. Rahi osoitti eturaajallaan Kapuran välinettä, että tämä hajoittaisi oven.


Umbran huone, Modekomentokeskus

Sheelika tutkaili klaanilaisten tietoja suurelta tietokoneen ruudulta. Hän oli onnistunut syöttämään paperinpalalla olleet salasanat järjestelmään ja päässyt tarkastelemaan salaisia asiakirjoja, jotka koskivat Klaanin operaatiota ja muita tehtäviä.

Kopioiden tiedostoja muistikristalliin, Sheelika otti tietoja ylös Arsteinille.

Uppoutuneena työhönsä, Sheelika ei huomannut Umbran huoneen oven takaansa lentävän auki ja Kapuran sekä Fikoun astuvan Umbran huoneeseen. Kaksikko suuntasi kohti komentokeskusta.

Kaksikko astui huoneeseen jossa Sheelika oli istumassa Umbran tietokoneen ääressä. Umbran Fikou lähti heti juoksemaan kohti Sheelikaa ja naksutteli leukojaan, ampuen seittiä tämän jalkaan.

Sheelika potkaisi Rahin pois nurkkaan ja kääntyi Kapuran puoleen.

"Tulen Toa Varjon ja Salaman Toaa vastaan", Sheelika sanoi pehmeästi, nuolaisten pitkiä kynsiään. Kapuran suu loksahti auki. Sheelika oli käyttänyt viehätysvoimaansa Toaan.

"Ei meidän tarvitse taistella, Kapura", Sheelika sanoi pehmeällä äänellään, kävellen Kapuran ympäri. Kapura laittoi säilänsä reppuunsa ja kuunteli mitä Sheelikalla oli sanottavana.

Sheelikan naamio hohti kun hän sai Kapuran yhä paremmin pauloihinsa. Tämä oli yksi niistä monista Kanoheista, mitkä Sheelika oli Hagah-koulutuksessaan saanut ja vienyt Suvaansa.

Nurkassa, Fikou oli alkanut toipua ja hyökkäsi Sheelikan kimppuun, mutta lumoutunut Kapura käytti painovoimavoimiaan, nostaen Rahin ilmaan. Limevihreä hämähäkki sätki ilmassa, narskutellen hampaitaan.

"Hienoa, Kapura", Sheelika sanoi pehmeästi, kietoen kätensä Kapuran ympäri. Hiki valahti Kapuran naamiolle.

"Nyt, Kapura, voisitko unohtaa tämän vierailuni Umbran huoneeseen", Sheelika sanoi pehmeällä ja viettelevällä äänellä lumoutuneelle Kapuralle, jota pystyi viedä kuin koiraa hihnassa.

Kapuran vastarinta oli pudonnut lähelle nollaa, ja klaanilainen lähti lumoutuneena pois huoneesta, jättäen Umbran Fikoun Sheelikan armoille. Kapuran kädet olivat veltot ja hänen silmissään oli lasittunut tyhjä katse. Sheelika oli yhdistänyt taitonsa hypnoosin naamiovoimaansa, ja se oli tehonnut paremmin kuin hyvin.

Luoden varjoista sähköisen häkin Fikoun ympärille, pieni Rahi jäi vangiksi kiviseen huoneen nurkkaan.

"Pysykin siellä sinä typerä Rahinkuvatus!" Sheelika karjui, vaihtaen äänensävyään yhtä nopeasti kuin tuulen suunta muuttuu. Tämän jälkeen hän jatkoi klaanilaisten tietojen keräämistä.

Kapura asteli lasittunut ilme portaissa. Hypnoosi oli saanut hänet unohtamaan kohtaamisensa Fikoun ja Sheelikan kanssa. Nyt hän vain käveli kohti huonettaan.

Koska Manu oli jo ehtinyt lähteä, Kepe oli suunnannut matkansa Arkistoihin. Hän oli selannut monia makutojen luomuksista kertovia kirjoja, muttei ollut onnistunut löytämään mitään Snowmanin loista vastaavaa.

Hän oli vesiperän vetämisestä harmistuneena palannut Verstaalle. Hän suori suorinta tietä laboratorioon. Jauhepaketti oli yhä pöydällä, mutta löytynyt parasiitinhilse oli kadonnut. Sen sijaan pöydällä oli muutama pieni, musta ja sykkivä kotelo. Niistä kasvoi hiuksenohuita juuria jotka imivät jauhetta ikään kuin ravinnokseen.

Kuinka tämä oli mahdollista? Miten DNA:ttomista soluista voi alkaa kasvaa jotain tällaista, Kepe ihmetteli. Se oli biologisesti mahdotonta. Ja mitä ihmeitä nämä kotelot olivat? Pinnan alta kuulsi jonkinlainen hahmo.

Lisää parasiitteja?

Kepestä alkoi tuntua siltä, kuin loisen olisi luonut jokin makutaakin pahempi. Joku todella syvän pimeyden otus.

Kepe nosti pöytälevyn, jonka päällä jauhe ja kotelot olivat, ja suojasi sen kuvulla. Se olisi vietävä jonnekin asiallisempaan paikkaan. Ja oli päätettävä mitä koteloille olisi tehtävä.

Hän kiiruhti kotelosäiliöineen hissiin, jota ei joutunut odottamaan kovin pitkään. Hän saapui kerrokseen, jossa oletti G:n olevan. Mutta ennen kuin hän ehti löytää tämän jotain odottamatonta tapahtui.

Vankityrmä, piraattimatoranien ilma-alus

"Au" Snowman mutisi noustessaan istuma-asentoon. Hänen päätään särki kovasti, kipu oli vieläkin melko huimaavaa. Hän nosti toisen kätensä otsalleen, ja toivoi tykyttävän kivun lievittävän pian. Hän oli kuitenkin ilkeiden matoranmerirosvojen ilma-aluksen vankityrmässä, ja olisi ehkä ihan hyvä päästä pois.

Lumiukko tutkaili ympäristöään. Hänen sellinsä oli pieni, kalterit eristivät sen muusta huoneesta. Ikkuna oli kaltereiden toisella puolen. Vähävaloisen huoneen ovensuussa istui yksinäinen vartija, ja Snowmanin tavaratkin näyttivät olevan siististi hyllyssä vähän matkan päässä. Jyminän ja tärinän loppumisesta päätellen Ämkoo ei enää pommittanut ilmalaivaa.

"Hei, ei sinulla ruokaa sattuisi olemaan?" Snowman kysyi matoranvartijalta.
"Hiljaa sellissä!"
"Mistä tämä ilkeys?"
"Arrr, hiljaa sellissä!"
"Mutta muista, pikku ystävä, että nöyryys on hyve."
Matoran kääntyi kärttyisänä kohti vahdittavaa vankiaan. Tämä oli hieman liian suulas hänen makuunsa.
"Mitä höpäjät, lihava toa?"
"Sanotaan vaikka" Snowman aloitti, ja piti 'taiteellisen paussin' "Että kohta nähdään kuka komentaa ja ketä."
"Luuletko pelottavasi minua? Olet kaltereiden takan, minä en."
"Mutta ehkä haen tällä jotain takaa, tällä puheen sorinallani, tällä jatkuvalla läpätykselläni?"
"Mitä muka? Tahdot ärsyttää minut antamaan avaimen?"
"Tai ehkä harhautan sinua?"

Snowmanin mielestä tämä pikku juttutuokio oli oikein huvittava. Hän piti siitä, kuinka matoran ei kiinnittänyt mitään huomiota hänen puuttuvaan käteensä. Okei, olihan huone pimeä, mutta silti.
"Toivon, pikku kaveri, että otat tästä opiksi" Snowman julisti, kun hänen toinen kätensä ryömi esiin matoranin takaa, ja kolkkasi tämän.

Ne eivät ikinä odota toan näköisen tyypin osaavan irrottaa ruumiinosiaan. Mutta se on heidän menetyksensä.

Sitten Snowman siirsi itsensä vähä vähältä, pieninä palasina kaltereiden läpi, ja kokosi itsensä toisella puolen uudestaan. Kasattuaan itsensä lumiukko tallusti hyllylle, ja otti varustelaukkunsa.
"Kaikki tallella. Tämäpä mukavaa. Plussaa myös siitä, että päänsärky hellittää hieman" hän höpisi itsekseen, ja raotti ovea varovasti. Hän kurkisti hitaasti ovenraosta, ja huomasi käytävällä olevan muutamia matoraneja. Snowman perääntyi vankilahuoneeseen, ja mietti mahdollisuuksiaan. Okei, äkkiäkös minä heidät selättäisin. Mutta taistelu on aina suunnitelma B. Mikä muu auttaisi? Paitsi tietenkin, jos...!

Hän kaivoi laukusta esiin molemmat hakkunsa, ja iski huoneen pienen ikkunan lasin säpäleiksi. Sitten hän kiipesi ikkunasta ulos, ja heilautti toisen hakun tukevasti laivan ulkoseinään. Ja sitten toisen, hieman ylemmäs. Ja sitten taas toisen. Pian Snowman kiipesikin varustelaukku olallaan ilmalaivan ulkoseinämää ylös, kohti aluksen kantta. Voisin melkein olla vilkaisematta alas, hän tuumi. Mutta toisaalta, maisemat ovat varmaan upeat. Joten miksei? Hän katsahti olkansa yli, ja myönnettäköön, maisemat olivat upeat. Mutta oli hän kyllä mielestään hieman liian korkeallakin. Tästä huolimatta hän kapusi ylös, ja yhyttikin pian laivan kannen korkeuden.

Snowman kurkisti varovasti kannen tapahtumia kaiteen yli. Matoranpiraatit lähentyivät laskeutunutta lentokonetta, koettan kovasti näyttää itsevarmoilta ja hurjilta. Lumiukosta näky oli enemmänkin huvittava, mutta toisaalta. Kuka hän oli kritisoimaan, lumiukon ja toan epämääräinen yhdistelmä, joka roikkui matoranilmalaivan kannen reunalla vakoilemassa. Lisäksi hänellä oli voimistuva päänsärky. Nopeasti voimistuva, huimaava päänsärky.

Ei, ei nyt.

"Apua!"


[spoil]Selviääkö lumiukomme tästä kinkkisestä tilanteesta? Vai murskautuuko hän kuolemaansa? Se selviää ensi jaksossa! TO BE CONTINUED!!!

...anteeksi.[/spoil]

Bio-Klaanin saari, rantakallio

Meri oli hiljainen. Aallot pesivät Bio-Klaanin rantaa pehmeästi ja tähdet muodostivat kosmisia kuvioitaan taivaalla. Kuunsirppi hehkui keskellä yötaivasta ja pieni Matoran katsoi sitä haltioituneena seisoen rantakalliolla. Matoran oli täysin liikkumaton, mutta sen varjo heittelehti levottomasti.

"Pian", Avde sanoi tuijottaen kuuhun ja leventäen jo nyt suurta hymyään. "Pian."
Avde käänsi päätään ja katsoi varjoaan. Varjo heittelehti hallitsemattomasti ja muistutti suurta mustaa säkkiä, jonka sisällä oli jotain elävää. Kun Avde kuunteli tarkkaan, hän melkein kuuli vaimennettuja huutoja varjostaan.

"Odota hetki, poikaseni", Avde sanoi poikkeuksellisen lämpimästi. "Kohta pääset ystäviesi joukkoon ja kohta saat tehdä päätöksen, pelastatko heidät vai et. Sinua ei pakoteta mihinkään."

Tämä puhe ei vähentänyt säkkimäisestä varjosta tulevaa huutoa. Avde pyöritteli silmiään pettyneen näköisenä. Hän lähti kävelemään hitaasti kohti Klaanin linnoitusta raahaten paisunutta varjoaan perässään.

Klaanin linnoituksen muurien suuret vartiovalot häikäisivät Avdea kääntyillessään ja ne eivät jättäneet yhtään pimeää pistettä Klaanin muurin lähiympäristöön. Jos joku yrittäisi hyökätä linnoitukseen, valonheittimiä operoivat vartijat takuuvarmasti huomaisivat tämän ja aloittaisivat hälytyksen. Avde katsoi valokeiloja inhoten suuren kallion takaa. Paljon olisi kiinni vartijoiden huomiokyvystä.
Avde kuuli hiljaisia askelia takaansa. Niitä seurasi monen äänilähteen tuottama samanaikainen matala humina jostain kauempaa.
Avde kääntyi. Hänen takanaan seisoi sinivalkomusta naispuolinen Toa, joka katsoi häntä neutraali ilme kasvoillaan. Toan takana leijui varjoissa joukko metallisia sylinterimäisiä kohteita, jotka humisivat matalasti. Avde ei viitsinyt laskea, montako kohteita oli. Ne tulisivat ajamaan asiansa ja se oli tärkeintä.

Sähkön Toan takana leijuvissa metallisylintereissä syttyi pieniä valoja ja ne päästivät mekaanisia ääniä. Hetken analyysin jälkeen yksi niistä puhui ruosteisella äänellään.
"Kohde tunnistettu. 'Avde'. Tunnettu liittolainen. Laskekaa aseet."

"Tervehdys, Sheelika", Avde sanoi virnuillen pirullisesti. "Herra Arstein ei kertonut sinun olevan mukana operaatiossa."

Sheelika katsoi Avdea. Sähkön Toan neutraaleille kasvoille vääntyi pieni väkinäinen hymy. "Toitko kohteen?"

Avde nosti yhden sormen pystyyn ja osoitti varjoaan, joka sätki entistä kiivaammin. Sheelika katsoi takanaan olevia mekaanisia olentoja ja nyökkäsi.

"Saammeko nähdä hänet?" Sheelika kysyi. Avde vastasi myöntävästi ja löi kämmenensä yhteen.

Silloin Avden varjo paisui. Se tuli ulos maasta ja muodostui kolmiulotteiseksi yönmustaksi kuplaksi, joka kasvoi kasvamistaan. Kun Avde löi käsiään yhteen uudelleen, kuplaan repesi haava, joka muodosti rujon alligaattorimaisen kidan. Kita hengitti raskaasti hetken ennen kuin aukesi kokonaan ja oksensi sisältönsä maahan kuvottavasti kakoen.
Kidasta ruiskuavan mustan nesteen mukana tuli Toa. Hopeinen Avohkiita muistuttavaa naamiota kantava Toa putosi maahan huudahtaen kivusta. Hetken päästä kita sylkäisi Toan miekan tämän viereen.

Vastenmielisen operaation loputtua kita katosi takaisin Avden varjoon, joka oli nyt ensimmäistä kertaa tunteihin hänen itsensä muotoinen.
Sheelikalla oli itselläänkin varjovoimat, mutta hän näytti silti häkeltyneeltä siitä, mitä äsken oli tapahtunut, sillä Toa ei ollut nähnyt edes yhdenkään Makutan tekevän jotain tällaista.

Hopeinen Toa katseli Avdea ja Sheelikaa sanomatta mitään. Hän pyyhki tahmeaa mustaa nestettä päältään inhoten.

"GK", Avde sanoi. "Seuraavaksi astut valonheittimien eteen ja pääset sisään Klaaniin. Sen jälkeen sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Toivon, että valitset viisaamman."

GK nyökkäsi. Hän nousi pystyyn, laittoi miekkansa selkäänsä ja lähti juoksemaan kohti Klaanin linnoitusta. Toan askel oli selvästi ontuvaa sadistisen Makutan kidutuksen johdosta, mutta hän juoksi erittäin kovaa, jos otti huomioon hänen kokemansa tuskat. Avde ja Sheelika katsoivat GK:ta pitkään tämän juostessa.

"Avde hyvä", Sheelika sanoi melkein viettelevästi. "Tämä on oikein hyvä idea, mutta älä sano, että suunnitelmasi perustuu yhden Toan valintaan."

"Ei, Sheelika", Avde sanoi pirullinen hymy vain leventyen. "Ei yhden. Olen kuluttanut tähän kaksi viikkoa. Kuusi marionettia, joiden naruista olen vedellyt, joita olen suostutellut ystävällisesti. Vaikka GK ei suostuisikaan, minulla on vielä viisi kandidaattia. Tänään näemme, kenellä on eniten lojaliteettia ystäviinsä."

"Odotamme kiinnostuksella", Sheelika sanoi.

Hetken oli hiljaista. Sheelikan takana olevien mekaanisten sylintereiden humina voimistui entisestään. Niistä etummaisen valot syttyivät ja se puhui jälleen.
"Pyyntö: Tehtävän kertaus odottaessa."

Avde kääntyi ympäri.
"Kun valot sammuvat, menemme sisään", Avde sanoi yllättävän virallisesti. "Astun sisään ensimmäisenä ja menen kohti hallintohuoneita. Voitte tappaa kaiken näkemänne, mutta jättäkää hämähäkki henkiin. Vartija on ehkä myös hyvä säästää, hän on hyvää kauppatavaraa...tietyille tahoille."

Sheelika näytti innostuneelta. Sähkön Toan silmät aukenivat täysin ja aiemmin teennäinen hymy muuttui aidoksi. Sinertävät sähkönpurkaukset hyppivät Sheelikan sormien välillä.
"Entä...Tawa?" hän sanoi kiinnostuneena.

"Hän on sinun", Avde sanoi kylmästi. "Tee mitä haluat, rakas ystävä."

"Vaatimus: Ei ketään tiellemme", yksi Sheelikan takana leijuvista mekaanisista olennoista sanoi tiukasti. "Mestari Z.M.A vaatii meille täyttä itsenäisyyttä tehtävässä uuden arsenaalin testausta varten."

Avde nyökkäsi. "Tehkää vahinkoa."


Bio-Klaanin linnoitus


Guardian seisoi käytävällä, joka oli ajoittain pimeä ja ajoittain valoisa. Valohäiriö ei ollut ollut vain hetkellinen, vaan se toistui Guardianin laskujen mukaan yhdentoista sekunnin välein.
Guardian otti kommunikaattorin käteensä. Hän paineli näppäimillä Paacon taajuuden.

"Paaco?" hän sanoi kommunikaattoriin. "Onko kyse vain tästä kerroksesta vai onko koko rakennuksessa jotain vikaa?"

Kesti poikkeuksellisen kauan, että Paaco vastasi. Hän ilmeisesti tutki valvontakameroja erityisen tarkkaavaisesti. Silloin kun Paaco vastasi, äänenlaatu oli huonontunut suuresti.
"Se on kaikkialla!" Paaco sanoi paniikinomaisesti. "Valonheittimetkin pätkivät. Kommunikaatio-ongelmamme eivät johtuneet toisen pään tapahtumista, häiriösignaali on Klaanissa!"

Guardian mykistyi. Ainoa tapa, miten signaali olisi voinut päästä sisään oli se, että joku klaanilaisista oli aktivoinut sen. Guardian ei tohtinut ajatella mahdollisuutta.
"Mutta häiriösignaali ei sotke valojamme", hän sanoi. "Se ei kävisi järkeen. Oletko tarkistanut apuvirtageneraattorin?" Tätä kysyttyään Guardian kuuli toisesta päästä pari napinpainallusta.

"Kyllä, generaattorissa on kiinni jotain", Paaco sanoi. "Näyttääpä ihan p-"

Sen enempää Paaco ei ehtinyt sanoa, sillä hänet keskeytti voimakkaalta räjähdykseltä kuulostava ääni, joka tuli jostain apugeneraattorin suunnalta. Paineaalto kaatoi Guardianin maahan ja sai hänet pudottamaan kommunikaattorin kädestään. Samalla valot pimenivät lopullisesti ja jäljellä oli vain pimeys ja kommunikaattorin rätisevä ääni.


Klaanin linnoituksen muuri


Räjähdyksen jälkeen oli pimeää ja hiljaista. Oli vain pimeä linnake, pelästyneiden vartijoiden huudahdukset, Sheelika, tämän mekaaniset ystävät ja Avde.

Avde hymyili.
"Tiesin. Kiitos, ystävä."

Matoran käveli kohti linnaketta pimeyden turvin Sheelika ja tämän mekaaniset ystävät perässään. Mekaanisten sylinterien moninaiset valot syttyivät ja niiden sisäisten moottorien humina voimistui äärimmilleen.

"Mistä ajattelit mennä sisään?" Sheelika kysyi.

"Etuovesta, tietenkin", Avde sanoi. "Tiemme erkanevat varmaan tässä. Pysy hengissä, yhteistyökumppanini pysyy onnellisempana jos tuon sinutkin takaisin."

Sheelika kääntyi katsomaan yhtä linnakkeen torneista. Kyseessä oli torni, jossa Sheelikan kohde sijaitsi. "Sinä et selvästi tunne häntä", Sheelika sanoi itsekseen.

Metallisista sylintereistä kuului aseiden latautumisen ääniä. Ne leijuivat paikallaan kuin odottaen käskyä. Sheelika huomasi tämän.
"Lentäkää, kaunokaiset, lentäkää."

Kuin innostuneina mekaaninen joukkue syöksyi kohti synkkää linnoitusta. Lentäessään ne tuntuivat unohtavan robottimaisen tunteettomuutensa ja huusivat jotain, joka tuli syvältä sydämestä.
"ARSTEIN!"
"ARSTEIN!"
"ARSTEIN!"

Sheelika katsoi lentäviä koneita hymyillen. Sitten hän lähti juoksemaan kohti tornia, jossa hänen kohteensa oli, jättäen Avden yksin.

Avde oli tyytyväinen, sillä vihdoin oli rauhallista ja hiljaista. Hän käveli aivan pääportin eteen. Se oli läpäisemätön ja tiukasti lukossa. Joskus muulloin tämä olisi ollut Avdelle ongelma, mutta nyt oli yö ja hän seisoi valtavan linnoituksen varjossa.

Avde astui hieman taaksepäin. Pienen punaisen Matoranin silmät sulkeutuivat ja se hymyili leveästi. Avde nosti molemmat kätensä ja alkoi liikutella sormiaan. Hän kuvitteli käsiinsä narut vedeltäviksi. Matoranin hengitys muuttui raskaammaksi ja jotain kasautui hänen sisäänsä. Se kerääntyi ja kerääntyi, kunnes kaikki purkautui ulos tulivuorimaisena räjähdyksenä.
Avde nauroi. Se ei ollut hänelle tyypilllistä hiljaista ja varovaista pilkkanaurua. Se oli äänekästä huutoa, joka kaikui kauas. Ja Avden nauraessa jotain nousi hänen jalkojensa alta. Aluksi kyseessä oli vain kaksi mustaa palkkia, jotka kietoutuivat toisiinsa ja kasvoivat kuin puut, kasvattaen suuria oksia, jotka jakaantuivat kymmeniin haaroihin. Pian ne kuitenkin hajosivat useampiin osiin ja muodostivat jotain valtavaa.

Sillä oli raajoja, ulokkeita, käsiä, jalkoja ja lonkeroita suuren Rahi-lauman verran ja jokainen niistä oli mustempi kuin pimeys, joka olentoa ympäröi. Jokaisella olennon nuoren elämän sekunneistä aukesi sen ruumiiseen kymmenen uutta silmää, kaikki tyhjäkatseisia ja punertavia. Yönmusta hahmo kasvatti myös kaksi suurta siipeä selkäänsä, mutta suuruudestaan huolimatta ne olisivat liian pieniä nostamaan olentoa ilmaan. Groteskia mutaatiota kesti minuutteja ja olento kasvoi suuremmaksi kuin ovi, josta sen oli tarkoitus astua sisään.
Kasvunsa loputtua olento avasi suunsa ensimmäistä kertaa ja sen tehdessään se liittyi pienen Matoranin nauruun. Olennon nauraessa viidellä äänellään sen valtava yönmusta kieli tunkeutui ulos suusta ja ahtautui Klaanin teräsporttien väliin. Raivokkaasti huutaen olento väänsi ovet auki ja mateli höllyen sisään pimeään linnoitukseen.

Sinipunainen Matoran jäi seisomaan oviaukkoon jähmettyneen näköisenä, mutta Avde ei. Avde oli jo matkalla ja hän nauroi kovempaa kuin vuosikymmeniin.

Piraattimatoranien laivan kansi

Kapteeni Ghekulan ja Ämkoon välinen tuijotuskilpailu oli jatkunut jo hetken. Ympärillä vahtailevat piraatit alkoivat jo hermostua. Lopulta yksi uskaltautui rykäisemään voimakkaasti ja Ghekula jakoi tämän kanssa pikaisen katseen. Sitten Ghekula käänsi katseensa takaisin Ämkoohon ja puhui:

"Yarr."
"...sinä sanoit sen jo", vastasi Ämkoo pyyhkien hölmön virneen samalla kasvoiltaan. Merirosvokapteenin sanavarasto ei vaikuttanut erityisen mittavalta.

Samoihin aikoihin kapteeni Taku ilmestyi laivan kannelle seuraten yksitoikkoista keskustelutynkää etäämmältä. Taku piiloutui urhoollisesti muutaman tynnyrin taakse ja jäi tarkkailemaan tilannetta.

"Yarrr. Olet väärällä laivalla, poju", puhui Ghekula Ämkoolle.
"Älähän pojuttele, sinä polvenkorkuinen hattuteline", vastasi Ämkoo ottaen askeleen lähemmäs Ghekulaa. Ämkoon ihmetykseksi Ghekula ei kuitenkaan perääntynyt vaan ryhdisti asentoaan.

"Päästän sinut menemään", Ghekula aloitti, oikaisi jälleen hattuaan ja jatkoi: "sillä ehdolla, että jätät tuon lentokoneesi meille. Siitä saa varmaan hyvät rahat, arrr."
"Ja millähän kuvittelet minun sitten häipyvän täältä?", Ämkoo kysyi.

Ghekula irvisti ikävästi.

"Me voidaan tehdä lankku."
"Ahaa. Kauppoja ei tule."
"Arrr."

Kapteeni Ghekula vilkaisi Ämkoon vyötäisille havaiten ikävähkön mittaisen teräaseen. Hänen oma sapelinsa kalpeni mokoman rinnalla. Taistelu Toan näköistä tulokasta vastaan olisi luultavasti muistakin syistä johtuen lyhyt ja epätasaväkinen.

"Kuten varmaan, arrrrr, huomaat, meillä on tässä työt kesken", totesi Ghekula jälleen, koittaen kuulostaa mahdollisimman diplomaattiselta. Tunkeilijasta oli päästävä eroon, taikka kaapattava laiva pääsisi karkuun.

Ämkoo tuhahti ja katseli ympärilleen. Miehistöä oli kannella kymmenen, kaksi- ei, kolmisenkymmentä henkeä. Pääosin miekoin aseistautuneita, joskin muutamalla Ämkoo erotti pienehkön pistoolin. Kertalaukeavia zamor-pistooleja matoraneilla. Mistä lähtien?

"Niin että joko häivyt tai saat selkääsi, yarrr."

Ämkoo ei ollut kuulevinaan kapteenin uhkausta. Hän nimittäin muisti juuri jotain.

"Ei teistä kukaan ole sattunut näkemään ystävääni? Sellainen iso ja valkoinen möykky. Lennähti paattiinne hetki sitten."
"Arrr?"

Siinä samassa kannelle singahti vikkelän oloinen piraattimatoran kauhun vallassa.

"Se valkoinen karkasi häkistä!"
"Arrrr?"
"Sellainen iso ja valkoinen möykky. Nappasimme sen ihan hetki sitten!"
"Arrrr!"

Ämkoo virnuili puhujalle ja kääntyi taas kapteenin puoleen.

"Tuossa olikin kaikki mitä halusin tietää. Etsin nyt ystäväni, jos sopii."
"Arrrrr!"
"Jaa niin. Ennen sitä..."
"Arrr."

Silloin Ämkoo häpäisi kaiken kapteenille tärkeän. Ghekulan maailma repesi kahtia Ämkoon poimiessa vikkelin sormin kapteenin massiivisen lierihatun käteensä ja sovitellessa tätä omaan päähänsä.

"Minä todella pidän tästä hatusta", Ämkoo totesi ja ampaisi juoksuun.

Kapteeni Ghekulan raivo ei tuntenut rajoja. Naama punaisena karjuva kapteenimatoran viskoi käskyjä viidentoista kapteenin edestä tanssahdellen samalla tasajalkaa hysteerisen raivokohtauksen vallassa.

"ARRRRR!!! OTTAKAA SE KIRRRROOTTTU MAAAKRAAPU KIIINNNI!!! JA NAULATKAA SE NIVUSSSISSTAAN MASSSTOOON!!!! JA RIIPUTTAKAA KÖLIN ALI!!! ARRRRRRR!!!"

Samaan aikaan Ämkoo syöksyi pitkin laivan kantta väistellen parhaansa mukaan ohitseen kiitäviä ammuksia ja mitä mielikuvituksellisimpia teräaseita. Ämkoo päätti hyökätä laivan sisäosaan tarkoituksenaan etsiä kadonnut kumppaninsa, mutta siinä oli yksi ihan pikkuinen ongelma. Oviaukon tukki kymmenkunta miekkaansa viuhuttavaa matorania.

Ämkoo vaihtoi suunnitelmaa ja muutti suuntaansa. Hän juoksi aivan laivan kannen reunamille etsien uutta pakoreittiä. Turhaan.

"Jaahas", totesi Ämkoo tuijottaen kimppuunsa syöksyviä pikkuisia piraatteja. Jokainen näistä lähestyi Ämkoota raivotautisen apinan voimalla esitellen juostessaan teräviä aseitaan. Paikoilleen jääminen ei tullut kuuloonkaan, joten Ämkoo päätti tehdä jotain hyvin spontaania. Hän otti tukevan otteen vieressään komeilevasta paksusta köydestä, vetäisi miekkansa esiin ja...
...iski köyden poikki lennähtäen sen mukana korkealle ilmaan.

Snowman roikuskeli yhä laivan ulkoseinustalla yrittäen hälyttää apua. Kannelta kuuluva armoton meteli kuitenkin peitti hänen huutonsa. Lumiukko sulki epätoivoisena silmänsä yrittäen kuvitella olevansa jossain ihan muualla.

Ämkoo syöksyi ilmojen halki köytensä varassa nauraen samalla hysteerisesti. Samalla hän sai huomata, että monet piraattimatoranit olivat ottaneet hänestä mallia. Kymmenkunta matorania nimittäin viuhui hänen perässään äänekkäästi kiroillen. Tai noh, enää kahdeksan. Kaksi onnistui nimittäin sotkeutumaan toisiinsa ja he putosivatkin parasta aikaa parkuen alas.

Kapteeni Taku oli onnistunut kiipeämään maston päähän. Hän hakkasi parasta aikaa yhtä köysistä poikki miekkallaan, hihittäen tyytyväisenä.

Yksi matoraneista oli onnistunut jollain ihmeellisellä tempulla lisäämään vauhtiaan ja ilmestyikin Ämkoon rinnalle. Seurasi mitä omituisin miekkataistelu molempien osapuolten yrittäessä katkaista toisen käyttämää köyttä. Ämkoon onneksi matoran kuitenkin sekosi liikkeissään ja katkoi oman köytensä.

"AAAAAAAaaaaaaarrrrr..."
"Tervemenoa!"

Siinä samassa Ämkoo huomasi putoavansa itsekin. Hän vilkaisi ylös ja näki korkeuksissa vilkuttelevan kapteeni Takun. Ämkoon onneksi hänen ohitseen kuitenkin viuhahti jälleen kerran yksi piraattimatoran, joten Ämkoo onnistui suorittamaan taktisen köydenvaihdon. Jälleen yksi pikkupiraatti lähestyi huutaen laivan kantta.

Snowman alkoi voida pahoin.

Ämkoo huomasi käyttämänsä köyden olevan häiritsevän pitkä. Hän antoikin otteensa livetä hetkeksi ja nappasi köydestä uudelleen kiinni pudottuaan ensin köyden alapäähän saakka. Tämän johdosta Ämkoo viilettikin jo niin matalalla, että hän sai ottaa muutamia juoksuaskelia laivan ulkoseinää pitkin kiihdyttääkseen vauhtiaan...

Kapteeni Ghekula kiroili edelleen. Muutama piraateista yritti epätoivoisesti rauhoitella kapteeniaan, mutta turhaan. Silloin Taku pudottautui köyden varassa Ghekulan tykö mitä ikävimmällä tavalla mairea ilme kasvoillaan.

"Noh noh, ei yksi hattu voi olla noin tärkeä."
"ARRRR."
"Oli miten oli, minulla on idea."
"ARRR?"
"No siis, jos me..."

Kapteenikaksikon keskustellessa suunnitelmastaan Ämkoo viiletti edelleen laivan reunamilla. Köyden varassa tapahtuva matkanteko alkoi vaikuttaa jo hieman puuduttavalta, eikä se ainakaan auttaisi häntä Snowien löytämisessä.

...tai niin Ämkoo luuli, kunnes törmäsi lumiukkoon.



[spoil]La la la. Kukaan ei sitten kysy, miksi Ämkoo ei käyttänyt kertaakaan ihmevoimiaan.[/spoil]

Bio-Klaanin linnake, respan takana oleva makuuhuone

Snowmanin pieni lemmikkirahi Napo heräsi huutoon. Se nousi pienille takajaloilleen, ja nuuhki ilmaa. Kaikki vaikutti normaalilta huoneessa, jossa pieni sammakko oli. Ainostaan kova meteli poikkesi normaalista.

Napo hyppeli ovelle. Se ei nähnyt respan tiskin takaa mitään, ja nuuhki uudestaan ilmaa. Emäntää ei näkynyt missään. Tai siis sitä mukavaa, ja yleisesti hehkeänä pidettyä veden toaa, joka työskenteli tiskillä, ja joka piti Naposta huolta oikean isännän ollessa poissa.

Kuitenkin Napo huomasi jotain poikkeuksellista: normaalien, rauhoittavien valojen sijaan huoneen täyttivät erilaiset välähdykset ja leimahdukset. Kaikkialla kuului huutoa ja räjähdyksiä.

Yllättäen tiskin yli hyppäsi hahmo. Se oli emäntä! Napo hyppi iloisesti tätä toaa vasten, joka ei kuitenkaan millään lailla reagoinut hellyydenosoituksiin. Sen sijaan veden toa kaivoi tiskin takaa kiireesti Kanoka-laukaisimen, ja kävi lataamaan sitä. Yllättäen outo valo kuitenkin keskeytti emännän toimet, ja tämä kaatui lattialle, tiskin taakse. Napo nuuhki emäntää kasvoista.

Nuuh.

Ei reaktiota.

Nuuh nuuh.

Ei vieläkään mitään.

Emännän rinnassa palava valo sammui, ja kiekonheitin putosi kädestä. Paniikki iski pieneen sammakkoon, se tahtoi isännän syliin! Mutta isäntä oli poissa. Emäntä taas oli täysin liikkumaton.

Hädissään Napo lähti viilettämään halki aulan, pujotellen liikkumattomien matoranien ja muutamien toien ruumiita. Kaiken keskellä leijui muutama outo, metallinen laatikko.
"ARSTEIN!"
"ARSTEIN!"
"ARSTEIN!"

Napo loikki paniikissa käytäviä pitkin, mutta sekasorto tuntui leviävän hänen mukanaan. Kaikkialla oli huutoa ja sekaannusta. Lopulta Napo kuitenkin löysi turvallisen tuntuisen paikan: se käpertyi kivisen patsaan taakse, Admin-siipeen johtavalla käytävällä. Pian se kuitenkin havaitsi jotain paljon niitä metallihirviöitäkin järkyttävämpää. Valtava, mustan ja punaisen kuvottava sekamelska rynnisti halki käytävän, hajottaen irtaimistoa ja pitäen hirveää, sielua raastavaa naurua.

Postikeskus


Dinem oli vielä hereillä ja täydessä työssä. Hän lajitteli kirjeitä laatikoihin ja allekirjoitti papereita vuorokaudenajasta huolimatta yhtä pirteänä kuin aiemmin. Muut postityöntekijät olivat menneet jo nukkumaan, mutta Dinem tanssahteli pirteänä läpi toimiston pöytänsä luota lokeroille ja takaisin. Limenvihreää Hauta käyttävä Ga-Matoran ei ollut aivan varma, mitä postikeskuksen ulkopuolella tapahtui. Tämä johtui pääasiassa hänen päässään olevista kuulokkeista, jotka soittivat erittäin tarttuvaa melodiaa erittäin kovaäänisesti.

"Dä-nä-näh dä-näh dänä-näh..."

Dinem keskeytti tanssahtelun vasta havaittuaan, että jonkinlainen hirviömäinen musta juna syöksyi postitoimiston seinän läpi tuijottaen häntä perin epämiellyttävästi ja heitellen huonekaluja ympäriinsä. Se katosi paikalta aivan yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt.

Dinem tuijotti pitkään pimeyteen hiljaa paikallaan. Matoran ei ollut nähnyt koskaan aiemmin mitään näin kammottavaa. Hän vapisi.


Hän joutuisi lajittelemaan osasto viiden kirjeet uudelleen.

Bio-klaani

Jake käveli ympäriinsä. Hänellä oli tylsää. Hän oli juuri menossa chattiin kun iso musta massa jossa oli paljon punaisia silmiä ja muita härpäkkeitä käveli hänen eteensä. Jake ei suuremmin välittänyt. Hän hörppäsi limonaatistaan. "Terve. Mitens menee?", Jake sanoi. Sitten hän huomasi mille puhui ja tiputti limonaatinsa. "Mitäs herra etsii?", Jake kysyi hieman kylmällä äänellä. "Sinä taidat olla se tyyppi joka sai pääni sekaisin, vai mitä?" Jaken äänessään ei ollut pätkääkään pelkoa. Hän kuulosti närkästyneeltä. "Kyllä, niin taisin tehdä. Voitko nyt osoittaa minulle admin-siiven suunnan, pieni ystäväni?", Avde kysyi. "En. Miksi näyttäisin, pilasit kolme viikkoa minun kallisarvoisesta elämästäni",Jake vastasi. "Näytä tai kuolet" ,Avde sanoi. "Seelvä... Jos nyt haluat niin kovasti, ethän sinä kuitenkaan mitään pahaa tee..." ,Jake vastasi ja osoitti oikealle. Avde lähti kävelemään, tai oikeastaan valumaan.

Nazorakein tukikohta

Kenraali 001 käveli pimeää käytävää pitkin. Kylmänkosteaa tilaa valaisivat vain muutamat sähkölamput ja parin metallioven takaa loistava hehku. Katossa kulkevista putkista kuului hiljaista huminaa, mutta muuten oli hiljaista.

Kenraali kääntyi eräästä kulmasta vasempaan, ja lähti nousemaan portaita ylös. Pian käytävä muuttui betonisesta maalattiaiseksi. Hän jatkoi tunnelia pitkin, kunnes saapui avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko, mutta Kenraali ei ollut nyt matkalla itse pesän sydämeen. Hän jatkoi tukikohdan muihin osiin, ja pian maa vaihtuikin taas tukevasti betonin harmaaksi ja tasaiseksi.

Yksikään Klaanilainen ei ollut koskaan selvinnyt valtavan pesäkompleksin näistä osista elävänä, eikä kukaan myöskään tiennyt sen tarkkaa sijaintia. Sen kaikki kuitenkin tiesivät, että tämä nazorakein päätukikohta oli kaukana itse Klaanista, eikä luultavasti ainoastaan syvällä maan alla, vaan myös jossain aivan toisessa ilmansuunnassakin. Mutta jos Klaanilaiset lähtisivät saaren tunneleita pitkin matkaamaan, niin lopulta he kyllä löytäisivät tämän osin teollisen ja osin luolamaisen tukikohdan sydämen. Jos he siis selviäisivät nazorakien puolustuksista elävänä.

Kenraali 001 saapui etsimänsä huoneen ovelle, ja avasi sen. Oven takana sijaitsevassa kokoushuoneessa istuivatkin jo Kenraalin kutsumat vieraat, maavoimien ylin johtaja Kenraaliluutnantti 003 ja ilmavoimien komentaja 004. Molemmat nousivat, ja tekivät kunniaa Kenraalin saapuessa huoneeseen.

"Kutsuin teidät tänne kahdesta syystä. Toinen on tämä" Kenraali sanoi, ja poimi huoneen pöydältä kaukosäätimen. Hän painoi nappia, ja suuri näyttö, joka peitti suuren osan eräästä huoneen seinästä heräsi eloon. Kolme torakkaa istuivat penkeille, ja katsoivat ruudulta näkyvää Bio-Klaanin linnaketta.
"Kyllä, 007 on saanut asennutettua vakoojakameroita hyvin lähelle linnaketta. Hän esitteli tätä jo minulle-" 004 aloitti, mutta Kenraali keskeytti hänet.
"Katso lähemmin." Sitten Kenraali painoi toista ohjainta kaukosäätimessä, ja kuva tarkensi Klaanin linnakkeen oviin. Jotka oli väännetty auki.
"He siis todella tekivät sen?" 004 ihmetteli. "Luulin koko jutun liittolaistemme hyökkäyksestä olevan pelkkiä huhupuheita."
"Ei, se on totisinta totta" Kenraaliluutnantti 003 vastasi ärtyneenä. "Ja ihmettelen edelleen, miksi emme ole mukana siinä. Olen puhunut joukkojen kanssa, he ovat kärsimättömiä. Ei ole mitään järkeä laskea kaikkea suunnitelmasi varaan, olen siitä joukkojen kanssa yhtä mieltä."
Kenraali ryhtyi puhumaan: "Tästä pääsemmekin toiseen asiaani. 004, ylennän sinut. Virallinen numerosi on nyt 003."
"Mit-" Kenraaliluutnantti avasi suunsa, mutta vaikeni, kun kaksi paria sinisiä käsiä tarttui häntä olkapäistä, ja lähti retuuttamaan huoneen ovelle. Hän huusi: "Minne viette minut?!"
"000 riittänee vastaukseksi" Kenraali sanoi kylmästi. "Näin käy, kun kyseenalaistaa auktoriteettini. Olet kritisoinut toimiani liikaa, ja kaiken päälle olet istuttanut kapinahenkeä joukkoihinkin." Seuraavan lauseensa hän kohdisti sinikätisille torakoille: "Viekää tämä niskottelija pois silmistäni!"

Kenraali ja ilmavoimien komentaja, uusi 003 kuuntelivat Kenraaliluutnantin hysteeristä huutoa niin kauan kun se pesän käytäviltä vielä kuului. Sitten kaksi torakkaa keskittyivät taas tarkkailemaan Klaanin linnakkeen tapahtumia.

Klaanin linnake

GK oli kauhuissaan ainoa mikä hänelle antoi voimaa juosta oli se pelko, että Avde palaisi kiusaamaan häntä, hänen jalkansa oli ruhjoutunut pahasti, kädet näyttävät siltä kuin niiden päältä olisi astellut lauma Muakoja joten hän päätti ihan aluksi mennä lääkintä osastolle jotta korjautuisi

Gk juoksi minkä ontuvista jaloistaan pääsi läpi klaanin kunnes pääsi ovelle, mutta kauhistuksekseen hän kuuli sitä hirveää ääntä ja tunsi samaa pimeytti jossa oli viettänyt viime tuntinsa se oli sielua raastavaa naurua naurua jota hän ei enään koskaan olisi halunnut kuulla ehkä se etova olento oli saanut hänet takaisin elämään, mutta oliko hänen ylipäätään pakko joutua kidutukseen.
Mielessään hän ajatteli kirkuvaa Matorania Abzumon kynsissä ja niitä veitsiä, ja muita teräaseita ja sitten sitä hirveää silmäkasaa.

"Avatkaa ovi", GK huusi paiskoen ovea samaan aikaan kun kuuli hirveitä kirkaisuja ja räjähdyksiä.

Radiak saapui ovelle ja näki riutuneen Avohkkin kaltaista naamiota kantavan toan.

"Äkkiä tuole sisään koitan keksiä hätäisesti jotain." Radi sanoi ja auttoi GK:sisään ja lukitsi oven samaan aikaan kun kuului tuskan huutoja ja jotakin teknologiselta kuulostavaa meteliä.

Klaanin linnake

Kepe seisoi käytävällä yllättyneenä valojen räpsymisestä. Jostain kaukaa kuului mekkalaa, rakennus tuntui tärähtävän. Sitten valot ottivat ja kuolivat.

Jokin jyrähti ja kovaa, paineaalto pyyhkäisi läpi linnan. Kepe kaatui, onnistuen pitämään lasisen säiliön juuri ja juuri rikkoutumattomissa.

Tästä toivuttuaan Kepe jatkoi käytävää eteenpäin etsien G:tä, näyttääkseen koteloita ja saadakseen tietää mitä oli tekeillä. Koteloille oli tapahtumassa jotain, ne alkoivat kehittää jonkinlaista kudosverkkoa välilleen. Hän kääntyi nurkalta vasemmalle. Pimeys jatkui joka suuntaan, sähköt näyttivät täysin katkenneen.

Sitten hän näki hahmon käytävällä. Se oli G.

Hän kiiruhti tätä kohti, mutta kompastui johonkin, vaikka käytävällä ei näyttänyt olevan mitään. Hetken hän kuvitteli kuulleensa kolkkoa naurua. Varjo oli kampittanut hänet.

Kotelot olivat miltei yhdistyneet yhdeksi isoksi, ja yhteen niistä aukesi punainen, luonnoton silmä. Se ei näyttänyt katsovan minnekään, mutta silti näytti tietävän mitä oli tekemässä. Säiliön rysähtäessä maahan otus vapautui ja lähti viipeltämään lonkeroillaan G:tä kohti. Kepe oli samalla hölmistynyt että kauhistunut.

Pimeys Klaanin tai sitä ympäröivien merien alla

Manun tiimi oli kävellyt oudolta haisevassa tunnelissa jo tunteja. Viimeisestä välikohtauksesta oli kulunut Keetongun arvioiden mukaan ainakin neljätoista tuntia. Heidän yllään oli yhä Manun luoma turvaa tuova pimeys, mutta se esti tarkan näkemisen useimmilta ryhmän jäseniltä Makutaa ja kiikarisilmäistä kyborgitoaa lukuunottamatta. He olivat lisänneet hieman valoa vain kahden lyhyen tauon ajaksi.

"Tämä on kuin videopelistä. Etenemme käytävässä kohti vihollisen tukikohtaa ja tapamme eteen tulevat kätyrit", Keetongu sanoi.

"Paitsi jos kuolemme, emme palaa takaisin tallennuspaikkaan", sanoi MahriKingin ääni hänen edestään.

"Ei vanhoissa peleissä ollut tallennuspaikkoja."

"..."

He jatkoivat kulkemista hiljaisuudessa, jonka rikkoi vain askelten ääni. Vaikka kaukana ylpuolella olisikin ollut meri, he eivät kuulisi sitä. Keetongun ja Manun raskaampi käynti erottui Toien askelista. Mitään torakkaan viittaavaa ei ollut näkynyt tai kuulunut aikoihin.

"Ne eivät käytä tätä tunnelia. Muuten olisimme kohdannut vastarintaa", Summerganon sanoi.

"Eikö se ole vain hyvä?" Makuta Nui vastasi edestä.

"Mutta se ei ole luontevaa", Summerganon vastasi. Hänen äänessään oli hermoistuneisuutta. Keetongu vaistosi saman.

"Ehkä se on ansa."

Edelleen tunnelit

"C'moon, Tongu. ne eivät tiedä tulostamme. Miten ne olisivat voineet tehdä ansan? Tämä on autio, entinen tunneli. on ihan luonnollista että Torakoita ei ole kaikkialla.", niin yltiöpositiivinen Matoro sanoo.

"Kohta saavumme ensimmäiseen isompaan Nazorak-kammioon. Varokaa.", Manu keskeyttää.

Edestäpäin kajastaa hento valo. Viisikko kävelee hiljaa eteenpäin. Matoro vilkaisee ovesta. Edessä avautuu suuri, soikion mallinen sali, sienät täynnä kennoja. Keskellä on erilaisia rakennuksia. Ja tietysti Torakoita.

Matoro näkee teleskooppisilmällä kaukana kammion toisessa päässä käytävän - se on heidän tavoitteensa. Kammioon tulee myös monia muita käytäviä.

"Pahapaha. Emme pääse kovin helposti läpi.", Suga ajattelee ääneen.
"Taistellen emme pääse. Niitä tulee liikaa. Koitetaanko hipisä varjojen turvin toiselle puolelle?", Make suunnittelee.

Bio-Klaani

"Missä sinä olit?" Radiak kysyi puoliksi raahatessaan Glatoriankingiä ympäri Klaania vältellen mekaanisia olentoja.
"Ei puhuta siitä nyt. Selitän myöhemmin." Glatorianking vastasi.
"Tästä ei tule mitään. Kaikkialla on vihollisia. " Radiak huokaisi. "Parantaisin sinut mieluummin jossain muualla kuin keskellä käytävää, jossa on täysi sota käynnissä."
"Tiedätkö turvallista tietä huoneeseeni?" Glatorianking kysyi, ja Radiakin pudistaessa päätään lisäsi: "Pääsetkö kenenkään huoneeseen?"
"Voin lainata teille omaani!" Ohi juokseva Kapura huikkasi ja työnsi Radiakin käteen huoneen 338 avaimen.
"Kiitos. Tiedätkö turvallista tietä sinne?" Radiak kysyi. Kapura oli hetken hiljaa.
"Seuratkaa." hän sanoi.

Bio-Klaani, Kapuran huone

Radian avasi huoneen 338 oven. Kapura oli juossut takaisin taisteluun. Autettuaan Glatoriankingin Kapuran sängylle Radiak katseli ympärilleen. Seinille oli kiinnitetty iso kasa Smugleaf-julisteita, ja ainoat kalusteet sängyn lisäksi olivat muutama tuoli ja jättikokoinen lipasto täynnä roinaa. Uusin Klaanilehti lojui lattialla.

Kun Glatorianking oli parannettu, Radiak tiedusteli tämän suunnitelmia. Glatorianking mietti. Hänen aikomuksensa ei ollut kertoa Radiakille kaikkea.
"Minulla on juttu tehtävänä." Hän sanoi.
"Tulen mukaan." Radiak sanoi päättäväisenä. Glatorianking mietti tekosyytä.
"Älä, haavoittuneet Klaanilaiset tarvitsevat sinua enemmän kuin minä." Glatorianking keksi. Hetken päästä kaksikko juoksi eri suuntiin Klaanin pimeillä käytävillä.